NEPAL: Vammaiset lapset löytävät iloa ja toivoa SUOMI: Tytöt valtaavat päättäjien paikat Girls Takeoverissa 11.10. ETIOPIA Tytöt haluavat lopun silpomiselle ja syrjinnälle KAUPUNGIT: Väkivalta ja häirintä uhkaavat tyttöjä SUOMI: Uudet aineettomat lahjat tyttöjen hyväksi Tytöt haluavat lopun silpomiselle ja syrjinnälle plan 4/2018
Tytöt ympäri Suomea kannattavat tyttöjen oikeuksien edistämistä Yli 90 prosenttia suomalaisista 15–19-vuotiaista tytöistä on sitä mieltä, että Suomen tulee edistää tyttöjen oikeuksia kansain välisesti. Tämä selviää teettä mästämme kyselytutkimuksesta. Vastaajat, jotka eivät kannata tyttöjen oikeuksien edistämistä, näkevät, että asiat ovat jo hyvin tai että Suomen pitäisi keskittyä omien asioidensa hoitamiseen. Tyttöjen mielestä kaksi tärkeintä tapaa, joilla Suomi voisi edistää tyttöjen asemaa kansainvälisesti, ovat vaikuttaminen kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa ja kehitysyhteistyö. – Jos suomalaiset tytöt saisivat päättää, tyttöjen ja naisten asema olisi keskeisessä asemassa Suomen kansainvälisissä suhteissa ja kehitysyhteistyössä, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen. Vaikka vastaajien mielestä tyttöjen oikeudet toteutuvat Suomessa hyvin, parannettavaa löytyy. Kehityskohteiksi tytöt nimeävät esimerkiksi palkkatasa-arvon ja tyttöjen arvostuksen. Tytöt itse ovat valmiita edistämään tyttöjen oikeuksia esimerkiksi hankkimalla vastuullisia tuotteita sekä jakamalla tietoa tyttöjen oikeuksista omassa sosiaalisessa mediassaan ja kaveriporukassaan. Puolet tytöistä olisi valmiita toimimaan vapaaehtoisina tyttöjen oikeuksia edistävissä järjestöissä. Tytöt saivat nimetä tutkimuksessa tahoja, jotka heidän mielestään ovat edistäneet tyttöjen oikeuksia. Eniten mainintoja keräsivät kansainväliset järjestöt. Yksittäisistä henkilöistä eniten, ja kaikista vastauksista kolmanneksi eniten, mainintoja sai Minna Canth. Kyselytutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy elokuussa 2018. Tutkimuksessa haastateltiin 504 Manner-Suomessa asuvaa 15–19-vuotiasta tyttöä. PEFC/02-31-170 4041 0089 Plan 4/18 ?joulukuu 2018 Julkaisija Plan International Suomi ISSN 1456-6680 Kannen kuva: Juha Blomberg Vastaava päätoimittaja: Ossi Heinänen Päätoimittaja: Anna Könönen Toimituspäällikkö: Iida Riekko Taitto: Tuija Sorsa Paino: Painotalo Plus Digital Oy. Painosmäärä: 27 300 kpl. Seuraava numero ilmestyy maaliskuussa 2019. Plan International Suomi ? Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki Vaihde (09) 6869 800, faksi (09) 6869 8080 www.plan.fi, etunimi.sukunimi@plan.fi Hallitus: Tuula Kallio (pj.), Gunvor Kronman, Virpi Haaramo, Pasi Rajala, Eeva Salmenpohja, Paula Salovaara, Tommi Tervanen, Ronja Holopainen (lastenhallitus) ja Laura Marjamäki (Mitä-verkosto). Lahjoittajapalvelu: ma–pe klo 10–13 Osoitteenmuutokset: info@plan.fi tai puhelimitse lahjoittajapalveluumme (09) 6869 8030. Keräyslupa: POL-2015-4693 (Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta) Osoitelähde: Plan International Suomen asiakasja sidosryhmärekisteri. ajankohtaista Äänestä ja osallistu kilpailuun Mikä on lehden kiinnostavin artikkeli? Voit samalla kertoa, mistä aiheesta haluaisit lukea, tai antaa palautetta toimitukselle. Vastanneiden kesken arvomme tällä kertaa Perussa valmistetun hopeisen kaulakorun, jossa on mukana perinteistä manta-kangasta. Lähetä vastauksesi sähköpostitse osoitteeseen toimitus@plan.fi tai postikortilla osoitteeseen Plan International Suomi, Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki. Kerrothan myös osoitteesi palkinnon lähettämistä varten. Äänet numeron 3/18 kiinnostavimmasta jutusta jakautuivat tasan: lukijoita kiinnostivat eniten Mosambikin teinityttöjen asemasta kertova Äidiksi kesken koulutien sekä Nepalin vammaisista lapsista kertova Tarinoita toivosta. Lukijapalkinnon, Lawa Juni -sormuksen, voitti Eija Kare Valkeakoskelta. Kiireellisissä kysymyksissä ja kummi asioissa saat parhaiten vastauksen lahjoittajapalvelustamme info@plan.fi. Onnea ja kiitos vastaajille! 2
Anna Könönen Viestintäjohtaja anna.kononen@plan.fi Maailma on parempi kuin uskomme Sotia, katastrofeja, ympäristötuhoja – uutisia seuratessa voi helposti vaipua alakuloon. On yleinen käsitys, että niin köyhyys kuin sodatkin lisääntyvät jatkuvasti. Meiltä kehitysyhteistyön tekijöiltä kysytään usein, onko työllämme vaikutusta, kun maailma luisuu alamäkeä. Ruotsalaisprofessori Hans Roslingilla oli tärkeä – ja monelle yllättävä – viesti: viime vuosikymmeninä ihmiskunnan tila on parantunut monilla mittareilla. Hiljattain edesmenneen Roslingin viimeiseksi jäänyt kirja Faktojen maailma (2018) pohjautuu pitkän aikavälin julkisiin tilastoihin. Esimerkiksi äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on laskenut alle puoleen 1990-luvusta, mutta Roslingin testin mukaan vain seitsemän prosenttia ihmisistä tiesi köyhyyden vähentyneen. Jo 60 prosenttia tytöistä suorittaa koko peruskoulun matalan tulotason maissa ja 80 prosenttia maailman yksivuotiaista saa rokotuksia. Tehtävää siis riittää vielä, mutta olemme matkalla oikeaan suuntaan. Nämä parannukset eivät ole tapahtuneet itsestään. Ne on saavutettu tietoon pohjautuvilla päätöksillä ja pitkä jänteisellä työllä. Kehitysyhteistyö on ollut merkittävässä roolissa köyhyyden vähentämisessä sekä koulutuksen ja terveydenhuollon parantamisessa. Suomen ulkoministeriö on julkaissut raportin kehitysyhteistyön tuloksista, ja sen rohkaisevista tuloksista voi lukea tämän lehden sivulta 13. Olemme ylpeitä, että Plan International Suomen työ kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi nousee esiin raportissa. Saavutukset on tärkeää tunnistaa, jotta osaamme pitää niistä kiinni ja kehittää asioita entisestään. Mutta on myös välttämätöntä nähdä kehityskulut, jotka vievät väärään suuntaan. Akuuteimpia uhkia ihmiskunnan hyvinvoinnille ovat ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden kapeneminen. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan seuraukset lapsille ja tuleville sukupolville ovat tuhoisat, ellemme onnistu rajaamaan ilmaston lämpenemistä 1,5 asteeseen. Tieto voi ahdistaa, mutta se auttaa keskittymään oikeisiin asioihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Plan International vahvistaa nopealla tahdilla työtään ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Ensi vuonna tyttöjen aseman ja ilmaston muutoksen yhteys näkyy aiempaa vahvemmin toiminnassamme. Jo saavutetut tulokset ja uusiin suuriin haasteisiin tarttuminen eivät olisi Planille mahdollisia ilman teitä, tukijamme. Panoksellanne on todellista merkitystä. Lämmin kiitos vuodesta 2018. Jatketaan yhdessä maailman muuttamista paremmaksi! P.S. Jos haluat antaa jouluna lahjan, joka parantaa lasten elämää, kannattaa avata sivu 19. pääkirjoitus 4 Arja Koriseva: Tyttöjen rohkeus teki vaikutuksen 10 Uutisia maailmalta 12 Uutisia Suomesta 14 ”Meillä on oikeus kävellä turvassa kouluun” 18 “Isona haluan puolustaa ihmisoikeuksia” 19 Uudet aineettomat lahjat tyttöjen hyväksi 20 Tytöt näyttivät voimansa Girls Takeoverissa 22 Jaana Pelkonen edistää eduskunnassa tyttöjen oikeuksia 23 Vapaaehtoiset 24 Kummit ja lahjoittajat 26 Yritysuutiset 28 Plan-palat 30 Junior-Plan SISÄLLYS 4 14 20 3
Tyttöjen rohkeus teki vaikutuksen Arja Koriseva: Teksti INKA KOVANEN Kuvat: INKA KOVANEN JA JUHA BLOMBERG 4
Provincia de Inhambane: ; Chibassa; Magaiça; ; Marrima; Marrengo; Chitata; Binhane; Ravene Mogovolas communities: Notha; Napila; Monela Sede; Muririmue; Mualancare; 4 Caminho J oukko uteliaita kyläläisiä kerääntyy okrankeltaisen rakennuksen ovensuuhun. Suomessa moni tunnistaisi sisältä kuuluvan naurun vaikka unissaan, mutta etiopialaisessa pikkukylässä laulaja Arja Korisevaa ei tietenkään tunneta. – Rnn, rnn, Kimi Räikkönen tässä, Koriseva polkaisee vauhtia kyläläisten ompelu koneeseen, mikä saa myös paikalliset nauramaan. Yleensä ompelukoneita käyttävät Planin tukemaan säästöryhmään kuuluvat paikalliset nuoret, jotka valmistavat pajassa kestokuukautissuojia. Nyt ompelutaitojaan verestää kuitenkin Koriseva, joka on tutustumassa nuorten seksuaalija lisääntymisterveyttä sekä oikeuksia edistävään työhömme Sidamassa Etelä-Etiopiassa. Laulaja Arja Koriseva tutustui Etiopiassa työhömme ja tapasi tyttöjä, jotka haastavat haitallisia perinteitä. Päällimmäiseksi hänelle jäi mieleen luottamus siihen, että apu menee perille. "Opettajat luulivat, ettemme opi, koska olemme tyttöjä." Laulaja Arja Koriseva vieraili tukemassamme koulussa ja tapasi tyttöjä, jotka purkavat kuukautisiin liittyviä tabuja. Meselech, Mestawet ja Tirfe kuuluvat koulunsa kuukautiskerhoon. 5
Nuorten säästöryhmän jäsen Netsanet Debebe esitteli kestositeiden valmistusta. Haitalliset perinteet estävät tyttöjen koulunkäyntiä Etiopiassa moni tyttö altistuu haitallisille perinteille, kuten lapsiavioliitoille ja sukuelinten silpomiselle. Koulunkäyntiä vaikeuttavat myös kuukautisiin liittyvä häpeä sekä kuukautissuojien hinta, joka on monelle perheelle liian korkea. Tällä hetkellä kuukautissuojia valmistaa seitsemän säästöryhmää neljällä alueella Etiopiassa. Suureen tarpeeseen nähden tuotanto on vielä vaatimatonta, sillä sen lisääminen kestävällä tavalla vie aikansa. Valmistusta hidastavat päivittäiset sähkökatkokset. – Yksi ompelija valmistaa keskimäärin viitisenkymmentä sidettä päivässä. Ompe lijoita on kahdeksan: neljä naista ja neljä miestä. Miesten ja poikien mukaan saaminen on tärkeää, jotta tyttöjä syrjivät asenteet muuttuvat koko yhteisössä, kertoo ryhmän vetäjä Bifato Bitu. Valmiit siteet pakataan neljän kappaleen pakkauksiin. Yksi pakkaus maksaa hieman yli euron. Siihen tytöillä ja heidän perheillään on varaa. – Tavoitteemme on paitsi valmistaa edullisia siteitä myös tarjota töitä alueen nuorille, Bitu kertoo. Pestäviä kestositeitä puoltaa sekin, että ne ovat kertakäyttösuojia ekologisempia. Tyttöjen koulutie katkeaa poikia useammin Etiopian sadan miljoonan asukkaan väestö on yksi maailman nopeimmin kasvavista. Noin 40 prosenttia etiopialaisista on alle 15-vuotiaita. Kun kilpailu työmarkkinoilla kovenee, koulutus on entistäkin tärkeämpää. Silti monen tytön koulutie katkeaa yhä kesken, usein sukupuoleen liittyvistä syistä. Suunnilleen yhtä moni tyttö ja poika aloittaa koulun, mutta tyttöjen koulutus päättyy usein teini-iässä. Tytöt kantavat päävastuun kotitöistä, ja he joutuvat usein nuorena naimisiin. Myös kuukautiset katkaisevat monen koulutien. Koulu oli jäädä kesken myös Mesta wetilta, 16, ja Tirfeltä, 18, jotka ottavat Arja Korisevan sydämellisesti vastaan koulunsa pihalla. Kättelyn sijaan he puristavat perinteiseen tapaan tulijaa kevyesti olkavarresta ja koskettavat tämän vastakkaista olkapäätä omallaan. Arja Koriseva tapasi silpomista vastaan kampanjoivan 15-vuotiaan Doriten tämän kotona Bona Zuriassa. Valmis kestoside on hygieninen ja helppo käyttää. Aiemmin tytöt ja naiset käyttivät siteinä esimerkiksi valebanaanin kuitua. Luokkahuoneet ympäröivät vehreää pihaa, mutta Sidaman koulussa on vain yksi kerros. On vaikea uskoa, että näissä luokkahuoneissa opiskelee peräti 1 349 oppilasta, joista 629 on tyttöjä. Ruuhkaa tosin helpottaa, että oppilaat käyvät koulua kahdessa vuorossa. Mestawet ja Tirfe kertovat haasteista, joita tytöt kohtaavat kuukautistensa aikana. Kun Mestawetin kuukautiset 6
alkoivat, hän luuli olevansa vakavasti sairas. – En ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Kukaan ei ollut koskaan puhunut minulle kuukautisista. Ystäviltä saamiensa vinkkien jälkeen Mestawet alkoi käyttää siteinä rääsyjä tai valebanaanin kuitua, mutta ne olivat epähygieenisiä. Häntä pelotti, että hamee seen ilmestyisi paljastava Meselech, 14, Mestawet, 16, ja Tirfe, 18, purkavat kuukautisiin liittyvää häpeää koulunsa kuukautiskerhossa Sidamassa. ymmärtäneet, miksi olimme poissa. He ajattelivat, ettemme kunnioita opettajia ja opimme huonosti, koska olemme tyttöjä, Mestawet kertoo. – Jopa vanhemmat saattoivat haukkua meitä laiskoiksi ja kysyä, miksi emme mene kouluun, Tirfe sanoo. Kun viettää neljä kuukautispäivää kotona joka kuukausi, vuodessa se tekee peräti 48 päivää. Kun poissaolot kasautuvat, oppimistulokset heikentyvät. Lopulta tytöt alkavat itsekin kuvitella, ettei koulu ole heitä varten. – Koulun keskeyttäneille ainoaksi vaihtoehdoksi jää usein mennä naimisiin ja saada lapsia tai hankkia elantoa erilaisilla pikkutöillä, kertoo koulun englannin opettaja Mesekrem Shonkoru. Tytöt ja pojat murtavat tabuja yhdessä Asiat alkoivat muuttua Sidamassa runsaat kaksi vuotta sitten. Kestositeitä valmistavien säästöryhmien tukemisen lisäksi aloimme kouluttaa tyttöjä ja poikia, jotka perustivat kouluihinsa kuukautiskerhoja ja alkoivat murtaa kuukautisiin liittyviä tabuja. Kerhon vetäjiksi ryhtyivät myös Mestawet ja Tirfe. Ensin he kertoivat kuukautisista ja niiden tärkeydestä muille oppilaille, sekä tytöille että pojille. Sen jälkeen he valistivat vanhempiaan, jotka veivät sanaa eteenpäin yhteisössään. Kouluttamamme opettajat puolestaan avasivat keskustelun kollegojensa kanssa. – Planin ansiosta opettajat ja vanhempamme ovat ymmärtäneet, miksi olemme olleet niin paljon poissa koulusta ja miten kivuliaat kuukautiset voivat veriläikkä. Häpeä ja pelko kiusaamisesta saivat hänet jäämään kotiin kuukautisten ajaksi. – Jos kuukautiset alkoivat kesken koulupäivän, lähdin saman tien kotiin. Yleensä pysyttelin kotona neljä päivää. Vanhemmilleen ja opettajille tytöt kertoivat olevansa kipeitä, sillä kuukautisista ei voinut puhua. – Varsinkaan miesopettajat eivät Englannin opettaja Mesekrem Shokuru kertoi tyttöjen haasteista. Arja Koriseva on itsekin aiemmalta koulutukseltaan opettaja. ”Planin ansiosta opettajat ja vanhempamme ymmärsivät, miksi olemme olleet poissa koulusta.” 7
olla, Mestawet kertoo. Tytöt johdattavat Arja Korisevan pieneen pesuhuoneeseen. Se on tärkeä kehitysaskel, sillä siinä tytöt voivat peseytyä kuukautisten aikana. Ja mikä tärkeintä, tila on vain tytöille, kuten myös viereinen lepohuone, jossa kuukautiskivuista kärsivät tytöt saavat levätä. Rehtori Gezahegn Gebiban mukaan Planin työ on vähentänyt tyttöjen poissaoloja ja lisännyt itseluottamusta. Sidaman tyttöjen asema ja rohkeus saavat Arja Korisevan mietteliääksi. – Tytöt kantavat suurta taakkaa, eivät vain kodin asioiden hoitamisesta vaan myös suvun jatkamisesta. On todella rohkaisevaa nähdä voimamimmejä, jotka uskaltavat nousta yhteisönsä tabuja vastaan, vaikka se ei varmasti ole helppoa. Kaksi kolmasosaa tytöistä ja naisista on silvottu Vaikka yhä useampi tyttö pääsee nyt kouluun kuukautisten aikana toimintaalueillamme Etiopiassa, koulunkäynnin tiellä on myös muita esteitä. Kuten vuosisatainen perinne silpoa tyttöjen sukuelimet. Arja Korisevan oppaina ovat Bona Zurian vehreillä kukkuloilla asuvat Alem nesh,16, ja Dorite, 15. Alemneshin koti on tilava savimaja, jonka toiseen päätyyn on erotettu tila kolmelle lehmälle ja kahdelle vuohelle. – Perheeni valmisteli ympärileikkausrituaalia tietämättäni, Alemnesh kertoo Hänelle oli jo päätetty päivä, jona hänet ympärileikattaisiin. Kaiken piti tapahtua, kuten yhteisössä oli tehty sukupolvien ajan. Äiti oli valmistanut perinneruokaa, valebanaanista tehtyä kochoa, ja ostanut vuohen seremoniaa varten. Ystäviä ja sukua oli kutsuttu rituaaliin, joka tekisi Alemneshista yhteisön arvostetun jäsenen. Suuressa osassa Etiopiaa ympärileikkaamatonta tyttöä pidetään edelleen häpeänä perheelleen. Maassa arviolta kaksi kolmesta tytöstä ja naisesta on kokenut jonkinasteisen silpomisen. Haitallisessa perinteessä tyttöjen ulkoiset sukuelimet ja klitoris poistetaan osittain tai kokonaan. – Ympärileikkaus altistaa tytöt hiville, muille tarttuville taudeille ja fistulalle, Alemnesh kertoo. Silpomisesta seuraa suuria riskejä myös synnyttäville äideille, sillä silpomisessa arpeutunut iho ei jousta vaan repeää. Usein pitkittyvä synnytys vaaranKuusivuotiaana silvottu Dorite haluaa varmistaa, etteivät muut tytöt joudu kokemaan silpomista. Alemnesh, 14, (vas.) välttyi silpomiselta viime hetkellä. 8
PARANNAMME ETIOPIASSA SEKSUAALI JA LISÄÄNTYMISTERVEYTTÄ » Plan International Suomi edistää Etiopiassa nuorten seksu aalija lisääntymisterveyttä sekä -oikeuksia tyttösponsoreiden ja ulkoministeriön tuella vuosina 2018–2021. » Etiopiassa tytöt altistuvat monille haitallisille perinteille, kuten lapsiavioliitoille ja sukuelinten silpomiselle. 63 prosentilla tytöistä ja naisista sukuelimet on silvottu. 40 prosenttia tytöistä päätyy naimisiin alaikäisenä. » Työskentelemme perheiden, uskonnollisten ja yhteisöjen johtajien sekä viranomaisten kanssa tyttöjen aseman parantamiseksi. Vahvistamme seksuaalija lisääntymisterveyspalveluiden saatavuutta ja laatua. » Neljän vuoden aikana tavoitamme suoraan noin 125 000 ihmistä. Epäsuorasti työstämme hyötyy 420 000 ihmistä. taa myös syntyvän lapsen hengen. Miksi perheet silti antavat silpoa tyttärensä? Useimmiten kyse on tietämättömyydestä, yhteisön paineesta sekä tyttöjen ja naisten seksuaalisuuden kontrolloinnista, kertoo Etiopian Planin lastensuojelun asiantuntija Abayneh Desta. Perheet myös uskovat, ettei ympärileikkaamaton tyttö pääse naimisiin. – Perinteemme mukaan ympärileikkaamaton tyttö rikkoo astioita ja käyttäytyy huonosti. Hän ei pysty keskittymään mihinkään, koska hän ajattelee seksuaalista viehätysvoimaansa ja poikien houkuttelua, Alemneshin äiti Esikedar Belachew, 40, kertoo. Syvään juurtuneen perinteen kitkeminen on hidasta Kun Alemneshin silpomiseen oli aikaa enää muutama päivä, perhe sai yllätysvieraita. Tieto silpomisaikeesta oli kiirinyt paikallisten yhteistyökumppaniemme korviin. He ymmärsivät toimia ripeästi. – He tulivat kertomaan silpomisen vaaroista ja varoittivat, että vanhempani voivat joutua syytteeseen, Alemnesh kertoo. Tyttöjen silpominen kiellettiin Etiopiassa lailla vuonna 2005, mutta haitallinen perinne on jatkunut. Planin pitkäaikaisilla toiminta-alueilla yhteisöt ovat jo ilmoittaneet luopuneensa silpomisesta, mutta uusilla alueilla työtä riittää. – Syrjäseuduilla tuomarit ja poliisitkaan eivät välttämättä tiedä, että silpominen on kiellettyä. Siksi koulutamme myös viranomaisia, kertoo kumppanijärjestömme Tamrat Getahun. Kun tietoisuus kasvaa, asenteet muuttuvat. Alemneshin vanhemmat ovat tätä nykyä onnellisia, etteivät ehtineet antaa silpoa tytärtään. – Nyt tiedän, miten väärin se on ja miten paljon haittaa siitä on minullekin aiheutunut. Siksi kerron myös muille yhteisössämme, miten vahingollista se on, äiti Esikedar sanoo. Silpominen jätti pysyvän surun 15-vuotias Dorite ei ollut yhtä onnekas kuin Alemnesh. Hänet silvottiin kuusivuotiaana. Perinteinen ympärileikkaaja tuli perheen kotiin. Äiti sitoi Doriten silmät ja piti tytöstä kiinni, jottei tämä näkisi, mitä tapahtuu. Samana päivänä silvottiin myös kaksi vuotta nuorempi sisar. Neljä vanhempaa sisarta oli silvottu jo aiemmin. – Vanhempani eivät selittäneet, mistä on kyse. En edes tiennyt, mitä silpominen on, Dorite sanoo. Verenvuotoa yritettiin hillitä banaanin puun lehdillä. Vasta Planin koulutuksessa Dorite ymmärsi, että silpomisessa on kyse ennen kaikkea halusta kontrolloida tyttöjen seksuaalisuutta. – Olen usein surullinen, kun ajattelen, että olen menettänyt mahdollisuuden kokea seksuaalista nautintoa. Pelkään jo nyt, mitä tapahtuu, kun joskus synnytän. Yhteisöt silpomista vastaan Dorite on kampanjoinut kolmen vuoden ajan silpomista vastaan. Nykyisin hänen vanhempansa ovat ylpeitä tyttärensä aktivismista. – Olemme todella onnellisia, että Dorite opettaa muita tyttöjä silpomisen vaaroista, äiti Argash, 48, kertoo. Etiopian tyttöaktivistien siviilirohkeus on tehnyt aidon vaikutuksen myös Arja Korisevaan. – Oli rohkaisevaa tavata Dorite ja muut Planin työssä mukana olevat tytöt. Kun he saavat oikeaa tietoa, he rohkaistuvat puhumaan asioista. Tuntui, että yhteisöt ymmärtävät ja rohkaisevat heitä, myös pojat ja miehet. Matka avasi silmät tuloksille, joita Plan saa Etiopiassa aikaan, Koriseva sanoo. – Kun olen nähnyt omin silmin, miten apu menee perille ja miten siihen suhtau dutaan, olen vielä suuremmalla ilolla mukana auttamassa. Alemneshin, Doriten ja Argashin nimet on muutettu lastensuojelusyistä. Arja Korisevan matka oli osa Nenäpäiväsäätiön ja kehitysyhteistyöjärjestöjen Nenäpäivä-kampanjaa. Alemneshin vanhemmat Ayele Mathewos ja Esikedar Belachew päättivät olla silpomatta tytärtään ymmärrettyään toimenpiteen vaarat. 9
Menestyksekäs humanitaarinen työmme laajeni syksyllä, kun aloitimme uudet koulutusja lastensuojeluhankkeet Nigeriassa ja Jordaniassa. Syyrialaispakolaisten asuttamassa Azraqin pakolaisleirissä Jordaniassa parannamme erityistä tukea tarvitsevien lasten oloja muun muassa leikin ja liikunnan avulla. Suojelemme haavoittuvimmassa asemassa olevia tyttöjä ja poikia väkivallalta, hyväksikäytöltä ja laiminlyönneiltä. Edistämme vanhempien hyvinvointia ja positiivista suhdetta lapsiinsa. – Erityistä tukea tarvitsevat ja vammaiset lapset unohdetaan usein pakolaisleirin toimintoja suunniteltaessa. Vanhemmat eivät aiemmin tuoneet erityislapsia Planin toimintakeskuksiin, koska he pelkäsivät, etteivät nämä pärjää muiden joukossa, kertoo humanitaarisen työn ohjelmapäällikkömme Elinor Bradshaw. Hankimme erityistä tukea tarvitseville lapsille räätälöityjä leikkija urheiluvälineitä. Olemme myös kouluttaneet keskusten ohjaajia järjestämään kaikille lapsille sopivaa toimintaa. Hanketta rahoittavat EU:n humanitaarisen avun toimisto ECHO sekä Suomen ja Espanjan Plan. Vuodessa tavoitamme 1 700 lasta ja teiniä, 500 vanhempaa, huoltajaa tai lastensuojelutoimijaa sekä 6 000 yhteisön jäsentä. Nigeriassa aloitimme niin ikään ECHO:n tukemana koulutusja lastensuojeluhankkeen koillisessa Bornon osavaltiossa, joka on kärsinyt pitkästä konfliktista Boko Haram -islamistijärjestön ja hallituksen välillä. Parannamme 6–17-vuotiaiden tyttöjen ja poikien koulun käyntija oppimismahdollisuuksia muun muassa rakentamalla uusia oppimistiloja sekä jakamalla koulutarvikkeita. Lisäksi koulu tamme koulujen henkilökuntaa ja opettajia. Tuemme lapsia ja heidän yhteisöjään tunnistamaan ja ehkäisemään riskejä sekä toimimaan niiden toteutuessa. Parannamme lastensuojelun ja psykososiaalisen tuen saatavuutta. Nigerian hanke tavoittaa 20 500 iältään 6–17-vuotiasta lasta, joista 55 prosenttia on tyttöjä. Lisäksi tuemme koulusta pudonneita lapsia kuromaan umpeen vajeet taidoissa, jotta he pääsevät ikäryhmänsä mukaiselle luokalle. uutisia maailmalta 10 Lapset kouluun konfliktista huolimatta
11 15-vuotias Bintang ajattelee olevansa onnekas, koska on elossa. Hän oli koulussa, kun 7,5 magnitudin maanjäristys ja sitä seuraava tsunami iskivät Sulawesin saarelle Indonesiassa 28. syyskuuta. Koulu oli tsunamin reitillä, mutta onnekseen Bintang oli osallistunut Planin ryhmään, jossa koululaiset oppivat varautumaan katastrofeihin. – Muistin, että tsunamin iskiessä on paettava korkeammalle, joten juoksimme kavereitteni kanssa vuoren rinteelle ja pelastuimme, Bintang kertoo. Planin hätäapujoukko saapui vaikeaHondurasista Yhdys valtoihin pyrkivien tyttöjen oikeudet on turvattava Apua Sulawesin perheille maanjäristyksen jälkeen kulkuiselle tuhoalueelle maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen, ja humanitaarinen työmme Sulawesilla jatkuu edelleen. Olemme jakaneet puhdasta vettä ja ruokaa sadoille perheille. Yli tuhat kotinsa menettänyttä perhettä on saanut majoitus pakkauksen, jossa on pressu, patjoja ja vilttejä. Jaamme myös hygieniapakkauksia ja kerromme hygienian merkityksestä tartuntatautien ehkäisyssä. Tärkeimpiä tehtäviämme on yhdistää perheistään eroon joutuneita lapsia ja heidän vanhempiaan. Tarjoamme perheille myös psykososiaalista tukea traumojen käsittelyyn. Kriiseissä ja katastrofeissa rutiinien jatkuminen auttaa lapsia kokemaan turvaa. Koska tuhoalueen koulut ovat yhä kiinni, tuemme opettajia ja varhaiskasvattajia jatkamaan opetusta väli aikaisissa tiloissa. Olemme perustaneet oppimisja harrastus keskuksen kuudelle väliaikaiselle telttaleirille. Lahjoittajiemme tuella avustamme tulevina viikkoina 10 000:ta sulawesi laisperhettä. Hondurasista siirtolaisiksi lähteneiden lasten, erityisesti tyttöjen, turvattomaan asemaan on kiinnitettävä välitöntä huomiota, vaativat Planin asiantuntijat. Tänä vuonna jo arviolta 14 000 hondurasilaista on lähtenyt vaaralliselle matkalle Guatemalan ja Meksikon halki kohti Yhdysvaltoja, suuri osa heistä alaikäisiä. Moni lapsi altistuu matkalla väkivallalle, hyväksi käytölle ja laiminlyönneille. Erityisesti tytöt ja nuoret naiset kohtaavat matkalla seksuaalista väkivaltaa ja häirintää. Lapset ovat myös vaarassa joutua eroon perheistään rajoilla. Yhdysvallat erotti kesällä yli 2,5 tuhatta lasta maahan pyrkivistä vanhemmistaan, ja liittovaltion huostassa on yhä satoja lapsia. – Kaikille lapsille kuuluvat samat oikeudet siirtolaisstatuksesta riippumatta, sanoo Plan International Hondurasin maajohtaja Belinda Portillo sanoo ja vetoaa Yhdysvaltoihin, Guatemalaan ja Meksikoon lasten suojelun turvaamiseksi. Suuri osa siirtolaisista palaa Hondurasiin, eikä palaajilla ole usein kunnollista turvaverkkoa. Hondu rasin Plan pyrkii vastaamaan siirtolais lasten tarpeisiin.
Nenäpäivä-säätiön järjestämä Nenäpäivä-kampanja, Ylen Nenäpäivälähetykset ja suomalaisten Nenäkatsomot ympäri maata keräsivät vuoden 2018 Nenäpäivä-show’n loppuun mennessä yhteensä 2 337 289 euroa maailman lasten hyväksi. Nenäpäivän suorissa lähetyksissä Yle TV2:lla perjantaina 9.11. nähtiin koko ilta huumoria, tunnetta ja halua auttaa maailman lapsia. Nenäpäivä-ohjelmat tarjosivat huippuartistien esityksiä ja maan parhaiden viihdetähtien sketsejä. Musiikkiesityksistä vastasivat muun muassa Evelina, Lauri Tähkä, Ellinoora, NENÄPÄIVÄ YLSI HUIKEAAN KERÄYSTULOKSEEN Arttu Wiskari, Aste, Mira Luoti, Juha Tapio, Kasmir, Arja Koriseva, Mira Luoti sekä XL5. Alkuillan Nenäsirkuksessa katsojat pääsivät Jarkko Tammisen mukana Jordaniaan Zaatarin pakolaisleirille, jolla sirkusharrastus tuo iloa lasten ankaraan elämään. Nenäshow’ssa matkattiin Arja Korisevan kanssa Etiopiaan, jossa Plan International Suomi tukee tyttöjä muuttamaan vahingollisia perinteitä ja pysymään koulussa. Lisäksi kuva journalisti Meeri Koutaniemi kertoi koskettavilla lyhytdokumenteillaan kotiapulaisten elämästä Mosambikissa. Nenäpäivän tuotto ohjataan yhdeksän järjestön työhön maailman lasten auttamiseksi. Nenäpäivän tuella Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Fida International, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura parantavat pysyvästi lasten elämää ympäri maailman. Nenäpäivä-keräys jatkuu vielä vuoden loppuun saakka. Nenäpäivä-ohjelmat ovat nähtävissä Yle Areenassa. Nenäpäivä-show’ssa esiintyivät mm. Arttu Wiskari, Ellinoora, Juha Tapio, Kasmir, Lauri Tähkä ja Mira Luoti. Putouksesta tuttu Ansa Kynttilä (Ernest Lawson) astui lavalle Nenäpäivässä. Nenäpäivä-lähetys käynnistyi upealla sirkusesityksellä. Arja Koriseva esitti Nenäshow’ssa kappaleen Enkeleitä yövuorossa. Ku va : Ri ik ka Va ah te ra Ku va : To m i Pa ls a Ku va : Ri ik ka Va ah te ra Ku va : Ri ik ka Va ah te ra Ku va : Ri ik ka Va ah te ra Ku va : To m i Pa ls a Ku va : Ri ik ka Va ah te ra Ku va : To m i Pa ls a uutisia suomesta 12
Suomi ja sen kumppanit ovat tavoittaneet miljoonia ihmisiä kehittyvissä maissa. Noin 1,5 miljoonaa naista ja tyttöä on saanut seksuaalija lisääntymisterveyspalveluja, lähes kuusi miljoonaa käymälän ja 2,5 miljoonaa ihmistä puhdasta vettä vuosina 2015–2018 pelkästään Suomen kahdenvälisen avun turvin. Näin toteaa ulkoministeriön tuore kehityspolitiikan tulosraportti. Marraskuussa julkaistu, kehitysyhteistyön tuloksia esittelevä raportti osoittaa lukuisia merkittäviä tuloksia, joita on syntynyt kehitysmaissa Suomen ja sen kumppaneiden tuella. Järjestöt saavat kiitosta tuloksellisesta työstä, joka tavoittaa erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Järjestöjen ohjelmat tuottavat tehokkaasti välittömiä tuloksia ja kohdistuvat ruohonjuuritasolle. Raportti esittelee muun muassa Planin silpomisen vastaista työtä sekä varhaiskasvatustyötä. Vaadimme ripeitä ilmastotoimia lasten tulevaisuuden turvaamiseksi Nyt on pakko toimia, kuului yli 8 000 ihmisen viesti ilmastomarssilla Helsingissä. Järjestimme lokakuussa ilmastomarssin useiden muiden järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Mukana marssimassa oli iso joukko Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Marssi vaati päättäjiltä ripeitä ja mittavia ilmastotoimia. Kansainvälisen ilmastopaneelin lokakuussa julkaisema raportti kertoo, että katastrofaalisten seurausten estämiseksi maapallon lämpeneminen on rajattava 1,5 asteeseen. – Näemme työssämme kehittyvissä maissa, miten ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti tyttöjen elämään. Satojen huonontuessa ruokaturva vaarantuu, luonnonkatastrofit heikentävät tyttöjen asemaa ja lapsiavioliittojen määrä on lisääntynyt ilmaston muutoksen myötä. Meidän ei kannata hukata saavutettuja tasa-arvon edistys askeleita siksi, että ilmastonmuutosta ei oteta tosissaan, pohti pääsihteerimme Ossi Heinänen. Ilmastonmuutos osuu kovimmin niihin, jotka ovat siitä vähiten vastuussa. Koko Afrik ka esimerkiksi tuottaa noin neljä prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä, mutta mantereen ihmiset kärsivät eniten ilmastonmuutoksen seurauksista. Vähentämällä päästöjä Suomessa voimme vaikuttaa siihen, että maailman köyhimmillä on paremmat mahdollisuudet hyvään elämään. – Eduskuntavaalien lähestyessä on tärkeää, että vaadimme puolueita ja päättäjiä kertomaan siitä, miten he aikovat hillitä ilmastonmuutosta, sanoo Katja Hintikainen, vaikuttamistyön asiantuntijamme. Tutustu tuoreeseen ilmastolinjaukseemme osoitteessa plan.fi/ilmastonmuutos. Kampanjoimme lapsija pakkotyötä vastaan Suomalaiskunnat hankkivat tietämättään lapsija pakkotyöllä tehtyjä tuotteita, kuten elintarvikkeita, työvaatteita, tietokoneita ja katukiviä. Kuntien hankinnat kattavat vuosittain noin 35 miljardia euroa eli noin 16 prosenttia Suomen taloudesta. Kampanjoimme 14 muun järjestön kanssa vastuullisten hankintojen lisäämiseksi, jotta julkisten varojen käyttäjät huomioisivat ihmisoikeudet. Mitäverkostomme on jo lähestynyt kaikkia Suomen kuntia ja haastanut ne mukaan vastuullisuustalkoisiin. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi kirjoittamalla paikallislehteen asiasta, lähes tymällä kunnallispäättäjiä tai somettamalla tunnisteilla #eiminunverorahoillani tai #vastuullisethankinnat. Lisätietoa: reilukauppa.fi/ vastuullisethankinnat Kansalaisjärjestöt toimivat usein haurailla alueilla ja haasteellisissa toimintaympäristöissä, raportti toteaa. Ohjelmatukea saavat järjestöt, kuten Plan International Suomi, edistävät ihmisoikeuksia. Esimerkiksi naisten osallistumista lisäävät hankkeet kohen tavat sukupuolten tasa-arvoa. Samalla raportti tuo esiin, kuinka vuonna 2016 toteutetut määrärahojen leikkaukset ovat heikentäneet kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja uskottavuutta. – Hienoa kuitenkin on, että raportissa tämä tunnustetaan ja kehotetaan lisäämään rahoitusta haavoittuvimmassa asemassa oleville, ohjelmajohtajamme Annukka von Kaufmann sanoo. – Raportti myös vahvistaa Suomen periaatteina meille keskeiset viestit, esimerkiksi sen, että jokaisella tytöllä ja naisella on perustava oikeus päättää omasta kehostaan ja elämästään. Kehitysyhteistyö on parantanut miljoonien ihmisten elämää NENÄPÄIVÄ YLSI HUIKEAAN KERÄYSTULOKSEEN 13
Tytöt pelkäävät seksuaalista väkivaltaa ja häirintää kaupungeissa ympäri maailmaa. Haastattelimme ja kuvasimme tyttöjä, jotka haluavat muuttaa kotikaupunkinsa turvallisemmiksi. K aupungit tarjoavat mahdollisuuksia mutta myös uhkia – etenkin tytöille ja nuorille naisille. Tytöt ympäri maailmaa pelkäävät poistua kotoaan, koska pelkäävät väkivaltaa ja häirintää. Kaupunkien turvallisuus tytöille on merkittävä ihmisoikeusja tasaarvokysymys, sillä suurkaupungit kasvavat kiihtyvää tahtia. Kaupungeissa asuu ensimmäistä kertaa historiassa enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Joka kuukausi kehittyvien maiden suurkaupungit saavat viisi miljoonaa uutta asukasta. Vuoteen 2030 mennessä kaupungeissa asuu arviolta 700 miljoonaa tyttöä. Plan Internationalin ohjelma Safer Cities tukee tyttöjä ympäri maailmaa vahvistamaan itsetuntoaan, tuntemaan oikeutensa, puolustamaan itseään ja muuttamaan naapurustoaan turvallisemmaksi. Kuvat ja haastattelut: PLAN INTERNATIONAL ”Meillä on oikeus kävellä turvassa kouluun” 14 Yara – Jos minun pitää valita, kävelenkö miesjoukon vai koiralauman ohi, valitsen koirat. Pelkään molempia, mutta miehet ovat paljon suurempi uhka, sanoo 16-vuotias Yara, joka asuu slummialueella Egyptin pääkaupungissa Kairossa. Planin Safer Cities -ryhmässä Yara on oppinut sekä sanallista itsepuolustusta että karatea. Ryhmä on myös merkinnyt kotialueensa karttaan turvattomia paikkoja, esimerkiksi joutomaita. – Äitini tietää nyt, että pystyn puolustautumaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Aarti – Kohtaan painajaisen joka päivä, kun lähden kouluun. Minun täytyy ohittaa kadunkulmissa seisoskelevia poikaryhmiä, jotka huutelevat ja nimittelevät minua. Yritän olla huomioimatta heitä, kertoo 18-vuotias Aarti, joka asuu slummialueella Intian pääkaupungissa Delhissä. Aarti on mukana Safer Cities -ryhmässä. Hän on oppinut itsepuolustusta ja kuljettaa nyt mukanaan pippurisumutetta. – Tulevaisuuteni rakentaminen on minulle tärkeintä, enkä anna minkään tulla tielleni – en varsinkaan poikien ja miesten, jotka haluavat häiritä ja vahingoittaa tyttöjä, tilintarkastajaksi tähtäävä Aarti kertoo. Donia 15-vuotias Donia käveli kotikaupungissaan Kairossa, kun vieras mies alkoi ahdistella häntä sanallisesti. Donia pakeni tilanteesta, mutta eräs naapuri kertoi häirinnästä tytön isälle. – Isäni sanoi, että jos päädyn vielä toisen kerran samaan tilanteeseen, hän ottaa minut pois koulusta. Aivan kuin häirintä olisi oma vikani! Donian mielestä ruuhkainen liikenne lisää Kairon turvattomuutta. Miehet kurottautuvat usein autoista ja moottoripyörän selästä kourimaan tyttöjä. – Ei ole oikein, että tytöt joutuvat jäämään kotiin kohtaamansa ahdistelun takia. Myös meillä tytöillä on oikeus koulutukseen. 15
Shilpa – Tuntuu siltä, ettei kukaan kuuntele tyttöjä tai välitä ongelmistamme. Meidän odotetaan vain sietävän loputtomasti. Se tekee minut vihaiseksi ja turhautuneeksi. En halua tuntea oloani voimattomaksi, sanoo delhiläinen Shilpa, 17. Tytöt syyttävät usein seksuaalisesta väkivallasta ja häirinnästä itseään, ja perheet pelkäävät häpeää. – Haluan asianajajaksi, jotta voin taistella niiden tyttöjen puolesta, joita kukaan ei puolusta. Haluan edustaa tyttöjä, jotka ovat joutuneet yhteiskunnan syrjimiksi ja vahingoittamiksi, ja mikä tärkeintä, vaikuttaa siihen, miten miehet kohtelevat tyttöjä ja naisia. Zaharah – En tunne oloani turvalliseksi, koska läheisellä autokorjaamolla työskentelevät miehet häiriköivät meitä tyttöjä. Kaduilla vaanii myös varkaita ja raiskaajia, varsinkin öisin, kertoo 17-vuotias Zaharah. Hän asuu Kampalassa slummialueella, joka johtaa kaupungin rikostilastoja. Alueella on paljon epävirallisia asumuksia ja valvomatonta liiketoimintaa, ja yhteiskunnan tukiverkot ovat olemattomat. Zaharah oli aiemmin ujo ja epävarma, mutta hän on saanut itsevarmuutta Safer Cities -hankkeessa. Nyt hän johtaa tyttöryhmää asuinalueellaan. – Uskallan nyt sanoa mielipiteeni vääryyksistä. Jos saisin muuttaa yhteisöäni, asentaisin katuvaloja, parantaisin viemäreitä, kieltäisin rakentamisen ilman lupaa ja opettaisin tytöt olemaan ylpeitä siitä, että he ovat tyttöjä. 16
HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA UHKAAVAT TYTTÖJÄ Plan International selvitti tyttöjen turvallisuutta 22 suurkaupungissa uraauurtavassa kyselytutkimuksessa, joka kokoaa yhteen lähes 400 asiantuntijan näkemykset. Heistä 78 prosenttia pitää seksuaalisen häirinnän riskiä tytöille kaupungissaan erittäin korkeana tai korkeana. 77 prosenttia arvioi, että seksuaalista häirintää tapahtuu julkisilla paikoilla hyvin usein tai melko usein. 60 prosentin mukaan häirintä raportoidaan viranomaisilla harvoin tai ei koskaan. Myös seksuaalinen väkivalta on yleistä ympäri maailmaa: 57 prosenttia asiantuntijoista pitää seksuaalisen väkivallan uhkaa tytöille ja nuorille naisille erittäin korkeana tai korkeana. Lähes puolet arvioi, että seksu aalista väkivaltaa tapahtuu julkisilla paikoilla hyvin usein tai usein. Yli kolmannes asiantuntijoista sanoo, että se jää aina tai useimmiten raportoimatta viranomaisille. Yli puolet pitää kotikaupunkinsa tukipalveluita seksuaalista häirintää tai väkivaltaa kokeneille tytöille riittämättöminä. Faridah Faridah on 19-vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja, joka asuu Ugandan pääkaupungin Kampalan reuna-alueella. Hän myy työkseen pähkinöitä ja sipsejä tienvarressa ja on joutunut usein vaaraan. – Viime vuonna, kun odotin vauvaa, kävelin kadulla ystäväni kanssa. Silloin ryhmä huumediilereitä hyökkäsi ystäväni kimppuun. He raiskasivat ja tappoivat hänet. Jouduin hiljattain myös ryöstetyksi. Käsilaukkuni vietiin, kun olin lähdössä yöllä töistä kotiin, Faridah kertoo. Faridah on Planin vapaaehtoinen, joka ohjaa nuorempia tyttöjä arvostamaan ja puolustamaan itseään ja käymään turvallisesti koulua. – Koska tyttöjen seksuaalinen häirintä on Kampalassa arkipäivää, meidän täytyy saada miehet mukaan keskusteluun ja asennemuutokseen. Meidän pitää myös saada tytöt ymmärtämään laajalti, ettei heidän tarvitse sietää häirintää ja väkivaltaa. Marjorie – Asun onnekseni lähellä koulua, mutta olen silti kohdannut koulumatkalla uhkaa. Moottoripyörätaksikuskit seuraavat tyttöjä ja huutelevat meille. Ei auta, vaikka pukeutuisin housuihin ja löysään takkiin, kertoo 16-vuotias Marjorie Perun pääkaupungista Limasta. Marjorien mielestä tyttöjen on vaikea luottaa poliisiin, sillä poliisit vähättelevät seksuaalista häirintää. Toinen ongelma on, ettei tytöillä ole riittäviä tietoja itsensä suojelemiseksi. – Suurin osa kouluni tytöistä ei edes tiedä, miten tullaan raskaaksi! Onneksi olen oppinut tarpeellisia tietoja Planin ryhmässä, ja olen selittänyt niitä kouluni tytöille. UUTTA TUTKIMUSTIETOA TYTTÖJEN KOHTAAMISTA VAAROISTA Tuore kansainvälinen raporttimme Turvaton kaupungissa (Unsafe in the City – The Everyday Experiences of Girls and Young Women) luotaa tyttöjen kokemuksia turvallisuudesta viidessä kaupungissa: Delhissä, Kampalassa, Limassa, Madridissa ja Sydneyssä. Kyselytutkimuksessamme tuhannet tytöt ja naiset kertoivat kohtaamastaan väkivallasta ja häirinnästä ensimmäistä kertaa. Tutustu raporttiin sivuillamme: plan.fi/tutkimustietoa 17
I sona haluan tulla juristiksi ja puolustaa ihmisoikeuksia. Tahdon myös olla vahva vaikuttaja omassa yhteisössäni, kertoo kymmen vuotias Kholud. Perheensä kuopus Kholud oli kolmevuotias, kun hän joutui pakenemaan Syyrian sotaa vanhempiensa ja seitsemän sisaruksensa kanssa. Vuonna 2011 alkanut sota on pakottanut yli viisi miljoonaa ihmistä pakolaisiksi Syyrian ulkopuolelle. Perhe päätyi Tripoliin PohjoisLibanoniin. Kaupungissa on ollut pitkään sisäinen konflikti sunnija alaviittimuslimien välillä, ja myös Kholudin perhe on joutunut kärsimään kamppailusta. Kun Libanonin armeija tukahdutti kaupungin sisäiset taistelut vuonna 2014, Kholudin uuden kotialueen koulut suljettiin. Tytön ja hänen sisarustensa koulunkäynti keskeytyi. Kholudin perhe elää köyhyydessä. Vanhemmat ovat järjestäneet neljä vanhinta tytärtään varhaiseen avio liittoon turvatakseen näiden elannon. 14ja 15-vuotiaat pojat puolestaan käyvät töissä ansaitakseen rahaa perheelleen. Viime keväänä Kholudin isä me“ISONA HALUAN PUOLUSTAA IHMISOIKEUKSIA” Syyrian sotaa paennut Kholud on pudonnut koulusta, mutta Planin kerhossa hän oppii tärkeitä taitoja. Kholud haaveilee paluusta opintielle, jotta voi opiskella juristiksi. – nehtyi veritulppaan, ja sen jälkeen perheen elanto on ollut aiempaakin tiukemmassa. – Meillä on turvaton olo, kun liikumme kodin ulkopuolella ilman miehiä. Kulttuurimme rajoittaa teini-ikäisiä tyttöjä lähtemästä kotoa, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta. Minulla on usein tylsää ilman mielekästä tekemistä, kertoo Kholudin 17-vuotias sisko Mariam, joka viettää valtaosan ajastaan kotitöissä. Vaikeuksista huolimatta Kholud on päättänyt tavoitella unelmaansa koulutuksesta ja juristin ammatista. Hän on liittynyt Plan Internationalin ryhmään, jossa pakolaislapset oppivat erilaisia taitoja ja saavat epävirallista koulutusta. Opetus on suunniteltu lapsille, jotka ovat pudonneet pois koulusta ja ovat vaarassa joutua lapsityöhön tai varhaisavioliittoon. Oppitunnit vahvistavat erityisesti sosiaalisia ja oppimistaitoja. Lapset oppivat myös perustaitoja, kuten lukemista ja laskemista, jotta voivat palata viralliseen kouluun. – Isoiskoni Mariam ei osaa lukea eikä kirjoittaa, joten yritän opettaa hänellekin kaiken oppimani, Kholud kertoo. 18
19 U usien aineettomien lahjojen avulla parannamme lasten, erityisesti tyttöjen, elämää ja suojelua Etiopiassa, Ugandassa, Mosambikissa, Laosissa, Jordaniassa ja Nigeriassa. Lahjoilla voi esimerkiksi edistää tyttöjen koulutusta, lisätä kestositeiden saatavuutta, parantaa nuorten seksuaalija lisääntymisterveyspalveluita sekä ehkäistä lapsiavioliittoja ja silpomista. Niillä voi myös tukea puhtaan veden ja kuivuutta kestävien siementen saatavuutta sekä varhaiskasvatusta katastrofialueilla tai auttaa vammaisia lapsia leikkimään ja liikkumaan. – Aineeton lahja ilahduttaa sekä saajaa että lapsia kehittyvissä maissa. Se on paitsi merkityksellinen myös ympäristöystävällinen valinta, pääsihteerimme Ossi Heinänen sanoo. Uusi lahjakauppa on entistä helpompi käyttää. Kerralla voi ostaa useampia lahjoja, ja jokaiselle saa oman kortin sähköisenä tai tulostettavana. Tutustu lahjakauppaan ja hanki joulun arvokkaimmat lahjat: plan.fi/aineetonlahja UUDET AINEETTOMAT LAHJAT TYTTÖJEN HYVÄKSI Aineettomien lahjojen verkkokauppamme on uudistunut ja entistä helppokäyttöisempi. Lahjat edistävät tyttöjen oikeuksia kehittyvissä maissa. Liikuntaa ja leikkiä kaikille 18 € “Haluan tukea erityislasten leikkija liikuntamahdollisuuksia. Olen nähnyt pakolaisleirillä Jordaniassa, miten lapset, jotka eivät aikaisemmin päässeet osallistumaan varhaiskasvatustoimintaamme erityistarpeidensa takia, loistivat onnea, kun uusi keskuksemme toivotti heidät tervetulleiksi leikkija urheilutapahtumaan. Antaisin lahjan äidilleni. Hän on tehnyt uransa sosiaalialalla ja arvostaisi lahjaa, joka tukee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia.” Elinor Bradshaw Humanitaarisen työn ohjelmapäällikkö Planilaisten omat lahjasuosikit Omat oikeuteni -oppitunti 50 € “On oleellista, että nuorilla on tietoa ja ymmärrys omista oikeuksista sekä siitä, että väkivalta ja esimerkiksi silpominen ovat väärin heitä kohtaan. Kun nuoret saavat tietoa ja taitoja, he voivat itse edistää muutosta parempaan. Työ matkoilla olen tavannut lukuisia aktiivisia tyttöjä ja poikia, jotka toimivat yhtei sönsä hyväksi. Se jos mikä tuo uskoa tulevaisuuteen. Antaisin tämän lahjan ystävälleni, koska tiedän hänen arvostavan aineetonta lahjaa, jolla on merkitystä.” Anna Salmivuori Ohjelmapäällikkö Satuhetki lapselle 10 € “Minulle henkilökohtaisin ja merkityksellisin lahja on satuhetki. Se on jotain, mihin joka lapsella on oikeus. Jotain turvallista. Jotain, mikä saa hymyn suupieliin. Haluaisin antaa lahjan omalle kolmevuotiaalleni, jonka kanssa yhteisistä satuhetkistä en luopuisi mistään hinnasta. Sadut ovat elintärkeä osa lapsen mielikuvituksen ja sanaston kehitystä. Haluan lapseni vielä jonain päivänä ymmärtävän, miten arvokas asia yhteinen iltasatu on.” Ville Lahtinen Katuvarainhankinnan päällikkö
Helsinkiläinen Priya Härkönen, 15, astui Aku Ankan johtoon ja valitsi toimittamaansa numeroon sarjakuvia, joissa seikkailee tyttöjä. Ugandalainen Scovia Alinza, 22, vietti päivän ulkomaankauppaja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen työparina. Alinza kertoi näkemyksiään tyttöjen asemasta ja köyhimpien maiden tukemisesta. Liperiläinen Minttu Kurki, 16, valtasi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Matti Vanhasen paikan. Hän johti valiokunnan keskustelua Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman tulosraportoinnista. Ku va : Ja ni La uk ka ne n Ku va : M ik ko To iv on en Lappeenrantalainen Helmi Pykäläinen valtasi Accenturen Suomen ja pohjoismaiden toimitusjohtajan Frank Korströmin paikan. Lappeenrantalainen Sonja Korpelainen, 16, valtasi Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen paikan. Korpelainen piti esillä erityisesti ilmastonmuutosta ja kirjoitti aiheesta lehteen. Ku va : M ik a Ra nt a / H el si ng in Sa no m at Ku va : M ik ko To iv on en Ku va : M ik ko To iv on en 20
Teksti INKA KOVANEN TYTÖT NÄYTTIVÄT VOIMANSA GIRLS TAKEOVERISSA Girls Takeover -tempaukseemme osallistui yli tuhat tyttöä yli 70 maassa. Symbolinen tempaus näytti tyttöjen voiman ja potentiaalin. Suomessa tytöt valtasivat johtopaikkoja politiikan, yritysten ja median huipulta sekä saivat sitoumuksia tasa-arvon puolesta. K ansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10. järjestä mämme Girls Takeover -tempaus nosti tytöt valtaan eri puolilla maailmaa. Symbolisella tempauksella Plan International kiinnitti huomion tyttöjen kohtaamaan syrjintään mutta myös tyttöjen potentiaaliin. Suomessa nostimme esiin sitä, miten Suomi ja suomalaiset toimijat voivat vaikuttaa tyttöjen oikeuksien toteutumiseen kansainvälisesti. Mukaan valikoitui yrityksiä ja instituutioita, joiden toimet vaikuttavat Suomen rajojen ulkopuolella. Planin lastenhallituksen tytöt valtasivat ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Matti Vanhasen, europarlamen taarikko Nils Torvaldsin, Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen, Tubeconin osaperustajan Risto Kuu lasmaan, K-ryhmän pääjohtajan Mikko Helanderin, KONEen toimitus johtajan Henrik Ehrnroothin, Accenturen Suomen ja Pohjois maiden toimitusjohtajan Frank Korsströmin ja Aku Ankka -lehden päätoimittajan Aki Hyypän paikat. Ugandalainen aktivisti Scovia Alinza, 22, valtasi ulkomaankauppaja kehitysministeri AnneMari Virolaisen paikan viikkoa ennen tyttöjen päivää. – Parasta oli, kun sain nostaa esiin nuorten ja erityisesti tyttöjen kohtaamat haasteet Ugandassa. Ministeri kuunteli minua aidosti ja lupasi kiinnittää enemmän huomiota kaikkein köyhimpien maiden saamaan kehitysrahoitukseen, Alinza kertoi. Konkreettisia sitoumuksia tyttöjen puolesta Valtauksissa syntyi sitoumuksia edistää tasa-arvon toteutumista. K-ryhmän valtaaja Ronja Holopainen halusi kuulla kaupan vastuullisuudesta ja siitä, miten tuotteiden alkuperä näkyy kaupassa. Konkreettinena sitoumuksena yhtiö kirjasi vastuullisuus kriteereihinsä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen ja seurannan. – Se tarkoittaa, että seuraamme konkreettisesti joka puolella maailmaa vuosittain, miten meidän yhteistyöyrityksissä ja hankintakanavissa sukupuolten välinen tasa-arvo edistyy ja kehittyy, K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander sanoi. Accenture ja KONE lupasivat muun muassa edistää tasa-arvoa rekrytoinneissaan. – Sen lisäksi, että Accenture globaalisti on sitoutunut saavuttamaan tasapainoisen sukupuolijakauman vuoteen 2025 mennessä, me Suomessa olemme sitoutuneet monipuolistamaan tiimiemme kokoonpanoa myös iän suhteen, jotta saamme erilaisia näkökulmia esiin, toimitus johtaja Frank Korsström sanoi. – Tarjoamme joustavia työaikaratkaisuja eri elämäntilanteisiin ja panostamme työntekijöidemme ammatilliseen kehittymiseen ympäri maailmaa, sanoi puolestaan KONEen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth. Politiikassa ja uutisoinnissa huomio tyttöihin Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen lupasi lisätä tyttöjen asiantuntemuksen kuulemista päätöksenteossa. – Sitoudun siihen, että ulkoasiainvaliokunta saa vuosittain arvioidessaan Suomen toimintaa YK:n päälauselman 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus toteuttamisessa lastenoikeus järjestön nuorisoedustajan kuultavaksi valio kuntaan, Planin lastenhallituksen tytöt valtasivat yhteiskunnan kärkipaikkoja Girls Takeoverissa. Ku va : Ja ni La uk ka ne n Ku va : M ik ko To iv on en Vanhanen sanoi. Ulkomaankauppaja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen lupasi Suomen huomioivan tyttöjen oikeudet paremmin kehityspolitiikassa. – Tulemme vielä tarkemmin katsomaan, mitä voimme tehdä koulutuksen tai oppimisen kriisin ratkaisemissa ja miten voimme kohdistaa toimenpiteitä juuri niihin maihin, joissa tytöt tarvitsevat kaikkein eniten apua, Virolainen kertoi. Helsingin Sanomat aikoo ottaa nuorten näkökulman paremmin huomioon uutisoinnissaan. – Päivän tärkeimpänä opetuksena on se, että meidän täytyy löytää nuorten arvot ja äänet sekä oppia puhumaan nuorten kielellä entistä paremmin, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoi. Päätoimittajana toiminut 16-vuotias Sonja Korpelainen kirjoitti päivän aikana artikkelin pääkirjoitussivulle ilmastonmuutoksen vaikutuksista kehitysmaissa asuviin tyttöihin. Ku va : Ja ni La uk ka ne n 21
Kansanedustaja Jaana Pelkonen tietää tyttärensä syntyneen parempaan maailmaan kuin isoäitinsä. Tasa-arvon puolesta on kuitenkin vielä paljon työtä tehtävänä. Siksi Jaana Pelkonen vetää tyttöjen oikeuksia ajavaa ryhmää eduskunnassa. Teksti IDA KANNISTO T yö eduskunnassa, Tanssii tähtien kanssa -kuvaukset, lapsiperhearki – kokoomuksen kansanedustajalla Jaana Pelkosella on takanaan vauhdikas syksy. Pelkonen aloitti tänä syksynä eduskunnassa Planin koordinoiman Tyttöjen oikeudet ja kehitys -ryhmän vetäjänä. Teema on yhdistänyt kansanedustajia yli puoluerajojen. Pelkonen kertoo tyttöjen oikeuksien olleen aina lähellä sydäntään. ? Olen pitänyt asiaa esillä koko kansanedustajapolkuni ajan. Koin isona asiana sen, että Plan halusi tehdä yhteistyötä tyttöjen oikeuksien esiin nostamiseksi eduskunnassa. Pelkoselle erityisen tärkeää on tyttöjen koulutuksen tukeminen ja varmistaminen. Tällä hetkellä 62 miljoonaa kouluikäistä tyttöä ei pääse opintojen pariin. ?Keskeisintä olisi vaikuttaa kouluttamattomuuden syihin eli köyhyyteen, lapsiavioliittoihin ja sitä kautta tyttöjen liian varhaiseen äitiyteen. Pelkonen pitää räikeänä ihmisoikeusrikoksena sitä, että 12 miljoonaa tyttöä joutuu vuosittain naimisiin alaikäisenä. Lisäksi varhaiset raskaudet ja sukuelinten silpominen ovat yhä liian yleisiä. Edelläkävijöitä tarvitaan Pelkonen on pian kaksi vuotta täyttävän tytön äiti. Hän sanoo lapsensa syntyneen maailmaan, jossa tyttöjen suurimmat haasteet liittyvät ruumiilliseen koskemattomuuteen ja omasta tulevaisuudesta päättämiseen. Silti tyttärellä on aivan eri mahdollisuudet kuin isoäideillään. ? Olen luottavainen, ettei tyttäreni joudu kohtaamaan samankaltaisia vääristyneitä ehdotuksia ja väheksyvää asennetta, kuin mitä itse olen työurallani joutunut kohtaamaan. Pelkonen tuo kasvatuksessa esiin kiitollisuutta sekä sitä, etteivät jo saavutetut oikeudet ole itsestään selvyyksiä. Hän huomauttaa, että aina on tarvittu vahvoja naisia ja edelläkävijöitä, kuten Minna Canth ja Malala Yousafzai. Kansanedustajana Pelkonen on itsekin voinut puhua asioista julkisesti. ? Toivon, että tyttäreni voi joku päivä olla ylpeä siitä, että en ollut hiljainen hyväksyjä vaan tärkeiden asioiden esiinnostaja ja puolestapuhuja. Sukupuolten tasa-arvo on ollut jo vuosia Suomen kehityspolitiikan keskeinen tavoite. Pelkosen mukaan onnistumisia on, mutta myös tehtävää riittää. Tahdon pitää näkyä pitkäjänteisenä työnä ja sitoutumisena kehitysmaiden naisten ja tyttöjen tasa-arvon tukemiseen. ? Jos haluamme tarttua maailman eriarvoisuuteen ja pakolaisuuden syihin, tyttöihin täytyy sijoittaa. Jaana Pelkonen edistää eduskunnassa tyttöjen oikeuksia 22
Tyttöjen päivä näkyi ympäri Suomea Vapaaehtoisemme ja kumppanimme järjestivät tapahtumia ja osallistuivat niihin ympäri maata tyttöjen päivänä 11.10. Kolmen sepän patsas sai pinkit kaulahuivit Helsingin seudun Planvapaaehtoisilta. VAPAAEHTOIset Vapaaehtoisemme keräsivät ohikulkijoiden unelmia tyttöjen päivän kunniaksi Helsingin keskustassa. Ku va : Em m a Jo lk ko ne n Ku va : Ti in a Pu lk ki ne n Ku va : Ka is a H on ka la Ku va : Ka is a H on ka la T yttöjen päivä näkyi eri puolilla Suomea yli 170 tapahtumassa, jotka tavoittivat yli 10 000 ihmistä. Aktiivisten vapaaehtoistemme ohella tyttöjen päivässä olivat vahvasti mukana kirjastot, tyttöjen talot ja tunnetut rakennukset. Yritykset järjestivät tyttöjen päivänä monipuolisia tempauksia ja kampanjoita. Sosiaalisessa mediassa ihmiset jakoivat Planin sisältöä sekä kertoivat olevansa tyttöjen puolella. Kaiken kaikkiaan aiheeseen liittyviä postauksia Planin Tunnisteilla #tyttöjenpuolella ja #tyttöjenpäivä näki lähes 7,8 miljoonaa ihmistä. Lehdistössä sai paljon näkyvyyttä esimerkiksi Planin Oulun vapaaehtoisten ja Tyttöjen talon myöntämä Vuoden tyttöteko -palkintohuivi. Toista kertaa jaetun palkinnon sai lumilautailija Enni Rukajärvi, joka on palkintoperusteiden mukaan ”osoittanut, että nuori nainen voi vaikuttaa tärkeisiin asioihin niin paikallisesti kuin yhteiskunnallisesti. Kuopion vapaaehtoiset järjestivät elokuvaillan, jossa katsottiin dokumentti GRRRL ja keskusteltiin tyttöjen asemasta. Zäpämmät konsertoivat tyttöjen hyväksi, ja Planin vaikuttamistyön asiantuntija Katja Hintikainen (vas.) kertoi tyttöjen asemasta Kansallisteatterin Lavaklubilla. Kulosaaren yhteiskoulun oppilaat olivat porukalla #tyttöjenpuolella. Ku va : Pa si Jä rv es Allas Sea Pool ja SkyWheel Helsinki saivat tyttöjen päivänä upean valaistuksen. 23
KUMMIT ja lahjoittajat Kummit toteuttavat monta haavetta OPISKELU 22-vuotias guatemalalainen Elizabeth oli Plan-kummilapsi kuusivuotiaasta täysi-ikäiseksi. Hän oppi oikeuksistaan ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä Planin nuorisokerhossa. Kuusivuotisen stipendin avulla hän pystyi käymään lukion, ja nykyään hän tekee osa-aikatyötä Plan Internationalissa rahoittaakseensa yliopisto-opintonsa. – Planin toimintaan osallistuminen auttaa nuorten elämää yhteisöissämme. Se avaa ovia mahdollisuuksille ja auttaa myös vanhempia tukemaan lapsiaan, hän kertoo. Tyttösponsorin haastattelu ”Lahjoituksista on todellista hyötyä maailman tytöille” Kirkkonummelainen 66-vuotias Juhani Huovinen on yksi Planin tyttösponsoreista. Hän on ollut Planin kuukausilahjoittajana jo aikaisemminkin ja on nyt ryhtynyt uudestaan tyttösponsoriksi. – Halusin lahjoittaa Planille, koska tyttöjen asema maailmassa on keskimäärin todella huono. Ja samoin naisten, Huovinen kertoo. Hänen mielestään koulutus on paras tapa kohentaa tyttöjen ja naisten asemaa. Hän toivoo, että maailman poliittiset johtajat tulisivat mukaan työhön tyttöjen oikeuksien toteutumiseksi. Näin työhön saataisiin enemmän resursseja. Planin tekemää työtä Huovinen pitää tärkeänä. – Luen aina Plan-lehden. On ilo lukea saavutuksista ja tietää, että lahjoituksista on todellista hyötyä maailman tytöille. Juhani Huovinen haluaa kannustaa myös muita ryhtymään Planin tyttösponsoreiksi, sillä pienelläkin lahjoituksella saadaan aikaan suuria muutoksia. – Me täällä elämme yltäkylläisyydessä, tuhlaamme rahaa arvottomiin huvituksiin ja ajanvietteisiin. Siksi jokaisen tulisi tarkkaan miettiä, mitä menettäisi, jos lahjoittaisi kuukaudessa savukeaskin hinnan. Näistäkin puroista kasvaisi suuri joki. LIIKKUMINEN 12-vuotiaan hondurasilaisen Katherinen jalat ovat olleet epämuodostuneet syntymästä saakka. Hän kärsii kehityshäiriö kampurajalasta, jonka takia hänen jalkateränsä ovat kääntyneet sisäänpäin. – Suurin haaste oli kipu. Minuun sattui, kun kävelin paljon, Katherine kertoo. Katherinen jalkoja on leikattu neljä kertaa kivun helpottamiseksi. Katherine on Plan-kummilapsi, ja Plan on maksanut leikkauksista kaksi. Leikkausten ansiosta Katherine voi liikkua ja nauttia elämästään ilman suuria kipuja. Ku va : Aa ro Ke ip i 24
Olethan päivittänyt yhteystietosi Ajantasaisilla yhteystiedoilla varmistat, että saat kaikki lähettämämme viestit. Viestien vastaanottaminen sähköisesti joko OmaPlan-palvelussa tai sähköpostitse vähentää kulujamme, jolloin voimme käyttää jokaisen säästyvän sentin työhömme maailman lasten hyväksi. Yhteystietojen päivitys onnistuu OmaPlanin kautta osoitteessa plan.fi/omaplan tai sähköpostitse lahjoittajapalveluun: info@plan.fi Kirjeenvaihto on mukava tapa tutustua kummilapseen. Kirjeen ei tarvitse olla pitkä. Tärkeintä on välittää lapselle kummin lämmin tervehdys. Voit kertoa esimerkiksi arkipuuhistasi, harrastuksistasi, erilaisista vuodenajoistamme ja juhlapäivistämme. Lapsen ikä ja kehitystaso on hyvä ottaa huomioon tervehdyksessä. Uskonnollisia ja poliittisia aiheita tulee välttää. Toivomme kirjeen kirjoittamista englanniksi, mutta voit kirjoittaa myös suomeksi tai ruotsiksi. Käännämme kirjeet tarvittaessa. Olemme kummien toiveiden mukaisesti lisänneet Oma Plan -palveluun erilaisia kirjemallipohjia, jotta sinun olisi mahdollisimman vaivatonta muistaa kummilastasi hänen iästään riippumatta. Sähköisessä kirjevalikoimassa on nyt muun muassa jouluja uudenvuodentervehdykset, kirjeet pienelle lapselle ja teini-ikäiselle sekä koulunkäyntiin kannustava kirje. Valmiita kirjeitä voit halutessasi täydentää omin sanoin ja lisätä mukaan valokuvan ja pienen valmiin askarteluliitteen. Voit myös kirjoittaa kaiken itse valitsemalla tyhjän kirjepohjan. Oma Plan löytyy osoitteesta plan.fi/omaplan. Mikäli et halua ottaa käyttöösi Oma Plania, voit edelleenkin lähettää kummikirjeitä perinteisellä postilla. Tällöin skannaamme kirjeet liitteineen, jotta voimme lähettää ne sähköisesti eteenpäin. Teknisten syiden takia johtuen kirjeen maksimikoko on kaksi sivua sisältäen tekstiosuuden ja kuvia tai piirroksia. Jotta skannausjälki olisi riittävän selkeää, tulisi kirjepaperin olla mahdollisimman vaaleaa, mieluiten valkoista. Musta teksti näkyy parhaiten. Päivi Nepola Lahjoittajapalvelu PUHDAS VESI Deometrio on 10-vuotias Plan-kummilapsi Itä-Timorista. Hän pitää koulunkäynnistä, ja hänen suosikkiaineensa on matematiikka. Isona hän haluaa opettajaksi. Deometrion perhe asuu maaseudulla, ja yhteisössä veden saanti on kuivalla kaudella usein vaikeaa. Aiemmin lapset joutuivat kävelemään pitkiä matkoja hakeakseen vettä perheilleen, mikä vaikeutti koulutyötä. Planin tuella yhteisö pystyi rakentamaan kanaalin, joka varmistaa veden saannin ympäri vuoden. Jouluiloa! Lahjoittajasuhteiden ja -toimintojen tiimi toivottaa hyvää joulua ja kiittää lämpimästi Plan-kummeja ja tyttösponsoreita vuodesta 2018. Lahjoittajapalvelu on tukenasi Vastaamme mielellämme kaikkiin kummiuteen ja lahjoittamiseen liittyviin kysymyksiin. Puhelin 09 6869 8030 (ma–pe klo 10–13). info@plan.fi USEIN KYSYTTYÄ Mistä kirjoittaisin kummilapselleni? 25
yritysuutiset Kiitos yrityskumppaneillemme vuodesta 2018! Saimme yhdessä paljon aikaan maailman lasten hyväksi. 26
90 % Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevistä on huonosti palkattuja siirtotyöläisiä 1 143 lasta on käynyt oppimiskeskuksissa 283 lasta siirtyi oppimiskeskuksista kouluun 52 % oppimiskeskusten lapsista on tyttöjä 34 tavarantoimittajaa ovat saaneet sosiaalisen vastuun koulutusta 2 pidettyä koulutusta ihmisoikeus-ja työoikeussopimuksista 1 syventävä koulutus omien sosiaalisten kysymysten edistämiseen 2015 Plan ja K-ryhmä aloittivat yhteisen tutkimushankkeen kambodžalaisten siirtotyöläisten asemasta Koulutusta tavarantoimittajille Koulutusta järjestetään työläisten oikeuksien parantamiseksi ja tuotteiden sosiaalisen vastuullisuuden varmentamiseksi. Oppimiskeskukset lapsille Itä-Thaimaahan perustettiin kaksi oppimiskeskusta, jotta kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset pääsisivät kouluun Thaimaassa. Annoimme tukea Thaimaa Kambodža 20 000 kambodžalaista lasta työskentelee Thaimaan kalateollisuudessa 6 000 henkilöllle Thaimaassa & 3 500 henkilöllle Kambodžassa 90 % Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevistä on huonosti palkattuja siirtotyöläisiä 1 143 lasta on käynyt oppimiskeskuksissa 283 lasta siirtyi oppimiskeskuksista kouluun 52 % oppimiskeskusten lapsista on tyttöjä 34 tavarantoimittajaa ovat saaneet sosiaalisen vastuun koulutusta 2 pidettyä koulutusta ihmisoikeus-ja työoikeussopimuksista 1 syventävä koulutus omien sosiaalisten kysymysten edistämiseen 2015 Plan ja K-ryhmä aloittivat yhteisen tutkimushankkeen kambodžalaisten siirtotyöläisten asemasta Koulutusta tavarantoimittajille Koulutusta järjestetään työläisten oikeuksien parantamiseksi ja tuotteiden sosiaalisen vastuullisuuden varmentamiseksi. Oppimiskeskukset lapsille Itä-Thaimaahan perustettiin kaksi oppimiskeskusta, jotta kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset pääsisivät kouluun Thaimaassa. Annoimme tukea Thaimaa Kambodža 20 000 kambodžalaista lasta työskentelee Thaimaan kalateollisuudessa 6 000 henkilöllle Thaimaassa & 3 500 henkilöllle Kambodžassa 90 % Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevistä on huonosti palkattuja siirtotyöläisiä 1 143 lasta on käynyt oppimiskeskuksissa 283 lasta siirtyi oppimiskeskuksista kouluun 52 % oppimiskeskusten lapsista on tyttöjä 34 tavarantoimittajaa ovat saaneet sosiaalisen vastuun koulutusta 2 pidettyä koulutusta ihmisoikeus-ja työoikeussopimuksista 1 syventävä koulutus omien sosiaalisten kysymysten edistämiseen 2015 Plan ja K-ryhmä aloittivat yhteisen tutkimushankkeen kambodžalaisten siirtotyöläisten asemasta Koulutusta tavarantoimittajille Koulutusta järjestetään työläisten oikeuksien parantamiseksi ja tuotteiden sosiaalisen vastuullisuuden varmentamiseksi. Oppimiskeskukset lapsille Itä-Thaimaahan perustettiin kaksi oppimiskeskusta, jotta kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset pääsisivät kouluun Thaimaassa. Annoimme tukea Thaimaa Kambodža 20 000 kambodžalaista lasta työskentelee Thaimaan kalateollisuudessa 6 000 henkilöllle Thaimaassa & 3 500 henkilöllle Kambodžassa 90 % Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevistä on huonosti palkattuja siirtotyöläisiä 1 143 lasta on käynyt oppimiskeskuksissa 283 lasta siirtyi oppimiskeskuksista kouluun 52 % oppimiskeskusten lapsista on tyttöjä 34 tavarantoimittajaa ovat saaneet sosiaalisen vastuun koulutusta 2 pidettyä koulutusta ihmisoikeus-ja työoikeussopimuksista 1 syventävä koulutus omien sosiaalisten kysymysten edistämiseen 2015 Plan ja K-ryhmä aloittivat yhteisen tutkimushankkeen kambodžalaisten siirtotyöläisten asemasta Koulutusta tavarantoimittajille Koulutusta järjestetään työläisten oikeuksien parantamiseksi ja tuotteiden sosiaalisen vastuullisuuden varmentamiseksi. Oppimiskeskukset lapsille Itä-Thaimaahan perustettiin kaksi oppimiskeskusta, jotta kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset pääsisivät kouluun Thaimaassa. Annoimme tukea Thaimaa Kambodža 20 000 kambodžalaista lasta työskentelee Thaimaan kalateollisuudessa 6 000 henkilöllle Thaimaassa & 3 500 henkilöllle Kambodžassa 90 % Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevistä on huonosti palkattuja siirtotyöläisiä 1 143 lasta on käynyt oppimiskeskuksissa 283 lasta siirtyi oppimiskeskuksista kouluun 52 % oppimiskeskusten lapsista on tyttöjä 34 tavarantoimittajaa ovat saaneet sosiaalisen vastuun koulutusta 2 pidettyä koulutusta ihmisoikeus-ja työoikeussopimuksista 1 syventävä koulutus omien sosiaalisten kysymysten edistämiseen 2015 Plan ja K-ryhmä aloittivat yhteisen tutkimushankkeen kambodžalaisten siirtotyöläisten asemasta Koulutusta tavarantoimittajille Koulutusta järjestetään työläisten oikeuksien parantamiseksi ja tuotteiden sosiaalisen vastuullisuuden varmentamiseksi. Oppimiskeskukset lapsille Itä-Thaimaahan perustettiin kaksi oppimiskeskusta, jotta kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset pääsisivät kouluun Thaimaassa. Annoimme tukea Thaimaa Kambodža 20 000 kambodžalaista lasta työskentelee Thaimaan kalateollisuudessa 6 000 henkilöllle Thaimaassa & 3 500 henkilöllle Kambodžassa 27 Tyttöjen oikeudet esillä kauppakeskuksissa T alven aikana voit tavata Planin feissareita niin katukuvassa kuin kauppakeskuksissa! Tervetuloa keskustelemaan tyttöjen oikeuksista iloisten promoottoreidemme kanssa ja hakemaan itsellesi oma Tyttöjen puolella -rannekkeemme. Feissarimme levittivät tyttöjen oikeuksien ilosanomaa Sellonaukiolla yhteistyökumppanimme Sellon vieraina 17. lokakuuta. Rekrytoimme uusia feissareita! Lue lisää: plan.fi/feissariksi. Planin ja K-ryhmän uudenlainen yhteistyö avasi sadoille lapsille tien kouluun Planin ja K-ryhmän nelivuotinen yhteistyöprojekti paransi kalateollisuuden siirtotyöläisten asemaa Thaimaassa. P lan International Suomi ja K-ryhmä ovat työskennelleet yhdessä Thaimaan siirtotyöläisten työolojen ja aseman parantamiseksi vuodesta 2015 lähtien. Nelivuotinen yhteistyö onnistui yli odotusten: yli 6 000 siirtolaistyöperheen jäsentä on saanut tukea sen kautta. Planin tavoitteena yhteistyössä oli parantaa kambodžalaisten siirtotyöläisten työoloja sekä heidän lastensa koulutusta ja suojelua. K-ryhmä taas halusi tuntea paremmin Pirkka kalaja äyriäistuotteiden toimitusketjut aina kalastusyhteisöihin asti. Alusta asti tavoitteena oli löytää uudenlainen toimintamalli. – Emme olisi kumpikaan saavuttaneet nyt saatuja tuloksia yksin emmekä ilman paikallisia thaimaalaisia yhteistyökumppaneita. Yrityksen ja kansalaisjärjestön vahvuudet yhdistämällä on mahdollista saada hyviä tuloksia aikaan, ja voimme suositella tätä toimintatapaa muillekin, sanovat Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen ja K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo. Yli 1100 lasta sai opetusta oppimiskeskuksissa Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevistä jopa 90 prosenttia on siirtotyöläisiä, joita maahan saapuu esimerkiksi Kambodžasta paremman tulevaisuuden toivossa. Siirtotyöläisten asema on usein heikko, ja monet heistä ovat paperittomia. Yhteistyö paransi siirtotyöläisten asemaa monin tavoin. Opetusta oppimiskeskuksissa sai 1 150 siirtolaistyöperheen lasta. Tuimme perheitä uuteen kotimaahan sopeutumisessa ja opastimme yli 3 000 ihmistä jo Kambodžassa siitä, miten Thaimaahan voi muuttaa turvallisesti. K-ryhmän kanssa järjestimme myös sosiaalisen vastuun koulutuksia 34 tavarantoimittajalle parantaaksemme sekä tehtaiden toimintaa että työntekijöiden työoloja. Yhteistyö on ollut osa laajempaa Seas of Change -hanketta, jolle haemme parhaillaan jatkorahoitusta. Hanke laajenee myös Myanmariin. – Tulevina vuosina vaikutamme erityisesti Thaimaan viranomaisiin, jotta siirtotyöläisten lasten oikeus oppia jatkossakin toteutuu, Ossi Heinänen sanoo.
28 Herkullinen shakshuka, arjen pelastaja Shakshuka on Pohjois-Afikassa ja Lähi-idässä perinteinen ruoka, jossa kananmuna hyydytetään herkulliseen tomaatti-kikhernekastikkeeseen. Ruoka pelastaa kiireisen arjen ja sopii erinomaisesti nautittavaksi esimerkiksi viikonloppubrunssilla. Shakshukaan voit lisätä eri aineksia mielesi mukaan, vaikkapa edellisestä ruuanlaitosta jääneitä vihanneksia. AINEKSET: 1–2 sipulia 1 punainen paprika 2–3 valkosipulinkynttä 1 rkl oliiviöljyä 1 tl suolaa 1 tlk (285 g) kikherneitä 1 tkl (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja 2 rkl tomaattipyrettä 1 pkt (100g) fetajuustoa 2–3 kananmunaa 1 tl jauhettua juustokuminaa 1tl paprikajauhetta mustapippuria maun mukaan tuoretta korianteria Kurkumalatte lämmittää kehoa ja mieltä Kurkumaa käytetään Intiassa monien vaivojen hoitoon. Kun maustat lämpimän juoman kurkumalla, inkiväärillä, kanelilla ja mustapippurilla, saat lämmittävän terveyspommin. AINEKSET (2 ANNOSTA): 4 dl makeaa kasvismaitoa (esim. kookostai mantelimaitoa) 2 tl kurkumaa ½ tl vaniljaa tai vaniljasokeria 2 kanelitankoa reilu pala tuoretta inkivääriä viipaleina ripaus jauhettua mustapippuria VALMISTUS: Sekoita ainekset kattilassa. Lämmitä, mutta älä kiehauta. Anna tekeytyä hetki ja jaa mukeihin. Makeuta maun mukaan sokerilla tai hunajalla. Plantontun jouluvinkit tyttöjen hyväksi • Mitä lahjaksi hänelle, joka ei kaipaa tavaraa? Tutustu uusiin aineettomiin lahjoihimme osoitteessa plan.fi/aineetonlahja ja lue lisää sivulta 19. • Girls Can -lahjakortti on helppo tapa tukea tyttöjen oikeuksia. Kymmenen euron hintaisia kortteja voi ostaa K-City marketeista kautta maan. • Tuo hyvää mieltä joulukortilla! Karton perinteiset joulu kortit Planin hyväksi ovat myynnissä hyvin varustetuissa kirja kaupoissa, tavarataloissa, posteissa ja marketeissa. Tyttösankareita kovissa kansissa Tositarinoiden ystäviä hemmotellaan nyt useilla kirjoilla, jotka kertovat rajoja rikkoneista tytöistä ja purkavat perinteisiä sukupuolirooleja. Trendin aloitti Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (S&S), josta on tarjolla jo kaksi upeaa osaa. Suomalaislukijoiden iloksi on ilmestynyt Taru Anttosen ja Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) (Into 2018), joka tarjoilee inspiroivia tarinoita ja taidekuvituksia eri alojen naisuranuurtajista. Mukana on myös Planin kunniapuheenjohtaja Helena Ranta! Myös Iida Salmisen ja Riikka Salmisen teos Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (Sets 2018) kertoo innostavasti naisten saavutuksista. Pian luvassa on monipuolisia miehen malleja tarjoava Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille). Ku va : Th in kS to ck plan palat PLAN KOKKAA 28
PLAN KUUNTELEE PLAN LUKEE PLAN KATSOO Vaikuttava romaani pakolaisuudesta Mohsin Hamidin romaani Exit West on yksi kirjasyksyn mieleenpainuvimmista romaaneista. Tarina alkaa määrittelemättömästä Lähi-idän kaupungista. Saeed rakastuu iltakurssilla Nadiaan, joka on mustan hijabinsa alla moderni ja kapinallinen nainen. Rakkaustarinan syvetessä etenee myös sota: kaupunki täyttyy pakolaisista, ja kun pommit ja taistelut alkavat tehdä arjesta painajaista, pari päättää paeta. Realistinen kerronta tekee tilaa maagiselle vertauskuvallisuudelle: ajassa ja paikassa avautuu ”ovia”, pakopaikkoihin vieviä madonreikiä. Saeed ja Nadia aloittavat matkan, joka vie heidät Kreikkaan pakolaisten täyttämälle saarelle, siirtolaisten ja paikallisten taistelutantereeksi muuttuneeseen Lontooseen ja San Franciscoon, jonka reunoille kohoaa uusia slummeja. Exit West on paljon tiivistä sivumääräänsä laajempi romaani. Kirkas, oivaltava kerronta vangitsee lukijan. Hamid kuvaa koskettavasti pakolaisuuden kokemusta: epävarmuutta, ikävää, kuulumattomuuden tunnetta ja toisaalta hengissä pitävää toivoa. Iida Riekko Mohsin Hamid: Exit West. Suom. Juhani Lindholm. Otava 2018. Trooppista sykettä talven pimeyteen Hollantilainen levymerkki Vintage Voudou teki alkuvuodesta todellisen kulttuuriteon julkaistessaan uudelleen ghanalaisen Basa Basa -yhtyeen Homowo-albumin. Levy ilmestyi alun perin vuonna 1979, ja se on pitkään ollut erittäin harvinainen ja monien rytmimusiikin ystävien metsästämä julkaisu. Jazzahtavaa highlife-musiikkia esittänyt Basa Basa oli kiertänyt Ghanan isoja yökerhoja jo vuosia, kun yhtye vuonna 1978 marssi Nigerian Lagosiin levytyspuuhiin tuottaja Themba Matebesen luokse. Matebese yhdisti Basa Basan ilmaisuun muun muassa syntetisaattoreita, diskosoundia sekä uusia tuotannollisia kikkoja ja nosti yhtyeen aivan uudelle ja huikealle tasolle. Yhteistyöstä syntyi yhtyeen tunnetuin ja kunnianhimoisin levy, joka ei liki neljänkymmenen vuoden aikana ole kadottanut pätkääkään terästään ja ajankohtaisuudestaan. Homowolla yhdistyvät koukuttavasti kekseliäästi muun muassa afrobeat, ghanalaiset perinnerytmit, kansainvälinen pop ja tanssittavat diskorytmit. Levyn ydin kiteytyy erinomaisesti African Soul Power -kappaleen sanoihin: ”Making music for the people” Kalle Heino Basa Basa: Homowo. Vintage Voudou 1979/2018. Luonnonsuojelua kepeällä otteella WWF tekee äärimmäisen tärkeää työtä suojellessaan luonnon monimuotoisuutta ja uhanalaisia eläinlajeja. Plan Ja WWF ovat vedonneet yhdessä päättäjiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, jotta planeettamme säilyy elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. WWF:n tuottama sarja Villien jäljillä vie katsojat tutustumaan kahdeksaan uhanalaiseen eläin lajiin eri puolille maailmaa. Oppaina toimivat koomikkona tunnettu näyttelijä Pirjo Heikkilä, luonto toimittaja Kimmo Ohtonen ja WWF:n asiantuntijat. Heikkilä ja Ohtonen tuovat kepeyttä aiheeseen, joka saa helposti raskaita sävyjä. Faktan sekaan mahtuu sketsiviihdettä ja humoristista sanailua. Sarja tarjoaa eri ikäisille katsojille kiinnostavaa tietoa merikilpikonnista, lumileopardeista, orangeista, mursuista, jää karhuista, tiikereistä, sarvikuonoista ja saimaan norpista sekä ponnisteluista sukupuuttoa vastaan. Villien jäljillä on omiaan lisäämään kunnioitusta villieläimiä kohtaan ja innostamaan niiden suojeluun. Iida Riekko Villien jäljillä MTV3:lla tiistaisin klo 20 sekä MTV Katsomossa. 29
Mhoro! Ku va : Th in kS to ck junior-plan TERVETULOA KAMBODŽAAN JUNIOR-PLANIN MATKASSA! Noin 16 miljoonan asukkaan Kambodža sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, ja sillä on yhteistä rajaa Thaimaan, Vietnamin ja Laosin kanssa. Maan pääkaupunki on Phnom Penh. Maatalous työllistää suuren osan väestöstä. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat riisi, maissi, cashewpähkinät sekä vihannekset. Kambodžan lippua koristaa kuva Angkor Wat -temppelistä, joka on yksi maailman suurimmista uskonnollisista monumenteista. 1100-luvulla hindujumala Vishnun kunniaksi rakennettu Angkorin temppelialue levittäytyy yli 162 hehtaarin alueelle. Nykyään se on maan suosituin nähtävyys. Kambodžalaisessa khmer-kulttuurissa päätä pidetään ihmisen pyhimpänä osana eikä toisen ihmisen päähän tule koskea. Jalkapohjia taas pidetään kaikista likaisimpana ja epäpyhimpänä ruumiinosana, ja niiden näyttämistä erityisesti pyhille esineille ja patsaille pidetään hyvin epäkunnioittavana. 30 Olen pikkukarhu, maailman pienin karhueläin. Asustelen KaakkoisAasian tropiikin metsissä. Turkkini on kiiltävän musta ja lyhyt, ja etutassuni suuret puissa kiipeilyä varten. Olenkin varsinainen kiipeily mestari! Lempiruokaani on hunaja, ja joskus minua kutsutaankin hunajakarhuksi. Syön myös termiittejä, muurahaisia ja erilaisia hedelmiä. Koska ruokaa on asuinalueillani saatavilla hyvin ympäri vuoden, ei minun tarvitse nukkua talviunta suomalaisten karhuserkkujeni tapaan. Viimeisten kolmen pikkukarhusukupolven aikana lajitoverieni määrä on laskenut kolmanneksen. Laajat metsä hakkuut pienentävät asuin aluettani jatkuvasti. Toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa kotimetsäni jätetään rauhaan hakkuilta. Sampeah!
13-vuotias Sokhat elää äitinsä kanssa Siem Reapin kaupungin laitamilla bambusta ja palmunlehdistä tehdyssä majassa. Pienellä perheellä on tänään hyvä päivä: he ovat juuri saaneet Planiltä ruoka-avustuksena säkillisen riisiä sekä öljyä. Ne riittävät perheen ruokiin kahden kuukauden ajaksi. – Pidän äitini kokkauksista. Hän kokkaa riisin lisäksi vihanneksia ja joskus kalaa, Sokhat kertoo. Sokhat saa Planin tuella koulussaan myös ravitsevan aamupalan, joka täyttää mahan pitkälle päivään. Ilman ruokaavustusta Sokhat ei luultavasti voisi käydä koulussa. Sokhatin äiti Kohn on työtön, eikä perheellä ole aina rahaa ruokaan. – Jos avustusohjelma ei tukisi meitä, elämä olisi vaikeaa. Sokhatin täytyisi mennä töihin, Kohn kertoo. Planin ruoka-avustuksen ansiosta Kohn kuitenkin pystyy elättämään itsensä ja tyttärensä. Joskus annos riisiä ja öljyä on kaikki, mitä tarvitaan siihen, että lapsi voi pysyä koulussa. Ku va : PL A N IN TE RN AT IO N A L Väritä Angkor Wat -temppeli. Ruokaavustus pitää Sokhatin koulussa 31