Uutisja ilmoituslehti Torstaina maaliskuun 15. päivänä N:o 11 2018 109. vuosikerta Irtonumero 1 € (sis. alv) Punkalaitumen kunnanhallitus pyytää Sotesia selvittämään, miksi se ei ole halukas tarjoamaan lääkäripalveluita Pakarin asukkaille hoivapalveluiden siirtyessä Med Group Oy:lle. Sotesi on ilmoittanut, ettei se ole valmis jatkamaan lääkärikiertoa Pakarilla, vaikka asukkaat ja omaiset kokevat kyseisen palvelun tärkeänä. Sotesin esittämien perusteluiden mukaan lääkärikierto Pakarilla ei voisi jatkua tietosuojasyiden ja erilaisten tietojärjestelmien vuoksi. Kunta huomauttaa, että Pakarin kiinteistössä jatkuu edelleen kotihoidon, päivätoiminnan ja intervallihoivan palvelut Sotesin tuottamana. Kunnan mukaan julkisten lääkäripalveluiden lopettaminen ja asumispalveluiden asukkaiden velvoittaminen asioimaan terveysasemalla ei ole asukkaiden heikon terveydentilan vuoksi kohtuullista ja tulee myös lisäämään palvelun kustannuksia tarvittavien kuljetuspalveluiden järjestämisessä. Kunnanhallitus päätti maanantaina kysyä yhteistoiminta-alueen sote-lautakunnalta kysymyspatterin, johon se toivoo vastausta. Kysymykset kuuluvat: – Miksi nykyistä hyvää ja kustannustehokasta Sotesin tuottamaa lääkäripalvelua ei voi jatkossa tarjota Pakarin asumispalveluyksikön asukkaille kun asumispalveluiden toiminta siirtyy Sotesilta Med Groupille? – Mikä on kustannusvaikutus Punkalaitumen kunnalle kun Pakarin asumispalveluiden asukkaat kuljetetaan avustettuina lääkärinvastaanotolle nykyisen Pakarilla tapahtuvan lääkärikierron sijasta? – Miten Sastamalan ja Punkalaitumen alueen asumispalveluissa olevien asukkaiden tasavertainen kohtelu toteutuu Sotesin omissa ja palvelusetelitoimittajien asumispalveluyksiköissä julkisten lääkäripalveluiden tarjonnan osalta? Ei laillista estettä Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihti (sin.) korostaa, ettei laillista estettä lääkärikierron jatkamisesta Pakarilla ole olemassa. – Miksi julkista palvelua ei nyt halutakaan tarjota kuntalaisille, vaikka sitä juuri on kovasti puolustettu? On kohtuutonta, että vanhoja ihmisiä lähdetään kuljettamaan pois tiloista, joissa he saavat hoivaa. Prihti huomauttaa myös, ettei kyse ole siitä, että Sotesi tarjoaisi palveluita Med Group Oy:lle. – Lääkäripalveluita tarjotaan Pakarin asukkaille eli kuntalaisille ja näistä palveluista Punkalaitumen kunta maksaa Sotesille. – Tälläinen eriarvoistaminen laittaa itseni pohtimaan sitä, tarvittaisiinko Punkalaitumella kaikkien sote-palveluiden kokonaisulkoistus, Ari Prihti pohtii. Juha Aro Alueellista asiainhoitoa Lakitupa Tiina Juhe 050-523 6240 Kauppakulma, Punkalaidun www.juhe.fi Chat-palvelu OTM, HHJ, kaupanvahvistaja LÄMPÖ – VESI – ILMA – SÄHKÖ – KYLMÄ mm. ilmaja maalämpöpumput viemärikuvaukset Keskus 02-767 4230 Työtilaukset 0500-228 217 Lauttakyläntie 33, Punkalaidun Avoinna arkisin 7-16, la suljettu www.lvi-tapioharju.fi Lauttakyläntie 2 puh 02 7674847 LOPPUUNMYYNTI -30% Hiuskorut, Kosmetiikka Tam Silkin ja B-H alusasut Askartelu Lyhdyt ja Kynttilät av. ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-13.00 Aiemmin alennettujen tuotteiden lisäksi Kunta kysyy Pakarin lääkäripalveluista Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 -29-49 % 4 99 POURU Herkkutorilta to-la! Edullista! Palvelusta to-la! ! TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 15. ? 18.3. PE Pyymäen konsulentti! Edullista! TAVALLISTA PAREMPI RUOKAKAUPPA! ERÄ MOKOMAN Parsa Meksiko 6 65 kg 1 00 kg 1 00 kpl 2 99 nippu Kivikylä 400 g Löylylenkki (4,98) 1 99 kpl Bataatti USA Pirkka 2 dl Kuohukerma myös lakton (4,00) 1 60 2 prk Lohipihvit 23 95 kg Lindströminpihvit 4 95 rs Atria 200 g Pizzat (4,17) 2 50 3 kpl 8 90 yht. 2 99 pkt 3 49 kpl Toscanan ja Valencian leivät 400 g (8,73) Omasta uunista! 14 95 kg ALKUVIIKON TARJOUKSET ALLA! Voim. MA ? KE 19. ? 21.3. Porsaankyljys 7 95 kg Porsaan fileesuikale rton 10 95 kg Possujauheliha Porsaan lehtipihvi mar. 10 95 kg Porsaankylki 3 99 kg Tuore Kirjolohifilee Suomi vac. 9 99 kg ERÄ Tuore Kuhafilee Viro 24 95 kg ERÄ 5 99 kg Tuore Silakkafilee Suomi ERÄ Naudan ulkofilee palana 18 95 kg Entrecote palana 18 95 kg ^ 1 00 pkt Pirkka 1 L Nougatjäätelö vähälakt. ERÄ HK n. 700 g Porsaan pihvifilee 6 95 kg 1 79 rs 4 99 kassi 5 99 2 nippua Ruukkunarsissi 3 kpl kassi Pirkka 400 g Tumma rypäle (4,48) Tulppaani 7 kpl HK 900 g Isoviitonen nakki (3,32) Atria 350 g Saunapalvi (8,26) 2 89 pkt 99 kpl Atria 400 g Uunilenkki (2,48) Plussakortilla! myös juokseva (4,38-5,00) Valio 350-400 g Oivariini 3 50 2 kpl Atria 460-600 g Kanan sisäfileet (8,25-10,76) Pirkka 250 g Miniluumutomaatti Espanja (3,96) 99 rs Porin Leipä 500 g Piimälimppu (2,00) Nalle 500 g Pikakaurahiutale (1,69) 2 pkt 1 69 Myllyn Paras 400 g Makaroni (0,63) 1 00 4 ps Plussakortilla! Lambi 12 rl Wcpaperi ja Lambi 8 rl talouspyyhe valk. TORSTAINA KUUMAA POSSUNMAKKARAA alk. klo 9.00 12 95 kg
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 2 – N:o 11 – 2018 Puolen vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat maaliskuun 15. pnä 1968. Vuosisadan takaa Tammikuun lopulla sata vuotta sitten alkaneen sisällissodan vuoksi Punkalaitumen Sanomat ei ilmestynyt talvella 1918. Päivän sanat Rakkaamme Aino Kyllikki KNUUTI Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Punkalaitumen kotihoidolle ja Sastamalakodille Ainon hyvästä hoidosta. 2.9.1927 Mellilä 24.2.2018 Sastamalakoti Kulje äiti kerallamme, mummi rakas muassamme, voimanlähteenä lähellä. Elä muistoina mukana, sävelinä sieluissamme, elämämme enkelinä ? taivaan veräjän takana. Ritva ja Stephen Seija ja Reginald Birgitta ja Heikki lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset sukulaiset ja ystävät Jumala lähetti minut, Jumala nouti sinut. Tapaamme kerran, luona rakkaan Herran. vauva-Daphne ja pikku-Michael Palvelemme: ma – pe 9 – 17, la 9 – 14 Kauppakatu 3 B, Punkalaidun Rakkaamme Yrjö Juhani SAKSANEN Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. 22.4.1935 Sakkola 26.2.2018 Punkalaidun Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. On hiljaisuus ja suru loputon, mutt´ uskomme ? sun hyvä olla on. Kaivaten Eila Pauli ja Sari Jukka ja Anne lastenlapset perheineen Maire-sisko To 15.3. klo 13 Torstaikerho srk-talolla. Vierailijana rovasti Veli-Matti Karo. Su 18.3. klo 10 Marianpäivän messu kirkossa. Maatalousnaiset lahjoittavat messussa uudet siniset messuvaatteet seurakunnalle. Oriniemen Marttojen järjestämä ohjelmallinen kahvitilaisuus srk-talolla messun jälkeen. Rahko, Uusi-Kuitti. Su 18.3. klo 14 Kinkerit: Oriniemi, Kaarina ja Matti Jokelalla (Ylisenkulmantie 30). Ke 21.3. klo 18 Kinkerit: Kivisenoja, Anu ja Matti Koskualla (Kivisenojantie 235). To 22.3. klo 11–13 Arkilounas srk-talolla. Hinta 5€, työttömiltä 2€. To 22.3. klo 17 Elokuvailta kirjastolla. Pe 23.3. klo 9 Aamulenkki lähtee srk-talolta. Su 25.3. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen alkaa Koko kylän karuselli, joka on kaikille tarkoitettu seurakuntaan tutustumisen päivä. Kierrä kirkossa, srk-talolla ja pappilassa, tutustu työntekijöihin sekä luottamushenkilöihin, kerää leimoja ja osallistu arvontaan. Karuselli kestää klo 13 asti, aloittaa voi mistä pisteeltä vain. Lue lisää kotisivuiltamme www.punkalaitumenseurakunta.fi. Ma 26.3. klo 18 Hiljaisen viikon rukoushetki kirkossa. Rahko, Kaukinen, Pyykkö. Ti 27.3. klo 18 Hiljaisen viikon rukoushetki kirkossa. Rahko, Kaukinen, Pyykkö. Ke 28.3. klo 18 Hiljaisen viikon rukoushetki kirkossa. Rahko, Uusi-Kuitti, Pyykkö. Musiikki: To 15.3. klo 18.30 Kirkkokuoro srk-talolla, huom. paikka! Pe 16.3. klo 18.30 Virrenveisuuehtoo srk-talolla. Aiheena Maria. Lapsille ja perheille: Vkolla 12 kerhokuvaus päiväkerhoissa, olethan muistanut ilmoittautua? Ti 27.3. klo 10 Pääsiäisen pikkukirkko. Tervetuloa pienet ja suuret yhteiseen kirkkohetkeen. Rippikoulu: Pe 16.3. klo 18 Nuortenilta II Pappilassa. Su 25.3. klo 10 Rippikoulukaruselli alkaa jumalanpalveluksella kirkossa, sen jälkeen seurakuntaan tutustumisen päivä jatkuu klo 13 asti. Tulossa: Ke 6.6. Seurakuntaretki Naantaliin, tutustumme Mikolan luomutilalle ja Tammirauman hunajatilalle sekä Naantalin vanhaan kaupunkiin. Ilmoittaudu Jaanalle p. 040-8048814 pe 18.5. mennessä. Kastettu: Juho Toivo Viskari Kuollut: Terttu Sanelma Lehtinen 82 v. Aino Kyllikki Knuuti 90 v. Yrjö Juhani Saksanen 82 v. 15.3. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne. Jes. 55:3. 16.3. ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.” Ilm. 21:6. 17.3. ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” Joh. 6:56. Nappulasarjan palkintojenjako Yhteiskoulun jääkiekkokaukalossa on talven aikana pyörinyt jääkiekon nappulasarja opettaja Olavi Mannosen johdolla. Kansallis-Osake-Pankin Punkalaitumen lahjoitti nappuloille palkinnot ja näitten jako tapahtui äskettäin. Sarjojen parhaiksi maalintekijöiksi osoittautuivat sarjassa 15 v. Risto Korenius 7 maalia, 13 v. Antti Paija 5 maalia ja sarjassa 10 v. Ari Tapioharju 7 maalia. Nappulasarjassa 15 v. oli paras Talala 6 p., 2) Mäenpää 4 p., 3) Tursa 2 p., 4) Haviokoski. Sarja 13 v.: 1) Sarkkila 6 p., 2) Pappilankylä ja Sadonmaa 3 p., 3) Mäenpää 3 p., 4) Vanttila, Länsipää, Pärnänmaa. Sarja 10 v.: 1) Talala 4 p., 2) Sarkkila. Sarjojen parhaita maalintekijöitä olivat edellä mainittujen lisäksi Raimo Lindroos, Tapio Hyrkäs, Risto Sutti ja Seppo Wallin sarjassa 15 v. Sarjassa 13 v. oli muina maalintekijöinä Reijo Rantala, Reima Mahlamäki, Pertti Pouru, Jouko Kuisma, Veikko Tiukka ja Markku Multanen. Ensi sunnuntaina saamme aloittaa joulunodotuksen. Oikeastaan alkuperäinen aloituspäivä, Marian ilmestyspäivä, on vasta 25.3, koska siitä päivästä on tasan yhdeksän kuukautta jouluun. Paastonaikamme keskellä saamme siis viettää juhlaa, jossa on joulun taikaa –ihmettä, kirkkautta ja enkelin läheisyyttä. Mietitäänpä hetki Mariaa. Minkälainen on sinun neitsyt Mariasi? Ehkäpä täysikasvuinen, kypsä, viisas ja järkevä nainen. Varmasti myös hurskas, joka rukoilee Jumalaa useaan otteeseen päivittäin. Tällaisen madonnamaisen kuvan taiteilijat ovat Mariasta meille antaneet kautta vuosisatojen. Raamatun kuvaama äiti ei kuitenkaan ole samanlainen. Jos Jeesuksen tuleva äiti olisi elänyt meidän aikanamme, olisi hänen perheessään varmasti keskusteltu pidetäänkö tuleva lapsi vai ei. Raskaaksihan oli tullut hyvin nuorityttö, eikä isästä ollut varmuutta. Inhimillisesti ajateltuna raskaus niissä olosuhteissa olisi ollut hyvin vaikea asia. Luukkaan evankeliumissa lapsen syntymä on kuitenkin oikeastaan vain ilmoitus. Ei kysytä: tahdotko – kerrotaan vain mitä tulee tapahtumaan. Kysymyksille jää tilaa, mutta ei kieltäytymiselle. Valitessaan Marian Jumala tiesi tarkkaan, mitä tekee ja kenet valitsee. Hän valitsi ennakkoluulottoman nuoren ja varusti valitsemansa tytön tarvittavalla luottamuksella ja voimalla. Kun me saamme jonkin uuden tehtävän, vähättelemme helposti itseämme, epäilemme selviytymismahdollisuuksiamme ja uskomme, että muut olisivat meitä parempia. Maria kuitenkin luotti siihen, että juuri hän Jumalan valitsemana on oikea henkilö toteuttamaan saamansa tehtävän. Tunnettu Marian kiitosvirsi on paitsi ylistysvirsi, myös taisteluvirsi. Siinä Vapahtajamme äiti laulaa, miten Jumala on alistettujen ja heikkojen puolella sortajia vastaan. Virressä otetaan kantaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja samalla naisen aseman parantamiseksi ja tasa-arvon toteutumiseksi. Marian laulu aivan kuin esittää Jeesuksen sanoman ytimen etukäteen. Voisi sanoa, että siinä kuuluu Jumalan vallankumous. Sain hiljattain sähköpostiini viestin, joka sisälsi ajatuksia elämästä. Haluan jakaa niistä kaksi kanssanne. Nämä kummatkin ajatukset liittyvät myös kiinteästi Marian persoonaan ja elämään. Ensimmäisessä ajatuksessa sanotaan: Usko ei auta ohittamaan haasteita, vaan menemään niiden läpi. Toisessa: Kun luovut tarpeesta kontrolloida tulevaisuuttasi, tavoitat onnellisuuden. Irina Kaukinen Kirkkoherra Punkalaitumen seurakunta SANA SINULLE Maria 18.3. ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.” Luuk. 1:46–47. 19.3. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani! Ps. 43:4. 20.3. Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Ps. 43:5. 21.3. ”Tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista.” Jes. 29:13. Arkkipiispan vaalin tulokset, ehdokkaiden saamat äänimäärät sekä äänestysprosentti vahvistettiin Turun tuomikapitulin istunnon tarkistuslaskennassa viime viikon perjantaina. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viidenneksitoista arkkipiispaksi valittiin Espoon piispa Tapio Luoma. Tapio Luoman saama äänimäärä oli 374,667 (56,1 %) ja vastaehdokas Björn Vikströmin 292,667 (43,9 %). Hylättyjä ääniä oli 2. Äänestysprosentti arkkipiispan vaalissa oli 89,6. Äänioikeus oli vaalin toisella kierroksella 1527 äänestäjällä. Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään 1.6.2018 nykyisen arkkipiispan Kari Mäkisen jäädessä eläkkeelle. Tapio Luoma uudeksi arkkipiispaksi
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 2018 – N:o 11 – 3 Pakari keskiössä Yrittäjä Aino Knuuti Yrittäjä Aino Knuuti menehtyi pitkällisen sairauden murtamana 24.2.2018 Sastamalakodissa. Aino oli syntynyt Mellilässä 2.9.1927. Hän koki sota-ajan ja eli puutteelliset sodan jälkeiset vuodet. Aino avioitui Risto Knuutin kanssa vuonna 1946 Alastarolla. Yhteistä taivalta kertyi yli 60 vuotta. Alastarolla he viljelijät maata ja hoitivat karjaa. Punkalaitumen Palojoelle pariskunta muutti vuonna 1953. Aino kävi 50-luvulla Helsingissä kutomakurssin ja osti kutomakoneen. Kotikutoisia neuleita tehtiin naapureille ja sukulaisille. Niitä myytiin myös Huittisiin perustetussa kaupassa vuosina 1951–52 ”Pukinojan partaalla” Hällin kiinteistössä. Harkin-Hakkarin tilan Punkalaitumelta Knuutit ostivat vuonna 1960. Huonokuntoinen tila vaati kunnostusta ja peltoa raivattiin. Karjataloutta jatkettiin vuoteen 1967, jonka jälkeen Risto jatkoi maanviljelyä, kun Aino toteutti uudelleen haaveensa omasta kaupasta. Vuonna 1966 ostettiin Kirkko-Jaakkolalta kemikalioliike ns. Matkahuollon kiinteistöstä. Vuonna 1968 liike laajeni ns. Siwan kiinteistöön kemikaliotuotteiden ja lastenvaatteiden tarjonnalla. Vuonna 1975 valmistui Knuutien oma kiinteistö Uusi-Salome, josta tuli koko perheen vaatekauppa, kemikalio ja lelukauppa. Moni muistelee vieläkin pienenä käyneensä lelukaupoilla. 1970-luvulla Knuuteilla oli myös kemikalio ja kampaamo Loimaalla ja vaatekauppa-kemikalio Vammalassa. Aino toimi yrittäjänä 40 vuotta. Hän oli yrittäjien ja maatalousnaisten jäsen. Matkoja tyttärien luo Yhdysvaltoihin hän teki muutamia kertoja yksin ja Riston kanssa. Aino harrasti käsitöitä. Hän kutoi mattoja, pellavatekstiileitä, sukkia ja neuleita sekä virkkasi kilometrikaupalla pitsejä. Nypläys oli hänen harrastuksensa vielä vanhemmilla vuosillakin. Kädentaidoistaan jälkipolvet saavat nauttia edelleen ja muistella häntä. Luonto oli Ainon toinen tapansa rentoutua. Marjastettiin ja sienestettiin, hoidettiin puutarhaa. Maailman menoa Aino seurasi ahkerasti vielä aktiiviuran jälkeen ja merkitsi luonnon ilmiöitä ylös. Oma perhe, koti ja uskonto olivat asioita, joita Aino arvosti ja opetti tämän myös jälkipolvilleen. Hän oli vahva kasvattaja mutta lempeä ja empaattinen myötäeläjä. Lapset ja lapsenlapset olivat hänelle tärkeitä aivan loppuun asia. Aino Knuuti sai elää pitkän ja antoisan elämän monin eri elämän vivahtein. Teksti: Birgitta Vanha-Kuitti, tytär VAINAJIA Punkalaitumelaisilla on palmusunnuntaina 25.3. mahdollisuus tutustua seurakuntaan, sen työntekijöihin ja luottamushenkilöihin Koko kylän karuselli -tapahtumassa. – Vastaavaa tapahtumaa on järjestetty rippikoululaisille jo muutaman vuoden ajan. Tänä vuonna päätimme laajentaa sen kaikille avoimeksi, kertoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Sanna Lähdeniemi. Palmusunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen jaetaan kirkossa passeja, joihin kerätään leimoja eri tapahtumapisteiltä, joita ovat kirkko, seurakuntatalo ja pappila. – Kierroksen aikana voi tutustua seurakunnan tiloihin, tavata työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan, Lähdeniemi kertoo. Kierrokselle voi lähteä mistä tahansa käyntikohteesta, sillä passeja on saatavilla myös niistä. Passinsa leimoja täyteen keränneiden kesken arvotaan ilmainen saunavuoro seurakunnan leirimajalla. Kirkko palaa juurilleen Punkalaitumen seurakunta on mukana Turun arkkihiippakunnan ja Tampereen hiippakunnan yhteisövalmennuksessa. Yhteisövalmennus on pilotti, johon ottaa osaa kymmenkunta seurakuntaa. – Valmennuksen tavoitteena on yhdessä kehittää sitä, miten seurakunta voisi olla kaikkien yhteinen paikka ja etsiä uusia tapoja seurakuntalaisten saamiseksi mukaan toimimaan yhdessä. Koko kylän karuselli -tapahtumaa on ideoitu nimenomaan yhteisövalmennuksen tuloksena, kertoo Sanna Lähdeniemi. Evankelisluterilaisessa kirkossa on viime aikoina alettu korostaa juuri yhteisöllisyyttä ja seurakuntalaisten saamista mukaan seurakunnan toimintaan myös tekijöinä. Punkalaitumen seurakunnan tunnus Arjessa yhdessä kulkien, liittyy tähän teemaan. – Jos ajatellaan sitä, miten Jeesus kokosi ihmisiä ympärilleen ja miten yhteisöllisesti tämä joukko toimi, on kirkko palaamassa siihen, mitä se on alun perin ollut. Ei seurakunta ole ”ohjelmatoimisto”, joka järjestää jotain, jota ihmiset voivat tulla seuraamaan. Yhteisöllisyydestä puhutaan kulumiseen asti mutta se on tavoiteltava ja hyvä asia, Sanna Lähdeniemi sanoo. Yhteisöllisyyttä pyritään lisäämään monin keinoin Koko kylän karuselli kutsuu tutustumaan seurakuntaan Juha Aro Some-kampanja alkaa Toukokuussa kirkossa alkavat Ilon kautta -illat. – Ne ovat iltakirkkoja, joihin kuka tahansa voi tulla mukaan tekemään tapahtumaa oman kiinnostuksensa mukaan. Ilon kautta -illassa voi esittää musiikkia, lukea esirukouksia tai vaikka olla mukana auttamassa tarjoilussa. – Monissa seurakunnissa toimii jo messuyhteisöjä, joissa seurakuntalaiset suunnittelevat ja vastaavat messun toteutuksesta. Pappi on mukana vain ehtoollisen jaossa, Lähdeniemi kuvailee. Hänen mukaansa seurakuntalaisia tullaan kevään aikana kannustamaan mukaan yhteiseen toimintaan myös 22.3. alkavalla some-kampanjalla. – Siinä kannustetaan ihmisiä kertomaan, että he kuuluvat kirkkoon ja ottavat osaa sen toimintaan. Kampanjan tunnus on #oonkanssrkooss. Kampanja on käynnissä 22.3.– 4.4. välisen ajan ja sen yhteydessä seurakunta järjestää myös Kotiseurakuntani -valokuvakisan. – Kisakuvat voi jakaa nimenomaan #oonkanssrkooss -tunnuksella somessa. Osallistujien kesken arvotaan kahden hengen lahjakortti kahvila Myötätuuleen, Sanna Lähdeniemi kertoo. Yhteisöllisyyden ja osallistumisen lisääminen on yksi Punkalaitumen seurakunnan tavoitteista kevään aikana. Yhtenä keinona on some-kampanja #oonkanssrkooss, esittelee Sanna Lähdeniemi. Seurakuntatalolla järjestettiin maanantaina savienkeileiden valmistuskurssi. Kurssin vetäjänä toimi käsityöläinen Irene-Tuulikki Samotti. Päivän aikana syntyikin monenlaisia savisia tulkintoja enkeleistä. Punkalaitumen oman soteuudistuksen ilmentymän, Pakarin hoivakiinteistön, ympärillä käydään jälleen vääntöä. Punkalaitumen kunta ei ole tyytyväinen Sotesin näkemykseen olla tarjoamatta lääkärikiertoa Pakarin asukkaille hoivapalvelun ulkoistamisen jälkeen. Nimenomaan lääkäripalveluiden järjestämisen tärkeys oli se, joka jokin aika sitten Pakarin asukkaille ja heidän omaisilleen järjestetyssä infotilaisuudessa nousi voimakkaimmin esiin. Jotteivat puurot ja vellit mene sekaisin, on muistutettava, että lääkäripalvelut Pakarin asukkaille eivät liity siihen, mikä taho heille hoivaa antaa. Ne ovat jokaiselle kuntalaiselle kuuluvaa perusterveydenhuoltoa, josta kunta maksaa palvelun tuottajalle eli Sotesille. Sote-uudistuksen vastustajat ovat usein nostaneet esiin huolensa julkisten palveluiden tulevaisuudesta. Tätä vasten Sotesin näkemys on hieman erikoinen. Kunta haluaisi julkisia palveluita ostaa, miksei niitä voida tarjota? Onko Sotesin linjaus myöskään tasapuolinen? Toinen esiin nostettava asia on inhimillisyys. Monet Pakarilla asuvista ovat kunnoltaan sellaisia, että heidän kuljettamisensa lääkäriin terveysasemalle olisi inhimillisesti suorastaan julmaa. Kunta on kysymyksensä Sotesille esittänyt, nyt sitten odotellaan vastauksia. Toinen iso uutinen Pakariin liittyen tällä viikolla oli se, että Med Group on siirtymässä osuuskunta Tradekan omistukseen. Tradeka perustelee kauppaa sillä, että se haluaa olla mukana voimakkaasti kasvavassa hoivabisneksessä kotimaisena toimijana. Työntekijöille se, että Tradeka nousee Med Groupin omistajaksi, voi olla hyvä asia, onhan Tradeka Elannon perillisenä lähellä nimenomaan perinteisiä työntekijäpuolueita ja ay-liikettä. Sen Tradekan ostoksille lähtö ainakin kertoo, että pääoman väristä riippumatta sote-palveluiden yksityisten markkinoiden rahanjaolle riittää tulijoita.
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 4 – N:o 11 – 2018 Taksiautoilu kokee kuluvan kevään ja kesän aikana muutoksia. – Voi puhua jopa mullistuksesta. Toisaalta ala vapautuu, toisaalta sopimuksien myötä tiukkenee, kuvailee taksiyrittäjä Hannes Huhtala. Huhtalan omistama Punkalaitumen Aluetaksi on alan uusin yrittäjä Punkalaitumella. 35 vuotta taksiyrittäjänä Alastarolla ja Loimaalla toiminut Huhtala aloitti pitäjäläisten palvelemisen pari kuukautta sitten tila-autolla, joka on varustettu invataksiksi. Kevään kuluessa selviää, mikä tilausvälitys saa hoitaakseen Kelaajojen kyydinvälityksen. Huhtalan mukaan tuleva kyydinvälittäjä on todennäköisesti suurempi yritys. – Me maaseudun taksiautoilijat olemme perustaneet VarsinaisSuomeen ja Satakuntaan LänsiSuomen Lähitaksiosuuskunnan, jolla haluamme edesauttaa maaseutupitäjien autoilijoiden asiaa. Tavoitteenamme on päästä yhteistyöhön Kela-ajojen kyydinvälittäjän kanssa ja sitä kautta turvata maaseudun asukkaille taksipalveluita, Huhtala kertoo. Osuuskuntaan on tällä hetkellä liittynyt noin 200 jäsentä. – Periaatteena on olla puhdas autoilijoiden välitysyhtiö. Yksi autoilija on liian pieni toimija esimerkiksi Kela-ajoissa. Siksi teemme yhteistyötä. Tällä hetkellä nimenomaan Kela-kyydit ja sote-ajot ovat koulukuljetusten lisäksi alueen taksien toiminnan keskeisin runko. – Jos Kela-kyydit loppuvat, on suuri huoli, kuka ajaa muut kyydit maaseudulla, Huhtala kuvailee. Hinnoittelu vapautuu Kesällä taksien osalta tapahtuu toinen suuri muutos 1.7. alkaen. Silloin mm. taksikyytien hinnoittelu vapautuu. – Hinnat voivat alkuun nousta ja uusia yrittäjiä tulla alalle mutta luotan edelleen suomalaiseen taksiin ja Taksiliittoon meidän edunvalvojanamme, Hannes Huhtala sanoo. Vaikka hinnat vapautuvat, on taksat oltava esillä tai ne on sovittava asiakkaan kanssa etukäteen. – Taksin ajolupa ja taksiliikennelupa vaaditaan edelleen ja yrittäjäksi ryhtyvän on täytettävä tiukat kriteerit. Siinä mielessä tulee tapahtumaan kiristymistä. 1.7. alkaen taksien ajoluvat ja taksiliikenneluvat myöntää Trafi. Aiemmin ajoluvan myönsi Trafi ja taksiliikenneluvan ely-keskus. Metsien sertifioimista luomukeruualueeksi ei tunneta Pirkanmaalla kovinkaan hyvin. Luomukeruu luo monipuolisia mahdollisuuksia metsien taloudelliseen hyödyntämiseen. Suomalaisten metsämarjojen ajatellaan olevan luomua sellaisenaan. Virallisesti metsästä kerätyt tuotteet ovat luomua vasta, kun ne ovat kerätty luomusertifioidulta alueelta. Karunalainen Jaana Elo kertoi viime viikon tiistaina Punkalaitumen kirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa, miten metsänsä voi sertifioida luomukeruualueeksi. Elo on yhdessä miehensä ja appensa kanssa sertifioinut kolmen tilan metsät luomualueeksi. Heidän tilansa ovat tällä hetkellä ainoat luomukeruualueet Varsinais-Suomessa. Elo markkinoi metsän keruutuotteet suoraan teollisuudelle ja loput myydään tilapuodin kautta. Heidän maatilansa ovat myös luomussa, joten kaikki puodin tuotteet ovat luomua. – Yksittäiset metsänomistajat voivat hakea metsänsä luomukeruualueeksi. Ehtona on, että alueella ei ole käytetty kolmen edellisen vuoden aikana luomussa kiellettyjä kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Luomuviljelijän kannattaa hakea myös tilan metsät luomuun. Myös luonnonhoitopellot käyvät luomukeruualueeksi, sanoo Jaana Elo. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi, että mikäli päätehakkuun yhteydessä kannot on käsitelty torjunta-aineella, pitää odottaa siirtymäajan kuluvan ennen kuin alueelta voi kerätä luomuna. Metsää voi sertifioinnin jälkeen hoitaa ja käyttää kuten mitä tahansa metsää. – Kunhan vain muistaa, että taimikoissa heinäntorjunta tehdään mekaanisesti ja lannoituksessa luomuasetuksessa sallittuja lannoitteita, esimerkiksi tuhkaa. Muuten metsää voi käyttää normaalisti. Oikeus luomutuotteiden myyntiin on metsäomistajalla. Jokamiehenoikeuden turvin marjoja ja sieniä toisen metsästä poimivalla ei ole oikeutta myydä keräämiään tuotteita luomuna. Luomukeruu kuuluu ELY-keskuksen valvonnan alaisuuteen. – Ostaja, selvittäjä sekä keruualue kuuluvat valvonnan alle. Metsänomistajat, poimijat tai alihankkijat eivät kuulu valvontaan itsenäisinä toimijoina, vaan valvonta tapahtuu ostajan ja selvittäjän kautta, sanoo Elo. Selvittäjällä tässä yhteydessä tarkoitetaan henkilöä, joka hoitaa useamman metsänomistajan alueiden haun luomukeruualueeksi. Luomutuotteiden ostaja puolestaan kouluttaa ja vastaa poimijoista. Luomukeruualueen paperisotaa Elo ei pidä mahdottomana. – Paperit pitää olla ajan tasalla, eli vuosisuunnitelma tehtynä. Siinä kerrotaan, mitä alueelta kerätään eli lajiluettelo, milloin kerätään eli keruuaika, mistä kerätään eli alueen kartat. Tiedot ilmoitetaan ELY-keskukselle vuosittain luomuvalvontalomakkeella. Suunnitelma on kuitenkin vain suunnitelma, joten jos jotakin lajia ei saada kerättyä, ei siitä sanktioida. Luomukeruuilta oli osa Punkalaitumen 4H-yhdityksen Landet liikkeellä -hanketta. Keruuasioihin on jatkossa tarkoitus palata, sillä tilaisuuden antina virisi muun muassa keskustelu siitä, olisiko Punkalaitumella mahdollista järjestää REKO-piiri tai muu senkaltainen toimintamalli, jota voisi hyödyntää esimerkiksi syksyisin, kun omat pakastimet pullistelevat puolukoista ja kantarelleista, mutta keruuvietti vie metsään lisää poimimaan. Luomukeruu uusi mahdollisuus Anu Koskua 4H-yhdistyksen Landet liikkeellä -hanke järjesti kirjastolla luomukeruuillan. Luomukeruu lisää metsien taloudellisen hyödyntämisen mahdollisuuksia. Jaana Elo kertoi luomukeruusta omien kokemustensa kautta. Kevät tuo muutoksia taksirintamalle Juha Aro Hannes Huhtalan Punkalaitumen Aluetaksi on pitäjän uusin taksialan yrittäjä. Huhtala on mukana osuuskunnassa, jolla pienten paikkakuntien taksipalvelut pyritään turvaamaan alan murroksessa.
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 2018 – N:o 11 – 5 Sotaveteraaniyhdistykset Satakunnan piirissä jatkavat toimintaansa niin kauan, kuin veteraaneja tai heidän leskiään on mukana toiminnassa. Näin lupasi Satakunnan Sotaveteraanipiirin varapuheenjohtaja Juhani Norri Punkalaitumen Sotaveteraanit ry:n vuosikokouksessa viime keskiviikkona. Sotaveteraanien määrä Satakunnan piirin alueella on Juhani Norrin mukaan eri lähteistä riippuen 366–800. – Saatu määrä riippuu siitä, kysyykö asiaa sotaveteraanipiiristä tai vaikkapa Kelasta. Sotaveteraanipiirin mukaan rintamatunnuksen omaavia on nimenomaan tuo 366 henkilöä. Veteraanien toimintaa jatkamaan on suunniteltu Tammenlehvän perinnesäätiötä. Norrin mukaan säätiö on vasta sääntöjen laadinnan asteella, joten siitä puhuminen ei ole ajankohtaista, vaan veteraaniyhdistykset jatkavat toimintaansa. – Perinneyhdistysten toiminta tulee niiden aikanaan aloittaessa saamaan varmasti tukea reserviläisyhdistyksistä, kotiseutuyhdistyksistä ja vaikkapa sotilaspojista. Ne jatkavat perinteiden vaalintaa ja huolehtivat mm. seppeleiden laskuista juhlapäivinä, Norri kuvaili. Sotaveteraanien määrän väheneminen näkyy kuitenkin myös Satakunnan piirin yhdistyskentällä. – Esimerkiksi Laviassa ja Karviassa yhdistykset on lopetettu ja ne on liitetty Kankaanpäähän. Ennen vuosikokouksen alkua palkittiin ansioituneita yhdistyksen jäseniä. Sotaveteraanien ansioristin sai Hannu Kuuri, joka on pitkään vastannut mm. keväisistä veteraanikeräyksistä paikkakunnalla sekä monin tavoin tukenut sotaveteraanien toimintaa. Sotaveteraanien kultaisen ansiomerkin saivat Marja-Liisa Saarinen ja Heikki Laurila. Hopeisella ansiomerkillä palkittiin Terttu Ojanen ja Martti Lehtelä. Ansiomerkit jakoivat kokouksessa ainoana sotaveteraanina paikalla ollut Ante Uusi-Kouvo, piirin varapuheenjohtaja Juhani Norri, yhdistyksen puheenjohtaja Veli Nieminen ja sihteeri Sirkka Pärnistö. Vuosikokous Punkalaitumen Sotaveteraanien vuosikokous Pakarilla aloitettiin kynttilän sytyttämisellä ja hiljaisella hetkellä poisnukkuneita jäseniä kunnioittaen. Viime vuonna yhdistyksen riveistä poistui yksi veteraanijäsen, yksi puolisojäsen sekä neljä leskijäsentä, joiden nimet yhdistyksen puheenjohtaja Veli Nieminen luki. Poisnukkuneiden muistolle luki yhdistyksen sihteeri Sirkka Pärnistö Kaarlo Sarkian runon ”Kehtolaulu”. Vuosikokouksen avasi Veli Nieminen, minkä jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Aro ja sihteeriksi Sirkka Pärnistö. Kokous hyväksyi yhdistyksen toiminnan ja tilit sekä myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Samoin hyväksyttiin kuluvan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. Hallituksen jäsenmääräksi päätettiin neljä aiemman viiden sijaan. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Sirkka Pärnistö, Pentti Saarinen ja Ante Uusi-Kouvo valittiin uudelleen. Hallituksessa jatkaa Jukka Uusi-Kouvo. Toiminnantarkastajina jatkavat Heikki Nurmo ja Matti Ukkonen. Punkalaitumen Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajaksi kuluvalJuha Aro Punkalaitumen Yrittäjät ry:n kokoama elinkeinotyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran maanantaina. Ryhmään kuuluvat yrittäjien puheenjohtaja Laura Jonkka, hallituksen jäsen Mikko Uotila, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihti ja kunnanjohtaja Jyrki Moilanen. – Ensimmäisen kokoontumisen merkittävin anti oli se, että kunta odottaa yrittäjiltä huhtikuun loppuun mennessä näkemystä siitä, miten elinkeinopalveluiden rakenteita voisi kehittää Punkalaitumella, kertoo Laura Jonkka. Hänen mukaansa vahvasti keskusteluissa esiin nousivat myös tyhjien kiinteistöjen tilanne. Kunnanjohtaja Jyrki Moilasen mukaan kunnan rooli ei ole olla ideamoottori elinkeinoelämää kehitettäessä. – Kunnan paras keino on raha, kunhan tulee konkreettisia esityksiä. Niitä kunta voi tukea. – Tapaaminen päivitti tilannekuvan siitä, missä tällä hetkellä mennään. Tarvittaessa kunnasta löytyy kyllä kykyä nopeisiinkin päätöksiin, lupasi puolestaan Ari Prihti. Keskustelussa esiin nousi myös kunnan markkinointi. – Yksittäisen kunnan on vaikea panostaa markkinointiin mutta yhdessä muiden saman kokoluokan kuntien kanssa olisi mahdollisuus tehdä yhteistyötä. Eivät pienet kunnat kilpaile keskenään, vaan kisa käydään Tampereen ja meidän muiden välillä, kuvaili Jyrki Moilanen. – Punkalaitumella väen väheneminen viiden vuoden aikana on ollut noin kuusi prosenttia. Se on Suomen keskitasoa 2000– 5000 tuhannen asukkaan kuntajoukossa, jossa etäisyys maakuntakeskukseen on yli 45 minuuttia. Samana aikana Tampereen asukasmäärän kasvu on ollut viiden prosentin vauhtia eli se imuroi väen reuna-alueilta, Moilanen toteaa. Pienempinä teemoina tapaamisessa pohdittiin mm. kunnan brändiä. Yhtenä esiin nousi ajatus käsityöläiskunnasta, jossa pitäjän tyhjiin liikehuoneistoihin koottaisiin eri alojen käsityöläisiä. – Asiat on saatava etenemään, ja ääntä tulee varmasti mutta jotain pitää alkaa tekemään, summasi Mikko Uotila. Elinkeinotyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Punkalaitumen Yrittäjien perustamaan elinkeinotyöryhmään kuuluvat kunnanjohtaja Jyrki Moilanen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihti, yrittäjien hallituksen jäsen Mikko Uotila ja yrittäjien puheenjohtaja Laura Jonkka. Juha Aro Vielä ei ole aika puhua perinnesäätiöstä le vuodelle valittiin edelleen Veli Nieminen. Hallituksen kokouksessa vuosikokouksen jälkeen valittiin yhdistyksen tukijaostoon puheenjohtajana Hannu Kuuri sekä jäseninä Heikki Laurila, Martti Lehtelä ja Heikki Nurmo. Tapahtumatoimintaan valittiin Pentti Saarinen, Terttu Ojanen, Sirkka Levomäki, Liisa Pulakka, Marja-Liisa Saarinen, Heikki Laurila, Reijo Rantanen sekä yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri. Kunnanhallitus kokoontui maanantaina päättäen mm. seuraavat asiat: – Päätettiin, että vuonna 2017 tulleet kuntalaisja valtuustoaloitteet esitetään valtuustolle tiedoksi ja todetaan loppuun käsittellyiksi. – Päätettiin esittää valtuustolle, että se hyväksyy Punkalaitumen kuntastrategian 2018–2025. – Kunnan keskeisten luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset päätettiin antaa tiedoksi valtuustolle. – Päätettiin esittää, että valtuusto merkitsee tiedokseen valtuustoryhmien perustamisesta tulleet ilmoitukset ja hyväksyy niiden nimet ilmoituksen mukaiseksi. Ilmoitusten mukaan valtuustossa toimii kuusi eri valtuustoryhmää. – Yhteiskoulu-lukion poistosuunnitelmaa lyhennetään ulottumaan vuoteen 2019. Aiempi suunnitelma ulottui vuoden 2027 loppuun asti. Poistosuunnitelman muutos liittyy siihen, että uuden Yhteiskoulu-lukion valmistuttua nykyinen koulurakennus mahdollisesti puretaan. Kunnanhallitus kokoontui Hannu Kuuri, Marja-Liisa Saarinen, Heikki Laurila, Terttu Ojanen ja Martti Lehtelä palkittiin sotaveteraanien vuosikokouksessa. Huomionosoitukset jakoivat Ante Uusi-Kouvo, Juhani Norri, Veli Nieminen ja Sirkka Pärnistö.
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 6 – N:o 11 – 2018 Jalasjoen Metsästysseura järjesti perinteiset makkaravalkeet edellislauantaina Telkun kodalla. – Samanlaisesti on nämäkin makkaravalkeet sujuneet, kuin edelliset, naurahtaa Jalasjoen Metsästysseuran puheenjohtaja Pekka Mäkiniemi. – Aina täällä on ollut hyvin väkeä ja nyt väkimäärä on vakiintunut noin 300 kävijään. Jalasjoen Metsästysseuran makkaravalkeille kulki pitkin iltapäivää tasainen virta kävijöitä: sekä paikkakuntalaisia että ulkopaikkakuntalaisia. – Meidän seuramme rajat ovat Punkalaitumen, Humppilan, Loimaan ja Urjalan alueella niin kyllä täällä on joka kunnasta väkeä, tuumaa Mäkiniemi. Makkaravalkeilla metsästysseura jakoi myös Metsärannan Lihan valmistamia peurapatapurkkeja kävijöille. Tarjolla tapahtumassa oli makkaraa, nokipannukahvia, mehua ja pullaa. Lapset ja hieman vanhemmatkin pääsivät nauttimaan vauhdikkaasta kyydistä Perttu Pohjalan moottorikelkan ja reen kyydissä. – Tapahtuma oli jälleen kerran onnistunut ja näin annoimme taas kiitosta maanomistajille ja kyläläisille. Saamme harrastaa tätä hienoa harrastusta, vaikkakin välillä tämä tuntuu ihan työltä, naurahtaa Jalasjoen Metsästysseuran sihteeri Janne Uusi-Kämppä. Myös Reino ja Liisa Iso-Jaakkola olivat lähteneet makkaravalkeille. – Meidän metsät ja pellot kuuluvat metsästysseuran alueeseen niin lähdimme sitten katsomaan tämän vuoden makkaravalkeita. Kyllä täällä on aika tungosta. Nyt on makkarat syöty, kahvit juotu ja tietokilpailuunkin osallistuttu. Tämän vuoden erikoisuutena oli tietokilpailu, johon osallistui 65 kävijää. Tietokilpailussa piti osata tunnistaa eri eläinten talvisia jälkiä. Oikeita vastauksia löytyi kaksi kappaletta: Mette Häkkiseltä sekä Anne-Mari Rasilta. Heidän kesken arvottiin pääpalkinto: peuranvasa paloiteltuna, pakattuna ja perille toimitettuna. Lisäksi pääpalkintoon kuuluivat Jalasjoen Metsästysseuran lippalakki sekä pipo. Pääpalkinnon voitti Anne-Mari Rasi arvonnan tuloksena. Kaikkien tietokilpailuun osallistuvien kesken arvottiin myös palkintoja. Punkalaitumen Latu ja Polku järjesti hiihtolomaviikon keskiviikkona Kuutamohiihtoa Porttikalliolla. – Kuutamohiihtoja on järjestetty aiemminkin, mutta tässä oli muutaman vuoden tauko huonojen kelien vuoksi. Hiihtoja on järjestetty useammassa paikassakin, esimerkiksi Vehkajärvellä, muistelee Simo Lievejärvi. Järjestäjien mielestä kelit olivat tällä kertaa kohdillaan ja lunta riittää. – Nyt on oikein hyvät hiihtokelit. Yllätykseksi tuli näinkin kovat pakkaset ja lunta, jatkaa Lievejärvi. Hiihtämään oli tullut myös Tapani Henttinen. – Helmikuussa olen hiihtänyt noin 200 kilometriä, hän laskeskeli. Jalasjoen metsästysseuran makkaravalkeet Telkussa Linda Lähdeniemi Jalasjoen Metsästysseuran kota Telkussa täyttyi maanomistajista ja kyläläisistä perinteisillä makkaravalkeilla. Kuutamohiihtoa Porttikalliolla Simo Lievejärvi, Tapani Henttinen ja Jarmo Moisio hiihtelivät viime viikolla kuun valossa. Linda Lähdeniemi Rasismin vastaista viikkoa vietetään 19.–25.3. Vuoden 2018 kampanja on rasismin vastaisuuden lisäksi yhdenvertaisuutta edistävä kaikkia koskeva kampanja teemalla: ”Jokainen tarvitsee lähelleen ihmisen, joka on läsnä ja tukemassa arjessa.” Punkalaitumella Rasismin vastaisen viikon teemaan kuuluvasta tapahtumatarjonnasta löytyy tekemistä kaiken ikäisille. Jo rasismin vastaista viikkoa edeltävänä viikonloppuna lauantaina 17.3. käydään liikuntahallilla Respect -futsalturnaus. Pallo putoaa kenttään klo 10 ja finaalit käydään klo 18 alkaen. Katsojia tilaisuudessa palvelee LaPa:n puffetti. Myös 18.3. sunnuntain MLL:n Perhepeuhula on normaalia ”Pidempi ja pomppivampi”. Peuhuaikaa on klo 14–17 ja liikuntahallissa on mm. pomppulinna, pöytäpelejä ja mahdollisuus seinäkiipeilyyn. Maanantaina 19.3. kirjastolla vietetään Lautapeli-iltamia klo 13–19. Pelaamaan voi tulla yksin tai kavereiden kanssa. Kello 17–19 kirjastolla on toimintaansa esittelemässä mm. SPR Punkalaitumen osasto, MLL:n Punkalaitumen yhdistys sekä SPR Punkalaitumen vastaanottokeskus. Keskiviikkona 21.3. Springhousen kotoutumiskoulutusryhmässä paloasemalla on avoimet ovet klo 12–14. Halutessaan vieraat voivat auttaa osallistumalla keskusteluharjoituksiin opiskelijoiden kanssa kahvikupposen äärellä. Perjantaina 23.3. nuorisotila Nurkalla vietetään porukalla elokuvailtaa klo 19–21. Popcornit tarjoaa kunta. Lisäksi lauantain 24.3. klo 12.30–14 Kielikahvilan teemana rasismin vastaisella viikolla on Nuorten elämä. Somessa #olenkanssasi. Rasismin vastaisella viikolla tapahtuu Metsästysseura Haukan Susanna Uotila menestyi hienosti Ylitornion Pessalompolossa pidetyissä hirvenhiihtojen Suomenmestaruuskilpailuissa 9. –11.3. Susanna oli S15 sarjassa pronssilla pistein 968. Susanna kilpaili myös metsästäjäsarjassa. Päivi Vähä-Jaakkola oli naisten metsästäjäsarjassa yhdeksäs. Kisassa on neljä arviomatkaa ja kymmenen kilpalaukausta. Perinteisessä hirvenhiihdossa, jossa pisteet muodostuvat hiihdosta, arvioinnista ja ammunnasta, Päivi oli seitsemäs. Joukkuekilpailussa Päivi oli Satakunnan naisten joukkueessa ja he saivat hopeaa. Satakunnan viestinaiset olivat hopealla ja viestin kakkososuuden hiihti Päivi Vähä-Jaakkola. Harri Mäkelä kilpaili metsästäjäsarjassa ja henkilökohtaisessa kilpailussa ja hänellä arviomatkat osuivat nappiin molemmissa lähdöissä. Hänen sijoituksensa metsästäjäsarjassa oli 37. ja M60 sarjassa 58. Susanna SM-pronssille
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 2018 – N:o 11 – 7 Lauttakyläntie 4, PL 1 31900 PUNKALAIDUN e-mail: toimitus@punkalaitumensanomat.fi ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi kotisivut: www.punkalaitumensanomat.fi Puh. 02-767 4256 Sanomalehtien liiton jäsen ISSN 1236-8415 Levikki 3481 LT 2016 Ilmestyy torstaisin. Toimitus avoinna: ma–to klo 9–16, pe suljettu. Ilmoitukset ja muu ai neis to on jätettävä tiis tai na klo 13.00 men nes sä toi mis toon. AlmaManu Oy – Tampere 2018 Päätoimittaja Juha Aro Puh. 045-111 5115 Toimittaja-ilmoitustenhoitaja Anu Koskua Puh. 02-767 4256 Ilmoitukset, tilaukset, las ku tus Jakeluhäiriöt Varhaiskanto p. 0800 392262. Perusjakelu p. 02 7674256 ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 Etusivu...............0,98 e/pmm 1-väri 1,08 e/pmm 4-väri 1,18 e/pmm Muut sivut........0,88 e/pmm 1-väri 0,98 e/pmm 4-väri 1,08 e/pmm Ilmoitusvalmistus 3 snt/pmm. Arvonlisävero 24 % li sä tään hintoihin. VASTUU ILMOITUKSISTA: Lehden suurin vastuu il moi tuksen jul kai semisessa sat tu nees ta vir heestä on il moi tuk sen hinta ja muihin lehtiin toi mi tetusta ai neis tosta sen val mistusarvo. TILAUSHINNAT 2018: Kestotilaus.....43 euroa 12–10kk ..........45 euroa 9–7kk...............39 euroa 6–4kk...............31 euroa 3–1kk...............27 euroa Ulkomaille kak sin kertaiset. Irtonumero 1 euro, sis.alv. maanantaina 19.3.2018 klo 18.00 kunnantalon valtuustosalissa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Tietopalvelusihteerin toimen muuttaminen kirjastovirkailijan toimeksi sekä kirjastovirkailijan viran lakkauttaminen 2 Punkalaitumen kunnan perusopetuksen viran lakkauttaminen ja uuden tuntiopettajan toimen perustaminen 3 Kuntalaisja valtuustoaloitteet v. 2017 4 Kuntastrategian 2018 – 2025 hyväksyminen 5 Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 6 Valtuustoryhmien muodostaminen 7 Ruokaja puhtaanapitopalveluiden järjestäminen Kokouksen pöytäkirja julkaistaan kunnan internetsivuilla www.punkalaidun.fi/päätöksenteko Punkalaitumella 15.3.2018 Outi Uusi-Kouvo valtuuston puheenjohtaja KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Punkalaitumen Latu ja Polku Avantouinti Kivirannassa perjantaisin klo 17. Kanteenmaan Nuorisoseura Zumba maanantaisin klo 18.15. Pohjoisseudun Toimintayhdistys Su 18.3. klo 16 Käsityökahvila Vaparin kundonta-asemalla. Suunnitellaan tulevaa toimintaa. Ma 19.3. klo 19 naisten sähly. Ti 20.3. klo 17 liikettä arkeen -jumppa. To 5.4. klo 18 tapaaminen Tuiskun laavulla. Punkalaitumen Rotaryklubi To 15.3. klo 14.30. Yritysvierailu SHT-Tukku Oy. Ke 21.3. klo 18 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski. Punkalaitumen Karjalaseura Kevätkokoontuminen ja tarinakerho su 25.3. klo 13 Vanhustentalojen kerhohuoneessa. Sastamalan seudun keliakiayhdistys ry Huomioi tilaisuutemme ti 27.3. klo 18 Huittisten Säästöpankin kokoustiloissa, Lauttakylänkatu 5, Huittinen. Oriniemen Martat Osallistumme su 18.3. messuun kirkossa. Messun jälkeen tarjoamme kahvit srk-talossa. Aloitamme valmistelut srk-talossa klo 8.30. Punkalaitumen Koirat Yhteislenkki Myötätuulen pihasta torstaisin klo 19. Omat kakkapussit mukaan. Eläkeliiton Punkalaitumen Yhdistys Boccia perjantaisin klo 15.30 liikuntahallin peilipäädyssä. Pe 16.3. klo 12 Tarinatupa. Kahvit Hilkka. Su 18.3. klo 14 EL Suodenniemen Hippalot Urheilutalossa. Ohjelmaa, tanssia. Ma 19.3. klo 16–17.30 Seniorien tanssikerho Keskuskoulun juhlasalissa. Ke 28.3.klo 10 Piirin kevätkokoontuminen Merikarvian srk-talossa, Kauppatie 50. To 29.3. klo 8–12 pääsiäismyyjäiset torilla ja Toimintanurkassa. Myyjäistuotteita voi tuoda etukäteen kukkakaupalle. Pe 6.4. klo 15 Alueen Karaokekisa Ravintola Punkassa. Lähde mukaan, kysy lisää Hilkalta. Ti 17.4. Sokkomatka. Ilm. Hilkalle 12.4. mennessä. Pe 4.5. klo 13 Eino Grönin Tango Damore konsertti Porissa. Ilm. Hilkalle 5.4. mennessä. Pikkuloma Lehmirannassa 1619.3.2018. Lähtö torilta klo 11. Ilm. mukaan. Lomaviikko Kuortaneen Urheiluopistolla 8–13.4.2018. (Työt takana) Paikkoja vapaana. Tied. Hilkalta 0405824377. MLL Su 18.3. pidempi ja pomppivampi perhepeuhula liikuntahallilla klo 14–17, paikalla pomppulinna. 25.3. ja 1.4. ei peuhulaa. Perhekahvila ti 20.3. klo 10–12 Toimintanurkassa. Askarrellaan virpomisoksia. Punkalaitumen Martat Tapaaminen kirjastolla 20.3. klo 17, huom. aika! Sosiaalinen media. Lea kahvittaa. Jalasjoen Nuorisoseura Talolla Annin jumppa to 15.3. klo 19. 4H-sarka Keskustan kerho to 15.3. klo 17.15–18.45 Yrittäjätalolla. Kokkikerho ma 19.3. klo 18–19.30 Keskuskoulun opetuskeittiöllä. Perinnekerho ti 20.3. klo 18–19.30. Safkasankarit ke 21.3. klo 17–19 Keskuskoulun opetuskeittiöllä. Pohjoisseudun kyläkerho ke 21.3. klo 18–19.30 Vaparilla. 36:n Nurkka ti klo 15–16.30 ja to klo 15–17. Nurkkaputka ke ja pe klo 15–19. Seurat toimivat Päätoimittaja on asialla Nämä vapaavuorelaiset täydennettynä Tampereen sosialisteilla pelkäävät, että niiltä menee ikiaikainen valtionhallinnon antama verotulo. Satuin jossakin mielenhäiriössä käymään helsinkiläisiä katsomassa: tammikuu, kävelivät nappaskenkissä, paljain päin, sähköllä lämmitetty jalkakäytävä, mutta hanskat oli. Ne on ihan eri rotua, vaikka ovat tulleet Savosta. Rumppi esittää aitaa Meksikon ja USA:n väliin. Meillekin pitäis tehä aita Hälsinkin ja muun maan väliin. Ei tahottais niiltä mitään eikä annettaiskaan. Vihreät Kalliosta haluaa suojella Etelä-Suomen yli 120-vuotiset metsät. Siitä vaan, saa ostaa ja siitä suojeleen. Esa Kuparinen, rkm, evp Koiramäentalo ja Kunnas Viime vuonna lastenja nuortenkirjojen myydyin oli Mauri Kunnaksen ”Koiramäen Suomen historia”. Sitä myytiin enemmän kuin muita top10 -listan kirjoja yhteensä. Kunnaksen kirjoja on kaikkiaan myyty noin kymmenen miljoonaa kappaletta. Aito ja oikea Koiramäentalo sijaitsee Punkalaitumella, se on Yli-Kirran Talonpoikaismuseo. Senhän me kaikki tiedämme, Punkalaitumelta Vammalaan ja Hankosta Ivaloon. Kunnaksen yritys Doghill Productions Oy on tehnyt viime vuosina erittäin vahvaa, noin 750 000 euron tulosta vuosittain. Viiden viimeisen vuoden yhteenlaskettu tulos nousee 3,7 miljoonaan euroon. Palkkaa Kunnas on nostanut yhtiöstään niukasti, mutta osinkoa sitäkin enemmän. Viiden viimeisen vuoden aikana on osinkoa maksettu 1,8 miljoonaa euroa. Viime vuonna osinkoa nostettiin 411 000 euroa. Suurista osingoista huolimatta yritykseen on kertynyt merkittävästi varallisuutta pitkään jatkuneen hyvän tuloskehityksen ansi13.3. klo 15 Ostin 90-luvulla kaksi Cooperin autorengassarjaa sekä kesäettä kirkarenkaat. Renkaat olivat hyvät ja edulliset. Tosin EU:n tullivero oli niissä liikaa. Päivä päivältä selvenee Natoon liittymisen tärkeys. Tämä on ollut selkeä asia kokoomuksessa pitkään. Samoin tulevaisuutta ja rauhaa rakastavassa Suomen väestönosassa. Punkalaitumella kannattaa muistaa tänä juhlavuonna YK:n rauhanturvajoukkojen sotilasta Paavali Roukanojaa. Hyvää kevättalvea kaikille! Pekka E. Tervamäki osta. Kassavaroja oli viime vuoden vaihteessa 733 000 euroa. Osingonjakokelpoista omaa pääomaa yhtiöllä oli 5,3 miljoonaa euroa, joten kevyesti verotettua osinkoa voi nostaa yhtiöstä vielä pitkän aikaa. Yli-Kirran museo alias Koiramäentalo kaipaa jatkuvasti remonttia, ja remontti kun vaatii rahaa, niin ehdottaisin, että joku meistä punkalaitumelaisista kirjoittaisi rohkeasti vaikka lehteen ja ehdottaisi, että Mauri Kunnas ja Doghill Productions Oy lahjoittaisi vaikka 50 000 euroa Punkalaitumen Museoja Kotiseutuyhdistykselle, joka ylläpitää YliKirran Talonpoikaismuseota. Antti Levomäki Ampumahiihdon Nuorten maaottelu käytiin Ruotsissa 09.-11.03 Sollefteossa. Ruotsin ampumahiihto räjäytti ”pankin” EteläKorean Olympialaisissa, joten oli mahtava nähdä miten meidän nuoret pärjäisivät Ruotsin saman ikäisille. Maaotteluun valittiin Suomesta ja Ruotsista kolme jokaiseen nuorten sarjaan ja lisäksi Ruotsista pääsi mukaan sarjojen 20 parasta nuorta urheilijaa. Maaottelu alkoi perjantai-iltana viesteillä ja siitä sitten kohti henkilökohtaisia kisoja. Ja hienostihan se meni kaksikolta Venla Välläri, PunKu ja Turkka Nieminen, SHS. Lauantain kisassa Venla oli viides ja Turkka kolmas. Sunnuntaina oli jo kansainvälinen kilpailutunnelma tutumpaa eikä jännittänyt enää kansainvälinen meininki. Venla taisteli upeasti itsensä maaottelussa kolmanneksi ja Turkka jäi niukasti hopealle päätösmatkalla ollen toinen ja vielä ei soinut Maamme-laulu hänelle, vaan pääsi kuulemaan Ruotsin kansallislaulun. Huikea kokemus, josta on hyvä jatkaa harjoittelua Porttikallion mainiolla ampumahiihtostadionilla. Teksti: Jouko Saarinen Venla ja Turkka maaottelussa Ruotsissa Venla Välläri menestyi hienosti ampumahiihdon Ruotsi-Suomi -maaottelussa Sollefteossa.
Torstaina maaliskuun 15. päivänä 8 – N:o 11 – 2018 Punkalaitumen Sanomat Lauttakyläntie 4 31900 Punkalaidun P. 02-767 4256 Toimitus av. ma-to klo 9-16, pe sulj. 35,35,22,22,KOITTAKOON NY Punkalaitumen yritystoiminnan alkulähteillä HARMIA JOKA PÄIVÄLLE Punkalaitumelaista huumoria TÄSTÄ LEHDESTÄ LUETAAN RIVIEN VÄLITKIN! Yli 90 % alueemme ihmisistä lukee tilattavan paikallislehden joko kannesta kanteen tai poimii sieltä itseä kiinnostavat jutut ja ilmoitukset. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy Huittinen Kievarinkatu 3, puh. 010 76 83646* Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. + 12,09 snt/min (alv. 24 %) Nyt on kalkinlevityksen aika! Sanna Pietilä 010 768 4381 Ismo Yli-Sipilä 010 768 4383 Tilaukset Punkalaitumen Kokoomus ry:n VUOSIKOKOUS pidetään Kunnantalon kahviossa tiistaina 27.3.2018 klo 18.00. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa Kahvitarjoilu Hallitus Lastenvaatemyyjä liikkeessä Pe 16.3. klo 11-17 La 17.3. klo 10-13 Pieni Saippuakauppa Kauppakatu 2a3, Punkalaidun Puh. 7674 430 Parturi-kampaamo Anu LIIKE SULJETTUNA 16. ? 20.3. ja 23.3. Punkalaitumen Karjalaseura r.y:n KEVÄTKOKOUS su 25.3.2018 klo 13.00 Vanhustentalon kerhohuoneessa. Päätetään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. Kokouksen jälkeen tarinakerho. Kahvitarjoilu. Tervetuloa. Hallitus. Kutsumme maanomistajamme, vanhat emännät ja isännät, kyläläiset sekä seuran jäsenet PEIJAISIIN Vartiolaan lauantaina 24.3.2018 klo 18.00 alkaen. Tervetuloa! Punkalaitumen Metsästysseura ry Lisätietoja ja ilmoittautuminen puh. 044 560 4581 ja www.huittinen.fi/kansalaisopisto 1140406 KEPPIHEVONEN OMPELEMALLA (yli 10 v) Yhteiskoulu ja lukio pe 23.3. 18-20.15 ja la 24.3. 10-17.15. Natalia Järnfors. 27 €. Viim. ilm. 15.3. 8302401 HÄTÄENSIAPU Yhteiskoulu ja lukio ti-ke 27.-28.3. 18-21. Anne Takku. 38 €. Viim. ilm. 20.3. 8302402 ENSIAVUN KERTAUSKURSSI Yhteiskoulu ja lukio ti 10.4. klo 18-21. Anne Takku. 16 €. Viim. ilm. 3.4. 1105401 LAVATANSSIKURSSI Keskuskoulu liikuntasali su 22. ja 29.4. 18-20. Jaana Heino. 20 €. Viim. ilm. 12.4. 8301409 KUNTONYRKKEILY (yli 14v) Liikuntahalli ma 9.4.-4.6. 18.30-20. Leena Nikkanen. 35 € . Ei ennakkoilmoittautumista. 8301408 KAHVAKUULA Liikuntahalli pe 13.4.-25.5. 19-20. Taru Nurmi. 23 €. Ei ennakkoilm. SPR Punkalaitumen osaston KEVÄTKOKOUS 29.3.2018 klo 17.00 kahvila Myötätuulessa. Esillä sääntömääräiset asiat. Hallitus paikalle klo 16.30. Iltapalatarjoilu. Tervetuloa! SPR Punkalaitumen osasto YRITTÄJIEN AAMUKAHVITILAISUUS Torstaina 22.3.2018 klo 8:00 alkaen. Aamupalatarjoilu. Op Punkalaidun, kokoustilat , Urjalantie 10, Punkalaidun Tervetuloa Punkalaitumen kunnan järjestämään yrittäjien aamukahvitilaisuuteen keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Tilaisuudessa OP Punkalaitumen pankinjohtaja Petri Antila kertoo pankkialan kuulumisista. OSTA ja MUUTA vaikka HETI Mukavaan ja rauhalliseen RT-KAKSIOON 58,5 m 2 joenrantanäkymin Punkalaitumen keskustassa. Saunallinen päätyhuoneisto, autopaikka ja ulkovarasto. Lisätiedot: 0400 537 362 tai klo 15 jälkeen 045 130 8297 Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistyksen MYYJÄISET torilla ja Toimintanurkassa torstaina 29.3.2018 klo 8.00 alkaen . Saatavilla pääsiäistarvikkeita ja leivonnaisia. Kahvia, lettuja ja arpoja. Tervetuloa . Metsänhoitoyhdistys Punkalaidun Tarjolla nuotiomakkaraa ja mehua. Tervetuloa! KORJUUTYÖNÄYTÖS Metsänomistajien Maalislauantaita vietetään 17.3. klo 10.00 14.00 Tahkomäentie päässä, Jussilan tilalla. Kohde on 2,5 km päässä Kanteenmaantieltä (opastus). TERVETULOA PUNKALAITUMEN MUISTIKAHVILAAN Toimintanurkka klo 10 – 11 Lauttakyläntie 2, Punkalaidun, (sisäänkäynti torin puolelta) 22.3.2018 Suun hyvä hoito Kahvila avoinna myös 19.4.2018. Punkalaitumen Sanomien irtonumerot myynnissä K-SUPERMARKET POURULLA sekä TOIMITUKSESSA METSÄRANNAN LIHA Metsärannantie 100, Punkalaidun P. 02-7675747, 044-7675747 www.metsarannanliha.fi Erikoistarjous Myymälä avoinna perjantaisin klo 08-17.