Sue 11/2007 - Lehtiluukku.fi

Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.

Sue Indierockpunkmetalzine #112 MARRASKUU 2007 KOTITEOLLISUUS AGAINST ME!:BRIGHTBOY:ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE EXODUS:DILLINGER ESCAPE PLAN:SOILWORK:MONSTER MAGNET BABY WOODROSE:SAMETTIVALLANKUMOUS:SINAMORE:WIDESCREEN MODE:KYLÄHULLUT:KERHO:NITROKISS:KUHA:PIINA 1
welldone & ema proudly present OLYMPIASTADION, HELSINKI PE 18.7.2008 PORTIT AUKI KLO 17 LIPUT MYYNNISSÄ MAANANTAISTA 12.11. KLO 9 ALKAEN! LIPUT 54/59/64 . LIPPURAJOITUS: ENINTÄÄN 8 LIPPUA/OSTAJA. Varaa Lippupalvelusta ja lunasta R-kioskista. 2
3
5
KOTITEOLLISUUS KYSE ON RAKKAUDESTA Tämä on tarina Jouni Hynysestä, Jari Sinkkosesta ja Janne Hongistosta. Tämä on tarina periksiantamattomuudesta ja itsepäisyydestä sekä siitä, mikä soitin pilasi hittikappaleen. V iime aikoina on ollut helppo unohtaa, että Jouni Hynysellä on myös bändi. Mies on ollut televisiossa äijäilemässä Jone Nikulan kanssa, lehdissä kommentoimassa asioita tisseistä päivänpolitiikkaan ja kirjoituskokoelmansa kanssa esillä aina kirjamessuja myöten. Nyt on kuitenkin tullut aika puhua jälleen Kotiteollisuudesta. Yhtyeen pitkä ura saa välitilinpäätöksensä massiivisena kolmen levyn kokoelmana. Murheen mailla 1996-2007 sisältää kaikki singlet, niiden b-puolet ja epkappaleet yhtyeen viralliselta levytysuralta. Tajuttiin, että meillä alkaa olla aika monta levyä, joille pitäisi tehdä jotain. Ottaa vain päähän, että tämä on joulujulkaisu. Pukinkonttiin sopivasti jotain mukavaa, Hynynen virnistää. Kokoelma on ollut kolmikon mielessä jo pidempään, mutta vasta nyt koitti sopiva hetki julkaista alta pois kaikki matkan varrella kertynyt materiaali. Greatest hits -kokoelman tekemistä ei edes mietitty. Biisit valittiin aika pitkälti Hynysen Jounin metodilla. En mie hirveesti kysellyt muilta. Se logiikka oli aivan selvä: ei Satu peikoista tai Yö päivää keinuttaa, mitkä ois aika varmoja. Jos sille linjalle lähdetään, pitäisi tehdä neljäskin levy ja se menis ihan överiksi. Toikin on sellainen paketti, että ei sitä kukaan kuuntele läpi ker- ralla. En miekään. Mie oon pyöritelly sitä autossa ja pyörälenkeillä, tajusin että se on niin tuhtia se soundi, että sehän saatana sattuu korviin, mies nauraa. Vanhojen kappaleiden kaivaminen naftaliinista aiheutti kahtalaisia reaktioita niiden tekijässä. Toisaalta on virkistävää soittaa biisejä, joiden mukana suuri yleisö ei osaa laulaa, toisaalta varhaistuotannon kuuntelemisen sivutuotteena syntyi myös häpeää. Tavallaan mie olin aika yllättynyt siitä, että niistä haistoi sen, että lähtökohta on puhdas. Että ihan kuin noi tykkäis soittaa noita biisejä ja ihan kuin niillä olisi joku missio. Periaatteessa se lähtökohta ei oo muuttunut miksikään vieläkään. MYÖ VASTAAN MUUT Hullu ukko ja kotiteollisuus perustettiin vuonna 1991. Välillä oltiin maailman kovin bändi, välillä taas usko edes levytyssopimuksen saamiseen oli kortilla. Aamen-levyn aikoihin meillä kolmella oli vahva punkkimeininki, "myö vastaan kaikki muut". Silloin myö oltiin ihan vakuuttuneita siitä, että tästä tulee ihan hirveän iso juttu. Vielä ei kuitenkaan ollut Kotiteollisuuden aika. Kohti vuosituhannen loppua suosio kasvoi tasaisen varmasti. Vuoden 1999 keikoilla Hynynen tajusi ensimmäistä kertaa, että jotakin oli saavutettu. Kaikilla meillä oli sellainen tunne, että, näinhän sen piti mennä jo kauan aikaa sitten. Mutta nyt kun jälkeenpäin kuuntelee noita levyjä, niin kyllä mie sen ymmärrän, ettei hommat menneet niin nopeasti. Parhaimpia muistoja uran varrelta ovat suurien festarikeikkojen lisäksi myös henkilökohtaisemmat hetket: kun kiertueella jäätin ensi kertaa plussan puolelle tai kun treenikämpän edessä autoradiosta kuunneltiin viides listasijoitus Kuolleen kukan nimi -albumille. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Kouvolan-keikalla oli neljä katsojaa, jotka nekin oli raahattu puoliväkisin kadulta sisään. Nykyisin Kotiteollisuus on basistin johtama osakeyhtiö, joka juuri osti itselleen ikioman, hyvin varustellun keikkabussin. Hongisto hoitaa kaiken. Se on helvetin jees, koska mie en pystyisi tollasia tekemään. Sinkkonen ehkä, mutta ei sille uskalla antaa tollasia tehtäviä. Parempi, että se paukuttaa rumpua. Ja jos mie saisin päättää, niin asuisin vieläkin vanhempien luona. Mie oon laiska hoitamaan asioita. EPUIKSI EPPUJEN PAIKALLE Vaikka sanoitusten tasolla Kotiteollisuuden ulosanti kallistuu vakavan puolelle, tunnetaan kolmikko ennen kaikkea huumoripitoisesta julkisuuskuvastaan. Humalanhuuruiset keikkareissut, kaunistelematon kommunikointi fanien kanssa ja uusimpana yrityksenä lööppijulkisuutta parodioiva No sori! saavat monet kuvittelemaan, että yhtye miehistöineen on yhtä suurta kainalopierua. Alussa se oli ihan tietoisesti rakennettua koko bändin tasolla. Roiskitaan vähän kun kaikki on niin asiallista. Laukaiseva tekijä oli se kun luin, että A.W. Yrjänä tulee haastatteluun tiibetiläisen rukouskirjan kanssa. Silloin tajusin että tää homma pitää tehdä eri tavalla. Muutaman viimeisen vuoden aikana homma on Hynysen mukaan karannut käsistä. Miehestä on uhannut tulla mediapersoona muusikkouden kustannuksella. Jätkät on helvetin hyvin vetäytyneet. Ja niitten on pakko, koska yks helvetin urpo vetää täysiä. Ja on vaikea saada jätkiä mukaan haastatteluihin, kun kaikki kysyy miusta. Kaikki hömpötykset pitää jättää vittuun. Ei tästä tuu mitään. Yhtäkkiä tajusi että tää on ihan perseestä. Itse ei edes tajua mitä tapahtuu, se on vitun ärsyttävää. Hynynen ei kuitenkaan halua esittää onnetonta median nielaisemaa uhria. Miten tähän on joutunut? Sitä voi kysyä itseltään, mies nauraa. Hynysen mukaan bänditoverit eivät ole kommentoineet hänen julkkisstatustaan, mutta epäilee, ettei rytmiryhmä katso koko- naan hyvällä yhtyeen nokkamiehen menoa. Niitten mielestä mie oon menossa pilalle. Sinkkonen on huolissaan siitä miten mie jaksan, ja Hongisto on huolissaan siitä miten miusta on tullut tällainen urpo. Kotiteollisuuden miehistö on pysynyt samana vuodesta 1997, jolloin Aki Virtanen jätti yhtyeen. Jokainen jäsen on niin elimellinen osa Kotiteollisuutta, ettei bändiä Hynysen mukaan enää olisi, jos yksi päättäisi lopettaa. En mie voisi kuvitella ketään muuta siihen. Kyse on rakkaudesta, niin vitun homolta kuin se kuulostaakin. Ei siinä ole vaihtoehtoja. Vaikka massiivisen kokoelman voisi helposti tulkita jäähyväislevyksi, ei Kotiteollisuus aio pitää taukoa. Kiertueen jälkeen alkaa uuden levyn työstäminen. Hynynen ei keksi kuoleman lisäksi yhtään hyvää syytä lopettaa yhtyettä. Viimeaikaiset keikat Eppu Normaalin lämmittelijänä ovat antaneet toivoa sille, että normaaleihin päivätöihin ei ole pakko koskaan palata. Vittu, mie haluan Eppu Normaaliksi Eppu Normaalin paikalle. Se on aika lohdullista kattoa miten isoksi Suomessa voi päästä. Se on mahtavaa. Toki se vaatii muutakin kuin spedeilytaitoa. Miusta ois helvetin siistiä jos myö voitais tehdä yhtä pitkä ura. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: MIKA VUOTO Hullu ukko ja Kotiteollisuus (1996) Miulla ei oo sitä levyä, ei oo ollut vuosiin. Olis helvetin kiva kyllä kuulla koko levy. On käynyt mielessä, että Huuto.netistä kävisi ostamassa. Jotain kolmea sataa siitä pyydetään, kuulemma. Mie muistan sen levyn teon, siinä oli riemukkuutta. Virtasen Aki oli vielä mukana. Meillä oli hirveä riemu ja innostus. Hienoin hetki oli kyllä se, kun ulosottomies tulee ja alkaa iskeä jokaiseen studiolaitteeseen tarroja, joissa lukee "ulosmitattu". Tuottaja vaan kääntyy ja toteaa "Ei oo miun kamoja". Aamen (1998) Soundi löytyi, ja tekijät. Kaikki oli helppoa alusta alkaen. Ainut epävarmuustekijä oli se, että Mikko Karmila (tuottaja) oli niin helvetinmoinen jurnuttaja, että ei siitä 10 KOTITEOLLISUUS LEVY LEVYLTÄ HYNYSEN SANOIN jämpti. Tää kuulostaa tosi pahalle, mutta sanon suoraan, että se olisi vähän samanlainen kuin Mana Manan Totuus palaa. Tomusta ja tuhkasta (2000) Poppia. Tätä tehdessä otettiin taustalaulajat kehiin. Se oli helvetin iloista aikaa. Tiesi, että hommat rullaa. Jos kuuntelee sitä soundia nyt, se on liian casiomainen. Mutta siellä on aika paljon hyviä biisejä. Siitä on jäänyt hyvä maku. Kannet on ehkä vähän epäonnistuneet. Yksi niistä tupakantumpeista on muuten Mike Monroen. Kuolleen kukan nimi (2002) Se on ihan vitun hyvä. Sen jälkeen mie olin varma, etten pysty enää koskaan tekemään yhtään biisiä. Siellä oli pari ihan napakymppiä, Satu peikoista ja Me- 7 (2005) Se on meidän ahdistavin levy. Jos Eevan perintö oli möykky, tämä on jalostuneempi möykky. Osattiin jo puhua siitä miksi ahdistaa. Nyt ei laitettu mitään kainalopieruja väliin. Silloin oli kyllä palikat niin sekasin kuin voi olla. En tajua miten me saatiin se levy kasaan. Iankaikkinen (2006) Se on paras. Biisit on kohdillaan, oli rauha tehdä niitä. Selvisi, että näin me halutaan tehdä seuraavakin levy. Hyvät soundit. Äänitettiin se Tohmajärven viidakoissa. Tehtiin aamulenkkejä. Ainut mikä harmittaa on se, että mie oon tavallaan kämmännyt sen valtavan hyvyyden sillä, että mie oon ollut liian paljon esillä. Pitäisi hivuttautua jemmaan ja vilkutella norsunluutornista. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI ottanut selvää. Mutta se kuitenkin oli ehkä vähän innoissaan. Kun levy oli valmis, tuntui siltä, että tätä hommaa ei tee kukaan tässä maassa paremmin. Mutta nyt kun kuuntelee sitä, niin onhan ne laulusuoritukset ihan kauheita. Ja Sinkkosen käsitykset temmosta on aika jyrkkiä. Eevan perintö (1999) Mie olin vakuuttunut, että se oli kaikkien aikojen raskain Suomessa tehty suomenkielinen levy. Siinä on helvetin hyvät kitarasoundit vieläkin. Mutta siinä on kaksi kolme niin huonoa biisiä, että ne sotkee sen kokonaisuuden. Juoksu on hirveetä paskaa. Maniaa en oikein ymmärrä. Mutta on siellä niitä helmiäkin. Se on semmonen hirveä möykky. Jos olis saanut ne pari hupipalaa pois sieltä, niin se ois aika vitun ren mutaa. Ja siinä on soundikin kohdillaan. Ainoastaan Jokin ihmisessä häiritsee, se on vähän liian iloinen sinne. En tajua minkä takia Rakastaa/ei rakasta -biisiin piti laittaa se vitun tamburiini sinne kertsiin. Ja se oli vielä meikäläisen idea. Helvetistä itään (2003) Se on meidän toiseksi paras levy. Sitä tehdessä oli kivaa. Ukot oli saatanan hyvässä mielentilassa. Kaikki jaksoi keskittyä soittamiseen. Jotenkin löydettiin semmoinen groove siihen soittoon, että epäilen, että ei enää sen jälkeen ole siihen päästy. Meillä oli kriisi kansista, että mennäänkö nyt liian pitkälle. Maj Karman Ylpöltä tuli tekstiviesti kun se näki kannet, että "voi vittu jätkät, ette te voi olla Tavastian takahuoneessa kannessa".
11
BABY WOODROSE LAITAPUOLEN USKALIKOT Baby Woodrosen universumissa kaikki on sallittua ja mahdollista. T anskalaisen Baby Woodrose -yhtyeen kotisivuille on helppoa löytää. Hakusanalla saa kuitenkin silmilleen koko joukon linkkejä tajunnanlaajentajien keskustelupalstoille ja siemenkauppiaiden sivuille. Ja sekös ärsyttää Baby Woodrosen nokkamies Lorenzo Woodrosea. Maineestamme ei ole ollut haittaa bändille. Törmään kuitenkin usein ihmisiin, jotka kuvittelevat minun olevan pulvereita nuuskiva sekopää. Olen 36-vuotias mies enkä ole kuukausiin edes polttanut jointtia. Huumeet eivät kiinnosta minua. Jotkut huumepäissään ihmeellistä musiikkia tehneet muusikot kyllä kiinnostavat. Lorenzo voi syyttää pahamaineisuudestaan vain itseään. Itsehän hän soittaa huuruista, 60-lukulaisittain psykedeelistä rockia, nimesi yhtyeensä psykotrooppisiin tarkoituksiin käytettävän kasvin mukaan ja viljelee levyjen kansissa päihdekuvastoa. Tuo kaikki on symboliikkaa. Esimerkiksi levyjemme ulkoasu kertoo, millainen ilmapiiri vallitsee siinä universumissa, jossa Baby Woodrose toimii. Universuminsa saloja avatessaan Lorenzo tähdentää, että vaikka hän rakastaa 60lukua, häntä eivät kiinnosta kaikkien ikiomat hippi-ikonit kuten Hendrix tai Morrison. Olen kiinnostunut ulkopuolisista. Heistä, jotka jatkoivat omien visioidensa toteuttamista huolimatta siitä, että kaikki ei mennyt niin kuin piti. Mainittakoon nyt vaikka 13th Floor Elevators, Roky Erickson ja Fred Cole. Samaistutko sinä antisankarehin? Kyllä vain. En minä tule koskaan saamaan kultalevyä tai nauttimaan valtavirtasuosiosta. Pikemminkin huomaan jatkuvasti juoksevani pakoon jonnekin musiikkibisneksen laitamille. Lorenzo Woodrose on yksinäinen kulkija. Hän soitti Baby Woodrosen ensimmäisella albumilla kaikki instrumentit itse ja julkaisi levyn omalla levymerkillään. Vasta, kun ensimmäistä keikkaa varten oli kasattava bändi, Lorenzo haali ympärilleen soittajia ja sai levydiilin. Eikä hän vieläkään luonnehtisi Baby Woodrosea demokraattiseksi bändiksi. Baby Woodrose on minun elämäni, minun biisini, minun ääneni, minun beibini. Keikoilla bändistä tulee kuitenkin kollektiivinen projekti, ja sen vuoksi bändin kemian on oltava kunnossa. Baby Woodrosen uuden Chasing Rainbows -albumin sessioissa palattiin juurille: digitaalisen äänittämisen suomia mahdollisuuksia ei enää hyödynnetty. Monien retrorock-yhtyeiden mielestä onkin kunniallista äänittää levyt "oikeaoppisesti" vanhoilla analogilaitteilla riippumatta siitä, olisiko lopputuloksessa oikeasti mitään eroa. Se kuitenkin oli Chasing Rainbowsin tekemisen ehdoton lähtökohta. Nykyisin kaikki bändit käyttävät samoja äänitysohjelmia, plug-ineja ja rumpusampleja. Siitä seuraa se, että levyt kuulostavat keskenään samanlaisilta. Se on harmittavan tylsää. Puhuit äsken retrorockista... Sanoisin siihen, että kaikki musiikki pohjautuu johonkin. Tällä hetkellä Tanskassa suurin osa bändeistä perustaa soundinsa 80-lukulaisiin elementteihin. Minä puolestani pohjaan biisini 60-luvulle. Minusta se on rehellisempää, koska niin moni muu ei tee samaa. Lähestymistavastanne on ollut ainakin se hyöty, että Baby Woodrosen soundi on kirkastunut. Sen myötä Chasing Rainbows on bändin helpoimmin lähestyttävä levy. Jotkut sanovat samaa, jotkut ovat täysin päinvastaista mieltä. Mielestäni Chasing Rainbowsin biisit ovat hankalampia ymmärtää kuin edellisten levyjemme kappaleet. Nyt pääpaino on lyriikoissa ja ilmapiirissa, ei näppärissä riffeissä ja koukuissa. Me rakensimme Chasing Rainbowsin kappaleet murusista vasta studiossa. Sillä tavalla biisit saatiin kehittymään yllättäviinkin suuntiin. In Your Life oli päässäni kirskuvaa kitarameteliä, mutta levylle päätynyt versio onkin intialaisvaikutteinen, akustinen kappale. Kuulostaa siltä, että Baby Woodrose on avoin kokeiluille. Kyllä. Chasing Rainbowsia suunnitellessani lanseerasin Baby Woodrosen käyttöön taannoisen Dragontears-projektini sloganin "kaikki on sallittua, kaikki on mahdollista jos uskaltaa". Voiko Baby Woodrose laittaa biisiinsä havaiji-kitaraa, kellopeliä tai 70-luvun rumpukonetta? Totta kai voi, jos uskaltaa. Tällä kertaa me uskalsimme. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: BAD AFRO 12
SAMETTIVALLANKUMOUS KUTSUU KAADEREIHIN Ville Härkönen & Velvet tarkisti konseptiaan verettömän vallankumouksen kuohuissa. amettivallankumous on nimensä veroinen yhtye. Bändin tuore albumi Täällä mies, kuuleeko nainen soi kauniisti kantrin ja iskelmän henkeen. Näinä pirstaleisina aikoina tällainen perusasioissa pitäytyminen on jokseenkin puhdistavaa ja uljasta. Aloitetaan tarina alusta. Ville Härkönen on 28-vuotias Itä-Suomesta kotoisin oleva muusikko. Marylandissä aikoinaan laulanut Härkönen perusti muutama vuosi sitten yhtyeen nimeltä Ville Härkönen & Velvet. Bändi debytoi kaksi vuotta sitten albumilla Lemonade Cowboys. Toisen albumin työstämisen aikana sattuma puuttui peliin ja pisti suunnitelmat uusiksi. Velvet ehti tekemään yhden levyn sekä nipun keikkoja ja myös aloittamaan toisen levynsä äänitysprosessin, joka monien vaiheiden jälkeen johtikin Samettivallankumouksen levyyn, Ville tiivistää. "Monet vaiheet" viittaa levyn ongelmalliseen valmistumiseen. Velvetin epäonninen levynteko ei ottanut onnistuakseen, sillä ensimmäiset versiot eivät tyydyttäneet ja toisella kertaa äänitetyt raidat hävisivät. Nimen ja laulukielen vaihtamisen jälkeen laulut saatiin talteen halutun kaltaisina ja lopulta myös levylle. Velvetin toisen levyn ensimmäiseen versioon ei oltu tyytyväisiä ja siksipä seuraavassa äänityssessiossa päätettiin tehdä se pitkälti uusiksi. Silloin oli tarkoitus äänittää tuplalevy kahdella kielellä, mutta sille äänitetty materiaali katosi kovalevyltä jonnekin sfääreihin. Kesäkuun alussa sitten aloitimme taas tekemään levyä ikään kuin kolmatta kertaa puhtaalta pöydältä, ja sehän sanoi toden. Yhtyeen onnistui kääntää kinkkinen tilanne edukseen. Ville kertoo pitkittyneen levytysprosessin tehneen materiaalille lopulta hyvää. Suurin muutos oli laulukielen vaihtuminen englannista suomeksi. Jo ensimmäisissä sessioissa oli olemassa yksi suomenkielinen teksti. Se innosti etsimään niitä muihinkin lauluihin. Vähitellen kaikkiin kappaleisiin olikin koossa erilaiset tekstit molemmilla kielillä. Kun materiaalin katoamisen myötä ajatus tuplalevystä pi- S ti unohtaa ja tehdä linjanveto sen suhteen mitä ollaan tekemässä, niin päätettiin sitten että tehdäänkin levy suomeksi. Levyn jippo on eri tekstittäjien käyttäminen. Sanoja kappaleisiin ovat rustanneet muun muassa Ville Pirinen ja Janne Laurila, Tero-Petri Suovanen, Jussi Sydänmäki sekä Mariska. Yksi teksteistä on itäsuomalaista elämänmenoa juurevissa elokuvissaan kuvanneen Markku Pölösen käsialaa. Mistä idea tekstien ulkoistamiseen? Tämä ajatus kirkastui oikeastaan siinä vaiheessa kun levy piti tehdä molemmilla kielillä. Mie olin jo tehnyt tekstit englanniksi, ja jos olisin tehnyt ne myös suomeksi, niistä olisi tullut enemmänkin käännöksiä. Vierailijat saivat vapaat kädet kirjoittaa. Näin lauluihin saatiinkin ihan uudenlaisia tekstejä, joista monellakaan ei ole juurikaan tekemistä miun alkuperäistekstien kanssa. Sen kummemmin ei vierailijoita tarvinnut projektiin houkutella. Kaikki ovat olleet todella hienolla meiningillä mukana, mahtavia tyyppejä! Kirjoittajat löytyivät monia reittejä. Osa on ennestään tuttuja musiikkikuvioista, Pölösen Markku löytyi kitaristimme työkuvioiden kautta, osa levy-yhtiön väen tuttavapiiristä ja osa on kavereiden kavereita. Konstit on monet. Samettivallankumousta on mainostettu pehmeydessään rohkeana ja näin ollen jonkin sortin kapinallisina. Promomateriaalin teksteihin suhtautuu kerrankin vilpittömänä totuutena: "Eikö se ole rohkein, joka metelin, roiskeen ja röyhistelyn kulta-aikoina päättää tehdä toisin?" Mitä Samettivallankumous katsoo itse tuovansa suomalaisiin musiikkipiireihin? Rehellistä, tunteikasta ja sävykästä musiikkia, joka lämmittää aitoudellaan niin äitien kuin tyttärienkin syksyä miespuolisia kuuntelijoita missään tapauksessa unohtamatta. Keikoilla bonuksena on hienot hatut, tajunnanvirtaiset välispiikit sekä jalkalamppu. Samettivallankumous taitaa olla se oikea radikaali vaihtoehto jokaiselle itseään pehmona pitävälle. TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: SAMI PARKKINEN Pe 9.11. HORNA, BAPTISM [Liput 6/5 - S - E] La 10.11. ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE [Liput 8/7 - S - E] To 15.11. PAIN [Liput 17/15 - S - E] Pe 16.11. ANSSI TIKANMÄEN ORKESTERI [Liput 10/9 - K18 - E] La 17.11. TIKTAK [Liput 12/10 - S - E - HUOM! OVET 19, KEIKKA 20] La 17.11. TIKTAK [Liput 12/10 - K18 - E - OVET N. KLO 22] Ke 21.11. NILE (USA), DEATHCHAIN, SOTAJUMALA [Liput 17/15 - S - E] Pe 23.11. APULANTA [Liput 14/12 - S - E] La 24.11. LAAKSO (SWE),BRIGHTBOY [Liput 6/0 - S - E] Ke 28.11. DIMEBAG BEYOND FOREVER 2007, MISERY INC. [Liput 5/3 - S - E] Pe 30.11. ASA, JÄTKÄJÄTKÄT [Liput 8/7 - S - E] La 1.12. SOTAJUMALA, GHOST GUARD [Liput 6/0 - S - E] Ke 5.12. DON JOHNSON BIG BAND [Liput 10/9 - S - E] To 6.12. ALL ENDS (SWE), SOULFALLEN, DARK THE SUNS [Liput 6/0 - S - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 13
En aio kysyä mikä on paras. Jerkunen. Tä?, Lääkkölä hämmentyy. Eikö uusin ole paras, jos toiseksi uusin on toiseksi paras? RAJUA TAPPELUA Sopiessani haastatteluaikaa sain kuulla, ettei Tommi Liimatta aio tulla paikalle. Kun bändin sävellys-, sovitus- ja sanoitusvastuu on jaettu uusiksi, onko käynyt niin, että Liimatta ei enää koe levyjä omikseen? Ei, Lääkkölä kiistää. Tommi on vain ollut mielestään ihan tarpeeksi esillä kirjaprojektiensa kanssa. Tommihan on aina sanonut meille, että tuokaa biisejä. Nimenomaan, Krutsin jatkaa. Tommi haaveilee erään Beach Boys -ulkojäsenen elämästä. Sen, joka istuu kämpillä, lihoo ja tekee biisejä, joita muut käyvät soittamassa. Liimatta on ainutlaatuinen lyyrikko, joka on tulossa tunnetummaksi myös muista kirjoituksistaan. Eikö hänen kaltaisensa tekstittäjän reviirille astuminen tuntunut kummastakaan osapuolesta tungettelevalta? Olihan se tiedossa, että joku ulkopuolinen saattaa ihmetellä sitä, että muut sorkkivat tekstejä. Ne ovat niin leimallisesti Tommin juttu. Mutta jos tuollaiseen kiinnittää huomiota, niin eihän mitään voi tapahtua. Ei Tommi millään lailla ottanut nokkiinsa siitä. Mutta alkoi sitä jossain vaiheessa vituttaa: "Vittu ko sulle ei kelepaa mikkään!" Olisinkin ollut ihmeissäni, jos tämä Iiris-levyksi rakentunut palikoiden uudelleenjärjestely olisi sujunut sulassa harmoniassa. Tuli tapeltua vähän, mutta rajusti. Oli hienoa, että nekin tuntemukset saatiin kanavoitua hedelmällisesti. Kaiken yllä väreili pieni jännite. Koko tunneskaala piikkeineen oli käytössä samalla lailla kuin junnuna. Me oltiin yhtä innoissamme kuin Muovia (Muovi antaa periksi, 1995) tehdessä. Oli aikamoinen prosessi lähteä studioon ainoana aseenaan vahva luottamus siihen, että kyllä se levy tulee tehtyä ja siitä tulee hyvä. Pahoja ajatuksia puhui ääneen vasta illalla kotona peiton alla englanniksi. Ja sieltä aamulla studioon kirkkain silmin, että "hyvä, jätkät!" Yhden rumpuraidan muistan soittaneeni raivon vallassa. Teki mieli teipata jätkien kuvat tomikalvoihin, että tästä saatte, saatana. Aaa, siksi jätkä veti koko ajan fillejä! Kaikkien uudistusten ja niiden ruotimisen jälkeen on sanottava, että Iiris kuulostaa ihan Absoluuttiselta nollapisteeltä. Eikö teitä pelottanut se, että yrittäessänne muuttua saatatte kadottaa sen, mistä bändissä on kyse? Niin on käynyt monille. Me ollaan niin fakkiintuneita jätkiä, että ei. Vaikka moni ovi jätettiin avoimiksi, Nollapiste-mylly kyllä ilmoitti, oliko joku juttu käyttökelvoton. Jos näin vanha bändi yrittäisi päästä eroon omasta soundistaan, pitäisi ottaa vaikka läppäri eteen ja tehdä sillä musaa. Tieten tahtoen heittää kaikki vanha menemään. Niinpä. Vain houkka taistelee myllyä vastaan. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: JOUKO JÄRVINEN ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE VANHAN KOIRAN UUDET TEMPUT Absoluuttinen nollapiste sommitteli myllynkivensä uudelleen. Iiris-levyä tehtäessä koneisto jauhoi intensiivisemmin kuin koskaan. eväällä ilmestynyt Lihasta ja taivaasta -EP oli ensimmäinen merkki siitä, että Absoluuttisen nollapisteen asteluku oli muuttumassa. EP:n neljästä kappaleesta kolme laulaja-kitaristi Tommi Liimatta ja kitaristi Aki Lääkkölä olivat säveltäneet yhdessä. Neljäs oli kokonaan Lääkkölän sävellys. Uudella Iiris-albumilla on paljon Lääkkölän sävellyksiä. Basisti Aake Otsala on tehnyt yhden ja kosketinsoittaja Janne Hast useamman kappaleen. Liimatta sen sijaan on yllättäen kirjoittanut yksin vain noin puolet teksteistä ja säveltänyt yksin ainoastaan kaksi biisiä. Elleivät Tommi Liimatan lau- K lu- ja sanoitustyyli olisi niin olennainen osa Absoluuttisen nollapisteen soundia, hänen voisi väittää jääneen vaihtopenkille Lääkkölän ja Hastin hyökätessä. Oisko siihen minun kohdallani niinkin hauska syy, että mulla on nykyään nuotinnusohjelma, jolla pystyn tekemään demoja, Lääkkölä aprikoi syitä tuotteliaisuuteensa. Akin demoissa käyrätorvisoundi oli aina Tommi, rumpali Tomi Krutsin nauraa. Se on merkittävää, että Jannekin alkoi tekemään meille biisejä. Jätkä pukkasi viikon aikana kolme demoa kuultavaksi. Me oltiin toivottu sitä jo pidempään ja se oli rohkaisevaa, kun mietittiin, että saadaanko levy yleensäkään tehtyä. Yhdeksäs Abso-albumi Iiris on ytimekäs rocklevy, toisin kuin edeltäjänsä, majesteettinen Mahlanjuoksuttaja. Mahliksella oli pitkiä ja hitaita biisejä, minkä huomasi varsinkin keikoilla, Lääkkölä pohjustaa. Se pisti miettimään, että voisivatko asiat olla toisin. Aivan. Siitä se idea lähti, että me ollaan Suomen keskitempoisin yhtye, Krutsin sanoo. Kun me valittiin keikkasettiin nopeimmat ja rokeimmat palat ja jätettiin vaikeampi ilmai- su pois, niin koko bändi oli sitä mieltä, että täähän on mahtava homma. Soundimaailmakaan ei ole entisellään. Tähän mennessä Nollapiste on kasvanut lo-fi-estetiikasta runsasmuotoiseen 70-lukulaiseen progelouhintaan, mutta Iiris ei ole totutun luomu. Se jopa flirttaa 80lukuisten mahtailusoundien kanssa. Hetkittäin, mutta häpeilemättä. Jannen synasoundeistahan se lähti, Krutsin sanoo ja tapailee Miami Vicen teemaa. Se oli ihan ensimmäinen päätös, että niitä soundeja ei muuteta. Koko bändiä kiehtoo sellainen laser-estetiikka. Kun me soitettiin uusia biisejä, flamingot juoksivat silmissä. Sellainen vie levyä tiettyyn suuntaan. Kuten myös Akin uusi fuzz-pedaali. Sen murinasta koko porukka jaksoi innostua yhä uudelleen. Kuten huomaat, kaikki on kiinni laitteista. MYLLÄÄVÄT MYLLÄRIT Kesäkuun alussa, kun Absoluuttinen nollapiste ryhtyi äänittämään Iiristä, yhtään biisiä ei ollut treenattu koko bändin voimin. Sen sijaan kukin oli tehnyt tahoillaan demoja. Nekin erosivat entisestä siinä, että tällä kertaa demot eivät sisältäneet kappaleiden kiveen kirjoitettuja versioita. Tommihan on yleensä tehnyt demonsa viimeisen päälle valmiiksi, sanat ja kaikki, Krutsin kertoo. Nyt me ohjeistettiin Tommia jättämään juttuja avoimiksi, koska me ei esimerkiksi tiedetty, millaisia biisejä Jannelta tulee. Bändin on vaikea lähteä sovittamaan valmiiksi demotettuja kappaleita kovin erilaisiksi rikkomatta kuvaa, jonka niistä on ensi kuulemalta saanut. Krutsin ja Lääkkölä kuvailevat Iiriksen tekemistä sanoilla "intensiivinen myllytys." Kun muut nauhoittivat osuuksiaan, Tommi Liimatta naputti viereisessä huoneessa tekstien aihioita, joita bändi ja tuottaja myöhemmin kommentoivat. EP:n aikaan sitä myllyä vasta käynnisteltiin. Iiriksen sessioissa se alkoi pyöriä kunnolla ja tosi positiivisessa hengessä. Se oli niin intensiivistä, että ei ehtinyt miettiä, voiko toisten ideoita kritisoida. Mä esimerkiksi pallottelin sanoitusideoita Tommin kanssa ja toimin peilinä. Mieluiten puutuin teksteissä siihen, ettei hyviä juttuja heitetä menemään. Löysittekö Lihasta ja taivaasta -EP:tä ja Iiristä tehdessänne jotakin, joka tulee säilymään Nollapisteen toiminnassa? Toimintatavan. Se kollektiivinen panos, joka Iiristä tehdessä annettiin, antoi luottamusta siihen, että näinhän tää toimii todella hyvin. Me ollaan puhuttu jo seuraavastakin levystä, mutta se ei ole meidän kohdalla mitenkään harvinaista. Mutta ei mulla ole mitään meidän vanhojakaan levyjä vastaan. Mahlanjuoksuttajahan on meidän toiseksi paras levy. 14
HAKANEULOJA HOPEAMALJASSA Joel McIver Rakkaudella, Hynynen Sabbath Bloody Sabbath Jouni Hynynen www.like. John Robb Punk! Juho Juntunen Paholaisen morsian "Hynynen ei piittaa hyvistä tavoista.. Hän ei ole korrekti." Arto Jokinen, Aamulehti Hevin vinksahtaneiden kummisetien kaoottinen tarina kansiin pantuna. Tästä on paha panna paranoidiksi. Iso Roba 20 Haastatteludokumentti ajasta, jolloin rockin kaasupoljin painettiin pohjaan. Punk! on räyhäkäs todistus kaiken muuttaneesta musiikista. Jotain ihan uutta sarjisrintamalla. Valokuvin toteutettu splatter-gonzo -sekoilu kulkee kuin päättömän kuskin kuljettama harrikka. Kirjakaupoista ja tavarataloista kautta maan! 15
B rightboyn uudella Wheels of Misfortune -videolla autoillaan. Ja lujaa. Pätkät vanhoista dyyniralleista ja maantiekaahauksista sekoittuvat asfaltilla kiitäviin kangastuksiin brightboy-muusikoista soittopuuhissa. Video tuo himmennyksineen, rakeisine kuvineen ja jaettuine ruutuineen mieleen 60-luvun amerikkalaiset toimintaleffat, kuten Norman Jewisonin The Thomas Crown Affairin, jossa hurjastelu tapahtui aavikkoautoilla. Thomas Crownin tarina taas voisi ollakin kuin brightboyn viimevuotiselta, hedonismia tihkuvalta Love for the Streets -debyytiltä: röyhkeä miljonäärinousukas suunnittelee täydellisen ryöstön ja nappaa kuin kaupantekijäisiksi ryöstöä tutkivan naisetsivän sänkyynsä. On siis loistava sattuma, että brightboyn rumpali Eero Alasuutari vastaa Suen puheluun keskellä moottoritietä. Bändi on matkalla Vaasaan, juuri julkaistua In the Shadows of Trance Formers -albumia juhlistavan syyskiertueen avauskeikalle. Moottoritie on paitsi kuuma, myös ruuhkainen. Voi mikä... mene nyt vittuun siitä läskipää! Älytöntä, jengi sekoilee täällä motarilla. Saatana, rekka tuli eteen. Vois vetää kylkeen tällä ambulanssilla! In the Shadows of Trance Formersilla, helsinkiläisviisikon toisella pitkäsoitolla, ei yhtä rujoa kielenkäyttöä kuulla. Kyseessä on debyyttialbumia surumielisempi kokonaisuus, levynmittainen tarina jokseenkin eksyksissä olevasta nuoresta miehestä yöelämän ja tunnekuohujen pyörteissä. Elämä on synkkää! Totta, että tämä on pikkaisen pohjaviritteisempi levy kuin ensimmäinen. Onhan tää ollut aika pitkä vuosi, ja paljon raskaita juttuja on käsitelty bändin sisällä. Kaippa se jollain tavalla levyllä kuuluu, Alasuutari mietiskelee. Sanoituksista vastaa pääasiassa yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Westman, mutta langan päässä oleva rumpaliherrakin on kirjoittanut sanat kahteen levyn lopussa kuultavaan biisiin. Jos mulla olisi ollut biisejä levyn alkupäässä, olisi varmaan ollut vähän pirteämpää menoa nekin. Kun katsoo kokonaisuutena Trance Formersin kolmea viimeistä biisiä, jotka ovat konseptitarinan kolme viimeistä osaa, niin synkemmäksihän tuo vain menee. Tarina ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa pääty kovinkaan onnellisesti. Loppu jää hieman auki, mutta eipä tuo ainakaan hirvittävään hyvään suuntaan mene. MIEHISTÖNVAIHDOKSIA JA KYLLIKKIÄ Vielä uudella levyllä soittava basisti Henri Lidsle ei enää kuulu yhtyeen kokoonpanoon. Tiet erosivat tiedotteen mukaan "hyvässä hengessä ja ilman suurempaa dramatiikkaa". Nykyisin basson varresta löytyy Jesse Valo. Onko hän tullut jäädäkseen kokoonpanoon? Ihan lopullista leimaa päälle ei ole lyöty, mutta kyllähän se nyt vähän näyttää siltä. Loppuvuoden brightboy kiertää uuden basistinsa kanssa ympäri Suomea, mutta koska on ulkomaiden vuoro? Ehkä me ensi vuonna katotaan tota Skandi-osastoa ja jotain Saksa-hommia. Sinne on koko ajan ollut ovet auki ja viestit kulkee puolin ja toisin. Saksan päässä on ihan hyvä meininki, mutta katsotaan miten käy, en uskalla mitään varmaa siitä sanoa. Missä muissa maissa uusi levy julkaistaan? Kaikissa pohjoismaissa ainakin, kuten debyyttikin. Eka levy lisensoitiin Venäjälle ja uskoisin, että toinen menee sinne myös, hieman myöhemmin tosin. Marraskuussa brightboyta on mahdollisuus kuulla myös suomenkielisenä, kun Leevi & the Leavings -tribuutti Melkein vieraissa julkaistaan. Levyn paperilla kiinnostavimmat versioinnit ovat ehkäpä Niemisen ja Litmasen Tuhannen markan seteli sekä Ville Leinosen ja Samettivallankumouksen Kiinalaisessa pesulassa. Eksoottiselta vaikuttaa myös brightboyn versio Kyllikistä. Kuinka taipui Kyllikki brightboyksi? Diskokompilla tietenkin! Tehtiin siitä vähän juoksevampi versio. Vähän hölkkätahdilla eteenpäin, sit tanssipoljentoa. Helvetin hyvä siitä tuli, Alasuutari kuuluttaa. BRIGHTBOY NOPEA PALUU EETTERIIN Viime vuonna pinnalle ponnahtanut helsinkiläisviisikko brightboy palaa rikospaikalle uuden levyn, uuden tarinan ja rokimman otteen saattelemana. Vaan kuinka sujuu pojilta liikennekäyttäytyminen? Käytännössä melkein kaikki tehtiin toisella tavalla ihan tarkoituksella. Eka levyhän on jokaisella bändillä hieman sellaista opettelua, ja heti debyytin jälkeen päätettiin, että seuraavasta tulee näin kliseisesti sanottuna enemmän bändilevy. Kaikkien biisien sovitukset henkii enemmän bändisoittoa. Eka levy toteutettiin metronomin kanssa ja se oli tosi kompressoitua, sellaista disko-jytinää, mutta tää uusi vedettiin nauhalle ilman mitään klikkejä ja editointia. Melkein kuin oikeeta rokkia oltais tehty, hehe. Viime kesän debyyttialbumi Love for the Streets keräsi pääasiassa kiittäviä arvioita ja kipusi 1989sinkun siivittämänä albumilistalla parhaimmillaan sijalle 33. Oliko kunnianhimoisena ja suurisuisena tunnettu bändi tyytyväinen ykköslevyn saamaan vastaaottoon? Kyllä mä olin ainakin oikein tyytyväinen. Aika harva bändi kuitenkaan pääsee tykittään tolla tahdilla debyytin julkaisun jälkeen, varsinkin kun puhutaan marginaali-musasta, jota mekin edustamme. Tavallaan meillä on kuitenkin erilainen lähestymistapa pop-musiikkiin, joten ihan loistava starttihan se oli! In the Shadow of Trance Formersia varten oli yhtye joka tapauksessa varustautunut aiempaa järeämmin asein. Levynteossa oli vahvasti mukana Kevinyhtyeestä tunnettu Ville Särmä, jonka kanssa tehtyä yhteistyötä Alasuutari kuvailee "hemmetin hauskaksi". Mielenkiintoisempi yksityiskohta on silti brightboyn levy-yhtiön HMC:n (HIMin lisäksi mm. Jippu ja Laura Voutilainen) järjestämä "biisinkirjoitusleiri", jolle Alasuutari ja kitaristi Westman osallistuivat viime keväänä. Kuulostaa kieltämättä hieman oudolta. No eikö! Enpä tiedä, jäikö siitä sitten konkreettisesti meidän tekemiseen mitään. Ehkä se oli enemmän sellaista perspektiivin luomista itselle. Käytännössä näki vähän, että miten muuten on mahdollista tätä tehdä. Siellä tehtiin biisi tai pari ulkopuolisille artisteille, ideana oli että kirjoitetaan jotain poppihommaa varten. Tuskinpa niistä (meidän biiseistä) yksikään on mennyt eteenpäin. Siinä joutui nieleskelemään niin paljon omaa kunnianhimoa sisällön suhteen, että se toimintatapa tuskin tulee ikinä kulkemaan käsi kädessä sen kanssa mitä me brightboyssa tehdään. Opettavaista sekin oli toki. ARJEN AHDISTUS Tässäkin haastattelussa on mainittu useaan kertaan In the Shadows of Trance Formersin suuri tarina, joka kantaa levyn alusta loppuun. Tarkempia yksityiskohtia paljastamatta tai pyörittelemättä se menee suoraviivaisuudessaan näin: Poika herää, ahdistuu edessä olevasta työpäivästä, keittää kahvia, polttaa tupakkaa, katsoo telkkaria, käy ostoksilla, potee yksinäisyyttä, katsoo taas telkkaria, käy baareissa, kärsii itsetuntoongelmista, raataa töissä, masentuu, tuhlaa rahansa, uneksii paremmasta arjesta, juo, juo vähän lisää, masentuu vähän lisää, rakastuu, munaa romanssinsa, masentuu vielä pahemmin, potee syyllisyyttä, yrittää saada elämästä kiinni, vajoaa yhä syvemmälle, päihtyy yhä enemmän ja lopulta... niin, mitä lopulta? Juttu jätetään kellumaan jatko-osaa varten kuin Halo 2:ssa konsanaan. Kyllä me ollaan ajateltu, että tarina seuraavalla levyllä jatkuu. En tiedä sitten kuinka suoraan, mutta ainakin jollain tapaa, Alasuutari lupaa. Ja jos brightboy pitää tällaista vauhtia yllä, ei kolmatta osaa luultavasti kauaa tarvitse odotella. TEKSTI: RISTO MIKKONEN KUVA: VILLE JUURIKKALA MELKEIN KUIN OIKEAA ROKKIA Bändi sai raskaasta vuodesta huolimatta kakkosensa pihalle yllättävän nopeasti. Voisi jopa kuvitella, että uutuus olisi syntynyt kohtalaisen kivuttomasti. Näin todellakin oli! Tota paskaa meistä tulee pihalle ainakin vielä niin kovalla tahdilla, ettei tässä ole mitään hätää. Levyhän oli valmis jo elokuussa ja äänityksetkin alkoivat jo viime keväänä, eli alle vuosi debyytin julkaisun jälkeen. Mitä teitte uudella levyllä eri tavalla aiempaan verrattuna? 16
Vitsi näköjään jatkui ja toinenkin levy tehtiin, kuittaa Kylähullujen Tonmi Lillman viimeaikaiset kuulumiset. Kun edellinen levy lähti myymään hyvin, niin pistettiin uutta kiekkoa pihalle. Yleensä biisinteko menee niin, että Vesku (Jokinen, laulu) tekee ensin sanat ja biisin pohjat kasetille. Studioon mennään päivää ennen ja ihan spontaanisti tehdään siellä hommia. Mitään treenikämppää ei ole, vaan biisit väännetään päivässä kuntoon. Allun (Alexi Laiho, kitara) kanssa treenaamme kahdestaan Veskun biisit kuntoon. On studiossa sitten varaa hinkata jos tarttee. Hauskaa hommaahan tämä on, kertoo rummut ja basson levyille soittava Lillman. Tämä uusi levy on paljon parempi kuin edellinen. Jos se tutisutti persettä, niin nyt pitäisi sitten tutista oikein kunnolla. Peräaukko sivistyksessä -levy on Kylähullujen toinen täyspitkä. Kolmisen vuotta sitten ilmestyi Keisarinleikkaus-ep, jonka jälkeen pari vuotta sitten kauppoihin putkahti Turpa täynnä -pitkäsoitto. Bändi nousi otsikoihin tänä vuonna, kun Lisää persettä rättipäille -ep:tä ruodittiin jopa iltapäivälehdissä. Sehän oli ihan saatanan naurettava koko homma, tuhisee Lillman. Miestä sapettaa koko kohu niin maan penteleesti. Ihan pellehommaahan se oli. Joku radiotoimittaja keksi soittaa levyä tasa-arvovaltuutetulle, joka tulistui siitä ja syytti biisiä rasistiseksi. Aivan tekemällä tehty koko juttu! Ei siinä ollut enää mitään tolkkua kun jossain Ilta-Sanomissakin kirjoitettiin isoilla otsikoilla. Hemmetin tylsää tuntuu joil- KYLÄHULLUT VITSI JOKA JATKUU Marraskuussa uuden Peräaukko sivistyksessä -levyn julkaiseva Kylähullut on eräänlainen superkokoonpano, sillä orkesteriin kuuluu jäseniä Klamydiasta ja Children of Bodomista. lakin olevan, kun pitää tuollaistakin keksiä. Edellä mainittua kohubiisiä Peräaukko sivistykseltä ei löydy, mutta sen sijaan monta muuta mehevää rallia kuten Pillu, Kieli hanurissa ja Kyllä Vanhastakin saa panettaa. Lillman on ylennetty Kylähullujen puhemieheksi, koska hiljattain levyn julkaissut Klamydia on tehnyt promootiota Vesku Jokisen toimesta aivan tarpeeksi. Nyt Jokinen tyytyy olemaan hiljaa ja Lillman puhuu. Mies muutti viime vuonna Kouvolasta Helsinkiin, jossa hän nyt soittelee muun muassa Ajattarassa ja Vanguardissa. Kaveri muistetaan myös To/ Die/Forin rumpalina ja sekä Sinergystä ja Hateframesta. Kun Hateframe hiipui, muutin Hesaan. Äänityshommia olen tehnyt kaverin studiolla, Tonmi kertoo. Kylähullut ei työllistä miestä juuri levytyksiä enempää, sillä terapiaprojektiksi kutsumansa orkesteri ei tee keikkoja. Kerran oltiin kyllä jo Kuopi- on Rockcockiin menossa ja nimikin taisi olla julisteisiin painettuna, mutta homma kaatui. Ei se kuitenkaan ole sataprosenttisesti poissuljettua, etteikö keikkailtaisi vielä joskus. Mutta Allulla on Children of Bodom ja Veskulla Klamydia, joten niillä on aina kiirettä. Kylähullujen levyä kuunnellessa tulee helposti Klamydia mieleen. Lillman kuitenkin on toista mieltä. Ei Kylähulluja olla koskaan Klamydiaan sekoitettu. Toki molemmissa on sama laulaja, mutta musiikkimme on paljon rankempaa, hevimpää ja meillä on tuplabassarit. Sanoituksia en koskaan kuuntele, mutta purnaamme ja haukumme ihmisiä joka biisissä. Jos joku aihe tulee mieleen mikä vituttaa, niin pistän sitten vaan tekstaria pojille ja Vesku tekee aiheesta sanoituksen. Muusikkoystävätkään eivät ole karsastaneet Kylähulluja. Ei ainakaan ole kuulunut mitään mutinaa. Ei ne muuten olisi ystäviäkään. Huumorillahan tähän pitää suhtautua. Levylläkin voi mainita nimeltä tyyppejä ja kyllä ne ymmärtävät, Lillman nauraa. Bändin levyllä vierailee myös arvostettu ja maailmalla tunnettu Nightwishin Tuomas Holopainen. Minulle Tuomas on tuttu vanhojen bändien rundeilta, ja kyllähän Allukin sen tuntee. Pojat tulivat sitten juhlimaan studioon ja ei muuta kuin koskettimet mukaan vaan. Kaveripohjalta tätä tehdään, eikä kukaan saa mitään korvauksia. Krapulan saa kyllä jokainen, Lillman päättää. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: KRÅKLUND F U L L S T E A M & S U E Y L P E I N Ä E S I T T Ä V Ä T : (USA) 8.4.2008 TAVASTIA - HELSINKI LIPUT 20EUR / 22EUR ENNAKKO: TIKETTI (ALKAEN 7.11.2007) W W W . T I G E R A R M Y. C O M W W W . F U L L S T E A M A G E N C Y. C O M 17
18
Suomalaistenkin soittajien arvostama perinnemerkki jo vuodesta 1985! Vertaa laatua ja hintaa. Valintasi on Tokai. Handmade in Japan. LC 85 CUSTOM BODY: Mahogany Top and Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Gold PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Wine Red HINTA: Sh 959 . Käteisnetto 886 . LS 75 STANDARD BODY: Maple Top / Mahogany Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK3 x 3 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Black, Violin Finish, Gold Top, Cherry Sunburst HINTA: Sh 799 . Käteisnetto 739 . GOTOH GE 103 TS BRIDGE! Based on original O.W.Appleton, Arizona, USA 1941-42 solid body guitar design. LS 85 FLAME STANDARD BODY: Flame Maple Top / Mahogany Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Honey Burst, Violin Finish, Brown Sunburst, Cherry Sunburst HINTA: Sh 969 . Käteisnetto 899 . Note: Guitar in the picture w. Seymour Duncan USA pickups. LS 90 QUILTED STANDARD BODY: Quilted Maple Top / Mahogany Back NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way Switch COLOR: Heritage Dark Cherry, Oak, Violin Finish, Cherry Sunburst HINTA: Sh 1020 . Käteisnetto 939 . ES 110 Semi-Solid Electric BODY: Maple Arched Top, Maple Back & Side NOTE: Body Long Solid Wood Centerblock NECK: Mahogany One Piece Set-Neck FINGERBOARD: Rosewood BRIDGE: Gotoh GE 103 TS Chrome PICKUPS: PAF-Vintage MK2 x 2 CONTROLS: 2 x Volume, 2 x Tone, 3-Way switch COLOR: Sunburst, See-Thru-Red, Vintage Natural HINTA: Sh 1249 . Käteisnetto 1149 . TOKAI Vintage guitars also available with SEYMOUR DUNCAN USA pickups! TOKAI VINTAGE-kitaroita voit hankkia laatua arvostavista soitinkaupoista ympäri Suomen tai meiltä MUSAMAAILMA-RETAIL, HKI. P. 09 - 5627 1240, sales@musamaailma.fi VERKKOKAUPPA ON AUKI 24 H P www.musamaailma.fi 23
Matkan varrella oli niin paljon esteitä, että olemme todella tyytyväisiä, että levy yleensäkin saatiin tehtyä. Rumpalimme lähti bändistä juuri ennen levytyssessioiden alkamista, eikä ongelmista muutenkaan ollut pulaa. Mutta tässä sitä silti ollaan, Ben naurahtaa. Coheed And Cambrian rumpujakkaralle vaihtaneen Chris Pennien ohella myös kitaristi Brian Benoit joutui jättäytymään pois yhtyeen riveistä. Uutena rumpalina Ire Worksilla esittäytyy Gil Sharone. Tulevalle kiertueelle toiseksi kitaristiksi taas lähtee DEP-herrojen vanha tuttava Jeff Tuttle. Brian ei ole käytännössä soittanut kanssamme pariin vuoteen kätensä hermosto-ongelmien vuoksi. Näyttää siltä, että Jeffistä tulee pysyvä jäsen. Hän oli ensimmäinen, jota pyysimme paikkaamaan Briania. Olimme kaikki yhtä mieltä, että hän sopisi porukkaan loistavasti. Itse asiassa hän onkin valmistautunut soittamaan kanssamme jo pidemmän aikaa, mutta ei ole vielä ehtinyt saamaan keikkakokemusta kanssamme, sillä emme ole soittaneet keikan keikkaa yli vuoteen, Ben kertoo. Pitkän tauon jälkeen lavoille palaaminen ei Beniä huolestuta, sillä hänen mukaansa DEP on nykykokoonpanossaan parempi kuin koskaan. Haastavaa sen sijaan tulee olemaan keikkasetin kokoaminen. Soitamme varmaankin tasaisesti uutta ja vanhaa materiaalia. Huvittavaa on se, että siinä missä ongelma oli aiemmin saada tarpeeksi pitkä, toimiva keikkasetti kokoon, olemme nyt ensi kertaa tilanteessa, jossa meillä on liikaakin hyviä biisejä. Nyt ongelma on siinä, mitkä biisit valitsemme settiin, Ben toteaa. lijoita, ellei Mike Pattonin kanssa työstettyä Irony Is a Dead Scene -EP:tä oteta lukuun. Vierailijasta sanan varsinaisessa merkityksessä ei tosin voi ehkä puhua tälläkään kertaa, sillä kyseisellä raidalla mukana häärii yhtyeen alkuperäinen vokalisti Dimitri Minakakis. Hän on yhä hyvä ystävämme ja olemme tekemisissä jatkuvasti. Soitin hänelle uusia biisejämme ja hän innostui Fix Your Facesta niin kovasti, että halusi saman tien vetäistä vokaaliosuutensa nauhalle. Oli kieltämättä mahtavaa nähdä hänet taas huutamassa kurkku suorana, Ben muistelee. Ben huomauttaa, että vierailijoiden käyttäminen olisi ollut aiemminkin mahdollista, mutta DEP ei ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Ulkopuolisten mukaan ottaminen pelkän markkina-arvon vuoksi ei yhtyettä houkuttele. Tällä kertaa meillä jäljelle jääneillä (Benin lisäksi solisti Greg Puciato ja basisti Liam Wilson) oli uudesta materiaalista niin hyvä fiilis, että ajattelimme kokeilla. Ja hyvinhän se toimi. PATTONIN KIROUS Ire Worksin kanssani kuunnellut ystäväni totesi aiemmin mainitun Mike Pattonin haamun yhä kuuluvan DEP:n uudemmassa tuotannossa. Ben myöntää yhtyeen kuulevan yhä tuonkaltaisia kommentteja. Vaikeahan niistä vaikutteista on päästä eroon, mutta emme me toisaalta välttämättä yritäkään. Patton-yhteys tulee usein esiin ainakin Gregin vokaaleista puhuttaessa, mikä johtunee tietysti yhteisestä historiastamme. Ben kuitenkin korostaa, etteivät solistin vaikutteet ala ja pääty Pattoniin. Chris Cornell on Gregille todella kova juttu. Itse olenkin kuulevinani uusissa biiseissä, kuten Horse Hunterissa, aiempaa selkeämpiä Cornell-vaikutteita. Greg on myös kova Bad Brains -fani, joten H.R.:n vaikutus on varmasti myös kuultavissa jutuissa, jotka monen mielestä kuulostavat pattonmaisilta, Ben luettelee. Mainitsen miettineeni pitkään, keneltä Greg etäisesti kuulostaa melodisissa osuuksissaan, kunnes paikansin ajatukseni Monster Magnetin Dave Wyndorfiin. Mielenkiintoista tuokin. Miksipä ei. Jesus Lizard- ja Melvins-vaikutteita on myös kuultavissa. Tuntuukin, että ihmisillä on rajoittuneesti vertailukohtia, kun he aina vain pauhaavat Pattonista, Ben pohtii. Patton-yhteyksiä DEP tulee kuitenkin ylläpitämään jatkossakin. Luvassa saattaa jossain vaiheessa olla jopa yhteiskiertue jonkin Patton-vetoisen kokoonpanon kera. Dillingerien osalta kiertue-elämä käynnistyy joulukuun alussa. Tien päällä kulunee ainakin viisi kuukautta. Yritämme tulla Suomeenkin, todennäköisimmin joskus helmimaaliskuussa. Emme ole ehtineet Suomessa juuri vieraillakaan, mutta joitain festareita olemme soittaneet. Olikos se Provinssirock? Siellä oli hyvä meininki ja paikka oli erittäin kaunis, Ben päättää haastattelun Suomen suvea hehkuttaen. TEKSTI: JUKKA KITTILÄ KUVA: JASON HAMACHER VAIKKA 100 OTTOA Ire Worksin materiaalista settiin päätyvät ainakin perinteisempää Dillinger-osastoa edustavat kappaleet. Sen sijaan elektronisia vivahteita sisältävän uuden materiaalin toimivuudesta keikkatilanteessa Ben ei vielä ole varma. Sekvenssereitä sun muita yhtye on käyttänyt aiemminkin, mutta uudella albumilla koneelliset soundit ovat aiempaa suuremmassa roolissa. Olen aina pitänyt Squarepusherin ja Aphex Twinin kaltaisista artisteista, jotka pyrkivät jatkuvasti löytämään uusia ilmaisutapoja. Samaan olen itsekin aina biisintekijänä tähdännyt, Ben tokaisee. Ben pitää valitettavana nykytilannetta, jossa osa musiikintekijöistä hylkää modernin teknologian mahdollisuudet ja painottaa vain perinteisten toimintatapojen olevan sallittuja. Toisena ääripäänä hän mainitsee täysin koneistetun, Pro-Toolsin voimin toteutetun musiikin, jossa ei ole jäljellä min- DILLINGER ESCAPE PLAN JA INHIMILLINEN ELEMENTTI Haaste on toistuva termi Dillinger Escape Plan -kitaristi Ben Weinmania jututtaessa. DEP pyrkii tunnetusti haastamaan kuulijansa, mutta uuden Ire Works -albumin työstö kävi haasteelliseksi jenkkiyhtyeelle itselleenkin. käänlaista inhimillistä elementtiä. DEP:lle elektronisten vaikutteiden käyttö on vain yksi monista tavoista laajentaa luovuuttaan. Yltiöteknisyydessään DEP:n musiikki kuitenkin herättää myös mielipiteitä, joiden mukaan inhimillisyys on tiessään yhtyeen tarjonnasta. Ben ei pidä sellaista edes mahdollisena. Orgaanisesti toteutettu musiikki ei täydellisimmilläänkään ole täydellistä eikä sen tarvitse ollakaan. Kahta täsmälleen samanlaista ottoa ei yhdestä biisistä ole. Dillinger pyrkii toki parhaaseen mahdolliseen tulokseen, mutta sen saavuttamiseksi soitamme biisistä vaikka sata ottoa. Pro-Toolsin kaltaisiin apuvälineisiin emme turvaudu. Osaltaan elektronisten elementtien Ire Worksille päätymiseen vaikuttivat myös orgaanisesta soitosta seuranneet ongelmat. Käteni jouduttiin leikkaamaan kiertämisen myötä tulleiden vaurioiden vuoksi. Leikkauksesta toipuessani kitaransoitto oli mahdotonta. Vastaavaa en ollut kokenut koskaan aiemmin. Niinpä esimerkiksi Sick on Sunday syntyi aikana, jonka vietin pysytellen huoneessani, vääntäen musiikkia tietokoneella, turtana kipulääkkeistä, Ben muistelee. En edes suoranaisesti suunnitellut Mouth of Ghostsia Dillingerille, mutta muut jätkät pitivät kappaleesta, joten se päätyi Ire Worksille. Mainitessani Benille, että olisi hankalaa kuvitella Mouth of Ghostsin sijoittuvan mihinkään muualle kuin levyn loppuun, toteaa hän kappaleen sijoittamisen olleen jälleen uudenlainen kokeilu DEP:lta. Meillä on ollut tapana päättää albumimme aggressiivisilla mättöraidoilla, mutta jotenkin koimme Mouth of Ghostsin sijoittamisen loppuun järkeenkäyväksi. Ajatus tuntui kieltämättä aluksi hieman oudoltakin, mutta eihän kaikki outo ja erilainen ole pahasta, Ben mainitsee. Ire Worksin avaava Fix Your Face sen sijaan on albumin perinteisempää DEP-tarjontaa. Se on kuitenkin ensimmäinen lajissaan siinä mielessä, ettei yhtyeen albumeilla ole aiemmin kuultu vierai- ERILAINEN EI OLE PAHASTA Koneellisempien äänimaisemien ohella Ire Works esittelee muitakin DEP:lle uusia aspekteja. When Acting as a Particle sisältää yhtyeen ensimmäiset orkestraatiot, kun taas levyn päättävä pianotunnelmointi Mouth of Ghosts on esimerkki Benin yksinään säveltämästä materiaalista. 26
E xoduksen tinkimätön vetojuhta, ensidemosta alkaen mukana ollut kitaristi Gary Holt on johdattanut yhtyettään niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Holt on nähnyt niin klassiset ajat Bonded By Blood -albumin (1985) myötä kuin rajut miehistönvaihdoksetkin, joiden myötä yhtyeessä on vaikuttanut jääkiekkojoukkueellinen soittajia. Laittoipa Holt Exoduksen kahteen otteeseen telakallekin. Erittäin kova isku oli myös alkuperäisen laulajan Paul Baloffin traaginen menehtyminen vuonna 2002 vain 41-vuotiaana. Yhtye on kuitenkin noussut aina jaloilleen. Exodus on saanut valmiiksi kahdeksannen studioalbuminsa The Atrocity Exhibition Exhibit A, ja sen johdosta Gary Holt on viettänyt päivän jos toisenkin korvalehti kuumana puhelimen ääressä. Yhtyeen nettisivuilla Holt ehti jo kirotakin sitä, että miehen tekisi mieli tarttua kitaraan luurin sijasta. Eräänä kauniina lokakuisena myöhäisiltana Holtin haastattelusessiot huipentuivat ja levyn eteen tehtävät uhraukset saavuttivatkin lakipisteensä, kun Gary valitsi Suen toimittajan numeron. Terve, mites menee? Itselläni ei ole mitään hätää, mikäs tässä haastatteluja tehdessä. Mukavahan se kuitenkin on ihmisten kanssa jutella, varsinkin kun levyn vastaanotto on ollut lähes poikkeuksetta erittäin positiivista, myhäilee hyväntuulinen Holt. Kuten albumin loppuliitteestä voi päätellä, ei A:ta ilman B:tä. Holtin mukaan Exhibit B -levylle on jo valmiina nelisen kappaletta ja se julkaistaan todennäköisesti ensi vuoden puolella. Nämä kaksi albumia eivät ole mitenkään sataprosenttisesti aitoja konseptialbumeita, vaikka levyillä osin samoja teemoja onkin. Ongelmana, jos sellaista termiä haluaa käyttää, oli materiaalin runsaudenpula. Hyviä biisejä ja ideoita riitti, ja jo nytkin levyn yhdeksän kappaletta kestävät tunnin verran. Emme halunneet jättää hyviä ja valmiita biisejä pelkiksi bonusbiiseiksi, jotka olisivat jääneet irralleen kokonaisuudesta, Gary kertoo. Yhtyeen mielessä kävi tuplalevynkin teko, mutta kokonaisuudesta olisi voinut tulla liiankin tuhti paketti. Syyt kahteen erilliseen levyyn olivat Holtin mukaan myös puhtaasti taloudelliset. Thrash metal kun ei tuota arvostetuimmille konkareillekaan liikaa ylimääräistä rahaa. Tuplalevy olisi vienyt tuplaten enemmän aikaa ja rahaa, jolloin se olisi ollut liian kallis nauhoittaa kerralla kunnolla. Ennemmin julkaisemme levylle jatkoa hieman myöhemmin ja kierrämme sitten kummankin levyn tiimoilta pidempään. Luultavasti Exhibit B julkaistaan noin vuoden sisällä, tarkkoja aikoja en vielä lupaa, Holt toteaa. EXODUS la bändin kanssa, ja häneltä saa hyviä näkemyksiä. Ja onhan Andy hyvä tyyppi, jolla riittää huumorintajua, Holt kuvailee. EXODUS TAISTELI, MIEHET KERTOVAT Gary Holt on ollut mukana thrash metalissa sen alkuhetkistä alkaen ja vaikuttanut reilusti yli neljännesvuosisadan Bay Area -thrashin veteraanina. Konkari suhtautuukin lajityypin kehitykseen ja tulevaisuuteen positiivisesti. Yhdysvalloissa raskaampi, aidompi metalli tekee uutta tulemista ja markkinamiesten nostattamat muka-metalliset trendibändit ovat pääsääntöisesti vajonneet sinne alhoon, josta tulivatkin. Holt ei erityisesti peittele mielipiteitään Fred Durstin tapaisista "metallimuusikoista". Olen erittäin iloinen, että tiettyjen tahojen saama 15 minuuttia julkisuudessa on aikoja sitten mennyt! Samalla on hyvä, että Death Angelin kaltaiset vanhat thrashbändit pääsevät taas jaloilleen. Eikä uudessakaan sukupolvessa ole vikaa, monet uudemmat yhtyeet kuten Lamb of God ovat erittäin innokkaita. Olemmekin kiertäneet monien uusien bändien kanssa onnistuneesti, Holt kertoo. Exodus on nytkin lähdössä kiertämään. Ensin Etelä-Amerikkaan, sitten Pohjois-Amerikkaan. EteläAmerikan keikoista tosin Meksikon osuus ehti jo peruuntua, kun keikan järjestäjä osoittautui Garyn mukaan täydeksi rikolliseksi. EteläAmerikan managerointityyli tuottaa siis kulttuurisia yhteentörmäyksiä muillekin kuin suomalaisille. Heppu oli jo aiemmin hylännyt muun muassa Udon lentokentälle, peruuttanut sovitun keikan viime hetkillä ja jättänyt lippurahoja tilittämättä faneille. Herra on muutenkin hääräillyt kulissien takana mitä sattuu. Nytkään miehestä ei kuulunut mitään edes muutama päivä ennen lähtöä, joten oli pakko peruuttaa. Ikävintä moinen on faneille, jotka ovat meitä sinne kauan odottaneet, Holt toteaa. Kun puhe kääntyy ensi vuodeksi kaavailtuihin ja toivottavasti paremmin järjestettyihin keikkoihin Euroopassa, Holt muistelee Suomen-vierailuitaan lämmöllä. Olut on virrannut ja kansa moshannut mielipuolen lailla mukana. Eniten suomalaisten viehtymys metalliin hämmensi vuoden 2004 Provinssirockissa, jolloin yhtye vieraili ensimmäistä kertaa maassamme. Yhdysvalloissa ei Holtin mukaan ole tapana, että raskaan sarjan metallibändit soittavat samoilla festivaaleilla Black Eyed Peasin kaltaisten ei-niin-metallisten listahittiartistien kanssa, mutta Suomessahan kesätapahtuma ei ole kesätapahtuma, ellei siellä särökitara soi ja pitti karkeloi. Suomi-kuvaa on hyvä tilaisuus kohentaa lisää paljastamalla Holtille, mikä ulkomainen yhtye ja albumi ovat haastatteluhetkellä vuoden toiseksi myydyimpiä. Vastaushan on Exoduksen entisen jäsenen Kirk Hammettin nykyinen työpaikka, ja albumi Metallican musta albumi vuodelta 1991. Kuka väittäisi, ettei metalli ole ikuista? Luurin toiseen päähän laskeutuu hetken kunnioittava hiljaisuus. Kreisiä. Kyllä te suomalaiset olette hulluja, Holt lopulta nauraa. TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: LEVY-YHTIÖ THRASHIN A-RYHMÄÄ Thrash metalin luojiin kuuluva Exodus on alan esikuva, joka on joutunut kulkemaan karumpia polkuja kuin monet perässähiihtäjänsä. Puurtaminen saa jatkoa kahdeksannella studiolevyllä. naan lyhyellä varoitusajalla aiemman laulajan Steve "Zetro" Souzan tilalle. Holtillahan meni muutama vuosi sitten totaalisesti sukset ristiin Souzan kanssa, joka teki Holtin mukaan yhtyeelle aikanaan oharit kesken kiertueen. Souzan kanta lienee varmasti toinen, mutta Dukesistahan tässä oltiin keskustelemassa, ei thrash-jermujen purnauksesta. Dukes päätyi aikoinaan alun perin Exoduksen kuuden viikon kiertueelle kitarateknikoksi vain kahden tunnin varoitusajalla. Laulutaitoinen kitarateknikko päätyi lopulta vakiolaulajaksi. Muutaman kuukauden pestin sijasta Rob onkin ollut remmissä kolmatta vuotta ja todella omistautuneena. Takana on sadoittain esiintymisiä sekä kovaa työtä, ja Dukes on kovassa iskussa. Muutenkin tuoreimmat bändin jäsenet ovat sekä hyviä soittajia että ennen kaikkea hyviä ystäviä, Holt kehaisee. Uutta lisävirtaa Exodus on saanut myös alkuperäisen rumpalinsa, yhtyettä vuonna 1980 perustamassa olleen Tom Huntingin paluun myötä. Hunting oli poissa bändin riveistä ensimmäisen kerran vuosina 1989-1993 ja uudestaan vuodesta 2005 tähän vuoteen asti. Syitä on ollut monenlaisia, mutta Holt suitsuttaa Huntingia ja tämän paluuta estoitta. Holt pitää Huntingia lähes veljenään. Onhan siinä suoranaista magiaa, kun Tom soittaa rumpuja Exoduksessa! Tom halusi välillä keskittyä omaan elämäänsä ja itseensä. Päädyimme sitten jamittelemaan taas yhdessä, ja lopulta Tom liittyi takaisin riveihin ja tekikin erinomaista jälkeä. Tom on aina ollut erittäin tärkeä osa Exodusta. Vaikka edellisellä levyllä Paul Bostaph tekikin hyvää jälkeä, jälkikäteen ajateltuna albumi kuulosti väsyneemmältä kuin piti, Holt myöntää. Mainitun edellisen levyn Shovel Headed Killing Machinen (2005) Holt tuotti itse, mutta nyt yhtye toi englantilaisen tuottajaveteraanin Andy Sneapin Yhdysvaltoihin. Holt pitää Sneapia luottomiehenään, sillä Sneap on aiemmin tuottanut sekä Exoduksen comeback-levy Tempo of the Damnedin (2004) että livealbumi Another Lesson in Violencen (1997). Andy on ollut ja on erittäin tärkeä Exoduksen nykyisille soundeille. Meillä on erittäin hyvä työsuhde. Hän on samalla aaltopituudel- YSTÄVÄT, TOVERIT Holt kertoo tekevänsä itse yli puolet biiseistä, mutta muunkin yhtyeen panos on kasvanut entistä suuremmaksi. Garyn mukaan toisella peräkkäisellä Exodus-levyllään laulava Rob Dukes on nyt paljon paremmassa iskussa kuin aiemmin johtuen luonnollisesti myös siitä, että Dukes tuli aika28
29
31
uomea pidetään maailmalla kovana metallimaana, mutta osataan sitä naapurissakin. Siitä oivana todisteena ovat esimerkiksi juuri Helsingissä vierailleet The Haunted, Sonic Syndicate sekä Soilwork. Kolmikko vahvistettuna saksalaisella Calebanilla sai synkkänä lokakuisena maanantaina täyden Nosturin hikoilemaan ja haisemaan. Mutta ei keskitytä nyt hajuun, vaan palataan tuohon maanantaiseen alkuiltaan. Ehdinkö syödä missään välissä?, kyselee Soilwork-solisti Björn "Speed" Strid huolestuneena, kun levy-yhtiön edustaja ohjaa sisään uutta toimittajaa edellisen vielä pakatessa tavaroitaan. Ei taida ateriointi onnistua, sillä heti allekirjoittaneen jälkeen Stridin on kiirehdittävä suoraan radiolähetykseen. Eihän aikataulu minun laatimani ole, mutta ilmeisesti minusta paistaa huono omatunto, sillä Björn vakuuttelee, että voimme kyllä jutella ihan rauhassa syödä ehtii myöhemminkin. Olemme siis Nosturin pihalla Soilworkin keikkabussissa. Miljöö on kuin olohuone pienoiskoossa, joten kyllä tällaisella kelpaa kierrellä. Tiheästi tatuoitu ja rennon oloinen Björn toteaa, että loppupuolelle kääntynyt Eastpak Antidote Tour on mennyt mainiosti, vaikka onkin hieman outoa olla rundilla ennen kuin levy on edes ilmestynyt. Albumi, johon Björn viittaa, on tietysti Soilworkin uunituore Sworn to a Great Divide, joka ilmestyi lokakuun loppupuolella. Mietimme pitkään mitä soittaisimme. Lopulta päädyimme vetämään pääosin vanhoja, yleisölle tuttuja biisejä. Uudelta levyltä olemme vetäneet vain singlenä julkaistua Exilea. Ehkä olisi pitänyt soittaa muitakin, en tiedä. Ko. kiertue pysähtyi Suomessa vain tuon Nosturin-keikan verran, mutta sen missanneiden ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä Soilwork palaa näille kulmille ensi vuoden helmikuussa heittäen viiden keikan minirundin maassamme. Björn kertoo, että tänne on aina mahtavaa tulla soittamaan, koska Suomessa metalli näyttää putoavan ihmisille. S dence". Björn kertoo rutiinin löytyneen vahingossa ja pakon edessä. Miehellä ei nimittäin ollut tekstiä valmiina riviäkään silloin aikoinaan, kun Soilwork lähti nauhoittamaan ensimmäistä levyään. Silloin ei teksteillä ollut niin suurta merkitystä, joten lähdin juuri ennen studiota ryyppäämään yksinäni ja otin kynän ja paperia mukaan. Juttu toimi yllättäen mainiosti. Siitä lähtien olen aina tehnyt tekstit tuolla tavalla. Björn selittää, että pystyäkseen kirjoittamaan pitää biisien olla jo muuten valmiita. Hänen täytyy kuulla ne, jotta osaa "eläytyä" niihin ja kirjoittaa sopivia tekstejä. Tämän takia sanoitukset tulevat viime tipassa ja lyhyessä ajassa. Ja alkoholin nauttiminen on hyvin inspiroivaa. En väitä, että se olisi terveellistä, mutta sitähän minä teen muutenkin joka ilta, herra naureskelee. MIEHIÄ TULEE, MIEHIÄ MENEE Soilworkin riveissä on tapahtunut miehistönvaihdoksia oikeastaan joka albumin jälkeen. Björn ei pidä tätä mitenkään ihmeellisenä seikkana vaan toteaa vain, että ihmiset muuttuvat. Bändi perustettiin kavereiden ollessa hädin tuskin täysi-ikäisiä, joten on luonnollista, että ihmiset kasvavat eri suuntiin aikuistuessaan. Vanhetessaan ihmiset haluavat keskittyä eri asioihin. Osa alkaa seurustella tai menee naimisiin tai hankkii lapsia. Kenties he haluavat turvallisemman ja säännöllisemmän elämän. Ja sitten jotkut vain kyllästyvät kiertämiseen. Syitä on monia. Ei tämä vieläkään mitään helppoa elämää ole, vaikka hieman menestystä olemme saavuttaneetkin. Björn nauraa, että varsinkin rumpalin tontti on ollut tuulinen paikka. Ei nyt aivan Spinal Tap -mittakaavassa, mutta patteriston takana on kuitenkin ehtinyt istua tyyppi jos toinenkin. Vaikka rumpalit ovat vaihtuneetkin, niin olemme olleet onnekkaita. Kaikki ovat olleet huipputakojia, metalligenren parhaimmistoa. Nyt meillä on ollut sama rumpali jo pari vuotta. Toivomme todella saavamme pitää hänet, sillä hän on uskomattoman hyvä soittaja ja kaiken lisäksi vielä todella hyvä jätkä. Miehistönvaihdokset eivät ole koskaan masentaneet tai lannistaneet Soilworkia, päinvastoin. Uudet jäsenet ovat tuoneet mukanaan uutta virtaa ja energiaa, tuoretta verta. Björn kertoo, että nykyinen kokoonpano tuntuu toimivalta ja hän toivookin sen pysyvän kasassa. Kaikki osallistuvat biisien tekemiseen ja kemiat ovat muutenkin kohdallaan. Kohdallaan ja kohta jo ohi alkaa olla myös meidän juttutuokiomme. Minulla olisi vielä hetki aikaa varattuna, mutta ajattelen kuitenkin päästää nälkäisen karhun haukkaamaan nopeasti jotain ennen kuin on riennettävä radiohaastatteluun. Illalla pitäisi vielä ehtiä keikkakin vetämään ja kännit päälle. Lähtiessään Björn vielä muistuttaa helmikuun Suomen-keikoista. Nähdään silloin! Se tulee olemaan mahtavaa! TEKSTI: MIKI PELTOLA KUVA: NUCLEAR BLAST SOILWORK HELSINGBORGIN HURJAT Kansalaiset, medborgare! Alkoholi on inspiroivaa, ja irti lähtevät osat korvataan uusilla ja paremmilla. Ei voi kuin ihailla tätä ruotsalaista tehokkuutta. läkin omavaraisempia levynteon suhteen. Nyt nauhoitimme Darkane-bändin studiossa, mutta aiomme rakentaa itsellemme samanlaisen. Tämän levyn teko oli hyvää opettelua meille tulevaisuutta ajatellen. Sworn to a Great Divide on ensimmäinen albumi, jonka bändi on tehnyt kotikaupungissaan. Muut on tehty eri puolilla Ruotsia ja paljon lyhyemmässä ajassa. Kotona työskentely toi vapautta ja rentoutta työskentelyyn. Pidimme vapaapäivän jos siltä tuntui. Toisinaan teimme vain muutaman tunnin hommia ja toisinaan taas sitten vuorokauden tauotta. Björn nauraa, että vaikka moinen tapa sopikin heille hyvin, oli meininki välillä hieman liiankin rentoa. Jos aiemmin albuminteko on kestänyt pisimmillään kahdeksan viikkoa, niin nyt studiossa oltiin neljä ja puoli kuukautta. Aikamme väännettyämme olimme jo, että ei helvetti, nyt tämä levy on pakko saada valmiiksi! Ihan koko albumia ei kuitenkaan tehty Helsingborgissa. Björn pakkasi äänitysten loppuvaiheessa laukkunsa ja lensi Kanadaan mm. Strapping Young Ladista tutun Devin Townsendin vieraaksi. Levyn lauluosuudet nauhoitettiin Devinin johdolla tämän kotistudiossa Vancouverissa. Soilwork ja Townsend tutustuivat jo viitisen vuotta sitten tehdessään yhteistyötä Natural Born Chaos -albumilla. Björn kertoo, että he ovat suuria Devin-faneja ja törmäsivät vahingossa johonkin haastatteluun, jossa Townsend ylisti Soilworkia. Meilejä läheteltiin sitten puolin ja toisin ja Devin päätyi tuottamaan yhtyettä. Hommat sujuivat hänen kanssaan loistavasti. Olen siitä lähtien halunnut työskennellä miehen kanssa uudelleen, mutta vasta nyt aikataulut natsasivat, koska hän on käytännöllisesti katsoen lopettanut kiertämisen kokonaan. Hän vihaa matkustamista ja viihtyy paremmin kotonaan, joten minä sitten lensin Vancouveriin hänen luokseen. Björn nauraa, että oli oikeastaan mukavaa nauhoittaa lauluosuudet ilman jatkuvasti kommentoivia sohvakriitikkoja. Ei vokaaleja aivan omin päin kuitenkaan nauhoitettu, vaan materiaalia läheteltiin valtameren yli myös muiden bändiläisten kuultavaksi. Kotona Ruotsissa diggailtiin kovasti siitä mitä kaksikko Kanadassa väsäili. Ensimmäinen kommentti oli "holy shit!", joten siitä oli hyvä jatkaa työskentelyä. Vuosien varrella Björn on löytänyt itselleen sopivan tavan tehdä lyriikoita. Hän eristäytyy muista ihmisistä, korkkaa pullon ja alkaa kirjoittaa. Hän itse kutsuu tätä periodia nimellä "2 weeks of deca- ...JA ILLAKSI KOTIIN Sworn to a Great Divide on nauhoitettu yhtyeen kotikaupungissa Helsingborgissa Etelä-Ruotsissa. Björn kertoo, että tämä oli toimiva ratkaisu, koska iltaisin pääsi omaan sänkyyn nukkumaan eikä ollut pakko tehdä äänityksiä 24/7 jos ei siltä tuntunut. Jos on jatkuvasti studiossa, niin sitä helposti kuuroutuu eikä osaa enää sanoa mikä on hyvä juttu ja mikä ei. Lisäksi investoimme omaan äänityskalustoon, jotta voimme tulevaisuudessa olla vie- 32
LAND OF THE FREE II THE NEW STUDIO ALBUM LIMITED FIRST EDITION COMES IN A DIGIPAK OUT NOVEMBER 19TH! on tour with 10.12. TAMPERE Pakkahuone 11.12. HELSINKI Kaapelitehdas www.gamma-ray.com TO HELL AND BACK AGAIN NEW DOUBLE DVD! : over 5 hours playing time : DVD 1: Documentary of a bands life between two albums :DVD 2: 5 Videos, 1 song with Doro, 2 songs from the ROCK FOR ASIA Show and a whole show broadcast on swiss TV : 5.1 Audio and 2.0 Dolby Digital : High class digipak THE NEW SINGLE OUT NOVEMBER 19TH! UNLEASH THE BEAST "I`VE GOT TO ROCK (TO STAY ALIVE)" feat. LEMMY KILMISTER, ANGRY ANDERSON and ANDI DERIS - available as download now! SuPerValue Re-Release With new Liner Notes and Bonus Tracks. OUT NOVEMBER 19TH! www.saxon747.com The first THRESHOLD compilation CD. "THE SAVAGES OF TIME" spans their whole career and features important and classic tracks from "Wounded Land" (1993) to "Dead Reckoning" (2007). A double CD for a SPECIAL PRICE, featuring four previously unreleased or hard to get radio edits. OUT NOVEMBER 19TH! WWW.SPV.DE/TV 33
anavalmis ja kriittinen laulaja Mikko Heikkilä on vielä toistaiseksi tyytyväinen uuteen Seven Sins a Second -levyyn. Viime levyn (New Dawn) aikaan ei uskallettu tehdä täysin sellaisia juttuja kuin olisimme halunneet. Nyt ajateltiin, että jos kuulostaa hyvältä, niin antaa mennä vaan. Ilmapiiri oli muutenkin ihan toinen kuin aikaisemmin. Emme enää soita keikoillakaan kuin paria kolmea biisiä New Dawnilta. Se oli sellaista hakemista, mies pohtii. Heikkilä teki Seven Sins a Secondin kappaleet puolen vuoden aikana. Kun edellistä levyä tehtiin kahteen kertaan levy-yhtiösotkujen takia, oli uutukaisen synnyttäminen paljon helpompaa. Nyt kaikki biisit olivat uusia. Nauhoitus hoitui Lahdessa ja loppusilaus Finnvoxilla Helsingissä. Olihan tämä aika kivuton sessio. Sinamoren levytysura oli alussa mahdollisimman hankala. Bändi kiinnitettiin japanilaiselle pikkuyhtiölle, joka sitten vetäytyi koko hommasta ja jätti kustannukset yhtyeen maksettavaksi. Bändi koosti viiden biisin promolevyn, jonka perusteella se päätyi itävaltalaisyhtiö Napalm Recordsin talliin. Heikkilän mukaan tilanne on nyt aika hyvä. Rahat, mitä ne antaa levyntekoon, ei ole järin suuria, mutta jakelu puolestaan ulottuu ympäri maailman. Juuri hiljattain tuli meiliä jostain ihme maasta ja siinä kaveri kertoi, että hän oli löytänyt levymme paikallisesta kaupasta. Jos olisimme suomalaisella levyyhtiöllä, levyjä ei välttämättä saisi ulkomailta. S SINAMORE SANOO EI GOOTTIROKILLE Haminan kupeesta ponnistava Sinamore haluaa sanoutua irti goottirock-leimasta. Synkkää metallia paiskova ryhmä haluaa myös uudestaan Euroopan-kiertueelle. Erillistä promohenkilöä lafkalla ei Suomessa ole, joten tulevista keikoista pitää ottaa kaikki irti. Sinamore on lähdössä lämmittelemään saksalaisia UDOa ja Primal Fearia näiden Suomenkeikoille. Kun toinen Napalm Recordsin yhtye Iron Fire peruutti tulonsa, tarjottiin paikkaa haminalaisille. Saa nähdä, paljonko jengiä noilla keikoilla on. Me emme mene sinne peppua silittämään vaan vetämään täysillä, Heikkilä lupaa. Bändi on kertaalleen käynyt Euroopan-kiertueella. Vastaanotto oli hyvä, vaikka keikat sijoittuivatkin pääosin goottirokkareille suunnattuihin tapahtumiin. Yhtye itse ei haluaisi heitä markkinoitavan gootteina. Emme ole goottirokkia. Tästä ollaan levy-yhtiönkin kanssa taisteltu, etteivät markkinoisi meitä siten. Ensin verrattiin HIMiin ja Sentencediin, nyt sitten mukaan on lisätty The 69 Eyes. Levyarvostelijathan tarttuvat heti noihin, Heikkilä manaa ja kertoo Euroopan goottifestareilla jengin tulleen ihmeissään kertomaan, että eihän bändi olekaan lainkaan niin goottia kuin he luulivat. Tämän he kertoivat pelkästään positiivisessa valossa, eikä se ollut lainkaan paha asia. Heikkilä sanoo odottavansa uusia kiertueita. Haaveenahan on, että tehtäisiin paljon enemmän keikkoja. Nyt tämä on vielä harrastus meille. Ei tässä bändissä aina niin helppoa ole. Helposti tulee stressiä. Biiseistä, joihin on tehnyt sanat, on aina henkilökohtainen mielikuva. Kun niitä esittää yleisön edessä julkisesti, on henkinen puoli koetuksella. Mietin paljon kaikkia asioita, eivätkä ne ole aina niin iloisia juttuja. Viime kiertue kyllä kasvatti bändiä kovasti, laulaja tuumailee. Sinamore on kotoisin Haminan kupeesta Uudesta Summasta. Usein bändeillä on tapana tuoda kotiseutuaan musiikkiinsa mukaan, mutta Heikkilä ei ole asiasta niin vakuuttunut. Heh, kai siitä jotain synkkyyttä on mukaan tullut. Masentava paikkahan tämä on, kun tehdaskin vedettiin alas. Onhan niitä masentavia aikoja kaikilla, eikä elämä aina ole niin ihanaa. Jostain syvyyksistä musiikki kumpuaa, mutta jos on paska fiilis, ei silloin tule biisejä. Suomibändit yleensä aina soundaa suomalaiselta, eikä me kuulosteta minusta mitenkään haminalaisilta. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: TONI HÄRKÖNEN 34
etalliset kitarariffit, antiglamour ja aitous. Siinä muutama termi kuvaamaan tätä bändiä. Siinä mielessä Widescreen Mode on klassinen metalliyhtye. Ei tosin ehkä Suomen markkinoilla. Me ollaan jättäydytty perinteisestä suomalaisesta metallista ulkopuolelle. Vahvin erottava tekijä on ehkä se, että kuulostamme enemmän amerikkalaiselta metallilta, kuvailee bändin rumpali Janne Aaltonen. On WSM toki käynyt läpi myös suomalaiselle metallibändille ominaisia vaiheita. Kun Aaltonen ja kitaristi Janne Lahtinen viisitoistavuotiaina nulikoina pistivät bändin pystyyn, oli kyseessä lähinnä rämistely. Yhdeksänkymmentäluvun alussa Aaltonen ja Lahtinen siirtyivät vaikuttamaan Riihimäelle. He huomasivat, että metalliskene siellä oli jonkin verran kehittyneempää. Pian miehet pistivät yhdessä vokalisti Samu Brusilan ja basisti Janne Stenroosin kanssa pystyyn WSM:ää edeltäneen Fairlanen. Musa oli vähän vuodesta riippuen aika samanlaista kuin nyt. Fairlanessa oli nykyisen bändin kokoonpanon lisäksi muitakin mukana. Tehtiin aika paljon keikkaa ja siitäkin bändistä oli tulossa jotain. Tielle tuli kuitenkin pieniä esteitä. Nuoruudessa tuli enemmän piikiteltyä ja tuli sanottua asioita, joita ei olisi pitänyt. Telakalle bändi jäi kuitenkin vasta, kun itse lähdin Helsinkiin töiden perässä, Aaltonen kertoo. Porukka hajaantui omille teilleen neljäksi vuodeksi. M WIDESCREEN MODE TEKEMISEN KULTTUURI Pitkän linjan metallibändi Widescreen Mode on kasvanut piikittelevistä pikkupojista aikuisiksi miehiksi, jotka eteen todella tekevät työtä levynsä eteen. Jossain vaiheessa siinä 2000luvun taitteessa aloin taas käydä enemmän Riihimäellä. Helsingissä olin pyörinyt rockmiehenä juppien keskellä ja se tuntui aika korkealentoiselta. Lopulta päätin muuttaa takaisin Riihimäelle, jossa on sellainen tietty ruisleivän maku. Kai siinä oli myös halua rauhoittua, Aaltonen miettii. Jonkin aikaa Riihimäellä oltuaan WSM:n miehet huomasivat, että aika alkoi olla taas kypsä bändin pystyyn pistämiselle. Kotona alkoi tulla noottia siitä, ettei himassa järjestetyissä bileissä muusta puhuttu kuin bändistä. Lisäksi materiaalia oli alkanut jo kertyä pöytälaatikkoihin siihen malliin, että aloimme olla valmiita bändin perustamiseen, Aaltonen kertoo. Vuonna 2003 Widescreen Mode löysi oikean muotonsa. Nuoruus oli jäänyt taakse, ja bändin tulevaisuus häämötti avoimena edessä. Marraskuun puolessa välissä ilmestyvä Until the End on aikaansaannos pitkästä hiomisesta. Me lähetettiin varmaan satoja demoja sekä Suomessa että ulkomailla. Demot Hello World ja Another Day saivat pirun hyviä arvosteluja, mutta yksikään levyyhtiö ei kiinnostunut. Lopulta tietyt musiikkialan ihmiset avasivat silmämme ja paljastivat alan kuvioita meille. Itse olimme aina kokeneet todella vaikeaksi oman musiikin hehkuttamisen, joten oli todella hienoa, kun muut lähtivät lopulta myymään meitä. Suomen musiikkipiirit tulivat bändille tutuiksi. He tajusivat, että levyn taakse ei välttämättä tarvita isoa yhtiötä. Itse arvostan sellaista tekemisen kulttuuria. Esimerkkinä täytyy mainita Poets of the Fall. Vaikka olemmekin heistä musiikillisesti hyvin kaukana, täytyy arvostaa sitä, miten ne jätkät ovat toimineet. Heidän esimerkistään saimme itsekin rohkeutta lähteä tekemään levyä om oman firman kautta, Aaltonen toteaa. totea Levyn tekem tekemiseen meni neljätoista kuukautta. kuukautt rauh Aika rauhassa makusteltiin levyä. Vuonna 2006 saatiin ekat biisit valmiiksi. Kiteytettiin samalla omaa juttua miettien mikä toimii ja mikä ei Jossain vaiheesei. sa viime syksy syksyllä, ihan prosessin loppumetreillä MySpacen kautta Lupo Entertainment kiinnostui Enterta meistä. He oli olivat valmiita lähteää ää mään myymään meitä levy-yhtiöille jenkeissä. WSM:llä on ensi vuonna tarkoitus julkaista Until The End myös Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa. Ennen sitä on kuitenkin kotimaan markkinoiden valloituksen aika. Nyt me jännitetään jätkien kanssa, miten levy otetaan vastaan. TEKSTI: MARIKA HONKATUKIA KUVA: MARKO RANTANEN 35
rusto rutisee - rectum rallattaa! malummeh revival Säälimättömän rässäävää metalcoren-tapaista olisi tarjolla. Kauppareissulla kannattaa piipahtaa asiantuntevan alasuojapuodin kautta, tämä kun potkii nivusille aika rajusti. twilight guardians ghost reborn Pelkän powermätkeen lisäksi hemmot suuntasivat kultaiselle 80-luvulle. Välillä otettiin niin pitkää askelta, että haamuiltiin vahingossa ihan 70-luvun puolelle asti. tuoni tuli kulkee 21.11. Lahden ÄWPK vaihtoi pari pykälää äreämmän mielialan päälle! Pakkopaidan hihat palaa, lahkeet palaa ja Lassie palaa kotiin. 14.11. viikate orret cds Suuren kansanjuhlan tuntua; orsilla tavataan! Maailman nopein kansa nauttinee myös Teuvo, maanteiden kuningas -coverista. spinefarm · spikefarm · ranka recordings · www.spinefarm.fi · spinefarm@spinefarm.fi itÄmeren kelluva paratiisi vs. spinen hevihelvetti! children of bodom viikate · ensiferum 36 spinefeast atgalaxy sea 31.1. - 1.2. 2008 tallink ja seitans monta muuta! lisÄtiedot ja varaukset: www.matkavekka.fi & p.020-120 4000
väkandidaatteja, death metal -yhtye Severe Torture ei olisi se sliipattu ja sivistynyt herrasmies, jonka Tosi Rakkaus Odottaa -lupauksen tehnyt tyttö voisi huoletta viedä vanhempiensa luo sunnuntaibrunssille. Ei, Severe Torture olisi se arvaamaton ja vaarallinen, hieltä haiseva mielipuoli, joka kävisi jokaiseen näkemäänsä kohteeseen brutaalisti kiinni, tempaisisi nämä maahan ja raiskaisi. Todennäköisesti varmuudeksi myös Fazerin puolelle. Suomalaiset saunatkin kuumuudessa ja hiostavuudessa ylittävä Severi Kidutus läimii tatuoiduin nyrkein ja kymmenen biisin voimin niin, että iskut sattuvat esi-isiinkin. Turhaa aikaa ei tuhlata esileikkeihin tai välisoittoluritteluihin, sillä 36 minuuttia riittää hollantilaisille vallan hyvin brutaaliin väkivaltaan. Lyönnit eivät kuitenkaan ole summittaisia, sillä maanikkojen tekniikka on kohdallaan. Kerta kiellon päällekään ei riitä: Repeat Offender -biisi antaa osviittaa siitä, että joillekin rikos kannattaa. JUSSI LAHTONEN MALUMMEH Revival (Spinefarm) Malummehin esikoisalbumia kuunnellessa tulee väistämättä mieleen iloinen uutinen. Ruotsalainen äkäisen, nopean mutta melodisen kuolonmetallin kuningas, Göteborg-metallin keisari ja jo kauan edesmennyt At the Gates on tekemässä comeback-keikkoja, ja yhtye on lupautunut ensi kesän Ruisrockiin. Kesän odotetuin keikka onkin jo sitten siinä. At The Gates -maininta ei ollut vain kömpelö aasinsilta tai halpamainen kikka mainostaa kulttibändiä, sillä Malummehin esikuvia ja vaikutteitakaan ei tarvitse etsiä järin kaukaa. Soundi on toki modernimpi ja ote omanlaisensa, mutta lajityypin lähtökohdat ovat selvät. Raivoisa ja päällekäyvä albumi onnistuukin vakuuttamaan silkalla asenteellaan ja energiallaan. Rytmikkäästi groovaavat mättöorgiat alkavat jo nimikkobiisistä ja Turning Pointista, ja täysi rähinä jatkuu koko albumin. Biisit on kirjoitettu kitarakaksikon Eskelisen ja Kiikan johdolla ja kitarariffien ehdoilla, eikä turhille harhapoluille eksytä. Huhujen mukaan yhtye on keikoilla tiukkaotteinen ja tinkimätön, joten Here to Reign saattaa hallita vielä isompiakin lavoja. JUSSI LAHTONEN 8 GAMMA RAY Land of the Free II (SPV) Saksalaisen heavy- ja power metalin suurin ja kaunein, elävä legenda Kaitsu Hansen johdattaa gammasädejoukkionsa jälleen kerran parrasvaloihin, yhdeksännen kokopitkän studioalbumin myötä. Kuten levyn nimen perässä olevasta roomalaisesta numeraalista voi päätellä, yhtye palaa vuoden 1995 albuminsa Land of the Freen teemoihin. Mistään konseptialbumista ei kuitenkaan ole kysymys, sillä kyse on lähinnä henkisestä paluusta. Edellinen albumi, raskas, rullaava ja erinomainen Majestic (9/10, SUE 9/2005) oli Gamma Ray -levyksi tavanomaista synkempi. Kuten Hansen itse totesi, yhtye halusi tällä kertaa kääntää huomionsa yhtyeen positiivisempaan puoleen, jota edellinen Land of the Free edusti. Vapauden ja oman ajattelun teema on tosin aina ollut yhtyeelle läheinen. Bändin repertuaari kattaa niin Into the Stormin ja Leaving Hellin 9 kaltaiset kipakan melodiset tykkihevit kuin eeppisemmät, massiivisesti vyöryvät pitkät biisitkin. Levyn päätösraita Insurrection on yhdentoista ja puolen minuutin mitassaan maittava ja kunnianhimoinen luomus, yhtyeen uran toiseksi pisin kappale. Pisinhän tuli jo ensilevyllä, Heading for Tomorrow -levyn (1990) nimikkokappaleen muodossa. Hansen ei varmaankaan edes kykene tekemään huonoja sävellyksiä, sillä kahdentoista kappaleen kokonaisuus tarjoaa jälleen parasta mahdollista saksaheviä, kiitettävää ja monipuolista metallia laidasta laitaan. Taakse jää heti kättelyssä Kain vanha yhtye, uuden levyn Gambling With the Devil julkaissut Helloween. Onkin kiintoisaa nähdä, minkälainen asettelu syntyy yhtyeiden ainutlaatuiselta yhteiskiertueelta, joka ulottuu joulukuussa Suomeenkin asti. JUSSI LAHTONEN BETWEEN THE BURIED AND ME Colors (Victory Records) Viime vuosien vitsaus, amerikkalainen metalcore on jo yksistään tarpeeksi paha ja markkinoita samankaltaisilla kloonibändeillä täyttävä, mutta entäpä kun metalcoreen yhdistetään progressiivisuus? Between The Buried And Me ei ole niin paha tapaus kuin voisi kuvitella, sillä yhtyeen kehittämä tyyli on erilainen ja tuoreempi kuin muilla. Nopeaan tahtiin levyttänyt, alle kuudessa vuodessa neljä kokopitkää ja cover-albumin nauhoittanut yhtye ei epäröi tehdessään 13-14 minuutin mittaisia biisikokonaisuuksia, jotka haastavat perinteiset genremääritelmät. Hardcore, melodeath, proge, kaikki valuutat käyvät ja kaikkea kokeillaan. Vaikka crossovereilla voi olla joskus hyviäkin puolia, BTTBAMin ongelmaksi muodostuu ristiinnaintien sukurutsaiselta vaikuttava lopputulos. Lopputulos on päältä korea, mutta lisääntymiskyvytön ja rappeutunut mutantti, jossa tyylilajien naittaminen ja omalla osaamisella päteminen on muodostunut itsetarkoitukseksi. Colors-levy tuottaakin kammottavan mielleyhtymän luomisvoimansa ehtoopuolella oleviin, mammuttitaudista ja egomaniasta kärsiviin dinosaurusyhtyeisiin, joiden tuottajat eivät enää uskalla sanoa, että biisit ovat liian pitkiä ja soundit päin helvettiä. Ei nuoren yhtyeen pitäisi vielä tuoda mieleen nyky-Metallicaa. JUSSI LAHTONEN 6 avant garde-doom/deathiksi". No, jos naislaulu ja klassiset vaikutteet tekevät melodisesta kuolondoomista sinfonista avant gardea, niin olkoon. Pyörää ei ole keksitty uudestaan, mutta eipä tarvitsekaan. Ranskalaisten monipuolinen ja haastava musiikki toimii mainiosti omillaankin, ja vokalisti Sarah Barisele on pätevä päävokalisti, ei vain näennäinen koristus. Bändissä on toinenkin naislaulaja, taustoja hoitava Barbara Haignene, ja kitaristi Laurentille jää vielä örisijän rooli. Kuten kolmesta vokalistista voi päätellä, Amphitryon panostaa oopperamaiseen moniäänisyyteen. Yhdistelmä Therion-henkistä sinfonisuutta sekä raskaskätistä doomia toimiikin omaperäisen raikkaasti, ja yhtye ei juuri toista itseään missään kappaleessa. Ensilevyn perusteella bändille voi povata milteimpä kulttibändin asemaa: rajoja rikkova ja epätavallinen musiikki voi jäädä metallissakin marginaaliin, mutta laatu tuo mukanaan uskollisen yleisön. JUSSI LAHTONEN MICHELLE DARKNESS Brand New Drug (AFM) 8 FOR SELENA AND SIN Overdosed On You (Mascot Records) Tuore yrittäjä suomalaisella metallikentällä on perustettu vasta 2004, ja jo parin vuoden sisällä yhtye päätyi nauhoittamaan ensilevyään. Kehitys on ollut nopeaa, mutta jos taitoa, visioita ja innokkuutta riittää, niin hittojako sitä hinkkaamaan vuositolkulla demokellareissa? Pehmeä-äänisen naislaulajan Annikan tähdittämä emotionaalinen, melankolinen ja paikoin eteerinenkin metalli on herättänyt ja herättää väistämättä vertailuja The Gatheringiin, vaikkei hollantilaisillakaan ole ollut alaan yksinoikeutta. Mutta koska vastakkainasettelun aika ei ole ohi, todettakoon, että For Selena And Sin kepittää vertailukohteensa monellakin sektorilla ainakin kaikki How to Measure a Planetin jälkeiset TGalbumit jäävät suomalaisille kakkoseksi. Toisaalta niin kauan kuin tämäntyyppisen musiikin yllä leijuu Nighttime Birdsin ja Mandylionin ylimaallinen varjo, Gatheringin katveesta on vaikea ponnistaa kohti aurinkoa. Varjot toisaalta sopivat Selenalle ja Synnille, ja Ghost in the Familyn, Lost Like Dreamers Aren sekä Healin kaltaiset kappaleet nostavat panoksia kakkoslevyä odotellessa. JUSSI LAHTONEN 7 Sille, mitä Vincent Furnier aloitti, ei löydy loppua. Yhä edelleen rockpiireissä pyritään luomaan shokeeraavia jännitteitä sillä, että mies ottaa itselleen naisen nimen. Myös saksalaisen goottirock-yhtye End Of Greenin laulaja Michael Huber kutsuu itseään nimellä Michelle Darkness. Syvää, matalaa ja maskuliinista hirvilaulua käyttävä Michelle-mies on viehättynyt suomalaisuuteen ja "maagisen Suomen pimeyteen", jopa siinä määrin, että herra Darkness tuli nauhoittamaan soololevynsä tänne. Nino Laurenteen tuottama, häpeilemättömän kaupallinen ja kehräävän sulava albumi toimii lajityypissään mallikkaasti. Samettisen tummasävyinen kostutusmetallilevy suorastaan valuu myskiä. Kostean kuuma meno vain yltyy, kun Michelle Darknessiin yhtyy Hanna Pakarinen. Tosin vain dueton merkeissä, mutta Joy Division -cover Love Will Tear Us Apart toimii sensuellin tehokkaasti. Omissa biiseissäkään ei ole valittamista, mutta levyn muut coverit kuten Ramonesin Pet Semetary sekä Simon & Garfunkelin The Sound of Silence toimivat miltei riippuvuutta aiheuttavalla tavalla. JUSSI LAHTONEN lä vaikka äidiksi löytyisikin jostain Sister Whore, niin mahti-isännäksi ei julistaudu kuin alakerran herra. Mosh pit -orpokodissa ei ole kuitenkaan hätää. Karvainen, vähemmän suurisilmäinen ja hellyttävä viisikko antaa kirveenvarren laulaa siihen tahtiin, että jostain luulisi kiireen vilkkaa ilmaantuvan adoptoijan, joka piiskaisi bändistä irti kokopitkän kirveskarkelon. JUSSI LAHTONEN ELLIPSIS Imperial Tzadik (Thundering Records) 8 AXEGRESSOR Axecution-mcd (omk.) Nyt on kirveellä töitä, eikä turkulainen thrash-partio emmi sillä kourassa on kirves ja tanassa on temmi. Vanhan koulukunnan raaka rässi antaa ensin terästä, nyrkkiä tulee perästä. Tai kuten yhtye itse asian runoilee loistobiisissään Luoti päässä: "polttava kuume, paholaisen melulla itseni riivaan sooninen huume, suoraan suoneen kuin piriviivaa". Kun ensikomento Attack! kaikuu, ei siihen voi olla yhtymättä. Ärhäkkä, primitiivinen mutta tiukkaotteisen taitava äänivalli iskee kiinni ja lyö. Laulaja Johnny Nuclear Winterin ääni on raaka, vihainen ja perverssin himokas: tämä mies ei ole kasarihevari, Hevi-Ari, kovarokkari saatika kehari, vaan pikemminkin yleisönsä raajoja irti leikkelevä kraatari. Thrash All Night! Axegressorin esikoisjulkaisu, viiden kappaleen EP on toistaiseksi puhdas äpärä, ellei peräti orpo, sil- 9 Ranskalainen Ellipsis on seikkaillut hämärän rajamailla nyt jo kolmen albumin verran. Yhtyeen kokeellinen, psykedeelinen ja suorastaan skitso metalli punoo raskaan tunnelmallista doom metalia yhteen progehuuruisten syrjähyppyjen ja äkäisempien pyrähdyksien kanssa. Naislaulaja Emmanuelsonin vahva, kuulas ja persoonallinen ääni tulkitsee lyriikoita, jotka ovat yhtä kimurantteja kuin musiikkikin. Reilusti yli tunnin kestävä kattaus ei ole helposti popsittavaa ja neutraalin makuista musiikillista pikaruokaa, vaan pikemminkin kuin aurajuustoa tai hapankaali-bratwurstia. Ensikokemus voi olla tyrmistyttävä, jopa hyljeksivä, eivätkä kaikki pääse tästä vaiheesta koskaan yli. Mutta ajan kanssa ja tottumusten kypsyessä elämys saattaa palkita huomattavan täyteläisesti, ja lopulta saattaa syntyä suorastaan intohimo. Imperial Tzadik ei sovellu kiireiselle ja pinnalliselle iPod-sukupolvelle, eikä siitä irtoa irrallisia hittejä, joilla rytmittää pakattujen musiikkitiedostojen täyttämää virtuaalielämää. Ainoa keino päästä sisälle Kingdom of Hate And Greenin, A Box in Oceanin, tai Possessed by Dilemnan maailmaan on antaa niille oikeaa aikaa oikeassa paikassa. JUSSI LAHTONEN DSK Oppressed/Deformed (Thundering Records) 8 SEVERE TORTURE Sworn Vengeange (Earache) Ihmissuhteita voi kehittää monella tavalla, ja intiimiin kanssakäymiseen voi pyrkiä useilla eri strategioilla, joilla pyritään varmistamaan omien geenien säilyminen. Jos metallibändit olisivat vertauskuvallisesti sokkotreffien kavaljeereja tai poikaystä- 9 Tuska-festivaaleillakin soittanut ranskalainen death metal -yhtye kokeilee, joko kolmas kerta toden sanoisi ja yhtye onnistuisi taltioimaan brutaalin kuolonmetallinsa kelvollisesti myös studiolevylle. Ja katso! Näin myös tapahtuu. Oppressed/Deformed on selvästi DSK:n paras albumi. Yhtye ei jätä juuri äänimaailman maastoja rauhaan, vaan pommittaa jatkuvasti, ilkeästi ja lujaa. Erittäin raivoisa ja kiukkuinen kiekko kielii samalla soittajien kovasta teknisestä osaamisesta. Äänivalleja muodostetaan salamannopeasti, grindcore-henkiset rynkytykset takovat lattiaan ja letkeissä rytmeissä on paikoin kuolettavaa groovea. Vocalisti Nicolas Boyrykin mylvii kuin ranskalainen katumellakoitsija huutaessaan Cut My Dick -biisin herkkää teemaa ilmoille. Intensiivinen sivaltelu ei paljoa kymmentä biisiä pidempää voisi jatkuakaan ilman turtumisefektia, ja nytkin yhden kipaleen olisi voinut jättää pois. Mutta My Reason to Killin, Ex Nihilon ja Models of Premature Soulsin raivo on sitä luokkaa, että koko Ranskan maa saa uutta arvonnousua. Ehkä fransmanneista on sittenkin johonkin muuhun kuin gallian kukkoiluun. JUSSI LAHTONEN 38
39
P-KATALOGI ILMESTYY NYT EM ENSIMMÄISTÄ KERTAA KOKONAAN SUOMEKSI! !! ogi kotiisi NYT! M siis myös SUOMENKIELINEN, EMP-talvikatal aen Tilaa ILMAINEN, ja marraskuun alusta alk www.em www.emp.fi 41
KESKUSTELUA POPMUSIIKISTA 1. Absoluuttisen nollapisteen basisti on a) Aki Lääkkölä b) Janne Hast c) Aake Otsala 2. Samettivallankumouksen levyllä on sanoittajana a) Markku Pölönen b) Aki Kaurismäki c) Aleksi Mäkelä 3. Baby Woodrosen Lorenzolla oli projekti nimeltä a) Spacefaces b) Dragontears c) Potheads 4. Brightboyssa bassottelee nykyään a) Jesse Lindström b) Jesse Karppinen c) Jesse Valo 5. Exodusin alkuperäinen laulaja oli a) Paul Baloff c) Steve Souza c) Kirk Hammett 6. Juoksu löytyy Kotiteollisuuden levyltä a) Aamen b) Eevan perintö c) Tomusta ja tuhkasta Mitenkäs viisaudenhampaasi? Puhkesi, räin suusta mätää ja verta. Nyt on fyysisesti samanlainen olo kuin olisi henkisesti, mikäli joku pakottaisi kuuntelemaan Sunrise Avenueta 24/7. Nina, olen palasina. Nimeni ei ole Nina. My name is Mud tai sinä. Sinä, ja Minä, simultaanisesti, kuten Chef laulaa. Ahaa, sitten nämä särkylääkkeeni toimivat paremmin kuin odotin, ja kamat skulaa. Mitähän rouvalle saisi olla? Olut, kiitos. Harmi vain, etten kuule mitään. Miksi tuon punkyhtyeen pitää soittaa niin kovaa? Jotta soittovirheet eivät kuuluisi niin hyvin. Mutta mitäs sinä oikein teit Róisín Murphyn keikalla? No, katsoin Roisinia kieli pitkällä ja kävin välillä tupakilla, kun muuten olisi taju räjähtänyt. Hänen valkoinen, ihonmyötäinen paitansa on tunkeutunut päiväuniini, ja työnteko on ollut hankalaa. Mutta musiikillisesti se ei toiminut livenä niin hyvin kuin levyllä, mikä on harvinaista. Siinä missä levyllä neidon kappaleet pysyvät kompakteina, oli Tavastialla hieman liikaa tätä nappipäille tutumpaa unity-jammailua ja tylsää toistoa. No, ei kai nyt tuo keikka toimikaan sinulle, kun omistat vasurina kaksi oikeaa jalkaa etkä tanssi koskaan. Siksi itse asiassa itsekin tunnen oloni aina jotenkin ulkopuolisiksi tanssikeikoilla. Olkoonkin, että Roisinin keikalla toimi niin esiintyjän karisma kuin taustakankaalle heitetyt kuvajaisetkin. Josta tuli mieleen Facebookin profiilisi. Ei tullut, eikä puhuta siitä. Siellä on kaikki, joten se on menettänyt merkityksensä, aivan kuten tekee bändi josta tulee liian suosittu, vaikka sen pitäisi olla uugeeta ja vain minun, piru! Minulla kävi taas ihan toisin päin: kun sitä nyt hehkutettiin ja hehkutettiin, niin pikkuhiljaa sitä itsekin alkoi jäädä siihen enemmän kiinni. Vähän niin kuin sinulla kävi Musen kanssa. Ja nyt oikeasti se pää kiinni. Myöhäistä. Tosin tuo Facebookin idea on kuihtunut aika nollaan, kun listoille pyrkii koko ajan ihmisiä, joita ei ole nähnyt suunnilleen koskaan, kunhan vain joku tuntee jonkun kaiman jonkun. Ja niitä helvetin bändi-, radio- ja rättikauppamainoksia alkaa sieltä myös löytyä liikaa. Etenkin Radio Helsinki on ottanut palvelun spämmikanavakseen, perkele! Kohta Radio Nova alkaa pommittaa pahaa-aavistamattomia ihmisiä humppatunnin soittolistoillaan. No voi, vasurijannu yllättyi kun markkinavoimat löysivät itselleen uuden markkinointikanavan? Naivismi, tuo ihana tekosyy olla sinisilmäinen. Kai tiesit, että he omistavat oikeudet alitajuntaasi? Jarkko Fräntilä Tämän otsikon alla Fräntilä syö kipulääkkeitä, hallusinoi ja levitoi. KULMACORNER 7. Twilight Guardiansin Ghost Rebornin miksasi a) Mikko Karmila b) T.T. Oksala c) Jesse Vainio 8. Against Me!:n New Waven tuotti a) Butch Walker b) Butch Vig c) Butch Lesbian 9. Dillinger Escape Planista eronnut Chris Pennie soittaa nyt a) Coheed & Cambriassa b) Danzigissa c) Porcupine Treessä 10. Monster Magnetin toiseksi uusin albumi on a) 4-Way Diablo b) Benzo Overdose c) Monolithic Baby! 11. Eastpak Antidote Tourilla ei soittanut a) Pain b) Soilwork c) Sonic Syndicate 12. Sinamore tulee a) Helsingistä b) Uudesta Summasta c) Kemijärveltä 13. Piinan levy-yhtiö on a) Plastic Passion b) EMI c) Darklands 14. Nitrokissin laulaja on a) Miquel b) Pasi c) Durden 15. Kuhan kitaristi on a) Juha Kuha b) Jeesus Vipunen c) Jeesus Kuha oikea rivi:1c2a3b4c5a6b7c8b9a10c11a12b 13b14c15b 50
KUUMAT SUE -PAIDAT OVAT TÄÄLLÄ! TILAA NYT ITSELLESI JA KAIKILLE MUILLEKIN PAITA! VAIN 15 EUROA KAPPALE! KUUMA SUE-PAITA NRO 1 MALLIT: FRUIT OF THE LOOM NORMAL JA LADYFIT KUUMA SUE-PAITA NRO 2 MALLI: FRUIT OF THE LOOM NORMAL Mailaa tilauksesi osoitteeseen: miki@sue.fi tai soita Sue-hotline 09 - 7732310. Muista ilmoittaa haluamasi paidan koko (s, m, l, xl ja xxl) ja kumman paidan haluat. Osoite ja nimi on myös hyvä olla. Eikö? Lähetämme sinulle laskun jonka maksettuasi saat paidan postissa. KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI!! VAIN 22 EUROA/12NROA!! KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N ! Sue cd 8 sis. mm. Monster Magnet, Superchrist, Moto, Khatarina, Kakkahätä 77, Evilsons, Flogging Molly, The Valkyrians, I Walk The Line, Anal Thunder, The Heartburns, Gogol Bordello... Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Jolly Jumpers, Shake... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue! Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (rock) Sue cd 5 (metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue cd 8 (rock/rock) Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Sue maksaa postimaksun puolestasi! Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI 51
Kaikki, mitä soittaja tarvitsee. Pearl Masters-rumpusarjat alk. 1 489 Dean Razorback Rust USA 4 235 Dean Razorback Explosion 1 162 www.dlxmusic.fi HELSINKI Albertinkatu 29 00180 Helsinki p. 0207 282 250 TAMPERE Näsilinnankatu 22 33210 Tampere p. 0207 282 260 KUOPIO Kuninkaankatu 22 70100 Kuopio p. 0207 282 270 52