Uutisja ilmoituslehti Torstaina tammikuun 14. päivänä N:o 2 2021 112. vuosikerta Irtonumero 1,50 € (sis. alv) LÄMPÖ – VESI – ILMA – SÄHKÖ – KYLMÄ www.lvi-tapioharju.fi Keskus 02-767 4230 Työtilaukset 0500-228 217 Avoinna arkisin 7-16 la suljettu Lauttakyläntie 33 Punkalaidun Draamaa luvassa Kenties jopa tähän Haukankoskella sijaitsevaan selliin päästään tutustumaan ensi kesän draamakierroksella, kun Punkalaitumen teatterikerho yhteistyössä kunnan kanssa tekee eläväksi kiinteistön monivaiheisen historian. Jotta draamakierros saadaan starttaamaan, tarvitaan Haukankosken tuntijoiden apua. Tammikuun ajan muistoja ja tarinoita kerää matkailusihteeri Tiia Korhonen. – Tärkeintä olisi saada luotua draamakierrokselle aito ajantuntu, kertoo draamaa yhdessä Satu Kelkan kanssa kirjoittava Heli Lehtelä. Heistä molemmat kuuluvat myös parinkymmenpäiseen teatteriryhmään. Lisää Haukankoskesta ja teatterilaisten suunnitelmista lehtemme sisäsivuilla. Lehdessämme on muutama lumiaiheinen juttu. Punkalaitumelaiset vaikuttavat pitävän lumesta, sillä sekä suksia että luistimia on viime päivinä kaivettu esiin varastoista. Luistelurinkiä odotellessa kaukalo täyttyy jäällä liikkujista. Jos on saanut elää 103 vuotta, on varaa neuvoa muitakin. Punkalaitumen vanhin asukas Vappu Berggren viettää huomenna 103-vuotisjuhlapäiväänsä. Hänellä on meistä jokaiselle paljon kerrottavaa, useita viisaita sanoja. Erityisesti syntymäpäiväsankari painottaa positiivisuuden, huumorin ja hymyn merkitystä. Otetaan koppi! Pirkanmaan rahaston apurahahanat ovat auki. Aioitko hakea reilusti yli miljoonan potista itsellesi? Ainakin kotiseututyö on kriteereissä mainittu, luulisi kiinnostavan Punkalaitumellakin. Saat lukea lisää tuostakin mielenkiintoisesta uutisesta, kun avaat lehtemme. Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 POURU ERÄ ALKUVIIKON TARJOUKSET ALLA VOIMASSA MA KE 18.-20.1. PLUSSAKORTILLA 2 45 kpl Hiivaleipä 400 g (6,13/kg) MÄKI-HEIKKILÄN 3 79 kpl Pullapitko 500 g (7,58/kg) UUNITUOREET PAREMPAAN ARKEEN EDULLISESTI! 9 95 kg SUOMI Palvelusta TO LA! Verkkokauppa osoitteessa k-ruoka.fi. Nouto tai kotiinkuljetus. 4 75 kpl 9 99 kimppu 1 99 kg 3 49 rs 7 95 kg 5 99 kpl 4 50 2 kpl PLUSSAKORTILLA 2 95 pkt TARJOUKSET VOIMASSA PE-SU 14.-17.1. 8 99 kg 12 95 kg 14 95 kg 99 ps 5 00 2 pkt SÄÄVARAUS 79 kg 99 kpl HK Sininen-lenkit 300-580 g (3,88-7,50/kg) Valio Arkijuusto 750 g (6,33/kg) Idared Omena Naudan keittolihat PLUSSAKORTILLA SUOMI SUOMI Saarioinen Kaalikääryleet Kokkikartano Kiusaukset 700 g (8,56/kg) 4 99 kpl PLUSSAKORTILLA 1 00 3 prk Valio Maustetut jogurtit 200 g (1,67/kg) ei lakton, raj. 2 erää/talous 3 35 ps Iso sämpylä 5 kpl (5,58/kg) 4 99 pkt PLUSSAKORTILLA 99 ps PUOLA ESPANJA 2 79 pkt PE PYYMÄEN KONSULENTTI 19 95 kg SUOMI Naudan ulkofilee palana, takuumurea SUOMI Naudan maksa palana ERÄ ERÄ 24 95 kg ERÄ SUOMI KALATORILTA Kuhafilee Savukirjolohi SUOMI Siika kokonainen, tuore SÄÄVARAUS Haukifilee SUOMI 9 95 kg SUOMI PALVELUSTA Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet 400-450 g (7,76-8,73/kg) ERÄ ERÄ Atria Gouter-tankomakkara 1,4 kg (3,56/kg) 2 50 2 kpl Pirkka Peruna ja keittojuurekset 750 g (1,67/kg) 2 10 4 kpl Pirkka Herne-maissi-paprika 200 g (2,63/kg) 8 95 kg Porsaan kylkiviipale 10 95 kg Porsaan fileesuikale SUOMI PALVELUSTA 1 00 4 ps Myllyn paras Makaroni 400 g (0,63/kg) ei tumma PLUSSAKORTILLA Kokkikartano Keitot 300 g (7,50/kg) 4 50 2 pkt PLUSSAKORTILLA Atria Lauantaimakkara 225 g (4,40/kg) 99 kpl Pirkka Jääsalaatti 100 g (9,90/kg) SUOMI 99 ps Oululainen Reilu paahtoleivät 500-550 g (3,07-3,38/kg) 1 69 pkt Pirkka Naudan jauheliha 10% 600 g (8,32/kg) SUOMI ERÄ Korpela Siskonmakkara 400 g (7,38/kg) ERÄ Atria Ohuen ohut keittotai palvikinkku 200 g (12,50/kg) SUOMI Popsi Iso viitonen 900 g (3,10/kg) Leivon Kardemummapulla 5 kpl/250 g (3,96/kg) Porin leipä Hyviksetsiemensämpylä 6 kpl/300 g (3,30/kg) Pirkka Tulppaani 25 kpl SUOMI Pirkka Parsakaali 400 g (2,48/kg) ESPANJA Pirkka Kukkakaali Pirkka Luumutomaatti 500 g (1,98/kg) 99 rs ESPANJA
Torstaina tammikuun 14. päivänä – N:o 2 – 2021 2 Luuk. 4:16–21 Luin äskettäin erään suositun kolmekymppisen bloggaajan kirjoittaman kirjan, jossa hän kertoo burnout-kokemuksistaan ja niistä toipumisesta. Siitä, millaista on, kun elämä tuntuu tauottomalta aitajuoksulta, jatkuvalta kamppailulta häpeän ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Hätkähdyttävää oli kirjoittajan huomio siitä, että hänen tuttavapiirissään ei ole ainoatakaan, joka ei joko olisi kokenut burnoutia tai olisi lähellä sitä. Minun sukupolveani on kutsuttu pullamössösukupolveksi. Sama väheksyvä puheenparsi kohdistuu myös itseäni nuorempiin millenniaaleihin. He ovat kuulemma individualisteja, elämysten perässä juoksijoita ja kykenemättömiä sitoutumaan. Sättimisellä vain lisätään heidän kuormaansa. Ette osaa olla onnellisia, vaikka kaikkea on tarjolla. Nyt ryhtiliike! Kirjassa millenniaali itse kuitenkin kertoo, että kokonainen sukupolvi janoaa kaikista eniten tämän kuulemista omalle kohdalle: sinä kelpaat, sinä riität. Päivän evankeliumissa tehtä14.1. Joosua sanoi israelilaisille: ”Tulkaa tänne kuulemaan Herran, Jumalanne, sanat. Elävä Jumala on teidän keskellänne. Herran, koko maan valtiaan, liitonarkku kulkee Jordanian yli teidän edellänne.” Joos. 3:9–11. 15.1. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Gal. 3:27–28. 16.1. Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 1. Moos. 1:25. 17.1. Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. Jes. 62:1–3. 18.1. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. Ef. 3:4–6. 19.1. Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanomat tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: – Sinun Jumalasi on nyt kuningas! Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon, ja kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Herra palaa Siioniin. – Jes. 52:7–10. 20.1. Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! Ps. 105:1. Vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat perjantaina 14. pnä tammikuuta 1921 Päivän sanat SANA SINULLE Usko on vapautusta Puolen vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat tammikuun 14. pnä 1971. Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseen tähtäävät rajoitukset ovat voimassa alueellamme ainakin 17.1.2021 saakka. Seurakunnan kokoava toiminta, kerhot ja piirit, alkavat, kun rajoituksia lievennetään. Seuraathan ilmoitteluamme? Ajantasaisin tieto löytyy seurakunnan nettisivuilta punkalaitumenseurakunta.fi. Su 17.1. klo 10 Sanajumalanpalvelus striimataan Facebookiin. Paasikallio, Uusi-Kuitti. Diakoniatoimiston aukioloajat: ma ja to klo 9–11. Muina aikoina ajanvarauksella, p. 040 8048 814 tai jaana.pyykko@evl.fi. Kuollut: Sami Henrik Mäntylä 44 v., Aulis Ensio Nieminen 91 v. väänsä aloittamassa oleva Jeesus lukee ääneen ohjelmajulistuksensa: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” Kirkosta ja kirkossa käydyn keskustelun perusteella saa helposti sen kuvan, että uskossa on kyse toisten käytöksen vahtimisesta. Ei ole. Uskossa on kyse vapautuksesta. Vapautuksesta kaikilla tavoin ahtaalla oleville. Elämää muuttavasta vapautuksesta. Uupumukseen voimaa. Häpeään hyväksytyksi tulemista. Syyllisyyteen armahdusta. Toivottomuuteen uusia näköaloja. Pelkoon luottamusta. Päivi Vähäkangas Kirjoittaja on kirkon ulkoasiainosastolla työskentelevä pappi ja teologian tohtori Paikkakunnan uutisia – Kunnanwaltuusto. Waltuuston kokouksessa tammikuun 4 p:nä käsiteltiin seuraawat asiat: Määrättiin waltuustonpuheenjohtajan wuosipalkaksi 600 mk., sekä warapuheenjohtajan 150 mk. ja jäsenpalkka 8 mk. kokouspäiwältä. Waltuuston puheenjohtajan toimeen ilmoitettiin ehdokkaksi sosialistien taholta waltuuston nykyistä puheenjohtajaa työmies Heikki Alkasta ja porwarilliselta taholta maanwiljelijä Juho Lähtiä, tullen edellinen 12 äänellä, jälkimäisen saadessa 9 ääntä, walituksi, 2 äänen mennessä maanwiljelijä Ilmari Penttilälle. Warapuheenjohtajaksi ilmoitettiin maanwiljelijä Juho Lähti, joka puolestaan lausui milipiteenään warapuheenjohtajan olewan myöskin tawallaan wastuussa asioiden hoidosta, kuin myös miten walmistettuina asiat tulewat esityslistalle ja että jos warapuheenjohtajan ei sallita tällaiseen walmisteluun osaa ottaa, on hän pakoitettu kieltäytymään ehdokkuudesta. Käsidesi kaupan päälle! p. 010 235 1250 ma-pe 9-17, la 9-14 Yleislääkäri Tuula Vatanen Ajanvaraus 050-4365234 Rakkaamme Aulis Ensio NIEMINEN 26.12.1928 20.12.2020 Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin näethän meidät päällä maan. Me täällä alhaalla hiljaa aivan sun tähteäs kirkasta seurataan. Kiitollisina muistaen Maija Titti ja lapset perheineen Anki, Jussi ja lapset perheineen Jussi ja Leena perheineen Jaana ja Risto muut sukulaiset ja tuttavat Isä siunattiin läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Torstai-iltana 7.1. ajoittain kymmenen boforin voimalla puhaltanut myrskytuuli aiheutti sähköhäiriöitä eri puolilla Satakuntaa. Myrsky riehui myös Punkalaitumella aiheuttaen usean tunnin kestäneen häiriön sähkön jakelussa. Myös maantieliikenne joutui vaikeuksiin lumituiskun takia. Sähkö katkesi Punkalaitumella hieman ennen klo 20 ja pimeyttä jatkui kirkonkylässä aina klo 21 saakka. Joissakin kylissä, mm. Koskioisilla ja Oriniemessä sähkökatko kesti aina puoleen yöhön saakka. Häiriön aiheuttivat sähköjohtimien päälle kaatuneet puut. Erittäin voimakkaaksi kehittynyt lumimyrsky vaikeutti myöskin maantieliikennettä. Lumituisku tukki teitä ja varsinkin henkilöautoilla oli vaikeuksia. Paikkakunnallamme sattuikin useita lumeenjuuttumisia ja ojaanajoja. Myrsky aiheutti runsaasti lisätöitä niin sähkömiehille kuin teiden auraajillekin. Aura-autot joutuivat lähtemään liikkeelle torstai-iltana pitämään teitä liikennöitävässä kunnossa ja Sallilan sähkölaitoksen vikapartiot olivat liikkeellä illalla ja yöllä. Myrsky asettui perjantaiaamuun mennessä. Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin sää on olVoimakas lumimyrsky pimensi Punkalaitumen Rakas puoliso, isä, pappa, isopappa ja isoisopappa Unto Aulis Antero (Ante) UUSI-KOUVO 27.02.1925 Punkalaidun 06.01.2021 Punkalaidun Hymni soi holvissa hiljaa Tummana kaipuuta soi Aika on korjannut viljaa Sarka jo kynnetty on (Kalervo Hämäläinen) Suuressa surussamme rakkaudella kaivaten Kerttu Seija Jukka ja Hellevi Lastenlapset, lastenlastenlapset, lastenlastenlastenlapsi Kummilapset Muut sukulaiset ja ystävät On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta me tiedämme, Sun hyvä olla on. Siunaus toimitetaan 23.1.2021 klo 11.00 Punkalaitumen kirkossa ja muistotilaisuus läheisten läsnä ollessa. lut vallitsevana viime torstaisen lumimyrskyn jälkeen. Sää alkoi lämmetä perjantaina 8.1. Tämän jälkeen sää on ollut usean päivän ajan erittäin lämmintä. Mittari on osoittanut useita lämpöasteita. Sään äkillisestä lämpiämisestä johtuen ovat myöskin lumihanget alkaneet aleta ja näyttää siltä että lumi menee tyystin pois. Lämpötila on noussut jopa viiden asteen tienoille. Tämänhetkisten näkymien valossa tuntuu siltä, että tänä vuonna ei saada kunnon talvea lainkaan.
Torstaina tammikuun 14. päivänä 2021 – N:o 2 – 3 Punkalaitumella on useita mielenkiintoisia kohteita ja paikkakuntalaiset tuntevat hyvin kotikuntansa. Ajattelimme kuitenkin toimituksessa antaa teille tänä keväänä muutamia visaisia kuvapulmia ratkaistaviksi. Tunnistatko paikan? Tiedätkö seudun? Näyttääkö lainkaan tutulta? Missä valokuva on napsaistu? Kerro vastaus Facebookissa. Oikea vastaus lehdessämme torstaina 21.1. Ante Uusi-Kouvo nukkui pois loppiaisyönä 95 vuoden ikäisenä. Hän oli viimeisiä veteraanisukupolven edustajia paikkakunnallamme. Isäni joutui jo varhain ottamaan vastuuta maatilan töistä. Hänen isänsä menehtyi äkilliseen sairauteen 51-vuotiaana. Siitä vajaan kuukauden päästä alkoi talvisota, johon Arvo-veli myös sai käskyn osallistua. Näin Ante jäi 14-vuotiaana äitinsä kanssa kahden hoitamaan tilan asioita. Ante edusti viimeistä vuosiluokkaa, joka sai palvelukseenastumismääräyksen. Hänen sotataipaleensa alkoi keväällä 1943, siis 18-vuotiaana. Sodan jälkeen veli lähti kauppiaaksi ja näin Antesta tuli isäntä kotitilalleen. Hänen viljelijäuransa aikana maataloudessa koettiin valtava kehitys koneellistamisineen ja salaojituksineen. Tässä kehityksessä isäni pysyi mukana. Hän onnistui myös laajentamaan tilan pinta-alaa, niin pellon kuin metsänkin osalta. Metsä oli Antelle erityisen rakas paikka. Hän oli innokas metsästäjä ja marjastaja. Niin ikään metsänhoito oli lähellä hänen sydäntään. Menestystä tuli näin myös metsätaitokilpailuista. 50-luvun alussa Ante sai rinnalleen Kertun. Tämän vuoden kesäkuussa olisi tullut jo 70 vuotta yhteistä avioliittoa. Lapsia heille siunaantui kolme, lapsenlapsia seitsemän, lastenlastenlapsia yhdeksän ja joulukuun alussa syntyi jo ensimmäinen vauva viidettä sukupolvea. Jälkikasvun vaiheita Ante seurasi tarkasti. Muutenkin hän oli tykästynyt lapsiin. Kun tila siirtyi seuraavalle sukupolvelle vuonna 1985, hän oli vielä pitkään mukana tilan töissä, varsinkin kylvöja sadonkorjuutöissä. Isäni löysi sotaveteraaniyhdistyksen toiminnasta erittäin mieluisan harrastuksen eläkepäivilleen. 35 vuotta sitten veteraaneja oli keskuudessamme vielä runsaasti. Isälläni oli kunniatehtävä siunaustilaisuuksissa, hän oli sotaveteraanien lipun kanssa kunnioittamassa aseveljen lähtöä viimeiselle matkalle. Kun veteraaneja oli vielä paljon, oli siunaustilaisuuksiakin usein. Muistan isäni harva se viikonloppu lähteneen tumma puku päällä kirkolle tätä tehtävää suorittamaan. Tämän lisäksi hän vuosikaudet keräsi metsästä havut, joista havuseppele tehtiin. Tämän hän lopetti vasta jokunen vuosi sitten kun jalka ei enää metsässä noussut entiseen malliin. Viime vuosina hän ei ollut enää hautajaisissa lippumiehenä, vaan laskemassa havuseppelettä veteraaniyhdistyksen puheenjohtajan kanssa. Anten tehtävänä oli lukea teksti, joka alkaa: ”Olit yksi meistä, kun lähdimme puolustamaan isänmaata…” Isäni siunaustilaisuus on ensimmäinen Punkalaitumella, jossa ei ole enää veteraania lukemassa tätä tekstiä. Vaikka sotaveteraanit hiljalleen ovat poistumassa keskuudestamme, heidän muistonsa tulee silti elämään vahvana. Teksti: Jukka Uusi-Kouvo VAINAJIA Hanna-Mari Kamppikoski Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston tämän vuoden apurahat ovat haettavina 10. helmikuuta asti. Rahasto jakaa taiteelliseen työskentelyyn, tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin ja kotiseututyöhön yhteensä peräti 1 345 000 euroa. Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät tai yhteisöt. Yleisrahastosta myönnetään apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille, nimikkorahastoista lahjoittajan määrittelemille aloille. Pirkanmaan rahasto julistaa haettavaksi myös taiteen suurapurahan, jolla se haluaa kannustaa taiteilijoita tai taiteilijaryhmiä kunnianhimoisiin avauksiin ja uudenlaiseen yhteistyöhön. Kaikkien maakuntarahastojen yhteinen apurahainfo järjestetään Zoom-alustalla torstaina 28.1. kello 13–15. Pirkanmaan rahasto avaa apurahahanansa Valoa pimeään yhteisvoimin Loppiaistulet eli härkävalkeat syttyivät Saunaojalla loppiaisena. Valokuvan nappasi Kari Lehtiö. Ante Uusi-Kouvo Missä mennään? Puuhakas Punkalaidun Kymmenet kuntalaiset paiskivat yötä päivää töitä, jotta Porttikalliolle saataisiin jälleen kunnon ladut. Ja saatiinpa ne. Tällä viikolla siellä sivakoitiin jo hymy huulilla. Aika paljon apuja tarvittiin lumitykiltä, mutta kun tykki aikansa lunta loi, tuli taivaaltakin vähintään saman verran. Hymystä huulilla puhuu myös Punkalaitumen vanhin asukas, Vappu Berggren, joka täyttää huomenna kunniakkaat 103 vuotta. Pitkään ikään on mahtunut paljon työtä ja liuta lapsia. Murheiltakaan ei ole Vappu säästynyt. Silti hän puhuu positiivisuuden, huumorin ja hymyn puolesta. Ja onhan se elämä, jos ei helpompaa, niin ainakin mukavampaa niin. Suksien lisäksi moni on kaivanut myös luistimet esiin. Ja hyvä niin, ulkoilu ja liikunta ovat aina hyväksi. Puuhakkuus on parasta erityisesti silloin, kun yhdessä puuhastellaan. Pulkkamäkeenkin taitaa kohta olla tunkua. Uudella päiväkodilla liukuun pääsee illallakin – ja ihan ulkovalojen kera.
Torstaina tammikuun 14. päivänä – N:o 2 – 2021 4 Haukankoski on tunnettu värikkäästä ja murheellisestakin historiastaan, ja siitä, että se on ollut paikkakuntalaisilta kutakuinkin suljettu, hieman pelottava paikka. Salaisuuden verhoa raotetaan ensi kesänä, kun Punkalaitumen teatterikerho yhdessä kunnan kanssa järjestää Haukankoskella draamakierroksen. Tuon kierroksen ohjelmaan kuitenkin tarvitaan yleisön apua, paikkakuntalaisten tai alueella toimineiden ihmisten muistoja ja tarinoita. – Haukankosken koko alue on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja mielenkiintoinen. Tuon draamakierroksen on tarkoitus korvata Vironkankaan näytelmä, kertovat draaman kirjoittajat Satu Kelkka ja Heli Lehtelä, jotka molemmat näyttelevät myös teatterissa. Muistoja kerätään tammikuun ajan, niitä vastaanottaa kunnan matkailusihteeri Tiia Korhonen. – Länsi-Suomen työlaitoksen viimeisen johtajan Matti Roukan sekä pitkään siellä työskennelleen Markku Uotilan kanssa olen jo käynyt keskustelemassa, heiltä sain paljon arvokasta tietoa talteen. Tärkeintä olisi saada luotua draamakierrokselle aito ajantuntu, kertoo Lehtelä. Haukankoskelle päätyi ihmisiä monenlaisten kohtaloiden tuomina. Tolkun väeksi pyrittiin Alueella pyrittiin kasvattamaan yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, jotka huolehtisivat velvollisuuksistaan. Tolkun väkeä, sanottaisiin nykyään. – Työlaitoksessa ja päihdehuoltolaitoksessa oli aikoinaan mukana yli sata kuntaa. Täällä on siis ollut vuosikymmenten aikana paljon elämää ja erilaisia kohtaloita. Kunta haluaa olla järjestämässä Haukankoskelle sen ansaitsemat hautajaiset, kertoo kunnanjohtaja Tuija Ojala. Nyt on Ojalan mukaan vielä mahdollisuus saada talteen tärkeitä tarinoita aikalaisilta. – Itsestä pieneltäkin tuntuvat muistot saattavat olla hyvin puhuttelevia draamaan päätyessään. Erityisen kiinnostuneita olemme Haukankoskella vallinneista tunnelmista ja ihmisistä, joita siellä kohdattiin. Muistoja antaneiden nimiä ei mainita. Vastaanottokeskus sammutti valot Viimeiset vuotensa Haukankoski palveli turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Heidänkin tarinoitaan mahdollisesti kuullaan kesäisessä draamakierroksessa. Yli 90-vuotiaasta Haukankosken kiinteistöstä lähtivät viimeiset turvapaikanhakijat joulukuussa 2020. Vuoteen 2023 kunta odottaa tiloille tarvitsijaa. Parisenkymmentä teatterilaista on mukana kesän draamakierroksessa. Tamperelainen näyttelijä Jenna Teinilä ohjaa draaman, ja se luodaan yhdessä Sataopiston kanssa. – Jos näytteleminen kiinnostaa, kannattaa pikaisesti ilmoittautua myös siihen mukaan, kannustaa näytelmäkerhon puheenjohtaja Satu Kelkka. Hanna-Mari Kamppikoski Heli Lehtelä, Tuija Ojala ja Satu Kelkka sekä Misko Lehtelä päätyivät Haukankosken kierroksella selliin. Draamaa luvassa Haukankoskelle kesällä Punkalaitumelle perustettiin viime vuonna 20 uutta yritystä. – Määrä on korkein viimeisen kymmenen vuoden aikana. Perustettujen yritysten kirjo on varsin monipuolinen. Eniten perustettiin terveysja hyvinvointialan yrityksiä. Saman verran yrityksiä on perustettu vuonna 2018. Keskimäärin yrityksiä on perustettu 14 vuodessa, kertoo elinvoimaluotsi Aki Mikkola. Lopettaneita yrityksiä oli viime vuonna 16. – Osassa viime vuonna lopettaneiksi ilmoitetuista yrityksistä ei ole ollut toimintaa enää pitkään aikaan. Keskimäärin Punkalaitumella lopettaa 12 yritystä vuodessa. Eniten yrityksiä on lopetettu vuonna 2016, silloin yhteensä 26 yritystä laittoi lapun luukulle. Kuntaan 20 uutta yritystä vuonna 2020 Pirkanmaalla on ilmennyt uusia koronatartuntoja maltillisesti. Positiivisten osuus testatuista oli viime viikolla 1,2 prosenttia. Pandemiaohjausryhmä laajensi maskisuositusta kaikille yli 12-vuotiaille (6-luokkalaiset ja vanhemmat). Myös koulukyydeissä ja harrastuksissa sekä ihmisjoukoissa liikuttaessa niitä suositellaan. Kirjastot lukusaleja lukuun ottamatta, sekä museot voidaan avata suosituksia noudattaen ja enintään kymmenen hengen ryhmille kerrallaan. Lasten ja nuorten sisäharrastusryhmissä ja yksityistilaisuuksissa on toistaiseksi voimassa kymmenen henkilön kokoontumissuositus. Pirkanmaalla ei suositella penkkariajelun järjestämistä, vanhojen tanssien sijaan suositellaan vaihtoehtoisia tapahtumia myöhemmin keväällä. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 76 uutta koronatartuntaa,Tartuntojen alkuperästä pystyttiin Pirkanmaalla jäljittämään 66 prosenttia. Suurin osa tartunnoista oli 20–29-vuotiailla. Punkalaitumella on todettuja koronatapauksia kahdeksan. Lähiaikoina saavat ensimmäiset punkalaitumelaiset Covid19-rokotteen. Rokotukset annetaan valtioneuvoston asetuksen mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäisten vaiheiden jälkeen rokotetaan yli 70–vuotiaat kuntalaiset. Suomessa tähän ryhmään kuuluvia henkilöitä on noin 800 000, joten riittävän rokotemäärän saamisen aikataulu ei ole vielä selvillä. Kuntalaiset, joilla on sellaisia perussairauksia, jotka altistavat vakavalle koronataudille ovat heidän jälkeensä vuorossa. Heitä rokotetaan sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa. Tarkat aikataulut selviävät myöhemmin. – Tarkoitus oli aloittaa toiminta vanhan yhteiskoulun keittiössä ja ruokalassa jo vuodenvaihteessa, mutta korona sotkee suunnitelmiamme, kertoo Torpparin Lihan isäntä Arto Männistö. Tiloihin Männistön yritys tuo kuivalihan ja pitkään säilyvän lihan käsittelyä. – Lihan jatkokäsittelyä siis uuden tyyppisellä konseptilla. Syöntilaadultaan parhaan pihvilihan vaatimuksiin kansainvälisillä markkinoilla on yhtenä edellytyksenä tender stretch -riiputustekniikka ja vaiheittainen ruhojäähdytys. Se on yrityksessämme käytössä. Korona riesana Koronarajoitukset ovat hankaloittaneet yrityksen toimintaa, mutta tällä tietoa Torpparin Liha aloittaa yhteiskoululla kevääseen mennessä. – Vähintään kaksi ihmistä tuo työ tulee sitomaan, välttämätöntä tulee olemaan uusien henkilöidenkin palkkaaminen. Monta asiaa ennen aloitusta on vielä kuitenkin käsiteltävä. Paikallinen terveysviranomainen käy tarkistamassa tilat, mutta koeluontoisesti starttaamme. Torpparin Liha sijaitsee Männistön luomutilalla Punkalaitumella. Tilan toiminta on keskittynyt alkuperäisen suomalaisen lihan jalostukseen. Teurastamoja leikkaamotoiminnan lisäksi tilalla kasvatetaan Suomen alkuperäisnautaa ja lampaita sekä viljaa ja heinää. Torpparin Liha yhteiskoulun tiloihin Koronatapaukset ennallaan Punkalaitumella Hanna-Mari Kamppikoski Penttilän alueen asemakaavamuutos kirvoitti kielenkannat kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina. Alueen asemakaavaa ajantasaistetaan vetovoimaisuutta kohentaen ja parantaen alueen pientalotonttien toteuttamisedellytyksiä. – Alue on aika kosteaa, joten pieni siirtolapuutarha-aluekin sopisi sinne hyvin. Sinnehän voisi sitten rakentaa itselleen pienen kesämökin ja puutarhan sen ympärille. Kaava etenee nyt, infra sitten rahan mukaan, sanoo kunnanjohtaja Tuija Ojala. Työllisyyden edistäminen on kunnanjohtajan mukaan jatkossakin joka viikko esillä. Elina Koivuniemi on kunnassa tässä asiassa avainhenkilö. Toimijoita on useita ja Sastamalan kanssa kunta tekee tottuneesti yhteistyötä. Haukankoskikin nousi kokouksessa esiin. Linda Lähdeniemi toimii Haukankoskityöryhmän puheenjohtajana. Jäseninä työryhmässä ovat Marja Wakkala, Harri Lumme, Ari Prihti ja Juha Yli-Parri. Ryhmän sihteerinä toimii elinvoimaluotsi Aki Mikkola. Tarkoitus on löytää uutta käyttöä päärakennukselle. Hallituksen päätöksiä Hanna-Mari Kamppikoski
Torstaina tammikuun 14. päivänä 2021 – N:o 2 – 5 Porttikallio laduiksi, näin on ainakin haaveena Jouko Saarisella ja muilla talkoolaisilla, jotka ovat huhkineet jo viikon verran paikan päällä lumitykin kera. – Maanantaina alkoi aamulla lumen levitysurakka. Paikalle tuli kolme kaivuria ja viisi levitystraktoria. Lisäksi Antti Peltomäki tulee latukoneella levittämään ja tasoittamaan. Homma kestää koko päivän ja on erittäin tiivistempoinen lyhyine ruokataukoineen. Iso talkooporukka Viimeksi Porttikallio on lumetettu 3-4 vuotta sitten. Nelisenkymmentä vapaaehtoista on valvonut tykin työtä yötä päivää viikon verran. – Tällä rupeamalla saamme aikaiseksi 700 metriä tykkilatua. Kaikki ylimääräinen levitetään mummonlenkille, niin paljon kuin vaan riittää. Lumetusta on tehty ainakin 90-luvulta asti, jolloin Kunto on hankkinut tykit hankevaroin ja kisatuotoilla SMkisojen ympärillä. Nykyisin kaikki rakennelmat ja tykit ovat siirtyneet kunnan huolintaan. Näin se menee myös liikuntalain mukaan: kunta huolehtii olosuhteet ja seurat itse urheilutoiminnan. Voimainkoitos Talkoolaiset ovat paiskineet töitä kolmen tunnin vuoroissa. Talkootuntimäärä on siis ollut hurja. – 8-tuntiset konetyörupeamat tuohon vielä päälle ja kaivurien paikalle tuonti ja palautus. Tätä kaikkea on innokkaiden hiihdon harrastajien talkootyö, muistuttaa Saarinen. Ei laturaivoa Laturaivoon ei Punkalaitumella ole törmätty, koska käytännöt ovat olleet selkeitä. – Kun lunta on tullut riittävästi ja ladut on saatu tampattua, alkaa hiihtokausi. Se kestää nykyisin vain alle kolme kuukautta. Koko infra Porttikalliolle rakentui 80-luvun puolivälissä. Siihen aikaan ei hiihdetty kuin perinteistä. Meidän latu-urat ovat kapeat, siihen saadaan juuri ja juuri mahtumaan rinnakkain perinteinen ja luistelu. Kunnan vapaa-aikatoimi määrittää, milloin hiihtokausi alkaa, ja tuo Porttikalliolle siitä ilmoitukset. Kunnon Kunto Kunnon ampumahiihtoja hiihtojaostot vastaavat talkoiden organisoinnista. Tällä kertaa olivat Jani Häkkinen, Antti Peltomäki ja Jouko Saarinen ydinnyrkkinä. Myös Latu ja Polku ja LCPunkalaidun olivat lumetuksessa mukana, sekä useat hiihdon ystävät. – Olemme vuosien saatossa järjestäneet paljon isoja ampumahiihtoja hiihtokisoja, joissa on aina ollut mukana innokkaita talkoolaisia. Tarvitaan vain aina joku ottamaan vastuu ja organisoimaan, loput tekijät kyllä tulevat perässä. Hanna-Mari Kamppikoski Viikon verran tykitti iso talkooporukka lunta Porttikalliolla. Tässä ensimmäisten joukossa talkoisiin ryhtyneet Veli-Matti Saarinen, Antti Peltomäki, Jouko Saarinen ja Sakari Pärssinen. Porttikallio sai ilmanhaltijoiden puuttumatta valkoisen vaipan Moni viikonloppuna Porttikalliolla vieraillut saattoi hieraista silmiään nähdessään tunturillisen tykkilunta. Vartiolan luistelurinki odottaa vielä valmistumistaan, mutta kaukaloon pääsee jo. Liukasta Vartiolassa Vartiolan jääkiekkokaukalo kutsui tällä viikolla innokkaita luistelijoita. – 300-metrinen luistelurinki Hanna-Mari Kamppikoski ei ole vielä ihan valmis, pyrimme pitämään jääkiekkokaukalon avoinna ja käyttökunnossa. Pohjoisseudun koulullakin on oma kaukalonsa, yhteiskoulun kaukaloa ei tänä talvena jäädytetä. Kaikki vaan talviliikuntaa harrastamaan, sopu tilaa antaa, kannusti kunnan ulkoilualueiden hoitaja Mikko Ruohonen.
Torstaina tammikuun 14. päivänä – N:o 2 – 2021 6 Huomenna 15.1. viettää syntymäpäiviään Punkalaitumen vanhin asukas Vappu Berggren. Hän täyttää kunniakkaat 103 vuotta. – Ihanimmat muistot lapsuusvuosiltani ovat mummulasta Pärnänmaasta ja nuoruusajan kahvilatöistä. Kahvilasta löysin puolisonikin. Parasta elämässä ovat olleet lasteni syntymät, jälkikasvun seuraaminen neljässä polvessa. Etenkin kaikista pienimpien vierailut ovat aina olleet mieluisia, kertoo syntymäpäiväsankari. Ilo ja suru vaihtelee Pitkään elämään on mahtunut monien ilojen lisäksi myös surullisia aikoja. – Vanhimman tyttäreni Marjan menehtyminen sairauden murtamana kymmenisen vuotta sitten aiheutti suuren surun, samoin kuin aviomieheni kuolema vuonna 1999. Lapsia saimme viisi: Tapion, Marjan, Heimon, Paulan ja Tuulan. Lastenlapsiakin on jo kymmenen ja lastenlastenlapsia peräti 17. Punkalaitumella syntymäpäiväsankari viihtyy hyvin. – Tämä on hyvä ja rauhallinen paikka asua. Työpaikat ja väkiluku ovat pienentyneet, liikkeet vähentyneet, mutta vanhustenhoito ja tiet ovat vuosien saatossa parantuneet. Asun yhä 122-vuotiaassa talossa, johon aikoinaan 17-vuotiaana tulin kahvilatyöhön. Vappu syntyi 12-lapsiseen perheeseen Pärnänmaassa. Vain parin vuoden ikäisenä hän ”muutti” isovanhemmilleen Peltola-nimiseen taloon lähelle vanhempiaan. Kansakoulua Vappu kävi Pärnänmaassa neljän vuoden ajan. Mieliaineita koulussa olivat laskento ja historia, erityisesti vuosilukujen muistaminen. Kaksipäiväiset kananhoitokurssitkin hän suoritti. Vapun elämä on ollut työntäytteistä nuoresta pitäen. Työ on ollut kovasti mieluistakin syntymäpäiväsankarille. Kahvilatyö kutsuu – Menin 17-vuotiaana työhön Berggrenin kahvilaan apulaiseksi. Työtä teimme aamuseitsemästä iltakymmeneen leipomisineen kaikkineen. Viikonloppuisinkin työskentelimme, mutta kovasti tykkäsin. Olin tässä työssä kuusi vuotta ja rakastuin talon poikaan. Avioliitto solmittiin sodan aikana 6.12. vuonna 1941. Vaikka Vapulla oli paljon töitä, ehti hän harrastaakin. – Kuorossa lauloin nuorempana, ompelin ja kudoin. Tein monenlaisia käsitöitä. Luin, hoidin puutarhaa, kuuntelin paljon musiikkia. Metsässä marjastin. Kuntosalilla käynnin lopetin 97-vuotiaana. Pusulaa päin – Muutimme Pusulaan Valde-mieheni kanssa ja rakensimme sinne talon, johon perustimme kahvilan. Sitten tuli sota-aika ja tavaroista oli kaikkialla pulaa. Kahvilankin toiminta oli lopetettava. Karjalan evakot asuivat muutaman vuoden kahvilahuoneessamme. Sopu sijaa antoi, ja yhteiselo sujui mukavasti. Kolme vanhinta lastamme syntyivät Pusulassa, josta vuonna 1950 muutimme takaisin Punkalaitumelle. Paljon on muuttunut pitäjälläkin 50-luvulta näihin päiviin. – Ihmiset tapasivat ennen toisiaan ainakin täällä maaseudulla. Käytiin kylässä kutsumatta. Oli mukavaa poiketa korppukahveelle, jakaa ilot ja surut. Juteltiin, autettiin toisiamme. Nykyään ei taida olla enää sellaista, pelataan liikaa puhelimilla vaan. Paluu Punkalaitumelle Punkalaitumelle palatessa, perhe asettui Valden kotitaloon, josta kahvila oli jo lopetettu. – Ostimme talon kodiksemme. Lapsia syntyi sitten vielä kaksi. Perheen emännän työtä riitti kovasti joka päivälle. Oli kotitöitä, maataloustöitä, lapsia, lehmiä ja muita eläimiä, jotka nekin tarvitsivat kaikki huolenpitoa. 50-vuotiaana Vappu ryhtyi Satanahka-vaatetustehtaan ompelijaksi. – Kävin teollisuusompelijakurssin. Samassa työpaikassa jatkoi sitten myöhemmin Jenger Oy, missä jatkoin ompelijan työtä eläkeikään asti 65-vuotiaaksi. Valtaisan pitkän elämän aikana on syntymäpäiväsankari varmasti miettinyt elämän tarkoitusta. Mikä se tärkein elämässä on? – Tärkeintä elämässä on oma turvallinen koti, perhe, ystävät, sukulaiset, musiikin kuuntelu, huumori, terveys, oman muistin säilyminen. Kovasti kiitollinen olen siitä, että saan asua omassa kodissani. Hoivaja kotipalvelu Mari Oras hoitaa hyvin minua joka päivä. Omaiseni eli ”hoitotiimini” Tuula, Paula ja Asko hoitaa arkielämän pärjäämisen kotona. Tarvitsen jo kuitenkin apua jokapäiväisissä toimissa. Korona-aikaan ankeaa Viime vuoden maaliskuussa Suomeenkin rantautunut korona on vaivannut myös Vapun mieltä. – Onhan se ollut kovasti harmillista, kun ei ole voinut tavata lapsia, lapsenlapsia, tätä ihanaa jälkipolvea. Ei sukulaisia eikä ystäviäkään normaaliin tapaan. Joulukin oli kovasti hiljainen ja erilainen koronan vuoksi. Elämänohjeiksi muille Kun maailmaa ja sen touhua on seurannut pitkään ja tarkkaavaisesti, on Vapulla varmasti myös sananen meille kanssaeläjille. Onko minkäänlaista elämänohjetta? – Viljelkää huumoria, positiivisuutta ja hymyä. Ottakaa toinen toisenne huomioon. Auttakaa lähimmäisiä, yhdessä selvitään vaikeistakin ajoista. Kunnioittakaa toisianne! Älkää riidelkö, vaan eläkää sovussa. Hanna-Mari Kamppikoski ”Viljelkää huumoria ja positiivisuutta!” Vappu Berggren 103 vuotta Punkalaitumen vanhin asukas Vappu Berggren täyttää huomenna perjantaina 103 vuotta. Valokuva: Mari Oras. Herätyskello soittaa. Kello on kaksi aamulla ja vahtivuoro lumitykillä kutsuu. Mikä ihme saa täysjärkisen ihmisen vapaaehtoisesti valvomaan öitään lumenteossa? Tätä mysteeriä mietin, kun nyt iloitaan valmiista ladusta Porttikalliolla. Vastausta voi etsiä tutustumalla tutkimuksiin vapaaehtoistyön motiiveista. Yhden aika kattavan mallin on tehnyt Yeung-niminen tutkija jo 2004 ja olen käyttänyt sitä paljon. Malli rakentuu käsiteulottuvuuksista eikä edes väitä, että kaikki vapaaehtoiset olisivat samanlaisia. Siksi se toimii vieläkin, vaikka ihmisten perinteinen pitkäkestoinen sitoutuminen on yleisemmin ottaen vähentynyt. Ihmiset haluavat kyllä toimia ja kuulua yhteen muiden kanssa, mutta muodot muuttuvat. Ihmiset eivät ole enää välttämättä uskollisia edes puolueelle koko elinikää puhumattakaan ylisukupolvista uskollisuutta. Pienissä kunnissa muodostuu helposti puoluetta paljon tärkeämmäksi ajaa yhteistä asiaa. Hyvä esimerkki on pieni (hyvä) vastaan jokin suurempi (paha). Punkalaidun-puolueen ajatus tuntuu hyvin tutulta, kun mietin omiakin kokemuksia vaikka vapaaehtoistyössä. Aloitan laduntekijöiden pohdinnan Yeungin mallin ulottuvuudesta jatkuvuus-uuden etsintä. Monet vapaaehtoistyön muodot ovat pitkää perua ja yhteistä historiaa. Porttikalliolla on hiihdetty jo vuosikymmeniä ja liikuntajärjestöt samoin olleet olemassa ”aina”, vaikka kansallisella tasolla on tapahtunut muutoksia. Ihmiset liittyvät vapaaehtoisjärjestöihin yhtäältä kuuluakseen johonkin jatkumoon ja toisaalta saadakseen esimerkiksi elämän taitekohdissa uusia ihmissuhteita ja kokemuksia ja uudistuakseen näin itsekin. Eläkkeelle jääminen on tyypillinen taitekohta. Aktiiviset, osaavat eläkeläiset ovat järjestöjen supervoimaa. Saaminen-antaminen -ulottuvuus on psykologinen ja henkinen, monesta uskonnostakin tuttu käsitepari, ja se on myös tutkitusti totta. Antaessaan saa itse itselleen hyvinvointia. Ilmiö tukee koko yhteisön olemassaoloa ja toimintaa. Järjestöissä ja vapaaehtoistyössä omasta ajastaan ja osaamisestaan antaminen on monelle arvo sinänsä. On siis paljon näkymättömiä auttajia, jotka eivät edes halua julkisuutta. On reilua kumminkin nostaa esille toiminnan aikaansaannoksia ja tunnistaa auttajia niiden takana. Punkalaitumen Sanomat osaa tyylikkäästi tuoda esille vapaaehtoisten pyyteetöntä toimintaa ja suo näin heille myös yhteisön arvostuksen. Vapaaehtoistyön eri rooleja esitellään ja osoitetaan, miten onnistuminen vaatii sekä organisoijat että tekijät. Ne eivät aina ole samoja ihmisiä. Organisointi ja toimintaan neuvotteleminen on aikamoista palapeliä, jossa sovitellaan yhteen kalentereita, osaamisia ja tuttavuussuhteita. Toiminta ja pohdinta -ulottuvuus korostuu erilaisessa vapaaehtoistyössä kovin eri tavoin. Punkalaitumella on hienosti tuotu esille kotiseudun menneisyyttä esimerkiksi valokuvin ja kukin voi pohtia omaa elämäänsä suhteessa menneeseen. Eläkkeellä oleva etsii vapaaehtoistyöstä usein myös konkreettista rytmiä ja tekemistä arkeensa, kun on liikaakin aikaa sekä pohtia että toimia. Joskus sanotaan, että miehille toiminta sopii paremmin kuin yhdessä keskustelu. Oma yksittäinen havaintoni lumitykin valvojista puhui kyllä sen puolesta, että sekä toiminta että pohdinta sujuivat sulavasti toistensa lomassa. Läheisyys-etäisyys -ulottuvuus tarkoittaa käytännössä vaikka sitä, että voi herätä siihen herätyskellon soittoon ja ottaa etäisyyttä omasta arjestaan. Koronan takia moni valittelee mökkihöperyyttä ja vapaaehtoistoiminta edes verkossa ja ulkotiloissa tarjoaa tervettä etäisyyttä ja ilmatilaa liian pieneksi käyviin piireihin. Mahtaako Yeungin malli kokonaan selittää punkalaitumelaisten puuhamiesten ja -naisten yhteistä ponnistusta, vai onko taustalla vielä jotain heille ihan omaa ja erityistä, se jää myöhempien keskustelujen varaan. Urakkaan tarvittiin lukuisa joukko lumettajia, lumen kuljettajia ja ladun tekijöitä sekä kalustoa ja kaiken yhteensovittamista. Paras tapa kiittää on käyttää latua ahkerasti. Teksti: Seija Mahlamäki-Kultanen Latu ja Polku vinkkaa Paras tapa kiittää, on hiihtää
Torstaina tammikuun 14. päivänä 2021 – N:o 2 – 7 Huovuttaja, käsityöyrittäjä Sirpa Sillanpään luomuksia on esillä Urjalan kirjastossa Väristähän se taas lähti -näyttelyssä 28.1. saakka. Ihailtavina on huovutettuja hepeneitä ja kierrätyskankaisia mekkoja. – Kokoan Sipuseiskan mallistosta värinsä perusteella yhteensopivia ryhmiä huovutetuista vaatteista, lisäksi mukana on kierrätysmekkoja Finlaysonin takavuosien pöytäliinoista. Avajaisia tai tapahtumia ylipäätään ei näyttelyn yhteydessä pidetä vallitsevasta tilanteesta johtuen. – Olen pitänyt näyttelyitä sattumanvaraisesti. Usein innostus lähtee siitä, että pyydetään. Urjalan kirjasto tarjosi mahdollisuutta ripustaa huovutuksia esille tammikuun ajaksi. Sipuseiska on käsityöyritys ja töitä on esillä monen kirjavissa tapahtumissa. Myyntitapahtumissa, markkinoilla ja kellariverstaalla kaupankäynti on keskeinen tavoite ja helppo asiakkaan kannalta hoitaa, mutta kaikissa epäkaupallisemmissakin tilaisuuksissa tuotteissa on aina hintalaput. Arki läsnä Näyttelyssä on esillä Sipuseiskan arki. Näyttelyyn on ripustettu perusvalikoima huovutettuja vaatteita ja kierrätyskankaisia mekkoja. – Keskeisintä tässä esillepanossa ja työskentelyssä ylipäätään on väri, värien yhdistäminen ja kuvioiden piirtely. Huovutus suoritettavana työnä on palkitsevaa, se on teknisesti yksinkertaista, mutta raskasta. Arki antaa tyytyväisyyden tunnetta, kun työpäivän päätteeksi näkee valmiita tuotteitaan ja on työstään fyysisesti väsynyt. Kierrätysmekkojen valmistaminen on myös mielenkiintoista, vaikkei ompelu sinänsä olekaan kiehtovaa. Mekot ommellaan Finlaysonin menneiden vuosikymmenten pöytäliinoista. Pöytäliinojen metsästäminen kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta on kuin aarrejahdissa olisi. Yhtälailla kuin villan värit, pitää pöytäliinojenkin värit, ruudutukset, kuosit ja vahvuudet sovitella yhteen. Väristä se mekoissakin lähtee. Mistä inspiraatio? Mikä luovaa yrittäjää inspiroi? – Väri inspiroi eniten. Olen muinaisten opiskelujeni yhteydessä tutustunut värioppiin, olen omin päin perehtynyt väriterapiaan ja värien merkityksiin, olen harjoitellut värien yhdistelemistä vuosikymmenet. Minulla on synestesia, näen kirjaimet, numerot ja tunnetilat värillisinä. Muistan asioita värien perusteella. Värien valikoiminen tunteiden mukaan, erilaisten virikkeiden etsiminen ja väriyhdistelmien näkeminen on innostavaa. Koluan taidenäyttelyitä, museoita ja tapahtumia saadakseni virikkeitä ja eri näkökulmia omaan katsantooni. Normaaliaikana siis. Värejä, värejä Onko sinulla lempivärejä? Onko sellaisia värejä, jotka eivät sovi keskenään, vai voiko kaikkea yhdistää? – Lempivärejäni ovat voimakkaat lämpöiset värit. Värien yhdistelemisessä on omat lainalaisuutensa. Parhaiten onnistuu, kun yhdistelee valoisuusasteeltaan samanarvoisia värejä, vastavärejä yhdistellessä toista sävyistä on oltava selvästi enemmän kuin toista, jottei tunnelma muutu painostavaksi. Väriopissa on lueteltuna yleisesti hyväksytyt säännöt, joita voi ohjeena noudattaa. Oma värisilmä ja intuitio auttavat valitsemaan sopivia väriyhLauttakyläntie 4 31900 PUNKALAIDUN e-mail: toimitus@punkalaitumensanomat. ilmoitus@punkalaitumensanomat. kotisivut: www.punkalaitumensanomat. 02 767 4256 Sanomalehtien liiton jäsen ISSN 1236-8415 Ilmestyy torstaisin. Toimitus avoinna: ma–to klo 9–16, pe suljettu. Ilmoitukset ja muu ai neis to on jätettävä tiis tai na klo 13.00 men nes sä toi mis toon. Printhaus Oy – Pori 2021 Vt. päätoimittaja Hanna-Mari Kamppikoski 050 442 2072 Toimittaja-ilmoitustenhoitaja Anu Koskua 02 767 4256 Ilmoitukset, tilaukset, las ku tus Päätoimittaja Juha Aro sairauslomalla Jakeluhäiriöissä ota yhteyttä lehden toimitukseen 02 7674 256. Varhaisjakelun häiriöistä voi soittaa 0100 3355. Ma-pe klo 6-16, la-su klo 6-12. ILMOITUSHINNAT 1.1.2021 Etusivu..............1,00 e/pmm 1-väri 1,10 e/pmm 4-väri 1,20 e/pmm Muut sivut........0,90 e/pmm 1-väri 1,00 e/pmm 4-väri 1,10 e/pmm Ilmoitusvalmistus 5 snt/pmm. Arvonlisävero 24 % li sä tään hintoihin. VASTUU ILMOITUKSISTA: Lehden suurin vastuu il moi tuksen jul kai semisessa sat tu nees ta vir heestä on il moi tuk sen hinta ja muihin lehtiin toi mi tetusta ai neis tosta sen val mistusarvo. TILAUSHINNAT 2021: Kestotilaus.....47 euroa 12–10kk ..........49 euroa 9–7kk...............43 euroa 6–4kk...............35 euroa 3–1kk...............31 euroa Ulkomaille kak sin kertaiset. Irtonumero 1,50 euro, sis.alv. Hanna-Mari Kamppikoski Maailman Hot ja Not yhdentekevä Sipuseiskalle Oma intuitio ja värisilmä edellä Sirpa Sillanpää verstaallaan Punkalaitumella. Huopa ja Finlaysonin retropöytäliinat taipuvat moneksi. distelmiä. Työ elämäntapana Mikä on antoisinta työssäsi, entä haastavinta? – Käsityöyrittäjyys on elämäntapa. Antoisinta on kellariverstaalla tehty huovutustyö, tuotteiden valmistaminen. Myyntireissut ja osallistumiset eri tapahtumiin antavat onnistuessaan voimaa jatkaa taas. Haastavinta on saada tehdyksi ne yrittämiseen liittyvät oheistehtävät. – Sipuseiskan verstas on kotitaloni kellarissa. Kellariverstaalla on esillä kulloinkin valmiina oleva varasto. Periaatteessa kellariverstas on aina auki, kun olen kotona. Maailmalla on nopea muotinsa, useita trendejä. Miten Sipuseiskan verstaalla? – Sipuseiska on pieni tekijä ja toimii omassa kuplassaan, joten se mikä on yleisesti hot tai not on Sipuseiskan todellisuudessa melko yhdentekevää. Inspiraatiot värimaailmoihin ja uusiin tuotteisiin nousee omista tunnetiloista, kokemuksista ja kiinnostuksen kohteista. Sipuseiskan toiminta on uomissaan pysyvää, huovutus tekniikkana on rajallinen ja sinkoilu sinne tänne ulkopuolisten impulssien mukana ei ole kannattavaa. Koronan myötä muutoksia Miten koronavuosi meni? Millä mielin tulevaan? – Koronarajoitusten vuoksi kaikki myyntija messutapahtumat, joihin Sipuseiska oli ilmoittautunut, peruttiin yksi toisensa jälkeen. Tai siirrettiin eteenpäin. Väri poikineen löytyy Sipuseiskan luomuksista.
Torstaina tammikuun 14. päivänä – N:o 2 – 2021 8 Y-tunnus: 3162249-4 urjalanromu@hotmail.com Ostamme/noudamme kaiken metalliromun! Puramme kaiken! Soita ja kysy lisää! 041 318 5086 Huoltokuja 1, Urjala — Puh. (03) 5460 966 Määräaikaiskatsastus alk. 39 € www.ysiauto.fi/katsastus (Ei sisällä pakokaasumittauksia) Metsärannan Liha Metsärannantie 100 02-7675747 www.metsarannanliha.fi Myymälä ja lihan vastaanotto avoinna ma-to klo 6 12 pe klo 6 17 Jotta tietäisit, mistä pitäjällä puhutaan... TILAA PUNKALAITUMEN SANOMAT! 1-3 kk 31 € 4-6 kk 35 € 7-9 kk 43 € 10-12 kk 49 € Kestona 47 € Opiskelijatilaus 24 € määräaikainen 12 kk. TILAUKSET: toimitus@punkalaitumensanomat.fi ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi www.punkalaitumensanomat.fi Puh. 02 767 4256 Seurat toimivat Punkalaitumen Latu ja Polku Ylläkselle 13.-20.3. Tied. 040-75 040 46 Tapani tai seija.mahlamaki-kultanen@hamk.fi. Talviuinti on koronarajoitusten mukaisella tauolla. Yhteisiin liikuntatapahtumiin ja lenkkitreffeihin palataan heti kun koronarajoitukset sen sallivat. Nautitaan lumesta ja hyödynnetään latuja, polkuja ja luistelurataa. 4H Kerhot ja 36Karuselli tauolla 17.1. asti. Rajoitusten mukaisen toiminnan tiedot punkalaidun.4h.fi. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistys Kuntokorttien ja Vapaaehtoistoiminnan korttien palautus kukkakaupalle. Eläkeliiton Satakunnan piirille on varattu vuodelle 2021 seuraavat tuetut lomat: Lehmirannan lomakeskus 3.5.2021-8.5.2021, Härmän Kylpylä 15.8.2021-20.8.2021, Rokua Health & Spa 26.9.2021-1.10.2021. Lomateema: Työt takana -loma. www.elakeliitto.fi/punkalaidun Punkalaitumen Riistanhoitoyhdistys Punkalaitumen RHY järjestää ampumakokeen metsästyseura Haukan radalla 17.1., ilmoittautuminen klo 12-12.30. Metsästyskortti ja aselupa mukaan. Maatalouskoneet huolto ja korjaus p. 0400 225 665 Maanrakennus Lampinen Oy Kun muutat, ilmoita uusi osoitteesi meillekin! Osoitteenmuutos ei tule automaattisesti lehtiin. Punkalaitumen Sanomat Oy ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi puh. (02) 767 4256 Punkalaitumen Sanomien toimitus on SULJETTUNA toistaiseksi koronapandemian vuoksi. Tästä johtuen emme ota tällä hetkellä vastaan mitään maksusuorituksia toimituksessa. toimitus@punkalaitumensanomat.fi, 050 442 2072 ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi, 02 767 4256 OPTIKKOPALVELUT: näöntutkimukset mm. ajonäkötutkimukset, työnäkö, piilolasisovitukset. S-ETUKORTILLA: Silmänpaineenmittaus optikolla 5 €. Silmätautien erikoislääkärit NINA LAITAMÄKI pe 15.1., pe 22.1. PETTERI PAASSILTA ke 20.1., ke 17,2., ke 17.3. Urjalantie 15, Urjala URJALA Ajanvaraus: ma-pe 9–17 la 10–13 P. 03 546 0971, 040 760 1598 OSTA 1 40 % OSTA 2 50 % saat Seuraa meitä myös Facebookissa! saat Kaikki silmälasit ja aurinkolasit 31.1. saakka Pe 22.1. KEHYSESITTELY klo 10-13.30 mm. Skaga, Pilgrim, Marcolin.