Tasaheikkoa
Hohdokkuus
oli kateissa
kotiottelusta.
Kirjamessut
Aunimarjut Kari
tarjosi lapsille
satuelämyksiä
Kirjamessuilla. >> 4
>> 8
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
WWW.RAAHENSEUTU.FI
MAANANTAI 15. SYYSKUUTA 2014
NRO 175
IRTONUMERO 2 e
petri alminoja
Kierrättäminen:
Lukiolaiset Mona ja
Tommi eivät heitä
mitään käyttökelpoista roskiin. >> 6
Voittaja ja
tuomari
Unto Riihiluoma ennustaa
kohta satavan lunta.
Alberto Blanco palkitsi
hänet Suomen mestarina.
>> 7
Elämäntapa
Kirjailijan rajat
ja vapaudet
Essi Kummua kuultiin
yhtenä Kirjamessujen
vieraana Fregatti-salissa.
>> 5
Pääkirjoitus: Omaan työhön on tärkeää päästä vaikuttamaan. >> 2
2 KESKUSTELE
RAAHEN SEUTU Maanantaina 15. syyskuuta 2014
Pääkirjoitus 15.9.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Erkki Poutanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sivistystoimenjohtaja
Turhaan, aivan
turhaan
S
uomi on suuren uudistuksen edessä. Meillä
ollaan uudistamassa sosiaali- ja terveyspalveluita. Uudistus on ollut vireillä pitkään.
Monen vuoden ajan on kunnissa erilaisissa
työryhmissä, toimikunnissa ja muissa
konklaaveissa pohdittu, millä tavoin asioita
uudistettaisiin, jotta kansalaiset saisivat parempaa palvelua ja olisivat palvelujen saannin suhteen tasaarvoisia.
Kun sitten vuosien työn jälkeen saatiin luonnos hyväksymisasteelle, koko homma pistettiin roskiin ja hallitus kääräisi uuden paketin parissa viikossa. Joko se kertoo siitä, että meillä on harvinaisen pätevä hallitus, tai sitten asiat vain
olivat edenneet siihen pisteeseen, että valmista oli synnyttävä hinnalla millä hyvänsä.
A
Olisiko mahdollista,
että lainsäätämisvauhtia vähän
hiljennettäisiin??
Tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia tunteja valmistelutyötä heitettiin menemään. Turhautuminen kunnissa oli
käsin kosketeltavaa, varsinkaan kun vieläkään ei tiedetä,
mitä paketti lopulta sisältää ja ennen kaikkea paljonko se
maksaa.
Äskettäin haastateltiin Enontekiön kunnanjohtajaa, joka
totesi, että kuntien olisi hyväksyttävä sote tietämättä miten
se kuntiin vaikuttaa. Pienten kuntien konkurssikaan ei ole
pois suljettu, joten tulikohan ihan kaikki puolet asiasta harkittua?
Nykyään lakeja suolletaan tulemaan sellaisella vauhdilla,
että ei ehditä harkita niiden kaikkia seurauksia ja sitten saadaan aikaan sutta ja sekundaa. Kun halutaan nähdä oma
kädenjälki tai puolueen kädenjälki, sorvaillaan lakeja, joiden merkitys on marginaalinen, julkisuus maksimaalinen,
mutta lain kohteille työläs ja vaivalloinen. Esimerkkeinä
vaikka kikkailut arvonlisäveroilla ja verokantojen pikku viilauksilla, jotka ovat olleet monien mielestä tuloksiin nähden minimaalisia.
Jos hallintoalamainen saa esittää kainon toivomuksen,
olisiko mahdollista, että lainsäätämisvauhtia vähän hiljennettäisiin ja saataisiin aikaan sellaisia tuloksia, joita ei tarvitsisi parsia jälkeenpäin.
Työolojen parantamisessa ollaan
menossa hyvään suuntaan
P
alkansaajien haastatteluihin perustuvan työolobarometrin mukaan suomalaisten työolot ovat
kohentuneet ja työkykyä edistävä toiminta, kuten kouluttaminen ja mahdollisuus osallistua oman työpaikan kehittämiseen ovat parantuneet.
Työntekijöiden vastausten mukaan myös
työympäristön turvallisuus huomioidaan työpaikoilla entistä paremmin. Viime vuonna 38
prosenttia vastasi, että työpaikalla kiinnitetään paljon huomiota työympäristön turvallisuuteen. Edellisen kerran yhtä hyvät lukemat
saatiin 16 vuotta sitten. Vain kolme prosenttia
sanoi, että turvallisuusseikkoja ei ole lainkaan huomioitu. Muutos on merkittävä, sillä
runsas 15 vuotta sitten melkein viidennes sa-
noi, ettei turvallisuuteen kiinnitetty lainkaan
huomiota.
Suunta on oikea, sillä tavoitteet eläkeiän
nostamisesta eivät voi toteutua, ellei työntekijöiden työkyky ole työnantajien huomion
kohteena jatkuvasti, ei vain työvuosien loppupäässä.
Fyysisen jaksamisen lisäksi työssä jaksamiseen vaikuttaa työn mielekkyys ja työssä
viihtyminen. Stressin selätykseen ja työviihtyvyyden lisäämiseen tarvitaan mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhön ja työpaikan
kehittämiseen. Tämän on osa työnantajista jo
oivaltanut, mutta jälkijunassa tulijoitakin riittää, sillä viime vuonna hyvät mahdollisuudet
osallistua oman työpaikkansa kehittämiseen
oli vain noin puolella vastaajista.
Päivän positiivisin
Suomen Jääkiekkoliitto tuplasi
avustuksensa vähävaraisten
perheiden jääkiekkoharrastukseen. Tänä syksynä
se jakaa tukea yhteensä 200
000 euroa. Hakuaika alkaa
tänään.
Gallup: Mitä tarttui ostoskoriin Ruukin luomumarkkinoilta?
Sipuleita olisin ostanut, mutta olivat jo ehtineet loppumaan, vaikka heti aamusta
olin liikkeellä. Löysin kuitenkin hienon
peltisen sokerikon, joten ainakin jotain.
Joka vuosi täällä tulee käytyä katsomassa ja ostamassa.
Pirkko
Karjala
Juuri tulin, joten vielä ei korissa ole mitään, mutta ostoslistalla on koristekurpitsat ja ainakin leipää tai rieskaa. Omenat
jää kyllä tänä vuonna ostamatta, kun
omalla pihalla sato on olut todella hyvä.
Kaisa
Timlin
Ostoskorissa on porkkanaa ja hunajaa.
Kotoa tuli käsky porkkanoista ja hunaja
oli oma löytö. Itse olin koulun oppilaana
90-luvun alussa ja lähinnä sen vuoksi tulin käymään katsomassa, että miltä täällä
nykyään näyttää.
Jani
Niemelä
Minulla on täällä jo porkkanaa ja sipulia,
sekä tällaista voidetta kolotukseen. Ruisleipää ja hunajaa löytyy myös. Kaikki ostokset on suunniteltuja ja esimerkiksi pottuja ostan sen verran, että ne tuodaan
suoraan kotiin.
Riitta-Liisa
Salmenkangas
Maanantaina 15. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Jamppa-näytelmä
ylitti odotukset
MIELIPIDE 11. maaliskuu-
ta 2013 otin sanomalehti Kalevassa kantaa edustamani
Jamppa Tuomisen fani-klubin puolesta asiaan, joka koski raahelaisen Pauli Ylitalon
kirjoittamaa, laulaja Jamppa
Tuomisesta kertovaa näytelmää Jamppa - Aamu toi, ilta
vei. Aloite kyseiseen kannanottoon tuli Jampan fani-klubin taholta, koska Oulun kaupunginteatteri oli kieltäytynyt ottamasta näytelmää ohjelmistoonsa. Silloisessa kannanotossani muun muassa
totesin, että kyseisenlainen
päätös ei tulisi olemaan Oulun kaupunginteatterille kunniakas.
Sitten alkoikin tapahtua.
Nimittäin jo seuraavana päivänä, 12. maaliskuuta minuun otettiin yhteyttä Ylikiimingin harrastajanäyttelijöiden puolesta. Sain kuulla, että heillä olisi halu ottaa kyseinen näytelmä ohjelmistoonsa kesäkaudeksi, ja myös hyvät valmiudet toteuttaa se
asiaan kuuluvalla tavalla.
Pyysin ottamaan yhteyttä
suoraan Pauli Ylitaloon ja sopimaan asiasta hänen kanssaan.
Näytelmän ensiesitys oli
27. kesäkuuta 2014. Kansaa
riensi sankoin joukoin Ylikiiminkiin. Se esitettiin kaikkiaan seitsemän kertaa Ylikii-
mingin museon alueella, ja
sen kävi seuraamassa kaikkiaan 3300 katselijaa, mikä on
suorastaan valtava määrä ottaen huomioon sen, että kyseessä on pienen paikkakunnan harrastajateatteri. Ylikiimingin harrastajanäyttelijät
saivat näytelmästä paljon kiitosta, muun muassa sellaista,
että nyt Jamppa palasi takaisin kotiin ja hyvä, että kaupunginteatteri ei ottanut näytelmää esitettäväkseen, koska se olisi pilannut hyvän käsikirjoituksen.
Ylikiimingin harrastajanäyttelijät onnistuivat. Vaikka näytelmä kesti väliaikoineen pyöreästi kolmisen tuntia, sitä jaksoi seurata mielenkiinnolla alusta loppuun asti.
Työryhmä Raija Päkkilä (ohjaus), Olli Roman (musiikin
sovitus), Päivi Mettovaara
(tanssin ohjaus), sekä 20
näyttelijän ja muusikon ryhmä osasivat asiansa: näytelmän seuranneet katsojat saivat kokea unohtumaton elämysmatkan Jamppa Tuomisen aikakauteen ja musiikkiin.
On ilahduttavaa, että nykyisin viihdemusiikki on saanut sille kuuluvan arvostuksen ja tämän alan vaikuttajien elämäntyötä kunnioitetaan näyttämötaiteen keinoin näytelmien kuin myös
elokuvien muodossa. Sen sijaan vähemmän ilahduttavaa
on se, että useimmiten erehdytään menemään yli siitä
missä aita on matalin; juututaan mässäilemään päähenkilön henkilökohtaisilla ongelmilla. Tällainen osoittaa
huonoa makua, eikä ole hyvän taiteen merkki.
Pauli Ylitalo kuitenkin onnistui Jamppa-näytelmässään välttämään nämä salakarikot. Pureuduttuaan asian
ytimeen, Jampan elämään ja
aikakauteen, hän osasi löytää
syvällisempääkin sanottavaa.
Hän osoitti, että niin värikkään persoonan kuin Jamppa Tuomisen elämä ja taival
viihdetaiteilijana voidaan
kertoa hienovaraisesti siten,
että se todella tekee kunniaa
asianosaiselle. Oululainen iskelmätenori Jamppa Tuominen ja hänen mittava, lähes
neljä vuosikymmentä kestänyt elämäntyönsä viihdetaiteilijana saivat ansaitsemansa monumentin.
Omasta, Jamppa Tuomisen fani-klubi ry:n, Jampan
ja hänen musiikkinsa laajan
ihailijajoukon puolesta suuret ja lämpimät kiitokset Pauli Ylitalolle ja Ylikiimingin
harrastajanäyttelijöille.
Ovi
l
ma ukem
ailm atto
oih miin
in
REMONTTIMYYNTI
0
7
--4
ERÄ TUOTTEITA
LOPPURYSÄYS,
VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!
%
%
RAAHE Kirkkokatu 43. Remonttimyynti 20.9.2014 asti.
Veikko Tiitto
varapuheenjohtaja/tiedottaja
Jamppa Tuomisen fani-klubi
Lukijakuvat
Lapio maahan!
Irtokoira söi fasaanin.
Fennovoiman laitospaikalle
vievän uuden yhdystien rakentaminen käynnistyy tiistaina
16.9. Hanhikiven niemellä.
raa me
eb
Fac oo
Tällaisen ?turilaan? voi löytää, kun kaivelee kompostia! Kuva: Jorma Leinonen
myös
k is
eu
it ä
Vanhatie 48, 86100 Pyhäjoki
www.fennovoima.fi
s a! S
Pyhäjoen-toimistollamme seurataan töiden aloittamista
suorana lähetyksenä klo 12.00 alkaen. Toimistolla tarjolla
hernekeittoa sekä jälkiruoaksi kahvia ja täytekakkua
klo 11?15! Tervetuloa!
RAAHEN SEUTU Maanantaina 15. syyskuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Elämyspäivät
kirjojen
parissa
Kirjamessut: Kirjatapahtuma innosti
raahelaiset liikkeelle.
Laura Okkonen
toimitus.raahenseutu@almamedia .fi
Viikonloppuna Raahessa
otettiin lämmöllä vastaan
paikkakunnan ensimmäiset
Kirjamessut. Perjantain ja
lauantain ympärille keskittynyt ohjelma toi esille raahelaista osaamista sekä kirjailijavieraita lähialueelta. Eriikäisille kirjojen ystäville tarjottiin ohjelmaa Kauppaporvarilta Kruununmakasiinimuseolle.
Varsinaisen messupäivän
kiehtovaa antia olivat kirjailijavieraiden luennot. Omasta
urastaan ja kirjallisuudesta
keskustelivat Heidi Köngäs,
Ari Paulow, Essi Kummu,
Pauliina Vanhatalo, Sulevi
Kulojärvi ja Pekka Jaatinen.
??Pyysimme vieraita paikalle kattavasti eri genrejen
edustajista, kertoo Raahen
kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Piritta Rossi.
Paikallisuus oli yksi Kirjamessujen vierailijoiden yhdistävä tekijä. Raahelaiset
kirjaystävät kiinnostuivat kirjailijoista ylipäätään, mutta
paikallisuus tuo oman mausteensa.
??Heidi Köngäs esimerkiksi oli varma valinta kirjailijavieraaksi. Raahelaiset tapahtumapaikat kirjoissa kiinnostivat, toteaa Rossi.
Kirjamessujen jälkitunnelmassa sunnuntaina Piritta
Rossi toteaa tunnelman olevan odotetusti väsynyt mutta
onnellinen. Messujen järjestäminen sujui yhteistyössä
jouhevasti.
??Messujen järjestäminen
oli mielenkiintoista ja hauskaakin. Oli positiivinen yllätys, miten tapahtuma paisui.
Aluksi tarkoitus ei ollut toteuttaa messuja näinkään
isosti, mutta ilahtunut ja innostunut vastaanotto yllätti,
hymyilee Rossi.
Hän kertoo palautteen ol-
Kirjamessujen
satutunnelmaa
Laura Okkonen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen kirjamessut tarjosivat myös lapsille ja lapsiperheille tutustumisen arvoista
ohjelmaa. Raahesalin lämpiössä päivän ajan löytyi Onnen
lähettiläs -kirjojen oma piste
ja Galleria Myötätuuleen syntyi lasten Satusoppi. Kruununmakasiinimuseo omistautui lauantaina erityisesti
lapsiperheiden ohjelmalle.
Museon tiloissa pääsi kokeilemaan sekä Vauvasanataidetta että Satuhierontaa.
Galleria Myötätuulen Satusopissa nautittiin messuista lapsekkaissa tunnelmissa.
Satusopissa kaikkea saa katsoa ja koskea, ja aarteita tutkimassa viihtyivät pienet sekä vähän suuremmatkin vierailijat. Kirjastaan Hupsista
keikkaa ja pian ilmestyvästä
satukirjasta Metsänmörö ja
Valonpiika tutut Aunimarjut
Kari ja Milka Peltokangas
tutustuttivat kuulijoita kirjojensa tarinamaailmoihin kaiken muun Satusopista löytyneen puuhasteltavan ohella.
Laura-Livia Hyväri, 3,
Raahesalin lämpiöstä saattoi Kirjamessuilla tutustua muun muassa paikallisten kirjailijoiden tuotantoon.
Laura Okkonen
A
Järjestäjiä
ilahdutti
Raahen
kirjallisuuden
ystävien kaikkiruokaisuus.?
leen hyvää niin kävijöiden
kuin esiintyjienkin taholta.
Kiitosta riitti erityisesti sisällön kattavuudesta. Järjestäjiä
ilahdutti Raahen kirjallisuuden ystävien kaikkiruokaisuus. Kirjailijavieraiden vaihtelevat aiheet ja tyylit kiinnostivat tasaisesti yleisöä.
??Ihmiset viettivät kirjamessuilla koko päivä. Samat
ihmiset kävivät useilla luennoilla.
Jaana Oikarinen mahduttaa vielä lisää ilmaisia kirjoja
bookcrossing-pöytään.
Menestyksekkäät Kirjamessut herättivät ajatuksia
Laura Okkonen
Galleria Myötatuulen Satusopissa puuhailtiin lasten ehdoilla.
vietti yhdessä Paula-äitinsä
kanssa värityshetkeä Satusopin tunnelmassa.
??Olemme yllättyneet, miten paljon kirjamessuilla on
tarjottavaa myös lapsille, kehuu Paula Hyväri.
Hyvärien perheessä lastenkirjallisuus on osa arkea.
??Iltasatu pyritään lukemaan joka ilta. Lapsille on
tärkeä lukea, toteaa Paula.
Kruununmakasiinilla
Merja Jutila johdatti kirjamessulaisia Satuhieronnan
maailmaan.
??Satuhieronta on tarinoiden ja satujen yhdistämistä
kosketukseen ja kevyeen hierontaan, kuvailee Jutila.
Hän kertoo Satuhieronnan
soveltuvan erityisesti leikkiikäisestä eteenpäin, jolloin
lapsi ymmärtää jo satuja.
Hieronnassa voi lukea satuja
kirjoista tai kehittää tarinaa
ihan itse.
??Tarinassa voi seikkailla
vaikkapa lapsi itse.
Lastenkirjallisuus on hyvä
viihdyke, mutta myös tärkeä
opettaja ja kehittäjä. Jutila toteaa satujen ja tarinoiden olevan henkistä ravintoa lapsille.
??Satu voimaannuttaa ja
antaa rakennusainetta ajatuksille. Kerrokselliset tarinat
ovat antoisia kaiken ikäisille.
Satuhieronnassa pistäytynyt Anni-Marikki Haarala
viihtyi satuhieronnassa hyvin ja kuvaili hetkeä kivaksi.
- Satuhieronnassa rentoutui hyvin, hymyilee Anni-Marikki, ja suosittelee Satuhierontaa kotona kokeiltavaksi.
Maanantaina 15. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Laura Okkonen
Laura Okkonen
Ystävykset Pauliina Vanhatalo ja Essi Kummu keskustelivat Kirjamessuilla kirjailijan työstä.
Vieraana Essi Kummu
Kirja: Luonnollisuus löytyi omaelämäkerrasta.
Laura Okkonen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
tapahtuman uusimisesta tulevaisuudessa niin yleisön
kuin järjestäjienkin mielessä.
??Intoa ja materiaalia saattaisi löytyä. Kirja-aiheisen tapahtuman voisi tulevaisuudessa järjestää uudestaankin,
mutta toteutus voisi olla hyvinkin erilainen, kaavailee
Rossi.
Jaana Oikarinen puuhasi
lauantaina Raahesalin lämpiöstä löytyvien kojujen seassa.
Oikarinen saapui Oulusta
osallistumaan Raahen
bookcrossing-harrastajien
pöytään. Hän toteaa messut
erityisen hyväksi paikaksi
tuoda kirjaharrastusta esille.
Bookcrossing perustuu
kirjojen vapauttamiseen ja
löytämiseen, eli kirja lahjoitetaan julkiselle paikalle, josta
uusi lukija voi sen löytää.
Harrastukselle on oma
nettisivu, jossa kirjan kulkua
voi seurata. Kirjamessujen
kunniaksi bookcrossaajat panostivat kirjapöydässään paikallisten kirjojen löytämiseen.
Yhtenä Raahen Kirjamessujen vieraana omasta tuotannostaan ja kirjoittamisesta
kertoi Essi Kummu. Yhdessä Pauliina Vanhatalon
kanssa käyty keskustelu keskittyi erityisesti omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen
teemalla ?Rajat ja vapaus?.
Aihe on molempia kirjailijoita lähellä. Vanhatalo kertoi
tällä hetkellä työpöydällään
työvaiheessa olevan omaelämäkerrallinen teos. Kummu
julkaisi viime elokuussa Lasteni tarina -teoksen, joka on
omaelämäkerrallisin kokemuksiin pohjautuva kuvaus
Kummun lasten syntymästä.
Kummu aloitti kirjailijan
uransa vuonna 2006. Esikoisteostaan Mania (2006) hän
kuvaa psykologiseksi romaa-
niksi. Toisen kirjansa Karhun
kuolema ilmestyessä neljän
vuoden päästä. Toisen romaanin jälkeen Kummu julkaisi 2012 lastenkirjan Puhelias Elias, jota seurasi uusin
teos Lasteni Tarina. Kummu
kertoo seuraavan teoksensa
ilmestyvän vuoden maaliskuussa 2015. Uudessa kirjassa Eliaksen tarina saa jatkoa.
Kummua ei siis syyttä kuvata monipuoliseksi kirjailijaksi, mutta Kummu ei osaa
luokitella itseään.
??Kategorisointi on itselle
vaikeaa. Kirjoittaessani persoona ja ilmaisu liittyvät toisiinsa ja suhteeni kirjailijuutta kohtaan vaihtelee. Nyt on
hyvä vaihe menossa.
Kummun viimeisin teos
Lasteni tarina nousi julkisuuteen koskettavan aiheensa
myötä. Hän kertoo omaelämänkerrallisen tekstin kir-
joittamisen sujuneen luonnollisesti.
??Kirjoittaminen oli helpointa, mitä kirjailijana olen
tehnyt. Teksti syntyi kuin
ämpäristä kaatamalla.
Omaelämänkerran luonnollisuuden myötä opetellut
kirjoittamisen keinot karisivat pois.
??Kirjan tarina on aito. Uskon sen siksi vetoavan lukijaan.
Kummun teos on vastaus
hänen tyttärensä kysymykseen ?Äiti, olinko ihana vauva?? Teoksessa nousee esiin
kaksosten syntymä keskosina
ja seurannut kamppailu elämästä. Kummu kuvaa äidin
tasapainottelua rakastamisen
ja menettämisen pelon välillä.
Omaelämänkerrallisen
teoksen kirjoittamisen ja julkaisemisen välillä Kummu
huomauttaa olevan iso ero.
Palautteen hän toteaa kuuluvan työhön, mutta sen kohtaaminen Lasteni tarina -kirjan kohdalla oli kuitenkin
vaikeampaa kuin hän oletti.
Vaikeasta aiheesta huolimatta kertomus oli jotain,
mitä Kummu halusi lapsilleen antaa.
??Olisin kirjoittanut tarinan lapsilleni, vaikkei sitä olisi julkaistu, toteaa Kummu.
Teos antaa Kummun lapsille heidän syntymäkertomuksensa.
??Se, kuinka meille vastataan kysymykseen omasta
syntymästämme antaa meille paikan, syyn ja tavan olla
olemassa. Ei ole yhdentekevää, kuinka tarina omasta
syntymästämme kerrotaan.
Tuo kertomus tulee määrittämään elämää ja kulkemaan
mukana jossain muodossa
loppuelämän ajan.
Gallup: Kuka on suosikkikirjahahmosi?
Lisbeth Salander Stieg Larssonin kirjoista. Hän on monella tapaa riipaiseva hahmo, kuin nykyajan Peppi Pitkätossu.
Hilkka
Okkonen
On niin monta vaihtoehtoa. Ainakin Kani
nimeltä Jumala -kirjasta hahmo Jenny.
Hän on mysteerinen hahmo ja satumainen, kuten koko tarinakin.
Sara
Keski-Ojala
Donna Leonin hahmo poliisikomisario
Brunetti. Hän on moraaliltaan vahva, ja
rakastaa perhettään, ruokaa ja Venetsiaa.
Kirsu
Hintikka
Monte-Criston kreivi. Kokotarina oli vaikuttava, kun sen luin nuorena. Erityisesti
mieleen jäi ihmisen petollisuus ja syyttömänä vankilaan joutuminen.
Göran
Tornaeus
RAAHEN SEUTU Maanantaina 15. syyskuuta 2014
6 ELÄMÄNMENO
Puhtaus
on puoli
ruokaa
Luomumarkkinat: Ei
pelkästään ostoksia vaan
myös tietoa tuotteista.
Petri Alminoja, teksti ja
kuvat
tai kassista jotain pientä kotiin vietäväksi.
Ruukin perinteiset luomu- ja
lähituotemarkkinat järjestettiin jälleen lauantaina maaseutuopiston pihapiirissä
kauniin syksyisen sään helliessä markkinakansaa. Liikkeellä oli vähintään Ruukin
kylällinen ihmisiä ja ehkä
hieman päällekin, sillä ostoksia tultiin tekemään aina Viitasaarelta asti.
Luomuruoka mielletään
puhtaaksi ja lähialueen tuottajille onkin syntynyt oma
kiinteä asiakaskunta, joka
vuosi toisensa jälkeen poikkeaa tekemään hankintansa
jopa seuraavaan kesään saakka, kuten autonsa takakonttia lauantaina lastannut Yrjö
Riekko.
??Ihan kaikki ei meinaa autoon mahtua, vaikka meitä
on nykyään vain kahden hengen talous näitä syömässä,
naurahti ennen itsekin viljelijänä toiminut Riekko nostellen tomaatteja kottikärryistä
autoon.
Kaikki eivät kottikärryjä
markkinoilla tarvinneet, sillä
osa saapui paikalle vain katselemaan, mutta yleensä lähes jokaiselta löytyi kädestä
Ruukin luomumarkkinat
on oiva tapahtuma siinäkin
mielessä, että aikuisten tehdessä ostoksia voivat perheen juniorit tutustua eläimiin, koneisiin tai ottaa mittaa toisistaan vaikkapa traktorin sarvissa.
Ihan oikean työkoneen
rattiin ei kuusivuotiaasta
Kaijus Kantolasta vielä taitaisi olla, mutta onneksi pienelle miehelle löytyi mittojen
mukaan tehty traktori, naureskeli isä Henri katsellen
poikansa touhuja.
??Ollaan joka vuosi pyritty
tulemaan paikalle ja tänä
vuonna senkin vuoksi ollaan
täällä, kun Kaijuksen isosisko
Olivia on täällä luokkansa
kanssa keräämässä hieman
rahaa tulevaa luokkaretkeä
varten. Kaikki kolme ovat yhtä mieltä siitä, että luomumarkkinat ovat oiva tapahtuma, jonne on joka vuosi mukava tulla katsomaan ja tekemään ostoksia.
Tänä vuonna markkinoiden erityisteemaksi oli nostettu ajankohtaisesti kierrättäminen josta tarjolla oli runsaasti tietoa ja joka näkyi
myös myyntipöydissä.
petri.alminoja@almamedia.fi
Kierrättäminen on
myös elämäntapa
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Lukiolaiset Mona Westman
ja Tommi Pyhtilä saapuivat
Ruukin maaseutuopistolle ilman suuri suunnitelmia ostoksista tai muista hankinnoista. Nuoret tutkivat kaikkea tarkkaan ja myyjät saavat
paljon kysymyksiä vastattavakseen, koskien muun muassa alkuperää ja valmistusmateriaaleja. Lauantain Luomumarkkinoilla yhtenä teemana oli tänä vuonna kierrättäminen, jonka Mona ja Tom-
mi kertovat olevan heille tavallista arkea.
??Emme ole mitään intoilijoita, mutta kierrättämällä
voi säästää todella paljon ja
onhan se myös ekologista.
Kirpputoreilta ostamme hyvin paljon vaatteita ja myös
muuta käyttötavaraa kotiin.
Esimerkiksi tämä huivi minulla kaulassa on tuorein
hankintani ja hintaa oli vain
puolitoista euroa, naurahtaa
Mona, samalla kun Tommi
kertoo hänellä viimeisimmän
hankinnan olleen samanhintainen mutteripannu.
Peltiseppä Tom Ojanperä esittelemäsä tuotteitaan. Asiakkaita kiinnostivat käsitöiden lisäksi myös materiaalit. Tom hyödyntää työssään m
Syksyn satoa Ruukin Luomumarkkinoilla lauantaina.
Petri Alminoja
Mona ja Tommi kertovat, että kierrättäminen on myös elämäntapa. Käytetty kelpaa nuorille siinä missä uusikin.
Ohjelmaa lapsille. Ratissa kuusivuotias Kaijus Kantola.
Nuorten mielestä käyttökelpoista tavaraa päätyy liian
helposti ja aivan liian paljon
kaatopaikoille tätä nykyään.
Se mikä toiselle on roskaa voi
toiselle olla vielä täysin käyttökelpoista. Samaa mieltä
Monan ja Tommin kanssa on
Tom Ojanperä, joka peltiseppänä hyödyntää työssään
myös kierrätysmateriaaleja.
??Vanhat säilykepurkit
taittuvat mitä ihmeellisimpiin muotoihin, kun ne aluksi
putsataan. Myös vanhaa kattopeltiä tulee hyödynnettyä
todella paljon. Lähtökohta
minulla työssäni on se, että
mitään ei mene hukkaan.
Peltilevystä leikataan aluksi
irti isoimmat osat ja viimeisistä pienistä soiroista naputtelen ja taittelen näitä pieniä
piparimuotteja.
Ojanperä ihmettelee ääneen nykyistä kulutusvimmaa.
??Ei minunkaan mielestä
kaiken tarvitse aina olla uutta. Jos mietin, että miten
muuten kierrättäminen näkyy meillä kotona, niin kyllä
meiltä viedään paljon tavaraa
kirpputorille, josta se päätyy
lahjoituksena eteenpäin, jos
kauppoja ei synny. Roskiin ei
käyttökelpoinen tavara meidän talossa päädy. Itsellä on
pajassa yli satavuotiaita koneita, joita käytän työssäni
joka päivä edelleen ja hyvin
toimivat. Toistan hieman itseäni, kun sanon vielä uudestaan, että käyttökelpoisen tavaran paikka ei ole kaatopaikka.
Maanantaina 15. syyskuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Ennustajat eri mieltä
Petri Alminoja
Voittaja:
Lunta kolmen viikon
kuluttua.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
muun muassa vanhoja säilykepurkkeja, sekä kattopeltiä.
Markkinoilta ostettiin tuotteita myös suuremmissa erissä.
Oikaisu
Raahen Seudun tiistain 9.9.
numerossa oli artikkeli Keskustan Pohjois-Pohjanmaan
piirin kansanedustajaehdokkaiden valinnoista.
Artikkelissa mainittiin, että Oulun läänin istuvista kansanedustajista myös Timo
Korhonen olisi jättämässä
eduskunnan Inkeri Kerolan
tapaan.
Korhonen on kuitenkin
käytettävissä kevään eduskuntavaaleissa, mutta hänen
ehdokkuutensa vahvistetaan
Keskustan Kainuun piirin jäsenvaalissa.
Pahoittelemme virheellistä tietoa.
Ilmatieteenlaitoksen kehityspäällikkö, entinen ylimeteorologi Alberto Blanco hymyilee noustessaan lavalle
paljastamaan SM-kansansääennustuskilpailun tuloksia
lauantaina Ruukin Maaseutuopistolla. Mikä on hymyillessä kun aurinko paistaa ja
lämpötila hipoo 17 astetta,
juuri kuten ennusteissa luvattiin.
Vaikka lauantain osalta
ehkä arviot tulevasta pitikin
paikkansa oli kilpailu tänä
vuonna tuomarina toimineen
Blancon mukaan todella hankala. Monikaan kilpailija ei
ennustuksia laatiessaan
osannut arvata, että päättynyt kesä on jo pelkästään hellepäivien lukumäärän suhteen poikkeuksellinen.
Myös toukokuun alku, kuten myös juhannuksen sään
ennustaminen tuottivat tänä
vuonna erittäin paljon hankaluuksia. Kaikesta huolimatta yksi pärjäsi jälleen toisia paremmin.
Tänä vuonna kilpailun
parhaan kansansääennustajan tittelistä voitti Kristiinasta, Isojoelta, kotoisin oleva
Unto Riihiluoma, joka paljastuu todelliseksi ammattilaiseksi säätä tutkittaessa.
Kaapista löytyy useita palkintoja, kuten niitä löytyy myös
hänen tyttärensä, sekä tyttärentyttären kaapista. Säätä
ennustaa koko perhe.
?? Tämä on meille tällainen
harrastus, jossa kaikki ovat
mukana. Tyttärenikin on pärjännyt tässä ennustusten laatimisessa todella hyvin. Itse
Unto Riihiluoma onnistui povamaan päättyvän kesän sään kaikista parhaiten. Talvesta mies arvelee tulevan kylmän ja lumisen.
olen ollut muistaakseni mukana kaksitoista kertaa ja yksitoista kertaa olen ollut kolmen parhaiten onnistuneen
joukossa.
Toisen kerran parhaana
palkittu Riihiluoma kertoo
tekevänsä kaikki ennustukset aina vuodeksi eteenpäin,
eikä niitä enää vuoden edetessä muuteta. Entäs talvi?
??Pihlajanmarjat ja siipi-
JÄRJESTÖT
Eläkeliiton Raahen yhdistys. Ma 15.9. puutyöpiiri askartelee klo 16 Merikadun
koululla. Ti 16.9. tiistaikerho
klo 15 Kreivinajassa. Kerhossa vieraana asiantuntija,
joka kertoo meille NettiRassista ja sen käytöstä. Ke
17.9. käsityöpiiri ahkeroi klo
13 Kreivinajassa. To 18.9.
tuppikerho kokoontuu klo
14 Kreivinajassa.
Raahen ja ympäristön
Eläkkeensaajat Raahelassa kokoontuvat kerhot: Ma
15.9. klo 10 boccia. Ke 17.9.
klo 10.30 tanhut, on tärkeää
että kaikki tanhuryhmään
kuuluvat tulevat harjoittelemaan, huomatkaa aika. klo
muurahaiset paljastavat talvesta sen, että ensimmäisiä
lumisateita voi odottaa viikolla 41 ja muutenkin halkoja
kannattaa varata, sillä pakkasia saadaan varmasti.
opisto
11.30 voimistelu ja klo 13
keskiviikkokerho, jossa päätetään jos lähtijöitä on tehdä retki Liminganlahden lintutorneille mahdollisesti
ensi viikon lopulla,tulkaapa
kertomaan kerhoon halukkuutenne lähteä matkalle.
Kahvit jo klo 12.30 lähtien.
To 18.9. klo 10 tasapaino,
klo 11 boccia ja käsityöt, klo
13 laulukurssi. Ti. 16.9 klo
12 keilakurssi keilahallilla,
puutyöt ti 16.9. klo 16 Merikadun koululla. Tervetuloa
kaikki nykyiset ja uudet.
Rautaruukin ja Raahen
Martat Torstaina 18.9. lähdemme Siikajoelle sieniretkelle Sirkka-Liisan opastuk-
sella. Lähtö Ouluntien Nesteen pihalta pikkuautoilla
klo 16.30. Ota mukaan sienikori ja -veitsi.
Raahen seudun harmonikkakerho Harjoitustilat
ovat Myllymäen koululla,
osoite Ristikarintie 2. Ti
Raahe-opiston tunnit 1820.30. To Orkesteriharjoitukset alkaen klo 17. Menemme Arkkukariin Salonkartanoon viihdytysvierailulle ke 24.9. klo 14-15.
Raahen Pelastakaa Lapset Kokoonnumme Kreivinajan toimintatuvassa to
18.9. klo 17, tilaisuudessa
on mukana Oulun aluetoimiston henkilöitä.
SFC-raahetienoo ry www.
multaranta.fi. Päättäjäiset
19.-21.9., Talkoot 26.-28.9.,
Kalansavustus 10.-12.10.,
Halloween 31.10.-2.11.
Vihannin kotiseutuyhdistys 16.9. Saarankantissa
tuote-esittely klo 13 lähtien. Kaikki ovat tervetulleita,
kotiseutuyhdistys kustantaan tarjoilun. saarankantin
kahvilla on avoin kaikille kävijöille joka tiistai klo 13-17.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Ti 23.9. klo 18
teemailta Kreivinajassa.
Diabeteslääkäri ja -hoitaja
antavat neuvoja 1-tyypin
diabeteksen omahoidossa.
Salaattitarjoilu. Tervetuloa!
RAAHE-OPISTO
Enn. ilm. alkaa 15.9. seur.
kursseille: uusi kurssi
1203031 Englantia kaiken
unohtaneille, päiväkurssi
ma 14-15.30, 15.9.-24.11. ja
12.1.-27.4.-15 Raahen lukio,
Anna-Kaisa Puhakka.
120307 Matkailueng. minikurssi .120310 Uskalla puhua englantia .
Kursseille vapaita paikkoja:110421 Koruja ja kukkaroita, 110333 Kasvivärjäys, 110449 Helmikorut.
Enn.ilm. https://www.opistopalvelut.fi/raahe tai puh
040 135 6779, 040 135
6780.
RAAHEN SEUTU Maanantaina 15. syyskuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Heidi Laikari
KURKISTUS
Kyläyhdistys
ahkeroi Yppärin
ytimessä
Kuka olet?
? Yppärin kyläyhdistyksen
sihteeri Anne Vuoti.
Monettako kertaa Yppärin
perinteiset syysmarkkinat
nyt järjestettiin?
? Olikohan tämä kolmas vai
neljäs kerta? Veikkaan, että
neljättä kertaa. Aika ja vuodet menevät niin nopeasti.
Mitä perinteitä Yppärin
markkinoihin liittyy?
? Yppärin koululaisten esiintyminen on jokavuotinen osa.
Myyjiä on toki joka vuosi; osa
voi olla samoja ja osa ei. Järjestämme myös aina perinteisen kisan kyläyhdistyksen
puolesta. Tänä vuonna se oli
linnunpönttökisa. Aina meillä on myös jotain ohjelmaa
lavalla.
Ketkä osallistuivat markkinoiden järjestämiseen?
? Etukäteisjärjestelyihin
osallistui yhdistyksen ydinporukka sekä Yppärin maaja kotitalousnaiset. Ydinporukkaa oli alle kymmenen.
Maa- ja kotitalousnaistenkin
määrä liikkui kymmenessä
hengessä.
Mitä järjestelyjä markkinat edellyttivät?
? Värkkäsimme hyvissä ajoin
etukäteen kaiken, mitä pystyimme. Markkinoita edeltävänä iltana ydinporukkamme
laittoi pöytiä paikoilleen ja
veti sähköjä. Maa- ja kotitalousnaiset olivat meidän vieraitamme tapahtumassa. He
paistoivat lättyjä ja möivät
ruokaa.
Yppärin markkinat tarjosivat lauantaina tekemistä koko perheelle. Markkinamyynnin ja -ohjelman lisäksi alueella järjestettiin muun muassa perikonttikirppis.
Linnunpönttökilpailussa palkittiin kolme parasta pönttöä.
Jotain uutta ja jotain vanhaa
Syysmarkkinat: Lännenratsastajat kiehtoivat kävijöitä Yppärissä.
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
PYHÄJOKI Aurinkoinen sää
ja kyläyhdistyksen perinteiset markkinat houkuttelivat
lauantaina Yppärin merimajalle satoja kävijöitä.
Kaupankäynnin ohella
markkinakansa kuunteli Yppärin koulun ja Kalajoen kansalaisopiston harmonikkapii-
AS Moon nuhjasi
tasapelin
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
AS Moon tasasi lauantain
pisteet Kajaanin Hakan kanssa III-divisioonan ottelussa
1?1 (0?0) tuloksella.
??Pitää kai nousuun olla
tyytyväinen, vaikka voittokin
olisi ollut otettavissa, kommentoi AS Moonin JukkaPekka Patanen vaisuhkon
ottelun jälkeen.
AS Moon sai pelin hyvin
käyntiin ja puhkoi kajaanilaisten vasenta laitaa. Juho
Sippala pääsi useampaan ot-
teeseen keskittämään, mutta
kohde oli hieman hukassa.
Tilanteita riitti vielä vahvan aloituksenkin jälkeen.
Lähimmäksi maalia pääsi Juho Heiskanen, jonka puskun
vieraat siivosivat maaliviivalta.
??Vähän oli kattelevaa alku. Siihen olisi pitänyt iskeä
ja olisi ollut helpompi peli,
sanoi Patanen.
Ensimmäisen puoliajan
loppua kohden KajHa pääsi
paremmin peliin sisälle. Kaukana ei ollut vieraiden avausmaali, mutta Kristian Ilkko
rin musiikkiesityksiä.
Perinteisten markkinaelämysten lisäksi kyläyhdistys
pyrkii tarjoamaan kävijöille
vuosittain jotain uutta.
? Tänä vuonna kävijät pystyivät kokeilemaan esimerkiksi paintball-aseilla tarkkuusammuntaa, järjestelyihin osallistunut kyläyhdistyksen aktiivi Anne Vuoti
havainnollisti.
Markkinakansan ja -myyjien lisäksi alueella oli lukuisia kirpputorimyyjiä ja zetoristeja. Maailmaa kiertänyt
rättisitikkakin oli kurvannut
paikalle.
Markkina-alueen ruohokentällä omaa leiriä pitivät
lännenratsastajat.
Maria ja Tuomo Impola
sekä heidän 6-vuotias poi-
kansa Iisak esittelevät markkinakansalle lännenratsastuksen saloja. Lisäksi alueella
pääsi hevosajelulle.
? Meillä on pitkät perinteet markkinoilta. Aikaisemmin olemme olleet traktoreiden kanssa liikkeellä, mutta
nyt hevoset ovat menneet
edelle, Maria Impola kertoi
perheen markkinaperinteistä.
Lännenratsastuksen Impolat kertoivat olevan suosittua alueella.
? Tämä on kasvava harrastus. Itselläni on karjahevonen, jolla on karjavaisto. Harrastankin välillä karjanajoa,
Maria Impola taustoitti.
Lännenratsastuksesta innostuneen perheenäidin mukaan paluuta perinteiseen
ratsastukseen ei enää ole.
siivosi pallon väljemmille vesille.
Toisen puoliajan alussa AS
Moon pääsi vielä painamaan
peliä KajHan päätyyn, mutta
tunnin pelin jälkeen vieraiden vastahyökkäykset tuottivat jatkuvaa huolta.
Heikko puolustusinto tarjosi vieraille useamman paikan.
??Toisella puoliajalla vastustaja luki meidän peliä paremmin ja sai vaarallisia vastahyökkäyksiä, sanoi Patanen.
Vain KajHan heikko viimeistely ja Janne Vähäkankaan torjunnat pitivät numerot nollissa. KajHa onnistui
lopulta ja siirtyi 72 minuutilla
0-1 johtoon.
??Oli hyvää tuuria ja maali-
vahdin torjunnat pelasti,
myönsi Patanen.
AS Moon yritti tasoitusta
loppuun saakka. Palkinto tuli
muutama minuutti ennen
loppua, kun Kristian Ilkko
runnoi vapaapotkun jälkitilanteesta maalivahdin pudottaman pallon maaliin.
Virallisiin tilastoihin maali
tosin merkittiin KajHan omana maalina.
??Loppuun pallo pomppi
meille, sanoi Patanen.
AS Moonin esitys kotinurmella oli kaukana kauden
parhaista otteluista. Viimeinen hyökkäyskolmannes
tuotti isoja ongelmia.
??Rakentelu meni vaikeaksi. Laatupallot keskityksistä
uupuivat ja keskeltä ei päästy
ollenkaan, kuvasi Patanen.
Roy Viitanen
AS Moonin keskitykset karkasivat turhan usein harakoille lauantain kotiottelussa.
RAAHEN SEUTU Maanantaina 15. syyskuuta 2014
10 TELEVISIO
C6 // Tv-viikko
Aamulehti // Perjantaina 12. syyskuuta 2014
Maanantai 15.9.
Espanjalaiset sairaanhoitajat Itziar
ja Celia (kuvassa) ovat tulleet
Kotkaan paikkaamaan kroonista
sairaanhoitajapulaa. Mitkä asiat
auttavat kiintymään Suomeen?
Dokumenttiprojekti: Hoitajat,
TV1 klo 21.30
Tv1
05.55 Jaakko ja maailmanvalloittajat. (U)
06.25 Ylen aamu-tv. 6:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. 6.30 uutiset, sää ja
urheilu puolen tunnin välein.
09.30 Akuutti. (U)
10.00?10.50 Murdochin murhamysteerit (12). Houdini. HD
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Pisara. (U)
11.10 Jumalanpalvelus. (U)
11.55 Löytöretkiä maailmaan.
Erebus, jäätikön tulivuori.
12.10 Kuningaskuluttaja. (U)
12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Nuoria ihmisiä (7). (Suomi
1943). O: Ossi Elstelä. Mv.
14.45 Löytöretkiä maailmaan.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
16.05 Arto Nyberg.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12). Vihreä muusa. HD
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Uutisvuoto.
19.00?19.51 Prisma: Arvoituksellinen ihmisääni.
20.00 MOT.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.9.
Onnea Sirpa.
06.52 Fungi (S).
07.00 Karhunpaini.
07.06 Pikku Toni (S).
07.12 Nelli ja Iiro (S).
07.21 Tommin kiertävä sirkus.
07.31 Maukka ja Väykkä (S).
07.42 Olivia (S).
07.55 Töötti ja Pulteri (S).
08.16 Muumilaakson tarinoita.
08.40?08.47 Late Lammas (S).
09.00?09.38 Saariston pelastaja.
09.45 Rannalla tuoksuu savukala.
10.15?11.05 Nuoret lääkärit.
11.10?11.39 Puutarhasissit. 6/8.
11.50 New Yorkin herkut.
12.20 Muuttohaukantie.
13.20 Mutsis oli apina. (U)
13.45 Uusi päivä (S). Osa 398.
14.15 Uusi päivä (S). Osa 399.
14.45 Uusi päivä (S). Osa 400.
15.15 Poliisi selvittää (S).
15.22 Koistiset lennossa (S).
15.28 Uroot (S).
15.40?16.25 Doctor Who (12). (U)
16.30 Nuoret mestarit: Partiomestari.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 We Want More.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.20 Urheiluruutu.
19.24 Yle Uutiset sää.
19.30 Retrolissun ysärit: Napa.
20.00 Uusi päivä (S). Osa 401.
20.30 Totuus rakkaudesta. (U)
21.00
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Dokumenttiprojekti: Hoitajat. HD
22.30 Kotikatsomo: Tehdas (12).
10/18. Rytmi-ihmiset. (U)
23.20 Yle Uutiset.
23.25?23.55 Putkiremontti. Uusi
sarja alkaa! Sarjassa seurataan
läheltä, miten putkiremontti
mullistaa kerrostalon asukkaiden
elämän. Huoli kodin kohtalosta
varjostaa taloyhtiön pihajuhlaa.
21.00?21.41 Black Box (12). Tunnettu journalisti aiheuttaa paniikin
Kuutiossa, kun hänen päästään
löytyy räjähtämätön ammus.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Charlien enkelit (12). 4/8.
22.45 Retrolissun ysärit: Napa.
23.15 Funny or Die Presents (16).
23.40 Ironside (16). Uusi sarja 1/9.
00.25?00.50 Kimppakolmoset
(12). (U)
Yle Fem
7.10 SVT: Gomorron Sverige. 12.10 SVT: Här är ditt liv. 14.00 SVT:
Sportspegeln. 14.30 SVT: Sverige! 15.00 SVT: Atleterna. 17.25 Osoite: Rooma: Susanna Sandström. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00
BUU-klubben: Tiedätkö mitä? 18.30 Taivaallista menoa: Ei voi vaieta. 19.00 Luontoretkellä: Tyhmä kuin hanhi? 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 20.00 Närbild. 20.30 Majakka: Porkkala. 20.45 Oddasat. 21.00
Efter Nio. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Arkistosta revittyä:
Saaristolaiselämää. 22.30 Strömsö. 23.15 SVT: Val 2014: Agenda
special. 0.00 SVT: Vem tror du att du är? 1.00 SVT: Programtablå.
1.05 SVT: Timmerflottning. 1.15 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 1.45 SVT: Mekatronik. 2.00 SVT: Lilla Aktuellt. 2.15 SVT: Sommarlägret. 2.30 SVT: Antikduellen.
AvA
6.00 Aamun AVAus. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 10.00 Suurin
pudottaja. 12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 12.30 Makuja & Elämää.
12.45 Lääkärit. 13.40 Kiinteistöjen kuningas. 14.40 Kennedyjen perintö.
15.45 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.15 Makuja & Elämää. 16.30 Suurin pudottaja. 17.30 Salatut elämät (S). 18.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 20.00 Grand Designs Australia. 21.00 Iholla. 21.30 Beverly Hillsin
täydelliset naiset. Allasbileet Palm Springsissä. Saadakseen materiaalia seksiä käsittelevään kirjaansa Brandi haastattelee ystäviään. Samalla miehetkin
saavat neuvoja, millaisia temppuja naiset arvostavat. Kimin tytär tunnustaa
löytäneensä leluja äitinsä lipastonlaatikosta. Naiset varustautuvat kukin
tavallaan yhteistä Palm Springsin matkaa varten. Perillä ei oikein päästä
rentoon menoon altaan äärellä, kun Carlton kertoo harjoittavansa wiccaa ja
näyttää pentagrammitatuointinsa. 22.30 Kiiltokuvia (S). 23.30 Iholla. 0.00
Trinny & Susannah Skandinaviassa. 0.55 Yön AVA.
mTv3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi. (U)
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7).
10.10 Emmerdale (12). (U)
10.40 Vapun valtakunta.
11.10?12.05 Lääkärit.
13.35 Grand Designs ? unelmaasunnot.
14.35 Millerit.
15.05 Alueellinen sääennuste.
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Jamie Oliverin 15 minuutin
ateriat.
16.15 Tanssii Tähtien Kanssa. (U)
17.00
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (12).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Suomen kaunein koti.
21.00
21.00 Kiiltokuvia (S). Osa 1. Oikeus omaan elämään.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Helppo elämä (7). Osa 23:
Viivan alla.
23.35 The Good Guys (16). Koira
ja sen karvat.
00.30 Super Fun Night (S). Kihlajaiset. Kimmien äiti tulee kaupunkiin järjestämään Kimmien sisaren
kihlajaisjuhlia. Kimmie ei oikein osaa
olla onnellinen sisarensa puolesta,
kun Richard on alkanut seurustella
Kendallin kanssa, eivätkä Marika
ja Helen-Alice tahdo tulla toimeen
sisaren kavereiden kanssa. Juhlia
varten Kimmie joutuu kauhukseen
ostamaan uimapuvun.
01.00?05.30 Voittostudio.
nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Timon ja
Pumba (7).
07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7).
08.20 Waverly Placen velhot (7).
08.50 Sikke ? Ruokaa rakkaudella.
09.20 Tuhluriprinsessat.
09.50 Kodikkaasti vuokralla.
10.20 Sarahin sisustusvinkit.
10.50?11.20 Ennustaja-TV.
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.20 Kodikkaasti vuokralla.
13.50 Sarahin sisustusvinkit.
14.20 Sikke ? Ruokaa rakkaudella.
14.50 Ruotsin karmein koti.
15.50 Himohamstraajat (S).
16.50 Arvostele mun illallinen
Suomessa. Minkälaisen menun tarjoilee 24-vuotias rikostutkija Laura?
17.00
17.20 Frasier (S). Häiden jälkipyykki, osa 2/2.
17.50 The Voice Kids.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Poliisit (S). Jyväskylä.
19.30 Poliisit (S). Oulu.
20.00 Huippumalli haussa. Tyttö,
jota suudeltiin.
20.57 Keno.
6 Meidän perheen tähdissä Nelli-tytär paljastaa,
millaisia tapoja Nopsajalkana tunnetulla Antti Hakalalla on. Muita vieraita
ovat Saija Palin ja Julius
sekä Heidi Pakarinen ja
Helmi-Emmeliina. Ohjelmaa juontaa Sanna Stellan. TV5 klo 20
Yle TeemA
04.00?16.10 Teematieto.
16.20 Hetkiä kaupungissa. 1/10.
16.40 Simon Reeve Intian valtamerellä. 1/6. Etelä-Afrikka, Mosambik ja Sansibar.
17.40 Francon jälkeen ? Alcantaran perhe (7). (12) Osa 248.
Houkutuksia (La tentación está
arriva).
19.00 Gran Hotel (12). 4/42. HD
20.00 Tekijänä: Aki Roukala.
Valokuvaaja Aki Roukala hylkäsi
Helsingin, työpaikan Imagessa
sekä boheemielämän, ja osti talon
Hailuodosta.
20.30 10 kirjaa jotka muuttivat
maailmaa. (U)
21.00 Sami Yaffa ? Sound
Tracker. Missä syntyi tango?
21.55 Kino Klassikko: Viitta ja tikari (12). (Cloak and Dagger/USA
1946). N: Gary Cooper, Lilli Palmer.
23.45 Uusi Kino: I love my job (S).
Neljä tarinaa työpaikalla koetuista
konflikteista ja fantasioista miten
ristiriidat olisi voitu ratkaista. HD
00.16 Uusi Kino: People in white
? valkopukuiset (S). Dokumenttielokuva tutkii mielenterveyspotilaan ja lääkärin suhdetta.
Mielenterveyspotilaat kertovat
toisilleen tarinoita heitä hoitaneista ammattilaisista. O: Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen
(2010). HD
01.25?04.10 Teematieto.
Sub
06.00 Voittostudio.
08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää (7).
14.00 X Factor UK.
16.05 Walker, Teksasista (12).
Lain tuolla puolen.
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Suomen surkein kuski.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Big Brother Extra.
19.30 Miehen puolikkaat (7). Tervetuloa naapurustoon!
20.00 Rillit huurussa (S).
Hofstadter-isotooppi.
20.30 Simpsonit (7). Paratiisi
puskassa.
21.00 Katujen kasvatti (16).
Riistetyt.
22.00 Big Brother. Maanantaista
lauantaihin nähtävässä koostelähetyksessä kaikki Big Brotherin
edellisen vuorokauden mielenkiintoisimmat tapahtumat ja kohokohdat tiiviissä paketissa.
23.00 Grimm (16). Paha pukki.
00.00 Hävyttömät (16). Muistotilaisuus. Lip ja Ian törmäävät
rengasrikon takia tiensivuun pysähtyneeseen rekkaan, jonka kuski pyytää heiltä apua korvausta
vastaan. Steve tarjoaa väsyneelle
Fionalle hetken hengähdystaukoa
arjesta ja vie hänet hienoon hotelliin yöksi.
01.00 Simpsonit (12). Prätkäkundi.
01.30?06.00 Voittostudio.
21.00
21.00 Hulluna Saraan (7). (Hulluna Saraan/Suomi 2012). N: Jussi
Nikkilä, Ville Virtanen, Emilie De
Ravin, Tiina Lymi, Jessica Grabowsky, Jussi Lampi. O: Samuli
Valkama.
22.55 Kylmäverisesti sinun (12).
Lapsen etu.
00.05 Poliisit (S). Jyväskylä. (U)
00.35 Poliisit (S). Oulu. (U)
01.05 NCIS Rikostutkijat (12). Pelastus, osa 2.
02.05 Frasier (S). (U)02.35 Eriskummalliset rikokset (7). Sarjahurmaajia ja sakkorysiä.
03.15?05.00 Ennustaja-TV.
Fox
6.00 Sky News. 6.32 FOX Kids: Sketsiä! 6.43 Pound Puppies. 7.05 Ni Hao
Kai Lan. 7.28 Vipo ? lentävän koiran seikkailut. 7.53 Avatar. 8.17 Monsuno.
8.40 Trollz. 9.05 Wipeout. 9.55 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. 10.25 24Kitchen: Mummojen parhaat reseptit. 10.55 24Kitchen: Savannin herkut. 11.25 Kuningaskalastajat. 12.15 Autiotalojen aarteet. 12.45
Tuohta tuhosta. 13.15 Miehen paikka. 13.40 FOX Wild: Krokotiilien invaasio. 14.25 Montanan poliisit. 15.25 Lentoturmatutkinta. 16.20 Futurama.
16.45 Family Guy. 17.15 FOX Wild: Laumanjohtaja Cesar Millan. 18.05 Matkalaukkujen metsästäjät. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Jaakon
matkassa. 21.00 Intelligence ? Agentti 2.0. 21.55 Criminal Minds. 22.50
The Bridge. 23.45 Elokuva: Insomnia. 1.45 Huumebisnes Oy. 2.40 Family
Guy. 3.05 Jaakon matkassa. 3.55 Sky News.
liv
5.00 Ennustaja-TV. 9.00 Tyyliä vai ei. 10.00 Liv D: Roskaruokaäidit (S). 11.00
Korealaisen keittiön aakkoset. 11.30 Heikin lähiruokaa. 12.00 Tomin keittiö.
12.30 James Martin ja herkkuja Välimerellä. 13.00 Hulluna leivontaan. 13.30
Kauneusleikkaukseen vai ei? 14.00 Hulluna häämekkoihin. 14.30 Huippukokki lähtee maalle. 15.00 Sarahin talo. 15.30 Neljät häät Amerikassa. 16.30
Olet mitä syöt. 17.00 Tanssin superäidit. 17.55 Kotikokkien taistelu. 19.00
Hurja remontti. 20.00 Jutta ja superdieetit. 20.30 Sinkkulaiva. 21.00 Kaksi
julkkista ja yhdet häät. Uusi kausi alkaa! Sarjassa avioituvan pariskunnan
häiden järjestely annetaan kokonaan kahden julkkiksen hoidettavaksi. Kauden ensimmäisinä hääsuunnittelijoina toimivat Marja Tiura ja Jethro Rosted.
Porvoolaisen hääparin haluaa isot kesäiset häät ja hääpuvun pitää ehdottomasti olla valkoinen ja tyylikäs. 22.00 Ringer (12). 23.00 Sinkkulaiva. 23.30
Täydelliset naiset (12). 0.25 Greyn anatomia (16). 1.20 Greyn anatomia (16).
2.15 Kotikokkien taistelu. 3.20 Häähullut (S). 4.20 Ennustaja-TV.
6 Antaisitko Marja Tiuran ja Jethro Rostedtin suunnitella hääsi?
Kaksi julkkista ja yhdet häät, Liv klo 21
Tv5
6.20 Ihmemies MacGyver (12). 7.15 Matlock (7). 8.10 Kellarin kunkku (S).
9.00 TV Shop Tvins. 12.00 Ankkadynastia. 12.30 Tahdon morsiuspuvun!
13.00 Pomo keittiössä. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.00 Matlock
(12). 16.00 Kolmas kivi auringosta (S). 16.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 17.00 Pulmuset (S). 18.00 Kellarin kunkku (S). 19.00 Maatilan
prinsessa. 19.30 Tatuointistudio HelsINK. 20.00 Meidän perheen tähdet.
21.00 Elokuva: Starsky & Hutch (12). 23.05 5D: Masturbointiniksejä naisille (16). 0.05 Elokuva: Panaman räätäli (16). 2.15 Twin Peaks (7). 3.10 Spartacus ? gladiaattori (18). 4.10 Tarkka-ampujat (12).
KuTonen
6.00 Voice TV. 9.00 TV Shop Tvins. 12.00 Voice TV. 13.00 Iskelmä TV.
14.00 Radio City TV. 15.00 Voice TV. 16.00 Iskelmä TV. 17.00 Radio City TV.
18.00 Yukonin miehet. 19.00 Käteiskauppiaat. 20.00 American Chopper.
21.00 Arvotavara rahaksi. 22.00 Huutokauppa Kentuckyssa. 22.30 Kassakaappien murtajat. 23.00 Kuinka sitten kävikään? 23.30 Kohtalokkaat kaunottaret (16). 0.05 NCIS Rikostutkijat (12). 1.00 Nuoret poliisit (12). 1.50 Live
From Abbey Road. 2.45 Dog, palkkionmetsästäjä (7). 3.45 Voice TV.
Jim
5.00 Ennustaja-TV. 10.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.15 Krokotiilimies. 12.15
Huijarirakentajat. 13.10 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 14.05 Leijonan luola USA.
15.00 MasterChef Australia. 16.00 Haasta Hans. 17.00 Kuppilat kuntoon
Ruotsi. 18.00 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.00 Haasta Hans. 22.00 Leijonan luola
USA. 23.00 Rekkakuskit jäällä (7). 0.00 NCIS Los Angeles (16). 1.00 JIM D
Rikos: Jengielämää (16). 2.00 Mahdoton illallinen. 3.00 Ennustaja-TV.
RAAHEN SEUTU Maanantaina 15. syyskuuta 2014
EURONICS PESUPÄIVÄT
OULU
ZEPPELIN
RAAHE
KOKKOLA
YLIVIESKA
A
LÄM
PÖP
UM
PPU
A+
TEK
NIIK
KA
+++
LIN
KO
US
8
KG
140
0K
IERR
.
499,-
A+
399,-
(799,-)
249,-
(699,-)
(349,-)
KUIVAUSRUMPU T75380AH2
? energialuokka A+ ? lämpöpumpputekniikka
? kondensoiva kuivausrumpu ? äänitaso 66 dB(A)
? mitat: K 85 x L 60 x S 60 cm
26?
PYYKINPESUKONE L73483FL
99,-
ANTENNIVERKON
DIGIVIRITIN
valkoinen »AquaStop« ActiveWater
ASTIANPESUKONE, 60 cm SMU40D12SK
? A+++ -energialuokka ? täyttömäärä 8 kg ? linkous max. 1400 k/min
? OptiSense? Eko-pesu ? ProTex-rumpu ? pesutulos A
? LCD-näyttö ? täydellinen vesivahinkosuoja
? ajastin ? mitat: K 85 x L 60 x S 52,2 cm
Ä
IKÄYTÖSS
ERÄ HOTELL
NY 26?
OLLEITA SO
ISIOITA
EV
EL
UT
UL
TA
32?
?
LED
D
CI+
USB
-50%
? energiatehokkuusluokka: A+ ? 12 astiastoa ? AquaStop
? kuivaustehokkuusluokka: A ? 4 ohjelmaa ? MääräSensori
? lapsilukitus ? itsepuhdistuva 3-vaiheinen suodatinjärjestelmä
55? LED
32? LED-TV UE32EH4004
? Wide Color Enhancer Plus -tekniikka
tarjoaa täyteläiset, ja eläväiset värit
? digivirittimet: DVB-T/C ? CI+ -liitäntä
? Connect Share Movie -toiminto
? 2 x HDMI, USB, Scart ? energialuokka A
199,-
(399,-)
3D
FULL
HD
400
Hz
Wi-Fi
CI+
USB
TALL.
46? Smart 3D LED-TV FULL HD, 400 Hz,
WIFI, USB-PVR F6515
UPEA VALKOINEN
? tyylikäs muotoilu ja 6 mm ohut valkoinen kehys
? sisäänrakennettu WiFi ja verkkoselain
? huippunopea prosessori ja 3D-käyttöliittymä
? 400 Hz Clear Motion Rate (CMR)
? USB PVR ?tallennus
? liiku television valikoissa ääniohjauksen avulla
999,-
(1699,-)
26? TAULU TV
? erä hotellikäytössä olleita taulutelevisioita ? antenniverkon digiviritin
129,-
(229,-)
15.6?
15,6? KANNETTAVA
TIETOKONE B50-30
320 GB
KOVALEVY
299,-
? Intel N2830 tuplaydinsuoritin
? kovalevy 320 GB
? muisti 4 GB
? Intel HD Graphics
2000 -näytönohjan
? Windows 8.1
149,-
(349,-)
VAU!
Kaikkiin
kannettaviin
tietokoneisiin
Canon MG 2550 -tulostin
KAUPAN PÄÄLLE
(Arvo 59,-)
EURONICS RAAHE
Kauppakeskus Masto
Ollinkalliontie 3
92100 RAAHE
puh. 010 229 0566
ma-pe 10-18
la 10-15
Tuotteita rajoitetut erät. Tarjoustuotteita 1 kpl/asiakas.
EDULLISET
TULOSTUS- JA
KOPIOINTI
KUSTANNUKSET
T
UPEA
JOUKSET!
R
A
T
Ä
K
K
Y
KÄNN
A!
J
O
T
N
I
H
K AT S O
LASER
SUURI
NÄYTTÖ
69,-
(99,-)
4,5?
IPS
-NÄYTTÖ
ANDROID
4.4 KitKat
LASERMONITOIMITULOSTIN/KOPIOKONE
WORKFORCE AL-MX200DNF
? taloudellinen ? tehokas
? kaksipuoleinen tulostus
? tulostus älypuhelimista ja tablet-tietokoneista
? helposti jaettavissa skannaus USB:lle,
FTP:hen ja sähköpostiin
ÄLYPUHELIN L70
? 4.5? IPS -näyttö
? Android 4.4 KitKat käyttöjärjestelmä
? 5 Mpix kamera
? sisäänrakennettu GPS-vastaanotin
ÄLYPUHELIN Galaxy Trend Plus
? selkeä 4 tuuman kosketusnäyttö
? Android Jelly Bean -käyttöjärjestelmällä
? nopea 1,2 Ghz:n prosessori
? 5 Mpix kamera
MEILLÄ VOIT MAKSAA
LASKULLA TAI ERISSÄ
www.euronics.fi