2 · K A UP UNK I U U T IS E T
Keskiviikko 28.10.2009
ToimiTTajalTa
Lasten laulu
Reijo E. Heinosen suurimpia pettymyksiä elämässä oli nigerialaisen Orun pakolaisleirin rauhankasvatusprojektin loppuminen. Naantalilainen emeritusprofessori oli vierailemassa Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajana leirillä. Häntä liikutti, kuinka leirin aikuiset tulivat iloisina kertomaan, että lapset laulavat taas. Lapset, jotka aiemmin olivat vain itkeneet, saivat piirtää ja maalata, jonka jälkeen laulu palasi. Heinonen sai Kultainen sääntö -palkinnon maailmanlaajuisen etiikan edistämisestä. Haastatellessani professoria hän puhui varsin pitkään ja painokkaasti, kuinka tarvitsemme muutoksen ajattelutapaamme. Minäkeskeisestä itsekkyydestä täytyy pyrkiä koko yhteisöä hyödyttävään ajatteluun. Jollekin yhteisö on suku tai korkeintaan kylä, mutta Heinonen kutsui ihmisiä maapallonlaajuisiin talkoisiin. Useissa uskonnoissa kehotetaan tekemään muille samalla tavalla, kuin itsellekin toivoisi tehtävän. Kehotusta kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Taolainen muunnos "Pidä naapurisi menestys omana menestyksenäsi" sopii meille kateellisille mietittäväksi. Välinpitämättömyyteen on helppo hautautua. Yhteisvastuu ei ole mikään päivän muoti-ilmiö. Heinonen puhui välinpitämättömyyden voittamisesta ja asenteiden muuttamisesta myötäsyntyisesti. Meidän täytyy motivoitua eettisesti, ei taloudellisesti. Heinosen opetusta sietää pohtia. Minäminä-ajattelun sijaan koko yhteisöä hyödyttävä toiminta voi hyödyttää myös itseä enemmän kuin arvaammekaan. Meidän pitää höristellä korviamme: jospa haluaisimme kuulla lasten laulua kauempaakin? Teemu Passoja
Raision Harmonikkakerhon juhlakonsertti veti Martinsalin ääriään myöten täyteen.
Raision harmonikkakerho juhlisti 25 vuottaan
R
aisio tarvitsee isomman konserttisalin. Tämä todettiin jälleen sunnuntaina kun Raision Harmonikkakerhon 25-vuotisjuhlakonsertti Martinsalissa myytiin loppuun jo viikkoa etukäteen. Käytäväpaikoista ja lunastamattomista lipuista käytiin silti minuutteja ennen konsertin alkua hurjia taisteluita. Meillä on näissä viisivuotisjuhlissa aina loppuneet liput kesken. Tuntuu että ihmiset tykkäävät harmonikkamusiikista. Vaikka olemmekin tällaisia ikäihmisiä, soitamme sillä tavalla kuin me osaamme, naureskeli puheenjohtaja Raimo Sulonen. Raision harmonikkakerho perustettiin vuonna 1984, kun kymmenkunta paikallista soittajaa yhdistivät voimansa. Kerho on useimmille raisiolaisille tuttu, sillä se on vuosien varrella esiintynyt sadoissa, ellei tuhansissa lähialueen tapahtumissa. Harmonikka viehättää ihmisiä ja meidät kyllä tunnetaan 25 vuoden ajalta. Esiinnymme 6070 kertaa vuodessa, totesi harmonikkakerhon sihteeri Erkki Tirkkonen. 25 vuoden aikana kerho on käynyt ulkomailla aina Aavasaksaa ja Ahvenanmaata myöten, leukaili illan juonta-
Gigantti avautui massiivisesti
Harmonikkakerhon puheenjohtaja Raimo Sulonen kiitti yleisöä vuosien tuesta ja kiinnostuksesta. nut Matti Lepänhaara. Todellisuudessa kerho on kiertänyt Keski-Euroopassa, Virossa ja Venäjällä. Jäseniä kerhossa on reilu parikymmentä. Naisia soittajista on seitsemän. Ikäjakauma on kahdestakymmenestä liki kahdeksaankymmeneen. Rakkaus harmonikkaan yhdistää ihmisiä eri elämänvaiheissa. Monipuolisessa ohjelmassa kuultiin Raision harmonikkakerhon lisäksi myös Kalevi Kantolaa, Timo Männistöä, Turun Harmonikkakerhoa, Jorma Nummista ja Gennadi Glykovia. Tilaisuudessa julkaistiin myös kerhon kolmas levy, jossa on 22 kappaleen verran - tietysti harmonikkamusiikkia.
teksti ja kuva: kai saarto
G
igantti avasi Raisioon Suomen suurimman Megastoren edellisviikon sunnuntaina.
Avajaisissa vieraili 18.10. noin 17 000 kävijää. Osa oli tullut jonoon jo keskiyön jälkeen.
Sunnuntaina oli ennätysmyynti ja kaikki toimi hienosti, kertoo myyntijohtaja Niko Sandström Gigantista.
Keskiviikko 28.10.2009
Myllyn laajennus valmis
KAUPUNKI UUTI SET
· 3
Juha Heinonen (vas.) ja Pertti Vikkula taustallaan Myllyntorille rakennettu suihkulähde.
K
auppakeskus Myllyn ensimmäisen vaiheen laajennuksen avajaisia juhlittiin sunnuntaina, jolloin kauppakeskus oli poikkeusluvalla auki. Myllyä on rakennettu pitkin vuotta ja investointiin on käytetty rahaa yli 10 miljoonaa euroa. Lisäpinta-alaa tehtiin 4000 neliötä, josta Prismaan tuli 2500. Pyrittiin kartoittamaan kaikki tilat, jotka voitaisiin siirtää jostain muusta käytöstä liiketilakäyttöön, kertoo Kauppakeskus Mylly Oy:n toimitusjohtaja Pertti Vikkula. Olemme uudistaneet myymälän ihan kokonaan. Jokainen tavara ja hylly on käyty läpi. Uudistimme myös kaikki kylmäkalusteet, eli energiataloutta on pystytty pienentämään parikymmentä
prosenttia, Myllyn Prisman johtaja Juha Heinonen sanoo. Asiakkaat toivoivat Myllyyn erityisesti apteekkia ja kukkakauppaa, jotka laajennuksen myötä kauppakeskukseen saatiin. Uusia liikkeitä ovat myös esimerkiksi suklaakauppa ja soitinliike. Myllyntorille tehtiin suihkulähde ja Myllykadulle asennettiin uusia leporyhmiä. Asiakkaat saivat myös käyttöönsä internet-palvelupisteen. Kauppakeskus Mylly on suomen 6. suurin ostoskeskus yli 45 000 neliömetrillään. Myllyn liikkeet työllistävät lähes 1000 ihmistä. Viime vuoden myynti oli 166 miljoonaa euroa ja keskuksessa kävi 4,6 miljoonaa asiakasta.
teksti ja kuvat: teemu Passoja
Murikon
Autotalo Oy
www.murikonautotalo.com
Putkikatu 30 21110 NAANTALI 050 575 5655 VG-Hinaus 24 h 0400 325 127
VAIHTO RENKAAN NKOHTAINEN JA ON NYT A
RENGASHOTELLI
SISÄLTÄÄ · pesun · säilytyksen · allevaihdon
NAANTALISSA NYT TÄYDEN PALVELUN
45/kausi
Asiakkaiden käytössä on nyt internet-piste.
MEILTÄ UUDET TALVIRENKAAT TALVEKSI
MYÖS KATTAVA VALIKOIMA
ALUVANTEITA
aantalin Ruokamestarit Oy sai uudet tuotantotilat Raisioon. Uutta tilaa on yhteensä noin 700 neliötä joka moninkertaistaa tuotantotilamme, kertoo Ari Salminen Naantalin Ruokamestareista. Salmisen uusi yhtiökumppani Markku Rosendahl on tuonut lisää tietotaitoa yritykseen. Uusien tuotantotilojen myötä on helpompi ponnistaa eteenpäin, toteaa Rosendahl. Laajennuksen myötä Ruokamestarit palkkasi 3 uutta työntekijää. Toiminnan laajentuessa lisätyövoimaa tullaan palkkaamaan kasvuvauhdin mukaisesti, Salminen sanoo. Ruokamestareiden pääpaino kalapuolen kehittämisessä ovat suomukalan erilaiset innovatiiviset tuotteet. Yritys tuo markkinoille kotimaista kalaa uudessa muo-
Ruokamestarit laajeni N
dossa. Esimerkiksi ahven, hauki, siika, kuha ja lahna kuuluvat jatkossa perusraaka-aineisiin.
Lihatuotteissa panostamme edelleen perinteisiin käsityöpainotteisiin ruokiin ja valmistusmenetelmiin. Ih-
miset ja käsityö ovat meille voimavara, Salminen sanoo.
teksti ja kuva:
mika leinonen
ILMOITUKSET ALK. 15 SiS.alV. KYSY LISÄÄ!
Ari Salminen ja Markku Rosendahl maistattelevat vieraille herkkuja uusien tilojen avajaisissa. Tästä se lähtee, sanovat yrittäjät yhteen ääneen.
4 · K A UP UNK I U U T IS E T
Tällä etusetelillä 31.12.09 asti
sis. virvoitusjuomat ja salaatit
ei pizza nro 13
KÄY TUTUSTUMASSA UUSITTUUN RUOKA- SUOMALAISTA PIZZAOSAAMISTA! LISTAAMME: www.ristorantelaluna.fi
Yliopistonkatu 6 Turku Puh. 250 2271 Av. joka päivä 22 asti.
Raisiontori 5 (ylätasanne)
P. 438 5522
UPEAT
KASVOHOITO
www.sininenhetki.net
(sh. 65e) sis. alkupuhd., happokuorinnan, naamion ja hieronnan tai epäpuht. poiston.
58
59 49
Kiihdyttää elimistön endorfiinejä. Rentouttaa ja poistaa kipua.
Raisiontori 5 (ylätasanne)
P. 438 5522
www.sininenhetki.net
Voimassa vuoden 2009 loppuun
Voimassa vuoden 2009 loppuun
RAKENNEKYNNET
Galleria Aurinkokivi
alk.
40
Mannerheiminkatu 15, Naantali Reetta 050 523 9144 (Ateljee Pentti Pullinen ) Tito 1117, lasu 1115
Galleria Aurinkokivi
Mannerheiminkatu 15, Naantali Reetta 050 523 9144 (Ateljee Pentti Pullinen ) Tito 1117, lasu 1115
Voimassa vuoden 2009 loppuun. Voimassa vuoden 2009 loppuun.
PIKAPESU
sis. vahan
KÄSINPESU
sis. ovien välin puhdistus, etutilan lattioiden imurointi, kumimattojen pesu
RAISION AUTOPESU
p. 040 550 1058 · Voudinkatu 9, Raisio (K-Supermarket Raisio Centerin takana)
RAISION AUTOPESU
p. 040 550 1058 · Voudinkatu 9, Raisio (K-Supermarket Raisio Centerin takana)
HENKILÖAUTON
VAHAUS
40
HENKILÖAUTON PENKKIEN MÄRKÄPESU, IMUROINTI JA KUIVAUS
55
RAISION AUTOPESU
p. 040 550 1058 · Voudinkatu 9, Raisio (K-Supermarket Raisio Centerin takana)
RAISION AUTOPESU
p. 040 550 1058 · Voudinkatu 9, Raisio (K-Supermarket Raisio Centerin takana)
et
HENKILÖAUTON
15
HENKILÖAUTON
25
Voimassa vuoden 2009 loppuun. Voimassa vuoden 2009 loppuun.
O
TERÄSRANNEKORUT
KORUT UNIIKIT KIVET HOPEAKORUT TÄLLÄ ETUSETELILLÄ
-50%
rahanarvoiset ta talteen! telit se u
Tällä kupongilla -40 % alennus mediakorttihinnoista!
1 etuseteli/yritys · Tarjous voimassa 31.12.2009 asti.
OSALLISTU ARVONTAAN Arvomme 10 kpl öljynvaihtoja, sis. öljyt, öljynsuodattimen ja vaihdon. Palautus liikkeeseemme 30.11.09 mennessä. NIMI: ___________________________ PUH:____________________________ TEPAN PIKAHUOLTO OY Voudinkatu 9, Raisio P. (02) 880 2800 (K-Supermarket Raisio Centerin takana ) Avoinna ark. 818, la 815
Voimassa 31.12.2009 saakka
TÄLLÄ KUPONGILLA
1 kuponki/öljynvaihto
2 l LASINPESUNESTETTÄ VELOITUKSETTA
öljynvaihdon yhteydessä.
TEPAN PIKAHUOLTO OY Voudinkatu 9, Raisio P. (02) 880 2800 (K-Supermarket Raisio Centerin takana ) Avoinna ark. 818, la 815
Voimassa 31.12.2009 saakka
TÄLLÄ KUPONGILLA
1 kuponki/öljynvaihto
ÖLJYNVAIHDOSTA
TEPAN PIKAHUOLTO OY Voudinkatu 9, Raisio P. (02) 880 2800 (K-Supermarket Raisio Centerin takana ) Avoinna ark. 818, la 815
-10
1 PERHEPIZZA + 1,5 l JUOMA
1 PIZZA + 0,5 l JUOMA
2 PIZZAA + 1,5 l JUOMA
KEBAB PIZZERIA RUUSU
Tullikatu 13 Naantali (02) 438 6944
ma-to 10.30-22, pe-la 10.30-4.30, su 12-22
KEBAB PIZZERIA RUUSU
Tullikatu 13 Naantali (02) 438 6944
ma-to 10.30-22, pe-la 10.30-4.30, su 12-22
KEBAB PIZZERIA RUUSU
Tullikatu 13 Naantali (02) 438 6944
ma-to 10.30-22, pe-la 10.30-4.30, su 12-22
Tällä kupongilla viralliset, laadukkaat
PASSIKUVAT
(norm. hinta 15,-)
10,-
4 ku Väri- van sar j 1 ku tai mv-k a vaus u / etu vat sete li
Slik U8000 KAMERAJALUSTA
(norm. hinta 75,-)
Tällä kupongilla
29,90
Rajoitettu erä!
Sony Alpha 230 +DT 18-55 3.5-5.6
Tällä kupongilla
Kevyt, kompakti, helppokäyttöinen digitaalinen järjestelmäkamera
459,Kauppakeskus Mylly Myllynkatu 61 www.rajalacamera.fi
(norm. 629,-)
Kauppakeskus Mylly Myllynkatu 61 www.rajalacamera.fi
Kauppakeskus Mylly Myllynkatu 61 www.rajalacamera.fi
TÄLLÄ KUPONGILLA
TÄLLÄ KUPONGILLA
TÄLLÄ KUPONGILLA
Vuorenpäänkatu 1 RAISIO
Kaksi annosta/kuponki, voimassa ma-pe 30.12.2009 asti, ei kotiinkuljetusta Turku, Puutarhakatu 44, p. 230 3003
7,20
Pizza kolmella täytteellä + 0,40 l limsa
(Norm. 8,80)
Vuorenpäänkatu 1 RAISIO
Perhepizza kolmella täytteellä + 1,5 l limsa
Puh. 439 7520
(Norm 17,50 ) . Puh. 439 7520 Kaksi annosta/kuponki, voimassa ma-pe 30.12.2009 asti, ei kotiinkuljetusta Turku, Puutarhakatu 44, p. 230 3003
14,00
(Norm. 8,10 ) Kaksi annosta/kuponki, voimassa ma-pe 30.12.2009 asti, ei kotiinkuljetusta Turku, Puutarhakatu 44, p. 230 3003
Vuorenpäänkatu 1 RAISIO
Puh. 439 7520
6,70
Jumbokebab ranskalaisilla + 0,40 limsa
Voimassa vuoden 2009 loppuun.
LOUNAS klo 1014
Voimassa vuoden 2009 loppuun.
PIZZA tai KEBAB + PIENI JUOMA
Center Kebab & Pizzeriaelu alv
Purokatu 2, Raisio (02) 4317157 Huom! Kuljetusp alueella Mape 1022, la 1122, su 1222 Raision s) (ei louna
6
Tällä etusetelillä
3 normaalia PIZZAA oma valinta
Center Kebab & Pizzeriaelu alv
Purokatu 2, Raisio (02) 4317157 Huom! Kuljetusp alueella Mape 1022, la 1122, su 1222 Raision s) (ei louna
20
Tällä etusetelillä
2 norm. PIZZAA normaalihinnalla ostavalle
1,5 l JUOMA KAUPAN PÄÄLLE
Center Kebab & Pizzeriaelu alv
Purokatu 2, Raisio (02) 4317157 Huom! Kuljetusp alueella Mape 1022, la 1122, su 1222 Raision s) (ei louna
Voimassa vuoden 2009 loppuun.
Voimassa 31.12.2009 saakka
14
9
17
Tällä etusetelillä 31.12.09 asti
Tällä kupongilla, voimassa marraskuun loppuun asti
KAKSI PIZZAA
15
Keskiviikko 28.10.2009 Kaikenikäisille miehille ja naisille lahjakorttina hemmotteleva, tehokkaasti uudistava
INTIALAISET PIIKKIMATOT SAAPUNEET 2 kpl á 1 kpl
Keskiviikko 28.10.2009
Tervetuloa uudistuneen Tervetuloa uudistuneen Manhattanin 3-VUOTISManhattanin 3-VUOTIS-
KAUPUNKI UUTI SET
· 5
SYNTTÄREILLE!
Ei jälleenmyyjille Ei jälleenmyyjille TERVETULOA TERVETULOA
Talo täynnä kovia tarjouksia Talo täynnä kovia tarjouksia ja maistiaisia, kilpailuja ym. ja maistiaisia, kilpailuja ym.
LOHISOPALLE LOHISOPALLE keskiviikkona klo 11 alkaen keskiviikkona klo 11 alkaen
niin kauan kuin soppaa riittää! niin kauan kuin soppaa riittää! Lisänä Fazerin Ruispuikula Lisänä Fazerin Ruispuikula Kauhan varressa kauppias Kauhan varressa kauppias Veli-Pekka Hussi Veli-Pekka Hussi
VAIN KESKIVIIKKONA 28.10. VAIN MANHATTANILTA KESKIVIIKKONA 28.10. MANHATTANILTA SYNTTÄRIHINTAAN SYNTTÄRIHINTAAN
Suomisen Suomisen makkaratehtaan herkut makkaratehtaan11-19 esittelyssä klo herkut esittelyssä klo 11-19 Suomen tunnetuin Suomen tunnetuin luomupuuron keittäjä: luomupuuron maistattaa Riihipuodin isäntäkeittäjä: Riihipuodin isäntä maistattaa OHRAPUUROA OHRAPUUROA klo 10-19 klo 10-19 Ungle Bens kastikkeet Ungle Bens kastikkeet Ingmann uutuus jäätelö Ingmann uutuus jäätelö ESITTELYSSÄ KESKIVIIKKONA ESITTELYSSÄ KESKIVIIKKONA
Suomalainen kokonainen Suomalainen kokonainen TUORE KIRJOLOHI TUORE KIRJOLOHI
2
99
kg kg 1 kala/tal. 1 kala/tal. 1500 kg erä! 1500 kg erä!
Pitkämäenkatu 4, suljettu, su palvelemme 7-21, la Pyhäinpäivänä puh. 0207 983800 ark. 12-21 la Pyhäinpäivänä suljettu, su palvelemme 12-21
Tervetuloa tavallista parempaan Ruokakauppaan Tervetuloa tavallista parempaan Ruokakauppaan Pitkämäenkatu 4, puh. 0207 983800 ark. 7-21,
6 · K A UP UNK I U U T IS E T
Keskiviikko 28.10.2009
hOrOskOOPPi
viikkO 44 · veNus kOlMiO JuPiter *** OiNas 21.3. - 19.4. Elät voimakkaassa tunnemaailmassa ja asioilla on nyt vain kaksi puolta. Ole valmis nauttimaan siitä mikä on hyvää ja luopumaan siitä mikä nyppii. Sinusta ei ole tällä viikolla olemaan mieliksi kenellekään, joten ole suosiolla rehellinen itsellesi ja tee omat valintasi. HÄRKÄ 20.4. - 20.5. Nyt saattaa tuntua siltä, että joku asia rakkauselämässäsi on ajautunut umpikujaan, mutta todellisuudessa juuri nyt kannattaa aloittaa kerän purkaminen. Omien tunteiden avoin tilittäminen on ainoa keino päästä keskinäisessä suhteessa eteenpäin ja pysähtyneellä suhteella ei kukaan tee yhtään mitään. KaKSoSET 21.5. - 20.6. Säteilysi heijastuu kaikkialle ympärillesi ja olet tänään haluttua seuraa. Nauti täysin siemauksin tästä viikosta, sillä kaikki mitä saat, todellakin kuuluu sinulle. Todellinen rakkaus on tarjolla kaikille, mutta sen voi saada vain sellainen joka on juuri nyt valmis vastaanottamaan sen mitä elämällä on tarjota. raPu 21.6. - 22.7. Kiinnität tällä viikolla huomiota asioihin, jotka eivät palvele sinun arvomaailmaasi. Tilanteet saattavat kärjistyä hankaliksi etenkin parisuhteessa ellet ymmärrä omaa vastuutasi siinä mitä nyt on ympärilläsi. Itse olet sen kaiken itsellesi valinnut ja ellei tunnu hyvältä niin valitse tällä viikolla viisaammin. leiJONa 23.7. - 22.8. Tämä viikko on täynnä energiaa ja lopulta suuriakin mahdollisuuksia. Toteuta kaikkia mahdollisia pieniä haaveitasi ja nauti elämästäsi täysin siemauksin, sillä tämän viikon pienetkin ilot tulevat osumaan polullesi vielä monta kertaa.. NeitsYt 23.8. - 22.9. Joku rakkauteen ja kumppanuuteen liittyvä epäselvä asia vaatii tällä viikolla huomiotasi. Älä epäröi lähteä selvittämään asiaa, sillä se on ainoa oikea ratkaisu. Menettämisen pelko saa meidät tyytymään joskus käsittämättömän rajattuihin olosuhteisiin, mutta nyt on vapautumisen aika. vaaka 23.9. - 23.10. Tämä viikko on täynnä mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminen edellyttää sinulta kykyä tehdä elämästäsi tunti tunnilta paremmaksi muuttuva kokemus. Onnetar kulkee rinnallasi kaikissa rakkauselämääsi liittyvissä päätöksissä. Elämästä nauttiminen on yksi arvokkaimmista henkisistä lahjoista. skOrPiONi 24.10. - 22.11. Tyytymättömyytesi kipuaa huippulukemiin sellaisissa tilanteissa, joissa et pääse toteuttamaan omaa arvomaailmaasi. Tällä viikolla voit korjata tilannetta tiedostamalla mikä sinua nykyisessä elämässäsi eniten rassaa. Ei olisi pahitteeksi miettiä mitä sinä itse voisit tehdä tilanteen hyväksi. JOusiMies 23.11. - 21.12. Nyt kannattaa nauttia jokaisesta hetkestä tässä päivässä ja muistaa että tämä on sinun ikioma ja ainutkertainen elämäsi. Onni seuraa iloa. Ole siis iloinen ja anna iloisuuden ohjata sinua oikeaan suuntaan elämässäsi. Rakkaus ja rakastettu löytää tiensä sen luo, joka on jo löytänyt oman onnensa. kauris 22.12. - 19.1. Erotat tässä viikossa sellaiset tekijät, jotka estävät sinua olemasta onnellinen. Heti kun tällaisia tekijöitä ilmaantuu, voit myös tehdä jotain asian hyväksi. Ensimmäinen ehto asioiden korjaamiseksi on tiedostaa, että kukaan muu kuin sinä itse, ei pysty tekemään elämästä sinun näköistäsi. vesiMies 20.1. - 19.2. Jokainen tämän viikon aikana itsellesi suoma ilo ja nautinto tulevat moninkertaistumaan elämässäsi. Tilaisuuksista ei pitäisi olla puutetta, sillä Venuksen ja Jupiterin aspekti auttaa sinua saavuttamaan kaiken mikä on sinulle tässä hetkessä arvokasta. kalat 20.2. - 20.3. Mikäli joku asia rakkauselämässäsi vaivaa sinua niin juuri nyt, olet oikeassa energiassa ottamaan asian esille kumppanisi kanssa. Voita pelkosi ja uskalla puhua omista tunteistasi. Todellinen rakastettu osaa varmasti kuunnella sinua ja tilanne korjaantuu.
Kanteleella taipui myös elokuvamusiikki.
aantalin seurakuntatalolla oli juhlava tunnelma, kun Aino-tytöt juhlistivat 20-vuotista taivaltaan kanteleen parissa. Historia tosin jatkuu vielä kauemmas, Aino Huoposen muskariin, jossa opeteltiin kanteleen alkeita. Suosio oli niin suuri, että Huoponen perusti Aino-tytöt Kantelettaren ja Kalevalan hengessä soitettavan kansanmusiikin airueiksi. 20 vuoteen mahtuu pal-
Kanteleella jo 20 vuotta N
jon muistoja, punaisena lankana näissä niissä on kiitollisuus, Huoponen totesi. Kiitoksensa tuestaan ovat ansainneet niin Naantalin kaupunki kuin seurakuntakin. Myös hienosta yhteistyöstä Naantalin musiikkiopiston kanssa kiitettiin. Nykyään ryhmässä on kaksikymmentä 8-24-vuotiasta soittajaa. Soittimina on 5-39-kielisiä kanteleita, sekä kansanmusiikin rytmisoittimia. Kanteleen syntyajaksi on arvioitu 10002000 vuotta sitten, mikä on melkoisen suuri aikaväli. Syntypaikka on kuitenkin Lähi-itä, josta se levisi Pohjois-Afrikan kautta Eurooppaan ja lopulta tänne Pohjan perukoille, kertoi Kanteleliiton Ismo Sopanen. Sopanen kehui juhlapuheessaan Ainoja "LänsiSuomen helmeksi" ja totesi näiden kehityksen olleen huikeaa ja saavuttaneen jo kansainvälistäkin huomiota. Muistoja täynnä olevassa
juhlassa esiintyi myös entisiä Aino-tyttöjä. Harvinaisempia soittotekniikoita esitteli hienosti Aino-tyttöjä aiemmin johtanut Arja Kastinen improvisaationumerollaan. Ainojen nykyinen ohjaaja, toista vuotta toimessa ollut Jenni Vartiainen johdatti tyttöjen kanssa yleisön myös elokuvamusiikin maailmaan esittämällä Gladiaattorista tutun sävelmän Honour Him.
teksti ja kuva: kai saarto
igerialaisella Orun pakolaisleirillä vieraillessaan naantalilainen emeritusprofessori Reijo E. Heinonen kuuli mieleenpainuvan lauseen. Nuori mies kysyi, mitä Rauhankasvatusinstituutin johtaja oikein leirillä tekee. Hän sanoi sellaisen lauseen joka on itse asiassa kultaisen säännön ytimessä: "I hope that your project is for the whole community". Koko yhteisön hyväksi. Ei minulle minulle, vaan se hyödyttää kaikkia, Heinonen sanoo. Heinonen sai tänä syksynä maailman ensimmäisen
Maailma talkoisiin N
Kultainen sääntö -palkinnon. Palkinnon myöntävät kansainvälinen Uskot ilman rajoja -järjestö sekä United Religions Initiative (URI). Palkinto myönnettiin kunnianosoituksena Heinosen pitkään jatkuneesta työstä maailmanlaajuisen etiikan puolesta. Tämä huomionosoitus ikään kuin velvoittaa maailman talkoisiin kutsujana.
Tietoisuuden pitää muuttua
Heinosen mukaan esimerkiksi ympäristötalkoiden taustalla pitää olla eettinen tietoisuus kokonaisuudesta eikä taloudellisen hyödyn tavoittelu. Yksityisen hyödyn sijaan täytyy ajatella koko yhteisön hyötyä. Yksittäinen ihminen voi vähän, mutta jokaisella ihmisellä pitäisi olla mieli, että mihin sen neulanpiston suuntaa. Mihin suomessa kannattaa paikallisesti neulanpisto suunnata? Se on yhteisvastuu. Ehdottomasti. Välinpitämättömyys pitää voittaa, antaa naapuriapua, huolehtia vanhuksista, ja kasvattaa lapsia, vaikkeivät ne omia olisikaan, miettii Heinonen paikallista vastuuta koko yhteisön hyväksi. Mitään suurista kysymyksistä, joista puhutaan poliittisina ja taloudellisina,
ei saavuteta ilman tietoisuuden muutosta. Heinonen on asunut 28 vuotta Naantalissa. Hän jäi eläkkeelle Joensuun yliopiston yleisen teologian professuurista vuonna 2003, mutta julkaisuja tulee edelleen tiuhaan tahtiin. Heinonen myös matkustaa luennoimassa ympäri maailmaa.
Tanjan Torin SUNNUNTAIMARKKINAT
1.11.09 klo 1216
Juhlajakkuja
teksti ja kuva: teemu Passoja
Neuleita Upeita juhlaleninkejä ym. ym.
39 39
Tunnelitie 18 23600 Kalanti P. (02) 874 366
Tule toteamaan sunnuntain shokkitarjous!
Reijo E. Heinonen kaipaa maailmanlaajuista tietoisuuden muutosta. Globalisaatio tarvitsee globaalin etiikan.
Keskiviikko 28.10.2009
MASKUN KUNTALIITE
mENoViNKiT
maSKU
KAUPUNKI UUTI SET
· 7
Hiekkamonttujen historiaa
Pasi Niittymäki ideoi Maskun hiekkakuoppien historiahaastattelu dvd:llet. Työmaa oli yksi aikansa suurimmista sotien jälkeisessä jälleenrakennusbuumissa.
M
askun hiekkamonttujen historiasta on tehty dvd, jolla soranajossa olleet miehet muistelevat urakkaansa. Idean isänä ja hankkeen vetäjänä on toiminut Saunaparonin toimitusjohtaja Pasi Niittymäki, joka on toiminut myös Masku-seuran sihteerinä. Hiekkaa Maskusta on kaivettu ainakin vuosisadan alusta. Tahti kiihtyi sotien jälkeisessä jälleenrakennuksessa, jossa betonia ja hiekkaa kului. Maskun hiekka oli ainutlaatuisen hyvää, tasalaatuista. Varsinkin siilovalu Raisio-yhtymällä ja Nesteellä oli hyvin tarkkaa, mutta Maskun hiekka kelpasi siihen, Niittymäki sanoo. M o n t t u j a pidettiin keinotekoisesti tyhjinä vedestä pumpuilla, joita käytettiin öisin. Kerran sattui, että pumppua pyörittänyt traktori oli yöllä sammunut. Aamulla miesten tullessa töihin näkyi
traktorista veden alta enää pakoputki. Saunaparonin kuopalta viimeiset sorat kaivoi Asko Niemi: Laahakauhakaivurin kanssa viimetteeksi vedettiin, sen jälkeen kun ei saatu enää alemmaksi vettä menemään. Laahakauhalla päästiin vielä 6-7 metriä vedenpinnan alapuolelle. Oli hirvittävä homma: kahta vuoroa pyrittiin repiä sieltä sitä ylös mitä päivän aikana saatiin myytyä kuivaa soraa, Niemi kertoo dvd:llä. Työmaa oli yksi aikansa suurimmista. Miehiä tuli töihin Suomen joka kolkasta. Maskun Seurojentalo toimi kaivumiesten kortteerina. Vanhaan Suojeluskuntataloon oli kasattu kymmeniä kerrossänkyjä. Hiekkakuopilla on paljon vedenpintaa näkyvillä. Tämä on erittäin haavoittuvainen alue, Niittymäki kertoo, ja toivoo ettei mont-
tuihin työnnettäisi tavaraa. Viime keväänä Maskun VPK sukelsi 7 ostoskärryä, kuntopyörän, television ja 2
sohvaa ylös. Se oli vain vuoden saldo! Niittymäki sanoo.
teksti ja kuva: teemu Passoja
Ma-Su 2.8.11. Perinteinen Varsinais-Suomen runovi- Ma-La 2.-7.11. Naantalin ikko: Su 1.11 klo 18 Lemun runoviikko, Naantalin Teatterin esityksiä mm. palvelulähikirjaston linjojen busseissa, päiväkolehtilukusali, Askaisten- deissa jne. www.naantalinttie 142, Kuun kadotessa eatteri.com aurinko-runotarina, esittäjä: Satu Salovaara, Ti 3.11 klo To 3.11. klo 19 Lukijailta, 19 Maskun pääkirjasto, Kes- Rymättylän kirjasto, Metsätie kuskaari 3, ja Ke 4.11 klo 18 1, vetajänä Soili Nurmi. Askaisten lähikirjasto, La 7.11. klo 14:30 97-poikRitaritie 1, Pirunpellolta Jat- ien salibandya, Maijamäen ulintarhaan, Satu Haapala Liikuntahalli, Buffetti lukee otteita uusimmasta ru- RaiSio nokoelmastaan, To 5.11 klo 19 Maskun pääkirjasto, Kes- ti 3.11. klo 18 Runoilta Markuskaari 3, Lännest nousse tinsalissa "Kuun kadotessa päiv, esitys pohj. Heli Laak- aurinko" runotarina, Satu sosen runoihin. esiint. Ritva Salovaaran esitys pohjautuu Tiainen ja Mirja Salo, ohj. Eeva Tikan ja Tomi Kontion teksteihin, ilm. liput 20.10. Marja-Leena Kuronen alk. kirjaston neuvontatiskilNaaNTali tä Ke 28.10. klo 18 alk. Ravintola 15.11. asti Tiina Laasosen Otava, Rymättylä yhteislaulua näyttely Veistoksia, Raision haitarimusiikin tahdissa museo Harkko Pe 30.10. Ravintola Otava, Kevääseen 2010 asti, MuRymättylä, Halloween-naa- seo Harkko, Arkeologinen osmiaiset asto, Sota 1939-1940 näytPe 30.10. Pub Harald´s, tely
Kurkelankatu 4, Hauli Bros, L. 5
YHDiSTYKSET
Tiedot Yhdistykset-palstalle faksilla (02) 233 8171 tai sähköpostilla aino.vaananen@kaupunkiuutiset.fi tai postilla Alppilankatu 2, 21100 Naantali perjantaihin klo 16 mennessä. Ilmoitushinta 1,10 / pmm sis. alv.
MLL:n Rymättylän paikallisyhdistys ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
ti 3.11.2009 klo 19.00 Aahollissa.
Tervetuloa kaikki MLL:n toiminnasta kiinnostuneet! Kahvitarjoilu Johtokunta
TYÖMAAPARAKKI
VL-kiskoilla, edullisesti.
MYYTÄVÄNÄ lämpöeristetty, sähköistetty
Tiedustelut puh. 040 550 7255
Muista Isää Maskun Kuntoutuksen lahjakortilla!
FYSIKAALISET HOIDOT · HIERONTA · LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
UUDET AUKIOLOAIKAMME OVAT
Maskun Apteekki
ma -pe 9-17, la suljettu
ma-pe 9-17.30, la 10-14
Nousiaisten Apteekki
Tule hakemaan piristystä syksyyn!
VÄRJÄYKSET MONISÄVYT alk. alk.
52
Uudistunut Cutrin BIO+ hiuspohjan ongelmiin
MASKUN 5, KUNTOUTUS OP-talo, Keskuskaari MASKU Puh. (02) 432 0145
Keskuskaari 1 21250 MASKU Puh. (02) 432 0151
Nummentie 3 21270 NOUSIAINEN Puh. (02) 431 5245
58
SHAMPOO + HOITO yht.
(voim. viikon 45 loppuun)
20
Tervetuloa!
Sari ja Noora Puh. 432 7717, 040 570 9397 Keskuskaari 5, 21250 Masku
www.ahtinen.com
PAIKALLINEN KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ
Ainutlaatuinen ETANASEERUMIVOIDE
Uudistaa ihoa ja korjaa ihovaurioita!
MASKUSSA!
Luotettavaa kiinteistönvälitystä asiakkaan parhaaksi. Tervetuloa juttelemaan toasioissa! · Myynti · Arviointi asun
44,90
(50,00)
Tero Ahtinen kaupanvahvistaja LKV 0500-786496
Mira Ahtinen 0400-364192
Simo Ahtinen 050-325 6626
p. 438 9940 ark. 10.30-17.30, la 10.30-14.00
Palkkio 3,66% velattomasta hinnasta, min. 1.950,- sis.alv / sopimuksen mukaan.
K auppakeskus MASKU, Maskuntie 224 Puh. 02-431 4627, 0500-786 496 www.ahtinen.com · www.etuovi.com
KAUPUNKIUUTISISSA PIENIKIN HUOMATAAN
Maskuntie 224 21250 Masku p. (02) 432 1584 ark. 1018, la 1014
8 · K A UP UNK I U U T IS E T
MASKUN KUNTALIITE
MAANANTAI 2.11. Gospel-jumppa klo 18 Seurakuntakeskus. Vetäjänä Sari Linnela Andreas-rukousilta klo 18 Srk-keskuksen kappeli. KESKIVIIKKO 4.11. Arki-ehtoollinen klo 12 Srkkeskuksen kappeli. Leena Flander, Miika Hartikainen.
Keskiviikko 28.10.2009
SEURaKUNNaT
NAANTALIN SEURAKUNTA
www.naantalinseurakunta.fi
KOHTAAMISPAIKKA JA KIRPPUTORI avoinna ma-to klo 10-14. Äiti Teresan peittopiiri ke 28.10. klo 11 Peli-iltapäivä klo 13, mm. tupamölkkyä. Hyvää huomenta naantalilaiset ti 3.11.klo 11. Runoryhmä ja Anita Mäkilä. Äiti Teresan peittopiiri ke LAPSI- JA PERHETYÖ 4.11. klo 11 Peli-iltapäivä Kerhot ja lasten parkkitoiminta ja pyhäkoulu on alkanut, klo 13, mm. tupamölkkyä. lisätietoja www.naantalinseurakunta.fi/toiminta/lapset KESKIVIIKKO 28.10. Arki-ehtoollinen klo 12 Srk- NUORISOTYÖ www.naantalinkeskuksen kappeli. Jyrki Rau- Lisätietoja seurakunta.fi/nuoret tiainen, Kari Vuola. Torstai 29.10. Lähetyspiiri klo 13 RH 4. Mar- TILAISUUKSIA VELKUALLA messu la ja Saantola - Avoin runopiiri Pyhäinpäivän 31.10. klo 16.30 Velkuan klo 14 Kohtaamispaikka. kirkko. Leena Flander, Reini LAUANTAI 31.10. Pyhäinpäivän sanajumalan- Koivusalo. Kirkkokahvit enpalvelus klo 10 kirkko. Ensio nen messua. Sytytetään kyntRuskovuo, Miika Hartikai- tilät vuoden aikana kuolleiden nen Pyhäinpäivän omaisten velkualaisten muistoksi. ilta klo 15 Hakapellon kap- Ystäväpiiri ke 4.11. klo 12.30 peli. Jyrki Rautiainen, Miika Kummeli. Annukka VileniusHartikainen. Nuorten laulu- Anttila. ryhmä Quo Vadis, joht. Kari Vuola. Kuljetus Nlin linja- TULOSSA autoasemalta klo 14.30 Py- Hiljaisuuden retriitti Rymäthäinpäivän omaisten ilta klo tylän Tammilehdossa 13.18 kirkko. Annukka Lindberg, 15.11. Hinta 70 . Tied. ja ilm. suoraan Leena Flander p. Kari Vuola. 02-534 6390 SUNNUNTAI 1.11. Messu klo 10 kirkko. Jyrki Rautiainen, Leena Flander, MUUTA Kari Vuola. Kirkkokahvit. Yksittäisillä ihmisillä ja yhtei- Kutsutaksikuljetus Haka- söillä on mahdollisuus auttaa pellon hautausmaalle. Läh- Naantalin tulipalon vuoksi tö linja-autoasemalta klo tukea tarvitsevia Kirkon dia12.30. Ilmoitus Naantalin koniarahaston kautta, tili 8 taksiasemalle puh. 10041, 00011-60228, viestiin teksti miltä pysäkiltä kyytiin puoli "Naantali". tuntia ennen lähtöä (myös Voit osoittaa tukesi myös katastrofirahastoon linja-autoasemalta tulevat). SPR:n http://www.lahjoita.fi/lahjoiEdestakainen hinta 2 . tukset/kertalahjoitus
Hemmingin koulua laajennetaan M
askun Hemmingin koulun laajennusurakka on alkamassa. Kokonaiskustannusarvio on noin 4,3 miljoonaa euroa. Noin 2500 neliömetrin lisäsiiven on tarkoitus olla valmiina elokuussa 2010. Maskun kuntaliitosten myötä kunnan asukasluku ylitti 9000 rajan. Tarvetta koululaajennukselle on. Tällä hetkellä Askaisten ja Lemun oppilaat käyvät yläastetta Nousiaisten Henrikin koulussa.
Elokuussa 2010 kaikki nyky-Maskun oppilaat mahtuvat Hemmingin kouluun. Tällä hetkellä 180 lemulaista ja askaislaista käy yläkoulua Nousiaisissa. Laajennuksella saadaan kaikki nyky-Maskun alueen kaikki perusopetuksessa olevat oppilaat omaan kouluun ja oman opetuksen piiriin, kunnanjohtaja Rauli Lumio sanoo. Elokuussa 2008 Hemmingin koulun oppilasmäärä oli 290. Laajennuksen myötä oppilaita tulee lisää arviolta 130. Kolme kaava-aluetta Ensi vuonna Maskussa toteutetaan kunnallistekniikkaa Pirttimäen, Kajamon ja Kallelan asuntoalueille. Pirttimäkeen, Piuhan alueen pohjoispäähän, tulee 100 omakotitalotonttia. Ruskon rajalle Kajamon 2. vaiheeseen valmistuu 2030 tonttia. Kolmas kaava-alue, Kallela, käynnistyy Lemussa 20 tontilla. Nämä kunnallistekniset työt pitävät sisällään teiden, vesi- ja viemärijohtojen rakentamista, Lumio kertoo. Alueiden kustannusarvio menee yli miljoonan euron. Tonttien kysyntä on vilkastunut keväästä. Ei mitään valtavan suurta buumia, mutta kuitenkin., Lumio sanoo. Muista isoista investoinneista Luukkaan palvelukeskuksen laajennus valmistuu kesäkuussa 2010. Suurin yksittäinen investointi, Lemun siirtoviemäri, ei ikävä kyllä pääse liikkeelle. Valtionosuudet ovat sen verran piukassa, että se siirtyy ainakin vuodella eteenpäin, Maskun tekninen johtaja Mika Raula kertoo.
teksti ja kuva: teemu Passoja
Tanssi riippuu hetkestä
dessä eli 8,5 vuotta. Harrastatko jotain muuta? Ratsastusta, ja lenkkeilen joskus. Paljonko viikossa menee aikaa harjoitteluun? Noin 5 kertaa viikossa on treenit plus kisat ja matkat. Yleensä treenikerta on 2-3 tuntia keskimäärin ja kun on Helsingissäkin treenejä, niin sinne matkat kestävät 4 tuntia edestakaisin. Missä harjoittelet? Turussa Fregolinan salilla, Helsingissä Balanssi-studioilla ja Boleron salilla Raisiossa. Mielitanssisi? Ei oikein osaa sanoa. Riippuu hetkestä. Se vähän vaihtelee päiväkohtaisesti. Ehkä rumba on hauskin. Vaikein tanssi? Sitäkin on vaikea sanoa. Liittyy edelliseen eli mikä minäkin päivänä menee parhaiten tai huonoiten. Ihanteesi? Hanna Karttunen. Hän on suomalainen huipputanssija joka tekee myös showtanssiesityksiä. Hän on tosi hyvä lattaritanssija. Paras saavutuksesi? Vuoden 2009 kakkosjunioreiden vakiotanssien MM-kisojen 18.sija ja vuoden 2008 juniorien kymppitanssin SM-kulta. (Äiti huikkaa vielä taustalta, että tänä vuonna Kastanja ja Jonni ovat juniorien kymppitanssien GP-sarjan kärjessä). Kerro Talent-kuvauksista? Talent-kisojen ensimmäinen lähetys tuli televisiosta kolme viikkoa sitten. Pääsimme jatkoon. En voi kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu...(Haastattelun jälkeen selvisi, että Kastanja ja Jonni pääsivät semifinaaliin tavoittelemaan Talent Suomen loppukilpailupaikkaa) Tulevaisuudentavoitteesi? Pärjätä kansainvälisellä tasolla.
timo kuPiainen
K
aupunkiuutiset tavoitti maskulaisen tanssilupauksen puhelimesta matkalla treeneihin. Nimi? Kastanja Rauhala. Ikä? 13 vuotta. Kotipaikka? Maskun Askainen.
Tanssiseura? Fregolina. Miksi aloit harrastaa kilpatanssia? Veljieni Kasperin ja Jesperin kautta. Sitten hain paria ja löydettiin Jonni (Peltola). Kauanko olet harrastanut kilpatanssia? Ollaan aina tanssittu Jonnin kanssa yh-
teemu Passoja
Kastanja Rauhala ja Jonni Peltola tanssivat hienosti syyskuussa junioreiden vakiotanssien MM-kisoissa 18. sijalle.
Kankaistentie 2 MASKU P. (02) 432 9033
···········
Maskun RTV-Huolto
Sähkö- ja Antenni Asennus Kaarlela
Puh. 0400 536 009 posti@sahkokaarlela.fi
Keskiviikko 28.10.2009
KAUPUNGIN PARHAISTA RUOKAKAUPOISTA PYHÄINPÄIVÄKSI
Brassie tuore PIHVIHÄRÄN SISÄFILEE
n.1,7 kg vac Brasilia
KAUPUNKI UUTI SET
· 9
Hk Viljapossun hunajapippurimarinoitu SISÄPAISTI
Hk NAUDANPAISTIJAUHELIHA
400 g (6,13 kg)
18 2
Säästä 1,17 /kpl
Ilman korttia 5,92 /pkt
90
kg
Presidentti KAHVI
4
Säästä 0,97/pkt
Ilman korttia 9,96 /pkt
n. 1,2 kg
95
rs
500 g, ei Gold Label (4,78kg) 1 pkt / talous
Olvi LONKEROT
4
Karhu III-OLUT
90
2 rs
6 x 0,33 l (4,09 l) sis. pantit 0,90
24 x 0,33 l (2,18 l)
39
pkt
Frödinge KAKUT
350565 g pakaste (13,57-8,41 kg)
Pirkka BROILERINFILEEPIHVIT
8
99
6-pack
Voimassa 1.10.30.11.
20
TEX MEX -PATA
88
24-pack
Voimassa 29.10.3.1.
Pirkka MINILUUMUTOMAATIT
500-520 g (7,98-7,67 kg)
Espanja 250 g (4,00 kg)
4
75
kpl
Säästä 1,64 /rs
Ilman korttia 5,63 /rs
Voim. 28.10.4.11.
3
99
rs
Voim. 28.10.4.11.
1
porsaankinkusta
00
rs
RUOKAMESTARIMME SUOSITTELEVAT:
Oulujärven KUHAFILEE
pyyntivaraus
SAVUTAIMEN
KIRJOLOHENMÄTI
Suomi
25 95 18 99 32
95
kg kg rs
Takuumureat NAUDANSISÄ- JA PAAHTOPAISTIT
palana
STRUTSINFILEE
Erä tuoretta HIRVENLIHAA
alk.
11 95 29 95 24
95
kg
Oman keittiön TÄYTETTY PAPRIKA
kg
kg
Oman keittiön KATKARAPUSALAATTI
9 95 12 95 11
95
kg kg kg
Tarjoukset voimassa torstaista perjantaihin 29.30.10. ja K-Plussa-tarjoukset 30.10. asti ellei toisin mainita
Palvelemme nyt myös sunnuntaisin klo 1221
KUNINKOJA
Itäniityntie 11, Raisio
Tavallista parempi Ruokakauppa
RAISIO-CENTER
Voudinkatu 5, Raisio puh. 436 4600
UKKO-PEKKA
Palvelemme:
pasi.kalliala@k-supermarket.fi
timo.kontta@k-supermarket.fi
Venekuja 5, Naantali
ma-pe 721, la 718 (Kuninkoja 818) su 1221
maahantuojan varastomyynnissä jatkuvat
ulkoiluasusteiden
rajut hintahulinat!
UHUIPP TU SUOSIT LLI MA
syksy- ja talvimalleja Useita eri malleja ja värejä
Kovasta suosiosta johtuen myymme vielä tämän viikon
SATOJA ULKOILUTAKKEJA
Finetex® JOKASÄÄN ULKOILUASU
5 15 25 35
ISHOKK S! U TARJO
asuminen ja rakentaminen
Omaan Kotiin
VARAA PAIKKASI AJOISSA!
www.kaupunkiuutiset.fi
Katso uudet nettisivut ja näköislehti:
takki + housut, norm. 149e Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä, teipatut saumat, irrotettava huppu ym. ym. 2 eri väriä, uomen koot 3444, Ehkä S isin dull oasu! e XSXXXL kalv
samaan huippuhalpaan hintaan
18.11.
79
SHOKKIPOISTO!
ERÄ
Finetex® TEKNILLINEN TALVITAKKI
lämpökuituvuorilla tai irrotettavalla sisätakilla - täysin vedenpitävä - hengittävä - teipatut saumat - irrotettava turkisvuorattu hupu ym. sh. 149e loput
-70%
nyt vain
Takkiin yhdistettävissä useita eri housumalleja alk. 35e
45
norm. sh. 198e Erikseen ostettuna Takki 39 2 eri mallia, 6 eri väriä, koot XS-XXXL Housut 49 musta, koot XS-XXXL - Vedenpitävyys 10.000 mm, hengittävyys 7.000 g/m2/ 24 h - teipatut saumat
JOKASÄÄN TAKIT+HOUSUT
yht. vain
84
KAUPUNKIUUTISISSA ILMOITTAMINEN HUOMATAAN!
VARAA ILMOITUSTILASI: Petri Fetula 045 139 2151 petri.fetula@kaupunkiuutiset.fi Mika Leinonen 040 706 2132 mika.leinonen@kaupunkiuutiset.fi Maarit Lakka 045 111 6931 maarit.lakka@kaupunkiuutiset.fi Seija Minkkinen 045 111 6932 seija.minkkinen@kaupunkiuutiset.fi
Tule ja tutusta laajaan SoftShell TAKKI- ja HOUSUMALLISTOOMME
Ulkoiluun · Vapaa-aikaan · rinteeseen · ja varmasti löydät ne meiltä edullisemmin!
Meillä on kokoja myös isoille pojille ja tytöille XSXXXL
Nämä ja kymmenet muut reilut tarjoukset löydät varastomyymälästämme! Vi talar även på Svenska Meillä käyvät maksuvälineenä pankki-, luottoja Diners-kortit
Jo lähes 16 vuotta maahantuotia, tukku- ja vähittäismyyntiä. Nyt myös nettikaupasta www.matterhorn.fi
PALVELEVA
Haikankatu 5 Raisio
Outdoor Shop
NESTEENTIE
RAISIONKAARI
Pekkaniska nostaa n. 200 m
NAANTALI
HUOM! Aineistot aina perjantaina klo 12 mennessä!
Naantalin-Raision Kaupunkiuutiset on ilmestymisalueen suurin lehti, joka tavoittaa noin 100 000 lukijaa joka keskiviikko.
Avoinna mape 1018, la 1014 · Puh. 0400 640 778, 0400 887 901
maskun kataja
Kataja pyrkii aina ylöspäin
Katajan Kierto on jo perinteinen seuran järjestämä juoksutapahtuma. atajalla on sitkeät juuret, sen latva ei nouse kovin korkealle, mutta ylöspäin se pyrkii aina.", totesi Maskun Katajan perustavan kokouksen puheenjohtaja Eero Sorjonen seuran nimestä vuonna 1915. Seura pyrkii edistämään liikkumista vauvasta vaariin, terveysliikunnasta aina kilpaurheiluun. Lajeina ovat voimistelu, yleisurheilu ja lentopallo. Jäseniä seuralla on tällä hetkellä reilu kuusisataa. Jäsenmäärä on kasvanut erityisesti nuorten lentopalloilijoiden ansiosta. Meillä on junioreissa 17 joukkuetta ja aikuisissa neljä, laskeskelee itse E-tyttöjä valmentava seuran puheenjohtaja Merja Herne-Nurmi. Vaikka naapurissa vai-
"K
kuttaa lajissa huipulla oleva Raision Loimu, riittää hyviä pelaajia Maskussakin. Naisten joukkue on pelannut kakkossarjassa jo neljättä vuotta ja tänä vuonna on aloittanut myös miesten kolmossarjan joukkue. Tulevaisuudessa perustamme ehkä omista kasvateistamme liigatason huippujoukkueen. Harrastajapohja meillä on nyt riittävän laaja, Herne-Nurmi paljastaa.
Menestystä veteraanisarjoissa
Katajan suurin menestys on viime aikoina tullut veteraanien kilpailuista. Veteraaniyleisurheilun SM -kilpailuissa Niels Vuorenlinna sai elokuussa pituushypyssä hopeaa. Lahdessa järjestetyissä
veteraanien MM-kisoissa taas maratoonari Pirjo Kurppa voitti MM-pronssia ja oli mukana kultajoukkueessa. Tanssillisessa voimistelussa menestystä on tullut Miranda-joukkueelle. Täysi-iän kynnyksellä olevat tytöt ovat harjoitelleet yhdessä koulun ensimmäisiltä luokilta alkaen. Ensi vuonna 95-vuotisjuhlaansa viettävä seura pyrkii jatkuvasti ylöspäin. Yleisurheilujaostossa käydään läpi organisaatiomuutosta, jotta toimijoiden määrä lisääntyisi ja talkootyön määrä jakautuisi paremmin. Vanhempien tukea toivotaan enemmänkin. Seuratoiminnan kautta saa yhteistä aikaa lasten kanssa, muistuttaa Herne-Nurmi.
HAIKANKATU NUORIKKALA
IHALA
kai saarto
Lentopallo on kovassa nousussa. Tässä käynnissä Hemminkiturnaus.