Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 1-2 | 2024 Kotimaankielisen 25-44vuotiaan väestön keskuudessa alemman korkea-asteen tai ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on kasvanut eniten Pasilan peruspiirissä. Vuosina 2008-2021 ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden väestöosuus kasvoi Pasilassa 16 prosenttia ja alemman korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden 7 prosenttia. Vastaavasti pelkän toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut Pasilassa 14 prosenttia, eniten Helsingin peruspiireistä. Tiedot käyvät ilmi Helsingin kaupunginkanslian uudesta julkaisusta, jossa tarkastellaan Helsingin alueiden kehitystä ja suuntaa väestön koulutusrakenteen näkökulmasta. – Suhteellisesti suurin kasvu korkeimmin koulutettujen osuuksissa on painottunut erityisesti Pasilan ja Vallilan peruspiirien alueille. Pasilan vahvaa kasvua selittää voimakas aluerakentaminen. Myös Vallilassa tarkastelujaksolle ajoittuu Konepajan alueen sekä myös osin Hermannin alueen rakentaminen. Toki lisäksi alueet ovat Kallion ja Alppiharjun tavoin olleet jo pidempään jatkuneen keskiluokkaistumiskehityksen vauhdissa, kerrotaan julkaisussa. Pasilan 25-44-vuotiaista kotimaankielisistä asukkaista 29 prosentilla korkein suoritettu tutkinto oli vuonna 2021 ylempi korkea-aste tai tutkija-aste. Alempi korkeaasteen tutkinto oli korkein tutkinto 31 prosentilla ikäryhmän asukkaista. Koko Helsingissä ylemmän korkea-asteen suorittaiden osuus on noussut 8 prosenttia ja alemman korkea-asteen suorittaneiden osuus 2 prosenttia. Väestön koulutustaso on noussut myös 45-64-vuotiaiden helsinkiläisten keskuudessa. Ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus tässä ikäryhmässä nousi esimerkiksi Pasilan peruspiirissä 10 prosenttia vuosina 2008-2021. Väestön koulutustaso nousi voimakkaasti Pasilassa HelSingin VäeSTön koulutustaso on noussut lähes kaikkialla helsingissä vuosina 2008-2021. kasvun suuruudessa on kuitenkin alueellisia eroja esimerkiksi peruspiireittäin tarkasteltuna. Pohjois-Pasilan Postipuisto sai lisää bussivuoroja HSl on tihentänyt useiden bussilinjojen vuorovälejä 8. tammikuuta alkaen. HSl:n mukaan palvelun parannukset näkyvät etenkin Pohjois-Pasilassa ja Postipuistossa sekä Espoon Suurpellossa, mutta parannuksia on tullut muillekin alueille. esimerkiksi Pohjois-Pasilan Postipuiston läpi liikennöiville linjoille 23 (Rautatientori-Pirkkola) ja 63 (Kamppi-Paloheinä) on tullut lisää tarjontaa. linjalla 23 lauantain ja sunnuntain vuoroväli on tihentynyt 20 minuutista 15 minuuttiin. Myös arkipäivien ruuhka-ajan liikennettä on tihennetty. Samantyyppiset muutokset on tehty myös linjalle 63. liikenteen tihennykset ovat koskeneet lukuisia muitakin Helsingin seudun linjoja, kuten esimerkiksi 80, 82, 560, 600, 623 ja 625. – Kyseessä on HSL:n ensimmäinen laaja investointi palvelun parantamiseen koronapandemian jälkeen. Joukkoliikenteen aikatauluihin ei ole tehty vastaavan kokoluokan kertaparannuksia koskaan aiemmin HSL:n historiassa. Käytämme kohdennettuihin palvelun parannuksiin yhteensä 6 miljoonaa euroa vuoden 2024 aikana, tiedotti HSL joulukuussa. – Parannamme palvelua niillä linjoilla, joissa matkustajamäärien kasvupotentiaali on kaikkein suurinta. Parannukset kohdistuvat etenkin iltaja viikonloppuliikenteeseen ja uusille, kehittyville asuinalueille. Palveluparannusten lisäksi tavoittelemme lisää asiakkaita myös edullisemmilla lipuilla, kun kahden vyöhykkeen lippujen hinta laskee vuodenvaihteessa. HSl:n strategisena tavoitteena on nostaa joukkoliikenteen käyttö ennätyslukemiin vuoteen 2025 mennessä. – lisäksi tavoittelemme talouden tasapainottamista ja sitä, että lipputulot muodostaisivat tuloistamme noin puolet. Asiakkaiden suurempi määrä tukee näiden kaikkien tavoitteiden saavuttamista, todettiin tiedotteessa. Katusaneeraus nelinkertaisti pyöräilijöiden määrän Hämeentiellä HämeenTien joukkoliikennekaduksi muuttamisen vaikutuksista on valmistunut selvitys. tulosten mukaan uudenlaiset liikennejärjestelyt ovat parantaneet etenkin jalankulun, pyöräliikenteen ja joukkoliikenteen olosuhteita hämeentiellä. Pyöräliikenteen määrä kadulla on jopa nelinkertaistunut 500 pyöräilijästä vuorokaudessa 2200:aan. ViiHTyiSyydeSSä ja laSTauSPaiKoiSSa Vielä KeHiTeTTäVää Vaikka katutilan kävelymahdollisuudet ovat tutkimuksen mukaan kohentuneet, istumisja oleskelumahdollisuudet ja katuvihreän määrä eivät remontissa juuri muuttuneet entisestä. Alueen yrityksille tehdyn yrityskyselyn perusteella kivijalkaliikkeet hyödyntävät katutilaa toiminnassaan vain vähän. Lisäksi kivijalkaliiketiloja varten toteutetut lastauspaikat eivät havaintojen perusteella toimi odotetulla tavalla, vaan ajoneuvojen pysäyttämiseen käytetään jalkakäytäviä ja pyöräteitä. Yrittäjien näkemykset Hämeentien viihtyisyydestä, turvallisuudesta, kaupallisista mahdollisuuksista ja elinvoimasta olivat muuttuneet negatiivisemmiksi kuin ennen muutoksia ”moni asia on mennyt Hämeentiellä uudistuksen jälkeen oikeaan suuntaan, mutta tulokset kertovat, että meidän on pystyttävä jatkossa kohentamaan erityisesti katuympäristön viihtyisyyttä, pyörien ja sähköpotkulautojen pysäköintiä sekä selkiyttämään huoltoja lastauspaikkojen käyttöä. Näiden parannusten suunnittelu on käynnissä”, kertoo liikenneja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen kaupunkiympäristön toimialalta. Martat järjestävät teehetkiä martan teehetki -kampanja kutsuu Marttojen jäsenyydestä kiinnostuneita tutustumaan yhdistys toimintaan tammi-helmikuussa 2024. Kaikille avoimia tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja virtuaalisesti. martan teehetki -tapahtumissa tutustutaan teen ja teeherkkujen äärellä marttailuun ja yhdistyksen toimintaan. marttojen jäsentoimintaa halutaan tuoda esiin järjestön täyttäessä kuluvana vuonna 125 vuotta. – moni tuntee marttajärjestön nimeltä ja on etsinyt ja hyödyntänyt Marttojen suosittuja vinkkejä arjessaan, mutta ei tiedä, miten lähteä mukaan järjestön toimintaan, kuvaa Marttaliiton kansalaistoiminnan ja viestinnän johtaja Reija Salovaara tiedotteessa. hämeentien uusitut liikennejärjestelyt houkuttelevat selkeästi pyöräilijöitä valitsemaan kulkureittinsä hämeentien kautta. terho nissiLä Yrittäjien näkemykset Hämeentien viihtyisyydestä, turvallisuudesta, kaupallisista mahdollisuuksista ja elinvoimasta olivat muuttuneet negatiivisemmiksi kuin ennen muutoksia
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2024 Sushi pääosin hyvälaatuista Sushien mikrobiologista laatua selvittäneen tutkimuksessa näytteitä otettiin 59 ravintolasta ja 30 myymälästä pääkaupunkiseudulla. Näytteistä 80,2 prosenttia oli mikrobiologiselta laadultaan hyviä, 12,4 prosenttia välttäviä ja 7,4 prosenttia huonoja. Välttäviksi arvoitujen näytteiden katsotaan olevan vielä elintarvikkeeksi kelpaavia. ”Riskiryhmään kuuluvien, kuten raskaana olevien ja iäkkäiden, on kuitenkin hyvä tiedostaa listerian esiintymismahdollisuus susheissa”, toteaa elintarviketarkastaja Terhi Juppi Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista. AjAn tAsAllA Viime aikoina on runsaasti uutisoitu hiihtoladuilla tapahtuvasta kävelystä. Erityisesti Helsingin Keskuspuistossa on ollut useita hiihtäjien ja jalankulkijoiden yhteenottoja. Kävelijät ovat perustelleet ladulla kävelyään puuttuvilla kylteillä ja epäselvällä ohjeistuksella. Lisäksi osan mielestä hiihtäjiä suositaan kävelijöiden kustannuksella. Pääkaupunkiseudulla talvet ovat vaihtelevia. Joinain talvina lunta ei ole juuri nimeksikään ja toisina talvina, kuten tänä vuonna, lunta on hyvin. Hiihtäminen ei siis aina ole pääkaupunkiseudulla edes mahdollista. Mutta silloin kun lunta riittää, riittää myös hiihtäjiä. Suomalaiset rakastavat hiihtoa. Toissa viikonloppuna Paloheinän liikuntapuisto oli täynnä hiihtäjiä. Parkkipaikka ei koskaan ole ollut yhtä täynnä. Helsingin on vallannut oikea hiihtobuumi. Ja ymmärtäähän sen, hiihto on Suomen kansallislaji. Hiihtoon liittyy myös eräitä kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi tärkeimmistä on, että ladulla ei kävellä. Ladulla käveleminen on ennen kaikkea turvallisuusriski. Alamäessä ja muualla, jossa nopeus kasvaa, on kävelijän väistäminen vaikeaa. Vaarassa loukkaantua on niin hiihtäjä kuin kävelijäkin. Toisekseen ladulla kävelijät vahingoittavat latua ja tekevät hiihtämisestä epämiellyttävää ja hankalaa. Ei ole mitään järkeä, että kaupungin huolella tekemät ladut tuhoutuvat kävelijöiden toimesta. Liikkuminen edellyttää aina yhteistyötä ja kommunikaatiota. Kaupungissa eri liikkumismuodot kulkevat sulassa sovussa. Uskon, että myös hiihtäjien ja kävelijöiden yhteistyö on mahdollista ilman, että kävelijät joutuvat turvautumaan hiihtolatuihin päästäkseen haluamaansa paikkaan. Hiihtokausi pääkaupunkiseudulla ei kestä pitkään. Suurimman osan vuodesta hiihtoladut ovat muussa kuin hiihtäjien käytössä. Lisäksi erityisesti Keskuspuistossa ja Paloheinässä on huolehdittu siitä, että alueella on myös riittävästi kävelyväyliä. Yritetään siis jatkossa kunnioittaa hiihtäjiä ja olla kävelemättä hiihtoladulla. Se on lopulta kaikkien etu. Ei kävellä hiihtoladuilla! Otto Meri kaupunginvaltuutettu (kok) OSTETAAN kulTAA jA hOpEAA Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, moneta, vinyylilevyjä, postimerkkejä ja rihkamaa yms. Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Löydät meidät ostoautosta. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta KoTiKäynniT 0800 150 150 MaananTai 22.1.2024 11:00-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14:00-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo Teboil 17:00-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket TiiSTai 23.1.2024 11:00-12:00 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15:00-15:45 Pukinmäki Alepa 16:00-17:00 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18:00 Pakila Teboil 18:10-19:00 Kannelmäki Neste KeSKiviiKKo 24.1.2024 11:00-12:30 Arabianrannan Posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15:00-16:00 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17:00-18:00 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 2 18:15-19:30 Herttoniemi K-Super TorSTai 25.1.2024 11:00-12:00 Herkkupähkinä K-Supermarket 12:10-13:10 Hämeenkylä K-Supermarket 13:25-14:50 Martinlaakso Alepa 15:10-16:30 Koivuhaka S-Market 16:40-18:00 Tikkurila keskusta Neste 18:15-19:30 Korso Neste 19:45-20:00 Nikinmäki K-Supermarket PerjanTai 26.1.2024 11:00-12:30 Tammisto Tokmanni 12:40-14:00 Hyrylän Tokmanni 14:15-15:30 Keravan tori (Kävelykatu) 15:40-17:00 Peltola K-Supermarket 17:2018:40 Nurmijärven tokmanni 19:00-19:30 Klaukkalan tori MaananTai 29.1.2024 11:00-12:15 Tapiolan tori 12:30-13:50 Mankkaa K-Supermarket 14:00-15:30 Lähderanta K-Supermarket 15:40-17:00 Espoon Keskus tori 17:10-18:00 Nöykkiö K-Market 18:20-19:00 Matinkylä Neste TiiSTai 30.1.2024 10:00-11:00 K-Market Sorsakivi 11:15-12:00 K-Market Latokaski 12:15-13:00 K-Market Kilo 13:15-14:00 K-Supermarket Niipperi 14:15-15:00 Market Kalajärvi 15:15-16:00 K-Supermarket Aurora 16:15-17:00 Helmisimpukka Bemböle 17:15-18:00 K-Supermarket Grani 18:15-19:00 Otaniemi Alepa vakituisten osto paikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma 10-17 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ke 10-17 Hyvinkää, Kauppatori Ti 10-17 KeSKiviiKKo 31.1.2024 9:30-10:45 K-Market Iivisniemi 11:00-12:00 Masala K-Market 12:15-13:30 Kirkkonummi Tokmanni 13:45-15:00 Siuntio S-Market 15:20-16:20 Inkoon tori 16:40-18:10 Karjaan tori (kävelykatu) 18:30-20:00 Tammisaari Tokmanni TorSTai 1.2.2024 9:30-10:30 Hanko tori 10:35-11:45 Hanko Tokmanni 12:10-13:30 Tammisaaren rautatieasema 13:50-14:50 Tenhola Sale 15:00-16:00 Pohja S-Market 16:10-17:00 Fiskarin tori 17:20-18:30 Karjaa Tokmanni 18:45-20:00 Virkkala Sale PerjanTai 2.2.2024 11:00-12:00 Veikkola Neste 12:15-14:00 Nummelan tori 14:15:15:15 Ojakkala K-Market 15:30-16:30 Vihti K-Supermarket 16:45-18:00 Karkkilan tori 18:15-19:00 Pusula Sale 19:20-20:20 Lohjanportti K-Market LaUanTai 3.2.2024 11:00-12:00 Nummela Tokmanni 12:20-13:40 Lempola Tokmanni 13:50-16:15 S-Market Tynninharju 16:40-17:10 Veikkola Neste 18:00-19:00 Helsinki Pääposti Kari LaTVa-Käyrä Lupaan olla enemmän lasten kanssa aamuisin ja ihan vaan leikkiä heidän kanssaan. Viime vuonna aamut menivät usein älypuhelimen kanssa räplätessä. Me hankittiin myös piano, ja lupaan opetella soittamaan sillä tänä vuonna ainakin yhden kappaleen. TuuLa JaLOnEn Mun uuden vuoden lupaus on se että kiloja pitää karistaa. Minulle laitettiin viime vuonna tekonivel, ja nyt on helpompaa kävellä ilman särkyjä. Tänä vuonna lupaan siis kuntoilla enemmän. Lupaan myös tavata Alankomaissa asuvaa miesystävääni. MarJuT TiiLiKainEn Uusi vuosi on mielikuvissani puhdas ja valoisa. Täynnä mahdollisuuksia. Varsinaisesti en tee uuden vuoden lupauksia, mutta sen voin luvata että pidän tarkasti kiinni jo olemassa olevista sitoumuksista ja vastuistani. Lupaan ottaa uuden vuoden vastaan luottavaisin mielin. Katugallup Teksti ja kuvat: Miika Vähämaa Millaisia uuden vuoden lupauksia teit? Uusi vuosi saa usein ihmiset pohtimaan elämänmuutoksia. Monella on mielessä, että elämäntapoja voisi muuttaa terveellisemmäksi ja vaikkapa karistaa muutamia ylimääräisiä kiloja. Uuden vuoden gallup osoitti, että ihmisillä on hyvin erilaisia mutta kiinnostavan konkreettisia lupauksia uuteen vuoteen liittyen. Yhdistävä seikka uuden vuoden lupauksissa on selvästi pyrkimys hyvään elämään ja ylipäänsä pyrkimys elämänlaadun parantamiseen. Kiinnostavaa on, että lupauksissa nousee esiin hyvin erilaisia asioita. HEnna LaTVa-Käyrä Mun lupaus on se, että panostan enemmän terveellisiin elämäntapoihin. Käyn tänä vuonna vesijuoksemassa ainakin kerran viikossa. Lupaan myös tänä vuonna opetella lasten kanssa laskettelemaan. Hankin jo kausikortin Peuramaan laskettelukeskukseen. MiraaL iSMaiL Mun uuden vuoden lupaus on se, että jatkan itseni kehittämistä ihmisenä. Toinen tärkeä asia on se, että en menetä valoisaa suhdettani Jumalaan vaan vaalin tätä asiaa. Lupaan myös pitää liiketoimintani hyvässä vireessä. Raaka-aineiden hygieeninen käsittely ja säilytys sekä tuoreiden raaka-aineiden käyttö ovat tärkeitä sushien laadun varmistamisessa. heidi Öjst
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 1-2 | 2024 Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! Täysautomaatti, pakki Max.nopeus: 45 km/h Rekisteröity: 2 hengelle Kantavuus: 190 kg. Paino: 320 kg. Värit: Metallipunainen ja -sininen. Tehokas 3Kw moottori TILAA ESITE! Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. KÄÄNTYVÄLLÄ KUSKIN ISTUIMELLA! NYT kaksi versiota! SÄHKÖMOPO SÄHKÖMOPO Otamme vaihdossa mönkijät, moottoripyörät, autot ym. KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi MARKKINOIDEN PARAS TARJ OUS LUMI LEVY N TILAL LE! +690 ? KATSO FINMAN V-AURA VIDEOT YOU TUBE MADE IN TAIWAN 4x4 SAA AJAA TIELLÄ! PARHAAT PAKETTITARJOUKSET TAKUU VUOTTA 3 TRAKTORI UUTUUS! ? 6990 ALK. +tk Rahoituksella alk. 149?/kk. 700 TOURING Bronco LUMILEVY 136 590? Rally 300 EFI T3B MAAILMAN ISOIMMALTA MOOTTOREIDEN JA MOOTTORIPYÖRIEN VALMISTAJALTA 100 kpl LISÄERÄ! UUTUUS! VÄÄNTÖ 66 N-m/4500rpm EFI BOSCH RUISKU SAA AJAA TIELLÄ! (4990?) Värit: Hopea ja musta. 2 hlö. Rahoituksella alk. 98?/kk. 3990 TRAKTORI YHTEISTYÖSSÄ BMW KANSSA SUUNNITELTU HUIPPUMOOTTORI KAUPANPÄÄLLE! Vinssi, Perävaunupistoke, Selkänoja Ohjaustehostin T3b 60km/h 2hlö Full LED valot Alumiinivanteet 2/4-veto + lukko edessä Värit: Sininen ja musta. ? +tk 83 Hv. Vetokyky yli 1200 kg. 4x4 LUMILEVY 150 cm VINSSI 1360 kg PERÄVAUNUPISTOKE YLLÄPITOLATURI TUULILASI UUDEN 4x4 MÖNKIJÄN OSTAVILLE EDUN ARVO 1600 ? ? +tk 7990 Rahoituksella alk.159?/kk. TGB 1000 V-Twin LTX PRO ABS Rahoituksella alk.265?/kk. ? +tk 13990 Varustepaketti KAUPANPÄÄLLE! 7990 ? +tk Rahoituksella alk. 169?/kk. 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. 2 LITIUM-AKUILLA Max. ajomatka jopa 150 km latauksella. Takuu 2 v. MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta www.rally.fi Meillä takuu, varaosat ja huolto pelaa varmasti! Suomessa yli 150 huoltopistettä. TILAA HETI OMASI! NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOTIIN ASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. 1 LYIJYGEELI-AKUILLA Max. ajomatka jopa 95 km latauksella. Tasauspyörästö takana. Säädettävät iskunvaimentimet lisäsäiliöillä. Markkinoiden hienoin 1000cc työhön ja vapaaaikaan! MÖNKIJÄ CENTERISTÄ! OTAMME MYÖS VAIHTOKONEITA, TARJOA HETI! ? +tk 7790 Rahoituksella alk.159?/kk. OHJAUSTEHOSTIMELLA 550 EPS LED 550 EFI LED Rahoituksella alk.149?/kk. ? +tk 6890 KAIKKI MALLIT 2-PAIKKAISIA TRAKTORIMÖNKIJÖITÄ. OHJAUSTEHOSTIMELLA 550 MAX LED BLACK EDITION PITKÄRUNKOINEN PAKETT I 2 PAKETTI 1 KAUPANPÄÄLLE 4x4 (1190?) Finman V-AURA -500 ? FINMAN V-AURA 1190 ? TAKUU 10 VUOTTA! Lukio (myös verkossa) TUVA Opiskelemaan? Eirassa onnistut. Kaikki on mahdollista. Eiran aikuislukiossa voit aina aloittaa alusta tai jatkaa siitä, mihin olet jäänyt. Ilmoittaudu ja aloita heti! Tutustu myös Suomen kurssit Aikuisten peruskoulu Labradorin noutaja on yhä suosituin koirarotu Ruoka kaupoissa myytäviin kauppa kasseihin uusi merkintä Kennelliittoon rekisteröitiin viime vuonna 43 835 koiraa 312 koirarodusta. Roduista suosituinta labradorinnoutajia rekisteröitiin 2 548. Seuraavaksi eniten rekisteröitiin kultaisianoutajia (1 276) ja kolmanneksi eniten shetlanninlammaskoiria (1 107). -Labradorinnoutaja on aina ollut suosittu perhekoira, ja niiden kanssa käydään ahkerasti myös koiranäyttelyissä, kertoo Labradorinnoutajakerhon puheenjohtaja Lotta Vuorinen. ”Tämä kassi ei sovellu kosketukseen pakkaamattomien elintarvikkeiden kanssa” -merkintä lisätään jatkossa sellaisiin elintarvikekauppojen kassoilla myytäviin kauppakasseihin, jotka eivät täytä elintarvikekontaktimateriaaleille asetettuja vaatimuksia. Taksivalvonta: Laiminlyöntejä enemmän kuin edellisenä vuonna TouKo–jouLuKuun 2023 aikana työsuojelutarkastajat tekivät takseihin 128 tarkastusta. valvontaiskuja tehtiin yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. työsuojeluvalvonta kohdistuu vain takseihin, joita ajaa työsuhteessa oleva kuljettaja. Kuljettajista 96 eli yhteensä 75 prosenttia laiminlöi ajopäiväkirjan pitämistä. Monilta ajopäiväkirja puuttui kokonaan. Niistä poliisi kirjoitti sakon paikan päällä. Laiminlyöntejä oli jopa enemmän kuin vuonna 2022, jolloin ajopäiväkirja puuttui 71 prosentilta. Työsuhteisen kuljettajan on pidettävä ajopäiväkirjaa ja sen on oltava mukana ajon aikana. Työnantajan taas on annettava kuljettajalle ajopäiväkirja ja säilytettävä täytettyjä ajopäiväkirjoja vuoden ajan. Ajopäiväkirjan avulla työnantaja voi huolehtia, että työpäivät pysyvät kohtuullisen pituisina. Kuljettaja taas voi tarkistaa siitä esimerkiksi, että lisät on maksettu oikein. VäKiVaLLan uhKaa ei haLLiTa riiTTäVäsTi Tarkastuksilla valvottiin myös väkivallan uhkaa ja työterveyshuoltoa. Väkivallan uhan hallinnassa oli parannettavaa joka neljännen taksin kohdalla. Edellisenä vuonna puutteita oli hieman vähemmän, joka viidennellä. Taksityössä väkivallan uhka on merkittävä vaaratekijä, jonka hallitsemiseksi työnantajan on laadittava toimivat menettelytavat. joka kolmannen kuljettajan kohdalla työterveyshuolto oli järjestämättä, ja työnantajalle annettiin kehotus laittaa asia kuntoon. Mikäli työnantaja ei ryhdy toimiin, työsuojeluviranomainen velvoittaa tätä järjestämään työterveyshuollon sakon uhalla. Työterveyshuollon tarkoituksena on ennaltaehkäistä työperäisiä terveyshaittoja ja -vaaroja. ”Laiminlyöntien määrät olivat jo edellisenä vuonna todella suuria, ja nyt ne ovat vielä huonompia. Valvontaa on edelleen tarpeen jatkaa. Myös työnantajilta on tullut selkeä viesti, että valvontaa toivotaan entistä enemmän”, toteaa työsuojelutarkastaja Juho Loukiala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. työsuojeluviranomainen valvoi vuonna 2023 taksialaa useilla valvontaiskuilla eri puolilla etelä-Suomea. valvontaviranomaisten kuva. Taksityössä väkivallan uhka on merkittävä vaaratekijä, jonka hallitsemiseksi työnantajan on laadittava toimivat menettelytavat OLISIKO SINULLA KÄYTTÖÄ Töitä tarjolla! Nyt voit tienata ylimääräisen viisikymppisen joka kuukausi. Tule jakamaan tätä lähilehteämme lähikulmillesi. Jakelutyötä tehdään lehden ilmestyessä kerran kuukaudessa kahtena peräkkäisenä päivänä reilu kolme tuntia kerrallaan. Työ sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteella rekrytointi@letterbox.fi Muista kirjoittaa myös kotiosoitteesi, niin tarkistamme löytyykö läheltäsi vapaa jakelupiiri. Ilmoita myös jos käytössäsi on auto. p. 09-2600107 Hämeentie 103 E, 00550 Helsinki 50 EUROLLE?
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2024 Kalasataman kirjasto avattiin Runsaasti uteliaita helsinkiläisiä tutustui kalasataman kirjastoon sen avajaisissa maanantaina 15. tammikuuta. Kävijät nauttivat monenlaisesta avajaisohjelmasta ja ihastelivat kirjaston sisustusta. Myös kirjatarjontaa tutkailtiin. Jotkut hämmästelivät sitä, miten vähän Kalasataman kirjastossa näkyi aikuisille suunnattua kirjallisuutta. Helsingin kaupungin mukaan Kalasataman kirjaston toiminnassa painottuvatkin lapset, nuoret ja perheet. – lastenja nuortenkirjallisuuden kokoelma on kirjaston kokoon nähden laaja, minkä uskotaan kannustavan alueella asuvia lapsia ja nuoria lukemisen pariin. Aikuisille tarjolla oleva pieni kirjavalikoima on tarkoin kuratoitu ja vaihtuvateemainen, tiedotti kaupunki kirjaston avajaisten alla. Kaupungin mukaan uusi kirjasto tarjoaa kuitenkin peruspalvelut kaikille asiakkaille. Lisäksi järjestetään säännöllistä tapahtumatoimintaa, kuten satutuokioita, pelitoimintaa, elokuvanäytöksiä ja lukupiirejä. Kaupunginkirjasto on luonnehtinut Kalasataman kirjastoa persoonalliseksi monitoimitilaksi, jonka sisustus on suunniteltu mielikuvitusta ruokkivaksi. Pintaalaa kirjastolla on 436 neliön verran. Kirjastotilojen sisustussuunnittelusta vastaa helsinkiläinen muotoilutoimisto Rune & Berg Design. – Kantavana teemana kirjaston suunnittelussa on ollut paikallisten näköinen ja saavutettava kirjasto, joka tarjoaa uutta oivallettavaa jokaisella vierailulla. Suunnittelutyötä on tehty yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Erityisesti lasten kädenjälki näkyy kirjaston tiloissa. Esimerkiksi sohvien muotokieli on poimittu koululaisten työpajoissa tekemistä muovailuvahamalleista. Yhteensä kirjaston suunnittelun työpajoihin ja kyselyihin osallistui 838 henkilöä, kerrottiin kaupungin tiedotteessa. Myös jätteiden ekopisteet kärsivät kovista pakkasista Kovat pakkaset ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon pakkausjätteen kuljetuksessa käytettävien autojen rikkoutumisia. Myös kartonkija muovipuristimet kärsivät kylmästä säästä. Vuodenvaihteessa saapuneiden kovien pakkasten vuoksi pakkausjätteiden keräyskalustoa on rikkoutunut ympäri maata. Kalustorikot ovat voineet aiheuttaa alueellisia viiveitä Rinki-ekopisteiden tyhjennyksiin. – erityisen herkkiä pakkasen aiheuttamille vaurioille ovat keräilyssä käytettävien kuorma-autojen nostolaitteet sekä kartonkija muovijätteen keräykseen tarkoitetut puristimet. Urakoitsijamme ovat ilmoittaneet, että rikkoutunut kalusto palaa korjausten jälkeen mahdollisimman pian takaisin jätteiden keräilyyn, kertoi Ringin pakkauskeräyksestä vastaava operatiivinen johtaja Pertti Tammivuori tiedotteessa 4. tammikuuta. Pakkausjätteen keräyksessä käytettävää kalustoa on rikkoutunut kovien pakkasten vuoksi. Helsingin sea life on saanut jättiläistursaan linnanMäellä sijaitseva merimaailma Sea Life helsinki on saanut jälleen uuden asukkaan. sea Life Helsinki tiedotti joulukuussa, että sinne on siirretty aksolotli-eläimiä toimintansa lopettaneesta Pasilan lemmikkieläinliikkeestä. Hieman myöhemmin tiedotettiin, että Sea Life on saanut jättiläistursaan. Jättiläistursas on sijoitettu altaaseen, jossa aiemmin asui tunnettu julkkiskala Mikko Meriahven. – tursaat, eli paremmin tunnetulta nimeltään mustekalat, ovat valtamerten salaperäisiä älykköjä, sillä ne kykenevät oppimaan ja muun muassa käyttämään työkaluja. Nämä eläimet ovat monin tavoin kiehtovia, eivätkä vähiten ainakaan siksi, että tursailla on kahdeksan lonkeron lisäksi kolme sydäntä ja sininen veri, Sea Life tiedotti. tammikuussa kerrottiin, että Sea Life Helsingin jättiläistursas on saanut nimen, Turo Tursas. turo-nimeä ei valittu jättiläistursaalle sattumanvaraisesti, vaan se oli tulosta kilpailusta, joka järjestettiin Facebookissa ja Instagramissa. sea Lifen seuraajat saivat ehdottaa nimeä uudelle tulokkaalle ja lopulta voittajanimi Turo Tursas valittiinkin ylivoimaisena suosikkina. Nimeä oli ehdotettu useampaan otteeseen, ja niinpä voittaja arvottiin kyseistä nimeä ehdottaneiden kesken. nimikilpailun voittaja pääsee kevään aikana kurkistamaan Sea Lifen kulisseihin ja avustamaan akvaristeja Turon ruokinnassa ja hoitohetkessä. Jättiläistursas on sijoitettu altaaseen, jossa aiemmin asui tunnettu julkkiskala Mikko Meriahven kalasataman kirjastoa avajaispäivänä. jani jakonen Kaupunginkirjasto on luonnehtinut Kalasataman kirjastoa persoonalliseksi monitoimitilaksi
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 1-2 | 2024 Horoskooppi KAURIS (22.12. – 20.1.) Älä teeskentele tietäväsi kaikkea on tärkeää antaa toisillekin mahdollisuus kertoa ideoistaan ennenkuin teet päätöksen. Menneisyyden kokemukset ja rakkaimmat eivät saata sinua hakoteille. Ota esille asiat jotka huolestuttavat sinua taloudellisen tai ammatillisen tulevaisuutesi suhteen. VESIMIES (21.1. – 19.2.) idä suunnitelmasi salaisuutena kunnes olet käynyt läpi kaikki yksityiskohdat joista saattaa seurata ongelmia. Itsekuri, suunnittelu ja organisointi auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi. Ole varovainen ollessasi tekemisissä auktoriteettien, instituutioiden tai valtion virastojen kanssa. KALAT (20.2. – 20.3.) Älä anna kenenkään käyttää henkistä manipulaatiota tai syyllistää sinua tekemään jotain mikä ei ole sinun omien etujesi mukaista. Pyydä apua jos sitä tarvitset. Nyt on hyödyllistä mennä mukaan tapahtumiin tai aktiviteetteihin joissa tapaat ihmisiä joiden avulla pääset eteenpäin. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 22 .2. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Sudokujen ja Pikavisan ratkaisut sivulla 2 vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Tsilari on Stadin slangilla a) kaukoputki, b) kiikari, c) jäsenlehti, d) pettuleipä? 2. Espoon 90 metriä korkean 24-kerroksisen asuintalon nimi on) Mammutti, b) Nuuksion neula, c) Niittyhuippu, d) Matin majakka? 3. 47 hehtaarin kokoisen Silvolan tekojärven pinta on a) 12, b) 22, c) 32, d) 42 metriä Suomenlahden pintaa kokeammalla? 4. Helsingin olympiakisojen (1952) aikana naisurheilijat majoittanut Tukholmankadun sairaanhoitajaopisto muuttuu a) hotelliksi, b) asuintaloksi, c) allergiasairaalaksi, d) Helsingin maahanmuuttokeskukseksi? 5. Mäkelänrinteen uimahallin ja yhteiskoulun yhteyteen kohonnut moniurheilukeskus ja asuntola on nimeltään a) Huippu, b) Menestysrinne, c) Urhea, d) Mitali? 6. Helsingin Suvilahteen suunnitellun suuren tapahtumakeskuksen kärkinimenä esiintyy a) Mika Ihamuotila, b) Seppo Pääkkönen, c) Mikko Leppilampi, d) Mika Anttonen? Laatija: Martti Huhtamäki Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Nyt on oiva aika miettiä strategiaasi jolla voit saavuttaa tavoitteesi. Huolimatta siitä mitä töissä tai ulkomaailmassa tapahtuu, niin t unteet on syytä pitää kurissa. Suunnittele sellaista puuhaa mikä lisää tietämystäsi sekä henkilökohtaista näkemystäsi rasittamatta kuitenkaan budjettiasi. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Laadi aikataulusi vain sen mukaan mihin sinulla oikeasti on aikaa. Älä mene liiallisuuksiin niin pystyt saavuttamaan unelmasi. Verkostoituminen ja yhteishankkeet vaikuttavat lupaavilta. Hanki tietämystä ja saata loppuun mitä aloitat. Jos haluat muutosta, niin sinun on uhrattava aikaa ja energiaa. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Nyt tavoitteenasi tulisi olla tiedon hankinta -vain siten pystyt tekemään tärkeän päätöksen. Taloudellisessa asemassasi tapahtuu odottamaton muutos ja vain konservatiivinen lähestymistapa pelastaa sinut velkaantumiselta. Sosialisoi ihmisten kanssa, jotka inspiroivat sinua. VAAKA (23.9. – 22.10.) Organisointi ja selkeät viestit auttavat sinua välttämään sekaannuksia ja väärinymmärrystä. Joudut kinkkiseen tilanteeseen jos annat toisten sanomisten käydä hermoillesi. Ole tekemisissä samanmielisten ihmisten kanssa ja tavoittele unelmiasi. Töissä tai kotona ilmenee ongelmia jotka saavat sinut käyttäytymään irrationaalisesti. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Tarkastele tilannettasi ja tee tarvittavat muutokset asioihin jotka häiritsevät sinua. Tunteesi tulevat sinun ja sen mitä haluaisit tehdä väliin. Käytä aikaasi viisaasti äläkä anna kenenkään hermostuttaa itseäsi. Jokin kumppanuussuhde tai sopimus jota sinulle tarjotaan on täynnä epävarmoja tekijöitä. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Tunnet houkutusta ryhtyä tekemisiin sellaisen henkilön kanssa, joka tuo mukanaan murheita ja menetyksiä. Älä levitä salaisuuksia tai sekaannu toisten ongelmiin. Muutokset kotona tai henkilökohtaisissa suhteissa tuovat mukanaan paremman henkisen tasapainon. Keksit vaihtoehtoisia toimintamalleja jos lähestyt tavoitteitasi luovalla ajattelulla. Älä anna tunteiden johdattaa epävarmuuteen tai tuottavuuden menetykseen. Kun nyt kerrot mitä haluat avoimesti niin se on ensimmäinen askel, jolla löydät toimivan ratkaisun. Ajatustesi ja tunteidesi kertominen parantaa suhteitasi ja kannustaa positiivisiin muutoksiin kotona. Älä tuhlaile tai sijoita varojasi enempää kuin on tarpeen. Ryhdy toimeen ja tee ideoistasi todellisuutta. Ulkopuoliset tahot saattavat aiheuttaa viimehetken suunnitelmien muutoksia. Älä teeskentele tietäväsi kaikkea on tärkeää antaa toisillekin mahdollisuus kertoa ideoistaan ennenkuin teet päätöksen. Menneisyyden kokemukset ja rakkaimmat eivät saata sinua hakoteille. Ota esille asiat jotka huolestuttavat sinua taloudellisen tai ammatillisen tulevaisuutesi suhteen. Pidä suunnitelmasi salaisuutena kunnes olet käynyt läpi kaikki yksityiskohdat joista saattaa seurata ongelmia. Itsekuri, suunnittelu ja organisointi auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi. Ole varovainen ollessasi tekemisissä auktoriteettien, instituutioiden tai valtion virastojen kanssa. Älä anna kenenkään käyttää henkistä manipulaatiota tai syyllistää sinua tekemään jotain mikä ei ole sinun omien etujesi mukaista. Pyydä apua jos sitä tarvitset. Nyt on hyödyllistä mennä mukaan tapahtumiin tai aktiviteetteihin joissa tapaat ihmisiä joiden avulla pääset eteenpäin. Vanhemmat ja nuoremmat perheenjäsenet kaipaavat nyt apuasi, mutta tunneperäinen shoppailu tulee olemaan kompastuskivesi. Ota henkilökohtaiset paperit tarkasteluun ja mieti mitä voit tehdä vähentääksesi velkojasi tai tee säästösuunnitelma. Varo ettet tee muutoksia väärin perustein. OINAS (21.3. – 20.4.) Nyt on oiva aika miettiä strategiaasi jolla voit saavuttaa tavoitteesi. Huolimatta siitä mitä töissä tai ulkomaailmassa tapahtuu, niin tunteet on syytä pitää kurissa. Suunnittele sellaista puuhaa mikä lisää tietämystäsi sekä henkilökohtaista näkemystäsi rasittamatta kuitenkaan budjettiasi. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Laadi aikataulusi vain sen mukaan mihin sinulla oikeasti on aikaa. Älä mene liiallisuuksiin niin pystyt saavuttamaan unelmasi. Verkostoituminen ja yhteishankkeet vaikuttavat lupaavilta. Hanki tietämystä ja saata loppuun mitä aloitat. Jos haluat muutosta, niin sinun on uhrattava aikaa ja energiaa. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Tunnet houkutusta ryhtyä tekemisiin sellaisen henkilön kanssa, joka tuo mukanaan murheita ja menetyksiä. Älä levitä salaisuuksia tai sekaannu toisten ongelmiin. Muutokset kotona tai henkilökohtaisissa suhteissa tuovat mukanaan paremman henkisen tasapainon. RAPU (22.6. – 21.7.) Keksit vaihtoehtoisia toimintamalleja jos lähestyt tavoitteitasi luovalla ajattelulla. Älä anna tunteiden johdattaa epävarmuuteen tai tuottavuuden menetykseen. Kun nyt kerrot mitä haluat avoimesti niin se on ensimmäinen askel, jolla löydät toimivan ratkaisun. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Vanhemmat ja nuoremmat perheenjäsenet kaipaavat nyt apuasi, mutta tunneperäinen shoppailu tulee olemaan kompastuskivesi. Ota henkilökohtaiset paperit tarkasteluun ja mieti mitä voit tehdä vähentääksesi velkojasi tai tee säästösuunnitelma. Varo ettet tee muutoksia väärin perustein. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Nyt tavoitteenasi tulisi olla tiedon hankinta -vain siten pystyt tekemään tärkeän päätöksen. Taloudellisessa asemassasi tapahtuu odottamaton muutos ja vain konservatiivinen lähestymistapa pelastaa sinut velkaantumiselta. Sosialisoi ihmisten kanssa, jotka inspiroivat sinua. VAAKA (23.9. – 22.10.) Organisointi ja selkeät viestit auttavat sinua välttämään sekaannuksia ja väärinymmärrystä. Joudut kinkkiseen tilanteeseen jos annat toisten sanomisten käydä hermoillesi. Ole tekemisissä samanmielisten ihmisten kanssa ja tavoittele unelmiasi. Töissä tai kotona ilmenee ongelmia jotka saavat sinut käyttäytymään irrationaalisesti. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Ajatustesi ja tunteidesi kertominen parantaa suhteitasi ja kannustaa positiivisiin muutoksiin kotona. Älä tuhlaile tai sijoita varojasi enempää kuin on tarpeen. Ryhdy toimeen ja tee ideoistasi todellisuutta. Ulkopuoliset tahot saattavat aiheuttaa viimehetken suunnitelmien muutoksia. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Tarkastele tilannettasi ja tee tarvittavat muutokset asioihin jotka häiritsevät sinua. Tunteesi tulevat sinun ja sen mitä haluaisit tehdä väliin. Käytä aikaasi viisaasti äläkä anna kenenkään hermostuttaa itseäsi. Jokin kumppanuussuhde tai sopimus jota sinulle tarjotaan on täynnä epävarmoja tekijöitä.
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 1-2 | 2024 Seuraava Pasila–lehti ilmestyy 15.2. Deski.fi on sinulle toimiva tiedostuskanava Kun sinulla on hyviä uutisia tai tarinoita kerrottavana, niin nosta profiiliasi ja hanki positiivista julkisuutta kertomalla tarinasi myös muille. Riippumatta siitä mitä teet, voit saada runsaasti hyötyjä käyttämällä Deski.fi:n tiedotejakelupalvelua. Deski.fi:n avulla viestisi tavoittaa ammattija freelancer-toimittajat, uutishuoneet, uutissivustot, bloggaajat ja sosiaalisen median verkostot. Vuoden 2022 ajan palvelu on maksuton! www.deski.fi JULKAISE OMA TIEDOTE Tiedottajan paras apulainen deski.fi "Lehdistöt iedotteita levitetään yhä enemmän median työssään käyttämie n palveluide n, kuten uutisten hakupalve lujen kautta." Deski.fi on suomalain en lehdistötie dotepalve lu, jonka tarkoituk sena on tiedon tehokas levittäm inen. Urakkaan kuuluu muun muassa rantamuurin korjausta, rannan kiviverhoilua, hopeasalavarivin täydennystä ja uudistamista sekä viherrakennustöitä. Korjattava alue sijaitsee entisen Lapinlahden sairaalan pohjoispuolella, meren rannalla lähellä Lapinlahdenpolkua. Urakka-alueen hopeasalaville on tehty kuntotarkoitus, jonka perusteella kolme iäkästä hopeasalavaa poistetaan korjaustöiden aikana. Kaadettavien puiden tilalle istutetaan uusia puita, ja lisäksi urakka-alueen muut salavat hoitoleikataan. – Peruskorjauksen on määrä valmistua kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Töitä tehdään arkipäivisin kello 7–16. Urakoitsijana hankkeessa toimii VRJ Etelä-Suomi Oy, tiedottaa Helsingin kaupunki. LaPinLahden sairaalapuistossa alkaa 11. tammikuuta noin puoli vuotta kestävä tukimuurin peruskorjaus. Lapinlahden sairaalapuiston tukimuuri korjataan Lapinlahden sairaalapuisto sijaitsee venetsia-talon vieressä. Puistikossa on useita jykevärunkoisia hopeasalavia, joista kolme korvataan huonon kunnon vuoksi uusilla urakan aikana. Miina PohjoLainen Suomenlinnan kulkureittien peruskorjaus valmistui KoLmevUotiSeSSa urakassa uusittiin ison Mustasaaren reittejä historiaa kunnioittaen. vuonna 2020 alkaneessa Suomenlinnan reittien peruskorjauksessa kunnostettiin Ison Mustasaaren kulkureittien pinnat ja monin paikoin hajonneet reittien reunarakenteet. Samalla uusittiin reittien alla olevaa kunnallistekniikkaa, kuten kaukolämpö-, sähköja televerkkoa, vesihuoltoa sekä ulkovalaistusta, ja parannettiin hulevesien hallintaa. Urakkaan kuului myös Susisaaressa sijaitsevan, 1700-luvun lopulta peräisin olevan Piperin puiston kunnostus. Puiston lampea laajennettiin ja sen puistokäytäviä ja kasvillisuutta kohennettiin. Puistoon rakennettiin myös laituri, silta ja pergola. Puiston kunnostus valmistui vuonna 2021. Urakka valmistui kokonaisuudessaan tavoiteaikataulussa. Kevään 2024 aikana tehdään vielä viimeistelytöitä. Hankkeen urakoitsijana toimi Stara. Suomenlinna on paitsi noin 800 ihmisen koti, myös kulttuurihistoriallisesti arvokas Unescon maailmanperintökohde ja Helsingin suosituimpia vierailukohteita. – Reittien ja puiston kunnostuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota Suomenlinnalle tyypillisten materiaalien ja kasvillisuuden käyttöön ja alueen alkuperäisen ilmeen vaalimiseen. Työt tehtiin suureksi osaksi arkeologisen valvonnan alla, kerrottiin Helsingin kaupungin tiedotteessa. – merkittävän kunnostuksen jälkeen Suomenlinna on edelleen autenttinen, mutta entistä toimivampi maailmanperintökohde. Asukkaat saavat nykyaikaiset ja toimivat kunnallistekniset ratkaisut, jotka toimivat pitkälle tulevaisuuteen. Samalla parannettiin kunnostettujen reittien esteettömyyttä ja niiden kunnossapito on jatkossa helpompaa. urakan aikana kunnostettiin muun muassa ison Mustasaaren kulkureittien pinnat ja reittien reunarakenteet. Uusia autoja rekisteröitiin vuonna 2023 edellisvuotta enemmän vuonna 2023 Suomessa rekisteröitiin yhteensä 87 508 uutta henkilöautoa. Rekisteröintien määrä kasvoi 7,1 prosentilla vuoteen 2022 nähden. – vuoden 2023 kasvulukemat johtuivat pääosin vuosina 2021 ja 2022 kasvaneen tilauskannan purkautumisesta syksyn ja alkutalven aikana, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Joulukuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin 5 800, mikä on 6,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden joulukuussa. viime vuosikymmenellä uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuosittain keskimäärin 114 000, mutta vuoden 2020 jälkeen autojen ensirekisteröinnit ovat jääneet selvästi alemmas. – ensirekisteröintien määrä jäi vuonna 2022 komponenttipulan kuristuksessa poikkeuksellisen matalaksi, ja vuoden 2023 rekisteröintimäärä jäi alhaiseksi kasvaneen korkotason, talouden taantuman ja heikentyneen ostovoiman vuoksi. Käytettyjen henkilöautojen kauppoja tehtiin Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan vuonna 2023 noin 4,1 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. autoliikkeiden osuus käytetyn auton kaupasta on noin puolet – autoliikkeiden kautta vaihtoi viime vuonna omistajaa noin 308 000 henkilöautoa ja 28 000 pakettiautoa. autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin noin 5,9 prosenttia ja käytettyjen pakettiautojen kauppaa noin 3,7 prosenttia vilkkaammin kuin vuonna 2022. Ensirekisteröintien määrä jäi vuonna 2022 komponenttipulan kuristuksessa poikkeuksellisen matalaksi Lehden voit noutaa seuraavista paikoista ? K-market, Rahakamarinkatu 1 Alepa Tripla, Pasilan Asema Ratapihantie 6 Pasilan Asema Alepa, Pasilanraitio 5 K-market Pasaati, Asemapäällikönkatu 3 Pasilan Kirjasto, Kellosilta 9 Lue lehti netissä: www.pasila-lehti.net Kruununhaka-Katajanokka Alle pienemmällä: Kaisaniemi-Kluuvi Aurinkolahti-Kallahti Rastila Meri-Rastila A P KAUPUNKILEHTI ASILA