Uutisja ilmoituslehti Torstaina joulukuun 13. päivänä N:o 50 2018 109. vuosikerta Irtonumero 1 € (sis. alv) Punkalaitumen kunnanhallitus kokoontui maanantaina päättäen muun muassa seuraavat asiat: – Esitetään valtuustolle, että se lakkauttaa hallintotoimesta palveluneuvojan viran. Esitystä perustellaan taloudellisilla syillä. – Kunnanhallituksen kokoukset päätettiin ensi vuoden kevätkaudella pitää kolmen viikon välein pääsääntöisesti maanantaisin. – Henkilökunnan ateriamaksuiksi päätettiin kouluaterian osalta 4,95 € ja Pakarin aterian osalta 6,60 €. Koulussa, päiväkodissa tai muussa hoitolaitoksessa valvontatehtävissä olevien ja ruokailuun osallistuvien ateria katsotaan verotettavaksi luontoiseduksi, jonka arvoksi päätettiin 3,96 €. – Päätettiin, että kunta osallistuu Tule kotiin II –hankkeen omarahoitusosuuteen enintään 7 506,25 eurolla. – Esitetään valtuustolle, että kunta liittyy Tuomi Logistiikka Oy:n osakkaaksi ja ostaa Tampereen kaupungilta yhden yrityksen osakkeen 1 973,87 eurolla. Tuomi Logistiikka Oy on Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vuonna 2015 perustama yhtiö, joka tuottaa omistajilleen hankintayksikkönä hankinta-, materiaali-, kuljetussekä henkilöliikennepalveluita ja muita asiantuntijaja tukipalveluita. LÄMPÖ – VESI – ILMA – SÄHKÖ – KYLMÄ mm. ilmaja maalämpöpumput viemärikuvaukset Keskus 02-767 4230 Työtilaukset 0500-228 217 Lauttakyläntie 33, Punkalaidun Avoinna arkisin 7-16, la suljettu www.lvi-tapioharju.fi Punkalaitumen sivistystoimeen kasvatusja opetuslautakunnan alaisuuteen ollaan perustamassa koulukuraattorin virkaa. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle viran perustamista kokouksessaan maanantaina. Aiemmin kuraattoripalvelut on tuotettu ostopalveluna. Kuraattoripalveluiden tarjoamiseen kunnissa velvoittaa laki oppilasja opiskelijahuollosta. Kunnanhallitus käsitteli maanantaina Punkalaitumen kunnan ensi vuoden talousarviota ja päätti esittää sen hyväksymistä valtuustolle. Talousarvio on laadittu 1 196 000 euroa alijäämäiseksi ja se pitää sisällään myös suunnitelmavuodet 2020–2021. Vuoden 2019 talousarvioehdotuksen toimintatuotot ovat noin 2,3 milj. euroa ja toimintakulut noin 21,6 milj. euroa. Tuloslaskelman mukainen toimintakate on -19 363 200 euroa ja se on parantunut edellisestä vuodesta 478 150 eurolla. Investointimenoja talousarvioehdotukseen sisältyy 6 830 500 euroa ja investointituloja 12 000 euroa. Suurin yksittäinen investointi on Yhteiskoulu-lukion uudisrakennushanke, joka ajoittuu vuosille 2018 ja 2019. Toinen merkittävä investointi on uuden päiväkodin rakentaminen. Näihin kahteen kohteeseen on varattu yhteensä 7 850 000 euroa vuosille 2018–2020. Kunnalla ei ole kattamattomia alijäämiä, vaan edellisten tilikausien ylija alijäämien erotus on yli 3,5 miljoonaa positiivinen. Kuluvan vuoden talousarvio on laadittu 1 714 000 euroa alijäämäiseksi, mutta tämän hetken arvion mukaan alijäämä jää pienemmäksi. Mikäli ensi vuoden talousarvio ja suunnitelmavuodet toteutuvat suunnitellusti, taseen ylijäämä kääntyy Punkalaitumella alijäämäksi. Talousarvion lisäksi valtuustolle päätettiin esittää hyväksyttäväksi Sotesin yhteistoiminta-alueen suunnitelma ensi vuodelle. Koulukuraattorin virka Talousarvioesitys valtuustoon Kunnanhallituksen päätöksiä Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 POURU TOSI ON! Plussakortilla! Edullista! Edullista! Edullista! alk. to klo 12.00 Palvelusta! TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 13.-16.12. JOULUA ODOTELLESSA! 1 00 ps 1 80 2 prk 10 00 3 kpl 1 95 prk 99 pkt 69 ps 1 79 ps 5 00 2 ps K-Menu 250 g Sekahedelmä (7,16) SunSweet 200 g Luumupussi (12,50) 4 00 2 pkt SunMaid 250 g Rusina (8,00) 1 59 rs MUISTA VARATA JOULUKINKKU! 9 95 3-pack 1 99 pkt 1 69 pkt Myllyn Paras Torttutaikina 1 kg lakton Myllyn Paras Piparitaikina lakton 500 g (3,38) PE Pyymäen konsulentti Kariniemi 690-760 g Broilerin minuuttipihvit (10,46-11,52) rs 7 95 Myllärin 2 kg Vehnäjauho (0,50) Risella 1 kg Puuroriisi Valio 250 g Oltermannikermajuusto (4,00) Grandiosa Isot ja Pannu Pizzat ei gton Valio 350-400 g Oivariini (4,38-5,00) 2 kpl 3 50 2 rs 3 00 Forssan 400 g Italian-ja punajuurisalaatti (3,75) Porsaan wienerleike 9 95 kg 9 95 kg Porsaan palapaisti Nauta 10 % Jauheliha kg 9 95 Grillistä Tapolan Mustamakkara kg 5 95 Pirkka 2 dl Kuohukerma myös lakton (4,50) 1 80 2 prk Pirkka Conferencepäärynä 99 kg Nams 500 g Terttutomaatti Suomi 2 99 rs 6 99 kpl 10 99 kpl Pirkka 2-van. Amaryllis Joulutähti monilatv. XL-koko Valio 200 g Maustetut jogurtit ei lakton (1,67) 2 00 6 prk 500 g Tomusokeri Tumma 1 kg Siirappi Irtomakeiset 4 99 kg Pirkka 1 kg Sokeri 17.-19.12.: GRILLATTU Broilerinkoipi 4 99 rs Pirkka 10 % Naudanjauheliha Valio 170 g Aurajuusto (14,71) 5 00 2 pkt 2 99 rs Pirkka 1,5 kg Klementiini (0,99) Panda 3x300 g Juhlapöydän konvehti (11,06) 1 99 ps JOULUVIIKON TARJOUKSET ALLA, VOIMASSA MA ? KE 17.-26.12. Saarioisten 700 g Lanttu-, maksa-, porkkana-, perunalaatikko (4,27) Pirkka 800 g Karjalanpaisti (7,44) 5 95 rs Pirkka 1 kg Omena Suomi Fazer 270-350 g Kääreelliset Boxit (10,43-13,52) 1 49 ps 10 95 3 rs 6 99 kg ERÄ Tuore Silakkafilee Suomi, säävaraus Vaasan Joululimppu 500 g (3,70) 1 85 2 pkt Pirkka 800 g Ylikypsä pikkukinkku (8,74) 6 99 kpl 1 79 ps 1 00 kpl Pirkka 2 dl Kuohukerma myös lakton (4,50) kpl 1 00 Peruna Suomi 5 kg (0,36)
Torstaina joulukuun 13. päivänä 2 – N:o 50 – 2018 Punkalaitumen Sanomat perjantaina 13. pnä joulukuuta 1918 Puolen vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat joulukuun 12. pnä 1968. Kerttu Esteri HOVI Hiljaa sammui silmä rakkaan, hiljaa katkes kahleet maan. Hiljaa laskemme äidin rakkaan, isän vierelle nukkumaan. Kiittäen ja kaivaten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta. Suuri kiitos kaikille Kerttua hoitaneille. 1.1.1938 Somero 26.11.2018 Punkalaidun * Rakkaamme Rakkaamme Urho Hermanni KOSKINEN 10.11.1940 2.12.2018 Hiljennyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä, lepää käsi apuun valmis, meille jäi vain suru syvä. Ikävöiden Helga Tarja Terhi ja Esa Mikael, Eerik ja Iiris Tauno-veli muut sukulaiset ja ystävät Urho siunataan 21.12. klo 14 Punkalaitumen kirkossa. Halutessanne yksi kukka. Muistotilaisuus läheisten kesken seurakuntatalolla. Yleislääkäri Tuula Vatanen Ajanvaraus 050-4365234 To 13.12. klo 11 Arkilounas jatkuen Torstaikerhona srk-talolla. Lounaan hinta 5€, työttömät 2€. Su 16.12. klo 10 Adventin virsijumalanpalvelus srk-talolla, huom. paikka! Jumalanpalveluksen jälkeen piparkakkukahvit. Kaukinen, Mäkinen. Ke 19.12. klo 18 Iltavesper kirkossa. Pe 21.12. klo 19 Metsäkirkko Kokkon kodalla. Einoisäntä tarjoaa joulukahvit. Su 23.12. klo 10 4.adventin Mariamessu kirkossa. Kaukinen, Mäkinen. Ma 24.12. klo 15 Jouluaaton hartaus kirkossa. Hartaudessa laulavat Matti Lehti ja Tenho Kurka. Myös kaikki lapset kutsutaan yhdessä seimen äärelle laulamaan Joulupuu on rakennettu. Kaukinen, Mäkinen. Ti 25.12. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa. Kristikunta juhlii Vapahtajan syntymää! Kotikirkon joulukirkossa ovat mukana Minna Rahko, Sari Mäkinen sekä PopUp-kuoro. Ke 26.12. klo 18 Messu kirkossa. Kaukinen, Uusi-Kuitti. Musiikki: Pe 14.12. klo 18 Koskioisten Kauneimmat joululaulut Koskioisten kodalla. Laulattamassa Sari Mäkinen. Pe 14.12. klo 18.30 Virrenveisuuehtoo kirkossa. Virsiä mukavasti iltaa viettäen ja kahvitellen. Anni säestää. Su 16.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut kirkossa. Illan juontaa Leena Nikkanen. Mukana myös paikalliset kuorot Kirkkokuoro, KuusVeisaa, Punkalaitumen Naiskuoro ja Mieskuoro johtajinaan Irina Kaukinen ja Sari Mäkinen. Yhteislaulujen lomassa esiintyy mm. monikymmenpäinen suurkuoro. Kolehti KJLkeräyskohteeseen. Laulullisen illan päätteeksi Punkalaitumen Lions Club tarjoaa glögiä seurakuntatalon pihassa. Ma 17.12. klo 18 Kanteenmaan Kauneimmat joululaulut Kanteenmaan Nuorisoseurantalolla. Laulattamassa Veli-Matti Karo ja Hannu Keinänen. Ti 18.12. klo 18:30 Pieni iltasoitto, ”Arkihuolettomat joululaulut” Pappilassa. Tervetuloa laulamaan Arkihuolettomia joululauluja yhdessä Naiskuoro Pihlajanmarjojen ja kanttori Sari Mäkisen kanssa. Laita villasukat jalkaan ja ota kutimet mukaan, tässä tilaisuudessa ei turhia stressailla! Glögitarjoilua klo 18.30 lähtien, varsinainen ohjelmaosuus alkaa kello 19. Ke 19.12. klo 18.30 Laitumen Laulajat kirkossa, harjoitukset alkavat heti vesperin päätyttyä. Lapset ja perheet: To 13.12. klo 10 Lucian päivän pikkukirkko. Lucia airueineen tuo jälleen joulun odotuksen tunnelmaa luoksemme. Kuollut: Kerttu Esteri Hovi 80 v. Kirkkoherranvirasto on suljettuna 21.–30.12.2018. Rakkaamme Esko Armas LAAKSONEN 2.9.1925 12.11.2018 Näit paljon, koit paljon elämässäsi, ja elämäntyösi sait päätökseen. Askel alkoi painaa jo ja sydän vahvakin halusi lepoon, rauhaan, valoon. Muistosi elää meissä, jotka sinut tunsivat ja jotka olivat mukana elämässäsi ja joita autoit. Korjasit koneet ja autoit maatilan töissä aina, kun tarvittiin. Lepää rauhassa, muistosi jää elämään meissä. Kiitollisuudella muistaen ja kaivaten Kirsti Mirja Auno ja Ari perheineen Toini ja Raili Heikki Hannes ja Henrik perheineen Eero ja Helena perheineen Pauli ja Soili Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta ja muistotilaisuudessa hyvistä muistoista, joita oli paljon Eskon elämäntyöstä. Kiitos kotihoidolle ja kaikille Eskoa hoitaneille. 60 TERVETULOA juhlimaan kanssani Vaparille 5.1.2019 klo 17.00. Tuulikki Välimäki Ilmoitathan tulostasi 31.12. mennessä 040-767 2462/Tuulikki. Ethän tuo kukkia tai lahjoja vaan mahd. muistamiset tilille FI82 5365 3240 0016 38 – Viljaa armeijan tarpeisiin. Hiljattain antoi maamme hallitus määräyksen, että maataloustuottajain on luovutettava 2 prosenttia viime kesän ruis-, ohraja nisusadosta sotaväelle sekä myös 2 pros. heinäsadosta. Tämän johdosta järjesti elintarvelautakunta viljan tuottajain kokouksia pitäjän eri kulmakunnille keskustelemaan tästä viljan ja heinien luovuttamisesta. Kaikkialla aivan yksimielisesti viljan tuottajat luparivat heti luovuttaa tuon pyydetyn määrän. – Kun oli armeijan taholta lausuttu myös toivomus, että maanviljelijät antaisivat vapaaehtoisesti heidän eläimillensä varatusta kauramäärästä osan sotaväen tarpeisiin, niin lupautuivat melkein kaikki täyttämään tämänkin toivomuksen. Niinpä t. k. 5 pnä, jolloin mainittuun tarkoitukseen viljaa kerättiin useimmat toivat myös kauraakin. Erityisesti tulkoon mainituksi, että palstatilalliset ja torpparitkin hyvin auliisti toivat tuon pyydetyn ruisja ohramäärän, sekä lisäksi kauraakin. Samoin lupautuivat vielä lisäksi maanviljelijät omalla kustannuksella viemään sotaväelle kootun viljan, jota kertyi noin 20,000 kg asemalle. Samoissa tilaisuuksissa, joissa keskusteltiin sotaväelle luovutettavasta viljasta, esitettiin elintarvelautakunnan taholta pyyntö, että maanviljelijät, niinpian kuin mahdollista, luovuttaisivat kaiken viljansa ylijäämän elintarvelautakunnalle, joka sitten toimittaisi kaiken täältä liikenevän osan kulutuskeskuksiin, joissa on hirvittävä puute syömäviljasta. Tämänkin pyynnön lupasivat he täyttää. Tämän yhteydessä tulkoon mainituksi, että Punkalaidun on viljan luovuttamisen runsaudessa aivan ens mäisiä kuntia. Itsenäisyysjuhla seurakuntakodissa kokosi tänäkin vuonna runsaasti yleisöä. Joko tykkäät meistä Facebookissa? Hopi hopi: Ensimmäinen FBmuumimuki-kisamme starttaa pian! Musiikkituokio Pakarilla Huittisten musiikkiopisto järjestää pienen jouluisen musiikkituokion Esperi Hoivakoti Pakarin Hilma ja Matti ryhmäkodissa tänään torstaina klo 17.30. Esiintyjinä on Huittisten musiikkiopiston punkalaitumelaisia oppilaita soittiminaan huilu, kitara ja harmonikka. Lisäksi mukana on Punkalaitumella syksyn aikana musiikkileikkikoulussa käyneitä lapsia. Muskaritoiminta jatkuu myös keväällä Keskuskoululla torstaisin ja ryhmissä on vielä paikkoja uusillekin oppilaille; vapaita paikkoja voi tiedustella lehtori Janina Pirttimäeltä sähköpostilla tai puhelimitse 044-560 4169. Ilmoittautuminen muskariin tapahtuu Huittisten musiikkiopiston nettisivujen kautta.
Torstaina joulukuun 13. päivänä 2018 – N:o 50 – 3 Edellissunnuntaina naiskuoro KuusVeisaa tarjosi runsaalle yleisölle nautinnollisen musiikkihetken Punkalaitumen kirkossa. Ohjelmistoon naiset olivat valinneet jouluaiheisia lauluja. Anni Uusi-Kuitin, Anki Rinteen, Anni Karon, Pirkko-Liisa Henttisen, Malla Vehviläisen ja Oili Mölsän heleät ja iloiset äänet virittivät kuulijat joulutunnelmaan. Naisten esityksistä välittyi laulamisen ja musiikin ilo, joulun riemu ja rauha. Kuoron lisäksi konsertissa esiintyivät Neea ja Anni Sukari, jotka soittivat huilulla ja viululla kappaleet Avaruus ja Joulupuu on rakennettu. Topi Nieminen soitti pianolla Tulkoon joulu. Satu Jokisen klarinettisoolo sekä Topi Niemisen rummunlyöntiä kuultiin naiskuoron esityksessä Kolmen kuninkaan marssi. Konsertin jälkeen nautittiin glögiä seurakunnan kasvatustyön hyväksi. 13.12. Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Hoos. 2:21. 14.12. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran. Hoos. 2:22. 15.12. Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 1. Piet. 1:13. 16.12. ”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.” Matt. 11:2–4. 17.12. Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme. Ps. 80:4. 18.12. Ääni huutaa: – Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Päiväkoti puhuttaa www.kesalaitumenkukka.fi Kesälaitumen KUKKA Puh. 02-767 4763 Kauppakuja 1 A 1 Av. ark. 9-17, la 9-13. Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Joulun aukioloajat: Su 16.12. klo 12 ? 15 Jouluviikko: Ma-to klo 9-17 Pe 9-18 La 9-15 Su 10-17 Aattona 8 ? 12 JOULUKUKAT, ISTUTUKSET JA LEIKKOKIMPUT Tervetuloa! Perinteinen joulupuurotarjoilu tiistaina 18.12. klo 10-16. Joulun sininen rauha, tähtien helminauha, kukkien tuoksu ja kimallus! Muista tilata kukkalähetykset ja kynttilät ajoissa kotiin ja haudoille! Olen reipas ekaluokkalainen Rinkebyn suomalaisella ala-asteella. Ulkona on vielä hämärää, mutta me olemme valmistautumassa Lucia -kulkueeseen, sillä on 13. päivä joulukuuta vuonna 1975. Vähän jänskättää, mutta tunne haihtuu, kun lähdemme kulkemaan Lucia-neidon perässä koulupihan poikki ruokalaan, jossa muut koululaiset odottavat kauniisti valaistussa tilassa. Mukanamme on myös ruskea-asuisia ja hiippahattuisia piparipoikia, jotka tarjoavat sitten pienessä juhlassamme piparkakkuja. Oi, kuinka tavoitankin vielä sen näyn ja tunnelman, josta on jo paljon aikaa! Toinen muistikuva. Olemme palaamassa perheenä kotiin paikallisen urheiluseuran pikkujoulusta Pohjois-Pohjanmaan Siikalatvalla. Vuosi on joko 1976 tai -77. On pikkupakkanen. Minä keikun isän tyttönä hänen harteillaan istuen ja katselen tummansinisellä taivaalla tuikkivaa tähtimerta. On hiljaista ja kaunista. Olemme hetki sitten nähneet Tiernapoikien eli Tähtipoikien esityksen. Oi, kuinka kauniita puvut ja laulut olivatkin! Oulusta kotoisin olevana ja pitkään Pohjois-Pohjanmaalla asuneena, näin sittemmin monet, monet Tiernapoikaesitykset. Niitä on oikeastaan kovasti ikävä, sillä esityksiä ei täällä Etelä-Suomessa pahemmin tapaa. Mikään ei voita kotoisalla Oulun murteella esitettyä joulukertomusta ja Mänkin laulamaa mielestäni ehdotonta ykköstä: On lapsi syntynyt meille -laulua. Niin ikään Lucian-päivän viettoa on ikävä. Se rajoittuu kohdallani nykyään television lyhyeen mainintaan vuoden Lucian valinnasta Helsingin Tuomiokirkon portailla. Iloitsen kuitenkin siitä, että tämän kirjoituksen ilmestyessä saan olla toimittamassa pienten lasten Lucia-kirkkoa. He tulevat kulkueena kirkkoon ja tuovat taatusti valon tullessaan! Saan kertoa heille tarinan Lucia-neidosta, joka halusi kovasti tehdä hyvää monille ihmisille ja koki, ettei avioliitto ollut siksi hänen kutsumuksensa. Suuttunut, Lucialle aiottu sulhanen ilmiantoi neidon roomalaisille viranomaisille ja hänet mestattiin julmalla tavalla. Lyhyen elämänsä aikana Lucia ennätti kuitenkin tehdä paljon hyvää ja toi siten valoa monen apua tarvitsevan elämään. Lucia-nimen pohjalla onkin latinankielen sana lucis, ”valo”. Niin Lucia-neito kuin Tiernapojatkin ovat molemmat joulun airueita. He kertovat meille maailmanhistorian merkittävimmästä tapahtumasta: Jumala antaa syntyä keskuuteemme oman poikansa Jeesuksen meidän jokaisen pelastajaksi. Jeesuksessa ihmisten elämään koittaa Valo – kaiken yksinäisyyden, vaikeuksien ja kurjuuden keskelle. Jeesus saapui rakastamaan meitä jokaista ja antoi meille tehtävimmästä suurimman, jatkaa hänen rakkauttaan. Että jokainen saisi sen kokea. Että kukaan ei jäisi ulkopuolelle. Otetaanpa tästä Valon päivästä, 13.12 tavoitteeksi valaista mahdollisimman monen ihmisen sydän jouluaamuun mennessä. Kyllä me kaikki sen osaamme, jos vain tahdomme. Minna Rahko Seurakuntapastori Punkalaitumen seurakunta SANA SINULLE Iloista Lucian eli valon päivää! Päivän sanat KuusVeisaa jouluisissa tunnelmissa Anu Koskua Naiskuoro KuusVeisaa ja konsertin muut esiintyjät saivat Hilkka Välläriltä enkelikynttilät kiitokseksi musiikkielämyksestä. Metsärannan Liha ja Ravintola Punka jatkavat viime vuonna alkanutta perinnettä, jolla he haluavat levittää tänäkin jouluna hyvää joulumieltä. – Tänä vuonna tarjoamme Punkassa joululounaan niille ihmisille, joilla ei itsellään ole syystä tai toisesta mahdollisuutta nauttia joulupöydän antimista, kertoo Siru Marttila Metsärannan Lihasta. Mukana joulumieltä tuomassa ovat myös Siivouspalvelu Raili Viitasaari ja Konekorjaamo Viitasaari. Joululounaalle halukkaat voivat ilmoittautua Metsärannan Lihaan. Siru Marttilan mukaan lounaalle valituille ilmoitetaan osallistumisesta maanantaina 17.12. Joululounas tarjotaan Ravintola Punkassa lauantaina 22.12. Joulumieltä ruokailulla Jumalallemme! Jes. 40:3. 19.12. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, minä parannan teidät luopumuksestanne! Jer. 3:22. Päiväkoti, milloin mistäkin syystä, on muodostunut Punkalaitumella paljon keskustelua synnyttäneeksi aiheeksi. Viimeisin teema päiväkodin ympärillä käytävässä ajatusten vaihdossa on sen tuleva sijainti. Punkalaitumen kunta joutui pari vuotta sitten hankalaan tilanteeseen silloisessa päiväkodissa, entisessä kunnanlääkärin talossa, sattuneen vesivahingon vuoksi. Sen myötä jouduttiin etsimään toiminnalle väistötilat, joita on matkan varrella vaihdettu useamman kerran. Seuraava isompi ”haloo” liittyi Riissuolla sijainneiden väistötilojen sisäilmaongelmiin, joiden vuoksi päiväkoti toimii nykyisissä väistötiloissaan entisessä Pietarinvirastossa. Näistä tiloista on tähän mennessä kuultu lähinnä kiitosta muun muassa tilojen hyvän sijainnin vuoksi. Koko päiväkotiruljanssin seurauksena Punkalaitumen kunta on päättänyt rakentaa uuden päiväkodin. Sen sijaintipaikaksi on valittu ns. Penttilän asuntoalue. Tätä silmällä pitäen alueella on tehty myös kaavamuutos. Viime aikoina, kuten lehdestäkin olemme voineet lukea, on alkanut kuulua voimakkaita kannanottoja sen puolesta, että uuden päiväkodin sijaintia olisi tarkasteltava uudelleen. Monien mielestä paras paikka sille löytyisi nykyisen koulukeskuksen tuntumasta. Kuten aina, myös jo valitun sijaintiratkaisun kannattajia löytyy. Kunnanvaltuusto kokoontuu Pakarilla ensi maanantaina ja päättää ensi vuoden talousarviosta. Siinä yhteydessä päiväkotiasiat todennäköisesti nousevat jälleen esiin. Tämä vinkkinä niille, joita keskustelu päiväkodista ja sen sijainnista sattuu kiinnostamaan.
Torstaina joulukuun 13. päivänä 4 – N:o 50 – 2018 Suomen 101. itsenäisyyspäivää vietettiin viime torstaina 6.12. aurinkoisessa talvisäässä. Punkalaitumella Suomi 100-juhlavuoden monien tapahtumien jälkeen itsenäisyyspäivän juhlinnassa palattiin perinteiseen kaavaan. Juhlapuheen seurakuntatalon itsenäisyyspäivän juhlassa piti tuleva kunnanjohtaja Tuija Ojala. Itsenäisyyspäivä aloitettiin juhlajumalanpalveluksella Punkalaitumen kirkossa. Liturgina jumalanpalveluksessa toimi seurakuntapastori Minna Rahko ja saarnan piti kirkkoherra Irina Kaukinen. Hän peräänkuulutti etenkin kirkon jäseniltä suurempaa yhtenäisyyttä. – Jumalan Sana näivettyy, jos sen julistaminen jää muutaman pappipolon harteille. Kristinusko ei elä, jos sitä puhutaan vain kirkossa. Vaikeina aikoina rukoilijoiksi ja viestinviejiksi kelpasivat tavalliset kaduntallaajat, koska sana oli tärkein. Kutsu viedä Jumalan Sanaa eteenpäin on tarkoitettu kaikille, Irina Kaukinen korosti. Hän oli huolissaan myös siitä, että nykyään yleisessä keskustelussa esiin pääsevät helpoiten kärkevät ja loukkaavat kommentit. – Maailman täyttää omaan napaan tuijottaminen ja omien vaatimusten korostaminen. Iltaisin televisiohuvia on seurata, kuka sanoo pahiten. Jeesus opettaa toimimaan toisin. Hän kehottaa näkemään vaivaa toisten eteen. Kuten Matteuksen evankeliumissa sanotaan: ”Suurin joukostanne on palvelija”. Jumalanpalveluksessa kanttori Sari Mäkinen esitti uruilla muun muassa itsenäisyyspäivän teemaan hienosti sopineen tulkinnan Sibeliuksen Finlandiasta. Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin seppelten laskuun kirkkomaan muistomerkeille. Seppele laskettiin sankarihaudalle, Karjalaan jääneiden muistomerkille ja vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden muistomerkille. Juhla seurakuntatalossa Muistomerkeiltä siirryttiin itsenäisyyspäivän juhlaan seurakuntatalolle. Sinne yleisön toivotti tervetulleeksi seurakuntapastori Minna Rahko. Hän koItsenäisyyspäivää juhlittiin perinteikkäästi Juha Aro Seurakuntatalon itsenäisyyspäiväjuhlaan osallistui ainoana sotiemme veteraanina Ante Uusi-Kouvo (edessä vas.). Hänen seurassaan olivat mm. seurakuntapastori Minna Rahko, kirkkoherra Irina Kaukinen ja valtuuston puheenjohtaja Outi Uusi-Kouvo. Tuija Ojala kävi juhlapuheessaan läpi itsenäisen Suomen syntyvaiheita niin makrokuin mikrohistorian näkökulmasta. Veteraanijärjestöjen, kunnan ja seurakunnan seppele laskettiin sankarihaudalle. Vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden muistomerkille seppeleen laskivat Antti Reunanen ja Minna Rahko. Kuva: Terttu Routsi.
Torstaina joulukuun 13. päivänä 2018 – N:o 50 – 5 rosti tervetulosanoissaan yhteistyön voimaa, josta osoituksena oli myös 101-vuotiaan Suomen kunniaksi järjestetty sinivalkoinen juhla. Juhlapuheen seurakuntatalolla piti tammikuun alussa työnsä Punkalaitumen kunnanjohtajana aloittava Tuija Ojala. Hän käsitteli laajasti vuoden 1918 sisällissotaa niin makrokuin mikrohistoriankin näkökulmasta. – Suomi itsenäistyi 6.12.1917, siitä on nyt tullut kuluneeksi 101 vuotta. Ensimmäinen maailmansota hajotti Venäjän keisarikunnan, mikä johti vastaavaan yhteiskunnan hajoamiseen ja taisteluun valtiovallasta myös Suomessa. Sisäinen valtataistelu aiheutti lopulta sisällissodan EteläSuomea hallinneiden punaisten sekä Keskija Pohjois-Suomea hallinneiden valkoisten (Vaasan senaatti) välillä, 27. tammikuuta – 15.toukokuuta 1918. Ratkaiseva yhteenotto läntisessä Suomessa oli Tampereen taistelu maalis-huhtikuussa 1918. Se päättyi valkoisten voittoon. – Neuvosto-Venäjä tuki punaisia sotajoukoin ja asein. Valkoiset voittivat sodan keisarillisen Saksan tuella. Saksan armeija miehitti eteläisimmän Suomen tärkeitä keskuksia. Sodan aikana molemmat osapuolet syyllistyivät poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Sodan jälkeen tuhansia punaisia tai punaisiksi epäiltyjä kuoli vankileireillä nälkään ja tauteihin. Yhteensä sota vaati 37 000 uhria. Yhtenä sodan uhreista Tuija Ojala nosti esille ylöjärveläisen Antti Mäkikylän, joka menetti henkensä ns. valkoisen terrorin uhrina 44-vuotiaana. Taustaltaan Mäkikylä oli Mäkkylän kartanon poika, joka myöhemmin suuntautui poliittisesti sosialidemokraatiksi. Hän toimi Turun ja Porin läänin metsien ja virkatalojen tarkastajana kuolemaansa saakka ja vietti vilkasta seuraelämää aikansa vaikuttajien kanssa Pikku Ahveniston rannalle rakennuttamassaan huvilassa. Mäkikylän kohtaloksi tuli tulla surmatuksi 7.4.1918. Surmaajia tai surman syytä ei koskaan pystytty pitävästi selvittämään ja Ojala kävikin läpi useita eri mahdollisuuksia verityölle. Musiikkia itsenäisyyspäiväjuhlassa esitti Punkalaitumen Mieskuoro Irina Kaukisen johdolla. Kuoro lauloi Lauri Tähkän kappaleen Minun Suomeni sekä perinteisemmät Orjien kuoron ja Finlandiahymnin. Juhlan juontajana toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihti. Itsenäisyyspäivän iltana järjestettiin kirkossa sinivalkoinen musiikkija runotuokio, jossa esiintyivät Tapio Kananoja, Irina Kaukinen ja Sari Mäkinen. Kuva: Juha Härmä. Pekka Karppanen, Matti Seppä ja Hilkka Välläri laskivat seppeleen Karjalaan jääneiden muistomerkille. Punkalaitumen kunta valmistautuu keväällä pidettäviin eduskuntaja europarlamenttivaaleihin sekä niiden yhteydessä mahdollisesti järjestettäviin maakuntavaaleihin. Kunnanhallitus valitsi maanantaisessa kokouksessaan kaikkien kolmien vaalien vaalilautakuntaan puheenjohtajana Eeva Ylisen, varapuheenjohtajana Terttu Routsin sekä jäseninä Hilkka Vällärin, Mauri Multasen sekä Sami Uuton. Varajäseniksi valittiin Virpi Hongisto, Simo Keto, Pasi Siukola, Marita Koisti ja Mari Oras. Vaalitoimikuntaan puheenjohtajana valittiin Pekka Karppanen, varapuheenjohtajana Marju Pihlajamaa sekä jäsenenä Terttu Routsi. Varajäseniksi valittiin Ritva Koivula, Erkki Leppäkorpi ja Antti Reunanen. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys pidetään 3. –9.4. kunnantalolla, joka toimii myös varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkana. Vanhainkodilla, Kaisankodilla ja Saimikodilla järjestään myös ennakkoäänestys. Europarlamenttija maakuntavaalien äänestyspaikat ovat samat. Ennakkoäänestys alkaa 15.5. ja kestää 21.5. asti. Kunta valmistautuu kevään vaaleihin Vaikea sanoa, mahtoiko Tähtikartan soittajia jännittää ennen debytointia Punkalaitumen kirkossa sunnuntaina liki 270 kuulijan edessä. Jos jännittikin, niin varsin sopivasti, sillä yhtyeen ensimmäinen joulukonsertti oli erittäin tunnelmallinen ja onnistunut kokonaisuus. Joulukonsertin ohjelmisto oli täynnä perinteisiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia, tuttuja joululauluja. Perinteistä joulumusiikkia Tähtikartta tarjoili silti kuuden muusikon voimin oman näköisenään ja tanssiorkesterin soitinten mahdollisuudet tilaisuuden henkeen sopivasti käyttäen. Tunnelma vaihteli menevästä arvokkaaseen ja koskettavaan. Kaikki konsertissa esitetyt 14 kappaletta olivat hyviä valintoja. Tunnustusta on annettava ehdottomasti siitä, että Tähtikartta oli nähnyt vaivaa myös kappaleiden sovittamisessa bändin henkeen ja soittimille sopiviksi. Erityisesti sovituksista on nostettava esiin Sylvian joululaulu, joka säkeistö säkeistöltä kehittyi lopulta suorastaan dramaattiseksi tulkinnaksi. Tämä oli hyvä oivallus. Totta kai hienoja kuultavia olivat myös Varpunen jouluaamuna sekä konsertin päättänyt En etsi valtaa loistoa. Menevämmästä musiikista Katri Helena Joulumaa ja Kari Tuomisaaren Joulupukin maa svengasivat hyvin. Orkesterin sointi on aina kokonaisuus mutta on sanottava, että Tähtikartan riveihin konsertin ajaksi ”ylimääräiseksi” liittyneen Juha Juutin haitari soi taidokkaasti musiikkia säestäen. Myös Lauri Jokelan akustinen kitara sopi hyvin sille valittuihin kappaleisiin. Kapellimestarina häärinyt Veijo Heinonen hoiteli niin koskettimet kuin konsertin valaistuksen suvereenisti. Bassoa soitteli Toni Juuti ja rumpuja Juuso Helenius. Tähtikartan solistin Hanna Penkkalan ääni soi kauniisti kaikissa kappaleissa. ”Ulkomusiikillisena” piirteenä konsertista on mainittava myös se, että tälläkin kerralla tunnelmaa onnistuttiin lisäämään entisestään hyvin suunnitellulla valaistuksella. Valaistus täydensi joulun musiikillista aistimaailmaa hienosti. Joulukonsertin juonsi kirkkoherra Irina Kaukinen. Hän kuvaili idean konsertista syntyneen jo viime keväänä, kun Tähtikartan rumpali Juuso Helenius otti seurakuntaan yhteyttä. – Niin syntyi tämä konsertti. Hienoa ja hyvä niin! Kaukisen sanoja paremmin ei konserttia lyhyesti osaa kuvata. Tähtikartalla onnistunut joulukonsertti Juha Aro Onnistuneet kappalevalinnat, taitava musisointi ja tunnelmallinen valaistus loivat puitteet Tähtikartan joulukonsertille kirkossa.
Torstaina joulukuun 13. päivänä 6 – N:o 50 – 2018 Punkalaitumen Vanhustenkotiyhdistys jatkaa toimintaansa ensi vuonnakin taloudellisesti vakaalla pohjalla. Tämä kävi ilmi yhdistyksen syyskokouksessa maanantaina 3.12. – Yhdistyksen talous on kunnossa ja velkamäärä vähenee koko ajan, vahvistavat yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Pekka Karppanen ja isännöitsijä Juha Mäkinen. Vanhustenkotiyhdistyksen syyskokouksen vanhustentalojen kerhohuoneessa avasi puheenjohtaja Pekka Karppanen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Reunanen ja sihteeriksi Juha Mäkinen. Kokous hyväksyi yhdistyksen toimintasuunnitelman. Suunnitelman mukaan kiinteistöille suoritetaan normaalit vuosihuollot sekä tarvittavat korjaukset. Mikäli tarvetta ilmenee ja huoneistoja on tyhjillään, voidaan myös huoneistoja yhdistellä taloudellisen tilanteen salliessa. Kokous hyväksyi myös yhdistykselle talousarvion ensi vuodelle. Johtokunnan erovuoroiset jäsenet Pekka Karppanen, Terttu Routsi, Outi Uusi-Kouvo ja Tuula Vatanen valittiin uudelleen, samoin erovuoroiset varajäsenet Anne Hokkanen ja Hanna Laakso. Johtokunnassa muina jäseninä jatkavat Hilkka Välläri, Timo Karunen ja Juha Aro. Toiminnantarkastajiksi valittiin Hannu Juhe ja Matti Ukkonen. Yhdistyksen kokouksista päätettiin ilmoittaa Punkalaitumen Sanomissa. Vanhustentalojen kiinteistöjen ja ulkoalueiden hoidosta vastaa Maaseudun Kiinteistö ja Kone Oy, päävastuullisena Heikki Jonkka. Pohjoisseudun Toimintayhdistys Ti 18.12. klo 11.30 Vaparilla kylän yhteiset joululaulut ja Pohjoisseudun koulun oppilaiden jouluiset esitykset. Kahvitarjoilu. LC Punkalaidun Kuukausikokoontuminen ravintola Punkassa ke 19.12. klo 19. Ikänurkka To 13.12. Ikänurkan joulujuhla. Luvassa soittoa ja laulua sekä pientä purtavaa. Paikalle voi tulla jo klo 9 juomaan kahvia ja keskustelemaan. Musiikillinen osuus alkaa klo 10. Punkalaitumen Sosialidemokraatit Pikkujoulu la 15.12. klo 14 Koskioisten työväentalolla. Jouluruokaa. Joulupukki. Pikkupaketti mukaan. Koskioisten kyläyhdistys Kauneimmat Joululaulut kodalla pe 14.12. klo 18. Lounais-Pirkanmaan Vammautuneet Jouluruokailu Tmi Anna-Stiina Välimäen lounasravintola ma 17.12. klo 13. Pikkupaketti mukaan. Ilmoittaudu 11.12. mennessä p. 040-7405591. Punkalaitumen Kunto/Salibandy PunKun tyttöjoukkueen Telilä-liigan kotiturnaus liikuntahallilla la 15.12. klo 11-15.30. Paikalla puffetti. Punkalaitumen Latu ja Polku Talviuinti Kivirannassa perjantaina klo 17 alkaen. MLL Perhepeuhula joulutauolla, seuraavan kerran 13.1.2019. Ti 18.12. perhekahvilan pikkujoulut klo 10-12 Toimintanurkassa. 12.1.2019 Mimmit liikkuu laitumella. Lippuja kirjastosta. Seurat toimivat Laitumelaisväriä linnanjuhlissa Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähtiin useampia punkalaitumelaisia tai punkalaitumelaistaustaisia vieraita. Juhliin osallistuivat muiden mukana Suomen 4Hliiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski vaimonsa Lauran kanssa, eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola sekä kansanedustaja MartVanhustenkotiyhdistyksen syyskokouksessa todettiin yhdistyksen toiminnan olevan taloudellisesti ja toiminnallisesti vakaalla pohjalla. Vasemmalta Timo Karunen, Tuula Vatanen, Outi Uusi-Kouvo, Terttu Routsi, Pekka Karppanen, Juha Mäkinen, Antti Reunanen ja Hilkka Välläri. Punkalaitumen Vanhustenkotiyhdistys vakaalla pohjalla Juha Aro ti Mölsä puolisonsa Oilin kanssa. Tyrwää All Stars 1 toteuttaa yhdessä huittislaisen Sekulit–kuoron kanssa joulukonserttikiertueen. Konserttipaikat ovat Sylvään koulu Sastamalassa, Risto Ryti -sali Huittisissa ja liikuntahalli Punkalaitumella. Punkalaitumella konsertti järjestetään torstaina 20.12. klo 19. – Kun innokkaat musiikinharrastajat pääsevät samalle estradille, on siinä ”pirättelemistä”, naurahtaa kapellimestari Jukka Keskitalo. – Pimeän syksyn valonpilkkuja ovat olleet harjoitusillat, joissa kauneimmista ja myös tekstiltään parhaista joululauluista olemme tehneet meidän näköistämme tunnelmallista musiikkia. Monipuolisuutta lisäävät solistit Venla Ritanen, Paula Pietilä ja Petri Kiiski, ja kun vielä siihen lisätään Aslak Allinniemen puhallinsoittimet ja Sekulit-kuoro, alkaa paketti olla kasassa, lupaa konsertin toinen puuhamies, basisti Timo Heino. Konsertissa kuullaan suomalaisten, koskettavien laulujen lisäksi parhaita amerikkalaisia jouluisia helmiä. – Konsertin tunnelmaa kuvaa parhaiten laulun, Jos joulu jää sydämeen, sanat: ”Herää taivas, maa aamuun kirkkaaseen, kun lapsen nään vastasyntyneen”, toteaa Sekuleiden puheenjohtaja Veikko Ruohomaa. Joulun tunnelmaa -konserttikiertue TOIMITATHAN joulutervehdyksesi viimeistään MAANANTAINA 17.12. ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi toimitus@punkalaitumensanomat.fi Puh. 02-7674256 Lauttakyläntie 4 Toimitus avoinna ma-to 9-16, pe sulj. TÄMÄN VUODEN VIIMEINEN NUMERO ILMESTYY TORSTAINA 20.12. Tässä numerossa julkaistaan JOULUTERVEHDYKSET. TOIMITUS SULJETTUNA 21.12.18-1.1.19 Vuoden 2019 ensimmäinen numero ilmestyy pe 4.1. Aineistot ke 2.1. klo 13 mennessä.
Torstaina joulukuun 13. päivänä 2018 – N:o 50 – 7 Lauttakyläntie 4, PL 1 31900 PUNKALAIDUN e-mail: toimitus@punkalaitumensanomat.fi ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi kotisivut: www.punkalaitumensanomat.fi Puh. 02-767 4256 Sanomalehtien liiton jäsen ISSN 1236-8415 Levikki 3325 LT 2017 Ilmestyy torstaisin. Toimitus avoinna: ma–to klo 9–16, pe suljettu. Ilmoitukset ja muu ai neis to on jätettävä tiis tai na klo 13.00 men nes sä toi mis toon. AlmaManu Oy – Tampere 2018 Päätoimittaja Juha Aro Puh. 045-111 5115 Toimittaja-ilmoitustenhoitaja Anu Koskua Puh. 02-767 4256 Ilmoitukset, tilaukset, las ku tus Jakeluhäiriöt Varhaisjakelu: P. 0800 9 6675 (ark. klo 6-11. la-su klo 7-11, maksuton) tai jakelupäivystys@almamedia.fi. Päiväjakelu: P. 02-7674256. Perusjakelu p. 02 7674256. ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 Etusivu...............0,98 e/pmm 1-väri 1,08 e/pmm 4-väri 1,18 e/pmm Muut sivut........0,88 e/pmm 1-väri 0,98 e/pmm 4-väri 1,08 e/pmm Ilmoitusvalmistus 3 snt/pmm. Arvonlisävero 24 % li sä tään hintoihin. VASTUU ILMOITUKSISTA: Lehden suurin vastuu il moi tuksen jul kai semisessa sat tu nees ta vir heestä on il moi tuk sen hinta ja muihin lehtiin toi mi tetusta ai neis tosta sen val mistusarvo. TILAUSHINNAT 2018: Kestotilaus.....43 euroa 12–10kk ..........45 euroa 9–7kk...............39 euroa 6–4kk...............31 euroa 3–1kk...............27 euroa Ulkomaille kak sin kertaiset. Irtonumero 1 euro, sis.alv. maanantaina 17.12.2018 klo 18.00 Palvelukeskus Pakarilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 26 Lisämäärärahan myöntäminen v. 2018 talousarvioon 27 Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2018 28 Koulukuraattorin viran perustaminen 29 Palveluneuvojan viran lakkauttaminen 30 Talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2020-2021 31 Tuomi Logistiikka Oy:n osakkuus Kokouksen pöytäkirja julkaistaan kunnan internetsivuilla www.punkalaidun.fi/päätöksenteko Punkalaitumella 13.12.2018 Outi Uusi-Kouvo valtuuston puheenjohtaja KUULUTUS UUDEN MAISEMATYÖLUPAHAKEMUKSEN VIREILLETULOSTA, NAAPURIEN KUULEMINEN Eeva-Maija Kosonen hakee maisematyölupaa avohakkuulle kiinteistöllä 619-425-0003-0433, Urjalantie 5. Maankäyttöja rakennusasetuksen 65 §:n mukaisesti pyydetään lupahakemuksia koskevat kirjalliset huomautukset toimittamaan 2.1.2019 klo 15 mennessä osoitteella Punkalaitumen kunta, rakennusvalvonta, Vesilahdentie 5, 31900 Punkalaidun. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä Punkalaitumen kunnan rakennusvalvontatoimistossa. Punkalaidun 13.12.2018 Rakennusvalvonta KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Punkalaitumen Reserviupseerikerho ry:n VUOSIKOKOUS pidetään torstaina 20.12.2018 klo 15.00 Punkalaitumen Sanomien toimituksen tiloissa. Käsitellään kevätja syyskokouksille kuuluvat asiat. Tervetuloa! Hallitus Huoltokuja 1, Urjala — Puh. (03) 5460 966 Määräaikaiskatsastus alk. 39 € www.ysiauto.fi/katsastus (Ei sisällä pakokaasumittauksia) Hirvenlihan huutokauppa Punkalaitumen Metsästysseura myy huutokaupalla naarashirven lihat lauantaina 15.12. klo 9 Pietarinaukiolla. Lihat on leikattu ja vakuumipakattu. Käteismaksu. Tervetuloa! Punkalaitumen Metsästysseura Punkalaitumen Rotaryklubi Pe 14.12. Kahvila Myötätuuli, jouluateria, avec. Ke 19.12. Jessica. Kevätkauden ohjelman esittely. Punainen Risti Kulmakamari: Kulmakamari avoinna ti klo 11–14, ke klo 11–15 ja to klo 13–16. To 13.12. klo 12 Perinnepiiri. Ke 19.12. klo 14 Pauli laulattaa. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistys Pe 14.12. klo 12–14.45 Käsityökerho Toimintanurkassa pikkujoulun merkeissä. La 15.12. klo 10–13 Joulumyyjäiset Toimintanurkassa. Myytäviä tuotteita voi tuoda klo 9 lähtien Toimintanurkkaan tai aikaisemmin Kukkakaupalle. Ti 18.12. klo 13 Tarinatupa Ukkosella. Tulevat matkat: Ti 8.1.2019 Eduskuntatalolle lähtö torilta klo 8. Ti 15.1.2019 klo 14 Elokuva Aino, sota-aikaan sijoittuva rakkausdraama. Tositapahtumat taustalla. Huittisten elokuvateatterissa. Ilm. Hilkalle 20.12.2018. 20.1.–26.1.2019 Kylpylämatka Pärnuun Estonia Medical Spahan. Kysy paikkoja. 12.3.–15.3.2019 kolmen yön pikkuloma Lehmirannassa. Ilm. Hilkalle 10.1.2019 mennessä. Maaseudun terveysja lomahuollon tuetut lomat vuodella 2019 on haettavissa. Niitä on Lehmiranta 23.– 28.4.-19, Härmän kylpylä 11.–16.8.19 ja Suomen Latu Kiilopää 22.– 27.9.-19. Hakuaika 3 kk ennen lomaa. Hakukaavakkeita saa Hilkalta tai suoraan MTH:n sivuilta. DigiApu Anteron puh. 0465202029, ottakaa häneen yhteyttä ja sovitte ajan tietokoneen ja kännykän käytössä. Tietoa löydät myös täältä: www.elakeliitto.fi/punkalaidun. 4H-sarka Viimeinen Safkasankarit ma 17.12. klo 16 alkaen Keskuskoulun opetuskeittiöllä. Yhdistyksen toimihenkilöt, 4H-kerhot, Nurkka ja 36:n Nurkka jäävät joulutauolle 17.12. alkaen. Nurkat aukeavat jälleen viikolla 2. 4H-kerhot alkavat tauon jälkeen viikolla 3. Punkalaitumen Metsästysseura La 15.12. klo 9 hirvenlihan huutokauppa Pietarinaukiolla. Jouluinen musiikkituokio Esperi hoivakoti Pakarilla to 13.12. klo 17.30 Esiintyjinä Huittisten musiikkiopiston punkalaitumelaisia oppilaita. Muskaria Punkalaitumen Keskuskoululla torstaisin Tiedustelut janina.pirttimaki@humo.fi Lisätietoa ja ilmoittautumiset: www.huittinen.fi/muskari
Torstaina joulukuun 13. päivänä 8 – N:o 50 – 2018 TÄSTÄ LEHDESTÄ LUETAAN MAINOKSETKIN! 87 % alueemme ihmisistä lukee tilattavasta paikallislehdestä niin juttuja kuin mainoksetkin. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy Kun muutat, ilmoita uusi osoitteesi meillekin! 15,90 € 9,90 € 8,90 € Huittinen Kievarinkatu 3, puh. 010 76 83646* * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. + 12,09 snt/min (alv. 24 %) Aukiolot ark 9-17, la 9-13 On aika joulukukkien Amaryllis Joulukaktuskulho Huonekuusi Lisäksi hyasintteja, jouluruusuja, joulutähtiä... Kauneimmat joululaulut ja joulukahvit Kanteenmaan nuorisoseurantalolla ma 17.12.2018 klo 18.00 alkaen Mukana Veli-Matti Karo, Hannu Keinänen ja Varpulan tytöt. Tervetuloa! METSÄRANNAN LIHA Metsärannantie 100, Punkalaidun P. 02-7675747, 044-7675747 www.metsarannanliha.fi Myymälä avoinna ma-to klo 06 ? 12 pe klo 06 ? 17 Erikoistarjous TJP Myllyniemi Oy 31900 PUNKALAIDUN Puh. 044 744 0845 www.myllyniemet.fi Joulun paras lahja TJP Myllyniemi Oy -lahjakortti! TJP Mylly niemi Oy Meillä voi maksaa näillä: KEILAUS PÖYTÄTENNIS KABINETTI MINIGOLF BILJARDI SNOOKER KAISA PYRAMIDI DARTS A-OIKEUDET www.huittistenkeilahalli.fi . info@huittistenkeilahalli.fi . 02-564 545 Meiltä pukinkonttiin LAHJAKORTTI, joka sopii kaikenikäisille! VAPAA PÄÄSY 14.12. klo 22:00 Soundmine Acoustic Duo Avoinna ma pe 9.30 16.30, la 9.30 13.00 www.kokoperheenvaatekauppa.fi Katariinasta jouluusi! Sunnuntai 23.12. 11.00-15.00 Jouluaattona suljettu Tumma taivas jouluyönä, tähdet tuikkii valovyönä, ilmassa on ripaus taikaa, Rauhallista Joulunaikaa! Iloisesti tervetuloa! Muista lahjakorttimme! ma suljettu, ti-pe 10-18, la 11-17, su12-18 Laajennus valmis! La 1.10. klo 12.00 avaamme kahvilan ”olohuoneen” sekä neuvottelutilat. Tulossa myöhemmin vielä screen urheiluhulluja varten sekä maukkaita naposteltavia. Su 2.10. Brunssi klo 12-15. Puh. 050-361 3140 Urjalantie 3, Punkalaidun Maittavia jouluruokia tilattavissa Kahvila Myötätuulesta! Kts. Facebook tai poikkea hakemaan lista kahvilasta! La 15.12. suljettu. Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta sekä toivotamme KAIKILLE rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2019! Jätehuollon aikataulut Joulun aikaan: Torstaina 20.12. ajetaan normaalin reitin lisäksi perjantain 21.12. reitit. Perjantaina 21.12. ajetaan maanantain 24.12. reitit. Torstaina 27.12. ajetaan tiistain 25.12. reitit ja keskiviikon 26.12. reitit. Perjantaina 28.12. ajetaan normaalin reitin lisäksi torstain 27.12. reitit. Tiistain 1.1.2019 reitit ajetaan keskiviikkona 2.1.2019 Muistathan jättää joulutervehdyksesi ensi torstain Punkalaitumen Sanomiin!