HELMIKUU Lounasvieraana viiniyrittäjä Arja Rautakallio Lehden liitteinä Kiekkolehti ja Motor Show Pori Rami Viitasaari tilasi karhun kivitaiteilijalta Iso vuosi on alkamassa PORIN RITA: KUUKAUSILEHTI • satakunnanviikko.fi • Nro 2 • PERJANTAI 6.2.2015
kelluvat huvilat YYTERI sun oy YYTERI BEACH kelluvat huvilat YYTERI sun oy
kelluvat huvilat YYTERI sun oy YYTERI BEACH kelluvat huvilat YYTERI sun oy
04 Iso vuosi on tulossa, arvokisamitalisti Rita Niemi, 35, huokaa onnellisena. Vasemman käden nimettömässä kiiltelee tuore kihlasormus ja kainalossa hymyilee Ritan sanojen mukaan paras kulta, mitä voi toivoa. Hän on porilainen rakennusalan yrittäjä ja erityisesti taideteosmaisista moottoripyöristään palkittu Aki Manninen. Amerikanpitbullterrieri, Herra Putin, häärii jaloissa ja on tuoreen kihla-avoparin rakas lemmikki. kilpa-aerobiccaaja kertoi lokakuun Prahan MM-kisojen jälkeen päättäneensä kilpauransa tähän. Niin hän on itselleen lupaillut aiKilpa-aerobic jäi, mutta julkisuuden paistetta riittää. Uuden elämän ensiaskeleet Teksti ja kuvat: SV Pia Rauhalammi ItäpuIsto 1, EEtunaukIo ark. 7.30-18, la 9-17 puuvIllan sIsäpIha ark. 10-18, la 11-17 Ilmeikkäistä keraamisista uutuustakoista löytyy löytyy juuri oikea tuote joka makuun ja tarpeeseen. Tutustu uudis tuneeseen mallistoon ja tee lämpimät kaupat! Toimi heti! Keraamisen takan ostajalle Tulikivi-kiuas kaupan päälle! Arvo jopa 790 €. Tulikivi-studio Uusikoivistontie 40, Pori (Linja-autoaseman vieressä) puh. (02) 635 1400 ma-pe 10-17, la 10-13 tulikivi.fi
Uuden elämän ensiaskeleet emminkin, mutta palannut kuitenkin treenirääkin pariin ja kilpailujen parrasvaloihin. Pitkän uran jälkeen imaisee tyhjyyden kuilu, jos tilalle ei ilmesty mielekästä uutta. – Aika harva nainen vetää 16 vuotta putkeen kilpakentillä. En ole pitänyt yhtään vuoden taukoa. Vuonna 2007 olkapääni repesi, silti osallistuin syksyllä MM-kisoihin. Olen ollut onnekas, kun olen säilynyt terveenä. Ennen kilpa-aerobicia harrastin seitsemän vuotta telinevoimistelua, Rita kertaa uraansa. Lopetuspäätös oLi toki henkisesti rankka. Kilpasiskot olivat vuosia nuorempia, joten myös ikä alkoi omasta mielestä painaa harteilla. Prahan kisoissa hän ylsi semifinaaleihin asti. – Lopettamispäätöksen tein paljon ennen Prahan MM-kisoja. Sain Akista uutta sisältöä elämääni niin paljon, etten enää puntaroinut päätöstä. Meillä on valtavasti yhteisiä suunnitelmia, Rita sädehtii samalla kun seuraa katsellaan avopuolisonsa ja lemmikin peuhaamista tuoreessa lumessa. Valkoinen maa saa Herra Putinin hämilleen ja iloisesti juoksentelemaan. Rita puhuu niin paljon Akista, että suhdetta on pakko vähän avata. Molemmat tunsivat toisensa, niin kuin suunnilleen samanikäisillä porilaisilla on tapana. Kuutisen vuotta sitten Aki oli heittänyt kavereilleen, että Rita Niemi on tuleva puolisoni. Suuri hetki koitti vuonna 2012, kun porilaiskomistus pääsi halaamaan Ritaa. Joulukuun 8. päivä 2013 Rita lupautui ajelulle Akin näyttävällä Hummerilla. Pari suuntasi Reposaaren maisemiin, ja se oli molemminpuolista menoa. Seuraavana maanantaina eli 9. päivä Rita kyläili Akin luona Ruosniemen Järvikylässä ja jäi sille tielle. Suhde on edennyt salamana. Aki kihlasi rakkaansa vuoden vaihtuessa nykyiseen kysymällä gentlemannimaisesti, tuletko vaimokseni. Ritan ei tarvinnut asiaa sen enempää puntaroida. Akin salaa hankkimat kihlasormukset vaihdettiin romanttisesti Kirjurinluodon Kaarisillalla Antti Railion ”Romanssin” säestämänä. eLämä on tässä ja nyt, niinpä impulsiivinen pari ei aikaile häävalmisteluissa. Kihlaushan on perinteisesti kosinta ja lupaus avioliitosta. Häät vietetään ensi kesänä, heinätai elokuussa meren rannalla mukavan porukan kanssa. – Todennäköisesti meidät vihitään maistraatissa ja päälle on kivat bileet, onnesta hehkuva pari kertoo suunnitelmistaan. Iso vuosi on tälle näyttävälle parille monella taholla tulossa. Parrasvaloja heillä riittää muutenkin kuin omissa häissä. Mutta näistä asioista Rita Niemen sydän sykkii onnesta. Kiitos siitä kuulu Aki Manniselle ja lemmikki Herra Putinille. Pariskunnan nimettömissä kiiltelevät kihlasormukset ja häävalmistelut ovat alkamassa. 05 AVAUS 6.2.2015 • HELMIKUU
06 Onnellinen hän, joka voi muistella mennyttä ylpeänä ja katsoa toiveikkaana tulevaisuuteen. kerrotaan vasta myöhemmin. Viimeinkin Rita saa opiskelunsa päätökseen ja valmistuu keväällä fysioterapeutiksi. Hän työskentelee Energy Puls Wellness Centerissä ryhmäliikuntavastaavana, -ohjaajana ja on myös yrittäjä. Työnkuva laajenee valmistumisen jälkeen, sillä työpaikalla tehdään parhaillaan peräti 400 neliön laajennusta. Sen sujumisesta vastaa kihlattu Aki Manninen, ja valmista tulee toukokuussa. Uusiin tiloihin rakennetaan myös hoitohuoneita, joista yksi on Ritan valtakuntaa. Mutkatonta ei Ritan siviiliura ole ollut. Hän muutti lapsuudenkodista 17-kesäisenä omilleen. Neitokainen valmistui tarjoilijaksi silloisesta Porin Palveluopistosta (nyk. Winnova), urheili ja työskenteli ravintoloissa. Halu nousta aerobiccaajana huipulle ja opiskella alkoi siintää yhä voimakkaammin mielessä. Hän kirjoittautui aikuislukioon ja painoin ylioppilaslakin päähänsä vuonna 2002. Fysioterapeutin ammatti alkoi kiinnostaa urheilijauran ohessa. Rahaa elämiseen Rita hankki ohjaajana, grillimyyjänä, kaupan kassana, urheiluliikkeen myyjänä eli monelta saralta. Kansainvälisistä kisoista mitaleja ropisi kaikkiaan yksitoista. mennyt jää historiaan. Rita Niemen elämänkirjassa kääntyy uusi lehti ja sen käsikirjoituksesta vastaa hän itse. ”Onnellinen hän, joka voi muistella mennyttä ylpeänä ja katsoa toiveikkaana tulevaisuuteen.” Näillä Oliver G. Wilsonin sanoilla Rita päivitti taannoin Facebook-sivunsa. INFO Rita Niemi: • Syntynyt 4.7.1979 Porissa. • Kilpaillut pikkutytöstä asti ensin telinevoimistelussa, myöhemmin kilpa-aerobicissa. • Yrittäjä, ryhmäliikuntavastaava. • Valmistuu keväällä fysioterapeutiksi. • Saavuttanut urallaan 11 arvokisamitalia. • Erityismaininnan ansaitsevat 3 EM-mitalia, 4 MM-hopeaa, 1 MM-pronssi. • Lapsuudenperheestä äiti Irma asuu Porissa, isä on kuollut ja sisko Mia perheineen on Tampereella ja työskentelee sosiaalityöntekijänä. Kilpaura sai jäädä, mutta tämä kaunotar näkyy julkisuudessa vastekin. Se on varma! Keskuskartano, 28130 PORI Puh. (02) 6336 511 Fax (02) 5299 060 PÄIVYSTYS 040 7236 725 posti@lukkotalo.fi www.lukkotalo.fi AVOINNA ma-pe 8-17
07 PÄÄKIRJOITUS 6.2.2015 • HELMIKUU PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI SETÄMIES MUSASTA Pääkkäri otsikko Huumori ja ihmisten hauskuuttaminen on hienoa, mutta vaikeaa puuhaa. Yleensä parhaat naurut saadaan ihan normaalien touhujen keskellä, kun joku osaa heittää sopivan kommentin tai spontaani valmistelematon lause lipsahtaa huulilta. Pyydettäessä jotakin olemaan hauska saadaan tuskin haluttua vaikutusta. Vesku Loiri saattoi parhaimmillaan olla ihminen, jonka pelkkä näkeminen aiheutti hilpeyttä. Miltä se sitten kansantaiteilijasta itsestään mahtoi tuntua? Itselle tulee mieleen tapaus muutaman vuoden takaa, kun terassipöytämme ääreen oli kokoontunut joukko enemmän tai vähemmän rakentamisesta tietävää ryhmää. Porukalla mietittiin millaiset eristeet tulisi laittaa valmisteilla olevaan kylmään ulkorakennukseen, johon vuokralaisiksi tulisivat lemmikkikanit talven ajaksi. Joku siinä sitten kysyi, että mikä olisi kaneille paras lämpötila? Porukan huuliveikko vastasi, että ”kyllä se on 175 astetta ja puolitoista tuntia”. Nauruhan siitä seurasi ja melko pitkään se kesti. Tosin on samaan hengenvetoon todettava, että ryhmän nuorisokaarti ei kommentista pitänyt. HuumorIn ongelma onkin usein se, että kaikki jutut ja vitsit eivät sovi joka tilanteeseen. Hiusten väri, rotuun liittyvät ennakkoasenteet, äly, paino ja sitten ne ikuiset vyötärön alapuolelle menevät jutut. Tarkoitus ei varmasti ole ketään loukata mutta tahtomattaankin niin voi usein käydä. Itse olen taipuvainen omakohtaiseen sarkasmiin ja joskus se myös puree. Vakiolauseeni koskee usein läpi käymääni lääkärintarkastusta. Ihan mustaa valkoisella sain tohtorilta painoindeksistä. Ylimääräisiä kiloja ei kuulemma ole meikäläiselle kertynyt. Olen vain jäänyt 77 senttiä liian lyhyeksi. nauru pidentää ikää ja sitä tulee vaalia. Minulla on yksi ”kaveri”, jonka puoliso joskus ihmetteli tv:n uutisia. Siellä kerrottiin, että reseptien väärentäminen on yleistynyt hurjasti. Rouva siinä mietti, että miksi reseptejä tarvitsee väärentää, kun kirjastosta saa keittokirjoja lainata ihan vapaasti. Reseptien väärentäjät kuriin! Kimmo Österlund Naurava putkimyyjä Porilaista sekametelisoppaa Setämiehen kaverit ovat maanantai-illan jälkeen soitelleet ahkerasti ja kyselleet, mitä siellä Porin kaupungintalolla oikein puuhataan. Ensin hutkitaan, sitten ollaan tutkivinaan ja lopuksi ei tehdä mitään. mutta ei Pori ihan yksin näiden mainetekojensa kanssa ole. Vanha armeijakaveri soitteli setämiehelle päämajakaupunki Mikkelistä. Hän kertoi, että osataan Savossakin – jossa vastuu on kuulijalla – sotkea omat asiat. Osataan varmaankin, mutta Porissa vastuuta ei ota edes se kuulija. KaverIn mukaan Mikkelissä on paiskittu viime ajat urakalla selvityksiä työpaikkakiusaamisesta kaupunginhallinnossa. Mikkelissä asetelma on tosin niin päin, että kaupungin virkamiehiä kiusaavat luottamushenkilöasemassa olevat naiset. armeIjaKaverIn kertoman mukaan Mikkeli teetti kiusaamisväitteistä selvityksen kaupungin omistaman työterveysyhtiön toimesta. Osa porukasta katsoi kuitenkin, että oman yhtiön selvitys on jäävi, eikä se tyydyttänyt kaikkia kaupunginhallituksen jäseniä. Ja aivan kuten Porissa, niin Mikkelissäkin selvitys salattiin. Sen näkivät vain kaupunginhallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajat. Lopuksi tehtiin vielä uusi selvitys. setämIes kysyikin kaveriltaan, missä kunta-alan laivaseminaarissa nämä virkamiehet ja luottamushenkilöt jakavat näitä parhaita malleja toisilleen. Kaveri epäili, että varmaankin viimeisten hitaiden jälkeen hytissä. Kun setämies kertoi armeijakaverilleen Porin Kokkila-Luukkonen-Prizztech-Vasama-Furuholm -gatesta tarkemmin, Savon mies vaikeni. Lopuksi hän sentään pystyi kysymään, miten Porin kaupunginhallitus moiseen päättämättömyyden suoritukseen kaiken nähdyn jälkeen edes kykeni ja mitä tästä kaikesta seuraa? Hyvin ja paljon. yHden version mukaan kaupungintalolla aletaan jatkossa ottaa kaikki käskyt esimiehiltä vain kirjallisesti, jotta tarvittaessa tiedetään, kuka on mitäkin käskenyt. Näin vastuutkin ovat selvillä. Tämä helpottaa seuraavien komissioiden ja hallitusten työtä. ja pakko setämiehen oli armeijakaverille sekin todeta, että Porin luottamushenkilöillä on jos jonkinlaisia suoria tai epäsuoria sidoksia kaupungin virkamiesjohtoon, mutta onneksi ne eivät kuitenkaan vaikuta päätöksentekoon. Yhdellä on kiitollisuuden velkaa, toisella kaunaa, kolmannella eduskuntavaaleja, neljännellä omaa tai sukulaisen työsuhdetta kaupunkiin ja viidennellä valtapyrkimyksiä. enIten raadollista setämiestä kiinnostaa kuitenkin se, ottiko joku komission edessä toisen synnit niskoilleen ja jos otti, miten se aikanaan hyvitetään. sellaInenKIn tilanne on setämiehelle kerrotun mukaan lähellä, että demarien Esa J. Wahlman alkaa todella nyt kypsyä kaupunginhallituksen saamattomuuteen. Kun eläkeikä tulee miehelle pian TUL:ssa vastaa, pohtii Wallu kuuleman mukaan tosissaan myös jatkoaan politiikassa. Ennen kaikki oli paremmin. KaIKen nähdyn jälkeen lopputulos on se, että asiat ovat Porissa pahemmin solmussa kuin ennen ja Porin mainetta on vahingoitettu sekä ympäristökunnissa että valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Hyvin tehty! Pasila soittakaa setämiehen armeijamuistojen kunniaksi Porilaisten marssi. Porilaista sekametelisoppaa osa II Porin teatterissa oli pari viikkoa sitten ensi-illassa Kuninkaan puhe -näytelmä. Tarina on tuttu historiasta ja televisiostakin, mutta se jaksaa kiinnostaa yhä aina uudelleen. Eikä Porin teatterin esityksen tarvitse hävetä yhtään muiden rinnalla. Näytelmä on hienosti sovitettu. Kyseessä on kasvutarina, jossa kuninkaaksi vastoin tahtoaan ja yllättäen joutuva prinssi Albert, kuninkaana Yrjö VI, kärsii pahasta änkytyksestä. Aikaisemmin kuninkaat olivat voineet näyttää ja kuulostaa miltä tahansa, mutta 1930-luvulla maailman mullisti radio. Se oli väline, jolla kuningas pystyi saattamaan viestinsä koko laajaan brittiläiseen imperiumiin yhdellä puheella. Änkytys ei kuitenkaan sopinut kuninkaan arvoja vaikutusvallalle. Hänen pätevyyttään kyseenalaistettiin änkytyksen vuoksi. yrjö VI:n ajoista sähköisen median kehitys on ollut huimaa. Televisio levisi 1950ja 1960-luvulla kulovalkean tavoin. 2000-luvulla tuli netti ja sosiaalinen media. Samalla se, miltä näyttää ja kuulostaa, on tullut entistä tärkeämmäksi. 2000-luvun ihminen ei valitettavasti ole sen suvaitsevaisempi erilaisuutta kohtaan kuin 1930-luvun britit. Asenteemme ovat pinttyneitä. näytelmässä Yrjö VI voitti änkytyksensä puheopettajansa avulla ja onnistui pitämään sodan aikana kansakunnan taistelutahtoa nostattavia puheita ilman, että änkytys niitä häiritsi. Hänestä tuli myös pidetty ja arvostettu kuningas. omaan asenteellisuuteenkin herää toisinaan. Eräänä talvisena aamuna töihin ajaessa edessä oli Viron rekistereissä ajanut auto. Mutta miten se toimikaan liikenteessä? Auto pysähtyi parikin kertaa kohteliaasti, kun suojatielle oli astumassa ihminen. Poikkeavaa liikennekulttuuria Porissa. Ja laittoi pohtimaan omia asenteita ja asenteellisuutta. Kim Huovinlahti päätoimittaja kim.huovinlahti@satakunnanviikko.fi Porilaista asennetta ja asenteellisuutta Eikä Porin teatterin esityksen tarvitse hävetä yhtään muiden rinnalla. Näytelmä on hienosti sovitettu.
08 HYPOXI Pori, Otavankatu 15 Puh. 040 141 3050 pori@hypoxi.fi WWW.HYPOXI.FI Luonnollinen ja tehokas kehonmuokkausmenetelmä HYPOXI® perustuu kevyen liikunnan ja alipaineen yhdistelmään. HYPOXI® kohdentaa rasvanpolton ongelmakohtiin sekä poistaa selluliittia. Saat näkyviä tuloksia nopeasti. HYPOXI® muokkaa tehokkaasti myös miesten keskivartaloa! HYÖDYNNÄ NYT Smartumja muut liikuntaetusi meillä. TV:stä tuttu! Olemme avoinna ma–pe klo 10–17, la 10–14 Hoitoaikoja ja ohjattuja tunteja myös iltaisin ja viikonloppuisin. Valtakatu 4 A, 28100 Pori www.hyvinvointicenter.fi info@hyvinvointicenter.fi p. 02 637 6061 “Ystävyys on akku, elämän arjessa.” Koko helmikuu on Hyvinvointicenterissä ystävän kuukausi! Tule vaikka ystävän kanssa suolahuoneeseen nauttimaan hengitysteitä avaavasta ja ihoa hoitavasta rentouttavasta hetkestä nyt 2 yhden hinnalla eli 20,tai kehoa puhdistavaan Detox-hoitoon hinta kahdelle yhteensä vain 45,Useiden sairauksien ja kiputilojen syynä on kehoomme kertynyt kuona. Detox-hoidon avulla voidaan tehokkaasti poistaa kehoon kertynyttä kuonaa. Hoito on miellyttävä. Kuukauden muuttuja alkaa maaliskuussa Suosittu sarja jatkuu! Kerro, miksi juuri Sinut tulisi valita Kuukauden muuttujaksi Hakemukset 25.2. mennessä pori@fanletti.fi. Liitä mukaan nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Halutessasi voit laittaa myös kuvan. Gallen-Kallelankatu 8, 28100 PORI | www.satakunnanviikko.fi fanletti.fi kookenka.fi riverco.net satakunnannakokeskus.fi
HELLAN JA VIINILASIN VÄLISSÄ Viiniyrittäjä Arja Rautakallio tunnustautuu hyvän ruuan ja viinin ystäväksi. – Viini kuuluu juhlahetkiin ja viikonloppuihin. Silloin nautimme ruuasta ja toistemme seurasta. Hyvä seura, ruoka ja juoma – niistä muodostuvat ne elämän ehdottomat tähtihetket, korostaa Rautakallio. Rautakallioiden aRki on pitkään muodostunut jääkiekosta ja viinibisneksestä. Viinien tuonti on Pekka Rautakallion valmennusuran vuoksi jääneet vahvemmin Arja-vaimon vastuulle. – Yhdessä me alasta kuitenkin haaveilimme ja lopulta siihen myös ryhdyimme. Nykyisin tämä on itselleni jo enemmän kuin ammatti. Paremminkin elämäntapa ja intohimo, painottaa Rautakallio. leivätöntä tammikuuta viettävän viiniyrittäjän mukaan viinin upeimmat ominaisuudet tulevat harvoin nautittuna entistä paremmin esiin. – Makuhan kärsii, jos viiniä on pöydässä päivittäin. Samoin on kaikkien herkkujen kohdalla, sanoo Rautakallio. Yli kahdeksan vuotta italialaisia viinejä Suomeen tuottanut pariskunta on viettänyt vuosia ulkomailla. Jääkiekko on vienyt Rautakallioita Amerikan mantereelle, Keski-Eurooppaan ja Baltiaan. Vuodesta 2014 alkaen pariskunta on asustellut rivitaloa Länsi-Porissa. – Pieni pala sydäntä jää aina sinne, missä asuu. Pori on aina Pori, mutta monelta muultakin paikkakunnalta on upeita muistoja. Hienoimpia ovat Sveitsissä vietetyt vuodet, sanoo Rautakallio. alppimaassa asuessaan Rautakalliot kiertelivät monilla viinitiloilla. Lopulta pariskunnan sinnikkyys palkittiin. Yhteistyö paikallisten viinintuottajien lähti käyntiin ja nyt yhteistyökumppaneiden määrä on moninkertaistunut. – Viinin on oltava puhdasta eli mahdollisimman biologisesti valmistettua. Tärkein kriteerimme on, että tuottajat tekevät viinejä intohimosta ja rakkaudesta eli samoilla periaatteilla kuin me viiniä harrastamme ja markkinoimme, korostaa Rautakallio. ”RockYn” pesti Riian Dinamoon toi maailmanmatkaajille uusia ystävyyssiteitä. – Pidämme niistä kiinni. Myös Riian korkeatasoinen ooppera kiinnostaa jatkossakin. Mutta laadukasta kulttuuria on tarjolla myös Porissa. Viimeksi meidät hurmasi Porin Teatterin Sound of Music, kertoo Rautakallio. • Kokemäenjoen pohjoisrannalla sijaitseva Wanha Juhana on tunnelmallinen paikka viettää häitä, syntymäpäiviä ja muita juhlia. • Ravintola on toiminut reilut neljä vuotta. Yritysten ja yhteisöjen ruokailuja kokouspaikkana Wanha Juhana tarjoaa idylliset puitteet eri suuruisille ryhmille. • A la Carte -listalta löytyy muun muassa Seppä-Henrikin suussa sulavaa villisikaa ja Pronssinvalajan paahdettua ahventa. • Wanha Juhana tarjoilee päivittäin vaihtuvan arkilounaan 10.30–14.00. Teksti ja kuvat: SV Vesa-Pekka Järvelä Ravintoloitsija Jaakko Karumo Missä syötiin? 09 LOUNASVIERAS 6.2.2015 • HELMIKUU Suuri pala sydäntä Porissa Työ vie aiemmin lääketeollisuuden parissa työskennellyttä Arja Rautakalliota ympäri Suomea. Pitkätkin työmatkansa hän ajaa aina itse. Nuoruudessani kotona kokoonnuttiin ruokapöydän ääreen tasan kello 17, kun isä tuli töistä. Näin tapahtui poikkeuksetta joka päivä viikonloppuja lukuun ottamatta, jolloin pöydän ääreen kokoonnuttiin kello 12. olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että saisin oman perheen yhden kerran päivässä yhdessä pöydän ääreen syömään, mutta mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä haasteellisemmaksi tavoitteeni on muuttunut. Harrastukset aikatauluttavat arkea ja näin talviaikaan tuntuu, että koko perhe on kasassa vasta nukkumaan mennessä. YRitin siirtää ruokailujamme iltaan harrastusten jälkeen. Aivan loistava idea, kaikki olivat kotona ilman kiirettä, mutta muuten toteutuskelvoton. Kiukkuisia, nälkäisiä pikkuihmisiä näkyi jääkaapin luona pitkin iltapäivää. olen monesti miettinyt, että miksi ihmeessä lasten koululounaan pitää olla aamupäivällä. Minulle on kerrottu, että lapsilla on niin kova nälkä. Totta kai on, koska he eivät syö aamiaista, kun ruokailu on melkein heti kouluun tultaessa. Noidankehä on valmis ja päättymätön. Nuorimmaisemme syö koulussa 10.30 eli 2-3 tuntia aamiaisen jälkeen. Hänellä ei ole nälkä siihen aikaan, jos hän on syönyt kunnon aamiaisen, mutta nälkä on aivan hirveä viimeistään klo 14, jolloin iltapäiväkerhossa on välipala. Nälkä on suurin välipalojen aikaan ja kun on ruoka-aika – ei kunnon ruoka maistu. lasten liikalihavuudesta puhutaan paljon, onkohan kukaan tutkinut tätä. Eihän ruoka-aikana syöty tavallinen ruoka lihota, mutta kun lapset oppivat elämään jatkuvilla välipaloilla on noidankehä valmis. en kuitenkaan ole heittänyt pyyhettä kehään tässäkään hommassa. Ajattelin kokeilla Välimeren tyyliä. Iltapäivällä syödään yksi tuhti ja terveellinen välipala ja illalla klo 20 koko perhe kokoontuu syömään iltapalan sijasta lämpimän ruoan. Yhteiset ruokailuhetket vahvistavat perhesidettä, sanovat tutkimukset. Tähän tutkimukseen minäkin uskon. Miten mukava on mennä nukkumaan rauhallisen yhteisen ruokailuhetken jälkeen, ehkä myös viisaampana muiden perheenjäsenten päivän tapahtumista – niin ja mahakin on täynnä ruokaa. Koska syödään? Johanna koskiranta Lisää herkuttelua Hellan ja viinilasin välissä -blogissa www.hellanjaviinilasinvalissa.blogspot.com
10
11 AJANKOHTAISTA 6.2.2015 • HELMIKUU TIESITKÖ KYSYMYS + VASTAUS GALLUP Minkä ikäiset nuoret voivat kauttanne tulla hakemaan kesätöitä? 1 Opiskelijoiden ja koululaisten ei tarvitse ilmoittautua työnhakijaksi TEtoimistoon. Meille ilmoitetut kesätyöpaikat ovat haussa osoitteessa te-palvelut.fi. Järjestämme keväisin rekrytointitapahtumia, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset kesätyönhakijat. Joko on aika hakea? 2 Kesätöiden hakeminen kannattaa aloittaa ajoissa, mieluusti heti vuoden alussa. Suuret yritykset aloittavat rekrytointinsa alkuvuodesta, pienemmiltä yrityksiltä tulee kesätyöpaikkoja hakuun pitkin kevättä. Ovatko kaikki hakijat opiskelijoita vai hakevatko myös vastavalmistuneet ja työttömät pelkästään kesätyötä? 3 Tarjolla oleviin kesätyöpaikkoihin voi hakea kuka tahansa. Osassa on kuitenkin vaatimuksena tehtävään liittyvät alan opinnot. Mistä löytää TE-toimistolle ilmoitetut kesätyöpaikat? 4 Osoitteesta te-palvelut.fi > Avoimet työpaikat. Ohjelma hakee kaikki haussa olevat kesätyöpaikat, kun määrittelee työn kestoksi Kesätyö. Paikkavahti-palvelua käyttämällä saa työpaikkatiedot suoraan omaan sähköpostiin. Kannattaa myös tehdä CV-nettipalveluun oma työnhakukuvaus. Satakunnan TE-toimistolle tiedoksi tulevat kesätyöpaikat linkitetään ”Kesätyöt Satakunnassa” –facebook-sivulle os. www.facebook.com/kesatyotsatakunnassa. Kun tykkää sivusta, työpaikat saa omaan uutisvirtaansa. Kehotatko menemään suoraan yrityksiin? 5 Kannattaa käyttää useita työnhakukanavia. Esimerkiksi sähköisiä työpaikkasivustoja, seurata lehtiä, yritysten nettisivuja, kysellä tuttavilta, sukulaisilta ja ottamalla yhteyttä työnantajiin, ilmoittautua henkilöstöpalveluyrityksiin työnhakijaksi. Rekrytointitapahtumat ovat loistava keino tutustua työnantajiin ja esitellä omaa osaamista. Tärkeintä on olla aktiivinen, ennakkoluuloton ja ajoissa liikkeellä! Onko TE-toimistolle tulossa jotain kesäkampanjaa? 6 Kesärekry 2015 järjestetään Satakunnan TE-toimistolla Porissa tiistaina 3.3.2015 klo 13-16. Jos yrityksessä on yt:t tai irtisanomisia, voiko sinne palkata kesätyöntekijöitä? 7 Yt-neuvotteluista huolimatta yritys voi rekrytoida uutta henkilöstöä kesäksi, mutta eri tehtäviin, joista henkilöstöä on lomautettu tai irtisanottu. Tukeeko yhteiskunta työnantajia tulevana kesänä? 8 Monet kunnat myöntävät yrityksille kesätyöpaikkatukea n. 15-20 -vuotiaiden nuorten palkkaamiseen. Kesätöiden hakuaika alkaa olla käsillä. Asiantuntija Taina Kynäsniemi Satakunnan työja elinkeinotoimistosta antaa ohessa vinkkejä työnhakuun. Teksti ja kuvat: Pia Rauhalammi Taina Kynäsniemi kertoo, että monet kunnat myöntävät yrityksille kesätyöpaikkatukea nuorten palkkaamiseen. Kuntien nettisivuilta löytyy lisätietoja. Kysyimme erilaisista yrityksistä, mm. montako työpaikkaa on tarjolla ja millaiset ovat pääsyvaatimukset. Palkataanko yritykseenne kesätyöntekijöitä? Harri Tuomi, Satakunnan Osuuskauppa, toimitusjohtaja – Viime kesänä otimme 600 kesätyöntekijää. Tänä vuonna luku on noin 500. Kesätyöntekijöidemme keski-ikä on 17-18 vuotta. Tutustu ja tienaa -jaksolle otetaan nuorempia. Toimipaikkoihimme haetaan keskitetysti osoitteessa www.s-kanava.fi/satakunta. Haku on 22.2. saakka. Hakijoita on paljon, joista valitsemme ahkerat. Asenne on tärkein kriteeri. Palkka on tessin mukainen. Lisäksi he saavat henkilökunta-alennuskortin. Elina Salmivala, Econia Yrityspalvelut Oy, toimitusjohtaja – Toimipisteemme sijaitsevat Ulvilassa ja Porissa. Toimialaamme ovat tilitoimistopalvelut ja henkilöstövuokraus, jonka kautta hoidamme kesätyöntekijöitä asiakasyrityksillemme. Sinne puolelle otamme tekijöitä ihan varmasti. Tarjolla on töitä logistiikan ja kaupan aloilta, kasvihuoneja puutarhanhoidosta sekä rakennusteollisuudesta. Tilitoimistoon kesätyöllistämme harjoittelijoistamme yhden tai kaksi. Reijo Salminen, Harjavalta Oy, henkilöstöpäällikkö – Palkkaamme Kupariteollisuuspuistoon Poriin ja Suurteollisuuspuistoon Harjavaltaan etenkin tuotannon eri osastoille kesätyöntekijöitä. Perinteisesti hakemuksia tulee noin 800. Hakuaika on 6.3. saakka osoitteessa www.boliden.com. Ilmoitamme jokaiselle hakijalle maaliskuun loppuun mennessä lopputuloksen. Perehdytämme työhön hyvin, joten perusvaatimuksia ei ole. Myös työtön voi hakea kesätyöhön. Vuorotyössä palkka on hyvä. Alle 18-vuotiaille on tarjolla Tutustu ja tienaa -jakso. Kasperi Onnela, Petras Cafe, ravintolapäällikkö – Hakemuksia tulee päivittäin. Palkkaamme kesäksi 2-3 työntekijää. Hakijalla on oltava asenne kohdallaan. Iloinen, motivoitunut ja kehityskelpoinen pärjää alallamme. Tärkeää on, että palvelemme kaikkia asiakkaitamme samanarvoisesti. Kassatyöskentely vaatii 18 vuoden iän, mutta ekstraajat ja tiskarit voivat olla nuorempia. Hakemukset kirjekuorissa yritykseemme. Aloittelijan palkka on hieman vajaa 11 euroa tunnilta + lisät. IkkunateIppaukset jo kertovat, mikä on Halal-kaupan tärkein myyntiartikkeli. Halal-lihan lisäksi tarjolla on laaja valkoima itämaisia ruokatarvikkeita, teelaatuja, ym. Pitkään Suomessa asunut yrittäjä Mudhafar Almheina etsii avukseen työharjoittelijaa, sillä kauppa on avoinna kello 10.30-20. Sunnuntaisin liike on kiinni. Halal-kauppa avasi Itsenäisyydenkadulla
12 VOI HYVIN 6.2.2015 • HELMIKUU Teksti ja kuvat: SV Vesa-Pekka Järvelä Marja-Liisa PeLtonen ja Pirjo-Riitta Jokela saapuvat Porin Valtakadulla sijaitsevaan Ritva Lepistön CarmaTerapio -hoitolaan yhdessä. Myös sisarusten vaivat ovat samanlaiset. He molemmat kärsivät Sjögrenin syndroomasta. – Se on pitkäaikainen, tulehduksellinen autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa kyynel-, sylkija sukuelinten rauhasia. Seurauksena on limakalvojen kuivuminen, kertovat Peltonen ja Jokela. suurin osa eli noin 90 prosenttia potilaista on naisia. Useimmin tautiin sairastutaan 40-60 vuoden iässä, mutta se voi alkaa minkä ikäisenä tahansa. Sjögrenin oireyhtymää ei voida parantaa, mutta sen oireita voidaan helpottaa. Apua tulehduksellisiin reumasairauksiin kuuluvaan oireyhtymään sisarukset ovat löytäneet Lepistön asiantuntevasta akupunktiohoidosta. – Perinteinen hoitomuoto on tehonnut hyvin meidän kiusallisiin ja pitkäaikaisiin vaivoihimme. Käymme akupunktiossa kahdesti kuukaudessa. Akupunktiossa pitääkin käydä vähintään viisi kertaa, vasta sen jälkeen parantavat vaikutukset tulevat esiin, korostaa Pirjo-Riitta Jokela. akuPunktio on tuonut Jokelalle helpotusta myös Hortonin syndroomaan. – Siihen liittyy kovimpia tunnettuja kipuja, joita ihminen voi kokea. Kohtaus alkaa usein aamuyöllä ja on aina toispuolinen, toisen silmän seutuun paikantuva päänsärky. Ankara kipu kestää muutaman tunnin ja kohtaukset esiintyvät viikkojen, jopa kuukausien mittaisina sarjoina, sanoo Jokela. akuPunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, jossa asiakkaaseen pistetään neuloja tarkoin määriteltyihin pisteisiin. – Kiinalaisen perinteen mukaan akupunktiopisteet määräytyvät kehon sisäelimiä kuvaavien meridiaanien mukaan. Sairauksien hoidossa neuloilla vaikutetaan näitä meridiaaneja pitkin tapahtuviin virtauksiin, ja päämääränä on, kuten muussakin kiinalaisessa lääketieteessä, elimistön tasapaino, jolloin keho pääsee parantamaan luonnollisesti itse itseään, kertoo Ritva Lepistö. LänsiMaihin akuPunktuuri saapui ensimmäisen kerran 1600-luvulla Kiinassa lähetystyötä tehneiden jesuiittojen mukana. Tästä johtuu muun muassa Keskija Etelä-Euroopan laaja akupunktuurin Elämäntavoilla on terveyden kannalta suuri merkitys. Ritva Lepistö korostaa ennaltaehkäisevän hoidon merkitystä. Apu löytyi akupunktiosta Pirjo-Riitta Jokela ja Marja-Liisa Peltonen käyvät kahdesti kuukaudessa akupunktiossa. Ritva Lepistön mukaan hoitoon kannattaa lähteä ajoissa. TARJOUSHOITO TALVI-IHOLLE Itäpuisto 11, Pori • 02 632 5711 Ma-pe 9.30–17.30, la 10–14 Muina aikoina sop. mukaan sis. alkupuhdistuksen, kuorinnan ja Casmara naamion 45 € Varaa aikasi! Tarjous voimassa helmikuun 2015 ajan. Tiedustelut p. 040 721 3299 nina.kivela@tervepori.fi www.tervepori.fi Pilates • taukojumPPa • kahvakuula • FysioteraPia • tyky-Päivät Onko sinulla tekstariniska? •Yksilötuntitarjous •Ryhmäluento 55,99,Tikkulan S-market • p. (02) 635 3598 Avoinna ma–pe 10–19, la 9–17 Meiltä myös bonusta! Täysin luonnolliset ja lisäaineettomat Nordic Health -magnesiumsuihkeet on palkittu maailmalla ja Suomessa! • kätevä käyttää • ehkäisee kramppeja • imeytyy tehokkaasti • nopeuttaa palautumista • vaikuttaa nopeasti Myös perus-, unija kipumagnesium 27,90 Helmikuun tarjous www.porinhiusklinikka.fi Valtakatu 6, Pori p. (02) 6325 301 iusja PORIN auneusklinikka K H facebook.com/hiusjakauneus hiusten leikkaukset ja värjäykset hääja juhlakampaukset hiusten ja hiuspohjan hoidot ripsien ja kulmien värjäykset Kevään kaikkiin juhliin geelikynnet hääja juhlameikit rakennekynnet, geelaus, kestolakkaus kasvo-, käsija jalkahoidot polttarihoidot, myös asiakkaan tiloissa karvanpoistot kuumavahalla (sääret, kainalot, bikinit...) Terveyttä liikkeellä! Petra Rautakallio Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM, Ryhmäliikunta Valtakatu 6, 28100 Pori puh. 040 581 3360 petra@petrafit.fi www.petrafit.fi Toni Stenfors Koulutettu hieroja • Jäsenkorjaaja klassinenja urheiluhieronta Kalevalainen jäsenkorjaus Pumpulikatu (Pohjoisranta 11) Pori puh. 0400 709 198 toni.stenros@gmail.com www.tonistenfors. Kotikäynnit ympäri Satakuntaa
TERVEYS 6.2.2015 • HELMIKUU Ritva Lepistö korostaa kalevalaisen jäsenkorjauksen tehokkuutta. Se on satoja vuosia vanha kansanparannusmuoto. – Se perustuu koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. Kalevalan päivää juhlistetaan lauantaina 28.2. Sen kunniaksi meillä Hoitopiste CarmaTerapiossa vietetään Avoimien ovien päivää. Apu löytyi akupunktiosta Ihmisen kehossa on noin 360 akupunktiopistettä. INFO käyttö. Myös Suomessa akupunktion apuun on turvauduttu jo pitkään. – Akupunktion arvostus on meilläkin noussut. Sillä voidaan hoitaa kehon kipuja ja toiminnallisia ongelmia. Kiinalaisen lääketieteen akupunktio keskittyy ihmiseen kokonaisuutena ja hoito on aina yksilöllinen, korostaa Lepistö. Akupunktiolla aktivoidaan kehon omia toimintoja. – Akupunktio vaatii asiakkaalta sitoutumista hoitoon elintapojen tarkastelun ja niihin tehtävien muutosten kautta. Oikeanlainen ravinto on tässä asiassa avainasemassa, painottaa Lepistö. IhmIsen kehossa on yli 360 akupunktiopisteitä. – Niistä käytetään kuitenkin muutamaa kymmentä käytännössä. Hoidon tekijällä on käytössään eripituisia ja -paksuisia neuloja. Kerralla käytössä on enimmillään noin parikymmentä neulaa, mutta yleensä alle kymmenen, sanoo Lepistö. – Niitäkin on, joita akupunktioon ei saa mitenkään voimakkaan neulakammon vuoksi. Kokemuksesta voi kuitenkin sanoa, että pelko on turhaa. Neulan pisto ei tunnu yhtään sen pahemmalta kuin hyttysen pisto, vakuuttavat Lepistö, Peltonen ja Jokela. 13 Reseptimme hyvään hoitoon ovat ammattitaito ja ystävällisyys. Meiltä löydät kaikki palvelut saman katon alta ja saat asiantuntevaa hoitoa nopeasti elämän yllättävissäkin tilanteissa. Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi HOITOPISTE PAREMPAAN OLOON . TERAPEUTTISET JA ESTEETTISET LPG-HOIDOT PERINTEINEN AKUPUNKTIO AKUPAINANTA (SHIATSU) LYMFAHOIDOT HOITOPISTE PAREMPAAN OLOON . TERAPEUTTISET JA ESTEETTISET LPG-HOIDOT PERINTEINEN AKUPUNKTIO AKUPAINANTA (SHIATSU) LYMFAHOIDOT • perinteinen akupunktio • shiatsu • lymfaterapia • neurosonic-hoidot • LPG-selluliittihoidot • terapeuttiset hoidot • kalevalainen jäsenkorjaus opiskelijatyönä LISÄTIEDOT JA AJANVARAUKSET www.carmaterapio.fi • 044 539 6597 • ritva.lepisto@carmaterapio.fi facebook.com/HoitopisteCarmaTerapio • Valtakatu 5, 28100 Pori AVOIMET OVET Kalevalan päivänä la 28.2. klo 10-14 Tervetuloa tutustumaan kalevalaiseen jäsenkorjaukseen! Kahvitarjoilu. HOIDA HYVÄ IHMIN EN ITSEÄS I! Tiilimäentie 4, PORI, p. 641 4112 Torikatu 4, KANKAANPÄÄ www.karpalopiste.fi HOITOTARVIKE Sukanvarteen kannattaa sijoittaa, tukisukat meiltä ostaa. Näin oloasi parannat, itsellesi lahjan annat. Hampaiden valkaisut ja puhdistukset Kirkastava SOODAPUHDISTUS (50,-) 39,p. 0400 800 531 Isolinnankatu 22 A, 3 krs. Pori www.smilestudio.fi Hammashoitopalvelu SmileStudio Oy Logovärit TUMMA VIHREÄ: CMYK: c60 m0 y100 k0 PANTONE: 368C VAALEA VIHREÄ: CMYK: c40 m0 y70 k0 PANTONE: 367 C ERIKOISHAMMASTEKNIKKO KIRSI EHONIEMI Nakkila Eura Pori 02 865 4636 Itäpuisto 5, Pori • puh. (02) 641 2336 Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu Tervetuloa palvelevaan ja asiantuntevaan optikkoliikkeeseen. www.optikkonordling.fi TIESITKÖ: LUMI HEIJASTAA 80 % UV-SÄTEISTÄ -SUOJAA SILMÄSI HOHTAVILTA HANGILTA Ostaessasi Varilux Series monitehot, saat XPERIO Polarisoivat monitehoaurinkolasilinssit -50% tai perusmonitehot aurinkolasivärillä veloituksetta.
14 TERVEYS 6.2.2015 • HELMIKUU Smoothie pelastaa kiireisen arjen Vinkkejä • Jos sinulla on aamuisin kiire, leikkaa pirtelöön tarvittavat hedelmät illalla valmiiksi lautaselle ja laita ne kylmään. Näin raaka-aineet ovat aamulla heti valmiina. • Jos käytät smoothiessa cashew-pähkinöitä, liota ne yön yli. Näin ne murskaantuvat tehosekoittimessa helpommin ja saat smoothieen kermaisuutta ilman maitoa. • Jos tarvitset smoothieen nestettä, käytä pirtelössä mitä tahansa kylmää kofeiinitonta teetä – erilaiset chai-teet antavat kivan mausteisen säväyksen hedelmiin. • Kirjavinkki: Hyviä smoothie-reseptejä ja ihania kuvia löytyy Karita Tykän uudesta Hyvää huomenta -aamiaiskirjasta. Terveellinen pirtelö on parempi välipala kuin karkkiautomaatista ostettu suklaapatukka. Teksti ja kuvat: Anikó Lehtinen Jätätkö aamiaisen tai välipalan väliin, koska et ehdi syödä sitä? Jos, opettele tekemään hedelmistä ja kasviksista smoothie. Periaatteessa smoothien voi tehdä mistä tahansa raaka-aineesta, joka hajoaa tehosekoittimessa. Tehosekoitin surauttaa hedelmät, kasvikset, pähkinät ja muut raaka-aineet nesteen kanssa tasaiseksi massaksi, joka on helppo juoda vaikka kävellessä. Kahviloissa pirtelöt usein pakataankin samantyyppisiin take away-mukeihin kuin mukaan otettava kahvi. smoothien voi räätälöidä sen mukaan, korvaako niillä aamiaisen vai syökö pirtelön välipalaksi. Aamiaisjuomaan kannattaa valita raaka-aineita, joista saa nopeasti vauhtia lounaaseen asti. Proteiinipitoisen smoothien saa aikaan, kun hedelmien ja vihannesten sekaan heittää rahkaa, siemeniä tai pähkinöitä. Varmista vain, että tehosekoittimesi jaksaa jauhaa kovat aineet. Pähkinät ja siemenet voi nimittäin laittaa myös rouheena, jolloin ne eivät rasita blenderiä. Välipalapirtelöön voi puolestaan käyttää esimerkiksi muodikkaita superfood-aineksia, kuten maca-jauhetta, chia-siemeniä, hampunsiemeniä tai goji-marjoja. Kylmänä nautittaviin pirtelöihin saa helposti raikkaan jäisen tunnun, kun käyttää osan raaka-aineista suoraan pakkasesta. Jääpaloja ei kannata käyttää, jos et ole varma, että tehosekoittimen teho riittää jään murskaamiseen. Monet kotikäyttöön myytävät tehosekoittimet eivät oikein jaksa murskata jäätä ja voivat mennä rikki. Useimmissa pirtelöissä käytetään maitotuotteita, sillä rahka ja maito pehmentävät marjojen ja hedelmien makuja ja pitävät nälän pidempään loitolla. Maitotuotteet voi kuitenkin korvata soijatai mantelijuomalla tai vaikka kookosmaidolla. Kookosmaitoa kannattaa tosin käyttää vain, jos pitää kookoksesta – sen maku on niin vahva. Marjaja hedelmäpirtelöitä ei ole pakko makeuttaa, mutta jos marjoihin ja hedelmiin kaipaa lisämakua, smoothiessa voi kokeilla tavallisen sokerin sijaan vaikkapa hunajaa, palmusokeria tai agavesiirappia. Periaatteessa smoothien voi tehdä mistä tahansa raaka-aineesta, joka hajoaa tehosekoittimessa. Porin Perusturvakeskuksen hammaslääkäripäivystys Keskushammashoitola, Pohjoisranta 11, D-rakennus, 3.krs. Päivystyksessä annetaan ainoastaan välttämätön ensiapu potilaille, joilla on suun ja hampaiden alueella äkillistä särkyä, turvotusta ja/tai hampaisiin kohdistunut tapaturma. Arkipäivystys iltapäivisin kello 14.30 alkaen HUOM! Hoidossa olevan potilaan ensiavut omassa hammashoitolassa. Ajanvaraus aina etukäteen mä-pe klo 8-13, puh. (02) 621 3625 Viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 10-12 Porin, Euran, Eurajoen, Harjavallan, Honkajoen, Jämijärven, Kankaanpään, Lavian, Luvian, Merikarvian, Nakkilan, Pomarkun, Siikaisten, Säkylän ja Ulvilan asukkaille. Ajanvaraus aina etukäteen klo 9-10, puh. (02) 621 3625. Odotusaika kiireettömään hoitoon vaihtelee alueittain 3-6 kuukauteen. Koulutettu hieroja Satu Hirsimäki Ajanvaraus p. 0400 248 967 Presidentinpuistokatu 6, 28130 Pori (uimahalli)
15 AJASSA 6.2.2015 • HELMIKUU Smoothie pelastaa kiireisen arjen Lapsiperheessä lapsetkin saa innostumaan smoothieista, kun käyttää niistä tuttua termiä pirtelö. Pirtelön pohjanahan ei tarvitse suinkaan olla jäätelöä, vaan smoothieen voi upottaa kaikkea terveellistä – ja tarjota pirtelöt sitten vaikkapa jälkiruokana. Lapset voi ottaa myös mukaan smoothieiden tekoon. Näin innostus niiden nauttimiseen on vieläkin suurempi. Smoothiet sopivat myös aikuisten jälkiruuaksi. Pieneen cocktail-lasiin tehtynä smoothiet menevät terveellisestä alkoholittomasta drinkistäkin. Lapsetkin innostuvat pirtelöistä Aamuja välipalojen uusinta uutta ovat vihersmoothiet. Niiden raakaaineina käytetään salaatteja ja muita vihreitä kasviksia. Nämä juomat ovat maultaan miedon salaattimaisia, eivätkä kovinkaan makeita. Siksi niissä käytetään usein myös yrttejä tai muita mausteita, joista yksi suositummista lienee inkivääri. Smoothie voi olla myös suolainen juoma, vähän samaan tapaan kuin espanjalainen kylmä gazpacho-kasviskeitto. Kesällä tomaatista, kesäkurpitsasta, selleristä ja melonista tehty smoothie on erinomainen, raikas välipala. Tällaiseen juomaan voi muuten lisätä suosikkiherkuksi noussutta avokadoa. Se tuo pirtelöön lempeää pehmeyttä kirpeiden vihannesten tai kasvisten vastapainoksi. Avokadon sisältämä pehmeä rasva täyttää myös mukavasti ja on terveellistä. Monet lisäävät pirtelöihin myös öljyjä. Jos öljyä haluaa kokeilla, kannattaa käyttää joko hyvin miedon makuisia öljyjä, kuten mantelitai rypsiöljyä tai jos pitää kookoksen mausta, kookosöljyä. Vihersmoothiessa maistuvat salaatti ja kasvikset Proteiininen aamusmoothie 1 annos pari palaa vesimelonia 1 nektariini/persikka 1 punainen omena 1/4 kurkkua 1 dl manteleita 2 dl luonnontai soijajogurttia Laita kaikki paloiteltuna tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Vinkki: Laita smoothie hyvin pestyyn, mukaan otettavaan take away -kahvimukiin, ruokatermokseen tai lasipulloon, niin voit nautiskella sen rauhassa matkalla työpaikalle. Marjainen välipalasmoothie 1 annos 2 dl puolukoita 1 dl mansikoita 1 dl rahkaa tai soijajogurttia 2 mandariinia kuorittuna ja lohkoiksi eroteltuna 2 dl maitoa/mantelimaitoa ripaus aitoa vaniljaa rouhittuna Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Koristeeksi voit laittaa puolukoita ja sitruunamelissaa tai minttua. Vinkki: Jos pidät smoothieta hetken kylmässä, se muistuttaa pirtelöä! Vihersmoothie välipalaksi 1 annos 2 dl lehtikaalia 1 varsiselleriä 2 isoa viipaletta ananasta 1 cm pala inkivääriä 1 vihreä omena 3 dl soijamaitoa/mantelimaitoa/ kylmää vihreää teetä/kookosvettä Laita kaikki paloiteltuna tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Vinkki: Voit lisätä vihersmoothieen pari ruokalusikallista proteiinijauhetta, makeuttamatonta maapähkinävoita, chia-siemeniä tai muita siemeniä, jos haluat välipalastasi ruokaisamman. Mustaherukka-kookossmoothie jälkiruuaksi 2 dl mustaherukoita suoraan pakasteesta 1 päärynä viipaleina 3 rkl kookoshiutaleita 2 dl hyvin kylmää kookoskermaa kourallinen minttua (1 rkl juoksevaa hunajaa) Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Vinkki: Vähentämällä kookoskermaa voit tarjota tämän myös sorbettina. Näillä resepteillä pääset alkuun Reseptit: Anikó Lehtinen Proteiininen aamusmoothie Marjainen välipalasmoothie Vihersmoothie välipalaksi Mustaherukka-kookossmoothie jälkiruuaksi SINUSTAKO KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ? Tervetuloa Urailtaan toimistollemme Yrjönkatu 23, 28100 Pori keskiviikkona 11.2. klo 18.00 alkaen. Lue lisää nettisivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan. PIHLAVAMÄEN LINJA-AUTO KY pihlavamaki.fi@luukku.com puh. 0500 726 069 Myös tilausajot! 2,32 min+pvm, star ms. Intuitiivinen näkijä Seija Holm ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla, erityisalana ihmissuhdekriisit. Puh. 0700 92838 Lähetämme liput voittajille postitse. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille! Viikkarin Valkaman lounaspakettiarvonnassa onni suosi seuraavia: Saara Nieminen, Pori Jorma Sillanpää, Pori Sirkka-Liisa Pirinen, Kullaa Olisiko ilmoitusluontoista asiaa?
MVR-YhtYMän toiMitusjohtajan Rami Viitasaaren kulttuurimieltymykset liittyvät sujuvasti ammattiin. – Vanhat rakennukset ovat minun sydäntäni lähellä. Viitasaari innostui erityisesti yrityksen remontoidessa Porin kaupungintaloa. Uusi kiinnostava työmaa on jo aivan ovella – fyysisestikin. Rakentamista odottava ns. karhukortteli sijaitsee yhtiön pääkonttoria vastapäätä kadun toisella puolella. – Karhukorttelin rakentaminen on vanhan kivi-Porin jatkamista nykymenetelmillä. Hän puhuu rakentamisen kulttuurista, jossa ihailtavia ovat massiiviset kivirakenteet ja paikallaan tehdyt valut. – Sellaisesta esimerkki on Porin uimahallissa – hyppytorni. Kirvesmies Jaakko Viitanen sen teki, se on tehty taideteokseksi. Onhan se pirun hieno, Viitanen näkee. Hän haaveilee mahdollisuudesta tehdä joskus omakin talo paikallaan valaen. Viitasaari näyttää kuvia Keski-Euroopasta, muutamista rakentamisen helmistä, joissa on rakennustaiteen elementit mukana – paikallaan valettuna. – Rakennusteknisesti menetelmä on vain kallis toteuttaa. Rami Viitasaari otti edellisestä kuukausilehdestä Jussi Viitasen haasteen vastaan. MVR-Yhtymä päätti hankkia taidetta porilaiselta kivitaiteilijalta Arvid Saariselta. Karhua kuvaava työ sijoitetaan karhukortteliin vielä tarkemmin määrittelemättömään paikkaan. Kooltaan se asettuu vielä ihmiskäsin kannettavaan luokkaan. Syntyykö kivestä näköiskarhu vai vapaammin karhua henkivä tulkinta, jää nähtäväksi. – Taiteilijalla on vapaat kädet, Viitasaari sanoo. KaRhuteeMaa heti visioimaan ryhtynyt Arvid Saarinen sanoo tilauksen antavan mahdollisuudet vaikka mihin. Se mitä hänen töissään tulisi aina olla, on tasapaino. – Tasapaino niin työn sisällä kuin sijoitusympäristönkin suhteen. Tilaustöissä haluan aina nähdä, mihin tilaan se tulee, tai valokuvan tilasta. Viitasaari haastaa taidehankintoihin seuraavaksi Ville Kotkan Asianajotoimisto Kotka & co:sta. Viitasaari mieltyi massiivikiveen Teksti ja kuvat: SV Jukka Silvast 16 TAIDETEKOJA 6.2.2015 • HELMIKUU Arvid Saarinen – porilainen kivitaiteilija – säveltäjä ja runoilija – vapaa-ajattelija – kansalaisaktivisti – luokanopettaja – kivitaidenäyttelyjä ympäri maailman – myy tuotannostaan suurimman osan ulkomaille – Porin painavin taidenäyttely – vuonna 2001 Eetunaukiolla 60 tonnia kivitöitä INFO Arvid Saarinen (vas.) sai Rami Viitasaarelta vapaat kädet karhua kuvaavan kivityön tekoon. – Se tulee olemaan taiteilijan näkemys, Viitasaari sanoo. Luonnonmukainen talo, Bruno Erat, Dick Björkholtz 1982 Kaverini pelasti tämän kirjaston poistolaatikosta. Vallan upea kirja. Se käsittelee ympäristön ja luonnon lainalaisuuksia huomioivaa rakentamista, ja sitä, miten luonnollisuus voi olla myös energiatehokasta. Kirjassa käsitellään myös varaavan massan vaikutusta energiatehokkuuteen. Kirjasta tulen hyvälle mielelle. Building with Hemp, Steve Allin 2012 Huomaa, että kysymys on EU-tukikelpoisesta kuituhampusta, jonka hyödyntäminen tekee uutta nousua. Nousevana trendinä jo on halu rakentaa luonnon materiaaleista. Tämäkin kirja liittyy kuuluu rakkaaseen harrastukseeni. Kerään tietoa luonnon materiaaleista, myös käymällä työpajoissa ympäri Euroopan. On mielenkiintoista seurata, miten idea lähtee laajenemaan. Natashet – seksibisneksen uhrit, Victor Malarek 2003 Kirja edustaa raatorealismia puhtaimmillaan. Minua kiinnostavat yhteiskunnan epäkohdat. Niissä siipeensä saa yleensä heikoimmat – tässä tapauksessa naiset ja lapset. Ihmiskaupan uhrien ihmisarvo katoaa siinä vaiheessa, kun heistä tehdään kauppatavaraa. En suosittele kirjaa herkille. Hormonitasapaino, Kaisa Jaakkola, 2012 Kirja on opas energisempään elämiseen. Kirja paneutuu ihmisen kehon toimintaan ja erilaisten hormonien vaikutuksiin. Pidän Jaakkolan ideologiasta, jossa hyvinvoinnin perusasiat, kuten uni pitää ensin saada kuntoon ennen kuin kannattaa edes miettiä elämäntapamuutoksia. Olin aikoinaan Jaakkolan valmennuksessa ja seuraan hänen tekemisiään. KIRJAT KIRJAHYLLY Porilainen energiainsinööri Marjo Kekki toimii Porin ympäristövirastossa energianeuvojana. Uusiutuva energia, päästöjen vähentäminen ja energiatehokkuuden kasvattaminen kuuluvat työkenttään olennaisesti. Kekin käsiala näkyy usein myös erilaisissa koulutustilaisuuksissa, viimeisimpänä sähkönsäästöillat viime viikolla. Kovin ilahtunut hän on tuoreesta päätöksestä, jossa mm. energianeuvontatyön sisältävälle Satahimaprojektille on myönnetty 3-vuotinen jatkorahoitus. Vapaa-aikaankin liittyy energiaa. – Harrastuksenani on kaikenlainen hörhöily ja sen opiskeleminen sekä prätkällä huristeleminen.
Ohjaus ja sovitus Christian Lindroos OHJAUS JA SOVITUS OLA TUOMINEN Hallituskatu 14, Pori | Liput: 02 6344 840 teatterin.lipunmyynti@pori.fi www.porinteatteri.f i Kiehtova kuvaus puhevikaisen herttuan vaiherikkaasta matkasta valtaistuimelle. Hellänkirpeän komedian viimeiset esitykset Sovitus ja ohjaus Helena Anttonen Vauhdikas koko perheen ryöväritarina! Ensi-ilta päänäyttämöllä 28.3.2015 Ohjaus ja sovitus Ola Tuominen Hauskasti irrottelevan menestysnäytelmän toinen kausi! Esi tet ää n pi ene llä nä ytt ämö llä LA 7.2. KLO 19 PE 13.2. KLO 19 PE 27.2. KLO 19 LA 7.3. KLO 19 LA 14.3. KLO 13 LA 21.3. KLO 19 PE 10.4. KLO 19 PE 17.4. KLO 19 KE 13.5. KLO 19* LA 16.5. KLO 19* Esitykset jatkuvat Sujuvasti etenevä ja parhaimmillaan nokkela monologi tarjoaa naurunpyrskähdyksiä vivahteikkailla yksityiskohdillaan. Satakunnan Kansa 9.9.2013 *Toukokuun esitykset Kulttuurikulmassa Jaakko Saariluoma vierailevana ohjaajana on pitänyt langat hyvin käsissään. Kokonaisuus on täynnä hienoja komediallisia nyansseja. Satakunnan Kansa 8.9.2014 LA 7.2. KLO 13 LA 7.2. KLO 19 PE 13.2. KLO 19 LA 14.2. KLO 13 TO 26.2. KLO 19 PE 27.2. KLO 19 TO 5.3. KLO 13/19 LA 7.3. KLO 19 PE 13.3. KLO 19 LA 14.3. KLO 13 TO 19.3. KLO 13 LA 21.3. KLO 19 LA 4.4. KLO 19 PE 10.4. KLO 19 KE 15.4. KLO 19 PE 17.4. KLO 19 LA 25.4. KLO 13 LA 25.4. KLO 19 LA 2.5. KLO 19 TO 7.5. KLO 19 KE 13.5. KLO 19 LA 16.5. KLO 19 Esitykset päättyvät Kvartetti vastaa kohdeyleisön kutsuhuutoon kuin täsmäiskuna. Satakunnan Kansa 6.9.2014 LA 7.2. KLO 13 LA 14.2. KLO 13 TO 26.2. KLO 13/19 TO 5.3. KLO 13/19 PE 13.3. KLO 19 TO 19.3. KLO 13 LA 4.4. KLO 19 KE 15.4. KLO 19 LA 25.4. KLO 13 LA 25.4. KLO 19 Esitykset päättyvät Esi tet ää n pi ene llä nä ytt ämö llä PE 6.2. KLO 19 TO 12.2. KLO 13 LA 28.2. KLO 13 LA 7.3. KLO 13 TO 12.3. KLO 19 LA 14.3. KLO 19 PE 20.3. KLO 13 TO 9.4. KLO 19 LA 11.4. KLO 13 LA 18.4. KLO 19 PE 24.4. KLO 19 KE 29.4. KLO 19 LA 9.5. KLO 19 Esitykset jatkuvat Kuninkaan puhe onkin Porin teatterilta kiitettävä suoritus niin historiallisena kuin ennen kaikkea syvän inhimillisenä draamana. Satakunnan Kansa 26.1.2015 Tapa, jolla näyttelijä Peter-Sebastian Lehtonen tuon huipentavan, vaativan kohtauksen vie läpi, on sykähdyttävä. Satakunnan Kansa 26.1.2015 7 PE 6.2. KLO 13 TO 12.2. KLO 19 PE 13.2. KLO 13 LA 14.2. KLO 19 PE 27.2. KLO 13 LA 28.2. KLO 19 PE 6.3. KLO 13/19 TO 12.3. KLO 13 PE 13.3. KLO 13 Lisäesitys TO 19.3. KLO 19 PE 20.3. KLO 19 LA 21.3. KLO 13 TO 9.4. KLO 13 LA 11.4. KLO 19 TO 16.4. KLO 19 PE 17.4. KLO 13 TO 23.4. KLO 19 PE 24.4. KLO 13 TO 30.4. KLO 19 PE 8.5. KLO 13/19 PE 15.5. KLO 19 LA 16.5. KLO 13 Esitykset jatkuvat Porin Teatteri onnistuu rakentamaan tasavahvan henkilögallerian ja luomaan kiristyvän jännitteen. Satakunnan Kansa 24.11.2014 Lippujen hinnat: Robin Hoodin Sydän: 20/17/15 € Diivat • Eikä yksikään pelastunut • Kvartetti • Luolamies • Kuninkaan Puhe : 23/20/18 €
18 MENOVINKKEJÄ 6.2.2015 • HELMIKUU TOIMITTAJALTA Osta lippu netistä tai automaatista, saat sen halvemmalla. Maksa ostoksesi itsepalvelukassalla, ei jonotusta. Tämä on tuttua meilläkin. Tukholmassa on menty vielä askel pidemmälle. Pikaruokaravintolassa tilauksen voi tehdä automaatilla ja sitten hakea annoksen tiskiltä. Jäätelökahvilassa asiakas vetelee hanasta itse haluamansa pehmikset mukiin, koristelee ne itsepalvelutiskillä strösseleillä, hedelmillä tai kastikkeilla ja maksaa sitten annoksensa painon mukaan. Rahat ottaa sentään vastaan ihminen. meisTä kuluttajista tulee tällä tavalla melkoisia moniosaajia. Näppärästi käytämme kassakonetta ja annostelemme pehmistä. No, ainakin laitteiden äärellä oppii arvostamaan perinteistä asiakaspalvelua, kun syöttää korttiaan kolmatta kertaa koneeseen ja miettii, missä kohtaa meni väärin. kehiTys kulkee niin, että kohta ei tarvita eri ammattien osaajia. Yhdysvalloissa on jo olemassa automaatti, joka kirjoittaa lehtijututkin. Mitähän tulevaisuuden ihmiset tekevät työkseen? Me moniosaajat SV Sanna Jääskeläinen Konttori avoinna ma-pe 8.30-15 Gallen-Kallelankatu 8, 28100 Pori fax (02) 634 4510 sähköpostit: etunimi.sukunimi@satakunnanviikko.fi Ilmestyy Postin jakamana kerran kuukaudessa perjantaina. Jakelulevikki 55.000 kpl. Lehden jakelu: Pori, Ulvila, Luvia Kustantaja: Lalli Oy Kim Huovinlahti, toimitusjohtaja, p. 0400 010 304 Y-tunnus: 0134162-4 Porin Yrittäjien ja Satakunnan Yrittäjien jäsen Satakunnan Kauppakamarin jäsen Mediatiedot: www.satakunnanviikko.fi Varatut ilmoitusaineistot: ilmoitus@satakunnanviikko.fi Tilaukset ja jakeluhäiriöt: ma–pe p. 0400 010 304 tai 045 677 8417 www.satakunnanviikko.fi Painopaikka: Alma Manu Oy, Tampere Vastuu virheistä: Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu hintaan. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyjen ilmoituksien virheistä. ToimiTus myyNTi Kim Huovinlahti päätoimittaja p. 040 001 0304 Sanna Jääskeläinen tuottaja p. 044 377 2425 Jukka Silvast toimittaja p. 050 551 3470 Vesa-Pekka Järvelä toimittaja p. 044 377 2429 Pia Rauhalammi toimittaja, valokuvaaja p. 044 292 6441 Birgitta Mäkitalo avainasiakaspäällikkö p. 050 377 2723 Pirjo Salminen myyntipäällikkö p. 044 063 4452 Leena Malja myyntineuvottelija p. 0400 408 263 Jani Haanpää myyntijohtaja p. 045 677 8417 Aira Rantanen, myyntineuvottelija, Rauma p. 044 063 4457 Musiikkia Punaisessa Kukossa (Itäpuisto 16) pe 6.2. Teemu Roivainen & Hovinarrit, la 7.2. Tino & Sway. Bar Kinossa (Itäpuisto 10) pe 6.2. Paleface, ke 11.2. Potkiaiset JVG, pe 13.2. Irina, ke 18.2. Ismo Alanko, pe 20.2. Lost Society & Aratic, pe 27.2. Happoradio, la 28.2. Comedy Boogie –treeniklubi. Kaupunginkirjastossa (Gallen-Kallelankatu 12) la 7.2. klo 18 Validi Karkia -klubi Mark Olson (The Jayhawks, USA) w/ Ingunn Ringvold (NOR). Kulttuuritehdas Kehräämössä (Pumpulikatu) su 8.2. The Jazz Society of Pori: Jukka Perko ja Tapani Rinne. Pori Sinfoniettan Soikoon koko Satakunta! -kiertue 10.2. klo 19 Noormarkun kirkossa, 11.2.klo 19 Teljän kirkossa ja 12.2. klo 19 Nakkilan kirkossa. Konsertti Sibelius 150v. Myrsky ja Kuolema Promenadisalissa to 26.2. klo 19. Näyttelyitä Rosenlew-museossa (Kuninkaanlahdenkatu 14) Ivar Ekström: Metsäkansa su 8.2. asti. Porin kaupunginkirjastossa (Gallen-Kallelankatu 16) Luo oma elämyksesi Satakunnassa ja Lapsen rukous -kirjan kuvitusnäyttely 14.2. asti. P-galleriassa (Yrjönkatu 3) Sirpa Ojala: Korpi 15.2. asti. Poriginal Galleriassa (Eteläranta 6) Aino Suonio: Maalauksia ja Margarita Rosselló Ramón: Näkymätön näkyvä 17.2. asti. Galleria 3H+k:ssa (Itsenäisyydenkatu 47) Johanna Sipilä: Kuinka olla ja Rose-Mari Torpo: Kaiku / Ekho 19.2. asti. Rakennuskulttuuritalo Toivossa (Varvinkatu 19) Valokuvanäyttely Talvella Porissa 19.3. asti. Teljäntorin kahviossa (Yrjönkatu 15) Eero Karjalainen: Teljän paletti 31.12. asti. Pihlavan kirjastossa (Rieskalantie 8) Emilia Järvinen: Emilé 21.2. asti. Luontotalo Arkissa (Pohjoispuisto 7) Lepakot 14.6. asti. Porin taidemuseossa (Eteläranta) Karel Malich & Federico Diaz 24.5. asti, Mouthfeel Maryam Jafri 5.4. asti. teatteria Porin Teatterin päänäyttämöllä la 7.2. klo 13 ja 19 Diivat, to 12.2. klo 13 Kuninkaan puhe, klo 19 Eikä yksikään pelastunut, pe 13.2. klo 13 Eikä yksikään pelastunut, klo 19 Diivat, la 14.2. klo 13 Diivat, klo 19 Eikä yksikään pelastunut, to 26.2. klo 19 Diivat, pe 27.2. klo 13 Eikä yksikään pelastunut, klo 19 Diivat, la 28.2. klo 13 Kuninkaan puhe, klo 19 Eikä yksikään pelastunut. Pienellä näyttämöllä la 7.2. klo 13 Kvartetti ja 19 Luolamies, pe 13.2. klo 19 Luolamies, la 14.2. klo 13 Kvartetti, to 26.2. klo 13 ja 19 Kvartetti, pe 27.2. klo 19 Luolamies. Rakastajat-teatterissa pe 6.2. ja la 7.2. klo 19 Parasta ennen, la 7.2., ma 9.2. ja ti 10.2. klo 19 Kippis eli Elämä, seksi, kuolema ja muita pikkujuttuja, ke 11.2. ja to 12.2. klo 19 Kaikki tahtoo rakastaa – Hector, pe 13.2. klo 19 Suklaasydän, la 14.2. klo 19 Ali Jahangiri: Anteeksi, ei ollut tarkoitus. tapahtuMia Viikkarin Valkamassa (Juhana Herttuankatu 17) to 12.2 klo 14.15 Lupa välittää: PSYL:n oppilaiden Primus-kuoro, joht. Guido Ausmaa esiintyy. Pe 13.2. Uusien toimijoiden esittely ja Förskottiystävänpäivätilaisuus klo 13–14, avoimet ovet ja kahvitarjoilu klo 14.15, ohjelmassa Körrit & Pesofatipelimannit, LIISAn näytelmäryhmä esittää Hellyyshutlaarit täynnä ja LIISAn lauluryhmä lauluja. Laskiaisrieha 15.2. klo 12–15 Kyläsaaren kylätalolla. Ravintolapäivänä 15.2. Ukrainalainen ravintola Hutorok klo 11–15 Kansainvälisessä kohtaamispaikassa (Isolinnankatu 24, 2. krs). JORMA VESTERHOLM Thrash metal -yhtye Lost Society tykittää Bar Kinossa perjantaina 20. helmikuuta. Pihlavan kirjastossa on esillä porilaisen Emilia Järvisen maalauksia.
Herralahdenraitti 1, 28360 Pori • Avoinna ark. 10–19, la 10–15 • puh. 050 358 4400 • elaintarvike@petpori.fi • www.petpori.fi Tarjous voimassa 7.2. asti. Tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin eikä etuuksiin. Tarjoukset koskevat normaali hintaisia tuotteita. Tarjous EI koske Royal Canin ruokia! CatSens -kissanhiekka HUOM! Lauantaina 7.2. liikkeessämme ILMAINEN LIHASKUNTOTARKISTUS KOIRILLE! Urheilukoirahieroja Mika Frigård liikkeessämme klo 12–14. 19,90 €/12 kg (1,65 €/kg) Puinnintie 12, Pori p. 0207 229 610 ma-pe klo 8.00-17.00 Eteläväylä 5, Pori p. 040 189 9899 ma-pe klo 9.00-17.00 www.karhukatsastus.fi Tieto on valttia. Karhu eli ruskeakarhu eli maakarhu (Ursus arctos) Euroopan suurin petoeläin. Suomen kansalliseläin. Wikipedia KarhuKatsastus. Porin ainoa paikallinen ja täysin kotimainen katsastusasema. Viralliset rekisteritiedot Kavion kopsetta ja iloista menoa! RATSASTUSKOULU Ilmoittautumiset ja tiedustelut: ratsastuksenopettaja Päivi Uusimäki 040 771 2347, paivi.zilpa@gmail.com Ajo-ohje: tallille 13 km Porista Vaasaan päin, Kellahti-tieltä opasteet. www.ratsastuskouluzilpa.com TERVETULOA ! • ENTISET NUORETJA RATSAILLE PALAAVAT NAISET; maanantaisin 18 ja tiistaisin 17-18 10 h KORTTI 250 € Kaikkia tunteja myös yksittäisinä irtotunteina, tekstaa tasosi, ikäsi ja tiedustele paikkaa! • IRTOTUNNIT 28 € • YKSITYISTUNNIT 50 € • VAUVAVARTTI 10 € • PIENRYHMÄTUNTEJA; tule omien kavereiden kanssa • TALLIPAIKKOJA, KAHVIO, KESÄLEIREJÄ • MANEESI YKSITYISRATSASTAJIEN KÄYTÖSSÄ; 10 € /krt tuntitoiminnan ulkopuolella KATSO TUNTILUKUJÄRJESTYS NETISTÄ JA SOITA! Kaikenikäisille ja tasoisille hevosratsukoille omat ryhmät. Lapsille omat ponitunnit talutuksesta itsenäiseen ratsastukseen. • LASTEN MINIPONITUNNIT 29 € /krt, avustettuna ja talutettuna, opettajan johdolla.
4/2014-2015 Satak unnan Viikon perinteinen jääkiekkolehti Karri Kivi oppi venäjällä paljon uutta rautakallio kehuu vuolaasti lindellin taitoja Fuusioseura yllätyksenä rauli Virtasen haltuun arttu kulmala kehittyy tähtien varjossa 05 08-09 15 02-03 KIEKK LEHTI
Karri Kivi tuli kaksi viikkoa sitten Suomeen. Pesti KHL-seura Traktor Tsheljabinskin päävalmentajana päättyi lokakuussa ja sen jälkeen Kivi on seurannut pelejä Venäjällä ja Ruotsissa. – Jääkiekon maailma on sellainen, että vaikka en fyysisesti ole valmentajan pestissä, valmistaudun tulevaan. Ässät mestaruuteen ja nuoret Leijonat maailmanmestaruuteen luotsannut Kivi ei venäläisten potkuista masentunut. Hän on mieli avoinna ja katse tulevaisuudessa. – Olen nyt risteyskohdassa. On mahdoton veikata, mitä teen huhtikuussa. Jääkiekossa asiat tapahtuvat päivässä: paikka aukeaa, puhelin soi, sattumalla on paljon osuutta. Kaikki voi muuttua hetkessä. Juuri sillä tavalla Kivi lähti Venäjälle. Puhelin soi. – Ihan puskista se tuli. Sanoin ensin ei, mutta kypsyttelin ajatusta. Kun toinen soitto tuli, Kivi päätti lähteä – jos Jääkiekkoliitto antaa luvan. Sopimus nuorten maajoukkueen valmentajana olisi jatkunut vielä toisen kauden. – He näkivät KHL:ssä mahdollisuuden. Pesti Puolentoista miljoonan asukkaan Tsheljabinskissä kesti toukokuusta lokakuulle. Joukkue ei päässyt tavoitteisiin ja valmentaja sai lähteä. – Yhtään en kadu. Tsheljabinsk oli mahtava paikka valmentaa. Koko kaupunki hengittää jääkiekkoa, isoäiditkin seuraavat siellä jääkiekkoa. Kivi olisi mielellään jatkanut. – Se harmittaa tietysti, että olisin halunnut saada aikaiseksi jotakin. Mutta opin paljon uutta. Karri Kivi oli Traktor Tsheljabinskin ensimmäinen ulkomaalainen päävalmentaja. – Olin heille vähän sellainen outo lintu, kaikki tulivat juttelemaan. Peleissä tappion ja voiton ero oli suurempi kuin Suomessa. Päävalmentaja oli arvostettu henkilö. – Mutta kun muutosta kaivattiin, valmentaja sai lähteä. Tiedotusvälineiden tietämys ja kiinnostus yllätti Kiven. – Potkujen jälkeen annoin haastattelun, joka julkaistiin seuran kotisivulla. Kerroin, että olin viihtynyt, mutta ymmärsin toki erottamiseni perusteet. Juttu sai päivässä 650 000 peukutusta – se kertoo jääkiekon suosiosta siellä. Kivi seurasi Venäjällä paikallisen median lisäksi suomalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia uutisia. – Oli mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla asiat voi kertoa. Venäläisten kanssa en puhunut politiikkaa, mutta kuuntelin mielelläni heidän näkemyksiään eri asioista. Kiven Perhe, psykiatrisena sairaanhoitajana työskentelevä vaimo Eija ja kaksi lasta, on asunut koko ajan Porissa. – Se on ollut yhteinen päätös, että lähden yksin maailmalle, Karri kertoo. – Ei perhettä voi viedä sinne tänne. Sitten voi olla eri asia, kun lapset kasvavat. ePävarmuuden sietäminen on osa valmentajan elämää. Kivi ei hermostu, vaikka meneillään olisikin suvantovaihe. – Viime vuosina on tapahtunut niin paljon, että luottamus itseen on vahvistunut. Väkisin tai laskelmoimalla ei saavuta mitään, hän sanoo. – Olen ollut kaksi vuotta paljon reissussa. Nyt on hyvä välillä olla ja katsoa ympärille. Ei kaduta, päinvastoin, sanoo Karri Kivi KHL-pestistään. Avoimin mielin tulevAAn Teksti ja kuvat: SV Sanna Jääskeläinen Pori: Itsenäisyydenkatu 1–3, p. (02) 543 2500 Palvelemme: ma 9–19, ti–pe 9–18, la 9–15 Home Vision tapetit 2600 rll Teknos tapettipohjamaali 1990 5 l (3,98/l) 5890 9 l (6,54/l) Uutuus! Diamond Dust stabilittapetti 4500 rll Uutuus! Non-Woven seinäliima Lisää tarjouksia löydät myymälästämme ! Tervetuloa!
Karri Kivi katsoo tulevaa luottavaisin mielin. –Viime vuosina on tapahtunut niin paljon, että luottamus itseen on vahvistunut, hän sanoo. 1. Millainen oli Mielestäsi hyvä valMentaja silloin, kun itse pelasit? – Hyvä valmentaja oli paikalla, kun meni huonosti tai hyvin. Kun meni huonosti, hän ei ollut heti kertomassa lehdistölle, kenen pelaajan virhe se oli. 2. Miten sinusta tuli valMentaja? – Se oli puhdas sattuma. Olin syömässä, kun Ässien silloinen tj. Antti Heikkilä soitti ja kysyi, lähtisinkö kakkosvalmentajaksi. He halusivat Mika Toivolan pariksi entisen pelaajan. 3. Millainen valMentaja olet? – Lopetin pelaamisen, kun kipinä sammui. Nyt olen vielä 13 valmennuskauden jälkeen kuin junnupelaaja, intoa on paljon. Valmentamisessa pitää olla mukana sataprosenttisesti, mikä vaatii paljon myös läheisiltä. Pelipäivänä en puhu puhelimessa, en kaipaa tarinaa, vaan keskityn ajattelemaan peliä. – Valmentajana ei ole koskaan valmis. Ihmisten käsittelyssä ei ole kattoa, aina voi tulla paremmaksi ja löytää uusia keinoja tilanteiden ratkaisemiseksi. Joukkue on kuin omat mukulat, itse saan heitä haukkua, mutta muut eivät saa. 4. kuka sparraa valMentajaa? – Olen hakenut ihmisiä, jotka ovat olleet samoissa tilanteissa tai paikoissa, ja osaavat kuvailla niitä. He ovat eri alojen ihmisiä, joiden kanssa voi puhua vaikkapa julkisuudesta tai ristiriitatilanteista. En hae tukea, vaan tapaamisia, joiden kautta voi mennä eteenpäin. 5. urasi huippukohta? – Kahta mestaruutta ei voi verrata tai laittaa järjestykseen, ne ovat kaksi erilaista tarinaa. 6. Mitä tekisit toisin? – En kadu jälkikäteen. Menen intuition mukaan ja matkalla tapahtuu aina asioita, jotka muokkaavat kokemusta. 7. oletko seurannut ässien pelejä tällä kaudella? – En ole. Ensimmäinen matsi, jonka näin, oli Lukkoa vastaan 23. tammikuuta. Ässät oli raikkaampi. Oli hauska nähdä oman kylän pojat Viljanen, Kärki ja Ojamäki patapaita päällä. 8. olli lindholM on ystäväsi? – Olemme yhteydessä päivittäin. Kemiat kohtasivat, kun Olli aikoinaan soitteli ja oli kiinnostunut lätkästä. Ollilla on valtava kokemus ja maapallon kokoinen sydän! Nyt Voice-ohjelman myötä moni muukin on huomannut, miten hyvin hän aistii ihmisiä. Olen saanut Ollilta tosi paljon.
04 KIEKKoLEHTI Pipolätkää lauantaina LITRAT, METRIT, TONNIT TRANSIT Puinnintie 18-20 | 28360 Pori Puh. 02 6340 100 www.vesamatti.net www.ford.fi Automyynti MA-PE 9.00-18.00 LA 10.00-14.00 Huolto MA-PE 7.30-16.30 Varaosat MA-PE 8.00-17.00 Teitä palvelee: ERKKI MOISIO (02) 634 0113 0400 183 086 TÄYSIN UUSI FORD TRANSIT -MALLISTO Transit, Transit Custom, Transit Connect ja Transit Courier. Älykkäät teknologiat, mukavuus ja ajettavuus, käytännöllisyys, kestävyys ja taloudellisuus ovat ominaisuuksia, jotka pitävät sinut kehityksen kärjessä. Tervetuloa tutustumaan. ford.fi/hyotyajoneuvot Ford Transit Courier -pakettiautojen CO 2-päästöt 100–119 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–5,2 l/100 km. Ford Transit Connect -pakettiautojen CO 2-päästöt 115–184 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 4,4–8,0 l/100 km. Ford Transit Custom -pakettiautojen CO 2-päästöt 166–189 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,3–7,1 l/100 km. Ford Transit -pakettiautojen CO 2-päästöt 179–255 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,9–9,7 l/100 km. Kuvan autot erikoisvarustein. Kattava valikoima autoja VARASTOSTA HETI AJOON! Varastossa oleviin autoihin TALVIRENGASPAKETTI 0€ Fiat DUCATO 15 2.3 JTD 3200 10m3 Van Alv-väh.kelp, 1-om., H-kirja, 2xrenk, 380 tkm, -06 2.900€ Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Van Trend FWD 4,36 Pk Alv-väh.kelp, 1-om., H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, 2xrenk, Cruise, CD, Liukuovi oik., MMI, 140 tkm , -10 20.500€ Ford TRANSIT 300L 2.0TDi van 100 Alv-väh.kelp, Hkirja, Webasto, Ilmast., Vetok., Aluv., Met.väri, 350 tkm , -05 5.800€ Ford TRANSIT 300M 2,2TDCi 85 Van Trend FWD 4,23 Pk Alv-väh.kelp, 1-om., H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., 2xrenk, Cruise, CD, Liukuovi oik., 85 tkm , -10 20.900€ Ford TRANSIT 300M 2,2TDCi 85 Van Trend FWD 4,23 Pk Alv-väh.kelp, 1-om., H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., Cruise, CD, Liukuovi oik., 132 tkm , -10 19.900€ Ford TRANSIT 300S 2,2TDCi 140 Van Trend FWD 4,36 Alv-väh.kelp, H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, 2xrenk, Cruise, CD, Liukuovi oik., 96 tkm, -10 20.900€ Mercedes-Benz SPRINTER 413 CDI 4.6/35 umpi K-A Alv-väh.kelp, H-kirja, 2xrenk, 167 tkm , -04 9.900€ Mercedes-Benz VITO umpi 115 CDI 2.7/32K keskip. A2 A Alv-väh.kelp, H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, 124 tkm , -08 19.500€ Nissan PRIMASTAR 2.5 dCi 146 Van 2.9t 5.9m3 L2H1 Alv-väh.kelp, H-kirja, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, CD, Liukuovi oik., 131 tkm , -09 14.900€ Peugeot EXPERT L1H1 1,6 HDi 90 Alv-väh.kelp, 1-om., Vähän ajettu, Huippusiisti, H-kirja, Webasto, Ilmast., Vetok., 2xrenk, Liukuovi oik., 50 tkm -11, 18.300€ Tervetuloa tutustumaan myös tarkastettuihin tavara-autovaihdokeihin! Nyt rahoituksessa KORKO VAIN 1,5% Kysy lisää! Teksti ja kuva: SV Jukka Silvast HC Satakunta porskuttaa Suomisarjan seitsemäntenä kärkikolmikon tuntumassa. – Korkeammallakin voisimme olla ilman typeriä pistemenetyksiä, valmentaja Pasi Tuominen harmittelee. Hän viittaa parin pelin tyhmiin jäähyihin ja sitä kautta johtoaseman kadottamiseen. Oppia on otettu. – Jotenkin pelaajat ovat jo sisäistäneet, miten otteluita voitetaan. Joukkueen minimitavoite on olla runkosarjan neljän viimeisen pelin jälkeen kahdeksan joukossa. Joukkue pääsisi ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin. – Yritämme saada tempauksilla yleisöä kauden kahteen viimeiseen kotiotteluun, Poriin ja Raumalle vilkuileva valmentaja juttelee. Ottelut pelataan Eurajoella 14.2., jolloin vastaan saapuu Hermes. 28.2. saapuu BeWe TuusKi. HC Satakunnan kausi on ollut vuoristorataa. Pasi Tuomisen mielestä joukkueella on materiaalin perusteella mahdollisuus vaikka sarjan voittoon ja Mestikseen. – Villin kortin hakemiseen meillä ei ollut tässä oikein edellytyksiä. Jos noustaan, noustaan pelaamalla. Uusia pelaajia joukkue ei enää havittele. Liiga-kokemusta omaava Antti Mäkilä kävi pelaamassa tammikuussa kaksi ottelua, mutta siirtyi Lempäälään LeKi:n riveihin. Mutta runkoon kuuluvat yhä nimet kuten Aki Juusela, Samuli Virkkunen ja Ossi Pellinen. Joukkueen vastuuvalmentajana toimii Kari Makkonen. Suomi-sarjan kärjessä ovat FPS, Jokipojat ja Hermes. HC Satakunta menoSSa pudotuSpeleiHin Valmentaja Pasi Tuominen uskoo jo joukkueen omaksuneen voittamisen filosofian. Teksti: SV Jukka Silvast Poikaporukka kasasi järjestyksessään toisen viihteellisen höntsäkiekkotapahtuman Poriin lauantaiksi 7.2. Pelit pelataan 20 joukkueen voimin tekojääradalla. Puuhamiehiin lukeutuva Janne Larisuo sanoo, ettei sää haittaa tekojäävarauksen ansiosta. Viime vuonna kävi toisin. Ottelut pelataan kevyellä varustuksella. Pakollista on vain kypärä, luistimet ja maila. – Turnauksen tavoitteena on, että kaikki pelaisivat mahdollisimman paljon. Jokaiselle 8-henkiselle joukkueelle varataan kisapäivänä ainakin kolme peliä ja mahdolliset pudotuspelit päälle. Peliaika on 2x10 minuuttia. Maaleina toimivat puulaatikot. Tapahtuma tähtää vapaaehtoisen liikunnan edistämiseen. Larisuo sanoo, että Tampereella ja Helsingissä vastaavat tempaukset ovat yleisiä ja Porissa olisi näille tilaa. – Pohdinnassa on frisbeegolf-tapahtuma kesäksi. Pelit tekojääradalla klo 11 alkaen.
Teksti ja kuva: Jussi Aho Tikkurilan Jää-VeikkoJen kasvatti 20-vuotias Esa Lindell on hurmannut porilaisen ja suomalaisen jääkiekkokansan. Kesällä Ässiin siirtynyt lähes kaksimetrinen puolustaja pelaa Porissa NHL-seura Dallas Starsin sopimuspelaajana. C-juniorina Jokereiden junioreihin liittynyt Lindell voitti narripaitojen junnuista kahdesti C-nuorten suomenmestaruuden. Täksi kaudeksi Poriin saapunut Lindell pelaa käytännössä nyt ensimmäistä kokonaista liigakauttaan. Mikä sai huippulahjakkuuden Helsingistä Poriin pelaamaan? – Pekka Rautakallio entisenä huippupuolustajana vaikutti valintaani todella paljon. Uskoin saavani Rautakallion valmennuksessa arvokasta oppia ja runsaasti vastuuta. Nyt voin todeta, että vastuuta on todella tullut. – Helmikuun maaottelutauko tulee minulle hyvään paikkaan. Väsymys tuntuu välillä aika lailla kropassa. Olen väsymyksestä huolimatta todella tyytyväinen, että tulin Poriin pelaamaan, Lindell jatkaa. Viime kesän ja kuluvan kauden aikana isokokoinen Lindell on onnistunut hankkimaan lisää voimaa ja lihasmassaa. Ensi kaudella Dallasissa pelaavaa Lindelliä tulee Isomäen lehtereille vielä pitkään ikävä. Valmentaja Pekka Rautakallion mukaan Esan kohdalla puhutaan valtavan suuresta lahjakkuudesta. – Lindell on poikkeuksellisen lahjakas pelaaja. Ensinnäkin hän on erittäin nopea pelaaja noinkin suurikokoiseksi pelaajaksi. Hän lukee peliä erinomaisesti, avaa peliä hienosti, liikkuu uskomattoman hyvin ja omaa jopa poikkeuksellisen rannelaukauksen. Rautakallio sanoo, ettei missään nimessä Esan kannata lähteä viljelemään lämäreitä, vaan käyttää juuri tuota poikkeuksellista rannettaan. Lisäksi hän on jo nyt todella vahva pelaaja. – Lindellin lahjakkuuksiin kuuluu sekin, että hän ottaa opikseen. Hän kuuntelee, mitä valmennus hänelle puhuu ja ryhtyy toteuttamaan asioita. Esa pelaa vuoren varmasti ensi kaudella Dallasin NHL-miehistössä, kehuu Rautakallio. lindell haluaisi Ässien kauden päätyttyä pelata MM-kisoissa, mutta ne asiat eivät ole hänen itsensä päätettävissä. – Tietenkin sitä haluaa, että Ässien kausi jatkuu mahdollisimman pitkään, jonka jälkeen kiinnostaisi pelata MM-kisoissa. Mutta näistä asioista keskustellaan Dallasin päättäjien kanssa kauden Porissa päätyttyä. – On olemassa tavallaan kaksi vaihtoehtoa. Joko lähden PohjoisAmerikkaan pelaamaan ja harjoittelemaan tai sitten pelaan maajoukkueessa. Tässä vaiheessa näistä asioista ei ole mitään varmaa kerrottavaa. Toki MM-kisoihin pitää tulla valituksi, jos sinne lähdetään. Yritetään tehdä nyt vain paljon töitä. Porissa Lindell asuu yksin, eikä pelikauden aikana mies ehdi juuri mitään muita juttuja harrastella. – Tulin Poriin yksin, koska tyttöystäväni opiskelee Vantaalla. Muiden harrastusten suhteen näin pelikauden aikana ei oikein muuta ehdi harrastaa. Viime kesänä ehdin aloitella kavereiden kanssa vähän tenniksen peluuta, vaikka ei siitä vielä oikein mitään kunnon pelaamista syntynyt, hyvätuulinen Lindell nauraa. On olemassa tavallaan kaksi vaihtoehtoa. Lahjakkuus tuli Poriin vain kääntymään, sillä tie NHL-maailmaan näyttää varmalta. Esa LindELL nousi ryminäLLä ässiEn tähdEksi Tämän hetken väsyneestä olotilasta huolimatta Esa Lindell sanoo olevan todella tyytyväinen kauteensa Porissa.
KHL-Liigassa menestyvät vain parhaat. Helsingin Jokerit on todistanut, että tarkalla silmällä ja ammattitaidolla koottu suomalaisjoukkuekin voi menestyä maailman toiseksi kovatasoisimmaksi kiekkosarjassa. Jokereiden paikka pudotuspeleihin on ollut varma jo pitkään. Rahkeita on jopa Gagarin Cup -voittoon. – DebyyttiKausi idässä on pelaajille, taustavoimille ja koko organisaatiolle suuri seikkailu. Pyrkimyksenä on menestyä sekä urheilullisesti että taloudellisesti, sanoi Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen jo kesäkuussa. Kohosella on uskoa myös koko KHL:n tulevaisuuteen. Hänen mukaansa ruplaliigalla on vahvaa rahoitusta ja kova tahto pitää toiminta pystyssä. Jokereiden osalta kuluneet kuukaudet ovat antaneet katetta Kohosen vakuutteluille. Narripaidat ovat matkalla menestykseen. Nyt näyttäisi, että Jokerit on tullut kansainvälisiin kaukaloihin jäädäkseen. Mutta mikä on KHL:n tulevaisuus? Laajentuneen liigan ylle on kasautunut tummia pilviä. Useampikin seura taistelee kynsin hampain olemassaolostaan. Kalkkiviivoilla ovat tiettävästi ainakin Dinamo Riika ja Slovan Bratislava. TaloKHL:n arki on ottanut Jokerit otteeseensa. Joukkueen ote liigasta on yllättävän pitävä. Teksti ja kuvat: SV Vesa-Pekka Järvelä Jokerit ei suostunut narriksi YIT Rakennus Oy, Pohjoiskauppatori 1 D, 28100 Pori, p. 020 433 7300*, yitkoti.fi * 8,35 snt/puh + 6 snt/min (alv 24 %) kotimaan lankaliittymistä, 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (alv 24 %) kotimaan matkapuhelimista. Käytä kotikenttäetu! Nyt pääset kodinomistajaksi maksamalla vain myyntihinnan. Lue lisää yitkoti.fi/tiesitko VUOTTA•ÅR•YEARS HYÖDYNNÄ NYT 95-VUOTIAAN PUUSTELLIN JUHLAEDUT. TEET ELÄMÄSI KEITTIÖKAUPAT. TULE TAI SOITA JA VARAA SUUNNITTELUAIKA KOTIISI! Isolinnankatu 13 (kauppakeskus IsoKarhu), Pori p. 010 277 7326 Puhelut: 8,35 snt/p+6,00 snt/min, gsm, 8,35 snt/p+17,18 snt/min.
udellisen kriisin kourissa kärvistelee myös Atte Engrenin edustama Atlant Mytishtshi. Moskovalaisseura nähtäneenkin ensi kaudella Venäjän kakkosliigassa. Realiteetit ovat saavuttaneet muutamat epärealistisella pohjalla toimineet seurat. Myös pakotteet kuihduttavat Venäjää ja siinä samalla KHL:n taloutta. Tilannetta vaikeuttavat myös ruplan ongelmat. Vieläkö itäliigan taivas kirkastuu? Siihenkin saataneen vastauksia jo tämän kauden jälkeen. Kontinental HocKey League korvasi Venäjän superliigan kaudesta 2008–2009 alkaen. Kun KHL perustettiin, mukana oli 24 joukkuetta, joista 20 oli otettu Venäjän superliigasta. Lisäksi itäliigaan nostettiin toisen sarjatason voittaja sekä yksi joukkue Latviasta, Valko-Venäjältä ja Kazakstanista. Keväällä 2009 Ak Bars Kazanista tuli ensimmäinen KHL-mestari. Liigan laajentuminen entisen Neuvostoliiton rajojen ulkopuolelle tapahtui 2011, kun slovakialainen Lev Poprad liittyi KHL:ään. Lev ei kuitenkaan ollut liigassa kuin yhden kauden ajan, kunnes nyt jo kuopattu tšekkiläisjoukkue Lev Praha korvasi sen. Samalla kaudella sarjaan liittyivät slovakialainen Slovan Bratislava ja ukrainalainen Donbass. Donetskilaisseuran taival katkesi syksyllä sodan melskeisiin. tänä päivänä KHL:ssä pelaa 28 joukkuetta, jotka jaetaan kahteen konferenssiin. Tälle kaudelle kasvukivuista kärsivään ruplaliigaan ponnahti myös Jokerit. Helsingin ylpeydelle ei ennakkoveikkauksissa annettu suuria menestysmahdollisuuksia. Narripaidat ovat kuitenkin näyttäneet pitkää nenää epäilijöilleen. Erkka Westerlundin suojatit keikkuvat läntisen konferenssin kärkipaikoilla eikä joukkueen ote ole alkuvuodestakaan herpaantunut. Päinvastoin. Kun KHl:n runkosarja kaartaa loppusuoralle, Jokerit taistelee tosissaan läntisen lohkon kakkossijasta rahakkaan SKA:n kanssa. Pietarin tähtisikermä on joutunut jo kertaalleen nöyrtymään helsinkiläisille. Toisen himoitun päänahan Jokerit nappasi tammikuun 18. päivä kotiareenallaan. Mahtavan TsSKA:n kaataminen lisäsi uskoa Jokeri-leirissä. Sitä tähdensi kärkipelin jälkeen Hartwall Areenan syövereissä myös päävalmentaja Westerlund. – Olemme nähneet, ettei tässä sarjassa ole sellaisia joukkueita, joita emme pysty voittamaan. Voitto tämän pallonpuoliskon parhaasta seurasta antaa uskoa loppukevääseen, vakuutti Westerlund. Jokerien kotiotteluissa on tällä kaudella kajahtanut monen maan kansallislaulu. Maamme-laulun lisäksi useimmin on kuultu itänaapurin Suuri ja mahtava. Venäjän kansallislaulu soi aina silloin, kun Hartwall Areenalle luistelee venäläinen KHLjoukkue. Pasilan monitoimiareenan tunnelmaa on vuosien mittaan monesti moitittu. Jokerit on kuitenkin luonut kotiluolaansa erinomaisen ottelupaketin. Se on tiivistunnelmainen ja kompakti. Hyvin suunniteltua oheisohjelmaa on, mutta siinä ei silti mennä yli. Raha luonnollisesti ratkaisee ja kasvukipujakin on, mutta kotimaan liiga voisi ottaa monessa asiassa oppia idän jättiliigasta. Viihdyttävän kokonaisuuden kruunaa korkeatasoinen peli ja supertähdet. Ennen kaikkea kansa tulee kuitenkin katsomaan voittavaa joukkuetta. SKA Pietarin ja Moskovan TsSKA:n tapaiset huippuseurat kiinnostavat. Kotimaan kaukaloistakin itäliiga on imenyt paljon tähtiä. Heidät halutaan nähdä SM-liigaa isommissa ympyröissä. Sähäkkä show Steve Moses on KHL:n maalitykki. Jokereiden liukas jenkkilaituri Steve Moses on matkalla kohti KHL:n runkosarjan yhden kauden maaliennätystä, joka on 35 osumaa. INFO Erkka Westerlund on luotsannut joukkueensa KHL:n huipulle. KIEKKoLEHTI Nivalan Cowboysin kasvatti Atte Ohtamaa on täyttänyt hyvin paikkansa Jokereiden takalinjoilla. Laajentuneen liigan ylle on kasautunut tummia pilviä. 07
Juniorituki avustaa taloudellisesti Ja toiminnallisesti Ässien juniorituki ry on perustettu syksyllä 1969. Idean yhdistyksestä keksi legendaarinen porilainen jääkiekkomies Esko Paltanen, joka näki porilaisen junioritoiminnan jatkuvuuden tärkeyden. YhdistYksen tarkoituksena on ollut tukea Porin Ässät ry:n juniorien toimintaa omien sääntöjensä mukaan taloudellisesti ja toiminnallisesti. Hekkalan mukaan suurin osa yhdistyksen hallituksessa olevista on tänäänkin joko entisiä juniorivalmentajia tai vanhempia, joiden jälkikasvu pelaa tai on pelannut jääkiekkoa Porin Ässissä. – Kaikki toiminnassa mukana olevat toimivat talkoopohjaisesti ilman minkäänlaisia korvauksia. Nykyisin mukana on myös nuorten talkoohommissa muuten vain viihtyviä, jotka haluavat antaa panoksensa juniorituen hyväksi, korostaa Hekkala. Varoja toiminnan tukemiseen saadaan erilaisista tapahtumista ja jäsenmaksuista. Muun muassa Arto Javanaisen muisto-ottelu oli suurelta osin juniorituen käsialaa. – Kaikki toiminnasta saadut varat käytetään junioritoiminnan avustamiseen. Tämän kevään aikana ry avustaa muun muassa juniorien kiekkovarusteiden ja pelimatkojen kuluissa, painottaa Hekkala. Juniorituki ry:llä on nyt myös sähköinen varustepörssi. PIONEERI tiin pitkälti ostopelaajiin. Karhuilla oli puolestaan vankka kasvattajaseuran status. – Eroavaisuudet heijastuivat alkuvaiheessa myös Ässä-joukkueen sisäiseen kemiaan. Tilannetta hankaloitti myös kuuden maajoukkuepelaajan siirtyminen muualle. Porin pölyt karistivat muun muassa Juha Rantasila, Otto Kuusisto ja Mölli Keinonen. Ryhmässä oli silti potentiaalia. Olivathan mukana muun muassa Kilpiön Raimo, Valtosen Jorma, Heikkilän Antti, Ketolan Vellu, Matalamäen Kaitsu ja Honkasen Jakke, muistelee Virtanen. Virtasen Valmennuksessa Ässät sijoittui kaudella 1967–1968 SM-sarjassa neljänneksi. Uusi seura ei saanut porilaisten varauksetonta tukea, sillä yleisömäärät pienenivät jonkin verran. Yhteenlaskettu ensimmäisen kauden yleisömäärä oli 10 000 katsojaa pienempi kuin Karhujen viimeisen kauden yleisömäärä. Ässien toisella kaudella valmentajaksi tuli Karhujen entinen valmentaja Lasse Heikkilä, joka toimi joukkueen valmentajana vuoteen 1974 asti ja myöhemmin vuosina 1976– 1981. – Valmennusurani jatkui nelisen vuotta maajoukkueessa ja luotsasimme Seppo Liitsolan kanssa Leijonia myös vuonna 1972 Sapporon olympialaisissa. Suomi sijoittui lopputaulukossa lopulta viidenneksi ja oli jo lähellä olympiamitalia. Vuodet maajoukkueessa olivat aivan huikeita. Kaiken kaikkiaan lätkä on ollut yksi elämäni kulmakivistä, kertoo Virtanen. Valmennusuran jälkeen Rauli Virtanen pysyi edelleen kiinni jääkiekossa. – Siirryin mailoja valmistavan Kohon palvelukseen. Kotimaan kaukaloissa Kohon mailat olivat jo kovassa käytössä, mutta markkinoita etsittiin myös Amerikasta, kertoo Virtanen. Työ vei Virtasen viideksi vuodeksi ison veden taakse. – Vähitellen suomalaiseen laatuun alettiin luottamaan myös rapakon takana. Saimme jalan NHL:n oven rakoon ja parhaimmillaan taalaliigan pelaajista yli 200 pelasi meidän mailoillamme. Yhtenä vuotena NHL:n pistepörssin 10 kärkimiehestä yhdeksän pelasi Koholla, sanoo Virtanen. Long Islandilla asustellut Virtanen tapasi New Yorkissa myös täyskaimansa, toimittaja-kirjailija Rauli Virtasen. – Tapasimme suurlähettilään kutsuilla ja paljastui, että meidän molempien vaimot olivat Kaija-nimisiä ja he kumpikin työskentelivät Finnairin palveluksessa, sanoo Virtanen. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Virtanen asui pitkään Espanjan Marbellassa. – San Pedrossa kävin lähes päivittäin golf-kentällä. Olin lajin pioneereja Suomessa ja aloin golffata jo vuonna 1961. Pelasin lopulta viitisenkymmentä vuotta. Nyt harrastus on kuitenkin ollut pakko jättää polvivaivojen vuoksi, kertoo Virtanen. Täyskaiman kanssa tutuksi Rauli Virtanen viihtyi viisi vuotta Jenkeissä. Rauli Virtanen voitti 19-vuotiaana Suomen mestaruuden Tampereen Ilveksessä vuonna 1958. Peliuraa seurasivat valmennusvuodet. KIEKKoLEHTI 09 Riku Hekkala OTsIk
Vuokra-asuntopalvelu Lukaali Ky, LKV Itsenäisyydenkatu 39, 28100 Pori, puh. 020 7983 220 Av. arkisin 10-18, etunimi.sukunimi@vuokralukaali.com Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton jäsentoimisto [A] Puheluhinnat 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,0702 €/min ja matkapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,1717 €/min (sis. alv 24%). Lisää kohteita netissä vuokralukaali.com Sami Sillanpää LVV 020 7983 226 Toimitilat Välityskulut asunnoissa 1 kk:n vuokraa vastaavan summan (sis. alv 24%) maksaa toimeksiantaja. Toimitiloissa 1 kk:n vuokra + alv 24% ja 3 vuoden tai yli määräaikaisissa sopimuksissa 2 kk:n vuokra + alv. Vakuus 1-3 kk:n vuokraa vastaava talletus/ henkilötakaus. Luottotiedot tarkistetaan. WWW.VUOKRALUKAALI.COM VUOKRATTAVAT TOIMITILAT Liiketila Otavankatu 14, Keskusta 45.0 m2 Siisti liiketila Otavankadun ja Liisankadun kulmassa. Näyteikkunat Otavankadulle ja Liisankadulle. Huoneistossa wc ja minikeittiö. Harmaa laattalattia. Vap. heti 600 €/kk + sähkö. A3389 Liiketila Yrjönkatu 10, Keskusta 53.0 m2 Siisti liiketila huippupaikalla Porin Kävelykadun varrella torinäkymin. Katutasossa 28 m2, yläkerrassa 25 m2 ja kellarissa vielä lisäksi 28 m2 varasto ja sosiaalitilaa. Ikkunat kävelykadulle kahdessa kerroksessa. EL D.Vap. heti 1200 €/kk + sähkö. A3591 Liiketila Rautatienpuistokatu 2, Keskusta 155.0 m2 Liiketila huippupaikalla Keskuskartanossa. Mahtavat näyteikkunatilat Keskuskartanon kulmassa. Katutasossa n. 155 m2 ja kellarissa lisäksi 88 m2 (osa kellaritiloista vuokrattu). Vap. heti 1900 €/kk + sähkö. A3585 Liiketila Friitalantie 18, Friitala 275.0 m2 Siisti iso liiketila vilkkaassa Ulvilan Kauppakeskus Hansassa. Tila toiminut pankkina. Kiinteistö valmistunut 2000-luvulla, joten tilat erittäin siistissä kunnossa. Vap. sop. mukaan 2500 €/kk + sähkö. A3582 Liiketila Yrjönkatu 15, Keskusta 290.0 m2 Liiketila huippupaikalla Porin Kävelykadulla. Isot näyteikkunat Teljäntorin käytävälle ja kävelykadulle. Alakerrasta mahdollista saada varastotilaa yli 100 m2. Vap. heti 6500 €/kk + sähkö. A3614 Toimisto Itsenäisyydenkatu 39, Keskusta 139.0 m2 Siisti toimistotila Palojoenkulmasta. 7 toimistohuonetta, keittiö ja wc. Koneellinen ilmanvaihto, atk-kaapelointi kiertää koko huoneiston. Mahdollisuus 1-2 autohallipaikkaan. Vap. heti 1600 €/kk + sähkö. A3368 Olemme valmiita välittämään! Kotijoukkue on laajan kokemuksen omaava ja ammattitaitoinen kiinteistövälitysliike. Me tiedämme, miltä asunnonvaihtoon liittyvät haasteet tuntuvat: pitkää pohdintaa siitä millaisen kodin haluaa, mistä ja onko hinta kohdillaan. Harkitessasi asunnon myyntiä, vaihtoa tai ostamista, olemme valmiita jakamaan kokemuksemme kanssasi. Siitä voi olla sinulle suurta apua! Asiantuntevat kiinteistönvälittäjämme vastaavat kysymyksiisi mielellään. Sovi ilmaisesta asuntosi arvioinnista tai kysy myynnissä olevia kohteita! Toimistojemme keskeinen sijainti ja ammattitaitoiset edustajajamme ovat Sinua varten. Meille on helppo tulla, päivystämme seitsemän päivää viikossa. Soita rohkeasti, olemme täällä Sinua varten. Soita jo tänään! Porin Kotijoukkue Oy Pohjoiskauppatori 1, 28100 PORI • Puh: (02) 631 5300 avoinna ark. 9.30-16.30 www.k-citymarket.fi HELMIKUUN PLUSSA-EDUT CITYMARKETISTA! CITYMARKET MIKKOLA Itäkeskuksenkaari 8, puh. 010 538 8500 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18 CITYMARKET PUUVILLA Siltapuistonkatu 14, puh. 010 538 5900 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18 -30% -12% -18% Hinta ilman K-Plussa-korttia 4,29 / pkt (10,73–14,30 / kg) Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,70 / prk (5,40 / kg) Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,49 / pll (1,39 / l) sis. pantin 0,40 Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,99 / pll (6,20 / l) sis. pantin 0,20 Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 1,85 / pkt (3,70 / kg) Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,39 / prk (2,67 / kg) pkt prk -14% Wursti EXTRAPALVIKINKKU, EXTRAPALVIKALKKUNA ja uutuus EXTRAPALVIBROILER 300–400 g 7,48–9,97 / kg 299 Saarioinen HILLOT 500 g 4,70 / kg 235 Jalostaja HERNEKEITTO 520 g 1,92 / kg -28% 2 prk 200 Golden Cap SIIDERIT 4,7% 0,45 l 5,30 / l Voimassa 2.2.2015 alkaen 259 Paula VANUKKAAT 4 x 125 g 3,00 / kg 2 pkt 300 pkt prk -47% COCA-COLA Regular, Zero ja Light 1,5 l 0,73 / l Rajoitus 5 pl / talous 149 pll sis. pantin 0,40 pll sis. pantin 0,40
KIEKKoLEHTI VÄHÄRAUMANTIEN VARRELLA Makasiinintie 2, Pori • (02) 637 5699 Ark. 7.30–22.00 la-su 12–22 • www.ritasplace.fi PIZZAT JA KEBABIT Ässien pelipäivinä (Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin) BRUNSSITARJOUS jatkuu la–su klo 12–17 10,LOUNAS MA–PE klo 10.30–15.00 890 -20% Herkutellaan! Teksti: Pia Marjanen Kuvat: Anne Sankari PiPoja, Paitoja, takkeja, mukeja – monenlaiset fanituotteet koristavat niin ässäfaneja kuin heidän lemmikkejään, autojaan ja kotejaankin. Tiesitkö, että fanituotemyymälöitä Isomäessä pyöritetään opiskelijavoimin? oPiskelijat ovat innokkaita myyntitykkejä. Jokin vetää heitä vuodesta toiseen työhön, josta saa palkaksi opintosuorituksen. Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Porin Ässät ovat tehneet yhteistyötä jo yli 10 vuotta. – En lähtenyt mukaan opintopisteiden takia. Halusin työkokemusta myyntityöstä ja asiakaspalvelusta. Tämä on hyvä väylä myynnin ja markkinoinnin opiskelijalle oppia käytännön juttuja niin myynnistä kuin shopin pitämisestäkin, summaa Mari Timgren. työssä sattuu hauskoja tilanteita tuon tuostakin. Mari Timgrenin hauskin kokemus liittyy kiinalaisiin asiakkaisiin. Kun yksi oli ostanut kiekon ennen peliä, kaikki muutkin kävivät vuorotellen ostamassa oman kiekon. Myös julkkisten bongaaminen on hauska osa työtä – Olli Lindholmkin osti punaisen Ässät-pipon. Kaikkein hauskimmaksi opiskelijat sanovat silti kassan laskemisen pelin jälkeen. Muut fanishopilaiset komppaavat Marin mietteitä. Paljon on opittu uutta: fanishop on monelle ensimmäinen kokemus kaupassa työskentelystä ja asiakaspalvelusta. Urheilutietokin karttuu. Vaikka jääkiekko olisi vierasta, puolessa kaudessa oppii säännöt ja pääsee mukaan pelin henkeen. – Ässät fanishopin yhteistyö on erinomainen tapa tuottaa opiskelijoille sellaista itsensä ylittämistä, mitä normitunneilla on vaikea aikaansaada, sanoo myynnin ja markkinoinnin opettaja Teppo Lundell SAMKista. Opiskelijat oppivat ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti, välillä hankalissakin tilanteissa. Se antaa itseluottamusta. – Tulijoita on aina ollut riittävästi, sen verran kova brändi Porin Ässillä on, toteaa Lundell. alkusyksyn rekrytoinnin jälkeen SAMK ja Ässät antavat myyjille eväät tehtävään: tuotetietoutta, kassan käyttöä ja myynnin opastamista. Yksi opiskelija on käytännön vastuutehtävissä shoppivastaavana. Usein hän on edellisen vuoden juniorimyyjä, joka haluaa saada käytännön kokemusta esimiestehtävästä. Tehtävässä oppii myös yrittäjämäistä toimintaotetta. Monet opiskelijat sanovat, että fanishopissa työskentely on ollut opiskelun parasta antia. Yhteisöllisyys kannustaa hyviin suorituksiin. – Opiskelijakavereihin tutustuu syvemmin, kun tehdään töitä yhdessä, sanovat Timgren ja muut samassa vuorossa olevat fanishoppimyyjät. Liiketalouden opiskelijat pyörittävät Ässien fanishoppeja Isomäen jäähallissa osana opintojaan. Fanituotteet myydään opiskelijavoimin Rakkaita kilpailijoita Lukkoa ja Ässiä yhdistää paitsi kova peli, myös SAMKin opiskelijat. SAMKin opiskelijat vastaavat myös Rauman Lukon fanishopin pyörittämisestä jo kuudetta vuotta. Porin Ässät ja Rauman Lukko ovat esimerkkejä rohkeista organisaatioista, jotka päästävät opiskelijat kokeilemaan, ja kasvamaan myynnin ammattilaisiksi paineistetuissa tosielämän tilanteissa. – Opiskelijoille fanishop on myös mainio tapa päästä sisälle satakuntalaiseen kulttuuriin. Varsinkin muualta Satakuntaan tulleet opiskelijat ovat nostaneet esille fanishopin mahdollisuutena tutustua paikallisiin ihmisiin, sanoo opettaja Teppo Lundell Raumalta. SAMKin opiskelijat yhdistävät Ässiä ja Lukkoa – Menevin tuote on pieni kannatuslippu, niitä menee joka pelissä, kertovat Mari Timgren ja Jenni Vuorela. – Opiskelijakavereihin tutustuu syvemmin, kun tehdään töitä yhdessä, sanovat Sara Valkama (vas.), Mari Timgren, Maria Lampinen ja Jenni Vuorela. 11
KIEKKoLEHTI Ruotsissa pelataan parhaillaan viiden maan alle 20-vuotiaiden turnausta. Tuore päävalmentaja Jukka Jalonen valitsi turnaukseen uusia nimiä. Kokoonpano poikkeaa Kanadassa hiljan MM-turnaukseen osallistuneesta ryhmästä. Esimerkiksi Rauman Lukosta ja Porin Ässistä mukaan ei mahtunut yhtään pelaajaa. Ruotsin-turnaukseen valituista pelaajista vain Kaapo Kähkönen, Sami Niku, Roope Hintz, Antti Kalapudas ja Mikko Rantanen kuuluivat vuodenvaihteessa Suomen MM-joukkueeseen. Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa Tshekissä viiden maan turnauksessa Tshekkiä, Venäjää, Ruotsia ja USA:ta vastaan 4.–8. helmikuuta. Tähän ryhmään mahtuivat Ässistä Jouka Juhola ja Aleksi Saarela. Lukkolaiset jäivät ulkopuolelle. Ryhmän kiinnostavimpiin lukeutuu Teemu Selänteen poika Eetu Selänne, joka edustaa Los Angeles jr. Kings -seuraa. Päävalmentaja Jukka Jalonen korvasi tehtävät etuajassa jättäneen Hannu Jortikan. Jalosen ansiotilillä on muun muassa vuoden 2011 maailmanmestaruus aikuisten kisoista. Sen jälkeen hän valmensi kauden myös KHL-seura SKA Pietaria. Kiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola on suitsuttanut Jalosta. – Saimme MM-kisoihin valmistautuville alle 20-vuotiaille parhaan mahdollisen valmentajan. Nuori Juhola Nousi tavoittelemaaN mmkisapaikkaa Teksti: Jussi Aho Kuvat: SV Vesa-Pekka Järvelä, SV Jukka Silvast Jääkiekossa liigan runkosarja päättyy 12. maaliskuuta. Sen jälkeen alkaa taistelu legendaarisesta Kanada-maljasta eli Suomen mestaruudesta. Arvioimme pudotuspeleihin todennäköisesti pääsevien joukkueiden kulunutta kautta ja eri joukkueiden mahdollisuuksia menestyä kevään mitalipeleissä. käRpät, oulu Hallitseva Suomen mestari on suuri tekijä myös tänä keväänä, kun mestaruudesta aletaan pelata. Porin vävyn Lauri Marjamäen luotsaamassa joukkueessa on niin vahva materiaali, että Kärpät on vahva ehdokas uusimaan mestaruuden. Jos jonkin uhkakuva Ouluun pitää maalailla, niin kärkipelaajien pysyminen terveinä on se olennaisin asia. HiFk, Helsinki Ensimmäistä kauttaan Suomessa liigajoukkueen päävalmentajana toimivan ex-hyökkääjän Antti Törmäsen joukkueen rosterissa on Kärppien tavoin laadukkaita pelaajia. Joukkuen esityksen ovat kauden mittaan välillä vähän ailahdelleet, mutta HIFK tulee olemaan takuulla vahva keväällä. JYp, JYväskYlä Keski-Suomessa on totuttu menestymään 2000-luvulla. Marko Virtanen on saanut lisää kokemusta valmennusurallaan, mikä tekee JyPin joukkuesta entistä vaarallisemman. Ykkösketjun tähtipelaajat Eric Perrin ja Jani Tuppurainen höystettynä muutamilla kovan tason pelaajilla tekevät joukkueesta varsin potentiaalisen menestyjän. Satakunnan Viikon jääkiekkoanalyytikko Jussi Aho punnitsee Liigan joukkueiden mahdollisuuksia tulevissa pudotuspeleissä. Liigassa mennään vahvasti kohti kevättä www.kiinteistopori.fi 290x50 254x50 www.kiinteistopori.fi Ammattitaidolla ja kattavasti mekaaniset ja pneumaattiset asennukset tuotteineen. • puh. 02 538 7772 • www.grippertec.fi HAUTAUSTOIMISTO ANJA VIITALA OY Uusikoivistontie 40, PORI Puh. 02-635 1160, 050 569 3653 Rautatienpuistokatu 2 C, 28130 Pori • Puh. 0440 831 245 • www.citysiivous.fi 12
KIEKKoLEHTI Suomen Jääkiekkoliitto ja Yleisradio ovat solmineet 3+2 -vuotisen sopimuksen Leijona-otteluiden TV-oikeuksista. Suomalaisille kiekkofaneille sopimus on iloinen uutinen: jääkiekon maajoukkueiden pelit palaavat ensi kauden alusta alkaen vapaasti katsottaville kanaville. – Lajin näkyvyydelle tämä on loistava asia. Jatkossa maajoukkuekiekkoa voi seurata ympäri vuoden jokaisessa kodissa, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola iloitsee. Sopimus kattaa A-maajoukkueen osalta vuotuisen Euro Hockey Tourin ja keväällä pelattavat Euro Hockey Challenge -ottelut. Lisäksi YLE:llä on erillinen sopimus Olympialaisten mediaoikeuksista. Miesten MM-kisojen Suomen mediaoikeudet omistaa kevääseen 2017 asti MTV Oy, jolla on sopimus asiasta Kansainvälisen Jääkiekkoliiton mediaoikeuksia hallinnoivan Infront Sports AG:n kanssa. Leijonat takaisin vapaille TVkanaville Liigassa mennään VahVasTi kohTi keVäTTä KalPa, KuoPio Pekka Virralla täytyy olla maaginen kosketus savolaiseen jääkiekkoon. Virran luotsatessa edellisen kerran Kapasten dynastiaa päästiin Savossa nauttimaan pronssimitaleista. Turussa ja Porissa Virran teesit eivät purreet. Tänä kevään Savon ylpeys saattaa hyvinkin uusia edellisen pronssin. Kultaan saakka ei joukkueen materiaali ihan taida riittää. luKKo, Rauma Rauman torilla kohistiin mestaruudesta jo viime kesänä. Joukkueen materiaali riittää varsin pitkälle, varsinkin kun joukkuetta tullaan todennäköisesti vielä vahvistamaan ennen siirtoajan umpeutumista. Valmentaja Risto Dufva omaa voittamisen kulttuurin, mutta onko Lukon joukkueessa riittävästi voittamisen kulttuuria? Raumalaisyleisö tuo omat paineensa menestykseen. Lukon ainoa mestaruus on niinkin kaukaa, kun vuodelta 1963. Menestyspaineet ovat ainakin kovat. TaPPaRa, TamPeRe Tampereella jos missä tiedetään, mitä voittaminen vaatii. Ilves on rakennusvaiheessa, eikä mitaleita kannata tupsukorvien leirissä haikailla. Tappara sen sijaan omaa hyvät mahdollisuudet välieriin saakka. Kahden edelliskevään hopeajoukkue ei tänä kevään kuitenkaan finaaleissa tule pelaamaan. Nälkää takuulla on, mutta tie nousee pystyyn välierissä, mikäli Jussi Tapolan joukot sinne saakka yltävät. SaiPa, laPPeenRanTa Idän jättiläinen SaiPa voi olla kevään suuri yllättäjä. Pekka Tirkkosen joukkue pelaa tällä kaudella viime kautta parempaa kiekkoa. Vaikka Kärpät kuori SaiPan viime kauden joukkueen kermat, niin Lappeenrannassa jos missä osataan hankkia osaavia ulkomaalaisvahvistuksia kaudesta toiseen. Huippumaalivahti Jussi Markkanen ja loistavat ulkomaalaispelaajat ovat SaiPan isoja valttikortteja. Mestaruuteen saakka niillä ei kuitenkaan mennä. ÄSSÄT, PoRi Synkän viime kauden jälkeen Porissa paistaa taas aurinko jääkiekon saralla. Vaikka avainpelaajien loukkaantumiset ovat syöneet joukkuetta, niin sitkeä joukkue Ässät on. Pekka Rautakallio on osin talouden reunaehdoilla joutunut ajamaan ison määrän tulokaspelaajia sisään. Tässä on onnistuttu hienosti. Ässät on SaiPan ohella toinen musta hevonen kevään otteluissa. Oman ongelmansa tosin pataleiriin tuo se, että paikka pudotuspeleissä pitäisi saada varmistuttua hyvissä ajoin. Muuten tuloksen tekeminen saattaa mennä liian tuskaiseksi. BlueS, eSPoo Espoon Blues on ollut jo pidemmän aikaa otsikoissa yhtiön heikon taloustilanteen takia. Pitää nostaa hattua Jyrki Ahon luotsaamalle joukkueelle siitä, että se on kyennyt noinkin hyvää tulosta tekemään, vaikka taatusti pelaajien tiedossa on seuran taloudellinen ahdinko. Menee playoffsiin, mutta lähtee laulukuoroon heti ensimmäisessä vaiheessa. ilveS ja HPK Nämä kaksi hämäläisjoukkuetta ratkaisevat viimeisen säälipleijaripaikan kohtalon. Molempien joukkueiden materiaalit eivät vaan yksinkertaisesti riitä pudotuspelien ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Olkoon se sitten kumpi tahansa, joka viimeiseen pudotuspelipaikkaan onnistuu takertumaan. AUTOPELTIKORJAAMO TAPIO MATTILA Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua jo yli 30 vuotta! Kaikkien merkkien autopeltikorjaamo! Tommilantie 2, Pori • Puh. 02 6370 008 Jääkiekkoilijan uransa hiljan lopettanut Aki Uusikartano sai poikkeukselliset suosionosoitukset viime lauantaina Pelicans-ottelun alkajaisiksi Isomäessä. Uusikartano oli illan legendan roolissa ja pudotti ns. aloituskiekon jäähän. Myös Ässien aitiossa valmennusporras Pekka Rautakallion johdolla osoitti, että Uusikartanon arvo tunnustetaan edelleen Porissa, vaikka myöhempään aikaan mahtuu Lukonkin edustaminen. Keskushyökkääjä oli iso tukipilari Ässien voittaessa liigamestaruutensa. Pehmolelut lensivät samana iltana jäälle satamäärin. Ässien ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin haaste oli mennyt perille. Ässät teki ottelun ensimmäisen maalin, ja lelushow oli valmis. Kentälle katsojien heittämät pehmolelut lahjoitetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta hyväntekeväisyyteen. Uusikartano ja leluja jäällä 13
LaatumaaLaus NiemiNeN LAATUMAALAUS NIEMINEN Metsäkotitie 9 B 7 28400 Ulvila www.laatumaalaus.fi KAIKKIEN rAKENNUSpINNoITUSTEN AMMATTILAINEN! Kokemusta kolmelta vuosikymmeneltä maalausalalta. pinnoitustyöt katosta lattiaan, ulkona ja sisällä. Kaikki praattaamme pori murret! Tarjouspyynnöt sekä tiedustelut: puh. 0445211026 tai nieminen@laatumaalaus.fi CITY Satakunnankatu 23 D, 28130 PORI p. 044 333 5757 Avoinna ma-pe 8–21, la 8–18, su 12–18 Edullisesti K-Supermarketista Yksittäin ja ilman KPlussakorttia 3,99 / kpl (9,50 / kg) Yksittäin ja ilman K-Plussakorttia 2,19 / kpl (10,95 / kg) Ilman K-Plussakorttia 1,69 / prk (8,89–9,66 / kg) Ilman K-Plussakorttia 2,49 / pl sis. pantin 0,40 (1,39 / L) Etu K-Plussa-kortilla -25% Etu K-Plussa-kortilla -10% Etu K-Plussa-kortilla -11% Tarjoukset voimassa 1.3.2015 asti 7,12 / kg 9,75 / kg 7,89–8,57 / kg Fazer MAITOSUKLAALEVY 200 g 390 2 kpl HK AITO NAKKI JA UUTUUS BAIJERILAINEN AITO NAKKI 420 g 299 kpl Pringles PERUNALASTUT 175–190 g 300 2 prk COCA-COLA Regular, Zero ja Light 1,5 L Rajoitus 5 pl / talous Etu K-Plussa-kortilla -47% 0,73 / L 149 pl sis. pantin 0,40 Maksaa voit jopa kolmessa erässä ilman lisäkuluja. Herralahdenraitti 1, PORI • (02) 632 6611 Vastaanotto: ma–to klo 12–21, pe 12–18, la 10–14, su 16–20 Sisäpyöräily | Monipuoliset jumpat | Kuusi kuntosaliyksikköä Solarium | Hierontaja kauneudenhoitopalvelut www.puls.fi HALUATKO ELÄMÄSI KUNTOON? PALVELU SISÄLTÄÄ: • alku-, välija lopputestaukset, Tanita kehonkoostamusmittaukset • henkilökohtaisen ruokavalion • ohjeet omatoimiseen harjoitteluun • 10 kpl 75 minuutin treenejä oman personal trainerin kanssa 590 € Kysy myös parivalmennusta! Paketti, joka mullistaa koko elämäsi! 10 viikon aikana kehitämme jokaista hyvän kunnon osa-aluetta muun muassa liikkuvuutta, kestävyyttä, lihaskuntoa, voimatasoja sekä kehonkoostumusta.
Teksti ja kuvat: SV Jukka Silvast LukioLainen, aivan vuoden alussa 18 vuotta täyttänyt Arttu Kulmala pohtii vain hetken pelaamattomuuttaan Liigassa. Vastineeksi nuorella maalivahdilla on heittää pöytään paljon Ässien A-junioreiden liigan otteluja syksyltä. – En olisikaan voinut nousta tällä kaudella pelaamalla Riksmanin tai Rinteen ohi edustukseen, hän pohtii tilannettaan. Ässien Juuso Riksman ja Rasmus Rinne puhuttavat kiekkopiirejä aina isoilla kirjaimilla. Molemmat ovat loistavia vahteja parhaimmillaan. Haastamaan voi aina lähteä, mutta Kulmala on tehnyt kehityssuunnitelmansa. – Pohdimme agentin kanssa, että Ässät Porissa voisi olla kehityksen kannalta hyvä ratkaisu. Tapparan A-junioreissa oli lähtiessäni turhan monta ukkoa edessä. Siellä oli myös liigassakin Juha Metsolaa tuurannut Dominik Hrachevina. Ässien tulkittiin antavan tilaa pelata ikäkausimaajoukkueissa esiintyneelle tulevaisuuden kasvolle. Kulmala onkin saanut torjua urakalla, kun vielä toinen maalivahdeista Eero Voipio on asepalveluksessa. Kahdessa Liigan pelissä Kulmala on ollut mukana luukkuvahtina. artuLLa on toinen vuosi lukiossa meneillään ja puolitoista kautta sopimusta Ässien kanssa jäljellä. Hän muutti Poriin vasta viime keväänä. – Olen tykännyt olla täällä. Ja jos tulevana keväällä pääsisin pelaamaan alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin, se olisi hyvä homma. Hän asuu keskustassa yhdessä Aleksi Saarelan kanssa. Nuorukaisen isä on Arto Kulmala, yli 500 SM-liigan ottelua pelannut Tapparan mies. Kuulemma kiekostakin isän kanssa keskustellaan, mutta kun toinen on vasen laitahyökkääjä sielultaan ja toinen maalivahti, keskustelu ei ole pelkkää neuvomista. Porissa neuvoja jakaa maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl – sama mies A:ssa ja Liigassa. – Tapparassa taannoin kuin pelasin useammassakin ikäkausijoukkueessa samana vuonna, aina oli eri maalivahtivalmentaja, hän muisteli aikaa ennen Poria. omia ominaisuuksiaan hän pohtii siten, että hyvää löytyy kiekkokontrollista ja liikkumisesta, myös mailapelistä. – Tasaisuutta ottelujen välille pitäisi saada lisää. Päivien erot ovat vielä liian suuret, hän sanoo puutteistaan. Jos on NHL-vahti Pekka Rinne nuorukaisen mielestä suomalaisten ykkösvahti, Suomessa pelaavista hän sanoo ihailevansa Juuso Riksmanin otteita. Hän mainitsee erityisesti nousun uudelleen huippukuntoon vielä varttuneella iällä. Sitä pitää kuulemma kunnioittaa. Kulmala myötää olevansa tyytyväinen siihen lajikehitykseen, etteivät pelkät isot maalivahdit enää hallitse. Peittäminen ei enää riitä. Ässät ei ole lupaillut juniorisopimuksella olevalle Kulmalalle kuningastietä. Töitä pitää vain tehdä koko ajan. – Täytyy jaksaa tehdä töitä. Se on hyvää valmistautumista ja huoltoa ennen ja jälkeen jäätreenien. tampereeLLa nuorukainen vierailee enää satunnaisesti. Vanhemmat käyvät katsomassa sen sijaan ahkerasti Ässien kotipelejä. – Ihan hyvällä mielellä olen, hyvin Porissa on mennyt. Arttu Kulmala kasvaa korkoa Riksmanin ja Rinteen varjossa. KULMAN T AKANA Päivien erot ovat vielä liian suuret. KIEKKoLEHTI Arttu Kulmala mielii U18-ikäryhmän MM-kisoihin. Arttu Kulmalan tapaa torin kulmilla harvemmin. Vapaalla ollessaan hän pelaa mielellään golfia ja biljardia. 15
Kerää talteen painoideat uudistuneilta nettisivuiltamme www.plusprint.fi Uniikin brändiviestinnän toteuttaja. Koti on tunne Asunto Oy Porin Kolibri Rakentaja MVR-Yhtymä Oy www.mvr-yhtyma.fi Myynti ja markkinointi Huoneistokeskus Oy www.huoneistokeskus.fi Yrjönkatu 23, 28100 Pori puh. 020 780 2570 Valmistuminen 10/2015 VIELÄ MUUTAMA HUONEISTO VAPAANA! Porin Kolibri Kerrostalo Teljänkatu 3 Vielä vapaana olevat huoneistotyypit ja hinnat alkaen: Tyyppi m² Myyntihinta/€ Velatonhinta/€ 2h, k, s, p 51,5 m² 52 530 175 100 2h, k, s, p 56 m² 57 120 190 400 3h, k, s, 2xp (4.krs) 68,5 m² 73 980 246 600 Autokatospaikka 12 000 €, autopistokepaikka 5 000 €. Oikeus muutoksiin pidätetään. Valmistumisaika 10/2015. 1kpl
messuinfo / kartta / ohjelma / näytteilleasettajat la–su 7.–8.2. klo 10–17 Porin karhuhallissa messulehti J-P Rajalalla rallikuskin hermot Radio-ohjattavista on moneksi Salminen hurahti Boss Hossiin Porilaisella Jonttu Rajalalla ralli on verissä. Hän korostaa hyvien hermojen merkitystä lajissa. RcKaupan Jarno Rajalan innostus radio-ohjattaviin alkoi lapsuudesta. Nyt RC on koko perheen harrastus. Kari Salmisen rakkaus maailman suurimpaan moottoripyörään syttyi hitaasti. Sitten se oli menoa.
J-P Rajalan kalustoa on nähtävillä messuilla. Metallihäkissä ajettava surmanajo rantautuu Poriin. 0400 222 787 • hinaus-ojala.fi HINAUSPALVELUMME Ammattitaitoista hinauspalvelua. Raskas kalusto on erikoisosaamistamme. KORJAAMOPALVELUMME • Peltikorjaamo • Ilmastointihuollot • Nelipyöräsuuntaukset • Alustaja korimittaukset • Tuulilasivaihdot Suomen autokierrätyksen valtuutettu vastaanottopiste SER-kierrätystavaraa otetaan vastaan arkisin 8–16.30 tai sovittaessa Metsälinnankatu 29, Huittinen
SV Monialainen aMMatillinen oppilaitos WinNova tuo Motor Show Pori -messuille jotain, mitä ehkä et ole kokeillut. Lentokonesimulaattori ja metsäkonesimulaattori ovat kokeiltavissa oppilaitoksen osastolla. – Toinen laitteista simuloi täysin lentokoneen toimintoja. Suurelta näyttötaululta näkee lentokentän ja hahmottaa myös Porin kaupungin, lentokoneosaston koulutuspäällikkö Jarkko Laine avaa tulevaa. Hän on vakuuttunut, että ohjaamaan pääsyä kannattaa vaikka jonottaa. Ammattioppilaitokselta opastajana toimii muun muassa alansa expertti Jari Lammi. Lentoon tutustuminen kestää noin kymmenen minuuttia. Koulutuspäällikkö Laine sanoo, että lentokoneen ohjaamiseen sekä huoltoon kehitetyt simulaattorit kuuluvat opetukseen kiinteästi ja lisääntyvästi. Tietokoneet valtaavat opetusta muutoinkin, mihin simulaattorilla voi vastata määräysten antamissa puitteissa. Winnovan osastolla myös näytetään, kuinka nykyautojen vikoja etsitään tietokoneen avulla. Uudenkarhea Golf toimii testiautona. WinNova haluaa tutustuttaa nuorisoa omiin koulutusaloihinsa. Jarkko Laine kuvaa esimerkiksi lentokoneasentajan linjaa erittäin monipuoliseksi, sillä siellä käsitellään tuoreinta materiaalitekniikkaa sekä tietysti elektroniikan hienouksia. Oppilaat ovat päässeet hyvin jatko-opintoihinkin linjan kautta. – He ovat myös työllistyneet hyvin. Haasteemme on siinä, että monen nuoren pitää oppia opiskelemaan. Täällä kun saa todellakin tehdä töitä opiskelijana. satakunnan viikon ja Satakunnan Messujen messuosastolla voi ajaa toisellakin tapaa, autosimulaattorilla. LähiTapiolan osastolla toisaalla turvavyösimulaattori tarjoaa mahdollisuuden kokeilla turvavyön tarjoamaa turvaa kierähdyksen aikana. kalustopuolella Joni-pekka ”Jonttu” Rajala tuo näytteille rallicrossautoja. Hän saapuu taustoittamaan lajia ja kertoo kuulumisiaan. MMsarjaan tänäkin vuonna osallistuva porilainen on yksi Suomen moottoriurheilutähdistä. Markus Niemelä kertoo USA:n kilpa-autosarjoista. Cage Riders -surmanajo tuo esille huimapäisyyttä, kuten myös Extreme FMX Show. Molemmat esitykset luodaan moottoripyörien voimin. Messuilla on noin 90 näytteilleasettajaa. Messutapahtumien laajaan kirjoon mahtuu myös useiden simulaattoreiden tarjoamaa virtuaalitodellisuutta sekä aitoa koneen jytkettä. Tartu vaikka lentokoneen ohjaimiin MOTOR SHOW WinNovan simulaattorit ovat monelle uusia tuttavuuksia. FMX-Show esitetään sisätiloissa. Joni-Pekka Rajala kertoo rallicrossmaailman kuulumisia. 03 Sektori Kotimaista polttoöljyä läheltäsi Huoltoasemien monipuolista palvelua paikallisesti ja valtakunnallisesti Lämmity söljy Tilaa kotimaista lämmitysöljyä edullisesti netistä tai lähikauppiaaltasi www.seo.fi
Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg Porilainen Joni-Pekka ”Jonttu” Rajala on tehnyt jo kahdesti sen, mitä toiset väittivät mahdottomaksi. Mies voitti kahtena vuotena peräkkäin historiallisen tuplamestaruuden Suomen rallicrossin SRC ja Super Car luokissa. Autojen erilaisuus nelivedosta kaksvetoon sekä nopea siirtyminen autosta ja kilpailusta toiseen, ovat hämmästyttäneet rallikansaa. Parin minuutin siirtyminen juoksujalkaa autosta toiseen ja voitosta voittoon ovat saaneet asiantuntijoidenkin leuat loksahtamaan. – Onhan siinä paljon etuakin, että ajaa kaksi eri kilpailua, mutta en tiedä viitsiikö kaikkea tässä paljastaa, Rajala myhäilee vaatimattomasti. ralli on ollut Jontulla veressä jo pienestä pojasta asti. Isä Juha-Pekka Rajala on aikoinaan ajanut ralJonttu Rajala paljastaa: Rallikuskille tärkeintä ovat hyvät hermot Huoltoautopalvelu 24h NYT UUTTA! Kuormaauton maalaukset KYSY TARJOUSTA Puinnintie 12 28360 Pori 0400 637 934 0440 637 936 Maalaamo 040 196 2022 RASKAAN KALUSTON HUOLLOT • Korjaukset • Määräaikaishuollot • Katsastuskorjaukset / -käynnit • Kolarikorjaukset pakettija kuormaautoihin • Hydrauliikkatyöt • Jarrukorjausten A-lupa • Majorcom tehon lisäykset ja säädöt • Analogisten sekä digitaalisten piirturien tarkastukset ja säädöt • Päälirakennetyöt • Takalaitanostimen korjaukset ja tarkastukset • Käytössämme myös Autocom diagnoosija vianhakuohjelmat AVOINNA ma–pe 7–19, muina aikoina sopimuksen mukaan
lia ja Siikaisten Leppijärven jäällä on Jontun mukaan tullut touhuttua koko elämä. – Kun itselle sitten ikää tuli 14 vuotta, tiesimme, että jokkikseen eli jokamiehenluokkaan pääsee ajamaan vähän ennen kuin täyttää 15. Turjan Taneli vei minut ensimmäisiin kisoihin Kokemäelle ja totesin, että tämähän vasta siistiä on. Sen jälkeen Pirhosen Pekan kanssa ostimme ekan kuplan, täytin 15 ja pääsin Vammalan kisoihin. Siitä se sitten lähti. Ja rallia Rajala todella osaa ajaa. Taitavan ja pelottoman kuskin plakkariin on kertynyt jo komiat 750 pokaalia, joista SM-mitalejakin liki 30. Rallikuskin täRkeimmäksi ominaisuudeksi Jonttu Rajala määrittelee hyvät hermot. – Sen lisäksi pitää olla hyvä luottamus itseensä, autoonsa, mekaanikkoihin ja koko tiimiin. Luottoautona on Rajalalla ollut SRC:ssä Ford Escort RS ja Super Carissa Mika Vaaranmaan omistama Mitsubishi EVO6. – Mika hoitaa auton kisapaikalle ja huoltaa sen. Ensi kaudelle on Vaaranmaalla rakenteilla uusi Mitsubishi, joka tosin ei vielä kevään kilpailuihin todennäköisesti ehdi valmistua. ilman tukijoukkoja, hyvää tiimiä ja yhteistyökumppaneita ei ralliautoilussa Jontun mukaan pärjää. Miehen tärkeimmät kannustajat löytyvät kotoa. Vaimon lisäksi kotipuolen kannustusjoukko kasvaa tuota pikaa neljännellä lapsella. – Vaimo on menooni tottunut. Olen jo suhteemme alussa vuonna 2000 kertonut, ettei minua paljoa kotona näy, mutta hyvin hän on jaksanut mukana pysyä, Rajala kiittelee. – Kiitokset pitää antaa myös yhteistyökumppaneille ja sponsoreille. MM-tasolla tarvitaan jo niin isoja rahoja, ettei ilman tukea tätä pystyisi tekemään millään. Mutta onneksi on olemassa hienoja ihmisiä, jotka ovat tukeneet vaikka sitten vähän pienemmälläkin summalla. Kokopäiväisesti ei Rajala ole kuitenkaan vielä rallille antautunut, vaan mies paiskii ympäripyöreitä päiviä perheyritys Raskaskonehuolto J. P Rajala Oy:ssä. – Työ on minulle tärkeää. Täällä tehdään elanto. tulevan kauden kotimaisten kisojen lähdöissä Jonttu Rajala starttaa muun muassa Jalasjärvellä ja Ähtärissä, missä ovat ensimmäiset jääratojen SMkilpailut. Muita kisoja on muun muassa Hyvinkäällä ja Honkajoella. Kotimaan kisoissa Jonttu Rajala on kuitenkin tähän mennessä jo saavuttanut kaiken, joten tällä kaudella mies ottaa tosissaan mittaa muista kuskeista myös MM-tasolla. – MM-kisoja ajetaan tänä vuonna Norjassa, Saksassa ja Ruotsissa. Tuntumaa MM-kisoihin Rajala otti jo viime kaudella ja kokemukset olivat sen verran hyviä, että mies lähtee maailmanluokan kisoihin luottavaisin mielin. Ainoastaan yhden kisan saavutuksilla Rajala kohosi viime kaudella jo MM-listan 72 auton joukossa peräti sijalle 31. Muun muassa rallicrossin maailmanmestaria Petter Solbergia mies sai Kouvolan kisoissa hätyytellä ajamaan pois jaloistaan. – Viime kesän MM-kisoissa oli kanssani yhdessä lähdössä mukana mm. Petter Solberg, Timmy Hansen ja muita maailman huippuja. Voitin sen lähdön ja kun tulin maaliin, ajattelin että ei tämä näköjään sen kummempaa ole, Rajala naureskelee. Porin Karhuhallissa järjestettävässä Motor Show –tapahtumassa on esillä Jonttu Rajalan Ford Escort RS. Escortin teippaukset ovat vielä kesken. Yhteistyökumppaneiden logot peittävät jo konepellin. – Mahtuisi sinne vielä esimerkiksi Porin kaupungin karhulogokin, Rajala vinkkaa. Pori–Tukholma 199€ meno-paluu www.nextjet.se Varattavissa: 7–8.2. www.nextjet.se/? tai messuilta Kampanjakoodi: MOTORSHOW Matkustusaika: 7.2.–31.3.2015 MESSUTARJOUS MOTORSHOW MOTOR SHOW 05
MOTOR SHOW 6.2.2015 • HELMIKUU 06 Teksti: Eija Hammarberg Marlon Brando prätkän selässä nahkarotsissaan, tupakka huulessa. Jotkin mielikuvat säilyvät sitkeinä. Nahka-asu ei kuitenkaan enää olekaan se ainoa oikea moottoripyöräilypuku, vaan rinnalle on tullut monia muita materiaaleja. – Puvun hankinnassa vaikuttavat tänä päivänä sekä muoti ja ulkonäkö että käytännöllisyys. Vaikka nykyisin on goretexia ja muuta, menee nahkahousuja ja nahkatakkejakin yhä edelleen, kertoo Timppa Leatherheavenista Tampereelta. Moottoripyöräasua hankittaessa olisi kuitenkin syytä ensin miettiä sen käyttötarkoitus ja sääolosuhteet. – On paljon esimerkiksi itseni kaltaisia moottoripyöräilijöitä, jotka ajamme vain silloin kun on hyvät kelit ja aikaa. Pidemmälle reissulle ja epävakaisiin olosuhteisiin suosittelen ehdottomasti asua, jossa on kerrospukeutumismahdollisuus. Jos haluaa esimerkiksi puvun pitävän ehdottomasti vettä, kannattaa hommata kunnon sadeasu ja sen alle tarvittavia muita kerroksia sekä mahdollisesti suojuksia, jotka suojaavat selkärankaa, olkapäitä, polvia, lonkkia… Tällaiset suojukset ovat monissa takeissa ja housuissa jo valmiina, Timppa ohjeistaa. enneMMinkin tiMpan mukaan moottoripyöräasu valitaan pyörän värimaailman ja merkin mukaan. Jokaisella merkillä kun ovat omat värinsä. – Kawasakikuskit ostavat mielellään vihreää ja Harrikkamiehet puolestaan oranssia raitaa. Kypärä, puku, saappaat ja hanskat eivät enää nykyisin ole ainoita moottoripyöräilyvarusteita, vaan asusteita ja tarvikkeita myydään aina aurinkolaseista ja ajohupuista ajosukkiin asti. Kehitys kulkee näissäkin huimaa vauhtia eteenpäin. – Thermal-sukka on todella hyvä ajosukka, joka heijastaa kehon lämmön takaisin. Sen vaikutus perustuu kitkaan, joka lämmittää jalkaa. Vaellukselle en tosin kyllä niissä sukissa lähtisi, Timppa nauraa. leatherheavenin tiMppa on myynyt erilaisia motskaritarvikkeita jo 22 vuotta. Sillä kokemuksella hän tietää sanoa, mistä moottoripyöräily alkaa. – Olen myynyt satoja ja satoja Harrikkalompakoita. Siitä se Harrikan osto yleensä alkaa. Ensin ostetaan lompakko ja sitten ollaan vähän kuin Harrikka-mies. Sen jälkeen aletaan kasaamaan sinne lompakkoon rahaa, että saadaan se pyöräkin ostettua, Timppa virnuilee. Vakavasti puhuen, harrikkakuskit eivät pukeudu sen ihmeellisemmin tänä päivänä kuin muutkaan moottoripyöräilijät. – Ihan tavallisia setiä ja tätejä he ovat. Mitään nyrkkisääntöä ei heidänkään pukeutumisessaan ole. Moottoripyöräliivejä toki myydään edelleen paljon, useampia malleja ja moneen eri käyttöön. Kerholiiveissä on esimerkiksi saumaton selkäosa. – Huikein liivimme on kuitenkin ehdottomasti neljämillinen puhvelinnahkaliivimme, joka seisoo lattialla pystyssä kuin saappaat. Meillä se kulkeekin nimellä peltiliivi. Kokoja siinäkin löytyy xxs:stä aina 9xl:n asti. Sitten on jo aika reippaan kokoinen kaveri, jos se liivi ei mahdu päälle. ”Kawasaki-kuskit ostavat mielellään vihreää ja Harrikkamiehet oranssia raitaa” Monet lapsena koetut elämykset säilyvät voimakkaina läpi koko elämän. Enon Emmaksi kutsuman saksalaisvalmisteisen EMV-moottoripyörän ääni jäi pysyvästi jo kolmevuotiaan mieleen. 70-luvun puolivälissä Nakkilan Arantilassa ajettiin maailmanluokan motocrossia. Kymmenvuotiaalle maailmanmestari Heikki Mikkolan nimikirjoitus oli huikea aarre. Porin nykyisen Sirkustorin paikalla vierailleen Tivoli Suurosen legendaaristen Onni ja Kalevi Suurosen surmanajotynnyriesitys oli kovempi elämys kuin aikuisiällä Chris Angelin Chopperit Vegasissa tai Monzan Ferrarit. ensi viikonlopun Motor Show on uudenlainen messutapahtuma, jossa show ja esiintyjät tuodaan lähelle katsojia. Asianharrastajien lisäksi tapahtumasta voi todella nauttia, vaikkei olisi syntynyt vauhti kallossa ja bensaa suonissa. Ensimmäistä kertaa Karhuhalliin pystytettävä kuusimetrinen surmanajoteräspallo ja samanpituinen stunt-motoristien hyppyriramppi antavat mahdollisuuden uusille sukupolville kokea vauhtia ja vaarantunnetta aivan silmien edessä. näytteilleasettajien osastoilla yhdistyvät monipuolisella tavalla hyöty ja huvi. Tule imemään inspiraatiota, testaamaan ajotaitojasi simulaattoreissa, kuuntelemaan paikallisten moottoriurheilutähtien haastatteluita tai ihastelemaan uutuuttaan hohtavia rakennettuja kaksipyöräisiä. nähdään Messuilla! Altti Papinsaari, tuottaja Motor Show Pori Muistin jarrutusjälkiä KOLUMNI
43 VINJETTI 6.2.2015 • HELMIKUU HUIMAT MESSUTARJOUKSET APT:SSÄ! Automarkku Ratakaari 3, 27500 Kauttua p. 02 8387 3521 A&H Autohuolto Sammontie 20, 28360 Pori p. 02 5383844 pori@ad-autokorjaamo.fi www.ahautohuolto.net Liinaharjan Autopiste Liinaharjantie 75, 28610 Pori p. 040 734 3319 liinaharja@ad-autokorjaamo.fi www.liinaharjanautopiste.fi Satakunnan Monimerkkikorjaamo Korjuuntie 26, 28360 Pori p. 040 538 0995 aittaluoto@ad-autokorjaamo.fi www.monimerkkikorjaamo.com AD Autoja Konekeskus Haavikonkatu 4, 38700 Kankaanpää p. 02 578 7777 kankaanpaa@ad-autokorjaamo.fi www.autojakonekeskus.fi Kankaanpään Autohuolto Alhonmäentie 28, 38700 Kankaanpää p. 040 182 6886 jyllinmaki@ad-autokorjaamo.fi Ad-ajoturva tuo avun joka tilanteessa.Tekninen vika tai ulosajo, Ad-Ajoturvan tiepalvelu tulee auttamaan sinua minne tahansa ympäri vuorokauden. AD-ajoturvan asikkaana apu on sinulle ilmaista. Maksat vain mahdollisista tarvikkeista (esim. uusi akku tai tuotu polttoaine). Sinun ei tarvitse huolehtia palvelun kustannuksista eikä vakuutusehdoista, koska korvaamme tilanteet, joita autopalveluvakuutuksesi ei yleensä korvaa. Autamme kaikissa matkankeskeyttävissä ongelmissa kuten: Sijaisauto käyttöösi Tarjoamme sijaisauton enintään kahdeksi vuorokaudeksi, jotta matkasi pääsee jatkumaan mahdollisimman mukavasti. MAKSAT VAIN 15 EURON OMAVASTUUN VUOROKAUDESSA. VOIMASSA KAIKISSA EU-MAISSA! • avainten jääminen lukittuun autoon • polttoaineen loppuminen kesken matkan • apukäynnistys akun tyhjentyessä • korjatun auton toimitus kotipaikkakunnalle • tekninen vika • auton hinaus kotipihasta • rengasrikko • lumeen juuttuminen AD-autokorjaamot Sammontie 20, Pori, Puh. (02) 522 3500, Ma-pe 8.30-17 ja la 10-14, WWW.APT.FI Katso lisää netissä apt.fi! AD-erämaksulla saat 60 päivää korotonta maksuaikaa! Voit maksaa ostoksesi 60 päivän korottomalla maksuajalla tai useammassa erässä. Tarjous voimassa 1.2.–31.3 2015. Tarjous edellyttää myönteistä luottopäätöstä. Vuositai määräaikaishuollon ajan varanneille lippu Motorshowmessuille! Messuosastolla mukana: Boch Automotive, Defa WarmUp, Ctek älylaturit, Motip autokemikaalit, Gates jakohihnat ja Pilkington tuulilasit. WWW.SATAK UNNANMESS UT.FI Pääsylippu MESSUT PORIN KARHUHALL ISSA 7.–8.2. 2015 10€ sis. alv 10 % (0,91 €) 39,/vuosi Varmistu akkusi kunnosta! Akkulaturit Polttoainekäyttöinen lisälämmitin ja lyhyet ajomatkat kuluttavat akun virtaa huomattavasti sekä lyhentävät akun kestoikää radikaalisti. AD-AUTOKORJAAMOSTA: DEFA-akkulaturit autoosi asennettuna LATURILLA 5 VUODEN TAKUU! 29900 THULE PACIFIC 700DS • Kiiltävä musta • 232 x 70 x 40 cm, 420 L • Kahdelta puolelta avautuva THULE MOTION 800 + runsaasti muita malleja 39900 ERÄ THULE SUKSIBOKSEJA MESSUHINNOIN! 47500 Thule telineet -15% DEFA SISÄTILANLÄMMITTIMET TERMINI 1350W 5290 TERMINI II 1400W 5790 TERMINI 1900/1150 6990 TERMINI 2100/1350 7490 Vetokoukut -35% 070-432 BOSAL COMPACT PREMIUM POLKUPYÖRÄN KULJETUSTELINE • 2 pyörälle • sisältää säilytyslaukun • säilytyslaukkuun taittuva (50x70x22cm) • 7/13 napainen pistoke • helppo kasata ja avata 39500 MEGANEX TYÖKALUVAUNU TYÖKALUILLA XK1500A • 200 osaa 49900 HYLSY/TYÖKALUSARJA CTK110NEU • 110-os. 11900 HUIPPUTARJOUS AUTOKORJAAMOILLA! BOCH AUTOMAATTINEN ILMASTOINTIHUOLTOKONE ACS 511 • Automaattinen ilmastointihuoltolaite sisäisellä kirjoittimella, pullot tuoreelle ja käytetylle öljylle sekä väriaineelle. • 2.44 m huoltoletku, suojalasit ja -käsineet. • Kylmäainesäiliö 8 kg. 2760 00 ARVOMME KÄVIJOIDEN KESKEN IKH1500 TYÖKALUVAUNUN (arvo 1390,-)
6.2.2015 • HELMIKUU la–su 7.–8.2. klo 10–17 Porin Karhuhallissa www.satakunnanmessut.fi Liput 10 € | alle 18 v. veloituksetta | ilmainen pysäköinti AUTOT • MOOTTORIPYÖRÄT • MÖNKIJÄT • MOPOAUTOT • HYÖTYAJONEUVOT • VENEET • VARUSTEET • RAHOITUS • VAKUUTUKSET • OPETUS lAUANTAI 7.2. 10.45 RC-autoesitys 11.00 Extreme FMX Motor Show Stunt-moottoripyöräakrobaatit Joni Hynell ja Sebastian Westberg esiintyvät 11.30 Haastattelussa rattitaituri, rallicrossin SM-mestari Jonttu Rajala 11.45 RC-lentoesitys 12.00 Cage Riders Show Kahden motoristin show-esitys maailman suurimmassa surmanajopallossa 12.30 Haastattelussa kiihdytyskuljettaja Timo Savolainen 12.45 RC-autoesitys 13.00 Extreme FMX Motor Show Stunt-moottoripyöräakrobaatit Joni Hynell ja Sebastian Westberg esiintyvät 13.45 RC-lentoesitys 14.00 Cage Riders Show Kahden motoristin show-esitys maailman suurimmassa surmanajopallossa 14.30 Haastattelussa rattitaituri Jonttu Rajala 14.45 RC-autoesitys 15.00 Extreme FMX Motor Show Stunt-moottoripyöräakrobaatit Joni Hynell ja Sebastian Westberg esiintyvät 15.30 Haastattelussa maailman suurimman Boss Hoss -moottoripyörän omistaja Kari Salminen 15.45 RC-lentoesitys 16.00 Cage Riders Show Kahden motoristin show-esitys maailman suurimmassa surmanajopallossa SUNNUNTAI 8.2. 10.45 RC-autoesitys 11.00 Extreme FMX Motor Show Stunt-moottoripyöräakrobaatit Joni Hynell ja Sebastian Westberg esiintyvät 11.30 Haastattelussa Speedwayn Tampere GP:n toimitusjohtaja Yrjö Laukkanen 11.45 RC-lentoesitys 12.00 Cage Riders Show Kahden motoristin show-esitys maailman suurimmassa surmanajopallossa 12.30 Haastattelussa kiihdytyskuljettaja Timo Savolainen 12.45 RC-autoesitys 13.00 Extreme FMX Motor Show Stunt-moottoripyöräakrobaatit Joni Hynell ja Sebastian Westberg esiintyvät 13.45 RC-lentoesitys 14.00 Cage Riders Show Kahden motoristin show-esitys maailman suurimmassa surmanajopallossa 14.30 Haastattelussa kilpa-autoilija Markus Niemelä 14.45 RC-autoesitys 15.00 Extreme FMX Motor Show Stunt-moottoripyöräakrobaatit Joni Hynell ja Sebastian Westberg esiintyvät 15.30 Haastattelussa maailman suurimman Boss Hoss -moottoripyörän omistaja Kari Salminen 15.45 RC-lentoesitys 16.00 Cage Riders Show Kahden motoristin show-esitys maailman suurimmassa surmanajopallossa 2000:lle ensimmäiselle jaossa Real Snacks -sipsipussi NextJetin / Satakunta Siiville / lomamatkat -osastolla arvotaan molempina päivinä lennot kahdelle Pori–Tukholma–Pori Molempina päivinä 200:lle ensimmäiselle lipun ostaneelle wash kingin PARAS PESU (arvo 19,90/kpl) • RC-autoja rc-lentonäytöksiä • Winnovan osastolla lentoja metsäkonesimulaattori • lähiTapiolan osaston pyörähdysautossa voit kokeilla, miltä tuntuu kun auto pyörii katolleen • Satakunnan Messujen ja Satakunnan Viikon osastolla kaksi autosimulaattoria. tule testaamaan taitosi! Simulaattorit toimittaa Noormarkun Urheiluautoilijat • Anniskeluravintola k-18 Yrittäjien jäsenkortilla kaksi pääsylippua yhden hinnalla!
messukartta Näytteilleasettajat AD Autoja Konekeskus 108 AD-A&H Autohuolto 108 AD-Finland 108 AD-Korjaamo 108 AD-KRS Auto Center 108 AD-Satakunnan Monimerkkikorjaamo 108 Aixam 129 Anja Lamminen ulko-osasto APT Alkuperäistuonti Oy 108 Autofit korjaamot 99 Autohinaus Järvenpää & Virtanen 90 Auto-Kirmola Oy 100 AutoPalin 116 Autopalsta Oy 23 AutoPalvelu Uusitalo 78 Autoverhoomo ja varuste Lähteenmäki 78 Biker’s House 36 BMW Moottoripyöräkerho ry 52 Bosch autodiagnostiikka 108 Boxo työkalut 99 Ctek 108 Defa WarmUp 108 DNA Kauppa Oy 103 DRAC mopot 129 Electrobike Oy 60 Epic autokoulu 133 Erku Oy 114 Falck 90 Gates 108 Harley-Davidson Club Finland ry 50 Harley-Davidson Suomi 49 Hifi Konex 101 Hinauspalvelu Ojala Oy 90 Hobbypartner Oy 104 Honkajoen Moottorikerho ry 16 If Vahinkovakuutusyhtiö Oy 80 Isojoen Konehalli 108 Jussin Moottorija Laitehuolto 92 Kankaanpään AD-Autohuolto 108 Karla 116 Kiukaisten Autopelti ja Hinaus J. Mattila 90 Kiva Koru Ky 18B Konepyöräklubi ry 56 Krippe Racing Ry 115 Kärcher 95 Lazer lisävalot 99 Leather Heaven 4 Leevin Kanoottiseikkailut 83 Le-Sweet Oy 1 Ligier 92 Liikenneturva 94 Liinaharjan AD-Autopiste 108 LiquiMoly 99 LähiTapiola 116 MC Timppa Racing 112A Mekeltek Oy 95 Microcar 127 MM-SPEEDWAY 2015 FINNISH FIM Speedway Grand Prix 111 Motip 108 Nissan 116 Noormarkun UA/MK 104 Opel 116 Petäjäksen Telakka 96 Petäjäksen Venepalvelu 96 Peugeot 116 Peugeot-skootterit 129 Pikahuolto J Peltonen Oy 127 Porin Autotalo Oy 129 Porin Motormarket 99 Porin Perussuomalaiset ry 55 PR Shop 18A Pyörähuolto Järvelin 129 RC helikopterit 59 Real Snacks Red and Gold 24 Salmi Tomi 18C Satagrafia 101 Sata-Ideat 79 Satakunta siiville / NextJet / Lomamatkat 113 SEO 110 Sheriff pohjapanssarit 99 SMOTO 57 T:mi T. Niskanen 136 Taina Häyrinen 15 TH-Kumi 91 Tiina Koskinen 15 T:mi Aila Korkeaoja messukahvila Top-Motor 72 ja 135 Trapper 72 Travall koiraverkot 99 Vannetukku.fi 131 Veikko Lehti Oy Venepori Oy 98 Veteraanimoottoripyöräklubi ry 74 Winnova 109 Volvo 116 V-Twin City Oy Loimaa 49 V-Twin City Oy Turku 49 Ympäristövirasto, jäteneuvonta 93 rc-esitykset 1 4 15 16 18 23 24 36 49 50 52 55 56 57 59 60 72 74 78 79 80 83 116 104 108 103 90 91 92 136 101 100 99 109 111 112 113 115 114 110 127 129 131 133 135 95 94 93 96 98 fmx-show surmaNajopallo
AutoPalin osasto 116 Pääsylipun kääntöpuolelta löydät messutarjouksemme: Lipulla voit varata autollesi ILMAISEN kuntotarkastuksen osastollamme nro 116. Samalla voit tutustua tarjoamaamme huoltosopimukseen ja muihin palveluihimme! PORI: Itäkeskuksenkaari 1, p. 029 009 8000 RAUMA: Metallitie 2, p. 029 009 8900 RAUMA: Lukkovahe 3, p. 029 009 8950 Puhelun hinta: lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,91 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Nyt jos koskaan kannattaa hankkia vaihtoauto! Annamme helmikuussa kaikkiin yli 6000 euron vaihtoautokauppohin 300 EURON AutoPalin-setelit kaupan päälle Voit käyttää setelit vapaasti haluamiisi huoltoihin, lisävarusteisiin tai varaosiin, kaikissa AutoPalinin toimipisteissä. Etu voimassa S-Etukortilla 1.-28.2.2015 välisenä aikana tehtyihin tilaussopimuksiin. Helmikuun asiakasomistajaetumme! Volvo V70 classic – kaikki vakiona. Volvo V70 Classic alkaen: Autoveroton hinta 34 200 €, autovero 7 087,28 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 41 887,28 €. Autoetu alkaen: vapaa 815 €/kk, käyttöetu 635 €/kk. EU-yhd. 4,2–10,2 l/100 km, CO 2 109–237 g/km. Huoltosopimus alkaen 45 €/kk (36 kk / 45 000 km). Huoltoleasing alkaen 724 €, (48 kk / 80 000 km, Volvo Car Financial Services). Volvo Classic -mallisto: V70, XC70, S80. Tarkista Classic-mallien vakiovarustelu hinnastosta. Kuvan auto erikoisvarustein. VOLVOCARS.FI VOLVO V70 CL ASSIC ALK. 41 888 € ETUSI JOPA 6 100 € AK TIIVISET XENON-AJOVALOT ALUMIINIVANTEET RE X 17” AVAIMETON AJO -JÄRJESTELMÄ SENSUS AUDIO HIGH PERFORMANCE PYSÄKÖINTIAPU TA AKSE SÄHKÖTOIMINEN KULJET TAJAN ISTUIN NAHK AVERHOILU EDISTYKSELLISTÄ SUORITUSKYKYÄ ALK. 20 340 € NISSAN JUKE ALK. 21 590 € TÄYSIN UUSI NISSAN PULSAR ALK. 23 491 € NISSAN QASHQAI . TALVIRENKAAT PELTIVANTEILLA . TAVARATILAN MUOTOMATTO . SAFETY PACK (ENSIAPULAUKKU JA HUOMIOLIIVI) . LÄMPÖPAKETTI (MOOTTORIJA SISÄTILALÄMMITIN). Take Away -talvipaketti veloituksetta Nissan JUKEn, QASHQAIn, MICRAn*, NOTEn ja PULSARin ostajille. TAKE AWAY -TALVIPAKETISSA KAUPAN PÄÄLLE: EU-yhdistetty kulutus ja CO 2-päästöt: JUKE-mallisto: 4,0–7,4 l/100km, 104–169 g/km. PULSAR-mallisto: 3,6-5,1 l/100 km, 94-119 g/km. QASHQAI-mallisto: 3,8–6,0 l/100km, 99–138 g/km. Uusi Nissan JUKE 94 Visia 2WD 5M/T alk. 20 340 € (autoveroton hinta 15 358,56 € + autovero 4 381,44 € + toimituskulut 600 €). Käyttöetu alk. 325 €, vapaa autoetu alk. 505 €. Uusi Nissan PULSAR 115 DIG-T Visia 6 M/T alk. 21 590 (autoveroton hinta 17 129,49 € + autovero 3 860,51 € + toimituskulut 600 €). Käyttöetu alk. 345 €, vapaa autoetu alk. 525 €. Uusi Nissan QASHQAI Visia DIG-T 115 2WD 6M/T alk. 23 491 € (autoveroton hinta 18 195,16 € + autovero 4695,84 € + toimituskulut 600 €). Käyttöetu alk. 375 €, vapaa autoetu alk. 555 €. QASHQAIn Take Away -talvipakettitarjous ei koske 130 dCi-, 163 DIG-T-, Xtronic-versioita ja Tekna-varustetasoa. Tarjoukset koskevat uusia tilausja kauppasopimuksia. Take Away -talvipakettitarjoukset ovat voimassa 31.3.2015 asti. Kuvan autot erikoisvarustein, pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. *Take away -talvipakettitarjous ei koske MICRAn Visia-varustetasoa. AutoPalin, Pori Itäkeskuksenkaari 1 Puhelin: 029 009 8000 Avoinna: ma-pe 09.00-18.00, la 10.00-15.00 AutoPalin, Rauma Lukkovahe 3 Puhelin: 029 009 8950 Avoinna: ma-pe 09.00-18.00, la 10.00-14.00 VARAA KOEAJOSI NYT NISSAN.FI Osastollamme esillä Volvo, Nissan, Peugeot ja Opel uutuudet! Arvonnassa voit voittaa viikonlopuksi käyttöösi Volvo XC60:n. Lisäksi arvotaan AutoPalin ja Karla-lahjakortteja. Huimapäät voivat kokeilla miltä tuntuu olla auton kyydissä, kun se pyörähtää katolleen. Nämä ja paljon muuta. TERVETULOA! ** ** Katso kaikki autot: Autopalin.fi
MOTOR SHOW 6.2.2015 • HELMIKUU 11 Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg USA jA Japani kuten monet muutkin Aasian maat ovat RC (radio control) eli radio-ohjattavien autojen, helikoptereiden ja veneiden harrastuksen luvattuja maita. Suomessa harrastus mielletään RcKaupan Jarno Rajalan mukaan harmillisen usein yhä vieläkin vain pikkupoikien puuhasteluksi. – Esimerkiksi Satakunnan alueella Porissa toki toimii lennokkikerho ja Ulvilan FK-kerhossa on RC-toimintaa ja alueella on jonkin verran kotiharrastajia, mutta varsinaista yhdistystoimintaa alueella ei juuri enempää ole, kertoo Rajala. – Pelkästään pikkupoikien harrastuksesta tässä ei kuitenkaan ole kysymys. Meidänkin asiakaskuntamme on pääsääntöisesti yli 35-vuotiaita. VAikkA SUomeSSAkin RC-autoilussa kisataan ja harrastus on paikoin hyvinkin aktiivista, ei täällä ole vielä päästy samaan kuin esimerkiksi muualla Euroopassa. – Monessa Euroopan maassa nuorisoseurojen RC-autoilua tuetaan jo ihan valtion taholtakin, koska he ovat havainneet RC-autoilun merkityksen mekaanisen ymmärryksen kehitykselle, Rajala tietää. Samoin alan kilpailijoiden määrä on Suomessa vielä verrattain pieni. – Parhaassa kisassa, missä itse olen Suomessa ollut mukana, oli 60 osallistujaa, kun Tsekeissä esimerkiksi voi kisoihin osallistua jopa 450 harrastajaa, esittää Jarno Rajala vertauksen harrastajamääristä. noormArkUSSA SijAitSeVAn Rajalan RcKaupan hyllyillä on kaikenlaisia alaan liittyviä kulkupelejä. Monenlaisten autojen, veneiden, helikoptereiden ja neljän roottorin quadrokoptereiden joukosta löytyy radioohjattavia vaativillekin harrastajille. – Hintahaarukka liikkuu vähän yli sadasta eurosta viidensadan pintaan. Kisamallit ovat sitten jo sellaisia, että pelkkä runko maksaa sen viisisataa, Rajala sanoo. Pelkistä leluista ei näiden radioohjattavien kohdalla siis todellakaan ole kysymys. Kun radio-ohjattava auto kiihtyy sekunnissa nollasta viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa, ei enää voida puhua lelusta. – Sellainen kun tulee täydestä vauhdista nilkkaan, on jalka poikki, Rajala huomauttaa. USein innoStUS radio-ohjattaviin kuitenkin lähtee jo lapsuudesta, niin kävi myös Rajalalle itselleen. – Skidinä ostin radio-ohjattavan auton ja sen kanssa leikin aikani. Sitten kului jokunen vuosi ja ostin toisen auton... Sitten niitä rupesi tulemaan vähän lisää, Jarno Rajala naurahtaa. Nyt RC-harrastus on koko Rajaloiden perheen yhteinen harrastus. Vaimolla on omat autonsa ja samoin perheen neljä lasta ovat jo mukana ajoharrastuksen parissa. Toistaiseksi Jarno Rajalalla on päivätyö edelleen tehtaassa, mutta tulevaisuudessa olisi haaveissa saada kokopäivätyö radio-ohjattavien parista. – Eiköhän tämäkin harrastus ole siihen suuntaan menossa, että pian liimataan sponsoritarroja radio-ohjattavien kylkiin. VAikkA rC-toimintA on vielä yleensä harrastus, käytetään radio-ohjattavia autoja ja helikoptereita myös ammatillisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi Karhuhallin Motor Show -messuilla RcKaupan osastolla esittäytyy Aerial Madness -niminen firma, joka työssään käyttää koptereita lentokuvaukseen. – Olen myös myynyt radio-ohjattavan auton Porin Pesäkarhuille palloautoksi. Tiedän niitä käytettävän myös yleisurheiluradoilla esimerkiksi keihääntai kiekkojen palautusautoina, Rajala luettelee radio-ohjattavien monia käyttötarkoituksia. RC-harrastus on koko perheen riemu. Ja sitten ostin toisen auton... Jarno Rajala myös korjaa tarvittaessa asiakkaiden radio-ohjattavia. Turo Rusola esittelee kilpailukäyttöön tarkoitettua radio-ohjattavaa autoa. Radio-ohjattavat eivät ole vain leluja, vaan harrastajat ovat usein aikuisia. Otsikko
MOTOR SHOW 6.2.2015 • HELMIKUU 12 Motor Show Pori -messuilla jaetaan 2 000 ensimmäiselle kävijälle ilmaiseksi Real Snacks -sipsipussi. Molempina päivinä 200 ensimmäiselle lipun ostanneelle annetaan kortti, joka oikeuttaa Wash Kingin Paras pesu -autopesuun. Pesun hinta on normaalisti 19,90 euroa. Messuilla on myös arvontoja. Esimerkiksi NextJet arpoo molempina päivinä menopaluulennot Porista Tukholmaan. Messujen pääsylippu maksaa 10 euroa. Alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Tapahtuma löytyy Facebookista nimellä Motorshow Pori. Messujen ohjelma on myös osoitteessa www. satakunnanmessut.fi/motorshow/ ohjelma.php Nopeimmille sipsejä ja autopesu herkullisin osa torin historiaa kertoo Porin parhaat lounaspaikat ja niiden tarjonnan helposti ja nopeasti! KARJARANTA KAUPPAHALLI Teksti ja kuva: SV Jukka Silvast Valtakunnallinen epic Autokoulu -ketju haastaa Porin talousalueen autokoulut hinnalla kilpailuun. Porin keskustaan viime tiistaina uuden autokoulun avanneen autokoulun johtaja Kalle Lahervo tietää jo etukäteen, että yrityksen saapuminen Poriin tulee hämmentämään kilpailutilannetta. Näin on käynyt muuallakin, missä autokoulu on aloittanut. – Keskimääräinen ajokorttiin tähtäävän opetuksen hinta tulee laskemaan useita kymmeniä prosentteja, hän sanoo. Lahervo puhuu nimenomaan henkilöautokortista, joka on ainakin toistaiseksi yrityksen ainoa tuote Porissa. Yritys lähtee liikkeelle yhden kouluttajan voimin. Ketjun toimitusjohtajan mukaan hintaa voi laskea pudottamalla bisneksestä ylimääräisen sivuun. Hän väittää, että paikallisesta henkilöauton ajoon oikeuttavan kortin hintatasosta leikkaantuu useita satoja euroja. – Meillä ei opetuksen lisäksi ole mitään ylimääräistä, jotka aiheuttavat lisäkuluja. Autokoululla Porissa ei ole esimerkiksi toimistohenkilökuntaa. Sähköisen tiedonsiirron varaan jäävät muun muassa oppimateriaalit ja ajanvarauskin. – Autotkin ovat järkevän pienikulutuksellisia. Käytämme Volswageneita. Lahervon mukaan opetuksessa käytetään uusimpia metodeja. Teoriakoulutus tapahtuu itsenäisinä moduleina, joihin pääsee sisään nonstop-periaatteella. Pimeäajoopetus tapahtuu perinteisesti pimeässä ajaen. Kalle Lahervo sanoo, että autokoulun teoriaoppiin voi kurssilainen liittyä mukaan koko ajan, sillä oppi annetaan itsenäisinä moduleina nonstop-periaatteella. Epic Autokoulu Oy työllistää valtakunnallisesti kaikkiaan 17 henkilöä ja useita alihankkijoita. Yhtiöllä on Porin lisäksi seitsemän toimipistettä – Espoo, Lieto, Lohja, Parainen, Tampere, Turku ja Uusikaupunki. Epic avasi autokoulun Poriin Toimitusjohtaja Kalle Lahervo uskoo tarkan euron politiikkaan autokoulubisneksessä.
48 MOTOR SHOW 6.2.2015 • HELMIKUU Teksti ja kuvat: Asko Tanhuanpää Mitä siitä syntyy, kun 502 hevosvoimaa kehittävän Chevroletin 8,2-litraisen V8-isolohkomoottorin istuttaa kahden pyörän päälle? Vastaus on yksinkertainen eli maailman suurin sarjavalmisteinen moottoripyörä Boss Hoss. Painokin lienee syytä mainita – sitä komeudella on noin 600 kiloa. Kerrotaan nyt vielä huippunopeuskin eli ykkösvaihteella 208 kilometriä tunnissa ja kakkosella vähintään kolmeasataaviittäkymppiä, kiihtyvyys nollasta sataan on 1,8 sekuntia. – Isolohkolla varustettua pyörää ei valitettavasti enää valmisteta. Sitä ei saisi päästöjen takia kilpiin missään, ei edes Amerikassa, Boss Hoss -moottoripyöriä yhdessä veljensä Markun kanssa maahantuova Kari Salminen selvittää. Veljesten Biker Partners Oy toimii niinkin eksoottisessa paikassa kuin Taivassalossa. Rolls Roycen tavalla ilmaisten ”riittävän suuria” ovat myös Tennesseen Dyersburgissa Yhdysvalloissa sijaitsevan Boss Hossin tehtaan tällä hetkellä valmistamat mallit, jotka on varustettu 6,2ja 5,7-litraisilla moottoreilla. Niiden kehittämät hevosvoimat ovat vastaavasti 445 ja 355 ja painot 480 ja 540 kiloa. 6,2-litrainen kone on tehty alumiinista, mikä selittää alemman painon. KaRi salMinen itse näki Boss Hossin ensimmäisen kerran kesällä 2000. Tuolloin Harley Davidsonia ajanut mies ei voi sanoa ihastuneensa ainakaan ensi silmäyksellä. – Mietin, että siinäpä vasta järkyttävän ruma pyörä. Samana syksynä kävin sitten hakemassa ensimmäisen Hollannista Suomeen, hän naurahtaa. – Kun tällaisen kerran hommaa, niin se on sitten siinä. Koeajo yleensä jo riittää viemään mennessään, Salminen tiivistää. Keskiverto Boss Hoss-kuskia Kari Salminen kuvailee 40–60 -vuotiaaksi mieheksi, jolla on Harrikka-tausta. – Ajettavana Boss Hoss on jopa yllättävänkin helppo. Parhaimmillaan sen ominaisuudet ovat jossain 130– 160 kilometrin nopeudessa Saksan autobahnilla. Niissä nopeuksissa pyörä istuu tiehen kuin tatti ja kulkee kuin juna, tiivistää Salminen. ison pyöRän ajettavuutta helpottavat tehokkaat jarrut. Edessä on Brembon kelluvat nelimäntäiset tuplalevyt ja takana puolestaan saman valmistajan yksilevyinen versio. Vaihtaminen tapahtuu puoliautomaattisesti. Eteenpäin vaihteita on kaksi ja taakse yksi. – Ensimmäiset Boss Hossit tehtiin vuonna 1990 ja alkuun ei pakkia vielä ollut. Se opetti kummasti ajamaan oikein, jos joutui pyytämään kavereita työntämään, Kari Salminen tietää. Yksi yleisimmistä Boss Hossia koskevista kysymyksistä koskee kulutusta. Salmisen mukaan 5,7ja 6,2-litraiset mallit haukkaavat maantieajossa korkeaoktaanista yhdeksän litraa sadalla, isolohkon jano on 12 litran luokkaa. Pyörien tankkiin mahtuu 32 litraa. – Toinen kysymys on hinta, jossa ei ole käytännössä ylärajaa. Uusi 6,2-litrainen maksaa rapiat 70 000 euroa, mutta käytetyn omistajaksi pääsee jo huomattavasti halvemmalla, selvittää Salminen. Boss Hossit tuodaan Suomeen peltipintaisena. Omistajan päätös on, miten paljon rahaa viimeistelyyn käytetään. Pyöriä saa myös kolmipyöräisinä trike-versioina. Suomessa niitä on yksi. Partamiehet baanalla. Kari Salminen (oik) ajaa uudella, 6,2-litraisella täysalumiinimoottorilla varustetulla Boss Hossilla ja Boss Hoss Riders -yhdistyksen sihteeri Mikko Laineen alla on 8,2-litrainen isolohko. Hoss on The Boss Kauneus on katsojan silmässä. Kyseisen karamellin on maalannut raumalainen Keijo Erake. Tämän kumin pitäisi pitää kovemmissakin kiihdytyksissä. Kari Salminen tuo Boss Hossia maahan veljensä Markun kanssa. Otsikko 13
MOTOR SHOW 6.2.2015 • HELMIKUU Teksti ja kuva: SV Pia Rauhalammi Palin Oy:n toimitusjohtaja Petri Arvolla, 49, on kokemusta autoalalta suorastaan ruohonjuuritasolta. Mieli teki 14-vuotiaana kesätöihin. Isä avitti sen verran, että poika pääsi ex-työkaverin yritykseen pesemään autoja. Pesijä pääsi jopa autonrattiin. Pitihän puhtautta hohkaavat autot ajaa pesupaikalta ulos. Sinä kesänä syttyi kipinä, joka palaa yhä. Ylioppilaskirjoitusten ja Liikemiesten kauppaopiston jälkeen tie vei sen ihmeemmin puntaroimatta autoalalle. Ennen toimitusjohtajan pestiä hän hankki kannuksia Venäjältä ja Forssan Auto Oy:stä. Perhe asuu Forssan lähellä Tammelassa. Kolmesta tyttärestä esikoinen on jo omillaan. Toimitusjohtajalla on asunto Porissa, mutta vapaalla hän ajelee perheensä pariin kotiin. 1. Millä autolla ajat? – Minulla on musta Volvo XC60 vuosimallia 2014. Se on rekisteröity vuonna 2013. Ajan paljon kelillä kuin kelillä, vuosittain noin 50 000 kilometriä. Autoni on turvallinen, 4-vetoinen. Siinä on hyvät valot, automaattivaihteet ja dieselmoottori. Tapanani on vaihtaa auto kahden vuoden välein. 2. Millaisia autoja kuluttajat tänä päivänä ostavat? Käytettyjä vai uusia? – Suomessa myytiin viime vuonna 106 000 uutta henkilöautoa. AutoPalinin luku on noin tuhat uutta henkilöautoa. Vaihtoautoja myymme keskimäärin puolitoista kertaa enemmän kuin uusia. Harva ostaa ensimmäiseksi autokseen uuden. Vaihtoautokauppoja kuluttajat tekevät paljon myös keskenään. 3. Mitä ehdottomasti autoissa pitää tänä päivänä olla? – Tänä päivänä perusvarustetaso on varsin hyvä. Esimerkiksi ilmastointi on lähes kaikkien myytävien autojen vakiovaruste. Perusvarusteisiin kuuluvat turvatyynyt, radio, keskuslukitus. Lisänä halutaan esimerkiksi bluetooth, led-valot, xenon-valot, automaattinen ilmastointi, vakionopeussäädin, joissakin merkeissä on myös lämmitettävä ratti. 4. Entä tulevaisuudessa? Ajellaanko sähköllä, dieselillä, bensalla vai hybridiautolla? – Kaikkia niitä on tarjolla tulevaisuudessakin. Käyttötarve määrittelee energian. Tuskin sähkömoottori muutaman kymmenen vuoden sisällä tulee sivuuttamaan polttomoottorin. Rinnalle se saattaa kiriä. Arvelen polttokennoautojen tekevän tuloaan. 5. Mitkä ovat sähköauton plussat ja miinukset? – Plussia ovat päästöttömyys, hyvät käyttäjäkokemukset, äänettömyys, edullinen lataus. Miinusta ovat hankintahinta ja toimintasäde. Auto on ladattava 200 kilometrin välein. 6. Oletko ajatellut siirtyväsi sähköautoon? – Ajan pitkiä matkoja, joten sähköauto ei tule kysymykseen. Perheen kakkosautoa on mietitty vaihtaa sähköautoksi. 7. Missä ajoit ajokortin? – Forssassa syksyllä 1983. Oli tärkeää saada kortti 18-vuotissyntymäpäivänä. Käytössä oli nk. väliaikainen lupa, jonka sai inssiajon jälkeen. Menin välittömästi äidin työpaikalta hakemaan autonavaimet. Fiilis oli ratin takana valtava. Ajoin kuormaautokortin ja maksoin sen kesätyöpalkoistani. Hinta oli 2 500 markkaa. Ensimmäisen auton myin 17-kesäisenä autonpesijänä kouluenglannillani australialaiselle pariskunnalle, joka vietti kesää Suomessa. 8. Mitä moottoriajoneuvoja omistat? – Auton ja 10-metrisen moottoriveneen. Veneilen sillä Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. 9. Mikä on hankalinta tämän päivän autokauppiaana? – Ympäröivä maailma luo eniten haasteita. Raha ei ole maastamme kadonnut, mutta asiakkaiden rahan käyttö on vähentynyt. Se näkyy automyynnissä, mutta myös huollossa. Vikoja ei haluta korjata heti, ainoastaan välttämättömät korjaukset tehdään. Se valitettavasti kostautuu myöhemmin. 10. Kiinnostaako sinua autourheilu? – Kyllä, joo. Olen päässyt kokeilemaan mikroautoja ja ralliautoa sekä Formula Opelia. Ne olivat sykähdyttäviä kokemuksia. Formuloita seuraan ja olen ollut myös paikanpäällä katsomassa kisoja. Toimitusjohtaja vaihtaa auton kahden vuoden välein. Ura alkoi teini-iässä autonpesijänä autOPalinilla On viikonlopun messuilla peräti 200 neliön osasto. Näytillä on Volvon, Peugeotin, Opelin ja Nissanin uutuudet, yhteensä viisi autoa. Toimitusjohtaja Petri Arvo muistuttaa, että vuosimalli ei tarkoita samaa kuin rekisteröintivuosi. Esimerkiksi vuoden 2016 Volvouutuudet ovat myynnissä jo kesällä 2015, sillä mallivaihdoksia saadaan myymälöihin pitkin vuotta. Autouutuuksien lisäksi esitellään huollon palveluita ja yllätyksiäkin on luvassa. Osastolla on myös auton kolarisimulaattori. Yleisö pääsee tutustumaan simulaattoriin ja saa näin tuntuman, mitä on olla autossa, kun se lähtee ”käsistä”. Yhteistyökumppaneina osastolla ovat LähiTapiola ja Wash King eli Autopesu J&J Oy. – Useissa perheissä on kaksi autoa. Lapsiluku ja harrastukset esimerkiksi vaikuttavat auton valintaan. Myös se, onko ostajana nainen vai mies. Auto on suomalaisille asunnon jälkeen suurin hankinta, toimitusjohtaja Petri Arvo painottaa. Ostovaiheessa yleisimmin kysellään polttoaineen kulutusta ja päästöjä. Varustustaso on tärkeä, sillä se liittyy mukavuuteen ja turvallisuuteen. Tuoreimpina uutuuksina toimitusjohtaja listaa mukautuvan vakionopeussäätimen, kaistavahdit, kuolleen kulman tunnistimet, peruutustutkan, parkkiassistentin, joka auttaa taskupysäköinnissä ilman että kuljettaja koskee auton ohjauspyörään. Varustustasossa uusia herkkuja, kuten parkkiassistentti. Suosittuja automalleja mukana messuilla 14 Toimitusjohtaja Petri Arvolta sujuu myös auton siistimiset. Ajokorttirahat hän tienasi aikoinaan kesätöillään autonpesijänä. Kuvan punainen Opel lähtee näytille viikonlopun messuille.
Porilaiset eduskuntavaaliehdokkaat Laura Huhtasaari Petri Huru Ari Jalonen Ismo Läntinen Marianne Ostamo Tavattavissa koko messuviikonlopun osastolla 55. Tervetuloa tapaamaan! Oli kyseessä puutarhatyöt, remontointi, katon korjaus tai talon rakentaminen tarvitset sopivat ja turvalliset työkalut ja koneet. Vuokraa ne meiltä, se kannattaa! Saat laadukkaat työhösi sopivat työkalut sekä ohjeet ja opastuksen niiden käyttöön. Kaikki mitä rakentamiseen tarvitset helposti ja kätevästi samasta paikasta. Meille on helppo tulla, lähin vuokrauspiste löytyy osoitteesta: Tavaratie 4 Pori, puh. 020 750 2240. KUN RAKENNAT TAI REMONTOIT www.ramirent.fi Juhanaherttuankatu 17, puh. 0400 546 414 Tykkää meistä myös facebookissa! VIIKKARIN SUORAMYYNTI LOUNAS-KAFFILA Olemme mukana Pori Motor showmessuilla Tervetuloa messukahvilaan nauttimaan kuppi kuumaa herkullisten leivonnnaisten kera ja suurempaan nälkään lounasta, salaattiannoksia ym. Meillä myös messuravintola Motor-pub A-oikeuksin. Viikkarin valkamassa lounas aina arkipäivisin klo 10.30-13 Lounasta vauvasta vaariin runsaan salaattipöydän kera sis. myös jälkiruoka+kahvi, sekä oman keittiön maukkaat leivät. Lounas 8 eur/ henkilö, lapset 1/2 hintaan, alle 7 v. ei maksua. Meillä käy myös lounassetellit. Suoramyynti kaffila avoinna 8.30-15.30 Päivittäin keittiömme tuoreet leivonnaiset, einekset ja paljon muuta. Teemme tilauksesta isompiin ja pienempiin juhliin sekä kokouksiin kahvituksista pitopöytään. Järjestätkö juhlia Viikkarin valkamassa on loistava tilaisuus järjestää isommatkin juhlat kattavalla tarjoilulla.
Yli HYVÄNTUULENTIE 2–8, PORI | 020 777 2303 etunimi.sukunimi@rin ta-jouppi.com Yli 2000 vaihtoajoneuvoa osoit teessa: rinta-jouppi.co m tai auto.? AVOINNA MA–PE 9–18 LA 10–15 Tero Teljo 040 177 8900 Sami Söderdahl 050 545 4416 Ville Myllymäki 044 724 9714 Matti Tuori 044 076 7467 Jarmo Vehmanen 50 083 2344 Kimmo Sten 040 961 9865 Olli-Pekka Männistö 044 599 4284 Kari Salmivalli 050 072 1556 Santtu Hurme 044 599 4277 Matti Hovi 040 060 8398 Jani Vehmanen 040 570 7728 Jorma Fräntilä 050 365 8000 Petri Raitanen 044 599 4326 46.900,7.900,12.980,10.980,12.800,24.900,52.900,5.980,Mercedes-Benz SLK 200 BE A -11 33tkm, harmaa. Automaattivaihteisto, huoltokirja, nahkaverhoilu, navigointijärjestelmä, Xenon-valot, ajovakauden hallintajärjestelmä, 2 x aluvanteet + pyörät, ajotietokone, bluetooth, sähkötoimiset peilit, kauko-ohjattu ym. SUPERHIENO KOVAKATTO AVO. AIXAM GTO Mopoauto -11 65tkm. Automaattivaihteisto, 1 omistaja, Suomi-auto, täydellinen huoltokirja, nahkaverhoilu, sport-istuimet, aluvanteet kesäja talvirenkaissa, 2 x renkaat, radio ja soitin, lohkolämmitin ja sisäpistoke, SUBWOOFER-Valmius. UPEA SPORTTI-AIXAM. Opel SPEEDSTER 2.2 Targa 2d -02 85tkm, punainen. Vähän ajettu, nahkaverhoilu, aluvanteet, radio ja soitin, urheilullinen alusta, avo-auto rätti katolla. Todella harvinainen urheiluauto jota valmistettu vain rajallinen määrä. 146 Hv. Tällä erotut massasta! HARLEY DAVIDSON FLSTF 1337 -93 0tkm. Ratasjarru takana, Vance & Hines putki, tuplalevyt edessä, rosteri vanteet, stretsitankki, lehmänpäälamppu, nestekytkin. HIENOSTI TEHTY EVO SOFTAIL. FLIPPER 670 DC Verado 250 -14 Mercury Verado 250 Hv. 6-sylinterinen uutuusmoottori, Garmin GPSMAP 820XS 8,4”, jääkaappi, kaasukeitin, makeavesi 48 l, huollettu, paino 1300 kg + moottori 288 kg, polttoainetankki 210 l, makuupaikat 2+1, henkilömäärä 7. Uuden veroinen. HARLEY DAVIDSON Sportster XL 1200 -10 6tkm. Musta. UPEA VÄHÄN AJETTU HARLEY DAVIDSON! Suomipyörä, huoltokirja, nahkaiset sivulaukut. Aito HD edullisesti. AIXAM City dsl autom. -10 68tkm. Automaattivaihteet, stereo, peruutustutka, lohkolämmitin, 2 x pyörät, kaksvärimaalaus. Erottuva mopoauto. TRIUMPH ROCKET III 2.3 -05 37tkm. Matta musta. 160 hv, 220 nm vääntö, sivulaukut, kahvanlämppärit, Marteliuksen peltipakosarja + änkkäri, vapaavirtaussuodatin. TEHOPAKKAUS. Honkajuurentie 2, Rauma p.(02) 822 4444 Ark. 10-17, la 10-14 www.motorauma. HONDAMONKIJAT.FI Honda ATV -mallisto alkaen 7 490 € HONDA HS550 KAUPAN PÄÄLLE! LUMILINKO (Etusi arvo 995 €) Osta Honda. Saat nyt toisen kaupan päälle! Honda-mönkijän ja siihen Honda-lumilevyn ostajalle, Honda HS550 -lumilinko kaupan päälle!