• magenta skycodecradle of filth dimmu borgirlighthouse project the bad ass brass bandtero-petri monster magnetfm2000naked the stormthe man-eating tree liekki delay treesmelechesh minä ja ville ahonenmiettinen NRO. 10 · (LOKAKUU) · 2010 · (#147) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · BARBE-Q-BARBIES
• SUE » 2 « NRO. 10
• SUE » 4 « NRO. 10
• SUE » 5 « NRO. 10
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 06 TOIMITTAJALTA 10 NEWSFLASH 11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN » Haastattelut. 12 14 16 17 18 20 21 22 23 HENKILÖKUVA: MIETTINEN BARBE-Q-BARBIES TERO-PETRI LIEKKI MAGENTA SKYCODE NAKED MINÄ JA VILLE AHONEN LIGHTHOUSE PROJECT DELAY TREES 24 27 28 30 31 32 33 34 35 36 42 47 48 50 51 THE BAD ASS BRASS BAND PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA CRADLE OF FILTH DIMMU BORGIR FM2000 MONSTER MAGNET THE STORM MELECHESH THE MAN-EATING TREE PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA- ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #147 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Sweatmaster DIG UP THE KNIFE Gorillaz DEMON DAYS Magenta Skycode RELIEF Pogues PEACE & LOVE Sylvain Sylvain S/T Naked DOUBLE DOWN BARBE-Q-BARBIES S. 14 ANNIKA BRUSILA Kirjoittaja on tinnitykseltä toistaiseksi säästynyt kuulokepää, jonka merkittävin henkilökohtainen rock-saavutus on ollut jäädä jumiin rikkinäiseen hissiin aamuyöllä Orange Goblinin basistin kanssa. Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Ville Hartikainen, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Jukka Taskinen, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Taru Tuulia Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Tampereen Salamasaneeraus Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2010 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE MELECHESH S. 34 TOIMITTAJALTA » Arviot. » Nykyinen rusina V iime kuun Suessa Tomi Tuominen kirjoitti otsikolla "Tulevaisuuden rusina" hyvän ja mehukkaan kolumnin iän karttumisesta ja sen vaikutuksista esimerkiksi ammatinvalintaan ja uskottavuuteen musiikkimaailmassa. Jos minulta kysytään, on 36-vuotias mies erittäin sopiva aivan mihin hommaan hyvänsä. Jos kaikki maailmassa olisivat kaksikymppisiä, menisivät sydeemit persiilleen alle vartissa. Mönkään menisi myös levykaupassa. Ei siksi, etteikö 20-vuotias osaisi vallan timantisti pyörittää levykauppaa, vaan siksi, että levykauppa tarvitsee muitakin asiakkaita kuin täpärästi 20 täyttäneitä. Kysykää tätä vaikka minulta. Olen lähes satavuotias. Ostan levyjä enemmän ja useammin kuin minua puolet nuoremmat keskimäärin. Vai ovatko esimerkiksi viime viikon aikana levymessuilta ja kahdesta eri levyliikkeestä omin jaloin noudetut, riihikuivalla lunastetut kahdeksan LP:tä ja yhdeksän CD:tä vain hyttysen ininää? Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea eikä tykätä kaikesta. Nykymusiikin hyperpirstaloituneessa genrevilinässä on valtavasti alakulttuureja, ja aina on joku, joka tietää jostain vielä enemmän. Siksi levykaupassa saa olla töissä vaikka 120-vuotiaana, jos vain riittää tunteenpaloa musiikkiin, on joku genre johon on vihkiytynyt ja särmänä penkoo esiin uutta tietoa sitä mukaa kuin asiakaspalvelu edellyttää. Inhimillinen elämänkaari on jatkuvaa kehityksen tavoittelua ja uuden etsimistä. Asuisimme edelleen (nuotin)lukutaidottomina luolissa ja soittelisimme luukapuloilla, ellei dna-rihmastosta kuuluisi jatkuvaa vinkunaa: "HÄ? Tätäks tää on? Eikö muka mitään muuta oo?" Mikäli joku ei ole koskaan kokenut tätä tunnetta, kannattaa jutella äidin, kuraattorin, päivystävän ambulanssin tai pubin hanamiehen kanssa. Infokrapulassa on mahdotonta olla miettimättä kuka on ja kuka haluaisi olla. On valittava asuinpaikka, tukkamalli, äänestyskäyttäytyminen, lempilomakohde, suosikkijogurttimaku, ammatti ja paras bändi. Joku menee muutokseen suoraa tietä, toinen varovasti ja kolmas ei koskaan. Jos teini diggaa tangokuningasta tai plösähtänyt isosetä Anthraxia, niin siitä vain. Koska kaikkia ei voi miellyttää, voi yhtä hyvin elää ihan omaa elämäänsä naama virneessä ja availla mitä ovia lystää. Tämä on toteuttamiskelpoista erityisesti musiikissa. Olen itse tyystin jumissa nykyisin maailman parhaaksi kokemani musagenren maailmassa ja haluan rypeä siellä vielä todella kauan. Yhtä selvää on, että matkan jatkuessa asiat tulevat muuttumaan ja toisentyyppisen musiikin varovainen kartoitus alkamaan. Aivan hillittömän kutkuttava on ajatus siitä, että vielä löytyyy kaikenlaista tykkiä musiikkia, josta minulla ei vielä ole hajuakaan. Mikään ei ole ikuista. Paitsi Black Sabbath. MONSTER MAGNET S. 32 » 6 « NRO. 10
• 17.­21.11.2010 | JOENSUU | FINLAND SUE » 7 « NRO. 10 w w w. g r a f e x . f i
• JUSTIN SANE (USA) 14.10. Tampere, Vastavirta 15.10. Jyväskylä, Lutakko +Disco Ensemble 16.10. Helsinki, Semifinal OCEANSIZE (UK) VESSELS (UK) 19.10. Helsinki, Kuudes Linja 20.10. Tampere, YO-talo, Lost in Music EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN (GER) 20.10. Tampere, Klubi (An Evening With) 21.10. Tampere, Pakkahuone, Lost in Music A STORM OF LIGHT (USA) 21.10. Helsinki, Nosturi ASAF AVIDAN & THE MOJOS (IL) 22.10. Helsinki, On The Rocks 23.10. Tampere, Klubi, Lost In Music THE POSIES (USA) 25.10. Helsinki, Tavastia 26.10. Turku, Klubi AGENT SIDE GRINDER (SWE) 30.10. Helsinki Club YK DARK TRANQUILLITY (SWE) 28.10. Jyväskylä, Lutakko 29.10. Oulu, Teatria 30.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo 31.10. Tampere, Klubi 1.11. Helsinki, Nosturi 2.11. Turku, Klubi DAVILA 666 (PR) 4.11. Turku, Dynamo 5.11. Helsinki, Bar Loose BLOODSHOT BILL (CAN) 6.11. Helsinki, On The Rocks SCOUT NIBLETT (UK) 10.11. Helsinki, Tavastia TULEVIA KEIKKOJA Ke 13.10. COMEDY ON THE ROCKS stand up-komiikkaa joka keskiviikko! ALL STARS JAM with M. Järvinen & Friends 6 vp 8/10 vp LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Pe 15.10. Komposti Sound; 8 Ti 19.10. Oceansize (UK), Vessels (UK); 15 Pe 29.10. Samuli Kemppi; 10 La 30.10. EMPERATRON HORROR BASH #2; 8 Ke 3.11. Jex Thoth (US) Ke 17.11. Jericho Fuzz, Debbiefox To 18.11. Ukkivainaa, Haamumies, Vielkilepposaa Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ti­to 21­03, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha). K20. To 14.10. Black Crucifixion, Arthemesia Pe 15.10. AMERICAN SLANG Ke 13.10: To 14.10: Pe 15.10: La 16.10: Ke 20.10: To 21.10: Pe 22.10: La 16.10. Big John Bates 8/10 & The Voodoo Dolls (CAN), Rebound, DJ Lord Fatty Su-ma 17 .-18. Bryn Jones Acoustic Live @ Street Bar vp vp TBA 10 /12 8/10 6 vp Ti 19.10. Vink, Vintage Puppy To 21.10. HAIR ROCK SPECIAL: Santa Cruz, TBA Pe 22.10. AMERICAN SLANG Asaf Avidan & The Mojos (IL), Flannelmouth La 23.10. Amoral Ke 27 .10. COMEDY ON THE ROCKS, ON THE ROCKS ALL STARS JAM with Bryn Jones & Tres Hooliganes To 28.10. Kinetik Control, Shamrain La 30.10. The ShoeShiners (M. Leinonen / The Balls, Rane Raitsikka / Smack & Dave Lindholm Ti 2.11. To 4.11. Beyond The Dream, No Sign Of Life Phoenix Effect, Mystons La 23.10: Ke 27.10: To 28.10: Pe 29.10: La 30.10: Ke 3.11: To 4.11: Pe 5.11: La 6.11: Ke 10.11: 6 10 /12 4 5 Manfish, Stonetone 3e Pasa, One Of The Pigeons, Mona 3e Caught In Between, Bestial Torture, Sawol, Cause Of Death 4e Monster Mullet, Atomic Blast, The Pistones 5e Yksityistilaisuus Särkyneet, Mastodontti, Cigarette Crossfire 4e Smash The Discos punk rock fest: The Ziphs(Swe), The Heartburns, Maakuntaradio, Nervous System, Mental Problems, Dj´s Punk Nurminen & Mr. Jack Popcorn Alakerta aukeaa jo 20.00!!! 6e Smash The Discos punk rock fest: Ho Chin Minh Howlers(Swe), Kakkahätä-77, Moderni Elämä, Pill Poppers, Pahaa Verta, Dj´s Punk Nurminen & Mr. Jack Popcorn Alakerta aukeaa jo 20.00!!! 6e Time To Burn(Fra), I Pilot A Daemon (Fra), Dead In The Water 6e Hebosagil, Sur-Rur, Out Of Tune, Moral Front 5e Wasted, Bad Machine, Atom Notes 7e Caskets open, Horse Latitudes, Loinen, Fleshpress, Hermann Schenker Alakerta aukeaa jo 20.00!!! 5e Fast Elephant, Kehä 3e Danny Lips, Dead Cult Diaries 5e Vauva, Pohjolan Ilmari, Topi Saha 5e Virorock-Klubi: Viola, Söpruse Puiestee (EST)+1 5e Opaque Buff, Crystal Rain+1 4e Mikonkatu 15, Helsinki Keikkatiedot: www.ontherocks.fi Ennakot: Tiketti Ravintola Lepakkomies, Helsinginkatu 1 www.lepakkomies.fi TULOSSA: SUE » 9 « NRO. 10
• » VASTALAUSEE HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVAT NAUSKA Autotallirokkia soittava Barbe-Q-Barbies otti riskin. Se teki ensin levyn ja etsi vasta sitten levy-yhtiön. Se kannatti. ­ Olimme odottaneet niin kauan, ettemme enää jaksaneet odottaa. Teemme koko ajan biisejä, joten on turhauttavaa, jos niitä ei saa nauhoitettua, Barbe-Q-Barbiesin laulaja Niki selittää. Odottamisella hän viittaa sopivan levyyhtiön etsimis- ja löytämisprosessiin, joka vie paljon aikaa. Bändi kävi sopimusneuvotteluja muutaman levy-yhtiön kanssa, mutta ei ollut tyytyväinen yhteenkään saamaansa sopimustarjoukseen. Barbe-Q-Barbies pääsi kuitenkin äänittämään levyä, vaikka sopimuksesta ei ollut tietoa. Bändi tunsi entuudestaan tuottaja Jürgen Hendlmeierin, joka oli innostunut yhteistyöstä. Kolmastoista lokakuuta ilmestyneen All Over You -debyytin äänitykset alkoivat keväällä 2009. Studioon mennessä bändillä ei ollut paineita, ja äänitystilanne tuottajan Kick Out the Jams -studiolla oli rento. ­ Olin vain innostunut, kun pääsin studioon. Ehkä ne paineet tulivat sen jälkeen, kun oli laulanut. Sitä mietti, vetikö tarpeeksi hyvin. Toisaalta en ota siitäkään stressiä, koska tein silloin parhaani, Niki pohtii. ­ Koska on erilaista soittaa nauhalle kuin yleisön edessä, minulla oli pieniä paineita, kitaristi Kaisa puolestaan myöntää. Barbe-Q-Barbies sai varsinaiset äänitykset valmiiksi vuosi sitten syksyllä. Wig Wam Bam -raidan se kuitenkin äänitti viime kesänä, ja pahimmat helteet osuivat juuri studiopäiville. Koska studiolla ei ollut ilmastointia ja ikkunat oli pidettävä kiinni, oli soittajilla kestämistä kuumuuden kanssa. ­ Kaikki ikkunat oli pakko laittaa kiinni, jotteivät soundit olisi häiriintyneet, Niki selventää. ­ Se oli aika hikinen kokemus, Kaisa muistelee. ­ Varsinkin laulukopissa, koska se oli tosi pieni huone. Lauloin kunnon rokkiasennossa pinkit miniuikkarit päällä, ja silti oli kuuma, Niki naureskelee. Aiemmin muun muassa Sweatmasterin ja Damn Seagullsin kanssa työskennelleen Hendlmeierin ja Barbe-Q-Barbiesin yhteistyö sujui hyvin. Hän oli mukana jo esituotantovaiheessa ja kävi kuuntelemassa biisejä bändin treenikämpällä. Hendlmeier ymmärsi hyvin energisenä keikkabändinä tunnetun Barbe-Q-Barbiesin tyylin ja sen, miltä yhtye halusi kuulostaa. Tähtäimessä oli luonnollinen levy ilman turhia kikkailuja. ­ Levystä tuli aika raaka. Olimme samaa mieltä tuottajan kanssa siitä, ettemme halunneet mitään efektejä tai autotunea. Minäkään en saanut laulaa biisejä kuin enintään kolme kertaa läpi, Niki jatkaa. ­ Se on pieni vastalause nykymusabisnekselle ja musantekomeiningeille. Sille, että bändit käyttävät autotunea, jos on pieniäkin epäpuhtauksia. Meidän levyllämme kuuluu livemeininkihälyääniä ja kaikenlaista muuta hauskaa. Se ei ole mikään sliipattu poppilevy, Kaisa painottaa. "EI" TÄYTEBIISEILLE riski lähteä tekemään pitkäsoittoa ilman tietoa sen julkaisijasta kannatti. Barbe-Q-Barbies nimittäin vakuutti keikkaa katsomaan tulleet Sound of Finlandin Epe SUE » 14 « NRO. 10
• ENA HÄLYÄÄNIÄ Heleniuksen ja Mikko Meriläisen. Sopimus SOF:n kanssa syntyi loppuvuodesta 2009. ­ En tiedä, olisimmeko tässä pisteessä, jos olisimme ensin etsineet julkaisijan. Meillä oli kuitenkin tarjota valmis paketti levy-yhtiöille, kun olimme tehneet levyn, Kaisa painottaa. All Over You kuulostaa harvinaisen valmiilta ollakseen debyytti. Kokemusta vuonna 2002 perustetulta bändiltä löytyykin. He ovat ehtineet keikkailla paljon ja päässeet lämppäämään isoja bändejä kuten W.A.S.P:ia ja New York Dollsia. Bändi ei ole kuitenkaan soittanut yhdessä kahdeksaa vuotta, sillä Barbe-Q-Barbiesin kokoonpano on muuttunut useita kertoja. Nykyinen miehistö on ollut kasassa kolmisen vuotta. ­ Jäsenistön vaihdokset eivät olleet varsinaista takapakkia, mutta ei niiden aikaan suoraan sanottuna menty eteenpäinkään. Se on yksi syy, minkä takia saamme ensimmäisen levyn ulos vasta nyt, Kaisa pohtii. Levyn tekeminen ei ole ollut kiinni ainakaan kappaleiden valmistumisesta, sil- lä Barbe-Q-Barbiesin biisit tekevät Kaisa ja Niki ovat erittäin tuotteliaita. Kappaleita valmistuu niin paljon, että osa joutaa roskakoriin. ­ Olen miettinyt sitä, kun bändit puhuvat levyjensä täytebiiseistä, että mitä ihmeen täytebiisejä? En pystyisi laittamaan levyllemme kappaleita, joista en tykkäisi ja joihin en uskoisi. Olemme heittäneet paljon biisejä pois, mikä on vain hyvä, Kaisa kertoo. ­ Biisejä tehdessä oppii koko ajan. Se on vahvuus, että pystyy luopumaan niistä, vaikka se on myös vaikeaa, Niki lisää. BQB:n kappaleet syntyvät rockbändille tavanomaiseen tapaan. Tekijäkaksikko istuu alas seuranaan lasillinen punaviiniä tai olutta. ­ Otan kitaran käteen, Niki lauleskelee ja teemme biisien pohjat kahdestaan. Sitten viemme ne treenikämpälle ja sovitamme biisit yhdessä koko bändin kanssa, Kaisa kertoo. ­ Yhtenä kesänä istuimme parvekkeellani ja teimme kolme biisiä, joista ainakin kaksi päätyi debyytille. On jännää, miten joinain päivinä syntyy useita hyviä biisejä. Silloin syynä oli ehkä se punaviini, Niki arvelee. ­ Se oli varmaan joku todella hyvä punaviini, Kaisa naureskelee. RAKKAUDESTA MUSIIKKIIN kaisan ja nikin puheesta huokuu into musiikkia ja musiikintekoa kohtaan. Kaisan ei tarvitse kauan miettiä, kun kysyn viittä sanaa kuvaamaan Barbe-Q-Barbiesiä. ­ "Hyvällä tavalla in your face". Toivon mukaan tää on ennakkokäsityksiä rikkovaa musiikkia. Tätä tehdään hyvällä fiiliksellä ja meiningillä sekä rakkaudesta musiikkiin. Tykkäämme tehdä ja soittaa musiikkia, mikä toivottavasti kuuluu musiikissamme ja näkyy keikoilla. Haluamme antaa ihmisille hyviä fiiliksiä. Barbe-Q-Barbies juhlii debyyttinsä julkaisua 16. lokakuuta keikan merkeissä. Kaksikon fiilikset ennen h-hetkeä olivat odottavat ja jännittyneet. ­ Jännittää hyvällä tavalla. Totta kai mietityttää, miten ihmiset ottavat albumin vastaan, koska se on meidän ensimmäinen levy ja iso juttu meille, Kaisa tuumaa. Kaksikko toivoo, että All Over You menestyisi sen verran hyvin, että se poikisi paljon keikkoja ja mahdollisuuden toisen pitkäsoiton tekemiseen. ­ Totta kai sitä toivoo, että ihmiset tykkäisivät ja tulisivat keikoille. Pitää vain katsoa, miten menee, Kaisa sanoo. ­ Teemme rehellistä perusrokkia, ja tämä on hyvin henkilökohtainen levy. Kun se tulee pihalle, tulee vähän alaston fiilis. Koska olemme antaneet kaikkemme, toivon, että se vastaanotetaan hyvin, Niki lisää. Barbe-Q-Barbies ei lähde heti albumin ilmestymisen jälkeen kiertueelle. Se vaihtoi elokuussa keikkamyyjäänsä, minkä vuoksi levynjulkaisukiertue alkaa vasta tammikuussa. ­ Se on vaan hyvä. Ehtii rauhoittua hetkeksi. Nyt teemme lisää biisejä ja treenaamme paljon. Toivon mukaan jossain vaiheessa ensi vuonna pääsisimme takaisin studioon, Niki lopettaa. « SUE » 15 « NRO. 10
• UUDESSA PERHEESSÄ BIISI BIISILTÄ Uuteen perheeseen ­ Kehittelin kosketinsoittimella Fredin ja The Clashin hengessä kulkevan jammausbiisin. Jokainen osa menee eri sävellajista, mikä muuttaa tunnelmaa. Queenmainen biisi, joka kertoo siitä kuinka vaikeaa on liittyä uuteen perheeseen. Haavoittunut nauraa aremmin ­ Rumpujen päällä on pyyhkeet, niissä on vähän töksöt Beatles-saundit. Sanoituksessa on samantapainen tunnelma kuin rumpusaundissa. Biisi on päällisin puolin iloinen ja rullaava, mutta hymyn takaa löytyy vaikeuksia. Vastarannan valoa ­ Tuula Amberlan kanssa laulettu duetto. Duettobiisissä pitää olla kitkaa, joten tein sanat opettajan ja entisen oppilaan suhteesta. Session paras hetki oli se, kun Tuula psyykkasi itsensä tunnelmaan ajattelemalla kuolleita kissanpoikia. Mä annan tämän tapahtua ­ Kappale, joka kiteyttää päähenkilönsä koko ongelman. Laulun tyyppi ei ota vastuuta omasta elämästään. Musta tuntuu, että lopulta hän uppoaa suohon, johon on tässä biisissä vajoamassa. Ensimmäinen oma elämä ­ Eron jälkeen on hyvä olla vähän aikaa yksin. Biisi on soitettu mahtavan epätasaisesti, basistimme Jakke joutui soittamaan osuutensa treenaamatta. Siten bassonsoittoon tuli samanlaista hienoa harhailua kuin Pekka Gröhnin soitossa J. Karjalaisen levyillä. Ihminen joka ei enää soi ­ Päähenkilön lantio ei twistaa. Biisi kertoo aikuisuuteen taipumisesta, periksi antamisen raskaudesta ja siitä, miten keho resonoi ahdistavissa tilanteissa. Jokainen hienon auton ostanut on joutunut luopumaan jostakin muusta. Mulla ei ole hienoa autoa, ja kännykälleni voisi joku nauraa. Enkelisi ­ Svengaava biisi, jossa on R&B-henkeä, Chisu-vaikutteita ja yritystä olla Suomen Gorillaz. Tekstissä esiintyy empatialla hallitseva tyyppi, jolla on takanaan elämätön elämä. Mulle biisin perusajatus on ahdistava, mutta sitä on kehuttu myös kauniiksi. Sain idean yhdestä tutusta, joka ei vielä 12-vuotiaana tiennyt, että ihmiset kuolevat. Huutomerkitty hiljaisuus ­ Överiä stadionmeininkiä, Van Halen- ja Weezer-tunnelmaa. Tekstissä on kaikuja Limonadi Elohopea -ajoilta. Me ei osattu vetää haastatteluissa sanavalmiin ja hyväntuulisen roolia. "Mitkä fiilarit?" oli tv-haastatteluissa niin helppo kysymys, että siihen oli tosi vaikeaa vastata. Kädet kymmentä vaille kaksi ­ Franz Ferdinand -henkinen biisi, jossa on Blondie- ja postpunk-vaikutteita. Tekstissä käsitellään sitoutumista ja tilannetta, jossa sitoutumiseen ei vielä pysty. Lopputekstit ­ Biisi kuin käsi olkapäällä. Jostain syystä vieraan kanssa on helpompi jutella kuin läheisen kanssa. Lopputekstit tuo mieleen Radioheadin In Rainbowsin. Molemmissa on on hauska avaruusmainen äänimaailma, jossa on kiva lillua. Hyvän mielen haaste ­ Biisi lähti meidän vanhan speed metal -bändin Catalepsyn grungeriffistä vuodelta 1992. Tein uuden Morrissey-henkisen kertosäkeen, ja nuoruuden tukka takana -fiilikset tuli päivitettyä tähän päivään. Hän tulee pian kotiin ­ Treenikämpällä tätä kutsuttiin Kasevaksi. Samantapainen surumielinen fiilis ja tilanne kuin Reginan Minua ollaan vastassa -kappaleessa. Tämäkin liittyy levyn teemaan, uudessa tilanteessa olemiseen. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA NELLI PALOMÄKI » PURTAVAA INDIEAIKUISILLE ukaan ei tee samanlaista musiikkia kuin Tero-Petri Suovanen. Hän on hyvin todennäköisesti maailman ainoa artisti, joka on säveltänyt biisin yhtä aikaa The Clashin ja Fredin vaikutuksen alaisena. Tero-Petrin musiikki sijaitsee siellä, missä indie rockin ja iskelmän suuntaviivat leikkaavat. Hän kutsuu saundiaan adult orientated indie rockiksi eli AOIR:ksi. Plastic Passionin julkaisema Uudessa perheessä on aiemmin Limonadi Elohopean laulaja-kitaristina tunnetun Tero-Petrin toinen soololevy. Miehen kaksoisnimeä voi silti pitää myös bändin nimenä. ­ Tällaista musiikkia ei voi tehdä yksin tietokoneella. Vaikka Elviksen ääni hallitsee Elviksen musaa, tietyntyyppiset kitaristit ja kotkottavat taustalaulajat ovat iso osa sitä. Bändi antaa voiman, jolla ponnistan, TeroPetri kuvailee. ­ Yksin tehdessä liikkuvia osia on liikaa. Jään miettimään niitä enkä saa aikaiseksi tarpeeksi. Tää on mulle henkilökohtaista musaa, mutta tarvitsen bändin tukea. Bändin panoksesta huolimatta Tero-Petrin musiikki henkilöityy persoonallisesti laulavaan ja säveltävään Suovaseen. Myös hänen sanoituksensa vaikuttavat usein todella omakohtaisilta. ­ Sanoittaessa täytyy välttää surkuhupaisaan tunteiden revittelyyn sortumista. Stormwing käytti aikoinaan toisten surua hyväkseen tekemällä kappaleen Estonian onnetto- KE 27.10. KLUBI, TAMPERE Tero-Petri teki tanakan ja värikkään AOIRteemalevyn, jota ei pidä latistaa näytelmäksi. K muudesta. Bändi muuttui saman tien säälittäväksi, koska se varasti muiden murheen omaksi polttoaineekseen. ­ Mä en käytä sillä tavalla hyväkseni edes omia kokemuksiani. Saatan kirjoittaa sanoitukseen itsestäni puolia, joista en pidä, tai sitten saatan yrittää olla niissä vahvimmillani. Kappaleet ovat itsetutkiskelijan muovailuvahaa. Mitä hyvältä sanoitukselta vaaditaan? ­ Hyvässä kappaleessa on aika, paikka, tunnelma ja tunne. Siinä mielessä hyvä sanoitus muistuttaa elokuvakäsikirjoitusta. Tarinaa ei tarvitse olla. Yksi tunnelman selittävä lause riittää. ­ Mä kirjoitan muistiin kaikenlaista. Usein, kun pääsee biisin teossa siihen pisteeseen, että kappale alkaa kuulostaa hyvältä, joku asia pomppaa esille muistikirjasta. Se on hieno hetki, kun sävelelle löytyy sanojen joukosta oikea pari. Uudessa perheessä -levyn laulujen päähenkilöitä yhdistää se, että he joutuvat selviytymään uusissa tilanteissa. ­ Tää on teemalevy, josta ei voi tehdä musikaalia tai elokuvaa. Sanoituksissa on aivan liikaa merkityksiä sellaiseen. Tämä on pureksittavaa musiikkia, ei proteiinijuomaa tehosekoittimesta. Jos äänilevyn saundin rinnastaa sisustukseen, Tero-Petrin Tuolilta herännyt -soolodebyytin (2008) voi sanoa olevan enemmän sävy sävyyn kuin Uudessa perheessä on. SUE ­ Molemmat levyt tuottanut Rami Helin varmaan sanoisi, että Uudessa perheessä on kokeilevampi. Uudella levyllä on tanakat ja tuimat saundit. Rami haki kappaleille syrjää roiskuvista kitaroista ja tylyistä rumpusaundeista. Äänimaisema on vaihteleva, mutta kokonaisuudella on oma pulssinsa. Tero-Petrin musiikissa on kaksi viehättävää piirrettä: se on paljon moniulotteisempaa kuin keskimääräinen popmusiikki, mutta omaperäisyydestä huolimatta siinä ei ole teennäisyyden tai vilpin häivääkään. ­ Mulla on voimakas oma näkemys, jonka pohjalta tehty musiikki ei välttämättä sovi muille. Jos mä yrittäisin muuttaa sitä näkemystä muile sopivaksi, en olisi itse tyytyväinen ja ne vähätkin fanit lakkaisivat pitämästä musta. Limonadi Elohopean ensimmäinen levy Trukilla yli vaikeuksien julkaistiin viisitoista vuotta sitten. Miten nuo vuodet ovat muuttaneet Tero-Petri Suovasta muusikkona? ­ Mä olen nykyään sekä vaativampi että rennompi. Tiedän paremmin mitä teen ja olen parempi laulaja ja esiintyjä kuin nuorempana. Mutta rokkimaailmassahan pitäisi olla vaarallinen. Niin kuin Klaus Meine, joka saattaa The Scorpionsin videoissa potkia autonrenkaita uhkaavan näköisenä. Klaus tuskin on oikeasti vaarallinen mies, ja mä nyt en ainakaan ole. Vai olenko? Kuinka usein olet nähnyt mut aurinkolasit päässä? « » 16 « NRO. 10
• » TULI SYTTYY JÄLLEEN Tamperelainen Liekki on julkaissut uuden levyn kahden vuoden tauon jälkeen. Sue keskusteli bändin harvasanaisen nokkamiehen kanssa yhtyeen paluusta juurilleen. HAASTATTELU O len kuullut Janne Kuuselan maineesta vaikeana haastateltavana. Siksi Liekki-yhtyeen primus motorille soittaminen herättää ahdistusta. Mitä yhtyeen uudesta, tulkinnoille avoimesta Paimen-levystä ylipäätään sopii kysyä? Entä jos mies ei suostu sanomaan ylipäätään yhtään mitään? Hyvin nopeasti käy kuitenkin ilmi, että pelot osoittautuvat osin aiheettomiksi. Laulaja-kitaristi ei vain monien muiden artistien tavoin suostu täyttämään keskustelua turhalla small talkilla, mikä on toimittajan kannalta haastava, mutta toisaalta kunnioitettava lähtökohta. Yhtye ei tiettävästi ollut täysin tyytyväinen kahteen aikaisempaan albumiinsa, 2007 ilmestyneeseen Kalliot leikkaa -pitkäsoittoon ja sitä melko nopeasti seuranneeseen Hyönteiseen. Kuusela myöntää uuden levyn ponnistavan osaltaan tästä lähtökohdasta. ­ Edelliset levyt olivat ihan hyviä, mutta eivät ehkä samalla tavalla tosissaan sävellettyjä kuin kolme ensimmäistä. Paimen on eräänlaista paluuta niiden suuntaan. Keskityimme tällä kertaa itse musiikkiin ja tekemiseen. Monimerkityksisistä sanoituksistaan tunnettu Kuusela paljastaa, ettei uudelta levyltä ole välttämättä löydettävissä yhtenäistä aihetta, vaikka lyriikoiden tyyli sinänsä onkin yhteneväinen. ­ Biiseissä tietysti toistuvat tietyt teemat, koska niitä on kirjoitettu yhdellä ajanjaksolla. En niinkään keksi valmista tarinaa, johon laadin soinnut päälle, vaan teen sanoituksia samaan aikaan kun soitan. Ikinä ei tiedä, miltä lopputulos tulee näyttämään. Kappaleen tekeminen on siksi eräänlainen matka. On selvää, ettei taiteilija halua selitellä yhtyeensä tekemisiä kovin seikkaperäisesti. Kenties juuri siksi Liekkiä on monessa yhteydessä tituleerattu salaperäiseksi yhtyeeksi. Kuuselaa moinen kuvaus vaikuttaa lähinnä hämmentävän. ­ En kyllä osaa sanoa tuohon oikein mitään. Emme ainakaan erityisesti yritä olla mitenkään salamyhkäisiä. Bändin imagoon on myös vaikuttanut sarjakuvataiteilijanakin tunnettu Jenni Rope, jonka tunnistettava tyyli koristaa yhtyeen jokaista levynkantta. Niin myös Paimenen tapauksessa. Olisiko Liekki-albumia edes mahdollista enää tehdä TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA KATI RAPIA LA LUT 23.10. JYVÄ AKKO, S KY LÄ ilman häntä? ­ Kyllä me olemme pohtineet erilaisiakin vaihtoehtoja, mutta Jenniin olemme aina päätyneet, ja se on tuntunut hyvältä ratkaisulta. Jenni soitti kanssani aikoinaan Karkkiautomaatissa, jonka viimeiseen levyyn hän teki myös kansitaiteet, ja siitä tuo yhteistyö sitten alkoi. Karkkiautomaatti heijastaa muutenkin Kuuselan musiikillista historiaa kiintoisalla tavalla. 90-luvulla toiminut kulttibändi aloitti uransa rakenteellisesti melko yksinkertaisesta pop-punkista, mutta siir- tyi myöhemmillä levyillään soittamaan huomattavasti hämmentävämpää materiaalia. Liekin tuotanto onkin helppo nähdä eräänlaisena loogisena jatkumona kyseiselle musiikkityylin muutokselle. Mutta mitä Kuuselalle noiden vuosien aikana oikeastaan tapahtui? ­ Karkkiautomaatin alkuaikoina kuuntelin oikeastaan enemmän punkkia ja suomalaista musiikkia, proge tuli kuvioihin mukaan vasta myöhemmin. Tuolloin myöskin vasta harjoittelin tekemään kappaleita, joten myöhemmässä monimutkaisempaan suuntaan siirtymisessä kyse oli eniten luonnolli- sesta kehityksestä. Liekin psykedelia ei ole ainakaan päihteiden inspiroimaa. Kuusela on kaksi vuotta sitten jopa luopunut kokonaan alkoholista. Säveltäjä uskoo rock-kulttuurin paineista huolimatta muutoksen olleen pelkästään positiivinen. ­ Kun on tottunut juomaan keikoilla ja muissa yhteyksissä, on noita asioita enää vaikea erottaa toisistaan. Muutoksen jälkeen koko elämä muuttui, ja sen seurauksena oikeastaan löysin musahommatkin uudestaan. Osasin taas keskittyä ja innostua musiikin tekemisestä aivan eri tavalla. « SUE » 17 « NRO. 10
• » KISSATEMATIIK HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVAT TONI VUORI SUE » 18 « NRO. 10
• KKA LÄHTI KÄSISTÄ Deadline on hyvä tapa varmistaa Magenta Skycode -albumin valmistuminen. Pitkäksi venähtäneeseen julkaisutaukoon vaikuttivat halu vältellä totutuimpia reittejä ja sanoitusten työsarka. Mutta mistä kummasta kumpuaa kissatematiikka? M onipuolinen ja kirkas: tylsiä sanoja? Ainakin Jori Sjöroosin mielestä, mutta hän kutsuu yhtä kaikki Magenta Skycoden toista albumia Reliefiä neljä vuotta sitten ilmestynyttä IIIIIdebyyttiä monipuolisemmaksi ja kirkkaammaksi. ­ Mikähän olisi synonyymi monipuoliselle? Sjöroos tuumii Cosmic Comic Cafen pöydässä Turussa. ­ Laaja, vieressä istuva basisti Kalle Taivainen ehdottaa. ­ Niin, onhan Relief laajempi instrumentaatioiltaan ja muutenkin. Se on myös rohkeampi, etenkin laulujen osalta. Niiden kanssa oli debyytillä ongelmia, ja miksasinkin ne tosi matalalle. Nyt laulua mahtuu mukaan joku 400 prosenttia enemmän. Kai nyt oli enemmän sanottavaa. Tai ei, ei sanottavaa, laulettavaa, Sjöroos kommentoi. ­ Foneettista sanottavaa. Ja onhan nuo lyriikat aiempaa aurinkoisempia ja toiveikkaampia, Taivainen huomauttaa. Sjöroos myöntää myös tehneensä sanoituksia aiemmin liian monimutkaisen kautta. ­ Vältin abstrakteja tekstejä, joissa on hienoa laineja, joiden tarkoitusta en itsekään ymmärrä. Nyt pyrin yksinkertaistamaan tekstejä ja luomaan sanoituksia, jotka vievät johonkin, Sjöroos luonnehtii. ­ Sänkyyn, Taivainen huikkaa. ­ Älä viitti, Sjöroos kuittaa. Kuten debyytin, myös Reliefin sanoitukset syntyivät yhteistyössä laulunkirjoittajana ja tuottajana tunnetun M. Maurice Hawkesworthin kanssa. Yhteistyö tapahtui pitkälti Skypen avulla, Hawkesworth kun majailee Arizonassa. Juuri Hawkesworth tutustutti Sjöroosin Kipling-biisiin päätyneeseen Rudyard Kipling -sitaattiin "Of all the liars in the world sometimes the worst are your own fears". ­ Maurice käski katsastaa tuon quoten, ja sehän päätyi studion seinälle. Sitä on hyvä vilkaista muutaman kerran päivässä. Lopulta aloin hyräillä sanoja Kiplingin kertsiin, ja sinnehän se päätyi, Sjöroos kertoo. Montag-kappaleella ei sen sijaan ole minkäänlaista yhteyttä The Hills -vaaleaverikkö Heidi Montagiin. Nimi syntyi kirjoitusajasta ja -paikasta. ­ Jep, biisi syntyi yhtenä maanantaina saksassa. Montag oli vain työnimi, mutta eihän biisiä voinut lopulta muuksi kutsua, Sjöroos toteaa. Sanoitusten osalta Montag ja Trains Are Leaving The Yard osoittautuivat hankalimmiksi. Ensin mainittu muokkautui uusiksi arviolta kymmenisen kertaa. ­ Melankolisimmat olivat tällä kertaa vaikeimmat. Yritin keksiä lyriikoita, mutten pystynyt. Lopulta piti turvautua todellisuuteen. Molemmissa lyriikoissa mainitaan oikeasti tapahtuneita asioita, Sjöroos kertoo. NIIN PAL SÄÄSIT rohkeus on sana, joka on liitettävissä myös Reliefin debyyttiä monimuotoisempaan musiikilliseen ilmeeseen. IIIII:n linja oli ehdottomuudessaan mahdollisuuksia rajaava. ­ Jos vaikka jossain biisissä tuntui, että tähän kohtaa sopisi hyvin rumpufilli, jäi filli kuitenkin soittamatta, koska se ei soveltunut silloiseen selkeään linjaan. Tällä kertaa asenne oli, että jos juttu sopii biisiin, niin antaa mennä, kuulostipa se miten absurdilta tai naurettavalta tahansa, Sjöroos kuvailee vapaampaa ilmapiiriä. Levy antoi odottaa itseään, mutta Sjöroosille itselleen oli selvää, että se näkee päivänvalon, kunhan koossa on tarvittava määrä saman katon alle mahtuvaa materiaalia. Potentiaalisia aihioita jäi rannalle ruikuttamaan. ­ Välillä sitä ihmetteli, että miksi näinkin hyvä biisi tiputetaan pois, Taivainen myöntää. Mahdollista on, että Magenta Skycode palaa samaisiin tiputettuihin biiseihin seuraavan levyn tullessa ajankohtaiseksi ­ kuten se palasi tällä kierroksella debyytiltä pois jääneeseen Sometimesiin. Sjöroosin mukaan levylle asti päätyneet biisit muotoutuivat uusiksi bändin käytyä niihin käsiksi. Taivainen taas on vaatimaton, mitä tulee hänen ja rumpali Niko Kivikankaan vaikutukseen kappalemateriaaliin. ­ Eipä niihin paljoa muuta sanottavaa ollut kuin että onpas hyvä biisi. Ja onpas hyvä toinen versio biisistä. Reliefilla oli vaikuttajansa, mutta Sjöroos korostaa, ettei ole koskaan aiemmin pyrkinyt yhtä tietoisesti välttämään vaikutteidensa kuuloista materiaalia. Jos jokin biisi kävi liian pastissinomaiseksi, otti Sjöroos siihen uuden lähestymistavan. Tietyt vaikutteet kuitenkin yrittivät tunkeutua hyvinkin sitkeästi levylle. ­ Brian Wilsonin jutut varmaan eniten, etenkin lauluharmonioiden muodossa. Ja tietenkin The Cure on aina tunkemassa mukaan. The Cure -kitaraa olisi kiva laittaa joka biisiin, mutta aina ei kannata kulkea sitä totutuinta reittiä, Sjöroos korostaa. Totutuimpien reittien välttely pidensi osaltaan levyntekoprosessia. Mukaan hiipi levyn valmistuessa myös epävarmuus, kaikesta. Sjöroos joutui kysymään itseltään, kannattaako tätä sittenkään julkaista, vai pitäisikö vieläkin säätää vähäsen. Epävarmuuden käytyä tutuksi aiempien sessioiden kautta siihen osaa kuitenkin suhtautua terveemmin. ­ Ilman deadlinea ei tule valmista. Tarvitsen sen tietyn päivän, jolloin on oltava homma paketissa. Minun piti ehtiä valmiiden versioiden kanssa kahdentoista junaan, mutta sääsin vielä sen verran, että olin vasta yhdeltä junassa. Sääsin, siis säädin. ­ Kyl sääsit niin pal sääsit, Taivainen turkuilee. ­ Otimme kissatatskat, joten homma lähti kirjaimellisesti käsistä eikä paluuta ollut. Mutta kun meillä kaikilla on kissoja, niin mitäs sitä tatuoisi ihoonsa: kissan vai tribaalin? Taivainen kysyy. Hyvä kysymys. Sjöroos ei lähtisi sanomaan, että kissatematiikka välttämättä kuvastaa yhtyettä, mutta kissanrakastajia Magenta Skycode on täynnä yhtä kaikki. ­ Mikään ei ole niin hienoa kuin seurata unisen kissan touhuja. ­ Niinpä, se kusee sänkyyn ja raapii sohvan rikki, Taivainen huomauttaa. Kissat ovat pääosassa myös sinkkubiisi Simple Pleasuresin videolla. Tällä kertaa idea tuli videon ohjanneelta Teemu Varoselta. Kissat olivat suostuvaisia yhteistyöhön ja kuvauspäivä sujui mallikkaasti. Mutta jos on puhe kissoista, niin miksei sitten hevistäkin. Sjöroos on pitkän linjan Autopsy-kannattaja, joten on tiedusteltava, joko PE 5.11. 6.LINJA, HELSINKI herra on katsastanut yhtyeen uuden ep:n. ­ Ai niiltä on tullut uutta matskua? Miltä saundaa? Ei soundillisesti ihan yhtä rupiselta kuin muinoin, mutta biisimateriaali on sitä itseään. ­ Siistiä. En tosiaan tiennyt, että ovat ehtineet taas levyttämään. Taivaisella taas on omakohtaisempi metallinostalgia meneillään, Svart Records kun uudelleenjulkaisi Xysman aikoinaan hyvinkin kokeellisen First and Magical -albumin (1992) vinyylimuodossa. Xysman basistinakin tunnettu Taivainen on hyvillään julkaisusta. ­ Levyn kuunteleminen palauttaa mieleen paljon tuohon ajanjaksoon liittyviä muistoja. Hyvä, että silloiset bändikuvatkin löytyivät kansiin. Näytän niissä joku 40 vuotta nuoremmalta, mutta nyt sen voi jo hyväksyä: silloin oli nuorempi, nyt vähän vanhempi. « RELIEFEJÄ JA KISSATATSKOJA vaikka levyn valmistuminen helpotus onkin, ei se ole niin suuri sellainen, että Magenta Skycode olisi nimennyt yksin siitä syystä levynsä Reliefiksi. Nimivalinnan saa Sjöroosin puolesta tulkita niin monella tavalla kuin haluaa, mutta osaltaan siihen vaikuttivat reliefit, joihin Taivainen törmäsi vieraillessaan puolisonsa kanssa Roomassa. Siten Taivaisen tekemään kanteenkin päätyi reliefi, jossa ei alun perin ollut tarkoitus esiintyä kissaa. Sinne katti kuitenkin päätyi, kuten sinne sun tänne muuallekin Magenta Skycoden tämänhetkiseen visuaaliseen ilmeeseen. Tematiikka sai alkunsa bändin iholta. "Mikään ei ole niin hienoa kuin seurata unisen kissan touhuja. SUE » 19 « NRO. 10
• » PARHAIMPIA MUUSIKOITA, SIISTEIMPIÄ TYYPPEJÄ HAASTATTELU Minä ja Ville Ahosen debyyttilevy tarjoaa toivoa, vaikka päitä putoileekin. stuessani sisään kalliolaiseen kuppilaan taustalla soi raukea jazz. Laulaja Ville Ahonen, kitaristi Jani Hietanen ja kosketinsoittaja Masi Tiitta istuvat vieretysten mustalla nahkasohvalla oluttuoppiensa taakse piiloutuneina. Nimestään huolimatta Minä ja Ville Ahosessa on siis kyse yhtyeestä. ­ Ajattelin, että jos nimestä ja sen merkityksestä kysytään, niin vastaisin kysymykseen joka kerralla eri tavalla. Pelko meni kuitenkin perseeseen, että entäs jos asiasta ei kysytäkään kuin kerran, kertoo olemukseltaan hieman nuoren ja totisen Jarvis Cockerin mieleen tuova Ahonen. ­ Nimen voi tulkita miten haluaa. Vähintäänkin se on bändin nimi. Vaikka kyse on bändistä, on selvää kuka sitä pyörittää. Minä ja Ville Ahonen personoituu hyvin vahvasti laulaja-kitaristi Ville Ahoseen. Esimerkiksi levyn kannessa ja monissa promootiokuvissa esiintyy vain ja ainoastaan Ahonen, joka myös säveltää ja sanoittaa suurimman osan A yhtyeen materiaalista. Ensivaikutelma vain vahvistuu haastattelun aikana. Yhtyeen muut jäsenet jättäytyvät sivustakatsojien rooliin ja tyytyvät nyökyttelemään hyväksyvästi solistinsa vastauksille. Ahosen korostunut asema yhtyeessä on kuitenkin ymmärrettävä. Ennen Minä ja Ville Ahosen perustamista ehti Ahonen keikkailla useamman vuoden yksin mies ja kitara -pohjalta. Lähtölaukauksensa Minä ja Ville Ahonen sai kitaristi Hietasen törmättyä Ahoseen tämän soolokeikalla jo edesmenneessä hakaniemeläisessä rockjuottola Factoryssa seitsemisen vuotta sitten. Muutama vuosi tapauksen jälkeen kombo Ahonen-Hietanen alkoi tehdä duokeikkoja ja äänittää ensimmäisiä demojaan. Yksi demoista päätyi pari vuotta takaperin muusikko-kirjailija Kauko Röyhkän käsiin. Röyhkä ihastui materiaaliin siinä määrin, että pian Ahoselle tuli kiire koota kokonainen bändi ympärilleen. Kutsu oli käynyt tulla lämmittelemään uransa uuteen loistoon noussutta Röyhkää. TEKSTI VILLE HARTIKAINEN KUVA HANNA KÄYHKÖ "Ville sohaisi kädellään jalkojeni väliin ja huomasi valtavan stondikseni. ­ Bändi koottiin parhaista muusikoista ja siisteimmistä tyypeistä, jotka satuin tuntemaan, kertoo Ahonen yllättävästä tilanteesta samalla kun asettuu sohvalle risti-istuntaan kuin merkiksi asteittaisesta rentoutumisesta. Yhteistyön toimivuus oli kaikille iso kysymysmerkki. Muut Minä ja Ville Ahosen jäsenistä eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Lisäksi kaikilla tuntui olevan omat musiikilliset suosikkinsa ja esikuvansa. ­ Löysimme kuitenkin hyvän oman soundin ehkä juuri siksi, että emme fanita mitään tiettyä tyylisuuntaa tai bändiä. Kaikilla on omat musiikilliset mieltymyksensä, Ahonen valottaa asiaa heleällä ja hieman lapsenomaisella äänellään. Juuri Ahosen persoonallinen ääni ­ erinomaisten sävellysten ja sa- noitusten ohella ­ erottaa Minä ja Ville Ahosen monista muista uusista suomenkielisistä laulaja-lauluntekijähenkisistä yhtyeistä. Välitöntä mielenkiintoa herättävät myös Ahosen ja dramaturgi Jussi Moilan yhteistyössä kirjoittamat sanoitukset. Laulujen teksteissä juostaan muun muassa metsään kuolemaan, palomiehet ammutaan autoihinsa haulikolla ja menetetyn rakkauden äärellä riudutaan läpi levyn. Ollaan siis kaikin puolin kaukana naminamikulttuurista. Minkä asteisesta depressiosta Ahonen mahtaa kärsiä? ­ En koe, että tekstit olisivat loputtoman lohduttomia. Eivät ainakaan pessimistisiä, vaan ennemminkin niissä on paljon toivoa ja toiveikkuutta, Ahonen tyrmää analyysini samalla kun yhtyeen amisviiksinen basisti Tuomas Skopa heilahtaa paikalle haastattelun viime minuuteilla. Ehkä hänellä olisi jotain kerrottavaa. ­ Mieleen tulee yksi juttu, joka ei tosin varsinaisesti liity levyyn, aloittaa Skopa ja herättää muissa pelonsekaisen naurunpurskahduksen. ­ Näin sellaista unta, että tulin kotiin ja Ville oli minua vastassa meidän autotallissa. Istuskeltiin siinä vierekkäin ja sanoin, että taidan lähteä mökille. Ville vastasi, että kuulostaapa hauskalta, voisin lähteä mukaan. Minulla alkoi välittömästi stondaamaan. Ville sitten vahingossa sohaisi kädellään jalkojeni väliin ja huomasi valtavan stondikseni. Mietin, että mitähän siellä mökillä tulee tapahtumaan, jos me lähdetään sinne kahdestaan. Muuta en sitten muistakaan. Muilla ei ole lisättävää. SUE » 21 « NRO. 10
• "Ei tätä bändiä olla Slayer- pastissiksi muuttamassa. riffit. Soundimuutokset eivät ole kovin tietoisia, etsiessä freesimpää perspektiiviä tällaista vain sattui syntymään. Toivottavasti tulevaisuudessa tulee taas jotain muuta, ei tätä bändiä olla kuitenkaan Slayerpastissiksi muuttamassa, kitaristi Antti-Ville kommentoi. Wanhan koulun kasarirässi ei Atonementilla kuulu, mutta veikkaus Kylesan Static Tensionsin diggailusta osuu oikeaan ainakin Samulin kohdalla. ­ Kyseinen levy koppasi enemmän kuin aiemmat Kylesat, mutta koska en sävellä, ei fiilistelyni voi levyllä kuulua. Antti-Ville voisi kertoa, miten pitäytyi kuuntelemasta uutta Mastodonia sävellysvaiheessa. ­ Hah! Uusin Mastodon jäi tosiaan tsekkaamatta. Jätin siihen kelkkaan lähtemisen muille taholle. Paljon tärkeämpiä ovat olleet High On Fire, GBH ja Bathory, Antti-Ville hehkuttaa. Malliesimerkki Lighthouse Projectin metallisävyistä on päätösbiisi Death of a Cat Caused the Collapsen puolivälissä korviin hyökkäävä, kerrassaan mainio riffi. Idea kyseiseen kitarakuvioon syntyi yhteiskeikoista Ghost Brigaden kanssa. ­ Tällöin valkeni, ettei raskaan riffin välttämättä tarvi mennä neljään. Kieltämättä onnistunut riffi, Antti-Ville tokaisee. Kyse on vaikutteista, ei imitoinnista, jota lyriikoidensa puolesta sivuaa Imitation Is the Highest Form of Flattery. Solisti Toni kelaili lyriikoita kirjoittaessaan paljon, kuinka moni häneen on elämänsä aikana vaikuttanut, ja ketkä taas ovat vaikuttaneet niihin, joita hän nuorempana piti jalustalla. ­ Lainaukset on monesti äärettömän voimakkaita, riippuen asiayhteydestä. On ironista, että valtamediassa "sukupolven äänitorveksi" tituleerattu ihminen lopettaa viimeisen puheenvuoronsa tässä elämässä jonkun toisen kirjoittamaan fraasiin, Toni vinkkaa tekstissä mainittavaan, Kurt Cobainin itsemurhaviestin päättäneeseen Neil Young -lainaan. Osittain tekstiin vaikuttivat myös Tonin saamat palautteet teksteistään ­ palautteet, joihin on välillä vaikea suhtautua. ­ Tietenkin se kannustaa ja imartelee, mutta mitä siihen voi sanoa, jos joku kirjoittaa suljetulta päästessään, että on saanut koottua itseään kuuntelemalla biisejämme. "Kiitos" on aika laimea vastaus. Omanlaisensa kunnianosoitus on Lust for Lien rivi "Every lie we justify is like tear gas to my third eye", jota ei voi olla vertaamatta Convergen The Saddest Dayn julistukseen "Every time you justify another good in you dies". ­ Täysin tietoinen pastissi lainille, joka kolahti ensi kerran kuultuani tosi vahvasti, Toni myöntää. « HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA ALEKS TALVE » METALLIMPI PERSPEKTIIVI Lighthouse Project ottaa uudella Atonement-albumillaan jälleen askeleen raskaampaan suuntaan, mutta täysin heviksi kääntyminen ei ole suunnitelmissa. Kiitän sitä ja kiitän tätä ja kiitän tuota. Ne, jotka unohdin: te tiedätte, keitä olette." Perinteisiin kiitoslistoihin voi käyttää ikuisuuden tai ne voi kiertää, kuten Lighthouse Project teki sijoittamalla kansilehtisiin kiitollisuudesta puhuvan Friedrich Nietzsche -lainauksen. Yhtyeellä on aihetta kiitollisuuteen. ­ Moni on auttanut matkan varrella. Jos esimerkiksi The Hood Took Us Underin Sacha ei olisi julkaissut Lust for Lie -seiskaa, oli- LA 6.11. NOSTURIN ALAKERTA, HELSINKI " simme hätäilleet tämän kolmannen täyspitkän kanssa ja siitä olisi tullut huonompi. Ja sitten on se, kun päädyimme Rise Againstin keikalle Kaapelille. Eräs ­ hitto, kun tuntuu vieraalta käyttää tätä sanaa ­ fanimme oli antanut Rise Againstin Timille edellisen levymme, koska diggaa itse siitä niin paljon, basisti Samuli mainitsee pari kiitollisuuden aihetta. Jo toinen albumi Gift (2007) sovelsi soundiinsa metallisia sävyjä, näkyvimmin temmoltaan hitaam- missa riffeissä. Vaikka hardcore on yhä löydettävissä yhtyeen ilmaisusta, ottaa Atonement jälleen askeleen metallimpaan. ­ Rumpujen takana on eri mies kuin Giftilla. Lauri on mahdollistanut kehitystä metallimpaan suuntaan. Täyspitkien välissä on tehty pari seiskatuumaista, jotka kuuntelemalla muutos ei tunnu niin suurelta. Tutkimme jo niillä uusia mahdollisuuksiamme, Samuli kuvailee. ­ Asiaan vaikuttavat myös historian käänteistä kaivetut antiikkiset SUE » 22 « NRO. 10
• » RAUHALLISTEN SÄLLIEN DEBYYTTI Ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut Delay Trees on valmis viemään musiikkiaan suomalaisten olohuoneisiin ja laajentamaan kuulijakuntaa ulkomaillekin. Se tekee omaa juttuaan, odotti media tai maailma siltä mitä tahansa. ämeenlinnalais-helsinkiläinen Delay Trees soittaa omien sanojensa mukaan unenomaista musiikkia. Yhtyeen juuri julkaistun esikoisalbumin sisällön kuvailu on laulaja-kitaristi Rami Vierulalle yhä hankalaa. ­ Se on yhdistelmä vanhempaa dreampoppia ja nykyaikaista indietä, sellaista mitä koko bändi kuuntelee. Se on tunnelmallista, aika rauhallista musaa kuitenkin, ei mitään rokkia. Mutta hyvin vaikeata sitä on kuvailla vieläkin, sellaista maalailevaa fiilistelyä. Ramin lisäksi yhtyeessä ovat Lauri Järvinen kitarassa, Sami Korhonen bassossa ja Onni Oikari rummuissa. ­ Me ollaan soiteltu jonkun näköistä Delay Trees -prototyyppiä jo paljon aikaisemmin kuin 2007, jolloin Delay Trees perustettiin. ­ Tuntuu, että bändiuran luominen on edennyt hitaasti, mutta tässä viime aikoina on tapahtunut paljon kivoja asioita. Ne ovat tulleet eteen luonnollisesti ilman ähkyä. HAASTATTELU H Vuoden 2009 keväällä julkaistu Soft Construction -ep herätti kiinnostusta siinä määrin, että vuosi sitten Tampereen Lost in Music -tapahtumassa bändi allekirjoitti sopimuksen Johanna Kustannuksen kanssa. Levytyssopimus antoi Ramin mukaan yhtyeelle lisää uskoa musiikintekoon ja bändiin. 29. syyskuuta julkaistulle Delay Trees -nimiselle albumille bändi ei ole asettanut kaupallisia tavoitteita. ­ Haluamme, että keikoilla olisi enemmän jengiä paikalla. Sellaista jengiä, joka tietää mikä bändi on kyseessä, ja millaista musiikkia soitamme. Tavoitteena on ehkä enemmänkin löytää uusia diggailijoita ja tukijoita. Levyä tehdessä riitti aikaa luovalle ja taiteelliselle työskentelylle. Levy-yhtiön mukaantulo tarjosi enemmän mahdollisuuksia studiotyöskentelyssä. Yhtye sai kehittyä ja kokeilla, mikä välittyi albumille. TEKSTI KATRI OJALA KUVA AAPO HUHTA LA 23.10. NUCLEAR NIGHTCLUB, OULU "Viime aikoina on tapahtunut paljon kivoja asioita. ­ Esimerkiksi Quarantine-biisiin soitimme aluksi vaan pohjat kokeeksi. Se oli alun perin aika ankea biisi, mutta koska studioaikaa riitti kokeiluun, siitä tuli tosi hyvä. Bändi ja levy-yhtiö sopivat, että levylle otettaisiin mukaan kaksi ep:llä julkaistua kappaletta. Jotta Tarantula / Holding on ja About Brothers sopivat albumin tunnelmaan, niistä kuullaan levyllä uudelleen äänitetyt versiot. Lost in Music -keikan näki myös Cargorecordsin edustaja, joka vaikuttui bändistä siinä määrin, että halusi julkaista debyyttialbumin Keski-Euroopassa. Levyn on tarkoitus tulla ulos Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä vuoden alussa, minkä jälkeen luvassa on kiertue. ­ Totta kai odotamme sitä, että levy julkaistaan ulkomailla ja että pääsemme katsomaan keikkaelämää Suomen ulkopuolella vähän enemmänkin. Toisaalta olemme ihan tyytyväisiä keikkailuun Suomessa. ­ Kävimme Saksassa parilla itse järkkäämällämme keikalla tämän vuoden alussa. Se oli ihan sellainen hauskanpitoreissu, me vaan fiilisteltiin. Jos kaikki kiertueet olisivat sellaisia, niin mikä ettei. Delay Treesin keikkakalenteri on täyttynyt kiitettävää vauhtia, mutta halu soittaa on sen verran suuri, että useammillekin keikoille bändi ennättäisi. Keikkakalenterin hel- mi löytyy Ramin mukaan marraskuulta. ­ Pisteenä I:n päällä keikkakalenterissa on Teenage Fanclubin lämppäys. Paitsi että siellä saa uudet ihmiset kuulemaan meidän musaa, niin legendan supporttaaminen on hieno tilaisuus. Bändin asenne uraa ja kehitystä kohtaan on hyvin realistinen ja välitön. Kuulijan näkökulmasta musiikista välittyy luottamus ja bändin jäsenten välinen yhteisöllisyys. ­ Toivomme, että bändi voisi pysyä sellaisena tosi kivana asiana, joka se meille kaikille nyt on. Olemme kaikki tosi hyviä ystäviä keskenämme, olemme rauhallisia sällejä, hyvä porukka, hyvä yhteisö. Tavallaan toivoisin, että levyn julkaisu ja keikat olisi vaan jatketta sille. « HALLOWEEN HELLSINKI! Midnight special HATE GALLERY (UK/SWE/FIN) Hard rockin lähettiläät WHITE FLAME Uuden solistin debyytti THE JADE LAUANTAI 30.10. GREEN ROOMIN OVET AUKEAVAT KLO 22 Kaupungin ehdottomasti kovimmat Halloween-bileet hirvittävän halvalla... VAPAA SISÄÄNPÄÄSY! Jaossa myös Hate Galleryn uutuussingleä "Liberation" - niin kauan kuin riittää! SUE » 23 « NRO. 10
• » VASKIANARKIAA Arvaamaton ja energinen The Bad Ass Brass Band on marssibändi niille, jotka saavat näppyjä sotilassoittokunnista ja kellokorttirockista. T he Bad Ass Brass Bandin Janne Masalin ja Pentti Luomakangas näyttävät väsyneiltä. Edellisen illan levynjulkaisujuhlat kaksine setteineen ja sitä ennen eletty Lapin kiertue ovat vaatineet veronsa. Silminnähden väsyneet miehet jaksavat kuitenkin kohteliaasti, välillä jopa silmät kiiluen, vastailla Suen kysymyksiin. Miten The Bad Ass Brass Band syntyi? Pentti: ­ Tällä on pitkät juuret. Mukana on helsinkiläisiä free jazziin ja rytmimusiikkiin kallellaan olevia muusikoita. Erno (Haukkala) ja Eero (Savela) eli Babylonin torvet ovat olleet mukana alusta. Olemme soittaneet sellaista musiikkia, mitä olemme halunneet ja mikä voisi olla visuaalisesti ja performatiivisesti... väärtiä. Palasitte juuri Pohjois-Lapin kiertueelta, jolla olitte Ismo Alangon, Asan, Amokin ja Pasilan tsaarin kanssa. Missä kävitte ja miten kiertue sujui? Pentti: ­ Eteläisin keikka oli Sodankylässä. Sitten oli Huippu-ravintola Kaunispäällä Saariselän vieressä, Inari, Ivalo ja Utsjoki. Melkein kaikissa paikoissa meillä oli katusoittokeikkoja. Mukana oli myös filmiryhmä. Janne: ­ Oli alusta asti täysin mahdoton, käsittämätön ja törkeä idea lähteä Pohjois-Lappiin viikoksi soittamaan keikkoja... Pentti: ­ ...mutta se oli mahtava suksee ja kiitollisuuden määrä ylitsevuotava. Oli hienoa seurata, miten ihmiset lauloivat Asan biisejä ulkoa. Meillä oli mukana saamelaisartisti Amok. Nostatti pientä kansallishenkeä, kun Amok oli Ismon ja Asan kaltaisten isojen tekijöiden seurassa. Ja lisäksi osoittautui, että Amok oli aika kova tekijämies. The Bad Ass Brass Band harrastaa keikoillaan performansseja. Miksi? Janne: ­ Olemme marssibändi. Esiinnymme miekkareissa, avajaisissa ja eri tapahtumissa. Orkesterin muoto on suotuisa myös muulle kuin sille perinteiselle tavalle, että ollaan lavalla ja soitetaan PA:n läpi. Pentti: ­ USA:ssa on marching band -kulttuuri yliopistoissa ja yläasteilla. Suomessa sellaista ei ole, meillä on Kaartin soittokunta ja muut militaristiset hömppäpömpät. Perustettaessa yhtyettä oli ajatus, että mennään kadulle ja tuodaan ihmisille iloa ja positiivista energiaa. Janne: ­ Itseäni on aina provosoinut se, että rock ja jazz on olevinaan vallankumouksellista, vaarallista ja ennalta-arvaamatonta. En kyllä näe sitä juuri koskaan keikoilla. Bändi tulee keikalle siihen ja siihen aikaan, soittaa kappaleita joista pidän tai en, ja jossain vaiheessa joku kertoo vitsin, joka jää huippukohta- TO 28.10 LE BONK, HELSINKI na mieleen. Sitten mennään verhon taakse, odotellaan ja tullaan takaisin soittamaan encore, koska ihmiset taputtivat. Oli niitä sitten kymmenen tai tuhat. Se on yhtä ennalta-arvaamatonta ja vaarallista kuin Kelan lomake. The Bad Ass Brass Bandin debyyttilevy on juuri ilmestynyt. Helmi Levyjen julkaisema yhtyeen omaa nimeä kantava albumi sisältää yksitoista kappaletta, joista yksi (M.A. Nummisenkin versioima traditionaali Silkkiä vaan) on laina. Kuinka nauhoitukset sujuivat? Pentti: ­ Joose Keskitalo teki loistavaa työtä tuottajana. Kun huomasi, miten hienosti hän hallitsi Helmi Levyjen studion, tilan, äänen ja laitteiston, heräsi valtava kunnioitus Joosea kohtaan. Mies tietää, mitä tekee. Janne: ­ The Bad Ass Brass Band on aina ollut livebändi. Sen takia levyllä on vain yksittäisiä päällekkäisäänityksiä. Studiossa oli neljätoista jätkää ja viisi mikkiä, joista yksi oli laulumikki. Ahdasta kyllä oli. Aina, kun biisi oli soitettu, orkesterin johtajana toimiva Jape (Jarno T. Karjalainen) kysyi, onko kenelläkään mitään sydämellä. Eli tuliko virheitä. Jos tuli, kostoksi piti laittaa Mennen-hajuvettä. Kun on neljätoista jätkää ja kun joka biisissä pari kolme tyyppiä tyrii, studiossa oli hirveä Mennenin ja miesten katku. « www.myspace.com/villeahonen MINÄ JA VILLE AHONEN Outoja katsantokulmia elämään, kuolemaan ja muuhun sensellaiseen. "...ja lopulta voidaan todeta, että ihminen muistuttaa aika paljon merenneitoa, jota on puukotettu naamaan..." Ei voi kun nostaa kädet pystyyn ja antautua - 9/10 Tomi Tuominen, Sue www.jonnageagea.fi HAASTATTELU TEKSTI TUOMAS TIAINEN KUVA BAD ASS BRASS BAND www.universalmusic.fi www.johannakustannus.fi SUE "Rock ja jazz ovat yhtä ennaltaarvaamattomia kuin Kelan lomake. Juoksen niin kauan, että sydämeni pysähtyy. Metsässä on useita suuntia, joihin voi Pari viikkoa mennyt siitä kun viimeksi kävitkään / Laitat kosteat setelit pöydälles mua oottamaan juosta kuolemaan. Kaupungissa sitä juoksee kymmenen kilometriä ja kun kaatuu Tekohiukset ja kehno meikki, sua helppo on miellyttää / Valonheittimet siniset silmäni saa loismaahan niin joku pillupää soittaa poliisin, joka tulee viemään putkaan tai sairaalaan. amaan / Ja nyt katso mua / Katseellasi häpäise ja palvo mua / Virnistät ja luulet että vihdoin / Eikä auta vaikka miten huutaisit, että anna minun kuolla rauhassa. Ne sanovat vain, että Sä näät, sä näät mut kokonaan / Ja kun katsot mua / Toivot että turvaan saat mut kannettua / kuole toki, mutta et minun takapihallani. Mutta onneksi metsässä voi juosta mihin vain, Haikailet ja ootat että milloin / Mä oon, mä oon sun kokonaan / En koskaan / Huomaan vieraiden eikä kukaan soita. Siksi kuolema on siellä aina läsnä. miesten kaikkien toisiltaan näyttävän / Sama ilme väsynyt, pettynyt, rakkaudeton / Illan päätteeksi ina tiedän sun karvaasti pettyvän / Olen vain ollut siellä missä mua tarvittu on / Nyt mul on lomakko täynnä, pää täynnä tyhjää / Turha mun ois kuolla nälkään / Joo, on mulla kasvot ja nimi ja menneisyys / Mut mä en tarvii niitä täällä mihinkään / Ja nyt katso mua... / EI KATKERANA, MUTTA PETTYNEENÄ. JONNA GEAGEA: KATSO MUA Nylon Beat -Jonnan ensimmäinen suomenkielinen sooloalbumi. Sukellus nuoren aikuisen naisen sielunmaisemaan: biletystä, morkkista, pidennettyä nuoruutta ja ympäristön roolipaineita. 20.10. » 24 « NRO. 10
• SUE » 25 « NRO. 10
• CHECK OUT! PRE-L ISTENING, MERCHANDISE AND MORE: W W W. N U C»L26 A R B L A S T. D E E« SUE NRO. 10
• Stam1na kokosi omakustanneaikaiset äänitteensä Vanhaa paskaa -demokokoelmaksi. Lokakuun 27. päivänä ilmestyvällä levyllä on koko suomenkielinen demotuotanto, ennenjulkaisematon albumiraita ja yhtyeen ensimmäinen sävellys Meet Your Fate. Ruotsalainen metallibändi Katatonia soittaa marraskuussa neljä Suomen-keikkaa. Konserttipaikat ovat 10.11. Tampereen Klubi, 11.11. Helsingin Nosturi, 12.11. Seinäjoen Rytmikorjaamo ja 13.11. Jyväskylän Lutakko. NEWSFLASH » ÄÄRIMMÄISTÄ MENOA Sakara Tour 2010 valtaa rokkiklubit marraskuussa. S akara Recordsille levyttävät Stam1na, Mokoma, Rytmihäiriö ja FM2000 tekevät marraskuussa yhteiskiertueen. Sakara Tour 2010 kattaa kahdeksan yhteiskeikkaa kahdessa viikossa. Kahdelle keikalle seuraan liittyy Sakaran viimeisin kiinnitys Teräsbetoni. ­ Sakara Tour on hyvä katsaus kotimaisen metallin nykytilaan, Rytmihäiriön Ande luonnehtii. ­ Mukana on kansansuosikkeja sekä pienemmän piirin tuntemia nimiä. Laulukieli on ainoa kaikia bändejä yhdistävä tekijä, musiikillisesti kaikki kulkevat omia polkujaan. Tämä on kattaus Suomen kovimpia livebändejä. Jokainen yhtye joutuu antamaan kaikkensa, ettei jäisi muiden jalkoihin. Kaikki kiertueen bändit ovat julkaisseet tai julkaisevat uuden albumin kuluvan vuoden aikana. Lokakuussa demokokoelman julkaiseva Stam1na julkaisi ympäristöpalkinnollakin palkitun Viimeinen Atlantis -levynsä helmikuussa. Mokoma jatkoi kultalevyjensä sarjaa Sydänjuuret-albumillaan maaliskuussa. Rytmihäiriön Surmantuoja ilmestyi toukokuussa, ja FM2000 julkaisi Opium Grilli -al- bumin 29. syyskuuta. Myös Teräsbetonin Sakara-debyytin on määrä ilmaantua kauppoihin vuoden loppuun mennessä. Sakara Tour 2010 on jatkoa Sakara Tour 2006 -kiertueelle. Koetun perusteella Anden odotukset ovat korkealla. ­ Odotan edellistä Sakara Touriakin huikeampaa spektaakkelia. Hyviä keikkoja, isoja yleisöjä ja laadukasta vapaa-aikaa. Teräsbetonin tyyppejä lukuun ottamatta kaikki ovat meille entuudestaan tuttuja. Tällä jengillä meno tulee olemaan äärimmäistä. Kun yli kolmekymmentä muusikkoa ja teknikkoa lyödään samaan bussiin, on tulos elämää suurempi. Sakara Tour paketoi hienosti Rytmihäiriön historian menestyksekkäimmän ja aktiivisimman keikkavuoden. SAKARA TOUR 2010 10.11. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna K-18 11.11. Jyväskylä, Lutakko -S12.11. Helsinki, Tavastia K-18 13.11. Turku, Klubi K-18 17.11. Helsinki, Nosturi -S18.11. Tampere, Klubi/Pakkahuone K-18 (+Teräsbetoni) 19.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo -S20.11. Oulu, Club Teatria K-18 (+Teräsbetoni) Deathcorebändi Bring Me the Horizon esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 29.11. Brittibändiä lämmittelevät maanmiehensä Architects sekä yhdysvaltalainen The Devil Wears Prada. Iron Maidenin The Final Frontier Tour saa jatkoa myös Suomessa. Brittihevilegenda esiintyy Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta. Peter Steelen kuolemaan hajonneen Type O Negativen Kenny Hickey ja Johnny Kelly ovat perustaneet uuden bändin. Seventh Voidin ensialbumi Heaven Is Gone julkaistaan marraskuun lopussa Napalm Recordsin kautta. Suomalainen blackthrashryhmä Urn lähtee Euroopan-kiertueelle ruotsalaisten Diabolicalin ja Intermentin kanssa. Black Steel Worship Tour 2010 vierailee marras-joulukuussa kuudessa maassa. Teknistä mutta raakaa metallia suoltava The Agonist saapuu Suomeen marraskuussa. Naislaulaja Alissan johtama kanadalaisyhtye esiintyy Helsingin Nosturissa 9.11. Porvoon Bar Sohossa järjestetään 15.-16.10. Porvoo Heavy Metal Weekend. Kaksipäiväisen metallikarkelon esiintyjät ovat Cavus, Sieluttomat veljet, Final Assault, Adastra, Lost in Tears, I Lied, The Varvi ja Bob Malmström. Sveitsiläisen Gotthardin laulaja Steve Lee menehtyi liikenneonnettomuudessa Yhdysvalloissa. Hän oli moottoripyörämatkalla Yhdysvalloissa, kun jäi rekan alle tienvarren levähdyspaikalla. Rumpali Sampsa "Kita" Astala on joutunut jättämään Lordin. Syynä on Astalan päätös esiintyä Stala & So -yhtyeessään omilla kasvoillaan. Se on hirviöyhtyeen mukaan ristiriidassa Lordin periaatteiden ja imagon kanssa. Lordi jatkaa toimintaansa normaalisti ja lähtee kiertueelle. Astala yhtyeineen puolestaan valmistautuu Euroviisu-karsintoihin. Laadukkaisiin vinyylipainoksiin satsaava Svart Records julkaisi suomihevipioneeri Sarcofagusin Live in Studio 1979 -levyn. Svart suunnittelee saattavansa vinyylille myös uranuurtajayhtyeen studioalbumit. Earache Records on koonnut kanadalaisen thrashyhtyeen Annihilatorin tuotannosta Total Annihilation -kokoelman. Levyn voi ladata ilmaiseksi osoitteessa www.earche.com/totalannihilation. TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » ORGIAT NOSTURISSA Helsingin Nosturissa vietetään lokakuussa MetalOrgy-tapahtumaa. olmatta kertaa järjestettävä MetalOrgy on buukannut esiintymään Turmion kätilöt, Fear of Dominationin, Proteus feat. ErilaZin, Ruoskan ja D-Creationin. 23.10. pidettävien orgioiden organisoijat ovat artisteja itsekin: he ovat Fear of Dominationin Saku Solin ja Turmion kätilöiden MC Raaka-Pee. Metal Orgy sai alkunsa kolme vuotta sitten, kun Fear of Domination päätti järjestää ison keikan läksiäisiksi armeijaan lähteville jäsenilleen. ­ Me vuokrattiin ELMU:lta tilat ja pistettiin Metal Orgy pystyyn hartiavoimin. Toisena vuonna Turusen Petja eli MC Raaka Pee tuli mukaan taustavoimiin. Samalla porukalla tehdään kolmaskin. K Solinia ja Turusta kiinnostaa konemetalli, ja sitä onkin tapahtumassa kuultu. Saku Solin kuitenkin huomauttaa, että on siellä soitettu folkmetalliakin. ­ Lähtökohtana on metallimusiikki ja se, että annetaan lupaaville bändeille mahdollisuus soittaa iso keikka, jollaisia ne eivät muuten saisi. Edellisinä vuosina Metal Orgy on ollut muutamaa lippua vaille loppuunmyyty. Onko tapahtumaa tarkoitus kasvattaa? ­ Eihän sitä tiedä, jos se vaikka kaksipäiväiseksi kasvaisi. ELMUhan muuttaa jonkin ajan päästä isompiin tiloihin. Silloin täytyy miettiä Metal Orgynkin mittakaavaa uudelleen. Metal Orgy La 23.10. Nosturi, Helsinki » OIVA NIMI EI KUOLE "Karja kuolee, kuolee suku, sinä kuolet samalla lailla; mutta jos olet saanut oivan nimen, se ei voi koskaan kuolla. Karja kuolee, kuolee suku, sinä kuolet samalla lailla; vain yhden tiedän, mikä ei kuole: kuolleen miehen kunnian." (Hávamál, Eddan jumalrunoista, suomentanut Aale Tynni.) Kuolema korjaa meistä jokaisen, eikä kenestäkään tule jäämään kuin maatuva tomumaja tai kourallinen tuhkaa. Millään teoilla, unelmilla, ajatuksilla, haaveilla ja tunteilla ei tule olemaan mitään merkitystä, ja kun tarpeeksi aikaa kuluu, myös omat mahdolliset jälkeläiset tulevat kuolemaan, samoin kaikki aikalaiset tutuista tuntemattomiin. Ainoa, mikä voi jäädä jäljelle, on maine. Historia perustuu pitkälti narraatioon: ihminen ei ole sitä, mitä hän on mahdollisesti ollut, vaan sitä, mitä hänestä kerrotaan, millä tavalla se kerrotaan ja kuinka kauan hänen saavutuksensa muistetaan. Kun kukaan ei enää välitä, henkilö on lopullisesti kuollut, ja korkeintaan alaviite homeisten kirjastojen ummehtuneissa hakuteoksissa. Tämän takia elämäkerrat ovat arvossa arvaamattomassa. Niiden avulla on mahdollista säädellä sitä, mitä kenestäkin muistetaan. Itse toteutettu omaelämäkerta tarjoaa mahdollisuuden muokata sekä nykymainetta että aikoinaan koittavaa kuolleen miehen kunniaa. Joitain asioita voidaan myös muistaa kaunistellen. Kun vastakkain ovat kuivat faktat ja mehevä legenda, painetaan legenda. Ei ole siis ihme, että monet vastustavat ajatusta, että heistä tehtäisiin auktorisoimattomia elämäkertoja. Suomessa herranpelko ja nöyristelevä alamaisuus on yhä edelleen niin syvässä, että asiasta nousee kohu, jos jostain sauliSUE niinistöstä tehdään kirja ilman hänen siunaustaan, "luvatta", vaikka mitään lupaa ei tietystikään tarvita. Myöskään ansioitunut taiteilija Vesa-Matti Loiri ei pitänyt elämäkertansa julkaisusta. Vesa-Matti Loiri kuittasikin hänestä tehdyn auktorisoimattoman elämäkerran suostumalla Mika Kaurismäen lämminhenkiseen ja kattavaan dokumenttielokuvaan Vesku. Siitä huolimatta auktorisoimatonkin elämäkerta on tarpeen, jotta Loiristakin muodostuu mahdollisimman laaja ja monipuolinen näkemys. On ymmärrettävää, että henkilöt eivät aina halua kaikkia elämänsä vaiheita tai tapahtumia muistella, mutta tehty mikä tehty, mennyttä mikä mennyttä: mitä kattavampi kokonaiskuva muodostuu, sitä kauemmin muisto ja maine tulevat elämään. Loistavan panoksensa elämäkertasoppaan antoi taannoin Dave Mustaine, jonka omaelämäkerta A Life in Metal kertoo miehen värikkään historian Jehovan todistajana kasvaneesta pikkudiileristä yhdeksi maailman parhaim- » SETÄ JUSSIN TUPA mista metallimuusikoista. Erityisen kiinnostavaa on Daven näkemys Metallican ryhmädynamiikasta ja syistä, jotka saivat muun bändin hylkäämään Mustainen ja lähettämään tämän rahattomana mantereen halki kotimatkalle vuonna 1983. Kirja on herkullista luettavaa, ja lukija asettuu Mustainen puolelle ­ mutta juuri tämän takia tarvittaisiin aikanaan Metallican muiden jäsenten tai vaikkapa Mustainen erottamien lukuisien bändijäsenten versiot, jossa kerrottaisiin asiat heidän näkökulmastaan. Sillä niin kauan kuin on kaksi kertojaa, on kaksi eri totuutta. JUSSI LAHTONEN Setä suosittelee: Stephen Davisin Jumalten vasara ­ Led Zeppelinin elämäkerta. » 27 « NRO. 10
• HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVAT JAMES SHARROCK SUE » 28 « NRO. 10
• » ODOTTAMATTOMIA TUNNUSTUKSIA Cradle Of Filth paljastaa Suelle asioita, joita et välttämättä halua kuulla. Tai sitten haluat. ävellessäni kaatosateessa kohti hotellia mietin tulevaa tapaamista pelonsekaisin tuntein. Jos Cradle of Filthin Dani ja Paul ovat minua vastassa täydessä horrormeikissään, pelkään reagoivani joko hysteerisellä naurulla tai haudanhiljaisuudella. Paras vaihtoehto olisi, jos he olisivat vastassa verkkareissa. Silloin panikointi näistä pahuuden ilmentymistä olisi turhaa. Verkkareissa en heitä löydä, mutta kaksi oikein leppoisan näköistä silmäparia tuijottaa minua ja rauhoitun. Onneksi jätin valkosipulit ostamatta. Kitaristi Paul Allender kuulostaa hiukan tukkoiselta. Hän kertoo heränneensä aamulla kauheaan flunssaan. Mukavaa, että hän jaksoi raahautua haastatteluun, vaikka näyttääkin siltä, että kuuluisi sängyn pohjalle. Brittiläisen bändin keulahahmo ja ainut alkuperäisjäsen Dani Filth ilmoittaa säästyneensä flunssalta mutta kertoo hekotellen, että terveenä hän ei silti itseään pidä. ­ Tulimme Suomeen ja ainut asia mitä sain täältä on tämä hemmetin flunssa, nauraa Paul. K sympaattisilta. Paul niistää ja alkaa kertoa biisientekoprosessista. ­ Kaikki kehittelivät ideoita ensin itse, ja biisien perusrakenteet koottiin valmiiksi studiolla. Olemme toimineet yhdessä jo niin kauan, että meidän ei tarvitse nähdä jatkuvasti, jotta saisimme materiaalin kasaan. Kaikki tekevät osansa. Eikä kukaan halua heti kiertueen jälkeen nähdä bändikavereiden naamoja pienessä eristetyssä tilassa, nauraa Paul. tuu jatkamaan tarinaa eilisestä illasta, jolloin he olivat käyneet Helsingin yössä. ­ Etsimme erästä baaria, mutta emme löytäneet sitä. Kuulimme yhdestä toisesta baarista Rammsteinia ja päätimme mennä sinne. Päädyimme keskelle jotain fetissi-kerhon kuukausikokousta. He kysyivät meiltä, pidämmekö piiskaamisesta ja kertoivat harrastavansa sitä. Huvittavinta oli se, että heillä näytti olevan todella tylsää. He vain istui- "Arvostan Lady Gagaa. Hän on uskalias ja provosoiva. Cradle Of Filth oli pitkään Roadrunnerin tallissa mutta siirtyi omasta halustaan pienempään ja itsenäiseen Peaceville Recordsiin. Syyn tähän Dani kertoo olevan täysin looginen. ­ Roadrunner oli kiinnostunut lähinnä isoista bändeistään. Pienemmältä levy-yhtiöltä saamme bändinä enemmän huomiota. Peacevillellä on paljon hyviä ja tuoreita ideoita, joita kehittelemme yhdessä. Aiomme julkaista kaikenlaista uutta materiaalia lähiaikoina. Tulossa on kirja, dvd, 3D-taidetta ja niin edelleen. Fanit tulevat varmasti olemaan tyytyväisiä. vat siellä ja juttelivat. Cradle of Filthille jäi siis tällä kertaa muistoksi Suomesta paha flunssa sekä ilta tylsien fetissi-ihmisten parissa. En tiedä voivatko asiat tuosta enää huonommaksi mennä. Kerään itseni ja kysyn, saapuvatko miehet mahdollisesti lähiaikoina Suomeen keikalle. ­ Aloitamme kiertueen joulukuussa, selvittää Paul. ­ Eurooppaan saavumme huhtikuussa ja Suomeen tulemme ainakin festareille. Toki myös klubikeikka olisi mieluinen. Festareilla esiintyminen on mielekästä, koska silloin pääsee tapaamaan suomalaisia bändejä. Dani alkaa luetella tapaamiaan suomalaisia bändejä. ­ Mikäs se yksi on? Niillä on jotain siipiä ja ne laulavat, että "in the shadooows"? Aa, The Rasmus, vai niin. Entäs se Taj Mahal? Olen ihan pihalla, ja Paul alkaa nauraa. ­ No, se Nightwishin entinen laulaja? Miten se lausutaan? Ai, se on Tarja Turunen. Hänellä on hyvä ääni. Huh. Meininki alkaa olla sekopäistä. Dani huomaa tatuointini ja kysyy, mitä kädessäni lukee. Hän kertoo omista tatuoinneistaan. Juuri, kun oletan keskustelun palaavan normaalille raiteille, Dani kysyy, haluanko nähdä hänen penistatuointinsa. Änkytän jotain kielteistä ja yritän vaihtaa puheenaihetta. Kysymys oli kuulemma vitsi. Danilla ei kuulemma ole siellä tatuointia. Krhm. ONKO MANSON GAGA? paul alkaa selittää uudesta musiikkivideosta, jonka Cradle of Filth teki biisiin Forgive Me Father. Bändi työstää ajatuksen tasolla myös toista musiikkivideota. ­ Haluaisimme ohjata itse seuraavan videomme, hän kertoo. ­ Kunhan saamme mukaan ihmisiä, jotka tietävät teknisestä puolesta, niin ideoita meillä kyllä riittää. Visuaalinen puoli on meille todella tärkeä. Rakastamme esimerkiksi hyvin tehtyjä kauhuelokuvia. Bändillä on ollut aikoinaan kränää Marilyn Mansonin kanssa. Mitkä ovat artistien välit tällä hetkellä? DEMONEITA JA MYTOLOGIAA cradle of filth kiertää promoamassa uutta albumiaan Darkly, Darkly, Venus Aversa. Edellinen levy kertoi ranskalaisen sarjamurhaaja-aristokraatista Gilles de Raisista. Tällä bändin yhdeksännellä studioalbumilla keskitytään demonitar Lilithin tarinaan. ­ Arkkityyppinen femme fatale-hahmo on aina kiinnostanut minua, joten aiheesta oli helppo ammentaa tekstiä, kertoo Dani. ­ Raamatun mukaan Aatamin ensimmäinen vaimo oli Eeva, mutta juutalaisen mytologian mukaan Aatamin ensimmäinen vaimo oli Lilith. Hän oli Jumalan luoma demoni, joka vahingoitti miespuolisia lapsia. ­ Levy on melodisempi, nopeampi ja brutaalimpi kuin edellinen. Klassisen musiikin piirteitä on myös lisätty. Lyriikat ovat täynnä synkkää mielipuolisuutta ja kieroutunutta seksiä, mutta myös tarinoita rakkaudesta. Paul ja Dani ovat mukavia haastateltavia. He katsovat puhuessa silmiin, ja vaikka puheenaiheet vaihtelevat demoneista bondageseksiin, hellyttävä brittiläinen aksentti saa heidät kuulostamaan lähinnä FETISSEJÄ JA TATUOINTEJA cradle of filth esiintyi Suomessa viimeksi vuonna 2009 Espoon Kivenlahtirockissa. Ilosaarirockin-keikka vuonna 2004 on myös jäänyt miehille hyvin mieleen. ­ Paras muistoni sieltä on jatkoklubilta, kertoo Dani. ­ Tanssin Melissa Auf Der Maurin kanssa, kun yhtäkkiä näin Jyrki69:in naamallaan maassa. Hän oli sen verran humalassa, että järjestysmiehet joutuivat raahaamaan hänet ulos. Tätä minä kutsun hyviksi bileiksi! Dani kertoo pitävänsä Suomea vaarallisena maana. Hän sanoo saavansa täällä aina kauhean krapulan. ­ Ei Suomessa voi olla juomatta. Viimeksi kun olimme baarissa ja yritimme olla juomatta, tuotiin meille pöytään tarjotin täynnä shotteja. Kun sitten kohteliaasti kieltäydyimme, niin meille suututtiin! En voi kieltää, etteikö juomakulttuurimme olisi "rikas". Dani innos- ­ Lady Gaga on oikeasti Marilyn Manson, paukauttaa Dani ja kaikki repeävät nauramaan. ­ Oikeasti. Katso häntä läheltä, niin huomaat että se on totta. Mansonin ura loppui, kun Lady Gagan alkoi. Tämähän on ihan ilmiselvä asia. ­ Oikeasti arvostan Lady Gagaa. Hän on uskalias ja provosoiva. Katselin kerran jotain palkintogaalaa, jossa hänellä oli yllään ohut harsomainen perhosmekko, jossa oli reiät pakaroiden kohdalla. Tiedän siis nämä jutut vain siksi, että tyttäreni rakastaa Lady Gagaa. Lontoossa näin Lady Gagan istumassa pubissa juomassa olutta, eikä hän välittänyt yhtään, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän tekee täysin mitä haluaa. Pakkohan sellasta on arvostaa. Dani kertoo bändin Suomen visiitin jäävän lyhyeksi. Seuraavaan maahan pitää lentää jo tänään. ­ Olin sähköpostilla yhdeydessä Thornography-albumillamme vierailevaan Ville Valoon. Hän kuulemma remontoi täällä taloaan nimeltä Tower of Doom. Tulemme hyvin juttuun ja toivon, että ehtisimme nähdä viimeistään kun saavumme keikalle Suomeen. ­ Tänään lennämme Pariisiin. Emme oikeasti mene sinne promoamaan levyämme, vaan se on minun ja Paulin häämatka. Se oli vitsi, älä vain laita sitä juttuun! Tämän haastattelun perusteella en usko Cradle of Filthillä olevan koskaan tylsää kiertuebussissa. « SUE » 29 « NRO. 10
• » HERRA CROWLEYN AIRUT Dimmu Borgirin Silenoz on kasvatellut ja kypsytellyt yhtyeensä mustaa soundia jo toistakymmentä vuotta. Ajan saattaessa myös muusikko itse näkee rajatietoisen maailmansa uusin silmin. hdeksänkymmentäluvulla musiikkimaailman taivaalle levittäytyi musta siipi, jonka varjossa kirkot paloivat, media vaahtosi ja teinien vanhemmat pelkäsivat ­ norjalainen black metal syntyi. Moderni, uudelleensyntynyt punkhenki pauhasi yhteiskuntaa vastaan tempolla, joka oli lainattu äärinopeasta death metalista ja karkaistu uudenlaisella vihalla valtavirtaa vastaan. Ikivanhat pohjoisen aasajumalat herätettiin eturintamaan taistelemaan Norjassa vahvoilla ollutta valtionkirkkoa vastaan. Uusia elämänoppeja etsiittiin okkultismista sekä satanistisista teoksista. Nuoruuden angsti purettiin veriteoilla, uudella agressiivisella seremoniamusiikilla ja lehtiotsikoita koristavilla kirkonpoltoilla. Tämä musta aalto levisi nopeasti Pohjoismaiden kautta muual- Y le maailmaan. Metallimusiikki oli saanut uuden suuntauksen, joka tulisi vaikuttamaan kaikkiin alan muusikoihin. Black metal. Alkupäivien pioneeribändeistä on jäljellä kourallinen luonnonvalinnan karsimia veteraaneja. Yksi tunnetuimmista on norjalainen Dimmu Borgir. Bändi julkaisi juuri yhdeksännen pitkäsoittonsa Abrahadabran. Nimi viittaa Aleister Crowleyhin, 1900-luvun ensimetreillä oman uskontonsa perustaneeseen mystikkoon, jonka nimi on kaikkien satanistisen musiikin säveltäjien sydämessä. Filosofi rakensi okkultistiselle liikkeelle vankan pohjan, jolta on ponnistanut mm. 60-luvulla new age -buumin rinnalle noussut Saatanan kirkko. Dimmu Borgirin säveltäjä-sanoittaja Silenoz on kirjoittanut valtaosan bändin sanoituksista, jotka nojaavat hyvin pitkälle juuri Aleis- ter Crowleyn okkultismiin. Tämä teema korostuu uutukaislevyllä vielä selkeämmin. ­ Olen ollut upoksissa Crowleyn tuotoksissa erityisesti viime vuodet. Hänen teoksensa ovat kiehtovalla tavalla houkuttelevia. Crowley nähtiin maailman pahuuden ruumiillistumana, mutta mielestäni hän oli ainutlaatuinen ihminen, joka todella eli oppiensa mukaisesti. Toivon, että useampi ihminen maailmassa ottaisi sen näkökulman elämäänsä, tekisi mitä sanoisi ja seisoisi vankkana sanojensa takana, ihannoi kitaristi Silenoz sanoitustensa esikuvaa. ­ Aleister Crowley eli vapaata elämää. Hän saattoi kiivetä vuorelle yhtenä päivänä, ja seuraava päivä saattoi kulua vaikka seksiorgioissa! Crowleylla ei ollut tavanomaisia rajoitteita tai rajoja. Hän otti aina henkilökohtaisen vastuun tekemisistään. SUE äärimetalli on kasvanut vuosikymmenten myötä ja vallannut jalansijaa myös valtavirrassa. Ilmiö on vesittynyt skaalan kasvaessa. Mustavalkomaskiset pikatemponäkymät enää aiheuta samaa ihmetystä ja pelkoa kuin genren alkuaikoina. Black metal on kehittynyt tuotannoltaan, ja mukaan on lainattu elementtejä muista musiikkityyleistä. Dimmu Borgirin Abrahadabralla kuullaan kokonaista sinforniaorkesteria sekä kuoroa. Musiikkilajia on hiottu teknisesti ja alkukantainen uho ja hiki on pikkuhiljaa väistynyt täyteläisemmän tuotannon LOKAMYRSKYN sekä kunnianhimon tieltä. Tyylilaji on siis kasvanut soittajiensa myöSILMÄSSÄ tä. Vaikka satanistiset teemat ja okviime vuonna dimmu Borgir käkultismi vievätkin vielä musiikkia vi läpi muutoksen, jota puitiin uueteenpäin, on ote musiikin tekemipumiseen saakka alan lehdistössä seen kypsynyt seesteisemmäksi, ja internetin keskustelupalstoilla. huomattavasti ammattimaisemBändistä lähti ­ tai erotettiin, tarimaksi ja loppuunhiotummaksi. nankertojasta riippuen ­ kaksi va­ Black metal on kehittynyt ja kiojäsentä, basisti Vortex ja koskesen kuuntelijat myös. Ihmiset ovat tinsoittaja Mustis. He olivat Dimjo tottuneet siihen tyylilajiin. Siinä mu Borgirin riveissä yli kymmenen ei ole samaa vaaraa kuin 90-luvulvuotta, mikä selittää vuodatusryöla. Kun black metal oli nuori, alalla pyn, jota kaikki osapuolet paisuttehtiin paljon mielipuolisiakin asitelivat eri foorumeilla ja medioisoita, jotka uhkuivat musiikistakin. sa. Silenoz näkee tapahtuman väSilloin soittamansa musiikkilaji pihemmän dramaattisena kuin ulkoti oikeuttaa omien tekojen kautta. puoliset. Me emme onneksi olleet mukana ­ Uskon hajoamisemme olleen black metalin rikollisissa piirteisosittain egojen, osittain ammattisä. Keskityimme musiikkiin. Osaklaisuuden miekkojen kalsketta. Jossi sen takia olemme missä olemme sain vaiheessa kunkin pitää päätnyt, kuvailee Silenoz alkuaikojentää, mitä haluaa tehdä elämässään. sa valintoja. Jos haluaa olla bändissä ja olla siitä ­ Olen kehittynyt paljon ihmiseylpeä, sen eteen pitään myös tehdä nä teinivuosistani. Silloin olin hytyötä, selittää Silenoz, yksi kolmesvin kapeakatseinen, kuten kaikki ta jäljelle jääneestä perustajajäseteinit tuppaavat olemaan. Teininestä. ­ Ei voi vain nojailla nä ei edes uskaltanut julisseinään ja odottaa, ettaa diggaavansa Pantä muut jäsenet teketeraa, koska siihen vät kaiken työn. Jos aikaan piti tykätä TO 14.10. olet vaikkapa panvain black metaliskissa duunissa, etPAKKAHUONE, ta. Vihaan nykyisin kä tule töihin, saat sellaista kapeakatTAMPERE kenkää! seisuutta. ­ Me Dimmussa ­ Olimme nuoreolemme olleet liian na kaikkea mahdollislöysiä tässä suhteessa. ta vastaan. Vuosia kului Me tarjoilimme monet asiat siinä, että vastustimme krisentisille jäsenillemme hopealautatinuskoa ja sitä sun tätä, kaikkea sella. Fanit seuraavat tilannetta ulmahdollista. Kun kasvaa, alkaa ajakopuolelta, ja miehistönvaihdokset tella asioita laajemmalta kantilta, ja näyttävät hyvinkin dramaattisilta. asenne muuttuu muiden vastaisuuMeidän näkökulmastamme se ei oldesta itsemyönteisyydeksi. Kehilut lainkaan niin dramaattista, muttymme ajattelultamme ja teoiltamta jotain oli tehtävä. me. Ysäriteiniminäni olisi monisLuomistyöhön miehistönvaihta asioista samaa mieltä kanssani. dokset eivät vaikuttaneet. Silenoz Hän ei kuitenkaan toisaalta uskalsanoo, että hän, laulaja Shagrath ja taisi ilmaista itseään kaikilla niillä kitaristi Galder tekevät muutenkin tavoin kuin minä uskallan. raskaimman työn. ­ Nuorena ei oikein ajattele en­ Me kolme olemme joka tapauknen kuin tekee. Aikuisena on toisessa aina tehneet suurimman osan sin. Perusjärki on hyvä asia. Yritän sävellystyöstä. Muut ovat vain seilähestyä kaikkia tilanteita rauhallailleet mukana mutta saaneet yhlisesti ja ajattelemalla ennen kuin tä paljon tunnustusta. Abrahadateen. Useat ihmiset eivät valitettabra oli helpoin ja sujuvin tehdä tävasti tee niin. « ­ Useilla uskonnollisilla ihmisillä on vääristynyt kuva vastuusta. He luottavat siihen, että rukous Jumalalle tai Allahille tuo anteeksiannon jostakin moraalittomasta teosta. Se on vastuun pakoilua! Minulle on tärkeää, että ymmärrän kaikkien tekojeni seuraukset ja kannan niistä vastuun. Olen ihminen, joka seisoo sanojensa takana. ­ Crowley on ollut suuri innoittajani jo lapsesta lähtien. Kuitenkin vasta vanhempana tajuaa kunnolla, mitä hän ajaa takaa. Hän oli suuri tutkija ja innovoija, joka opetti avaramielisyyttä ja toi mystiikan maailman lähemmäksi tavallista kaduntallaajaa. ­ Crowleylla on ollut suuri vaikutus sanoituksiimme ja nimenomaan tämän uuden albumin tematiikkaan. Käytämme myös samanlaista symboliikkaa kuin Crowley. Häntä kiinnosti suuresti uudelleensyntyminen, ja sekin on samaa teemaa, jonka ympärille tämä albumi on rakennettu. Siksi Crowleyn The Book of the Law -kirjasta poimittu sana Abrahadabra sopii hyvin levyn nimeksi, vaikkei olekaan Dimmulle tyypillinen kolmiosainen nimi. ­ Uuden levyn tekeminen on uusi alku, itsensä löytämistä uudelleen. Abrahadabran tekeminen oli sitä tavallistakin enemmän. Miehtistönvaihdokset saivat meidät tuntemaan, että aloitimme ihan alusta. hänastisista albumeistamme, koska pääsimme tekemään sen kolmistaan. ­ Uusia jäseniä etsiessämme emme oikein luota kehenkään. Sävellämme jatkossakin kolmen miehen voimin, mutta haluamme kiertueelle kunnon kokoonpanon. Kokonaisen bändin tekee se, että mukana on erilaisia persoonia, joista jokainen tietää vahvuutensa ja kantaa kortensa kekoon. Toiset ovat parempia bisnespuolella, joku on parempi haastatteluissa ja niin edelleen. Yhteistyön pitää sujua, ja kaikista pitää tuntua, että he tekevät jotain tärkeää. Siitä syntyy yhtenäinen ja yhteinen bändi. HAASTATTELU TEKSTI JORI GRYM KUVA NUCLEAR BLAST VANHA VIHTAHOUSU » 30 « NRO. 10
• » SEKOILUA HARMAALLA ALUEELLA FM2000 kipuaa kohti kotimaisen raskaan rokin huippua. Huimasta nosteesta huolimatta taajusbändin ytimestä löytyy rehtiä ja vaatimattomuuden kyllästämää soittamisen iloa. avolaiset ovat lupsakoita, ainakin jos stereotypioihin on uskominen. FM2000:n kitaristi Rota ei ole poikkeus. Mies saatiin langan toiseen päähän tukikohdastaan Pieksämäeltä. Se on hänen mukaansa harmaudestaan huolimatta lämminhenkinen paikka. ­ Ulkopaikkakuntalaisille Pieksämäki ehkä näkyy aika harmaana, mutta mitä maalimaa kiertäessä olen nähnyt, niin tänne on aina mukava palata. Täällä ollaan töissä joko VR:llä tai sairaanhoitopuolella. Parasta täällä on ihmiset, jotka on kummallista ja mahtavaa porukkaa. Suomen Fargohan tämä on, Rota veistelee. FM2000 aloitti raivokkaan uransa lokakuussa 1999. Silloin kielenä oli englanti ja biiseinä lainakipaleet. Bändi soitti esimerkiksi Faith No Morea ja Rage Against The Machinea. Pian omia ralleja alkoi muodostua kiivaalla tahdilla. Jo HAASTATTELU S "FM2000 merkitsee mulle paljon. Se on tosi mieluinen pakopaikka. seuraavana vuonna niitä oli plakkarissa kolmen demon verran, 15 kappaletta. Suomalainen hevirokki ei ollut silloin vielä niin iso asia kuin nykyään, joten kotimaiseen kieleen vaihtaminen arvelutti. ­ Jätkät ei oikein aluksi innostuneet ajatuksesta, kun suomalainen metallimusa ei ollut TO 11.11. silloin kovin isona. Niskalaukaus taisi LUTAKKO, olla silloin isoin nilä aiemmilta levyilJYVÄSKYLÄ mi. Kielenvaihdos tä tuttua musiikiloli lopulta tosi luonlista haastavuutta on teva, ja suomeksi on siirretty enemmän sapaljon helpompaa tehnoituksien puolelle. dä biisejä. Totta kai siinä oli ­ Edellistä Meibi Bus Hooma alkukankeutensa ennen kuin me -levyä tehdessä oli hinku viedä oma uoma löytyi ja oppi tietämään musiikkia harmaalle alueelle sekoimitä tekkee. lemaan, mutta se toive täyttyi jo sitä FM2000 julkaisi vähän aikaa sitlevyä tehdessä. Uuden levyn biisit ten uuden levyllisen moneen suuntehtiin peruskaavaa käyttäen. Tartaan samaan aikaan vauhdikkaasti koitus oli lisätä niihin myöhemmin kohkaavaa musiikkiaan. Pitkäsoinytkähdyksiä mutkan taakse, mutton nimeksi tuli Opium Grilli. Silta ne perusversiot toimivat niin hyvin, ettei niihin ollut tarvetta lisätä yhtään mitään. Aiempi vaikeus on siirretty sanojen maailmaan, Rota lausuu. FM2000 on kovaa vauhtia nousemassa kohti suomalaisen metallimusiikin kovinta kärkeä. Siitä käy TEKSTI TEEMU PURHONEN KUVA PETRI VILEN osoitukseksi bändille kahtena vuotena peräkkäin Finnish Metal Expo -tapahtumassa luovutetut arvostetut metallialan palkinnot. Ensiksi savolaiset nappasivat vuonna 2008 vuoden demoyhtyeen palkinnon, seuraavana vuonna plakkariin tuli vuoden tulokkaan titteli. Kaiken kukkuraksi vuosia omakustanteita julkaissut yhtye päätyi Sakara Recordsille Suomen ykkösmetallinimien joukkoon. Siitä huolimatta menestys ei ole noussut kaalin, vaan jalat ovat tiukasti maan kamaralla. ­ FM2000 merkitsee mulle paljon. Se on tosi mieluinen pakopaikka. Olen onnellinen, että saan olla osa tätä. Etenkin viime aikoina tämä on alkanut muotoutua paikoilleen. Oon ylypee, että saan olla tässä porukassa, Rota tuumailee. Palkittu bändi lähtee pian kiertueelle maan ykkösbändien kanssa. Marraskuussa käynnistyy metallikoneisto nimeltä Sakara Tour 2010, joka tuo levyfirman hirmut keikkalavoille. Se on jatkoa vuoden 2006 kiertueelle, ja tällä kertaa mukana on Mokoman, Rytmihäiriön ja Stam1nan lisäksi myös FM2000, joka on kiertueesta ymmärrettävästi innoissaan. ­ Ootan niin älyttömästi, että pääsen viettämään aikaa bändin ukkojen kanssa. Ihan jo ikävän takia on mahtava nähä noita muitakin bändejä, jonkun Stam1nankin tyypit ovat tosi rakkaita. Ja Mokoma ja Stam1na tuovat kivasti jengiä isoihin saleihin. « SUE » 31 « NRO. 10
• » TUULIVOIMAA TANSKASTA Spinefarmin kanssa levytyssopimuksen solminut tanskalainen The Storm käyttää luovuuttaan musiikkinsa viemiseen kuulijoille sen sijaan, että murehtisi musiikkiteollisuuden muutosta ja kriitikkojen sanomisia. HAASTATTELU V uonna 2006 perustetun The Storm -yhtyeen keulahahmoilla on maineikas menneisyys. Johan Wohlert soitti Mew-yhtyeessä vuoteen 2006 asti ja Pernille Rosendahl Swan Lee -yhtyeessä. Pernille pitää menneisyyttä hyvänä kouluna. ­ Olimme osa tee se itse -liikettä Tanskassa, sillä sekä Swan Lee että Mew perustivat oman levymerkkinsä julkaistakseen levynsä. Olemme ylpeitä menneisyydestämme ja se on osa "musiikkialan koulutustamme". The Stormin pop-rock-heavy-sekoitus tulee yhtyeen mukaan suoraan sydämestä ja syvältä miehisen olemuksen ytimestä. Musiikkia kuunnellessa voi aistia tuulikoneiden vaikutukset ja ilmoille pärähtävät kitarariffit. Pernille ymmärtää, että kuulijoilla voi olla vaikeuksia määrittää The Stormin musiikkia. ­ Musiikkiamme pitää kuunnella avoimin mielin. Siitä voi nauttia, jos hyväksyy useampien musiikki- tyylien päällekkäisyyden. Kuulijat ovat myös kertoneet, että levyn sisälle pääseminen vaatii useamman kuuntelukerran. The Storm on levyttänyt musiikkiaan kahden albumin verran. Bändin toisen albumin Black Luckin julkaisu Iso-Britanniassa, KeskiEuroopassa ja Suomessa tuli ajankohtaiseksi Spinefarmin osoitettua kiinnostusta bändiä ja sen musiikkia kohtaan. ­ Ensimmäistä levyä varten solmimme sopimuksen Universalin kanssa ja toivoimme jo silloin pääsevämme Spinefarmille. Näin ei kuitenkaan käynyt. Debyytti Where the Storm Meets the Ground oli Pernillen mukaan old school heavy rock -tuotantoa. Levyn tuottajaksi valikoitui Roy Thomas Baker, joka on tuottanut muun muassa Queenin klassikkolevyjä. ­ Kolme vuotta ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen teimme Black Luckin omalla merkillämme. Kului muutama kuukausi ja saimme TEKSTI KATRI OJALA KUVA OLIVIA FRØLICH "Meillä on hyvä maine, koska otamme kuulijat huomioon. soiton Spinefarmilta. He tarjosivat sopimusta, johon tartuimme. Se oli meille unelmien täyttymys. Black Luckin tuotti Volbeatinkin kanssa työskennellyt Jacob Hansen. Uuden tuottajan mukaan tulo vaati bändiltä avoimuutta omaa musiikkia kohtaan. ­ Toivoimme Jacobin sekoittavan levyllämme metallisoundia popmelodioihin, sillä hän on siinä todella taitava. En kuitenkaan luonnehtisi musiikkiamme metalliksi. Tanskassa Bad Luck julkaistiin lokakuussa 2009. Suomessa se saadaan kauppoihin lokakuun lopulla, ja loppuvuodesta levy julkaistaan maailmanlaajuisesti. Uudelleen julkaisua varten levylle on lisätty kolme debyyttialbumin kappaletta. Albumilla kuullaan myös Volbeatin Michael Poulsenin ääntä Black Shut Eyes -kappaleessa. Yhteistyö yhtyeiden välillä alkoi Volbeatin Guitar Gangsters & Cadillac Blood -levyllä, jolla Pernille oli mukana. Black Luck -levy sai tanskalaisessa mediassa paremman vastaanoton kuin bändin esikoinen, jonka vaikutuksia kuvattiin erässä arvostelussa "myrskyksi teekupissa". Pernillen mukaan bändin vakaakupissa yleisön vastaanotto painaa enemmän kuin kriitikkojen mielipiteet. ­ Ymmärrän, että mielipiteiden muodostus on kriitikoiden työtä, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Välitän kuitenkin enemmän yleisön mielipiteistä. Meillä on Tanskassa hyvä maine nimenomaan siksi, että otamme kuulijat huomioon. Yleisön huomioiminen on Pernillen mukaan avain menestykseen murroksessa olevassa musiikkibisneksessä. Kommunikointi netissä on yksi tapa mukautua muutokseen. Pernille on innoissaan siitä, että saa toimia muusikkona juurikin tässä ajassa. ­ Muusikot ja taiteilijat joutuvat työskentelemään kovan paineen alla. Oikeastaan koko musiikkiala on muutospaineen alla, eivätkä levymyynnin tulot vastaa entisaikoja. ­ Käytämme luovuuttamme musiikin lisäksi myös miettiessämme sitä, miten saisimme yhä useammat ihmiset ostamaan levyjämme ja kuuntelemaan musiikkiamme, sen sijaan että harmittelisimme musiikkibisneksessä tapahtunutta muutosta. « + SPECIAL GUEST TO 9.12.2010 / KULTTUURITALO, HELSINKI LIPUT: 40e + MAHD. TOIMITUSKULUT // OVET KLO 18.30 // S PE 10.12.2010 / PAKKAHUONE, TAMPERE LIPUT: 34e + MAHD. TOIMITUSKULUT // OVET KLO 19.00 // K-18 LIPUT: 29e + MAHD. TOIMITUSKULUT // ( ovelta 35e ) OVET KLO 21.00 // K-18 LA 11.12.2010 / CLUB TEATRIA, OULU WWW.WASPNATION.COM SUE » 33 « NRO. 10
• » USKALLA OLLA HERKKÄ The Man-Eating Tree ei pelkää raja-aitojen kumoamista, mutta sketsihuumorin pariin bändi ei mielellään lähde. HAASTATTELU E rinäisiä Sentenced-herroja on ehtinyt näkyä uusissa bändikuvioissa yhtyeen suunnitelmallisen lopettamisen jälkeen, mutta Vesa Rannan rummutusta ei levy- ja keikkayhteyksissä kuultu vuosiin. Myös valokuvaajana tunnettu Ranta myöntää, että välillä oli kausia, jolloin musiikkikenttää ei kiinnostanut seurata ollenkaan. Nyt on toinen aika. Rannan uusi yhtye, Vine-debyyttilevynsä julkaissut The Man-Eating Tree on tuonut rumpalille uuden soittokipinän ja syventänyt kiinnostusta soittohommiin entisestään. Nuoren yhtyeen ensimmäinen vuosi on ollut Rannan mukaan kaksijakoinen. ­ Tuomaksen (Tuominen, laulaja) löydyttyä keväällä 2009 treenasimme todella tiiviisti. Levy oli valmis tämän vuoden helmikuussa. Olemme odotelleet julkaisua puoli vuotta. Sen aikana teimme pari musavideota, promootiota ja biisejä kakkoslevylle. Nyt on kova polte päästä kiertämään, mutta myös kakkoslevyn äänitykset pyörivät mielessä. Studioon voisimme mennä kesällä 2011, Ranta kertoo. Miehillä herkuttelevan puun juuriston kätköistä löytyy Rannan ja edesmenneen Sentenced-toverinsa Miika Tenkulan suunnitelmia uudesta bändistä, joka kulki työnimellä Harvest. ­ Minä ja Tenkula ehdimme tehdä yhdessä tasan yhden biisin. Siihen emme The Man-Eating Treen kanssa kajoa. Se jääköön tietokoneeni kovalevyn aarteeksi, Ranta kommentoi. Solisti Tuominen nousee puheeksi, kun tiedustelen, onko The ManEating Treesta löydettävissä joitain Rannan ja Tenkulan yhdessä visioimia tekijöitä. ­ Uskon, että Tuomaksen soundi on sitä, mitä yritimme vuosikausia etsiä huonolla menestyksellä. Meidän molempien suosikkilaulajiin kuuluu Pearl Jamin Eddie Vedder, ja Tuomaksen soundissa on vivahde Vedderin suuntaan. Nasaaliksi Tuomisen laulutapaa ei voi sanoa, mutta äänen värissä on silti jotain, joka tuo mieleen Rushin TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA CENTURYMEDIA "Kakkoslevyllä raja-aitoja rikotaan vielä isommalla kädellä. Geddy Leen. Perinteinen hevisolisti hän ei tosiaankaan ole. ­ Tuomaksen äänen omaleimaisuus ja herkkyys ovat puolia, joita ei tule joka päivä vastaan. Hänen äänensä jakaa porukan kahtia. Osa diggaa kovasti, osa ei ollenkaan. Mielestäni tuo on vain hyvä juttu, Ranta tokaisee. Mielipiteitä jakaa varmasti myös yhtyeen musiikki, The Man-Eating Tree kun ei tarjoa kerrasta päähän kajahtavia viisuja ­ eikä varsinkaan minkäänlaista Sentenced-jatketta. Yhtye kuvailee tarjontaansa tunnelmalliseksi, hämyiseksi metalliksi. Hämyä on monenlaista, mutta Rannan mukaan heidän tapauksessaan hämyyn kuuluu tietynlainen alastomuus. ­ Uskallamme olla aidosti herkkiä, jos biisi sitä vaatii. En ole kuul- lut kovin montaa metallilevyä, jolla laulaja vetää yksin pitkän siivun pelkän pianon säestyksellä. Levyllä on paljon erilaisia biisejä, mutta melankolinen tunnelma säilyy yhtenäisenä. Tiedän jo nyt, että kakkoslevyn biiseissä musamme rajaaitoja rikotaan vielä isommalla kädellä ja kontrastit kasvavat suuremmiksi. Vinen polveilevaan ilmeeseen nähden ensisinkku Out of the Wind antaa harhaanjohtavan kuvan levystä, se kun on kokonaisuuden suorarakenteisin kappale. ­ Sinkkujen valinta on aina yhtä helvettiä. Luotimme lopulta ulkopuolisiin "neuvonantajiin". Toisaalta, kun jengi kuulee loput levystä, kokonaisuus paljastuu rikkaammaksi kuin mitä sinkku antaa ymmärtää. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna Out of the Wind oli väärä valinta, Ranta myöntää. Rohkea valinta oli coveroida levylle The Moody Bluesin klassikko Nights in White Satin. Versio on Rannan tribuutti entiselle bänditoverille, Miika Tenkula kun ehdotti biisiä aikoinaan Sentencedin coveroitavaksi. Ranta innostui jo tuolloin, muut eivät. Monille Nights in White Satin assosioituu Studio Julmahuvin Viimeiset vaeltajat -mukadokumenttiin, jossa Tommi Korpela laulaa kappaletta Janne Reinikaiselle nuotion äärellä. Rantaa ei innosta ajatus The Man-Eating Treen yhdistämisestä sketsihuumoriin. ­ En koe musiikkiamme kovin vitsikkääksi. Mielelläni kieltäydyn, jos joku yrittää käyttää musaamme tuollaisissa yhteyksissä.« RUSKAA PAKKASEEN!!! VIIKATE V-DVD2: Viikate-iltamat TUPLA-DVD! Ainutlaatuinen livetallenne viivasuorana värilähetyksenä suoraan kasino- ja estradiviihteen Murmanskista - Kouvostoliitosta! Keikkaa reaaliajassa analysoiva kisastudio takaa, ettei harjaantumattomaltakaan katsojalta jää mitään arvailujen varaan. 100% tunnelmaa! 75% soittoa!! Naisten- ja miestenhakuja! Päälleliimattua naurua! Puisevaa huumoria! Teräksistä draamaa!!! Parrakkaita naisia (1 kpl)! Jos ostat tänä vuonna vain yhden dvd:n, niin kannattaa harkita vielä uudemman kerran... 27.10. THE STORM: Black Luck Mustaa tuuria Tanskanmaalta! Mewissä kikkaillut Wohlert päätti vääntää hiukka rosoisempaa ja raskaampaa poprockia. Jacob Hansen hääräili tuottajan hommissa! Ja se Volbeatin jamppakin pyörähtää kuvioissa. 20.10. AMBERIAN DAWN: End of Eden Kolmannella kiekolla väännetään sopraanopowerin mahtipontisuusruuvia astetta kireämmälle. Kummasti se näiltä Tuomas-nimisiltä hemmoilta vaan onnistuu... KAUPOISSA 3.11. 27.10. ABSOLUTE RESPECT A TRIBUTE TO KILLING JOKE www.spinefarm.fi 27.10. DRAUGNIM: Horizons Low Maan uumenista löyhähtelee väkevää katkua, Totaalitäärinen tribuutti! kun pakanalauma takoo tajuntaamme alkuMukana mm. Metallica, Foo Fighters, kantaisen eeppiset, tummat tunnelmat. Helmet, Fear Factory ja Kotiteollisuus!SUE » 35 « NRO. 10 3.11. MACHINAE SUPREMACY A View from the End of the World Vastarinta on hyödytöntä! Ainutlaatuista, rouheasti rullaavaa metallisekoitusta hämmentävillä SID-piipityksillä höystettynä.
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton HALFORD - IV Made of Metal (Metal God Entertainment) Usean vuoden tauon jälkeen soolouransa taas aktivoinut Metallijumala Rob Halford julkaisi viime vuonna kolmannen omaa nimeään kantavan soololevynsä, joka oli monen yllätykseksi joululevy. Vaihtelevatasoisen jouluplätyn järkytyksenä kokeneet voivat rauhoittua, sillä nyt vuorossa on jälleen varsinainen metallialbumi. Kuten nimikin toteaa, levy on metallista tehty. Soundit ovat tuhdit ja ote jykevä, ja niistä vastaa mainiosti Halfordin luottomiehiin kuuluva kitaristituottaja Roy Z, joka on tehnyt erinomaista jälkeä myös toisen laulajalegendan, ilmahälytyssireeni Bruce Dickinsonin kanssa. Heti levyn alkupuolella on huippuvetoja kuten Undisputed, joka kertoo raskaan sarjan nyrkkeilyn "kiistattomasta" maailmanmestarista. Halford pitää miehekkäänä miehenä nyrkkeilystäkin, se on selvä. Lyriikoissa on mukana myös lause "I pity the fool", joten Rocky vs. Clubber Lang -matsi tulee kappaleesta eittämättä mieleen. Jokaisella tosimiehellähän on kaikki Rockyt kotona hyllyssään, moneen kertaan katsottuna. 8 Made of Metal näytti sanoitusten perusteella aluksi silkalta ufoilulta, mutta se kertoo loppujen lopuksi NASCAR-ajoista. Till The Day I Die on blues-henkinen folk-balladi, hieman välibiisi ehkä, mutta hyvin tyylikäs sellainen. Levyn pisin kappale TwentyFive Years on sekä sanoitustensa että musiikkinsa puolesta albumin kohokohtia, ja päätösbiisi The Mower on ultraraskaan tuntuinen, lähes industrial-henkinen murskaavan hidas ja rouhiva jyrä. Levy ei ole niin rankka tai niin tasokas kuin Halfordin eka soololevy Resurrection, lähin vertailukohta lienee Crucible-albumi. Kappaleita on uutukaisella hieman liikaa, jotta taso säilyisi aivan kauttaaltaan, sillä 14 rallissa on karsimisen varaa. Esimerkiksi kliseinen Hell Razor on varsin lattea, samoin kuin pliisu I Know We Stand a Chance. Hyviä kappaleita on kuitenkin paljon enemmän kuin keskinkertaisia, ja Halfordin soolokiekko on osoitus siitä, että voi olla vain yksi Metallijumala, joka on itse oma profeettansa. JUSSI LAHTONEN SUE » 36 « NRO. 10
• lajien ykkönen on Gojiran Joseph Duplantier, jonka kuolonmetallinen ärjyntä tekee Bring Them to Lightista yhden Apo-historian tylyimmistä. Yksittäisistä kivenkovista huippuhetkistään huolimatta levy on tällä kertaa liiankin kahtia jakautunut, jotta se toimisi kokonaisuutena. Aiemmilla levyillä vokaaleja sisältäneet biisit ovat nivoutuneet luontevammin muiden joukkoon, nyt kontrasti on liian räikeä ja suuri. JUSSI LAHTONEN 6 LEVYARVIOT HAIL OF BULLETS ON DIVINE WINDS MONSTER MAGNET ­ Mastermind (Napalm) 6 Jaahas, nyt on Monster Magnetin vuoro kääntää katseensa taaksepäin. Ei, kyse ei ole mistään Spine of Godin(1992) ja Superjudgen (1993) toisinnoista, mutta kahden viimeisimmän levyn sijaan Mastermind sijoittuu lähemmäs Powertripin (1998) ja God Says Non (2001) maastoa, hetkittäin jopa Dopes to Infinityn (1995) tietämille. Myöhempien aikojen Monster Magnetia on moitittu sumuisimman ilmaisun hylkäämisestä turborokkauksen kustannuksella, mutta Powertripia ei käy haukkuminen, ja Monolithic Baby!:n (2004) sinkku Unbroken (Hotel Ba- by) on kaikessa pölöydessään pirun hieno biisi. Nytkin sumu on vain mauste, rokkaus sitäkin jykevämpää. Mitä muotoseikkoihin tulee, ei Mastermindissa ole isompaa valittamisen aihetta. Kolmosbiisi Dig That Holeen saakka tunnelma on lupaava, mutta Gods And Punksin ottaessa vuoronsa herää kysymys: onko tällä levyllä mitään omaa tarjottavaa? Ei ole, ei vaikka kuinka sitä kaivelisi. Tällainen moneen kertaan jauhettuihin kuvioihin tarraaminen ei palvele ketään, paitsi kenties Dave Wyndorfin pankkitiliä. Tuskin sitäkään. Monster Magnetista on tullut oman elämänsä Motörhead. Ja harvalla on kyky tehdä pai- kallaan junnaamisesta vahvuus Motörheadin lailla. Monster Magnetilta odottaisi edes jotain tuoretta. Mutta jo biisien nimet Hallucination Bomb ja The Titan Who Cried Like a Baby viestivät, että odotuksia ei lunasteta. Kaikkea tätä vasten Mastermind ei millään tavalla ärsytä soittimessa pyöriessään. Mutta miksi edes pyöräyttää sitä, kun sen sijaan voi kuunnella Powertripin tai Dopes to Infinityn jälleen kerran? "I fm all outta nothin f with nowhere to go h, Wyndorf laulaa levyn päätteeksi. Pelottavan osuvasti sanottu. JUKKA KITTILÄ (Metal Blade) Hollantilainen death metalin "superkokoonpano" Hail of Bullets oli kovaa valuuttaa heti perustamisestaan lähtien, ja vuoden 2008 debyytti ...Of Frost And War vakuutti kuulijansa. Mukana oli ja on Asphyxin, Pestilencen, Gorefestin ja Thanatoksen riveissä soittaneita, oman maansa tunnetuimpia kuolonmetallimiehiä. Modernien sotien kauhuista ja taisteluista lyijyn- ja ruudinkatkuisen sisältönsä ammentava viisikko julkaisi viime vuonna Warsaw Rising -EP:n, joka antoi luvan odottaa paljon tulevalta. Jopa niin paljon, että kakkoslevyä On Divine Windsiä on odotettu kuin aikoinaan Stalingradin valtaamista. Vaan valtaamatta sekin jäi. Samaten Hail of Bullets tuottaa yllättävänkin syvältä kirpaisevan pettymyksen, joka vaihtuu muutaman kuuntelukierroksen jälkeen latteammaksi, tavanomaisemmaksi välinpitämättömyydeksi. Levy ei yllä edeltäjänsä tasolle ja on suurimmaksi osaksi yksitotista ja tylsää jurnuttamista, josta puuttuu tarvittava hengen palo. Kyllä tällä materiaalilla rintamat voidaan pitää asemasodan aikana, mutta suurhyökkäyksen edessä tulee äkkilähtö. JUSSI LAHTONEN 7 DEAD SHAPE FIGURE THE DISEASE OF ST. VITUS rayn edesottamuksiin ­ he ovat Dimmu Borgirin historian mielikuvituksellisin rytmiryhmä. Shaw tosin myös tempaisee historiikin karmeimmat puhtaat äänet, mikä alleviivaa entisestään puhtaan laulun epäolennaisuutta. Bändin helmasynti, sovituksellinen töksähtely on edelleen läsnä, mutta kappaleiden selkeärakenteisuuden vuoksi se ei juurikaan häiritse. Esimerkiksi The Demiurge Moleculen ennenkuulumaton alku kääntää outoilun voimavaraksi. Ei käy kieltäminen, etteikö tämän päivän Dimmu Borgirilla olisi enemmän yhteistä Kissin kuin yhdenkään mustanmessuajan kanssa, mutta niin on tarkoitettu. Leipää ja sirkushuveja siinä missä perinteisiä rock-arvoja vaaliva yhtye kun määrittää aikoinaan Rhapsodyn lanseeraaman filmscore-metallin täysin uusiin sfääreihin. Far beyond metal, etten sanoisi. HENRI EEROLA Menevyyden tiheämpi määrä ei sinänsä luo ongelmaa, mutta jo viime albumilla vaivannut sekavahko äänimaailma ei tarjoa tiuhemmalle tapahtumalle vaadittavia puitteita. Informaatioähky ei sinällään ole ongelma, pikemminkin sen esitysmuoto, joka ei nyt ota muodostuakseen. Kun oma henkilökohtainen suosikkiperiodini saksalaisten julkaisurintamalla ajoittuu vuosiin 1994-2000, huomaan kuin varkain haikalevani herrojen Grapow ja Kusch perään. HENRI EEROLA han nämäkin jutut lopulta punnitaan, ja väittäisin Dawn of Ashesin vastaavan siihen nälkään jota norskisuuruus ei ole kyennyt aikoihin kyllästämään. HENRI EEROLA 8 DAWN OF ASHES GENOCIDE CHAPTERS (SPV) Viisi vuotta takaperin Keeper of the Seven Keys -jatko-osalla osakkeitaan oivallisesti nostanut sakemannimiehistö sai kultasuonen jälleen löydettyään päähänsä tarkistaa linjaansa. Gambling With the Devilin (2007) kohellus oli ainakin näihin korviin myrkkyä pahimmasta päästä. Senpä takia etukäteisuho vieläkin raskaammasta ja nopeammasta levystä ei kuulostanut näihin vekkulina melodianikkarina Helloweeninsa nauttiviin korviin tippakaan lupaavalta. Sen toimittivat minkä lupasivat. Ymmärrys loppuu viimeistään The Smile of the Sunin parissa, jonka senkään ei anneta vaipua balladiksi, jollaiseksi se kaikesta päätellen tulisi kuitenkin tulkita. Kontrasteillahan tämä yhtye nimenomaan osaa pelata, joten mitä on tapahtunut? 6 HELLOWEEN 7 SINNERS (Metal Blade) Siinä missä tämän päivän Satyricon on liian yksioikoinen, Dimmu Borgir liian pompöösi ja Cradle of Filth muuten vain päämäärätön, ottaa kalifornialainen Dawn of Ashes asiakseen kerrata debyytillään, mikä kyseisistä yhtyeistä aikoinaan teki ylittämättömiä. Bändi ei keksi pyörää tai mitään se muotoistakaan uudestaan, vaan ryöstöviljelee tuttuja ideariihiä toisensa perään. Midianmaisten kosketinsovitusten kaltaisten nostalgiaelementtien vuoksi ilmiselvän plagoinnin tulee kuitenkin antaneeksi anteeksi. Dawn of Ashes on kuin äärimetallin Airbourne. Tuttu ja turvallinen, mutta juuri siksi niin valloittava. Kuin pisteenä i:n päälle tietotaidon oivallinen uusiokäyttö saa arvoisensa presentaation. Sävellysten kompaktien minuuttimäärien lisäksi Genocide Chapters on myös musiikillisesti tyylitajuinen, kieroonkasvanut kauhumetallilevy. Niin, extreme-melodic-deathmetallia kyllä, mutta kun kerran horroria luvataan on sitä kerrankin kiva myös saada. Oppipoika-mentori-asetelma kiteytyy, kun jenkkibändi lämmittelee Dimmu Borgiria sen Yhdysvaltain-kiertueella. TatamillaSUE (Sony) Apocalyptica on kansainvälisen tunnettavuutensa kasvaessa laajentanut ja monipuolistanut ilmaisuaan levy levyltä, mikä on saanut monet puritaanisemmat Apo-fanit hieman takajaloilleen. Bändi ei kuitenkaan ole koskaan hävennyt kaupallisempaa puoltaan, eikä sen sitä tarvitse tehdäkään. Kolikolla on aina kaksi puolta, mutta vanha totuushan on, että jokainen lisäkolikko tietää lisää voita leivän päälle. 17 vuoden pitkän taipaleen jälkeen Apoilla on oikeus kirnuta meijeriä niin paljon kuin heitä huvittaa ja kosiskella laajempia kuulijakuntia erityisesti Yhdysvaltain massamarkkinoilta. Näissä kappaleissa vieraileva, yleensä perin hentoääninen vokalisti antaa äänensä tarttuvalle perusrokille, jossa sellojen ominaissoundista on jäljellä vain rippeet. Näitä biisejä riittää uutukaisellakin yllin kyllin. Yhtyeen toista puolta edustavat sitten ne kappaleet, jotka eivät ehkä paistattele radiosoittolistojen voimasoitossa, mutta joilla on elinvoimaa, persoonallista luonnetta ja omaleimaisuutta sitäkin enemmän. Nämä edustavat omaperäisempää Apocalypticaa, jossa sellot, sinfonisuus ja metalli yhdistyvät uniikilla tavalla. Eeppisen At the Gates of Manalan sijoittaminen avausbiisiksi on tyylikäs osoitus siitä, että yhtye ei halua päästää kuulijoitaan liian helpolla. Albumin päätösraita Rage of Poseidon on puolestaan levyn selkeä kohokohta, raskas ja eeppisen paisutteleva instrumentaalinen metallieepos. Vierailevien lau- 7 APOCALYPTICA 7TH SYMPHONY (Dynamic Arts) Vaikka vanhan koulukunnan thrash metal 1990-luvun edetessä kehittyi monien erilaisten vaikutteiden kautta uusiin, modernimpiin ulottuvuuksiin, on paluu juurille ollut varsin voimakas suuntaus muutaman viime vuoden aikana. Aivan alkulähteille ei Dead Shape Figure perusjunttauksesta huolimatta palaa. Niin riffittely kuin kitarasoundikin tuo paikoin mielleyhtymiä muun muassa legendaarisen Stonen pariin ensimmäiseen albumiin. Sen verran jalostunutta ja rungoltaan monihaaraisempaa tämä kuitenkin on 1980-luvun luomuksiin verrattuna, että progressiivisen voi liittää bändin musiikkia kuvaavien adjektiivien jonon jatkoksi. Sanomaa julistetaan pääsääntöisesti karkein vokaalein, mutta tilaa on annettu yleiseen tapaan myös puhtaille lauluosuuksille. Sellaisille, jotka lennättävät mielen amerikkalaisiin, mielenkiinnottomiin crossovermetallin lajeihin. Kuin protestiksi väitteelleni Seraphim ja Idiopolis miellyttävät molemmat kovasti, vaikka puhdasta ja vähemmän puhdasta laulua vuorotellaan molemmissa. Tekniikan puolesta ei pahaa sanaa. Biisit pysyvät hyvin kasassa ja sekä yksiköiden että kokonaisuuden mitta on maltillinen, oikein sopiva. Niin bändin kuin kuuntelijan ahkerasta ja vilpittömästä yrittämisestä huolimatta kauppoja ei silti tällä kertaa tule. OSKARI LEHTINEN 8 VERJNUARMU LOHUTON (Osasto-A) Ee suamee, vuan savvoo, ja pelekästään kovvoo! Verjnuarmu lainasi aikanaan konseptinsa murresarjakuvista ja sovitti sen kuunneltavaan muotoon. Karvaita perinnetarinoita esitetään tunnelmaan sopivin raskain säestyksin. Musiikki-ideologisen sukulaissielunsa, toisen kotimaisen vähemmistökielellä esiintyvän Finntrollin tavoin savolaisretkue hämmentelee taitavasti raskaan metallin monia tyylejä, mustimpia suuntauksia unohtamatta. Pelkällä kiemuraisen kielen kuriositeetillä ei pitkälle pötkittäisi. Eikä sen varaan tarvitse laskeakaan, näyttöä riittää esitettäväksi myös musiikin osalta. Pitkästä aikaa kuunneltuna savometallin esityskieli häiritsee. Murisevassa laulussa ei juurikaan, mutta puhtaiden laulujen kohdalla ei välty välillä väkisin viäntämisen vaikutel- » 38 « NRO. 10
• 7 STAHLMANN STAHLMANN (AFM) Saksaksi jylhästi laulavia, teollisuusvaikutteita käyttäviä ja jytisevään poljentoon perustuvia yhtyeitä on jo jokunen. Rammstein, Oomph!, Subway to Sallyn tuoreemmat albumit ja niin edelleen. Samaan aitogermaaniseen valiojoukkoon liittyy nyt myös itse Teräsmies, Stahlmann. Stahlmannin samanniminen esikoislevy on konerunttaa ja -rokkia, jossa on vuolaasti jämäköitä kertosäkeitä, miehekästä lausuntaa ja varsin tarttuvia junttauspätkiä. Kaiken kaikkiaan albumi on kuitenkin paitsi kevyempi, myös yksipuolisempi kuin edellämainittujen yhtyeiden tuotanto, eikä Saksan Teriksessä ole riittävästi munaa, jota tämäntyyppinen tyylilaji edellyttää. Germanofiilisten kuuntelijoiden kannattaa Stahlmanniin silti tutustua, ja muutamissa yksittäisissä biiseissä riittää vimmaa muillekin, mutta levyssä on hieman perässähiihtämisen makua. Näitä latuja on jo sivakoitu muutenkin kuin keskinkertaisesti ja pelkkään teutonisuuteen luottaen. JUSSI LAHTONEN ve ja lurittelu yhdistettynä hetkittäisiin raskaampiin ja teollisempiin kohtiin ei toimi kuin hetkittäin. Nämä hetket ovat sitäkin parempia, sillä biisit kuten Hanya ja Coitus Interruptus ovat varsin toimivaa jälkeä, ja myös Rising erottuu massasta. Pari kolme melko hyvää biisiä ei kuitenkaan riitä kokonaisuutta ajatellen, joten City of Fire vajoaa nopeasti samaan tuntemattomuuteen josta se tulikin. JUSSI LAHTONEN Uusin, kuudes kokopitkä ei ole murheen laaksoa, mutta ei myöskään yllä bändin parhaimpien albumien tasolle. Biisit kuten Silence De Mort, Runereader ja Your Heroes Are Dead ovat maittavan kuuloisia, mutta osa levystä menee täysin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja levystä jää hieman välityön maku. JUSSI LAHTONEN 6 CITY OF FIRE CITY OF FIRE (Candlelight) Fear Factoryn basisti, Strapping Young Ladistakin tuttu Byron Stroud soitti pitkästä aikaa takavuosien soittokavereidensa Bob Wagnerin ja Ian Whiten kanssa, joiden kanssa mies oli musisoinut viimeksi 12 vuotta sitten yhden levyn tehneessä thrashbändissä Caustic Thoughtissa. Iltaman lopputuloksena oli uusi bändi, johon napattiin vokalistiksi mukaan Stroudin FF-kollega, monipuolisen lahjakas äänenkäyttäjä Burton C. Bell. Kokemusta ja luovaa kykyä on siis riittämiin, mutta nehän eivät tunnetusti aina riitä, varsinkaan yhtyeissä, joiden olemassaolon tarkoitus on lähinnä jamittelu, terapia tai hauskanpito. Bändi soittaa letkeästi yhteen, mutta tyylilajiksi valittu löysähkö groo- (Napalm Records) Monella tulee Katran kohdalla mieleen vuoden 2007 Euroviisujen karsinnat sekä suomenkielinen "metallialbumi", jonka olivat pääosin kyhänneet Risto Asikainen ja Ilkka Vainio. Levystä nousi skandaali, sillä Asikaisen, tuon suomalaisen metallin ylipapin, kyhäämä kappale Tietäjä muistutti suuresti Within Temptationin Jillian-hittiä. Mainittiinpa aina ikävä sana plagiaattikin erinäisissä yhteyksissä. Ei ollut Katran vika, että hänet yritettiin ympätä väkinäiseen valmiiksi räätälöityyn euromuottiin, joka ei hänelle istunut lainkaan, mutta erittäin monet olivat valmiit hautaamaan Katran uran metallimusiikin parissa siihen paikkaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Katra jatkoi sinnikkäästi uusin voimin ja ennen kaikkea oman bändinsä tekemin omin biisein. Ensimmäinen englanninkielinen soololevy Beast Within tuli nopeasti vuonna 2008 ja jäi varsin pimentoon, mutta kolmas kerta toden sanoo, sillä Out of the Ashes ei ole ollenkaan hassumpaa sinfonisvaikutteista goottimetallia naislaululla. Äänialastahan homma ei ole koskaan ollut Katran kohdalla kiinni, sillä klassista koulutusta saanut nainen laulaa kauniisti ja heleästi. Delirium, nimikkobiisi ja One Wish Away tarttuvat, ja albumi on varsin mukiinmenevä. Tämäntyyppistä musiikkia vain on tehty jo niin paljon, että ammattitaitoinenkaan levy ei kauheasti erotu muiden kaltaistensa sankoista riveistä. Katra on kuitenkin nykyisin oman paikkansa metallin kartalla ansainnut. JUSSI LAHTONEN 7 KATRA OUT OF THE ASHES (JVC Music) Jos pitäisi nimetä nopeasti metallibändi Brasilian Sao Paolosta, valtaosa nimeäisi entisen thrash metal -bändin ja nykyisen haistapaska-räpellyksen Sepulturan. Niin minäkin. Unohtaa ei kuitenkaan sovi Angraa, joka on vaikuttanut vuodesta 1991 asti ja ollut oman maansa johtava progressiivisen power metalin pioneeri. Yhtye ei ole levyttänyt mitenkään valtavan rivakkaa tahtia, sillä Aqua on vasta seitsemäs studioalbumi, ja edellisestäkin kiekosta Aurora Consurgensista on neljä vuotta. Tosin tähän ovat vaikuttaneet myös ulkomusiikilliset syyt kuten epäselvyydet managerointiasioissa. Etelä-Amerikassa moiset manageriongelmat kun tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Levytystauosta virkistynyt bändi panee uutukaisella parastaan, ja kitaristit Rafael Bittencourt ja Kiko Loureiro haastavat toinen toisensa kuin nuoret sonnit laitumella. Arising Thunder, Lease of Life sekä A Monster in Her Eyes ovatkin Angran 2000-luvun parhaimmistoa, ja koko albumi on brasseilta energisen väkevä esitys. JUSSI LAHTONEN 8 ANGRA AQUA LEVYARVIOT 9 AUTOPSY THE TOMB WITHIN 7 ELVENKING RED SILENT TIDES (AFM) Jos ei se tule Saksasta tai Suomesta, se tulee Italiasta. Jostain syystä toisessa maailmansodassa antikommunistisella puolella olleiden vanhojen liittolaismaiden joukosta tulee paljon power metalia. Elvenkingin melodisen power heavyn valttikorttina on kuitenkin aina ollut se, että yhtye ei ole pistänyt kaikkia munia samaan koriin. Elvenkingin toinen peruslinja on ollut folk metal, ja yhdistelemällä näitä linjauksia orkesteri on saanut toisinaan aikaan biisejä, joissa kahden eri genren osaset ovat olleet enemmän kuin osiensa summa. Monet levyt ovat olleet varsin vaihtelevan tasoisia, välillä on julkaistu täyttä huttua ja välillä tiukkaa, tarttuvaa ja tenhoavaa folk poweria, joten ainakaan varman päälle laskemisesta ei voi bändiä syyttää. (Peaceville) Suurin ja kaunein on jälleen keskuudessamme. Mitä vanhakantaiseen death metalliin tulee, ovat Autopsyn Severed Survival (1989) ja Mental Funeral (1991) yhdessä kahden ensimmäisen Death-albumin kanssa silkkaa parhautta. Ja nyt kun perusasiat ovat jälleen valtaamassa alaa ylitekniseltä nysväykseltä ja markkinoilla häärii Nicke Anderssonin Death Breathin kaltaisia tribuutinomaisia ryhmiä, hyppää itse Autopsy kehiin uudella ep:llä, joka enteilee ensi vuonna ilmestyvää täyspitkää. Siinä missä keikkatilanteessa yhä murskaava Obituary häärii uuden tulemisensa levytyksillä kuolevaisten joukossa, ei Autopsyn tapauksessa ole siitä pelkoa. Lienevätkö herrat Reifert, Coralles ja Cutler luonnostaan niin visvaista väkeä, vai onko kahden ensin mainitun Abscess pitänyt heidät hyvässä terässä? Oli miten oli, Autopsy teurastaa ja suolestaa yhä talossa, puutarhassa ja joka ikisessä mahdollisessa paikassa. Soundipolitiikka ei ole yhtä ryönäinen kuin ennen muinoin, eikä sanoituspuolella rynnätä ihan Charred Remains -tasoisille gore-runoelma-asteille. Mutta sehän ei paljoa paina, kun biisimateriaali on juuri niin raakaa kuin olla pitää. Tervetuloa takaisin! JUKKA KITTILÄ SUE » 40 « NRO. 10
• LEVYARVIOT SUE » 41 « NRO. 10
• Menopalat onnistuvat parhaiten. 7th Street Ninjas alkaa lupaavan verevästi slide-kitaralla ja maukkaalla rumpukompilla, ja Faustilla bändi on kuin juurevampi versio Superchristista. Tempon laskiessa kiinnostus usein herpaantuu, ja aika ajoin yhtye hukkaa liike-energian tai kuulostaa konservatiiviselta, jolloin se ei herätä mitään tuntemuksia. Hi-Horse on oikealla asialla, muttei ole vielä onnistunut puristamaan itsestään kaikkea irti. TUOMAS TIAINEN 6 LEVYARVIOT CRIPPLED BLACK PHOENIX I, VIGILANTE LIEKKI ­ Paimen (Universal) Uusiin poppioppikirjoihin hyväksytty Liekki-historiikki menee näin: Liekki teki viehkon Magio-debyyttinsä vuonna 2001. Sitä seurasivat progepop-mestariteos Korppi (2003) ja eeppinen Rajan piirsin taa (2005). Sitten tapahtui jotain masentavaa: Kalliot leikkaa (2007) ja Hyönteinen (2008) eivät yltäneet edeltäjiensä tasolle. Mutta nyt kevätaurinko hyväilee talven tappamia puunlatvoja, sillä Liekki on palannut kulta-aikansa tunnelmiin julkaisemalla Paimenen, josta on hyvä jatkaa. Konsensus on kiva juttu, mutta tässäkin ta- 8 pauksessa kehitys esitetään yksinkertaistettuna. Liekki ei ole tehnyt yhtään huonoa levyä, vaikkakin progekaarna ydinpuun ympärillä oli kolmannella ja neljännellä levyllä niin paksu, että bändiä oli hankalampi halata. Jämerä Hyönteinen taas pahensi ähkyä 70-lukulaisella hevillä. Mutta eivät ne olleet epäonnistumisia vaan progressiivista rockia. Mikä tosin on usein sama asia. Paimen ei saundaa Magiolta tai Korpilta mutta niin paljon Hyönteistä ilmavammalta ja kepeämmältä, että Liekin ravintoympyrässä lienee taas enemmän Nick Drakea kuin Uriah Heepiä. Sanoitukset ovat edelleen impressionistisia mutta eivät niin mieltä vääntävän tolkuttomia kuin parilla edellisellä levyllä. Taipumustaan ylenpalttiseen maalailuun Liekki ei edelleenkään osaa tai halua hillitä. Paimenen tunnelma hivelee sielua, mutta turhan monista biiseistä jää päällimmäisenä mieleen niiden pituus. Jos tämä hieno ja haastava yhtye tahtoo uudistua täysin, siis myös sävellysten saralla, sen täytyy palkata seuraavalle levylleen karsimiskykyinen pop-tuottaja. ARI VÄNTÄNEN (Invada) Onpa vaivaannuttavaa. Justin Greaves -vetoinen Crippled Black Phoenix -kollektiivi näyttää paperilla oikein vakuuttavalta, eikä viime vuonna julkaistu kahden albumin antia koonnut 200 Tons of Bad Luck ollut lainkaan hassumpi näyte osaamisesta. Mutta nyt ryhmä jumittuu monikertoihin kuultuihin kuvioihin. Folkin puolelta hetkittäin lainailevan postrockaavan ilmaisun CBP on omaksunut pilkulleen, mutta kolmen ensimmäisen kappaleen äärellä ymmärtää hyvin, miksi esimerkiksi Mogwai-mies Dominic Aitchison ei enää vaikuta ryhmässä: pitkälti samanlaisia kuvioita hän pääsee pyörittämään Mogwaissa, huomattavasti tasokkaammin. I, Vigilante kulkee vaisusti, hengettömästi. Troublemakerin välimaastossa yhtye 70-lukuilee tasan yhtä keskinkertaisesti kuin Black Mountain uusimmallaan. Paremmin kyseiseen vuosikymmeneen sentään tarttuu mallikaasti revittelevä päätösbiisi Of a Lifetime, jota tosin seuraa vielä hämmentävä vintage-iskelmä Burning Bridges piilobiisin ominaisuudessa. I, Vigilanten suurimmaksi ansioksi nousee hieno Bastogne Blues, mutta lopun onnistumiset eivät pelasta alkulevyn lataamalta mitäänsanomattomuuden tunteelta. Linjakkaaksikaan levyä ei voi väittää. Jos nämä ovat lopunaikojen balladeja, niin onpas tulossa mälsä loppu. JUKKA KITTILÄ 7 FUN NEW 13 pillisesti räppimiehen elämästä. Mukana on kaikki olennaisimmat asiat rahaongelmista mimmisäätöihin ja douppisekoiluihin. Jos Tapani ei olisi lisännyt soppaansa kipeästi kaivattua huumoria, olisi levy liian puisevaa kuunneltavaa. Itseironia on taitolaji, jonka Kansalainen onneksi hallitsee suvereenisti. Mutta ei tässä vitsilevystä ole kyse. Ja ne biitit ovat suomenmestaruustasoa. Niissä sotketaan mojovasti jazzia, gangstailua ja funkkia kokonaisuuksiksi, jotka yksinkertaisesti vain toimivat mainiosti. Levyjen raapimisesta vastaavat Suomen ykkösnimet, eikä lukuisten fiittajien toiminnassa ole valittamista. Toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvitse odotella yhtä kauan kuin tätä oivaa debyyttiä. TEEMU PURHONEN 8 ULTRAMARIINI YDIN (M.dulor) Ultramariinin paluu vuosien hiljaiselon jälkeen on vähintäänkin yhtä vakuuttavan tyyli- käs kuin keväällä julkaistu sinkkubiisi Hän haluaa heijastuksen antoi ymmärtää. Ydin sijaitsee odotetusti siellä minkä hämeenlinnalaispopparit hallitsevat parhaiten, eli mahtipontisen brittivaikutteisen kitarapopin keskiössä. Kitaroiden lisäksi siellä toimivat myös hillityt elektroniset elementit, kuten arvata saattaa. "Nyt tuntuu vapaammalta kuin koskaan aikaisemmin", laulaa Matti Johannes Koivu palattuaan takaisin emobändinsä siipien suojaan suosiollisen soolouran rakennusurakan jälkeen. Ja sen kuulee bändin soitannassa, joka on selkeästi aiempaa ilmavampaa ja jopa rennompaa. Lyriikkapuoli on tutun naivistisen toteavaa tajunnanvirtaa. Pääasiallisesti sanoitukset toimivat mainiosti, mutta välillä ne onnistuvat kuulostamaan kiusallisilta. Ultramariini on tunnettu siitä, että yhtye tuottaa omat levynsä itse. Ydin ei ole poikkeus, ja harvoin eteen osuu näin hyvältä kuulostavaa äänilevyä. Pakettia on selkeästi hiottu pitkään ja ajatuksen kanssa, mikä ei ole ihme näiltä musiikkinsa äärimmäisen vakavasti ottavilta muu- sikoilta. Vaikuttaa siltä, että Ultramariini on ytimessä, kun muut ovat vasta reunoilla. TEEMU PURHONEN 6 HI-HORSE CONCRETE CLOUDS (Terra) Vuonna 2007 Horse-nimisenä perustettu, kaksi EP:tä julkaissut trio julistaa paaluttaneensa tontin, jolla kuullaan "indierockia blues-, psykedelia- ja stoner-maustein". Kiinnostaa kyllä, varsinkin kun keksii yhtyeen Honey B. & The T-Bones -kytköksen. Hi-Horse henkilöityy Jani Kämppiin (kitara, laulut, koskettimet) ja Karin Creutziin (basso, laulut, koskettimet), mutta säveltävä, tuottava ja soittava duo ei ole tehnyt levyä yksin. Rumpupallilla istui Pexi Parviainen, Esa Kuloniemi tarjosi kuusikielisensä ääniä ja Aija Puurtinen auttoi laulusovituksissa. Ulkomaan avuista paikalle ehtivät Helmetin Jon Fuller (meteli) ja Chiara Pierobon (viola). Tuotantopolitiikka on kunnossa, bändi soundaa runsaan muhevalta. (Cut Half/If Society) Mitäs nyt tapahtuu? Fun oli kolmen vuoden takaisella kakkosalbumillaan Zu-Pa! hurjassa vedossa, mutta New 13 -uutuuden pyöriessä veto tuntuu olevan täysin kateissa. Aivan niin huonosti asiat eivät sentään ole. Soundillinen yleisilme kertoo, että kyseessä on sentään sama Fun kuin ennenkin. Loppulevyllä myös ote biiseihin käy jämäkämmäksi. Loisteliaasti nimetty Here Comes The Ugly Man, ruotsalaislapsen lallattelulla käynnistyvä Barn, rähjäinen Lights Out ja lipevän meluisa päätös My Little Pony kuitenkin kaipaisivat skarpimpia kumppaneita, kuin mitä muut laiskanpulskeasti maleksivat biisit ovat. Kenties trion tavoite on siirtyä enimmän kohkaamisen keskeltä kohti selkeämpää biisinkirjoittamislinjaa. Tavoitteessa ei ole valittamista, mutta vain kolmannes biisimateriaalista saavuttaa maalinsa. Muut jäävät aihiotasolle, eivätkä kaikki ole edes sellaisina lupaavia. Jos Zu-Pa! oli huurupäinen känni, on New 13 krapula. Ja krapulalevyillä on oma siunattu sijansa maailmassamme, mutta tämä krapula jää valitettavan laimeaksi hikoiluksi. Edes Soundi Sue Treffi/TS Nyt/HS CD & download www.plasticpassion.tk SUE » 44 « NRO. 10
• » LEFFAVIERAS Cowgirl-Ennin fanituslistat Aution saaren elokuva: Forrest Gump ­ Se on sekä hauska että surullinen elokuva, ja päähenkilön tarina on tosi kiinnostava. Mä luin sen kirjan vasta leffan näkemisen jälkeen. Erityisesti Tom Hanksin suoritus on hieno. Mun mielestä se onnistuu tekemään upean hienon suorituksen sellasena vähän hitaampana kaverina, joka sitten kaikesta huolimatta menestyy tosi hyvin. Vähän samanlainen vaikeuksien kautta voittoon -tarina kuin tää äsken katsottu. Sellaiset on aina kivoja. Mä en tykkää surullisista leffoista. Paras kohtaus kautta aikain ­ Ensin mä mietin jotain taiteellista ja koskettavaa säätöä, mutta päädyin lopulta Harry Potter ja liekehtivä pikari -elokuvan kohtaukseen, jossa Harry Potter istuu aamiaispöydässä juomassa mehua. Kun sen ihastustyttö kattoo vähän siihen päin ja hymyilee, niin Harry hymyilee sille takaisin ja sillä pulpahtaa mehut suusta rinnuksillle. Aina kun mä katson sen leffan, mä kauheena Potter-fanina kelaan sen kohtauksen varmaan viisi kertaa takaisin. Sellainen nolo kömmähdys voisi tapahtua varmaan itsellekin, ja se näyttelijä onnistuu siinä kyllä sairaan hyvin. Aina se vaan naurattaa yhtä paljon. Suosikkinäyttelijä: Kate Winslet ­ Mun mielestä se on äärimmäisen kaunis ihminen. Sehän on mukana monissa vanhempiin aikakausiin sijoittuvissa leffoissa, joissa on niitä korsettimekkoja ja muuta vastaavaa. Semmosiin leffoihin se istuu tosi hyvin, ja just semmosista leffoista mä myös tykkään. Suosikkisoundtrack: Eternal Sunshine of the Spotless Mind (Tahraton mieli) ­ Ihan äärimmäisen hieno soundtrack. Ei mitään normitavallisia poppisrokkisbiisejä, vaan tosi monipuolista musiikkia ja paljon erilaisia tunnelmia. Kun sen levyn on hankkinut itselleen, pystyy siihen musiikkiin kiinnittämään vieläkin enemmän huomiota. ENSI-ILTA » NIIN AITO, ETTÄ KOTI-IKÄVÄ ISKEE aruja lappalaisia kuvioita kuvaavaan Napapiirin sankarit -komediaan piti saada pääkaupunkiseutua pohjoisempaan meininkiin tottunut leffavieras. Niinpä elokuvateatterin pimeyteen kaapattiin Stalingrad Cowgirlsin kitaristi-laulaja Enni Kivelä, joka eli ja asui ensimmäiset kaksi vuosikymmentään Sallassa, viettäen osan ajastaan äitinsä luona Rovaniemellä. Helsingissä asumisesta on vasta kesän ja alkusyksyn mittainen kokemuspohja. ­ Etukäteen mä mietin, että tää leffa voisi olla vähän tekemällä tehty, koska sen tekijät ei siellä napapiirin tienoilla oikeasti asu. Ehkä on jotain pieniä kokemuksia, tai on saattanut joskus vähän aikaa asua. Miten se voisi onnistua? Mutta hyvinhän se hoitui, kun on ammattilaiset asialla, ja pohjatyö tehty kunnolla. ­ Henkilöhahmot toimi tosi hyvin, varsinkin se Timo Lavikaisen esittämä tyyppi. Mua alkoi oikein hymyilyttää kun mä mietin, miten samantyyppisiä kavereita siellä pohjoisessa on. Ihan tuntui kuin olisi ollut kotikylässä käymässä. Lavikainen on hyvä esittämään just tämmöstä vähän jurompaa kaveria, aivan nappivalinta rooliinsa. ­ Vaikka se oli tosi hauska leffa, niin tavallaan tuli vähän paska fiilis siitä, että miten kaikki voi mennä niin huonosti, kaikkea ikävää sattuu ja tapahtuu. Mutta totta kai se muuttuu mielenkiintoiseksi, kun lopulta mennään vaikeuksien kautta voittoon. Se lopun helikopterihässäkkä oli aivan mahtava ratkaisu, ja muutenkin kaikki tarinan käänteet saatiin sopivan yllättäviksi. K Itse oli jo toista kertaa pappia kyydissä. Ensimmäinen katsastus antoi minulle kamalan kökön kuvan. Kökköysreaktion syynä oli leffan käynnisthävä Jasper Pääkkösen kerthojaääni, jossa luontevuus loisti poissaolollaan. Eikä tuo mielikuva suostunut ennen loppua enää mielestä pyyhkiytymään. Toisella, siedätyshoidon jälkeisellä katsomiskerralla en Pääkkösenkään puheesta niin hirveän kamalaa vikaa löytänyt. ­ Sillä tuntuu olevan aika eteläisen tyyppinen äänenkäyttö. Muilta näyttelijöiltä se vaikutti kyllä sujuvan vähän luontevammin. Kellä tahansa siellä pohjoisessa, jos ton tyyppistä murretta puhuu ja on siihen kasvanut, niin puhe on vähän... en nyt sano jurompaa mutta ehkä vähän töksähtelevämpää. ­ Vaikka siellä päin h:ta paljon käytetäänkin, niin ei se tule jokhaiseen sanhan. Mutta tää h-painotteinen murre on mulle muutenkin vähän hankala. Aina se särähtää korvaan, tuli se sitten näyttelijältä tai ihmiseltä, joka on siihen kasvanut. Eli tähdillä mitaten, kuinka onnistunut kokonaisuus oli? ­ Tätä on pakko alustaa vähän. Mua on suomalaisissa leffoissa tosi pitkään vaivannut se, että kauhean usein ne vaikuttaa tosi teennäisiltä. Varsinkin puhe tuntuu yleensä tosi näyttelemiseltä. Pikku hiljaa, viimeisen puolen vuoden aikana mä olen alkanut opetella katsomaan myös suomalaisia leffoja ilman ennakkoluuloja. Ja oon ihan hyviä löytänytkin. Tälle mä laittaisin neljä tähteä. Se ei ollut yhtään tylsä missään vaiheessa, ja tosi- aan Timo Lavikainen istuu tuohon tarinaan aivan sairaan hyvin. ­ Mutta miksi sitten jää yksi tähti pois? Kyllä se tosiaan vähän ehkä särisi korvaan se murre. Toisaalta sehän nyt on mun oma ongelma, että mulla se vaan särisee korvaan, niin kuin kenen tahansa puhe voi syystä tai toisesta säristä kenelle tahansa. Mutta jotain siitä kyllä vielä puuttui ­ enpä vaan osaa sanoa mikä. Jos ton tosiaan vaikka toisen kerran kattoisi, ja miksipä ei kattoisi, niin osaisi sanoa tarkemmin. ­ Päällisin puolin mulla jäi tästä hyvä mieli ja ajatus, että voin tätä jopa muillekin suositella. Totta kai mulla on tässä se erityisjuttu, että kun on vasta Helsinkiin muuttanut, niin pieni koti-ikävä tietenkin puskee pintaan näin alkuvaiheessa. Oli kuitenkin aika ihanaa nähdä toi pakkanen ja Lappi, ja miten pimeää ja kaikkea tämmöstä siellä on. Ne on asioita, mitä on aikaisemmin kironnut, mutta nyt niitä juttuja on jo vähän ikävä. Ja onhan se hauska nähdä välillä tämmönen Lappi-painotteinen elokuva, mieluummin kuin niitä ainaisia Helsingin katuja. MARKKU HALME TÄHDET Cowgirl-Enni: Markku Halme: Napapiirin Sankarit Ohjaus Dome Karukoski Käsikirjoitus Pekko Pesonen Pääosissa Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen, Timo Lavikainen, Pamela Tola, Kari Ketonen, Miia Nuutila Kesto 92 min Seuraava Sue ke 10.11. lipua ympäriinsä hitaan sulavasti, maisemista sekä arkkitehtuurista kiintopisteensä hakien. Kun oman elämänsä McGyver rakentaa aseensa omin käsin, rakentuvat sitä seuraavat kuvakulma-asetelmat kerrassaan runolliseksi jatkumoksi. Corbijn on suuri taiteilija. Taiteellisuus ei silti mene liian pitkälle, vaikka voisihan The Americania toki kuvailla vaikkapa kilpikonnan vauhdilla kiitäväksi toimintaelokuvaksi. Ja psykologisesti oivaltavaksi sellaiseksi. Kerronta ei hitaudestaan huolimatta ole tylsää, sillä jatkuvat pienet vinkit mahdollisista vaaran paikoista pitävät jännitteen kivasti yllä. Myös musiikki tukee elokuvan vainoharhaista tunnelmaa. Ja kun päähenkilö pysyy kaiken hermopelin keskellä kylmän rauhallisena, on Clooney kuin luotu rooliinsa. Isoin miinus tulee lopetuksesta, joka olisi saanut olla vähän kivampi. MARKKU HALME ITSE ILKIMYS (Despicable Me) Ohjaus: Pierre Coffin ja Chris Renaud Meitä iloisen 1970-luvun lapsia varjeltiin hysteeristen kukkahattutätien ja -setien toimesta urakalla. Halloween-viihteen kaltaiset epäilyttävät juonteet siivottiin kansantelevisiostamme kovalla kädellä. Onneksi nykysikiöt ovat genretietoisempia. Itse ilkimyksen hullu tiedemies -satiirissa on tuskin paljon seliteltävää heille. Puhtoisen lähiön keskellä majaileva ilkimys Gru on pudonnut kelkasta. Naapurin koirakaan ei viitsi kunnioittaa hänen superhirmuasein linnoitettua mustaa taloaan. Nuoremmat hullut kirmaavat ohi ja täyttävät uutiset kansainvälisillä tihutöillään. Eivätkä kunnioita vanhaa mestaria, päinvastoin. Eläkepäivät tivolifriikkinä eivät erityisemmin kiinnosta, joten Gru päättää laittaa kel- taiset, vinkulelumaiset kätyrinsä liikkeelle vielä kerran. Projekti ei ole yhtään vähäisemmän kaheli kuin kuun anastaminen taivaalta. Mutta sitten tulee luonnollisesti juonen siirappinen käännekohta. Gru kohtaa kolme orpotyttöä, jotka suistavat kuunvaltaushankkeet raiteiltaan. Itse ilkimys on selvästi toteutettu Disney/ Pixarin menestyksen siivittämänä ja luonnollisesti kolmiulotteisena. Sen suhteen onkin selvästi nähty vaivaa, animaatio on raikasta ja tulokset todella vyöryvät silmille. Muutenkin populaarikulttuuripelleilyn yhdistäminen terroriuhkaan on sinänsä uskalias veto, mutta tekijät ovat viime kierroksella jarrutelleet ja viilanneet tarinaa perheystävällisempään suuntaan. Helppoa mutta kevyesti sulavaa viihdettä. VESA KATAISTO THE AMERICAN Ohjaus: Anton Corbijn ½ Heti alusta lähtien on naispääosassa Irina Björklund ­ kunnes George Clooney parin minuutin päästä ampuu hänet. Ei tullut Irinalle ihan viittätoista minuuttia maailmanjulkisuudessa, mutta yli viisitoista sekuntia sentään. Clooney esittää murhatouhuissa avustavaa ase-eksperttiä, joka siirtyy alkukohtauksen lumiselta Taalainmaalta italialaiseen pikkukylään tehtäväänsä suorittamaan. Ja mitä todennäköisimmin katalat vastavoimat kannoillaan, mutta sen hän jo ammattinsa puolesta tietääkin. Mies valehtelee olevansa arkkitehtuuriin ja maisemiin erikoistunut valokuvaaja, mikä on luotisuora viittaus ohjaaja Corbijniin, jonka debyyttiohjaus oli Joy Divisionin tarinan kertova Control. Rokkifotarilegenda antaa elokuvakameran SUE » 48 « NRO. 10
• n HousE Fu ince 2002 S The Annankatu 21 Helsinki K-22 Avoinna: ma-ti 16-02 ke-la 16-04 su 18-04 SUE » 49 « NRO. 10
• » VIIMEISET SANAT #2 Kaikessa rauhassa uutta musiikkia työstänyt Ultramariini julkaisee Ydin-albumin lokakuussa. Viimeisen sanan sanoo utuisen ja tunteikkaan popbändin kitaristi Ville Aalto. Sitten viime näkemän olen... tarkastellut suhdettani edustukselliseen demokratiaan ja tilannut pubissa kuukauden oluen. Viimeksi ostamani levy oli... Holy Fuck -yhtyeen Latin, josta olen nauttinut eritoten tiskatessani. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Michel Gondryn Be Kind Rewind, joka toi mieleen levytyssessiomme: inspiroituneet amatöörit tekevät poptaidetta sen avulla, mitä käytettävissä on. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... antaa pahuuden voittaa. Viimeksi itkin, koska... samastuin niin onnistuneesti poliisisarjan henkilöhahmoon. Viimeksi nauroin, kun... löysin paidan, jonka kuvittelin hukanneeni ikuisiksi ajoiksi. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... kahden vanhan sedän tekemää nuorekasta tanssimusiikkia. Viimeksi näkemäni uni oli... painajainen, josta en enää herättyäni saanut otetta. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Ultramariini on... täyttänyt studion jääkaapin pilaantuneella ruoalla ja juonut muiden vodkat. Viimeisimmän levymme viimeinen biisi on... lyhyt metelisinfonia ikuisuusaiheestamme, arkisen ja kosmisen kohtaamisesta. Viimeksi lauloin suihkussa... Prefab Sproutin Cars and Girls -kappaletta, joka on soinut päässäni viimeiset kaksi vuotta. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... tärkeimmältä tuntuu jatkaa perinnettä. Viimeiset sanani ovat... "On sitä myrkkyä ennenkin juotu." Käsittämätön lukupaketti vain 24 / 12 numeroa! KYLLÄ! Tilaan Suen (24 /12 nroa) ja saan kaupan päälle Sue CD:n! Lähettäkää minulle: SUE CD 6 (POP/ROCK) SUE CD 7 (METAL) SUE CD 8 (POP/ROCK) SUEn vuosikymmenen levyt -cd Nimi: ___________________________________________________ Osoite: ___________________________________________________ Postinumero: ___________________________________________________ Postitoimipaikka: ___________________________________________________ Alle 18-vuotiaan huoltajan allekirjoitus: SUE MAKSAA POSTIMAKSUN PUOLESTASI Suen vuosikymmenen levyt kokoelmalla mm. PMMP, Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, Sweatmaster, Risto, Liekki, The Flaming Sideburns, No Shame, Rubik, Rytmihäiriö, Magenta Skycode, Lapko, Amorphis, Reverend Bizarre... Sue Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HELSINKI ___________________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 02-2510 899 SUE » 51 « NRO. 10
• OLYMPIASTADION PERJANTAI 8.7.2011 LIPUT: 63/69e + MAHD.TOIMITUSKULUT // OSTORAJOITUS 8 LIPPUA/ASIAKAS LISTAYKKÖNEN THE FINAL FRONTIER NYT KAUPOISSA! WWW.IRONMAIDEN.COM SUE » 52 « NRO. 10