• black magic sixnopat lamb of godthe country dark pepe deluxélacuna coillamb sydän, sydänswallow the sun henry rollinssuicidal angels dream theatertracedawn NRO. 1 · (TAMMIKUU) · 2012 · (#162) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANSIKUVA SANTTU SÄRKÄS HERRA Y
• Elämyslahja rakkaalle: lahjakortti osoitteesta lippupalvelu.fi SUE » 2 « NRO. 1
• SUE » 3 « NRO. 1
• SUE » 4 « NRO. 1
• SUE » 5 « NRO. 1
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 06 TOIMITTAJALTA 08 NEWSFLASH 11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 23 24 26 27 28 30 32 34 38 43 44 45 46 47 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA SWALLOW THE SUN LAMB OF GOD SUICIDAL ANGELS DREAM THEATER LACUNA COIL TRACEDAWN PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #162 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Imperial State Electric POP WAR Leonard Cohen OLD IDEAS Herra Ylppö ja Ihmiset MIES JA NAINEN The Clash SANDINISTA Kauko Röyhkä AKTI Stiv Bator LAST RACE HERRA YLPPÖ. S. 14 AKU-TUOMAS MATTILA Kirjoittaja on Suen toimittaja, joka uskoo ja toivoo, että Morrissey ja Marr eivät koskaan esiinny samaan aikaan samalla lavalla esittämässä The Smiths -biisejä. Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE TRACEDAWN S. 32 SWALLOW THE SUN S. 24 TOIMITTAJALTA » Haastattelut. 12 14 16 17 18 19 20 21 HENKILÖKUVA: HENRY ROLLINS HERRA YLPPÖ BLACK MAGIC SIX NOPAT SYDÄN, SYDÄN LAMB PEPE DELUXÉ THE COUNTRY DARK » Arviot. » VIISAUS EI ASU MEISSÄ uuttaminen on raskasta puuhaa. Ja hidasta. Erityisen hidasta se on silloin, kun vintille on kasaantunut järjetön määrä musiikkilehtiä kaukaa menneisyydestä ja kun siinä pakkaamisen yhteydessä unohtaa itsensä lukemaan niitä. Lehdistä löytyy artikkeleita unohdetuista bändeistä, mutta hauskinta on lukea juttuja sellaisista bändeistä, jotka ovat ajan kuluessa kasvaneet paljon, paljon isommiksi. Popparien omasta uhosta tai vaihtoehtoisesti nöyristelystä ei tarvitse välittää, sillä toimittajanäkökulmasta parasta viihdettä on jälkikäteen tarkastella toisten toimittajien erehtyväisyyttä ­ ja ehkä jopa hieman nauttiakin siitä. Brittiläisessä viikkolehdessä oli noin puoli vuotta ennen Sueden listaykköseksi menneen debyyttialbumin julkaisua bändin keikasta livearvio, joka päättyi toimittajan toteavaan kritiikkiin "Brett Anderson, he isn't a star". Samoihin aikoihin kotimaisessa Jungle-lehdessä oli Apulannan EP:stä mainio arvio, jossa epäiltiin, että Sipe Santapukki saa vielä vanhainkodissakin kuulla, että yhtyeensä oli Karkkiautomaatti-kopio, joka jäi kaveribändinsä varjoon. Voi olla, että Sipeä lukuun ottamatta kukaan vanhainkodissa ei tiedä mitään Karkkiksesta, mutta Apulannan muistavat kaikki. Varhaista Apulantaa kuullessaan he toteavat, että "en tiedä mikä orkesteri, mutta ei ainakaan Sipen porukka". Eräässä kotimaisessa pienlehdessä lueteltiin pitkä lista bändejä, jotka saattavat joskus tehdä paluun. Kappale päättyi ennustukseen "Bauhausia emme saa koskaan takaisin". Tämä kirjoitettiin aika tarkkaan 20 vuotta sitten eli seitsemän vuotta ennen Bauhausin The Resurrection Touria. Erehtyminen on inhimillistä ja ennustajanlahjoja ei ole kenelläkään. Onneksi. Vintiltä löytyi myös iso laatikollinen Sue-lehtiä, mutta omia ennustuksiani en alkanut tutkailemaan. Pyrkimyksenäni on aina ollut välttää profetioita, joissa voi mennä pahasti pieleen, mutta tiedän, että ennustamiseen olen minäkin sortunut. Ja ihan kaikkien kirjoitusteni takana en varmaankaan voi enää seistä. Mestariteokselta joskus tuntunut albumi saattaa näin myöhemmin olla standardikamaa ja joku tympeän ensivaikutelman antanut levy on auennut vasta vuosien kuluessa. Tämänpäiväiset sanomalehdet ovat huomenna kalankääreitä, mutta erikoisaikakauslehdet eivät. Niiden elämän kuuluu jatkua vintillä arkistoituna ja niiden tulee olla valmiina myöhempään käsittelyyn. Olkoon lukija sitten alkuperäinen arkistoija vanhempana taikka sitten seuraava tai sitä seuraava sukupolvi. M PEPE DELUXÉ S. 20 » 6 « NRO. 1
• Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. K kaikki esiintyjät: freda 42 avoinna to 20 01 pe la 20 04 ain 10/12 M O R A Slugst . Rytmihäiriö 14.1 hinnat + Tiketin toimituskulut 21 1 negative 12 e (SWE) 12 27 1 Amaranth n 12 uas Tracedaw 28 1 Amoral Ki K) Cataleptic 2 2 Esoteric (U red 15 Totalselfhat oys (UK) 3 2 The Quireb orgue 25/30 Baton Rogue M domhelsinki fi LOS VAN VAN 7.3. KE 18.1. TO 19.1. PE 20.1. LA 21.1. KE 25.1. TO 26.1. PE 27.1. LA 28.1. KE 1.2. TO 2.2. PE 3.2. LA 4.2. The Circus, Salomonkatu 1-- 3, Helsinki. Liput 33,50/39/45 , ennakot Tiketistä. Lippuja tapahtumiin myös LEAVINGS-ORKESTERI ALK.15,50/16 VILLE LEINONEN & MAJAKAN SOITTOKUNTA ALK. 13,50/14 LASSI VALTONEN ALK. 15,50/16 HALOO HELSINKI! ALK. 15,50/16 ANA POPOVIC (SRB) ALK.21,50/22 KITKERÄT NEITSYET ALK.13,50/14 THE FLAMING SIDEBURNS HEAVY TIGER (SWE) ALK.11,50/12 REGGIE WATTS (USA) ALK.11,50/12 BLACK TWIG THE NEW TIGERS ALK. 9,50/10 VALLENFYRE (UK), CARNALATION ALK. 17,50/19 KEMOPETROL ALK. 13,50/14 REGGAE SNOWSPLASH 2012: JUKKA POIKA, GROUNDSOUND BAND, NOPSAJALKA, MOMOCAT AND BAND, DYNAMQ (USA) ETC. ALK. 21,50/23 KULTTUURISETELEILLÄ Luottokunnan Virikeseteli Tyky-Kuntoseteli+ Smartumin Kulttuuriseteli MA 6.2. PE 10.2. FIRST AID KIT (SWE) ALK.16,50/17 PASA ONE OF THE PIGEONS ALK.11,50/12 Mikonkatu 15, Helsinki Ikäraja K-20, Keikoille K-18, ennakkoliput Tiketistä. Lipunhintoihin lisätään mahd. toimituskulut. TAVASTIAN LAUANTAIDISKO JOKA LA KLO 23.30-04 LIPUT ALK. 6 Ke 18.1. Vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHO: KRISTA KE 18.1. TO 19.1. PE 20.1. LA 21.1. KE 25.1. TO 26.1. PE 27.1. LA 28.1. ANTERO LINDGREN TM PLAY ALK. 6 MANFISH, SWEEPIN' TONES ALK.6 DWNSTRS, ANGELICA KULT 8 1/2 ALK. 7 SANSA, ANNI MATTILA ALK. 7 REV, EVA & MANU ALK.6 PAHA RASTI, JOHNNY B. & PIMEYDEN YSTÄVÄT ALK.6 RE:ARMED, THE UNDIVINE ALK.7 THE HULIGANS QUEEN SEVENTEEN ALK.7 To 19.1. Vapaa pääsy To 26.1. Vapaa pääsy Metal On the Rocks: SHEAR + support Pe 20.1. 5 FEAR OF DOMINATION, SAINT OF DISGRACE, SUHTEETTOMUUSTEORIA Pe 27.1. 5 La 4.2. 10 / 12 FUCKIN' HIPPIES Ke 8.2. Stand Up On the Rocks 8 VAPAA MAA + support La 21.1. Ovet klo 20 5 Warm up to SteelFest Open Air: SACRILEGIOUS IMPALEMENT, SAWHILL SACRIFICE, HELLBOOZER UNION, XIII Ke 25.1. Stand Up On the Rocks 8 Yhteistyössä Hitlantis & Radio Rock La 11.2. 5 / 7 La 28.1. 5 HERRASEN ARMEIJA Su 12.2. Vapaa pääsy GIRL POWER ON THE ROCKS Peltirummusta Pullat pystyyn! URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ. ROCKSIN AKKARIKERHON KUUKAUDEN ERIKOINEN: ALAVALA vapaa pääsy klo 22 Ke 1.2. Stand Up On the Rocks 8 RADIO ROCK RISTEILY VI JATKOT Ti 14.2. Vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHO: Stala & So. vapaa pääsy klo 22 KANSALLINEN KEIKKAPÄIVÄ Ohjelma julkaistaan myöhemmin Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu:» 7 « Kotimaa 7 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys. SUE NRO. 1 www.ontherocks.fi ROCKSTARBA 2012 BÄNDIKATSELMUS ROCKSIN AKKARIKERHO Vapaa pääsy klo 22
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Psykedeelistä space rockia soittava White Hills soittaa 31.3. Helsingin Kuudennella linjalla. Illan avaa doomia, sludgea ja stoneria yhdistelevä Demonic Death Judge. The Flaming Lips tekee levyä nimekkäiden vierailijoiden kanssa. Huhtikuussa ilmestyvällä albumilla ovat mukana mm. Yoko Ono, Nick Cave, Lykke Li, Bon Iver ja Ke$ha. Helsingin Prkl Clubilla järjestetään 2.-4.2. Prkl! Pimp My Fest. Kolmepäiväisessä tapahtumassa esiintyy yli 20 yhtyettä, joukossaan Blake, Multi Climex, Proteus, Ruoska, Tukkanuotta ja pornotrubaduuri Henry K.Rock. Soullaulaja Etta James sairastaa parantumatonta leukemiaa. 30 albumia julkaissut arvostettu laulajatar kärsii myös dementiasta ja munuaissairaudesta. Yhdysvaltalainen indieyhtye Of Montreal saapuu Suomeen. Psykedeelistä ja tanssittavaa popmusiikkia soittava kokoonpano nähdään Helsingin Tavastialla maanantaina 16. huhtikuuta. Pohjois-Australiassa elävä harvinainen kärpäslaji Scaptia (Plinthina) Beyonceae on nimetty laulajatar Beyoncén mukaan. Aiemmin nimikkolajin ovat saaneet mm. Sting ja Frank Zappa. Skan, punkin, rockin, funkin ja soulin meneväksi paketiksi käärivä Fishbone soittaa kaksi Suomen-keikkaa. Rytmikäs crossoverryhmä esiintyy 2.5. Helsingin Nosturissa ja 3.5. Tampereen Klubilla. Michael Monroe kiertää Suomea maaliskuussa. Artisti bändeineen nähdään 2.3. Seinäjoen Rytmikorjaamolla, 3.3. Tampereen Pakkahuoneella, 9.3. Turun Klubilla ja 10.3. Helsingin Tavastialla. Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma Dokkino järjestetään Helsingissä elokuvateatteri Maximissa 23.-27.1. Tapahtumaan on ilmoittautunut lähes 3 000 lasta ja nuorta pääkaupunkiseudun kouluista. Brittiyhtye Comus esiintyy 10.3. Helsingin Korjaamon vaunusalissa. Lämmittelijä on Veltto & Weirdtanen. Perutulle joulukuun-keikalle ostetut liput kelpaavat myös maaliskuussa. Ne voi myös palauttaa myyntipisteisiin. Hiphop-trio CunninLynguists (USA) saapuu maaliskuussa Suomeen. Kolmikko ja lämmittelijä Tonedeff esiintyvät Helsingissä Kuudennella Linjalla 31.3. » ELÄVÄN MUSIIKIN PAJA Helsingin Elmu aikoo siirtyä Nosturista Konepajaan. ääkaupunkiseudun Elävän musiikin yhdistys Elmu muuttaa Nosturilta muutaman sadan metrin päähän Hietalahden vanhaan konepajahalliin. Edessä ei ole pelkkä muutto: Elmu aikoo tehdä Konepajasta muunneltavan monitoimitalon musiikille. Elmun ohjelmavastaava Eeka Mäkynen, onko muutto konepajahalliin jo täysin varma? ­ Alueen asemakaavamuutos on jo työn alla, mutta eihän mikään ole varmaa ennen kuin tervetuliaisskumpat on kurkussa. Nosturilta muutetaan konepajahalliin tai ei muuteta ollenkaan. Molemmat kiinteistöt ovat osa Telakkarannan rantakiilaa, jonne P on suunnitteilla hotellia, uudisasutusta sekä kulttuurin kehto Konepaja. Elmu puhuu internetissä muutosta "muutaman vuoden päästä". Mitä se tarkoittaa? ­ Muutama vuosi on kaupunkirakentamisen peruskäsitteitä. Miten muutto koetaan Elmussa? ­ Elmu on ihan pähkinöinä muutosta. Nosturista luopuminen harmittaa, mutta ymmärrämme, että jostain täytyy luopua saadakseen jotain uutta ja parempaa tilalle. Helsingin kaupungilla ja Elmulla on yhteneväiset ajatukset tulevasta, mikä on harvinaisen miellyttävä tilanne vanhoille talonvaltaajille. Konepaja on erilainen tila kuin Nosturi. Miten olosuhteet tulevat muuttumaan yleisön ja bändin kannalta? ­ Konepajalle rakennetaan ison 3000 ihmisen salin lisäksi erillinen 600 henkeä ve- tävä tila, jonne pystymme siirtämään Nosturin mittaluokan keikat lähes sellaisenaan. Myös Nosturin Alakerta eli noin 120 hengen sali vihitään käyttöön. Ikärajattomien konserttien tarjoaminen kaikissa saleissa tulee edelleen olemaan yksi yhdistyksen toiminnan kulmakivistä. ­ Helsinkiin saadaan vihdoin se kauan kaivattu, Euroopankin mittakaavassa merkittävä live-klubi, joka vetää 3000 ihmistä, on muunneltava, tarjoaa musiikkia joka pirun genrestä, ja josta näkee lavalle pieni ihminenkin ja soundaa parhaalta sähköistetyn musiikin parissa. Tuleeko uuden paikan nimeksi Konepajahalli vai jotain muuta? ­ Nimeä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta työnimellä "Konepaja" mennään. Nimiä saa ehdottaa osoitteessa www.konepajahalli.fi. UUSI WWW.SUE.FI SUE » 8 « NRO. 1
• PROUDLY PRESENTS: Pe 20.1. (K-18) 8 15 MINUTES BEFORE THE DIVE WIIDAKKO La 21.1. (K-18) 15 JO STANCE La 28.1. (K-18) 8 SMC LÄHIÖROTAT GRACIAS RÄJÄYTTÄJÄT + FEMMAGAALA 2012 Pe 10.2. (K-18) 12 REGINA La 11.2. (K-18) 12 ennakko, 14 ovelta "Funky Awards" FELIX ZENGER feat. TOMMY LINDGREN, TUOMO PRÄTTÄLÄ & PETTERI SARIOLA THE IRRATIONALS THE MEGAPHONE STATE DJ'S LOVROC & ANNA S Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta.Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. UB40 SUVI TERÄSNISKA ARTTU WISKARI ARCH ENEMY PROFANE OMEN OMNIUM GATHERUM HOSPITALITY HELSINKI: NETSKY HIGH CONTRAST BORGORE CAT POWER LMFAO ERIC PRYDZ HUORATRON MARK LANEGAN LOS VAN VAN HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT PE 20.1. LA 21.1. TI 31.1. LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! La 21.1. Koivuniemen Herrat, Lossi Turunen & Juoksut; 8 To 26.1. Goldshift; 0 Pe 27.1. Samuli Kemppi, RedLed, Poly Sone, Kitkatone, Transistor Rythm, Hannu Johannes, Rasmus Hedlund; 10 Ma 30.1. The Men, Black Lizard, The Liquid Plastic Castles; 10 To 2.2. Batiskaf 14 (RU), Hyperpathia (FR), Queen Seventeen; 7 To 23.2. Altar of Plagues, Monarch!; 20 LA 4.2. SU 5.2. TO 16.2. LA 18.2. PE 24.2. SU 26.2. KE 7.3. ENNAKOT: TIKETTI ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. WWW.THECIRCUS.FI THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ­ 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI » 9 « NRO. 1 SUE
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Sister Flo lopettaa toimintansa. Viisi albumia julkaissut riihimäkeläinen indiebändi kehittyi popbändistä kokeelliseksi kollektiiviksi. Se ei saavuttanut kaupallista menestystä, mutta kriitikot pitivät sen levyjä taiteellisina menestyksinä. Cleaning Women on 15-vuotisjuhlakiertueella. Bändin voi nähdä muun muassa Turun Klubilla 1.2. ja Helsingin Korjaamolla 4.2. Marko Nybergin luotsaama Husky Rescue on uudistanut kokoonpanonsa. Nykykokoonpanoon kuuluvat ruotsalainen vokalisti Johanna Kalén ja kitaristi Antony Bentley. Uusi bändi debytoi keikkalavoilla helmikuussa. Amerikkalaisen vaihtoehtomusiikin primitivisti Jad Fair saapuu ensimmäiselle vierailulleen Suomeen. Half Japanese -yhtyeestäkin tuttu artisti esiintyy Gilles Riederin kanssa Helsingissä Kuudennella Linjalla torstaina 12.4. Vaihtoehtoista hard rockia soittava kanadalainen Theory of a Deadman esiintyy Helsingin Tavastialla maanantaina 15. maaliskuuta. Active Child esiintyy Helsingin Tavastiaklubilla maanantaina 12. maaliskuuta. Indietulokkaan nimen taakse kätkeytyy Pat Grossi, joka yhdistelee kuoromusiikkia elektroniseen poppiin. Kanadalainen Simple Plan saapuu keväällä Suomeen. Viime kesänä uuden albuminsa julkaissut yhtye esiintyy Helsingin The Circusissa maanantaina 16. huhtikuuta. Shoegazea, post-punkia ja noiserockia yhdistelevä The Men saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen Helsingin Kuudennelle Linjalle maanantaina 30.1. Foo Fighters- ja ex-Nirvana-mies Dave Grohl tekee ilmeisesti yhteistyötä hardrockbändi Rattin Stephen Pearcyn ja Warren DiMartinin kanssa. Projektin luonteesta ei ole tarkempaa tietoa. Lontoossa vuonna 1990 perustettu EBM/ industrialduo VNV Nation esiintyy Helsingin Tavastialla pääsiäissunnuntaina 8. huhtikuuta. Ruotsalainen popbändi Promise And The Monster saapuu helmikuussa Suomeen. Keikka on Helsingin Korjaamon uudistuneella vintillä lauantaina 18. helmikuuta. Siellä juhlitaan myös Nopat-yhtyeen levynjulkaisua. Yhdysvaltalainen indierockyhtye The Lemonheads soittaa Helsingin Tavastialla 6.5. ja Tampereen Klubilla 7.5. Keikalla kuullaan mm. It´s a Shame About Ray -klassikkoalbumi kokonaisuudessaan. Yksinäisten illat -sooloklubi Helsingin Aleksanterin teatterissa käynnistyy 21.1. klo 20. Ensimmäisenä esiintyvät Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho. » NÄHDÄÄN PITISSÄ! At the Drive-In ja Refused palaavat lavoille. K alifornian Coachella-festivaalilla nähdään huhtikuussa kaksi odotettua comebackiä. Vaikutusvaltainen amerikkalainen posthardcorebändi At The Drive-In ja ruotsalainen hardcoreikoni Refused soittavat siellä odotetut paluukeikat. Texasissa vuonna 1993 perustettu At the Drive-In hajosi vuonna 2001 arvostetun Relationship of Command -albuminsa (2000) kiertueiden jälkeen. Ruotsin Uumajassa vuonna 1992 perustetun Refusedin matka katkesi klassikkoalbumin The Shape of Punk to Comen (1998) ilmestyttyä. Bändejä yhdistää myös se, että ne ovat vaikuttaneet vahvasti myöhempiin bändeihin. Tämän tietää myös Disco Ensemblen kitaristi Jussi Ylikoski. ­ Molemmilla on ollut iso merkitys Disco Ensemblen musiikille ja identiteetille. Refusedin olen kuullut olleen esimerkiksi Musen ja Toolin jäsenten diggailun kohteena. On ollut siistiä huomata, ettei Shape of Punk to Come ole vanhentunut lainkaan. Se kestää kuuntelua. Hienon bändin paluulla on myös kääntöpuolensa. Epäonnistumisen riski on melkoinen. ­ Se riski on olemassa, ottaen huomioon yleisön odotukset, Ylikoski miettii. - ATD-I saattaa lunastaa odotukset paremmin, koska se saavutti ison yleisön jo ollessaan kasassa. Refusedilla voi olla kuumottavammat paikat, koska bändi breikkasi vasta hajoamisensa jälkeen. ­ Mutta joka tapauksessa olen hohteessa näistä comebackeistä ja haluaisin nähdä molemmat keikalla! Refused esiintyy keväällä ja kesällä ainakin Saksassa, Belgiassa ja Ruotsissa. At the Drive-Inin jatkoaikeet eivät ole vielä tiedossa. » KISASTA KOULUUN Rockacademy opastaa Turku Bandstand -bändejä ohi sudenkuoppien. T » PUNKKARIN NAHKAFETISSI Leatherface tulee Suomeen. Cigarette Crossfire fanittaa ja lämmittelee. eatherface saapuu helmikuussa Suomeen neljälle keikalle. Pitkän linjan brittipunkrockbändi soittaa Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä. Motörheadin ja Hüsker Dün risteytykseksikin kuvailtua Leatherfacea lämmittelee helsinkiläinen Cigarette Crossfire, joka L 18.-28.1. RICHARD O'BRIEN'S SHOW THE ROCKY HORROR 1.-4.2. MUSIIKIN TALVIFESTIVAALI MARS 2012 10.2. 17.2. 25.2. 2.3. 3.3. ERJA LYYTINEN PETRI NYGÅRD AMON AMARTH (SWE) MICHAEL MONROE STAM1NA vastikään julkaisi debyyttialbuminsa In Between The Cure And The Diseasen. Cigarette Crossfiren kitaristi Ilkka kuvailee yhtyeensä tunteet Leatherfacea kohtaan rakkaudeksi. ­ Minä ja laulaja Jere ollaan fanipoikia, ja koko bändi on innoissaan tulevista keikoista. Ilman Leatherfacea ei olisi niitä tuhansia muita bändejä, jotka ovat muovanneet 1990ja 2000-luvuilla melodisen punk rockin kenttää. Ja kyllähän noiden brittien sointi Cigarette Crossfirenkin musiikissa kaikuu. 80-luvun lopulla perustettu Leatherface on julkaissut kahdeksan kokopitkää albumia, kaksi live-levyä, kaksi kokoelmaa sekä lukuisia singlejä. Mistä levystä tutustuminen kannattaa aloittaa? ­ Kaikki Leatherfacen levyt ovat parhaita, mutta legendaarisin on Mush. Siinä on bändin parhaita biisejä, alkuaikojen raakuutta ja myöhempien aikojen kauniimpaa melodiaa hienossa suhteessa. Mushin hitit myös soivat keikoilla edelleen. Uudempikin Leatherface-materiaali kannattaa ottaa haltuun ennen keikkoja. Esimerkiksi vuoden Stormy Petrel (2010) on parasta nahkanaamaa vuosikausiin! Tampereella ja Turussa esiintyy myös Atom Notes. LEATHERFACE & CIGARETTE CROSSFIRE 15.02. Tampere, Klubi (+ Atom Notes) 16.02. Helsinki, Bar Loose 17.02. Turku, Klubi (+ Atom Notes) 18.02. Jyväskylä, Musta Kynnys urun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen vuotuiseen Turku Bandstand -bändikilpailuun on liitetty uusi koulutusprojekti Rockacademy, jolla pyritään nostamaan paikallisten bändien osaaminen uudelle tasolle. Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman toiminnanjohtaja Tomi Arvas kertoo, että Rockacademy keskittyy muutamaan bändiin kerrallaan ja kouluttaa niitä kokonaisvaltaisesti musiikkialan eri osa-alueilla. Koulutettavat yhtyeet valitaan Turku Bandstand -osallistujien joukosta. ­ Lopullinen päämäärä on tehdä bändeistä valtakunnallisesti tunnettuja ja jopa itsensä työllistäviä. Kaikista tähän ei ole, mutta Rockacademyn idea on antaa bändeille mahdollisuus opastamalla ne suurimpien kuoppien ohi. Tehtailusta ei ole kyse, vaan kaikessa edetään perustuksia rakentaen ja bändin omia vahvuuksia korostaen. Kunkin bändin kohdalla lähdetään liikkeelle kahden vuoden kestoisesta kehitystyöstä. ­ Jokainen bändi tulee saamaan tuhansien eurojen arvosta monipuolista koulutusta ja studioaikaa. Bändeille toiminta on maksutonta. Rockacademyn pilottivaiheessa mukaan valitaan viisi eri kehitysvaiheessa olevaa yhtyettä. Tarkemmin Rockacademyn opetussuunnitelmasta kerrotaan keväällä, kun yhtyeet on valittu bändikilpailusta. Jatkossa projektiin osallistuvien yhtyeiden määrää on tarkoitus kasvattaa. Projektin toteuttaa Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus. Turku Bandstand -kisan ilmoittautumisaika on päättynyt. Kilpailu käydään alku- ja välierien osalta Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa. Finaali soitetaan ravintola Klubilla lauantaina maaliskuun 24. päivä 2012. Kisan voittaja julkaisee singlen Hype Recordsin kautta. VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI www.rytmikorjaamo.fi SUE Seuraava Sue ke 15.2. » 10 « NRO. 1
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN Heimolinnankatu 2, 32200 Loimaa 21.01. Black River Bluesman & Bad Mood Hudson 27.01. Lamourettes 28.01. The Moments Of Collapse + Tulisika 03.02. Curimuksen uuden levyn ennakkokuuntelu bileet! 04.02. Rocket Motors 11.02. Slow Morning Vapaa pääsy, K18, A-oikeudet, Avoinna 03 asti TI 17.1. klo 21 Siljan Bingo! +DJ KE 18.1. klo 22 DJ smu TO 19.1. klo 22 Turku Rock City presents: DJ Ukkomies PE 20.1. klo 21 LIVE: Koria Kitten Riot LA 21.1. klo 22 Oletko se syna? DJ:t Sgt. Pop&Miss Locklear TI 24.1. klo 21 Siljan Bingo +DJ KE 25.1. klo 22 DJ Mr. Moon TO 26.1. klo 22 DJ Jori Hulkkonen PE 27.1. klo 22 270-minuuttia: DJ:t Kolmas Vaihtoehto, Kurtney Phoenix ja Pizza Pekkarinen +VJ Roy Cakes LA 28.1. klo 22 DJ Urho Tulitukka BRAINDEAD PREZ iime keväänä, eduskuntavaalien iltana tulosten selvittyä, Fcebookystäväpiirini mielet kuohuivat. Kärkevimmät uhkasivat muuttaa kokonaan pois Suomesta, maltillisemmat olivat vain apaattisen järkyttyneitä tapahtuneesta. Miten on mahdollista, että nämä sivistymättömät ja suvaitsemattomat moukat, jotka sanoivat kaiken mitä sylki heidän suihinsa toi, olivat ottaneet vaaleissa murskavoiton? Kuka heitä oikein oli äänestänyt, kun minä en tuntenut ketään, joka olisi niin tehnyt? Millainen pelon ja vihan aikakausi Suomessa oli nyt aluillaan? Olo oli kuin luokan rillipäisellä hikipingolla, joka huomaa, että lihaksikkaasta ja vähän hitaasta koulukiusaajasta on tullut oppilaskunnan puheenjohtaja. Kauhukuvat eivät toteutuneet. Vaalit voittaneen puolueen jäsenet eivät tehneet juuri muuta kuin itsensä naurunalaisiksi käyttäytymällä kuin metsäläiset, joita he olivat. Homoseksuaaleja, väärän värisiä, väärää Jumalaa väärällä tavalla palvovia ja ylipäänsä kaikkia normista poikkeavia vieroksuttiin avoimesti mediassa. Liki jokainen uutispäivä vaalien jälkeen paljasti uuden skandaalin. Nämä erilaisuutta pelkäävät sänkinaamat muistuttivat mikä demokratiassa on vikana. Kun kansa saa päättää, niin eduskunnassa istuukin yhtäkkiä naapurin viinaanmenevä Raimo, jolla ei ole politiikassa juurikaan muuta sanottavaa, kuin että "Neekeriukot, ruotsinkieliset ja homot joutaisivat Ahvenanmaalle." Kansa on nyt puhunut, annetaanko ääni tammikuun lopulla vaihtelun vuoksi taas jollekulle hieman fiksummalle? Seuraaviin vaaleihin on enää muutamia viikkoja. Olen seurannut ehdokasasettelua ja mediapeliä mielenkiinnolla. Gallupit povaavat Kokoomuksen Sauli Niinistöstä selkeää voittajaa. Suurin ja tärkein kysymys tuntuukin enää olevan, kuka jäljellä olevista ehdokkaista pääsee kisaamaan hänen kanssaan vaalien toiselle kierrokselle. Musiikkimiehenä oman kiinnostukseni kohteena vaalien alla on ollut NRGM-sivuston juttusarja Pressaehdokas ja pop, jossa kaikille tulevien vaalien ehdokkaille esitettiin kullekin samat kymmenen musiikkiin liittyvää kysymystä. Juttusarjan perusteella suomalaisen presidenttiehdokkaan levykokoelma käsittää lähes poikkeuksetta 200-300 levyä. Keskustan Paavo Väyrysellä levyjä on vain joitain kymmeniä kun taas Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Vihreiden Pekka Haavisto antavat itsestään kulturellimman kuvan omistamalla reilusti muita ehdokkaita enemmän äänitteitä. Paitsi NRGM:n pressapaneeli, niin myös tuoreen Gramexpressin haastattelu hikinaamaisesta pääministeristämme Jyrki Kataisesta antaa ymmärtää, että valtaosa suomalaisen poliitikon parista sadasta levystä on joko 80-lukuista manserockia, isänmaallisesti sävyttynyttä iskelmärockia tai pöhöttynyttä softrockia. Kun kuluttaa nuoruutensa puolueen nuorisojärjestön toiminnassa, ei aikaa ilmeisesti enää jää oman musiikkimaun hankkimiseen. Perussuomalaisten kohdalla on puhuttu paljon populismista, mutta presidentinvaaleissa jokainen ehdokas kosiskelee vähintään yhtä kansanosaa, ja toiset onnistuvat siinä paremmin kuin toiset. Arhinmäen Oasis-fanittaminen istuu hienosti yhteen hänen jalkapalloharrastuneisuutensa kanssa. Kuka 70-luvulla syntynyt ei haluaisi äänestää presidentikseen ladiä, joka käy kantapubissaan katsomassa valioliigan otteluita oluttuoppi kädessä? Perussuomalaisten Timo Soinin populismi jatkaa puolueen hyväksi havaitsemalla ääripatrioottisella linjalla. Hiljattain menehtyneen Kari Tapion Olen suomalainen -käännösiskelmä tulee Soinilta vastaukseksi jopa kahteen eri kysymykseen, samoin kuin Yö-yhtye. Soinin musiikkimaku on haastattelun perusteella likipitäen sama kuin seinäni takana pari vuotta sitten asuneella pirinistillä oli. Toivottavasti Timo kuitenkin malttaa jättää stereoiden luukuttamisen valoisaan aikaan. Kymmenestä NRGM:n esittämästä kysymyksestä musiikillisesti paljastavin on se, jossa kysytään ehdokkaan suosikki-Beatlea. Sekä Niinistö että demarien Paavo Lipponen pelaavat itsensä yllättäen ulos presidenttipelistä vastaamalla kuka-muotoiseen kysymykseen Let It Be ja All My Lovin'. Perussuomalaisten Timo Soini vastaa puolueensa linjaan sopivasti "Paul McCartney, se on niistä vähiten hullu." Arhinmäki vastaa katu-uskottavasti George Harrison, mutta vasta Haaviston valistunut ja perusteltu Brian Epstein -vastaus räjäyttää pankin. Tässä on mies, jolle musiikki on muutakin kuin taksimatkan radion täytettä. Mies, joka pärjäisi baarin musiikkivisassa. Mies, jonka kanssa voisi tuopin äärellä keskustella Bruce Springsteenin tuotannosta. Mies, joka on Mojonsa lukenut. Ehdokkaiden joukossa ei ole yhtään Bill Clintonia, joka puhaltaisi sakspiipustaan surumielisen sävelmän linnanjuhlien jatkoilla. Eikä luultavasti yhtään Marko Ahtisaarta, joka tekisi presidentti-vanhemmistaan ylpeitä soittamalla bassoa fuusiojazz-kokoonpanossa. Otanta vastaa hyvin Suomen kansaa. Ainoastaan Haavisto tunnustaa koskaan soittaneensa bändissä ja Arhinmäki ja Soini myöntävät nuoruudessaan haaveilleensa soittavansa. NRGM:n haastattelun viimeinen kysymys on leikillinen "Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?" Useimmat ehdokkaat vastaavat kepeästi, että tottahan toki voi, sillä muunlainen vastaus saisi heidät vaikuttamaan tosikoilta ja kusipäiltä. Tosiasia joka tapauksessa on, että vaikka kitaraa soittamalla voisikin parantaa maailmaa, niin huomattavasti helpompaa maailman parantaminen on tammikuun lopulla pudottamalla äänestyslaatikkoon lappu jossa lukee fiksun ja edustavan ehdokkaan numero. TOMI TUOMINEN V LOIVARI ry Sivulla keikkakalenteri. Liity myös facebook ryhmään DJ:t Leppäkerttu&Markusmarkus Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue Keikat alkavat arkisin klo 21.30. Viikonloppuisin klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 22 (yksi bändi). Ke-su-iltoina 2:n eteispalvelumaksu. Ohjelmailtoina lipunmyynti alkaa klo 20. Opiskelukortilla 1:n alennus ovilipuista. Ei koske loppuunmyytyjä keikkoja eikä erikoisohjelmistoja. Aukioloajat: Ma-ti klo 16-02, ke-la klo 16-04 ja su klo 18-04. BAR LOOSEN KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01, ke-la klo 16-03 ja su klo 18-01. Annankatu 21, 00100 Helsinki K-22 Ke 18.1. NIMETÖN, TYYNE RAUNIO, Dj's Kahuna & Rude Wibes Liput 7, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi To 19.1. EUFORIA, LADY ESCAPE, LOLLIPOP BABY BUBBLEGUM Liput 6, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi + klo 22 ZOMBIE LOVE CLUB Host & Dj Jyrki69 liput bändien jälkeen 3 Pe 20.1. MADAME DE C***-levynjulkkarit, COLD PUPU SAUNA Liput 6, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi + klo 23 TURN IT LOOSE! Dj's Tytti & Cool Banana Liput 3, sis. eteispalvelumaksun 2 La 21.1. THE BIG SHAKE Dj's Sampsa Vilhunen & Vesa Yli-Pelkonen Liput 3, sis. eteispalvelumaksun 2 Su 22.1. YLÄKERTA klo 19 WIZARD OF LOOSE -musavisa + ALAKERTA klo 22.00 HERMANNI klo 23 LATE NIGHT @ BAR LOOSE Dj Lord Fatty Vapaa pääsy. Ke 25.1. GREYSTONE, HI-HORSE Liput 6, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi To 26.1. SPYRO, LUNK Liput 5 + klo 23 TURN IT LOOSE! Dj's Tytti & Cool Banana Liput 3, sis. eteispalvelumaksun 2 Pe 27.1. SPYDER 550, DESERT RED Liput 5 + klo 23 HELLHOLE RATRACE! Dj's Poika & Hirviö Liput 3, sis. eteispalvelumaksun 2 La 28.1. Levynjulkkarit x 2: BLACK MAGIC SIX, THE COUNTRY DARK, SNAKEBEAT, Dj John Wayne Liput 7, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi Su 29.1. LATE NIGHT @ BAR LOOSE Dj Kahuna Vapaa pääsy. Ke 1.2. HEDEROS & HELLBERG (SE) Liput 10, ennakot alk. 8 www.tiketti.fi To 2.2. FUDGE FLOUNDERS, SO THEY MADE MACHINE, POLANSKI TRIED TO BUY MY MOTHER Liput 3 Pe 3.2. CLOSE ENCOUNTERS SONGBOOK, JUDY Liput 7, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi + klo 23 BIFF! BANG! POW! Dj's Särmä & JR Soul Liput 3 La 4.2. STOCKERS!, HEADHEARTHANDS, Dj JS Strummer Liput 6, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi Su 5.2. LATE NIGHT @ BAR LOOSE Dj Lord Fatty Vapaa pääsy. Ke 8.2. DEATH HAWKS - levynjulkkarit, NINNI FOREVER BAND Liput 6, ennakot alk. 5 www.tiketti.fi Pe 10.2. EWERT & THE TWO DRAGONS (EST), Dj Mortti Liput 10, ennakot alk. 8 www.tiketti.fi La 11.2. ANTERO LINDGREN - levynjulkkarit Liput 3 + klo 23 CLUB CASINO! Dj's Lord Fatty & John Wayne Liput 3 Su 12.2. YLÄKERTA klo 19 WIZARD OF LOOSE -musavisa + LATE NIGHT @ BAR LOOSE Dj JS Strummer Vapaa pääsy. Ti 14.2. KANSALLINEN KEIKKAPÄIVÄ! WALKALONE, Ohjelmisto täydentyy ks. www.barloose.com Vapaa pääsy - avoimet ovet - tervetuloa tutustumaan! on turkulainen graafikko, joka äänestää sydämellään eikä laske todennäköisyyksiä. Vastenmielisen ehdokkaan äänestäminen siksi, että on todennäköisempää, että se menee läpi toiselle kierrokselle, on vähintäänkin erikoinen konsepti. SUE » 11 « NRO. 1
• sä, että sensuroisin itseäni, mutta pyrin ilmaisemaan itseni selkeästi, etten johdattaisi ketään harhaan, Rollins luonnehtii. ETÄISYYDEN TAKAA black flag oli varhaisen amerikkalaisen hardcoren keskeisiksi nostettuja bändejä. Logona toimineet neljä pystypalkkia kuuluvat genren tunnistettavimpiin symboleihin, eikä Henry Rollins suinkaan ole ainoa, joka on hakkauttanut nuo palkit ihoonsa. Black Flag oli ensiluokkainen ­ joidenkin mielestä jopa parempi ­ jo ennen Rollinsin liittymistä bändiin. Perustaja ja keskeinen biisintekijä, kitaristi Greg Ginn sekä basisti Chuck Dukowski ja kitaristi Dez Cadena olivat vähintään yhtä olennaisia tekijöitä, mutta silti yhtye henkilöityy yhä usein vuonna 1981 siihen liittyneeseen solistiin. Vaikka Rollins ei Black Flagin merkitystä hardcorelle kielläkään, tuntee hän aiheesta puhumisen etäiseksi. ­ En ole koskaan kokenut olevani osa mitään genreä. En sano, etteikö Black Flag olisi ollut, mutta minä olin aina sellaisen ulkopuolella. Black Flag hajosi 26 vuotta sitten, enkä ajattele yhtyettä, ellei minulta kysytä siitä. Jokaisella sukupolvella on bändejä, jotka vetävät rankasti ja kovaäänisesti. Black Flag oli hyvä bändi, mutta vain yksi monista sukupolvensa hyvistä bändeistä, solisti toteaa. Pääosin Rollins kokee, että ne aikakauden bändit, jotka ansaitsivat huomiota, saivatkin sitä. Yhden aliarvostetun hän sentään muistaa. ­ Losangelesilainen bändi X olisi saanut nousta isommaksi. Näin heiltä mahtavia keikkoja. Näinpä kerran myös Terveet kädet livenä, Rollins jakaa Suomi-hc-tuntemustaan. Negatiivisimpana vastaan tulleena seikkana hardcoressa Rollins muistaa nationalistisen ajattelun nousun 80-luvulla. ­ Kaikki ne idiootit Amerikan lippu -patcheineen luulivat olevansa jokin uusi kansallisrintama. Ne tyypit olivat perseestä, ja bändit, joita he kuuntelivat, olivat ihan hirveitä. Black Flagin ja kahden sooloalbumin jälkeen Rollinsin musiikillisen maailman keskiössä oli pitkään Rollins Band. Yhtyeen Weight-albumin (1994) MTV-hitti Liar lienee hänen musiikkiuransa selkein 15-minuuttinen valokeilassa ­ tai ainakin sen lähistöllä. Hän on myös vieraillut lukuisten yhtyeiden ja artistien julkaisuilla. Ikimuistoisimmaksi näistä visiiteistä hän mainitsee William Shatnerin I Can't Get Behind That -biisin. ­ Vedimme biisin livenä, naamat vastakkain. Myös kitaristi Adrian Belew ja biisin rumpali olivat huoneessa kanssamme. Se oli aivan mahtavaa. Yhdessä The Flaming Lipsin, Stardeath and White Dwarfsin ja Peachesin kanssa hän versioi Pink Floydin albumin The Dark Side of the Moon kokonaisuudessaan. Hän ei innostu kysymyksestäni, kuka voisi versioida jonkin Black Flag- tai Rollins Band -albumin. ­ En keksi ketään, jonka haluaisin koskevan niihin biiseihin. En osaa selittääkään sinulle, miten etäisiä nuo ajat minulle ovat. Teen monenlaisia juttuja enkä jää junnaamaan tai hidastele. Kaikki tuo on jo ohi. SUORASUKAISESTI JA YKSIN ammattinäyttelijä rollins ei ole, mutta armoitettu esiintyjä yhtä kaikki. Puhutun sanan ammattilaisena hänellä on sanan säilä hallussaan. Hän ei muista juurikaan tilanteita, jotka olisivat saaneet hänet sanattomiksi. ­ Ehkä olen joskus hieman hermostunut ja haen sanoja, mutta se ei koskaan kestä kauaa. Sen sijaan tilanteita, joissa miehen olisi ollut parempi pitää suunsa kiinni, löytyy paljonkin. ­ Niitä riittää. Viime vuonna möläytin sähköpostitse rumasti eräälle henkilölle, jonka luulin huijaavan minua. Syytin häntä suotta, enkä voinut enää korvata tekemääni vahinkoa. Hän on hyvä tyyppi, eikä ansainnut sellaista kohtelua. Rollinsista on vallalla kuva suorasukaisena, rehellisenä miehenä, joka ei piilottele näkemyksiään. Hän ei näe ongelmia, mitä tulee hänen yksityisyytensä rajoihin. ­ Jos astuu lavalle ja antaa haastatteluja ynnä muuta, täytyy kestää jonkin verran huomiota sen seurauksena. En koe, että yksityisyyttäni häiritään. Kauppareissulla ihmiset tervehtivät ja minä tervehdin takaisin. Ei se ole minulle ongelma. Olen aika tylsä. Jos ihmiset yrittäisivät selvittää, mitä teen omalla ajallani, he nukahtaisivat tylsyydestä. Omaa aikaa Rollinsilla riittää. Kuva hänestä omillaan pysyttelevänä miehenä ei ole vain median romantisointia. ­ Asun yksin. Minulla on toki muutamia hyviä ystäviä, osa heistä työn kautta. Mutta ellen ole heidän kanssaan tai sosiaalisia kontakteja vaativan työn äärellä, vietän aikani lähinnä yksin. Tätä suorasukaista, yksinään viihtyvää herraa ei kuitenkaan tarvitse pelätä. ­ Olen kuullut muutamilta ihmisiltä, että heitä pelotti tavata minut. Se on harmi, sillä en todellakaan halua, että kukaan pelkäisi minua. Pelottavan miehen maine ei ole ainut, joka Rollinsia on aika ajoin seurannut. Hän on törmännyt huhuun jos toiseenkin itsestään. ­ Kuulin 90-luvulla monesti olevani homo. Kuulin myös olevani steroidien orja. Ja eräs kaveri kertoi, että olen hänen isänsä. Hän syntyi, kun olin 15, joten se ei ollut mahdollista. Entä millaisen huhun haluaisit kuulla itsestäsi? ­ Että olen itse asiassa Jimi Hendrix. Ei hassumpi huhu. Ja vaikka Rollins ei ole ehtinyt Hendrix ollakaan, on hän ehtinyt paljon muuta. Ja aikoo ehtiä vielä paljon enemmän. ­ En usko, että mikään, mitä haluan tehdä, jää tekemättä. Yritän kurottaa kaiken mahdollisen äärirajoille. « HENKILÖKUVA TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA LIVENATION » MAHDOLLISEN ÄÄRIRAJOILLA ksi seikka on kysymättäkin selvää. Mitä työntekoon tulee, Henry Rollins on ahkera mies. Hänen nimensä nousee esiin niin puhutun ja kirjoitetun sanan, musiikin, television, elokuvan kuin journalisminkin kentillä. Mies myöntää suhtautuvansa töihinsä miltei pakkomielteisesti. Parhaillaan Rollins valmistautuu kuukausiin spoken word -kiertueella. Vaikka hän nousee lavalle useimpina iltoina, eivät harvat vapaaillat kulu lekotellessa. Ne tarjoavat aikaa paneutua matkapäiväkirjojen teksteihin vuosilta 2009-2010. Niistä toimitettu kirja ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Rollinsille työ ei ole yhtä kuin palkkatyö. Se ei tarkoita, etteikö hän arvostaisi jälkimmäistäkin. Henry Rollins on ehtinyt paljon. Hän aikoo ehtiä vielä paljon KE 8.2. enemmän. SAVOY- Y ­ Joskus teen töitä puhtaasti rahasta, esimerkiksi voice over -töitä yrityksille. Raha itsessään ei ole paha asia, varsinkaan laskujen saapuessa. Puhekeikkani, kirjani ja muut vastaavat jutut taas ovat töitä, joissa tärkeintä on tehdä ne hyvin, Rollins kommentoi. ­ Teen myös paljon töitä palkatta. Äskettäin esiinnyin kansalaisjärjestö Drop in The Bucketin hyväntekeväisyystilaisuudessa. Keräsimme ison summan rahaa. Rollinsin työhistoriaan mahtuu ties millaisia hanttihommia jo nuorelta iältä, mutta ainoatakaan tekemäänsä työtä hän ei muista suorastaan kammottavana. ­ Inhottavimmat olivat todella tylsiä, enkä pysytellyt niiden parissa kauaa. Mutta se johtui pääasiassa siitä, etten nähnyt niiden vievän minua eteenpäin millään tavoin. Työetiikkansa Rollins peri äärimmäisen ahkeriksi kuvailemilta vanhemmiltaan. Mutta siinä missä he olivat esikuvia työnteossa, ei Rollins osaa nimetä varsinaisia roolimalleja, joita olisi seurannut ihaillen ja kyseenalaistamatta. ­ Usko tai älä, minulla ei ollut koskaan sellaista. En muista ketään, josta olisin ajatellut, että haluan olla täsmälleen hänen kaltaisensa. Rollinsin työskentelyä värittää se, että hän tietää olevansa itse joillekin tietynlainen roolimalli. ­ Jos se jotenkin minuun vaikuttaa, niin siten, että olen varovainen siinä, mitä sanon. En siinä mielesSUE TEATTERI, HELSINKI HENRY ROLLINS (Henry Lawrence Garfield) s. 13.2.1961 Kotoisin Washington, D.C.:sta, asuu Los Angelesissa Bändit: S.O.A. 1980, Black Flag 1981-1986, Rollins Band 1987-2003 Spoken word -artisti, kirjailija, radio-DJ, näyttelijä » 12 « NRO. 1
• DUDE LADY LOOKS LIKE A Ke 18.01. Joku Roti-iltamat: LIVE Chydeone (Ritarikunta, Mestarisoundi) featuring Haamu, dj Paksu-Soul 2 Pe 20.01. Aarrearkku-klubi, pelkkää retroo ja klassikkoo, Dj:t Tomi ja Justin F 5 La 21.01. Dj Eetu 5 Ti 31.01. Supertiistai, dj Eetu 2 Su 22.01. Supersunnuntai, dj Mr. Willy 2 Pe 03.02. Doris raskaana-klubi, dj Mr. Willy 5 Ti 24.01. Supertiistai, dj Eetu 2 Pe 27.01. Doris Live: Tappajatomaatit, dj JIrci 6 La 28.01. Dj Tomi 5 Su 29.01. Supersunnuntai, dj Justin F 2 Aleksanterinkatu 20, Tre ravintoladoris@gmail.com · www.ravintoladoris.fi Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 Ikäraja kakskyt vee SUE » 13 « NRO. 1
• » Persoonall Maailmassa on miljoonia miehiä, joiden elämää naiset hallitsevat. Tämä on yhden sellaisen tarina. iinä hän nyt seisoo Porvoon bussiaseman pihalla ja ojentaa kätensä tervehtiäkseen. Hänellä on hieman tummat piirteet ja kaljuksi ajeltu vaalea päälaki. Yhdistelmä on samaan aikaan luonnollinen ja luonnoton. Miehellä on portugalilaista sukujuurta. Kenties juuri siksi hän näyttää erikoiselta. Sanotaan häntä vaikka Herra Y:ksi, sillä hänenlaisiaan anonyymejä miehiä on kaikkialla. Pienen kotikaupunkinsa jättäneitä nuoria poikia, jotka vuosien saatossa muuttuvat nuorista vanhoiksi, mutta joiden pään sisällä oikein mikään ei muutu. ­ Muutin Porvooseen päästäkseni piiloon katseilta, Y kertoo. ­ Täällä saa olla kaduilla rauhassa. En minä Helsingissäkään mikään tunnettu ollut, mutta täällä ei kukaan katso koskaan perään. Y muutti Porvooseen pääkaupungista, jossa on kulttuuri- ja rock-ihmisten suosimia baareja kuten Corona ja Loose. Loosen Y tietää erityisen hyvin. Y:llä ja Y:n Ihmiset-nimisellä yhtyeellä on uusi levy, Mies ja nainen, jossa Y tanssii Loosen tanssilattialla ja yrittää hurmata naisen, onnistuu siinä jossain muualla, tekee sitä siellä, tekee sitä täällä. Ja kärsii, käy välillä väärän naisen luona eikä saa sitä mitä tahtoo. ­ Tykkään silti yhä istua Helsingissä baarissa, Y jatkaa kun kävellään kohti kuvauspaikkaa Porvoonjoen rannassa, jossa hän poseeraa kuvaajalle tottuneen oloisesti jätettyään takkinsa aidalle odottamaan. ­ Bussit Helsingistä tänne päin lähtevät joko kahdelta tai neljältä, ja usein käy niin, että jään juttelemaan jonkun kanssa baariin kun on hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu meneillään. Myöhästyn sitten siitä kahden bussista, ja minun pitää olla neljään asti baarissa, enkä silloinkaan välttämättä ehdi kotiin. Onneksi minulla on Pasilassa työhuone. HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SANTTU SÄRKÄS S ­ Jotain samanlaista meissä silti on. Laitan oman elämäni aina peliin. Ei se lähipiirille mitään herkkua ole. Kaikki ystäväpiiristäni tietää, että elän siitä. Se on polttoainettani koko hommaan. Y:n puheista voisi helposti saada kuvan, että hänellä on narsistisia piirteitä. Narsisti ei välitä mitä tekee muille, menee vain eteenpäin ja pitää kaikkia ainoastaan materiaalina tarinoilleen, kehyksenä elämälleen. Toisaalta, eivätkö kaikki esiintyvät taiteilijat nauti huomiosta? ­ En loukkaa arjessa ihmisiä tahallani. Jos sählään jotain, niin jossain vaiheessa kömmin takaisin ja tunnustan möhlineeni asiat, Y kertoo. Suklaakakku on makeaa ja pistelee hampaissa, mutta se on silti herkullista. Baarin ulkopuolella savukepaikalla vanha mies nojaa kainalosauvoihinsa. Kertoo, kuinka asuu viereisessä talossa, josta matkaa on hautuumaalle vain kilometrin verran. Ettei tarvitse viimeisellä matkalla keppejään, kun kyyti tulee muiden puolesta. EGO muutama vuosi sitten Turun Klubille Indieiltamiin asteli kalju mies kaksi naista kainalossaan. Miehellä oli sormissaan vähän liikaa hopeaa kuten nytkin, korvalehdessä välkehti samaa sävyä. Toisen kainalokaverinsa Y esitteli tuolloin olevan "suomalaisen musiikin uusi tähti". Ei ollut eikä tullutkaan. Sisääntulo oli kuitenkin juuri sellainen, jollainen rocklaulajalla pitää olla. ­ Aah, varmaan Laura. Pitää soittaa sille, että teki vaikutuksen, Y kertoo, sulkee suunsa eikä suostu puhumaan illasta enempää. Ei se, helvetti, kerro kaikkea, vaikka kuinka nyhtäisi. Joko Y haluaa kunnioittaa vuosien varrella tapaamiaan ihmisiä olemalla heistä hiljaa tai vaihtoehtoisesti kasvattaa omaa mainettaan ja egoaan samaisella hiljaisuudella. Niin, se ego. Psyyken keskimmäinen kerros, jonka naapureina elelevät viettipohja ja yliminä. Lienee selvää, kumpaan suuntaan Y:n ego kallistuu, kumpi naapureista on hänelle läheisempi. Ihmisen egon toiminnot eivät aina ole tietoisia. Y:n teot näyttävät toisaalta harkituilta toiminnoilta, toisaalta spontaanilta pyristelyiltä vanhenemista vastaan. Halulta jäädä mieleen, hätähuudolta, pelolta jäädä vain sivulauseeksi historiaan, kaljuksi Kekkosen taakse, lyhyempänä kooltaan näkymättömiin. Hän on muuttanut etunimensä Frankiksi (Y:n oikeaa etunimeä ei arkielämässä luultavasti kukaan koskaan käytä), ja Teppo Leppänen kirjoittaa hänestä tällä hetkellä kirjaa. Y haluaa selvästikin olla esillä, puhuttavana. Pikkulapsi saattaa pissata housuihinsa saadakseen vanhemmiltaan huomiota. Toisaalta eläimet merkkaavat virtsalla reviirinsä. On vaikea tietää, kuseksiiko Y housuihinsa vai ympärilleen. ­ Kun katselen jälkikäteen noita juttuja, niin ymmärrän, että ne voivat näyttäytyä ihmisille jonkinlaisina David Bowie -henkisinä tempauksina. Toki niissä on mukana ripaus sellaista poikaporukan kesken tehtyä keskenkasvuista juttua, mutta toisaalta ripaus... ­ Esimerkiksi nimenmuutosjuttu meni niin, että tulin takaisin Sodankylän elokuvajuhlilta missä tapasin Kari Väänäsen, joka oli yksi Calamari Union -leffan Frank-hahmoja. Olin masentunut, ja minulla oli helvetisti ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia. Palasin tuolta reissulta takaisin ja päätin, että nyt elämässä on tehtävä muutos. Kävelin maistraattiin ja muutin nimeni. ­ Teenkö itsestäni taidetta? Varmaan tiedostamatta teenkin. Mutta silti nuo kaikki tempaukset syntyvät hetken mielijohteesta. M. A. Numminen on sanonut, että hillittömyys on syvällistä, sitä, ettei ole tyytyväinen hallitseviin oloihin. ­ Sitä se varmaan on. « VIETTIPOHJA mies ja nainen on tilitystä suhteista, niiden riittämättömyydestä ja pakollisuudesta, siitä miten ihastuu ja kaikki pyörii ihmisen X ympärillä eikä ajatuksiaan ymmärrä ­ tajuaa vain, että ajattelee liikaa, kuin teinipoika ihastustaan. Ja kaiken kokijana on nelikymppinen mies, jonka pitäisi joskus aikuistuakin. Kai? ­ En usko aikuistumiseen yhtään. Lou Reed sanoi kuusikymppisenä, että tietää ihmissuhteista kaiken. Sitten Reed ihastui Laurie Andersoniin ja tajusi, ettei tajua mistään mitään. Ihmissuhdekuviot ja -sotkut ja tunteenpalot ovat vieläkin samanlaisia kuin nuorempana. Tietämättömyys ja toisaalta halu saada ovat maailman vanhimmat selitykset lapselliseen käytökseen. Niitä selityksiä käyttävät kaikki vanhenemista hysteerisesti pelkäävät neurootikot, jotka kuvittelet naisen olevan vastaus kaikkeen ­ jos ei muuhun niin oman elämänsä tyhjiön täyttämiseen. ­ Tasoittuminen tarkoittaa kuolemaa. Olen kirjoittanut koko elämäni ihmissuhdejuttuja, en osaa enää muuta. Olen yrittänyt keksiä laulunaiheita ihan valitsemalla, mutta biisiä tehdessä sen aihepiirin pitää satuttaa helvetisti tai pitää olla hybris päällä, että todella haluan pakottavasti kirjoittaa jostain naisesta. Jos sitä ei tule, niin se on vain tylsää. Jotkut kirjailijat sentään päättävät kirjoittaa teoksensa jostain tietystä aiheesta, ja he pänttäävät aihepiiristä sitten kaiken mahdollisen tietämyksen. He tekevät tietämättömyydelleen jotain. Mies ja nainen -levyllä Y ei tee näin, vaan toistaa virheitään jatkuvasti samalla kaavalla. Ja silti hakee elämälleen korkkia, jonka avulla pysytellä pinnalla. ­ Minua häiritsevät sellaiset kielikuvat, joista tietää, ettei niitä ole koettu. Sadetanssilla oli joskus sellainen radiohitti, jossa laulaja kertoi menevänsä alasti hautajaisiin. Ei muuten varmasti mennyt. Ei kukaan mene. Jonkun A.W. Yrjänän kielikuvista tietää, että ne ovat saaneet alkunsa oikean elämän tapahtumista. ­ En tiedä, onko Jenni Vartiainen ollut oikeasti tyttöjen kanssa, kuten se laulaa (kappaleessa Ihmisten edessä). Mutta se on hyvin tehty biisi, ja sen tuntee. YLIMINÄ kahvilassa on hämärää ja liian kallista olutta, jota kaadetaan Lidlin tölkistä tuoppiin. Mies ja nainen. Y ja X. Taiteessa yleensä naurettava klisee ja enigma. Tämän Y:n tarina on tavallinen, ainakin jos hänen yhtyeensä uutta levyä kuuntelee. Tarinoissa kertoja yrittää pidentää nuoruuttaan viiltämällä lovia sängynpäätyynsä ja itkee niiden perään, joiden kolot karkaavat ulottumattomiin. Klisee, jos mikä. Y:llä on laiska nuotti puheessaan, ja hän puhuu vähän kuin Jörn Donner. Molemmat kuulostavat samaan aikaan ylimielisiltä ja älykkäiltä, mikä on harvinaista, sillä yleensä kuulostaa vain jommaltakummalta. Donnerin Y mainitsee levylläkin. Vähän kuin Y:n nuoruuden idoli Morrissey, jolla oli myös tapana mainita esikuviensa nimiä sanoituksissaan. ­ Lauluja tehdessä en ajattele mitään tuollaista, Y tietenkin sanoo kun häneltä kysyy, onko nimien pudottelu tribuutti Morrisseylle. Taiteilija ei koskaan myönnä lainaavansa. ­ Koen sukulaissieluisuutta enemmän johonkin Ingmar Bergmaniin. Tosin haluan nyt korostaa sitä, että en todellakaan pidä itseäni Bergmanin kaltaisena nerona. LA 25.2. KLUBI, TURKU SUE » 14 « NRO. 1
• lisuuden osat " Teenkö itsestäni taidetta? Varmaan tiedostamatta teenkin. SUE » 15 « NRO. 1
• LA 11.2. MUSTA KYNNYS, JYVÄSKYLÄ täs jos me ei saadakaan hyvää jälkeä aikaiseksi, kun on aivan vieraat äänityslaitteet. Black Magic Sixin budjetissa ei ollut varaa epäonnistumisiin, joten mökkivaraus oli peruttava. ­ Me otettiin kaikki omat ja varastetut rahat ja kannettiin ne Kick Out the Jams -studiolle. Siellä tuottaja-äänittäjä Rambo I First Blood teki meille upeat soundit. Tuli hyvän kuuloinen levy, vaikka lo-fi jäi matkan varrelle. Brutal Bluesilla esiintyy tunnettujakin vierailevia soittajia. Huhujen mukaan jopa... ­ Ei ole levyllä mitään namedroppaushenkilöitä ollenkaan!, J-Tan kivahtaa. ­ On Charles Munson -niminen kitaristi, joka me kidnapattiin Kurvista ja vietiin väkisin studioon. On myös viulisti Fiddle Castro ­ se on sen oikea nimi, minkä se sille voi ­ joka tuli Kuuban Appalakeilta asti Brutal Bluesille soittamaan. On myös Man-One, Victor Stereo, Viking Zulu, Ray-Ban Jo ja kaikilla BM6-levyillä laulanut $5000 Buns -kaksikko, jolle annettiin tällä kertaa entistä enemmän laulettavaa. Miten näiden eksoottisten hahmojen panos vaikutti Black Magic Sixin soundiin? ­ No, tietysti se, että ne osaavat ylipäätään soittaa soittamiaan soittimia, on uusi säväys Black Magic Sixin musiikissa. Kantrista tuli kantria ja bluesista bluesia, kun nämä tyypit tulivat mukaan. Nehän ovat kaikki Amerikassa käyneitä miehiä, joiden musisointia on mukava seurata. KAVERIA SKITSOTTAA j-tan kertoo, että Black Magic Six III: Brutal Blues on treenikämpällä sävelletty levy. Sille on päätynyt ideoita, jotka ovat "parin pilsun jälkeen pienessä hönössä päähän pälkähtäneet." Bändinä ja sovittajina kaksikko kuitenkin kuulostaa entistä harkitsevammalta. Soitossa on laaksoa ja kukkulaa. ­ Paskaa puhut. Samaa rytinää se on kuin ennenkin. Me ei olla säveltäjiä tai muusikoita vaan vanhoja ukkoja, jotka käyvät parin kaljan jälkeen vähän soittelemassa. Ei me fundeerata sellaisia asioita, että jonkun kohdan pitäisi tulla hiljaa ja jonkun kovaa. Lew Sifferin dynamiikka löytyy kuudennen ja kahdeksannen tuopin välistä. Löytyy joka tapauksessa, ja se saattaa johtua siitä, että Black Magic Six on jatkuvasti keikalla. Yksin vuonna 2011 se soitti noin kymmenessä eri maassa. ­ Eka levy me tehtiin 25 keikan jälkeen. Brutal Bluesin aikaan takana on... no, sanotaan, että 225 keikkaa. Siinä oppii soittamaan ja tuntemaan bändikaverinsa. Kun Lew'n vierestä herää paljon useammin kuin oman vaimon vierestä, niin se alkaa jo vähän skitsottaakin. Mutta kun meitä pyydetään jatkuvasti soittamaan johonkin. Pitäähän se käydä katsomassa, että mihin meitä nyt houkutellaan. Black Magix Six: Brutal Blues ilmestyy tammikuun lopussa, ja helmikuun alussa bändi aloittaa keikkailun. Stalinin uruilta ja Kallion susimiehen ulvonnalta kuulostava rock raikaa kevättalven mittaan ympäri Suomen. Siis se paholaisen musiikki. ­ BeeGees ja Bay City Rollers lauloivat kivoista asioista. Kuuntele vaikka niitä, jos ei rokki kiinnosta. « BRUTAL BLUES Intro ­ Vanha biisi, puuvillapelto meets orjakaleeri. Studiossa pyysin, että laita Rambo mikki auki, minä laulan ja lyön käsiä yhteen. Suoritus todisti, että minulla ei ole rytmitajua. I Hate People ­ Simppeli punkrockbiisi, jonka krediitteihin olisi pitänyt merkitä Otra Romppanen ja muutama muu, joilla on tietyssä sieluntilassa tapana vastata ikäviin kysymyksiin nännättämällä. 61/49 Clarksdale ­ Nimi on Robert Johnsonin neljän tien risteyksen osoite. Sointukulku on erikoinen ja kertosäe pop. Se monstermagnetmainen osa tehtiin, kun Sweatmasterin Sasu sanoi, että biisistä puuttui jotakin. Beaver Killer ­ Tositarina miehestä, joka tappoi majavaperheen mökkirannan majavapadolla. Jos siinä ei ole aihetta lauluun, niin en tiedä missä on. Yksi harvoja BM6-biisejä, joiden rakenne on harkittu. Ghoul ­ Jos Misfits soittaisi pikarockabillyä, se kuulostaisi tältä. Toinen rakenteeltaan harkittu BM6-biisi, musiikillisen kehityksemme huippu, Salpausselkä siinä missä muilla bändeillä on Himalaja. Homerun ­ Laulu Lew Sifferin yöjuoksuista. Joskus sillä menee paremmin, joskus huonommin, ja joskus sattuu naamaan ja tällä hetkellä perseeseen, mutta kyllä se silti vielä kunnarin lyö. Turning Cold ­ Brutaalia bluesia, jota levyn tuottaja ehdotti avausraidaksi. Me kieltäydyttiin ja haudattiin hieno kappale mahdollisimman syvälle. The Biggest Ass in Town ­ Monsieur Tradin sävellyksiä muistuttava parin pennin kantrikierrätys, levyn idean tuhoava hilpeä ralli. Kertoo helsinkiläisestä tyypistä, jolla on paksu lompakko takataskussa. Sen takamus näyttää isolta. Total Dunkelheit ­ Saksan-reissulla kehitetty nimi, jolla ei ole tekemistä itse biisin kanssa. Ainoa teksti, jonka tein viime hetkellä. Tuli helvetin huonot sanat. Muuten kuulostaa kuin Peer Güntille olisi pantu ruutia perseeseen. TPTPATFOTHMPT2 ­ The Past, the Present And The Future of True Heavy Metal part. II. Bändin blacksabbathein kappale. Toteuttaa musiikillisesti sen mistä Homerunissa lauletaan. Brutal Blues ­ Levyn hitain ja pisin kappale, nimikappale ja viimeinen kappale ­ voimaballadi! Jos Homerunissa mahdollisesti päästiin pesälle, Brutal Bluesissa kotipesä on kuuden jalan syvyydessä. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA SANTTU SÄRKÄS » PAHOLAISEN ASIANAJAJAT Black Magic Six saatanallinen suunnitelma on edennyt kolmanteen vaiheeseen. J-Tan ja Lew Siffer kutsuvat sitä Brutal Bluesiksi. B lack Magic Sixistä lähtee paha ääni. Sellainen saundi syntyy, kun punkmetallia kuuntelevat saatananpalvojanuoret löytävät Howlin' Wolfin levyt, perustavat bändin, jättävät white trash -vanhempansa vuoristoon keittelemään pontikkaa ja lähtevät tien päälle. Se on rajua ja kiihottavaa paholaisen musiikkia suoraan neljän moottoritien pimeästä risteyksestä. Black Magic Sixin punkblues on Saatanalle mieluista siksi, että se vetoaa ihmisen primitiivisiin vietteihin. Niihin tuntemuksiin, jotka sisäistä eläintään kammoksuvat uskovaiset ovat leimanneet syntisiksi. Ja sehän sopii laulaja-kitaristi J-Tanille mainiosti. Hyvää rock'n'rollia saa ja pitää kutsua likaiseksi paholaisen musiikiksi. Se kun ei ole moite vaan kehu. ­ Rock'n'rollin vaara perustuu siihen, että se on paholaisen musiikkia. Se pätee myös teksteihin. Elämän nurja puoli on hedelmällinen maaperä lauluntekijälle. Niistä mukavammista asioista voi nauttia henkilökohtaisessa elämässään. Vuonna 2008 Evil Acupunction -debyyttialbuminsa julkaisseen Black Magic Sixin visio on aina ollut selkeä. Yhtyeen toinen albumi Black Magic Six II: Doomsday Bound (2010) ei ollut vielä edes ilmestynyt, kun kolmannella ja neljännellä BM6-albumilla oli jo nimet. ­ Me ollaan nerokkaita jätkiä, jotka keksivät solkenaan toinen toistaan parempia nimiä, J-Tan kertoo. ­ Me tiedettiin jo vuonna 2009, että kolmas albumimme on oleva Black Magic Six III: Brutal Blues, ja että vuonna 2013 ilmestyy Black Magic Six IV: Axis of Evil. Muun muassa Boomhauerissa rumpuja soittanut Mikko Lappalainen vaati meitä tekemään Axis of Evil -nimisen levyn, joten bändin on pysyttävä koossa ainakin sen ilmestymiseen asti. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Puhutaan Black Magic Six III: Brutal Bluesista. RAMBON SUOJELUKSESSA black magic six III: Brutal Blues on J-Tanin ja Lew Sifferin tähänastisista tuotoksista tuotetuin, tyylikkään rujo kooste mustaan ja valkoiseen rytmimusiikkiin perustuvia lauluja. ­ Brutal Bluesin piti olla helvetin halvalla tehty lo-fi-levy, mutta siitä tuli meidän hifein ja kallein albumi, J-Tan päivittelee. ­ Alun perin meidän piti vuokrata mökki ja tehdä siellä levy viikossa valmiiksi. Me kuitenkin alettiin jänistää: enSUE » 16 « NRO. 1
• » IDEANA INDIE Nopat ei tähyile tähtiin vaan tulevaisuuteen. 990-luvun lopulla Turussa hääräsi pieni mutta aktiivinen kitarapopbändien joukko. Nuoret soittajat heiluivat indieviileällä Dynamo-klubilla sekä sellaisissa baareissa, joiden pöydät soveltuivat noppapelin pelaamiseen. Aktiivisia yhtyeitä olivat muun muassa Bridget, Since November ja Big White Monkees. Parissakin eri kokoonpanossa soitti bassoa kiharatukkainen poika, jota kutsuttiin Dinoksi. Niistä ajoista on pian puolitoista vuosikymmentä. Tänään Turun skene on toisenlainen, ja Dino asuu Helsingissä. Siellä hänet tunnetaan Henrikki Lähdesmäkenä, Nopatyhtyeen nokkamiehenä. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Herra Lähdesmäellä oli muitakin bändejä ennen Noppia. Haikeasti surissut indierockbändi Leaky Soles teki Simple Songs for Complicated People -albumin vuonna 2005, ja Boomhauerin Saku Krappalan sooloprojektista trioksi kasvanut alt.country-hanke Pocket Knife herätti ihastusta 2000-luvun jälkipuolella. Lähdesmäki kertoo, että Nopat on seuraus siitä, miltä hänestä tuntui siirtyä Leaky Solesiin ja siitä Pocket Knifeen. ­ Leaky Solesissa soitin kitaraa 1 ja lauloin, kuten Nopissa nyt. Se oli hyvä bändi ja sillä oli paikkansa. Siinä oli kuitenkin myös piirteitä, joihin pitkästyin, kuten tiukka ja kovaääninen soitto. Pocket Knifessä viehätyin hiljaisesta dynamiikasta ja siitä, että ensimmäistä kertaa kuulin kaiken mitä soitettiin. Jos Pocket Knife ohjasi Lähdesmäen musiikkimieltymyksiä tiettyyn suuntaan, teki Leaky Soles saman sanoitusten puolella. ­ Englanninkieliset sanoitukseni eivät olleet mielestäni tarpeeksi hyviä. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin alkaa tehdä biisejä suomeksi. Aiemmin en ollut kuunnellut juuri ollenkaan suomenkielistä musiikkia, mutta sitten kiinnostuin Samae Koskisesta ja Wojciechista. Nopat alkoi hahmottua kitaristi-laulaja Lähdesmäen suomenkielisissä, akustisissa americanafolkpopbiiseissä sekä rumpali Matti Rangin kanssa laadituissa bändisuunnitelmissa. ­ Halusin meiningin olevan niin riisuttua, ettei keikkareissuilla tarvitsisi pakettiautoa. Helsin- HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JORI KOSKINEN PE 10.2. DYNAMO, TURKU " Jatkuvuus on tärkeämpää kuin suosio. kiin muutettuani bändiin kuitenkin liittyi niin hyviä soittajia, että Nopista tuli enemmän tavallisen rokkibändin kaltainen kuin olin suunnitellut. Ne soittajat olivat aiemmin helsinkiläisessä Red Carpetissa vaikuttaneet Samuli Toivonen ja Petri Nakari, joiden liityttyä bändiin Nopat pääsi keikoille ja studioon. Syksyllä 2010 Nopat debytoi Yksinäisten tiet / Rauhaton -vinyylisinglellä, ja viiden biisin Kaupungin ihmiset -cd ilmestyi vielä samana vuonna. Sitten Nakari teki Nopista trion eroamalla bändistä. ­ Petri halusi keskittyä omaan musaansa, Lähdesmäki sanoo. ­ Kun hiton hyvä kitaristi erosi, levyn tekeminen tuntui haastavalta. Sitten me mietittiin, että tämähän on oikeastaan käännös Noppien alkuperäistä riisuttua meininkiä kohti. Eli turhaa stressata, tehdään vaan levy kolmestaan. Kolmikoksi kutistunut Nopat äänitti ensimmäisen pitkäsoittonsa useissa eri sessioissa vuoden 2011 aikana. Nauhoituksia tehtiin Danil Venhon Redhouse-studiossa, Pocket Knifessäkin vaikuttaneen marginaalimaestro Pentti Dassumin kotistudiossa ja parissa yksityisasunnossa. Albumi sai nimen Kadun tuolla puolella. ­ Levyn tekeminen oli pelkistämisprosessi, Lähdesmäki luonnehtii. ­ Musiikissa ei ole hirveästi eri elementtejä. Kun Kadun tuolla puolella julkaistaan helmikuun alussa, Nopat lähtee keikoille. Lavakokoonpanon täydentää radioäänenäkin tunnettu kitaristi Veli Kauppinen. Sen jälkeen Nopat ei keskity strategiapalavereihin vaan musiikkiin. Niin indiekuvioissa on tapana tehdä. Henrikki Lähdesmäen varhaisten bändien ja muun vuosituhannen vaihteessa operoineen kotimaisen kitarapoparmeijan testamentiksi jäi Rhythm Barrel Recordsin julkaisema Meet the Scene (2001). Se on hieno kokoelmalevy, jonka vain harva on kuullut. Se ei haitannut levyn bändejä yhtään. Suosio ei askarruta Noppiakaan. Bändihistorialleen uskollisesti Lähdesmäki uskoo indiehenkeen. ­ Jatkuvuus on tärkeämpää kuin suosio. Breikkaaminen ei ole Noppien kaltaiselle bändille olennaista. Tietty porukka löytää meidät ja meidän musiikin joka tapauksessa. Meille itsellemme Nopilla on erittäin suuri tilaus, koska tätä on niin siistiä tehdä. « SUE » 17 « NRO. 1
• " Tarkoitus on repiä elämästä kaikki irti. kun mieleen, ei se haittaa yhtään mitään, Tomi sanoo. ­ Haluamme, että keikoillamme tapahtuu jotain. Ei ole mitenkään itsetarkoituksellista härnätä jengiä, mutta kaikenlaisia keinoja on ollut irrottautua arjen tylsyydestä, Mikko kertoo. ­ Takiaisethan olivat tuolloin käytössä tietysti siksi, että keikka tehtiin Takiainen-yhtyeen kanssa. Mieleen jääminen on äärimmäisen tärkeää niin esiintymisessä kuin biiseissäkin. Saa muuten olla aika kova biisi, että sen kerran livenä kuultuaan muistaa vielä kymmenen vuoden päästä, Juho jatkaa. PÄÄKOPAN HARPPI kapselin toiseksi viimeinen kappale Skorpionin pisto on Sydän, Sydämelle selvästi samaa kuin Televators Mars Voltalle: kappale, josta muutkin kuin rastapäiset tytöt tykkäävät. Mukana on myös banjo, joka on kenties maailman aliarvostetuin soitin popmusiikissa trumpetin jälkeen. Millä harpilla te piirrätte näitä suoria viivoja tyylien välillä? ­ Sielulla, toteaa Tomi. ­ Se harppi löytyy pääkopistamme. Voisi sanoa, että aika fiilispohjaisesti jokainen tuo soppaan jotain. Joku toi banjon ja se kuulosti pirun hyvältä, Mikko jatkaa. ­ Toisinaanhan näissä on tuon fiilispohjan lisäksi joku hatara "peruste" tai "rajoituskin" taustalla: jaetaan sointujen ja riffien nuotteja tasaisesti eri soittimien kesken, simppeliä numerologiaa, vastakohtia tai muuta kylmää peliä. Ja jos jokin asia vain tuntuu oikealta ja/tai kuulostaa helvetin hyvältä niin sitä käytetään, Juho kertoo. ­ Skorpionin pistohan oli hyvin pitkälti Tuomaksen (Skopa, yhtyeen laulaja-kitaristi ja sanoittaja) loihtima kappale, ja hän tuon banjonkin kaivoi ujosti studiossa esille: "En tiedä sopiiko tämä tähän, mutta kokeillaan äänittää." Nyt oli helvetin mukavaa tehdä levyä, kun studioaikaa riitti bändipohjien äänittämisen jälkeen vielä viikoksi kaikelle tällaiselle herkuttelulle ja kokeilulle, Juho kertoo. Sydän, sydän on siis aina pomppinut tyylilajista toiseen. Mutta mitä Sydän, sydän tekee seuraavaksi? Kenties nörttipoppia feikkisilmälasit ja ruutupaidat päällä? Afropoppia, jota Uusi vuosi lähentelee Battlesin tapaan? ­ On jännittävää, kuinka Uusi vuosi vertautuu monien korvissa Battlesiin. Juhoa lukuun ottamatta kaikki meistä pitävät kovasti bändistä, eikä Juhokaan sitä varmaankaan vihaa. Uusi vuosi oli kuitenkin Juhon sävellys, josta itsellenikin tuli pitkään Battles mieleen. PE 17.2. BAR 15, SEINÄJOKI Tällainen vaikutteiden ottaminen on jotenkin helpompi sulattaa, kun tietää, ettei Juho ole millään muotoa lähtenyt mitään pastissia tekemään. Jos olisin itse tehnyt sen biisin, minun olisi ollut vaikeampi hyväksyä se - minä kun olen helposti sellainen pastissimies. Tarkoituksena ei missään nimessä ole käydä kaikkia tyylejä läpi. Fiiliksen mukaan näitä hommia tehdään, Tomi sanoo. ­ Nämä "tyylikokeilut" tulevat aivan luonnostaan. Keikoillamme olemme sonnustautuneet aina vähän juhlavammin erilaisiin valepukuihin ja -identiteetteihin, mutta en tiedä onko siinä kysymys mistään imagon luomisesta. Ainakin nörtteihin on samaistuttu joskus muinoin, Mikko komppaa. ­ Eihän me millään ehdittäisikään kaikkea käymään läpi. Ja vaikka kuinka yrittäisimme tehdä jotain tiettyä musatyyliä, se tuskin koskaan onnistuisi meiltä kovinkaan puhtaasti. Aina tulee fiiliksen ja oman rajoittuneisuuden mukaan vietyä homma joksikin aivan muuksi, Juho sanoo. ­ Hauskaa, että mainitsit Uuden vuoden. Sehän lähti siitä, kun tsekkasin ikisuosikkini Iron Maidenin keikkataltiointia. Ne päräyttivät riemukseni Killersin soimaan, ja siinä vedetään huiluäänillä juoksutusriffiä pitkin kitaran kaulaa. Päätin, että tuo on vihdoin pakko kopsata, ja nuo "Uuno Turhapuro" -nuotithan sieltä heti löytyivät meidän virityksellä. Alle viidessä minuutissa oli riffit sekä kappaleen runko kasassa. Tein siitä pojille koneellisen diskojunttademon, kiikarissa oli siis täydellisen tyylipuhdas radiohitti. Bändin kanssa homma meni kuitenkin humpan kautta joksikin aivan muuksi, ehkä sitten juuri afropopiksi. Meidän skittasäröt kun ei ole ihan niin soivia, että afrikkafiiliksiltä vältyttäisiin. MUISTOKIRJOITUS kun sydän, sydämen ura loppuu, miten bändi haluaisi siitä uutisoitavan? ­ "Merkittävän uran tehnyt veteraaniyhtye Sydän, sydän vetäytyy parrasvaloista. Suomen suosituin yhtye muistetaan esimerkiksi hittilevyistään Kapseli (2012), Kela (2013) ja Pakettiauto (2049), sekä hitistään Beibi, mä aion rakastaa sua hautaan asti. Yhtyeen jäsenet eivät jää lepäämään laakereillaan työllistyttyään muodin ja liike-elämän alalla", Tomi haaveilee. ­ "Koko kansan tuntema, harvojen ylistämä Sydän, sydän -orkesteri on kadonnut. Todennäköisesti Bangladeshiin. Yhtyeen viimeiseksi levytykseksi jäi Mojito (2068)", Mikko ehdottaa. Juho vastaa lakonisemmin ­ tai sitten vaihtoehtoisesti osuu maaliin yksinkertaisemmin: ­ "Sydän, sydän ­ Suomen suosituin yhtye." « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT MIIKKA PIRINEN » KADONNUT BANGLADESHIIN Sydän, sydän leikittelee tyyleillä, mutta tärkeintä on uskallus. ydän, sydän on aina kulkenut omia teitään suomalaisella musiikkikentällä. Yhtye on tehnyt viisi albumia musiikkia, jotka ovat loikkineet tyylilajista toiseen. Esimerkiksi vuonna 2005 ilmestynyt Auto oli täysin akustinen, kun taas sitä seurannut Au oli silkkaa junttaheviä ja raskaita riffejä. Tyylilajeilla leikittely ei suinkaan loppunut tähän: vuonna 2008 julkaistu Usko itseesi oli räkäisen likaista panoelektroa hieman sittemmin trendikkääksi nousseen Crystal Castlesin tyyliin. Uusin albumi Kapseli on taas täysin eri suuntaan kurottava albumi: joku voisi nimittää sitä jopa yhtyeen tähän mennessä helpoimmin lähestyttäväksi levyksi. ­ Kapseli on minustakin helpoimmin lähestyttävä levymme, mutta S en toisaalta ole koskaan aikaisemminkaan kokenut, että tekisimme tietoisesti vaikeaa musiikkia. Aikaisemmin on saatettu lähteä seikkailulle reggae-, samba- tai dancehötteikköön ihan yllättäen kesken biisin. Nekin ratkaisut ovat tuntuneet luonnollisilta ja oikeilta siinä tilanteessa, enkä varmasti lähtisi nykyäänkään tekemään useimpia juttuja toisin. Kuitenkin poukkoilu on saattanut etäännyttää joitakin tahoja musiikistamme. Itse sitä haluaa ajatella, että musiikkimme vaatii kuulijalta täydellisen antautumisen, basisti Tomi Flyckt kertoo. ­ "Helppous" on kuitenkin helvetin vaikeaa, kitaristi Juho Minerva muistuttaa. ­ Me olemme aina uskaltaneet olla sitä mitä olemme halunneet. Ymmärrän tuon mahdollisen etäännyttävän suhtautumisen yhtyettämme kohtaan, mutta ehkä se on enemmän perua noilta meidän keikoilta, joissa on pukeuduttu kanapukuihin ja postimiehiksi. Musiikillisesti nyt on tosiaan keskitytty pitämään biisin tunnelma yhtenäisenä alusta loppuun, eikä ole ollut tarvetta poukkoilla biisin sisällä niin paljoa, rumpali Mikko Rekonen kertoo. Niin, ne keikat. Kun bändi soitti vuonna 2002 tai 2003 Helsingin räkäisessä Factory-baarissa, heitteli se yleisön päälle takiaisia. Viimeistään sinä vaiheessa tajusi todistavansa jotain erilaista, kun Juho tuli jo keikan päätyttyä lavalle ja oksensi ämpäriin, josta takiaisia oli nakattu yleisön joukkoon. Sydän, Sydän tarjoaa yleisölle aina spektaakkelin eikä koskaan voi arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu. ­ Tarkoitus on repiä elämästä kaikki irti. Jos se jää samalla jonSUE » 18 « NRO. 1
• » 90-LUVUN RAKAS LAPSI Lambin laulaja Lou Rhodes uskoo yhtyeensä olevan vielä ajankohtainen. L amb julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1996, kun jungle- ja drum'n'bass-buumi oli kenties kuumimmillaan. Vuotta aiemmin Goldie oli julkaissut Timeless-albuminsa, ja vuosi tuon jälkeen Roni Size voitti Mercury Music Prizen New Forms -levyllään. Urbaani kaupunkilainen tanssi ekstaasissa säksättävien ja katkeilevien rytmien tahdittamana. Omalla tavallaan Lamb oli osa kyseistä buumia mutta osaltaan kuitenkin kaukana siitä, kertoo yhtyeen omaperäisellä äänellä siunattu naislaulaja Lou Rhodes puhelimitse Kaakkois-Englannissa sijaitsevasta kotikaupungistaan Wiltshirestä. ­ Minusta musiikissamme on ollut aina kyse tunteista ja niiden välittämisestä. Olen kasvanut folkmusiikin parissa. Äitini oli folklaulaja ­ isäni sen sijaan on aina ollut täysin sävelkorvaton. Folkissa tunne on tärkeää, ja mielestäni Lambin albumit ovat täynnä tunnetta. Mielestäni Lambin ensimmäinen albumi on kestänyt aikaa yllättävänkin hyvin verrattuna joihinkin muihin sen ajan levyihin. Toki sillä on mukana myös aikakaudelle ominaisia rytmejä. Lambissa olikin aina lämpimämpi sävy kuin aikalaisissaan. Esimerkiksi debyytin Górecki on yhä itkettävän kaunis kappale, jollaisia tuon ajan tanssiaktit eivät kyenneet tekemään ­ eivätkä toisaalta yrit- täneetkään. Vuonna 2001 julkaistun What Sound -albumin kappale Gabriel on samaa maata, ja se onkin kuultu lukemattomia kertoja eri televisiosarjojen taustalla. Siinä missä tanssikulttuuri oli hedonistista itsensä korostamista ja taustamusiikkia koettavaksi, oli Lambin unenomainen tunnelmointi tehty kuunneltavaksi. Lamb tunnettiinkin ajattelevan ihmisen tanssimusiikkina. Lamb (Lou Rhodes ja pääasiallinen kappaleiden tekijä Andy Barlow) teki neljä albumia kahdeksassa vuodessa. Vuonna 2003 ilmestyneen Between Darkness and Wonder -albumin jälkeen kaksikko pani pillit pussiin määrittelemättömäksi ajaksi. Rhodes teki vuonna 2006 Beloved One -sooloalbumin, jolla elektroniset elementit vaihtuivat akustiseen äänimaailmaan. ­ Totta kai se oli vastareaktio Lambin elektroniselle musiikille, Rhodes myöntää. ­ Halusin tehdä jotain sellaista, jonka parissa olin lapsuudesta lähtien kasvanut: intiimiä, akustista musiikkia. Toinen syy oli siinä, että elektroninen musiikki oli noihin aikoihin käynyt yksinkertaisesti tylsäksi. Minusta elektronisella musiikilla ei ollut enää mitään annettavaa, kun taas folkmusiikki oli uudessa nousussa noihin SU 12.2. NOSTURI, HELSINKI aikoihin. Folkmusiikki on pysynyt läpi vuosien elinvoimaisena, eikä se ole millään tavoin aikakauteen sidottu. Akustinen musiikki on aina muodissa. Etenkin elektronisen musiikin alalajikkeet kulkevat nopeasti kiertävissä sykleissä. Tuskin kukaan muistaa dubstepiä enää parin vuoden päästä. ­ Minä taas epäilen, että dubstep voi säilyä ihmisten mielissä pidempäänkin! Esimerkiksi James Blaken musiikki on mielestäni sielukasta ja tunnelmallista. Siinä on sisältöä enemmän kuin konemusiikissa normaalisti. Vuonna 2009 Lamb aktivoitui uudelleen. Kaksikko kiertää jälleen maailmaa soittamassa kohtalokkaan alakuloisia sointujaan suurillekin yleisöille. Viime vuoden alussa ilmestyi myös uusi levy 5, joka modernisoi yhtyeen soinnin tälle vuosikymmenelle. Albumi teko rahoitettiin fanien tekemien ennakkotilausten avulla: merkki siitä, että 90-luvun lapseksi Lamb on yhä yllättävänkin rakastettu. Rhodes on tehnyt yhteensä kolme sooloalbumia ja viisi levyä Lambin kanssa. Mutta kumpi olisi kunniakkaampaa: tulla muistetuksi Lambin solistina vai folkia laulavana sooloartistina? ­ Inhoan sitä, kuinka ihmiset lokeroidaan erilaisiin rooleihin: jos olet tätä, et voi olla tuota. Mieluiten haluaisin tulla muistetuksi renessanssinaisena, joka teki erilaisia asioita niin, että niistä riitti iloa monille ihmisille. Tällä hetkellä suurin unelmani on kirjoittaa kirja. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LEVY-YHTIÖ SUE » 19 « NRO. 1
• mielenkiintoisia juttuja. Tämä on yksi Pepen työskentelytapa muutenkin. Koko ajan ei olla vahvuusalueella, vaan mennään pikkuisen heikoille jäille. Kun Pepe Deluxén musiikki ensimmäisellä levyllä oli vielä löyhästi laitettavissa elektro-kategoriaan, on se nykyisin täysin mahdotonta. Queen of the Wave on pop-oopperaa, joka sisältää muun muassa psykedelia-rockia, funkia, soul-laulua ja teatraalista poppia. Lisäksi aiemmasta poiketen mukana on klassisen musiikin soittajia ja oopperalaulajia. ­ Musiikkimme ei perustu niinkään mihinkään musiikkityyliin vaan soundiin. Se on 60-luvun lopun musiikkia, mutta toisesta ulottuvuudesta. Vaikka poimimme ideoita tämän maailman musiikista, mitään tämän kaltaista ei ole koskaan julkaistu. Kohtelin ja ajattelin äänitettyjä juttuja kuten sämplejä, joten siinä suhteessa pidetään yllä elektronisen musiikin työtapaa. EI PELKKÄÄ MUSIIKKIA kun tekee levyä lähes 60 ihmisen kanssa ja työstää kansigrafiikkaa, levyn teemoja ja taustoja selittäviä lisämateriaaleja ja musiikkivideoita, voi vain kuvitella, kuinka paljon säätöä ja kuinka monta puhelua tällaisen joukon kanssa työskentely on vaatinut Salolta. Työtunteja tähän kaikkeen ei ole mahdollista edes laskea. Saloa ei suuri työmäärä tunnu haittaavan pätkääkään. Päinvastoin hän kertoo kaikesta kollektiiviinsa liittyvästä suurella innolla. Lähiaikoina on tulossa musiikkivideoiden lisäksi muun muassa 60-luvun elokuvatrailereiden tyyliin tehty albumitraileri, jossa käydään kirjan juoni pääpiirteittäin läpi. ­ Levy on hyvä tekosyy tehdä taidetta ja kaikkea muuta hauskaa. Emme ole bändi, joka tekee musiikkia, vaan olemme hyvin löyhä taiteen tekijöiden liitto, joka rakentaa tietyn maailman. Totta kai sitä musiikkia voi diggailla ihan biiseinä, mutta on myös mahdollista poimia kaikkia lisäjuttuja. Itse innostun levyistä, jotka rakentavat makeita soundimaailmoja, joihin voi uppoutua. Haluan tehdä samoin eli että levyt ovat jotain enemmän kuin pelkkää musiikkia. Kiehtova erityispiirre albumilla on In the Cave -kappaleen äänittäminen, mikä onnistui kuuden vuoden odottamisen jälkeen. In the Cave on Malmströmin säveltämä biisi maailman suurimmalle instrumentille, The Great Stalacpipe Organ -uruille, joka sijaitsee tippukiviluolassa Yhdysvaltojen Virginiassa. ­ Urut sopii hyvin levyn kokonaisuuteen. Varsinkin kun ensimmäisessä kirjassa puhutaan, että Atlantiksen päätemppeli on jättimäinen pyramidi, joka on sisältä tippukiviluolasto ja keskellä temppeliä on maaginen urku. Se on ihan yksi yhteen, joten meidän oli pakko saada nämä urut mukaan. Kyseessä on ensimmäinen sävellys 1950-luvulla rakennetuille uruille, jonka vuosittain näkee vähintään puoli miljoonaa turistia, mikä jo itsessään on kulttuurihistoriallinen teko. Äänityksen merkitys saattaa vuosien saatossa kasvaa entisestään, sillä urkujen kehittäjä on kuollut eikä hänen oppipoikansa Salon mukaan oikein ymmärrä, miten urut toimivat. ­ Voi olla, ettei niillä äänitetä enää koskaan mitään. Eli voi olla, ettemme ainoastaan äänittäneet ensimmäistä vaan myös viimeisen sävellyksen. On todella tärkeää kulttuurihistoriallisestikin, että siitä on olemassa tuollainen dokumentti. « HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA PEPE DELUXE » TOISESTA ULOTTUVUUDESTA Pepe Deluxé teki seikkailukirjaan perustuvan pop-oopperan ja äänitti palan kulttuurihistoriaa. epe Deluxén suomalaisjäsen Jari Salo alias James Spectrum pitää kirpputoreilla kiertelystä. Hän keräilee inspiroivia lehtiä, kirjoja ja omituisia esineitä. Eräällä kirpparireissulla vuoden 2008 tienoilla mukaan tarttui F. S. Oliverin vuosina 1883 - 1886 kirjoittama A Dweller on Two Planets. Seikkailukirja käynnisti tapahtumaketjun, jonka seurauksena Queen of the Wave -albumi löytyy kauppojen hyllyiltä tammikuun lopussa 2012. Kun Salo paneutui teokseen ja sen taustoihin, hänelle selvisi, että se on underground-legenda, jonka pohjalta on perustettu uskontokin. Lisäksi kirjaan on olemassa 1940-luvulla julkaistu jatko-osa An Earth Dweller's Return. Hän innostui kirjoista oitis. ­ Olen lapsena nähnyt Tähtien sodan, lukenut sormustenherrat ja tykkään Indiana Jonesista, joten onhan se aika vastustamatonta, että on kirja, johon on ympätty mukaan sekä elämä Atlantiksessa että myös Venuksessa, omituista virtuaalitodellisuutta, taistelut demoneja vastaan sekä atomikäyttöisiä lentoaluksia. Sanotaanko, että siinä on seikkailukirjallisuuden monet tärkeimmistä elementeistä samassa paketissa. Lisäksi ne molemmat kirjat ovat ihan älyttömiä! P Salo halusi tehdä konseptialbumin, sillä tuolloin oli jo kovasti vallalla single-buumi ja levykokonaisuuksien pelättiin häviävän. ­ Minulle albumit ovat kaikkein korkein taidemuoto, ja konseptialbumit ovat albumien vaikeimpia muotoja. Kun Salo ehdotti konseptialbumin tekoa kyseisten kirjojen pohjalta Paul Malmströmille, oli duon Tukholmasta kotoisin oleva ruotsalaisjäsen heti valmis alkamaan toteuttaa ideaa. Malmströmistä oli tullut Pepe Deluxén toinen pääjäsen vuonna 2007 ilmestyneen Spare Time Machine -albumin jälkeen. Kaksikko oli tutustunut jo Super Sound -debyytin aikoihin vuosituhannen vaihteessa, jolloin Malmström etsi hyviä tyyppejä tekemään Lee-farkkujen kampanjaa. Luettuaan Super Soundin kansilehdessä olevia Salon 50-luvun tyyliin kirjoittamia tekstejä hän tiesi haluavansa tehdä yhteistyötä. ­ Ensimmäinen juttu, jonka Paul teki Pepe Deluxélle, on Salami Fever -biisi. Hän myös käsikirjoitti ja osittain ohjasi biisin musiikkivideon eli oli aktiivisesti mukana jo kakkoslevyllä. Kolmoslevylle Spare Time Machinelle hän teki kaksi sinkkua kolmesta. Ajattelin siinä vaiheessa, että hitto soikoon, olet kohta tehnyt enemmän sinkkuja kuin minä, joten pitäisiköhän sinut pyytää jäseneksi. Saman tien Paulille tulikin iso vastuu, kun sanoin, että saatkin sitten säveltää kaikki biisit. Tässä tapauksessa säveltäminen tarkoitti sitä, että Malmström teki kappaleiden pohjat yhteisen ideoinnin jälkeen. ­ Se oli eräänlaista ideatennistä. Heti kun Paulilla oli jokin idea ja hän pääsi johonkin vaiheeseen, hän heitti sen minulle. Minä tein sitä eteenpäin ja heitin sen taas takaisin Paulille. Mielenkiintoisen vivahteen Pepe Deluxén työskentelyyn tuo sellainen käytännön asia, että herrat asuvat eri mantereilla. Salo Helsingissä ja Malmström New Yorkissa. Työt hoituvat suurimmaksi osaksi sähköpostin ja puheluiden avulla. Silloin tällöin he tapaavat kasvotusten. ­ On sinänsä hauska, että tällaisessa työskentelyssä ei tule koskaan odotteluvaihetta, että katsoisi, kun toinen tekee. En ole koskaan pystynyt tekemään musiikkia pitempään kenenkään kanssa yhdessä niin, että olisimme samassa tilassa ja tekisimme samaa juttua. Atlantin ylittävää yhteistyötä helpottaa se, että kaksikko on visioidensa kanssa täysin samalla aaltopituudella. ­ Tämä ei voisi toimia, jos meillä ei olisi niin samanlainen estetiikkamaailma. Useimmiten kun itsellä SUE on joku suuntaa antava idea, Paul ei vain toteuta sitä, vaan toteuttaa sen paremmin. HEIKOILLE JÄILLE pepe deluxén musiikin tekeminen muistuttaa enemmän elokuvantekoa kuin pop-levyjen tekemistä. Kaksi vuotta kestäneeseen levyntekoprosessiin osallistui kaksikon lisäksi pari tusinaa muusikkoa ja vokalistia sekä tsekkiläinen sinfoniaorkesteri. Salo on kuin elokuvaohjaaja, joka huolehtii kokonaisuudesta. ­ Äänitysvaiheessa annan muusikoille aina vapaat kädet toteuttaa ideoitamme. Tehtävänäni on kuunnella mitä he tekevät ja ohjata heitä oikeaan suuntaan. Salo ei anna muusikoille ja laulajille valmiita nuotteja, joista voisi suoraan soittaa sävelet nauhalle. Sen sijaan hän hakee erilaisia tunnelmia. ­ Kun monissa sessioissa sanotaan soittajille, että tässä on biisit, soita tähän, niin minä ohjeistan, minkä tyyppisiä biisejä olemme tekemässä. On soittajalle helpompi, että annetaan suurin piirtein alue, mistä pitää vetää. Esimerkiksi Teppo Mäkynen on niin legendaarinen jazz- ja funk-rumpali, että tykkään antaa hänelle hevi-ideoita eli pistää häntä alueelle, jollaista hän ei yleensä soita. Silloin löytyy uusia » 20 « NRO. 1
• » OUTOUDEN ALKULÄHTEILLÄ The Country Dark tietää, että omalaatuisia ihmisiä on joka paikassa. ­ minusta kaikista huolestuttavinta tässä koko jutussa on se, ettemme oikeastaan ole yhtään sen vinksahtaneempia tai kieroutuneempia kuin kukaan muukaan. Näin toteaa The Country Dark -orkesterin laulaja Mika Sonninen, kun yritän kaivautua bändin outouden alkulähteille. Joka tapauksessa yhtyeen Slaughterhouse Party -debyyttialbumista tulee mieleen jokin sukurutsainen ja syrjäinen kylä. Miten käy matkailijoille, jotka sinne eksyvät? ­ He todennäköisesti ajavat rallia pitkin metsäteitä, ottavat muistoksi valokuvia höperöistä alkuasukkaista, käyvät lenkkeilemässä luontopolulla, melovat kanooteilla joella, telttailevat pusikossa, juovat rantabaarissa paikallista "original" kotipolttoista (vain 19,90 euroa muki!), kokevat unohtumattomia hetkiä paikallisen punaniskahomoraiskaajan syleilyssä ja sitten harrastavat jousiammuntaa ja ostavat banjonsoittajanaamareita marketista sekä syövät paikallisessa ravintolassa "Mitä serkumpi sen herkumpi" -hampurilaisaterioita. Talvella voi olla siten vähän kylymempöö. Lomapaketin voi tilata lähettämällä toisen korvansa kirjekuoressa Ol' Edille. The Country Dark soittaa punkilla ja rockabillyllä höystettyä kantria. Sen riveissä vaikuttaa jäseniä esimerkiksi The Festermenistä, Slideshakeristä sekä Cosmo Jones Beat Machinesta. Sonninen kertoo, että ajatus tällaisesta orkesterista turskahti mieleen Varpaisjärvellä joskus 90-luvulla. Tuo seikka kuulemma kertoo kaiken oleellisen orkesterin synnystä, mutta jos kuitenkin hieman lisäselvitystä... ­ Kirjoitin Psychos In Love -nimisen kappaleen The Festermenin aikoina jo vuonna -99. Ystäväni Torsti Tuovinen Cosmo Jones Beat Machinestä tuli saunomaan ja potemaan krapulaa luokseni ja totesi siinä ohimennen, että tuostahan musastahan voisi joskus viritellä jotakin. Kävimme eräänä yönä läheisellä Kuolion-saarella ja visioimme orkesterista, joka soittaisi psykoottista kantrimusaa. ­ Pyysimme mukaan kitaristilegenda Marko Lukkarisen ja rumpali Jantsu Korhosen ja pikkuhiljaa rupesi lihaa muotoutumaan idean ympärille. Taisi olla jo ehkäpä vuosi 2003, ja sittenkin The Country Dark oli pitkään vain sivuprojekti ennen kuin varsinainen isopyörä lähti rullaamaan. Eka EP ilmestyi vuonna 2007. Nykyisin orkesterissa soittaa rumpuja J-P Hautalampi ja toista kitaraa Henri Keinänen. HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVA ANJA HULT " Jouduin ulkoavaruuden muukalaisten sieppaamaksi! Olennainen osa The Country Darkia on myös laulujen aiheet. Sonninen kertoo, että tarinat saavat usein alkusysäyksen omista kokemuksista. ­ Olen nuoresta asti joutunut osalliseksi aika kiintoisiin tapahtumiin. En tiedä miksi. Jotkut ihmiset valittavat, että elämä on tylsää. Ehkä se kaikki tapahtumarikkaus on sitten kohdallani ollut siunaus. Savonseudulla on omat hullut ja murhaajansa siinä missä muuallakin. Omalaatuisia ihmisiä liikkuu tietysti joka paikassa, niin Varpaisjärven kylillä, Kuopion torilla kuin Sörnäisten metroasemalla tai Bangkokin panoluolissa. Kappaleet ovat yhdistelmä todellisia tapahtumia ja fiktiota. Se, että tapahtuivatko jotkut asiat Suomessa vai Amerikassa vai tapahtuivatko ne ollenkaan, ei ole sävellyksen synnyn kannalta kovin ratkaisevaa. Jonkinlaista automaattikirjoitusta tapahtuu ja poks. EP ilmestyi siis jo 2007, mutta debyyttialbumia saatiin odotella yli neljä vuotta. Sonninen myöntää, että aikaa on vierähtänyt ja pyytää sitä anteeksi faneilta. Lisäksi hän kiittelee kaikista kannustavista kirjeistä, sähköposteista ja telepaattisista viesteistä. ­ Suurin yksittäinen syy asioiden viivästymiseen on tietysti se, että jouduin ulkoavaruuden muukalaisten sieppaamaksi vuonna 2008... niin kuin seikkaperäisesti Abducted-kappaleessa kerron. Sen jälkeen kärsin post-traumaattisesta stressistä ja purin ahdistustani viinaan ja kevytkenkäisiin naikkosiin. Se oli hauskaa, mutta vei kaiken aikani. Hypnoosin avulla pääsin eroon kierteestä ja aloitin sitten elämäni uudestaan luomumaanviljelijänä. Samalla keksin uuden hauskan keräilyharrastuksen, jonka kautta löysin elämälle tarkoituksen. Tästä puolestaan kerron Human Skin Suit -kappaleessa. Koko tarina löytyy Slaughterhouse Party -levyltä. « SUE » 21 « NRO. 1
• Hold my hand tight, nothing will hurt you here. You are almost home my little angel, I will lead you through... EMERALD FOREST and the BLACKBIRD KAPPAS! MELODOOMIN HALLITSEVAT MESTARIT NOSTIVAT RIMAA, MUTTA TAAS MENNÄÄN KOMEASTI YLI! ELI ENTISTÄKIN MONIPUOLISEMPI JA ILMAVAMPI KIEKKO TIEDOSSA... ROHKEASTI VAIN MATKAAN - YLI TUNNIN MITTAINEN VAELLUS LÄPI SYNKÄN METSÄN KYLLÄ PALKITAAN. KATARSIS ODOTTAA 1. HELMIKUUTA Seitsemän pikimustaa vinyylituumaa! Mukana Kosmikud-coveri "Kuinka tuli pimeys mun tupaan" ja mp3-latauslipuke. Kaupoissa 25.1. On elämä puuttuvan kortin värinen. CARNALATION DEATHMASK Grindaavaa death-raastetta Seinäjoelta. 12 millintarkkaa viiltoa Suomi-Kuolon ruhoon! Äiti katso: Paljon verta, mutta ei ollenkaan visvaa. www.spinefarm.fi SUE 25.1. » 22 « NRO. 1
• 30-vuotisjuhlaansa viettävä Metallica suunnittelee 3D-elokuvaa. Bändi ei kerro hankkeesta vielä enempää kuin sen, että leffan on tarkoitus tulla teattereihin vuonna 2013. Raskaan doom/drone-metallin pioneeriyhtye Earth ja lämmittelijöinä nähtävät Mount Eerie ja Ô Paon esiintyvät Helsingin Nosturissa perjantaina 6. huhtikuuta. Kokeellinen funeral doom -yhtye Esoteric saapuu helmikuun alussa kolmelle keikalle Suomeen. Bändi esiintyy 2.2. Helsingin DOMissa, 3.2. Tampereen Yo-talolla ja 4.2. Jyväskylän Ilokivessä. Tamperelaisfestivaali Sauna Open Air pitää välivuoden. Päätökseen johtivat festivaalijärjestämisen yleisesti kasvaneet riskit, lisääntyvän tarjonnan luoma kiristyvä kilpailutilanne sekä kohonneet esiintymispalkkiot. Judas Priest esiintyy Helsingin Jäähallissa 22. huhtikuuta. Brittiläinen heavy metal -legenda on ilmoittanut Epitaph World Tourin olevan uransa viimeinen maailmankiertue, joten yhtye nähdään Suomessa kenties viimeistä kertaa. Black Sabbath -kitaristi Tony Iommilla on todettu varhaisen asteen imusolmukesyöpä. Alkuperäiskokoonpanollaan uutta levyä työstävä bändi siirtää äänityksensä Iommin kotimaahan Englantiin. Spinefarm Records on kiinnittänyt tuusulalaisen Artificial Heartin. Bändi soittaa aggressiivista modernia metallia hardcorella ja tarttuvilla kertosäkeillä höystettynä. Kotkalainen heavy metal -yhtye Domination Black on saanut valmiiksi kolmannen pitkäsoittonsa. Dimension: Death -albumi julkaistaan 22. päivänä helmikuuta Kanki Rekordsin ensimmäisenä julkaisuna. NEWSFLASH TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » DEICIDE JALOMETALLIIN Oulun hevifestivaali julkistaa vuoden 2012 ensimmäiset kiinnityksensä. alometalli on julkistanut ensimmäiset seitsemän ensi kesän esiintyjäänsä. Yhdettätoista kertaa järjestettävälle oululaisfestivaalille saapuvat amerikkalaiset Deicide, Municipal Waste ja Toxic Holocaust, sveitsiläinen Coroner, hollantilainen The Devil's Blood, kreikkalainen Septicflesh sekä ruotsalainen The Year Of The Goat. Jalometallin Tero Lassilan mukaan tiedossa ei ole suuria käytännön järjestelyjen muutoksia. Jalometalli jatkaa tutulla paikallaan eli Oulun Teatrialla ja sen ulkoympäristössä. Käytössä on kaksi suurta lavaa sekä viime vuonna pieniä bändejä varten lanseerattu kolmoslava. ­ Teatrian ympäristö muuttuu koko ajan kaavoituksen myötä, mutta huhuista huolimatta Jalometalli järjestetään samoilla sijoilla kuin viime vuonna. Yksi vuoden suurista kotimaisista festivaaliuutisista oli se, että Tampereen Sauna Open Air pitää välivuoden. Millaisia ajatuksia se herättää kollegoissa? ­ Olihan se yllätys. Saunan syitä välivuoden pitämiselle en halua spekuloida, mutta kyllähän festarin järjestäminen on hankaloitunut siinä mielessä, että lähes kaikki mahdolliset kulut kasvavat joka vuosi. J Se näkyy sitten lippujen hinnoissa, jotka Jalometalli on aina pyrkinyt pitämään niin alhaalla kuin mahdollista. ­ Merkitystä on myös sillä, että mitkä bändit ovat milloinkin tien päällä ja mitä muita festivaaleja järjestetään Euroopassa samaan aikaan. Bändien roudaaminen rapakon takaa pistokeikalle Suomeen on turhan kallista hommaa. Festivaalin rakentamista helpottaa myös laajakatseisuus bändien suhteen. Kun tarjolla on Deiciden ja Septicfleshin deathmetallia, Municipal Wasten, Toxic Holocaustin ja Coronerin thrashpohjaista poljentoa sekä The Devil's Bloodin ja The Year of the Goatin okkultistista rockia, ei Jalometallia voi pitää yhden asian tapahtumana, vaikka festivaali metallikentällä toimiikin. ­ Nyt julkaistuista bändeistä ei välttämättä voi päätellä kaikkea tulevan kesän Jalometallin kokonaisuudesta, vaikka ensimmäiset julkistukset usein ovatkin sieltä kovemmasta päästä, tiedottaja Tero Lassila kertoo. ­ Jalometallin idea on tuoda lavoille metallin vanhoja arvoja kunnioittavia yhtyeitä. Meillä kuulee aitoa ja perinteistä raskastelua, vanhemman koulun metallin vaalijoita ja uudempia tulokkaita. Lisää Jalometallin esiintyjäjulkistuksia on luvassa kevättalven aikana. Jalometalli-festivaali järjestetään Oulun Limingantullissa Club Teatrialla 10.-11. elokuuta. www.jalometalli.net Nightwishin uusi albumi Imaginaerum on myynyt Saksassa kultaa eli yli 100 000 levyä. Edellinen albumi Dark Passion Play on ylittänyt Saksassa 200 000 myydyn levyn platinarajan, ja Once on myynyt yli 300 000 kappaletta. Helsingin Kaapelitehtaalla 17.-18.2. vietettävän Helsinki Metal Meeting / Finnish Metal Expon ohjelma on valmis. Viimeiset kiinnitykset ovat death`n'roll-ryhmä Ghoul Patrol, Suomi Metal Star -kisan voittaja Oddland sekä metalcorebändi Artificial Heart. Aikataulut: www. fme.fi Iron Maiden -kitaristi Adrian Smith ja exSikTh-nokkamies Mikee Goodman ovat lyöttäytyneet yhteen Primal Rock Rebellion -nimisen bändiprojektin tiimoilta. Awoken Broken ­albumi ilmestyy 29.2. Mike Portnoy, Steve Morse, Neal Morse, Dave LaRue ja Casey McPherson ovat perustaneet Flying Colors -nimisen yhtyeen. Virtuoosien albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. » LEVY VAI LIVE? erinteisesti bändejä on tavattu luokitella joko keikkabändeiksi tai studiolevybändeiksi. Vaikka osa yhtyeistä kuulostaakin livenä paremmalta kuin levyllä ja päinvastoin, niin siitä huolimatta suurin osa bändeistä haluaa sekä tehdä hyviä levykokonaisuuksia että soittaa hyviä keikkoja, joissa yleisölle tarjotaan täyttä vastinetta lipun hinnalle. Yleisön toiveiden toteuttaminen on monesti elinehto bändille, mutta siinä piilee kuitenkin oma vaaransa. Erityisesti vanhempien bändien kohdalla se johtaa monesti noidankehään, jossa tiettyjä kappaleita ei voi jättää keikoilta ollenkaan pois. Energisenä livebändinä tunnettu yhtye voi taantua ammattimaisen päteväksi mutta staattiseksi jukebox-bändiksi, joka kyllä julkaisee uusia levyjä mutta ei soita niiltä biisejä livenä juuri lainkaan, koska vanhoja hittejä ei muka voi jättää soittamatta. P Miksi ylipäätään tehdä ja säveltää biisejä, jos niistä valtaosaa ei tulla koskaan soittamaan livenä? Tehdäänkö biisi enää todellisesta biisinteon tarpeesta vai sen takia, että levylle pitää saada täytettä? Jos biisiä ei ole tarkoituskaan esittää kenellekään, niin se on silloin todennäköisesti huonompi biisi kuin mitä se voisi olla. Uusien levyjen joka ainoa biisi tulisi soittaa keikoilla. Monelle kaavoihin kangistuneelle ja vanhoja maneerejaan hyödyntävälle veteraanibändille tekisi terää, jos ne eivät saisikaan vetäytyä rutiininomaiselle mukavuusalueelleen vaan joutuisivat treenaamaan uuden julkaisunsa kaikki biisit keikkoja varten ja olemaan la- valla niiden kanssa skarppina ilta illan jälkeen, koska biisit eivät lähtisikään vielä selkäytimestä. Keikoissa olisi silloin samat onnistumisen ja epäonnistumisen riskit kuin alkuaikoinakin, jolloin kaikki oli vielä tuoretta ja uutta. Ja jos joku tuntuu tuoreelta, niin se antaa myös henkistä elinvoimaa. Osa bändeistä on tämän jo tajunnutkin. Esimerkiksi Iron Maidenin viime vuosien tempaukset kuten koko uuden albumin soittaminen sellaisenaan sekä settilistan painottuminen uudempaan materiaaliin on varmasti antanut bändin soittajille uutta motivaatiota, jota ilman bändi saattaisi olla jo lopettanut. Toki osa yleisöstä tätä on protestoinut, sillä metalliyleisön enemmistö on sisimmässään melkoisen konservatiivista eikä halua tulla ulos mukavuusalueeltaan vaan ennemmin hekumoida nostalgian lämmössä. Ja jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä, niin » SETÄ JUSSIN TUPA todettakoon, että metalliyleisön enemmistöllä tarkoitan myös itseäni. Vanhassahan vara parempi, eikä mitään uutta auringon alla. Toki yleisömäärät saattaisivat pienentyä tai vaihtua. Tai sitten bändi toteaisi, että heidän on parempi lopettaa uusien biisien ja uusien levyjen teko ja keskittyä vain keikkoihin. Jos näin kävisi, niin olisiko se paha asia? Vai olisiko se jopa helpotus sekä bändille että sen faneille, jotka ovat kannatusmielessä ostaneet uudet levyt niistä oikeasti enää välittämättä ja tietäen, että levyiltä ei kuulla livenä kuin muutama harva biisi, jos niitäkään? Kenties tosiasioiden nöyrä hyväksyminen johtaisi entistä parempiin livekeikkoihin vailla ylimääräisiä paineita. JUSSI LAHTONEN " Uusien levyjen joka ainoa biisi tulisi soittaa keikoilla. SUE Soittakaapa seuraavaksi Paranoid! » 23 « NRO. 1
• » TARINO HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVAT ALEAH L. STANBRIDGE " Ei se ole rivoa, sehän on suurta runoutta. SUE » 24 « NRO. 1
• OITA SINISESTÄ KÄÄPIÖSTÄ Swallow The Sun kertoo uudella levyllään myrkynvihreitä, brutaaleja satuja. wallow The Sun -yhtyeen kitaristi Juha Raivio ja kosketinsoittaja Aleksi Munter istuvat vierekkäin Ilvesravintolan pöydässä Helsingissä. Yhtyeen viides, runollisesti nimetty albumi Emerald Forest And The Blackbird ilmestyy pian ja kysyttävää riittää. Miehet aloittavat kertomalla, että suomalainen lastenlaulu Sininen uni on inspiroinut levyn syntyä. ­ Se kappale on hyvin Twin Peaks -henkinen, väittää Juha. ­ Kuunnellessani kappaletta syntyi mieleeni kuva isästä kertomassa kuolevalle lapselleen tarinaa siitä, mihin hän joutuu. Kaikki levyn biisit kulminoituvat omalla tavallaan tämän biisin tunnelmaan. Olisin halunnut laittaa alkuperäisen kappaleen levylle, mutta sen rytmi on aika mahdoton. ­ Onhan siinä biisissä todella outo tunnelma, jatkaa Aleksi. ­ Sellainen sininen kääpiö tulee sinisellä autollaan ja syö pienillä hampaillaan jäätelöä. Eihän se nyt ole normaalia. Miehillä on selvästi pahoja lapsuuden traumoja kyseisestä biisistä tai sitten vain vilkas mielikuvitus. Emerald Forest And The Blackbird on nimeään ja visuaalista ilmettään myöten kuin satukirja, tosin pahaenteinen sellainen. Enkelimäisistä kauniista melodioista syöksytään usein yhtäkkiä karmaiseviin mörinöihin. Myös runomainen puhe, jota kappaleiden välissä esiintyy, tuo mieleen enemmän elokuvan soundtrackin kuin perinteisen levyn. ­ Sininen uni -kappaleessa mainitaan kultainen metsä ja sininen lintu. Levyn nimi on muokattu sieltä. Kyllähän nimestä tulee kyselyitä, mutta kun selittää sen olevan sadun nimi, merkitys ymmärretään. Tuollaisiahan ne satukirjojen nimet yleensä ovat. Harvemmin näkee lasten satukirjaa, joiden nimi on esimerkiksi Pöytä, vitsailee Juha. ­ Onhan toisaalta sellaisiakin satukirjoja kuin Teemu leikkii lääkäriä, ja vaikka mitä Piip käännä sivua -kirjoja. Ehkä meidänkin pitäisi tehdä sellainen, hekottaa Aleksi. Miehiä taitaa painaa pieni väsymys. Tai sitten he ovat aina tällaisia. Jatketaan silti levystä. Kuinka tarkkaan harkittua satukirjamaisuus on? ­ Meille on todella tärkeää, että kokonaisuus on hyvä, kertoo Aleksi. ­ Siihen kuuluu kansitaide, biisit ja niitä sitovat yksityiskohdat kuten puheosuudet sekä myös kappalejärjestys. Biisit toimivat usein paremmin, kun ne ovat oikeassa kontekstissaan. Tietty järjestys tekee niistä jotakin enemmän kuin ne yksinään olisivat. Totta kai välillä käy mielessä, että tekeekö turhaa työtä, kun hioo biisit ja levynkannen visuaalisen ilmeen huippuunsa, koska ihmiset kuitenkin lataavat levyt netistä. ­ Mua ärsyttää sellainen asenne, ettei muka jakseta kuunnella kokonaista levyä läpi, jatkaa Juha. ­ Meidän musiikki menee sellaisessa hukkaan. Totta kai kappaleiden yli voi hyppiä, mutta kyllä se koko levy pitää kuun- S nella läpi moneen kertaan, jotta ymmärtää ne biisit kunnolla. ­ Mutta onneksi on olemassa niitä, jotka arvostavat myös kokonaisuuksia. Itse olemme sellaisia, joten ehkä siksi odotamme sitä myös muilta. Emerald Forest And The Blackbirdistä on tulossa vihreä ja valkoinen vinyyliversio, koska haluamme antaa faneille myös jotain visuaalisesti nautittavaa. KAPPALE KUNNIANOSOITUSTA myrkynvihreä väri on näkyvä osa Emerald Forest And The Blackbirdiä, ja yhden kappaleen nimi on April 14th. Onko oikein olettaa, että myrkynvihreään väriin usein yhdistetty Type O Negative ja sen edesmennyt keulahahmo Peter Steele, joka kuoli huhtikuun 14. päivänä 2010, ovat vaikuttaneet albumiin? ­ Kyllä näin voi sanoa, myöntää Juha. ­ Type O Negative on yksi suurimpia vaikuttajiamme, ja koko levy on tavallaan kunnianosoitus Peter Steelelle, mutta ei kuitenkaan kovin alleviivatusti. Paitsi tietenkin kappale April 14th, joka on hänelle omistettu kappale. Biisistä löytyy myös soundillisia yhtymäkohtia Type O Negativen musiikkiin sekä omanlaista mustaa huumoria. Esimerkiksi kappaleen alussa sanat The Sabbath Is Near tulee siitä, että se kohta kuulostaa ihan Black Sabbathilta. Meillä on Steelen kanssa muutenkin paljon yhtymäkohtia, jos otetaan housut pois, haha! Aivan. No niin, jatketaanpas, pojat. Olette maininneet käyttävänne biiseissä usein B-luokan kauhuelokuvien tunnelmia. Oliko näin myös kappaleessa Labyrinth Of London (Horror Pt. IV)? ­ Kyllä. Se on sellainen Jack The Ripper -tyyppinen tarina miehestä, joka kiertelee Lontoon kaduilla murhaamassa naisia toiveenaan koota leikkelemistään ruumiinosista itselleen unelmien morsian, kertoo Juha. ­ Sanoitukset menivät kyllä aika rivoiksi. Emme ole koskaan ennen käyttäneet sanoja "dirty cunt". ­ Ei se ole rivoa, sehän on suurta runoutta, keskeyttää Aleksi. ­ Itse biisistä muuten löytyy oikeaa runoutta, nimittäin William Blaken London, jota miesääni lukee. Levyn kaikki kappaleet ovat brutaaleja satuja. PE 10.2. LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ LIMBOMAINEN TILA juha kertoo, että Swallow the Sun ehti treenata Emerald Forest And The Blackbirdin kappaleita ainoastaan vajaalla miehistöllä ja vain kolme päivää ennen studioon menoa. ­ Olemme treenanneet koko bändin kanssa viimeksi vuonna 2009. Tuntuu, että mitä vä- hemmän meitä on yhdessä paikassa, sitä paremmin homma toimii. Joskus asioihin pystyy keskittymään paremmin omassa rauhassa. Kyllähän biisien rungot olivat olleet valmiina jo keväästä saakka. ­ Itsehän tosin kuuntelin kappaleet vasta neljä viikkoa ennen studiota, nauraa Aleksi. ­ Ja kahden biisin sovituksetkin olivat kesken vielä studioon mennessä, mutta sieltä ne sitten tulla tupsahtivat. ­ Kyllä se niin on, että hyvän talon rakentamiseen tarvitaan kunnon perustukset. Voi vittu, mikä Remontti-Reiska-kommentti, nauraa Juha. ­ Mutta oikeasti, jos pitäisi mennä studioon ilman mitään biisejä, niin mä tappaisin kaikki. Ei siitä tulisi yhtään mitään. Mutta ehkä se joillain toimii. Twin Peaks -sarjan ja elokuvan vaikutus kuuluu lähes kaikilla bändin levyillä, ja myös Emerald Forest And The Blackbirdillä on viittauksia niihin. Juha kertoo sanoituksista löytyvän limbo-ajatuksen nousseen Twin Peaksista. ­ Limbo on sellainen unenomainen tila. Jokainen on varmasti kokenut niitä hetkiä puoli viiden aikaan, kun ei saa nukuttua ja miettii syntyjä syviä. Mulla sellaisia hetkiä on ollut paljon. Se on sellainen tietynlainen pysähtyneisyyden hetki. Aika ei liiku eteen eikä taakse. Levyn puheosuudet ovat ajatuksia, joita sellaisessa tilassa mietitään. Katumusta, iloa, kauneutta ja kuolemaa. ­ Aika hyvin sä kuvailet krapulan, heittää Aleksi. Emerald Forest And The Blackbirdillä vierailee Nightwishin laulaja Anette Olzon. ­ Tarvitsimme levylle enkeliltä kuulostavan naislaulajan, kertoo Juha. ­ Olen niin old school, että vierailin Anetten Myspacesivulla ja kuuntelin sieltä biisin Invisible. Päätin ottaa yhteyttä, ja Anette lähti mielellään mukana. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Lisäksi tämä varmasti herättää ärtymystä ihmisissä. Se on aina hyvä asia. Anetten tavoin myös Juha asuu Ruotsissa. Mies katselee kelloa vähän väliä, sillä lähtö lentokentälle on pian. ­ Asun keskellä metsää. Lähimpään kauppaa on 10 kilometriä. Siellä ratsastan hiukset hulmuten pitkin niittyjä. No ei. Mutta nautin kyllä sellaisesta luonnon rauhasta. Niin Juhalla kuin Aleksillakin on omia projekteja, jotka myös vievät aikaa. Aleksi muun muassa on soittanut koskettimia niin Ghost Brigaden ja Insomniumin levyillä. Swallow The Sun veti itsensä piippuun viime vuonna, sillä keikkailtua tuli jaksamisen äärirajoilla. Tänä vuonna se aikoo keikkailla valikoiduimmin. ­ Kieltäydyimme juuri kymmenestä festarikeikasta, mutta Suomen festareille tulemme soittamaan mielellämme. « SUE » 25 « NRO. 1
• Resolutionin monipuolisesta kappalekatraasta erottuu päätösraita King Me, jolla kuullaan mättöriffien seassa sekä operaattista naislaulua että orkesterimattoja. Tähän eeppiseen pisteeseen päästäkseen biisi kulki pitkän matkan. ­ Kyseinen kappalehan oli sovitukseltaan ensin täysin riisuttu. Randy oli jo nauhoittamassa laulujaan, kun tuottajamme Josh sai idean, luonnostelee Morton. ­ Olin tosiaan jo purkittamassa osuuksiani, kun Josh kertoi tuntevansa ammattilaiseksi kouluttautuneen oopperalaulajan. Hänen aloitteestaan päätimme koettaa, miltä naislaulu kuulostaisi kappaleessamme. Tämän kokeilun aikana studiostamme löytyi henkilö, joka tekee työkseen jousisovituksia. Hän ehdotti orkesterimausteiden lisäämistä biisiin. Kokeilimme sitäkin. Tässäkin tapauksessa jälkijunassa kokeiltu elementti toimi, joten miksi ei, tiedustelee Blythe. PROTESTILIIKKEITÄ resolutionin äänimyrsky tallennettiin aikana, jolloin Lamb Of Godin kotimaassa myrskysi monella sosiaalisella rintamalla. Amerikka sai osansa maailmanlaajuisesta kansannousuhengestä niin konservatiivisen Tea Party -liikkeen kuin liberaalin Occupy Wall Street -liikkeen muodoissa. Kummallakin bändin edustajalla on rivikansalaisena vankka näkemyksensä näistä ryhmittymistä. Blythe suuntaa kriittisen silmän molempiin suuntiin. ­ Ensinnäkin, minun silmissäni koko Tea Party -liike on melko kammottava. Kun suhteellisen montaa kansalaista koskettavan liikkeen suukappaleena on Sarah Palinin kaltainen bimbo, en tiedä miten päin kääntyä. Olen todella huolestunut, että ihmiset pystyvät samaistumaan sellaiseen henkilöön ja uskomaan hänen suoltamaansa roskaa. ­ Toiseksi, Occupy Wall Streetin kaltaiset liikkeet saavat ainakin periaatteessa kannatukseni. On hienoa, että ihmiset nousevat suureen protestiin. Minusta on vain valitettavaa, että siihen vaadittiin tällainen taloudellinen kriisi, kun maailmalla on jo pitkään ollut käynnissä humanitäärinen kriisi. Mortonin näkökulma on huomattavasti optimistisempi. ­ Minä koen molemmat liikkeet hienoiksi asioiksi. En todellakaan voi sanoa, että olisin täysin samaa mieltä kummankaan kanssa. Siitä huolimatta kannatan kaikkia tekijöitä, jotka rikkovat maamme poliittisen kentän halvaantunutta kaksipuoluejärjestelmää. Demokraattien ja republikaanien luoma tiukka jakauma pitää maatamme monin tavoin täydessä pattitilanteessa. Mikä tahansa liike, joka hajottaa tätä järjestelmää pienempiin osiin joko oikealta tai vasemmalta, osoittaa meitä poliittisesti parempaan suuntaan. ­ Tea Partyhän oli tavallaan konservatiivisen oikeiston äärimmäisempi osio, joka erottui omaksi ryhmäkseen yhdistämällä käytännön voimavaransa heidän ideologiaansa, olivat ne ideat sitten hyviä tai huonoja. ­ Occupy Wall Street on ainakin tässä vaiheessa yleisellä tasolla harmittomampi liike. Molemmat ovat sinällään pelkkiä hyödyttömiä uutisotsikkojen aiheita, ellei niiden kautta pystytä oikeasti vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin sekä menettelytapoihin. Tästä huolimatta pelkästään liikkeiden olemassaolo on jo muutosta ja minusta hyvää muutosta. « HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA ROADRUNNER " On hienoa, että ihmiset protestoivat. » KARITSAN RATKAISU Lamb Of Godin uusi levy rankaisee koko rahan edestä. 2 000­luvun puolella kovimmat korttinsa pöytään latoneen amerikkalaisen raskasmetallin "uuden aallon" johtohahmoksi voi ehdottaa useitakin bändejä. Maineen ja saavutusten yhteistuloksen perusteella armoitetuimman pelurin titteli tulee ojentaa Lamb Of Godille. Jo vuonna 1994 Burn The Priest -nimisenä Richmondissa, Virginian osavaltiossa perustettu orkesteri on louhinut tietään kohti vuorenhuippua tasaisen varmasti. Bändin edellinen studiolevy Wrath (2009) oli komea virstanpylväs, joka nappasi julkaisuviikollaan Billboardin päälistalla kakkossijan ja iskeytyi Suomessakin viiden kärkeen. Tämän taustan huomioon ottaen voisi kuvitella Lamb Of Godin rakentaneen uuden Resolution­ levynsä iloiselle ja toiveikkaalle pohjalle. Albumi ei kuitenkaan anna moisille luuloille minkäänlaista vahvistusta. Jo kansi iskee kuulijan eteen kuivuuden alla halkeilleen aavikkomaiseman, jonka horisontissa nousee liekkejä ja synninmusta savupatsas. Lamb Of Godin toisen kitaristin Mark Mortonin mukaan kansikuvitus ei viittaa suoraan bändin mieleiseen ratkaisuun ihmiskunnan ongelmiin eikä edes siihen tuhoon, jota tuore levy tulee aiheuttamaan kuulijoidensa ympärillä. ­ Pidän luovista tulkinnoistasi, mutta kuvan tausta on hieman yleisluontoisempi. Kävimme kaikki kansikuvamme tehneen Ken Adamsin kanssa läpi eri visioita, joita joko uusien biisien sanoitukset tai yleinen fiilis bändin sisällä ja ympärillä toivat mukanaan. Esille nousi eri teemoja, muun muassa itsetuho niin henkilökohtaisella, bändin sisäisellä kuin globaalillakin tasolla. Myös yksinäisyys ja eristäytyminen hiipivät mukaan. ­ Näiden ajatusten pohjalta Ken loi kieroutuneessa mielessään kuvamateriaalia, jota sitten joukon kesken hieman muokkailimme. Hienointa uuden levyn kannessa on se, että se näyttää hyvin erilaiselta kuin aiemmat. SURKEA RALLI resolution tarjoaa todellisen täyslaidallisen pajavasara-armeijan lailla takovia marssilauluja: levyn standardiversiokin käsittää 14 raitaa. Mortonin ja laulaja Randy Blythen mukaan albumin kirjoitussessiot olivat ennätyksellisen hedelmälliset, mikä aiheutti hetkeksi tiettyjä ongelmia. ­ Yleensä teemme kutakuinkin tämän verran kappaleita, joista sitten karsimme levylle 11 tai 12 raitaa. Nyt materiaali virtasi vuolaana, ja karsiminen oli entistä vaikeampaa, pohtii Morton. ­ Tuohan on tietysti lopulta hyvä ongelma. Leikkaamisen vaikeutta kuvasti hyvin se, kun päädyimme yhtenä päivänä pohtimaan tuotta- jamme Josh Wilburin kanssa, että nyt oikeasti tarvittaisiin surkea ralli. Piti löytää biisi, joka ei tuntunut hyvältä nauhoitettavaksi ja antoi siten verrokin oikeasti pätevälle tavaralle, kertoo Blythe. Tuotannollisesti Resolution on sekoitus Lamb of Godin kahden edellisen julkaisun eri puolia. Mukana on niin Sacramentin (2006) verrattain kiillotettua eeppisyyttä kuin Wrathin (2009) raakaa, suoraan kurkkuun iskevää soundimaailmaa. Vivahteikkaan biisimateriaalin kanssa tämä yhdistelmä luo vaikutelman Lamb Of Godin monipuolisimmasta levystä. Morton allekirjoittaa fiiliksen ainakin osittain. ­ Arvostan eritoten näkemystäsi tuoreen levyn tuotannosta verrattuna pariin aiempaan levyymme. Otimme kitaroihin sekä rumpuihin saman lähestymistavan kuin Wrathillä. Tavoitteena oli päästä hyvin lähelle kitaran luonnollisinta soundia. Sacrament taas oli hyvin tuotettu kokonaisuus. Resolutionkin kuulostaa tuotetulta, muttei prosessoidulta, jos ymmärrät tämän eron. Sillä on elävä, hengittävä soundi, kun taas Wrathillä tuotanto oli minusta hieman väkinäinen. Blythe panee levyllä itsensä peliin odotetun tappokarjunnan ja kuristettujen rääkäisyjen lisäksi parilla puhtaallakin rivillä, olivat ne sitten teknisesti puhtaita suorituksia tai eivät. ­ Yritän loogisesti jokaisella levyllä löytää uusia tapoja käyttää SUE ääntäni. Toisin sanoen pyrin laajentamaan eri hahmojeni määrää. Vaikka katsottaisiin bändin koko uraa, mielestäni Resolutionin lauluotoissa on takana eniten tunnetta. New American Gospelilla (2000) ja Burn The Priestin nimikkolevyllä (1999) on ehkä yhtäläinen määrä. Molemmat noista levyistä olivat todella nopeita työrupeamia. Toinen tehtiin kahdeksassa tunnissa ja toinen puolessatoista päivässä, joten ottojen täydellisyydestä ei ehtinyt mitenkään huolehtia. Resolutionin vokaaleissa pidimme huolta siitä, että ottoihin pystyi uskomaan. Vaikkeivät ne olisi olleet teknisesti täydellisiä, niistä täytyi huokua tunnetta. Laulaja ei kuitenkaan myönnä, että vakavat kokeilut mikrofonin edessä veisivät yhtyeen vielä perinteisen, Rob Halford -henkisen hevikiljumisen äärelle, vaikka bändin sisältä taitaja löytyykin. ­ Minä en pysty sellaiseen, mutta kitaristimme Willie Adler pystyy. Emme kylläkään ole yrittäneet vakuuttaa häntä vetämään sellaisia lauluja levyillemme. Tai no, kauan sitten nauhoitimme kappaleen nimeltä Wizardsmoke. Willie ja minä hoidimme laulut muiden soittaessa taustalla. Minä rääyin osani kähisevällä black metal -äänellä, kun Willie puolestaan kiskoi niitä Halford-kirkaisuja. Ehkä se näkee vielä joskus päivänvalon, vaikkapa Youtube-sensaationa, Blythe naureskelee. » 26 « NRO. 1
• » ENKELTEN VERIKYLPY Suicidal Angels uskoo yhä vanhaan kunnon väkivaltaiseen hauskanpitoon. T hrash metal on kokenut viimeisen kymmenen vuoden sisällä huomattavan kurssinnousun maailmanlaajuisesti. Euroopassa yksi genren kovimpia nousevia nimiä on vuosituhannen alussa syntynyt kreikkalainen Suicidal Angels. Overkillin, Exodusin ja Kreatorin kaltaisten legendojen kanssa kiertänyt bändi runnoo pian ulos tuoreimman studioalbuminsa Bloodbathin. Suicidal Angelsin jo 16-vuotiaana perustanut kitaristi-laulaja Nick Melissourgos kertaa, että bändi ehti raataa lähes vuosikymmenen kohtalaisella menestyksellä ensimmäisistä demoista aina debyyttilevynsä yli. Suurempi breikki tapahtui odottamatta. ­ Aloitimme aivan 2000-luvun alussa puhtaasta intohimosta soittaa musiikkia, joka oli siihen aikaan melko unohdettua. Työstimme materiaaliamme vuosia. Ensimmäisen mainittavan mahdollisuutemme saimme vuonna 2007, kun Rotting Christ otti meidät mukaansa kiertuepätkälle Itä-Eurooppaan. Kunnon potkun saimme vuonna 2009, kun voitimme suurten metallimedioiden yhdessä jakaman Rock The Nation -palkinnon. Ehdolla oli yli 1200 bändiä. Sen jälkeen teimme levyn Nuclear Blas- tille ja kaksi NoiseArtille, joka julkaisee myös tulevan neljännen albumimme. Seuraavan kiertueemme teemme Cannibal Corpsen ja Behemothin lämmittelijänä. Suicidal Angels seisoo vankasti vanhan koulun thrashbändien riveissä. Melissourgos toteaa yhtyeen ottaneen vaikutteita niin klassisilta teutonirässäreiltä kuin Amerikan molemmilta rannikoiltakin. Bändin alkuajoistaan lähtien kunnioittama "lujempaa ja nopeammin" -mantra ei kuitenkaan ole Suicidal Angelsille ehdottomuus. Esimerkiksi Bloodbathin päätösraita Bleeding Cries heijastaa selkeästi koukeroisempaa proge-henkisyyttä. Sekään ei ole tietoisen suuntauksen tulosta. ­ Emme ainakaan lähteneet tekemään kyseistä kappaletta mitenkään progressiivisemmalla tähtäimellä. Olemme avoimia kaikille täysin odottamattomillekin ideoille, jotka sopivat mielestämme bändin puitteisiin. Mitään ei hylätä vain sen takia, ettei se olisi tarpeeksi thrashiä, Melissourgos linjaa. Kreatorin pääjehun Mille Petrozzan vuolaasti ylistämillä Suicidal Angelsin keikoilla orkesteri suosii suoraa ja perinteistä meininkiä yleisöä myötäillen. Melissourgosin on tosin vaikea päättää näkisikö hän vakituisesti faneilta HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA NUCLEAR BLAST " Eivätkö kaikki voisi vain aloittaa moshaamisen heti seinän sulkeuduttua? mieluummin circle pitejä vai wall of deathejä. ­ Eivätkö kaikki voisi vain aloittaa moshaamisen heti seinän sulkeuduttua? Ehkä suosisin lopulta kuitenkin circle pitiä, koska sen helvetillinen hauskuus kestää paljon kauemmin. Eihän mikään oikeasti voita hyvää vanhanaikaisen ystävällistä väkivaltaa, naurahtaa laulaja-kitaristi. Kreikkalaiset hevifanit tiedetään tietyissä piireissä hulluuteen asti kiihkeiksi, mutta bändien osalta maa ei yleensä ole vahvasti esillä. Melissourgos kokee kotimaansa sisältävän runsaasti potentiaalia aidan molemmin puolin, vaikka esteitäkin on. ­ Kreikan metalliskene on aina ollut rikas. Meiltä kyllä löytyy rankasti työskenteleviä yhtyeitä. Valitettavasti he ovat usein säännön vahvistavia poikkeuksia. Lukuisat kreikkalaiset bändit ovat mielestäni menettäneet tilaisuutensa, koska he eivät ottaneet niitä tarpeeksi vakavasti. Fanit puolestaan ovat hyvin uskollisia, tietysti usein jo kaverisuhteiden takia. On vain harmillista huomata, että tiettyjä bändejä hyljeksitään, koska omien kavereiden bändi jauhaa niistä paskaa tai on muuten parempi. Skenen tulisi tukea itseään, oli mikä oli. Kreikka on ollut viime aikoina uutisotsikoissa valitettavissa yhteyksissä. Euroopan ankaraa talouskriisiä koskevat keskustelut suun- tautuvat usein juuri Kreikan rooliin ongelman synnyn vaikuttimena. Melissourgos tiedostaa tilanteen mutta uskoo rivikansalaisena, että hänen kotimaansa joutuminen eräänlaiseksi silmätikuksi ei ole täysin oikeutettua. ­ Mielestäni meillä ei ole tässä kriisissä tiettyä "roolia", vaikka olemmekin huomattava osa sitä esimerkiksi Espanjan ja Italian kanssa. En koe Kreikan olevan mikään asian suora aiheuttaja. Olemme varmaan kärsineet kriisistä enemmän, koska emme maana ole niin järjestelmällinen ja kehittynyt kuin esimerkiksi Saksa. Ajat tiukkenevat kun verot nousevat. En tiedä, mihin hallituksemme tähtää tai saako se avustusrahoillaan vakautettua tilannetta. « SUE » 27 « NRO. 1
• » DRAMAATTISIA KÄÄNTEITÄ Aikamme tunnetuin progressiivinen bändi Dream Theater jatkaa eteenpäin uuden rumpalin tahdittamana. ream Theaterin uusin albumi on nimeltään A Dramatic Turn of Events, ja bändi todellakin koki dramaattisia käänteitä ennen levyn julkaisua. Syyskuussa 2010 Mike Portnoy, yksi yhtyeen perustajajäsenistä ja sankaripalvonnan kohteeksi noussut rumpali, ilmoitti Facebook-sivuillaan jättävänsä Dream Theaterin ja keskittyvänsä muihin projekteihinsa. Alun perin Portnoy olisi halunnut vain pitää pienen tauon bändistä, mutta muut jäsenet eivät, joten päätös oli sillä selvä. Lähdön jälkeen draamaa on saatu aikaan kiitettävästi. Musiikkimedioissa juoruttiin, että Portnoy olisi haastanut bändin oikeuteen, koska hänet poistettiin bändistä ilman hänen suostumustaan. Ilmassa liikkui myös väite, että mies syytti bändiä Dream Theater -nimen luvattomasta käytöstä. Mutta kuten useimmat juorut, myös tämä oli väärä. Tai ainakaan näitä syytöksiä ei esitetty virallisesti. Oliko kyseessä mainoskikka vai ei? Se tuskin selviää koskaan. Keskustelufoorumit ovat pullollaan erilaisia päätelmiä ja väitteitä Portnoyn ja bändin jäsenten välisistä suhteista, mutta totuutta on vaikea hahmottaa niiden pohjalta. Kysytään siis suoraan kosketinsoittaja Jordan Rudessilta: mitkä ovat mietteesi Mike Portnoysta tänään? esimerkiksi musiikin opiskelija haluaa ymmärtää musiikkia myös teknisesti. Minulle musiikki on enemmän tunteita. On hienoa antaa heille jotain, mikä on tarpeeksi syvää musiikillisesti. Suomessa on eräs tv-sketsi, jossa jonkinlaista progressiivista fuusiojazzia soittava yhtye esittää kappaleen The Spirit of the New Age ja kertoo vakavana, ettei todellakaan tee virheitä musiikissa eikä myöskään elämässä. Kyseessä on selkeää kuittailua progressiivisille yhtyeille, joiden soittotaidon kuuluisi olla täysin virheetöntä. Mistä tällainen täydellisyyden tavoittelu juontaa juurensa puhuttaessa progressiivisesta musiikista? ­ Yksi syy siihen on varmasti se, että progressiivisten muusikkojen tyyliin kuulu harjoitella paljon ja pyrkiä niin taitaviksi soittajiksi kuin mahdollista. Se on esimerkiksi hyvin erilaista kuin pop-musiikissa, jossa artistit eivät ole niin kiinnostuneita tulemaan täydellisiksi virtuooseiksi. Luonteessamme on jotain sellaista, että pyrimme olemaan niin hyviä kuin mahdollista. ­ Vuonna 2012 ei enää ole niin paljon hyviä progressiivisia bändejä kuin ennen. Progressiivisuus ei ole myöskään PR-mielessä myyvintä nykyaikana. Ei varsinkaan USA:ssa, missä keskitytään enemmän tuotantotehtaiden tuottamiin artisteihin. YHTYMÄKOHTIA MENNEISYYTEEN vuonna 1997 ilmestynyt Falling Into Infinity ­albumi on fanien ja kriitikoiden vähiten arvostama Dream Theater -levy. Allekirjoittanut kuitenkin sai siitä paljon irti teini-iän myllerrysten keskellä. Vaikka Jordan Rudess ei vielä silloin soittanut bändissä, huudahtaa hän sen olevan myös yksi omia suosikkejaan. ­ Kun joskus mietimme, mitä kappaleita soittaisimme keikoilla, tuon aina esille Falling Into Infinityn kappaleita. Muilla bändin jäsenillä on hiukan negatiivinen asenne levyyn. Se johtuu siitä, että se oli todella vaikeaa aikaa heille bändinä. Silloiset isot haasteet henkilökohtaisessa elämässä ja bändin uralla ovat aiheuttaneet sen, etteivät muut bändissä halua muistella sitä aikaa. Sen aikainen levy-yhtiö painosti tekemään kaupallisempaa musiikkia, mikä meinasi hajottaa koko bändin. Sen levyn jälkeen Dream Theater onneksi ryhtyi taas tuottamaan omia levyjään itse. Samoin kuin Falling Into Infinityn aikaan, A Dramatic Turn of Eventsin aikana bändi on joutunut kokemaan paljon. Jordan löytää levyjen välille yhtymäkohdan myös rennosta äänimaailmasta. Hänen mukaansa uudelta levyltä löytyy vähemmän sitä todella rankkaa kamaa. Tilalle on tullut palanen vanhaa. Dream Theater saapuu Suomeen tammikuussa. Jordan Rudess nimeää Suomen yhdeksi bändin mieluisimmista keikkamaista. ­ Suomessa me kiertelemme kaduilla, syömme hyvin ja fiilistelemme. Saamme olla aika rauhassa, sillä meitä ei tunnisteta kovin hyvin. Tosin keikkapäivänä fanit bongaavat meidät kilometrien päästä. Odotan Suomeen tuloa myös siksi, että siellä tapaan pitkästä aikaa ystäväni Mika Tyyskän. « HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVA WARNER MUSIC D ­ Toivon hänelle hyvää, Rudess vastaa. ­ Hänellä oli omat syynsä tehdä isoja muutoksia elämässään. Olemme selvinneet tästä vaikeasta tilanteesta hyvin. Halusimme jatkaa musiikin tekemistä, löysimme uuden rumpalin ja teimme uuden levyn. Saimme myös Grammy-ehdokkuuden ja nyt meillä menee todella hyvin. ­ Vaikka olikin vaikeaa erota Mike Portnoysta, jonka kanssa teimme kauan töitä yhdessä, elämä jatkuu. Hänellä oli suuri vaikutus bändiin ja myös meihin. Välillämme ei ole vihaa. UUSI RUMPALI portnoyn lähdettyä dream Theaterin rumpalin paikka oli auki. Bändi valitsi koesoittoihin seitsemän maailmanluokan soittajaa. Huhtikuussa 2011 puikkoihin valikoitui Mike Mangini. Mies tunnetaan muun muassa maailman nopein rumpali -tittelin kolminkertaisena voittajana. Mike Portnoyn kapuloihin tarttuminen ei varmasti ole ollut helppoa. Jordan Rudessin mukaan bändi on kuitenkin ottanut Manginin porukkaansa hyvin nopeasti. Rudess pystyy samastumaan Manginin tilanteeseen, sillä hän itse liittyi bändiin vasta 1999. ­ Olen tyytyväinen, etten enää ole se "bändin uusin jäsen", kosketinsoittaja naureskelee. ­ Olemme kaikki erittäin tyytyväisiä Manginiin rumpalina, varsinkin livenä. Hän on myös hauska ja energinen persoona. Joidenkin kriitikoiden mukaan uuden rumpalin olisi pitänyt tuoda Dream Theaterin musiikkiin jotain täysin uutta ja erilaista. Niin ei kuitenkaan käynyt. Rudess kertoo, että bändille on tärkeintä pysyä uskollisena sille, millaiseksi se on kehittynyt. ­ Kun itse liityin bändiin, meillä oli yhteisymmärrys siitä, että vaikka uusi jäsen on tullut bändiin, ei musiikin silti tarvitse muuttua. Myös Mike Manginin liittymisessä oli tärkeintä hänen sopeutumisensa bändiin, jotta Dream Theater voisi jatkaa olemassaoloaan. Myöhemmin saatamme kokeilla jotain uutta ja erilaista. Seuraavalla levyllä Mangini pääsee osallistumaan kappaleiden tekoon enemmän kuin tällä, jolla hän vain soittaa rumpuosiot. MUSIIKKIELITISMIÄ? a dramatic turn of Events on nyt joitain kuukausia vanha levy. Mitä ajatuksia albumi herättää näin jälkeen päin? ­ Tämä on levy, jonka voin helposti kuunnella alusta loppuun, Rudess sanoo. ­ Minulla on erityinen suhde A Dramatic Turn of Eventsiin, koska panostimme siihen eri tavalla. Tunsimme, että tämä on täysin uusi elämänvaihe SUE meille. Saimme tilaisuuden miettiä uudelleen keitä olemme ja mitä teemme. Dream Theaterilla on takanaan suuri fanijoukko, johon kuuluu kaikenikäisiä ihailijoita ympäri maailman. Jotain yhteistä heillä silti on. Nimittäin musiikkifoorumeille kirjoittaminen ja erittäin tiukkojen analyysien tekeminen bändin kappaleista ja biisien teknisistä rakenteista. Kyse ei ole turhanpäiväisestä löpinästä, vaan kuulijat todellakin ottavat käsittelyyn jokaisen pienenkin asian ja purkavat sen palasiksi. Hämmentävää on myös se harvinaisen sivistynyt tapa, jolla asioista keskustellaan. Dream Theater -keskustelupalstoilla ei riidellä kuten foorumeilla yleensä. Progressiiviseen musiikkiin liitetään usein termi musiikkielitismi. Mitä ajattelet tästä ilmiöstä? ­ Yritän jättää huomiotta kaikkein intensiivisimmät analyysit, koska niiden kommentoiminen ei ole tehtäväni. Yritän vain keskittyä musiikkiini ja tehdä siitä inspiroivaa ja merkittävää. Fanit saavat tehdä musiikillamme mitä haluavat, se on heidän oikeutensa. Itse en koskaan reagoi musiikkiin analysoivasti. Mutta ymmärrän, että MA 23.1. JÄÄHALLI, HELSINKI » 28 « NRO. 1
• SUE » 29 « NRO. 1
• " Ah, ne ensimmäisen levyn äänityssessiot olivat todella... » OMILLA JALOILLAAN Italiasta tulee ensimmäisenä mieleen kaatuilevat jalkapalloilijat, elosteleva pääministeri sekä pizza. Lacuna Coil on tehnyt vuosikausia töitä sen eteen, että saapasmaa muistettaisiin myös metallimusiikista. kovaa bisnesnaista ja toki myös bändin puhdasta halua menestyä omilla ansioilla ja ahkeralla työnteolla. ­ Sharon Osbourne ja Ozzy tykästyivät musiikkiimme, ja osittain heidän hehkutuksensa ansiosta pääsimme kiertueelle Amerikkaan. Amerikassa keikkailu on äärimmäisen tärkeää menestymisen kannalta, ja töitä saa tehdä mielettömästi. Teimme myös paljon radiopromootiota, haastatteluja ja akustisia radiokeikkoja. Vähitellen työntekomme palkittiin. Ahkeran kiertämisen ansiosta Comaliesista tuli sen julkaisseen levy-yhtiön Century Median parhaiten myynyt albumi. Lacuna Coil pääsi mukaan myös Ozzfest-metallifestivaalikiertueelle, jonka Scabbia mainitsee tärkeimmäksi asiaksi koko yhtyeen historiassa. ­ Ozzfestillä myimme festareiden levynmyyntipisteestä toiseksi eniten levyjä Slipknotin jälkeen, ja heidän albuminsa oli sentään ilmestynyt juuri ennen tuon kiertueen alkua. Erotuimme kaikista muista Ozzfestin bändeistä omalla saundillamme, ja yhtäkkiä keikoillamme kävi yhä enemmän ja enemmän ihmisiä. Tuo kiertue oli bändille ensimmäinen todiste siitä, että aloimme olla varteenotettava tekijä metallimusiikin saralla. Vuonna 2004 Comaliesin uudelleenjulkaisu nousi Amerikan Billboardin albumilistalla sijalle 178. Seuraava levy Karmacode ilmestyi vuonna 2006, joka debytoi samaisella albumilistalla sijalla 28. Karmacode on Lacuna Coilin tähän mennessä suosituin levy. Sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli puoli miljoonaa kappaletta. UUTEEN NOUSUUN karmacoden jälkeen lacuna Coil julkaisi vuonna 2009 Shallow Lifen, joka sekin myi hyvin: 225 000 kappaletta ei ole huonosti aikana, jona musiikkiteollisuus alkoi rahallisesti ja myynnillisesti luisua alaspäin nettipiratismin myötä. Uusin albumi on nimeltään Dark Adrenaline. Sen nauhoitti maailmaan ja levyntekoon kovin eri tavalla suhtautuva yhtye kuin debyyttilevyn äänitysten aikoihin. ­ Ah, ne ensimmäisen levyn äänityssessiot olivat todella... Äänitin omat osuuteni keskellä yötä noin kolmen maissa, koska studiovuokra oli halvempi siihen kellonaikaan. Hommaa hankaloitti kummasti se, että kävin tuolloin vielä päivätöissä. Äänityssessiot menivät minulta melkoisessa usvassa, koska olin koko ajan niin väsynyt. Silloin kaikki tapahtui kuitenkin nuoruuden innolla. ­ Meillä oli samanlaista intoa mukana myös Dark Adrenalinen äänityksissä. Toisaalta hommat ovat kaikesta huolimatta pysyneet muutenkin melko samanlaisina kuin tuolloin. Metallimusiikista kuulee heti, jos kappaleet on tehty menestyksen ehdoilla tai levy-yhtiön käskyttäminä. Siksi arvostankin metallimusiikkia musiikkigenrenä niin paljon. Popartisteilla myynnit tulevat usein tärkeysjärjestyksessä ennen kappaleita. Siitähän koko pop-määritelmässä on kyse, suosiosta. ­ Ja siinä missä popmusiikissa käytetään myös ulkopuolisia säveltäjiä, metallimusiikissa albumit sävelletään aina bändin toimesta, ja yhtyeet seisovat tekemisensä takana omilla jaloillaan. ­ Paineet? Ei meillä ole paineita. Levy-yhtiömme Century Media on antanut meille aina täysin vapaat kädet kappaleidemme suhteen. He ymmärtävät, ettei menestystä tule yrittämällä, vaan tekemällä sitä, mikä tuntuu hyvältä. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA KATJA KUHL I talia ei meille suomalaisille ole mikään musiikin mekka. Toki tiedämme Eros Ramazottin ja Laura Pausinin kaltaiset popartistit sekä italialaisen oopperan, mutta metallimusiikin saralla on aina ollut hiljaisempaa. Vaan eipä tuo liene ihme, sillä metalli on Italiassa syrjäytyneiden nuorten musiikkia. Tähän on Lacuna Coil -yhtyeen laulajan Cristina Scabbian mukaan yksinkertainen selitys: metallimusiikki on Italiassa valtamedian silmissä yhä marginaalista musiikkia, jota pidetään saatananpalvojien ja friikkien puuhasteluna. ­ Italiassa valtamediat pitävät metallimusiikkia ohimenevänä vaiheena yhä outojen, mustiin pukeutuneiden ja syrjäytyneiden nuorten elämässä. Sama pätee siellä jopa rockmusiikkiin, jota pidetään yhä jotenkin turmiollisena musiikin alalajikkeena. ­ Olen käsittänyt, että Suomessa metallimusiikki on yleisesti hyväksyttyä valtavirtaa, vain yksi musiikinlaji muiden joukossa ja jo- pa huippusuosittu sellainen. Sen sijaan 90-luvulla Milanossa oli tasan yksi metallibaari, johon me aina kokoonnuimme viikonloppuisin hengailemaan ystävien kanssa ja kuuntelemaan uusia yhtyeitä. POPIN PAULOISSA yllättäen scabbia tunnustaa löytäneensä metallimusiikin vasta päälle parikymppisenä naisenalkuna. ­ Suurin osa ystävistäni on löytänyt metallin jo paljon minua aiemmin. Nuorempana rakastin popmusiikkia kaikissa sen eri muodoissa, ja olen kuunnellut elämäni aikana kaikenlaista musiikkia Allman Brothersin kautta Led Zeppeliniin ja räppiin. Nuoruudessani en edes tiennyt metallimusiikin olemassaolosta! Vähän alle parikymppisenä tapasin nykyiset bändikaverini Andrea Ferron ja Marco Coti Zelatin, jotka tutustuttivat minut rock- ja metallimusiikkiin. Yleensä metallimusiikin pistos saadaan jo teini-iässä, ja monet metallimusiikin intohimoisimmat fanit ovat täysin fakkiutuneita vain omaan genreensä. Monet nuoruutemme popmusiikkisuosikit jätämme aikuistuessamme historiaan emmekä suostu muistelemaan niitä kuin ironisesti hymyillen, mutta metallidiggarit voivat kuunnella aidosti innostuneina niitä samoja levyjä, joista pitivät 12-vuotiaana. ­ Ei tuo pidä yhtään paikkansa ainakaan minun tapauksessani! Rakastan yhä niitä lapsena kuulemiani hömppäpopkappaleita ihan yhtä paljon kuin silloin. Ei hyvä sävellys tai melodia kulu ajan myötä minnekään. En todellakaan halua unohtaa mitään teini-iässä kuulemaani musiikkia ihan jo siksi, että se on muodostanut minusta tällaisen kuin tänään olen. Kun uusia yhtyeitä löytää vanhempana, ei niihin voi muodostaa samanlaista tunnesidettä. ­ Pyh! Rakastan yhä intohimoisesti parikymppisenä löytämiäni metallibändejä kuten Paradise Lostia, Panteraa ja vaikkapa Type SUE O Negativea. Nuorena ja vanhempanakin kuullussa musiikissa on myös pääasiallisesti kyse muistoista, eikä sillä ole väliä, mistä genrestä ne kumpuavat. Musiikki muokkaa meitä läpi elämämme. MATKA MAINEESEEN lacuna coil julkaisi In a Reverie -debyyttilevynsä vuonna 1999 musiikki-ilmapiirissä, joka oli bändille kaikkea muuta kuin vastaanottavainen. Vuonna 2001 tammikuussa julkaistu kakkosalbumi Unleashed Memories alkoi jo aiheuttaa pienimuotoista kuhinaa metallipiireissä: yhtye kiersi Eurooppaa muun muassa Dimmu Borgirin ja In Flamesin kanssa kolmentoista keikan verran. Vuonna 2002 Lacuna Coil julkaisi neljännen levynsä Comaliesin ja kiersi maailmaa esimerkiksi kotoisen Sentencedin kanssa. Myös Amerikka kiinnostui bändin musiikista ­ tosin pari vuotta vanhaa mannerta myöhemmin. Tästä oli kiittäminen erästä tv:stä tuttua kivi- » 30 « NRO. 1
• HAASTATTELU CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE W W W. NUCL EAR BL AST. « NRO. 1 DE SUE » 31 NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• » ESTE ON HAASTE Lizard Dusk -albumia tehdessään Tracedawn kohtasi aivan uusia käänteitä. Mutkista tiukimmatkaan eivät kuitenkaan suistaneet bändiä tieltä. T racedawn on oppinut omatoimiseksi. 2000-luvun puolivälissä pääkaupunkiseudulla perustettu metalliyhtye julkaisi debyyttialbuminsa omalla levymerkillään vuonna 2008. Kakkosalbumi Ego Anthem ilmestyi vuotta myöhemmin saman Redhouse FMP -yhtiön kautta. Kolmannen pitkäsoittonsa Lizard Duskin bändi on tuottanut itse sekä kaupallisesti että taiteellisesti. Niin vaivattomalta kuin Tracedawn bändin itsenäisen pyörittämisen saakin näyttämään, yhtyeen tiellä on riittänyt myös töyssyjä. Viimeisin kolaus oli tammikuussa 2011 tiedotettu laulaja Antti Lappalaisen eroaminen yhtyeestä. ­ Ei siinä mitään dramaattista ollut, kitaristi ja nyttemmin Tracedawnin toinen laulaja Tuomas Yli-Jaskari sanoo. ­ Anttia vain ei enää inspannut tää homma. Päätettiin yhteisymmärryksessä, että hänen on parempi erota. Laulaja on usein musiikkia vahvimmin leimaava tekijä, mutta Tracedawn ei tuntenut menettäneensä kasvojaan Lappalaisen eron myötä. Melodista, huutolaululla raaistet- LA 28.1. DOM, HELSINKI tua modernia metallia soittava ryhmä oli jo aiemmin selvinnyt kitaristin- ja basistinvaihdoksesta ja uskoi pääsevänsä yli tästäkin. ­ Laulajan lähtö on aina iso muutos bändille, mutta meillä ei missään vaiheessa ollut sellaista fiilistä, että Tracedawn hajoaa käsiin. Me luotettiin koko ajan siihen, että homma saadaan vielä kasaan. Meillähän on ollut aiemminkin miehistönvaihdoksia, ja joka kerta me on löydetty uusi jätkä jopa yllättävän nopeasti. Bändin usko tulevaisuuteensa oli itsensä toteuttava ennustus. Kokoonpanon kuohunta keskeytti uuden Tracedawn-albumin äänitykset mutta ei pysäyttänyt luomisprosessia. LAULAJAONGELMA tuomas yli-jaskari oli ryhtynyt tekemään Tracedawnille uusia kappaleita syksyllä 2010, ja alkuvuodesta 2011 yhtye oli jo käynnistänyt kolmannen albuminsa äänitykset. Kun yhteinen päätös Antti Lappalaisen lähdöstä julkistettiin tammikuussa 2011, bändi oli jo ehtinyt taltioida usean uuden kappaleen rumpuosuudet. Vokalistin poistuessa prosessi keskeytettiin. Se oli pienoinen takaisku mutta toisaalta avasi uusia mahdollisuuksia. ­ Mulle jäi aikaa tehdä lisää uusia biisejä levyä varten, Yli-Jaskari kertoo. ­ Kevään 2011 mittaan äänittelin uusia demoja. Laulaminen on aina kiinnostanut mua, olen digannut äänitellä omaa ääntäni demoversioihin malliksi vokalistille. ­ Yksi kaveri sitten kuunteli meidän uusia biisejä ja kysyi, että miksi en itse voi laulaa niitä kliinejä juttuja myös keikoilla ja levyillä. Mä olin, että en kai mä nyt laulaa osaa, vittu... Mutta kun joku muukin kysyi samaa asiaa, aloin miettiä, että oiskohan musta sittenkin siihen. Lopulta kitaristi päätti kokeilla, olisiko hänestä melodisten osuuksien laulajaksi. Se tarkoitti, että hänen oli paitsi opeteltava laulamaan ihan oikeasti myös kyettävä laulamaan ja soittamaan yhtä aikaa. ­ Onneksi meidän biiseissä kliinilaulut on useimmiten kertosäkeissä, joissa kitaralla ei tarvitse vääntää mitään superriffiä. Mutta kun tekee kahta asiaa yhtä aikaa, niin on siinä aina omat hankaluutensa. Täytyi vain treenata soitto automaattiseksi, että voi keskittyä laulamiseen, joka on mulle se haastavampi juttu. Jännittäähän tää vieläkin vähän, mutta uudet haasteet on aina kivoja. Kun Yli-Jaskari oli ottanut vastuun puhtaista vokaaleista, Tracedawnin oli vielä löydettävä murskaavan huutolaulun taitava henkilö. Bändi levitti netissä laulajanhakuilmoitusta, jolla se tavoitti muutamia asiallisia vokalisteja. Yhtäkään ei kuitenkaan kutsuttu treenikämpälle saakka. Loppujen lopuksi aggressioiden ilmaisija löytyi ihan käden ulottuvilta: hän on Niko Kalliojärvi, sinfonista metallia soittavan Dotman kitaristi ja Amoralin entinen laulaja. ­ Me ollaan Nikon kanssa vanhoja tuttuja, Yli-Jaskari sanoo. ­ Meillä on toinenkin yhteinen bändi, brutaalia death metalia soittava Lithuria. ­ Niko tuli bändiin ja kirjoitti uuden levyn tekstit puoliksi meidän basistin Pekko Heikkilän kanssa. Uusista kappaleista koostettiin Lizard Dusk, Tracedawnin kolmas ja jytisevin pitkäsoitto. TUOTTAJADILEMMA kun tracedawn alkoi äänittää Lizard Duskia Suomenlinnan Seawolf-studiossa ja omassa Redhouse FMP:ssään (kyllä, bändillä on myös studio ja äänitysosaamista ihan omasta takaa) Kauniaisissa, sillä oli mielessään vain alustava visio siitä, miltä lopputuloksen pitäisi kuulostaa. ­ Kaikkea ei kannata lyödä lukkoon etukäteen, koska äänitysten aikana saa usein hyviä uusia ideoita. Me haluttiin levyn kuulostavan tykimmältä kuin edelliset. Lizard Duskia onkin tuotettu, jopa ylituotettu paljon enemmän kuin edellisiä! Ikään kuin vastuu säveltämisestä ja melodisten kohtien laulamisesta ei olisi riittänyt, Yli-Jaskari päätti ryhtyä myös bändinsä levyn taiteelliseksi tuottajaksi. Tuotantokynnys ei tuntunut liian korkealta ylittää, vaikka Tracedawn on tehnyt aiemmat studiotyönsä pitkän linjan ammattilaisten hoteissa: debyyttilevyn äänitti Nino Laurenne, Ego Anthemin tuotti Janne Joutsenniemi. ­ Mua on kiinnostanut tuottaminen ja äänittäminen jo pitkään, ja niin on muutamia muitakin meidän bändin jäseniä. Me haluttiin tehdä Lizard Dusk nimenomaan näin. Tokihan se tarkoitti sitä, että oli kiirettä ja piti tehdä ihan jäätävän pitkiä työpäiviä, 18 tuntia vuorokaudessa. Kolmeen kuukauteen en tehnyt mitään muuta kuin istuin studiossa. Sessioiden mittaan vastuu alkoi painaa monialaosaajan harteita. ­ Kun äänitin itse omaa kitaransoittoa ja laulamista ja yritin vielä tuottaa niitä samaan aikaan, niin hetkittäin tuntui, että eihän tästä tule yhtään mitään. Se johtui ihan puhtaasti väsymyksestä. ­ Kun asennoitui oikein, niin kyllä se siitä taas lähti. Äänitysten valmistuttua Lizard Duskin miksasi Dimmu Borgirin, Dark Tranquillityn ja Arch Enemyn levyjä tehnyt Henrik Udd. Tracedawnin kehityksen kuulee paitsi soundien kaltaisissa muotoseikoissa, myös musiikissa itsessään. Yli-Jaskari kertoo bändin korjanneen kurssia suuntaan, jossa ylimääräinen progeilu väistyy. ­ Onhan meidän musa edelleenkin tosi teknistä ja vaikeaa, mutta turha kikkailu on jäänyt pois. Biisit ovat suoraviivaisempia ja melodisempia. Sanoitusten aiheet voivat edelleen olla mitä tahansa, niitä muokataan vain, jos sanat eivät mahdu laulajan suuhun. Ryhdyttyään bändin toiseksi laulajaksi Yli-Jaskari on kuunnellut opettelumielessä Tracedawnin kahta edellistä levyä. ­ Mun pitää ottaa niidenkin kliinilauluosuudet haltuun keikkoja varten. Niitä on ollut ihan mukavaa kuunnella, etenkin kun huomaa bändin, soittajien ja biisinteon kehityksen etenevän levy levyltä ­ toivottavasti muutin kuulevat sen! ­ Loppujen lopuksi tuntuu, että kaikkien näiden mutkien jälkeen me saatiin aikaan parempi levy kuin siinä tapauksessa, että oltaisiin menty alkuperäisen suunnitelman mukaan. Sama juttu kokoonpanonmuutosten kanssa: eivät ne loppujen lopuksi ole jarruttaneet meidän menoa. Muutokset ovat vieneet bändiä aina parempaan suuntaan. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA TERHI YLIMÄINEN SUE " Me luotettiin koko ajan siihen, että homma saadaan vielä kasaan. » 32 « NRO. 1
• U USI ST U D I OA L B U M I RESO LU TION www. lamb-of-g od.c om SA A T AVI L L A 25 . 1 . www.warnermusic.fi www.roadrunnerrecords.com SUE » 33 « NRO. 1
• SWALLOW THE SUN ­ Emerald Forest And The Blackbird (Spinefarm) 8 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Vuonna 2000 perustettu Swallow The Sun on ollut uuden vuosituhannen parasta musiikillista antia. Melankolismelodisen death/doomin lipunkantaja aloitti korkealta tasolta ja on vuosien varrella hionut erinomaisen ulosantinsa liki mestarilliseksi. Yhtye on valmistellut viidettä albumiaan huolella, ja usean kiitettävän julkaisun jälkeen odottavan aika on ollut pitkä. Tarkalleen ottaen vajaat 2,5 vuotta edellisestä New Moon -albumista. Pitkä odotus palkitaankin huomattavan vahvalla ja monipuolisella teoksella, jossa bändi venyttää osaamistaan laidasta laitaan aina seesteisemmästä, harmonisesta tunnelmoinnista raskaan rouhivaan ja maaniseen möyrintään. Kaikki vanhat elementit melankoliasta melodiaan, pahaenteisestä kauhumielialoista depressiiviseen rouhintaan ja puhtaan kauniista ilmaisusta murhaavaan murinaan ovat tallella ja niitä hyödynnetään taiten. Vanhojen vahvuuksien päälle ei myöskään olla jääty tuleen makaamaan, sillä niiden lisäksi tarjolla on pussillinen uusia konsteja. Siitä huolimatta Emerald Forest And The Blackbird jää nippa nappa edeltäjiensä kokonaisvaltaisesta huipputasosta. Osa kappaleista on likipitäen parasta mitä yhtye on saanut aikaiseksi, mutta ratkaisu nostaa levyn kappalemäärää ei ole välttämättä ollut paras mahdollinen, sillä jokaisella edellisellä albumilla on ollut kahdeksan kappaletta. Uudella, yhtyeen uran pisimmällä albumilla niitä on kymmenen. Kappalemäärä itsessään ei toki kerro mitään, eikä se niin suoraan mene, että kahdeksalla kappaleella saa kympin ja kymmenellä kappaleella kasin. Kappaleita saa olla minkälainen määrä tahansa, jos niistä muodostuu rautainen kokonaisuus. Uutukaislevylle on kuitenkin eksynyt pari kappaletta, jotka olisivat heikompien bändien tapauksessa kelpo suorituksia, mutta Swallow The Sun -levyllä ne jäävät hieman syrjäisempään rooliin, mikä hieman alentaa kokonaisvaikutelmaa. Hearts Wide Shutissa sekä Of Death And Corruptionissa ei sinänsä mitään varsinaista vikaa ole, joten kyse ei välttämättä ole edes itse biiseistä vaan siitä, että albumi olisi toiminut tiivistettynä hitusen paremmin ja intensiivisemmin. Huippubiiseistä ei kuitenkaan ole pula, pikemminkin runsaudenpula. Avausraita, raskaan tunnelmallinen nimikkobiisi on albumin pisin kappale ja hyvä valinta levyn alkuun. This Cut Is The Deepest tarjoilee tunnelmointia ja puhtaita vokaaleita, kun taas levyn rankin kappale Hate, Lead the Way on nimensä mukainen räyhäys, jonka alun vimma seestyy keskivaiheilla hieman, mutta joka ei tingi vihastaan. Cathedral Wallsin fiilistely ja vierailevan Anette Olzonin heleät vokaalit toimivat mainiosti, ja lopussa sitten jo mörähtääkin tyylikkäästi. Pahaenteistä poljentoa on tarjolla sekä albumin loppupään jyhkeässä taidonnäytteessä April 14th että kappaleessa Labyrinth of London (Horror pt. IV), joka jatkaa kulttimaineeseen nousseiden Horror-biisien sarjaa ansiokkaasti. Yhdistelmä hyytävätunnelmaista tuomion julistusta ja melankolista kauneutta on Swallow The Sunia parhaimmillaan. JUSSI LAHTONEN SUE » 34 « NRO. 1
• 7 ELUVEITIE HELVETIOS (Nuclear Blast) Kymmenessä vuodessa voi saada paljon aikaiseksi. Sveitsiläiset gallien ihailijat ovat saaneet vuosikymmenessä kasaan viisi kokopitkää albumia, joista yksi akustisena. Itse levyt on tehty kuuden vuoden jaksolla, joten lähes joka vuosi on kiekko mätkähtänyt ilmoille. Samalla yhtyeen keikkamaine on noussut tasaisesti. Yhtyeen linja ei ole olennaisesti muuttunut, sillä Eluveitie on alusta asti yhdistänyt folkia, gallialaisia musiikkitraditioita ja melodiseen death metaliin viittaavaa raskaampaa antia. Eri sortin pillipiiparia, urkuria ja säkkipillistiä on vain tullut entistä vahvemmin mukaan kokoonpanoon, ja tällä hetkellä yhtyeeseen kuuluukin peräti kahdeksan jäsentä. Ääneen on päästetty neljä muusikkoa aina naislaulusta murahteluun. Uutukainen tarjoaa Eluveitien antia laidasta laitaan, kappaleiden ollessa hyvin moninaisia ja moniäänisiä. Tässä piilee kuitenkin myös levyn Akilleen kantapää, sillä erisorttista kamaa on kuin sekatavarakaupassa. Introineen ja outroineen biisejä on peräti 17, ja albumi onkin aivan liian pitkä. Levylle olisi kannattanut selkeästi valita punaisempi lanka ja tiivistää sen mittaa ainakin kolmanneksella, sillä monet hyvät ja pirteät hetket hukkuvat täytebiisien vyörytykseen. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT 6 PSYCROPTIC THE INHERITED DEPRESSION (Nuclear Blast) Tasmanian tuholaiset eli australialaiset Psycropticin herrat ovat vääntäneet teknistä death metaliaan viime vuosituhannen lopusta asti. Lopputulemana on viisi täyspitkää, joista pari viimeistä on julkaissut Nuclear Blast. Australian aluehan tunnetaan pitkälti AC/ DC:sta ja letkeän tarttuvasta, blues-pohjaisesta perusrytyytyksestä. Ja niin tullaan tuntemaan jatkossakin. Psycropticin albumi on lähinnä tekniikkademo. Ultranopeaa ja yliteknistä vyörytystä on tarjolla ylipitkä biisi toisensa perään. Soittotaito on varmasti huipussaan, mutta kappaleet ovat täysin sieluttoman kuuloisia ja vailla inhimillisyyden pilkahdustakaan. Levy kuulostaa siltä, että kappaleita on hinkattu studiossa niin kauan, että niistä on saatu hiottua viimeinenkin persoonallisuus ja vähäisetkin nyanssit tiehensä. Teknisessä osaamisessa ei ole mitään vikaa, mutta jos se on vain teknistä osaamista ilman sykettä ja kiinnekohtia. Varsinkin death metalissa pitäisi aina kuulua rosoisuus ja elämä, sillä ilman elämää ei voi olla myöskään kuolemaa, johon koko tyylilaji perustuu. Robotitkin varmaan saadaan tulevaisuudessa soittamaan vastaavan ultratarkasti ja nopeasti, mutta kuka sellaista sitten kuuntelee? Keinoäly? JUSSI LAHTONEN LAMB OF GOD ­ Resolution (Roadrunner) Lamb Of God on saavuttanut johtoaseman metallimaailmassa armottomalla keikka-asenteella sekä järkkymättömällä levytyslaadulla. Amerikkalaisjyrän seitsemäs studiolevy Resolution ei muuta jälkimmäistä tekijää mihinkään. Tarjolla on paljon tuttua ja hieman vieraampaakin turpaanlatomista sekä yksi melkoinen kierrepallo. Levyn avaava Straight for the Sun lyijynraskaine riffeineen saattaa aluksi lait- 8 taa luulemaan, että Lamb of God on viimein tehnyt doom metal -eepoksensa. Moiset mietteet murskautuvat kuitenkin äkkiä, kun kaiuttimiin ladotaan Desolationin ja Guiltyn tasoista pikarevittelyä. Cheated kiihdyttelee ajoittain makean hardcoresti. Yhtyeen etelän-groove on yhä voimissaan, rouheasti rokkaava To the End ja perhanan tarttuvalla kertosäkeellä varustettu The Undertow sen jo todistavat. Levyn päättävä King Me tulee kaukaa kulman takaa ja puskee kuuluville kieroa tunnelmointia jousitaustoilla ja oopperalaulajattarella ryyditettynä. Yllättävän hyvinhän se toimii. Viimeisen biisin kaltaista kokeellisuutta laajentamalla Lamb of God olisi saattanut räjäyttää pankin, mutta kyllä ryöstö onnistuu Resolutionillakin. Nykyiset fanit säilynevät tyytyväisinä ja kirkasta potentiaalia säilyy tulevaisuuteenkin. ALEKSI AHONEN on kelpo pelinavaus, joka on ajoittain kuin mukavuusalueen sisäpuolelle väkisin tunkeva poltergeist. JUSSI LAHTONEN 6 STEELWING ZONE OF ALIENATION (Massacre Records) Keravalainen Re-Armed ehti olemaan kasassa yli vuosikymmenen ennen kuin ensimmäinen virallinen julkaisu oli tosiasia. Kuuden demon jälkeen työ palkitsi vihdoin tekijänsä ja Massacre Recordsin kanssa syntyi levytyssopimus. Sinä aikana bändi on kierrättänyt muutaman rumpalin ja saanut viime vuonna basistikseen Waltarin keulahahmon Kärtsy Hatakan, joka ei tietääkseni kuitenkaan levylle asti ehtinyt. Bändi soittaa melodista death metalia sen ärhäkämmästä päästä. Melodiat ovat mukana, mutta enemmän taka-alalla, sillä rivakampi, nopeatempoinen riffittely on päällepäsmärinä. Niin ovat myös vimmaiset rummut, jotka ovat ehkä hieman liiankin vimmaiset, sillä ne puskevat ajoittain turhan pinnalle ja syövät muita instrumentteja. Lievä epätasapaino äänimaailmassa ei kuitenkaan ole olennainen ongelma, ja ennemmin sitä kuuntelee hieman rouheampaa ja rosoisempaa tuotantoa kuin särmättömäksi nussittua ja yltiöpäisen steriiliä soundia. Re-Armed ei yritä keksiä pyörää uudestaan, mutta ei myöskään yritä hakata siitä neliötä tai aja pyörällä rotkoon. Lopputuloksena 7 RE-ARMED WORLDWIDE HYPNOTIZE (NoiseArt Records) Ruotsalainen tulokasbändi Steelwing voitti 2009 Rock The Nation -kilpailun ja pääsi siitä hyvästä pukille... ei kun siis levystudioon nauhoittamaan esikoislevyään Lord Of The Wasteland, joka oli sellaista perusheviä kuin sitä koko ikänsä kuunnelleet nuorukaiset vain osaavat tehdä. Eli ei kovin innovatiivista, mutta suurella sydämellä tehtyä. Nyt on vuorossa kakkosalbumi, joka jatkaa samaa rataa yhdistelemällä stereotyyppistä vanhaa heavy metalia ja stereotyyppistä uuden polven power metalia. Nuoruuden into on toki tallella, mutta siitä ei enää lisäpisteitä saa. Tuotantoarvot ovat kohdillaan, mutta tämäntyyppistä perusheviä on tehty niin tuhannen kertaa, ettei Steelwing erotu mitenkään harmaasta massasta. Levy voi innostaa, jos on suht tuore hevimetallin kuuntelija ja kaipaa tuoretta verta ja uusia bändejä, joiden soittajat ovat innokkaita nuorukaisia eivätkä viisikymppisiä ukkoja. Mutta kun ne viisikymppiset ukot ovat tämän kaiken jo ennen tehneet, ja paremmin. Bändikisan voitto ei välttämättä ollut Steelwingille musiikillisesti hyväksi, vaikka se heidät pinnalle nostikin. Bändi on kuitenkin vasta alle kolme vuotta vanha, ja monesti yhtyeen kuin yhtyeen oman äänen kehittymiseen menee vuosia treenikämpällä. JUSSI LAHTONEN soittavaa Steelwingiä tulin todenneeksi, että kenties yhtye on saanut vähän liian paljon ja liian nopeasti, koska bändi on ollut kasassa vasta kolme vuotta ja tehnyt jo kaksi täyspitkää. Bändin oman äänen ja omaperäisyyden kehittymiseen kun voi mennä vuosia. Eteen tuli kuitenkin saman tien esimerkki, joka todisti minun olleen osittain väärässä. Mitäpä sitä horisemaan siitä, että vuodet kehittävät ja kehittävät bändin omaa linjaa. Ei näin ole ainakaan käynyt tanskalaiselle Iron Firelle. Bändi on ollut 16 vuotta kasassa ja ehtinyt jo seitsemänteen studiolevyynsä, eikä mitään sanottavaa kehitystä ole tapahtunut. Ei ainakaan omaperäisyyden suuntaan. Joten siitä vain kaikki tämän maailman steelwingit tekemään levyjä vaikka saman tien perustamisen jälkeen, eivät ne bändin ikävuodet takaa laatua sen paremmin. Levy toisensa perään on ollut kliseistä, stereotyyppistä power metalia, eikä uusi levy ole poikkeus. Kuka tämmöistä mahtaa ostaa ja useampaan kertaan kuunnella? Toki makunsa jokaisella, mutta Iron Fire on niin arkkityyppistä, tuhanteen kertaan tehtyä voimametallia, että siitä on vaikea löytää persoonallisuuden hiventäkään lukuunottamatta kymmenminuuttista nimikkobiisiä, joka on levyn vaihtelevinta antia. JUSSI LAHTONEN isäntänä häärii groovaava thrash metal yhdessä rokkihenkisten kavereidensa kanssa. The Kandidaten kakkoslevy tarjoaa konstailemattomia biisejä, möyrivää riffittelyä ja murisevaa bassoa. Lyhyen ytimekkäät biisit kestävät kolmen minuutin molemmin puolin, eikä jytke turhaan toista itseään. Vertailut esimerkiksi Entombediin eivät ole täysin virheellisiä, mutta jos Entombed on death'n'rollia, niin The Kandidate on thrash'n'rollia. Bändi ei maailman ainutlaatuisinta tai ennenkuulumatonta möykkää esitä, mutta se osaa hommansa ja soittaa antaumuksellisella intohimolla, mikä myös kuuluu levyltä läpi. Reilun puolen tunnin rykäisy tanskalaiskandidaatteja on lajissaan onnistunut ja pirteä. JUSSI LAHTONEN 6 IRON FIRE VOYAGE OF THE DAMNED (Napalm Records) Arvioidessani kliseistä heavy/power metalia SUE Ensivilkaisu paljastaa usein paljon. The Kandidaten soittajien potretissa on nippu läpeensä tatuoituja, lyhyttukkaisia lippispäitä. Sellainenhan harvoin tietää mitään hyvää ja yleensä viittaa liiallisiin hc-vaikutteisiin. Tanskalaisbändikään ei ole poikkeus, sillä levyllä tosiaan on rajoitetusti hc-vaikutteita. Mutta kuten viisasta on, niin hc on puhtaasti palkkarengin asemassa sillä aikaa kun 8 THE KANDIDATE FACING THE IMMINENT PROSPECT OF DEATH (Napalm Records) (Napalm Records) Doomia se on miehen väännettävä, vaikka yksin jos ei muita löydy. Ja miksipä löytyisikään mustan lohduttomuuden syvyydessä? Lacrima Mortis on ex-Gorefest-miehen, Hail of Bulletsistakin tutun rumpalin Ed Warbyn lähes täydellinen soololevy. Kaikki biisit tehnyt Warby soittaa rummut, kitarat, bassot ja koskettimet sekä laulaa puhtaat lauluosiot. Sen verran on sentään Warbylla ollut kavereita joille kilauttaa, että murinalauluja varten on saatu apumies Pim Blankenstein. Kunnianhimoa ei Warbylta puutu, eikä myöskään aitoa lukkarinrakkautta death-vaikutteiselle doom metalille ja raskaille riffeille. Tämäntyyppistä materiaalia on kuitenkin tehty 90-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä melkoisesti, eikä levy tuo lajityyppiin mitään sellaista, mitä ei olisi jo moneen kertaan kuultu. Albumin jälkipuoliskon kappaleet kuten levyn parhaimmistoon kuuluvat Tears of the 7 THE 11TH HOUR LACRIMA MORTIS » 35 « NRO. 1
• va tämän kilpailun voittaja on minua mitenkään vakuuttanut. Steelwing on minusta persoonatonta perusheviä kliseisimmillään, ja Nexus Inferis on täysin kylmää ja sielutonta. Vaan saksalaisten musiikkimaku voi tietysti olla toinen, ja kenties Nexuksenkin pojat vain vain nauravat kritiikille matkallaan pankkiin. Futuristinen äärimetalli on siitä hankala tyylilaji, että kylmän kolkot äänimaisemat, keinotekoisen kuuloiset instrumentit ja vokaalit voivat parhaimmillaan luoda uskottavan cybermetallisen ilmapiirin ja viedä mukanaan tieteismaisemiin. Yleensä yritykset kuitenkin jäävät luotaantyöntäviksi, ylidigitaalisiksi ja etäisiksi. Niin käy nytkin. Nexus Inferiksen kolkot syntsat, yksipuolisen hellittämättömät tykitysrummutukset, surisevan ylinopeat kitarariffittelyosiot ja vokalistin kärinät eivät muodosta minkäänlaista rajapintaa kuulijaansa. Alun perin 10 biisin materiaali oli tarkoitettu viiden biisin EP:ksi, mikä olisi voinut vähän tilannetta korjata. Ainakin lopputulos olisi ollut lyhyempi, joskaan ei parempi. Mutta täyspitkänä albumina lopputulos on silkkaa avaruusromua. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT SUICIDAL ANGELS ­ Bloodbath (NoiseArt Records) Kreikkaa on paljon parjattu viime aikoina, ja maan kyky olla hoitamatta talousasioitaan on herättänyt närää ympäri Euroopan. Helleenien maineenpalautuksen voi kuitenkin aloittaa vaikka nappaamalla kätösiinsä Suicidal Angelsien neljännen studiolevyn Bloodbathin, jonka kuuntelun jälkeen ei enää edes muista mikä maa ja mikä kuukausi on kyseessä. Thrash metalin saralla vanha koulukunta on edelleen kovin koulukunta, ja muinaiset ruhtinaat kuten Kreator, Sodom, Slayer ja kumppanit istuvat edelleen valtaistuimillaan. Osa kuten Kreator ovat edelleen täysissä voimissaan ja kykenevät pieksemään kenet tahansa haastajan, sen sijaan osa vanhoista pumpuista hallitsee pitkälti vanhojen 9 levyjensä tuoman maineen turvin. Suicidal Angels, eurooppalaisen thrash metalin kruununprinssi, on kuitenkin menossa kovaa vauhtia ohi. Bändiä voi halutessaan kutsua Kreatorin manttelinperijäksi, mutta sen vimmaisessa thrashissa yhdistyvät myös monen muun bändin parhaat puolet. Kuitenkaan kreikkalaiset eivät matki tai plagioi ketään vaan soittavat omalla tyylillään ja miten heitä itseään huvittaa. Bloodbathin tuotanto on linjakas yhdistelmä vanhaa ja uutta. Tarjolla ei ole kliinisen sieluttomalta kuulostavaa "modernia" thrash metalia, mutta äänimaailma ei myöskään sorru vellomaan kasarinostalgiassa. Raaka, raskas mutta erittäin tarttuva runttaus on thrashin tuhdimmasta päästä, ja ei olisi vääryys kutsua Legacy Of Painin kaltai- sia kappaleita myöskään death metaliksi. Ei varsinkaan siksi, että kappaleen vokaalit hoitaa unohtumattomalla tyylillään Bolt Throwerin Karl Willets, jonka uniikkia ääntä ei ollakaan kuultu moneen vuoteen studiolevyllä. Laulajakitaristi Nick ei sinänsä apuvoimia kaipaa, ja mies rähisee suvereenisti monet kärkipään rallit kuten nimikkobiisin, Moshing Crew'n, Morbid Intention to Killin sekä Skinning the Undeadin. Kokonaisuudessaan Bloodbath on yksi tuoreimman kuuloisista, energisimmistä ja tasokkaimmista thrash-albumeista pitkään aikaan. Nelikolla on intohimoa, kappaleissa aggressiivista vimmaa ja levyllä elämää. Pisteenä i:n päälle kannen on maalannut itsensä Ed Repka. JUSSI LAHTONEN Bereaved ja Reunion Illusion jättävät vahvan jälkivaikutelman, mutta persoonattomamman alkupuolen takia albumi jää vahvaan keskikastiin. Puhtaat vokaalit tulevat varmasti jakamaan mielipiteitä, sillä Warbyn laulutaito ei vedä vertoja hänen kyvyilleen soittaa eri instrumentteja. Toisaalta Warbyn vonkuva ja huojuva lauluääni on varsin omintakeinen ja taatusti erottuu persoonattomista, standardin mukaan vetävistä peruslaulajista. JUSSI LAHTONEN che taas iskevät toisesta tulokulmasta kiinni, samalla kun vokalisti Martin Soer laulaa germaanisen vahvasti. Saksa on tämäntyyppisen musiikin ehdoton ykköskieli, sillä karskin kulmikas ulosanti tuo musiikkiin lisää syvyyttä. JUSSI LAHTONEN 8 STAHLMANN QUECKSILBER (AFM) Saksan Teräsmies teki omanlaisensa vaikutuksen parin vuoden takaisella nimikkodebyytillään, ja kakkosalbumi Quecksilber jatkaa siitä, mihin edellisen levyn loppusoinnut päättyivät. Tarjolla on mielenkiintoinen yhdistelmä Deutsche Neue Harte -tyylisuuntaa, industrialia, konejumputusta ja kitaravetoista junttaamista. Vaikka vertailut muihin bändeihin eivät mitenkään paras tapa olekaan uuden yhtyeen kuvailuun, niin Rammsteinin, Oomph!in ja Eisbrecherin ystävät tuskin jättävät Stahlmannia soittamatta. Yhtye ei ole raskasta metallia vaan kevyempää alumiinia, mutta metalliseoksesta on kuitenkin jollain tasolla kyse. Kitarat ja ohjelmoinnit muodostavat napakan, tarttuvan ja hektisen sykkeen, joka toisinaan heittäytyy häpeämättömästi tanssilattialle, kuten Tanzmaschine ja siitä tehty club remix. Engel Der Dunkelheit ja As- (Century Media) Belgia tunnetaan muustakin kuin suklaasta, kuvitteellisesta mestarisalapoliisista, EU-byrokraateista ja pedofiileistaan. Onhan maasta kotoisin sentään myös Aborted, joka on soittanut gore-vaikutteista death metaliaan yhtä kauan kuin Suomi on ollut EU:n jäsen. Jälkikin on ollut melko samanlaista, eli tasapaksua puurtamista, joka ei mitään riemunkiljahduksia ole herättänyt vaikkei siitä suurta haittaakaan ole ollut. Samaa törinää on tullut ties kuinka monta levyä (tarkalleen ottaen seitsemän). Edellislevystä on nelisen vuotta, mutta ajanjaksoa ei ole käytetty ainakaan musiikillisiin edistysaskeleisiin tai oman tyylin uudelleenarviointiin. Global Flatlinen biisit olisi voitu ihan hyvin julkaista millä tahansa aiemmalla albumilla ja harva olisi eroa huomannut. Biisit ammentavat aihepiirinsä paiseista, suolenpätkistä, taudeista ja useaan kertaan myös ulosteista kuten biiseissä Fecal Forgery ja Our Father, Who Art Of Feces. Suoraan sanottuna aika paskaahan koko levy muutenkin on, joten biisien tekstit sopivat valittuun linjaan. JUSSI LAHTONEN SUE 6 ABORTED GLOBAL FLATLINE (Candlelight) Yhdysvaltalainen Abigail Williams -yhtye ei ole kovin tasokas yhtye, mutta ainakaan se ei ole jämähtänyt vanhoihin kuvioihinsa ja soittanut levy toisensa perään samaa tyyliä. Bändi aloitti jonkinlaisena meloblackin ja deathcoren yhdistelmänä, eteni siitä sitten sinfonisempaan black metaliin ja nyt linja on vaihtunut erittäin kokeelliseen hymistelyn ja rypistelyn ristisiitokseen. Ennen biisit olivat suht normimittaisia, nyt tarjolla on lähinnä pitkiä ja erittäin pitkiä biisejä. Levyn päätösraita Beyond the Veil kestää lähes 18 minuuttia ja on silkkaa tunnelmahyminää ja sisäavaruuden sfäärien tutkailua. Fiilistelyä ja verkkaista poljentoa on tarjolla muuten koko albumin mitalta, mutta niiden väliin on ängetty sekavaa ja puuduttavaa black metal -rytyytystä, joka ei tietystä rituaalinomaisuudestaan huolimatta sovellu luontevasta hitaamman huminan sekaan. Levyllä on varmasti pointtinsa ja kuningasideansa, mutta se ei kovin äkkiä avaudu. Useammat kuuntelukerrat varmasti auttaisivat asiaa, mutta levyn tuotanto ja materiaalin taso eivät ole niin vakuuttavia, että levyä jaksaisi montaa kertaa pyöritellä. Hatunnosto silti siitä, että bändi ei ole jäänyt vanhoihin poteroihinsa. JUSSI LAHTONEN 6 ABIGAIL WILLIAMS BECOMING (Omakustanne) Viinikö paranee vasta vanhetessaan? Joensuusta päälle hyökyvä Nerve End nauraa räkäisesti tälle viisaudelle osoittamalla modernin metallin kaapin paikan todella selkeästi jo toisella EP:llään. Bändin vahvuus on siinä alati peräänkuulutetussa omaperäisyydessä, mutta vaikutteet ovat toki selkeitä. Rytmittelyssä kutittelee Meshuggah, vuolaissa laulukerroksissa ja kosketinmassoissa jylisee Devin Townsend, ja räyhäkkäät melodiakulut tuovat kaikuja Stam1nasta. Silti koko paketti progehtavia laulurakenteita ja ajoittaista tunnelmointia myöten ei kuulosta minkään kopioimiselta, vaan paljastaa yhtyeen jykevän vision. Kappalemateriaali on kauttaaltaan väkevää ja vaihtelua riittää neljän biisin sisällä mukavasti. Venom Willow on avausraidalle sopivasti tarttuvaa ja vauhdikasta myllytystä. Laulaja-kitaristi Joonas Kaselius hanskaa niin puhtaat vokaalit kuin kireämmätkin ärjähdykset. Komppiryhmä hallitsee, mistä paras esimerkki on polyrytmejä, kiihkeitä tuplabasareita ja pehmeämpää fiilistelyä yhdistävä Thrive. Kun päälle lyödään vielä julmetun kova soundimaailma, jää ainoaksi vaatimukseksi saada lisää samaa. Jos yhtye säilyttää tämän laatutason LP-mitassa, ollaan julkaisuvuoden kovimpiin kotimaisiin kuuluvan matskun äärellä. Jos se tästä parantaa, alkaa päitä räjähdellä. ALEKSI AHONEN 9 NERVE END AXIS EP 5 NEXUS INFERIS A VISION OF THE FINAL EARTH (NoiseArt Records) Rock The Nation -kilpailu ja minä emme taida tulla kauhean hyvin toimeen, sillä niin har- (Metalblade) Rhode Islandilta kajahtaa sen luokan semitempoista synkkäheviä, että joululahjoihinsa tyytymättömän kannattaa hankkia revanssiksi Pilgrimin debyyttialbumi. Mikäli Saint Vitusin, The Gates Of Slumberin, Reverend Bizarren ja the Wounded Kingsin kaltaiset taiteilijat miellyttävät, ei Misery Wizardia kannata missata. Pilgrimtrio pistää traditionaalista melankoliadoomia muhevan raskaalla otteella ja luottaa viipyilyrunttauksen hienoon tunnelmaan. Kitaristi-solisti Jon Rossi laulaa onton puolivillaisesti mutta koulukuntaisesti. Adventurer on levyn vetävin biisi, jossa perinteinen hevikone pyörii niin mukaansatempaavasti, että kuuntelu ei tahdo onnistua istuen. Patatyöskentely on massiivista ja tuhti riffittely kiertää kehää tehokkaasti. Soolot eivät ole kaksisia, mutta biisit toimivia yhtä kaikki. Viimeinen kappale Forsaken Man upeine kulttimessuhimmailupäätöksineen on jämerä ja uhkaava kuin hidastetussa filmissä sortuva jättipato. Useimmat kappaleet ovat kymmenminuuttisia, mutta vain Masters of the Skyn viesti olisi selvinnyt lyhyemmällä jumittamisella. Pilgrim ei ole uudisraivaaja, mutta ansaitsee paikkansa lupaavien debytoivien hidastelija-niskannuokuttajien joukossa. ANNIKA BRUSILA 9 PILGRIM MISERY WIZARD » 36 « NRO. 1
• Kun bändi julkaisee yhdeksännen albuminsa, joku toivoo uudistuksia, toinen vannoo vanhan tutun nimeen. Tässä mielessä kovarockyhtye Mustasch onnistuu sekä syömään että säästämään kakun. Sounds Like Hell, Looks Like Heaven kuulostaa vanhalta kunnon Mustaschilta mutta uuttakin on mahtunut mukaan. Bändin pomo, laulaja-kitaristi ja biisintekijä Ralf Gyllenhammar on tuottanut levyn, Hän vannoo lyhyiden ja ytimekkäiden biisien nimeen eikä ole koskaan väheksynyt radiosoiton ja jättihitin tärkeyttä. Bring Me Everyonen kaltaisen hitin tasolle ei tällä kertaa kuitenkaan yletytä. Mustaschissa on oma taikansa, joka koskettaa bensankatkuista hevisydäntäni. Tästä on syyttäminen biisien jämäkän pehmeää rullaavuutta sekä Ralfin hienoa lauluääntä. Speed Metal -avausraidan queenmäinen kertsi on tästä oiva esimerkki. Samalla laulajan tietyt tehostemaneerit, kuten ns. "hhuaähkäisy", ovat alkaneet ärsyttää. Kiinnostavasti kitaroitu Dead Again on levyn raskain kiskaisu ja paras biisi. Kappaleissa on kekseliäisyyttä mutta myös vanhojen koukkujen toistoa. It's Never Too Laten riisuttu, rytmikäs alku ja väliosa ilahduttavat, mutta Heresy Blasphemy -riffikopio häiritsee. Cold Heart Mother Sun kuulostaa vanhalta Black Cityltä ja sen nimikin on paras virke vanhasta suosikistani The Daggeristä, mutta meininki futaa ja alkuirrottelu on pirullisen hyvä. Perusrockin tärkeä tehtävä on nostaa baareissa ja keikoilla kannat kattoon. Mustasch toimittaa tehtävänsä joka kerta yhtä varmasti ja vuolaasti kuin oluthana perjantaisin. ANNIKA BRUSILA 8 MUSTASCH SOUNDS LIKE HELL, LOOKS LIKE HEAVEN (Sony/Gain Music) tava Into the Dawn tiluliluineen palauttaa Black Pyramidin jälleen kartalle eli doomahtaneeseen hevirynkytykseen. Bändissä on potentiaalia, mutta meno äityy edelleenkin lopulta hitusen puuduttavaksi. ANNIKA BRUSILA mikikkailut eivät sovi ollenkaan suorien yksinkertaisten melodioiden perään. Kelvollisten riffien seassa onkin liikaa ideaköyhiä yritelmiä, jotka katkaisevat biisien ohuet selkärangat. As We March on albumin ainoa edes jotenkin kokonaisuutena toimiva kappale. VILLE PEKKALA 7 UNCLE ACID & THE DEADBEATS BLOOD LUST (Killer Candy Records) Itseään henkilönimiltä ja kuvilta varjelevan englantilaisen psykometalbändin kakkosalbumi on kova keksi. Se on muodikkaan veemäinen, säröllä rullaava ja letkeän ilkeä. Musiikki on The Beatles -pohjalta vedettyä repivää 70-lukulaista acidstonervatkaamista, joka sekä toimii että isoina annoksina ärsyttää. Moni sauma on kohdallaan, mutta Sleep, Witch, Groan ja Red Fang ainakin itselleni täyttävät trippirenkutustilauksen kokonaan. Bändi luokittelee itsensä doommetalliksi ja netissä hehkutetaan sen Black Sabbath -viboja, mutta sumusoundit, sahaava riffi ja kimeä laulu vievät enemminkin 22-Pistepirkon tontille. Sanoituksissa houritaan noitarovioiden, psykedelian ja hulluuden kliimakseissa. Vaikka tahraiselta vinyyliltä kuulostava särösoundi tavallaan viehättääkin, yhdeksän kappaleen liian pitkä letka ajaa lopulta hapoille sitkeästä tsemppaamisesta huolimatta. Harmi, sillä bändin vanhempaa tuotantoa edustava The Kinks -cover Wicked Annabella on ihan saatanallisen koukuttava ja kova veto. Yksittäisinä biiseinä ja lyhyinä bailuannoksina bändi toimii vinhasti. Salaa toivon, että näen Uncle Acidin joskus livenä ja sen jälkeen julkisesti katuen perun tämän arvion. ANNIKA BRUSILA 7 MOLLO/MARTIN THE THIRD CAGE (Frontiers) Black Sabbathin keulilla 80-90-luvun taitteessa vaikuttanut Tony Martin on Blaze Bayleyn, Doogie Whiten ja Ripper Owensin kaltainen henkipatto palkkasoturi, joka ratsastaa työn perässä vaikka minne. Erinäisiä hankepohjaisia levytyksiä ja keikkoja onkin kertynyt 54-vuotiaan brittivokalistin vyön alle enemmän kuin tarpeeksi sen jälkeen, kun Tony Iommi vilkutti legendayhtyeen klubiaktiksi johtaneelle Martinille jäähyväiset alkuperäisen Sapatin suoritettua jälleennäkemisen. The Third Cage on nimensä mukaisesti kolmas pitkäsoitto Martinin ja italialaisen kitaristilauluntekijä Dario Mollon 13 vuotta sitten ensilevynsä julkaisseelta projektilta. Mollo on työskennellyt myös muiden saman sukupuun oksien, kuten Glenn Hughesin, Don Aireyn ja Graham Bonnetin kanssa. Mollon soitosta ja sävellystyylistä kuuluukin vahva altistuminen Iommille ja Ritchie Blackmorelle, vaikkei kaltaisensa riffisupermestari olekaan. Varsinaisia klassikkoraitoja The Third Cage ei siis sisällä, mutta käypää vanhan liiton melodista hevirokkia kuitenkin ilman epätoivoisia pyrkimyksiä nykyajan soundeja kohti. Jos Martin-kauden Sabbath, Dion loppuaikojen levyt sekä Rainbow'n Stranger in Us All ovat olleet teekuppisi, Mollon ja Martinin yhteistyön hedelmät viihtynevät myös levysoittimessasi. MIKA PENTTINEN 8 BLACK PYRAMID II 6 RETROGRESSION S/T (MeteorCity Records) Suomessakin pääsiäisenä Pentagramia lämpänneet massachusettsilaiset ottavat kakkosalbumilla ison askeleen eteenpäin. Sinkkuja ja demoja parin viime vuoden aikana ulos tuikanneen bändin laulaja-kitaristi on lähtenyt lätkimään sitten Hesan-keikan, mutta uusi Darryl Shepard (ex-Roadsaw) kuulostaa erittäin blackpyramidiltä hänkin. Levyn on masteroinut Mastodoniakin tuunaava Matt Washburn, ja soundi onkin aiempaa monipuolisempi. Kitarointi on astetta rankempaa ja paksumpaa, mutta toisaalla akustinen ote virkistää. Itse pidän erityisesti basistin tavasta soittaa. Pienikokoinen tyyliniekka Gein hoitaa osuutensa ankaralla mutta pidättyväisellä eläytymisellä. Soundeissa on stonerin lisäksi Black Pyramidille tyypillinen ripaus kuolometallia sekä brittipunkin varjoja, jossa haistattelutyyliin kieritään melankolisessa rock'n'rollissa. Myös biisien himmailut ja väliosat ovat mielikuvitusrikkaampia ja kiinnostavampia kuin aiemmin. Pitkään Dreams of the Deadiin on ilokseni piilotettu jopa pieni progen jyvänen ja jamittelu on kelpoa folkdoomia. Kolmen keskivertorenkutuksen perään levyn lopet- (Inverse) Vuonna 2002 perustettu kotimainen Retrogression julkaisee debyyttilevynsä vasta nyt, kymmenen vuoden kypsyttelyn ja hiomisen jälkeen. Lyhyen intron sekä kuuden varsinaisen kappaleen muotoon jalostunut musiikillinen näkemys on monivivahteinen tyylien sekamelska, joka rönsyilee vähän joka puolelle. Vastapainoksi yhtye ottaa lyyrisellä puolella etäisyyttä hektiseen oravanpyörämentaliteettiin ja hakee vastauksia ajan hengen mukaisesti jopa downshiftauksesta. Levyn kappaleet ovat täynnä omintakeisia ja yllättäviä sovitusratkaisuja. Raskaiden osien massiivisten kitaravallien vastapainona on myös runsaasti minimalistisia tuokioita, jotka luovat perustan levyn dynaamiselle yleisilmeelle. Bändin käyttämä räyhäämisen ja fiilistelyn yhdistely tuo etäisesti mieleen kotimaisen Ghost Brigaden, joka on käyttänyt kyseistä sapluunaa onnistuneesti useaan otteeseen. Retrogressionin esikoislevy jää hyvistä aihioistaan huolimatta pyörimään keskinkertaisten genrekikkailijoiden sankkaan joukkoon. Sävellykset eivät ole lähelläkään sitä tasoa, jota tämän kaltaiset sovitukset vaatisivat. Rauhallisten osien tunnelmoinnit jäävät tulitikun sytyttämisen asteelle. Progemaiset ryt- Out January 25th, 2012 available as: LTD. EDITION CD+DVD BOX SET (incl. Special Edition Digipak, calendar 2012/2013, 3 buttons) · SPECIAL EDITION DIGIPAK CD+DVD (incl. "Dark Passengers"-DVD) · LTD. CD (alternative artwork created by LACUNA COIL) · CD · GATEFOLD LP (incl. entire album on CD) · DIGITAL ALBUM · EXCLUSIVE iTUNES EDITION www.lacunacoil.it · www.facebook.com/lacunacoil [+++ check out special and rare collector's items at www.cmdistro.com +++] www.centurymedia.com PRKL CLUB PROUDLY PRESENTS TORSTAI 2.2. FIERCE GRENDEL (ACOUSTIC) REFLECTION DIES SPOONSHINERS SHITLER & SVOPODA PLAYS POPEDA LAUANTAI 4.2. RUOSKA TUKKANUOTTA PROTEUS BLOOD RUNS DEEP (CH) PAUL-RONNEY & DALSTON DEVILS TRIO (UK) COVERDALES HENRY K.ROCK STILL BEATS THRASHGRINDER 2012 OHJELMAA... 20.1 CODE UNKNOWN & ROPE TOO TIGHT Liput: 3 + narikka 28.1 ONE EYE TATTOON Bileet!! Alkuilta kutsuvieraat/loppuilta vapaa pääsy 10.2. KAAOSZINE.FI Klubi: NICOLE, Enthring & Killcount Diary Liput: 8 + narikka 11.2 CONQUEST Liput: 8 +narikka 24.2 KURITUSHUONE: BLOODRIDE, REFUSAL & HEREM Liput: 6 +narikka 9.3. KAAOSZINE.FI Klubi: ANTIPOPE, F.T.W. Boogie Machine & MDD Liput: 6 +narikka 10.3 GAF, FEASTEM & NOTHING MORE TO EAT Liput: 5 +narikka 16.3 TORTURE KILLER, CANNIBAL ACCIDENT+support Liput: 8 + narikka 17.3 CANCEROUS WOMB, Damngod & Lie In Ruins 23.3 KURITUSHUONE: SADISTIK FOREST, ARCHITORTURE & NOWEN Liput: 6 + narikka 30.3 BLACK FRIDAY: AEGRUS & AZAZEL Liput: 5 + narikka 6.4. KAAOSZINE.FI Klubi: WIDESCREEN MODE, My Reflection & Crimsonic Liput: 6 + narikka 13.4 FRIDAY THE 13th! WANKERS OF THE ZOO CREW, Foul Circle & Circus People Liput: 6 + narikka 28.4 FULLHOUSE RECORDS & ÄHKY RECORDS esittää: HARDCORE & HIPHOP Matinea!! ST.HOOD, LAINEEN KASPERI & PALAVA KAUPUNKI, CUTDOWN + 1 Liput: Tba 11.5 KAAOSZINE.FI Klubi: TO/DIE/FOR, Lost Madison & Scene D'Chryme Liput: 6 + narikka PERJANTAI 3.2. BLAKE PAUL-RONNEY & DALSTON DEVILS TRIO (UK) MULTI CLIMEX DEAD SOUND COMMITTEE TO 2.2 ENNAKKOON 8 OVELTA 11 GRENDEL (ACOUSTIC) PE 3.2 ENNAKKOON 12 OVELTA 15 JINOU QUAKE THE EARTH LA 4.2 ENNAKKOON 12 OVELTA 15 THE SHRIEKS KOLMEN PÄIVÄN PRKL! SURVIVE -PASSI 25 STRONG Sisältää myös purukumia, buranaa ja yhden kortongin LIPUT (eihän nyt kukaan saa viikonloppuna kahdesti). LIPUT MYYNNISSÄ: KELTAINEN JÄÄNSÄRKIJÄ, PRKL CLUB & TIKETTI LISÄINFOT OSOITTEESSA: WWW.PRKLCLUB.FI YHTEISTYÖSSÄ: BEVERAGE PARTNERS OF FINLAND OY, KOFF, NORTHERN TRIBE, VARUSTELEKA PRKL CLUB, KAISANIEMENKATU 4, 00100 HELSINKI, PUH 09 4283 2792, PRKL@PRKLCLUB.FI SUE » 37 « NRO. 1 alternative artwork
• HERRA YLPPÖ & IHMISET ­ Mies ja nainen (Sony) Ensimmäinen Mies ja nainen -levyyn liittyvä tieto oli uutinen siitä, että Herra Ylppö & Ihmiset suunnittelee tuplalevyä. Sukupuolittain kahtia jaetun kokonaisuuden mies- ja naispuoliskot tehtäisiin kahden eri tuottajan alaisuudessa. Toinen levy sisältäisi aggressiivista ja toinen herkkää musiikkia. Maj Karmassa tunnetuksi tullut Herra Ylppö oli asettanut itselleen haastavan mutta ei mahdottoman tehtävän. Ihmiset-yhtyeen värikkäällä Sata vuotta -debyytillä ex-satakuntalainen oli paljastunut luomisvoimaiseksi laulaja-lauluntekijäksi, joka kykeni vaivatta irtautumaan emoyhtyeensä virtapiiristä ja kirjoittamaan modernia indierockia. Toinen Ihmiset-albumi Pojat ei tanssi vahvisti käsityksiä siitä, että Ylpön ura ei pääty, vaikka taukoa pitävä Maj Karma ei palaisi koskaan. Ihmisten kolmatta pitkäsoittoa käsitellyt tuplalevyuutinen muuttui ankaksi ennen kuin selvisi, olisiko Mies-puolisko sisältänyt rajua vai hillittyä musiikkia. Syyn Ylppö kertoo netissä: "Maailma on täynnä keskinkertaisia tuplalevyjä, joista saisi loistavan yhden levyn kokonaisuuden". Mies ja nainen on nyt julkaistu, ja se on normimittainen rocklevy. Se on myös erittäin lyriikkapainotteinen ihmissuhdelevy. Näiden laulujen sylistä syliin syöksähtelevän päähenkilön päämääränä on ikuisen rakkauden taivaallinen rauha, mutta kun kyytimiehinä ovat himon demonit, haave pakenee taivaanrantaan aina kun sitä koskettaa ­ ja ellei pakene, laulaja-minä sysää sen sinne. Herra Ylpön lanseeraama genre "reality rock" sopii Mies ja nainen -levylle vielä paremmin kuin Ihmisten kahdelle edelliselle levylle. Aivan kuten tosi-tv-sarjoissa, tiettyjä näkökulmia (hullaantumista) ylikorostetaan näissä tunne-elämää tarkkanäköisesti ruotivissa teksteissä niin, että lopputuloksella on vain vähän tekemistä elämän realiteettien kanssa. Sama ilmiö tosin pätee päättömästi ihastuneiden ihmisten edesottamuksiin oikeastikin, joten Ylpön laulut ovat sittenkin kiinni tosielämässä. Rakastumisen tavoin tekstit ovat ulkopuolisesta yhtä aikaa vaikuttavia ja vaivaannuttavia, mutta toisaalta on hienoa, ettei libertiini-Ylppö pelkää olla rehellisen korni, kun tarve niin vaatii. Levyllä kuullaan jopa ukkosen symbolista jyrinää ja hurjistuneiden hevosten alleviivaavaa hirnahtelua. Kannessa seisoo Jim Morrison -lainaus: "Ride the Snake, Baby!" Mies ja nainen -levyn pisteitä pudottavat musiikilliset syyt. Siitä on ilmeisen tarkoituksellisesti tuotettu linjakas, tasainen rocklevy, jonka tunnelmat eivät sinkoile syvälle ääripäähän tai toiseen. Ratkaisu on outo, kun laulujen aihepiiri suorastaan huutaa huurupäisyyttä ja yliampuvia otteita. Miksi tunnemyrskyihin viitataan tehostelevyjen korskunalla ja jyrähtelyllä, kun saman olisi voinut tehdä paljon vakuuttavammin soittamalla ja laulamalla? Parhaiten ovat onnistuneet hiljaisimmat laulut, joissa sanoitus ja sävellys synnyttävät kohdatessaan hyvinkin hyökyvän tunnelmien ristiaallokon. Levyn upein kappale on eeppiseksi kasvava Öitä, joka myös kiteyttää ydinajatuksen: "Tärkeintä rakkaudessa on hulluus / Jos sulla on jo perhe, perustetaanko me uus?" Kunpa sitä hulluutta olisi riittänyt keskitien hevirokin terästykseksikin. Mies ja nainen -levyn kappaleet tulevat soimaan radiossa, mutta mieleen ne eivät painu. Vuonna 2026, kun menen katsomaan Ylpön 30-vuotistaiteilijajuhlakonserttia suureen konserttisaliin, tulen tuskin kuulemaan kovin monia tämän levyn kappaleita. Turvallisen tuntuisen musiikin soidessakin on silti selvää, että perusasiat ovat kunnossa ja ennallaan: Herra Ylpön laulumelodiat ja tapa tulkita ovat yhtä jäljittelemättömiä kuin ennenkin. Toista samanlaista ei ole. 7 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton " Rakastumisen tavoin tekstit ovat ulkopuolisesta yhtä aikaa vaikuttavia ja vaivaannuttavia. ARI VÄNTÄNEN SUE » 38 « NRO. 1
• (City Slang) Lambchop iskeytyi omaan tajuntaani kuin Nibiru-komeetta vuonna 2000 Nixon-albuminsa myötä. Olin lukenut brittiläisten musiikkilehtien hehkutukset ja Curtis Mayfield-vertaukset, mutta mikään ei silti voinut valmistaa minua Kurt Wagnerin mielettömälle laulusoundille ja levyn Up With Peoplen kaltaisille tykkibiiseille. Sittemmin bändi vaipui hyllyssäni hiljalleen unholaan aikalaistensa kuten Tortoisen ja Mercury Revin kanssa. Kymmenen vuotta on kulunut. Olen kaivanut naftaliinista 90-luvun loppupuolen muutkin suosikit, ja Lambchopillekin on tullut uusintakierroksen aika. Yhdennellätoista albumillaan bändi jatkaa kokolailla samoilla linjoilla kuin vuosituhannen vaihteessa. Rauhallisesti etenevät, pitkät ja kiireettömät biisit pakottavat kuulijan istumaan alas ja hengittämään syvään. Jos olisin tupakkamiehiä, pukeutuisin Mr. M:ää kuunnellessani tupakkatakkiin ja istuisin sohvalla nauttimassa levystä piippu suussa. Lambchop onnistuu yhä kuulostamaan musiikilta kokonaan toisenlaisesta ajasta ja paikasta. Tässä viattomassa maailmassa rock'n'rollia ei koskaan keksittykään ja kukaan ei oikeastaan jäänyt sitä kaipaamaan. Lambchopin korvia hivelevän pehmeässä viihdemusiikissa on tulevaisuus. Vaihtoehtoinen tulevaisuus, joka vain sattuu kuulostamaan menneisyydeltä. TOMI TUOMINEN 8 LAMBCHOP MR. M LEVYARVIOT 9 VARIOUS BALKAN FEVER HELSINKI (Helmi Levyt) Kaikessa hiljaisuudessa on kansamme riveihin pesiytynyt aimo joukko kylpyä vältteleviä, kiharatukkaisia ja sänkinaamaisia balkanmuusikoita, jotka ovat aivan liian elämäniloisia, jotta heihin voisi todella luottaa. Bad Ass Brass Band ja Jaakko Laitinen & Väärä raha ovat näistä kunnottomista hunsvoteista itselleni entuudestaan tutuimpia, mutta tämä levy esittelee muitakin pahamaineisia irtolaisia. Helsingissä menestyksekkäästi jo vuosia pyörinyt Balkan Fever -klubi-ilta toimii tämän rosvojoukon pesänä. Tällä kokoelmalla esitellään klubin musiikkilinjausta laajasti ja pelkästään kotimaisin voimin. Saman katon ja tekoviiksien alle mahtuvat sulassa sovussa niin 60-luvun lopulla aloittanut lauluyhtye Hortto Kaalo kuin hyvin modernisti jumputtava Serefe Sound System, jonka Ota osasi kuulostaa mielikuvamatkalta bulgarialaisen taksin takapenkille vuonna 1996. Itsestään selviä valintoja kokoelmalle ovat Jätkäjätkät ja Alamaailman vasarat, mutta levy esittelee ansiokkaasti myös vähemmän kuultua balkan-soundia. Shava poikkeaa jopa intialaisen bhangra-soundin puolelle ja Afrocola yllättää coveroimalla Mattia ja Teppoa senegalilaisittain. Vaikka kokoelman musiikkityylit vaihtelevat klezmeristä hiphopiin ja sieltä iskelmään ja mantereet itäisestä Euroopasta Afrikkaan ja sieltä Intiaan, kuulostaa kokonaisuus suomalaiseen korvaan hyvinkin linjakkaalta. Tämän levyn nyt joitain kertoja kuunneltuani tekisi mieleni matkustaa Helsinkiin ja mennä Balkan Fever -klubille katsomaan, miten perusjäyhältä suomalaiselta ihmiseltä sujuu hikinen ja antaumuksellinen tanssi. TOMI TUOMINEN BLACK MAGIC SIX ­ Black Magic Six III: Brutal Blues (Big Money Recordings) 9 Kolmas kerta toden sanoo. Värikylläiseltä maistuneen Evil Acupunctionin jälkeen Doomsday Bound tuntui harmaasävyiseltä paikallaanpolkemiselta. Brutal Blues on laulajakitaristi J-Tanin ja rumpali Lew Sifferin duon tähän mennessä parhaimmalta soundaava albumi. Rami Helinin äänitys- ja tuotantonäkemys paranevat kuin hyvän kotipolttoisen keittotaito, ja Brutal Bluesille on "siunaantunut" valikoima mahtavia kappaleita. Intron orjalaulun jälkeen albumi käynnistyy kovaa perustasoa ylläpitävillä BM6-standardeilla. I Hate Peoplen nännättely esittelee koko levyllä entistä räväkämmin esiintyvät taustalaulajattaret Miss Strongin ja Miss Peninsulan eli 5000$ Bunsin. Sitten homma räjähtää katon läpi. Homerun-kappaleessa salaperäisen Victor Stereon puhaltimet svengaavat kuin sukupuolitautien klinikalta karannut hyppykuppa, miehekkäästi nimetty Total Dunkelheit on audiovastine BM6:n Keski-Euroopan-kiertueen FB-raportille, ja albumin kantribilly-hitissä The Biggest Ass in Town ilonpitoon yhtyvät juurimusiikin virtuoosit Ray Ban-Jo sekä Fiddle Castro. Kakkosalbumin ässäkappaleen jatko-osa TPTPATFOTHMPT2 on BM6:n vastine Sweatmasterin Calling Satan, Let Me In -biisille. Nimikappaleella J-Tan ja Siffer väläyttävät aavistuksen mahdollisesta tulevaisuudestaan nuotion äärellä nurinkäännetyn veneen vieressä kärisevinä Tom Waitsin näköisinä eläkeläisukkoina. Koko piruja miehiksi. JARI MÄKELÄ sa. Hyvät brittiläiset naisräppääjät ovat laji, jota ei uskottu olevan edes olemassa. Speech Debelle edustaa amerikkalaisia sisariaan älyllisempää ja analyyttisempää hiphop-perinnettä. Hän ei alennu myymään itseään seksillä tai keksimään tekaistuja tarinoita rikollisesta elämästään. Sanoitukset koskettelevat arkipäiväisempiä ja elämänmakuisempia aiheita. Esikoisen tuottanut brittihopin isoisä Roots Manuva tyytyy tällä kertaa feattaamaan yhdellä raidalla ja varsinaisen tuotantovastuun kantaa Kwes. Muutaman kerran levyn tiivis syke lerpahtaa hiphop-slovarin puolelle ja silloin levy kadottaa hetkellisesti momentuminsa. Falskiudesta ei Debelleä kuitenkaan voi syyttää näissäkään kohdissa. Eletty elämä tuntuu ja kuuluu. Kyynel. TOMI TUOMINEN kahduttavan tylsä Libra Man, jolla laulaja Mark Thomas kuulostaa vaivaannuttavan falskilta. Tämän jälkeen kokeellisiin rakenteisiin ja musiikillisiin ratkaisuihin luottavat walesiläiset petraavat. Entwined Pines ja What We Done Wrong ovatkin jo erittäin onnistuneita kappaleita, jotka tuovat mieleen arvostettuja nimiä Gang Gang Dancesta saksalaiseen Caniin. Kokonaisuuden kruunaa komea lopetusraita A Bear On His Own. JOONAS KUISMA seksi verkosta. Sen puskeva basso ja Twilight Sadille tyypilliset synkät sanoitukset luovat raidallisen verran synkkää energiaa, joka albumin päättäjänä jättää huulille miellyttävän kalman maun. JOONAS KUISMA 6 THE TWILIGHT SAD NO ONE CAN EVER KNOW 7 ISLET ILLUMINATED PEOPLE 8 SPEECH DEBELLE FREEDOM OF SPEECH (Big Dada) Idolsissa parhaan startin saa kertomalla vaikeasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja tirauttamalla perään kyynelen. Sen jälkeen heikompikin laulusuoritus kuulostaa kyyneliään nieleskelevien tuomarien korviin mukiinmenevältä. Lontoolaisen Speech Debellen nuoruus on kulunut asunnottomien asuntoloissa ja kaverien sohvilla yöpyen. Tällä taustatarinalla Jone Nikula ojentaisi kultaisen lipun leuka väristen ja pyyhkisi silmäkulmaansa kun kukaan ei näkisi. Vuoden 2009 Speech Therapy -debyytillään Mercury-ehdokkuuden itselleen napannut Debelle on harvinainen tapaus. Hyvät brittiläiset räppääjät ovat lähes sukupuutos- (Shape) Islet on Walesin Cardiffissa vaikuttava kollektiivi, joka on tunnettu tuntemattomuudestaan. Sosiaalisen median läpitunkemana aikana, jona jokainen autotallibändi pommittaa feedejä ja timelineja demoillaan, on Islet päättänyt ottaa toisen suunnan. Sillä ei ole lainkaan facebook-, Twitter-, tai Soundcloud-tilejä. Sen sijaan se luo verkkoon itse tehtyjä musiikkia ja kuvataidetta yhdistäviä sivustoja, ns. fanzineja. Tee se itse -meininki kuuluu myös Isletin musiikin tekoon. Illuminated People on sen debyyttipitkäsoitto, jota se työsti kuin Iisakin kirkkoa kahden kehutun EP:nsä Celebrate This Placen ja Wimmyn jälkeen. Yksikään yhtyeen jäsenistä ei ole luopunut päivätyöstään. Puoliammattilaisuudesta huolimatta Illuminated People on mainio levy. Sen tosin aloittaa yli yhdeksänminuuttinen, paSUE (Fat Cat Records) The Twilight Sad sai osakseen runsaasti huomiota viiden vuoden takaisella Fourteen Autumns and Fifteen Winters -debyytillään. Nyt Skotlannin Kilsythistä ponnistava yhtye on ehtinyt julkaisu-urallaan jo kolmanteen pitkäsoittoonsa. Tuottaja Andrew Weatherallin avustuksella skotit ovat ottaneet arsenaaliinsa analogiset syntetisaattorit. Tämä tuo uutta synkkyyttä ja kone-estetiikkaa bändin shoegazesointiin, joka aiemmilla julkaisuilla nojasi huomattavasti voimakkaammin isoihin kitaravalleihin. Uusina vaikuitteina ovat selvästi toimineet Cabaret Voltairen, Public Image Ltd:n ja Magazinen kaltaiset brittiläiset post-punkkarit. Silti The Twilight Sadin tunnistettavin piirre on edelleen laulaja James Grahamin paksu skottiaksentti, joka särähtävine r-äänteineen tuo lauluun ainutlaatuista charmiaan. Levyn äänimaisemassa ei olekaan mitään vikaa. Sen sijaan varsinainen kappalemateriaali jättää paljon toivomisen varaa ja sen ydin hukkuu tilpehööriin. Herkähkön ensisingle Sickin lisäksi No One Can Ever Knowlta tekee mieli nostaa esille lähinnä Kill It in the Morning, joka on ladattavissa ilmai- (Because Music) Tarvitaanko maailmaan vielä yksi retrosti hiuksensa muotoileva ja naukuvalla äänellä laulava valkoinen retrosoul-laulaja? Oma mittani täyttyi jo siinä Duffyn ja Adelen esikoislevyjen kohdalla, mutta suurelle yleisölle tämä soundi tuntuu yhä maistuvan. Belgialainen 22-vuotias Selah Sue eli Sanne Putseys on alan uusin pienyrittäjä ja kaikki kielii siitä, että levy-yhtiön taaloja on pistetty jonoon melkoinen määrä onnistumisen takaamiseksi. Sinänsä ihan mainiolla sinkkubiisillä Selah Sue duetoi Cee Lo Greenin kanssa, ja debyyttiin on selkeästi satsattu paljon sekä tuotannollisesti että markkinoinnillisesti. Kilpasisariaan enemmän jonkinlaiseen kevyeen reggaepoljentoon kallistuva ja ajoittain jopa räppäämään intoutuva Selah Sue on kuin varaosa, joka on tullut korjaamaan Amy Winehousen surullisen poismenon maailmaan jättämän reiän. Albumin biisimateriaali on pääosin yllätyksetöntä ja ennalta arvattavaa. Silti tai mahdollisesti juuri siksi tämä Keski-Euroopassa jo viime keväänä julkaistu albumi on lyhyessä ajassa myynyt liki puoli miljoonaa kappaletta. Selah Suen kaltaisille artisteille selkeästi on tilausta. Tässä kohtaa minä vaikenen ja sulkeudun kuuntelemaan jotain obskuuria indie-levyä, jonka on minun lisäkseni maailmassa ostanut vain pari sataa ihmistä. TOMI TUOMINEN 6 SELAH SUE S/T » 39 « NRO. 1
• (Helmi Levyt) Eräs 90-lukulaisen innovaation huipentumista oli ns. remix-albumi. Yleensä varsinaisen albumin deluxe-version kylkiäisenä tai joskus myös erillisenä julkaisuna julkaistu levy sisälsi lukuisien remixaajien versiot albumin raidoista. Yleensä niin, että joistain biiseistä oli useampia remixejä ja joistain taas ei ollenkaan. Yksi viimeisiä artisteja, jolta olisin uskonut remix-albumin ikinä kuulevani, oli Sami Kukka. Toisin vain kävi. Versiot yllättää paitsi pelkällä olemassaolollaan, myös sisällöllään. Tai ehkei sittenkään. Varsinaiset tanssiremixit loistavat poissaolollaan ja tilalla on edustava joukko kokeellisemman laidan kolistelijoita apokalyptisestä Harmaa getto -hiphop-ryhmästä aina Verdeen. Viulisti Pekka Kuusiston ja perkussion supermies Samuli Kosmisen läsnäolo selittyy molempien osallistumisella myös Sami Kukan Menen veteen -albumin äänityksiin, mutta kovimman yllätyksen takaavat Asa & Lauri Ainala synkällä Dälekhenkisellä tulkinnallaan Kukan herkästä Ennen en pelännyt kiskojen ääntä -biisistä. Lähimmäs perinteistä tanssiversiota kurottavat Dr.Robotnik ja Eero Johannes. Hajanaisen levyn huippuhetket ovat todellisia helmiä, mutta monet kokeilevammista versioista valuvat sormien lävitse kuin hiekka, jälkiä jättämättä. Sami Kukan alkuperäisbiisit ovat niin hauraita ja herkkiä, että niiden muokkaaminen koneellisin metodein niitä särkemättä lienee mahdotonta. Parhaiten versioissaan onnistuvat ne, jotka ovat sormiltaan herkimpiä; Pekka Kuusisto, Samuli Kosminen ja hilpeän nopeutetun coverversion Syksystä esittävä Pastacas. TOMI TUOMINEN 7 SAMI KUKKA VERSIOT LEVYARVIOT SYDÄN, SYDÄN ­ Kapseli (Johanna Kustannus) Yksi suomalaisen populaarikulttuurin vakioista 2000-luvun puolessavälissä oli, että vuoden välein muutama onneton kriitikko joutui arvioimaan Sydän, sydämen uuden levyn. Biisinkirjoitusdogmat, tasaiskuja kuin ruttoa välttelevät riffit, kummalliset sanoitukset ja livesekoilut jättivät monelle vieraantuneen olon ja musteen kuivumaan kynänpäähän. Helsinkiläisbändin uusimman, neljännen studioalbumin kohdalla armonaika oli kuitenkin normaalia pidempi. Maassa oli rauha, sillä edellinen Usko itseesi -pitkäsoitto julkaistiin peräti neljä vuotta sitten. Herttoniemen ikuiset ylpeyden aiheet sohlasivat kukin omien projektiensa parissa. Eniten huomiota näistä tekosista taisi saada nokkamies Tuomas Skopan Metro-lehden pohjalta konstruoima Arki ei nappaa -soolojulkaisu. Erityistä hyvänolontunnetta se aiheutti Samu Haberin haastattelu -kappaleellaan, jonka sarkasmi taisi mennä ohi ainoastaan laulunkohteelta. Sydän, sydämen omien sanojen mukaan Kapselin vastaava tuottaja Riku Mattila kutsui levyn materiaalia sofistikoituneeksi. Hienostuneisuudesta ja sivistyneisyydestä nyt voi olla montaa mieltä, mutta bändin uran keskittynein ja kompaktein albumi Kapseli taatusti on. Mopedi pysyy niin hyvin lapasessa kuin se tässä tapauksessa taitaa olla mahdollista. Sydän, sydämen musiikkiin ei ole koskaan voinut suhtautua kovin väliinpitämättömästi. Joko sitä ihailee tai vieroksuu. Kapselin alku tuntuu kuitenkin kädenojennukselta oman leirin ulkopuolelle. Pienen pieni piste ja viheltelevä ensisingle Ducato ovat letkeydessään likipi- 8 täen tarttuvia. Niitä seuraavassa Maa halkeaa -kappaleessa on peräti kertosäe, joka on kaiken lisäksi varsin onnistunut. Loppupuolen hankalampaa materiaalikin penkova voi löytää vaivansa palkaksi helmiä, kuten Uuden vuoden hauskan banjosoolon tai hienon ja rauhallisesti keinuvan Skorpionin piston. Nu-metal-taustasta muistuttavat nimikkobiisi ja Pulinat pois miellyttävät varmasti vanhimpia faneja, mutta jättävät muut kylmemmiksi. Sanoituksellisesti Skopa on pysynyt Skopana. Kuten kappaleetkin, poukkoilevat tekstit kuin tajunta itse ja muodostavat liki surrealistisia kuvia. Joskus katse tarkentuu: "Big Tasty on vielä syömättä" harhaillakseen jälleen takaisin kaaokseen: "pitäisi vaihtaa asentoa / Skopan nauru ylittää moottorin", kuten Ducatossa tapahtuu. Skorpionin pistossa paetaan välillä herkästi suojaan äidin luo, välillä taas taistellaan ja rakastellaan onnettoman kuutamon valossa. Arvottavalle kuulijalle jää monia kysymyksiä pohdittavaksi: pyrkiäkö tulkintaan vai nauttiako vain kyydistä? Pitäisikö Skopan kirjoitukset lytätä pelkäksi erikoisuutta tavoittelevaksi ylenannoksi vai ottaa vastaan monimutkaisena, mutta sittenkin kiteytyneenä? Aikaisempaa Sydän, sydän materiaalia on toistuvasti sanottu radioon sopimattomaksi. Kapselin alkupuolen kappaleet herättävät kysymyksen: olisiko lopultakin aika nousta kulttisuosiosta ja kuriositeetin asemasta hieman isommille lavoille ja säännöllisempään listasoittoon? Eipä taida olla. Siitä huolimatta kotimaiselle musiikkielämälle on ilo ja rikkaus, että Sydärit ovat palanneet. JOONAS KUISMA Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Cosmic Goblins on yksi harvoista yhä hengissä porskuttavista 90-luvun alussa aloittaneista suomalaisista vanhan liiton alternative rock -bändeistä. Menninkäiset ovat julkaisseet lukuisia omakustanteita ja varsinkin 90-luvun puolella yhtyeen nimi tuli usein vastaan hämärillä alternative- ja punk-kokoelmilla. Vuosiin yhtyeestä ei ole kuulunut mitään, mutta hyviä biisejä on tehty. Periksiantamatta omaa polkuaan niittävä Forssan Dave Wyndorf, Janne "Vuke Nukem" Vuorenmaa, on tätä menoa matkalla legendojen joukkoon. Tuore albumi on saateviestin mukaan muutaman vuoden uurastus. Aika ei ole mennyt hukkaan, sillä Vuken spacerock-yhtyeen omalla Hypnovision-merkillään julkaisema levy kuulostaa mehuisalta. Triokokoonpanon asettamien rajoitusten vuoksi keikat taittunevat edelleen punkmaisemmin, mutta albumille on taltioitu taidokasta ja hyväsoundista tuplakitarointia, missä rock'n'rollin kliseisimmät sointukuviot loistavat poissaolollaan. Biisit vaativat hieman sulattelua, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen ne jylisevät pääkopassa pysyvästi. Bändin vanhoja tekstejä löytyy edelleen 8 COSMIC GOBLINS 11 FEET FROM NOWHERE TO THE GOLDEN DAWN (Hypnovision) BLACK MAGIC SIX - BRUTAL BLUES CD/LP/DL Brutaali garage-punk-blueskaksikko on jälleen helvetin piiskaamassa vauhdissa. Tuloksena on vieläkin parempaa samaa paskaa kuin koskaan: kolmas levy rokkaa ja svengaa kuin kiimassa oleva känninen hirvi. Tuote on saatavilla levykauppiaaltasi 25.1.2012. Samalla viikolla starttaava kotimaankiertuekattaa maamme tärkeimmät räkälät ja alan miesten puljausmestat: 27.01. Tampere, Vastavirta 28.01. Helsinki, Bar Loose 03.02. Turku, Dynamo 04.02. Seinäjoki, Bar 15 10.02 Kokkola, The Rock 11.02. Jyväskylä, Musta Kynnys 03.03. Joensuu, Kerubi 16.03. Kuopio, Henry´s Pub 17.03. Oulu, Nuclear Nightclub 23.03. Forssa, Blue Pool 24.03. Pori, Monttu 27.04. Lahti, Torvi 30.04. Helsinki, Lepakkomies 04.05. Kouvola, Rytmikatti SUE Punkilla ja rockabillyllä kyllästettyä härskiä kantrimusiikkia syvältä Savosta. Festermen-, Chop Suey- ja Cosmo Jones Beat Machine -taustaiset ukot lataavat debyyttilevyllään jauhot suuhun kaikille alan miehille ja naisille: kannibalismia, huoria, avaruusolentoja ja viinan kanssa läträämistä. Siitä on hyvät kantrilätyt tehty! Ulkona 25.1.2012! PS. Yhtye esitteillä valikoiduilla keikoilla Black Magic Sixin kanssa kautta maan. THE COUNTRY DARK SLAUGHTERHOUSE PARTY CD/DL » 40 « NRO. 1
• Latviksen sivuilta, ja nyt kirjoitettuja lyriikoita jää kaipaamaan. Vuken Glenn Danzig -koulukunnan paksu jenkkiaksentti jättää osan miehen psykoottisneuroottisista lyriikoista arvailujen varaan. JARI MÄKELÄ (One Little Indian) Nälkiintyneen oloinen alabamalaisrokkari Dan Sartain on levyttänyt vuosikymmenen ajan rockabillyä, bluesia ja garagea julkaisten läjäpäin singlejä, kolme omakustannealbumia ja kolme pitkäsoittoa Swami-yhtiöllä. One Little Indian -debyytin ensimmäinen kappale Nam Vet on hämäävästi letkeää The Black Lips -henkistä garagepunkkia. Singlelohkaisulla Now Now Now sama meininki jatkuu duettona The Go-Go's -legenda Jane Wiedlinin kanssa. Totuus Too Tough To Live -albumista paljastuu kolmannen I Wanna Join The Army -biisin myötä: loppulevy on nimeä myöten yhden miehen tribuutti Ramones-yhtyeelle. Monella tavalla edesmenneen bändin muistoa on ennenkin kunnioitettu, toiset hieman paremmin, toiset ontuvammin. Dan Sartain on täysin sisäistänyt klassisen Ramones-tyylin. Hänen ei tarvitse sortua kopiointiin, että saisi kuulijan tajuamaan mistä on kyse. Uuden vuoden rokkiräjähdys seuraa toistaan. Jos nyt jostain pitää märistä, niin tämän albumin hinnoittelussa sietää olla tarkkana sekä fyysisellä että digitaalisella puolella. Keskimäärin 80 sekunnin mittaiset kappaleet ja 18 minuutin kokonaiskesto eivät innostane täyden hinnan pulittamiseen, vaikka sisältö onkin trimmattua tavaraa. JARI MÄKELÄ 8 DAN SARTAIN TOO TOUGH TO LIVE LEVYARVIOT (Big Money Recordings) Savolaisen murhakantrin lähettiläiden puolen vuosikymmenen takainen debyytti-ep saa viimein jatkoa levymoguli J-Tan Taskisen kiinnityksenä. Albumia on äänitelty kuin Iisakin kirkkoa, joten ex-rumpali Jani Korhonen soittaa vielä viidellä kappaleella. Mahtipontinen uusioversio ep:n hittibiisistä Liquor & Whoring ei valitettavasti pärjää originaalin ytimekkyydelle. Korhosen komppaamista kappaleista toimii parhaiten Muppet Shown musiikkiesityksiä muistuttava Sex Acts Whores Call Dirty. Mika Sonnisen paloviinahuuruiset lyriikat ja maaninen ulvonta ovat säilyneet The Country Darkin soundin tunnistettavimpina elementteinä. Mies nousee asteikossani Rob Coffinshakerin ja kumppaneiden yläpuolelle, koska ei sorru maneereissaan Johnny Cashin tai jonkun muun legendan imitointiin. Biisien sävellyksistä pääosin vastaavan Marko Lukkarisen kitaroinnista löytyy nyt runsaasti debyytti-ep:n tumman äänivallin kätkemiä nyansseja. Slaughterhouse Partylla The Country Dark on kasvanut astetta monipuolisemmaksi yhtyeeksi. Kantrista on lipsuttu vain pari harhaaskelta garagen ja rockin suuntaan. Nykyinen rumpali J-P Hautalampi komppaa kuudessa biisissä, joista pysäyttävin on levyn slovarihelmi, Roswell-henkinen Abducted. Vaikka vauhdikas hillbilly-garage varmasti toimii keikalla parhaiten, levykuuntelussa verkkaiset kantribiisit ovat pelottavampia ja uskottavampia. JARI MÄKELÄ 8 THE COUNTRY DARK SLAUGHTERHOUSE PARTY PEPE DELUXÉ ­ Queen of The Wave (Catskills) 9 Hurjan matkan big beatista progressiiviseen exoticaan kulkeneen James Spectrumin Pepe Deluxé -yhtyeen neljäs pitkäsoitto on ruotsalaissyntyisen Paul Malmströmin kanssa konstruoitu pop-ooppera. Tarina perustuu amerikkalaisen Frederick S. Oliverin 1800-luvun lopulla kirjoittaman A Dweller on Two Planets -romaanin sisältämään korkeampien voimien sanelemaan informaatioon Atlantiksen tuhosta vedenpaisumuksessa, mitä edelleen voi pitää ajankohtaisena allegoriana rappeutuneen länsimaisen sivilisaation perikadosta. Tuomas Holopaisen Imaginaerum-eepos (The Storm) ja Janelle Monaen r&b-retrofuturismi (Hesperus Garden) vilahtelevat mielessä väistämättä, mutta Spectrum ja Malmström kauhovat elokuval- liseen musiikkiinsa vaikutteita ja eksotiikkaa ajallisesti, maantieteellisesti ja tyylillisesti operettia laajemmalla skaalalla. Bändin big beat -juuret kuuluvat jo avaustrio Queenswaven, A Night And a Dayn sekä Go Supersonicin isoista rumpukompeista. Maailman suurikokoisimmalle soittimelle The Great Stalacpipe Organille sävelletty instrumentaali In The Cave on vain yksi kiehtova kuriositeetti visuaalisesti ja oheistarinoiltaan nerokkaassa kokonaisuudessa. Vierailijakaarti on mittava, ja vihdoin Lumimarja Wileniusta voi kuulla laulamassa arvoisellaan levyllä. Ylösrakentavan Riders on the First Arkin jälkeen albumin pyöräyttää mieluusti uudelleen. JARI MÄKELÄ sio, mutta useampi kappale muistuttaa kovasti M83:n uutuusalbumin mahtipontisista biiseistä, himmentäen kehutun levyn loistetta. Saatekirjeessä tukkametalliin verrattu Bring Us Closer Together tuo mieleen Hurtsin versioimassa Starshipin takavuosien We Built This City -hittiä, ja vastaanottajasta riippuu, kuulostaako yhdistelmä toimivalta. Heroux on lupaava biisintekijä, eikä True Loves ole hassumpi esikoisalbumi. Toivottavasti levy ei menesty liian hyvin, sillä jos miehelle annetaan aikaa ja mahdollisuus löytää oma tyyli, häneltä voi odottaa suuriakin. JARI MÄKELÄ 8 BONE5 FROM THE ASHES 6 WIDESCREEN MODE LOADED GUN 7 HOORAY FOR EARTH TRUE LOVES (Memphis Industries) Newyorkilaisen äänivallin perinnettä indierockissa jatkava Hooray for Earth on käytännössä lauluntekijä , vokalisti ja tuottaja Noel Heroux, jonka apurina toimii basisti Christopher Principe. Albumi on pömpöösi kokoelma jopa tanssihiteiksi soveltuvia tarttuvia kappaleita (Sails, Same, philspectormainen Last Minute) ja hiottuja, mutta päivä päivältä geneerisemmiltä kuulostavia soundeja. Rumpali Joseph Ciampinin paukuttelu on äänitetty kahdessa päivässä, eikä biiseihin ole löytynyt liikaa tuoreita rytmillisiä ideoita. Heaven 17 ja Tears For Fears tekivät nämä jutut jo kolmekymmentä vuotta sitten. Nimibiisi ja single True Loves on Sleigh Bellsin kevytver- (Playground) Jos avaruuden olennot laskeutuisivat nyt tuohon viereiselle leikkikentälle ja kysyisivät, millaista on suomalainen metallimusiikki, saattaisin antaa heille mukaan Widescreen Moden uuden levyn Loaded Gunin. Widescreen Mode on kuin varkain hiipinyt kotimaiseen metallikiintiöön. Riihimäkeläisyhtyeen kolmas levy suorastaan tiivistää suomalaisen, englanniksi lauletun metallin ytimen. Soundit ovat kylmät mutta raskaat, Samu Brusilan laulu soi rockisti mutta puhtaasti ja kappaleet ovat melodisia lipsumatta kuitenkaan sinfoniselle puolelle. Yhtye väläyttelee mielenkiintoisia melodianpätkiä ja menevää raskautta, mutta kokonaisuutena uutuus ei onnistu vakuuttamaan. Moni idea tuntuu jäävän puolitiehen ja lopputulos tätä myöten hieman platkuksi. Kun avaruusoliot levynsä vievät, en taida jaksaa pyytää sitä takaisin. LOTTA HEIKKERI SUE (Cosmos Music Group) Nyt vähän harmittaa vankkaa menestyspotentiaalia omaavan yhtyeen puolesta. Bone5nimi oli varmaan hauska läppä treeniksellä, mutta siitä saattaa tulla maailmalle tähyävän bändin risti. Tuoko nimi mieleen hevipoikabändin? Ja miten se edes lausutaan? Bone-five? Vai Bones? Mutta saivartelu sikseen. From the Ashes on vakuuttava voimannäyttö savolaiselta metallibändiltä. Yhtye onnistuu runttaamaan hengästyttävää mättöä ja hyviä melodioita samaan tehokkaaseen pakettiin. Lähimmät vertailukohteet löytynevät Pohjanlahden länsipuolelta, eikä Bone5 kalpene vertailussa Ruotsin melodisen death metalin suuruuksiin. Vahvimmat suoritukset löytyvät hämmästyttävää kyllä levyn loppupuolelta. By Death -kappaleessa onnistutaan integroimaan rankkuus, groove ja hienoinen eeppisyyskin kokonaisuudeksi, jollaisista In Flameskin olisi valmis maksamaan. Pöljästä nimestä huolimatta povaan Luuvitosille (Luukkareille? Bounareille?) kirkasta tulevaisuutta! LOTTA HEIKKERI Unfit Societyn raskas ja metallinen hardcore potkii tymäkästi, mutta ei tarjoa genreensä uusia näkökulmia. Laulaja Markus Saarelan ääni on miellyttävän matala ja möreä sekä tuo monin paikoin mieleen Entombedin Lars Göran Petrovin tavan ärjyä. Ja kun yhteys Göteborgin death'n'roll -suuruuteen on luotu, siitä on vaikeaa päästä irti. Musiikillisia yhtymäkohtia laulun lisäksi voi löytää pohjattomasta ja peräänantamattomasta raskaudesta, jota höystetään hitaammilla ja entistä raskaammilla väliosilla. Unfit Society on mielenkiintoinen tulokas, mutta ilman tarinaa, taustaa ja kiintopistettä levyllä on vaara kadota levyhyllyni kätköihin. Millä hakusanalla lähtisin etsimään yhtyettä muistini tai internetin syövereistä, jos sen nimi olisi unohtunut? LOTTA HEIKKERI 7 UNFIT SOCIETY S/T (Omakustanne) Uuden yhtyeen kohdalla olisi hauska kertoa siitä jotain. Vaikkapa pieni pala historiaa, hauska anekdootti, edes kotipaikka. Unfit Societyn kohdalla tieto vain on tiukassa. yhtye tulee Suomesta, MySpacen mukaan Uudeltamaalta. Yhtyeessä musisoivat Petri, Markus, Mikko, Juha ja Jere. Siinä se. (Embassy Of Music) Sanotaan heti alkuun, että Heather Nova on tehnyt aivan valtavan hyvän levyn. Merellisissä tunnelmissa liikkuva, vaan ei suinkaan kuunarivalssilta kuulostava 300 Days At Sea on ilahduttava paluu Novan popin pariin; edellisestä kerrasta taisikin vierähtää jo reilusti yli 10 vuotta. Tarinan mukaan meri oli tällä kertaa artistille vielä entistäkin voimallisempi inspiraation lähde, kun bermudalainen kalastaja löysi merestä Novan perheen purjeveneen hylyn ja toi sen kompassin hänelle lahjaksi. 300 Days At Sea avautuu heti ensikuulemalta ilman pitkällistä lämmittelyä ja soi ison bändin tukemana niin kuin Oyster- ja Siren-albumit kuunaan. 9 HEATHER NOVA 300 DAYS AT SEA » 41 « NRO. 1
• Avausraita Beautiful Ride soi niin kuin radioystävällinen amerikkalainen indiepop parhaimmillaan voi soida, ajattomasti ja samalla perinteisiin nojaten. Mukaan mahtuu myös kyynelkanavia kutittavia balladeja, kuten Everything Changes, jousilla silattu kaunotar, ja The Good Ship, "Moon", ihana oodi purjeveneelle. Vaivaton, helppo, hyvä levy, täst mie piän. MARJUT MUTANEN 7 LEVYARVIOT CLOUD NOTHINGS ATTACK ON MEMORY (Wichita) Cloud Nothingsin omaa nimeä kantanut debyyttilevy soi kovasti valitettavasti jo poismenneen Jay Reatardin tyyliin: lo-fipunk sekoittui garagesävyihin, joita oli välillä vaikea erottaa surkean tuotannon takaa. Uusi albumi soi aivan eri tavalla, ja esimerkiksi No Sentimentissä kuulee selvästi Shellacin vaikutuksen. Ei olekaan yllätys huomata, että levy on Steve Albinin tuottama. Heroiinisen heliumin tavoin leijuva garage on Attack on Memorylla jäänyt taaemmas. Meno on rujompaa, mutta silti melodista. Kakkosraita Wasted Days kestää liki yhdeksän minuuttia ja vaihtuu puolivälissä postpunkista kitarameluksi, joka on velkaa Sonic Youthille. Stay Uselessin kitarariffi taas on kuin The Strokesin kynästä ­ tai tietenkin tarkemmin sanottuna niiden samojen esikuvien. Vaikka Cloud Nothingsin sävellykset ovat ihan toimivia ja garage väreilee uusista tuulista huolimatta yhä voimallisesti yhtyeen yllä, bändin toivoisi vääntävän nappuloita johonkin suuntaan: joka lähemmäs taideterrorismia ja meteliä tai vaihtoehtoisesti puhdasta popmusiikkia kohden. Nyt se jää ärsyttävästi roikkumaan johonkin välimaastoon. JARKKO FRÄNTILÄ (Sony) Leonard Cohen, runoilija, kulttitrubaduuri, rakastaja ja ajoittainen Zen-munkki, on julkaissut 2000-luvulla musiikkia hiipuvaan tahtiin. Eikä ihme, täyttäähän mies kuluvana vuonna jo 78 vuotta. Old Ideas on vasta Cohenin kolmas julkaisu uudella vuosituhannella, enkä antaisi kovin suurta kerrointa sen viimeiseksi jäämiselle. Ensimmäinen huomio, jonka uutta levyä kuunnellessaan tekee on, että Cohen on lopullisesti menettänyt äänensä. Hän kompensoi ja peittelee asiaa samoin kuin Dylan myöhäisessä tuotannossaan: murahtelemalla, kähisemällä ja ainoastaan lausumalla tekstejään aavistuksen melodiaan viittaavasti. Mutta siinä missä Dylanin kohdalla muutos muistuttaa vain ihmisen rapistumisesta, tuo se Cohenin uuteen materiaaliin vain lisää charmia, kokemuksen tuntua ja seksikkyyttä. Paras Old Ideasin kappalemateriaali painottuu sen alkupäähän. Avausraita Going Homen taustalla pumppaava urku muistuttaa vuoden -88 loistavasta I'm Your Man -albumista. Show Me the Place on kaunis kristinuskon sävyttämä kappale, jota seuraa huomattavasti svengaavampi Darkness. Tekstit ovat jatkuvasti pääosassa. Eivät ne ole Cohenin uran terävimpiä, mutta kirjoittaessaan esimerkiksi "I'm naked and I'm filthy" osoittaa mies nuoremmilleen, että tässä maailmassa on eletty pitkään ja rikkaasti. JOONAS KUISMA 8 LEONARD COHEN OLD IDEAS Nada Surfilla on omalaatuinen ongelma: se tekee albumi albumilta liian hyviä ja tasalaatuisia kappaleita. The Stars Are Indifferent to Astronomy soi aivan samalla tavoin kuin edeltäjänsä, neljä vuotta sitten julkaistu Lucky. Joka sai täysin samalla tavoin kuin vuoden 2005 The Weight is a Gift. Joka soi... Tiedetään: välissä ilmestyi myös coverlevy If I Had a Hi-Fi, jolla Nada Surf versioi esimerkiksi Depeche Moden Enjoy the Silencen täydellisesti Nada Surfin kuuloiseksi. Nada Surfissa ei olekaan koskaan ollut minkäänlaista vikaa: uutukaisen Waiting for Something on malliesimerkki amerikkalaiseen powerpopista jolla on oma vankka kannattajakuntansa, ja komea No Snow on the Mountain voisi olla millä tahansa yhtyeen edeltävällä levyllä. Suurin ongelma on siinä, että Nada Surfia kuuntelee mielellään, mutta siitä on vaikea innostua toden teolla. Fanit tietävät mitä saavat, ja ne jotka eivät yhtyeeseen ole tutustuneet, voivat hyvin aloittaa tutustumisen tästä levystä. JARKKO FRÄNTILÄ 6 NADA SURF THE STARS ARE INDIFFERENT TO ASTRONOMY (City Slang) (Exogenic Music group) Tundramatiks on elävänä mainio yhtye, jonka slaavilaishenkinen punk-kaahaus saa tanssitaidottomatkin diskolattialle. Levymuodossa yhtye ei ole kuitenkaan liikaa vauhtia pitänyt: ensilevy Kyy pivossa ilmestyi vuonna 2006, ja nyt on kakkosalbumin aika. Roinan rodeo jatkaa samalla tyylilajilla kuin ennen: avaaja Yhdes astellaan jää hanakasti soimaan päähän, ja ihmiskunnan yhteenkuuluvuutta ylistävät sanat kertovat Tundramatiksin soivan myös normaalia älykkäämmin sanakääntein. Laulaja Janne Masalinin hieman natiseva lauluääni jakaa mielipiteitä, mutta omaan korvaani se soi kuulaana ja selvänä. Hyvä näin, sillä Tundramatiksissa rytmin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota toden teolla myös sanoituksiin. Totuuden torvisoittokunnan hengästyttävällä tahdilla korvaan ladottu teksti kestää kuuntelua useampaankin kertaan. Kappaleen rytmiikka kulkee alun hitaasta juoksutuksesta heviksi, siitä popmelodioiksi, siitä progeksi. Ja kaikki tämä yhden kappaleen aikana, johdonmukaisesti ja tyylitellysti. So- 8 TUNDRAMATIKS ROINAN RODEO vitukset toimivatkin läpi levyn, ja esimerkiksi Jasmin soi edesmenneen Deep Turtlen tavoin. Roinan rodeo on täynnä yksityiskohtia, joiden keskellä kuulija poukkoilee kuin flipperipallo ­ samaan tapaan kuin yleisö yhtyeen keikoilla. Harvoin löytyy bändiä, jolla on näin vahva oma ääni. Seuraan johtajaa ja Kun minä kerran kuolen lopettavat albumin rauhallisesti ja tyylikkäästi. Kokonaisuus on melkoinen tyylilajien rodeo, joka kuitenkin pysyy käsissä koko ajan. JARKKO FRÄNTILÄ 9 NOAH KIN NO MATTER THE SEASON (Helsinki Freedom) Noah Kiniä ovat hehkuttaneet kaikki Palefacesta Pyhimykseen. Pyhimyksellä on toki oma lehmä ojassa hehkutuksensa kanssa: hän on tuottanut No Matter the Seasonin, joka ilmestyy Pyhimyksen oman levy-yhtiön kautta. Vaan julkaisupoliittisista taustoista viis, jos jälki on tällaista. Vasta 17-vuotiaan Noah Kinin flow on hämmästyttävän valmiissa kuosissa. Ne muutamat livevideot, jotka ne- tin syövereistä löytyvät, todistavat hänen ulosantinsa toimivan myös elävänä. Sanoituksissakin vältetään pahimmat sudenkuopat: esimerkiksi Broke kertoo siitä, kuinka vanhemmilta joutuu lainaamaan rahaa uusiin ryysyihin. Muutenkin Kin välttää onneksi ne pahimmat kliseet, ja mies (poika?) kertoo ainoastaan omasta elämästään jättäen pahimmat fantasioinnit niille, jotka ovat epävarmoja omasta äänestään. Outer Space on taustoiltaan uutta koulukuntaa, mutta pieteetillä ja hyvällä maulla. Muuten taustojen luomat mielikuvat kuljettavat hip-hopin kultavuosiin ­ toki modernilla twistillä. Brick by Brickin jousisample osoittaa hyvää makua. Levyn nimikappale kuulostaa kapakkapianoineen enemmän kuin vähän kunnianosoitukselta Biz Markien Just a Friend -klassikolle ­ eikä edes häviä sille kuin Bizin tätä nykyä pyöreän keskivartalon mitalla. Myös Name is Noah Kinin musiikilliset ja lyyriset viittaukset Lon Wishiin hymyilyttävät. Turhaan ei Noah Kinin niskaan ole asetettu tulevaisuuden toivon paineita ­ kyseessä on valloittava debyytti. JARKKO FRÄNTILÄ m u s i c f i n l a n d SUE » 42 « NRO. 1
• » REPLAY JARI MÄKELÄ THE CHEMICAL BROTHERS - Come With Us (Virgin) aksi lontoolaista Manchesterin yliopistossa keskiajan kirjallisuutta opiskellutta musiikkifriikkiä, New Order -fani Ed Simons ja Ariel-nimisessä bändissä soittanut hiphop-keräilijä Tom Rowlands pistivät musiikilliset hynttyynsä yhteen vuonna 1992 The Dust Brothers -nimen alla. Nimi oli naiivi kunnianosoitus Rowlandsin jumaloiman Beastie Boysien Paul's Boutique -albumin kalifornialaiselle tuottajaduolle. Dust Brothersien esikoissingle Song to Siren sai onnekkaasti vetoapua kuuluisalta dj:ltä, Andrew Weatherallilta, ja seuraavana vuonna duo aloitti remiksaamisen Leftfieldin ja Republican kaltaisille ykkösdivisioonan artisteille. Loppuvuodesta 1993 ilmestynyt EP sisälsi käänteentekevän Chemical Beats -biisin, joka loi perustan uudelle big beat -tyylille ja josta duo myöhemmin nappasi uuden nimensä. Vuonna 1994 duo remiksasi jo brittiläisiä superbändejä Primal Screamia ja The Prodigya, ja tuotokset päätyivät MTV:n legendaarisen Party Zone -ohjelman soittolistalle. Maaliskuussa 1995 startanneella ensimmäisellä ulkomaankiertueella Orbitalin ja Underworldin kanssa kalifornialainen Dust Brothers otti viimein yhteyttä uhaten oikeustoimilla nimensä varastami- K sen vuoksi. Simons ja Rowlands pelästyivät ja muuttivat nimensä välittömästi. He päätyivät The Chemical Brothersiin ehdotetun The Grit Brothersin sijasta, onneksi. Ensimmäinen uudella nimellä julkaistu single Leave Home nousi brittien singletilaston sijalle 17, uhmaten listojen lainalaisuuksia pysyen samalla sijalla ällistyttävät kahdeksan viikkoa. Kuka uskoo, ettei singlelistoja manipuloida? Kappale päätyi avausraidaksi acid house -sireenejä ja rokkaavia komppeja pursunneelle esikoisalbumille Exit Planet Dust (1995), joka muodostui big beat -tyylin kaupalliseksi läpimurroksi. Fat Boy Slim ja kumppanit kiittivät ja ryhtyivät tahoillaan toimeen. Chemical Brothers mullisti brittiläisen dj-kulttuurin. Duon jäsenistä ­ varsinkin Wayne's World -leffan Garth Algarin näköisestä pitkätukkaisesta Rowlandsista ­ tuli NME:n juorusivuilla poseeraavia rocktähtiä, joiden yhä rokkaavimmiksi ja psykedeelisemmiksi paisuvilla albumeilla vierailivat Noel Gallagherin, Bernard Butlerin ja Simonsin ykkösidoli Bernard Sumnerin kaltaiset tähtiartistit. Neljännellä albumilla duo haki muutosta. "Come With Us tuntuu olevan Chemical Brothersien comedown-levy. Tempoltaan pääosin rauhallinen ja melodioiltaan kaunis albumi on omiaan ren- toutumiseen" (Tomi Tuominen, Sue 2/2002). Duo pyrki omavaraisuuteen ja hankkimaan takaisin mainstream-hiteillään dj-piireissä menettämänsä uskottavuuden. Vuotta aiemmin valkoisella labelilla julkaistu perkussiojami It Began in Afrika oli radikaaleimpia popkymppiin koskaan nousseita julkaisuja, mutta parempaa oli luvassa. Tähtirikkaan Surrender-levyn (1999) jälkeen albumilla oli vain kaksi vierailijaa. The State We're In -balladilla esiintyvä Beth Orton oli vieraillut jo duon kahdella ensimmäisellä albumilla. Folk-artisti oli rakentanut uransa Chemical Brothersien kanssa ­ duo oli saanut kaupallista vetoapua Ortonin vokaaleista ja Orton oli saanut näkyvyyttä duon ansiosta ­ häntä voitiin pitää bändin eräänlaisena ulkojäsenenä. Ainoa täysin ulkopuolinen hahmo albumilla oli pitkällä breakbeat-päätösraidalla, The Test, hymisevä Richard Ashcroft. Tammikuussa kaksi viikkoa ennen albumia julkaistu single Star Guitar lienee levyn tunnetuin biisi. Sekä keskiyön tanssiin että aamuchillailuun soveltuva baleaarinen kappale on saanut nimensä siihen sämplätystä David Bowien Starmanin akustisesta kitarasta. Kolmannen vinyylipuoliskon aloittava, Tomi Tuomisen erityisesti suitsuttama cembalon ja Roland TB-303:n duetto My Elas- LEVYARVIOT tic Eye on levyn toinen varsinainen kohokohta. Rauhallisempien kappaleiden rinnalla kolmanneksi menestyssingleksi lohkaistu big beat -nimikappale kalpenee mahtipontisesta introsta ja sireeneistään huolimatta. Se on kuitenkin kelpo biisi, kuten on myös duon psykedeelisten funk-biisien perinnettä jatkavan stompperihelmi Galaxy Bouncen laita. Comedown-levy oli monen kriitikon mielestä letdown-levy. Singles 93-03 -kokoelmalla ja festivaaleilla kemikaaliveljekset hyödynsivätkin hittikataloogiaan. Tuhansien ihmisten täyttämässä Roskildeteltassa kesällä 2002 kuultu hittipotpuri oli yksi ekstaattisimmista kokemistani elektronisen musiikin keikoista. Nolkytluvulla Chemical Brothers on lasketellut loivaa alamäkeä, minkä luistoa Simonsin Lily Allenin kanssa nolosti päättämä pikaromanssi vain vauhditti. Pop-albumit Push The Button (2005) ja We Are The Night (2008) olivat hajanaisia kokonaisuuksia, ja duon kolmannelle vuosikymmenelle siirtänyt omavarainen, mutta tällä kertaa tylsänpuoleinen Further (2010) jäi kotimaassaan vaille elintärkeitä listasijoituksia iPad-kilpailukylkiäisensä takia. Scifi-thrilleri Hannan soundtrack (2011) soi tätä kappaletta kirjoittaessa taustalla, herättämättä mitään suurempia reaktioita. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. SUE » 43 « NRO. 1
• » LEFFAVIERAS Teemu Tannerin fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Bela Tarrin Satantango (1994). Koska autiolla saarella ei ole mitään muuta kuin aikaa, ja Satantangolla on kestoa yli seitsemän tuntia, niin siellähän on aikaa keskittyä niihin kuviin ja funtsata näkemäänsä. Käsittääkseni siinä koko leffassa on vain jotain alle parisataa staattista kuvaa, ja leikkausrytmi sen mukainen. Tosi mietittyjä kymmenminuuttisia kohtauksia, pohjalta eläviä maalauksia. Ja kun niissä esiintyy eläimiä ja ihmisiä, niin ehkä siellä yksinäisyydessä saa siitä jotenkin yhteisöllisen olon. Paras kohtaus kautta aikain ­ Thomas Vinterbergin Juhlat oli ensimmäinen dogma-leffa, jossa on kohtaus, jossa yksi pääosanesittäjistä juttelee oman siskonsa kanssa pelkän Zippo-stendarin valossa. Se on hirveän kaunis ja tunnerikas kohtaus, johon tavallaan nivoutuu kaikki se mitä siinä leffassa on aiemmin tapahtunut. Siinä kohtauksessa tullaan tosi iholle, ja mä oon sen verran sentimentaalinen jätkä, etten pääse siitä itkemättä läpi. Ensimmäinen vaikuttava elokuvakokemus ­ Kun mä olin jotain varmaan neljän vanha, me käytiin vanhempien kanssa katsomassa Topi ja Tessu. Isolta valkokankaalta aluksi näkyneessä Valion maitomainoksessa pällisteli iso musta mies eli dopingjuoksija Ben Johnson hymy korvissa. Saundit oli tosi kovalla, ja se ääniraita veti mut ihan silminnähden paniikkiin. Pitkään sen jälkeen elokuvissa käydessäni mä pelkäsin näkeväni sen vielä uudestaan. Kadonnut suosikkinäyttelijä ­ Auni Tuovinen on nuori mimmi, joka on näytellyt ainakin Esa Illin Apinajutussa ja Irtiottoja-sarjassa, jossa mä rupesin sitä diggailemaan. Se oli ihan älyttömän aito ja sympaattinen, ilman mitään turhaa yrittämistä, mitä teini-ikäisillä tuppaa yleensä aina olemaan. Mua huvittaisi tietää, näytteleekö hän enää, ja jos näyttelee niin missä hänet voisi nähdä. ENSI-ILTA » ÄSÄKKÄÄ RYTINÄÄ ammikuun leffavieraaksi kutsuttiin Teemu Tanner, joka toimii nimensä Downstairsista DWNSTRS:iksi lyhentäneen rytkyryhmän uutena kitaristina. Bändin tuore albumi The Satanic Adventures of Hector on todella komea tapaus, joka maistunee ainakin Jane's Addictionin ja Sonic Youthin ystäville. Vierailuelokuvamme, brasilialaisen José Padilhan ohjaama Tropa de Elite 2 ­ Eliittijoukot, on paha uhka haaveille Aki Kaurismäen Le Havren parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarista. Kyseessä on Brasilian kaikkien aikojen menestynein elokuva, joka nappasi myös yhdeksän maansa Jussi-vastiketta. Poliisitrilleri, jossa rosvojen, poliisien ja poliitikoiden välillä on kovin vaikea tehdä eroa. Tavallaan brasilialaistettu versio jenkkityylisestä poliisielokuvasta. ­ Sellanen viba jäi mullekin. Millekään ihan selvälle tyylilajille se ei ollut velkaa, mutta kyllähän sieltä paljastui pieniä viitteitä moneen suuntaan. Se oli myös aika säälimätön henkilöitään kohtaan. Moni ei säästynyt tosta ruljanssista hengissä. Se oli ihan tuore ratkaisu. Ja varsinkin siitä mä pidin, ettei niitä turhaan jääty myöhemmin muistelemaan. Sitä voisi miettiä, mitä kaikkea olisi Amerikassa tehty toisin. Siis sen lisäksi, ettei tossa ollut yhtä selvää sankaria. ­ Leffan teeman ei ollut tarkoituskaan tulla esiin niiden ihmisten kautta, vaan se selitti itsensä juuri järjestelmän kautta. Kaikki hyvyys ja pahuus oli isompia kokonaisuuksia. Se ei ollut henkilökohtainen elokuva, vaan laajemmalla skaalalla tapahtuvaa kommentointia moraalista ja ehkä myös motiiveista. Ihan tarpeeksi on nähty niitä amerikkalaisia elokuvia, joissa seurataan yhden ihmisen kamppailua samanlaisen systeemin piirissä. Koko juttu on kuitenkin aika monen eri tekijän ja ihmisen välinen kauppa. ­ Mä en kuitenkaan itse ole mikään suuri trillerien ystävä, vaan nautin enemmän pienimuotoisemmista jutuista. Kumminkin ton genren edustajana sen eksoottisuus teki siitä keskimääräistä kiinnostavamman. Kuitenkin se sivujuoni, päähenkilön isä/poika-suhde jäi ehkä vähän kolkoksi. Se ei oikein palvellut kokonaisuutta, koska se olisi vaatinut itselleen enemmän tilaa. ­ Toisaalta ilman sitä päähenkilö olisi jäänyt ehkä liiankin kasvottomaksi tai jotenkin kivikovaksi. Ehkä se vaati vähän inhimillistä pehmennystä, mutta mä olisin voinut kyllä hyvin elää ilmankin sitä per- T hekuviota. Mutta pakkohan siihen toisaalta oli pehmennystä saada, koska eihän elokuvaa niinkään voi tehdä, ettei siinä ei ole mitään inhimillistä. Ehkä vähän kömpelö tapa lievittää sitä kovuutta ja jäykkyyttä, mutta kun jollain tavallahan se piti tehdä. Pointsit sinänsä ihan hyvästä yrityksestä, mutta ei se nyt vaan oikein toiminut. ­ Aluksi mä ajattelin, että elokuvan koko maailma on ihan läpimätä, että kaikki on enemmän tai vähemmän kierossa. Elokuvan edetessä siinä kuitenkin valittiin puolet, eli hyvän ja pahan ero alkoi tulla ilmi. Yksi teemaa sitovista lausahduksista taisi olla "järjestelmä on kylmä mekanismi, jonka toimet ovat moraalittomia". Kyseessähän oli nimenomaan yhteiskuntakriittinen, maan sisäpolitiikkaa kritisoiva tarina. ­ Nimenomaan. Tosta koko kuviosta mä en ole ollut mitenkään perillä, enkä tiedä, kuinka laajasti tosta ylipäätään uutisoidaan tai kirjoitetaan. Ja jos se todella on tommosta, niin uh-huh. Mutta kyllä jollain käsikirjoitustiimin tyypillä on pakko olla jotain toimittajataustaa. Siinä oltiin aika hirveän hyvin perillä asioista, koska ei tollasia voi ihan lennostakaan ruveta vetämään. Ja puhutulla tekstillähän tossa oli hirveän iso merkitys. ­ Tosi hyvin se pysyi läjässä, eikä jäänyt hetkeksikään jumiin mihinkään, vaan meni eteenpäin tosi hyvällä vauhdilla. Aika rytinää se oli, hyvin paljon äsäkämpi leffa kuin mä olin kuvitellut. Niin vauhdikas juttu, että oli vaikea pysytellä sekä kuvaston että tekstillisen kerronnan mukana. Mä en ihan pärjännyt niille molemmille, vaan välillä piti antautua pelkästään jommallekummalle. Niinpä toi tarvitsisi ehdottomasti toisen katsomiskerran, että siitä saisi irti edes melkein kaiken olennaisen. MARKKU HALME Tanner TÄHDET Halme Tropa de Elite 2 ­ Eliittijoukot, Brasilia 2011. Ohjaus: José Padilha. Käsikirjoitus Padilha, Braulio Mantovani ja Rodrigo Pimentel. Pääosissa: Wagner Moura, Irandhir Santos, Andre Ramiro, Maria Ribeiro, Sandro Rocha, Seu Jorge. Kesto: 115 min. Seuraava Sue ke 15.2. Wood. Eikä tietenkään pidä unohtaa median valtaa, jota edustaa Marisa Tomei tiukan valheellisena tutkivana journalistina. Mitään uutta ja ihmeellistä valoa ei koko juttu näihin rumiin vallankäyttösysteemeihin kuitenkaan tarjoa. Näinhän hommat varmasti menevät, mutta entäs sitten? Who cares? Kuviot ovat kaikessa kieroudessaankin hieman liian yllätyksettömiä ja ilmeisiä, mutta (ikävä kyllä vasta) tunnin ja vartin jälkeen käynnistyvässä kiihkeämmässä jaksossa on kieltämättä hyvää imua. Niin hyvää, että minäkin ihan puoliunestani heräsin. Onnistunut versio olisi tasaisesti kasvattanut intensiteettiään kohti huippua, mutta tässä filmissä hiihdetään vain keskinkertaisen kiinnostavissa maisemissa ennen neljänkymmenenviiden asteen kulmassa suoritettavaa, voittajan selvittävää loppunousua. Uskoisin, että teatterin lavalla Vallan kääntöpuolesta irtoaisi paljon enemmän verta, hikeä ja kyyneliä. MARKKU HALME Rat King Ohjaus ja käsikirjoitus Petri Kotwica. rottakuningas on mytologinen olio, kirjaimellisesti otettuna joukko hännistään toisiinsa kietoutuneita rottia, jotka muodostavat korkeamman älyllisen olennon ­ yleensä pahantahtoisen. Toisaalta "rottien kuningas" voi viitata myös itsensä ylentäneeseen henkilöön, joka hyötyy toisten kustannuksella. Näin Martti Luther määritteli Paavin olemuksen. Tässä elokuvassa Rottakuningas on kumpaakin. Ensisijaisesti kyseessä on "normaali" ensimmäisen persoonan seikkailupeli, jossa pelaaja käy läpi eri tasoja ja tehtäviä. Mutta Rat King -hahmon ottaminen vie käyttäjänsä paljon syvemmälle. Juri (Max Ovaska) on tietokoneeseensa kiinni kasvanut peliriippuvainen, joka ei kykene hoitamaan ihmissuhteitaan yksinhuoltaja-äitiinsä saati sitten tyttökaveriinsa Mi- aan (Niina Koponen). Ihmetyttääkin, miten he ovat edes tutustuneet... Auttajaksi ilmoittautuu nettikaveri Mordred alias Niki (Julius Lavonen), joka loogisesti pyrkii auttamaan Juria irti pelaamisesta pelauttamalla Rat Kingiä. Jos yksikin rotista menehtyy, koko paketti menettää voimansa ja hajaantuu. Bittimaisema muuttuu pimeän suomalaismetsän todellisuudeksi (elokuva on kuvattu Virossa), ja FPS-pelaaminen kääntyy aidoksi tappojahdiksi. Ohjaaja Kotwica saa kuviin mukaan hienosti liikettä ja tunnelmaan päällekäyvää ahdistusta, mutta tarina heilahtaa kovin naiviksi. Onneksi juttua ei ole liikaa pitkitetty. Visuaalisesti Rat King on näyttävä elokuva, mutta juoni tuppaa jäämään taustalle. Kotwica hallitsee teknisen ilmaisun, kun taas kirjoituspuolella olisi yhä työstämistä. Hänen henkilönsä ovat kolmiulotteisia ainoastaan pelihahmoina. VESA KATAISTO Vallan kääntöpuoli (The Ides of March) Ohjaus George Clooney käsi (tai kädet) ylös kaikki ne, jotka eivät tiedä huippupolitiikan olevan saastaista peliä. Ja varsinkin presidentinvaalien. Eikä pelkästään Suomessa, vaan myös (ja varsinkin) Amerikan Yhdysvalloissa. George Clooney on nyt ohjannut elokuvaksi Beau Willmonin aiheesta tekemän näytelmän ­ joka on siis pohjimmiltaan näytelmäaiheinen näytelmä. Eikä ollenkaan hullummin onnistukaan. Pätevästi hän hoitaa myös roolinsa demokraattipuolueen presidenttiehdokaskandidaattina (tällä sanamonsterilla keksin asian "tiivistää"). Leffan keskiössä ovat kuitenkin hänen vaalikampanjansa lehdistösihteeriään esittävä Ryan Gosling, hänen vastavoiminaan häärivät Paul Giamatti ja mainio Philip Seymour Hoffman sekä tietysti kampanjakoneistosta löytyvä seksuaalinen intressi Evan Rachel SUE » 44 « NRO. 1
• SUPER 8 USA 2011. Ohjaus: J.J. Abrams. Pääosissa: Joel Courtney, Elle Fanning, Riley Griffiths, Ryan Lee, Kyle Chandler. Kesto: 112 min. Ikäraja: 13. onelle nykyohjaajalle Steven Spielberg edustaa merkittävää inspiraation lähdettä 70-luvun puolivälistä 80-luvun alkupuolelle. Tuolloin ohjaajanero toi valkokankaille mm. Tappajahain, Kolmannen asteen yhteyden, Kadonneen aarteen metsästäjät sekä E.T:n. Samoihin aikoihin oli myös varsin yleistä, että alaikäiset ohjaajalupaukset (kuten tämän Super 8 -elokuvan ohjaaja J.J. Abrams) kuvasivat omia lyhäreitään 8-millisellä kameralla. Spielberg kuvasi teini-ikäisenä itsekin sellaisia. Super8-elokuvalla Abrams nostaa hattua tälle periodille. Se on osittain omaelämäkerrallinen elokuva, ja Spielberg myhäilee partaansa vastaavan tuottajan ominaisuudessa. Jostain kumman syystä Super 8 on saanut osakseen tiukkaa kritiikkiä siitä, että se näyttää ja tuntuu liian spielbergmäiseltä ­ vaikka se on koko elokuvan tärkein pointti. LANA DEL REY Tarina sijoittuu osuvasti vuoteen 1979. Joukko lapsia kuvaa intohimoisesti lyhytelokuvaa lähettääkseen sen kilpailuun. Sattumalta he filmaavat juna-asemalla, jolla tapahtuu järkyttävä onnettomuus. Pian pikkukaupungissa alkaa tapahtua selittämättömiä asioita. Vaikka juoni on Spielberg-faneille varsin ennalta-arvattava, on kyse erittäin viihdyttävästä scifi-seikkailusta, josta nauttivat etenkin ne, jotka ovat joskus kuvanneet omia amatöörileffoja lähimetsissä. Kaikki lapset ovat rooleissaan poikkeuksellisen uskottavia. Blu-ray on ekstroiltaan täyteläinen. Ohjaajan ja elokuvantekijöiden kommenttiraidan lisäksi mukana on aimo annos lyhytdokkareita, jotka ovat keskivertoa tasokkaampia. Ne eivät keskity elokuvan mainostamiseen vaan ovat tarkoitettu niille, jotka ovat jo nähneet elokuvan. Poistettuja kohtauksiakin on peräti neljätoista, joskaan ajallisesti se ei ole merkittävää. Kaikki ekstrat (yli kahden tunnin edestä) nähdään teräväpiirtona ja mukana tulee vielä melkein kaiken tuplaava dvd-levy. Sanomattakin lienee selvää, että kuvan- ja äänenlaatu levyllä on huippuluokkaa. TERO HEIKKINEN BORN TO DIE KAUPOISSA 1.2.2012 DVD/BLU-RAY M ÄÄRIMMÄISEN KAUNIS, PERSOONALLINEN JA TUMMANPUHUVA ALBUMI. MUKANA MM. BIISIT "VIDEO GAMES", "BLUE JEANS" JA "BORN TO DIE" KAAMEAT POMOT (USA 2011) 2011 ei jää elokuvahistoriaan Hollywood-komedioiden suurvuotena. Jos Kauhea kankkunen 2 oli pettymys ja Morsiusneidot superhauska, Kaameat pomot sijoittuu johonkin siihen välimaastoon, kuitenkin paremmalle puolelle. Laatunäyttelijöillä (mm. Kevin Spacey ja Colin Farrell) ladattu komedia on edellä mainituista ilkein ja juonellisesti jouhevin. Elokuvassa seurataan kolmea kaverusta, jotka kaikki kärsivät huonosta työilmapiiristä inhottavien pomojen takia. Yhdessä he päättävät pistää esimiehet kylmiksi. Idioottivarma suunnitelma ei tietenkään toimi niin kuin piti. Jennifer Aniston nähdään pervoimmassa roolissaan koskaan. Blu-ray-julkaisussa elokuvasta tarjotaan melkein 10 minuuttia pidempi versio teattereissa nähdyn lisäksi. Levyllä on myös mm. poistettuja kohtauksia sekä haastatteluja, joissa näyttelijät kertovat omista kokemuksistaan kamalien pomojen alaisuudessa. AVAIN PAKOON (USA 1994) Internetissä äänestäneiden leffafanien mukaan Stephen Kingin tarinaan perustuva Avain pakoon on maailman kaikkien aikojen paras elokuva, mutta on siinä hieman liioittelun makua. Loistavasta elokuvasta toki on kyse. Seitsemän Oscar-ehdokkuutta varmisti elokuvan suosion jälkikäteen, vaikka teatterikierroksella sitä ei löytänyt juuri kukaan. Pankkiiri Andy Dufresne (Tim Robbins) tuomitaan vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta loppuelämäksi pahamaineiseen Shawshankin vankilaan, missä hän ystävystyy toisen elinkautisvangin (kertojaääni Morgan Freeman) kanssa. Elokuvatähti Rita Hayworth tarjoaa helpotusta. Aiemminkin Suomessa teräväpiirtona julkaistu leffa saa nyt selkeästi paremman käsittelyn. Kuva on restauroitu ja kakkoslevy (dvd, tosin) on sullottu täyteen ekstroja. Mukana mm. ohjaajan kommenttiraita, dokumentteja sekä haastatteluja. KAUHEA KANKKUNEN 2 (USA 2011) Muutaman vuoden takainen yllätyshitti, erinomainen Kauhea kankkunen menestyi niin hyvin, että jatko-osa oli selviö. Se hutaistiin kokoon aivan liian nopeasti, eikä käsikirjoittamisessa nähty lainkaan vaivaa. Sama tarina kierrätetään toistamiseen, vain tapahtumapaikka muuttuu eksoottisemmaksi. Sekopäinen polttarijengi herää tällä kertaa Las Vegasin sijasta Thaimaasta. Suomalaisturisteillekin tutut kliseet käydään kaikki läpi ­ ladyboyt eivät siis jää huomiotta. Dvd:n ja blu-rayn ekstrat ovat melko tyhjänpäiväisiä eikä niitä edes ole kovinkaan runsaasti. Koska myös kakkososa oli suuri hitti lippuluukuilla, on Warner ilmoittanut kolmannen osan alkuvalmisteluista. Toivottavasti palkkaavat siihen paremmat käsikirjoittajat. KLOVNI ­ KYLLÄ NOLOTTAA (Tanska 2010) Klovni ­ kyllä nolottaa perustuu samannimiseen menestyssarjaan, jota on Suomessakin esitetty jo usean vuoden ajan. Sarja on julkaistu täällä myös dvd:llä, mutta elokuvaversion saa myös teräväpiirtomuodossa. Näyttelijä-käsikirjoittajat Frank Hvam ja Casper Christensen ovat kotimaassaan isoja tähtiä, ja elokuvaversiota odotettiinkin vesi kielellä. Siksi tv-sarja oli päihitettävä joka suhteessa, ja leffa koetteleekin hyvän maun rajoja ankaralla kädellä. Hollywoodista ei näin roisia komediaa voisi kuvitella saapuvan. Kyllä nuo tanskalaiset ovat sitten pervoja. Tarinassa Frank ja Casper lähtevät kanoottiretkelle, vaikka viimeksi mainittu haluaa bongailla kaikkea muuta kuin luonnon helmassa nähtäviä lintuja: matkakohteesta kun löytyy huipputason bordelli. Asiaa ei helpota se, että matkaan on "kidnapattu" esiteiniikäinen sukulaispoika. Ekstroina mm. poistettuja ja pilalle menneitä kohtauksia, making of sekä trailereita. TERO HEIKKINEN WWW.UNIVERSALMUSIC.FI WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND SUE » 45 « NRO. 1
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ » ME OLLAAN KAKKOSIA KAIKKI (EI SISÄLLÄ VAALIMAINONTAA) uonna 1992 alkoi MTV:llä pyöriä musiikkivideo, jolla oli otteita Dustin Hoffmanin tähdittämästä Miehuuskoe-elokuvasta. Elokuva oli ilmestynyt jo vuonna 1967, ja kappale oli alunperin Simon & Garfunkelin, mutta itse en asiaa tuolloin tiennyt. Videolla hämmästyttävän kauniskasvoinen miespoika lauloi Mrs. Robinsonista. Monelle kaltaiselleni kappale oli ensimmäisiä kosketuksia heleän kitarapopin maailmaan. Mrs. Robinson pyöri tuon kesän ajan MTV:llä heavyrotaatiossa, ja muistan pakkosoittaneeni kappaletta MTV-vajavaisille ystävilleni. Monet heistä pitivät sen melodiasta, mutta siinä oikeastaan kaikki. Olin yksin rakkauteni äärellä, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Laulaja oli Evan Dando, yhtye The Lemonheads, albumi bändin tuolloin jo neljäs levy It's a Shame About Ray, ja se on yhä kaikkien aikojen eniten kuuntelemani albumikokonaisuus. On kyse sitten Alison's Starting to Happenin tai Bit Partin punkpopista, My Drug Buddyn jointti-slackerismistä, Rudderlessin Juliana Hatfieldin lausumista lyhyen lakonisista lauseista tai nimikappaleen alakulopopista, ei levyltä yksinkertaisesti löydy mitään kritisoitavaa. Jopa Hair-musikaalista lainattu Frank Mills -renkutus puolustaa albumilla paikkaansa sen alkuperäisenä lopettajana: Mrs. Robinson ei levylle edes alunperin kuulunut, vaan se ympättiin albumille mukaan vasta uusintapainokseen noustuaan yllättäväksi MTV-hitiksi. Vuonna 1993 ilmestyi jatko Raylle, Come on Feel the Lemonheads, ja odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Sillä oli toki hetkensä, ja albumin ensimmäinen puolisko on lähes Rayn kaltaista melodioiden riemujuhlaa. Loppua kohden levy kuitenkin hukkuu itseensä. 15 kappaletta on aivan liikaa, vaikka niitä onkin vain kaksi enemmän kuin Raylla. Vuonna 1996 annoin Dandolle vielä yhden mahdollisuuden ja ostin Car Button Cloth -albumin, yhtyeen seitsemännen levyn. Se oli päämäärätön, harhaileva kokonaisuus, jolla oli toisaalta kauniita The Outdoor Typen tapaisia kliseisiä, slacker-imagoon nojaavia popkappaleita kuin 6ixin kaltaisia puolihuolimattomia vitsejä, jotka kuulostivat säveltäjänsä mielestä luultavasti hulvattomilta ­ ainakin sen kolmannen kääryleen jälkeen. Sitä mukaa kun albumeiden taso alkoi Rayn jälkeen tippua tasaiseen tahtiinsa, alkoi Dandon party boy -imago kulkea miehen musiikillisten saavutusten edellä. Dando ystävystyi Oasiksen jäsenistön kanssa, ja hänen huumeiden käyttönsä alkoi muuttua todelliseksi ongelmaksi, "viihdekäyttö" pakkomielteeksi sekoittaa kuuppa täydellisesti. Mies haahuili festivaalien takahuoneissa silmät lasittuneina, omiaan selittäen. Kukaan ei tiennyt miten sympaattisen hömelöön oikean elämän Hessu Hopoon pitäisi suhtautua. ­ Olen lukenut Bukowskia ja Burroughsia kymmenen vuoden ikäisestä lähtien ja rakastanut Rolling Stonesia ja Velvet Undergroundia. Kaikki sankarini ovat olleet käyttäjiä. Kokeilunhaluni lähti käsistä jossain vaiheessa, ja osasyy siihen oli varmaan ihmisten odotuksissa minua kohteen, kertoi Dando Uncut-lehden grungespesiaalissa vuonna 2006. Tämä sekoilu ei tietenkään millään tavoin vähentänyt Dandon sädekehää hänen intohimoisimpien faniensa keskuudessa. Miehellä oli naisia kilometrien jonoksi asti, ylivoimainen melodiantaju ja poskiluut kuin hunajaa. Sekoilu kuitenkin loppui, kun Dando tapasi tulevan mallivaimonsa (no tietenkin!) Elizabeth Mosesin vuonna 1998. Parisuhteen avulla mies sai elämänsä raiteilleen. He menivät naimisiin vuonna 2000, ja Dando teki vuonna 2003 kohtalaisen soololevyn Baby I'm Bored ­ ensimmäinen albuminsa kuuteen vuoteen. Pariskunta erosi kaksi vuotta sitten, mutta on pysynyt ystävinä eron jälkeenkin. Vuonna 2006 Dando kasasi ympärilleen uuden rytmiryhmän ja otti jälleen käyttöön The Lemonheads -nimen. Yhtye teki samannimisen levyn, joka symbolisoi monelle fanille uutta alkua, mutta osoittautui kuitenkin pieneksi pettymykseksi. Dando oli saanut elämänsä kuntoon, mutta kappalemateriaalista puuttui silti terävyys. Vuonna 2009 yhtyeeltä ilmestyi albumi Varshons, jolla yhtye versioi musiikkia aina shokkirokkari G.G. Allinin Layin' Up with Lindasta Christina Aquileran Beautifuliin. Ympyrä oli sulkeutunut: se menestys, joka alkoi lainakappaleesta, loppui ainakin näillä näkymin lainakappaleisiin: uudesta albumista ei ole kuulunut mitään, ja The Lemonheads esiintyy toukokuussa Helsingin Tavastialla ja Tampereen Klubilla soittaen It's a Shame About Rayn kokonaisuudessaan. Lavalla The Lemonheads esittää parhaan levynsä, solistinaan tätä nykyä yksinelelevä Evan Dando? Ehdotan yleisön miespuolisen jäsenistön nielevän ylpeytensä tulevien Suomen keikkojen ajaksi. Me tulemme kaikki olemaan kakkosia Dandoon verrattuna. V 1a2c3a4a5b6a7b8c9b10b11a12b13c14a15c VIIMEINEN SANA 1. Lacuna Coil on kotoisin a) Italiasta b) Portugalista c) Ranskasta 2. Kuka ei tee huhtikuussa comebackiä? a) At the Drive-In b) Refused c) Led Zeppelin 3. Jalometallissa esiintyy a) Deicide b) Death c) Damngod 4. Nopat-yhtyeessä laulaa liidiä a) Henrikki b) Matti c) Samuli 5. Black Magic Sixin uusi levy on a) Doomsday Bound b) Brutal Blues c) Axis of Evil 6. Tracedawnin uusi laulaja on a) Niko Kalliojärvi b) Antti Lappalainen c) Kärtsy Hatakka 7. Pepe Deluxéssa on jäseniä a) yksi b) kaksi c) kolme 8. Herra Ylppö asuu a) Harjavallassa b) Helsingissä c) Porvoossa 9. Rockacademy kouluttaa bändejä a) Tampereella b) Turussa c) Joensuussa 10. Leatherfacea ei lämmittele a) Cigarette Crossfire b) Dwyers c) Atom Notes 11. Dream Theaterin kosketinsoittaja on Jordan a) Rudess b) Mangini c) Fastfinger 12. Henry Rollinsin oikea sukunimi on a) Odie b) Garfield c) John 13. Suicidal Angels tulee a) Turkista b) Iranista c) Kreikasta 14. Sydän, sydämen uuden levyn tuotti Mattilan a) Riku b) Aku-Tuomas c) Ilkka 15. The Country Darkin levy-yhtiö on a) EMI b) Sony c) Big Money Recordings SUE » 46 « NRO. 1
• » VIIMEISET SANAT #17 ARI VÄNTÄNEN Blueskollektiivi Devil Boxin Ville Pirinen sanoo viimeiset sanat kielillä. Sitten viime näkemän olen... tötöillyt tuttuun tyyliin piirrellen, nukkuen, Yle Areenaa katsellen ja erilaisia levyjä väsäillen. Viimeksi ostamani levy oli... Metal Massacre VI -kokoelmavinyyli. Siinä on lesot kannet ja kaikkia hyviä. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Hobo With a Shotgun. Kyl sen ihan katteli. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... sykkivän paskan imeminen. Viimeksi itkin, kun... seurailin kahden kissamme touhuja. Iloisen liikutuksen kyyneleitä. Viimeksi nauroin... just äsken, kun miksattiin Seremonia-yhtyeen levyä. Iloisen liikutuksen ja hyytävän pelon sekaista naurua. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, on.... Darkthronen Circle The Wagons ku se on tosi halvalla Tampereen Swampin alehyllyssä. Ja megahyvä! Devil Boxin uuden The Thing at the End -levyn viimeinen biisi on... sopivalla tavalla erilainen kuin levyn kaikki aiemmat biisit. Loppukäänne. Viimeksi lauloin suihkussa.... ehkä joskus vuonna 80 jotai Elvistä itte keksityllä höpöenkulla. Viimeistään on aika lopettaa, kun... silmämunista alkaa suihkuta verta. Viimeiset sanani ovat... Baila baila muthafucka all night long, raivoisa meno 'til the break of dawn. SUE » 47 « NRO. 1
• MIES JA NAINEN KOLMAS ALBUMI MIES JA NAINEN ON ILMESTYNYT MUKANA RADIOHITIT MIES MURTUU SEKÄ MUSTAT HEVOSET 10.2.2012 11.2.2012 24.2.2012 25.2.2012 02.3.2012 03.3.2012 09.3.2012 10.3.2012 16.3.2012 17.3.2012 23.3.2012 24.3.2012 30.3.2012 SIRKUS, HÄMEENLINNA RADIOROCK RISTEILY, HELSINKI KLUBI, TAMPERE KLUBI, TURKU HENRY'S PUB, KUOPIO LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ BAR TOTEM, LAPPEENRANTA RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI BAR `N' NIGHT VAAKUNA, MIKKELI TAVASTIA, HELSINKI HAPPYTIME BAARI, SAVONLINNA HOTELLI KANTRI, INKEROINEN BAR HOVI, RAUMA 05.4.2012 06.4.2012 07.4.2012 08.4.2012 12.4.2012 13.4.2012 14.4.2012 19.4.2012 21.4.2012 27.4.2012 04.5.2012 12.5.2012 ROYAL NIGHT, VAASA HIMOS AREENA, JÄMSÄ OSMANTUPA, EURA KEIKKAMESTA, SALO HULLU PORO AREENA, LEVI UMPITUNNELI, TORNIO HULLU PORO AREENA, LEVI BAR KINO, PORI SEURAHONE, LAHTI NIGHTCLUB TÄHTI, OULU KERUBI, JOENSUU OLD TEXAS, KAARINA www.ihmiset.fi www.nem-booking.fi www.sonymusic.fi SUE » 48 « NRO. 1