Yhdessä vahvempi | 1 Lounaismaan Osuuspankin tiedotuslehti 2 / 2014 K U M P PA N I Koppi nuorten pankkipalveluista s. 18 7 22 8 & 21 Miksi kannattaa tehdä edunvalvontavaltuutus? Tuotto-osuuksia merkitty innokkaasti Hyvä hetki muuttaa omaan kotiin
2 | Lounaismaan OP Vuosi yhteistä taivalta Syyskuussa tuli vuosi täyteen Lounaismaan Osuuspankkina. Yhteinen taival on sujunut ennakoidusti. Ne asiat, joilla perustelimme uuden, isomman pankin tarvetta, ovat vain vahvistuneet. Vahvempi ja monipuolisempi osaaminen, leveämmät hartiat ja vahva toimialueen etujen puolustaminen ovat tänään entistäkin tärkeämpiä. Uusi pankki on myös lunastanut näitä lupauksia. Asiantuntijapalveluiden kysyntä on kasvanut merkittävästi, olemme myös olleet mukana entistä vaativimmissa rahoitushankkeissa. Uunituore asiakastutkimuksemme kertoo, että asiakkaamme ovat entistä tyytyväisempiä pankkiinsa. Se on sekä rohkaisevaa että palkitsevaa tilanteessa, jossa olemme vielä uuden pankkimme rakennusvaiheessa. Myös pankkiryhmämme on uudistunut merkittävästi jopa nimeä myöten. Olemme nyt OP. Pohjolan vetäminen pois pörssistä vie koko OP Ryhmän ison askeleen osuustoiminnan suuntaan. Koko ryhmässä asiakkuus ja paikallinen omistajuus yhdistyvät. Se on aivan ainutlaatuinen asia myös toimialueemme kehityksen kannalta. Tarvitaan tekoja Osuuspankki haluaa olla enemmän kuin pankki. Tämän vuoksi halusimme osaltamme kantaa vastuumme tulevaisuuden tekijöistä, nuorista ja heidän valmiudestaan aikanaan viedä toimialuettamme eteenpäin. Lounaismaan Osuuspankin avustuksella yleishyödylliset yhdistykset palkkasivat sata 15-17-vuotiasta nuorta kahdeksi viikoksi kesällä 2014. Aiomme jatkaa ”Kesäduunia Osuuspankin piikkiin” myös tulevana kesänä. Toimialueemme ja koko Suomen talouden näkymät ovat tällä hetkellä vaisut. Suomi tarvitsee uusia avauksia, rohkeita ratkaisuja. Valittamalla tilanne ei parane. Tarvitaan uskoa tulevaisuuteen, tarvitaan asioihin puuttumista, tarvitaan tekoja. Yrittäjyys on avain uuteen nousuun. Rohkeus ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan on niin yksilöiden kuin yritystenkin velvollisuus. Tässä kehityksessä Lounaismaan Osuuspankki on vastuullisesti mukana. Yhdessä hyvä tulee. Jukka Hulkkonen toimitusjohtaja Julkaisija: Lounaismaan Osuuspankki Turuntie 7 24100 Salo Puh. 010 256 1301 www.op.?/lounaismaa www.facebook.com/lounaismaanop lounaismaan@op.? Kannen kuvassa tammelalainen Joni Lukkala. Toimitusneuvosto: Jukka Hulkkonen, Salo Jouni Hautala, Forssa Jukka Tuominen, Salo Tarja Heino, Forssa Juho Pettersson, Somero Kirsi Toivonen, Salo Jiri Väinölä, Salo Toimitus, kuvat ja taitto: Mainossatama Oy Paino: Hansaprint Oy Painosmäärä 50 000
Yhdessä vahvempi | 3 Tervetuloa asiakkaaksemme! Lounaismaan Osuuspankin spankin asiakkuus kannattaa. Saat parhaat keskittämisedut sekää kokonaisvaltaiset pankki-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalvelut velut saman katon alta. Katsotaan yhdessä toiveesi läpi ja me hoidamme loput. Helppoa ja vaivatonta Asiantuntijat käytettävissäsi Näin helppoa se on. Sovi aika konttoriin tai soita Osuuspankin puhelinpalveluun npalveluun ja mietitään yhdessä, minkälaiset et palvelut sopivat juuri sinun tarpeisiisi. Tarvitset mukaasi tiliesi, korttiesi ja lainojesi nojesi tiedot. Me hoidamme loput, sinun tarvitsee vain ilmoittaa uusi tilinumerosi palkan alkan tai etuuksien maksajille. Lounaismaan OP:n asiakkaana käytettävissäsi on laaja palvelukattaus. Palveluksessasi ovat sijoittamisen, yrityspalveluiden, lakiasioiden, maatalouden ja asuntoasioiden asiantuntijat sekä yksilöllistä varallisuudenhoitoa tarjoava OP-Private. Aina tavoitettavissa issa Lounaismaan Osuuspankissa saat at paikallista ja henkilökohtaista palvelua. lvelua. Konttorimme löydät Forssasta, Kiikalan ikalan Rekijoelta, Kiskosta, Kuusjoelta, Perniöstä, Salosta, Somerniemeltä, Somerolta, rolta, Suomusjärveltä ja Tammelasta. Toisaalta aalta joustavaa palvelua ei tarvitse etsiä taskua skua kauempaa. Saat käyttöösi ajasta ja paikasta riippumattomat verkko- ja mobiiobiilipalvelut, joissa voit hoitaa pankkiasioisioidesi lisäksi esimerkiksi vakuutusasioitasi. asi. Palvelua saat myös puhelimitse maananantaista perjantaihin kello 8-18. Keskittämisestä etuja Asiakasomistajana kerrytät OP-bonuksia, joilla voit maksaa pankin palvelumaksuja tai Pohjolan vakuutusmaksuja. Bonuksia kertyy pankkipalveluista ja vakuutuksista. Laske Osuuspankin bonuslaskurilla, kuinka paljon itsellesi ja perheellesi kertyisi bonuksia. Lounaismaan OP:ssa voit hoitaa kaikki pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja asuntoasiat saman katon alla – tai samassa verkkopalvelussa. Oman konttorisi yhteystiedot löydät helposti verkosta: www.op.fi/lounaismaa Osuuspankin puhelinpalvelu: 0100 0500 (pvm/mpm) Laske, paljonko sinulle kertyisi OP-bonuksia: www.op.fi/bonuslaskuri maanop www.facebook.com/lounaismaanop
4 | Lounaismaan OP TAPAAMINEN KEITTIÖN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ Vaikka oma pankki olisi sadan tai satojen kilometrin päässä, se ei estä hoitamasta pankkiasioita kasvotusten pankin asiantuntijan kanssa. Vastaus on verkkoneuvottelu. TEKSTI Johanna Talikainen KUVA Thinkstock Naantalissa asuvan Hanna Seikolan oma pankki on Somerolla. Hän hoitaakin pankkiasiat melkein kokonaan verkossa ja puhelimella. Verkkoneuvottelu tuli Seikolalle tutuksi, kun hän avasi tyttärelleen oman tilin. – Osuuspankista oltiin minuun päin yhteydessä ja tiedusteltiin ovatko kaikki pankkiasiani ajan tasalla. Tyttäremme tili oli vielä avaamatta ja asiakaspalvelija ehdotti minulle, että hoitaisimme tilinavauksen verkkoneuvotteluna. Seikola piti verkkoneuvottelua kaikin puolin miellyttävänä kokemuksena. Hän on valmis suosittelemaan verkkopalvelua myös muille. – Verkkoneuvottelu toimi todella hyvin. Hieman ohjelman lataamisen kanssa oli aluksi haasteita, mutta kun sen sai kuntoon toimi kaikki loistavasti. Tulen aivan varmasti käyttämään verkkoneuvottelua jatkossakin. Erityisen paljon Hanna Seikola arvosti sitä, että verkkoneuvottelu mahdollisti asioiden hoitamisen kasvotusten pankin asiantuntijan kanssa. – Mielestäni oli tärkeä nähdä kasvotusten ihminen, jonka kanssa asioin. Kyseinen pankin asiantuntija oli itsekin verkkoneuvottelusta innoissaan sekä todella aurinkoinen ja ammattitaitoinen, mikä vielä vahvisti hyvää kokemusta. – Ja mikä parasta, verkkoneuvottelun aikana istuin ruokapöydän ääressä, join aamukahvia ja hoidin samalla vauvaa! Täytyy sanoa että varsin kätevää. Monta tapaa asioida Lounaismaan Osuuspankin palvelut saat käyttöösi monella tavalla ja monella eri välineellä. Voit asioida perinteisesti konttorissa, käyttää OP-verkkopalvelua tai hoitaa asioita puhelimitse. OP-verkkopalvelu on käytössäsi ympäri vuorokauden ja voit hoitaa op.fi:ssä kaikkia pankki- ja vakuutusasioitasi. Op.fi-palvelussa voit ottaa yhteyden myös omaan pankkiisi, kysyä, laittaa viestiä, keskustella ja jättää vaikka soittopyynnön. Chat-palvelusta saat verkossa nopean vastauksen kysymykseesi arkisin klo 8–18 välisenä aikana. Chatilla kysyt helposti
Yhdessä vahvempi | 5 Palvelunumerot Lounaismaan OP Puhelinpalvelu 010 256 1301 ma-pe klo 8-18 Tilit, kortit, ajanvaraus, maksaminen, säästäminen, lainaneuvonta Yrityspalvelut 010 256 1305 ma-pe klo 8-16.30 Lakipalvelut 010 256 1306 ma-pe klo 10-16.30 OP-Kiinteistökeskus Forssa 010 256 1309 Salo 010 256 1310 Somero 010 256 1311 OP-Isännöinti Forssa 010 256 1312 Salo 010 256 1313 OP-Taloushallinto Salo 010 256 1316 Somero 010 256 1317 neuvoa ja lisätietoja esimerkiksi lainoihin, tileihin, säästämiseen ja vakuutuksiin liittyvissä asioissa. Asiantuntijamme neuvovat ja opastavat sinua pikaviestikeskustelussa. Keskustelemaan pääset verkkopalvelussa asiakaspalvelu-otsikon alta, sivujen oikeasta reunasta. Verkkoneuvottelussa olet asiantuntijaamme yhteydessä videoyhteydellä. Sinun ei siis tarvitse neuvottelua varten lähteä pankkiin, vaan voit hoitaa esimerkiksi laina-asiaasi vaikkapa kotisohvalta. Verkkoneuvottelua varten sinulla pitää olla henkilökohtaiset tunnukset OP-verkkopalveluun. Varaa aika verkkoneuvotteluun etukäteen verkkopalvelussa. OP-mobiili on nykyaikainen, turvallinen ja helppo tapa hoitaa pankki- ja vakuutus- asiasi silloin kuin haluat ja missä haluat. Voit ladata OP-mobiilin älypuhelimeesi tai tablettitietokoneesi. OP-mobiilin avulla voit mm. tarkistaa tiliesi ja luottokorttiesi saldot ja käyttövarat, maksaa laskusi näppärästi viivakoodimaksu -ominaisuudella sekä hyväksyä ja muokata saapuneita e-laskuja. Lisäksi voit hoitaa vakuutusasioitasi, kuten seurata vahinkoilmoitustesi etenemistä tai saada apua ja ohjeita vahinkotilanteisiin. Lounaismaan OP on myös Facebookissa. Tykkää meistä ja saat ajankohtaista tietoa joka päivä omasta pankistasi. Facebook.com/lounaismaanop Voit varata ajan konttoriin tai verkkoneuvotteluun osoitteessa op.fi tai soittamalla palvelunumeroomme. Lisäksi valtakunnalliset palvelunumeromme palvelevat: Valtakunnallinen henkilöasiakkaiden puhelinpalvelu 0100 0500 ma-pe klo 8-18. Yritysten maksuliikepalvelut 0100 05151 ma-pe klo 8-16.30. Pohjolan vakuutukset 0303 0303 ma-pe klo 8-18. Puhelu 010-yritysnumeroon maksaa 0,0835 e/puhelu+0,07 e/min, kun soitetaan kotimaan kiinteän verkon lankaliittymästä (sis. alv) ja 0,0835 e/puhelu+0,17 e/min, kun soitetaan matkapuhelinliittymästä (sis. alv).
6 | Lounaismaan OP RAHASTOLLA ASUNTOSIJOITTAJAKSI TEKSTI Kalle Nikander KUVA Kalle Lahtinen Sijoita kiinteään suomalaiseen omaisuuteen. OP-Vuokratuotto -rahasto mahdollistaa huolettoman sijoittamisen asuin- ja liikehuoneistoihin sekä uudisrakentamiseen hajautetusti. OP-Vuokratuotto -rahastossa on varallisuutta kokonaisuudessaan yli 330 miljoonaa euroa, josta noin puolet on sijoitettu vuokra-asuntoihin, vajaa kolmannes toimitiloihin ja enintään viidennes on ohjattu tai suunnataan uudisrakentamiseen. – OP-Vuokratuoton asunnot sijaitsevat Suomessa tällä hetkellä yhdellätoista eri paikkakunnalla ja kaksikolmasosaa asunnoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Kyseessä on siis todellinen sinivalkoinen Suomi-rahasto, tähdentää Lounaismaan Osuuspankin sijoitusasiantuntija Anne Kunnas. OP-Vuokratuotto on rakennuttanut ja rakentaa parhaillaan Suomessa usealla paikkakunnalla. Se on omalta osaltaan varmistanut merkittävän määrän työpaikkoja rakennusteollisuuteen ja tulee jatkamaan sitä myös tulevaisuudessa. – Paikallisuus, kotimaisuus ja yhteiskuntavastuu ovat aina olleet Osuuspankille tärkeitä asioita, joten tämä rahasto sopii meidän ja asiakkaidemme arvomaailmaan erittäin hyvin. Helppoa ja tuottoisaa Asunnot pitävät hintansa myös huonompinakin aikoina. OP-Vuokratuotto -rahastolla asuntosijoittaminen on helppoa ja turvallista. – OP-Vuokratuotto sopii sijoittajille, jotka haluavat pitkäaikaista ja vakaata säästämistä. Se tarjoaa kiinteistösijoittajille helpon ja kustannustehokkaan ratkaisun, selittää Kunnas. Mukaan pääsee pienellä sijoituksella, jos vertaa yksittäisten asuntojen ostamiseen. Ensisijoitus OP-Vuokratuotossa on vähintään 30 000 euroa. Vuokratuottorahastossa tuotto tulee pääasiassa vuokratuloista ja tuotto maksetaan asiakkaalle kerran vuodessa. – OP-Vuokratuoton sijoitustiimi on hajauttanut vuokratuottorahaston varallisuuden harkitusti. Vuokra-asunnoista saadaan tasaista ja vakaata tuloa, kun taas toimitiloilla ja rakentamisella haetaan suurempaa voittoa. Rahaston tavoitteena on 6 % vuosittainen tuotto ja huhtikuussa 2013 perustettu OP-Vuokratuotto on ensimmäisen 1,5-vuotisjakson aikana tuottanut erinomaisesti. – OP-Vuokratuotto on ammattimaisesti hoidettu ratkaisu, joka on saanut aikaan hyvää tuottoa omistajilleen. Edellisen 12 kuukauden jakson aikana tavoite ylitettiin hienosti ja toteutunut tuotto oli 7,4 %. OP-Vuokratuotto -rahastosta saa halutessaan nostaa rahaa milloin tahansa neljännesvuosittain. Lunastuspalkkio kuitenkin pienenee sitä mukaa mitä pidempään säästää, mikä kannustaa pitkäaikaiseen säästämiseen.
Yhdessä vahvempi | 7 KENEN HALUAT VALVOVAN ETUJASI? Edunvalvontavaltakirja on kuin vakuutus, jolla turvaat asioiden sujuvan hoidon, jos oma kyky päätöksentekoon heikkenee esimerkiksi sairauden vuoksi. Lounaismaan Osuuspankin pankkilakimies Heidi Vanne kertoo tarkemmin edunvalvontavaltakirjan käytöstä ja merkityksestä. TEKSTI Kalle Nikander KUVA Kalle Lahtinen Miksi ja missä tilanteessa minun kannattaa tehdä edunvalvontavaltakirja? Edunvalvontavaltakirja on asiakirja, joka on hyvä olla jokaisella täysi-ikäisellä varmuuden vuoksi. Erityisesti edunvalvontavaltuutus kannattaa tehdä, jos harjoitat yritys- tai maataloustoimintaa tai jos sinulla on omaisuutta. Edunvalvontavaltuutus on ainoa tapa varmistua siitä, että juuri sinun valitsema henkilö hoitaa asioitasi, jos et itse siihen kykene. Edunvalvontavaltuutus helpottaa myös perinteiseen edunvalvontaan liittyvää raskasta ja kallista byrokratiaa. Edunvalvontavaltuutus voi tuntua kaukaiselta asialta, mutta se on nuoremmillekin järkevää ennakointia tulevaisuuden varalle. On hyvä muistaa, että valtakirja on laadittava etukäteen ja henkilön on oltava valtuutusta laadittaessa oikeustoimikelpoinen ja ymmärrettävä laatimansa valtakirjan merkitys. Tiesithän, että lainopillisten palveluiden palkkioiden maksamiseen voi käyttää OP-bonuksia. Minkälaisia asioita edunvalvontavaltakirja sisältää? Kuinka vapaasti saan itse päättää sisällöstä? Valtakirjalle on asetettu tarkat muotovaatimukset, joten se on aina laadittava yhdessä asiantuntijan kanssa. Edunvalvontavaltakirjasta on käytävä ilmi 1. valtuuttamistarkoitus, 2. asiat, joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa, 3. valtuuttaja ja valtuutettu sekä 4. määräys, mikä määrittelee, milloin valtuutus tulee voimaan. Valtuutus voi olla joko yleisluontoi- nen tai sen voi rajata koskemaan vain tiettyjä oikeustoimia, asiaa tai omaisuutta. Valtuutettu ei ole oikeutettu myymään kiinteistöjä, eikä antamaan lahjoja päämiehensä varoista, ellei siitä ole erikseen mainintaa valtakirjassa. Kaikkea ei kannata kirjoittaa valtakirjaan, vaan valtuutetulle voidaan laatia erilliset toimintaohjeet. Valtuutetuksi voidaan määrätä ainoastaan niin sanottu luonnollinen henkilö eli oikeushenkilölle valtuutusta ei voida antaa. Valtakirjassa voidaan nimetä lisäksi varavaltuutettu ja/tai toissijainen valtuutettu, sen varalta, että valtuutettu olisi tilapäisesti tai kokonaan estynyt hoitamasta tehtäväänsä. Asiantuntijan kanssa käydään läpi edunvalvontavaltuutuksen merkitys ja vaikutukset, koska valtakirjan sisältö ratkaisee sen, että tuleeko valtuuttajan tahto kirjattua oikein. Lisäksi lakimiehen muistiinpanot voivat olla avuksi, jos joudutaan arvioimaan valtuuttajan toimintakyvyn tasoa valtakirjan tekohetkellä. Missä tilanteessa edunvalvontavaltakirja tulee voimaan? Mitä jos tilanne muuttuu? Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan, kun maistraatti on vahvistanut sen valtuutetun hakemuksesta. Vahvistamista haetaan vasta, jos valtuuttaja on esimerkiksi dementian tai muun sairauden vuoksi tullut kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Maistraatille esitetään alkuperäisen valtakirjan lisäksi lääkärinlausunto tai muu luotettava selvitys valtuuttajan kykenemättömyydestä huolehtia asioistaan. Vahvistettu edunvalvontavaltuutus päättyy automaattisesti valtuuttajan kuolemaan tai siihen, että valtuutettu ilmoittaa maistraatille luopuvansa tehtävästä. Edunvalvontavaltuutus on myös mahdollista peruuttaa. Vahvistetun valtuutuksen peruuttamisen vahvistaa maistraatti. Ennen valtuutuksen voimaantuloa valtakirja voidaan peruuttaa testamentin tapaan.
8 | Lounaismaan OP OIKEASTI OMA KOTI TEKSTI Kalle Nikander KUVA Kalle Lahtinen Somerolaiset Janne Lehti ja Iida Ahtaanluoma löysivät sattumalta sopivan oman kodin ja toteuttivat unelmansa Lounaismaan Osuuspankin avulla. Alun perin Tammelasta kotoisin oleva 24-vuotias Janne Lehti ja 21-vuotias Somerolainen Iida Ahtaanluoma muuttivat viime syyskuussa rivitalosta vuokralta omaan taloon Somerolla. – Oman talon ostamisesta oli ollut puhetta, mutta emme olisi uskoneet, että vielä tämän vuoden puolella se kävisi toteen. Kun tulimme katsomaan tätä taloa, se vain tuntui heti oikealta, toteaa Iida. – Tämä on meidän ensimmäinen oma asunto ja vielä on välillä vaikea uskoa, että tämä on ihan oikeasti meidän oma, Janne jatkaa. Uusi koti löytyi loppujen lopuksi melko yllättäen ja sattumalta. Janne ja Iida olivat seuranneet asuntoja jonkin aikaa, kunnes yksi soitto Lounaismaan Osuuspankista lopetti etsinnän. – Pankissa tiedettiin, minkälaista asuntoa olemme etsimässä ja meille ilmoitettiin, että tällainen asunto olisi tulossa myytäväksi. Päätimme käydä katsomassa ja tässä me nyt olemme. Monimutkaisesta helppoa Janne ja Iida kilpailuttivat lainatarjouksia ja päätyivät Lounaismaan Osuuspankkiin, jonka asiakkaana Janne olikin jo pitkään ollut. – Teimme netissä alustavan lainahakemuksen ja seuraavana päivänä meille sitten jo soitettiinkin. Siitä varasimmekin ajan konttoriin, missä asiasta puhuttiin tarkemmin, kertoo Janne. – Sitä ennen laskin erilaisilla lainalaskureilla, että paljonko lainaa voi ottaa. Kokeilin pankin laskurin lisäksi myös muita netistä löytyviä, mutta minusta ne ehdottivat liian suuria lainamääriä. Pankin oma laskuri vaikutti paljon realistisemmalta, sanoo Iida. Asuntolainan ottaminen voi tuntua haastavalta ja monimutkaiselta varsinkin, jos siitä ei ole aiempaa kokemusta. – Kyllä siinä aluksi oli aika ihmeissään, kun oli niin paljon huomioitavaa ja asioita joutui välillä kyselemään useampaan kertaan, sanoo Janne. ”Lainan hakeminen sujui sitten loppujen lopuksi suhteellisen helposti ja yksinkertaisesti, vaikka aluksi luuli, että se olisi paljon monimutkaisempi juttu.” – Pankissa onneksi selitettiin kaikki asiat ja väännettiin tarpeen tullen vaikka rautalangasta. Lainan hakeminen sujui sitten loppujen lopuksi suhteellisen helposti ja yksinkertaisesti, vaikka aluksi luuli, että se olisi paljon monimutkaisem- pi juttu, Iida jatkaa. Ostettava asunto kattaa suurimman osan lainasta. Loppuosalle Janne ja Iida saivat vakuudet vanhempien takauksesta ja Osuuspankin luottotakauksella. Yllättäviin elämäntilanteen muutoksiin Janne ja Iida puolestaan varautuivat ottamalla lainaan takaisinmaksuturvan. Tekeminen ei lopu Iida on kotoisin maalta ja Janne on kova tekemään käsillään, joten vanha omakotitalo oli luonteva vaihtoehto tämän nuoren pariskunnan omaksi kodiksi. – Tarkoitus oli remontoida talo pikkuhiljaa, mutta aika vauhdikkaastihan tämä on edennyt, kun intoa on riittänyt, kertoo Iida. – Aluksi täällä näytti aika hurjalta, kun keittiössäkään ei ollut paljon muuta kuin puuhella ja pari kaappia. Näimme kuitenkin heti, että tästä saisimme meidän näköisen kodin. Erityisesti vanhempaa taloa ostaessa on lainaa ottaessa huomioitava myös remontin tarve. Lainaa voi sitten nostaa sitä mukaan, miten tarvetta tulee. – Oli tiedossa, että remonttia tullaan tekemään, joten heti lainaa hakiessamme laskimme myös, että paljonko remonttiin kuluu, sanoo Janne. – Jokainen huone olisi tarkoitus käydä työn ohella läpi ja hommaa riittää, mutta olen sen tyyppinen ihminen, että minulla on aina oltava joku projekti käynnissä. Työmäärä ei siis haittaa, kun hommaa tekee mielellään.
Iid a ka ja J hv an ke ins ne itt a sa iö om av ss a a ää ss t j n. a atk ju o ur ss ir a em na on utt to ia id us sa Yhdessä vahvempi | 9
10 | Lounaismaan OP ut M . – an sa lla os te n rk us aa ve sk oll si ke tä ) ak in et k. os lo n, oi ksi sil ua i ( ia ak lä a rv as m yl n k i Jä tys im k ii r ri ur iin n a A n y su , n ltä aj ki n a ie ht n ki ha m jo pa sä ra eri itus uus n. s ne sis in n yk ih aa oim O vo rit nto oll e t an ai t y ki n ile a i K va an tte sa ism ur tu h si it a a oi an Ja , v un ö L t h ta . ltä Lo k ia vi ten ie n lik as ar s m a äl ki s t otu aa na pä nk jo sv m ura us Pa ta ka sa se ku
Yhdessä vahvempi | 11 KASVUA UUDELLA ENERGIALLA TEKSTI Johanna Talikainen KUVA Kalle Lahtinen Salolainen Huolto Järvi Oy vietti viime elokuussa 50-vuotispäiviään. Kodinkonehuollolla aloittanut pitkänlinjan perheyritys on uuden sukupolven ja uuden ajan mukana vaihtanut pääbisneksen energiaratkaisujen toimittamiseen. Kasvussa on kulkenut rinnalla pitkäaikainen luotettava pankkikumppani, Lounaismaan Osuuspankki. Kun Suomessa oli suurin leipäkonebuumi 1980-luvun loppupuolella, Huolto Järvi Oy:ssä tuoksui aamuisin vastaleivottu leipä kuin leipomossa konsanaan. Joka aamu oli tarjolla tuoretta leipää, kun leipäkoneita huollettiin ja testattiin. Huolto Järvessä korjataan ja huolletaan vielä kodinkoneita kuten aikaisempinakin vuosikymmeninä, mutta pienkoneiden korjaus on tänä päivänä vähäistä. – Kun minä tulin yritykseen töihin 90-luvun alussa, korjasimme vielä kahvinkeittimiä ja silitysrautojakin. Nykyään uuden pienkoneen saa jo edullisemmin, mitä vanhan korjaaminen tulee maksamaan, toteaa toimitusjohtaja Ari Järvi. Nykyään Huolto Järven valtaosa liikevaihdosta tulee uusiutuvan energian ratkaisuista. Yritys työllistää 15 henkilöä ja uudet rekrytoinnit ovat nytkin ajankohtaisia. Uudet tilat, uusi suunta Vuonna 2006 Huolto Järvi Oy muutti uusiin suurempiin toimitiloihin Salon Kaakelitehtaankadulle. Silloin tuli esille kysymys: Mitä muuta voisi tehdä? – Muuton yhteydessä otettiin ensimmäiset askeleet energiapuolelle. Melkein kymmenen vuotta menimme lähestulkoon ilmalämpöpumpuilla, mutta sitten tulivat mukaan maalämpöpumput, ilmavesipumput ja aurinkoenergia, kertoo Järvi. – Bisnes ja valikoima ovat kasvaneet hyvän maahantuojayhteistyön kautta. Siinä meillä on ollut onnea. Se kertoo myös siitä kuinka tärkeitä hyvät yhteistyökumppanuudet ovat. Kun Huolto Järvi on kasvanut ja laajentanut palveluitaan ja tuotevalikoimaansa, on mukaan astunut pankkikumppani Lounaismaan Osuuspankki. – Nyt on ajankohtaista autokannan päivitys ja uusia huolto- ja asennusautoja on ostoslistalla. Korvaavia investointeja on tehtävä säännöllisesti, autokin on firmalle tärkeä käyntikortti. Niiden on oltava kunnossa, sanoo Ari Järvi. – Pankkiyhteistyö toteutuu tänä päivänä melko lailla erilaisten järjestelmien kautta. Muun muassa laskujemme lähetys hoituu kokonaan OP:n laskutuspalvelun kautta, mikä vähentää huomattavasti työmäärää toimiston puolella. – Mutta silloin kun tarvitaan isompiin hankintoihin rahaa, niin kyllä silloin on hyvä keskustella tutun ihmisen kanssa. Sen tutun ihmisen kanssa, jonka kanssa hoituvat niin omat kuin yrityksenkin pankkiasiat. Vastuu kokonaisuudesta Ari Järven mukaan liiketoiminnan tulevaisuus näyttää hyvältä. Uusiutuva energia ja asuinmukavuuden lisääminen kiinnostavat ihmisiä. – Meillä näkyy vieläkin kulunut kuuma kesä ilmalämpöpumppujen kysynnässä. Sen vaikutus kantaa aina ensi kesään asti, pohtii Järvi. Töitä riittää omalla seudulla riittävästi, vain noin viisi prosenttia töistä tehdään kauempana. – Uskon, että luotettava kokonaisuuden hallinta ja uuden lämmitysjärjestelmän toimittaminen asiakkaalle avaimet käteen periaatteella ovat myynnin kannalta tärkeimpiä asioita. Ja kun me olemme paikallisia toimijoita, niin se lisää luotettavuutta. – Esimerkiksi maalämmön asentaminen on iso hankinta. Sitä on syytäkin harkita monelta kantilta, myös jälkimarkkinoinnin näkökulmasta. Onko tuote sellainen, että siihen löytyy tarvittaessa myös vuosien päästä huoltoa ja varaosia? Ari Järvi löytää selvän yhteneväisyyden omien toimittamiensa energiajärjestelmien ja pankkiyhteistyönsä väliltä. – Kun järjestelmä toimii moitteetta, niin eihän sen olemassaoloa edes huomaa. Se tarkoittaa, että hommat on taustalla hoidettu hienosti ja ammattitaitoisesti.
12 | Lounaismaan OP AIDON URHEILUKILPAILUN TUNTUA Suositut ja perinteiset Hippo-kisat keräsivät kesällä ja alkusyksystä monen monta urheilukenttää täyteen pieniä urheilijoita. Lajeina kisoissa oli erimittaisia juoksuja, pallonheittoa, pituus- ja korkeushyppyä sekä kuulantyöntöä. Hippo-kisoja järjestetään Lounaismaan OP:n toimialueella Forssassa, Salossa, Kiskossa, Perniössä, Somerolla ja Somerniemellä. Hippo-kisat järjestetään yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa.
Yhdessä vahvempi | 13 UUSIA KASVOJA Kaisa Havia, Ismo Jalonen ja Lauri Kuitunen liittyivät Lounaismaan OP:n tiimiin lokakuussa. Ismon tapaat yrityspalveluissa, Kaisan ja Laurin henkilöasiakaspalveluissa. JOKO TYKKÄÄT MEISTÄ? Lounaismaan OP on myös Facebookissa. Kun tykkäät meistä, saat joka päivä ajankohtaista tietoa pankistasi: vinkkejä säästämiseen, sijoittamiseen, tietoa asuntomarkkinoista ja Lounaismaan OP:n yhteistyökumppanien tapahtumista. Facebook-sivumme tykkääjänä pääset myös kertomaan mielipiteesi ja osallistumaan hauskoihin kilpailuihin. facebook.com/lounaismaanop
14 | Lounaismaan OP Pankinjohtaja Pan P a kin njoh o taja JJukka ukk ukka kka T Tuominen uom mine inen n ((vas.) vas.) vas .) ja Salo SSal a o Inte IInternational nterna rna ational nal JJa Jazzfestivalin azzfest zzfe iva valin in n toimi ttoiminoimi m nn nanjohtaja Marko Heikura ovat nan n anjoh johtaj taj aja aM ark a rko Heik H eik kura u a ov vat tyy ttyytyväisiä ty yytyv yy ytyv yväis äisiä isiä iä siihen, sii iiiihen en n, eettä tttä tä ä Sa SSalo alloo In IInternational Int nt ntern errn er nationa ati at ati tiona na al JJazzfestival azz az azz z fes fe tiv fe tival all alkaa paikkaansa al alk a llk ka aa a vak vvakiinnuttaa ak a kii iinn nut utta ut taa taa aa pa p aikk ikk ik kkaansa aa aan an nsa a Sa SSalon Sal alloon a n kulttuurielämässä. k ku kul ulltt tttu ttuuri uriielä elllä äm mäs m ässsä. sä. ä.. SALOLAISET KOM Salo International Jazzfestival on vuodesta 2012 lähtien elävöittänyt syksyistä Saloa sekä kannustanut ja opettanut salolaisia eläytymään jazzin tahtiin. Kolmas Salo International Jazzfestival -tapahtuma oli tänä syksynä edelleen menestys ja jatkoa on luvassa. SaloJazz toi taas rytmejä kaupunkiin aina Yhdysvalloista asti. Tänä vuonna jazz levittäytyi pääkonserttien lisäksi kaduille ja kahviloihin. – Yleisötavoite saavutettiin keveästi ja erityisesti yleisön kirjo oli mukava huomata. Ilmaiskonsertit kahviloissa ja kadulla loivat iloista tunnelmaa ja houkutteli- vat hyvin ihmisiä liikkeelle. Lauantai-illan päätöskonsertti ja jamit olivat erinomainen osoitus suomalais-amerikkalaisesta musiikkiyhteistyöstä: osa amerikkalaista musiikki- ja jazztraditiota jäi Saloon, kertoo Salo International Jazzfestivalin toiminnanjohtaja Marko Heikura. Idea Salo International Jazzfestivalin järjestämiseen ja SaloJazz ry:n perustamiseen lähti salolaisen musiikinopettaja Marko Heikuran ja läänintaiteilija Ilkka Rantamäen yhteistyöstä. yhteistyöstä – Kesäkuussa 2012 puhuimme Ilkan (Rantamäki) kanssa Salon seudun musiikkielämästä ja totesimme, että tämän kaltainen tapahtuma tältä seudulta puuttuu. Päätimme pistää jazzfestivaalin pystyyn ja lokakuussa samana vuonna meillä olikin jo ensimmäinen tapahtuma. – Perustimme salolaisten muusikoiden ja musiikin ystävien kanssa SaloJazz ry:n festivaalien taustaorganisaatioksi. Ilkka Rantamäen kontakteilla meillä on puolestaan alusta lähtien ollut mahdollisuus saada huippuesiintyjiä myös ulkomailta. Aiemmat tapahtumat ovat sujuneet ilmeisen hyvin, koska tänä syksynä Salo International Jazzfestival järjestettiin jo kolmannen kerran. – Tarkoituksena on, että tapahtumalla olisi hyvän käytännön organisoinnin lisäksi järkevästi rakennettu pohja myös taloudellisesti. taloudellisesti Näin saadaan tapahtuma jatkumaan seuraavinakin vuosina. Talkootyöllä menestykseen Salo International Jazzfestival on kehittynyt yhdestä konserttipäivästä kaksipäiväiseksi tapahtumaksi. Festivaali näkyi
Yhdessä vahvempi | 15 MPPAAVAT JAZZIA TEKSTI TE TEK STI Kalle Nikander Nikand Nik andder KUVA KUV VA Kalle K le Lahtinen Kal Lah ahtinen tänäkin vuonna konserttien ohella selvästi kaupunkikuvassa matalan kynnyksen oheistapahtumina, kuten kahvilakonsertteina, elokuvaesityksenä ja valokuvanäyttelynä. – Ensimmäisellä kerralla ajatus oli vain, että laitetaan tapahtuma pystyyn, toisella kerralla katsottiin, mitä opittiin ensimmäisestä kerrasta. Nyt kolmannella kerralla oli jo selkeä organisaatio, mikä hoiti käytännön asiat, selittää Heikura. – Toisaalta on jo lista, lista mitä ensivuonna tehdään toisin. Tavoitteena on, että ensimmäisenä viitenä vuotena kehitämme tapahtumaa ja yritämme saada yleisön löytämään sen. Yhteistyökumppaneita ei ole ollut vaikea houkutella mukaan, sillä salolaisilla on halu järjestää tapahtumaa ja aktiviteettia. Lounaismaan Osuuspankkikin on ollut tukemassa tapahtumaa jo alussa. – Salo International Jazzfestival järjestetään esiintyjiä lukuun ottamatta kokonaan talkoovoimin. Tässä nähdään, että kun on halua järjestää jotain uutta, se on mahdollista. – Lounaismaan Osuuspankin arvomaailmaan sopii erinomaisesti se, että festivaalin perustana on paikallinen talkootyö. Siksi on luontevaa, että olemme osaltamme tukemassa tapahtumaa, sanoo pankinjohtaja Jukka Tuominen. Jazzista elinvoimaa kaupungille SaloJazzin perusperiaate on kehittää ja ylläpitää jazzmusiikin harrastusta ja opetusta Salon seudulla. Festivaalin on tarkoitus tuoda kaupunkiin eloa ja tarjota monenlaisia vaihtoehtoja kokeneille ja uusille jazzin ystäville. – Oleellista on, että saamme koulutettua uusia muusikoita, mutta yhtä tärkeää on kouluttaa uusia konserttikävijöitä. On ollut hienoa huomata, miten salolaiset ikään ja taustaan katsomatta ovat lähteneet kuuntelemaan konsertteja ennakkoluulottomasti, iloitsee Heikura. – Seuraavan vuoden artistivalintoja on jo suunniteltu ja alustavia varauksiakin on tehty, joten tapahtumaa on edelleen tarkoitus kehittää sekä tuoda jatkossakin elävää musiikkia Saloon. Seuraava Salo International Jazzfestival järjestetään 2.3.10.2015. – On hienoa, että meillä on tällainen korkeatasoinen tapahtuma, mikä näkyy katukuvassa ja tuo kaupunkiin eloa. On myös ollut mukava seurata, miten tapahtuma on kehittynyt ensimmäisten vuosien aikana, toteaa Lounaismaan Osuuspankin Tuominen.
16 | Lounaismaan OP o sm s A sitka o sia ella äa h . äj o sa itt yn ris sk jel pa ke vil n n un ki aa jel an m uo sp lee ins uu te sv Os en ka n sk ä aa työ öss sm n ty ai ine etä un ar in Lo Sa ta
Yhdessä vahvempi | 17 KESKITTÄMÄLLÄ PAREMPI SATO TEKSTI Kalle Nikander KUVA Kalle Lahtinen Pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen Lounaismaan Osuuspankkiin tarkoittaa etuja, kuten alennuksia, bonuksia sekä helpompaa asiointia. Keskittäjäasiakas Asmo Saarinen iloitsee hyvistä tuotteista ja palveluista. Somerniemeläinen Asmo Saarinen on työskennellyt yli 30 vuotta samaan aikaan maanviljelijänä sekä Berner Oy:ssä kasvinsuojelutuotteiden myynnin, markkinoinnin ja tutkimuksen parissa. – Kasvinsuojelu ja maanviljely ovat olleet hyvin sovitettavissa yhteen. Kun viljelystä tulee omakohtaista kokemusta, sitä voi hyödyntää asiakkaiden neuvonnassa, selittää Asmo Saarinen. – Käytännössä kahden työn yhdistäminen on ollut mahdollista etätyön avulla, mikä on helpottunut entisestään teknologian kehityttyä. Tutkimus-, koe-, myynti- ja markkinointitehtäviin liittyy paljon asiakkaiden tapaamista, joten sehän on aivan sama, mistä päin sitä matkaan lähtee. Teknologia ja hyvät palvelut ovat avainasemassa myös pankki- ja vakuutusasioissa. – Olen ollut Osuuspankin asiakas jo vuosikymmeniä ja aina saanut hyvää palvelua. Minun ei ole koskaan tarvinnut edes miettiä pankin vaihtoa. – Vakuutuksenikin siirsin Pohjolaan, kun niistä alkoi saada keskittäjäetuja. Minusta keskittämisessä konkreettisin hyöty on bonusten kertyminen ja alennukset. Keskittäjä palkitaan Vaikka Saarinen on ollut pitkään Osuuspankin asiakas, hän pitää tärkeänä, että keskittäminen ei johdu pelkästään uskollisuudesta vanhaan pankkiin. Hän pitää keskittämisessä tärkeänä, että palvelut ja edut ovat hyviä ja kilpailukykyisiä. – Pohjolasta sain parhaan tarjouksen, kun myös bonusten kertyminen otetaan huomioon. Keskittämisessä yhtenä etuna on, että vakuutusten kaikkia pankki- ja vakuutusasioita voi hoitaa saman katon alla tai samassa verkko- tai mobiilipalvelussa. Verkkopalvelut ovat käteviä, ja myös henkilökohtaista palvelua on aina tarvittaessa tarjolla. – Yksittäisten vakuutusten ottaminen kävisi varmasti hyvin verkossakin. Olen kuitenkin tottunut siihen, että hoidan vakuutusasiani aina suoraan ihmisen kanssa, koska vakuutusasioita pitää ajatella kokonaisuutena ja se onnistuu parhaiten asiantuntijan kanssa kasvotusten. – Päivittäiset pankkiasiat olen tietenkin hoitanut jo pitkään verkossa ja myös maatalouden raha-asiat hoituvat kätevästi verkon kautta. ? MIKÄ ASIAKASOMISTAJA Lounaismaan OP:n asiakasomistajan eduista pääset nauttimaan, kun liityt jäseneksi ja maksat 100 euron osuusmaksun. Maksu maksetaan kerran ja sen saa takaisin, jos joskus päättää lopettaa jäsenyytensä. Asiakasomistajana pääset hyötymään bonuksista ja saat alennuksia muun muassa vahinkovakuutuksista. Asiakasomistajana voit myös vaikuttaa oman pankkisi asioihin. Pohjolan etuasiakkaaksi pääset jo kolmella vakuutuksella. Jos sinulla on esimerkiksi koti-, ajoneuvo- ja liikennevakuutus Pohjolasta, olet jos etuasiakas ja saat alennuksia sekä bonuksia. Keskittäjäasiakkaaksi pääset, kun olet Pohjolan etuasiakas ja Osuuspankin bonusasiakas, jonka omat tai koko perheen pankki- ja vakuutusasiointi ylittää 5000 euroa kuukaudessa. Pankkiasiointiin lasketaan esimerkiksi lainat, säästöt ja sijoitukset sekä OP-Visan Credit -ominaisuudella maksetut ostokset ja vakuutuksiin kyseisenä kuukautena maksetut vakuutuslaskut.
18 | Lounaismaan OP PANKKIASIAT OMAAN HALTUUN TEKSTI Kallee Nikander KUVA Kalle Lahtinen Kun nuori täyttää 18 vuotta, hän päättää yksin omista mista pankkipalveluistaan. Lounaismaan OP kutsuu kaikki 18 vuotta täyttävät asiakkaansa tapaamiseen, jossa pankkiasiat käydään perusteellisesti llisesti läpi. Nuorille on suunniteltu palveluja, joiden avulla pääsee mukavasti oman itsenäisen elämän alkuun. Peruspankkipalvelut, kuten verkkopankki, käyttötili ja Visa Electron tai Debit -kortti ovat maksuttomia alle 26-vuotialle. Edullisen Easy-vakuutuspaketin avulla nuori voi turvata itsensä, perheensä, kotinsa ja omaisuutensa. 18-vuotistapaamisesta paljon hyötyä Tammelalainen Joni Lukkala piti 18-vuotistapaamista avartavana. – Tapaaminen oli erittäin hyödyllinen. Kaikki perusasiat käytiin läpi ja sain kysellä mieltä askarruttavista asioista. Päivitimme esimerkiksi tilini käyttöoikeudet ja sain käyttööni verkkopankkitunnukset. Forssan ammatti-instituutin sähköpuolella opiskeleva Lukkala on jo useampana kesänä ollut kesätöissä, joten hänellä on ollut käyttötili ja Visa Electron käytössään jo melko pitkään. – Eipä tuo pankkiasioiden hoitaminen ole sen vaikeammaksi muuttunut, kun on täyttänyt 18. Tykkään maksaa ostokseni käteisellä, jotta pysyisin perillä rahankulutuksestani. Omasta kulutuksesta utuksesta on helppoa pysyä perillä myös Pivo-mobiilipalvelun ivo-mobiilipalvelun avulla. Pivosta näet tilitietosi ilitietosi ja hallitset korttejasi sekä suosikkikauppojesi ikkikauppojesi tietoja, eikä sinun tarvitse joka kerta säätää avainlukukortin kanssa. a. 18-vuotistapaamisessa aamisessa pankissa Jonille kerrottiin myöss opintolainasta ja opastettiin miten sitää haetaan helposti omassa verkkopalvelussa ssa Omaan kämppään Jos haaveissa on oma koti, voi haavetta alkaa tavoittelemaan emaan vaikka jo opiskeluaikana. ASP on 18–30 -vuotiaille tarkoitettu valtion tukemaa palvelu, jonka avulla voi saada ensimmäisen mäisen asuntolainan edullisesti ja joustavasti. asti. ASP-tilille säästetään äästetään ensin vähintään kahdeksana vuosineljänneksenä uosineljänneksenä eli yhteensä kahden n vuoden ajan. Alkuun pääsee jo 50 euron kuukausisäästöllä ja säästää voit tilanteen anteen mukaan. ASP-lainaa saa, kun asunnon non hinnasta on säästetty 10 prosenttia. Jos ei ole hankkimassa ankkimassa omaa asuntoa vaan haluaa asua sua vuokralla, myös siihen löytyy apua. Esimerkiksi simerkiksi vuokravakuustilin avaaminen on ilmaista alle 26-vuotiaalle.
Yhdessä vahvempi | 19 Hei sinä 15-17-vuotias! 15-1 Päätätkö itse, miten käytät tai kuukausiomat viikkovi rahasi? JJutteletko vanhempiesi kanssa kanssa, kun tarvitset rahaa isompiin hankintoihin? Vanhempien kanssa kannatVanhemp taakin kä käydä keskusteluja, sillä siihen asti kunnes täytät 18 vuotta, vuott he päättävät raha-asioistasi, kuten siitä, milha-asiois loin voit aalkaa käyttää verkkopankkia. 15 vuotta vuott täytettyäsi voit itse avata tilin sellaisille rahoille, jotka olet ansainnut jo omalla työlläsi. Tämä koskee ty myös sosiaalietuuksia, kuten so opintotukea. Voit myös itse opintotuk päättää, mihin palkkarahojasi käytät. käytät Jos haluat sijoittaa niitä harkitusti tuottavampiin har kohteisiin, olet tervetullut keskohteisiin kustelemaan asiasta yhdessä kustelema vanhempiesi kanssa. vanhemp Muiden rahojesi osalta vanhempasi voivat antaa sinulle käyttöoikeuksia. He voivat käyttö sopia kanssamme, että saat ka esimerkiksi OP-Visa Electronesimerkik kortin, jolla voit maksaa ostokjol sia omalta tililtäsi Suomessa omal ja ulkomailla. Voit myös saada ulkoma omat O OP-verkkopalvelutunnukset, joiden avulla voit mm. jo seurata tilisi tilannetta ja makt saa vaikk vaikkapa harrastuksiisi liittyviä mak maksuja. Keskustelemme mielellämme Keskustel sinun ja vanhempiesi kanssa siitä, millaisia pankkipalveluita mill tarjoamme nuorille ja miten tarjoamm vanhempasi voivat opastaa ja vanhemp valvoa, kkun opettelet niiden käyttöä.
20 | Lounaismaan OP TILINTARKASTAJA ON YRITYKSEN TALOUSASIANTUNTIJA TEKSTI JA KUVA Johanna Talikainen Tilintarkastaja Kari Kulmala on Lounaismaan OP-Kiinteistökeskuksen taloushallinnon tärkeä kumppani. Auktorisoituna HTM-tilintarkastajana hän tarkastaa OP-taloushallinnon asiakkaiden tilejä ja osallistuu tarvittaessa myös keskusteluun yrityksen kehittämistarpeista. – Tilintarkastajan kannalta tärkeintä on tietenkin, että yrityksen kirjanpito on tehty huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Minun tehtävänäni on varmistaa ulkopuolisen silmin ja myös yrityksen omistajien näkökulmasta, että kirjanpito ja tilinpäätös ovat asialliset, Kari Kulmala sanoo. Tilintarkastajan ainoa tehtävä ei ole pitää huolta kirjanpidon ja tilinpäätöksen oikeellisuudesta. Tilintarkastajalla on työnsä ja kokemuksensa p puolesta laaja näkemys yritysten talou taloushallinnosta. – Tilitoimi Tilitoimisto tietenkin keskustelee asiakkaiden kansas sa ja ohjaa taloudellisissa ohj asioissa. Myös tilintarkastajalla on kehittämisideoita ja monesti tilintarkastajalta kysytään myös ulkopuolisen mielipidettä esimerkiksi koneiden ja kaluston poistoaikoihin, kertoo Kulmala. – Suuntaus on se, että yhä enemmän keskustellaan yrittäjän kanssa ja yhä enemmän suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä tilitoimiston ja tilintarkastajan kanssa. Kassan tärkeys ipä än em n la its ä ol se . H si la jä o el le vu ilv ti tili til tta ien o ös tua vä ks sik my eu n ke ty oi e yri , v äin pa n N ke te an a . aa a sa a si ik al es tim uo a . lm sta oh riv än en Ku ka ä p nte m se ri tar si le em tök Ka ä tyk ka en ää ja vä ri in isi p ta äi n y ku ol tilin as öp ki la rk ty a uu ol n ta tä tta m ist kse lin is ho ku im ity Ti vä ke jo to yr Keskustelu Kari Kulmalan kanssa johtaa väistämättä pitkään kestäneeseen talouden taantumaan. – Yritykset ovat hienosti sinnitelleet pitkään tässä taantumassa. Mutta jotain valoa saisi pian alkaa näkyä, Kulmala pohtii. – Korostan aina yrityksen kassan tärkeyttä. Jos kassa ei ole kunnossa, tulee nopeasti ongelmia, kun maksuajat pitenevät ja raha kiertää muutenkin huonosti. Kassareservi on se, johon myös tilinpäätöksessä kiinnitän ensimmäisenä huomioni. Myös tilitoimiston tulisi korostaa asiakasyrityksen maksuvalmiutta yhteistyössä. Kari Kulmalalla on pitkä kokemus alalta ja hän auttanut myös useita saneerattavia yrityksiä ja tehnyt tarvittaessa erityistilintarkastuksia. – Suomalaiset firmat ovat todella hyvin hoidettuja. Sen sijaan valtion taholta tulevat järjestelmät ovat todella monimutkaisia. Valitettavasti kaikki harmaan talouden torjuntaan tarkoitetut toimenpiteet työllistävät yhä enemmän niitä yrityksiä, jotka ovat tähänkin asti hoitaneet asiansa hyvin. – Verotus ei saisi olla sellainen asia, mikä vie paljon yrittäjältä energiaa. Sen pitäisi olla yksinkertainen ja yksiselitteinen.
Yhdessä vahvempi | 21 NYT ON VAIHTAJAN MARKKINAT TEKSTI Kalle Nikander KUVA Kalle Lahtinen Asuntokuumetta? Asunnon myymistä ja ostamista ei kannata turhaan toppuutella – asunnosta toiseen vaihtavia hintojen notkahduksetkaan eivät kosketa. OPKK tarjoaa ratkaisut turvalliseen ja toimivaan asuntokauppaan. laankin vaihtoehtoja laidasta laitaan, joten kaikille asuntokauppaa suunnitteleville löytyy uusi koti. – Hyviä vaihtoehtoja löytyy ja tarjonta on säilynyt viimevuosien tasolla. Edelleen löytyy vaihtoehtoja vanhemmasta omakotitalosta vaikka heti muuttovalmiiseen aivan uuteen kerrostaloasuntoon. Ilman loukkuja Jos asuntokauppa on ajatuksissa, se kannattaa ehdottomasti myös toteuttaa. – Periaatteessa tilanne voi olla jopa aikaisempaa parempi, koska usein asunnon vaihtoon liittyy myös remontointia. Parhaillaan on tarjolla paljon ammattitaitois- ta saneerausväkeä, kertoo Pasi Salo. – Tärkeintä onnistuneessa asuntokaupassa on realistinen hinnoittelu, jotta asunto saadaan myytyä kohtuullisessa ajassa. Tietenkin ostaminen ja myyminen suunnitellaan ammattilaisten kanssa siten, että kaikki tapahtuu järkevästi ja turvallisesti. – Jos uusi asunto on jo katsottuna, mutta vanha asunto on vielä myymättä, voidaan tehdä sopimus, että lopullinen asuntokauppa toteutuu vasta sitten, kun oma asunto saadaan myytyä. Näin vältytään kahden asunnon loukkuun tai tilapäisesti asunnottomaksi jäämiseltä, Salo vakuuttaa. Lo Pas un i S tu ais alo tu m ( s a v Ra tum an as. ut a O ) j at ss P a H ie a Ki nk uu in an ad te tei nu ul en stö P la ke k eh Fo rr esk ko rs os us n sa ta k en ss loo se a. n sta Haasteellisista ajoista ja pidentyneistä myyntiajoista huolimatta Lounaismaan alueella asuntokauppa käy tasaisen varmasti. – Lounaismaan alueella kauppamäärä on säilynyt kokonaisuudessaan lähes viimevuosien tasolla, eikä suurempia notkahduksia ole näkynyt, toteaa Lounaismaan OP-Kiinteistökeskuksen myyntipäällikkö Pasi Salo. – Hintataso on vähän joustanut, mutta se tarkoittaa myös sitä, että vaikka omasta asunnostaan saisi tavallista vähemmän, myös uusi asunto on todennäköisesti halvempi. Välirahan määrä pysyy siis aikalailla samana. Myytävissä asunnoissa löytyy parhail- Menestystä Isännöintipäivillä Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy:n Forssan toimipiste sijoittui tänä vuonna hienosti toiseksi, kun Suomen Isännöintiliitto valitsi vuoden Isännöintiyrityksen yli 400 jäsentoimistostaan. – Kilpailuun kutsuttiin 20 isännöintitoimistoa asiakastyytyväisyys- tutkimuksen perusteella, mikä on jo itsessään arvokas saavutus. Asiakkaiden tyytyväisyyshän on tärkeintä, kommentoi Lounaismaan OP-Kiinteistökeskuksen osastopäällikkö Reima Hakala. Isännöintiliiton hallitus valitsi 20 parhaan joukosta kolmen kärjeksi Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy:n Forssan toimipisteen, Jyväskylän Kiinteistöpalvelu Oy:n ja Realia Isännöinti Oy:n Kankaanpään toimipisteen. Näistä kolmesta voittajaksi valittiin Isännöintipäivien äänestyksessä Jyväskylän Kiinteistöpalvelu Oy.
22 | Lounaismaan OP SIJOITA OMAAN PANKKIISI TEKSTI Johanna Talikainen KUVA Osuuspankin mediapankki Huhtikuun alussa alkanut tuotto-osuusanti on saanut sijoittajat liikkeelle. Tuotto-osuuksia on tähän mennessä merkitty Lounaismaan Osuuspankissa 50 miljoonalla eurolla. Lounaismaan Osuuspankin tuotto-osuusanti alkoi tänä keväänä huhtikuun alussa. Tuotto-osuusanti tarkoittaa, että asiakasomistajilla on mahdollisuus sijoittaa omaan pankkiinsa. Tuotto-osuus on sijoituskohde, josta maksetaan korkoa tuottotavoitteen mukaan pankin tuloksen perusteella. Tuotto-osuus on pitkäaikainen sijoitus, joka vahvistaa pankin vakavaraisuutta ja tarjoaa samalla uudenlaisen mahdollisuuden hyötyä oman osuuspankin menestyksestä. – Vakavarainen pankki pystyy rahoittamaan paremmin muun muassa paikallisten yritysten hankkeita, mikä lisää koko toimialueen menestystä. Lisäksi vakavarainen pankki tarjoaa asiakkaan tarvitsemat palvelut ja edut mahdollisimman kilpailukykyisesti, sanoo myyntipäällikkö Tuomas Leikasto. Tuotto-osuuksia on merkitty jo paljon ja kiinnostusta on riittänyt. – Tuotto-osuusanti kestää vuoden 2015
Yhdessä vahvempi | 23 Tuotto-osuus ja sen hyödyt loppuun, mutta anti voidaan keskeyttää aiemminkin, jos kaikki pankin tuotto-osuudet saadaan merkittyä. Siksi kannattaa toimia nopeasti, Leikasto toteaa. 3,25 prosenttia tuottoa Tuotto-osuus on uudenlainen sijoitusvaihtoehto, jota voivat merkitä kaikki Lounaismaan Osuuspankin asiakasomistajat. Mukaan pääsee pienelläkin summalla, sillä vähimmäissijoitus on 100 euroa. Tuotto-osuuksista maksetaan korkoa vuosittain. Tälle vuodelle ja ensi vuodelle tuottotavoite on 3,25 prosenttia, mikä on merkittävästi talletuksille maksettavaa korkoa parempi. – 3,25 prosentin tuotto-odotus on tässä markkinatilanteessa erinomainen tuotto verrattuna mihin tahansa sijoitusvaihtoehtoon, Leikasto toteaa. – Tuotto-osuus on asiakkaalle myös vaivaton sijoitus, se ei vaadi asiakkaalta erityistä seurantaa. Tuotto on henkilöasiakkaalle 1500 euroon asti verovapaata, mikä tuo merkittävää hyötyä sijoittajalle. Asiakasomistaja vaikuttaa ja hyötyy Lounaismaan Osuuspankin toiminta perustuu osuustoiminnallisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Osuuspankin asiakasomistajat ovat pankin palveluja käyttäviä asiakkaita. Omistajuuden ja asiakkuuden yhdistyessä on luontevaa, että asiakasomistajat hyötyvät pankin menestyksestä. Asiakkaan kannattaa liittyä osuuspankin asiakasomistajaksi monien erilaisten etujen ja vaikutusmahdollisuuksien vuoksi. Asiakasomistajana voit saada alennuksia pankkipalveluista ja vakuutusmaksuista sekä hyötyä OP-bonuksista jopa satojen eurojen arvosta vuodessa. Kertyneillä bonuksilla esimerkiksi päivittäisasiointisi ja lainanhoitokulusi voivat olla sinulle jopa maksuttomia. Lisäksi monien asiakasomistajiemme vakuutuslaskut kuitataankin kokonaan pelkillä bonuksilla. Tuotto-osuuden myötä asiakkaat saavat yhden syyn lisää liittyä asiakasomistajiksi. • Tuotto-osuus on pitkäaikainen sijoitus, jolle tavoitellaan tuntuvasti talletuksia parempaa korkoa. Tuotto-odotus voi vaihdella vuosittain. Tuotto-tavoite kuluvalle vuodelle ja ensi vuodelle on 3,25%. • Maksettavasta korosta päätetään vuosittain jälkikäteen. Tuotto-osuuden korko maksetaan pankin voitonjakokelpoisesta ylijäämästä. Edellisen vuoden korko maksetaan kesäkuun alussa. • Tuotto-osuuden korko on nykyisen verosääntelyn mukaan yksityishenkilölle verovapaata tuloa 1500 euroon saakka. • Tuotto-osuudet vahvistavat pankin vakavaraisuutta. Vakavarainen pankki pystyy tarjoamaan asiakkailleen parhaat mahdolliset palvelut ja edut.