RAPPORT 06/2024 - Lehtiluukku.fi

1 Miksi haluamme tehdä hyvää? JUHO PAAVOLA Koululaiset pääsevät historiallisiin maailmoihin PASI SILLANPÄÄ Rohkea tilaa nyt remontin — näin se tehdään fiksusti JANI KAARO Ainoastaan yhteinen vihollinen yhdistäisi kyläläiset 6/2024 rapport.fi
2 Toisten auttaminen on ihmisen lajityypillinen ominaisuus. Mikä saa meidät tekemään hyvää tuntemattomillekin?
3 K un maailmalla koetaan humanitäärinen kriisi, on inhimillistä pohtia, miten voisi auttaa kriisissä kärsineitä. Näin sanoo Turun yliopiston apulaisprofessori Mirkka Danielsbacka. – Toisten auttaminen on lajityypillinen ominaisuus, joka on mahdollistanut ihmislajin selviämisen maapallolla. Ihminen on lajina ultrasosiaalinen, Danielsbacka sanoo. Danielsbacka on tutkinut hyväntekeväisyyttä ja rahan lahjoittamista sekä suomalaisilla että eurooppalaisilla aineistoilla. Hän kertoo, että suomalaisille rahan lahjoittaminen on tyypillisempää kuin vapaaehtoistyö. Danielsbackan mukaan tämä johtuu suomalaisesta yhteiskunnasta, jossa perusajatus on ollut, että yhteiskunta huolehtii vähäosaisista. – Monissa yhteiskunnissa ja monissa uskonnoissa kannustetaan tuntemattomien auttamiseen, hän sanoo. Mutta mikä saa ihmisen ylipäätään tekemään hyvää toiselle ja lahjoittamaan rahaa tuntemattomallekin? Syy löytyy ainakin osittain aivoistamme. Synkkaa aivojen empatia-alueella AIVOTUTKIJA Katri Saarikivi on tutkinut Helsingin yliopistossa empatiaa ja vuorovaikutusta ja sitä, miten aivot “synkkaavat” ihmisten välillä. Saarikiven mukaan hyväntekeväisyydessä kaikki palautuu empatiaan. Kun teemme hyvää toisille, aivojen empatiamekanismit auttavat meitä samastumaan avunsaajaan. Käytännössä toisen hyvinvoinnista ja ilosta tulee silloin omaa. – Empatia syttyy helpommin omia läheisiä kohtaan. Siitä huolimatta nautimme myös siitä, että voimme lisätä ventovieraiden hyvinvointia ja iloa. Tuntuu kädenlämpöiseltä todeta, että hyvän tekeminen tekee hyvää myös sen tekijälle. Saarikivi muistuttaa, ettei väite ole pelkkä kaunis aforismi. Hyvän tekemistä ja sen vaikutusta ihmiseen Hyvän tekemisestä KUVITUS NUNNU HALMETOJA TEKSTI VENLA SEURI Toisten auttaminen on ihmisen lajityypillinen ominaisuus. Mikä saa meidät tekemään hyvää tuntemattomillekin?
44 tutkitaan jatkuvasti monella vakavasti otettavalla tieteenalalla, vaikkapa aivotutkimuksessa. Hyvän tekemistä on tutkittu esimerkiksi syöpäpotilaiden kroonisen ja akuutin kivun kokemuksen näkökulmasta. – Eräässä tutkimuksessa nähtiin, että altruistinen teko vähensi kivun kokemusta ja kipualueiden aktivoitumista syöpäpotilaiden aivoissa. Myöskin ihmiset, jotka luovuttavat verta, kokevat vähemmän kipua kuin ne, jotka käyvät verikokeissa, Saarikivi sanoo. Saarikivi kuvailee yksittäistä hyvää tekoa mielihyvää tuovana sykäyksenä aivoissa, aivokarkkina. – Pitkäjänteinen hyvän tekeminen on puolestaan identiteetin rakentumista ja omien arvojen mukaista elämää, hän sanoo. Aivotutkijan kenttä on laaja. Tällä hetkellä Saarikivi tutkii suomalaista tiedepääomaa sekä tunteiden yhteyksiä oppimiseen Turun yliopistossa. Mainehyötyä, mielihyvää ja omien arvojen mukaista elämää KUN PUHUTAAN hyväntekeväisyydestä, puhutaan usein altruismista, epäitsekkäästä auttamisesta. Danielsbacka puhuu lisäksi mainehyödystä, joka on ollut yksilölle hyödyllinen pienemmissä yhteisöissä selviämisen näkökulmasta. – Mainehyöty muodostuu siitä, että ihminen näyttäytyy muille altruistina. Silloin muut haluavat todennäköisemmin tehdä yhteistyötä kanssasi. Jos joskus olet itse avun tarpeessa, saa apua todennäköisemmin kuin sellainen ihminen, joka ei ole yhteisössä auttanut muita. Danielsbacka käsittelee erikseen sukulaisapua ja tuntemattomille menevää apua. Sukulaisapu on esimerkiksi sitä, kun isovanhempi hoitaa lapsenlapsiaan. Siinä on Daniellsbackan mukaan pohjimmiltaan kyse geeniperimän selviämisen varmistamisesta. – Tämä luku on Suomessa verrattain korkea, sillä 80 prosenttia isovanhemmista hoitaa lapsenlapsiaan. Danielsbackan mukaan on hyvin tyypillistä, että ihminen valikoi, kenelle tekee hyvää tai kenelle lahjoittaa. Tuntemattomista eniten autetaan lapsia ja vanhuksia sekä niin kutsuttuja ansaitsevia köyhiä, jotka ovat ilman omaa syytään joutuneet köyhyyteen. Vähiten hyvää tehdään huumeidenkäyttäjille, Danielsbacka sanoo. Teknologia toi mukanaan läpinäkyvyyden vaateen SUOMALAISISTA YLI puolet lahjoitti rahaa hyväntekeväisyyteen vuonna 2023. Tämä selviää hyväntekeväisyysjärjestöjen World Giving Indexistä, jonka mukaan suomalaisista 51 prosenttia lahjoitti rahaa, 57 prosenttia auttoi tuntemattomia muulla tavoin ja 25 prosenttia teki vapaaehtoistyötä vuonna 2023. Maailman maiden vertailussa Suomi sijoittuu World Giving Indexissä kokonaissijalle 42. Viiden kärjen muodostavat Indonesia, Ukraina, Kenia, Liberia ja Yhdysvallat. – Yhdysvalloissa lahjoittaminen kuuluu usein perheen taloussuunnitteluun ja siellä se on ollut lähes aina läsnä päivittäisessä arjessa, sanoo Kirkon Ulkomaanavun rahoitusjohtaja Ritka Harju. Harju on työskennellyt järjestökentällä vuosikymmeniä. Ennen Kirkon Ulkomaanapua hän työskenteli pitkään Amnesty Internationalilla. Harju on nähnyt hyväntekeväisyyden muutoksen katukeräyksistä eli feissaamisista mobiililahjoituksiin ja aineettomiin lahjoihin. – Humanitäärisen avun keräykset ovat aina Altruistinen teko vähentää kivun kokemusta syöpäpotilaiden aivoissa. Ihmiset, jotka luovuttavat verta, kokevat vähemmän kipua kuin ne, jotka käyvät verikokeissa. KATJA SAARIKIVI
55 tehokkaimpia verrattuna mihin tahansa muuhun. Kriisin ajankohtaisuus ja kiireellisyys on silloin mukana. Se saa ihmisiä lahjoittamaan hetken mielijohteesta, sanoo Kirkon Ulkomaanavun rahoitusjohtaja Ritka Harju. Teknologian kehittyminen sekä viimeaikaiset, suhteellisen lähellä Suomea tapahtuneet kriisit ovat lisänneet läpinäkyvyyden toivetta rahan lahjoittamisessa. – Läpinäkyvyys on tullut vahvemmin läsnä rahan lahjoittamiseen. Ukrainan tapauksessa ihmiset halusivat alkuryntäyksen jälkeen tarkemmin tietää, mihin rahaa menee. Ikävät uutiset esimerkiksi huijauksista tekevät ihmisistä varovaisia lahjoittajia, Harju sanoo. Sosiaalinen media on Harjun mukaan puolestaan lisännyt lahjoittamisen vertaismotivointia. Yhdestä postauksesta saattaa syntyä viraali ilmiö ja massiivinen lahjoitusrumba. – Lahjoittamispäätökset perustuvat aina lopulta tunteisiin ja harva lahjoittaja etsii paljon tietoa lahjoittamiskohteesta, Harju sanoo. Suomalaisen lahjoittajan erottaa yhdysvaltalaisesta myös se, että Suomessa lahjoituksilla ei pröystäillä. Siinä missä yhdysvaltalaiset hyväntekijät haluavat ja saavat nimensä seiniin ja puiston penkkeihin, Suomessa se on yksittäisten ihmisten kohdalla aika harvinaista. – Kyky nauttia ja saada mielihyvää hyvän tekemisestä on universaalia, mutta siitä puhuminen on kulttuurista, toteaa aivotutkija Saarikivi. Lahjoittavatko onnelliset ihmiset enemmän kuin muut? MIRKKA DANIELSBACKAN mukaan pitkän aikavälin kehitystä mittaavissa pitkittäistutkimuksissa on havaittu, että hyväntekeväisyys ja vapaaehtoistyö lisäävät lahjoittajan onnellisuutta ja hyvinvointia elämään. – Aiemmin ajateltiin, että kyse on valinnasta: ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi tyytyväisiä elämäänsä, lahjoittavat enemmän. Nykytutkimuksen valossa on kuitenkin viitteitä siitä, että rahan lahjoittaminen lisää tyytyväisyyttä pitkällä aikavälillä. Syy-yhteys on kausaalinen. Aivotutkimuksen näkökulmasta yksilöiden välillä on kuitenkin myös synnynnäisiä eroja, joihin ei itse voi vaikuttaa: mitä enemmän yksilö kykenee samastumaan ja kokemaan empatiaa, sitä enemmän hän auttaa myös toisia. Saarikiven mielestä teknologiapainotteisessa nyky-yhteiskunnassa altruismi ja empatian syttyminen on saanut uusia muotoja, kun olemme yhä enemmän vuorovaikutuksessa ruudun välityksellä. Etäältä voi olla vaikeampi samaistua toiseen. Sosiaalinen media ja muiden ihmisten saavutusten vertailu omaan elämään vaikuttaa myös aivojen mielihyväjärjestelmään. – Ahdistuskäyrät nousevat, kun keskitymme liikaa omaan itseen ja siihen, mitä saamme elämässä ja elämältä, Saarikivi sanoo. Hyvän tekemisellä onkin Saarikiven mukaan oma, tärkeä merkityksensä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa. Se lisää turvallisuuden tunnetta ja yksilön luottamusta sekä rakenteisiin että muihin ihmisiin ympärillä. – Voimmeko luottaa toisiin ihmisiin ja siihen, että he haluavat tehdä meille hyvää myös epäitsekkäistä syistä, hän pohtii. Mirkka Danielsbacka kuitenkin muistuttaa, että yhteiskunnan toimivuutta ja hyvinvointia ei voi vastuuttaa yksittäisten ihmisten hyväntekijyydelle. – Suomalainen hyvinvointivaltio ei pyöri vapaaehtoistyön voimin ja se on hyvä asia. Pitää pystyä luottamaan siihen, että yhteiskunta Suomessa huolehtii huono-osaisista. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Kirkon Ulkomaanapu (KUA) KUA on periksiantamattomien yhteisö, joka vahvistaa maailman hauraimmilla alueilla elävien ihmisten mahdollisuuksia laadukkaaseen koulutukseen, kestävään toimeentuloon ja rauhaan.
6 TÄMÄNKIN LÖYDÄT ESPOOSTA Urkuyö ja aaria -festivaali järjestetään Espoon tuomiokirkossa torstaisin 6.6.– 29.8. klo 21. Espoo Ciné -elokuvajuhlaa vietetään 23.8.–1.9. Lisäksi perheitä ilahduttaa lapsille suunnattu Junior Ciné. Näyttelykeskus Weegeestä löytyvät EMMA Espoon modernin taiteen museo, KAMU Espoon kaupunginmuseo ja Mauri Kunnas -näyttely sekä kesäkaudella auki oleva Futuro-talo.
7 Vaikuttava taide syntyy virastoista huolimatta, mutta kaupungit voivat vaikuttaa siihen, millaisen ympäristön ja tuen ne erilaisille kulttuurimuodoille luovat, Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila sanoo. TEKSTI JA KUVAT JUHO PAAVOLA K un ei voi kaunistella, on parasta sanoa suoraan. Ulkopaikkakuntalaiselle Espoo on iso ameba, joka on joka paikassa, muttei silti oikein missään. Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila ei onneksi kovasti ota melko suorasta luonnehdinnasta itseensä. Ei, koska se on totta. – Emme ole rakenteeltamme perinteinen kaupunki, vaan viiden kaupunkikeskuksen verkosto. Toista sellaista ei ole, tai no on, mutta on ehkä vähän turhan suureellista lähteä vertaamaan meitä johonkin Berliiniin, Tommila nauraa. Hänen alaansa tosiaan on kulttuuri. Espoosta nähdään kauniit rantamaisemat, Nuuksion erämaat ja lukuisat urheilukentät, jotka tekevät kaupungista lapsiperheille hyvän. Mutta entä se Espoon kulttuuri, missä se on? – Se on kieltämättä tosi hyvin varjeltu salaisuus, Susanna Tommila nauraa. Ei Tommila oikeasti koko ajan naura, vaikka hymyileekin usein. Vakavammin sanottuna hänellä on painavaa asiaa. Kuten se, että Espoossa kulttuuria on joka paikassa. Sen verran paljon, ettei Tommilan mielestä aina ole pakko lähteä naapurikaupunki Helsinkiin. – Helsinki on pääkaupunki, ja sillä on pääkaupungin perinteet, velvoitteet ja rasitteet, kuten isot taideja kulttuurilaitokset. Heti seuraavaksi isoin kaupunki on Espoo, mutta emme halua olla vain kakkonen. Meillä on vapaat kädet olla mitä vain. Se on osuvasti sanottu, mutta helsinkiläiseen korvaan eittämättä ehkä hieman kärkkäästi lausuttu. Se on ihan hyväkin: jos kulttuuri ei herätä tunteita, mikä sitten. Eikä ajatus sitä paitsi paha ole. – Meidän valttimme on se, että Espoo on nuori kaupunki, jonka väestö on verrattain nuorta. Kasvamme 8000 asukkaalla vuodessa ja heistä suuri osa on maahanmuuttajia. Se vaatii kulttuuritoimelta paljon, mutta on samalla myös tekijä, joka pitää kulttuurimme liikkeessä ja ajan hermoilla. Yhteistyö tuo Gallen-Kallelan Afrikan nykyaikaan KULTTUURILLA ON Espoossa pitkät perinteet. Kun Leppävaaran kartanossa asunut taiteilija Akseli Gallen-Kallela vuonna 1911 tarvitsi itselleen pikkuisen paremman kodin, hän käänsi katseensa Espoossa kulttuuri näkyy ja kuuluu kaikille
8 Laajalahden rannalle. Sinne nousi nykyisin museona toimiva ateljeelinna Tarvaspää. Se on yksi Susanna Tommilan suosikkikohteista Espoossa. Osin kiehtovan ja täysin uniikin tyylinsä takia, mutta samalla myös siksi, että se heijastaa tapaa, jolla kulttuurista Espoossa halutaan puhua. Vuosina 1909–1910 Gallen-Kallela nimittäin teki retken silloisen Brittiläisen Itä-Afrikan alueelle eli nykyiseen Keniaan. Mukaan tarttui metsästysmuistoja ja muistoesineitä sekä omin käsin tehtyä taidetta. Nykyajan normien mukaan matkatuomiset myös edustivat jokseenkin ulkokohtaista ja ehkä omivaakin katsetta. Viime vuosina kulttuurissa perustellustikin on kysytty yhä useammin, mistä kerrotaan, kenelle ja kenen äänellä. Siinä kontekstissa GallenKallelan Kenia-memorabilia oli ongelmallista. – Se tuotanto olisi voitu piilottaa varastoon ja toivoa, että se unohtuu. Oli kuitenkin parempi vaihtoehto pitää teoksia esillä mutta tehdä se sitten kunnolla ja oikein. Taiteilijan Kenia-teoksista tehtiin viime vuonna Paluu Keniaan -näyttely. Mukaan suunnitteluun pyydettiin Suomessa asuvia kenialaisia. Osana näyttelyn kuratointia Espoosta pidettiin yhteyttä myös Nairobin kansallismuseoon. Tavoite oli, että näyttelyssä näkyvät yli sadan vuoden takaisen maailman havainnot mutta myös siirtomaapolitiikkaan ja toiseuteen liittyvät ongelmat, joista tietoisuus syntyi vasta Gallen-Kallelan jälkeisessä maailmassa. Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry palkitsi näyttelyn vuoden 2023 museopedagogisena tekona. – Nairobissa Gallen-Kallelan töistä oltiin innoissaankin, sillä monikaan eurooppalainen taiteilija ei ollut sen ajan Keniaa kuvannut. Minulle se on esimerkki siitä, miten taide oikein toteutettuna voi yhdistää ihmisiä yli aikojen ja rajojen. ”Jos ei ole taidetta, ei ole mitään” JOHTAJAN KANSSA kulttuurista on aina vaarallista puhua. Usein kulturellien työpöytien takana otetaan mielellään kunniaa siitä, mitä muut ovat pensseli kädessä saaneet aikaan. Siitä huolimatta, että kautta aikojen vaikuttava taide on syntynyt autonomisesti ja pikemminkin tuesta huolimatta kuin sen ansiosta. Tommila ymmärtää provosoivan näkemyksen. Kaupunki ei taiteilijaksi muutu. Sen sijaan kaupunki virkahenkilöineen voi toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten se taidetta ja kulttuuria kohtelee. – Joku viisas sanoi, että jos rakennetaan olosuhteet, joissa taiteilijoilla on hyvä elää, muillakin on hyvä elää. Espoossa kulttuurin budjetti on tänä vuonna 64 miljoonaa euroa. – Aina rahaa voisi olla enemmänkin, mutta en valita, sillä tilanteemme on verrattain hyvä. Sillä summalla kykenemme tekemään ja tarjoamaan kaupunkilaisille ja vieraille paljon. Raha tekee noin 235 euroa espoolaista kohden vuodessa, toisin sanoen noin 64 senttiä päivässä. Ei sitä pahana voi pitää, sillä tuolla summalla kulttuuria ja taidetta on siellä, missä ihmiset liikkuvat. Ei vain orkesterimontussa tai galleriassa, vaan arjessa sateen ja paahteen seassa. Juuri huomaamaton saavutettavuus on syy, miksi kaupunkien on tuettava kulttuuria, Tommila sanoo. – Jos ei ole taidetta, ei ole mitään. Ei vaatteita, kahvikuppeja, lehtiä. Arjessa kulttuuri tuo kevennystä ja sirkushuvia arkeen, mutta se myös luo merkitystä elämään. Lukemalla, katsomalla ja ihmettelemällä voi oppia käsittelemään vaikeitakin asioita ja toisaalta itse tekemällä voi toteuttaa itseään juuri omalla tavallaan. Se kaikki on korvaamatonta maailmassa, josta meillä on jatkuvasti armottomampi kuva. Taiteen on näyttävä siellä, missä ihmiset ovat VIRALLISESTI ESPOO on kaupunkina keski-ikäinen. Se juhli viisikymppisiään vuonna 2022. Identiteetin tasolla kaupunki on vielä nuorempi. – Tyttäreni sanoi, että Espoo muuttui metron myötä maaseudusta kaupungiksi, kun kotoa pääsi Tapiolaan kahvimuki kädessä. Metrossa se onnistuu, mutta aiemmin bussissa ei, Tommila sanoo. Se on aika osuvasti sanottu. Nopea maanalainen ja selkeä metrokartta on nivonut Espoon kaukaisetkin osat yhdeksi selkeäksi helminauhaksi, jonka ympärillä eheän kaupungin pulssi nyt sykkii. Tommila sanoo, että Espoossa metro on haluttu nähdä isompana asiana kuin pelkkänä liikennevälineenä. Siksi jo länsimetron rakennusvaiheessa osa asemista päätettiin koristaa paikallisten taiteilijoiden teoksilla. Niistä Tommila nostaa hyväksi esimerkiksi Kim Simonssonin Emma jättää jäljen -patsaan, joka värikkäällä kädellään tervehtii ihmisiä Tapiolan asemalla. – Se on myös vieraanvaraisuutta. Taide sanoo, tervetuloa meidän kaupungin tilaan, ja meidän tila on tällainen. Rahaa ei vain ole nykyään liikaa missään. Onkin pakoa kysyä, eikö se metro kulkisi ilman taideteoksiakin. Kulkisi, vastaa Tommila, mutta siitä ei nyt olekaan kyse. Taidetta on oltava siellä, missä ihmiset ovat ja missä heillä on joutilasta aikaa. Silloin metro, taide ja ehkä kädessä kulkeva kahvi alkavat rakentaa identiteettiä. Kaduilla, metroasemilla ja ylipäätään arjessa näkyvässä taiteessa Espoo haluaa näyttää mallia muille. – Sellaiset harmaat betoniseinät tai kylpyhuonetta muistuttavat valkoiset kaakelit alkavat vetää muunlaista taiteilua aika nopeasti puoleensa. Kun asemilla on taidetta, ihmiset alkavat kokea asemat omiksi merkityksellisiksi tiloikseen ja ne myös pysyvät paremmin kunnossa. R Jos ei ole taidetta, ei ole mitään. Ei vaatteita, kahvikuppeja tai lehtiä.
9 Ostarikirjastoissa kuullaan kaupunkilaisten toiveet Y ksi asia, joka Espoossa halutaan muuttaa, on lukeminen. Siihen kaupunki voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta. Se on päätös. – Lapset ja nuoret eivät lue, ja se on ongelma, joka pitää korjata, Susanna Tommila sanoo. Joitakin vuosia sitten Espoossa päätettiin uudistaa tapa, jolla kirjastoja ajatellaan. Kaupungissa on yhteensä 16 kirjastoa. Niistä suurimmat sijaitsevat suurten kauppakeskusten yhteydessä. Onko siis kirjallisuuden kumarrettava kaupallista kuluttamisen juhlaa? Tommilan mielestä siitä ei ole kyse. – Mutta jos haluamme, että ihmiset käyvät kirjastoissa, kirjastojen on oltava siellä, missä ihmiset muutenkin viettävät aikaansa. OSTARIKIRJASTOISTA UUSIN sijaitsee kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa. Se on kulttuurin olohuone, josta Espoon kunnanisät ja -äidit ovat ylpeitä. Se on parhaillaan ehdolla vuoden kirjastoksi. Osin siksi, että tapa toteuttaa kirjasto on poikennut vanhasta. – Kysyimme ensin käyttäjiltä, mitä he kirjastolta haluavat. Siinä ei ole mitään uutta. Poikkeuksellista taas oli se, että heitä kuunneltiin ja toiveita myös toteutettiin. Siksi Lippulaivan kirjastossa on esimerkiksi erään pienen tytön toivoma liukumäki sekä avoin keittiö, missä kuka vain voi turauttaa lueskelun lomassa kahvit. Vaikka hankintaorganisaatiossa ensin muistuteltiin sopimuskumppaneista, lopulta kilpailutuksen voitti Kierrätyskeskus. – Jos halutaan kasvattaa kierrätystä ja vastuullista kuluttamista, ei ole huono juttu, jos kunnat näyttävät esimerkkiä silloin, kun se on mahdollista. Tommila puhuu mielellään Lippulaivasta siksi, että siellä kirjasto alleviivaa luonnettaan koko kansan olohuoneena – myös heille, joilla hyvää, turvallista tai juuri siinä hetkessä viihtyisää olohuonetta ei välttämättä itsellään ole. Tommilan mielestä se on esimerkki siitä, miten kaupunki voi päätöksillään luoda kulttuuria ja sitä kautta edistää koko alueen hyvinvointia. – Jokainen nuori tarvitsee harrastuksen ja nyt olemme liittäneet harrastuspolkuun myös kirjaston palvelut. Jos lapsella tai nuorella ei ole harrastusta, hän voi mennä kirjastoon ja katsomaan ja kokeilemaan mitä löytyy. Siellä voi soittaa, pelata, askarrella, taiteilla. – Ei harrastaminen ole vain sitä tätien nimeämää harrastustoimintaa. Tärkeintähän on se, että ihminen oppii uutta ja elämässä jotain tärkeää ja merkittävää, mitä haluaa tehdä. Kirjasto voi olla sellainen paikka. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on KulttuuriEspoo. 9
MAINOS MAINOS Rohkea tilaa nyt remontin Rakennusalan epävakaudesta huolimatta korjausrakentamisen tilaaminen on nyt jopa varmempaa kuin koskaan, kun osaa tarkistaa muutaman asian. TEKSTI PASI SILLANPÄÄ K orjausrakentamisen tarpeessa oleva taloyhtiö tai yksityishenkilö on tällä hetkellä tukalassa tilanteessa. Isojakin rakennusyhtiöitä kaatuu, ja mieleen hiipii pelko oman remonttiprojektin kohtalosta, mikäli sellaisen uskaltaa tilata. Kuitenkaan korjausrakentamista ei voi myöskään loputtomiin lykätä. Olin itse rakennusalalla, kun 1990 -luvun lama alkoi. Muistan tapauksen, jossa eläkeikää lähellä oleva opettajapariskunta aikoi rakentaa itselleen eläkepäiviksi uuden kodin. Tarvittava rahoitus oli kokonaisuudessaan tilillä. Emme uskalla rakentaa, kun ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan, oli heidän johtopäätöksensä. Talo jäi rakentamatta. Nykypäivänä olemme jälleen tilanteessa, jossa moni remontti jää toteuttamatta paitsi korkeiden korkojen, myös rakennusyhtiöiden epävarman tilanteen vuoksi. Yhtiöiden kyky tuottaa hyvää laatua ja pystyä hoitamaan urakka loppuun asti herättää epäilyksiä. Konkursseja on mahdotonta ennustaa aukottomasti, mutta onneksi muutamalla kohtalaisen yksinkertaisella keinolla on mahdollista erottaa yritykset, joilla on parhaat edellytykset viedä urakka korkealla laadulla loppuun asti. Katsotaan lyhyesti kahta tärkeää keinoa: yrityksen talouslukuihin perehtymistä ja yritykselle myönnettyjä pätevyyksiä ja sertifikaatteja. KASSAVIRTAENNUSTEISIIN erikoistunut liikkeenjohdon konsultti Riku Lehtinen sanoo, että vahvat yhtiöt on melko helppo tunnistaa suoraan niiden taloustiedoista. Pelkästään katsomalla julkisesti saatavilla olevia tilinpäätöstietoja pääsee hyvään alkuun. Esimerkiksi Asiakastiedon proff.fi -palvelussa pääsee tarkastelemaan yrityksen viimeisen kolmen vuoden liiketoiminnan avainlukuja. Lukujen arviointia ja tulkintaa helpottaa omavaraisuusasteesta, maksuvalmiudesta ja liikevoitosta näytettävät helposti ymmärrettävät luokitukset niiden optimaalisesta tasosta. Toisinaan luvut ovat yli vuoden vanhoja. Joskus se johtuu vain siitä, että viimeistä tilinpäätöstä ei ole vielä tehty tai toimitettu kaupparekisteriin. Jos lähihistoriankaan tilinpäätöksiä ei löydy rekisteristä, kannattaa yrityksen kanssa toimimista harkita hyvin kriittisesti. Jos yrityksen tilinpäätöstiedot puuttuvat julkisista rekistereistä, niitä voi myös pyytää suoraan yrityksen edustajalta. Henkilöyhtiöiden ja toiminimien luvut on pakko pyytää itse, sillä nämä eivät näy julkisessa rekisterissä lainkaan.
11 MAINOS MAINOS MAINOS Rohkea tilaa nyt remontin Rakennusalan epävakaudesta huolimatta korjausrakentamisen tilaaminen on nyt jopa varmempaa kuin koskaan, kun osaa tarkistaa muutaman asian. TILAAJAN TARKISTUSLISTA 1. Tarkista yrityksen taloustiedot julkisista rekistereistä. 2. Jos tietoja ei löydy julkisista lähteistä, pyydä ne myyjältä. 3. Kysy referenssejä vastaavista töistä. 4. Tarkista RALA-pätevyydet. Tilinpäätöstietojen tarkastelemiseen Lehtisellä on muutama yksinkertainen vinkki. – Tuloslaskelmien alimpia rivejä ei ole syytä tuijottaa liikaa. Oman pääoman positiivisuus on hyvä merkki, samoin kuin se, jos velkaa on alle puolet taseen loppusummasta. Kannattaa myös tarkistaa, että taseen loppusumma ole kasvanut nopeammassa tahdissa kuin liikevaihto. – Samoin kannattaa tarkistaa, että vaihto-omaisuusvarastot ja saamiset eivät ole kasvaneet voimakkaasti aivan viime vuosina. Näiden voimakas kasvu ei ole järkevästi toimivan firman tunnusmerkki. TOINEN ASIA, joka on syytä aina tarkistaa on yritykselle myönnetyt pätevyydet. Rakentamisen Laatu RALA ry:n ylläpitämä yritysja referenssihaku on hyvä lähde. Haun avulla löytyy paitsi RALA-pätevyyden ja -sertifikaatin saaneet yritykset, myös tietoja näiden aiemmista projekteista, kuten tehdystä työstä ja projektien kestosta. – Pätevyyden vaatiminen remonttiyritykseltä on hyvä keino varmistaa urakalle parhaat lähtökohdat. Sen saamiseksi yrityksen tulee toimittaa tilintarkastetut taloustiedot kolmelta edelliseltä tilikaudelta ja todentaa, että se täyttää tilaajavastuulain vaatimukset ja sen vastuuvakuutukset ovat kunnossa, kertoo RALA:n viestintäpäällikkö Sanna Nyström. Taloustiedot vaaditaan ja julkaistaan myös henkilöja toiminimiyrityksiltä poiketen useista muista julkisista lähteistä. Lisäksi yrityksen osaaminen varmennetaan asiakasreferensseillä. Toimintaa seurataan säännöllisesti ja pätevyys pitää uudistaa vuosittain. – Kaikki nämä tiedot on vapaasti tutkittavissa RALA:n verkkosivujen yrityshaussa. Näillä kahdella keinolla, talouden avainlukujen tarkistamisella ja pätevyyksien ja sertifikaattien varmennuksella, saa jo melko hyvän kuvan yrityksen vakaudesta. Vakaalla yrityksellä on myös jatkuvasti useita asiakkaita. Synkästä julkisesta keskustelusta huolimatta taustojen tarkistaminen on helpompaa kuin koskaan. Näitä viisaasti hyödyntämällä korjausrakentaminen sujuu ja mielenrauha säilyy projektin aikana. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on Rakentamisen Laatu RALA ry.
12 12 Historian opetuksessa digitaalinen esitystekniikka tarjoaa uuden työkalun, joka auttaa ymmärtämään kokonaisuuksia ja tukee muita oppimistapoja. XR-museohankkeessa rakennetaan historiallisia virtuaalimaailmoja yhteistyössä koulujen kanssa. Historialliset maailmat avautuvat koululaisille
13 P ähkinäsaaren rauha 1323, Westfalenin 1648 ja Porvoon 1809. Tärkeitä vuosilukuja, joilla pärjää lähinnä Trivial Pursuitissa. Tylsää, blaaah! No niin on, mutta kun oikeasti puhutaan historiasta isolla H:lla, kyse on jostain muusta kuin papukaijamaisesta toistelusta. Siis asiayhteyksien, kokonaisuuksien ja inhimillisyyden ymmärtämisestä. – Suomessa meillä on tosi pätevät historianopettajat, mutta aina oppilaat eivät saa kiinni siitä, mistä historiassa kyse. Ideana historiassa ei ole opetella ulkomuistiin niitä nimiä ja vuosilukuja, vaan kyetä eläytymään erilaisiin aikoihin ja ymmärtämään millaista on olla ihminen eri tilanteissa, Minna Vähäsalo näkee. Vähäsalo työskentelee Järvenpään kaupungin vetämässä XR-museohankkeessa. Siinä rakennetaan virtuaalisia museomaailmoja, joihin kävijä voi sukeltaa VR-lasit päässään. Niissä yhdistyvät peleistä ja simulaattoreista tutut viihteelliset esitystavat ja museoalan ammattilaisten kuratoima kova tieto. Digitaalisen esittämisen nopea kehitys mahdollistaa hankkeen. Se on kuitenkin vain työkalu, jolla työn tekevät ihmiset. Juuri työkalujen käyttö on aiemminkin historianopetuksessa erottanut kuuluisat jyvät niistä akanoista. – Itse innostuin historiasta, koska meillä oli kekseliäs opettaja. Kirjoitimme kirjeitä rintamalla oleville sotilaille ja tanssimme luokassa Wienin tanssivaa kongressia. Roolipelaaminen sai meidät eläytymään silloin, ja nyt me haluamme tehdä sitä samaa, Vähäsalo sanoo. Aalto piilotti musiikkia huvilan seinään JÄRVENPÄÄN, TUUSULAN JA KERAVAN yhteinen XR-museohanke starttasi alkuvuodesta 2024. Ensimmäiset kuukaudet hankkeessa on vahvistettu tekijäkaartia ja aloitettu alueen nykyisen museokannan virtualisointia. Ensimmäinen julkinen tuotos eli taidemuseo Villa Kokkonen on valmis ja pilottiluonteisesti katsottavissa VR-laseilla Järvenpään taidemuseolla. Nyt laseilla voi vasta tutustua tiloihin. Jatkossa samalla tekniikalla Villa Kokkonen voi herätä reippaamminkin eloon. – Villa Kokkosessa on paljon makeita pikkukohtia, kuten Alvar Aallon ulkoseinään suunnittelemat kuviot. Se voidaan nuotintaa, tai ehkä katsoja voisi Historian opetuksessa digitaalinen esitystekniikka tarjoaa uuden työkalun, joka auttaa ymmärtämään kokonaisuuksia ja tukee muita oppimistapoja. XR-museohankkeessa rakennetaan historiallisia virtuaalimaailmoja yhteistyössä koulujen kanssa. TEKSTI JUHO PAAVOLA KUVITUS NUNNU HALMETOJA Historialliset maailmat avautuvat koululaisille
14 itse virtuaalisilla instrumenteilla soittaa kuvioita itse, XRmuseohankkeen johtaja Janne Tamminen antaa esimerkin VR-tekniikan mahdollisuuksista. Tekeillä ovat myös virtualisoinnit sadan vuoden takaisesta Sariolan Tivolista, tiilitehtaasta sekä Vanhan Keravan Valtatien miljööstä. Virtuaalilasit avaavat ikkunan historian maisemaan, ja mikä tärkeintä, kävijä voi muuttua virtuaalihahmon eli avatarin kautta aktiiviseksi toimijaksi. – Voit olla maanviljelijä tai tehtaan patruuna ja tehdä annettuja tehtäviä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, jolloin historian arkeen pääsee eri näkökulmista mukaan, Tamminen sanoo. Oppilaat ja opettajat mukaan kehittämiseen XR-MUSEOHANKKEESSA koululaiset ovat tärkeä kohderyhmä. Parasta aikaa Vähäsalo on aloittamassa yhteistyötä alueen koulujen kanssa. – Haluamme löytää aiheita, jotka kiinnostavat nuoria ja ottaa heitä suunnitteluun mukaan. Yksi museotyön keskeisiä periaatteita on kohderyhmien kuuleminen ja uskommekin, että näin saamme myös luotua parhaiten heitä kiinnostavaa sisältöä. Kun kouluihin astuu lisää digisukupolveen itsekin kuuluvia opettajia, yhä useammalle VR-lasien kaltaiset esitystekniikat tuntuvat luonnollisilta opetuksen työkaluilta. Yksi heistä on Hausjärven lukiossa ja yläkoulussa historiaa, yhteiskuntaoppia ja elämänkatsomustietoa opettava 29vuotias Robert Hakamo. Hän on hyödyntänyt virtuaalisia maailmoja opetuksessaan parisen vuotta. Kokemukset oppimisesta ovat olleet hyviä. – Iso ongelma on se, että meillä ei vielä ole juuri opetuskäyttöön tehtyä materiaalia, eivätkä esimerkiksi oppikirjakustantamot vielä ole heränneet, Hakamo sanoo. Toistaiseksi on oltu pitkälti opettajan tuottaminen materiaalien varassa. Se vaatii muutenkin työllistetyiltä opettajilta paljon osaamista ja innokkuutta. Siksi XR-museon tapaiset pioneerit ovat tärkeitä. Ne voivat tarjota opettajille helpon ensiaskeleen virtuaalimaailmojen hyödyntämiseen opetuksessa, VR-lasien mahdollisuuksia opettamisessa tutkinut Lauri Vase näkee. – Laadukas virtuaalimuseo myös demokratisoi kouluja maantieteellisesti. Kouluja on ympäri Suomea, eikä joka paikasta lähdetä käymään hienossa museossa Helsingissä. Tämä mahdollistaa sen ja herättää vieläpä museot uudella tavalla eloon, Vase sanoo. Virtuaalimaailma innostaa oppilaat lukemaan ROBERT HAKAMO hyödyntää VR-laseja opetuksessaan säännöllisesti. Ei kuitenkaan koko ajan. – VR-lasit toimivat yhtenä opetuksen työkaluna, mutta ne eivät voi olla tunnin stara. Useimmiten Hakamo yhdistelee opetuksessaan erilaisia elementtejä. Aiheesta voidaan lukea ensin kirjasta ja sukeltaa sen jälkeen aiheeseen virtuaalilasien avulla. Hakamo nostaa esimerkiksi Rooman Colosseumin, missä hän on vieraillut oppilaiden kanssa Google Earth -palvelun ja VRlasien avulla. – Virtuaalitodellisuus on siitä kiva, että se tempaa mukaansa ja tukee sellaisiakin oppilaita, jotka eivät tykkää historiasta. Kun mennään Rooman Colosseumille, kierrellään sitä ympäri ja laitetaan mukaan vähän ääniä, alkaa pian kirjan tekstikin gladiaattoreista aueta aivan eri tavalla. Hakamo huomauttaa, että yksin VR-lasit eivät tee ketään autuaaksi. Koulujen opetuksessa XR-museon tapaiset virtuaalimaailmat ovat hyvä lisä, mutta myös perinteistä lukemista ja sitä kuuluisaa istumalihasten sitkeyttä tarvitaan oppimisessa edelleen. Samalla on muistettava, että eri ihmiset oppivat asioita hyvin eri tavoin. – Perinteinen opettaminen ja kirjat eivät häviä minnekään. Virtuaalilasit voivat auttaa erityisesti sellaisia oppilaita, joille lukeminen ei vain loksahda. Virtuaalimaailmat ovat yksi hyvä työkalu, jolla avataan se lukko ja jonka käyttöä on vain jaksettava kehittää. R Tämä on Aiherahoitettu artikkeli , jonka toimittaja on kirjoittanut tilaajan aiheesta. Tilaaja on XR-museo -hanke. Voit olla maanviljelijä tai tehtaan patruuna ja tehdä annettuja tehtäviä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, jolloin historian arkeen pääsee eri näkökulmista mukaan. JANNE TAMMINEN
15 Historian aika on jälleen nyt V oi kysyä, mihin historian opetusta muka tarvitaan. Historiaa ei kuitenkaan pääse pakoon, vaikka haluaisikin. – Opetan myös yrittäjäkasvatusta. Moni yrittäjä kyseenalaistaa historian merkitystä, mutta tekee mielellään analyyseja. Usein ääni ja suhtautuminen muuttuu, kun selitän että myös yritysten rakastamien analyysien synty ja ymmärtäminen ovat historiaa, Hausjärven lukiossa historiaa opettava Robert Hakamo sanoo. Hakamo näkee, että humanistiset aineet eivät yhteiskunnassa ole viime vuosina olleet kovassa kurssissa. Koulutukselta halutaan tehoa, joka ovat ulosmitattavissa suorina liike-elämän hyötyinä. Mutta mikä laulaen tulee, usein viheltäen menee. – Uskonkin että viime aikojen sodat ja kriisit johtavat siihen, että historia alkaa taas kiinnostaa yhä enemmän. Näin olisi Hakamon mielestä hyväkin käydä. Ei vain siksi, että hän opettaa historiaa, vaan muutenkin. Jotta voimme luoda uutta, on tunnettava vanhaa. Se on sivistystä, mutta se on myös kestävän kehityksen ja uusien innovaatioiden ehto. ILMAN MENNEISYYTTÄ ei ole nykyisyyttä, eikä ilman nykyisyyttä ole tulevaisuutta. Jos joku osa ketjusta puuttuu, ihmisyyden tarina katkeaa. Historia opettaa meitä näkemään menneisyyden virheitä, mutta samalla voimme oppia myös asioita, joita ennen on osattu tehdä oikein. Järvenpäässä XR-museohankkeessa työskentelevä Minna Vähäsalo näkee historiassa voimaa, jota voitaisiin hyödyntää nykypäivässäkin. Kun rakenteet rapistuvat ja uutisissa maailma palaa, tarvitaan sitä kuuluisaa resilienssiä: kykyä kestää, selvitä ja pärjätä. – Historiaa olisi ehkä tärkeämpää tuntea nyt kuin koskaan. Kun katsomme historian vaikeita aikoja, huomaamme että olemme selvinneet ja pärjänneet ennenkin. Yksi historian voima on siinä, että se rakentaa nuorille suhteellisuudentajua ja antaa toivoa, Vähäsalo sanoo. R
16 Aiherahoitettu artikkeli Oy:n julkaisema mainosliite | TOIMITTAJAT Jani Kaaro, Venla Seuri, Juho Paavola, Pasi Sillanpää KANNEN KUVA Frank Flores ULKOASU Seppo Honkanen | KUVITUS Nunnu Halmetoja | MYYNTI Eero Petrell 040 150 31 56 rapport@rapport.fi | RAPPORT.FI | AIHERAHOITETTU.FI JANI KAARO M itä tapahtuisi, jos yhteiskunnastamme katoaisi luottamus? Harvinaisen katsauksen tällaiseen tilanteeseen tarjoaa Radu Umbres teoksessaan Living With Distrust. Se kertoo elämästä pienessä romanialaisessa kyläyhteisössä, jossa ihmiset eivät luota toisiinsa. Umbres vietti kylässä kaksi vuotta ja tarkkaili ulkopuolisena kylän elämää. Kun Umbres muutti kylään, kysymys luottamuksesta nousi välittömästi esiin. Yhteyshenkilö esitteli Umbresin perheelleen ja sanoi, ettei tämän pitäisi luottaa keneenkään perheen ulkopuolella. Kaikki kyläläiset olivat pahansuopia ja vain odottivat sopivaa tilaisuutta käyttää häntä hyväksi. Myöhemmin Umbres tajusi, ettei kyse ollut vain hänen isäntäperheensä asenteesta. Kaikki kylässä ajattelivat samalla tavalla. Modus operandi oli kaikkien sota kaikkia vastaan. SYVÄ EPÄLUOTTAMUS näkyi kylän arkkitehtuurissa. Sen perusyksikkö oli perhe, jonka symboli oli heidän kotitalonsa. Kylällä oli sanonta, jonka mukaan mikään ei kerro perheestä yhtä paljon kuin aita. Jos perhe on kunniallinen, heillä on luja ja hyväkuntoinen aita. Jos perhe ei huolehtinut aidasta, heidän ei uskottu kykenevän huolehtimaan mistään muustakaan. Erityisen kiintoisaa on se, miten epäluottamus vaikutti tiedon jakamiseen. Tieto muista ihmisistä ja kylän asioista oli niin sanottu niukka resurssi. Ihmiset varjelivat visusti sitä mitä muut saivat heidän asioistaan tietää. Toisaalta jos he itse saivat tietoa muista ihmisistä, se oli erittäin arvokas resurssi, jota he saattoivat hyödyntää omaksi edukseen. Siksi kylässä harrastettiin varovaista juoruilua, jossa yritettiin onkia tietoa. Pienikin tiedonmuru toisista ihmisistä johti välittömästi valtavaan spekulaatioon ja mielikuvituksellisiin tulkintoihin, jotka lähenivät salaliittoteorioita. Jos edellä kerrottu kuulostaa siltä, että kyläläisillä oli sentään turva omissa sukulaisissa, niin sekin oli vain pintaa. Kyläläisillä oli sanonta, jonka mukaan edes paholainen ei kuseta sinua yhtä pahasti kuin omat sukulaiset. Tämä tarkoittaa sitä, että koska ihmiset riisuivat sukulaisten seurassa puolustuksensa pois, sukulaiset pääsivät lähemmäksi kuin muut ja saattoivat siten satuttaa syvemmin. Monet perheet olivat sisäisesti erittäin riitaisia. Moni suku oli jakautunut kahteen kilpailevaan ryhmään, jotka eivät puhuneet toisilleen. Tavallisin syy riidoille oli perinnön, etenkin maan, jako. Koska sukulaisiinkaan ei voinut luottaa, jotkut – etenkin ihmiset, jotka koettivat saada poliittista vaikutusvaltaa – turvautuivat rituaaliseen sukulaisuuteen. Jos joku pääsi luotettuna miehenä häiden järjestelijäksi tai lapsen kummiksi, tämä lisäsi henkilön vaikutusvaltaa yhteisössä. Esimerkiksi pormestarinvaalien alla ehdokkaat koettivat uutterasti päästä rituaaliseen sukulaissuhteeseen kylän arvostettujen sukujen kanssa. KORRUPTIO KYLÄLLÄ oli paitsi yleistä, myös avointa – melkeinpä ylpeyden aihe. Pormestari tunnettiin lempinimellä fiksu varas. Se tarkoitti, että hän oli onnistunut saamaan kylälle EU-rahaa, josta suurimman osan hän laittoi omiin taskuihinsa ja lopuilla järjesti lahjuksia ja palveluksia liittolaisilleen. Tämä ei aiheuttanut moraalista paheksuntaa, sillä kaikkien oletettiin toimivan näin. Jos pormestarin vastaehdokas olisi voittanut vaalit, hän olisi toiminut samalla tavalla. Epäluottamuksen ilmapiiristä ja oman edun tavoittelusta huolimatta elämä kylässä oli yllättävän harmonista. Kyläläisiä eivät hajoittaneet kysymykset siitä mikä on moraalisesti oikein ja mikä moraalisesti väärin. Ainoa perusteltavissa oleva moraalinen kanta oli ajaa omaa etua. Umbres myös pohtii mikä voisi muuttaa tilanteen. Hän spekuloi, että tähän olisi tarvittu yhteinen vihollinen. Jos naapurikylä olisi juonitellut miten he saisivat kylän maat keploteltua itselleen, kyläläiset olisivat voineet yhdistää voimansa yhteistä vihollista vastaan. R Vain yhteinen vihollinen voisi yhdistää kyläläiset Kirjoittaja on palkittu tiedetoimittaja, jonka kirjoitustyötä voit tukea tilaamalla RAPPORT.FI Tämä kolumni on tiivistelmä laajasta verkkoartikkelista. TIEDEKOLUMNI