NURMJÄRVI 3 www.nurmijarvi-lehti.net Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa 2023 alkuluokkatoiminnan kokeilun päättämisestä ja toiminnasta luopumisesta porrastetusti syksystä 2024 alkaen. Sivistyslautakunta esitti 26.10. muutosesitystä valtuuston kesäkuiseen päätökseen. Lautakunnan esitys oli, että esija alkuopetusta jatketaan Nurmijärven kunnassa yhdistelmämallilla. Lautakunta esitti myös, että vuoden 2024 talousarvioon lisätään siihen tarvittavat määrärahat. Nyt marraskuussa valtuusto päätti pitää voimassa aiemman päätöksensä, tosin erittäin tiukan äänestyksen jälkeen. – Virpi Korhonen (kesk.) teki kokouksen aikana Kalle Mustosen (kesk.), Joona Suomen (kok.), Mira Lappalaisen (ps.) kannattamana muutosesityksen, joka mukaili aiempaa sivistyslautakunnan muutosesitystä. Muutosesityksen mukaan esiopetusta olisi jatkettu Nurmijärvellä yhdistelmämallilla seuraavat kaksi vuotta. Muutosesityksessä esitettiin määrärahalisäystä 280 800 euroa vuodelle 2024 ja 393 260 euroa vuodelle 2025 eli yhteensä 674 160 euroa kahdelle tulevalle vuodelle, kerrottiin kunnan tiedotteessa. Kunnanvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen (24 jaa – 23 ei – 3 tyhjää – 1 poissa), että määrärahalisäystä ei toteuteta muutosesityksen mukaisesti, vaan alkuluokkatoiminnasta luovutaan valtuuston Nuuka-linjauksen ja sivistyslautakunnan esittelytekstissä 10.10.2023 esitetyn aikataulun ja suunnitelman mukaisesti lukuvuoden 2025–2026 loppuun mennessä. Valtuusto päätti pitää voimassa aiemman päätöksensä, tosin erittäin tiukan äänestyksen jälkeen Kuvituskuva Nurmijärvi luopuu alkuluokka toiminnasta NurmijärVeN KuNNaSSa on kokeiltu syksystä 2018 alkaen joustavaa alkuluokkarakennetta, jossa esiopetuksen sekä perusopetuksen 1. vuosiluokan oppilaat tai esiopetuksen sekä perusopetuksen 1. ja 2. vuosiluokan oppilaat opiskelevat yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan ja luokanopettajan ohjauksessa. Teiden talvihoito on alkanut Uudellamaalla Teiden talvihoitokausi alkoi jo lokakuun alussa liukkauden torjunnalla eli pääteiden suolauksella. Talven hoitotyöt jatkuvat tiestöllä 30. huhtikuuta 2024 saakka. Teiden talvihoitoon kuuluvat muun muassa liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen, lumivallien poisto ja liikennemerkkien puhdistaminen. uudet maanteiden hoitourakat aloittivat Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa, tiedotti Uudenmaan Ely-keskus. Hämeenlinnassa hoitourakasta vastaa Destia Oy, joka toimi samalla alueella pääurakoitsijana jo aikaisemmin. Hyvinkäällä urakoitsijana on Pimara Oy. Hämeenlinnan maanteiden hoitourakka koostuu lisäksi muun muassa Hauhosta, Turengista, Riihimäestä ja Iittalasta. Hyvinkään maanteiden hoitourakkaan puolestaan kuuluvat esimerkiksi Järvenpää, Nurmijärvi ja Loppi. Molemmat luokitellaan vaativiksi hoitourakoiksi. Teiden talvihoitoon kuuluu muun muassa liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen, lumivallien poisto ja liikennemerkkien puhdistaminen. TUTTU, TURVALLINEN JA LUOTETTAVA Periaatteemme on tyytyväinen asiakas ja siisti kiinteistö. Hyvin hoidetut tilat ja asuinympäristö kohottavat kiinteistön arvoa ja lisäävät asuinmukavuutta. nrh.fi | nrh@nrh.fi | 09 221 2211 Kiinteistönhoitoa Nurmijärvellä jo vuodesta 1991 Tervetuloa laulamaan ja tekemään hyvää! Teksti tulee tähän Tervetuloa laulamaan ja tekemään hyvää! Teksti tulee tähän • Ma 4.12. klo 18 Lasten kauneimmat joululaulut Klaukkalan kirkko, Ylitilantie 6 • Su 10.12. klo 15 Kauneimmat joululaulut Rajamäen kirkko, Patruunantie 7 Nurmijärven kirkkokuoro ja Pelimannit • Su 10.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Klaukkalan kirkko, Ylitilantie 6 Flow-kuoro ja Klaukkalan kirkon kuoro • To 14.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut kannesta kanteen + joulupuuro Rajamäen Artturi-sali, Patruunantie 1 • Su 17.12. klo 15 Kauneimmat joululaulut Nurmijärven kirkko, Aleksis Kiven tie 5 Aleksis-kuoro ja Mystica-kuoro • Su 17.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Nurmijärven kirkko, Aleksis Kiven tie 5 Too Many Sisters -kuoro • Ma 18.12 klo 18 Det vackraste julsångerna Klövskog kyrka, Ylitilantie 6 Tervetuloa laulamaan ja tekemään hyvää! Teksti tulee tähän
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 Lastenkirkon joulukalenteri tuo iloa joulun odotukseen Uusi Omahelpperi.fi tarjoaa nuorille luotet tavaa tietoa ja tukea elämän eri vaiheisiin Lastenkirkon ohjelmissa seikkaileva Päkälammas kutsuu lapsia avaamaan joulukalenterin luukkuja 1.12.– 25.12. osoitteessa Lastenkirkko.fi. Yllätyksiksi on paketoitu lasten kauneimpia joululauluja, hauskoja pelejä, värityskuvia ja jouluisia kertomuksia. Lastenkirkko on Lasten ja nuorten keskuksen tuottama noin 3–8-vuotiaille lapsille suunnattu media. www. lastenkirkko.fi DigiFinland on julkaissut valtakunnallisen Omahelpperi-verkkopalvelun, joka kokoaa nuorille tarkoitetun terveyteen, hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyvän tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen. Palvelun tarkoituksena on tavoittaa apua tarvitsevat nuoret, pitää heidät avun piirissä sekä tukea ennaltaehkäisevästi eri elämäntilanteissa. Nuori voi luottaa, että Omahelpperi-sivustolle tuotettu sisältö on luotettavaa ja ammattilaisten kokoamaa. www. omahelpperi.fi Oodi isänmaalle sisukkaalle Oi Suomi, säihkyvä tähti pohjolan taivaalla, Itsensä julistanut vapaaksi, voimalla vahvalla. Vuonna seitsemäntoista, päivä historiallinen, Isänmaan sydän sykkii, sisu suomalainen. Talvisodan tuiskussa seisoi soturit sankarimme, Honka vankka, jokaista kotia puolustaakseen. Neuvostoliiton kylmä viima yritti sammuttaa liekkiä, Mutta Suomi seisoi, voimallaan ylpeällä. Jatkosodassa kohtasimme uuden taiston, Sisuamme koeteltiin, mutta ei murtunut rahtuakaan. Sotilaat sydänverensä vuodattivat, Isänmaan rakkaus kuin tulimeri paloi. Jälleenrakentamisen aika, veljien yhteistyön voima, Kivikova työ, mutta yhdessä seisottiin. Vapaus, joka verta vaati, voittoisa lippu liehuu, Suomen kansa, vahva ja yhtenäinen, sen luo. Nyt juhlaa vietämme, itsenäisyytemme kunniaksi, OSTETAAN kulTAA jA hOpEAA Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, moneta, vinyylilevyjä, postimerkkejä ja rihkamaa yms. Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Löydät meidät ostoautosta. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta KoTiKäynniT 0800 150 150 MaananTai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket TiiSTai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KeSKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket TorSTai 14.12.2023 9:30-10:45 Shell Konala 11-12 Herkkupähkinä K-Supermarket 12:10-13:10 Hämeenkylä K-Supermarket 13:25-14:50 Martinlaakso Alepa 15:10-16:30 Koivuhaka S-Market 16:40-18 Tikkurila Keskusta Neste 18:15-19:30 Korso Neste 19:45-20:15 Nikinmäki K-Supermarket PerjanTai 15.12.2023 9:30-10:45 Kaivoksela S-Market 11-12:30 Tammisto Tokmanni 12:40-14 Hyrylä Tokmanni 14:15-15:30 Keravan tori (kävelykatu) 15:40-17 Peltola K-Supermarket 17:20-18:40 Nurmijärvi Tokmanni 19-20 Klaukkala tori LauanTai 16.12.2023 9:30-10:45 Lehtisaari Alepa 11-12:20 Tapiolan tori 12:30-13:50 Mankkaa K-Supermarket 14-15:30 Lähderanta K-Supermarket 15:40-17 Espoonkeskus tori 17:10-18 Nöykkiö K-Market 18:20-19 Matinkylä Neste SunnunTai 17.12.2023 10-11 K-Market Sorsakivi 11:15-12 K-Market Latokaski 12:15-13 Kilo K-Market 13:15-14 Niipperi K-Supermarket 14:15-15 Kalajärvi K-Market 15:15-16 Aurora K-Supermarket 16:15-17 Helmisimpukka Bemböle 17:15-18 Grani K-Supermarket 18:15-19 Otaniemi Alepa MaananTai 18.12.2023 9:30-10:45 K-Market Iivisniemi 11-12 Masala K-Market 12:15-13:30 Kirkkonummi Tokmanni 13:45-15 Siuntio S-Market 15:20-16:20 Inkoon tori 16:40-18:10 Karjaan tori 18:30-20 Tammisaari Tokmanni TorSTai 21.12.2023 9:30-10:45 Neste Myllylampi 11-12 Nummela Tokmanni 12:20-13:40 Lempola Tokmanni 13:50-16:15 S-Market Tynninharju 16:40-17:30 Veikkola Neste 17:45-19 Muurala Neste 19:20-20 Neste Eläintarha vakituisten osto paikkojen säännölliset aukioloajat espoo ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma ja Pe 10-17 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ti, Ke, To 10-17 Esa KitunEn Kyllähän se tärkeintä on että saa olla läheisten kanssa. Se läheisten kanssa vietetty aika on se, mitä odotan. stanisLav Lazic Minun jouluuni kuuluu hyvä alkoholi, erityisesti hyvät oluet. Mutta kohtuudella. sanna PELtonEn Odotan sitä että saan olla perheen kanssa. Siitä se mun joulu syntyy. Joulugallup sari sanDELin Kyllä mulle tärkeintä on vaan se yleinen rauhoittuminen. Sitä odotan taas tältäkin joululta. Tekstit ja kuvat: Miika Vähämaa Joulun taikaa on jälleen ilmassa, ja kaduilla alkaa tuntea joulu valmistelujen lisääntyvän kuhinan. tänä vuonna päätimme jalkautua kadulle, pysäyttää ohikulkijoita hetkeksi ja kysyä, mikä tekee heidän joulustaan ainutlaatuisen. Mitkä ovat ne perinteet ja hetket, jotka kuuluvat ehdottomasti heidän joulunviettoonsa? On inspiroivaa sukeltaa tuntemattoman jouluun ja kuulla suoraan haastatelluilta, mitä odotuksia ja tunnelmia joulu tänä vuonna kenellekin tuo tullessaan. Kiinnostavaa oli, että aihe koettiin herkäksi ja henkilökohtaiseksi, vaikka joulusta puhutaan paljon ja se koskettaa ihmisiä niin laajasti. Ehkä löydät vastauksista myös vinkkejä oman joulusi juhlintaan! Lauri vuori Minuun jouluuni kuuluu ehdottomasti kala. Ja nimenomaan graavilohi. Ilman sitä joulu ei tunnut joululta. kuvituskuva Letterbox Median arkisto Muistaen ne, jotka taistelivat, rakkautta sydämissään. Veteraanit kunnioittakaamme, sankarit urhoolliset, Isänmaan rakkaus, sydämissämme hehkuvat. Oi Suomi, säihkyvä tähti pohjolan taivaalla, Sisukkaan soturimaan maa, ylväästi kunnioitamme sua. Tulevaisuuteen katseemme suuntaamme yhdessä, Eläköön Suomi, maamme kallis, ikihyväksi jääköön! Keskiviikkona 6. joulukuuta suomi-neito täyttää kunnioitettavat 106-vuotta.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 13 | 2023 Vuokralain säädäntöä päivitetään – yli 80 prosenttia suomalaisista kannattaa häätöjen helpottamista Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2023 Maria Silvennoiselle ”On hyvä muistaa, että vuokranantajan oikeuksien vahvistaminen ongelmatilanteissa parantaa merkittävästi myös vuokralaisten asemaa. Valtaosa kaikista vuokralaisista noudattaa lakia ja vuokrasopimusta mallikkaasti, mutta osa joutuu kärsimään pitkään esimerkiksi häiriköivistä naapureista”, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa. Kansalaiskyselyn perusteella myös valtaosa itse vuokralla asuvista (76 %) kannattaa häätöjen helpottamista. Jazzliiton toiminnanjohtaja Maria Silvennoinen on edistänyt musiikkialan vastuullisuutta, jazzmusiikin saavutettavuutta sekä alan yhteisöllisyyttä niin Suomessa kuin kansainvälisesti, ja hänen toimintaansa ohjaa määrätietoinen ja positiivinen ratkaisukeskeisyys. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa. Joka talvi rakennuksissa korjataan suuri määrä pakkasten aiheuttamia vahinkoja KOtitalOuKsien yleisimmät ja kustannuksiltaan suurimmat pakkasen aiheuttamat omaisuusvahingot ovat jäätymisestä aiheutuvat putkirikot. Pakkanen rikkoo myös vesiposteja ja vesimittareita. näemme selvän piikin talven vahinkomäärissä etenkin silloin, kun lämpötilavaihtelut ovat suuria. On mahdollista, että tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen seurauksena lämpötilanvaihtelut ovat yhä todennäköisempiä ja talvien lumimäärät pienempiä, Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala kertoo. lumi on hyvä eriste maan pinnalla ja se estää routaa menemästä syvemmälle putkiin saakka. Sen sijaan lumeton talvi ja kireät pakkaset ovat putkien kannalta huono yhdistelmä. Vesiputket voivat jäätyä erityisesti pakkasen kiristyessä nopeasti. Vesiputkien lisäksi vuotovahingon saattaa aiheuttaa rakennuksen ulkoseinässä olevan vesipisteen eli vesipostin jäätyminen. – Kovat pakkaset voivat rikkoa esimerkiksi omakotija rivitaloissa ulkona olevia vesipostien venttiilejä. Vesipostin venttiilin jäätyminen johtuu usein asennusvirheestä, mutta se saattaa jäätyä myös siinä tapauksessa, että vesipostiin on jätetty talveksi kasteluletku kiinni eikä vesiposti ole sen vuoksi päässyt valumaan tyhjäksi. Kasteluletku pitää siis muistaa irrottaa vesipostista syksyisin, Kujala neuvoo. liian matala huOnelämpötila vOi Jäädyttää putKet Myös kiinteistöjen vesimittarit rikkoutuvat herkästi pakkasella. Pienikin jäätyminen saattaa rikkoa niiden kansilasin ja aiheuttaa vuodon. Putkien ja vesimittareiden jäätymistä voi estää sillä, että varmistaa niiden eristyksien olevan kunnossa ja tarvittaessa lisäeristää ne. Vesimittaria lähellä olevat ilmanvaihtoluukut kannattaa sulkea ja tarvittaessa peittää mittari lämpimällä peitolla. Kylmä ilmaviima jäädyttää putket nopeasti. – Jos jäätymisen syynä on putkien puutteellinen eristys tai muu rakennustai asennusvirhe, vakuutus ei korvaa vahinkoa. Kannattaa siis huolehtia, että eristykset ovat kunnossa, Kujala kertoo. asianmukaisesti eristetyt putketkin voivat kuitenkin jäätyä, jos rakennusta ei lämmitetä riittävästi. – vakuutuksen suojeluohjeissa edellytetäänkin, että kaikissa huonetiloissa pidetään tasainen, vähintään +12 asteen lämpötila ja että ilmankierrosta eri huonetilojen välillä huolehditaan. Suojeluohjeiden laiminlyönti voi johtaa korvauksen alentamiseen, joten niihin kannattaa tutustua huolellisesti, Kujala neuvoo. pakkasilla voi myös sijoittaa ylimääräisen lämmittimen tilaan, jossa epäilee putkien jäätyvän. Tällöin täytyy ottaa huomioon laitekohtaisesti tarvittavat suojaetäisyydet. Kannattaa myös varmistaa, että lämmin ilma pääsee kiertämään ja lämmittämään ulkoseinän tai oven lähistöllä olevia putkia. Jos rakennusta, esimerkiksi kesämökkiä, ei lämmitetä lainkaan, on vedet kytkettävä pois päältä ja putket sekä LVI-laitteet tyhjennettävä. Yli viikoksi tyhjilleen jätetystä rakennuksesta tulee sulkea käyttövesiverkoston sulkuventtiili siinäkin tapauksessa, että rakennus pidetään lämpimänä. – Jos vesimittari tai putki kaikesta huolimatta jäätyy, niiden sulattaminen kannattaa jättää ammattilaisille. Vesimittareiden korjaaminen kuuluu vesilaitoksille, mutta jos mittari on ehjä, voi putken sulattamiseen kutsua lvi-alan ammattilaisen. Missään tapauksessa sulatuksessa ei saa käyttää avotulta tai kuumailmapuhallinta, Kujala neuvoo. Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Biojätettä voi kompostoida ympärivuotisesti, jos talouteen on hankittu myös talvella toimiva lämpökompostori. Lämpökompostorit on yleensä eristetty sivujen lisäksi kannesta ja pohjasta. Lisäksi ne on jyrsijäsuojattu, joten hiiret ja rotat eivät pääse kompostoriin. täytä KOmpOstOria talvella säännöllisesti Kompostorin voi ottaa käyttöön talvellakin. Ennen käyttöönottoa pohjalle kannattaa laittaa muutama sentti kompostikuiviketta tai katkottuja oksia hyvän ilmanvaihdon takaamiseksi. Talvella kompostoria kannattaa täyttää biojätteellä säännöllisesti ja tasaisesti. ”Tämä varmistaa, että kompostori pysyy käynnissä. Biojätteen päälle on talvella hyvä ripotella joka kerta kuiviketta, sillä se toimii eristeenä ja suojaa lämmintä kompostimassaa”, Outi Lehto K-Raudasta sanoo. vähennä KOmpOstOrin seKOittamista paKKasella Kompostoria ei kannattaa sekoittaa talvella, sillä kylmällä säällä sekoittaminen jäähdyttää kompostoria. ”Kompostimöyhennin toimii talvella hyvin pintakerroksen hämmentämiseen. Jotta eri ikäiset kompostijätteen osat eivät sekoitu keskenään, on hyvä käännellä kompostorin pintakerrosta kuitenkin vain noin 40 senttimetrin syvyydeltä”, Lehto neuvoo. tyhJennä KOmpOstOria säännöllisesti Kompostorin säännöllinen tyhjentäminen myös talvella on tärkeää, jotta kompostimassa pysyy paremmin käynnissä. ”Koko kompostoria ei kuitenkaan kannata tyhjentää kerralla. Parasta on tyhjentää kolmasosa kompostorissa olevasta alimmasta massasta kerrallaan”, Lehto sanoo. herätä KOmpOstOri lämmittimellä Eristetyissä kompostoreissa on yleensä lämpömittari, joka kertoo kompostorin sisäisestä lämpötilasta. Jos kompostorissa oleva aines pääsee jäähtymään alle viiteen pakkasasteeseen, kompostoituminen pysähtyy ja kompostori jäätyy. ”Kompostorin käyttöä voi jatkaa, vaikka kompostori jäätyisi. Jos kompostori ei käynnisty itsestään uudelleen sään lämmetessä, kannattaa kokeilla kompostiherätettä tai sähköllä toimivaa kompostorin lämmitintä. Lämmittimen avulla jäätynytkin kompostimassa saadaan sulatettua nopeasti ja vaivattomasti”, Lehto neuvoo. Kompostoitko tänä talvena ensimmäistä kertaa? – tämä asiasta pitäisi tietää Jätelain muutOs on tuonut kymmeniätuhansia uusia kompostoijia. kompostorin käyttäminen talvella on erilaista kuin kesällä, ja moni suomalainen on tänä talvena ensimmäistä kertaa tekemisissä talvikompostoinnin kanssa. Maarit kyto?harju k-raudan tuoteryhmäpäällikkö Outi Lehto antaa etenkin aloittavalle talvikompostoijalle tärkeitä vinkkejä.
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P . 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P . 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P . 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P . 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P. 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P. 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.? arinatilaus@aaltoarina.? Kattilaja kiuasarinat, vapaa-ajan asuntojen Takka, Takkasydän, Kamiina-arinat www.aaltoarina.? P. 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Joka vuodenaikaan, energiatehokas Aalto-Arina! •Puut syttyvät paremmin •Tehokkaampi palotapahtuma •Puhtaammat savukaasut •Puun säästö 15-30 % Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.fi arinatilaus@aaltoarina.fi Selvää säästöä ilma-vesilämpöpumpulla Jopa 65% Ilma-vesilämpöpumppu on kehittyneempi versio ilmalämpöpumpusta. Se hyödyntää ulkoilman lämpöenergiaa, mutta käyttää sitä sekä käyttöveden, että lämmitysveden lämmittämiseen. Ilma-vesilämpöpumppu sopii kaikkiin vesikiertoisiin kiinteistöihin – myös sellaisiin, joissa maalämpöä ei voida hyödyntää. Sen käyttöönotto ei vaadi porakaivoa tai maalämmön keräysputkistoa. Ulkoilman lämpöenergia siirtyy ilma-vesilämpöpumpun avulla vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään, ja samalla laitteella voidaan lämmittää myös talouden käyttö vesi. ELY-keskus tarjoaa vuoden 2023 loppuun asti tukea pientalojen öljyja maakaasulämmityksestä luopumiseen. Kun Zatap toimittaa ja asentaa ilma-vesilämpöpumpun vielä tämän vuoden puolella, olet oikeutettu hakemaan ELY:ltä tukea. Zatap tarjoaa lisäksi 5 vuoden korottoman maksuajan, kun tilaat ilma-vesilämpöpumpun tämän vuoden loppuun mennessä. Zatap lupaa 10 ensimmäiselle ennen 12.12. tulleelle tilaukselle toimituksen ja asennuksen vielä tälle vuodelle! Ota yhteyttä, niin kerrOmme lisää myynti@zatap.fi tai 044 237 7447 Martinlaakson hammaslääkäriasema Kivivuorentie 4 Martinlaakson ostoskeskus 040 7271 490 www.martinlaaksonlaakariasema.fi Martinlaakson hammaslääkäriasema TarjoaMMe Tällä seTelillä hammasimplantin Tarjous kattaa luuhun istutetun fixturaruuvin ja kruunun. 1485 € /kpl Hintaan
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 13 | 2023 Loppusyksyyn kasautuu monilla työpaineita, kaamospimeys saattaa ahdistaa, puhti tuntuu puuttuvan, eletään ikäänkuin säästöliekillä. On todella paikallaan suoda läheiselleen hetki, jolloin saa vain olla. Palautua arjen kiireistä. Nauttia hemmottelevasta kosketuksesta, hieronnasta, hyvänolon tunteesta. Katin kauneuskulmassa me kosmetologit olemme erikoistuneet ihoon. Tunnemme ihon tarpeet eri vuodenaikoina, tiedämme, mitkä asiat vaikuttavat ihon tämänhetkiseen kuntoon. Kerromme aina rehellisesti mitä ihollesi kuuluu. Neuvomme parhaat hoidot sekä hoitolassa että kotona, jolloin saadaan näkyviä tuloksia ihollesi. Meillä Katin kauneuskulmassa kasvohoito on aina kokonaisvaltainen hoito. Se aloitetaan jalkapohjista aktivoimalla, keskitytään asiakkaan toiveen ja ihon tarpeen mukaisiin haasteisiin, hellitään käyttämällä eri hierontatekniikoita, rentoutetaan lopuksi niska-hartiaseutu. Olo on kuin uudestisyntyneellä paitsi ihossa, myös koko kehossa! Asiakkaat ovatkin kuvailleet hoidon jälkeistä tunnetta kevyeksi, huolettomaksi, rennoksi, upean kauniiksi. Meiltä löytyy hemmottelevien kasvohoitojen lisäksi tuloksia antaYLLätetään rakkaimmat ja läheiset lahjakorteilla hemmotteluhoitoihin. Se jos mikä ilahduttaa kovasti, että lahjan antaja on miettinyt, minkä hoidon arvelee erityisesti ilahduttavan lahjan saajaa. tai, että lahjan saajan on mahdollista itse valita hoito, mikä eniten miellyttää. ihanan sydämellistä Joulun aikaa! Yllätä tänä Jouluna katin kauneuskuLman LahJakortiLLa, me tarjoamme lahjakortin yhteyteen lisälahjan. Osta yksiAnna monta! Lahjakortit helposti suoraan sähköpostiisi 24/7 kauppa.katin.fi Sydämellisesti tervetuloa joululahjaostoksille palveltavaksi! katin kauneuskuLma Korsontie 2, 01450 VANTAA 09-8722241 • info@katin.fi • www.katin.fi via laitehoitoja, mm. Hydrafacial, Dermatude, Timanttihionta ja Megawave Take ten, asiakkaiden suosikkihoitoja! erikoisjalkahoidossa on hyvä käydä säännöllisesti, koska jalkojen ihon terveenä pysyminen on todella tärkeää. Jalat kantavat päivittäin aikamoista kuormaa ja talvella ne kaipaavat erityistä huolenpitoa ja kosteuttamista. Eron todella tuntee jalkahoidon jälkeen. Mikä keveys askeleella, mikä pehmeys ihossa! Lahjakortti rentoutuskelluntaan on hyvä lahjaidea kaikille. Kelluminen lämpimässä magnesiumsuolavedessä vapauttaa kehossa aineita, jotka vähentävät stressiä ja kipua. Lihakset pääsevät rentoutumaan sekä mieli rauhoittuu. Suosittu koulutettu hierojamme saa jumit sulamaan, liikkeen palautettua kankeaan kroppaan. Uusimpana hoitona on kovasti kehuttu purentalihashieronta. Erityisen pidetty stressinpoistohoito! Uutta Katin kauneuskulmassa on kynsipalvelut. Kynnet ovat käsien kaunistus, geelaus pysyy viikkoja ja omat kynnet vahvistuvat geelilakan alla. Upeita koristeluja voi myös laittaa geelilakan päälle. sytytä jouluvaloja, älä tulipaloja kynttilöitä ei saa sijoittaa syttyvälle alustalle tai lähelle syttyviä materiaaleja, kuten verhoja ja muita kankaita. Kynttilöitä ei myöskään pidä jättää palamaan ilman valvontaa. ”Myös parvekkeella tulee toimia huolellisesti ja mahdollisia kynttilälyhtyjä tulee valvoa”, kertoo Kiinteistöliiton lakiasiantuntija Tapio Haltia. PaLoturvaLLisuusviikoLLa katse koko taLon turvaLLisuuteen Oman asunnon lisäksi kannattaa luoda katsaus kotitalon paloturvallisuuteen myös oman asunnon ulkopuolella. Jos rappukäytävään on kertynyt ylimääräistä tavaraa, kuten lastenrattaita tai pulkkia, ne on toimitettava oikealle paikalleen varastoon tai vaihtoehtoisesti sisälle asuntoon. ”Lastenrattaatkin sisältävät palavaa materiaalia ja muodostavat lisäksi mahdollisen esteen pelastustilanteessa poistumiselle”, Tapio Haltia muistuttaa. sähköLaitteiden fiksu Lataaminen on tärkeä osa PaLo turvaLLisuutta Paloturvallisuuden kannalta on merkitystä myös sillä, missä ja miten kukin lataa omia sähkölaitteitaan. Sähköpyörien ja muiden kevyiden sähköisten kulkuvälineiden lataaminen ilman valvontaa esimerkiksi taloyhtiön pyöräkellarissa aiheuttaa tulipalon vaaran, ja sen vuoksi akut irrotetaan ja tuodaan ladattavaksi sisälle asuntoon. Puhelimet on turvallisinta ladata silloin, kun asunnossa ollaan paikalla ja hereillä. Puhelinta ei pidä laittaa latautumaan herkästi syttyvälle alustalle, kuten patjalle tai tyynylle. PikkuJouLukaudeLLa ja joulun lähestyessä kodeissa sytytellään kynttilöitä sisällä ja ulkona. Paloturvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää ympäri vuoden, mutta erityisen tärkeää se on kynttilöiden ja lyhtyjen suosikkisesonkina. Kaksi kynttilää ikkunalaudalle itsenäisyys päivänä tarina kertoo, että talvisodan aikana 1939-1940, kun Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan, monissa kodeissa sytytettiin ikkunoille kaksi kynttilää osoittamaan solidaarisuutta ja tukea sotaa käyville suomalaisille. Kynttilät olivat merkki siitä, että talo oli turvallinen rintamalta palaaville. vaikka perinne juontaa juurensa vaikeista ajoista, se on säilynyt osana itsenäisyyspäivän juhlintaa. Nykyään kynttilät ovat symboli rauhasta, itsenäisyydestä ja kunnioituksesta veteraaneja ja niitä kohtaan, jotka ovat vaalineet Suomen itsenäisyyttä. Ihmiset ympäri maata sytyttävät ikkunalaudoilleen kaksi kynttilää itsenäisyyspäivänä kunnioittaakseen ja muistaakseen Suomen historiaa ja saavutuksia.
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 TAKUU VUOTTA 3 Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! Täysautomaatti, pakki Rahoituksella alk. 169?/kk. Max. ajomatka jopa 95 km latauksella. 7990 ? +tk LYIJY-GEELIAKUILLA 1 2 Autoissakin käytetyt HUIPPULithium LiFePO 105 Ah AKUT, teho 6,4 Kw, 64 V 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. Max.nopeus: 45 km/h Rekisteröity: 2 hengelle Kantavuus: 190 kg Paino: 320 kg Värit: Metalli punainen ja sininen Tehokas 3Kw moottori Takuu 2 v. Max. ajomatka jopa 150 km latauksella! Pikalataus 2,5 h 16A sulake Lataus 10A sulake (normaali pistorasia) TILAA ESITE! Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. NYT KÄÄNTYVÄLLÄ KUSKIN ISTUIMELLA! TRAKTORI UUTUUS! ? 6990 ALK. +tk Rahoituksella alk. 149?/kk. 700 XWOLF KAKSI VERSIOTA! 690 ? V-AURA (1190?) Finman NYT -500? Palkkirunko vetokoukkuun asti. Irrotus ja takaisinlaitto käy 10 sekunnissa. EU ja USA Patentti. Ammatti ja yksityiskäyttöön! 50% nopeampi kuin perinteiset peltilevyt. Pystyy kasaamaan 3 m korkealle ja 9 asentoa pikasäädöllä. Alareunassa olevan erikoiskulutuskumin takia aurausnopeus jopa 30 km/h. Putsaa kaikki lumet, loskat eikä jätä mitään jälkiä. Kiveen tai kaivonkanteen osuessaan aura pomppaa ylös sekä kulutuskumi ja RHS palkkirunko ottaa iskut vastaan vetokoukkuun asti eikä riko mönkijän rakenteita kuin muut. MARKKINOIDEN PARAS FINMAN V-AURA TAKUU 10 VUOTTA! Tarjousta ei voi yhdistää muuhun tarjoukseen! Finman V-AURA UUDEN 4x4 MÖNKIJÄN OSTAJALLE TALVIPAKET TI Vinssi ja perävaunupistoke 4x4 UUTUUS! SAA AJAA TIELLÄ! MADE IN TAIWAN Otamme vaihdossa mönkijät, moottoripyörät, autot ym. ? +tk 7990 Rahoituksella alk.159?/kk. OHJAUSTEHOSTIMELLA 4x4 UUTUUS! Rahoituksella alk.149?/kk. ? +tk 6890 550 EFI LED ? +tk 7790 550 EPS LED OHJAUSTEHOSTIMELLA Rahoituksella alk.159?/kk. KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi Ovh. 9790?+tk Vinssi ja perävaunupistoke KAUPANPÄÄLLE! traktorimönkijöitä. Kaikki mallit 2-paikkaisia KAUPANPÄÄLLE! PARHAAT LUMITYÖKONEET MÖNKIJÄ CENTERISTÄ! Bronco LUMILEVY 136 590? Rally 300 EFI T3B MAAILMAN ISOIMMALTA MOOTTOREIDEN JA MOOTTORIPYÖRIEN VALMISTAJALTA 100 kpl LISÄERÄ! UUTUUS! VÄÄNTÖ 66 N-m/4500rpm EFI BOSCH RUISKU SAA AJAA TIELLÄ! (4990?) Värit: Hopea ja musta. 2 hlö. Rahoituksella alk. 98?/kk. 3990 TRAKTORI YHTEISTYÖSSÄ BMW KANSSA SUUNNITELTU HUIPPUMOOTTORI KAUPANPÄÄLLE! VETOKUULA JA SELKÄNOJA Ohjaustehostin T3b 60km/h 2hlö Full LED valot Alumiinivanteet 2/4-veto + lukko edessä Värit: Sininen ja musta. Molempiin vinssi ja perävaunupistoke KAUPANPÄÄLLE! ? +tk KATSO: FINMAN V-AURA VIDEOT YOU TUBE 550 MAX LED BLACK EDITION SÄHKÖMOPO SÄHKÖMOPO MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta www.rally.fi Meillä takuu, varaosat ja huolto pelaa varmasti! Suomessa yli 150 huoltopistettä. TILAA HETI OMASI! NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOTIIN ASTI!
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 13 | 2023 FINALISTIT AUTOJA LIIKENNEGAALA 10 VUOTTA TOYOTA PRIUS PEUGEOT 408 VOLKSWAGEN ID.7 MERCEDES-BENZ E-SARJA HYUNDAI KONA KIA EV9 INNOVAATIOPALKINTO ERIKOISPALKINTO Autoja Liikennegaala LIIKENNETEKO LIIKENNETURVALLISUUSPALKINTO Autoja Liikennegaala & Fennia LIIKENNEVAIKUTTAJA LIIKENNETURVALLISUUSPALKINTO Autoja Liikennegaala VUODEN AUTO SUOMESSA 2024 YLEISÖN SUOSIKKI -LUKIJAÄÄNESTYS: moottori.fi Autoja Liikennegaala & Risteilykeskus ja Moottori VUODEN AUTO SUOMESSA 2024 AUTOJA LIIKENNETOIMITTAJIEN ÄÄNESTYS Autoja liikennetoimittajat ry. AUTOJA LIIKENNEKUVA 2023 VALOKUVAKILPAILU Autoja liikennetoimittajat ry & Grano Diesel JOURNALISMI ERIKOISPALKINTO Autoja liikennetoimittajat ry YMPÄRISTÖPALKINTO ERIKOISPALKINTO Autoja Liikennegaala & Järvenpään kaupunki HYVÄ SUOMI! ERIKOISPALKINTO Autoja Liikennegaala ELÄMÄNTYÖ ERIKOISPALKINTO Autoja Liikennegaala Vuoden Auto Suomessa 2024 -kilpailun tulokset ja voittaja julkistetaan Autoja Liikennegaalassa Aino Areenalla Järvenpäässä torstaina 14.12.2023. Kymmenennen kerran järjestettävässä Autoja Liikennegaalassa jaetaan palkintoja ja tunnustuksia yhteensä kymmenessä eri kategoriassa. Vuoden Auto Suomessa 2024 julkistetaan Autoja Liikennegaalassa Autoja Liikennegaalassa jaettavat palkinnot Gaalan järjestelyistä vastaavat Autoja liikennetoimittajat ry sekä Autotuojat ja -teollisuus ry sekä Event Media Group. Katso gaalan Highlights-kooste torstaina 21.12.2023 klo 18.00 Kolmosvaihde / MTV Katsomo 14.12.2023 Aino Areena Järvenpää H H Gaalan juontavat Helen Karim ja Satu Tuomisto, esiintyjät tangokuningatar Heta Halonen & rockyhtye GNTL Motors. Illalliskortit 370 € sis. alv., tilaukset: info@autojaliikennegaala.fi Lisätietoja: autojaliikennegaala.fi Ku va t: Ja ri Ko ho ne n / Au Li ry
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 Horoskooppi JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Hankkiudu eroon stressaavista tilanteista ja ihmisistä, jotka aiheuttavat vain kaaosta ja epäsopua. Yhteisistä kuluista ja omaisuu desta saattaa tulla ongelma. Mieti mitkä asiat ovat itsellesi tärkeitä ja ole valmis luopumaan jostakin saadaksesi tilalle jo tain mitä todella haluat. KAURIS (22.12. – 20.1.) Nyt tarvitaan tahdikkuutta, jos et halua, että salaisuutesi paljastuvat. Ole hyvä kuuntelija, niin saat selville mitä eräs henkilö ajattelee sinusta. Laita rahasi, omaisuutesi ja salasanasi turvalliseen paik kaan. Vanhemman sukulaisen, tai perheen omaisuuden kanssa sekaannusta. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Ota yhteyttä johonkuhun jonka kanssa olet tehnyt yhteistyötä menneisyydessä, niin keksitte tuottoisan projektin. Tarkista säännöt ja rajoitukset jotka voivat vaikuttaa hankkeisiisi. Tee uniikkeja suunnitelmia juhlia rakkaimpiesi kanssa. KALAT (20.2. – 20.3.) Kuluta enemmän aikaa itsesi kehittämiseen ja vähemmän siihen, että yrittäisit muut taa muita. Henkilökohtainen kasvu aut taa sinua ymmärtämään miten voit säätää elämääsi sopimaan paremmin tarpeisiisi. Tiedosta milloin sinun on parasta perään tyä tilanteesta, joka saattaa vaarantaa mainettasi. OINAS (21.3. – 20.4.) Tiedät mitä haluat ja nyt on aika ryhtyä toimeen ja toteuttaa unelmat. Älä anna yhden pienen takaiskun estää tavoitteesi saavuttamista. Itsekuri ja kova työ auttavat suunnittelussa ja muutkin uskaltautuvat mukaan auttamaan. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Keskity siihen mitä yrität saavuttaa. Älä anna kenenkään häiritä tekemisiäsi tai johtaa sinua harhaan. Varaa aikaa tärkei den päätösten tekemiseen, sillä jos annat tunteille vallan, niin tulet tekemään vir heen. Nyt vaaditaan kuria terveys ja hy vinvointiasioissa. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 4.1 . pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Pika visa n ratk aisu t:1c , 2d, 3d, 2b, 5a, 6d vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Simpauttaja kirjan kirjoittaja Heikki Turunen asuu a) Joensuussa, b) Nurmeksessa, c) LIeksassa, d) Tohmajärvellä? 2. Saloon ei liitetty vuoden 2009 kymmenen kunnan alueliitoksessa a) Halikkoa, b) Pertteliä, c) Perniötä, d) Someroa? 3. Eldankajärven jää laulussa hevoset syövät tallissa a) kauroja, b) nauriita, c) leipiä, d) seiniä? 4. Suomen kevyen musiikin historian myydyin artisti (noin 900 000 levyä) on a) Eino Grön, b) J. Karjalainen, c) Tapio Rautavaara, d) KatriHelena? 5. Elokuvassa Kotkan ja Haminan seuduilla seikkailevan Pertsan kaveri on a) Kilu, b) Eki, c) Esa, d) Sepe? 6. Suomen presidenteistä a) Risto Ryti, b) K.J. Ståhlberg, c) Martti Ahtisaari, d) Kyösti Kallio syntyi Ylivieskassa? Laatija: Martti Huhtamäki Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Tiedät mitä haluat ja nyt on aika ryhtyä toimeen ja toteuttaa unelmat. Älä anna yhden pienen takaiskun estää tavoitteesi saavuttamista. Itsekuri ja kova työ auttavat suunnittelussa ja muutkin uskaltautuvat mukaan auttamaan. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Keskity siihen mitä yrität saavuttaa. Älä anna kenenkään häiritä tekemisiäsi tai johtaa sinua harhaan. Varaa aikaa tärkeiden päätösten tekemiseen, sillä jos annat tunteille vallan, niin tulet tekemään virheen. Nyt vaaditaan kuria terveysja hyvinvointiasioissa. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Muuta ne asiat jotka eivät toimi. Mieti jokaista tilannetta ja tee säätöjä, joilla teet elämästäsi stressittömämpää. Olemalla kekseliäs pystyt eliminoimaan erään henkilön, joka yrittää tulla tiellesi. Pidä parempaa huolta terveydestäsi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Selvitä väärinkäsitys siitä mitä mieltä olet eräästä henkilöstä. Jotain hämminkiä luvassa, jos et ole ollut selkeä aikomuksistasi tai suunnitelmistasi. Sinun on oltava suorapuheinen, jotta vältyt riidalta tai hankalalta tilanteelta joka saa sinut huonoon valoon. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Hankkiudu eroon stressaavista tilanteista ja ihmisistä, jotka aiheuttavat vain kaaosta ja epäsopua. Yhteisistä kuluista ja omaisuudesta saattaa tulla ongelma. Mieti mitkä asiat ovat itsellesi tärkeitä ja ole valmis luopumaan jostakin saadaksesi tilalle jotain mitä todella haluat. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Yritä luovia varoen tilanteissa, jotka liittyvät toisten sanomisiin tai tekemisiin. Kuuntele tarkkaavaisesti ja karsi pois kommentit, jotka eivät ole järkeviä ja tarjoa itse vaihtoehtoja. Hankaluuksia luvassa, jos ajaudut henkeviin keskusteluihin ystävän, sukulaisen tai työtoverin kanssa. Varaudu ottamaan takapakkia ja mieti vaihtoehtojasi. Lakkaa murehtimasta mitä muut tekevät ja mieti mikä tekee itsesi onnelliseksi. Anna mielesi vaeltaa ja etsi luovia ajankäyttötapoja. Itsensä kehittäminen ja henkinen kasvu eliminoivat negatiivisuuden. Älä tuhlaa aikaa riitelemällä henkilön kanssa, joka ei ole samaa mieltä kanssasi. Itsekuri auttaa sinua selviämään eräästä fyysisestä ongelmasta. Tulet nyt oppimaan paljon tarkkailemalla muita. Saat kunnioitusta, jos pyrit tekemään parhaasi. Älä anna epävarmuuden masentaa. Nyt tarvitaan tahdikkuutta, jos et halua, että salaisuutesi paljastuvat. Ole hyvä kuuntelija, niin saat selville mitä eräs henkilö ajattelee sinusta. Laita rahasi, omaisuutesi ja salasanasi turvalliseen paikkaan. Vanhemman sukulaisen, tai perheen omaisuuden kanssa sekaannusta. Ota yhteyttä johonkuhun jonka kanssa olet tehnyt yhteistyötä menneisyydessä, niin keksitte tuottoisan projektin. Tarkista säännöt ja rajoitukset jotka voivat vaikuttaa hankkeisiisi. Tee uniikkeja suunnitelmia juhlia rakkaimpiesi kanssa. Kuluta enemmän aikaa itsesi kehittämiseen ja vähemmän siihen, että yrittäisit muuttaa muita. Henkilökohtainen kasvu auttaa sinua ymmärtämään miten voit säätää elämääsi sopimaan paremmin tarpeisiisi. Tiedosta milloin sinun on parasta perääntyä tilanteesta, joka saattaa vaarantaa mainettasi. Osallistu, niin saat aikaan muutoksen. Älä anna toisten tekemisten masentaa. Seuraa polkua, joka johtaa mielenrauhaan, niin löydät samanmielisiä ihmisiä, jotka pystyvät osallistumaan suunnitelmiisi. Yhteistyöllä etenet kohti parempia aikoja. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Yritä luovia varoen tilanteissa, jotka liittyvät toisten sanomisiin tai tekemisiin. Kuuntele tarkkaavaisesti ja karsi pois kommentit, jotka eivät ole järkeviä ja tarjoa itse vaihtoehtoja. Hankaluuksia luvassa, jos ajaudut henkeviin keskusteluihin ystävän, sukulaisen tai työ toverin kanssa. Varaudu ottamaan takapakkia ja mieti vaihtoehtojasi. RAPU (22.6. – 21.7.) Lakkaa murehtimasta mitä muut tekevät ja mieti mikä tekee itsesi onnelliseksi. Anna mielesi vaeltaa ja etsi luovia ajankäyttötapo ja. Itsensä kehittäminen ja henkinen kasvu eliminoivat negatiivisuuden. Älä tuhlaa aikaa riitelemällä henkilön kanssa, joka ei ole samaa mieltä kanssasi. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Osallistu, niin saat aikaan muutoksen. Älä anna toisten tekemisten masentaa. Seuraa polkua, joka johtaa mielenrauhaan, niin löy dät samanmielisiä ihmisiä, jotka pystyvät osal listumaan suunnitelmiisi. Yhteistyöllä etenet kohti parempia aikoja. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Muuta ne asiat jotka eivät toimi. Mieti jokaista tilannetta ja tee säätöjä, joilla teet elämästäsi stressittömämpää. Ole malla kekseliäs pystyt eliminoimaan erään henkilön, joka yrittää tulla tiellesi. Pidä parempaa huolta terveydestäsi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Selvitä väärinkäsitys siitä mitä mieltä olet eräästä henkilöstä. Jotain häm minkiä luvassa, jos et ole ollut selkeä aikomuksistasi tai suunnitelmistasi. Si nun on oltava suorapuheinen, jotta väl tyt riidalta tai hankalalta tilanteelta joka saa sinut huonoon valoon. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Itsekuri auttaa sinua selviämään eräästä fyysisestä ongelmasta. Tulet nyt op pimaan paljon tarkkailemalla muita. Saat kunnioitusta, jos pyrit tekemään parhaasi. Älä anna epävarmuuden masentaa.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 13 | 2023 Asiakkaidemme palautteissa, palvelumme ytimessä, YSTÄVÄLLISYYS (1000 palautetta ja NPS luku on 90) Lue lisää: kokemukset.puunkaataja.com Hei olen Ilkka Puunkaatajat Suomi Oy:stä Meiltä kaIkkI puunkaatopalvelut ota YHteYttä! TurVaLLISeSTI ILmaInen #puunkaataja @puunkaataja_ autamme ja palvelemme! WWW.puunkaataJa.CoM 040 159 1125 tarjous.puunkaataja@gmail.com Tuhansien työmaiden kokemuksella 21 vuoden ajalta. Tarvitsetko apua? Tarjouskäynti ei velvoita, se on Yale Linus® -älylukko + Wi-Fi Bridge NYT tarjoushintaan! Abloyn Yale Linus -älylukko asennetaan mekaanisen lukituksen yhteyteen. Voit avata lukituksen puhelimella, tai tutulla mekaanisella avaimella. Jaa virtuaaliavaimia ja hallinnoi lukkoa puhelimesi sovelluksesta. Etäkäytön mahdollistava Yale Connect Wi-Fi Bridge -lisäosa sisältyy tarjoushintaan! Saatavilla myös asennettuna! Kysy tarjous. Myymälämme on avoinna arkisin klo 8-16 Alhotie 14, 04430 Järvenpää 020 743 7560 jarvenpaa@lukkoluket.fi 290 €
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 Nenäpäivä keräsi yli 1,6 miljoonan lahjoituspotin Auta Ruokalahjalla -keräys käynnissä 10.12. saakka Perjantaina 10.11. vietetty Nenäpäivä keräsi lahjoituksina yli 1,6 miljoonaa euroa yhdeksän suomalaisen järjestön kehitysyhteistyöhön. Lukuisten lahjoittajien ja tukijoiden joukossa oli yksityishenkilöitä, yrityksiä, yhteisöjä sekä mediaa. ”Olemme iloisia ja kiitollisia jokaisesta lahjoituksesta. Kaikella tällä tuella saadaan valtavasti hyvää aikaiseksi Nenäpäivän tukemissa hankkeissa ympäri maailmaa”, kertoo Nenäpäivä-säätiön vt. toiminnanjohtaja Anu Liisanantti. Tänä vuonna yksi tapa tehdä hyvää on osallistua K-Supermarket-kauppojen Auta Ruokalahjalla -keräykseen, jossa voi tukea oman lähialueensa apua tarvitsevia ruokalahjalla. Voit osallistua keräykseen lahjoittamalla keräyspisteisiin hyvin säilyviä elintarvikkeita. ”Lahjoituskohteiden joukossa on muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksiä, turvakoteja sekä asukasyhdistyksiä”, kertoo K-Supermarketin ketjujohtaja Anne Hujala. Valmiita lattioita voi ihailla jo Stockmannin päädyn toisessa kerroksessa sekä ensimmäisen kerroksen keskusaukion läheisyydessä. Työt jatkuvat ensi vuoden tammikuussa. Yhtenäiset lattiapinnat luovat koko Jumbo-Flamingoon eheämmän tunnelman, millä taataan asiakkaille entistäkin parempi kauppakeskuskokemus. Myös liikkeiden julkisivujen uusiminen on aloitettu Stockmannin päädyn ensimmäisessä kerroksessa. Valmistuessaan julkisivut lisäävät liikkeiden näkyvyyttä, mahdollistavat entistä personoidummat ilmeet ja muuttavat koko kauppakeskuksen sisätiloja entistä näyttävimmiksi. Alkuvuonna 2024 alkavan Jumbon keskusaukion tasolaajennuksen valmistelevat työt ovat käynnistyneet ja markettasolta on purettu istuinalue tulevan laajennuksen tukirakenteiden tieltä. Tasolaajennus on osa Jumbon keskusaukion päivitystä näyttävämmäksi ja tekniikaltaan monipuolisemmaksi. Laajennuksen myötä keskusaukiolle saadaan asiakkaille enemmän viihtyisiä oleskelualueita ja kohtaamispaikkoja. – Uudistus on sujunut kokonaisuudessaan hyvin, vaikka tämän kokoisissa projekteissa eteen tulee aina myös joitain haasteita, vaikkapa aikataulujen osalta. Toisaalta esimerkiksi lattiatyöt ovat edenneet jopa odotettua nopeammin. Yhteistyö vuokralaisten ja asiakkaiden kanssa on toiminut, minkä eteen olemme tehneet paljon töitä, JumboFlamingon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro sanoo. Jumbo-Flamingon uudistus on yhteydessä koko lähialueen kehitykseen. Viime keväänä Vantaan kaupunginvaltuusto teki päätöksen Vantaan ensimmäisen pikaraitiotielinjan rakentamisesta. Päätös lisää Jumbo-Flamingon ja lähialueen sekä koko Vantaan vetovoimaisuutta. Tulevaisuudessa Jumbo-Flamingo on entistä paremmin saavutettavissa myös joukkoliikenteellä. Omalla toiminnalla on kuitenkin mahdollisuus ehkäistä kaatumisia myös pahimmilla liukkailla. – Nyt on oikea aika varautua liukkaisiin keleihin. Keliin sopivat kengät, ennakointi ja valppaus ovat avainasemassa arjen liikkumisessa. Myös pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on kiinnitettävä huomiota, sanoo Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen suunnittelija Saara Aakko. Keliin sOPiVAT KengäT JA liUKUesTeeT OVAT PysTyssä PysyMisen PerUsTA Ennen liikkeelle lähtemistä kannattaa aina tarkistaa säätila. Jalankulkijalle erityisen vaarallinen keli on silloin, kun jään päällä on vettä tai lunta. Ilmatieteen laitos julkaisee varoituksia jalankulkusäästä, ja niiden seuraaminen helpottaa varautumista. Kengillä on suuri merkitys pystyssä pysymisessä, joten kengät kannattaa valita kelin mukaan. Kenkien valinnassa tulisi kiinnittää huomiota kantaan, pohjamateriaaliin ja pohjan kuviointiin. Piikkikorot ja sileäpohjaiset kengät ovat huonoin valinta liukkaille keleille. Liukuesteet ehkäisevät liukastumista tehokkaasti. Liukuesteitä ostaessa kannattaa ottaa mukaan ne kengät, joiden kanssa aikoo käyttää esteitä. Liukuesteiden lisäksi myös nastakengät ovat oiva valinta liukkaalle kelille. KUnTO, KiireeTTöMyys JA KesKiTTyMinen – Mielellään KAiKKi yhdessä Vireystila ja kunto vaikuttavat liukastumisen riskiin. Väsyneenä ja alivireisenä tarkkaavaisuus heikkenee, jolloin myös liukastumisalttius kasvaa. Levon lisäksi hyvä yleiskunto, lihasvoima ja tasapaino auttavat kaiken ikäisiä pysymään pystyssä. Kiire vaikeuttaa ennakointia, varautumista ja etukäteissuunnittelua, mikä taas lisää liukastumisen riskiä. Liukkaalla kelillä matkoihin kannattaakin varata tavallista enemmän aikaa. Jopa joka kuudes liukastuminen johtuu kiireestä. Liukkaalla kelillä keskittyminen kannattaa myös kohdistaa kokonaan kävelyyn. Kun huomio on muualla – esimerkiksi puhelimessa – jäävät hiekoittamattomat, epätasaiset ja liukkaat kohdat huomaamatta. KATUJen JA PihOJen KUnnOssAPidOsTA KAnnATTAA AnTAA PAlAUTeTTA Kevyen liikenteen väylien ja pihojen kunnossapito vaikuttaa olennaisesti liikkumisturvallisuuteen ja vammautumisriskiin talvikeleillä. Siksi on tärkeää varmistaa, että pihat ja kadut aurataan, hiekoitetaan ja valaistaan asianmukaisesti. – Lumivallit ja huono kunnossapito voivat estää liikkumisen kokonaan tai pakottaa ihmiset käyttämään ajorataa kulkuväylänä. Liukkaat tiepinnat ovat erityisen vaarallisia esimerkiksi apuvälineitä liikkumiseen käyttäville ihmisille, muistuttaa Invalidiliiton asiantuntija Ari Kurppa. Asuintalon tai työpaikan piha-alueiden kunnossapidon puutteista kannattaa aina antaa palautetta huoltoyhtiölle. Kevyen liikenteen väylien kunnossapidosta tulee olla yhteydessä oman kunnan tai kaupungin kunnossapidosta vastaavaan tahoon. Maanteiden turvallisuudesta ja kunnossapidosta vastaavat alueelliset ELY-keskukset. Kesällä AlKAneeT uudistustyöt ovat hyvässä vauhdissa. jumbo-Flamingon kauppakäytävät ja aulat saavat modernimman ilmeen, kun yleisten tilojen lattiat uusitaan. lähes PUOleT suomalaisista liukastuu talven aikana. Myös suurin osa työmatkatapaturmista sattuu juuri marras–helmikuussa liukkaiden aikaan. Jumbo-Flamingon uudistus on edennyt suunnitellusti liukkaat kelit ovat täällä – on aika pukea pitävät jalkineet ja huolehtia kulkuväylät turvallisiksi Suosi lähi palveluja havainnekuva: näkymä jumbon uudistuneesta keskusaulasta Flamingon suuntaan. Liukkailla keleillä pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on panostettava tavallista enemmän. jokainen voi myös vaikuttaa toiminnallaan omaan liukastumisriskiinsä. Mikko vähäniitty / SuoMen Punainen RiSti
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 13 | 2023 LAHJAKORTIT suoraan sähköpostiisi 24/7 www.katin.fi Katin kauneuskulma Korsontie 2, 01450 Vantaa www.katin.fi info@katin.fi 09-872 2241 Yllätä lahjakortilla Osta yksi anna mOnta! LAHJA KORTIn ARvO LIsäLAHJA 25 98 € Kalenteri 2024 (arvo 22€) 99 149 € Kalenteri 2024 ja 10€ tuotelahjakortti (arvo 32€) 150 249 € Kalenteri 2024, 10€ tuotelahjakortti sekä tuotelahja (arvo 40€) 250 € Kalenteri 2024, 10€ tuote lahjakortti, tuotelahja, andulaatiohierontakäynti (arvo yhteensä jopa 84€) Etu voimassa 5.1.24 asti Wareliuspalkinnot Laura Kolbelle ja Riitta Konttiselle Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämät Warelius-palkinnot jaettiin Laura Kolbelle ja Riitta Konttiselle Suomen tietokirjailijoiden 40-vuotisjuhlassa. Wareliuspalkinto myönnetään vuosittain tietokirjailijalle, jolla on laaja ja korkealaatuinen tietoteostuotanto tai jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen tietokirjallisuuteen. Kodeissa panostetaan perinteisiin jouluruokiin, ja monet näistä ruoista liittyvät vahvasti perheiden ja sukupolvien väliseen perintöön. Yli puolet kertookin nostavansa joulupöytään tarjolle aina samat, perinteiset jouluruoat. Kinkun lisäksi joulupöydästä löytyvät tyypillisimmin laatikkoruoat, kylmäsavulohi sekä rosolli sekä riisipuuro. Kaksi kolmesta ostaa joululaatikot valmiina, mutta noin puolet tuunaa niitä mielellään, kolmannes ainakin silloin tällöin. Kokosimme tähän ostoslistan pohjaksi varsin perinteisiä joulupöydän antimia: Kalat: Jouluateria alkaa usein kalapöydällä, jossa tarjoillaan kylmäsavulohta ja/ tai graavilohta, silliä, silakkaa ja keitettyjä perunoita. Perinteiset laatikot: Laatikkoruoat ovat olennainen osa suomalaista joulupöytää. Yleisimpiä laatikoita ovat lanttu-, porkkanaja perunalaatikko. Maksalaatikko on monien yllätykseksi myös suosittu jouluruoka. Kinkku: Joulukinkku on yksi perinteisimmistä ja suosituimmista jouluruoista. Kuitenkin myös kalkkunalla ja vegevaihto seitanpaistilla on ystävänsä. Rosolli: Rosolli on se salaatti, joka valmistetaan usein punajuuresta, porkkanasta, perunasta ja suolakurkusta. Se tarjoillaan usein majoneesin tai kermaviilikastikkeen kera. Joulutortut: Joulutortut ovat perinteisiä joululeivonnaisia, joista ne oikeat on täytetty luumuhillolla ja ne toiset omenasoseella. Piparkakut ja glögi: Piparkakut ovat kaiken ikäisten suosikkeja, ja glögi, maustettu kuuma talvijuoma toimii myös juhlavana joulun juomana. Kahvi ja konvehdit: Jouluruokailun päätteeksi monilla on tapana nauttia kahvia ja herkutella suklaalla ja konvehdeilla. Äläkä unohda riisipuuroa. Se toimii -paitsi jouluaamun herättäjänäusein myös joulupöydän klassikkona. Juomat: kuplivaa vettä ja aikuisten pöytään sallitaan myös lasillinen hyvää viiniä. ”Suomalainen joulupöytä edustaa valtaosalle väestöstä rauhoittumista ja yhteisten traditioiden vaalimista. Joulu näkyy myös lähimmäisistä välittämisenä ja huolenpitona”, kertoo Tia Yrjölä Saarioisilta. Joulun aiKa onkin monille meistä erityisen tärkeä ja tunnelmallinen aika, joka yhdistää perheen ja ystävät herkuttelun, yhdessäolon ja joulun odotuksen merkeissä. Perinteisellä jouluruolla on vankka asema joulupöydissä Laura kolbe. Riitta konttinen. heLen koRpak LauRa MaLMivaaRa
14 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 Yrittäjäntie 9, Klaukkala 2 Itsepalvelukirppis 2500m ma-pe 10-19 la 10-16, su 11-16 www.viirinkirppis.fi Hyvinvointialueen aluehallitukselle kuulemiskierroksen tuloksista kerrottiin 21. marraskuuta. Kuulemiskierros järjestettiin kuntalaisille, kunnille ja muille sidosryhmille 25.10.– 14.11.2023. Kunnille ja sidosryhmille jätetty lausuntopyyntö tuotti yhteensä 22 lausuntoa. – Kuntalaisten kuuleminen toteutettiin sähköisellä ja paperisella kyselyllä, johon saatiin 501 kuntalaisvastausta. Vastauksia kyselyyn tuli eniten hyvinkääläisiltä, toiseksi eniten tuusulalaisilta ja kolmanneksi nurmijärveläisiltä. Kyselyn vastanneista suurin osa, 57,6 prosenttia, oli 60 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia, tiedotti Keusote. Kuntalaiskyselyyn vastanneiden mielestä suunnitelmassa positiivisia asioita olivat digi-, etäja sähköisten palvelujen kehittäminen, liikkuvien ja kotiin tuotavien palveluiden lisääminen, hoitoon pääsyn varmistaminen ja lähipalveluiden säilyttäminen. Omalääkäri ja -hoitajajärjestelmä koettiin toimivaksi, kerrotaan Keusoten tiedotteessa. Kuntalaiskyselyyn vastanneissa huolta aiheutti se, miten palvelujen verkostosuunnitelma aiotaan toteuttaa. Huolenaiheiksi nousivat muun muassa hoitoon pääsy ja yhteydensaaminen terveyspalveluihin, terveysasemien lakkauttamiset, pitkät matkat palveluihin, ikäihmisten palveluiden huomioiminen ja resurssien, kuten talouden, riittävyys. Suurimmat toiveet toimeenpanossa kohdentuivatkin näihin huolenaiheisiin. – Kuntien ja sidosryhmien lausunnot ja kyselyn tulokset huomioidaan jatkovalmistelussa ennen lopullisia päätöksiä. Palvelujen verkostosuunnitelman tekstiin tullaan tekemään laajoja lisäyksiä ja selvennyksiä vielä ennen päätöksenteon käynnistymistä. Keusote tiedottikin aiemmin marraskuussa, että palvelujen verkostosuunnitelman päätöksentekoa siirretään, jotta kuulemisesta saatuja palautteiden ja lausuntojen merkitystä suunnitelmaan ehditään arvioimaan riittävästi. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaalija terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella. Yli 500 kuntalaista vastasi Keusoten palveluverkkokyselyyn KesKi-UUdenmaan hyvinvointialueen eli keusoten järjestämän palvelujen verkostosuunnitelman kuulemiskierroksen vastausmäärät on julkaistu. Tarjoamme ENERGIANEUVONTAA Soita ja kysy energianeuvojalta! 09 8780 7300 energianeuvoja@nurmijarvensahko.fi MuMMon pönttöpulinat Viel´ metsässä Joulun kuusi kasvaa ja viihtyy. Kohta kannetaan sisälle ja laulunrenkutus kiihtyy. Ennen sitä, sille puetaan päälle hepenet ja helyt, jotka sopii joka säälle. Lapset ne pörräävät juurella sen ei kaadu se kumoon, siks´ on se ihmeellinen. Nököttää se saa nurkassa vaan joulun ajan taa, iltaisin sen vääntyneillä oksilla liekit loimottaa kuin koksilla! Juurella sen joulunvietto on perinteinen; hyvää on ruoka ja ruokajuoma, lahjatkin jakaa se meidän kuoma. Mut´ kuusi se seisoo ja odottaa vettä siks´ se neulaset varistaa ja sanoo, että sekin tarvitsee ravitsevaa mettä! Hyvää Joulua kaikille lukijoille toivottaa Elina Kuosmanen JOULUKUUsi 2023
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 15 13 | 2023 Alueelle vapaa pääsy! 29.12.2023–7.1.2024 Helsingin Messukeskus Sirkusja tivolitapahtuma Laiteja sirkusliput Ticketmasterista ja paikan päältä. tsigaboom.fi Hyvinvoivien jalkojen asialla w w w . k a n t a p a j a . f i Kantapaja TIKKUrilassa myynti@kantapaja.fi p. 050 3219011 Neilikkatie 4d, VANTAA TERVETULOA! Aukioloajat: Ti 10-14 Ke 11-18 To 12-18 Pe 10-17 La 11-15 Mukavia, tilavia kenkiä töihin ja vapaa-aikaan Apua jalkateräongelmiin Meiltä löydät mm. tukisukat, niveltuet, pohjalliset ja kävelykepit MYÖS LAHJAKORTIT Valtaosa tuotosta menee suoraan paikallisille partiolaisille, jotka käyttävät tuottoja esimerkiksi leirien järjestämiseen, varustehankintoihin tai tilojen kunnostamiseen. Varainhankinnan ohella adventtikalenterien myynti on osa partion kasvatustoimintaa ja antaa lapsille uusia taitoja, kun he pääsevät harjoittelemaan myyntityötä, rahankäsittelyä ja varainkeruun tapoja. OdOtettu Vieras lukuisilla kOtiOVilla 12-vuotias Fanni Kuusisto on hankkinut varoja lippukuntansa toiminnan tueksi myymällä adventtikalentereita jo useampana vuonna. Todellisen loistomyyjä Fannin tavoitteena on tänäkin vuonna myydä partiopiirissään eniten. ”Minulla on lukuisia vakioasiakkaita, jotka odottavat minua myymään kotiovelleen. Ihanaa, että tällainen asiakaskunta on muodostunut”, Fanni sanoo. Fanni kertoo kierrelleensä jälleen ahkerasti ovelta ovelle. ”Myyntikampanja on lähtenyt hyvin käyntiin”, hän jatkaa. adVenttikalenterimyynti on partiolaisten vuoden tärkein varainhankintakampanja, jolla mahdollistetaan partiotoiminta ympäri Suomen. Fanni kuusisto hakee adventtikalenterien myynnillä tukea partiotoiminnan hyväksi Partiolaisten merkittävin varainhankintakampanja eli adventtikalenterimyynti on käynnissä itsenäisyyspäivän aattoon saakka. kalenterin voi ostaa partiolaiselta tai verkkokaupasta adventtikalenteri.fi netta hautamäki / Suomen PartioLaiSet ry adventtikalentereista saatavilla tuotoilla on suuri merkitys omalle lippukunnalle. Varainkeruun avulla kustannukset partioharrastuksesta pystytään pitämään edullisena, jolloin harrastus on yhä useamman saavutettavissa. Fannin lisäksi adventtikalentereiden myynti on kivaa: ”on mukavaa, kun ihmiset ovat ystävällisiä kohdatessamme.” yli 75-VuOtinen adVenttikalenteri kuuluu mOnen jOuluperinteisiin Partiolaiset toivat kalenteriperinteen Suomeen vuonna 1947 eli yli 75 vuotta sitten. Siitä lähtien partiolaisten adventtikalenteri on vakiinnuttanut sijansa suomalaisessa joulunodotuksessa ja vuosittain noin 300 000 myytyä kalenteria johdattaa jouluun ympäri Suomen. kalenterikuvan ovat piirtäneet vuosien varrella monet tunnetut, aikansa suositut kuvittajat. Tämän vuoden kalenterikuvan on jo toistamiseen luonut lastenkirjailija ja sarjakuvapiirtäjä Ninka Reittu. Reittu tunnetaan mm. Prinsessa Pikkiriikki -sarjan kuvituksista ja teoksestaan Ystäväni Pulla Vehnänen, minkä lisäksi Reittu kuvitti myös vuoden 2022 adventtikalenterin. reittu on luonut kalenterikuvituksen lisäksi myös jo perinteeksi muodostuneen joulutarinan, joka kulkee perinteisen kalenterin rinnalla. Adventtisunnuntaisin ilmestyvä neliosainen joulutarina tuo kalenterikuvaan lisäulottuvuuden, joka antaa joulunodotukselle ripauksen lisää joulutaikaa. partiolaisten adventtikalenteri on täysin kierrätettävä, ympäristöystävällisillä materiaaleista valmistettu tuote. Kalenterille on myös myönnetty kotimaisuudesta kertova Avainlippu-merkki. ToimiTus kiiTTää lukijoiTa kuluneesTa vuodesTa ja ToivoTTaa Hyvää Joulua!
16 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 13 | 2023 Seuraava Nurmijärvi–lehti ilmestyy 15.1. Vakuutusyhtiöiden hyVäksymä kolarikorjaamo Marko Lönnqvist 0400 544 873 klaukkalanautomaalaamo@wippies.fi Käynti / Ajanvaraus / Vahinkotarkastukset Metsäkyläntie 179, Klaukkala Arkisin 9-17 AutomAAlAAmo m. lönnqvist VAhinKotArKAstuKset KoLAriKorjAuKset KAiKKi VAKuutusyhtiöt MAALAuKset Tiesithän että vakuutusyhtiösi voi ainoastaan suositella kolarikorjaamoa. Vain sinulla on oikeus valita mieleisesi kolarikorjaamo. Asiasta tiedottaa Autoalan tiedotuskeskus. Tammi-lokakuussa 2023 on rekisteröity yhteensä 75 033 henkilöautoa, joka on 8,6 prosenttia viime vuotta enemmän. Alkuvuoden 2023 rekisteröinnit ovat kuitenkin edelleen noin 14 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmat. Ensirekisteröintien määrän on ennakoitu kasvavan tänä vuonna noin 87 000 autoon, mutta jäävän ensi vuonna hieman alle 80 000 henkilöautoon. Uusien autojen korkea tilauskanta on syksyn aikana sulanut, sillä autojen tuotantoa piinannut komponenttipula on jäänyt taakse. Samaan aikaan uusien autojen heikko kysyntä syö odotuksia ensi vuoden rekisteröinneistä. – Uusien autojen toimitusajat ovat palautuneet käytännössä jo pandemiaa edeltäneelle tasolle. Toimitusajat ovat nyt noin 3–4 kuukautta. Vielä viime syksynä toimitusajat olivat kaksintai kolminkertaisia normaaliin nähden, kertoo tiedotteessa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Käytettyjen autojen kauppaa on Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan käyty tänä vuonna selvästi viime vuotta vilkkaammin. Autoliikkeiden käytettyjen henkilöautojen kauppojen määrä kasvoi noin 12 prosentilla viime vuoden lokakuusta. Lokakuun lukemat olivat noin 5 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella. – Käytetyn auton kauppa on ollut koko vuoden vilkasta ja tahti on lokakuun aikana kiihtynyt. Koko vuoden aikana vaihtoautokauppaa on autoliikkeissä käyty reilut 6 prosenttia viime vuotta enemmän. Käytettyjen autojen myyntiajat ovat tänä vuonna hieman lyhentyneet. Myös vaihtoautojen hintataso on tänä vuonna ollut vakaa, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta. Tammi-lokakuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 33,5 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja 20,2 prosenttia ladattavia hybridejä. Ladattavien autojen osuus on kasvussa myös käytettyjen autojen kaupassa – alkuvuoden aikana noin 6,8 prosenttia autoliikkeiden kautta myydyistä käytetyistä autoista on ollut ladattavia hybridejä ja noin 3,5 prosenttia täyssähköautoja. Näin ollen jo joka kymmenes autoliikkeestä myyty vaihtoauto on tänä vuonna ollut ladattava. Käytettyjen autojen kauppa jatkuu vilkkaana SUomESSA ensirekisteröitiin tämän vuoden lokakuussa 6 451 henkilöautoa, mikä on 4,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. VR lisää joulun liikenteeseen 24 uutta junavuoroa Joulun menoliikenne on vilkkaimmillaan torstain 21.12. ja lauantain 23.12. välillä. Moni on valinnut matkustuspäiväkseen lauantain aatonaaton, ja VR onkin lisännyt normaaliin lauantailiikenteeseen 12 lisäjunaa. Paluuliikenne painottuu tapaninpäivälle, jolle VR on myös lisännyt 12 lisäjunaa. ”Joulu on yksi vilkkaimmista junamatkustamisen sesongeista. Moni valitsee ympäristöystävällisen junan joulun matkoilleen ja voi aloittaa Joululounas 14.-16.12. Kattaukset päivittäin klo 11.30 ja 14.00 Vihersalaattia G, M, veg. Talon salaattikastiketta G, M, veg. Coleslaw karpaloilla G, M, veg. Rosollia G, M, veg. ja punajuurivaahtoa G, L Sienisalaattia G, L Mausteista porkkana-fetasalaattia G, L Balsamicolla marinoituja herkkusieniä G, M, veg. Nappulaperunoita G, M, veg. Sipulisilakkarullia G, M Sinappisilakoita G, M Smetanasilliä G, M Jäämerenrapusalaattia G, L Joulukinkkua G, M Sinappikastiketta G, M Imellettyä perunalaatikkoa L Lanttulaatikkoa L Porkkanalaatikkoa L Kasvisja vegaaniannokset erillisestä tilauksesta pöytävarauksen yhteydessä Luumumoussea G, L Joulutorttuja L Kirsikka-kermakakkua L ja G, L Kahvi/Tee 28,00 € Teethän pöytävarauksen etukäteen, kiitos ravintola@nurmijarvigolf.fi tai p. 09 3157 4655 Nurmijärven Golfkeskus, Ratasillantie 70, Röykkä www.nurmijarvigolf.fi/ravintola OLISIKO SINULLA KÄYTTÖÄ Töitä tarjolla! Nyt voit tienata ylimääräisen viisikymppisen joka kuukausi. Tule jakamaan tätä lähilehteämme lähikulmillesi. Jakelutyötä tehdään lehden ilmestyessä kerran kuukaudessa kahtena peräkkäisenä päivänä reilu kolme tuntia kerrallaan. Työ sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteella rekrytointi@letterbox.fi Muista kirjoittaa myös kotiosoitteesi, niin tarkistamme löytyykö läheltäsi vapaa jakelupiiri. Ilmoita myös jos käytössäsi on auto. p. 09-2600107 Hämeentie 103 E, 00550 Helsinki 50 EUROLLE? Moni valitsee ympäristöystävällisen junan joulun matkoilleen ja voi aloittaa joulun tunnelmoinnin jo junassa talvisia maisemia ihaillen joulun tunnelmoinnin jo junassa talvisia maisemia ihaillen. Joulun matkojen junaliput kannattaa ostaa ajoissa, etenkin jos haluaa matkustaa tietyllä junavuorolla”, kertoo kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä. Jouluna pohjoisen reitit, kuten Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki–Oulu ovat hyvin suosittuja. Myös Helsinki–Turku, Helsinki–Joensuu ja Helsinki–Tampere ovat suosituimpien reittien joukossa.