wayou VIA, Nite Mare Slo Motion CD 70.- Clop Neplat. Augustus M. Niko Skorpio. A\H. Mnem. AnapthergaL. Janko. Krul" Albanskaj. Lasse Marhaug A\H, tuli en tuli CDr 50.NIKO SKORPIO, Grey Bloom 12"LP 70.- NIKO SKORPIO, Della Amoeba e.p. MCD 40.- NEPLAT, untitled 2x 12"LP 100.tulossa: JANKO. KRUL.: ALBANSKAJ CD NIKO SKORPIO, Chamber Mu Sick 10" A\H, uusi CDr CLOPNEPLAI CDl CD 50.rahat kuoressa = ei postikuluja! postiennakolla kutut 20.levyt kuunneltavissa netissä osoitteessa www.kaaos.org SDME PLACE ELSE Box 685 20101 Turku Finland I email someplaceelse@kaaos.org I tel +358 505912105
pääkirjoitus Plastic Passion 12 alkaa olla pääkirjoitusta vaille valmis. Urakka oli suhteellisen raskas. mutta minä olen tulokseen tyytyväinen ja jälleen kerran ylpeä uudesta lehdestä. Ja tietysti toivon, että tekin nautitte lukuhetkestänne. Plastic Passian -miehistö on kasvattanut lukumääräänsä. sillä mukaan on saatu Tampereen kirjeenvaihtaja Antti Koivumäki. joka tällä kertaa kunnostautui ainoastaan arvostelijana. mutta ehkäpä jo ensi kerralla saamme lukea Antin tekemiä haastatteluja tai artikkeleita. Vahvistuneen miehistön kautta päästään asiaan, joka varmasti herättää keskusteluja lukijoiden parissa eli Plastic Passionin ympärillä pyörivään pieneen piiriin. Tiedän, että ei ole kovinkaan hyvätapaista ja asiallisen lehtimiestavan mukaista kehua Antin Nilly.-yhtyettä tai visuaalisuudesta vastaavan Nikon Niko Skorpio -projektia. mutta seison täysillä kehujeni Plastic Passion P.O. Box 62 20811 Turku Finland plastlc.passlon@lobox.fi tel. 040 - 7422 580 takana ja uskon täydestä sydämestäni, että myös Antti on rehellinen kirjoittaessaan arvioita Plastic Passionin www.start,atJplastic levyjulkalsuista. Onneksi Plastic Passion ei ole ainoa lehti maailmassa, jossa toimittajat kehuvat toistensa projekteja, mutta voin väittää, että kaikki julkaisut eivät ole yhtä avoimia asian suhteen. Aku·Tuomas Mattila .hra päätolr\llttaja An~ Koivumäki Ei kai muuta tällä kertaa. Kohta on kesä ja kaikilla kivaa. Varokaa voikukkia; ne voivat aiheuttaa allergiareaktioita! Päätoimittaja Turussa 2.5.2000 hra kirjeenvaihtaja NlkoSlrldä hra visuulisuus Samuli Storgovlus hra markkinointi \ -- Plastic Passion 3
Tämä aika alkaa muistuttaa 80-lukua! Keväällä 1989 ilmestyi The Curen Disintegration-albumi ja juuri 30 vuotta täyttänyt Robert Smith ilmoitti yhtyeensä lopettavan toimintansa Prayer Tourin jälkeen .• Näin ei kuitenkaan ...t'....~ käynyt, vaan Disintegrationin jälkeen olemme saaneet kuul tavaksemme studioalbumit Wish (1992), Wild Mood Swings (1996) ja Bloodf10wers (2000) sekä live-levyt Entreat (1990/1991), Show (1993) ja Paris (1993) ja kaupanpäällisiksi tarjottiin vielä Mixed Up ja Galore-kokoelmat. Näiden lisäksi Cure on osallistunut myös Crow-, Judge Dredd - ja X Files elokuvien soundtrackeille sekä coveroinut eri kokopainottaessaan Bloodflowersin elmille The Doorsia, Jimi loistavuutta Robert on kertonut. ettei Hendrixia, David Bowieta The Cure enää pysty ylittämään ja Depeche Modea. uusimman albuminsa tasokkuutta. Tämä vuoden helmikuussa ilmestyi Curen Bloodflowers-albumi, joka on Robertin ilmoituksen mukaan yhtyeen viimeinen levy. Viime vuoden huhtikuussa viidennelle vuosikymmenelle siirtynyt Robert on oman käsityksensä mukaan liian vanha pop-tähdeksi. mutta suurempana syynä The Curen lopettamiselle on BloodfJowers-albumi, jota Robert on kuvaillut sanoilla 'the most perfect Cure album ever', Tekijän on täysin tervettä uskoa tuoreimman albuminsa olevan paras tekeleensä, mutta 4 Vaikea sanoa, pitäisikö uskoa Robertin kommenttia, sillä onhan mies ilmoittanut useampaan otteeseen Curen hajoamisesta sekä viimeisestä levystä ja kiertueesta, ja kaiken lisäksi Robert on eräässä viime joulukuisessa haastattelussaan alkanut jo pyörtää puheitaan vai mitä tästä amerikkalaiselle M. Tye Comerille annetusta lausunnosta pitäisi päätellä~ - 'Albumilla on lopun tunnelmia. Sanoituksia kirjoittaessani ajattelin, että tämä tulee olemaan viimeinen The Cure Plastic Passi on ·albumi. Ja luulen, että levyä tehdessämme kaikilla muillakin oli mielessään viimeinen albumi - ainakin tällä kokoonpanolla •• mikä puolestaan selittää sen, että muut jäsenet eivät nauttineet teko prosessista. Se oli epämiellyttävä tunne, sillä kukaan ei oikeasti halunnut Bloodflowersin olevan viimeinen. mutta minun mielessäni albumi oli viimeinen. Tunsin, että bändiä pyörittävä voima, joka oikeastaan tulee minulta, oli kadonnut ja siksi halusin tehdä upean joutsenlaulun. Outo juttu, mutta nyt kun levy on valmis, tunteeni ovat toisenlaiset; yhtye on loistava ja odotan innolla tulevia keikkoja. Uskon, että tulemme soittamaan todella loistavia
konsertteja, mutta mitä tapahtuu kiertueen jälkeen, se on epävarmaa. Vuosi sitten sanoin. että Bloodnowersin jälkeen ei ole enää Curea, ja olin tosissani, mutta toisaalta jos vuoden päästä olemme edelleen hyviä ystäviä, niin voisin hyvinkin nähdä mahdollisuuden uudelle albumilie. Tosin en löisi vetoa asian puolesta. Jos Wild Mood Swings olisi jäänyt viimeiseksi Curealbumiksi, olisin ollut onneton, mutta Bloodflowers kuulostaa juuri siltä, miltä viimeisen Cure-albumin tulee kuulostaa.' Lausunnosta voi kukin muodostaa oman mielipiteensä. Minä uskon kommenttiin yhtä paljon kuin lopettamisilmoitukseen tai tietoihin Robert Smithin sooloalbumista, jonka pitäisi ilmestymän joidenkin tietojen mukaan ensi vuonna. Toisaalta onhan Robertin soolo levy ollut työn alla jo monta kertaa ja lähes yhtä monta kertaa se on ollut jo melkein valmiskin. Välillä tuntuu, että herra Smith pitää fanejaan pilkkanaan ristriitaisilla lausunnoillaan. Robert on kuvaillut Bloodflowersin teko prosessia vaikeammaksi kuin edeltäjänsä. Wild Mood Swings oli kokoelma erityyppisiä pop-Iauluja, mutta Bloodflowers on kokonaisuus. jossa heijastuvat mm. joutsenlaulutunnelmat sekä Robertin siirtyminen neljänneltä vuosikymmeneltä viidennelle. Bloodflowers onkin enemmän Robertin albumi kuin koko yhtyeen levy, ja ilmoittivathan basisti Simon Gallup ja kosketinsoittaja Roger O'Donnell vihaavansa koko tekoprosessia kahden ensimmäisen studioviikon jälkeen. Kaikista kommenteista huolimatta Bloodflowers kuulostaa selkeästi yhtyelevyltä ja kertoo Robertin olevan takin kääntäjä monessakin asiassa. Tehdessään Wrong Number -biisiä Galore-kokoelmalle, Robert oli vahvasti sitä mieltä. että oikea tapa työstää Curebiisejä on kerätä muilta jäseniltä DATeja ja samplätä nauhoilta sopivaksi katsottuja pätkiä ja työstää biisit lopulliseen muotoon omasssa rauhassaan. Onneksi mieli muuttui, sillä Bloodflowers olisi hyvinkin erilainen ja todennäköisesti tasoltaan paljon matalampi Wrong Number -tekniika lla. Three Imaginary Boys (1979) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Dempsey Tuottaja: Chris Parry Hittejä: 10.15 Saturday Night. Fire In Cairo. Three Imaginary Boys Aliarvostettuja klassikoita: Grinding Hait. Subway Song The Curen debyyttialbumi legendaarisella jalka lamppujääkaappi-pöynimuri -kannella. Nuoren yhtyeen hieno avaus. jolla yhdistyvät aikalaisten tuomat uuden aallon vaikutteet sekä huhuilut 10-luvun alkupuoliskon brittirockiin. Yhtye oli manageri Parrylle sekä äänittäjä Mike Hedgesille kiukkuinen liian popahtavista soundeista. --~ Boys Don't Cry (1919) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Dempsey Tuottaja: Chris Parry Hittejä: Boys Don't Cry. Killing An Arab. Jumping Someone Else's Train AliarvosteUuja klassikoita: Plastic Passion. Subway Song Debyyttialbumin USA/Australia-painos. joka julkaistiin Euroopassa vuonna 1983. Sisällöltään pitkälti samanlainen kuin Three lmaginary Boys. multa sisältää yhtyeen kolme ensimmäistä sinkkua. jotka jostain kumman syystä eivät mahtuneet debyytille. Seventeen Seconds (1980) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Gallup. Hartley Tuottaja: Mike Hedges. Robert Smith HiUejä: A Foresl. Play For Today. M Aliarvostettuja klassikoita: Three. Seventeen Seconds Ensimmäiset vakavammat askeleet omaan tyytisuuntaansa; vähemmän rockia ja enemmän synkkyyttä. Kokoonpanomuutos toi erilaisen bassottelutyylin sekä lisukkeeksi koskettimet. Kaiken kaikkiaan ehkäpä suurin musiikillinen harppaus yhtyeen uralla. Faith (1981) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Gattup Tuottaja: Mike Hedges & The Cure Hittejä: Primary. Faith. The Holy Hour Atiarvostettuja klassikoita: AU Cats Are Grey. The Funeral Party Kolmikoksi kutistuneen yhtyeen jatko-osa Seventeen Secondsille. Synkistyminen jatkui entisestään ja suurimman osan sanoituksistakin Robert kirjoitti kirkossa. Nauhoitussessiot alkoivat edellisillä albumeilla tu.t uksi tulleella Morgan Studioita. mutta kolmen vaihdoksen jälkeen levy äänitettiin Abbey RoadiUa. Pornography (1982) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Gallup Tuottaja: Phil Thomalley & The Cure Hittejä: The Hanging Garden. One Hundred Years. A Strange Day Aliarvostettuja klassikoita: Siamese Twins. The Figurehead Synkkyys kasvoi Pornographylta ahdistukseksi. joka kantaa musiikkia läpi levyn. Alkoholi- ja huumehuuruisten sessioiden jälkeen yhtye lähti kiertueelle. jotta selviteltiin välejä nyrkein ja joka päättyi Simon Gallupin eroon. Vaikeuksista huolimatta yksi Curen hienoimmista Levyistä. Japanese Whispers (1983) Kokoonpano: Smith. Tolhurst (Thornalley. Andersson) Tuottaja: Chris Parry I Steve Nye I ThornaUey. Parry. Smith Hittejä: Lers Go to Bed. The Walk. The Love Cats Aliarvostettuja klassikoita: Lament. The Upstairs Room Ei varsinainen albumi. vaan kokoelma kolmesta hittisinkusta 8puolineen. Kolme sinkkua. kolme kokoonpanoa. kolme tuottajaa/tuottajayhdistelmää. Pomographyn jälkeen Cure siirtyi tanssittavampaan suuntaan. mutta ehti myös kokeilla jazzia (The Love Cats). Plastic Passion 5
The Top (1984) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Andersson (Thompson) Tuottaja: Chris Parry. Robert Smith. David M Allen Hittejä: Caterpillar. Shake Oog Shake. Give Me It Aliarvostettuja klassikoita: This Empty World. The Top Ehkäpä aliarvostetuin Cure-albumi. joka lievästi hajanaisuudestaan huolimatta sisältää muuulaman todellisen klassikon. Vakituinen basisti Phil Thomalley oli tuottamassa Duran Durania. joten-Robert soittaa levyn basso-osuudet. Alkuperäiskilaristi Port Thompson aloitti varovaisen paluun soittamalla saksofonia muutamalla biisillä. onnistuneesta jäähyväislevystä. Bloodflowers ei ole euren paras albumi. mutta joka tapauksessa levy on mestariteos, joka jättää taakseen monia Cure-albumeita. Toisaalta levyjen rankkaaminen ei ole helpointa puuhaa. varsinkaan euren tapauksessa, sillä The Head on the Doar (1985) Kokoonpano : Smith, Tolhurst. Thompson, Gallup. Williams yhtyeen pitkällä uralle mahtuu m onta Tuottaja: Robert Smith, David MAllen erilaisine soundimaailmoine. Hittejä: In Between Days. ctose 10 Me. A Nighl Like This Aliarvostettuja klassikoita: Kyoto Song. Push Curea popimmlUaan. Simon liittyi takaisin yhtyeeseen ja rumpaliksi löytyi pitkalle pestiUe Boris Williams. The Head on the Doorin ilmestymisaikoihin Cure heitti myös ensimmäisen Suomen-keikkansa (Ruisrock 1985) Kiss Me Klss Me Kiss Me (1987) Kokoonpano: Smith. Tolhurst. Thompson , Gallup. Williams Tuottaja : David M AHen. Robert Smith Hillejä: Just Like Heaven. Why tan't I Be Vou. Catch Aliarvostettuja klassikoita: The Kiss. If Only Tonight We Could Sleep Tuplavinyylinä julkaistu ahdislavampi jatko-osa The Head on the Doorille: tunnelmapoppia , joka paikoitellen siirtyy psykedeliaosastolLe. Ei sisällä täytebiisejä. mulla valikoiden supistamalla tuplan yhdelle vinyylille tuloksena saattaisi olta maailman paras albumi. Nauhoitettu ranskalaisella viinitiIalla. Sessioiden jälkeen Loi Tolhurst aloitti säännölliset kuivatteluhoidol. Yhteyksiä? levyä ja monta erilaista tyylisuuntaa Robert on itse kuvaillut Bloodflowersia Porn ographyn ja Disintegrationin aloittaman trilogian viimeiseksi osaksi ja onhan kaikissa kolmessa levyssä selkeitä yhtäläisyyksiä mm. alusta loppuun kantava teemallisuus ja musiikillisesti yhtenäisenä jatkuva tummasävyinen tyylisuunta. Kaikki kolme levyä edustavat myös Curen ahdistavimman/synkimmän kauden tuotoksia, joskin samaan ahdistussarjaan on otettava mukaan myös vuoden 1981 ilottomuuslevy Faith. Toisaalta ennakko-odotuksia kasvattaneet PornographyDisintegration-Bloodflowers -kuvaukset Disintegration (1989) Kokoonpano : Smith. Thompson. Gallup. Williams. O'Donnell saivat minut odottomaan soundillisesti (Tolhurstl tulossa olisi Pornographylta tuttuja Tuottaja : Robert Smith. David M Allen Hillejä: Lullaby. Lovesong. Pictures ot You Aliarvostettuja klassikoita: The Same Oeep Water as You. Untitled MurheeUisen synkkä albumi, joka ei kuitenkaan ote ahdistava. Robert kuvaillut erittäin henkilökohtaisena albumina, jonka piti olla päätös Curen uralle. Loi Tolhurstille on kansissa kreditoitu 'olher instrument'. mutta todellisuudessa erittäin pahoin alkoholisoitunut Loi ei soita levyllä nuottiakaan ja Loi saikin potkut ennen levyn ilmestymistä. hieman t oise nlaista levyä. Kuvittelin, että ahdistavia rytmikollaaseja sekä Disintegrationin suuria syntikkasoundeja. mutti;l soundillisesti Bloodflowers on enemmänkin jatkumoa 1990-luvun Cure-alborneille; biiseissä on kuultavissa Wild Mood Swingsin akustisuutta ja ilmavuutta sekä Wishin rankkuutta ja rokkaavuutta. Bloodflowersilta ei lohkaista Wish (1992) Kokoonpano: Smith, Thompson. Gallup. Williams. Bamonle Tuottaja: David M Allen & The CUre Hlllejä, Hlgh. Friday I'm In Love. A Letter to Elise Aliarvostettuja klassikoita: From the Edge ot Ihe Deep Green Sea. Trust Menestynein Cure-albumi; suoraan lisiaykköseksi Englannissa. Soundit ovat huomattavan rokkaavat: kosketinvoiHoisen Disintegrationin jälkeen kitaroiden ylivoima on huomattava. Wish Tourilla The CUre nähtiin myös Helsingissä. Wild 1400d Swings (1996) ainoatakaan kaupallista singleä, mutta promokäyttöön on julkaistu sinkkuina avausraita Out of This World ja Maybe Someday, jotka m o lemmat edustavat Bloodflowersia helpoimmasta päästä, olematta kuitenkaan takuuvarmoja radiohittejä. Levy-yhtiö Fiction oli luonnollisesti pettynyt kuullessaan Bloodflowersin ja huomatessaan Kokoonpano: Smith. Gallup. Bamonte. O'OonneU, Cooper Tuottaja: Robert Smith. Steve Lyon Hittejå: The 13th. Mini Car. Strange Attraction Aliarvostettuja klassikoita: Want. Jupiter Crash Wishin rokkaavuuden jälkeen CUre leki albumin, jolla on huomattavan paljon akustisia soittimia ja soundimaaitmakin on kaikin puolin ilmava. Levyltä kuuLlaan useita loistavia biisejä. mutta joukossa on myös vähemmän tasokkaita paloja . Lisäksi levyllä liikutaan liiaksi lunnelmasta toiseen, mikä saattaa johtua myös vaihtelevasta miksaajajoukosta (14 biisiä. 9 miksaajaal miksaajaparia). Wild Mood Swingsin jälkeen The CUre esiintyi Provinssirocklssa, 6 Mikäli Bloodflowers on euren viimeinen albumi, minulle jää ainakin muisto Plastic Passion selkeiden hittibiisien puuttumisen sekä saadessaan tietää Robertin vaatimuksen sinkku- ja videovapaasta albumista. Vaikka olen itsekin pyöritellyt Bloodflowersia soittimessani jo useamman viikon ajan, en ole pystynyt nimeämään omaa suosikkiraitaani, mutta toisaalta olen huomannut, että levyllä ei ole ainoatakaan biisiä, joka olisi tuottanut pettymyksen eli minun
mielestäni Bloodnowers on tasaisen vahva albumi ja onnistunut kokoelma yhteenkuuluvia biisejä. Singlettömyys on melkoisen erikoinen asia Curen tapauksessa, sillä yleensä Cure-albumi on tuottanut 3 - 4 sinkkua, joiden lisukebiiseinä on ollut albumisessioiden biisejä, jotka syystä tai t.oisesta ovat jääneet pois pitkäsoitolta. Bloodflowers-sessioissa yhtye levytti yhteensä 16 biisiä, mutta albumilla kuullaan ainoastaan 9 biisiä (Japanin CD:llä ja (tupla)vinyyliversiolla 10; bonuksena Coming Up). Toistaiseksi eialbumiraidoista on julkisuuteen päässyt ainoastaan yksi, Spilt Milk, jota on jaeltu sähköisesti CDNow-verkkolevykaupasta kaikille Bloodflowersin ostajille. Curelaiset ovat muutenkin t unnustautuneet verkkoaktivisteiksi, jeten en yhtään Ihmettelisi, jos neljä muutakin pimennossa olevaa biisiä pääsisivät verkkojakeluun. Curen omilta www-sivuilta on koko Bloodflowersin jlJlkioloaikana ollut kuultavissa tekemä remix Maybe Somedaysta. lisääkin remixejä on tulossa: Paul Oakenfold on muokannut uusiksi Out Of This Worldin ja Massive Attackin Underdog eli T revor Jackson on miksaillut II-minuuttista Watching Me Fall -ahdistuspalaa. Ensinmainitun julkaisukanavaa ei ole teistaiseksi kerrottu, mutta Curel M assive -yhteistyö kuullaan American Psycho -elokuvan soundtrackilla. Päätoimittaja Bloodllowers (2000) Kokoonpano: Smith, Gallup, Bamonte. O'Oonnell Cooper Tuottajal Robert Smith, Paul Corkett Hittojl, Ou! 01 This Wortd. M.ybo Somoday Aliarvostettuja klassikoita: Watching Me FaU, Bloodflowers Viimeinen osa trilogiasta Pomography-OisintegrationBloodftowers. Mahdollisesti viimeinen Cure-albumi - aika näyttlå kuinka käy. Kokoetma-albumit Standing on the Beach (1986) Singlekokoelma 1978 -1985. SisälUia aiemmin ainoastaan sinkkuna ilmestyneen Chartotte Sometimesin (1981) sekä Boys Oon'l Cry -version, jonka lauluosuudet nauhoitettiin uudelleen vuonna 1986 kokoelmaa varten. Mixed Up (1990) Alkuperäisenä ideana oli kasata 12"-versioita kokoelmalle, mutta lopulta levyllä kuultiin Oisintegration~sinkkujen maxiversiot. uusi biisi Never Enough. uudelleen miksatut Close to Me. The Caterpillar ja In Setween Days sekä uudelleen nauhoitetut The Walk ja A Forest. Lisäksi Never Enough - ja Close to Me -sinkkujen B-puolilLa kuultiin lisaä uusmiksauksia vanhoista hiteista. Galore (1997) Jatko..gsa Standing on the Beachille. Kronologisessa järjestyksessä singlet vuosilta 1981- 1996 sekä lisukkeena Galorea varten nauhoitettu uusi biisi Wrong Number. Live-albumit Concert (1984) Kokoonpano: Smith, Tolhurst. Thompson, Thomalley, Andersson Nauhoitusaika ja -paikka: 5/1984 London & Oxford Live-albumi, joka sisältää yllätyksettömiä valintoja asiallisesti esitettyinfi. KasettiversioUa kuullaan 8-puolella Curiosity - Cure Anomalies -'albumi', joka koostuu Boys Don 't Cryn demoversiosta sekä Robertin laalikaista löytyneistä live-nauhoituksista (mukana kolme muualla julkaisematonta biisiä). En!re.! (1990/ 1991) Kokoonpano: Smith. Thompson. Gallup. Williams, O'Donnell Nauhoitusaika ja -paikka: 7/1989 London Oisintegrationin jälkeisellä PrayerTouriUa nauhoitettu albumi. joka jUlkaistiin aluksi ainoastaan promokäyttöön. mutta suuren kysynnän takia julkaistiin myös kaupallisesti (tuotto lahjoittettiin hyväntekeväisyyteen). Biisilistatla pelkästään Oisintegrationmateriaalia. Show (1993) Kokoonpano: Smith. Thompson. Gallup. Williams. Bamonte Nauhoitusaika ja -paikka: 7/1992 Aubum Hills. MichiganlUSA Kahdella CO:lla julkaistu kokonainen keikka (ilman encoreja). Biisltista painottuu Wish-tevyyn, mutta mukana myös vanhempiakin hittejä: tosin vanhimmat hllit julkaistiin ainoastaan videoversiolla kuultavalla/nähtävaUli encore· osuudessa. Pari. (1993) Kokoonpano : Smith. Thompson, Gallup. Williams, Bamonte Nauhoitusaika ja -paikka: 10/1992 Paris Show osa 2. SisAltaä hittien lisäksi myös harvemmin keikoilla kuultua materiaalia esim. The Figurehead, At Night.ln Your House ja Oressing Upo Mielenkiintoinen levy, jonka tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Plastic Passion 7
Herra Päätoimittaja päätti nähdä The Curen livenä Bloodflowersin jälkeisellä The Dream Tour -kiertueella ja Praha osoittautui kaikin puolin parhaimmaksi matkakohteeksi; lyhyt lentomatka, kiinnostava kaupunki ja sopiva ajankohta eli noin puolessa välissä kiertueen Euroopan-osuutta. Plastic Passion -seurueen pääluku oli kolme ja joukkoon kuuluivat päätoimittaja puolisoineen sekä ystävämme Ari-Pekka. l ...:..uPrahassa re+ Cure-päivä eli keskiviikko alkoi käynnillä Kansallismuseossa, josta siirryimme hyväksi havaitsemaamme krouviin parantamaan kipeää kurkkuani kuumalla rommilla. Krouvissa tapasimme päivän ensimmäiset Cure-ihmiset eli hollantilaisen pariskunnan; keskustelimme muutaman minuutin ja kävi ilmi, että pariskunta oli menossa jo kolmannelle Dream Tour -keikalleen. Noin klo 13 lähdin Ari-Pekan kanssa tutustumaan keikkapaikkaan eli He Sparta Prahan jäähalliin, joka oli sponsorisopimusten jälkeen nimetty uudelleen Paegas Arenaksi (Paegas = paikallinen teleoperaattori). Pohjois-Prahassa siijJ.tseva halli löytyi helposti ja yllätykseksemme joku oli ystävällisesti jättänyt yhden tuplaovista auki. Koska olimme seikkailumatkalla päätimme kävellä sisälle ja katsoa mitä sisällä tapahtuu . Käytävät näyttivät tyhjiltä, joten menimme katsomoon tutkailemaan tilannetta ja ihmettelemään salista kuulunutta rumpujen pauketta. Lavarakennelma vaikutti lähes valmiilta ja suurin osa soittokamoistakin oli jo kannettu lavalle. Paikalla hyöri reilut kymmenen roudaria, jotka valmistelivat illan konserttia, Istuimme katsomossa n. I 1/2 tuntia ja seurasimme lavan viimeistelyä, valojen kokeilua sekä yksittäisten soitinten testailuja. Kolmelta .. käytäviin, mutta emme nähneet jt~k: nR:~i;~H"" muuta kuin tyhjiä käytäviä sekä ~ O"der huoneeseen johtavan käytävän kiinnitetyn aikataulun, joka' .. ~ I ~ __ " Sound~heck: ennen keikkaa Curella olisi Olnner: ~.oo:: (klo 16.00) ja ruokailu (klo I 6'00 "'" Coor.: Silläkin uhalla, että emme takaisin halliin ennen lastauskäytävää pitkin ja menirl"rPe ulkokautta Sparta Prahan ra"in,pla,n, :,00 THE : ClJRE: 0.00 COIf_",: 1; "'" syömään. Söimme varsin hermc~!U,nelssa tunnelmissa ja klo 15.55 löhrl;n-,I'n. takaisin halliin samaa reittiä kuin poistuneetkin. Lastausovella se~;bi.ed.,lIe"n joukko turvamiehiä, jotka i . 00 "'" meidän kuuluvan Curen henkilökuntaan, ~~:;:'d"_~O~~d~lo~tt,~el~u,~kä~'.vl~ih.~~e;~nn~o~stu~n~eem ~m~aks ::i;~k:.~IIOj meidän lähtevän hallista vajaa aikaisemmin. Kävelimme tylysti kukaan tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut meistä. Istuimme wtuksi tulleille paikoille tyhjään katsomoon odottelemaan soundcheckiä, joka ei valitettavasti alkanutkaan aikataulun mukaisesti klo 16. Roudarit viimeistelivät lavasysteemejä eikä curelaisista ei näkynyt vilaustakaan. Noin puoli viideltä katsomoon saapui seitsemän poliisia häätämään mahdolliset salakatsojat. Valmistauduimme pikaiseen lähtöön, mutta poliisit eivät välittäneet meistä ollenkaan; ilmeisesti virkavalta luuli soundcheck-aktiviteettejä. Valmistauduimme pettymykseen ja lähtöön, sillä konserttilippumme olivat hotellissa. Vaikka olimmekin sisällä hallissa, niin koko ajan oli pien i pelko, että kohta tulee joku heittää meidät pihalle. Hieman yli viiden tapahtui; Roger Q'Donnell käveli lavalle ja aloitti soundcheckinsä soittelemalla syntikoillaan joitan omia juttujaan sekä Gone!:n hammondalkua ja Just Like Heavenin pianosooloa useampaan otteeseen. Roger sai pian seuraa rumpali Jason Cooperista, joka tuli Out Of This World, Watching Me Fall, Want, Fa,cination SI., Open, The l oude,t Sound, Shake OOg Shake, Last Day of Summer, Maybe Someday, Edge of the Deep Green Sea, Inbetween Days, Sinking, Prayem for Rain, 100 Veam, End, 39, Bloodflowem. 1st Encore: There Is No If, Trust, Plainsong, Disintegration. 2nd Encore: M, Play For Today, Just like Heaven, A Fore,t 3rd Encore: Faith B Plastic Passion
lavalle ja aloitti oman osuutensa. Aika ei oll ut enää puolellamme, joten meidän oli pakko lähteä. Käytävältä teimme vielä viimeisen kurkkauksen saliin ja yht'äkkiä havaitsin Perry Bamonten kävelevän vastaan. Hätäännyin, kaivoin kameran kassistani, mutta hermostuksissani viivytteiin tahattomasti, kunnes tilanne meni kokonaan ohi. Kolme viidestä curelaisesta oli jo lavalla, joten osasimme varautua kahteen puuttuvaan soittajaan; kamera oli kaulassa sekä paperia ja kynä helposti saatavilla taskussa. Aikuiset ihmiset olivat todellakin siirtyneet teini-ikään kuuluvaan fani-maailmaan. Valmistautuminen palkittiin, sillä hieman Perryn jälkeen lavan suuntaan käveli Simon Gallup, joka ystävällisesti pysähtyi pyynnöstäni, kirjoitti nimikirjoituksen ja suostui kuvattavaksi. Vaihdoimme muutaman sanan Simonin kanssa ja ehdin antaa hänelle taskussani olleen This Empty Flow -levyn . Simon kiitti, lupasi kuunnella ja jatkoi matkaansa soundcheckiin. Jäimme käytäväll e odottelemaan, josko onnistuisimme näkemään myös Robertin, mutta siinä vaiheessa astui epäonni kuvaan prahalaisen järjestysmiehen hahmossa. Meillä ei ollut näyttää kulkulupaa. joten jouduimme poistumaan . Viisitoista minuuttia vai ll e kahdeksan saavuimme uudelleen Paegas Arenalle, joka oli täynnä ihmisiä. toisin kuin pari tuntia aikaisemmin. Hallissa soi minulle tuntemattoman säveltäjän klassinen musiikki, joka sopivasti säesti siirtymistämme ovelta seisomapaikoillemme peli kaukaloon. Kello 20.10 lavan takaosan videokankaalle ilmestyi kuva yleisöjoukkiosta, jota rumpukorokkeelle asetettu kamera kuvasi reaaliaikaisesti. Kello 20. 15 musiikki loppui, valot sammuivat ja The Cure käveli lavalle aloittaen setin Bloodflowers-Ievyn ~paan Out of This Worldilla , Prahalaisyle isö kiljui kovaäänisemmin kuin mikään aiemmin kohtaamani keikka yleisö, The Cure oli sonnustautunut lähes kokonaan mustiin eli taakse olivat jääneet edellisen kiertueen urheilutakit ja pelipaidat, joita Robertilla lienee enemmänkin kaapissaan. Ainoana urheiluviitteenä ol i Simonin hiihtohousut sekä t-paita ja huppari, jotka molemmat olivat hihattomia paljastaen käsivarret, joihin oli ilmestynyt lisää tatuointeja sitten viime näkemän. Kevyesti pukeutuneen Simonin vastapainona oli lavan reunassa seisonut Roger. joka oli vetänyt takkinsa vetoketjun ylÖS asti kiinni ja taittanut vielä kauluksensakin kurkun lämmikkeeksi. Roger oli ilmeisesti vilustunut, sillä mies poistui aina sillö;n tällöin biisien väleissäkin lavalta ja minä näin sieluni silmin Rogerin hengittävän kuumaa höyryä ja hörppäävän kiehuvaa kaakaota Robertin ja Perryn vaihtaessa kitaroitaan. Lavarakennelm a oli jokseenkin pelkistetty. Soittokamojen lisäksi lavalla oli ainoastaan suurehkot valotelineet sekä taustalle rakennettu suuri, kaksiosainen valkokangas, jonne heijastettiin video- ja still-materiaalia antamaan lisäsäväyksiä biiseille. Parhaimpina kuvamateriaaleina mieleen jäivät One Hundred Yearsin mustavalkoiset maailmantuskakuvat, A Forestin retket synkässä metsässä, Sinkingin lähikuvat Robertin naamasta (kuvattu mikrofonitelineeseen kiinnitetyllä minimaalisen pienellä kameralla) sekä Watching Me Fallin still-kuvat, joissa yhteisen silmän ympärillä vuorottelivat japanilaismallin kasvot sekä Bloodflowersin kannesta tuttu Robertin naama. Oman erityisen hienon lisän visuaaliseen ilmeeseen toi myös pelkistetyn tyylikkäät valot, jotka vaihtelivat hämärän vihreästä kirkkaaseen valkoiseen, Edellisen kerran , 1j kun näin The Curen sisätllassa visuaalista ilmettä lisättiin mm. temppelipylväillä, tuu likoneilla ja liehuvilla kankailla. mikä oli erittäin tyylikästä, mutta hienosti toimi vähäeleisempikin lavarakennelma. Lavan ulkopuoli sta tyyliä luotiin suurella mu sta lla verhorakennelmalla, joka jätti lavan takana olevat penkit piiloon ja toi samalla halliin teatterimaisen tunnelman sporttihenkisyyden tilalle , Soundi llis esti keikka oli onnistun ut ja äänentoistoa varmasti paransi myös verhorakennelma, joka sopivasti pienensi hallia ja poisti heijastavia pintoja, SoitannoUisesti The Cure oli erittäin varma. mutta toisaalta sovituksell isesti valitettavan yl1ätyksetön. Eiväthän vanhimmat biisit levyversioilta kuulostaneet, mutta sovitukset olivat samankaltaisia kuin ovat keikoilla viime vuosina olleet. Suurimman osan materiaalista yhtye esitti ilman koneiden apua, mutta paikoitellen sekvensserit antoivat lisäpotkua rytmilie ja Wantissa soundia avustettiin koneiden soittamalla ylimääräisellä kitaraila. Bloodfl6wers soitettiin keikalla lähes kokonaisuudessaan; ainoastaan Where the Birds Always Sing jäi kuulematta. Myös Disintegration- ja Wish-albumit olivat hyvin edustettuna, mikä ei ollut mikään ihme. si llä onhan Wish yhtyeen menestynein levy ja Disintegration puolestaan kuuluu samaan trilogiaan Bloodflowersin kanssa. Sen sijaan oli yllättävää. että trilogian ensimmäisen osan eli Pornographyn raitoja kuultiin ainoastaan yksi. Hämmästyttävää oli myös debyyttialbumin kestosuosikkien ja yleensäkin useiden sinkkuhittien poissaolo, mikä ei välttämättä ollut paha asia. Sinkkubiisit ovat totaalisen loistavia, mutta oli erittäin mukavaa kuulla yllätyksellisiäkin valintoja , Minulle Shake Dag Shake ja Sinki ng edustivat erittäin mieluisia yl lätyksiä ja samaa voidaan sanoa myös Plainsongista, jonka olen kuullut livenä ainoastaan Prayer ~ ' To~rilla Tukholmassa 19B9, Plainsong oli mupten ainoa biisi. jonka Robert esitti rj ilmrn kitaraa ja biisin alussa herra Smith kä~eli palvontakohteen elkein lavan L r~'nalle seisomaan ottaakseen vastaan su sionosoituksia, ja mikäli kiljumisil~ v uumista voidaan jotain päätellä, niin f Rpbert on varsin suosittu prahalaisten krskuudessa, Ainoa hetki, jolloin tunnelma n STMANA 2S II NikoIDQ riie 'nedluzim .' - Nobert Smjth, Ujskup iny l1UJ ' , ~ ;1 ' ....ap"d. " ' I ~' U lum"u,-' IIeul'ii!fte ......., ... '" !', hieman laskemaan keikan aikana, oli l1J' t'äSi rsinaisen setin loppupuolella, sillä jostain . ',""'l' "''''" ,,,'u I'ft(,:. :.·"",IM· ro., :.<!\.' ~<Jo'I .; ) !1- '7...... J~'... ",! ,~ . •>iMlf'i'" ,:n,. "","'"... ,,"" " .1' ~" .". .-.."'" .-.. .,.. I l' 'I I stä End kulki harvinaisen laiskasti ja ' nnaavasti. Ja jos täytyy sitten mainita se uippuhetki. niin kai se oli sitten toisessa ~ncoressa kuultu Just like Heaven . j Ikäviäkin asioita tapahtui keikalla, kuten J olette jo saattaneetkin muualta lukea eli J konsertin aikana 24-vuotias poliisi ampui itsensä WC-tiloissa, Paikalliset lehdet kertoivat miehen olleen virka tehtävissä keikalla. mutta brittiläiset viikkolehdet ovat kertoneet poliisin olleen Cure-fani. joka oli tullut vapaa-ajallaan keikalle. '1 } I' .~, ~. """, ,,. .", ,l j ~ ... ,0/- , Plastic Passion 9
tamperelainen konenelikko, joka on tullut tutuksi vajaalla kymmenellä keikallaan Etelä-Suomessa sekä muutamalla kokoelmaesiintymisellään . Nill • Osasto Antti: <A K> NiIly. syntyi keväällä 1995 Hämeenlinnan lähettyvillä Iittalassa ja käynnistys- aktiviteeteistä huolehtivat Pasi Petteri (vokaalit. kitarat, biisit)ja Antti Koivumäki (perkuss iot, koneet). Niin kuin tuhat muutakin pikku kylän bändiä, myös Nilly. siirtyi opiskelujen takia kotikunnastaan kaupunkiin. Nilly.n tapauksessa kaupunki oli Tampere, jossa kokoonpanoa kasvatettiin herroilla Antti Aavikko (koneet) ja Petteri Laakso (kitara). Muutaman demonauhan lisäksi Nilly.n discografiaan mahtuu vierailut Plastie Passianin kokoelmavinyyleillä We Are Ali PJastonauts (Letters (rom ... ) ja Plastonauts in the Land af Plastie (MeaQ sekä hämeenlinnalaisen Autotehtaat -levy-yhtiön kokoelmakasetilla Goose PimpJes (Half Erection ja Pornfuckcunt). Yhtyeellä on jo jonkin aikaa ollut suunnitteilla ensimmäinen oma levy julkaisu. Plastic Passion otti sähkö postitse yhteyttä Nilly.yn ja tiedusteli mitä projektille kuuluu? PasiPetteri: nooh .. tarkoituksenahan on saada aikaan jonkinlainen ceedeeeepeen tapainen julka isu; on ollut jo 10 pidemmän aikaan, mutta näin aikaansaavina henkilöinä asia on jotenkin kummasti siirtynyt aina vaan etiäpäin ... Antti K: Projektihan lähti liikkeelle ihan cdr-julkaisusta. Nykyään puidaan ja mietitään lähinnä rahakysymystä. Eli paljonko sijoitetaan ja millaiseen formaattiin. PasiPetteri: Tällä hetkellä näyttää siltä että kuitenkin ceedee olisi se formaatti, joskaan sitä ei ole koskaan järin tyytyväinen äänityksiin ja haluaisi hioa loputtomiin lauluja ja mitään valmista ei tunnu tulevan mistään. Tää on ihan KAUHEATA olla tällaine kokeva artisti ..... Entäpä jatko. Onko yhtyeellä tavoitteena julkaisullaan saada levytyssopimus vai löytyykö kiinnostusta kehittää omaa levy-yhtiötoimintaa pidemmälle? Mikä olisi ideaalein levy-yhtiö, jos saisi aivan vapaasti valita ja miksi? Antti K: Omakustanneäänite on varmaan realistisin. Tai oman levy merkin perustaminen. Tai jotain. Suuret on suunnitelmat, mutta katsotaan nyt. PasiPetteri: Olisihan se kivaa olla joku kokaviivan äärellä ahertava rokkitähti, jo lle kaikki tehdään valmiiksi, e li olisihan Plastic Passion paras vaihtoehto tehdä se suuri vaikutus johonkin 'Ievymoguliin' hehheh ... Noo, pääasia olis1.saada edes jotakin julkaistua. keinolla sitten millä hyvänsä. On tää vaan niin vaatimatonta touhua täällä Suamenmaassa. Antti K: Eihän täällä Suomessa tällä alalla montaa levy-yhtiötä ole. Mutta mehän voimme olla vuosituhannen "iso juttu". Pasi Petteri: Hahhah, niin meillähän on jo kehitteillä oma sarjakuva ja sellaiset Nilly.-figuurinuket joita jaetaan kaikissa lähiöpizzerioissa kautta maan ... Ennen varsinaista levyjulkaisuaan Nilly. ystävällisesti toimitti ennakkonauhan Plastic Passionille. Nauhallaan (josta ilmeisesti valitaan biisit levylle????!!?) Nilly. kuulostaa yhtäaikaisesti vanhoja perinteitä kunnioittavalta industrialyhtyeeltä sekä modernilta monesta suunnasta vaikutteita ottavalta kokeilujoukkiolta. Onko lähtökohtana ollut kehittää industrialia monipuolisemmaksi vai onko tulos useiden erilaisten vaikuttajien tuottama vahinko?
Suostutteko mainitsemaan vaikuttajia? PasiPetteri: T ota noin. itse en haluaisi asettaa tätä yhtyettä pelkästään ainakaan mihinkään konemusiikkigenreen. näkisin Nillyn mieluummin vain alternativeorkesterina. Jotenkin vaan tuntuu siltä että tämä kotimaamme kone musiikkiskene on jotenkin väsähtänyttä. Ei millään pahalla ketään kohtaan. mutta tuntuu siltä että sen aika on - sellaisena kuin se on tähän asti totuttu tuntemaan - ohi. Konemusatyypit on kai vähän sellaasia notta istuvat baarin puolella ja kiroavat paskoja soundeja ja juovat kaljaa ... Ääh en mä jaksa valittaa siitä. että jotkut sentään tekevät jotain. toisin kuin itse. Antti K: Mikäs se on se ... se joku ihmeen Nine Inch Nails? Pasi Petteri: Pöh .... tai miten sen nyt sanoisi. Okei, NlN on ollut pitkään minulle sellainen kestosuosikki, jonka avulla olen musiikin teoriani opiskellut. Mutta en haluaisi sanoa että teen samaa juttua uudelleen, pidän samalla tavoin rikkinäisistä äänistä ja vääristä nuoteista ja tämä vähän kuulostaa naurettavalta puhua musiikista, koska siitähän ei ole tarkoitus puhua. Tarkoitus ei ole ollut tehdä mitään industrial-musiikkia vaan jotain sellaista mistä itse pitää .. Tämähän on tällainen vanha klisee mutta kyllä, pyrin tekemään jotain sellaista mitä itse haluaisi kuunnella. Antti K: Ja tokihan me kuuntelemme hyvinkin erilaisia yhtyeitä ja erilaista musiikkia. Kaipa niitä vaikutteita tulee vähän kaikkialta. jopa discosta. PasiPetteri: joo! Esmes justiinsa discosta, koska se kuulostaa niin rivolta ja sen jos vielä yhdistää rokkikitaroinnin ja soundtrackmaalailun kanssa niin jo vain alkaa mielikuvitus raksuttaa. Minä muuten varastan välillä ihan röyhkeästi. Viimeksi varastin Raptorin yhden biisin sointukenttää. SoitteIin vahingossa sitä karmeaa diskohumppakertosäettä ja yhtäkkiä siitä olikin syntynyt jotain omaa. Pelottavaa miten alakuloisia sointukulkuja jossain näennäisiloisissa poppisbiiseissäkin voi olla. että joka toisen helsinkiläisen taiteilijanalun sielu hurisee niillä taajuuksilla .. Vaikka juuri nyt ei niin vakava olo ole ja tämä on tälläistä hekoheko-Iässytystä. sanottakoon e~ en tee tätä juttua minkään menestymisen halun takia. Tai siis tykkään. jos ihmiset voisivat kuulla tätä musiikkia. mutta kyse ei ole minulle mistään hauskanpidosta. Olen valvonut näiden'asioiden takia ja kaikki mistä olen näitä jättihilpeitä ralleja tehnyt on joskus tapahtunut minulle. Tämä on ihan hyvä tapa purkaa itseänsä. Entäpä nauhoitusteknologia? Kovalevyäänitystä? Analogisia laitteita? Pasi Petteri: jaa nauhoitus"teknologia"? Eihän tätä kehtaa kertoa. No kaikki kotiäänittäjät. koittakaapa huviksenne miten lämmin ja miellyttävä äänenlaatu syntyy kun nauhoittatte masterinne VHSkasetille hifivideoilla. Mitä teette työksenne/opiskelette? Miten päiväaktiviteetit heijastuvat musiikkiin? Antti K: Pasi on nyt sivarissa. me muut Kitarat nauhoitetaan sämplerille ja osa lauluistakin. jos vain jaksaa. laulu liimataan valmiin pohjan päälle ja jossain vaiheessa sanotaan että tää on nyt riittävän hyvä. Antti K: Sitten otetaan jääkaappi ja antennijohto seinästä, mikä vähentää taustahurinaa nauhalla. Minä muuten omistan Polytronin Mikon kanssa puoliksi Casiotone MT-l0:n. mutta Nilly.n musiikissa sitä ei ole toistaiseksi hyödynnetty. PasiPetteri: Miten helkkarissa tämä tähän liittyyy. jos saan kysyä? Ai, niin, laitteista puhuttaessa ei saa ikinä mainita kuin jotain lapsuusajan joululahjaksi saatuja kasiopimputtimia, se on sitä lo-fi meininlOä mikä on niin kova juttu nyt sitten ilmeisesti. En ymmärrä. Antti K: Minä pidän 10-6 -meiningistä. Ei mekään nyt niin kovin jarreja olla. Elä ole ahdasmielinen. PasiPetteri: Minä taas haluan viimeiseen asti välttää näitä trendijuttuja. Paras musiikki tulee suoraan tekijänsä ajatuksista. ehkä jonkun tyypin pään sisällä lilluu lo-fi -fijliksiä, mutten usko opiskellaan. Petteri ei ehdi keikoille kun se opiskelee. PasiPetteri: Joo, minä liittelen mikkipiuhoja aamusta iltaan ja palvelen isänmaata (Tampereen Työväen Teatterissa). Muuten, Petterihän on vasta kerran soittanut meidän muiden kanssa. Antti ~: Opiskelusta on ollut ainakin se hyöty:~ttä on päässyt Tampereelle muuttamaan. Minusta tulee kääntäjä. kaimasta kai sosiologi. Petteri lähtee Pariisiin kuvaamaan nättejä mallityttöjä eikä enää morjesta meitä kadulla. ja Pasi nostaa T eostokorvauksia ja ostaa mersun. PasiPetteri: Mä ajattelin kyllä sellaista edullista japskiautoa, ne on yllättävän tilavia, tiedättekö että kannattaa mieluummin panostaa turvallisuuteen kuin näyttävään ulkoasuun. Antti K: Eli kuunnelkaa Nilly.ä ja ostakaa meidän levy. PasiPetteri: jaa enkö mä olekaan sun mielestä tarpeeksi markkinoiva? Antti K: No kun ei meistä ole vielä edes kunnon bändikuvaa. PasiPetteri: Tismalleen. Plastic Passion 11
Kotikaupunkiensa (Tampere ja Iittala) Nilly. on keikkaillut myös Turussa ja Hämeenlinnassa. Itse näin yhtyeen livenä Turussa ja minulle kokemus oli mieluisa ja monet muutkin huumekaupungin asukkaat pitivät näkemästään/kuulemastaan. Turku ei liene poikkeus eli minkälainen on ollut vastaanotto keikoilla? PasiPetteri: Toiset tykkää ja toiset huutaa konehomoiksi. Antti K: Se oli kyllä silloin. kun oltiin samalla lavalla mm. Retkibanaanin kanssa. Terveisiä OUille. Pasi Petteri: Joo, tosiaan niinkuin sanoin että tämä konediggailijoiden kerma on vähän vaisua massaa livekeikoilla, mutta joskus on saanut yllättyä positiivisesti. Ihan ensimmäisellä keikalla lavalle kiipesi pari tosi pelottavan näköistä jamppaa ja minä olin että nytkö saan selkääni täällä kaikkien nähden. mutta onneksi ne vain daivasivat. Eihän sellaiseen kukaan ole tottunut. Ja ai niin. Antti sähän annoit siellä nimmarinkin. Antti K: Jep, kirjoitin hassun pojan käteen "Kirka". Se tuli myöhemmin takaisin vaatimaan hyvitystä, kun huomasi asioiden oikean laidan. PasiPetteri: Hector! Mä ainakin samastan itseni aika tavalla Hectoriin ... iso mies, iso sydän toivottavasti kestää. Se nimmarinpyytäjä muuten ei ollut minusta mitenkään hassu, se oli läski. onko läskit sun mielestä hassuja? Antti K: Ei saa kiusata ylipainoisia. Kröh ... Viimeksihän olimme siellä Turussa keikalla . Oli oikein mukavaa, mukavat järjestäjät ja hyvät bileet. Hyvää ruokaa. PasiPetteri: Joku sälli olisi halunnut minun imevän munaa, harmi että se oli sittemmin liuennut paikalta, kun olisin ollut vastuista vapaa ja valmis maallisiin iloihin. Minkälainen on live-teknologianne? Käytättekö taustanauhaa vai sekvensseriä vaiko molempia? Pasi Petteri: Jassoo, eihän sitä mielellään ajattelisi musiikin olevan vain kasa laatikoita joissa on kivoja vilkkuvaloja, mutta taitaahan se aika tavalla meidän tapauksessa sitä olla. No, sekvensseri 'jauhaa biisin toinen toisen perään ihan vaan Korgin X-3 työasemalta ja poijjaat sitteen lataavat lisää ja soittelevat vaikkapa sämpleriä. Kitaraa hoitelen minä tai petteri tai molemmat ja vokalisointipuoli sujuu mitenkuten minun äänihuulteni kautta . Välillä noi äijät yrittää ujuttaa kaikennäköistä loistavaa laulajaa mukaan, mutta haluan pitää tämän musiikin aika lailla omana juttunani, joten se sitten kuulostaa aika paskalta. Heh Heh. Antti K: Noh noh. Unohdit muuten mainita Bossin DR. Padit. Ilman niitä livesoundimme olisi todella kuiva. Pasi Petteri: Voi perseen suti että kaikennäköistä härveliä pitää välillä roudata lavalle ....varsinkin just joku näistä pirun sähkörummuista. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä ääntä, mutta jos yritetään niin olisiko esim. 'hurrrllllllghhh' jotensakin osuva? Antti K: No se on vaan yksi KUUDESTA eri soundista. Kahdestatoista, jos lasketaan molemmat padit. PasiPetteri: Tämä haastattelu ei anna kyllä kovin vetävää kuvaa meistä. Mitäs jos jätetään tämä viisastelu joidenkin muiden huoleksi. Päätoimittaja jUlka!.~~e~J,:~;~~; Plastie Passionin äänityssessiosta. ValnhE!mloi nauhoitettu kesällä i i nappuloita 9,.iq:~ 9i)er,ati(~n'13jii~ osoitteesta htt:P"'/slort).~~~;; päätoimittaja 12 Plaslic Passion
Hienon Provinssirock-keikkansa jälkeen Sueden rumpali Simon Gilbert ja kitaristi Richard Oakes pitivät avoimen pressitilaisuuden. mikä oli erittäin hieno asia. sillä yleensä pienet lehdet saavat katkerana seurata kuinka isot tähdet puhuvat ainoastaan iltapäivälehdille ja muille tärkeille medioille. Toisaalta avoimissa presseissä on huonotkin puolensa; paikalle tulevat myös pienten paikkakuntien sanomalehdet. joiden toimittajat yleensä kyselevät jokseenkin turhanpäiväisiä asioita ja vievät kyselyaikaa toimittajilta. jotka ovat kiinnostuneita muistakin asioista popparin ajatuksista suomalaista vehreyttä kohtaan. Lässytystä mahtui Suedenkin pressiin ja saimme kuulla kuinka yhtye oli jo kolmatta kertaa Provinssissa ja kuinka tällä kertaa oli ilmakin mukava verrattaessa edellisen kerran sateeseen. Yleisöäkin kehuttiin fantastisekSid ja omaa suoritusta energiseksi. mikä tosin pitikin varsin hyvin paikkansa. Ja syykin töytyi energisyydelle eli alkuvaiheessa oleva kiertue. Lisäksi yhtye kertoi etukäteistietoa tulevasta Roskildematkastaan ja kolmesta setistään sekä mietteitään uudesta Head Music -albumistaan . Olen kerännyt puolituntisesta juttutuokiosta valikoituja kommentteja. jotka enemmänkin edustavat nice-to-know tietoutta kuin tarpeellista Suede-faktaa ja osoittavat. että Simon Gilbert ja Richard Oakes ovat varsin leppoisia ihmisiä istuessaan toimittajien edessä. Halpaa journalismia. olkaa hyvä! ~ '-II C Plastic Passion C 13
Implement Yeah Saititte kaksi vuotta sitten Provin ssi~ keikalla yhden uuden biisin. Muistatteko mikä biis i se oli? Oliko se b-puoli tai vastaava? R: Implemen! Yeohl S: T etta Implement Yeah. Nopea biisH Todella nopea biisi? R & S: Daa da da dada! Daa da da dada! R: Olisikohan voinut olla Implement Yeahl S: Se on biisi, joka on ollut meillä jostain vuodesta 1989. Kyllästyimme soittamaan sitä treeneissä, tai, no emme kyllästyneet. Se on oikeastaan kunnianosoitus The Fallille. R: Biisin nauhoittaminen vei jotain kaksi minuttia ja se on nauhoitettu kokonaan livenä. Se oli ensimmäinen biis~ ota soitimme pitkän harjoittelutauon jälkeen. Todella vapauttava tunne. Implement Yeah on itse asiassa julkaistu EJectridtykasettisinglen b-puolella. mutta kenelläkään tuskin on kasettisinkkua. Elämää Suedessa Minkälaista on olla bänd issä? S: Siin minkälaista o n olla bändissä? R & S: Sex and drugs and rock'n'roll (Ian Dury -vainaan nuotilla laulaen) S: Osittain noitakin, mutta lähinnä matkustelua, kuluneen 24 tunnin aikanakin olemm e olleet jo neljä kertaa lentokoneessa ja se on toisinaan tuskaa . Se ei tosiaankaan ole pelkästään 14 puolitoista tuntisia keikkoja ja puoli vuotta studiossa. R: Matkustelua ja odottelua. Tänäänkin oli oikeastaan tylsä päivä kunnes pääsimme keikalle. Lavalla sitten taas muistaa miksi soittaakaan bändissä. Matkustatte varmaankin paljon pienessä bussissa, jossa olette lähellä toisia ja vaihdatte vaatteita jne. Oletteko tulleet läheis iks i~ S: Täysin päinvastoin! Matkustamme kylläkin pienellä bussilla, mutta vaatteita vaihdamme vasta hotellissa. Olemme niin ujoja. R: Matkustimme juuri pienellä lento- Plastic Passion koneella, sellaisella kuusipaikkaisella, jossa WC on yhden penkin alla ja Neilille tuli hätä ja me muut katselimme muualle ja olimme nolostuneita. S: Me olemme outoja brittejä! R: Minä en ole koskaan edes nähnyt kenenkään toisen penistä! Kaipaatteko jotain ajasta, jolloin ette olleet suosittu bändi? S: Ehdottomasti en. Ei ollut ruokaa ja piti treenailla. Ei ole hauskaa treenata nälissään. Ehdottomasti en kaipaa aikaa. Mikä on Sueden tulevaisuus? R: Hajoamme ensi viikolla! S: There's no future!
Tykkää / ei tykkää Doc Martens Suosikkiteelaatunne? S: Ihan tavallinen. En oikeastaan juo Ja sitten päätoimittajan kysymykseen. joka tuntui olevan tilaisuuden hu isin kysymys sekä Simonin ja Richardin että toimittajajoukon mielestä. ATM: Minulla on kysymys Simonille. Brett on sanonut, että sinä et koskaan ota Doc Martensejasi pois jalasta ja jopa nukutkin kengät jalassa. R: Kyllä, Simon jopa nukkuu Doc Martensit jalassa. S: Kyllä. Totta se on. ATM: Voisitko ottaa kengät nyt pois? teetä, minä juon kahvia. R: Twiningsin Earl Grey. Se on minusta parasta. S: Niin joo, sinähän olet niin elegantistinen. R: Minä olen erittäin elegantistinen. Mitä pidätte pojista, jotka tykkäävät kissoista? Ovatko he friikkejä? R: Simon on koiramies! S: Minä haluan koiran, mutta Richard tykkää kissoista. R: Minä tarvitsen kissan. S: Mutta minä pidän koirista. Mietteitä muista bändeistä Käyttekö toisten bändien keikoilla? S: Kyllä. Olin itse asiassa aikeissa mennä ensi viikolla katsomaan Nick Cavea, mutta valitettavasti olemme tuolloin muualla ja sekös harmittaa. Olen todella kova Nick Cave -fani. Toisaalta inhoan käydä keikoilla. kun yleisö S: En. Hah hah haa ... R: Simonilla on voimakas jalkahiki! S: Minulla ei ole jalkahikeä! Älä väitä niin. se ei ole totta! Nyt minulla on tällaiset kevyt Martensit, mutta yleensä käytän jykeviä Doc Martenseja ... Erittäin hyvä kysymys. Oletteko kenkäfetistejä? S: Minä olen Doc Martens ·fetisti. R: Minä olen täydellinen vastakohta. Minulla on vain nämä yhdet kengät. jotka ovat huonossa kunnossa vaikka ovatkin vasta kolme kuukautta vanhat. Käytän näitä joka päivä ... ja keikoillakin. Matilla on muuten nahkatohvelit! S: Mat on kenkämies. Hän kulkee ympäriinsä etsien uusia kenkiä. Hänellä on muuten huvittavan näköisiä kenkiä! R: Erittäin huvittavia. Saatteko ilmaisia kenkäpareja? S: Minä saan ilmaisia Doc Martenseja, mutta ne täytyy aina hakea Covent Gardenista. Minulla ei ole aina aikaa, joten on helpompaa ostaa kenkiä. PäätOimittaja alkaakin katsella minua, 'Ooh Simon .. .' R: lontoossa on ongelmallista käydä keikoilla. Ihmiset vilkuttelevat ja täytyy huomautella 'Anteeksi, mutta seuraisin keikkaa!'. Oletteko kuulleet suomalaisia bändejä~ S: ......... um. yeah. Hanoi Rocks, mutta sehän on jo hajonnut. R: Se oli hyvä bändi. Jos saisitte valita minkä tahansa hajon. neen bändin, niin mikä bändi koottaisiin uudel.... S: The Clash. Me itse asiassa näimme Joe Stummerin äsken. Tulimme tänne ajoissa, jotta näkisimme keikan. Olemme kovia The Clash .faneja. Näimme Strummerin myös eilen Hultsfredissa ja eilinen keikka ... se oli vitun hieno. Tämänpäiväinen ei ollut niin hyvä ... pienempi lava ja ... R: Hän soittaa edelleen samalla kitaralla, jota hän käytti jo vuonna 1977. Minä ja Simon katselimme kitaraa ... ooh .. S: Richard halusi varastaa kitaran! R: Musiikki voi joskus olla kovinkin tunteisiin vetoavaa. S: Kun kuulin White Man in Hammer- smith Palaisin, niin selkäpiitäni karmi. R: Jos musiikki on todella koskettavaa. niin voin jopa itkeä - en tosin julkisesti. S: Voin mainita yhden biisin: Soft Cellin 5ay Hello Wave Goodbye. Todella surullinen laulu ja saa minut joskus itkemään. Puu, poppant ja päätOimittaja Plastic Passion 15
Silloin kun päätoimittaja oli hieman toisella kymmenellä, Suomessa oli mielenkiintoisia bändejä, jotka olivat löytäneet vaikutteensa pun jälkeisestä brittiläisestä ahdistusmeiningistä. Yhtyeet olisi voinut helposti laittaa levykaupassa gothiclokerikkoon, mutta jostain syystä vaikea vieraskielinen sana ei vielä 1980-luvun alkupuolella kulkeutunut Suomeen, vaan Musta Paraati ja muut aikalaisensa olivat synkkis-bändejä. Heinolasta nouseva Varjo sijoitetaan kaiketi got hicosastoon, mutta minun mielestäni Varjo on synkkisbändi. Varjo korvaa Varjon perustivat vuonna 1995 Henry ,; Walden ja Antti Lautala, joka o li aiemmin tehnyt uraa Apulannassa ja I "~~~E~"'" eronnut yhtyeestä ennen suursuosion poistetun sydämefl? päiviä. Koska päätoimittaja haluaa o lla riidankylväjä, on syytä heti alkajaisiks i tiedustella Antilta onko Apu lanta- menneisyys painolasti, - Mä e n ainakaan koe [ota minään taakkana. Noi meidän biisit kyllä näyttää mistä päästä mummo virkkaa. Helpompiha n sitä on uuteen bändiin tutustua kun on jotain tietoa mitä heebot on tehnyt nqip~~~Qkorvatdin rumpukoneella. Sehän tappaa kaikki visiot. Tekee sellaISta, /<c)lmar\i,e~"i ihmisjäseneksi Varjoon musaa mistä diggaa. b."istii,K,a1de Luukkonen ja y.,ldinl:uOlJt kokoonpano teki muutaman aikasemmin. Onhan toi jonkinlainen meriitti, jos on aikasemmin so ittanut Enrien Ensinäytös-EP;n ilmestymistä luin haastattelun. jossa Varjon jäsenet I I Heinäkuussa 1997 Varjo nauhoitti suosikkiyhtyeitään ja lista on painottunut Suo men suasitui mmassa yhtyeessä. O sa ihm isistä saattaa tietysti jättää sen takia tutustu matta bänd iin, mutta pitäk6?5h debyytti·EP:nsä Ensinäytäs. joka ilmestyi tamperelaisen The End ·Ievy·yhtiön kovasti 'perussynkistelijöihin'. Mahtu uko suosikkei hin muutakin musiikkia? Onko toimesta 7-tuumai sena vinyyli nä 90-luvun loppupuolen uusissa musi ikki- häpeänään. Suur empaa o saa kuitenkin elokuu ssa 1998. Levyn painos oli 570 kpl , tyyleissä vakavia haastajia eD-luvun ki innostaa. mutta suurehkosta painoksesta ja liian synkistelyllel Entä kuinka usein sadattelet lähtö- monen hylkäämästä formaatista - Mitähän sinä nyt sitten lienet päätöstäsi, sillä Apulannan jäsenenä o lisit huo limatta The End pääsi levyistä er oon tarkoittavasi tuolla 'p erussynkiste lij öi ll ä'~ kaikki en tunnistama julkim o~ alle ko lmessa kuukaudessa. Musiikissa oli Kyliä me kuunnellaan niin hirveesti mo nenlaista musiikkia että eiköhän se - Onhan tuota tullut selvit ettyä ihmisille aivan yli om ien tarpeittenkin. Ja t einhän mä biisejä Apulannassakin. Sill on oli sillon ja nyt on nyt. Mä olisin halunnut tyylin muuttuvan tähän suuntaan mitä Varjo edustaa ja muut taas eivät, joten selvästi kuultavissa huhuilut eD-luvun synkistelyyn. Oli ko tyyli totaalisen tarkoitettua vaiko omien mieltymysten tulos? - Tul ee kuunneltua paljon eD-luvun musaa, niin kai se sitten om issa t eke- siitä. Maaliskuussa 1999 ilmestyi CD-EP Eilen klo 22:00 luulin löytäneen; sen oikean, odotan viimeistä yötä, jonka julkaisijana kannessa mainittiin Futurecords. koin asian niin, että on perustettava uusi leissä kin kuuluu. Antti selvittää ja saa bä ndi jossa pystyy pare mmin toteutta- Henrylta tukea sanoilleen. maan itseään. - Ei todellakaan mitään tarkoitettua, kuka urpo sitä nyt tieten tahtoen jotain oma julkaisukanava. EP:n mainosbudjetti juuri tiettyä musatyyliä alkaisi tekeen. 'oli 50 mk ja koko pai nos (500 kpl) Uuteen bändiin kuul ui Antin ja Henryn lisäksi myös rumpali, joka ku itenkin 16 Plastic Passion T odellisuudessa levy oli omakustanne ja Futurecords ainoastaan Varjon jäsenten
myytiin loppuun jokseenkin nopeasti. Levyn saa rnat arviot olivat kovasti kehuvia ja myös useat levy-yhtiöt näkivät Varjon potentiaalin tarjotessaan levytyssopimusta kolmikolle. Varjo ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään EP:n menestystä ja saavuttamaansa kulttisuosiota, vaan ryhtyi syyskuussa työstämään ensimmäistä pitkäsoittoaan apunaan jo edellisissä sessioissa tutuksi tullut tuottaja-äänittäjä Jani Heimala, joka on kerännyt kiitosta Neverwoodin pääjehuna ja kertakaikkisen tyylitajuisena napinvääntäjänä. Debyyttialbumi Kuka korvaa poisteWn sydämen?' ilmestyi samaan aikaan The Curen Bfoodffowersin kanssa eli 14.2 ja kahdesta EP:stä ja Korvaamatonmaistiaissinkusta päätellen myös pitkäsoitto otetaan vastaan myönteisin mielin. Jakelu ym. lienee kunnossa, joten albumin myötä Varjo saanee lisää kuuntelijoita? - Toiveet on kovat. Ollaan kovin toh keissaan uudesta levystä. Nyt meillä on kunnon levy-yhtiö, Futurecords, takana niin hommat ryskaa! Futurecords nimihän oli jo edellisellä ep:llä käytössä mutta nimen käyttöoikeudet osti Teemu Sokka, joka alkoi päätoimisesti pyörittämään Futurecordsia. Levyt jakelee Next Stop Distribution, joten ne tulee joka kaupan hyllylle. Albumilta lohkaistusta Korvaamaton-singlestä on tehty psykedeelinen muovailuvahaanimaatiovideo barbababojen henkeen. Videolla hortoilee koko bändi vahaukkoina, lisäksi menossa mukana päätön Plastic Passion baarimikko ja muuta normikamaa. Sen on ohjannut Jukka Salminen, joka on muovailuvahakuningas. Toivottavasti mahdollisimman moni tutustuu levyyn ja saa siitä jotain elämyksiä. - Levyä on äänitetty pitkän aikaa. Nauhoitukset alkoivat syyskuun alussa ja koko homma oli ohi joulukuun lopussa. Lättyä tehtiin aina kun oli aikataulullisesti mahdollista, kaikki heebot kun asustaa eri kaupungeissa. Äärimmäisen asialliset ja rennot oli kyllä sessiot, jäi hyvät vibat. Jani Heimala on kyllä päällikkö. Molemmilla EP-Ievyiltä tutuksi tullut punkahtava gothic rock kuuluu edelleen Varjon musiikissa, mutta albumin yleisiinjana on selkeästi synkistelevän romanttinen pop, joka löytää mielestäni yhteyksiä sekä Curen tekemisiin että 15 vuoden takaiseen Poriin (ja tämä on ehdottomasti kehu, vaikka joku voisi sen ilkeilynäkin tulkita). Miten itse kuvailisitte albumia? - Äärimmäisen komeaa tavaraa, soundit on kohdallaan ja meininki rokkaa niin perkeleesti. Yksinkertaisesti sanottuna aivan vitun hyvä levy. Paras suomenkielinen levy ikinä. Selkeästi. Levyllä on 9 biisiä ja ainut vanha biisi on Tunnustus. josta on tehty aivan uusi versio. Pituutta on noin 45 minsaa. T äyttä asiaa alusta loppuun, täyteraitoja ei levylle ole laskettu. Äänimaailma on monipuolistunut pirusti. uusissa biiseissä on kauttaaltaan paljon koskettimia. Erityisesti vanha viulukone on ollut ahkerasti käytössä. Kaunista musiikkia kauniille ihmisille. Kesällä ennen albumisessioita yhtyeeseen liittyi rumpali Jaani Peuhu, joka ei korvannut rumpukonetta, vaan ryhtyi tah~ittamaan Varjoa koneen kaverina. Uudella jäsenellä lienee vaikutusta soundiin ja työskentelytapoihin? - Kyllähän soundi muuttuu tietysti kun vaihtaa koneen elävään äijään, vaikka kyllähän toi Jaani-poika aika kone on. Nythän on yksi mies orkesterissa lisää, niin kyllähän se työskentelytapoja muuttaa automaattisesti. Meillä kaikillahan on visioita. T reenitilanteessa on paljon helpompaa kun ei tartte alkaa heti ohjelmoi maan ja voi helpommin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Ja rumpali tuo keikkoi hin lisää näyttävyyttä ja meininkiä. Rumpukonetta ei toki ole hylätty vaan osalla levyn biiseistä tykittää kone ja Jaan! yhtä aikaa. Nyt jytisee! 17
Niko Skorpio -nimellä Niko on tehnyt Grey Bloom .vinyyli·LP:n syksyllä 1998, muutaman kokoelmabiisin viime vuonna sekä maarfS ~Uu ssa 2000 Delta Amoebo COEP:n. M~ ikillisesti Niko Skorpion tuotanto -8(j~staa lo-fi -rneiningillä tehtyä Niko Skorpio (oikealta nimeltään Niko Sirkiä) on tuttu mies moneltakin taholta. Sen lisäksi, että Niko ystävällisesti vastaa Plastic Passionin visuaalisesta ilmeestä, hän mm. pyörittää Some Place Else -levy-yhtiötä ja tekee musiikkia nimillä A\H ja Niko Skorpio. Tällä kertaa emme tutustu levy-yhtiöön emmekä myöskään analogiselektronista rytmi musiikkia tuottavaan A\H-yhtyeeseen vaan tällä hetkellä kai keti ajankohtaisimpaan projektiin eli Niko Skorpio -soolosysteemiin. 18 Plastic Passion elektroa, jota'\'~idaan luonnehtia vaikkapa orgaanis~~si funldksi tai kipeäksi bluesiksi. O sa biisimateriaalista on melkoisen lähellä pop-Iaulua. jota on höystetty mielikuvituksellisilla sampleill •• mutta osa materiaalista edustaa äänikollaaseja. jotka tuovat mieleen lähinnä tuokiokuvia ahdistavista tilanteista. Yhtenä kantavana teemana Skorpiotuotoksissa ovat pienet soundiyksityiskohdat. joita yhteen biisin voi mahtua aivan älyttömästi. Siitä onkin hyvä lähteä tiedustelemaan asiaa syvemmälle eli mistä löydät kaikki s.mplesi? Löytyykö niitä vahingossa vai kuljetko antennit esillä etsiäksesi jotain hyödynnettävää? Kerro muutama herkullinen tapaus! - Vai antennit esillä ... ? Kuin talvivarastoaan keräävä orava, minäkin n.psin aineksia sieltä täältä (CD:iltä, tv:stä, radiosta, netistä, parvekkeelta jne.) ja laitan talteen sen tarkemmin ajattelematta tai järjestelemättä. Myöhemmin monenlaisen vääntelyn,
vatkailun ja yhdistelyn tuloksena niitä alkaa ilmestyä biisiraakileihin. Joskus vaikkapa e lo kuvaa katsoessani pää sanoo "klik" ja tiedän meneillään olevan kohtauksen sopivan johonkin. Lopul line n s ijoitus selviää ehkä myöhemmin ... mutta kai minua johdattaa sampleje n (ja oikeastaan kaiken muunkin) osalta omanlaiseni huumorintaju sekä se llainen hm mm tietty suhtautuminen elämään yli päätään. Kai sitä tekele illään yrittää parhaansa mukaan selittää itse ll een maailman kummallisuutta. Entäpä miten musiikkisi käytännössä syntyy111meisesti tietokone apulaitteineen on tärkein työkalu? - Musiikki syntyy lähes poikkeuksetta v ahingossa. Oli minulla miten tahansa tarkkoja su unnite lmi a kappaleen pään menoksi, jossain vai heessa tyästämistä tapahtuu jonkinlainen demoninen väliin tulo joka antaa biisilIe oman elämän ja asiat ajautuvat aivan uusille urille. T utkainta vastaan on t urha tapella, eli seuraan jälkiä ja katson minne ne joh· tavat. Ja korjaa n (yleensä tässä va ih eessa jo mätänemisen ensiastei lla o levat) h ede lmät. - PeeCee o n ystävä. Nykyään tu lee äärimmäisen harvoin koskettua "oikei· siin" soittimiin, eli käytössä on kaiken· lainen leikkaa, liimaa ja nyplää -askartelu sekä jotain ns . virtuaal isia inStr omEntteja ym. Sanovat nörtteilyksi, mutta sanokoot vaan. Ongelma o n lähi nnä se, miten toteuttaa samaa livenä. Ongelmaa e i ole vielä täysin ratkaistu. Grey Bloom -albumiIla ja Delta Amoeba -EP:llä on kuultavissa selkeä yhteys, mutta toisaalta reilussa vuodessa on tapahtunut myös aika pa ljon musiikilli sia muutoksia. Osaatko jo ajatella m inkälaista tuotantoa ilmestyy seuraavaksi? Entäpä ovatko aja nkohta ja formaatt i jo selvillä? - Delta-materiaalia on alo iteltu jo joskus'97 eli ennen Grey Bloomin julkaisua, e li varsinaista tyylillistä kehitystä en välttämättä lähtisi nä iden perustee lla ennustamaan. Levyjä tehdessä ajattelen a ina jonki nlaista yleistä teemaa ta i kokonaisuutta. Luulen o levani matkalla kohti jota in rytmikkäämpää ja akti ivisempaa äänimaailmaa; biiseissä pitää tapahtua koko ajan paljon (olkoonkin että se saattaisikin ensi kuulemalta vaikuttaa vaikkapa 10 mi nuutin tasaise lta surinalta ... )! - Monenla ista o n koko ajan suunnitteilla ja työn alla, mutta ennen ku in mikään on valmi ina lie nee turha puhua läpiä päähänsä. Mutta ainakin Delta Amoeban web-laajennukset julkistetaan lähiaikoina e li pari teemaan li ittyvää uutta/julkaisematonta kappaletta ja muutaman ystävän remixejä/kierrätyksiä. No, vettä myllyyn eli Grey Bloomille aikoinaan suu nniteltu kaksossisarlevy o n edelleen te htävien asioiden lista lla. Chamber Mu Sick -nimi nen 10" on o llut suunn ittei lla, samoin ns. "seuraava täys · pitkä", kuulemma nimeltään Aura Bulk. Lisäksi on muutamia remiksaus-juttuja, yksittäisiä bi isej ä ilman sen kummempaa päämäärää, ja muuta sälää. Levy-yhtiön i myös kysel i äskettäin josko tu lisi reMiksi tai pa ri ns. kanssalafkalaise n eli A\H:n biiseistä jollekin tulevalle vinyyli lle; lupauduin mutten tiedä e nempää. Maini ttujen lopull isesta fo rmaatista, sisällöstä, ajan kohdista tai olemassaolon varm uudesta ei kannata vielä puhua. ProjH ektei lla on tapana elää ja suunn itelm illa muuttua, eli ennen kuin on todella jotain valmista o li si syytä olla hi ljaa. Musiikkisi on melkoisen kaukana valtavirroista ja tuskin levyjesi promoja on paljon lähtenytkään mai nstreampiireihin, jotka eivät välttämättä ymmärrä mistä on kyse. Mahtuuko joukkoon tapauksia, joissa valtavirtakuulijat tai -kriitikot ovat esittäneet mielipiteitä, jotka voisi luokitell a huumoriosasto lle ? - Ne muutamat valtavirtakriitikot ja -tahot jotka ovat levyjäni saaneet ovat melko te hokkaasti jät täneet ne hu om iotta (po ikke uksena o nneksi eräät, hmmm .. poikkeukset). Epäselväksi jää, onko kama täysin mitäänsanomatonta vai vetääkö se ns. hiljaiseksi. Vaikka ei sillä niin väl iä ole, mieluummin toimin yhteis· työssä tahojen kanssa, joilla on entuu· destaan jo nkinla inen käSitys siitä m issä mennään. Siten välttää yle nm ääräisen rauta langanväänte lyn, jota inhoan. Jos musiikki ei heti puhuttele, se ei puhuttele se litte lyi den jälkeenkään, ja se siitä. - Valitettavasti humoristisia kommentte ja e i nyt tule mieleen. "Tämä levyhän o n rikki" -osasto on van ha vitsi. PÄÄTOIMITTAJA NIKO SKORPIO Della Amoeba mini-CO 3 tracks of xperiMental doom-hop & curn paste rock'n roU & lo-fi electro blues listen 10 the tracks al www.kaaos.org/delta free bonus tracks & remixes also downloadable MCD available tor fim 40 (Finland] • usd $8/ dem 13/ gbp E5 (Europe] • usd $9 (elsewhere] prices include p&p. send cash in letter or conlacl firsl tor olher ways. gel in louch jor wholesale lerms and possible Irades. SOME PLACE ELSE Bo)( 685. 20101 Turku. FINLA ND. emaiL someplaceelse@kaaos.org Plastic Passion ~ 19
~ol,onaan kac:",sietti.ateltassa eSiinty. HunClred Milllan Martiansin UrbanTriben.~t~. ~~~r~~},;r,li,~!!~~~~~~~~Z~~",.....; ~ ;. että molemmat hoitivat ~el"i"ta. homrn.".a erittäin ansiokkaasti. HMM:n ~eil<ko.ja on wllut vuosien myötä nähtyä .I"dustalla oli ilmeisesti todella ahtaat ~se,am,p" ja rhtye paranee keikka • c'lta·...t tai sitten osalle Metallica-faneista I riittävää nähdä edes hetki ~eIKalta. Tällä kertaa homman kruunasivat loistavat soundit. Sub Urban sankareistaan, sillä keikan aikana ohitseni T riben puolestaan kruunasi maukkaasti käveli kymmeniä Metallica·paitoja ja hyödynnetyt analogisyntikat. jotka surisivat kivasti yhtyeen kitaravetoisen musisoinnin seassa. Ultra Brata olisin mieluusti katsellut enemmänkin kuin pari biisiä, mutta sade sai minut siirtymään teltan suojaan. aivan väärään suuntaan. Comebackin tehnyt Blondie oli yhtye, jota odottelin kovasti, enkä edes mitenkään jännittyneenä, sillä yhtyeen paluusinkku Maria on kaikin puolin lo istavaa tekoa. Blondie saapui lavalla taustana uhan tahdissa ja varsinainen soitto lähti liikkeelle rumpufillillä, joka synnytti päähäni mielleyhtymän "Ca/l Me'n filli, mutta hitaampi". Hetken ehdin jo odotella jotain muuta biisiä, kunnes tajusin, että kyseessä on ihan oikesti Call Me. mutta tempo on pudonnut pahemman kerran. Avausbiisi oli kuitenkin onneksi ainoa radikaalisti alitemmosta kärsinyt biisi, joten loppukeikka kulki mainiosti yhtyeen tarjotessa kaikki vanhat hittinsä sekä tuoreimman laatupalansa Marian. Sade kiusasi Blondien keikkaa ja Tide Is High'n aikana tuli jo kseenkin ristiriitainen olo. sillä hellekeinuttelu ja vesi sade eivät välttämättä sovi yhtyeen erityisen hyvin. Jos sitten täytyy ruveta naiskauneutta 20 Lauantaina saavu in Kansanpuistoon Eva Dahlgreniksi. mikä tarkoitti sitä että The Crash oli mennyt sivu silmien ja korvien. Lahjomattomat lähteet kertoivat The Crashin toimineen mainiosti ja sanaa on uskottava. Eva Dahlgren oli myös mainio, mutta jälleen kerran tuli sade ja häiritsi kuuntelua. Sää oli koko lauantain ajan varsin vaihteleva ja varmasti kaikkien keikkojen aikana kastuttiin sateessa ja kuivateltiin auringonpaisteessa (paitsi Massive Attackin aikana, jolloin aurinko oli jo mennyt nukkumaan). Dahlgrenin jälkeen sivulavalla nähtiin The Pansies, joka oli erityisen nautittava pop-kokemus. Suu rin osa biiseistä oli yhtyeen naisvokalisti Mia Keurulaisen laulamia, mutta siitä huolimatta yhtye oli rankempi kuin edellisellä näkemälläni The Pansies keikalla, jolloin yhtye oli varsin lounge. lisää naislaulettua poppia tarjoili pää lavalla walesilainen Catatonia, jonka keulahahmo Cerys Matthewsia on jotkut hölmöt menneet vertailemaan Shirley Mansoniin. Ei Cerysissa mitään Plastic Passion Scully, "n."."'<,._ The mikään Make Hay Not War. kuten Helsingin Sanomien kesätoimittaja väitti) .sekä se, jossa lauletaan '1 have faced my demons' toimivat erittäin hyvin lavalla. Koneita ja metallia yhdistelevä Ministry oli festivaalin rankin orkesteri sekä teholtaan että voluum iltaan. T empot ja kitaran säröt hakkasivat Metallican suvereenisti ja siinä missä Metallica antoi itsensä ja kuulijoidensa levähtää rauhallisimmilla tunnelmoinneilla, paahtoi Ministry settinsä läpi täysillä kuin Jeesuksen rakentama hot rod (menisit jo nukkumaan, vitsisi ovat huonoja . kommentti itselleni). Ministry on miellyttänyt levyillään, mutta keikka oli minulle liian rankka kokemus tasaisine paahtoineen ja sellaisine voluumeineen, että jouduin 15 vuoden Ruisrock-urani aikana ensimmäisen kerran turvautumaan korvatulppiin. Ministryn jälkeen alkoi todelliset odotusfiilikset, sillä olihan tiedossa minun ja Massive Attackin ensimmäinen kohtaam inen. Tosin jo aamulla ol in tullut säikäytetyksi huhulla. jonka mukaan Mushroom olisi eronnut yhtyeestä ja Massive Attack olisi peruuttanut keikkansa. Onneksi levy-yhtiön edustaja kumosi huhun ja vakuutti yhtyeen esiintyvän täydellä miehityksellä. Ihan tuulesta temmattuja huhut eivät olleet, sillä yhtyeessä o li jo pidempään eSiintynyt erimielisyyksiä (ja Mushroom jätti yhtyeen lopullisesti syksyllä 1999).
keikkansa jotenlcin varkain. Roudarien liikehdintä oli juuri loppunut, kun Angelin aJkucahdit alkoivat soida ja samassa Horace Andy käveli lavalle maastokuos issaan. Aurinko oli juuri laskenut lopullisesti, ilma oli totaal isen kostea ja cunnelmaan sopiva kosteussumukin h ämärsi iltaa normaal ia kesälauantaita cummemmaksi. Jollai n oudolla tapaa ilma, runo elma ja M assive Attack sopivat yhteen täydellisesti. Angel loppui , H orace Andy poistui lavalta ja varsinaiset jäsenet 3-D eli Robert Del Naja ja Daddy G eli Grant M",hall saapuivat laulamaan Risingsonin. Laulajien vuorottel u (viidennestä biisistä alkaen vaihtoon tuli mukaan myös naisvokalisti Deborah Miller) jatkui läpi keikan tuoden k eikkaan kabaree-show'n tunnelman. Myö s tauscayhcye (rumpali , basisti ja kitaristi) poistui parrasvaloista tarpeen mukaan , koneylipäällikkö Mushroom Wovlesin ollessa ainoana lavalla koko k eikan ajan. Soundillisesri keikka oli mai nio ja yhtyeen valoshow telci pimenevään yöhön v aiku r[3van lisän. Biisejä Massive Attack oli valikoinut hyvällä maulla kaikilta kolm elta albumiltaan ja tuoreimmalle levylle eli Mtzzaninelk oli annettu lievä ylivoimaasem a. Biisivalikoi ma piti tunnelman k evyesti painostavana, vaikka välillä yleisölle tarj ottiin leppoisampia, joskin tummanpuhuvia, ranssitunnelmia Hymn 0/ eht Big Wheelin ja Unfinished Sympathyn muodossa. Vaikka biisilista muodostui loistopaloista. tuntui osa yleisöstä kaipaavan Teardrop-hittiä. Levycyssessioissa vierailevien vokalistien hyödyntäminen kääntyy bändiä vastaan live-tilanteissa ja juuri festivaal ien homogeeninen yleisö ei ehkä osaa ajatell a es im. Teardropia nimenomaan Liz Fraserin taidonnäytteeksi. Todennäköisesti M assive Attack vokalistinaan Deborah Miller olisi selvinnyt kunnialla Teardropista (onhan Unfinished Sympamykin vahvasti Shara Nelsonin hitti), mutta parempi näin. Levy-yhtiön eduscaja kertoi etukäteen, että enemmänlcin sisätilabändinä tunnettu M assive Atcack on festivaalikeikoillaan poikkeuksetta saanut yleisön puolelleen ja näin tapahtui Ruisroclcissakin. Yhdeksän biisin jälkeen bändi poistui lavalta, mutta Plastic Passion saap ui soitramaan kolmen biisin encoren. Tämäkään ei riittänyt yleisölle. joka vaati Massive Attackilta vielä toisenlcin encoren. Daddy G oli otettu yleisön kiinnostuksesta ja käänsi pop-tälueyden päälaelleen ot[3malla omalla kamerallaan kuvia yleisöstä toisen encoren alkajaisiksi. Toinen encore ja samalla koko keikka päättyi komeaan Group Fouriin, jonka jälkeen minä lähdin totaalisen onnellisena, märistä vaatteista ja kylmyydestä piittaamatta katsomaan, josko näkisin backstagen portilla vilauksen Massive Atcackin jäsenistä. En nähnyt, joten menin ostamaan alehimaista pizzaa ja paellaa sulkeutuvalta ruokakujalta. Päätoimittaja 21
Kolmipäiväinen Provinssirock ei sopinut totaalisesti minun aikatauluihini, joten perjantai ja lauantai oli jätettävä väliin, mikä tarkoitti muutamaa todella harmillista menetystä. Perjantaina lavalla nähtiin harvinainen suomen-vieras eli Jimi Tenor, joka oli todistajalausuntojen mukaan heittänyt upean show'n kaikkine shampanjatarjoiluineen. Lauantaina puolestaan menivät sivu silmien Manic Street Preachers ja Blur. Manicsit olin nähnyt Helsingissä kolmea kuukautta aiemmin ja Provinssikeikka oli ollut lähinnä festivaaleille siirretty toisinto, mutta tunnetusti hyviä ohjelmanumeroita voidaan toistaa useamman kerran ennen kuin mennään puuduttavuuden puolelle. Provinssispeciaalina Manicsien basisti Nicky Wire esitti komean hyppynaruesityksen, jollaista ei nähty Helsingissä. Blur esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa Ruisrockissa 1996 ja paikallaolijoiden mukaan yhtye oli muuttunut kolma,tsa vuodessa melkoisen paljon. Blur esitti keikkansa alkajaisiksi uuden 13-levynsä kaikki biisit oikeassa järjestyksessä ja siirtyi sitten vasta vanhempien hittiensä pariin. Olisihan se ollut kiva nähdä ja kuulla, mutta ... Sunnuntaina saavuin Provinssirockiin juuri sopivasti ennen Cardigansin astumista lavalle. Monet mediat ovat ehtineet tyrmätä ruotsalaisviisikon keikan tylsäksi, mutta minä en ainakaan moista allekirjoita. Uusimman levynsä myötä Cardigans on Siirtynyt soundillisesti rockimpaan suuntaan ja rockistuminen näkyi myös ulkoasussa eli nahkahousuissa, metallikotkottimissa ja 22 tatuoinneissa. Myös pop-ihanuus Nina Persson oli kovasti rock keinonahkahousuissaan, hihattomassa paidassaan ja uudessa frisyyrissään tuoden mieleen 70lukulaisen Debbie Harryn. Soundillisesti Cardigans oli loistavassa kunnossa ja tällä kertaa Ninan äänikin kesti läpi keikan. Minkäänlaiseen sekopäiseen riekuntaan yleisö ei yltynyt ennen kuin encoreen säästetyssä My Favorite Gamessa, mutta ihan nätisti ihmiset tanssivat kiinnostustaan Cardigansiin läpi keikan. Hittibiisejä yhtyeellä on toistaiseksi liian vähän, joten lievää high/low -meininkiä oli havaittavissa ja voisin vaikka lyödä vetoa, Plastic Passien että kuurokin olisi tunnistanut Love(oofin ja EraselRewindin pelkästään yleisöä tarkkailemalla. Runsaat plussat Cardigansille siitä, että heittivät välispiikit äidinkielellään, mihin heillä on täysi oikeus kaksikielisessä maassamme. Niin, ja luulenpa että Cardigans on ensimmäinen näkemäni bändi, joka tuli encoreenkin taustanauhan tahdittamana. Joe Strummeria odotteiin jännityksellä. The Clash on lukeutunut laajaan suosikkibändieni joukkoon viimeiset 15 vuotta (tiedän! olen myöhäisherännäinen, mutta olen myös alle 30 vee) ja ennakkotiedot olivat kertoneet 5trummerin uuden The
Mescaleros -yhtyeen soittelevan albu minsa lisäks i myös klassista The Clash -materiaalia. Ja sitä tosiaan riittikin, sillä 14 biisistä peräti 9 oli peräisin The Clashin ohjelmistosta. The Mescaleros lienee kaiketi ammattitaitoinen ja svengaava bändi, mutta tekniikan kanssa tuntui olevan hankaluuksia. Heti ensimmäisen biisin jälkeen 5trummerin kitara alkoi temppuilla ja kakkosbiisinä kuullun London Collingin 5trummer lauloi ilman kitaraa, mikä oli varsin erikoinen näky, sillä onhan 5trummer tunnetusti laulajakitaristi. Ongelmat eivät korjaantuneet, joten keikka jatkui 5trummerin potkiessa vahvistintaan ja viittoillen teknikoille puutteellisesta lavamonitoroinnista. Häiriöistä huolimatta sekä yleisö että yhtye tuntuivat nauttivan keikasta ja olihan se kieltämättä nautittavaa kuulla The Clash -klassikot London Calling, White Man In Hammersmith Palais, Straigh. Ta Heli, Rock The Casbah, Bank Robber ja Tommy Gun sekä jo The Clashin harrastamat coverit (adiffac ja I Fought The Law. Toisessa encoressa yhtye soitti toistamiseen Rock The Casbahin, mutta en tiedä loppuivatko biisit vai halusiko The Mescaleros maksimoida viihdyttämisen. Onhan se toisaalta kurja, että vanha mies joutuu nojautumaan liiaksi menneisyyteensä, mutta minä ainakin nautin keikasta. Suedea odotin etukäteen eniten ja odotusten mukaisesti Sueden keikasta muodostui festivaalin kohokohta. Tehokas keikka vei alusta alkaen mukanaan; soitto rullasi mainiosti ja yhtye paahtoi täysillä, mutta muisti myös välillä tarjota sekä itselleen että yleisölleen levähdystaukoja rauhallisemmilla biiseillään. Koko päivän tuskaa aiheuttaneet hellelukematkaan eivät haitanneet nautintoa, vaan jo aamulla alkanut hikoilu huipentui ahtauden ja pomppimisen myötä paidan täydelliseen kastumiseen (tosin järjestysmiesten vesiletkuillakin oli tehostava vaikutuksensa). Biisillisesti keikka oli hittiläpileikkaus Coming Up - ja Head Music -levyihin höystettynä debyyttialbumin hiteillä Animol Nitrate ja Metal Mickey, mikä on toisaalta täysin ymmärrettävää, sillä onhan Bernard Butlerin aikakausi jotain sellaista, johon bändi ei halua täysipainoisesti nojata. Hieman kyllä ihmettelin nykykokoonpanon levyjen tasavahvuista edustusta, sillä molemmilta levyiltä kuultiin seitsemän biisiä, vaikka Head Musie oli keikkaajankohtana ollut kaupoissa vasta kuukauden. Suede Provinssirockissa 1999 Myös visuaalisesti keikka oli nautinto. Tyylillisesti Suede on tummissaan hieno yhtye ja Brett Anderson sekä kosketinsoittaja Neil Codling ovat ulkonäöltään sellaisia, että heidän kuviaan voisi mielellään kantaa lompakossaa n. Suurin yllätys oli todeta, että kitaristi Richard Oakes on oikeasti todella lyhyt (varsinkin Brettin rinnalla) ja lievästi tanakka. Lavaliikehdintä oli pääasiassa Brett Andersonin varassa, joka hyppi, pomppi ja juoksenteli pitkin lavaa pyöritellen mikrofonia ilmassa ja paiskoen mikkitelineen kumoon muutamaan otteeseen. Myös yleisökin sai omakseen Brettin omaisuutta, kun mies heitteli katsojien sekaan vesipullonsa, aurinkolasinsa, marakassinsa sekä tamburiininsa. Richard Oakesin liikehdintä oli melkoisen vaisua Brettiin verrattaessa ja basisti Mat Osman seisoskeli tiukasti rumpukorokkeen vieressä jammaten paikallaan, mutta täysin omaa luokkaansa oli Neil Codling, joka istui ilmeettömänä koskettimiensa takana jopa kitaraa soittaessaan. Ainoana poikkeuksena oli encoren kitaravetoiset Starcrazy ja Metal Mickey. joiden aikana Neil seisoi, mutta tukevasti paikallaan. Komea keikka kaikin puolin ja biisivalinnat olivat loistavia. En yhtään harmittelisi, jos parittomien vuosien perinne jatkuisi ja Suede tulisi Provinssirockiin kesällä 2001. Päätoimittaja Vihje: kotimaisen voimapop-yhtyeen laulaja. Veikkaukset: plaslic.passion@iobox.fi Plastic Passion 23
Arviot Moby, Play (CDI2LPMute) reippaampaakin jumputusta Moby on aina ollut minulle pienoinen mysteeri, enkä varmaankaan ole edes ainoa. Juuri kun olin ehtinyt lokeroida hänet päässäni piristävän teknon väsääjäksi, niin eikös mies mene ja purista kokoon levyllisen kireää punkkia. Animal Rightsia seurannut liike to Score meni minulta kokonaan ohi, mutta sitten ilmaantui radion ja MTV:n aalloille omituinen kantriteknorenkutus Honey. Kun olin tiiraillut kappaleen mielettömän videon pari kertaa läpi, olin vakuuttunut laihan kaljun vegaanin nerokkuudesta ja kasvojensa ilmeettömyydestä. Tällä kertaa Moby on ottanut yli viisikymmentä vuotta wanhoja amerikkalaisia blues-esityksiä ja lisännyt sielukkaiden vokaalien taustalle letkeän hip hopahlavan kampin . Reseptistä syntyy juuri niin viileä lopputulos kuin voi odottaakin. Kokonaisilme on sopivan rakeinen ja surisevan mustavalkoinen. Onneksi jo hivenen loppuunkulunut Honey on sijoitettu järkevästi levyn avausraidaksi; lopullisen kyllästymisen voi näin välttää kätevästi aloittamalla kuuntelun vähintäänkin nerokkaasta kakkosraidasta Find (Maehete). Paikoitellen taas My Baby. Kappaleen whoohuudahduksiin ei kerta kaikkiaan voi olla samastumatta. Toinen singlelohkaisu Run On puolestaan antaa jo paljon paremman kuvan levyn maisemista kuin Honey. Play on varsin seesteinen levy, mutta sen 18 kappaleen sekaan sopii lähestytään Massive Attackille ominaisia pelkotiloja (Down Slow ja II Things Were Perleet). Levynkansiesseissään Moby ottaa tallä kertaa kantaa mm. USAn vankiloiden tilaan sekä vegaanielämän iloihin. Onneksi mies osaa jakaa saarnaamisen ja musiikinteon kahteen eri lahkoon; julistavan sorttinen musiikki kun on usein niin kovin tylsää ja rasittavaa. Antti Koivumäki johdattelee kuulijan levyn kantavaan teemaan; hikistä erotiikkaa on luvassa, muodossa jos toisessakin . Eniten levyn muista raidoista miel1yttivät vinksahtaneesti suriseva elektropala Get Real Paid sekä levyn päättävä loungefiilistely Debra, jolla Beckin vokaalisuoritus yltää jälleen kerran ylimaallisiin ulottuvuuksiin. Kuumaa kamaa. Hot! Antti Koivumäki Brandi lfgray, Stargazer (CO/LP Sähkö/ Puu) Hämyisillä, kovin hämyisillä linjoilla jatkaa Brandi Ifgray toisella soololevyllään. Shadowplayn karismaattinen johtohahmo on sytyttänyt jälleen yhden savukkeen, istahtanut pianon ääreen ja napsauttanut nauhurin päälle. Ja nauhalle on tarttunut sangen savuisen jatsahtava ja tunnelmallinen vuosituhannen lopun soundtrack. Stargazeria kuunnellessa tekisi mieli pistää tumma puku päälle ja naukkailla viskiä helvetin Beck, Midnite Vultures (CO Geffen) Beck on jälleen loikannut uuteen suuntaan musiikillaan. Tällä kertaa petikavereiksi ovat kelvanneet kireä funk ja lÖYsä disco. Ironisen itsevarmalla asenteella Beck laulaa , hihkuu, vinkuu ja ähkii itsensä koko levyn läpi, kulkien matkallaan niin Princen kuin Money Markinkin tonttien läpi. Midnite Vulturesin avaa mahtava menobiisi SelO( Laws, joka Bauhaus, Gotham (2CD Metropolis) vanhasta lasista. Samalla voisi sulkea silmät ja kuvitella pienen yksiönsä kookkaaksi kattohuoneistoksi. Todellinen tunnelmoijien ja unelmoijien levy, siis. Tätä(kin) Sähkön julkaisua on ollut tekemässä yksi jos toinenkin mielenkiintoinen henkilö; Elevatorsmies Tuomo Puranen on säveltänyt levyn yhdessä Brandin kanssa, Jimi Tenor on tuottanut osan kappaleista, Maurice Fulton on lainannut studiotaan ja paukuttanut rumpuja. Masternauhat ovat nähtävästi sinkoill eet vuosien varrella koto-Suomen, New Yorkin ja Barcelonan välillä. Viimeksi mainitussa Jimi Tenor suoritti Sähkö-guru Tommi Grönlundin kanssa lopullisen miksauksen sekä kappalevalinnan. Brandi ja Tuomo ovat itse sitä mieltä, että Stargazer soveltuu parhaiten kuulokekuunteluun. Ehkä tässä levyssä on minullekin tarpeeksi syytä ostaa vihdoin kunnon kuulokkeet. Antti Koivumäki Belle & Sebastian , The Boy With The Arab Strab (CO ) "Belle et Sebastien est le titre d'un roman et d'une serie de films de Madame Cecile Aubry: les artister remercient Madame Cecile Aubry de les avoir autorises å emprunter ce nome." Tässäpä teille itkettävän kaunis sadepäivän levy, jonka kappaleet kertovat ihmiselämän pienistä iloista ja suruista sekä ihmiskohtaloista. Uita jalkojasi meressä tai nuku kellon ympäri kuunnellen samalla Belle & Sebastiania. Heidän musiikkinsa on hentoa , naiivia ja koskettavaa. Naislaulajan äänen herkkyydelle vetävät vertoja vain taustalla viipyilevät sähköurut. Sydän tässä melkein pakahtuu. Tällä levyllä yhtye totisesti ansaitsi kammoamansa maailmantähteyden. Antti Koivumäki Bauhausln uusi tuleminen on tapahtunut hieman The Mission, Resurrec!ion (CO Cleopatra/ Eagle) bändistä. KäSitystäni siitä, että juuri hän 011 vastuussa bändin kappaleiden loisteliaasta vaivihkaisesti: uusi kokoelmalevy, kelkkallua ja livelevy. Mainiosti nimetty Gotham-livetupla "Tässäpä erikoinen levy", ajattelin saatuani a/Vioinn!n kohteen ensi kertaa käsiini. levy musiikillisesta asusta, vahvistaa paitsi bändin sisältää lähinnä tunnetuimpia Bauhaus-klassikoita näytti kokoelmalla, joka sisältää Missionin tunnetuimpia kappaleita, Joista suuri osa on samoja kuin Sum And Substanee· kokoelmallakin. Ennestään tuntemattomia kappalenimiä näytti olevan vain muutama, joten miksi julkaista kokoelma nyt, kun bändi on sekä studio- ja live-versiot Dead Con Dancen Severaneesta. Levy on todella "best of both wor1ds": vanhojen aikojen sännä on tallella, multa soundit ovat hyvää nykyaikaista tasoa. Kannet kannattaa mainita erikseen, ne ovat mustat ja, kuten Bauhaus-Ievyissä aina, erittäin tyylikkäät. Severance, kuten OCD:n ylevä musiikki muutenkin, on vaikea versioitava (esim. The Gathering ei unohduksen aallonpohjassa ennen joskus tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvaa goottirockin ensimmäisen ja toisen aallon oikein onnistunut In Power We Entrust The Love revivalia? Advocated- kappaleen versioinnlssa), mutta tämän Kansivihon toiseksi viimeinen sivu tai levyn kuunlelu paljastavat karun totuuden: levy ei levyn versiot kunnioittavat alkuperäistä onnistuen samalla kuulostamaan Bauhausilta. Lähes pakollinen 8ela Lugosi's Dead on yli kymmenminuuttinen kuten pitääkin, Telegram Sam ja Ziggy Stardust on soitettu sopivan räkäisesti ja She's In Parlies:in loppuun on Sisällytetty lyhyt Riders On The Storm-mukaelma. Nostalgiaa siis, mutta elävää sellaista. Vanha laika tuntuu olevan tallella; jääkäämme kiinnostuneina odottelemaan, josko lisää uuttakin ilmaantuisi. Kari Soini 24 olekaan kokoelma, vaan Wayne Husseyn vanhojen Misslon-kappaleiden kanssa harrastaman nekronlian tulos. Jollain ymmänyksen tavoittamattomissa olevalla keinolla Wayne on saanut houkutelluksi mukaan myös Craig Adamsin ja Scott Garrettin, joilla luulisi olevan Coloursoundlssa paljon mielekkäämpää tekemistä. Allekirjoittaneelle The Mission käytännössä lakkasi olemasta Simon Hinklerin lähdettyä Plastlc Passlon kehitys ko. tapahtuman jälkeen, myös se, että Wayne ei lähes koko 90-luvun kestäneestä ha~o lttelusta huolimatta näy oppineen yhtään mitään koneiden käytöstä tai levyjen tuottamisesta. Niinpä tämän levyn uudet versiot kuulostavat lähinnä alkuperäisten kappaleiden demoversioilta vailla minkäänlaista energiaa tai jänn~että, saati tyyliä. Ennestään tuntemattomista esityksistä yksi on Waynen tekemä uusi kappale, muut ovat lähinnä lyhyitä välisoittoja. Näyttää siltä, että Kalifornian (missä Wayne perheineen nykyään asuu) aurinko on saattanut loppuun huumeiden aikanaan aloittaman työn Waynen pään pehmentämiseksl lopullisesti. Kun levyn kannetkin ovat rumat, on hardcore-fanillekaan nähdäkseni ainoa syy tämän levyn hankkimiseen se, että uudessa versiossa Crystal Oceanin kolmesta ensimmäisestä sanasta saa selvää. Kari Soini
As Divine Grace, Supremature (CO Avantgarde) As Divine Grace. porilainen melallibändi; joo, piti paikkansa joitakin vuosia sitten. Nykyään yhtye on lähinnä turkulainen ja musiikkikin aika kaukana metallista. Tai oikeasIaan hyvinkin kaukana metallista. N3 Divine Grace on helpointa luok~ell a nykyään psykedeeliseksi rock-yhtyeeksi, joka pysyttelee lauluissaan popformaatissa, mutta soundeissaan paikoitellen piipahlaa metalli- osastolle. Suprematuren kymmenessä biisissä liikutaan tummissa tunnelmissa ja kauniissa äänimaailmoissa, jotka ovat hffistisellä ja taidokkaalla tavalla ~-fitja sisältävät paljon pieniä yksityiskohtia, joila on mukava etsiskellä kuulokkeet päässä. Erityisesti minua miellyttävät omituisen synasoundin ja tremolo·kitaran johdattama Tango sekä Shelter, jonka rummut kääntyvät kesken biisin tunkkaisille trip hop -taajuuksille. Levyä kuunnellessa alkaa mietityttää, josko trendikkäällä tuottajalla ja harkitulla konekosketuksella As Divine Grace voisi haastaa vaikkapa Labin kilpailuun Garbage-fanien kotimaisesta lempparibändin paikasta. Päätoimlltaja Sissy Spacekilla on musiikissaan mukana myös laulu, joka puuttuu skotlantilaisilta postrockarema. Lauluosuudet tuovat mieleen Billy Corganin ja on Sissy Spacekin musiikissa muutenkin yhtäläisyyksiä Smashing Pumpkinsin kanssa. Jostain syystä mieleen tulee biislen rauhallisten kasvujen kautta myös The Cure, mutta Sissy Spacek ei kuulosta m~enkään Cure-koplolta, vaan vaikutteiden suodattajalta vähän samaan tapaan kuin Mogwai eli ympyrä alkaa sulkeutua. Hieno levy, jota suosittelen lämpimästi ja kuuntelunautinnon maksimoimiseksi kehoitan kuuntelemaan levyn alusta loppuun ilman turhia keskeytyksiä. Lisätietoja: www.ifsociety.com I ifsociety@iobox.fi Päätoimittaja Neverwood, Promo (CDr Neverwood) Lahtelainen Neverwood on jo pitkään ollut yksi kotimaisista suosikkibändeistäni eikä uusi promo-EP pudota bändiä kärjestä minnekään. Soundillisesti yhtye jatkaa samoilla linjoilla kuin albumHlaan tai edellisellä promollaankin, mutta musiikillisesti musiikki on muuttunut hitaahkosla trip hopista lievästi tanssittavampaan ja nopeatempoisempaan rytJnittelyyn. Avausraila Ghostcity, joka on tuttu myös Prospective-Iehden koko elmalta, on saanut avustavaksi riimittelijäksi Bomfunk MC'sin Raymond Ebanksin, joten suhteetkin tuntuu Neverwoodilla olevan kohdallaan. Huhut kertovat, että Neverwood olisi solminut uuden levylyssopimuksen. Toivottavasti näin on. neverwood@earthling.net Päätolm~ja Sissy Spacek, A Telegram Before Departure (CO Society) Minä olin kuv~ellut Sissy Spacekin lähinnä voimapopbändiksi, kunnes kuulin yhtyettä Avaruusromuaohjelmassa ja olin valmis sijoittamaan Sissy Spacekin samaan laatikkoon Tangerine Dreamin ja muiden 70-luvun elektroniikkapioneerien kanssa. Lopulta sain käsiini yhtyeen pitkäsooon, joka muokkasi jälleen käsityksiäni. Avaruusromuissa kuultiin mjrmriteettiosastoa ll-biisisellä albumilla, joka kokonaisuutena eduslaa lähinnä 90-lukulaista post rockia hieman samaan tyyliin kuin skotlantilainen Mogwal-yhtye, tosin 1. Suruaika, Promo 1999 (CDr Suruaika) Tamperelainen Todellisuus 666 vaihtoi nimensä Suruajaksi, mutta jatkaa musiikillisesti tutuksi tulleella BO-lukulaisella gothic/ synkistelylinjalla. Kielivalinta ja laulutyyli tuovat mieleen vanhat suomisynkistelijätja rum'pukoneen lahd~ma soundimaailma löytää kumppanin Sisters Of Mercyn vanhoista sinkuista. Lopetusraita Uskon puute on soundimaailmaltaan erittäin tyylikäs laulu-sähkökitaravinyylirahina -yhdistelmä goottilalsessa lo-fi -hengessä. Suruaika on tekemässä Gandles Burning Blue -yhtyeen kanssa 7tuumaisla split-EP:tä, joten jäädään odottelemaan. www.sci.fiI-lahtiVsuruaika.htrnl Päätoimittaja This Empty Flow Useless and Empty Songs (CDr Plastic Passion I Muovi 111) Popvisa: mitä yhteistä on suomalaisilla konemusiikin tähtihetkillä Fu-Tourist, Sad Parade ja Niko Skorpio? No, kaikkien juuret ovat yhtyeessä This Empty Flow. Trio hajosi jo jokunen vuosi sitten, mutta se ehti lyhyen elämänsä aikana tehdä suuren vaikutuksen useiden romantikkojen sieluun. Näille uskollisilie ystäville jäsenten myöhemmät soolotuotokset eivät riitä, sillä mitä ilmeisemmin TEF oli enemmän kuin osiensa summa. Vaikka pojat eivät ehtineetkään julkaista kuin yhden albumin, Magenta Skycoden, oli heidän vielä hajoamisen jälkeenkin vastattava fanien vaatimuksiin kokoamalla toinen levy, Three Empty Boys. Ja edelleen jatkuvaa kysyntää varten on äänitearkistojen uumenista kaivettu päivänvaloon jälleen jokunen raita. Tällä kertaa julkaisu~anavana. o~ Pla~tic Passionin uusi alamerkki Muovi 111 , joka tulee Jatkossakin JulkaISemaan hyvin rajattuja 111 kappaleen romppupainoksia. This Empty Flow'n Useless and Empty Songs on siis sa~an esikoinen, eikä ollenkaan hullumpi sellainen. Useless and Empty Songs sisältää kolme ihan ennenkuulematonta kappaletta, Magenla Skycodella olleen Uselessin uudelleenmiksauksen sekä taannoisella Plastie Sampler kokoelmalla olleen 01 Blossom and Decayn. Mittaa levylle on kertynyt: 34 minuuttia on aika paljon viidelle kappaleelle jaettuna. Useless and ~mpty Songs tarvitsee ehdottomasti oikean Ilmapiirin ja tunnelman sOIttoaan varten. Bileissä sitä tuskin kannattaa soittaa vaan on parempi odotella sopivaa sadepäivää. Sama tosin Päten~e koko TEF-tuotantoon. Kaunista ja haurasta musiikkia siis, ja kaipa se Curekin pitää tässä kohtaa mainita. MOikeisiin" TEF-Ievyihin verrattuna musiikki on hivenen rosoisempaa, koska ennen julkaisemattomat raidat ovat studioha~oite lmia yhtyeen alkuajoilta, vuodelta 1995. Minua moinen ei kuitenkaan haitannut, pikemminkin päinvastoin. Kaikkien This Empty Flow -fanien on syytä hankkia tämä levy nopeasti, ettei sitten tarvitse itkeä, kun on painos lopussa. Niin, ja onnea kovasti uudelle alamerkiJIe. Kasvakoon loistavasta ideasta laadukas jatkumo. Antti Koivumäki Fu-Tourist, SingleOOl (7"single Plastic Passion) Sad Parade, Paradisco (7"EP Plastic Passion) Plastie julkaisee! Muovi vinkuu. Ja surisee, groovaa, svengaa, himmailee ja antaa taas mennä. Plastic Passionln toimesta on maailmaan prässätty jälleen pari uutta mainiota vinyyliä, artisteina uusi, vähintäänkin mielenkiintoinen tuttavuus Fu-Tourist sekä vanha konkari Sad Parade. Fu-Touristin e~sisingle Starcity Roller I Panorama on kiitettävän kypsä uuden uran alkajalsäänite. Thls Empty Flow'n entinen vokalisti noussee jälleen kultahtavan arvostuksen kohteeksi tällä seksikkään kutsuvalla diskosinkullaan. Lähin vertallukohla lienee maanmiehemme Jimi Tenorin sokerilounge. Ranskalaisen housenkin suuntaan flirttaillaan silti sopivan lo-fi -Ilmeen säilyttäen. ' Sad Parade jatkaa konepainotteisella linjalla. Paradisco-ep:n avaa taannoisella Plastonautti-seiskatuumaisellakin ollut A Mirror Is a Sorrow, joka on saanut kasvoilleen uuden ilmeen ja hIvenen kajaaliakin, kioos uusien soundien ja luupplen. Levyn B-puoli on aata aavistuksen kolkompi ja gootimpi, johtuen peliin osittain astuvisla kalmavokaaleista. Ten Million Virginsin kertosäe ei häpeilisl olemassaoloaan "isommankaan" bändin levyllä. Pieni miinus kaksikolle rapisevista hopealoliokanslsla, jotka ovat tietysti tavallaan ihan yksinkertaisen tyylikkäät, mutta toisaaila taas nIIn kovin ... rapisevia. Ja helposti rypislyviä. Mutta koska sisäinen kauneus ratkaisee, ovat molemmat sinkut aivan erinomaisen suos~ettavia hankintoja. Tietänette, minkä lahon puoleen kääntyä rahoinenne. Antti Koivumäki Plastic Passion 25
Arviot lan Brown, Golden Greats (CO Polydor Records) Jan Brown, entinen Stone Roses mies, on ehtinyt vankilassa istumisen ja huumeiden nappailun välillä tekaisemaan kokoon varsin loistavan soololevyn, jo toisen sellaisen. Nimestään huolimatta Golden Greats ei ole hittikokoelma. Mainioita kappaleita toki kaikki tyynni, mutta aiemmin niitä ei ole missään julkaistu. Jan Brown jatkaa seikkailujaan surisevien kitaroiden ja halpojen rumpu- ja urkusoundien maailmassa. Levyn avaavan Gettin' Highn iskevän efektoitu bassoriffi (arvaus) nostaa kuulijan artistin mukana uusiin ulotluvuuksiin. Tältä pohjalta on kakkoskappale lave like A Fountainin hyvä jatkaa pulputtavien syntikoiden ja hivenen särjetyn vokalisoinnin saattelemana. Mikäli lo-fi-sävytteinen kohtuullisen suoraviivainen rock on lähellä sydäntä, niin uskoisin Golden Greatsin olevan mieleen. Jotkut levyn kappaleista voisivat olla vaikkapa Beckin kynästä lähtöisin, esimerkiksi Dolphins Were Monkeys, jonka lan pääsi esittämään jopa Pepsi Chartsiin. Hittiainesta siis! Antti Koivumäki nämä 50-vuotiaat herrasmiehet selviytyvät jatkuvasti kuohuvan konemusiikkivaltameren pärskeistä imien liituraitapukuihinsa vain kaikkein olennaisimman ja Iyylikkäimmän aineksen. Motion Pieturen kappaleiden tunnelma vaihtelee håmyisistä scifi film noir -kahviloista (Get On - ei, ei se ole cover) hikisiin latinalaisbaareihin (sinkkunakin julkaistu Squeeze Please). Levyn nimi on osuva jo siksikin, että ainakin toistaiseksi Yellon musiikkia on käytetty elokuvissa kiitettävissä määrin - ikävä kyllä useimmiten varsin epäonnistuneissa komedioissa. Jos katulamppujen seinälle heijastama sälekaihtimen raidallinen varjo on mielestäsi tyylikästä, kuuntele ihmeessä Yelloa. Antti Koivumäki Ulamatik, Promo (CDr Ulamatik) Helmetti kun menin hävittämään levyn saatekirjeen. Ulamatikin jäsenten taustalta löytyy muutamia mielenkiintoisia ja yllättäviäkin bändejä, mutta minä kun en muista muita kuin Weirdtonesin ja barokkiyhtye Battalian. Musiikillisesti Ulamatik edustaa lievästi 60lukulaista psykedelia-poppia, joka löytää vertauskohteen vaikkapa Gran Turismoa edeltäväitä Cardigansilta. Promo-Ievyn soundit ovat viimeisen päälle harkitut ja myös soundien toteutus on onnistunut mainiosti. Yhtye on tehnyt myös toisenkin lyhyen promo-Ievyn, joka löysi tiensä Rumban singlepalstalle ja MarginaaIin soittolistoille sekä kovasti ylistäviin kritiikkeihin. Ulamatik, Kuusistonlinnantie 1 d 28, 00900 Hki I artai@Wmdata.com Päätoimittaja Rammstein, Live Aus Berlin (2CD) Rammstein on melko lyhyessä ajassa pystynyt laajentamaan Saksassa jo Herzeleid- levystä lähtien nauttimaansa mittavaa suosiota muualle Eurooppaan ijopa Suomeen) ja jossain määrin myös USA:aan. Tämä on vähintäänkin ansaittua, sillä bändillä tuntuu olevan hallussaan jonkinlainen viisastenkivi, jonka avulla sinänsä varsin epäesteettisestä saksankielestä ja yksinkertaiselta, jopa monotoniselta vaikuttavista riffeistä saadaan aikaan äärimmäisen toimiva paketti silkkaa (keikoilla sananmukaisesti kipinöivää) alkuvoimaa. Live Aus Berlin sisältää kokonaisen 97 -minuuttisen Rammstein-keikan sekä kolme muttimeliaraitaa tulevalta livevideoltalD'lD:itä. Rammsteinilla on singleilläänkin ollut taipumus tarjota kuluttajalle lisäarvoa multimediaraitojen muodossa. vieläpä siten. että katselussa tarvittava Iluick Timeohjelma on huomaavaisesti (niin nytkin) sisällytetty mullaan levylle. Kappalevalikoima on sekoitus Sehnsucht- ja Herzeleid-Ievyiltä, ja englanninkieliset coverit kuten Stripped on jätetty pois. Tämä ei ole haitta, vaan ennemminkin hyöty, sillä näin bändin tiel:oi1en valinta käyttää saksankieltä musiikkiin voimaa ja särmikkyyttä tuovana elementtinä pääsee kokonaisuutena oikeuksiinsa. Soundit ovat livelevyksi erinomaiset, mutta löytyy toki moitteenkin sijaa. Koska livetilanteessa kappaleiden sävyt tahtovat hiukan kärsiä , saattaa 97 minuuttia kestävä keikka pelkän kuuloaistin varassa joskus olla hieman puuduttava kokemus. Tämä puute korjautuu helposti hankkimalla mainittu liYevideo tai DVD, jolloin pääsee nauttimaan myös bändin näyttävästä tuli- ja valoshowsta. Kraft und 20m! Kari Soini Yello, Motion Picture (CO Mercury Records) Sisälläni on pienen pieni piste, jota vain harvat asiat onnistuvat kutkuttamaan . Yksi näistä asioista on Yellon musiikki. Varsinkin eräät BO-luvun mestariteokset (Of Course I'm Lying, Lost Again, Oh Yeah, Pinball Cha Cha) saavat aikaan autuaan tilan, puhumattakaan tuoreemmasta 90-luvun materiaalista (Rubberbandman, Tremendous Pain, 1... I'm In Love). Edellisen varsinaisen levynsä Pocket Universen aikoihin tosin pelkäsin pahasti Bons Blankin ja Dieter Meierin uudistaneen musiikkinsa lopullisesti kylmästi säksättäväksi teknoksi, varsinkin kun remixkokoelma Eccentrix Remixes tarjoili varsin pitkälle samaa kauraa. Tuore levy Motion Pic!ure kuitenkin hävitti pelkoni. Yello on jossain määrin palannut juurilleen, Dieterin loistavan viileän matalaan murahteluvokalisointiin sekä kummallisen poukkoileviin rytmeihin, jotka koostuvat mitä omituisemmista sampleista. Levy ei kuitenkaan millään muotoa ole tuttu ja turvallinen. Yksi Yellon tavaramerkeistä on jatkuva uudistuminen. ja pitääkin nostaa hattua sille, kuinka mahtavasti 26 Niko Skorpio, ., Della Amoeba " (MCD Some Place Else) \, Some Place Else goes pop. No ei nyt seOlää.n, mutta Delta Amoeba on enemmän pop-musiikkia kuin mikään aikais~1 Some Place Else julkaisu. Niko Skorpio on puolestaan Niko Sirkia'j"tunnettu mm. AIH- ja Cold Dnce Tuming Dust -projekteistaan sekä aiemmasta GreyBkKlmLP:stään, jotka kaikki edustavat musiikin vaikeampia osastoja. Ei Delta Amoebakaan mitään radioiden soittolistamusiikkia ole, vaan iähinnä jotain häiriintynyttä elektrobluesia, jossa hankalasti tanssittavan rytmin päälle on soitettu koskettimia, samplattu kitaroita ja bassoja sekä ihmisääniä mm. televisiosta ja puhetinvastaajasta. Niin, ja leyYlä on myös ihan oikeaa laulua, joka on uusi elementti Niko Skorpion tekeleissä. Päätoimittaja A\H, Tuli en tuli (CDr Some Place Else) A\Hon edennyt ensimmäiseen täysimittaiseen albumiinsa ja 1:aIjoilee kuultavaksi 66 minuuttia minimalistista elektroa. Lehdistätiedotleessa tuotantoa kuvataan sanayhdistelmällä 'accidental electrospiritual music' ja kommentti on helppo hyväksyä, sillä AIH:n musiikissa tapahtw yllättäviä käänteitä kuten onnettomuuksissakin yleensä ja sähköiflen henki on koko ajan läsnä. Jos henkeä pitäisi tulkita musiikin perusteella, niin henki lienee keskiaikainen jumala, joka pitää pelotlelulla kIlJlijat kunssa, mutta ei kuitenkaan rankaise turhan takia eli suhde säilyy hyvänä, kunhan molemminpuolinen kunnioitus säilyy. Yleensä yksi nimi arvostelussa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten jotta kaikille tulisi selväksi minkälaisessa genressä liikutaan, nin laitetataan tuhannen sanan korvaajaksi Pan Sonic. Päätoimittaja Plastic Passion
80TlI~ISORD(ft OEIl.DY DAMCEABU ." ~ ••• • •:\...e-••• ~ •••• ~"t • • • • • f~'" • • l l'.0, '~ 4 ~ ;~' ~~ Ii. \\\ •. °11 •• • 1 7"·'l:[1 -····· ••. ,• • • • • • , .~. ,~ • • • • • ... , ... ·.... .. • • i • • t . ~. "' : • • • • • , "Y\ ..~ . ; " . •• ..... 1 •••••••• "... h' t:••• •• •••• tJ~" ..... 0 ,_ • • • • • • • • · ·\i ...........a.... \ • •• " • • .' • • • • • • ~ "~ "," • • • ~/~ K'••• . , le ,: ' j, • • 80t h Disorder, Deadly Danceable (CDr 80th Disorder) Oululainen kolmen miehen joukkio 80th Disorder kertoo jo nimellään melkoisen tarkasti missä mennään eli yhtye tehtailee syntsapoppia, joka on enemmänkin kallellaan 80luvulle kuin viime aikojen tanssivirtauksille. Saatekirjeessään yhtye mainitsee vaikuttajikseen New Orderin, Depeche Maden, OMD:n, The Curen sekä Joy Divisionin ja kuulijan on helppo yhtyä ajatukseen kunhan painottaa kahta ensinmainittua ja heittää soppaan vielä sekaan Japanin. Pidän kovasti 80th Oisorderin asenteesta eli jos vaikutteet ja· tyylisuunta haetaan 80-luvulta, niin turha sitä on mennä kieltämään. Maailmassa on aivan liikaa bändejä, jotka tekevät geneeristä musiikkia, mutta väittävät kuulostavansa kaikelta muulta kuin läpikuultavilta esikuviltaan. 80th Disorder kuulostaa esikuviltaan, mutta sam alla myös sopivassa suhteessa itseltään ja mikä tärkeintä: yhtyeellä on mainioita biisejä, joista erityisesti haluan nostaa esille viiden biisin EP:n avauskaksikon Recovered ja Sunday. Tämä on niitä levyjä, jotka saavat murehtimaan Plastie Passionin vähäisiä varoja. Kiinnosbmeille tiedoksi, että promolevy on ladattavissa yhtyeen 'MVW-sivuilta. ralehlo@mail.student.oulu.fi www.sludent.oulu.fiI-ralehlo/ disorder Päätoimittaja Echo ls Your Love / Kemialliset Ystävät, Split- LP Echo ls Your Love / Warser Gate, Split-7" Surf Sonics, 7"-EP (Lo Finn / Rooftops are my heaven recordings) Kolme vinyyliä, jotka tulivat ilman minkäänlaista saatekirjelmää samassa paketissa kuin Sissy Space~n albumi. Lo Finn ja Rooftops ovat yhdistyneet ~ Soeietyksi, mikä selittää yhteislähetyksen. Muitakin yhteyksiä löytyy eli Eeho Is Your lovessa soittaa Sissy Spacekin jäseniä. Vinyylien neljästä bändistä mielenkiintoisin on Echo Is Your love, joka tekee IO-fi -asenteella kokeellista rokkimaalailua hieman samaan tyyliin kuin Sonic Youth. Minua miellytti kovasti yhtyeen tunkkainen soundimaailma ja hurjasti surraavat kitarat. Surf Sonics on puolestaan jonkinlainen garage surf -yhtye, josta tuli levyn a-puolen perusteella mieleen mm. The Cramps, joskin Surf Sonicsin käsittelytapa on kevyempi ja poppaavampi. B-puolelle siirryttäessä kuljetaan kauemmaksi surffailusta ja mennään lähemmäksi 90-luvun alun amerikkalaisia rokkibändejä. Warser Gate ei oikein auennut minulle. label-kavereidensa tavoin brittiyhtyeen soundimaailma on lo-fi, mutta ei enää tyylikkäästi, vaan pikemmin epäselvästi ja ärsyttävästi. Surisevaa rockia, joka surisee liikaa. Porukan oudoin tapaus on Kemialliset Ystävät, joka kuulostaa aika tarkkaan nimeltään; psykedeelistä ja kokeilevaa. Musiikkia on eräänlaista epämusiikkia, joka lienee tehty halvoilla ja viallisilla oikeilla soittimilla sekä valikoimalla lelusoittimia. Mielenkiintoinen tapaus, johon kannattaa tutustua. lisätietoja: www.i~ociety.com 1 ifsociety@iobox.fi Päätoimittaja Two Witches, Eternal Passion (CD Nightbreed) Two Wrlches on lähes viiden vuoden pitkåsoitlohiljaisuuden jälkeen saanut valmiiksi uuden studioalbumin. Viivästystä aiheuttivat mm. levy-yhtiön vaihtuminen sekä kokoonpanon muuttuminen useampaan eri otteeseen. Etemal Passionillakln kuullaan useamman eri kokoonpanon biisejä, mutta se ei kuitenkaan tee levystä hajanaista, sillä suhteellisen samanlaisella otteella eri miehistöt soittavat. Kaksiosainen levy kuitenkin on, sillä levyltä löytyy alkajaisiksi kahdeksan biisin rokkipläjäys sekä 10 sekunnin tauon (nimetty The Experience of Silenceksi) jälkeen kolmen biisin koneosasto. Musiikillisesti Two Witches on kulkenut edelliseltä levyitään metallisempaan ja rockimpaan suuntaan; kitarat ovat entistä enemmän esillä ja soundikin on rankentunut. Samoin laulupuolelle on löytynyt vaikutteita metallista; Jyrki Witch on tuonut lauluunsa uuden elementin särkemällä äänensä ilman efektejä. Örinä lienee väärä sana, mutta samassa tyylilajissa liikutaan. Aiemmin julkaistuista biiseistä levyllä ovat mukana Talvenaikasinkulta tutut Wintertime ja Irresistible sekä muutamalla kokoelmalla ilmestynyt Dracula's Rising. Tuttuja tunteita herättää myös lords of the New Church -cover Open Your Eyes, joka kuullaan yhtyeen omana gothic rock -versiona sekä Suspiriasta tutun Mark Tansleyn koneellisena remixina. Jos minulta kysytään , niin levyn paras biisi taitaa olla Used and Confused, jolla yhtye on enemmänkin synkistelykuin rokkaustunnelmissa. jlwitch@sgic.fi Päätoimittaja kirskuntaa on sopivan tehokas annos. Korvakäylävät puhdistuvat mutta meluähkystä jäädään vielä matkan päähän. Oletan Harshashiksen miellyttävän eritoten ns. "power electronics" -genreä joskaan en suostu lukemaan tätä niin rajoittavaan lokeroon. Vertailukohtia voisi hakea laajemmin vanhakantaisesta, raa'asta teollisuusmelusta johon sittemmin ovat esimerkiksi muutamat Cold Meat Industryn artistit erikoistuneet (Brighter Dealh Now ...). Suosikkini on kakkosbiisi The word ov god ... or Ihe book ov lies joka alkaa pahaenteisen rauhallisesti kierrättäen akustista kitaraa ... kunnes helvetti repeää tähän maailmaan äärimmäisen rajun, rytmikkään meluvallin voimalla. Kannattaa tutustua. Myös Art Fuck latkan muu tuotanto kaikessa lo-fiäärimmäisyydessään on ehdottomasti tutkiskelun arvoinen. www.hit.fi/-jniemi/ Taittaja MNEM, Engrama (10" Kaos Kontrot) Mnem on suomalainen kokeellista elektronista musiikkia ja melua tuottava kahden miehen yksikkö , HARSHASHISH, johon jotkut ovat ehkä tutustuneet Salvation Endless. Nite Mare Slo Motion -kokoelmalla. Engrama koostuu kolmesta biisistä, Exegetics Perambulant (COr Art Fuck Prod.) jotka on taltioitu vanhoilla kelaSalvation ... on suunnilleen (kun ei nauhureilla, mikä todennäköisesU vaivaudu syventymään lähteisiin ... ) antaa muutenkin lämpimän tunkkaikuudes Harshashish-COr-julkaisu. selle soundHle oman lisänsä. Kyseessä on helsinki-Iäiseen ns. Musiikkia voisi luonnehtia hiljaiseksi "AFP-perheeseen" kuuluva noisel meluksi; Mnem rahisee ja humisee industrial-yksikkö. Tuotannosta mutta unohtaa tällä kertaa päällevastuullisiksi on kirjattu nimet Rev. käyvät äänivallrt (a la Merzbow jne.). Benevolens N'Gaia Uhuru 111 ja Lord Vinyyli ei olekaan läheskään niin H.F. Gustafsson. Levyn neljä äänekäs kuin aiemmin kuulemani kappaletta piti alunpenn julkaista Mnem-tuotanto, mikä positiiviseksi kimppa-CO:l1ä edesmenneen Janko, \ seikaksi laskettakoon. Krul' Albanskaj:n kanssa, mutta Engramalla on kierrätetty kaikenlaivalitettavien tapahtumien vuoksi sia löydettyjä ja "tehtyjä" (?) ääniä Janko-osuus ei koskaan valmismonenlaisten kaiku- ja muiden tunut. efektien läpi. Pääosin äänimaailma Se taustoista, nyt asiaan. Kappaleet kuulostaa siltä kuin se kumpuaisi perustuvat mistä lie peräisin oleviin jostakin maan alta. Hetkittäin äänityksiin jonkun (käsittääkseni) rahisevat loopit luovat ovelia rytmejä fundamentalistikristityn saarnaajan hajotakseen taas irrationaaliseksi puheista. Puheet on survoltu kohinaksi. Kakkospuolen Siera Star enemmän tai vähemmän rankan onnistuu ehkä parhaiten kolmesta, särön läpi tuoden välillä mieleen sillä on vinyylin koko puoli aikaa eräiden menneiden diktaattorien kehittyä ja kasvaa rauhassa vuodatukset. ttse musiikki, tai hienoihin mittoihin. sanoisinko rytmikäs melu, runnoo ja Julkaisuformaatin valinta on kirskuu eteenpäin hitaasti mutta onnistunut; Mnemin soundi istuu pelottavan varmasti kuin tuhat vinyylille kuin ... rahina vinyylille. läpeensä ruosteista panssarivaunua Painos on suppea 100 kpl, joten napaimin kärventämäl1ä kamaralla. kiinnostuneiden kannattaa hankkia Runsaat kolme varttia säröisiä omansa heti. looppeja, fanaattisia saarnoja ja kaoskontrol@iobox.fi monenlaista ryöppyä efektejä ja Taittaja Plastic Passion 27
buy plastic > play plastic > get plastic e e e e e e e SORB-I-TOL Piste CO 80 mk THI S EMPTY FLOW Useless and empty songs COr 40 mk SAO PARAOE Paradisco 7"EP 20 mk FU-TOURIST Single00 1 7"single 20 mk TH IS EM PTY FLOW Three empty boys CO 70 mk VARIOUS ARTISTS Plastonauts in the land of plastic 12"LP 60 mk VAR IOUS ARTISTS We are all plastonauts 7"EP 20 mk tilaa ja ihastu käteistä kuoreen -tilaukset postikuluitta plastic passion, pl 62, 2081 1 turku , finland plastic.passion@iobox.fi www.start.atlplastic tel. + 358 40 7422 580