ASEHARRASTUS 23.9. JÄLKEEN
7
REKY Y L I 7 / 2008
2008
7
90
PAREMPIA
PATRUUNOITA
Jälleenlatauskoulu alkaa
685446-0807
PAL.VKO 2008-50
854468 6
08007
PIETTA MODEL PPS/50 VENÄLÄISEN KONEPISTOOLIN MUKAELMA PIENOISKIVÄÄRINÄ SAFIR ARMS T14 KIINNOSTAVA AR-POHJAINEN HAULIKKO KALIIPERISSA .410 STI SPARTAN VS TANFOGLIO WITNESS .45 ACP TEHDASKUSTOMIT VERTAILUSSA
414886
4
WWW.REKYYLI.FI
ASEHARRASTAJA!
Näistä ET voi olla eri mieltä!
2.10.2008 Me ASEMAFIA-laatuasekauppiaat vaadimme, että populistiseen asekeskusteluun tuodaan mukaan konkreettisia faktoja ja toimintamalleja, joiden avulla surulliset joukkomurhat eivät enää jatkuisi. Valheiden, epätarkkuuksien ja päivittäin muuttuvien mielipiteiden aika on ohi. Voimassa oleva Ampuma-aselainsäädäntömme on jo tiukka ja toimiva, mutta sen tulkintaohjeisto ei. Tulkintaohjeiston uudistaminen on nyt tarpeellista ja uudistamisessa tarvitaan todellista ase-alan osaamista. Poliisi EI ole asiantuntija kaikissa aseisiin liittyvissä asioissa, vaikka kansalaisilla tällainen mielikuva asiasta onkin. Tulkintaohjeiston ja aselainsäädännön valmistelussa on NYT kuultava oikeita asiantuntijoita.
Asemafian 6 teesiä parempaan tulevaisuuteen 1. Päättäjien ON ohjattava varoja lasten ja nuorten ennalta estävään mielenterveystyöhön. Kiusaamiselle on NYT sanottava SEIS - tapahtui se sitten tarhassa, koulussa tai armeijassa. Kiusaajille tuntuvat sanktiot! Lasten ja nuorten vanhemmat on saatava tutuksi internetin syvimpään sisältöön - siihen mitä sieltä todella löytyy ja missä oma lapsi seikkailee. Omasta lapsesta internetissä oleva materiaali on avattava vanhempien nähtäväksi. 2. Vastuullisten aseharrastajien ja metsästäjien lajista riippumatta ei tule kärsiä sellaisten psyykkisesti sairaiden henkilöiden tekemisistä, joille aseen hankkimislupaa ei olisi tullut alkuunkaan myöntää. Ase kuin ase, harrastuslajista, aseen koosta ja toimintatavasta riippumatta, on AINA vaarallinen kun se on väärän henkilön käsissä. 3. Hankkimislupalomakkeeseen on merkittävä kohta "Varusmiespalvelus suoritettu, keskeytetty, ei suoritettu". Lupia myöntävälle viranomaiselle on avattava yhteys PV:n henkilötietokantaan, josta viranomainen saisi kivuttomasti faktanäyttöjä suoritetun/keskeytetyn varusmiespalveluksen tiimoilta. 4. Lupia myöntävälle viranomaiselle on avattava yhteys KELA:n lääketietokantaan, josta viranomainen saisi kivuttomasti faktanäyttöä hakijan Suomesta laillisesti hankkimista lääkkeistä esimerkiksi 2 vuoden takaa. Rekisteriotteen perusteella viranomainen voisi tarvittaessa pyytää hakijalta lisäselvitystä/lääkärin konsultaatiota. 5. Jokaisen ensimmäistä ampuma-asetta hankkivan - metsästäjän ja urheiluampujan - tulee suorittaa "AMPUMA-ASE AJOKORTTI" eli tutkinto, jonka koulutuksessa hakijoille selvitetään KAIKKIA ampuma-aseita koskevat lainsäädännölliset ja niiden turvalliseen käyttämiseen liittyvät seikat. Koulutusta voisi antaa vain sellainen yhteisö, jolla on asiaan Sisäasiainministeriön myöntämä lupa ja kouluttajilla riittävä pätevyys. Ampumaseurat ja metsästysseurat voisivat jatkaa lajikohtaista koulutustaan tämän jälkeen. 6. Uusia suorituspaikkoja on perustettava. Vain näillä paikoilla voi harrastaa turvallisesti ja ohjatusti. Näistä asioista pitää keskustella. EI aseiden ulkonäöstä EI aseiden säilyttämisestä ampumaradoilla tms. yhtä järjettömistä asioista. Aseharrastaja, metsästäjä tai urheiluampuja! Unohdetaan omat lajit ja keskitytään turvaamaan kaikkien vastuullisten aseenkäyttäjien harrastaminen lajista riippumatta. Meitä vastuullisia aseen omistajia on Suomessa kohtalainen määrä meidänkin mielipiteemme tulee ottaa huomioon. Asemafia - laatuasekauppiaat
WWW.REKYYLI.FI
5
SISALTO
aseet
06 PIETTA PPS/50 PIENOISKIVÄÄRI 14 SAFIRARM AR410 20 SMITH & WESSON .500 MAGNUM 34 STI SPARTAN VS. TANFOGLIO WITNESS 38 SMITH & WESSON IBOLT 42 DAN WESSON M15 .357 MAGNUM 46 TOMAHAWK 1400 PUMPPUHAULIKKO
SAFIRARM AR-410
14
patruunat & tarvikkeet
58 NFORCE 141VALONVAHVISTINKIIKARI 60 PORVOON ASENNUSPAJAN KOHDISTUSPÖY TÄ
veitset
70 CRKT KOMMER 3030 72 BLACKHAWK HORNET II
kolumnit & vakiopalstat
04 PÄÄKIRJOITUS 26 ELÄMÄ KAUHAJOEN JÄLKEEN 31 MIELIPIDE 32 PUHEENVUORO: Sami Raunio, Terä-Asekeskus
SMITH & WESSON I-BOLT
38
50 JÄLLEENLATAUSKOULU, OSA 1 54 NÄINSETEHDÄÄN: Revolverin nuorennusleikkaus 62 TEESEITSE: Ampumatuki 64 ESPANJAN POLIISIN GIEYKSIKKÖ 74 SILLISALAATTI 78 TOP STORIES 79 KYSYVASTAA 80 PÄHKINÄNKUORESSA: Ruger Hawkeye -"revolveri" 81 PATRUUNANURKKA: .500 Wyoming Express 82 VOIMATEKIJÄ
REVOLVERIN KIRISTÄMINEN
54
6
WWW.REKYYLI.FI
RUMPULIPAS
PIETTA MOD. PPS/50
RAKSUTTAA
Itselataavat pienoiskiväärit ovat hauskoja vehkeitä. Niillä ampuminen on edullista ja niinpä asetyyppi kuuluu nykyään monen harrastajan perusvarustukseen. Oma lukunsa ovat sotilasaseita jäljittelevät pienoiskiväärit, joista nyt tutustuimme Pietta PPS/50:een.
WWW.REKYYLI.FI 7
Rautatähtäimien jalustat on kiinnitetty kehykseen ja siitä muodostuvaan piipun vaippaan ruuveilla. Itse tähtäimet ovat jalustassa lohenpyrstöurissa, joten niitä voidaan säätää sivusuunnassa. Tarvittaessa eteenpäin kaatusvassa takatähtäimessä on myös karkea korkeussäätö.
Puhtaasti järkisyillä on vaikea perustella miksi ammunnan harrastaja päätyy hankkimaan juuri ns. sotilasasetta muistuttavan pienoiskiväärin. Toki aseen ominaisuudet voivat olla tarkkuuden ja käyttöergonomian kannalta erityisen sopivat esimerkiksi toiminnallisten lajien harjoitteluun, mutta silti taustalla on muutakin. Ilmeisesti kyseessä on osin populäärikulttuurin luoma mielikuva, jonka mukaan tietyt aseet ovat hienompia ja mielenkiintoisempia kuin muut. Koska toinen maailmansota oli ihmiskunnan merkittävin ja laajin sotilaallinen konflikti, on sen aikakauden aseilla ollut historiallistakin merkitystä. Voidaanpa sanoa, että niihin on kiteytynyt kokonaisten kansakuntien kohtaloita. Vanhoissa korkeajännitys-aseissa onkin yhä sitä jotain ja ne tuntu-
vat kiinnostavan myös ammuntaa harrastamattomia. Osa ammunnanharrastajista suorastaan halveksuu kaikkia vähänkään sotilasaseita muistuttavia harrastusaseita, mutta vähintään yhtä suuri osa vastaavasti pitää niistä. Voisi luulla, että kyseessä on sukupolvien välinen ero, mutta käytännön havainnot eivät tätä oikeastaan tue. Vaikuttaisi siltä, että jakavana tekijänä on ensinnäkin oman harrastuksen vaatima kalusto sekä toiseksi asenne: harrastukseensa myös pienellä huumorilla suhtautuvat osaavat nauttia myös aseiden ulkonäöstä ja siihen liittyvästä ylimääräisestä tunnelmasta. Tähän viittaa sekin, että esimerkiksi oikeilla, sarjatuleenkin kykenevillä konepistooleilla ampuminen on monelle erityinen kokemus ja monelle parhaita muistoja armeija-ajoilta.
Pietta Mod. PPS/50 kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Kyseessä on nimellisesti venäläisen PPS-konepistoolin jäljitelmä, joka siten kuuluu olennaisena osana myös suomalaiseen sotahistoriaan.
PIETTA PPS:N UUSI TULEMINEN
Toisin kuin aiemmin Rekyylissä esitelty moderni MP5:n jäljitelmä GSG-5, Pietta PPS on ollut olemassa jo pidemmän aikaa. Pietta valmisti niitä aiemmin sekä omalla että esimerkiksi amerikkalaisten tukkurien nimillä, mutta sittemmin tuotannossa on ollut pidemmänpuoleinen tauko. Näiden uusien aseiden Suomeen saapumisen taustalla on Piettan nykyinen maahantuoja Armoria Tampere, eli entinen Kuningas Ase. Kun yritys aloitti maahantuonnin, oli päämielen-
kiinnon kohteena Piettan haulikot. Vasta myöhemmin Tampereella nousi mieleen etäinen muisto siitä, että Pietta olisi joskus aiemmin valmistanut PPS:n kaltaisia laitteita. Kun asiaa kysyttiin Italiasta, he kertoivat, että kyllä aseita on tehty ja näytekappalekin löytyisi. Näytease tilattiin Suomeen ja sen perusteella todettiin, että näitähän pitäisi saada myyntiin. Pietta oli heti valmis aloittamaan mallin valmistuksen suomalaisille, vaikka he olisivatkin mieluusti tehneet aseiden tukit muovista. Tähän ei kuitenkaan suostuttu, joten nyt saatavilla olevien aseiden rakenne on perinteinen eli terästä ja puuta.
EI TARVETTA HIENOSTELUUN
Nimensä mukaisesti Piettaa voisi pitää venäläisen PPS 43 -kone-
Tukki on varsin siistiä työtä, eikä sen sisäosissakaan ole suuremmin huomautettavaa.
Perälaatta on kevytmetallia, joka on käsitelty muiden metalliosien väriä vastaavaksi. Laatta on alimittainen perään nähden. Tämä antaa huolittelemattoman vaikutelman.
8
Kehyksen päällä on ohuesta pellistä valmistettu kiikarin kiinnityskisko. Toisessa koeaseessa kaikki oli hyvin, mutta toisessa kisko oli irti molemmista päistään, jolloin kisko taipui tähtäintä kiinnitettäessä.
WWW.REKYYLI.FI
kolme tätä enemmän. Kun aseen sisäänammunta on suoritettu, lipas toimi mainiosti, ainakin jos siihen ei aseteta enempää kuin 25 patruunaa. Täyteen lastattuna se pahimmillaan pullahti niin, että eräs lippaassa olleista patruunoista kiilautui lipaskuilun alareunan peltien väliin jumiuttaen koko pelin. Suurella patruunakuormalla myös syöttöhäiriöiden määrä kasvaa selvästi. Ilmeisesti lipas kaipaisi jonkin verran viimeistelyä, jotta siitä saataisiin kaikki ilo irti. Ilon suurehkosta patruunakapasiteetista vie lopullisesti lipastaminen. Lippaan huulet ovat
terävät ja kuluttavat nopeasti peukalosta nahat irti. Syynä on lippaan sisäosien karheus, jolloin patruunaa joudutaan painamaan melkoisella voimalla. Tavallisesti tuntuu aivan kuin lipas olisi hiukan jumissa ja sitten kun patruunaa painetaan jo melkoisella voimalla, se nytkähtää sisään lippaaseen. Vielä 510 patruunan kanssa lipastaminen sujuu, mutta kun lipas täytettiin useampaan otteeseen täyteen saakka, päädyimme käyttämään improvisoitua lipastustyökalua. Toimivaksi havaittiin sopiva ristipääruuvimeisseli, jolla edeltä-
vää patruunaa painettiin alaspäin ja seuraava vain pudotettiin lippaaseen. Tällä keinolla lippaan sai melko vaivattomasti täytettyä kokonaan. PPS:ään on saatavana myös tankolippaita, mutta valitettavasti niitä ei vielä kirjoitushetkellä ollut saatavana.
KOKEMUKSIA
Kun saimme PPS:n tutustuttavaksi, päätimme suorittaa sillä kunnollisen sisäänammunnan. Se osoittautuikin tarpeelliseksi, koska aluksi ase teki häiriön keskimäärin kahden laukauksen välein. Tyypil-
lisesti patruuna ei pesittynyt tai vaihtoehtoisesti patruuna ei lauennut. Kun Piettan läpi oli ammuttu noin 300 laukausta tapahtui äkillinen tasonnousu, jonka jälkeen sopivalla patruunalajilla ei tullut häiriöitä lainkaan. Mitä ilmeisimmin tehtaan jäljiltä koneistossa olleet suurimmat karheudet olivat nyt tasoittuneet. Tämä hyvä toiminta luonnollisesti hyytyi aseen likaantumiseen noin 500600 patruunan jälkeen. Kun ase oli puhdistettu perinpohjin suoritettiin koeammuntojen virallisempi osuus. Ensin ammuttiin nopeudet ja sen jäl-
Lukonkehyksen takapäässä on suurikokoinen tulppa, joka avataan kookkaalla ruuvitaltalla. Sen alta saadaan irrotettua lukkokoneisto, eli bufferijousi, rekyylijouset karoineen sekä itse lukko. Toiden rekyylijousen päässä on pini teräksinen nasta, joka lukitsee viritystapin paikoilleen. Huoltopurku on siten melko yksinkertaista, suurin työ on irrottaa ensin raudat tukista.
10
Rumpulippaan kapasiteetti on 50 patruunaa. Se painaa 580 g tyhjänäkin, joka tuo aseeseen oman tunnelmansa.
WWW.REKYYLI.FI
Ejektori on kiinteä osa kehystä ja toimii erinomaisen hyvin.
keen ryhdyttiin tarkkuuskokeeseen, jossa PPS:n päälle asennettiin kiikaritähtäin ja se tuettiin ampumapöytään hiekkapussien avulla. Ampumaetäisyytenä oli 50 metriä, jolta itselataavat peruspienoiskiväärit takovat tyypillisesti alle 50 mm osumakuvioita. Maahantuojan edustaja kertoi ampuneensa lipastuelta "tupakkiaskin" kokoista kasaa, jota ajateltiinkin aivan realistiseksi suorituskyvyksi tämän tyyppiselle aseelle. Järkytys ja epäusko olikin suuri, kun ensimmäisenä kokeillulla Lapua Master L:llä osumat eivät mahtuneet edes A4-kokoisen paperin alalle. Koska kyseisessä patruunassa luoti on paksumman puoleinen, päätettiin kokeilla muitakin merkkejä. Esimerkiksi Fiocchi M320 Matchillä, Winchester Subsonic HP:lla ja CCI Standardilla tulokset olivat kuitenkin samansuuntaisia. Hiukan lohdullisempaa tulosta antoivat kuitenkin Aquila Match Pistol ja CCI Minimag, joilla päästiin aavistuksen alle 100 mm:n keskiarvo-osumakuvioihin. Yhteistä kai-
kille patruunoille oli, että ainakin osa luodeista ei vakaantunut, vaan merkkasivat tauluun kylkimyyryä lentäneen luodin aiheuttaman soikean reiän. Satunnaisesti ja tietyillä patruunoilla säännöllisemminkin luoti oli tullut perille täysin kyljellään. Koeammuntojen perusteella ei voitu välttää ajatusta, että aseessa on jokin perustavaa laatua oleva vika ja niinpä maahantuojalta pyydettiin koeammuttavaksi toinen yksilö. Silläkin koeammuntoihin valittiin sama kavalkadi erityyppisiä patruunoita. Valitettavasti tällä aseella tulokset olivat vieläkin heikompia, joskin patruunamerkkien suhteen saman suuntaisia. Aquila ja CCI Minimag olivat parhaat, joskin niilläkin osumakuviot huitelivat 200 mm:n huonommalla puolella. Aiemminkin heikoimmin menestyneillä patruunoilla osumakuvioiden koko huiteli nyt puolen metrin tietämillä ja poikittain lentäneiden luotien osuus oli aiempaa selvästi suurempi. Syynä epätarkkuuteen on todennäköisesti kolme seikkaa. En-
sinnäkin patruunat runnoutuvat jo lipastettaessa, koska lippaan karheus pakottaa käyttämään melkoisesti voimaa. Lisää vaurioita patruunaan aiheutuu, kun se syötetään pesään, koska koneisto ei kohtele niitä mitenkään hellästi runtatessaan ne ylös syöttöramppia. Tämä on selvästi havaittavissa patruunoistakin, koska niissä luoti on usein syötön jäljiltä silminnähden vinossa. Kolmas seikka täytyy olla aseen piippu, koska tarkkuus ei parane merkittävästi, vaikka patruunat syötetään suoraan pesään. Hälyttävänä ilmiönä on, että piipun eniten ahdistava kohta on heti patruunapesän etupuolella. Tämä kalibroi luodin alamittaiseksi ja piipun loppuosan se pääseekin menemään rihlauksen vajaavaisesti ohjaamana. Toisessa piipussa on tiukempi kohta myös piipun keskivaiheilla, mutta suuosasta piiput ovat selvästi väljempiä. Lisäksi heikomman tuloksen antaneessa piipussa havaittiin, että piipun suulle kertyi enemmän palojätteitä toiseen reunaan. Tämä johtuu melkoisella varmuudella
siitä, että kruunaus on vinossa, jolloin palokaasut karkaavat aiemmin toisesta reunasta. Tämä vaikuttaa tunnetun heikentävästi aseen tarkkuuteen. Miksi sitten tietyt patruunat vakautuivat muita paremmin? Ilmeisesti siihen vaikuttaa parikin seikkaa. Jos patruunassa on puhtia, paine jaksaa hiukan tyssätä luotia laajemmaksi vielä patruunan edettyä ohi tiukimman kohdan. Toinen tekijä on patruunan rakenne. Esimerkiksi CCI Minimagin hylsy on hiukan tukevarakenteisempi kuin monissa muissa, jolloin se sietää syötössä tapahtuvaa runtelua paremmin. Näin patruuna on vielä melko hyvässä kunnossa kun se laukaistaan ja näin ollen luotikin asettuu suorempaan suhteessa piippuun. Kahdella yksilöllä saadut heikot tulokset eivät ole rohkaisevia ja saavat epäilemään, että kyseessä olisi ns. tyyppivika. PPS:n rakenne ei ilmeisesti tarjoa tämän parempaa tarkkuutta, johon on ilmeisesti syynä erityisesti piipun kiinnityksestä aiheutuva kuristus patruunapesän etupuolella.
Lippaan sisältä paljastuu sen toimintatapa. Patruunat ovat valkoisesta muovista valmistetun rattaan ohjauksessa, jota pyörittää suuri kellonjousi. Periaatteessa rakenne on erittäin hyvä, mutta havaintojen mukaan juuri syöttöputken ja rattaan kulmakohdassa on ongelma, joka aiheuttaa hankalan lipastamisen ja tarpeen käyttää voimaa. Huomio: Lipasta ei kannata mennä purkamaan ellei tiedä mitä on tekemässä, koska sen uudelleen kokoaminen on hankalaa.
WWW.REKYYLI.FI 11
HÄMÄRÄ TULEVAISUUS
Rehellisesti sanoen tällaisen ulkonäön omaavat aseet ovat useimmiten vain hauskoja leluja, joilla ampumisessa tärkeintä ei ole ryppyotsainen tulosten tavoittelu. Niillä ampuminen on kuitenkin virkistysammuntaa parhaimmillaan, joten niillä on ilman muuta paikkansa harrastusvälineinä. Mutta onko Pietta PPS/50 sitten erityisen hyvä virkistysasetyypin edustaja? Mielestäni ei. Kaiken muun, jopa tuskallisen lipastamisen voisi antaa anteeksi, mutta näin kehnolla tarkkuudella varustettuna PPS:ää ei vain voi suositella. On toki mahdollista että saamamme kaksi yksilöä eivät edustaneet PPS:ien tyypillistä laatua, mutta näiden aseiden pohjalta tuomion täytyy olla tyly. Koska kyseessä on poikkeuksellisen hauska piekkari, toivoisin, että tarkkuudelle olisi tehtävissä jotain maahantuojan ja valmistajan yhteistyönä. Nykytilanteessa on myös mahdotonta sanoa, mikä tällaisten aseiden lupapoliittinen tulevaisuus on. Jos aseiden ulkonäkö nousee luvanmyöntämisen tai eväämisen perusteeksi, on Pietta todennäköisesti ongelmallinen ase. Metsästysperusteella lupaa tuskin myönnetään nykytilanteessakaan.
CCI Minimag / 66 mm
PIETTA MOD. PPS/50
Valmistaja: F.lli Pietta, Italia Kaliiperi: .22LR Kapasiteetti: 50+1 patruunaa Pituus: 850 mm Piipun pituus: 410 mm Paino: 2,4 kg Hinta: 695 euroa Maahantuoja: Armoria Tampere, (020) 729 9857
Winchster Subsonic / 266 mm
PPS runnoo patruunoita melkoisesti. Liippaasta pesään syötetty patruuna on usein silmin nähden mutkalla ja muutoinkin kärsineen näköinen. CCI Standard / 208 mm
Luodin lähtönopeus, m/s Patruuna Fiocchi 320 Match Lapua Master L CCI Minimag CCI Standard Aquila Match Pistol Winchester Subsonic HP Hitain 319,4 303,1 353,7 309,6 316,4 300,5 Nopein 331,5 310,9 362,7 321,6 327,4 318,4 Keskiarvo 326,4 307,9 357,3 314,6 321,9 310,8 Hajonta 12,11 7,74 9,01 11,93 11,01 17,93
Osumakuviot 3 x 5 lks / 50 m Pienin Yli 300 mm Yli 300 mm 66 mm 208 mm 97 mm 266 mm Keskiarvo ? ? 98 mm ? 99 mm ? Aquila Match Pistol / 97 mm
Fiocchi: Eloranta Oy, (017) 288 3044 · Lapua: NorDis Oy, (06) 431 0301 · CCI: Oy K. Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Aquila : HW-Company Oy, (06) 822 7453 Winchester: Oy K. Hjorth Ab, (03) 234 4300
12
WWW.REKYYLI.FI
Maailman laajin valikoima asetarvikkeita suomalaisen aseharrastajan saatavilla! - toimitusaika 1-2 viikkoa - varastotilanne nettisivuilla - jo lähes 100000 tuotetta! - postitse koko Suomeen!
Esimerkkejä laajasta tuotevalikoimastamme:
Armscor .224 24 55gr FMJBT T luoti 500kpl pl EGW picatinnykisko 20 MOA kulmalla Tikka T3
SEURAAVASSA RIISTASSA
Tuote 146771
50
Tuote e 236342
70
HAULIKKORIHLOJEN VERTAILU
Vortex Strikefire punapiste + 2x suurennusosa!
Lee lataussarja holkkien pikakiinnityksellä
Tuote 930822
240
Tuote 423081
129
Tilauspuhelin arkisin 9-17 09-5122933 - Verkkokaupasta 24h www.midwaysuomi.com - Sähköposti info@midwaysuomi.com
ilmestyy 5.11
KÄYTETTYJÄ SUOMI ASEESTA
HAULIKOT: Valmet Leijona Skeet 12/70 Benelli Nova 12/89 pumppu, tod. vähän ammuttu Tikka M 912 E 20, kal. 20/76, eritt. hyvä Tikkakoski H-45 16/70 Valmet 12/70 1-piipp. Browning A500 12/76 ½-auto Bayard 16/70 KIVÄÄRIT: Sako Forester .308Win Sako Forester .243Win raskaspiipp. AH-malli Tikka Sporter .30-06 Arsenal-pienoiskivääri Tallinnasta-harvinaisuus Colt AR-15 .223 11,5"-muu ase Valmet Leijona pk .22Lr,hieno Valmet Leijona, diopterivarustus .22Lr Valmet Petra .308Win,pikajalka+3,5-10x40 Toz .22Lr, raskaspiipp. TT1 Cooey Model 600 .22Lr, putkimakasiini Mossberg Model 346BA .22Lr,putkimakasiini Armscor Mod. 20P ½ auto .22Lr Mauser 6,5x55 CZ 527 .22Hornet+MSW 4x36 Sabatti .22Lr ½-auto,raskaspiipp.,kiikari,vaimennin Remington 7400 ½ auto .308Win HAULIRIHLAT: Valmet Leijona 16/70-6,5x52R Tikka 12/70-.222Rem LYHYET: S&W Mod. 686-3 4" .357 Mag S&W Mod. 17-2 6" "Timanttikahvoilla", hieno S&W Mod. 17-6 6" .22Lr, uudenver. S&W Mod. 4506 45ACP, uudenver. Tanfoglio P19 9mm, rosteri Ruger GP100 .357Mag., rosteri Walther P38 9mm Sako Triace .22Lr Arminius HW9 .22Lr pien.rev. Taurus .38Spl,rosteri, kiint.täht. STI kal. 45ACP + lippaat Ruger New Model Blackhawk .45LC 4,5",kuin uusi FN Mod. 150 .22Lr Colt Huntsman .22Lr 590 690 590 590 420 590 690 550 120 360 1200 590 340 370 620 650 590 420 690 550 1.400 695 740 980 95 250 190 150 350 520 350 520 650 440 690 50 120 390 220
LOPUT HUBERTUS-METSÄSTYSHAULIKOT 25%!
Esim.
Suomi Ase Oy, Mannerheimintie 75, Hki. P. 09-658231. Ark. 1017, la 1014
PILLIHA
14
WWW.REKYYLI.FI
ULIARSKA
SAFIR ARMS T14 CLASSIC-S
Haulipatruunoita ampuva AR-15-ase? Jos ase olisi pesitetty vielä pienen pienelle .410 2½" kaliiperille, ajatus alkaisi kuulostaa äkkiseltään kovin oudolta. Outoa tai ei, tällainen ase on jo olemassa ja sitä valmistetaan nykyisessä aseteollisuuden valtamaassa Turkissa.
TEKSTI: HANNU URONEN KUVAT: ARSI IK ÄHEIMONEN
Kyseisen aseen Suomeen tuonut Armoria Oy (www.armoria.fi) luovutti ystävällisesti Safir Arms T14 Classic-S -nimeä kantavan aseen (jatkossa T14) Rekyyli-lehden kokeiltavaksi. Safir Arms T14 ei kuitenkaan ole aivan ensimmäinen sileästä piipusta .410 kaliiperin patruunaa ampuva, enemmän tai vähemmän itselataavan kiväärin tekniikkaan perustuva ase. Venäläiset ovat keksineet tämän jo aiemmin Saiga-410 -haulikon muodossa.
RAKENNE JA TOIMINTA
Ensituntumaltaan ase vaikutti oikein tutulta ja arskamaiselta, mutta jotenkin erikoisen kevyeltä kokoonsa nähden. Valmistaja ilmoittaakin aseen painoksi 2,75
WWW.REKYYLI.FI
kiloa. Se on varsin vähän, kun huomioidaan aseen 18" pituinen piippu ja pitkä kiväärimittainen etukädensija. Valmistajan ilmoituksen mukaan piippu on tosin 20" pitkä. Mittanauhani mukaan tällaiseen tulokseen voidaan kuitenkin päätyä vain, mikäli lasketaan mukaan piipunsuuhun kiinnitetty liekinsammutin. Ylärunko (upper receiver) on A2-tyylisenä varustettu kiinteällä kantokahva-takatähtäin -yhdistelmällä. Koska kyseessä on AR-15-johdannainen, kaikki hallintalaitteet löytyivät tutuilta paikoiltaan eikä aseen käsittely herättänyt erityisiä huomioita, lukuunottamatta melko teräväreunaista viritysvivun lukitussalpaa (charging handle latch).
T14 on kaasutoiminen ase, joka käyttää lyhytiskuista kaasumäntää. Rakenne ei silti perustu H&K 416:een tai muuhun lyhytiskuista kaasumäntää käyttävään AR-15kivääriin, vaan muistuttaa enemmänkin tavanomaista itselataavan haulikon koneistoa. Kaasuportin paikkaa on muutettu ja se on tuotu huomattavasti lähemmäs patruunapesää, kädensijan alle. Etäisyys iskupohjasta neljään kaasureikään on noin 16 senttimetriä.
Tämä on välttämätöntä, sillä .410 haulipatruunan sisäballistiikka poikkeaa merkittävästi kiväärinpatruunoista, kuten .223 Remingtonista. Kaasuportin sijainti mahdollistaa myös lyhyemmän karbiinimittaisen etukädensijan käytön, jollainen toimitettiin testiaseen mukana. Itse en tosin keksi yhtään hyvää syytä lyhentää etukädensijaa ja samalla tähtäinväliä. Kädensijan pituus ja etutähtäimen paikka ovatkin ainoat T14 Classic
15
ja Compact -mallien erot. Koska piipun pituus ei muutu, en pysty hahmottamaan Compact-mallin ideaa. Tästä johtuen rakenne poikkeaa myös yksityiskohdissaan kiväärikaliiperisista AR-15-kivääreistä. Esimerkiksi piippumutteri (barrel nut) on lukittu paikalleen kuusiokoloruuvilla ja kädensijan etumainen kiinnityskappale (handguard cap) etutähtäimestä työntyvällä tapilla. Kiväärissähän molemmat edellä mainituista osista kohdistaa paikalleen kaasuputki. T14:n keveydelle löytyy syynsä. Ohutseinämäinen, sylinteriporattu piippu lienee tärkein keveyden syy. Sen päästä löytyy kierteellä kiinnitetty liekinsammutin, joka muistuttaa AR-15-kiväärin A1 "lintuhäkki" (birdcage)-liekinsammutinta. Liekinsammuttimen kierre mahdollistaa ulkopuolisten supistajien käytön. Valmistaja ei tosin tarjoa vaihtosupistajia, vaan siinä kohdassa on turvauduttava pätevän asesepän apuun. Koska testiaseessa on kokoon painuva teleskooppiperä, aseen kokopituus lyhenee alle 840 millimetrin muu ase -rajan mikäli liekinsammutin irrotetaan. Vaih16
tosupistajien käyttö vaatisi siis käytännössä kiinteän perän asentamisen. Toinen suuri syy T14:n keveyteen on runsas polymeeriosien käyttö. AR-15-peruskonstruktiosta poiketen muun muassa liipaisin, iskuvasara, tähtäimet, etutähtäimen jalusta, liipaisinkaari, hylsynpoistoaukon pölysuoja, lukon forward assist, lippaansalvan painike ja viritysvipu on valmistettu muovista. Todettakoon tosin, että viritysvipua ja laukaisukoneiston osia on vahvistettu teräsupotuksilla. Henkilökohtaisesti en ole muovisten aseenosien vihollinen #1, mutta, muovin käyttö varsinkin itselataavan AR-15-tyylisen aseen laukaisukoneiston osissa ei täysin vakuuta. Näin siksi, koska vähänkin heikkolaatuisilla teräsosillakin on ollut tapana kulua voimakkaasti käytössä. T14:n kanssa saatiinkin hieman esimakua muoviosien ongelmista; ase laukesi varmistimen ollessa päällä hieman normaalia suuremmalla voimalla. Lisäksi ase laukesi koeammunnassa kerran liipaisinta etuasentoon palautettaessa. Positiivisena seikkana sanottakoon, että laukaisu on tuntumal-
taan varsin hyvä, selvästi keskiverto AR-15-kiväärin laukaisua parempi, joskin raskaan puoleinen 2,5 kilon laukaisuvastuksellaan. Hieman oudolta vaikuttaa myös luistinsalvassa käytetty kevytmetalli. Salpa oli hakenutkin jo hieman uutta muotoa luistin hankauksesta johtuen. T14:ssä käytettyjen osien ja työn laatu ei vastaa tyypillistä AR-15 kivääriä, kuten esimerkiksi Bushmasteria. Turkkilaisen Arskan laatu on selvästi heikompaa noin yleisellä tasolla. Erityisen hyvää T14:ssä on mielestäni pistoolikahvan muotoilu. Sen muotoilu on selkeä parannus AR-15:n A2-kahvaan verrattuna ja tarjoaa mielestäni mainion ergonomian, paremman kuin moni aftermarket-kahva.
KALIIPERI .410 2½"
T14:n kaliiperivalinta vaikuttaa ensi alkuun varsin oudolta: .410 2½" patruunoita ei ole kovin yleisesti saatavilla ja .410 3" Magnum -kaliiperi vaikuttaisikin sekä helpommin saatavissa olevalta että huomattavasti tehokkaammalta. Esimerkiksi Winchesterin luettelon mukaan .410 2½" -patruunan haulimäärä on 14,2 grammaa
kun .410 3" -patruunassa hauleja on jo karvan alle 20 grammaa. Samankaltainen ero on myös täyteispatruunoissa. Kaliiperiasiassa tulee vastaan AR-15-konstruktio, jonka alarungon lipassola rajoittaa tehokkaasti käytettävän patruunan pituutta. Vaikka T14:n alarunko ei ole lipassolan kohdalta AR-15yhteensopiva, se on suunniteltaessa haluttu pitää laukaisukoneiston ja ylärungon sovituksen osalta yhteensopivana. Muotoilemalla lipassola uudelleen on saatu lippaaseen lisää tilaa patruunalle ratkaisevien millimetrien verran. Parhaisiin .223 Remington -kaliiperin AR-15-lippaisiin verrattuna T14:n lippaassa on tilaa patruunan pituussuunnassa mitattuna noin 4,5 millimetriä enemmän. Suurin patruunatilan pituus on siten noin 63 milliä. Mittasimme .410 2½" -patruunoiden pituudeksi 59 60 milliä, jolloin ne mahtuvat sopivasti lippaaseen. .410 3" Magnum -patruuna ei T14:n lippaaseen mahdu, eikä se mahdu edes T14:n lipassolaan vaikka lipas ei olisi paikallaan. Teräslippaan takareunassa on prässätty ura, joka pitää laippaWWW.REKYYLI.FI
14 gramman hauliannos sylinteriporatusta piipusta ammuttuna ei saa aikaan kovin pitkälle kantavaa maalivaikutusta. Pienillä hauleilla on mahdollista saada aikaan noin 20 metriin asti esimerkiksi kyyhkylle riittävä peitto, mutta jo 25 metrissä osumakuvio oli liian harva itseladatun patruunan pienillä 2,4 millin hauleillakin. Supistetusta piipusta tilanne muuttuisi todennäköisesti niin paljon, että jopa 30 metrin ampumamatka voisi olla mahdollinen, ainakin itseladatuilla patruunoilla. T14 osoittautui varsin varmatoimiseksi aseeksi. Toimintahäiriöt olivat lipasperäisiä ja tapahtuivat satunnaisesti toisella teräslippaista sekä jatkuvasti molemmilla muovilippailla. Toinen teräslipas sen
sijaan toimi moitteetta. Häiriöissä jokin patruunoista ei noussut riittävän ylös syöttyäkseen patruunapesään, jolloin lukko törmäsi sen kylkeen tai patruunapesä jäi kokonaan tyhjäksi.
KENELLE ?
Safir Arms T14 Classic-S on mielenkiintoinen ja hauska ase. Se on yksi osoitus siitä mihin kaikkeen AR-15-konstruktio venyy kymmenien eri luotikaliiperien lisäksi. Valmistajan mukaan ase on suunniteltu metsästykseen. Metsästysajatusta tukeekin rajoitetun 2 patruunan lippaan saatavuus. Sylinteriporattu piippu ja .410 2½" kaliiperin pieni hauliannos tosin rajoittaa tehokasta ampumaetäisyyttä. Mielestäni aseella on mahdollista metsästää esimer-
kiksi kyyhkyä noin 20 metrin etäisyydelle saakka. Parhaiten ase soveltunee kuitenkin esimerkiksi rastaiden harvennukseen mansikkapellolta; kevyt hauliannos pieniä hauleja ei tuhoa koko pensasta mutta tehoaa pieneen lintuun hyvin. Toinen käyttökohde voisi olla pienten tuhoeläinten metsästys sisätiloissa. Kokonaan oma käyttöalueensa tällaiselle aseelle saattaa olla viranomaistoiminta. Näin erityisesti siellä, jossa viranomaiset on jo koulutettu käyttämään AR-15 tyyppistä luotiasetta. .410 2½" täyteisen liike-energia ylittää reilusti esimerkiksi tyypillisen 9 x 19 mm patruunan luodin liike-energian H&K MP5 -aseesta ammuttuna. Näin täyteisen teho lyhyellä ampumamatkalla lienee 9 millin luotia parempi.
.410-kaliiperisen täyteisen ulkoballistiikka on kuitenkin merkittävästi 9 mm luotia heikompi, lisäksi täyteinen on massavakaa. Näin täyteisen vaarallinen kantama on merkittävästi pienempi ja läpäisy esimerkiksi asuntojen rakenteissa 9 millin luotia heikompi. Winchester-täyteisen tarkkuuskin osoittautui yllättävän hyväksi testiaseesta ammuttuna. T14:ssa on ajatusta, mutta toteutus ei ole aivan totuttua AR15 tasoa. AR-15 kivääriin sopivana vaihtosarjana voisin povata tuotteelle parempaa tulevaisuutta, mutta alarungon erilaisuuden vuoksi se ei onnistu. Safir Arms T14 jäänee meillä Suomessa harvojen hauskanpitovälineeksi.
Lukko-/luistiyhdistelmä ei ole helposti purettavissa huoltoa varten. Esimerkiksi nallipiikin sokka on niitattu paikalleen, eikä piikin vaihto onnistukaan tavanomaiseen AR-15-tyyliin muutamassa sekunnissa. Kuvassa näkyvät, luistin sivuilla sijaitsevat korvakkeet vastaavat kaasumännän välitintankoon. Rakenne on tässä kohdassa mitoitettu kestämään kovaa käyttöä.
Lukon rakenneratkaisut poikkeavat merkittävästi kiväärikaliiperisista aseista, vaikka lukko onkin pyörähtävää mallia. Ulosheittäjä on jousikuormitteinen tappi, joka työntyy esiin lukon oikealla puolella sijaitsevasta reiästä lukon saavuttaessa taka-asentonsa.
Winchester Super-X 2 1/2" Foster / 62 mm
SAFIR ARMS T14 CLASSIC-S
Valmistaja: Safir Arms Co. Ltd., Turkki Kaliiperi: .410 21/2" Tyyppi: Itselataava haulikko Latauskoneisto: Lyhytiskuinen kaasumäntä, irtolipas Piipun pituus: 18" / 457 mm Kokonaispituus: 858 - 946 mm Paino: 2,70 kg (ilman lipasta) Suositushinta: noin 1000 euroa Maahantuoja: Armoria Oy, (014) 273 327
18
WWW.REKYYLI.FI
ALAN HARRASTAJILLE...
Haulikoita jänis ja kettujahteihin mm: jänis kettujahteihin mm: änis kettujahteihin ti Dallas ääll ii i Stefano Fausti D ll pääll piippuinen 10/89 Stefano Fausti Albion 12/76 vs 28" Stefano Fausti Elegant 12/89 vs 28" Stefano Fausti Elegant 12/76 vs 28" Stefano Fausti Elegant 20/76 vs 28" Stefano Fausti Style 20/76 vs 28" rinn piip 1-liip Toz 120-12MB-1E 12/76 vs 28" Armed pumppu 12/76 22" tai 28" Armed 1/2-autom 12/89 vs 28" Browning BPS Stalker pumppu 12/76 30" hinta SP66 Asekaappi SP88 Asekaappi SP99 Asekaappi 530,00 645,00 835,00 kork 125 cm 150 cm 150 cm lev 40 cm 55 cm 65 cm syv 30 cm 40 cm 55 cm paino 93 kg 152 kg 200 kg 1 1030,00 1070,00 990,00 690,00 1140,00 1710,00 530,00 390,00 440,00 950,00
Safe Power SS3492 hyväksytyt asekaapit. Hintoihin lisätään rahti
POISTOTARJOUS SS1500 maalivikaisia turvahyväksytty 490,-
Redding lataustarvikkeita mm: Redding on USA:n johtava tarkkuuslatauslaitteiden valmistaja, kymmenistä tuhansista tuotenimikkeistä löytyvät holkit ja tarvikkeet miltei kaikkeen jälleenlataamiseen. Redding Big Boss Pro-pak lataussarja 415,00 Redding Boss Pro-Pak lataussarja. 375,00 Redding Master #3 ruutiannostelija. 172,00 Redding M1400 hylsytrimmeri. 123,00 Redding Master #2 ruutivaaka. 112,00 Redding Big Boss puristin. 222,00 Redding Boss puristin 178,00 Redding T-7 Turret, järeä kääntötornipuristin. 382,00 Redding Ultramag, markkinoiden tukevin C-puristin 400,00 Redding kaulan supistavat holkkisarjat, alk. 59,90 Kysy myös harvinaisten kaliiperien latausholkkeja, sekä kisalaadun ja pinnoitettuja holkkeja, Redding on tarkan lataajan valinta.
Uutuus! Lee 90050 lataussarja. Sis. vaaka, annostelija, puristin ym. Edullinen joka miehen sarja Lee Loader käsilataussarja (mm 308, 7,62x53R, 30-06 y ) ym)
140,00 45,00
Streamlight valaisimia mm: Propolymer 4AA, tukevat perusvalaisimet, alkaen. 37,00 Propolymer 2AA, pienempi perusvalaisin, alkaen. 22,00 Scorpion, erittäin kestävä joka sään valaisin. 63,00 Sidewinder, 4 eriväristä valoa, hands free. 75,00 Stylus, kynän mallinen tehopaketti, alkaen. 23,00 Key-mate, 96 tuntia valoa avaimenperässä, alkaen. 16,00 Stinger, kun tarvitaan reilusti valoa, alkaen. 149,00 Enduro, otsalamppu ulkolijoille, alkaen. 21,00 JR Led reach, jatkovarrella, magneettikiinnitys 63,00 3C xenon, led tai luxeon led alkaen 48,00 Streamlightin useiden satojen valaisimien valikoimasta löytyy valaisin, oli käyttötarkoituksesi mikä tahansa, soita ja tilaa kuvasto ja hinnasto.
Varastossamme runsaasti käytettyjä metsästys ja urheiluaseita, soita ja tilaa lista.
20
WWW.REKYYLI.FI
Punaisella valokuidulla varustettu HiViz:in valmistama tähtäin toimii erityisesti kirkkaalla ilmalla. Monet kuitenkin pitävät enemmän perinteisestä mallista jollainen myös toimitetaan aseen mukana.
Takatähtäin on tyypillinen S&W:n säädettävä tarkkuustähtäin.
Vaihdettavalla suujarrulla varustettujen Smith & Wesson revolvereiden mukana toimitetaan kaksi eri etujyvää ja suujarrua. Toinen suujarruista on tarkoitettu pinnoitetuille luodeille ja toinen lyijyluodeille.
kuulostaa myyntimiesten liioittelulta, ei jopa yli 4100 joulen tehoa kuitenkaan pidä mitenkään väheksyä. Tällaisiin lukemiin ei päästä Suomessa myytävillä patruunoilla eikä testaamallamme revolverilla edes latausoppaan maksimiarvoilla. Normaalilatauksien iskuenergia on noin 2300 joulea. Suuren otsapinta-alan omaava ja ballistisesti epäedullinen luoti kuitenkin myös hidastuu pidemmällä matkalla huomattavan paljon ja tekee pidemmän matkan ammunnasta haasteellista. Esimerkiksi jos 22,68-grammaisen luodin lähtönopeus piipunsuusta on 502 m/s (2857,7 joulea), on 100 m päässä nopeutta enää 389,9 m/s (1724,1 joulea). Vastaavasti esimerkiksi .308 Win -kaliiperisen 10-grammaisen luodin lähtönopeuden ollessa piipunsuusta 860 m/s (3715,4 joulea), on 100 m päässä nopeutta vielä 800,2 m/s (3216,0 joulea). Tiedot otet-
tiin Sierra Infinity 5 -ulkoballistiikkaohjelmasta.
JÄLLEENLATAAMINEN
Kaliiperin ollessa suhteellisen harvinainen Suomessa on selvää että kotimaisille ruudeille ei latausdataa suuremmin löydy. Vihtavuoren tämän vuoden latausoppaasta löytyy kuitenkin arvoja kolmelle eri luodille. Suomesta saa myös amerikkalaisia ruuteja, joille luonnollisesti löytyy myös enemmän dataa. Tästä esimerkkinä vaikkapa Hodgdon, jolta löytyy arvoja yhdeksälle eri luodille. Tehdaspatruunoiden hinnat ovat 1,404,50 euroa kappaleelta, joten jälleenlataaminen tulee huomattavasti edullisemmaksi. Jos esimerkiksi otetaan uusi Magtechin hylsy, H&N 400 gr luoti, nalli ja ruuti, saadaan patruunan hinnaksi noin 97 senttiä. Koska hylsyä voidaan käyttää useita kertoja uudestaan, hinta putoaa noin 50 senttiin kappaleelta. Lataamalla patruunat itse päästään helposti noin 1900 J saavuttavasta ja hyvin harrastuskäyttöön
PATRUUNA, LUOTI JA HYLSYT
Tätä kirjoittaessa ainoat Suomessa myytävät patruunat ovat Magtech ja Hornady. Magtechiltä löytyy viisi vaihtoehtoa, joista yksi on ns. ERVA-patruuna. Hornadylta löytyy kolme vaihtoehtoa, joista kaksi vaativat myös ERVA-luvan. Luoteja on saatavissa useilta eri valmistajilta, joista Suomeen tuodaan ainakin Sierraa, Speeriä, Rainieria, H&N:ää, Magtechia, Hornadya ja Woodleighia. Luotien painot vaihtelevat kevyestä 17,82 g (275 grainia) aina raskaaseen 45,36g (700 grainia) valuluotiin. Myös luodinvalumuotteja on saatavilla. Hylsyjä löytyy Hornadyltä, Magtechiltä sekä Starlinelta. Kaikki nykyiset hylsyt käyttävät isoa kiväärinallia, josta tunnuksena kirjain "R" tai "LR" hylsyn kannassa.
sopivasta jopa 4000 J ylittävään lataukseen. Itse lataamalla saadaan siten monipuolisia latauksia, joskaan kovimpiin arvoihin ei päästä latausoppaiden arvoilla testaamamme aseen kohdalla. Oman huomioni mukaan useamman ammuntakerran jälkeen Magtechin hylsyt saattavat vaurioitua kannan juuresta, eivätkä supistettunakaan sovi kunnolla rullaan. Syyksi epäilin omassa aseessani hylsyn ulostyöntäjän alapintaa, joka lähemmin tarkasteltuna vaikuttikin hieman viimeistelemättömältä. Kevyellä purseiden poistolla tämä ongelma poistuikin helposti. Ladatessa kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota luodin kunnolliseen krimppaukseen. Mikäli luoti ei ole kunnolla kiinni, se saattaa ammuttaessa irrota ennenaikaisesti ja näin jumittaa revolverin rullan. Myös luodissa mahdollisesti olevaa niippausuraa kannattaa hyödyntää.
Suurikokoiseen rullaan mahtuu viisi isoa patruunaa. Myös panospesien seinämät ovat huomattavan paksut, johtuen kovapaineisesta ja tehokkaasta patruunasta."
Rullan etummainen lukitus poikkeaa muista S&W revolvereista ollen huomattavasti tukevampi. Takimmainen ejektoritangon päässä sijaitseva lukitusnasta on perinteistä mallia.
Aseen hallintalaitteet ovat tavanomaiset vaikka näyttävätkin rungon massiivisuudesta johtuen alamittaisilta.
22
WWW.REKYYLI.FI
TESTIN PATRUUNAT
Kokeilimme kahta tehdaspatruunaa ja neljää omaa latausta. Tehdaspatruunoita edustivat Magtechin 325 grainin SJSP-FLAT (500B) ja 325 grainin FMC-FLAT (500D) -patruunat. Itseladatuissa patruunoissa käytimme Sierran, Woodleightin, Haendler & Natermannin sekä Hornadyn luoteja sekä Magtechin ja Hornadyn hylsyjä. Kaikissa muissa paitsi H&N:n luodissa on myös niippausura. Latasimme patruunoita myös 500 grainisella Hornady XTP -luodilla. Tietojemme mukaan tämä on myös suurin pinnoitettu luoti kyseisille kaliperille. Hornadyn 500 grainiselle luodille ei kuitenkaan löydy latausdataa suoraan Vihtavuoren latausoppaasta. Vihtavuoren N110 ruuti on kuitenkin ominaisuuksiltaan hyvin lähellä Hodgdon H110 ruutia ja kokeilujen jälkeen saimme sopivaksi arvoksi 31,5 grainia N110:a. Hylsyissä ja nalleissa ei esiintynyt merkkejä ylipaineesta eikä palamatonta ruutiakaan juuri jäänyt. Mikäli kokeilet oheisia latauksia, varmista tietojen oikeellisuus aina ensin latausoppaasta. Lataaminen tapahtuu aina lataajan omalla vastuulla.
AMPUMAKOKEMUKSIA
Voisi kuvitella että käsiase, jolla on tällainen tehopotentiaali, olisi aivan mahdoton ammuttava. Tehdaspatruunoilla ammuttaessa rekyyli oli omaksi yllätyksekseni varsin mieto. Rullaa ei kuiten-
kaan tehnyt mieli ampua nopeasti tyhjäksi, vaan jokaisen laukauksen jälkeen pieni tauko oli paikallaan. Luonnollisesti ampujan kokemus tai kokemattomuus vaikuttaa myös tähän. Eri asia sitten olivatkin itse ladatut ja lähes täysitehoiset patruunat, joilla ampuminen muuttui mielenkiintoisemmaksi. Ratakäynnin jälkeen ranne ei juurikaan kipeytynyt, vaikka näin voisi helposti päätellä. Olkapää sen sijaan kipeytyi vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi haulikkoampujilla. Ampuessa kuitenkin huomaa myös suujarrun ja pehmeän kumikahvan yhteistoiminnan. Revolverin piippu ei juuri nouse, vaan ase pyrkii enneminkin perääntymään voimakkaasti taaksepäin. Tämän sain myös henkilökohtaisesti huomata pitäessäni ensimmäisillä kerroilla liian löysästi aseesta kiinni. Oikealla ampumaotteella on siis varsin suuri merkitys ampumakokemukseen. Ranne kannattaa pitää jäykkänä ja antaa käden joustaa kyynärpäästä (eli antaa piipun nousta laukaisun jälkeen). Luonnollisesti 8 " pituisen piipun painolla on suuri vaikutus rekyylikäyttäytymiseen. Myös ampuma-asennolla oli suuri merkitys, oli nimittäin aivan erilaista ampua pystyasennosta kuin pöydältä tuettuna. Tämän saimme myös huomata testiosuutta suorittaessamme. Aseen ääni on ammuttaessa varsin miehekäs, niin kuin "tykissä" kuuluukin olla. Mistään totutusta pistoolin tai revolverin paukahduksesta ei ole kysymys, vaan ääni tuntui kaikuvan huomattavan pit-
SMITH & WESSON .500 SUOMESSA
Kuten kaikki vähänkin erikoisemmat aseet, on myös tämä puolituumainen "Erittäin suurikaliiperinen ja tehoinen" revolveri joutunut erityistä suuremman tarkastelun kohteeksi. On kuitenkin selvää että mistään aloittelijalle hyvin sopivasta aseesta ei ole kysymys. Arpajais- ja asehallintoyksikkö toteaa Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohjeessaan muun muassa seuraavasti: "Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta arvioituna riskiä patruunan suurimasta kantamasta tulee arvioida siitä vaarasta, jonka aseen huolimaton, varomaton käyttö aiheuttaa. Toisin sanoen, esimerkiksi kauaksi kantavalla ja vammavaikutukseltaan suurella patruunalla toimivan aseen luvanhakijan on esitettävä hakemuksen tueksi sellainen paikka, jossa hän aikoo asetta käyttää, jossa ammunta voi juuri tällä aseella tapahtua ilmeisen turvallisesti aiheuttamatta vaaraa. Esimerkkinä tästä vaikkapa 500 S&W Magnum -revolverin tai .50 BMG-kiväärin hallussapitolupahakemus. Tätä periaatetta vastaan voidaan revolverin osalta esittää argumentti, jonka mukaan vaikkapa hirvikivääri kantaa huomattavasti pidemmälle kuin 500 S&W Magnum. Yleinen järjestys ja turvallisuus -näkökulma tulee kuitenkin käyttötarkoitussidonnaisuuden kautta: Ainoa tälle aseelle sopiva käyttötarkoitus Suomessa voi olla pitkällä matkalla tapahtuva siluetti-tyyppinen ammunta. Siksi sen käyttäminen tarkoitukseen nimenomaan soveltuvalla radalla on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta merkityksellinen asia." Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohje ei siis suoraan kiellä lupaa myöntävää viranomaista myöntämästä lupaa, vaan hakijan täytyy pystyä entistä tarkemmin perustelemaan mitä ja missä aseella aikoo harrastaa. Kyseisestä tekstistä voi myös tulkita Arpajais- ja asehallintoyksikön olettavan että kyseisen aseen hankkiva aseharrastaja olisi lähtökohtaisesti "huolimaton ja varomaton" aseen käyttäjä. Samoin myös käyttöpaikka olettamus ihmetyttää, eihän vastuullinen ja kokenut ammunnanharrastaja suinkaan ammuskele radalla missä ammunta voisi aiheuttaa vaaratilanteita. Vähintään yhtä mielenkiintoinen on myös toteamus "Tätä periaatetta vastaan voidaan revolverin osalta esittää argumentti, jonka mukaan vaikkapa hirvikivääri kantaa huomattavasti pidemmälle kuin 500 S&W Magnum". Tämä pitääkin hyvin paikkansa, lisäksi hirvikivääriä käytetään yleensä metsässä jossa ampuminen on aina vähemmän turvallisempaa kuin rajatulla ampumaradalla... Kyseessä on tehokas revolveri, mutta valitettavasti Ase- ja Arpajaishallintoyksiköllä ja monella muullakin aseharrastukseen liittyvän järjestön edustajalla on aivan väärä käsitys kyseisestä revolverista. Kuitenkin AAHY toteaa myös seuraavaa: "Ainoa tälle aseelle sopiva käyttötarkoitus Suomessa voi olla pitkällä matkalla tapahtuva siluetti-tyyppinen ammunta." Kyseinen revolveri sopiikin hyvin siluetti ammuntaan. Iskuenergia riittää kaatamaan pässin varsin mukavasti pienestä reunaosumastakin. Siluetin säännöt kuitenkin kieltävät suujarrun käyttämisen kilpailussa. Myös aseen paino on rajoittava tekijä. Siluetin vapaassa (Unlimited Pistol) luokassa aseen maksimi paino on 2041 grammaa. Aiemmin Smith & Wesson ilmoitti 212.73mm (8 ") piipullisten revolvereittensa painoksi 2055 grammaa. Uudessa S&W 2008 luettelossa ilmoitetut painot ovat SKU:163500 2038,4 grammaa ja SKU:163501 1964,7 grammaa. Tästä voisi päätellä että myös Smith & Wessonilla ollaan otettu myös mahdolliset siluettiharrastajat huomioon. Lisäksi omien mittauksieni mukaan painot vaihdettavalla suujarrulla varustetusta mallista (SKU 163501) ovat seuraavat: Revolveri, ilman suujarrua 1941 grammaa, suujarru normaaliluodeille 23 grammaa ja lyijyluodeille 33 grammaa. Muita soveltuvia lajeja on esimerkiksi keila-ammunta (Bowling Pin Shooting), joka on lähtöisin Yhdysvalloista. Lajissa pyritään pudottamaan keilat pöydältä mahdollisimman nopeasti tietyn aikarajan sisällä. Suomessa tämä laji ei ole vielä kovin yleinen, mutta toisin kuitenkin on Yhdysvalloissa, jossa laji on hyvinkin suosittu. Netin käyttäjät voivat katsoa lajia esitteleviä videoita Youtubevideopalvelusta laittamalla hakusanoiksi "Bowling Pin Shooting". Myös käsiaseella tapahtuva metsästys sopisi tälle suuren iskuenergian omaavalle aseelle, mutta valitettavasti Suomen metsästyslaissa ei tätä kuitenkaan tunneta. Niinpä ainakin toistaiseksi käsiasemetsästystä harrastavat joutuvat suuntaamaan metsästysretkensä ulkomaille. Käsiasemetsästyksen harjoittelua voidaan toki Suomessakin harrastaa.
Magtechin patruunat toimitetaan kahdenkymmenen kappaleen rasioissa.
WWW.REKYYLI.FI
23
Luodit vasemmalta oikealle: 9 mm, .357 Mag, ja käyttämämme Sierra, H&N, Woodleigh ja Hornady.
Testissä käyttämämme itseladatatut patruunat ja luodit vasemmalta oikealle: Sierra SportsMaster JHP 350 gr, Haendler & Natermann HS-TC 400 gr, Woodleigh WC Flat Nose 400 gr, Hornady FP/XTP 500 gr.
kään vielä laukauksen jälkeenkin. Maaleina käytetyt siluetit myös kaatuivat komeasti pyörähtäen. En myös voi olla korostamatta sitä seikkaa, että ampujanlasien käyttö on enemmän kuin suositeltavaa. Revolverin rullan ja piipun välisestä raosta purkautuvasta liekkimerestä voi päätellä syyn varsin hyvin. Laukaisu on uudemmille Smith & Wessoneille tunnusomainen, yksitoimisena etuvedoton lasitikun katkeamista muistuttava, mutta se on aavistuksen jäykempi kuin S&W 586/686 -revolvereissa.
AMPUMARADALLA
Aseella suoritettiin testiammunta 3 x 5 laukausta 25 m matkalta koulutauluun ampumapenkkiä käyttäen. Etutähtäimenä käytimme aseen mukana tullutta punaisella valokuidulla varustettua etujyvää. Muutaman kerran ase teki mielenkiintoisen häiriön. Liipaisimesta vedettäessä seurasi "klik"-ääni vaikka patruunan piti olla ampumaton. Ensimmäiseksi epäilin itse lataamiani patruunoita, mutta nalleissa ei näkynyt merkkiä nalli-
piikin jäljestä. Epäilin myös omaa otettani liian löysäksi. Tarkemman tutkiskelun jälkeen ainoaksi mahdollisuudeksi jäi kuitenkin se että rulla mahdollisesti pääsee pyörähtämään lukituksestaan ja normaalisti asetta virittäessä kääntyy jo ammuttu pesä uudelleen iskurin eteen. Tätä tapahtui myös kahdella muulla testaamallamme revolverilla sekä myös ampujan ote tuntui vaikuttavan suuresti tähän. S&W 500:n ongelmana ovatkin olleet juuri liian löysät lukituksen jouset. Rullassa on myös jonkin verran välystä pituussuuntaisesti, mikä osaltaan viittaisi myös ejektorin keskinastan jousen olevan löysähkö. Häiriön sattuessa emme mitanneet tuloksia, vaikka kaikki patruunat lähtivätkin seuraavalla kierroksella. Tarkempi kokeilemistamme kahdesta tehdaspatruunasta oli Magtechin 325-graininen SJSP Flat, jolla saimme myös pienimmän kasan 61,6 mm. Myös tämän patruunan lähtönopeusvaihtelut olivat testin kärkipäätä, ainoastaan
Hornadyn hylsyyn itseladattu ja 500-grainisella luodilla varustettu partruuna oli tätä hieman parempi nopeusvaihtelun ollessa ainoastaan 8,55 m/s. Itse ladatuista tarkin patruuna löytyi edullisimman Haendler & Natermannin luodilla tulpitetusta ja Magtechin hylsyyn ladatusta. Pienin kasa oli 80,91 mm. Tätä latausta kuitenkin vaivasi erikoinen "kärpänen" joka venytti yhden kasan 118,01 millimetriin. Ilman tätä kärpästä, olisi kasa ollut noin 66,40 mm. Myös Hornadyn 500-grainisella luodilla tulpitettua patruunaa vaivasi "kärpänen", joka levitti yhden kasoista 105,08 millimetriin. Rekyylituntumaltaan patruunat vaihtelivat suuresti. Sierran luodilla tulpitettu oli ryhmän "kevein" myös rekyyliltään. Suurin rekyylituntuma tulikin Hornadyn 500-grainisella sekä Woodleigh 400-grainisella luodilla tulpitetuilla patruunoilla. Millään latauksella ei esiintynyt palamatonta ruutia. Lisää tuloksista taulukosta.
LOPPUTUNNELMAT
Täytyy todeta, että yhden ratakäynnin aikana ammutut noin sata 500 S&W Magnum patruunaa on riittävä määrä kenelle tahansa, varsinkin kun otetaan huomioon että osa patruunoista oli ladattu suhteellisen "tiukoiksi". Vaikka rekyyli saattoi aluksi tuntua miedolta, on sitä nyt tarkasteltava hieman eri valossa. Tuloksista päätellen lataukset kuitenkin vaativat myös hieman hienosäätöä ja mikäli ampujalla riittää kanttia on mahdollista myös saada "potkua" lisää. En kuitenkaan kehota ketään lataamaan patruunoitansa latausoppaiden maksimiarvojen yli. Aseella ampuminen tuntui myös herättävän kiinnostusta ja keskustelua muiden ammunnanharrastajien keskuudessa. Osa asetta kokeilleista oli suorastaan yllättynyt rekyylin mietoudesta. Ja ainakin internetin keskustelupalstoilla ja videopalveluissa rekyyliä liioitellaankin varsin suuresti. Smith & Wesson Model 500 Magnum on hintaluokassaan kohtalaisen hyvin viimeistelty ase joka varmasti kestää käytössä varsin pitkään. Ainoana miinuspuolena ovat kuitenkin edellä mainitsemani häiriöt, jollaisia ei tämän hintaluokan aseessa yksinkertaisesti odottaisi näkevänsä. Patruunoiden ja latauskomponenttien saannin turvaamiseksi olisi kuitenkin mukava nähdä kyseisen aseen ja kaliperin yleistyvän suomessa. Tähän tietysti tarvitsemme kiinnostuneita harrastajia ja avarampikatseisia lupaviranomaisia.
WWW.REKYYLI.FI
Patruunat ja luodit vasemmalta oikealle.357 Magnum ja.500 Magnum. Keskimmäisessä kuvassa .357 luoti .500 hylsyssä. Huomaa myös halkaisijan kokoero. Oikealla puolella lähikuva 158 grainisesta .357 luodista ja 500 grainisesta .500 luodista.
24
.357 Magnum, .50AE ja.500 S&W Magnum.
LUOTIEN MITTAUSTULOKSIA
(Keskiarvot 10 kappaleen koe-erästä) SIERRA SPORTSMASTER JHP 350 gr Pituus 19,94 mm Halkaisija 12,70 mm Paino 350,12 grain HAENDLER & NATERMANN HS-TC 400 gr Pituus 20,82 mm Halkaisija 12,74 mm Paino 398,93 grain WOODLEIGH WC FLAT NOSE 400 gr Pituus 20,73 mm Halkaisija 12,70 mm Paino 400,19 grain
S&W 500 Magnumin ja S&W 686 .357 Magnumin kokoero on huomattavan suuri.
Itseladattu Sierra / 83 mm
HORNADY XTP 500 gr Pituus 25,73 mm Halkaisija 12,66 mm Paino 500,02 grain
Itseladattu H&N / 81 mm
Itseladattu Woodleigh / 89 mm
SMITH & WESSON MODEL 500, SKU 163501
Valmistaja: Smith & Wesson, Yhdysvallat Kaliiperi: .500 S&W Magnum Kapasiteetti: 5 patruunaa Pituus: 381 mm Piipun pituus: 8,375 tuumaa eli 212.72 mm Paino: 1965 g Hinta: noin 1350 euroa Maahantuoja: Nordis Oy, (06) 431 0301
Woodleigh-luodit saimme niiden maahantuojalta Eräliike Riistamaa Oy:ltä ja Hornadyn luodit ja hylsyt luovutti käyttöömme niiden maahantuoja Oy Hjorth Ab. Kiitos kaikille testiin osallistuneille.
Itseladattu Hornady / 82 mm
Maghtech SJSP / 62 mm
Maghtech FMC / 90 mm
Luodin lähtönopeus, m/s Patruuna Itseladattu Sierra 22,68 g JHP (1) Itseladattu H&N 25,92 g HS-TC (2) Itsedladattu Woodleigh 25,92 g (3) Itseladattu Hornady 34,2 g XTP (4) Magtech 21,06 g (325 grain), SJSP Flat (500 B) Magtech 21,06 g (325 grain), FMC Flat (500 D) Hitain 470,5 401,8 431,3 366,7 480,0 478,3 Nopein 495,1 423,7 455,7 375,3 489,9 494,5 Keskiarvo 482,2 413,4 444,5 370,6 484,7 486,1 Hajonta 24,6 21,9 24,7 8,6 9,9 16,2
Osumakuviot 3 x 5 lks / 25 m Pienin 83 mm 81 mm 89 mm 82 mm 62 mm 90 mm Keskiarvo 94 mm 118 mm 83 mm 105 mm 65 mm 91 mm
Itseladatut: (1) Luoti: Sierra JHP SportsMaster 22,68 g (350 grainia), Ruuti: 2,462 g N110, Nalli: CCI 200, Hylsy: Magtech, Latauspituus: 51,95 mm (2) Luoti: Haendler & Natermann HS-TC 25,92 g (400 grainia), Ruuti: 2,268 g N110, Nalli: CCI 200, Hylsy: Magtech, Latauspituus: 52,55 mm (3) Luoti: Woodleigh WC-FN 29,92 g (400 grainia), Ruuti: 2,40 g N110, Nalli: CCI 200, Hylsy: Magtech, Latauspituus: 52,55 mm (4) Luoti: Hornady XTP JFP 34,20 g (500 grainia), Ruuti: 2,041 g N110, Nalli: CCI 200, Hylsy: Hornady, Latauspituus: 52,90 mm
WWW.REKYYLI.FI
25
ASEHARRASTUS 23.9 JÄLKEEN
JÄLKEEN
Viime aikoina asealalla on kuohunut. Paniikkinappula on ollut pohjassa ja vaikuttaa, että tällä hetkellä sen päällä seisotaan. Pienet kahinat ovat muuttuneet merkityksettömiksi ja kyseessä ovat nyt isot linjat. Kyseessä on harrastajien tulevaisuus ja harrastusmahdollisuuksien säilyminen, josta haluamme tuoda esiin muutamia näkökantoja.
26 WWW.REKYYLI.FI
KAUHAJOEN
Tällä hetkellä tilanne aseharrastuksen julkikuvan suhteen on sanalla sanoen sekava. Media on ottanut aseet ja aseharrastajat tarkkaan syyniin johtuen siitä, että ilmainen juttu irtoaa aina kun jossain paukkuu. Polkukin näillä kirjoituksilla on aina sama ja systemaattinen ja aihealue ammennetaan tyhjiin aina kun siihen on mahdollisuus. Prosessi tällaisella journalismilla on sellainen, että jos jokin mielenkiintoinen juttu suinkin vain löytyy, se kalutaan luita myöten loppuun ja mitään ei haaskata. Tähän mediaprosessiin kuuluu oleellisena osana se, että asiantuntemusta ja kiihkottomuutta ei pidetä missään arvossa ja tunteenpurkauksille sallitaan aivan valtava painoarvo keskusteluissa. Niin sanottuja asiantuntijalausuntoja otetaan vastaan myös tahoilta jotka ajavat voimakkaasti omaa tunteisiin perustuvaa agendaansa, eikä faktatietoa pidetä missään nimessä arvossaan sillä se erityisesti tässä tapauksessa vesittää täydellisesti muutoin mediaseksikästä aihealuetta. Tilastojen valossa tarkasteltuna ampuma-aseet ovat seksikkyyteensä nähden tavattoman tylsistyttäviä ja niihin liitetyt mielikuvat eivät yksinkertaisesti vastaa todellisuutta. Nykyisin aseharrastus, ampumaharrastus ja metsästys elävät ikään kuin omaa elämäänsä irrallaan valtaväestön todellisuudesta. Pääasiassa aseet tulevat tavallisen aseita harrastamattoman kansanosan tietoisuuteen ainoastaan silloin kun aseet ovat esillä negatiivisessa mielessä. Periaatteessa tämä on aivan luonnollista sillä eiväthän muutkaan asiat herätä yleistä mielenkiintoa jos ne eivät ole tapetilla. Aseet ovat tavanomaisesti suuressa määrin pimennossa tavallisilta tallaajilta. Periaatteessa voidaan sanoa, että on aina parempi mitä vähemmän aseista julkisesti puhutaan, sillä tällöin niistä eivät myöskään puhu pahaa ne tahot jotka perustavat negatiiviset näkemyksensä aseasioista täydelliseen tietämättömyyteen.
On mielenkiintoista, että yleisen hyväksyttävyyden raja erilaisissa asioissa vaihtelee hyvin paljon riippuen asiayhteydestä. Esimerkiksi kuolema tai vakava onnettomuus sallitaan, jos se tapahtuu tietyssä viitekehyksessä kuten esimerkiksi tieliikenteessä. Tällöin esimerkiksi tavanomainen muutaman kuolonuhrin vaatinut onnettomuus kuitataan olankohautuksella ja vain suuronnettomuuden mittasuhteen täyttävät onnettomuudet ylittävät uutiskynnyksen rajummin. Vesillä tapahtuvat onnettomuudet taas uutisoidaan paljon tarkemmin ja niihin kiinnitetään aina enemmän huomiota. Metsästyksen yhteydessä tapahtuvista onnettomuuksista on maininta muutamassa julkaisussa ja perheväkivallan yhteydessä välineitä ei syyllistetä kun tiedetään ongelman pääsyyn olevan alkoholin raju väärinkäyttö. Puukon tai kirveen kanssa riehuvaa pidetään sekopäänä ja hänen aiheuttamasta vahingosta kärsivät uhrien lisäksi lähinnä sosiaalipuolen viranomaiset joiden syyksi ongelma vieritetään. Aseilla tehdyt veriteot ovat täysin eri asia. Aseet ovat luvanvaraisuudestaan johtuen kielletyn hedelmän maineessa ja viihdeteollisuuden luomat mielikuvat aseista ovat mitä ovat. Aseiden kokonaismäärään suhteutettuna äärimmäisen harvoista kuolemantapauksista ja veriteoista aiheutuvat paniikkireaktiot haittaavat aseiden kanssa tekemisissä olevien tahojen elämää aivan valtavasti ja periaatteessa ongelma on vielä kaiken lisäksi sellainen, että se ei poistu tämän suuren harrastajamassan elämää hankaloittamalla. Toisin kuin veneilyssä, asealalla ei esimerkiksi oteta huomioon alkoholia ongelmien aiheuttajana. Kun kyseessä ovat aseet niin vikaa haetaan aina välineistä. Mielenkiintoisen ristiriidan asiassa saa aikaan se, että aseet ovat vallan arkipäiväisiä kapistuksia ampumaharrastajille ja metsästäjille. Ne ovat työvälineitä joilla on selkeät käyttötarkoituksensa. Harrastajat eivät voi käsittää sitä, että heitä arvioidaan ja määritellään heidän
WWW.REKYYLI.FI
27
ASEHARRASTUS 23.9 JÄLKEEN
harrastustensa perusteella ja erityisesti harrastusvälineidensä kautta, tai että heidän harrastuksensa olisi joidenkin mielestä niin merkityksetön, että se voitaisiin näiden toisten toimesta tuhota. Tämä on ikään kuin yleisesti hyväksyttyä syrjintää ja tahallista vastakkainasettelua johon tulisi jo sinällään puuttua. Laillisia harrastuksia harrastavia ei tulisi missään nimessä tuomita ja erityisesti heitä ei pitäisi leimata muiden tekemien laittomuuksien perusteella.
lenkiintoinen, että sitä ei pitäisi olla olemassa ihmisen esihistorian mukaan. Tämän vuoksi onkin syytä olettaa, että se on joko olemassa olevien fobioiden muunnos tai sitten se on kuin onkin vain voimakasta suggestiota, joka on opittua ja siten parannettavissa. Voi olla lisäksi kysymys siitä, että tietyn pisteen yli mennyttä suggestiota ei saa parannettua ja se on muuttunut oikeaksi fobiaksi.
TERVEEN PAPERIT ASEPELKO
Eräs aseiden vastustajiin liitetty termi on hoplofobia eli aseiden kammo tai asepelko. Tämä tarkoittaa sitä samaa kuin toimittaja Määtän injektioruiskukammo, joka ei perustu missään nimessä järkeen ja joka on muutoinkin täysin perusteeton. Hoplofobia ilmenee siten, että aseet nähdään jonakin muuna kuin mekaanisina laitteina. Kyseessä on vähän sama kuin ihminen pelkäisi parkkeerattua autoa eikä uskaltaisi hipaista sitä. Asekammoinen henkilö mieltää aseet eläviksi olennoiksi joilla on selkeä ja vakaa oma tahto. Ne mielletään myös laitteiksi joilla on selkeä vaikutus käyttäjiinsä. Stephen Kingin Christine romaanissa tämä ajatusmalli asetettiin koskemaan autoa mekaanista laitetta, jolla ei oikeasti ole omaa elämää tai sielua. Periaatteessa samantapainen ongelma koskee myös metsästystä, koska metsästystä vastustavilla henkilöillä on pahana tapana liittää eläimiin inhimillisiä tunteita ja käyttäytymismalleja vaikka ne selvästi toimivat vaistojensa ohjaamina. Fobiat liittyvät yleensä johonkin luonnon muokkaamaan selviytymismalliin, jossa luonnollinen selviytymiskeino on ylikorostunut ja haittaa elämää ja olemista. Käärmeitä kannattaa varoa, mutta fobia tarkoittaa sitä, että kauhunväristyksiä syntyy siitä kun käärmeen näkee luonto-ohjelmassa. Korkeita, ahtaita ja liian avoimia paikkoja kannattaa välttää, mutta jos näiltä vaaratekijöiltä varoittavista mekanismeista tulee fobioita, ne alkavat hyvin nopeasti haitata jokapäiväistä elämää. Asekammo on siitä mieLääkärit on otettu mielenkiintoisella tavalla mukaan kuvioihin poliisin uudessa ohjeistuksessa. Lääkäreiden tulisi saada hyvin nopeasti päätettyä se, että onko hakija sopiva aseen hallussa pitämiseen vai ei. Erityinen ongelma on, että vaikka psykoosisaurauksien diagnosointi onnistuu ja niistä olisi pitkä hoitohistoria jonka perusteella lupa voitaisiin jättää myöntämättä, niin persoonallisuushäiriöistä kärsiville diagnoosia on huiman vaikea tehdä lyhyessä ajassa. Persoonallisuushäiriöisiin luetaan yleisesti psykopaatit ja sosiopaatit. Periaatteessa lääkärintodistuksen hommaaminen on älykkäälle sekopäälle vain yksi ylitettävä este lisää. Edelleenkään seula ei ole pitävä. Poliisi vaatii nyt kuitenkin tietyssä tilanteissa lääkärintodistuksen, joka ikään kuin antaa poliisille mielenrauhan hakijasta. Tässä on selkeästi havaittavissa pakoilua vastuusta ja sen siirtämistä lääkärikunnalle. Periaatteessa lääkäri voi pitää huolen ainoastaan siitä, että onko hakija saanut lääkitystä mielenterveysvaivoihin tai mielialalääkitystä. Muutoin on aivan mahdotonta sanoa, että onko hakija edelleenkään sopiva aseen hallussapitämiseen. Periaatteessa tässä on se hyvä puoli, että aivan oikeasti nähdään, että onko hakija saanut jonkin asteen nuppilääkitystä. Moni harrastaja tuo tässä yhteydessä esiin näkemyksen, että mitä jos hakijaa on kohdannut jokin suuri menetys tai vaikea elämäntilanne johon on lääkitystä joutunut hankkimaan. Moni myös pelkää sitä, että aseiden menettämisen pelossa lääkärillä käyntiä aletaan välttämään.
28
WWW.REKYYLI.FI
Tämä on luonnollinen näkökanta, koska nykyään esimerkiksi mielialalääkkeitä käyttää melkoinen osa kansasta. Totuus kuitenkin on, että jos ensimmäisen luvan hakija on joutunut käyttämään mielialalääkitystä (oletetaan, että hakija on vaikkapa alle 25 -vuotias) ilman, että häntä on kohdannut mikään tavallisuudesta poikkeava koettelemus, niin häntä ei voi pitää sopivana ampuma-aseen haltijaksi. Ampumaharrastajalla pään yksinkertaisesti täytyy olla siinä kunnossa, että tietyntyyppinen sietokyky ja ongelmien käsittely toimii ilman, että lääkekaappia tarvitsee napinnälässä raotella. Eihän kukaan hyväksy alkoholiakaan ongelmien ratkaisijaksi ja suoraan sanottuna henkiseen pahaan oloon otettu alkoholi ei ainakaan tilannetta paranna. Tässä tullaan siihen, että yhteiskunnassamme on todellakin sellaisia ihmisiä joille lupia ampuma-aseisiin ei voida myöntää johtuen siitä, että heidän elämänhallintansa ja henkinen tasapainonsa ei ole kunnossa. Tämä ei tarkoita sitä, että ongelmana olisi railakas elämäntyyli, juhliminen tai voimakkaat tunteet. Kysymyksessä on ainoastaan se, että pysyykö homma hanskassa vai tapahtuuko ylilyöntejä. Aseet eivät sovi sellaisille jotka muuttuvat jatkuvasti humalassa aggressiivisiksi. Ne eivät myöskään sovi henkilöille joiden pään sisäiset rakenteet ovat riittämättömiä oman mielen hallintaan. Näitä henkilöitä on keskuudessamme varmastikin jokin tietty määrä, mutta mikä se määrä prosentuaalisesti on, ei voida tarkkaan sanoa. Ehkä yksi tuhannesta, ehkä kaksi. Näitä henkilöitä ei joka tapauksessa tarvita pilaamaan aseharrastusta ja on hyvä, että seula harrastuksen aloittamisessa on tiukka.
HARRASTAJA MAKSUMIEHENÄ
Aseharrastuksen kannalta olisi hyvä, että vääränlainen aines ei pääsisi käsiksi harrastukseen. Tämä sotii joidenkin äärimmäisen liberaalia lakikäsitystä vastaan, mutta käytännössä aseharrastajia uhkaavat poliittiset paniikkireaktiot ovat aina potentiaalisimpia silloin kun jotain väärää tehdään
aseilla. Viimeaikaisten tapahtumien selkeä kaava on ollut se, että veriteot on toteutettu aseella johon on saatu lupa minimaalisen näytön perusteella. Tämän lisäksi veriteot on tehty hyvin lyhyen ajanjakson sisällä aseen hankkimisesta. Ongelmalliseksi asian tekee se, että nämä henkilöt ja heidän toimintatapansa samaistetaan aseharrastajiin, joilla harrastus on pitkäaikaista ja vakaata. Maksumiehinä persoonallisuushäiriöisten toilailuille toimivat siis harrastajat joiden pään sisällä kaikki on hyvin. Politiikka on periaatteessa kaiken pahan alku ja juuri mitä tulee aseasioihin. Maailma on jakaantunut hyvin vahvasti vasemmistoon ja oikeistoon ja tämä tarkoittaa sitä, että jos toinen on jotain mieltä niin toinen vastustaa ja ajaa juuri päinvastaista. Tämä tekee asiallisten asioiden hoitamisesta hyvin vaikeaa. Tämä tekee asioiden hoitamisesta myös erittäin tempoilevaa, sillä poliittisessa vastuussa olevat joutuvat tekemään samankaltaisia päätöksiä olipa kyseessä sitten vasemmistolainen tai oikeistolainen vastuunkantaja. Vastapuoli taas sitten vastustaa tätä olipa vastapuolena sitten oikeistolainen tai vasemmistolainen. Tämän vuoksi ei voida sanoa, että mikä on se paras poliittinen vaihtoehto kriisitilanteissa. Voidaan vain sanoa, että vastuussa oleva pyrkii tekemään jotain ja oppositio vaatii jotain muuta. Tärkeintä aseharrastajilla olisi pyrkiä vaikuttamaan kaikkiin osapuoliin mahdollisimman tasaisesti jotta aseasioissa vältyttäisiin turhalta poliittiselta köydenvedolta. Koska aseisiin liitetään politiikkaa ja aseita käytetään monesti poliittisina pelinappuloina, niin kannattaa muistaa, että harrastajakunnan uhrimentaliteetti on myrkkyä ase- ja ampumaharrastukselle. Uhrilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että suojatakseen omaa harrastusta ollaan valmiita luopumaan jostain itselle vähemmän tärkeästä harrastuksesta ja harrastusvälineistä. Tässä on kaksi selkeää logiikkavirhettä. Ensiksikin huomion tulee aina olla käyttäjässä, ei välineissä. Toinen on se, että jostain luo-
WWW.REKYYLI.FI
29
ASEHARRASTUS 23.9 JÄLKEEN
puminen asettaa seuraavan välineen tai harrastajaryhmän tulilinjalle. On muistettava, että niin kauan kuin aseita on yksityisomistuksessa, niitä käytetään poliittisina pelinappuloina. Toisille aseiden vastustaminen kuuluu poliittiseen agendaan, mutta pääosa poliitikoista vain käyttää niitä hyväkseen poliittisessa pelissä. Tällöin on aivan sama mikä väline on kyseessä.
HALLINTOALAMAISEN OSA
Aselait ovat mielenkiintoisesti vellova massa, joita muutetaan kohtuullisen räväkällä tahdilla ilman varsinaista tarvetta. Lait tekee mielenkiintoiseksi se, että niiden avulla pyritään asettamaan rajat harrastukselle ja harrastajille vain harrastusvälineiden kautta. Tämä on selkeästi aselakeja vaivaava malli, joka toistaa itseään periaatteessa kautta maailman. Ongelmana on, että tällöin pääsee syntymään ns. mustakissa -tilanteita, eli jokin ase nähdään pahana ja vaarallisena. Toinen ja periaatteessa isompi ongelma on, että kiinnitettäessä huomio välineisiin ei pureuduta tärkeimpään eli luvan hakijaan. Hakija ja harrastaja ovat kuitenkin loppukädessä vastuussa siitä mitä aseilla tehdään eivät aseet. Lupaprosessi on sinänsä mielenkiintoinen kun sitä ajattelee hetkenkään tarkemmin. Luvat ovat kalliita suhteessa siihen työmäärään mitä ne pitävät sisällään. Prosessi voisi olla kevyempikin. Nykyaikana ei olisi mitenkään mahdotonta pitää yllä sähköistä lupajärjestelmää, jossa esimerkiksi uudet aseet käytäisiin ainoastaan esittämässä laitoksella ja ne merkittäisiin lupaan lisäksi vanhojen aseiden päälle. Yksittäinen lupaharkinta on raskasta, kallista
ja turhaa. On yksinkertaisesti hölmöä käyttää näinkin massiivista, vanhanaikaista ja kankeaa lupaprosessia. Tämän sijaan painopiste voisi aivan hyvin olla uusissa harrastajissa. Tällöin ns. panokset tulisi käytettyä oikein kun harkinta ja panostukset painotettaisiin hakijoihin eikä heidän välineisiinsä ja varsinkaan niiden määrään. Tapetille ovat nousseet nyt myös määräaikaiset luvat. Niillä on merkitystä oikeastaan ainoastaan siten, että niitä käyttämällä saadaan aikaiseksi valtiollinen rahastusautomaatti. Summa ei ole aivan mitätön ja voidaan sanoa, että samantapaisista pikku puroista muodostuu iso virta valtion pohjattomaan kassaan. Poliisin nykyaikaisen tulosseurannan myötä käy myös todennäköisesti niin, että lupien uusimisesta pyritään muodostamaan poliisia mahdollisimman vähän rasittava ja tämä vähentää entisestään määräaikaisten lupien merkitystä.
LILLUKANVARRET
Tällä hetkellä useimmat julkisuudessa suunsa avaavat tuntuvat olevan pohjattoman asevastaisia, onhan se nyt muotia. Tämä on valitettavaa, koska se saa päättäjät jälleen keskittymään lillukanvarsiin, eikä ainakaan julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan ole tulossa toimia, joilla Jokelan ja Kauhajoen kaltaiset tapauksia voitaisiin vastaisuudessa ehkäistä. Huolestuttavaa on myös se, että vain hyvin harva näkee meidän laillisella harrastuksellamme arvoa. Pahimmillaan useamman sadan tuhannen ihmisen harrastus ollaan valmiita kieltämään. Ja vain siksi, että voidaan antaa kuva, että asialle tehdään jotain.
30
WWW.REKYYLI.FI
MIELIPIDE
TILANNE
ASEKÄTKENNÄN UUDET VUODET
JOHON HARRASTAJAT EIVÄT HALUAISI JOUTUA
Tavallisilla kansalaisilla ei ole laillista oikeutta puolustaa itseään, perhettään tai omaisuuttaan ulkopuolisen tahon oikeuttamatonta hyökkäystä kohtaan. Henkilökohtaisen koskemattomuuden suojelemiseen voi saada luvan kaasusumuttimeen ja tämänkin vain yleensä vartijan tehtäviä hoitava henkilö. Sopiikin kysyä mitä hyötyä on jostain hyönteiskarkotteeseen verrattavissa olevasta tuotteesta, jos vastassa on henkilö jolla on ampuma- tai teräase ja vankka aikomus myös käyttää sitä? Pääministeri Matti Vanhanen esitti hetken huumassa täysin tuulesta temmattuja julkilausumia Jokelan tragedian jälkeen, puuttumatta kuitenkaan itse aiheuttajaan. Sen sijaan että olisi puututtu ankarasti koulukiusaamiseen, tehtiin aseista se välitön paha ja samalla kaikki lainkuuliaiset aseen omistajat leimattiin potentiaalisiksi massamurhaajiksi. Samoin on käymässä myös Kauhajoen kouluammuskelun yhteydessä, tällä kertaa aseharrastajille pahemmilla seurauksilla. On jo puhuttu käsiaseiden täyskiellosta ja vahvasti näyttää että ollaan menossa Englannin malliin, jossa valtio ryhtyy pakkotakavarikoimaan kansalaisten laillista omaisuutta. Päättäjien ja virkamiesten kykenemättömyys hoitaa myös vaikeita asioita näkyykin hyvin juuri siinä, että ottamalla äärimmäisen jyrkkä ja asevastainen kanta, saadaan keskustelu muista asioista pääosin vältettyä. Samalla päästään pätemään asiaa tuntemattoman suuren yleisön silmissä, kun pyritään tekemään aseista se suurin syyllinen. Mikä sitten on mennyt yhteiskunnassamme näin pahasti vikaan, kun virkamiehiä ja päättäjiä ei voida tai ei haluta asettaa syytteeseen heidän tekemistään virheistä? Tai miksi virkamiehet ja päättäjät eivät halua puuttua oikeisiin syihin? Jos aseet ovat aina syyllisiä, miksi niitä ei käytetty esimerkiksi Myyrmannin joukkosurmassa? Sopiikin kysyä ovatko nykyiset päättäjät kykeneväisiä hoitamaan heille uskottua virkaa? Minkälainen oikeusvaltio on se, joka tekee päätöksiä kysymättä asioista kaikilta sen kohteeksi joutuvilta tahoilta? Vaikka aseet kiellettäisiin kokonaan, ei poliisi yksinkertaisesti pysty estämään rikollisten aseen käyttöä tai niiden saantia. Niin kävi Englannissakin, jossa lain kiristäminen on haitannut vain ja ainoastaan tavallisten harrastajien elämää. Tällaisten tapahtumien jälkeen täytyy herätä pohtimaan pitäisikö lainkuuliaisten aseharrastajien ruveta suorastaan kätkemään omia laillisesti hankittuja aseitaan ja ammuksiaan sen päivän varalle jolloin heräämme näkemään mahdollisen uuden poliisivaltion synnyn ja siten laittomien takavarikkojen yleistymisen? Asekätkennästähän meillä suomalaisilla on jo kokemusta viime sotamme jälkeiseltä ajalta. Sillä erolla että tällä kertaa oikeudeton hyökkäys tuleekin maamme rajojen sisäpuolelta! Marko Tammelin
31
Lähes viikoittain saamme lukea kuinka aseella on tehty jotain jossain päin Suomea, nyt viimeisimpänä Kauhajoen kouluammuskelu. On kuitenkin selvää että yhteiskunnassamme on otettu askel kohti amerikkalaista mallia, jossa aseita tullaan käyttämään yhä enenevässä määrin vääriin käyttötarkoituksiin. Suurin osa näistä ikävistä tapauksista kirjoittavista toimittajista kuitenkin haluaa tehdä kirjoituksistaan ns. mediaseksikkäitä ja edistäväthän ne näin samalla kirjoittajan mahdollista asevastaisuutta. Tällä asioiden osin tahallisellakin vääristelyllä luodaan kansalaisille kuva turvattomasta yhteiskunnasta ja samalla herätetään paljon turhia pelkotiloja. Asioilla on kuitenkin myös toinen, paljon ikävämpi puoli joka luo aseita väärin käyttäville tahoille kuvan, että voihan ne erimielisyydet hoitaa ns. maassa maan tavalla. Myös poliisi on omalta osaltaan luomassa uhkakuvia "Yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle", vai onko ylimitoitettu toiminta ja kaikki se ylipäteminen aivan välttämätöntä. Vai onko se vain mittayksikkö kuinka paljon pelkoa pystyy levittämään ympärilleen? Tästä esimerkkinä olkoon Vantaan "SUURI ASETAKAVARIKKO" jossa lainkuuliaisen asekeräilijän kotiin tehtiin laittomaksi kotietsinnäksi tulkittava toimenpide. Tilannetta "johtava" poliisi ei ilmeisesti ollut enää "tässä maailmassa" tuota tapausta hoitaessaan, vaan ilmeisen paniikkihäiriön voimalla järjesti ennennäkemättömän spektaakkelin joka on osaltaan luomassa lisää turhaa turvattomuuden tunnetta yhteiskunnassamme. Meille aseharrastajille onkin tullut rajoituksia Ase- ja Arpajaishallintoyksikön Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohjeen myötä. Tuossa ohjeessa muuten mainitaan lause " Yleinen järjestys ja turvallisuus" peräti kaksikymmentäkuusi kertaa. Jos aseilla on näin suuri kuvitteellinen vaikutus juuri "Yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen", kuinka suuri osa on sitten medialla ja poliisilla itsellään? Näyttävällä uutisoinnilla ja poliisin virheellisellä toiminnalla on varmasti huomattavasti suurempi vaikutus yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen kuin yhdelläkään lainkuuliaisen aseharrastajan aseella. Viranomaisilla tuntuu myös olevan jonkinlainen ylimielinen käsitys siitä että maininta "ase" voisi aina vapauttaa myös virkavirhesyytteestä. Samoin myös herkästi herneen nenään vetävät päättäjät kuvittelevat olevansa asemassa, jossa heidän toimiaan ei tulisi arvostella tai kyseenalaistaa. Tietämättä kaikkia näiden tapauksien yksityiskohtaisia taustoja, voin kuitenkin omalta osaltani sanoa, että olen menettänyt uskoni poliisin ja hallituksen toimia kohtaan. Elämmehän me oikeusyhteyskunnassa, missä rikolliset, poliitikot ja poliisit kuvittelevat olevansa lakiemme yläpuolella ja rikoksen tai koulukiusaamisen uhri on aina se syyllinen. Luulisin, että Kauhajoen kouluammuskelijakin oli entinen koulukiusattu.
WWW.REKYYLI.FI
PUHEENVUORO
Kuka olet? Sami Raunio, 35-vuotta. Taustasi aseharrastajana tai metsästäjänä? Ampumaharrastukseni alkoi jo varhain ilma-aseella, muistaakseni 7-vuotiaana. Ensimmäisen tuliaseen ostin heti 15-vuotiaana, Ruger MKII-pistoolin. Täysi-ikäiseksi tultuani olikin sitten jo isompien aseiden vuoro. Muistan vielä hyvin kun kaikilla tutuillani oli kiire 18-vuotta täytettyään ensimmäiselle "lailliselle" oluelle, minulla oli kiire saada lupa S&W Model 29-revolveriin. Aseet ovat kiehtoneet minua aina, myös pitkät aseet. Kaikkia on tullut kokeiltua (paitsi olympiapistooleita), suurta ja pientä. Patruunakulutus on ollut huimaa, nyt viime vuosina kuitenkin painottunut enemmän revolvereiden ja vipulukkokivääreiden puolelle. Colt-kokoelmani on minulle erittäin rakas. Kuvaile yritystänne ja liikeideaanne. Mitä ja kenelle tuotte maahan tai myytte tuotteita? Terä-Asekeskus tuo maahan aseita laidasta laitaan. Emme ole keskittyneet vain metsästykseen tai urheiluammuntaan, vaan tarkoituksenamme on palvella laajalti eri aselajien harrastajia aina itämaisista taistelulajeista reserviläisammuntaan.
32
WWW.REKYYLI.FI
TEKSTI: TERO KUITUNEN
Kauhajoen tapauksen jälkeen on nostettu voimakkaasti esiin jokelalainen asekauppias ja maahantuoja Terä-Asekeskus. Koska varsinkin iltapäivälehtien kirjoittelu on ollut kyseenalaista, päätimme antaa kauppiaalle puheenvuoron.
Miltä Kauhajoen tragedian jälkeinen tilanne henkilökohtaisesti tuntuu? Tapahtuma oli luonnollisesti shokki, taas. Sympatiani ovat täysin uhrien omaisten puolella ja toivon todellakin että tämä on viimeinen kerta. Millaisia ajatuksia Kauhajoen tragedia herättää sinussa maahantuojana / kauppiaana ja ihmisenä? Koetko vastuuta tai syyllisyyttä asiasta? Syyllisyyttä en koe lainkaan. Miksi kokisin? Asialla ei ole mitään tekemistä minun tai Terä-Asekeskuksen kanssa, emmekä olisi voineet tehdä mitään tämän surullisen tapahtuman välttämiseksi. Millaista palautetta olette saanut? Pääosin syyllistävää, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Sähköposteissa haukutaan suoraan murhaajiksi ja esitetään muita vastaavia rakentavia ajatuksia. Nahka on koventunut huimasti, ja on yllättävää mihin kaikkeen sitä tottuu. Yrityksenne on joutunut julkisuudessa melkoiseen pyöritykseen. Kuinka oikea kuva yrityksenne toiminnasta on annettu? Sanomisiamme on muutettu provosoivimmiksi, välittämästämme viestistä on alkuperäinen sanoma kadonnut. Joissain tapauksissa lähes kokonaan. Täysin laillista liiketoimintaamme yritetään kaikin mahdollisin konstein mustamaalata.
WWW.REKYYLI.FI
Myös harrastajakunnan sisällä on paheksuttu sivuillanne olevia videoita. Miksi ne ovat olemassa? Ettekö itse pidä niitä mitenkään erikoisina? Valitan, en ymmärrä videoistamme noussutta kohua lainkaan. Niissä ei yllytetä mihinkään, ei loukata mitään ihmisryhmää eikä oteta poliittista kantaa. Videot ovat tarkoituksella yliampuvia, hieman kieliposkessa tehtyjä lyhytelokuvia. Jos aseella ampuminen nopeasti ja "näyttävästi" musiikin kera on kiellettyä, I guess I´m guilty as charged. Videot eivät myöskään lataudu sivuillamme itsekseen joten niitä ei ole pakko katsoa. Mielestäni säälittävin yritys on syyllistää videoita, varsinkaan meidän, tässä nykymaailmassa jossa kaikki on kaikkien saatavilla ja nähtävillä heti. Missä vain, mistä vain ja milloin vain. Millaiseen käyttöön Jokelan ja Kauhajoen surmatöissä käytetyt aseet teidän näkökulmastanne ovat sopivia? En henkilökohtaisesti oikein edes tajua kysymystä. Mutta puheenahan on ollut että vain ns. "todelliset" urheiluammunta-aseet olisivat enää lupapiiriin soveltuvia, eikä esim. Ajankohtainen Kakkosen suurella ammattiaidolla ilmoittamiin "agenttiaseisiin" saisi enää lupia. Itse pitäisin todelliset aseet- ja ampumaharrastajat erillään näistä lähinnä pannuhuonetta muistuttavista olympiapistooleista, joilla ei ole aseiden tahi todellisten aseharrastajien kanssa juurikaan yhteis-
tä. Aseet ovat aseita ja niiden tulee myös näiltä näyttää ja tuntua. Sehän on koko aseideologian perusta. Ja mitä tulee siihen, että muilla kuin ei olympiapistooleilla ei voi vakavasti tarkkuusammuntaa harrastaa, on yksi typerimpiä väitteitä ja harhaluuloja mitä olen tässä saagassa kuullut. Kuinka suosittuja kyseiset asemallit ovat olleet? Ja ketkä niitä tyypillisesti ovat ostaneet? Tässä varmaankin tarkoitetaan nyt sitten Sig Sauer Mosquitoa ja Walther P22 Target-pistoolia. Nämä pistoolit ovat erittäin suosittuja. Vaikka pyrimmekin aina suosittelemaan Ruger MKIII-pistoolia ensiaseeksi, vetävät nämä muovirunkoiset kilpailijat silti ykköspaikan. Mihin käyttöön nämä aseet näkemyksesi mukaan hankitaan? Ampumiseen. Eli täysin luvallisessa harrastuskäytössä on melkoinen määrä nyt julkisuudessa paheksuttuja pienoispistooleita? Melkoinen. Onko mielestänne järkevää tai oikein kieltää kyseisten aseiden tai niiden kaltaisten käyttö harrastuksessa? Taisinpa tuohon jo alustavasti vastatakin; ei ihmistä voi, eikä ainakaan tulisi voida, pystyä pakottamaan/määräämään, että Sinun tulee nyt ampua tämän näköisellä
aseella koska nuo toisen näköiset aseet eivät ole soveltuvia. Tällaiset vaatimukset ovat typeriä ylilyöntejä niin medialta kuin sisäasiainministeriöstäkin. Onko etujärjestöä joka ajaisi maahantuojan/kauppiaan etuja? Vastaus on yksiselitteisesti NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry. Millaista tukea sen tulisi antaa kauppiaalle tällaisessa tilanteessa? Emme tarvitse tukea, emmekä ole sitä koskaan saaneetkaan. Ainoastaan rauhan jatkaa työtämme. Mitä mieltä olette suomalaisesta aselainsäädännöstä tähän saakka ja entä tästä eteenpäin? Lupakäytäntö ja varsinkin itse aselaki, on toimiva. Jos sitä vain joskus luettaisiin kaikkien näiden yhtenäistämisohjeiden rinnalla, jotka tuntuvat murskaavan lain ja nousevan sen yläpuolelle. Aseet itsessään eivät ketään pakota tekemään rikosta, ja jos kaikki kielletään, siirtyy suuri osa näistä kansallisaarteista aserekisterin ulottumattomiin. Tätäkö haluamme? Kiellot eivät ole toimineet missään, Englanti lienee meitä lähin esimerkki kaaoksesta, jonka aseiden täyskielto aiheuttaa. Miten varaudutte tulevaisuuteen, joudutteko muuttamaan tilaustai myyntikäytäntöjä tulevalle vuodelle? Lain mukaan toimimme. Mahdolliset muutokset sen mukaan.
33
Karvalakkikustomi
34
WWW.REKYYLI.FI
ja
VALMISPALAPELI
TEKSTI: MARKUS FORSSTRÖM
STI SPARTAN & TANFOGLIO WITNESS CUSTOM 1911 KAL. 45ACP.
Perus-1911 -pistoolia on totuttu pitämään jonkinlaisena tarvikeosapalapelinä ja rakennusprojektina. Vertailimme kahta alemman hintaluokan "tehdaskustomia".
John Moses Browningin suunnittelema legendaarinen ase ja sen patruuna on aiheena jokseenkin puhki kirjoitettu. Maailman rakastetuin pistooli on kuolematon ikoni, joka on luonut ympärilleen vankan kannattajakunnan ja kokonaisen tarvikeosateollisuuden. Mikään muu ase maailmassa ei ole vielä pystynyt samaan. malla rivillä: Yleisesti on totuttu pitämään pienoispistoolia ensiaseeksi kaikkein soveltuvimpana. Minun mielestäni pienoispistoolin voi hankkia myöhemminkin, vaikkapa toiseksi aseeksi. Perustelen tätä sillä, että ensiksi pitäisi perehtyä "peruspistooliin" eli 1911:een. Sen yksinkertaisuus, yksitoimisuus, yksirivisyys ja yleismaailmallinen käyttöliittymä on perusta ja kivijalka, jonka varaan turvallinen aseenkäsittely ja tehokas aseenkäyttö rakennetaan. 1911:n parissa opittuja perusasioita voidaan lisäksi soveltaa monien muidenkin pistoolien kanssa ja erityisesti toiminnallisissa ampumalajeissa. Edullista perus-1911:aa etsivälle on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Uusi kiinalaisvalmisteinen 1911A1 tai vastaava Mil-Specpalvelusase vaatii usein melkoisen remontin, ennen kuin siitä muokkaantuu edes välttävä harrastusväline. Tässä tapauksessa halvin vaihtoehto ei välttämättä ole se edullisin. Nykypäivänä on onneksi saatavina edullisia aloitusmalleja joita on jo tehtaalla päivitetty välttämättömimmillä lisävarusteilla. Hyvinä esimerkkeinä ovat tässä esiteltävät Tanfoglio Witness Custom ja STI Spartan, joissa on valmiina muun muassa sädettävät tähtäimet, ergonomialtaan paremmat beavertail -kahvavarmistimet ja siistitty laukaisu. Tanfoglio Witness Custom on esitelty tämän lehden sivuilla aikaisemminkin (Rekyyli 5/2005). 1911-pistoolikonsepti taitaa muutenkin olla useimmille lehden lukijoille sen verran tuttu, että keskityn tässä kirjoituksessa näiden kahden aseen keskinäiseen vertailuun.
AJATUS PERUSPISTOOLISTA
Olen joskus sanonut, että ensimmäiseksi pistooliksi pitäisi valita 1911 kaliiperissa .45ACP. Ajatus on tietenkin useimpien mielestä kovin epäsovinnainen, mutta saanen selittää näkemystäni muuta-
ASEET PÄÄLTÄ KATSOTTUINA
Molemmissa aseissa runko ja luisti ovat filippiiniläisen Armscor Inc.:n valmistamia. Witnessissä tätä on haluttu peitellä, sillä valmistajan leima on jyrsitty pois. Spartanin run-
STI:n Bo-Mar-tyyppinen säätöhahlo on upotettu perinteiseen tyyliin luistin leikkaukseen. Witnessin LPA-säätöhahlo on sekin leikkaukseen upotettuna, mutta hieman oudon näköisesti pari milliä edempänä.
WWW.REKYYLI.FI
Nokat: Jyvät kiinnittyvät molemmissa aseissa nykyään yleistyneeseen tapaan lohenpyrstöuralla. STI:n vakiovarustukseen kuuluu valokuitujyvä.
35
Piippujen viimeistelyissä on eroja. Spartanin piippu on kuten oikeassa Custom 1911:ssa kuuluukin, throatattu ja kiillotettu syöttövarmuuden parantamiseksi.
gossa sen sijaan komeilee teksti ARMSCOR PHILIPPINES. Yhteinen valmistaja kuitenkin paljastuu, kun katselee luisteja lähempää. Etupään alaosan kavennusleikkauksista näkee ilmiselvästi, että ne ovat samassa jigissä työstettyjä. Otepintojen karhennukset ovat Spartanissa STI:n aseille ominaiset leveät urat sekä luistin etu- että takaosassa. Witnessissä on tiheämpi pystysuora leikkauskuvio ja ainoastaan luistin takaosassa. Witness on viimeistelty perinteiseen tapaan pintojen hionnalla ja sinistyksellä, kun taas STI:n viimeistely on taktisemman näköinen tummanharmaa mattapintainen fosfatointi. Lippaat ovat Witnessissä kahdeksan patruunan Mec-Garin vamistamat ja Spartanin (ainoa) lipas on Novakin valmistama, sekin kahdeksalle patruunalle.
jyvä. Spartanin kohdalla onkin todettava, että perus-1911:aa ei juuri voi paremmin varustaa, varsinkin kun otetaan huomioon, että kyseessä on "out of the box" -budjettimalli! Molemmat aseet on varustettu puisilla kahvalevyillä, jotka ovat Witnessissä lakatut ja Spartanissa öljytyt. Witnessin varusteisiin kuuluu muovisalkku, yksinkertaiset muovi- ja messinkiharjat sekä yksi varalipas. Spartanin muovisalkku sisältää pelkän aseen ilman varalipasta.
SISÄLMYKSET JA SOVITTEET
Pääjousikotelo on molemmissa malliltaan suora. Witnessissä se on terästä ja pystyuritettu, Spartanissa vastaavasti muovinen ja ristikarhennettu. Muita eroavaisuuksia ovat Spartanin täyspitkä rekyylijousen kara. Witnessissä on vastaavasti perinteinen lyhyt kara ja plugi. Molemmissa on vakiomallinen rampiton piippu. Spartanin piippu on kuitenkin throatattu, tarkoittaen siis että patruunapesän viistettä on jatkettu sivuille ja kiillotettu. Vaikuttavaa. Pääosien sovitukset olivat molemmissa asiallisia, mutta eroja löytyi niistäkin. Spartanissa luistin sovitus johteisiinsa on selvästi Witnessiä parempi, olematta kuitenkaan mitenkään kassakaappimaisen tiukka. Witnessissä välys oli lähempänä normaalia tuotantoaseluokkaa. Piipun ja suuholkin välissä oli selvästi löysää molemmissa aseissa. Pituussuuntaista klappia luistin sisällä löytyi molemmista, Spartanissa jälleen huomattavasti vähemmän. Myös hoodin sovitus oli parempi. Aseita käpisteltäessä ja kopisteltaessa ilmeni, että Witnessissä kahvavarmistin meni pois päältä aseen osoittaessa alaspäin. Seikka on helppo korjata, mutta kuuluisi uudessa aseessa takuun piiriin.
STI on varustettu firman omalla ultrakevyellä hiilikuituliipaisimella. Huomaa ARMSCOR PHILIPPINES -leima ja sarjanumero.
Witnessin pitkä, kevennetty liipaisin on alumiinia. Huomaa rungosta pois jyrsityt valmistajan merkinnät.
TÄHTÄIMET JA HALLINTALAITTEET
Suurimmat erot pistoolien välillä löytyvät tähtäimistä ja muista pienosista. Witness Customin säätöhahlo on LPA:n valmistama ja Bo-Mar-tyyppinen. Se on upotettu luistiin, mutta leikkaus on tehty hieman totuttua edemmäksi, mikä tekee istutuksesta hieman oudon näköisen. Tässä yksilössä hahlo istui lisäksi huomattavan paljon sivussa urassaan. Helposti korjattava juttu sinänsä, mutta se kuitenkin kertoo tietystä huolimattomuudesta kokoonpanossa. Witnessin luistinsalpa on pidennetty. Jollekin sellaisesta on varmasti hyötyä, mutta itse lyhentäisin tuon oikopäätä normaaliin mittoihin. Myös molemminpuolisten varmistimien tangentit ovat pidennettyjä. Spartanissa on vastaavasti vakiomallinen luistinsalpa ja varmistinkin on yksipuolinen. Erityisen positiivisena asiana Spartanissa on, että siinä on läpikotaisin käytetty laadukkaita STIn pikkuosia, esimerkkeinä hiilikuitutangenttinen ultrakevyt liipaisin, kipinätyöstämällä tehty hana, virekynsi, diskonnektori ynnä muut. Spartanin tähtäin muistuttaa hyvin läheisesti Bo-Marin valmistetta, ainakin se on varsin laadukkaan oloinen. Upotus luistiin on tehty hyvin. Edessä on lohenpyrstöön istutettu valokuidulla varustettu
Witnessissä on myös oikeanpuolinen varmistin.
Witnessin pidennetty luistinsalpa ja varmistintangentti.
KOEAMMUNTA
Aseilla ammuttiin tarkkuuskokeet 25 metrin sisäampumaradalla. Koeammuntojen aikana ei toimintahäiriöitä päässyt tapahtumaan. Kiusaa aiheutti lähinnä Witnessin sivussa istuva tähtäin, jonka takia osumakuvioiden löytäminen paperille aiheutti hieman ylimääräistä ähellystä.
WWW.REKYYLI.FI
Luistit ja rungot ovat sisäpuolen viimeistelyiltään samanlaiset. Spartanin sovitukset pääosien kesken ovat silti hieman Witnessiä tiukemmat.
36
Samassa yhteydessä kokeiltiin Safariland 560-koteloa ja pikaparien ampumista. Tässä Spartanin hohtava kuitujyvä oli selvästi eduksi verrattuna Witnessin uritettuun jyvään. Laukaisuvastus on molemmissa aseissa noin 3 kg, mutta se tuntui Spartanissa varsin täsmälliseltä. Vaikka Witnessin laukaisu ei uutena ole mitenkään loistava, sen saa varmasti värkättyä, ja se kuluu käytössäkin paljon paremmaksi.
LOPPUPÄÄTELMÄT
Muutama vuosi sitten rakensin itselleni pistoolin aihiona Norinco 1911A1 ja iso pussillinen tarvikeosia. Työ oli mukavaa ja opettavaista ja lopputuloksena oli persoonallinen ja kaikin puolin toimiva ja tarkka pistooli. Laskematta työaikaa ja kaikkia tarvikkeita, aseen ja viriosien hinnaksi tuli yli tuhat euroa. Sillä saa jo aika hyvän tehdasaseen, esimerkiksi STI Spartanin ja vähän varusteita päälle. Mielestäni Witness Custom ei sinällään ole "huono", mutta sen saattaminen samalle tasolle kuin STI Spartan uutena askista poimittuna, maksaa helposti parisensataa euroa lisää. Sille rahalle löytyy muutakin käyttöä. Itse sijoittaisin sen vaikkapa lisälippaisiin tai latausvälineisiin. On vain todettava, että STI Spartan on hyvällä maulla ja huolella valituilla osilla tehty tasapainoinen kokonaisuus. Edullisella hinnallaan se saattaa useimmat muut 1911-kloonit häpeään.
Luistinsalvat. Witnessissä pidennetynja Spartanissa normaalin mallinen.
TANFOGLIO WITNESS CUSTOM JA S.T.I. SPARTAN
Kaliiperi: 45 ACP Lipas: 8 patruunaa Pituus: 218 mm Piipunpituus: 128 mm Korkeus: 137 mm Paino: 1,1 kg Hinnat: Tanfoglio 599 euroa Spartan 655 euroa Maahantuojat: Tanfoglio: Hantaurus Oy, (09) 692 6669 STI Spartan: EF-security Oy, (06) 429 5550
Spartanin mukana toimitetaan yksi Novakin lipas (vasemmalla). Witness toimitetaan kahdella Mec-Garin 8 patruunan lippaalla (oikealla).
Rekyylijouset; ylempänä Spartanin täyspitkällä karalla varustettu, alempana Witnessin perinteinen lyhytkarainen.
S.T.I. SPARTAN
Plussat: + Loistejyvä + Laukaisun osat + Throatattu piippu + Sovitukset varauksin Miinukset: Vain yksi lipas
TANFOGLIO WITNESS CUSTOM
+ Hinta + Kaksi lipasta + Kaksipuolinen varmistin + Viimeistely Luistinsalpa Kokoonpano
Spartan Sellier & Bellot Non-Tox TFMJ / 50 mm Ase STI Spartan .45 ACP Luodin lähtönopeus, m/s Patruuna Leader 230 gr FMJ Sellier & Bellot 230 gr TFMJ Norinco 230 gr FMJ Winchester 230 gr FMJ Hitain 267,2 227,9 237,7 240,4 Nopein 281,4 243,9 253,0 249,3 Keskiarvo 273,2 234,7 246,7 245,8 Hajonta 14,3 16,0 15,4 8,9 STI Spartan .45 ACP Osumakuviot 3 x 5 lks. / 25 m Pienin 53 mm 50 mm 79 mm 76 mm Keskiarvo 68 mm 72 mm 95 mm 85 mm
Witness Leader 230gr FMJ / 79 mm Witness Custom .45 ACP Osumakuviot 3 x 5 lks. / 25 m Pienin 83 mm 79 mm 89 mm 83 mm Keskiarvo 94 mm 91 mm 103 mm 101 mm
Leader: Oy K. Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Sellier & Bellot : Aseliike Markus Remes Oy, (08) 520 9999 · Norinco: Hantaurus Oy, (09) 692 6669 · Sellier & Bellot : Aseliike Markus Remes Oy, (08) 520 9999
WWW.REKYYLI.FI
37
PULTTILUKKOINEN
38
Originelli
WWW.REKYYLI.FI
SMITH & WESSON
I-BOLT
TEKSTI: ARTO MÄ ÄT TÄ KUVAT: ESA TOIVONEN
Smith & Wesson on historiallisesti ollut tunnettu lähinnä revolvereistaan ja pitkiin aseisiin yritys on sekaantunut lähinnä merkille teetettyjen metsästysaseiden muodossa. Omasta lapsuudestani muistan lähinnä kyseisen merkin pumppuhaulikot, joita myytiin edulliseen hintaan suomalaisillekin metsästäjille.
Smith & Wessonin i-Bolt on kohtuullisen originelli pulttilukkoinen kivääri, joka on ainakin päällisin puolin selkeästi erilainen kuin mikään muu tällä hetkellä valmistuksessa oleva vastaava ase. Periaatteessa kiväärissä ei ole mitään mullistavaa, mutta edulliseksi kivääriksi smitikasta löytyy liuta varsin mukavia ominaisuuksia. kun asetta kannattelee vain ampuvalla kädellä. Tämä kohta on niin ohut, että aseesta ei saa kunnollista otetta jos asetta haluaa kannatella vain yhdellä kädellä. Ammuttaessa asia ei häiritse sillä kaulalta tukki paksuuntuu pistoolikahvaan päin siten, että ampumatuntuma tukilla on aivan normaali. Tukin muotoilu tarjoaa miellyttävää vaihtelua valmistusmaan suoralinjaiseen tukkitarjontaan. Itse pidän enemmän ns. American Classic tyylistä, mutta toisaalta tämäntyyppiselläkin tukilla on puolensa ja kannattajansa. Tukki on muiden synteettisten tukkien tapaan kohtuullisen ontto ja tästä johtuen tukkityypin ongelmana on ollut se, että ne ovat aina jossain määrin letkuja. I-Boltissa tukkia on jäykistämässä ristikkäistuennat, joiden tarkoituksena on keveyden ja jäykkyyden yhdistäminen. Homma toimii aivan kohtuullisesti, niin kuin valmistaja on tarkoittanutkin. taa, jota manipuloimalla lukon saisi irti aseesta. Lukko irrotetaan aseesta siten, että lukko avataan ja vedetään taka-asentoonsa. Tämän jälkeen lukkoa työnnetään aavistuksen eteenpäin, josta sen saa painettua alas. Tämä vapauttaa lukon ja sen saa irrotettua aseesta. Syy tälle toimintatavalle on, että tavanomaiset bolt-stopit eivät tyydyttäneet suunnittelijoita ja he halusivat aseestaan lujempaa käyttöä kestävän. Käytännössä tämä on hyvä asia, sillä pitkässä juoksussa yksi tavanomainen huoltokohde on eliminoitu pois kun bolt-stop on kiinteä osa asetta. Lukko on kolmella sulkuolalla varustettu ja siinä on jousitoiminen ulosheitto. Ulosvetäjä on varsin tutun näköinen, eli se on ns. Sako tyyppiä, jota pidetään pushfeedeissä yhtenä kaikkein luotettavimmista vaihtoehdoista. Lukon sulkuolat on koneistettu siten, että ne ovat lukkopultin ulkokehän tasalla. Tällä toteutustavalla on etunsa erityisesti tarvittavan rakenteellisen välyksen vähyyden suhteen ja toisaalta myös lukon jäykkyyden kannalta.
TUKKI
Poikkeuksellisesti lukkoaktio ei saa tällä kertaa ensimmäistä sijaa arvioinnissa, sillä tämän aseen kohdalla tukki on selkeimmin omintakeinen ja tekee aseesta sen näköisen kun se on. Synteettinen tukki on tavanomaista ruiskuvalua, joka on muotoiltu kohtuullisen radikaalisti. Hihnalenkit on upotettu tukkiin siten, että leikkaukset tukissa myötäilevät oletettua hihnaa. Tämä on lähinnä muotoseikka jolla ei ole varsinaisesti merkitystä, mutta tämä antaa joka tapauksessa vauhdikkuutta ulkonäköön. Ainoa käytännön merkitys on siinä, että hihnakiinnikkeet eivät ole aseen päälinjoista ulkonevat. Tukin kaula on aseen ampumaergonomian kohdalta ainoa miinuspuolinen tekijä tässä aseessa. Kaula on varsin ohut ja voidaankin sanoa, että ase on tästä johtuen vähän hengettömän oloinen silloin
WWW.REKYYLI.FI
SYÖTTÖKOTELO
I-Boltin syöttökotelo alkaa olla edullisissa aseissa hyvin harvinaista tyyppiä. Pääosa aseista tehdään irtolippailla jotta eri kaliiperisiin aseisiin saadaan tarvittavat muutostyöt tehtyä helposti vain lipasta
Kolme sulkuolkaa lukon ulkokehän tasalla. Tämä systeemi toimii pienemmillä rakenteellisilla välyksillä kuin perinteiset kapeammat lukkopultit.
LUKKOAKTIO
Perinteisen push-feed-lukkoaktion ja i-Boltin välillä ei ole juuri mitään muuta eroa kuin selkeästi tavanomaisesta poikkeava lukkopultin irrotusmekanismi lukkokehyksestä. I-Boltissa tätä virkaa varten ei ole mitään erikoista vipua tai nas-
Sako-tyyppinen ulosvetäjän kynsi ja Remington-tyyppinen jousitoiminen ulosheitto. Pitäisi toimia...
39
vaihtamalla. I-Bolt on taas konseptina sellainen, että riittävän kapea kaliiperivalikoima mahdollistaa vain yhden lukkokehyksen käyttämisen ilman muutoksia kaikissa kolmessa kaliiperivaihtoehdossa (.25-06, .270 Win ja .30-06 Sprg.). Ase on siis lipastettavissa suoraan patruunan ulosheittoaukosta juuri niin kuin pulttilukkoiset kiväärit on aikoinaan tarkoitettu lipastettaviksi. Tämä on nopeaa, helppoa ja turvallista. I-Boltin liipaisinkaari ja syöttökotelon pohjakehikko ovat yhtä metallia, eli ne ovat tältäkin osin oikein valmistetut. Syöttökotelon pohja aukeaa Oberndorf-tyyppisesti, eli liipaisinkaaren sisäpuolella on nasta jota eteenpäin painamalla syöttökotelon pohja aukeaa. Tämä on joidenkin mielestä ainoa oikea tapa hoitaa asia ja itsekin puhun kohtuullisen voimakkaasti tämän toimintatavan puolesta. I-Bolt on hyvä esimerkki siitä, että kysymys tämän toteuttamiseen on nykyään kiinni enemmänkin valmistajan halusta kuin mistään tuotannollisista seikoista.
ja osaaminen piippujen valmistuksen saralta. Piipun profiili on ns. "kevyt metsästysmalli" eli pääasiassa tällaisella piipulla varustettu ase on suunnattu yleiskäyttöön ja aseen kantamiseen eikä niinkään pidemmän matkan toimintaan. Itselläni tämä ase ei ainakaan ilman ampumapenkin tukea ole niitä vakaimpia ammuttavia, mutta periaatteessa toimiminen normaaleille metsästysetäisyyksille on varsin hyvin hallittavissa. Piipun suulla on metsästyskivääreille hieman epätyypillinen kruunaus. Piipun suu on viistetty 45 asteen kulmassa sisäänpäin siten, että suu on taatusti piilossa kolhuilta. Viistotun osan jälkeen piipunsuu on viimeistelty suoraan kulmaan. Käytännössä tämä on seikka, joka tulisi huomioida paremmin muidenkin valmistajien toimesta, sillä piipunsuuhun tulevat iskut ovat hyvin todennäköisiä syitä aseen käynnin radikaaliin heikentymiseen. Metsästyskäytössä näiltä iskuilta ei voi kokonaan välttyä.
MUUTA MUKAVAA
Kiikarin kiinnitystä varten i-Boltissa tulee mukana latausaukon kohdalta muokattu pätkä Weaverkiskoa. Kiinnitys toteutetaan kohtuullisen järeillä ruuveilla ja tämä
PIIPPU
Aseen piippu on Thompson Centerin valmistama ja periaatteessa tämän pitäisi taata riittävä tietotaito
on pidemmän päälle järkevää. Muiden muassa Kimber on jo siirtynyt pois monelle valmistajalle tyypillisestä kiinnitysruuvikoosta ja tarjoaa nykyversioissaan custom-aseista tuttua jämerämpää ruuvia. Nykyään Smith & Wessonin lisäksi vahvempia kiinnitysruuveja ei näe monessakaan edullisemman luokan kiväärissä vaikkakin on todennäköistä, että siirtymä tullaan näkemään yhä useamman merkin toimesta aivan lähitulevaisuudessa. Laukaisukoneisto i-Boltissa on tämän hintaluokan aseeseen nähden viimeisen päälle. Se on Timneyn kanssa yhteistyössä toteutettu laukaisuvastukseltaan helposti ampujan toimesta säädettävä koneisto. Aseen mukana seuraa pienen pieni avain tätä tarkoitusta varten. Tämä avain sopii juuri liipaisinkaaren sisäpuolelle josta laukaisuvastusta voidaan säätää. Tämä on osasyy sille, että liipaisinkaari on varsin massiivisen oloinen. Voidaan sanoa, että kiväärin ulkonäön kannalta liipaisinkaari on dominoivassa osassa. Toisaalta hyvänä puolena on se, että jos esimerkiksi pakkaskelillä haluaa pitää hansikkaita käsissään, niin tämän liipaisinkaaren kanssa sormen ujuttaminen liipaisimelle ei ole missään muotoa ongelma.
AMPUMARADALLA
Ratakäynnillä sattui ja tapahtui. Ensimmäiset kasat Remingtonin Express Rifle lataukseella 200 grainin Nosler Partition luodilla kävivät tasaisen keskinkertaisesti. Periaatteessa tarkkuus oli juuri sellaista "halpa ja keskinkertainen" -tasoa, jota suurin osa tämän hintaluokan kivääreistä saa aikaan. Periaatteessa niin, että ei mitään hääviä, mutta tasoa joka riittää kaikelle riistalle, jota varten metsästäjä hankkii edullisen nollakutosen. Seuraavaksi vuorossa oli 185 grainin Lapua Mega, jonka tarkkuus oli parasta tästä aseesta. Ongelmat vain alkoivat muodostua patruunan ulosvedossa. Syy selvisi kun otin lukkopultin tarkempaan syyniin. Ulosvetäjän kynnen ja lukkopultin välys oli hyvin pieni ja molempien reunat olivat varsin terävät. Ulosvetäjän terävä kynsi naarmutti aikansa ainesta patruunan kannasta ja tämä messinki sitten jumiutti ulosvetäjän niin, että se juuttui aina patruunaa pesitettäessä ns. auki -asentoon. Tästä selvittiin puhdistuksella, mutta jos ase olisi omani, niin tämä kohta pitäisi ehdottomasti hioa kuntoon jotta ongelma ei toistuisi. Muilla kokeilluilla patruunoilla tarkkuus
Piipun suu on upotettu erittäin hyvin ja metsästysaseissa näin tulisi tehdäkin. Valitettavan usein aseissa käytetään huomattavasti vaurioalttiimpia ratkaisuja.
Lukon takakappaleessa on sormin tunnistettava vireilmaisin. Varmistin on kolmiasentoinen, mikä helpottaa huomattavasti aseen turvallista käsittelyä.
Piipun takaosan rekyylivastin on periaatteessa huonompi kuin kehyksen pohjan kiinteä vaste, mutta toisin toteutettuna aseen hinta olisi jotain aivan muuta.
40
Tämän urituksen tarkoituksena on toimia ns. bolt-stoppina. Samalla tähän on integroitu lukon irrotusjärjestelmä, eli kun lukkoa työntää taka-asennostaan muutaman millin eteenpäin niin lukonkammen saa painettua alas ja lukon saa irti aseesta.
WWW.REKYYLI.FI
oli edelleen keskinkertaista. Tämäkin ase olisi usean muun kevyen ja edullisen yleiskiväärin tapaan pitänyt lyhyistä kolmen laukauksen sarjoista ja tarkkuus olisi tällöin ollut jotain muuta kuin mitä nyt saatiin aikaan. Ampumatuntumaltaan i-Bolt on miellyttävä ja ilman kaulan liiallista kapeutta ase olisi erinomainen käsittelytuntumansakin osalta. Nyt hieman haittaa, että se tuntuu hyvältä vain silloin kun ampuva käsi on omalla paikallaan. Kaulalta kannettaessa ase tuntuu huonolta ja heppoiselta. Penkistä ja metsällä esimerkiksi kyttäyskopeista ammuttaessa eräs mukava ominaisuus on, että aseen hihnalenkit eivät ole ulkonevat. Näin ollen ne eivät tartu mihinkään ja ovat ikään kuin poissa tieltä silloin kun niitä ei tarvita vaikka ovatkin paikallaan. Seikka siis toimii käytännössä.
EROT KILPAILIJOIHIN
Ekologisista lokeroista puhuttaessa Smith & Wesson i-Bolt täyttää mielenkiintoisen raon edullisten kivääreiden joukossa. Se on kohtuullisen hintainen ja siinä on silti ominaisuuksia joita ei ole totuttu näkemään tämän hintaluokan aseissa. Yleensä edulliset kiväärit on toteutettu siten, että niistä on karsittu pois ominaisuuksia ja ne ovat äärimmäisen riisuttuja. I-Bolt poikkeaa tästä siten, että se on alusta loppuun asti suunniteltu edulliseksi kivääriksi ja sillä ei siten ole esikuvaa jota täytyisi keinotekoisesti pitää jalustalla alentamalla halpamallin tasoa tarkoituksellisesti. Voidaankin sanoa, että i-Bolt on jälleen kerran niitä aseita joista muiden kannattaisi ottaa mallia. Erityisesti mallia kannattaisi ottaa hinnoittelusta ja hinnan ja ominaisuuksien yhtälöstä. Samalla rahalla saa monta muutakin asetta, mutta saako käyttöominaisuuksiltaan näin hyvää, on taas eri asia.
Patruuna
Makasiinin pohjan avausvipu siellä missä sen pitääkin olla. Irtolippaita vierastaville tämä on ns. ainoa oikea tapa toteuttaa makasiinin avausmekanismi.
Hihnalenkin kiinnityskohdat ovat aseen tukin linjojen sisäpuolella. Tästä on etua esimerkiksi kyttäyskopeissa joissa hihnalenkin "natsa" häiritsee usein aseen hiljaista liikuttamista.
Erinomaisena ominaisuutena i-Boltissa on Timneyn kanssa yhteistyössä valmistettu säädettävä laukaisukoneisto. Hyvä laukaisu on metsästyskiväärissä tärkeämpi ominaisuus kuin mitattava tarkkuus. Laukaisuvastuksen säätö onnistuu kätevästi liipaisinkaaren sisäpuolelta.
Mega / 41 mm
Oryx / 72 mm Juuri niin kuin pitääkin, eli patruunat syötetään makasiiniin suoraan latausaukosta jossa ne ovat kahdessa rivissä.
SMITH & WESSON I-BOLT .30-06 SPRG
Valmistaja: Smith & Wesson, Yhdysvallat
Hammerhead / 70 mm Lähtönopeus, m/s Keskiarvo
Nosler / 48 mm Osumakuviot, 3 x 5 lks / 100 m Pienin 41 mm 72 mm 70 mm 48 mm Suurin 50 mm 90 mm 82 mm 55 mm Keskiarvo 44 mm 80 mm 76 mm 52 mm
Kaliiperit: .25-06, .270 Win ja .30-06 Sprg (Suomen tuontiohjelmassa vain .30-06) Paino: 3,06 kg Pituus: 109 cm Piipun pituus: 58 cm/23" Hinta: 690 euroa (camo-väritys) Maahantuoja: Nordis Oy, (06) 431 0301
Lapua Mega 185 gr./12,0 g. Norma Oryx 180 gr./11,7 g. Sako Hammerhead 180 gr./11,7 g, Remington Nosler Part. 200 gr./13,0 g.
788 794 791 802
Lapua: NorDis Oy, (06) 431 0301 · Norma: Urheilu & Kalastus Oy, (08) 321 7262 · Sako: Sako Oy, (019) 7431 · Remington: Normark Suomi Oy, (014) 820 711
WWW.REKYYLI.FI
41
LEGENDAKO?
Dan Wessonin revolverit ovat saavuttaneet legendaarisen maineen niin hyvässä kuin pahassa. Lähes neljän vuosikymmenen aikana Dan Wessonin revolverit ovat kulkeneet läpi kaiken, mitä kuvitella saattaa; nerokkaasta konseptista siluettiratojen hallitsijaksi. Millainen onkaan tuo joidenkin silmissä lähes jumalalliset piirteet saavuttanut revolveri?
42 WWW.REKYYLI.FI
DAN WESSON M15 .357 MAGNUM
Daniel Baird Wesson oli toinen kaikkien tunteman Smith & Wesson -yrityksen perustajista. Hänen pojanpoikansa Daniel Wesson syntyi vuonna 1916 Massachusettsissa, Yhdysvalloissa. Isoisänsä jättämää polkua seuraten hän päätyi vuonna 1938 koneistajaksi Smith & Wessonille. Tästä alkoi hänen uransa revolverien parissa, mikä lopulta johti yhteen merkittävimmistä revolverikeksinnöistä. tyi mm. takatähtäimen ja yläsillan muuttaminen "perinteisemmäksi", piipun lukitusmutterin tai holkin siirtäminen piiloon ja yleisen viimeistelytason kohentaminen lopulta todella hienolle tasolle. Mallista 15 vakiintui Dan Wessonille ns. keskikokoinen runkokoko. Tähän on ollut tarjolla todella suuri valikoima kaliipereita vuosien varrella, joista esimerkkeinä mm. .22 LR, .22 Magnum, .32 H&R Magnum ja .357 Magnum.
TEKSTI: ARI SIUKOL A
LÄHTÖLAUKAUS
Vuonna 1963 Dan Wesson oli nimetty Smith & Wessonin tehtaanjohtajaksi. Hän ei kuitenkaan ollut tässä tehtävässä viittä vuotta pidempään, kun hän päätti jättää brasilialaisen Bangor Puntan omistukseen siirtyneen yhtiön. Tästä eteenpäin Smith & Wessonilla ei enää Wessonin sukuisia työskennellyt. Dan Wesson ei hypännyt niin sanotusti tyhjän päälle, vaan jatkoi jo vuonna 1948 perustamansa oman yhtiönsä parissa, jonka toimenkuvaan kuului työkalujen valmistus. Ensi alkuun D.B. Wesson, Inc:n nimi vaihdettiin Dan Wesson Armsiksi ja vuonna 1969 esiteltiinkin jo ensimmäinen revolveri. Dan Wesson Armsin alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli kehittää vaihtopiippuinen ja -kaliiperinen revolveri, joka olisi loppukäyttäjän kannalta yksinkertainen hallita. Vahingon välttämiseksi vaihtokaliiperijärjestelmästä kuitenkin luovuttiin, koska pelättiin, että aseeseen asennettaisiin väärää kaliiperia oleva piippu tai rulla. Vaihtopiippujärjestelmä oli se, millä Dan Wesson päätti lähteä valloittamaan markkinoita. Ajatuksena oli tarjota yksi runko mutta useampi ase moneen käyttötarkoitukseen vain piippua vaihtamalla. Ensimmäinen Model 12 -revolveri ei tullut jäädäkseen. Pelkästään sen futuristinen ja omituinen ulkonäkö pisti ihmiset karttamaan sitä. Päästyään malleihin 14 ja 15 oli aseen ulkonäkö ja tietyt tekniset yksityiskohdat korjattu. Muutoksiin sisälWWW.REKYYLI.FI
NEROKKUUS
Vaihtopiippuinen revolveri oli täysin uusi ja omalla tavallaan mullistava uutuus Dan Wessonin ilmestyessä markkinoille. Sen käytön yksinkertaisuus teki aseesta vielä suositumman ja erittäin mielenkiintoisen ja käytännöllisen vaihtoehdon revolveriampujille. Vaihtopiippusysteemi toimii Dan Wessoneissa hyvin yksinkertaisella tavalla. Ulkoa päin tarkastellessa aseesta ei helpolla huomaa, että se poikkeaisi merkittävästi muiden valmistajien tuotoksista. Piipun suulla on kuitenkin nähtävissä eroavaisuus moneen muuhun revolveriin. Sieltä löytyy holkki, jossa on kaksi koloa, joihin käy piipun irrotukseen tarkoitettu avain. Tämä holkki kierretään irti jolloin piipun päältä irtoaa itse piipun vaippa eli ontto kuori. Alta paljastuu oikea piippu, joka on kierretty kehykseen paikalleen. Sen irrottaminen tapahtuu käsivoimin ilman erillisiä työkaluja. Toisen erimittaisen piipun ja vaipan kiinnittäminen tapahtuu käänteisesti. Kun piippua käännetään paikalleen, piipun ja rullan välys on säädettävä kohdalleen aseen mukana toimitettavalla rakotulkilla. Vaippa työnnetään piipun päälle ja kehyksestä löytyvä pieni tappi vastaa vaipassa olevaan koloon keskittäen kehyksen ja vaipan kohdalleen. Lopuksi holkki kierretään paikalleen ja ase on ainakin teoriassa valmis käyttöön. Tähtäimiä joutuu hyvin todennäköisesti hieman säätämään
operaation jälkeen mutta holkin kiristämiseen tarkoitetusta työkalusta löytyy helposti apu tehtävään. Piipun pituuksia Dan Wessonin keskikokoiseen runkoon on aikojen saatossa ollut todella monia väliltä 2"-15". Myös piipun vaippoja on ollut ainakin neljää eri mallia: standard, heavy, standard ribbed ja heavy ribbed. Näistä standardissa on lyhyt ejektoritangon suojus, kun heavyssä se on ns. täyspitkä. Ribbed-malleissa on vaippaan tehty kevennyksiä kummallekin sivulle. Kaikissa vaippamalleissa piipun yläosassa kulkee kevennys uritettu kisko hieman Coltin Pythonin tapaan. Etutähtäin on kiskossa kiinni kuusiokoloruuvilla ja on siten helposti vaihdettavissa.
MISTÄ SE KOOSTUU?
Kokeiltavanamme meillä oli kaksi kappaletta Dan Wessoneita, mallit
15 ja 715 kaliipereissa .357 Magnum. Näistä ensimmäinen oli sinistettyä hiiliterästä, mutta jälkimmäinen oli ruostumattomasta teräksestä valmistettu. Sinistetyssä 15-mallissa oli Dan Wessonin alkuperäinen puukahva, kun taas rosterisessa 715-mallissa kahvaksi oli asennettu Pachmayrin kumikahva. Aseet olivat muilta toiminnoiltaan täysin identtisiä. Aseet olivat käytettyjä ja M15 näytti silmämääräisen tarkastelun perusteella olevan vähemmän käytetty. Valitsimme tarkempaan syyniin mallin 15 ja seuraavat huomiot koskevat pääosin vain kyseistä yksilöä. Aseen piippu on 203 mm (8") pitkä ja siinä on kuusi oikealle kääntyvää rihlapalkkia. Tämän yksilön piippu näyttää suhteellisen hyväkuntoiselta. Piipun suun kruunaus on silmämääräisesti tarkasteltuna hyvä ja ylimenokartion
Dan Wesson 15:n takatähtäimen hahlo ei ollut aivan keskellä levyä. Etutähtäimen punainen insertti kiilteli auringon valossa todella ikävästi vaikeuttaen tähtäämistä.
Dan Wessoneissa rulla avataan rullan etupuolelta löytyvästä painikkeesta alaspäin vetämällä. Tällä tavoin rullan etuosa lukittuu tukevasti kehykseen. Takaosastaan rullaa pitää paikallaan vain jousiavusteinen kuula, joka työntyy hieman ejektoritähden keskellä olevaan syvennykseen.
43
Rullan patruunapesät on jätetty hyvin karheiksi. Rullankurkut olivat testiaseessa jokaisen patruunapesän kohdalla jonkin verran erikokoiset.
Dan Wessonin malli 15 viimeisteltiin usein todella hyvin pintapuolisesti ja sinistys on siis varsin tyylikkään näköinen.
Dan Wessoneissa ei ole varsinaista kahvarunkoa vaan vain tynkä, minkä päälle kahva tulee. Se pitää sisällään myös iskuvasaran jousen.
Dan Wessonin nerokkaan piipun vaihdon ensimmäinen askel on piipun suulta irtoavan holkin avaaminen. Aseen mukana toimitetaan siihen sopiva työkalu.
kohdalla on nähtävissä todella lievää liekkieroosion aiheuttamaa palamista. Etutähtäin on ramppimallinen ja siinä on punainen muovi-insertti. Kyseinen muovin pala on jätetty todella kiiltäväpintaiseksi, kun taas muuten etutähtäin on mattamusta. Tähtäin on muovi-insertin alapuolelta karhennettu heijastuksien estämiseksi. Etutähtäin kiinnittyy tähtäinkiskoon kuusiokoloruuvilla. Takatähtäimen hahlo on matalahko ja hyvin asiallisen oloinen. Hahlo ei ole aivan keskellä takatähtäimen levyä vaan noin yhden millimetrin oikealla. Takatähtäimellä hoituu tähtäimen säädöt niin sivu kuin korkeussuunnassa. Sivuttaisuuntainen säätö on tuntumaltaan hieman epämääräinen ja löysähkö, mutta korkeussuuntainen säätö on jämäkän oloinen. Takatähtäimen sovitus yläsiltaan on tiukahko sivusuunnassa, mikä on hyvä, koska yläsiltaan ei ole tehty tähtäimen sivuille korvakkeita, kuten esimerkiksi Rugerin GP-100 -revolverissa. Silloin, kun tähtäin nostetaan aivan yläasentoonsa, se pääsee liikkumaan sivusuunnassa jonkin ver44
ran. Tämä aiheuttaa helposti osumien sivuttaisvaeltelua. Piipussa oleva kisko ja kehyksen yläsilta on jätetty tasaisen mattapintaiseksi heijastuksien välttämiseksi. Rullan lukitus on monista muista valmistajista poiketen hoidettu rullan etupuolelta. Myös avaussalpa on sijoitettu rullan etupuolelle aseen vasemmalle kyljelle. Rullan aisassa on hyvin yksinkertainen lukitsinmekanismi. Avaussalpa on yksiosainen kappale, johon on koneistettu tartuntapinta sormelle sekä kieleke, joka painuu piipun alapuolelle kehykseen. Tähän kappaleeseen kohdistetaan paine jousivoimalla lukituksen pitämiseksi. Rulla ei varsinaisesti saavuta "jäykkäyhteyttä" takapäästään vaan ejektoritähden keskelle painuu kehyksestä jousiavusteisena teräskuula. Kuulan jousi on sen verran voimakas, että se työntää rullaa koko ajan hieman eteenpäin. Tällä on pyritty pienentämään rullan ja piipun liekkiväliä sekä saamaan rullan takaosaan riittävän pitävä lukitus. Rullan pyörimissuuntaista lukitusta varten työstetyt kolot rullassa ovat patruunapesien koh-
dalla eivätkä niiden välissä. Tämä ei ole valintana paras mahdollinen, koska näistä kohdista rulla saattaa ensimmäisenä pettää. Ejektori toimii varsin jouhevasti, mutta hylsyt saattavat välillä hieman jumittaa patruunapesään, koska patruunapesät on jätetty varsin karheiksi. Itse asiassa näyttäisi siltä, että niitä ei ole koneistuksen jälkeen kiillotettu millään tavoin. Revolverin kehys on valmistettu tarkkuusvaluna. Sen vasemmalla kyljellä on sivulevy, josta pääsee laukaisukoneistoon käsiksi. Sivulevy kiinnittyy kahdella kuusiokoloruuvilla paikalleen ja se eroaa väriltään muun kehyksen värityksestä. Sen sinistys vastaa piipun vaipan väritystä, kun kehys on muuten kauttaaltaan hieman punertavan sävyinen. Tämä johtunee keittosinistysvaiheessa vallinneesta hieman liian korkeasta lämpötilasta. Kokonaisuudessaan ase on kuitenkin todella tyylikkäästi sinistetty. Pintaviimeistely aseessa onkin sen parasta antia. Dan Wessonissa ei ole varsinaista kahvarunkoa. Sen virkaa hoitaa tynkä, noin 40 mm pitkä uloke, jonka päälle yksiosainen kahva kiristetään ruuvilla. Tämän kappaleen sisään kätkeytyvät iskuvasaran pääjousi ja kara. Iskuvasaran liike on Dan Wessonille ominaiseen tyyliin todella lyhyt. Viritettäessä liikkeen lyhyyden huomaa heti ja se tuntuu hieman oudolta. Iskuvasaran otepinta on iso ja hyvin karhennettu. Laukaisukoneisto on kaksitoiminen. Yksitoiminen laukaisu on mukavan puhdas ja lyhyt, laukaisuvastus on noin 1600 grammaa, mutta siinä on hieman vaihtelua. Kaksi-
toimilaukaisu sen sijaan on, myöskin merkilleen uskollisesti, hyvin jäykkä. Alku on kevyehkö ja laukaisu jäykistyy loppua kohden sanoin kuvaamattomasti. Laukaisuvastusmittarin asteikko ei riittänyt, mutta varmaa on, että vastus on yli 5400 grammaa. Liipaisin on muotoiltu hyvin mukavaksi, se on pinnaltaan kupera ja reunat hyvin pyöristetty. Pinta on jätetty täysin sileäksi. Liipaisimen taakse kehykseen on asennettu jälkivedon säätöruuvi.
KULISSIT ROMAHTAVAT
Kyseinen Dan Wesson on erittäin hyvän pintapuolisen viimeistelynsä ansiosta todella siistin ja tyylikkään näköinen. Ulkomuoto kuitenkin pettää ja tästä aseyksilöstä löytyy lähes kaikki ne virheet ja ongelmat joita Dan Wessoneissa ollaan totuttu näkemään. Ongelmat liittyvät pitkälti rullaan, piippuun ja niiden keskinäiseen sovitukseen, pyöritinkoneistoa unohtamatta. Rullan etureuna ei ole täysin suora. Sen havaitsee paljaalla silmälläkin, kun rullaa pyörittää. Asian huomaa käytännössä viimeistään, kun aseella ampuu ja rullan etureuna ottaa välillä kiinni piippuun. Ammuttaessa lämpölaajeneminen tekee oman osansa siten, että käytännössä iskuvasaran saaminen vireeseen on välillä lähes mahdotonta. Aseen mukana ei tullut piipun suuholkin avaamiseen tarkoitettua työkalua, joten liekkiväliä ei päästy säätämään. Patruunapesät ovat hyvin väljät koko matkaltaan mutta erityisesti takaosastaan, jokaiseen patruunapesään mahtuu mm. paksumpi .38 Smith & Wesson patruuna, joka ei ole mahtunut tähän mennessä yhdenkään testaamani .357 MagWWW.REKYYLI.FI
Iskuvasaran kannus on voimakkaasti karhennettu. Iskuvasaran liike on Dan Wessoneissa kohtalaisen lyhyt.
Rullan ajoituksen ongelmista todisteena näkyy vaippamateriaalista jääneet selkeät vanat ylimenokartion vasemmassa reunassa, johon luoti törmää. Oikea puoli ylimenokartiosta on täysin "puhdas".
num tai .38 Special -kaliiperisen aseen patruunapesään. Lisäksi pesät eivät ole keskenäänkään mitoitukseltaan samanlaiset. Rullan kurkut ovat mitoituksiltaan vaihtelevat ja ylipäänsä jokaisen patruunapesän kohdalla halkaisijaltaan liian suuret. Halkaisijaltaan 9,06 mm (.3565") oleva Magtechin puolivaippainen luoti putoaa suoraan jokaisen kurkun läpi. Kurkkujen halkaisijoiksi mitattiin: pienin 9,12 mm (.359") ja suurin 9,21 mm (.3625"). Hajonta on suurta. Rullan ajoituskaan ei ole täysin kohdallaan. Erityisesti yksi patruunapesistä sylkee rullan ja piipun välistä jopa niin, että ampujakin saa lähes poikkeuksetta kasvoilleen vaipankappaleita. Osoituksena ajoituksen ongelmista on ylimenokartiossa selvästi näkyvät kuparijäämät. Luoti törmää
ylimenokartion vasempaan reunaan joka vuolee reilun kokoisen palan vaippamateriaalista pois.
KOEAMMUNTA
Ammuimme kummallakin Dan Wessonilla, mutta päätimme suorittaa varsinaisen tarkkuuskokeen vain sinistetyllä mallilla. Dan Wessonin käyttäminen on hyvin helppoa ja mukavaa. Rullan lukituksen rakenteesta johtuen pikalaturia käytettäessä lataaminen onnistuu harjoittelulla todella nopeasti, koska rullan avaamiseen ei tarvitse kuin yhden käden. Samalla, kun rullaa avaa vasemmalla kädellään voi oikealla kädellä tuoda patruunat vauhdilla pikalaturissa paikalleen. Tarvittaessa ennen latausta rulla tyhjenee helposti vasemman käden peukalolla. Ampumatuntumaltaan Dan Wesson on hyvin miellyttävä. En-
sinnäkin aseen laukaisu yksitoimisena on erinomainen. Vaikkakaan se ei ole erityisen kevyt, se on erittäin puhdas ja lyhytliikkeinen. Ase painaa noin 1100 grammaa, joten se on kohtalaisen kevyt näinkin pitkäpiipuiseksi revolveriksi eikä se rakenteesta johtuen tunnu yhtään etupainoiselta. Rekyylituntuma on miellyttävä ja se suuntautuukin lähes suoraan taaksepäin. Dan Wessonin puinen kahva on alaosaltaan hyvin suuri ja leveä monen muun revolverin kahvan tapaan. Tämä aiheuttaa lyhytsormiselle otteen "aukeamista" ja hankaloittaa hieman suoritusta. Se ei kuitenkaan tee ampumisesta missään nimessä ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tähtäinten kanssa koettiin suuria vaikeuksia ulkoradalla. Etutähtäimen punainen muovi-insertti kiiltää päivänvalossa todella pahasti ja estää kunnollisen tähtäinkuvan aikaansaamisen. Kun valo osui sopivasti etutähtäimeen, muoviosan alareunasta muodostui käytännössä tähtäimen yläreuna ja ampuminen ei sujunut. Silmät väsyvät nopeasti etutähtäintä hakiessa ja keskittymiskyky heikkenee. Tämä johti siihen, että päätimme ampua tarkkuuskokeen sisäradalla. Valitsimme ampumapaikaksi radalta pimeimmän kohdan välttääksemme valon aiheuttamia heijastuksia tähtäimeen. Suoritimme ammunnat ase tuettuna 25 metrin matkalta käyttäen kahta edullista patruunaa. Ensimmäinen näistä oli Magtechin 10,25-grammaisella (158 gr) SJSP-luodilla varustettu patruuna ja toinen Blazerin 10,25-grammaisella (158 gr) JHP-luodilla ladattu patruuna. Saadut tulokset olivat omalla tavallaan odotetunlaiset mutta eivät kuitenkaan täysin mykistävät. Dan Wesson tarjosi 25 metrin matkalta täysin riittävää tarkkuutta. Blazer oli patruunoista tarkempi ja sillä saatu pienin kuuden laukauksen kasa oli 34 mm,
minkä uskon olleen hieman tuuria, koska se poikkeaa niin selvästi muista osumakuvioista. Blazerin osumakuviot olivat keskiarvoltaan 47,6 mm, kun vastaava lukema Magtechillä oli 58 mm. Yksi patruunapesistä Dan Wessonissa oli selkeästi ajoitukseltaan pielessä ja sen huomaa tuloksissa. Jos kaikista kasoista jättää tämän yhden patruunapesän pois laskelmista, niin keskiarvoksi Blazerille muodostuu 38,3 mm ja Magtechille 37 mm.
LOPPULAUKAUS
Dan Wesson on menettänyt monta myyntipaikkaa revolverimarkkinoilla aseen huonohkon menneisyyden vuoksi. Erinäiset omistajan vaihdokset, valmistuspaikan vaihdokset, puhumattakaan valmistamiseen käytetyistä koneista ja välineistä ja niiden heikosta laadusta, johtivat siihen, että Dan Wessonin aseiden laatu laski voimakkaasti. Nykyään Dan Wessonia valmistetaan New Yorkissa uudenaikaisilla CNC-koneilla ja niitä markkinoi CZ-USA. Nämä aseet ovat lukemani perusteella jälleen erittäin hyvälaatuisia. Koeaseemme soveltuu täysin esimerkiksi 25 metrin tarkkuusammuntaan. Tarkkuus riittää viidellä laukauksella koulutaulun kymppiin mainiosti. Pidemmille matkoille ase sopii vain välttävästi. Mikään ei kuitenkaan estä ottamasta sitä kaveriksi myös siluettiradalle.
DAN WESSON M15 JA M715
Valmistaja: Dan Wesson Arms, Yhdysvallat Kaliiperi: .357 Magnum Kapasiteetti: 6 patruunaa Piipunpituus: 203 mm eli 8 tuumaa Paino: 1100 grammaa Hinta M15: 300 e ja M715: 500 e Aseet lainasi kokeiltavaksi Turun Ampumakeskus, (02) 4675 357
Luodin lähtönopeus, m/s Patruuna Blazer 158 gr. JHP Magtech 158 gr. SJSP Hitain 369 401 Nopein 391 406 Keskiarvo 382 404 Nopeushajonta 22 5
Osumakuviot 3 x 6 lks. / 25 m Pienin 34 mm 43 mm Keskiarvo 48 mm 58 mm
Blazer : Oy K. Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Magtech: Asetalo Oy, (03) 475 5371
WWW.REKYYLI.FI
45
TAURUS-VUORTEN
PUMPPU
TOMAHAWK 2100 HUNTER
Aiemmin Tornado-nimellä markkinoidut haulikot ovat nyt Tomahawkeja. Valmistaja on Taurus-vuorten kupeessa sijaitseva turkkilainen M&U Firearms Trading, joka on valmistanut haulikoita vasta noin kymmenen vuotta. Haulikot ovat hintatasoltaan tavanomaista edullisempia.
TEKSTI: ESA HÖYSNIEMI
Jyvä on kiväärimäinen ja tuntuu aluksi oudolta.
Tehtaan valmistusohjelmaan kuuluvat kaikki muut haulikkotyypit paitsi pulttilukkoiset ja vipulukot. Mallivalikoima on erittäin laaja ja saatavana on kaikkea mahdollista tavallisista perusversioista viimeistä huutoa oleviin military-malleihin. Yhtä runsaasti löytyy erityyppisiä tukkeja, tukkimateriaaleja ja niiden kuviointivaihtoehtoja. Valmistusohjelmaan kuuluvat myös kaikki mahdolliset lisävarusteet. Mikäli haluaa juuri tietyntyyppisen mallin ja varustetason, voi sellaisen tilata valmiina.
TOMAHAWK 2100 HUNTER 12/76
Huokeasta hinnastaan huolimatta Tomahawkin ulkonäkö on asiallinen, eikä sen tarvitse hävetä monen kalliimmankaan pumpun rinnalla. Hunterissa on petsattu pähkinäpuutukki, etutukki on uritettu ja muotoiltu klassiseen tapaan. Perä on muodoltaan melko tavanomainen lukuun ottamatta hieman kesWWW.REKYYLI.FI
kimääräistä jyrkempää pistooliperää, jonka karhennukset on leikattu käsin. Vetopituus on 360 mm ja perän pudotus edestä 40 mm ja takaa 80 mm, sivuvääryyttä ei ole. Perälaatta on kumia ja sen paksuus on noin 1,5 cm. Laatta on muotoiltu takapinnaltaan pyöreäksi ja keskeltä kaarevaksi. Laatan yläosassa on muovi-insertti, jonka tarkoitus on estää perälaatan takertuminen vaatteisiin poskelle nostettaessa. Osien sovitus toisiinsa on yllättävän hyvä. Hunterin piipun pituus on 65 cm (25½") ja sen poraus on 18,3 mm. Tähtäinkiskoa ei ole ja jyvä on kiväärimäinen, kiinteästi piippuun juotettu. Piippu on kovakromattu ja sen ulkopinta on mustattu. Kevytmetallinen lukkorunko on anodisoitu mustaksi, vain osa makasiiniputkesta erottuu kirkkaana etutukin molemmin puolin. Supistuksen pitäisi tässä mallissa olla joko kiinteä täyssuppea tai sitten vaihtosupistajat. Koeammun-
ta kuitenkin paljasti, että aseessa ei ole supistusta ja sama asia varmistui mittaamalla, esittelyaseessa olikin sylinteripiippu.
TAVANOMAINEN TEKNIIKKA
Tomahawk 2100 on tyypillinen turkkilainen peruspumppu. Siinä on Remington 870:stä tuttu hakasulku ja etutukin siirtomekanismi on kaksiaisainen. Laukaisukoneiston runko on polymeeriä ja tässä yksilössä sattuu olemaan kohtuullinen laukaisu verrattuna saman valmistajan itselataavaan malliin (Riista 6/2008). Varmistin on tyypillinen poikittaistappi liipaisinkaaren takaosassa ja lukon vapautinsalpa puolestaan sijaitsee liipaisinkaaren etupuolella, vasemmalla sivulla. Salpa on käännetty 90 asteen kulmaan ja on siten käsiteltävissä kummalta puolelta hyvänsä. Patruunoiden poisto makasiinista onnistuu vain pumppaamalla. Makasiini on tavanomaista pitempi,
Koeaseessa oli yllättäen sylinteripiippu, vaikka sen olisi pitänyt olla täyssuppea.
Kumisen perälaatan yläkulmassa on muovi-insertti.
47
Kehyksen malli on tuttu monista muista turkkilaisista haulikkomalleista. On mahdollista että ne on valmistettu samassa tehtaassa.
Varsinkin etutukin muoto tuo aseeseen klassista tunnelmaa.
Laukaisukoneiston runko on muovia. Patruunannostimen sivuissa näkyy työstöjälkiä, tässä säästetty työ ei kuitenkaan vaikuta aseen toimintaan.
sen kapasiteetti on 7 + 1 normaaleilla 70 mm:n patruunoilla, 76 mm magnumeilla 6 + 1. Lukkorungon päälle on koneistettu 11 mm:n lohenpyrstöt kiikaritähtäimen kiinnitystä varten.
KOEAMMUNTA
Ammuin esittelyaseella muutamia haulipatruunoita normaalilta 35 metrin matkalta, mutta kun täyssuppeaksi luultu ase osoittautuikin sylinteriksi, lisäsin patruunavalikoimaan muutaman pukkihaulipatruunan sekä pari täyteistä. Metsästyspatruunoilla osumaprosentit vaihtelivat välillä 26 36 patruunasta riippuen. 36 % menee jo parannetun sylinterin puolelle kun nyt saadut alhaisemmat pro-
sentit ovat tyypillisiä sylinteriporaukselle. Haulijakaumissa oli kuitenkin enemmän eroja, kuvioiden tiheydet vaihtelivat ulkokehäpainotteisesta 0,8:sta keskustapainotteiseen 2,2:een. Tulokset 5 mm hauleilla olivat prosentuaalisesti heikoimmat kaikista kokeilluista patruunoista, mutta suuremmilla pukkihauleilla taas paremmat, yli 40 %. Luku on kuitenkin hämäävä johtuen vähäisestä haulimäärästä, käytännössä keskusta oli tyhjä ja ulkokehällä olevat muutamat haulit sijaitsivat missä sattuu, varsinaista kuvion keskustaa oli vaikea hahmottaa. Joskus sylinteripiippu saattaa kuitenkin käydä buck-shoteilla huomattavasti supistusastetta tiukem-
paa kuviota, nyt mikään kolmesta kokeillusta patruunasta ei kuitenkaan ollut sopiva ja kuvion keskusta jäi lähes tyhjäksi, vain yksi hauli kullakin latauksella osui keskialueelle. Täyteisiä oli kahta merkkiä, RWS:n Brenneke Original ja Winchester Super-X Rifled Slug. Molempien latausten käynti 50 metriin oli erittäin hyvä ja luodit vakautuivat myös hyvin, Winchesterin reiät taulussa olivat täysin pyöreitä ja Brennekelläkin soikeutta oli havaittavissa vain vähän. Koeammunnassa havaittiin pari pientä ongelmaa, latausliike jäi helposti vajaaksi ja pumppausliike oli ajoittain takertelevaa. Laukauksen jälkeen vaadittiin varsin rä-
väkkä lukon aukaisu. Jos etutukkia vedettiin maltillisesti taakse, kunnes ammuttu hylsy poistui aseesta, ei patruunannostin aina ehtinyt syöttää uutta patruunaa pesään ja etutukkia takaisin eteen työnnettäessä patruunapesä jäi tyhjäksi. Latausliikkeen tahmaisuus johtui lukon sovituksesta, hieman hiontaa ja voiteluainetta sekä kovaa käyttöä, niin todennäköisesti molemmat ongelmat poistuvat "luonnollista tietä" sitä nopeammin mitä enemmän ammutaan.
RAJALLINEN METSÄSTYSKÄYTTÖ
Esittelyaseen metsästyskäyttöä rajoittaa sylinteriporaus, täyssuppealla piipulla se soveltuu huomattavasti monipuolisemmin eri
Patruuna Sellie r& Bellot Gold no, 3 Boar no. 5 Remington Heavy Magnum no. 2 RC 50 Magnum no 4 Winchester Super-X no. 0 Hull Three Crowns no. AAA Hull Three Crowns no. SG Täyteiset Rottweil Brenneke Original Winchester Rifled Slug
hylsy mm 70 70 76 76 70 65 65
haulikoko mm 3,6 3 3,5 3,1 8 5 8,7
hauliannos g 36 36 48 50 36 31 35
haulimäärä kpl 151 242 205 287 12 44 9
osumia kpl 55 64 54 87 5 8 4
kokonaisosuma-% 36 26 26 30 42 18 44
kuvion tiheys 1,5 1,9 0,8 2,2 0,8 0,4 1
supistusaste C C C C C C C Kasa 50 m
70 70
85 mm 68 mm
Sellier & Bellot : Aseliike Markus Remes Oy, (08) 520 9999 · Boar: Kala-Oskarin Teerikirnu, (08) 812 1080 · Remington: Normark Suomi Oy, (014) 820 711 · RC: Urheilu & Kalastus Oy, (08) 321 7262 Winchester: Oy K.Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Hull: Asetalo Oy, (03) 475 5371 · Rottweil: Urheilu & Kalastus Oy, (08) 321 7262
48
WWW.REKYYLI.FI
849 ,-
jahtimuotoihin. Piipun hyvä käynti täyteisillä ja kiikarinkiinnitysmahdollisuus tekee Tomahawkista myös varteen otettavan täyteishaulikon, metsästyksen lisäksi sitä voidaan käyttää myös toimintalajeissa. Tässä hintaluokassa ei varmaankaan vaihtopiipun hankinta olisi pois suljettu, joten aseen käyttöaluetta lisäämään voisi ostaa vaihtosupistajilla ja tähtäinkiskolla varustetun piipun. Hinta huomioiden aseessa ilmenneet häiriöt olivat vähäisiä ja helposti omatoimisen jahtimiehen itse korjattavissa. Jos valmistaja pystyy pitämään laadun tällä tasolla ja hinnan yhtä edullisena, voi Tomahawkille povata kohtuullista menestystä.
Tukki on petsattua pähkinäpuuta. Karhennukset on leikattu käsin.
Piipunjatkeessa näkyy lukituskolo ja hylsyn ulos kääntävä tappi.
Lukon yläosassa erottuu sulkupalikka. Siirtoaisan kiinnitys lukon sisälle tapahtuu kuvassa näkyvän suurehkon metallikorokkeen avulla.
TOMAHAWK 2100
Valmistaja: M&U Firearms Trading, Turkki Kaliiperi: 12/76 Toimintatapa: Pumppu Pituus: 116 Piippu: 65 cm (25 ½") Paino: 2,9 kg Poraus: 18,3 mm Supistajat: Kiinteä C Hinta: 230 euroa Maahantuoja: T:mi Mutkahuolto, (044) 301 1730
Makasiiniputkessa on kahdet kierteet. Toinen kierre tulee käyttöön, kun makasiiniputki asennetaan itselataavaan malliin, säästöä sekin.
Premier Dealer -kauppias tarjoaa 700 SPS - tai 700 SPS stainless -aseen ostajalle Plano-alumiinilaukun kaupan päälle!
Vaikka ase näyttää siistiltä ulospäin, löytyy sisältä pientä huomautettavaa. Tällainen lohkeama etutukissa ei kuitenkaan vaikuta aseen käyttöominaisuuksiin.
Maahantuonti markkinointi: Normark Suomi Oy, PL 17, 41801 Korpilahti, email: info@normark. , , ww w.normark. Maahantuonti ja ja markkinointi: Normark Suomi Oy, PL 17, 41801 Korpilahti, email: info@normark.ww w.normark.
699 ,,-
50
WWW.REKYYLI.FI
LATAUSKOULU
ALKAA!
LATAUSKOULU,
OSA
1
TEKSTI: TERO KUITUNEN
Tästä se alkaa, eli lukijoiden toivoma latauskoulu on näkemässä päivän valon. Koska Rekyylin toimitukseen on saapunut jatkuvasti kyselyitä aiheeseen liittyen, olemme jo pidempään suunnitelleet Ampumakoulun tyyppistä Jälleenlatauskoulua, mutta sen toteuttamisvaiheeseen pääseminen on vaatinut kypsyttelyä.
Latauskoululle on siten selvä tilaus. Maailmalla on moninaisia laadukkaita aiheeseen liittyviä kirjoja, mutta selvästikään kaikki tarpeellinen ei niistä selviä. Perusteet on voitu käydä niissäkin läpi, mutta pidemmälle menevä tieto ja varsinkin erikoistarkoituksiin ladattaviin patruunoihin liittyvä tieto on harvassa. Latauskoulun idea on, että sitä tehdään lukijoiden toiveiden mukaan. Aluksi on muutama osa perusasiaa ja sen jälkeen syvennytään aina yhteen erikoisalaan
WWW.REKYYLI.FI
kerrallaan. Missä järjestyksessä mitäkin asioita tuodaan esille, on jo melko hyvin tiedossa, mutta kunkin aiheen saama tila ja siinä käsiteltävien asioiden painotus on hyvin riippuvaista lukijoiden toiveista. Tulossa on puhtaan lataustekniikan lisäksi mm. erilaisten latausvälineiden käyttöä ja erityispiirteitä, joista esimerkkeinä mainittakoon erilaiset puristimet, latausholkit, ruudin annostelutavat, latauskomponentit ja niin edelleen. Koulun osien aiheita voivat olla esimerkik-
si kiväärin tarkkuuspatruunoiden-, laadukkaiden metsästyspatruunoiden-, toimintalajien edullisen peruspatruunoiden-, vaimenninpatruunoiden tai haulikon haulipatruunoiden lataaminen, koeammunnat ja niissä huomioitavat seikat, nopeusmittarien vertailut ja niin edelleen. Myöhemmin tai kenties osana muita kokonaisuuksia, jälleen lukijoiden toiveista riippuen, käsittelemme ballistiikkaa, aseen ominaisuuksien huomioonottamista, mustaruudin käyttöä eri patruunatyypeissä, täyteisasiaa,
luotien valmistusta ja erikoisempiakin aiheita. Toisin kuin Ampumakoulussa, Latauskoulua tullaan tekemään suuremmalla porukalla, eli toimituskunnan jäsenet tulevat kirjoittamaan omista erikoisaloistaan. Lukijamme arvannevatkin, että esimerkiksi Hannu Urosella ja Esa Höysniemellä tulee olemaan suuri rooli.
PERUSTEISTA LIIKKEELLE
Patruunoiden jälleenlataaminen on edessä oikeastaan kaikilla jotka
51
SAMALLA RAHALLA SAA AMPUA PALJON ENEMMÄN.
harrastavat ampumista aktiivisesti muilla kuin reunasytytyskaliipereilla. Alkuunsa lataamalla pyritään vain säästämään rahaa, mutta lähes aina lataamisesta syntyy oma harrastuksensa, joka saattaa kaapata melkoisen osan ampumaajastakin, eikä rahallistakaan säästöä yleensä synny. Vanha totuus on, että itse lataamalla harvemmin säästää, mutta samalla rahalla saa ampua paljon enemmän. Kenties tärkein lataushommiin ajava motiivi on kuitenkin se, näin saadaan juuri omaan käyttöön soveltuvia patruunoita, eikä olla vain patruunatehtaiden yleistuotteiden varassa. Ajan ja rahan menoa ei kuitenkaan voi pitää rasitteena, koska vasta lataamalla omat patruunansa alkavat monet ennen ihmetyttäneet seikat selventyä. Lataaminen, koeammunnat ja niihin liittyvät pohdinnat ovat siten myös hyvin opettavaisia. Viittasin jo aiemmin perusasioihin, jotka monelle Rekyylin lukijalle ovat jo tuttuja. Aluksi ajattelimmekin jättää perusteet kokonaan pois, mutta palautteen perusteella niitäkin täytyy käsitellä. Joten, jos ensimmäiset osat tuntuvat liian triviaaleilta, olkaa kärsivällisiä, muutaman jakson päästä alkavat ns. syventävät opinnot. Jos
52
taas jokin perusasia pitäisi käydä läpi tarkemmin, voidaan aiheeseen tarvittaessa palata myöhemminkin.
TÄRKEIN ENSIN TURVALLISUUS
Tärkein asia patruunoiden lataamisessa on turvallisuus. Haluan painottaa asiaa, koska liian monet aloittelijat suhtautuvat asiaan välinpitämättömästi. Esimerkiksi latausmanuaaleissa on mukana AINA varoituksia, joita PITÄÄ noudattaa. Alkuvaiheessa lataustaulukoiden arvoja tulee noudattaa orjallisesti ja käyttää vain tiedoissa olevien komponenttien kanssa. Sitä vastoin internetistä ja tutuilta kuultuihin arvoihin tulee aina suhtautua kriittisesti ja harrastuksen alkuvaiheessa ne kannattaa jättää kokeilematta. Toisin kuin käytännössä kaikissa aiheeseen liittyvissä kirjoissa, tullaan Latauskoulussa käsittelemään myös omien latauksien kehittelyä ja kenties ylitetäänkin komponenttivalmistajien antamia maksimilatauksia. Tämä kuuluu kuitenkin vain kokeneille lataajille, jotka ymmärtävät kaikki seikat, jotka vaikuttavat patruunoiden painetasoon ja turvallisuuteen. Latauskoulun edetessä näiden seikkojen pitäisi kuitenkin tulla tutuiksi.
Ladattaessa ollaan tekemisissä sellaisten tarvikkeiden kanssa, jotka aiheuttavat virhetilanteessa vaaraa. Verrattuna valmiisiin patruunoihin, esimerkiksi irtonallit ovat huomattavasti herkempiä kolhuille tai muulle väärinkäytölle. Nallit kannattaa, ja lain mukaan pitääkin säilyttää alkuperäispakkauksissaan ja niitä tulee muutoinkin käsitellä varoen. Sama koskee myös ruutia, koska aina pitää voida olla varma, että hylsyyn laitetaan oikeaa laatua. Suojalasien käyttö on viisautta myös ladattaessa, Suomessakin on ollut tapauksia, joissa latauslaitteessa olleet nallit ovat räjähtäneet ja vahingoittaneet lataajaa. Ruuti ja nallit tulee säilyttää kuivassa ja tasalämpöisessä paikassa, koska lämpötilan ja kosteuden vaihtelut voivat aiheuttaa arvaamattomia ilmiöitä. On ehdottoman tärkeää, että lataustilassa ei tupakoida tai käsitellä avotulta tai voimakkaasti kuumenevia laitteita. Lataamista ei tule suorittaa humaltuneena, väsyneenä, kiireessä, häirittynä, eikä samalla kannata lukea kirjaa tai katsoa TV:tä. Tämä on hommaa, johon tulee pystyä keskittymään.
jolla onkin aiheeseen sanottavaa. Luoteja ja hylsyjä saa hankkia ja pitää hallussa ilman lupaa niin paljon kuin tarvetta on. Ainoa poikkeus ovat ns. ERVA-luodit, jotka vaativat niiden hankkimiseen oikeuttavan luvan poliisilta. Ruutia saa asuinrakennuksessa säilyttää 2 kg, eli aktiivisen lataajan tarpeita ajatellen varsin vähän, varsinkin kun huomioidaan, että suosituimpia Vihtavuoren ruuteja myydään täällä vain 1 ja 0,5 kg:n pakkauksissa. Tämä tarkoittaa, että laillisesti lataaja voi suurimmillaan hankkia vain neljää erilaista ruutityyppiä. Myös nallien määrä on rajoitettu, niitä saa olla säilytyksessä 1000 kpl. Sekä ruutia että nalleja tulee säilyttää lukitussa tilassa. Periaatteessa ruudin että nallien osalta määriä on mahdollista kasvattaa, mutta tällöin pitää olla käytettävissä viranomaisten hyväksymä säilytystila. Lait koskevat myös lopputuotetta eli ladattua patruunaa. Niitä saa tehdä vain omaan, henkilökohtaiseen käyttöön.
MITTAYKSIKÖISTÄ
Yhdysvallat on aseharrastusten ja siten myös jälleenlatauksen mahtimaa, jossa myös tuotetaan melkoinen osa maailman latauskomWWW.REKYYLI.FI
LAIT
Jälleenlataukseen ryhtyviä pohdituttaa usein myös lainsäädäntö,
ponenteista. Lisäksi harrastuksen laajuudesta johtuen suomalaisetkin ovat usein yhteydessä sikäläisiin harrastajiin, joiden kanssa vaihdetaan tietoja. Näistä seikoista johtuen jälleenlataajat käyttävät paljon amerikkalaisia mittayksiköitä. Tämä saa homman kuulostamaan mystiseltä asiaa tuntemattomien korvissa, mutta se ei ole tarkoitus. Jenkkimittoja käytetään, koska niihin on totuttu ja ne ovat monissa tilanteissa käytännöllisempiä. Suurena etuna niiden sisäistämisestä on, että se helpottaa mm. amerikkalaisen latausdatan käyttöä. Tärkeimmät käytettävät mitat ovat graini (lyhenne: gr), tuuma (" tai in) ja jalkaa sekunnissa (fps). Graini on vanha mitta ja se sen alkuperä on yhden viljan jyvän painossa. Nykyään sen vakiintunut arvo on 0,06479891 grammaa (g), eli yksi gramma on 15,4323584 grainia. Kyseessä on siten grammaa huomattavasti pienempi yksikkö, jolla pienien ruutiannosten ilmoittaminen on luontevampaa. Luotienkin painot ovat lisäksi melko vakiintuneita siten, että ne muodostavat mukavia tasalukuja. Esimerkkinä mainittakoon 180 gr (11,6638 g), 240 gr (15,5517 g) ja 300 gr (19,4397 g). Käytännössä grammoiksi muunnetut painot
joudutaan pyöristämään, jolloin niiden tarkkuus vähenee. Graini nykyään käytössä erityisesti juuri jälleenlataukseen ja patruunoihin liittyen, mutta sitä käytetään ilmoittamaan myös jousiampujien nuolien painoja sekä rajoitetusti myös lääketeollisuudessa. Suomessa se on yleistynyt erityisesti jälleenlatauksessa käyttävistä vaaoista. Tuuma on useimmille tuttu pituusmitta, jota käytetään esimerkiksi luotien halkaisijoissa. Koska halkaisijat ovat yleensä alle yhden tuuman, ne saavat muodot .355, .308 ja .500 muutamia esimerkkejä mainitakseni. Hyödyllisin tuuma onkin silloin kun puhutaan luotien halkaisijoista, koska tällöin on usein jonkinlainen yhteys aseen kaliiperiin. Esimerkiksi .44 Magnumiin sopivien luotien halkaisija vaihtelee välillä .429-.432, joista lataaja valikoi aseeseensa sopivan. Mittojen .430
ja .428 sijasta olisi hankalampaa puhua muodossa "ottaisin 10,922 ja 10,871 mm luoteja". Nopeuden yksikkö fps (0,3048 m/s) ei ole lyönyt itseään aivan yhtä täysin läpi kuin kaksi edellistä, mutta on monen suosiossa. Sen omaksuminen ei ole erityisen tärkeää muille kuin niille, jotka tekevät kansainvälistä yhteistyötä Atlantin taakse tai harrastavat lajeja, joissa PF:n laskennassa käytetään fps:ia mittayksikkönä. Nyt ns. pakolliset kuviot on käyty läpi. Seuraavassa osassa paneudutaan jo itse asiaan, eli latauskomponentteihin.
VAROITUS!
Kirjoittaja tai toimitus ei vastaa artikkelissa mahdollisesti esitettyjen latausarvojen oikeellisuudesta painovirhemahdollisuudesta johtuen. Niiden käyttö ja soveltaminen vain omalla vastuulla!
WWW.REKYYLI.FI
53
NÄIN-SE-TEHDÄÄN:
REVOLVERIN
TEKSTI: TERO KUITUNEN KUVAT: ESA TOIVONEN
NUORENNUSLEIKKAUS
Viime kesän Erämessuilla Rekyylin osastolle saapui mies, joka kertoi avanneensa juuri J.J. Landen Custom Guns nimisen asesepänliikkeen Riihimäelle. Kun otin häneen myöhemmin yhteyttä, Landen kertoi, että eräs hänen mielenkiinnon aiheistaan ovat revolverit. Kuten maalimainoksessa sanotaan: siitä se ajatus sitten lähti.
54
Suomi on täynnä paljon ammuttuja revolvereita, joiden parhaat päivät ovat takana. Eräs tavallisimmista ilmiöistä on palanut ylimeno ja sitä kautta usein myös liekkiväli on kasvanut. Seurauksena usein on, että revolveri sylkee kiinteääkin tavaraa piipun ja rullan välistä jopa siinä määrin, että kanssa-ampujat joutuvat pakenemaan paikalta. Tällainen ase alkaa nopeasti käymään hermoille ja ne usein jäävät pölyttymään asekaappiin. Toimituksen tiedossa oli eräs .44 Magnum revolveri, Smith & Wesson M29-3, joka oli juuri tällainen. Paljon ammuttu, mutta ei kuitenkaan vielä aivan lopussa, ainoa vika oli juuri ylläkuvattu sylkeminen. Tarkkuus oli riittävä omistajansa käyttötarkoituksiin ja hän myös pitää aseesta, joten silWWW.REKYYLI.FI
Tärkein työssä käytetty väline oli sorvi. Piipun huolellinen keskitys laitteeseen on eräs eniten aikaa vaativista vaiheista, joten se oli tehty jo ennakolta. Myös tässä vaiheessa piippu oli suojattu naarmuuntumiselta, leukojen ja piipun välissä oli paperia. Ensimmäisenä työstettiin piipun otsapintaa, joka määrittää sen, kuinka syvälle piippu uppoaa kehykseen.
Piippu ensimmäisen työstön jälkeen. Näkyvillä on otsapinnan tuore metallipinta ja myös koneistuksen määrä. Piipun takapää eli ylimenon reuna on yhä alkuperäinen.
Työtä varten valmistetut työkalut, joiden avulla piippu saatiin irti kehyksestä ja takaisin paikoilleen pilaamatta asetta. Keskellä on rungon irrotustyökalu, joka sopii Smith & Wesson M29 ja M28revolvereiden kehykseen. Sen vieressä vasemmalla on vastaava työkalu piippua varten. Oikeassa reunassa on sovitusadapteri, jolla seppä oli kokeillut kuinka paljon materiaalia tulee poistaa, jotta tulos on oikea. Tämä tehtiin siksi, "että tässä hommassa ei ole varaa ryssiä, vaan sen tulee onnistua kerralla".
le oli jo pidempään haluttu tehdä jotakin. Suomalaiset asesepät ovat usein kuitenkin haluttomia tekemään revolveritöitä, ovathan ne usein mutkikkaampia ja hankalampia kuin esimerkiksi metsästysaseisiin tavallisesti tehtävät työt. Niinpä, kun aseseppä Landen kertoi pitävänsä revolvereiden kanssa touhuamisesta ja omaavansa niistä myös melkoisesti kokemusta, projektia tarjottiin hänelle.
ENNAKOIVAT TYÖT
Ennen kuin sovimme yksityiskohdista sepän kanssa, lähetimme revolverin hänelle arviointia varten. Muutamia päiviä myöhemmin tuli ilmoitus, että ase on sen verran hyvässä kunnossa ja ajoitus kohdallaan, että työ kannattaisi tehdä ja että hän on valmis hommaan ryhWWW.REKYYLI.FI
tymään. Hän kertoi että kyseessä on periaatteessa yksinkertainen ja helppo, mutta käytännössä melko työläs ja runsaasti aikaa vievä työ, jossa valmistelut ovat merkittävässä roolissa. Koko projektin ajatus oli, että piippua ns. otettaisiin taaksepäin suhteessa kehykseen, jolloin liekkivälin pituutta saadaan lyhennettyä. Sepän mukaan sopiva määrä "sisäänottoa" olisi yksi kierros. Voimakkaampaan sisäänottoon verrattuna tästä olisi myös se etu, että rullan etupään lukitus toimisi yhä ilman muutoksia ja myöskään ylimenoon ei ilmeisesti tarvitsisi koskea lainkaan. Alunperin ajatuksissa oli myös uuden ylimenon tekeminen, mutta reilun puolen millin lyhennys alkuperäiseen ylimenoon ei muuttaisi sitä niin
paljoa, että se vaikuttaisi käytännössä. Sovimmekin saman tien päivämäärän, jolloin saapuisimme Riihimäelle.
TYÖSTÖT
Kun saavuimme J.J. Landen Custom Gunsin työpajalle, M29-3:n piippu oli jo valmiiksi kiinni sorvin leuoissa. Sille oli tehty normaali konepajakellotus. Kyseisessä sorvissa on nelileukapakka, johon on kolmeleukaista hankalampi saada työstettävä kappale suoraan, mutta esimerkiksi Smitikan piipun tapauksessa se on ainoa oikea vaihtoehto. Kyseisen piipun ulkopinta kun on jyrsitty muotoonsa, joten siinä on heittoja. Lisäksi oman piirteensä tuo ejektorin tila, joka ulkonee piipusta. Tätä projektia varten piipun keskittäminen halutulla tark-
kuudella vei sepän mukaan noin tunnin. Landenin mukaan piippu oli ollut erittäin tiukassa ja voimaakin oli jouduttu käyttämään melkoisesti. M29:n runko on varsin heppoinen, joten irrotusvaiheessa oli olemassa riski siitä, että runko antaisi periksi ja ase menisi pilalle. Tämän huomioiden seppä oli valmistanut työkalun, joilla riski voidaan minimoida. Kyseinen alumiinista valmistettu "rungon irrotusblokki" jakaa rasitukset suuremmalle alalle ja vähentää kehyksen nitkahtamisen vaaraa. Koska piippu oli jo kiinni koneessa, päästiin suoraan asiaan. Ensimmäisenä piipun otsapinnasta täytyisi laskelmien mukaan koneistaa 0,75 mm. Työ tehtiin vaiheittain siten, että aina noin
55
Otsapinnan työstö tehtiin vähän kerrallaan ja aina välillä kehyksellä kokeiltiin joko oltaisiin tarpeeksi pitkällä. Huomaa piipun pinnan suojaamisessa käytetty kirjoituspaperi.
Sorvityöt on tehty. Piipun takapäässä on nähtävissä suuri ero, kun sitä verrataan edellisen aukeaman kuvaan.
Otsapinnan työstössä on saavutettu haluttu määrä. Kun piippu tästä väännetään linjaan kehyksen kanssa, teräspinnat pureutuvat toisiaan vasten lukiten piipun paikoilleen.
Seuraavana vuorossa oli piipun takapään lyhennys. Se oli vaiheista haastavampi, koska piippua ei voitu tukea takapäästään. Siksi työ tehtiin erityisen varovaisesti ja maltilla, muutoin oli riskinä, että terä haukkaa. Tämän seuraukset lopputuloksen kannalta voi jokainen kuvitella.
Myös piipun takapään lyhennyksen tilannetta seurattiin. Kehys, rullalla varustettuna, kierrettiin paikoilleen ja tutkittiin missä vaiheessa rulla mahtuu kääntymään paikoilleen.
56
kymmenesosamillin välein piippuun laitettiin kehys paikoilleen. Näin voitiin varmistua, että materiaalia poistetaan vain juuri oikea määrä. Vähitellen metallia poistettiinkin sen verran, että piippu meni hiukan vaille yhden kierroksen alkuperäistä syvemmälle kehykseen. Samalla huolehdittiin siitä, että kierreliitoksen paikoilleen lukittumista varten jäi sopiva kiristysvara. Landenin mukaan 1/12 kierros on tässä tapauksessa sopivasti, eli sen verran piippua väännettäisiin voimalla vasten kehystä, jolloin piippu lukittuisi paikoilleen juuri oikeaan asentoon. Usein käytetään jopa 1/8 kierrosta, mutta nyt piippua ei enää haluttu vääntää kiinni "apinan raivolla", kuten oli aikanaan tehty tehtaalla. Liitokseen laitettaisiin varmistukseksi liimaa, joka
viimeistään lukitsisi sen paikoilleen. Kun otsapintaa oli koneistettu riittävästi, ja siihen syntyneitä purseita oli hiukan siistitty, siirryttiin lyhentämään piipun takapäätä. Tavoitteena oli saavuttaa tilanne, jossa rulla jälleen mahtuu paikoilleen kehyksen sisään, ja sen lisäksi jää sopivan mittainen liekkiväli. Tavoitteena oli kiristää asetta, mutta siinäkään ei ole varaa liioitteluun. Sillä jos liekkivälistä tehdään liian tiukka, ase todennäköisesti jumittuu likaantumisen seurauksena. Käytännössä työ tehtiin jälleen vaiheittain ja sovitettiin kehystä ja rullaa apuna käyttäen. Lopputuloksena oli, että liekkiväli lyheni vajaan 0,1 mm, joka on melkoisen paljon ottaen huomioon sen kuinka pieni liekkiväli tyypillisesti on.
WWW.REKYYLI.FI
Syntyneet purseet poistettiin pientä sulkaviilaa ja kaavaria käyttäen.
Ylimenon suulle tehtiin käsikalvaimella pieni viiste sorvauksessa poistuneen tilalle. Viisteen pituus on alle millin ja eli kalvainta käännettiin käytännössä vain yksi kierros kevyesti painaen.
KUN HOMMA TEHDÄÄN OIKEIN EI TARVITSE MUUTTAA PINTAKÄSITTELYJÄ TAI KORJAILLA MUITAKAAN JÄLKIÄ.
VIIMEISTELY JA ASENNUS
Kun koneistukset olivat valmiit, irrotettiin piippu sorvista. Piippumateriaalin sitkeydestä johtuen oli syntynyt purseita, jotka poistettiin siististi käsityönä. Lisäksi piipun tapapäähän, ylimenoon suulle, tehtiin pieni 60 asteen viiste käsikalvaimella. Syynä viisteen tekemiselle on, että kaikki pesät eivät ole kuitenkaan aivan linjassa piipun kanssa ja tällä pienellä ohjauspinnalla helpotetaan luodin ohjautumista ylimenoon. Tämän jälkeen olikin jo vuorossa piipun asentaminen takaisin kehykseen. Piippu kiinnitettiin tukevasti jo irrotusvaiheessa käytettyä työkalua apuna käyttäen piipunasennuspenkkiin. Myös kehykseen asennettiin oma työkalunsa, eli alumiininen asennusblokki. Nyt
WWW.REKYYLI.FI
Sepän valmistamat työkalut on asennettu jälleen paikoilleen ja piippu on lukittu piipun asennus puristimeen. Piippu ja kehys linjataan toisiinsa puoliväkisin kehysblokkia vääntämällä. Tämän jälkeen suurin työ oli tehty ja jäljellä oli vain rullan, takatähtäimen ja kahvan kiinnittäminen.
kehys kierrettiin piipun kierteeseen käsin niin pitkälle, että jäljellä oli vain 1/12 kierroksen kiristysvara. Lopullinen kiristys, jossa piippu ja kehys myös linjataan, suoritettiin suurenpuoleisella jakoavaimella kehyksen blokista. Ennen tätä kiristystä kierteeseen laitettiin pieni määrä tarkoitukseen sopivaa ja tarvittaessa lämmittämällä uudelleen pehmitettävää liimaa. Tämän jälkeen oli jäljellä vain rullan kiinnitys, jossa olikin pieniä vaikeuksia. Rullan aisa otti yllättäen kiinni ejektorin suojukseen eli rullaa ei voinut kääntää kehyksen sisään. Näin vaikka ejektorin suojusta olikin sorvausvaiheessa lyhennetty muuta otsapintaa enemmän juuri tätä silmällä pitäen. Ennen muutostyötäkin vastaava kohta oli hangannut aiheuttaen pintakäsittelyn kulumisen, joten
kohta päädyttiin sovittamaan erikseen käsityönä. Tämän jälkeen asennettiin takatähtäin ja suoritettiin lopputarkastus, jossa kaiken todettiin toimivan normaalisti. Huomionarvoista on, että jokaisessa työvaiheessa aseen metallipintojen suojana käytettiin jonkinlaista pehmustetta, sorvatessa paperia, asennusvaiheessa blokin välissä oli kangasta. Niinpä aseeseen ei tullut ainoatakaan uutta naarmua.
kuten asiaan kuuluu. Paineita karkaa harakoille selvästi aiempaa vähemmän ja aiempaan verrattuna lähtönopeudet ovat, patruunasta riippuen, joitain kymmeniä metrejä sekunnissa aiempaa kovempia. Myös aseen tarkkuus on vähintään yhtä hyvä kuin aikaisemmin, lopullinen totuus tältä saralta selviää vasta laajempien koeammuntojen jälkeen. Voidaankin sanoa, että tämä nuorennusleikkaus onnistui yli odotusten ja siitä kiitos kuuluu työn tekijälle.
LOPPUTULOS
Aseen omistaja on tulokseen erittäin tyytyväinen. Ensinnäkin kaikki aseen pinnat ovat projektin jäljillä samassa kunnossa kuin aiemmin. Mutta mikä tärkeintä, vanha ruoska ei enää sylje kiinteää tavaraa piipun ja rullan välistä. Liekkivälistä tulee enää vain palokaasuja, aivan
TEKIJÄ
Aseseppä J.J. Landen, J.J. Landen Custom Guns, Riihimäki (044) 035 4574 www.jjl-custom-guns.com
57
VIHREÄMMÄN YÖN LUMO
N-FORCE 141
TEKSTI: PA SI A SIK AINEN
Yö on ollut ihmiselle aina lepoaikaa meidän surkean yönäkökykymme vuoksi. Lopulta ihminen kyllästyi katselemaan pelkkää pimeää metsää ja päätti tehdä asiaan parannuksen. Sen jälkeen pimeneviä iltoja on katseltu vihreämpänä kuin koskaan ennen.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat kehittivät sotilailleen ensimmäiset yönäkölaitteet. Nämä laitteet pystyivät näkemään pimeässä erillisen infrapunavalaisimen avulla. Aktiivisella valonlähteellä oli kuitenkin omat ongelmansa ja tekniikka karkasi nopeasti myös vastapuolelle. Kun molemmat osapuolet näkivät vastapuolen valonlähteet, olivat ensisijaiset kohteet hyvin nopeas58
ti selvät. Asiaa ei auttanut se, että valonlähteen sammuttuakin se kehitti yhä tarpeeksi infrapunavaloa loistaakseen pimeänäkölaitteiden läpi kuin majakka. Tekniikkaa piti kehitellä passiivisemmaksi. "Sukupolvi nollasta" kehitys eteni luontevasti ensimmäisen sukupolven laitteisiin. Nämä yönäkölaitteet olivat jo todellisia valonvahvistimia sen suomenkielisessä merkityksessä. Vaadittu vahvistettava valo tuli
kuusta ja tähdistä. Valitettavasti valonvahvistin painoi lähes yhtä paljon kuin kivääri itsessään ja piti jatkuvaa korkeataajuista ininää. Seuraavien sukupolvien laitteet ovat kehittyneet yhä pienemmiksi, kevyemmiksi ja tehokkaammiksi tehtävissään. Yönäkökiikareista tuli esimerkiksi kypärään kiinnitettäviä ja hankalissa olosuhteissa toimiville lentäjille yönäkölaitteista tuli vakiovarusteita.
1980-luvulla yönäkölaitteet poistuivat lopulta suurien armeijasalaisuuksien listalta, jolloin ne tulivat mahdollisiksi niin siviili- kuin viranomaiskäyttöön. Pimeänäköteknologia toi tietysti tullessaan haaveita ja ideoita monille pimeän pohjolan metsämiehille.
KUINKA YÖ MUUTETAAN PÄIVÄKSI
Yönäkölaitteiden toiminta tuntuu maallikon silmille melkein kuin
WWW.REKYYLI.FI
taikuudelta, mutta pohjimmiltaan toiminta on erittäin yksinkertaista Yönäkölaite vain vahvistaa olemassa olevaa valoa. Kaikki valo on energiaa, joka koostuu fotoneista. Nämä fotonit menevät etulinssin läpi ja törmäävät fotokatodiin, joka on eräänlainen muunninlevy. Se muuttaa valonsäteet elektroneiksi, eli sähköisiksi alkeishiukkasiksi. Kun sisääntuleva valo on saatu tähän sähköiseen muotoon, pystytään sitä ihmistekniikalla jo mittaamaan ja muuttamaan. Valonvahvistimen tapauksessa jokaisen elektronin mukaan lisätään sähköisesti ja kemiallisesti enemmän elektroneja. Nämä elektronivirrat täytyy muuntaa taas ihmissilmälle näkyvään muotoon, joten ne törmäytetään fosforilinssiin. Kun elektroni kohtaa linssin, se luovuttaa energiansa sähköpurkauksena ja aiheuttaa pienen välähdyksen. Ihmissilmä erottaa nämä välähdykset valona. Vihreä on myös ihmissilmälle sopivin väri, sillä ihminen erottaa vihreän eri sävyt kaikista väreistä helpoiten. Vaikka tekniikka vaikuttaa erittäin fiksulta, ei sillä saa kappaleotsikosta huolimatta yötä muutettua ikinä päiväksi. Se vain auttaa tuomaan yössä esiintyviä kontrasteja paremmin esille.
ainoa CR123A -paristo, joka valmistajan mukaan kestää 40-tuntiseen yhtäjaksoiseen pimeätutkiskeluun. Valonvahvistimen oikeassa reunassa olevat nupit ovat tarkoitettu virrankäyttöön (poissa päältä, passiivinen valonvahvistus, aktiivinen infrapuna ja vieläkin tehokkaampi aktiivinen infrapuna) ja tähtäinristikon valaistuksen säätöön. Linssin katselupäässä on musta silmään sopiva kumitutti, jonka huomaa erittäin tärkeäksi häiritsevän sivuvalon kannalta. Kumisuojus ei ollut kuitenkaan mistään mukavimmasta päästä, sillä kumiseos on kovahkoa ja suojus itsessään on niin pitkä, että nähdäkseen mahdollisimman laajan kentän kiikarilla on silmää työnnettävä lähemmäksi linssiä. Laite on kuitenkin tämän sukupolven pimeänäkökiikariksi verrattaen kompaktin kokoinen. Sen pituudessa ehkä eniten häiritsee viisi senttiä etulinssin etupuolelle kurottautuva kiskokiinnitys, josta pääsemmekin ihmettelemään toista tärkeää asiaa pimeänäkölaitteiden ja kivääreiden yhteisessä historiassa lainsäädäntöä.
YÖN VALTAKUNNASSA YÖKIIKARI ON KUNINGAS
Suomen lainsäädännön mukaan metsästettävää kohdetta ei saa valaista esim. infrapunavalolla eikä siitä tulevaa kuvaa saa elektronisesti vahvistaa tai muuttaa. Tämä käytännössä kieltää valonvahvistimen metsästyskäytössä täysin.
KILON ARVOSTA ENEMMÄN VALOA
Night Force 141 -valonvahvistinkiikari on sukupolvi 1+ -luokan yönäkölaite. Se yllättää ensimmäisellä kerralla kilogramman painollaan, sillä esimerkiksi vanhoja neuvostomallisia yönäkökiikareita käsiteltäessä kilo on vähän. Vanhan valuraudan tilalla on tietysti nykyaikaista mattamustaksi maalattua alumiinia. Toki laitteen tekniikasta kielii myös päälle istutettu infrapunavalaisin ja kyljessä olevat kaksi säätönuppia puhumattakaan etulinssin piilottavasta varjostimesta. N-Force 141 on sekä aktiivinen että passiivinen yönäkölaite. Tosin harva valonvahvistin nykypäivänä pelkkään passiiviseen kuunvaloon luottaakaan, sillä tekniikan halventuessa myös infrapunalähetin on todennäköisesti koko laitteen halvin osa. Saati sitten virtaasyövin, sillä laitteeseen asennetaan yksi
WWW.REKYYLI.FI
Metsästyskiikaria laitteesta ei siis saa, joten ristikkosäädön voi unohtaa ja kiväärikiinnityksen ruuvata irti. Mikään ei kuitenkaan kiellä tarkkailemasta riistaa ruokintapaikalla. Kun kuu ja tähdet ovat loistamassa tai maassa on hiukan lunta heijastamassa luonnon omaa valoa, on passiivinen valonvahvistus täysin riittävä. Myös iltahämärän aikoihin, kun ihminen näkee luonnostaan kaikkein huonoiten, on vahvistuksesta selvää apua. Täysin säkkipimeässä tarvitaan lähes-infrapunan apua. "Lähes" sen takia, että laitteen infrapunalähetin toimii infrapunan yläspektrissä ja päästää hiukan myös ihmiselle näkyvää punaista valoa läpi. Läheskään kaikki eläimet eivät tätä kuitenkaan huomaa. Valitettavasti valonvahvistin toimii tehokkaasti vain noin 200 metrin matkalle. Tämän jälkeen kaikki alkaa olemaan sumuisempaa. Kyllä miehen aina maitorekasta erottaa, mutta ongelmaksi tulee tarkkuuden säätö. Yönäkökiikareissa kun ei normaalisti ole sen tekniikasta johtuen tuttua kolmiulotteista maailmaa, vaan kaikki näkyy kaksiulotteisena ja tarkennus suoritetaan käsin. Tätä nimenomaista säätövaraa kiikarissa on noin puolestatoista metristä aina kahteensataan metriin saakka. Näkymä ei hirveästi yllätä. Ensimmäisen sukupolven laitteet ovat plustasollakin olleet parhaimmillaan tyydyttäviä. Moniin valonvahvistimiin nähden N-Force
141:n näkymä on kuitenkin kirkas ja keskustalta terävä kun säädön vain saa ruuvattua kohdalleen. Reunoilla kuitenkin näkyy geometristä vääristymää, eli suomeksi sanottuna kuva on puuroutunutta, mutta se kuuluu ensimmäisen sukupolven tyyppiongelmiin. Kapeaa näkökenttää (193 m @ 1000 m) ei taas pysty parantamaan hirveästi tekniikan rajoituksista johtuen valoa ei vain ole mahdollista kerätä ja vahvistaa tarkasti niin laajalta alueelta.
SMARAGDIMAA SMARAGDIEN HINNALLA
Täydellistä elokuvista tuttua pimeänäkökokemusta ei näin "halvalla" yönäkölaitteella saa ikinä. Kyse onkin sukupolvien välisestä kuilusta, sillä samalla kun numerot generaatioiden mukana kasvaa, nousee myös hinta moninkertaiseksi. On hiukan hankala sanoa kenelle yönäkökiikari suomalaisen lainsäädännön puitteissa sopisi. N-Force 141 on hämäränajan metsäntutkiskeluun suorastaan mahtava leikkikalu. Se ei vie hirveästi virtaa eikä tule siis paristokustannuksiltaan käyttäjän lompakonrasitteeksi. Metsästäjälle siitä saattaa olla hyötyä riistanmäärän yleisessä arvioinnissa. Ehkä laitetta pitäisi kuitenkin suositella tietyn luonteenpiirteen omaaville. Kaikille niille, jotka ovat joskus katselleet kissan kanssa syksyiseen yöhön ja ihmetelleet, mitä ihmettä se kissa oikein katseleekaan.
N-FORCE 141
Valonvahvistin sukupolvi: Gen1+ Suurennos: 3X Leveys: 87 mm Korkeus: 116 mm Pituus: 250 mm Paino: 1 kg Resoluutio: 40 lp/mm Diopterikorjaus: +-4 Hinta: 948 euroa Maahantuoja: Finarm Oy, (044) 555 2428
59
JÄMÄKÄMPÄÄ
OTETTA AMMUNTOIHIN
KOHDISTUSPÖYTÄ
Ampumaradan perusvarustukseen tulisi kuulua tukeva ampumapöytä, jolta aseen kohdistaminen tai patruunoiden koeammunnat on helppo suorittaa. Valitettavan useilta radoilta sellainen kuitenkin puuttuu.
TEKSTI: TERO KUITUNEN
Suuremm Suuremmilla ampumaradoilla on usei massiivisia teräksestä ja usein betonista v valmistettuja pöytiä, jotka seisovat aloillaan kuin kallio. Niinal pä ne ovat parhaimmillaan lähestulkoon ideaa alustoja tarkkaan amideaaleja muntaan ja vastaavia käytetäänkin j esimerkiksi kasa-ammunnassa. Onesimerkiks gelmana o kuitenkin niiden koko on ja paino, e käytännössä ne ovat sieli dottuja ky kyseiselle ampumaradalle.
LIIKUTELTA LIIKUTELTAVAMPI VERSIO
Ampujalle Ampujalle, jolla ei esimerkiksi ole ns. vakituista rataa, on pöydän liikuvakituis teltavuudella kuitenkin suuri merkiteltavuude tys. Mone jotka joutuvat kuljettaMonet, maan ampumatukensa mukanaan, amp ovatkin rakennelleet sopivia pöytiä ra itse. Tulok ovat vaihdelleet tekiTulokset jän näkem näkemyksen ja taitojen mukaan erinomaisista melko säälittäviin vierinomaisi rityksiin. Tarjolla on onneksi myös kaupallisia ratkaisuja, kuten nyt esiteltävä ratkai
60
Porvoon Asennuspaja Oy:n valmistama kohdistuspöytä. Kyseessä on teräsputkirakenteeseen perustuva pöytä, joka on melko hyvä kompromissi tukevuuden ja liikuteltavuuden välillä. Pöydän muodostaa kolme erillistä komponenttia, eli jalusta, pöytä ja istuin. Kun osat ovat erillään, niiden paino on sen verran maltillinen, että liikuttaminen ei vaadi erityisiä ruumiinvoimia. Palikat kulkevat kevyesti yhden aikuisen kantamina. Kun pöytä kasataan, painoa kertyy useampi kymmenen kiloa. Lisäksi ampujan painoa hyödynnetään rauhoittamaan pöytä paikoilleen, jolloin kokonaisuudesta muodostuu yllättävänkin tukeva. Suuri merkitys tukevuudessa on valituilla rakenneratkaisuilla. Pöytäkomponentin runkona on 35 mm neliöputki. Poytäosan ja jalustan liitoskohtana kaksi 50 mm halkaisijaista kourua, joihin pöytäosan
WWW.REKYYLI.FI
Asennuspajan pöytä on helposti purettavissa esimerkiksi kuljetusta varten. Istuin irtoaa pelkästään nostamalla, pöytäosaa varten pitää avata neljä käsin pyöritettävää ruuvia.
Istuimen sokkatappiperiaatteella toimiva korkeussäätö on simppeli, mutta toimiva. Vaakasuunnassa istuinta voidaan siirtää portaattomasti jalustan kouruissa.
alareuna kiinnittyy neljällä käsin kiristettävällä ruuvilla. Liitos on nopea käyttää, joten esimerkiksi kätisyyden muutos vie noin minuutin. Lisäksi liitos on todella tukeva. Myös istuin kiinnittyy samoihin kouruihin, mutta siinä ei ole lukitusta. Jalustan rakenne noudattaa samaa linjaa pöytäosan kanssa. Se on koottu jämeristä putkista hitsaammalla. Jalat ovat aavistuksen harallaan ja niiden päissä on pyöreät tassut, joten jos alusta on tasainen, asettuu pöytä paikoilleen jämäkästi. Valmistajan mukaan pöydän käytössä tulisi huomioida, että jos pöytä seisoo betonialustalla tai lautalattialla, niin sen alle tulisi laittaa jonkinlainen matto. Se tasaa pienet epätasaisuudet ja vähentää ns. soimista. Istuimena ja pöytätasona on 25 mm vahva vesivaneri, joka ei suuremmin notku, varsinkin kun pöyWWW.REKYYLI.FI
tätason alla sitä on tukemassa reilun kokoiset kulmateräkset. Pöytälevyyn on muotoiltu ns. vatsatila sekä oikea-, että vasenkätistä ampujaa ajatellen.
KÄYTÖSSÄ
Ainoa varsinaisesti säätyvä osa on istuin. Istuimen sijaintia säädetään liikuttamalla sitä pituussuunnassa jalustan kouruissa ja korkeussäätö tapahtuu noin 200 mm sisällä perinteisellä sokkatappi ja reikä menetelmällä. Rakenteestaan johtuen istuin saattaa vaikuttaa kiikkerältä, mutta kun sille istuu, se pureutuu paikoilleen tehokkaasti. Myös istuintason pienehkö koko, 250 x 150 mm, osoittautui täysin riittäväksi ainakin tavanomaisella istumalihasjärjestelmällä varustetuille ampujille. Koska kuljetettavuus näyttelee merkittävää roolia, on pyötätasos-
ta jouduttu tekemään kohtuullisen pieni. Sillä on pituutta 850 mm ja leveyttä 600 mm. Mitat kuulostavat riittäviltä, mutta käytännössä taso loppuu tietyissä tilanteissa kesken. Tämä onkin oikeastaan ainoa kritiikin aihe, koska nyt ampuma-asentoa ja esimerkiksi ampumatukien paikkaa joudutaan hakemaan usein tason äärilaidoilta. Käytännössä toimiva asento kuitenkin aina löytyy, joskin aina ei savuteta suurinta mahdollista mukavuutta.
Voidaan sanoa, että tätä pöytää luonnehtii tietynlainen karuus. Se on suunniteltu ja valmistettu kovaan käyttöön, jossa turhasta hienostelusta ei olisi hyötyä. Työnlaatu on hyvä ja ratkaisut toimivia. Pieninä parannuksina voisi olla aavistuksen laajempi tai kenties hiukan toisin muotoiltu pöytätaso sekä mahdollisesti myös pöydän pinnoittaminen ohuella kumimatolla, joka lisäisi kitkaa sekä suojaisi asetta kolhuilta.
TOIMIVA PELI
Porvoon Asennuspajan pöytä on mainio kokonaisuus. Se ei ole varsinainen kasa-ammuntapöytä, mutta on kuitenkin niin tukeva, että oikeastaan kaikille muille käyttäjäryhmille sen ominaisuudet riittävätkin. Jämäkkyyteensä nähden pöydän kuljetettavuudesta onkin annettava korkeat pisteet.
KOHDISTUSPÖYTÄ
Valmistaja: Porvoon Asennuspaja Oy, (045) 670 5270 Pituus: 950 mm Leveys: 600 mm Korkeus: 925 mm Hinta: 560 euroa
61
TEE-SE-ITSE:
AMPUMATUKI
TEKSTI JA KUVAT: MARKO TAMMELIN
Käsiaseella ammuntaa harrastavan tarvitsema varustelista on varsin suuri. Yksi niistä on ampumatuki jollaista tarvitaan muunmuassa ase- ja patruunayhdistelmiä kokeiltaessa.
62
Melkein jokainen käsiaseella ampuva harrastaja on ainakin joskus miettinyt ampumatuen hankkimista. Markkinoilta löytyy monenlaisia ampumatukia useilta eri valmistajilta ja joiden hinnat vaihtelevat muutamasta kymmenestä eurosta useisiin satoihin euroihin. Halvimmat soveltuvat ehkä satunnaiseen käyttöön jossa säätöjen ei tarvitse olla kovinkaan monipuolisia tai materiaalin erityisen kestävää. Mutta jos käytössä on materiaalia ja soveltuvat laitteet työn toteuttamiseksi, miksi ampumatukea ei sitten tekisikin itse?
SUUNNITTELU JA KÄYTTÖTARKOITUS
Suunnitellessa ampumatukea kannattaa lähteä siitä missä ja mille aseille sitä on tarkoitus käyttää. Ensimmäiseksi kannattaakin suorittaa mittauksia ampumaradan ampumapöydälle ja tämän jälkeen tuen jalustan pituus tulisi valita niin että se mahtuu käyttämällesi pöydälle. Ampumatuen valmistus vaatii hieman teknisiä taitoja sekä metallin työstöön ja hitsaukseen soveltuvat välineet. Tämän jutun tarkoitus ei olekaan antaa mitään
WWW.REKYYLI.FI
Osat kiinnitetään hitsaamalla, joten mitoituksessa ja osien sovituksissa kannattaa olla tarkkana jo suunnitteluvaiheessa.
Kiristyksessä käytetyt pikakahvat, joiden asentoa voi muuttaa ilman irrotusta.
Vanttiruuvi ja sen kiinnitys "laakerointeineen".
Ampumatuki valmiina käyttöä odotellen.
äärimmäisen tarkkoja ohjeita, vaan ideoita oman ampumatuen toteuttamiseksi.
VALMISTUS JA MATERIAALIEN VALINNAT
Esimerkkitapauksessamme ampumatuen runkomateriaalina on käytetty 40 mm x 40 mm neliöputkea jotka on liitetty toisiinsa hitsaamalla. Etutuki on valmistettu 10 mm akselista, johon on hitsaamalla kiinnitetty v-muotoon taivutettu kappale. Myös takatuen akseli on kiinnitetty altapäin ympärihitsaamalla 4 mm paksuiseen levyyn. Takatuen akselin voi tarvittaessa valmistaa paksummastakin aineesta, koska tähän usein kohdistuu myös suurin rasitus. Molemmissa kannattaa kuitenkin käyttää saman paksuista tankoa, jolloin ampumatukea voidaan tarvittaessa käyttää molemmin päin ja kiinnitys paikkoja voidaan tarvittaessa tehdä lisää.
WWW.REKYYLI.FI
Etutuen v-kulma kannattaa ainakin aluksi jättää varsin avoimeksi. Takatuen osalta kannattaa kokeilla miten oma käsi ja ase mahtuvat lautaselle ja onkin tärkeää ns. kylmä harjoitella ampumaan tuen kanssa. Korkeussäädön toteutuksessa on käytetty ns. vanttiruuvia, jonka päissä on kiinnikkeet läpipultille (eli ei siis perinteiset koukkumalliset päät). Vanttiruuvin valinnassa kannattaa huomioida säätövaran sopivuus omaan ampumatukeen. Lisäksi etu- ja takatuen korkeudet ovat vielä erikseen karkeasti säädettävissä ja näiden lukitus on tehty pikakahvoilla, jotka voi korvata muunkinlaisilla pulteilla. Huomioi kasatessasi että laitat prikat ylätuen ja rungon väliin ennen kuin hitsailet tukea kasaan. Eli kannattaa sovitella osia toisiinsa ennen pysyviä hitsauksia.
AMPUMATUEN VIIMEISTELY
Ampumatuen kaikki liikkuvat osat on "laakeroitu" isojen korialuslevyjen avulla. Vanttiruuvin asennuk-
sessa kannattaa käyttää lukkomuttereita päiden molemmin puolin. Näin saadaan asennettua tuo ruuvi hieman vinoon jolloin liika väljyys poistuu ja säätö pysyy paremmin kohdallaan. Luonnollisesti ampumatuen aseeseen kiinniottavat pinnat tulee päällystää sopivalla materiaalilla. Etummaiseen tukeen saa sopivan kumin vaikkapa 10 mm polttoaineletkusta johon on tehty viilto niin että päihin jää hieman ehjää kohtaa. Takimmaisissa tuissa on käytetty solukumia ja hieman sitkeämpää sekä paremmin kulutusta kestävää kumia. Kumilevyjen kiinnityksessä kontaktiliima on osoittautunut toimivaksi vaihtoehdoksi. Näitä kumilevyjä löytyy yleensä varsin edullisesti ns. jämäpaloina teollisuuskumeja myyvistä liikkeistä. Lautasen kumilevyn valinnassa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen että aseen tulisi päästä hieman perääntymään rekyylin voimasta, joten liian kovaa materiaalia ei kannattaisi käyttää.
Myös terävät kulmat on syytä pyöristää kaikista osista. Myös 40 x 40 putkelle sopivia muovitulppia löytyy liikkeistä jos haluaa viimeistellä oman ampumatukensa. Itse olen jättänyt nämä pois, koska tuohon putkeen mahtuu pienehkö ruuvipuristin jollaisella saa kiinnitettyä tuen kätevästi ampumapöytään.
AMPUMATUEN TARVIKKEET
40x40 mm neliöputkea 10 mm akselia 4 mm (tai paksumpaa) levyä 8 mm Nyloc -lukkomuttereita 8 mm pultteja ja tavallisia muttereita sekä pätkä kierretankoa ylätuen ja rungon kiinnitykseen. Korialuslevyt ylätuen ja rungon väliin sekä prikat vanttiruuvin kiinnitykseen Etu ja takatuen kiristyskahvat Vanttiruuvi
63
64
WWW.REKYYLI.FI
GRUPO DE INTERVENCIONES ESPECIALES
TEKSTI JA KUVAT: JUAN PABLO L A STERR A K Ä ÄNNÖS: TOIVO HAIMI
ALUEEN POLIISIVOIMIEN ERIKOISJOUKOT
Espanjan poliisivoimien tuorein taktinen yksikkö GIE (Grupo de Intervenciones Speciales) kuuluu Navarran alueella toimivaan paikalliseen poliisiosastoon, Policía Foraliin. Kolmen vuoden olemassaolonsa aikana GIE on suorittanut aimo määrän komennuksia Policía Foralin muiden yksiköiden tukena.
Espanjassa terrorismin vastaisten yksiköiden ja muiden erikoisjoukkojen välillä on selkeä ero. Terrorismin vastaiset yksiköt vastaavat terroristiryhmien iskujen ja esimerkiksi lentokoneissa tapahtuvien vaikeiden panttivankitilanteiden vastaisista toimista, kun taas GIE:n tyyppiset yksiköt suorittavat tehtäviä, jotka vaativat alemman tason taktista koulutusta, mutta kuitenkin erityisosaamista. Espanjan poliisivoimiin kuuluu molempia edellä mainituista yksiköistä. Katalonian, Baskimaan ja
WWW.REKYYLI.FI
NAVARRAN
Navarran alueilla on autonomiset poliisivoimat, joita ohjailevat kunkin alueen omat hallinnolliset elimet. Jokaisella näistä paikallisista poliisiosastoista on omat taktiset yksikkönsä. Näin ollen Navarran poliisivoimen GIE-yksikkö kuuluu Erikoisjoukkojen keskusprikaatiin (BCI), joka perustettiin vuonna 2005. Sen tehtävät muistuttavat vastaavien yksikköjen tehtäviä muualla Euroopassa: esimerkkeinä aseistettujen tai hyvin vaarallisten rikollisten neutralointi, huumerat-
siat, panttivankien pelastus ja tärkeiden henkilöiden suojelu. GIE:n peruskoulutuksen tarjosi kansallisen poliisin GEO (Grupo Especial de Operaciones) -yksikkö, joka tarjoaa hyvin tarkasti mietittyjä ryhmäytyskursseja paikallisille erikoisjoukoille ja muille SWAT-tyylisille yksiköille. Kymmenen kurssiviikon aikana GIE:n miehet suorittivat 440 opintotuntia. Tärkeimmät seikat koskivat ampumista kaikilla tuliasetyypeillä kaikissa olosuhteissa (päivällä, yöllä, sisä- ja ulkotiloissa, tarkka-
ja vastatarkka-ammuntaa), rynnäköitä, ratsioita, dynaamisia ja passiivisia laitosten ja henkilöiden suojelua, ajoneuvojen seuraamista ja pysäyttämistä, tarkkailu- ja seurantatekniikoita, itsepuolustusta, topografiaa, psykologiaa ja stressinhallintaa. Myös fyysinen harjoittelu oli käynnissä koko kurssin ajan. Suorittaakseen kurssinsa GEO:ssa hankittujen tietojen lisäksi agentit kävivät läpi muita harjoituksia, kuten vuorikiipeilyä, jota opettivat Espanjan armeijan
65
jalkaväen ja erikoisjoukkojen vuoristo-operaatiokoulu (EMMOE), räjähteenpurkua ja useita taisteluharjoituksia aina itsepuolustuksesta moottoripyöristä ampumiseen ja helikopterien käyttöön poliisitehtävissä. Lisäksi useat agentit kävivät sukelluksen, henkilösuojelun, ajoneuvokoulutuksen ja ensiavun alkeiskurssit. GIE:n "toimintalihas" koostuu kahdesta kahdeksan agentin rynnäkköryhmästä. Operatiivisesta johdosta ja suunnittelusta vastaa päämajaryhmä, ja hallinnollisista seikoista vastaa toimintadivisioonan hallinta- ja ohjausryhmä, joka myös vastaa kaikkien aselajien välisten operaatioiden koordinaatiosta. Kuten suurin osa tämäntyyppisistä erikoisjoukoista, GIE:n jäsenet toimivat täysipäiväisesti ryhmässä ja heillä on velvollisuus olla välittömästi käytettävissä työpäivän päätyttyä, sillä useim66
mat vakavat kriisit tapahtuvat varoituksetta ja yöaikaan. Vakavassa hätätilassa, joka vaatii molempien rynnäkköryhmien toimintaa, kaikkien agenttien tulee olla helposti paikallistettavissa, niin että he voivat saapua Pamplonan-tukikohtaansa mahdollisimman nopeasti. Tästä syystä jokaisella agentilla on perushyökkäysvarusteensa ja H&K MP5A3:nsa päämajassa valmiina taktisessa laukussa. Lukuunottamatta päiviä jolloin agenttien tulee suorittaa kenttätyötä, peruspäivä kuluu fyysisissä harjoituksissa liikuntasalissa ja ammattilaistason urheilutiloissa sekä itsepuolustuslajien, kuten judon, wu shun ja potkunyrkkeilyn parissa (useilla agenteilla on musta vyö useissa itsepuolustuslajeissa). Lisäksi ohjelmaan kuuluu varusteiden ja aseiden huoltoa, sekä ylimääräistä harjoittelua, joka ei tähtää vain kursseilla ja kentäl-
lä opitun tiedon ylläpitoon, vaan myös sen lisäämiseen. Kolmen vuoden aikana perustamisestaan yksikkö on jo suorittanut suuren määrän tehtäviä. Suurin osa niistä ei ole päässyt lehdistön suosioon, sillä GIE rakastaa salailua ja haluaa pitää tehtävänsä niin piilossa kuin mahdollista. Itse asiassa tämä on ensimmäinen yksikköä käsittelevä ulkomaisen lehden julkaisema artikkeli, sillä ryhmä ei avaa oviaan journalisteille usein. Tiedetään, että GIE on pidättänyt useita venäläisiä ja liettualaisia rikollisia, jotka kuuluvat järjestäytyneen rikollisuuden piiriin ja ovat Interpolin etsintäkuuluttamia. Se on myös ratsannut aseistettuja eteläamerikkalaissyntyisiä huumekauppiaita. Merkkihenkilöiden suojelusta voimme korostaa tehtäviä, jotka liittyvät Espanjan kuningasperheen usein
Navarraan tekemiin vierailuihin. Yksi tavallisimmista GIE:n tehtävistä on Policia Foralin eri yksikköjen opetus tuliasekoulutuksen eri asteilla.
KALUSTO
Jokaisella agentilla on henkilökohtaisena sivuaseenaan Glock 19 kaliiperissa 9 x 19 mm. Siinä on kiinni Insight Technologiesin M3-taktinen valaisin, joka tuottaa korkeimmillaan 90 lumenin valovoimaa. Joissain näistä Glockeista on myös Crimson Tracen Laser Grip-lasertähtäin. Jos agentit tuntevat tarvitsevansa lisää potkua sivuaseisiinsa, on heille saatavilla myös H&K USP-pistooleja kaliiperissa .40 S&W. GIE on ensimmäinen taktinen yksikkö Espanjassa, joka käyttää tätä kaliiperia. Varusvarastossa on myös joitain vanhenevia espanjalaisia Astra Cadiz 4" .38 SPL-revolvereja, mutta niiden käyttö on
WWW.REKYYLI.FI
GIEn pääaseistuksena on MP5A3-konepistooli, johon on ympätty mittava varustearsenaali. Myös muu varustus on suunniteltu erikoistilanteita ajatellen.
Muina aseina käytetään mm. haulikoita ja tarkkuuskivääreitä. Myös näiden aseiden varustuksessa ja kokoonpanossa on otttu huomioon GIE:n tarpeet. Haulikot ovat suurikapasiteettisia ja kiväärit varustettu tarkka-ampujatoimintaan sopivalla optiikalla.
rajoittunut lähinnä ampumaharjoituksiin radalla, joka Policia Foralilla on Pamplonan päämajassa. Kuten sanottu, jokaisella agentilla on H&K MP5A3-konepistooli, joka on varustettuna SureFiren taktisella valaisimella. Tämän version valinta moderneimman A5-variantin sijasta johtuu siitä, että yksikkö pitää vanhempaa tulenvalitsinta luotettavampana. Yksikkö myös pitää tätä versiota A5:ttä tarkempana. 9 x 19 mm kaliiperin aseissa käytetyt ampumatarvikkeet on valmistanut Remington: Golden Saber on operaatioita ja UMC harjoituksia varten, sillä se on Saberia halvempi. GIE:llä on useita haulikkomalleja, joita on hankittu pienissä erissä. Kaikkein käytetyin, varsinkin ovien saranoiden ja lukkojen tuhoamiseen on Benelli M4 Super 90 sen kuuden patruunan perusWWW.REKYYLI.FI
mallissa. Samasta merkistä löytyy myös SuperNova Tactical taittoperällä ja samalla lipaskapasiteetillä. Remington 870P-pumppuhaulikko on myös läsnä useina eri versioina: jatkomakasiinilla tai taittoperällä varustettuna. Lopulta jäljellä on Franchin PA-8, myös pumppuhaulikko, jossa on kompakti piippu. 12-kaliiperin hauli- ja täyteisammukset, joita käytetään kaikissa haulikoissa, ovat Remingtonin ja Royalin valmistamia. Tukeakseen tarkka-ampujiaan ja taistellessaan pitkän kantaman tulitaisteluissa (esimerkiksi maaseutualueilla), joissa MP5:n kantama jää liian lyhyeksi, GIE käyttää H&K G36KV-rynnäkkökiväärejä kaliiperissa 5,56 x 45 mm NATO. Näissä käytetään espanjalaisvalmisteisia Santa Barbara -ampumatarvikkeita. Tarkkuuskivääriksi yksikkö valitsi Sakon TRG22:n
GIE toimii usein tilanteissa, joissa riskit ovat suuria. Niinpä rikollisille ei haluta tarjota "reilua peliä", vaan käytetään tarvikkeita, joiden avulla saadaan etulyöntiasema.
67
TARKKUUSKIVÄÄRIKSI YKSIKKÖ VALITSI SAKO TRG22:N KAHLESIN 3,5-10X50 -OPTIIKALLA SEKÄ REMINGTON 700P:N BUSHNELLIN 3200 ELITE 3-9X50 -OPTIIKALLA.
Kahlesin 3,5-10x50 -optiikalla sekä Remington 700P:n Bushnellin 3200 Elite 3-9x50 -optiikalla. Kummassakin mallissa käytetään Sakon ja Norman .308-ammuksia. Hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa tarvitaan voimakkaampaa kaliiperia, GIE voi käyttää metsästyskivääriä, jota käyttää Policia Foralin metsänvartioryhmä. Kivääri on Sako 75 Hunter kaliiperissa .375 H&H.
68
GIE:n agenteille jaetaan eitappavien aseiden kategoriassa espanjalaisia Falken STUN-kranaatteja flashbang-, kyynelkaasu- ja savuheiteversioina. Jokaisella agentilla on mukanaan myös Monadnock-teleskooppipamppu ja OC-sumute. Henkilökohtainen varustus koostuu espanjalaisesta Fedur-komposiittikypärästä sisäänrakennetulla mikrofonilla ja kuulokkeella sekä irrotettavalla
kasvosuojalla, MSA Millenniumkaasunaamarista, Motorola MTP 700-viestintävälineistä, Oakleysilmäsuojaimista, Mehler Vari Systemin valmistamasta suoja- ja varusteliivistä, Hatchin polvi- ja kyynärsuojista, Damascusin taktisista käsineistä sekä Safarilandin kotelosta sivuaseelle. BlackHawkin murtautumisvälineet ovat suosiossa, kun tarvitaan nopeaa pääsyä aitojen, ovien
tai ikkunoiden läpi, mutta muutamia kotitekoisia varusteitakin on käytössä. Tämän varustuksen lisäksi GIE vastaanottaa tulevina kuukausina puoliautomaattisia H&K PSG-1-tarkkuuskiväärejä, MP5SD3-konepistooleja, Aimpoint Compin punapistetähtäimiä MP5:ia varten sekä hydraulisen murtojärjestelmän, joka mahdollistaa panssariovien murtamisen alle viidessä sekunnissa.
WWW.REKYYLI.FI
WWW.REKYYLI.FI
69
CRKT KOMMER 30-30
HERRASMIESLINKKARI
TEKSTI: AIMO PAUKKU
Monet nykyaikaiset taskuveitset ovat menneet kehittelyssä jo valovuosien päähän siitä, missä funktionaalisuutta - ja vain funktionaalisuutta palvova metsästäjän perusveitsi vuosisata sitten oli. Ensimmäisenä mainitun kaltaisia vitkuttimia tulee vastaan aina silloin tällöin. Niissä on sahalaitaterää, tökkäinkärkeä, kevennysreikiä, alumiinia, muovia ja killutinta mihin tahansa kiinnitystä varten. Näiden kaikkien tarjonnan keskeltä löytyy usein veitsiä, joita voi
70
kuvailla vain yhdellä sanalla. Tällä kertaa esittelyssä olevan CRKT:n valmistuttaman, Russ Kommerin suunnitteleman 30-30 -veitsen yhteydessä tuo sana on "klassinen".
30-30
Ensivaikutelmalta Kommer 3030 on kertakaikkiaan kaunis. Suljettuna sopivan kokoinen ja ennen kaikkea sutjakan oloinen pikkuveitsi tuntuu sopivan minne tahansa. Työhousujen taskunsuusta se solahtaa helposti ja kädessä se tuntuu
erityisen mukavalta. Veitsessä ei ole juurikaan ulkonevia osia ja se antaa siitä todella mukavan otteen. Tässä painotus on tosin juuri sanassa mukava, sillä ote ei ole paras mahdollinen. Liukkaat puukahvalevyt eivät anna mitään pitoa, eikä muotoilu muutenkaan ole tehty maksimaalinen voimankäyttö mielessä. Toisaalta, kaikki se, joka olisi voitu käytettävyyden eteen tehdä, olisi tuplasti vaikuttanut veitsen kauneuteen. Tämä tosin on täysin subjektiivinen asia, joten ne jotka olette
parhaillaan kirjoittamassa toimitukseen siitä, että taas olen viljelemässä omia mielipiteitäni, lopettakaa heti. Teillä on täysi vapaus olla mitä mieltä tahansa tämän veitsen ulkonäöstä. Siksi tämän tekstin mukana julkaistaan myös kuvia. Veitsen profiili on lattea. Cocobolo-puisessa kahvassa on leveyttä yli kaksi kertaa niin paljon kuin paksuutta, joten käsi tunnistaa siitä vähän lattarautamaisia piirteitä. Tämä ei välttämättä ole huono asia, sillä tiettyihin otteisiin tämä
WWW.REKYYLI.FI
TAKTINEN TAITTOPUUKKO
Viime vuosituhannen loppupuolella entinen Yhdysvaltain Laivaston SEAL-joukkojen sotilas Mike Noell perusti yrityksen nimeltä Blackhawk. Blackhawkin valikoimasta löytyy tietenkin myös laaja mallisto veitsiä.
TEKSTI: ESA TOIVONEN
BLACKHAWK HORNET II
kinpa perinteisen puukon vannoutunut ystävä taittoveistä muutenkaan työkalukseen ottaisi, vaikka se tavallaan puukkomainen olisikin. Toisaalta puukon kaltaiseksi yleisveitseksi on saatavilla parempiakin tuotteita - muun muassa niitä puukkoja. Hornet II on siis kompakti taittoveitsi, muttei silti mikään kynsiviila. Jos veitsen kantaminen julkisilla paikoilla olisi sallittua ja jos veistä saisi käyttää itsepuolustukseen, olisi Blackhawkin tuote vallan soveltuva tällaiseksi kapineeksi. Suomen olosuhteissa Hornetin rooli kutistuu kätevän kokoiseksi yleisveitseksi. Tästä roolista se suoriutuu huomattavasti lukuisia muita amerikkalaisveitsiä paremmin.
Yhdysvalloista tuntuu löytyvän hämmästyttävä määrä "legendaarisia teräase-eksperttejä", sillä tuskin sellaista veitsivalmistajaa onkaan, joka ei mainostaisi jotakin malliaan sen ja sen suuren nimen suunnittelemaksi. Blackhawk ei tee poikkeusta, vaan ilmoittaa testiimme päätyneen Hornet II:n suunnittelijaksi James Keatingin. Itse valmistus tapahtuu nykykäytännön mukaisesti halpatuotantomaissa, tässä tapauksessa Taiwanissa.
ENSIVAIKUTELMIA
Hornet II on nimensä mukaisesti toinen kehitysversio Keatingin luomuksesta. Jo alkuperäisen Hornetin käyttötarkoitus selviää hyvin myyntipuheista: veitsen väitetään tarjoavan erinomaiset viilto- ja pisto-ominaisuudet erittäin pienikokoisessa ja helposti kätkettävässä muodossa. Moinen mainoslause tulkittaisiin todennäköisesti täällä päin maailmaa vähintäänkin arveluttavaksi. Avattuna Hornet on kooltaan varsin lähellä perinteistä puukkoa, mikä varmasti osaltaan saakin sen sopimaan mainiosti suomalaiseen käteen. Kyseessä ei todellakaan ole mikään naurettavan ylisuuri macho-veitsi, vaan näppärän ko72
koinen työkalu. Myös muotoilussa on havaittavissa puukkomaisuutta, vaikka adjektiivit taktinen ja moderni ponnahtavatkin ensimmäisinä mieleen. Veistä saa sekä tasaisella että osittain hammastetulla terällä, minkä lisäksi tarjolla on myös malli, jossa terä aukeaa jousivoimalla. Terän tehdasteroitus on kohtuullinen, mutta Hornetin työkaluksi hankkivan kannattaa viimeistellä teroitus itse tai teettää homma asiansa osaavalla henkilöllä. Terän liner lock -tyyppinen lukitus on sovitettu toimivaksi, eikä siitä löydy moitittavaa. Terä kääntyy auki käyttäjän sorminäppäryydestä riippuen hyvinkin sutjakasti ja suljettaessa jämäkkä lukko on helppo ja nopea avata. Lukossa oleva kitkajarru hidastaa terää alkuvaiheessa sopivasti, jotta kömpelömpikään sankari ei silvo näppejään ihan vähällä.
YKSITYISKOHTIA
Ruostumattomasta AUS8A-teräksestä valmistettu neljä millimetriä paksu terä on pintakäsitelty mustalla teflonilla. Kahvan runko on puolestaan ruostumatonta 420Jterästä. Synteettisinä kahvalevyinä ovat mustat, koneistetut G-10-le-
vyt, jotka kauttaaltaan karhennettuina tarjoavat otollisen tarttumapinnan hankalissakin olosuhteissa. Veitsi ei hevillä lipsahda märistäkään kourista. Lähes 14 millimetriä paksu kahva - klipsin kohdalta yli 18 millimetriä - tarjoaa muutenkin tukevan otteen, joskin suurikätiset kohtaavat varmasti ongelmia sormiensa sijoittelun kanssa kahvan lyhyyden vuoksi. Juuri kompaktiutensa vuoksi Hornet ei tunnu taskussa jumalattomalta patukalta, vaikkakin paksuus on huomattavissa ohuempiin veitsiin verrattuna. Taskuklipsin saa kiinnitettyä kahvan kummallekin puolelle sekä tip-up- että tip-down-tyyppisesti. Klipsin muotoilu mahdollistaa Hornetin sujauttamisen paksumpikankaistenkin housujen, kuten farkkujen taskuun verrattain helposti, mutta klipsi on silti riittävän jäykkä pitämään veitsen paikoillaan kovemmassakin kyydissä. Lisäksi kahvassa on reiät varmistushihnalle.
BLACKHAWK HORNET II
Valmistuttaja: Blackhawk, Yhdysvallat Valmistusmaa: Taiwan Pituus: 183 mm Terän pituus: 79 mm Paino: 111 g Hinta: 119 euroa Maahantuoja: Teräasekeskus, (09) 417 2900
WWW.REKYYLI.FI
EI HULLUMPI KEKLU
Musta väri ja "taktinen" muotoilu antaa Hornetille hieman räyhäkän olemuksen. Tämä ei varmastikaan ole kaikkien mieleen, mutta tus-
WWW.REKYYLI.FI
73
ZEISSILTA UUSI ETÄISYYSMITTARI
ZEISS Victory x T* PRF on laser-etäisyysmittarilla ja luodin lentoradan laskurilla varustettu uutuus. Mittari on kompaktikokoinen (140 x 98 mm) ja siten erityisesti metsästäjän tarpeisiin sopiva, kun painoakin laitteella on vain 310 g. Virranlähteenä on 3V Litium (CR2) paristo, jolla mittauskertoja saadaan noin 2000. Mittausetäisyys on noin 10-1200 metriä ja mittaustarkkuuden vaihteluksi ilmoitetaan 0,5 prosenttia yli 600 metrin etäisyyksillä. Lyhyemmillä matkoilla tarkkuus on +/- yksi metri. Victory PRF:n lentoratalaskuri on nimeltään Ballistic Information System (BIS). Sen käyttöä mainostetaan yksinkertaisena, kunhan käytetävän luodin lentorata on tiedossa. Ensin valitaan mittausyksikkö (metri tai jaardi), kerrotaan laitteelle aseen kohdistusetäisyys sekä luodin lentorataa parhaimmin vastaava ballistinen käyrä. Kun säädöt on tehty, mittari kertoo heti mittauksen jälkeen näytöllä tarvittavan koron korjauksen. Jos laite on säädetty käyttämään metrijärjestelmää, se ilmoittaa tarvittavan korjauksen cm:nä. Hintaa tällä mielenkiintoisella uutuudella on 720 euroa.
Maahantuoja: All Optics Finland Oy, (020) 7559 480
ASE JA KIRJA -TAPAHTUMA RIIHIMÄELLÄ
Riihimäen Asehistoriallinen Seura ja Metsästysmuseo järjestivät jo kahdennentoista kerran 17.8.2008 Ase ja Kirja -tapahtuman. Tapahtuma on asealan ja alan kirjallisuuden myyntitapahtuma ja mukana olivat myös Riihimäen Viestirykmentti, Suomenlinnanrannikkorykmentti, Sako, Suomen Puukkoseura ja tietysti Sotilaskoti. Mustaruutitykit paukkuivat, noutajakoiria esiteltiin ja yleisöä opastettiin jalkajousiammunnan saloihin. Lipun hintaan kuului myös pääsy Suomen Metsästysmuseoon. Aselupa-asioissa annettiin neuvoja ja omia aseitakin voitiin arvioida asiantuntijoilla. Tilaisuus on varsin sopiva muutaman tunnin visiitille.
74
Puolustusvoimien puolen tuuman venäläinen ilmatorjuntakonekivääri malli 96. Aseen paino 25 kiloa ja teoreettisesti kuulaa lähtee taivaalle jopa 800 laukausta minuutissa. Ampumaetäisyys pintamaaleihin kaksi kilometriä ja ilmamaaleihin puolitoista.
WWW.REKYYLI.FI
THE BRITISH BULLDOG REVOLVER
Kuten jo kirjan kansi ilmaisee, on British Bulldog -revolveri unohdettu ase, joka todella voitti lännen. Kirja on erittäin kattava teos, joka käsittelee British Bulldog -revolveria lähes niin tarkasti kuin sitä voidaan käsitellä. Kirja on käytännössä ensimmäinen laatuaan, missä käydään läpi kyseisen asetyypin historiaa ja kehitystä. Alunperin Webleyn valmistamaa revolveria on tuotettu monissa maissa identtisinä ja ei niin identtisinä kopioina. Asetta on valmistettu monissa muodoissaan muun muassa Belgiassa, jossa ehkä suurin osa aseista tehtiin. Ase ei ollut keräilijöiden kiinnostuksen kohteena vielä 30-40 vuotta sitten, mutta nykyään on useita asekeräilijöitä, jotka keskittyvät vain ja ainoastaan Bulldogien keräilyyn. Tämä on johtanut aseen hinnan räjähdysmaiseen nousuun, kun se aiemmin luokiteltiin lähes romuraudaksi ainakin Yhdysvalloissa. Kirja onkin mitä mainioin ja lähestulkoon pakollinen varuste revolverien keräilijälle, koska se auttaa tunnistamaan eri malleja ja vaariaatioita hyvin yksityiskohtaisesti. Kirja on varustettu erittäin hyvälaatuisilla mustavalkovalokuvilla, joita vajaaseen 200 sivuun mahtuu paljon. Uskallan suositella kirjaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ari Siukola
Kirjoittanut: George Layman Julkaisija: Andrew Mowbray Publishers 192 sivua Englanninkielinen teos
NORJAN PUUKKOJA HJORTHILTA
Norjalaisen teräasevalmistajan Hellen maahantuonti siirtyi Hjorth Urheilutukulle. Hellen tuotteet muistuttavat monilta kohtaa suomalaista puukkoa ja myös niissä käytettävistä materiaaleista monet ovat tuttuja. Koska myös käyttötarkoitukset joihin Helle veitsensä valmistaa on sama kuin kotimaassamme, ei liene väärin puhua norjalaisista puukoista. Yritys valmistaa myös ruokailuvälineitä. Hellen tuotteilla on hyvä maine. Ne ovat käsin valmistettuja laadukkaista materiaaleista. Kuvassa on Hellen tuotannosta malli Kevernstein, joka antaa kuvan millaisista teräaseista on kyse.
Maahantuoja: Oy K. Hjorth Ab, (03) 234 4300
FIELD TARGET JA HUNTER FIELD TARGET KISAT NOKIALLA
Nokialla järjestettiin 28.9.2008 Suomen toiset HFT-kisat ja ensimmäiset FT-kisat. Samalla ammuttiin ilmakiväärin kasa-ammuntakilpailu.
TEKSTI: JUHA HIRSIMÄKI & MIK A NIEMEL Ä KUVA: JUHA HIRSIMÄKI
Field Target ja Hunter Field Target ovat maastoammuntalajeja ilmakiväärille. Lajit ovat keskenään sisaruksia. Sääntöeroja on mutta niin on yhteneväisyyksiäkin. FT-laji on peräisin englannista 80-luvun loppupuolelta. Kilpailussa ammutaan kaatuvia metallisilhuetteja. Koska englannissa pienriistan ja pienten haittaeläinten ampuminen ilmakiväärillä on luvallista, FT- ja HFT-lajeissa käytetyt silhuetit kuvaavat tyypillistä englantilaista ilmakivääririistaa kuten kyyhkyjä, variksia, rottia, kaneja, oravia, jne. FT- ja HFT-kisoissa on pieniä keskinäisiä eroavaisuuksia mm. kaluston osalta. FT-kisassa kiikarin säätöjä saa käyttää etäisyyden arviointiin mutta HFT-kisassa ei kiikarin säätöihin saa koskea. HFT-kisan taustalla on metsästystilanteen simulointi kun taas FT on enemmän välinelaji. HFT-kisassa pärjää mainiosti jousitoimisella ilmakiväärillä kunhan sillä vain osaa ampua ja aseen käynti on kohdallaan. Maalilaitteet on sijoitettu etäisyyksille 8-40 metriä. Koska ilmakiväärin luodin lentorata on varsin kaareva, on etäisyys maaliin pystyttävä arvioimaan kohtuullisen tarkasti. Joissakin tilanteissa pelkästään muutaman metrin virhe etäisyysarviossa riittää siirtämään hyvän laukauksen silhuetin etulevyyn osuma-alueen sijasta. Osuma-alueen koko vaihtelee noin kahdeksasta millistä reiluun neljäänkymmeneen milliin. Tuulikin tekee omat tepposensa kevyelle ilmakiväärin luodille. Silhuetin keskellä on reikä, jonka takana on varsinainen osuma-alue. Osuma-alue on lukkomekanismi, joka kaataa silhuetin osuman vaikutuksesta. Silhuettin etulevyyn osuminen ei kaada maalia. Maalilaitteet on asetettu maastoon kyseisille eläimille tyypillisiin paikkoihin, puihin, kivenkoloihin, ruohikkoon ja vastaaviin paikkoihin. Kilpailu muodostuu rasteista, jossa on yksi tai useampi maalilaite. Yhdessä kilpailussa maaleja on tyypillisesti 30 kappaletta. Kilpailu kierretään ryhmänä rastilta toiselle.
76
Joillakin rasteilla ampuma-asento saattaa olla määrätty mutta useimmiten se on vapaa. Maalien sijoittelu on usein tehty niin, että vain jokin tietty ampuma-asento on mahdollinen. Esimerkkinä voidaan mainita kilpailussa olleet rastit, joissa maalilaite oli trukkilavan takana. Lava oli aseteltu paikalleen taidokkaasti, että vain käytännössä yksi ampuma-asento oli mahdollinen. Maalia piti ampua trukkilavan lautojen raosta, joten haastetta ja mielenkiintoa oli lisätty. Pisteitä HFT-kisassa kertyy kaadosta kaksi pistettä ja osumasta silhuettiin yksi piste. FTkisassa vain kaadot lasketaan. Ensikertalaisille Nokialla käyty HFT-kisa vaikutti varsin mielenkiintoiselta ja haastavalta. Lajia voi suositella varsin varauksetta tämän tyyppisestä ammunnasta kiinnostuneille.
KILPAILU KAUNIISSA SYYSSÄÄSSÄ
Kilpailu pidettiin Nokian seudun ampujien radalla, jonne oli järjestetty erinomainen FT/HFT -rata. Maalilaitteita oli 30 kappaletta, maasto oli
vaihteleva ja välillä ammuttiin ylös puuhun ja alas louhikkoon. Ammuttiinpa jopa kaapelikelan sisään piiloutunutta rottaa. Kilpailussa oli mukana yksitoista osallistujaa, joista osa ampui radan kahteen kertaan sekä FT- että HFT-säännöillä. Kilpailupäivä sattui olemaan erittäin tuulinen, joten aivan huippusuorituksia kisassa ei nähty. HFT- kisassa suurin mahdollinen pistemäärä oli 60. Koska virallista tuloslistaa ei ole vielä tätä kirjoitettaessa julkaistu, on turvauduttava muistiin. Voittotulos HFT-kisassa oli viidenkymmenen pintaan ehkä hieman yli. Sinällään hauska sattuma oli se, että allekirjoittaneet ampuivat tasatuloksen. Kasa-ammunta kilpailukin kärsi selvästi kovasta tuulesta ja tuloksissa kärkeä piti kaliiperi 5,5mm ja raskaammat luodit. Tuulettomassa säässä tulokset voisivat olla aivan toisenlaisia. Lopuksi vielä kiitos kilpailun järjestäjille ja kaikille kanssakilpailijoille, päivä oli erittäin mukava. Toivottavasti näemme jälleen ensi vuonna.
WWW.REKYYLI.FI
KO I R A M I EH EN UN EL M A-A SE
Lo n gTr ac PLUS 9, 3x62 / . 30 8 / . 30 - 0 6 / . 30 0
LongTrac on luodikko aivan omaa luokkaansa ja se on vahvistanut Browningin johtavaa asemaa puoliautomaattien valmistajana. Puoliautomaattiaseistahan Browning-yhtiön menestystarina juontaa juurensa. Kaikki sai alkunsa, kun John Moses Browning suunnitteli ensimmäisen mallinsa jo noin sata vuotta sitten. Monilta huonosti päättyneiltä metsästysreissuilta olisi ehkä vältytty, jos entisajan metsästäjillä olisi ollut käytössään luotettava puoliautomaattiase, jolla myös toisen laukauksen saa ammuttua nopeasti. LongTrac on vuosien kehittelyn tuloksena kevyempi, sirompi ja vaivattomampi kuin suositut edeltäjänsä. LongTrac malleissa korostuu Browningin kuulut ominaisuudet, eli turvallisuus, vaivattomuus ja luotettavuus.
A - B o l t H u nte r FI ELD . 30 8 / . 30 - 0 6
*myös vasenkätinen
M Maahantuonti & m markkinointi:
Uskomattoman vaivaton luodikko vaativaan metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. A-Bolt Hunter Field on hyvin eurooppalaistyylinen ase mattapintaisine Monte Carlo-tukkeineen, joka sopii erinomaisesti kiikaritähtäimen käyttöön. A-Bolt luodikossa on 56 cm pituinen piippu, säädettävä liipasin ja tarkka kaksoisvarmistin.
info@gyttorp.fi www.gyttorp.fi
WWW.REKYYLI.FI
77
KYSY & KERRO
EHDOTUKSIA TOIMITUKSELLE
Rekyylin boardilla on paljon toivomuksia juttujen aiheiksi. Toimituksella ei arvatenkaan ole mahdollisuutta kommentoida jokaista erikseen, vaikka moni aiheen ehdottaja jonkinlaista kommenttia idean toteuttamiskelpoisuudesta tai -ajankohdasta voisi arvostaakin. Kenties määrävälein, vaikkapa kerran vuodessa olisi paikallaan tehdä (ja lehdessä esittää) yhteenveto netin kautta - ja muutenkin - saaduista juttutoivomuksista ja samalla ottaa kantaa ainakin niistä suosituimpien toteuttamisnäkymiin. Toinen ehdotukseni liittyy myös juttujen tekoon, mutta vähän eri kannalta. Tuossa juttu toivomuksia -säkeessä päätoimittaja taannoin rohkaisi harrastajia itse tuottamaan juttuja Rekyyliin. Ehkä lisärohkaisuna voisi toimia vaikkapa sivun verran juttua siitä, miten se käytännössä kävisi. Aktiivisimmat saavat varmasti saman tiedon ottamalla toimitukseen yhteyttä, mutta lyhyt esittely siitä, mitä esim. ase- tai lajiesittelyssä olisi hyvä huomioida, miten (kuka, missä) juttujen valokuvat otetaan, saako tekstin viimeistelyyn apua toimituksesta, jne. voisivat auttaa useampia alkuun lehden avustamisessa. Harrastajilla on uskomaton määrä tietoa ja kokemusta ja jos heistä muutamakin (vaikka sitten hieman avustettuna) rohkenisi purkamaan sitä tekstimuotoon, palvelisi se meitä kaikkia.
-J.Rinne Lukijoiden palaute ja juttutoivomukset ovat meille kullan arvoisia ja haluankin jälleen kiittää teitä aktiivisuudesta. Vaikka toimitus ei kommentoi suoraan läheskään kaikkia ideoita, monet niistä jäävät kuitenkin muhimaan mieleen ja tulevat jossain vaiheessa toteutettaviksi. Aika ja Rekyylin sivumääräkään ei valitettavasti anna mahdollisuutta toteuttaa läheskään kaikkia hyviä ideoita, vaan artikkeleiksi asti jalostuu vain pieni osa. Ajatus esimerkiksi vuosittaisen yhteenvedon tekemisestä ei ole mitenkään mahdoton ja sen toteuttamista täytyy pohtia. Näkisin siinä kuitenkin pienen riskin,
koska jos jokin "lupaamamme" artikkeli ei koskaan valmistukaan, ovat juttua toivoneet näreissään. Ja kuitenkin aika-ajoin kohtaamme aiheita, joiden toteuttaminen ei ole vain meidän halustamme kiinni. Toinen ehdotuksesi on erinomainen ja se otetaankin heti käyttöön, nyt tosin hiukan lyhennetyssä muodossa: Jos olet kiinnostunut kirjoittamisesta tai kuvaamisesta, ota rohkeasti yhteyttä allekirjoittaneeseen. Tavallisesti uusien kirjoittajien kanssa sovitaan näytejutun tekemisestä ja jos artikkeli on kelvollinen, se usein myös julkaistaan. Tekstissä tärkeintä on sisältö sekä johdonmukaisuus ja hyvä rakenne. Pienet kielioppivirheet tms. eivät niinkään haittaa, koska teksti oikoluetaan useaan kertaan täällä toimituksessa. Kielen tulisi olla hyvää suomea, mutta luonnollisesti kirjoittajan oma persoona saa
kuulua. Hyvässä jutussa on usein myös jokin johtoajatus, jota kannattaa pohtia ennen työhön ryhtymistä. Tarkempia kirjoitusohjeita onkin sitten hankala antaa ilman, että tiedetään varsinainen aihe. Ns. tekniset artikkelit jossa on paljon detaljikuvia kuvataan lähes poikkeuksetta toimituksen studiossa. Toki taitava kuvaaja voi homman tehdä itsekin, oheistuksen mukaan. Esimerkiksi lajiesittelyiden ja muiden ei-teknisten juttujen kuviksi ovat useimmiten sopivimpia kirjoittajan ottamat kuvat. Tällöin myös laadukkaat digipokkarikuvat voivat tulla kyseeseen. Lähtökohtaisena neuvona on, että kamerasta otetaan ulos paras laatu ja kuvia otetaan mahdollisimman paljon. Näin niistä päästään valitsemaan sopivimmat. Formaateista käytämme raakakuvaa (RAW, CR2 jne.) ja jpg:ta. -Tero Kuitunen tero.kuitunen@rekyyli.fi
MITÄ PITÄISI TEHDÄ?
Hei, en ole oikeastaan Rekyylin lukija mutta välillä tätä lehteä selailen kun poikaystävä tätä on tilannut jo monta vuotta. Alkoi mietityttämään tuon Kauhajoen tapauksen jälkeen, niinkuin varmaan monia muitakin, aseiden hallussapitoseikat. Ilmeisesti vihreät haluisivat kieltää käsiaseet kokonaan ja monilla muillakin (mitä olen aiheesta ihmisten kanssa keskustellut) on sama mielipide, joka on tavallaan ymmärrettävää koska aseet ovat aina hieman epäilyttäviä eikä niiden kieltäminen ole heiltä mitään pois. Tuskin teitä aseharrastajiakaan kauheasti itkettäisi jos kuviokellunta kiellettäisiin. Mutta yleisesti minua ärsyttää ihmisten tarve päästä kieltämään aseet kuvitellen että ongelma sillä poistuu. Eikö pahempaa
tuhoa saa aikaiseksi isän metsästyshaulikolla kuin pienellä .22-pistoolilla? Ja eikö jo vuoden 2002 Myyrmannin räjähdys osoittanut että syrjäytynyt nuori löytää keinot tuhon aiheuttamiseksi vaikka aseita ei olisikaan käsillä? Aiheeseen liittyvissä keskusteluissa on aseiden kieltämisen ohella pohdittu harrastusaseiden säilyttämistä ainoastaan harrastuspaikkojen kaapeissa ja aselupien muuttamista niin, että niitä jouduttaisiin uusimaan tietyin väliajoin. Ajatus psykologisista testeistä ennen luvan myöntämistä on myös ollut ilmassa. Tuntuu että asiasta informoijat ja päättävät ovat kuitenkin suurelta osin asiasta mitääntietämättömiä pää-ääliöitä. Itse en ole aseiden kieltämisen kannalla, mitä olen poikaystäväni asekäyttäytymistä seurannut ja hänen ampumakavereitaan ta-
vannut niin aina on oltu asiallisia ja tarkkoja ja pidetty huolta turvallisuusseikoista. Koen kuitenkin joutuvani keskusteluissa alakynteen, en tiedä miten asia pitäisi ratkaista ja aihe on monille tunteita nostattava. Sanonta "Aseet eivät ole ongelma vaan ihmiset jotka niitä käyttävät" ei enää näissä tilanteissa toimi. Minua siis kiinnostaisi tietää miten te, jotka aseista ja aseihmisistä jotain tiedätte, ehdottaisitte ratkaisuksi esillä olevaan ongelmaan?
- I.A
Ensimmäisenä pitäisi hoitaa muut asiat kuin aselaki ja lupaehtojen kiristäminen. Pääpainon tulisi olla siinä, että keskitytään tällaisten
tekojen aiheuttajiin, eikä välineisiin. Aseita koskevassa päätöksenteossa tulisi ottaa riittävän pitkä aikalisä. Esimerkiksi puoleen vuoteen ei tehtäisi mitään pysyviä ratkaisuja. Kun suurin kohu ja tunnemyrskyt ovat laantuneet, otettaisiin aselain uudistus ja lupapolitiikka käsittelyyn puhtaasti järkeen perustuen. Mieluusti näkisin, että valmisteluun otettaisiin mukaan kaikki tahot, joita asia oikeasti koskee, eli ase- ja ampumaharrastajilla olisi vahva ja laajaalainen edustus. Näin tulos olisi oikeudenmukaisin ja tehokkain. - Tero Kuitunen
WWW.REKYYLI.FI
79
.. VOIMATEKIJÄ
ARTO MÄ ÄT TÄ
SISÄKURI
No niin poijjaat. Taas alkoi rytistä juuri kun edellisen hirmutyön jälkimainingeista alettiin selvitä. Aseharrastajat ovat taas lujilla jonkin mielenhäiriöstä kärsineen ulkopuolisen toilailuista johtuen. Aseet ja aseharrastajat ovat taas joidenkin silmissä se potentiaalinen uhka yhteiskunnalle. Taidokkaita väistöliikkeitä oikeasti vastuussa olevilta, sanoisin. Ampuma- ja aseharrastajien huoli numero yksi vaikuttaisi tällä hetkellä siltä, että meitä varten luotu lupakoneisto on liian löysä vapaudessa eläville sosiopaateille ja psykopaateille, jotka käyttävät tätä kyseistä koneistoa hyväkseen päästäkseen toteuttamaan synkkiä fantasioitaan ihmiskuntaa kohtaan. Tämä on väärin. Tämä on kerta kaikkiaan väärin ja täysin hyväksymätöntä käyttäytymistä, jonka seuraukset koituvat ampumaharrastajien, aseharrastajien ja metsästäjien maksettavaksi. Uhreistakin voidaan puhua, mutta vähänkään tarkemmin ajateltuna nämä mielenvikaiset saavat niitä aikaan ilman aseitakin. Aseet vaan ovat helppo syyllistää, samoin kuin aseharrastajat. Pitkän linjan ampuma- ja aseharrastajat tietävät varsin hyvin, että aseilla tehdyt hirmuteot ovat erittäin vähäisiä jopa ampuma-aseiden määrään suhteutettuna. Nyt on kuitenkin hyvin lyhyen ajan sisällä tapahtunut kaksi hyvin samantapaista tekoa, joiden kaava noudattaa miltei pilkulleen toisiaan. Henkilö hommaa aseen ja hyvin lyhyen ajan kuluessa hän tekee jotain peruuttamatonta. Tähän ongelmaan tulee puuttua erityisesti aseharrastajien joiden elämää kyseiset tapaukset eniten haittaavat. Moni voi kyseenalaistaa meidän vaikuttamismahdollisuutemme, mutta mielestäni nimenomaan vannoutuneilla harrastajilla on suurin motiivi saada aseet päätymään asiallisiin käsiin ja jättämään ne pois sopimattomista käsistä. Korostan edelleen, että eniten konkreettista haittaa uhrien omaisten jälkeen tällaiset teot aiheuttavat meille aseharrastajille. Monestikaan keskusteluissa aselupaprosessista ei oteta huomioon muuta kuin se, että hakija täyttää aseluvan myöntämisen tekniset perusteet. Tämä on ongelma ja järjestelmän akilleen kantapää sillä juuri tämä "herroille paperia" asenne sopii niille joiden tarkoitus ei ole harrastaa vaan vain hankkia aseita. Jos ampumaharrastus täytyy esittää toteen ja erityisesti jos tämä prosessi (siis ampumaharrastukseen sisälle pääseminen) kestää riittävän kauan ja vaatii riittävästi töitä, on lupaviranomaisella tehokas ja myös hyvin edullinen työkalu lupaharkinnan teknisen puolen lisäksi. Suurin ongelma tälle on kuulemma yhdistymisenvapaus. Muistaakseni on myös vapaaehtoista osallistuuko liikenneratsiassa puhalluskokeeseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä koetta oteta sitten jossain muussa yhteydessä ja muilla perusteilla. Periaatteessa minä en näe ongelmaa siinä, että saadakseen luvan aseen hallussa pitämiseen täytyisi hakijan kuulua ampuma- tai metsästysseuraan. Halutessaan hakija tietysti voi olla myös kuulumatta ja ihmetellä rauhassa miksi lupia ei irtoa. Tämä on minun näkemykseni yhdistymisenvapaudesta. Yhdistyksistä ja seuroista puhuttaessa törmää usein siihen ajattelutapaan, että lähialueilla ei ole seuroja. Kysehän ei ole siitä, että onko seuroja vai ei. Kyse on siitä, että onko harrastajia vai ei. Seuroja ei ole luonut mikään korkeampi voima vaan ne ovat yksinkertaisesti harrastajien tarpeeseen perustamia yhdistyksiä harrastusmahdollisuuksien luomiseksi. Jos ei ole harrastajia niin ei ole yhdistyksiäkään. Laiskoille yhdistystoiminta ei oikein sovi sillä se vaatii ajallisia ja taloudellisia panostuksia. Tietysti olisi mukavampi olla vain vapaamatkustajana ja tulla aina valmiille. Ampumaratojen suhteen pätee sama asia. Jos ei ole harrastajia niin ei ole ampumaratojakaan. Odottavan aika on pitkä ja uusia seuroja ja ratoja saa odottaa hamaan tappiin asti jos asioiden luulee järjestyvän siten. Negatiivinen julkisuus on sellainen mitä nykyaikana ei kestä mikään harrastus tai harrastajaryhmä joiden toimintaan liittyy jokin lainsäädäntö. Aseharrastajat ja ampumaurheilun harrastajat ovat tässä mielessä vielä sellaisessa erityisasemassa, että väärinkäytökset harrastusvälineillä koskevat hyvin usein myös muita kuin tekijää itseään. Avautumaton laskuvarjo todennäköisesti koituu vain hyppääjän kohtaloksi ja hässäkkä veden alla vie mukanaan sukeltajan lisäksi todennäköisesti vain sukeltajaparin. Aseita käsitellään hyvin monesti tunteenomaisesti ja järjenkäyttö on välillä hyvin kaukana aseita vastustavien puheita kuunnellessa. Meidän harrastajien on kuitenkin omalta osaltamme pidettävä pesä puhtaana ja tällaisen harrastuksen kannalta kielteisen aineksen kitkemisessä pois harrastajakunnan laita-alueilta on ensiarvoisen tärkeää. Periaatteessa nyt korostuu entisestään, että jokainen harrastaja on ampumaharrastuksen edustaja ja tämän edustajan on parempi olla edustava. Liialliseen itsekritiikkiin on turha vajota ja lajirajojen yli ei kannata tehdä syyllistyksiä, mutta jokaisen tulee kuitenkin sisimmässään tietää mikä on harrastuksen julkikuvan kannalta vahingollista toimintaa.
82
ilmestyy 10.12.
NUMERO 8/2008
WWW.REKYYLI.FI
Tilaa
TA 38 UPERHIN S
WWW.REKYYLI.FI
Enemmän testejä ja vertailuja!
( kestotilaus 8 numeroa ) norm. 47,95
Tilaa osoitteesta: www.riista.info/superhinta
3