Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 12 | 2023 Munkkiniemen Avantouimarit ry on perustettu vuonna 2016 ja talviuinnin huiman suosion myötä olemme kehittäneet toimintaamme, kertoo seuran puheenjohtaja Kirsti Sysipuro-Pirinen. Viime kaudella hankimme tehokkaan pumpun, jotta saamme reilun kokoisen avannon, jossa pystyy oikeasti uimaan. Laiturin päässä meillä on vedenalainen valo luomassa tunnelmaa ja turvallisuutta. Kehitämme toimintaamme hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin liikuntatoimen kanssa luoden uusia palveluita talviuimareille. Avasimme rannan valvomoon toimiston, joka on auki kahtena päivänä viikossa, maanantaisin klo 16-20 sekä keskiviikkoisin 9-13. Toimiston aukioloaikoina järjestämme kertamaksullisia uinteja kaikille halukkaille, kertamaksu on 5 € . TerveTuloa KoKeileMaan viileän veden huuMaa Kerran kuukaudessa järjestämme myös kertamaksullisen tapahtuman viikonloppuna, ilmoitamme tapahtumista facebook-sivullamme sekä uimarannan ilmoitustaululla. avantouinnille Munkkiniemen uimarannalle TalviuinTiKausi on alkanut Munkkiniemessä lokakuun puolivälissä, avajaisia vietettiin upeassa syyssäässä 29.10. Energiatehokkuusluokka D2018 Kohdenumero 1358594 MYYDÄÄN LIIKETILA / KAHVILA Kahdesta liiketilasta yhdistetty toimiva kokonaisuus hyvällä sijainnilla Pajamäentiellä. • Pajamäentie 14 LH 5 ja 6, Hki • 116m 2 • Velaton hinta 75 000,00 € Tiedustelut: Tanja Rajala Kiinteistömaailma Munkkiniemi p. 040 867 3902 tanja.rajala@kiinteistomaailma.fi Ilmoitus_126x42.indd 1 13.11.2023 11.58 Meiltä saat isännöitsijän, joka kehittää taloyhtiötäsi aktiivisesti, ja osaavan talotiimin, jonka kanssa arki sujuu mutkattomasti. Kumppaninamme voit luottaa arjen sujuvuuteen ja varmistat, että taloyhtiösi arvo kehittyy haluamaasi suuntaan. Isännöimme jo kymmeniä taloyhtiöitä alueellanne. Ota yhteyttä – valitse paras! Isännöintiä ihmiseltä ihmiselle Isännöitsijämme on erittäin yhteistyökykyinen ja tehokas. Hän tekee hienoa työtä taloyhtiön eteen. Taloyhtiön puheenjohtaja, 00330 Helsinki www.isannointiluotsi.fi ” Uusi lifestyleliike Munkkivuoren ostoskeskuksessa. www.countrywhite.fi Ainutlaatuisia sisustustuotteita, laadukas valikoima naisten vaatteita sekä joulun parhaat lahjaideat ja herkut! Tervetuloa! Avoinna ma-pe klo 11-18 la klo 11-16 MUNKKI 3 www.munkki-lehti.net Jutut kokonaisuudessaan Munkki-lehden verkkolehdessä: www.munkki-lehti.net Lue verkkolehdestä! Villa Gyllenberg on virittäytynyt vanhan ajan jouluun Kuusisaaressa Signe ja Ane Gyllenberg muuttivat Kuusisaareen vuonna 1938, ja asuivat siellä vuoteen 1977 asti. Joulun viettoon yhdistyi aina myös jouluaattona syntyneen pankkiiri Ane Gyllenbergin (1891–1977) syntymäpäivän vietto. Villa Gyllenbergin salongin koristelussa nähdäänkin aikakaudelle tyypillisten joulukukkien kuten punaisten tulppaanien, hyasinttien ja kielojen lisäksi myös syntymäpäivän kunniaksi hankittuja kukkalaitteita. Joulutunnelman kruunaa kuusi, joka on koristettu aikakauden tapaan pumpulilumella ja lasikoristeilla. Sekä ennen että nykyään on ollut tapana, että joulukuuseen ripustetaan eri aikakausilta kertyneitä koristeita. Myös museon kuusessa on vanhojen 1950-luvun koristeiden lisäksi uusia koristeita. Salongin uusrokokookaluston ympärille on katettu perinteinen jälkiruokatai makeispöytä. Makeispöytään lipaston kannelle sekä sohvapöydälle on katettu jouluherkkuja kuten pähkinöitä, marmeladia, Fazerin konvehteja, marsipaaneja sekä hedelmiä. Villa Gyllenbergin alapihalla, nykyisen parkkipaikan tilalla, oli Gyllenbergien aikana runsaasti hedelmäpuita. Puista kerättyjä omenoita säilytettiin paperiin kiedottuina talveksi ja tarjoiltiin jouluna. Gyllenbergien joulunviettoon kuului myös musiikki, jota Signe soitti salongin flyygelillä. 1960ja 1970-luvuilla Signe ja Ane Gyllenberg lähettivät ystäville ja sukulaisille teettämiään joulukortteja, joiden kuvapuolella oli Villa Gyllenbergistä otettuja talvimaisemia. Ruokasalissa näemme joulupäivälliselle katetun astiaston, joka on korkealaatuista, ranskalaista Limoges-posliinia 1800-luvun lopusta. Suuri, alun pitäen 190 osaa kattava juhla-astiasto, on kuulunut Gyllenbergeille. 1920-luvulla hankittuihin alkuruoka-aterimiin ja jälkiruokalusikoihin on kaiverrettu Gyllenbergin suvun vaakuna. Pöytäliina ja servietit ovat pellavadamastia. Terävät viikkaukset viestivät vieraalle, että liinat ovat huolellisesti pestyjä ja mankeloituja. Kahvi on kuulunut olennaisesti suomalaiseen joulunviettoon jo 1700-luvulta lähtien, ja myös Gyllenbergien ruokasaliin on katettu kahvipöytä myöhäisbarokkilipaston kannelle. Esillä on helsinkiläisen Ekbergin konditorian valikoimiin jo 1800-luvulla kuuluneita tuotteita, kuten napoleonja aleksanterinleivoksia, sahramipullia sekä taatelikakku. Esillepano perustuu Gyllenbergin perheen valokuva-albumeihin sekä Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön arkistomateriaaliin. Gyllenbergeille kuuluneen esineistön lisäksi näyttelyä on täydennetty lainaesineillä. SIGNE ja Ane Gyllenbergin kodin salongissa ja ruokasalissa esitellään 1950-luvun joulunviettoa. Pöytä on katettu juhla-astiastolla, salongin kuusi on verhottu komeaksi ja tarjottimet notkuvat makeisia. Näyttely jatkuu kotija taidemuseo Villa Gyllenbergissä Kuusisaaressa 5. tammikuuta saakka. Villa Gyllenbergin joulu 23.11.2019-5.1.2020 Museo auki: ke 14-19 / la-su 12-17 Suljettu 25.12 & 1.1 Liput: 10/8 €, alle 18-v. & yli 75-v. €, Museokortti Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki Bussit: 510, 552 www.villagyllenberg.fi Ku va : G ab rie lla Tj ed er -K aj an de r Liito-oravia yhä enemmän Helsingissä Helsingin kaupunki on teettänyt neljännen selvityksen kaupungin liito-oravatilanteesta. Liitooravakanta on edelleen vahvistunut nopeasti Helsingissä. Helsingistä tunnetaan vuosilta 2014-2019 kaikkiaan 124 liito-oravan asuttamaa metsäkuviota. Vuoden 2018 jälkeen kanta on vahvistunut erityisesti Oulunkylän ja Käpylän ympäristössä. Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta Kokeellisessa tutkimuksessa havaittiin, että pitkäaikainen puolukkamehun juonti alentaa kohonnutta verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa. Kohonnut verenpaine, verisuonten toimintahäiriöt ja niihin liittyvä matalaasteinen tulehdus koskettavat suurta osaa suomalaisista. Ravinnolla on lääkehoidon ohella keskeinen merkitys näiden sairauksien hallinnassa. MUNKKINIEMEN HAUTAUSPALVELU BLANZ SOILI OY Täyden palvelun hautaustoimisto jo vuodesta 1993 Puh. 09 458 4375 Päivystysnumero 040 5141000 Huopalahdentie 7 Helsinki www.helsinkihautaus.fi tennishedman.fi * 09 8624 4000 Juniorit 4 17 v. Tennistä kevätkaudella 2020 Kysy lisää: myynti@letterbox.fi Tässä on paikka Sinun ilmoituksellesi Yrittäjä!
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2023 Katso vinkit vähäpäästöiseen puunpol oon: poltapuhtaasti. tai nouda opas kirjastosta. Poltatko takkaasi oikein? Avoinna: Ma-Ti 10.30-16 KeTo 10.30-22 Pe 10.30-22(23) La 12-22(23) Su 12-18 (keittiö 17) Ulvilantie 19 00350 Helsinki p. 010 387 6100 www.pikkuranska.com ItsenäIsyyspäIvän lounas Joulupöytä Ke 6.12.2023 klo. 12-15 on katettu ajalla 11.–22.12.2023 arkisin 10.30–14.30 ja viikonloppuisin 12–15 norm. buffetlounaan rinnalla LounasBuffet johon kuuluu: Runsas salaattipöytä, liha/kala/kasvis-vaihtoehto sekä lisuke. Jälkiruokana kakku & kahvi/tee. Konvehteja. Salaattipöytä. Laatikot & kinkku annoksena keittiöstä sekä jälkiruoka/kahvi. Toivomme pöytävarauksia. Toivomme pöytävarauksia! tervetuloa herkuttelemaan! 22 € aikuiset 12 € lapset 0-12v 17 € / hlö Mieskuoron joulu konsertti Munkkiniemen koulussa 15.12. MestariLauLajat järjestää joulukonsertin Munkkiniemen yhteiskoulussa perjantaina 15.12.2023. Odotettu ensiesiintyminen alkaa kello 19. Mukana konsertissa on harmonikkavirtuoosi Maria kalaniemi. Ohjelmassa on myös yhteislaulua. Kuoron laulajaveljet ovat jo yli kolmen miespolven ajan vaalineet suomalaisen mieskuorolaulun perinteitä ja samalla rakentajakulttuuria. Mestari-Laulajat on edelleen leimallisesti yhden ammattikunnan kuoro, vaikka muitakin ´ammattimiehiä´ onkin tullut mukaan, toteaa kuoron puheenjohtaja, munkkiniemeläinen Hannu Ahokanto. HarMoniKKa soi Munkkiniemen konsertissa esiintyy myös huipputason harmonikansoittaja ja säveltäjä Maria Kalaniemi. Vuosina 2005-2010 hän toimi taiteen keskustoimikunnan nimittämänä taiteilijaprofessorina. Kansalliseen kuuluisuuteen hän nousi 1983 ensimmäisen Kultainen harmonikka -kilvan voiton kautta. Solistina kuullaan myös mm. Kansallisoopperan kuorossa esiintynyttä tenori Pentti Forssellia. Konserttia johtaa Anita Lehtonen. Helsingin rakennusmestarien vuonna 1915 perustama kuoro kuuluu Suomen vanhimpiin mieskuoroihin. Kuoro konsertoi perinteisesti kirkoissa Pyhäinpäivänä ja joulun aikana. Lisäksi esiinnytään estradeilla toiveiden mukaisesti, esim. laskiaissunnuntaina Käpylän Taivaskalliolla. Mestari-Laulajat esittää sekä a cappella– ohjelmistoa että säestyksellisiä teoksia. Kuoron solisteina ovat vuosien varrella vierailleet mm. Jaakko Ryhänen, Tommi Hakala ja Johanna Tuomi. MestariLaulajat tekee myös konserttija kulttuurimatkoja ulkomaille. Viime toukokuussa teimme onnistuneen reissun Itävaltaan Grazin kuorofestivaaleille. Esiinnyimme myös Wienissä paikallisen kuoron kanssa, Ahokanto kertoo. Vuonna 2015 Mestari-Laulajat oli 100-vuotismatkalla Floridassa, jossa pidettiin kaksi konserttia Lake Worthin suomalaisille. Kaksi vuotta aiemmin esiinnyttiin marsalkka Mannerheimin muistojuhlassa Sveitsin Montreux`ssä ja vuonna 2010 Kiinassa Shanghain maailmannäyttelyssä. Pääsylipun ja ohjelman 20 €, saa kuorolaisilta tai yhteiskoulun ovelta tuntia ennen klo 19 alkavaa konserttia. Koululaiset pääsevät 10 eurolla. Lapset alle 7 v. ilmaiseksi. Yhteiskoulun osoite on: Laajalahdentie 21. www.MestariLauLajat.fi
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 12 | 2023 Ulkoluistelukausi tekojäillä alkoi -yleisöluistelut ovat maksuttomia Hae mukaan keskustan liikennesuunnittelun kaupunkilaisraatiin Maanantaina aUenneen Oulunkylän tekojään lisäksi myös Brahenkentän tekojääkentän jäädytys aloitetaan marraskuussa. Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmän suunnittelu on alkamassa. tavoitteena on sujuvampi liikkuminen. Suunnittelun tueksi kootaan kaupunki laisraati. Brahenkentällä oleva keinonurmipinnoite vaatii hieman stabiilimmat olosuhteet jäädytykseen, joten Brahenkentän jäädytys kestää hieman kauemmin kuin Oulunkylän asfalttipohjaisen kentän. Tavoitteena on, että Brahenkentällä päästäisiin luistelemaan marrasja joulukuun vaihteessa. Jätkäsaaren, Kontulan, Käpylän, Laajasalon, Lassilan, Lauttasaaren ja Pukinmäen tekojäiden jäädyttäminen aloitetaan Oulunkylän ja Brahenkentän jälkeen, kun vuorokauden keskilämpötila on noin kaksi astetta. Näiden tekojäiden avaaminen ajoittuu sääolosuhteista riippuen marrasja joulukuun vaihteeseen. Eri kenttien yleisöluistelulle varatut ajat kannattaa tarkistaa Helsingin kaupungin liikunta.hel.fi -nettisivustolla. Esimerkiksi Oulunkylässä on yleisöluisteluita yleensä ainakin arkisin kello 8.00–15.00, mutta lyhyempiä iltaja viikonloppuaikojakin löytyy. Tälläkin talvikaudella kaikkien Helsingin tekojäiden yleisöluistelut ovat maksuttomia. UUdella JoHanneksenkentällä pelkästään yleisölUistelUvUoroJa Tällä talvikaudella avataan täysin uusi tekojääkenttä Ullanlinnassa sijaitsevalle Johanneksenkentälle. Johanneksenkentän jäädytyslaitteiston ja huoltorakennuksen toimintakuntojen testaamisen sekä henkilökunnan käyttökoulutusten jälkeen tekojään jäädytys aloitetaan tämänhetkisen arvion mukaan joulukuussa. Avautuessaan Johanneksenkentällä on pelkästään yleisöluisteluvuoroja. Brahenkentän ja Oulunkylän tekojääkentän luistelukausi jatkuu sääolosuhteiden salliessa maaliskuun 2024 puoleenväliin. Muiden Helsingin tekojäiden kausi päätetään helmikuun 2024 loppuun mennessä. ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa kehitetään liikennettä kokonaisuutena: kuinka keskustaan tullaan ja miten siellä liikutaan. Liikennejärjestelmässä tarkastellaan kaikkia eri liikennemuotoja: kävely, pyöräily, joukkoliikenne sekä henkilöja tavaraliikenne. Liikennejärjestelmäsuunnitelma ohjaa keskustan tarkempaa liikennesuunnittelua. Tarkoitus on myös tukea keskustan elinvoimaa ja viihtyisyyttä. tavoitteena on vahvistaa keskustan elämyksellisyyttä kestävään liikkumiseen tukeutuen. Suunnitelman myötä pyritään tilanteeseen, jossa ihmisten saapuminen ja liikkuminen keskustassa olisi sujuvampaa, kävelyympäristö olisi viihtyisämpi ja jakeluja huoltoliikenne palvelisivat keskustassa toimivien tarpeita hyvin. MUkaan sUUnnitteleMaan tUlevaa liikennettä Raatilaisten toivotaan tuovan omia näkemyksiään suunnittelun tueksi. Raadissa keskustellaan ja arvioidaan keskustan käveltävyyttä, viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta. Raatiin osallistuminen ei edellytä liikennetuntemusta tai erityisosaamista. Riittää, että liikut Helsingin keskustassa. raati kokoontuu Oodissa kolme kertaa vuoden 2024 aikana, 25.1.2024, 27.2.2024 ja 20.3.2024 kello 17–19. Raatilaisten toivotaan osallistuvan kaikkiin kolmeen tapaamiseen. raatiin valitaan noin 15 osallistujaa. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnan tulos ennen joulua. Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu jatkuu Uudellamaalla oli syyskuun lopussa yhteensä 85 244 työtöntä työnhakijaa, mikä on 5 327 henkilöä enemmän viime vuoden syyskuuhun nähden. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Uudenmaan TE-toimistoon syyskuussa 17 594, mikä on 47,4 % vähemmän kuin vuosi sitten. Tiedot ilmenevät työja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta. Oulunkylän tekojääkenttä avataan yleensä aina ensimmäisenä helsingin tekojääkentistä. AkifOtO Oy/heLSingin kAupunki Ilmoittaudu ehdolle raatiin 30.11.2023 mennessä netissä (hieman hankalassa) osoitteessa: https://q.surveypal.com/liikennejarjestelmauudistuksen-kaupunkilaisraati/0 Liikennejärjestelmän tavoitteena on vahvistaa keskustan elämyksellisyyttä. MArjA väänänen OSTETAAN kulTAA jA hOpEAA Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, moneta, vinyylilevyjä, postimerkkejä ja rihkamaa yms. Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Löydät meidät ostoautosta. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta KoTiKäynniT 0800 150 150 MaananTai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket TiiSTai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KeSKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket TorSTai 14.12.2023 9:30-10:45 Shell Konala 11-12 Herkkupähkinä K-Supermarket 12:10-13:10 Hämeenkylä K-Supermarket 13:25-14:50 Martinlaakso Alepa 15:10-16:30 Koivuhaka S-Market 16:40-18 Tikkurila Keskusta Neste 18:15-19:30 Korso Neste 19:45-20:15 Nikinmäki K-Supermarket PerjanTai 15.12.2023 9:30-10:45 Kaivoksela S-Market 11-12:30 Tammisto Tokmanni 12:40-14 Hyrylä Tokmanni 14:15-15:30 Keravan tori (kävelykatu) 15:40-17 Peltola K-Supermarket 17:20-18:40 Nurmijärvi Tokmanni 19-20 Klaukkala tori LauanTai 16.12.2023 9:30-10:45 Lehtisaari Alepa 11-12:20 Tapiolan tori 12:30-13:50 Mankkaa K-Supermarket 14-15:30 Lähderanta K-Supermarket 15:40-17 Espoonkeskus tori 17:10-18 Nöykkiö K-Market 18:20-19 Matinkylä Neste SunnunTai 17.12.2023 10-11 K-Market Sorsakivi 11:15-12 K-Market Latokaski 12:15-13 Kilo K-Market 13:15-14 Niipperi K-Supermarket 14:15-15 Kalajärvi K-Market 15:15-16 Aurora K-Supermarket 16:15-17 Helmisimpukka Bemböle 17:15-18 Grani K-Supermarket 18:15-19 Otaniemi Alepa MaananTai 18.12.2023 9:30-10:45 K-Market Iivisniemi 11-12 Masala K-Market 12:15-13:30 Kirkkonummi Tokmanni 13:45-15 Siuntio S-Market 15:20-16:20 Inkoon tori 16:40-18:10 Karjaan tori 18:30-20 Tammisaari Tokmanni TorSTai 21.12.2023 9:30-10:45 Neste Myllylampi 11-12 Nummela Tokmanni 12:20-13:40 Lempola Tokmanni 13:50-16:15 S-Market Tynninharju 16:40-17:30 Veikkola Neste 17:45-19 Muurala Neste 19:20-20 Neste Eläintarha vakituisten osto paikkojen säännölliset aukioloajat espoo ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma ja Pe 10-17 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ti, Ke, To 10-17
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2023 Munkkiniemen punakeltainen raitiovaunulinja OSA 1 (1912-1933) Yli sadan vuoden ajan ovat raitiovaunut ja Munkkiniemi kuuluneet kiinteästi yhteen. tässä kaksiosaisessa artikkelissa käsittelen Munkkiniemen linjan varhaisempia vaiheita. Paljon tietoa löytyy vasta ilmestyneestä Jaakko Pertilän suurtyöstä Helsingin raitiotiet I, 1890-1950. Teosta voi lämpimästi suositella kaikille Helsingin ratikoista kiinnostuneille. -Käytän seuraavassa tekstissä nykyisiä teiden nimiä. Raitioteiden rakentaminen kuului Stenius-yhtiön ensimmäisiin suunnitelmiin sen jälkeen, kun yhtiö oli saanut Haagan ja Munkkiniemen maa-alueet omistukseensa. 1912 yhtiö anoi toimilupaa Munkkiniemen raitiotielle. Varsinaisia rakennustöitä edelsivät polveilevat sopimusneuvottelut Helsingin kaupungin ja sen raitiotieyhtiö HRO:n kanssa. Stenius-yhtiön uudet esikaupunkiradat tulivat kulkemaan osin Helsingin kaupungin alueella Meilahdessa. Radanrakennustyöt Töölöntullista Haagaan ja Munkkiniemeen alkoivat 30.3.1914. Elokuussa valmistui HRO:n radan jatke Töölön vaunuhalleilta Töölöntulliin. Liikenne Haagaan ja Munkkiniemeen käynnistyi juuri ennen joulua 1914. Munkkiniemen raitiotie sai heti alusta omakseen punakeltaisen linjavärin. Sitä vastoin Mtunnus tuli käyttöön vasta vuonna 1920. Sitä ennen oli M-kirjaimella merkitty (1917-1920) ne Töölön linjan vaunut, joilta oli jatkoyhteys Munkkiniemeen. Haagan radan reitti eteni melko suoraviivaisesti. Munkkiniemen rata haarautettiin siitä Ruskeasuolla, Tilkan tietämillä. Näyttää nykynäkökulmasta oudolta, mutta 1914 tuollainen ratkaisu oli aivan järkeenkäypä taloudellisesti. (Eikä nykyistä Paciuksenkatua ollut vielä olemassakaan.) Pikku Huopalahden yli Munkkiniemeen rakennettiin silta pelkästään raitiotietä varten myöhemmin myös jalankulku sillalla sallittiin. Munkkiniemessä ajettiin aluksi vain lyhyesti päätepysäkille, joka sijaitsi Meilahden sillan luona, Munkkiniemen kartanon läheisyydessä. Kalastajatorpan kahvilan avauduttua keväällä 1915 siirrettiin päätepysäkki Saunalahdentien alkuun. Jo 1916 valmistui noin kahden kilometrin pituinen Munkkiniemessä kiertävä ”iso ratasilmukka”. Sillä ennakoitiin melkoisesti tulevaisuutta, sillä esim. Munkkiniemen puistotiellä ei vielä pitkään aikaan ollut ensimmäistäkään asuinrakennusta. Tämä iso silmukka otettiin käyttöön vaiheittain, kuten Jaakko Pertilä kirjassaan Talin Kartanon Joululounas 11.12.-21.12.2023 Tule viettämään lounaan merkeissä pikkujouluja vaikkapa työporukan kesken, rauhallista herkkuhetkeä joulukiireiden lomassa ystävien seurassa tai muuten vaan nauttimaan miljööstä ja maistuvasta lounaasta meille Talin Kartanoon. Varmistathan paikkasi herkkujen äärellä varaamalla pöydän ennakkoon. Tutustu menuun kotisivuillamme, www.ravintolatali.fi 50€/HENKILÖ Joululounas Lapset alle 12v. 1 €/ikävuosi Pöytävaraukset ennakkoon: toimisto@ravintolatali.fi Talin Puistotie 12, 00380 Helsinki Talin Kartano tarjoilee tunnelmallisessa miljöössä herkullisen joululounaan 11.12.21.12.2023 klo 11-14 Taloyhtiöiden kustannus paineet jatkuvat Asuntojen hinnat laskivat, asuntokauppa edelleen hiljaista Kiinteistöliitto kehottaa taloyhtiöitä varautumaan kustannusten kasvuun myös ensi vuonna. Osa taloyhtiöistä laatii parhaillaan vuoden 2024 talousarviota, jossa on syytä huomioida esimerkiksi kaukolämpömenojen kasvu ja valtion avustusten väheneminen. ”Kuluva vuosi on ollut lämmin, joten ensi vuoden budjetissa pitää varautua edellisvuotta suurempaan energiatarpeeseen ja lämmityskulujen kasvuun”, sanoo Kiinteistöliiton talousja veroasiantuntija Juho Järvinen. vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa Vantaalla, 9,3 prosenttia, ja Espoossa, 9,0 prosenttia vuodentakaisesta. Helsingissä osakeasuntojen hinnat laskivat 8,1 prosenttia. Kiinteistönvälittäjien kautta vanhoja osakeasuntoja myytiin 30 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen osakeasuntojen hinnat -tilastosta. Avoperävaunussa matkustaneita tyttökoulun oppilaita menossa kalastajatorpalle 1919. hkM
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 12 | 2023 Munkkiniemen punakeltainen raitiovaunulinja kertoo. Linjaa ajettiin alussa Hollantilaisentielle ja sieltä takaisin. Ainoastaan sunnuntaisin, jolloin mukana oli perävaunu, kierrettiin koko silmukka. Vaunut olivat kahteen suuntaan ajettavia, mutta perävaunun mukana ollessa se olisi pitänyt suuntaa vaihdettaessa hankalasti siirtää moottorivaunun toiseen päätyyn. Myöhemmin, ilmeisesti 1919, koko silmukka tuli käyttöön kaikilla vuoroilla. Ajosuunta oli myötäpäivään. Helsingin keskustassa Hja M-linjojen päätepysäkki oli aluksi Ylioppilastalojen luona, myöhemmin Kauppatorilla ja Erottajalla. Koko laajassa Munkkiniemessä ei ollut 1910-luvulla enempää kuin hieman yli 200 asukasta. Raitiotien rakentaminen silloin perustui täysin arvioihin paikkakunnan tulevasta kasvusta. Kalastajatorpalle ja Seurasaareen suuntaavat retkeläiset olivat merkittävä osa linjan alkuvuosien matkustajista. Ensimmäisen maailmansodan levottomat vuodet vaikuttivat myös raitioteiden toimintaan. Vuonna 1917 koettiin neljä raitiotieläisten lakkoa. Sisällissodan sytyttyä Punakaarti otti HRO:n haltuunsa 4.2.1918. Esikaupunkilinjoilla ei liikennöity lainkaan sotakuukausien aikana, vasta 12.5.1918 alkoivat raitiovaunut jälleen kulkea Munkkiniemeen. Stenius-yhtiöllä ei ollut tarkoituksena ryhtyä pysyvästi liikennöitsijäksi tai edes omistaa ratoja. Toimilupa pyrittiin siirtämään HRO:lle, joka ei kuitenkaan tähän ensin suostunut. 1917 yhtiöiden kesken saatiin aikaan vain väliaikainen sopimus. Siinä Haagan ja Munkkiniemen linjat lyhennettiin päättymään jo Töölöntulliin, jossa keskustan suuntaan jatkavat matkustajat joutuivat vaihtamaan HRO:n keltaisen linjan vaunuihin. Tämä käytäntö jatkui vuoteen 1920 asti. Raitiotiet tuottivat Stenius-yhtiölle tappiota. Lopulta, pitkällisten neuvottelujen jälkeen, HRO osti Stenius-yhtiön raitiotiet ja Meilahden sähköaseman 31.12.1926 solmitulla sopimuksella. Hja M-linjoilla sovellettiin omia tariffeja myös sen jälkeen, kun linjat olivat siirtyneet HRO:n omistukseen. Vyöhykerajana oli ensin Tilkka. 1928 M-linjan vyöhykerajaksi määrättiin Meilahden Johannesberg, jolloin lisämaksullisiksi tulivat siis kunnanrajan ylittävät matkat. Käytännössä lipun hinta oli kaksinkertainen niille, jotka ylittivät sillan Munkkiniemeen ratikan kyydissä. Niinpä monet munkkiniemeläiset tuosta lähtien aloittivat ja päättivät matkansa Johannesbergissä ja välttyivät näin vyöhykemaksusta. Yksi tunnettu kuriositeetti M-linjan ajoilta on ns. ”vekseliohjesääntö”. Se liittyi ison silmukan sulkevan vaihteen käyttöön raitiotiesillan länsipuolella. Kadettikoulun toimiessa Munkkiniemessä kadetit matkustivat tietysti usein raitiovaunulla. Aina jos kadetteja oli kyydissä niin he suorittivat tuon vaihteen kääntämisen, tarkoin määritellyllä tavalla: ensin käsin vaunun ulkopuolella vaihde oikeaan asentoon ja sitten, takapyörien ohitettua vaihteen, liikkuvasta vaunusta jalalla kurottaen vaihde takaisin alkuasentoon (”nilkkaheitto”). -Tästä hauskasta paikallistavasta on säilynyt selostuksia, mm. Raitiotieseuran nettisivuilta löytyy. Toinen mukava esimerkki matkustajien ja henkilökunnan kanssakäymisestä löytyy sanomalehden pikkuilmoituksesta (Hbl, 5.1.1930). Siinä Munkkiniemen raitiotien henkilöstö esittää munkkiniemeläisille ja meilahtelaisille matkustajille sydämellisen kiitoksen saamastaan joululahjasta. veli-Pekka Salminen Raitiovaunu kadettikoulun edustalla Munkkiniemessä, n. 1929. M-linjan vaunu (”Pikkuruotsalainen”) Munkkiniemessä 1930-luvulla. Mv P.j. BögeLund. (hkM)
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2023 Horoskooppi SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Selvitä eräs väärinkäsitys, niin pystyt tavoittelemaan unelmiasi tuntematta syyllisyyttä. Laadi strategia ja ryhdy toimeen. Tutkimalla ja tosiasioiden selvittelyllä saat aikaan ne muutokset jotka haluat. Varmista, että noudatat sääntöjä. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Kaivaudu asian ytimeen ja ota selvää mitä tarvitset ennenkuin ryhdyt toimeen. Eräs henkilö jolta sitä vähiten odotat ei ole sinua kohtaan rehellinen. Anna elämänkokemuksen suojella virheeltä. Mieti mikä itsellesi on parasta ja lakkaa murehtimasta sitä mitä muut haluavat. KAURIS (22.12. – 20.1.) Kiinnitä enemmän huomioita tunnepuolen juttuihin, sillä riita työtoverin, ystävän tai sukulaisen kanssa voi johtaa ongelmiin. Älä epäröi tarttua mahdollisuuteen jolla voit parantaa työ-, kotitai taloustilanettasi. Joku käyttää sinua hyväkseen, jos olet liian myöntyväinen. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Eräs tunnepuolen juttu saa olosi tuntumaan eksyneeltä. Jos epäröit, niin kysy suoria kysymyksiä ja ota selvää asemastasi. Sijoita taitojesi markkinointiin ja kykyjesi hyödyntämiseen, niin elämäsi paranee. Puo lusta oikeuksiasi, älä alistu painostukseen, äläkä osallistu johonkin kyseenalaiseen. Noudata sääntöjä. KALAT (20.2. – 20.3.) Jokin epätavallinen tarjous herättää mielenkiintosi. Kilpailuhenkiset aktiviteetit helpottavat hermostuneisuutta ja etäyttävät sinut hankalasta tilanteesta. Hyödynnä kaikki mahdollisuudet jotka eteesi tulevat. Pidä rahasi ja omaisuutesi turvassa. OINAS (21.3. – 20.4.) Tasoita tahtia, mene virran mukana ja tee parhaasi tullaksesi toimeen muiden kanssa. Pidä tunteesi kurissa jotta vältyt tilanteelta joka voi vaikuttaa maineeseesi tai asemaasi. Suuttumus ei ratkaise nyt mitään, vaan velvollisuuksista huolehtiminen . Opi kokemuksesta, niiin et tee samaa virhettä uudelleen. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Se kuinka kohtelet muita määrittelee sen miten sinua itseäsi kohdellaan. Vältä sijoittamasta rahojasi riskialttiisiin kohteisiin ja hoida keskeneräiset työt pois alta. Älä kerro mielipiteistäsi ellet ole varma ettet käännä takkiasi. Pidä lupauksesi. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Tee elämäntapamuutos terveillä valinnoilla. Ole rehellinen tunteistasi, sillä jos johdat jotakuta harhaan, niin joudut nihkeään tilanteeseen. Jatka suunnitelmiesi toteuttamista huolimatta siitä mitä muut tekevät. Tee päätökset totuuden äläkä kuulopuheiden perusteella. RAPU (22.6. – 21.7.) Luovat puuhat helpottavat stressiä. Saat aikaan hyviä tuloksia riippumatta siitä työskenteletkö yksin vai ryhmässä. Ole fiksu neuvotellessasi kilpailuhenkisten ihmisten kanssa. Anna muiden puuhailla mitä he itse haluavat, niin saat itsellesi vapauden saavuttaa omat tavoitteesi. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Pysymällä toimeliaana vältyt katkeransuloiselta keskustelulta erään henkilön kanssa joka haluaa hyötyä anteliaisuu destasi. Jokin fyysinen haaste motivoi sinua olemaan kilpailuhenkisempi. Koita kääntää kaikki kohtaamasi tilanteet positiivisiksi. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tilaisuus tutustua erääseen henkilöön paremmin tuo mukanaan kestävän ystävyyssuhteen. Tutki mahdollisuuksiasi, opiskele mitä voit ja jatka etenemistäsi. Vähentämällä menojasi saat resursseja joita tarvitset saadaksesi mitä haluat. Älä tunne pakkoa maksaa jonkun toisen virheistä. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pohdi erilaisia keinoja joilla parantaa elämääsi. Kuuntele sydäntäsi ja kanavoi ener giasi sellaiseen toimintaan joka vahvistaa moraaliasi, niin saat yhteyden henkilöön joka arvostaa sinua ja mitä sinulla on tarjota. Vältä kohtuutonta käytöstä ja ihmisiä jotka eivät ole hyviä roolimalleja. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 14 .12 . pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Pika visa n ratk aisu t: 1a, 2c, 3d, 4a, 5b, 6d vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Runoilija ja muusikko Claes Andersson oli vuosina1955-59 HIFK;n SM-sarjajoukkueen pelaaja a) jalkapalloilussa, b) käsipalloilussa, c) jääkiekkoilussa, d) jääpalloilussa? 2. Viron nykyisen suurlähetystön tiloissa Kaivopuistossa toimi välillä a) Latvian, b) Liettuan, c) Bulgarian, d) Belgian suurlähetystö? 3. Vantaan evankelis-luterilaisella seurakunnalla on a) 7, b) 9, c)11, d 13 kirkkoa tai kappelia? 4. Puretun Herttoniemen hyppyrimäen mäkiennätys (49 metriä) jäi a) Toni Niemisen, b) Topi Kaarakaisen, c) Veikko Kankkosen, d) Eino Kirjosen nimiin? 5. Arkkitehti Eero Saarinen ei suunnitellut a) JF Kennedyn lentokentän terminaalia, b) Helsingin Venäjän suurlähetystöä, c) USA:n Lontoon suurlähetystöä, d) St. Louisin 192 metriä korkeaa ja yhtä leveää teräskaarta? 6. Vihdin hallintokeskus Nummela ei rajoitu valtatiehen a) 1, b) 2, c) 25, d) 26? Laatija: Martti Huhtamäki Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Tasoita tahtia, mene virran mukana ja tee parhaasi tullaksesi toimeen muiden kanssa. Pidä tunteesi kurissa jotta vältyt tilanteelta joka voi vaikuttaa maineeseesi tai asemaasi. Suuttumus ei ratkaise nyt mitään, vaan velvollisuuksista huolehtiminen . Opi kokemuksesta, niiin et tee samaa virhettä uudelleen. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Se kuinka kohtelet muita määrittelee sen miten sinua itseäsi kohdellaan. Vältä sijoittamasta rahojasi riskialttiisiin kohteisiin ja hoida keskeneräiset työt pois alta. Älä kerro mielipiteistäsi ellet ole varma ettet käännä takkiasi. Pidä lupauksesi. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tilaisuus tutustua erääseen henkilöön paremmin tuo mukanaan kestävän ystävyyssuhteen. Tutki mahdollisuuksiasi, opiskele mitä voit ja jatka etenemistäsi. Vähentämällä menojasi saat resursseja joita tarvitset saadaksesi mitä haluat. Älä tunne pakkoa maksaa jonkun toisen virheistä. VAAKA (23.9. – 22.10.) Pohdi erilaisia keinoja joilla parantaa elämääsi. Kuuntele sydäntäsi ja kanavoi energiasi sellaiseen toimintaan joka vahvistaa moraaliasi, niin saat yhteyden henkilöön joka arvostaa sinua ja mitä sinulla on tarjota. Vältä kohtuutonta käytöstä ja ihmisiä jotka eivät ole hyviä roolimalleja. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Kaivaudu asian ytimeen ja ota selvää mitä tarvitset ennenkuin ryhdyt toimeen. Eräs henkilö jolta sitä vähiten odotat ei ole sinua kohtaan rehellinen. Anna elämänkokemuksen suojella virheeltä. Mieti mikä itsellesi on parasta ja lakkaa murehtimasta sitä mitä muut haluavat. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Tee elämäntapamuutos terveillä valinnoilla. Ole rehellinen tunteistasi, sillä jos johdat jotakuta harhaan, niin joudut nihkeään tilanteeseen. Jatka suunnitelmiesi toteuttamista huolimatta siitä mitä muut tekevät. Tee päätökset totuuden äläkä kuulopuheiden perusteella. Luovat puuhat helpottavat stressiä. Saat aikaan hyviä tuloksia riippumatta siitä työskenteletkö yksin vai ryhmässä. Ole ksu neuvotellessasi kilpailuhenkisten ihmisten kanssa. Anna muiden puuhailla mitä he itse haluavat, niin saat itsellesi vapauden saavuttaa omat tavoitteesi. Selvitä eräs väärinkäsitys, niin pystyt tavoittelemaan unelmiasi tuntematta syyllisyyttä. Laadi strategia ja ryhdy toimeen. Tutkimalla ja tosiasioiden selvittelyllä saat aikaan ne muutokset jotka haluat. Varmista, että noudatat sääntöjä. Kiinnitä enemmän huomioita tunnepuolen juttuihin, sillä riita työtoverin, ystävän tai sukulaisen kanssa voi johtaa ongelmiin. Älä epäröi tarttua mahdollisuuteen jolla voit parantaa työ-, kotitai taloustilanettasi. Joku käyttää sinua hyväkseen, jos olet liian myöntyväinen. Eräs tunnepuolen juttu saa olosi tuntumaan eksyneeltä. Jos epäröit, niin kysy suoria kysymyksiä ja ota selvää asemastasi. Sijoita taitojesi markkinointiin ja kykyjesi hyödyntämiseen, niin elämäsi paranee. Puolusta oikeuksiasi, älä alistu painostukseen, äläkä osallistu johonkin kyseenalaiseen. Noudata sääntöjä. Jokin epätavallinen tarjous herättää mielenkiintosi. Kilpailuhenkiset aktiviteetit helpottavat hermostuneisuutta ja etäyttävät sinut hankalasta tilanteesta. Hyödynnä kaikki mahdollisuudet jotka eteesi tulevat. Pidä rahasi ja omaisuutesi turvassa. Pysymällä toimeliaana vältyt katkeransuloiselta keskustelulta erään henkilön kanssa joka haluaa hyötyä anteliaisuudestasi. Jokin fyysinen haaste motivoi sinua olemaan kilpailuhenkisempi. Koita kääntää kaikki kohtaamasi tilanteet positiivisiksi.
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2023 TIESITKÖ. . .? Kauppalantie 4, Etelä-Haaga, Helsinki Malmin Raitti 12, Malmi, Helsinki Asemantie 1B, Nummela HAMMASPROTEESIT YÖT W W W. E R I K O I S H A M M A S T E K N I K O T . F I Soita: 050 4 67 7229 / 010 271 510 Valmistamme proteesityöt aina yksilöllisenä ja paikallisena käsityönä Hammasproteesit on syytä tiivistää eli pohjata 2–3 vuoden välein ja uusia noin 10 vuoden välein. Hammasproteesi kuluu ja madaltuu käytössä, purentavoima heikkenee, josta voi aiheutua päänsärkyä sekä niskaja hartiakipua Erikoishammasteknikko on lisäkoulutettu hammasproteesienasiantuntija, joka valmistaa ja korjaa hammasproteesit nopeasti suoraan vastaanotolla EHT Antti Koskelo EHT Tero Roine Kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen rajoitetun osallistujamäärän takia: sihteeri@perushelsinki.fi Perussuomalainen Helsinki ry Tervetuloa tapaamaan presidenttiehdokas JUSSI HALLA-AHOA ja kuuntelemaan kansanedustaja TEEMU KESKISARJAN luentoa ”Suomen presidenttien ihmiskohtaloita” Töölön kirjasto Mika Waltari-sali ma 27.11. klo 18-20 Musiikista iloa eläMään Piano, kitara, sähkökitara, sähköbasso, viulu, musiikin perusteet, bändiryhmät nuorille ja aikuisille. Munkkiniemi Munkkivuori Haaga p. 050 68112 • www.muce.fi Lahja jonka soittaja voi antaa! SoitoLLa voi ilahduttaa kuulijoita ja soittaa voi myös omaksi iloksi. Oikean soittotekniikan oppiminen on tärkeää. Muutaman kuukauden kuluttua soivat jo ensimmäiset kappaleet ja se tuo lisää motivaatiota, tietää Risto Kultala, Music Centerin perustaja ja kitaransoitonopettaja. Soitossa edistyminen vaatii oma-aloitteisuutta ja perheen tukea. Soittotunneilla käydään yleensä kerran viikossa ja sen lisäksi kannattaa harjoitella kotona mahdollisimman usein. varhaisnuoruus asettaa uusia haasteita myös soittoharrastuksessa. Soitonopettajan kannustus ja tuki on tärkeä tukipilari nuoren elämässä. Jotta oppilas kokisi soittamisen mielekkääksi pitää opettajan asettaa sopivia tavoitteita ja elämyksiä. Opettajan kannattaa seurata nuorta herkällä korvalla ja muuttaa opetusmetodeitaan joustavasti. Teini-iässä nuori on hyvin vastaanottavainen erilaisten musiikkityylien opiskeluun ja on tärkeää tutustuttaa nuori laajaan ja monipuoliseen ohjelmistoon. Esiintyminen on kivaa, mutta minua jännittää kun on niin paljon yleisöä, tokaisee eräs kitararyhmän oppilaista. Risto kertoo, että jännitys ennen esiintymistä kuuluu asiaan, mutta se helpottaa heti kun esitys alkaa. Kannattaa esiintyä aina kun mahdollista, kotona perheenjäsenille ja vaikka sukulaisten syntymäpäivillä. Musiikkiesitys on lahja jonka soittaja voi antaa! Kitararyhmässä käy viikoittain seitsemän reipasta oppilasta ja meno on sen mukaista. Oppilaat ovat oppineet helppoja melodioita ja sointuotteita. Nyt sujuu jo Tuiki, tuiki tähtönen, Kaanon ja Ukko Nooa. Olemme harjoitelleet myös Cha cha cha -kappaleen kertosäkeen! tänä syksynä soittotunnit alkoivat Munkkiniemen alaasteella, jonne oppilailla on helppo tulla. Viulutunnit ja osa pianotunneista pidetään Haagan koululla. Soiton ja laulun harrastuksen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uusi harrastus. Aina voi oppia jotakin uutta, tutustua eri musiikkityyleihin ja kokeilla eri instrumentteja. Etsimme parhaillaan soittajia ja laulajia niin nuorten kuin aikuistenkin bändiryhmään, Risto kertoo. Music Centerin Soittajaiset sunnuntaina 26.11. kello 17:00 Munkkivuoren kirkossa. Vapaa pääsy Tervetuloa! Pianotunnilla Aimo, halti ja pianonsoiton opettaja eetu kitaraoppilas iiris korte kitararyhmän harjoituksissa on hauskaa Kolumni Suomen yrityskannasta 94% on alle 10 henkeä työllistäviä mikroyrityksiä, ja näistä peräti kaksi kolmesta on yksinyrittäjiä eli vain itsensä työllistäviä. Yksinyrittäjyyden yleistyminen on ollut työelämässä 2000-luvun merkittävä muutostrendi. Tyypillisimmin yksinyrittäjät toimivat palvelualoilla, eli monet kampaajat, suutarit, hierojat ja muut arkemme ammattilaiset toimivat yrityksessään ainoana työntekijänä. On tärkeää, että yksinyrittäjien näkökulma on vahvasti esillä kaikessa yritystoiminnan edellytyksiin liittyvässä päätöksenteossa. Suomen Yrittäjät on hiljattain julkaissut Yksinyrittäjäohjelman, johon on koottu Yrittäjien tärkeimmät tavoitteet yksinyrittäjyyden edistämiseksi. Ohjelmassa pureudutaan moniin uudistuksiin, joilla voidaan vaikuttaa yksinyrittäjän arkeen ja helpottaa sen haastavan päätöksen tekemistä, että yritykseen palkattaisiin ensimmäinen työntekijä. Yrittäjien toiminnassa on myös tarjolla sitä lakineuvontaa, verkostoitumista ja vertaistukea, jota monet yksinyrittäjät kaipaavat. Yksinyrittäjäksi päädytään monia eri reittejä pitkin. Toisille oman yrityksen perustaminen on ollut pitkään haaveena, toisille sattumien ja ammatinvalintojen summa. Myös nuorten keskuudessa on yrittäjähalukkuus selvästi kasvanut. “Olla oman itsensä herra”, sanotaan. Sisua siinä kuitenkin vaaditaan, sillä yrittäjän tie ja arki saattaa olla mutkainen matka, jossa kuopilta ei voi välttyä. Yksinyrittäjän on luotettava omaan osaamiseensa ja varauduttava tekemään myös pitkää päivää rajoitetuin lomailumahdollisuuksin. On tiukkoja aikatauluja ja työhyvinvoinnin haasteita. Vastuu painaa, kun toimeentulo on täysin oman jaksamisen ja valintojen varassa. Vaikka työ kuormittaa, yrittäjät ovat useimmiten hyvin sitoutuneita ja innostuneita tekemisestään, kokevat työn imua, omistautuvat ja uppoutuvat työhönsä. Samaa tekemisen asennetta on vaikea löytää palkkatyötä tekevien joukosta. Suurimmalle osalle yksinyrittäjistä jokapäiväinen leipä on kiinni suoraan meille kuluttajille tarjottavissa palveluissa. Siksi ei ole samantekevää, mistä me niitä palveluja ostamme, vaan omilla päätöksillämme vaikutamme vahvasti myös yksinyrittäjien toimeentuloon. Ollaan kuitenkin kaksisuuntaisella tiellä, jossa myös yrittäjän on muistettava roolinsa: mitä parempaa palvelua me saamme, sen varmemmin palaamme asiakkaaksi uudemman kerran. Kirsi Sharma puheenjohtaja Länsi-Helsingin Yrittäjät ry, varapuheenjohtaja Helsingin Yrittäjät ry, Suomen Yrittäjien valtuuston jäsen Yksinyrittäjä oman itsensä herra?
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 12 | 2023 MAAILMAN ISOIMMALTA MOOTTOREIDEN JA MOOTTORIPYÖRIEN VALMISTAJALTA ENSIERÄ! YHTEISTYÖSSÄ BMW KANSSA SAA AJAA TIELLÄ! 2 hlö. Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! Täysautomaatti, pakki SÄHKÖMOPO Rahoituksella alk. 169?/kk. Max. ajomatka jopa 95 km latauksella. KAKSI VERSIOTA! 7990 ? +tk ? LYIJY-GEELIAKUILLA 6990 1 2 Autoissakin käytetyt HUIPPULithium LiFePO 100 Ah AKUT, teho 6,4 Kw, 64 V 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. Max.nopeus: 45 km/h Rekisteröity: 2 hengelle Kantavuus: 190 kg Paino: 320 kg Värit: Metalli punainen ja sininen Tehokas 3Kw moottori Takuu 2 v. Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. NYT KÄÄNTYVÄLLÄ KUSKIN ISTUIMELLA! Max. ajomatka jopa 150 km latauksella! Pikalataus 2,5 h 16A sulake Lataus 10A sulake (normaali pistorasia) TILAA ESITE! Rahoituksella alk. 149?/kk. ALK. ? +tk 3990 (4990?) Rally 300 EFI T3B KAUPANPÄÄLLE! Värit: Hopea ja musta. SÄHKÖVINSSI, VETOKUULA JA SELKÄNOJA KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi +tk Värit: Sininen ja musta. SUUNNITELTU HUIPPUMOOTTORI VÄÄNTÖ 66 N-m/4500rpm Rahoituksella alk. 98?/kk. Otamme vaihdossa mönkijät, moottoripyörät, autot ym. EFI BOSCH RUISKU VARUSTEPAKETTI KAUPANPÄÄLLE! Tarjous voimassa Marraskuun loppuun asti. LUMILEVY 150 cm, KAHVANLÄMMITTIMET, YLLÄPITOLATURI, VINSSI 1360 kg, PV-PISTOKE. 1670 ? EDUN ARVO UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! Ohjaustehostin T3b 60km/h 2hlö Full LED valot Alumiinivanteet 2/4-veto + lukko edessä 700 XWOLF TRAKTORI 700 XWOLF TRAKTORI Lue Uusimman 4x4 MAAILMA Lehden Artikkeli LONCIN Suomeen! TAKUU VUOTTA 3 MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta www.rally.fi Meillä takuu, varaosat ja huolto pelaa varmasti! Suomessa yli 150 huoltopistettä. TILAA HETI OMASI! NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOTIIN ASTI!
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2023 Seuraava Munkki–lehti ilmestyy 11.12. MARKO KOIVULEHTO myyntijohtaja, RAKI, LKV 040 725 2600 | marko.koivulehto@km.fi TIINA TOIVORANTA LKV 050 548 0573 | tiina.toivoranta@km.fi JOHANNA LEHTO myyntipäällikkö, LKV, KTM | 050 432 6590 | johanna.lehto@km.fi JUSSI KORVENOJA LKV, KTM 040 592 9030 | jussi.korvenoja@km.fi TIINA-KAISA NIVA LKV 050 590 1166 | tiina-kaisa.niva@km.fi ANTTI HAATAJA yrittäjä, LKV, MuM 050 556 0660 | antti.haataja@km.fi JANNE KUMPULAINEN yrittäjä, toimitusjohtaja, LKV, YKV | 040 753 1753 janne.kumpulainen@km.fi MARIA PUSA yrittäjä, LKV 0500 852 258 | maria.pusa@km.fi JESSE NYLUND yrittäjä, LKV, LVV, RAKI 050 556 4130 | jesse.nylund@km.fi Kiinteistömaailma Herttoniemi-Laajasalo Linnanrakentajantie 4 B, 00810 Helsinki p. 044 7667700 herttoniemi@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Tapiola Tapionaukio 9, 02100 Espoo p. 09 525 9600 tapiola@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Lauttasaari Lauttasaarentie 16, 00200 Helsinki p. 09 622 4141 lauttasaari@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Alppila-Vallila Kotkankatu 7, 00510 Helsinki p. 050 3576227 alppila@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Munkkiniemi Kiinteistömaailma Etelä-Haaga Kauppalantie 24, 00320 Helsinki p. 044 722 4500 etela-haaga@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Viikki Viikinportti 2 Lt 1, 00790 Helsinki p. 044 744 7100 viikki@kiinteistomaailma.fi Amuletti Asunnot Oy Munkkiniemen puistotie 15, 00330 Helsinki p. 09 436 3500 munkkiniemi@kiinteistomaailma.fi Muut asuntomyymälämme: ENSIASUNNON OSTAJA, HETKESI ON NYT! Sinä tiedät, millaisesta kodista unelmoit. Me tiedämme, mistä se löytyy. Kun on aika tehdä haaveista totta, tee kanssamme Kotihaku. Saat tiedon asunnoista 24h ennen kuin ne menevät laajempaan markkinointiin ja pääset tutustumaan niihin halutessasi jo ennen ensiesittelyä. TEEMU OUKARI LKV p. 040 548 6681 teemu.oukari@km.fi JOS OLET MYYMÄSSÄ KOTIASI tiesithän, että: loppuvuoteen kohdistuu kysyntää kun ensiasunnon ostajat ovat liikkeellä. -myyntiaikamme on merkittävästi lyhyempi kuin alan toimijoilla keskimäärin.* *(ka. 88 pv, Amuletti 56 pv) vuoden 2023 aikana | käytetyt asunnot | Espoo-Helsinki Kysy meiltä myös suoraa kanavaa nopeampaan lainatarjoukseen! Veroetu koskee sinua, jos • olet 18-39-vuotias • tulet omistamaan asunnosta vähintään 50 % • ostat vakituisen asunnon, johon muutat 6 kk kuluessa kaupasta • et ole aiemmin omistanut asunto-osakkeesta tai asuinrakennuksesta 50 % tai enempää Hallituksen esityksessä ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus poistuu 1.1.2024. Veron määrä 12.10.23 alkaen on asunto-osakkeissa 1,5 % ja kiinteistöissä 3 % (esim. 200 000 € asunto-osakkeen veroetu on 3 000 €). KM_Letterbox_taitot_marraskuu_2023.indd 3 6.11.2023 10.56