Uutisja ilmoituslehti Torstaina maaliskuun 16. päivänä N:o 11 2023 114. vuosikerta Irtonumero 1,50 € (sis. alv) Punkalaitumen kunnan selvityksissä ei ole noussut esiin luottamushenkilöiden kohdalla epäasiallisen käytöksen tunnusmerkit täyttävää toimintaa teknisen toimen henkilöstöä kohtaan. Kunnanjohtaja Tuija Ojala ja valtuuston 2. varapuheenjohtaja Timo Karunen kertovat asian olevan työnantajan näkökulmasta loppuun käsitelty. Teknisen toimen henkilöstö ilmoitti 20.12.2022 suorittavansa ulosmarssin mielenilmauksena luottamushenkilöiden ja poliitikkojen epäasiallisesta käytöksestä teknisen toimen henkilöstöä kohtaan. Ongelmaa selvitettiin tiedonkeruulla sekä henkilöstön että luottamushenkilöiden keskuudessa. Koska ilmoituksia oli useista luottamushenkilöistä, asian selvittely siirtyi valtuuston puheenjohtajistolle. Kunta järjesti sovittelutilaisuuksia, joiden henkeä Timo Karunen ja Tuija Ojala kuvaavat rakentavaksi. Keskustelujen tulos ja yhteinen toteamus oli, että yhdenkään luottamushenkilön kohdalla ei täyty epäasiallisen käytöksen tunnusmerkit. – Luottamushenkilöitä kuulemisiin osallistui alle kymmenen. Tarkkaa lukumäärää en kerro, toteaa jokaisessa kuulemisessa valtuuston puheenjohtajiston edustajana läsnä ollut Timo Karunen. Hänen mukaansa koko prosessi oli kunnassa poikkeuksellinen. – Opiskeltavaa oli, että prosessi saatiin tehtyä oikein. Kunnan näkökulmasta asia on selvitetty eli tämän enempää emme voi sitä kunnassa käsitellä. Mikäli keskinäisiä riitoja on, ne ratkaistaan muiden pöytien ääressä eli käytännössä oikeudessa. Sitä ei toivota, mutta siihen on jokaisella osapuolella oikeus. – Keskustelemalla päästiin ratkaisuun ja uskon, että henkilöiden keskinäiset välit näissä kuulemisissa paranivat. Uskon, että nyt päästään jatkamaan eteenpäin paremmista asetelmasta. Kokonaisuutena kannustamme jatkossa avoimempaan keskusteluun ja siihen, että toisen erilainen mielipide hyväksytään. Ongelmista on uskallettava puhua myös aiemmin, mikäli niitä ilmenee, korostaa Timo Karunen. Opettavainen prosessi Kunnanjohtaja Tuija Ojala kuvailee alkuvuoden tapahtumasarjaa opettavaiseksi prosessiksi. – Suurin oppi oli, että ongelmat pitää ottaa käsittelyyn heti, kun niitä ilmenee. Asioita ei saisi hautoa liian kauan. Ilmoitukset ongelmista olisi osattava ottaa myös asiallisesti vastaan, etteivät ne heti synnyttäisi vastahyökkäystä. Vaikka epäasiallisen kohtelun tunnusmerkit eivät yhdenkään luottamushenkilön kohdalla täyttyneet, nousi Ojalan mukaan prosessin aikana esiin asioita, joissa kunnassa on parannettavaa. – Keskustelu-, toimintaja johtamiskulttuuria on parannettava, samoin kaikkien huomioon ottamista. Myös kokouskäytännöissä on parantamisen varaa. Myös palautteen antaminen ja vastaanottaminen on kunnanjohtajan mielestä opeteltavien asioiden listalla, ja saumattomaan tiedonkulkuun ja tiedon jakamiseen on kiinnitettävä jatkossa parempaa huomiota. – Tietyllä tavalla juoruamisen kulttuuri on päässyt liikaa valloilleen kunnassa. ”Häröpalloa” tulee joka suunnasta, myös kuntalaisilta. Aika usein myös seuraa syyllistämistä siitä, että on eri mieltä asioista. Ojalan mukaan tilanteen tervehdyttäminen kunnassa jatkuu nyt niiden toimenpiteiden pohjalta, jotka kunnanhallitus helmikuun lopulla päätti. Vuoden 2023 koulutuksissa painotetaan kokouskäyttäytymistä, puheeksi ottamisen taitoja, ryhmädynamiikkaa ja työyhteisötaitoja. Juha Aro ALASTARON RAKENNUSTARVIKE vuodesta 1989 Avoinna arkisin 8-17 lauantaisin 8-13 Puh. 02 764 1955 Nopeat toimitukset! Loimijoentie 81 Alastaro LÄMPÖ – VESI – ILMA – SÄHKÖ – KYLMÄ www.lvi-tapioharju.fi Keskus 02-767 4230 Avoinna arkisin 7-16 la suljettu Lauttakyläntie 33 Punkalaidun Epäasiallisen kohtelun tunnusmerkkejä ei löytynyt selvityksessä Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 POURU ALKUVIIKON TARJOUKSET ALLA VOIMASSA MA-KE 20.-22.3. UUNITUOREET 2 75 kpl Mäki-Heikkilän Hiivaleipä 450 g (6,11/kg) 4 95 kpl Pullapitko 500 g (9,90/kg) 3 00 2 rs Palvelusta TO-LA RUODOTON SUOMI SÄÄVARAUS LOPPUVIIKON MAISTUVAT HERKUT! ERÄ 1 49 kpl 1 49 ps 99 ps TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 16.-19.3. 12 95 kg Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 99 rs SUOMI Savustettu lohifilee SUOMI Mandariini 650 g (3,06/kg) 9 95 kg 4 99 rs 8 59 ps 29 95 kg 29 95 kg 8 95 kg 10 95 kg Tuore, kokonainen Taimen 16 95 kg 5 95 kpl 2 99 kpl PLUSSAKORTILLA HK Camping 400 g original (6,23/kg) PLUSSAKORTILLA Jääsalaatti 100 g (9,90/kg) Leivon Arina 450 g (5,31/kg) PLUSSAKORTILLA 19 95 kg 2 99 kg 8 95 kg PERJANTAINA PYYMÄEN KONSULENTTI Nauta-sikajauheliha Apetit Perunakeittokasvikset 750 g (2,92/kg) NORJA PLUSSAKORTILLA PLUSSAKORTILLA 5 50 6 kpl Kinder Surprise-yllätysmuna 20g (45,83/kg) Santa Maria Tex mex tortilla 320 g medium (4,66/kg) 1 00 prk 1 99 ps Embo wc -paperi 16 rl 9 95 pkt Kukkakaali PLUSSAKORTILLA 2 49 pkt 5 00 2 ps Panda Virvon varvon ja Lentävä luuta 195-209 g (11,96-12,82/kg) Tuore Naudan maksa palana tai pihvinä SUOMI SUOMI Takuumureat Naudan ulkofileepihvit Porsaan ulkofileepihvit SUOMI Snellman Kunnon naudan jauheliha 10 % 700 g (12,27/kg) 7 99 rs ERÄ SUOMI SUOMI ERÄ Naapurin Maalaiskana Kanan rintafileet 600 g (13,32/kg)) 2 19 ps SUOMI Porsaan jauheliha ERÄ SUOMI Tuore Kuhafilee NORJA ERÄ Atria Gouter 1,4 kg tankomakkara (4,25/kg) 3 69 rs Atria Saunapalvi 350 g (10,54/kg) Valio Polar-juustopalat 350 g (8,54/kg) Raj. 2 kpl/talous PLUSSAKORTILLA 3 49 pkt HK AitoNakit 350-360 g (9,69-9,97/kg) 8 99 rs Atria Kanan fileesuikale 800-1000 g (8,99-11,24/kg) ESPANJA Kirsikkatomaatti 250 g (3,96/kg) SUOMI ERÄ 2 99 rs Saarioinen Kultaja pippurisarjan kokolihaleikkeleet 150-200 g (14,95-19,93/kg Paistettu Silakkafileepihvi tai savuinen lohipihvi Valio Laktoosittomat kreikkalaiset jogurtit 150 g (6,67/kg) Raj. 4 prk/talous ERÄ 2 39 kpl Karkkipussi Maitosuklaamunia tai Linnunmunia 240-380 g (11,29-17,78/kg) 4 29 ps Leivon Grahamja vehnäsämpylä 5 kpl/300 g (4,97/kg) 8 90 2 nippua SUOMI ERÄ Tulppaani 10 kpl ESPANJA ESPANJA Miniluumutomaatti 250 g (6,00/kg) ESPANJA PLUSSAKORTILLA ERÄ PLUSSAKORTILLA SUOMI Kariniemen Gourmet Kananpojan tuotteet 370-800 g (6,24-13,49/kg) ERÄ ERÄ
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 2 – N:o 11 – 2023 Uutisia 110 vuotta sitten Punkalaitumen Sanomat perjantaina 14 pnä maaliskuuta 1913 Vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat perjantaina 16. pnä maaliskuuta 1923 Puolen vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat torstaina 15 pnä maaliskuuta 1973 Käsidesi kaupan päälle! p. 010 235 1250 ma-pe 9-17, la 9-14 SAARIMAA OY HAUTAUSPALVELU Yleislääkäri Tuula Vatanen Ajanvaraus 050-4365234 Hautakivet Kaikki hautakivityöt laatutakuulla jo yli 90 vuotta KEIKYÄN KIVI OY Vammaksentie 1, Sastamala 045 611 7768 • kivi@muistoksi. www.muistoksi. Yhteistyössä Kesälaitumen Kukka Hieronta Kuivakuppaus Purentakäsittely Varaa aika nettiajanvarauksesta: www.hyvinvoinnininspiraatio.fi Hyvinvoinnin INSPIRAATIO Punkalaidun Jalkahoitaja Johanna Karlsson ajanvaraus p. 045 652 7524 Kauppakatu 4 b 12, 1. krs Rakkaamme Maila NIEMINEN 15.5.1932 Sakkola 24.2.2023 Punkalaidun En ole poissa, vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamun, ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Rakkaudella muistaen Arja ja Markku perheineen Harri ja Kirsi perheineen Jari ja Tarja perheineen Ulla, Juhani ja Vuokko Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 11.3.2023 läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos suruumme osaa ottaneille. o.s. Vulli – Huomiota ansaitsewan päätöksen on Punkalaitumen Osuusmeijeri O.Y. tehnyt, luowuttamalla tänä wuotena palkintona kuskeille 50 mk. Kuten ilmoituksesta toisessa paikassa lehteä näkyy, ottamalla huomioon kuskien ihmisyyden, awuliaisuuden, säännöllisyyden, hewosten hoidon ja kohtelun. Eiköhän olisi syytä toisien meijerienkin ottaa tuollainen toimenpide huomioon. – Tulipalonalku oli wiime wiikolla torppari Kallionpään nawetassa Kostilan kylässä. Palo huomattiin aiwan heti, joten sen walta saatiin rajoitetuksi ennenkuin ennätti tehdä suurempaa wahinkoa. Samaiselta torpparilta noin pari wiikkoa sitten taaksepäin paloi sauna poroksi. – Orisuon nuorisoseuran wierailuiltama oli Kanteenmaan Työwäen Yhdistyksen talolla wiime sunnuntaina. Ohjelmassa oli yhteislaulua. Opettaja J. Kangasperko piti Jumalanpalvelukset Su 19.3. klo 10 Messu kirkossa. Paasikallio, Mäkinen, Kirkkokuoro. Su 26.3. klo 10 Marianpäivän messu kirkossa. Paasikallio, Bäckman, Pyykkö, KuusVeisaa. Saarna Ulla Saunaluoma Kansan Raamattuseurasta. Messun jälkeen Marianpäivän juhla srk-talolla. Lounas ja kahvit. Mukana Ulla Saunaluoma, Pyykkö. Viikkotoiminta To 16.3. klo 15 Virrenveisaajat srk-talolla. Hannu Keinänen ja Veli-Matti Karo laulattavat. Aiheena Koulu ja opiskelu sekä lapset ja nuoret. Mäkinen. Klo 18 Kanttorikonsertti kirkossa. Katariina Vuorinen ja Sari Mäkinen. Konserttiin vapaa pääsy, vapaaehtoinen kolehti Yhteisvastuu-keräykseen. Mäkinen. Su 19.3. klo 14 Kinkerit Haviokosken metsästysmajalla, Korkeekalliontie, Punkalaidun. Paasikallio, Mäkinen. Ma 20.3. klo 18 Raamattu tutuksi srk-talolla. Kaipia. Ti 21.3. klo 17–18 Puuhis Pappilassa. Isoset, Tasanen. To 23.3. klo 11 Arkilounas srktalolla. Hinta 5€/2€. Pyykkö. Klo 13 Torstaikerho srk-talolla. Vierailijana Ella Liimatainen Tervaskantohankkeesta. Pyykkö. Klo 16 Rippikoulun Nuortenilta 2 srk-talolla. Paasikallio, Tasanen. Ma 27.3. klo 14 Naisten raamattupiiri srk-talolla. Pyykkö. To 30.3. klo 18 Miesten ilta srk-talolla. Ilmoittautumiset petri.paasikallio@evl.fi tai 040 804 8812. Paasikallio. Kastettu Ronja Oona Katariina Kaunisto. Kuollut Maila Nieminen 90 v. 16.3. Me katsomme odottaen Herraan, Jumalaamme, kunnes hän armahtaa meitä. Ps. 123:2. 17.3. Herra, nimesi kunnian tähden anna anteeksi suuret syntini. Ps. 25:11. 18.3. Se, joka Herraa pelkää, oppii valitsemaan oikean tien. Ps. 25:12. 19.3. Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” Joh. 6:35. 20.3. Iloitkaa Jerusalemin kanssa, te kaikki, jotka sitä rakastatte! Jes. 66:10. 21.3. Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! Jes. 55:1. 22.3. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Ilm. 21:6. Jalasjoen Myllytie uuteen paikkaan Jalasjoen Myllytie tulee rakennettavaksi käytännöllisesti katsoen kokonaan uuteen paikkaan. Rakennettava tieosuus Jalasjoen ja Särkän tienhaaran välillä on noin 2 kilometriä ja alustava kustannusarvio noin 556.000 markkaa. Tie saa bitumiliuossorapäällyksen, jonka laskemiseen päästäneen nykyisten suunnitelmien mukaan loppukesällä. Työt tällä tietyömaalla aloitettiin joulukuussa Jeesus, siunaa ruokamme, ole aina luonamme. Aamen. Kuuluuko sinun ateriasi alkuun ruokarukous, esimerkiksi tuo yksinkertainen siunauspyyntö? Luther opetti, että ennen ruokailua ”tulee kädet ristissä ja siivosti käydä pöydän ääreen ja lausua” psalmista 145: ”Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.” Tämä teksti on pohjana ruokavirrelle, joka on ollut virsikirjassa ensimmäisestä,1583 julkaistusta kirjasta saakka. Kaikkien silmät tarkkaavat sinua, Jumalamme. Kätesi leivän antavat ja hoivan puutteissamme. Näin kaikki, joissa henki on, sinulta saavat ravinnon. Sinulle kiitos olkoon! Ja niin kuin ruokit ruumiimme runsailla lahjoillasi, myös ruoki, Herra, sielumme pyhällä sanallasi. Toivomme jälleen virvoita, iloon ja rauhaan johdata armosi laitumilla. Suo keskinäisen suosion asua majoissamme ja ystävyyden, sovinnon viihtyä seurassamme. Opeta leipää murtamaan kaikille köyhään maailmaan. Oi Kristus, rauha anna! (475:1-3). Anna-Maija Raittila on muokannut virren nykyiseen muotoon ja hän lisäsi virteen 3. säkeistön kansainvälisen diakonian näkökulman, joka juuri nyt tuntuu niin ajankohtaiselta: ”Opeta leipää murtamaan kaikille köyhään maailmaan. Oi Kristus, rauha anna!”. Tätä pyydämme myös Isä meidän – rukouksessa: ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”. Se ei tarkoita vain omaa hyvinvointiamme vaan myös lähimmäisemme tarpeita. Kaikki ei edelleenkään jakaudu tasaisesti. Onko asian pakko olla näin vielä 2020-luvullakin? Ensi sunnuntaina kirkkovuosi on jo syvällä paastonajan keskellä ja aiheena on Elämän leipä. Jokaisessa jumalanpalveluksessa saamme elämän leipää sekä ehtoollisessa että Jumalan sanan kautta. Jeesus itse jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan eteenpäin tarvitseville. Kun seuraavan kerran istut ruokalautasesi ääreen, voit lukea vaikkapa tämän vanhan länsisuomalaisen ruokarukouksen. Jesuksen nimeen nyt me menemm kauniisti pöytään. Herran sanan pääll´ meit syömäst, juomast löytää. Me siitä hyvän saam, vaan saakoon kiitoksen, sen pöydän herra suur, ain nimeen Jesuksen. Aamen. Sari Mäkinen kanttori Punkalaitumen seurakunta – Synnin leiväksi nimittää muuan kirjoittaja Maaseudun Tulevaisuudessa sitä leipää, jonka me valmistamme ja syömme tänne tuodusta venäläisestä viljasta. Kirjoittaja vetoaa siihen tosiseikkaan, että miljoonat kansalaiset Venäjällä vielä näkevät nälkää ja ulkovallat, varsinkin Amerikka, jakavat vielä suuria eriä ruokatarpeita ilmaiseksi venäläisille nälkäseuduille. Venäjän bolsheviikkivaltion perin kurjat raha-asiat pakoittavat kuitenkin ottamaan leivän kansan suusta ja viemään ulos, mitä valtakunnassa vielä on kaupaksikäypää rahanarvoista tavaraa. Meidän paikkakunnallemme ei toki ole vielä syöty tätä ”synnin leipää”, eikä luultavasti tulla siPäivän sanat SANA SINULLE Leipä elämän puheen, runon Kansalleni lausui Anni Mäkelä, kertomuksen luki Hilma Myllymäki. Hupaiset näytelmät Mustasukkainen ja Toinen tai toinen naimaan esitettiin hywin. Wielä esitettiin ohjelmana useita kauniita laululeikkejä. Iltama onnistui hywin kaikin puolin. Yleisöä oli runsaasti, käytös iltamahuoneessa oli siiwoa. Orisuon nuorisoseuralaiset osottautuiwat olewansa uskollisia asialleen. tä toistaiseksi tarvitsemaankaan, joten voimme vapautua ainakin tästä synnistä. Jalasjoen Myllytie joudutaan tekemään lähes kokonaan uuteen paikkaan. Tien perusparantamisesta lankeaa hyöty paljon laajemmalle kuin pelkästään tienvarsiasutukselle. Tietä myöten tapahtuu paljon mm. läpikulkuliikennettä.
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 2023 – N:o 11 – 3 Kadonnutta etsimässä Tutustuimme vuonna 1995 Roomassa Ulla-nimiseen suomalaisnaiseen, joka oli parikymppisenä lähtenyt aupairiksi Italiaan ja jäänyt sille tielleen. Hän piti perheensä kanssa lähellä Pariolin kaupunginosaa kahvilaa, johon sattumalta päädyimme. Ulla on kotoisin Punkalaitumelta. Olemme hänen yhteystietonsa kadottaneet emmekä muutama vuosi sitten enää kahvilaakaan löytäneet. Olemme lähdössä Rooman matkalle ja toivoisimme myös Ullan siellä tavoittavamme. Jos sinulla on tietoa Ullasta, ottaisimme ne kiitollisina vastaan. Hanna Saarinen (040-5197699) Kari Kasanen (040-7501822) family.kasanen@kolumbus.fi Hyvän mielen työpaikka Toimitus Naiskuoro Pihlajanmarjat järjesti perinteisen naistenpäivän yhteislaulutilaisuuden sunnuntaina 5.3. Keskuskoulun juhlasalissa. Tänä vuonna yhteislaulujen teemana olivat pienet polut ja valtatiet. Teihin liittyviä lauluja on runsaasti. Oili Mölsä kertoo, että teemaan liittyviä lauluja löytyi helposti viitisenkymmentä. Laulamaan päästiin kuusitoista laulua. Yhteislauluiksi oli valittu muun muassa Muistojen bulevardi, Menolippu, Poika varjoisalta kujalta, Neljän Tuulen tiellä, Hiljainen kylätie, Näitä polkuja tallaan ja Ajetaan tandemilla. Kukin naiskuorolaisista toimi vuorollaan esilaulajana. Viimeisenä laulettiin Pieni polku ja Rosvo-Roope Leena Berggrenin johdattelemana. Vesa Berggren säesti molemmat kappaleet haitarilla. Hannu ja Leena Keinänen vastasivat tilaisuuden karaoketekniikasta. Laulettiin yhdessä Naiskuoro Pihlajanmarjat laulatti tieaiheisia lauluja perinteisessä naistenpäivän tilaisuudessaan Keskuskoulun juhlasalissa. Leena Berggren toimi viimeisten kappaleiden esilaulajana Vesa Berggrenin säestäessä haitarilla. Kunnanhallitus kokoontui maanantaina päättäen muun muassa seuraavat asiat: – Hyväksyttiin puitesopimus Pirkanmaan kuntien, hyvinvointialueen ja maakunnan liiton yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteista. – Peruttiin tammikuussa tehty päätös Kiinteistö Oy Puistokodin osakkeiden myynnistä Iso-Kouvon Tila Oy:lle, koska ostotarjous on peruttu. – Oikeutettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi (kesk.) osallistumaan Lappeenrannassa järjestettäville Kuntajohtajapäiville 15.–16.6. Osallistumismaksu on 690 euroa. – Merkittiin tiedoksi vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelma. – Päätettiin, että Punkalaitumen kunnan nuorisolain mukaisena yhteistyöryhmänä jatkaa Punkalaitumen Lanupe (lapset, nuoret, perheet) -työryhmä. Punkalaitumen ja Vesilahden kuntien työttömyysaste oli Pirkanmaan alhaisin tammikuun lopussa. Molemmissa kunnissa työttömänä oli ainoastaan 5 % työvoimasta. Kyseinen työttömyysaste tarkoittaa käytännössä täystyöllisyyttä kunnassa. Punkalaitumella työttömyysaste on kehittynyt suotuisasti runsaan vuoden aikana. Tammikuussa vuonna 2022 työttömänä oli 82 henkilöä. Viime vuoden joulukuun lopulla määrä oli 62 ja kuluvan vuoden tammikuun lopussa 55. Avoimia työpaikkoja Punkalaitumella oli tammikuun lopussa yhdeksän. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli tammikuussa 21 793 henkilöä. Joulukuusta 2022 laskua oli vain muutamia kymmeniä henkilöitä. Lomautettujen määrä oli 1 612 henkilöä, jossa laskua vuositasolla on 968 henkilöä ja alenema 37,5 %. Seutukunnittain tarkasteltuna korkein työttömyysaste, 8,7 %, oli Tampereen seutukunnassa ja matalin Lounais-Pirkanmaalla, jossa työttömänä oli 6,9 % työvoimasta. Muut maakunnan seutukunnat sijoittuvat 8,7 % ja 9,4 % väliin. Prosentuaalisesti työttömyyden lasku oli suurin Tampereen (10 %) sekä Lounais-Pirkanmaan seutukunnissa (3 %). Määrällisesti alenema oli suurin Tampereen seutukunnassa, jossa työttömiä oli 2 040 vähemmän. Seutukunnittain tarkasteltuna Tampereen seutukunta kattaa 88 % avoimista työpaikoista sekä työttömien määrän alenemisesta 97 %. Kunnittain suurimmat työttömien prosentuaaliset alenemat olivat Juupajoella, Kangasalalla, Kuhmoisissa, Lempäälässä, Punkalaitumella, Pälkäneellä, Tampereella, Urjalassa, Vesilahdella ja Ylöjärvellä. Kaikissa näissä kunnissa alenema ylitti 10 % rajan vuositasolla. Punkalaitumella saavutettiin 33 % alenema vuositasolla vertailtaessa. Kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunnassa avoinna oleva teknisen johtajan virka laitetaan uudelleen hakuun. Määräaikaan mennessä avoinna olleeseen virkaan tuli viisi hakemusta. Teknisen johtajan valinta oli tiistaina kokoontuneen kunnanvaltuuston esityslistalla, mutta hallitus päätti vetää pykälän esityslistalta pois. Punkalaitumen työttömyysaste 5 % Anu Helariutta-Koskua Toimitus Teknisen johtajan virka uudelleen hakuun Toimitus Kunnanhallituksen päätöksiä Toimitus ? ® Eero, Leevi, Arja ja Minttu Levoniemi lähtivät Koskioisten hiihtotapahtumassa ladulle kolmen sukupolven voimalla. Kuva: Päivi Marjamäki. Koskioisilla hiihdettiin Koskioisten Kyläyhdistys järjesti viime lauantaina perinteisen hiihtotapahtuman. Ladulle lähti seitsemisenkymmentä hiihtäjää. Koskioisilla on tänäkin talvella lumitilanteen salliessa ollut käytössä Myllytien varrella sijaitsevalta kodalta alkava latu, joka johtaa Urjalan puolelle Appelqvistin kivikorsulle. Hiihdon jälkeen kodalla oli tarjolla makkaraa, muurinpohjalettuja sekä kahvia ja mehua. Punkalaitumen kunnan varahaiskasvatukselle on joulukuussa myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki. Tämä on ilman muuta positiivinen tieto, sillä viime aikoina kunta on ollut työilmapiirin osalta esillä vähemmän mairittelevasti. Ennen joulua jätetyssä mielenilmauksessa osa teknisen toimen työntekijöistä syytti kunnan luottamushenkilöitä ja poliitikkoja epäasiallisesta kohtelusta. Syytöstä ei kohdennettu sen tarkemmin, joten on ymmärrettävää, että kunnalta vei hetken ennen kuin ongelmaan päästiin käsiksi. Nyt asiat näyttävät selvinneen ja onneksi alkuasetelmaan nähden lopputulos kertoo omaa kieltään siitä, mistä mahdollisesti on ollut kyse. Jokainen voi tehdä tässä kohtaan oman johtopäätöksensä. Olkoon kokemus kunnassa opiksi ja ojennukseksi. Jatkossa on oltava taitoa ja uskallusta puuttua ongelmiin heti niiden ilmaannuttua. Rohkeutta on löydyttävä myös kertoa koetuista ongelmista niiden ilmaannuttua. Kuntaorganisaation toiminta vaatii johtamistaitoa kaikilla tasoilla, samoin esimiestaitoja mutta yhtä lailla alaistaitoja. On hyväksyttävä myös, että tunteet ovat subjektiivisia, mutta aitoja ja totta. Kunnanjohtaja Tuija Ojala nostaa esiin etusivulla juoruamisen kulttuurin kuntaorganisaatiossa. Jos juorun voi määritellä henkilöön liittyväksi huhuksi, joka koskee tavallisesti jotakin intiimiä tai epäedullista asiaa, tällainen kulttuuri tuskin vie parempaan suuntaan mitään asiaa kunnassa. Kaivinkoneen rakenteissa kärysi, kun pakoputkesta lentänyt kipinä sytytti öljypohjan suojapellille kerääntynyttä turvetta palamaan Holstinsuolla Punkalaitumella eilen aamupäivällä. Koneen kuljettaja sai tilanteen hallintaan pudottamalla suojapellin ja käryävän turpeen alas ja kone säästyi pahemmilta vaurioilta. Kone puhalletaan puhtaaksi irtoturpeesta ennen uutta käynnistystä. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tilanteen tarkastus. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Kaivinkoneessa kärysi Toimitus
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 4 – N:o 11 – 2023 Puolustusvoimat järjesti Pirkanmaalla viime ja edellisviikolla paikallispuolustusharjoituksen, johon liittyi myös kunnissa pidetyt MPK:n johtamat paikallispuolustusseminaarit. Punkalaitumella tilaisuus järjestettiin kunnantalossa viime lauantaina. Seminaarin vetivät yliluutnantti (res.) Tuomas Vähä-Jaakkola ja luutnantti (res.) Jani Häkkinen. Vähä-Jaakkola ja Häkkinen ovat osa vuodesta 2014 lähtien Pirkanmaan kuntiin rakennettua Puolustusvoimien yhteysupseerijärjestelmää. Yhteysupseerit toimivat perustettavien paikallispataljoonien alaisuudessa. Kaksikosta Tuomas Vähä-Jaakkola on 1. yhteysupseeri ja Jani Häkkinen 2. yhteysupseeri, ja heillä molemmilla on oma roolista tehtävässä. – Omaan tehtävääni kuuluu toimintaympäristöanalyysin ylläpitäminen rauhan aikana ja kriisitilanteessa, jotta paikallispataljoona saa tarvitsemansa tiedon kunnan toimintaympäristöstä oman tilannekuvansa luomiseksi. Kriisitilanteessa toimin yhteyshenkilönä paikallispataljoonan, kunnan ja kriittisten yritysten välillä ja arvioin eri tapahtumien vaikutuksia paikallispataljoonan ja maanpuolustuksen näkökannalta, kertoo Tuomas Vähä-Jaakkola. Jani Häkkinen puolestaan toteaa 2. yhteysupseeri välittävän paikallispataljoonalle kriisin aikana kuntalaisilta saamaansa tietoa, jolla on merkitystä maanpuolustuksen tai kriisin hoidon kannalta. – Tämän vuoksi tehtäviin kuuluu avoin yhteydenpito kuntalaisten kanssa kriisin aikana, jotta kuntalaiset voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä epäilyttävistä tai poikkeuksellisista havainnoistaan. Yhteysupseeri arvioi eri lähteistä saamansa tiedon merkityksen ja välittää tärkeäksi arvioimansa havainnot paikallispataljoonalle tilannekuvan päivitystä ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Molemmat reserviläiset pitävät saamastaan tehtävästä. – Yhteysupseerin rooli poikkeaa melkoisesti esimerkiksi varusmiesaikaisista tehtävistä ja harjoituksista. On ollut hienoa harjoitusten myötä huomata, kuinka monipuolisesti Puolustusvoimat varautuu kriisitilanteisiin ja kuinka monenlaisia tehtäviä on tarjolla reserviläisille. – Koen olevani oikeassa tehtävässä. Tunnen melko hyvin paikkakunnan ihmisiä ja kulmakuntia, mikä on etu tässä tehtävässä. Vaikka olenkin savolainen, niin mielestäni olen helposti lähestyttävä ihminen, jolle kuntalaiset voivat havaintojaan kertoa kriisin aikana, tuumii puolestaan Jani Häkkinen. Kunnantalossa järjestetyssä tilaisuudessa kaksikko kertoi kuntien varautumisesta vastaaville ja reserviläisjärjestöille yhteysupseerien tehtävistä ja toimenkuvasta sekä myös ajankohtaisista asioista, kuten Suomen tekemästä puolustusyhteistyöstä ja mahdollisen NATO-jäsenyyden vaikutuksista puolustuspolitiikkaan. Lisäksi he esittivät Punkalaidunta koskien toimintaympäristöanalyysin, joka on tarkoitettu yhteysupseereiden ja kunnan johdon käyttöön päätöksenteon perustaksi erityisesti sotilaallisissa poikkeusoloissa. Puolustusvoimien organisaatiossa paikallispataljoonien lakisääteinen tehtävä on alueen valvonta. Pataljoonat perustetaan sodan ajan joukkona Puolustusvoimien aluetoimistojen rungolle ja ne toimivat sotilasalueen alaisuudessa. Järjestelmän koeponnistusta MPK Hämeen piiristä lauantaina paikalla oli eversti (evp.) Mika Hyytiäinen, joka osallistui yhteysupseereiden kouluttamiseen osana Pirkanmaalla pidettyä paikallispuolustusharjoitusta. Hyytiäinen on työskennellyt Maanpuolustuskorkeakoulun professorina, mutta oli mukana harjoituksessa MPK:n kouluttajana. – Tässä harjoituksessa koeponnistettiin tiedusteluja valvontajärjestelmä kentältä aina ylempään esikuntaan saakka, ja havaittiin että isompaa korjattavaa ei ole. Hyvin harvoin on mahdollista kokeilla, kuinka tällainen koko ketju yhteysupseereineen toimii, Hyytiäinen kertoo. – Kyse on Puolustusvoimien näkökulmasta alueen valvonnan kehittämisestä myös informaatiotilan suuntaan. Koska turvallisuusympäristömme on muuttunut, on oikean tilanneymmärryksen muodostaminen koko alueella entistä tärkeämpää. Se on myös haastavampaa, koska meihin itseemmekin kohdistuu aiempaa enemmän informaatiovaikuttamista. Äkkiseltään voisi ajatella, ettei Punkalaidun maakunnan reunaalueella ja ”ihanan keskellä” ole sotilaallisesti merkittävää seutua. – Suuruus ja pienuus ei ole Puolustusvoimille mitta. Yhteiskunnan kriittiset toiminnot, kuten muuntoasemat eivät nekään noudata väkimääriä. Punkalaitumella maataloudella on kymmenkertainen merkitys maan keskiarvoon mitattuna ja mielenkiintoista tietoa harjoituksessa kuulin myös sähkönjakelija Sallilalta, Hyytiäinen kertoo. – Jos Punkalaitumella joudutaan sotilaallisessa kriisissä taistelemaan tai miinoja asettelemaan, silloin on sodan kuvassa tietysti jotain pahasti pielessä, kokenut eversti toppuuttelee suurimpia pelkoja. Yhteysupseerit kunnan ja Puolustusvoimien välisenä linkkinä Juha Aro Tuomas Vähä-Jaakkola ja Jani Häkkinen toimivat Punkalaitumella Puolustusvoimien yhteysupseereina. Pirkanmaalla järjestetyssä paikallispuolustusharjoituksessa yhteysupseereita koulutettiin ja he pitivät myös kunnissaan paikallispuolustusseminaarin. Seminaariyleisö keskusteli muun muassa Venäjän propagandan leviämisestä myös Punkalaitumella sekä muista ajankohtaisista maanpuolustuksen aiheista. Eversti Mika Hyytiäinen oli tyytyväinen paikallisten yhteysupseerien toimintaan ja muistutti, ettei maakunnan kuntien suuruus tai pienuus ole Puolustusvoimille mitta.
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 2023 – N:o 11 – 5 Keskustan ehdokkaana ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan oleva Linda Lähdeniemi on kiertänyt maakuntaa ahkerasti viime viikkoina. – Olen päättänyt, että 200 erilaista kampanjatilaisuutta kuuluu vaalien ohjelmaan ja puolivälissä mennään tällä hetkellä. Palo kampanjoida on valtava. 26-vuotias Linda Lähdeniemi on iästään huolimatta ehditty valita jo merkittäviin poliittisiin tehtäviin. Hän on Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanvaltuutettu ja valittiin viime vuoden tammikuussa Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Tällä hetkellä hän työskentelee valtiovarainministeri Annika Saarikon esikunnassa. Intoa riittää myös eduskuntaan pyrkimiseen. – Palo pyrkiä eduskuntaan lähtee ensisijaisesti siitä, että minusta tuntuu, ettei kukaan muu puhu niistä asioista, joista haluan puhua, Lähdeniemi sanoo. Hän tarkentaa kampanjoivansa erityisesti Pirkanmaan reuna-alueiden ihmisten puolesta. – Maakunnan pienissä kunnissa ihmisillä on valtava huoli unohduksiin jäämisestä ja lähipalveluiden häviämisestä. Heidän viestinsä koskettaa, koska itsekin sanon keskittämiselle ”ei”. – Eikä keskittäminen ole pelkästään maakunnan reuna-alueiden ongelma. Siitä puhuvat jopa tamperelaiset. Heilläkin on kokemus, että heidän palveluitaan keskitetään ja sijoitetaan vaikkapa ratikkareitin varrelle. Lähdeniemi sanoo pahimmillaan nykyisen kehityksen näkyvän siinä, että ihmisiä aletaan arvottaa jopa sen mukaan, missä he asuvat. – Ihmiset kaipaavat arvostusta itselleen, alueelleen ja heille tarjottaville palveluille. Lähellä tarjolla olevat palvelut ovat yhtä tärkeitä asutpa sitten Punkalaitumella, Orivedellä tai Tampereella. Kärkiteemoikseen vaaleissa Linda Lähdeniemi on valinnut lähipalvelut, kokonaisturvallisuuden sekä tulevaisuususkon. – Lähipalvelut taataan sillä, että ne priorisoidaan eduskunnasta käsin varmistamalla hyvinvointialueiden rahoitus. Jos rahoitusta leikataan, tarkoittaa se lähipalveluiden vähenemistä. Haluan käyttöön myös kyläkoulutuen ja jatkaisin kyläkauppatuen maksamista. – Kokonaisturvallisuus tarkoittaa sitä, että poliisille, Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle taataan riittävät resurssit. Mielenterveyspalveluita on oltava tarpeeksi, mutta myös ongelmien alkusyihin olisi päästävä käsiksi. Ennaltaehkäisyn näkökulmasta pienet yksiköt ovat tärkeitä. Lähdeniemi kokee, että ihmisiä vaivaa tällä hetkellä tulevaisuusahdistus. – Korona-aika ja nyt meneillään oleva Ukrainan sota eli jatkuva huonojen asioiden kierre saa ihmiset varautuneiksi ja ahdistuneiksi. Siksi tarvitaan tulevaisuususkoa. Suomen talous vaatii kuitenkin myös tasapainotusta. – Olen valmis siihen, että kahden vaalikauden aikana menoja leikataan 6–8 miljardia. Ainakin nykyinen asumistukijärjestelmä pitäisi uudistaa. Sillä saataisiin jo mittavia säästöjä. Suomi tarvitsee myös sosiaaliturvauudistuksen. Kannatan perustuloa ja mielestäni työnteon tulisi aina olla kannattavaa. Nyt se ei ole. En hyväksy myöskään meneillään olevia miljardien väylähankkeita, kuten Helsinki–Tampere -junaradan rakentamista uudelle reitille. Keskustan kannatus on viime aikoina ollut pahemman kerran alamaissa. – Kenttää kiertäessäni henki ja ihmisten suhtautuminen on kyllä lähtökohtaisesti positiivista. Mistään hypestä ei voi silti puhua. Aion tehdä vaalimenestyksen eteen täysillä töitä ja sunnuntaina 2.4. illalla sitten nähdään, mihin asti työ kantaa, Linda Lähdeniemi sanoo. Kristallipuolueen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa asettunut punkalaitumelainen Jenna-Kaisa Heinonen kannustaa ihmisiä äänestämään, mikäli he haluavat muutosta nykymenoon. – Muutosta ei tule, ellei muutosta tee, hän painottaa. Kristallipuolue on yksi maamme monista pienpuolueista. Puoluerekisteriin se nousi vuonna 2021. Pirkanmaalla puolueella on kolme ehdokasta, joista yksi on 32-vuotias Jenna-Kaisa Heinonen. Puolueen teemoihin kuuluvat henkiset arvot, täydentävien hoitomuotojen kannattaminen, kansallisen päätäntävallan palauttaminen Suomeen, EUja Nato-vastaisuus, vahvat yksilönvapaudet, omavarainen ruuantuotanto, puolueja talousjärjestelmän uudistaminen sekä luonnon kunnioittaminen. – Emme sijoitu oikeisto-vasemmisto -akselilla. Emme ole vihreitä, mutta kunnioitamme luontoa, Jenna-Kaisa Heinonen kuvailee. – Ihmiset kaipaavat ihmisläheisempää politiikkaa. Omasta mielestänikin politiikalla on oltava omatunto ja lupausten takana on pystyttävä seisomaan. Nythän moni ehdokas lupaa monenlaisia asioita, mutta eduskunnassa äänestetään niitä vastaan ryhmäkurin vuoksi. Kristallipuolueessa ei ryhmäkuria ole. Omiksi vaaliteemoikseen Heinonen on nostanut maaseudun ja maatalouden, pienyrittäjät sekä lapset ja nuoret. – Haluan ehdottomasti, että koko Suomi on asuttu ja vastustan ihmisten ahtautumista keskuksiin. Maataloustuottajien on päästävä tasavertaisina kumppaneina neuvottelemaan niihin pöytiin, joissa ruoan hinnoista päätetään. Nyt tilanne on sellainen, ettei tuottajalla juuri ole vaikutusmahdollisuutta tuotteidensa hintoihin, vaan ne sanellaan. Maatalous on Suomessa ollut pitkään ahdingossa ja sen tilannetta on parannettava, Heinonen sanoo. Lasten ja nuorten tilanteesta hän on huolissaan muun muassa kasvavien mielenterveysongelmien vuoksi. – Moni lapsi ja nuori on ihan yksin ja mielenterveysongelmien kasvu on järkyttävää, samoin syrjäytyminen. Ennaltaehkäiseviä palveluita pitäisi olla enemmän saatavilla. Monissa kodeissa on ongelmia ja kouluissa luokkakoot ovat liian suuret, jotta lapsi voisi olla oma itsensä. Mielestäni koiria koulutetaan, mutta lapsia ja nuoria ohjataan. – Pienyrittäjät taas kaipaavat enemmän tukea, byrokratian vähentämistä ja työllistämisen helpottamista. Suomessa ihmisiä pitää kannustaa pienyrittäjyyteen ja varmistaa, että heillä on uskallusta tähän. Kristallipuolue suhtautuu kielteisesti EU:hun ja Nato-jäsenyyteen. – EU:ssa päätösvalta on liika Brysselissä. Ei siellä huomioida Suomen erityispiirteitä. En usko EU-eron toteutuvan, mutta se on ainoa keino päästä eroon Brysselin vallankäytöstä. – Natoa vastustamme, koska emme halua, että suomalaiset joutuvat sotimaan muihin maihin. Nato-jäsenyys voi olla turvallisuutta heikentävä tekijä, koska silloin Venäjän aggressio meitä kohtaan saattaa kasvaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei Nato-hakemusta tule vetää pois, mutta kaipaan tarkempaa selvitystä jäsenyyden vaikutuksista. Oma koulu Jenna-Kaisa Heinonen on ollut punkalaitumelainen kolme vuotta. Hän asuu Kanteenmaan entisellä koululla. – Minulla oli pitkään, varmaan kymmenen vuotta, haaveena saada oma koulu. Nyt minulla on sellainen ja sekä sisäettä ulkotiloja löytyy runsaasti. Turussa syntynyt Heinonen on ammatiltaan hieroja, mutta hän on kouluttautunut aiemmin myös datanomiksi. Hän kasvattaa novascotiannoutajia, jotka myös tollereina tunnetaan. – Meillä on perheessä ollut tollereita jo ennen kuin olen syntynyt. Kennelnimi Trindy´s on ollut käytössä vuodesta 1994. – Punkalaitumella ihmiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan heti ensi hetkestä alkaen. Oma kokemukseni on, että täällä ollaan avoimia ja ystävällisiä, JennaKaisa Heinonen kiittelee. Jenna-Kaisa Heinonen, Kristallipuolue: – Muutosta ei tule, ellei muutosta tee Juha Aro Jenna-Kaisa Heinosen vaaliteemoina ovat maaseutu ja maatalous, lapset ja nuoret sekä pienyrittäjät. Linda Lähdeniemi, Keskusta: – Reuna-alueiden ihmisillä aito huoli Juha Aro EDUSKUNTAVAALIT 2023 Linda Lähdeniemi kampanjoi ahkerasti, koska kokee ettei hänen esillään pitämistä teemoista juuri muut ehdokkaat puhu. EDUSKUNTAVAALIT 2023
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 6 – N:o 11 – 2023 Torstaina 16. maaliskuuta vietetään valtakunnallista Varhaiskasvatuspäivää. Tämän vuoden teema on ”varhaiskasvatuksesta vahvat juuret tulevaisuuteen”. Punkalaitumella niin päiväkodissa kuin perhepäivähoidossa kylvämme lasten kanssa tänään herneenversoja ja vesikrassia kuvastamaan varhaiskasvatuksessa istutettavia vahvoja juuria lasten oppimisen polulle. Laadukkaan pedagogisen toiminnan avulla lapsen oppiminen ja hyvä kehitys juurtuu varhaiskasvatuksessa ja vahvistuu muilla kouluasteilla. Mitä laatu varhaiskasvatuksessa sitten tarkoittaa? Laadukkaassa varhaiskasvatuksessa lapsella on turvallinen toimintaympäristö, jossa häntä kuullaan ja hänet kohdataan. Lapsi saa onnistumisen kokemuksia arjen toimissaan ja hän oppii uusia asioita. Lapsi kokee kuuluvansa joukkoon ja voivansa vaikuttaa itseä koskeviin asioihin ikätasoisesti. Lapsen lähellä on aikuinen, joka kuuntelee, kannustaa, lohduttaa ja auttaa. Varhaiskasvatuksen ammattilainen ottaa työpäivän aikana vastaan lasten tunteita laidasta laitaan, ilosta turhautumiseen, jännityksestä pettymykseen, innostumisesta onnellisuuteen. Hän ymmärtää, että lapsi saa harjoitella taitojaan, rakentaa maailmaansa leikkien, ihmetellen, oivaltaen ja tutkien. Oppiminen tapahtuu yhteisessä vuorovaikutuksessa. Ammattilainen näkee lapsen vahvuudet ja hyvyyden ja sanoo sen ääneen. Laadukas varhaiskasvatus ehkäisee kiusaamista ja syrjäytymistä. Se mitä varhaiskasvatuksessa luvataan lapselle, tulisi olla itsestäänselvyys myös työyhteisön jäsenille. Aloitimme päiväkodissa työn mielenterveyden ja työssäjaksamisen edistämiseksi syksyllä 2021. Hyvän mielen työpaikka® -merkin hakuprosessin aluksi työyhteisössä valitsimme eri kriteerien alta yhteiset tavoitteet henkilöstön keskusteluista ja haastatteluista nousseista kehittämiskohteista. Arjen sujuvuutta lähdimme parantamaan mm. päivittämällä perehdytyskansiota, jakamalla työtehtäviä selkeämmin sekä tukemalla työpäivän aikaista palautumista työtä tauottamalla. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvää ilmapiiriä olemme vahvistaneet mm. opettelemalla positiivisen palautteen antamista sekä järjestämällä pieniä työyhteisöä koskettavia tempauksia; hyvän mielen päiväkahveita silloin tällöin, taukojumppavideoita sekä hemmotteluhetkiä. Suureksi haasteeksi työssäjaksamiselle koettiin äkilliset kuormituspiikit. Sellaisia saattaa aiheuttaa lapsiryhmän ulkopuoliset työt, muutokset ja poissaolot henkilökunnassa tai yksityiselämän kuormitus. Kuormituspiikki tulee yleensä tilanteissa, joissa asiantuntijatietämys on ristiriidassa toteutusmahdollisuuksien kanssa eli et pysty tekemään työtäsi niin hyvin kuin olit suunnitellut ja tiedät että pystyisit. Hyvät ja sujuvat arkikäytännöt tukevat jaksamista ja auttavat sietämään tilapäistä kuormitusta. Apua saa pyytää ja sitä tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Työkaverin voinnin kysyminen ja kuunteleminen, oikea-aikainen huumori sekä vahva tunne siitä, että teemme tätä työtä yhdessä ovat päiväkodin työntekijöiden mielestä toimivia keinoja jaksamiseen ja kuormituspiikeistä palautumiseen. Päiväkotia kiiteltiin konkreettisista ja käytännönläheisistä tavoitteista sekä ideasta valita yhteisöstä Hyvän Mielen Työpaikkalähetti. Yhteisten suunnittelupalaverien lisäksi valittu Työpaikkalähetti haastatteli kaikki päiväkodin työntekijät yksitellen prosessin aikana ja koosti kehittämiskohteista yhteenvedon. Näin varmistettiin, että kaikki tulivat kuulluksi ja olivat mukana suunnitelman laadinnassa. Hyvän Mielen Työpaikkalähetti pitää yllä keskustelua kriteerien saavuttamiseksi ja kuulostelee pitkin vuotta, miten suunnitelmat etenevät ja seuraa samalla saadaanko muutoksilla toivottuja vaikutuksia aikaan. Viimeisin haastattelukierros työyhteisössä paljasti, että olemme ottaneet askelia oikeaan suuntaan. Työilmapiirin koetaan parantuneen, työn tauottaminen ja taukojen pitäminen on mahdollista ja yhteiset, työilmapiiritempaukset koetaan onnistuneiksi. Emme voi sille mitään, että kuormituspiikkejä tulee, mutta niiden välissä on onneksi sujuvaa ja eteenpäin soljuvaa arkea. Päiväkodille on joulukuussa 2022 myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki sitoutumisesta mielen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen työyhteisössä. Hyvän mielen työpaikka® -merkki on voimassa myöntämispäivästä vuoden eteenpäin. Kauden päätyttyä merkkiä voi hakea uudestaan. Päiväkodissa olemme sitoutuneita mieliystävällisemmän työpaikan aktiiviseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tällaisessa ympäristössä on turvallista olla niin lapsella kuin aikuisellakin. Sanna Kohijoki vs. varhaiskasvatusjohtaja Punkalaitumen kunta Hyvän Varhaiskasvatuspäivän toivotus! Kuulumisia kunnasta Kaupallinen yhteistyö Puolueiden yhteinen vaalitapahtuma Pietarinaukiolla lauantaina keräsi kohtuullisen mukavasti yleisöä. Paikalla oli toistakymmentä eduskuntavaaliehdokasta ja he pääsivät tuoreeltaan pohtimaan muun muassa Aamulehden samana aamuna julkaisemia puolueiden Pirkanmaan kannatuslukemia. Vaalitapahtuman purevassa pakkaskelissä järjestivät keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja sosialidemokraattien paikallisyhdistykset hyvässä yhteistyössä. Vaalikampanjoinnin kunniaksi tarjolla oli Metsärannan Lihan grillipätkää ja niitä kuluihin aamupäivän aikana yli 300. Tapahtumaa sähköisti tietysti se, että kolmen suurimman puolueen kokoomuksen, perussuomalaisten ja sosialidemokraattien kannatus mahtuu tällä hetkellä gallupeissa muutaman prosentin sisään. Samaan aikaan keskusta käy kovaa taistelua oman kannatuksensa nostamiseksi. Maakunnan valtalehti Aamulehti julkaisi lauantaina puolestaan oman tutkimuksensa puolueiden kannatuksesta Pirkanmaalla. Sen mukaan SDP on tukevasti kärkisijalla 23,5 % kannatuksella. Perussuomalaisten kannatus on lähtenyt edellisestä mittauksesta selkeää nousuun ja oli 20,4 %. Kokoomus, joka on pitänyt valtakunnallista kärkipaikkaa, sen sijaan on menettänyt kannatustaan. Puolueen kannatus edellisessä mittauksessa oli noin 23 %, nyt vain 17,8. Keskustalle, jonka kannatus on Pirkanmaalla perinteisesti ollut koko maan keskiarvon alapuolella, Taloustutkimuksen toteuttama kannatusmittaus on murheellista luettavaa. Puoluetta tukee vain 7,5 % pirkanmaalaisista. Vaalitulos todellinen gallup Jokaisen neljän puolueen paikalla olleet ehdokkaat muistuttivat, että kannatusmittaukset ovat tässä vaiheessa vain suuntaa antavia. – Pirkanmaan osalta kannatus näyttää hyvältä ja antaa pontta vaalityöhön. Vaalit on kuitenkin käytävä ja se on vasta oikea gallup, kuvaili demarien tunnelmia vaaleissa ehdokkaana oleva Tampereen entinen pormestari ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly. Hän oli yllättynyt kokoomuksen sulaneista kannatusluvuista ja piti tietoa gallupin suurimpana yllätyksenä. Demarien näkövinkkelistä kentällä sen sijaan näyttää hyvältä. – Kentän henki on tosi hyvä ja positiivinen vire on päällä. Marinin kakkoshallitus halutaan saada aikaiseksi ja viedä uudistuksia eteenpäin. Suomi pysyy elinvoimaisena kasvun kautta. Nyt velalla on peloteltu niin kuin konkurssi tulisi huomenna. Meillä on aikaa hoitaa asiat kuntoon, mutta keinot on haettava yhdessä ja niiden on oltava inhimillisiä ja oikeudenmukaisia, Lauri Lyly tuumi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja ehdokas Veijo Niemi oli puolueen kannatuslukemiin tyytyväinen ja uskoi nousun vain jatkuvan kohti vaaleja mentäessä. – Kyse ei ole enää hetkellisestä kannatuksen noususta, kyllä käyrä on ollut nouseva jo muutamia aikoja. – Kokoomuksen pudotus oli hieman yllättävä. En tiedä mistä syystä kokoomus lähti translaissa painamaan jaa-nappia, oliko takana jo sinipunahallituksen ajatusta? Useampi henkilö on sanonut toreilla, että olimme kokoomuslaisia mutta emme ole enää translain vuoksi. Kokoomuksen toimintaa siinä kohtaa eivät tunnu kaikki ymmärtävän, Niemi totesi. Kokoomuksen ehdokas Katri Virkkunen löysi kannatuksen laskuun Pirkanmaalla parikin syytä. – Ei voi kiistää, etteikö Pirkanmaalla olisi kilpailevilla puolueilla vahvoja ehdokkaita. Meidän kärkiehdokkaamme maakunnassa ovat vasta käynnistelevät kampanjaansa. Kun esimerkiksi Anna-Kaisan (Tampereen pormestari AnnaKaisa Ikonen) kampanja pääsee vauhtiin, tilanne muuttuu. Vaali on kesken ja kokoomus on valtakunnallisesti ykköspallilla. Teemme oikeita asioita ja viestimme on erittäin vahva. – Ihmiset ymmärtävät taloustilanteen ja ovat huolissaan valtion velkaantumisesta. Ymmärretään, että ellei talous ole kunnossa, meillä ei ole rahaa laadukkaisiin palveluihin. Sekin ymmärretään, ettei tällaista perintöä voida jättää lapsille ja nuorille, kuvaili Virkkunen. Keskustan ehdokas, maaja metsätalousministeri Kurvisen erityisavustaja Pertti Hakanen myönsi keskustan maakunnallisen kannatuksen olevan huolestuttavan alhainen. – Ainahan puolue on ollut Pirkanmaalla kokoomuksen ja demarien takana, mutta on tämä nyt äärimmäisen vaikea tilanne. – Sipilän johdolla laitettiin Suomi kuntoon ja oltiin monen mielestä liian oikealle. Nykyhallituksessa mentiin liikaa vasemmalle. Vaalityö ei saa nyt lamaantua, vaan omaan tekemiseen ja keskustalaiseen asiasisältöön pitää luottaa. Keskellä on äärimmäisen paljon tilaa. Jos tähän maahan halutaan porvarihallitus, keskustalaisten pitää löytää uurnilla oikeat numerot ja puolueelle vahva tuki, jotta keskustakin olisi hallituskelpoinen, analysoi Pertti Hakanen. Nelikon lisäksi vaalitapahtumassa olivat perussuomalaisista ehdokkaista paikalla Maria Asunta, Lassi Kaleva, Janne Ojala, Erja Pelkonen ja Lisa Wesin. Kokoomuksesta mukana oli Arto Satonen ja keskustasta Linda Lähdeniemi sekä SDP:stä Marika Ala-Herttuala. Pietarinaukiolla pureksittiin kannatuslukemia – ja vaalimakkaroita Juha Aro Lauantaina Pietarinaukiolla järjestetyssä vaalitapahtumassa oli paikalla runsaasti neljän eri puolueen ehdokkaita. EDUSKUNTAVAALIT 2023
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 2023 – N:o 11 – 7 Vaalit tulossa Olin aika hämmästynyt ja pahoillani lukiessani viime viikon lehdestä Antti Levomäen kirjoituksen koskien kansanedustaja Ilmari Nurmista. On totta, että hän ei ole vieraillut Punkalaitumella lähiaikoina. Parisen vuotta kului ilman mitään tapahtumia mm. koronarajoitusten takia. Omalta kohdaltani voin kertoa, että yhteys eduskuntaan on kuitenkin toiminut koko ajan, ja viestit ja sähköpostit ovat kulkeneet molempiin suuntiin. Antti mainitsi kirjoituksessaan, että ennen vanhaan olivat asiat paremmin. Sekin on varmasti totta. Ennen vanhaan Koskioisten työväentalolla oli vireätä toimintaa ja siellä järjestettiin erilaisia tapahtumia, joissa kansanedustajatkin vierailivat. Viime vuosina on ollut tosi hiljaista, ja sen suhteen meillä yhdistyksessä toimivilla lienee syytä katsoa peiliin. Ilmari on joka tapauksessa vaikuttanut omalla työllään esim. Vesilahdentien perusparannuksen toteutumiseen. Olemme myös säännöllisesti saaneet lukea Punkalaitumen Sanomista hänen kolumnejaan otsikolla Terveisiä eduskunnasta. Joten huoli pois, ei Meidän Ilmari ole unohtanut, tai unohtamassa Punkalaidunta ja punkalaitumelaisia! Jännittävää vaalipäivän odotusta kaikille, muistakaa käydä uurnilla! Merja Pulakka demarivaltuutettu Aineisto Seurat toimivat -palstalle on oltava toimituksessa tiistaina klo 13. Lauttakyläntie 4 31900 PUNKALAIDUN e-mail: toimitus@punkalaitumensanomat.fi ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi kotisivut: www.punkalaitumensanomat.fi 02 767 4256 (pvm) Sanomalehtien liiton jäsen ISSN 1236-8415 Ilmestyy torstaisin. Toimitus avoinna: ma–to klo 9–16, pe suljettu. Ilmoitukset ja muu ai neis to on jätettävä tiis tai na klo 13.00 men nes sä toi mis toon. SanomaManu Oy – Tampere 2023 Päätoimittaja Juha Aro 045 111 5115 Toimittaja, ilmoitustenhoitaja Anu Helariutta-Koskua 02 767 4256 ma-to klo 9-16 Ilmoitukset, tilaukset, las ku tus Jakeluhäiriöissä ota yhteyttä lehden toimitukseen 02 7674 256 ma-to klo 9-16. Varhaisjakelun häiriöistä voi soittaa 0100 3355. Ma-pe klo 6-16, la-su klo 6-12. ILMOITUSHINNAT 1.1.2023 Etusivu..............1,03 e/pmm 1-väri 1,13 e/pmm 4-väri 1,23 e/pmm Muut sivut........0,93 e/pmm 1-väri 1,03 e/pmm 4-väri 1,13 e/pmm Ilmoitusvalmistus 10 snt/pmm. Arvonlisävero 24 % li sä tään hintoihin. VASTUU ILMOITUKSISTA: Lehden suurin vastuu il moi tuksen jul kai semisessa sat tu nees ta vir heestä on il moi tuk sen hinta ja muihin lehtiin toi mi tetusta ai neis tosta sen val mistusarvo. TILAUSHINNAT 2023: Kestotilaus.....4,70 €/kk 12kk.................4,90 €/kk 6kk...........................7€/kk 1kk........................15 €/kk Ulkomaille kak sin kertaiset. Irtonumero 1,50 euro, sis.alv. Punkalaitumen Karjalaseura Su.19.3.klo 15 Karjalaseuran kevätkokoontuminen ja Tarinakerho Vanhustentalojen kerhotilassa. Punkalaitumen Sotaveteraanien veteraani-, leskija kannattajajäsenet Ti 21.3. klo 14 kokoontuminen Kahvila Myötätuulessa. 4H 36Karuselli maanantai ja perjantai 13–15 KaruSellilla 3–6 lk, Pohjoisseudun monitoimikerho maanantai 17–18 Vaparilla 1–6 lk, Monitoimikerho tiistai 16–17 KaruSellilla 1–6 lk. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistys Tiistaisin kuntosali avoinna Pakarilla klo 16–18. To 16.3. 10.30–12.00 Boccia-peli Liikuntahallissa. Pe 17.3. klo 10 Käsityökerho KaruSellissä. Pe 17.3. klo 10 Äijävirtaa ryhmän keilavuoro Huittisten Keilahallissa. Kimppakyydit 9.30 torilta. Ma 20.3. klo 14 kevätkokoontuminen ja kerho Pakarilla. Hannu Juhe Osuuspankista tulee kertomaan ajankohtaisista pankkiasioista. Pe 24.3. klo 15 alkaen Sastamalan alueen (alue 4: Kiikoinen, Mouhijärvi, Punkalaidun,Suodenniemi, Vammala, Äetsä ) karaoke alkukarsinta pidetään Kiikan nuorisotalossa, TörPunkalaitumen Latu ja Polku ja Vertaisveturit Talviuinti perjantaisin ja sunnuntaisin klo 16–20 Kivirannassa. La 18.3. #ihanjokaisenaamuliikunta ulkona klo 10–11 Yhteiskoulun piha-alueella. Ke 22.3. senioreiden liikuntahallikävely ja voitas-harjoitukset klo 11.15–12.15. Muista kirjata liikuntasuorituksesi Talviliikuntakampanjaan! Mäenpään työväentalo Su 26.3. klo 14 Sulo Uutton valokuvia/Kaisa KirkkoJaakkola. To 6.4. klo 18.00 ukrainalainen kirkkolauluyhtye Kaanon konsertoi. Punainen Risti Kulmakamari avoinna ti klo 11–14, ke klo 12–15 ja to klo 13–16. Tuolijumppa torstaisin klo 14.30–15. Juttutupa ke 22.3. klo 14–15. Terveyspiste ti 21.3. klo 11–14, p. 041 318 6650. Ensiapuryhmä ke 29.3. klo 19 Kulmakamarilla. Teema: sairauskohtaukset. Kirpputori avoinna ti klo 14–18, to klo 9–13 ja la klo 9–13. MLL Perhekahvila KaruSellissä 28.3. klo 17.30–19.30 ja 3.4. klo 10–12. Perhepeuhula sunnuntaisin liikuntahallissa klo 15.30–16.30. Kunto / suunnistus ja hiihto Hiihtosuunnistuksen lajikokeilu Porttikalliolla lauantaina 18.3. Lähdöt klo 11–12. Tarjolla kaksi rataa: n. 2,5 km helppo ja n. 5,5 km keskivaikea. Karttatelineitä ja Emit-kortteja on saatavilla. Radan voi kiertää myös ilman ajanottoa. Mehutarjoilu. mätie 8, 38300 Sastamala Vetäjänä: ”Sasu” Veli Haapanen (laululistat: https://karaokelistat.fi/1324). Ilmoita osallistumisesi puheenjohtajalle tai sihteerille (Pekka 050 558 9884, Reijo 040 052 5086). La 25.3. klo 20 Kellonsiirtotanssit Jalasjoen Ns-talossa Kaija Pietilän ja Jussi Henttosen tahdittamina. Ma 27.3. klo 12 alkaen Sastamalan alueen (alue 4) tietoviisaskisa Kanteenmaan Ns-talossa. Kutsu: Ke 29.3. Vammalan Eläkkeensaajat on kutsunut meidät Vammalan Seuratalolle, Marttilankatu 35, klo 11 lounaalla. Musiikista vastaa Jussi Henttonen. Matkat: Ke 19.4. Sokkomatka. Ilmoita 30.3. mennessä Hilkalle 040 582 4377. La 22.4. klo 14 Kreivitär Maritza Nokian Kerholassa. Lähtö torilta klo 12.30. Ilmoita nopeasti Hilkalle 040 582 4377 viimeistään 20.3. Ke 26.4. klo 14.30 Minä Tellervo teatteri Tampereen Frenckelissä. Lähtö torilta 12.30. Matka täynnä. Yhdistyksen jäsenmaksuja voi maksaa Kukkakaupalle käteisenä. Eläkeliiton Satakunnan piirille on varattu vuoden 2023 seuraavat Senioreiden vertaislomat yhteistyössä MTLH:n kanssa. Kylpylähotelli Rauhanlahti 14.8. 19.8. ja Rokuan Health & Spa 17.9.–22.9. Katso matkoista lisätietoja yhdistyksen matkavastaavan sivuilta. Katso lisätietoa sivuiltamme: www. elakeliitto.fi/punkalaidun. Seurat toimivat Perhepäivähoitajien hoitolasten perinteinen hiihtokilpailu pidettiin 9.3. paukkuvassa pakkasessa Komeronkadulla. Kuva: Helena Rantanen.
Torstaina maaliskuun 16. päivänä 8 – N:o 11 – 2023 Punkalaitumen Sanomien irtonumerot myynnissä K-SUPERMARKET POURULLA sekä LEHDEN TOIMITUKSESSA Hyväntekeväisyyshuutokauppa Vartiolassa 1.4. klo 11.00. Lahjoitukset/näyttö: punkalaidun.lions.fi LC Punkalaidun Tilamyymälä avoinna to klo 12 17 pe klo 8 17 Lihan vastaanotto avoinna pe klo 8 17 METSÄRANNAN LIHA Metsärannantie 100, Punkalaidun P. 02-7675747, 044-7675747 www.metsarannanliha.fi NUOHOUSTA NOKINENÄ OY Puh. 040-824 0022 KUTSU PUNKALAITUMEN OSUUSPANKIN VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN Punkalaitumen Osuuspankin omistaja-asiakkaat kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään torstaina 27.4.2023 klo 18.00 Punkalaitumen Osuuspankin kokoustiloissa, osoitteessa Urjalantie 10, 31900 Punkalaidun. Kahvitarjoilu 17.30. Osuuskunnan kokouksessa käsitellään varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle kuuluvat sääntöjen 14 §:n mukaiset asiat ja valitaan edustajat pankin nimitysvaliokuntaan. Lisäksi sääntömuutosasia: Sääntöjen 16 § esitetään muutettavaksi seuraavasti: ”Hallintoneuvostoon kuuluu vähintään 9 ja enintään 16 jäsentä, jotka valitaan osuuspankin omistaja-asiakkaista ja joiden tulee edustaa monipuolisesti omistaja-asiakaskuntaa.” Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat omistaja-asiakkaiden nähtävänä 16.3.2023 alkaen pankin internetsivuilla www.op.fi/punkalaidun ja lisäksi omistaja-asiakkaiden nähtävillä pankin konttorilla. Punkalaitumella16.3.2023 Hallitus Urjalankylän yhteisalueiden VUOSIKOKOUS pidetään Urjalankylän koululla pe 31.3.2023 klo 18. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Toimitsijat SPR Punkalaitumen osaston sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS torstaina 23.3.2023 klo 18.30 Kulmakamarilla. Hallituksen kokous klo 18.00. Kahvitarjoilu Hallitus Punkalaitumen Sanomat Oy:n varsinainen KEVÄTYHTIÖKOKOUS pidetään yhtiön toimitiloissa perjantaina 24.3.2023 klo 12.00. Esillä yhtiöjärjestyksen kevätkokoukselle määräämät asiat. Tervetuloa ! Hallitus Jalasjoen Nuorisoseuran KEVÄTKOKOUS omalla talolla ti 4.4.2023 klo 18.00. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Johtokunta Täyden palvelun autokorjaamo . KESÄRENKAAT myös pakuihin . KOLARIKORJAUKSET . MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT . KATSASTUSKUNNOSTUKSET Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. 0500 822 386 HINAUSPALVELU 24/7 w w w .a la st ar on au to pa lv el u. fi Kellonsiirtotanssit lauantaina 25.3. klo 20-24 Jalasjoen Nuorisoseurantalolla. Murronharjuntie 905. Musiikista vastaa Kaija Pietilä ja Jussi Henttonen Tervetuloa! Järj. Eläkeliitto ja Jalasjoen NS Liput: 15 € Paikalla puffetti! Veijo Niemi kansanedustaja aluevaltuutettu Katso mitä teen www.veijoniemi.fi Pirkanmaan kansanedustajista olen ainoa Puolustusvaliokunnan jäsen. Toimin Tarkastusvaliokunnassa ja Eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtajana. Maamme turvallisuus ja oikeudenmukaisuus ovat minulle tärkeitä asioita. Puolustan työlläni sinua. Olen ehdolla eduskuntavaaleissa valmiina jatkamaan työtäni hyvän Suomen ja hyvän Pirkanmaan puolesta. Voit äänestää minua numerolla 155. Pidetään Pirkanmaa hyvänä kotiseutuna – yhdessä! Eduskunta = kansa. Nukkehallitusta ja -eduskuntaa suomalaiset eivät tarvitse, vaan kansalaisiaan palvelevan sellaisen. luotettava Perussuomalainen 155 lempeä. luja. luotettava. Linda Lähdeniemi EDUSKUNTAAN 2023 Maksaja: Pärjäävä Pirkanmaa ry 32 Yhdessä onnistumme! Punkalaitumelta ääni eduskuntaan. "Minun Suomeni on tasaarvoinen ja yritteliäs, se huolehtii heikoimmastaan. Haluan pitää huolta suomalaisista metsistä ja omaisuudensuojasta. Omassa maassa on hyvä syntyä, kasvaa ja tehdä töitä." www.ovaskajouni.fi 36 OVASKA kansanedustaja M ak sa ja : Hu om ise n ra ke nta ja t ry ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi puh. 02-767 4256 www.punkalaitumensanomat.fi TILAA Punkalaitumen Sanomat Uutiset tuoreeltaan paikkakuntalaisille ja rajanaapureille... Kestotilaus 4,70 €/kk Määräaikaistilauksena 12 kk 4,90 €/kk, 6 kk 7 €/kk, 1 kk 15 €/kk Juurihoitoa opiskelemassa olevalle... opiskelijatilauksena vuoden lehdet vain 29 €/12 kk! määräaikainen, vuosittain uudistettava www.punkalaitumensanomat.fi