TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 1 Häät & Juhlat Katariina Aarnio ja Hannu Arvila halusivat viettää häät maaseudulla
2 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 Johanna Sydänoja Hannu Arvilan ja Katariina Aarnion häissä tärkeintä olivat ystävien ja sukulaisten läsnäolo ja teemana maaseutu. Pariskunnan häitä vietettiin elokuun viimeisenä lauantaina Salossa. Salo on muodostunut tärkeäksi paikkakunnaksi Espoossa asuvalle pariskunnalle. Aarnion isän maatila sijaitsee Kiskossa. – Käymme Kiskossa paljon ja myös metsästämme siellä, Katariina Aarnio paljastaa. Yhteinen matka alkoi 10 vuotta sitten. Nuoret tapasivat vuonna 2007 ollessaan apukouluttajina lukiolaisten turvakurssilla, jolla tutustuttiin eri turvallisuusviranomaisten toimintaan. Kihlat Aarnio ja Arvila vaihtoivat kolme vuotta ennen naimisiinmenoa, mutta hääjärjestelyihin he tarttuivat seuraavana vuonna, kun hääpäivä oli päätetty. Ensi töikseen he varasivat juhlapaikaksi Pukkilan kartanon, ja vihkikirkoksi valikoitui luontevasti Kiskon punainen puukirkko. – Espoossa ja Helsingissä ei ollut sellaisia kirkkoja, jotka olisivat molemmille tuttuja, Aarnio luonnehtii. Noin vuosi ehti kulua ilman järjestelyjä, mutta vuotta ennen hääpäivää alkoi taas tapahtua. Pariskunta alkoi listata, mitä kaikkea oli tehtävä ja missä järjestyksessä. He varasivat myös bändin ja valokuvaajan. – Teimme mallipohjalle vuoden mittaisen aikataulun siitä, mitä kaikkea oli tehtävä puolen vuoden kuluessa ja mitä oli jäljellä kuukautta ennen häitä, Arvila kertoo. Navetassa tanssittujen häiden koristelut mukailivat maaseututeemaa. Aarnio kertoo, ettei niitä tarvinnut ostaa. – Teimme koristeita viljoista, jotka olivat osittain omalta pellolta. Toisaalta juhlatila itsessään oli niin hieno, ettei se vaatinut paljoa koristelua. Mietinnän jälkeen väriteemoiksi valikoituivat oranssi ja harmaa, jotka sopivat syksyn kynnykselle. Päätösten teko yksittäisissä asioissa, kuten ruuan, bändin tai sormuksen kohdalla, ei ollut helppoa. – Valintoja oli paljon, ja ne tuntuivat silloin isoilta ja tärkeiltä, Arvila toteaa. Riitelyltä kuitenkin säästyttiin, ja niin päätökset kuin käytännön asiat hoituivat yhdessä. – Monilla on ollut mielessä jo lapsuudesta asti tiettyjä asioita, joita haluaa omiin häihin. Meillä ei ollut kummallakaan sellaisia mielikuvia, Aarnio sanoo. Maalaishäissä mukana oli harrastus Kiskon metsästysmailta. Juhlamenu sisälsi pariskunnan metsästämää peuraa. Hääpäivän tärkeimmät muistot liittyvät juhlavieraisiin. Aarnio ja Arvila iloitsevat siitä, että sadasta kutsutusta vieraasta lähes kaikki pääsivät paikalle. Vieraiden viihtyminen oli kantavana ajatuksena myös suunnittelussa, sillä oleellista oli järjestää juhlat ystäville ja sukulaisille. – Halusimme jotakin ohjelmaa, johon voisi halutessa osallistua, mutta emme sellaista, jossa vieK U V A T : J A N S U N D M A N TAHDON Katariina Aarnio ja Hannu Arvila saivat toisensa Salon maalaismaisemissa. Häät Juhlat &
TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Tarjolla kakkua ja kahvia Lounas ma-pe klo 10.30 -14.00 Joensuunkatu 13, Salo, 2.krs (ICT) p. 0400 715 088 Maukkaat lounaat ravintolassamme Kattavan pitopalvelun juhliin, kokouksiin yms. Vuokrattavia tiloja tilaisuuksia varten Tarjoamme: Lounasravintola ja pitopalveluyritys Rosmariini Tarjolla kakkua ja kahvia P. 044 7312 908 posti@vikstrominpitopalvelu.fi Herkullista ruokaa läheltä – suosimme lähituottajia! Kauttamme myös astiat, liinat, tarjoilu Juhlapalvelu Tanja Leino Oy tarjoaa teille ammattitaitoiset pitoja juhlapalvelut varsinaissuomen alueella. www.juhlapalvelutanjaleino.fi Hämeentie 12 31500 Koski Tl P. 044 545 6055 KATARIINAN JA HANNUN VINKIT Näin valmistaudut häihin uu u Järjestettävät asiat kannattaa listata ja aikatauluttaa selkeästi etukäteen, jolloin myös tehdyt asiat saa pois mielestä. uu u Kannattaa pyytää jotakuta kuvaamaan videoita, vaikka ihan tavallisella videokameralla tai kännykkäkameralla. Ne ovat mukavia muistoja ja kivoja katsella uudelleen. uu u Hääpäivään kannattaa asennoitua ennakkoon siten, että kaikki ei välttämättä mene juuri niin kuin on suunnitellut. Kun hyväksyy tämän, on helpompi keskittyä hetkeen ja nauttia päivästä. uu u Kannattaa varautua siihen, että hääpäivä menee todella nopeasti. Hääpari ei itse välttämättä ehdi keskittyä kakun syömiseen. Oikeastaan sinä päivänä ei ehtinyt jutella kunnolla juuri kenenkään kanssa, Hannu ja Katariina muistelevat. raita nostettaisiin yksitellen esille, Aarnio kuvailee. Vierasnäkökulma ulottui myös parin häätanssiin, jota pari muistelee yhtenä illan kohokohtana. Sen koreografiaan saatiin apua tanssikurssin opettajalta. – Opettaja kysyi, haluammeko tanssia keskenämme vai yleisölle. Meille oli selvää, että yleisölle, Aarnio kertoo. Aviopari myöntää, että kiire väritti viimeisiä viikkoja häiden alla. Esimerkiksi kutsut ja ohjelmalehtiset eivät ehtineet valmistua suunnitellussa aikataulussa. Kaikki kuitenkin valmistui ennen pitkää, mikä oli tärkeintä. – Olimme jättäneet aikatauluun tilaa. Jostakin mahdollisesta ideasta jouduimme kuitenkin viimeisellä viikolla luopumaan, kun aika ei enää riittänyt, Arvila muistelee. Joihinkin hankintoihin tuntui tärkeältä panostaa ainutkertaisen juhlan vuoksi, mutta toisaalta asioiden tekeminen itse toi säästöä. Aarnion mukaan alkuperäinen hääbudjetti ylittyi reippaasti, sillä kuluja kertyy yllättävistä asioista. – Esimerkiksi tulostimesta kului heti kaksi mustekasettia, jolloin siitäkin tuli sata euroa lisää kuluja. Häitä edeltävällä viikolla jokaiselle päivälle riitti tehtävää. Valmisteluja piti tehdä myös brunssia varten, jonka pari järjesti vierailleen häitä seuraavalle päivälle. Loppurutistusta helpotti, kun kumpikin pystyi pitämään vapaata töistään. Viimeisenä iltana hääpari apujoukkoineen vei juhlapaikalle tavarat ja koristeli pöytiä pihlajanmarjoilla. Kukista ja kattauksista huolehti pitopalvelu. Suurta päivää edeltäneen yön hääpari nukkui huonosti, kumpikin tahoillaan. Aamu alkoi Arvilalla odottelulla, Aarniolla meikattavana. Ennen iltapäiväistä vihkimistä hääpari piipahti valokuvattavana maatilan peltomiljöössä. Kiireisen aamun rauhoitti vielä vihkimistä edeltävä hengähdyshetki, kun pappi saapui kirkolle hieman myöhässä. Muutoin aikataulu piti läpi juhlan, eikä sitä ollut tarkoituskaan noudattaa orjallisesti. Osaa ohjelmanumeroista hääpari osasi odottaa, mutta organisointivastuuta oli myös kaasoilla ja bestmanilla. Juhlan aikana ystävät yllättivät musiikkija tanssiesityksellä, johon he olivat itse tehneet koreografian, sovituksen ja sanat. – Se oli niin odottamaton ja hauska, että nauramme kuvissakin vedet silmissä, Aarnio sanoo. Juhlat Pukkilan kartanossa jatkuivat kahteen saakka yöllä. Seuraavana päivänä tuore aviopari söi brunssia vieraiden kanssa maatilalla Kiskossa. Aarnio sanoo, että ilman tulossa olevaa brunssia hääjuhlien päättyminen olisi voinut tuntua haikeammalta. – Siinä ehti vielä mukavasti jutella ja nähdä ihmisiä. Häätanssi jännitti etukäteen, mutta pari nautti hetkestä ensimmäisistä tanssiaskelista lähtien. Mansikoin ja hedelmin koristeltuja hääkakkuja oli tarjolla useita. Hääpäivänä kaaso Annika Tuomala auttoi morsianta pukeutumisessa. Mukana tunnelmoi morsiamen äiti Leena Petäjistö. Häät Juhlat & Ennen suurta juhlaa TUTTU JA TURVALLINEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA NATASHA.FI Turuntie 19, SALO, puh. (02) 731 7994, 050 514 4388 KOKONAISVALTAISET KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUT PÄÄSTÄ VARPAISIIN Teijo Catering tarjoaa laadukkaat ja yksilölliset catering -palvelut. www.ravintolateijo.fi/teijocatering 050 592 9301 ravintola.teijo@gmail.com
4 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 Häät Juhlat & www.timanttiset.fi • www.kellojokinen.fi • Kello ja Kulta Jokinen, Turuntie 13, Salo . Avoinna ma-to 8.30-17, pe 8.30-18, la 9-13. • Kello ja Kulta Plaza, Vilhonkatu 8, Salo. Avoinna ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18. Esillä koko mallistot. Mallistojen asiantuntijat paikalla: Sandberg, Tillander, Kalevala Koru, Kohinoor ja Romanssi. TIMANTTIKORUJEN ESITTELY LA 10.2. KLO 10-16 PLAZAN TIMANTTISET-MYYMÄLÄSSÄ Lapsi tulee koulusta kotiin mukanaan synttärikutsu. Tällä kertaa hänet on kutsuttu juhlimaan lasersodan merkeissä, edelliset juhlat taas olivat kiipeilyhallissa. Muutama vuosi sitten päiväkotikaveri kutsui synttäreilleen kaikki 20 päiväkotiryhmän lasta sisaruksineen ja tilaksi oli vuokrattu koko jäähalli. Isoveli taas on viimeisen vuoden aikana käynyt juhlimassa kavereiden synttäreitä muun muassa keilahallissa, sisäleikkipuistossa, maauimalassa ja elokuvissa. Harvoin synttäreitä enää juhlitaan kotona, ja valinnanvara juhlapaikkojen suhteen kasvaa jatkuvasti. Mahdollista olisi järjestää muun muassa miekkailusynttärit, pakohuonesynttärit, tiedesynttärit laboratoriossa tai ritarisynttärit Turun linnassa. Synttärit ovat lapsille vuoden paras päivä, mutta usein vanhemmille syntymäpäivät ja lastenkutsujen järjestäminen tarkoittavat lähinnä rahanmenoa, hermojen kiristymistä, kodin muuttumista lääväksi sekä hetkellistä kuulonsa ja äänensä menettämistä. Siksi on ymmärrettävää, että moni haluaa järjestää juhlat muualla kuin kotioloissa. Itse en kuulu heihin. Tiedän olevani vähemmistössä, kun myönnän, että rakastan lastenkutsujen järjestämistä. Mietin juhlien teemaa ja siihen liittyviä aktiviteetteja jo viikkoja etukäteen. Askartelen koristeita, suunnittelen teemaan sopivia herkkuja ja käyn läpi aikataulua hyvissä ajoin. Meillä on järjestetty muun muassa merirosvosynttärit, joissa etsittiin herkkuja täynnä olevaa aarrearkkua Mauno Merirosvon johdolla, sekä seikkailusynttärit, joissa itse Robin Hood opetti jousiammuntaa. On pidetty mökillä koko päivän kestänyt seikkailurata tehtävineen sekä villi länsi -juhlat, joissa muun muassa karattiin vankilasta, seikkailtiin aavikolla ja sieltä löydetyillä kultarahoilla mentiin ostoksille saluunaan. Kaksi vuotta takaperin kymmenvuotiaamme sitten ilmoitti, että tällä kertaa hän haluaisi pitää synttärit jossain muualla kuin kotona. Lähestulkoon loukkaannuin. Pienen väännön jälkeen lapsi sai sitten lopulta sirkuskoulusynttärinsä. Lasten kasvaessa minun onkin täytynyt hyväksyä, että oma juhlienjärjestämisenergiani pitää suunnata toisaalle. Mutta onneksi juhlia voi lähes mitä vain. Nykyisin jokavuotisiin juhlaperinteisiimme kuuluvatkin esimerkiksi halloweenjuhlat, ystävänpäivän Peppi Pitkätossun karkkikauppakutsut sekä pääsiäisen pakohuonetyyppinen munien piilotusjuhla. Ja on meillä yhdet koiran ristiäisetkin järjestetty. Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien avustaja. Sirkussynttärit ja lännenjuhlat KOLUMNI Jaana Pakarinen Juhlasi kruunaa täydellinen ruoka ja upea kattaus. Ravintolatilassa myös viihtyisä baari. A-oikeudet. Salorankatu 5-7, Salo, puh. 045 3568433, 050 5333723, www.ravintolamamas.fi, www.astrumkeskus.fi LOUNASJA TILAUSRAVINTOLA LOUNASja tilausravintola LOUNASJA TILAUSRAVINTOLA LOUNASja tilausravintola Ravintola ja juhlapalvelu Juhlatilaisuudet Syntymäpäivät Valmistujaiset Häät Tapahtumat Konferenssit tervetuloa juhlakeskukseen josta löytyy saman katon alta kaikki mitä täydellisiin juhliin tarvitaan! Astrum Areenassa on huippuluokan äänentoisto ja valaistus kuten myös upea, suuri lava ja tanssilattia. Jättiscreenimme mahdollistaa tervetulotoivotuksen vieraille. Ohjelmaja aktiviteettipalvelumme takaa lisäelämyksiä sekä Hotel Salora kunnon yöunet vieraille kuten hääparillekin saunallisessa VIP-huoneessa. ELÄMÄSI TÄHTIHETKIIN ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14 Parkkitilaa sisäpihalla. Helsingintie 23, Salo, puh. (02) 731 6234 K oti kauniiksi juhliin. Laatukalusteet Vuorelalta.
TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 Häät Juhlat & Tiina Aalto Elämme valmisvaatteiden maailmassa. Kuitenkaan aika harvan suomalaisen keho noudattaa samoja mitoituksia kuin vaikkapa aasialaisen, joille kuitenkin iso osa massatuotetuista valmisvaatteista nykyään tehdään. Onneksi on ompelijoita, jotka osaavat auttaa. Yksi heistä on salolainen Jenny Sainio ja hänen Oliina-ompelimonsa. Oliina on ollut toiminnassa jo kuusi vuotta, ja sinä aikana Sainio on ehtinyt nähdä yhtä ja toista yrittäjyydestä sekä pukeutumisesta. Vuosi vuodelta on tullut myös selväksi, että yksilöllinen pukeutuminen ja juhla-asuihin panostaminen kiinnostaa entistä useampaa. Se, mitä esimerkiksi juhla-asun valmistaminen käsityönä käytännössä tarkoittaa, saattaa kuitenkin tulla yllätyksenä monelle. – Puhun mielelläni slow fashion -ilmiöstä. Se tarkoittaa, että vaatteelle annetaan oikeasti se aika minkä se tarvitsee. Jos haluat käsintehdyn uniikin juhla-asun, se ei synny viikossa, Sainio kertoo. Juhla-asun valmistaminen alkaa tapaamisella, jossa asiakas saa kertoa mitä hän asulta odottaa ja toivoo. – Ensimmäiseen tapaamiseen kannattaa varata aikaa, varsinkin jos on ensimmäistä kertaa tulossa teettämään asua. Keskustelussa kartoitetaan hieman sitä, mistä asiakas pitää ja mistä ehdottomasti ei. Esimerkiksi jos asiakas kokee, että hänellä on paksut käsivarret, emme lähde suunnittelemaan vaatetta, jossa ei ole hihoja, Sainio naurahtaa. Jatkuu seuraavalla sivulla Uniikki puku syntyy Jenny Sainion työnä ajatuksella ja ajan kanssa. Yksilöllistä ylle juhlapäivänä S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Salolaisen Jenny Sainion ompelimo Oliina on toiminut kuusi vuotta. Sainio on huomannut, että kiinnostus juhla-asuihin panostamiseen on kasvussa. www.jaananherkkupoyta.fi p. 040 764 1506 JUHLAT TIEDOSSA, VIERAITA TULOSSA? Haluamme auttaa sinua, ota yhteyttä juhlaja pitopalveluumme, niin suunnittelemme ja toteutamme juhlasi toivomustesi mukaan. KaKe Saarinen, monipuolinen trubaduuri p. 0400-414924 Bizarre Wedding häämessut la 7.4. klo 10-16 HERKUT! DRINKIT! JUHLATILAT! HÄÄJA POLTTARIOHJELMAT! PUKEUTUMISIDEAT! LAHJAVINKIT! Vapaa pääsy! Helsingintie 2, Salo p. 040 809 7308, bizarre@bizarre.fi AVOINNA ti–pe klo 10–18, la klo 10–16 Haluatko näytteilleasettajaksi? Ota yhteyttä: liisa@bizarre.fi
6 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 Häät Juhlat & Jatkuu edelliseltä sivulta Sen jälkeen ryhdytään miettimään itse asua ja kangasvalintoja siihen. – Tänä päivänä monet asiakkaat jo ymmärtävät, että ensin kannattaa pohtia perusjuttuja ja vasta sitten itse kankaita, ei päinvastoin. Sainio kertoo, että joskus asiakas saattaa tulla paikan päälle kankaiden kanssa, jotka eivät yksinkertaisesti toimi yhdessä. Silloin ompelijan täytyy avata asiaa eri kangaslaatujen käyttäytymisestä. Kun suunnitelmat ja kankaat ovat selvillä, otetaan asiakkaasta tarkat mitat, joiden pohjalta sitten aloitetaan kaavoitus ja koeversion valmistus. –?On molemmille jännittävää, kun asiakas tulee ensimmäistä kertaa kokeilemaan asua. Koska testiasu on vasta luonnosvaiheessa, se saattaa hämmentää asiakasta. Siinä kohtaa ompelijan pitää osata selittää, miltä lopullinen asu tulee näyttämään. Sainio sanoo, että sovituskertoja kannattaa tehdä kaksi tai kolme asusta riippuen. – On kuitenkin selvää, että kun koko prosessille antaa aikaa, lopputulos on aina parempi. Silloin saadaan kaikki yksityiskohdatkin huomioitua. Keskimääräinen aika juhla-asun syntymiselle on noin puolitoista kuukautta. Poikkeuksen saattaa tehdä kuitenkin esimerkiksi hääpuvut. Niiden valmistumiselle kannattaa antaa aikaa enemmänkin. –?Toisinaan morsiamen ajatus saattaa elää projektin aikana joskus paljonkin. Hääpukuihin sisältyy niin paljon tunnetta ja odotuksia. Sainio iloitsee siitä, että hän on löytänyt itselleen vakioasiakkaita, jotka ovat tulleet niin tutuiksi, että vaatteiden valmistus sujuu hyvin jouheasti. Kyseessä on vähän kuin luottokampaajalla käyminen. – On päivänselvää, että osa kuluttajista ei ehkä koskaan tule käyttämään ompelijan palveluksia, mutta sitten on myös kasvava joukko niitä, jotka arvostavat yksilöllisyyttä ja sitä, että vaate tehdään kestämään aikaa. Toinen kuluttajaryhmä, joka Sainiota ilahduttaa on korjausompelua kaipaavat kuluttajat. – On aina hienoa kun asiakas ymmärtää, että vaatetta ei rikkoontuneen vetoketjun takia kannata heittää menemään, vaan että se kannataa korjata. Hän heittääkin ilmoille myös ajatuksen arkisten asioiden ulkoistamisesta. Koska Sainiolla on itsellä kaksi pientä lasta, hän tietää, miten kiireellistä arki voi joskus olla. – Silloin kannattaa kasata korjattavat vaatteet yhteen ja ulkoistaa niiden korjaaminen. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Laventelia, punaista, vihreää. Musta saa väistyä kirkkaiden ja raikkaiden värien tieltä juhlapukumuodissa, sanoo salolainen pukusuunnittelija Tanja Aalto. Morsiuspukumuodissa valkoinen saa seurakseen vaaleanpunaista, vaaleansinistä tai siniharmaata. Myös kultaja metallisävyt ovat muotia, ja jo tovin pinnalla olleet kukkakuviot saattavat löytää tiensä myös hääpukuihin. –?Leikkauksissa nähdään kapeaa, laskeutuvaa linjaa ja toisaalta tylliä. Ja kun tylliä käytetään, sitä on monta kerrosta. Helma voi olla isokin. Puvussa kuin puvussa tärkeintä on vaatteen keveys ja ilmavuus, Aalto kuvailee. Pukuja elävöittävät tupsut, hapsut, röyhelöt ja pitsit. Niiden vastapainona nähdään Aallon mukaan myös hyvin pelkistettyä ja suoralinjaista pukeutumista. Muotiin ovat tulossa myös keepit ja rotsimaiset pikkutakit. Aalto itse teki Helsingin häämessuille morsiuspuvun boleron kirpputorilta löytämistään kiiltävistä farkuista. – Keeppejä voidaan tehdä tyllistä ja pitsistä. Morsiamilla hunnun korvikkeena voi olla viittamainen, laskeutuva pitkä tyllitakki. Tanja Aalto on Salossa tuore yrittäjä, mutta hän on asunut kaupungissa vuosia. Perniöläislähtöinen Aalto on opiskellut vaatetusalan artenomiksi ja täydentänyt koulutustaan kaksivuotisella historiallisten pukujen valmistuksen tutkinnolla. Opintojensa jälkeen hän työskenteli 10 vuotta Helsingissä Kaunis Morsian -liikkeessä. – Palkitsevinta oli, kun morsian sai valmiin puvun päälle ja näki, että se on puku, jota hän on aina halunnut, Aalto muistelee. Salolaislähtöisen miehensä tavattuaan Aalto palasi Saloon ja työskenteli Nedo-vaateliikkeessä myyjänä sekä yrittäjänä. Aallon yritys, hänen tyttönimeään kantava Atelier Tanja Lahti, jäi tauolle, kun Aalto sai paikan Turussa Muotikuun juhlapukujen mallimestarina. Nyt hän on aloittanut yritystoimintansa Salossa uudelleen. Aalto paitsi korjaa ja uudistaa vanhoja asuja tekee ja suunnittelee myös uusia morsiusja juhlapukuja –?kaikkea, mitä asiakas haluaa. –?Puvussa on tärkeää, että kantajalla on hyvä olla sen kanssa. Ei tarvitse miettiä, että onko tuo kohta hyvin tai pystyykö puvun kanssa liikkumaan luontevasti. Aallon ominta tyyliä ovat vintagehenkiset puvut, joissa käytetään kierrätysmateriaaleja. Erityisen ihastunut hän on kierrätysneuleisiin. Paras löytö voi olla ehjä, tahraton jättikokoinen miesten neule, josta riittää hyödynnettävää vaikkapa juhlapukuun. –?Neule on vartalonmyötäinen materiaali, joka elää liikkeessä. Työprosessi on mielenkiintoinen: hankin ison kasan materiaalia, ja siitä se lähtee. Lopputulos voi olla itsellekin yllätys – ihan kuin tekisi taideteosta, Aalto hymyilee. Kevätkauden juhlapuvut ovat keveitä ja ilmavia, kertoo suunnittelija Tanja Aalto. Raikkaita värejä, kerrostettua ja kierrätettyä Asiakkaat haluavat usein säilyttää uniikin puvun yllätyksenä juhlavieraille. Niin tämänkin Jenny Sainion suunnitteleman asun tuleva käyttäjä. Morsiuspuvun bolero syntyi kirpputoreilta löytyneistä vanhoista farkuista. Pitsi pysyy muodissa morsiamilla ja juhlapuvuissa. Tanja Aalto on käyttänyt mustan juhlapuvun materiaalina kierrätettyjä neuleita. Keskellä olevan hääpuvun hän suunnitteli ja teki itselleen kymmenen vuotta sitten. Lyhyessä mekossa näkyy elementtejä kevään muodista: vaaleanpunaista, kerrostettua, tylliä ja hapsuja.
TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Turuntie 8, Salo, p. (02) 733 1933 339 E JUHLAAN MUSTA PUKU MEILTÄ MYÖS: • PAIDAT • LIIVIT • SOLMIOT • RUSETIT • PLASTRONIT Miestenpukimo Lahjoja vuoden jokaiseen päivään ma-pe 10.00-17.30 la 10.00-14.00 www.maripuoti.fi Vilhonkatu 6, Salo, P. 731 7083 Häät Juhlat & Viekää lapset ompelimoon Muutama vuosi sitten kävin ompelijalla yhdessä siskontyttöni kanssa. Minun piti sovittaa valmistumassa olevaa mekkoa ja kun seisoin peilin edessä keskeneräinen mekko päälläni, nuppineulat lanteilla ja ompelija hääräämässä ympärilläni, siskontyttö tuijotti ihmeissään vieressä. Hän ei ollut koskaan nähnyt, miten vaate tehdään oikeasti. Vaikeaa asiasta on tyttöä syyttää, syyttää sopii meitä aikuisia, jotka emme anna lapsillemme mahdollisuutta nähdä asiaa ja oppia ymmärtämään, ettei vaate oikeasti tule kaupan vaaterekistä kuten ei maitokaan maitopurkista. Tässä voisi olla oiva idea lahjaksi kummilapsille, lapsenlapsille tai sisarten lapsille, kokemus käsin tehdystä vaatteesta. Jos et ompele itse, vie lapsi ompelimoon ja suunnitelkaa yhdessä jokin vaate. Ja ne sovituskerrat, ne kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi! Kun lapsi saa seisoa jakkaralla peilin edessä ja nähdä, miten hänen ylleen rakentuu juuri hänelle tarkoitettu vaate, hän ei voi olla tuntematta itseään tärkeäksi. Raikkaita värejä, kerrostettua ja kierrätettyä S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Tanja Aalto on käyttänyt mustan juhlapuvun materiaalina kierrätettyjä neuleita. Keskellä olevan hääpuvun hän suunnitteli ja teki itselleen kymmenen vuotta sitten. Lyhyessä mekossa näkyy elementtejä kevään muodista: vaaleanpunaista, kerrostettua, tylliä ja hapsuja. Tutustu palveluihimme: www.headline.ac Asemakatu 8, Salo Puh. 02 733 8844 Katrineholminkatu 14, Salo Puh. 02 731 2241 Humalistonkatu 14 A 1, Turku Puh. 02 544 2044 Elämäsi tärkeimpään päivään Ku va : M ikk o Pä ä kk ö ne n KOMMENTTI Tiina Aalto Onko liivien valinta sinulle vaikeaa? Asiantuntijaliikkeessä, yhdessä myyjän kanssa löydämme sinulle sopivat liivit arkeen, juhlaan ja vapaa-aikaan. ark. 9.30-17.00 • la 9.30-14.00 Vilhonkatu 1 Salo p. 7313281 Perniön SaunaPalvi Oy www.pernionsaunapalvi.fi Lämmin savustettu kokonainen possu suoraan palvaamomme savusaunasta! SOITA: 0400 742 948 ma pe 9.30 17.00 • la 9.30 14.00 Vilhonkatu 1, Salo • p. 040 566 9317 Asut juhlaan ja arkeen Ihanat tunikat, puserot ja mekot Hyvänmalliset housut alk. 54, Nuorekasta, naisellista ...ripaus erilaista. Koot XS-XXXL
8 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 Etsitkö juhlapaikkaa? 050-544 8870 www.vaskionpukkila.fi Häät Juhlat & Hautauspalvelua neljännessä polvessa vuodesta 1939 Helsingintie 9 24100 Salo ma-pe 9-16 la 9-12 p. (02) 731 2562 www.saustila.fi info@saustila.fi Perniön toimipiste Haarlantie 1 25500 Perniö ajanvaraus p. (02) 731 2562 Salon Hautaustoimisto Oy Hautauspalvelua neljännessä polvessa vuodesta 1939 Helsingintie 9 24100 Salo ma-pe 9-16 la 9-12 p. (02) 731 2562 www.saustila.fi info@saustila.fi Perniön toimipiste Haarlantie 1 25500 Perniö ajanvaraus p. (02) 731 2562 Salon Hautaustoimisto Oy Helsingintie 9 24100 Salo p. (02) 731 2562 www.saustila.fi www.kukkapalvelu-unikko.fi Riitta Rinnekari, floristi, puh. 050 586 3175, Turuntie 3, Salo Perinteistä Juhlat Häät & Juhlat Rohkeaa ? Leikkaa talteen Tällä kupongilla hääkukat -15% HAUTAKIVET Myymälämme avoinna Helsingintie 11, SALO P. 02-7319 929 kivi@kivityo.fi www.kivityo.fi KAIKKI ALAAN LIITTYVÄT TYÖT OMALTA PAIKKAKUNNALTA Kaikki alaan liittyvät työt omalta paikkakunnalta yli 50 vuoden kokemuksella Helsingintie 11, SALO p. 02 7319 929 www.kivityo.fi HAUTAKIVET HAUTAKIVET Laadukkaat kotimaiset kivet • Uudet hautakivet • Lisänimikaiverrukset • Muut alan työt • Pysyvästi edulliset hinnat Salon Seudun Kivihuolto Oy Avoinna arkisin 8.00–16.00. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Perniöntie 1967 B, Perniö, puh. 044 7352 354 www.salonseudunkivihuolto.fi SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Kaunis, käytännöllinen vai ihan turha? – Jos minulta kysytään, niin lautasliinan tärkein tehtävä on ilmeen antaja, lounasravintolaja pitopalveluyrittäjä Riitta Ranta-Mandelin salolaisesta Rosmariinista sanoo. Juhlan suunnittelu innostaa häntä aina yhtä paljon. Lähtökohtana ovat ihminen, tilaisuus ja tila. – Kysyn aina harrastuksista, lempiväreistä ja lempikukista ja lähden hakemaan lautasliinasta väriä ja teemaa juhlaan. Onnistuneessa juhlakattauksessa on yhteensopivat astiat, liina, lautasliinat, kukat ja usein myös kynttilät. Kun ruokatilaus on päätetty ja lautasliina valittu, Ranta-Mandelin niittaa sen tilaukseen. Yhden servietin hän antaa asiakkaalle malliksi kukkakauppaan. On paljon helpompi etsiä oikean värisiä kukkia mallin kanssa kuin yrittää kuvailla ulkomuistista juhlan teemaväriä. – Kukkakaupoissa on valtavasti asiantuntemusta ja osaamista. Toiveita kimpun mallista kannattaa esittää rohkeasti. Kukkien väri voi toistaa serviettien väriä tai kukat voivat olla vastaväriset. Molemmissa tapauksissa syntyy hyvä kokonaisuus. Yksivärinen vai kirjava? Yksiväriset ja kevyesti kuvioidut lautasliinat ovat juhlavat. Pirteyttä kattaukseen luodaan monivärisillä servieteillä. Hauska yhdistelmä syntyy kahdesta lautasliinasta, jotka taitellaan sisäkkäin. Molemmat voivat olla yksivärisiä tai toinen on kirjava. Valkoisia lautasliinoja Riitta Ranta-Mandelin ei erityisesti suosi. – Käytän mieluummin väriä. Jos astiat ovat valkoiset ja liinakin on valkoinen, valkoiset lautasliinat tekevät kattauksesta hieman aneemisen. Hän kannustaa käyttämään värejä myös muistotilaisuudessa. Kukat ja lautasliinat saavat ilmentää vainajaa, hänen lempivärejään, harrastuksia tai juuriaan. Esimerkiksi Karjalassa syntyneen muistotilaisuuteen sopivat sisäkkäin olevat musta ja punainen lautasliina. Lautasliinojen kuosit ja värit vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Kevään ja kesän hillityt muotivärit ovat vihertävä jade, rusehtava hiekka ja harmahtava betoni. – Näiden värien yhdistämisessä astioihin ja kukkiin saa olla tarkkana, ettei lopputulos näytä suttuiselta. Iloisen värisissä servieteissä värimaailma on laaja tummansinisestä hempeään pinkkiin. Aika monessa lautasliinassa kukkivat tälläkin juhlakaudella kukat. Ohut vai paksu? Lautasliinan tärkein tehtävä on suojata syliä ja pitää sormet ja suupielet puhtaina. – Jos tarjolla on ainoastaan kahvia ja kakkua, ohut ja juhlava kahviservietti riittää sormien pyyhkimiseen, Ranta-Mandelin toteaa. Ilmavat servietit sopivat esimerkiksi häihin ja muistotilaisuuksiin, joissa kahvin kanssa on yleensä vain täytekakkua. Kun kahvin kanssa on tarjolla rasvaisia leivonnaisia, kuten piirasta, ohut servietti ei riitä. Silloin katetaan paksummat lautasliinat tai laitetaan pöytään Kattauksen väri ja teema haetaan lautasliinoista. Ilmeen luoja, sormien putsaaja Riitta Ranta-Mandelin ehdottaa värikästä pöytäliinaa ja hillittyjä astioita nuoren valmistujaisiin. 1970-luvun Tupa-kupit herättävät nostalgisen pöytäkeskustelun. Kristallilasien ja kukallisten kahvikuppien kanssa sopivat täydellisesti kukkaservietit. Väri sitoo yhteen servetin, kukat ja muffinivuoan. K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Yksilöllinen suunnittelupalvelu. Kaikkea kivestä me teemme sen Uudet hautakivet, lisänimet Kiven kunnostus ja puhdistus Oikaisut ja tekstin entisöinnit Palininkatu 2, Loimaa, p. 040 567 7922 Meijeritie 5 as 25, Paimio, p. 040 5340 324 www.loimaankivi.fi • kivi@loimaankivi.fi
TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 haukkalanjuhlatilat.fi Inkereentie 452, Salo Eija p. 040-8328275 Mikko p. 0400-745234 tärkeimpiin juhlahetkiin Haukkalan juhlatilat Häät Juhlat & Kuvaaja: Pirjo-Leena Bauer www.salonfleur.net Annankatu 5 puh. 02 731 4744 Hääkoristelut Morsiussidonnat Hääkampaukset ja -meikit Juhlapalvelu Sinisen Talon Helmi, Rummunlyöjänkatu 2, Salo, p. 0400 412 072, www.sininentalo.fi V iehättävä J uhlapaikka keskellä kaupunkia Pitopalvelu kaikkiin juhliin. Toimitamme tarjottavat myös koteihin. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan toiveittesi mukaiset juhlat! Kattauksen väri ja teema haetaan lautasliinoista. Ilmeen luoja, sormien putsaaja KÄYTÄ LAUTASLIINAA Älä rypistä palloksi uu u Serviette on ranskaa ja tarkoittaa sanatarkasti ”ruoan tarjoilussa tarpeellista tarviketta”. uu u Jos lautasliina on lautasella, se otetaan pois ja avataan syliin ennen kuin alkuruoka saapuu. uu u Ruokaillessa lautasliinan oikea paikka on sylissä. uu u Kesken aterian poistuttaessa pöydästä lautasliina jätetään lautasen vasemmalle puolelle kevyesti taitettuna niin, että sutut eivät näy muille. uu u Lautasliinaa käytetään myös jälkiruoan ja kahvin aikana. uu u Ruokailun loputtua lautasliina jätetään kevyesti lautasen viereen. Sitä ei rutistella palloksi, joka huiskaistaan lautaselle tai tungetaan kahvikuppiin. uu u Lautasliina ei ole nenäliina. Siihen ei niistetä. Purje on ilmavasti taiteltu lautasliina. samaa värisävyä olevia varaserviettejä. Kangasta jäljittelevät, jämäkät lautasliinat ovat yleistyneet . Paksuhko lautasliina yhteen suun pyyhkäisyyn voi tuntua tuhlaukselta, mutta liinojen valmistuksessa otetaan jo huomioon luontoystävällisyys. Osa lautasliinoista on kompostoituvia. Mutkikas vai yksinkertainen? Lautasliinojen monimutkaiseen taitteluun ei enää uhrata aikaa kuten joskus. Riitta Ranta-Mandelinin mielestä liinan ylenpalttinen kääntely ja näpelöinti on myös epähygieenistä. – Serviettiä ei tarvitse avata, vaan yksinkertaisimmillaan sen voi taitella neliöstä kolmion muotoon. Kuviokin jää paremmin näkyviin. Suosittu, näyttävä ja juhlava taittelumalli on nimeltään Purje. Siihen löytyy netistä useita ohjeita, eikä taitteluun tarvita ylenpalttista sorminäppäryyttä. Lautasliinan voi myös kietaista kevyesti rullalle ja sitoa teemaan sopivalla nauhalla tai narulla. Kokonaisuuden voi viimeistellä sujauttamalla kestävälehtisen kukan, yrtin tai varvun nauhan alle.
10 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 18.8.18 Vihille vaivatta klo 17–23 Uskelan kirkossa. Lisätiedot verkossa: www.salonseurakunta.fi SALON SEURAKUNTA¤ 18.8.18 Vihille vaivatta klo 17–23 Uskelan kirkossa. Lisätiedot verkossa: www.salonseurakunta.fi SALON SEURAKUNTA¤ 18.8.18 Vihille vaivatta klo 17–23 Uskelan kirkossa. Lisätiedot verkossa: www.salonseurakunta.fi SALON SEURAKUNTA¤ Häät Juhlat & Ruusuhoito Nautinnollinen hemmottelukokemus, joka tuo ruusuista ylellisyyttä vaikkapa morsiamelle tai syntymäpäiväsankarille. Koko keho käsitellään päästä varpaisiin ruusutuotteilla. Hoidon kesto noin 90 min, hinta 75 e . Ajanvaraukset ja lahjakortit numerosta 046 681 4629 T:mi Anni Aalto-Perrussel (Cidesco diplomi-kosmetologi) Vanha Turuntie 239, 24910 Halikko (Hius & Kauneus Pääaseman tiloissa) ÄÄNENTOISTOJA VALAISTUSPALVELUT DJJA KARAOKEPALVELUT ESIINTYMISLAVAT JA LAITEVUOKRAUS www.aanijamedia.com SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Kello oli kolme iltapäivällä, kun kultaseppä Tero Pelto-Knuutilan puhelin soi. Kollega kysyi, voisiko Pelto-Knuutila auttaa ja tehdä sormuksen nopealla aikataululla. Hän suostui. –?Silloin selvisi, että sormus tarvitaan seuraavaksi päiväksi. Morsian oli muuttanut mieltään valmissormuksen suhteen. Sormus oli valmis aamuyöllä neljän aikaan. Normaalisti Pelto-Knuutilan ja hänen puolisonsa ja kollegansa Mia Mikkolan työ ei ole aivan näin hektistä. Teijolla yrittäjinä toimivat kultasepät ehtivät keskustella asiakkaiden mieltymyksistä, suunnitella koruja ja muokata asiakkaiden omia hahmotelmia koruista. – ?Työtä helpottaa, jos asiakkaalla on näkemystä, mitä hän haluaa. Joskus teemme asiakkaan omaan suunnitelmaan teknisiä muutoksia siten, että esimerkiksi sormus saadaan toimivammaksi ja kestävämmäksi, Mia Mikkola sanoo. –?Monesti käy niin, että asiakas on ostamassa valmiskorua, mutta jutellessa se muuttuukin tilaustyöksi. Asiakkaat katsovat vitriinin koruja ja sanovat, että tuo on kyllä kiva, mutta... Se ”mutta” on kyllä ratkaistavissa. Korun voi personoida vaikkapa vaihtamalla siihen tietyn kiven. Pariskunta on havainnut, että hopean suosio on viime vuosina kasvanut vihkija kihlasormuksissa. Suosittuja ovat myös olleet sormukset, joissa yhdistetään kultaa ja hopeaa. Kultakoruja Pelto-Knuutila ja Mikkola tekevät vain tilauksesta. Kullan hinta on niin korkea, ettei sitä kannata pitää varastoituna. Usein kultakorun materiaalina toimivat tilaajan omat, vanhat korut, joista hän halua luopua. – Suosittelemme, että jos koruilla ei ole käyttöä, niistä kannattaa mieluummin teettää uusi kuin myydä romuksi. Kullan markkinahinta on kaksinkertainen romukultaan verrattuna, Mikkola toteaa. Vanhoista koruista kultasepät selvittävät ensiksi kultapitoisuuden. Tero Pelto-Knuutilan mukaan Suomen markkinoilla liikkuu yhä valkokultaa, jonka valkaisuun on käytetty nikkeliä. Nikkelipitoiset korut lähtevät Teijolta muualle puhdistettavaksi, muut PeltoKnuutila ja Mikkola puhdistavat itse. – Nikkeliä en halua pajalle yhtään. Sen työstettävyys on huono: se on sekä kovaa että haurasta. Toinen syy ovat allergiat. Kerran kävi niin, että valkokullassa olikin nikkeliä, ja koko sulatuserä päätyi romuksi, Pelto-Knuutila kertoo. Mikkolan ja Pelto-Knuutilan yritys Paja-Kulta toimi aiemmin SoTero Pelto-Knuutilan ja Mia Mikkolan koruissa kimaltaa kierrätetty kulta. Sormus syntyy vaikka sarvesta Kultaisten sormusten materiaali on usein kierrätettyä ja peräisin esimerkiksi asiakkaan vanhoista koruista. Mia Mikkola ja Tero Pelto-Knuutila ovat innostuneita muinaistekniikoita ja opiskelevat alaa parhaillaan. Päätoimittaja: Ville Pohjonen Tuottaja: Kirsi Siekkinen Kannen kuva: Jan Sundman Kansi ja kuvankäsittely: Liisa Salo Taitto: Lasse Törnroos, Kirsi Siekkinen Mediamyynti: Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pirkko Pelander 02 770 2225 Pia Peltola 02 770 2215 Virve Ruissalo 02 770 2218 Heli Valanne 02 770 2216 Painopaikka Salon Lehtitehdas 2018 Häät Juhlat & Maan mainiosta savusaunasta: kinkkua, kylkeä ja kassleria. Maistuvaa maalaishyytelöä ja lihaisat makkarat. Tervetuloa! www.kivikylan.fi salon tori torstaisin ja laUantaisin Kerro elämäsi juhlahetkistä Ilon pisarat -osastolla Lue lisää: www.sss.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi
TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 merolla, mutta sijainti peltojen keskellä Salon ja Someron rajalla oli heistä turhan syrjäinen. Kun pariskunta oli myymässä tuotteitaan Särkisalon Meripäivillä muutama vuosi sitten, he päätyivät ajamaan Teijon kautta. – Ihastuimme ja muutimme, Mikkola toteaa. Uusi sijainti on jättänyt jälkensä Paja-Kullan tuotteisiin. Teijolla kävellessään he huomasivat teiden varsilla ja rannoilla erikoista materiaalia. Kyseessä ei ollut kivi, vaan Teijolla toimineen masuunin kuona-aine. Sinertävästä kuonalasista syntyi oma Teijon kyynel -koru. – Tiet ovat pullollaan kuonalasia. Sitä on haastava hioa, koska palojen sisällä voi olla ilmakuplia, Mikkola kertoo. Uusin materiaali pajalla on luu. Keskiajasta ja historiasta innostuneet Mia Mikkola ja Tero PeltoKnuutila opiskelevat Mynämäellä muinaistekniikoita, ja heidän tarkoituksena on ruveta käyttämään töissään luuta, sarvea ja nahkaa. Ajatus eläinperäisistä materiaaleista on vielä niin uusi, että mahdolliset tuotteet ovat kokeiluvaiheessa. Yksi kokeiluista on naudan sarven sisällä olevasta luumaisesta tohlosta tehty sormus, jonka Tero suunnitteli ja valmisti Mialle. –?Naudan sarvi on kaunis ja monisävyinen materiaali. Se on kestävä ja kova, ja sitä pystyy muokkaamaan, PeltoKnuutila kuvailee. Pieni koruliike ei elä yhden kylän asiakaskunnan voimin, vaan Paja-Kullan asiakkaat ovat eri puolilta Suomea ja silloin tällöin kaukomailtakin Japania myöten. Alan liikkeiden kautta Teijolle tulee muokattavaksi valmiita koruja, joissa halutaan esimerkiksi yhdistää kaksi mallia persoonallisesti. Koruja myös korjautetaan. – Haastavimmat työt ovat sormuksia, joita on jo korjattu monta kertaa, Pelto-Knuutila sanoo. Sekä Pelto-Knuutila että Mikkola käyvät töissä myös yrityksensä ulkopuolella. Mikkola opettaa tiffanyja lyijylasitekniikoita, Pelto-Knuutilan näkee kesäisin asfalttityömailla. Molemmista on tullut yrittäjiä vasta pitkälti aikuisiällä. PeltoKnuutila työskenteli Nokian tehtaan alasajoon saakka testauslaitteiden huollossa, Mikkola puolestaan teki nelikymppiseksi asti uraa mainostoimistossa. – Me olemme myöhäisherännäisiä. Kun vasta myöhemmin elämässä tajuaa, mitä oikeasti haluaa tehdä, tuppaa työstä tulemaan oikein intohimo, Mikkola hymyilee. – Välillä kun tekemisestä oikein innostuu, kello on aamulla kahdeksan, kun menee nukkumaan, Pelto-Knuutila sanoo. 18.8.18 Vihille vaivatta klo 17–23 Uskelan kirkossa. Lisätiedot verkossa: www.salonseurakunta.fi SALON SEURAKUNTA¤ 18.8.18 Vihille vaivatta klo 17–23 Uskelan kirkossa. Lisätiedot verkossa: www.salonseurakunta.fi SALON SEURAKUNTA¤ www.salonkukka.net Salon Kukkakori palvelee Sinua niin ilossa kuin surussakin ammattitaitoisesti, aivan Salon sydämessä torin laidalla. Horninkatu 11, Salo P. 045 111 4488 Ark. 9-17, la 8-15 Häät Juhlat & Perhejuhlat maalaismaisemassa VUOKRAUS / MYYNTI Make 040 487 3748 Ketis 0400 228 222 KYSY MYÖS TUOLIT, PÖYDÄT, TYNNYRIJÄÄKAAPIT JNE. Räätälöidyt paketit yksittäisistä teltoista suurempiin kokonaisuuksiin. • häät • synttärit • messut • tapahtumat • varikot • torit ja markkinat Varaa juhlapaikaksi Soihtula Kiikalan Nuorisoseurantalo Rekijoella – tilaa jopa 200:lle hengelle – astiat ja pöytäliinat – uusi ajanmukainen keittiö – uudet saniteettitilat – riittävästi parkkipaikkoja Kiikalan Nuorisoseura ry Ulla Kuisma p. 0400 534 911 Soita ja tule tutustumaan! Tero Pelto-Knuutilan ja Mia Mikkolan koruissa kimaltaa kierrätetty kulta. Sormus syntyy vaikka sarvesta Siniset kivet ovat Teijon masuunin toiminnan aikaista kuonalasia. Tero Pelto-Knuutilan ideoima sormus on tehty naudan sarvesta. Tero Pelto-Knuutilan suunnittelema riipus on samalla plektrakotelo.
12 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 25. TAMMIKUUTA 2018 Häät Juhlat & Anni Himberg Hääja juhlasuunnittelija Teemu Tsernov nautti jo pikkupoikana kavereidensa ja sukulaistensa synttäreiden järjestämisestä. Makea elämä kiinnosti, ja niinpä vesseli oli ilmoittanut opiskelevansa kokiksi tai leipuriksi. Ja niin siinä sitten kävi. – Olen ammatiltani suklaakondiittori. Pääsin koulun kautta Andorraan opiskelemaan alaa, ja niistä 12–13 tuntisista työpäivistä jäi kyllä paljon takataskuun. Opin muun muassa periksiantamattomuutta. Jos tulee vastoinkäymisiä, niin ei lannistuta. Ne opit ovat kanteneet tänäkin päivänä. Tsernovilla on kaksi yritystä: hääja juhlasuunnitteluun keskittyvä Only You sekä ohjelmatoimistoyritystään Viihdepalvelu Showfactory 81. Suomessa juhlasuunnittelijan käyttäminen on vielä jokseenkin uutta, mutta kuitenkin lisääntymässä. – Minulla on ollut hääja juhlasuunnitteluyritys nyt nelisen vuotta, ja koko ajan asiakkaita on tullut lisää. Markkinointiin ei ole tarvinnut vielä kuluttaa euroa, sillä monet kerran asiakkaina olleina palaavat uudestaan. Yleensä aloitetaan häistä ja jatketaan ristiäisillä. Suomessa alan yrityksiä on noin parisenkymmentä, joista suurin osa toimii pääkaupunkiseudulla. Koska ala on vielä jokseenkin nuori, tekevät juhlasuunnittelijat paljon myös yhteistyötä. – Osa tekee vain häitä, eikä muita juhlia ollenkaan. Itse olen siitä poikkeuksellinen, että olen naisvaltaisella alalla, mutta teen sekä häitä että muita juhlia. Ennakkoluuloihin törmääminen on ihan normaalia. Kerrankin eräitä häitä suunnitellessani mies hämmästyi kun minulla olikin vaimo ja lapsia, nauraa Tsernov. Häitä suunnitellessa yrittäjällä on tarkka visio siitä, miten hän asiakkaan kanssa toimii. – Yleensä nainen määrää kaikesta ja oikeastaan vaan auton valinta voi jäädä miehelle. Silloin miehet jäävät koko päivästä ulkopuolelle, vaikka hääpäivä on molempien. Koetan ottaa heti suunnittelun alkuvaiheessa miehet mukaan. –?Naiset saattavat helposti unohtaa sen toisen osapuolen, sillä heillä on kovempi stressi suunnittelusta ja asioiden onnistumisesta. Yleensä kun miehet saavat päättää jostain asiasta, he innostuvat enemmän itsekin osallistumaan suunnitteluun. Vaikka Tsernov järjestää tilauksesta kaikenlaisia juhlia, ovat häät silti isoimmassa roolissa. – 65 prosenttia on häitä ja loput muita juhlia. Kalenteri on yleensä täynnä keväästä syyskuuhun, mutta onneksi me suomalaiset olemme pikkuhiljaa oppineet juhlimaan kesän ulkopuolellakin. Talvija syyshäitä vietetään yhä enemmissä määrin. Tyypillinen asiakas on häitään suunnitteleva itsepäinen nainen. – Naiset eivät yleensä halua antaa koko vastuuta ulkopuolisille. He pitävät tiukasti kiinni omista ideoistaan. Joskus pitää hillitysti neuvoa oikealle raiteelle asiat, että kokonaisuus olisi toimivampi. Kaikesta selviää puhumalla – olen luonteeltani sellainen rauhan rakentaja. Perusvirheet juhlia järjesteltäessä eivät liity sukulaisiin tai istumajärjestykseen, vaan niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin stressi. – Pahin virhe on stressata. Stressi aiheuttaa kaikenlaisia lieveilmiöitä, kuten kiirettä ja riitelyä. Olen sanonut asiakkaille, että jos on tarve huutaa tai riidellä, niin minulle voi tulla avautumaan. Välillä voidaan tulla sanomaan pahastikin, mutta kestän sen. Kannattaa pyrkiä kiireettömyyteen, silloin riidat unohtuvat ja jää aikaa siihen itse tarkoitukseen – juhlista nauttimiseen. Vanha sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee myös Tsernovin työhön. – Suositut kirkot varataan nopeasti, eikä niitä pääse varamaankaan kuin vuotta aikaisemmin. Heti suunnittelun alkuvaiheessa olisi hyvä olla yhteydessä suunnittelijaan. Pääsääntöisesti ihmiset eivät ole ajoissa, mutta liiankaan ajoissa ei kannata olla. Hääpäivä olisi kuitenkin jo hyvä olla tiedossa, neuvoo Tsernov. Pahin virhe on stressaaminen, sanoo Teemu Tsernov. Juhlasuunnittelija opastaa välttämään perusmokia – Jos mielii kesähäitä ja ottaa nyt yhteyttä, niin ohjaan ensimmäiseksi varaamaan kirkon ja papin. Sen jälkeen istumme alas ja joko karsitaan ideoita tai suunnitellaan niitä, kertoo hääja juhlasuunnittelija Only Youn Teemu Tsernov. A N N I H I M B E R G ”Talvija syyshäitä vietetään yhä enimmissä määrin.” Teemu Tsernov