.NET .NET
3 / 1 0
KROPPA KESÄKUNTOON
Lenkkeily, jooga & Zumba
SHAKIRA
ei kuvia kumartele
PARINHAKUA
Kulissien takana
PARHAIMMILLAAN
kuinka isket itsellesi unelmapuolison
GIA NT LEA P
BE THE BA
EN OM ´s SU DJ ÄT MM I
Viikonloppu
BERLIINISSÄ
S
KÄ SIK EK S
DJ
:t
Helsinki, Vantaa, espoo
liikunta
2
Kevät on oiva aika aloittaa lenkkeily
Juoksu on harrastus, joka herättää monenlaisia tunteita.
Lenkkeilykärpänen on puraissut monia lähivuosina, kun suomalaisten ja erityisesti nuorten rapakunnosta on tehty huolestuttavia havintoja. Tapetilla ovat olleet esimerkiksi vuosi vuodelta huonontuneet Cooperin testien tulokset armeijassa . Cooper onkin varmaan juuri se tekijä, joka on tappanut monen nuoren juoksuinnostuksen jo koulussa. Kahdentoista minuutin ponnistelu oman suorituskyvyn äärirajoilla on tuskallista kenelle hyvänsä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö lenkkeilystä voisi oppia nauttimaan myöhemmin omaehtoisesti. Tästä on todisteena odottamaton maratonjuoksuinnostus eri ikäryhmissä.
Vellikuntoisen sohvajuureksen aloitusohjelma
Tavoitteena saavuttaa kohtuullinen aerobinen kunto mahdollisimman kivuttomasti.
Muista myös nämä
Lihashuolto ja venyttely ovat tärkeitä palautumisen kannalta. Joskus kannattaa hemmotella itseään hierojalla, tosin siitä ei kannat tehdä tapaa, koska lihakset saattavat tottua käsittelyyn niin, että palautuminen ilman hierontaa vaikeutuu. Paras apu maitohapoille on palauttava kevyt kävely tai hölkkä. Siksi kahta kuormittavaa lenkkiä on syytä välttää peräjälkeen. Kun kunto alkaa kasvaa, muuta ainoastaan yhtä seuraavista kerrallaan: aikaa, vauhtia tai lenkkien määrää. Esimerkiksi juokse hiukan pidempiä lenkkejä muutaman viikon, kunnes alat lisätä vauhtia. Muista myös,että sairaana ei saa lähteä urheilemaan, se voi olla vaarallista. Harjoitushjelmat on laatinut urheilufysioterapeutti Kai Borg.
Kolme lenkkiä viikossa seuraavasti:
Yksi tai kaksi 20 minuutin lenkkiä reippaasti kävellen ja välillä hölkäten. Vauhdin tulee pysyä sellaisena, ettei hengästy niin pahasti ettei pysty puhumaan. Ei haittaa, vaikka mummot kävelisivät ohi. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan totutteleminen uuteen liikuntamuotoon. Yksi 30 minuutin lenkki samalla tekniikalla kuin edellinen, mutta mukaan muutama hieman nopeampi pyrähdys niin, että hengästyy hiukan. Yksi 45 minuutin lenkki samoin kuin ensimmäinen.
Jos pelkkä ajatus lenkkeilystä aiheuttaa rakkuloita, kannattaa pitää mieli avoimena ja ajatella lajin positiivisia puolia.
Harrastus on halpa koska se ei vaadi muita varusteita kuin lenkkitossut. Juoksu on loistava tapa kasvattaa aerobista kuntoa raittiista ulkoilmasta ja maisemista nauttien. Tuloksia saa aikan yllättävän nopeasti, kunhan ohjelma on oikein suunniteltu sekä tehty niin miellyttäväksi, ettei tarvitse rehkiä veren maku suussa. Alku on aina hankalaa lajissa kuin lajissa, mutta jo muutaman harjoituskerran jälkeen tuloksia alkaa syntyä, mikä kannustaa jatkamaan. Toki kunnon kasvamisen tahti on yksilöllistä, mutta oikealla harjoitusohjelmalla lähes jokaisesta voi tulla juoksija. Iäkkäämpien tai terveysongelmista kärsivien kannattaa kuitenkin käydä kysymässä mielipidettä lääkäriltä. Perusterve ihminen voi aloittaa harjoittelun huoletta. Seuraavassa esitellään kolme fysioterapeutin suunnittelemaa harjoitusohjelmaa eritasoisten liikkujien tarpeet ja jaksaminen huomioiden.
Aerobista liikuntaa jonkin verran harrastaneen aloitusohjelma
Tavoitteena parantaa aerobista kuntoa ja / tai tutustua uuteen liikuntamuotoon.
Neljä lenkkiä viikossa seuraavasti:
1x30 min reipasta hölkkää. 1x45 min hidasvauhtista, jälleen niin, että puhuminen ei tuota vaikeuksia. 1x20 min vauhtileikittelyä. Sykkeen nostoja ja laskuja vuorovedoin. 1x 50-60 min kevyttä kuten 45 min.
Hyväkuntoisen, jo aiemmin juoksua harrastaneen uusinta-aloitusohjelma
Tavoitteena totuttaa keho jälleen juoksuharrastukseen.
Neljä lenkkiä viikossa seuraavasti:
1 x 45 min reipas lenkki alussa lämmitellen ja loppua kohti sykettä nostaen. 1 x 30 min kevyt, palauttava lenkki matalalla sykkeellä. 1 x 45 min vauhtileikittelyä. Sykkeen nostoja ja laskuja vuorovedoin. 1 x 60-75 min kevyttä hölkkää jaksamisen mukaan.
Zumbaa ItsesI
Mikko lupasikin ottaa minut ylimääräiseksi jo valmiiksi täpötäyteen ryhmään.
"Varasijalle pääsee"
Olin paikalla hyvissä ajoin, onneksi, sillä ehdittyäni vaihtaa vaatekaapin alahyllyllä pitkään pölyttyneet jumppavermeeni päälle, alkoi todellinen väenpaljous tukkia pukuhuonetta. Siirryin odottelemaan tanssikoulun aulaan, jossa osa ihmisistä varasi jo tulevia tunteja itselleen. Useimmille vastattiin, että varasijalle pääsee. Tällaista innostusta en aikaisemmissa harrastuksissani ollut kohdannut, joten odottelin mielenkiinnolla tunnin alkua. Mikko kertoi, että Zumba toimii vähän samalla periaatteella kuin Les Mills -tunnit, eli kolme kuukautta mennään samalla koreografialla, minkä jälkeen vaihdetaan uuteen. Ohjaajasta riippuen tuntisisällöt saattavat vaihdella hieman.
Ihmisiä teineistä eläkeikäisiin alkoi siirtyä salin puolelle. Menin perässä, ja Mikko käski ottaa käsipainot valmiiksi. Valitsin kevyimmät kilon painoiset, tietysti, koska edellisestä salikerrasta on aikaa, eikä tietokoneella näpyttäminen varsinaisesti kasvata hauista. Bongasin joukosta työkaverini Annen ja siirryin suvereenisti hänen peräänsä, mutta takariviin tietysti. Hetken odoteltuamme oli aika aloittaa.
Lantiot heilumaan
Latinalaisrytmit alkoivat kaikua ja lantiot heilua. Perusaskelluksen jälkeen seurasi muutamia helpohkoja askelsarjoja, ja aloin innostua. Rytmi todella vei mennessään, ja innostuin tekemään parhaani. Ensimmäinen kappale nostettiin hikeä pintaan ilman painoja, tosin käsiäkin heiluteltiin suuntaan ja toiseen. Seuraavaksi otettiin painot käsiin ja jatkettiin nopeammalla tempolla. Katsoin kelloa hörpätessäni vettä ja mietin, että jos meno jatkuu tällaisena, minut saa kantaa paareilla kotiin. Olin kymmenen minuutin zumbaamisen jälkeen punainen kuin rapu. Syke oli varmasti lähellä maksi-
mia, mutta ei olisi tullut mieleenkään jättää leikkiä kesken. Pian seurasi onneksi hieman hitaampitempoinen kappale, ja sain uutta energiaa. Musiikki oli niin mukaansatempaavaa, että tuntui kuin olisi ollut discon tanssilattialla ilman aikomustakaan siirtyä baarin puolelle. Rumban ja salsan säestyksellä koreografiat muuttuivat hieman vaativammiksi, mutteivät missään tapauksessa liian vaikeiksi. Takarivistä huomasin, että kaikki tuntuivat pysyvän mukana helposti ja yhtä suurella intensiteetillä. Noin puolivälissä tuntia sanoin Annelle, etten olettanut tämän olevan näin rankkaa. Anne totesi ohjaajan vaikuttavan asiaan, ja toden totta, Mikko tuntui olevan itse niin innoissaan, että en ihmetellyt enempää.
Zumba on valloittanut Suomen ja suomalaiset, joten päätinpä minäkin sitä lähteä kokeilemaan. Asuinpaikkakunnallani Kotkassa Zumba-tunteja löytyy Tanssikoulu Mikko ja Katri Vikmanilta, jonne soitin kuullakseni, että sen päivän tunnit olivat jo täynnä. Selitin tekeväni juttua lehteen, joten asialla oli vähän kiire, ja
Lihakset kovilla
Seuraava viisitoistaminuuttinen jatkettiin samaan malliin, välillä ilman käsipainoja, välillä hitaammilla kappaleilla, ja sitten taas otettiin kunnon hiki. Ohjaaja näytti välillä tanssin ohessa, miten liikkeet tehdään oikein ja tehokkaasti.
Iällä ei merkitystä
Innokkaita liikkujia puski sisään lisää koko ajan, ja huomasin, ettei iällä ollut merkitystä.
3
Joogaamalla
notkeutta, kestävyyttä ja mielenrauhaa
Kiireinen elämäntapa ja stressi koettelevat aika-ajoin meitä kaikkia. Hyvinvointivalmentajat kehottavat ihmisiä pysähtymään ja kuuntelemaan itseään enemmän. Loppuunpalamiselta ja monilta terveysongelmilta voi yrittää suojautua esimerkiksi harrastamalla liikuntaa, johon sisältyy omien voimavarojen vahvistamista ja itsensä kuuntelemista. Pieni pysähdys arjen pyörityksessä voi saada suuria muutoksia aikaan elämänlaadussa.
Jooga on tuhansien vuosien aikana Intiassa syntynyt henkinen ja fyysinen harjoitusmetodi, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli saattaa harjoittajansa lähelle jumaluutta. Sen eri suuntauksille on yhteistä mietiskely ja rauhoittuminen, johon pyritään erilaisten asentojen, asanojen, sekä hengitystekniikkojen avulla. Nykyään länsimaissa jooga on noussut valtavirran suosimaksi liikuntamuodoksi, eikä sen harjoittamiseen tarvitse liittyä mitään spirituaalista. on tärkeää. Voimajoogan sanotaan edistävän tehokkaasti aineenvaihduntaa ja puhdistavan kehoa kuona-aineista sekä myrkyistä. Harjoituksen vaikutuksesta kehosta poistuu paljon nestettä.
Hatha- ja Rajajooga
Hathajooga on rauhallista harjoittelua, jossa asanat tehdään luonnollisen hengityksen rytmissä. Periaatteessa kaikki jooga, johon kuuluu asentoja, perustuu hengitykseen. Liikkeelle lähdössä keskitytään kuuntelemaan omaa kehoa ja edetään lempeästi harjoittajan omista lähtökohdista. Hengityksen ja rauhallisten liikkeiden avulla pyritään yhdistämään nopeasti liikkuva mieli ja hitaasti liikkuva keho harmoniseksi kokonaisuudeksi. Rajajooga eli kuninkaallinen jooga on suuntaus, jossa korostetaan voimakkaasti syvällistä elämäntapaa pelkkien harjoitteiden lisäksi. Siihen liittyy eettisiä periaatteita kuten väkivallattomuus ja totuudellisuus.
LIITY JA VOITA! Paras...
voittaa iPod Shufflen kuukausittain
Sivanandajooga
Astangajooga
Sri K. Pattabi Jois kehitti voimajooganakin tunnetun suuntauksen ajatellen erityisesti nuoria, notkeita ihmisiä, mutta sen suosio on ollut valtava kaikissa ikäryhmissä. Sen asanat kestävät yleensä vain viisi hengitystä, ja ovat suureksi osaksi fyysisesti vaativia. Harjoituksessa tarkkaillaan mielen vaikutusta kehoon pitämällä eri lihaksia jännitystilassa. Ajatusten harhaileminen aiheuttaa väärien lihasten jännittymistä, joten keskittyminen on erittäin tärkeää, kuten myös se, että liikesarjat suoritetaan oikeassa järjestyksessä. Astangajoogalla onkin kolmenlaisia liikesarjoja: perussarjoja, välisarjoja ja jatkosarjoja. Niiden suorittaminen oikeassa järjestyksessä
Aurinkotervehdys on tämän joogamuodon tunnetuin liikesarja. Sitä on lainattu esim. Les Mills -tunteihin kuuluvaan Bodybalanceen. Sivananda perustuu kahteentoista vahvistavaan ja notkeuttavaan liikesarjaan välirentoutuksineen. Se on dynaamisempaa kuin Hatha, mutta ei niin fyysistä kuin Astanga. Asanoista löytyy sekä lempeämpiä että haastavampia muunnoksia, joten se on oivallinen suuntaus kaikille ikään ja kuntoon katsomatta. Liikkeet on tässäkin muodossa suunniteltu tehtäväksi aina tietyssä järjestyksessä, jolloin niiden vaikutus ulottuu tehokkaasti koko kehoon: hermostoon, nivelsiteisiin, selkärankaan, lihaksiin, verenkiertoon ja rauhasiin. Kaikki asennot joko vahvistavat edellistä tai toimivat sen vastaliikkeenä. Katso oman paikkakuntasi joogatarjonta netistä!
Energiajuoman makuinen Dracula
"Missä bileet, parhaat popit ja kuumimmat giisberit?"
Metropoli ja Zandora ovat yhdessä etsineet bilettäjän ykkösjuomaa ja nyt se on löytynyt. Dracula Drink on ainoa energiajuomalle maistuva alkoholijuoma Suomessa. Dracula Action Drink tarjoaa enemmän drinkkivaihtoehtoja kotibileisiin, jotka kaikki tahtovat kräshätä. Nyt Metropoli ja Dracula Drink etsivät vuoden kovinta bilettäjähahmoa, tsembaloiden kurkoa, jolla on villeimmät viikonlopputarinat ja freeseimmät läbät.
kuntoon!
Tajutessani viimein, että jaksan varmasti tämän rupeaman, tein kaikkeni, jotta saisin parhaan mahdollisen hyödyn treenistä. Kaikki lihakset olivat kovilla liikkeiden monipuolisuuden vuoksi. Lantion keinutus ja ylävartalon kierrot varmistivat, että vatsalihakset saivat kyytiä. Nopeat askellukset ja alasmenot kävivät jalkojen ja takapuolen päälle. Käsipainot varmistivat, että rinta- ja käsivarsilihakset eivät päässeet unohtumaan. Kumarrukset sekä hetkutukset antoivat selällekin töitä. Kokonaisvaltaista, toden totta. En enää epäillyt, etteikö Zumba voisi tuottaa TV-shopissa esiteltyjä tuloksia. Mutta mikä tärkeintä, hikistä salilla puurtamista tai verenmaku suussa lenkkeilyä ei mitenkään voi verrata tämän liikuntamuodon tuottamaan iloon. Tunsin itseni tanssijaksi, ihailin Mikon energiaa ja ryhtiä, sekä halusin lisää ja pian!
uudestaan!
Seuraavana aamuna huomasin todella tehneeni jotain. Lihakset olivat tasaisen arat ympäri kehoa, mutta mitään paikkaa ei varsinaisesti särkenyt. Rappuset eivät aiheuttaneet ongelmia kuten joskus salitreenin jälkeen. Mikä loistava kombinaatio! Lihaskunto ja aerobinen harjoittelu samassa paketissa, wau! Enää en ihmettele Zumban valtaisaa suosiota tai naureskele sen mainokselle. Itse asiassa ajattelin ottaa uusiksi mahdollisimman pian. Täytyy vain yrittää löytää tunti jolle on tilaa... Oman kaupunkisi Zumban tarjoajat löydät netistä. Suosittelen iästä ja sukupuolesta riippumatta!
endorfiini virtaamaan
Viimeinen neljännes tunnista sisälsi vielä yhden kunnon menobiisin ja sitten rauhallisempia kappaleita, joiden soidessa tehtiin tanssillisia venytyksiä. Tässä vaiheessa endorfiini alkoi virrata. Tunsin itseni virkeäksi, autuaaksi sekä tyytyväiseksi. Olin päässyt unohtamaan miten hyvä olo liikunnasta tulee.
Kruisaa sivulle www.partycreator.net ja osallistu kilpailuun Facebookissa. Lähetä paras bilekuvasi ja perustelut siitä, miksi juuri sinä olet Suomen kovin bilettäjä! Voit voittaa iPod Shufen. Dracula Drink on saatavana hyvinvarustetuista Alkoista kautta maan. Kevään aikana Draculan ilme uudistuu, joten löydät sen hyllystä sekä uudessa että vanhassa pullossa.
sponsored by
.NET
dracula
Shakira
Latinotähti
Shakiran maailmanvalloitus jatkuu nyt She Wolf -levyn myötä. Seksikkään herkkupepun levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 38 miljoonaa, eikä suosio ole laskemassa. Nyt latinotähti saarnaa hempeiden tunteiden puolesta. Silti Shakira ei suostu alistumaan maskuliinisten miesten kohtaloon.
Nuoruudessani kärsin huonosta itsetunnosta, mutta ystävistä ja hyvistä elämän kokemuksista sain uutta potkua, Shakira tähdentää. Vuosia sitten vaalean himokas latinotähti Shakira Isabel Mebarak Ripoll pani eurooppalaisten naisten päiväunelman Ricky Martinin polvilleen Laundry Service -levyllään. Nyt 33-vuotias latinotähti puolustaa ihmisiä, jotka kärsivät huonosta itsetunnosta, sillä hän on itsekin kokenut ongelmia uravuosiensa ja nuoruuteensa aikana. She Wolf -levyllä minusta kuoriutuu esille herkkyys. En ole naisten puolustaja tai kova persoona, vaan elämästä pitää osata nauttia oikein arvoin. Latinotyyliin minustakin löytyy erilaisia tunteita. Olen hyvin herkkä, mutta se ei aina näy ulospäin. Tunteiden näyttämisessä ei ole mitään pelättävää, vaan ongelmista ja tunteista on puhuttava. Voin sanoa, että olen kärsinyt huonosta itsetunnosta ja arvostuksen puutteesta. Ystävien ja kovan työn ansiosta osaan jälleen kunnioittaa itseäni. Ihmiset häpeävät puhua ongelmista ja tunteista, mutta se ei ole mitenkään hävettävää. Puhuminen ja asioiden selvittäminen yleensä auttaa parempaan ja turvallisempaan elämään, Shakira summaa tuntojaan.
artistit
4
ei kuvia kumartele
Latinomaissa ja erityisesti Etelä-Amerikassa Shakiran espanjankielisiä levyjä on myyty yli 38 miljoonaa kappaletta. Kolumbiassa syntynyt Shakira teki ensimmäisen Magia-levynsä vain 13-vuotiaana. Levyn taustavoimissa työskentelivät aviopari Emilio ja Gloria Estefan. Sielultani olen rokkari, mutta haluan sekoittaa musiikkiin latinorytmejä ja kitaroita. Rakastan tulisia tangoja, joissa tunteet ja seksikkyys tulevat esille. Tunsin suurta tyydytystä, kun kovat miehet jäivät taakseni hitin synnyttyä, Shakira naureskelee.
Seksikästä menoa?
Reilut yhdeksän vuotta sitten Euroopan markkinoille putkahti Shakiran englanninkielinen debyyttiplatta Laundry Service, josta tuli todellinen listajyrä. Jo silloin miespuoliset lattarimusiikin ystävät saivat ensi kertaa todellista silmäniloa herkkupepusta. Seksikkyys ja kauneus viehättävät minua latinokulttuurissa. Seksiä ja kuumia rytmejä tarvitsen päivittäin. Ilman tulisia tunteita ja kiihkoa elämäni olisi tylsää. Onhan se kivaa, jos kykenen miespuolisille faneille vielä tarjoamaan silmäniloa. Seksikkyydessä ja sen tuomisessa esille ei ole mitään pahaa. Myönnän, että miehet ovat ihastuneet kurveihini. Monet eivät ehkä usko sitä, että olen todella ujo nainen, mutta uskallan siitä huolimatta tuoda esille ajatukseni ja tunteeni. Pidän ihmisistä, jotka sanovat suoraan mielipiteensä ja hellimmätkin tunteensa. Eihän siinä ole mitään väärää tai pahaa. Kutsun sitä avoimuudeksi ja välittämiseksi. Myönnän, että latinokulttuurissa leiskuvat tunteet ja seksi. Samalla se näkyy myös ihmisten elämässä ja musiikissa, Shakira tiivistää. Samalla seksikäs laulajatar vahvistaa, että naisten ei pidä jämähtää yhteen muottiin, vaan omille unelmille pitää osata antaa tilaa. Mielestäni naiset alistuvat liian helposti miesten käskyläisiksi ja mielipiteisiin. Naiset kaipaavat hellyyttä, ja nykyisin meidän pitää päästä toteuttamaan omia unelmiamme. Myönnän, että naiset rakastavat lahjoja ja huomiota, mutta miesten on osattava antaa periksi omissa mielipiteissään ja päämäärissään. Nykyajan nainen haluaa tehdä omaa uraansa ja toteuttaa mielihalujaan. Rakkaus saa meidät tekemään hulluja ja välillä hieman tyhmiä tekoja. Tunteille pitää osata antaa tilaa ja arvostaa niitä, latinotähti tuumaa lopuksi. Timo Repo (Lontoo), teksti SONY Music, kuva Minulla oli perhosia vatsassa, enkä sitä kieltänyt. Gaalassa en potenut esiintymiskuumetta, kun puhekin oli valmiina. Kun kuulin gaalaan pääsystä, menin täysin punaiseksi ja sanattomaksi. Yleensä en jännitä mitään tilaisuuksia, mutta nyt tapahtui jotain suurta ja uskomatonta, Norah selvittää. Grammy-gaalassa Jones tapasi Bruce Springsteenin ja rap-tähti Eminemin, jotka laulajatar tunnustaa idoleikseen. Musiikkini on jazzia, mutta ihailen Brucen ja Eminemin tyyliä ja sanoituksia. Ehkä jonain päivä teen heidän tai Robbie Williamsin kanssa dueton, mutta sekin on vain haave, Jones jatkaa. saloja. Romanttiset ja melodiset kappaleet ovat aina olleet heikkouteni. Ehkä romanttinen biisi Bryan Adamsin kanssa kruunaisi urani, Jones miettii. Kevään aikana laulajatar heitti pitkin Amerikkaa klubikeikkoja, ja ehkä kesällä hän rantautuu Eurooppaan esittelemään musiikkiaan sekä työstämään uutta The Fall -albumiaan. Livekeikat ovat työni suola ja rakastan esiintymisistä. Luonteeltani olen ujo äidintyttö, mutta pianon ja musiikin seurassa en tunne olevani yksin. Jazzmusiikki saa minusta aina parhaat puolet ja tunteet esille. Toivottavasti kykenen välittämään ne fiilikset myös yleisölleni. Ujous ei ole ongelma, vaan voimavara, jota hyödynnän musiikin tekemisessä. Myönnän, että pikku hiljaa olen päässyt irti ujoudestani, vaikka puhunkin siitä avoimesti. TV-esiintymiset ja filmirooli elokuvassa My Blueberry Nights opettivat paremmin elämään julkisuuden ja kameran kanssa. Samalla se helpotti myös ujouttani. Tuoreella The Fall -levyllä etsin elämän aitoja merirosvoja. Sitä en paljasta, liittyvätkö ne tunteisiin tai musiikkiin. Ehkä en enää ole niin ujo, mutta pikkutyttömäisiä piirteitä minusta löytyy vielä paljon, Jones vahvistaa vienosti hymyillen. Timo Repo (Lontoo), teksti EMI-Virgin, kuva
Tulisia tunteita?
Aikoinaan tulinen tangolatinohitti Objection syrjäytti jopa Ricky Martinin, Enrique Iglesiaksen ja Gloria Estefanin listojen kärkipaikoilta latinomaissa ja Euroopassa. Shakira ei halua leimata itseään tiukaksi ja määräileväksi naiseksi. En ole feministi, vaikka uskallankin komentaa kovia machomiehiä. Sieluni on tulinen, mutta tunteeni ovat hellät. Tulisuus, seksikkyys ja tunteet ovat latinoiden vahvuuksia, joista en halua luopua. Mielestäni naisenkin pitää näyttää kaapin paikka kotona, vaikka vastassa olisikin machomies, Shakira vakuutti Lontoossa.
Ujo Norah Jones ei ylpeile saavutuksillaan
Amerikkalainen jazztähti Norah Jones räjäytti todellisen potin, kun hän nappasi Grammy-gaalasta peräti kahdeksan pystiä. Nyt popmaailman kerma, kuten Robbie Williams ja Bryan Adams kosivat häntä duetoille mukaan. Tapasimme Jonesin Lontoossa hienostohotelli Ritzissä, ja tähti puhui avoimesti tuoreesta The Fall -levystään. 32-vuotias amerikkalainen jazztähti Norah Jones räjäytti vuoden 2005 Grammy-gaalasta todellisen potin, kun hän nappasi peräti kahdeksan pystiä juhlatilaisuudessa. Samalla Come Away With Me -debyyttilevy singahti USA:n virallisen albumilistan ykköseksi ja pysyi siellä peräti 5 viikkoa. Nyt plattaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 22 miljoonaa kappaletta, ja hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa. Epäilemättä suklaasilmäinen Norah on erilainen supertähti. Menestyminen tuntuu todella oudolta, koska en osannut odottaa sitä. Nyt haluan vain tehdä musiikkia ja nauttia elämästä. Jo pienenä tyttönä ihastuin musiikkiin, eikä se ensirakkaus ole vieläkään sammunut. Palkinnot toivat itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen, Norah täsmentää. Feels Like Home -levyään Jones markkinoi tyttömäiseen ja vaisuun tyyliin. Unelmista tuli totta, kun toistakin levyä myytiin pelkästään ensimmäisen viikon aikana yli 5 miljoonaa kappaletta. Tein suurimman osan uusista biiseistä kotona, joten kotoisissa fiiliksissä biisit svengaavat. Koetin tehdä vaihtelevan levyn, jotta fanini eivät nukahtaisi musaani, kun he kuuntelevat sitä. Ehkä parin vuoden päästä saatan vihata kappaleitani, koska mielipiteeni muuttuvat nopeasti. Nyt musani kuulostaa rennolta ja luonnolliselta. Sen voin luvata, että biisini ovat puhdasta ja sielukasta jazzia, Jones summaa.
Ujoutta vastaan
Pikkutytöstä saakka Jones on kuunnellut jazzia ja tehnyt omia biisejä. Jo 5-vuotiaana laulajatar aloitti uransa kirkkokuorossa, ja pari vuotta myöhemmin Norah aloitti pianotunnit. Nuori lahjakkuus palkittiin Dow Beat Student Music Awardsilla parhaana jazzlaulajana vuosina 1996 ja 1997. Omaa ujouttani ja salojani puran musiikkiin, joten se kuvastaa hyvin paljon sieluni
Tähtien loistoa
Laulajatar myöntää, että ensimmäinen arvokas Grammy-tilaisuus jännitti nuorta tähteä, varsinkin kun backstagelta ja yleisön joukosta löytyi monia idoleja ja musiikkilegendoja.
Kulissien takana
6 Teksti: Ismo Mukala
in keulaha hmo
Seb Sti n a a
Sebastian Rejman on muusikko ja lauluntekijä, joka tuli suomalaisille tutuksi viimeistään Kuorosota-ohjelman kautta. Hänen luotsaamansa rock-yhtye The Giant Leap julkaisi 3. maaliskuuta toisen pitkäsoittonsa. Vaikka The Giant Leapin ura on vasta alkumetreillä, on sen keulahahmolla jo vaihderikas taival takanaan.
Rejma n
päässyt HJK:n edustusjoukkueeseen, mutta lätkä vei voiton." "Myös kutsumanimi Sebastian tulee näiltä ajoilta. IFK:n jääkiekkojoukkueeseen liittyessäni siellä pelasi jo Niklas Hagman, Niklas Bäckström ja Niklas Roiha. Sekaannuksien välttämiseksi valmentaja alkoi kutsua minua toisella nimelläni. Kun harjoittelet 7--8 kertaa viikossa, aikaa ei enää riitä pihakavereille. Lätkäkaukalossa olin aina Sebastian ja yhtäkkiä huomasin kaikkien kutsuvan minua sillä nimellä."
KuKa ?
reeneissä kuin bileissä. Yhtye kuitenkin hajosi reilusti ennen inttiin lähtemistäni, mutta jatkoin biisien tekemistä itsekseni."
taloudellisesti, jotta voisin keskittyä kehittämään musiikkiani."
Hanttihommia
"Matkan varrella on tullut tehtyä kaikenlaisia hanttihommia. Lukioaikoina raadoin Mäkkärissä saadakseni ostettua itselleni pianon. Aluksi se oli vain vuokralla, mutta lopulta sain säästettyä koko hinnan eli 9 000 markkaa. Se oli nuorelta pojalta aika paljon." "Mäkkärin lisäksi olen tehnyt töitä esimerkiksi muuttofirmassa sekä Sedu Koskisen ravintoloissa. Tapasin Sedun joissain bileissä ja erinäisten vaiheiden kautta päädyin tiskin taakse Sedun legendaariseen Tiger-yökerhoon. Työskentelin Tiikerissä aina paikan lopettamiseen asti, minkä jälkeen tein vielä joitain vuoroja Helsingin Onnelassa sekä Studio 51:ssä." "Olin baarimikkona kaikkiaan lähes kahdeksan vuotta. Halusin vain mahdollisimman vähän vastuuta ja pidin itseäni valmiina musiikkikuvioita varten. Välillä tuli kyllä mietittyä, mitähän hittoa sitä touhuaa, mutta kovat päämäärät auttoivat jaksamaan. Jostain on vain aina löytynyt voimaa potkia itseä persuksille. Isolla riskillä sitä on edetty, mutta näköjään se kuitenkin kannatti."
Älä luovu unelmistasi
"Armeijan jälkeen tajusin karun totuuden, että minun täytyisi tehdä elämälläni jotain. Opiskelu tuntui kaukaiselta vaihtoehdolta, ja omalla tavallani olin jo 15-vuotiaana tiennyt mitä isona haluaisin tehdä, eli soittaa ja laulaa rokkibändissä." "Uskaltauduin kokeilemaan siipiäni ja tähtäsin vakavissani muusikoksi. Ensimmäisen levytyssopimukseni tein 22-vuotiaana sooloartistina Universal Musicin kanssa. Olin aivan onneni kukkuloilla ja luotin vahvasti tekeleisiini." "Sinkku Learn To Fly soi hyvin Radio Rockilla ja SuomiPOPilla, mutta mitään promootiota ei tapahtunut. Universalilla oli kiire muiden artististien, kuten Kwanin ja Tiktakin kanssa, jotka jo silloin myivät hyvin." "Pian sain levy-yhtiöltä kutsun tulla keskustelemaan tulevaisuudestani. Minusta oli päätetty leipoa koko kansan Sebastian, ja sopimusta jatkettaisiin vain, jos suostuisin muuttamaan kappaleet suomen kielelle. Mietin asiaa hetken ja torjuin tarjouksen. Moni muu olisi suostunut laulamaan vaikka siansaksaa pitääkseen ison levy-yhtiön diilistä kiinni. Minusta se ei tuntunut oikealta, sillä halusin tehdä asioita omilla ehdoillani. Muistona tapahtumasta olkapäätäni komistaa tatuointi tähdestä, jossa lukee Forever. Minun täytyi saada joku muistutus siitä, että tekisin tätä hommaa lopun ikäni. Minulle kuva tarkoittaa, ettei saa luovuttaa ja luopua unelmistaan." "Samalta seisomalta, kun Universal Music oli sanonut sopimuksen irti, Warner Chappell-kustannusyhtiö otti minuun yhteyttä. He halusivat minut siipiensä alle. He tukivat minua
Perjantai 13. päivä
Niklas Sebastian Rejman syntyi Helsingin Naistenklinikalla 13. päivänä perjantaina vuonna 1978. "Jonkun mielestä voisin olla syntynyt epäonnisten tähtien alla. Minulle taas 13 on aina ollut onnennumero. Myös isäni on syntynyt 13. päivänä, ja se oli aina hänen pelinumeronsa. Olen jopa tatuoinut numeron käsivarteeni, jolloin minulla on aina onni mukanani." "Molemmat vanhempani ovat Helsingistä. Kävin ruotsinkielisen koulun, vaikka vain isäni puhuu ruotsia. Olen siitä nykyään erittäin kiitollinen. On rikkaus osata kieliä. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että nuorempana kieli tuotti aika isoja vaikeuksia, sillä kaikki kaverini puhuivat ainoastaan suomea", kertoo Sebastian taustastaan.
"Olin nuorena aika vilkas kaveri. Minusta on otettu kuva, kun kuusivuotiaana esiinnyn yläkerran naapureille ilman etuhampaita. Pistin stereoista Elvistä soimaan ja rämpytin pientä kitaraa. Ilmeet olivat ällistyneitä, kun pikku nulikka osasi kappaleet sanasta sanaan ulkoa." "Elvis oli minulle ihan käsittämättömän iso juttu. Hauskinta on, että olen syntynyt vuosi Kuninkaan kuolemaan jälkeen. Olin ihan huolella fani. Katsoin kaikki Elviksen elokuvat, ja minun täytyi saada kaikki mahdolliset levyt. Olin jopa tehnyt Elviksestä leikekirjan." "Noin kahdeksanvuotiaana opin sitten pitämään vähän käheämmästä laulusoundista. Kasaribändit kuulostivat aluksi hirveältä räminältä, sillä siihen asti olin elänyt pienessä Elvislaatikossani."
Pro Addiction
"Minulla on kymmenen vuotta vanhempi veli, jolta olen aina imenyt vaikutteita. Hän aloitti meidän perheessä kitaransoiton ja myöhemmin opiskeli itsensä jopa kitaramaikaksi. Muutaman vuoden sitä touhua katseltuani aloin 14-vuotiaana tapailemaan sointuja veljeni opastuksella." "Opittuani perustaidot siirryin hyvin nopeasti soittamisesta säveltämiseen. Puoli vuotta sen jälkeen, kun olin ensimmäistä kertaa ottanut kitaran käteeni, ensimmäinen kappaleeni oli jo valmis. Tuntui tyhmältä vain rämpyttää yksin kitaraa tyhjässä huoneessa, joten aloin myös laulaa." "Ensimmäinen bändini oli Pro Addiction. Lieneekö nimi tullut siitä, että olimme omasta mielestämme kovia vetämään keskikaljaa. Minulla on jossain vielä tallella yhtyeen C-kasetti. Aika kamalaa kuunneltavaa se on, mutta jostainhan sitä täytyi aloittaa." "Matkan varrella yhtyeen nimi vaihtui Nine to Fiveksi. Tämän kokoonpanon kanssa meillä oli jopa muutama keikkakin. Aika tosissaan väännettiin sitä hommaa, ja viikonloppuisin tuli vietettyä aikaa mieluummin bändit-
Siperia opettaa
"Tutustuin Somerin Petriin kaveriporukan risteilyllä. Kello oli viisi aamulla ja bileet menossa käytävällä. Meikäläinen hoilailee jotain Bryan Adamsia, kun yhtäkkiä vieressä joku alkaa laulamaan ihan täydellistä stemmaa. Tunsin kaverin yhteisten tuttujen kautta ja humalapäissämme lupasimme alkaa tekemään musiikkia kimpassa." "Universalin fiaskon jälkeen yhteistyö sitten leimahti kunnolla käyntiin. Noin kuusi vuotta teimme vain töitä biisien eteen ja siinä samalla esiin-
Kuninkaan viitoittamaa tietä
"Musiikki minulla on ollut verissä jo pienestä pitäen. Olen kuulemma hoilannut auton takapenkillä Bee Geesin Staying Alive -kappaleen kertosäettä jo ennen kuin osasin puhua. Kai minulla jo silloin oli tulevaisuuden suunnitelma alitajuntaani kaiverrettuna."
Kaukalonimi
"Tarina ei kuitenkaan alkanut suoraan musiikilla, vaan 7-vuotiaana ryhdyin vakavissani pelaamaan lätkää ja futista. Niiden parissa meni suurin osa ajastani aina teinivuosiin asti. Jouduin joskus 13-vuotiaana valinnan eteen. Olisin
Kulissien takana
nyimme coverkeikoilla duona. Viihdytimme Virossa kaksi kesää turisteja. Siellä minun ja Peten juttu nivoutui yhteen, ja aloimme ymmärtää toistemme ajatusmaailmoja." "Kaksi kesää Viron villissä lännessä riitti, ja siirryimme keikkailemaan takaisin Suomeen. Esiinnyimme Kaivon terassilla joka keskiviikko. Saatoimme välillä olla Fat Face Duo, Scandinavian Punks tai Sebastian Spears ja Peter The Pussy Eater. Jätetään kuitenkin nimien tarinat ihan lukijoiden arvailujen varaan." hankittu kokemus. Osaa keskittyä olennaisiin asioihin, eikä kiinnittää huomiota kaikkeen ympäripyöreään."
7
Musik-Non-Stop
"Pyöritys uuden levyn tiimoilta on ollut kovaa. Viimeisinä neljänä viikkona yöunet ovat jääneet lyhyiksi. Alkaa jo huomata polttaneensa kynttilöitä molemmista päistä. Purnaamaan ei kuitenkaan kannata ruveta, sillä väitän muusikon työn olevan maailman siistein ammatti." "Useat kuitenkin luulevat tämän olevan äärimmäisen helppoa. Vedämme vain tunnin kestävän keikan, josta raha kilahtaa tilille. Keikka on kuitenkin vain pieni osa työnkuvaa. Mukaan siihen kuuluvat kaikki esiintymiset, haastattelut, valmistelut ja roudaukset." "Kun sävellät kaiken itse, sinulla on myös valtava vastuu yhtyeen toiminnasta. Huomaat miettiväsi juttuja 24 tuntia vuorokaudessa. Tämä ei ole mikään kellokorttityö, jonka voit vain unohtaa päivän lopussa. Varsinkin levynteon aikana yöuni on herkässä, sillä sitä miettii koko ajan, mitä voisi tehdä paremmin."
Ei mikään puppeliduo
"Samalla meillä alkoi olla omaa materiaalia jo niin paljon kasassa, että sitä pitäisi saada suunnattua eteenpäin. Emme kuitenkaan halunneet olla mikään suomalainen homo-Roxette, joka esiintyy lavalla ihanan moniäänisesti." "Bändin kasaaminen oli ainut vaihtoehto. Pete tunsi muusikkopiireistä Sami Lehdon, joka oli armoton rumpali sekä tuottaja. Hän ilmestyi eräälle Kaivon keikalle kahoni eli eteläamerikkalainen lyömäsoitin mukanaan. Vedimme yhdessä ihan mielettömän keikan improvisoiden. Näin The Giant Leapin tarina sai alkunsa." "Seuraavana päivänä raahauduimme luovassa krapulassa Samin studiolle, jossa nauhoitettiin ensimmäinen kappaleemme Somebody Else. Siitä tulikin, käsittämätöntä kyllä, ekan levymme toinen singlejulkaisu. Teimme valmiiksi kuuden biisin demon, jolla lähestyimme levy-yhtiöitä, ja lopulta päädyimme tekemään levytyssopimuksen EMI:n kanssa joulukuussa 2006."
Kuorosota
"Metronomelta otettiin minuun yhteyttä viime syksynä. He kosiskelivat minua mukaan Kuorosota-ohjelmaan. Mietin asiaa pitkään, kunnes lopulta päädyin myöntävään vastaukseen. Siihen oli kaksi syytä. Ohjelman voitto menee hyväntekeväisyyteen, joten tämä oli ensimmäinen kerta jolloin työni puolesta pystyin konkreettisesti antamaan hyvän kiertää. Kuorosota oli myös ainut formaatti, jossa pystyin olemaan täysin oma itseni. Minun ei tarvinnut hyppiä hopeapuku päällä seinän läpi tai koikkelehtia pitkin tanssilattiaa. Ohjelman teko oli erittäin hauska kokemus, ja kerrankin sait esittää jotain muuta, mitä et ole itse säveltänyt." "Kuorosodan myötä esiintymiskokemukseni on ainankin karttunut. On aivan eri tilanne esiintyä pikkupubissa kahdellesadalle ihmiselle kuin olla tv-kameroiden edessä ja ottaa tila haltuun. Vähän kyllä harmittaa, että taival loppui niin lyhyeen. Meidän Elvis-veto oli kuitenkin rautainen, joten en voi olla pettynyt. Poistuimme kisasta näyttävästi." "Olin kuoronjohtajista kuitenkin se porukan tuntemattomin tyyppi. Toivottavasti The Giant Leap tunnistetaan tämän jälkeen suomalaiseksi bändiksi, eikä enää tanskalaiseksi trioksi. Uusin albumikin voi eksyä kaupoissa kotimaisten levyjen hyllyyn", virnistää Sebastian leikkisästi.
Nimi ilmestyi unessa
"Yhtyeen nimen keksiminen oli raskas prosessi. Meillä oli kaikenlaisia hulluja ehdotuksia, mutta mikään niistä ei oikein toiminut. Yhtenä aamuna sain unen ja valvetilan rajamaastossa, vision. Mieleeni syöpyi kuva levynkannesta jossa luki oudoilla kirjaimilla The Giant Leap." "Nimeen pystyi liittämään myös ideologiaa. Emme tee mitään varman päälle, vaan otamme valtavan riskin. Se on kuin hyppäisi korkealta kohti tuntematonta, tietämättä, mihin laskeutuu. Ilman näkyä olisimme tänä päivänä The Luv Snakes... Joka sinänsä kuulostaa aika hauskalta", Sebastian vitsailee.
Tuntemattomat tähdet
"Aloimme kesällä 2007 valmistella meidän Another Day Rising -nimistä esikoisalbumia. All In My Head -kappale lähti pyörimään toukokuussa, ja yhtäkkiä se oli noussut Suomen toiseksi soitetuimmaksi radiokappaleeksi." "Biisistä ei kuitenkaan oltu tehty mitään musiikkivideota, mikä tuntui tyhmältä. Nykypäivänä ei uutta artistia voi lanseerata ilman musiikkivideota. Sen jälkeen on turha kummastella, miksi meillä on pienoinen tunnistettavuusongelma." "Kokemuksella voin sanoa, ettei Suomessa ole helppoa olla englanniksi laulava yhtye. Vaihdoimme keikkamyyjääkin aika kriittisessä vaiheessa. Meiltä oli juuri lokakuussa ilmestynyt albumi, ja keikkatilanne näytti sen aikaisen myyjän kanssa todella huonolta." "Popgeen leipiin hyppääminen vuodenvaihteessa oli pelastus. Meille järkkääntyi puolentoista vuoden aikana noin sata keikkaa, mikä on hyvin vielä tuntemattomalta yhtyeeltä. Jouduimme kantapään kautta tekemään tutuksi, ettemme ole ulkomainen bändi, vaikka musiikkimme kuulostaakin kansainväliseltä." "Keikoilla annoimme joka kerta kaikkemme. Oli paikalla sitten 45 tai 500 ihmistä, aina vedettiin täysillä. Bändi on juuri niin kova kuin sen viimeisin keikka. Siinä vaiheessa, kun artistit rupeavat tyytymään tilaansa, ollaan jutun kanssa menossa jo turvalleen. Sinun täytyy aina pysyä nälkäisenä ja tehdä kovaa työtä homman eteen. Siihen me pyrimme ja nyt toisen albumin kohdalla näemme, oliko siitä hyötyä tehdä niin paljon keikkaa. Ainakin bändi hitsaantui yhteen, ja saimme liven toimimaan. Lähtiessämme toista kertaa mukaan tähän rumbaan, takaraivossa jyskyttää jo
Tulevaisuuden suunnitelmat?
"Meillä alkaa kiertue toukokuussa, mitä ennen teemme keikkaa vain summittaisesti ympäri Suomea. Kiertue tulee kattamaan kaikki suurkaupungit, ja keikat ovat ikärajattomia. Kesällä on tarkoitus jatkaa keikkailua esimerkiksi festareilla pitkälle syksyyn asti." "Selvitämme myös mahdollisuuksista päästä Suomen rajojen ulkopuolelle. Olemme ottaneet määränpääksi saada musiikkiamme kuuluville myös ulkomailla. Jatkamme hiljaa eteenpäin ja katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti pystymme muutamassa vuodessa stabiloimaan asemamme, jolloin voisimme rauhassa keskittyä kehittymään bändinä sekä muusikkoina. Koitamme olla mahdollisimman kova bändi ja tehdä hyviä levyjä. Siinä onkin tavoitetta jo ihan tarpeeksi."
8
Viikonloppu
Berl issä iin
FAktoJA
· erliinionehkäyllättävästi B EU:n toiseksi suurin kaupunki Lontoon jälkeen. Siellä elelee noin 3,4 miljoonaa asukasta. · inta-alaon892 neliö P kilometriä. · AikavyöhykeonGMT+1. · aupunginvaakunaakoristaa K karhu,jokaonBerliininoma maskotti. · aupunginjohtajanatoimii K avoimesti homoseksuaali (mikäli moinen yksityiskohta jotakuta sattuu kiinnostamaan) Klaus Wowereit.
Ei ollut huono ajatus lähteä Berliiniin keskellä kylmintä talvea pitkää viikonloppua viettämään. Sää ei toki ollut juuri sen kummempi kuin Suomessa usein samaan aikaan, kadut olivat reilun lumikerroksen peitossa ja lämpötila pakkasen puolella. Siitä viis, koska kaupunki tarjoaa runsain mitoin kiinnostavaa nähtävää ja tekemistä, eli sitä paljon puhuttua virkistävää vaihtelua. Mikään lepoloma viikonlopusta ei myöskään pääse muodostumaan, sillä kaupunki tempaisee mukaansa aamusta pitkälle yöhön. Ehtii sitä levätä arkena kotonakin.
Berliiniä kuulee usein luonnehdittavan rumaksi. 28 vuoden ajan (19611989) muuri jakoi kaupungin kahtia Länsi-Berliiniin ja Itä-Berliiniin, minkä jäljiltä kaupunki on vieläkin kuin suuri rakennustyömaa. Nostokurjet rehottavat siellä kuin meilläpäin rentun ruusu pellon pientareella. Pelkäksi rumilukseksi tuomitseminen on kuitenkin vain kateellisten panettelua ja tässä yhteydessä sopii sanoa, että kauneus luuraa katsojan silmässä. Ne, jotka kaipaavat kaupunkilomaltaan sliipattua, millilleen organisoitua ja pikkusievää kuvauksellisuutta, ovat Saksan pääkaupungissa väärässä osoitteessa. Berliini on anarkistinen, outo, sekava, ärsyttävä, rujo, ankea, nuhjuinen... missä todennäköisesti piilee myös sen suurin viehätys.
i
Saksan pääkaupunki on yksi Euroopan vilkkaimmista tiede-, taide- ja kulttuurikaupungeista ja poliittisista keskuksista, minkä lisäksi se tunnetaan myös yöelämästään, alakulttuureistaan, putiikeistaan ja kirpputoreistaan. Kaupunki on jaettu 12 hallinnolliseen alueeseen, jotka jakautuvat edelleen pienempiin kaupunginosiin. Keskeisimpiä niistä ovat Mitte, Prenzlauer Berg, Friedrischain ja Kreuzberg. Sanotaan, että berliiniläisten identiteetti rakentuu pitkälti oman kaupunginosan mukaan. Suur-
kaupungiksi Berliini hämmästyttävän vehreä, ja lähestulkoon jokaisessa kaupunginosassa on omat puistonsa ja viheralueensa. Virkistysalueet kattavat yli 11 prosenttia pinta-alasta. Berliinistä löytyy myös yksi Euroopan rikkaimmista kasvitieteellisistä puutarhoista.
h ja 21,90 /72 h. Lisäksi sillä saa alennusta monissa turisteja kiinnostavissa kohteissa. Myös polkupyörä ja taksi ovat varteenotettavia kulkuneuvovaihtoehtoja. Jos aikaa on käytössä rajoitetusti, voi olla hyvä ajatus tehdä opastettu kiertoajelu bussilla, jonka kyydissä kaupungista saa edes jonkinlaisen kokonaiskuvan. Keskustassa on suhteellisen pienellä alueella runsaasti tärkeitä nähtävyyksiä, jotka voi ottaa haltuunsa jalan, esimerkiksi seuraavanlaisen kävelykierroksen muodossa: · otsdamer Platz: pilvenpiirtäjiä P ja megalomaanista arkkitehtuuria, mm. Sony Center.
Kaupunkiin tutustuminen
Vaikka kaupunki on levittäytynyt laajalle, hienosti toimivan julkisen liikenneverkon ansiosta metrolla, junilla, raitiovaunuilla ja busseilla huristellessa välimatkat tuntuvat todellista lyhyemmiltä. Näppärä CityTourCard, jolla voi matkustaa kaikissa julkisissa kulkuneuvoissa, maksaa 15,90 /48
9
· olokaustin muisto Holokaustin muistoH merkki: vuonna 2005 avattu labyrintti, joka koostuu 2 711 kivipaadesta. · randenburgin portti: rauB han merkiksi 1700-luvun lopulla rakennutettu portti on Berliinin symboli. · eichstag eli Valtiopäivätalo: näkymät R ovat hienot ja sisäänpääsy ilmainen, joten jonottaminen maksaa vaivan. · Unter den Linden: lehmuksien reunustama bulevardi on Berliinin pääkatu. · Checkpoint Charlie: Berliinin muurin rajanylityspaikoista kuuluisin. Muita tutustumisenarvoisia kohteita ovat esimerkiksi Itä-Berliinin vanha keskus Alexanderplatz, sen läheisyydessä seisova televisiotorni ja ydinkeskustassa sijaitseva eläintarha. Tuliaiseksi voi ostaa monenmoista DDR-tavaraa ja lähettää töihin Trabant-postikortin.
Viihdettä kun itse haluat
Scorsese, Leonardo DiCaprio, Renée Zellweger... Fritz Langin Metropolis esitettiin ulkoilmanäytöksessä Brandenburgin portilla. Kuulin pikkulintujen laulavan, että tapahtuma oli menettänyt yhden merkittävistä sponsoreistaan, minkä vuoksi järjestelyt olivat tänä vuonna juhlavuodesta huolimatta selvästi totuttua vaatimattomammat. Tänä vuonna parhaan elokuvan palkinnon, Kultaisen karhun, nappasi turkkilainen, Semih Kaplanoglun ohjaama elokuva Honey ja parhaaksi ohjaajaksi valittiin kotiarestissa istuva tuhma poika Roman Polanski elokuvastaan The Ghost Writer. Luin ennen lähtöä, että festivaali on, toisin kuin esimerkiksi Cannes, täysin avoin yleisölle. Suunnittelinkin aluksi siellä piipahtamista. Tämä jäi kuitenkin pelkäksi suunnitelmaksi, koska suurin osa näytöksistä oli myyty loppuun useita päiviä etukäteen, minkä lisäksi itse kaupunki veti puoleensa huomattavasti enemmän kuin hämärät elokuvasalit. Potsdamer Platzia lukuun ottamatta tapahtumasta ei kaupungilla nähnyt häivääkään, vaan samaan aikaan elämä jatkui Berliinissä tavalliseen tapaan (mitä nyt jollakin Imbiss-kioskilla kameramiehet kuvasivat tunnistamattomaksi jäänyttä tähtöstä Currywurst-välipalaa ostamassa).
CDON.COM OnDemand
3,95
OnDemand
39,95
9,90
18,95
CD MP3
OnDemand
Ruoka ja juomingit
Berliinissä, etenkin talvella, olisi sääli syödä kevyesti. Aito paikallinen ruoka on tuhtia ja lihavoittoista. Sianlihaa ja makkaraa, schnitzeliä, kassleria ja wurstia, saa kaikissa muodoissaan, mielellään hapankaalipedillä tarjoiltuna. Berliinin oma klassikkoruoka on currywurst, ketsupilla ja curryllä silattu makkara, joka tarjoillaan tavallisesti ranskalaisten perunoiden kera. Annoksia myydään ympäri kaupunkia kojuissa, joiden paremmuudesta käydään kiihkeää keskustelua. Niille, jotka todella hullaantuvat currywurstiin, on olemassa upea mahdollisuus syventää harrastusta. Kattavat tiedot, himotuimmat tuliaiset ja epäilemättä upean elämyksen saa erikoisuudelle omistetusta museosta Deutsches Currywurst Museum (http://www.currywurstmuseum.de). Mainion aamiaisen saa esimerkiksi Georgenstrassella sijaitsevasta miellyttävästä Cafe Chagallista. Listan kallein (7,5 euroa) aamiaisvaihtoehto oli niin mittava, että siitä olisi mainiosti riittänyt kahdelle, ja sisälsi juustoja, leikkeleitä, leipää, hedelmiä, kanamunan, kahvia ja mehua. Oluen ystävät ovat Berliinissä onnensa kukkuloilla mallasjuoma on edullista ja hyvää. Silti vaikka Saksassa ollaan, saa toki halutessaan juodakseen myös muuta. Kaupungissa on jo muutaman vuoden ollut käynnissä varsinainen cocktail-buumi. Itse sain eteeni merkillisen sekoituksen, jossa oli ennakkoluulottomasti yhdistetty kirsikkaa ja kookosta. Ystäväni ihastui Katastrof-drinksuihin, jotka eivät onneksi olleet nimensä veroisia.
Jos et pääse paikan päälle, virittäydy kaupungin tunnelmaan ruudun ääressä
· Fritz Lang: Metropolis, 1927 · ainer Werner Fassbinder: Berlin AleR xanderplatz -televisiosarja (1980, kesto 15 tuntia) · Wim Wenders: Berliinin taivaan alla, 1987 · Tom Tykwer: Juokse Lola!, 1998 · olfgang Becker: Goodbye Lenin, 2003 W · Florian Henckel von Donnersmarck: Muiden elämä, 2006
PUHELINMYYJIÄ
Päivä- ja iltavuoroon
Työ on päivisin myyntiä yrityksille Työ on päivisin myyntiä yritykja iltaisin kotitalouksille sille ja iltaisin kotitalouksille kokopäivätyönä (33 h/vko) tai kokopäivätyönä (33 h/vko) tai osa-aikaisena (valitseminasi 3-6 osa-aikaisena (valitseminasi 3-6 iltana viikossa). iltana viikossa). Arvostamme myyntihenkisyyttä, Arvostamme myyntihenkisyyttä, sujuvaa keskustelutaitoa ja kykyä sujuvaa keskustelutaitoaihmisten tulla toimeen erilaisten ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Aikaisempi myynti- tai kanssa. Aikaisempi myynti- tai asiakaspalvelukokemus on eduksi, asiakaspalvelukokemus on eduksi, mutta ei välttämätöntä, sillä annammutta ei välttämätöntä, sillä anme tarvittavan koulutuksen. namme tarvittavan koulutuksen. Mahdollisuus myös työharjoitteluun! Päivä- ja iltavuoroon
Kieli
Saksa on pirullisen vaikea kieli, etenkin sille, joka ei ole koskaan sitä opiskellut. Ja vaikka se muuten ei niin vaikeaa olisikaan, yksinkertaisenkin sanan lausuminen on. Itse olen suosiolla luopunut saksankielen opinnoista, sillä yrityksistä huolimatta en ole koskaan oppinut artikuloimaan ymmärrettävästi "Einstürzende Neubauten". Kosmopoliitiksi itseään kuvitellut ihminen joutuu siis nielemään ylpeytensä ja marssimaan levykauppaan paperilappu kourassaan.
Kiinnostavia museoita
· Museosaari: Vanha museo (AltesMuseum),Uusimuseo(NeuesMuseum),Vanhakansallisgalleria(Alte National alerie),Bode-mug seojaPergamon-museo. · unstWerke Berlin K (jännittäväänykytaidetta) · gyptiläinen museo E (Nefertitin rintakuva) · amonesmuseo R (Ramones-kamaa) · Erotiikan museo (no miksikäs ei)
Berlinale
Viikonloppuvisiittini aikana kaupungissa jylläsi vuotuinen Berlinale-elokuvafestivaali. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1951, joten tänä vuonna tapahtuma juhli 60. syntymäpäiväänsä. Juhlavuoden kunniaksi kaupunkiin virtasi suuren maailman tähtiä: Martin
Megaan ja Talentum-konserniin voi tutustua osoitteissa: www.sm-mega.fi · www.talentum.fi
Soita ja kysy lisää! Maija tai Olli-Pekka puh. 020 442 4600 tai gsm 045 7731 3601
Urho Kekkosen katu 2 C 00100 Helsinki
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava telemarkkinointiyritys. perustettu Suomen johtava telemarkkinointiyritys. Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna Toimimme 15 paikkakunnalla työllistäen yli 300 henkilöä. Kuulumme Talentum-konserniin (www.talentum.fi). Toimimme 15 paikkakunnalla työllistäen yli 300 henkilöä. Kuulumme Talentum-konserniin.
paljastus
10
Paljasta,
mutta älä paljastu!
Mies täyttä rautaa! Lue ja koe.
1. Sukupuoli? Mies. 2. Onko sinulla paljastettavaa? Kai sitä jotain, katsotaan. 3. Haluatko paljastaa? Tottahan toki. 4. Haluatko paljastua? En. 5. Ikä? 38 vuotta. 6. Asuinpaikka? Kerava. 7. Kenen vieressä nukut? Avopuolisoni. 8. Onko sinulla ollut ikinä lempini meä? On. 9. Harrastukset? Tennistä tulee toisinaan pelailtua. 10. Pituus? 186 cm. 11. Paino? 95 kg. 12. Silmien väri? Siniset. 13. Hiukset? Vaaleat. 14. Pidätkö itseäsi hyvännäköisenä? Tottahan toki. 15. Oletko ystäväpiirisi komein omasta mielestäsi? Eipä ole oikein sillä silmällä tullut katsottua, mutta sovitaan vaikka niin. 16. Mikä on paras ruumiinosasi? Sanotaan vaikka lihaksikkaat käsivarret. 17. Mitä ruumiinosaasi on eniten ke huttu? Lantiosta on kuulemma tykätty. 18. Mitä haluaisit muuttaa tai korjata kropassasi? Ei hitto, no vaikka lisää mittaa, tiedät kyllä minne. 19. Voisitko turvautua plastiikkakirur giaan? Ei oo tarvetta, siis ei se nyt ihan niin pieni ole. 20. Lapsia? Yksi. 21. Vanhempien ammatit? Yrittäjiä olivat, nyttemmin eläkkeellä. 22. Sisaruksia? Isoveli. 23. Missä asut nykyään? No sanotaan että Keravan ja Tuusulan välimaastossa omakotitalossa. 24. Entä lemmikkejä? Lapselta löytyy kissa ja marsu. 25. Olitko helppo lapsi? En nyt oikein muista niin pitkälle. Kai mä olin, vaikka tulihan sitä tehtyä jotain kolttosiakin. 26. Murkkuna millainen? Siitäkin on jo hiukan aikaa vierähtänyt, en mä nyt erityisen hankala ollut. 27. Paras muisto lapsuudessa? Oiskohan nuo perheen kanssa tehdyt purjehdusreissut. 28. Ikävin asia lapsuudessa? Meidän saksanpaimenkoira karkasi ja jäi auton alle, uuta koiraa ei sitten koskaan hankittukaan. 29. Kerro omin sanoin, millainen olet luonteeltasi? Rehti ja reilu suomalainen mies. 30. Mitä muuttaisit luonteessasi? No olen toisinaan vähän turhan äkkipikainen. 31. Mitä kieliä puhut? Englantia, ruotsia, ranskaa ja saksaa. 32. Lempiväri? Tummansininen. 33. Kuinka monta tuntia nukut yössä? Semmoiset 5--6 tuntia. 34. Mistä harrastuksesta nautit eni ten? Kyllä se purjehdus varmaan olisi, mutta kun ei ole omaa venettä niin sanotaan sitten tuo tennis. 35. Tykkäätkö saada huomiota osaksesi? Ei kyllä mä mielummin vaikutan taustalla. 36. Mitä teet saadaksesi huomiota? Vedän törkeen kännin ja örmyän, ei vaan. En mä ole niin huomionkipeä. 37. Haluaisitko olla julkkis? En. 38. Kenen julkisuuden henkilön teke misiä et ymmärrä? Ei tule oikein niitten tekemisiä seurailtua... No sanotaan vaikka Matin ja Mervin. Niillä kun on ollut muutama avioerohakemus vireillä viimevuosina. 39. Voisitko osallistua tositv ohjel maan? En kyllä lähtis. 40. Mitä pelkäät? Varmaan sitä, et terveys jonain päivänä pettää. 41. Pelottavinta, mitä sinulle on sattunut? Onneksi ei ole mitään kovin karmivaa sattunut. Luita on tullut nuorempana murrettua, sekin oli lähinnä kivuliasta, ei niinkään pelottavaa. 42. Oletko onnellinen juuri nyt? Enköhän mä ihan tyytyväinen ole. 43. Mikä saa sinut hymyilemään? Hurtti huumori. 44. Mitä tahdot elämältäsi? Terveyttä, onnellisuutta ja taloudellista riippumattomuutta. Viimeiseen on vielä hiukan matkaa. 45. Mikä on suurin intohimosi? Kauniit naiset tietty, etenkin oma kulta. 46. Suosikkivuodenaikasi? Ikinä ei ole tähän kysymykseen vastaaminen ollut näin helppoa, kesä. Perustelut voi katsoa ikkunasta. 47. Mitä vuodenaikaa et voi sietää? Kyllä mä siedän kaikkia, ja kaikissa on puolensa, mutta nyt tuota lunta on jo hiukan liikaa, sanotaan siis talvi. 48. Mitä et tahdo tapahtuvan? En tahdo, että lapseni kuolee ennen minua. 49. Pahinta, mitä sinulle on tapahtu nut? Kaaduin nuorempana prätkällä; mursin solisluun ja sääriluun samalla kerralla. 50. Onko sinua tuomittu rikoksesta? Ei. 51. Oletko tehnyt rikoksen mistä si nulle kuuluisi rangaistus? En muistaakseni, en ainakaan mitään merkittävää. 52. Oletko ajanut autoa humalassa? En, eikä tulisi mieleenkään. 53. Nöyryyttävin hetkesi? Jaa, ei ole mitään kovin nöyryyttävääkään kohdalle sattunut, sanotaan vaikka nöyryyttävä tappio kavereiden keskeisessä tennisottelussa. 54. Toiveammatti lapsena? Oiskohan ollut palomies. 55. Lempiruoka? Pippuripihvi valkosipuliperunoilla. 56. Ruoka, jota inhoat? Kiinalainen jotenkin ellottaa, vähän liian limaisia ne kastikkeet. 57. Koska viimeksi teit itse ruokaa? Mitä? On tästä muutama päivä, paahtopaistia. 58. Pidätkö roskaruuasta? Valitettavasti, mutta eikös kaikki. 59. Lempijuoma? Ruokajuomana vesi, muuten mennäänkin sitten olutlinjalle. 60. Koska viimeksi olit humalassa? Toissapäivänä. 61. Oletko ikinä tupakoinut? Olen ja tupakoin edelleen. 62. Oletko kokeillut huumeita? On sitä jotain mietoja tullut kokeiltua, mutta ei ollut oikein mun juttu. 63. Lempimusiikkisi? Kyllä se rokkia olla pitää. 64. Suosikkilaulaja/bändi? Freddie Mercury/Queen. 65. Musiikki, jota et voi sietää? No teknomusa ei kyllä oikein maistu, eikä mitkään etniset renkutukset. 66. Onko sinulla tvlupaa? On. 67. Lempielokuva? Sanotaan vaikka Yksi lensi yli käenpesän, se kun tuli ekana mieleen. 68. Paras televisioohjelma? Vaikka Putous. 69. Viimeisin lukemasi kirja? Se oli joku Mario Puzon kirja, oisko ollut Sisilialainen nimeltään?
Kaikki se, mitä olet aina halunnut tietää, mutta mitä et ole kehdannut kysyä...
k-18
70. Mikä kiin nostaa sinua? Hyvä seura, hyvä ruoka, hyvä juoma ja sitä rataa. 71. Suosik kikauppa? Prismassa tulee enimmäkseen asioitua. 72. Mitä sinulla on päällä nyt? Farkut ja kauluspaita. 73. Suosikkivaatemerkkisi? DNKY tai Calvin Klein. 74. Millaisia alusvaatteita käytät? Boksereita. 75. Missä haluaisit käydä? Australiassa ei ole tullut vielä käytyä, muuten on nuo maanosat hallussa. 76. Missä rentoudut parhaiten? Kesällä mökillä, järven rannalla. 77. Uskotko Jumalaan? En. 78. Rukoiletko iltarukouksen? En. 79. Oliko sinulla lapsena iltarukous? Ei. 80. Oletko taikauskoinen? En ole sitäkään. 81. Kuka on vaikuttanut eniten elä määsi? Varmaankin vanhemmat ja isoveljeni. 82. Suhteesi vanhempiisi? Lämpimät. 83. Esikuvasi? No en mä tiedä, sanotaan vanhemmat, kun en muutakaan keksi. 84. Paljonko saat palkkaa? Ei kai sitä ikinä tarpeeksi saa, mutta ihan hyvin tulen toimeen. 85. Mihin palkkasi menee? Laskuihin, elämiseen ja vapaa aikaan. 86. Millainen olit koulussa? Keskiverto. 87. Vahvin aineesi koulussa? Englanti ja fysiikka. 88. Mitä vihasit koulussa? Uskonnontunnit tuntui aika yhdentekeviltä. 89. Missä urheilulajeissa olit hyvä nuorempana? Tennis ja jalkapallo. 90. Päämääräsi elämässäsi? Eteenpäin kai, mitäs sitä sen suurempia enää suunnittelemaan. 91. Mitä teet työksesi? Yrittäjä. 92. Elätkö unelmaasi? En nyt ainakaan ihan vielä. 93. Mitä työtä et tekisi mistään ra hasta? Kyllä kai mä tekisin kaikkea, jos hinnasta sovitaan. 94. Mitä muuta olet tehnyt työksesi elämäsi aikana? Ajanut muun muassa taksia ja työskennellyt vanhempien yrityksessä. 95. Mitä haluaisit huomenna tapahtu van? No jos Suomi nyt voittais vaikka kultamitalin, ei kai sitä voi tiistailta paljoa muuta toivoa. 96. Mitä et ikinä tekisi? No vaikka salakuljettaisi huumeita. 97. Miten kuljet? Autolla. 98. Miten haluaisit asua? Omakotitalossa, eli näin on ihan hyvä. 99. Oletko koskaan rakastunut työkaveriisi? En. 100.Harrastanut seksiä työkaverin kanssa? En. 101.Tärkeintä elämässä? Terveys. 102.Turhinta elämässä? Ainainen kiire. 103.Mikä saa sinut onnelliseksi? Perhe ja hyvät ystävät. 104.Millainen haluaisit olla? Tällainen on ihan hyvä ja sellainen mikä tulee myöskin.
105.Minkälaisista naisista pidät? Älykkäistä ja huumorintajuisista, pitkät sääretkään ei ole pahitteeksi. 106.Kokoa ihannenaisesi julkisuuden palasista? Sanotaan nyt vaikka, että ripaus Janinaa ja hitusen Viiviä ja pieni palanen Heidiä niin eiköhän se siinä jo ole. 107.Nainen/mies, jonka haluaisit tava ta? Brian Mayn. 108.Kuuluuko flirtti arkipäivääsi? Kyllä toisinaan. 109.Onko sinulla salaisuuksia? No luultavasti jotakin. 110.Kerro joku? No eihän se sitten olisi enää salaisuus. 111. Hauskinta elä mässä? No sanotaan vaikka vapaapäivät. 112. Mitä arvostat eniten maailmassa? Rehellisyyttä. 113. Mistä suutut? Toisinaan tulee suututtua kyllä liiankin helposti, mutta useimmiten, jos asiat ei syystä tai toisesta suju suunnitelmien mukaan. 114. Oletko hyvä rakastaja? No tuohon varmaan pitäisi vastata jonkun muun, sanotaan nyt et juu. 115.Milloin menetit neitsyytesi? 17-vuotiaana. 116.Oletko bihenkinen? En. 117.Oletko harrastanut biseksiä? En. 118.Monta seksikumppania sinulla on ollut? On niitä varmaan vähän toista sataa. 119.Oletko saanut julkkista? Voi kyllä, ei tosin ollut vielä silloin julkkis. 120.Lempiasento? Miksi? Nainen päällä ratsastaen, no voi vaikka itse nauttia maisemista. 121.Asento, josta et pidä? Ei kai sellaista olekaan. 122.Paras seksikokemus? Sanotaan nyt näin, et se on vielä edessä. 123.Mistä kohdasta sinut saa kiihottu maan? Mistäs luulisit? 124.Miten laukeat vai laukeatko? Vissiin ihan miehekkäästi, ei ongelmia sen suhteen. 125.Mitä olet viimeksi oppinut seksis sä? No ei nyt tule näin äkkiseltä mitään mieleen. 126.Uusinta, mitä olet kokeillut? No varmaan jotain roolileikkejä. 127.Onko sinun varpaitasi nuoltu? Ei. 128.Mikä on erikoisinta, mitä sinulta on pyydetty? Eipä nyt muistu mieleen mitään kauhean erikoista, jotain kolmen kimppaa on joskus ehdoteltu. 129.Mitä et ole kehdannut pyytää, vaikka haluaisit? Kyllä mä kehtaan. 130.Käytätkö alushousuja? Kyllä, boksereita. 131.Erikoisin paikka, missä olet rakastellut? Lentokoneessa, oli vähän turhan ahdasta. 132.Paikkoja, missä olet rakastellut? Sänky, sohva, lattia, rappukäytävä... 133.Missä haluaisit rakastella? Kai ihan missä vaan, sopivassa seurassa. 134.Tarja vai Tanja? Tanja. 135.Millaisesta seksistä pidät? Tilanteesta riippuen. 136.Mistä et pidä? No eriteleikkejä ei ole tullut kokeiltua, eikä muuten tulekaan. 137.Masturboitko? Toki. 138.Koska viimeksi? No oiskohan tuo ollut joskus viime viikolla. 139.Kuinka usein harrastat seksiä? Sanotaan 2--3 kertaa viikossa. 140.Mitä nimiä käytät rakastelusta? Paneminen, nussiminen, naiminen ja rakastelu. 141.Millä nimillä kutsut vastakkaisen sukupuolen sukuelimiä? Pillu, pimpsa, vittu... 142.Sheivaatko? Millä kuviolla? Juu, ei mulla mitään kuviota ole, kaikki pois vaan. 143.Miten teet aloitteen? Katsomalla silmiin ja siitä sitten tilanteen mukaan. 144.Mikä kiinnittää ihmisessä huomi on siinä mielessä? Ulkonäkö, olemus ja sitten tietty ne sääret.
145.Vonkaatko? Olen mä sitäkin joskus tehnyt. 146.Koska viimeksi annoit pakit? Muistaakseni joskus kesällä. 147.Säälittävin iskuyritys? No ei nyt tule mieleen. 148.Niin ja koskas itse sait pakit? Eipä muistu mieleen, varmaankin muutama vuosi sitten. 149.Oletko himoinnut ystäväsi puolisoa? En. 150.Saako miehiä tai naisia kierrättää? Mikä ettei, jos se vaan kaikille sopii. 151.Paras naisen tekemä aloite seksiin? No kun tulin kotiin, oli vaimo paljas peppu pystyssä sängyllä odottelemassa. Ei tarvinnut juuri muuta sanoa. 152.Oletko kokeillut ryhmäseksiä? En. 153.Anaaliseksiä? Olen. 154.Pidätkö suuseksistä? Kyllä, kumminpäin vaan. 155.Onko sinua sidottu? On. 156.Mistä kieltäydyt seksissä? Tähän taisin jo vastatakin eli eriteleikeistä. 157.Kauneinta, mitä sinulle on sanottu seksin aikana? En muista. 158.Härskeintä, mitä sinulle on sanottu? Ei mitään ihmeellistä tule nyt mieleen. 159.Puhutko rumia seksin aikana? Joskus. 160.Tuhminta, mitä olet tehnyt? En muista tehneeni mitään erityisen tuhmaa. 161.Mitä haluaisit tehdä? No jätetään mainitsematta. 162.Oletko myynyt seksiä tai saanut siitä rahaa pyytämättä? En. 163.Paljostako antaisit? Paljonko maksaisit? 164.Oletko käynyt maksullisissa? Olen, joskus nuoruudessa. 165.Oletko rakastellut tuntemattoman ihmisen kanssa spontaanisti? Olen. 166.Mitä sanot parhaalla hetkellä? En varmaankaan silloin paljoa juttele. 167.Kauan seksi kestää? Riippuu vähän, minuuteista muutamaan tuntiin. 168.Onko sinulla fantasiaa, jonka haluaisit elää? No voi olla. 169.Mikä kiihottaa sinua? Kaunis nainen. 170.Kerro fetisseistäsi. Sääret sit vissiin. 171.Oletko koskaan pettänyt rakastasi? Olen. 172.Mikä on pettämistä? Seksi. 173.Onko sinua petetty? On. 174.Onko olemassa sääliseksiä? On varmasti. 175.Harrastatko yhden yön suhteita? En enää nykyisin. 176.Oletko antanut ekoilla treffeillä? Olen. 177.Oletko saanut mustaa naista? Totta puhuen olen, pariakin. 178.Kuinka usein ajattelet seksiä päivässä? Muutaman kerran, välillä useamminkin. 179.Mitä haluaisit vielä paljastaa? No eiköhän tämä jo riitä. 180.Panettaako? Ehkä vähän. 181.Rakastellaanko? Mikäs siinä.
Sinkun päiväkirjan löydät tällä kertaa netistä osoitteesta: www.metropoli.net
Haluatko paljastaa?
Haluatko osallistua Paljastussarjaamme? Teemme aina kaikki Paljastuspalstan haastattelut henkilökohtaisissa toimittajan ja haastateltavan välisissä tapaamisissa tai itse vastaten. EI KOSKAAN PUHELIMITSE! Mari ja Anu ovat valmiina haastattelemaan myös sinua. Parhaat palkitaan. Et silloinkaan paljastu. Lähetä sähköpostia: pilvipaljastaja@hotmail.com
11
muoti
12
Eroon
yt alkaa olla viimeiset hetket ottaa ilo irti lumi sesta talvesta, henkilökohtaisesti minulle ei tule kovakaan ikävä. Täällä odotetaan jo kevättä ihan tosissaan!
vaatehuone katastrofista N
Takki: Vila Laukku: Miu Miu Hanskat: ystävän äid
ltä
n lumiukko Talven hienoi aresta Lauttasa löytyi rini luo. matkalla kave
yllättäviä löytöjä
T
ässä kuussa shoppailu on jäänyt vähemmälle, koska olen tehnyt yllättäviä löytöjä oman vaatehuoneeni nurkista. Vaatehuone oli kerinnyt aikamoiseen kuntoon. Varasin pöydän Vallilan Valtterista ja heitin surutta kolme säkillistä vaatteita, joita en ollut puoleen vuoteen käyttänyt, kirpputorille vietäväksi. Samaan säk kiin lähti vanhat kengät ja laukut. Kirpparipöytä on varattu viikon päähän, joten vielä tulee varmaan muutama kassillinen lisää.
aika ryhdistäytyä
otenkin siinä joka kerta käy niin, että uusimmat vaatteet jäävät pelkästään käyttöön, ja vanhat on hyvässä tallessa siellä vaatekaapin nurkassa. Nyt on ryhdistäydytty! Vaatetuskaani aamuisin helpottaa myöskin erit täin paljon se, että edellisenä iltana on etsinyt työ vaatteet valmiiksi. Tuntuu vähän samalta kuin, kun kouluaikoina laitoin seuraavan päivän kouluvaatteet valmiiksi, äiti käski. Jonain iltoina hifistelen ja mietin asukokonaisuudet koruista ja alusvaatteista lähtien. Pientä shoppailunpoikasta kuitenkin harjoitin, ystä väni synttäreiden kunniaksi piti käydä ostamassa uusi mekko.
J
Postausideoita?
Vila
Fashion boombox löytyy siis myös Facebookista. Liittykää siellä mukaan. Sähköposti on muotoa myfashionboombox@ gmail.com, ja sinne voisitte laittaa nyt ideoita postauksista. Mitä haluutte, et kuvaan teille?
Mekko
13
Kevään uutuudet saapuneet!
Loput talvivaatteet -60%
Uusi
uljas vasemmisto?
SDP:stä ja Vasemmisto liitosta löytyy nuorta voi maa, vaikka gallupit eivät ole olleet puolueille suotuisia.
Valtuuston rokkari
Rokkari, toimittaja, kunnanvaltuutettu, maakuntavaltuuston tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja ties mitä muuta, kaikki samassa paketissa. SDP:n Joonas Lepistö on kaukana passiivisesta pullamössösukupolvesta. Hän on 27-vuotiaana kunnallispolitiikan konkari, ja Arkadianmäelle pääsy oli erittäin lähellä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Lepistö valittelee nukkuneensa vain tunnin. Hän on pomppinut vain hetkeä aikaisemmin keikkalavalla ja auttanut bändiään roudauksessa. Politiikasta Lepistö kuitenkin jaksaa puhua. Hän on Tampereella yksi tunnetuimmista kunnallispoliitikoista, sillä Lepistö ottaa hanakasti kantaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin. Varttuneemmat poliitikot ovat naureskelleet lehtien sivuilla "pojan touhukkuudelle". Naureskelijoiden hymyt kuitenkin hyytynevät siinä vaiheessa, kun Lepistö nähdään tulevaisuudessa kovan luokan vaikuttajana, tekee hän sen sitten levytysstudiossa tai eduskunnassa. Lepistö on kanssani yhtä mieltä siitä, että SDP ei ole tällä hetkellä mediaseksikäs puolue. Oikeisto on onnistunut pukemaan viestinsä houkuttelevaan muotoon, joka puhuttelee nuoria. Oikeisto on saanut vetoapua myös medialta. Esimerkiksi Aamulehti oli vielä 90-luvulla avoimesti kokoomuksen äänenkannattaja. Lepistö myöntää, että vikaa on myös demareissa itsessään. Demareissa pelätään tiukkoja mielipiteitä. Mutta jos kumarrat johonkin suuntaan, pyllistää aina toisaalle. Lepistö ei ymmärrä puolueen puheenjohtajaan Jutta Urpilaiseen kohdistuvaa kritiikkiä ja savustusta. Hän kuvailee Urpilaista hyväksi ja huumorintajuiseksi tyypiksi. Hämmästyn, koska huumorintajuisuus on viimeinen asia, mitä Urpilaisesta tulee mieleen. Jutasta voi välittyä vakava kuva, koska luulen, että hän jännittää. Lisäksi hän yrittää miellyttää monia ihmisiä. Hän olisi vahvempi johtaja, jos hänellä olisi selkeämpiä mielipiteitä, Lepistö arvelee. Lepistö ei kuitenkaan vieritä vastuuta uudistumisesta vain Urpilaisen harteille. Hänen mielestään puolueen pitäisi tehdä uusi Forssan ohjelma. Vuonna 1903 laadittuun SDP:n puolueohjelmaan kirjattiin tavoitteeksi esimerkiksi kahdeksan tunnin työpäivä, joka oli sata vuotta sitten utopiaa. Sdp tarvitsee uuden utopian, koska ilman utopiaa ei ole tulevaisuutta.
14
ovat hitaita ja tehottomia. Ei selvitetä kunnolla, pitääkö se paikkansa. Verovarojen menettämisen lisäksi Lepistö kantaa huolta yksityistämisen yhteydessä työttömiksi joutuneista ihmisistä. Työttömyydestä päästään mielenterveysongelmiin, lasten ja nuorten masennukseen ja huostaanottoihin. Ne ovat tärkeitä asioita Lepistölle, joka on Tampereen kaupungin lasten ja nuorten lautakunnan jäsen. Häntä ärsyttää se, että Tampereella päihdeja mielenterveyspalvelut on erotettu toisistaan. Ihmiset joutuvat juoksemaan luukulta luukulle, vaikka nämä ongelmat kulkevat usein käsi kädessä. Uupunut ihminen ei jaksa hakea apua, jos se on tehty vaikeaksi. Nykymeiningissä jokainen voi tippua oravanpyörästä. Silloin jää helposti yksin. Yhteisöllisyys toistuu Lepistön puheessa. Se tuntuu erikoiselta, koska hänellä olisi kaikki edellytykset humaltua nuorena saavuttamastaan menestyksestä. Sen lisäksi, että poliitikko soittaa Essentia-bändissä ja sooloprojektissaan Joonas-Orkesterissa, hän opiskelee Tampereella kansainvälistä politiikkaa, Taideteollisessa korkeakoulussa aikakauslehtijournalismia ja Adultan aikuiskoulutuskeskuksessa tvohjaajaksi. Lepistö kuitenkin vierastaa yksilöä palvovaa kulttuuria. En sanoisi, että ole oman elämäsi sankari, vaan tee itsestäsi sankari muiden kanssa. Tekemisen pitää lähteä siitä oivalluksesta, että ihminen ei ole yksin mitään, mutta joukossa on voimaa. Vasemmistolla on tulevaisuudessa todella tärkeä rooli, koska maailma ei kestä kulutuksen ja itsekkyyden ympärille rakentuvaa kulttuuria, vaan
Joukkovoimaa
Lepistö puhuu paljon, mutta monista poliitikoista poiketen hänen puheensa ei ole taukoamatonta hevosenpaskabingoa. Kun kysyn häneltä mielipidettä Tampereen kaupungin tekemistä yksityistämisistä, saan perusteellisen vastauksen. Lepistö on selvittänyt, kuinka paljon Tampere menettää vuosittain verotuloja yksityistämisellä. Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksen myymistä hän vertaa hyvästä lypsylehmästä luopumiseen. Julkisia palveluja yksityistetään usein heppoisin perustein. Riittää, jos joku sanoo, että julkiset palvelut
15
meidän on alettava antaa niille, joilla on vähemmän. Yleviä sanoja mutta Lepistö tuntuu seisovan aidosti niiden takana. Hän myös uskoo, että suuri osa suomalaisista on pohjimmiltaan samanlaisia. Erään selvityksen mukaan 77 prosenttia suomalaisista olisi valmiita maksamaan enemmän veroja, jos se parantaisi julkisia palveluja. Eikö se ole aika sosiaalidemokraattinen ajatus?
elää. Tuloja pitää säädellä ja jakaa, jotta kaikille voidaan taata samat palvelut ja mahdollisuudet. Myös ympäristövastuu on looginen osa vasemmistolaisuutta. Oikeiston mukaan vasemmistolaisten ihanne olisi tasapäistävä valtio, jossa mahdollisuuksien sijaan yksilölle olisi tarjolla vain pakkoja. Lehtomäki vierastaa oikeistolaista pakkoretoriikkaa.
Vasemmistolainen arvomaailma on luonteva osa Emilia Lehtomäen elämää."
"
koska ihmiset on saatu ajattelemaan, että elämä ei ole hyvää ilman niitä. Oikeisto käyttää valinnan vapautta usein argumenttinaan. Lehtomäen mukaan kuluttaminen ei ole aitoa vapautta. Statustavarat ja yksityisautoilu ovat surullisia esimerkkejä vapautena markkinoiduista pakoista.
Tasa-arvo ja vapaus
Politiikka ei kuulu nykynuorten lempiharrastuksiin. 25-vuotiaalle Emilia Lehtomäelle se on kuitenkin ollut olennainen osa elämää jo monen vuoden ajan. Lehtomäki on vasemmistonuorten Hämeen piirin ja Tampereen osaston puheenjohtaja sekä varavaltuutettu Tampereen kunnanvaltuustossa. Ennen puoluepolitiikkaan lähtemistä hän liittyi Vasemmistonuoriin, josta löytyi samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Politiikka rakentuu vastakohtien ja mielikuvien varaan. On pahoja porvareita, uutteria yrittäjiä, sossupummeja ja kommareita. Nuoret vasemmistolaiset ovat vegaaneja, ja kokoomuslaiset valkaisevat hampaansa. Yritän hieman provosoida Lehtomäkeä, mutta hän ei mene lankaan. Hän ei halua yhdistää irtonaisia stereotyyppisiä piirteitä oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin. Kyse on kokonaisvaltaisesta tavasta hahmottaa yhteiskunnan rakenteita. Tivaan kuitenkin selkeää esimerkkiä oikeistolaisen ja vasemmistolaisen maailmankuvan eroista. Oikeistolainen arvomaailma on mielestäni kova. Se perustuu kilpailuun ja rahan määräysvaltaan. Vasemmistolaisuuden idea taas on se, että kaikilla pitää olla samat edellytykset
Ajattelen, että ihmiset voivat olla vapaita vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa heillä on mahdollisuus elää. Vasemmistolaisten kriitikkojen mukaan oikeistolaisuus miellyttää niitä, joilla on siihen varaa. Oikeistolaisessa yhteiskunnassa ei heidän mielestään ole sijaa niille, joilla ei ole varaa ja voimia kilpailla ja kilpailuttaa. Lehtomäki mainitsee tästä esimerkkinä terveydenhuollon. En kannata palvelujen yksityistämistä. Jos lähdetään siihen, että vain rahalla saa palveluja, ei julkisen puolen kehittämiseen enää osoiteta varoja. Sairaanhoitajana työskentelevä Lehtomäki myöntää, että julkiset organisaatiot ovat hierarkisia, ja ne voisivat toimia jouhevammin. Julkisten palvelujen alas ajaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmia. Kysyn, miksi julkisiin palveluihin sitten kannattaa satsata, kun lopputulos tuntuu olevan aina sama. Lääkärille pääsyä joutuu odottamaan pitkään. Yksityiselle sen sijaan pääsee nopeasti, eivätkä satunnaiset käynnit kaada keskiluokkaisen palkansaajan taloutta. Kokoomus on perustellut yksityistämistä juuri keskiluokan halulla ja mahdollisuudella kilpailuttaa palveluja. Taistelu keskiluokasta käy kiivaana. Minun nähdäkseni moni tavallinen ihminen käyttää juuri julkisia palveluja.
Jos julkista liikennettä kehitettäisiin, vapautuisimme autoilupakosta. Nyt monet valitsevat oman auton, koska julkisilla ei pääse tarpeeksi lähelle työpaikkaa ja kotiovea.
n Kohtuullisuude kannattaja
Lehtomäen olemus on poikkeuksellisen kypsä. Hän miettii vastauksiaan, eikä tuputa aatettaan. Silti hän tuntuu seisovan varmasti ideologiansa takana. Ei ole yllätys, että hän puhuu paljon tasapainosta ja kohtuullisuudesta. Nyt on paljon työttömiä, mutta myös niitä, jotka tekevät liikaa töitä. Kannatan työn jakamista ja esimerkiksi kuuden tunnin työpäivää. Ihmisillä pitäisi olla sopiva toimeentulo ja sellainen elämä, jossa työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa. Työ on tärkeää, mutta ei elämän ainoa sisältö. Lehtomäki vierastaa ajattelutapaa, joka kannustaa ihmisiä haluamaan aina vain enemmän ja enemmän. Käsitys siitä, mitä ihminen tarvitsee hyvään elämään, on hämärtynyt. Omakotitalo ja kaksi autoa ovat keskiluokkaisen elämän normeja,
Nuori vasemmistolainen ei ole täysin allerginen markkinoinnille, vaikka hän kritisoi turhien tarpeiden tuputtamista. Kokoomus vetoaa nyt nuoriin, koska se on onnistunut markkinoimaan sanomansa. Vasemmistoliitto on epäonnistunut tässä. Meidän pitäisi muotoilla sanomamme selkeämmin ja tarjota enemmän konkretiaa. Lehtomäen mukaan Vasemmistoliittoa on pidetty ei-puolueena, joka haraa vastaan asiassa kuin asiassa. Lehtomäen mielestä puolueen pitäisi kertoa, mitä se haluaa ja voi tarjota ihmisille. Lopuksi kysyn hänen mielipidettään SDP:n ja Vasemmistoliiton yhdistymisestä. Se ei olisi hyvä idea. Vasemmistossa pitää käydä sisäistä keskustelua, ja puolueiden määrän väheneminen tyrehdyttäisi sitä. Se siitä tasapäistämisestä. Teksti: Janica Brander Kuvat: Joonas Lepistö ja Emilia Lehtomäki
photo: Bergeri
16
17
18
DOKUMENTTI VKO 9
KAUHU VKO 10
TRILLERI VKO 10
KOMEDIA VKO 10
DRAAMA VKO 10
TOIMINTA VKO 11
TOP-LISTA
Suomi
1. Kaappaus Metrossa Pelham 1 2 3 2. The Ugly Truth 3. Up - Kohti Korkeuksia 4. Lainkuuliainen Kansalainen 5. Skavabölen Pojat 6. Surrogates - Sijaisrobotit 7. Haarautuvan Rakkauden Talo 8. Funny People 9. Fame 10. Kunniattomat Paskiaiset 11. Kauhea Kankkunen 12. G-Force - Miniagentit 13. District 9 14. Land Of The Lost 15. 101 Naista 16. Pihalla 17. Odottamaton Ehdotus 18. Final Destination 4 19. Wallander: Vuoto 20. Management DRAAMA VKO 11 DRAAMA VKO 12 KAUHU VKO 12 KOMEDIA VKO 12 TRILLERI VKO 12
Makuuni Oy (vko 7/10)
MAKUUNIN LAHJAKORTIT
LIIKKEISTÄ TAI KÄTEVÄSTI NETISTÄ!
Osta lahjakortti kaikista Makuunin liikkeistä tai helposti netistä. Maksa ostoksesi kätevästi verkkopankissa. Lahjakortti postitetaan suoraan saajan kotiosoitteeseen. Tarkemmat tiedot löydät os. www.makuuni.fi
20
Apulanta
Paramore, Paloma Faith, Green Day, Him, Jenni Vartiainen,
Madonna, Kings of Leon, Pink, Linkin Park, Maija Vilkkumaa,
Happoradio, PMMP, Poets Of The Fall, Red Hot Chili Peppers, Robbie Williams, U2, Irina... Tämä kaikki radiossa, TV:ssä ja netissä. voice.fi
voice_vappu_metropoli_250x360.indd 1
3.2.2010 9:35:09
NBSW250x360
08-08-08
13.48
Sida 1
21
Helsinki
22
Kaivopiha Mannerheimintie 5, Kaivopiha, 00100 Helsinki, Puh. 010 76 64050. Avoinna joka päivä 21-04.
Laivalahdenkaari 29 00810 Helsinki puh. 010 7666 4270 avoinna ma-ti 15-01 ke-pe 15-02, la 12-02 su 12-01 Ikäraja K-18, pe & la K-20 www.oluthuone.com oluthuone.sailors@sok.fi
SUOMEN VANHIN ENGLANTILAINEN RAVINTOLA Vanhaistentie 1 00420 Helsinki (09) 566 9934 www.britannia.fi avoinna su-to 11-01 pe-la 11-02 LIVE MUSAA JOKA LAUANTAI
Sturenkatu 4 00510 Helsinki Ravintola avoinna arkisin 09 - 15 Lounas tarjolla ma - pe 11 - 14 puh 09 7740 2740 www.ravintolakulttuuritalo.fi kulttuuritalo@crepperie.com
Mikonkatu 15 00100 Helsinki Puh. 09-6122030 club@ontherocks.fi www.ontherocks.fi avoinna ke-la 21-04, su-ti 22-04 Street bar 16-04, terassi 12-02 Tehtaankatu 38 00150 Helsinki puh. 050 308 5355 fax. 09 611 330 info@elboogie.fi www.elboogie.fi avoinna ma-la 16-02
(kesäsunnuntait 18-02)
Erottajankatu 15-17 Puh. 09-670310 ravintola@rymy-eetu.fi www.rymy-eetu.fi avoinna ma-ti 11-03 ke-la 11-04
Helsinginkatu 21, Kallio Avoinna ma-su 09-02 info@bar21kallio.com www.bar21kallio.com
Bar 21
Erottajankatu 4 00120 Helsinki avoinna ti-to 17-02 pe-la 17-04 su 20-02 puh. 050 5050425 info@cubacafe.fi www.cubacafe.fi
RelaxinBar
Helsinginkatu1300500Hki Avoinnajokapäivä1402 Puh:096948983 Ikärajak18 Tervetuloa!!
KallionB12 Cafe & Bar
Vaasankatu 12 00500 Hki Avoinna ma - su 9-02
Crush
h Crus
avoinna ma-ti 9-02, ke-to 9-03 pe-la 9-04, su 9-24
Urho Kekkosen katu 5 info@crushbar.fi avoinna ma-ti 10-02, ke-su 10-04 ikäraja K-21
Cockail & Loung Bar t e
27
29
30
oinas
21.3. 19.4. Pikkuasia paisuu suorastaan apokalyptisiin mittasuhteisiin, tosin vain ja ainoastaan sinun päässäsi. Otahan nyt ihan rauhallisesti, maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin se, kummin päin puolisosi vessapaperirullan telineeseen asentaa.
muuttuu pysyvästi, ja parempaan suuntaan. Koska kyseessä olet sinä, eivät asiat enää huonommiksi voisi mennäkään.
Vaaka
23.9. 23.10. Anna enemmän aikaa romantiikalle ja lopeta rakkaasi laiminlyönti. Järjestä hänelle illaksi jokin yllätys, suklaapatukka voisi olla lompakollesi, ja olemattomalle mielikuvituksellesi sopivin ratkaisu. Ajatushan on kuitenkin tärkein.
Härkä
20.4. 20.5. Yllättävä yhteydenotto aiheuttaa sinulle ylimääräistä stressiä. Eikä ihme, kirjeet haastemieheltä säikäyttävät kenet tahansa. Sinun tapauksessasi seuraukset on nyt vain kestettävä, sillä tästä mokasta et voi syyttää ketään muuta. Seuraavalla kerralla kannattaa laskea vaikka sataan ennen suunsa avaamista.
Skorpioni
24.10. 22.11. Älä sure tulevaa, siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Olet tottunut pettymyksiin, ja niitä on luvassa jatkossakin. Leukaa rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä. Siinä kaava jonka mukaan sinä osaat toimia.
kaksoset
21.5. 20.6. Olet tottunut kulkemaan tylsää, mutta turvallista kultaista keskitietä. Eteesi tulee kuitenkin sellainen paikka, että jopa sinun kaltaisesi vätys joutuu tekemään päätöksen, joka ei miellytä kaikkia. Rohkeutta tarvittaisiin, mutta mistähän sitä löytyisi sinulle?
Jousimies
23.11. 21.12. Saat mahdollisuuden kääntää elämäsi suuntaa kohti parempaa tulevaisuutta. Koska kyseessä olet sinä, jää käännös kuitenkin tekemättä. Miksi ottaa riski, kun voi turvallisesti kärsiä elämänsä loppuun saakka.
Rapu
21.6. 22.7. Nyt olisi hyvä aika yrittää katsoa asioita vähän laajemmasta näkökulmasta, ja unohtaa omat ahtaat mielipiteesi. Avarra maailmankuvaasi, se saattaa auttaa sinua hyväksymään itsestäsikin aivan uusia piirteitä. Sitä paitsi bi-seksuaalisuus on nykyään muotia.
kauris
22.12. 19.1. Teet ulkonäöllesi radikaalin muutoksen johon olet tyytyväinen. Muutkin huomaavat muuttuneen ulkomuotosi, mutta mistähän johtuu se ikävä tunne, että selkäsi takaa kuuluu jatkuvaa tirskuntaa ja supatusta?
Leijona
23.7. 22.8. Olet onnettaren suosiossa, lähipäivinä kannattaisi laittaa pari euroa kiinni vaikkapa Lottoon. Nettipokeria sinulle ei kuitenkaan voi suositella, siinä kun tarvitaan tuurin lisäksi taitoakin. Osta Ässä-arpa, se on tasollesi sopivan haastavaa uhkapeliä.
Vesimies
20.1. 19.2. Kuvittelet että mielipiteilläsi on merkitystä. Vaikka ihmiset nyökyttelevätkin hyväksyvän näköisesti, ei se tarkoita sitä, että he pitäisivät sinua fiksuna. Käytös taitaa olla puhtaasti kohteliasta hienotunteisuutta.
kalat
20.2. 20.3. Yrität vaikuttaa ystäväsi yksityiselämän käänteisiin. Olisi kuitenkin ehkä parempi keskittyä omiin asioihinsa, niissäkin kun riittäisi töitä vaikka muille jakaa.
neitsyt
23.8. 22.9. Edessä on työntäyteinen kuukausi, mutta vaikka kuinka huhkit, et saa juuri mitään aikaan. Mikään ei siis muutu, sinä et vain osaa. Jokin asia kuitenkin
GooD BaD D GirlS GonE E
The Babes DJ´s nimen alta löytyvät takuuvarmasti maan seksikkäimmät DJ:t, Nina Bee & Suvi, Nämä kaksi näyttävää kaunotarta, saavat yleisön kuumaksi paitsi ulkonäöllään, myös soittamallaan musiikilla. Tyttöjen show on tarkkaan hiottu ja harkittu niin musiikki-, kuin asuvalintojakin myöten. The Babes DJ:t voit nähdä esiintymässä yökerhoissa ympäri Suomen.
missikisoissa, joten sekä ulkonäköä, että esiintymistaitoa löytyy yhdestä ja samasta timmistä paketista. Suvi rakastaa hyviä bileitä, ja hän jos kuka saa sellaiset myös aikaiseksi. Urheilullinen tyttö viihtyy paitsi dj-kopissa soitinten takana, myös villitsemässä yleisöään sen ulkopuolella.
Esittelyssä The Babes DJ Suvi
Vaikka helsinkiläinen Suvi on ehtinyt vasta 22-vuoden ikään, on hän ollut monessa mukana. Tyttö on nähty muun muassa cheerleaderina ja
Seuraavassa Metropolissa esittelemme kaksikon toisen osapuolen, vaalean Nina Bee:n.
METROPOLI 3 / 2010 Kannen kuva: The Revealed Agency / Sami Vaskola Malli: Suvi Pitkänen
Metropoli ilmestyy kerran kuukaudessa: Lappeenranta, Imatra, Kouvola, Kotka, Lahti, Jyväskylä, Mikkeli, Kuopio, Joensuu, Oulu, Kokkola, Seinäjoki, Vaasa, Tampere, Hämeenlinna, Turku, Pori, Helsinki, Espoo, Vantaa Julkaisija: Suomen Metrotuotanto Oy, p./fax 05-4512797, Joukahaisenkatu 67, 53500 Lappeenranta, www.metrotuotanto. com taitto: www.mediakolmio.fi Painopaikka: Alueet 1,2,4,6 Lehtikanta Oy, Alueet 3 ja 5 Art-Print Vastaava päätoimittaja: Marko Haapahuhta, p. 050 303 1000, marko@ metrotuotanto.com toimituspäällikkö: Teemu Siltanen, p. 050 545 4200, teemu@metrotuotanto.com Palautteet: tuotanto@metrotuotanto.com tapahtumat: tapahtumat@ metrotuotanto.com Myynti: Alueet 1-6: Marko Haapahuhta, p. 050 303 1000, marko@metrotuotanto.com, Alueet 1-6: Saku Johansson, p. 044 595 7141, saku@metrotuotanto. com, Alue 6: Ismo Mukala, p. 045 122 5886, ismo@metrotuotanto.com Virheet ja reklamaatiot: Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen ainoastaan oman mainoksensa aiheuttamista vahingoista kolmannelle osapuolelle sekä lehdelle. Suomen Metrotuotanto Oy on vastuussa lehden sisällöstä ja kuvaamistaan kuvista. www.metropoli.net
Malli: Suvi Pitkänen Kuvat: The Revealed Agency / Sami Vaskola
Metroskooppi
31
Chimichurri Burger Miller Beer USA 4,7 % 0,33 l
tai Snapple-hedelmämehu 0,5 l
(norm. 18,8019,00)
Take away
hampurilaisBurgerannos sisältää naudanjauhelihapihvin 140 g, tomaattia, marinoitua punasipulia, sämpylän, cheddarjuustoa, salaattia, oita. maustemajoneesia, chimichurrikastiketta ja ranskanperun
Taste it, love it!
Erikseen ostettuina: 4,90, Chimichurri Burger 13,9014,10 Miller Beer USA 4,7 % 0,33 l tai Snapple 0,5 l
0,90
joka päivä klo 11 asti
coffeehouse.fi
mukaan otettuina
Kaikki kahvit
memphis.fi
LAUANTAI-ILTOJEN
BILEET JÄRJESTÄÄ VIKING XPRS!
Valitse itsellesi sopivin teemalähtö, merkkaa kalenteriin ja varaa paikkasi Miniristeilylle!
Sinkkubileet
...ja sinkkubileethän eivät olisi mitään ilman Napakymppiä! La 17.4.
La 20.3. La 27.3. La 10.4.
Sinkkubileet
La 15.5.
Lauantai-ilta täynnä Viisuhuumaa!
BILEET
80s
La 29.5.
80s
BILEET
...parhaimmat (ja pahimmat) hitit 80-luvulta sekä paljon muuta!
ISOT BILEET PIENI HINTA!
alk. /koko 20 henkilöä)B2S-hytti
(1-2 Ikäraja 21 v. Tuotetunnus FRMIN. oitettu määrä, Tarjouspaikkoja raj auksia. koskee vain uusia var in. e oikeuden muutoksi Pidätämm enmallinen uud Muista ottaa passi tai s mukaan matkalle! henkilöllisyystodistu
Varaa etukäteen myös mahtava Bistro Buffet -illallinen ruokajuomineen vain 22 /hlö!
Varaukset www.vikingline.fi tai 0600-41577 (1,64 /puhelu + pvm/mpm)