Uutisja ilmoituslehti Torstaina syyskuun 26. päivänä N:o 39 2024 115. vuos ikerta Irtonumero 1,50 € (sis. alv) ALASTARON RAKENNUSTARVIKE vuodesta 1989 Avoinna arkisin 8-17 lauantaisin 8-13 Puh. 02 764 1955 Nopeat toimitukset! Loimijoentie 81 Alastaro LÄMPÖ – VESI – ILMA – SÄHKÖ – KYLMÄ www.lvi-tapioharju.fi Keskus 02-767 4230 Avoinna arkisin 7-16 la suljettu Lauttakyläntie 33 Punkalaidun OMPELIMO MISA p. 040-558 3474 Mia Saari, Kirrankuja 2 Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat käynnissä. Punkalaitumella niihin osallistuu yhteensä 32 opiskelijaa. Entistä useampia hajauttaa kirjoituksiaan kolmelle eri kirjoituskerralle. Osa syksyn kirjoituksiin osallistujista on arvosanojen korottajia, osa tämän vuoden abeja, toteaa lukion rehtori Arto Asa. Eniten kirjoittajia, 11, on englannissa ja terveystiedossa. Ylioppilaskirjoituksia järjestetään sekä syksyllä että keväällä. Tämä on aiheuttanut muutoksia myös opiskelijoiden osallistumisessa kirjoituksiin. – Keväällä on yleistynyt ilmiö, että toisen vuosikurssin opiskelijat kirjoittavat jonkun oppiaineen. Eli lukiolaiset hajauttavat kirjoituksiaan toisen vuosikurssin keväälle ja kolmannen vuosikurssin syksylle ja keväälle, Asa kertoo. Hän odottaa, että ensi keväänä lukiosta valmistuu 25 uutta yliopilasta. Viime vuosina lukio on loistanut valtakunnallisissa tulosvertailuissa. Menestyspaineisiin Arto Asa suhtautuu rauhallisesti. – Kouluna emme ajattele menestystä tai menestymättömyyttä. Tarkoitus on, että me autamme, tuemme ja ohjaamme opiskelijoita heidän omia tavoitteita kohti. Toisilla opiskelijoilla tavoite on päästä ylioppilaiksi ja toisilla taas päästä ylioppilaiksi mahdollisimman hyvin arvosanoin. Nämä ovat molemmat hyviä tavoitteita. Opiskelijat hajauttavat ylioppilaskirjoituksia Juha Aro Rehtori Arto Asa varmisti, että Ville Marjamäen tietokoneen yhteydet ovat kunnossa ennen kirjoitusten alkua viime perjantaina. 7 45 pkt Roosa nauha Kukat Porsaan jauheliha Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 POURU Palvelemme MA-PE 8 ? 21, LA 8 ? 19, SU 11 ? 19 ALKUVIIKON TARJOUKSET ALLA VOIMASSA MA-KE 30.9. 2.10. EDULLISESTI SYKSYYN ! 14 95 kg 8 95 kg SÄÄVARAUS TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 26.9. 29.9. Palvelusta TO-LA 4 99 kpl/kimppu 2 00 4 prk PLUSSAKORTILLA PLUSSAKORTILLA 3 15 pkt 1 95 pkt 4 00 2 pkt PLUSSAKORTILLA 5 00 4 kpl PLUSSAKORTILLA 7 99 kg SUOMI PLUSSAKORTILLA 3 49 pkt PLUSSAKORTILLA 3 50 2 prk 2 00 2 kpl SAKSA Calluna 17 cm SUOMI 3 99 pkt Porsaan lehtipihvit Kivikylän Ohuet lenkit 300-400 g (7,23-9,63/kg) 1 25 pkt 1 99 kg 5 49 rs 12 95 kg 24 95 kg 2 89 pkt PLUSSAKORTILLA 2 85 kpl Mäki-Heikkilän Hiivaleipä 450 g (6,33/kg) Pullapitko 500 g (9,90/kg) MAANANTAINA UUNITUOREET 4 95 kpl PERJANTAINA PYYMÄEN KONSULENTTI 3 99 rs Kivikylän Palvarin lihapyörykkä 350 g (9,00/kg) SUOMI Jalostaja Hernekeitto 520 g perinteinen (3,37/kg) 1 49 kg 7 60 kpl SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI Naudan vähärasvainen jauheliha SUOMI SUOMI SUOMI Snellman Maatiaispossun ohuet kasslerpihvit 500 g (10,98/kg) Atria Kanan sisäfileet 250-300 g (13,30-15,96/kg) Naapurin Maalaiskana Kanan fileeleikkeet 250-280 g (13,54-15,16/kg) SUOMI 3 79 rs PLUSSAKORTILLA PLUSSAKORTILLA SUOMI Atria Nauta-viljapossu jauheliha 250 g (7,80/kg) Atria Kunnon arki uunilenkki 400 g (3,98/kg) 1 59 pkt SÄÄVARAUS Tuore suomalainen perattu muikku SUOMI VIRO Tuore kuhafilee SUOMI Kivikylän Kuoreton nakki 200 g (10,00/kg) SUOMI SUOMI PLUSSAKORTILLA PLUSSAKORTILLA Saarioinen Ruukut ja kulhot 300 g (9,17/kg) 5 50 2 kpl SUOMI HK Perinteinen lihis 170 g (5,88/kg) HoviRuoka Lihapiirakka 4x100 g (4,25/kg) 3 40 2 ps Popsi Iso viitonen 900 g kuoreton (3,32/kg) SUOMI 2 99 pkt PLUSSAKORTILLA Saarioinen Ruukut ja kulhot 300 g (9,17/kg) 5 50 2 kpl SUOMI Atria Lauantaimakkara 225 g (5,56/kg) Arla Kalinka jogurtit 150 g (3,33/kg) Arla Normaalisuolainen meijerivoi 500 g (6,98/kg) Valio Hyvä suomalainen Arkijuusto 1,25 kg (5,96/kg) SUOMI HK Ohuen ohuet kokolihaleikkeleet 300 g (13,30/kg) 1 00 kpl Porin poika Ohut ruispala tai ohut kaurapala 8 kpl/300-330 g (3,03-3,33/kg) PLUSSAKORTILLA 3 50 6 prk Valiojogurtti Laktoosittomat maustetut jogurtit 200 g (2,92/kg) Raj. 2 erää/talous Roosa nauha Miniluumutomaatti 250 g (4,00/kg) ESPANJA alkaen 2 00 2 rs ESPANJA Fazer Crunchy suklaapatukat 50-55 g (22,73-25,00/kg) SUOMI Omena MUISTA ROOSA NAUHA -KERÄYS Appelsiini Embo WC 16 rl + Emilia talous 8 rl 13 90 satsi Ketriinan kevätkääryleet 1 99 kpl SUOMI SUOMEN PUNAISEN RISTIN NÄLKÄPÄIVÄLIMPUT MYYNNISSÄ TO-LA Tarjoustuotteita rajoitetusti MA 30.9. La Biga -pizza-auto kaupalla
Torstaina syyskuun 26. päivänä 2 – N:o 39 – 2024 Ikävä tapaturma. Sonni ruhjonut miehen sangen vaarallisesti. Viime lauvantaina iltapäivällä meni maanviljelijä Artturi Vanhakuitti Haviokosken kylästä palvelustytön kanssa navettaan, jossa oli vähän vihaiseksi tunnettu sonni. Miten olikaan, sattui sonnin kuonorenkaasta käyvä kalikka isännän kädessä katkeamaan ja sonni ryntäsi isännän päälle seivästäen terävillä sarvillaan ruumiin alaosan sangen pahoin, vatsanpohjasta miltei läpitse ruumiin. Apuun rientänyt isännän veli ja jotkut toiset henkilöt saivat raivostuneen eläimen suurella vaivalla pois uhrinsa kimpusta. Ruhjotulle antoi ensiavun paikalle saapunut kunnanlääkäri Y. Jaakkola, ja hänet Kuitti heti Huittisten kunnallissairaalaan, jossa häntä edelleen hyvin heikossa tilassa hoidetaan. Toistaiseksi ei lääkäri vielä voi sanoa, miten Artturi Kuitin paraneminen kehittyy. Raivostunut sonni oli tavattoman suurikokoinen ja kolmen tai neljän vuoden vanha sekä tunnettu jonkunverran vihaiseksi. Matt. 18:1–6 (7–9), 10 Joitakin kuukausia sitten asensin lopulta puhelimeeni Snapchatin, joka on jo pitkään ollut lasteni tärkein viestintäväline ystäviensä kanssa, ja taitaa muutenkin monin paikoin maailmassa juuri teinien ja nuorempienkin lasten suosituin keskinäinen viestintäkanava. Snapchatissa kavereille lähetetään pääosin snäppejä, jotka ovat lyhyitä tilannekuvia tai videoita, usein jollain hauskalla filtterillä käsiteltynä. Olen sittemmin lähetellyt omien, sukulaisten ja kavereittenikin lasten kanssa toisillemme erilaisia hölmöileviä snäppejä, mutta olen löytänyt Snapchatista toisenkin kiinnostavan ominaisuuden. Siinä nimittäin on myös maailmankartta, jonka kautta voi siirtyä minne tahansa päin maailmaa ja katsoa millaisia snäppejä ihmiset eri puolilta maailmaa ovat avoimena julkaisseet. Monissa snäpeissä näkyy vahvasti paikallisuus. Esimerkiksi Intiassa snäpeissä on usein kuvissa paljon ihmisiä, ja monesti käynnissä on ollut jokin eksoottiselta vaikuttava juhla. Afrikassa ajetaan snäppien perusteella usein autolla ja kuunnellaan kiinnostavaa musiikkia. Mutta silloin kun julkisen snäpin on lähettänyt lapsi, näyttävät ne maailmankolkasta huolimatta ihan samalta. Niissä on ihan samanlaista iloa, samoja ilmeitä, samoja poseerauksia ja samoja kiertäviä meemejä. Nämä kuvilla viestivät lapset vaikuttavat puhuvan keskenään ihan samaa kieltä täysin riippumatta siitä, missä maailman kolkassa asuvat. Kristillisestä perinteestä nousee ajatus lasten esikuvallisuudesta. Aikuisten maailmassa maiden ja eri taustoista tulevien välit kiristyvät toisinaan tarpeettomasti ihan vain siksi, että otamme omat kulttuuriset symbolimme aivan liian vakavasti. Ehkä lasten kaltaisuus ihanteena voisi tarkoittaa sitäkin, että antaisimme yksinkertaisesti vain enemmän tilaa keskinäiselle hyväntahtoiselle hölmöilylle. Lari Lohikoski Kirjoittaja on itähelsinkiläinen luonnon ja kulttuurin ystävä, joka tekee töitä viestinnän ja teknologian parissa. Puolen vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat syyskuun 26. pnä 1974 Uutisia 110 vuotta sitten Punkalaitumen Sanomat perjantaina 25. pnä syyskuuta 1914 SANA SINULLE Suurin taivasten valtakunnassa Vuosisadan takaa Punkalaitumen Sanomat perjantaina 26. pnä syyskuuta 1924 Rakas äiti ja mummo Marja Helena HELMI Rakkaudella muistaen Kirsi, Reija ja Lauri perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Kiitos osanotosta. o.s. Patja 24.8.1953 Punkalaidun 8.9.2024 Ulvila * Sua paljosta äiti kiittää saamme, muistoissamme iäti elää saat. Hautakivet Kaikki hautakivityöt laatutakuulla jo yli 90 vuotta KEIKYÄN KIVI OY Vammaksentie 1, Sastamala 045 611 7768 • kivi@muistoksi. www.muistoksi. Yhteistyössä Kesälaitumen Kukka Yleislääkäri Tuula Vatanen Ajanvaraus 050-4365234 – Huomattawaa hywäntekewäisyyttä. Punkalaitumen Naisliiton ompeluseura on jo usean wuoden aikana ahkerasti ommellut waatteita ja neulonut sukkia wähäwaraisille kiertokoululapsille. Täten on moni lapsi tullut waatettua ja siten pelastettu wilua kärsimästä. Ennen on ompeluseura työskennellyt koulujen lukukauden aikana. Mutta tänä wuotena owat ahkerat naisliiton jäsenet melkein säännöölisesti kokoontuneet ompelutilaisuuksiinsa joka toinen wiikko kesänkin aikana. Tällöin he owat pääasiallisesti walmistaneet waatteita kapalolapsille. Kuluneen toimintawuoden aikana on mainittu ompeluseura jakanut waatteita 150:lle kiertokoululapselle. Tämä on jo sangen suuri määrä. Tällaiselle hywäntekewäisyydelle on lausuttawa mitä suurin tunnustus. Toiwokaamme, että innostusta taas alkawana toimikautena olisi naisliiton jäsenillä kuten tähänkin asti. – Wenäjän Punasen Ristin Suomen osastolle lahjoituksia wastaanottawille asiamiehille on tullut päätoimikunnalta ilmoitus, että erittäin nyt otettaisiin halusta lahjoituksina sukkia, tikkureita ja muita käsineitä sekä willapaitoja. Punkalaitumella ottaa näitä wastaan nimismies Paawo Teeri. Yleisöltä Kiitos. Nuorisoseuran pianorahastoon on kertynyt waroja Iida Sawelan & ja E. Penttilän listalla 111 mk. 25 p., Saima Simulan & K.W. Kinnusen listalla 72 mk. 50 p. ja iltamista 89 mk. Yhteensä 272 mk. 75 p. Kaikille näille kerääjille ja awustuksia antaneelle yleisölle lausumme sydämelliset kiitokset. Punkalaitumen Nuorisoseura Jumalanpalvelukset Su 29.9. klo 10 Mikkelinpäivän messu kirkossa. Paasikallio. Bäckman. Su 6.10. klo 10 Messu kirkossa. Ikäihmisten kirkkopyhä. Messun jälkeen kahvitilaisuus srk-talolla. Paasikallio, Pyykkö. Ilmoita kyytitarpeistasi diakonissa Jaana Pyykölle 2.10. mennessä 040 804 8814. Viikkotoiminta To 26.9. klo 17 Miestenilta srk-talolla. Ilmoittautumiset: petri.paasikallio@evl.fi tai 040 804 8812. Paasikallio. Klo 17–18 Kepparit Pappilassa. Tasanen. Pe 27.9. klo 9 vt. kirkkoherran aamukahvit srk-talolla. Tule vaihtamaan kuulumisia Petri kanssa ja nauttimaan aamukahvit. Paasikallio. Ti 1.10. klo 17–18 Puuhis Pappilassa. Isoset, Tasanen. Ke 2.10. klo 14 Sururyhmä srktalolla. Pyykkö. Ilmoittaudu 1.10. mennessä Pyykölle 040 804 8814. To 3.10. klo 14.30 Veisaajat srk-talolla. Bäckman, Paasikallio. Klo 17–18 Kepparit Pappilassa. Tasanen. La 5.10. klo 15–17 Nelivuotissynttärit Pappilassa. Tervetuloa kaikki tänä vuonna 4 vuotta täyttävät juhlimaan oman aikuisen seurassa. Ilmoittautuminen juhlaan seurakunnan nettisivujen kautta. Tasanen. Ma 7.10. klo14 Naisten raamattupiiri srk-talolla. Pyykkö. Ti 8.10. klo 16 Isoskoulutus Pappilassa. Tasanen. Klo 17–18 Puuhis Pappilassa. Isoset, Tasanen. Kuollut Elli Eila Ahola, 89 v. Kinkerit Su 29.9. klo 15 Länsipään kinkerit Hanna ja Pasi Uusi-Kuitilla, Lauttakyläntie 432.Paasikallio, Bäckman. Su 6.10. klo 15 Sadonmaan kinkerit Jaana ja Timo Karusella, Murronharjuntie 1001. Paasikallio, Karo. 26.9. Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa. Ps. 136:1. 27.9. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Ps. 119:104. 28.9. Jeesus sanoi fariseuksille: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra.” Mark. 2:27–28. 29.9. Jeesus sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” Matt. 18:3–4. 30.9. Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen. Ps. 119:34. 1.10. Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. 5 Moos. 6:4–5. Postinkantaja Hanna Nieminen 70-vuotias Noin 120.000 kilometriä on Roukanmaan posti Hanna Nieminen kulkenut vuosien mittaan tällä työsaralla. Postija lennätinlaitoksen palveluksesPäivän sanat 2.10. Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. 1. Joh. 2:15. Postinkantaja Hanna Nieminen on lajitellut roukanmaalaisten postin Punkalaitumen postissa ja on valmiina mopoineen jakomatkalle. Nyt Hanna Nieminen siirtyy tästä yli 20 vuotta kestäneestä toimestaan eläkkeelle. sa hän aloitti postinkantajana 1.7.1951. Tätä ennen hän oli kuitenkin jo nelisen vuotta toiminut kyläpostina Roukanmaassa ja kyläläisten omalla ”palkkalistalla”. Hanna Alexandra Nieminen täyttää 70 vuotta huomenna, perjantaina 27.9. Samantien hän jää myös eläkkeelle tästä pitkään hoitamastaan virastaan kantaen kyläläisilleen postin nyt siis viimeistä kertaa. Postinkantaja Hanna Nieminen on syntyisin punkalaitumelaisia. Hän on toiminut ikänsä maatalouden piirissä, ollen siinä sivussa kysytty ja toimelias pitokokki. Pitokokin toimia on riittänyt vuosikymmenien aikana vuodesta toiseen yli 45 vuoden ajan. Nytkin, kun tiedetään Hannan jäävän eläkkeelle, on kokkia kysytty entistä vilkkaammin. Roukanmaan postinkantajana Hanna Nieminen aloitti postija lennätinlaitoksen palveluksessa heinäkuun 1. päivänä 1951. Postinjakajalinjan numero on 4878. Päivittäin kantomatkaa tällä linjalla on tällä hetkellä 18,5 km ja posti kannetaan kuudesti viikossa. Hanna kulki aivan alkuaikoina jalkaisin ja polkupyörällä, joskus talvisin myös potkukelkalla. Senjälkeen kun Hanna Nieminen ryhtyi hoitamaan tointaan mopedin avulla, on jakana tehtävä sujunut helpommin. Kilometrejä tulee näiden vuosien ajalta yhteensä 118.6060 valtion palveluksessa ja lisäksi vielä ne kyläläisten postilenkit neljältä vuodelta. Matkaa on siis tehty muuta kerta ”maapallon ympäri”. Toivotamme onnea.
Torstaina syyskuun 26. päivänä 2024 – N:o 39 – 3 Kunnantalolla väenvajausta Viime viikon lehdessä ollut juttu jatkosodan päättymisestä ja Eerikki Ojalan kohtalosta Äyräpäässä 5.7.1944 johti mielenkiintoiseen yhteydenottoon. Raumalla asuva punkalaitumelaislähtöinen Sami Koivula on selvittänyt isoisänsä veljen Arvo Koivulan kohtaloa. Punkalaitumelainen alikersantti Arvo Koivula katosi Äyräpäässä nimenomaan 5.7.-44 ja Eerikki Ojala kuului hänen ryhmäänsä. Arvo Koivulan katoamisesta on toimitettu tutkinta pian katoamisen jälkeen. Sami Koivulan hallussa olevan tutkintapöytäkirjan mukaan JR7:n viidennen komppanian toiseen joukkueeseen kuulunut Arvo katosi 5.7. klo 18 jälkeen Äyräpäässä. Hänen ryhmäänsä kuuluivat sotamiehet Eerikki Ojala, Tuure Aaltonen ja Kaarlo Väliharju. Koivulan ja Ojalan lisäksi Tuure Aaltonen löytyy Punkalaitumen sankarivainajien matrikkelista ja Sotasampo-sivustolta punkalaitumelaisena, vaikka joissain lähteissä hänen sanotaan olleen urjalalainen. ”Kertojan arvelun mukaan...” Jokaisen neljän miehen kohtalo on jäänyt epäselväksi. Heidät on julistettu kadonneiksi ja myöhemmin sodan jälkeen kuolleiksi. Tutkinnan katoamisesta suoritti 5./JR7 joukkueenjohtajana toiminut luutnantti Mahti Lehtinen (toim.huom. nimi voi olla tutkintapöytäkirjassa kirjoitettu väärin) ja siinä katoamisesta kerrotaan näin: ”Vihollisen ammuttua keskityksen ja ryhdyttyä hyökkäämään Er. P. 25:n alueella joka alkoi n. 200 m. Äyräpään kirkosta oikealle jatkuen tästä n. 1 km. oikealle, joutui II joukkueen 1 1/2 joukkue n. 800 m. Äyräpään kirkosta asemiin. Täällä ollessa harhaantui alik. Koivula ryhmineen joutuen harhaannuksissa ollessaan keskitykseen, sillä ryhmästä tapasi kertoja Vuoksen rannalla stm. Lehdon vaikeasti haavoittuneena. Stm. Lehto oli kuitenkin niin heikossa kunnossa, ettei pystynyt kertomaan toveriensa kohtalosta (stm. Lehto kuoli KS:ssa). Kertojan arvelun mukaan oli alik. Koivula ja hänen ryhmänsä kaatunut tai pahasti haavoittuneena jäänyt vangiksi. Tämän jälkeen ei em:sta ryhmästä ole ketään nähty eikä häidän kohtalostaan ole tietoa.” Tutkintapöytäkirja on varsin tarkka. Sen mukaan Koivulalla oli varustuksena Suomi-konepistooli, muilla miehillä sotilaskiväärit. Jokaisella oli myös selkäreppu, leipälaukku, kenttäpullo ja kenttäkeittoastia. Sami Koivula arvelee, että pöytäkirjassa mainittu haavoittunut sotamies Lehto on punkalaitumelainen Uuno Toivo Lehto. Varmaa tietoa Arvo Koivulan ja hänen miestensä kohtalosta ei edelleenkään ole. Yhden tiedon mukaan, joka on saatu ilmeisesti venäläisten vangiksi jääneeltä suomalaiselta, Koivula olisi ollut haavoittuneiden tilapäissuojassa, johon olisi tullut täysosuma. Toinen muistitieto, joka lehden toimitukseen tuli jutun julkaisemisen jälkeen puolestaan kertoo, että miehet olisivat päättäneet lähteä uimaan yli Vuoksen. Sami Koivulan mukaan miehistä ainakin Arvo Koivula oli lähes uimataidoton. – Vuoksi ja hukkuminen, täysosuma tai vangiksi jääminen ja kuolema heti sen jälkeen, summaa Sami Koivula neljän miehen vaihtoehtoiset kohtalot. Tämän lähemmäksi totuutta on enää 80 vuoden jälkeen todennäköisesti mahdotonta päästä. Sanottakoon, että Arvo Koivulan veli Antti Koivula taisteli myös Äyräpäässä heinäkuussa -44. Hän haavoittui 8.7. alaraajoihin sekä päähän ja kantoi sirpaleita kehossaan koko loppuikänsä. Jos haavoittumisessa nyt jotain onnekasta oli, siksi on kai luettava se, että Seinäjoella sotasairaalassa Antti tapasi sairaanhoitajana toimineen oulujokelaisen Annikin. Sotasairaalasta alkoi heidän yhteinen taipaleensa, joka jatkui Antin kotipitäjässä Punkalaitumella maatalouden parissa aina 1980-luvulle asti. Alikersantti ja kolme sotamiestä Juha Aro Sotamies Eerikki Ojala kuului neljän miehen ryhmään, jotka kaikki joutuivat kadoksiin 5.7. illalla sekavissa olosuhteissa. Kuva: Lujina vartiopaikallamme. Markku ”Make” Tommila ja Martti ”Masa” Heikkilä esittivät lauantaina 21.9. Mäenpään työväentalossa omia laulujaan sekä muiden tekemiä laulelmia. Masa Heikkilä esitteli tällä kertaa hänen kanssaan lavalle astuvan Make Tommilan ”koko ikänsä Satakunnassa asuneeksi”. Masalle itselleenkin satakuntalaisuus istuu pirkanmaalaisuutta paremmin. Kaksikko tutustui 1990-luvulla kun Masa Heikkilän sisarella Hanna Ekolalla ja Riioyhtyeellä, jossa Make Tommila soitti, oli sama manageri. Ensimmäisenä kappaleena Make Tommila esitti vuonna 1999 Syksyn Sävel -kilpailuun päässeen kappaleensa ”Onnenpoika”, jota nimeä kaksikon konserttikin Mäenpäässä kantoi. Iltapäivän aikana kuultiin muun muassa porilaisen Tero Vaaran biisi ”Valokuvia”. Masa Heikkilä esitti omasta tuotannostaan kappaleet ”Angelniemi” ja ”Jotkut joella”. ”Pieni laulu onnesta” teki vaikutuksen, paitsi yleisöön myös, Make Tommilaan, joka haluaisi kappaleen esitettäväksi omille listoilleen. Heikkilän viimeisenä kappaleena kuultiin viime vuonna ensiesityksen saanut ”Punkapirtti”, jonka tarinan juuret ovat peripunkalaitumelaiset. Aikaisemmista syksyisistä laulelmakonserteista tuttuun tapaan trubaduurit kertoivat laulujensa syntytarinoita ja juttelivat laulujen herättämiä ajatuksia. Masa Heikkilälle syksyinen esiintyminen Mäenpäässä oli jo seitsemäs. Yleisön tervetulleeksi toivottanut ja esiintyjäkaksikolle lopuksi kiitokset esittänyt Irma Rantanen iloitsi siitä, että Masa laulajakavereineen on järjestänyt niin monta syksyistä keikkaa uskollisen yleisön iloksi. Ja ensi syksynä Masa nähdään jälleen Mäenpäässä. Työväentalon vaiheista Irma Rantanen kertoi sen verran, että talon pääsy Unescon maailmanperintökohteeksi selvinnee muutaman vuoden kuluessa. – Se olisi tärkeä asia niin meille, työväentaloa vaaliville kuin Punkalaitumen kunnallekin. Esitänkin tässä yhteydessä Punkalaitumen kunnalle ja hyvinvointisuunnittelija Päivi Paijalle kiitokset kunnan kanssa hyvin sujuneesta yhteistyöstä sekä tapahtumista, sanoi Irma Rantanen. Onnenpojat työväentalon lavalla Make Tommilan esittämään Täällä Pohjantähden alla biisiin yhtyi laulaen paitsi Masa Heikkilä myös yleisö. Laulun sanoittanut Turkka Mali (1956-2023) ehti itsekin esiintyä yhdessä Mika-veljensä sekä Masa Heikkilän kanssa Mäenpään työväentalossa. Anu Helariutta-Koskua Martti ”Masa” Heikkilä järjesti jo seitsemännen syksyisen konsertin, joihin hän on vuosittain kutsunut myös ystäviään musisoimaan. Tällä kertaa artistivieraana oli ”koko ikänsä Satakunnassa asunut” Make Tommila. Alikersantti Arvo Koivula katosi Äyräpäässä 5.7.-44 samaan aikaan kolmen muun ryhmänsä miehen kanssa. Kuva: Koivulan perheen albumi. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Punkalaitumen kunnantalolla viime aikoina sellaisella voimalla, että kuntapäättäjien on tosissaan pohdittava, miten hallintokoneiston toiminta turvataan lähiaikoina. Kunnanjohtaja on jäämässä eläkkeelle, onneksi tilalle sentään on valittu seuraaja. Hallintoja talousjohtaja lähtee Harjavaltaan, kuka tekee hänen työnsä jatkossa? Teknisen johtajan äärimmäisen valitettava kuolemantapaus paikataan alkuvaiheessa sisäisellä siirrolla, mutta entä jatkossa? Pääkirjanpitäjä on eläköitymässä, hänelle ollaan kouluttamassa seuraajaa. Luottamusjohto ja 14.10. virkaansa astuva kunnanjohtaja Tiina Pelkonen ovat haasteen, mutta samalla mahdollisuuden edessä. Kun virkoja on jäämässä avoimeksi, voidaan miettiä myös sitä, ovatko virkajärjestelyt mahdollisia? On todennäköistä, että ilman hallintoja talousjohtajaa kunnassa ei tulla toimeen ja vaikea on ajatella, että hänen tehtäviään jaoteltaisiin muille hallintotoimen työntekijöille. Teknisessä toimessa sen sijaan ollaan tilanteessa, jossa jo pari vuotta sitten kohua aiheuttanut teema nousee kuin itsestään esiin. Keskeinen kysymys kuuluu, tarvitaanko taloon uusi viranhaltija, vai pystyttäisiinkö nykyiset tehtävät hoitamaan organisaatiota ohentamalla. Vastaus kysymykseen saadaan varmasti vielä syksyn aikana. Päättäjiltä ratkaisu vaatii tietysti yksimielisyyttä ja laajaa poliittista tukea.
Torstaina syyskuun 26. päivänä 4 – N:o 39 – 2024 Katilantie Koskioisilla oli tämän vuoden elokuuhun asti kuin mikä tahansa punkalaitumelainen yksityistie: kelirikkoinen ja huonokuntoinen. Elokuussa aloitetun ja nyt valmistumassa olevan peruskorjauksen myötä tie kunnostettiin täydellisesti. – Kymmenisen vuotta peruskorjausta on suunniteltu. Tie oli niin kamalassa kunnossa, että jossain kohtaan Postikin ilmoitti, ettei se voi käyttää tietä sen huonon kunnon takia, kertoo tien hoitokunnan puheenjohtaja Pentti Männistö. Hänen mukaansa tietä ei ole varsinaisesti koskaan rakennettu esimerkiksi kantavuutta ajatellen. Silti siinä, maaseudulla kun ollaan, liikennöidään raskaallakin kalustolla. – Tien pinta oli painunut pellon pinnan alapuolelle ja ojatkin olivat olemattomat. Talvella tie oli aina tukossa tuiskulla ja keväällä vesi lainehti suurina lammikoina routaisella tiellä. Katilantien hoitokunta kyllä pyrki pitämään tiensä kunnossa. – Vuosittain tielle ajettiin mursketta 5 000– 6 000 euron edestä, mutta sinne se painui. Ei siitä ollut pitkään apua. Viime vuonna hoitokunta päätti tarttua valtion tarjoamaan porkkanaan eli yksityisteiden korotettuun valtionapuun. – Aiemmin valtionapu tällaisissa korjauksissa oli 50 %. Nyt se on kolmeksi vuodeksi korotettu 70 prosenttiin. Kun kunta vielä avustaa kymmenellä prosentilla, jää tiekunnan osakkaiden omavastuuksi 20 %. Peruskorjaussuunnitelman teki Soili Männistö. Tiellä tehtiin kantavuuskuormitusmittaus, joka paljasti kantavuuden olevan paikoin kehnon. – Kustannusarvioksi muodostui 117 220 euroa ja valtionavun hakeminen onnistui kätevästi sähköisesti Ely-keskukselta. Tien osakaskunta teki päätöksen remontista viime vuoden elokuussa ja työt aloitettiin tämän vuoden elokuun puolivälissä. Nyt viiden viikon jälkeen remontti alkaa olla valmis. Koko remontin ajan tiellä pystyi liikennöimään. Peruskorjauksessa 3,8 kilometriä pitkän Katilantien varrelta siivottiin puusto, tien pintaa korotettiin paikoin jopa 25 senttiä ja tien kantavuutta parannettiin mittauksen pohjalta. Samalta kaivettiin tieojat ja uusittiin peltoja kiinteistöliittymät. – Suodatinkankaan päälle ajettiin vajaa 5 000 tonnia mursketta, jonka päälle tulee vielä noin 1 650 tonnia kulutuskerrosta. Se on melkoinen määrä kiveä, Soili ja Pentti Männistö naurahtavat. Peruskorjauksen urakoitsijana toimi punkalaitumelainen M. Takku Oy ja valvojana loimaalainen insinööri Arto Savonen. – Saimme urakkaan kolme tarjousta ja tarjouksen tehneet olivat paikallisia. – Toivottavasti muissakin tiekunnissa havahdutaan, että valtion korotettua avustusta on tarjolla myös ensi vuonna. Rahaa on siis tarjolla, mutta tietysti usein näissä tieasioissa yhteisen tahtotilan löytäminen tiekunnissa saattaa tehdä tiukkaa. Meillä päätös remontista oli pitkälti yksimielinen, sanoo Pentti Männistö. Korotettu valtionapu nytkäytti kaivatun remontin liikkeelle Katilantie Koskioisilla kunnostettiin perusteellisesti Juha Aro Soili ja Pentti Männistö tarkastelevat tyytyväisinä Katilantien onnistunutta peruskorjausta. Remontin kustannusarvio oli 117 220 euroa, josta valtionavustus kattaa 70 %. Punkalaitumen kunnan hallintoja talousjohtaja Timo Oravainen valittiin maanantaina Harjavallan kaupungin uudeksi hallintojohtajaksi. Kaupunginvaltuusto teki päätöksen valinnasta yksimielisesti. Punkalaitumen virkaansa Oravainen on hoitanut viime vuoden elokuusta lähtien. Oravainen kertoo hakeneensa Harjavallan hallintojohtajaksi, koska työpaikka on huomattavasti Punkalaidunta lähempänä hänen asuinpaikkakuntaanTimo Oravainen valittiin Harjavaltaan Toimitus sa Poriin nähden. – 70 kilometriä suuntaansa on kuitenkin aika paljon. Näillä näkymin Oravainen on aloittamassa Harjavallassa marras-joulukuun vaihteessa. Irtisanomisilmoituksen Punkalaitumella hän on jättänyt ja irtisanomisaika on kaksi kuukautta. – En ole kuitenkaan katoamassa Punkalaitumelta tässä vaiheessa mihinkään, vaan olen mukana ensi vuoden talousarvion valmistelussa niin kauan, kuin virkaa hoidan. Koitan tietysti auttaa uutta kunnanjohtajaa hänen aloittaessaan virassaan. Kunnassa on muutenkin tällä hetkellä vajausta henkilöstöstä, enkä halua jättää työnantajaani pulaan, sanoo Timo Oravainen. Talousarvion valmistelu kunnassa etenee tällä hetkellä siten, että ensi maanantaina kunnanhallitus pääsee jo asiaa käsittelemään ja marraskuussa kunnanvaltuusto päättää ensi vuoden kunnallisista veroprosenteista. Lopullisesti talousarvio hyväksytään joulukuussa. Kunnan hallintoja talousjohtaja Timo Oravainen valittiin Harjavallan kaupungin hallintojohtajaksi maanantaina. Aluevaltuusto pääosin tyytyväinen palveluverkkoesitykseen Pirkanmaan aluevaltuusto oli pääosin tyytyväinen hyvinvointialueen palveluverkkoselvitykseen viime maanantaina pitämässään kokouksessa. Valtuusto evästi aluehallitusta lähiasemien ja liikkuvien palvelujen verkostosta 30.9. päätöskokousta varten. Keskustelu sujui myönteisessä hengessä lähiasemaverkostosta ja liikkuvien palvelujen kokeilusta puhuttaessa ja aluevaltuustoryhmät olivat pääosin tyytyväisiä esitykseen. Valtuutettujen puheenvuoroissa toivottiin, että palvelutarpeisiin vastataan riittävällä tasolla ja palvelut ovat saavutettavia. Palvelupisteessä pitää pystyä myös asioimaan paikan päällä. Liikkuvien palvelujen riittävyyttä, kokonaistaloudellisuutta, vaikuttavuutta ja tehokkuutta halutaan seurata ja arvioida. Monet aluevaltuutetut toivoivat, että liikkuvien palvelujen termejä muutettaisiin ymmärrettäviksi. Kokeilussa hyvinvointialueen henkilöstö on liikkunut paikasta toiseen ja palvelut toimineet osa-aikaisesti aiemmissa, jo tutuissa kiinteistöissä ajanvarauksella. Liikkuvien palvelujen sijaan toivottiin puhuttavan esimerkiksi osa-aikaisista palveluista. Myös selkeä viestintä palveluajoista koettiin aluevaltuustossa tärkeäksi etenkin ikäihmisille, jotta asiakkaat löytävät palvelujen piiriin. Toimitus
Torstaina syyskuun 26. päivänä 2024 – N:o 39 – 5 Eläkeliiton Satakunnan alue neljän kirkkopyhää vietettiin sunnuntaina 15.9. Punkalaitumella. Eläkeliiton alue neljän kirkkopyhän pitopaikkana oli tänä vuonna Punkalaidun. Punkalaitumen kirkossa pidetyssä messussa saarnasi vt. kirkkoherra Petri Paasikallio. Rovasti Veli-Matti Karo toimitti ehtoollisen, ja häntä ja Petri Paasikalliota avustivat Aija Lindroos ja Seija Rautava. Päivän tekstit luki Pekka Anttila. Kolehtia keräsivät Pentti Rautava, Matti Seppä ja seurakuntamestarina toimi Hilkka Välläri. Musiikkia esitti lauluryhmä KuusVeisaa, jossa lauloivat Pirkko-Liisa Henttinen, Anni Karo, Oili Mölsä, Anki Rinne, Sari Vainio-Knuutila ja Malla Vehviläinen. Kanttorina oli Hannes Rasi. Kirkkokahvit Messun jälkeen juotiin kirkkokahvit seurakuntatalossa. Tilaisuuteen tervetulleeksi yleisön toivotti sekä kiitossanat lausui Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Anttila. Petri Paasikallio toi omassa puheenvuorossaan esille Eläkeliiton toiminnan merkitystä eläkeläisten elämään. – Eläkeliitto tuo teidän elämäänne merkitystä ja ystävyyttä. Yhteiset tilaisuudet seurakunnan kanssa synnyttävät muistoja laajemmin seurakuntalaisille. Eläkeliitto on myös yhteisö, joka tuo yhteen ihmisiä eri alueilta. Te teette eläkeliitossa erinomaista työtä hyvinvoinnin eteen, sanoi Petri Paasikallio. Eläkeliiton toiminta osoittaa, että ikä ei ole este uusille kokemuksille. – Punkalaitumella eläkeläiset ovat hyväkuntoisia. Teillä näkyy pitävän kiirettä arjessa, sillä eläkeliitto järjestää monipuolista toimintaa paljon. Pääsette kokeilemaan uusia harrastuksia ja toisaalta teillä on jakaa elämänviisautta nuoremmille. Ikä ei ole este uusille mahdollisuuksille, sanoi Petri Paasikallio. Kahvihetkessä musiikkia esittivät Matti Ukkonen ja Reijo Rantanen. Matti soitti harmonikkaa ja Reijo isoisänsä vanhaa viulua, jonka hän on kunnostanut ja jota hän on opetellut soittamaan. Retrotytöt Leena Berggren, Aila Suoranta, Sirkka-Liisa Tanski ja Tuulikki Ojainmaa lauloivat Vesa Berggrenin hanurisäestyksellä. Eläkeliiton emännät tarjosivat kirkkokahvit. Kirkossa messuun osallistui noin 90 ihmistä ja seurakuntatalon kahvitilaisuuteen runsas 60. Kirkkopyhä kutsui eläkeliittolaiset yhteen Anu Helariutta-Koskua Eläkeliiton Satakunnan alueen kirkkopyhää vietettiin Punkalaitumella. Seurakuntatalossa järjestetyille kirkkokahveille osallistui kuutisenkymmentä yhdistyksen jäsentä. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Anttila toivotti runsaan yleisön tervetulleeksi ohjelmahetkeen. Retrotytöt Leena Berggren, Aila Suoranta, Sirkka-Liisa Tanski ja Tuulikki Ojainmaa esiintyivät ohjelmahetkessä. Nelikkoa säestä hanurilla Vesa Berggren. Reijo Rantanen on kunnostanut pappansa vanhan viulun ja esitti sillä musiikkia yhdessä Matti Ukkosen (hanuri) kanssa.
Torstaina syyskuun 26. päivänä 6 – N:o 39 – 2024 Pappilan tuulimylly Ennen sähkön ja öljyn valtakautta hyödyksi on käytetty ihmisen, hevosen, veden ja tuulen energiaa. Roukanmaassa tuulimyllyt oli melkein kaikki purettu. Muistona oli myllynkiviä pihamaalla. Ristimäen veljekset Niilo ja Aarne nostivat polttoturvetta itse tehdyllä koneella, joka sai voimansa sähköstä ja tuulesta. Varsinkin se, että Roukanmaan energiateollisuus sai kuorma-auton ostoluvan, harmitti teollisuusmies Tauno Rantalaa. Kuormaautolla kylän pyhäkoulu teki kesäretken Vehkajärvelle. Pitäjän aukeessa Kuparin talon tuulimyllyn jäänne näkyi keskellä peltoa. Myöhemmin Liitsolan MäkiLaurilasta siirrettiin tuulimylly museolle. Remontista huolimatta se ei ole koskaan käynyt. Myöhemmin seurakuntatalo laajennettiin. Se ei laajentunut, vaan meinasi olla kohtalokas urakoitsijalle. Sitä paitsi alakerta jäi havaitun kosteusvaurion takia pois käytöstä. Kappalaisen vastavalmistunut virka-asunto sai purkutuomion. Nyt ollaan tekemässä tyhmyyksien tyhmyyttä. Pappilasta ollaan luopumassa. Onneksi tuloksetta. Uskon, että pappilan komea tuulimylly kannattaisi rakentaa uudelleen. Turussa vastaava rakennus on turismin vetonaula. Myös kunnantalon komea kadoksissa oleva piharappu tulisi löytää ja siirtää tuulimyllyn tontille. Tuulimyllyn ilosanoma kuuluisi: ”Myllyn komea vetok...i nähtävissä”. Seppämestari Viander kutsui pistepunttia eli sörnäriä k... ipuntiksi. Alakoulun opettajatarta nimitys harmitti. Moninaisia ovat turismin vetonaulat, jos niitä osataan käyttää. Kesäterveisin, Matti Roukka Lehdistöavustaja Maaottelussa kävin minäkin… ”Maaottelussa kävin minäkin, oli täynnä stadioni Helsingin”, sanaili Junnu Vainio laulussaan. Ja todentotta, myös tämän kirjoittaja kävi elo-syyskuun vaihteessa aistimassa legendaarisen Suomi–Ruotsi -maaottelun tunnelmia Helsingin Olympiastadionilla. Olin propagandan uhri. Piti lähteä, kun Lehtiön Kari ”akiteerasi”. * * * Itse asiassa kipinä lähteä maaotteluun syttyi aiemmin kesällä, kun pääsin seuraamaan Metallican konserttia samaisella areenalla. En ole Metallica-fani, kauas se minusta, mutta hoitelin tavallaan lapsenvahdin hommia. Eipä siinä tietenkään vahtimista juuri ollut. Konsertti oli varmaan hyvä ja ainakin meteli oli kova. Onneksi olin varautunut vastamelukuulokkeilla ja samaan aikaan saatoin seurata sekä meneillään olevia yleisurheilun EM-kisoja kuin eurovaalien tulosiltaakin kännykästä. Nuorisoa toki huvitti moinen käytös, mutta jokainen tekee viihtyvyytensä eteen parhaansa. * * * Syynä maaottelumatkalle lähtöön oli sekin, että en ole liiemmin Olympiastadionin penkkejä kuluttanut elämäni aikana. Edellisen kerran kyseisellä paikalla olin seuraamassa urheilukisoja 6. heinäkuuta vuonna 1983. Tuolloin Helsingissä järjestettiin Maailmankisat ja olin silloin siis 9-vuotias. 41 vuoden takaisista kisoista muistan sen, että suurin huomio meidän porukassamme kiinnittyi miesten keihäänheittoon. USA:n Tom Petranoff oli aiemmin samana vuonna kiskaissut lähes satametrisen kaaren. Maailmanennätyslukemiksi oli kirjattu 99,72 eli hätyyteltiin maagista rajaa. Helsingin Maailmankisoissa keihäskisan voiton vei kuitenkin Suomen Arto Härkönen tuloksella 87,60. Sinällään voitto lämmitti tietysti kotiyleisön mieltä, mutta kun keihäskisa oli ohi, alkoi itseäni ja mukana ollutta serkkupoikaa houkutella enemmän lähellä oleva Linnanmäki. Lähdimme sinne äidit peesissä ja loput porukasta jäivät katsomaan kisoja. * * * Helsinkiin kannatti tälläkin kerralla lähteä. Seura oli mukavaa ja kyyti vakaata. Mikä parasta, kannustimme ankarasti Suomen voittoon sekä naisten että miesten sarjassa. Aiemmin vastaava oli tapahtunut vuonna 1998. Voitte uskoa, että tunnelma oli kisojen loppuhetkellä katossa. Pimennetyllä stadionilla eivät loistaneet perinteiset sytkärit, vaan kännyköiden valot. Ja on tunnustettava sekin, että kyllä yleisurheilun seuraaminen paikan päällä eroaa koko lailla televisiolähetyksen tuijottelusta. Ehkä seuraavan kerran sitten taas 41 vuoden kuluttua. –JA Vanhoja Punkalaitumen Lotta-Svärdin toiminnasta kertovia valokuvia katseltiin Lottaperinneyhdistys Huittisten seudun syyskauden ensimmäisessä kokoontumisessa Punkalaitumella. Kuvia esitteli Kaisa KirkkoJaakkola. Mallu Saarinen piti kokoontumisessa pirteän tuolijumpan. Yhdistyksen huittislaisille jäsenille punkalaitumelaisten lottien kuvat olivat ennennäkemättömiä. Kaisa Kirkko-Jaakkola kertoikin aivan aluksi miten hän on aloittanut Sulo Uuton valokuvien tutkimuksen ja miten Sulo Uutto kartutti omaa kuvakokoelmaansa. – Sulo Uutto ei käynyt kuvailemassa omia aikojaan vaan hän otti valokuvia vain tilauksesta, kertoo Kaisa Kirkko-Jaakkola. Sulo Uuton Lotta-Svärdiin liittyvissä kuvissa on monenlaisia tapahtumia. Osassa kuvia on mukana myös suojeluskuntalaisia. On virallisia ryhmäkuvia, merkittävien tapahtumien yhteydessä otettuja ryhmäkuvia, kuten valatilaisuus kirkossa, on kuvia muutamista lotista pitäjänraitilla, kuvia hiihtomerkin suorittajista, ilmavalvojista sekä lukuisia kuvia sankarinhautauksista. Lääkintälottakurssilaiset on valokuvattu kunnanlääkäri Jaakkolan kanssa. Kaisa Kirkko-Jaakkola on kerännyt tietoja niin lottien kuin suojeluskuntalaisten toiminnasta Punkalaitumen Sanomista. – Lotat olivat tehokkaita varojenkerääjiä. 1930-luvulla he ovat pitäneet niin myyjäisiä kuin iltamiakin kerätäkseen varoja. Sankarinhautauksista on kuvia sekä kirkosta sisältä että kirkkomaalta. Myös sankarihautojen kaivamista on Sulo Uutto käynyt kuvaamassa. – Sankarinhautauksiin osallistui paljon surijoita, jopa niin paljon, että lehdessä piti muistuttaa osallistujia antamaan kirkossa etusija vainajien läheisille, kertoo Kaisa Kirkko-Jaakkola. Sankarihaudat sijaitsevat tien alapuolella hautausmaan laajennusosassa. Anna-Maija Nevalainen muistelee, kuinka sankarivainajien hautaaminen uudelle hautausmaan osalle aiheutti keskustelua. – Sankarivainajia ei haluttu haudata toiselle puolelle tietä, pois kirkon vierestä. Asiasta päästiin sopimukseen, mutta kyllä siitä keskusteltiin, sanoo AnnaMaija Nevalainen. Anna-Maija Nevalainen tunnistaa äitinsä yhdestä kuvasta ja myös itsensä toisesta. – Olen kuvassa Uotilassa Uotilan Martin ja sotaa paossa olleen Leif Eklundin kanssa. Leifin äiti oli Lyyli Uotila. Toisen sota-aikaan liittyvän muiston kertoi Annikki Heikkilä, jonka aviomies oli teini-ikäisenä ollut useamman kerran tuomassa punkalaitumelaisten sankarivainajien arkkuja Urjalan asemalta Punkalaitumen kirkon ruumishuoneelle. Ne olivat surullisia matkoja, jotka jäivät iäksi nuorukaisen mieleen. Kokoontumisessa muisteltiin myös lottakahvilaa. Aira Kyttänen kertoo, kuinka he pikkulottina tekivät vappuretken lottakahvilaan. Sinne mentiin hevoskyydillä. Kokoontumisen lopuksi Mallu Saarinen ohjasi tuolijumpan, jolla saa mukavasti liikkuvuutta niveliin ja lämpöä lihaksiin. Punkalaitumelaisyleisö kannusti vahvasti Suomea historialliseen voittoon Olympiastadionilla. Osalle kisamatkoja on kertynyt useita, joillekin Suomi-Ruotsi maaottelu oli ensimmäinen. Mallu Saarinen ohjasi tuolijumpan Lottaperinneyhdistyksen tapaamisessa. Lottien kuvia ja tuolijumppaa Anu Helariutta-Koskua
Torstaina syyskuun 26. päivänä 2024 – N:o 39 – 7 Terveisiä joelta Viime viikon lehdessä Matti Roukka kertoi kielemme muuttumisesta ja muisteli siinä sivussa nahkiaisherkkuja. Minua hän tituleerasi Punkalaitumenjoen suureksi tuntijaksi. Tuo titteli lie yliampuva, mutta olen toki ikäni viihtynyt paremmin rannoilla, kuin työmailla. Harrastan kalastusta edelleen. Kun oli nelivuotias, äitini varoitteli vesiojilla lotraavan pojan voivan muuttua sammakoksi. Ainakaan vielä näin ei ole kohdallani käynyt. Mitä tulee Matin haikailemiin nahkiaisiin, niitä ei taida Punkalaitumenjoessa juuri olla? Ennen vanhaan varmasti oli. Niin Hankurin sahan taukohuoneen sedät 1950-luvun lopulla tarinoivat. Kokemäenjokeen rakennetut voimalaitokset lopettivat kalojen vaelluksen. Punkalaitumenjoessakin oli esteenä useita patoja. Mieleen tulevat Vanttilankosken, Hurulan, Leppäkosken ja Kuninkaisten padot. Maailma muuttuu. Nyt nuo sahaporvarien padot ovat murtuneet. Nahkiaisia ei ole silti näkynyt, mutta Kokemäenjoesta nousee tänne nykyään suuria haukia. Positiivinen muutos on sekin, että joen kalojen maku on parantunut. Se taas johtuu siitä, että lietelantaa ei saa nykyään sekoittaa lumeen ja tulvavesiin. Ravinteet pyritään ohjaamaan kasvien juurin, eikä mereen tai Poriin. Tämän muutoksen on saanut aikaan lainsäädäntö, pakko. Punkalaitumelainen maalaisjärki ei siihen pystynyt. Kun viitsii nähdä vaivaa, mm. särkikaloista saa mainioita kalapihvejä. Roskakaloja en ole koskaan saanut. Vehkajärvessä niitä kuuluu olevan. Toivottavasti pysyvät siellä. Nahkiaisten paluuta odotellen. Veikko Eloranta Lauttakyläntie 4 31900 PUNKALAIDUN e-mail: toimitus@punkalaitumensanomat.fi ilmoitus@punkalaitumensanomat.fi kotisivut: www.punkalaitumensanomat.fi 02 767 4256 (pvm) Sanomalehtien liiton jäsen ISSN 1236-8415 Ilmestyy torstaisin. Toimitus avoinna: ma–to klo 9–16, pe suljettu. Ilmoitukset ja muu ai neis to on jätettävä tiis tai na klo 13.00 men nes sä toi mis toon. SanomaManu Oy – Tampere 2024 Päätoimittaja Juha Aro 045 111 5115 Toimistonhoitaja Päivi Lampinen 02 767 4256 ma-to klo 9-16 Ilmoitukset, tilaukset, las ku tus Jakeluhäiriöissä ota yhteyttä lehden toimitukseen 02 7674 256 ma-to klo 9-16. Varhaisjakelun häiriöistä voi soittaa 0100 3355 (pvp+mpm) . Ma-pe klo 6-16, la-su klo 6-12. ILMOITUSHINNAT 1.1.2024 Etusivu..............1,05 e/pmm 1-väri 1,15 e/pmm 4-väri 1,25 e/pmm Muut sivut........0,95 e/pmm 1-väri 1,05 e/pmm 4-väri 1,15 e/pmm Ilmoitusvalmistus 10 snt/pmm. Arvonlisävero 24 % li sä tään hintoihin. VASTUU ILMOITUKSISTA: Lehden suurin vastuu il moi tuksen jul kai semisessa sat tu nees ta vir heestä on il moi tuk sen hinta ja muihin lehtiin toi mi tetusta ai neis tosta sen val mistusarvo. TILAUSHINNAT 2024: Kestotilaus.....4,70 €/kk 12kk.................4,90 €/kk 6kk...........................7€/kk 1kk........................15 €/kk Ulkomaille kak sin kertaiset. Irtonumero 1,50 euro, sis.alv. Ampumajuoksun SM-kisat kilpailtiin 13.–15.9. Oulussa. Punkalaitumen Kunnon edustajat ylsivät jälleen kerran mitaleille useammassa sarjassa. N13-sarjan normaalimatkalla Mette Häkkinen sai SM-pronssi. Pikamatkalla hän sijoittui neljänneksi tiukassa kamppailussa, jossa eroa mitaliin jäi vain 2,9 sekuntia. Molempina kisapäivinä Mette piti yllä juoksussa kärkivauhtia, mikä siivitti hyvään tulokseen. Samoissa kisoissa myös Kunnon ”veteraaniosasto” menestyi hyvin. M150-sarjan viestissä kuntolaiset saivat SM-kultaa joukkueella Anna-Liisa Häkkinen, Keijo Pulkkinen ja Tommi Keikko. N45-sarjassa Anna-Liisa Häkkinen voitti SM-kultaa niin normaalikuin pikamatkan kisassa. M50-sarjassa Keijo Pulkkinen otti kaksi SM-hopeaa ja menestystä täydensi Tommi Keikko viidennellä ja neljännellä sijalla. Yleisurheilukausi on päättymässä. Täksi kaudeksi Vammalan Seudun Voimaan siirtyneelle Mette Häkkiselle se on ollut aktiivinen ja menestyksekäs. Toukokuussa SM-maastojuoksut järjestettiin Kotkassa. Niissä Mette oli N12-sarjassa viides. Koululiikuntaliiton maastojuoksumestaruuksista ja piirin maastomestaruuksista Punkalaitumelle tuli mukana puolestaan kultamitali. Satakunta, Häme, VarsinaisSuomi aluemestaruuskisoissa Mette voitti viestimestaruuden N13-sarjassa ja sai viisiottelussa pronssia. 200 metrin juoksussa sijoitus oli neljäs. Piirinmestaruuskisoista yleisurheilussa Mette voitti N12-sarjassa mestaruuden viisiottelussa, 200 metrin juoksussa, 200 metrin aidoissa ja tuhannen metrin juoksussa. Hopeaa tuli korkeudesta. Punkalaitumen Golf Hanskat naulaan -kilpailut su 29.9.24 klo 11. Johtokunta k sokoontuu klo 10. LC Punkalaidun Hallitus kokoontuu 2.10. klo 19 KaruSellissa. Punkalaitumen Latu ja Polku ja Vertaisveturit Ikäihmisten VoiTas-treenit, hallikävely keskiviikkoisin klo 11 liikuntahallilla. Talviuinti perjantaisin ja sunnuntaisin klo 16–20. MLL Perhepeuhula sunnuntaisin klo 15.30–16.30. Metsästysseura Haukka Haukan pyssymies kilpailu la 28.9. klo 10. Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistys Kerhotoiminta To 26.9. klo 13–15 Karaoke kirjastolla. Pe 27.9. klo 10 Käsityökerho Karusellissä. Pe 27.9. klo 10–11 ÄijäVirtaa keilaus Huittisten keilahallissa. Yhteiskyydit, lähtö klo 9.30 torilta. Ma 30.9. klo 10.30–12.00 Bocciapelit liikuntahallilla. Ma 30.9. klo 14 Kuukausikerho Pakarilla. Mukana kunnasta hyvinvointisuunnittelija Päivi Paija. Ti 1.10. klo 16–18 EL:n kuntosalivuoro Pakarilla. Ke 2.10. klo 14 Laula, leiki ja liiku Vanhustentalojen kerhohuoneella. Pe 4.10. klo 10 ÄijäVirtaa Karusellissä, SkipBo-pelit. Ke 9.10. klo 14.30 TarinaTupa Kulmakamarilla. Muut toiminta Su 13.10. Sadonkorjuun kiitosmessu. Ke 23.10. Vammalan Eläkkeensaajien kutsut Vammalan Seuratalolla. Matkat ja teatterit Eläkeliiton Satakunnan kirkkokonsertti ja Hartaustilaisuus Harjavallan kirkossa 6.10. klo 14. Esiintyjänä Harjavallan srkn kanttori, tangokuningas Pasi Flodström säestäjänään Mirka Dojan. Lähdetään joukolla konserttiin, ota yhteyttä Hilkkaan 040 582 4377. Pikkuloma Lehmirannassa ke 6.11.– la 9.11. Pelimanniviikko. Lähde mukaan. Kysy Hilkalta 040 582 4377. Kaamosristeily Baltic Princessilla su-ma 17.–18.11.2024 pikkujoulu tunnelmissa. Orkesterina Souvarit. Kysy paikkoja Hilkalta 040 582 4377. Joulubuffet on tarjolla sekä menoettä paluumatkalla huimaan erikoishintaan. Tämä tarjous on myynnissä vain ennakkoon ostettuna. Ilmoita myös Club kortin numero. Katso lisätietoa sivuiltamme. Ti 10.12. Päivämatka Lehmirantaan. Jouluruokailu, minkä jälkeen konsertti klo 15 Kai ”Kuju” Hyttinen ja Veli-Matti Friman. Konsertin jälkeen kahvit ravintolassa. Lopuksi tanssia 1 setti. Aikataulu myöhemmin. Lähtekää joukolla mukaan. Ke 5.2.2025 klo 13 Hovimäki-esitys Porin teatterissa. Matkalla poikkeemme lounaalle. Ilmoittautumiset Hilkalta 15.12.2024 mennessä. Turun Punkalaidunseura Sulo Uutton vanhat valokuvat ti 8.10. klo 17.30 Turun Konepäällystöyhdistyksen kerhohuone, Puutarhak. 7aA2, Turku. Kaisa KirkkoJaakkola on koostanut esityksen Sulon digitoiduista tuhansista kuvista ja aiheena on ”Punkalaitumen pitäjän raittia päästä päähän”. Kaikki mukaan mielenkiintoiseen iltaan. Kahvitarjoilu. Punkalaitumen Reserviläiset Harjoitusammunnat to 26.9. klo 18 alkaen MS Haukan rata. Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys, seniorit To 26.9. lähdemme Tammelassa sijaitsevaan Sotaveteraanimuseo Manttaaliin, josta jatkamme tutustumaan Räyskälän ilmailukeskukseen. Retki toteutetaan yhdessä Forssan ATY.n kanssa. Lähtö Huittinen, Satakunnan Liikenteen talleilta klo 8.00, Sastamalan linja-autoasema klo 8.30, Punkalaitumen Neste klo. 9.00 ja Forssan Autokeidas klo 9.30. Talonpoikaismuseo Yli-Kirra Tiistaitalkoot klo 17.30, vimeisen kerran 1.10. Hienoa, että talkoolaisia riitti museonmäellä koko kesän! Punainen Risti Kulmakamarin aukioloajat ovat ti klo 11 –14, ke klo 11 –14 ja to klo 13 –16. Tuolijumppa torstaisin klo 14.30– 15. Kirpputori avoinna ti klo 14 –18, to ja la 10-14. La 28.9. klo 10–14 Nälkäpäivä Kulmakamarilla. Terveyspiste avoinna ti 1.10. klo 1114. Puh. 041 318 6650. Seurat toimivat Ampumajuoksun SM-kisat Oulussa Toimitus Mette Häkkinen voitti SMpronssia ampumajuoksussa Oulussa. Kuva: Anna-Liisa Häkkinen. Yleisurheilukauden tuloksia Toimitus Punkalaitumen Rotaryklubi Ke 2.10. klo 18 savusauna museolla.
Torstaina syyskuun 26. päivänä 8 – N:o 39 – 2024 Aukiolomme: Lihan vastaanotto ja tilamyymälä avoinna arkisin ma, ti ja to klo 8-12 ke ja pe klo 8-17 Tervetuloa! METSÄRANNAN LIHA Metsärannantie 100, Punkalaidun P. 02-7675747 info@metsarannanliha.fi www.metsarannanliha.fi The renewable materials company Matti Salioja puh. 040 356 4917 Huittinen, Punkalaidun, Oripää, Loimaa, Urjala, Sastamala, Vesilahti Hyvä metsänomistaja, nyt harvennuslisä meiltä +1 €/m 3 kun teet Stora Enson kanssa suoran kesäkorjuukelpoisen harvennushakkuu pystykaupan (väh. 300 m 3 ). Harvennuslisä on voimassa 15.10.2024 asti. Ota siis yhteyttä metsäasiantuntijoihimme ja laitetaan metsäsi hyvään kasvuun! Lue lisää harvennushakkuusta storaensometsa.fi/syksy2024 NUOHOUSTA NOKINENÄ OY Puh. 040-824 0022 MAATILAN IRTAIMISTON HUUTOKAUPPA LOIMAALLA LAUANTAINA 28.9.2024 klo 12. Naurissuontie 150, Loimaa Suuri määrä maatalouskoneita ja -laitteita. Myös kodin irtaimisto. Kuvat ja lisätiedot www.hassisenhuutokaupat. fi, 040-740 9892 ila T evoniemen L Kone-esittely ja siemenmyyntiä Opastettu peltokierros klo 13 Paikalla asiantuntijoita Kahvia, kastettavaa ja purtavaa VÄLIKASVIPELTOPÄIVÄ 28.9.2024 klo 11-14 Pentinmaantie 150, Punkalaidun Tule tutustumaan erilaisiin peltomittakaavan välikasvikoeruutuihin sekä keskustelemaan välikasveista ja maataloudesta muutenkin! OSTETAAN: Fiat takavetotraktorit, mallit 500, 550, 580, 600, 640, 680, 780 Massey Ferguson traktorit, mallit 165, 168, 175,178,185,188, 240, 265, 275, 290 Zetor takavetoja nelivetotraktorit 1980-2000 vuosimallit Ursus takavetoja nelivetotraktorit Belarus nelivetotraktorit Ford traktorit, vähän ajetut ja siistit Siistit, vähän ajetut nelivetotraktorit etukuormaajalla vuosimallia 1980-2010 Klapikoneet ja hydraulihalkaisijat Metsäkärrypaketit (tehdasvalmisteiset) John Deere 330, 339, 349 ja 359 kovapaalaimet Welger AP38, AP42, AP52, AP53, AP400, AP430, AP500, AP530 kovapaalaimet Kverneland kanttirunkoiset sarka-aurat ja kääntöaurat Kivenkeräyskoneet Luotettava kotimainen ostaja, nopeaa kaupantekoa, suomalaiset luotettavat kuljetusliikkeet noutavat Otamme koneita myös välitysmyyntiin, tarjoa! Valajärven Konevälitys Oy, Urjala p. 0400 187 389 info@vakova.fi Leikkaa talteen! Tarjoa myös muita koneita! RAITTINEN puh. 0400 790 833 Punkalaitumen torilla MAANANTAINA 30.9. klo 9.00-16.00. Hyvälaatuista hiekkamaan TALVIPERUNAA: Annabelle ja Afra. Myös kotimaista omenaa: LOBO. Puolukkaa ja karpaloita. Tervetuloa! Tehdään yhdessä digiloikka, jolle Seppo Rädyn 96,96 kalpenee... Punkalaitumen Sanomat on ensi viikosta lähtien luettavissa Lehtiluukku-palvelussa! Lokaja marraskuun ajan Punkalaitumen Sanomat on vapaasti luettavissa Lehtiluukussa. Lukemiseen voit käyttää tietokonetta tai mobiililaitteita! Näköislehti löytyy ensi torstaina osoitteesta: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/punkalaitumen_sanomat Lehtiluukun käyttäminen vaatii Lehtiluukku-tunnukset. Voit luoda ne jo nyt osoitteessa www.lehtiluukku.fi! Joulukuusta alkaen sinun on aktivoitava tilaajatunnus Punkalaitumen Sanomien näköislehteä varten. Tilaajatunnuksena toimii asiakasnumerosi, joka löytyy lehtemme laskusta. Voit myös pyytää tilaajatunnuksesi meiltä, sillä kuka nyt vanhoja laskuja säilyttää. Lähetämme tunnuksen mielellämme sinulle sähköpostitse ohjeiden kera. Neuvomme myös muutenkin näköislehteen liittyvissä pulmissa ja ongelmissa! Tilaajatunnuksen aktivointi Lehtiluukussa ePaper Finland Oy | Rosendalinkuja 1 LT 1, 01520 Vantaa | info@epaper.fi Kirjaudu tai luo käyttäjätunnus Aktivoi tilaajatunnus Anna lehden kustantajalta saamasi tilaajatunnus Tilaajatunnus on aktivoitu LEHTIL UUKK U -TUNN UKSEN VOIT LUODA JO NYT! www.lehtiluukku.fi YHDISTYS-ILTA Keskiviikkona 2.10.2024 klo 18.00 kunnantalon valtuustosalissa (Vesilahdentie 5). Ohjelmassa yhdistystoimijoiden esittelyt, Pirhan hyvinvointiavustukset yhdistyksille 2024, tapahtumat Punkalaitumella 2025, sekä muut ajankohtaiset asiat. Tervetuloa! Kahvitarjoilu! Kulttuuripalvelut 28.9. Jaakko & Jay 12.10. Jakke Aho duo 25.10. Karaoke 8.11. Villain’s Inn 23.11. Törmälä Bros