• scandinavian music group?asa justin timberlake?iisa mustasch?deathbound machine douglas blair?jussi lehtisalo jarkko martikainen?lieminen truckfighters?esa linna NRO. 1 • (TAMMIKUU) • 2014 • (#186) • INDIEROCKPUNKMETALZINE • UUTISET • HAASTATTELUT • LEVYARVIOT • ELOKUVA-ARVIOT • KANSIKUVA MIKKO HARMA » INDICA «
• SUE » 2 « NRO. 1
• SUE » 3 « NRO. 1
• TOIMITTAJALTA TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 21 22 24 25 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA MUSTASCH DOUGLAS BLAIR DEATHBOUND MACHINE JA TRUCKFIGHTERS » Arviot. » Haastattelut. 10 12 14 15 16 17 18 HENKILÖKUVA: JARKKO MARTIKAINEN INDICA SCANDINAVIAN MUSIC GROUP ESA LINNA IISA ASA JUSTIN TIMBERLAKE 26 30 35 36 37 38 39 PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY LEFFAVIERAANA LIEMINEN DVD- JA BLUE-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA JUSSI LEHTISALO Sue #186 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Matkamuistoja LEEVI AND THE LEAVINGS Back In The USA MC5 The Lion’s Roar FIRST AID KIT All Is Dream MERCURY REV Goin’ Under BLACK TRIP Sue 20 vuotta: » MISSION MAKUA 2 0 vuotta. Siinä ajassa ehtii kasvattaa lapsen aikuiseksi, istua norjalaisen elinkautisen, viettää pronssihäitä ja jalostaa pienen punkzinen suureksi rocklehdeksi. Kyllä, vuosi 2014 on Suen 20-vuotisjuhlavuosi. Ensimmäinen Sue ilmestyi syksyllä 1994. Lehden perustivat nuoret, jotka halusivat hankkia näkyvyyttä bändeille, joista kukaan muu ei kirjoittanut. Nuo varjoon jääneet yhtyeet ottivat Suen ahnaasti omakseen, ja niin lehdestä tuli vahvistin pienten indie-, rock-, punk- ja metallibändien äänille. Ensimmäistä numeroa painettiin 300 kappaletta. Lehden teossa oli mission makua. Ensimmäisen Suen muuten tyhjää takakantta leimasi uhmakas otsikko ”Katsaus kiinnostaviin suomalaisiin rocklehtiin vuonna 1994”. Sellaisia ei ollut, joten sellainen piti tehdä. Ja mikä teki lehdestä kiinnostavan? Marginaalirock. Vain se näytti mielenkiintoiselta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin asiat ovat toisin. Ja eivät ole. Mustavalkoinen pienlehti on kasvanut suureksi, värikkääksi valtakunnalliseksi julkaisuksi, jonka musiikkimaailmankuva ei enää ole mustavalkoinen. Jos kannessa on vaikkapa Indica, ei lehteä voi mitenkään pitää undergroundjulkaisuna, eikä Sue sellainen halua olla. 50 000 painosmäärä, yli satatuhatta lukijaa ja sadat jakelupisteet kertovat kyvystä puhutella suuria joukkoja. Kun puhutaan journalistisesta sisällöstä, rockmedian kiinnostavuus ei riipu siitä, kuinka tuntemattomia artisteja se esittelee. Se on kiinnostava, jos se käsittelee artisteja kiinnostavasti. Hyvän jutun voi tehdä aivan yhtä hyvin Justin Timberlakesta kuin Deep Turtlesta. Ja on tehtykin. Suen logon päällä lepäävä litania ”indierockpunkmetalzine” ei silti ole mikään muinaismuisto. Sue on Suomen viimeinen itsenäinen rockprinttimedia. Sellaisena se on ”indie” sanan ainoassa oikeassa, alkuperäisessä merkityksessä. Aivan kuten 20 vuotta sitten, Suessa on juttuja rock-, punk- ja metallibändeistä, joista et kenties ennen ole kuullut. ”Zinen” Suesta tekee se, että sitä tehdään edelleen rakkaudesta lajiin. Työksi mutta ei tavan vuoksi. Suella on edelleen tehtävä. Se on ilmainen rocklehti ja helposti jokaisen saatavilla, ja jokaiselle sitä tehdään. Elitismi, nokittelu ja päteminen jääköön niille, jotka sellaisesta nauttivat. Jokainen voi poimia Suen mukaansa tai avata sen netissä. Jokainen voi löytää sen kautta uutta musiikkia tai jopa kokonaiseen uuden maailman. Se, että joku löytää uutta musiikkia Suen kautta, tuntuu hienolta. Se, että monet saavat tästä lehdestä sisältöä elämäänsä, tuntuu vielä hienommalta. Suen tekemisessä on edelleen mission makua. Merkkivuosi on alkanut. Juhlitaan! ARI VÄNTÄNEN Juhlavuonna 2014 tällä palstalla puhutaan Suesta. INDICA S. 12 MUSTASCH S. 22 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Toimitus: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Anni Eerola, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Thomas Lilley, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Aki Nuopponen, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Mikko Toiviainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2014 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE » 4 « NRO. 1
• TO 16.1. PE 17.1. TO 23.1. PE 24.1. LA 25.1. MIKONKATU 15 HELSINKI WWW.ROCKS.FI IKÄRAJA K-20 KEIKOILLE K-18 ENNAKKOLIPUT TIKETISTÄ HINTOIHIN LISÄTÄÄN TOIMITUSKULUT ETEISPALVELUMAKSU 3€ LA 25.1. TI 28.1. PE 31.1. LA 1.2. PE 7.2. LA 8.2. TI 11.2. PE 14.2. LA 15.2. TI 25.2. PE 28.2. ROCKSIN TORSTAI: AKI LOUHELA VAPAA PÄÄSY UHRIJUHLA, W. IIWARINEN 8 / 10 € BREAK A LEG-KLUBI, ISÄNTÄNÄ PEKKA ANSIO HEINO VAPAA PÄÄSY RANGER, SPEEDTRAP + FORCED KILL 6 / 8 € AMORAL : “FALLEN LEAVES & DEAD SPARROWS” -ALBUMIN ENNAKKOKUUNTELU KLO 20-22 VAPAA PÄÄSY NEILS CHILDREN (UK) 6 / 8 € ROCKSIN JAMIT VAPAA PÄÄSY ROCKSTONITE! DROP THE PILOT , STRONG ADDICTION , BLIND CHANNEL 6 / 8 € DIRTY DEEDS INDEED VAPAA PÄÄSY STAND UP ON THE ROCKS SHADE EMPIRE + WOLFHEART 10 / 12 € ALI JA FRENDIT MILK IT! VUVUVULTURES (UK) 6 / 8 € KESKIVIIKKOISIN KLO 20 5 € ROCKSIN JAMIT VAPAA PÄÄSY YSTÄVÄNPÄIVÄ-TANSSIT BY ROCK-IT-LAUNCHER & SPECIAL GUESTS 5 € NICOLE + MYSTONES 8 / 10 € ROCKSIN JAMIT VAPAA PÄÄSY THE BRAINS (CAN), FLESH ROXON, SUPPORT (TBA) 13 / 15 € Ennakkoliput onnistuneeseen iltaan hankit helposti Tiketistä Tiketin lippuja saatavana nyt myös kaikista Stockmann -tavarataloista. Varatut liput noudettavissa R-kioskeilta kautta maan. Katso kaikki toimipisteemme ja tapahtumien lisätiedot verkkosivuiltamme. TAMPERE TURKU TULLIKAMARINAUKIO 2 HUMALISTONKATU 8 PE 17.1. 15 / 13 € PE 17.1. 10 / 8 € JARKKO MARTIKAINEN DISGRACE JA LUOTETUT MIEHET BOOMHAUER PIRULAINEN CRACKWHORE LA 18.1. 35 / 32 € WILKO JOHNSON (UK) KATHMANDU BLUES BAND LA 18.1. 15 / 13 € JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET LAURA MOISIO VALTTERI FESTIVAL PE 24.1. ALK. 21,50/22 € TUOMARI NURMIO: PE 20.6. - LA 21.6. SHINING (SWE) SATURNIAN MIST SHINING (SWE) TAMPEREEN TULLINAUKIO, PAKKAHUONE, KLUBI, TELAKKA JA BAR PASSION LA 25.1. 8 / 10 € RANDOM HAND (UK) BUSDRIVER (US) SCANDINAVIAN MUSIC GROUP ELÄKELÄISET SAMULI PUTRO RISTO THE VALKYRIANS TO 30.1. 16 / 14 € IMPERIAL STATE ELECTRIC (SWE) HEAVY TIGER (SWE PE 31.1. 30 / 28 € KVELERTAK (NOR) SPIDERS (SWE) LOVEX PE 31.1. 30 / 28 € KVELERTAK (NOR) SPIDERS (SWE) LA 1.2. 15 / 13 € U.K. SUBS (UK) T.V. SMITH (UK) PUNK LUREX TO 16.1. ALK. 37/38 € WILKO JOHNSON (UK) 2014 PE 24.1. 18 / 16 € BATTLE BEAST BRYMIR PIECEMAKER WALTARI PLAYS TORCHA! STEPA & ARE, KUBE X MÄKKI KE 22.1. 18 / 16 € LA 25.1. 10 / 12 € KE 15.1. ALK. 11,50/12 € ALBUMIKLASSIKOT: PE 17.1. ALK. 9,50/10 € LOOST KOOS LA 18.1. ALK. 11,50/12 € DEATH HAWKS THE HEARING DUMARI JA SPUGET & BLOSARIT LA 25.1. ALK. 11,50/12 € SIN COS TAN, SHINE 2009 KE 29.1. ALK. 19,50/20 € IMPERIAL STATE ELECTRIC (SWE) HEAVY TIGER (SWE) TO 30.1. ALK. 15,50/16 € + MONIA MUITA! U.K. SUBS (UK) 2 PÄIVÄN FESTARIPASSI ALK. 52 € PE 31.1. ALK. 11,50/12 € T.V. SMITH VALTTERIFESTIVAL.FI (UK) KATIN GAALA LA 1.2. ALK. 13,50/14 € LA 1.2. 15 / 13 € TUOMO U.K. SUBS (UK) T.V. SMITH (UK) PUNK LUREX MA 3.2. ENN. ALK. 39 € NINA PERSSON (SWE) TAVASTIAN LAUANTAIDISKO JOKA LAUANTAI 23.30–04 ALK. 6 € KATSO KAIKKI KEIKAT JA LISÄTIEDOT WWW.TAVASTIAKLUBI.FI KATSO KOKO OHJELMA JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ ENNAKKOLIPUT WWW.TIKETTI.FI HINTOIHIN LISÄTÄÄN TOIMITUSKULUT » 5?«Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään Verkkokauppa avoinna 24/7 ? Toimipisteet 17 kaupungissa Palvelumaksu alk. 1,50–3,50 € / lippu ? Postimaksu: Kotimaa 7 € / lähetys ? muut EU-maat 10 € / lähetys ? EU:n ulkopuoliset maat 25 € / lähetys SUE NRO. 1
• NEWSFLASH ? Therapyn? Andy Cairns saapuu Suomeen soolokeikoille. Kiertue pysähtyy Helsingin On the Rocksissa 13.2., Tampereen Klubilla 14.2. ja Turun Klubilla 15.2. ? Yhdysvaltalainen poppunkbändi All Time Low esiintyy Helsingin The Circusissa 16.2. Bändin tuo Suomeen A Love Like War -kiertue. UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) ? Berliinissä vaikuttava brittiläinen elektroartisti Planningtorock soittaa livekeikan Helsingin Vallilassa sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla lauantaina 1.3. ? Ruotsalais-australialainen dream pop-duo Say Lou Lou esiintyy Helsingin Tavastialla maaliskuun 12. päivänä. ? Rufus Wainwright saapuu Suomeen maaliskuussa. Laulaja-lauluntekijä esiintyy soolona Helsingin Kulttuuritalolla maanantaina 17.3. ? The Hellacoptersistakin tuttu Robert Dahlqvist kiertää keväällä Suomea: 19.3. Espoon Sellosali, 20.3. Tampereen Yo-talo, 21.3. Turun Klubi ja 22.3. Vaasan Ritz. ? Mustalaispunkyhtye Gogol Bordello tekee kaksi klubikeikkaa maassamme: Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 28.3. ja Helsingissä The Circuksessa 29.3. » OMALLA KIELELLÄ Kotimainen Seremonia ja ruotsalainen Skogen Brinner soittavat neljä yhteiskeikkaa Suomessa. Raskas, psykedeelinen rock raikaa kahdella äidinkielellä. V aikka kumpikin bändi hakee musiikkiinsa vaikutteita vuosikymmenten takaa, kielivalinnoissa ne ovat nykyaikaisia: Seremonia laulaa suomeksi, Skogen Brinner ruotsiksi. Takavuosina sellainen olisi ollut outoa etenkin myös ulkomailla keikkailevien bändien kohdalla. Ei ole enää. Seremonian Ville Pirinen sanoo, että suomeksi laulaminen on Seremonian peruslähtökohta. – Enkuksi laulavia bändejä on jo tarpeeksi. Lisäksi taustalla kummittelevat omat suomalaiset ja äidinkieliset jytä-, proge-, ja punksuosikit, kuten Haikara, Kummitus, Dead End 5, Apostolit ja Tylympi kohtalo. Jesper Aronsson, Skogen Brinnerin laulaja ja toinen sanoittaja, kertoo kirjoittavansa ruotsiksi siksi, että niin on helpompaa ilmaista itseään. – Kuulijalle vieras kieli saattaa tehdä biisistä mielenkiintoisen, kun ei ymmärrä mitä sanotaan eikä siksi keskity liikaa lauluun, Jesper pohtii. – Enhän minäkään tajua, mistä Dead End 5 laulaa, mutta pidän sen musiikista tosi paljon. Laulu on myös instrumentti, ei vain tarinankerronnan väline. – Tietenkin voi jäädä jostakin paitsi, jos ei ymmärrä ruotsia. Joissakin biiseissämme on enemmän sanomaa kuin toisissa. Siltikin biisi kokonaisuutena voi olla yhtä sisältörikas kuin sanoituskin. Kun on pimeää, on pimeää, ja kirkkaus on kirkasta molemmissa. Ville Pirinen on huomannut tämän myös Skogen Brinneriä kuunnellessaan. – Vaikka ruotsia vähän osaankin, niin kyllä Skogen Brinnerissä viehättää myös se, miten ruotsin kieli limittyy universaalin kitarariffikieleen. Vaikka bändin levyjen kansissa on auttavat käännökset sanoituksista, Seremonian kielivalinta on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi myös ulkomailla. – Suomen kielen kulmikkaan kauniista soundista tuntuu useampikin kieltä ymmärtämätön tykkäävän. Meistäkin vaikkapa japaniksi, unkariksi, ruotsiksi tai mekspanjaksi laulettu esihevi on piirun eksoottisempaa ja jännempää, Pirinen kertoo. Jotkut yhtyeet, kuten Kent ennen ja Indica edelleenkin, julkaisevat levyjä kahtena eri versiona – toisen omassa maassa omalla kielellä, toisen ulkomailla englanniksi. – Kyllä niinkin saa tehdä, Pirinen sanoo. – Seremonian menestystaso on nykyiselläänkin ihan tarpeeksi korkea, mutta voisi olla hauskaa kokeilla käännättää biisejä esimerkiksi italiaksi tai venäjäksi tai tehdä vaikka hoonolla baskilla jollotettu seiskatuumainen. Siinä ei varmasti olisi kaupallisesti mitään järkeä, mutta taiteellisesti kielikokeilu olisi ihan perusteltavissa. Jesper pohtii, että se mikä toimii hienosti yksille, ei välttämättä käy toisille. – Uskon, että jos yrittäisimme kääntää kielen toiseksi, prosessissa katoaisi jotakin. Mutta eipä sitä tiedä. Skogen Brinner -biisi jonkun toisen jollain toisella kielellä esittämänä voisi kuulostaa mahtavalta. Skogen Brinner ja Seremonia Suomessa: 29.1. Helsingin Bar Loose, 30.1. Jyväskylän Lutakko, 31.1. Tampereen Vastavirta, 1.2. Turun Dynamo. ? Sonic Youthin kitaristina tunnettu newyorkilaismuusikko Lee Ranaldo soittaa taustabändinsä The Dustin kanssa Helsingin Tavastialla 9.4. ? Helmikuun lopulla The Time Has Come -albumin julkaiseva Weeping Willows saapuu keväällä Suomeen. Ruotsalaisbändi soittaa levynjulkaisukeikan Helsingin Tavastialla 17.4. ? Legendaarinen hardcorebändi Cro-Mags soittaa Helsingin Kuudennella linjalla 27.4. Amerikkalaisyhtye esiintyii Suomessa viimeksi seitsemän vuotta sitten. ? 40-vuotista uraansa juhlistava instrumentaalista jazzfunkia soittava Spyro Gyra saadaan keväällä keikalle Suomeen. Yhtye nähdään Helsingin Tavastialla tiistaina 29.4. ? Viime keväänä koko Euroopan-kiertueensa perumaan joutunut Secret Chiefs 3 nousee Helsingin Kuudennen Linjan lavalle 15.5. ? ZZ Top saapuu Suomeen ensi kesänä. Amerikkalainen bluesrockmammutti esiintyy Oulun Raatin stadionilla 13.6. ja Helsingin Rockin’ Hellsinki -tapahtumassa 14.6. » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE SUE TWITTER.COM/SUELEHTI » 6 « NRO. 1
• PE 17.01 VASARA KLUBI: TOTALSELFHATRED, CATALEPTIC +DJ MORBID LA 18.01 VINYYLI+C-KASETTI ILTAMAT... NYT RETROILLAAN!! PE 24.1 PRE-STEELFEST LA 25.1 TEAM OTTO & WALLENIUS PRESENT: HÄRÖ ILTA! PE 31.1 TIPATON LOPPUU -BILEET!!! LA 1.2 TRASHDISCO VOL.15 PE 7.2 KAAOSZINE.FI: CHURCH OF THE DEAD, CORPSESSED & LECTERN (ITA) LA 8.2 PRKL GOES STUDENT PARTY!! PRKL CLUB KAISANIEMENKATU 4, 00100 HELSINKI INFO@PRKLCLUB.FI WWW.PRKLCLUB.FI SUE LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Pe 17.12. DJ Polarsoul Rapshow w/ Tuuttimörkö, Shaka, Pietari ym.; 9 € (vapaa pääsy ennen klo 23) La 18.1.Yhdentekevää + yllätysesiintyjä; 6 € Pe 24.1. Deep Space Helsinki 5 v.; 10 € To 30.1. Son Lux (US) & Fotoshop; 10 € Su 27.4. Cro-Mags (US), Total Recall, Upright; 22 € To 15.5. Secret Chiefs 3 (US), Gregaldur (FR); 33 € Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22–04, to 23–04, pe–la 22–04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. » 7 « NRO. 1
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) » PARAS BÄNDI SUOMEEN » VALOKEHÄ KASVAA T ampereen Valoa Festival laajenee jälleen. Tapahtumapaikkoina toimivat viime vuoden tapaan Artturi, Yo-Talo sekä Klubi, mutta tänä talvena musiikkia kuullaan myös Pakkahuoneella ja Telakalla. – Valoa Festivalin kapasiteetti nousee tänä vuonna huomattavasti, tapahtuman mediakoordinaattori Kyösti Karila sanoo. – Tästä on enää vaikeaa laajentaa Tampereen puitteissa. Viidettä kertaa järjestettävän festivaalin ohjelmisto on valmis. Tampereella nähdään Iisa, Jimi Tenorin ja Nicole Willisin house-projekti Cola & Jimmu, Kakka-Hätä 77, Kauko Röyhkä, Death Hawks, Bon Jouni, Samuli Laiho, Antero Lindgren sekä Solitille kiinnitetyt The New Tigers (kuvassa) ja Gim Kordon. Jori Hulkkonen tuo oman panoksensa festivaalille sekä vastikään toisen levynsä julkaisseen Sin Cos Tanin että oman dj -settinsä muodossa. Elektronisen musiikin edustajina toimivat myös 501, Rico Tubbs, Lenno sekä Huoratron. Viime vuonna suosituiksi osoittautuneiden rapiltojen tapahtumapaikaksi on valittu Tullikamarin Klubi ja Pakkahuone. Lavoille nousevat Kultabassokerho, Solonen & Kosola, Loost Koos, Aivovuoto, Gracias & The Globe Band, Hannibal & Musta Moottori sekä Ruger Hauer. – Valoa Festivalin ideana on tarjota laadukkaita musiikillisia kokemuksia monipuolisesti eri genreistä mutta myös genrejen välistä, kuten vaikkapa rapin ja elektronisen musiikin rajoilta, Karila kiteyttää. – Myös mielenkiintoiset ulkomaiset bändit ovat yksi ohjelmiston rakentamisen lähtökohta. Valoa Festivalin ulkomaiset esiintyjät ovat virolainen Odd Hugo ja saksalais-italialainen Woog Riots. Valoa Festival järjestetään Tampereella 7.-8.2.2014 I tsensä vaatimattomasti maailman parhaaksi rock’n’roll-bändiksi nimennyt Supersuckers soittaa keväällä kolmen keikan mittaisen minikiertueen Suomessa. Seattlesta saapuva yhdysvaltalaisnelikko nousee Turun Klubin lavalle perjantaina 7. maaliskuuta. Kahtena seuraavana iltana ovat vuorossa esiintymiset Helsingissä Virgin Oil Co:ssa sekä Tampereen Klubilla. Vuonna Tucsonissa 1988 perustettu Supersuckers on pitkän uransa alusta asti soittanut riehakasta autotallirockia, hilpeää kantripunkia sekä boogie-vaikutteista rock’n’rollia. Eddie Spaghettin johtama yhtye muutti Seattleen vuonna 1989 ja sai levytyssopimuksen Sub Popilta. Bändi muistetaan parhaiten neljästä 90-luvun Sub Pop -albumistaan, KOCHille levytetystä The Evil Powers of Rock ’N’ Rollista sekä kymmenistä vinyylisingleistään ja livelevyistään. Supersuckers on tehnyt kiertueita muun muassa Motörheadin, Pearl Jamin, Ramonesin ja Social Distortionin kanssa. Yhtyeen nykykokoonpanossa vaikuttavat laulaja-basisti Eddie Spaghetti, kitaristit Dan ”Thunder” Bolton ja ”Metal” Marty Chandler sekä rumpali Christopher ”Chango” Von Streicher. Viime vuosina vaihtelevan aktiivisesti toiminut Supersuckers valmistautuu parhaillaan usean vuoden levytystauon jälkeen ilmestyvän uuden studioalbumin julkaisuun. Tammikuussa ilmestyvä pitkäsoitto Get The Hell äänitettiin Willie Nelsonin studiossa, ja levyn miksauksesta vastasi puolestaan Dwarves-yhtyeen Blag Dahlia. Aikaisemmin Supersuckers on vieraillut Suomessa ainoastaan talvella 2009, jolloin yhtye soitti täpötäydellä Tavastialla kaveribändinsä Nashville Pussyn seurassa. Tuleva kiertue järjestetään yhteistyössä Suen kanssa. Supersuckers Suomessa: 7.3. Turun Klubi, 8.3. Helsingin Virgin Oil Co, 9.3. Tampereen Klubi. » ROAD MOVIE Raskasta psykedeelistä rockia soittava Mangoo on julkaissut netissä kiertuedokumentin. Siinä missä yhtyeet yleensä postaavat keikkareissuillaan nettiin yksittäisten biisien livetaltiointeja, Mangoon The Road to Calabash on 70 minuutin mittainen dokumenttielokuva. – Ajattelin vain vähän kuvata puhelimella, kun sellainen kerran on mahdollista. Minä ja rumpalimme Teemu kuvasimme, ja kiertueen jälkeen kotona sitten ihmettelin, että tulipa sitä materiaalia paljon, Mangoon laulaja Pickles kertoo. Vokalisti jatkaa, että alun perin The Road to Calabashin piti olla vain matkamuisto yhtyeelle. Editointivaiheessa käsivaralta kuvattu materiaali osoittautui kuitenkin odottamattoman potentiaaliseksi. – Siitä tuli yllättävän hyvä, että päätimme julkaista sen netissä muidenkin nähtäväksi. Editoin sen itse, ja nyt tuntuu, että olisi mukavaa teh- SUE » 8 « NRO. 1 dä lisääkin tällaisia elokuvia, jos vain sopiva aihe löytyisi. Kiertue vei Mangoon Suomesta Englantiin, Ranskaan, Italiaan, Sveitsiin, Saksaan ja Belgiaan. Pickles tunnustaa, että reissu kävi kunnon päälle. – Krapula siellä tuli, mutta hauskaa oli. Ajettiin ihan sikana autolla. Tuntui, että eri maita oli yhtä paljon kuin päiviä kiertueessa. Keikkoja oli kolmetoista neljässätoista päivässä. Yleisön määrä vaihteli, mutta joissain paikoissa joku jopa tiesi Mangoon ennestään. Yhtye selvisi kiivastahtisesta kiertueesta riitelemättä, ja nyt Mangoo tähyää tulevia koitoksia. – Me tehdään uusi levy. Nauhoitukset alkavat varmaankin ihan pian. Julkaisu on luultavasti vuoden 2015 puolella. Näihin juttuihin menee aikaa.
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN » PROMISED YOU A MIRACLE P ari päivää vuoden vaihtumisen jälkeen tein lupauksen. Etsin oikeita sanoja pitkään, mutta lopulta sanoin avovaimolleni: Tänä vuonna en osta yhtään uutta (tai käytettyä) syntetisaattoria, sämpleriä, rumpukonetta tai sekvensseriä. En myöskään myy yhtään vanhaa pois. Opettelen käyttämään nykyisiä laitteitani paremmin ja syvemmin. Varmistaakseni oman motivaationi lupauksen pitämiseen postasin sen myös Facebook-seinälleni kaikkien nähtäväksi ja nyt huomaan kirjoittavani siitä kolumnia. Olin juuri tehnyt suurimittaisia uudistuksia synahyllyyni ja huomasin olevani loputtoman kyllästynyt siihen, että synaruoho oli aidan takana aina vihreämpää. Hankin laitteen ja vannoin, että se oli parasta mitä minun musiikintekemiselleni oli koskaan tapahtunut, mutta pari kuukautta myöhemmin halusin vaihtaa sen jo taas johonkin toiseen. Tällä hetkellä posti on kiikuttamassa minulle elämäni viidettä Akai MPC -sämpleriä. Nuo kaupat syntyivät juuri ennen lupaustani ja osaltaan innostivat sen tekemisessä. Nyt olen naimisissa tuon MPC:n kanssa ainakin tämän vuoden loppuun asti. Syntetisaattoripiireissä kyseistä ilmiötä kutsutaan Gear Acquiring Syndromeksi eli lyhyesti GASiksi. Kyseessä on hyvin yleinen ilmavaiva, joka tehokkaasti estää ihmisiä tekemästä musiikkia. Omaa setuppia hierotaan koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, ja siinä sivussa soittaminen, biisien tekeminen ja omista nykyisistä laitteista nauttiminen unohtuu. Pahimmillaan GAS on sitä, että joka aamu ennen kuin nousee sängystä selaa iPadilla muusikoiden.netiin yön aikana ilmestyneet myynti-ilmoitukset, ja jos sieltä ei löydy mitään sopivaa, siirtyy ruotsalaiselle vend.se -sivustolle tai huuto.netiin. Soitinten metsästys on loputon kamppailu, joka vie suuren siivun arjesta. Kiikarissa on aina joku uusi laite, joka on pakko saada, jotta oma arsenaali olisi vihdoin täydellinen. Jotain pitää myydä, jotta saa kerättyä rahat siihen. Muutaman kuukauden päästä se pois myyty soitin osoittautuu juuri siksi laitteeksi, jonka vielä tarvitsen. Oi, miksi koskaan myinkään sen pois? Jätin lupaukseeni klausaalin, joka mahdollistaa sen, että jos kirpputorilla tulee vastaan joku soitin naurettavan halvalla, niin saan ostaa sen. Hyvin paljon kirpputoreja kiertävälle näitä tapauksia sattuu aina silloin tällöin. Esimerkiksi Polysixini on ostettu pari vuotta sitten pansiolaiselta kirpputorilta 30 eurolla. Sen nykyinen markkinahinta huitelee jossain 700 euron tuolla puolen. Nyt, kun minulle vapautuu runsain mitoin uutta vapaa-aikaa, jota minun ei enää tarvitse käyttää muusikoiden.netin toria nuuhkien, voin käyttää senkin ajan vaikkapa levyhyllyni kasvattamiseen. Tämän viikonlopun Helsingin reissulta palasin kuuden käytetyn vinyylin kanssa. Juuri kun olin laittamassa niitä hyllyyn huomasin, että kappas, minullahan on jo tämä Psychedelic Fursin Forever Now -albumi. Ja samoin tämä Alain Markusfeldin Contemporus. Pahus soikoon. Olisin voinut vannoa, että näitä en vielä omista. Monet kaverini ovat ratkaisseet tuon ongelman pitämällä listaa kaikista levyistään puhelimessaan tai paperilappuna taskussaan. Sieltä on sitten kirpparilla helppo tsekata, että onko joku levy jo hyllyssä. Minusta siinä vaiheessa, kun omistamiaan levyjä ei enää itse muista, niitä on joko hitosti liikaa tai niitä plarailee ja kuuntelee aivan liian vähän. Itse syyllistyn molempiin mainittuihin. Tiskijukkana minulla on aivan liikaa levyjä ja ostan niitä koko ajan lisää. Sama pätee myös kirjoihin, sarjakuviin, elokuviin ja ylipäänsä kaikkeen. Vaikka elän hädin tuskin suomalaisen köyhyysrajan yläpuolella ja vaikka freelancerina tuloni ovat hyvin epäsäännölliset, huomaan silti hukkuvani materiaan. Elän länsimaisen yltäkylläisyyden keskellä. Minua ympäröivät tavarat, joita en tarvitse ja joista suuresta osasta en edes pidä. Tavarat, joita en edes tiedä omistavani ja jotka ostan hyllyyni siksi uudestaan. Onko tässä hiventäkään järkeä? Jos jokainen maailman reilusta seitsemästä miljardista ihmisestä omistaisi samankokoisen levyhyllyn kuin minä, tämä planeetta olisi luultavasti jo tuhoutunut. Seuraavana uutena vuotena tekisi mieleni luvata jotain vielä mullistavampaa: pitää älä osta mitään -kuukausi, muuttaa luostariin ja ryhtyä munkiksi. Huomaan, että asiat, joista tässä iässä musiikin lisäksi eniten nauttii, ovat hyvä ruoka, matkailu ja ystävien seura. Ehkä vuonna 2015 käytän syntetisaattori-, kirja- ja dvd-rahani pelkästään niihin. Kuluttaminen pelkästään omistamisen vuoksi ei jaksa enää innostaa. ” Oi, miksi koskaan myinkään sen pois? TOMI TUOMINEN on turkulainen tiskijukka, joka kamppailee samanaikaisesti kirpputoriaddiktionsa ja sosiaalisen omantuntonsa kanssa. SUE » 9 « NRO. 1
• dä uusi YUP-levy. Tottumus ei riittänyt öljyksi, joka pitää koneen käynnissä. Bändi jäi tauolle. HENKILÖKUVA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA OLLI HÄKKINEN » IHMISEN KUVAAJA Jarkko Martikainen löysi lapsena kodin taiteesta, aikuisena myös maailmasta. Molemmissa on pyhyyttä. reifswald on kuulemma verrattain kaunis kaupunki. Kävin siellä viimeksi pikkulapsena. Mutta siellä minä synnyin, DDR:ssä. Isäukko sai stipendiaatin sieltä – se oli siihen aikaan vähävaraisen suomalaisen ainoa mahdollisuus viedä lääkäriopinnot päätökseen. DDR tuki lahjakkaiden ulkomaalaisten opintoja. Saksassa ajetaan lujaa, ja kerran jouduimme auto-onnettomuuteen. Isä ja äiti olivat vyötettyinä edessä, mutta takapenkillä ei ollut turvavöitä. Minä lensin ikkunan läpi kuin ohjus. Onnekseni olin niin hyvin paketoitu ipana, etten saanut vammoja kuin kasvoihin. Siitä selvittiin säikähdyksellä. Vain nenänvarteen jäi arpi. Kun palasimme Suomeen, olin kolmevuotias ja puhuin vain saksaa. Siinä oli miekkailemista. Kun hiekkalaatikolle pelmahtaa kaveri, joka ei puhu muiden kieltä, hän saa yksityisyyttä, jota ei itse valitse. Vanhempieni mukaan kieltäydyin enää puhumasta saksaa. Opin suomen nopeasti ja pärjäsin hyvin porukoissa, mutta kaverit olivat vaihtuvaista sorttia. Vanhempani näet eivät jääneet odottamaan, mitä maa voisi tehdä Martikaisten hyväksi. He juoksivat työn perässä ympäri Suomea. Asuimme hätäisiä jaksoja milloin missäkin. Polvijärvellä puoli vuotta, Riihimäellä vuoden, Hämeenlinnassa kävin ensimmäisen luokan, Oulussa kaksi seuraavaa luokkaa. G Ensimmäisen kymmenen elinvuoden ramppaaminen teki minusta tällaisen. Se haastoi etsimään rikkaan sisäisen elämän. Se ajoi piirtämään ja lukemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Musiikista riemastuin yhdeksänvuotiaana. Punkissa oli valtavasti antaumusta, läsnäoloa ja voimaa. Ensimmäinen levyni oli Sex Pistolsin Never Mind the Bollocks, toinen Hassisen Koneen Täältä tullaan Venäjä. Vaikka kavereitakin oli, viihdyin omissa oloissani vaarallisen hyvin. Vanhemmat usuttivat minua ulos kauniiseen ilmaan, ja minä ihmettelin, että miksi, kun minulla on sisällä meneillään paljon mielenkiintoisempia asioita. Oli levyjä ckaseteilla, oli sarjakuvia piirrettävänä. Oulusta muutimme Kajaaniin. Muuttamiset eivät olleet iloisia juttuja. Minulle ei koskaan kehittynyt kotiseuturakkautta. UUDEN ETSIJÄ ajattelin pitkään, että vain erityisillä valituilla on lahja soittaa ja tehdä sellaisia levyjä kuin Rumat sävelet tai Fresh Fruit for Rotting Vegetables. Minulla ei ollut pokeria nähdä itseäni siinä jatkumossa. Sitten tajusin, ettei Terveet kädet toteuta samoja lakeja kuin Hassisen kone tai Dead Kennedys. Jopa Discharge oli progebändi TK:n lyhyimpien luentojen äärellä. TK oli niin hyvä ja yksinkertainen, että se herätti minussa toiveen, että voisinko minäkin tuota tehdä. Kajaanissa pääsin huutajaksi Euthanasiaan. Kun muut eivät kappaleiden runkoja tehneet, minä rohkenin ryhtyä niitä toimittamaan. Se yhtye hajosi yhden demon tehtyään. Sitten kävi käsky, että bändi on perustettava uudelleen. Minun piti huutamisen ohella soittaa kitaraa, ja muuan Ewo tuli basistiksi. Aloimme sahata rujoilla kamoilla, kovalla antaumuksella ja vähäisillä ansioilla. Pääsimme äkkiä radalle: puoli vuotta myöhemmin plakkarissa oli ep. Kajaanin-porukkamme oli rakkain yhteisö, johon olen koskaan kuulunut. 16-vuotiaan elämä voi kuitenkin olla hirvittävää vaikka Kreikan saarilla, puhumattakaan Kajaanista, jossa piti juosta lihapäitä pakoon. Meininki oli sellainen, että me halusimme sieltä pois. Euthanasia tikahtui, kun minä ja Ewo muutimme muualle peruskoulun jälkeen. Minä lähdin Savonlinnaan taidelukioon. Olin päämäärätön tollo, mutta vilpittömän kiinnostunut taidelukion opetuksista. Ja niin oikkuna kuin itseäni Kainuussa pidin, uusiin koulutovereihin verrattuna olin melko normaali. Euthanasian ansiosta minulla oli undergroundmainetta, ja rinnakkaisluokan herrat Tynkkynen ja Hyyrynen halusivat perustaa kanssani bändin. YUP:n kaksi ensimmäistä vuotta olivat hajanaista huvittelua. Parin englanninkielisen levyn jälkeen se eväsretki tuntui olevan lopuillaan. Mietimme jo hajoamista, kun JusSUE » 10 « NRO. 1 si ehdotti Turpasauna-nimisen levyn tekemistä. Aihe vetosi minuun, fantastisen realismin ja Turkan hulluimpien näytelmien ystävään. Keksimme, että musiikkia voisi säveltää niin kuin William S. Burroughs kirjoittaa – heitetään irtopaloja ilmaan ja katsotaan, mihin järjestykseen ne putoavat. Niin haalea vesi muuttui viiniksi. Alkoi raivokas työnteko, jota kesti 18 vuotta. Me teimme hallitusti hajotettua musiikkia ja toimitimme omituista lääkettämme ihmisille huolellisesti. YUP oppi soittamaan suorittamatta ja svengaten. Taide pysyy mielenkiintoisena, kun taiteilija etsii minuudestaan uusia puolia. YUP teki yksitoista albumia, ja jokainen oli reaktio edelliseen. Uuden etsinnässä kuokka kalahti välillä kiveen ja joskus tuntui, ettei pidemmälle pääse, mutta aina löytyi uusi näkökulma. Olimme ylpeitä siitä, ettei meihin voinut luottaa. Hulluimmillamme teimme mielenkiintoista musiikkia. Viimeinen rundi tehtiin vuonna 2008. Sen päätteeksi kukaan meistä ei kokenut, että olisi tärkeää teh- TALOLLINEN INKKARI syksyllä 1997 luin papereitani ja tajusin, että minähän elätän itseni musiikilla. Ei se kummoinen palkka ollut, mutta työmiehen palkka kuitenkin. Kun YUP jäi telakalle, jatkoin muusikkona. Olin laskenut sillä kelkalla jo niin pitkälle, että se oli selviö. Olen joskus ajatellut, että voisi minusta olla iloa jossain muussakin viitekehyksessä. Mutta eivät ne kehykset kiinnosta minua kylliksi. Typerä raha! Ilman sitä en miettisi tuollaista hetkeäkään. En arvosta rahaa niin paljon, että antaisin tämän lyhyen elämän mennä hassiin. Taide antaa minulle huonoimmillaankin enemmän kuin mikään muu. Suuren menestyksen ei tarvitse toteutua minun kohdallani. Vanhana punkkarina ajattelen, että jos lauluni on merkityksellinen minulle, se voi olla sitä riittävän monelle muullekin. Otra sen muotoili ihanasti: ”Kunhan inkkarit ymmärtää”. Jos laulussa ei ole minkäänlaista väittämää mistään, sanomaa, on turha laulaa. Musiikki on muuttanut elämäni. Se merkitsee, että minäkään en tee laulujani turhan vuoksi. Tein ensimmäisen soololevyn 2004. Siihen ajoi itsemääräämisoikeuden tavoittelu. Mierolaisella kuitenkin roikuin vielä YUP:ssa, siinä sylttytehtaan ovensuussa. Aivan omilta lauluni ovat tuntuneet Rakkaus-levystä (2006) eteenpäin. Uusi Koirien taivas on viides sooloalbumi. Lauluissa ihastelen enemmän idean pyhyyttä kuin muotopuhtautta. Jos idea on hyvä, ei biisistä voi paska tulla. Tolstoi on esikuvani. Pyrin lauluissa siihen, että onnistun kuvaamaan ihmisenä olemista yhtä mielenkiintoisesti kuin Leo novelleissaan. Elän vanhaa taloa ja pihapiiriä. Olen rakentanut vanhasta puutavarasta arkkuja, vaivaisukon ja kaikenlaista. Se ei ole myyntitavaraa eikä haaste kuvanveistäjille, vaan hyödyllistä huvitusta minulle. Pihatyön lomassa on hyvä tehdä lauluja, se vapauttaa tiettyjä aivojen alueita. Voi kääntää maata ja juosta välillä laulamaan pari riviä. Sellainen päivä voi olla hyvin aikaansaapa, kunhan ei riko muusaansa vastaan vaatimalla liikoja. Kun muutimme Riihimäelle, valitsimme elämänmallin, joka on sidoksissa kotiin. Kotiin liittyy pyhiä arvoja, joilla en halua repostella. Jos ne minulle tärkeimmät asiat kerran kauppaisin, en koskaan voisi ostaa niitä takaisin. Minulla ja vaimollani on iso koira nimeltä Toivo. Eräänä päivänä se karkasi tapaamaan muuatta kultaista noutajaa tien toiselle puolen. Tuli auto, ja Toivo jäi sille toiseksi. Se viittä vaille kuoli. Loputtoman pitkän ajan päätteeksi tapahtui toipumisen ihme. Nyt Toivo on taas hyvässä lyönnissä. En ole niin hilpeä ihminen kuin haluaisin olla. Kukaan ei voi päätään vaihtaa, mutta pyrin kohti iloitsevampaa asennetta. Laulunteossa ja kaikessa. « JARKKO ILARI MARTIKAINEN s. 24.10.1970 Greifswald, DDR Laulaja-lauluntekijä, kirjailija, tuottaja Asuu Riihimäellä vaimon, kissojen ja koirien kanssa Koulutus: medianomi Tärkeimmät bändit: Euthanasia, YUP, soolouran kokoonpanot Ajankohtaista: Koirien taivas -sooloalbumi.
• + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + TAMMIKUUSSA SATTUU JA TAPAHTUU: PE 1 0 . 1 . + + + DORIS LIVE: FLESH ROXON, DJ MR. WILLY 6,00€ LA 1 1 . 1 . + + + DJ MIGULI 5,00€ SU 1 2 . 1 . + + + SUPERSUNNUNTAI, DJ LAURILA 2,50€ 1 4 . 1 . + + + SUPERTIISTAI, DJ MR. WILLY TI 2,50€ PE 1 7 . 1 . + + + DORIS LIVE: REVIVAL HYMNS + RECIPES, DJ JIRCI 6,00€ LA 1 8 . 1 . + + + DJ BALTTIKOIRA 5,00€ SU 1 9 . 1 . + + + SUPERSUNNUNTAI, DJ MIGULI 2,50€ 2 1 . 1 . + + + SUPERTIISTAI, DJ MR. WILLY TI 2,50€ PE 2 4 . 1 . + + + DORIS LIVE: RÄJÄYTTÄJÄT + WANTED, DJ JIRCI 6,00€ LA 2 5 . 1 . + + + DJ BALTTIKOIRA 5,00€ SU 2 6 . 1 . + + + SUPERSUNNUNTAI, DJ LAURILA 2,50€ 2 8 . 1 . + + + SUPERTIISTAI, DJ LAURILA 2,50€ TI PE 3 1 . 1 . + + + DJ JUSSI40 + SUPPORTS: 5,00€ OPISKELIJAKORTILLA ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY TIISTAISIN JA SUNNUNTAISIN. PERJANTAISIN JA LAUANTAISIN PUOLEEN HINTAAN. ETU EI VOIMASSA KEIKKAILTOINA EIKÄ PYHÄPÄIVINÄ. TO 13.2.2014 NOSTURI liput toim. kuluineen alk. 16,50€, ennakot Tiketti + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + RAVINTOLA DORIS ravintoladoris@gmail.com ovet klo 19 | S/K18 | eteispalvelumaksu 2,80€ + ALEKSANTERINKATU 20 TAMPERE + + + + + + www.ravintoladoris.fi TAMMIKUU 2014 KE NO MAN’S BAND, IMMANUEL + 1 15.1. PE JKL PUNK / HC Sessions: WASTED, 17.1. Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22 Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen. Keikat alkavat klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 22 (yksi bändi). Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu. Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske erikoisohjelmistoja, ennakkolippuja eikä loppuunmyytyjä keikkoja). www.tiketti.? www.barloose.com 8€ THE HEARTBURNS, FOSTER PARENTS 18.1. MEDEIA, FOR THE IMPERIUM 10€/7€ 7€/5€ LA SHINING (SWE), WOLAND, SATURNIAN MIST TO 23.1. PE 24.1. LA 25.1. SHADE EMPIRE, WOLFHEART 10€/7€ T JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHE KE 29.1. 15€/12€ 10€/9€ KVELERTAK (NOR), SPIDERS (SWE) 24€/20€ T0 30.1. PE 31.1. ONIA 8€/0€ (K-18) SKOGEN BRINNER (SWE), SEREM N ALGHAZANTH, THE CRESCENT, TUHONSIEME LA 1.2. 8€/7€ IMPERIAL STATE ELECTRIC (SWE), HEAVY TIGER (SWE) 15€/13€ TO TTIDE 15€/13€ 6.2. FINNTROLL, FROS PE 7.2. MUSTASCH (SWE) FLESH ROXON 26€/25€ LA en istä. avoimesta freestyleräpin mestaruustittel s. 10€/9€ Live: JOKU ROTI MAFIA. DJ:t Kriso K & Pex Pistol 8.2. Hattutemppubattle II — Taistelu Järvi-Suom KE 12.2. SONATA ARCTICA 24€/23€ loppuun. HUOM: Jelmun jäsenkortti 2013 on voimassa tammikuun 2014alennettuu n hintaan! Muistathan uusia jäsenyytesi niin saat jatkossakin pääsyliput EI IKÄRAJAA ELLEI TOISIN MAINITA. BAARI K-18. ENNAKKOLIPUT: WWW.JELMU.NET JA TIKETTI. HALVEMPI HINTA JELMU RY:N JÄSENILLE. TANSSISALI LUTAKKO. Lutakonaukio 3, 40100 Jyväskylä. (014) 617 866. jelmu@jelmu.net WWW. JELMU. NET SUE KE 15.01. ROOTS & BONES, ROBBIE HILL AND THE BLUE 62’s 6€ + DJ MIKA JÄRVINEN klo 23-04 3€ TO 16.01. ROCTUM, RIKOSLAKI, SHOVELTRAPEZ 6€ + ANKKURIKLUBI DJ klo 23-04 3€ PE 17.01. MAD HATTER´S DEN, ADASTRA 6/8€ Ennakkoliput: Tiketti + CLUB SLIPOVER klo 23-04 4€ LA 18.01. SVART NIGHT #7: GOATESS (SWE), CHURCH OF VOID 7/9€ Ennakkoliput: Tiketti + BIG SHAKE feat. SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN with guest dj´s ANDREW LIGHTNING & ERIC SWAMP (Barracuda club) klo 23-04 4€ SU 19.01. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI klo 23-04 Vapaa pääsy! TI 21.01. KALLE SALOSEN HAMMOND-KLUBI Vapaa pääsy! KE 22.01. UTU, TUULIA 6€ + DJ MORTTI klo 23-04 3€ TO 23.01. BEL VEL, TEARS/APART, MIRJAM 6€ + DJ WALLO klo 23-04 3€ PE 24.01. DOOM UNIT 10/12€ Ennakkoliput: Tiketti + CLUB GIRLS & BOYS feat. DJ´s MORTTI & VERTTI klo 23-04 4€ LA 25.01. HECTOROCK 6 - ENNAKKOLEFFA: ANSSI MÄNTTÄRIN elokuva TOTO Vapaa pääsy! + HECTOROCK 6: RÄJÄYTTÄJÄT, SEKSIHULLUT, NAPAKYMPPI, FINNTENGS SOUNDS SYSTEM 10/12€ Ennakkoliput: Tiketti + HECTOROCK 6 DJ:T klo 00-04 4€ SU 26.01. WIZARD OF LOOSE - KEVÄTKAUDEN AVAUS 2014! Vapaa pääsy! + LATE NIGHT @ BAR LOOSE: ANKKURIKLUBI DJ klo 23-04 Vapaa Pääsy! TI 28.01. PJK-KLUBI: MELLOW SPONGE, ELLINOORA, THE DIZERS Vapaa pääsy KE 29.01. SKOGEN BRINNER (SWE), SEREMONIA 6/8€ Ennakkoliput: Tiketti + ANKKURIKLUBI DJ klo 23-04 3€ TO 30.01. SALMONSNAKE, KAIU, NARVA FALLS 6€ + DJ MORTTI klo 23-04 3€ PE 31.01. HONEY B & THE T-BONES, LAURI “ARNO” ANKERMAN (Levyjulkkarit) 6/8€ Ennakkoliput: Tiketti + GRANDE ROCK feat. DJ SLIM MIKE & FRIENDS 4€ LA 01.02. BLACK LIZARD, TBA 7/9€ Ennakkoliput: Tiketti + LOOSER-KLUBI: DJ´S NOORA KOBAIN & NATASHA NEVERMIND klo 23-04 4€ SU 02.02. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: BAR LOOSE DJ´s klo 23-04 Vapaa pääsy! TO 06.02. TOOT TOOT 6€ PE 07.02. 1994 CLUB: BAREFOOT BROTHERS 7/9€ Ennakkoliput: Tiketti + BIFF! BANG! BOW! FEAT. DJ´S SÄRMÄ & JR SOUL klo 23-04 4€ LA 08.02. MYGRAIN (10-vuotisbileet), MEDICATED 8/10€ Ennakkoliput: Tiketti + CLUB CASINO DJ LORD FATTY klo 23-04 4€ SU 09.02. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI klo 23-04 Vapaa pääsy! !!! ANNANKADUN BAR LOOSE 5-VUOTTA !!! MA 10.02. #1: KARI PEITSAMO Vapaa pääsy! TI 11.02. #2: SAMETTIKLUBI (YLÄKERTA) 18:30-22:00 Vapaa pääsy! TI 11.02. #3: KALLE SALOSEN HAMMOND-KLUBI (ALAKERTA) 21:30 Vapaa pääsy! KE 12.02. #4: PJK-KLUBI - eRose, Slow BLVD, Bye Mandu Vapaa pääsy! + DJ MORTTI klo 23-04 3€ TO 13.2. SANTA CRUZ Vapaa pääsy! + 23-04 BAR LOOSE DJ’s 3€ PE 14.02. #6: HASTA LA VISTA SOCIAL CLUB, STEREOIDS, ZAMORANO (Kansallinen keikkapäivä) Vapaa pääsy! + CLUB SLIPOVER klo 23-04 4€ » 11 « NRO. 1
• HAASTATTELU » ÄLÄ KAN TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVAT MIKKO HARMA » 12 « NRO. 1 SUE
• NNA PELKOA Indica teki levyn kahdella kielellä. Sue pääsi ensimmäisenä kuulemaan laulaja-multi-instrumentalisti Jonsun mietteitä albumista. ystillis-romanttista progressiivisia poprockia esittävältä Indicalta ei voinut välttyä vuonna 2004. Jokainen silloin edes radiovastaanottimen kantomatkalla ollut muistanee ensilevy Ikuisen virran singleinä julkaistun nimikappaleen sekä Scarlettin. Suurelle osalle tuttuja lienevät niin ikään kappaleista tehdyt musiikkivideot, joilla yhtyeen viisi jäsentä Jonsu (laulu, viulu, kitara, koskettimet), Heini (basso, taustalaulu), Sirkku (koskettimet, taustalaulu), Jenny (kitara, taustalaulu) ja Laura (rummut, taustalaulu) soittavat maagisen realistisilta rinnakkaismaailmoilta vaikuttavissa paikoissa. Debyyttiä seuranneet Tuuliset tienoot (2005), Kadonnut puutarha (2007) ja Valoissa (2008) sementoivat Indican saappaat kotimaiseen popmaaperään, ja vuonna 2010 seurasi Nightwishin Tuomas Holopaisen tuottama bändin omista käännöshiteistä koostunut kansainvälinen debyytti A Way Away. Tammikuussa 2014 kuullaan englanninkielisen Indican lisäksi jälleen uutta suomenkielistä materiaalia. Levy kulkee kotimaassa nimellä Akvaario ja täällä julkaisusta vastaa Suomen Musiikki. Samaan aikaan levy ilmestyy myös Euroopassa Shine-nimellä. Ulkomaan markkinoiden julkaisusta huolehtii Nuclear Blast. Jonsu on erittäin tyytyväinen nykyisiin yhteistyökumppaneihin. – Nuclear Blastin Markus Staiger on huikea tyyppi. Sekä hän että Kari Hynninen innostuvat valtavasti ja tekevät hommia täysillä. Olen pyrkinyt etsimään elämässäni ympärilleni sellaisia ihmisiä ja työkavereita. Muhun vaikuttaa hirveästi muiden ihmisten energia ja olen huomannut, että passiivisten tyyppien kanssa on raskasta työskennellä. Yhteistyökumppaneikseni otan mieluummin hulluja kuin intohimottomia ihmisiä. M AKVAARIOSSA uudella levyllä indica on ottanut aimo harppauksen pois fantasiametsän siimeksestä ja kulkenut kohti henkilökohtaisempaa ilmaisua ja reaalimaailmaa. Sanoitukset ruotivat ihmissuhteita, ihmiskuvan käsitettä ja ottavat jopa kantaa nykyihmistä vaivaavaan krooniseen stressiin ja loputtomaan työntekoon. – Olen yleensä yrittänyt tehdä linjavedon, etten paljasta kaikkia luurankoja elämästäni, vaikka saatankin laulaa niistä aiheista. Akvaario on levyistämme henkilökohtaisin ja puhuu asioista suorempaan. Edellisten levyjen kirjoittaminen oli helpompaa, kun samoja asioita käsiteltiin keijukaisten ja maahisten kautta. – Halusin ottaa kantaa nykypäivän menoon ja kiireeseen ja esittää kysymyksen siitä, ovatko ihmiset oikeasti onnellisia. Mä soitin tätä levyä tehtäessä paljon lyriikoita bändiläisille ja kyselin heidän mielipiteitään. Tavallaan noloa myöntää tässä vaiheessa uraa, mutta ymmärsin vasta nyt, että niillä on hirveän paljon hyviä mielipiteitä sanoituksista ja yksityiskohdista, joita en itse huomaakaan. Erään bändikavereiden kanssa vietetyn teehetken seurauksena syntyi teksti Savuton ja onneton -kappaleeseen, jonka viesti on, että ihmisten tulisi nauttia elämästä. Alun alkaen vitsistä lähtenyt kappale on tällä hetkellä yksi Jonsun henkilökohtaisista suosikeista. – Se on ainoa sanoitus levyllä, joka on merkitty kokonaan Indican nimiin. Sehän kertoo kiireestä, mutta siitä on ollut myös paljon erilaisia tulkintoja. Joku kysyi houkutteleeko kappale ihmisiä suojaamattomaan ryhmäseksiin ja huumeiden, alkoholin ja tupakan käyttöön! Se on tietenkin kuulijasta kiinni ja kukin tulkitkoon kuten haluaa. SUOMEKSI JA ENGLANNIKSI poprockbändiksi yllättävän kiemuraista ja klassiseenkin vivahtavaa musiikkia esittävä yhtye on Akvaariolla ottanut suunnan kohti pelkistetympää ja tiivistetympää ilmaisua. Siinä missä A Way Away oli lähes sinfonista metallia, porskuttaa Akvaario selkeästi seesteisemmillä vesillä. – Popmusiikissa todella harvoin luodaan oikeasti mitään uutta. Siinä yhdistellään asioita ja on mahdotonta selittää, miksi jokin biisi toimii ja herättää ihmisten sisällä jotakin. Tietenkin huonolla sovituksella voi pilata hyvän biisin niin että sovitus ärsyttää tai kappaleen tunkee niin täyteen, ettei sieltä kuule enää sitä biisiä. Mutta miten luoda hyvä melodia? Se mua tulee varmasti ikuisesti kiehtomaan. Uusi albumi on kansiaan myöten loikkaus raikkaaseen ja rentoutuneeseen tilaan, jossa ihmisiä kannustetaan elämään hetkessä, kyseenalaistamaan totutut normit ja olemaan pelkäämättä. Tsemppihenkeä puhkuvan levyn kannessa poseeraa itsevarman näköinen yhtye. – Kansien ja promokuvien keltaisuus tuli siitä, kun huomasimme, että meillä on aina ollut sinistä ja vihreää sekä ehkä pikkaisen synkistelyyn taipuvaa musaa. Tuli ?ilis, että haluttiin tehdä musiikkia, joka on popimpaa, groovaavampaa ja tarttuvampaa, mutta niin, että syvyys säilyy ja että ihmiset saavat positiivista energiaa. – Mä luulen, että Saksan-levy-yhtiö olisi halunnut, että olisimme menneet enemmän siihen suuntaan kuin viime levyllä. Niiden olisi ollut helpompi markkinoida sitä. Suomeen AKVAARION SALAT Älä kanna pelkoa – Minkä takia ihmisellä on niin voimakas halu kontrolloida toisen elämää, kun ollaan parisuhteessa? Biisin tarkoitus on miettiä, olisiko suhteissa helpompaa, jos niissä olisi enemmän inhimillistä joustovaraa. Liian kaunis vailla suuntaa – Tässä puhutaan ihmisestä, joka elää elämäänsä toisten takia ja suostuu kaikkiin vaatimuksiin. Suunta on vain ylöspäin – Uskon, että kaikista epätoivoisimmillakin hetkillä on toivoa, ja että rakkaus ja onni löytyvät ihmisen sisältä. Tämä kertoo myös uskomuksesta, että jos suhde päättyy, kaikki päättyy. Eihän kukaan voi viedä keneltäkään rakkautta pois! Savuton ja onneton – Biisin tarkoitus on rikkoa täydellisen ihmiskuvan ihannointia. Luulen, että ihmiselle tekee hyvää välillä hölmöillä. SUE tämä oli joka tapauksessa mielestäni parempi veto. Oli aika tehdä jotakin uutta ja saada ilo ja svengi mukaan musaan. Ajatus suomilevystä kypsyi hiljakseen englanninkielisen levyn julkaisua odotellessa. – Olin puhunut bändin ja muun tiimin kanssa, että haluan tehdä myös suomilevyn. Osalla oli sellainen ?ilis, että jos tekee kahdella kielellä, ei tiedä mitä haluaa eikä usko siihen, mitä tekee. Mun mielestä se taas on fanien huomioon ottamista. En lähtenyt tekemään mitään käännöksiä omista teksteistä, vaan mietin, miten saisin suomeksi mahdollisimman paljon irti teksteistä. – Tuottajana Roland on lahjakas, hirveän suora, tiukka ja todella vaativa. Mä tykkään tehdä sellaisten ihmisten kanssa töitä. Se antaa mulle enemmän vapautta rentoutua ja keskittyä omaan laatikkooni. Haluan, että ympärilläni on ihmisiä, joilla on riittävän samanlainen maku kuin mulla. Sitten ei tarvitse olla koko ajan hirveän tarkkana ja hallita liian montaa kokonaisuutta, vaan pystyy keskittymään täysillä siihen omaan juttuunsa. Tuomas Holopainen tuotti Indican edelliset kaksi albumia. Siinä missä Tuomaksen kanssa ehdittiin toverillisesti hengailla treenikämpilläkin, oli Roland enemmän perin- ” Oli aika tehdä jotakin uutta ja saada ilo ja svengi mukaan musaan. – Meillä oli Shinen ja Akvaarion välillä vuoden mittainen kriisi. Oltiin sanottu levy-yhtiölle, että halutaan tehdä levyä rauhassa, mutta se ei toiminutkaan mulle. Tajusin, että deadlinet tekevät musta ahkeramman työntekijän ja ilman niitä haahuilen ja laiskottelen liikaa. Lisäksi ennen kuin alettiin tehdä suomilevyä, tuli toinen kriisi. Meillä oli nimittäin pari sopimusta, jotka olivat jääneet allekirjoittamatta. Puoli vuotta levy oli hyllyllä, eikä mitään tapahtunut. Se pelko, että on tehnyt kaksi vuotta töitä, eikä tiennyt tuleeko levy ikinä ulos, oli hirveä. Silloin tein muita hommia. Luin kauppatieteitä ja päätin, etten enää ikinä tee tällaista mokaa! SAKSALAINEN TUOTTAJA akvaarion ja shinen tuottajaksi valikoitui muun muassa The Baseballsia ja A-Hata tuottanut Roland Spremberg. Sun oma – Sitoutuminen on kaunis asia – että lupaa olla toisen kanssa aina kaikesta huolimatta. On tärkeää, että on ihmisiä, jotka eivät petä tai jätä, vaikka uskallat olla oma itsesi ja kokeilla rajojasi. Maailma loppuu – Tämä kertoo tyypistä, joka luo pienistä asioista maailmanloppuja ja ruoskii itseään niiden takia. Nirvanaan – Aiheena on suhde, josta on kadonnut intohimo. Ensimmäisen harmaan päivän jälkeen ei kannata vaihtaa suhdetta seuraavaan. Usein intohimon voi löytää uudestaan. Tuuliajolla – Elämässä on ajanjaksoja, kun tapahtuu paljon ja yhtäkkiä kaikki loppuukin kuin seinään. Sellaisesta tyhjyyden fiiliksestä tässä lauletaan. Kultaan kuun – Ei tarvitse katsoa kuin vähän aikaa uutisia ja herää kysymys mihin kaikki kauneus ja hyvyys » 13 « NRO. 1 teinen tuottajahahmo, jonka kanssa tehtiin töitä. – Tätä levyä tehtiin enemmän paloissa. Ihmiset tekivät omia osuuksiaan ja sitten soiteltiin ja kuunneltiin netin välityksellä. Koska levystä puolet tehtiin Suomessa ja puolet Saksassa, ei koko bändiä voinut lennättää kustannussyistäkään vain hengailemaan johonkin. – Saksassa meni aikaa senkin takia, että laulut tehtiin enkkulevyyn uusiksi. Lähdin Saksasta viideksi viikoksi Eurooppaan kiertämään ja kuuntelin biisejä matkalla. Miten vain niitä kuuntelinkin, mulle tuli olo, etteivät lauluraidat ole tässä. Soitin Saksaan Rolandille saisinko treenata vielä matkan jälkeen ja voisinko sitten tehdä jonkin biisin uusiksi. Tiesin, että halusin tehdä kaikki lauluraidat uusiksi, mutta esitin asian näin koska tiesin kuinka iso juttu se oli tuottajalle. Kun Roland kuuli kuinka paljon ne olivat menneet eteenpäin, se sitten lopulta suostui siihen. « maailmasta on kadonnut. Toisaalta sen huomaa, että on sitä vielä jäljelläkin. Maailman muuttaminen on hyvä aloittaa läheltä. Tuule tuuli – Eräs lapsuudenystäväni oli taipuvainen itsetuhoisuuteen. Kun olin lapsi, mietin usein iltaisin, onko hän hengissä seuraavana aamuna. Ajattelin, että tuleva suru olisi helpompi kestää, jos kuvittelisin hautajaiset etukäteen. Tämä on kappale, jonka olisin laulanut hänen hautajaisissaan. Onneksi kyseinen henkilö on vielä hengissä. Onnen syy – Onnen syy kertoo pienistä asioista, jotka tekevät onnelliseksi. Siitä että pystyy olemaan läsnä hetkessä ja tekemään siitä hetkestä maailman tärkeimmän. Akvaario – Akvaario kertoo julkisuuden ihannoinnista ja ajatuksesta, että ihminen on elossa vain silloin, kun saa tarpeeksi huomiota ja on muille näkyvä.
• HAASTATTELU TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVAT SCANDINAVIAN MUSIC GROUP » SISÄAVARUUDEN PYÖRTEISSÄ Scandinavian Music Group kriisiytti tekemisensä ja löysi uuden musiikillisen maaston. aagisen kymmenen vuoden rajapyykin toissa vuonna ylittänyt Scandinavian Music Group on Suomen suurimpia popbändejä. Sen kaikki levyt ovat myyneet kultaa ja Onnelliset kohtaa -debyytti (2002) platinaa. Ensimmäistä albumia seuranneet Nimikirjaimet (2004) ja Hölmö rakkaus ylpeä sydän (2006) täydensivät yhtyeen sähkökitaroilla vahvistetun poprockin trilogiaksi, jota seurasi niin ikään kolmikantainen folkodysseia Missä olet Laila? (2007), Palatkaa Pariisiin! (2009) ja Manner (2011). Onko nyt julkaistava seitsemäs albumi, Terminal 2, kolmannen levytrilogian ensiosa? Joel: – Emme ole kahliutuneet kolmen levyn sykleihin, vaikka niitä vahingossa tulikin kaksi. Kun tulee olo, että tuntee sen oman tonttinsa hyvin, voi joko jatkaa samaa loputtomiin kuten AC/DC tai kriisiyttää oman tekemisensä ja aloittaa uudestaan eri kohdasta musiikillista maastoa. Terhi: – Tämä on hirveän luonteva kehityskaari edellislevyjen countrysta ja folkista. Terminal 2 ei kuulosta mielestäni erityisen modernilta synteettiseltä musiikilta, vaan nimenomaan vähän kämäiseltä. Terminal 2 edustaa jonkin uuden alkua. Siinä on folk tapettu ja kuopattu! M UUSIA TUULIA terminal 2 saattaa olla edellisten levyjen folkiin ihastuneille kova pala. Banjon sijaan levyllä keskiössä ovat syntetisaattorit ja ohjel- mointi. Äänikuva on paikoin minimalistisempi ja steriilimpi kuin aiemmilla albumeilla, eikä temaattinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus päästä helpolla. Miten kuvailisitte levyä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole sitä vielä kuullut? Joel: – Edelliset kolme levyä menivät koko ajan kohti sitä, miltä yhtye kuulostaa perinnesoittimet käsissään yhteen huoneeseen kerääntyneenä – siltä, mikä se dokumentti siitä tilanteesta olisi. Tällä kertaa dokumentaarisuus hylättiin levytyksen taltioimismuotona. Periaatteessa levy on tietysti SMG:n toteuttama, mutta se ei ole dokumentti SMG:stä, vaan se on pikemminkin ?ktiivinen levy. Se on ehkä aika ?loso?nen lähestymistapa tähän kuvailuun. Mutta jos tarkastelee ihan vain audiaalista pintaa niin voisi sanoa, että biisit ovat pidempiä, äänekkäämpiä, monipolvisempia ja mahtipontisempia. Synteettistä, mahtipontista ja kolhoa. Terhi: – Aikaisemmin musiikki on ollut aika tekstivetoista, Joel on tietyllä tapaa säveltäjänä pienentänyt itseään… Joel: – Siis aika usein olen tehnyt traditionaalisia sävellyksiä, joiden tarkoitus on ollut tukea tekstejä. Terhi: – …ja nyt on tullut muutos, että biisit ja sovitukset ovat itsessään todella kertovia. Haastattelupöydässä istuvien Terhin ja Joelin lisäksi SMG:hen kuuluvat rumpali Antti Lehtinen, basisti Anssi Växby, taustalauluista vastaava Pauliina Kokkonen eli Paapu sekä pedal steeliä soittava Miikka Paatelainen. Bändin kitaristi-kosketinsoittaja Kyösti ”Kössi” Salokorpi päätti jättäytyä pois kelkasta vastikään. Tulevan kevään rundille Kössiä paikkaamaan löydettiin sattumalta multi-instrumentalisti Olli Äkräs. Joel: – Kun yksi jäbä lähtee menemään huippuunsa hiotusta koneistosta levyn julkaisun aattona, niin kyllähän se pelottaa ja harmittaa. Mutta ei tästä bändistä ole kukaan kovin pitkälle lähtenyt. Alkuperäinen basistimme Tommi Saarikivi kävi joulukuussa soittamassa muutamalla keikalla. Ja meillä on löysät saranat, että kyllä Kössi voi tulla Helsingin keikalle edelleen tamburiinia soittamaan! Terhi: – Mietimme, kuka voisi korvata kiertueella Kössin. Yksi vaatimus oli se, että tyyppi voisi käyttää läppäriä keikoilla. Olin törmännyt viime keväänä baarissa Olliin, ja jossain vaiheessa iltaa se soitteli kännykästään omia biisejään. Meni puoli vuotta, ja Kössi päätti lähteä. Mä en ollut ollut yhteydessä Olliin sen baari-illan jälkeen, mutta päätin kysyä sitä kuitenkin mukaan. Ollin kanssa ei kuitenkaan ole sovittu toistaiseksi muusta kuin kevään keikoista. TERMINAL 2 JOELIN SANOIN Ei paniikkia – Luulin tätä kirjoittaessani, että tulin tehneeksi Hölmön rakkauden kokoisen hitin. Sitten huomasin, että tämä on lähes 6-minuuttinen diskobiisi, jossa puhutaan kuolemasta. Hiukset – Sävellän enimmäkseen pianolla nykyään. Tämä jäi levyn pianotaideslovariksi. Enemmän yhteistä pianoetydien ja Michael Nymanin kanssa kuin popmusiikin. Balladi 1 – Valmistuessaan avasi koko levyn soundimaailman. Tässä mainitaan kesä ja kännääminen ja ajateltiin, että tästä voisi tulla kesähitti. Ei siitä tullut. Nuorukainen – Tämä kuulosti aluksi Lionel Richieltä, mutta sitten siihen saatiin pinkfloydiaanisuutta. Tässä toteutuu mammuttitautisen vakavikkoballadin pyrkimys. SUE » 14 « NRO. 1 MAALTA KAUPUNKIIN? terminal 2 herättää tekstiensä puolesta tunteen yhtenäisestä kokonaisuudesta. Sanoitukset etenevät sen verran loogisesti ja jopa kronologisesti, että kuulija alkaa lähes väistämättä punoa yhteen kappaleiden välisiä lankoja. Teemalevyt taas herättävät konnotaatioita progressiivisen rockin suuntaan. Onko kyseessä progelevy? Terhi: – Ajatus ei ollut tehdä teemalevyä, mutta jälkikäteen, kun luen tekstejä, niin kyllähän levy tuntuu temaattiselta kokonaisuudelta. Joel: – Biisijärjestys on rakennettu melko varhaisessa vaiheessa. Levyllä on selkeästi intro, biisejä, väliaika ja outro. Mutta kyllä proge ideatasolla kiinnosti – tietynlainen mammuttitauti. Terhi: – En ole progen suurkuluttaja, ja mielestäni levyltä puuttuu kikkaileminen. Enemmänkin ajattelen sen niin, että olemme suhtautuneet tähän levyyn aika vakavasti. Tämä on epäironinen levy. Joel: – Jos mietin progea, ajattelen partaisia jamppoja tiluttamassa. Terminal 2 on pikemminkin sellaista laiskaa syntikoihin nojailua. Toisaalta levyn ensimmäinen työnimi oli Avaruuslevy. Kyllä sci?stäkin puhuttiin, ja varsinkin Terhin suosikista Blade Runnerista. Meitä kiehtoi ajatus sisäavaruuslevystä, joka perustuu pään sisäisiin keloihin ja unen logiikkaan. Levyn äänikuvan lisäksi muutosta on havaittavissa sanoituksissa. Siinä missä Manner sai osakseen kitkerääkin kritiikkiä luontokuvastostaan, ei Terminal 2:lla sitä vaaraa tulle olemaan: joet, korvet ja niemet ovat vaihtuneet vieraisiin suurkaupunkeihin ja hotelleihin. Onko tällä levyllä lähdetty maalta kaupunkiin? Terhi: – Ei se ihan niinkään ole, että nyt oltaisiin väkisin lähdetty maalta kaupunkiin. Esimerkiksi Las Vegasin raunioilla on viisi vuotta vanha sanoitus. Olihan sitä luontokuvastoa edellisellä levyllä paljonkin, mutta sitä edellisellä taas ei juuri lainkaan. Se ei ole erityisen merkityksellinen asia onko niitä vai eikö ole. Mielestäni se on liioiteltu asia. Onko uusi levy muka niin urbaani? Joel: – En sanoisi urbaani, mutta on siinä vähemmän kuvailevaa konkretiaa. Harvemmin kuvataan tapahtumaa ilman, että se olisi symboli tai allegoria. On se aiemminkin toki ollut niin, mutta nyt enemmän. Terhi: – En ihan ymmärrä, miksi sävelkielen muuttuessa sanoitukset eivät voisi muuttua. Miksi se olisi yhtään erilaisempi asia? Mulle joku luontokuvasto on työkalu siinä missä kantrivaikutteet. Se on tyyli. Ei sen enempää. « Las Vegasin raunioilla – Olen tottunut, että kappaleessa on kruunu, jonka ympärille kaikki kiertyy. Joku sävellysteknisesti huippukohtamainen melodiapätkä tai sanoitus, ja tässä kappaleessa ei ole sitä. Terhin suosikkibiisejä. 2051 – Mulla oli selkeä käsitys, että c-osassa mennään vuorenhuipulle ja siitä ylöspäin. Kysyin Paapulta kuinka korkealta se voi laulaa, ja pakotin laulamaan vielä vähän korkeammalta. Pieniä teräviä timantteja – Mulla oli visio siitä, miltä My Bloody Valentine ja Gil Evans kuulostaisivat soittamassa Ravelia. No, ei tästä tullut sellaista. Tuskin julkaistaan singlenä. Helena – Helena on tietoinen välikevennys. Sanoituksessa on hiven huumoria ja etäännytystä. Olisi voinut olla edelliselläkin levyllä. Terminal 2 – Tyypillisempi SMG-sävellys, jonka toteutus kuitenkin on uusi. Avoimen taiteellinen ja mahdollisesti röyhkein kappale, joka ollaan koskaan tehty.
• » TEE SE ITSE -MIES Esa Linnan sooloalbumi sai alkunsa virheestä. Lopputulos on oikeanlainen. I genren ystävien parissa eri puolilla maailmaa. Linnan mukaan skene suhtautuu tulokkaisiin positiivisesti. – Uudet melodianikkarit ovat tervetulleita, jotta se pieni mutta aktiivinen porukka pysyy aktiivisena. Toki sieltäkin löytyy puritaaneja, jotka eivät välttämättä pidä ?irttailustani konemusan ja Alice Cooper -henkisen shock rockin kanssa. Esa Linna on soittanut bändeissä 80-luvun puolivälistä lähtien. Hän aloitti punkilla ja paahtoi thrash metalia ensimmäisen aallon mukana. Linnan ensimmäinen levyttänyt yhtye oli 90-luvulla toiminut punkpopbändi Time Flies. Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Linna on aktiivisempi musiikissa kuin koskaan. – Kun lapset olivat pieniä, bändisoitto jäi vähemmälle, mutta sinä aikakautena syntyi This Is Who I Amin biisejä. Time Flies on tehnyt tänä vuonna muutaman keikan nostalgisissa fiiliksissä. Soolohommien lisäksi tulee soitettua Itämaassa ja Seppo Alvari Bandissa sekä viriteltyä akustista duojuttua Milla Marian kanssa. – Äskettäin levytin pari coverbiisiä australialaisille kokoelmalevyille, ja keväällä on tarkoitus lähteä taustabändin kanssa keikoille. Myös uutta materiaalia on tulossa. « LA 8.2. RED NECK, JYVÄSKYLÄ SUE » 15 « NRO. 1 TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JARNO LAITINEN lainen touhu onnistuu. Soitin itse kaikki perussoittimet sekä banjon, mandoliinin, sellon ja niin pois päin, ja Reuna-biisissä naputtelen viinipulloa avaimella. Olisi minulta rumpukomppikin taittunut, mutta Sepon soitto on metronomintarkkaa ja kuulostaa hyvältä. Linna kertoo miettineensä englanninkielisen otsikon keksimistä projektilleen mutta päätyneensä käyttämään omaa nimeään, koska biisit ovat kokonaan omia ja pitkälti myös itse soitettuja. – Olisi tuntunut piiloutumiselta, jos en olisi julkaissut tätä omalla nimelläni. Ehkä ”Esa Linna” kuulostaa hölmöltä ulkomailla, mutta ainakin minulla on hauskaa, kun kuulen nimeni lausuttavan hassusti amerikkalaisessa nettiradiossa. Suhtautuuko palautteeseen eri tavalla, kun levyn kannessa on oma nimi? – Tarkoitus on olla vastuussa tämän levyn materiaalista, joten ei kritiikkiä sovi pelätä. Kritiikkihän ei ole lähes koskaan hauskaa, vaikka olisi pelkkä bändin rivijäsen, mutta on se yleensä kehittävää. Mutta kun omalla nimellä julkaistua levyä kehutaan, siitä saa tuplaten kicksejä! Esa Linna kirjoittaa klassikkomallisia poplauluja, jotka ovat samassa sukupuussa 90-luvun heleästemmaisten kitarabändien kuten Posiesin ja Jelly?shin ja sitä kautta tietenkin myös The Beatlesin kanssa. This Is Who I Amin voi hyvällä omatunnolla lokeroida powerpopiksi, ja albumi onkin huomioitu HAASTATTELU nnoittavien juttujensa kautta Sue on inspiroinut lukijoitaan perustamaan bändejä jo vuodesta 1994. Esa Linna kuitenkin on tiettävästi ensimmäinen artisti, jonka sooloalbumin teon käynnisti Sueen lipsahtanut virhe. Lehden uutispalstalla julkaistiin erheellinen tieto siitä, että Linna oli tekemässä sooloalbumia – ja sitten Linnan ei muu auttanut kuin tehdä sellainen, koska tottahan se on, jos lehdessä niin lukee. – Alun perin suunnittelin ep-julkaisua, Linna kertoo. – Virheen ansiosta ajattelin ensimmäistä kertaa tosissani kokonaista sooloalbumia. Suelle kuuluu ehdottomasti kiitos soolouran alkamisesta tällä tasolla. Kiitos. Eipä kestä. Inspiroiko Sue myös säveltämään? – Suuri osa biiseistä oli valmiina, mutta muutama tuli tehtyä ihan nimenomaan albumia varten. Sovitaan niin, että Sue on inspiroinut jo 20 vuotta, takavuosina Sueen dvdarvosteluja kirjoittanut muusikko nauraa. Esa Linnan This Is Who I Am -sooloalbumilla soittaa rumpuja sooloartistina ja Trio Niskalaukauksestakin tuttu Seppo Alvari Pohjolainen. Linnan tytär Milja vierailee levyllä, samoin Jelly?shistä ja Imperial Dragista tuttu Roger Joseph Manning Jr, joka on soittanut myös Johnny Cashin, Morrisseyn, Beckin ja Ringo Starrin kanssa. Muuten Linna soittaa levyllään kaiken itse. – Halusin kokeilla, kuinka täl-
• HAASTATTELU kon yhtyeenä. Mikko Pykärin, Iisan sekä Mikko Rissasen Regina teki lopulta neljä albumia. Ensimmäinen näistä (Katso maisemaa) ilmestyi puolisen vuotta Semi?nalin-keikan jälkeen. Kakkosalbumi Oi miten suuria voimia! Ilmestyi vuonna 2007, ja kolmoslevy Puutarhatrilogia ilmestyi kaksi vuotta tämän jälkeen. Yhtyeen tähän asti viimeiseksi jäänyt albumi Soita mulle ilmestyi vuonna 2011. – Kuuntelimme juuri vähän aikaa sitten Mikon (aviomiesMikko, siis) kanssa debyyttilevyä. Onhan siellä joitakin melko törkeän kuuloisia ratkaisuja. Jotkut sovitukset ovat jättimäisen kokoisia verrattuna siihen, kuinka vähän meillä oli tuolloin kokemusta. Levyltä löytyy myös sellaista reteyttä, jollaista ei olisi niin tuoreelta yhtyeeltä osannut odottaa. Minusta debyyttialbumimme on vieläkin hyvä levy. Olen yllättynyt, kuinka itsevarmoja ja luottavaisia omiin kykyihimme olimme tuolloin. Vuonna 2014 voi tuntua oudolta ajatella, että kymmenen vuotta sitten elektronisen musiikin edustajia katsottiin kieroon. Regina oli tuolloin kuitenkin joillekin rockpuristeille pikkusöpöä konemusiikkia. Vuosien varrella soraäänet alkoivat jäädä kuitenkin yksittäisten pitkätukkien mutinoiksi. Regina esiintyi maamme suurimmilla rockfestivaaleilla. Naivistisuus olikin usein sana, joka liitettiin Reginan kappaleisiin. Joillekin Reginan imago ja tätä myöten koko yhtye näyttäytyi puhtoisena popaktina, josta oli vaikea saada otetta. Iisan Reginalle kirjoittamat sanoitukset jättivät karvaiset miehet vaille kosketuspintaa heidän omaan elämäänsä. Ne oli tehnyt kolmeakymmentä lähestyvä nainen. Sanoitusten vähättely runotytön raapustuksina oli raastavaa, mutta tavallaan ymmärrettävää. Tutkimusten mukaan naiset osaavat asettua miehiä helpommin muiden rooliin. Kun nainen laulaa elämästään, miehellä on vaikeuksia löytää sanoituksista itseään. ja ihmisiä, jotka eivät ole suoraan omien vuosieni varrelta. Levyni tekstit ovat pääasiallisesti kuitenkin omasta elämästäni ja esimerkiksi erilaisia muistoja menneistä tapahtumista. Brooklyn ei ole omakohtainen kokemus, mutta siinä vallitsevat tunnetilat ovat sellaisia, että kaikki voivat samaistua niihin. Eli et ole soitellut Mikolle kännipäissäsi baarista voitko tulla hänen viereen nukkumaan yöksi, kuten kertoja tekee Sulkekaa baarit -kappaleessa? – No, se on itse asiassa ihan tositapahtumiin perustuva tarina. Sulkekaa baarit oli viimeisiä kappaleita, joita työstimme kuntoon. Viime kesänä olin todella pitkästä aikaa baarissa ystävieni kanssa. Tunsin itseni niin pitkän baaritauon jälkeen ulkopuoliseksi siinä ympäristössä. Iisan ensimmäinen soololevy kantaa hänen omaa nimeään. Oikein mitään muuta vaihtoehtoa ei edes harkittu, hän kertoo. – Halusin alusta lähtien tehdä sooloalbumistani mahdollisimman henkilökohtaisen. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että tahdoin kokeilla omia siipiäni kappaleiden kirjoittajana ja kuulla, millaisia tekeleitä itse säveltäisin. Mikko on silti ollut levylläni mukana tuottajan roolin lisäksi myös muutaman kappaleen kirjoittajana. Omista kappaleistani tehty kokonaisuus kuulosti vähän liian melankoliselta. Melankolisuus onkin Iisan ensimmäisellä soololevyllä kantava teema. Albumin mukana tuleva lehdistötiedote mainitsee hämmentävästi esimerkiksi ruotsalaisen Veronica Maggion eräänä vertailukohtana levylle. Suurimman vaikutuksen Iisaan musiikilliseen kehitykseen on tehnyt kuitenkin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kulttiartistiksi noussut ruotsalaisartisti Stina Nordenstam. – Stina Nordenstam on vaikuttanut minuun kaikista maailman lauluntekijöistä varmasti eniten. Hänen kappaleensa menevät nykyäänkin tiukasti ihon alle, ja niiden tunnelmat ovat olleet suurina vaikuttajina levylleni. Myös El Perro Del Marin alkupään tuotannosta pidin todella paljon. Stina Nordenstam on kuitenkin ykkönen. Stina oli se artisti, joka yhdisti minut ja Mikon ennen Reginaa. Iisan ensiesiintymisestä Semi?nalin lavalla Reginan solistina on pian kymmenen vuotta. Hän on jälleen uuden alun kynnyksellä. Ensimmäistä kertaa lavalla Iisa-nimisenä artistina, yleisön edessä, omana itsenään. – Tässä on paljonkin samaa kuin Reginan ensimmäisessä keikassa. Kun kirjoitin ensimmäisiä sanoituksiani Reginan kappaleisiin, meille ei ollut hajuakaan yhtyeen tulevaisuudesta. Nyt on vähän samanlainen olo soololevyni kanssa. Olen ensimmäistä kertaa tekemässä asioita omalla nimelläni. Mutta ei minua haittaa antaa haastatteluja omissa nimissäni. Se on oikeastaan jopa helpottavaa. « TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA OSMO IKONEN LA 1.3. KLUBI, TURKU » OMIEN SIIPIEN VARASSA Iisa on tätä nykyä Iisa eikä Reginan Iisa. Ja se sopii Iisalle ihan hyvin. uosi 2004, maaliskuu. Tuttavani lähettää minulle linkin Internetissä demoja julkaisseen yhtyeen kotisivuille. Eräs kappaleista on nimeltään Salakuvaaja. Se on ilmiselvä hitti. Biitin seassa soi toteava naisääni. Kappale kuulostaa tuolloin kovassa nosteessa olevalta Ladytronilta. Suomeksi laulettua elektronista musiikkia ei ole oikein ennen kuultu. Tuttavallani ja minulla on tuolloin Helsingin Semi?nalissa oma iltama. Club Limousine -nimisellä klubilla keskityn yleensä lähinnä halvan oluen nauttimiseen. Silti Regina-nimeä kantavan yhtyeen keikka jää mieleen. Sen lähestymistavassa musiikkiin on jotain omaperäistä. Sellaista, mitä maaperällämme ei ole ennen kuultu. Liki kymmenen vuotta myöhemmin tuon Semi?nalissa ujosti esiin- V tyneen yhtyeen solisti Iisa Pykäri istuu Kallion kaupunginosassa sijaitsevassa olutravintolassa. Tuolloin vielä Iisa Pajula -nimellä tunnettu Iisa on tätä nykyä kahden lapsen äiti, naimisissa Reginasta ja Shine 2009 -yhtyeestä tutun Mikko Pykärin kanssa ja julkaisemassa omaa nimeä kantavaa esikoisalbumiaan. Vuonna 2004 ei ollut olemassa nykyisen kaltaista blogosfääriä. Internetin aiheuttamaa hypeä ei tuolloin ollut oikeastaan vielä edes keksitty. Semi?nalissa oli silti yleisön joukossa myös Next Big Thing -levy-yhtiön Jere Leskinen katsomassa pienimuotoista kuhinaa herättänyttä elektronista yhtyettä. – Muistan keikan hyvin, Iisa kertoo. – Soitimme Tigerbombsin kanssa. Esitimme kahdeksan kappaletta. Vain hieman asiaa dramatisoiden keikka oli tuolloin minulle elämän ja kuoleman tilanne. Ennen tuota esitystä olin aina sanonut, ettei sillä kokoonpanolla yksinkertaisesti voi esiintyä elävänä, ja että minua jännittää esiintyminen aivan liikaa. Sitten kun keikka oli ohi, huomasin esiintymisen ollaan aivan mielettömän jännää ja samaan aikaan aivan sairaan siistiä. NAIVISTINEN MAAILMA tuolla semifinalin keikalla yhtye esiintyi nelihenkisenä. Se oli kuitenkin erikoistapaus, ja Regina opittiin tuntemaan kolmen muusi- HENKILÖKOHTAISIA KOKEMUKSIA iisan juuri ilmestyneellä, ensimmäisellä soololevyllä kuuluu henkilökohtaisuus eri tavalla kuin Reginassa. Albumin kappaleita kuuntelee jatkuvasti parisuhdesuodattimen läpi. Sata toista -kappaleen päähahmo laulaa rakkaudestaan tavalla, joka saa kuulijan korvat punoittamaan. Kappaleiden tarinoita lukee kahden ihmisen välistä elämää avaavina päiväkirjoina. On kuin lukisi tekstimuodossa niitä hetkiä, tuokiota ja muistoja, joista Richard Linklaterin Rakkautta ennen -elokuvien roolihahmot keskustelevat. Brooklyn-nimisellä kappaleella kappaleen päähenkilö pohtii New Yorkissa kuinka jätti kaiken rakastamansa taakseen. – En halua antaa sitä perinteistä sanoittajan saatekirjettä jossa todetaan, että teksteissä esiintyy hetkiä ” Tässä on paljonkin samaa kuin Reginan ensimmäisessä keikassa. SUE » 16 « NRO. 1
• » KALJANJUONNIN KUNNIAKSI Asan edellinen levy oli synkkämielinen trippi ihmismielen syövereihin. Nyt on luvassa räppiä, jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan rentouttaa. A ” Pauli Hanhiniemen versio Jukka Pojan Siideripissis-kappaleesta oli mainio ja lystikäs. linen kansanmies, joka kertoi ympärillään ja yhteiskunnassa tapahtuvista asioista. Uhosin tekeväni biisin ensimmäisestä asiasta, mikä löytyy pöydällä lojuneesta sanomalehdestä. Sormi lävähti Madeleinen nassun päälle. Vaikka levy keskittyykin hauskanpitoon ei Asa olisi Asa, ellei hän Pop politiikkaa -kappaleella kiinnittäisi huomiotamme myös yhteiskunnallisiin asioihin. – Kappaleessa on lause ”Yksinkertaisia sanoja yhteisten asioiden hoitamisesta.” Poliitikon duuni on yksi haastavimmista ja vastuullisimmista duuneista mitä tiedän. Miten meidän yhteiskuntaa pitäisi hoitaa? Lakkautetaanko tuo koulu? Rakennetaanko tuon- SUE » 17 « NRO. 1 ne uusi viemäriverkosto? Poliitikot joutuvat pohtimaan noita asioita ja purkamaan ne kansalle yksinkertaisessa muodossa niin, että kaikki ymmärtävät ne. Minusta ei olisi poliitikoksi. Lehdet elävät skuupeista: jättimäisistä paljastuksista, jotka pyöräyttävät etusivut uusiksi. Asa tarjoaa tällaisen ihan vapaaehtoisesti. – Olen katsonut melkein kaikki tämän kauden Vain elämää -jaksot. Onhan se ohjelma aika täynnä ihanuutta, mutta esimerkiksi Pauli Hanhiniemen versio Jukka Pojan Siideripissis-kappaleesta oli mainio ja lystikäs. Olen diggaillut huolella tätä Jukka Pojan uutta nousukautta. Rispektit Jugille, parasta poppia se tekee mitä radiosta tänä päivänä tulee. – Kelailimme tekevämme Youtubeen sellaisen Vain elämää -räpsupershown. Räppärit esittäisivät siinä toistensa kappaleita ja Polarsoul voisi tehdä cannelonia kaikille. Toisaalta olisihan niitä kappaleita hieno saada ihan levyllekin asti. Olen jo vuosia halunnut ottaa Fintelligensin Voittamaton-kappaleen keikkarepertuaariin. Uuden levyn Kuningas K -kappaleella on itse asiassa yksi säe, jossa loppusoinnuttelen Iso H:n tyyleistä inspiroituneena. – Mutta niin! Joku yhteislevy, jolla eri räppärit versioisivat toistensa kappaleita. Toivottavasti se joskus toteutuu. Hyvät naiset ja herrat, muistakaa mistä luitte vuoden 2014 joulumarkkinoiden kuumimmasta kokoelmalevystä ensimmäisenä. « TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA MINNA PAHKIN sa Spektaakkeli-nimisen pumpun levyä, joka on silkkaa priimaa. Olisin halunnut laittaa sen painoon Rapsodian kanssa samaan aikaan. Vaan ei, Spektaakkelin jätkät haluavat kesäkeikoille. Ymmärrän, että keikat ovat a ja o muusikoille, mutta itse en voisi jättää valmista levyä lojumaan ja julkaista sitä joidenkin aikataulujen mukaan. Se on hep ja uutta matoa koukkuun. Jos ei Asan tarvitse miettiä enää sen kummemmin levyjensä julkaisuaikatauluja, ei uutta albumia Rapsodiakaan mietitty sen kummemmin. Polarsoulin biitit tulivat luonnollisia teitä eri lähteistä, ja jotkut levyn räpeistä ovat jo vuosien takaa. Erityisen hauska on albumin kappale Madeleine, joka tekee kunniaa Ruotsin prinsessalle. – Olimme aikoja sitten pizzalla jossain Riihimäen ja Kouvolan välissä sijaitsevassa pizzeriassa muutaman päivän kaljoittelun jälkeen. Sellaisessa sopivan luovassa tilassa. Juttelin kaverini kanssa Bob Dylanista, ja tämä erehtyi haukkumaan Dylanin tuotantoa. Suutuin hänelle ja kerroin kuinka Dylan oli todel- HAASTATTELU sa julkaisi viime talvena Foetida III: Use Your Illusion -levyn. Albumi oli bändimuotoon tehty raskassoutuinen paketti, jolta valonpilkahdukset olivat välissä. Nyt mies on tehnyt albumillisen hauskanpitoon keskittyvää kaljanjuontiräppiä. Levy kantaa nimeä Rapsodia. – Use Your Illusionilla uitiin syvissä vesissä henkisesti. Päätin tehdä vuorostaan hieman kevyemmän levyn – sellaisen, jota voi kuunnella perjantaisin työpäivän päätteeksi. Rapsodia on tehty ilolla ja iloa varten. Tapaamispaikkana on sama Kallion olutravintola, jossa tapasimme lähes päivälle vuosi sitten, kun Asa antoi haastatteluja Use Your Illusioniin liittyen. Joulunalusviikot eivät ole niitä tavallisimpia aikoja julkaista levyjä. Kauppojen hyllyt notkuvat kokoelma-albumeita ja joulunrahastusäänitteitä. – Jengi aina valittaa, ettei loppuvuodesta kannata julkaista levyjä, jos haluaa festareille. Levy-yhtiöni Roihis Musica on julkaisemas-
• – muut tulivat Timberlaken tykö, ja Justin valitsi päältä haluamansa. TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SONYMUSIC ” SexyBackin jälkeen Timberlaken ei tarvinnut enää tulla muiden luokse HAASTATTELU » POJAS SUE » 18 « NRO. 1
• STA MIEHEKSI Justin Timberlake on syntynyt showbisnekseen. Suen Jarkko Fräntilä otti selvää, mikä tekee miehestä niin suositun. iesten kauneuskäsitykset eroavat huomattavasti naisten vastaavista. Jalkapalloa seuraavat kaksilahkeiset ovat ”ironisesti” kuolanneet lähiaikoina esimerkiksi kasvolihaksensa kirveellä veistäneen Suomen jalkapallomaajoukkueen veräjänvartijan Niki Mäenpään ja englantilaisen Arsenalin ranskalaishyökkääjän Olivier Giroudin suuntaan. Sosiaalisessa mediassa tehdyn empiirisen tutkimuksen (privaattiviestikysely) mukaan molemmat futaajat edustavat kuitenkin miestyyppiä, joka ei vetoa kaikkiin naisiin. Jostakin syystä miehet uskovat, että pitkä, lihaksikas ja jäntevä koiras on sen toisen sukupuolen päiväunien kohde. Rimppakinttuiset konsolipelaajat ja kitaran rämpyttäjät kuvittelevat aina naisten ihastuvan omiin vastakohtiinsa. Pyh ja pah. Toki vaikkapa miesstripparia näytellyt ja lukemattomissa toimintale?oissa patsastellut Jason Statham kostuttaa pikkupöksyjä ympäri maapalloa, mutta älykkyys, huumorintaju ja luontainen karisma ovat niitä suurimpia halujen herättäjiä. Maailmasta löytyy tällä hetkellä kaksi artistia, joilta löytyy näistä kaikkia. Toinen heistä on toukokuussa Suomeen saapuva Robbie Williams, toinen saman tempun samassa kuussa tekevä Justin Timberlake. M KASVANUT VIIHTEESEEN supertähdeksi nouseminen vaatii kovaa työtä. Tästä on toki ollut kyse myös Justin Timberlaken kohdalla. Hän on kuitenkin ollut showbisneksen pyörteissä jo niin nuoresta lähtien, että Timberlaken voi helposti sanoa syntyneen ollakseen osa musiikkiteollisuutta. Vuonna 1992 Timberlake osallistui vain 11-vuotiaana Star Search -nimiseen televisio-ohjelmaan. Nimensä mukaisesti vuosina 1983-1995 esitetyssä ohjelmassa etsittiin uusia showmaailman tähtiä – jo kauan ennen reality-ohjelmien buumin syntyä ja vuosia ennen X-Factoria, American Idolia ja muita moottoriteitä musiikkimaailman huipulle. Justinille ei ohjelmasta menestystä herunut, mutta heti tuon jälkeen hänet palkattiin Mickey Mouse Club -televisio-ohjelman vakiolaulajaksi ja -esiintyjäksi. Muita ohjelmassa samoihin aikoihin mukana olleita esiintyjiä olivat tuleva tyttöystävä Britney Spears, Christina Aquilera sekä ’N Sync-bändikaveri JC Chavez. ’N Sync perustettiin vuonna 1995. Tuolloin Justin Timberlake oli vasta 15-vuotias. Periamerikkalainen poikabändi kasvatti ensin suosiotaan kiertämällä vuonna 1996 lähinnä Euroopassa. Markkinointi oli tarkkaa, ja kohderyhmä kartoitettu hyvin. Ruotsalaisstudiossa säveltäjävelho Max Martinin johdolla äänitetty debyyttialbumi nosti yhtyeen Euroopassa megasuosioon. Levyn vanhan mantereen myyntiluvut lähentelivät välittömästi miljoonan kappaleen maagista rajapyykkiä. Kun ’N Sync julkaisi bändin nimeä kantaneen debyyttilevynsä Yhdysvalloissa vuonna 1998, siitä tuli välittömästi jättimäinen hitti. Elettiin poikabändien uutta tulemista ja kultakautta. Take That oli 90-luvun alussa villinnyt tyttöjä ja naisia ympäri maapalloa. Take Thatin hajottua vuonna 1995 maailmassa oli hetken aikana poikabändin mentävä markkinointiaukko. Toinen amerikkalaisbändi Backstreet Boys sekä ’N Sync täyttivät tämän aukon täydellisesti. Euroopassa nuoria tyttöjä villitsivät Boyzonen kaltaiset poikabändit. Vuonna 2001 ’N Sync julkaisi kolmannen albuminsa Celebrityn. Celebrityllä Timberlake ja JC Chavez osallistuivat aiempaa ahkerammin sävellystyöhön. Albumi myi vähemmän kuin edeltäjänsä, mutta silti sitä myytiin yli viisi miljoonaa kappaletta yksistään Amerikassa ensimmäisen julkaisuvuoden aikana. Vuonna 2002 Timberlake astui lopullisesta ulos poikabändi-imagostaan ja julkaisi ensimmäisen soololevynsä Justi?ed. MA 12.5. HARTWALL -AREENA, HELSINKI Justi?ed oli selvä vedenjakaja Timberlaken uralla. Sen tuotti tuon hetken kuumin tuottajaduo The Neptunes. Osittain tästäkin syystä se oli selkeästi vähemmän pop kuin ’N’Syncin albumit olivat olleet. Yli kymmenen vuotta albumin julkaisun jälkeen etenkin Rock Your Body -single on malliesimerkki Neptunes-duon ja etenkin sen toisen osapuolen eli Pharrell Williamsin tuotantojäljestä. Edes Justin Timberlaken kammottava beatboxaus keskellä kappaletta ei poista kokonaisuuden neroutta. Albumin ja siltä julkaistujen sinkkujen kansissa (silloin niitä vielä julkaistiin fyysisinä levyinä!) Timberlake tuijotti kameraa tai sen ohi poikamaisilla kasvoillaan. Kansikuvissa leikittiin taiteellista, mutta Justi?edin viimeisimmän singlen eli Señoritan videolla Timberlake laulaa khakin värisissä reisitaskuhousuissa ja t-paidassa kymmenien naisten edessä hikisessä kapakassa näiden kanssa ?irttaillen. Seuraavalla albumilla imago muuttuikin sitten täysin, ja oli aikuistumisen aika. MATKA MULTITALENTIKSI siinä missä justified ratsasti poikamaisella imagolla ja kopeloi vielä vähän kömpelösti kuulijoitaan paidan alta, oli vuonna 2006 ilmestynyt FutureSex/LoveSounds aikuisen miehen soidinkutsu. Tällä kertaa tuottajan pallilla istui megahittejä hittien perään tuottanut Timbaland. Albumin ensimmäinen single SexyBack meni Amerikassa suoraan listaykköseksi. SexyBackillä Timberlake ei niinkään tuonut seksiä musiikkiinsa vaan läväytti aikuistuneen charminsa kertaheitolla tiskiin. Kappaleen videolla hänellä on päällään designer-puku. Señorita-videon ränsistynyt kapakka oli muuttunut huippuhotelliksi, futuristiseksi muotoiluksi sekä läppäreiksi. Timberlake oli nyt myös aikuisten naisten päiväunien kohde. Suuri oli ero musiikissakin. SexyBack on kiimaista nylkytystä, jos sitä vertaa Señoritan löysempitahtiseen rakasteluun. Jos Rock Your Body oli ollut kutsu tanssilattialle, oli SexyBack suora kutsu nussimaan. SexyBack ei vihjaillut eikä viekoitellut, vaan käyttäytyi baaritiskillä sopivan itsevarmasti, mutta ei kuitenkaan röyhkeästi. SexyBackillä Timberlake kuulosti ensimmäistä kertaa mieheltä, joka todella tietää, mitä tekee. SexyBackin jälkeen Timberlaken ei tarvinnut enää tulla muiden luokse – muut tulivat Timberlaken tykö, ja Justin valitsi päältä haluamansa. What Goes Around Comes Around -kappaleen videolla Timberlake harrasti seksiä Scarlett Johanssonin kanssa. En tiedä kenen idea videon käsikirjoitus oli, mutta en myöskään usko, että Timberlake kovastikaan vastusteli päästessään suutelemaan aikansa kuuminta ja halutuinta naisnäyttelijää. Musiikki ei kuitenkaan riittänyt Timberlakelle, ja hänen verensä veti yhä enemmän ja enemmän valkokankaiden suuntaan. Vuonna 2006 hän näytteli Nick Cassavetesin Alpha Dog -elokuvassa. Hollywood-tähdillä varustetussa rainassa esiintyivät muun SUE » 19 « NRO. 1 muassa Bruce Willis sekä Sharon Stone, ja se kertoi tositapahtumiin perustuvan tarinan 15-vuotiaasta pojasta, joka murhattiin kaamealla tavalla vuonna 2000. Elokuvassa Timberlake näyttelee pojan tappaneen huumediilerin apuria. Samana vuonna ilmestyi myös Black Snake Moan. Elokuva oli tummasävyisen kieroutunut tarina miehestä, joka yrittää parantaa nymfomaania pitämällä tätä panttivankinaan. Kauas oli kuljettu Disneyn tuottaman valkokangasdebyytin eli vuonna 2000 julkaistun Model Behaviour -elokuvan hyväntuulisista komediakohtauksista. Timberlake aikuistui, ja samalla hän alkoi olla showbisneksessä vakavasti otettava artisti. Vuonna 2012 Timberlake julkaisi The 20/20 Experience -tuplalevynsä ensimmäisen osan. Siihen onkin hyvä lopettaa historiikki – ja jättää kyseinen sekä viime vuonna ilmestynyt The 20/20 Experience 2/2 kokonaan käsittelemättä. Suurmiesten tämän päivän tekoja ei kannata arvottaa heti niiden tapahtumisen jälkeen, vaan niiden ymmärtämiseen ja analysointiin vaaditaan aikaa. Historia näyttää, miten nykyhetki suhteutuu Timberlaken menneisyyteen. NYKYHETKI JA TISSIKOHU poikabändin rivijäsenestä suuren maailman megatähdeksi nouseminen ei ole voinut olla sattumaa. Timberlake on media-ajan kasvatti, joka on vaivattomasti fuusioitunut sisään musiikki- ja elokuvateollisuuteen. Tässä on auttanut miehen kiltin pojan imago, jonka merkityksestä kertoo jotain vuonna 2004 valtaisat mittasuhteet saanut nännikohu. Justin Timberlake esiintyi tuolloin Janet Jacksonin kanssa amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -tapahtumassa. Eräässä vaiheessa esitystä Timberlake nykäisi Jacksonia tämän vaatetuksesta ja paljasti tämän rinnan noin puolen sekunnin ajaksi. Käytännössä kyseessä oli samanlainen julkisuusrepäisy kuin Miley Cyruksen alastomuus tai pilvenpoltto tämän vuoden MTV European Music Awardsissa. Hämmästyttävintä kohun jälkimainingeissa oli se, ettei oikeastaan kukaan syyttänyt Timberlakea julkisuushakuisesta tempauksesta. Syytettyjen penkille istutettiin nyky-yhteiskunta ja sen yliseksualisoituminen, vallitsevat moraalikäsitykset, televisiokanavien vastuu ja maailman yleinen tila ja rappio. Timberlake selvisi kohusta pienin vaurioin. Jos jotain, niin kohu vain nosti miehen osakkeita mediamaailman lemmikkilapsena. Timberlake on Amerikan kultapoika, se mukavanoloinen ja hauska mies, jonka kanssa olisi kiva juoda pari huurtehista jossain. Tytöthän sitä ympäröisivät ja kuppilassa se veisi kaiken huomion, mutta kenties miehet ajattelevat, että siinä samalla sitä jäisi heillekin hieman rääppiäisiä. Jos Timberlaken ympärillä on 20 naista, ei hän kuitenkaan jaksa heitä kaikkia huomioida. Olemalla oma, valloittava itsensä Timberlake antaa toivoa myös meille tavallisille vässyköille. «
• SUE NYT MYÖS APP STORESSA! IHAN ILMAISEKSI. TIETTY. SUE » 20 « NRO. 1
• ? Tuska lisäsi ohjelmaansa viimeksi norjalaisen Satyriconin ja kotimaisen Stonen. Festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 27.-29.6. ? Nummijärven Nummirock (19.-21.6.) julkaisi esiintyjiä: W.A.S.P., Behemoth, The Black Dahlia Murder, Turisas, Stone, Wolfheart, Medeia, Turmion Kätilöt, Speedtrap, Mörbid Vomit. ? Helsingin PRKL Clubille muuttanut (5.-6.9.) The Darkness Festival julkisti bändejä. Tapahtumassa soittavat Ofermod ja Diabolicum Ruotsista sekä Valoton ja Saturnian Mist Suomesta. ? Helsingin Tavastialla vietetään keväällä powermetaljuhlia. Saksalainen Powerwolf soittaa siellä 6.3., saksalainen Gamma Ray ja italialainen Rhapsody of Fire 23.4. ? Psykedeelistä doom rockia soittava Harvest Bell on solminut levytyssopimuksen italialaisen BloodRock Recordsin kanssa. Ensimmäinen julkaisu on Wheel of Foretaste -ep. ? Kristillistä vaihtoehtometallia soittava Disciple esiintyy Helsingin Nosturissa huhtikuun 5. päivänä. Kyseessä on vuonna 1992 perustetun amerikkalaisbändin ensimmäinen klubikeikka Suomessa. ? Soilworkin ensimmäinen dvd kuvataan maaliskuun 21. päivänä Helsingin Nosturissa. Ohjaaja on Nightwishin Showtime, Storytimenkin tehnyt Ville Lipiäinen. » TUOMITTU MIES Christian ”Chritus” Linderson tekee doomia intohimosta, ei rahasta. N e, jotka tietävät, tietävät, että Christian ”Chritus” Linderson on tekijämies doomskenessä. Tuo ruotsalainen vokalisti perusti 80-luvun lopulla arvostetun Count Ravenin ja lauloi 90-luvun alussa legendaarisessa amerikkalaisessa Saint Vitusissa. Vuosituhannen taitteessa Linderson teki pari albumia Terra Firma -bändin kanssa, ja vuonna 2007 hän liittyi suomalaisen Reverend Bizarren jäsenten käynnistämään Lord Vicariin. Nyt Linderson vaikuttaa myös Goatessissa, joka tekee ensimmäiset Suomen-keikkansa tammikuussa. – Goatess alkoi minun ja kitaristi Niklaksen yhteisprojektina, Linderson kertoo. – Sitten löysimme ensin Kentan rumpuihin ja vähän myöhemmin Findusin basistiksi, ja niin Goatessista tuli bändi. Sen kummempaa lähtökohtaa tässä ei ole kuin että haluamme soittaa makeeta musiikkia hyvien ystävien kanssa. Black Sabbathista 70-luvun kuluessa versonut ja Witchfinder Generalin, Pentagramin, Saint Vitusin ja Troublen kaltaisten bändien käsittelyssä jalostunut doom metal on aina ollut verrattain harvojen herkkua. Viime vuosina genre on kuitenkin saanut osakseen enemmän huomiota kuin ikinä ennen. Chritus myöntää, että ihmisten kiinnostuksen kasvusta on ollut apua esimerkiksi keikkojen järjestämisessä. Goatess ja sen samanniminen debyyt- tialbumi ovat saaneet hienosti vastakaikua. – Lord Vicar ja Goatess ovat aktiiviset bändini. Nyt, kun Goatessille alkaa tapahtua kaikenlaista, olin hetken huolissani, että alkavatko nuo kaksi bändiä tulla toistensa tielle. Tähän mennessä kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Kun pitää bändien välisen kommunikoinnin toimivana, kumpikin yhtye pystyy kyllä rakentamaan omat aikataulunsa. Jos kävisi niin, että joutuisin valitsemaan jommankumman yhtyeen, niin se koskisi vain yksittäisiä keikkoja. Toivottavasti siihenkään ei tarvitse mennä. Vaikka painostavaa tuomiopäivän heviä soittavat bändit ovat nostaneet päätään näyttävästi, genren kaupallistumista on turhaa pelätä. Doom on ytimeltään undergroundia ja sellaisena se pysyy. Sen Linderson näkee tulotasostaankin. – Ei tästä hommasta mitään rahaa saa kuin korkeintaan hyvin harvoin, Chritus naurahtaa. – Silloinkin saa olla tyytyväinen, jos pääsee edes omilleen. Minä olen tällä hetkellä työtön. Olin aiemmin töissä rakennusalalla, mutta lopetin sen. Minusta on paljon mukavampaa hajottaa rakennuksia äänekkäillä särökitaroilla! Hah! Siinäpä sinulle mauton ja kliseinen rock’n’roll-kommentti! TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA BILLY T. WALKER Goatess Suomessa: 16.1. Lahden Torvi (+ Earthbound Machine, Desert Lord), 17.1. Tampereen Vastavirta (+ Earthbound Machine, Desert Lord, Vomitrip), 18.1. Helsingin Bar Loose (+ Church of Void). » UUSI VUOSI ON VANHAN SURMA K alenterin kulkua ei voi estää. Vuosi vaihtuu väkisin, vaikka miten yrittäisi tarttua kuolevan vuoden rinnuksiin ja pakottaa tätä jatkamaan olemassaoloaan. Mutta ei, siihen se pirulainen taas tälläkin kertaa kuukahti ja antoi tilaa vastasyntyneelle vuodelle 2014. Taas on kaikki aloitettava alusta ja kasvatettava uusi vuosi tavoille. Juuri kun se on jotain oppinut ja kasvanut parhaaseen kukoistukseensa kesäksi ja alkusyksyksi, niin sitten jo onkin aika odotella elinvoimien heikkenemistä ja vääjäämätöntä voimien kuihtumista. Viimeistään lokakuun alusta ollaan jo saattokotivaiheessa ja taantumassa lapseksi jälleen. Ehkäpä se on parempikin vain vetäistä piuhat irti hengityskoneesta rakettien paukkuessa taivaalla. Sitä paitsi pianhan vanha vuosi jo muuttuu eletystä ikävästä vaiheesta nostalgiseksi, kultaisten muistojen täyttämäksi lähihistoriaksi. Kuten vanha sananlasku toteaa, niin ennenhän oli aina kaikki paremmin. Tästä voi päätellä, että tulevina vuosina kaikki tulee olemaan huonom- min. Pian sitä jo muistellaan vuotta 2013 vanhoina hyvinä aikoina, jolloin kesäisin vielä järjestettiin melkoisesti metallifestivaaleja. Tänä vuonna eli 2014 tilanne on nimittäin toinen. Niin sanotuista heikoista signaaleista voivat viisaat tehdä päätelmiä trendien kääntymisestä. Vaikka metallimusiikki onkin Suomessa murtautunut niin vahvasti valtavirtaan, että se ei tule kokemaan samanlaista notkahdusta kuin aikoinaan kammottavina grungevuosina, niin heikkoja signaaleja on ollut havaittavissa parina viime vuotena. Viime vuonna signaalit muuttuivat varsin vahvoiksi ja kovaäänisiksi, sillä sankarikuole- mia nähtiin metallifestivaalienkin saralla. Sauna Open Air oli ollut yhden vuoden tauolla ennen kuin se palasi heikon kattauksen kanssa. Lopputulos oli valitettavan väistämätön eli tasokas tamperelaisfestivaali meni konkurssiin. Kaikki kuullut huhut eivät aina pidä paikkansa, mutta jos pitävät, niin saattaa olla, ettei Liedon kesää useana vuonna sulostuttanutta äärimetallifestivaali Hammer Open Airia nähdä ainakaan nykyisessä muodossa. Toivottavasti asiat järjestyisivät ja tapahtuma palaisi vaikkapa juurilleen. Jos HOA loppuisi kokonaan, niin Suomen suveen jäisi ammottava aukko metallifestivaalien suhteen. ” Pian vuotta 2013 muistellaan vanhoina hyvinä aikoina, jolloin vielä järjestettiin melkoisesti metallifestivaaleja. ? Rob Zombie esiintyy ensi kesän Ilosaarirockissa Joensuussa 11.-13.7. Kauhurokkarin uusin, viides sooloalbumi on nimeltään Venomous Rat Regeneration Vendor. ? Shining joutui perumaan tammikuisen Suomen-kiertueensa Niklas Kvarforthin selkävaivojen vuoksi. Lääkärit asettivat miehelle esiintymis- ja matkustuskiellon. ? Ruisrockin ensimmäiset raskaat kiinnitykset ovat Children of Bodom ja Lost Society. Festivaali on 4.-6.7. Turussa. ? Riihimäkeläinen darkmetalbändi 0xíst antoi digitaaliset julkaisunsa vapaasti ladattavaksi tammikuun ajaksi. Julkaisut löytyvät tätä kautta: http://0xist.bandcamp.com. ? Metalcore-yhtye Asking Alexandria soittaa ikärajattoman keikan Helsingin The Circus -klubilla maanantai-iltana 10.11. » SETÄ JUSSIN TUPA Tuska on toki pitkän linjan pioneerina edelleen elossa, mutta sekin tuntuu polkevan paikallaan. Yleisömäärät ovat vähentyneet kulta-ajoista ja pääartistit tuntuvat jo kierrätetyiltä. Hyviä bändejä, mutta jo moneen kertaan Suomessa tai Tuskassa nähtyjä. Tämän lisäksi on SteelFest toukokuussa Hyvinkäällä sekä Jalometalli-sisätapahtuma Oulussa elokuussa kesälomakauden vedellessä viimeisiään. Kesä- ja heinäkuussa tarjonta on kuitenkin paljon aiempia vuosia vähäisempää. Jos yhä latteammat yleisfestivaalit, Tuska tai megabändien pistokeikat eivät sytytä, niin ei auta kuin karata ulkomaisiin tapahtumiin. Tai sitten voi keskittyä kesän tärkeimpään antiin eli jalkapallon MM-kisoihin. Siellä parhaat voittakoon, kunhan ne parhaat ovat joko Espanja, Saksa tai Portugali, ja kunhan vain Englanti ja Italia ovat varhain laulukuorossa. JUSSI LAHTONEN Kesään on enää viisi kuukautta! SUE » 21 « NRO. 1 TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN ? Kotimainen Barren Earth on pestannut uudeksi laulajakseen färsaarelaisen Jón Aldárán. Yhtye aloittaa kolmannen albumin nauhoitukset keväällä. NEWSFLASH ? Amaranthe esiintyy kaksi kertaa Suomessa. Ruotsalainen yhtye soittaa Helsingin Nosturissa 28.2. ja Lahden Finlandia-klubilla 1.3.
• HAASTATTELU » PALUU H TEKSTI ANNIKA BRUSILA KUVA JOHAN CRALÉN ” Olin varmaankin kuusivuotias, kun kuulin Säkkijärven polkan ensimmäisen kerran. SUE » 22 « NRO. 1
• HEVIMPÄÄN Mustasch panostaa kymmenennellä albumillaan hyviin kertosäkeisiin ja unelmoi jättihitistä. alf Gyllenhammar vastaa puhelimeen kotonaan kesken lapsiperheen kovaäänistä joulukuusenpystytysprojektia. – Laitan sinut kaiuttimeen, Ralf huutaa. – Kuuletko minua? Tiesitkö, että joulukuusen runkoon pitää porata reikä? Se imee vettä paremmin ja kestää paljon kauemmin. Ja veteen laitetaan sokeria... Ei helvetti, voitko soittaa kohta uudestaan? Voin toki. Käyn lisäämässä sokeria kuuseemme ja soitan taas. Ruotsissa ei taida olla montakaan ihmistä, joka ei tietäisi, kuka Ralf Gyllenhammar on. Jos räikeästi tatuoitu mohikaanikampauksinen mies laulaa Euroviisuissa pinkissä puvussa Freddie Mercury -äänellä hevimetalliballadin soittaen oikeita tulilieskoja syöksevää ?yygeliä, hän saa syyttää itseään, jos saa väsätä nimmareita lähikaupan kassajonossakin. Euroviisut eivät kuitenkaan olleet Ral?lle mikään vitsi. Hän on aina puhunut vuolaasti hyvän hitin tärkeydestä ja suuren yleisön palvelemisesta. Sama tunteenpalo kuultaa Ral?n äänestä, kun puhe kääntyy haitarimusiikkiin. Verkossa on videopätkiä, joissa Ralf vetää harmonikka ulvoen Säkkijärven polkkaa. Miten selität tämän? – Olin varmaankin kuusivuotias kun kuulin Esko Könösen Säkkijärven polkan ensimmäisen kerran. Sairaan hieno biisi! Osasin jo silloin soittaa haitaria ja se polkka oli ihan jotain muuta kuin mitä silloin oli nuoteista tarjolla. Se on c-molli, nopeampi, vaikeampi ja parempi. Aloin heti vimmatusti opetella sitä. Könönen oli todellinen velho, Ralf innostuu. Metalliväki tuntee Ral?n Mustaschin perustajana, biisintekijänä, kitaristi-laulajana ja yhtyeen voimakastahtoisena nokkamiehenä. Yli kymmenvuotias hårdrock-heavymetalyhtye on ahkerasti keikkaileva ?rma, joka on jo vuosia taannut jäsenilleen elannon. Milloin alkoi tuntua siltä, että Mustasch on jo aika menestynyt? – Se kävi ensi kerran mielessä, kun saimme toisen hårdrockGrammyn 2009. Tosin jättihitti puuttuu edelleen. En minä vielä tyytyväinen ole. R TÄRKEÄT PAIKAT mustasch teki syksyllä Euroopan-kiertueen. Ralf kertoo, että varsinkin Saksassa kiertäminen toimii hyvin. – Olemme kiertäneet Saksan jo monesti. Keikoille tulee hyvin porukkaa ja ne osaavat meidän biisit. Ruotsissa ja Suomessa meitä tulevat katsomaan pesunkestävät hårdrock-tyypit, Saksassa yleisössä on ihan tavallisia musadiggareita. Pariisissa oli myös hieno ilta, loppuunmyyty. Miten noita pitkiä rundeja jaksaa? Kuka rutisee eniten kun naamat alkavat ärsyttää? – No, ei ole kyllä mitään ongelmia. Eikä se edes ole raskasta. Matkalla ehtii nukkumaan ihan tarpeeksi. Meillä on hyvät bussit, hotellit, roudarit ja aikaa rauhoittua. Mutta jos saisi valita, festareiden bajamajat voisin kyllä skipata. Ehtiikö reissussa tekemään mitään muuta kun roudata ja soittaa? – Me emme ole siellä lomalla, joten mihinkään museoon ei yhtään tee mielikään mennä. On tärkeää yrittää ottaa iisisti, ladata akkuja konserttimiljöössä ja keskittyä keikkaan. Minkälainen on täydellinen backstage? – Ei minulla oikeastaan ole muita toiveita kuin että sinne mahtuu sisään. Ja että siellä mahtuu kulkemaan ilman isompaa väistelyä. Jos on vain yksi pieni huone, tulee älyttömän ahdasta, kun kaikilla on takit, laukut, kitarat ja kamat. Ennen keikkaa soittelen mielelläni vähän kitaraa takahuoneessa ja keskityn – on hyvä, jos sen mahtuu tekemään. Emme kaipaa mitään luksusta. Tärkeintä on, että perusasiat toimivat ja ympärillä on hyviä ihmisiä. Olette kiertäneet Ruotsia yli kymmenen vuotta. Missä siellä on parhaat keikat? – Tämä on meidän ammattimme ja jokainen keikkapaikka on tärkeä. Vähän sama kun kysyisi kolmen lapsen vanhem- malta, kuka heistä on rakkain. Mutta joo, Klub KG Malmössä on mahtava. Sinne mahtuu 700-800 henkeä ja meno on aina karsean hyvä. Ulkomailta tulee mieleen Köln. Oli varmaankin vuosi 2005, kun konserttimme oli ensi kerran loppuunmyyty siellä päin maailmaa. Siihen liittyy tunteikkaita hyviä muistoja. Luulin, että vastaat Göteborg, koska bändinne on saanut alkunsa siellä ja olette basisti Stamin kanssa asuneet Tukholmassa vasta muutaman vuoden. Minkälainen kaupunki Tukholma on ja mitä voit suositella sinne tulevalle? – En mitään. Tukholma on kamala kaupunki. Aivan liikaa ihmisiä, hirveät ruuhkat koko ajan. Metro on suunniteltu 50-luvulla eikä se ole enää pitkään aikaan riittänyt kuljettamaan kaikkia täällä olevia. 10. KIERROS uunituore thank you For The Demon on Mustaschin kymmenes albumi. Jos edellinen oli hårdrockia, on uusi perinteisempää melodista hittihevimetallia, kuin paluu Latest Version of The Truth -levyn tyylisiin kappaleisiin. Olenko väärässä? – Et. Edellisessä levyssä oli vahvat kitarat, nyt ne on säädetty alas. Keskityimme hyviin kertosäkeisiin, tavallisiin sointuihin ja siihen, että niitä on kiva vetää ja hyvä laulaa. Tämä on otteeltaan klassinen Mustasch-levy. Se ei myöskään ole liian pitkä, vaan jättää kuulijan nälkäiseksi. Soundit ovat muhkeat ja orkestraaliset. Käytimme ensimmäisen kerran levyllä tuplabasaria. Minä soitan levyllä myös sähköpianoa, viulut on tehty tietokoneella. Olisi ollut kivaa ottaa mukaan vierailijoita, mutta ei ollut aikaa. Mikä on uuden levyn paras biisi? – Mukana ei ole yhtään ?lleriä, joten ei minulla ole varsinaista lempibiisiäkään. Feared And Hated julkaistaan myös sinkkuna, Thank You For the Demon voisi hyvin olla toinen. The Mauleria on makea soittaa livenä. Puolet kappaleista on hetken olemassa olleita, loput on aivan äskettäin sävellettyjä. Lowlife Highlights on kitaristi Davidin tekemä. Hän myös laulaa osan kappaleesta. Muut kappaleet ovat minun. – Miksaaja on Ronny Lahti. Hän on aika tuntematon nimenä, mutta ykskaks kaikki ovatkin kuulleet hänen levyjään, ku- ten Roxettea, Magnus Ugglaa ja Europea. Soitatteko näitä uusia biisejä alkavalla kiertueellanne? – Totta kai. En vain vielä tiedä mitä. Niitä harjoitellaan, kunnes alkaa selvitä mitkä toimivat livenä parhaiten. Joskus joku kappale on sellainen, ettei se ehkä ole levyn kiinnostavin biisi mutta sitä voikin olla livenä tosi hieno vetää. Edelliseltä levyltä Speed Metal oli sellainen. PERIAATTEET UUSIKSI mustaschin kaksi edellistä levyä maksoi Ruotsissa mielenosoituksellisesti vain 99 kruunua, koska bändi halusi piristää yleisesti laskevaa levymyyntiä ja samalla herättää keskustelua musiikkialan katerakenteesta. Nyt hinta on kuitenkin normaalit 160 kruunua eli noin 18 euroa. Mitä teoriallenne tapahtui? – Pidimme 99 kruunua hyvänä ideana. Tekniikkahan on nykyisin niin kehittynyttä, että levynteko ei ole enää niin kallista kuin aikaisemmin. Levyn voi tehdä vaikka omassa olohuoneessa. Siksi mielestämme voisi olla mahdollista alentaa hintoja. Mutta alalla ei oltu tästä ideasta todellakaan yhtään intona. Myös Stam on luopunut eräästä periaatteestaan: hän on ottanut ensimmäisen tatuointinsa. Teillä muillahan ei paljasta nahkaa juuri näykään, mutta Stamilla ei ole ennen ollut kuvia. Eikö häneenkään voi enää luottaa? – Hahaa, Stam oli aivan kännissä kun otti sen. Minäkään en edes muista, missä se tapahtui. Mustaschin herroille tunnetusti on hapan maistunut kiertueilla ja niiden välillä, joten selitys ei sinänsä yllätä. Ralf kuitenkin kertoo itse lopettaneensa kirkkaan juonnin kokonaan. – Se pilaa äänen. Jos otan tiukkaa, en pysty laulamaan kunnolla. Haluan säilyttää ääneni. Levynlanseerauskiertueenne alkaa Suomesta. Mitä lupaatte yleisölle jos keikat ovat täällä loppuunmyytyjä? – Soittaa ihan helvetin hyvin. Olen toisaalta sitä mieltä, että jos keikka ei ole loppuunmyyty niin sitten vasta hel-ve-tin hyvin soitetaankin, jotta seuraavalla kerralla on varmasti tupa täynnä, Ralf nauraa. « TI 4.2. KLUBI, TURKU SUE » 23 « NRO. 1
• Mutta kun koko kuvaa katsoo, viime vuosina on käynyt selväksi, ettei amerikanrokkari ole profeetta omalla maallaan. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA MATHIAS BLOM / THE HAPPY CREATIVE » GLOBAALI TOIMIJA Muusikon voi olla välttämätöntä ottaa haltuun koko maailma. Niin on tehnyt muun muassa kitaristi Douglas Blair. 900-luvun alussa eurooppalaiset muuttivat Amerikkaan paremman elämän perässä. 2010-luvulla amerikkalaiset rockmuusikot suuntaavat Eurooppaan samanlaisin aikein. Yksi heistä on Douglas Blair, kitaravirtuoosi, jonka suomalaiset tuntevat WASPista ja nyt myös Turku Rock Academysta. Blair varttui Connecticutin Manchesterissa, puolimatkassa New Yorkista Bostoniin. – Perustin ensimmäisen bändini Purple Hazen heti, kun opin soittamaan yhden biisin, Blair muistelee. – 80-luvun alussa minut napattiin kitaristiksi Run 21:iin, joka oli suosittu Uuden-Englannin alueella. Meillä oli teatraalinen show. Soitimme yli 1 200 keikkaa ja julkaisimme omakustannelevyjä. Sii- 1 nä bändissä minä maksoin oppirahani. Run 21 pääsi sisään Bostonin hardrockskeneen ja keikkaili paljon suositun Extremen kanssa. Se ei koskaan lyönyt läpi, mutta Run 21:in vanhojen videoiden Youtubekommenteissa muistellaan edelleen, millaista potentiaalia Blair esitteli jo varhain. – Unelmoin aina pääseväni isoon bändiin ja kävin koesoitoissa. Vuonna 1990 Steve Stevens suositteli minua Doron kitaristiksi. Jäin kakkoseksi. Se oli ikävää, mutta tiesin, että uusia tilaisuuksia tulee. Tilaisuus tuli samaa tietä kuin ennenkin. Rumpali Stet Howland, joka aikoinaan oli pyytänyt Blairin Run 21:iin muutti Los Angelesiin ja päätyi 90-luvun alussa soittamaan WASPiin. Verisellä shock rockilla maineensa luoneen bändin johtaja Blackie Lawless työsti tuolloin vakavaa konseptialbumia The Crimson Idolia. – WASP tarvitsi kitaristin kiertueelle. Stet suositteli minua Blackielle. Luulen, että sain paikan osin siksi, että käytin koesoitossa rakentamaani kaksikaulaista Mutant Twin -kitaraa. Sillä pystyin soittamaan myös The Crimson Idolin biisien akustiset osuudet täsmälleen niin kuin piti. WASPin riveissä Blair pääsi soittamaan joka puolella maailmaa. Hän on ollut WASPin vakituinen jäsen nyt kahdeksan vuotta. – Olen WASPin soolokitaristi, ja siinä bändissä se on mahtava rooli. Soolot rakennetaan aina tarkasti heijastamaan biisin tunnelmaa. Se on haastavaa ja pitää minut tyytyväisenä. SUE » 24 « NRO. 1 VANHA JA UUSI MANNER douglas blair asuu nykyisin Massachusettsissa. Hiukan Bostonista pohjoiseen sijaitseva Newburyport on pieni kaupunki, jonka satamaan valaanpyyntialukset aikoinaan saapuivat. Kitaristi ei ehdi nauttia tuosta idyllistä kovin pitkään kerrallaan. Vuonna 2013 Blair nousi liki 40 lennolle, joista viisi oli mannertenvälisiä. – Uusi näkökulma on aina hyväksi. Matkat ovat pitkiä, mutta uudet paikat, naamat ja tilanteet kasvattavat ihmistä, Blair pohtii elämäntyyliään. – Huono puoli on se, että ihmissuhteet kärsivät ja tulevaisuus on aina hämärän peitossa. Mutta kukapa muutenkaan tietää, mikä nurkan takana odottaa. Blairille kertyy lentopisteitä, koska hän liikkuu työn perässä. – Kaltaisteni muusikoiden sivutyömahdollisuudet kuivuvat Amerikassa kasaan yksi toisensa jälkeen. Studiotöitä on vaikea löytää, ja keikkamiksaushommat vähenevät sitä mukaa kun klubeja suljetaan, eivätkä pienet soitinliikkeet pärjää kilpailussa Guitar Centerin kaltaisille paikoille. Ajat muuttuvat. Jopa periamerikkalainen WASP on joutunut myöntämään, että sen luvatut maat sijaitsevat nykyisin kaukana kotoa. – Jenkeissä WASPin genre on rappeutunut niin, että kunnon kiertueiden tekeminen on vaikeaa, siis jos haluaa järjestää hyvän shown. Euroopassa livekulttuuri voi paremmin. En ihmettelisi, jos useammatkin amerikkalaiset muusikot alkaisivat muuttaa ulkomaille. Viimeksi sellaisista aikeista on ilmoittanut WASPin alkuperäinen kitaristi Chris Holmes. ”Mean Man” etsii parhaillaan bändiä Euroopasta. Doug Blair sanoo viettäneensä tarpeeksi aikaa Euroopassa huomatakseen mantereen mahdollisuudet. WASPin kiertueilla solmitut kontaktit ovat poikineet kaikenlaista, ja musiikillinen arvostus tuntuu olevan eri tasolla. Blair on oleillut paljon muun muassa Tukholmassa. – Tukholmassa on sikäli kotoisaa, että se on 80-luvun mallisen Sunset Strip -glamrockin nykyinen pääkaupunki, Blair nauraa. – Sitä vastoin Los Angelesissa pistäytyminen on nykyisin kuin kuussa kävisi. Jotkut suosikkibändeistäni, kuten Deathstars, ovat ruotsalaisia. Sankarini, kuten Steven Wilson ja Devin Townsend ovat työskennelleet Tukholman upeissa studioissa. Tukholma on tietenkin ihan kiva paikka, mutta ei se sentään mikään Turku ole. TURKU ROCK CITY viimeisen vuoden aikana Douglas Blair on nähty usein Turussa. Alun perin hänet toi kaupunkiin WASP, joka on esiintynyt siellä kolme kertaa muutaman viime vuoden aikana. – Soitimme kahdesti DBTL:ssä ja kerran Logomossa. Mark Bertenyi oli kaikilla niillä keikoilla lavamanagerina. Turussa oli kivaa. Jäin miettimään, että mitäköhän kaikkea kaupungissa tapahtuu. Kerroin Markille, että minua kiinnostaisi pitää kitaraklinikoita Euroopassa. Hän puolestaan kertoi olevansa mukana Turku Rock Academy -projektissa. Ne asiat sopivat hyvin yhteen. Bertenyin ja Tomi Arvaksen luotsaama Turku Rock Academy on Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksessa luotu hanke, joka antaa nuorille bändeille maksutonta opetusta musiikkialan eri osa-alueilla. Joulukuussa 2013 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Turku Rock Academylle puolen miljoonan euron tuen, jonka turvin projekti käynnistetään myös Joensuussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Blair on antanut yksityisiä kitaratunteja vuodesta 1985 lähtien. Hänen perspektiivistään Turku Rock Academyn konsepti on täysin uudenlainen. – Se on uniikki hanke, jossa on kunnia olla mukana, Blair kehuu. – Se kouluttaa kokonaisia bändejä, ei vain yksilöitä, ja hommassa on myös sosiaalinen puoli. USA:ssa on suuria musiikkikouluja, mutta ei tällaisia bändien koulutusohjelmia. Opettaessaan Blair käyttää esimerkkinä omaa erikoista uraansa. – Korostan aina, että on tärkeää olla ainutlaatuinen. Muusikon pitää uurtaa uusia uria niin kuin vaikkapa Apocalyptica ja Charlie Hunter ovat tehneet. Heillekin varmasti sanottiin usein, että ”ei tuo tule toimimaan.” Blair naurahtaa olevansa Turku Rock Academylle myös eräänlainen ”Yhdysvaltain suurlähettiläs”. – Olen tavannut ihmisiä, jotka pitävät Turku Rock Academyn käynnissä ja kertonut heille näkemyksiäni. Se on hieno ja kasvava hanke, ja toivon olevani osa sitä jatkossakin. Suomalainen luomisen etiikka vetoaa minuun. Te osaatte ja uskallatte ajatella epätavanomaisesti. Ehkä voisin jopa muuttaa Suomeen. Globalisaatio on tehnyt maailmasta ikävällä tavalla yhdenmukaisemman mutta myös helpomman hallita. Siitä on etua Blairin kaltaisille toimijoille, joiden työpaikkana on koko maailma. – Matkustaminen ja kommunikointi on nykyisin tosi helppoa. Samalla vaivalla, jolla ennen tein töitä Uuden-Englannin kokoisella alueella, voin nyt työskennellä monella eri mantereella. « SOITTOA JA SOITTIMIA W ASP ei ole Douglas Blairin ainoa yhtye. Hän soittaa myös Signal2noisessa ja Suomessa perustetussa BBE:ssä. – Signal2noise on kokeellinen duo, jossa soitan kreisiä kitaran ja basson hybridiä. Olen mukana myös Dreams in the Witch House – A Lovecraftian Rock Opera -projektissa, jossa soittavat myös Bruce Kulick ja monet muut kansainväliset nimisoittajat. Tarkoitus on tuoda se hanke myös lavoille. – BBE tulee nimistä Blair, Bertenyi ja Enqvist. Se on trio, joka soittaa kaksikaulaisia Mutant-kitaroita. Se muistuttaa ehkä hiukan varhaista Apocalypticaa, jossa ei vielä ollut rumpuja. Soitamme omia suosikkibiisejämme... tai paremminkin hajotamme ne osiin ja rakennamme ne uudelleen. Soittamisen lisäksi Blair on ansioitunut soitinrakentajana. Valmiiden mallien kopioinnin sijaan hän pyrkii olemaan innovatiivinen. – Kehittämäni Blair Mutant Twin on kaksikaulainen soitin, jossa on akustinen ja sähkökitara samassa pienessä rungossa. GuitarCrossissa taas on kolme bassonkieltä ja viisi kitarankieltä. Kolmas keksintöni on ASIA-kitara, jossa on kuusi teräskieltä ja kuusi nailonkieltä samalla kaulalla.
• » ELINVOIMAISTA PESSIMISMIÄ Raskasta riffistonerdoomia soittavan helsinkiläisen Earthbound Machinen resepti on kankibasso, puhdas laulu ja kantaaottavat sanoitukset. N seen. Ilkka tuli treeneihin kokeilemaan helvetin hyvin valmistautuneena ja me muut kuuntelimme suu auki, että kaveri taitaa osata laulaa. Heti meni nappiin. Teidät määriteltiin jossain heavybändiksi. Minusta te olette paljon muutakin. – Heavy ei tässä tarkoita hevimetallia vaan sitä, että me olemme raskas bändi, Jussi kertoo. – Soitamme ri?pohjaista erittäin raskasta rokkenrollia. Paljon säröä, Orangen kaapit, puhtaat vokaalit, stonerdoomia. Siinä määritelmä. Meillä on Black Sabbath -vaikutteita. Minun esikuviani ovat Mats Huldén, Lemmy, Geezer Butler ja Cli? Burton. Minä olen Skandinavian Geezer Butler, Lord Vicarin basistinakin toimiva Jussi nauraa. Ville on soitellut monia eri instrumentteja pienestä asti. Musamakukin on laaja, 70-luvun klassisesta progesta ja rokista doomiin ja death metaliin. Olette hiljattain julkaisseet Hungerland-ep:n. Miksei täyspitkää saman tien? – Teimme tämän omakustantee- HAASTATTELU yt tarvitaan sanakirjaa. Mitä ihmettä tarkoittaa Earthbound Machine? Googlen mukaan se on kone, joka on hengetön, lentokyvytön ja matkalla maata kohti oleva. Bändin basisti Jussi Myllykoski ja rumpali Ville Vierimaa, avatkaapas vähän. – Tuo ” matkalla maata kohti oleva” olisi ehkä lähinnä oikein. Nimen takana on ajatus kalifornialaisesta joukkoitsemurhan tehneestä ufokulttilahkosta Heaven’s Gatesta. He uskoivat, että avaruudesta tulee alus, joka noutaa oikeauskoiset mukaansa ja pelastaa heidät. Tätä saa kyllä vapaasti assosioida. Me mielellämme pelastamme vääräuskoisetkin. Ja onhan meidän teemoissamme Hawkwind-viittauksiakin, Jussi ja Ville kertovat. Earthbound Machine on aika uusi bändi. Keitäs te oikein olette? – Me kaksi sekä toinen Jussi, kitaristimme Parkkali, olemme alunperin Kurikasta kotoisin. Olemme tunteneet toisemme lapsista asti ja soittaneet kimpassa jo 15-vuotiaina. Kymmenen vuoden erossaolon jälkeen tiet kohtasivat Helsingissä. Parisen vuotta ollaan treenikämpällä nyt kaljoiteltu ja jamiteltu. Laulaja Ilkka Haavisto löytyi erik- PE 17.1. VASTAVIRTA, TAMPERE na. Olemme aika uusi bändi eikä meillä ollut yhtään keikkaa alla, kun menimme studioon. Tuntui tärkeältä saada materiaalia levylle, jotta päästään keikoille. Ja nyt niitä onkin ollut jo 10-15. Parhaat vedot ovat olleet Bar Loosessa Lord Vicarin kanssa ja Vastavirralla Tampereella. Oulussa Ykän pubissa punkkarit tykkäsivät helvetisti, Jussi kertoo. EP:llä on neljä biisiä. Ne ovat keskenään aika erilaisia teemoiltaan, ja soundit kulkevat stonerin ja desert-ri?n kautta doomiin ja hardrokkiin. Sanat ovat aika pessimistiset. – Näin on. ” En ole tyytyväinen mihinkään. Asiat eivät ole mustavalkoisia, ne ovat mustia. Meillä on pohjanmaalainen asenne ja maailmankuva. Hungerland kertoo Suomen historiasta ja nälänhädästä, mutta tavallaan myös tämän päivän Suomesta. Talvivaarasta, ahneudesta, maamme erityisasemailluusion murtumisesta. Reason’s Gonessa on EU:n talouskriisiä, huonoa asioiden hoitoa ja niiden vaikutusta tavalliseen kansaan. Plain Delusion on tarina masennuksesta ja epäonnistuvasta parisuhteesta. Viimeinen biisi puolestaan kertoo psykedeeleistä ja niiden vaaroista. Se on tosipohjainen tarina vanhasta ystävästä. Raskasta ja synkkää siis. Oletteko kapinallisia vai tyytyväisiä arkeenne? – Ei ole kyseessä kapina kapinan vuoksi. Sanoituksissa yritetään yk- silöidä joku ongelma. Ja hyvä tarina on aina tärkeä, ei pelkkä valitus, Ville miettii. – En ole tyytyväinen mihinkään, Jussi täräyttää. – Asiat eivät ole mustavalkoisia, ne ovat mustia. Mitä Earthbound Machinelta on odotettavissa? – Tammikuussa tehdään tukholmalaisen Goatessin kanssa pari keikkaa. Kalkkiviivoilla on myös splitti ruotsalaisen doomsludgebändi Ocean Chie?n kanssa. Sen jälkeen olisi tarkoitus vetää Saksassa kolme keikkaa. Kuka olisi parasta kaljaseuraa? – Elvis, Jussi heittää. – Ja Voivodin Piggy. Tai chileläinen ?lmiguru Jodorowski. « kein itsekään ole perillä esimerkiksi siitä, kuinka usein yhtye on Amerikan maaperällä soittanut. – Manian jälkeen olemme käyneet kai ainakin kolmesti Amerikan-kiertueella. Sen lisäksi... no, emme aidosti ole tehneet oikeastaan mitään muuta kuin keikkailleet. Jossakin vaiheessa pidimme pienen tauon ihan oman mielenterveytemme takia, ja vaihdoimme tuossa muutama vuosi sitten jälleen rumpalia. Siinäkin tuli pieni tauko. Vuonna 2011 yhtyeestä tehtiin bändin omaa nimeä kantava dokumentti. Dokumentissa esimerkiksi Queens of the Stone Agen Josh Homme hehkuttaa bändiä estoitta. Kysymykseen siitä, auttoiko Hommen Truck?ghters-fanitus yhtyettä hankkimaan itselleen keikkoja Amerikan maaperällä ei Niklas osaa antaa suoraa vastausta. – En oikein osaa sanoa. Voi tietenkin olla, että jotkut ihmiset eksyivät keikoillemme Joshin diggailun takia. Toisaalta haluaisin uskoa, että olemme päässeet Amerikkaan omilla ansioillamme. Mutta onhan se nyt siistiä, että Hommen kaltainen artisti on edesauttanut uraamme. Truck?ghters on perustettu Ruotsin Örebrossa vuonna 2001. Sadantuhannen asukkaan kaupunki on ollut vahvasti nostamassa ruotsalaista, menneisyyteen nojaavaa rockmusiikkia uuteen kukoistukseen. Ihan vielä ei välttämättä voida puhua Örebro-soundista esimerkiksi Seattlen grungen tai Uumajan hardcore -soundin tapaan, mutta jonkinlainen laadun tae örebrolaisuus alkaa jo olla. – Esimerkiksi Witchcraft on örebrolainen yhtye, ja kaksi Graveyardin jätkistä on myös täältä kotoisin. Olemme kaikki suunnilleen samanikäisiä ja olemme soittaneet ja kuunnelleet toistemme musiikkia läpi vuosien. Kenties se on vaikuttanut soundiimme. Musiikkitrendit menevät aalloissa, ja kai nyt sitten on vain meidän vuoromme. Truck?ghtersin edustama musiikkityyli yhdistetään usein tietynlaiseen elämäntapaan. Tiedä sitten onko stonerin ja psykedeelisen fuzz-kitaroinnin kuuluisimmilla päänsekoittajilla eli ex- Queen of The Stone Agen Nick Oliverilla ja Monster Magnetin Dave Wyndor?lla osuutta asiaan, mutta jostain syystä aavikkorockiin yhdistetään liki aina päihteet. Tämä on mielikuva, johon myös Truck?ghtersin Niklas on omien sanojensa mukaan törmännyt aina. – Kaikki luulevat, että meille pitää tarjota blossia tai muita päänsekoittaja-aineita kiertueilla ollessamme. Totuus kuitenkin on, että emme käytä minkäänlaisia huumeita. Joskus toki olemme niitäkin kokeilleet, mutta eivät ne ole meille mikään iso juttu. Mieluummin soitamme musiikkia ja nousemme uusiin sfääreihin ri?emme kautta. TEKSTI ANNIKA BRUSILA KUVA LEVY-YHTIÖ TO 13.2. NOSTURI, HELSINKI » RIFFEILLÄ SFÄÄREIHIN Truckfighters on Suomessa useimmin vieraillut ulkomaalaisyhtye – ja tulee jälleen kerran uuden levynsä julkaisukiertueen yhteydessä Suomeen. uzzrockia, stoneria ja psykedeliaa musiikissaan sekoitteleva Truck?ghters on Suomessa yllättävänkin tuntematon nimi suurella yleisölle huolimatta siitä, että yhtye on soittanut täällä enemmän keikkoja kuin kotimaassaan Ruotsissa. Nyt jo edesmenneen verkkolehti NRGM:in sivuilla kerrottiin vuonna 2011, että Truck?ghters olisi tuohon mennessä soittanut Suomessa 44 keikkaa. Ottaen huomioon, että yhtyeen debyyttialbumi Gravity X ilmestyi vuonna 2005, niin F vierailutahti Härmälässä on ollut melkoinen. Ainoastaan Truck?ghtersin ruotsalaiskollegat eli The Sounds on vieraillut maassamme yhtä usein. – Onko noin? En oikeasti edes tiennyt tuosta. Pitäisi varmaan käyttää tuota hyväksi markkinoinnissa jotenkin, yhtyeen kitaristi Niklas Källgren kertoo puhelimitse. Mies on keskellä melkoista mediamylläkkää, sillä tammikuussa ilmestyvä neljäs Truck?ghters-albumi Universe lennättää lähiviikkoina kolmikkoa ympäri Eurooppaa promootiohommissa. Yllätys yllätys, Truckfighters soittaa helmikuun 13. päivänä Helsingin Nosturissa osana uuden levyn julkaisukiertuetta. Niklas myös paljastaa, että Truck?ghters nähdään ensi vuoden aikana Suomessa muutenkin kuin vain yhdellä Nosturin pistokeikalla. Truck?ghtersin edellinen albumi Mania ilmestyi vuonna 2009. Mitäkö yhtye sitten on viiden vuoden ajan tehnyt? No tietenkin keikkaillut. Jotain kertoo Truck?ghtersin keikkamääristä se, ettei Niklas oiSUE » 25 « NRO. 1 TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SONY MUSIC
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton GRAND MAGUS – Triumph And Power (Nuclear Blast) Ruotsalainen Grand Magus pääsee jo ripille, ikää bändillä on 15 vuotta. Tai eihän bändi ripille mene, moinen kristillinen hapatus ei sovi alkuunkaan yhtyeelle, joka ammentaa ideansa ja henkisen voimansa muinaisen Pohjoisen pakanallisista myyteistä, historiasta ja taistoista. Fy sattans! Grand Maguksen mahti ja maine perustuu vahvasti klassisten perusasioiden mestarilliseen hallitsemiseen. Voimatrion äänimaailma on jykevä ja arkaaisen väkevä, ja bändin heavy metal uhkuu jylhää paatosta. Ri?eissä kuulee Odinin ratsun kavioiden kumun. Kokoonpano on kielisoitinosaston kohdalla säilynyt alusta loppuun ennallaan, eli Fox Skinner on jumputtanut bassoa ja JB Christo?ersson soittanut kitarat lauluosuuksien lisäksi. Vain rumpali on matkan varrella vaihtunut, ja Spiritual Beggarsista tuttu Ludwig Witt istuu nykyisin patteriston takana. Tähän mennessä Grand Maguksen parhaat saavutukset ovat olleet oivallinen Iron Will (2008) sekä sitä seurannut Hammer Of The North (2010). Edellinen albumikin eli The Hunt oli mainio, mutta siitä oli kuultavissa jo hieman hiljaisempi pauhu kuin aiemmin. Se ei tosin estänyt albumia olemasta kaikkien aikojen menestynein Grand Magus -levy. Levy nousi listoille useissa eri maissa, albumi oli Metal Hammer -metallilehden ehdokaslistalla vuoden levyksi ja kaiken kukkuraksi JB sai ”ri?en Jumala”-tittelin. Uutukainen Triumph And Power jatkaa hyvin pitkälle The Huntin viitoittamaan tyyliin ja edustaa hiotumpaa ja sulavampaa hevimetallia kuin varhaisemmat kiekot. Taso on sinänsä hyvä, mutta nykysuuntaus on silti hieman kaksipiippuinen asia. Aiempi rosoinen heavy doom oli mahtipontisuudessaan 7 SUE järkälemäistä ja yhdisti sekä varhaisen Black Sabbathin tyylin että eeppisen viikinkihevin parhaat puolet. Nykyinen tyyli on edelleen varsin miehuullinen ja täynnä jytisevän täsmällistä voimaa. Christo?erssonin arvonimi ri?jumalana ei ole perustelematon, mutta siitä huolimatta Triumph And Power ei enää saa ihokarvoja pystyyn ja kylmiä väreitä selkäpiihin vastaavalla prosentilla kuin aikaisemmin. Kenties osasyy on bändin pitkäaikaisessa tuottajassa Nico Elgstrandissa, joka on kylläkin tehnyt hyvää jälkeä aikaisemmilla albumeilla, mutta joka saattaa olla jo liian tuttu ja turvallinen valinta Grand Magusille. Levytuottajat ovat kuin jääkiekkovalmentajia. Jossain vaiheessa kovinkin kultasormi ja midas tulee tilanteeseen, jossa hän ei enää saa joukkuettaan pelaamaan entiseen malliin. Albumi kuitenkin alkaa erittäin vahvasti ja lataa odotuksia kokonaisvaltaisesta huippulevystä. On Hooves Of Gold sekä Steel Versus Steel nostavat tunnelmat kattoon oivallisella revityksellään, ja seuraavat rallit kuten mainio Fight ja nimikkobiisi pitävät myös lippua korkealla. Sen jälkeen alkaa keskinkertaisempi vaihe, jossa ainesosat biiseissä ovat periaatteessa samat, mutta taikina ei silti kohoa niin hyvin vaikka miten leipoisi. Leipojat ovat samat, joten lieneekö hiiva ollut ennen tuoreempaa? Biisit ovat yleismaailmallisesti ihan hyviä, mutta Grand Maguksen omalla skaalalla lähinnä keskinkertaisia. Ideat eivät suinkaan ole vielä loppu, mutta tällä kertaa vanhassa vara parempi. Vihonviimeinen kappale The Hammer Will Bite on kuitenkin oivallisen tarttuva ralli ja antaa uskoa Grand Maguksen tuleville seikkailuille. » 26 « NRO. 1 JUSSI LAHTONEN
• 8 TRANSATLANTIC KALEIDOSCOPE ALEKSI AHONEN 7 SKULL FIST CHASING THE DREAM (NoiseArt Records) Torontosta, Kanadasta päälle kirkuen käyvä Skull Fist julisti osallistumisensa uuden sukupolven perinnemetalliaaltoon lujaan ääneen debyyttialbumillaan Head of the Pack (2011). Levyn kokonaisuudessa oli ronskisti enemmän intoa kuin biisinjalostus-taitoa, mutta yhtyeen energia oli kieltämättä hillitön. Chasing the Dream jatkaa samalla radalla, mutta veitset on saatu teroitettua hieman tehokkaammin. Bändin materiaali on yhä turboahdettua Judas Priestin palvontaa, jolle kitaristi-laulaja Jackie Slaughter antaa lauluäänellään hyvin persoonallisen kosketuksen. Miehen korkealla kiitävä joikaus jakaa taatusti mielipiteitä, mutta kylmäksi se tuskin jättää ketään. Bändin tanakka soitto sekä ri?kiihko tukevat hänen antaumustaan hyvin. Ehkä Slaughter ei toisaalta mene kiljaisuissaan tarpeeksi pitkälle. Skull Fist saattaisi nousta paremmin esille massasta, jos hän yrittäisi vetää holtittomuutensa 1980-luvun kulttilegenda Nitron laulaja Jim Gilletten taajuuksille. Levyn biisit ovat yksi toisensa jälkeen tiukemmin nyrkinpuinti-anthemeiksi pyrkiviä tamppaajia, jotka eivät juuri erotu toisistaan. Speed metalin ystävät saavat tästä mukavan välipalan odotellessaan Enforcerin seuraavaa julkaisua. ALEKSI AHONEN 6 NOCTURNAL NOCTURNAL (Gaphals) Mitä terhakampi aallokko, sitä enemmän roinaa sen mukana rantautuu. 60-70-lukulainen kierrätysrokki on jo kertaalleen lanseerattu. Jos siihen menoon vielä tahtoo mukaan, musiikissa kannattaisi olla myös omaa hajua. Linköpingläinen Nocturnal debytoi ei niinkään huonosti mutta matkitusti, ennalta arvattavasti ja mielikuvituksettomasti. Bändi on ihan ookoo ja ketteräkin, mutta läsnä on tunne, että kaiken tämän olen kuullut viime vuosina jo tuhannesti. Varsinkin Ruotsista. Eniten Nocturnal kuulostaa heimoveljeltään Horisontilta, eritoten falsettivoittoisen laulun osalta. Levyn paras biisi Feels Like a Lie puolestaan menee röyhkeästi Graveyardin pehmoilu?ilistelytontille laulukuvioineen päivineen. Sekin kappale pilataan lupaavan rakentelun jälkeen perin tylsällä ja latistavalla perusväliosalla. Soundit ovat vähän hakkaavat, terävät, viiltävätkin. Vahva kivasti pomputtava basso luo tunteen säpinästä, muttei lopulta tuokaan yl- LEVYARVIOT (Inside Out Music) Progefanin kuola alkaa välittömästi valua molemmista pielistä, kun eteen saapuu Transatlanticin tuore albumi. Marillionin Pete Trewavasin, The Flower Kingsin Roine Stoltin, progressiivisen rockin multiguru Neal Morsen ja rumpusamoaja Mike Portnoyn muodostama kvartetti on aiemmalla kolmella albumillaan räjäyttänyt pankin joka kerta. Kaleidscope palaa mestarillisen The Whirlwindin (2009) teemapaisuttelusta ensimmäisten levyjen suoraviivaisempaan rakenteeseen. Tietysti tämän bändin kohdalla ”suoraviivainen” tarkoittaa kahta yli 25-minuuttista järkälettä ja kolmea tavallisemman pituista rallia. Normiveisuista groovaava Black as the Sky ja George Harrisonin hengessä Intia-?iliksillä keinuva Shine toimivat parhaiten. Eteerinen Beyond the Sun jää puolestaan vähän laiskaksi. Mammuttikaksikosta levyn avaava Into the Blue on ajoittain synkempi tapaus kuin Transatlanticilta on tottunut kuulemaan. Jamihenkisyys on vaarassa kääntyä junnauksen puolelle. Levyn päättävä nimikkobiisi on puolestaan silkkaa rautaa. Rokkaavimmillaan meininki on kuin jenkkisuuruus Kansasin kunnian päivinä ja kikkailussa on turkasesti imua. Kokonaisuutena Kaleidoscope avautuu hitaammin kuin edeltäjänsä, mutta saattaa yllättää pidemmän tuokion jälkeen. RE-ARMED – Rottendam (Eternal Sound) Keravalla aseet on jälleen ladattu ja paikallinen poppoo jälleenaseistettu, kun Re-Armed julkaisee kakkosalbuminsa Rottendamin. Debyytti World Hypnotize julkaistiin tasan kaksi vuotta sitten, tammikuussa 2012. Tuolloin annoin kiekolle arvosanan 7/10 seuraavin loppukaneetein: ”Lopputuloksena on kelpo pelinavaus, joka on ajoittain kuin mukavuusalueen sisäpuolelle väkisin tunkeva poltergeist.” Bändi ei ole lähtenyt parin vuoden aikana muuttelemaan liikaa perusolemustaan, mut- ta on kehittynyt tyylillisesti ja hionut soundiaan aiempaa paremmaksi. Eteenpäin on menty suuren gurun Jutin sanoin vaihto kerrallaan, ja lopputulos on pykälää parempi. Melodinen mutta ärhäkän aggressiivinen death metal sotkee samaan soppaan tarvittaessa grind-vivahteita ja thrash metalia. Yhtye ei rönsyile vaan pitää intensiteetin tapissa ja biisit tiukkaotteisina. Levyllä on mittaa alle puoli tuntia, mikä tuntuu juuri sopivalta satsilta introlle, seitsemälle biisille ja seesteiselle outrolle. Soundit ovat hyvässä tasapainossa, eikä ihme, sillä lopullisen maste- roinnin on suorittanut herra, hidalgo ja Ruotsin messias Dan Swanö. Vihaiset, vahvasti kantaa ottavat ja maailman tilanteesta vittuuntuneet sanoitukset eivät säästele sanan säilää. Turbobuustia ei säästellä kun ohituspaikka aukeaa, mutta bändi kykenee myös hölläämään kaasua ja nauttimaan tienvarren friikkisirkuksista. Freakshow-kappaleessa vieraileva Inka Halme Nimetön-yhtyeestä tuo oman lisäsäväyksensä biisin raskaskätiseen rouhintaan. lätyksiä. Noctural mainostaa olevansa heavybluesia. Vahvin ote sillä kuitenkin on perusrokkenrolliin. Edes levyn päättävä myrskyisä slovari urkuineen ei herkistä, ennemminkin loitontaa. Nocturnalin pitäisi löytää ripaus persoonallisuutta, muuten se jää kivaksi viikonloppubändiksi. 8 lyä ryydittää perinteisen aggressiivinen vokalisti. Bridgeburner avaa levyn varsin mallikkaasti. Albumin ykköskorin ratoihin lukeutuvassa kappaleessa on sopivasti tarttuvuutta ja biisi ?irttailee kertosäkeineen hieman nykypäivän melodeathin suuntaan. Condemned sen sijaan on junttaosaston kipale, joka muistuttaa tyylillisesti lähinnä Machine Headiä. Suppressionin rupisessa Slayerin mieleen tuovassa evil-kitaroinnissa on aineksia, mutta kappale kuitenkin lässähtää hieman kasaan kehnon sovituksensa vuoksi. Kokonaisuutena Seeing Red kyntää liian paljon keskitempoisilla vesillä. Ri?ejä toisensa perään pusketaan ulos, mutta vain harva niistä kykenee jättämään kunnon muistijäljen. Soundimaailman hienoinen rähjäisyys on hyvä asia, mutta seasta kuuluvat pienoiset soittovirheet olisi voinut leikata pois. Soulwoundin kannattaa jatkossa panostaa huomattavasti enemmän kappaleiden sovituksiin sekä niiden esituotantoon. Hyviä ideoita löytyy sinänsä tarpeeksi, mutta niiden jalostaminen on jäänyt liian puolitiehen. Ulkopuolisen tuottajan käyttäminen olisikin ehdottoman suositeltavaa, jotta biiseistä saataisiin niiden koko potentiaali esiin. 8 ANNIKA BRUSILA 9 THE UNGUIDED FRAGILE IMMORTALITY (Napalm Records) Pitäisi varmaan todeta, että joku lopuksi nauraa. Sonic Syndicaten kolmen primus motorin eli Roland Johanssonin sekä Richard ja Roger Sjunnessonin perustaman The Unguidedin agenda tuli selväksi debyytti Hell Frostin myötä. Viimeistään nyt edellisbändin sielu on löytänyt oikeaan osoitteeseen. Ja täysin luonnollinen asetelma tämä onkin, sillä valtaosa Sonic Syndicaten sävellyksistä syntyi mainitun trion käpälillä. Edelleen on silti käsittämätön ajatus, että yhdestä yhtyeestä on lähdettävä perustamaan toinen, jotta voi jatkaa samanlaisen musiikin tekemistä... Vallitseva tilanne ei edellytä sen ihmeempiä analyyseja kuin että Fragile Immortalitya on kaikki nämä vuodet odottanut kotoisa kolo Love And Other Disastersin (2008) vieressä. Rivakkatempoinen ja takiaisen lailla tarttuva melodeath taipuu näissä käsissä kutkuttavaksi korvakarkkisateeksi. Kuten Hell Frost, myös Fragile Immorality on piirun verran SS:ää ärhäkämpää räiskintää. Siinä voi varmaankin puhua luonnollisesta evoluutiosta. Vastarintaliikkeelle Fragile Immortality antaa samaiset paskasateen aseet kuin ennenkin. Ruotsikatkuisen metalcoren ystäville sen sijaan joulu koittaa ennen kuin lahjatulvan on kunnolla ehtinyt unohtaa. HENRI EEROLA SUE AMENDFOIL SKYLINE ESCAPE (Live Rock Entertainment) Rukoile, lainaa tai varasta. Kyseistä mantraa on hoettu aikojen alusta lähtien vihoviimeisenä keinona tavoitteiden saavuttamiseksi. Tamperelainen Amendfoil on härski ristiinpukeutuja, sillä en heti muista vastaavan määrän erilaista musiikkia nököttäneen samoilla hartioilla. Kummallista kyllä, täydellinen epäonnistuminen vaikeiden valintojen teossa näyttää kuljettaneen Pirkanmaan herrat vastoin kaikkia todennäköisyyksiä raskaan musiikin uudisraivaajien joukkoon. Voisi kai sanoa, että matka stoner rockista kentän progressiivisimpaan nurkkaan on kivetty hyvillä aikomuksilla ja leuan loksauttavilla lopputuloksilla. Ei Skyline Escape napakymppi ole. Onnekseen tai epäonnekseen Amendfoil on parsinut albumintäydeltä levyvuoden parhaita kertosäkeitä (etunenässä käsittämätön Origin), minkä myötä kaiken kohelluksen ja kikkailun rooliksi jää kuljettaa kuulijaa kohti hekumaa. Heti. kun paketti ei sisällä koppaa keventäviä melodiapurkauksia, myös muu musiikki hukkaa identiteettinsä totaalisesti, kuten vaikkapa Knivesin tapauksessa. Suurin tulevaisuuden haaste on puristaa kaiken tietotulvan alta ne muutamat avainelementit, jotka kuulostavat ainoastaan Amendfoililta. Jo nyt bändi soi todella hienosti, mutta vain muiden jo menneessä teroittamin asein. HENRI EEROLA 7 SOULWOUND SEEING RED (Kanki Records) Demorintamalla aikaisemmin operoinut kouvolalainen Soulwound paukauttaa debyyttirieskallaan pöydälle sovinnaisen tanakkaa ja modernisti poukkoilevaa thrashmetallia. Tasalaatuista ri?ttelyä ja groovaavaa rytmitte- » 27 « NRO. 1 JUSSI LAHTONEN VILLE PEKKALA 9 CODE AUGUR NOX (Agonia Records) Brittiläinen Code lähestyy black metalia erikoisista ja mielenkiintoisista kulmista. Näin monimuotoisen ja polveilevan musiikin lokerointi ei ole mitenkään helppo tehtävä. Johonkin koloon yhtyeen on kuitenkin mahduttava, joten todettakoon, että tyyli on jossain progressiivisen black metalin ja avantgarden välimaastossa. Augur Noxilla sekoitellaan eri tyylejä rajoista välittämättä. Kappaleet ovat yllätyksellisiä, sillä rakenteet ja sovitusratkaisut ei-
• sä vangiksi. Biisit ovat aiempaa monimuotoisempia, kuten kompleksi avausbiisi todistaa. In The Grave, nimikkobiisi ja Marching Over Blood ovat kaikki väkevä osoitus kreikkalaisten nykykunnosta. Hyvää jälkeä tehdään myös sanoituksissa, jotka ammentavat enemmänkin nykypäivän ongelmista ja kärsimyksestä kuin örkkimörkeistä tai monen thrash-bändin pyhästä kolminaisuudesta eli vitusta, viinasta ja väkivallasta. Albumin kansikuva sentään on perinteisillä linjoilla, ja sen on taiteillut itse maestro Ed Repka. JUSSI LAHTONEN 7 LEVYARVIOT DOMOVOYD – Oh Sensibility (Svart Records) Liikutaanko nyt absorboituvien gammasäteiden ja tähtienvälisten kaasujen tilassa vaiko Poseidonin tyttären, lapsensa syöneen Lamian tontilla, jää kuuntelijan arvioitavaksi. Kosminen pulputus ja vinkuvat signaalit, tulimyrskyt, kolossaalit räjähtävät ri?t sekä dronegroovet vuorottelevat paleoliittisen mutantin väistellessä avaruusromua. Hawkwind ja Electric Wizard ovat vahvasti läsnä, kun kymmenminuuttiset biisit vetävät imuunsa kuin mustat aukot. Nuoren seinäjokisen Domovoydin debyyttialbumi trippaa uskottavammin kuin lajitoverinsa hetkeen. Laulu kuuluu levyllä hyvin etäisesti ja sitä on harvakseltaan. Albumin kannesta huomaan sitä olevan enemmän kuin tajusin. Lauluosuudet ovat kuin kiehtovia kauniisti toimi- via runoja, vaikka teemat ovatkin morbiideja. Levyn asetelma on oiva ja ri?ttely vahvaa mutta pidemmän päälle samaa toistavaa. Minulle matka on liian pitkä ja vastentahtoinen hyytyminen uhkaa. Domovoyd on mielenkiintoinen ja lupaava bändi, joka lavalla tekee hommansa vielä astetta rankemmin. vät noudata mitään ennalta arvattavaa kaavaa. Tunnelma albumilla on hyytävän synkkä ja utuinen. Vaikka biiseistä löytyy jonkin verran myös aggressiivisuutta, se on saatu salamyhkäisesti verhottua ahdistusta generoivan taustalakanan suojiin. Yhtyeen vokalisti käyttää ääntään onnistuneesti laajalla skaalalla. Puhtaat laulut luovat ristiriitaista olotilaa kuulostaen välillä kuin riivatun mielipuolen vaikeroinnilta. Kieroutuneita melodioita sisältävistä sävellyksistä löytyy sekä monotonisesti eteneviä post-metallisia ri?ejä että teknisempiä rytmikikkailuja. Myös bassolinjat ovat vaikuttavia ja ne on laitettu harvinaisen hyvin esille. Coden kolmas täyspitkä on emotionaalinen matka halki demonien ja vainoharhojen kohti orastavaa selviytymistä. Levy vaatii normaalia enemmän kuuntelukertoja auetakseen kunnolla, mutta palkinto on lopulta sen arvoinen. vat soundit ilahduttavat nykyisiin liukuvoidetusinasoundeihin verrattuna. Kyllä metallissa kuuluu sen verran kitkaa ja puristusta olla, että se saa mahlan virtaamaan! Nimikkoraita on vaikuttavan kuuloinen kuningasbiisi, jossa Scheepers vetää sydämensä kyllyydestä. Helvetillisen kova kertosäe vie mennessään. Jos tätä kovempi hevibiisi tänä vuonna julkaistaan, niin siinä saa sitten olla melkoinen tekijämies asialla. Nopeatempoiset ri?ttelyt ja demoniset tilutukset kuten avausraita King For A Day saavat seuraa pidemmistä ja monimuotoisemmista eepoksista kuten liki kymmenminuuttisesta One Night In Decemberista sekä When Death Comes Knocking -kappaleesta. Primal Fear hoitaa homman kotiin ja toimittaa mustan perille! on 20 vuotta vähemmän kuin alkuperäiskitaristi Nigel Dennenillä, joka on ollut remmissä vuodesta 1993. Vimmainen Abyssal March kiteyttää hyvin sekä Hecate Enthronedin ydinolemuksen että bändin uuden tulemisen. Myös voimakastunnelmainen, raskaasti jyräävä minieepos Plagued By Black Death kuuluu levyn ehdottomiin kohokohtiin yhdessä nimikkobiisin kanssa. Jälkimmäisellä esiintyy myös Cradle Of Filthin ja monen muun bändin taustalaulajattarena tunnettu Sarah Jezebel Deva. Hecateahan vertailtiin alkuvuosina Cradle Of Filthiin, mutta yhtyeiden tyylit ovat sen verran erilaiset, että tämä vastakkainasettelu on tyystin laantunut ja tarpeeton. 8 VILLE PEKKALA 9 PRIMAL FEAR DELIVERING THE BLACK (Frontiers Records) Täyskymppi on kasassa Primal Fearin studiolevyjen yhteismäärässä. Uutukainen ei ole musiikillisesti aivan täyskymppi, mutta kuitenkin heittämällä kiitettävä levy, joka ottaa ensisekunneilla tiukan otteen kuulijastaan, puristaa kiinni eikä hellitä ennen kuin hurja hevimetallikaruselli on pyörinyt täyden kierroksen. Kokeneen konkarin Ralf Scheepersin huikeita vokaaleita on kuultu vuosien varrella levyllä jos toisellakin. Itse asiassa 48-vuotias Scheepers viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhliaan, mistä lämpimät onnittelut Saksan kultakurkulle. Äänialaa on aina riittänyt, mutta iän myötä miehen olemukseen on tullut aimo annos lisää käskevyyttä ja karismaa. Gamma Rayssa 1990-luvun alussa olleesta hontelosta nuorukaisesta on tullut roteva, kaljupäinen lihaskimppu, joka käskyttää yleisöään miten mielii. Delivering The Black on kauttaaltaan erittäin vahvaa heavy metalia, jonka tiukat ja vah- JUSSI LAHTONEN 8 HECATE ENTHRONED VIRULENT RAPTURE (Crank Records) Walesin tiikerit (ei sukua Tom Jonesille) tekevät comebackin. Yhdeksän vuotta on ehtinyt kulua Hecate Enthronedin edellisestä studioalbumista Redimusista, ja se saa vihdoin seuraajan vuosien kypsyttelyn jälkeen. Virulent Rapture on vahva paluulevy, johon on kiteytynyt yhtyeen oma tyyli. Yhtye soittaa death-vaikutteista black metalia tai blackened death metalia. Ihan miten vain asiakas haluaa, tunnelmallista orkestraalisuutta unohtamatta. Hecate Enthroned oli aikoinaan vahva kandidaatti isompiinkin ympyröihin, mutta se suurin kynnys jäi lopulta ylittämättä. Taloudelliset tappiot ovat kuitenkin taiteellinen voitto, sillä bändi on saanut hautoa tyyliään kaikessa rauhassa. Nyt mennään pitkälti kitarat edellä, armottoman ri?vetoisen vyörytyksen saadessa vahvaa tukea taustamelodioista. Myös tummasävyiset tunnelmavyörytykset nivoutuvat luontevasti yleissoundiin. Uusi vokalisti Elliot Beaver taitaa sekä kimeän kärisevät rääkynävokaalit että matalamman murisevat mörähtelyt. Virkaikää SUE ANNIKA BRUSILA JUSSI LAHTONEN 9 SUICIDAL ANGELS DIVIDE AND CONQUER (NoiseArt) Jos tässä kuussa albumin julkaissut Ektomorf on Unkarin Sepultura, niin latteiden rinnastuksien nimessä Suicidal Angels on Kreikan Kreator. SA-joukot ovat marssineet rapsakkaa hanhenmarssia viime vuosina. Erityisesti vuoden 2010 Dead Again ja pari vuotta myöhemmin tullut Bloodbath auttoivat nostamaan yhtyeen eurooppalaisen thrash metalin kärkikahinoihin. Divide And Conquer osoittaa, että saavutettua sillanpääasemaa ei aiota luovuttaa. Päinvastoin bändi jatkaa armotonta vyörytystään ja valtaa lisää Eurooppaa. 49 minuuttia thrash metalia on tähän mennessä parasta mitä vuonna 2014 on tällä saralla tullut. Tämä on tietysti tammikuussa helppoa, mutta helpolla yhtye ei asemiaan luovuta loppuvuonnakaan. Yhtye soittaa vanhan liiton thrashia, joka ei kuitenkaan sorru retroiluun tai jää jyräri?en- » 28 « NRO. 1 EKTOMORF RETRIBUTION (AFM) Aika se vain menee menojaan. Unkarilainen Ektomorf tuntui aloittaneen vasta vähän aikaa sitten, ja yhtäkkiä sekin on jo 21 vuoden kunnioitettavassa iässä. Bändin nokkamies Zoltan Farkas on sekä asenteeltaan että tyyliltään hengenheimolainen Max Cavaleran kanssa, ja kipakka Zoltan se vain jaksaa rähjätä sekä julkaista levyjä ripeään tahtiin. Jotkut ovat nuoria vihaisia miehiä vielä keskiiässäkin. Retribution on odotetusti runttaavan groovaavaa, nopean raivoisaa thrash metalia ajoittaisilla hc-vivahteilla. Varsinkin albumin alkupuoli on vahvinta Ektomor?a vähään aikaan, ja hektinen syke iskee päin pläsiä. Raastavat vokaalit ja yhtä raastavat kitaroinnit eivät emmi vaan lyövät. Varsinkin avausraita You Can’t Control Me tiivistää yhtyeen sanoman ja tyylin mainiosti. Parhaat vedot ovat alle kolmeminuuttisia vulkaanisia purkauksia, joissa ei laavaa säästellä, mutta tarjolla on myös vähän pidempiä ja hitaampia veisuja kuten Lost And Destroyed, ylipitkä Whisper sekä tylsä päätösballadi Collapsed Bridge. Varsinkin jälkipuoli albumista hidastaa tahtia ja löysäilee turhan paljon. Keskitempoisuus ja tunnelmointi eivät ole Ektomor?n vahvimpia puolia, ja varsinkin levyn loppupuolelta olisi voinut karsia useammankin biisin. 14 biisiä ja kolme varttia on lopulta liikaa tiukkaotteiselle kostoiskulle, ja ”Unkarin Sepulturan” uutukainen jää kokonaisuutena keskinkertaiseksi vahvasta alustaan huolimatta. JUSSI LAHTONEN 7 THAUROROD ANTEINFERNO (NoiseArt) Hyvinkääläinen Thaurorod on ehtinyt toiseen studioalbumiinsa asti. Kuten edellinenkin eli vuoden 2010 Upon Haunted Battle?elds myös Anteinferno on ehtaa power metalia – sinfonista, eeppistä ja vahvasti sekä kotimaisista että eurooppalaisista alan pioneereista vaikutteitaan ottavaa. Kaiut Stratovariuksesta ja Sonata Arcticasta erottuvat siinä missä vivahteet vaikkapa varhaisen Rhapsodyn alkupään tuotannosta ennen kuin Rhapsody paukahti Hollywood-metalliksi. Laukkaheviä on tarjolla koko rahan edestä ja albumi on tehty huolella, ammattitaidolla ja sydämellä. Albumi on silti hyvässä ja pahassa niin perinteikäs, että se on myös levyn Akilleen kantapää. Se, mikä olisi riittänyt 80-luvulla mitaleille ja 90-luvulla välieriin ei enää tänä päivänä riitä kuin puolivälieriin, koska genren historia on niin kattava ja riman taso niin kivikova, että on vaikea nousta hyvän keskikastin yläpuolelle. Uusi vokalisti Andi Kravljaca osoittautuu yhtä kaikki kelpo valinnaksi ja vetää varsin hyvin erityisesti levyn kohokohtiin nousevassa Heart Of The Lionissa. Myös kokeilevampi, jylhää tarinankerrontaa sisältävä kymmenminuuttinen nimikkobiisi edustaa tyylisuuntaa, jota Thaurorodilta kuulisi mielellään jatkossakin perinteisemmän tilutuksen sijasta. www.sue.fi JUSSI LAHTONEN
• proudly presents + SUPPORT: KUOLEMANLAAKSO Tulijoutsen mCD/mLP 14.2. CD/LP 28.2. MANTAR Death By Burning BEASTMILK Climax CD/LP 7.2. CD/LP REVEREND BIZARRE So Long Suckers BABYLON WHORES Pride of the Damned 4LP 6LP DEMILICH 20th Adversary of Emptiness MORDICUS Dances From Left 3LP/2CD LP + 7” 20 TH ADVERSARY OF EMPTINESS TI 4.2.2014 TURKU, KLUBI (OVET KLO 20, K-18) LIPUT PALV.MAKSUINEEN ALK. 28,50 € / TIKETTI KE 5.2.2014 TAMPERE, PAKKAHUONE (OVET KLO 19, S/K-18) LIPUT PALV.MAKSUINEEN ALK. 30,50 € / LIPPUPALVELU TO 6.2.2014 JOENSUU, KERUBI (OVET KLO 20, K-18) WWW.KERUBI.FI, 25,00 € / LEVY-ESKOT PE 7.2.2014 JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO OVET KLO 20, S/ K-18) WWW.JELMU.NET. LIPUT PALV.MAKSUINEEN ALK. 26,00€ / TIKETTI LA 8.2.2014 HELSINKI, THE CIRCUS (OVET KLO 19, K-18) LIPUT PALV.MAKSUINEEN ALK. 30,50 € / LIPPUPALVELU THANK YOU FOR THE DEMON UUSI ALBUMI TAMMIKUUSSA 2014 www. svartrecord s . com SUE » 29 « NRO. 1 LEVYARVIOT SAMMAL No2
• BRUCE SPRINGSTEEN – High Hopes (Sony) Bruce Springsteen on julkaissut 2000-luvulla uutta materiaalia kiivaammin kuin koskaan aiemmin urallaan. High Hopes on tämän vuosituhannen seitsemäs studiolevy ja kaikkiaan miehen 1973 alkaneen levytysuran 18. studiolevy. Valitettavasti julkaisutahti on myös verottanut levyjen tasoa. Jos Springsteenin tuotannon uusimpia julkaisuja vertaa hitaammalla tahdilla julkaistuihin 1970-80-lukujen helmiin, vertailu kääntyy armotta Born To Runin ja The Riverin kaltaisten tunnustettujen klassikoiden eduksi. Aikanaan Springsteenille oli erittäin tärkeää levyjen yhtenäinen tematiikka. Syystä tai toisesta miehen tarve tiukkaan kontrolliin on löystynyt ikääntymisen myötä. Toisin sanoen levyille päätyy aiempaa huonompaa materiaalia. Tiivis julkaisutahti toki tarjoaa uutta musiikkia, jonka fanit mielellään ottavat vastaan, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tuskin yksikään High Hopesin biisi mahtuisi Springsteenin kultakauden levyille. High Hopesin syntyyn suuri vaikutus oli The Rage Against the Machine -kitaristi Tom Morellolla, jota Springsteen levyn kansivihkossaan kutsuu muusakseen. Morellon kitara vinkuukin kahdeksalla levyn 12 kappaleesta parsien hajanaista laulukokoelmaa hieman yhteen. Merkittävin syy yhtenäisyyden puutteelle on High Hopesin biisimateriaalissa. Levy on oikeastaan enemmän kokoelma harvinaisuuksia kuin varsinainen uusi levy. Jo vuoden 2012 Wrecking Ball -levy tarjoili pari aiemmin livelevyillä julkaistua biisiä studioversioina. High Hopesilla on entistä enemmän faneille ennestään tuttuja biisejä. American Skin (41 Shots) kuultiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa Live in NYC -livelevyllä, The Ghost of Tom Joad on 1995 julkaistun kappaleen uusintaversio, sähköinen ja vihainen versio, jollaisena se on 2000-luvulla kuultu E Street Bandin keikoilla. Levyn päättävää Suicide-coveria Dream Baby Dreamia Springsteen soitti vuoden 2005 soolokiertueellaan. Levyn nimibiisi on The Havalinasin coverbiisi, jonka Springsteen versioi aikanaan 1990-luvun puolivälissä ilmestyneelle ep:lle. Covereiden ja livelevyiltä tuttujen kappaleiden lisäksi High Hopesille on blokattu 2000-luvun levyiltä ulosjääneitä biisejä. On tietysti mielenkiintoista tunnistaa vaikutteita. Harry’s Placessa on kaikuja Murder Incorporated -biisistä, Down in the Holen rumpukomppi on lainattu I’m on Firesta, The Saints -cover Just Like Fire Would soundaa siltä kuin se olisi syntynyt Magicin sessioissa ja niin edelleen. Mutta tavalliselle kuuntelijalle High Hopes tarjoaa melko vähän, sillä biisit itsessään eivät ole kovin kummallisia. Springsteen on tehnyt samat temput aiemmin ja paremmin. Siihen on syynsä, että biisit ovat jääneet levyiltä pois. Uudelta levyltä oikeastaan vain levyn päätösraita Dream Baby Dream ja The Wall ovat kappaleita, joihin todennäköisesti palaa useaan kertaan uudelleen. 7 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton ILKKA LAPPI SUE » 30 « NRO. 1
• 9 DELAY TREES READYMADE LEVYARVIOT (Soliti) Nick Trianin luotsaamasta Solitista on lyhyessä ajassa muodostunut synonyymi uudelle kiinnostavalle kotimaiselle kitaramusiikille. Itseäni ilahduttavat aina levy-yhtiöt, joiden logo kannessa on liki pomminvarma laadun tae. Delay Treesin kolmoslevy on omiaan nostamaan Solitin pro?ilia vielä entisestään. Pelkkä Solitin logo saa minut odottamaan Readymadelta Sonic Youth -kitaravalleja ja Dinosaur Jr. -slackerrockia, mutta onneksi Delay Trees laajentaa yhtiön spektriä pohdiskelevampaan ja introspektiivisempään suuntaan. Helposta syntyprosessistaan nimensä saanut Readymade on hyvin kypsynyttä kiireetöntä kitararockia, jossa ajoittain on jopa postrockmaisen jylhiä piirteitä. Samaa ri?ä ei pelätä jäädä toistamaan ja dynamiikkaa on annosteltu aikaamme poikkeuksellisen avokätisesti. Riisutut ja hiljaiset kohdat ovat hiljaisia ja vastaavasti kunnon kitaravalli on kunnon kitaravalli. Ääripäiden välillä on kymmeniä erilaisia sävyjä ja värejä. Levyn päättävä pitkä ja uljas The Atlantic palauttaa mieleen yhden viime vuosien kotimaisista suosikkilevyistäni; Sister Flon kokeellisen Aun. Samaan aikaan levyn alkupuoli useine päällekkäisine näppäiltyine kitara-arpeggioineen muistuttaa minua monista 90-luvun amerikkalaisista kitararock-suosikeistani. Tämän bändin näkisin nyt hyvin mielelläni livenä. TOMI TUOMINEN 7 KORIA KITTEN RIOT RICH MEN POOR MEN GOOD MEN (GAEA Records) Koria Kitten Riot on palannut indiepoppinsa kanssa. Uusi levy on sen ensimmäinen ”bändilevy”, aiemmat tuotokset ovat olleet pitkälti laulaja-lauluntekijä Antti Reikon teoksia. Helposti unohtuvat kiltit indiepopbändit tarvitsevat jonkinlaisen x-factorin, joka tekee muistijäljestä pysyvän. Valitettavasti Reikosta ei ole bändinsä erikoisuudeksi, hänen ulosantinsa ei ole kovin mieleenpainuvaa. Ylisanoittaminen yhdistettynä liian aukikirjoitettuihin lyriikoihin on levyn kompastuskivistä suurin. Bändi riisuu musiikistaan vapaaehtoisesti kaiken mystisyyden. Levy vaikuttaa paikoitellen todella laskelmoivalta. Suits & Evening Gowns on muuten aivan pätevä kappale, mutta alun rytmityskuviot tuntuvat keikkatilanteet mielessä tehdyiltä ja muutamat välihuudoista ovat niin häpeilemätöntä Arcade Fire –suonen lypsämistä, että kappaleesta menee maku. Sinners in the Sun ja Carpathia ovat levyn tasapainoisimmat biisit. Niillä uskalletaan syleillä aiempien levyjen minimalistisempaa ilmaisua, joka ei ole itseisarvo, mutta toiseenkaan suuntaan bändi ei uskalla täysillä lähteä. Paljon rohkeammin genren tavaramerkkipiirteiden kanssa irrottelee esimerkiksi Ewert And The Two Dragons. Vaiheilulla saadaan seiskan arvoista keskikastia. Bändi puskee aggressiivisesti samoille apajille ulkomaisten kilpailijoiden kanssa, mutta markkinoilla on valitettavasti vielä monta taidokkaampaa tekijää. Koria on symppis bändi, toivottavasti musiikki toimii keikoilla paremmin. ANNI EEROLA 4 GRACESKULL THE ONCE AND FUTURE (Nature Sucks Anyway Music) Graceskull on bändi, jonka jäsenten itsetunto tuntuu keikkuvan aivan omassa luokassaan. En tiedä, kuka levyn saatetekstin on kirjoittanut, mutta kovasti annetaan ymmärtää, että käsissäni on pala kultaa, joka on pitänyt saattaa maailmaan ihan konserttitaltioinnin kera. Valitettavasti adjektiivit, joilla minä tätä levyä kuvailen, ovat spektrin rumimmasta päästä. The Once And Future on kehnoin levy mitä olen kuullut todella pitkään aikaan. Ove Ritolan itseriittoinen ääni ja hänen tapansa yliääntää sanoitukset ovat uskomattoman luotaantyöntäviä. Lisäksi laulut ovat koko ajan luonnottoman pinnassa. Sävellyspuoli ei saa yhtään enempää kiitosta. Soitto on tavattoman kliinistä, kaikki tarttumapinta on hiottu pois ja jäljelle on jäänyt JARKKO MARTIKAINEN – Koirien taivas (Sakara) Jarkko Martikaisen soolouran viides studiolevy ottaa askeleita perinteisempään bändisoittoon Usko-levyn jälkeen. Pääasiallisina soittajina levyllä kuullaan Martikaisen lisäksi Samae Koskista ja Ema Hurskaista. Lisäksi mukana on pitkä joukko vierailijoita, jotka tuovat olennaisen panoksensa levylle. Esimerkiksi levyn riemastuttavimpiin hetkiin kuuluva Eitoivotut laulut olisi huomattavasti ontompi ilman Pekka Kuusiston viulua. Uudella levyllä Martkaisen rakkaus Gösta Sundqvistiin tulee selvemmin esiin kuin kertaakaan aiemmin. Singlenäkin julkaistu Tämä vaikea elämä sekä Kesäloma kellarissa ovat kuin suoraan Leevi and the Leavingsin laulukirjasta. Muissakin biiseissä on ripauksia Leeville tyypillistä surkuhupaisaa realismia. Mukana on myös Leevistä muistuttavaa pari iskelmällisempää sovitusta, vaikka Koirien taivaan perustukset onkin valettu samalle kalliolle kuin Martikaisen aiempikin ura. Pelkkää pastissia Koirien taivas ei ole. Biisien toteutuksessa on hyödynnetty monia tyylejä. Nimiraita kulkee 1950-lukulaisen päiväkahvijazzin hengessä, Virheet on tehtävä itse ammentaa Martikaisen laulutapaa myöden romanimusiikin perinteistä ja Hitlerin koiran näkökulmasta kerrottu Blondi on herkistelyballadi par excellence. Monimuotoisuudestaan huolimatta Koirien taivas on kompakti ja ainakin musiikillisesti Uskoa helpommin lähestyttävä levy. Kompaktiuden syynä on biisien radioystävällinen kesto. Yksikään laulu ei ole neljää ja puolta minuuttia pidempi. Tuskin tässä kuitenkaan kovin montaa radiohittiä irtoaa, sillä tarinoissa on useampia kulmia ja Martikaisen teksteille tyypillisiä äkkivääriä käännöksiä kuten biisissä Balladi palaneesta talosta. Koska kappaleissa on syvyyttä, levy löytänee tiensä soittimeen usein kevään mittaan. pelkkää kiiltävää ohutta pintaa. Mutta tuskin tämä on monikerroksista musiikkia ollut alunperinkään. Seasonsin instrumentaaliosuudet ovat levyn ainoa valonpilkahdus. En olisi uskonut, että mikään levy pystyy riipimään näin pahasti kaikkia aisteja ja samaan aikaan olemaan näin mitäänsanomaton. ta. Rytmikudelmat ovat ilmavia ja niissä on imua. Toisinaan tuntuu kuitenkin siltä että kokonaisuus laahaa. Tämä luo raskautta ja totisuutta – tosin käsiteltävät aiheetkaan eivät ole niitä keveimpiä. ”Sana ... kiiri maailman ympäri ja palasi, ja jossakin sana kuultiin.” Soutak soi painokkaasti ja tyylillä. Levyllä ei ole heikkoja esityksiä. Kappaleet on sovitettu ja esitetty taiten. Ne elävät hienosti, pitävät otteessaan ja kaikki osaset palvelevat harkitusti kokonaisuutta. Toisinaan kuitenkin koko joukkion tulkinta kuulostaa hieman pidättyväiseltä. Ripaus tulisuutta tekisi tälle muutoin muotovaliolle debyytille hyvää. ANNI EEROLA ALONZO AJU HEINO ALONZO AJU HEINO 8 7 AZIZA BRAHIM SOUTAK (Glitterbeat) ”Olen elänyt pakolaisena maailmaan saapumisestani asti.” Näin laulaa länsisaharalaista syntyperää oleva Aziza Brahim uudella albumillaan. Brahimin äiti pakeni Marokon armeijaa algerialaiselle pakolaisleirille odottaessaan Azizaa. Pakolaisleiriltä Brahimin tie kävi Kuubaan opiskelemaan, josta hän päätyi lopulta Espanjaan. Kiertolaiselämä kuuluu Soutak-levyllä, jolla on saharalaisten ainesten lisäksi kaikuja juuri Espanjasta ja Kuubasta. Brahim itse kirjoittaa että hän haki albumille vaikutteita erityisesti Malin musiikista. Soutakilla Brahim luottaa verrattain pieneen ja pääasiassa akustiseen yhtyeeseen. Tämän johdosta kukin soittaja lyö vahvasti leimansa kokonaisuuteen: hispaanisävyt tulevat verenperintönä espanjalaisilta muusikoilta, joista erityisesti basisti Guillem Aguilarin työskentely miellyttää. Malilaista sointia puolestaan tuo kitaristi Kalilou Sangare. Laulamisen lisäksi Brahim naputtelee sahrawi-tyylille ominaista tbal-rumpua. Brahimin äänessä on uskottavuutta, vaikka hänen tulkintansa onkin välillä yksitotisSUE 8 MONICA HELDAL BOY FROM THE NORTH (Warner Music) Norjalaisen laulaja-lauluntekijän Monica Heldalin tunnelmallinen esikoislevy soi samanaikaisesti sekä nykyaikaisen selkeästi että eilispäivän yliohjattua lämpöä hehkuen. Muun muassa Pentanglesta tuttu kontrabasisti Danny Thompson soittaa kahdella raidalla tapansa mukaan hienosti. Thompsonin läsnäolo alleviivaa Heldalin velkaa brittiläiselle 60-luvun folk rockille. Norjatar taustajoukkoineen kuitenkin ammentaa muistakin lähteistä: levyllä kuullaan myös americanatunnelmointia, irkkusävyjä, syntetisaattorimausteita ja sitä kuuluisaa pohjoisen kaihoa. Pohjoismaisista sielunsisaruksista käy paikoitellen mielessä ruotsalainen Promise and the Monster, joskaan Heldalin musiikki ei ole yhtä aavemaista. Heldalin lauluääni tuo mieleen etäisesti Emmylou Harrisin, jonka Heldal mainitseekin yhdeksi esikuvakseen. Heldalin ääni soi Harrisin tavoin hieman nasaalisti ja molemmat tulkitsevat melko vähäeleisesti. Emmylou kuitenkin kääntää vähäeleisyyden kenties vahvimmaksi avukseen, johon Heldal ei ainakaan vielä yllä. » 31 « NRO. 1 ILKKA LAPPI 8 JOAN AS POLICE WOMAN THE CLASSIC [PIAS] Poliisileidi Joan Wasser jatkaa uutuudellaan onnistuneesti amerikkalaisen klassisen R&B:n, laulaja lauluntekijäperinteen ja vaihtoehtorockin yhteensovittamista. Wasser on kulkenut levy levyltä pianovetoisesta ja ilmavasta soinnista asteittain kohti täyteen tuotetumpaa ja rytmikkäämpää ilmaisua. Levyjen tunnelmat ovat myös keventyneet käsikkäin mainitun kehityksen kanssa. Ilmeisesti tämä käy myös yksiin Wasserin viime vuosien elämäntapahtumien kanssa, mikä tuntuukin luontevalta. Debyyttilevy Real Lifella ei olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa pirteää doo-wopia, jota nyt tarjoillaan nimikkoraidalla leikkisän beatboxauksen säestämänä. Napakka aloitus huipentuu neljäntenä kuultavan Good Togetherin komeaan paisutteluun, jota seuraa muutaman laulun mittainen auvoisampi suvanto. Tämän jälkeen Wasser ja kumppanit heittävät funkimman vaihteen silmään Shame-kappaleen myötä, josta voisi povata yhtä alkuvuoden indietanssihittiä. Albumin kaari on rakennettu hienosti rytmikkään ja raukean sekä täyteläisen ja ilma-
• LEVYARVIOT suoraan: minä en usko Teenage Fanclubiin. En ole koskaan uskonut. Vuonna 1993 oli yksi lyhyt hetki, kun mietin, että ostanko Thirteenin vai Toolin Undertown. Onneksi päädyin jälkimmäiseen, sillä Thirteen olisi ollut helvetinmoinen pettymys. The New Mendicantsilla Fanclubin nokkamies Norman Blake yhdistää voimansa Pernice Brothersissa vaikuttaneiden Joe Pernicen ja Mike Belitskyn kanssa ja tuloksena on jonkinlainen amalgamaatio bändien soinnista. Ennen ensimmäistä kuuntelukertaa päätän antaa Blakelle anteeksi hänen aiemmat tekonsa, mutta Blake lyö vyön alle kakkosbiisi A Very Sorry Christmasilla. Maailma ei tarvitse uusia joululauluja. Ei Bad Religionilta, ei Erasurelta eikä myöskään The New Mendicantsilta. Joululauluja on jo nyt ihan liikaa ja ne ovat kaikki hirveätä paskaa. Vaikka tämän virhelyönnin kykenisi unohtamaan, ei Into The Lime siltikään vakuuta. Kuten Fanclubin tuotanto, se on aivan liian sisäsiistiä ja särmätöntä aiheuttaakseen tunnereaktioita. Jos haluan kuulla hyvää, tunteita herättävää kitarapopia, tartun edelleen Weezerin, R.E.M:in tai vaikkapa Belle & Sebastianin levyyn. Blaken porukan tuotokset tiedän jatkossakin kiertää kaukaa. Ne eivät ole minulle. BLOOD ORANGE – Cupid Deluxe (Domino) TOMI TUOMINEN Työskenneltyään Solangen ja Mutya Keisha Siobhanin biisintekijä-tuottajana omaa tyyliään etsiskellyt Devonté Hynes on löytänyt musiikillisen kotinsa trendikkään, samalla epämääräisen nostalgisen hipsteri-r&b:n liepeiltä. Cupid Deluxe kuulostaa siltä kuin kuuntelisi Princen, Madonnan ja Michael Jacksonin kolmistaan vuosina 1983-87 äänittämiä demoja. Entuudestaan oudot kappaleet tuntuvat heti jotenkin tutuilta, sillä ne ovat klassikkoainesta. Cupid Deluxe -albumilla vain henkisesti läsnäolevan Solangen virkaa Hynesin duettoparina toimittaa Friends-yhtyeen Samantha Urbani, kahdella raidalla Chairliftin Caroline Polachek. Sekä Michael Jacksonin että Princen manttelin harteilleen ottanut Hynes huolehtii instrumenteista suurimmaksi osaksi itse, mutta mm. Kindness eli Adam Bainbridge on mukana kuvioissa. Cupid Deluxe on hyvin surumielinen levy. Itseruoskintaa olisi vaikea toteuttaa You’re Not Good Enough -kappaletta tehokkaammin. Time Will Tell -biisin itkuinen makuuhuonevonkaus löytää vertaisensa vain 80-luvun Minneapolisista. Kaiken kruunaa Always Let U Down -cover kaikkien aikojen masentavimmasta rakkauslaulusta. Tältä Mansunin Paul Draper olisi duranduranpäissään toivonut yhtyeensä kuulostavan. Toivon mukaan Hynesin albumijulkaisun jälkeen kohtaamat vastoinkäymiset vain kannustavat miestä eteenpäin. van vaihteluille. Levy ei kouraise syvältä, mutta se yllättää ja hivelee. The Classic on kokonaisuutena kenties parasta Joan as Police Womania sitten hienon debyytin. 7 ta kun alkujärkytyksestä pääsee yli, alkaa uudesta levystäkin löytyä tarttumapintoja. Tapojensa mukaan Prättälä on mennyt pitkälle valitsemallaan tiellä ja tehnyt tarkkaa työtä. New Mystique on vaikeasti sulavaa kamaa, joka luultavasti karkottaa osan miehen aiemmista tekemisistä innostuneista. Matkan varrelta löytynee kuitenkin myös uutta yleisöä. 9 ALONZO AJU HEINO 8 MOGWAI RAVE TAPES (Rock Action) Skottilainen post rock -yhtye Mogwai on mölynnyt hiljaa kovaa hiljaa sairaan kovaa jo 19 vuoden ajan. Bändi on albumi albumilta hivuttautunut kuitenkin onneksi kauemmas ja kauemmas post rockin konventioista. Rave Tapesilla Mogwai on lähempänä normaalia popmusiikkia kuin koskaan ennen. Heard About You Last Night on kaunis instrumentaali, ja Simon Ferocious tuo mieleen Tortoisen ja krautrockin. Albumin kohokohta on Remurdered, joka nousee koko kuusi ja puoliminuuttisen kestonsa ajan, ja jonka elektronisuus tuo mieleen giallo-elokuvien soundtrackeiltä tutun Goblinin. Rave Tapes saattaa tämän vuoden aikana nousta vielä Mogwain mestariteokseksi. JARKKO FRÄNTILÄ 5 BOY & BEAR HARLEQUIN DREAM (Nettwerk) Midlake räjytti pankin Roscoe-hitillään, ja Fleet Foxes on hissuttelun nykyjumala. Vähemmän yllättäen näitä kahta yhtyettä on seurannut jäljittelijöiden joukko. Midlaken jäljittelijöille ominaista on se, että melodiat ovat silkkaa hunajaa, mutta hunaja ilman teetä on vain äklömakeaa. Australialainen Boy & Bear tekee kaiken tyylilajille ominaisesti jopa kyllästymiseen asti. A Moments Grace on silkkaa Fleet Foxesia jopa niin paljon, että oli pakko tarkistaa soittimesta yhtyeen nimi. Nimikappaleen lopussa on uskomattoman törkeä saksofonisoolo, joka ryöpsähtää silmille yllättäen. Tällaisia hetkiä olisi tarvittu huomattavasti lisää, jotta albumi nousisi esiin keskinkertaisuuden suosta. JARKKO FRÄNTILÄ DEVIL BOX CECI N’EST PAS UNE GUITARE (Kääntö) Sarjakuvistaan ja Black Audio- sekä Steel Mammoth -yhtyeistä parhaiten tunnettu Ville Pirinen on mukana myös Devil Box -yhtyeessä. Bändin toinen osapuoli on Antti Alanko, joka on suurelle yleisölle tuntematon vallan mainiosta L’go Pistoolista. Ranskaksi nimetyllä levyllä kitarat soivat herkästi ja hitaasti. Välillä seassa kuuluu hiljaisia elektronisia rytmejä – ja siinä oikeastaan se. Tunnelma on kiireetön, ja välillä olo on kuin ulos lumisateeseen tuijottelisi. Samalla maisema vie kuitenkin mukanaan, ja levy unohtuu taustalle soimaan. Se kai on ollut tarkoituskin. On vaikea määritellä onko Devil Boxin folk ja blues terapiamusiikkia tekijöilleen vai ihan relevantti tuotos, jonka pariin jaksaa palata myöhemmin uudelleen. Kalastusmusiikkia tämä on, rauhallista ja pohdiskelevaa. Aura River päättää albumin miltei menevästi. JARKKO FRÄNTILÄ 7 TUOMO THE NEW MYSTIQUE (Sony) ”I need to ?nd a love/I need to ?nd passion/I need to ?nd a record deal yeah that’s the ?rst/ Thing I need.” Tuomo Prättälälle miehen neljäs soololevy on uuden löytämistä. Tavoitteet paalutetaan avausraidalla List of Things. Pitkän syntyprosessin The New Mystique on soul-miehen irtiotto Stevie Wonderista ja Motownista. Edelliset kolme soololevyä ammensivat enemmän tai vähemmän perinteisestä soulista, josta multi-instrumentalisti ajautuu uutuudellaan aika kauas. Nyt on rumpukonetta, konebiittiä ja syntikkasoundia, vaikka riisuttuna sävellysten kova ydin olisikin Tuomolle aika tyypillistä tavaraa. Toteutustapa on kuitenkin sellainen, että ensimmäisenä alkaa kuunnella muuta kuin kaiken taustalta kumpuavaa. Saatesanojen mukaan uuden suunnan löytyminen oli artistille itselleen todella tärkeää ja uuden soundin etsiminen oli myös ilmeisen raskasta. Tuomo yllättää myös kuulijan, mutSUE JARI MÄKELÄ ILKKA LAPPI 7 MARISSA NADLER JULY (Bella Union) Yhtäkkiä Marissa Nadlerkin on varttunut yli 30-vuotiaaksi ja naisen debyyttilevystä on kulunut kymmenen vuotta. July on jo kuudes kuulasääninen amerikkalaisen studiolevy. Nadlerin tapauksessa uran läpi kantanut peruspilari, hänen metsosopraanonsa, ei ole muuttunut miksikään. Tälläkin kertaa naisen laulu on kuin ääneksi muutettu syksyinen aamu Bostonissa, hieman kalsea ja utuinen, mutta toisaalta arvaamaton ja kiehtova. Nadlerin folklaulut elävät ja kuolevat naisen tulkinnan mukana. Hän kuiskailee ja henkäilee kaihoisia, haikeita ja surullisia rakkaustarinoitaan samalla nuotilla kappaleesta, levystä ja vuodesta toiseen. Niihin on helppo kietoutua ja rakastua peruuttamattomasti Nadlerin ulosantiin. Toisaalta on helppo ymmärtää, jos ei voi sietää Nadlerin musiikkia. Hänen tekemisiään on helppo kritisoida tylsiksi ja itseään toistaviksi. Julylla Nadler jatkaa totutulla linjalla, mutta omalle parhaalle tasolleen hän ei yllä. Vaihteluväliä on vielä tavallistakin vähemmän ja se ”hittibiisi” tältä levyltä puuttuu. Julylla ei ole sellaista puhtaan nerouden ilmentymää, jollainen naisen omaa nimeä kantavan levyn Mr. John Lee Revisited tai Songs III: Bird on the Waterin Leonard Cohen -cover Famous Blue Raincoat oli. ILKKA LAPPI 6 THE NEW MENDICANTS INTO THE LIME (One Little Indian) Pahoittelut niille kiihkouskovaisille, joita kaveripiiristäkin löytyy, mutta sanon sen nyt » 32 « NRO. 1 8 BEEDEEGEE SUM/ONE (4AD) Brooklynin polyrytmeihin hurahtaneen hippipataljoonan Gang Gang Dancen nokkamiehen Brian DeGrawn debyyttisoolo lupailee herkkuja Animal Collective -tyyppisen kokeellisen elektronisen musiikin ystäville. CSS:n Lovefoxxxin tulkitsema ensisingle Flowers oli suoraa jatkoa Gang Gang Dancen universumia syleilevälle etniselle new age -indielle. Loputkin DeGrawn soolosta on mannaa bändin soundin ystäville. Eikä tuo varsinaisesti mikään ihme ole. Levy sai alkunsa DeGrawn maaseutustudiolla Gang Gang Dancen levynä mutta muovautui hiljalleen persoonallisempaan suuntaan ja soololevyksi. Huomattavin ero Gang Gang Dancen levyihin löytyy vokalisteista. Levyn mittaan äänessä ovat Lovefoxxxin lisäksi Hot Chipin Alexis Taylor ja Douglas Armour sekä Gang Gang Dancen oma Lizzi Bougatsos. Suurimmalta osin levy etenee mystisissä instrumentaalisissa maisemissa. Se lainailee estetiikkaa niin nyky-hiphopin kuin klassisen musiikin kuvastosta. Lopputuloksena on jonkinlainen hyperaktiivinen rentoutumislevy niille, joille valaiden laulu -cd:t eivät enää riitä. Sisäkannen kuvassa DeGraw lilluu kaulaansa myöten aaltoilevassa vedessä sateenkaaren väriseen t-paitaan ja lierihattuun pukeutuneena. Kuva on omiaan summaamaan Sum/ Onen tunnelmia. DeGraw on mestari luomaan painotonta tilaa, soundimaailmoja ja melodioita, jotka nostavat kuulijan mielen kellumaan. Sum/One ei ole aivan Eye Contactin veroinen GGD-levy, mutta silti hyvinkin hankkimisen väärtti. TOMI TUOMINEN 7 LEE BANNON ALTERNATE/ENDINGS (Ninja Tune) Olen aina ollut aavistuksen skeptinen sen ajatuksen suhteen, että musiikissa kaikki kiertää kehää. Viimeistään nyt, kun melko tarkkaan 20 vuotta alkuperäisen buumin jälkeen kuuntelen drum’n’bass-uutuuslevyä, olen valmiimpi allekirjoittamaan tuon lauseen. Ehkä musiikki sittenkin kulkee sykleissä. Ilmeisesti aika on nyt kypsä d&b:n uudelle tulemiselle. Sacramentolainen Bannon tunnetaan paremmin hiphop-tuottajana eikä Kaliforniaa muutenkaan muisteta kaikkein kuumimpana drum’n’bass-mekkana. Ilmeisesti Sacramentossa kuuntelukulttuuri oli kuitenkin voimissaan jo 90-luvulla. Nyt sen hedelmät ovat kypsyneet kuunneltaviksi. Lee Bannonin d&b-soundi sijoittuu Metalheadz-porukan kulmikkaamman ja teknisemmän pään Ru?ge Kru, Photek -tunnelmiin. Bannon ei pehmoile eikä groovaa LTJ Bukemin hengessä vaan tykittää suurimman osan ajasta pimeässä kaasu pohjassa ja ilman ajovaloja. Alternate/Endings ilahduttaa olemassa-
• olollaan vanhaa junkkamiestä, mutta yltäisikö se omien sen ajan suosikkien rinnalle? Tuskin. Tiukan paikan tullen soittimeen menisi edelleen Modus Operandi, New Forms tai Timeless. Genren uusi tuleminen mahdollistaa kuitenkin taas uusien klassikoiden syntymisen. Se on hieno lupaus. TOMI TUOMINEN 8 I BREAK HORSES CHIAROSCURO TOMI TUOMINEN 9 ILLUM SPHERE GHOSTS OF THEN AND NOW (Ninja Tune) Joskus ihmettelin, että kuka ihme haluaisi cdaikana käyttää samplepackia, joka sisältää vinyylin rahinaa. Nyt tiedän vastauksen: manchesterilainen Ryan Hunn eli Illum Sphere. Sateen ropinalla käynnistyvä debyytti on täynnä erilaisia signaalia huonontavia häiriöääniä tuomassa tunnelmaa ja tällä kertaa ne ihmeen kaupalla puolustavat paikkaansa. Hunnin soundia on vaikea pistää elektronisen musiikin kartalle. Tummilla ja paikoin armottomilla sävyillään se muistuttaa Lornin nerokasta kummitteluelektroa. Välillä olen kuulevinani siinä sambakarnevaalin elämäniloisia rytmejä, ja kuitenkin pidän kuulemastani koko ajan. Pölyiseltä ja autioituneelta kuulostava Ghosts Of Then And Now on kuin vanha valokuva, johon yhdelle hahmolle on piirretty pirunsarvet ja joka on täynnä kryptisiä merkintöjä menneiltä ajoilta. Sen lähtökohtia on vaikea ymmärtää, mutta lopputulosta helppo rakastaa. Illum Spheren soundissa on samanlaista elektronisessa musiikissa harvinaista inhimillisyyttä kuin Gonjasu?n humalaisesti huojuvissa kappaleissa. Parhaimmillaan se kuulostaa siltä kuin henget olisivat riivanneet rumpukoneen ja sämplerin ja yrittäisivät niiden kautta kertoa meille eläville jotain. TOMI TUOMINEN 8 YDINPERSE YDINTIKKU (Omakustanne) Ydinperhe on hyvä yhtye. Poppoossa on asennetta ja sen musiikissa oikeanlaista rankkuutta. Bändillä, joka nimeää itsensä pöljästi Ydinperseeksi, on huumorintajua. Nimi herätti ainakin oman kiinnostukseni. Ydintikku-usb sisältää ”asscorea” soittavan Ydinperseen albumin lisäksi bändin Early Days -ep:n (2011) sekä musiikkivideoita ja kuvia. Albumi on soundillisesti ja soitannollisesti ep:tä noin valovuoden edellä, sijoittuen johonkin rokkaavan Laman (Mitä paskaa) ja Nyrkkitappelun (Rautalehmä ojassa) välimaastoon. Paras kappale on ehdottomasti Mitä paskaa, josta bändi on tehnyt myös komean videon. Vanhemmatkin äänitykset (Ostarin takana, Ammattiylpeys) ovat rupisuu- LEVYARVIOT (Bella Union) Ei tarvitse tietää, että I Break Horses on ruotsalainen miehen ja naisen muodostama duo ymmärtääkseen jo levyn ensimmäisten tahtien aikana minkä markkinaraon bändi pyrkii täyttämään. Ensimmäisen biisin tumma elektroninen soundimaailma ja dramaattinen rytmitys vievät ajatukset aikaan, jolloin The Knife ei vielä ollut konseptitaidetta vaan ensisijaisesti helvetin hyvää popmusiikkia. Maalaustaiteen italiankielisestä valon ja varjon vaihtelua kuvaavasta termistä nimensä ottava kakkoslevy on vahvasti velkaa Dreijerin sisarusten synkimmille Silent Shout -visioille. Silti siellä täällä helkähtelee kuulaampia ja kirkkaampia sävyjä kuin veden laineilla leikittelevää auringonpaistetta. Pohjavire on syvän tumma ja tunnelma jotenkin sammaleinen. Levyltä voi halutessaan vetää suoria suuntaviivoja chillwaveen ja moderniin elektroniseen shoegaze-soundiin, mikä tekee siitä vielä odotettuakin monisyisemmän kuuntelukokemuksen. Vaikka Maria Lindénin ääni ei ole yhtä vieraannuttavan toismaailmallinen ja hieno kuin Karin Dreijerin, minun on huomattavasti helpompi kuvitella tulevaisuudessa kuuntelevani Chiaroscuroa kuin Shaking The Habitualia. Tämä on levy, joka tarjoaa muutakin kuin shokkiarvoa. Se muu on etupäässä hyviä biisejä. REVIVAL HYMNS – PAUHU (Riku) Revival Hymns jäi kodittomaksi Lionheart Recordsin lopetettua toimintansa keväällä 2013. Riku Records -merkin suojiin uuden kodin rakentanut yhtye palaa asiaan aseenaan Feathers-debyyttiä (2011) sävykkäämpi kakkosalbumi Pauhu. Tamperelaisyhtye on nimennyt uuden levynsä sattuvasti: ”pauhu” on juuri se sana, jolla tätä ylitsehyökyvää, tunteikasta ääniaaltoa pitääkin kuvata. Sen verran se luotsaa harhaan, ettei rantamaininkimainen vyöry- tys ole bändin ainoa kommunikaatioväline. Post-rockvaikutteista on ammennettu myös hiljaisiin ja viipyileviin sovituksiin, joista ryhmä rakentaa monen voimakkuusluokan tunnemyrskyjä ilmojen valtiaan ottein. Liplattavien aaltojen ja suurten tyrskyjen välissä on liikettä ja elämää. Aallonpohjat ovat lohduttoman syviä ja aallonharjat sieppaavat sielunsopukoista. Globaalisti katsottuna Revival Hymns ei ole genressään erikoinen yhtye, mutta Suomessa Pauhu tekee siitä lajityypin johtavan nimen. Tunnelmallinen ja sisäänpäin kääntynyt Pauhu ei ole popmusiikkia vaan meditatiivista taiderockia. Ihmisääni asettuu siinä melodiasoittimeksi muiden joukkoon niin, ettei sanoituksiin tule kiinnittäneeksi huomiota. Revival Hymnsin tekstit eivät luettunakaan riko eksistentialistista tunnelmaa. Yhtye pukee eristäytyneisyyden, yksinäisyyden ja vapahduksen etsinnän sanoiksi, jotka sopivat kuvaan saumattomasti. dessaan viihdyttäviä. Seitsemäntoista audiokappaleen kesto on kompakti kuusitoista minuuttia, joten yksittäisen biisin parissa ei pääse pitkästymään. Pakana kestää peräti kuusi sekuntia. Ydintikku-usb on pakattu bändin logolla varustettuun pehmustettuun laatikkoon. Vaikka Ydinperse julistaa haluavansa vaihtoehdon cd:ille ja vinyylille, pitää pramea fyysinen pakkaus pilkkanaan tuttuja perusteluja digitaaliselle formaatille. Usb-tikku on siis tällä kertaa punkimpi kuin c-kasetti. Lopuksi haluan vielä korostaa, että arviokappaleen mukana tulleella viidenkympin Monopoli-rahalla ei ollut vaikutusta usb-tikun saamaan arvosanaan! kuin mihin se omalla nimellään olisi tässä vaiheessa yltänyt. Odotukset bändin varsinaista esikoisalbumia kohtaan kasvavat. Metallin ystävät saavat haluamansa rautaisannoksen Circleä. Vanhan Circlen jäsenet saavat hengähdystaukonsa nimen tuomista velvotteista. Circle-brändi säilyy haavoittumattomana, kenties mielipuolinen kokeilu kirkastaakin sitä. Kaikki voittavat! 5 8 JARI MÄKELÄ 8 CIRCLE INCARNATION (Ektro) Jussi Lehtisalo ennakoi Sue-lehden haastattelussa vuonna 2001, että hänet voitaisiin siirtää bändin muiden alkuperäisjäsenten tavoin vilttiketjuun. Meni kaksitoista vuotta, ja uhkakuva realisoitui ainakin yhden albumin ajaksi. Ektro julkaisi vuonna 2012 kokoelman jo pitkään vaikuttaneen porilaisen deathmetalyhtye Stench of Decayn vanhoista demoista ja Visions Beyond Death -ep:stä. Circleä tuuratessaan bändi onnistuu paremmin kuin Falcon (ex-Circle) omalla tripillään. Incarnation on tyylikäs, biisijärjestystä myöten taiten tuumailtu ja loppuun asti kantava albumikokonaisuus. Nimikappale ja Transcending jyrisevät ja ryskyvät kuolinkorinoineen vakuuttavasti. Infamyn murskaava ri?ttely huipentuu Rami Simeliuksen ja Ville Valavuon kitaroiden riipivään kaksintaisteluun. Pikainen Bloodstreams raapii korvakäytävät puhtaiksi, ennenkuin eeppisen päätöskappale Burdenin messuava krautjunnaus kunnioittaa Circle-nimen velvoittavaa perinnettä. Circle-monikkerin alla Stench of Decay hankkii julkaisulleen laajempaa näkyvyyttä SUE JARI MÄKELÄ 7 FALCON (EX-CIRCLE) FRONTIER (Ektro) Idea Janne Westerlundin laulamasta ”soft rock”- tai ”AOR”-albumista oli samaan aikaan sekä riemastuttava että pelottava, joten ei ole mikään yllätys, että tekijät eivät halunneet julkaista lopputulosta Circlen nimellä. Edeltäneeseen kohuun ja odotuksiin verrattuna levy on kyllä pettymys. The Crash julkaisi ylivertaisen kasaripastissinsa Still Aliven yli kymmenen vuotta sitten. Siihen verrattuna valitettavan tussusoundinen Frontier ei ole mikään albumimittainen Van Halen- tai Foreigner-tribuutti, vaan hieman vesittynyt hardrock-albumi, joka on Mika Rätön ilkikurisilla koskettimilla yritetty naamioida aikuisrokiksi. Biisit ovat pullollaan lukemattomista lähteistä pöllittyjä lupaavia aineksia, mutta Samae Koskisen tuotannosta puuttuu biiseihin lisää henkeä puhaltava puhti. Tekijät eivät ole AOR:n parissa kotonaan. Kohokohtiin kuuluva Vegas Sound edustaakin oikeastaan vanhaa Circleä. Westerlundin normaalisti sielua suikaloivat blues-vokaalit soveltuvat heikommin edamin viipalointiin. Pehmeämpi ilmaisu irtoaa mieheltä sulavasti albumin eliittiin kuuluvalla Miami Tits -kappaleella, mutta Frontierin tekijätiedoista ei selviä, laulaako Westerlund levyn parasta biisiä Seasoned Girl (I’ll Go Crazy). Sen solisti lienee joku toinen, ei kuitenkaan Rättö. » 33 « NRO. 1 JARI MÄKELÄ ARI VÄNTÄNEN JOMA ETEENPÄIN (Omakustanne) Johannes Väisänen eli Joma on oululainen räppäri, joka on itse tuottanut ja soittanut suurimman osan Eteenpäin-debyytistään. Tämä on kunnioitettava suoritus, ja onkin myönnettävä, että tuotanto kuulostaa kautta linjan lievästä demomaisuudesta huolimatta melko pätevältä. Ikävä kyllä kun on kyse räppilevystä, olisi suotavaa, että myös räppääminen olisi hanskassa. Tasaisin väliajoin Joman räppäily meinaa nimittäin luisua o? beatiin ja välillä ?ow on ns. pehmeää kuin jänis. Kun Joma avaa suunsa, voi olla lähes varma, että sieltä tulee jotakin kliseistä, banaalia tai jotakin todella käsittämätöntä. Levyn avaava Esimakuna hämmentää välittömästi iskemällä kehiin seuraavan riimikombon: ”Vaik monet provosoi / mä vaan eskaloin / ja siemenet paperille kynäni kautta ejakuloin. Useimmissa kappaleissa itketään sitä, että tytöt ei tykkää tai rakkaus ei natsaa. Kuten Joma asian itse tiivistää Murtuneet miehet –raidalla: ”Mun rakkauselämä on yhtä suurta vitsiä.” Toisaalta ihmekös tuo, jos jo levyn jonkinasteiseksi viraalihitiksi noussut camp-henkinen Lähikaupan tyttö sisältää rivit: ”Järkkäilit kinkkuhyllyl makkaroita / en voinut olla vilkaisematta sun pakaroitas.” Ja juuri kun luulee kuulleensa kaiken, isketään kehiin vielä Saat mut elämään, joka sisältää sämplen J. Karjalaisen Hän-kappaleesta. Olen sanaton. MIKKO TOIVIAINEN 8 JUUKE ’77 YKSITTÄISTAPAUS (Lättyhommat) Jonkinlaista protestifolkia ja akustista punkia sekoitteleva torniolaislähtöinen Juuke ’77 yllättää positiivisesti debyyttilevyllään. 14-biisinen ensilevy Yksittäistapaus on täysin herran itsensä kokoon kursima kokonaisuus, joka heristelee ilkikurisesti keskisormea päät-
• LEVYARVIOT täjien ja muiden päsmäreiden suuntaan – kuten tietysti asiaan kuuluukin. Kritikointi ei kuitenkaan missään vaiheessa mene saarnaamisen puolelle vaan vittuilu hoidetaan kieli tukevasti poskessa. Ilahduttavaa on se, kuinka soittohommat hoidetaan sympaattisesti vasurilla, vaikka taitoa enempäänkin varmasti löytyisi. Soiton tietynlainen luonnosmaisuus kuitenkin tukee hyväntuulista ?ilistä ja antaa mennä vaan -meininkiä. Kollegoista lähimpiä verrokkeja lienevät Juha Pekka Tapani Heikkinen JNE ja J. Kiesi Grandes, mutta jostakin syystä Juuke ’77:n meiningistä nousee kuitenkin päällimmäisenä mieleen Hector. Kyseinen Herra Mirandos kummittelee varsinkin romanttisempien raitojen kuten Hamsterdam ja Me jäätiin kesken yllä. Molemmat nousevat ehdottomasti levyn kärkikastiin. Muista kappaleista mieleen jäävät etenkin nimellään luulot pois ottava Tahdon kuolla mosh pitissä sekä levyn aloittava Terveisiä Dostovjevskille. Vielä röyhkeämpää popmaisuutta tähän silti vielä kaipaisi. MIKKO TOIVIAINEN 9 RATTUS TURTA (Svart) Hardcoren kovin ydin on Rattukselle nyt totisinta totta. Enää ei kukaan pääse esittämään Kotiteollisuus-syytteitä, kuten vuonna 2006 ilmestyneen bändin nimeä kantaneen pitkäsoiton ilmestyttyä kävi. Turta herättää ?iliksiä pöydän puhdistamisesta vanhasta kuonasta, vaikka ei Rattuksen edeltävä tuotanto suoranaista kuonaa ole ollutkaan. Kitaristi-laulaja Jopon raivokkuus on pakottanut basisti-Tompan ja rumpali-Vellun etsimään koneestaan kuudennen vaihteen. Turta on erittäin kompakti paketti, joka ei suo kuulijalle hengähdystaukoja. Koko puolituntinen on yhtä pyörremyrskyä, mutta Rattus ei silti sorru toistoon. Materiaalissa on paljon tuttuja elementtejä, mutta muutaman biisin (mm. Tyhjää täytettä) rakenteissa on myös uusia tuulahduksia. Vanhojen Rattusfanien ei silti kannata pelästyä, sillä perusta on se sama vanha – kuunnelkaa vaikka Minä tai Tee-se-itsemurha. Vilppulasta on matkattu pitkä matka Yhdysvaltoihin, Brasiliaan ja ties minne Euroopan eri kolkkiin. Suomalainen hardcore tunnetaan maailmalla ja Rattus on sen yksi merkittävä sanansaattaja. Viimeistään nyt on todistettu, että Rattuksessa on elämää Jake Marjamäen lähdön jälkeenkin. JOUKO LEHTINEN 7 SOPHIE ELLIS-BEXTOR WANDERLUST (Douglas Valentine Limited) Sophie Ellis-Bextor tuli tutuksi yli kymmenen vuotta sitten Murder On The Dance Floor -hitillään, mutta on sen jälkeen ehtinyt tehtailla jo useamman levyn; nyt ilmestyvä Wanderlust on jo hänen viidentensä. Ed Harcourtin kanssa kynäilty Wanderlust yllättää: se ei ole niinkään tanssilevy kuin puhdasveristä popmusiikkia, joka tuo välillä mieleen mm. Ellis-Bextorin maannaisen KT Tunstallin. Wanderlustille mahtuu pari odottamatonta valssia (kuten Love Is A Camera), pari pakollista hidasta (joiden joukossa kaunis sinkkujulkaisu Young Blood), muutama täyteraita sekä aika mainio avausbiisi Birth Of An Empire, joka ?irttailee kevyesti itämaisten soundien kanssa ja kasvaa loppua kohti täyteen hittipotentiaaliinsa. Levyn kohokohdaksi nousee tässä vaiheessa radioystävällinen The Deer & The Wolf. Mutta vaikka Wanderlust ilahduttaa ja viihdyttää nimenomaan avauksella popmusiikin suuntaan, siltä jää kuitenkin kaipaamaan edes yhtä tanssijalan vipattamaan saavaa kappaletta. 13 Little Dolls on hyvä yritys, muttei ylety ihan maaliin saakka. MARJUT MUTANEN 7 JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA LAPLAND–BALKAN Playground Music Balkanilaiset soundit tuntuvat olevan tämän hetken trendi maailmanmusiikissa ja vähän muuallakin. On toki makuasia pitääkö niis- SUE tä; omalla kohdallani kyseessä taitaa olla helmiä sioille. Vaikka kansanmusiikillisessa sivistyksessäni on ammottavia aukkoja, on tietoisuuteni kuitenkin saavuttanut Jaakko Laitinen & Väärä rahan debyyttilevyllä julkaistu Hän ei lemmi mua, joka aina välillä pärähtää pollajukeboksissanikin soimaan. Kovana keikkabändinä tunnetun ja palkintojakin pokanneen yhtyeen uudella kolmannella pitkäsoitolla soivat mm. trumpetin, buzukin, haitarin, rumpujen ja kontrabasson siivittämät biisit, joissa yhdistellään mustalaisrytmejä ja suomalaista iskelmää. Paikoitellen hurjiin rytmeihin kiihtyvä Lapland-Balkan tanssittaa ja naurattaa ja kuulostaa siltä, että se olisi ehdottomasti koettava elävänä, ei levyltä. MARJUT MUTANEN 6 KIMI KÄRKI THE BONE OF MY BONES (Svart) Raskaammasta musiikista, Reverend Bizarresta, Ornessta, Lord Vicarista ja Uhrijuhlasta tuttu Kimi Kärki on soololevyllään siirtynyt folkin pariin. Levy syntyi Kärjen halusta kokeilla musiikin tekemistä ja esiintymistä yksin, vain 12-kielisen kitaransa säestämänä. Levyllä kuullaan kuitenkin Kärjen hieman takeltelevan laulun ja kitarannäppäilyn lisäksi erilaisia kosketinsoittimia, naislaulajia (Anna-Elena Pääkkölä, Pirita Känkänen) ja eteerisiä sähkökitaroita. Valitettavasti levyllä on monta tekijää, jotka tekevät siitä lähes tuskastuttavaa kuunneltavaa. Edellä mainitun laulun ja ääntämisen lisäksi tekstit ovat epämääräisiä ja naiivinoloisia. Kappaleista puuttuu tarttumapinta ja omaperäisyys, jonka vuoksi mollissa etenevät kappaleet näppäilyineen muistuttaa toisiaan. Levyn tuotantokin voisi olla skarpimpi etenkin vireen ja rytmitysten suhteen. Tätäkin enemmän kaipaisin tuotantoon huomattavasti enemmän mielikuvitusta ja uskallusta. Rytmisiä elementtejä, patarumpuja, tamburiinia, reippaampia tempoja, eri rekistere- » 34 « NRO. 1 jä… oikeastaan ihan mitä vain! Onneksi levyllä on vain seitsemän kappaletta, joista viimeinen on Niilin pituinen, epävireisesti valuva instrumentaali. Aina voi painaa stop-nappulaa. THOMAS LILLEY 7 THE BAREFOOT BROTHERS THE SYSTEM (Big) Kokoelmalevy mukaan lukien The System on vuonna 1988 perustetun Kouvolalaisen The Barefoot Brothersin kahdeksas kokopitkä levy. Yhtyeen pitkän linjan muusikoista yhtyeen monitoimimies Vilunki on monille tuttu Larry and the Lefthandedistä ja Uusi fantasiasta. The System on yhtyeelle tyypillistä bluesrockpohjaista maanläheistä poljentoa. Soundi ja svengi ovat periaatteessa kunnossa, vaikka rytmiryhmän lievä pidättyväisyys, tai ehkä osuvammin väsyneisyys, lannistaa potentiaalisesti erinomaisesti rullaavan levyn momentumin. Yhtyettä voi kiittää kuitenkin vuoden parhaista kitaraosuuksista ja sovituksista. Muutenkin levyn sovitus on todella onnistunutta ja näppärää, selkeästi osaavia ja tyylitajuisia soittajia omien soittimiensa parissa. Vaikka Barefoot Brothers ei tarjoa nykymusiikkiin mitään uutta, vaan nojaa pienin psykedeliamaustein vahvasti Exile on Main Street -aikakauden Rolling Stonesiin, levy on mukavaa ja kiinnostavaa kuunneltavaa. Kappaleet eivät sävellyksinä ole merkittäviä, mutta toteutus on sitäkin hienompaa ja peittää tyydyttävästi tylsän sävellyskynän tuherrukset. THOMAS LILLEY sue.fi
• » REPLAY JARI MÄKELÄ SCISSOR SISTERS – Scissor Sisters (Polydor) M Muistan kylmät väreet, kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa tanssilattialla. Ihmettelin kanssaihmisten vaisuhkoja reaktioita, jotka kyllä seuraavien kuukausien aikana muuttuivat rajusti. Kajoaminen amsterdamilaisten kahviloiden pyhään soundtrackiin, Pink Floydin The Wall -albumin toiseksi tunnetuimpaan kappaleeseen, oli monille liikaa. Sen sain tuta soittaessani biisiä dj-keikalla. Sitten hankin The Wall -tuplan ja soitin alkuperäistä biisiä puoli-ironisesti. Ajat olivat sellaiset. Pink Floydin jäsenet itse suhtautuivat kappaleen versiointiin myötämielisesti. Falsetti-akrobaatti Jake Shears sai David Gilmourilta jopa kutsun esittämään biisiä livekeikoille vuonna 2006. Shearsin pettymykseksi idea hylättiin viime tingassa. Olin ohimennen törmännyt electroclash-kokoonpanona vuonna 2001 aloittaneen Scissor Sistersin ensimmäiseen Electrobix-singleen (2002). Lupaavia nimiä oli skenessä paljon, mutta Scissor Sisters kehittyi lyhyessä ajassa huimasti. Vuosituhannen vaihteessa New Yorkiin muuttanut multi-instrumentalisti ja säveltäjä Scott ”Babydaddy” Hoffman rohkaisi homoklubilla go-go -stripparina työskennellyttä Shearsia kokeilemaan siipiään laulajana ja sanoittajana. Kun duo saapui esiintymään skenetoimija Ana ”Ana Matronic” Lynchin järjestämälle performanssiklubille, se oli jo tipauttanut Fibrillating Scissor Sisters -nimestään alkuosan pois. Anaa pyydettiin jäseneksi, ja ryhmän potentiaali kasvoi roimasti. Kahden karismaattisen vokalistin välillä kupliva lavakemia ja keskinäinen teatteri on tehnyt vaikutuksen jokaiseen, joka joskus on onnistunut näkemään yhtyeen elävänä. Minulla oli ilo todistaa Scissor Sistersin loistelias kabaree-esitys Provinssirockteltan eturivissä kesäkuussa 2004. Se oli huikeimpia keikkakokemuksiani ikinä. Scissor Sistersin lopullinen läpimurto perustui korkeatasoisen biisimateriaalin ohessa siihen, että siitä tuli livebändi, joka kykeni esittämään studiossa äänittämänsä kappaleet poikkeuksellisen tyylikkäästi ja uskottavasti yleisön edessä. Electroclash-performanssia nuhjuisella klubilla epäuskoisena seurannut, kitarasankaruudesta haaveillut Derek ”Del Marquis” Gruen vastasi omaksi yllätyksekseen trion ”haetaan kitaristia” -ilmoitukseen. Tyylitajuisempaa ja imagoltaan sopivampaa kepittäjää bändi ei olisi kyennyt saamaan haaviinsa. Comfortably Numb -biisi löysi lopullisen muotonsa. Kun yhtyeen rytmiseksi selkärangaksi liittyi rumpalina 15 vuotta ammattimaisesti toi- SUE » 35 « NRO. 1 minut Patrick ”Paddy Boom” Seacor, tie tähtiin oli auki. Saatuani Scissor Sisters -albumin käsiini olin yllättynyt, ehkä hieman pettynyt siitä, ettei se sisältänyt enempää nu-discoa. Pink Floyd -coverin ohella vain levyn b-puolen avaava varhainen sävellys Filthy/Gorgeous ja Tits On The Radio edustivat etukäteen odottamaani musiikkia. Ensinmainitusta lohkaistiin albumin viides ja listoilla parhaiten pärjännyt hitti. Jälkimmäisessä jankattujen tissien takia Wal-Mart-ketju kieltäytyi levyn jakelusta, joten albumi floppasi USA:ssa. Jäntevästi eteenpäin potkiva Tits... on ehdottomasti levyn kärkikastia, eikä albumilla huonosti mennyt: se oli Britannian vuoden 2004 myydyin levy; maailmanlaajuinen myynti ylitti kolme miljoonaa kappaletta. Kymmenen vuoden perspektiivillä tarkasteltuna albumin parasta antia ovat upean synapop-balladi It Can’t Come Quickly Enoughin ohella keskitempoiset ja hitaat pianovetoiset kappaleet Laura, Take Your Mama, Mary ja Return to Oz. Niitä verrattiin Elton Johniin, Billy Joeliin, Leo Sayeriin, Dolly Partoniin ja Sailoriin. Niiden takia divarilaatikoista tongittiin esiin 70-luvun unohtuneet ja pitkään hyljeksityt vinyyliaarteet. Niiden ansiosta softrock-hullutus lähti todenteolla liikkeelle, ja itse vanha herra Elton kaivettiin vierailemaan Scissor Sistersien seuraavalle, kaikkein tunnetuimmalle menestyskappaleelle I Don’t Feel Like Dancin’. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen pop-musiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. LEVYARVIOT uistan, kun näin Comfortably Numb -videon ensimmäistä kertaa. Iltapäivän hämärässä pyöri taustamusiikkina MTV:n uutuusvideoita esitellyt ohjelma. Tuntematon kappale alkoi samantapaisella hypnoottisella kitaranakutuksella kuin Stevie Nicksin softrock-klassikko Edge of Seventeen. Höristin korviani. ”Hello, is there anybody in there” mantraa toistava eunukkikuoro kuulosti Bee Geesin veljeksiltä. Relax-sana toi muistuman Frankie Goes To Hollywoodin guilty pleasure -klassikosta. Kappale puhkesi morodermaiseen disco-euforiaan. Ruudussa sukelteli kimalteleviin asuihin pukeutuneita ihmisiä. Uhkealla merenneidolla oli viettelevä, paholaismainen hymy. Rakastuin. Seuraavina iltapäivinä hankkiuduin ruudun ääreen varta vasten nähdäkseni upean naisen uudestaan. Joka iltapäivä nainen ja keijukaismiehet palasivat esittämään hypnoottista kuviouintiaan. En kyllästynyt kappaleeseen, vaan päinvastoin janosin sitä lisää. Vinyylimaksia en yrityksistäni huolimatta saanut käsiini. Comfortably Numbista tuli vuoden 2004 alussa newyorkilaisen Scissor Sistersin ensimmäinen top ten -hitti Britanniassa.
• » LEFFAVIERAS Liemisen fanituslistat ENSI-ILLAT Aution saaren elokuva – Kyllähän sinne haluaisi mieluummin kevyen ja hauskan leffan kuin mitään liian diippii. Mun valinta on (Todd Phillipsin) Old School, ihan kingi leffa, jossa on kunnon happy ending. Se antaisi vähän toivoa, plus että siitä voisi aikansa kuluksi opetella kaikki Will Ferrellin hahmon repliikit ulkoa. Sitten sitä tulisi hulluksi ja sekoilisi ympäriinsä niitä ladellen. Se voisi olla aika hauska näky niille, jotka joskus vihdoin tulisi pelastamaan mut. NO MIKÄ ETTEI T ipattoman tammikuun kunniaksi sanoimme Ei kiitos myös elokuvan suhteen. Samuli Valkaman ohjaamassa filmissa ummehtuneen avioliittonsa tukahduttama varhaiskeskiikäinen mies puolestaan alkaa sanoa ”ei kiitos” sen tylsän seksinpaskan suhteen – ehkä ennen kaikkea siksi, että niin tekee myös leffan pohjana toimivan Anna-Leena Härkösen romaanin päähenkilö. Ja tarvitseeko vaimo sitten apuun nuorempaa kollia? Ette ikinä arvaa… Vielä piti keksiä myöntyväisempää sorttia oleva leffavieras. Vaikka sitten sillä verukkeella, että pääsisi promoamaan tulevaa julkaisuaan. Sellaiseksi paljastui elokuussa Tääl on Lieminen -singlellään maineenniittohommiin ryhtynyt artistiherra Lieminen, jonka toinen single No mut hei (feat. Sini Sabotage) ilmestyy tammikuun loppupuolella eli hetikohta tämän numeron ilmestymisen jälkeen. Tähän väliin kaupallinen kuvailutiedote: ”No mut hei on itämaisella twistillä väritettyä suomalais-ugrilaista kaihoa”. Ja sitten itse asiaan, arvosanan kautta. – Kyllä mä tolle semmosen pirtsakat kolme tähteä antaisin. Ehkä jopa kolme ja puoli. Siinä oli paljon sellaista hyvää, mikä oli mulle aika uutta suomalaisessa elokuvassa. Erityisen paljon mä kiinnitin huomiota visuaaliseen puoleen. Hyvin kuvattu kompakti paketti, ilman mitään turhia otoksia, ja Timo Lassy oli tehnyt siihen pätevästi toimivan scoremusiikin. – Myös koko näyttelijäkaarti ansaitsee kehuja. Ville Virtanen oli roolissaan jopa raivostuttavan hyvä, se onnistui aivan täydellisesti. Eihän tossa varmaan ollut ideanakaan tehdä mitään isoa elokuvaa, ja mun mielestä on ihan kiva että leffat on joskus tommosia vähän pienempiä tarinoita. Ei aina tarvitse galaksien räjähdellä. Allekirjoittaneelle Ei kiitos näyttäytyi naistenlehtimäisen sisäsiistinä ja kohderyhmäpainotteisena (kolkytviisplus-taviskansa) elokuvana, jossa sinänsä rohkea aihe on kiedottu puhtoiseen pumpuliin. Koko homman olisi voinut esittää ja näytellä paljon raadollisemminkin. – No kyllähän siitä selvästi oli haluttu tehdä aika pehmeä paketti. Musiikki oli pehmeää, kuvat oli kauniita ja ihmiset nättejä. Tavallaan koko leffan räikein juttu, joka pomppasi ulos siitä pehmeestä, nätistä ja muutenkin ai- WOLF OF WALL STREET Ohjaus: Martin Scorsese  Raha on ihmiskunnan keksinnöistä merkillisimpiä. Oravannahkat eivät sovi pajatsoon, mutta setelitkin ovat väistymässä historiaan. Raha on yhä enemmän pekkiä numeroita tiedostoissa, eikä kyseisiä numeroita käytetä konkreettisten hyödykkeiden hankkimiseen, vaan niitä yritetään kaikin mahdollisin keinoin muuttaa vielä suuremmiksi numeroiksi. Nuori pörssimeklariharjoittelija Jordan Belfort sai 1980-luvulla pikakurssin Wall Streetin uudesta tyylistä, jossa juostaan jalat tukevasti ilmassa yhä suurempien optiorahasampojen perässä. Oletuksiin pohjaavat osakkeet siirtyivät tileiltä toiselle, meklarifirmojen napatessa aina välistä komissionsa oikeana rahana. Todellisen kutsumuksensa Belfort löysi saatuaan potkut ensimmäisen laman myötä. Hän oivalsi pörssiin listautumattomien nyrkkipajojen osakkeiden arvon. Belfort perusti oman osaketorikauppansa ja ryhtyi myymään suuria lupa- ka kliinisestä kokonaisuudesta oli tosiaankin vain se, että se mimmi rupes olemaan sen nuoren kundin kanssa. Kyllähän se dramaturgia vähän ohueksi jäi, mutta oli toi ihan aidosti hyvän tuulen leffa. – Vaikka sitä tavallaan oli siloiteltu, niin en mä silti tiedä oliko siinä nimenomaan kohderyhmää niin hirveän paljon mietitty. Pitää kuitenkin myöntää, että jos mä näkisin ton trailerin, niin en mä ehkä sen perusteella ihan ekana tota elokuvaa valitsisi leffateatterissa katottavakseni. Ei missään mielessä mun ominta juttua, mutta osoittautui se paremmaksi leffaksi kuin mitä mä alun perin mietin. – Kun tossa päänäyttelijät on jossain neljän- ja viidenkympin välillä, ja myös sen ikäisiä leffassakävijöitä riittää, niin voihan toi löytää paljonkin katsojia, joita se myös koskettaa. Monilla on elämässä vähän samanlainen tilanne kuin tossa leffassa, ja siitä voi olla joillekin ihan oikeeta hyötyä, mikä on hyvä ja hieno asia. Tää voi piristää niitä, tai ainakin saada funtsimaan asioita. Sellanen kissa pöydälle -asenne on tosi tervettä ja parantavaa meininkiä. Eikä sellanen oo Suomessa kovinkaan yleistä. – Jos toi olisi esimerkiksi espanjalainen produktio, niin olisihan se hieman eri oloinen ja näköinen. Mutta nyt toi näytti just siltä mitä olikin, eli pohjiaan myöten suomalainen elokuva. Hyvässä ja ei nyt ihan pahassa, mutta jonkun verran tylsässä mielessä. – Paljasjalkaisen helsinkiläisen näkökulmasta oli siistiä huomata, että siirtymät niiden tuttujen kuvauspaikkojen välillä oli luonnollisia ja todellisia. Että jos vaikka ollaan eka Maxillissa syömässä, ja sitten mennään toiselle puolelle katua antiikkikauppaan, niin se antiikkikauppa on oikeastikin siellä. Yhtä hyvin lokaatiot olisi voinut valita ympäri Stadia, pohjalta ”ei kukaan tätä kuitenkaan huomaa”, mutta ei se tuntuisi yhtään samalta. MARKKU HALME TÄHDET Lieminen ½ Halme ½ EI KIITOS, SUOMI 2014. OHJAUS: SAMULI VALKAMA. KÄSIKIRJOITUS: HEIKKI PAAVILAINEN JA SAMULI VALKAMA, PERUSTUEN ANNA-LEENA HÄRKÖSEN ROMAANIIN. PÄÄOSISSA: ANU SINISALO, VILLE VIRTANEN, KAI VAINE. KESTO: 95 MIN. uksia piensijoittajille. Martin Scorsese on ohjannut Belfortin tarinasta härskin riemukkaan elokuvan, jonka pääosassa Leonardo Di Caprio tekee erinomaista työtä. Ääretöntä joulua viettävä Belfort ja hänen Stratton Oakmont -firmansa kätyrit ovat niljakkuudestaan huolimatta sympaattisia urveloita, joille sattuu käymään valtava säkä oikealla hetkellä. Kääpiönheittokisat, armoton bailaaminen ja holtiton päihteiden käyttö olivat 1990-luvun pörssipeliveikkojen arkea. Scorsese osoittaa, miten pienetkin rosvot ovat nousseet katuojien reunoilta titaanisiin pilvenpiirtäjiin ja vaihtaneet pyssyt puhelimiin sekä netissä tykittelyyn. Kolmetuntinen Wolf of Wall Street ei pitkästytä, vaikka viimeisellä tunnilla palataankin melko normikaavan mukaiseen ”paha saa palkkansa miinus verot” –juonikuvioon. Seitsemänkymppinen Scorsese on hienossa iskussa, ja Di Caprio osoittaa kuuluvansa amerikkalaisnäyttelijöiden parhaaseen A-listaan. VESA KATAISTO SUE OLDBOY Ohjaus: Spike Lee ½ Tämä sama juttu on tapahtunut monelle suomalaiselle hulttiolle. Ensin tempaistaan aimonlaiset kännit, minkä jälkeen herätään suljettuna pienenlaiseen huoneeseen, josta ei ihan heti ulos pääsekään. Eikä edes muisteta syytä siihen, miksi koppiin jouduttiin. Useimmat pääsevät ulos siinä keskipäivän tenoilla, mutta Joe Doucett (Josh Brolin) joutuu odottamaan vapautumistaan 7305 päivää eli tasan 20 vuotta. Sen jälkeen pitää Joe-sedän pistää lättyjä lätisemään ultravaihteella, ja pirullisimmillaan laittaa ihan konkreettisesti suolaa haavoihin, jotta vangittuuden syy selviäisi. Kimurantin kostoreissujuonen päätteeksi paljastuu, ettei hän olisi lopulta edes halunnut tietää. Spike Lee yrittää uusintaa paremmaksi eteläkorealaisen Chan-Wook Parkin kymmenen vuoden takaisen, lukuisia palkintopystejä napsineen mättömysteerin, mutta eväi- » 36 « NRO. 1 Paras leffakohtaus – Pienempänä tuli luukutettua tosi paljon Blues Brothersia. Mun verkkokalvoille on takertunut se alkupuolen kohtaus, jossa ne etsii muusikoita bändiinsä ympäri Chicagoa ja menee sinne Michelin-tähden ravintolaan sikailemaan. Se on täynnä pieniä ihan tosi huruja juttuja. Niillä jätkillä on tavallaan tosi arrogantti käytös, mutta samalla ne on kumminkin pelkästään omia itsejään – ja onhan kaikki John Belushin repliikit siinä leffassa ihan silkkaa kultaa. Suosikkileffasäveltäjä – John Williams. Mun kultaisimman nuoruuden aikoina sen musiikki Indiana Joneseissä ja muissa vastaavissa oli niin isossa osassa, ettei niitä leffoja voisi edes kuvitella ilman sitä musiikkia. Mä tykkään elokuvista, joissa musa tukee leffaa niin hyvin, ettei sitä huomaa siellä edes olevan. Silti Williams osaa säveltää tosi koukuttavia teemoja. Suosikkinäyttelijä/ohjaaja – Clint Eastwood. Se on sekä näyttelijänä että ohjaajana tehnyt ihan saatanan hyviä leffoja, eikä se ole ikinä lähtenyt mukaan mihinkään bullshittiin. Mulle tosi isoissa leffoissa se on tehnyt ihan penkiltä tipauttavia roolisuorituksia. Sen täydellinen tatsi näyttelemiseen tekee siitä myös loistavan ohjaajan. Kaikki sen elokuvat, varsinkin Gran Torino, on tosi täysipainoista ja tiukkaa tavaraa, jossa ei ole yhtään ylimääräistä minuuttia. Seuraava Sue ke 12.2.2014 tä on vain sen verran kuin mitä Parkin ruokarepun pohjalle jäi alkuperäisen valmistuttua. Parkin jo mutustelemistä eineellisistä aineksista on kylläkin katseltu kolmiulotteisia valokuvia, jotta luovuudelle riittäisi edes jotain ravintoa. Tapahtumat on siirretty Jenkkilään. Visuaalisesti homma toimii ihan kivasti ja näppärästi, mutta uusi ja koko meiningin ytimelle jotenkin vieras ympäristö ei maistu, ei haise eikä edes tuoksahda todellisuudelta. Eiväthän ne korealaiset kuviotkaan kovin tutun oloisilta tunnu, mutta siinä niiden viehätys juuri piileekin. Kun tuollainen hieman epätodellinen sisältö siirretään (elokuvista) liiankin tuttuun ympäristöön, on ilmassa tunkkainen väärennöksen lemahdus. Originaali oli hyvinkin syvällinen tutkielma… vaikka mistä. Tämä on enemmänkin hakoteille ajatunut hutkimusretki. MARKKU HALME
• 1D – ONE DIRECTION: THIS IS US IN 3D jä ihastuttaviin veijarimaisiin “backstage-sekoiluihin”. Nopeasti selviää, että viisikon jalat näyttävät olevan tukevasti maassa pikatähteydestä huolimatta. Olisiko näin, jos jätkät olisivat amerikkalaisia? Kun elokuvassa ollaan Yhdysvalloissa, heitä ympäröivät ihmiset nimittäin vaikuttavat suhteellisen pinnallisilta. Amerikkalaiset filmintekijät tuskin tätä seikkaa edes huomasivat. X-Factorin luoja Simon Cowell on tietenkin tuottanut This Is Us –elokuvan, ja Blu-ray tarjoaa siitä teattereissakin nähdyn 3D-version. Lisäksi leffasta voi valita katsottavakseen vartin verran pidemmän faniversion, ja ekstroista löytyy useita kohtauksia vieläkin pidempinä otoksina. Musiikkivideo ja muut minidokkarit täydentävät kokonaisuutta. Faneille tämä on toki ehdoton ostos, mutta elokuvan parissa viihtynevät muutkin musadiggarit. Silmäänpistävää on se, ettei One Direction oikein sovi perinteisen poikabändin muottiin. He eivät osaa taikka halua tanssia (paitsi levy-yhtiön pillin tahtiin), eli koreografiat ovat mitä ovat. Laulutaitoa ja persoonallisuutta löytyy senkin edestä. TERO HEIKKINEN SUE THE HEAT  (USA, 2013) Kyttäkaksikkokomediat ovat oma genrensä, mutta The Heatin pääosissa molemmat ovat naisia, mikä ei ole niinkään yleistä. Sandra Bullockin ja Melissa McCarthyn tähdittämä leffa oli suurmenestys. Näyttelijättäret on kirjoitettu rooleihin, joissa ei ole heille lainkaan haastetta, vaan he esiintyvät juuri sellaisina kuin heidät on totuttu näkemään aiemmissa elokuvissaan. The Heat ei myöskään ei ole erityisen hauska, mutta K12leffaksi melkoisen väkivaltainen. Korkeammalla ikärajalla kohderyhmä olisi kaiketi jäänyt tavoittamatta. PAWN SHOP CHRONICLES  (USA, 2013) Wayne Kramerin ohjaama pätevä Running Scared on saanut tästä elokuvasta hyvän kumppanin ja ne kannattaisikin katsoa peräjälkeen. Ei vähiten siksi, että Kramer on ohjannut tämänkin sekoilun ja molempia tähdittää hiljattain traagisesti edesmennyt Paul Walker. Pikkukaupungin panttilainaamo yhdistää useita tarinoita, joissa nähdään mm. Brendan Fraser persaukisena Elvis-imitaattorina, Matt Dillon kadonnutta vaimoaan etsivänä kostajana, Elijah Wood pervona “keräilijänä” sekä Walker ja Kevin Rankin juutalaisia Hollywood-staroja fanittavina uusnatseina, joiden parhaat ystävät ovat tummaihoisia. KIROTTU  (USA, 2013) Viime vuoden pelottavin elokuva ja genressään poikkeuksellisen hyvin näytelty Kirottu yllättänee vannoutuneemmatkin kauhufanit shokkiefekteillään. Sen ainoan hyvän Saw-elokuvan – eli koko sarjan ensimmäisen osan – ohjannut James Wan onnistuu tämän leffan alkupuoliskolla säikäyttämään sen verran tehokkaasti, että lopussa ollaan jo melkeinpä lähellä antikliimaksia. Löyhästi tositapahtumiin perustuva Kirottu kertoo perheestä, joka muuttaa uuteen kotiin. Pian selviää, etteivät he ole talon ainoita asukkaita. Kuulostaa kliseiseltä, mutta toteutus on jotain aivan muuta. Ekstroissa on kolme dokkaria, joista yksi on itseoikeutetusti Scaring the Shit Out of You. Heikkohermoisten ei kannata katsoa tätä yksin pimeässä. Eikä päivänvalossa. TERO HEIKKINEN SUE.FI • FACEBOOK.COM/SUEZINE • TWITTER.COM/SUELEHTI » 37 « NRO. 1 DVD-ARVIOT  (USA, 2013). OHJAUS: MORGAN SPURLOCK. PÄÄOSISSA: HARRY STYLES, NIALL HORAN, ZAYN MALIK, LIAM PAYNE, LOUIS TOMLINSON. KESTO: 92/107MIN. IKÄRAJA: 7. Brittien X-Factorissa koostettu poikapoppoo One Direction nousi nopeasti maailmanmenestykseen. Nykypäivän trendeihin lukeutuu myös pikaisesti väsätty konserttielokuva (sen pikaisesti väsätyn esikoisalbumin ohella), jossa todistellaan, ettei kusi ole noussut hattuun. Justin Bieberin leffa oli odotetusti menestys ja niin oli tämäkin. Suomessa Robin on saanut vastaavan kohtelun ja Isac Elliotin dokkari on myös tuloillaan. Joissain tapauksissa tuntuukin siltä, että leffa on saatava valkokankaille ennen kuin suosio hiipuu. One Directionin kohdalla tätä ongelmaa tuskin on, sillä miljoonia albumeja myyneet pojat tulevat kärkkymään kirkkaimpia listasijoja vielä pitkään. Tunnetun dokumentaristin Morgan Spurlockin (Super Size Me) ohjauksessa katsojan ei tarvitse olla bändin fani kiinnostuakseen elokuvasta, vaikka Lontoon The O2-areenalla filmattua keikkataltiointia on reilusti. Leijonanosa kuvamateriaalista keskittyy teinityttö- MY LIFE WITH LIBERACE  (USA, 2013) HBO:n tuottama ja Steven Soderberghin ohjaama omaelämäkerrallinen draama suositusta Liberacesta esitettiin kotimaassaan Yhdysvalloissa suoraan televisiossa, mutta Euroopassa se nähtiin teatterikierroksellakin. Tästä syystä se esimerkiksi noteerattiin usealla ehdokkuudella BAFTA-elokuvapalkintogaalassa. Oscareihin taas ei ollut mitään asiaa. Michael Douglas nähdään elämänsä roolissa 50-luvulla suosioon nousseena show-pianistina, joka hehkui koko olemukseltaan niin räikeää homoseksuaalia, ettei voi käsittää, kuinka suuryleisö ei sitä tajunnut vielä avoimen 70-luvun aikanakaan. Tiukasti heteroimagostaan kiinni pitäneen Liberacen yksi suurista rakkauksista oli nuori Scott Thorson (Matt Damon) ja tämä omistushaluinen suhde oli pitkälti päihteiden ja avoimen seksin ryydittämää mustasukkaisuusdraamaa. Ylellisyys, pinnallisuus, seksuaalisuus ja lukuisat naurettavat kauneusleikkaukset kiinnostivat mediaa Liberacen ilmiselvää lahjakkuutta enemmän. Elokuva perustuu Thorsonin muistelmiin.
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ MUSIIKKIKRIITIKOIDEN KOLME KATEGORIAA M
• 1. Christian Lindersonin lempinimi on a) Christus b) Chritus c) Christ 2. Truckfighters tulee a) Norjasta b) Suomesta c) Ruotsista 3. Jarkko Martikaisen levy on Koirien a) temput b) osa c) taivas 4. Douglas Blair soittaa a) WASPissa b) Venomissa c) Extremessä 5. Iisa tuli tunnetuksi a) Shine 2009:ssa b) Reginassa c) Tv-resistorissa ” Todetaan nyt 6. SMG eli Scandinavian Music... a) Group b) Gang c) Ghetto heti alkuun, että yli kolmekymppisten arvioijien pitäisi olla jo oikeissa töissä eikä kompuroida nuorison jaloissa rollaattoriensa kanssa. 7. Seremonian kitaristi on Ville a) Leinonen b) Valo c) Pirinen 8. Mangoon laulaja on a) Tickles b) Pickles c) Sickles 9. Supersuckersin levy on Get the a) Hell b) Money c) Thing 10. Sue täyttää tänä vuonna a) 10 vuotta b) 15 vuotta c) 20 vuotta 11. Jussi Lehtisalon levymerkki on a) Neurot b) Ektro c) Metro 12. Indican uusi albumi on a) Terraario b) Akvaario c) Rio 13. Mustasch tulee a) Ruotsista b) Norjasta c) Suomesta 14. Esa Linna on soittanut a) Fliesissa b) Timessä c) Time Fliesissa 15. Supersuckers on julistautunut a) vanhimmaksi c) äänekkäimmäksi c) parhaaksi 1b2c3c4a5b6a7c8b9a10c11b12b13a14c15c VIIMEINEN SANA usiikkikriitikot voi jakaa kolmeen eri arvostelijakategoriaan. Ensimmäisen kategorian arvioijat ovat juuri alalle tulleita, itsekin bändeissä soittavia nuoria miehiä. He tietävät, kuinka vaikea on miellyttää kaikkia. Siksipä he käsittelevätkin arvioissaan kotimaisia levyjä silkkihansikkain. Eihän sitä kollegaa voi haukkua, sillä levyä on tehty pieteetillä ja siihen on vuodatettu sydänverta kuin Ramboissa sisälmyksiä. Kun itse soittaa yhtyeessä tietää, kuinka inhottavaa on kuulla murska-arvioita omista hengentuotteistaan. Siksipä nuoret muusikot eivät koskaan hauku levyjä edes silloin, kun kriittinen suhtautuminen esimerkiksi debyyttilevyyn olisi enemmän kuin paikallaan. Nuoret muusikot antavat levylle arvosanaksi seiskan tai kahdeksikon huolimatta siitä, minkä tasoinen levy oikeasti on. Nuorten muusikoiden arviot ovat niin särmättömiä, että niillä voisi hieroa ilmapalloja ilman pelkoa poksahduksesta. Toinen musiikkikriitikoiden ydinryhmä on yli kolmekymppiset papparaiset. Todetaan nyt heti alkuun, että yli kolmekymppisten arvioijien pitäisi olla jo oikeissa töissä eikä kompuroida nuorison jaloissa rollaattoriensa kanssa. Papoille ainoaa oikeaa musiikkia sisältävät ainoastaan 90-luvulla ja sitä ennen tehdyt albumit. Poikkeuksena sääntöön ovat levyt, jotka kuulostavat 90-luvulla tehdyiltä. Rockpapat ovat olleet juopottelemassa festivaalien VIP-alueilla liki kaikkien Suomen rockmaailmassa vaikuttavien bändiläisten kanssa. Ja kuka muka haukkuisi kavereitaan ja hyvän päivän tuttujaan julkisesti? Kun vanha patu arvioi vanhojen kanssapatujensa 15-vuotiskokoelman, kaverijournalismille kirjoitetaan aivan uuden kasvot. Journalistinen kunnianhimo heitetään roskakoriin kriitikon vastasyntyneen lapsen vaippojen mukana. Pappakerholaiset eivät myöskään halua haukkua juuri debyyttilevynsä julkaisseita yhtyeitä tai artisteja. Papat tietävät, kuinka se seuraava levy voi olla aidosti koskettava tuotos. Nuoret sanoittajat laulavat rakkaudesta yleensä uskomattoman kömpelösti, mutta ei niitä viitsi siitä moittia. Nuorena sitä ei ole vielä löytänyt omaa ääntään, ja siksipä heitä on käsiteltävä silkkihansikkain. Kolmas musiikkikriitikoiden alalajike on vihainen nuori mies. Vihaiselle nuorelle miehelle kaikki artistit ovat saastaa. Etenkin valtavirran edustajia saa ja pitääkin heidän mielestään haukkua mahdollisimman henkilökohtaisin sanakääntein. Jos muusikko tekee musiikkia, josta lätkäjätkät pitävät tarkoittaa se automaattisesti sitä, että muusikko on yksi niitä. Niitä, jotka estivät nuoren vihaisen miehen pääsyn röökipaikalle yläasteella ja lukiossa. Niitä, jotka nauroivat heidän Venom-paidoilleen. Niitä, jotka hyljeksivät nuoria vihaisia miehiä vain siksi, että he lukivat välitunneilla Parnassoa rinnakkaisluokan tyttöjen perseiden tuijottelun sijaan. Nuoret vihaiset miehet saavat kiksinsä provokaatiosta ja ihmisten kasvoille sanoilla syljeskelystä. Nuoret vihaiset miehet haluavat aikuisena kostaa sen, mitä heille teininä tehtiin. Äkämystynyt artisti on heille Viagraa, joka nostaa heidän potenssinsa kohti taivasta. Kukaan ei huomannut heitä koulun käytävillä, mutta kärkkäiden tekstien julkaisun jälkeen he saavat ansaitsemaansa huomiota, ja kaikki viimein ymmärtävät heidän ylivertaisen älykkyytensä. Nuorille vihaisille miehille palaute antaa voimaa ja vallantunteen, jollaista he eivät oikeassa elämässä pääse kokemaan. Yögrillin jonossa vittuilemalla he saisivat pataansa niin pahasti, että purskahtaisivat itkuun. Välkkyvän tietokonenäytön edessä koviksen leikkiminen on paljon helpompaa. Nuoret vihaiset miehet vihaavat Internetin keskustelupalstojen trolleja, mutta ovat itse samanlaisia. Nuorille vihaisille miehille myös lukijat ovat idiootteja, sillä heillä on typeriä mielipiteitä. Ja mikä pahinta: He vastaavat kärkkäästi kirjoituksiin, jotka nuoret vihaiset miehet rustaavat vain ja ainoastaan provokaatiotarkoituksessa ja ”keskustelun herättäjinä”. Kun nuori vihainen mies haukkuu sitä suurta artistia niin ne saakelin lukijat luulevat, että nuoria vihaisia miehiä oikeasti kiinnostaisi heidän mielipiteensä. Kuinka typeriä lukijat oikein ovat? Lukijat eivät vain astu liukumiinoihin, vaan hierovat kasvojaan nuoren vihaisen miehen sanaleikeissä. Spedet! Kymmenen vuotta alalla oltuaan nuorista vihaisista miehistä tulee papparaisia. Särmä katoaa heidän kirjoituksistaan. Nuori vihainen mies muistelee sitä hetkeä siellä festivaaleilla kun oli vielä täynnä potenssia ja vihaa valtavirran artisteja kohtaan. Nyt entinen vihainen nuori mies käy samalla vesijuoksutunnilla sen saman artistin kanssa, jota nuorempana ei voinut sietää. Artistin uran niputtavalle kokoelmalle entinen vihainen nuori mies antaa arvosanaksi yhdeksikön. Kokoelma tuo mieleen nuoruuden ja ne vuodet, kun musiikki oli vielä jollakin tapaa relevanttia. SUE » 38 « NRO. 1
• » VIIMEISET SANAT #39 ARI VÄNTÄNEN Jussi Lehtisalo siteeraa lopuksi Umayya Abu-Hannaa. Sitten viime näkemän... olen lihonut kymmenen kiloa ja kasvanut pituutta kymmenen senttiä. Viimeksi ostamani levy... on suosikkiyhtyeeni Polvon levy Siberia, jossa on huikea Total Immersion -kappale. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... aloittaa kaikki alusta. Viimeksi nauroin... kun kolmevuotias tyttäreni käytti sanaa ”minimalistinen”. Viimeksi itkin, kun... luin Yrjö Kallisen kirjan Hälinää ja hiljaisuutta (1958) lauseen ”...en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi.” Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni... on Jimmy Smackin loistava Death Rocks -seiskatuumainen (1983). Viimeksi näin unta... että soittolistojen soitetuimmat kotimaiset artistit järjestivät lehdistötilaisuuden Kämp-hotellin peilisalissa ja ilmoittivat, että tyytyväisenä yltäkylläiseen tulotasoonsa ja ylivoimaiseen menestykseensä he vetoavat soittolistojen laatijoihin monimuotoisuuden, yleisen sivistyksen ja kulttuurillisen rikkauden nimissä, että ensi vuonna heidän musiikkiaan ei tarvitse soittaa ollenkaan radioissa, vaan kaikki ne kymmenet tuhannet syrjäytetyt ja yhteiskunnan ulkopuolelle tiputetut suomalaiset artistit, jotka eivät koskaan saa ääntään kuuluviin missään, voisivat olla vuorossa. Viimeksi suutuin... sählypelissä, kun joukkueemme hävisi 20-1 enkä minä tai kukaan muu lopettanut epäoikeudenmukaista teurastusta tasoittamalla joukkueita. Viimeksi, kun olin humalassa... olin vielä tavallistakin ystävällisempi ja hymyileväisempi, tosin hiukan hiljaisempi. Viimeistään on aika lopettaa, kun... bändi siirtyy kertosäkeeseen. Viimeiset sanani ovat... Umayya Abu-Hannan sanoin: ”Renki ja piika ovat kiitollisia, minä en.” *$,1 086,& (17(57$,10(17 3528'/< 35(6(176 6&$1',1$9,$1 52&. $7 ,7¶6 %(67 Two Time Winner Of The Swedish Grammy Awards Platina selling in Sweden Winner of ”Break Through Of The Year” - Danish Metal Awards JAY SMITH MUSTASCH SUPERCHARGER ’King Of Man’ ’Thank You For The Demon’ ’Broken Hearts And Fallaparts’ [ CD & VINYL - OUT NOW! ] [ CD & VINYL - JANUARY 29 ] [ OUT NOW! ] H.E.A.T AMMOTRACK OUTTRIGGER ’A Shot At Redemption’ (singel) ’Raise Your Hands’ ’Echo’ (singel) [ February 12 ] [ February 22 ] [ February 22 ] Facebook.com/GainMusicEntertainment SUE » 39 « NRO. 1 AVATAR [ May ]
• INDICAN UUSI LEVY AKVAARIO KAUPOISSA 24.1. CD:LLÄ KAKSI BONUSTRACKIÄ. KEIKAT: MY MUSIC AGENCY / WWW.MYMUSICAGENCY.FI WWW.FACEBOOK.COM/INDICA WWW.FACEBOOK.COM/SUOMENMUSIIKKI SUE » 40 « NRO. 1