2/2010
Uusi Office kannattaa opetella
s.67
Internet on Sofia Pankin kilpailuetu
s.89
3D on in
s.19
Facebookissa kultaiset kanat ovat parhaita
s.2223
Saan energiaa vaativista haasteista
2
Pääkirjoitus
2/2010
Aikaa ajatella
iedon digitalisoitumisen myötä erilaisten taitojen oppiminen on korostunut. Tiedot pilaantuvat yhä nopeammin, mutta taitojen avulla on mahdollista löytää, käsitellä ja muokata alati päivittyvää tietoa. Uteliaan ja älyllisesti aktiivisen arki onkin mielekästä. Oppiminen vaatii ajattelemista. Koulutukset, lukeminen ja harjoittelu ovat ajattelun apuvälineitä. Lisäksi tarvitaan tahtoa ja opiskelutaitoja. Taitojen oppimista auttavat olemassa olevat laaja-alaiset perusvalmiudet. Aikuinen oppija pystyy yhdistämään uusia asioita aiemmin opittuun ja koettuun
t
sekä ymmärtämään perusteita ja merkityksiä. Oppijalta vaaditaan myös sinnikkyyttä, sillä oppimisen prosessiin kuuluu kipeitäkin hetkiä. On otettava itseään niskasta, myönnettävä osaamattomuutensa ja siedettävä opettelun aikaista epävarmuuden tunnetta. Palkinnoksi on luvassa riemukasta oppimisen iloa ja osaamisen helppoutta! Opettajan, kouluttajan ja valmentajan tehtävä on ymmärtää, millaiselle pohjalle uudet taidot rakennetaan, ja luoda kullekin mahdollisimman hyvä oppimiskokemus. Tässä informaatiotulvassa on myös tärkeää ymmär-
tää, mitkä tiedot ja taidot ovat relevantteja, miten paljon ja mitä kenenkin pitää osata. Ympäristömme muuttuu jatkuvasti, ja siksi oppiminen on keskeinen osa arjesta selviämistä. Oppiminen on muutosta ja muuttaa voi vain itseään. Ajattelua ei voi antaa toisen tehtäväksi, ja vain ajattelun kautta tapahtuu oppimista. Oppiminen on työtä, johon on myös varattava aikaa. Jos ihmisen odotetaan oppivan uusia työtehtäviä, -tapoja tai ottavan haltuun uusia työvälineitä, oppimiseen on järjestettävä aikaa. Mikäli aikaa ei järjesty, oppiminen on mahdotonta.
Oppimisen iloa ja osaamisen helppoutta!
Sanna Varpukari-Anttila Kysyimme Facebook-faneiltamme, asiakkailta ja haastateltavilta mitä he tekisivät, jos saisivat tunnin aikalahjan. Näitä vastauksia voit lukea sivuiltamme. Itse aion käyttää tuon tunnin opeteltavan ajattelemiseen. Tällä viikolla haluan oppia lisää sosiaalisen median soveltamisesta.
Sovelton Ratkaisija (ennen Uutislehti FC Sovelto) on ICT-alan julkaisu, joka sisältää aiheita alan keskeisimmiltä kiinnostusalueilta. Lehti viestii positiivisesti, ihmisläheisesti ja ratkaisukeskeisesti tietotekniikasta ja sen hyödyntämisestä sekä antaa käytännön vinkkejä jokaiselle tietokoneen käyttäjälle.
Julkaisija
FC Sovelto Oyj on johtava suomalainen ict-osaamisen keskus. Koulutus- ja konsultointipalveluita sovelluskehittäjille, järjestelmäasiantuntijoille ja tietotekniikan käyttäjille. Helsinki: Ratapihantie 11 (2 krs.), 00520 Helsinki Tampere: Naulakatu 3 33100 Tampere sovelto.fi
Päätoimittaja
Sanna Varpukari-Anttila
Painopaikka
Sanomapaino Oy
Painosmäärä
160 000
Tuottaja
Viestintäpäällikkö Kaisu Lehtinen
Tilaukset, mediakortti ja osoitteenmuutokset
Puh. 042 42 2121 E-mail: uutislehti@sovelto.fi
Jakelu
Tietoviikon (n. 36 700), Talouselämän (n. 40 000, pääkaupunkiseutu) ja Helsingin Sanomien (n. 70 000, pää kaupunkiseudulla) liitteenä. 10 000 lehteä postitetaan Sovelton oman osoiterekisterin perusteella.
Ulkoasu
Neodesign Erkki Tuomi, Laura Takatalo
Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa
Tammikuussa, huhtikuussa, elokuussa ja lokakuussa.
Kannen kuva
Jarmo Teinilä
2/2010
PulPetillA
3
et at UUdkaisij rat
Ratkaisija 2/2010
Sisältö
SIvU
Toimelias tuomari Linda Lampenius
Harjoittelu tekee mestarin Office tuli taloon ja on tutustumisen väärti Uusi pankki löysi paikkansa markkinoilla Kun kiirettä lietsoo, kohta on härdelli päällä Suunnittele ajankäyttösi Kurssit
4 6 8 10 12
Aikaa myös itselle
Alkuvuoden uudet soveltolaiset Jukka Kettunen ja Henri Rantala esittäytyvät.
Rauhallinen ja iloinen Jukka aloitti vuoden alussa konsultin ja kouluttajan tehtävissä Soveltolla. Aiemmin hän oli Appelsiini Finlandissa järjestelmäasiantuntija ylläpitotiimissä. Jukka on perehtynyt Windows 7-, WS2008-, OCSja DirectAccess -aihealueisiin. Tamperelaissyntyinen Henri on kotiutunut pääkaupunkiseudulle ja aloitti myyntipäällikön tehtävässä maaliskuun alussa. Soveltoon Henri siirtyi Xeroxilta. Molemmat herrat harrastavat vapaa-ajallaan liikuntaa. Jukka on innokas golffaaja, Henrin puolestaan urheilee vuodenaikojan mukaan. Talvella ja keväällä hiihdetään, jääkiekkoillaan ja lasketellaan. Kesällä käyn sukeltamassa, kalastamassa ja lenkkeilemässä. Syksyllä yritän ehtiä metsästämään, Henri kertoo. Matkailu lämpimissä ja joskus vähän kylmemmissä maissa kuuluvat loma-ajan suunnitelmiin.
1318 18 19 2021 21
Digium-oppia Soveltosta
Digium Enterprise on organisaatioiden palautteenhallintaan ja tiedonkeruuseen tarkoitettu internet-pohjainen ohjelmistopalvelu. Digium ja Sovelto ovat aloittaneet koulutusyhteistyön keväällä 2010.
Yhteistyön tarkoitus on lisätä Digium Enterprisen käyttöarvoa organisaatioille sekä yksittäisille käyttäjille. Koulutus tuo lisäarvoa niin käyttöönottovaiheessa, jolloin ideoita ohjelmiston eri käyttötarkoituksiin syntyy, kuin businesskriittisimmissä sovellusalueilla ja osana liiketoiminnan prosesseja. Ensimmäiset Digium Enterprisen käyttökoulutukset Soveltossa järjestetään toukokuussa. Olemme iloisia, että voimme auttaa ihmisiä saamaan tehot irti myös tästä ohjelmistosta. Oman toiminnan mittaaminen ja palautteenhallinta kiinnostavat organisaatioita enenevässä määrin, johtaja Iiris Peura Soveltosta sanoo. Suomessa markkinajohtajan asemassa olevalla Digium Enterprisella voi rakentaa koko organisaation laajuisen palautteenhallinnan aina yksittäisistä kyselyistä jatkuvaan tiedonkeruuseen ja laajoihin tutkimusprojekteihin saakka. Noin 1 000 organisaatiota 40 maassa hyödyntää Digiumia eri liiketoiminta-alueilla kuten myynnissä, markkinoinnissa, henkilöstöhallinnossa, projektija tuotehallinnassa, kumppani-, kanava- ja alihankkijahallinnassa, tutkimuksessa sekä tuotekehityksessä.
Välitunnilla
Pelko saattaa pysäyttää Kolmiulotteisuus vie mallipiratismiin vaienna sisäinen pulputtajasi
Suuret opettajat Lähikuvassa Robert Owen
Koukuttava sosiaalinen media "Lähetin sulle kanan" 2223
techDaysissä käyttöönotto mielessä
Microsoftin TechDays -tapahtuma keräsi pitkälti yli tuhat it-ammattilaista ja -kehittäjää Messukeskukseen maaliskuun alkupuolella.
Kaksipäiväisen tapahtuman aikana oli tarjolla kymmeniä teknisiä sekä interaktiivisia luentoja ajankohtaisista aiheista. Aikaa oli varattu myös verkostoitumiseen muiden asiantuntijoiden, puhujien, microsoftilaisten sekä tapahtumassa mukana olleiden kumppaniyritysten edustajien kanssa. Soveltolla oli tänäkin vuonna runsas joukko asiantuntijoita luennoimassa seminaarissa sekä oma ständi kumppanialueella. Monella organisaatiolla on käynnissä tai suunnitteilla käyttöönottoja, kuten Windows 7, Exchange tai Office Communications Server. Käyttöönotoissa Sovelton koulutusta ja konsultointia yhdistävä FastTrack-projektimalli kiinnostaa it-ammattilaisia helppoutensa ja luotettavuutensa vuoksi. Koko organisaation vahvasti vaikuttavasta Office 2010:n käyttöönotosta kertoi Heidi Enho. Lue aiheesta lisää sivulta 67. Messuständillä mielenkiintoa herätti myös Sovelton sovellus Microsoftin sertifioinneista. Sertifikaatteihin vaadittavat testit ja osaamisalueeseen liittyvä koulutus on esitetty selkeästi. Sovellus on toteutettu uudella Visual Studio 2010:llä ja Silverlight 3:lla. Tutustu Sovelton Kurssi-sivujen Sertifiointi-osiosta.
4
AJAnHALLInTA
2/2010
Toimelias tuomari Linda Lampenius
Harjoittelu tekee mestarin
6
Teksti Antti Kirves Kuvat Jarmo Teinilä
OHJELMISTOT
2/2010
Office kannattaa opetella
Uuden Officen käyttöönottovinkit:
1. 2. 3. 4. 5. 6. Ota kaikki tarvittavat henkilöt alusta lähtien projektiin mukaan Huolehdi, että asiakirja- ja esitysmallit ja teemat ovat kunnossa; ne tekevät helpon käyttäjäkokemuksen Anna käyttäjille realistista tietoa siitä, mitä ohjelmistomuutos tarkoittaa Huolehdi käyttöönotto-opastuksesta ja -tuesta Varmista työasemien toimivuus Innosta ja kannusta; motivoitunut selviää ongelmatilanteista helpommin
2/2010
OHJELMISTOT
7
Office
Oikeanlainen oppi voi auttaa säästämään pitkän pennin, kun uutta toimisto-ohjelmistoa otetaan käyttöön.
tuli taloon ja on tutustumisen väärti
K
un organisaatioon on hankittu uusi ohjelmisto, tuntuisi hölmöltä jättää huolehtimatta, että hienoa softaa osataan myös käyttää ja juuri niin usein käy. Lisäkoulutus voi tutkimusten mukaan säästää viikossa 13 tuntia työaikaa. Se on aika helposti muutettavissa rahaksi, sanoo kehityspäällikkö Heidi Enho Soveltosta. Enho tietää mistä puhuu, sillä hän on ollut kouluttaja vuodesta 1990. Soveltossa hän on ollut vuodesta 2002. Hän on muun muassa kouluttanut satojen eri yritysten työtekijöitä Microsoft Office -toimisto-ohjelmiston saloihin vuosien varrella ja ollut vastuukouluttaja lukuisissa käyttöönottoprojekteissa. Organisaatioissa ymmärrys koulutuksen merkityksestä vaihtelee Enhon mukaan kovastikin. Joissakin on oppimisen kulttuuri, toisissa ei. Kenelläkään ei välttämättä ole kokonaiskuvaa koulutustilanteesta saati -tarpeesta. Jotta käyttöönotto onnistuisi myös käyttäjän kannalta, on tärkeää, että tarvittavat henkilöt saadaan ihan alusta asti käyttöönottoprojektiin mukaan. Mukaan tarvitaan IT-osaston lisäksi henkilöstöhallinto, viestintä ja johto.
johon liittyy jonkinasteinen käyttöönottokoulutus. Sen sijaan syventävä koulutus unohtuu usein. Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa käyttöönottoprojektia on hyvä järjestää koko projektiryhmälle tiedontasauspäivä, jotta kaikki ymmärtävät uuden Officen periaatteet sekä sen mitä mahdollisuuksia ja haasteita se tuo tullessaan. Tiedontasauspäivä antaa koko ryhmälle yhteisen pohjatiedon, josta päästään käyttötapojen suunnitteluun, mallien työstöön, ohjeistukseen ja koulutuksen suunnitteluun. Enhon mukaan koulutustarvetta pystytään vähentämään jo hyvillä asiakirja- ja esitysmalleilla. Käyttöönottokoulutuksen jälkeen Sovelto tekee tarvekartoituksia, joilla selvitetään koulutus- ja osaamistilannetta. Koulutusta kannattaa jatkaa, koska työvälineiden tehokas hallinta säästää aikaa
ja sen jälkeen eri erityisryhmiin; esimerkiksi taloushallinnolla on erilaiset tarpeet kuin assistenteilla. Osaamista aletaan syventää vasta sitten, kun opittua on ehditty jonkin aikaa kokeilla. Alkukoulutusta voisi kutsua tekohengitykseksi. Sen tavoitteena on tilanne, jossa työskentely ei mene sähläämiseksi, ohjelman kanssa pärjää ja työrauha säilyy. Se antaa myös mahdollisuuden kehittää omaa osaamista eteenpäin.
Kiire on kova
Kiireisessä maailmassa ei oikein ehditä tulla edes yhdeksi päiväksi koulutukseen. Koulutussisältöjä pitäisi pystyä puristamaan entistä tiiviimmiksi. Soveltolta on tulossa Office 2010:n koulutukseen kevyt ja vaivaton itseopiskelumalli verkkoon. Se on helppo jaella, ei vaadi kirjautumisia verkkoympäristöihin ja tavoittaa helposti koko yrityksen. Olemme tyytyväisiä, se on saanut positiivista värinää aikaan, Enho kehuu. Jos hän saisi ylimääräisen tunnin tälle kiireiselle viikolle, hän käyttäisi sen talonsa remontointiin. Asun rintamamiestalossa, joten lisätunteja saisi olla vaikka enemmänkin, Enho naurahtaa.
Koulutusta mittojen mukaan
Officen käyttöönottokoulutus on räätälöityä. Pienelle organisaatiolle voi järjestää luokkaopetusta, isoimmille yleensä kirjallisella materiaalilla maustettuja luentomuotoisia lyhyitä perehdytyksiä. Tärkeintä isoissa käyttöönotoissa on kertoa koko henkilöstölle ohjelmiston uudet periaatteet. Uusien Office-ohjelmien kohdalla se tarkoittaa lähinnä käyttöliittymää. Työntekijä oppii työskentelemään oikein, ymmärtää, mitä eri tiedostomuodot tarkoittavat ja osaa käyttää ohjetyökaluja, Enho sanoo. Ohjelmakohtaisissa koulutuksissa keskitytään ensin yleiseen osaamiseen
Perusasiat kuntoon
Uuden ohjelmiston käyttöönottoprojektille on yleensä määritelty budjetti,
Alkukoulutusta voisi kutsua tekohengitykseksi
8
Teksti Antti J. Lagus Kuvat Jarmo Teinilä
AJAnHALLInTA
2/2010
Jos saisit ylimääräisen tunnin aikaa esimerkiksi tälle viikolle, miten käyttäisit aikalahjan? "Kosmetologihoito, hieronta tms. itsensä hemmottelu/hoitaminen ja stressin lievittäminen" | "Leipoisin lasten kanssa" | "Käyttäisin sen vaimon hemmotteluun ja lasten huomiointiin"
9
uusi pankki löysi paikkansa markkinoilla
Vajaa puolitoista vuotta sitten perustettu Sofia Pankki käytti koko henkilökuntansa ohjelmistokursseilla. Kun työvälineet ovat hyvin hallussa, ajankäyttö tehostuu.
Kun Sofia Pankki sai toimiluvan joulukuussa vuonna 2008, oli kansainvälinen talouskriisi jo alkanut. Silloin sen vaikutukset eivät vielä olleet ulottuneet täydellä voimalla Suomeen. Sen sijaan vuonna 2009 Suomen bruttokansantuote putosi yli seitsemän prosenttia. Pankin toimintaa on pitänyt johtaa taloustilanteen mukaan ja suunnitelmia on pitänyt reivata tarpeen tullen uuteen uskoon. Jo vuosi on todella pitkä aikajänne, eikä pitkän tähtäyksen suunnittelusta sen perinteisessä mielessä ole voinut juuri puhua, Sofia Pankin varatoimitusjohtaja Taina Ahvenjärvi sanoo. Sofia Pankki on vähän yli yksivuotisen toimintansa aikana hankkinut yli 6 300 asiakasta. Ahvenjärven mukaan tämä on vaatinut valtavasti työtä, tapaamisia ja jälleen uusia tapaamisia. Uuden pankin on vakuutettava asiakkaansa siitä, että se toimii vastuullisesti ja että asiakkaiden sijoittamat varat tuottavat vähintään yhtä hyvin kuin kilpailijapankeissa. Sofia Pankki toimii kevyellä organisaatiolla. Helsingin pääkonttorin lisäksi sillä on konttori Turussa.
Koko henkilökunta ohjelmistokoulutukseen
Olemme uusi toimija, ja yksi haasteistamme on saada vanhojen konkareiden parhaat käytännöt yhteiseen käyttöön, Ahvenjärvi sanoo. Kun pankki rakensi toimintaansa viime vuonna, se käytti myös it-konsultteja, mutta nyt tietotekniikka pyörii omin voimin. It-osaston työtä helpottaa se, että koko henkilökunta kävi läpi kullekin räätälöidyn koulutusohjelman Soveltossa. Tavoitteemme on, että jokainen pystyy tekemään työnsä koko ajan kehittyvillä ja uudistuvilla Office-ohjelmilla mahdollisimman tehokkaasti ja mielekkäästi. Näin säästetään huomattavasti aikaa, kun tietoteknisten ongelmien selvittelyn sijasta voidaan keskittyä työhön, Ahvenjärvi sanoo. Pankin työntekijät ovat tulleet eri pankeista, joissa on ollut erilaisia ohjelmia ja tapoja toimia. Ennen koulutusohjelman alkamista kaikki osallistuivat kartoitukseen, jolla määriteltiin, minkälaista koulutusta tarvitaan. Lisäksi yksilölliset tarpeet vaihtelevat työtehtävän mukaan esitysgrafiikasta taulukkolaskentaan. Nyt myös tapa toimia Sofiassa on yhtenäinen.
Suurin konttori on verkkopankki
Meillä ei ole tavoitteenakaan luoda konttoriverkkoa. Suurin konttorimme tulee aina olemaan verkkopankki. Kun ihmiset hakevat tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta, he tulevat verkkopankkiin. Varsinaisia päätöksiä ei sen sijaan juuri tehdä verkossa, vaan silloin halutaan keskustella oikean ihmisen kanssa joko puhelimessa tai kasvotusten. Ahvenjärvi pitää internetiä Sofia Pankin kilpailuetuna. Verkkopankista on hänen mukaansa pyritty tekemään selkeä, helppokäyttöinen ja yksinkertainen. Hän tietää, että on etu, kun järjestelmä on voitu rakentaa uudella tekniikalla nykymarkkinoille. Hän toivoo, että verkkopankki pystytään jatkossakin pitämään joustavana ja ketteränä. Sofia Pankin henkilökunnan koko on noin 60 henkeä. Ahvenjärvi myöntää, että luku on suuri suhteessa pankin asiakaskuntaan, mutta hän muistuttaa, että samalla henkilökuntamäärällä pystytään palvelemaan paljon suurempaakin asiakasmäärää. Myös aloittavan pankin pitää täyttää tiukat viranomaismääräykset, mihin tarvitaan oma hallintonsa.
Mitä tekisit, jos saisit tällä viikolla käyttöösi yhden ylimääräisen tunnin?
Menisin hiihtämään. Hiihdän lähellä kotiani Lohjanharjun maisemissa, jossa on mukavat maastot ja hyvät korkeuserot niin, että alamäissä tulee kunnolla vauhtia ja ylämäissä hengästyy reippaasti.
Pankin rakentaminen on ollut äärettömän mielenkiintoista ja monivivahteista. Markkinatilanne on ollut erityisen haastava, Sofia Pankin varatoimitusjohtaja Taina Ahvenjärvi sanoo.
Koko henkilökunta kävi läpi kullekin räätälöidyn koulutus ohjelman Soveltossa.
10
Teksti Jaakko Kilpeläinen Kuva Jarmo Teinilä
AJAnHALLInTA
2/2010
Kun kiirettä lietsoo, kohta on härdelli päällä
Aika ei lopu eikä siitä ei ole pulaa. Kun valitamme kiirettä, meillä on ehkä opittavaa siitä, kuinka voimme hallita omaa aikaamme.
Kiire on muotikäsite. Juuri tämä voi olla kiireen perimmäinen syy. Sovelton konsultti Mia-Maria Karjalainen sanoo, että kiire saadaan aikaan ajattelemalla: olenpa kiireinen. Kun kiirettä alkaa lietsoa, kohta onkin härdelli päällä, Karjalainen sanoo. Kiireessä on se ongelma, että asioita jää kokematta ja näkemättä. Läsnäolo unohtuu. Mitä jos opettelisimme jättämään kiire-sanan pois sanavarastostamme? Kiire liittyy stressiin tekemättömistä töistä, jotka usein ovat kasaantuneet viivyttelyn seurauksena. Mutta voiko paatunut viivyttelijä ja kiireajattelija muuttua? Karjalainen suosittelee alkajaisiksi kahden viikon ohjelmaa, joka kuulostaa yksinkertaiselta. Pidä viikon ajan kirjaa asioista, joita ajattelet että pitäisi tehdä. Toisella viikolla alat tehdä niitä. Kolmannella viikolla huomaat, kuinka paljon olo on keventynyt. teltu, viikonlopun viettoon voi lähteä levollisin mielin ja maanantaina tietää mistä aloittaa. Suunnitelmat kannattaa kirjoittaa ylös. Lista tehtävistä lisää aikaan saamisen tunnetta. Se motivoi, kun voi vetää tehdyt asiat yli. Kun asia on ulkoistettu päästä, muisti kevenee. On hyvä ennakoida, kuinka paljon mihinkin tehtävään menee aikaa. Kun täytät kalenteria, aikaa pitäisi varata töille 60 prosenttia ja odottamattomille töille 20 prosenttia. Loput 20 prosenttia varataan sosiaalisille tarpeille: jutusteluun, ruokailuun, kahvitaukoihin.
Tunnetko Officesi?
Jos käytät työssäsi tietokonetta, käytät todennäköisesti myös toimisto-ohjelmapaketti Microsoft Officea. Ne Officen perusteet, joilla selviytyy omista tehtävistään, ovat äkkiä hallussa. Mutta monessa yrityksessä voitaisiin säästää satoja työtunteja viikossa perehtymällä Officen saloihin tarkemmin. Sovelton kehityspäällikkö Susanna Eerola on huomannut tämän vetämillään Office-kursseilla. Aina ei uskota, että jokin asia voitaisiin tehdä kymmenen kertaa helpommin ja nopeammin kuin on totuttu. Itsekin yllätyin, kun perehdyin työssäni asiaan, että tiedämme usein vain perusjutut Wordista ja Excelistä, Eerola kertoo. Yleinen virhe on tehdä samat asiat yhä uudestaan, vaikka kerran tehtyjä toimintoja voisi kopioida ohjelmien välillä. Jos on tehnyt vaikkapa jonkin tarjouksen Wordilla, siitä saa suoraan pyöräytettyä Powerpoint-kalvot. Asioissa, joita tekee Outlookissa usein, voi luultavasti hyödyntää automaattisia toimintoja ilman, että ne tarvitsee aloittaa aina nollasta. Excelissä taas pystyy aika nopeasti automatisoimaan raportointeja ja yhteenvetoja. Office-kurssien lisäksi ohjelmista voi oppia uutta, kun tarkkailee työtovereiden tai perheenjäsenten käyttötapoja. Myös ohjelmien omista ohjeista löytyy hyviä neuvoja.
Perjantai on hyvä päivä seuraavan viikon suunnittelulle.
Mikä on pakko tehdä tänään?
Priorisoinnilla tarkoitetaan asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Tärkeä ei aina ole yhtä kuin kiireellinen. Kiireellinen työ ei välttämättä ole se arvoa tuottava työ. Kun priorisoit, mieti aina asian merkittävyyttä ensin. Mitä menetetään, jos jotakin ei tehdä? Onko tilaisuus ainutkertainen vai tuleeko se vastaan jossakin muussa vaiheessa? Kärsiikö jokin muu toiminta siitä, ettei asiaa hoideta? Voinko tehdä tämän myöhemmin ja milloin on liian myöhäistä? Mieti joka päivä, mikä on tämän päivän tärkein asia. Mikä on pakko saada tänään valmiiksi? Aloita siitä. Ajanhallinnan opettelu voi tuntua raskaalta, jos on tottunut jättämään asiat viime tippaan. Karjalainen toteaa, että muutos vaatii itsekuria. Samalla hän kuitenkin neuvoo hyväksymään sen, että muutos ei tapahdu hetkessä eikä täysin suunnitellusti. Älä yritä muuttaa kaikkea heti. Etene askel kerrallaan. Kun olet omaksunut yhden asian, siirry sitten seuraavaan. Anna myös itsellesi lupa epäonnistua ja yritä uudestaan.
Suunnittele kahdeksan minuuttia
Huolellinen suunnittelu on puoli työtä, ellei enemmänkin. Karjalaisen mukaan kahdeksan minuutin päivittäinen suunnittelu säästää päivän työajasta tunnin. Kannattaa aloittaa päiväsuunnitelmista, koska päivä on lyhyt, helppo yksikkö. Töitä tulee Karjalaisen mielestä suunnitella myös viikkotasolla. Perjantai on hyvä päivä seuraavan viikon suunnittelulle. Kun seuraava viikko on suunni-
Jos saisit ylimääräisen tunnin aikaa esimerkiksi tälle viikolle, miten käyttäisit aikalahjan? "Menisin uimaan" | "Harrastaisin perheen kanssa" | "Saunoisin" | "Opiskelisin" | "Menisin kahvilaan, ja katselisin kadulla kulkevia ihmisiä ja ihmettelisin vain elämää" | "Pitkään kävelylenkkiin koiran kanssa"
11
60/20/20
Susanna Eerola (vas.) käyttäisi aikalahjana saadun ylimääräisen tunnin lomailuun, Mia-Maria Karjalainen (oik.) kävisi puolestaan tervehtimässä anoppiaan.
12
Teksti Riikka Hollo Kuvat Jarmo Teinilä
AJAnHALLInTA
2/2010
Suunnittele ajankäyttösi
EU-tilastoissa Suomi sijoittuu työajan suhteen keskivaiheille, mutta miksi tuntuu siltä, että aika ei riitä mihinkään? Syy löytyy ajankäytön suunnittelusta.
aikka suomalaiset ovat tunnetusti tehokkaita ja tunnollisia työntekijöitä, ajankäytön suunnittelemisessa ja työpäivän rytmittämisessä on parantamisen varaa. Suomessa työaika on jonkin verran lyhyempi kuin Etelä-Euroopassa, jossa miehet tekevät pitkää päivää siestan kanssa. Siestat ovat kyllä lyhenemään päin, kun naisetkin ovat tulossa työelämään. KeskiEuroopassa, muun muassa Hollannissa, Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa työaika on jonkin verran lyhyempi, sillä siellä naiset tekevät useammin osa-aikaista työtä, vanhempi tutkija, dosentti Irja Kandolin Työterveyslaitokselta sanoo. Suomalaiset tekevät paljon työtä ja tehokkuus on hyvä, mutta jatkuvat ylityöt ja vapaa-ajan väheneminen ovat merkkejä siitä, että ajankäyttöä olisi hyvä suunnitella tarkemmin. Ajankäytön tehostaminen ja suunnitelmallisuus vähentää stressiä ja sujuvoittaa työtä.
V
väsyneenä ei voi keskittyä
Unelle on varattava kahdeksan tuntia, työlle kahdeksan tuntia ja loppuaika on vapaaaikaa, kuten perheen ja ystävien kanssa olemista, liikuntaa ja joutenoloa. Joutenolo on tärkeää, näin saa etäisyyttä asioihin ja oivaltaa uutta. Jatkuva kiire ja stressi urauttavat ajattelua ja vähentävät ratkaisuvaihtoehtoja. Väsyneenä ei pysty keskittymään ja työ vie enemmän aikaa. Näissä tapauksissa Kandolin neuvoo pitämään työpäiväkirjaa ajankäytön selvittämiseksi.
Mitä tekisit, jos saisit viikkoon yhden ylimääräisen tunnin?
Käyttäisin ylimääräisen tunnin viikosta riippuen. Voisin viettää aikaa läheisteni kanssa, lenkkeillä Keskuspuistossa, tavata ystäviä tai olla vain jouten.
Kurssit
13
Tarvitset vain treeniä.
Sinussa on sitä jotain.
Tutustu tarjontaamme: sovelto.fi
Uutuus!
Osallistu kilpailuun: sovelto.fi/xfactor
Microsoft-sertifiointikartta sovelto.fi/sertifiointikartta
ti ort -k old G Koulutuskortti yrityskäyttöön ti ort er-k Silv
www.facebook.com/sovelto
Sovelto Valjasta Google!
Google Analytics 27.4. Hki
Koulutuspäivän aikana saat kattavan käsityksen Google Analytics järjestelmän perusasetuksista sekä erilaisista valmiista ja muokattavissa olevista raporteista. Koulutuksen aikana saat myös käytännönläheisiä vinkkejä kerätyn datan hyödyntämiseksi. Koulutus on tarkoitettu erilaisten organisaatioiden markkinoinnin, tietohallinnon sekä ylimmän johdon henkilöille.
Google Adwords 4.5. Hki
Koulutuspäivän aikana saat kattavan käsityksen Google Adwords -järjestelmän perusasetuksista, hinnoittelu- ja kohdistamismalleista sekä kampanjoiden automatisoinnista. Saat myös käytännönläheisiä vinkkejä mainoskampanjoiden toteutusta varten.
Kurssit
Jorma Bergius Ole etulinjassa Forefrontilla!
15
Muistathan laittaa tietoturva-asiat järjestykseen.
50093 Deploying and Administering Forefront Client Security 31.-2.6. Forefront Protection 2010 for Exchange Server 11.6. Microsoft Forefront Threat Management Gateway (TMG) 2010 käyttöönotto ja hallinta 31.-2.6. Microsoft Forefront Unified Access Gateway (UAG) 2010 käyttöönotto ja hallinta 14.-16.4., 24.-26.5. Microsoft Forefront Identity Manager (FIM) 2010
Juha Laamanen Aika on kortilla.
Säästä itseltäsi aikaa ja yritykseltäsi rahaa, opi uutta
Käytä Adoben Creative Suite pakettia oikein, ja säästä huomattavasti rahaa yrityksen markkinointikuluissa. Kahden päivän aikana valmistetaan ja muokataan esimerkkiaineistosta julkaisuja (lehti-ilmoitus, esite, yrityslehti). Saat realistisen kuvan julkaisun tekemisen työvaiheista, ja opit välttämään turhaa työtä ja käyttämään oikeita työtapoja.
RATKAISE: yritysjulkaiseminen, välineenä Adobe Creative Suite 4, 27.-28.4. Hki
Toni Ylärinne Tule päivittämään osaamisesi, nyt se kannattaa!
Sovelluskehittäjä
kiinnostaako SharePoint 2010?
SharePoint 2010 tuo sovelluskehittäjälle paljon uutta ja kiinnostavia ominaisuuksia edeltäjäänsä verrattuna. Kurssillamme perehdytään laajasti aihealueeseen, kuten uuteen käyttöliittymään Ajax-tukineen, SharePoint Designer 2010:n kiinnostavaan versioon ja Client Object Modelin .NET-, Silverlight- ja JavaScript-sovelluskehitykseen SharePointia vasten. Ilmoittaudu ja varaa paikkasi:
SharePoint 2010 -sovelluskehitys 20.-23.4. , 8.-11.6. Hki
Nämä ovat myös ajankohtaisia:
Silverlight-sovelluskehitys (MOC 50279A) 10.-12.5. Tre WPF- ja Silverlight-käyttöliittymien suunnittelu 17.-18.5. Hki
Tutustu tarjontaamme: sovelto.fi/kurssit
16
Kurssit
Asiakkaiden suosikkiaiheet
Sami Laiho Ota hyvä startti Windows 7:ään ja Office 2010:een
NYt
Sosiaalinen media (esimerkki kursseistamme: Internet ja sosiaalinen media) Scrum (esim. Ketterät menetelmät - Scrum ja XP 9.-10.6. Hki) Office-käytöönotot (esim: Office 2010 uudet piirteet ja työskentelytavat versioon 2003 verrattuna 3.-4.6.) XML (esim. XML, XSL ja XML Schema 14.-16.4.) Windows Server 2008 (esim. 6421 Configuring and Troubleshooting a Windows Server 2008 Network Infrastructure 26.-30.4.) Exchange Server 2010 (esim. Exchange Server 2010 asennus ja käyttöönotto) Java (esim. Java-ohjelmointi 27.-30.4.) ITIL (esim. ITIL Foundations v3, 19.4.) SQL-kieli (esim. SQL-kieli I ja II, 17.-20.5.) Tietoliikenne (esim. Yrityslähiverkon vianselvitys -workshop 21.-22.4.) Office Communication Server (OCS) (esim. Office Communications Server (OCS) 2007 R2:n käyttöönotto ja hallinta 14.-16.4.)
Nyt on viimeistään aika...
Ilmoittaudu tänään, niin pääset hyvin sisään näihin:
6291 Updating your Technology Skills from Windows XP to Windows 7 10.-12.5. Hki, 14.-16.6. Hki Windows-työaseman käyttöönotto ja hallinta 24.-26.5. SharePoint 2010 ominaisuudet ja käytön suunnittelu 14.-15.6.
Muista myös nämä:
Office 2010 uudet piirteet (versioon 2007 verrattuna) 3.5.Hki Office 2010 käyttötuen/tukihenkilön näkökulmasta 18.-19.5. Hki Office 2010 tiedontasaus käyttöönoton projektiryhmälle 4.6. Hki Windows 7 käyttökurssi IT-ammattilaiselle 4.6. Hki
Panu Korpela ohjelmistokehittäjä, onko Scrum tuttu?
Ketteryyttä projekteihin
Ketterät menetelmät, kuten Scrum ja XP ovat tulleet ohjelmistokehityksessä vuosi vuodelta suositummiksi. Ne ovat iteratiivisia ja lähellä ohjelmiston kehittäjän arkea. Ovatko nämä jo tuttuja sinulle? Muita systeemityökursseja:
Anti-patterns - Tuhoavat toimintatavat 15.4. Open Source UML -editorit 25.5. Open Source - versionhallintatyökalut 24.5.
Ketterät menetelmät - Scrum ja XP 9.6. Ketterä ja tutkiva testaus 22.4.
Koulutuskortti yrityskäyttöön
rtti -ko d Gol
Anne Tarkiainen Saammeko tulla kertomaan lisää?
Osaava ja motivoitunut henkilöstö on tehokkaasti toimivan yrityksen perusta.
Eri henkilöstöryhmillä on erilaisia tavoitteita ja tarpeita osaamisen kehittämiseen. Henkilöstön kouluttaminen on yksi parhaimmista keinoista sitouttaa, motivoida ja nostaa yhteishenkeä organisaatiossa. Meille on kunnia-asia tarjota parasta asiantuntemusta, laatua ja oppimisen iloa, niin yksittäisille kurssilaisille, kuin koko yrityksen henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Taloustutkimuksen tuoreimman ICT brändit 2009 -tutkimuksen mukaan Sovelto oli asiakastyytyväisyydessä kymmenen parhaan joukossa. ICT-koulutusyrityksistä asiakkaamme olivat kaikkein tyytyväisimpiä. Käytä osaamistamme hyödyksesi! Tulemme mielellämme esittäytymään ja palvelemaan!
tti kor erSilv
Kustannustehokkaita, helposti budjetoitavia eri kokoisia koulutuskortteja Soveltosta. Lisätietoja korttien hinnoittelusta ja toimintaperiaatteista löydät sivuiltamme sovelto. fi tai soittamalla 042 422121/ myyntipalvelu tai sähköpostilla myyntipalvelu@sovelto.fi
Tutustu tarjontaamme: sovelto.fi/kurssit
Kurssit
Juha Laamanen Teetkö materiaalia painotuotteisiin ja sähköisiin kanaviin?
17
Moderni yritysjulkaiseminen
Modernissa yritysjulkaisemisessa sama aineisto voidaan hyödyntää sekä painotuotteessa että sähköisesti julkaistavassa versiossa. Huomioimalla sähköiset julkaisut oikein jo taittovaiheessa voidaan säästää huomattavasti aikaa. (Kurssilla käytetään InDesignin versiota CS4.)
InDesign jatkokurssi : interaktiiviset dokumentit 7.5. Hki
Muista myös
InDesign jatkokurssi: pitkät dokumentit 5.5. Hki Taittopäivä, tehokkuutta taittotyöhön InDesignilla 17.5. Hki
Opi kuvankäsittelijäksi kahdessa päivässä!
Tule harjoittelemaan ja oppimaan Photoshopin CS 4-version käyttöä monipuoliselle kurssille . Et tarvitse aiempaa kokemusta kuvankäsittelystä.
Photoshop CS4 peruskurssi 20.-21.4. Tre, 5.-6.5. Helsinki
Perusteet hallitsevalle:
Photoshop jatkokurssi, vaativa kuvankäsittely 19.-20.5. Hki
tai vaihtoehtoisesti
Photoshop Elements yrityskäytössä 7.6. Hki
Tutustu tarjontaamme: sovelto.fi/kurssit
Vinkki
Kaavio dialle
Liittäessäsi PowerPoint-dialle kaavion tai vaikka kuvan, aktivoi alue klikkaamalla tekstilaatikkoa, niin kaavio asettuu valitun paikkamerkin kokoisena dialle. Ilman sitä kaavio siirtyy mielivaltaisesti dialle. Muista myös erittäin hyödyllinen toimintopainike, joka ilmestyy hetkeksi näkyviin liittämisen jälkeen. Voit toimintopainikkeen kautta mm. säilyttää sen ulkoasun, joka kaaviolla lähdedokumentissa oli.
18
Kurssit
välitunnilla
Heidi Enho on liittynyt Excel fanclubiin.
Excel-tutuksi
"Tällähän voi tehdä kaiken muun paitsi lapsia," oivalsi eräs Excel-kurssilaisemme jokin aika sitten. Kuinka paljon sinä käytät Exceliä? Osaatko hyödyntää sitä tehokkaasti omassa työssäsi?
Pelko saattaa pysäyttää
Pelko on vahva voima ja eräs alkukantaisimpia tunteitamme. Se on ennakkoaavistus jostakin epämiellyttävästä asiasta. Pelko on todellinen tunne, ja kuten kaikki muutkin tunteet, sitä tulee kunnioittaa ja arvostaa. Ihmisellä on geneettinen alttius tietyille peloille, ja toiset ihmiset ovat herkempiä peloille kuin toiset.
Vaikka se on "vain" tunne, se saa aikaan konkreettisia asioita. Pelko on yksi elämämme tehokkaimmista pysäyttäjistä. Toisinaan se halvaannuttaa, joskus se saa paniikkiin, ja välillä se saa keksimään uskomattomia tapoja yrittää kontrolloida elämää ja muiden käyttäytymistä. Joskus pelkääjä tekee mitä tahansa välttääkseen tiettyjä ihmisiä tai tilanteita. Kun todellinen vaara uhkaa, pelko toimii meidän parhaaksemme estäen meitä menemästä vaarallisiin tilanteisiin. Pelkoa aliarvostetaan ja pidetäänkin usein heikkouden merkkinä. Ihmisiä, jotka pelkäävät tai näyttävät pelkonsa, halveksitaan. Useimmat tilanteet, joissa pelkoa tunnetaan, eivät sisällä todellisia uhkia. Usein niihin liittyy pelkääjälle tärkeitä ihmisiä. Mitä tärkeämpiä he ovat, sitä enemmän saatetaan pelätä. Ihmisistä ja elämästä tulee vihollisia.
Excel tarjontamme
Peruskurssi (2 pv) Liiketoiminnan kaaviot (1 pv) Jatkokurssi (2 pv) Makrot ja VBA I (2 pv) Makrot ja VBA II (2 pv)
Käytön tehostaminen (1 pv)
Kikat ja konstit (1 pv)
Laskennan välineet (1 pv) ja funktiot (1 pv)
Tehokäyttäjän vinkit (1 pv)
Taloushallinnon välineenä (2 pv)
Raportointi intraan välineenä Excel Services (1 pv) HR-raportoinnin kehittäminen välineenä Excel (4 pv)
Helpotusta ja iloa
Kun oppii, että pelko on vain tunne, oppii tuntemaan sitä ja siten päästämään sen menemään. Me täällä Soveltossa kohtaamme myös pelkoa, pelokkaita kurssilaisia. On pelottavaa tulla vieraaseen paikkaan, vieraitten ihmisten joukkoon, vierasta, uutta asiaa oppimaan. Kädet hikoavat, vatsassa myllertää ja voipa olla, että yöunet ovat jääneet edellisyönä vähälle. Paljastuuko nyt se hiljainen osaamattomuuteni? Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Yritämme parhaamme mukaan tehdä kurssille tulosta ja siellä olosta mahdollisimman miellyttävää. Kokemuksen, jota ei tarvitsisi pelätä. Voi olla, että joukossa on useita pelkääjiä et siis ole yksin. Jos tämän pelon tunteen yli pääsee, kokee uutta opittuaan vielä upeamman tunteen: oppimisen tuoman ilon ja pelon selättämisen tuoman helpotuksen tunteen. Olet aina lämpimästi tervetullut Soveltoon uuden opin lähteelle! Mia-Maria Karjalainen Kirjoittaja on Sovelton konsultti.
Uutuus!
Excel Pro (4 pv)
Perustaso
Vaativampi
Vaativin
Tutustu tarjontaamme: sovelto.fi/kurssit
2/2010
Tuukka Salonen Kuvat Jarmo Teinilä
tUlevaisUUs
19
Jos Tuukka saisi ylimääräisen tunnin, hän menisi poikansa kanssa katsomaan lentokoneita.
Google Street View - palvelun julkaiseminen Suomessa herätti aiheellisen keskustelun yksityisyyden rajoista. Monista palvelun näkymistä paljastuvat omakotitalon pihan sotkut ja auringonottajat. Nuo aiheet eivät kuitenkaan ole tekniikan terävintä kärkeä.
Sinänsä palvelu on loistava, ja sen avulla voi tutustua vaikka kaupungin nähtävyyksiin ennen matkaa, mutta parempaankin olisi pystytty. Googlen Earth sen sijaan sisältää runsaasti kolmiulotteisia elementtejä, mutta tarkkuus ei ole riittävä. Voidaanko tarkkuutta parantaa automaattisesti? Ja mihin kolmiulotteisuus unohtui Street View´sta? Yksinkertaisimmillaan kolmiulotteisen näkymän muodostamiseen tarvitaan vain kaksi valokuvaa, jotka ovat otettu silmien välin verran toisistaan erillään. Lisäksi tarvitaan tekniikka, jolla nämä kuvat saadaan toistumaan molemmille silmille. Ennen tähän tarvittiin erikoislasit, mutta nyt 3D-näyttöjäkin on jo markkinoilla. Asia arkipäiväistyy. Kolmiulotteisuudesta tulee normi, ja samalla kaksiulotteisuus jää vain tyylikeinoksi mustavalkoisuuden
tapaan. Kolmiulotteisuudesta tulee luonnollinen osa sellaistakin elokuvaa, jonka ensisijainen tarkoitus ei ole hämmästyttää.
Mallinnuksesta tulostukseen
Kolmiulotteisuuden läpilyönti edellyttää, että mallinnus voidaan tehdä automaattisesti. Sekä valokuvista että videosta on apua, mutta tarkempaan lopputulokseen päästään tekniikalla, joka tunnetaan nimellä laserkeilaus. Tekniikassa mitataan laserpulssilla kohteen etäisyys mittauspisteestä. Esimerkiksi auton katolle voidaan sijoittaa laitteisto, joka mittaa rakennusten julkisivut millimetrin tarkkuudella. Tämä tieto yhdistetään lentokoneesta mitattuun laserkeilattuun aineistoon ja paikkatietoon. Lopputuloksena on hyvin pitkälle automatisoitu prosessi. Sen avulla voidaan koko kaupungista muodostaa tarkka kolmiulotteinen malli, johon käyttäjä voi sukeltaa. Malliin voidaan yhdistää valokuvat, jolloin rakennuksiin saadaan liitettyä niiden oikea ulkonäkö. Malli on lisäksi hyvin tarkka paljon tarkempi kuin nykyinen Google Earth. Laserkeilaus ei rajoitu vain maastoon. Tulevaisuudessa tavallinen käyttäjä voi ostaa euron laitteen, joka sekä skan-
naa että valokuvaa huoneen tai muun kohteen kolmiulotteiseksi malliksi. Asunnosta tehty muutaman valokuvan myyntiesite muuttuu kolmiulotteiseksi malliksi, jossa käyttäjä voi lähteä liikkeelle kaupungin yltä lintuperspektiivistä. Näkymää voidaan lähentää katutasolle ja siitä edelleen asunnon sisään. Mallin täytyy kuitenkin syntyä lähes täysin automaattisesti, jotta se yleistyy.
Piratismin uusi muoto
Kuten kaikissa asioissa, myös automatisoidussa mallinnuksessa on kääntöpuolensa. Kolmiulotteisten printtereiden myötä uusien esineiden mallit vuotavat piraattina nopeasti verkkoon, josta kuka tahansa voi tulostaa ne kotonaan. Edessämme on muotopiratismin aikakausi, johon on hyvin vaikea puuttua, koska se ei enää edellytä tehdasta Kiinassa. Googlen autoissa oli mukana laserkeilaimia. Kysymys onkin lähinnä siitä, missä määrin tätä informaatiota voidaan käyttää ilman, että rikotaan yksityisyyden suojaa liikaa. Tekniikka ei aseta tähän rajoituksia, vaan haasteet ovat enemmänkin muualla. Kirjoittaja on Sovelton seniorkonsultti.
20
Teksti Riikka Hollo Kuvat Jarmo Teinilä
AJAnHALLInTA
2/2010
Henkka Hyppönen:
Vaienna sisäinen pulputtajasi
Trainers´ Housen luova johtaja Henkka Hyppönen on meditaation tunnettu puolestapuhuja. Itsensä kuunteleminen ja hetkeen pysähtyminen onnistuvat kenties paremmin meditaation myötä. Hän luottaa läsnäolon ja kohtaamisen taidossa meditaation ja mielikuvaharjoitteiden eheyttävään voimaan.
Löysin meditaation joskus 90-luvun alussa. Myös mielikuvaharjoitteet tulivat tutuiksi jääkiekon myötä. Tein aluksi satunnaisia meditaatioharjoitteita ja huomasin, että se selkeyttää ajatuksia ja tukee luovaa työtä, Hyppönen kertoo.
Jos saisit ylimääräisen tunnin aikaa esimerkiksi tälle viikolle, miten käyttäisit aikalahjan? "Lasten tai ystävien kanssa olemiseen, tai ihan vaan jonkun hyvän kirjan lukemiseen sohvannurkassa" | "Kyykkäämällä" | "Netteilisin" | " Mä menisin koiran kanssa vieläkin pidemmälle lenkille."
21
ates ford mannerheim jeesus gandhi einstein popper kennedy caesar sun tzu luther napoleon
twain edison churchill marx locke ahtisaari owen snellman taylor mao elisabeth kekkonen newton nykänen tesla smith
Kaikki suuret ovat olleet opettajia!
lähikuvassa Robert Owen
Robert Owen syntyi Newtonin pikkukaupungissa Walesissa 1771 paikallisen satulasepän perheeseen. Owen kävi koulua yhdeksän ikäiseksi. Vuoden verran opettajaa vielä avustettuaan hän lähti töihin Lontooseen. Kehräämöyrittäjyyden kautta, 21-vuotiaana, hän päätyi johtamaan 500 työntekijän kangastehdasta. Hän paranteli menetelmiä ja tuli korkeasta laadusta kuuluisaksi. Seuraavaksi hän hankki osuuden Skotlannin Lanarkin pikkukaupungissa olevasta tehtaasta. Tehtaan 2 000 työntekijästä lähes neljäsosa oli orpokodeista ostettuja lapsia. Tuottavuus oli alhainen heikon työmoraalin ja huonojen työolosuhteiden vuoksi. Owen ryhtyi parantamaan olosuhteita. Hän perusti työntekijöiden lapsille lastentarhan ja koulun sekä järjesti työntekijöille asuntoja, terveydenhuollon, ja ruokailun. Tuottavuus nousi maailman kärkeen ja tehdas toimi laajasti esimerkkinä siitä, miten teollisuuspaikkakuntien olot tulisi järjestää. Owen ymmärsi suuren osan ongelmista heikon kasvatuksen tulokseksi. Hän sai aikaan lakimuutoksen, joka kielsi alle kymmenvuotiailta tehdastyön. Automaation lisääntymisestä johtuvan romahduksen jälkeen Owen ehdotti ratkaisuksi osuustoiminnallisia, noin puolentoista tuhannen hengen yhteisöjä. Alun innostuksesta huolimatta poliittinen tuki jäi vähäiseksi ja Owen päätyi itse rahoittamaan ideoimansa kommuunin Yhdysvaltoihin. Kokeilun epäonnistuttua hän palasi Englantiin muodostamaan ensimmäistä ammattiliittoa, joka sekin hajosi levottomuuksiin. Tämän jälkeen hän osallistui osuustoiminnan käynnistämiseen perustaen useita osuusliikkeitä sekä levitti sosialismin ideaa. Robert Owenin seuraajiksi voidaan laskea sekä työntekijöistään huolehtivat teollisuuspatruunat että osuuskuntaliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen aktiivit, kuten myös kommunistiset vallankumoukset. Suomeen Owenin opit jalkautuivat ensin skotlantilaisen Finlaysonin avulla, joka perusti valtion lainan avulla tehtaan Tampereelle ja teetti merkittävän osan työstä perustamansa orpokodin lapsilla. Owenin oppina tässä yhteydessä voidaan pitää huolenpitoa lapsista, jonka seurauksena näistä saa ongelmattoman ja tehokkaan työvoiman. Owen kuoli 1858, vuotta ennen kuin Karl Marx julkaisi ensimmäisen teoksensa. Risto Linturi Lähteet: The Western Intellectual Tradition, J. Bronowski & B. Mazlish Historical and present-day child labour, Marjatta Rahikainen
Päätä voi harjoittaa kuin lihaksia
Meditaatio on auttanut Henkkaa työelämässä muun muassa uuden oppimisessa ja keskittymisessä. Kun mieli on rauhallinen, ajatus kulkee ja viesti menee paremmin perille. Pään harjoittaminen on samanlaista kuin lihasten treenaaminen: yksi kerta ei tee ihmeitä, mutta säännöllinen harjoittelu tuo tuloksia. Hiljaisissa istunnoissa käy selväksi, kuinka levoton mieli on. Sisäisen pulputtajan vaientaminen saattaa olla työlästä, sillä mieli hälisee. Jokaiselle tekee kuitenkin hyvää olla aivan hiljaa oman itsensä kanssa, Hyppönen painottaa. Hälinä ja kiire pitävät sellaiset asiat pois mielestä joita ei halua kohdata. Hyppösen mukaan onkin tärkeää hyväksyä asiat ja tunteet sellaisina kuin ne ovat, ja olla niistä kiitollinen. Hengitykseen ja kehoon keskittyminen, hiljaisuudessa vietetty ai-
ka, toisiin ihmisiin ja tehtävään keskittyminen, uteliaisuus, armollisuus, kiitollinen mieli ja kaiken sen hyväksyminen, mitä tilanteessa kulloinkin tapahtuu, auttavat pysymään läsnä tässä hetkessä.
nollaa pää ja keho
Ihmisen keho ja mieli kulkevat käsi kädessä. Pään puhdistaminen ja ruumiillinen nollaus liikunnan avulla rauhoittavat mieltä ja lataavat voimaa seuraaviin koitoksiin. Hyppönen puhdistaa omia ajatuksiaan meditoimisen lisäksi joogaamalla ja kirjoittamalla. Reipas liikunta kuten jääkiekko tai budo sekä rumpujen soittaminen lataavat myös akkuja. Jos Henkka Hyppönen saisi viikkoonsa yhden ylimääräisen tunnin, hän soittaisi enemmän rumpuja. Hyppönen soittaa Otavan kirjailijoista koostuvassa Nyrok Dolls -yhtyeessä sekä Trainers´ Housen omassa No Deal -bändissä.
macchiavelli thatcher sokr
22
Teksti Olli Manninen
SOSIAALInEn MEDIA
2/2010
Koukuttava sosiaalinen media
Pitääkö yritysjohdon huolestua, jos työntekijät lähettelevät toisilleen virtuaalikanoja Facebookissa työaikana? Ei välttämättä.
Facebookin yhteisöpeli voi toimia yhdistävänä ja rentouttavana venttiilinä tietotyön kuormituksen keskellä. Tai tuoda inspiraatiota jopa työn sisältöön. Toinen juttu on sitten, jos notkuilu verkossa vie mukanaan, käyttäjät addiktoituvat ja unohtavat, mitä työpaikalle on alun perin tultu tekemään. Kuudessa vuodessa 400 miljoonaa käyttäjää kerännyt verkostopalvelu Facebook nostetaan aina esiin hyvässä ja pahassa, kun puhutaan sosiaalisesta mediasta. Vanhat ystävät tai kollegat ovat löytäneet toisensa uudelleen verkostopalvelun avulla. Jotkut työpaikat ovat sulkeneet yhteyden työkoneilta Facebookiin vedoten sen aiheuttamiin kielteisiin ilmiöihin. Facebookin tai Twitterin kaltaisten verkostopalvelujen huima suosio on pakottanut yritykset miettimään sosiaalisen median asemaa omassa toiminnassaan. Ei ole yhdentekevää, mitä yrityksistä, niiden työntekijöistä, asiakkaista tai brändeistä keskustellaan verkossa. Sosiaalinen media on kuitenkin paljon enemmän kuin internetissä käytettävät ystäväsivustot tai keskustelupalstat. Sosiaalinen media on myös blogeja, asiantuntijaverkostoja ja erilaisten sisältöjen jakamista, ja sitä voidaan käyttää myös yrityksen sisällä. Verkkososiaalisuus perustuu avoimuuteen. Vinkkejä jaetaan kollektiivisesti, tavoitteena jakaa hyötytietoa. Verkkokulttuuriin kuuluu myös lurkkiminen eli avoimesti nähtävillä olevien sisältöjen tutkiminen ilman omaa osallistumista. Yritykset mieltävät usein sosiaalisen median vain avoimen netin sovelluksina eli julkisina ja pääosin nimettöminä keskusteluina erilaisilla verkkofoorumeilla. Yritysten kannattaisi kuitenkin aloittaa sisäisistä eli Yritys 2.0 -sovelluksista, joilla voidaan tehostaa huomattavasti sisäistä työskentelyä, Aldanellan partneri Kaija Pöysti sanoo. Hän konsultoi sosiaalisen median työvälineiden hyödyntämistä yritysten sisäisessä työskentelyssä. Yritys 2.0 -sovellukset ovat osa modernin, ketterän yrityksen työkalupakkia. Konsulttiyritys McKinseyn vuonna 2009 tekemään tutkimukseen osallistuneista 1 700 yrityksestä peräti 70 prosenttia oli saanut yrityksille räätälöidyistä sosiaalisen median sovelluksista mittavia bisneshyötyjä. Osallistamalla asiakas- ja sidosryhmänsä sosiaalisen median avulla yritykset voivat synnyttää innovatiivisempia tuotteita viemistä läpi organisaation, Pöysti luettelee. Hän korostaa, ettei sosiaaliseen mediaan tule suhtautua tekniikkana vaan toimintatapana. Aluksi kannattaa miettiä bisnestarpeet ja tavoitteet: mitä halutaan saavuttaa ja tehdä paremmin? Rajatun pilotin avulla yritys voi harjoitella sosiaalisen median käytäntöjä ja levittää sitten käytäntöä muualle. Vaikka sosiaalisen median työkalut ovat helppokäyttöisiä, niitäkään ei opetella muun työn ohessa. Koulutuksen avulla sosiaalinen mediakin saadaan nopeammin hyötykäyttöön, Pöysti sanoo.
Kultaiset kanat ovat parhaita
Moderniin, ketterään yritykseen sosiaalinen media istuu kuin nenä päähän. Sosiaalisen median työkalut ovat keveitä ja nopeita toteuttaa, jolloin yritys voi nopeasti kokeilla uutta ja hyödyntää parhaita käytäntöjä. Yritys voi myös opetella ketteryyttä sosiaalisen median työkalujen avulla. Pelkkä työkalu ei kuitenkaan tee yrityksestä ketterää, vaan kaiken perustana on oltava tavoite ja tahto kehittyä, Pöysti sanoo. Vahvasti verkostoituneena Pöysti suosii itse työskentelyssään verkkokeskusteluja, blogeja, wikejä ja muita ratkaisuja. Osa verkostoni yrityksistä kehittää myös uusia sosiaalisen median ratkaisuja. Seuraan myös julkisen netin sovelluksia, mutta käytän sosiaalista mediaa lähes kokonaan ammatillisesti. Ystävien kanssa keskustelen muualla. Ai niin, niistä Facebook-yhteisössä pelattavista Farmvillen virtuaalikanoista vielä. Kannattaa satsata kultaisiin kanoihin, sillä ne munivat arvokkaimpia yllätysmunia! Pidemmän päälle Farmville-naapureiden virtuaalitilusten hoito käy työstä ja voi olla melkoinen aikavaras, olkoonkin että naapureina on media-ammattilaisia ja pari hallituksen puheenjohtajaa.
"Lähetin sulle kanan"
Runsaasti bisneshyötyjä
Miten yritysten kannattaisi hyödyntää sosiaalista mediaa?
ja palveluja. Sosiaalinen media voi tehostaa myös markkinointia, parantaa tiedonsaantia, tuoda kustannussäästöjä tai lisämyyntiä. Tutkimukseen vastanneista joka toinen koki sosiaalisten mediasovellusten parantavan yritysten sisäistä yhteistyötä maantieteellisesti. Sähköpostien määrä yrityksissä vähenee. Tiedon kerryttäminen ja jakaminen tehostuu sosiaalisen median avulla. Videoneuvottelut vähentävät matkakustannuksia. Sosiaalinen media voi tehostaa myös strategian
2/2010
SOSIAALInEn MEDIA
23
Vinkit purjehdusretkelle avoimen sosiaalisen median merelle
kokeile mutta muista silti tietoturva ja nettiviidakon viisaus: "Minkä nettiin laittaa, se siellä pysyy." ole avoin muista kuitenkin yksityisyys
ja hyvät käytöstavat vaikuta
"nyt lurkitaan"
osallistu lue, kirjoita kommentoi ja
lähde: Sovelton kouluttaja Antti Kivivalli
Projektipäällikkö, Appelsiini Finland Oy
Jukka Lehtonen
Riku Reimaa
IT manager, Finpro ry
Jarmo Jonninen
Tuote- ja ratkaisupäällikkö, Microsoft Oy
Käytettävämpi, luotettavampi, skaalautuvampi. Enemmän tehoja irti infrastasi, piste.
Kannattaako päivittää? Ehdottomasti. Haluatko sisäänrakennetun virtualisoinnin, selvästi pienemmän energiankulutuksen sekä kyvyn siirrellä virtuaalipalvelimia ilman häiriöitä tai käyttökatkoja? Windows Server® 2008 tarjoaa tämän kaiken. Tavoitteletko yhdenmukaista ja hallittua näkymää infrastruktuurisi palvelutasoihin ja joustavia ratkaisuja palvelujesi turvalliseen etäkäyttöön? Kukapa ei. Laita vielä pakettiin uusin System Center ja integroitu ForefrontTM-tietoturva, ja homma on valmis. Huh! Siinäpä paljon tehoa pienessä mainoksessa. Lue lisää, miten serveripäivitykset tuovat lisätehokkuutta osoitteessa everybodysbusiness.fi