Asuntovaunuelämää Artjärvellä. Laulun mukaan karavaanari on kaikkien kaveri. Artjärvellä näitä kaikkien kavareita tapaa oikein kasapäin. Espoolainen Taisto Huovinen on yksi heistä. SIVUT 4–5 Suvikuvia taidemuseossa. Jenni Hiltunen on maalannut kesän paperille Orimattilan taidemuseon näyttelyssä. SIVU 21 Puoli vuosisataa laulua ja soitantaa. Orimattila laulaa ja soi -tapahtumalla käynnistyy jo 50. kesä. Juhlavuoden kunniaksi yhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Ylöstalo (kuvassa) on houkutellut pappilan puistoon tänä Seppo Hovin. SIVU 10 Pukkilassa ja Porvoossa. Pukkilalainen Samu Ovaska pyörittää maatilaa Pukkilassa ja väkertää ruoka-annoksia Porvoossa. SIVUT 18–19 ORIMATTILAN SANOMAT KUVA: PAAVo Lehtonen KUVA: JUho KiUrU KUVA: idA niVA KUVA: niKo Lehto KE SÄ LL Ä 20 24
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2 – N:o 41 B – 2024 O rimattilan jäätelökioskeilla ja paikallisten kauppojen jäätelöaltailla saattaa riittää ruuhkaa seuraavien kuukausien aikana paras kesäherkku -katugallupin perusteella. Jäätelö sai täydet viisi ääntä, kun vastaavasti esimerkiksi grilliruuat, juomat ja muut jäivät enemmän tai vähemmän taka-alalle. – Paha kysymys sillä tavalla, ettei minulla varsinaisia kesäherkkuja ole, mutta varmaan se joku jäätelö voisi olla. Paras maku on suolainen kinuski muttei tötterönä vaan Aino-jäätelörasiassa, Tintti Lehtinen tuumii. Hän suosii ikään kuin helteelläkin suunmukaisiksi osoittautuvia tuotteita. – Hyviä ovat myös kurkut, joihin laitetaan etikkaa ja sokeria. Mummonkurkuiksi niitä on sanottu. – Raikkaitahan kesäherkkujen pitää olla. Lehtinen nyökkää kysyttäessä, voisiko hänen arvioidensa mukaan ”jokin tuttu ja turvallinen, jäätelö tai raikas kasvis” olla aina toimiva vaihtoehto. Timo Rantalalle ei helteillä tahdo maistua oikein mikään. – Syön aika vähän esimerkiksi jäätelöä. Mutta jäätelö tuli käsitteenä ensiksi mieleen kesäherkkusanasta. – No niin tietysti tuli. Ehkä muut tykkäävät syödä makkaraa ja jäätelöä. Kait se on niin, että tällaiset tutut jutut toimivat. Suolainen ja kahvikin pelittävät Paikallisen kahvilan ulkopöydässä kesäsäästä nauttivan Sirkku Lahtisen mukaan jäätelö on ykkösherkku viileytensä takia. – Ja meillä perheeseen on kuulunut semmoinen perinne, että miehen kesäloman alkaessa menimme jäätelökioskille. Ehkä se (jäätelön suosio) on siitä jäänyt. – Se, missä jäätelö maistuu parhaiten, riippuu muun muassa valmistajasta. Makuja ajateltaessa voisi sanoa, että itse pidän nougatista, perinteisestä vaniljasta tai suklaasta. Varsin perinteisiä makuja, eli tuttu ja turvallinen siis toimii edelleen. – No, kun otat tämän ikäisen haastatteluun! Lahtinen sanoo reveten nauruun. Lähimenneisyydessä ei tiettävästi ole innovoitu mitään nimenomaan nuorille suunnattua tai nuorten keskuudessa suosion saanutta herkkua. Myös kahvi ja suolainen piiras vaikuttavat maistuvan Lahtiselle kahvilan pihalla. – Kreetalla herätin tyttäreni kanssa ihmetystä. Siellä pöyristyttiin, kun kerroin juovani kuumaa kahvia. Sanoin tietysti, että olen Suomesta, ja että meillä sitä juodaan kesät talvet. Totta kai se puskee hikeä, mutta pitää juoda nauttien. Tintti Lehtinen Jäätelö kesäherkkujen ylivoimainen ykkönen ORIMATTILAN SANOMAT ISSN 0782-5374 Julkaisija: Pitäjäsanomat Oy PL 5, 16301 Orimattila TOIMITUS JA KONTTORI: Orimattila, Eerakkala, Erkontie 17 puh. 03-876 678 Päätoimittaja: Anna Hakama Ulkoasu: Petri Sipiläinen Ladonta ja taitto: Pitäjäsanomat Oy Orimattila 2024 Paino: Sanoma Manu Oy Tampere Kesä herättää kaupungit ja kunnat eloon tarjoamalla mitä erilaisimpia tapahtumia ja tempauksia. Uusi tapahtuma vaatii monesti muutaman kerran, ennen kuin se lähtee kunnolla lentoon. Helposti saattaa käydä niinkin, että vauhtiin päästyään tapahtuma jumittuu paikoilleen toistuen vuodesta toiseen samanlaisena. Useinkaan se ei yleisöä suuremmin haittaa, tapahtumia kyllä arvostetaan, mutta toisinaan pieni uudistuminen voi olla virkistävää. Tämän kesän kynnyksellä Orimattilan seudun kesätapahtumia tapahtumakalenteriin kootessa on ilokseen voinut huomata, että Orimattilan seudulla osataan myös uudistua ja elvyttää hiukan jo väsähtäneeksi käynyttä tapahtumaa uuteen kukoistukseen. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Artjärvi-päivät. Todella pitkäikäiselle tapahtumalle on löytynyt seuraavan sukupolven puuhamies, joka on ottanut ohjat käsiinsä ja tavoittelee tapahtumalla vähintäänkin entisaikojen isoa pöhinää – uudistuksiakaan unohtamatta. Myös Kantrit laajenee vuosien tauon jälkeen kaksipäiväiseksi tapahtumaksi, kun viime kesä uuden paikan myötä nosti tapahtuman profiilia ja vetosi yleisöön. Orimattilassa viime kesänä huikean suosion ja ennätysmäisen yleisöryntäyksen saavuttanut kesänavaustapahtuma on tänä kesänä todistamassa, että yhteistyössä on voimaa. Valtakunnallisena Avoimet kylät -päivänä Orimattilan keskustan alueella toteutuu monipuolinen tapahtumakokonaisuus, jolla tekijöitä on paljon, ja josta varmasti jokainen löytää mieleistään ohjelmaa. Jotta tapahtumat saavat jatkoa ja kaupunki säilyy kesäisin eloisana myös tulevina vuosina, ei voi liikaa korostaa tapahtumiin lähtemisen tärkeyttä. Jokainen tapahtumavieras on tärkeä ja jokainen tapahtuma elää yleisöstään. Nappaa siis perheenjäsen, ystävä tai tuttava matkaan ja suuntaa nauttimaan kesän tapahtumista! ANNA HAKAMA Nautitaan kesän tapahtumista! KUVAT: JUliA Roine Timo Rantala Sirkku Lahtinen Pauliina Helenius Tuomo Jussila Prätkätauolla, iltaisin... Muiden tavoin jäätelöä suosivan Pauliina Heleniuksen lempimaku on minttu. – Talvella en syö jäätelöä, eli nimenomaan kesän herkku se on! – Kun lähden ajelemaan moottoripyörällä ja pysähdyn jossakin, maistuu se silloin parhaalle, Helenius fiilistelee. Tuomo Jussila on kuulemma yrittänyt vähentää jäätelön syöntiä. Vanlija on ykkösmaku, mutta sillä ei ole väliä, nauttiiko sitä vaikkapa urheiluhallin katsomossa tai uimarannalla. – Ihan spontaanisti se on parasta. Ehkä voisi sanoa, että yleensä iltaisin jäätelö toimii. Se on hyvää iltasyömistä! – Mutta myös tuoreet mansikat ja herneetkin ovat hyviä. MISKA MIETTINEN
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 3 Orimattilan kesätapahtumia sävyttää tänä vuonna laaja kattaus stand up -viihdettä. Jätinpesän kesäteatterin lavalla ensimmäinen stand up -keikka nähdään jo kesäkuussa, kun Tommi Tuominen, Teuris, Mebe ja Sanna Maksimainen valtaavat näyttämön. Tuominen on Orimattilan oma poika, joka tunnetaan muun muassa Naurun tasapainoja Noin viikon uutiset -ohjelmista. Teuris puolestaan on vuoden stand up -tulokas -kilpailun finalisti ja Suomen stand up -alan omaperäisimmäksi ja omituisimmaksi tituleerattu. Meben tyyli on houkutella yleisö puolelleen nopeilla vitseillä ja improvisaatiolla. Sanna Maksimainen on stand upin saralla suhteellisen tuore nimi, mutta esiintymiskokemusta häneltä ei puutu, ja moni tunnistaakin Maksimaisen hänen rooleistaan television ja valkokankaan puolella. Elokuussa Jätinpesään rantautuu Komediafestivaali on the road -kiertue, jossa esiintyvät Ilari Johansson, Niko Kivelä ja Ali Jahangiri. Kestosuosikki Johansson on improvisoinnin mestari, joka tarjoaa yleisölleen rajatonta riemua. Niko Kivelä tunnetaan lavakarismastaan ja kyvystään luoda vuorovaikutteinen tunnelma yleisön kanssa. Kivelän ja Johanssonin tavoin myös Jahangiri on tuttu jokaiselle suomalaiselle stand upin ystävälle. Hän ei pelkää heittäytyä polttavan kuumiinkaan tilanteisiin, ja hänen esiintymisissä on aina läsnä myös lämmin nauru ja aito kiinnostus yleisöään kohtaan. Heinäkuussa stand upia on tarjolla Orimattilan Lato -panimolla ja syyskuun puolivälissä vielä kerran Jätinpesässä. ANNA HAKAMA Stand up -illat Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa la 15.6. klo 18, la 3.8. klo 18 ja la 14.9. klo 19. Orimattilan oma poika Tommi Tuominen on yksi Orimattilan stand up -kesän esiintyjistä. Stand upia tuutin täydeltä! Katso juhlavuoden edut ja tapahtumat HAMEENMAA.FI/120 KUVA: MAriellA HilArto
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 4 – N:o 41 B – 2024 A vara, rauhallinen, siisti ja lämmin. Artjärven Villikkalanjärven rannassa oleva Vuorenmäen leirialue on tehnyt vaikutuksen espoolaiseen karavaanariin Taisto Huoviseen. Hän löysi Lahden Seudun karavaanareiden paikan sattumalta. – Kouvolan tie oli huonossa kunnossa silloin ja lunta maassa. Ajattelin, että mihin periferiaan olen tulossa. Mutta tämä alue oli löytö, Huovinen muistelee tunnelmiaan. Kun leirialue sitten aukesi kesäksi, se heräsi uuteen loistoon ja vehreyteen. Kesää aina odotetaan Vuorenmäellä. Se on omaa rauhaa, yhdessäoloa, vanhojen ystävien tapaamista ja uusien tuttavuuksien solmimista. Vuorenmäen leirialue on auki kesäkaudella vapusta syksyyn. Se on omatoimialue eli tarkoitettu karavaanarien kattojärjestön SF-Caravan ry:n jäsenille. – Toki kaikki matkailijat ovat tervetulleita, mutta silloin kun täällä ei ole SFC-väkeä, rakennukset ovat lukossa, Taisto Huovinen kertoo. Leirialueella kykyä hoivata isompaakin retkeilijäjoukkoa Huovisella on kausipaikka Vuorenmäellä. Hän viettää Artjärvellä lomaviikkojaan ja käy usein myös viikonloppuisin. – Pidän tästä vapaudesta. Stressikuormitus häviää täällä. Kun ihmiset tulevat tänne, heillä ei ole enää kiire mihinkään. Itsekin kun ajan Artjärvelle Helsingin suunnasta, hartiat laskeutuvat kummasti. Hän kehuu, ettei Vuorenmäellä ole järjestyshäiriöitä, ja ihmiset ovat auttavaisia. Elämän ääniä kuuluu sopivasti, eikä Artjärven kuuluisista hanhistakaan ole karavaanareille harmia. Vilkasta on tapahtumien aikaan. On pelitreffejä ja juhannustreffejä muun muassa. Viime vuonna Vuorenmäellä laulettiin valtakunnalliset karavaanarien karaokekisat. Mutta leiriytyjiä mahtuisi enemmänkin. ”Juttuseuraa löytää, mutta toki saa olla omissa oloissa niin halutessaan.” Artjärvi on karavaanarin kesäkoti Vaunun siirtolaite on kätevä, mutta hintava apuri. Kolmen polttimon kaasuliedellä kokkaa isommankin aterian. Säilytystilaa on paljon, mutta turhaa tavaraa ei kannata mukana kärrätä. Artjärvellä järvet ja muut luontokohteet ovat lähellä matkailijaa. Vuorenmäen saunan terassilla kelpaa viettää kesää.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 5 – Käyttöaste voisi olla korkeampikin, kun miettii näitä hienoja fasiliteettejä. Kiva huomata, että tuohon tuli juuri uusi kausipaikkalainen. Kaupallisia palveluja alueella ei ole. Lähellä ovat kuitenkin Artjärven palvelut: kauppa, apteekki, kuntosali ja ravintola. – Täällä on joskus paljon matkailuautoja. Olen käyttänyt heitä kaupassa, ettei heidän tarvitse purkaa leiriä. Leirialueella käy siivooja kahdesti viikossa. – Jäsenet arvostavat puhtautta. Itsekin käyn tyhjentämässä roskiksia. Huovinen myös lämmittää saunaa ajoittain. Iso sauna lämpenee viikonloppuisin ja tarpeen mukaan myös viikolla. Kun saunavuoro alkaa, kilkattaa saunakello. Matkailijoiden käytössä on myös hyvin varusteltu keittiö, pyykkikone, kota ja lapsille leikkipaikka. Alue sopii myös liikuntarajoitteisille. Vaunuttomana pystyi olemaan vain kolme viikkoa Ensimmäisen karavaanarireissunsa Taisto Huovinen teki Lappiin vuokravaunulla. – Kipinä jäi kytemään. Nyt olen seitsemisen vuotta harrastanut. Olen vielä noviisi. Nykyinen vaunu Kabe 520 on hänen kolmantensa. – Myin isomman vaunun pois ja ajattelin etten enää harrasta. Mutta kolmen viikon päästä piti hakea uusi vaunu. Huovinen alleviivaa, että karavaanarit ovat kaikki yhdenvertaisia, oli sitten aloittelija tai konkari. Silläkään ei ole statuksen kannalta väliä, onko tukikohtana puolen miljoonan asuntoauto, parin tonnin vanha vaunu vai teltta. Huovisen mielestä Vuorenmäki on avaruutensa takia helppo paikka aloittelijalle. Vaunua ei tarvitse sihtailla tarkasti puiden väleistä. Tosin siihenkin haasteeseen varmasti löytyisi apua. – Karavaanarit ovat hyvin ystävällisiä ja kaikki yhtä suurta perhettä. Juttuseuraa löytää, mutta toki saa olla omissa oloissa niin halutessaan. Huovisen puhuessa esiin tulee usein avuliaisuus ja ystävällisyys. – Olen saanut hyvin neuvoja ja oppinut niksejä. On rikkaus, että saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Aina löytyy ratkaisu ongelmiin. Ainakin tällä alueella voi kysyä mitä vaan, vaikken kaikkia tunnekaan. Kääntyvä vessanpönttö Huovisen kymmenkunta vuotta vanha vaunu on siistissä kunnossa. Tarkasta luonteesta on Huovisen mukaan hyötyä karavaanarielämässä. Vaunun järjestelmät pitää pitää kunnossa ja tavarat järjestyksessä. Säilytystilaa vaunussa on paljon, mutta turhaa tavaraa ei kannata mukana kuljettaa jo painonkin takia. Kokemus opettaa, mitä matkalla tarvitaan. Yksi hyvä lisävaruste on Huovisen mielestä vaununsiirrin. Hänellä on renkaiden takana rullat, joiden avulla vaunua voi siirrellä kaukoohjaimella. Erikoisin varuste ainakin maallikon silmään on tilaa säästävä kääntyvä vessanpönttö. Näppärät hyönteisverhot, kätevä minieteinen ja iso jääkaappi tekevät myös vaikutuksen. Liesituuletinkin löytyy. Huovisen mielestä on hienoa, että koti varusteineen kulkee mukana. – Joensuusta kun ajoin etelään, otin välillä 20 minuutin unet ja keitin vähän puuroa, hän naurahtaa. Ulkonakin Huovinen voi kokata. Hänellä on sähkökäyttöinen induktioliesi. Joissain vaunuissa saa kaasua grilliin ulkoseinästä, eikä grillatessa tarvitse pelata kaasupullon kanssa. Ilmastointia Huovinen ei ole toistaiseksi tarvinnut. – Mutta seuraavaan vaunuun se tulee. Ilmastointi on yleistynyt paljon, hän toteaa. Kustannusten nousu koettelee myös karavaanareita. Taisto Huovinen arvelee, että mitään ratkaisevaa ei ole sen osalta tapahtunut. – Joka on karavaanari, kyllä hän jostain sen rahan löytää. JUHO KIUrU Taisto Huovinen toivoo, että muutkin löytäisivät Vuorenmäen leiriparatiisin. Vuorenmäen leirialue ja sen palvelut mahdollistavat pidemmänkin oleskelun.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 6 – N:o 41 B – 2024 Aukioloajat kesällä 2024 Uimahalli 16.6. saakka: normaalit aukioloajat. Kesätauko 17.6.–11.8. Orimattila Areenan kuntosali: ma–pe klo 5.30–22, la–su klo 7–22 Vuorenmäen kuntosali: ma–pe klo 6–22, la–su klo 7–22 Kalliojärven uimaranta 1.9. saakka: puomi auki päivittäin klo 7–22 Keskusurheilukenttä 1.9. saakka: arkisin klo 7–21 ja la–su klo 8–16 Kirjasto 10.6.–31.8.: ma klo 12–17, ti–to klo 12–16, pe klo 11–15 ja omatoimiaika ma–su klo 7–21 muina kuin palveluaikoina Kirjastoauto lomailee 7.8. saakka Taidemuseo 10.6.–25.8.: ke–su klo 10–16. Kaupungintalo suljettuna 1.7.–4.8., muuten avoinna normaalisti. Orimattila, Pukkila, Kärkölä Juhani Ripatti p. 040 845 0377 Lahti (itä), Nastola, Orimattila (etelä), Artjärvi Suvi Vanhalakka p. 040 769 0054 Ota yhteyttä alueesi metsäasiantuntijaan. Ajankohtaiset puukauppaedut voit tarkistaa osoitteesta . Vastuullista puukauppaa ja metsänhoitoa!
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 7 O rimattilan kesänavaustapahtuma Olan kesä 2024 valtaa kesäkuun alussa kaupungin keskustan alueen tarjoten runsaan ja monipuolisen ohjelmakattauksen markkinahumusta musiikkiin ja liikuntaan. Orimattilan Yrittäjien markkinoilla Erkontien varressa paikalliset yritykset ja muut toimijat puolueista urheiluseuroihin esittelevät toimintaansa ja myyvät tuotteitaan. – Markkinoiden tarkoitus on luoda näköalapaikka siihen, mitä kaikkea meiltä Orimattilasta löytyy, kuvailee Orimattilan Yrittäjien puheenjohtaja Outi Kyöstilä. Markkinat juontaa orimattilalaislähtöinen stand up -koomikko Tommi Tuominen, joka tarjoaa markkinahumun keskelle myös stand upia yleisön iloksi. Elävää musiikkiakin kuullaan markkinoilla. Orimattilan urheilukentällä järjestetään Kehräämöllä sijaitsevan Gym23-kuntosalin 30-vuotisjuhlapäivän kunniaksi kaikille avoimet Gymin kesäolympialaiset. Yrittäjä Piia Andelin kertoo, että luvassa ei kuitenkaan ole aivan perinteisiä olympialajeja. – Haluaisin, että kaikki lajit alkaisivat kolmosella, eli vaikka 300 metrin burbee, nauraa Andelin, joka paljastaa aina halunneensa järjestää olympialaiset, joihin nyt tarjoutui hyvä tilaisuus osana tapahtumaa. Ilpo Kaikkonen esiintyy pappilan puistossa Pappilan puistossa on seurakunnan, keskustan aluekumppanuuspöydän, Orimattilan MLL:n ja Ampun 4H:n yhteisvoimin toteuttama ohjelmallinen piknik, jonka juontaa aiemmin aamupäivällä markkinatapahtumassa aloittanut Tommi Tuominen. Piknikin musiikista vastaa Suomen Idolsista tunnetuksi tullut laulaja Ilpo Kaikkonen. Kaikkosen esiintymisen mahdollistaa keskustan aluekumppanuuspöytä, jonka puheenjohtaja Raimo Ruokonen kertoo Kaikkosen esittävän useamman setin iltapäivän aikana. Ruokonen kertoo aluekumppanuuspöydän kartoittaneen viime kesänä kaupunkilaisten toiveita tapahtumille, ja toiveiden pohjalta aluekumppanuuspöytä on lähtenyt toimintarahansa turvin toteuttamaan niitä kesätapahtumaan. – Ihmiset halusivat maksuttomia musiikkitapahtumia, piknikkejä ja yhdessäoloa, joten sellaista pyrimme aluekumppanuuspöydän puolesta mahdollistamaan, Ruokonen sanoo. Kirkkoherra Annakaisa Rantala kertoo, että myös kirkossa on ohjelmaa puolen tunnin välein kanttorin säestyksellä yhteislauluna laulettavan Suvivirren muodossa. Myös Orimattilan kotiseutumuseo avaa ovensa tapahtumapäiväksi. Finscooter tuo scoottaustapahtuman skeittipuistoon Orimattilan skeittipuistossa järjestetään scoottauseli temppupotkulautailutapahtuma. Tapahtuman toteuttaa helsinkiläisen Finscooterin ammattilaistiimi, jolla on yli vuosikymmenen kokemus erilaisten lajiin liittyvien tapahtumien järjestämisestä Suomessa. Tapahtumassa paikalliset lajin harrastajat pääsevät näyttämään taitonsa best trick -kisassa, jota varten oma potkulauta kannattaa ottaa mukaan. Kisan juontavat scoottauksen pioneerina tunnettu sekä useista reality-sarjoista tuttu Finscooterin perustaja Helmeri Pirinen sekä Avmoose asentaa -Youtube-videoistaan lajipiireissä tunnettu Antti Hirvi. Suomen parhaimpiin lukeutuvat ammattiscoottaajat tarjoavat tapahtumassa myös scoottausnäytöksen. Meet & greet -osuudessa paikalla olijat pääsevät tapaamaan Piristä, Hirveä ja muita ammattiscoottaajia sekä ottamaan yhteiskuvia ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Scoottaustapahtumaa Orimattilaan ovat puuhanneet Tuoax ja Orimattilan Sanomat. Tapahtuman mahdollistavat Tuoaxin ja Orimattilan Sanomien kanssa mukaan lähteneet sponsoriyritykset Jasa-Autohuolto oy, Viking Solutions oy ja Nahkhiir oy sekä pääsponsori OP Ylä-Uusimaa. – Odotetaan tapahtumasta nuorison keskuudessa suosittua. Scoottaus on nouseva laji ja ollut jo muutaman vuoden kovasti pinnalla. Hienoa, että saadaan juuri nämä kaverit toteuttamaan tapahtuma Orimattilaan, Markus Tuominen Tuoaxilta iloitsee. ANNA HAKAMA Olan kesä 2024: markkinatapahtuma Erkontien varressa klo 10–14, Gym23:n 30-vuotisolympilaiset urheilukentällä klo 10–12, ohjelmallinen piknik-tapahtuma pappilan puistossa klo 12– 15, Suvivirsi kirkossa klo 12, 12.30, 13, 13.30, 14 ja 14.30, scoottaustapahtuma skeittipuistossa klo 15–17.30. Markus Tuominen Orimattilan Yrittäjistä (vas.), Raimo Ruokonen keskustan aluekumppanuuspöydästä, Tea Ihamäki-Kaija Ampun 4H:sta, Terja Heikkilä aluekumppanuuspöydästä ja kirkkoherra Annakaisa Rantala suunnittelivat toukokuussa tapahtumapisteiden sijoittumista pappilan puiston alueella. Orimattilan kesänavaus levittäytyy ympäri keskustaa KUVA: Petri SArA Temppupotkulautailutapahtumia jameista SM-kisoihin järjestävän Finscooterin ammattilaiset toteuttavat Orimattilan skeittipuistossa tapahtuman, jossa paikalliset lajin harrastajat pääset näyttämään omia taitojaan best trick -kisassa. Kuvassa Kert Ounapuu (vas.) ja Oiva Lehtonen Helsingin Savelassa. KUVA: AnnA HAKAmA
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 8 – N:o 41 B – 2024 Orimattilan kesätapahtumista pitkäikäisimpiin lukeutuva Kantrifestarit järjestetään tänä vuonna pitkästä aikaa kaksipäiväisinä. Tuulisia aikoja elänyt tapahtuma onnistui viime vuonna uudessa paikassaan Orimattilan Lato -panimolla vetämään tuvan täyteen ja laihojen vuosien jälkeen saadun uuden nosteen innostamana tapahtuma laajenee tänä kesänä kaksipäiväiseksi, jollainen se on ennenkin ollut. – Taitaa olla kymmenen vuotta, kun kantrit on viimeksi ollut kaksipäiväinen tapahtuma. Viime vuonna väkeä oli sen verran, että saatiin juhla aikaiseksi, iloitsee kantrien puuhamies Hannu Tuominen. Kantrit starttaa totutusti Orimattilan keskustaa elävöittävän kantrikulkueen merkeissä perjantai-iltana. Kulkue lähtee kuudelta liikkeelle Tokkolantieltä ja kulkee keskustan alueen läpi päättäen reittinsä lähellä panimoa olevan Würthin pihalle. – Kaikki ovat tervetulleita mukaan ja väkeä houkutellaksemme tänä vuonna jaetaan viisi kappaletta kahden hengen lippuja tapahtumaan. Parhaat viisi kulkupeliä, asua tai muuten hauskaa ideaa palkitaan, Tuominen kertoo. Kulkue etenee Tokkolantieltä Käkeläntietä, Erkontietä, Puistotietä, Papintietä ja Heinämaantietä pitkin. Panimolla perjantai-illan avaava esiintyjä Orcus aloittaa musisoinnin pian kuuden jälkeen. Tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä orimattilalainen Orcus tarjoilee kantrikansalle Back to Sixties 50-vuotisjuhlakonsertin. Illan edetessä lavalle nousevat stand up -koomikko Tommi Tuominen, Eki Jantunen, Mökkiläiset-yhtye ja illan päättää Grainwille Train -bändi. – Jyväskylän seudulta tuleva Grainwille Train on esiintynyt kantreilla myös Kehräämön aikoina ja se on ihan aitoa country-musiikkia, Tuominen kertoo. Perjantaina sekä lauantaina panimon ovet aukeavat neljältä. Lauantain ensimmäinen esiintyjä puoli seitsemän aikaan on Eija Korhonen. Hänen jälkeensä kuullaan jo perKantrit avaa tuttuun tapaan kantrikulkue, johon kaikki ovat tervetulleista osallistumaan. Tänä vuonna viisi parasta kulkuideaa palkitaan tapahtumalipuilla. – Tämä kuva on kesältä 2011. Kantrit palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen kaksipäiväiseksi LEIPOMO SALMINEN Orimattila, puh. 040 580 6743 LÄHES 60 vuotta paikallista leipää ja muita leipomotuotteita KAHVILA-KONDITORIA MARENKI V almistamme herkulliset kakut, oileipäkakut, leivokset, pikkuleivät ym. Sinunkin juhliisi. Kysy toimitusta! Kauppakeskus (S-Market), puh. 044 764 6338 avoinna ma–pe 8.00–17.30, la 8.00–15.00 Juhlatilat ja pitopalvelu J asen Keittiöltä parhaat tarjoilut pieniin ja suuriin tilaisuuksiin, niin juhlaan kuin arkeenkin sekä yrityksille ja yksityisille. V uokrattavat tilat 50tai 24-hengelle. R akennamme Menun aina tilaisuuden luonteen ja toiveidenne mukaan, myös erityisruokavaliot huomioon ottaen. T ulemme myös kohteeseen paikan päälle ja toteutamme asiakkaan tiloissa tapahtuman. Wanhan amiksen polku 3D, 16300 Orimattila Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä juhlistasi ikimuistoiset! Puh. 050 300 5116 jasenkeittio@gmail.com Metsolankuja 95 Virenoja puh. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Paikalliset tuoreet pullat, wienerit ja muut leivonnaiset aidolla Valio-voilla leivottuina Meiltä myös kakut ja voileipäkakut juhliisi. Erkontie 12 045-204 4255 Niementie 12 03-777 3799 ma–to 5–12, pe 5–15 ma–pe 8.30–16.30 Orimattilan uusi R-kioski avataan 14.6. TE VETULOA R KIOSKI ORIMATTILA ERKONTIE 12 MA PE 6 20 | LA 7 20 | SU 8 20 jantaina esiintynyttä Granwille Trainia kahden setin verran. Illan päättää The Beatles -covereita esittävä Jiri Nikkinen. – Jos tykkää Beatlesin musiikista, tykkää kyllä Nikkisestäkin, Tuominen vakuuttaa. ANNA HAKAMA
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 9 Pukkilan Kuutamoviikko järjestetään tänä vuonna seitsemän päivän mittaisena 19.– 25. elokuuta. Viime vuonna tapahtuma alkoi poikkeuksellisesti päivää aiemmin sunnuntaina. Alustavien suunnitelmien mukaan tämän vuoden tapahtuman ensimmäisenä päivänä, maanantaina 19. elokuuta ohjelmassa ovat yhteislaulukaraoke senioripalveluissa ja kuutamouinti. Viikko jatkuu tiistaista eteenpäin hymymarssilla, Hippo-kisoilla, kuutamoturnauksilla, kuutamokahveilla, parilla torstain ja perjantain kesäteatteriesityksellä sekä lasten kuutamodiskolla. Lauantaina ja sunnuntaina tapahtuman huipentavat kuutamotori, Puistorock, venetsialaiset, kulttuuriyhdistyksen järjestämä kansallispukujen tuuletuspäivä ja jumalanpalvelus. Sunnuntaina vietetään myös seurakunnan 210-vuotispäivää. Eri puolille Pukkilaa sijoittuvat tapahtumat alkavat Kuutamoviikon jokaisena päivänä kello 14. Kuutamoviikko tulee taas elokuun lopulla Kaikille avoin Mölkkykerho maanantaisin Myrskylän koulun pihalla klo 18. Järjestäjä: Myrskylän Eläkeläiset ry Turpakäräjät keskiviikkoisin klo 14 Ravintola Myrskytähdessä. Kaikille eläkeläisille avoimet ”käräjät”. Järjestäjä: Myrskylän Eläkeläiset ry ARKITURVALLINEN MYRSKYLÄ Avoimet Kylät -päivää vietetään Kankkilan Marttilassa (Puntarmäentie 991) la 8.6. klo 10-14. Järjestäjä: Kankkilan Seutu-yhdistys ry Itä-Uudenmaan Omaishoitajat ja Läheiset järjestävät retken Eija's Gardenin puutarhaan la 15.6. klo 13. Hinta 15€, jäsenille maksuton. Ilmoittautumiset: p. 044 987 5659 Kiparkatissa (Porvoontie 109) Juhannustanssit Teemu Roivaisen tahtiin la 22.6. ja kesän kruunaa Retrodisco with DJ Vesku la 10.8. Järjestäjä: Myrskylän Myrsky ry SPR Myrskylän osaston 70-vuotisjuhlapäivänä la 17.8. Kiparkatissa biletunnelman kattoon nostaa Konsta Hietanen. Järjestäjä: SPR Myrskylän osasto Kesäkahvila Kinolla (Kylänpääntie 3) heinäkuussa sunnuntaisin klo 10-16. Kirppistapahtuma Kinolla la 6.7. klo 10-14. Järjestäjä: Myrskylän Sos.Dem.työväenyhdistys Ikäihmisten kahvihetket liikuntatuokiolla: ti 4.6. ja ti 11.6. klo 13:30-15 Nuokulla sekä ke 5.6. ja ke 12.6. klo 12-13:30 7-talolla. Järjestäjä: Myrskylän kunnan hyvinvointipalvelut Nokipannukahvit Lassen polun laavulla ti 11.6. klo 16-18:30. Rentoa yhdessäoloa kahvittelun merkeissä. Järjestäjä: Myrskylän kunnan nuorisopalvelut Ikiliikkujien Metsäpäivä Lassen polun laavulla ma 10.6. klo 10-13. Jumppatuokio, luontopolku ja nokipannukahvit. Järjestäjä: Myrskylän kunnan liikuntapalvelut Myrskylän kotiseutumuseo on avoinna 16.6. alkaen kesäsunnuntaisin klo 11:30-14:30. Katukoristurnaus urheilukentällä to 6.6. klo 18. Ilmoittautumiset paikan päällä, kahden hengen joukkueet. Järjestäjä: Myrskylän kunnan liikuntapalvelut Keppijumppa Mattorannassa (Kapakantie 7) to 6.6. klo 13-14 ja ti 11.6. klo 9-10. Järjestäjä: Myrskylän kunnan liikuntapalvelut Tule kokeilemaan SUP-lautaa Syväjärvelle liikuntapalveluiden kanssa ma 10.6. klo 16-18. Nuokku (2011 syntyneet ->) ke 5.6., ma 10.6. ja ke 12.6. klo 16-18:30. Duunaritalli (3.lk ->) to 6.6. klo 15-17 ja ma 10.6. klo 13:30-15:30. Järjestäjä: Myrskylän kunnan nuorisopalvelut Nuokulla pihapelit alakouluikäisille ke 5.6. ja ke 12.6. klo 9:30-11. Liiku ja leiki-kerho urheilukentällä ti 11.6. klo 10:30-11:30. Järjestäjä: Myrskylän kunnan liikuntapalvelut Myrskylän kesä on täynnä monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille niin kunnan kuin paikallisten yhdistysten järjestämänä. Lisää menovinkkejä löydät kunnan tapahtumakalenterista: www.myrskyla.fi/tapahtumat Myrskylän kunta | www.myrskyla.fi | Fb: Myrskylän kunta Mörskom kommun | IG: @myrskylankunta Kuljetuksia pokkakärryllä Tmi Antti J Virtanen 0400 213 166 koneet ym. Kuljetus H. Heikkilä Oy Orimattila • puh. +358 40 827 0315 henri.heikkila@kuljetusheikkila.fi • www.kuljetusheikkila.fi
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 10 – N:o 41 B – 2024 O rimattilan vanhan pappilan kuisti muuttuu jälleen alkukesällä paikallisten kuorojen, pelimannien, hanuristien ja laulajien esiintymislavaksi, kun Orimattila laulaa ja soi -tapahtuma valtaa pappilan puiston. Perinteinen tapahtuma järjestetään nyt 50. kerran. Tapahtuma sai alkunsa Orimattilan mieslaulajien silloisen puheenjohtajan Ilpo Järvisen ideasta, ja järjestelyjä hoidettiin yhdessä kotiseutulautakunnan kanssa. Ensimmäistä Orimattila laulaa ja soi -viikkoa vietettiin kotiseutumuseolla kesäkuussa 1973. Esiintymislavaa ei ollut, vaan ohjelma esitettiin aitan rappusilta. Yleisö otti uuden tapahtuman lämmöllä vastaan, ja viiden päivän aikana musiikkia kävi kuuntelemassa noin 4 000 henkeä. Orimattila laulaa ja soi ry perustettiin vuonna 1980, ja siitä asti yhdistys on vastannut tapahtuman järjestämisestä. Yhdistyksen puheenjohtajana 16 vuoden ajan toimineen Jyrki Ylöstalon mukaan tapahtuman pääpaino on aina ollut paikallisissa esiintyjissä. – Yhdistyksen tarkoitus on tukea paikallista musiikkielämää. Hengellinen musiikki, kuorot ja hanurit kuuluvat vahvasti tapahtuman perinteisiin, mutta vuosien varrella ohjelmistossa on nähty myös muun muassa nukketeatteria, näytelmiä, discotansseja ja taikatemppuja. Tapahtumassa on vieraillut myös ulkomaisia esiintyjiä, kuten kuoroja Virosta ja Saksasta. Ylöstalon mukaan tapahtuma oli aikoinaan lähes koko viikon mittainen: viitenä iltana oli esiintyjiä ja kuudentena järjestettiin tanssit Mäntymäen lavalla. Ajan myötä kävijämäärä alkoi laskea ja tapahtuman kesto supistui kolmeen päivään. Jätinpesästä Kehräämölle Ensimmäiset 13 vuotta tapahtumaa järjestettiin kotiseutumuseolla, kunnes esiintymislavan rakentaminen ja purkaminen muodostui ongelmaksi. Jätinpesään tapahtuma siirtyi vuonna 1986. Kesäteatteri tarjosi tapahtumalle hyvät puitteet vuosikymmeniksi, kunnes vuonna 2012 oltiin taas uuden edessä, kun Orimattila laulaa ja soi järjestettiin ensi kertaa Kehräämön pihalla. Ylöstalon mukaan Jätinpesästä lähdettiin, koska tapahtuma haluttiin tuoda lähemmäs keskustaa. Vaakakupissa painoi sekin, että moni iäkäs ja huonosti liikkuva koki Jätinpesään kulkemisen vaikeaksi. Kun Kehräämön esiintymislava jäi uudisrakennuksen alle, yhdistys joutui jälleen etsimään tapahtumalle uuden paikan. Viime vuodet musiikkijuhlaa on järjestetty pappilan puistossa, jonka etuina ovat keskeinen sijainti ja miellyttävä miljöö. – Se on osoittautunut hyväksi paikaksi, Ylöstalo sanoo. Ylöstalon mukaan tapahtuman järjestelyt ovat aina sujuneet mallikkaasti, eikä suurempia kommelluksia ole vuosien varrella sattunut. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä koettiin vuonna 2014, kun tapahtuma jouduttiin yllättäen siirtämään Kehräämön pihalta sisätiloihin. Ylöstalon mukaan esiintymislavalle tilattua katosta ei koskaan saatu, eikä äänentoistolaitteita voitu uhkaavalta näyttävän sään vuoksi virittää taivasalle. – Päätös tehtiin pari tuntia ennen tapahtuman alkua. Muistan siinä kohtaa ajatelleeni, että hyppäänkö autoon ja lähden pois, Ylöstalo naureskelee. Tilanne kuitenkin ratkesi onnekkaasti, yleisö löysi paikalle eikä aikataulukaan viivästynyt. Orimattila laulaa ja soi on pitänyt pintansa vuodesta toiseen, vaikka yleisömäärät ovat laskeneet huippuvuosista huomattavasti. Ylöstalon mukaan tarkkaa tilastoa kävijöistä ei pidetä, mutta hyvänä vuonna tapahtumassa käy arviolta 300–400 henkeä. Pääsymaksua ei ole koskaan peritty, vaan yhdistys on kerännyt rahaa myymällä makkaraa, virvokkeita ja arpoja. Kaikki tapahtuman vaatima työ järjestyksenvalvonnasta kahvinkeittoon tehdään talkoilla. – Tappiollisia vuosia ei ole tullut. Uskollista yleisöä Tämän vuoden tapahtuma järjestetään 10.–12. kesäkuuta pappilan puistossa. Tapahtuma alkaa perinteisesti hengellisellä musiikilla, ja lavalle nousevat Kirkkokuoro, Gospel-kuoro, Länsi-Orimattilan laulajat sekä Eija Korhonen. Tiistai-iltana kuullaan kuoromusiikin lisäksi Orimattilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Keskevaarin juhlapuhe. Esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Seppo Hovi sekä Kultainen harmonikka -kilpailun voittanut Jarno Kuusisto. Keskiviikkona vauhtiin pääsevät hanuristit, kun esiintymisvuorossa ovat esimerkiksi Hollolan harmonikat, Mallusjoen kyläpelimannit ja Mäntsälän hanuripelimannit. Illan aikana ääneen pääsee myös Perinkonut-kuoro. Ylöstalo toivoo, että juhlavuoden runsas ohjelmisto saa yleisön liikkeelle. Ulkotapahtumassa ollaan sään armoilla, joten kesäkuun toisen viikon alkuun on tilattu lämmintä poutakeliä. Ylöstalon mukaan tapahtumassa käy paljon uskollista yleisöä, jotka ovat olleet mukana 1970-luvulta asti. – Se on monelle must-kesätapahtuma. Aina on uusiakin yleisön joukossa, se on mukavaa. Tapahtuman tulevaisuutta mietitään Ylöstalon mukaan vasta syksyllä, sillä nyt on keskityttävä tulevaan tapahtumaan. Syyspuolella katsotaan, onko tapahtuma edelleen vetänyt väkeä ja riittääkö sen järjestämiseen intoa myös seuraavana kesänä. – Vuosi kerrallaan on menty, hän toteaa. IDA NIVA Jutussa on käytetty lähteenä myös Anja Monosen ja Veikko Halsvahan Orimattila laulaa ja soi 25 vuotta -historiikkia. Orimattila laulaa ja soi ry:n puheenjohtaja Jyrki Ylöstalon mukaan tapahtumalla on useita uskollisia kävijöitä. Orimattila laulaa ja soi juhlii 50-vuotista taivaltaan Tapahtuman paikka ja kesto ovat vaihdelleet, mutta perinteet pitävät pintansa. KUVA: IdA NIVA KUVA: VesA RANtANeN KUVA: PANU HAKAmA Orimattila laulaa ja soi -tapahtumassa on vuosien varrella nähty monenlaisia esityksiä. Sambatunnelmissa oltiin vuonna 1993. Tapahtumaa järjestettiin pitkään Jätinpesässä. Nykyisen näyttämön paikalla oli vuonna 1988 vielä pelkkä esiintymislava.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 11 LähiPesula Heinämaantie 7, 16300 Orimattila Pesemme kaikki matot ja pyykit, lakanoista juhlavaatteisiin Meiltä myös vuokrapöytäliinat juhliisi Puh. 03 777 1608 • www.lahipesula.net www.nystuga.fi 044 239 6733 anni.nieminen@nystuga.fi Uudentuvantie 50 B, 07600 Myrskylä YRITTÄJÄT! Hoidamme kokonaisvaltaisesti yrityksesi • kirjanpidon • palkanlaskennan • tilinpäätökset ja veroilmoitukset Laadukasta kirjanpitopalvelua jo 20 vuotta kaupungin keskustassa. Tervetuloa asioimaan kanssamme! Erkontie 13, Orimattila, 040 535 6130 tilitoimistomirakukkola.fi Musiikki ja laulu raikaavat Tönnönkosken partaalla, kun Siltajuhlia vietetään elokuussa. Tänä vuonna tapahtuman teemana on ilmastokumppanuus. Siltajuhlien yhteislaulattajana toimii aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Eki Jantunen. Orimattilan Naiskuoro esiintyy Tarja Haatajan johdolla, ja musiikin välissä saadaan tapahtuman teemaan liittyen energiansäästövinkkejä. Tänä vuonna Siltajuhlilla puhutaan myös kalastuksesta, kun Uudenmaan kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Aki Laitila on paikalla vastailemassa yleisön kysymyksiin kalastukseen liittyen. Kahvio palvelee tapahtumassa ja iltapäivän nälkään löytyy niin grillimakkaraa kuin muurinpohjalettujakin. Tapahtuman väliaikaohjelmana pääsee kokeilemaan, miten hevosenkengän heitto sujuu. Siltajuhlilla jatkuu myös aineiston keruu miehen kansallistai pitäjäpukua varten. Tönnön myllyllä on avoimet ovet tapahtuman ajan. ANNA HAKAMA Siltajuhlat Orimattilassa Tönnönkosken partaalla su 18.8. klo 15 alkaen. Siltajuhlilla lauletaan yhteislauluja jälleen Eki Jantusen johdolla. Siltajuhlien teemana ilmastokumppanuus SALPAKIERTO OY , Asiakaspalvelu 03 871 1710, arkisin klo 9-15 Katso lisätiedot osoitteesta ROINARALLI KER SKIERROS Roinaralli ottaa kotitalouksilta maksutta vastaan vaarallisia jätteitä (max.50 kg tai 50 l), metalliromua ja sähkölaitteita. Roinaralli kiertää Myrskylässä, Orimattilassa ja Pukkilassa: TORSTAI 6.6. MYRSKYLÄ • 16.00 – 16.30 Trollebo seurantalo, Koskenkyläntie 663 • 17.00 – 17.30 Kankkila, Humalakoskentie, urheilukenttä • 18.00 – 18.30 Kirkonkylä, Höröläntie 2 TIISTAI 11.6. ORIMATTILA (ARTJÄRVI) • 16.00 – 16.30 Kuivanto, Kuivannontie 604, koulu • 17.00 – 17.30 Salmela, Salmelantie 275 • 18.00 – 18.30 Niinikoski, Niinikoskentie 581, ent. lähikauppa • 19.00 – 19.30 Heinämaa, Heinämaanraitti 104, ent. lähikauppa KESKIVIIKKO 12.6. ORIMATTILA • 16.00 – 16.30 Pennala, Lankilantie 129, raittiusseurantalo • 17.00 – 17.30 Käkeläntie 3, K-Supermarket • 18.00 – 18.30 Mallusjoki, Seurantalontie 37 • 19.00 – 19.30 Luhtikylä, Keiturintie 56, NS-talo TORSTAI 13.6. PUKKILA • 16.30 – 17.00 Torpinkylä, Opintie 10, ent. koulu • 17.30 – 18.00 Kantele, Rajamäentie 167 • 18.30 – 19.00 Kirkonkylä, Veteraanitie 11, paloasema Katso Roinarallin muistilista, vastaanotto-ohjeet ja koko Muistathan, että lajitteluasemilla otetaan ympäri vuoden kotitalouksilta maksutta vastaan Roinarallissa kerättäviä jätteitä. Kun suru kohtaa perhettänne, voitte luottaa meihin. Tarjoamme kaikki tuhkaamiseen ja hautaamiseen liittyvät palvelut sekä tuotteet saman katon alta. Tutustu lisää verkossa. 020 33 1234 www.suomenelaintuhkaus.fi Pukkilantie 265, 07600 MYRSKYLÄ puh. (03) 777 4074, Erkontie 6 SKY-kosmetologi Tuija Arminen Kauniina kesään arkea helpottaen! •Kestopigmentoinnit •Kestovärit •Ripsien kesto taivutus ma-to 10-18 KUVA: IdA NIVA
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 12 – N:o 41 B – 2024 E gyptin aurinko porottaa paahtavasti. Juuri avioituneet Kay (Emma Yildirim) ja Simon (Urho Notkola) ovat lähteneet häämatkalle Niilin risteilylle. Saman laivan kyytiin nousevat myös ökyrikkaan Kayn holhoojana toimiva rovasti Pennefather (Vesa Teräs) sekä Simonin entinen kihlattu Jaqueline (Reetta Jouttimäki), joka on vihainen ja katkera tultuaan hylätyksi. Jännitteet kiristyvät, eikä muillakaan matkustajilla vaikuta olevan puhtaat jauhot pusseissaan. Sitten tapahtuu murha. Näistä asetelmista käynnistyy Agatha Christien näytelmä Kuolema Niilillä, joka saa ensi-iltansa Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa 6. heinäkuuta. Vuonna 1937 valmistunut näytelmä suomennettiin pari vuotta sitten, ja se sai kantaesityksensä Porin teatterissa alkuvuodesta. Orimattilan teatteri on tarttunut teokseen Suomen ensimmäisenä harrastajateatterina. Christie-faneille silmiinpistävintä näytelmässä on, ettei Hercule Poirotia nähdä lavalla lainkaan. Dramatisoinnin itse tehnyt kirjailija halusi jättää hahmon näytelmästä pois, sillä ei pitänyt siitä, miten hahmoa oli aiemmin esitetty. Murhat eivät kuitenkaan jää selvittämättä, sillä traagisten käänteiden keskellä ohjat ottaa Pennefather. Hahmoa esittävän Teräksen mukaan mielenkiintoa rooliin tuo myös uskonnollinen puoli. – En muista esittäneeni kirkonmiestä aikaisemmin. Hänellä vahva ideologia ja usko, joka tulee kyllä ilmi. Christien näytelmiä on aiemmin esitetty Orimattilassa syksyn pimeinä iltoina. Teräs uskoo, että murhamysteeri saadaan sovitettua myös kesäteatterin lavalle, vaikka tunnelmaa ei voi luoda valaistusta vaihtamalla. – Jännittävät hetket luodaan muilla keinoilla. Teräs kuuluu Orimattilan teatterin konkariosastoon, sillä hän on esiintynyt paikallisissa näytelmissä yhdeksän vuoden ajan. Teräksen mukaan teatteriharrastus tarjoaa vastapainoa arkeen ja antaa uusia näkökulmia elämään. – Tässä pääsee kokemaan erilaisten henkilöiden elämää ja heidän nahoissaan olemista. Se avartaa maailmankatsomusta ja auttaa ajattelemaan asioita erilaisten ihmisten näkökulmista. Värikkäitä hahmoja Neiti Ffoliot-Ffoulkesia näyttelevä Tuula Manelius on uusi kasvo Jätinpesän kesäteatterissa. Hiljattain Helsingistä Lahteen muuttanut Manelius kuuli kehuja Orimattilan kesäteatterista ja päätti pyrkiä mukaan näytelmään. – Vähän jännitti, saanko roolia, kun olen uusi täällä. Olin todella iloinen, kun sain sen. 12 vuotta teatteria harrastanut Manelius sai palata tutuille kulmille, sillä on aikanaan opiskellut Erkko-lukiossa. Manelius on viihtynyt uudessa teatteriporukassaan hyvin. – Täällä on tosi mukavaa, kivoja näyttelijöitä ja hyvä ohjaaja, hän kehuu. Neiti Ffoliot-Ffoulkes on Maneliuksen mukaan kiukkuinen, itsevarma ja tarkka muiden tavoista. Hän asettuu mielellään muiden yläpuolelle ja komentelee. Kun murhia alkaa tapahtua, Ffoliot-Ffoulkes ei koe sympatiaa muita kohtaan vaan on lähinnä huolissaan omasta puolestaan. – Hän ei juuri kehity ihmisenä, Manelius toteaa. Hääparia näyttelevät Yildirim ja Notkola olivat mukana myös edelliskesän Ylpeydessä ja ennakkoluulossa. Kayssa ja Simonissa on heidän mukaansa enemmän särmää kuin heidän aiemmissa rooleissaan. – Mukavaa saada hahmoon vähän väriä, se on kivaa vaihtelua. Viime kesänä oli aika yksiulotteinen hahmo, Notkola sanoo. Yildirimin mukaan rahassa kylpevä Kay on tottunut samaan kaiken haluamansa, ja se myös näkyy naisen käytöksessä. Tuore sulhaspoika Simon on Notkolan mukaan puhtoinen ja viaton – tai ainakin esittää olevansa. Notkolan mukaan on hienoa, että Orimattilan teatteri rikkoo rajoja kokeilemalla jotain uutta. Yildirim uskoo, että näytelmä erottuu muista kesäteatteriesityksistä. – Mielenkiinnolla odotan, miten porukka tulee katsomaan kesäistä murhamysteeriä. Musiikki isossa roolissa Lavalla nähdään 10 näyttelijää, mikä on ohjaaja Ninni Parviaisen mukaan hyvä ja kompakti määrä kesäteatteriin. Mukana on myös bändi, joka soittaa livemusiikkia läpi esityksen. Näytelmässä kuullaan moderneja kappaleita, jotka on sovitettu 1930-luvun tyyliin. Parviainen halusi esitykseen livemusiikkia, koska kaipasi puhenäytelmään uudenlaista elävöittämistä. – Olen tehnyt paljon dekkareita ja halusin kokeilla jotain uutta. Näytelmä tapahtuu salongissa, joten bändi sopii siihen luontevasti. Livemusiikin tuominen näytelmään on Parviaisen mukaan ollut odotettua hankalampaa, sillä kaikki musiikki-ideat eivät ole toimineet käytännössä. – Se on työläämpää kuin ajattelin, mutta varmasti sen arvoista. Parviaisen mukaan ennakkolipunmyynti on lähtenyt pirteästi liikkeelle. Sekin lupaa hyvää, että Porin teatteri on saanut esittää omaa versiotaan näytelmästä täysille katsomoille. – Se kertoo siitä, että tarina kiinnostaa. Toivottavasti se kiinnostaa täälläkin. IDA NIVA Emma Yildirim ja Urho Notkola näyttelevät häämatkalla olevaa pariskuntaa. Jätinpesässä ratkotaan jokilaivalla tapahtuvia murhia Näytelmässä kuullaan myös livemusiikkia Kokenut harrastajanäyttelijä Tuula Manelius tekee debyyttinsä Jätinpesässä.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 13 P ukkilan kesäteatteri esittää tänä vuonna Hella Wuolijoen klassikkonäytelmän Niskavuoren naiset. 1930-luvulle sijoittuvassa tarinassa kolmiodraama ravisuttelee pienen maalaiskunnan arkea. Ohjaaja Heini Rautoman mukaan Pukkilan versio näytelmästä on uskollinen alkuperäisteokselle, mutta kuitenkin omanlaisensa. – Esitämme sen omilla mausteillamme. Varmasti jotain uutta ja kiinnostavaa tulee, vaikka näytelmä olisi tuttu. Näytelmän keskiössä ovat Niskavuoren vanha emäntä Loviisa (Mirva Lainiola) ja hänen poikansa Aarne (Tuukka Eskola), jonka on tarkoitus jatkaa tilan pyörittämistä. Aarnen elämä mullistuu, kun kyläkouluun saapuu uusi opettaja Ilona (Kirsi Ylinen). Rohkea, eri tavalla ajatteleva ja radikaalia housupukua käyttävä Ilona puhkaisee kylän konservatiivisen kuplan ja varastaa Aarnen sydämen huolimatta siitä, että mies on jo naimisissa. Loviisa puolestaan on vahvatahtoinen nainen, joka haluaa pitää asiat hyppysissään ja huolehtia kaikesta. – Tietenkin hän sekaantuu myös poikansa rakkauselämään, Rautoma sanoo. Ajankohtaisia teemoja 14 aikuisen ja kahden lapsinäyttelijän lisäksi Niskavuoren naisissa esiintyy oikea lehmä. Hutkon tilalla asuva Martta-lehmä on Rautoman mukaan kokenut esiintyjä, mutta kesäteatterilavalla sitä ei ole aiemmin nähty. – Lehmällä ei ole hirveästi repliikkejä. Luultavasti se saa syödä ja hengailla näyttämöllä, se on helppo rooli. Lehmälle rakennetaan lavalle oma navetta, jossa se oleskelee esityksen ajan. Tukena ja turvana on Hutkon tilan emäntä Anu Koivisto, joka on myös mukana näytelmässä. Rautoma käyttää mielellään tarinaan sopivia eläimiä näytelmissä. Hutkon tilan asukeista mukana on aiemmin ollut aasi ja kanoja. – On ulkonäyttämön etu, että tämmöistä voi tehdä. Lavastuksen työryhmä tekee talkoilla. Aikakauden mukaista rekvisiittaa on kaivettu vinteiltä, ja puvustusta on haalittu näyttelijöiden omista varastoista ja lainattu muista teattereista. Rautoman mukaan näytelmä sopii Toimelanrinteen näyttämölle täydellisesti. Vaikka teksti on vanha, siinä käsitellään paljon ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. Kolmiodraamassa roihuavat suuret tunteet, mutta hauskuutta ei ole unohdettu. – Varmasti saa nauraakin. Paras teatteriesitys on mielestäni sellainen, joka herättää tunteita ja ajatuksia, mutta on myös mukava kokemus. Näytelmä toteutetaan yhteistyössä Mäntsälän kansalaisopiston ja Pukkilan nuorisoseuran kanssa. Artjärven kesäteatteri viettää tänä kesänä välivuotta. Wellamo-opiston kurssi, jolla kesäteatterin harjoitteleminen on perinteisesti aloitettu, jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. IDA NIVA Toimelanrinteellä tavataan esimerkiksi Martta (Päivi Kinnunen, takana), rovasti (Hannu Leino), Penttilän isäntä (Elias Eskola), Niskavuoren vanha emäntä (Mirva Lainiola), apteekkari (Lauri Mölsä) sekä Simolan isäntä (Aki Viljanen). Pukkilassa lavalle nousee myös lehmä Toimelanrinteessä nähdään 1930-luvulle sijoittuva kolmiodraama KUVA: AnU KoiVisto
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 14 – N:o 41 B – 2024 Toukokuun puolen välin paikkeilla avautuneen Orimattilan kotieläinpuiston kesän tarjonnassa on luvassa muutamia uusia ohjelmakokonaisuuksia. Jo nyt loppuunmyydyt uudet lasten kesäleirit starttaavat kesäkuussa, kahden päivän leiri järjestetään elokuussa. Lisäksi viime kesänä kokeiltuja lasten syntymäpäiväjuhlia on ehditty jo järjestämään tänä vuonna menestyksekkäästi. – Niiden kokonaisuuteen kuuluvat mehut, popcornit, karkit ja jäätelöt omassa juhlapöydässä sekä poniratsastus. Tämän kesän synttärijuhlista on jäänyt tosi kiva tunnelma, täksi kesäksi kotieläinpuistoon sanojensa mukaan kesätyöläiseksi tullut puistovastaava Susanna Iskanius hymyilee. – Kysyin lapsilta juhlien jälkeen, että mikä oli kivaa. Siihen vastattiin, että kaikki. Sitten kysyin, että mikä oli kaikkein kivointa, johon vastaus oli poniratsastus, Iskanius jatkaa ja kertoo, että syntymäpäiväjuhlien järjestämistä on kysytty todellakin paljon. Lisäksi suunnitteilla on stand upia ja muita lasten tapahtumia, mutta heti avajaisten jälkeen mitään ei oltu lyöty lukkoon. – Tässä oli vähän ponnistelua ihan vain senkin kanssa, että saimme paikan auki. Takatalvi ehkä vähän aiheutti viivästystä, kotieläinpuiston talkoolainen Sara Perttunen sanoo. Iskanius on uusi kasvo kotieläinpuistossa pitkäaikaisen puistovastaavan eläköidyttyä. – Ehkä uusi ihminen voi tuoda uusia ideoita tähän. Tosi kivaahan tässä on olla, tämä on monipuolista hommaa. Pidän eläimistä ja ulkona työskentelystä. Ideoita otan vastaan ja kehitän niitä. Iloinen olen myös ammattitaitoisesta henkilökunnasta, olemme palkanneet toistakymmentä nuorta ja aikuista. Kotieläinpuisto on auki jokaisena päivänä 11. elokuuta asti yhdestätoista seitsemään. Juhannusaattona ovet lyödään kiinni iltapäiväneljältä. – Ja meiltähän saa joka päivä lounaan ilman puistolippua. Nykyään meillä on buffet, ennen annokset tarjoiltiin pöytiin, Iskanius ja Perttunen vinkkaavat. Eläimistä huomion saattaa kiinnittää varsalta näyttävä uusi tuttavuus, Madonnahevonen. – Se on miniatyyrihevonen, ei varsa! Iskanius ja Perttunen kuittaavat nauraen. Ravit elokuussa Kesä on saanut lentävän lähdön. – Avajaispäivänä meillä kävi parisensataa vierasta, Iskanius laskee. Käytännössä kesätyöja talkoovoimin pyörivän Orimattilan hevosystäväinseuran eläinpuiston kauden päätapahtuma on elokuun 9. päivä järjestettävät Orimattilan paikallisravit. – Olisi mukava lisätä yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi Jouni Orajärvi toi meille hunajaansa myyntiin. – Uusien juttujen lisäksi meillä on luvassa myös paljon tuttua ja turvallistakin, naiset sanovat kertoen, että suunnitelmat tarkentuvat hiljalleen. MISKA MIETTINEN Tutun Tarina on jylhä ja komea hevonen. Emä asuu Rakkaustarina-varsansa kanssa. Kotieläinpuiston kesässä uutta ja tuttua SALON KORJAAMO OY Hinauspalvelu 24 h Pesulinja 24/7, myös isommat pakettiautot Auton korjaus | huollot Ti-halli Autotarvikkeet Puh. 03-777 1244 tai 0400-483 045 Käkelänraitti 2A 2,5 km Art jä rv en tie KORJAAMO AVOINNA: ma–pe 8–17 vkl suljettu päivystys 24/7 LAITTEET TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAAN Messinkitie 5, Orimattila, 03-777 2255, 0400 492 910, 044 553 9800 Avoinna ark. 8.00–17.00 tai sopimuksen mukaan. MOPOT • OFFROAD • ATV • STREET MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT • TOIMITUS POSTI/MH Yli 100 kpl laatuvaihdokkeja! Kysy vaihtotarjous! VUOKRAAMME RAKENNUSKONEET • HENKILÖNOSTIMET • SAKSILAVAT • Maantiivistäjät • Käsityökalut • Pumput • Lattianhiomakoneet • Imurit • Telineet • Sähkökeskukset • Minikaivurit • Pienkuormaajat • Auto-venetrailerit • Betonivibrat • Naulaimet • Naulat • Hiertokoneet • Piikkauskoneet • Puutarhakoneet HUOLTO 040 500 4935 MOPOJEN & MOOTTORIPYÖRIEN • huollot • korjaukset • varaosat KONEVUOKRAAMO 044 788 0200 AVOINNA MA–PE klo 7.30–16.00 NYT KTM 390 ADventure 2022 7890 + tk 300€ GAS GAS G Cross Country 1990 2390€ TARJOUS! 2990€ TARJOUS! GOES 400 Terrox EFI T3B long 5590 + tk 400€ SUPER SOCO CUX 2590 + tk 120€ Susanna Iskanius on uusi kasvo kotieläinpuistossa.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 15 Pentti Järvi Ky Yli 30 v. AJONEUVOJEN RUOSTEENESTOA www.ruosteenestoa.?i puh. 03-779 7244 Soita meille! Lokakaivojen tyhjennykset sekä imuautopalvelut. Viemärien avaukset ja sulatukset. Petri Lähdemäki ? 03-780 6780 ? 0400 352 762 Päi jät-Hä meen Lokapalvelu Ky TÄYDEN PALVELUN PIENKONEHUOLTO ORIMATTILASSA www.drmpromoto.fi Huollamme kaikki pienkoneet, mönkijät, moottoripyörät, mopot ja perämoottorit. Meiltä: • Kaikki -sahat ja puutarhan pienkoneet sekä niiden huolto. • Kotimaiset teolliset kaasut, hitsauskaasut ja kaasupullot. Mpja pienkonehuolto Wanhan Amiksen polku 3 C, Orimattila Avoinna ma–pe 9–16.30 044 7512 777 044 7512 787 AUTOPELTISEPPÄ SAIROLA www.tuoax.fi tuoax@outlook.com Löydät meidät myös somesta: KUNNOSSAPITO JA KULJETUS 040 823 2426 KUNNOSSAPITOJA KULJETUSPALVELUT ETELÄ-SUOMEN ALUEELLA. JASA AUTOHUOLTO OY orimattila @ad-autokorjaamo.fi aukioloajat ma–pe 7.30–17.00, la sovittaessa ad-autokorjaamo.fi TÄY DEN PALV ELU N AUTOKO RJAAMO KAIKKI HUOLLO T JA KORJAU KSET! MYÖS RAHOITUS ad-laskulla! Yhdessä tai useammassa erässä! TURVALLIS TA MATKAA KAIKILLE! Kaikki huollot ja korjaustyöt – autosi iästä tai merkistä riippumatta – ja takuu säilyy! Haluatko uuden ilmeen ajoneuvoosi? Maalaamme yrityksille ja yksityisille kaikenlaiset kulkupelit. Joskus mahdotonkin voi olla mahdollista. Otathan yhteyttä ja kerro ideasi, niin saat tarjouksen. www.karhuline.fi • 0400-411 840 / Jani Orimattilan opastetut hautausmaakierrokset jatkuvat tänä kesänä Arjen sankarit -teemalla, jota on täydennetty muutamien uusien ihmisten tarinoilla. Kierrokset johdattelevat kävijänsä lämminhenkisellä tavalla kotiseudun historiaan sitä eri tavoin värittäneiden ihmisten kautta. Myös yleisö pääsee halutessaan ääneen omine muistoineen, ja juuri yleisön muistot tekevät jokaisesta kierroksesta uniikin. Oppaina toimivat Jaakko Petäjä ja Tuula Santala ovat tutustuneet vuosien saatossa lukuisten Orimattilan hautausmaalle haudattujen ihmisten elämäntarinoihin. – Otamme mielellämme vastaan vinkkejä uusistakin ihmisistä, keitä hautausmaakierroksilla voisi esitellä, Santala sanoo. Arjen Sankarit -kierroksella voi löytää henkilökohtaisestikin tuttuja ihmisiä, kuten opettajia. Heidän haudoillaan yleisönkin puolelta usein innostutaan jakamaan omiakin koulumuistoja. Santalan mukaan kierroksella esiteltävät henkilöt ovat pääasiassa syntyneet 1800ja 1900-lukujen taitteen molemmin puolin, mutta useita myöhemminkin syntyneitä on mukana. Hautausmaakierroksille Orimattilassa tulee tänä kesänä täyteen jo kymmenen vuotta. – Väkeä kierroksilla on riittänyt hämmästyttävän paljon. Monet tulevat joka vuosi uudestaan kuuntelemaan kierrosta ja hyvä sääkin houkuttelee. Paikallishistoria kiinnostaa ja onhan hautausmaa kaunis paikka, Santala arvioi syötä kierroksen suosiolle. AnnA HAKAMA Hautausmaakierrokset torstaina 13.6., 27.6., 18.7. ja 15.8. Lähtö Orimattilan kirkon edestä klo 17.30, kierroksen kesto n. 1,5 h, opastusmaksu 10 euroa. Opastetut hautausmaakierrokset ovat Orimattilan kesäohjelmiston kestosuosikkeja. Hautausmaakierrokset kiinnostavat vuodesta toiseen
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 16 – N:o 41 B – 2024 Orimattilan Lato -panimolla Ladon lauantait tuovat elävyyttä Orimattilan kesään erilaisen ohjelman ja pienten tapahtumien muodossa. Panimoyrittäjä Harri Varjola kertoo, että Ladon lauantaita pyritään järjestämään mahdollisimman useina lauantaipäivinä. Osa kesäkauden ohjelmasta on jo sovittuna. Kesäkuussa dj Anselmi eli Anssi Autere saapuu soittamaan vinyylilevyiltä 1960-luvun musiikkia panimon vieraiden iloksi. Heinäkuun alussa stand up koomikko Tommi Tuominen tuo oman shownsa Latopanimolle. Luvassa on hulvatonta menoa, sillä Tuomisen showhun roastiin tulee Riitta Väisänen. Roast on Yhdysvalloista Suomeenkin rantautunut viihteellinen tapahtuma, jossa tehdään verbaalista kiusaa ennalta valitulle yleisön tuntemalle henkilölle. Tuominen kertoo jännittäneensä mahtaako Väisänen suostua kutsuun, mutta Väisänenpä yllättikin Tuomisen. – Riitta kertoi, että on ennenkin ollut roastissa, Tuominen nauraa. Illan aikana nähdään Tuomisen ja Väisäsen lisäksi myös stand up -koomikot Teuris ja Eero Corso. Elokuussa vuorossa on musiikkia, kun Private Case -bändi saapuu Ladolle soittamaan rock-musiikkia. – Elokuun puolen välin tienoilla järjestetään kesän päätösbileet ja tulossa on muitakin lauantaitapahtumia, joiden päivämäärät ja ajat tarkentuvat myöhemmin, Varjola kertoo. Varjola kertoo muutaman tunnin kestoisten Ladon lauantaiden päättyvän pääsääntöisesti iltakymmeneen mennessä. Isommille panimon tiluksilla järjestettäville tapahtumille haetaan lupaa jatkaa juhlia myöhempään iltaan. ANNA HAKAMA Kalja-Harri eli Harri Varjola kertoo Orimattilan Lato -panimon järjestävän kesän aikana useita ohjelmallisia Ladon lauantai -tapahtumia. Lato-panimolla tapahtuu lauantaisin KUVA: AnnA HAKAmA KESÄKUU Ke 5.6. klo 18 yhteislauluilta, laulattajana Tintti Lehtinen, Orimattilan Niinan Kahvila Kuumakupissa (Kärrytie 4). To 6.6 . klo 17 FT Lotta Nylundin luento Alexander Laureuksesta Orimattilan taidemuseossa (Lahdentie 65); klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena luontorasteja, pihapelejä. Pe 7.6. klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). La 8.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 10–15 Kirkonmäen kesäpäivä Artjärven kirkon luona (Kirkkotie 23): ArtKirkko2024 kasteja häämekkonäyttelyn avajaiset, musiikkiesityksiä kirkossa ja ulkona, hevoskatoksessa torimyyntiä, Viljamakasiinissa avoimet ovet, lapsille ohjelmaa, ruokailua ym. Kirkkotien sillan kupeessa lapsille opastusta kalastuksesta ja ongintaa; klo 10–15 Seppä Kallen museopajalla Orimattilassa (Päärniläntie 169) avoimet ovet Avoimet kylät -päivän merkeissä. Näyttely, keramiikkaa, kylähistoriaa, puffetti; klo 10 alkaen Olan kesä 2024 -tapahtuma Orimattilassa: klo 10–12 yrittäjien markkinatapahtuma Erkontiellä, klo 10–12 Gym23:n järjestämät olympialaiset keskusurheilukentällä, klo 12 alkaen ohjelmallinen piknik-tapahtuma pappilan puistossa ja kirkolla, esiintymässä mm. Ilpo Kaikkonen, klo 15 alkaen scoottaustapahtuma skeittipuistossa (Viljamaantie 15). Su 9.6. klo 17 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9); klo 18 Komiat & Reinon retkue Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). Ma 10.6. klo 19 Orimattila Laulaa ja soi Orimattilan pappilan puistossa (Pappilantie 1): Kirkkokuoro, Gospelkuoro, Eija Korhonen, LänsiOrimattilan laulajat. Ti 11.6. klo 18 Brayan Jääskeläisen urkukonsertti Myrskylän kirkossa; klo 19 Orimattila Laulaa ja soi Orimattilan pappilan puistossa (Pappilantie 1): Orimattilan Mieslaulajat, Jarno Kuusista, Seppo Hovi, Hannu Tuominen, Pekka Melander, Seppo Puolakka, Orimattilan naiskuoro, Kirvun lauluseura. Ke 12.6. klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9); klo 19 Orimattila Laulaa ja Orimattilan seudun kulttuurikesä soi Orimattilan pappilan puistossa (Pappilantie 1): Hollolan harmonikat, Perinkonut, Esa Sirkiä, Mallusjoen kyläpelimannit, Mäntsälän hanuripelimannit, Hanne Syrjäläinen. To 13.6. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena taidetta ulkona, pihapelejä; klo 17.30 opastettu hautausmaakierros Orimattilan hautausmaalla, lähtö kirkon edestä (Kirkkopuisto 4). Pe 14.6. klo 18 lasten elokuvailta Myrskylän seurakuntakodilla: JP ja murtovaras (2021), soveltuu n. 5–10vuotiaille. Myös aikuiset ovat tervetulleita; klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). La 15.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 19 Stand up -esitys Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9), lauteilla Tommi Tuominen, Teuris, Mebe ja Sanna Maksimainen. Su 16.6. klo 12–17 Avoimet puutarhat Orimattilan vanhan sairaalan puutarhassa (Heinämaantie 9); klo 17 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9); klo 18 Kari Hirvonen & Onnentähti Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). Ti 18.6. klo 18 Brayan Jääskeläisen urkukonsertti Pukkilan kirkossa (Keskustie 25). Ke 19.6. klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). To 20.6. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena juhannusvastoja, pihapelejä, grillimakkaraa. Pe 21.6. klo 8–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8). La 22.6. klo 20–01 Teemu Roivainen Myrskylän Kiparkatin tanssilavalla (Porvoontie 101). Su 23.6. klo 17 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9); klo 18 Jyrki Nurminen & Sävel Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). Ke 26.6. klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). To 27.6. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena pulmapähkinöitä ja pihapelejä; klo 17.30 opastettu hautausmaakierros Orimattilan hautausmaalla, lähtö kirkon edestä (Kirkkopuisto 4). Pe 28.6. Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia Artjärven Maamiesseurantalolla: Matti Ristinen, Johanna Juhola ja Sari Haapamäki; klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). La 29.6. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8). Su 30.6. klo 18 Markku Aro & Diesel Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). HEINÄKUU To 4.7. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena suven ja runon päivän ohjelmaa, pihapelejä. La 6.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); 15 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9); klo 18 Riitta Väisänen Roast Orimattilan Lato -panimolla (Lahdentie 107), lavalla Riitta Väisänen, Tommi Tuominen, Eero Corso ja Teuris. Su 7.7. klo 10 sanajumalanpalvelus Myrskylän Syväjärven rannalla, pyhiinvaellus lähtee seurakuntakodilta klo 9; klo 18 Aki Samulin Pauloissa -kiertue rantautuu Orimattilan Mäntymäen lavalle (Mäntymäentie 18). Ma 8.7. klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). Ke 10.7. klo 12–16 Koko Suomi maalaa -päivän maalaustapahtuma Pukkilan Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2); klo 14 Koko Suomi maalaa -päivän maalaustapahtuma Orimattilan pappilan puistossa (Pappilantie 1), klo 10–16 Orimattilan kirjastossa kuvataidekirjallisuuteen liittyvä näyttely ja taidemuseo avoinna; 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). To 11.7. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena vohvelikahvila ja pihapelejä; klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9).
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 17 La 13.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 11–17 Avoimet maatilat -päivän tapahtuma Kyöstilän tilalla Orimattilan Villikkalassa (Orimattilantie 259); klo 11–17 Orimattilan Kuivannon maatalousja urakointipäivä Kuivannontien ja Ylitien risteyksessä olevalla nurmikentällä ja klo 11–16 Avoimet maatilat -päivän tapahtuma Sipilän maitotilalla (Haukisuotie 55). Tapahtumien välillä liikennöi maksuton puksujuna; klo 21 Avoimet maatilat -päivän iltabileet Orimattilan Kuivannon Murulassa. Su 14.7. klo 15 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9); klo 18 Sami Rosholm & Casanova Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). Ma 15.7. klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). Ke 17.7. klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). To 18.7 . klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena pihapelejä papin kanssa; klo 17.30 opastettu hautausmaakierros Orimattilan hautausmaalla, lähtö kirkon edestä (Kirkkopuisto 4); klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). Pe 19.7. klo 16 Artjärvipäivien onkikisa Artjärven Villikkalanjärven rannassa Vuorenmäellä; klo 18 Kesäillan kymppi -juoksutapahtuma Artjärvellä, lähtö Vuorenmäen koululta (Salmelantie 222); klo 18 Kantrikulkue starttaa Orimattilassa Tokkolantieltä ja kulkee keskustan halki päätyen Würthin pihalle; Klo 16 alkaen Kantrifestarit Orimattilan Lato -panimolla (Lahdentie 107): klo 18.10 Orcus, 19.10 kantriaiheiset stand up -tarinat Tommi Tuomisen esittäminä, klo 20 Eki Jantunen, klo 20.35 Mökkiläiset, klo 21.40 Grainwille Train. La 20.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 10–14 Artjärvi-päivien markkinatapahtuma Artjärven Vuorenmäen urheilukentällä (Salmelantie 202); klo 16 alkaen Kantrifestarit Orimattilan Lato -panimolla (Lahdentie 107): klo 18.30 Eija Korhonen, klo 19 ja 20.10 Grainwille Train, klo 21.40 ja 23 Jiri Nikkinen soittaa the Beatles -covereita; klo 20 tanssikonsertti Artjärven Vuorenmäen Maamiesseurantalolla (Salmelantie 202). Su 21.7. klo 10 Artjärvipäivien kirkonmenot Artjärven kirkossa, hääpukunäyttely, avoimet ovet Artjärven kotiseutumuseolla; klo 10 messu ja kesäasukkaiden kirkkopyhän Myrskylän seurakuntakodin pihalla; klo 15 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9); klo 18 Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). Ke 24.7. klo 18 Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 41): Päistikka duo, Luomu duo, Värttinä; klo 18 Kesäillan yhteislaulutilaisuus Pukkilan Kanteleen seuratalolla (Nuuttipolku 25). To 25.7. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena bingoa ja pihapelejä; klo 18 Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 41): Stefan Andersén ym., Irina. Pe 26.7. klo 18 Takinkääntöviikko Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 41): Taru Nyman & Jiri Kuronen, Annika Eklund. La 27.7. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8). Su 28.7. klo 18 Tangokuninkaalliset 2024 & Jackpot Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). Ke 31.7. klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). ELOKUU To 1.8. klo 17–19 Pappilan pihailta Pukkilassa (Veteraanitie 2) yhdessäolon merkeissä, aiheena kesäillan yhteislaulua; klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). La 3.8. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 18 Komediafestivaali on the road -kiertue Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa, lauteilla Niko Kivelä, Ilari Johansson ja Ali Jahangiri. Su 4.8. klo 10 Orimattilapäivän kirkonmenot ja kirkkokahvit, klo 12 pääjuhla kirkon lähistöllä; klo 15 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9); klo 18 PNP solistina Henri Jokinen Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18); klo 18 Tuli kirkkoon mies ja lapsi -konserttijumalanpalvelus ja yhteislauluilta, iltapala Myrskylän kirkossa. Ma 5.8. klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). Ke 7.8. klo 18 kesäillan yhteislaulutilaisuus Pukkilan Torpin Rientolassa (Mäntsäläntie 551); klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). To 8.8. klo 18.30 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). Pe 9.8. klo 18 suomalaisen taiteen päivä, Lennart Segerstråle 50 vuotta -juhla Myrskylän seurakuntakodilla, vieraana taiteilijan siskon poika Matias Uusikylä. La 10.8. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 20–01 Retrodisco Myrskylän Kiparkatissa. klo 15 Agatha Christie: Kuolema Niilillä Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 9). Su 11.8. klo 18 Leif Lindeman & Rosette Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18). To 15.8. klo 17.30 opastettu hautausmaakierros Orimattilan hautausmaalla, lähtö kirkon edestä (Kirkkopuisto 4). La 17.8. klo 9–11 torikahvit Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 18 Finlanders Orimattilan Mäntymäen lavalla (Mäntymäentie 18); klo 18–23 livemusiikkitapahtuma 60-luvun tyyliin Orimattilan Niinikosken Kerholassa (Marjumäentie 38), Freeband goes sixties. Su 18.8. klo 15 Siltajuhlat yhteislaulun merkeissä Tönnönkosken partaalla. Tönnön mylly avoinna yleisölle, kahvio. To 22.8. klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). Pe 23.8. klo 19 Niskavuoren naiset Pukkilan kesäteatterissa (Veteraanitie 9). La 24.8. klo 9–12 Kuutamotori Pukkilan Onnintorilla (Koivulinnantie 8); klo 13–17 Puistorock Pukkilan Naarkoskella; klo 19 Venetsialaiset Pukkilan Kanteleen kyläkentällä. Su 25.8. klo 12 kansanlaulu-messu, kirkon 210-vuotisja kappelin 40-vuotisjuhlat Pukkilan kirkossa (Keskustie 25); klo 12–15 UKK-kävelytapahtuma Orimattilan Niinikoskella, lähtö Kerholasta (Marjumäentie 38); klo 12–14 Kansallispukujen tuuletuspäivä Pukkilan Galleria Koivulinnassa. NÄYTTELYT Orimattilan taidemuseo (Lahdentie 65) Jenni Hiltusen kesänäyttely 13.6.–25.8. ke– su klo 10–16. Galleria Koivulinna (Koivulinnantie 2, Pukkila): valokuvataiteilija Sari Soinisen Terra Incognita -näyttely 5.–30.6., kuvataiteilija Jaana Tuomiston Ihmisten koti -näyttely 3.–28.7., pukkilalaisten taiteilijoiden Oman kylä taidetta -näyttely 31.7.– 25.8. Koivulinna avoinna näyttelyjen aikaan ke–su 11– 17 (suljettu 21.–23.6.). Soile Yli-Mäyryn taidelinna (Erkontie 8, Orimattila) avoinna sunnuntaisin klo 12– 17 tai sopimuksen mukaan. Töyrylän kartanon pihagalleriassa Orimattilan Artjärvellä 8.6.–15.8. klo 10–16 artjärveläisen Niina Tervalan alias Peppi Anniinan taidenäyttely Nurkan takana nauru; muistojen takana aika. Vapaa pääsy. Orimattilan Taideyhdistys ry:n kesätaidenäyttely Monimuotoisuutta Orimattilan Kulttuuritalon 2. krs. (Lahdentie 65, B-rappu). Avajaiset ke 7.8. klo 18 alkaen, näyttely jatkuu 21.8. saakka. Avoinna joka päivä: ma–ti klo 11–18, la–su klo 11–15. Vapaa pääsy. Eskolan Taidevintin (Hannulantien 91, Orimattila) kesän 2024 avajaiset la 24.8. klo 16–18. Näyttely jatkuu 1.9. saakka ke–su klo 12–18. Elämäni taiteet -näyttelyssä nähdään taidevintin isännän eli Heikki Eskolan maalauksia, valokuvia ja runovalokuvia ym. Vapaa pääsy. Kati Kontun näyttely Menninkäisten kolmas tuleminen (Viljelijänkuja 6, Orimattila) avoinna la–su 3.–4.8. ja pe–su 9.–11.8. kaikkina päivinä klo 12–16 tai sopimuksen mukaan. Myyntinäyttelyssä jo tutuiksi tulleet keramiikkamenninkäiset seikkailevat Kulmalan tilan puutarhassa. Lisäksi aitassa tekstiilitaidetta. Vapaa pääsy. Pukkilan Onnintorilla kahvitellaan lähes joka kesälauantai. Arto Luoma laulatti torikansaa elokuussa 2019. Koko Suomi maalaa taas heinäkuussa. Pirkko Onnela näyttää mallia Orimattilan pappilanpuistossa kesällä 2022 otetussa kuvassa. KUVA: Pertti MÄKelÄ KUVA: idA NiVA
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 18 – N:o 41 B – 2024 K aikki alkoi siitä, kun Samu Ovaskan isän eno kuoli vuonna 2005 ja Ovaskan isä peri maatilan Pukkilasta. Siinä vaiheessa hyvinkääläisellä nuorella miehellä ei ollut minkäänlaista kiinnostusta maataloutta kohtaan. Kaikki muuttui, kun Ovaska lähti vuonna 2006 Amerikkaan, Utahiin. – Pohjois-Utahissa on Logan-niminen paikka, jossa kävin lukiota vuoden, nyt 33vuotias Ovaska kertoo. Nuori mies näki, kuinka kavereilla oli siellä isot maatilat. Ovaska ajatteli, että Suomessa voisi olla samanlaista maatilaelämää kuin siellä. – Sanoin vanhemmilleni 16–17-vuotiaana, että lähden tästä maatalousalalle, Ovaska muistelee. Vanhemmat suorastaan kauhistuivat. Ovaskalla ei ollut mitään tietoa maatalousalasta. Nuori mies ei ollut oikeastaan edes käynyt maalla. Miten poikaa alkoi kiinnostaa tällainen ala? Lopulta vanhemmat myöntyivät, ja niin Ovaska lähti opiskelemaan Hyvinkään maatalousoppilaitokseen. Siellä hän opiskeli vuodet 2007–2010. – Jatkoin siitä Hämeen ammattikorkeakouluun Mustialaan, jossa kävin agrologiopinnot, Ovaska kertoo. Sen jälkeen Ovaska toimi Hyvinkään maaseutuopistossa tilanhoitajana ja peltokasvituotannon opettajana. ”Hinnat räjähtivät käsiin” Vuonna 2013 hän aloitti muiden töiden ohessa Löytmurron maatilan pidon. Tilalla viljeltiin silloin kauraa, ruista ja vehnää. Ovaska jätti Hyvinkään maaseutuopiston työt ja ryhtyi täyspäiväiseksi maatilan isännäksi vuonna 2018. Silloin Löytmurron tilalla majaili noin 100 lammasta ja työt keskittyivät lampaanlihan tuotantoon. – Vuonna 2019 rakennettiin pieni emolehmäpihatto ja siirryttiin emolehmätuotantoon, Ovaska kertoilee. Ovaskan mukaan kaikki meni hyvin siihen asti kunnes tuli korona ja Ukrainan sota. – Rehujen ja polttoaineiden hinnat räjähtivät käsiin, Ovaska toteaa. Löytmurron tilan isäntä muistelee, että hän sai tuolloin samanlaisen palkan kuin tavallinen pulliainen, mutta siitä suli puolet pois kustannusten nousun myötä. – Se pahensi taloudellista tilannetta silleen, että aloin miettimään, että pitäisi keksiä jotain muuta vierelle, Ovaska sanoo. Kohti lapsuuden unelmia Ovaska katseli lapsena paljon kokkiohjelmia ja oli muutenkin kiinnostunut ravintolaalasta. – Mietin, että mitä jos lähtisin sinne suuntaan, Ovaska kertoo. Kotiväki oli ihmeissään. Ovaskalla oli paljon töitä kotona maatilalla ja opiskelu veisi oman aikansa. Myöskään opiskeluajan palkattomuus ei ainakaan parantaisi tilannetta. Ovaska päätti toteuttaa lapsuuden haaveen. Hän aloitti maaliskuussa 2022 opinnot Helsingissä, ravintolakoulu Perhossa. Ovaska ehti istua koulun penkillä pari viikkoa ja sitten avautui ovi oppisopimustyöpaikkaan, joka oli Henri Alénin omistama ravintola nimeltä Fiasco. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA ”Olin laittamassa vesiä niille, ja yhtäkkiä yksi niistä puski minut maahan ja lähti työntämään maata pitkin seinää päin.” Nautojen kasvatus vaihtui fine diningiin Pukkilalaisen Löytmurron tilan isäntä Samu Ovaska lähti toteuttamaan lapsuuden unelmaansa Löytmurron tilan isäntä joutui onnettomuuteen, kun sonni hyökkäsi hänen kimppuunsa. Ravintola Vårissa valmistetaan fine dining -annoksia. KUVA: MOONA DUFVA KUVA: NiKO LehtO
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 19 Hollolan Kalustemaalaamo Keskikankaantie 4, 15860 Hollola puh. 040 759 5782 www.hollolankalustemaalaamo.net tarjoaa väliovien, keittiökaapiston ovien ym. maalausta. Kysy tarjous! YKSITYISILLE JA YRITYKSILLE EERO KÄRKINEN lukkoseppä lpkarkinen@gmail.com Mekaanisten ja sähköisten lukkojen asennus-, huoltoja korjaustyöt. LUKITUSPALVELU KÄRKINEN VALMISBETONIA JA BETONITUOTTEITA LAATUA JA PALVELUA PUKKILASTA MYBE.FI MYBE.FI 019 685 1164 Salmelantie 11, Artjärvi myynti@artjarvensahko.fi www.artjarvensahko.fi KOUKJÄRVEN HÖYLÄÄMÖ Puutavaran vakioja erikoismallien höyläykset. Sahaja höylätavaran sekä kutterinpurun myynti. Vainio 0400-714 281 Pukkilantie 16 07600 MYRSKYLÄ www.koukjarvenhoylaamo.? Onko kodissasi pientä laitettavaa? Asennan: Taulut, peilit, verhotangot ym. Tukikahvat, kynnysluiskat Laitehankinnat ja asennukset ym. Vaihdan: Palaneet lamput Ilmanvaihdon suodattimet Paristot palovaroittimiin jne. Puh. 0400 498 499 Maksu käy myös kortilla. 15 min työstä 15,1 h 44,(sis. alv ja pientarvikkeet) Hi nn at alk . Asennus Helén Kaikki kattotyöt samasta osoitteesta ammattitaidolla ? Konesaumakatot ? Kattosaneeraustyöt ? Rakennuspeltityöt ja muut kattotyöt ? Piipun pellitykset ? Profiilikatot ? Kattoturvatuotteet sekä sadevesijärjestelmät -tuotteiden myynti ja asennuspalvelu soittamalla sopimuksen mukaan. Messinkitie 9, Orimattila Juha Helén 0400 494 395 | Anssi Helén 040 778 9335 www.asennushelen.fi Ympäristölupahakemukset Maa-ainesten otto Pilaantuneet maat, vesinäytteet Orimattila 040 586 1153 www.ekomaaoy.fi HEIKKI SAARINEN KY Määrämittaiset kattoja seinäpellit suoraan valmistajalta. Nopea toimitus. Puh. 044-704 8027 myynti@heikkisaarinenky.fi www.heikkisaarinenky.fi Tokkolantie 5, 16300 ORIMATTILA Myös lukkosauma Myynti Asennus Huolto KARI KORKKULA Puh. 040-531 1729 16200 Artjärvi www.putkikama.fi kari.korkkula@putkikama.fi LVI-PUTKIKAMA OY • Kylpyhuoneja saunaremontit • Kalusteja lattia-asennukset • Maalaustyöt / tapetoinnit • Timanttiporaukset / -sahaukset • Ulkomaalaukset • Purkutyöt SANEERAUS KOIVISTO OY p. 041 453 5781, Lahti / Orimattila koivisto@saneerauskoivisto.fi • timokoivisto@luukku.com HUOM! MUISTA KOTITALOUSVÄHENN YS! ? JATKOA EDELLISELTÄ SIVULTA – Suoritin siellä koulun noin yhdeksässä kuukaudessa. Se meni aika nopeasti, Ovaska muistelee. Valmistumisen jälkeen Ovaska siirtyi työskentelemään firman toiseen ravintolaan nimeltä Sue Ellen. Se oli keskittynyt mereneläviin ruokiin. Siellä Ovaska viihtyi vuoden 2023 kesään asti, kunnes hän löysi Niko Lehdon ja porvoolaiseen Michelin-palkitun ravintola Vårin. – Nyt olen ollut vähän aikaa apulaiskeittiömestarina Vårissa, Ovaska kertoo. Hänellä tuli myös mahdollisuus ostaa pieni osuus Vårgroupista. Ovaska tarttui tietysti tuumasta toimeen ja osti osuuden. Vårgroup omistaa Porvoossa myös ravintola Honkalan, joka avautui äitienpäivänä. Ravintola Honkalassa Ovaska osallistuu keittiön toimintaan ja suunnittelutyöhön. ”Keuhkoni meni lyttyyn” Löytmurron tilan isäntä ja hänen avopuolisonsa olivat suunnitelleet, että eläimet lähtisivät tulevana syksynä ja Ovaska keskittyisi enemmän ravintola-alaan, koska se tuntuu tässä vaiheessa mielekkäämmältä. Sitten tapahtui jotain, mikä aikaisti eläimistä luopumista. – Jouduin onnettomuuteen. Sonni hyökkäsi minun päälleni, Ovaska kertoo. Ovaskan mukaan sonnit ovat olleet kilttejä eläimiä eikä niiden kanssa ole tullut aiemmin minkäänlaisia ongelmia. – Olin laittamassa vesiä niille, ja yhtäkkiä yksi niistä puski minut maahan ja lähti työntämään maata pitkin seinää päin. Sitten huusin apua, Ovaska muistelee kuukauden takaista onnettomuutta. Onneksi Ovaskan avovaimo Moona oli pihalla ja kuuli avunhuudon. Avovaimo sai hätistelyä noin 800 kiloisen sonnin pois, ja isäntä pääsi karkaamaan sen kynsistä. – Sitten tulin ambulanssilla Porvooseen ja olin viisi päivää sairaalassa. Minulta murtui kahdeksan kylkiluuta ja keuhkoni meni lyttyyn, Ovaska kertoilee. Hän on toipunut onnettomuudesta hyvin ja pystyy elämään lähes normaalia elämää. – Vielä en pysty makaamaan selälläni, koska yksi luu murtui selän puolelta, Ovaska kertoo. Tulevaisuudessa vihanneksia Våriin Löytmurron tila luopui naudoista, mutta onneksi niiden lihaa pystyy hyödyntämään Ovaskan työpaikalla. – Kaksi nautaa tuli ravintola Honkalaan, joista kesän mittaan käytetään lihoja annoksissa, Ovaska kertoo. Myös lampaanlihaa on kiikutettu Löytmurron tilalta fine dining -annoksia valmistavaan ravintola Våriin. Tilalla majailee edelleen muutama lammas, mutta ne ovat lähinnä perheen paimenkoiran ja lapsien iloksi. Ovaskalla on kuitenkin jo uudet verkot vesillä. – Pyrimme parhaamme mukaan tuottamaan ravintola Våriin vihanneksia, Ovaska paljastaa. Tilan isäntä on myös innostunut omenoiden ja viiniköynnösten viljelystä. Tulevaisuudessa Ovaska toivookin, että hän voisi hyödyntää omenat ja rypäleet joihinkin juomiin. Ovaska on erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen ja uskookin, että näin mennään eteen päin ainakin vähän aikaa. Mieheltä kuitenkin löytyy niin pieniä kuin suuria haaveita. – On minulla alkujaan ollut vuosia sellainen haave, että joskus olisi oma ravintola, jossa voisi itse tuottaa yli puolet aineksista. Siinä olisi oma porukka, joka tuottaisi aineksia ja olisi paikassa x ravintola, jossa saisi niistä koottua täysin vuodenaikojan mukailevan menuun, Ovaska kuvailee. Haave tuntuu Ovaskasta kaukaiselta ja sanookin, ettei ole pyrkimässä sitä kohti juuri nyt. – Nautitaan jokaisesta päivästä, jonka saa tehdä, hän toteaa. JULIA ROINE KUVA: MOONA DUFVA KUVA: JUliA ROiNe Löytmurron tilalla kasvaa nykyään viiniköynnöksiä. Ovaska toivoo, että tulevaisuudessa hän voisi hyödyntää rypäleitä juomiin. Samu Ovaskan maatila on Pukkilassa mutta työpaikka Porvoossa.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 20 – N:o 41 B – 2024 • Huippunopea ja luotettava laajakaista, jonka vauhti ei hyydy. Pelaa, striimaa tai työskentele sujuvasti verkon yli. Nopeus jopa 10 G. • Häiriötön nettiyhteys kaikille laitteille. Koko perheen tietokoneet, puhelimet ja tabletit toimivat yhtä aikaa. • Monipuolinen kaapeli-TVja viihdetarjonta sekä mahdollisuus lisäpalveluihin, kuten MPY Wi?in. • Arvonnousua kiinteistöille. Panostus valokuituun ensimmäisten joukossa kannattaa. • Vastuullinen valinta. Tutkitusti pieni hiilijalanjälki. • Vakaa ja kotimainen MPY. Lisäämme alueen elinvoimaa vuosikymmenten kokemuksella. Lue lisää ja tilaa: mpy. /valokuitu/orimattila * Tarkemmat kampanjatiedot nettisivuillamme. MIKSI VALITA MPY:N VALOKUITU? PUUTTUVAN KAIVAJAT KUIDUN • ORIMATTILA • NOSTA KIINTEISTÖN ARVOA • MONIPUOLISET PALVELUT TULEVAISUUS ON YHDEN VALOKUIDUN PÄÄSSÄ Valokuitu oma € + k 265 €* NOPEUS TOIMINTAVARMUUS PALVELUN LAATU
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 21 O rimattilan Taidemuseon seinät täyttyvät kesän ajaksi helsinkiläisen taiteilija Jenni Hiltusen teoksilla. Näyttely kantaa nimeä Summer on Paper. – Näyttelyn nimi syntyi Orimattilan taidemuseon museoamanuenssi Anniina Kiiskisen huomiosta, että maalauksissani on usein kesän tuntu. Tämä oli mielestäni hieno huomio, sillä valo, valon väri, sen määrä ja erityisesti sen puute vaikuttavat paljon työskentelyyni, Hiltunen valottaa. Kuvataiteen maisteriksi valmistuneen Hiltusen maalauksissa on aina kesä. Hän saa teoksiinsa vaikutteita erityisesti matkoilta. – Näyttelyssä esillä olevissa asetelmissa esimerkiksi näkyy viime kesän Korsikan-reissu, rapuja ja sitruunoita mieheni syntymäpäiväillalliselta sekä roseeta, kaloja ja hedelmiä oranssilla pöydällä, Hiltunen paljastaa. – Teosten värimaailma on usein saanut vaikutteita juuri matkoiltani, Etelä-Euroopan valosta, arkkitehtuurista ja kasvillisuudesta, hän jatkaa. Hiltunen on saanut kuulla, että hänen teoksensa ovat hyvin italialaisia. Katsojat ovat verranneet hänen maalauksiaan esimerkiksi Felix Casoratin taideteoksiin. Taidemuseon näyttelyssä on esillä öljyvärimaalauksia paperilla. – Minusta tuntui kiinnostavalta rakentaa koko näyttely tämän tekniikan ympärille. Esillä on paljon teoksia, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin olleet esillä, Hiltunen valottaa. Lisää taidetta on nähtävillä kesän loppupuolella, kun luvassa on Orimattilan Taideyhdistys ry:n jäsenten yhteinen taidenäyttely teemalla Monimuotoisuutta. Elokuussa alussa ovensa avaava näyttely järjestetään Orimattilan kulttuuritalolla Wellamo-opiston työtilassa. Nähtävillä on yhdistyksen jäsenten eri tekniikoilla toteutettuja teoksia. Orimattilan kesän taidetarjonnan kruunaa Elämäni taiteet -näyttely, joka on nähtävillä Eskolan Taidevintillä elokuun lopusta syyskuun alkuun. Tänä vuonna vintti täyttyy isännän eli Heikki Eskolan taiteella. Nähtävillä on maalauksia, valokuvia, runovalokuvia ja runonlausuntaa. Paikallista taidetta Töyrylän kartanon pihapiirissä Artjärven puolella pääsee nauttimaan taiteesta myös koko kesän ajan, kun hurmaavan Töyrylän kartanon pihapiiri täyttyy Niina Tervalan eli taiteilijanimeltään Peppi Anniinan taideteoksista heti kesäkuun alussa. Näyttely on nimeltään Nurkan takana nauru; muistojen takana aika. Taidenäyttelyssä on esillä akryylija akvarellimaalauksia sekä sekatekniikalla toteutettuja värikkäitä, sadunomaisia luonto-, kasvija mandala-aiheisia maalauksia. – Luovuuteni ei rajoitu vain kuvataiteeseen ja kirjoittamiseen vaan tapaan olla ja nähdä maailmaa. On hienoa, että sain tämän mahdollisuuden tuoda taidettani esille omalla kylällä, taiteilija tuumaa. Maalaiskartano tarjoaa silmänruokaa aina elokuun puoleen väliin asti. – Töyrylän kartanon pihagalleria on tunnelmallinen paikka näyttelylle, koska kartanon pihapiiri huumaa kävijän kauneudellaan, Tervala kertoo. Viime vuosien elämäntapahtumat toivat Tervalan Artjärvelle syksyllä 2022, kun hän pyöritti kartalla sormeaan etsien paikkakuntaa mihin muuttaisi. Artjärvi kuulosti taiteilijalle sopivalta paikalta asua. Peppi Anniinan taiteellinen ura alkoi vuonna 2015 hänen kokonaisvaltaisesta elämänmuutoksestaan. Yhtenä päivänä päätetystä uudesta harrastuksesta on muodostunut vuosien mittaan elämäntapa. Pukkilassa vastataan kuntalaisten toiveeseen Pukkilan Galleria Koivulinnan kesän avaa kansainvälisesti palkittu suomalainen valokuvataiteilija Sari Soininen kesäkuun alussa. Soinisen värikäs ja unenomainen valokuvaustyyli kumpuaa filosofisista ajatuksista ja henkilökohtaisista mystisistä kokemuksista. Hänen tavoitteenaan on tarjota katsojalle uusia tapoja tarkastella ympäröivää maailmaa ja todellisuutta. Soinisen avoimuus nuoruudessaan koettuun usean kuukauden kestäneeseen LSD-psykoosiin on herättänyt mielenkiintoa, ja henkilökohtaisuudellaan sekä vaikuttavuudellaan nostanut häntä median ja yleisön huulille ympäri maailman. Soinisen näyttely Terra Incognita on esillä kesäkuun loppuun asti. Heinäkuun alussa jugendhenkisen huvilan valtaavat Jaana Tuomiston puupiirrokset, monotypiot ja esine installaatiot. Tuomiston Ihmisen koti -näyttely kertoo kuvitteellista tarinaa olemassaolosta, joka synnyttää väliaikaisia merkintöjä talon kolmeen huoneeseen. Teosten kautta Tuomisto käsittelee usein ihmisyyteen ja ympäristöön liittyviä teemoja, joissa voi havaita viitteitä melankolisesta kaipauksesta ja hiljaisuudesta. Elokuussa Pukkilassa vastataan kuntalaisten toiveeseen, kun Koivulinna täyttyy paikallisten taiteilijoiden teoksista. Kymmenkunta pukkilalaista tai Pukkilassa juuret omaavaa taiteilijaa tuo monipuolisesti taidettaan Koivulinnan historiallisiin kamareihin. Esillä on muun muassa maalaustaidetta, valokuvateoksia ja keramiikkaa. Näyttely kantaa nimeä Oman kylän taidetta. JuLiA ROiNE Artjärveläinen Niina Tervala eli taiteilijanimeltään Peppi Anniina valloittaa Töyrylän kartanon pihapiirin heti kesäkuun alussa. Alueen taidetarjonta tuo väriä kesään KUVA: SonjA LAhtinen KUVA: jAAnA tUomiSto KUVA: SAri Soininen KUVA: PAAVo Lehtonen Pukkilan Galleria Koivulinnan seinät täyttyvät heinäkuussa Jaana Tuomiston teoksista. Sarin Soinisen Terra Incognita -näyttely avaa Galleria Koivulinnan kesän. Jenni Hiltunen saa teoksiinsa vaikutteita erityisesti matkoilta.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 22 – N:o 41 B – 2024 Ft Johanna Kelokaski akupunktio, neurologinen fysioterapia ja äitiysfysioterapia FtAMK Kimi Holopainen urheilufysioterapia Essi Kekoniemi lymfaterapia Erkontähti, Niementie 2 H 5, 16300 Orimattila p. 03 777 3860, www.musculus.fi, myös kotikäynnit Ammattitaitoiset, kiireettömät sekä luotettavat kotipalvelut sinulle ja läheiselle ? Helpompaa arkea • Kotihoitoja hoivapalvelut • Omaishoitajien sijaisuudet • Kotiapupalvelut • Kauppaja ulkoilutuspalvelut • Siivouspalvelut • Tukipalvelut • Pienimuotoiset talonmiespalvelut Aijan Hoiva Oy p. 040 3564 771 aijanhoiva@akson.fi | www.akson.fi HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa (09) 753 11 56 Keskustie 15 • Myrskylä www.jyrkisaarimaa.fi Prof. John Koivukangas Neurokirurgi hoitaa pään, niskan ja selän vaivoja, esim. iskiasvaivaa. Nyt myös ajokorttilausunnot. Vastaanotto: Erkontie 12, Näkökeskuksen naapurissa Virastotie 7 B 10, Myrskylän keskusta Vastaanotto varauksen mukaan 10–18. Pyynnöstä myös lauantaisin. Ajanvaraus: Puhelimitse: 045 889 5817 tai kotisivumme kautta lomakkeella: www.birkmannclinic.org Ajanvaraus nyt myös kätevästi QR-koodia käyttäen: ”Sinulla on aika, meillä on aikaa.” Birkmann Clinic Ajanvaraukseen Birkmann Clinic Kokenut erikoislääkäri tavattavissa Orimattilassa ja Myrskylässä, myös pitkäaikainen yleislääkärin kokemus Parturi-Kampaamo Vesitornintie 12 ? 03 777 4658 Sari Ylinen Tehtaanmyymälä ma–pe 9–16, la 10–14 Kinnarintie 32, Artjärvi puh 03 871 460 www.ruskovilla.fi Myymälästä löydät eriä II-laadun tuotteita -30% sekä kaikki kuvastotuotteet -10% Kesätarjous: aikuisten hirssiakanatyyny 45 € 31.7.2024 asti (ovh 55 €) Kesätarjous! Hirssiakanatyyny 45 € TERVETULOA TEHTAANMYYMÄLÄÄN Orionaukio 4, Orimattila, www.torikulmanfysioterapia.fi Reija Karjalainen, ft Aikuisneurologinen fysioterapia Kelan vaativa lääkinnäll. kuntoutus 040 562 1679 Henri Saarenpää Koulutettu hieroja Kuivaneulausterapeutti DNT 040 757 2011 Mikko Poutiainen, ft Alaraajaterapia Urheilufysioterapia Yksilölliset tukipohjalliset 050 344 7279 Heli Mäntysaari, ft Psykofyysinen fysioterapia Akupunktio 050 338 7931 SILMÄLÄÄKÄRIT: Jukka Siitonen Aleksi Sarkola Ritva Lemola Ilkka Puusaari Avaa tili! Saat 12 kk korotonta maksuaikaa! ma–pe 8.30–20 | la 8.30–16 | su 10–14 Erkontie 16 | Orimattila | 03 887 430 ma–ke ja pe 9.30–16 (to suljettu) Pajatie 1 | Artjärvi | 044 978 4338 www.orimattilanapteekki.fi Palvelee vuoden jokaisena päivänä: Kuva: Ulla Nissinen Hyvää kesää! Voit tilata helposti myös verkkoapteekistamme: orimattilanapteekki.fi ja hakea Orimattilan S-Marketin tai Artjärven Salen noutolokeroista. Kesäapteekin muistilista: – omat reseptilääkkeet – haavanpuhdiste – laastarit ja sidetarpeet – kipuja kuumelääke – hyttysten puremiin antihistamiinia ja/tai kortisonivoide – kyypakkaus – aurinkosuoja – lääkkeet vatsaoireisiin – nesteytysvalmiste – rakkolaastarit – kylmäpakkaus/-geeli, tukiside – käsihuuhde – lemmikin lääkkeet
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 24 – N:o 41 B – 2024 ” Tästä uudesta äidinkielen opettajasta... Joku roti pukeutumiseen! Minihame ei ole sovelias asu”, huumorivideoillaan naurattavan Korroosio Comedyn Markku Vilonen sanoo kolmikon Instagramvideolla. ”Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta toisaalta vuosi on 2024 ja se on ollut viikon töissä... Raimo hakee ehkä paikkaansa”, Tuomas Kauppinen vastaa videon saadessa nykytrendeihin sopivan käänteen. Kolmessa päivässä vajaat 2 000 tykkäystä saanut video voi viitata vaikkapa kilttiä kantavaan mieheen tai transseksuaaliin. – Ei me ajatella sitä, mitä joku ajattelee. Ajattelen itse, että siinä on vain hame päällä heiluva Raimo. Vastuu on katsojalla. Tavallisuudesta poikkeavuus on tehokeino eikä pahantahtoisuutta, Tuomas Kauppinen alleviivaa. Suivaantumisen kulttuuri on ottanut jalansijaa nyky-yhteiskunnassa. Joku voisi pahoittaa mielensä hameesta ja Raimosta. – Mielestäni tällaisesta ei voi pahastua. Videon hahmot hyväksyvät Raimon sellaisena kuin hän on. Enemmänhän pilkka kohdistuu vanhoilliseen opettajaan, joka nostaa mekkalan, Markku Vilonen alleviivaa. Videoita tekee myös nykyinen lahtelainen Juha Ollikainen, joka tienaa leipänsä Suomen Salibandyliitossa. Myrskyläläisistä Vilonen työskentelee etsivässä nuorisotyössä Lapinjärvellä ja Kauppinen opettajana Orimattilassa. Lyhytvideoiden kesä Kesään Korroosio Comedy suuntaa laskelmoivalla meiningillä, kuten Kauppinen luonnehtii. – Jatko-osapohjia ja toiveita on vaikka kuinka paljon. Miten saada turpaan Suomen eri kunnissa -videoista tulee nelosja vitososa. Sketsejä on kirjoitettuna enemmän kuin ehdimme kuvaamaan. Toukokuussa kolmikko pääsi viettämään erään viikonlopun yhdessä kuvaillen. – Toivottavasti pääsemme kuvaamaan lisää, ja ylipäätään aktivoitumaan. Olemme ottaneet löysin rantein, sillä 500 sketsin jälkeen kannattaa ottaa myös iisiä. Ideat parantuvat. Mitä ideoita on mielessä? – Luvassa on pidempiä Youtubevideoita, mutta ajansäästön takia lyhytvideoita tulee enemmän. Toki pitkiä videoita toivotaan, mutta lyhytvideoille pystyy puskemaan vitsejä jatkuvasti. Reelsja shorts-videot ovat helppoja toteuttaa, kun kuvauskalustoksi kelpaa puhelin ja työstämisaika on pari tuntia. Netin lukuisista eri alustoista ei ole vaikeaa löytää mielekkäintä, koska kokeileminen on kevyttä. Karmeat asut ylle hetkessä Miehet esittelevät varastollaan asuja ja pukevat oudot kerrastot päälle. Vilonen löytää kammottavan värisen ja kulahtaneen takin, huulien ylle asettuvat tuuheat viikset. – Mulle kasvoi just samanlaiset, nahkatakkia ja Toyota-lippistä päälleen vetävä Kauppinen nauraa. – Nimet hahmoille keksii heti, kun näkee itsensä peilistä, Kauppinen virnistää analysoiden samalla Vilosen hahmoa. – Sä olet kuin joku, joka järjestää ihan hemmetin huonoja lomasafareita! Etunimen on oltava Hasse. Sitten Kauppinen paljastaa yhden ”epäkohdan” nauraen. – Mun ongelma kuvauksissa on joskus se, etten osaa ottaa pullosta nielemättä. Puhe on rekvisiittana toimineesta Gambina-pullosta. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Tasan tältä paikalta, Myrskylän Salen vierestä Keskustien ja Virastotien risteyksen paikkeilta Korroosio Comedyn tarina alkoi. Turpaan on tulossa jatkossakin Myrskyläläisessä Korroosio Comedyssä ei mietitä sitä, mitä katsojat ajattelevat videoista. Suositut turpaanvetovideot saavat jatkoa. Vasemmalla tönöttää selkeästi joku Jorma. Tai ehkä Tauno? Oikealla ihmettelee kammottavia lomasafareita järjestävä Hasse.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 26 – N:o 41 B – 2024 Kesäristikko Ristikontekijä Martti Räikkönen on laatinut jälleen Orimattilan Sanomien kesäristikon. Palauta täytetty ristikko heinäkuun 4. päivään mennessä osoitteella: Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. Oikein täyttäneiden kesken arvotaan kolme yllätyspalkintoa. Nimi ............................................................. Osoite ...........................................................
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 27 Perinteistä Orimattila-päivää vietetään tänä vuonna kotiseutumuseolla 4.8. kello 12 alkaen. Tapahtuman järjestää totuttuun tapaan Orimattilaseura. Seuran puheenjohtaja Lauri Hakama kertoo, että tapahtuma alkaa aamukymOrimattila-päivä tarjoaa Elvistä Kotieläinpiha, grillikahvila, lasten leikkikeskus, pomppulinna ja lypsettävä lehmä aktiviteettina. Farmipuodista oman tilan strutsinja naudanlihaa, paistovalmiit pihvit, makkarat, farmiolutta sekä -siideriä ja paljon muuta! Farmille pääsee myös vesiteitse, Tervetuloa! AVOINNA Pääsiäisenä 29.3. 1.4. Vappuna 30.4. 1.5. Toukokuussa Kesällä 1.6. 4.8. www.kilkkilanfarmi.fi Ojassuontie 68, 19160 Huutötöyry kilkkilanfarmi Syksyllä 5.8. 1.9. Farmin pääsymaksu 7€ / alle 1v ilmaiseksi 11-17. 00 11-17. 00 La 10-16. 00 Su 11-17. 00 ark 11-17. 00 La 10-16. 00 La 10-16. 00 Su 11-17. 00 Su 11-17. 00 Ma suljettu Kausilippu 17€ TAUKOTUPA Hietanantie 20 Artjärvi Avoinna ma–su klo 10–17 KAHVIO Kirpputorimyymälä Kiinteistöhuolinta myyntienvälitys Autoja konemyynti p. 040 552 5038 Kuntosalille! Ota yhteyttä, niin aloitetaan treenit: 044 591 1271/Tinja tinja@?tmillstudio.? www.?tmillstudio.? Erkontie 12, 16300 Orimattila Tarjoamme 1 000 m 2 kokoisen viihtyisän ja monipuolisen treeniympäristön kuntosali-, ryhmäliikuntasekä pienryhmäharjoitteluun. Tervetuloa! meneltä kirkonmenoilla, jonka jälkeen on luvassa kirkkokahvit. Sen jälkeen alkaa varsinainen juhla, jossa kuullaan muun muassa Länsi-Orimattilan Laulajia. – Sen lisäksi on Esa Sirkiä, joka vetää Elvistä ja lujaa, Hakama lupailee. Tapahtumassa esiintyy myös Inka Kuoppala, jolla on ohjelmassa muistelman lukua. Loput esiintyjät varmistuvat kesän aikana. – Juhlapuhuja meillä on vielä auki. Meillä on pari vaihtoehtoa, Hakama virnuilee salamyhkäisesti. Tänä kesänä tapahtuman tervehdyssanat lausuvat itse seuran puheenjohtaja, jolle napsahti myös juontajan nakki. Pitkät perinteet omaava Orimattila-päivä on houkutellut aina mukavasti ihmisiä paikalle. – Viime vuonna oli ihan tosi hyvin väkeä. Sehän ihan pullisteli, Hakama muistelee. Puheenjohtajan mukaan edellisen kerran tapahtumassa oli reilusti yli 100 kävijää.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 28 – N:o 41 B – 2024 Artjärvi-päivät toteutetaan tänä kesänä suurempana kuin pitkään aikaan. Tapahtuman puikkoihin hypännyt uuden sukupolven kyläaktiivi, syntyperäinen artjärveläinen Luukas Vaara, on tuomassa tapahtumaan uutta tuulahdusta perinteisen ohjelmakattauksen oheen. Artjärvi-päivät toteutuu kolmepäiväisenä ja se starttaa perjantaina Vuorenmäellä järjestettävien onkikisan ja Kesäillan kympin merkeissä. Lauantai on tapahtuman pääpäivä, jonka käynnistää Vuorenmäen urheilukentällä järjestettävä markkinatapahtuma. – Markkinoille tulee aiempia vuosia enemmän ohjelmaa ja myyjiä. Lisäksi tulee esiintymislava, josta kuullaan live-musiikkia ja puheita sekä muuta ohjelmaa, Vaara paljastaa. Lauantain hulinat eivät pääty markkinoihin, vaan illalla Vuorenmäen maamiesseurantalolla järjestetään tanssikonsertti, jossa esiintyy peräti kolme artistia: Litku Klemetti Duo, Ville Leinonen sekä paikallinen Vesa Laaksosen yhtye. – Tapahtumaa on lähdetty tekemään kunnianhimoisesti ja olemme hankkineet yhteistyötahoja sekä rahoitusta. Kolmen artistin konsertti on aika iso sijoitus, joka vaatii vaivannäköä akustiikkoineen ja valoineen. Vaaran mukaan tanssikonsertti uutena ohjelmana aiheuttikin aluksi hiukan yllättyneitä hengenvetoja, mutta sittemmin ajatukseen on totuttu. Konserttiin on myynnissä 200 lippua. Vaikka Vaara on tapahtuman puuhamies numero yksi, kertoo hän saaneensa mukavasti apuja muilta kyläläisiltä. Myös muuta nuorempaa polvea on tullut mukaan järjestelyihin. Sunnuntaina tapahtuma jatkuu Artjärvi-päivien messulla kirkossa, häämekkonäyttelyllä sekä kotiseutumuseon avoimilla ovilla. Artjärvi-päivät ovat vuosien saatossa tarjonneet Vaaralle itselleen monia hyviä muistoja. – Lapsena Artjärvi-päiviä oikein odotti, eikä niitä halunnut missata. Artjärvellä ei ole muita isoja tapahtumia, joten Artjärvi-päivät on se tapahtuma, jossa pääsee näkemään muita kyläläisiä ja mökkiläisiä, tietää Vaara. ANNA HAKAMA Artjärvi-päivät pe–la 19.–21.7. Pe: klo 16 onkikisa Villikkalanjärven rannassa Vuorenmäellä; klo 18 Kesäillan kymppi, lähtö Vuorenmäen koululta, la: klo 10–14 markkina-tapahtuma Vuorenmäen urheilukentällä, klo 20 tanssikonsertti mms-talolla, su: klo 10 messu Artjärven kirkossa, hääpukunäyttely, avoimet ovet kotiseutumuseolla. ”Tapahtumaa on lähdetty tekemään kunnianhimoisesti.” Uuden sukupolven kyläaktiivi Luukas Vaara lähti jo viime kesänä mukaan Artjärvi-päivien elvyttämiseen. Tänä vuonna hän jatkaa vetovastuussa tehtävää. Artjärvipäivät luotsataan uuteen loistoonsa KUVA: JUho KiUrU PUHELIMITSE: 03-876 678 ark. 8–16 SÄHKÖPOSTILLA: tilaukset@orimattilansanomat.fi VERKOSSA: www.orimattilansanomat.fi TEE TILAUS: ORIMATTILAN SANOMAT määräajaksi tarjoushintaan 3 kk 55 € | 6 kk 105 € Digilehti 3 kk 37 € | 6 kk 75 €
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 29 Mallusjoen Takinkääntöviikkoa vietetään heinäkuun lopulla keskiviikosta perjantaihin tuttuun tapaan Mallusjoen seurantalolla Orimattilassa. Viime vuonna kolmepäiväiseksi typistynyt tapahtuma jatkaa kolmen päivän linjalla tarjoten sinä aikana laajan ja monipuolisen musiikkikattauksen. Takinkääntöviikon avaa keskiviikkona Päistikka duon lastenkonsertti, joka tarjoilee nuorimmille takinkääntäjille perinteistä lasten musiikkia. Lastenkonsertin jälkeen seurantalon lavan ottaa haltuunsa Olli Sippolan ja Sakari Keipin Luomu duo, jonka juuret ovat syvällä suomalaisessa pelimanniperinteessä. Etnopainotteisen illan pääesiintyjäksi saapuu suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä. Torstaina alkuiltaa tähdittää lahtelainen Stefan Andersén Tarjoamme uudenlaista palvelua, muun muassa: MONIPUOLISET PIENKAIVUUTYÖT PUIDEN KAADOT KANTOJEN POISTOT Lisäksi: HITSAUS? JA METALLITYÖT www.excapo.fi 044 056 8408 aki.polvinen@excapo.fi Onko sinulla tarvetta pienille kaivuutöille? Maanrakennus Traktoripalvelu TRAKTORIPALVELU LAITINEN 0400 495 135 www.traktoripalvelu.net Rautaisella ammattitaidolla kaikki maanrakennustyöt sekä kaivinkoneja koneurakoinnit. Ota yhteyttä puh. 040 753 7323 www.koneurakointivillberg.fi, villberg.petri@saunalahti.fi KONEURAKOINTI Petri Villberg Oy HAKETUSPALVELUA JA LÄMPÖLAITOKSIA BROFELDT Kaarlo 044 9746 755 Tapani 044 0512 512 Pihaja Vihertyösuunnittelu Grönblom eevagronblom@outlook.com P. 040 579 9153 PIHOJEN PARHAAKSI muutostyöt korjaukset Ota yhteyttä, tulen käymään! Tutut ja tuntemattomammat tasokkaat esiintyjät sekä pettämättömän tunnelma ovat houkutelleet isoja yleisöjä jo yli kolmen vuosikymmenen ajan Mallusjoen Takinkääntöviikolle. Värttinä, Irina ja Annika Eklund Takinkääntöviikon pääesiintyjinä ja illan pääesiintyjänä on Takkari-klubillakin taannoin esiintynyt Irina bändeineen. Perjantaina mukaillaan viime vuoden Takinkääntöjen kolmatta iltaa, kun Taru Nyman ja Jiri Kuronen ottavat estradin haltuunsa. Kaksikko on pitänyt yllä Takinkääntöjen Kaj Chydenius -illan perinteitä ja tälläkin kertaa kuultaneen myös tänä vuonna edesmenneen Chydeniuksen tuotantoa. Myöhemmin illalla syttyvät paitsi Takinkääntöjen tunnelmalliset valot, myös Shanghain valot, kun saman nimisestä hitistään tunnetun Annika Eklundin esiintyminen päättää Takinkääntöviikon. Mallusjoen Nuorisoseuran varapuheenjohtaja ja Takinkääntöviikon esiintyjäkattauksesta vastaava Anni Kivinen kertoo, että pieniä uudistuksiakin on suunnitteilla. Usein tupaten täynnä olevan piha-alueen aitauksia on tarkoitus hiukan laajentaa ja mietinnässä on myös varautuminen mahdolliseen sadesäähän pihalle tulevan telttakatoksen muodossa. – Olisi mukava, että niilläkin, ketkä tulevat ulkotiloihin seurustelemaan, olisi suojaa, jos sää on huono ja sisällä on täyttä, Kivinen perustelee. Kivinen kertoo, että tapahtumaan odotetaan tänäkin vuonna runsasta yleisöä ja kivaa meininkiä. – En näe mitään syytä, mikseivät nämä odotukset toteutuisi, Kivinen tuumaa. ANNA HAKAMA Mallusjoen Takinkääntöviikko 24.–26.7. klo 18 alkaen Orimattilan Mallusjoen seurantalolla (Seuratalontie 41).
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 30 – N:o 41 B – 2024 TALLETUSKORKO JOPA 4,20%* Myrskylän Säästöpankin talletustarjous: Korkotarjous on voimassa 28.6.2024 asti. Tarjouksen vähimmäistalletus on 10 000 € ja talletusaika 6 kk. Tutustu tarjoukseen tarkemmin ja jätä yhteydeno?opyyntö osoi?eessa: saastopankki.?/myrskyla-talletustarjous Janne Rautakoski myyntijohtaja, varallisuudenhoito 040 148 0835 Christopher Kü?ner sijoitusasiantuntija 010 441 7217 Ville Salo sijoituspäällikkö 044 056 7066 SÄÄSTÄMISESSÄ JA SIJOITTAMISESSA APUNASI Olet si?en säästämisen tai sijoi?amisen aloi?amista harkitseva tai jo kokenut konkari, Säästöpankista löydät itsellesi sopivat tuo?eet ja palvelut. Ota yhtey?ä asiantuntijoihimme Puheluiden hinnat pvm/mpm. Tutustu säästämiseen ja sijoi?amiseen sekä varaa aika osoi?eessa: saastopankki.?/saastaminen-ja-sijoi?aminen *Saat 6 kk määräaikaiselle talletukselle 3,50 %:n vuotuisen koron. Jos haluat tehdä samansuuruisen sijoituksen sinulle sopivaan Säästöpankin sijoitusratkaisuun (pl. Säästöpankki Lyhytkorko -rahasto), maksamme 6 kk talletuksellesi 4,20 %:n vuotuisen koron. Rahastoja hallinnoi Sp-Rahastoyhtiö Oy.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 2024 – N:o 41 B – 31 Orimattilan Jymyn yleisurheilujaoston seurakisat ovat jatkuneet niin pitkään, että nykyään Tiistaikisat-nimeä kantava tapahtuma täyttää kesällä jo 50 vuotta. Tai oikeastaan noin 50 vuotta. – Osallistuin viikkokisoihin pikkupoikana joskus 1960-luvulla, jolloin ne järjestettiin keskiviikkoisin. 1970–80-luvulla nämä vaihtuivat Tiistaikisoiksi. Todellisuudessa konsepti on vanhempi kuin 50 vuotta, Jymyn varapuheenjohtaja Jouko Järvinen täsmentää. – Aikoinaan pm-kisoissa Jymy saattoi olla Lahden Ahkeran edellä urheilukoulujen ja kisojen, kuten Pitäjäsanomat-Cupin ansiosta. Seurat aktivoituivat, koska jalkoihin ei voi jäädä. Nämä olivat käynnistäviä tekijöitä Tiistaikisoille. Yleisurheilujaoston puheenjohtaja ja liikuntapaikkojen hoitaja Juho Laitinen uskaltaa väittää, että kyseessä on Suomen vanhin viikkokisakonsepti. – Jos löytyy toista vanhempaa, niin minulle saa laittaa henkilökohtaisesti viestiä, Laitinen hymyilee. Lisäksi kinkerit ovat olleet panoksellaan hiomassa naperoista urheilutähtiä. Heitä ovat muun muassa kolmiloikkatähti Kristiina Mäkelä, trapin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela (os. Mäkelä), ampumahiihdon olympiakävijä Arto Jääskeläinen ja Suomen aitajuoksuhuippuihin kuulunut Jaakko Aaltonen. Koko perheelle Ehkä Tiistaikisojen 50 vuotta on perustunut matalaan kynnykseen. Vanhemmat pääsevät mukaan toimitsijoina. – Nyt tuo on mennyt aika mahdottomaksi. Tulevina vuosina joudumme mahdollisesti vähentämään kisoja, koska resurssit eivät välttämättä riitä, Laitinen huokaa. – Jo koronavuosina vähensimme lajeja, mutta toimitsijoiden saaminen oli haastavaa. Lapsimäärät ovat vähentyneet, mutta yhteistyö on osaksi ollut pitämässä kisat hengissä. – Pedoilla ei ole monta treeniä tiistaisin, Jymyllä muilla jaostoilla ei ole lainkaan. Tiistai on pyhitetty Tiistaikisoille. Miten kisat saa täyteen toiset 50 vuotta? – Jaa-a! En itse ajatellut vetää toista 20 vuotta putkeen. Tuoretta verta pitäisi löytää. Toivon, että vapaaehtoistyön perinne säilyisi. – 50 vuodesta kiitos menee Leena Pussiselle ja muulle ydinporukalle, johon kuuluvat nykyään me sekä Satu Kerttula, veljeni Lauri sekä Sofiat Puolakanaho ja Gröhn. MISKA MIETTINEN Juho Laitinen meinaa, ettei hän ole mukana Tiistaikisoissa toista 20 vuotta. Tiistaikisat hiipuu muttei taivu KESÄKUU Ti 4.6. klo 17.30 yleisurheilun pm-ottelut 9–15-v. 1. osa Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. To 6.6. klo 18.15 jalkapallon P17 kolmossarjaa OPedot FC KTP Juniorit/2 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15; klo 18.30 jalkapallon P13 kolmossarjaa OPedot FC Kuusysi Jokivarren kentällä, Käkeläntie 24; klo 20 jalkapallon naisten nelosdivisioonaa OPedot JäPS/ United Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 10.6. klo 17 Orimattilan iltarastit, Pukinkalma. Opastus Helsingintieltä. Ti 11.6. klo 18.30 jalkapallon P13 kutossarjaa OPedot/Musta JäPS/Valkoinen Jokivarren kentällä, Käkeläntie 24; klo 18.30 jalkapallon P12 kutossarjaa OPedot/Musta JäPS/Valkoinen 2 Orimattilan tekonurmella, Opintie 7; klo 20 jalkapallon M50-sarjaa OPedot Kullervo Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15; klo 18 Myrskylän Myrskyn yleisurheilun seurakisat urheilukentällä, Höröläntie 15. Ke 12.6. klo 18.30 jalkapallon T12 nelossarjaa OPedot KOPSE/ Salamat Orimattilan tekonurmella, Opintie 7; klo 19.45 jalkapallon P14 nelossarjaa OPedot FC Reipas/Musta Orimattilan tekonurmella, Opintie 7. To 13.6. klo 18.30 jalkapallon P13 kolmossarjaa OPedot FC KTP Juniorit/val Jokivarren kentällä, Käkeläntie 24. Pe 14.6. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa OPedot KyPa Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 17.6. klo 17 Orimattilan iltarastit, Hietastenkangas. Opastus Mottistentieltä. Ti 18.6. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 3/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15; klo 18 Myrskylän Myrskyn yleisurheilun seurakisat urheilukentällä, Höröläntie 15. Ma 24.6. klo 17 Orimattilan iltarastit, Harjunmäki, Henna. Opastus Hennan bulevardilta. Ti 25.6. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 4/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. La 29.6. klo 11 Pukkila-hölkkä. HEINÄKUU Ma 1.7. klo 17 Orimattilan iltarastit, Kiiliö. Opastus Kuustjärventieltä. Ti 2.7. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 5/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 8.7. klo 17 Orimattilan iltarastit, Sammalisto. Opastus Salustentieltä. Ti 9.7. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 6/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 15.7. klo 17 Orimattilan iltarastit, Salmela, Artjärvi. Opastus Salmelantieltä. Ma 22.7. klo 17 Orimattilan iltarastit, Rahkastenmäki. Opastus Luhtikyläntieltä. Ma–ti 22.–23.7. klo 17 yleisurheilun AM-kilpailut 14–15-vuotiaille Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 29.7. klo 17 Orimattilan iltarastit, Käkelä. Opastus ManssilanOrimattilan seudun urheilukesä tieltä. Ti 30.7. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 7/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15; klo 18 Myrskylän Myrskyn yleisurheilun seurakisat urheilukentällä, Höröläntie 15. ELOKUU To 1.8. klo 17 RHY-pm-kilpailu pienoisluodikon 50 metrillä Orimattilan Eränkävijäiden radalla Salolassa, Olympiavoittajantie 134. Ma 5.8. klo 17 Orimattilan iltarastit, Tiisa. Opastus Tiisantieltä. Pe 9.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa OPedot Nopsa Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 12.8. klo 17 Orimattilan iltarastit, Henna. Opastus Hennan bulevardilta. Ti 13.8. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 8/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15; klo 18 Myrskylän Myrskyn yleisurheilun mestaruuskilpailut urheilukentällä, Höröläntie 15. Ke 14.8. klo 17 hirvikävelyn RHY-pm-kilpailu Salolan hirviradalla Olympiavoittajantie, Orimattila. Pe 16.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa OPedot Flamingo United Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. Ma 19.8. klo 17 Orimattilan iltarastit, Motocross-rata. Opastus Ollostentieltä. Ti 20.8. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 9/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15; klo 18 Myrskylän Myrskyn yleisurheilun seurakisat urheilukentällä, Höröläntie 15. Ma 26.8. klo 17 Orimattilan iltarastit, Jursala. Opastus Jursalantieltä. Ti 27.8. klo 18 yleisurheilua, Orimattilan Jymyn Tiistaikisat 10/10 Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. To 29.8. klo 17 trap-ammunnan pm-kilpailu Salolan haulikkoradalla, Olympiavoittajantie, Orimattila; klo 17 metsästysammunnan pm-kilpailu Salolan radoilla, Olympiavoittajantie, Orimattila. Pe 30.8. klo 18.30 jalkapallon miesten vitosdivisioonaa OPedot Jäppärä Orimattilan keskuskentällä, Urheilutie 15. MUUTA Orimattilan kaupungin liikuntapalveluiden kaikille avoimet ja maksuttomat kesäajan liikuntaryhmät ajalla 3.6.–25.7. Ei ennakkoilmoittautumista. Ma klo 10–11 puistojumppa vaihtelevin teemoin, kokoontuminen Jymylinnan parkkipaikalla, Urheilutie 9. Ti klo 10–11 ulkokuntosali liikuntapuistossa, Puistotie 22. Ke klo 9–10 sauvakävely, lähtö uimahallin edustalta Opintie 7b, sauvoja voi lainata, ei 5.6. Ke klo 10–11 kevyt porrastreeni, Opintie 7 b, ei 5.6. To klo 10–11 ulkokuntosali liikuntapuistossa, Puistotie 22.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 4. päivänä 32 – N:o 41 B – 2024 KAJALON SORA KAJALON SORA – ORIMATTILA – NASTOLA – VILLÄHDE – LAHTI Kallioja kivimurskeet, sepelit, kivituhkat, sorat ja hiekat PARHAAT KALLIOJA KIVIMURSKEET PARHAAT SEULOTUT KIVIAINEKSET ...JA PARAS PALVELU kajalonsora.fi 040 501 5771 NIINIKOSKEN KAIVIN RAJALA OY • soraja kalliomurskeet • seulotut lajikkeet • kaivinkoneurakointi puh. 040 722 8700 uulenkaato Tuulenkaadolta puunkaatopalvelut maan ja taivaan väliltä, esimerkiksi: • Pihapuiden suoraja kiipeilykaadot • Riskipuiden poisto • Myrskytuhojen raivaukset Ota yhteyttä: Santeri Tuuli, 044 013 1436 santeri.tuuli@tuulenkaato.fi Päätuotteitamme ovat erilaiset paneelit, listat ja ulkoverhouslaudat. Tuotevalikoimasta löytyvät myös sahatavarat, kestopuut, purut sekä pellettisäkit. Myös lehtikuusta. TERVETULOA! Mäntsälän Saha Oy Lahdentie 2, 04600 Mäntsälä p. 0207 2907 20 ma–pe klo 8.00–17.00 la huhtikuusta alkaen klo 9.00–13.00 www.mantsalan-saha.fi Myrskylän Pitopalvelu • Häät, muistotilaisuudet, syntymäpäivät ja kaikenlaiset ulkojuhlat. • Astiavuokraus, kylmäkärryvuokraus. • Soppatykki, makkaragrilli, isot lettupannut. • Pikku-Eetu kahvilaja jäätelövaunu. Toimimme koko Etelä-Suomen alueella ja valmistuskeittiömme kotipaikka on Myrskylä. Miia ja Juha Piskula puh. 044 0611 030 miia.piskula@hotmail.com ? Odotamme yhteydenottoasi, suunnitellaan yhdessä toivomasi tilaisuus. ? ? ? Olemme täyden palvelun pitopalvelu – tulemme asiakkaan omiin tai vuokrattuihin juhlatiloihin. Öljynvaihdot, rengastyöt ja ohjauskulmien säädöt aina ilman ajanvarausta! Käkelän Auto ja Rengas Oy Öljynvaihtotarjous: 49,sis. 4 litraa 5W-40 -öljyä ja vaihtotyön nahkhiir.fi 0400 711 290 NAHKHIIR NAH KHIIR Kiinteistönhoitoa sisällä ja ulkona sekä maanrakennusta Katso www.nahkhiir.fi tai kysy Antti Lyyra p. 0400 711 290 Halmaan Saunaseura saunoo taas heinäkuussa! Tarkkaile facebookia. Kauniit onnittelukortit ja kutsukortit kesän juhliin Kesätuliaisia -vieraskirjat -mökkikirjat -saunakirjat -muistikirjat -ajatelmakirjat -runokirjat Lapsille kesäkivaa -katuliidut -hiekkalelut -puuhakirjat -matkapelit -palapelit -lastenkirjat Orimattilan Kirja ja Toimistotarvike Erkontie 12, Orimattila p. 040 190 8888 Tervetuloa ostoksille! K I R J A K A U P P A O R I M A T T I L A Avoinna ma-pe 10-17.30, la 10-14 Autoilijan TIEKaRTTa Suomi 2024 Orimattila KORTIT