nro 46 13.11.2019 1 46 2019 Keskiviikkona marraskuun 13. päivänä PUOLANGAN KOTISEUTUJA UUTISLEHTI Irtonumero 2,50 Tiedote Puolanka-lehden tilaajille ja lukijoille! Postin lakosta johtuen posti ei jaa Puolanka-lehteä lakon aikana. Lehden tilaajat voivat noutaa tämän viikon Puolanka-lehden K-market Paprikasta keskiviikkona 13.11. noin kello 12 jälkeen. Sivukylillä asuvat voivat ottaa lehtiä mukaansa ja jakaa niitä myös kotikylänsä muihin talouksiin. Puolangan MK/UA jakaa Puolanka-lehden taajama-alueella keskiviikon aikana. Mikäli et ole saanut lehteä, voit noutaa sen joko Paprikasta tai Puolanka-lehdestä. Pahoittelemme lukijoillemme aiheutuvaa, meistä riippumattomista syistä johtuvaa haittaa. Mikäli lakko jatkuu myös ensi viikolla, Puolanka-lehti on jaossa vastaavalla tavalla torstaina 21.11. Tuomo Seppänen Tämän viikon maanantaina alkanut postin lakko on aiheuttanut monenlaisia hankaluuksia postin jakelun varassa oleville toimijoille. Tämä näkyy erityisesti paikallislehtien jakelussa, joka on täysin Postin jakeluorganisaation varassa. Puolanka-lehteä ei jaeta lakon aikana Postin toimesta lainkaan. Puolanka-lehdessä on tehty väliaikaisjärjestelyjä, jotta lehti saataisiin jaettua Puolangalla mahdollisimman kattavasti. Tämän viikon Puolanka-lehti tuodaan Puolangalle suoraan painopaikasta Pieksämäeltä keskiviikkona ja on perillä noin puolen päivän aikaan. Puolangan Moottorikerho/Urheiluautoilijat jakaa lehden taajama-alueella kaikkiin talouksiin. Lehden pääasiallinen jakelupaikka on K-market Paprika, josta lehden voi käydä noutamassa, eli Puolanka-lehti on lakon aikana ilmaisjakelussa Puolangalla. Taajama-alueella Postin lakon vaikutukset Puolanka-lehdelle asuvien toivotaan tarkistavan ensin oman postilaatikkonsa ja mikäli keskiviikkoiltaan mennessä lehteä ei ole tullut, sen voi hakea Paprikasta. Taajama-alueen ulkopuolella asuvien kannattaa hakea lehti Paprikasta asioidessaan kirkonkylällä. Lehteä voi viedä myös sivukylillä asuville naapureille. Lehteä on luonnollisesti saatavana myös Puolanka-lehden toimituksesta. Lehden saaminen puolankalaisille on tärkeää myös siksi, että lehdessä on tärkeitä ilmoituksia, jotka on syytä olla kuntalaisten tiedossa. Esimerkiksi tämän viikon lehdessä on Terveystalon influenssarokotusilmoitus. Puolanka-lehti on kuitenkin tärkein kanava kuntalaisten tiedottamisessa ja uutisten välittämisessä, eikä esimerkiksi sosiaalinen media tavoita läheskään kaikkia puolankalaisia. Puolanka-lehti on koko ajan saatavilla digiversiona Lehtiluukun kautta. PLUSSA-KORTILLA -14-16% Ilman Plussa-korttia 3,49-3,59 kpl (3,49-7,18/l) PLUSSA-KORTILLA -10% Yksittäin ja ilman Plussakorttia 1,95 ps (26,35/kg) PLUSSA-KORTILLA -10% Yksittäin ja ilman Plussakorttia 1,85 tlk (1,85/l) PLUSSA-KORTILLA -22% Yksittäin ja ilman Plussakorttia 2,59 pkt (4,47-5,18/kg) PLUSSA-KORTILLA -12% Yksittäin ja ilman Plussakorttia 2,29 prk (4,58/kg) Voimassa 16.11. asti. Loppuviikon HEVITARJOUKSET. Voimassa ke-su 13.-17.11., ellei toisin mainita. PLUSSA-KORTILLA -44% Ilman Plussakorttia 5,39 kpl (15,40-16,84/kg) Ouluntie 7, Puolanka. Puh. 040 185 0900 raimo.holappa@k-market.com K-MARKET PAPRIKA Palvelemme: ma-la 8-21 sunnuntaisin 12-21 OSTA NOSTA & Debi t DHL_2moduuli_PAINO.indd 1 19.9.2017 14.47 Joka päivä ma-la 8-19 su 12-19. PAPRIKA Kaikki hyvä on lähellä 1 49 KG Loppuviikon TARJOUKSET. Voimassa to-su 14.-17.11., ellei toisin mainita. Paistopiste estämme! Persimon Espanja 5 95 KG HK Viljaporsaan Herkkupaisti kasslerista n. 1,2 kg To-su Ulkolintujen ruoat Marraskuun PLUSSA-TARJOUKSET. Voimassa 1.12.2019. asti. 2 PKT SAARISTOMEREN Lämminsavustettu kirjolohifilee n. 700 g, vakuumipakattu VALIO Polar-palajuustot 320-350 g rajoitus 3 kpl/talous 14 95 KG 2 99 KPL (8,54-9,34/kg) Tumma rypäle 500 g Espanja/Brasilia Suomalainen omena 2 49 RS (4,98/kg) 1 99 KG 3 90 KPL 1 49 PS (2,98/kg) Syklaami Hollanti Avokado 500 g, Chile/Meksiko HK Sininen lenkit 500-580 g 4 00 2 PKT (3,45-4,00/kg) PLUSSA-KORTILLA -10-24% Ilman Plussa-korttia 1,55-1,85 rs (3,70-3,88/kg) FLORA Margariinit 400 g ja Culinesse juokseva 500 ml ei Flora&voi 1 39 KPL (2,78-3,48/kg) TOLU Puhdistussprayt 500 ml ja 1 l yleispuhdistusaineet 2 99 KPL (2,99-5,98/l) 2 KPL FAZER Geisha, Fazerina ja Pätkis suklaalevyt 121 g 3 50 2 KPL (14,46/kg) PLUSSA-KORTILLA -12% Yksittäin ja ilman Plussakorttia 1,99 kpl (16,45/kg) FAZER Fasupala Mini 74 g 3 50 2 PS (23,65/kg) 2 PS VALIO OLO jogurtti 4x125 g laktoositon 4 00 2 PRK (4,00/kg) 2 PRK MARLI Vital hyvinvointimehujuomat 1 l 3 30 2 TLK (1,65/l) 2 TLK To-la To-su To-su Ke-su Ke-su Ke-su Ke-su To-su FAZER Voisilmäpulla 78 g 89 KPL (11,41/kg) FAIRY Konetiskitabletit 26 kpl / 32 kpl ja 44 kpl -15 % PLUSSA-KORTILLA -10 % PLUSSA-KORTILLA
2 nro 46 13.11.2019 Kirkkokatu 1. Kirkkoherranvirasto, p. 050 5141 005, taloustoimisto, p. 050 5141 073. Avoinna ma to 9 12. Diakoniatoimisto, p. 050 5141 077, ma ja to 9 10. Valvomisen sunnuntai Elämän väliaikaisuus Sanan lähteellä Muistettavaa Veteraanikerho srk-salissa ti 19.11. klo 9.30. Puolangan Eläkeläiset: Retki Retikka Teatteriin Iltavilli-esitykseen la 30.11. klo 19. Ilm. viim. 15.11. Tainalle, p. 040 507 9960. Puolangan helluntaiseurakunta Rukoushuone p. 0400 421 845 Ke 13.11. klo 18 Marttyyrin ääni -tilaisuus, Petri Nuotio ja Vesa Jääskeläinen puhuvat ja laulavat. Tarjoilua klo 17.30 alkaen. Su 17.11. klo 18 ystäväilta hengellisen laulun ja keskustelun merkeissä, tarjoilua. Marko Selkomaan tilaisuudet teemalla Jumala voi: Ti 19.11. klo 18 Hyrynsalmi. Ke 20.11. klo 18 Suomussalmi. To 21.11. klo 18 Paltamo. Lähdöt tilaisuuksiin klo 17. Kyyti järjestyy, ilm. puh. 040 526 9857. Tervetuloa tilaisuuksiin. Nimipäivää viettävät Ke 13.11. Kristian, Ano To 14.11. Iiris Pe 15.11. Janina, Janika Janette, Janita La 16.11. Aarni, Aarne, Aarno Su 17.11. Eino, Einari Ma 18.11. Max, Tenho, Jousia Ti 19.11. Liisa, Elisa, Elise Eliisa, Liisi, Elisabet Kristian (1852-) esiintyi ensimmäistä kertaa almanakassa 1739 muodossa Christianus, joka on latinan ’kristitty’. Nimi kasvatti yleisyyttään 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla varsinkin jälkimmäisenä etunimenä. 2000-luvulla nimen suosio on hiukan laantunut. Ano (1929-) esiintyy vanhoissa suomalaisissa loitsuissa pojannimenä, joka pohjautuu anoa-verbiin. Ano annettiin etunimeksi ensimmäistä kertaa tiettävästi 1860-luvulla. 1900-luvulla nimi pysyi tasaisen harvinaisena ja 2000-luvulla Ano-nimen on saanut vain kolmisenkymmentä vauvaa. Vilkuna: Etunimet; Saarikalle Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Rauni Räisänen Kesärannan torstaikerhossa oli juhlatunnelma, sillä kerhopäivää vietettiin sunnuntaisen isänpäivän kunniaksi. Useissa pöydissä istui juhla-asuun pukeutuneita seniori-isiä, joille laulettiin mukavia ja reippaita miehisiä lauluja Eero Huuskon säestyksellä ja johdolla. Reippaalla Ratiritirallaa-laululla alkanut kerho jatkui iloisella mielellä. Eläkeliiton kerhossa lauletaan aina hyvin paljon. Kerhon aikana laulettiin muun maussa Pappa lupas talon laittaa Saarijärven rantaan. Eeva Lehtolan kirjoittaman Kirjeenvaihtoilmoitus-hupaelmaesityksen jälkeen laulettiin useita muitakin lauluja. Eero luki laulujen välissä pari humoristista vitsiä ja sai juhlaväen nauramaan makeasti. Juhlan juontanut Tuula Jakonen luki useita isille ja ukeille kirjoitettuja runoja. Yhdessä runossa sanottiin: ”Isältä vaaditaan kokemusta, elämästä näkemystä, neuvoja saapi hyviä, ne ovat kuin kultajyviä. Niitä jatkossakin arvostamme ja isille onnea toivotamme.” Leena Hyyryläinen luki Helmi Mannisen kirjasta Muistojen varsitieltä runon Isänpäivälle: ”Isät Suomenmaan, teitä rakastetaan. On rakkaus pyhä ja kallis, teillä yhteinen liitto, yhteinen työ kodin onnea vaaliessanne. Mistä muualta lapset turvan saa? Kun isän, äidin hoidossa kerran, siellä onnen saa ja hyvän kasvatusmaan. Teille onnea toivotan, teille kukkaset kauneimmat annan, ne loistakoon tiellänne aina.” Mustoja lapsuusaikojen takaa ”Isän suuret kädet hypittivät polvella, olkapäillä, kantoivat sylissä ja veistivät leluja. Isän karheat kädet sanoivat pitkin päivää: minä rakastan sinua lapsi. Ne olivat teonsanoja, niin vahvoja, että ne kantavat”, Tuula luki runon, jonka jälkeen totesi, että kaikilla on varmaan jokin erityinen muisto isästään. Tuulalla oli mukanaan lyhyt pätkä liipasta, jolla hänen isänsä oli liipannut viikatetta heinäaikaan. Liippa oli ollut siihen aikaan arvokas asia, ja sitä eivät olleet lapset saaneet käyttää. Isiä muisteltiin ja kiiteltiin Kesärannan torstaikerhossa Tämä on isän käyttämä liippa, joka on kulunut näin lyhyeksi. Toisena muistona minulla on isän puusta kovertama lautanen, jossa pidettiin saippuaa savusaunan ikkunalla, Tuula esitteli arvokkaaksi kokemaansa toista muistoesineitä isästään. Yleisön joukossa virisikin vilkas keskustelu liippakivistä ja niiden esiintymisestä. Vilkasta keskustelua käytiin Martti Turusen johdolla. Toiseksi puheenaiheeksi nousivat muistot isän kanssa kylpemisestä. Kesärannan kerhon kokkikaarti oli kattanut juhlapöydän antimet hienosti esille. Sanni Heikkinen kaatamassa kahvia. Kerhotorstaina muisteltiin edesmenneitä ja elossa olevia isiä sanoin ja lapsuusajoista mieleen nousseilla muistoilla. Tuula Jakonen esitteli isältään jäänyttä puulautasta, jota Tuula piti rakkaana muistona isästään. Kuolleet Rainer Hiltunen, 69 v., Väinö Manninen, 90 v., Martta Annikki Korvinen e Heikkinen, 81 v. Toiminnasta Ke 13.11. klo 13 Kesärannan raamattupiiri. Klo 15 lauluryhmän harjoitukset srk-salissa. Klo 17 kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. To 14.11. klo 17 diakoniaja lähetyspiiri srk-salissa. Su 17.11. klo 10 messu kirkossa, Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Liturgi H. Seppänen, saarna Aimo Hautamäki. Klo 18 Valoa pimeyteen -musiikillinen kynttiläkirkko itsemurhan tehneiden muistolle kirkossa. Ma 18.11. klo 10 ystävänkahvila srk-salissa. Ti 19.11. klo 9.30 veteraanikerho srk-salissa. Klo 13 laulupiiri srk-salissa. Ke 20.11. klo 11 Askanmäen ystäväkerho Askanmäen kotiseututalolla. Klo 17 kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. Pe 22.11. klo 11 Paljakan ystäväkerho Arja ja Kalevi Heikkisellä. Su 24.11. klo 10 messu. Ma 25.11. klo 8 myyjäistalkoot. Klo 10 ystävänkahvila. Ti 26.11. klo 11 14 leivonnaismyyjäiset srk-salissa. Riisija porkkanapiirakoita, pullia, luumusarvia, kakkuja ym. Ke 27.11. klo 13 Kesärannan raamattupiiri. Klo 17 kirkkokuoro. Nuori seurakunta Nuoren seurakunnan toiminta kerhotiloissa, ellei toisin mainita. Ke 13.11. klo 18 nuortenilta. To 14.11. klo 10 12 päiväkerho. Pe 15.11. klo 10 perhekerho. Ti 19.11. klo 10 12 päiväkerho. To 21.11. klo 10 12 päiväkerho peruttu koulutuksen vuoksi. Pe 22.11. klo 10 perhekerho Ti 26.11. klo 10 12 päiväkerho. Klo 13 puuhis. Rauhanyhdistys Pe 15.11. klo 18.30 lauluseurat Heikkisellä, Siimeksentie 15. Su 17.11. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Aimo Hautamäki. Klo 12.30 urkujen käyttöönottojuhla ry:llä. Pe 22.11. klo 18.30 lauluseurat Palolalla, Variksenmarjatie 2. Muuta La 16.11. klo 16 Sotkamon kirkossa musiikkidraama Amalia lähetyskutsusta. Vapaa pääsy. Kirkkoherranvirasto suljettu torstaina 21.11. Tämänpuoleisen elämän väliaikaisuus herättää minussa kunnioitusta. Kuolema lauluissa ja kirjoissa vetää paradoksaalisesti takaisin elämään. Kun muistan kuoleman olemassaolon, muistan, mikä elämässä olikaan tärkeää. ”Suuria, turhia toimia piirrän elämänkaarta kun suunnittelen. Sinutkin usein mä huomiseen siirrän, tänään kun kanssasi ehdi olla en”, sanoittaa lauluntekijä Jarkko Martikainen. Psalmissa 90 kuolevainen ihminen parahtaa Jumalalleen näin: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” Valvomisen sunnuntaina meillä kristityillä voi olla kiusaus tutkiskella vain omaa suhdettamme Kristukseen, kuoleman voittajaan. Onko minun kuolemani jälkeen mitään? Herättääkö Jumala minut ylösnousemuksen päivänä? Matteuksen evankeliumin painotuksen mukaan meiltä vaaditaan kuitenkin toisenlaista katsetta. Olenko tehnyt rakkauden tekoja? Onko teoistani loistanut opetuslapsen valoa maailmaan? Tämänpuoleisen elämän väliaikaisuus herättää minussa myös raivoa. Vaikka kaikki ihmiset kuolevat kerran, eriarvoisuus rikkoo yhteistä ihmisyyttä vielä kuolinhetkelläkin. Musta amerikkalainen kuolee poliisin ampumana, koska hän on ei-valkoisena epäilyttävä. Syrjäseudun pienituloinen odottaa syöpätutkimuksiin pääsyä liian kauan. Kiusattu nuori tekee itsemurhan, koska hän ei jaksanut enää. Mitä kunnioitettavaa tällaisissa kuolemissa on? Emme ehtineet tehdä maailmaa tämän paremmaksi. Huomenna meidän on ehdittävä. Meille on annettu lupaus ja kehotus siitä, että parempaa on edessä. Tiia Orpana Isä opetti kylpemään vastalla ja samalla lauloi hessunhessunhessulihei. Sitä perinnettä olen opettanut omille lapsillenikin, että mitä on kylpeä vastalla. Isäni osasi tehdä kirveenvarren ja se siihen aikaan riittikin, Heikki Väyrynen muisteli isäänsä ja kertoi myös tulevista Kesärannan tapahtumista. Lopuksi laulettiin Aikamiesten laulu Iltatuulen viesti. Lämmin kiitos Martta Korvisen hyvästä hoidosta ja myötäelämisestä terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle. Omaiset Rakkaamme Väinö MANNINEN s. 6.6.1929 Puolanka k. 12.10.2019 Puolanka Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna, hellyydellä peittele ja levätä anna. Kaivaten Martta Eila ja Seppo Seppo ja Irja Ida ja Rauno Vappu ja Toivo lastenlapset, lastenlastenlapset veljet perh. muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Kiitämme osanotosta. Kiitos Tikankontille Väinön hyvästä hoidosta.
nro 46 13.11.2019 3 Puolanka 13.11.2019 Uraauurtavaa kehitystyötä Siirry juttuun Siirry juttuun Matti Veijola palkittiin viime keskiviikkona ansiokkaasta nokkosen tuotantoja jalostustyöstä. Veijola on varmuudella Suomen suurin nokkosasiantuntija niin sen viljelyn kuin tuotannon ja jalostuksen suhteen. Hän on kehittänyt nokkosen viljelyä jo tämän vuosituhannen alusta alkaen Suolijärven Siikajärvellä Nevolan tilalla. Viljely on alkanut aivan alkeista. Ensin on etsitty sopivia nokkoslajikkeita, joista on valikoitunut paras vaihtoehto tulevaan kaupalliseen viljelyyn. Viljelyja tuotantomenetelmät on kaikki kehitetty itse joko jo olemassa olevien koneita muokkaamalla tai tekemällä kokonaan uusia laitteita. Tässä kehitystyössä Veijolan insinöörin koulutuksesta ja osaamisesta on ollut ehdoton etu. Myös hänen innovatiivinen suhtautumisensa haasteiden ratkaisemiseen on kehittänyt nokkosen tuotannon ja jalostuksen sille asteelle, jossa se nyt on. Matti Veijola ei ole pitänyt itsestään ja tekemisistään sen isompaa ääntä. Suomessa hänen nokkosasiantuntemuksensa ja tiedon määrä jo tunnistetaan ja tunnetaan. Vajaan parinkymmenen vuoden aikana Veijola on kerännyt tietoa nokkosesta runsaasti. Samaan aikaan Ärmätissä on tehty ja tehdään tutkimustyötä yhdessä muun muassa Oulun yliopiston ja muiden tutkimuslaitosten kanssa nokkosen salojen selvittämiseksi. Tämä tietomäärä on nokkosen viljelyn aikana lisääntynyt paljon, mutta samalla tiedon määrän lisääntyessä on myös kasvanut tietoisuus siitä, kuinka paljon enemmän nokkosta pitää tutkia vielä tulevaisuudessa. Matti Veijola on tehnyt nokkosen osalta merkittävää työtä suomalaisittain ja myös puolankalaisittain syrjäseudulla. Siikajärvi on monen kaupunkilaisen ja etelän ihmisen mielestä siellä kuuluisassa paikassa Jumalan selän takana. Näin on myös Matille sanottu hänen kertoessaan, missä nokkosta kasvatetaan. Matin aiheellinen vastakysymys on kuulunut, että mistä he tietävät, kummin päin se Jumala on. Nokkosen viljelylle Siikajärvi on yksi parhaista paikoista Suomessa. Kesä on pitkä sekä valoisa ja kasvualue on yksi puhtaimmista Suomessa, puhumattakaan muista nokkosen viljelijöistä esimerkiksi muualla Euroopassa. Kilpailu etu muihin nokkosen tuottajiin on selkeä, kun tiedetään nokkosen ominaisuudet kerätä myös maassa olevat raskasmetallit. SEPPO HEIKKISESTÄ KUNNIAPUHEENJOHTAJA sivulla 4 MATTI VEIJOLALLE TUNNUSTUS NOKKOSEN JALOSTUSTYÖSTÄ sivulla 5 Tuomo Seppänen Sunnuntaina vietettiin ravintola Esterissä naulaperäläisten rupatteluiltaa tulevan kyläkirjan merkeissä. Esillä olleet kuvat kiinnostivat niin entisiä kuin uusiakin kyläläisiä, kuten Koivistoon muuttaneita Esa ja Tuire Aholaa. Lisää rupatteluillan ja Aholoiden kuulumisia ensi viikon Puolanka-lehdessä. Lauri Moilanen Puolangan kunnan lauantaina järjestämässä Nenäpäivä-konsertissa kerättiin varoja hyväntekeväisyyteen. Konsertissa esiintyivät kansalaisopiston sekakuoro Van sekä kuhmolaislähtöinen Litku Klemetti yhtyeineen. Yleisöä oli saapunut lumituiskusta huolimatta penkkirivien täydeltä. Hyväntekeväisyyteen saatiin kerättyä 580 euroa eli lippuja myytiin 116 kappaletta. Olisin tietysti toivonut enemmänkin väkeä paikalle, mutta en tiedä, rajoittiko keli kävijöitä. Mutta hyvä näinkin, päästiin minimitavoitteeseen, Puolangan kunnan tapahtumakoordinaattori Sami Haapalainen sanoi. Tapahtuma alkoi Nenäpäivä-videolla, joka heijastettiin esiintymislavan taustakankaalle. Videota seurasi VanEnsimmäinen Nenäpäivä-konsertti Puolangalla kuoro, jota säesti Van-bändi. Kansalaisopiston sekakuoron johtaja Hanna Kiviniemi pohjusti liki kolmekymmenpäisen kuoron esitystä. Näiden kappaleiden eteen tehtiin niin paljon töitä, että halusimme esittää nämä täällä vielä kerran, Kiviniemi tervehti yleisöä. Sekakuoro Van esitti kuorosovituksia erityisesti elokuvamaailmasta tutuista kappaleista kuten Rakkauden haudalla ja Vain rakkaus. Kuoroesityksen päätteeksi kuultiin yksinlauluesitykset Markku Haapalaiselta, Eeva Mäkeläiseltä ja Tiina Mäkäräiseltä, joista etenkin viimeiseksi mainitun esitys herkisti yleisöä. Litku Klemetti ensimmäistä kertaa Puolangalla Litku Klemetti on viime vuosina noussut yleisön suosioon, ja yhtyeestä on tullut tuttu nimi kesän suuremmilla festivaaleilla. Ensimmäistä kertaa Puolangalla esiintynyt Litku Klemetti kirvoitti yleisöstä aplodeja ja hurraahuutoja, vaikka aluksi etenkin iäkkäämpi yleisö tuntui olevan hieman hämillään yhtyeen esiintymisestä. Yhtyeen keulahahmo, laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Litku Klemetti, oikealta nimeltään Sanna Klemetti, on alkujaan kuhmolainen. Yhtyeen sanoitukset käsittelevät pienten paikkakuntien elämää hyvine ja huonoine puolineen. Esimerkiksi kiusatuksi tuleminen ja erilaisuus ovat Litku Klemetin omakohtaisen kokemuksen perusteella eräitä sanoitusten keskeisiä teemoja. Oliko Puolangalla kova meno joskus 70-luvulla? Klemetti kysyi yleisöltä kirvoittaen naurunpurskahduksia. Litku Klemetin kokoonpanossa on laulajan lisäksi kaksi kitaristia, basisti ja rumpali. Yhtyeen musiikissa on häivähdyksiä 1970ja 1980-luvuilla suosituista progesta, suomirockista, kuten Leevi and the Leavingsista, sekä iskelmämusiikista. Yhtyeen kappaleet kuitenkin yllättävät kuulijansa leikkisyydellä ja arvaamattomuudellaan. Mun mielestä pieni järkytys tekee ihmiselle hyvää, Klemetti puhui lavalla yhtyeen aloittaessa räväkän punk henkisen kappaleen alkutahteja. Ehkäpä pientä alkujärkytystä olikin aistittavissa, sillä yhtyeen ulosanti ja musiikki loivat melkoisen kontrastin aiempaan kuoroesitykseen verrattuna jo pelkästään lujemman volyymin seurauksena. Yhtyeen soittajien ulkoasu oli kuin suoraan 1980 1990-luvuilta, mikä toi Puolangan liikuntasaliin oudon tuulahduksen lähimenneisyydestä. Aito ja rehellinen kainuulainen Litku Klemetin taiteilijapersoonaan kuuluu omalaatuisuuden korostaminen ja avoin, ehkäpä hieman häpeilemätönkin rehellisyys. Äiti, ihana kun sä olet siellä! Klemetti huusi lavalta yleisössä istuneelle äidilleen. Nenäpäivä-konsertissa penkeillään tiukasti istunut yleisö ei edustanut yhtyeelle tyypillistä yleisöä, joka on tavallisesti villisti tanssivaa nuorisoa. Se ei kuitenkaan haitannut Klemettiä. Mieluummin keikkailen tällaisissa tapahtumissa kuin baareissa. Itsekin harrastan tällaisten tapahtumien järjestämistä, missä ihmiset ovat lähellä toisiaan. Lisää tällaisia! Klemetti hehkutti konsertin jälkeen. Aivan ongelmitta ei Puolangan-reissu sujunut, sillä Jyväskylässä majaileva yhtye saapui konserttipaikalle viime hetkellä. Hieman pelotti ajaa pikkuteillä, kun keli oli niin huono, Klemetti harmitteli. Litku Klemetti edustaa omasta mielestään uutta musiikillista sukupolvea, ja taiteilijalla olikin muutama rohkaiseva sana musiikin ystäville, joita nykymusiikki ei kenties puhuttele samoin kuin entisaikojen sävelet. Hyvää ja aitoa musiikkia on olemassa paljon, vaikka se on ehkä vähän piilossa ja vaikea löytää valtavirran alta. Nyt on vahvasti nousussa tällainen uusi, nuorten muusikoiden sukupolvi, joka tekee talkoovoimin töitä pienempien puolesta. Yhtye soitti konsertissa kokonaan uusimman, vuonna 2019 ilmestyneen levynsä Ding ding dong. Yleisön pyynnöstä yhtye päätti konsertin kappaleeseen Juna Kainuuseen, joka on myös yhtyeen läpimurtolevyn nimi vuodelta 2017. Yleisössä keikkaa seurannut Kaija Holappa oli silminnähden yllättynyt Litku Klemetin esiintymisestä. Aivan mahtava bändi! Sanoista ei tahtonut saada selvää, mutta jos tuntee esimerkiksi tämän Juna Kainuuseen -kappaleen, niin olipa hieno veto. Erityisen paljon Holappaa miellytti entisaikojen musiikin henki. Progea löytyi ja ihanaa henkeä muutenkin. Oli yllättävän positiivinen kokemus! Holappa kiitti. Nenäpäivä-konsertin aloitti kansalaisopiston Van-kuoro. Lavalla oli liki kolmekymmentä esiintyjää. Litku Klemetti on viime vuosina noussut yleisön tietoisuuteen varsinkin Juna Kainuuseen -kappaleen myötä.
4 nro 46 13.11.2019 Eläkeliiton Kainuun piirin syyskokous aloitettiin Mieslahdessa Kainuun Opistolla 29. lokakuuta aikataulun mukaisesti kello 12.30. Piirin puheenjohtaja Eira Seppänen avasi kokouksen ja toivotti kokousväen tervetulleeksi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Terttu Karjalainen Paltamosta ja sihteeriksi toiminnanjohtaja Terho Pelli. Todettiin, että kokouksessa oli 30 virallista edustajaa sekä piirihallituksen jäsenet, jotka eivät ole virallisia edustajia. Sääntöjen mukaisten rutiineiden mukaan kokous hyväksyi yksimielisesti hallituksen esittämät toimintasuunnitelman, talousarvion ja yhdistysten maksaman jäsenmaksun suuruuden. Kokous päätti hallituksen jäsenten, kokousedustajien ja toiminnantarkastajien palkkiot ja matkakorvaukset. Yhdistykset maksavat ensi vuonna piirille jäsenmaksua 3 euroa/jäsen/vapaajäsen. Piirin hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota, mutta matkakorvauksena piiri maksaa hallituksen jäsenelle 32 snt/km omalla autolla tehdystä kokousmatkasta. Toiminnantarkastajalle maksetaan laskun mukaan. Henkilövalinnat tehtiin sopuisasti Piirin puheenjohtajaksi valittiin ensi vuoden alusta sotkamolainen Eira Seppänen, joka on varapuheenjohtajana johtanut piiriä jo tämän syksyn ajan, kun piirin puheenjohtaja Terho Pelli otti piirin toiminnanjohtajan tehtävät hoitaakseen Maija Karjalaisen jäädessä eläkkeelle. Piirihallituksessa on sääntöjen 10 pykälän mukaan puheenjohtaja ja yksi jäsen kustakin jäsenyhdistyksestä. Kainuun piirissä on yksitoista jäsenyhdistystä, joten tulevaan hallitukseen valittiin puheenjohtaja ja 11 jäsentä. Jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Erovuorossa on joka vuosi puolet jäsenistä. Tänä vuonna erovuorossa olivat Toivo Seppänen Paltamosta, Veli Kinnunen Ruhtinansalmelta, Eira Seppänen Sotkamosta, Aune Oikarinen Hyrynsalmelta, Heikki Väyrynen Puolangalta ja Kyllikki Pyykkönen Suomussalmelta. Erovuoroisista valittiin uudelleen Kyllikki Pyykkönen, Eläkeliiton Kainuun piirin syyskokous teki historiallisia henkilövalintoja Seppo Heikkisestä tuli Eläkeliiton Kainuun piirin ensimmäinen kunniapuheenjohtaja. Piirin puheenjohtaja Eira Seppänen oli laatinut ehdotuksen kannanotoksi, jonka piirikokous hyväksyi kannanotokseen: Eläkeliiton Kainuun piirin syyskokous vaatii kunnilta ja kuntayhtymiltä valveutuneempaa paneutumista iäkkäiden sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksujen määräytymiseen. Asiakasmaksuja tarkistetaan kunnissa ensi vuoden alusta lukien. Lähes puolelle pitkäaikaissairaista terveydenhuoltomenot ovat merkittävä taloudellinen rasite. Tämä ei koske vain pienituloisia, vaan myös suurelle osalle keskituloisista kustannukset ovat merkittävä rasite. Järjestöjen vuonna 2018 tekemän selvityksen perusteella tiedetään, että noin viidennes pitkäaikaissairaista on asiakasmaksujen vuoksi tinkinyt viimeksi kuluneen vuoden aikana muista menoista kuten ruuasta ja joka kymmenes on asiakasmaksujen vuoksi siirtänyt menoa sosiaalija terHeikki Väyrynen ja Aune Oikarinen. Uusina valittiin Terttu Karjalainen Paltamosta, Maili Pussinen Vuolijoelta yhdeksi vuodeksi, kun Seppo Huusko jäi pois kesken kauden, Eila Kyllönen Kuhmosta, Jorma Heikkinen Sotkamosta ja Marjatta Immonen yhdeksi vuodeksi Kajaanista Erkki Moilasen tilalle. Toiminnantarkastajaksi valittiin Timo Hurskainen ja hänelle varahenkilöksi Hannu Karjalainen. Kainuun eläkejärjestöjen yhteistoimintayhdistyksen hallitukseen valittiin Kauko Sivonen ja kokousedustajaksi Maire Klemetti. Kunniapuheenjohtajan kutsuminen Piirihallitus esitti piirikokoukselle, että piirin kunniapuheenjohtajaksi kutsutaan Seppo Heikkisen Puolangalta. Heikkinen on mitä todennäköisimmin ollut pisimpään Eläkeliiton jäsen. Ensi vuoden alussa tulee täyteen 49 vuotta siitä, kun hän liittyi Puolangan yhdistykseen, ja hän toimii edelleen aktiivisesti yhdistyksessä. Toiminnanjohtaja Terho Pelli luetteli kutsun perusteluina Heikkisen ansiot Eläkeliiton hyväksi tekemästä toiminnasta: Seppo Heikkinen, syntynyt 1931, on liittynyt Eläkeliiton Puolangan yhdistykseen 1.1.1971. Hän sai Eläkeliiton Kultainen ansiomerkin 1990 ja on ollut Eläkeliiton kunniajäsen vuodesta 2003 alkaen. Eläkeliitossa Heikkinen on toiminut Puolangan yhdistyksen sihteerinä 1971 1973, Puolangan yhdistyksen puheenjohtajana 1988 2001, Kainuun piirin puheenjohtajana 1995 1998, Liiton liittovaltuustossa varavaltuutettuna 1991 1993, Liiton liittovaltuutettuna 1993 1995 ja Liiton johtokunnassa/hallituksessa 1994 1999. Seppo Heikkiselle luovutettiin kunniapuheenjohtajan kunniakirja, kukat ja Eira Seppäsen kutoma torkkupeitto sekä Eläkeliiton logolla varustettu isännänviiri Puolangan yhdistyksen muistamisena. Tuntui ihan siltä, että huomionosoitus oli kerrankin osunut oikeaan osoitteeseen. Kesäranta Seppo Heikkisen ansiota Puolangan yhdistys päätti jo ensimmäisessä kevätkokouksessaan 14.4.1971 käynnistää asuintalon rakentamishankkeen suunnittelun ja toteuttamisen. Yhdistyksen sihteerinä Seppo Heikkinen ryhtyi tarmokkaasti toimeen ja niin hanke saatiin lopulta toteutetuksi. Puolankalaissyntyinen arkkitehti Jouko Heikkinen Helsingistä suunnitteli rakennuksen. Puolangan osuuspankista saatiin tarvittava rahoitus aikaan, joten rakennusvaiheen ensimmäinen osa valmistui kesällä 1973. Rakennus käsitti 27 asuntoa sekä talousja kokoontumistilat. Vihkiäisjuhla pidettiin 16.6.1974. Juhlapuhujana oli Eläkeliiton silloinen puheenjohtaja V. J. Sukselainen. Vaikean asuntotilanteen vuoksi aloitettiin Kesärannan laajennustyö heti seuraavana vuonna, ja sen valmistuttua 1977 asuntojen määrä kasvoi 23 asunnolla. Kesärannan peruskorjaus toteutettiin kaikkien rakennusten osalta ja se valmistui 1995. Peruskorjatut tilat vihittiin käyttöön vihkiäisjuhlassa 1.12.1996. Tilat vihki käyttöön kirkkoherra Hannes Seppänen. Asuntojen kokonaismäärä on tänä päivänä 46. Osa yksiöistä yhdistettiin kaksioiksi peruskorjauksen yhteydessä. Heikki Väyrynen piirihallituksen jäsen ja Puolangan yhdistyksen pj veyspalveluihin. Vuosittain yli 300 000 kappaletta sosiaalija terveyspalveluiden asiakasmaksuja päätyy ulosottoon. Eläkeläisten määrä tästä ryhmästä on kasvava. Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksut eivät saa aiheuttaa eläkeläisille velkaantumista ja ulosottoja. Asiakasmaksu on myös lain mukaan jätettävä perimättä tai sitä voidaan kohtuullistaa, jos periminen vaarantaa asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulon. Tätä mahEläkeliiton Kainuun piirin kannanotto Eläkeliiton Kainuun piirin syyskokouksessa Heikki Väyrynen Puolangalta, Kyllikki Pyykkönen Suomussalmelta, kunniapuheenjohtaja Seppo Heikkinen Puolangalta ja toiminnanjohtaja Terho Pelli Suomussalmelta. Kunniapuheenjohtaja Seppo Heikkisen palkittiin Eläkeliitossa tehdystä työstä. Kuvassa kokouksen puheenjohtaja Terttu Karjalainen, Kainuun piirin puheenjohtaja Eira Seppänen, kunniapuheenjohtaja Seppo Heikkinen, Kainuun piirin toiminnanjohtaja Terho Pelli ja Puolangan yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Väyrynen. dollisuutta on Suomessa alikäytetty. Asiakasmaksuihin tehtyjen korotusten lisäksi paljon sairastavien pienituloisten eläkeläisten tilannetta ovat entisestään kurjistaneet tällä vuosikymmenellä tehdyt korotukset lääkkeiden ja terveydenhuollon matkojen omavastuuosuuksiin sekä perusturvaetuuksiin tehdyt leikkaukset. Nämä toimet ovat heikentäneet pienituloisten ja paljon sairastavien iäkkäiden palvelujen saatavuutta. Suomi sai jo vuonna 2017 huomautuksen OECD:ltä, että pienituloiset jäävät usein ilman tarvitsemiaan sosiaalija terveyspalveluja. Koska suurimpia maksuja maksavat väestöryhmät, joilla on vähiten rahaa, on perusteltua kysyä, onko kaikilla iäkkäillä ihmisillä Suomessa varaa sairastaa ja onko iäkkäillä varaa perusoikeuteen eli riittäviin sosiaalija terveyspalveluihin, kysyy Kainuun piirin puheenjohtaja Eira Seppänen. Mainittuja väestön ryhmiä ei tule ajaa eläkkeellä ollessaan toimeentulotuen asiakkaiksi tarvitsemiensa sosiaalija terveydenhuollon palveluiden vuoksi. Asiakasmaksuja ei tule korottaa vuoden 2020 alusta. Näihin vaatimuksiin yhtyy yksimielisesti piirin syyskokous. Mieslahdessa 29.10.2019 Eläkeliiton Kainuun piirin syyskokous
nro 46 13.11.2019 5 Päätöksiä Sivistyslautakunta 5.11. Valtuustoaloite Valtuuston kesäkuisessa kokouksessa jätettiin valtuustoaloite, jossa esitetään, että kunta järjestää kaikille työssä käyvien vanhempien alle kouluikäisille lapsille päivähoidon. Aloitteessa määritellään päivähoitopaikan etäisyydeksi enintään 15 kilometriä kotoa, kun työmatka suuntautuu toisaalle kuin hoitopaikka. Puolangan kunta on ulkoistanut varhaiskasvatuspalvelunsa ja ostaa ne Touhulalta kiinteällä kuukausihinnalla. Hintaa määriteltäessä on laskettu kaikki varhaiskasvatusikäiset lapset kunnassa, ja hinta on määritelty niin, että kyseisellä hinnalla voidaan tarjota palvelut kaikille. Puolangan kunta järjestää kaikille sitä tarvitseville päivähoitopaikan, eikä sitä ole rajoitettu esimerkiksi tuntimäärän suhteen. Lisäksi Puolangalla maksetaan kotihoidontuen kuntalisää 200 e/lapsi, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Touhulan kanssa on sovittu, että mikäli heidän muissa päiväkodeissaan on vapaita paikkoja, voi niihin mennä myös puolankalaisia lapsia. Näistä lähimpinä ovat Pudasjärvi, Muhos, Kajaani ja Vuokatti. Varhaiskasvatuslaki velvoittaa kuntaa pyrkimään järjestää varhaiskasvatusta lähellä palvelun käyttäjää ottaen huomioon asutuksen sijainnin ja liikenneyhteydet. Julkinen liikenne suuntautuu Ouluun ja Kajaaniin. Koulukyydit suuntautuvat pitäjän reunoilta kirkonkylälle, eivätkä naapuripitäjiin. Puolangan kunta on tarjonnut kyydityksiä koulukyytien mukana päiväkoti Koivurantaan ja Menninkäiseen. Kyydityksillä on haluttu helpottaa juuri näiden perheiden arkea, joilla työmatka suuntautuu muualle kuin Puolangan kunnan tarjoamien päiväkotien suuntaan. Puolanka on laaja pitäjä. Varhaiskasvatusikäisiä lapsia eli 1 5-vuotiaita on kunnassa tällä hetkellä 58 (lähde: Väestötietojärjestelmä). Heistä suurin osa asuu taajama-alueella. Lisäksi tähän ikäryhmään kuuluvia asuu eri puolilla kuntaa. Keskittymät, joissa ikäryhmään kuuluvia lapsia asuu enemmän kuin viisi noin 10 kilometrin säteellä toisistaan, on kaksi: toinen kunnan pohjoisja toinen eteläpuolella. Varhaiskasvatusta on tarkoituksenmukaista järjestää sitä tarvitseville. Mikäli useampi huoltaja samalta suunnalta ilmaisee tarpeensa saada varhaiskasvatuspaikka lapselleen, on syytä katsoa tilannetta uudestaan ja pyrkiä vastaamaan tarpeeseen pienemmällä yksiköllä taajama-alueen ulkopuolella. Tämänhetkisellä voimassa olevalla päätöksellä lautakunta on rajannut, että ryhmäperhepäivähoitoa järjestetään, mikäli sitä tarvitsee vähintään viisi lasta. Perhepäivähoidon mahdollisuutta voidaan selvittää, mikäli huoltajat ilmaisevat hoidon tarpeen. Lisäksi on löydettävä hoitaja ja hoitopaikka hoitajan tai jonkun hoidettavan lapsen kotoa. Sivistyslautakunta esittää, että aloite on osaltaan loppuun käsitelty, eikä aiheuta toimenpiteitä tällä hetkellä. Kokeilu liikuntasalin käyttömaksujen poistamisesta seuroilta ja ryhmiltä Puolangan kunnan strategiassa yhtenä painopisteenä on mielekkään elämän mahdollistaminen kaikenikäisille kuntalaisille. Strategisena tavoitteena on liikkuva ja hyvinvoiva kuntalainen. Mitä enemmän ihmiset liikkuvat ja pitävät huolta itsestään, sen paremmin he voivat ja jaksavat. Kuntalaiset liikkuvat ja kuntoilevat kunnan ylläpitämissä tiloissa kuten Puolankajärven koulun liikuntasalissa ja kuntosalilla sekä ulkoliikuntapaikoilla. Liikuntasalimaksuja ei ole peritty lapsiryhmien vuoroilta, mutta yksittäisten henkilöiden varaamilta sekä seurojen ja ryhmien vakiovuoroilta on laskutettu syksyisin ja keväisin liikuntasalin käyttömaksut. Kuntalaisia liikuttavat seurat ja ryhmät kattavat liikuntasalin käyttömaksuja perimällä maksut vuoroilla liikkuvilta tai jäsenmaksuina. Liikuntasalivuorojen maksut poistetaan kokeiluna tämän lukuvuoden ajaksi nykyisiltä vuoronsa varanneilta ryhmiltä ja seuroilta, jotka järjestämällään toiminnalla liikuttavat isompia joukkoja ja tekevät näin työtä terveyden edistämiseksi. Maksujen vapautusta hyödyntävät eivät saa periä liikuntasalin käytöstä maksuja käyttäjiltä. Tilanne arvioidaan uudelleen syksyllä 2020 ja tarkastellaan, onko liikuntasalimaksujen poistaminen lisännyt liikkujien määrää. Tuomo Seppänen Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry myönsi Ärmätin Matti Veijolalle kunniakirjan nokkosen tuotannon ja jalostuksen uraauurtavasta kehittämistyöstä. Palkitseminen julkistettiin viime keskiviikkona Kajaanissa järjestetyillä valtakunnallisilla luonnontuotepäivillä. Veijolan työ nokkosen tuotannon ja jalostuksen hyväksi on ollut erittäin merkittävää ja ansioitunutta. Haluamme antaa Veijolalle tunnustusta tästä uraauurtavasta pitkäjänteisestä kehittämistyöstä, Suomen luontoyrittäjyysverkoston toimikunta ja Arktiset Aromit ry:n nimeämät edustajat toteavat tunnustuksen myöntämisestä. Onhan tämä hieno asia, että saa tunnustusta muiden taholta tehdystä kehittämistyöstä, jossa on ollut mukana myös paljon haasteita, Matti Veijola kertoi. Veijola aloitti kokeilut nokkosenviljelyn kanssa jo vuonna 2002 ja isommaksi toiminta muuttui vuonna 2008. Nokkosen koeviljelyn kanssa samaan aikaan viljeltiin ryvässipulia, jonka viljely loppui kokonaan 2007. Vuonna 2008 alkoivat jo nokkosen viljelypinta-alat ja tuotantomäärät olla sellaisia, että siitä riitti nokkosta kunnolla myytäväksi asti, Veijola totesi. Jatkuva halu kehittyä tuo tuloksia Veijolan yksi omin osaamisalue on ollut koko ajan toiminnan ja tuotannon kehittäminen koneellisemmaksi. Nokkosen viljely ja sen käsittely sekä niihin liittyvä työkulttuuri ovat olleet Veijolalle haasteita, jotka ovat ajaneet häntä tekemään monia innovatiivisia koneita ja laitteita, joita ei ole aiemmin ollut olemassakaan. Tavoitteena on koko ajan Matti Veijolalle tunnustus nokkosen jalostustyöstä ollut saada käsityövaltainen työtapa tehokkaammaksi koneiden ja laitteiden avulla. Tämän päämäärän eteen on tehty uusia laitteita ja kehitetty työtapoja ja myös onnistuttu siinä. Nokkonen on koko ajan ollut Veijolalle haasteellinen kasvi, ei pelkästään tuotantoja jalostusmielessä, vaan siksi, että se on niin monipuolinen ja yhä vähän tutkittu yrtti, jonka eri vaikutuksista ihmisen ja myös eläinten elimistön toimintaan on vieläkin vähän tietoa. Minulle ei ole koskaan riittänyt se, että nokkonen vaikuttaa, vaan olemme Ärmätissä koko ajan osallistuneet moniin eri tutkimusprojekteihin, joissa on tutkittu, miten ja millä tavalla nokkonen vaikuttaa. Tutkimus on koko ajan ollut yksi olennainen osa nokkosen viljelyprosessia, itselleni välillä jopa myyntiä ja markkinointia tärkeämpi, Veijola totesi. Veijolan kiinnostus nokkosen vaikutusten tutkimiseen ja jatkuvaan haluun tietää lisää on vuosien aikana aiheuttanut myös sen, että nokkosen käyttäjiltä saadut käyttäjäkokemukset ovat lisänneet merkittävästi tietoa nokkosen vaikutuksista. Ilman tätä kiinnostusta tietoa yli kymmenen vuoden aikana ei olisi kertynyt näin runsaasti. Olemme saaneet tosi positiivista palautetta käyttäjiltä, ja ihmiset ovat saaneet apua monenlaisiin vaivoihin. Kymmenisen vuotta sitten, kun teimme ihan ensimmäisiä testauksia nokkos-mustikkatuotteilla, tuli esiin tuloksia, joita ei edes osattu odottaa. Muun muassa nokkosta käyttäneillä henkilöillä paino oli pudonnut useita kiloja, mikä varmaan perustui siihen, että elimistö toimi paremmin, Veijola sanoi. Tulevaisuudessa Veijola toivoo nokkosen päätyvän yhä enemmän ihmisten arkipäiväiseen käyttöön. Nokkosen terveyshyödyt ovat aivan selkeät. Pitkäaikainen ja säännöllinen käyttö vaikuttaa terveyteen myönteisesti. Veijola korostaa sitä, että nokkonen on vaikutuksiltaan laaja-alainen kasvi toisin kuin useimmat yrtit ja marjat, joilla on tiettyjä yksittäisiä erityispiirteitä ja vaikuttavia aineita. Nokkosen yhdistäminen marjojen kanssa on ollut yksi Ärmätin onnistuneista kehityshankkeista. Nokkospuristeet nokkos-mustikka ja nokkos-karpalo ovat tuotteita, jotka ovat herättäneet laajaa kiinnostusta. Tällaisia tuotteita ei muilla ilmeisesti ole. Kehitystyö ei lopu koskaan Matti Veijola on aina ollut kiinnostunut kehittämään eteenpäin ja kyseenalaistamaan asioita. Tämä työ on tuottanut nyt yhden tunnustuksen nokkosenviljelyn ja -tuotannon osalta, mutta innovaatiotyö ei pääty tähän. Veijolaa kiinnostavat nyt ikääntyvät ihmiset, joiden elimistö ei enää ota ravintoaineita vastaan niin helposti. Häntä kiinnostaisi tietää, miten nokkonen yhdessä marjojen kanssa vaikuttaisi vanhenevan ihmisen elimistön toimintaan. Olisi mielenkiintoista tehdä tällainen koeryhmä ja katsoa jonkin ajan kuluttua, miten ihmisten elimistö on muuttunut ja kuinka nopea muutos on ollut. Itse olen aika varma, että erilaiset kivennäisarvot muuttuvat ja etenkin elimistön happamuusarvot muuttuvat. Elimistö voi olla todella hapan: PH-arvo voi olla jopa 4-5, kun sen pitäisi olla neutraali eli 7. Happamuus vaikuttaa ravinteiden imeytymiseen, eli hapan elimistö ei kykene ottamaan ravinteita vastaan niin hyvin kuin PH-arvoltaan normaali elimistö, Veijola pohtii. Matti Veijola näkee, että luonnontuoteala kehittyy nyt kiihtyvällä tahdilla ja terveyteen ja kasveissa ja marjoissa olevien hyvinvointiin vaikuttavien yhdisteiden tutkimukseen satsataan. Ongelmana on kuitenkin vielä se, että ei voida tuoda julki vaikutuksia, jos ei ole pohjaksi riittävän laajoja tutkimuksia. Olen itse esimerkiksi saanut palautetta, että vatsantoiminta on parantunut nokkos-mustikan avulla ja virtsaja eturauhasvaivat ovat parantuneet nokkos-karpalon avulla ja että nokkonen on auttanut levottomien jalkojen oireisiin tai esimerkiksi erityyppisiin allergioihin. Veijolan yksi syy nokkosen valinnassa kasvatukseen oli sen monipuolinen käyttömahdollisuus, suora ruokakäyttö ja hyvinvointiin liittyvät asiat. Olenkin joskus sanonut, kun on kysytty, miten nokkosen voi hävittää kasvimaalta, että ottakaa ne porkkanat pois ja käyttäkää nokkosta, Matti Veijola kertoi. Päätöksiä Kunnanhallitus 7.11. Sosiaalityöntekijän valinta Sosiaalityöntekijän virka oli haettavana 16. 30.9. Virkaan tuli kaksi hakemusta. Toinen hakijoista täytti kelpoisuusvaatimukset. Virka täytetään vakinaisesti ja palkkaus on KTES:n mukainen. Kunnanhallitus valitsi sosiaalityöntekijän virkaan YTM Marja Koskelon. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Matti Veijola palkittiin uraauurtavasta nokkosen kasvatustyöstä viime keskiviikkona. Matti Veijola on kohta kahdenkymmenen vuoden ajan kehittänyt määrätietoisesti nokkosen viljelyä, tuotantoa ja jalostusta. Ärmätin pellot tuottavat tällä hetkellä suurimman osan Suomessa jalostettavasta nokkosesta.
6 nro 46 13.11.2019 Puolangan Eläkeläiset ry:n Latvian-matka käynnistyi aamuvarhaisella tiistaina 24. syyskuuta kohti Helsinkiä ja laivaa. 31 hengen porukkaan otettiin Paltamosta yksi ja Kajaanista kaksi paikallisyhdistyksen matkalaista. Latvian Riiassa olimme viisi yötä ja kaksi yötä Etelä-Eestissä, jossa osallistuimme kolmepäiväisille Vörumaan vanhusfestivaaleille. Hyväntekeväisyysja ystävyystoimintaa olemme tehneet aktiivisesti Eestin Vörun alueella jatkuvien tapaamisten yhteydessä. Linja-autoon lähtikin mukaan Vöruun vietävää avustustavaraa yli 50 laatikollista: 6-vuotiaille lapsille muun muassa vaatteita, kenkiä, leluja ja pelejä jaettavaksi vähävaraisille suurperheille sekä lastenja päiväkoteihin. Suuri kiitos avustustavaroiden keräyksestä ja pakkaamisesta Paula ja Juha Mäkäräiselle, jotka hoitivat sen kahdestaan. Paikallisen jakamisen hoitaa Vörun Päeväkeskus. Viemme jokaisella matkallamme avustustavaraa heidän tarpeidensa mukaisesti. Vörun Päeväkeskukselle ja Meremäen toimintakeskukselle lahjoitimme kangaspuut, askartelutarvikkeita, yli 50 pakettia kahvia ja suklaata. Laivalla nautimme päivällisen, ja iltaa vietimme ostoksilla sekä tanssiessa Kyösti Mäkimattilan orkesterin tahdissa. Aamulla bussi suuntasi matkan kohti Riikaa. Matkalla pysähdyimme Pärnussa Wendren tekstiilitehtaan myymälässä muun muassa edullisien liinavaatetuotteiden ostamiseksi. Rajalla nautimme seljankalounaan. Keskiviikkona majoituimme hotelli Riga Islandeen, minkä jälkeen menimme päivälliselle nauttimaan mahtavista ruokatarjoilusta. Iltaa jatkettiin yhteisellä ohjelmaharjoituksella hotellin kabinetissa. Seuraavana aamuna bussimme suuntasi kiertoajelulle Riian nähtävyyksille. Teimme kävelyretken vapaudenpatsaalle, jossa seurattiin poliisien juhlallisuuksia seppeleenlaskuineen ja vartiosotilaiden vaihtoja. Päiväkahvilla kävimme Riian korkeimman hotellin Radissonin näköalaravintolassa 26. kerroksessa. Sieltä sai mahtavat näkymät koko kaupungista. Aamiaisen jälkeen perjantaina suuntasimme tutustumaan omatoimisesti vanhaan kaupunkiin ja viettämään päivää kulkien kuka jalkaisin, kuka taksilla, jolla kulkeminen oli edullista. Taksikyytiä tarvinnut pieni ryhmä meni valtavalle torialueelle. Siellä on viisi isoa kauppahallia, jotka on rakennettu valtavan kokoisista lentokonehalleista. Myyntikojujen ja myyjien valtava määrä oli ihmetyksen paikka. Lauantaiaamuna alkoi retki Jurmalan kylpyläkaupunkiin. Kaikilla kävelykaduilla on pikkuputiikkeja, kahviloita sekä hyvin hoidettuja veistoksellisia puutaloja, joissa näkyy käsityötaito. Ranta-alue on mahtava pitkine hiekkarantoineen, joita on noin 25 kilometriä. Varmasti tosi viihtyisä kesäloman viettopaikka. Iltapäivällä menimme Baltian suurimpaan automuseoon ihailemaan menneiltä vuosikymmeniltä olevia autoja, moottorija polkupyöriä, radioita ynnä muuta. Jonkun tietyn auton näkeminen toi mieleen paljon muistoja keskustelujen merkeissä. Riga Automuseun on uusi, valtava kolmekerroksinen rakennus, jossa riittää näkemistä. Ravintolassa nautiskelimme ruokaja kahvitarjoilusta. Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen järjestimme hotellin keilahallissa Puolangan Eläkeläiset ry:n Bowling Riga Latvija 2019 -turnauksen, johon otti osaa 31 henkeä. Kaikki palkittiin hotellin tuloaulassa palkintojenjakoseremoniassa. Ranskalaisja kiinalaisturistit olivat haltioissaan iloisesti juhlivasta suomalaisporukasta. Virossa kaksi juhlaa Maanantaina oli viimeinen aamu Riiassa. Lähdimme bussilla kohti Eestin Vörua. Matkalla pysähdyimme Ligatnen kunnassa ja tutustuimme Vienkoci Park -pienoismallipuistoon. Alue muodostuu noin kilometrin kävelyreiteistä, joissa on pienoismalleja tehtaista, taloista ja kartanoista sekä vanhan ajan erilaisia työstökoneita. Lisäksi on museoja työpajoja, joissa perinteisiä työtapoja käyttäen valmistetaan käyttötavaraa, esimerkiksi kokopuisia veneitä kovertamalla, saaveja, astioita, vateja ja välineitä. Erikoisuutena oli mahtavasti tehty lasten kehto. Iltapäivällä tulimme Vörun Päeväkeskukselle avustusja lahjatavaroiden jättämiseksi. Sen jälkeen majoituimme Hotelli Tamulaan ja söimme lounaan. Kiirettä piti, sillä kulttuuritalo Kannelissa alkoi ohjelmamme kenraaliharjoitus tunti hotellille ilmoittautumisen jälkeen. Harjoituksessa festivaalin järjestäjät Sirje Packler ja Astrid Hurt tarkistivat muun muassa esityksen kestoajan. Sen jälkeen palasimme hotellille, jossa odottivat Puolangalla kesällä vierailleet eestiläisystävät. Lähdimme viettämään yhteistä iltaa heidän kotiinsa. Hotellille palasimme myöhään illalla. Tiistaina aamiaisen jälkeen alkoi tärkeä valmistautuminen Vörumaan vanhusfestivaalille. Meidät kutsuttiin esiintymään kesällä, kun Puolangalla vietettiin Suomi Eesti-ystävyysviikkoa 5. 9. kesäkuuta. Matkavastaavat Toini Parkkinen ja Taina Hämäläinen olivat kiireisiä, kun ennen illan Katariina-salissa vietettävää ystävyysjuhlaa piti käydä kukkakaupassa ruusuostoksilla. Kutsuvieraita juhlassa oli 80 henkeä. Vörumaan vanhusfestivaalia vietettiin 30.9. 2.10. kulttuuritalo Kannelissa. Tapahtumassa on paljon esiintyjiä Etelä-Eestin alueelta, näyttelyitä, luennoitsijoita ja myyjäisiä joka päivä kello 9 16. Tapahtuman pääjuhla oli tiistaina 1. lokakuuta kello 12 alkaen. Sali täyttyi jo hyvissä ajoin, ja salin isot ovet jouduttiin avaamaan, kun tulijoita oli valtavasti, yli 500 henkeä. Pääjuhla käynnistyi Puolangan Eläkeläisten ohjelmalla. Esiintyjät marssivat ryhdikkäästi lavalle. Eero Parkkinen piti juhlapuheen sekä ohjelman esittelyn kaikkien yllätykseksi viron kielellä, mismisesta kuuluu Hanna Kiviniemelle, joka rakensi meidän tanssiohjelman. Seuraavaksi yleisö näki näytelmän ”Eestiläis-suomalaisen ystävyyden vihkijäiset”, joka alkoi häämarssilla. Salin halki tulivat pappi (Helena Kehänen), sulhanen (Kari Kehänen) ja morsian (Viive Harak). Todistajina olivat seremoniassa Astrid Hurt ja Eero Parkkinen sekä juhlaorkesteri VIMP Kappel. Seremonian aikana ystävyyPuolangan Eläkeläiset matkalla Riiassa ja festivaaleilla Vörussa tä juhlasalin yleisö oli erittäin haltioitunut. 12-henkinen Hepoköngäs-kuoro esitti kappaleet Kotimaani ompi Suomi ja Puolangan vaarat. Duo Aarne ja Kari Kehänen esittivät iskelmän Metsa lilled eli Metsäkukkia viron kielellä. Tanssiryhmä Tyttöset, johon kuuluu kahdeksan henkeä, tanssi Ilta Skanssissa ja Tiputanssi-esitykset. Yleisö oli hurmioitunut olemalla mukana tiputanssissa. Kiitos tanssin onnistuYstävyysjuhlan kutsuillalliset Katariina-salissa. Tanssiryhmä Tyttöset esiintyi Vörumaan vanhusfestivaalilla.
nro 46 13.11.2019 7 Naiset tekivät katiskoja Kanniaisen tiloissa 29. lokakuuta Puolangan Eläkeläisten järjestämällä kurssilla. Vienkoci Park -museossa oli esillä erikoinen kätkyt. Retkeläiset kävelyretkellä Jurmalassa ja sen kuuluisalla hiekkarannalla. Kaija Laitinen ja Mirja Messi Riian torilla . Römppäjuhlassa Oulussa esiintyi Hepoköngäs-kuoro. Puolangan Eläkeläiset matkalla Riiassa ja festivaaleilla Vörussa den merkiksi sai morsian esiliinan ja sulhanen hatun. Näin sinetöitiin Puolangan Eläkeläisten ja Vörun Päeväkeskuksen sekä suomalais-eestiläinen ystävyys. Juhlaan osallistui Vörun kaupungin johto. Pormestari, kaupunginjohtajat ja -hallitus esittivät suuret kiitokset mahtavasta esityksestä ja jälleentapaamisesta Vörussa. Juhlat jatkuivat mahtavilla esityksillä eri puolilta Vörumaata. Meille juhla oli ainutkertainen ja mieleenpainuva. Juhla on nähtävissä Youtubessa / Puolangan Eläkeläiset. Hotellilla syödyn lounaan jälkeen alkoivat valmistelut illan juhlaan. Ystävyysjuhla Katariina-salissa Jaagumäessä alkoi kello 18 Astrid Hurtin juhlapuheella, jonka jälkeen oli juhlaillallinen, seurustelua sekä kahden orkesterin tahdittamat tanssit. Juhlassa puolankalaisesiintyjät saivat lahjoja järjestäjiltä ja kaikki suomalaiset muistolahjan. Eero Parkkinen luetteli 16 henkeä, jotka saivat yhteistyöstä ja ystävyydestä puolankalaisten kiitoslahjan, jonka luovutti Toini Parkkinen. Taina Hämäläinen antoi heille ruusun. Illan tanssien jälkeen tuli aika erota. Ystävyystoimintaa jatketaan edellisenä päivänä sovitulla tavalla, muun muassa yhteisen koulutustoiminnan merkeissä ehkä Tallinnan seudulla syksyllä 2020. Puolankalaisella oli täydellinen matka ja juhlat Vörussa. Yhdistyksen toimintaa Puolangan Eläkeläiset ry:n tarkoitus on antaa eläkeläisille, yksinäisille ja työelämässä mukana oleville mahdollisuuskia monipuoliseen toimintaan, johon kaikki ovat tervetulleita. Puolangan Eläkeläiset sai kutsun Oulun kainuulaisten römppäjuhlille esiintymään Ystävyysjuhlan kutsuillalliset Katariina-salissa. 26. lokakuuta Aleksinkulman juhlasaliin. Paikalla oli noin sata henkeä, jotka olivat lähtöisin eri puolilta Kainuuta. Eläkeläisten toimintaa ja ohjelman esitteli Eero Parkkinen. Hepoköngäs-kuoro esitti laulut Kotimaani ompi Suomi ja Puolangan Vaarat. Duo Aarne ja Kari Kehänen esittivät iskelmän Metsäkukkia puoliksi suomeksi ja viroksi. Tanssiryhmä Tyttöset esitti tanssit Ilta Skanssissa ja Tiputanssin. Jälkimmäiseen tanssiin juhlijat lähtivät innokkaasti mukaan. Yhdistyksessä on mahtava yhteishenki ja positiivinen ajattelutapa lähimmäisen välittämisestä sekä yhteen hiileen puhaltamisen periaate. Meillä on erittäin aktiivisia talkoolaisia yli 50 henkeä, toimintavastuuhenkilöinä on 15 henkeä ja esiintyjiä eri ryhmissä noin 16 18 henkeä. Eero Parkkinen Toini Parkkinen Taina Hämäläinen Puolangan Eläkeläiset ry Vihkiminen ystävyydenliittoon -näytelmässä esiintyivät pappina Helena Kehänen, sulhasena Kari Kehänen ja morsiamena Viive Harak Vörusta.
8 nro 46 13.11.2019 Televisioviikko syötäisiin?, 9.10 Huomenta Suomi Extra, 9.35 Kauniit ja rohkeat, 10.00 Emmerdale, 10.30 Tuttu Juttu Show, 11.30 Duudsonit: Päällikkö. 12.30 Ostoskanava Tvins.com, 13.30 Huomenta Suomi Extra, 14.00 Pitääkö olla huolissaan? 15.00 Yökylässä Maria Veitola, 16.00 Salatut elämät, 16.30 Kauniit ja rohkeat, 16.58 Uutiset, 17.05 Viiden jälkeen, 17.25 Uutiset, 17.35 Viiden jälkeen, 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen, 18.25 Emmerdale, 18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 First Dates Suomi. 21.00 Yökylässä Maria Veitola, 22.00 Kymmenen uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Formulasirkus, 23.05 Liiga: Ari Vallin Show, 23.20 Pitääkö olla huolissaan? 0.20 Uutisvuoto, 1.15 Mökkitie, 2.10 Aku ja 7 ihmettä. 3.05 Rakas, ostin meille kodin, 4.00 Hurjat sääilmiöt. Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.05 Yksin kotona Suomi, 10.00 Remppa vai muutto UK, 11.00 Onnenarpa ja Tiedä ja Voita. 13.55 Yksin kotona Suomi, 14.55 Neljät häät Suomi. 15.55 Eläinsairaala, 16.25 Pientä pilaa, 16.45 Onnenarpa, 16.50 Leijonan luola USA, 17.50 MasterChef Australia. 19.00 Suurin pudottaja Suomi, 20.00 Suomen huutokauppakeisari, 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Temptation Island Suomi 6 ja Extra, 22.30 Syke, 23.00 Poliisit 2019. 24.00 48 tuntia rikoksesta (12), 1.00 Keisari Aarnio, 2.00 Amerikan rajavartijat. 3.00 Madventures II. Yle Teema & Fem 8.30 Karin Widnäsin museo, 9.00 ArkTorstai 14.11.2019 Yle TV1 5.55 Elämä käännekohdassa, 6.25 Ylen aamu. 9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Alueelliset uutiset (11.54 Pohjois-Suomi). 12.10 Yle Oddasat, 12.30 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12), 13.20 Kersantilleko Emma nauroi (Suomi 1940, o: Ilmari Unho, farssi). 15.00 Yle Uutiset ja Uutiset selkosuomeksi, 15.10 A-studio, 15.45 Yle Oddasat, Novosti Yle ja Uutiset viittomakielellä, 16.00 Eduskunnan kyselytunti, 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Talvisota (12), 20.00 Noin Viikon Studio, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.05 A-Talk, 21.45 Yle Uutiset, Urheiluruutu ja Uutis-Suomi, 22.00 Ulkolinja: Pohjois-Korean ydinase, 22.55 Oddasat, 23.10 Ennen kuolemaa (12). 0.10 Puoli seitsemän. Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen, 8.22 Galaxi. 9.00 Casualty (12), 9.50 Uusi päivä, 10.20 Kummeli, 10.50 Ambulanssi apuun!, 11.30 Lars Monsenin koiravaljakko. 12.15 Eläinten ystävät, 12.30 Paras ruokavalio, 13.30 Holby Cityn sairaala (12), 14.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.30 Rattikärpäset, 16.00 HasBeen (12), 16.30 Uusi päivä, 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Casualty (12), 18.50 Syke (12), 19.40 Steve Backshall: Järjetön jokiseikkailu, 20.30 Rallin MM: Australia, ennakko. 21.00 Villi kortti, 21.50 Downshiftaajat (12), 22.30 Hillo (12), 22.55 Koripallon naisten EM 2021: Portugali Suomi. MTV3 6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään kitehdin vapaa-ajan asunto, 9.30 Tanskalainen maajussi, 10.00 Päivä elämässä, 10.30 Tobias leipoo maailmalla, 11.00 Efter Nio 2016. 12.00 Simon Reeve Venäjällä, 13.00 Valtakunnat (o: Patrik Söderlund, 2018), 13.20 Minun musiikkini, 14.05 Ammatti: kirjailija. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia, 16.00 Milanon naisten paratiisi (12), 16.45 60-luvun kuvakirja, 17.25 Daniel Olin, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Kekseliäs nikkari, 19.15 Tämä tästä, 19.30 TVnytt, 20.00 La república tasavalta (12). 21.00 Temppu ja miten se tehdään (12, o: Richard Lester, Iso-Britannia 1965), 22.25 Arkistomatka: Itä-Berliinin salattu elämä, 23.50 Radio Dolores (o: Katariina Lillqvist, 2016). Perjantai 15.11.2019 Yle TV1 5.55 Akuutti, 6.25 Ylen aamu. 9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Alueelliset uutiset (11.54 Pohjois-Suomi). 12.10 Yle Oddasat, 12.30 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12), 13.20 Hopeakihlajaiset (Suomi 1942, o: Wilho Ilmari, komedia). 15.00 Yle Uutiset ja Uutiset selkosuomeksi, 15.10 Ylen aamun parhaat, 16.05 A-Talk, 16.45 Yle Oddasat, Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Hyvän karman sairaala (12), 19.45 Mittatilaustyönä, 20.00 Sannikka & Ukkola, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.05 Perjantai, 21.45 Yle Uutiset, Urheiluruutu ja Uutis-Suomi, 22.00 Hiljainen todistaja (16), 22.55 Oddasat, 23.10 Talvisota (12). 0.05 Puoli seitsemän. Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen, 8.14 Galaxi. 9.00 Casualty (12), 9.50 Uusi päivä, 11.45 Luontoretkellä. 12.45 Line ja muovinen planeetta, 13.30 Holby Cityn sairaala (12), 14.30 Tyttöjen erämaaseikkailu. 15.15 Lars Monsenin koiravaljakko, 16.00 Casualty (12), 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Huuhkajat matkalla EM-kisoihin, 18.30 Parayleisurheilun MM, 19.00 Yle Live: Alma, 20.00 Naissotilaat 2, 20.30 Noin Viikon Studio. 21.00 Sohvaperunat, 21.50 Rallin MM: Australia, päiväkooste, 22.20 Hiljaisten palvelijat (16), 22.55 True Detective (16), 23.50 Siivooja (o: Teemu Nikki, 2018). MTV3 6.25 Huomenta Suomi ja Extra, 9.35 Kauniit ja rohkeat, 10.00 Emmerdale, 10.30 First Dates Suomi, 11.30 Yökylässä Maria Veitola. 12.30 Ostoskanava Tvins.com, 13.30 Huomenta Suomi Extra, 14.00 Huuma. 15.30 Salatut elämät, 16.00 Kauniit ja rohkeat, 16.30 Emmerdale, 16.58 Uutiset, 17.05 Viiden jälkeen, 17.25 Uutiset, 17.35 Viiden jälkeen, 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen, 18.30 Mitä tänään syötäisiin? Perjantai, 19.00 Seitsemän uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 Hitlist. 21.00 Jahti, 22.00 Kymmenen uutiset, Päivän sää, Tulosruutu ja F1 Extra, 22.45 Neuvottelija (16, o: F. Gary Gray, USA 1998). 1.35 Rikospaikka, 2.05 Aallonmurtaja (12), 3.00 Pitääkö olla huolissaan?, 3.55 Billions. Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.05 Yksin kotona Suomi, 10.00 Remppa vai muutto UK, 11.00 Onnenarpa ja Tiedä ja Voita. 13.55 Yksin kotona Suomi, 14.55 Neljät häät Suomi. 15.55 Eläinsairaala, 16.55 Onnenarpa, 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Ennakkostudio: Suomi – Liechtenstein, 19.00 Jalkapallon EM-karsinnat: Suomi – Liechtenstein. 21.00 Vain elämää: Joulu, 22.40 Keno ja Synttärit, 22.45 Dallas Buyers Club (16, 2013, draama, o: Jean-Marc Vallée). 1.10 Stand Up!, 2.10 Pahan jälkeen. Yle Teema & Fem 8.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa, 9.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka, 9.30 Antiikkikaksintaistelu, 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa, 11.00 Efter Nio 2016. 12.00 Ernest Shackleton Loves Me, 13.30 Arkistomatka: Itä-Berliinin salattu elämä. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia, 16.00 Milanon naisten paratiisi (12), 16.45 60-luvun kuvakirja, 17.25 Ruskean kastikkeen maa, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Dok: Stalinin ajan syvät jäljet, 19.30 TV-nytt, 20.00 La república tasavalta (12). 21.00 Opiskelijatar ja herra Henri (o: Ivan Calbérac, Ranska 2015), 22.35 Yle Live: Anna Puu, 23.35 Culture Club: Live at Wembley. Lauantai 16.11.2019 Yle TV1 7.00 Luontomatkalla, 8.00 Yle Uutiset, 8.05 Historia: Franco unohdettu diktaattori (12). 9.00 Yle Uutiset, 9.05 Ylen aamu, 10.00 Yle Uutiset, 10.05 Ykkösaamu, 10.45 Perjantai-dokkari: Rasmus päätti kuolla, 11.00 Yle Uutiset ja alueelliset uutiset (12.09 Pohjois-Suomi). 12.25 Yle Oddasat, 12.45 RSO Musiikkitalossa, 13.50 Metsien kätkemä, 14.20 Pientä laittoa (12). 15.00 Yle Uutiset, 15.05 Pisara, 15.10 Akuutti, 15.40 Noutajaa odotellessa, 16.00 Doc Martin (12), 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.10 Flinkkilä & Tastula. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15 Strömsö, 18.45 Avara luonto, 19.35 Shetlandsaarten murhat, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.15 Hyvät katsojat, 22.00 Uhri (12), 23.00 Jack Taylor (16). Yle TV2 6.00 Rallin MM: Australia, ek live, 7.00 Pikku Kakkonen. 9.09 Galaxi, 10.10 Rallin MM: Australia, ek live, 11.10 Kohteessa: Erikoisjakso, 11.55 Rattikärpäset. 12.25 HasBeen (12), 12.55 Downshiftaajat (12), 13.40 Docstop: Kunniakierros, 14.20 Naissotilaat 2, 14.50 Luottomies (12). 17.30 Tanskalainen maajussi, 18.55 Kavionjälkiä: Kavioliigan GP, 20.00 Sohvaperunat. 21.00 Rallin MM: Australia, päiväkooste, 21.31 Villi kortti, 22.21 Downshiftaajat (12), 23.00 Hillo (12), 23.30 Rallin MM: Australia, ek live. MTV3 8.00 Lastenohjelmia, 10.00 Ostoskanava Tvins.com, 10.30 Suomen kaunein koti, 11.30 Kotoisa. 12.30 Mitä tänään syötäisiin?, 13.00 Kaunotar ja Monsteri Seikkailu Pariisissa (o: Bibo Bergeron, Ranska 2011), 14.50 Pilanpäiten. 15.00 Rakettitiedettä? (12), 15.30 Tuttu Juttu Show, 16.30 Liigalive 360, 17.00 Duudsonit: Päällikkö. 18.00 Only in Japan, 18.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat, 19.00 Seitsemän uutiset, Uutisextra ja Tulosruutu, 19.30 Huuma. 21.00 Tuttu Juttu Show, 22.00 Kymmenen uutiset, 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni, 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu , 22.35 Formula 1 Paalupaikka, 23.05 Uutisvuoto. 24.00 Tuttu Juttu Show, 0.55 Bull, 1.50 Päätöksiä Kunnanhallitus 7.11. Irtisanoutuminen luottamustoimista Anna-Kaarina Uusitalo on kirjeellään 21.10. pyytänyt eroa kunnallisista luottamustehtävistä. Kuntalain perusteella luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. Kunnanhallitus nimesi elinvoimatoimikuntaan Mari Haapalaisen, varalle Yrjö Heikkisen. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaa Anna-Kaarina Uusitalon menettäneen vaalikelpoisuutensa Puolangan kunnan luottamustoimiin. Valtuuston puheenjohtaja kutsuu Keskustan ensimmäisen varavaltuutetun valtuuston jäseneksi. Tämän lisäksi valtuuston tulee valita jäsen ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä kunnanhallitukseen sekä Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymävaltuustoon valtuuston jäljellä olevan toimikauden ajaksi. Hallintosäännön muuttaminen Kunnanhallitus on saanut pyytämänsä lausunnot tekniseltä ja sivistyslautakunnalta. Sivistyslautakunnan lausunto koski tiedottamista työntekijävalinnoista ja teknisen lausunnossa kiinnitettiin huomiota elinvoimatoimikunnan rooliin, puuerien myyntiin, työsopimussuhteisten työntekijöiden valintaan ja delegointiin. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön ja määrää sen tulemaan voimaan 9.12. Voimaantulon yhteydessä kumotaan aiempi hallintosääntö ja aiemmat erilliset delegointipäätökset. Anja Peura jätti asiasta eriävän mielipiteen: ”Lautakunnassa ja valtuutettujen keskuudessa on ollut vallalla toive, että valtaa siirretään takaisin luottamushenkilöille. Päällimmäisenä toiveena on ollut juurikin henkilöstön nimityksistä päättäminen. Tällä perusteella itsekin valtuutettuna en hyväksy nyt tehtyä hallintosääntöesitystä.” Kainuun Etu oy:n hakemus Kainuun Etu Oy:n hallitus on käsitellyt strategiakokouksessaan elokuussa erillisten omarahoituksien hakemista hankkeisiin kunnilta. Hallituksen päätöksen mukaisesti Kainuun Etu oy esittää omarahoituksia ensi vuodelle ja pyytää kuntia varautumaan niihin perusrahoituksen lisäksi talousarviossa. Kunnanhallitus päätti olla myöntämättä Kainuun Etu oy:n hakemaa erillisrahoitusta. Puolangan kunta edellyttää hankekohtaista pyyntöä, jossa on esitetty hankesuunnitelma kustannusarvioineen, Puolangan kunnalle tuleva maksuosuus sekä maksuosuuden määräytymisen peruste. Kunnanhallitus tekee sen jälkeen tarvittaessa päätöksen osallistumisesta rahoitukseen hankekohtaisesti. Osallistumista harkittaessa ratkaisevaa on hankkeen hyödyt Puolangan kunnan osalle. Mielenter veysviik ko on maamme laajin valtakunnallinen mielenterveysaiheinen teemaviikko ja sitä vietetään aina marraskuussa. Viikko nostaa esiin ajankohtaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja, tuo esille epäkohtia, tekee parannusehdotuksia ja vaikuttaa asenteisiin. Mielenterveysviikkoa on vietetty jo vuodesta 1974 viikolla 47, ja sitä koordinoi Mielenterveyden keskusliitto. Viikon aikana mielenterveysyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät tapahtumia ja tempauksia: seminaareja, mielenterveyskävelyjä, Ensi viikolla vietetään mielenterveysviikkoa iltamia, konsertteja ja lausuntailtoja. Puolangan Miete ry järjestää viikon aikana erilaisia tapahtumia. Viikko alkaa jo sunnuntaina, jolloin olemme mukana Valoa pimeyteen -tilaisuudessa kirkossa. Tuolloin sytytämme kynttilät itsemurhan tehneiden muistolle. Seuraavana perjantaina on myyjäiset ja arpajaiset Kesärannan kerhohuoneessa. Puolangan Miete ry:n syyskokous pidetään seurakuntasalissa torstaina ja viikon päätteeksi olemme mukana jumalanpalveluksessa kirkossa. Diagnoosina ihminen sairauksista huolimatta Vuoden 2019 mielenterveysviikon teemana on ”Diagnoosina ihminen sairauksista huolimatta”. Teeman avulla pureudumme negatiiviseen leimaan ja luuloihin, joita yhä vielä liittyy mielenterveysongelmiin. Sairastua voi kuka tahansa meistä työn, parisuhteen, traumaattisen kokemuksen, perintötekijöiden tai jonkin muun seikan lannistamana. Mielenterveyden häiriöt ovat sairauksia samoin kuin fyysiset sairaudet. On tärkeää muistaa ja muistuttaa, että ihminen ei ole diagnoosi tai sairaus vaan hänellä on sairaus. Lisää tietoa löytyy netistä osoitteesta www.mtkl.fi. Jokaisella on mielenterveys ja sitä kannattaa hoitaa. Viikon aikana haluamme nostaa esille ennaltaehkäisevän mielenterveystyön merkityksen. Tuomme tietoisuuteen myös Puolangan Miete -yhdistyksen olemassaolon ja sen tekemän monipuolisen työn. Tavataan tilaisuuksissa. Arto Korkatti Puolangan Miete ry Joukokylän kyläyhdistyksen naiset järjestivät perinteisen isänpäiväjuhlan sunnuntaina koululla. Juhlijoille oli katettu pöytään kakkua ja muita herkkuja, joita saapui maistamaan noin 30 henkeä. Herkuttelun lisäksi tapahtuman ohjelmassa oli leikkejä ja yhteislaulua. Väinö Kanniainen Joukokylän koululla juhlittiin isänpäivää Puolangan pessimistien maailmanvalloitus etenee hitaasti, mutta epävarmasti. Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC julkaisi videojutun Puolangan pessimisteistä viime viikolla. Jutussa itsensä nolasi muun muassa Puolangan pessimistien toiminnanjohtaja Tommi Rajala. Olin kuvitellut, että briteillä olisi omastakin takaa pessimistisiä aiheita uutisoitavaksi, Rajala kommentoi asiaa. Merkittävä osa kotimaisista medioista, kuten Kaleva, MTV3 ja nyt jopa Puolanka-lehti, on kertonut BBC:n jutusta. Myös BBC on julkaisemassa jo julkaistun videon lisäksi tekstijutun Puolangan pessimisteistä verkkosivuilleen. Englannin valloituksen jälkeen pessimistien suunnitelmissa on valloittaa Ylivieska. Pessimistit BBC:llä
nro 46 13.11.2019 9 Televisioviikko Rikoksista pahin (12), 2.45 Gåsmamman Naarasleijona (16). Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.10 Vain elämää: Joulu, 10.40 MasterChef Australia. 13.20 Pientä pilaa, 13.30 Leijonan luola USA. 15.30 Syke (12), 17.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Vain elämää: Joulu, 20.00 Haluatko miljonääriksi?, 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 The Wall Suomi, 22.00 Rocky V (16, USA 1990, o: John G. Avildsen). 0.15 Arman Pohjantähden alla, 1.15 A Good Man (16, 2014, o: Keoni Waxman). Yle Teema & Fem 8.35 Lentoyhtiö Ramajet, 9.00 Paras ruokavalio, 10.00 Yksineläjä Severin, 10.30 Spotlight: Kätilöt katkeamispisteessä, 11.00 Kekseliäs nikkari, 11.41 Tämä tästä. 12.00 Kiehtova maailma: Junamatka Itään, 13.00 La república tasavalta (12). 15.58 Substandard Kelvottomat (o: Mika J. Ripatti, 2015, 16.10 Francon jälkeen Alcantaran perhe, 17.25 Antiikkikaksintaistelu, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Aika on meidän, 19.30 TV-nytt ja Sportnytt, 19.50 Strömsöstä poimittua, 20.00 Teemalauantai esittää: sopraano Maria Callas. 23.45 Ajotunti (o: Jarno Lindemark, 2018). 0.00 Sininen uni (o: Jarkko T. Laine, Marko Talli 2014), 0.25 Temppu ja miten se tehdään (12, o: Richard Lester, Iso-Britannia 1965). Sunnuntai 17.11.2019 Yle TV1 7.00 Talot huokuvat historiaa, 8.00 Yle Uutiset, 8.05 Avara luonto. 9.00 Yle Uutiset, 9.05 Flinkkilä & Tastula, 9.55 Yle Uutiset, 10.00 Jumalanpalvelus, 11.00 Yle Uutiset ja Viikko viitottuna, 11.15 Elämä käännekohdassa, 11.45 Salainen metsäni. 12.45 Antiikkikaksintaistelu, 13.15 Noin Viikon Studio, 13.45 Hyvät katsojat, 14.30 Sannikka & Ukkola. 15.00 Yle Uutiset, 15.05 Perjantai, 15.50 Rakennusentisöijät, 16.00 Doc Martin (12), 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15 Eränkävijät, 18.45 Arto Nyberg, 19.30 Syyttäjä (12), 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.05 Pientä laittoa (12), 21.45 Ennen kuolemaa (12), 22.45 Rikollinen mieli, 23.15 Ulkolinja: Pohjois-Korean ydinase. 0.10 Ykkösaamu. Yle TV2 4.00 Rallin MM: Australia, Power Stage live, 5.30 Uutisikkuna, 6.50 Pikku Kakkonen. 9.00 Galaxi, 10.00 Rallin MM: Australia, Power Stage live, 11.30 Syke (12). 12.20 Uusi päivä, 14.25 Sohvaperunat 15.15 Boulderoinnin PM, 16.45 Koripallon naisten EM 2021: Suomi Belgia. 19.00 Käsipallon Champions League: Cocks Bidasoa Irún, 20.20 Suunnistus kausikooste 2019. 21.00 Rallin MM: Australia, kisakooste, 22.00 Steve Backshall: Järjetön jokiseikkailu, 22.55 Levison Wood: Seikkailu Lähi-idässä, 23.50 Fifan jalkapallon U17 MM : loppuottelu. MTV3 8.00 Lastenohjelmia, 10.00 First Dates Suomi, 11.00 Koko Suomi leipoo. 12.00 Tuttu Juttu Show, 13.00 Mökkitie, 14.00 Teknavi, 14.30 Pitääkö olla huolissaan? 15.30 Hitlist, 16.30 Huuma. 18.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat, 18.30 Sunnuntailounas, 19.00 Seitsemän uutiset, Tulosruutu ja F1 Extra, 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.30 Sunnuntailounas, 22.00 Kymmenen uutiset, Viikon sää ja Tulosruutu, 22.35 Formula 1 kooste: Brasilian osakilpailu, 23.35 Jahti. 0.35 Gordon Ramsay ystävineen tien päällä, 1.35 Say What, 2.30 Hävyttömät (16). 3.30 Valheen jäljillä, 4.25 Rakas, ostin meille kodin. Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.10 Haapasalon Suomi, 10.05 Jaksa paremmin, 10.35 MasterChef Australia. 13.00 Eläinsairaala, 13.30 Suomen huutokauppakeisari, 14.30 Suurin pudottaja Suomi. 15.30 The Wall Suomi, 16.30 Up kohti korkeuksia (2009, animaatio, o: Pete Docter, Bob Peterson). 18.30 Haluatko miljonääriksi?, 19.30 Selviytyjät Suomi ja Extra. 21.30 Keno ja Synttärit, 21.35 Mortdecai (12, 2014, veijarikomedia, o: David Koepp), 23.50 Brick Mansions (16, 2014, o: Camille Delamarre). 1.45 48 tuntia rikoksesta (12), 2.45 Amerikan rajavartijat. elämä, 13.25 Rumble: The Indians Who Rocked the World (o: Catherine Bainbridge USA 2017). 15.10 Isä Matteon tutkimuksia, 16.05 Milanon naisten paratiisi (12), 16.45 Happy hour (o: Lotta-Kaisa Riistakoski, 2012), 17.00 Minun maisemani, 17.15 Lääkärit vastaan internet, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Taivaallista menoa, 19.00 Aktivisti, 19.30 TV-nytt, 20.00 Närbild, 20.30 Spotlight. 21.00 Efter Nio, 22.00 Solsidan Onnea onkimassa, 22.20 Skavlan, 23.20 Koukussa strippaukseen (12). Tiistai 19.11.2019 Yle TV1 5.55 MOT, 6.25 Ylen aamu, 9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Alueelliset uutiset (11.54 Pohjois-Suomi). 12.10 Yle Oddasat, 12.30 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12), 13.15 Varastettu kuolema (Suomi 1938, o: Nyrki Tapiovaara), 14.40 Arkistokuvia: Tele. Posti ja telelaitoksen tietoliikenne. 15.00 Yle Uutiset ja Uutiset selkosuomeksi, 15.10 Ylen aamun parhaat, 16.00 A-studio, 16.45 Yle Oddasat, Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Beecham House (12), 20.00 Rikollinen mieli, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.00 A-studio, 21.30 Perjantai-dokkari: Haista paska, isä, 21.45 Yle Uutiset, Urheiluruutu ja Uutis-Suomi, 22.00 Kriminalisti (12), 23.00 Oddasat, 23.15 Perjantai, 23.55 Puoli seitsemän. Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen, 8.22 Galaxi. 9.00 Casualty (12), 9.50 Uusi päivä, 10.20 Kummeli, 10.50 Luottomies 2, 11.00 Unelmia ja studiohommia, 11.30 Miss Perfect. 12.00 Tyttöjen erämaaseikkailu, 12.50 Downshiftaajat (12), 13.30 Holby Cityn sairaala (12), 14.30 Maailman nopein mies. 15.25 Cup Iran, 15.41 Sohvaperunat, 16.30 Uusi päivä, 17.00 Pikku Kakkonen. 18.10 Casualty (12), 19.00 Villi kortti, 19.49 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2, 20.00 Syke (12). 21.00 Docventures: Tietoisuuden salaisuudet, 21.15 Docventures: NEURONS TO NIRVANA, 22.24 Docventures Talk Show: Mitkä ovat tietoisuuden rajat?, 23.25 Our Girl (16). MTV3 6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään syötäisiin?, 9.10 Huomenta Suomi Extra, 9.35 Kauniit ja rohkeat, 10.00 Emmerdale, 10.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 12.30 Ostoskanava Tvins.com, 13.30 Huomenta Suomi Extra, 14.00 Mökkitie. 15.00 First Dates Suomi, 15.55 Tulossa: Luokkajuhlat, 16.00 Salatut elämät, 16.30 Kauniit ja rohkeat, 16.58 Uutiset, 17.05 Viiden jälkeen, 17.25 Uutiset, 17.35 Viiden jälkeen, 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen, 18.25 Emmerdale, 18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 Perustaitojen äärellä. 21.00 Jahti, 22.00 Kymmenen uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Billions, 23.50 Jahti. 0.45 Hitlist, 1.40 Anthony Bourdain kohti tuntematonta, 2.35 Rakas, ostin meille kodin, 3.30 Hurjat sääilmiöt. Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.05 Yksin kotona Suomi, 10.00 Remppa vai muutto UK, 11.00 Onnenarpa ja Tiedä ja Voita. 13.55 Yksin kotona Suomi, 14.55 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 15.55 Eläinsairaala, 16.25 Onnenarpa, 16.30 Haluatko miljonääriksi?, 17.30 MasterChef Australia. 19.00 Haluatko miljonääriksi?, 20.00 Huvila & Huussi, 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Suomen huutokauppakeisari, 22.00 Syke (12), 22.30 Selviytyjät Suomi ja Extra. 0.30 Stand Up!, 1.30 Keisari Aarnio, 2.30 Madventures II. Yle Teema & Fem 8.30 Ruokamakasiini, 9.00 Efter Nio, 10.00 Taivaallista menoa, 10.30 Aktivisti, 11.00 Närbild, 11.30 Yksineläjä Severin. 12.00 Historia: Kulttuurien juurilla, 13.00 Taidetutkimukset, 14.00 Viipurin taidemuseon tarina. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia, 16.00 Milanon naisten paratiisi (12), 16.45 60-luvun kuvakirja, 17.25 Purtavaa Pohjolasta, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto, 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa, 19.30 TV-nytt, 20.00 Minun musiikkini, 20.45 Mittatilaustyönä. 21.00 Historia: Kauneus kautta aikojen, 21.55 Kineettisiä kuvia (1962, o: Eino Ruutsalo), 22.00 Kaksi kanaa (1963, o: Eino Ruutsalo), 22.05 Tuulinen päivä (1962, o: Eino Ruutsalo), 23.20 Thomas Reidin yksinäinen taistelu). Keskiviikko 20.11.2019 Yle TV1 5.55 Eränkävijät, 6.25 Ylen aamu. 9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Alueelliset uutiset (11.54 Pohjois-Suomi). 12.10 Oddasat, 12.25 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12), 13.10 Aktivistit (12, Suomi 1939, o: Risto Orko). 15.00 Yle Uutiset ja Uutiset selkosuomeksi, 15.10 Ylen aamun parhaat, 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna, 16.15 MOT, 16.45 Yle Oddasat, Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Prisma, 19.50 Mä oon mä, 20.00 Akuutti, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.05 A-studio, 21.45 Yle Uutiset, Urheiluruutu ja Uutis-Suomi, 22.00 Deutschland 86 (16), 22.50 Oddasat, 23.05 Sannikka & Ukkola, 23.35 Valkoisia valheita (12), 0.30 Puoli seitsemän. Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen, 8.21 Galaxi. 9.00 Casualty (12), 9.50 Uusi päivä, 10.20 Kummeli, 10.50 Luottomies 2, 11.00 Unelmia ja studiohommia, 11.30 Erään miehen hulluuden kysymykset. 12.10 Kun tanssin itsekseni, 12.20 Line ja muovinen planeetta, 13.00 Kulutustavaratarkastajat, 13.30 Holby Cityn sairaala (12), 14.30 Ambulanssi apuun! 15.10 Kapina, 16.00 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta, 16.30 Uusi päivä, 17.00 Pikku Kakkonen. 18.10 Casualty (12), 19.00 Rattikärpäset, 19.30 HasBeen (12), 20.00 Levison Wood: Seikkailu Lähi-idässä. 21.00 Miehen työ (12, o: Aleksi Salmenperä, 2007), 22.40 Naissotilaat 2, 23.10 Hiljaisten palvelijat (16), 23.45 Docventures: Tietoisuuden salaisuudet. 0.00 Docventures: NEURONS TO NIRVANA, 1.09 Docventures Talk Show: Mitkä ovat tietoisuuden rajat? MTV3 6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään syötäisiin?, 9.10 Huomenta Suomi Extra, 9.35 Kauniit ja rohkeat, 10.00 Emmerdale, 10.30 Koko Suomi leipoo, 11.30 Uutisvuoto. 12.30 Ostoskanava Tvins.com, 13.30 Huomenta Suomi Extra, 14.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta. 15.00 Koko Suomi leipoo, 16.00 Salatut elämät, 16.30 Kauniit ja rohkeat, 16.58 Uutiset, 17.05 Viiden jälkeen, 17.25 Uutiset, 17.35 Viiden jälkeen, 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen, 18.25 Emmerdale, 18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 Duudsonit: Päällikkö. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?, 22.00 Kymmenen uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Rikospaikka, 23.05 Bull. 0.05 Duudsonit: Päällikkö, 1.00 Aku ja 7 ihmettä, 2.50 Rakas, ostin meille kodin. 3.45 Hurjat sääilmiöt. Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.05 Yksin kotona Suomi, 10.00 Remppa vai muutto UK, 11.00 Onnenarpa ja Tiedä ja Voita. 13.55 Yksin kotona Suomi, 14.55 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 15.55 Eläinsairaala, 16.55 Onnenarpa, 17.00 The Wall Suomi. 18.00 MasterChef Australia, 19.00 Suomen huutokauppakeisari, 20.00 Suurin pudottaja Suomi, 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Temptation Island Suomi 6, 22.00 Syke (12), 22.30 Arman Pohjantähden alla, 23.30 Stand Up! 0.30 Ylpeästi erilaiset, 1.30 Keisari Aarnio, 2.30 Madventures II. Yle Teema & Fem 8.37 Tämä tästä, 8.52 Nuottien matkassa. 9.50 Lääkärit vastaan internet, 10.30 Purtavaa Pohjolasta, 11.00 Strömsö, 11.30 Spotlight. 12.00 Veljeni vartija (12), 14.30 Miss Zahra. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia, 16.00 Milanon naisten paratiisi (12), 16.45 Rikshalla halki Intian, 17.30 Solsidan Onnea onkimassa, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Skavlan, 19.30 TV-nytt, 20.00 La república tasavalta (12). 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Itään, 22.00 Suosurmat (16, Espanja 2014, o: Alberto Rodriguez), 23.40 Yle Live: Anna Puu. Yle Teema & Fem 8.00 Minä, Hugo Käld, 8.05 Mumindalen, 8.30 BUU-klubben. 9.00 Helium, 9.14 Mysteerisaari, 9.24 Vinter Varg ja 10 aikakautta, 9.36 Ystäväni Marlon, 9.51 Kamppailu, 10.00 Ruokamakasiini, 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät, 11.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 12.00 Toveri, missä olet nyt? (12), 13.30 Opiskelijatar ja herra Henri (o: Ivan Calbérac, Ranska 2015). 15.10 Dancer Sergei Polunin, 16.35 RSO Musiikkitalossa, 17.25 Strömsö, 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben, 18.30 Paras ruokavalio, 19.30 TV-nytt ja Sportnytt, 19.50 Sportliv, 20.00 Daniel Olin, 20.30 Päivä elämässä. 21.00 Aika on meidän, 22.00 Dok: Runoutta burkan poimuissa, 23.25 Ilman isää. Maanantai 18.11.2019 Yle TV1 5.55 Noin Viikon Studio, 6.25 Ylen aamu. 9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Sydämen asialla, 11.00 Pisara, 11.05 Jumalanpalvelus. 12.05 Luontoretkellä, 12.35 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12), 13.20 Miehen tie (Suomi,1940, o: Nyrki Tapiovaara, Hugo Hytönen). 15.00 Yle Uutiset ja Uutiset selkosuomeksi, 15.10 Ylen aamun parhaat, 16.00 Arto Nyberg, 16.45 Yle Oddasat, Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Historia: Franco unohdettu diktaattori (12), 20.00 MOT, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.00 A-studio, 21.45 Yle Uutiset, Urheiluruutu ja Uutis-Suomi, 22.00 Pientä laittoa (12), 22.40 Rikollinen mieli: Raiskaajana vankilassa, 23.10 Oddasat, 23.25 Prisma. 0.20 Puoli seitsemän. Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen, 8.09 Galaxi. 9.00 Casualty (12), 9.50 Uusi päivä, 10.20 Kummeli, 10.50 Luottomies 2, 11.00 Unelmia ja studiohommia, 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 12.00 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta, 12.30 Mahdoton pako, 13.30 Holby Cityn sairaala (12), 14.30 Eläinten ystävät, 14.50 Villi kortti. 15.40 Syke (12), 16.30 Uusi päivä, 17.00 Pikku Kakkonen. 18.10 Sohvaperunat, 19.00 Rallin MM: Australia, kisakooste, 20.00 Rattikärpäset, 20.30 HasBeen (12). 21.00 Naissotilaat 2, 21.30 True Detective (16), 22.25 Game of Thrones (16), 23.15 Docstop: BMX Do or die, 23.35 Docstop: Manning Up. MTV3 6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään syötäisiin?, 9.10 Huomenta Suomi Extra, 9.35 Kauniit ja rohkeat, 10.00 Emmerdale, 10.30 Mitä tänään syötäisiin? Perjantai, 11.00 Formula 1: Brasilian osakilpailu. 13.30 Huomenta Suomi Extra, 14.00 Jamie Oliverin 20 vuotta. 15.00 Jahti, 16.00 Salatut elämät, 16.30 Kauniit ja rohkeat, 16.58 Uutiset, 17.05 Viiden jälkeen, 17.25 Uutiset, 17.35 Viiden jälkeen, 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen, 18.25 Emmerdale, 18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 Koko Suomi leipoo. 21.00 Aallonmurtaja (12), 22.00 Kymmenen uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen, 23.05 NCIS: New Orleans (12). 24.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta, 0.55 Tuttu Juttu Show, 1.50 Aku ja 7 ihmettä. 3.40 Rakas, ostin meille kodin, 4.35 Hurjat sääilmiöt. Nelonen 6.00 Lastenohjelmia, 9.05 Yksin kotona Suomi, 10.00 Remppa vai muutto UK, 11.00 Onnenarpa ja Tiedä ja Voita. 13.55 Yksin kotona Suomi, 14.55 Neljät häät Suomi. 15.55 Eläinsairaala, 16.25 Pientä pilaa, 16.40 Onnenarpa, 16.45 Suurin pudottaja Suomi, 17.45 MasterChef Australia. 19.00 The Wall Suomi, 20.00 Arman Pohjantähden alla, 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Syke, 21.30 Ennakkostudio: Kreikka – Suomi, 21.45 Jalkapallon EM-karsinnat: Kreikka – Suomi, 23.45 Stand Up! 0.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit, 1.45 Mad Cook Show, 2.45 Supertähdet. Yle Teema & Fem 8.30 Ruskean kastikkeen maa, 9.00 Dok: Stalinin ajan syvät jäljet, 10.00 Paras ruokavalio, 11.00 Daniel Olin, 11.30 Päivä elämässä. 12.00 Arkistomatka: Itä-Berliinin salattu Tietovisa 1. Mikä on lääte? 2. Suvi Teräsniska julkaisi perjantaina levyn, jossa oli Yö-yhtyeen musiikkia. Mikä on levyn nimi? 3. Kuka valitsee tänä vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan? 4. Mikä ja millainen oli suisidaalimurha? 5. Mikä yhdistää Arto Bryggarea ja entistä DDR:n ja Saksan pituushyppääjä Heike Drechsleriä (o.s. Daute)? 6. Keitä ovat Anne ja Kaisa Karjalainen? 7. Mikä on power tip? 8. Kuka artisti tai mikä yhtye avaa ensi kesän Lankafestin perjantaina? 9. Mikä on Kainuun maakuntakala: a) kuore, b) muikku, c) kuha, d) särki, e) hauki? 10. Kuka kuuluisa, kansainvälinen ja pitkäaikainen rocktähti esiintyy Hart wall Areenalla Helsingissä 5.4.2020? 11. Mistä sanoista tulee Kanta-palvelu? 12. Kenen tunnetun suomalaisen rockmuusikon sinfonia Ukkonen kantaesitetään Lahdessa 20.3.2020? 13. Kuka on Nuusa Niskala? 14. Millaisia ovat blockbusterelokuvat? 15. Peninkulma on nykyisin 10 kilometriä, alun perin noin 5 6 kilometriä. Mistä tuli nimi peninkulma? 16. Mikä oli yleisin moottoripyörämerkki Saksalla toisessa maailmansodassa? 17. Mikä on toimintaelokuvasankari Rambon etunimi? 18. Kuinka pitkä oli marsalkka Mannerheim? 19. Missä Yhdysvaltojen osavaltiossa sijaitsee Squaw Valley: a) Nevada, b) Kalifornia, c) Utah, d) Arizona? 20. Mikä on maailman vanhin koirarotu: a) siperianhusky, b) saluki, c) kiinanpalatsikoira, d) suomenpystykorva? Kysymykset kysyi Tuomo. Visaan osallistui kuusi joukkuetta, kolme Esterissä ja kolme netissä. Voiton veivät Esterissä Eija ja Jokke 11,9 pisteellä. Toisena samoin Esterissä Siloposket 11,3 ja kolmantena Tapiolan Tietäjät Espoosta 10,6 pistettä. Vastaukset sivulla 11. Visa jälleen ensi sunnuntaina 17.11. kello 18 Esterissä ja netissä. Kysymykset kysyy Seppo. Tervetuloa mukaan visailemaan. Tapahtui 15 vuotta sitten Puokio sai vihdoin oman kyläkirjansa Puokion juttuja kyläkirja Kainuusta sai arvoisensa julkaisutilaisuuden, kun Puokion työväentalolle kokoontui kekrilauantaina arviolta 170 henkeä juhlimaan kyläkirjan julkaisua ja samalla viettämään hirvipeijaisia. Muutaman vuoden projekti kyläkirjan kokoaminen ja kansiin saattaminen koettiin puokiolaisten keskuudessa tärkeäksi. Kirjan julkistamisen jälkeen teosta selattiin innokkaasti ja varsinkin kirjan kuvasato sai heti kiitosta. No, mikäpä tässä, paljon näkyy olevan asiaa ja kuvia, totesivat Rauha ja Arttu Hiltunen Keltalasta saatuaan käsiinsä ensimmäisen lämpimäiskappaleen. Tilaisuus alkoi kirjatoimikunnan puuhamiehen Juhani Reinikan avaussanoilla ja tervetulotoivotuksilla. Sitten siirryttiin hirvikeiton äärelle, jotta juhlaa voitiin jatkaa täysin vatsoin. Matti Reinikka oli iloinen siitä, että kyläkirjan valmistumisen myötä perimätieto on nyt kerätty kansien väliin. Toivon ja uskon, että kirja kuluu lukijoiden käsissä. Muistitiedon kerääminen on kulttuuriteko ja ansaitsee varauksettoman tukemme ja kiitoksemme. Edith Södergran asettui sydämiin Puolangan kulttuurielämän voidaan sanoa olleen viime aikoina vilkasta. Vaali-iltana suuri viihdekonsertti sai liikkeelle pitkästi kolmattasataa henkeä. Sunnuntaina puolestaan perehdyttiin Edith Södergranin tuotantoon niin sanoin, sävelin kuin tanssinkin muodossa uuden koulun ruokalassa. Esityksen koreagrafian olivat luoneet Piia Kemppainen ja Bertta Moilanen. Äänimaailma oli rakennettu sellon, pianon, huilun ja kitaran mukaan. Soittajien Laura Tykkyläisen, Maarit Seppäsen, Antti Korholan ja Erkki Rimpisen soitanto puki runojen luonnetta oivallisesti säveliksi. Tanja Heikkisen upea laulu tulkitsi runoutta parhaalla mahdollisella tavalla ja liikutti kuulijoiden sydänalaa ajoittain riipaisevastikin. Piia Kemppaisen lausunnossa puolestaan kuului koko tunne-elämän kirjo. Södergranin runoutta sävyttävät tunteet konkretisoituivat Elisa Heikkisen tanssissa. Puolanka-lehti 10.11.2004 Vastaukset
10 nro 46 13.11.2019 Liikeja palveluhakemisto MONIALAPALVELUA LINJA-AUTOJA TAKSIPALVELUT METSÄNHOITOPALVELUA RAKENNUSJA KALUSTEPALVELUA T:MI JORMA RIIPI Puh. 044 250 1551, 0400 677 507 •viherrakentaminen •salaojitukset •sadevesijärjestelmien kaivu ja asennus •pihojen kivi pen gerrystyöt ym. •rakennuksen pohjatyöt ja täytöt •kaapeliojien kaivutyöt LEVEÄPYÖRÄISELLÄ BOBCAT-KALUSTOLLA Korjausja uudisrakentaminen, pesuhuoneremontit. Maalaukset, tapetoinnit, laatoitukset, laminaatin ja parketin asennus ym. Hirsirakentaminen, kattoremontit. Lukkojen asennus ja sarjamuutokset sekä myynti. Abloy-kotiavainten teko. Kostean tilan asennussertifikaatti. Muista kotitalousvähennys. Rakennuspalvelu Heikki Väisänen Heikki p. 040 573 9029, Erkki p. 040 750 0469 Hallitie 4, Puolanka Puh. 040 760 8759 Koneurakointi HUOVINEN & KINNUNEN OY Suoritamme koneistus-, sorvaustyöt ja hitsaukset. Raskaskoneja maatalous-koneiden korjaukset. AUTO-, HUOLTO-, KORJAUSJA HYDRAULIIKKAPALVELUT Puolangan Autohuolto Oy Auhonkatu 10, 89200 Puolanka Puh. (08) 752 350, 0400 216 235 •AUTOTARVIKKEIDEN YKKÖSPAIKKA •MYÖS KORJAUKSET JA HUOLLOT • BOSCH auton sähköisten järjestelmien diagnoosit • HYDRAULIIKKAPALVELUT: -letkut -liittimet Avoinna: Ma-pe klo 8-17 La suljettu LAKIASIANPALVELUA JAANA KITUSUO • asianajaja • varatuomari • julkinen kaupanvahvistaja Puh. 040 157 7717 Hallituskatu 13-17 E 54, 90100 Oulu PARTURI-KAMPAAMOJA Unski Unto Hyttinen 0400 289 644 •REMONTTITYÖT, KORJAUSRAKENTAMINEN •UUDIS RAKENTAMINEN •HIRSI JA KIRVESMIESTYÖT •PESUHUONE JA SAUNAREMONTIT •MÖKKITALKKARITYÖT •TIMANTTIPORAUKSIA JA SAHAUKSIA • Sähköasennukset • Sähkö suunnitelmat • Sähkötarvikkeet • Aurinkosähköjärjestelmät Jukka Väisänen, 040 591 1476 jukka.vaisanen@pororajansahko.fi www.pororajansahko.fi Väisäsen Kalustepalvelu •keittiökalusteet •wc-kalusteet •komerot •tasot •altaat •kalustehelat •rakennuslasit Paltamontie 58, Puolanka Puh. 040 747 4684 toimisto@vaisasenkalustepalvelu.fi www.vaisasenkalustepalvelu.fi kimmo.makelainen@luukku.com www.putkirenki.fi P. 044 323 4567 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ Kajaanintie 5, 89200 Puolanka. Puh. 040 523 8999 jalo.karhu@metsatoimistot.net, www.jalomaa.fi LähiTapiolan vakuutusedustus KIINTEISTÖHUOLTOJA KORJAUSPALVELUA • Jäteja vaihtolavakuljetukset • Sakokaivojen tyhjennykset • Bobcat-työt • Kiinteistöhuollot Y L Ä K A I N U U N JÄTEHUOLTO Oy P. 0400 166 822. Päivystys 24 h/vrk, p. 045 110 4861. Pohjolankatu 16 B 20 p. 08 622 616 Ajanvaraukset ja kotikäynnit sopimuksen mukaan. Vuosikymmenien kokemuksella! Korkeatasoinen työ vaatii korkealaatuiset materiaalit. Pohjolankatu 16 B 20 p. 08 622 616 Ajanvaraukset ja kotikäynnit sopimuksen mukaan. Vuosikymmenien kokemuksella! Korkeatasoinen työ vaatii korkealaatuiset materiaalit. Pohjolankatu 16 B 20 p. 08 622 616 Ajanvaraukset ja kotikäynnit sopimuksen mukaan. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO KAUNEUDENHOITOA Kauneushoitola Edith Puh. 0440 344 684. Ouluntie 1, Puolanka. Ouluntie 1, Puolanka. Puh. 040 767 3709, 044 299 1772 www.apupiste.fi toimisto@apupiste.fi •siivoukset •kotiaputyöt •kotihoitotyöt •tilitoimistopalvelut •siivousja hoito tarvikemyynti •painehuuhtelulaitteen vuokraus Korjausrakentaminen, remontit Sari Karvonen Mira Oikarinen puh. 050 539 3379 • Fysioterapia • KELAN avoterapiat • Veteraanikuntoutus • Hieronta • Akupunktio • Faskiakäsittelyt KUNTOUTUSPALVELUA Hieroja Tellervo Seppänen Käytössä Bemer tutkituin ja tehokkain fysikaalinen hoitomuoto. Naulalantie 55, Puolanka. Puh. 050 461 9217. Puolanka, paljakka Hannele Karhu 040 192 3606 Koulutettu hieroja Urheiluhieroja Sähköinen ajanvaraus: www.pororajanbody.fi PUOLANKA-KAJAANI (pe-su) 16.10. Puolanka MH 16.55 Paltamo 17.25 Kajaani rautatieasema 17.30 Kajaani linja-autoasema Ajetaan kutsuliikenteenä, mikäli kulkijoita. Yksikin lähtijä riittää. Ajetaan PE ja SU (peräkkäin sattuvista pyhäpäivistä vain viimeisenä). Kyytivaraus klo 12.00 mennessä ajopäivänä. Varaus numeroon 050 59 59 590. KAJAANI-PUOLANKA (pe-su) 17.50 Kajaani linja-autoasema 17.55 Kajaani rautatieasema 18.25 Paltamo 19.10 Puolanka MH 050 59 59 590 www.puolanganbussipalvelu.fi KUTSULIIKENNE välillä Puolanka-Kajaani 8.6.2018 alkaen. metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät KODINKONEHUOLTOA Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. Myös kylmälaitehuollot. Varmasti aina halpa hinta! Puh. 044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com Logoteippi 100*340mm Logoteippi ikkunaan 400*2000mm RAKENNUSPALVELU RAKENNUSPALVELU TUOMAS MOILANEN TUOMAS MOILANEN KAIKKI RAKENNUSJA REMONTTITYÖT P. 040 770 2850 PUOLANGAN KATSASTUS • Katsastus (max 3500 kg) Konetien Katsastus Oy Puolanka, Puolangan Shell Ouluntie 18, puh. (08) 311 7141 www.avainasemat.fi Seuraavat katsastuspäivät: tiistaina 26.11. ja 10.12. KATSASTUSPALVELUA Yksityisten henkilöiden ja yritysten lakiasiat luotettavasti. Lakiasiaintoimisto JORMA HERTTUAINEN varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, 90100 Oulu Puh. 040 5081 675 Sivutoimisto Puolanka-lehden toimitiloissa, missä vastaanotto sopimuksen mukaan. T AIKA T UULIA Johanna Kumpulainen • HIERONNAT • JALKAHOIDOT • VETERAANIEN JALKAHOIDOT • KASVOHOIDOT Apupisteen tiloissa viikoittain, teen myös kotikäyntejä! Myös ePassi käy! VARAA AIKA PUH. 044 358 0660 Koulutettu hieroja, luontaisterapeutti www.mhy.fi/rokua-paljakka rokuapaljakka@mhy.fi, etunimi.sukunimi@mhy.fi Toimisto 0400 882 376 Osmo Seppänen 0400 291 108 Jorma Nykänen 0400 296 469 Hannes Makkonen 0400 296 468 Jukka Kauppinen 0440 167 100 Pertti Lahtinen 0440 181 808 Mika Pöllänen 050 303 6823 Niina Mattila 040 660 1221 Tuomo Törrö 0400 184 017 Henri Ylikörkkö 040 829 1770 Aino Hyttinen 040 703 9963 ROKUA-PALJAKKA Puukaupan ja metsänhoidon asiantuntijat Mika Moilanen, Hyrynsalmentie 2 Puh. 040 522 8183 MOILASEN KORJAAMO • PIENKONEKORJAUS JA -HUOLTO • AUTOHUOLTO ja -KORJAUS PARTURI-KAMPAAMO Paula Kaarre Sairaslomalla toistaiseksi. Maaherrankatu 10, Puolanka. P. 050 379 7837 KAUPANVAHVISTAJA Julkinen kaupanvahvistaja Reijo Moilanen puh. 040 750 4521 reijo.moilanen@pp1.inet.fi TAKSIPALVELUT TAKSI Rami Seppänen Puh. 0400 280 977 TAKSI VeliMatti Rytkönen Puh. 0400 381 336 NUOHOUSPALVELUA www.nuohoojasuorsa.fi METSÄKONE TYÖT • Puiden lähikuljetus • Polttopuiden teko HARRI HUOVINEN, puh. 0440 628 296 huovine.harri@gmail.com RAKENTAMINEN • Uudisrakentaminen • Korjaustyöt • Jani, puh. 040 961 5511 KAIVINKONETYÖT • Metsäojista viherrakentamiseen PYYDÄ TARJOUS! HH TYÖ HIERONTAPALVELU M. RAHIKKALA P. 040 511 2762.
nro 46 13.11.2019 11 Mukula Tietovisa 1. Lääte eli tunturilääte on ruohokasvi, asterikasvilaji. 2. Ihmisen poika. 3. Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. 4. 1600 1700-luvuilla yleistynyt tapa, jossa itsetuhoinen henkilö tekee henkirikoksen tavoitteenaan tulla tuomituksi kuolemaan. 5. Avioliitto. 6. Maustetytöt. 7. Lentopallossa ”voimajujuhyökkäys” eli uusin hyökkäystapavillitys, muistuttaa entistä ”kahvaa”. 8. Martti Servo & Napander. 9. Kuore. 10. Santana. 11. Kansallinen Terveysarkisto. 12. Simo ”Sipe” Santapukin. 13. Oululainen pappi, punkkari ja anarkisti. 14. Isolla budjetilla tehtyjä menestyselokuvia. 15. Peninkuuluma eli matkaa, jonka päähän koiran haukku kuuluu. 16. Zündapp. 17. John. 18. 187 cm. 19. B) Kalifornia. 20. B) saluki. Helge Lukijan kynästä Niittykukka On ikävää, jos Väyrylässä sijaitseva vanhusten-, muistisairaiden ja mahdollisesti muista syistä sairastuneiden hoitokoti katoaa. Olemme kuulleet huhuja, että Niittykukka lopettaisi toimintansa lähikuukausien aikana. Olemme seuranneet hoitokodin toimintaa läheltä jo noin vuodesta 2000 lähtien, koska ikääntyneitä läheisiämme ovat saaneet sieltä pysyvän kodin. He ovat viihtyneet siellä erinomaisesti hyvässä hoivassa ja huolenpitoympäristössä. Meillä on vain hyvää sanottavaa hoitohenkilökunnasta. Jos olemme ymmärtäneet oikein, niin he kyllä mielellään jatkaisivat hoitotoimintaansa, jos se olisi mahdollista. Haluaisimme tietää, mikä tai mitkä asiat puhuvat toiminnan lopettamisen puolesta? Talohan on suorastaan kodinomainen. Eihän Puolangalla ole muita vastaavanlaisia hoitopaikkoja paitsi Aittoranta Aittokylässä. Vanhusten lukumäärä lisääntyy nopeaa tahtia niin Puolangalla kuin koko maassa. Vanhenemisvuorossa ovat jo niin sanotut suuret ikäluokat. Lähiomaiset TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA Puolangan sosiaalija terveyspalvelut siirtyivät vuodenvaihteesta Attendo Terveyspalveluilta Terveystalolle. Palvelut, aukioloajat ja verkkosivut terveys.puolanka.fi säilyvät ennallaan. Terveystalo on vahvasti suomalainen, omistuksestamme yli 80 prosenttia on kotimaista. Meille on myönnetty Suomalaisen työn liiton Avainlippu-tunnus. Sosiaalija terveyskeskus avoinna ma pe klo 8 16 • päivystys.................................................................................. p. 08 6156 5226 • neuvonta/info avoinna klo 8 11 • ajanvaraus puhelimitse (ei kiireelliset, arkisin) klo 12-14.. p. 08 6156 5230 • puhelimella tapahtuva reseptien uusinta klo 12-14........... p. 044 729 2101 • juhlapyhinä, viikonloppuisin ja yöaikaan hoidon tarpeen arvioinnin tekee vuodeosaston sairaanhoitaja................... p. 08 6156 5226 • HÄTÄTAPAUKSISSA SOITA AINA 112 • hammashoitola....................................................................... p. 08 6156 5259 • fysioterapia, apuvälineiden lainaus ja palautus ma-pe klo 12-13 terveyskeskuksen alakertaan tai ota yhteyttä................. p. 044 797 0564 • röntgen ajanvaraus ………………........................................... p. 040 715 0463 • kansanterveyshoitajan puhelinajat ma-pe klo 8-8:30 ja 12-12:30 astma-, reuma-, tules ……………………………….............. p. 040 848 6835 diabetes……………………………….....…... p. 044 797 0667, 0400 150 852 neuvola ja kansanterveystyö .................…….………...…. p. 040 723 9205 • hoitotarvikejakelu tiistaisin klo 9-11 diabetes hoitotarvikkeet ma-pe klo 8-11 neuvonnasta • laboratorio ajanvaraus ma pe klo 12-14 …………..........… p. 040 579 3764 Sosiaalitoimisto avoinna ja puhelintunti klo 9 11, muulloin ajanvarauksella • aikuissosiaalityö...................................................................... p. 044 747 5382 • lastensuojelu, lastenvalvoja.................................................. p. 040 579 3762 • vammaispalvelut, Puolangan Toimintakeskus Vihlakka, Kuntotie 3.............................................................................. p. 040 536 5949 Puolangan sosiaalija terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo. TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA Puolangan sosiaalija terveyspalvelut siirtyivät vuodenvaihteesta Attendo Terveyspalveluilta Terveystalolle. Palvelut, aukioloajat ja verkkosivut terveys.puolanka.fi säilyvät ennallaan. Terveystalo on vahvasti suomalainen, omistuksestamme yli 80 prosenttia on kotimaista. Meille on myönnetty Suomalaisen työn liiton Avainlippu-tunnus. Sosiaalija terveyskeskus avoinna ma pe klo 8 16 • päivystys.................................................................................. p. 08 6156 5226 • neuvonta/info avoinna klo 8 11 • ajanvaraus puhelimitse (ei kiireelliset, arkisin) klo 12-14.. p. 08 6156 5230 • puhelimella tapahtuva reseptien uusinta klo 12-14........... p. 044 729 2101 • juhlapyhinä, viikonloppuisin ja yöaikaan hoidon tarpeen arvioinnin tekee vuodeosaston sairaanhoitaja................... p. 08 6156 5226 • HÄTÄTAPAUKSISSA SOITA AINA 112 • hammashoitola....................................................................... p. 08 6156 5259 • fysioterapia, apuvälineiden lainaus ja palautus ma-pe klo 12-13 terveyskeskuksen alakertaan tai ota yhteyttä................. p. 044 797 0564 • röntgen ajanvaraus ………………........................................... p. 040 715 0463 • kansanterveyshoitajan puhelinajat ma-pe klo 8-8:30 ja 12-12:30 astma-, reuma-, tules ……………………………….............. p. 040 848 6835 diabetes……………………………….....…... p. 044 797 0667, 0400 150 852 neuvola ja kansanterveystyö .................…….………...…. p. 040 723 9205 • hoitotarvikejakelu tiistaisin klo 9-11 diabetes hoitotarvikkeet ma-pe klo 8-11 neuvonnasta • laboratorio ajanvaraus ma pe klo 12-14 …………..........… p. 040 579 3764 Sosiaalitoimisto avoinna ja puhelintunti klo 9 11, muulloin ajanvarauksella • aikuissosiaalityö...................................................................... p. 044 747 5382 • lastensuojelu, lastenvalvoja.................................................. p. 040 579 3762 • vammaispalvelut, Puolangan Toimintakeskus Vihlakka, Kuntotie 3.............................................................................. p. 040 536 5949 Puolangan sosiaalija terveyspalvelujen tuottamisesta vastaa Terveystalo. TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA KAUSIINFLUENSSAROKOTUKSET SYKSYLLÄ 2019 PUOLANGAN TERVEYSKESKUKSESSA Maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutettuja ovat: • Sosiaalija terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö • Raskaana olevat naiset • Kaikki 65 vuotta täyttäneet • Kaikki 6 kuukauden 6 vuoden ikäiset lapset • Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat • Vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset Riskiryhmään kuulumattomat voivat itse ostaa rokotteen. Reseptin voi pyytää ma, ke ja to klo 12-14 välillä puhelinnumerosta 044 729 2101. Hankittuaan rokotteen apteekista, voi tulla rokotuttamaan itsensä alla mainittuina rokotuspäivinä. Henkilöt, joilla on perussairauden vuoksi hoitokäynti marras joulukuun aikana, pyytävät/saavat rokotteen vastaanottokäynnillä. Lastenja äitiysneuvolan piirissä olevat, joilla neuvolakäynti marras joulukuussa, saavat rokotteen neuvolan terveydenhoitajalta. Kouluja opiskeluterveydenhuollon piirissä olevat ottavat yhteyttä kouluterveydenhoitajaan (huoltaja varaa rokotusajan). Kotisairaanhoidon piirissä olevat rokotetaan hoitokäyntien yhteydessä. Rokotuspäivät ilman ajanvarausta: ke 20.11.2019 klo 8 16 ke 4.12.2019 klo 8 17 ti 10.12.2019 klo 8 16 KORPIKANSA SEIKKAILEE Puolanka, monarilla ti 19.11.2019 klo 15-19 Tule mukaan testaamaan kuntosi hikoilematta ja hengästymättä. Maksuttomassa tapahtumassa saat liikunta ja elintapaneuvontaa sekä ohjeet kunnon kohottamiseen! Tapahtumien ensimmäiset kaksi tuntia on varattu ensisijaisesti työikäisille. Tapahtumaan suositellaan tehtävän ajanvaraus joko puhelimitse 044 5325 920 tai osoitteeseen toimisto@kainuunliikunta.fi. Lisätietoja: www.kainuunliikunta.fi Järj. liikuntatoimi ja Kainuun Liikunta PUOLANKA PUOLANKA JOULUMYYJÄISET koulun liikuntasalilla su 1.12.2019 klo 12-15. Pöytävaraus 10 €/pöytä. Ilm. pe 29.11. klo 12 men nes sä puh. 040 376 5358/Johanna Holappa. Järjestäjänä 5-luokkalaiset klo 06-20: 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06: 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) KYMPIN PALSTA • Myydään • Ostetaan • Sekalaista (sis. alv, laskutuslisä 3,10 €) • OSTETAAN • RIVITALOKAKSIO tai -KOLMIO. Puh. 040 528 2367, klo 17 jälkeen. VAATEKAUPPIAS Puolangan torilla tope 14.15.11. Villahousuja, -sukkia, käsineitä, toppahousuja ym. PUOLANGAN RYHTI Jaostot tiedottavat SUKSIEN VOITELUPALVELU torstaisin klo 18-19 hiihtokeskuksella. Hiihtojaosto KANTAPUB MUSTA KISSA KAJAANINTIE 19 PUOLANKA 050 596 3865 Musiikkia joka makuun! Tervetuloa kaikki eronneet, karanneet tai muuten yksinäiset! GLÖGITARJOILU! PE-LA 20-01 MENOT 20-04 YLEISET ILOISET PIKKUJOULUT Suomalaisen maaseudun muutos sekä elämän ja yrittämisen edellytykset maaseudulla ovat muutoksessa. Maaseudulla toimivilta yrittäjiltä vaaditaan kykyä sopeutua muutokseen ja taitoa kehittyä muutoksen mukana. Myös kyky tunnistaa omaan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja aktiivinen toiminta oman hyvinvoinnin eteen ovat tärkeitä työssä jaksamisen edellytyksiä. Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Kajaanin Ammattikorkeakoulu oy:n yhteinen Maaseutuyrittäjien työkyvyn Huomio maaseutuyrittäjien työkykyyn ja hyvinvointiin ja hyvinvoinnin edistäminen -hanke (2019 2021) järjestää maaseutuyrittäjien hyvinvointipäiviä ympäri Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata. Tilaisuuksien tarkoituksena on kokoontua keskustelemaan yhdessä ja kuulemaan, mitkä asiat mietityttävät alueen maaseutuyrittäjiä tänään ja miten näihin asioihin voisi löytää ratkaisuja. Hankkeen tarkoituksena on tarjota yrityksille mahdollisuuksia kehittää toimintaansa ja antaa yrittäjille välineitä oman työhyvinvointinsa tukemiseksi. Hankkeessa tuotetaan koulutuksia ja yhteisöllisiä tapahtumia ammattikorkeakoulujen asiantuntemusta hyödyntäen. Kaikki hankkeesta kiinnostuneet ovat tervetulleita hankkeen esittelytapahtumiin, joita on Kuhmossa perjantaina ja Paltamossa ensi maanantaina. Tapahtuman tarjoilujen vuoksi osallistujilta toivotaan ilmoittautumisia etukäteen. Sen voi tehdä hankkeen nettisivuilla https://maaseutuyrittajat.diak.fi/. Puolueista riippumaton Puolangan kotiseutuja paikallislehti, Sanomalehtien Liiton jäsen, 36. vsk Ilmestymispäivä: keskiviikko P. 08 653 2200 www.puolankalehti.fi www.puolankainfo.fi toimitus@puolankalehti.fi etunimi.sukunimi@puolankalehti.fi Ouluntie 1, 89200 PUOLANKA Avoinna: ma-to 8.30-16.30, pe 8.30-16 Päätoimittaja: Tuomo Seppänen, p. 0500 774 904 Toimitus: Eija Luukkonen, Laura Tolonen, Jari-Pekka Manninen. Ilmoitukset, laskutus, tilaukset: Marika Sutinen Ilmoitushinnat: etusivu 1,21 e (1,50 sis. alv),teksti 1,05 e (1,30 sis. alv), tekstin jälkeen ja takasivu 1,10 e (1,36 sis. alv), 10 euron palsta 10 e (sis. alv.), laskutuslisä 3,10 e (sis. alv), perhepalstakuva 5 e (sis. alv), nimimerkkilisä 5 e (sis. alv). Ilmoitusten jättöaika: Ilmoitukset on jätettävä toimitukseen maa nantaina kello 14:ään mennessä. Ilmoitukset sähköpostiosoitteeseen toimitus@puolanka-lehti. fi. Välitämme il moituksia kaikkiin lehtiin. Ilmoitushinnan lisäksi perim me välitysmaksun 5 e (sis. alv). Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitus on virheellinen tai sitä ei voida julkaista määrättynä päivänä. Vastuu rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Tilaushinnat: Kestotilaus 60 e/vsk, määräaikaistilaus 66 e/vsk. Ulkomaat erillisen hinnaston mukaan. Irtonumero 2,50 e. Levikki lt 25.1.2019: 1935. Tilaushinnat sisältävät alv:n 10 prosenttia. Julkaisija: Kustannus Oy Puolangan DTP, sivunvalmistus: Kustannus Oy Puolangan DTP, Puolanka 2019. Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki 2019. Louhi 25. marraskuuta 1894: Vuotuiset eläinmarkkinat Puolangan pitäjän kirkonkylässä. Tehdystä alamaisesta esityksestä on senaatti nähnyt hyväksi sallia, että vuodesta 1895 alkain vuotuiset eläinmarkkinat toistaiseksi pidettäköön Puolangan pitäjän kirkonkylässä syyskuulla, joita markkinoita on pidettävä ainoastaan yhtenä päivänä. Toisin silloin touko kasvoi Kysymykset
12 nro 46 13.11.2019 Muhos, Valtatie 11. Puh. 08 533 2616 . Avoinna ma-pe 9-17, la 10-14 SILMÄLÄÄKÄRIT Jukka Nevalainen ti 19.11. ja ti 26.11. LATVAN RIISTAMIEHET RY kutsuu maanvuokraajat, kyläläiset ja seuran jäsenet HIRVIPEIJAISIIN la 23.11.2019 klo 1214 Nature Point Paljakkaan. Tervetuloa! Puolangan kunnalliset JHL ry 751 SYYSKOKOUS su 24.11.2019 klo 13.00 koulukeskuksen ruokasalissa. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Mukana toimitsija Sirpa Korhonen. Tarjoilua. Arvontaa! JOULUATERIA pe 29.11.2019 Ravintola Esterissä. Ateria jäsenille ilmainen, ei-jäsenet 32 € . Sitovat ilmoittautumiset to 21.11. mennessä Pasille, puh. 050 912 4389. Tervetuloa! Puolangan Yrittäjät ry järjestää VUODEN PUOLAN KA LAINEN yleisöäänestyksen. Äänestää voi Puolankalehdessä julkaistavilla lipuk keilla. Äänestämiseen voivat osallistua kaikki yli seitsemänvuotiaat puolankalaiset henkilöt yhdellä äänestys li puk keella. Mikäli sama äänestäjä on äänestänyt useammalla kuin yhdellä lipulla joko samaa tai eri henkilöä, kaikki äänestysliput hylätään. VUODEN PUOLANKALAISEKSI voi äänestää jokaista yli 15vuotiasta tällä hetkellä Puolangalla asuvaa henkilöä. Äänestää voi vain yhtä henkilöä. Äänestysliput, joissa on mainittu kaksi nimeä, hylätään. Äänestysliput jätetään joulunavauksessa mukana oleviin yrityksiin niiden aukioloaikana viimeistään perjantaina 29.11. kello 16. VUODEN PUOLANKALAINEN julkistetaan ja palkitaan joulunavauksessa sunnuntaina 1.12. Äänestäjien kesken arvotaan 50, 30 ja 20 euron arvoiset lahjakortit puolankalaisiin joulunavauksessa mukana oleviin yrityksiin. Valitse vuoden 2019 puolankalainen Äänestän vuoden puolankalaiseksi: Ammatti, kylä tai osoite: Ammatti, kylä tai osoite mainittava, koska voi olla samannimisiä henkilöitä. Äänestäjän nimi Puh. Äänestäjän nimi mainittava lipukkeessa. Äänestyssalaisuuden säilyttämiseksi äänestyslippuja sisältävät laatikot toimitetaan avaamattomina Puolangan Yrittäjät ry:n valtuuttamille ääntenlaskijoille. Mielenterveysviikolla tapahtuu… • Su 17.11. klo 18 ”Valoa pimeyteen” tilaisuus kirkossa. • Pe 22.11. klo 10-13 myyjäiset ja arpajaiset Kesärannassa. • Su 24.11. klo 10 jumalanpalvelus kirkossa Seuraavalla viikolla: • To 28.11. klo 14.15 Puolangan Miete ry:n syyskokous seurakuntasalissa. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja avustukset. TULE MUKAAN! Puolangan Miete ry Hieronta & Hyvinvointi MeeriMaria Meeri Keränen Koulutettu hieroja, urheiluhieroja, sh/th, TtM Vihajärventie 18, puh. 050 432 6513 www.meerimaria.omasivu.fi Kajaanintie 5. Puh. 08 6532 200. Palvelemme: ma-to 8.30-16.30, pe 8.30-16.00. FINNLUMOR Ruusupuu 125 cm, sisäja ulkokäyttöön 29 90 FINNLUMOR Valopuu 100 cm, sisäja ulkokäyttöön 26 00 4LIVING Myrskylyhty 28 cm, musta/valk./teräs 13 50 Valokartio 40 cm, paristokäyttöinen 14 00 Valokartio 80 cm, paristokäyttöinen 21 00 4LIVING Lyhty Useita eri kokoja ja malleja alk. 22 00 TERVETULOA OSTOKSILLE! JOULUISET Kynttilät Useita malleja alk. 1 00 KUITUPUU Siivousliinat Useita eri painatuksia 1 00
nro 46 13.11.2019 13 Soita ja tilaa puh. 08 653 2200