Sue
Indierockpunkmetalzine
#114 TAMMIKUU 2008
HERRA YLPPÖ & IHMISET
HORRORPOPS·22 PISTEPIRKKO·DOWNSTAIRS
STAMINA·ROTTEN SOUND·BULLET FOR MY VALENTINE
1 CLIENT·TUVALU·BLACK MAGIC SIX·LOST ALONE·KAROSHI LOVERS ·AMBERIAN DAWN·AYREON·STRIBORG
Helsingin Jäähalli
Maanantai 4.2.2008, LIPUT 43
2
KAUKO JA RIKU JÄLLEEN KIMPASSA!
KAUPOISSA 6.2.
INSTRUMENTAALI-GROOVEA HAUDAN PARTAALTA!!!
WWW.SPINEFARM.FI RANKA@SPINEFARM.FI
WWW.SPINEFARM.FI · RANCH@SPINEFARM.FI
PUNTTI VÄPÄTTÄÄ 6.2.
5
11
www.marittakuula.fi
www.playgroundmusic.com
M
A AMPIAISTEN K UN UUL K IN TA GA IT TA R A
TUVALU
R
METALLISTA MUSIIKKIA ILMAN METALLIA
Huomio kaikki, jotka karsastavat ennaltaarvattavuutta, kertakäyttöisyyttä ja laskelmoivuutta: Tuvalu kasasi uudesta levystään avaruusseikkailun, joka ei päästä kuulijaa vähällä.
Y
ksi vuoden 2008 kunnianhimoisimmista levyistä on tamperelaisen Tuvalun käsialaa. Yhtyeen toinen albumi Viimeiset hetket ovat käsillä on intensiivinen ja arvaamaton vyörytys, jonka salaisuuksien kartoittamiseen menee paatuneimmallakin indiefriikillä hyvä tovi. Albumin mieltää ennemmin yhdeksi kokonaisuudeksi kuin nipuksi erillisiä biisejä. Tuvalu myöntääkin, että kyseessä on eräänlainen teemalevy. Kyllä me ihan tietoisesti rakensimme yhtenäistä levykokonaisuutta ja halusimme vieraannuttaa itsemme perinteisestä biisiajattelusta, yhtyeen kitaristi Antti Harmainen selostaa. Mutta toisaalta se ei ole samalla tavalla teemalevy kuin joku Genesiksen Lamb Lies Down on Broadway, jossa joku puertoricolainen katupoika seikkailee. Me ei tehty rock-oopperaa, basisti Jussi Oskari jatkaa. Minä näen levyn teeman niin, että siinä käsitellään tiettyä ajanjaksoa. Levyn biisit ovat kertomuksia samasta päivästä, mutta eri silmin nähtynä. Vähän kuin vakoilisi kerrostalon kaikkia asuntoja, mutta tässä tapauksessa se kerrostalo onkin koko maailma, laulaja Annina Antinranta kuvailee. Jos yhdistää Pulp Fictionin ajassa hyppivän tarinankerronnan The Prisoner -telkkarisarjan juoneen ja David Lynchin Eraserheadin estetiikkaan, niin on aika lähellä uuden levyn syvintä olemusta, Oskari jatkaa. Levy on tunnelmaltaan vainoharhainen ja kylmä. Sen yhteydessä voisi käyttää termiä "metallinen" viittaamatta hevimusiikkiin. Myös CMX on hiljattain flirttaillut samantyylisen musiikin kanssa Talvikuningas-eepoksellaan. Tuvalu suhtautuu vertaukseen varovaisesti. Me ollaan tehty tällaista musiikkia koko ajan, kun CMX on tehnyt vasta yhden tämäntyylisen levyn, Antinranta toteaa. Minä en ole vieläkään kuullut Talvikuningasta läpi. Sen perusteella, mitä olen kuullut, se on minusta paljon enemmän heviä kuin meidän levy, Harmainen tuumii. Meidänkin viime levystä jotkut löysi hevivaikutteita. Tuota minä en ole ikinä hiffannut, että mitä helvetin heviä siellä muka on. Tällä kertaa levyn äänityksissä päätettiinkin hankkiutua kerta kaikkiaan eroon heviulot-
tuvuudesta, Oskari painottaa. Suomen kielihän tietenkin leimaa levyt samaan karsinaan. Koska Suomessa ei tällaista kamaa ole kauhean paljon tehty, ei yhteneväisyyksiä tarvitse kovin montaa olla, ennen kuin vertailuja aletaan tehdä, rumpali Jussi Matikainen pohtii. Viimeiset hetket ovat käsillä vaati pitkän kypsyttelyajan ja valtavasti työstämistä. Kun yhtyeeltä kysyy yksityiskohtia albumin tekemisestä, intoutuvat muusikot vilkkaasti muistelemaan äänityksiä. Tämä oli hyvällä tavalla spontaanimpi levy kuin edellinen. Mehän tehtiin osa biiseistäkin studiossa. Viime levyä hinkattiin ihan helvetin neuroottisesti. Nyt enemmänkin vain heittäydyttiin hommaan ja pidettiin hauskaa. Koko ajan oli selkä seinää vasten ja piti tehdä isoja ratkaisuja just sillä hetkellä, Oskari muistelee. Minä koin suuren henkisen vapautumisen äänitysprosessin aikana, kun menin laulukoppiin ja huusin siellä koko entisen elämäni pihalle. Se oli terapeuttista, Antinranta kertoo. Oli hauskaa äänittää levyn lopun kirkumisjuttua. Me pidettiin ovia auki studiossa, ja viereisessä koulussa ihmettelivät, kun Annina kirkui neljäkymmentä minuuttia ja me muut huudettiin, että lisää vaan, huuda nyt oikeasti kuin joku tappais ja raiskais yhtä aikaa, Harmainen nauraa. Polveilevat kappaleet tarjoavat paljon mahdollisuuksia keikkojen elävöittämiseen. Tuvalu aikookin panostaa visuaaliseen puoleen. Ainahan me ollaan tykätty kikkailla elokuvallisuuden ja visuaalisuuden kanssa, ja sitä ulottuvuutta olisi tarkoitus tuoda mukaan roimasti lisää, Harmainen kertoo innostuneesti. Ollaan Lasse Ilano -nimisen turkulaisen videotaiteilijan kanssa jo pitkään suunniteltu poikkitaiteellista performanssia. Siitä tulee sellainen interaktiivinen juttu, jossa Lasse ajaa videotykillä esille looppeja ja efektejä. Neuvonkin varaamaan kunnon lääkityksen mukaan ensi vuoden keikoille!, Oskari jatkaa virnistellen.
TEKSTI: SAKU SCHILDT
Kuva: Timo Wright
12
JENKKIKUVASTOA TANSKALAISELLA SARKASMILLA
Patricia Day poseeraa HorrorPopsin uuden levyn kannessa klassiseen film noir -henkeen. Yhtyeen kuulumisista ei kuitenkaan turise mystinen daami savukkeenkatkun keskeltä. Ehei, Los Angelesin auringosta tavoitettu Patricia nauraa rehevästi ja usein.
aulun ohella läskibassosta HorrorPopsissa vastaava Patricia valittelee heränneensä juuri haastattelua varten, vaikka hänen reipas vastailunsa ei anna pienintäkään vihjettä siihen suuntaan. Patricia heittää alkuun arvion Suomen kellonajasta, mennen harhaan vain tunnin verran. Mutta tanskatarhan hän alkujaan onkin. Samassa maassa ovat taipaleensa aloittaneet myös kitaristi Nekroman ja rumpali Niedermeier. Nykyään Los Angeles toimii koko porukan tukikohtana. Moitteettoman englantinsa turvin Patricia voisi hyvinkin väittää olevansa syntyperäinen jenkki, mutta jo lyhyen jutustelun myötä esiin tuleva naseva huumorintaju paljastaa, että eurooppalainenhan tässä tosiaankin on kyseessä. HorrorPops on kuitenkin imagoltaan hyvin jenkkivoittoinen, joten onkin aiheellista tiedustella, miten tanskalaisuus tulee triossa esiin. Tämä saa aikaan yhden monista Patrician naurunremakoista. Oh, come on! Mehän olemme tanskalaisia henkeen ja vereen, ei epäilystäkään. Sen huomaa huumoristamme ja sarkasmistamme, jota kukaan ei tunnu ymmärtävän. Yleensäkin tapamme katsoa Amerikkaa ja amerikkalaisuutta osoittaa, että tanskalaisiahan tässä ollaan, Patricia korostaa Vaikka Tanskaa ei saakaan pois
HORRORPOPS
tytöstä, saa tytön pois Tanskasta. Eikä paluu ole suunnitelmissa. Tanskassa taitaa olla tällä hetkellä pari astetta pakkasen puolella. Sitä en voi väittää kaipaavani. Kun käännän täällä katseeni ikkunasta ulos näen palmun, ja tiedän, että voin lähteä T-paitasillani kaupungille pyörimään, Patricia kiusaa toimittajaa, jota odottaa ulkona useampi kuin pari pakkasastetta. Amerikkalaisuus näkyy vahvasti eritoten bändin elokuvakuvaston kanssa flirttailun muodossa. Uusi Kiss Kiss Kill Kill -levy on hyvinkin elokuvakeskeinen. Ainoa kappale, jolla ei ole pienintäkään kytköstä elokuvamaailmaan on Boot Boot. Sen inspiraationa toimivat Kööpenhaminassa tapahtuneet rauhattomuudet, joiden syynä oli kaupungissa sijainneen perinteikkään keikkapaikan myyminen kristilliselle taholle ja sen myötä rakennuksen saama purkutuomio. Kuvittelepa muuttavasi eurooppalaisena Yhdysvaltoihin. Aluksi tuntuu kuin olisi elokuvassa. Ehkä elokuvallisuutemme on seuraus yhtä lailla myös siitä. Mutta toki varsinkin film noir on meille kaikille iso asia, Patricia perustelee. Yksittäisiä elokuvasuosikkeja kysyttäessä Patricia empii. Voihan paska, mitäs vetäisin hatusta? Oikeastaan mikä tahansa mustavalkoinen pätkä, jossa on kuuma daami ja yksityisetsivä, tehoaa minuun. Toisaalta samoin Faster, Pussycat! Kill! Kill! -tyyliset jutut. Tulevissa videoissamme vaikutteet tulevat varmasti esiin.
lisuunnan levyä. Vielä nykyäänkin hän urputtaa minulle jokaikisissä treeneissä, että soitan liian psychobillymaisesti, Patricia hekottaa. No, vaikka kuolemalla uhkaisi, niin sieltä taustalta se tuttu naputus silti kuuluu. Vaan eipä se ole ainoa tuttu juttu, jonka Kiss Kiss Kill Kill pitää sisällään. Missfitkappaleeseen on ujutettu Madnessin Our Housen kertosäemelodia uusin lyriikoin tosin. Tästä saamme kiittää henkeäni ehkä uhkaavan Niedermeierin huonoa päivää. Eräänä päivänä hän vain oli vihainen kaikille. Hän pyöri ympäriinsä ja pauhasi päin ihmisten kasvoja Madnessin melodian tahtiin "My fist in the middle of your face". Se oli todella huvittavaa ja tiesimme, että meidän täytyy tehdä biisi, johon tuo pauhaaminen sopisi, Patricia muistelee. Ärsytyksen aiheista näyttää syntyneen useampikin biisi. Heading for the Disco? vaikuttaa aluksi Poison-yhtyeen pilkkaamiselta, mutta Patricia korjaa, että kyse on pilailu kasariretroiluun intoutuneiden tyttösten kustannuksella. En halua mennä tarkemmin ikääni, mutta 80-luvulla metalli oli minulle kova juttu, kun taas kevyt tukkahevi ei todellakaan ollut cool. Mutta jotenkin kummasti se nykyään on. Kaikki nuo nykyään hehkutettavat jutut eivä todellaeivät kaan olleet kovaa kama silloin. kamaa
SE SUUNNITELM SUUNNITELMISTA
Niin tyytyväinen kuin HorrorPops H onk uuteen albumiinsa onkin, ei kolkeik mikko aio täyttää keikkasettiään uusilla biiseillä. Kun levy on ollut k kauemman ulkona, otamme muka mukaan enemmän uutta materiaal materiaalia, mutta aluksi soitamme vain kolme tai aina neljä biisiä. Itseäni ainakin ärsyttää mennä katsomaan bändejä joit soittamassa biisejä, joita en vielä tunne tokaisee tunne, Patricia tokaisee. HorrorPops lupaa keikoilleen spektaakkelimaista menoa. Tarkemmin Patricia ei halua suunnitelmia paljastaa, osaksi siksi, etteivät suunnitelmat vielä pitkällä olekaan. Mitä suunnittelemiseen tulee, emme ole siinä kovinkaan hyviä. Asiat vain tapahtuvat. Kaikki on täyttä kaaosta astuessamme lavalle, mutta sellaisena haluamme asian pitääkin. Voisi siis sanoa kolmikon kulkeneen kunnioitettavan matkan ilman tarkkanäköistä suunnitelmallisuutta. Mutta vieläkö on paljon edessä? Toivottavasti. Mutta nykyisen tilan säilyminenkin on hyvä vaihtoehto. Emme elä ylellisyydessä, mutta HorrorPops elättää meidät. Rakastamansa asian toteuttaminen voittaa kyllä normaalin, tylsän työnteon. Minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että yhä useampi innostuisi bändistämme. Eikös suuri kuulijamäärä tarkoita, että se mitä teet on hyvä juttu? Taitaapa tarkoittaa. Aikamme on lopussa ja Patricia heittää hyvästit rientäen keittämään pikaisesti kahvia ennen seuraavaa haastattelua. Jos hän on noin energinen heti herättyään, niin millainen hän mahtaakaan olla saatuaan kofeiinia koneistoonsa?
TEKSTI: JUKKA KITTILÄ KUVA: OCTAVIO
L
SANO PSYCHOBILLY JA KUOLE
Kiss Kiss Kill Kill nauhoitettiin jo viime vuoden huhtikuussa, mutta huomattuaan, ettei julkaisu vuoden ensimmäisellä puoliskolla enää onnistunut, päätti HorrorPops odottaa helmikuuhun 2008. Syynä tähän oli syksylle ajoittuneen julkaisuruuhkan aikaansaaman kovemman kilpailun välttäminen. Yhtye piti juuri ensimmäiset uuteen materiaaliin keskittyvät harjoituksensa. Patricia naureskelee kaikkien yllättyneen siitä, miten hyvin biisit ovat yhä muistissa. Lisäintoa tilanteeseen toi levy-yhtiö Hellcatin johtajan vierailu harjoituksissa valmis albumi hyppysissään. Uutuutensa itse nauhoittanut ja tuottanut HorrorPops siirtyi levyä varten takaisin triomuodostelmaan, jolla se aikoinaan aloittikin. Lisäkitaristille ei enää koettu tarvetta. Bändin alkuaikoina vaihdoimme Nekromanin kanssa instru-
mentteja kokeillaksemme jotain uutta. Minä siirryin basson taa ja hän tarttui kitaraan. Soitto ei kuitenkaan kulkenut toivotulla tavalla ja kakkoskitaristia kaivattiin. Alkuaikoinamme Nekroman oli paljon Nekromantixin kiertueilla, ja toisen kitaristin mukanaolo mahdollisti treenaamisen hänen poissa ollessaan. Runsaan vuosikymmenen mittaan "uudet" soittimemme tulivat kuitenkin tutuksi ja päätimme palata trioasetelmaan, Patricia kertoo. Patricia kokee yhtyeen pystyvän tiiviimmällä kokoonpanolla tuomaan paremmin esiin new wave -vivahteet, joita se tietoisesti halusi sisällyttää Kiss Kiss Kill Killiin. Hän mainitsee new waven ainoaksi kaikki kolme jäsentä selkeästi yhdistäväksi tekijäksi. Aloittaessamme päätimme välttää tiettyyn tyyliin jämähtämistä ja yrittää sen sijaan laajentaa skaalaamme mahdollisimman moniin suuntiin. Uuden albumin nimibiisi on niin new wavea kuin HorrorPops kykenee olemaan. Laaja-alaisista kokeiluista huolimatta HorrorPopsin pohjalla tuntuu kuitenkin jatkuvasti kytevän rocka/psychobilly. Ja Patricia nauraa taas. Niedermeier tappaisi sinut jos kuulisi tuon! Hän ei koskaan, ei niin koskaan kuuntele psychobillya eikä omista ainuttakaan tyy-
14
NAISET MUSIIKKITEOLLISUUDEN
C
lient sai alkunsa vuosituhannen alussa mielenkiintoisissa merkeissä. Oma yhtyeeni Dubstar oli juuri hajonnut, ja keskustelin kustantajani kanssa mitä voisin jatkossa tehdä. Hän soitti minulle seuraavana päivänä ja kysyi, miltä minusta tuntuisi lähteä Euroopan-kiertueelle Depeche Moden kanssa. Olin kirjaimellisesti pudota sohvalta, Clientin laulaja Sarah Blackwood kertoo. Clientin toinen perustajajäsen Kate Holmes oli edellisen bändinsä Techniquen kanssa päättänyt lähteä kiertueelle Eurooppaan. Puoliksi vitsinä hän kokeili onneaan kirjoittamalla Depeche Modelle bändin mahdollisuudesta päästä heidän lämppärikseen. Katen yllätykseksi miehet innostuivat ajatuksesta. Kuitenkin juuri ennen kiertuetta Techniquen laulaja päätti lähteä sooloilemaan. Joten... Viikkoa myöhemmin minut työnnettiin Varsovassa lavalle 45 000 pomppivan Depeche Mode -fanin eteen uuden Client-yhtyeen laulajana, Sarah kertoo. Se oli ensimmäinen keikkani kolmeen vuoteen, eli minulle meinasi syntyä pienoinen lavahysteria. Tämän jälkeen bändin miehet kuitenkin alkoivat jatkuvasti kysellä meitä mukaansa esiintymään. Lopulta me sitten istuimme heidän privaattikoneessaan matkalla keikoille, Sarah nauraa. Esiintyminen nimekkään yhtyeen kanssa vaati huolellista suunnittelua. Me halusimme pitää tyylimme hyvin yksinkertaisena. Emme olisi voineet mennä Depeche Mode -fanien eteen leikkimään poptähtiä. Emme myöskään halunneet Depeche Moden fanien heittävän mitään meitä kohti. He ovat tunnettuja siitä. Ennen ensimmäistä keikkaa Andy Fletcher sanoi, että jos meitä heitetään pulloilla, kannattaa pysyä paikoillaan. Jos he alkavat heittää paskaa, juoskaa. Siinä vaiheessa aloimme olla aika hermostuneita. Ensimmäiselle keikalle suunnitellut esiintymisasut, futuristiset lentoemäntien univormut tulivat jäädäkseen. Se on edelleenkin yksi yhtyeen tunnusmerkeistä. Halusimme olla hyvin anonyymeja. Pidimme ajatuksesta, että ihmiset keskittyisivät ennemminkin musiikkiimme kuin ulkonäköömme. Veimme anonyymiutemme vieläkin pidemmälle. Aloimme kutsua itseämme Client A:ksi ja Client B:ksi. Näin pääsimme eroon kaikista ennakkoluuloista. Sarah kertoo alter egon auttavan esiintymisjännitykseen. On kivaa erottaa lavaminä todellisesta minästä. Menet kiertueelle ja muutut joksikin toiseksi. Sitten tulet kotiin ja olet taas omat itsesi. Pidän ajatuksesta "on duty" ja "off duty", Sarah miettii. Myös suomalaiset pääsevät pian näkemään naisten lavaminät, kun Client saapuu Helsingin Redrumiin 12. helmikuuta. Olen käynyt kerran aiemmin Suomessa Dubstarin kanssa vuonna 1996. Oli talvi ja hyvin kylmä. Muistan, kuinka järkytyin, kun bändin pojat söivät poroa. Ei Petteriä saa syödä! Client on työskennellyt kiireisellä aikataululla. Neljä kuukautta bändin perustamisen jälkeen naiset kirjoittivat sopimuksen Andy Fletcherin Toast Hawaii -yhtiön kanssa. Vuoden 2006 lopulla Client siirtyi ruotsalaisen levyyhtiön, SubSpace Communicationsin leipiin. Vaikka Client edelleenkin keikkailee vähintään kerran viikossa, ovat he ehtineet silti
VALLANKUMOUKSESSA
Vaihtoehtoisen, elektronisen popin sanansaattaja CLIENT on kuusivuotisen uransa aikana ehtinyt keikkailla paljon. Helmikuussa bändin on määrä lähteä kiertämään Skandinaviaa. Tällä kertaa yksi pysäkeistä on Suomi.
laittaa alulleen kolme täyspitkää albumia. Neljännen tekeminen on jo aloitettu. Emme voi kuitenkaan sanoa elävämme levymyynnillä. Tosin ei voi moni muukaan tämän päivän artisti. Nykyään tuotteistaminen on hyvin tärkeää. Musiikkiala on tänä päivänä hyvin teollista. Olemme puhuneet Katen kanssa suunnittelevamme oman vaateja alusvaatemalliston. Oikeastaan pidämme ajatuksesta, että Client on oma pieni teollisuutensa musiikin vallankumouksessa. Yritämme omalla esimerkillämme innostaa muita naisia alalle. Välillä urakan keskellä tulee silti miettineeksi, onko tässä mitään järkeä, kun ei saa oikein vuokraakaan maksettu. Pakko tätä on tehdä puhtaasti rakkaudesta musiikkiin, Sarah toteaa.
TEKSTI: MARIKA HONKATUKIA KUVA: FABRICE LACHANT
15
22-PISTEPIRKKO
SUUNNITELMA A(SENNE)
22-Pistepirkko on oppinut, etteivät avoimuus ja itsenäisyys sulje toisiaan pois. Kolmen miehen ytimen ympärille tarvitaan paksulti hyviä ihmisiä.
L
ähes 30-vuotisen ja ehdottoman omaehtoisen uran tehnyttä 22-Pistepirkkoa tituleerataan usein mediassa suomi-indien kummisedäksi, keisariksi ja kuninkaalliseksi. Basisti-kosketinsoittaja Asko Keränen ei osaa sanoa, miltä se tuntuu. Hän ei ole niitä taiteilijoita, jotka on koulutettu täyttämään haastattelunauhat nokkelalla, mutta ontolla sanahelinällä. Sen sijaan hän hyräilee pienen sävelmän, keittää meille kahvia ja alkaa aidon luonnonlapsen tavoin tunnustella tuntemuksiaan. Mitä tarkoittaa, että on keisari? Onko se hyvä? On. Se tarkoittaa arvostettua ja muita ylempänä olevaa. Ylempänä? Siihen mä en lähde. Meidät on kasvatettu siihen, että kaikki ihmiset on tasa-arvoisia. Isä ja äiti sanoivat aina, että kaikki ovat saman arvoisia ja kaikille pitää olla kiltti. Mutta... Eiks toi kuitenkin oo parempi kuin suomi-indien vihoviimeinen yäk? Oikea asenne.
VÄHÄN ON TARPEEKSI
Haastattelupaikka Altai Studios on 22-Pistepirkon itsenäistymisen maamerkki. Oman kohtalonsa ohjaksiin tarttunut suomi-indien sulttaani on perustanut Helsingin 16
Maunulaan studio-päämajan, joka pyrkii valmistamaan musiikkia yhä aktiivisemmin. Lisäksi bändi ja sen saksalainen manageri Quintus Kannegiesser pyörittävät Bone Voyage -levy-yhtiötä. Bone Voyage perustettiin juuri tällaisen takia, Asko sanoo ja viittaa studioon ympärillään. Ensin meidän piti julkaista vain omia levyjä, uusia ja uudelleenjulkaisuja. Sitten me saatiin kiva demo bändiltä nimeltä Goodnight Monsters. Me pidettiin siitä paljon ja päätettiin alkaa julkaista muutakin. Vuonna 2008 Bone Voyage julkaisee musiikkia Pistepirkkojen lisäksi ainakin Joensuu 1865:lta, Anssi 8000:lta, Tuomari Nurmiolta alias Judge Bonelta ja Goodnight Monstersilta. Asko kertoo myös olevansa kiinnostunut levyttämään myös Altai Studiosilla demoja äänittäneen Kari Peitsamon kanssa. Siispä Askon, kitaristi-laulaja P-K Keräsen ja taannoin Somerolta Helsinkiin muuttaneen rumpali-laulaja Espe Haverisen kalenterit ovat täynnä. Ei meillä ole ollut vuosiin varsinaisia muita töitä. Me soitetaan, tuotetaan ja äänitetään ja opetetaan vähän. Mitä se on vaatinut? Jääräpäisyyttä, onnea ja varmuuden siitä mitä haluaa. On myös niin, että jos pitää takaovea aina auki, sitä tulee myös käyttäneeksi. Mä taas rakastan b- ja c-suunnitelmia. Ne ovat viisau-
den merkki. Onneksi meillä on niin pieni bändi, että me ei tarvita paljon rahaa. Pistepirkon levyt myy tasaisen vähän, noin 17 000 kappaletta maailmanlaajuisesti. Se on tarpeeksi meille. Se riittää siihen, että tätä pystyy tekeen. Oletteko koskaan yrittäneet tehdä myyvää levyä? Rumble City, La La Landillä (1994) me kokeiltiin sellaista. Ja Rally of Loven (2001) tuottaja kysyi, että halutaanko me tehdä "music with attitude" vai "music for the radio". "Music with attitude" tuntui typerältä. "Music for the radio" kuulosti huvittavammalta, joten me valittiin se, laitettiin biisit ruotsalaisen pop-myllyn läpi. Nyt mä tajuan, että "music with attitude" on juuri tuota, Asko sanoo ja osoittaa kädellään seinää, jonka takana Anssi 8000 soittaa. Se on sitä, että sä et kelaa radiosoittoa, vaan pyrit tiivistämään omaa ilmaisuasi.
DOGMAN TAHTIIN
Noin vuosi sitten 22-Pistepirkko laati säännöt, joiden puitteissa helmikuun 2008 alussa ilmestyvä Drops & Kicksin (2005) seuraaja tehtäisiin. Asko Keränen iloitsee siitä, että bändi pysyi dogmassaan loppuun saakka. Me päätettiin tehdä mahdollisimman yksinkertaisia biisejä, harjoitella ne ja panna nauhuri päälle, kun tilanne on
DOWNSTAIRS SKENEPOLIISIN PAINAJAINEN
Debyyttinsä julkaiseva Downstairs lupaa paskoa housuihinsa, jos levy nousee listoille.
lkuvuoden kiinnostavimpia julkaisuja on helsinkiläisen Downstairsin debyyttilevy Oh Father. Bändin vimmaista ja moni-ilmeistä musiikkia ei ole helppo kategorisoida, mutta jonkinlaisiksi verrokeiksi voidaan heittää sellaisia nimiä kuin At the Drive-In ja Fugazi. Downstairsissa soittavat Asmo (laulu), Topi (kitara), Eemeli (basso) ja Otto (rummut). Pääinstrumenttiensa ohessa Asmo, Topi ja Eemeli harovat myös urkuja, muita koskettimia sekä rumpukonetta. Suen tenttaukseen suostuneet Asmo ja Topi istuvat helsinkiläisessä rokkibaarissa. Taustalla soiva Tom Waits siivittää polveilevaa keskustelua, joka alkaa Metallican diggaamisella ja dissaamisella ja jatkuu yhteisellä päätöksellä levystä keskustelemiseen. Ennen Oh Fatherin tekoa Downstairs tehtaili itsekseen pari kappaletta omakustanteita. Samalla linjalla ei kuitenkaan tarvinnut jatkaa vaikka alkuun näin suunniteltiinkin. Me alettiin suunnittelemaan levyntekoa ennen kuin saatiin diili, Asmo kertoo ajasta ennen levytyssopimusta. Oltiin tekemässä sitä itse, kunnes jotain levy-yhtiöitä tuli kuvioihin. Levy-yhtiö tarkoittaa Fullsteamia, tallia esimerkiksi Disco Ensemblen, Damn Seagullsin ja No Shamen takana. Downstairs on tällä hetkellä siis varattu. Yhtye halusi äänittää levynsä Finnvoxilla. Vaihtoehtoisempaa musiikkia julkaisevassa levy-yhtiössä huolestuttiin, miten studion soundi tarttuu bändin sinkoilevaan musiikkiin. Pojat kertovat, ettei Finnvox-soundiin ole kuitenkaan pakko sortua. Ei se oo siitä kiinni missä sen tekee. Finnvoxilla on helvetin hyvä huone nauhoittaa. Sen lisäksi siellä on meidän hyvä ystävä Arto Tuunela, jonka kanssa me ollaan tehty kaikki meidän demotkin, kertoo Asmo. Artokin sanoi, että kyllä siellä voidaan tehdä autotallin kuuloista musaakin. Se on enemmän mun mielestä sitä, että tietää mihin juttuihin ei kannata koskea, Topi jatkaa. Vaikka siellä on autotunet ja kaikki mahdolliset jälkituotantohelvetit, niin ei niihin tarvitse lähteä jos ei halua.
A
Biisit olivat valmiina pitkän aikaa ennen nauhoittamista. Pääosin treenikämpällä yhteistyönä hoidettavassa sävellystoimessa Downstairsin nelikko on äärimmäisen demokraattinen. Me ollaan soitettu niin pitkään, että me tunnetaan toisemme musiikillisesti läpikotaisin. Ne jutut tulee tavallaan luonnostaan, Asmo selittää. Kun liityttiin Teostoon ja piti täyttää lappuja, ainoa oikea vaihtoehto oli laittaa, että kaikki raha mitä tulee, menee neljään osaan.
pohtii. Musta tuntuu, että meidän bändin vahvuus on siinä, että me ei olla ikinä kuuluttu mihinkään Suomen punk- tai hardcore-skeneen. Siksi mitkään skenerajoitukset ei jotenkin istu meille. Me ollaan sellainen väliinputoaja, Asmo miettii. Jos me oikeesti saadaan joku tyyppi meidän keikalle tai ostamaan levyn, me tiedetään, että se tulee sinne vain sen takia, että se tykkää. Se ostaa levyn sen takia, että se tykkää siitä eikä siksi, että se on kuuma juttu skenessä, pohtii Topi.
LIIAN EMOA?
Törmäsin Downstairsiin ensimmäistä kertaa viime vuoden maaliskuussa, jolloin yhtye oli lämppäämässä Ruotsin hardcore-legenda Raised Fistiä Helsingin Nosturissa. Illan kahta muuta bändiä kiemuraisempi Downstairs sai skenepoliiseilta osakseen jäätävää asennetta ja huutelua. "Liian emoa," kajautti joku neropatti patsastelijoiden joukosta. Monikin huusi, Asmo muistelee. Niitä keskisormia oli siinä edessä aika paljon. Sain onnistuneesti muutaman piikin sinne yleisöön takaisin ja olin jotenkin tosi kikseissä sen keikan jälkeen. Siellä oli pikkaisen sellaista vihamielisyyttä. Ahtaaseen karsinaan Downstairsia ei saa vangituksi. Mua oikeesti vituttais soittaa jos jengi rupeis tönimään toisiaan. En mä oo sellainen natsi, ettei meidän keikoilla saisi tehdä jotain, mutta se on vaan koko se hc-genre... Koko se maailma on vain niin sisäsiittoinen, paasaa Asmo. Jos on joku menevä riffi, niin kyllähän se pitti lähtee pyörimään. Mutta kyllä mun mielestä on siistimpää vähän sekoittaa sitä pakkaa, Topi tuumii. Ei niin, että kunhan vain joku nyt huutaa ja on vähän säröä. Esimerkkinä kekseliäästä hardcore-bändistä Topi mainitsee Refusedin, joka venytti hardcoren rajoja omintakeiseen tyyliinsä. Kun lähtee siihen, että jotenkin rajoittaa itseään eikä saa astua hardcoren ulkopuolelle, se menee ihan päin vittua, Topi
TAIDETTA VAI VIIHDETTÄ?
Downstairs suhtautuu musiikkiinsa intohimoisesti. Bändi välttelee helppoja ratkaisuja ja pyrkii haastamaan sekä itsensä että kuulijansa. Heitetään siis ilmoille mahdoton kysymys: onko Oh Father enemmän taidetta vai viihdettä? Toivottavasti levyllä on enemmän taidetta kuin viihdettä. Mutta keikoillahan pitää sitä viihdettä vähän ollakin, Topi tuumii. Kyllähän ne voi mennä vähän lomittain välillä, Asmo miettii. Hankalaa. Niin, onko joku Mars Volta taidetta vai viihdettä jossain keikalla, jos siellä viihtyy ja on kivaa, kysyy Topi. On meilläkin paljon sellaista, mikä voi mennä viihteen puolelle. Lyrikoissa voi olla tietynlaista huumoria, jota suurin osa ihmisistä ei välttämättä löydä. Tai ei ole tarkoituskaan. Minkälaisia teemoja sanoituksissa on? Ne on mun ajatuksia ihan mistä vaan. Esimerkiksi siitä, että ihmisiä on ihan vitusti liikaa. Meitä on vaan niin paljon liikaa, me kulutetaan ihan kaikki. Me ollaan synnytty Suomeen kultalusikka perseessä, me voidaan käydä viidenkymmenen minuutin kuumassa suihkussa, Asmo höyryää. Ihminen on paha. Se on aika suuri teema tuolla levyllä, vaikkei se olekaan mikään konseptilevy.
Downstairs ei kuitenkaan halua julistaa. Ei me oikeastaan olla mikään kantaaottava bändi. Kyllä levyllä on sellaisiakin juttuja, mutta ne on siellä siksi, että ne on tulleet eteen. Jos kantaaottavuus sopii musaan, se on ok, Topi miettii. Jotkut tekee sen hyvin ja jotkut huonosti. Mä tykkään esimerkiksi At the DriveInin sanoista, joista mä en tajua hevonvittuakaan. Mutta yhdessä sanassakin voi olla se tietynlainen fiilis. Ei mullakaan ole tarkoitus tehdä jotain selvää tarinaa biisiin, vaan fiiliksiä, kertoo Asmo sanoituksistaan. Fiiliksistä puheenollen, tunne se on mukana kusettamisessakin. Topin mukaan koko levybisnes perustuu artistin kusettamiseen. Kun me allekirjoitettiin sopimusta, Juha (Kyyrö, Fullsteamin toimitusjohtaja, toim. huom.) sanoi, että "kyllähän te ymmärrätte, että tämä on aina parempi meille kuin teille?" Mutta tietenkin me halutaan tehdä näin, koska me halutaan rahaa levyn tekemiseen, Asmo painottaa. Ei me oltais koskaan voitu tehdä tuota levyä ilman rahoitusta. Meidän suunnitelma onkin se, että me kusetetaankin niitä... ...ennen kuin ne ehtii kusettamaan meitä, Topi lopettaa virnuillen. Kumpikin osapuoli tekee työtä menestyksen puolesta, mikä sopii pojille. Asmo kehuu, kuinka hienoa on, kun joku ilmoittaa milloin mennä keikalle ja minne. Sanan levittämisessä isommalle joukolle tarvitaan apujoukkoja. Levy-yhtiötovereidensa Disco Ensemblen suuruista suosiota kaksikko ei osaa itselleen ennustaa. Huulena heitetty listasijoitusveikkailu huvittaa poikia. No, nythän on siis tosi helppo päästä listoille. Sen takiahan me julkaistaan tää nyt, Asmo taktikoi. Jos oltais neljäskymmenes niin olis sellaiset bileet että! Topilla on rohkeammat suunnitelmat. Mä voin luvata, että mä paskon housuuni jos noin käy.
TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: HV KINGS
18
20 0
STAM1NA
RAUTAA RAJALLE
Stam1na on ehtinyt urallaan kolmanteen albumiinsa, joka on perinteisesti vaikea virstanpylväs bändille kuin bändille. Helsingissä pidetty ennakkokuuntelutilaisuus kuitenkin todisti, ettei Lemin ylpeyden idealaari osoita ehtymisen merkkejä.
Tää on sitten masteroimaton versio, huomauttaa sohvalla loikoileva kitaristi-vokalisti Antti "Hyrde" Hyyrynen, kun Stam1nan uusi levy pyörähtää käyntiin. Kuuntelupaikkana on kitaristi Pekka Olkkosen asunto. Lievästi krapulainen kaksikko selailee Macintoshista jotakin hilpeyttä herättävää. Yleensäkin toverukset vaikuttavat todelliselta ADHDduolta: kaksikko rummuttaa jatkuvasti hermostuneena jalkojaan, selailee lehtiä tai harrastaa muuta oheistoimintaa. Masteroimatonta tai ei, jälki on joka tapauksessa vakuuttavaa. Etenkin levyn alkupuoli on taattua smetanaa, kun kappaleet poukkoilevat osasta toiseen kekseliäiden aasinsiltojen kautta. Aiempaa korostetummin esillä olevat laulumelodiat puolestaan antavat kokonaisuudelle hieman alakuloisen sävyn. Kaiken kaikkiaan orkesteri tuntuu selviävän "vaikean kolmannen albumin" haasteesta kärpän ketteryydellä. Viimeisen biisin vaiettua alan udella kaksikon mietteitä levystä ja sen tekemisestä. Yhtyeen edellinen kiekko Uudet kymmenen käskyä oli melko selkeästi konseptilevy, mutta uusi vaikuttaa hajanaisemmalta kokonaisuudelta. Kysynkin aluksi Hyyryseltä, onko kiekolla yhtenäistä sanomaa. Levyn nimihän on siis Raja, ja kyllä kaikissa teksteissä sitä rajaa vedetään. Siinä mielessä levyllä on yksi kantava teema. Mulla on tapana höpöttää kommunikaattoriin muistiin kaikki ideat mitä tulee mieleen. Niistä tuli 25 liuskaa tekstinraakileita. Niitä tutkiessa huomasi, että monessa jutussa pohdittiin erilaisia inhimillisiä ja maantieteellisiä rajoja, elämän ja kuoleman kysymyksiä ja sellaista. Yksi inspiraation lähde oli myös Berliinin muuri, jonka jäänteitä käytiin ihmettelemässä Saksan rundilla. Että rajat on tehty rikottaviksi. Ja onhan meillä musiikillisestikin ollut tapana rikkoa kaavoja ja rajoja, ja tällä kertaa niitä rikotaan ehkä vielä tavallista enemmän. Biisit tehtiin aika nopeasti, ja me ollaan vertailtu sävellyksiä toisiinsa. Sitäkin kautta on tullut juttuja, jotka toistuu levyllä, Pekka jatkaa. Loppujen lopuksi Raja on musta aika tylsä levyn nimi. Olis pitänyt varmaan antaa joku etunimi mieluummin, vaikka Jorma tai Lasse, Hyrde hymähtää vielä. 22
KIINALAISEN KÄSKYTETTÄVÄNÄ
Kun Stam1na taannoin ilmoitti rekrytoineensa tuottajaksi Janne Joutsenniemen, syntyi keskustelupalstoille kuhinaa. Sub-Urban Tribessä vaikuttavan Joutsenniemen pelättiin siloittelevan Stam1nan rosoista soundia lähemmäs valtavirtaa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, sillä Raja on selkeää jatkoa aiempien levyjen tyylille. Hyrde ja Pekka myöntävät kuitenkin olleensa itsekin aluksi odottavalla kannalla. Kyllä mekin vähän mietittiin, että mitä yhteistyöstä tulee. Onneksi Janne tiesi, mistä meidän bändissä on kyse. Hänen lähtökohtanaan olikin saada meidät kuulostamaan lähinnä itseltämme ennemmin kuin miltään muulta. Joutsenniemeen, eli meidän kesken Kiinalaiseen päädyttiin, kun se on vanha Stone-mies ja me taas vanhoja Stonen faneja. Ja onhan se kova ammattilainen, Pekka tuumaa. Sellaiset turvahenkselit oli kuitenkin päällä, että Sakara Recordsin luottomies Miitri Aaltonen miksasi levyn. Sillä tavalla saatiin soundiin sellaista räkää, mitä muilla ukkeleilla ei välttämättä olisi tullut, Hyrde lisää. Joutsenniemen panos levylle kuuluu erityisesti sovituksissa. Kappaleista tuli selkeämpiä ja mukana
on vähemmän kertakäyttöriffejä, jotka roiskaistaan kerran ja unohdetaan sitten. Ei mennä ihan niin kinttupolun kautta kuin omin neuvoin oltaisiin menty, vaan ollaan päästy jo ojanpenkalle. Eli siis vieläkään ei mennä valtatietä pitkin, muttei myöskään ihan metsäreittejä, vaan ollaan siinä välissä pientareella, Hyrde muotoilee. Väitteeseen levyn alakuloisuudesta kaksikko suhtautuu kaksijakoisesti. Kyllä tämä vähän synkempi ja ahdistavampi levy taitaa olla. Jo siinä vaiheessa, kun alettiin tehdä biisejä, oli sellainen tunne, että nyt tulee synkempää matskua. Sen takia laitettiinkin vikaksi biisiksi kaikkein duurivoittoisin kappale, joka vapauttaa kuulijat siitä ahdistuksesta, Pekka sanoo. Mä taas olen yllättynyt tuosta väitteestä. Olet nyt toinen henkilö, joka on kuullut biisit ja sanoo samaa asiaa. Mun mielestä levy on iloisempi, Hyrde väittää. Musikantit ovat eri linjoilla myös levyn tekemisen helppoudesta. Pekalle tuorein kiekko oli haastava projekti. Minä kyllä sanoisin, ettei levy syntynyt helposti. Kesä oli ahdistavaa aikaa bändille, kun Kakelta murtui käsi ja keikkojen vetäminen vaikeutui. Korvaavana rumpalinahan meillä oli Malmbergin Heikki Diablosta. Myös uusien biisien kanssa tuli vähän kiire. Studiotyöskentely oli kyllä helppoa, esimer-
kiksi kitarasoolot tulivat tosi nopeasti ja luonnollisesti. Mutta säveltäminen oli vähän hankalampaa tällä kertaa, Pekka selostaa. Olihan siinä taustalla tuollaisia haavereita. Mulle taas oli helpompaa, kun modernin teknologian avustuksella pystyttiin läppärillä demoamaan biisejä, joita sitten säädettiin treenikämpällä Kinuskin kanssa. Mutta jos sinua, Pekka, ahisti tämä levy ja minua taas ahisti vähemmän, niin tiedätkö mitä? Sitten meitä ahistaa yhtä paljon, sillä UKK oli minulle täyttä kauhua, Hyrde toteaa. Yksi jo ensikuulemalla joukosta erottuva biisi on tummasävyinen Vartijaton, joka on kenties Stam1nan historian eniten slovaria muistuttava kappale. Hyrde kertoo biisin synnystä. - Minä sen suruissani sävelsin. Siinä on vähän jouluinen tunnelma ja joululauluksi sitä treeneissä sanottiinkin. Opeth siinä ainakin kuuluu. Ajatuksena oli tehdä siitä sellainen Bodomin Every Time I Die -kipaleen tyylinen hidas hevibiisi, mutta eihän siitä sitten sellainen tullutkaan. Miitri kyseli miksausvaiheessa, että miksi vitussa siinä pitää olla mukana se yksi hevikohta, muuten se olisi ihan hyvä biisi. Eikä siinä kipaleessa tosiaan tissejä läpsytellä, vaan runnotaan välillä aika kovaakin. Sanotaan nyt niin, että en haluaisi rakastella sen biisin tahtiin.
KIELIRAJAT KUMOON
Stam1na vieraili taannoin Saksassa Apocalyptican lämmittelijänä. Suomenkielisyyttä on pidetty tavallisesti peruuttamattomana esteenä ulkomaanreissuja ajatellen, mutta lemiläiskvartetti ei asiasta hätkähtänyt. Hyrdellä olisi kiinnostusta tiheämpäänkin ulkomaiden kiertämiseen. No, periaatteessa miksei? Urho Kaleva Kekkonen on myynnissä Saksassa ja ymmärtääkseni myös muissakin maissa. Olisihan se hullua, jos sinne ei enää ikinä lähdettäisi spedeilemään. Etenkin, kun tämä aiempi promoreissu meni noinkin hyvin kuin se meni. Ei tuo suomen kielikään ollut keikoilla mikään ongelma, samanlainen meininki siellä oli kuin kotonakin. Ero on korkeintaan siinä, ettei tarvi miettiä sanoituksia niin tarkkaan, kun kukaan ei kuitenkaan ymmärrä mitään. Välispiikeissä pitää skarpata vähän tavallista enemmän. Muuten voikin olla koko ajan kännissä, Pekka virnistää. Joo! yhteensä jotain kymmenen minuuttia päivässä pitää skarpata, muuten voi olla jatkuvasti viihteellä. Ei paha! Stam1na on ollut toistaiseksi kotimaisen median lempilapsi. Bändi on saanut ylistystä vaikka minkälaisessa muodossa joka suunnalta, viimeksi sille jopa myönnettiin Lemin kello -palkinto kotikuntansa hyväksi tekemästään työstä. Mikä tunnustus on uran varrella lämmittänyt eniten kaverusten mieliä? Kysymys saa kaksikon pitkäksi aikaa mietteliääksi. Lopulta Pekka rikkoo hiljaisuuden. Ainakin yksi suurimpia juttuja oli Emma-palkinnon voittaminen. Siinä oli vastassa niin kovia bändejä, ettei sitä osannut odottaa yhtään. Ja päästiin telkkariin! Mua on säväyttänyt jopa Emmoja tai Femmoja enemmän se, kun Sakara Records otti meidät talliinsa. Se avasi portit, joista me syöksyttiin kuin siittiöt ikään, Hyrde puolestaan sanoo. Joo, Ilman sitä me oltaisiin varmaan vieläkin Lemillä hakkaamassa puita. Mitenkään ei voitais olla nyt tässä, jos sitä ei olisi tapahtunut, Pekka myöntelee. Eli sen sijaan, että meillä on se Emman pronssinen pää hyllyssä, siellä pitäisi olla pronssiin valettu Annalan Marko.
TEKSTI: SAKU SCHILDT KUVAT: SANTTU SÄRKÄS
23
24
ÄÄRIMMÄISYYKSIEN LINJALLA
Rotten Soundin hiljaiselo katkeaa tammikuun 23. päivänä Cyclesin jyrähtäessä kauppoihin. Laulaja Keijo Niinimaan ja Suen kohdatessa puheeksi tulivat uusi levy, ilmastonmuutos ja huutamisen helppous.
eijo vakuuttaa olevansa innoissaan uudesta täyspitkästä. Parasta on päästä takaisin esiintymislavoille, keikkatauko kun venyi kitaristin perheenlisäyksen takia. Melkein voisi sanoa, että levyjäkin julkaistaan vain sen takia, että on taas joku tekosyy päästä samoihin paikkoihin soittamaan, mies virnistää. Cyclesilla on edeltäjiään enemmän hitaita ja raskaita kohtia. Äänipolitiikan puolesta keitos on kuitenkin laulajan mukaan Rotten Soundille tyypillistä "sitä samaa murjontaa". Ja ollaan otettu takaisin sitä punkkia ja hc:ta, jota meillä oli 90-luvun puolella enemmän. Punk ja groove tulivat luontaisesti mukaan uuden rumpalin myötä. Vuonna 2006 yhtyeestä lähtenyttä Kai Hahtoa paikkaamaan tullut Sami Latva toi persoonansa lisäksi bändiin myös uuden laulunkirjoittajan kitaristi Mika Aallon ja basisti Toni Pihlajan rinnalle. Joillekin Rotten Sound oli aikaisemmin yhtä kuin Hahdon visuaalisestikin viihdyttävä rummutus. Vakavimmin pois jättäytyneen rumpalin nimeen vannovat uhkasivat jopa lopettaa keikoille tulemisen. Keijon mukaan yhtye on kuitenkin enemmän kuin rumpalinsa. Latvassakin riittää katsomista ja kuulemista. Toisaalta luulen, että moni uusi ihminen tulee nyt katsomaan, koska meillä on yhtenäisempi bändi. Aiempi pieni yhtenäisyyden puute johtui siitäkin, että Kaitsun kanssa me ehdittiin treenaamaan nykyistäkin vähemmän. Se on sen verran kiireinen kaveri. Sillä on niin paljon projekteja, että treenit oli välillä kortilla. Nyt taas treenataan säännöllisesti. Tuntuuko uusi kokoonpano siltä, että tällä mennään hamaan tulevaisuuteen? Tuntuu, mutta niin se on tuntunut aina. Jokainen Rotten soundin jäsenistö on ollut sellainen, että tällä mennään. Kunnes sitten joku lähtee. Cyclesin ja koko yhtyeen olemassaolosta voidaan tavallaan kiittää edellisen Exit-levyn (2005) aiheuttamaa nostetta maailmalla. Hahdon lähtö ei saanut yhtyettä lopettamaan. Meillä oli Kaitsun lähdön aikoihin tosi hyvä Euroopan-kiertue alla. Kaikilla oli sellainen fiilis, että on pakko jatkaa. Mutta jonain
ROTTEN SOUND
K
toisena hetkenä Kaitsun lähtö ois voinut aiheuttaa toisia ajatuksia.
EI TÄMÄ TÄSTÄ
Muun miehistön tarjotessa musiikillisen annin vastuu sanoituksista jää Keijon harteille. Viime vuosi oli mulle henkilökohtaisesti kuluttava, kun noita sanoja kirjoitin. Itsekritiikki on noussut vuosien varrella. Nytkään ei tunnu, että mitään hyvää olisi tehnyt. Cyclesin sanoista voi löytää aikaisempaa yhtenäisempää tematiikkaa. Pessimistinen näkemys maailmasta sai pontta dystopiaklassikoista, erityisesti George Orwellin romaanista Vuonna 1984. Kansitaidettakin on ollut innoittamassa ajatus ihmisestä, joka hajoaa omaan tyhmyyteensä. Oon käynyt sitä kautta luomaan jonkinlaista omaa maailmankuvanpeilausajatusta. Levyn kansi varmaan tuli siitä kirjasta. Se on aika lailla 1984:n näköinen. Mutta oon pyrkinyt toki kirjoittamaan omaa. En ainakaan myönnä plagioineeni liiaksi. Cyclesin keskeisiä teemoja on nimensä mukaisesti syklisyys. Yhteiskunnat ovat Keijon mukaan aina jossain vaiheessa sortuneet omaan korruptioonsa, ahneuteensa tai muuhun itse aiheutettuun ongelmaan. Siitä, missä vaiheessa sykliä ollaan tällä hetkellä menossa, ei miehellä tietenkään ole tarkempaa tietoa. Ainahan sitä toivoisi, ettei olla menossa ihan lopussa. Keijo kuitenkin elättelee toivoa siitä, että vahva ekosysteemi jää pystyyn ilman sitä nakertavaa ihmistä. Vaikka hän yrittikin välttää sitä, löytyy muutamasta kappaleesta viittauksia nykykeskustelun kuumaan perunaan, ilmastonmuutokseen. Tiesin, että 2007 oli ilmaston lämpenemisen vuosi. On hyvä, että tällaistakin propagandaa levitetään isolla koneistolla. Mutta en halunnut liikaa revitellä aiheella. Hain muita epäkohtia, niitä, jotka ovat aiheuttaneet ilmastonmuutoksen. Vaikka kuluttajia kehotetaan vähentämään lentomatkailua ja vaihtamaan energiansäästölamppuihin, pitää Keijo yllä tervettä suomalaishenkistä pessimismiä. Hän kritisoi Epämiellyttävä totuus -elokuvaa, jossa annetaan turhankin toiveikas kuva tulevai-
suudesta ilmastokatastrofin uhan allakin. Insinöörin aivoilla jotka mulla sattuu olemaan kaiken sen faktan perusteella, mitä Al Gore esittelee, ei tässä ole mitään toivoa. Mutta silti siinä luodaan sellainen toivonkipinä, että kyllä me vielä jotain voidaan. Mä yhdyn Sentencedin mottoon: Ei tämä tästä, mies nauraa. Sanoitukset myötäilevät muuta esitystapaa. Kun soitetaan tiukasti, sanotaan myös tiukasti. On turhaa lähteä ruotimaan positiivisia puolia asioista. Kun kerran ollaan äärimmäisyyksien linjalla, niin on hyvä pitää se linja koko ajan. Laulaja ei kuitenkaan halua nimittää Rotten Soundia poliittiseksi bändiksi. Musiikki on työkalu omien ajatusten järjestämiseen, myös yhteiskunnallisten. Ei me mikään aatteellinen ryhmä olla.
HUUTAEN JO VUODESTA 88
Vaikka Keijon sanoituksissa riittäisikin pureskeltavaa kuulijalle, ei hän halua niiden hallitsevan musiikkia. Ja kiitos räyhäkkään esitystavan, lyriikoita ei tarvitse edes ymmärtää ellei halua. Toisaalta se on ihan hyväkin. Me halutaan enemmänkin tarjota sitä audiokokemusta.
Keijo ei osaa kuvitella hoitavansa vokalistin pestiä millään muulla tavalla kuin huutamalla, karjumalla ja murisemalla. Kiitos siitä kuuluu miehen ensimmäiselle death metal -bändille ja sen ajan suosikeille Deathille ja Napalm Deathille. Vuonna 88 otin mikin ensi kertaa käteen. Mitään muuta ei ole koskaan tullut kuin huutoa, hän nauraa. Ennen huutosuoritusta ei tarvitse psyykata itseään, Keijo vakuuttaa. Tarvitaan vain oikeanlainen musiikki. Rotten Soundin musiikki on niin aggressiivista, ettei sen päälle oikein mitään muutakaan ilmaisutapaa keksi. Maallikon korvissa kaikki huuto voi kuulostaa samalta, mutta Keijo laskee erottavansa omasta vokalisoinnistaan neljä tai viisi eri perustyyliä. Matalimmat murinat ovat kuitenkin jääneet ajan myötä pois. Siinä mielessä Rotten Sound on vähemmän rikasta, että voimakkuus on aina aika sama. Siksi mietinkin vähän jännityksellä, että miten tuon Medeian kanssa käy, kun se on aika erilaista. Medeia on tamperelainen metallibändi, jonka riveihin Keijo liittyi vokalistiksi vajaa vuosi sitten. Ensilevyä voidaan odottaa tänä vuonna. Keijo kiittelee Medeian ahkeran treenaamisen tuoneen parempaa laatua myös Cyclesin vokalisointeihin.
Alun perin mua pyydettiin siihen kitaristiksi, mihin mun taidot ei riitä. Oon aina pitänyt kitaraa lyömäsoittimena, mies toteaa nauraen toisen yhtyeensä juoksuttelevasta soittotyylistä. Kahdessa yhtyeessä toimiminen onnistuu ajan puolesta vielä töidenkin ohella. Keijo huomauttaa, että luultavasti jokaisella suomalaisella muusikolla tai itseään muusikoksi tituleeraavalla on vähintään kaksi rautaa tulessa samanaikaisesti. Näitä kahta pystyy tekemään sillä lailla, että kumpikaan ei joudu kärsimään. Ja mulla on toi työ haittana. Jos työ häipyy, niin voi liittyä kolmanteenkin bändiin. Kalenteria pitää ruveta järjestelemään siinä vaiheessa, kun Medeia keikkailee levynsä tiimoilta. Kevääksi on kuitenkin luvassa paljon Rotten Sound -keikkoja niin Suomessa kuin maailmallakin. Verisinä miehiä ei enää lavalla nähdä kuten Murderworkslevyn (2002) aikoihin, mutta Keijo lupaa tilalle tiukkaakin tiukempaa soitantaa. Mietittiin mustaa savua, mutta se menisi jo pyrotekniikan puolelle. Kyllä me luotetaan siihen, että meidän ilmaisu riittää yksinään. Runtataan se 4045 minuuttia niin tiukasti kuin pystytään ja toivotaan, että sen jälkeen ihmiset on pyörryksissä.
Teksti: Lotta Heikkeri Kuvat: Thomas Ekström
25
Y
llätän Amberian Dawnin kitaristikosketinsoittaja Tuomas Seppälän kesken muikkujen ja perunamuusin syönnin. Kyytipojaksi kulautetun punaviinin jälkeen mies on valmis avaamaan sanaisen arkkunsa. Levyä tehtiin noin vuosi. Siihen meni kaikki vapaa-ajat. Biisit oli valmiina, eikä studiossa tarvinnut säveltää enää mitään. Se oli vaan toteuttamista, hän tiivistää levytysprosessin. Bändi lähti tekemään levyä omalla kustannuksellaan. Kymppitonnin budjetti pysyi aisoissa, kun talkoohengessä mukaan saatiin avustajia laulukuorosta patarumpaliin saakka. Yhtye tyrkkäsi kahden biisin promonsa MySpace-sivuilleen nettiin, ja eipä aikaakaan, kun levy-yhtiöt alkoivat ottaa yhteyttä. Varsinaista markkinointia ei tehty ollenkaan. Taustaa kuitenkin löytyi eri bändeistä, joten ei tarvinnut ihan tyhjästä aloittaa, Seppälä sanoo viitaten hänen ja parin muun soittajan Virtuocity-jäsenyyksiin. Tuo kaksi levyä tehnyt varsin hyvä ja taidokas heviyhtye vaan hiipui pikku hiljaa pois. Hän toteaakin kyseessä olleen lähinnä studiobändin, joka ei tehnyt keikkoja. Orkesterin kappaleet säveltävä Seppälä kertoo tehneensä musiikkia paljon enemmänkin kuin mitä esikoislevylle päätyi. Materiaalia olisi heti vaikka useampaankin levyyn. Aika kypsyttää kappaleita ja kun bändi kehittyy, osa biiseistä jää pois, eikä niitä voi käyttää. Eri kausilla syntyy eri tyyppisiä kappaleita. Genre vaihtelee ihan kuukaudesta toiseen. Minulla on laaja musiikkimaku, vaikken enää juuri mitään
AMBERIAN DAWN
FANTASIAMETALLIA OMILLA EHDOILLA
Hyvinkääläis-helsinkiläinen Amberian Dawn on uusi tulokas suomalaisen metallimusiikin kirjavaan joukkoon. Debyyttialbumi River of Tuoni tuo yhtyeen parrasvaloihin.
kuuntelekaan. Amberian Dawnia on jo ehditty vertamaan Nightwishiin. Enkä usko, että jatkossakaan voidaan siltä välttyä. Kaikenmaailman vertailuja varmaan tulee olemaan aina, vaikka ihan omaa juttua tässä tehdään. Itse en näe musiikissamme mitään yhtäläisyyttä Nightwishiin. Ulkomailla nuo vertailut ovat onneksi olleet vähäisempiä. Naisvokaaleilla ryhditettyjä bändejä alkaa Suomessakin olla paljon. Tampereelta tulevat iRonica ja MoonMadness, ja onpa Amberian Dawnin levy-yhtiöllä toinenkin mimmilaulajalla varustettu orkesteri, Tacere. Ihan omista lähtökohdista kumminkin musiikkia teemme, eikä tässä mitään kilpailuasetelmaa ole, Seppälä miettii. Suomalaisella metallimusiikilla pyyhkii tällä hetkellä todella hyvin. Muusikko ei kiistä, etteikö siitä olisi etua Amberian Dawnillekin. Levyyhtiö määrittelee bändin "fantasiametalliksi". Termi, jota vastaan hänellä ei varsinaisesti mitään ole.
Mikään ei bändi tuskin tykkää lokeroinnista. Kai tuo fantasiametallihomma viittaa lähinnä sanoituksiin. Onhan musiikkimmekin toki mahtipontista. Vähän vaikea muusikoiden sitä itse luokitella, emmekä olekaan tuota termiä itse käyttäneet. Bändi sai vasta hiljattain keikkamyyjän, jonka kontolle jää järjestää kuluvalle vuodelle paljon aktiviteettia. Kevääksi on suunnitelleilla ulkomaanvisiitti, joka kattaisi muun muassa keikkoja Saksaan. Isommassa mittakaavassa homma on vielä auki, Seppälä toteaa. Levyn myötä kuitenkin aloitetaan keikkailu ja ulkomaillekin mennään sitä myöten. Henkilökohtaisesti odotan innolla tulevia ulkomaan-keikkoja. En kuitenkaan näe siinä suurta eroa, soitammeko Suomessa vai jossain muualla. Jos vaan on jengiä paikalla, joka diggaa meistä ja tuntee biisit, niin se on pääasia. Amberian Dawnin isoin keikka tähän mennessä tulee olemaan helmikuun puolivälissä Finnish Metal Expossa Helsingissä. Onhan se näytön paikka. Luotan kyllä sataprosenttisesti soittajiimme, kyllä siitä hyvä tulee. Seppälän mukaan nyt on sellainen kutina, että pullat ovat hyvin uunissa. Yhtyeen tulevaisuus näyttää valoisalta. Kokoonpano on elänyt alusta asti, soittajia on mennyt ja tullut. Se on ollut eräänlaista evoluutiota. Nyt tuntuisi olevan sellainen ryhmä koossa, että toivoisin tämän jäävän pysyväksi. Kaikilla jäsenillä on erittäin kova motivaatio tehdä tätä.
TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: MAREK SABOGA
27
ermi "bändi" on Lucassenin kohdalla aavistuksen verran epäsopiva. Lucassenin konseptialbumit ovat massiivisia kokonaisuuksia, joiden miehistö vaihtuu joka kerta ja joiden musiikkia kuullaan Lucassenin mukaan vain albumeilla, ei koskaan keikoilla. Levyillä on yksinkertaisesti liikaa väkeä, ja perfektionistina tunnettu Lucassen ei halua lähteä keikoille ennen kuin kappaleet soivat keikoilla yhtä hyvin kuin levyillä. Bändi-sana on siis epäsopiva, joten käytetään vaikkapa termiä "sävellysprojekti". Lucassenin tunnetuin sävellysprojekti, vuonna 1995 alkanut Ayreon on edennyt jo seitsemänteen osaansa tai itse asiassa myös kahdeksanteen, kuten ilmenee. Kaikki osat eli eri albumit liittyvät Arjenin mukaan enemmän tai vähemmän toisiinsa. Uusi julkaisu 01011001 on tuplalevy, jonka tarinat ovat jatkoa Ayreonin aiemmille tarinoille, eritoten kolmelle ensimmäiselle albumille. Tuplalevyn ensimmäinen levy on nimeltään Planet Y ja toinen on nimeltään Earth. Koko paketilla on mittaa reilusti yli 100 minuuttia, ja mukana on muun muassa 17 eri laulajaa sekä leegio muita muusikkoja. Miten moiset järkäleet syntyvät? Askel askeleelta. Aloitan biisien teon kitarallani, ja ne ovat alussa vähäeleisiä, hiljaisia yhden miehen biisejä. Musiikki inspiroi minua, ja sitten ne vain kasvavat ja kasvavat isommiksi ja isommiksi "hirviöbiiseiksi". Kappaleisiin syntyy useita kerroksia, tasoja ja tunteita. Näiden tunteiden ja äänien tulkitsemiseen tarvitaan eri ihmisiä, jokaiselle hahmolle omansa.. Sitten hankin kappaleille laulajat ja teen lopulta valmiiksi lyriikat, kertoo Lucassen. Kerrottuna sävellystyö kuulostaa yksinkertaiselta, mutta nimekkäiden osallistujien luettelo on niin pitkä, että se vaatisi melkeinpä oman haastattelusivunsa. Nimet kuten Hansi Kürsch, Anneke van Giersbergen, Derek Sherenian, Michael Romeo, Bob Catley ja Jonas Renkse ovat yhtä kaikki huippuja alallaan. Mukana on myös yllättäviäkin nimiä, sillä massiivisen, usvaisen ja progressiivisen avaruushevioopperan rummut paukuttaa paremmin kuolonmetallipiireistä tunnettu Gorefest-rumpali Ed Warby. Ed on ammattimies, joka soittaa niin kuin halutaan ilman, että häntä täytyy sen kummemmin ohjeistaa Ayreon-tyyliin. Ed on mukava kaveri, joka pitää itse Ayreonin musiikista. Jälkimmäinen on itse asiassa yksi tärkeä edellytys kaikille mukana olijoille. Kaikkien vierailijoiden täytyy pitää aidosti itse musiikista eikä tulla mukaan muista syistä. Laulajia koskee lisäksi toinenkin sääntö. Tunne on tärkeintä, ja äänen täytyy tuntua sisimmässä. Laulaja voi olla teknisesti huipputaitava kuten Jorn Lande, mutta tekniikan ja tyylin suhteen ei ole sääntöjä, kunhan ääni saa kuulijan "kananlihalle", Arjen toteaa. Arjenin mukaan levyn vierailijat ovat tarkoituksella yhdistelmä tuoreutta ja vanhoja konkareita, ja mukana on tyystin eri genreistä olevia ihmisiä kuten hollantilainen hiphop-artisti Wudstick. Toisaalta Arjenilla on itse omat suosikkinsa. Kaikki ovat ammattilaisia, ja on kunnia työskennellä heidän
T
AYREON
ny ja sähköposti ovat jatkuvassa käytössä, Arjen myöntää. Lucassen pohtii nykykehityksen syitä ja seurauksia tarkemminkin. Tosi-tv, chatit sun muut pitävät huolen siitä, ettei elämässä ole sisältöä. Tekniikka on nopeuttanut asioita liikaa ja noussut käyttäjiensä herraksi. Ihmiset ovat turtuneet, ja nykypolvet menettävät jotain siitä löytämisen ja etsimisen vaivasta, joka ennen oli, kun kaikkea ei löytänytgooglettamalla netistä. Samaten digitalisoituminen on muuttanut suhtautumista musiikkiin. Ennen albumit ja kokonaisuudet olivat suuremmassa roolissa. Nykyisin vain lataillaan netistä yksittäisiä biisejä nopeaan kertakäyttöön. Toivottavasti ihmiset uskaltaisivat heittäytyä seikkailuun, upota johonkin levyyn ja tarttua sen teksteihin eivätkä jäisi pinnallisen hittiajattelun pauloihin, Lucassen vetoaa.
EPÄMIELLYTTÄVÄ TOTUUS
Earth-osa puolestaan kertoo omasta maapallostamme ja sen maailmanlopusta, jonka Lucassen on asettanut tarinassaan vuoteen 2085. 2085 koittaa maailmanloppu ja sukupuutto ainakin tarinassani. En itse usko maailmanlopun tulevan todellisuudessa ihan niin pian, mutta olen pessimistinen nykykehitykseen. Virheistä ei opita, vaan ne toistetaan uudestaan. Ja uudella, paremmalla tekniikalla on mahdollista tehdä vanhat virheet yhä laajemmin ja yhä nopeammin. Yksi ongelma on maapallon liikakansoitus, josta Unnatural Selection -kappale kertoo. Nykyisin hoidetaan seurauksia eikä syitä, ja lisätään näin kurjuutta. Yksi pahimmista syistä kurjuuteen on maapallon liikakansoitus. Väkeä on liikaa. Esimerkiksi sademetsien suojelu ei auta kuin välillisesti, koska tietyillä alueilla on yksinkertaisesti liikaa väkeä. Samoin nälänhädän hoitaminen lähettelemällä satunnaisia ruokalähetyksiä jopa vain pahentaa asiaa, koska se ei poista hädän perimmäisiä syitä, vaan pitkittää kriisejä keinotekoisesti ja saa liikakansoituksesta johtuvan nälänhädän toistumaan yhä uudestaan. Tarvittaisiin syntyvyyden kontrollia ja kurjuuteen johtavien ongelmien tasapainottamista, ei pelkkää oireiden hoitoa ja tilanteen suoranaista pahentamista, Lucassen huomauttaa osuvasti. Tieteismaailmojen ja usvaisten progemetallisfäärien takaa löytyy siis kriittinen ajattelija mutta samalla Lucassen korostaa, että Ayreonin musiikki ja tarinat ovat kuitenkin eri asia kuin Arjen Anthony Lucassenin omat mielipiteet ja näkemykset. En halua saarnata tai antaa omien mielipiteideni tulla läpi liikaa. En halua tehdä politiikkaa vaan musiikkia. Haluan tarjota kuulijoille tuntemuksia ja eskapismia, tieteistarinan, ja toivottavasti kuulijat löytävät nämä tarinat. Tieteistarinan avulla on toki mahdollista olla kriittinen. En kuitenkaan halua sanoa, mitä tehdä tai ajatella, kunhan ihmiset vain ylipäätään ajattelisivat.
TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: EDEL
ALANKOMAIDEN USVAISIN BÄNDI
Arjen Anthony Lucassen ei ole mikä tahansa tusinamuusikko. Itse asiassa Lucassen on pikemminkin säveltäjä, kapellimestari ja visionääri, joka rakentaa projektinsa musiikin, ei muusikoiden ehdoilla.
kanssaan. Esimerkiksi Wudstick on lahjakas kaveri, ja on hyvä löytää uusia ihmisiä ja ehkä auttaa heitä heidän omalla urallaan. Itse olen puolestani ollut Katatonian fani jo kauan, ja oli täydellistä saada Jonas Renkse mukaan omalle levylleni. Hänellä on uniikki ääni, ja Renkse teki itse pari laulumelodiaa, joten kokemus oli hieno. Myös Anneke van Giersbergen kirjoitti itse melodioita. Hänhän oli mukana levylläni jo 1998, mutta nyt Anneken rooli on huomattavasti suurempi. Anneke on hieno taiteilija, ja olen onnekas saadessani hänet taas mukaan. rimuodossa oleva luku 89, ja 89 on puolestaan tietokoneidenkin käyttämässä ASCII-koodistossa kirjain Y. Tätä hämmentävää tietoa sulatellessa on hyvä pitää mielessä, että Ayreonin maailma on muutenkin hyvin symbolinen. Mikään ei ole välttämättä sitä, miltä se näyttää. Kosmisesta tieteistarinasta voi löytää yhtymäkohtia myös nykypäivään. Tieteistarinoista olen aina ollut ennemmin Star Trekin kuin Star Warsin kannattaja, jos pitäisi valita. Tähtien Sodassa on olemassa vain yksiulotteinen hyvä vastaan paha, enkä itse usko sellaiseen. Omissa teksteissäni ei ole koskaan ollut niin sanotusti pahoja hahmoja, on vain ollut väärinkäsityksiä ja eri näkökulmia. Samoinhan on Star Trekissä, sen jaksoissa on humaani sanoma, Arjen toteaa. Ayreonin uuden julkaisun kummassakin osassa on oma teemansa. Planet Y, tuo edellämainittu binäärilukumaailma, sisältää vastakaikuja myös nykypäivän digitalisoinnista ja siitä johtuvista ylilyönneistä. Planeetta Y on vesimaailma, jonka kuolemattomat asukkaat ovat koneista riippuvaisia, ja heidän tunne-elämänsä on hiipumassa. Vähän kuin nykyäänkin. En yritä saarnata, mutta tekniikka on kehittynyt nopeasti, ja välillä väärään suuntaan. Ihmisillä on hilavitkuttimia joka lähtöön, mutta ihmisten välinen kommunikaatio on vähentynyt tai pinnallistunut. "Ajan säästämiseksi" kehitetyt tekniikat ovat tehneet kaikkien elämästä entistä kiireisemmän. Olen itsekin sellainen, kän-
01011001 WTF?
Arjenin mukaan levyn nimessä on arvoitus: 01011001 on binää-
28
STRIBORG
HAAMU METSISTÄ
Striborg on yhtä kuin tasmanialainen Sin-Nanna, yhden miehen ambient black -erakko, joka asuu Tasmanian metsissä vailla nettiä, vailla puhelinta, vailla halua kontakteihin.
in-Nanna on ollut lukemattomissa projekteissa vuodesta 1989 alkaen, suureksi osaksi yksinään. Sin-Nanna ei anna juuri koskaan haastatteluja, mutta vuonna 1999 artisti avautui australialaiselle The Fall of Because -fanzinelle. Tekijäin luvalla alla julkaistaan haastattelun ydin. Luuletko, että väkivalta, aggressio tai ovela manipulaatio muuttavat maailmaa? Voiko maailmaa muuttaa? Maailma muuttuu jatkuvasti pahempaan päin. Aina tulee olemaan konflikteja ja väkivaltaa, koska ihmisten mielet ovat mätiä ja täynnä vihaa kanssaihmisiä kohtaan. Näin pääosin kuuluukin olla. Aina on ihmisiä, jotka yrittävät muokata pateettisia elämiämme tekemättä mitään yhteisön hyväksi. Maailma on täynnä lampaita, johon moinen vaikuttaa. "Äiti Maata" ei voi muuttaa niin kauan kuin USA-loinen aiheuttaa sille syöpää. Tulevaisuudessa saamme takaisin pahaa karmaa, ja koska tapamme maapallon, se tappaa meidät. Asialle ei voi tehdä mitään. On jo liian myöhäistä. Mitä mieltä olet australialaisista black metal -bändeistä, jotka laulavat jäästä ja pakkasesta asuessaan maassa, jossa on lähes koko ajan tolkuttoman kuuma? Bändit Tasmaniassa ovat paljon parempia kuin mantereella. Laulan täkäläisestä luonnosta kuten usvasta, sumusta, lumesta ja kylmyydestä, koska Tasmanian ilmasto on emämannerta viileämpi. On naurettavaa, että sikäläiset bändit laulavat kuumuudessa moisista asioista. Jokaisella voi olla konsepteja täysikuista, yöstä ja varsinkin metsistä, niitä on täälläkin kaikkialla. Mutta siihen pitää olla syy. Musiikkia ei saa tehdä siksi, että se olisi hauskaa, vaan siksi, että jokin sielussasi ajaa sinua siihen. Levyilläsi on raaka, likainen soundi. Soitan musiikkia pakkomielteisenä täydellisestä pimeydestä. Rituaalimusiikkini on mustaa meditaatiomusiikkia sielulle. Se tallentaa tunnelmat, levottomuudet ja painajaiset äänimaisemaan. Haluan kutsua psyy-
S
keä, kuulijan sisällä olevaa henkeä penetroimaan sekä itsensä että elämän puhtaalla negatiivisuudella ja pelolla. Kummitella heille. Toivoisinpa, että olisin haamu. Haamuista puheenollen, Sin-Nanna on kokenut "äärimmäisen kummittelukokemuksen". Kävelin ystäväni kanssa kotiin yöllä. Näimme tyhjillään olevan talon, joka näytti aivan klassiselta kummitustalon stereotyypiltä. Kävelimme lähemmäksi. Kun pääsimme tontille, koimme kammottavan tunteen. Ystäväni näki sisällä hahmon, jolla oli hohtava valkoinen pää. Kauhu vain lisääntyi. Kun poistuimme, hahmo tuijotti ikkunasta ulos, katseli meitä. Juoksimme kotikadullemme. Kaikki oli autiota, tuuli puhalsi kaduilla. Kotona kattolamppu pimahti, ja kitarastani katkesi itsestään kieli. Tunsin olevani kaikkien aikojen paniikissa. Sanoin ystävälleni, että pysyisimme hereillä aamuun asti. Pelkäsin, että jos nukahtaisin, joku tulisi sisään vierailulle ja pelottelisi minua. Kukaan ei tullut yöllä, mutta tunsin oloni oudoksi ja halusin pysyä valveilla. Aina kun puhuimme tapahtuneesta, kyynelet kohosivat silmiini. Aivan kuin sieluni olisi itkenyt. Joka tapauksessa joku tuli käymään puoli neljän aikaan aamulla, joten vaistoni oli oikeassa, aivan kuin minua suojaten. Seuraavina päivinä tunsin, että minulla oli krapula. Aivan kuin se, mikä se ikinä olikaan, olisi yrittänyt saada minua sairastumaan. Se oli vitun negatiivinen haamu, eikä meidän olisi pitänyt häiritä sitä lainkaan. Menimme takaisin taloon, mutta huoneessa ei ollut mitään, se oli tyhjä. Lähellä ei ollut edes katuvaloja, jotka olisivat voineet heijastua ikkunoista. Siellä ei ollut mitään, joka olisi voinut aiheuttaa tapahtuman, jonka me molemmat näimme ja koimme. Oliko se vain illuusiota? Entäpä tapahtuman seuraukset?
HAASTATTELU: JAMES MCLACHLAN (THE FALL OF BECAUSE FANZINE 1999) KÄÄNNÖS: JUSSI LAHTONEN
29
piin, yllättäviin kasvoihin. Samansuuruinen porukka soittaa eri instrumentteja, eikä tähtiloisteelta voi nytkään välttyä. Mikä parasta, Lucassenin tyyli ei progeilevuudestaan huolimatta ole koskaan teknistä kikkailua tai pätemistä korostava. Myöskään vieraat eivät pääse valtaamaan estradia tai kilpailemaan keskenään, sillä levyille mukaan pääsemisen edellytyksenä on yhteiseen hiileen puhaltaminen ja oikea tunnetaso. Lucassen ei ole lainkaan nykyisen pikaruoka- ja kertakäyttökulttuurin ystävä, eikä arvosta hittiradioita, kolmen minuutin sinkkubiisejä tai albumikokonaisuuksien jakamista yksittäisiksi biiseiksi, jotka voi ladata netistä mp3-soittimille. Ayreon-levyt ovatkin paketteja, joihin ei kannata edes koskea, jos ei halua paneutua rauhassa siihen, mitä levyllä on annettavaa. Laajat tarinakokonaisuudet, 17 fiktiivisen hahmon lauletut dialogit, toisiinsa nivoutuvat tapahtumat ja progressiivinen, usvainen ja monimutkaisuudestaan huolimatta tarttuva musiikillinen paketti vaativat sen, että levylle annetaan sen vaatima oma tila ja aika. Panostus kuitenkin kannattaa, sillä Ayreon-sfääreillä on kosolti annettavaa. JUSSI LAHTONEN
HEAVY METAL PERSE Eripura (Dethrone Music)
8
BLOODSIMPLE Red Harvest (Reprise)
8
Aina ajoittain paskasta kasvaa jotain hienoa. Yhdysvaltalainen metalcorepumppu Bloodsimple yllättää kakkosalbumillaan oikeasti hyvillä kappaleilla. Genreensä nähden harvinaista tyylimakua (noh, joskaan ei nimessä ja kansitaiteessa) osoittava nelikko tarjoilee yhdentoista kappaleen mittaisen runttauksen, jossa kuuluu uudemman musisoinnin ohella myös metalli silloin, kun se vielä oli hikisten ja viiksekkäiden miesten touhua. Moni levyn kappaleista on silkkaa timangia. Hauskalla tavalla metalcoren ominaispiirteitä ja vanhan liiton kitarakuvioita naittavissa kappaleissa on kaikissa ideaa ja tarttumapintaa ilman ylitsevuota-
vaista radioystävällisyyttä. Aloitusraita Ride With Me voisi toimia malliesimerkkinä siitä, kuinka metalcoresta tehdään mielenkiintoista. Joissakin kappaleissa kuuluu taustalla peljätyn pomppumetallin haamu, mutta esimerkiksi Dead Man Walking -rallissa sekin onnistutaan kääntämään voitoksi tarttuvuudeksi ärsytyksen sijaan. Kohkaamisen ja räyhäämisen ohessa Bloodsimple tajuaa myös rauhoittaa tahtia. Levyn kenties herkullisin pala on Whiskey Bent And Hellbound, joka sekin tosin lopussa äityy räyhäkkääksi. Hieman rauhallisemmissa kappaleissa korostuu laulaja Tim Williamsin genreensä nähden varsin sielukas ja pehmeä ääni. LOTTA HEIKKERI
BRAINSTORM Downburst (Metal Blade)
Suomessa varsin tuntematon saksalaisbändi Brainstorm on parilla edeltävällä levyllään osoittautunut päteväksi perushevin vääntäjäksi. Pian 20-vuotias yhtye ansitsisi vähän suurempaakin suosiota kuin on saanut. Onhan niitä paljon paskempiakin bändejä Saksassakin pilvin pimein. Tällä Brainstormilla ei muuten ole mitään yhteistä jokunen vuosi sitten Euroviisut voittaneen samannimisen latvialaispoppoon kanssa. Brainstrom kahlaa ehkä hiukan liian suppella kaistaleella. Bändi voisi levittäytyä hivenen vaikka progen suuntaan, jotta sen musiikkiin tulisi vaihtelevuutta. Nyt kuulija voi joutua nielemään samalta kuulostavia biisejä liiankin kanssa. Perusasiat bändillä on kuitenkin hyvin hallussa. Downburstin avaava biisikolmikko Falling Spiral Down, Fire Walk With Me ja Stained With Sin edustavat todella hyvää ja kulkevaa heviä, mutta loput seitsemän kappaletta ovatkin puolestaan jo melko yhdenteviä. Mutta bändiä voi kuitenkin suositella, vaikka pyörää ei olekaan tälläkään kertaa keksitty uudestaan. KIMMO JARAMO
7
OVER THE MADNESS The History Of Paradise Lost (Century Media)
Dokumenttiohjaaja Diran Noubar tarttui goottimetallin pioneereihin Paradise Lostiin ja ohjasi yhtyeestä ammattilaistason dokumentin, jossa kartoitetaan orkesterin 20-vuotisen uran vaiheita aina alkuvaiheista nykypäivään. Dokumentin ensiesitys oli Cannesin filmifestivaaleilla toukokuussa 2007. Yhtyeen jäsenten lisäksi Noubar haastatteli lukuisia metallivaikuttajia, eritoten brittiläisen metallin kermaa kuten My Dying Briden, Napalm Deathin ja Cathedralin kollegoja. Lähtökohtana Noubarilla oli Paradise Lostin asettaminen sinänsä ansaittuun kulttiasemaan ja yli miljoona levyä myyneen yhtyeen mittavan vaikutuksen kartoittaminen sekä puhuvien päiden että harvinaisen kuva-aineiston avulla. Valitettavasti Noubarin kädenjälki ei ole juuri sen kummallisempaa kuin tavallisissa bändihistoriikeissakaan, ja niitä puhuvia päitä riittää vähän liiaksikin asti. Samalla ongelmaksi muodostuu se, että dokumentissa ei ole tekstitysvaihtoehtoja mil-
7
lään kielellä, ei edes englanniksi. Oletuksena ilmeisesti on, että kaikki maailman kansalaiset saavat selvää mumisevista briteistä sohvillaan. Muuten dvd-paketti on hyvin toteutettu. Dokkarista on kaksikin eri versiota, ja kakkos-dvd:llä on bonushaastatteluja ja muuta ekstraa, ja digipackdokkari on muutenkin linjakkaan näköinen. JUSSI LAHTONEN
Latinankielinen ilmaisu per se tarkoittaa asian tarkastelua omana itsenään. Perse taas voi olla kreikkalainen jumalatar tai vaatesuunnittelija James Persen ja Nobelin voittaneen ranskalaiskirjailijan Saint-John Persen sukunimi. Englannissa on myös yksityinen tyttökoulu Perse School For Girls. Niin, ja viittaahan perse tietysti myös siihen ruumiinosaan, johon ex-kansanedustaja Tony Halme on tatuoinut tekstin "exit only". Mitä Perse tarkoittaa Heavy Metal Perse -yhtyeen nimessä, onkin jokaisen itsensä päätettävissä. HMP ei kuitenkaan missään nimessä edusta niin sanottua persehuumoria tai ole mikään vitsi. Yhtyeen jäsenet tekevät töitä ja panostavat musiikkiinsa tosissaan, hyväntuulisesti ja hauskaa pitäen. HMP:n esikoislevy Eripura on heavy metalia suomenkielisin sanoituksin, joka ammentaa linjansa Judas Priestin ja Running Wildin kaltaisista hevibändeistä ja sotkee mukaan elementtejä sieltä sun täältä aina monimutkaisemmista tilutuksista folk-vivahteisiin ja reippaisiin ralleihin. Ralleista puheenollen, albumilla kuultava Talonpoikaisralli on sen verran menevä biisi, että yhtyeelle voi halutessaan lanseerata vaikkapa uuden genren, "talonpoikaismetallin". Edellämainittu termi on puoliksi leikillinen, mutta sopii yhtyeelle ainakin paremmin kuin sankarimetalli. Suomenkielistä sankarmetallia laulava Teräsbetoni on kuitenkin tyylillisesti niin eri asia kuin HMP että tarkemmat vertailut kannattaa jät, tää sikseen. Pelkkä suomenkielisyys ei voi olla tekijä, jonka mukaan erityylisiä bändejä niputetaan. Linjansa kullakin, varsinkin kun HMP aloitti toimintansa jo 2000. Parempi tapa määritellä HMP-albumi on tukeutua sen nimeen. Eripuraa löytyy sanoituksistakin, mutta eripuran voi tulkita tarkoittavan myös eri musiikkityylejä, jotka ottavat hyväntahtoisesti yhteen HMP-linjaa rakennettaessa. Kauan eläköön kuningas!, jämerä Pahaksi parkittu Lalli, Saunaherran kunniaksi sekä piraattihenkinen Seitsemän meren luopio osuvat hyvällä prosentilla. JUSSI LAHTONEN
AYREON 010111001 (SPV)
LEGION OF THE DAMNED Feel the Blade (Stay Heavy)
Feel the Blade ei ole hollantilaisten uusi albumi, vaan vanhan albumin uudelleenjulkaisu. Aikoinaan Occult-nimisenä levyttänyt yhtye julkaisi albumin vuonna 2003 nimellä Elegy for the Weak. Yhtye kuitenkin koki, että levy on uudelleenjulkaisun arvoinen, jo siitäkin syystä, että albumia ei julkaistu kuin muutamassa maassa eikä myyty kuin tuhannen kappaletta. Toivon mukaan toinen yrittämä sujuu paremmin, sillä yhtyeen energinen, dynaaminen thrash metal on sen arvoista, että metallin ilosanomaa kelpaa levittää. Julkaisijasta se ei ainakaan ole tällä kertaa kiinni, sillä suomalainen Stay Heavy Records on panostanut albumiin kunnolla. Mukana on se-
8
Hollantilainen säveltäjä ja muusikko Arjen Anthony Lucassen on erikoistunut monipolvisiin, huuruisiin ja kosmisiin avaruusmetallioopperoihin, joissa valtavan laajat tieteisfiktiokokonaisuudet, nykypäivän ongelmia sivuavat käsitteet sekä alati jatkuvat tarinat yhdistyvät liki elämää suurempaan toteutukseen. Ayreon-sävellysprojektin tuorein osa on entistäkin massiivisempi kokonaisuus. Paketti on jaettu kahdelle levylle, Planet Y:lle ja Earthille, ja yhteispituus rikkoo iloisesti sadan minuutin maagisen rajan. Albumilla on mukana yhteensä 17 eri laulajaa aina rock/heavy-alan huipuista tuoreim-
8
www.sue.fi www.myspace.com/suezine
32
Sen varmaan tiesitkin, että Sanomapaino on Suomen suurin sanomalehtipaino. Mutta tiesitkö sen, että huippuunsa viritetty tekniikkamme taipuu hämmästyttävän näyttäviin suorituksiin myös silloin, kun tehdään erittäin vaativia painotöitä. Lisätietoa liiketoimintaasi edistävistä Sanomapainon palveluista löydät osoitteesta sanomapaino.fi
paino sanoille nopeus ja notkeus
39
KUUMAT SUE -PAIDAT OVAT TÄÄLLÄ!
TILAA NYT ITSELLESI JA KAIKILLE MUILLEKIN PAITA! VAIN 15 EUROA KAPPALE!
KUUMA SUE-PAITA NRO 1 MALLIT: FRUIT OF THE LOOM NORMAL JA LADYFIT
KUUMA SUE-PAITA NRO 2 MALLI: FRUIT OF THE LOOM NORMAL
Mailaa tilauksesi osoitteeseen: miki@sue.fi tai soita Sue-hotline 09 - 7732310. Muista ilmoittaa haluamasi paidan koko (s, m, l, xl ja xxl) ja kumman paidan haluat. Osoite ja nimi on myös hyvä olla. Eikö? Lähetämme sinulle laskun jonka maksettuasi saat paidan postissa.
KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI!!
VAIN 24 EUROA/12NROA!!
KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N !
Sue cd 8 sis. mm. Monster Magnet, Superchrist, Moto, Khatarina, Kakkahätä 77, Evilsons, Flogging Molly, The Valkyrians, I Walk The Line, Anal Thunder, The Heartburns, Gogol Bordello... Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Jolly Jumpers, Shake... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue!
Kyllä! Tilaan Suen (24 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (rock) Sue cd 5 (metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue cd 8 (rock/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi!
Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun!
Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI
43