• d.a.d.waltari mokomathe man-eating tree megadethcronosreal estate wedding crashersendless boogie the leo bugariloves meg baird the 5th of aprilse, josta ei puhuta NRO. 11 · (MARRASKUU) · 2011 · (#160) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · NIGHTWISH
• SUE » 2 « NRO. 11
• SUE » 3 « NRO. 11
• V A L K O K A N K A A N Suomen ensi-ilta T Ä R P P E J Ä : Martin Scorsese: Yony Leyser: Banksy: Marie Losier: George Harrison: Living in the Material World William S. Burroughs: A Man Within Exit Through the Gift Shop The Ballad of Genesis and Lady Jaye n uur i ns ome okuvaSu el rock tivaali! fes 16.-20.11.2011 Joensuu Finland www.rokumentti.com Ennakkoliput myynnissä elokuvateatterikeskus Tapiossa Joensuussa. Katso koko festivaaliohjelma osoitteesta www.rokumentti.com SUE » 4 « NRO. 11 g rafex
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 06 TOIMITTAJALTA 08 NEWSFLASH 11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 25 26 28 29 30 32 34 38 43 44 45 46 47 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA NIGHTWISH MOKOMA SE, JOSTA EI PUHUTA THE MAN-EATING TREE MEGADETH PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #160 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Ratsia ELÄMÄN SYKE Ratsia RATSIA Smashing Pumpkins MELLON COLLIE AND THE INFINITE SADNESS Xysma DE LUXE Ryan Adams ASHES AND FIRE Pääkköset S/T D.A.D. S. 14 MARJUT MUTANEN Teetä ja sympatiaa läpi vuoden. Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Lauri Haakana, Pyry Hallamaa, Jussi Helle, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2011 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE NIGHTWISH S. 26 MEG BAIRD S. 22 TOIMITTAJALTA » Haastattelut. 12 14 16 17 18 19 20 21 22 HENKILÖKUVA: CRONOS D.A.D. WALTARI WEDDING CRASHERS ENDLESS BOOGIE THE 5TH OF APRIL MEG BAIRD THE LEO BUGARILOVES REAL ESTATE » Arviot. » SYYSUNELMA V erkkotuttavaporukassamme on toisinaan tapana kokoontua viettämään iltaa sporgioiden äärellä. Sporgiat koostuvat Spotifystä, Facebookista ja mielellään sopivasta annoksesta alkoholia jonakin viikonlopun iltana, joka on yhteisesti sovittu musiikin kuuntelulle. Sitten roikumme yhtä aikaa linjoilla kuuntelemassa ja kuunteluttamassa biisejä johonkin tiettyyn aiheeseen liittyen. Noin vuosi sitten teemana oli syksy, siis lokasporgiat. Miltä syksyinen musiikki kuulostaa? Soittolistasta tuli mielenkiintoinen. Heti kun oli saatu pois alta kaikki ne kappaleet, joissa mainitaan syksy tai jokin sen synonyymi, päästiin oikeastaan itse aiheeseen - siihen, minkälaisista biiseistä syksy välittyy; miltä syksy tuntuu. Syksyisimmät laulut kun ovat usein niitä, joissa ei lauleta syksystä ollenkaan. Kesän duurivoittoisten renkutusten ja joululaulujen ylivallan välissä syksy on selvä väliinputoaja. Väittäisin silti, että suomalainen, voittopuolisesti melankolinen musiikki jos mikä on omiaan kuvittamaan syksyn tunnelmia: vähenevää päivänvaloa, läpitunkevaa pimeyttä, naamaan satavaa vaakaräntää. Mutta vaikka jotkut pakenevat hämäriä aamuherätyksiä rapakon toiselle puolelle, on syksyssä jotain rauhoittavaa: saa luvan kanssa jättää kesän tempoilut sikseen ja vetäytyä villasukat jalassa sohvannurkkaan katselemaan ikkunalla palavia kynttilöitä. Se käy parhaiten oikeanlaisen musiikin parissa. Vaikka pitkään lämpimänä jatkunut syksy on sekoittanut sisäisen dj:ni, eivätkä syyslevyt ole vielä juuri hakeutuneet levylautaselle, on syksyn soundtrack hyvässä muistissa. Sen selkärangan muodostaa hiljattain hajonnut R.E.M., jota kuuntelin yhden pitkän, pimeän ja surullisen syksyn istuessani viikonloppuöisin junassa matkalla halki Suomen. Ei tarvitse välttämättä kuunnella, kuinka Everybody Hurts, sillä sitä samaa tummaa melankoliaa on yhtyeen koko tuotanto täynnä. Taisin lisätä lokasporgialistallemme kappaleen nimeltä Leave, joka on täynnä kitaroiden raakaa kirskuntaa ja muistoja menetyksistä ja muutoksesta. Sillä syksy on nimenomaan muutoksen aikaa: vanhan loppumista, uuden alkua. Toinen syksyn hyvin sisäistänyt on Björk, enkä nyt puhu tästä viime aikojen taiteellisuuksiin hukkuneesta Björkistä, vaan BacheloretteBjörkistä, jonka voi hyvin kuvitella syysmyrskyisen, harmaana vellovan meren rantaan huutamaan kaipausta. You are the one who grows distant, when I beckon you near. Mutta ihanin syksy on Katri Helenalla, joka vielä lämmittelee kesän viime säteissä syysunelmineen, eikä pistä ollenkaan pahakseen lähestyvän talven pimeitä ­ sateen jäljetkin peittää linnut siivellään. Laulussa ei tarvitsisi viitata tähän vuodenaikaan ollenkaan, sillä se on muutenkin syksyä täynnä kuin ensimmäinen kirkas pakkasaamu kesän jälkeen. Syysunelmaan vie meidät uudestaan, kun lehdet puiden äärilleni jäävät kuin yö, kuin yö. MEGADETH S. 32 » 6 « NRO. 11
• Joka perjantai klo K-22 23:30­04! Liput 6 Joka lauantai klo 23:30­04! Liput 6 Tiketti.fi -- verkkokauppa avoinna 24/7. Puhelinpalvelu ma­su 9­21, toimipisteet 19 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiisi tai kännykkääsi! Pe 11.11. Ne Luumäet, Vandaalit, Me Wokkivihannekset ­ "Yy-kaakoo-nee-RAMOPUNK!" -kirjan julkkarit; 20/22 , lippu+kirja42 La 12.11. Jo Stance; 14/17 Su 13.11. Tavastian Lastenkonsertti: Gommi ja Pommi; ovet 13:00, 12-50 , -SSu 13.11. Monster Magnet (US), The Black Spiders (UK); 36/39 Ma 14.11. Kvelertak (NO), Doomriders, The Secret, Toxic Holocaust; 27/30 Ti 15.11. Maria Mena (NO); 20/23 Ke 16.11. Junior Boys (CA), Bendagram; 14/16 To 17.11. CSS (BR); 26/28 Pe 18.- La 19.11. Kotiteollisuus; 18/20 To 10.11. Karkkipäivä, Musta Köksä; 5/6 Pe 11.11. Uzva, Octopus Syng; 6/7 La 12.11. Annie Mall, Varvara; 6/7 Ke 16.11. Deepwater, Woosonics; 5/6 To 17.11. The Quiet Calls, Tom Morgan; 5/6 Pe 18.11. Helmi-Klubi: Risto, Dxxxa D & Hzzzt; 7/8 Urho Kekkosen katu 4­6, Helsinki. Lipunhinnat ennakko/ovelta, ennakkolippujen hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. www.tavastiaklubi.fi TULLIKAMARINAUKIO 2, TAMPERE HUMALISTONKATU 8 A, TURKU lisää tapahtumia: www.klubi.net Turku Ke 16.11. GOON 8/6 La 19.11. XYSMA 15/10 La 19.11. DJ ORKIDEA + DJS HOMEGROVE, JUSSI SORO & MILLA LEHTO 15/10 Ma 21.11. DANKO JONES (CAN) 34/28 Pe 25.11. REGINA 12/10 La 26.11. MOKOMA AKUSTISESTI 16/14 K TAMPERE freda 42 avoinna to 20 01 pe la 20 04 6 10.11. oranssi pazuzu t Damnara 12 11 11 Turmion Kätilö le 10 n Saxon (UK), Ratt 16.11. Oliver/Dawso 18.11. ajattara 10 19.11. Kings Of Rock i 0/5 talon oma bilebänd Simulacrum 5 24.11. Constantine, ustic) 13/15 25.11. mokoma (aco Pe 18.11. POISONBLACK, REBELHEAD 13/11 La 19.11. EGOTRIPPI 17/15 To 24.11. PYHIMYS & MEDIUM, EDORF & HISTORIALLINEN MIEKKAILUSEURA 10/8 La 26.11. (Pakkahuone) VON HERTZEN BROTHERS, MURMANSK 18/16 To 8.12. VETO (DE), EWERT & THE TWO DRAGONS (EE), COSMOBILE & IKE CHIME 12 hinnat + Tiketin toimituskulut katso kaikki esiintyjät: A! TuLOSS TRE To 10.11. + TKU Pe 11.11. RISTO, KARI PEITSAMO 12/10 TRE Pe 11.11. + TKU La 12.11. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 17/15 Lipun hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. domhelsinki fi Palvelumaksu 1,50 / lippu | Postimaksut 7 / lähetys (kotimaa); 15 / lähetys (ulkomaat) SUE » 7 « NRO. 11
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) The Stone Roses tekee ensi kesänä paluukiertueen. Bändin nettisivuilla tähän mennessä julkistetuista keikoista lähimmäksi Suomea osuu Tukholma 2.7. Suomiräppärit valtaavat Tampere-talon 5.12., kun Monsp Recordsin artistit esiintyvät Monsp elävänä -tapahtumassa. Lavalla nähdään Jare & VilleGalle, sekä Ruudolf & Karrikoira, Teflon Brothers, Juno ja Solonen. Punkbändi Kakka-hätä 77 lopetti yllättäen toimintansa. Yhtyeen viimeiseksi esiintymiseksi jäi keikka lokakuussa Porin Montussa ja viimeiseksi levyksi kesällä julkaistu Huoltoasemalle unohdettu mies. Yhdysvaltalainen glamrockbändi Steel Panther tuo parodisen shownsa Helsingin Nosturiin sunnuntaina 11. maaliskuuta. Uusi albumi Balls Out ilmestyi marraskuun alussa. Raision Kitarasankari-kilpailun voitti 24-vuotias porilainen Antti Mäki. Toiseksi sijoittui Mikko Ruotsalainen Turusta ja kolmanneksi finalisteista nuorin, 18-vuotias Caspar Ylenius. Yhdysvaltalainen hc-pioneeri Scream soittaa Helsingin Tavastialla 25.11 Urban Unrestin ja Ydinperheen seurassa. Scream muistetaan myös Dave Grohlin bändinä ennen Nirvanaa. Joe Bonamassa esiintyy Helsingin Finlandia-talossa tiistaina 13. maaliskuuta. Bonamassa tunnetaan ensisijaisesti kitaristina, mutta hän on alkanut niittää mainetta myös tuotteliaana laulaja-lauluntekijänä. Henry Rollins saapuu helmikuussa spoken word -keikalle Helsinkiin. Amerikkalaisartisti esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa keskiviikkona 8. helmikuuta. Helmikuinen show kulkee nimellä The Long March 2012. Reggaeyhtye UB40 saapuu tammikuussa klubikeikalle Suomeen. Maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa levyä myynyt brittikokoonpano nähdään Helsingissä The Circus -klubilla 20. tammikuuta. 70-luvulla perustettu progressiivinen rockyhtye Comus esiintyy Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla 13.12. Lavan lämmittää Veltto Virtasen isännöimä Veltto & Weirdtanen -duo. Wolf Gang eli brittiläinen laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Max McElligott esiintyy Helsingin Nosturissa sunnuntaina 11. joulukuuta. Wolf Gangin musiikkia on verrattu muun muassa The Killersiin ja MGMT:hin. » DIY-TUKEA DIY-LEHDELLE Vastatuuleen ajautunut punkzine Toinen Vaihtoehto jalkautuu tukikiertueelle. V uodesta 1989 ilmestynyt suomalaisen pienlehtikulttuurin lipunkantaja Toinen Vaihtoehto ajautui vaikeuksiin vuonna 2006 perustajansa ja alkuperäisen päätoimittajansa Jantsa Kärkkäisen vakavan sairastumisen myötä. Numero 202 oli jäädä viimei- seksi. ­ Tilaajamäärä tipahti, kun lehden ilmestymisessä tuli katkos Jantsan sairastuessa, eikä sen jälkeen noussut entiselle tasolle, kertoo pitkäaikainen avustaja Arto Hietikko, joka otti muun muassa Markku Hirvelän kanssa asiakseen jatkaa Kärkkäisen elämäntyötä tämän menehdyttyä toukokuussa 2008. Myös Toisen Vaihtoehdon alkuperäinen ajatus toimia alakulttuurin ajankohtaisena tiedotuslehtisenä on joutunut vastatuuleen. ­ Yksi syy tilaajamäärän pienentymiseen on se, että tieto on nykyään niin vaivattomasti saatavilla netistä. Etenkään nuorempi polvi ei koe painetun lehden lukemista yhtä tärkeäksi kuin zinejen kulta-ajalla elänyt väki, Hietikko pohtii. Kuten monet muutkin voittoa tavoittelemattomat, itsenäiset tahot, myös Toinen Vaihtoehto on tasaisin väliajoin matti kukkarossa. ­ Enemmän tilaajia kaivattaisiin. Aiemmin teimme usein jopa tappiota numeroa kohden. Tämän vuoden alussa tapahtunut hinnankorotus eurosta 1,25 euroon tasaa hetkeksi tilannetta. Kulujen noustessa joudumme taas tiukille. ­ Kiertueen tarkoitus on tuoda lehteä esille ja tavoittaa uusia tilaajia. Me lehden tekijäthän emme ole tippaakaan markkinahenkisiä, joten hienoa, et- tä muille tulee tällaisia ideoita, Hietikko kiittää kiertueen visioineen Valse Tristen ja Käpykaartin rivejä. ­ Fiilikset ovat tietenkin jännittyneet. Tuntuu hyvältä, että nämä yhtyeet ovat halunneet lähteä tähän mukaan. Tuntuu, että olemme samaa punkperhettä. Kiertueen kunniaksi vuoden viimeinen lehti (# 236) on teemanumero tavallista suuremmalla painoksella. ­ Lehteä tekemällä haluan olla toimijana DIY-punk-kulttuurissa. Juttuja, levyarvioita, liveraportteja yms. tekemällä voi auttaa lehteä. Mitä enemmän juttuja tulee, sitä tiheämpään pystymme lehteä julkaisemaan. Helsingin-keikalla esiintyvän Ydinperheen kitaristi Hanna on samoilla linjoilla: ­ Pienlehdeksihän Toinen Vaihtoehto on varsin laajalevikkinen. Se on Suomen punkskeneä yhdistävä, aikaansa tallentava julkaisu. Kaikki saavat kirjoittaa siihen, joten lehti on tekijöidensä näköinen. Elävä DIY-kulttuuri ansaitsee elävän DIY-lehden. KIIRA KOLEHMAINEN Toinen Vaihtoehto-kiertue: 30.11. Turku (baari@riseup.net): Valse Triste, Käpykaarti, Maktkamp -S1.12. Hämeenlinna, Suisto: Juggling Jugulars, Valse Triste & Käpykaarti 2.12. Jyväskylä, Musta Kynnys: Juggling Jugulars, Valse Triste & Käpykaarti 3.12. Vaasa, Kotirannan työväentalo: Juggling Jugulars, Valse Triste & Käpykaarti -S4.12. Tampere, Vastavirta: Valse Triste, Käpykaarti & Sokea Piste -S5.12. Helsinki, Rauhanasema: Valse Triste, Käpykaarti, Ydinperhe & Melusaaste -S- UUSI WWW.SUE.FI SUE » 8 « NRO. 11
• SUE » 13 « NRO. 11
• » SIELUKAS I " Pitää löytää oma paikkansa maailmassa ja ymmärtää, ettei kukaan ole toista parempi. HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SONYMUSIC SUE » 14 « NRO. 11
• malla forssilla niin siinä ois käyny Tolkit. Tauko oli tärkee erityisesti oman pään kannalta. Jos yrittää vääntää väkisin, niin hommasta katoo tatsi. Vaihe IV: 2004 - 2011: uusi syntyminen tauko venähti ja uutta Waltarialbumia saatiin odottaa neljä vuotta. Uusi syntyminen koettiin 2004 ja sen jälkeen yhtye onkin toiminut aktiivisesti. Kärtsy toteaa homman olevan nykyään periodimaista. Mies pyörittää sivussa myös omaa soolouraansa ja on mukana monissa muissakin projekteissa, joten töitä on pakko aikatauluttaa. ­ Säälin kybällä nyt aloittavia nuoria artisteja. Ei tuu olemaan helppoo. Onneks tuli aloitettua silloin aikoinaan. Mut en ois uskonu, että näin pitkälle on päässy, toteaa 20 vuotta ammattimuusikkona toiminut Kärtsy. Herra toteaa, että vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi osannut kuvitellakaan, että nyt oltaisiin tässä, juhlimassa Waltarin 25-vuotista uraa. ­ Tai itse asiassa vielä viis vuotta sittenkin oli epävarmaa, että päästäänkö tänne asti. Mutta silloin tajuttiin, että eiköhän tää oo meidän duuni. Ja vasta pari vuotta sitten huomas, että juhlavuosi on aika lähellä. Kärtsy painottaa, että ei tässä tieten tahtoen yritetä mikään AC/DC tai Rolling Stones olla. Tärkeintä on säilyttää innovatiivisuus. Jos jossain vaiheessa alkaa tuntua, ettei ole mitään annettavaa, niin silloin täytyy viheltää peli poikki. ­ On erittäin epätodennäköistä, että Waltari joskus viettäis 50-vuotisjuhlia. En mä jaksa enää kuuskymppisenä vetää jotain So Finea. Vaihe V: tämä hetki ja tulevaisuus kärtsy toteaa tyytyväisenä, että Waltari on onnistunut 2000-luvulla saamaan uutta nuorta yleisöä, joka ei edes tunne bändin alkupään tuotantoa. Se antaa itsellekin uutta intoa puskea eteenpäin, kun voi soittaa enimmäkseen uutta materiaalia. Nälkä on edelleen, ja meininki on hyvällä tavalla ammattimaisempaa. ­ Osaaminen on aivan eri luokkaa kuin alkuaikoina ja pystytään paremmin toteuttaan kaikki mitä halutaan. Joka levyllä on uusia tavoitteita ja juttuja. Tulevaisuudessa ollaan menossa taas kohti hullumpaa ja hullumpaa kamaa. Nykyajan musaskene kaipaa vähän repäisyjä! ­ Jos studioon mennessä tietää miltä levy tulee kuulostamaan niin mitä jännää siinä on? Sehän on ihan kellokorttimeininkiä! Pitää olla jokin tekijä X, ettei tiedä mitä kulman takaa on tulossa. Kaikkea ei todellakaan ole vielä tehty. Vasta tässä aloitellaan! ­ Mua ärsyttää sellanen nirppanokkameininki, että "me ollaan muusikkoja". Waltari perustettiin alun perin siltä pohjalta, että rock on kuollut. Se on ollut tän yhtyeen manifesti aina. Kaikki vanha pitää pyyhkiä pois. Waltari on aina ajan hermolla ja tekee musaa tän päivän lähtökohdista. Ku ei oo rajoja, niin sopeutuu hyvin muutoksiin. Mä oon aina eturivissä kannattamassa ku tulee jotain uudistuksia. Mut en mä ota mistään mitään velvoitteita. Teen tätä hommaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu. « HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVA SANTTU SÄRKÄS LA 26.11. KATSE, JYVÄSKYLÄ » ONPAS KAVEREILLA POKKAA! Rock on kuollut, julisti Waltari aloittaessaan. Mieli ei ole vuosien varrella muuttunut, eivätkä piikit tylsyneet. ärtsy Hatakka istahtaa pöydän toiselle puolelle ja pahoittelee, että on myöhässä. Eipä tuo mitään, kyse on kuitenkin vain varttitunnista. Se on paljon vähemmän kuin 25 vuotta, jonka laulaja-basistin luotsaama orkesteri Waltari on ollut kasassa. Virstanpylvään kunniaksi yhtye julkaisi lainabiiseistä koostuvan Covers All -albumin. ­ No, se on tollanen kieli poskessa tehty levy, vähättelee Kärtsy. ­ Jokainen bändin jäsen valitsi kaksi biisiä, eikä muilla ollu mitään veto-oikeutta. Siinä on biisejä laajalla skaalalla ja se on ennen kaikkea bändilevy eikä mikään Kärtsyvisio. Waltari on kieltämättä aina profiloitunut ja kulminoitunut punatukkaiseen keulahahmoonsa. Mies itse toteaa, että välillä aivan liikaakin. Hän myöntää olevansa bändin primus motor, mutta kaikki päätökset ja linjaukset tehdään yhdessä. ­ 25 vuoden aikana ehtii kehittyä tietty tyyli tehdä asioita. Neljännesvuosisataa musiikkibisneksessä juhlistetaan myös yli kolmetuntisella keikalla lukuisine vierailijoineen sekä Pauliina Tuo- Waltarin lopullinen läpimurto tuli crossover-aallon myötä, kun Faith No Moren kaltaiset yhtyeet löivät itsensä mainstreamiin. Varsinkin metallijengi alkoi kuunnella hieman erilaista musiikkia. Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa jo 1991-92, mutta Waltarin levymyynnissä se tuntui vasta 199495, kun ensin ilmestyi So Fine -albumi ja heti sen perään Big Bang. Kansa oli polvillaan niin Suomessa kuin ulkomailla. ­ Meidän ura oli nousujohteinen vuodesta 1991 vuoteen 1997. Vaikee sanoo, missä vaiheessa se alkoi taittua alaspäin. Vielä -97 ilmestynyt Space Avenue menestyi Saksassa helvetin hyvin. Se on itse asiassa listasijoituksia silmällä pitäen meidän suosituin albumi siellä. Vaihe III: 1998-2003: keskiaika kärtsy kertoo, että vuosien meuhkaamisen jälkeen hän kyllästyi metalliin täydellisesti. Hän kuunteli yhä enemmän ja enemmän elektronista musiikkia, koska synahommat kiinnostivat vanhaa postpunkkaria. ­ Tää ajanjakso on meidän keskiaika. Jokainen voi sitten keskenään päättää oliko se pimeä vai ei. Tässä vaiheessa Waltari keikkaili Yhdysvalloissakin, mutta ei ollut valmis hylkäämään koko muuta uraansa muuttaakseen sinne ja keskittyäkseen Amerikan-markkinoihin. Yhtyeen historian suurimmat keikat osuvat myös tähän saumaan. Kärtsy muistelee, että fiilis oli varsin hulppea, kun bändi soitti Prahassa stadionilla yhdessä KISSin kanssa. Waltarin keskiaikaan kuului myös hengähdystauko. Kärtsy selittää, että vuosituhannen vaihteessa hänellä oli Waltari-albumin lisäksi tulilla kimppalevy Angelin tyttöjen kanssa sekä Kansallisoopperan Evankeliumi, joka oli miehen omien sanojen mukaan hillitön duuni. Näiden valmistuttua kesällä 2000 pistettiin pellit vähäksi aikaa kiinni. ­ Oli pakko hypätä hetkeksi pois omasta päästä. Jos oisin jatkanu sa- K molan kirjalla Waltari - Suomimetallin pioneerit. Opus kertoo yhtyeen tarinan paneutuen niin musiikillisiin kuin ulkomusiikillisiin seikkoihin. Kärtsy naureskelee, että kirjassa on paljon tarinoita, jotka hän oli jo itsekin ehtinyt unohtaa. ­ Siellä on kommelluksia rundeilta, mutta kyllä se kuitenkin keskittyy aika pitkälti Waltarin musiikillisiin idiksiin ja siihen miksi bändistä tuli tällainen erikoisuus. Vaihe I: 1986-1990: nahanluonti waltari syntyi vuonna 1986. Kärtsy kuvailee ensimmäisiä vuosia alkuvaiheeksi, eräänlaiseksi nahanluonniksi. ­ Me kaikki käytiin vielä silloin päivätöissä ja toiminta oli ihan harrastuspohjalta. Yhtyeen ideologia oli kuitenkin selvillä jo heti alkutahdeista lähtien. Pyrkimys oli luoda bändi, joka rikkoisi rajoja eikä sotkeutuisi 1980-luvun jumittuneisuuteen. Waltarin ensimmäinen EP julkaistiin vuonna 1988, ja debyyttialbumi Monk Punk ilmestyi 1991. ­ Oli yllätys, että kesti noinkin kauan saada levytysdiili. Me luultiin, että kaikki rakastais meitä heti. Tuolloin Suomessa oli varsin vähän bändejä, tai ainakin vähän Kärtsyn asteikolla hyviä yhtyeitä. Kovimmat jutut olivat Smack ja Sielun Veljet, mutta muuten oli aika hiljaista. Tai olihan olemassa myös Peer Günt, mutta se oli Kärtsyn mielestä vain ihan hauska, jota ei kybällä digattu. Metallin Suomeen rantautumisen myötä löytyi otollinen yleisö myös Waltarille. Vaihe II: 1991-1997: nousukausi vuonna 1991 waltari pakkasi kitarat ja kalsarit laukkuun ja häipyi muutamaksi kuukaudeksi Berliiniin. Tuliaisina ei ollut tippuri vaan levytyssopimus ja jalka tukevasti kansainvälisten markkinoiden oven välissä. Suomessa ihmeteltiin, että onpas kavereilla pokkaa. Tuollainen rohkeus oli lähes ennenkuulumatonta. ­ Saksaan meno oli välttämätöntä, koska me huomattiin, ettei suomalaiset tajunnu meidän musasta yhtään mitään. Täällä joku Eppu Normaali myi kultaa ja listat oli muutenkin täynnä hirveetä skeidaa. SUE » 16 « NRO. 11
• » ROCKIA SILOITTELUA VASTAAN Wedding Crashers teki debyytistään autotunen vastaisen manifestin. V antaalainen rocktrio Wedding Crashers on hyvillään siitä, että se piti päänsä eikä tehnyt ensilevyään heti parin bändikilpailuvoiton jälkeen vuonna 2009. ­ Kaikki pitivät levyn tekemistä järkevänä silloin, mutta emme oikein osanneet soittaa ja laulaa, kitaristi-laulaja Esa Pottonen sanoo. Omien arvioidensa mukaan 100­200 keikkaa soittanut kolmikko halusi levynsä kuulostavan mahdollisimman paljon bändin livevedoilta. ­ Debyyttimme on autotunen vastainen manifesti. Pointti ei ole se, että näin hyvin voi laulaa ilman autotunea, vaan se, että tältä se kuulostaa, kun perusjampat vetävät ja että se on ihan ok meidän mielestämme. Pari vuotta sitten se olisi ollut liian karua kamaa, Pottonen järkeilee. Syyskuun 28. päivänä julkaistu This Is What You Wanted äänitettiin huhtikuussa. Levy ei kuitenkaan olisi välttämättä vieläkään valmis, jos tuottaja Antti Lehtinen ei olisi patistanut soittajia. ­ Olimme jossain ulkona baarissa tai keikalla, kun Antti lähet- ti viestin "minä varaisin nyt teille tuon studion" ja antoi päivämääriä. Emme oikein tienneet päivistä, mutta sanoimme, että varaa vaan, Pottonen muistelee. ­ Itse asiassa Antti oli katsonut äänitysviikon vielä sopivasti pääsiäiselle, jolloin sieltä jäi yksi studiopäivä pois. Ei siinä mitään, sillä se vain potki tekemään töitä tiiviimmin, basisti-laulaja Oskari Halsti lisää. Albumi äänitettiin livenä lauluja myöten, ja mahdollinen korjailu oli parhaiden ottojen valitsemista ja yhdistelemistä. Esikuva oli Beatlesin debyytti Please Please Me vuodelta 1963. ­ Jossain määrin siksi, koska se on Beatlesin ensimmäinen levy, mutta myös sen takia, että se vedettiin ykkösellä sisään päivässä, vaikka meillä olikin muutama päivä enemmän aikaa, Pottonen selittää. Halsti ja Pottonen kiittelevät Lehtistä ja äänittäjänä sekä levyn miksaajana toiminutta Arto Tuunelaa raikkaan tunnelman luomisesta studiossa. Lehtisen palautteenanto oli täydellinen yhdistelmä suorapuheista rakentavuutta ja hyvän ilmapii- HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA LASSI KAARIA rin ylläpitämistä, mihin oman tarpeellisen mausteensa antoi Tuunelan zeniläinen tyyneys. ­ Kun Lehtinen oli kärsimätön jossain tilanteessa, jossa emme saaneet hommaa purkkiin, Tuunela ehdotti rauhallisesti taukoa, Halsti konkretisoi. ­ Tuunela oli hyvä vastavoima mailan puristamiselle liian kovaa, Pottonen luonnehtii. Studiosession lisäksi kaksikko on tyytyväinen myös lopputulokseen. ­ Olen saanut siitä virtaa. Jokaisen pitäisi kokea se fiilis, kun kul- " Jokaisen pitäisi kokea se fiilis, kun kulkee kahvi kädessä kaupungilla ja kuuntelee omaa levyä. kee kahvi kädessä kaupungilla ja kuuntelee omaa levyä, Pottonen vakuuttaa. ­ Levyjä tehneet kaverimme ovat aina sanoneet, että vasta sitten saa rauhan, kun on julkaissut levyn. Emme ole aiemmin tienneet, mitä se tarkoittaa. Nyt alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, Halsti tuumaa. ­ Siihen on havahtunut välillä, että mitä ihmettä, kuinka kauan olemme keikkailleet ilman mitään hyväksyttävää syytä. Nyt tilanne on normaali: teimme levyn ja keikkailemme sen takia. Sitä on jossain vaiheessa janonnut tosi paljon, että olisi oikeutus siihen, Pottonen avautuu. Wedding Crashers ei kuitenkaan ota musiikkiaan turhan vakavasti. ­ Keskiajalta ja 1800-luvun Lontoosta on pari, vastaa Pottonen kysymykseen, miltä ajalta bändin debyytin kappaleet ovat. Vakavamman vastauksen saan Halstilta sillä aikaa, kun toinen solisti käy hakemassa santsikupin kahvia. Biisit ovat viiden vuoden ajalta eli niiltä vuosilta, kun yhtye on ollut kasassa. Tuo keskiajalta oleva kappale on The Three Musketenors, jossa demovaiheessa oli jopa cembalo mukana. ­ Olisimme ehkä karsineet biisin pois, koska se oli sitä alkuaikojen hassujen poikien hassuttelua. Lehtinen kuitenkin vaati, että kaikki sellainen täytyy tulla mukaan. Hän olisi halunnut sen levyn nimeksi, sinkuksi ja kanneksi, Pottonen paljastaa. « D-A-D: DIC.NII.LAN.DAFT.ERD.ARK D - A - D k e i k k a li p u t m y y n n i s s ä n y t ! Bändin 11.levyn on tuottanut Nick Foss (tuottanut myös "No Fuel Left for the Pilgrims" and "Every thing Glows") Erikoishintaan Anttilan Top10:stä 17,95 D-A-D 15.3.2012 @ THE CIRCUS Li p u t 3 5 w w w. t i k e t t i . f i t a i o v e l t a 37 / K - 18 SUE » 17 « NRO. 11
• » VOITOSTA VOITTOON Bändikisoissa kunnostautunut The 5th of April tahtoo ponnistaa korkealle. uhtikuun viides on jäänyt rockin historiaan sinä onnettomana päivänä, jona Nirvanan nokkamies ja grungesukupolven masentunut messias Kurt Cobain otti itsensä hengiltä. Turkulaisyhtye The 5th of April puolestaan liittää nimikkopäivämääräänsä paljon positiivisempaa symboliikkaa virkeällä rockillaan ja energisellä esiintymisellään. The 5th of April taitaa myös olla sitä kuuluisaa "voittajatyyppiä". Poppunkkista, modernista metallista ja vaihtoehtorockista ammentava yhtye voitti keväällä 2011 alueellisen Turku Bandstand -kilpailun, kun Suen toimituksesta koottu finaalituomaristo tykästyi 90-lukuvaikutteisen yhtyeen pirteään ja hyväntuulisen lavaolemukseen. Syyskuussa musiikkiaan kryptisesti "prunkiksi" kutsuva The 5th of April vei voiton valtakunnallisessa Kasistar-kilpailussa, jonka finaali käytiin Lahdessa. ­ Olemme osallistuneet kisoihin lähinnä soittamisen ilosta, The 5th of Aprilin rumpali Juho Sorvari paljastaa. Lyömäsoittaja lisää, et- HAASTATTELU H tä hyvin sujuneista kisoista on toki ollut ilon ohella myös hyötyä. ­ Kahden perättäisen voiton ansiosta olemme saaneet mainetta musiikkipiireissä. Turku Bandstand 2011 -kilpailussa The 5th of April voitti muun muassa mahdollisuuden äänittää singlen turkulaisella V.R.-studiolla ja julkaista sen oikean levyyhtiön, Hype Recordsin kautta. Sorvari kertoo Kasistarin puolestaan avanneen bändille tien festivaalikeikoille. Jussi Vuolan äänittämä ja Mark Bertenyin tuottama Another One -single on nyt julkaistu. Juho Sorvari sanoo, että singlen tekeminen erosi bändin aiemmista äänityskokemuksista aika lailla. Kun kyseessä on bändin ensimmäinen virallinen julkaisu, se haluttiin valmistaa huolella. ­ Meillä on ollut keväästä asti mahtava taustaryhmä ajamassa meidän asioita tuotannollisesti ja muissa musakuvioissa. Äänitykset ovat kantaneet enemmän niitä TO 1.12. TIVOLI, TURKU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA 5TH OF APRIL " Odotamme innolla yleisön mielipidettä meiningistämme! ! kuuluisia hedelmiä, kun on ollut taustaryhmä potkimassa persuksille. Kilpailujen kautta The 5th of April pääsi toteuttamaan itseään professionaalilla tavalla, joka ei useimmille nuorille yhtyeille ole mahdollista pienten resurssien vuoksi. Another One -singlen äänityksiä edelsi ihan oikea esituotantovaihe, jossa valmistauduttiin varsinaiseen suoritukseen sovituksia ja soittoa viilaamalla. Sorvari pitää kunnollista valmistautumista hyödyllisenä lopputuloksen kannalta. Ensivaikutelmaa ei voi antaa monta kertaa. ­ Ei niitä pipareitakaan ilman muotteja saa aikaiseksi. Esituotanto ei liittynyt suoranaisesti Turku Bandstand -voittoon, mutta meidät kylläkin skoutattiin kyseisestä kilpailusta tuottajamme ja asioitamme ajavan henkilön hoiviin. Kasistar oli myös huipputapahtuma. Tuomaristossa istunut Remu Aaltonen oli päällikköäijä! Bandstand-palkintoon kuulunut tilaisuus julkaista single Hype Recordsin kautta oli Sorvarin mielestä jo itsessään "mahtava juttu". Omakustanteena Another One olisi hukkunut musiikkimedioiden päälle hyökyvien julkaisujen tulvaan, mutta Hypen kautta sinkku saatiin ihmisten kuuluville. ­ Radiosoittoa tuli valtakunnallisilla asemilla jo ennen singlen julkaisua, ja joka puolelta on tullut niin paljon positiivista palautetta, että nyt pitää vain saada biisi tunnetuksi suurelle yleisölle. Odotamme innolla yleisön mielipidettä meidän meiningistämme! Single ei tietenkään ole mikään lopullinen päämäärä The 5th of Aprilille. Pikemminkin se on as- kel kohti debyyttialbumin äänittämistä. ­ Olemme jo esituottamassa albumin biisejä. Olemme olleet tyytyväisiä Another Onen tuotantoprosessiin, mutta emme ole lyöneet mitään lukkoon albumin julkaisijan suhteen vielä toistaiseksi. The 5th of Aprililla ei ole kiire. Vuonna 2004 perustettu yhtye on soittanut nykyisellä kokoonpanollaan jo viisi vuotta, ja aktiivisimmillaan se on ollut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Yhtye ei aio alkaa hätiköidä eteenpäin kisavoittojen siivellä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tuo Rage Against the Machinen, John Mayerin, Nirvanan, Bob Dylanin ja Slipknotin esikuvikseen maininnut bändi olisi päämäärätietoisesti matkalla johonkin. ­ Me tunnemme tarvetta ponnistaa entistä korkeammalle, Sorvari päättää. « i Ke l ka la DeLuxe -vinyyli kaupoissa nyt! Uusi masterointi, upeat gatefold-kannet, 16-sivuinen booklet, ennennäkemättömiä kuvia ja juma mitä musaa! SUE » 19 « NRO. 11
• HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVA AARON IGLER GREENHOUSE " Tunsin oloni aika paljaaksi tätä levyä tehdessäni. » VAHVA RUNOTYTTÖ Suomeen marraskuun lopulla saapuva Espers-vokalistinakin tunnettu Meg Baird pärjää omillaan ja luo uusia perinteitä. yväntuulinen ja nauravaääninen Meg Baird on autossa matkalla Chicagoon. Hän ajaa halki syksyisen vuoriston esittämään toisen sooloalbuminsa Seasons on Earthin kappaleita. ­ Olen keikkaillut hieman albumin julkaisun jälkeen, mutta en erityisen paljon. Yleensä keikkailen yksin, mutta välillä mukanani on ollut Mary Lattimore, joka soittaa harppua uudella albumillani, sekä Mark Orleans, joka soittaa steel-kitaraa. Meg on keikkaillut myös psykefolkkia soittavan Espers-bändin laulajan ominaisuudessa, joten kokemusta yksin ja yhdessä kiertämisestä on karttunut. ­ Saan itselleni kaiken parhaan molemmista maailmoista. Minusta on hienoa matkustaa keikoille yksin, kun tarvitsee pitää vain huoli omista asioistaan, mikä helpottaa toimimista. Toisaalta pidän myös bändin kanssa kiertämisestä, sillä silloin asiat voi jakaa, mikä sekin helpottaa matkustamista. Lavalle Meg nousee aivan yhtä varmana yksin kuin bändinkin kanssa. Runolliset ja sielun syöverit paljastavat kappaleet eivät saa häntä tuntemaan oloaan alastomaksi yleisön edessä, vaikka mukana ei ole bändin tuomaa tukea. ­ Yksin esiintyminen on minulle hyvin luonnollista, jännitän enemmän välispiikkejä kuin laulamista. Jos ryhdyn miettimään jotain hauskoja huomautuksia kappaleiden väliin, hermostun. Kahdella Suomen-keikallaan Meg Baird nähdään lavalla yksin. H ­ Se sopii minulle todella hyvin. Olen soittanut Seasons on Earth -levyn kappaleita, ja ne ovat todella kasvaneet kiinni minuun. Ne tulevat selkäytimestäni. On siis odotettavissa todella aito ja intensiivinen keikka. Seasons on Earth on tunnelmallinen levy. Megin kitarannäppäily ja runolliset sanoitukset muodostavat herkän kokonaisuuden. ­ Tunsin oloni aika paljaaksi tätä levyä tehdessäni. Edellisen sooloalbumin kappaleista vain kaksi oli omaa käsialaani. Uudella levyllä on vain kaksi coveria. Megin ensimmäinen soolo, vuonna 2007 julkaistu Dear Companion piti sisällään kansanmusiikkia ja folk-covereita. ­ Covereiden valinta tapahtuu luonnollisesti, ne joko toimivat tai eivät. Sen tietää aika nopeasti mikä tuntuu hyvältä. Keikalla valitsen coverit sen mukaan, kuka on kanssani soittamassa, sillä tiedän ihmisestä, mikä kappale meidän on hyvä coveroida. Tai sitten mietin, minkä kappaleen kuulemisesta ihmiset iloitsevat. Seasons on Earthin biisien tekeminen oli aikaa vievä prosessi. ­ Kirjoitin Seasons on Earth -albumin kappaleet hiljalleen kolmen neljän vuoden aikana, joten prosessi oli hidas ja siirtyminen itse tehtyihin originaaleihin oli luonnollinen. Olin SUE LA 26.11. 6. LINJA, HELSINKI myös tehnyt kappaleita Espers-yhtyeessä, eli ihan uutta tämä ei ollut. Megin edellisestä sooloalbumista ehti vierähtää neljä työntäytteistä vuotta. Levyn teko ei ollut tuskallinen prosessi, vaan aika kului rauhallisesti musiikin parissa. ­ Olin kiireinen vuonna 2009 ilmestyneen Espersin levyn kanssa ja keskityn täysillä siihen. En myöskään ollut varma, olivatko kirjoittamani kappaleet albumin arvoisia. Ja yleisesti ottaen myös resurssien kasaaminen otti aikansa. Jos kappaleet levyä varten syntyivät hiljalleen, niin äänitystyö olikin sitten sitäkin nopeampi. ­ Studiotyöskentely oli rankaa ja levy oli äänitetty kahdessa viikossa. Studiossa pääpaino oli kokonaisilla kappaleilla, eikä kappaleita koottu äänityksistä leikkaa-liimaa-metodilla. Nopeasti äänitetty Seasons on Earth on kuitenkin hyvin kiireetön kokonaisuus ja aidosti esitetty folk-albumi. ­ Pyrin säilyttämään folk-perinnettä musiikissani. Perinteisyys on minulle myös sitä, että sen kanssa pystyy kasvattamaan musiikkiaan, ottamaan mukaan viitteitä perinteistä ja rakentamaan niiden ympärille uutta. Neulon tavallaan kaiken, uuden ja vanhan, saman langan ympärille. « » 20 « NRO. 11
• LEVYKAUPPA ÄX:N HENKILÖKUNTA OTTAA VASTAAN VIESTEJÄ OMAN TIETOISUUTENSA ULKOPUOLELTA. Levykauppa Äx valittiin taannoin vuoden levykaupaksi ja se johti siihen että palanpainikkeita nautittiin muiden rahoilla. Tämä ei kuitenkaan sulkenut tietoisuuttaamme siltä, että meihin on syntynyt yhä symeidän suuntaamottamaan yhteyttä sinuun ja leffoja ja kirjoja mitä levykäisiä Halumme vaihtaa tietoisuutemme kerrot meille rahasi meille. Nopeimmille henkilökunnan jäsenen kuva. vempi halu kehittää toimintaa suuntaan joka on se, että rahoja siirtyy me lisää. Tämä kiinnostus niin sanottua "rahulia" kohtaan on avannut mielemme vastaan viestejä myös oman tietoisuutemme ulkopuolelta. Meillä ei ole telepaattista sinun lompuukiisi. Jos meillä olisi siirtäisimme sieltä rahoja meille ja levykäisiä, sinulle. Nyt sinun on tehtävä oma osuutesi tässä transaktiossa. Sinun on valittava tahi muita haluat ja annetteva sitten rahoja meille. asioita rahaan kiihtyy koko ajan. Juuri tästä syystä on avoin myös "viesteille". Lähetä meille "viesti" jossa miten voimme paremmin auttaa sinua antaamaan Lähetä "viesti" osoitteeseen jorma.luuranko @levykauppax.fi. haluaisimme antaa sellaisen t-paidan jossa on Äx:n BUSH, KATE: 50 WORDS FOR SNOW RISE TO REMAIN ­ CITY OF VULTURES MÖTLEY CRUE RE-ISSUET DEATHSTARS ­ GREATEST HITS ON EARTH SOUNDTRACK ­ TWILIGHT SAGA: BREAKING DAWN PART.1 SCOOTER ­ THE BIG MASH UP SUE MEGADETH ­ TH1RT3EN » 23 « NRO. 11 NICKELBACK ­ HERE AND NOW
• CHECK OUT! B A N D I N F O S, M E R C H A N D I S E A N D M O R E : W W W.NU CL EARBL AST.D«ENRO. 11 SUE » 24 WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• » KYYTI KUMMIT HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVAT VILLE JUURIKKALA SUE " Kun joku kuuntelee Nightwishin biisiä, hän toivottavasti samalla näkee sen. » 26 « NRO. 11
• TUSSIRKUKSEEN Nightwish: isompi, pidempi ja leikkaamaton! PE 2.3. JOENSUU ARENA, JOENSUU ightwishin asema metallilegioonien eturintamassa on jo hyvän aikaa tuntunut enemmän itsestäänselvyydeltä kuin ihmeeltä. Kasvoi sitten nälkä klassisesti syödessä tai ei, on orkesterin tähtäin yhä tiukasti pilvien tuolla puolen. Finnvox-studion uumenissa istuvalla Tuomas Holopaisella riittää aihetta puhetulvaan. Nightwishin pääsäveltäjä-sanoittaja ja kosketinsoittaja ei ehdi edes kunnolla aloittaa bändin seitsemännen studiolevyn Imaginaerumin purkamista, kun tilannepäivitykseen ilmestyvät myös levyn nimen jakava elokuva sekä sen "taustamusiikille" eli scorelle omistettu oma levynsä. ­ Kiirettä tosiaan riittää promootion päälle. Myö ollaan juuri nyt valmistelemassa erillistä score-levyä. Alangon Petri on siis tällä hetkellä duunaamassa tämän albumin raidoista vähemmän heavya scorea, jota tullaan käyttämään sitten leffassakin. Alkuperäinen ideammehan oli, että elokuvassa kuultaisiin pelkästään nämä Imaginaerumin biisit. Sitten aloimme kuitenkin ajatella, että siitä syntyy aikamoinen ähky. Elokuva on jo itsessään niin visuaalinen pläjäys, että pelkästään näiden biisien kanssa kokonaisuus olisi ollut liian iso toimiakseen. Väliin tarvittiin vähän himmailuakin. Holopainen on jo pitkään ollut avoin elokuvamusiikin suurkuluttaja ja Danny Elfmanin kaltaisten säveltäjäsuuruuksien häpeämätön fanipoika. Oman soundtrackin ja scoren tekeminen on hänelle pitkäaikainen haave, joka Imaginaerumin myötä viimein toteutuu. Suuruudenhulluudesta viis, nyt se oli tehtävä. Vision väkevästä voimasta huolimatta projekti on kokenut muodonmuutoksen jos toisenkin. Sekä elokuvan että levyn piti seisoa vakaasti myös omillaan. ­ Neljä vuotta sitten, kun nämä ideat saatiin, niin lähtökohtaisesti elokuva oli pääasia. Mutta alusta lähtien oli myös hyvin tärkeää, että levy toimisi myös itsenäisenä kokonaisuutenaan. Myö ei haluttu tehdä siitä liian taiteellista soundtrackia vaan sellainen, jossa on mukana selkeät biisien rakenteet. ­ Hommahan lähti yhessä vaiheessa ihan lapasesta, koska tarkoituksena oli tehdä levylle 12 lyhtyelokuvaa. Joku voisi sanoa "musiikkivideota", mutta käyttäisin ite mieluummin termiä "lyhytelokuva". Ajatus siis oli, ettei meillä olisi näissä lyhäreissä ollenkaan dialogia eikä välttämättä ulkopuolisia näyttelijöitäkään. Suunniteltiin siis levyä, joka olisi soundtrack näille kahdelletoista lyhytelokuvalle. Ne olisi sitten julkaistu levyn mukana. ­ Tämä oli siis ihan alkuperäinen idea. Kun mie esitin sen Stobe Harjulle, jonka halusin ohjaajaksi, se oli hänestä ihan mahtava idea. Kukaan ei ollut ennen tehnyt sellaista. Hänellä oli vain yksi iso ongelma: se ei tulisi toimimaan. Stobe halusi tehdä ihan draama-elokuvan näyttelijöineen, scoreineen ja dialogeineen. ­ Okei, mie sitten pyysin häntä tekemään kokeeksi käsikirjoituksen. Pistin hänet lupaamaan, että ne alkuperäiset 12 visiota pysyvät kokonaisuudessa mukana. Miulla kun oli kuviot muun muassa lumiukon lennosta, jazz-baarista ja kummitussirkuksesta, eikä yksikään niistä saanut hävitä. Siinä kaveri kyllä ylitti itsensä. Muutama kuukausi myöhemmin meillä oli tarina, josta löytyivät kaikki nämä visiot todella tyylikkäästi upotettuna. Silloin miullekin upposi ajatus, että selvä, tehdään tästä ihan kunnon näytelmäelokuva. ­ Missään vaiheessa ei muuten ollut miun ideani kertoa kuolinvuoteellaan makaavasta vanhasta säveltäjästä, joka palaa unelmien kautta nuoruuteensa. Se tuli kaikki Stobelta, huomauttaa Holopainen. N ka visuaalista Nightwishin musiikki on aina ollut. Holopainen pitää silti omaa rooliaan muusikon ja tarinankertojan välimaastossa selkeänä. ­ Kyl mie olen kokenut itteni ennen kaikkea biisintekijäksi. Sekin virka poikkeaa muusikosta, koska biisintekijä luo oman maailmansa ja kertomuksensa. Miun verbaaliset taitoni eivät ehkä riittäisi, että kutsuisin itseäni mitenkään suoranaisesti tarinaniskijäksi. Se saattais olla enemmän basistimme Hietalan Marcon osastoa. Silti mie olen aina halunnut luoda biiseillä vahvoja tunnelmia sekä tarinoita. Kun joku kuuntelee Nightwishin biisiä, hän toivottavasti samalla näkee sen. Nyt tuntuu siltä, että Imaginaerumilla me ollaan viety se ajatus niin pitkälle kuin se voidaan viedä. Bändin edellisellä levyllä Dark Passion Playllä (2007) yhtyeen riveihin liittynyt laulaja Anette Olzonkin on nyt ehtinyt viettää pari vuotta tien päällä "poikien" kanssa. Holopainen arvelee kiertueajan saaneen Olzonin tuntemaan olonsa kotoisammaksi bändin sisällä. Tämä kuuluu tuoreen julkaisun laulusuorituksissa ja hieman myös sävellyksissä. ­ Säveltämisprosessi ei sinällään ollut tällä kertaa mitenkään erilainen. Mutta tietysti nyt oli mahdollista jo alusta lähtien fokusoida biisejä sekä Aneten vahvuuksiin että heikkouksiin. Edelliselle levyllehän kaikki oli jo tehty ja nauhoitettu, kun hän tuli laulamaan. Nyt esimerkiksi Aneten ja monen muunkin ruotsalaisen laulajan törkeän hyvin hanskaama "wailing"-tyylinen improvisaatio pääsee hienosti esille. ­ Skaalankin osalta vältettiin edellisen levyn sudenkuopat. Parissa biisissä mentiin pari kertaa vähän yli tai alle, mutta nyt kuulee, miten paljon Aneten itsevarmuus on kasvanut. Ei Passion Playlläkään mennyt laulaminen huonosti missään nimessä, mutta Imaginaerumilla ollaan ihan eri tasolla. MÄTTÖÄ, JAZZIA, LAPSIA imaginaerumin kuunteleminen avaa eteen mahtipontisen ja valloittavan karnevaalinäkymän. Monipuolisuutta riittää, ja tietyt kappaleet tuntuvat nousevan avainraidoiksi. Levyn suurin yllätys on Slow, Love, Slow, jonka savuinen jatsikapakkatunnelmointi on kuin suoraan Hollywoodin kulta-ajan dekkarielokuvista. Holopainen myöntää, että inspiraatio näin poikkeavaan vetoon tuli suoraan leffavisioiden pohjalta. ­ Yhteys elokuvamme tarinaan on hyvin tärkeä. Miulla oli visio sellaisesta 30-luvun jazzbaarista, jossa vanha ja raihnainen bändi vetää lavalla ja kaikkea kummallista tapahtuu ympärillä. Se visio lähti sitten kehittymään ihan kunnon jatsibiisiksi. Bändi on ollut aina sen verran kunnianhimoinen, että me on aina tykätty kokeilla uusia asioita, joista emme välttämättä tajua yhtään mitään. Edellisellä levyllä oli mukana gospelkuoro, joka toimi lopulta yllättävän hyvin. ­ Jazz on aina kolahtanut miulle tunnelmansa takia. Miun mielestäni jazz on musiikkia aidoimmillaan ja puhtaimmillaan. Sitä voisi tavallaan verrata johonkin ääribläkkisbändiin. Se on niin raakaa ja riisuttua musiikkia, ihan silkkaa tunnetta. Toisaalta on rehellisesti sanottava, etten ole mikään suuri jazzbiisien ystävä. En voisi kuvitella vaikkapa kuuntelevani kokonaista jazzlevyä alusta loppuun nautinnon tähden. Siinä genren fiiliksessä kuitenkin vain on jotain. Myös suurena Twin Peaksin ja David Lynchin ystävänä tuli lopulta sellainen fiilis, että onhan tätä ainakin testattava. Rumpali Jukka Nevalainen vispiläkouluun Kai Hahdon luokse, Marcolle akustinen basso ja itelle nuottivihkojen kertailua. Raukeammille savukoneille ja aidolle flyygelille saattaa tulla tarvetta myös tulevan levyn kiertueen aikana. UUDELLE TASOLLE tuleva monen median kautta päälle hyökyvä Imaginaerum-kokonaisuus alleviivaa, kuinSUE ­ Olin alun perin sitä mieltä, että Slow, Love, Slow ei lähde livenä. Ekan treeniviikon jälkeen biisi alkoi kuitenkin kulkea aika törkeän hyvin. Ehkä myö ei sitä saksalaisilla hevifestareilla ensimmäisenä veivata, mutta kun miettii klubikiertuetta, niin miksipä ei? Siitä biisistä tullee kunnon vedenjakaja uudelle levylle. Kaikki levyn kuulleet ovat siihen tietysti heti puuttuneet, ja palaute on vaihdellut mukavasti. Hirveästi on tullut positiivista kommenttia mutta esimerkiksi Lontoossa pari tyyppiä sanoivat, että se on paskin biisi, joka ollaan ikinä tehty, Holopainen naurahtaa. Arabesque on puolestaan perinteisemmin kuoroilla ryyditettyä eeppistä rytmittelyä, joka tuntuu sopivan massiivisen taistelukohtauksen taustalle. ­ Se ei itse asiassa liity mihinkään varsinaiseen action-kohtaukseen, mutta vahvasti kyllä kuolemaan. Tämä kyseinen kohtaus tulee olemaan elokuvassa eräänlainen kliimaksi, Holopainen toteaa salamyhkäisesti. Kummitussirkuksen teemalaululta tuntuva Scaretale pinkoo seinältä toiselle kuin Tasmanian tuholainen. Mukana on mm. lapsikuoroa Elm Streetiltä, groovaavaa hevirytkettä, noitalaulua ja humppaa. Holopaisen mielestä kyseessä on vasta levyn toiseksi valtavin mammuttibiisi. ­ Miulle levyn mammuttimaisin järkäle on Song of Myself, mutta Scaretale tulee perässä hyvänä kakkosena. Sitä oli äärimmäisen hauska tehdä. Marcohan villiintyi siitä ihan täysin. Siinä sirkushumppakohdassahan ei alun perin pitänyt olla ollenkaan vokaaleja. Sitten Hietala ehdotti kesällä treeneissä, että saiskos hän kokeilla yhtä juttua ja leikkiä hullua tirehtööriä. Mies rykäisi vähän sanoja ja päästi Frederikmalliset huhhahhuhahheit ilmoille. Lopulta sanat kirjoitettiin puolessa tunnissa. Nauha pantiin pyörimään samana iltana ja ensimmäisellä otolla hulluttelu levylle. Lapsikuorojen käyttö osuu nohevasti yhteen niin uuden levyn, elokuvan kuin Nightwishin historiankin kanssa. ­ Ne ovat suuressa osassa leffassa, mutta... tämä koko projekti on yhdistelmä sitä kaikkea mitä Nightwish on aina ollut. Meiän kantavin teemammehan on alusta alkaen ollut lapsen usko ja viattomuus. ­ Nyt oli jo seitsemäs levy tekeillä, eikä vielä kertaakaan ollut lapsikuoroa käytetty. Tuli sellainen "nyt jos koskaan" -fiilis, joten annettiin palaa. Neljässä biisissähän niitä nyt on mukana, eli tavallaan olisi voinut olla enemmänkin. Ei kuitenkaan haluttu lähteä tekemään tästä mitään täysin Adiemusta. Lapsikuorojen käyttöhän kun voi tunnetusti olla valtava sudenkuoppa, jopa tabu. Ne kuulostavat helposti korneilta, mutta mielestäni me onnistuttiin niiden kanssa aika hyvin. Juuri mainitun Scaretalen alussa ja lopussa ne kuulostavat suorastaan pelottavilta, Holopainen värisee. Lopuksi on vielä nostettava esille akustisten soitinten ja kauniiden lauluharmonioiden täyttämä folkpop-pala The Crow, The Owl And The Dove. Vaikka kyseessä on vasta levyn neljänneksi viimeinen biisi, huokuu se jonkinlaisen aatteellisen sinetin paikkaa levylle. ­ Kappaleen teemassahan varis merkkaa ylpeyttä, pöllö viisautta ja kyyhky rauhaa ja rakkautta. Tähän liittyy lukemani Henry David Thoreaun kirja Walden ­ Elämää metsässä (1854). Biisin idea on pöllitty suoraan sieltä. Thoreau selittää opuksessaan, että en kaipaa ylpeyttä, en mammonaa enkä edes viisautta tai rakkautta. Haluan totuuden. Siinä oli jotain sellaista filosofiaa, joka kolahti miuhun todella lujaa. ­ Mie siis koen, että olen saanut elämässäni valtavasti rakkautta ja tällaisia asioita. Lopullinen totuus ja viattomuus puuttuvat vielä kokonaan. « » 27 « NRO. 11
• "Akustisen musiikin ei tarvitse olla mitään muniinpuhaltelua. valla. Myös tämän levyn versio kappaleesta Kiellän itseni on mielestäni hyvä esimerkki siitä, ettei akustisen musiikin tarvitse olla mitään muniinpuhaltelua. Toista tyylillistä äärilaitaa edustaa Kuu saa valtansa auringolta, joka on kaunis, liki kantrihenkinen kappale. ­ Tältä levyltä löytyy paljon sellaisia elementtejä, jotka on tehty äärimmäisen tosissaan, mutta joille on kuitenkin samalla hieman naurettu. En elä talven yli -biisin viihdetunnelma nauratti hetken, mutta sitten kun siihen syventyi, niin me kaikki tajuamatta välttämättä kyseisen musiikin lainalaisuuksia lisäsimme kappaleeseen jotain aavistuksen kliseistä. Mutta juuri siksi se mielestäni toimii. Jos joku popmuusikko tekisi samalla tavalla hevilevyn, niin uskon aidosti, että levystä tulisi todella hyvä. KUJEILEVA KUNNIANOSOITUS varjopuolen vahvuus on juuri siinä, että se tekee kunniaa eri musiikkityyleille paikoitellen jopa ilkikurisesti mutta samalla kunnioittavasti. Kun Itä-Suomesta kotoisin olevat miehet versioivat albumillaan kantria, estot poistuvat. Esimerkiksi Amerikassa kantrimusiikkiin suhtaudutaan kuolemanvakavasti. ­ Amerikassa varmaan kaikki kuuntelevat kantria!, Annala sanoo. ­ No, ainakin jääkiekkoilijat. Olen suuri NHL-lätkän ystävä, ja seuraan monen pelaajan Twitter-päivityksiä. Suomessa lapset ja jääkiekkoilijat kuuntelevat heviä, mutta jenkkijääkiekkoilijoista suurin osa kuuntelee kantria. Eikä edes mitään vanhaa tavaraa, vaan tätä uudempaa pliisua kantria. En ymmärrä, miksi parikymppinen jätkä oikein kuuntelee jotain Garth Brooksia. Uuden levyn myötä Mokoma lähtee akustiselle kiertueelle. Vaikka kiertueella käytettävä soitinvalikoima olisi kuin luotu konserttisaleja varten, ei yhtyettä kuitenkaan uuden Musiikkitalon lavalla nähdä. ­ Äh, ei me haluta soittaa istuvalle yleisölle, vaikka itse soittaessamme jakkaroilla möllötämmekin. Ei se vain tuntuisi hyvältä. En tiedä tuleeko sellaisen aika koskaan. Ehkäpä mieli muuttuu myöhemmin, kun teillä on ikää enemmän, tukka lähtee ettekä enää jaksa hillua lavalla? ­ Tukka minulta tuskin koskaan lähtee, mutta harmaannun kyllä koko ajan. Viiden vuoden päästä näytän varmaan joltain harmaalta pantterilta. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA JOONAS BRANDT » MUSIIKKIA ÄIDEILLE Mokoma teki akustisen levyn, jolla genrerajoja rikotaan oikein kunnolla. okoma tuli suuren kansan tietoisuuteen hieman ennen 2000-luvun puoliväliä, kun bändi julkaisi neljännen albuminsa Tämän maailman ruhtinaan hovin (2004). Tätä edeltäneet albumit Valu (1999), Mokoman 120 päivää (2001) ja Kurimus (2003) olivat nostaneet bändin fanikantaa tasaiseen tahtiin. Vasta Ruhtinaan hovi nosti yhtyeen sille jalustalle, jolla se tälläkin hetkellä viihtyy: Mokoma on suomeksi lauletun metallin edelläkävijä, jonka musiikissa vanhan liiton thrash-metalli ja tarttuvat kertosäkeet kohtaavat tavalla, joka uppoaa kansaan yllättävänkin hyvin. Tämän maailman ruhtinaan hovi voitti julkaisuvuonnaan Suessa vuoden parhaan kotimaisen albumin tittelin Ruudolfin Doupeimmat Jumala seivaa -albumin kanssa, mutta jo tätä ennen Mokoma oli ollut suosittu etenkin kriitikoiden keskuudessa. Syitä tähän oli varmasti monia, mutta epäilemättä monet heistä näkivät yhtyeessä ja sen asenteessa yhtäläisyyksiä omiin nuoruuden metallisuosikkeihinsa. Tuolloin elettiin suomeksi lauletun metallin valtakautta. Jälkikäteen ajateltuna sekä media että yleisö niputtivat yhteen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen ja Mokoman kaltaisia yhtyeitä vain siksi, että molemmissa laulettiin kotimaan kielellä ja kitarariffit olivat raskaita. Tuli suomalaisen raskaan metallin buumi. M ­ Etenkin ensimmäisen levyn aikoihin Mokoma kärsi kyseisestä leimasta. Niskalaukaukselta oli juuri ilmestynyt Hävetkää!-mini-CD. Arvosteluissa meidät mainittiin aina samassa lauseessa parin ensimmäisen levymme ajan. Joku Maj Karman Kauniit Kuvatkin laitettiin samaan kategoriaan, vaikkei heillä ollut mitään tekemistä meidän kanssamme, Mokoman solisti Marko Annala kertoo kahvikupin ääressä Sanomatalon kahvilassa. Puhuu suomalaisen raskaamman musiikin noususta sitten buumina tai ei, nousi se hieman yllättäen 2000-luvun alussa ensimmäistä kertaa listoille toden teolla. Kotiteollisuus julkaisi vuonna 2002 Kuolleen kukan nimi -levynsä, joka myi kultaa Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen levyjen tavoin. Mokoma soitti kuitenkin ensimmäisillä albumeillaan liian nopeaa, vaikeaa ja äärimmäistä musiikkia suomalaisille. Vasta Tämän maailman ruhtinaan hovin ja ahkeran keikkailun myötä yhtye nousi festivaalilavojen suosikiksi ja pääsi kiinni kultakantaan. TYTTÖJÄ YLEISÖSSÄ seitsemän julkaistua täyspitkää levyä ja 23(!) kiertuetta myöhemmin Mokoma astuu ulos mukavuusalueeltaan ja julkaisee täysin akustisen albumin. Varjopuoli-levyllä bändi versioi suosikkikappaleitaan edellisiltä albumeilta riisuen kappaleista niiden sähköisyyden mutta säilyttäen alkuperäismateriaalin intensiivisyyden. Epäilyt siitä, että Varjopuoli olisi julkaistu vain naarassukupuolta varten Annala kuittaa naurahduksella. ­ Kuoleman laulukunnaat -levyn aikoihin (2006) huomasimme, että eturivimme on täynnä tyttöjä poikien sijaan. Ja eihän meidän tarvitse lavalla ollessamme edes pidemmälle nähdä. Eturivissä on paljon nuoria naisia, ja heidän eläytymisessään on tiettyä vimmaa. Tällä levyllä saamme toivottavasti myös heidän äitinsä yleisömme joukkoon. Isä-poika-yhdistelmiä keikoillamme käy jo nyt. Kun bändi lähti äänittämään PE 2.12. YO-TALO, TAMPERE akustista levyä Jarkko Martikaisen ohjastamana, oli heillä mielessään yksi selvä tavoite: välttää versioiden yhtäläisyydet Extremen More Than Words -megahitin kanssa. Siinä on myös onnistuttu. Esimerkiksi Mene ja tiedä kuulostaa hiipivältä panssarivaunuarmeijalta. ­ Mene ja tiedä rakentui ihan pala palalta. Siitä tuli paljon shamanistisempi ja vyöryvämpi sitä mukaa kun soitimme kappaleeseen uusia kerroksia. Jokainen bändin jäsen vaikutti omalla tavallaan kappaleen tunnelmaan aina uudella ta- KUNNIOITUSTA YLI GENRERAJOJEN Varjopuoli-levyllä vierailee kansainvälisesti tunnettu viulisti Pekka Kuusisto. Pekka Kuusiston nimi Mokoman levyn kannessa nostattaa kulmakarvoja. Kuusisto on paremmin tunnettu klassisen musiikin puolelta ­ olkoonkin, että mies vieraili kesällä The National -yhtyeen keikalla Ruisrockissa antamassa oman mausteensa jenkkiläisen synkistelyindien soundiin. ­ Uskon, että olisimme saaneet Pekan mukaan levyllemme jo Kurimus-levyn jälkeen, Marko Annala sanoo. ­ Hän oli jo Sakara Tourilla katsomassa keikkaamme Rovaniemellä. Tuo tapahtui vuonna 2004. Minulle täsmentyi kuva Pekasta sillä hetkellä, kun olimme studiossa äänittämässä tätä levyä. En tiedä, miten hommat yleensä klassisen musiikin puolella menevät, mutta hän ei selvästikään ajattele musiikkia genreittäin vaan tekee sitä, mikä häntä kiinnostaa. ­ Pekka ajattelee musiikkia ihan eri tavalla kuin muut ihmiset. Luulen, että hän kuulee musiikkia päässään jatkuvasti. Hänellä ei ole mitään estoja. Laitoimme hänelle kappaleen kuultavaksi, ja hän tuli saman tien mukaan. Uskon silti, ettei hän ihan kaikkiin projekteihin lähtisi mukaan. Ei etenkään, jos hän ajattelisi, ettei hänellä ole mitään annettavaa sille. Mikä on toisaalta melko epäuskottava ajatus, sillä olen varma, että hänellä olisi annettavaa millaiselle projektille tai kappaleelle hyvänsä. ­ Minusta tuntuu että me molemmat olimme yhtä innoissamme yhteistyöstä. Jossain vaiheessa mietin, paljonkohan liput maksavat tänne tarkkaamoon ­ niin hieno hänen soittamistaan oli seurata. SUE » 28 « NRO. 11
• HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVA JAAKKO ALATALO » SADONKORJUUN AIKA The Man-Eating Treen jäsenet hyväksyvät sen tosiasian, että heistäkin tulee jonain päivänä puiden ruokaa. an-Eating Treen rumpali Vesa Ranta on nykyisen bändinsä lisäksi tunnettu vuonna 2005 lopettaneesta Sentenced-yhtyeestä. Myös muut bändin jäsenet ovat tuttuja muista musiikkiyhteyksistä. Hyvin persoonallisen lauluäänen omaava bändin solisi Tuomas Tuominen on muun muassa tuttu bändistä Fall of the Leafe, kitaristina toimii entinen Poisonblackin jäsen Janne Markus, ja Mikko Uusimaa on entinen Reflexionin basisti. The Man-Eating Tree syntyi, kun solisti löydettiin ja kosketinsoittaja Heidi Määttä astui remmiin. Kakkoskitaristi Antti Karhu löydettiin toisen levyn myötä. Hänelläkin on pitkä metallibänditausta. Oulusta tavoitettu Vesa Ranta kertoo, että bändin suunnittelussa oli alun perin mukana myös hänen entinen bändikaverinsa Sentencedistä, Miika Tenkula. Tenkula kuitenkin menehtyi vuonna 2009. Ranta kertoo Man-Eating Treen toisen levyn Harvestin nimen muistuttavan häntä Miikasta. ­ Laitoimme Miikan kanssa bändin kasaan ja treenasimme tasan yhden kerran. Sen bändiviritelmän nimi oli Harvest. Tämä on yksi levyn nimen takana olevista merkityksistä. Nimi ja muisto Miikasta elää edelleen. Kyllähän häntä tulee ajateltua paljon. Jos Man-Eating Tree bändin nimenä ihmetyttää, et ole ainoa. Vesa sanoo, että nimeä ihmetellään edelleen jatkuvasti, mikä tarkoittaa hänestä vain sitä, että nimi myös jää muistiin. ­ Mietimme bändille nimeä silloin, kun Miikan kuolemasta oli vielä vähän aikaa. Silloin heräsi ajatus, että meistäkin tulee joskus matoja ja puiden ruokaa. Siitä lähti ajatus bändin nimeksi. Itse tosin aion päätyä tomuksi kirjahyllylle. Kuulin muuten, että nykyään voi jatkaa elämää vinyylilevynä. Vesa kertoo Harvestin eli sadonkorjuun tarkoittavan hänelle symbolisesti myös luovuuden ja inspiraation heräämistä syksyisin. ­ Mulle syksy on aina kaikkein luovinta aikaa. Vaikka luonto kuolee, ideoita syntyy silloin eniten. Ehkä nyt tällä levyllä kirjaimellisesti korjaamme sadon. ­ Opethilla on myös samanniminen biisi. Sen bändin löysin vasta vuonna 2006. Ennen sitä en kiireen ja keikkailun takia ollut ehtinyt tutustua tähän loistavaan bändiin kunnolla. M lyllä. Mutta se oli mukava reissu, ja tapaamani Opethin entinen jäsen Per Wiberg on yksi suurimmista kosketinsoittajaidoleistani. Nyt pidämme hiukan lomaa ennen joulukuussa alkavaa rundia. Man-Eating Tree kiertää Eurooppaa joulu- ja tammikuussa kiertuekavereinaan Amorphis sekä Leprous. Vesa kertoo, että Harvest-levyn piti alun perin ilmestyä vasta ensi vuoden puolella, mutta ajankohtaa aikaistettiin keikkarundin vuoksi. Hän lupailee myös Suomeen sijoittuvaa kiertuetta helmi-maaliskuun tienoille. Vesa palaa vielä hetkeksi aikaan, jolloin Sentenced pistettiin pakettiin noin seitsemän vuotta sitten. ­ Onpa siitäkin jo kulunut kauan, huh. Silloin olin totaalisen kyllästynyt kaikkeen ja päätin vain keskittyä valokuvaamiseen. Lopetin musiikin kuuntelun hetkeksi lähes kokonaan, sillä en löytänyt musiikista mitään uutta. Mielestäni välillä on tehtävä erilaisia juttuja elämässä, jotta pääsee taas aloittamaan jotain uutta. ­ Ennen Man-Eating Treen perustamista pääsin toteuttamaan itseäni visuaalisesti sekä ajauduin myös baarin perustamiskuvioihin. PSK Kaupunni -baari oli ensimmäinen viritys, jonka jälkeen olen ollut mukana 200-paikkaisen liveklubi Nuclear Nightclubin pyörittämisessä. Kipinä musiikkiin löytyi jälleen, kun nykyinen bändimme syntyi. Visuaalisuuttani olen päässyt käyttämään muun muassa kansitaiteessa. PE 16.12. TEATRIA, OULU tummaan teemaan. ­ Mietimme, että levyn päätösraita voisi olla sellainen rauhallinen ja harras kappale. Sentencedin aikana käytimme usein vierailijoita levyllä, joten päätimme ottaa yhteyttä Hämeenlinnan kanttoriin, joka osallistui biisiin mielellään. Kappaleessa on siis mukana kirkon urut. Se nauhoitusprosessi oli myös kokemuksena mielenkiintoinen, varsinkin kun olimme hiukan dagen efter -tiloissa. Kanttori Matti Oikarinen toivotti meidät kuitenkin tervetulleeksi uudestaankin. Urkubiisin lisäksi levyltä löytyy kappaleita niin rauhalliseen fiilistelyyn kuin rankempaan menoon. Vesa nostaa levyltä esiin yli kuusiminuuttisen kappaleen Down to the Color of the Eye, joka on hänen mielestään levyn onnistunein kappale. Hän sanoo sen olevan levyn rankin biisi, josta löytyy myös herkkyyttä. Se on siis kokonaisuudessaan monipuolinen kappale. KIPINÄ LÖYTYY opeth on sittemmin tullut Vesalle tutuksi yhteisten keikkojen kautta. Bändin entisen kosketinsoittajan hän tapasikin juuri pari viikkoa sitten Man-Eating Treen soittaessa Tukholmassa MOI Stockholm -tapahtumassa. ­ Tukholmassa käyminen on aina mieluisaa. Nyt paikalla oli harmillisen vähän ihmisiä, sillä samaan aikaan suurin osa tukholmalaisista metallifaneista seilasi Sweden Metal -ristei- AIKA ON RAJALLINEN man-eating tree on ollut kasassa vasta pari vuotta, mutta se on julkaissut jo kaksi albumia. Tahti on kova, mutta Vesa uskoo bändiin ja sen mahdollisuuksiin. Aika on yksi Harvest-levyn teemoista. ­ Olen sitä mieltä, että koko elämä on jonkinlaista taistelua aikaa vastaan. Siksi on tärkeää miettiä, miten ja mihin aikansa käyttää. Aika kuitenkin loppuu meiltä kaikilta joskus. ­ Tuomas kirjoittaa lyriikat ja hän on suuri vertauskuvien ystävä. Hänen tekstinsä eivät siis ole niitä kaikkein helpoimpia, vaan ne jättävät paljon tulkinnan varaan. Lyriikat on usein kirjoitettu runomaiseen muotoon. Biisien sanat haastavat kuuntelijan siis monella tavalla. Levyn viimeinen biisi Karsikko on instrumentaali ja levyn ainoa suomeksi nimetty kappale. Se poikkeaa siis paljon muista levyn kappaleista. Mitä Karsikko tarkoittaa ja miksi päätitte levyttää instrumentaalin? ­ Karsikko tarkoittaa sellaista vanhaa kuolleiden muistopaikkaa, jossa puihin on laitettu merkintöjä vainajasta, esimerkiksi vainajan nimi, puumerkki tai syntymä- ja kuolinajat. Se on mielestäni mielenkiintoinen sana ja sopii hyvin levyn SUE ALAKULON ÄÄNET man-eating treen ensimmäinen levy Vine sai hyvät arvostelut. Vesa kertoo Harvest-levyn olevan aika lailla erilainen tuotos. ­ Harvest on särmikkäämpi ja siinä on enemmän tarttumapintaa. Yleissoundi on raskaampi eikä se leijaile niin paljon kuin ensimmäisellä levyllä. Musiikin äärilaitoja on myös viety leveämmälle. Harvest-levyn ensimmäisessä painoksessa on porkkanana mukana DVD, joka avaa levyntekoprosessia. Lisäksi bonusraitana kuullaan cover-versio Type O Negativen kappaleesta Everything Dies. ­ Soitimme kyseistä biisiä jo ekan levyn aikoina keikoilla. Tuomaksen ääni sopii tähän biisiin. Kappale on tribuutti Type O Negativen edesmenneelle laulaja-basistille Peter Steelelle. Meidän versiomme lähetetään bändin jäsenille. Saa nähdä millaisen vastaanoton se saa. Ehkä Everything Dies päätyy myös jollekin tribuuttilevylle. Kuten edellä mainitut Opeth ja Type O Negative, myös ManEating Tree soittaa tummaa ja alakuloista musiikkia. Jos Anathema tai Katatonia kuuluu levyhyllyyn, luultavasti myös tämä bändi herkistää kuulohermoja. ­ Tunnelmametalli on kuvaava nimitys musiikillemme. Maalaamme taulujamme tummilla väreillä. Vesa palaa vielä lopuksi pohdiskelemaan Harvestin teemana olevaa aikaa ja sitä, miten se liukuu eteenpäin huomaamatta. Hän täyttää ensi vuonna 39 vuotta. Lapsia hänelle on syntymässä kaksi: uuden levyn lisäksi hänen ensimmäinen jälkikasvunsa on matkalla maailmaan. Laskettu aika on pian. « » 30 « NRO. 11
• Jumalautasaaaaatana minkä teki Venom!!! Ei merkkiäkään väsymyksestä havaittavissa. MINÄ OLEN SINUN VENOMISI, ÄLÄ PIDÄ MUITA VENOMEITA! Jeesus itkee puolestasi 30.11. SAIRAS KERTOMUS EPÄILYTTÄVÄSTÄ TOIMINNASTA 15 VUODEN AJALTA... 15 Years of Absolute Darkness Shiningin ohessa on ehditty puuhailla kaikenlaista mm. Den Saakaldten, The Vision Bleakin, Livsnekadin, Gravdalin tai vaikkapa Bethlehemin kanssa. Ahkera mieli on sen itsensä perkeleen työkalu! Ja vieläpä sellainen jylhästi tanassa sykkivä työkalu! NIKLAS KVARFORTH: 2CD - kaupoissa 7.12. 19.­20.1.2012 · TALLINK BALTIC PRINCESS VIIKATE · DRAGONFORCE · SHINING SWALLOW THE SUN · AMARANTHE PROFANE OMEN · BOB MALMSTRÖM Ilopissaa ja oikeudet muutoksiin pidätellään. Ja tohon päälle tullee vielä yksi ulkomaan ihme... SUE » 31 « NRO. 11 Liput alkaen 64 e · Risteilyä myy Matka-Vekka www.matkavekka.fi · www.spinefarm.fi/sfeast
• » KOVAT AJAT Thrashjyrä Megadeth on selvinnyt lähes kolme vuosikymmentä kattavan uransa aikana päihdeongelmista, vakavista vammoista ja sisäisistä ristiriidoista. Miten käy nettipiratismin kanssa? hrashmetallin popularisoimisessa vahvasti mukana olleen Megadethin taipaleesta tuli pidempi kuin moni uskalsi odottaa. Bändi syntyi, kun Dave Mustaine sai hillittömän kreisibailauksen vuoksi kenkää Metallican ykköskitaristin paikalta keväällä 1983. Katkeroitunut Mustaine muodosti heti seuraavana vuonna Megadethin, jonka mottona oli "nopeammin, aggressiivisemmin, raskaammin". Mustaine ei purkanut päihdehöyryistä raivoaan vain musiikkiinsa, vaan miekkonen on tunnetusti antanut osansa myös entisille bänditovereilleen Metallicassa esimerkiksi lehdistön kautta. Lisäksi Mustainen lyyriseen käsittelyyn ovat joutuneet monet muut yhtyeet Slayerista Panteraan. Suicidal Tendenciesin nokkamiehen Mike Muirin kanssa Mustaine oli lähellä päätyä turpasaunomaan, eivätkä entiset Megadeth-soittajatkaan ole aina päässeet kovin helpolla. Sekoilu seestyi vasta 2000-luvulla. Silloin Mustaine joutui tiukan paikan eteen loukattuaan kätensä niin pahasti, ettei kitaralla kepittäminen ollut enää mahdollista. Megadethin luoja päätti hyllyttää riitaisan bändinsä. Vastoin arvon tohtorien arvioita Mustainen käsi toipui täysin, kiitos Planin ja Melvinsin leireissä on oivallettu erikoispainosten merkitys. Droverin mukaan se ei pelasta musiikkiteollisuutta. ­ Ongelma tuossa toimintatavassa on se, että erikoispainoksia on myynnissä vain rajallinen määrä. Olen 45-vuotias ja ostan levyni vinyylinä vain siksi, että kun olin nuori, se oli ainoa tapa hankkia levyjä. Se ei tule pelastamaan musiikkiteollisuutta, sillä nuorilla ei ole vinyylisoittimia. Monet eivät välttämättä edes tiedä mikä se on. Mutta koko ajatus erikoispainoksista on siisti. Thirteenistäkin tehdään vinyyli-erikoispainos. Drover ei silti ole huolissaan omasta yhtyeestään. Hänen mukaansa yli 30 miljoonaa levyä myyneellä Megadethillä ei ole koskaan mennyt kaikki niin putkeen kuin nyt. Pulassa ovat lähinnä uudet ja tulevat bändit, jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin Megadeth. ­ Olisi mahtavaa, jos tilanne olisi sama kuin 1980-luvulla, jolloin jokainen osti CD-levyn tai kasetin, ja sen ansiosta levy-yhtiöillä oli varaa auttaa bändejä. Nettipiratismi vaikuttaa myös bändien keikkailuun, vaikka moni ei tätä yhteyttä näe. Drover kertoo, että kun levyt käyvät huonommin kaupaksi, satsaa levy-yhtiö entistä vähemmän bändin kiertueisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etteivät amerikkalaiset bändit saa kasaan Euroopan-kiertueeseen tarvittavaa budjettia. Pahimmassa tapauksessa levy-yhtiö voi tiputtaa bändin pois tallistaan, jos se ei myy tarpeeksi levyjä. ­ Musiikin varastaminen internetistä vaikuttaa musiikkiteollisuudessa aivan kaikkeen. HAASTATTELU TEKSTI TEEMU PURHONEN KUVA WARNER MUSIC AJAN KYSYMYS haastattelua tehdessä megadethin uusinta tuotosta ei vielä löydy pahamaineisilta torrentsivustoilta, noilta moraalittomien ihmisten mellastuskentiltä. Mutta Droverin mukaan on vain ajan kysymys, milloin levy vuotaa nettiin. ­ Lehdistöllä on jo omat arvostelukopionsa levystä, ja yleensä tässä vaiheessa levy pääsee vuotamaan internetiin. Jotkut toimittajat lainaavat levyn kavereilleen, ja se vuotaa sitä kautta. Se on vain ajan kysymys. Toisin kuin Megadeth, jotkut artistit näkevät laittoman tiedostonjaon hyvänä asiana. Esimerkiksi Deftonesin Chino Moreno ja Nine Inch Nailsin Trent Reznor ovat puhuneet sen puolesta. Heidän mukaansa musiikin jakaminen internetissä se on hyvä tapa saada musiikkia uusien ihmisten kuultavaksi. Droverilla on hieman toisenlainen näkökulma asiaan. ­ Jos katsot kenen tahansa artistin levymyyntiä, huomaat, että se on ollut laskusuunnassa jo pitkään. Ymmärrän, että ihmiset haluavat saada musiikkiaan laajemmalti esille. Se on ihan okei niin pitkään, kunnes musiikkia ei varasteta. En usko, kukaan voi väittää tätä tosiseikkaa vastaan: torrent-sivustot ovat ongelma. Kohta kolmikymppisen Megadethin kunto ei sen sijaan ole Droverin mukaan ongelma. Hevipumppu aikoo jatkaa louhimistaan vielä pitkään ja hartaasti. Mallia otetaan muilta, hieman vanhemmilta yhtyeiltä. ­ En näe syytä lopettamiselle. Tsekkaile vaikka Aerosmithia tai Rollareita. Ne tyypit näyttävät yhä hyvältä ja potkivat perseelle. Megadethilla on vielä ainakin kymmenen tai jopa viisitoista vuotta jäljellä mittarissa, kunhan vain pidämme huolta itsestämme. « T intensiivisen fysioterapian. Kaikkein suurin koetus oli silti vielä edessä. Eräänä päivänä Davelle soitettiin isolla puhelimella itse Jeesuksen Kristuksen toimesta. Oli aika potkaista vanha pumppu pyörimään, mutta tällä kertaa täysin raittiina ­ hallelujaa! 13. KERTA TODEN SANOO herran vuonna 2011 ilmestyy Megadethin 13. pitkäsoitto, joka kantaa yksinkertaisesti nimeä Thirteen. Mustaine on kertonut valinneensa albumille tuon nimen siksi, että törmäsi numeroon 13 jatkuvasti levyä tehdessään. Myös kaikenlaisia muita kummallisuuksia sanotaan tapahtuneen studiossa. Vuodesta 2004 saakka Megadethin rumpalina toiminut Shawn Drover ei kuitenkaan muista törmänneensä mihinkään outoon uutta levyä äänittäessään. ­ Nuo jutut, joista Dave on julkisuudessa puhunut, tapahtuivat sen jälkeen, kun olin hoitanut oman osani ja poistunut studiosta. En nähnyt mitään kummallista tai mitään, joka liittyi numeroon 13. Dave lähetti minulle pari sähköpostia, jossa kertoi nähneensä numeron 13 usein ja oudoissa paikois- sa. Niinpä päätimme nimetä levyn sen mukaan, leppoisasti jutusteleva Drover kertoo kotoaan Atlantasta käsin. 45-vuotias Drover viettää tällä hetkellä aikaansa perheensä parissa, sillä se on hyvä tapa tasapainottaa elämää. Megadethiin liittyvä hullunmylly käynnistyy marraskuussa, kun bändi lähtee jälleen kerran kiertämään maailmaa uuden levyn siivittämänä. Megadethin uusimmalta pitkäsoitolta löytyy ralli nimeltä Never Dead, joka päätyi samannimisen videopelin tunnusbiisiksi. Uudesta aluevaltauksesta ei voi puhua, sillä kyseessä on jo kolmas peli, johon Megadeth on luovuttanut musiikkiaan. Pelaamisen jatkuvan suosion kasvaessa on pelit havaittu oivaksi konstiksi tuoda musiikkia aivan uudelle yleisölle. Uusia kanavia musiikin levittämiseksi on käytettävä hyväksi, sillä nettipiratismin demoni piinaa väsymättä yhtyeitä ja levy-yhtiöitä kautta maailman. Sille ei ole kukaan immuuni, ei edes Megadeth. ­ Musiikkiteollisuudessa on tapahtunut hurjasti muutoksia. Levyjä ei käy enää kaupaksi niin paljon kuin aiemmin, ja erityisesti hevimetallin markkinat ovat laskeneet melko tavalla. Vielä 15 vuotta sitten tilanne oli täysin erilainen, sillä ih- miset eivät voineet varastaa levyjä kuten nykyään, Drover innostuu aiheesta, joka määrää koko haastattelun kulun. TORRENT -ONGELMA shawn droverin mukaan nettipiratismi on sama asia kuin se, että Megadeth-rumpali tulisi kotiisi ja veisi mukanaan tietokoneesi. ­ Luvaton nettilatailu ei yksinkertaisesti ole oikein, se on varastamista ja laitonta. Uskoakseni ihmiset tekevät sitä vain sen helppouden vuoksi. He eivät ajattele mitä tekevät, ja sen vuoksi varastamisesta on tullut normi. Toivon, että joku yrittäisi korjata tämän ongelman. Aloittaessani Megadethissa vuonna 2004 tilanne ei ollut vielä näin paha, Drover lataa. Eikä tämä ongelma ole mikään pieni pulma, jonka voisi ratkaista helpolla taikatempulla. ­ Latailu vaikuttaa koko teollisuuteen todella voimakkaasti. Kunpa joku keksisi jonkinlaisen uuden formaatin tai jonkun tavan, joka estäisi netistä laittomasti ladatun materiaalin levylle polttamisen. Joku tulee vielä varmasti keksimään tähän ratkaisun. Olen varma siitä. Nettipiratismiin on nähty ja kuultu monenlaisia reaktioita internetin alkuajoista saakka. Monien muistissa jomottaa vielä Droverin kollegan Lars Ulrichin raivo musiikkitiedostoja välittänyttä Napster-palvelua kohtaan. Esimerkiksi Dillinger Escape " Varastamisesta on tullut normi. Toivon, että joku yrittäisi korjata tämän ongelman. SUE » 32 « NRO. 11
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton MEGADETH ­ Th1rt3en (Roadrunner) Kolmetoista on toisille epäonnen luku, toiset taas kääntävät vanhat uskomukset voitokseen ja ottavat luvun omakseen. Näin on tehnyt myös Dave Mustaine, joka on saanut Megadethin kanssa tämän maagisen luvun täyteen studiolevyjen osalta. Megadethin edellinen eli Endgame oli erinomaisen väkevä metallilevy, jonka kovimmat ja nopeimmat vedot palauttivat epäilevien tuomaiden mieleen, miksi Megadeth on yksi thrash metalin "neljästä suuresta" ­ ja nimenomaan thrashin/speed metalin. Kitaristi Chris Broderick haastoi tosissaan kitaransoiton yligurun ja suurmestarin Mustainen, ja levyn jälkeen seurasi yllätysveto, kun Mustaine ja Dave Ellefson sopivat riitansa. Jo kiertueella Ellefson otti oman oikeutetun paikkansa basson varressa, ja nyt Dave junior soittaa jälleen myös studiolevyllä. Itse asiassa Ellefson on soittanut osaa biiseistä hyvinkin kauan sitten, sillä kuten bändin edesottamuksia seuranneet varmasti jo tietävätkin, Th1rt3en sisältää myös vanhaa materiaalia. Levy-yhtiö Roadrunnerin mahtikäskyhän oli, että levyllä pitää olla pakosta vähintään 12 biisiä. Tämän Mustaine vanhana diplomaattina pläjäytti ilmoille hyvissä ajoin, kuten myös sen, että muutama biisi tulisi olemaan uusintaversioita/nauhoituksia vanhoista biiseistä. Samalla Mustaine myös ilmoitti, että tämä olikin sitten viimeinen Roadrunnerille tehty Megadeth-levy. Asiaan voi suhtautua kahdella tavalla. Joko uutta Megadeth-levyä voi pitää välityönä ennen levysopimuksesta irtautumista tai sitten ajatella uutukaista albumina, jossa on uusien huippubiisien lisäksi ylimääräisiä ja aikaisemmin erittäin harvinaisia bonuskappaleita täysin uusina versioina. Lasi voi olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä. Minun lasini ei ole vain puoliksi täynnä, se on piripinnassa. Mitäpä sillä väliä, jos New World Order ja Millennium of the Blind on tehty demoiksi alun perin vuonna 1991, sillä silloinhan yhtye eli luomisvoimansa kultakauttaan Rust In Peacen ja Countdown to Extinctionin välissä. Modernin kuuloiset mutta Megadethin huippuajoista muistuttavat biisit ottavat paikkansa uudella levyllä turhia kyselemättä. Muutkin parhaan kastin biisit kuten 13, Deadly Nightshade, Never Dead, Public Enemy Nr. 1 ja Fast Lane esittelevät Megadethin nykykunnon parhaimmillaan. Olivat riffit sitten viime vuodelta tai viime vuosikymmeneltä, niin Mustaine ei petä. Tuotannollinen huippulaatu hivelee korvia, vaihtelevissa biiseissä on tarjolla koko Megadethin uran kirjo ja syke on sitä luokkaa, että vanha setämies jo kaivaa sydänlääkkeensä kaapista. 8 JUSSI LAHTONEN SUE » 34 « NRO. 11
• 10 PARADISE LOST DRACONIAN TIMES MMXI (Century Media) Harva bändi voi pitää meriittinään kokonaisen metallin alalajin lanseeraamista, mutta Paradise Lostilla on ollut kova kiinnitys goottimetalliin aina Gothic-albumista alkaen. Tosin ironisesti bändi itse ei ole ikinä itseään goottimetalliksi kutsunut tai sellaisena itseään pitänyt. Depressiivisen melodisuuden karheankaunis yhdistelmä on silti aina tehnyt yhtyeestä omaperäisen ja jäljittelemättömän. Vuoden 1995 albumi Draconian Times oli Paradise Lostin uran alkupuoliskon kehityskaaren päätepiste hetkeä ennen kuin syntikat ja kevyempi popilmaisu nousivat metallin tilalle. Huikaisevan kauniit, tarttuvat ja tunneelämyksiä herättävät melodiat ja nerokkaat biisit tekivät ja tekevät Draconian Timesista käytännössä täydellisen paketin, jossa ei ole ainuttakaan täytebiisiä. Mitäs siitä sitten seuraa, kun bändi päättää juhlistaa levynsä 16-vuotispäiviä soittamalla kourallisen erikoiskeikkoja, jossa sama levy soitetaan alusta loppuun läpi? Lähes täydellisen kokonaisuuden soittamisesta seuraa tietystikin lähes täydellinen live-dvd ja -cd. Nick Holmesin ääni on kypsynyt ja tummunut iän myötä, ja pitkän tien kulkenut yhtye nauttii soittamisesta joka solullaan. Hienosti, aidosti ja tunteella soitettu Draconian Times saa kylmät väreet kulkemaan jatkuvasti, ja pääkoppa täyttyy äkisti visuaalisilla muistoilla niistä ajoista, jolloin albumi oli tuore ja sen kuuntelija paljon nykyistä nuorempi. Kun vielä encoreksi soitetaan kuusi kivikovaa biisiä One Secondista As I Die -kappaleeseen, niin paremmin ei enää livekokemusta voi kotisohvalta tavoittaa. Kakkos-dvd sisältää myös minidokumentin, haastatteluja ja promovideoita, mutta itse konserttikin riittäisi sellaisenaan. JUSSI LAHTONEN MOKOMA ­ Varjopuoli (Sakara) Suomenkielisen metallin yksi kulmakivi Mokoma julkaisee raskaan rouhinnan lomaan akustisen albumin. Ajatus akustisuudesta on kytenyt pidempään ja erityisesti vokalisti Marko Annalan mielessä, ja Varjopuoli toteuttaa tämän haaveen. Vastaavat irtiotot ja kaavasta poikkeamiset ovat monesti tarpeen luoville taiteilijoille, eikä silloin välitetä myyntiluvuista tai muusta. Ja kun kerran on oma levy-yhtiö, niin miksipä ei julkaisisi sen kautta juuri sellaista musiikkia mitä itseä huvittaa ilman, että mikään ulkopuolinen taho määräilee. 7 Omakohtaisesti ottaisin akustista Mokomaa vastaan hieman pienempinä annoksina, sillä koko levyllinen täyttää niin sanotun leirinuotiofiiliksen turhankin runsain mitoin. Levyn tuottaneen Jarkko Martikaisen kädenjälki kuuluu hieman liian voimakkaana. Martikainen on tämäntyyppisessä musiikissa vahva vaikuttaja, ja juuri siitä syystä hän ei välttämättä ole paras mies tuottajaksi, sillä jo Timo Rautiaisenkin levyiltä tuttu linjaus puskee turhan paljon päälle. Hetkittäin tuttuus on sitä luokkaa, että jäähän alkaa muodostua uhkaavia railoja. Jää ei kuitenkaan petä, sillä biisien ydin on ehtaa teräsjäätä ja vankkumatonta Mokomaa. Erityisesti levyjen rankimmat rykäisyt kuten Valapatto ja Mene ja tiedä taittuvat yllättävänkin mainiosti akustisiksi versioiksi. Sen sijaan alun perinkin hitaammat ja herkemmät biisit eivät enää toimikaan yhtä hyvin, vaikka niiden olisi luullut muuntautuvan lähes sellaisenaan akustisiksi. Se on Varjopuolelle valituille kappaleille kuitenkin yhteistä, että ne tuovat Annalan hienot lyriikat entistä paremmin pinnalle. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT (Peaceville) Tuottelias Cradle of Filth julkaisee paljon, ja välillä se julkaisee mitä sattuu. Yhtyeen historian aikana ulos on puskettu paljon levyjä. Täyspitkien välillä bändi on laittanut pihalle minialbumeita, joista osa on ollut erinomaisia ja osa silkkaa rahastusta. Mikäli klassisen Vempire-julkaisun laskee minialbumiksi eikä täyspitkäksi ( jollaisena se sinänsä kävisi), niin se on klassikkotason minialbumi. Evermore Darkly taas on jotain ihan muuta, eli häthätää kyhätyn tuntuinen minialbumi, jossa on Thank Your Lucky Scars -biisin lisäksi lähinnä remix-versioita ja demoversioita edellisen levyn biiseistä. Mukana on muokattu versio ensilevyn vanhasta Summer Dying Fast -kappaleesta, joka on tämän tuotoksen parasta antia. Selkeä välityön paras anti on dvd-bonuslevy, jossa on mukana Grasspopin festarikeikka tältä kesältä. Vanhassa on vara parempi, ja The Forest Whispers My Namen liveversio toimii edelleen. Mukana on myös dokumentti, jota ilmankin olisi pärjätty. CoFia on parjattu välillä melkoisesti, ja osan parjauksesta se on ansainnutkin, mutta bändillä olisi edelleen rahkeita tehdä oman lajityyppinsä mittapuulla erinomainen levy jos se vain malttaisi karsia joutavuuksia. JUSSI LAHTONEN 6 CRADLE OF FILTH EVERMORE DARKLY vuotta sitten ja nyt yhtye jatkaa uraansa ilman paineita. Hyvin ura jatkuukin, sillä Kuoleman psykologia on oppimäärä, josta suoriutuminen on ilo. Kauttaaltaan erittäin hyvälaatuista ja hyvänkuuloista rässiä soittavat aussit iskevät tiskiin yhdeksän kelpo rallia, joissa hiki haisee, mustat nahkatakit lepattavat ja kuilujen syövereissä leimuaa tuli. Bändin jäsenet soittavat kuin nuorukaiset ikään, ja soittovimmaa tukee vahva osaaminen. Levyn avausraidasta aina päätösrunttaus Hatrediin tarjolla on tämän hetken parasta metallia Australiasta. JUSSI LAHTONEN ten aina sykähdyttävä Pleasure of Molestation. Sen jälkeen alkaakin murhaava hittiputki, joka ei armoa anna soittajille tai kuulijoille. Let The Knife Do The Talking, Weed Out the Weak, The Final Chapter, Warpath ja Roswell 47 eivät jätä kiveä kääntämättä. JUSSI LAHTONEN 8 HYPOCRISY HELL OVER SOFIA ­ 20 YEARS OF CHAOS AND CONFUSION 8 MORTAL SIN PSYCHOLOGY OF DEATH (NoiseArt Records) Australiasta puhuttaessa monet metallimiehet tietävät lähinnä vaihtovirta/tasavirran, mutta maasta tulee paljon muitakin muusikoita kuin vain koulupojan polvihousuihin pukeutuneita anguksia. Esimerkiksi Mortal Sin on maan pitkäikäisimpiä thrash metal -yhtyeitä, joka on veivannut Sydneystä käsin jämerää rytyytystä 26 vuoden kokemuksella. Toki kuten niin monella pitkän linjan bändillä, myös Mortal Sinin uraan mahtuu hajoaminen ja usean vuoden hiatus. Yhtye heitti lusikan nurkkaan 1990-luvun alussa ja parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen palasi tosissaan yhteen vasta 2000-luvulla. Paluulevy eli An Absence of Faith tuli nelisen (Nuclear Blast) Peter Tägtren, tuo monipuolisen monilahjakas multitasking-erikoismestari, on kyennyt jollain kummalla jakamaan elämänsä levyjen tuottamisen, sivuhommien ja kahden hyvin erilaisen bändin välillä. Ihmeelliseksi asian tekee se, että miehen työn laatu ei ole laskenut millään osaalueella kuten yleensä käy, jos yrittää pitää liian monta rautaa tulessa. Tägtrenin uran alku ja kulmakivi on ollut death metal -yhtye Hypocrisy, joka on ehtinyt toimia jo 20 vuotta. Sen kunniaksi yhtye julkaisee dvd-paketin, jossa on tarjolla sekä hyvin kattava puolentoista tunnin dokumentti orkesterista että yhtä pitkä täysi keikkasetti Sofiasta. Rajua paahtoa tulee tuutin täydeltä ja uran koko laajuudelta. Biisit kuuluvat selkeästi, ja yhtyeen livekunnosta saa tallenteen avulla paremman kuvan kuin itse keikalla. Ainakin parin vuoden takainen Tuskan keikka oli soundeiltaan niin puuroisen huojuva, että yhtyeen vaativat, tekniset kuolonmetalliriffit eivät päässeet täysin oikeuksiinsa. Uudet biisit eivät sytytä samalla tavalla kuin vanhat, joten keikan alkupuoli on hieman jähmeä. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kuullaan sikermäversioina vanhoja alkuaikojen purina-kurina -ikivihreitä kuSUE (AFM) Tulevaisuuden avaruussaaga jatkuu jälleen, kuten se on tehnyt jo 15 vuoden ja seitsemän albumin verran. Bändille täytyy antaa papukaijamerkki ja selkääntaputus siitä, että se on sinnikkäästi jatkanut valitsemallaan tiellä ja tehnyt koko urastaan päättymättömän scifitarinan, joka jatkuu levyltä toiselle. Rautapelastajan seikkailut avaruudessa ovat saksalaista melodisen traditionaalista heavy metalia sellaisena kuin se on tarkoitettukin soitettavaksi. Ei enempää, ei vähempää. Äänimaailma on mukavan miehekäs, kitarat ulvovat ja rummut tukuttavat, kun Piet Selck laulaa paitsi Rautapelastaja-tarinoista, myös hevimetallin suuruudesta, mahtavuudesta ja parhaudesta. Tästä tyylilajista on uudella levyllä parhaana esimerkkinä Heavy Metal Never Dies. Sitä luulisi, että moinen biisi kellahtaisi kumoon silkkojen kliseiden ja stereotypioiden painosta, mutta niin vain kappaleen anthem-tyyppinen hokema vie mennessään. Myös The Savior ja March of Doom saavat bändin kuulostamaan tuoreemmalta ja paremmalta kuin vähään aikaan. Jos Gamma Ray uppoaa, niin tekee myös Iron Savior. JUSSI LAHTONEN 8 IRON SAVIOR THE LANDING ta kvartaalikatsausta odotellessa on tarjolla Cyco Mikon eli Mike Muirin soololevy. Jos tarkkoja ollaan, niin kyseessä ei ole varsinainen Miken soolo, vaan melko epämääräinen ja linjaton kokoelmalevy, johon on koottu sekalaista seurakuntaa niin Suikkareista, Cyco Mikon soolotuotannosta ja muista Muirin projekteista kuten Infectious Groovesista. Biisit ovat uusia tai ennenjulkaisemattomia, mutta ne eivät ole kovin tasokkaita. Levy on linjaton pläjäys, jonka biisejä ei ole tarkoitettu samoille bändeille eikä samaan nippuun. Muirin taipumus liialliseen alternative-crossover-häilyvyyteen johtaa siihen, että punainen lanka katoaa tykkänään, ja ainoastaan Muirin vahva karisma pitää levyä veden pinnalla. Suositellaan vain Mike Muirin kovimmille faneille sekä keräilijäluonteille. JUSSI LAHTONEN 6 CYCO MIKO THE MAD MAD MUIR MUSICAL TOUR (Suicidal Records) Suikkari silloin tällöin on aina paikallaan. Valitettavasti viime aikoina suikkarien saaminen on rajoittunut Suicidal Tendenciesin kokoelmalevyjen ostamiseen ja keikkoihin. Parempia päiviä ja lihan ilojen nousujohdanteis- (Lifeforce) Saksalainen Night In Gales julkaisi neljä melodista death metal -albumia viime vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Sen jälkeen bändi siirtyi (tai joutui) undergroundtasolle eikä siitä pahemmin kuulunut mitään yksittäistä EP-julkaisua ja paria demoa lukuunottamatta. Kymmenen vuoden tauon jälkeen vuorossa on kuitenkin ihkauusi studiolevy Five Scars, jossa germaanit jatkavat siitä mihin vuosikymmen sitten jäivät. Levy on pehmeästi rullaavaa melodeathia, jossa tempo on kova ja Björn Goossesin rääkyvä ulosanti sujuu lajityypin perinteiden mukaisesti. Vaikka esimerkiksi Void Venture on hyvä todistus siitä, että bändin taival ei ole ohi, niin levy ei kuitenkaan kokonaisuutena nouse keskitason yläpuolelle. Kymmenen vuotta sitten tämä olisi kolahtanut enemmän, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana on samantyyppistä materiaalia tullut niin paljon, että Night In Gales ei ole täysin pysynyt perässä. JUSSI LAHTONEN 7 NIGHT IN GALES FIVE SCARS » 35 « NRO. 11
• (Helmi-levyt) "Kuka kuka sinä olet?", kysyy levyn ensimmäinen kappale, mutta suomi-indien tuntijan ei sitä tarvitse levyttäjältä uudella. Faarao on Pekka Pirttikangas, Cosmo Jones Beat Machinesta ja Astro Can Caravanista tuttu minimalistis-animalistisen vaihtoehtobluesin ja kärventävän juurigrooven valtias. Kuhmalahden nubialaiset on hänen ensimmäinen suomenkielinen albuminsa. Harvoin on laulukielen vaihto kuulostanut näin luontevalta. Kuhmalahden nubialaiset ei kuitenkaan ole vain röllimäisen möreällä äänellä hykertelevän Faaraon levy. Toisessa pääosassa on Kuhmalahden nubialaiset -yhtye, jossa vaikuttaa myös albumin tyylitajuisesti äänittänyt ja miksannut Pentti Dassum. Puhallinlyömä- ja jousisoittimin varustautunut ryhmä taitaa romuluisen bluesin, voodookuntien hautajaismarssit ja orjakirkkojen toiveikkaan svengin. Konsepti on niin kokonaisvaltaisesti hallussa, että jopa etiopialainen kansansävelmä Minim Aiakora tai 1800-luvun lopulla tehdystä Death Is Only a Dream -gospelbluesista käännetty Unta se vain on saavat arvoisensa käsittelyn. Suomessa lähin vertailukohta Faarao Pirttikankaan musiikille ovat Tuomari Nurmion ja Alamaailman vasarat -yhtyeen taannoiset yhteishankkeet. Nurmion ja vaikkapa Jolly Jumpersin tavoin Faarao löytää bluesin myös Suomen hallan raiskaamien haja-asutusalueiden soilta. ARI VÄNTÄNEN 9 FAARAO PIRTTIKANGAS KUHMALAHDEN NUBIALAISET LEVYARVIOT 9 PEARL JAM TWENTY (Monkeywrench/Columbia) Pearl Jam on osoittautunut lujimmaksi Seattlen suurista grungebändeistä. Se on luovinut läpi alkuvuosien traumaattisen etsikkoajan, vaihtoehtorockin bulkkimyyntivuosien ja suosion aallonpohjan muuttumatta tribuutiksi itselleen. Kaksituntinen dokumentti Twenty kertoo, että vaikka isot otsikot ovat kadonneet, kunnianhimo, omapäisyys, halu vaikuttaa tai oma soundi eivät ole. Kun dokumentin aiheena on Pearl Jamin kaltainen asialleen edelleen omistautunut bändi ja kun toteutuksesta vastaa sekä rocktoimittajana että elokuvaohjaajana kunnostautunut Cameron Crowe, joka vieläpä asui Seattlessa rockskenen kupliessa kuumimmillaan, epäonnistumisen vaaraa ei ole. Twenty on elähdyttävä elokuvaelämys, jonka onnistuu yrityksessään todistaa, ettei helmihillo ole hapannut. Pearl Jamin maailmassa musiikin menestystä ei kuvata myyntikäyrällä. Viihdyttävyydessä Twenty nousee ryhdikkään Foo Fighters -dokumentti Back And Forthin rinnalle ja ohittaa sen mukaansatempaavan ohjaustyön ansiosta. Cameron Crowen tyyli kietoa yhteen arkistomateriaalia, tuoretta kuvaa, sanallista kerrontaa ja musiikkia on vauhdikas. Se tekee Twentystä räiskyvän ja viihdyttävän elokuvan, hienon vastapainon Pearl Jamin vakavalle musiikille. ARI VÄNTÄNEN LOU REED & METALLICA ­ Lulu (Vertigo) Kummastusta, paheksuntaa ja aikamme julminta kritiikkiä kirvoittanut Lulu on tärkeä julkaisu poikkeuksellisen vastaanottonsa johdosta. Todellisten kalkkunoiden kohdalla kilpaa vaikenevat skribentit ovat antautuneet levyarvioissaan joukkokivitykseksi muodostuneeseen verbaaliseen irroitteluun. Miksi kohteeksi on valittu Lou Reed, jonka tekemisiä on yleensä kohdeltu hellästi tasosta riippumatta? Osa kriitikoista on syyllistynyt ikärasismiin arvioidessaan Reedin tyypillisiä vokaalimaneereita tai runoilijan kykyä samaistua tekstin nuoreen ja vieläpä naispuoliseen päähenkilöön. Metallican on pakko olla syypää. Menetetyn kredibiliteettinsä perään itkevä Metallica on hyväksikäyttänyt seniiliä taiteilijaa. Totuus lienee toisinpäin. 7 Ahdistava spoken word -studiolive nimettömän taustayhtyeen kanssa olisi saanut vain minimaalisesti huomiota. Reediä on aina harmittanut John Calen asema Velvet Undergroundin johtavana avantgarde-taiteilijana. Noise-levy Metal Machine Music (1975) oli varhainen esimerkki Reedin näyttämisenhalusta. Calen kanssa 90-luvun alussa tekemänsä albumin ja VU-comebackin jälkeen Reed on pyrkinyt ohittamaan Calen saavutukset tämän omalla alueella. Lulu on täysin linjassa kirjallisten The Ravenin (2003) ja Berlin-uusintaversion (2007) kanssa. Metallica suoriutuu osuudestaan enimmäkseen kunnialla. Albumiennakkona tarjoiltu raskassoutuinen The View on hyvässä ja pahassa kollaboraatio Reedin ja yhtyeen välillä. Onneksi levy ei kokonaisuutena kuulosta niin ennalta-arvattavalta. Levyn loppuun sijoitetut Dragon ja varsinkin Junior Dad ovat lajissaan hienoja kappaleita, parasta Metallicaa ja Reediä 80-luvun jälkeen. James Hetfieldin albumin ensimmäisen minuutin kohdalla karjumat antiklimaattiset "small town girl" -taustalaulut menevät jännityksen ja kokemattomuuden piikkiin. Tässä kohtaa tuottajan olisi pitänyt puhaltaa peli poikki, mutta Hal Willner antoi Greg Fidelmanin nauhan pyöriä. Koska kukaan ei uskaltanut neuvoa, sama toistuu albumin parhaan rokkibiisin Iced Honeyn kohdalla ja jälleen krautjumituksessa Cheat On Me. Nyrkkiään heiluttavalla Reedillä on laulukopissa niin hyvä uho, ettei Hetfieldkään kykene pidättelemään itseään. JARI MÄKELÄ (K.O. Industries) Helsinkiläisen Walkalonen debyytin tyylilajin voinee kiteyttää ilmaisuun "Suburban Tribe Bon Jovi -tunnelmissa". Kappaleiden melodiat, kuulaat laulut ja suuret popheviriffit tuovat vahvasti mieleen suomalaiskollegan viime vuosikymmenen tuotannon. Laulaja Jussin ääni assosioituu vahvasti Ville Tuomen tapaan fraseerata, mutta kumman Jon Bon Jovi -henkisellä vivahteella. Walkalone onnistuu kuulostamaan kansainväliseltä suomalaisyhtyeeltä. Puolimelankoliseen äänimaisemaan istutetut tarttuvat melodiat sisältävät kiistatta lukuisia hittipotentiaalisia hetkiä, mutta kokonaisuutena napakka yhdeksän kappaleen levy ei onnistu sytyttämään. Jos yhtye saa ammennettua ulosantiinsa rohkeampia otteita ja sopivan määrän kuulasta suuruudenhulluutta, voi sillä olla edessään pitkä ja miksei kunniakaskin ura. Kynsiä jo hieman vilautellaan, mutta terävät hampaat vielä puuttuvat. LOTTA HEIKKERI 6 WALKALONE THE STAND (Spinefarm) En ollut koskaan osannut uneksiakaan, että kaksi minulle niin rakasta asiaa, suomenruotsalaisuus ja räyhäkäs kohkausmusiikki, osattaisiin yhdistää ja vielä näin mainiolla tavalla! Bob Malmström -yhtyeen konsepti on suorastaan aseistariisuva: pieteetillä tehtyä hardcorea suomenruotsalaisestetiikan ryydittämänä. Vastaiskuna kaavoihinsa kangistuneelle systeeminvastaisuudelle perustettu yhtye on onnistunut luomaan paitsi mielenkiintoisen taustan myös mallikelpoista räyhäämistä, joka ei lainkaan kalpene vakavamielisiin verrokkeihinsa nähden. Toivottavasti valistuneet ruotsinmaikat vievät yläkoulujen kielitunneille mukanaan Tala svenska eller dö! -levyn. Saattaisivat muutamatkin keesein koristellut päät nousta pulpetin pinnasta, kun saisi tavata sellaisia ilmaisuja kuin "Kött är allas rätt", "Fattigdom är sjukdom" tahi "Du dit tandlösa skit!" Jättekiva! OTTA HEIKKERI SUE 8 BOB MALMSTRÖM TALA SVENSKA ELLER DÖ! (Domino) En tiedä miksi, mutta baltimorelaisen Cass McCombsin edelliset albumit Dropping the Writ sekä Catacombs kuulostivat korvaani tusinatuotteilta: perustavaa laatua olevilta laulaja-lauluntekijän albumeilta, joilta oli vaikea löytää mitään kiinnostavaa. Humor Risk on onneksi selvästi parempi tuotos. Love Thine Enemy soi liukkaammin ja sujuvammin kuin mikään McCombsin kappaleista sitä ennen. Yli kuusi minuuttia kestävä The Same Thing vaihtuu parin minuutin kohdalla kovin 60-lukulaiseksi ja Byrdsiksi, kunnes jatkuu taas mistä aloitti. Myös Mystery Mail on ilahduttavan duurista soitantaa. Silti Cass McCombs tuo aina liikaa mieleen Sean Lennonin 90-luvun lopun tuotokset. Mitään järkevää selitystä tälle ei liene, mutta maailma on outo paikka. Promootiolevyn kannessa lukee "please read lyrics", joka haastaa kuulijan keskittymään. Kunhan vain musiikki nousisi piirun verran, sitä ehkä jaksaisikin. Eräs arvio ver- 7 CASS MCCOMBS HUMOR RISK taili McCombsia Kurt Vileen ja Bill Callahaniin. Matkaa on vielä taitettavana mailikaupalla ennen kuin McCombs pääsee edes lähelle kyseisiä herrasmiehiä. JARKKO FRÄNTILÄ (Wire-Sound) Howard Devoto lauloi Buzzcocksin ensimmäisellä EP:llä vuonna 1977, mutta siirtyi nopeasti johtamaan perustamaansa Magazineyhtyettä. Debyyttisingle Shot by Both Sides on post punkin kuolematon klassikko. Pikkuhiljaa yhtye siirtyi taiteellisempaan suuntaan, kunnes hajosi vuonna 1981 julkaistuaan neljä albumia. 30 vuotta hajoamisen jälkeen ilmestynyt vitosalbumi yllätti kaksi kertaa. Ensin ylipäätään ilmestymisellään ja toisen kerran tasokkuudellaan. Shot by Both Sidesin kaltaista klassikkoa levyltä ei löydy, mutta muutenkaan levy ei ole rakennettu helpoimman kautta. Albumi koostuu maalailevista, hitaista ja taiteellisista biiseistä, joita voisi kutsua 8 MAGAZINE NO THYSELF » 39 « NRO. 11
• vaikkapa progressiiviseksi post punkiksi. Alkuperäiskitaristi John McGeoch kuoli vuonna 2004, mutta Devoton kanssa Luxuriassa soittanut Neko osaa tyylitellä oikealla tavalla. Kitarointi toimii hienosti yhteistyössä Dave Formulan pianon ja syntikoiden kanssa. Magazinen soundi oli ajaton jo ensimmäisenä elinaikana, ja sama jatkuu uudellakin levyllä. Jos levyn kannessa mainittaisiin, että No Thyself on vuonna 1982 nauhoitettu kadonnut albumi, niin moni uskoisi. Tosin Other Thematic Materialin aikana saattaisi kuulija miettiä, että onko Manchesterissa oikeasti rummutettu 90-luvun alussa tutuksi tulleella kaupungin nimikkokompilla jo vuosikymmen aikaisemminkin. AKU-TUOMAS MATTILA 9 JONTTI YHDEN MIEHEN KULTTI (3rd Rail Music) Bragun pussikaljoittelija Jontti latoo salaliittoteorioitaan omaperäisellä flowllaan. Musiikkityylin vihaajille miehen ulosanti on oivaa bensiiniä niihin väitteisiin, ettei räpissä tarvitse osata mitään. Tärkeintä on kuitenkin se mitä sanotaan ja ennen kaikkea miten sanotaan. Jontti seisoo sanottavansa takana hajareisin ja nyrkit pystyssä valmiina puolustamaan omaa näkökulmaansa ­ siitäkin huolimatta, että Sota on sairautta kertoo dubisti levyn sisällön: väkivalta ei kannata, mutta kun sen tekee valtio, siitä tulee jostain syystä kunniallista. "Vaik lippu merkkaa mulle about tuulen suuntaa / kunnioitan veteraanien suurta uhrausta" summaa hienosti yhteen kokonaisen sukupolven tunteet historiaamme kohtaan. Yhden miehen kultilla Jontin näkökulmat, rahavalta ja illuminati ovat yhä vahvasti esillä. Alussa Hovinarri on summonoitu, ja suomen kieli taipuu saman tien sijoiltaan jo otsikossa. Rappioräp ja kallio-ihannointi on onneksi jäänyt taakse. Ääni on vähän liikaa lukeneen aikuisen, joka ei kuitenkaan ole unohtanut juuriaan: Vapaus ja totuus on meille thrashin parissa nuoruutensa viettäneille paluu Judgement Night -leffan soundtrackin pariin. Profeetta on levyn ylivoimainen kohokohta ja tuo toteutukseltaan mieleen Sage Francisin The Best of Timesin. Jodarok osoittaa jälleen olevansa Jontin kanssa Suomen kärkinimi rapin saralla. Raplevyissä on aina liikaa sisältöä. Mikäli Yhden miehen kultin neljästätoista kappaleesta olisi leikattu pari pois, olisi kyseessä potentiaalinen klassikko. Nytkin kyseessä on tämän vuoden toistaiseksi paras kotimainen rapjulkaisu. Erityismaininta on annettava etenkin Hullukoiran tuottamille kappaleille, jotka ovat soundeiltaan nautittavan pehmeitä. JARKKO FRÄNTILÄ LEVYARVIOT FLORENCE + THE MACHINE ­ Ceremonials (Universal) Florence Welchin kahden vuoden takainen Lungs-debyytti oli iso hitti. Toisella yrittämällä ollaan liikkeellä tiiviimmällä tiimillä. Adelen menestyksellä mainetta niittänyt Bloc Party -tuottaja Paul Epworth on nyt tuottanut albumin yksinään ja ollut säveltämässä peräti seitsemää kappaletta. Hittinikkari Francis White vastaa ennakkomaistiaisena tarjoillusta What the Water Gave Me -biisistä, ja neljä kappaletta debyytille säveltänyt Welchin oi- (Domino Record) Americana-raketti Bonnie Prince Billy on tunnettu sekä tuotteliaisuudestaan folk-musiikin saralla että vallattomista naamakarvoistaan (saatekirjeen mukaan levyn tuotannosta itse asiassa vastaa Bonnien viikset eli Lionel). Enigmaattiseksikin luonnehdittu laulaja- 8 BONNIE PRINCE BILLY WOLFROY GOES TO TOWN 8 kea käsi Isabella "Machine" Summers löytyy kahden biisin tekijätiedoista. Ceremonials on isommin tuotettu, taidokkaammin laulettu, yhtenäisempi ja biisimateriaaliltaankin parempi versio debyytistä. Levyltä ei ehkä löydy Dog Days Are Overin kaltaista standardia, mutta Welch on löytänyt hittireseptinsä ja oman tyylinsä, kerros kerrokselta mahtipontisemmaksi kasvavan, tribaalirytmein maustetun Sisters Of Mercy -goottiorkesteroinnin. Samalla nainen tekee aikamme tyylikkäintä mainstream-poppia. Itseäni viehättävät eniten Florencen yksinään säveltämät kappaleet, joilla hän uskaltaa astua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Breaking Down on raikas, The Verven ja Pulpin parhaat puolet yhdistävä brittipopbiisi, ja sitä seuraava Lover to Lover mahtipontisen 60-lukulaisesti orkesteroitu soulbiisi Norman Whitfieldin ja Phil Spectorin klassikoiden jäljillä. JARI MÄKELÄ SUE » 40 « NRO. 11
• CATFISH (USA 2010) Tässä dokumenttielokuva kaikille, jotka harrastavat sokkotreffejä sosiaalisessa mediassa. Catfish on niin uskomaton tarina, että sen totuusperiä on syytä epäillä ­ etenkin kun alkuosa sisältää tiettyjä jännitteitä, joissa viitataan lopputulokseen jo varhaisessa vaiheessa. Ehkä sattumaa? Totta tai ei, erinomaista viihdettä tämä ainakin on. Elokuvassa seurataan nuorta miestä, joka ystävystyy Facebookissa erään perheen kanssa. Romanssikin syttyy, mutta kaikki muuttuu, kun hän päättää tehdä yllätysvisiitin perheen luo. Täydellinen kumppani The Social Networkin seuraksi. PÄIVÄNI MARGUERITTEN KANSSA (Ranska 2010) Päiväni Margueritten kanssa on poikkeuksellisesti silkkaa seniorikansalaisten ylistystä, pienimuotoinen lämminhenkinen tarina ystävyydestä. Tässä eurooppalaiset ovat taitavia, kun taas Hollywoodissa halutaan kertoa nuorten ja kauniiden ihmisten elämästä. Leffoja liukuhihnalla (liki 200 titteliä) tekevä Gérard Depardieu esittää hieman yksinkertaista Germainia, joka asuu äitinsä pihalla asuntovaunussa. Yli 60-vuotias Depardieu on elokuvan nuorempi päätähti, toinen on liki satavuotias Gisèle Casadesus. Tämä esittää nimihahmo Marguerittea, teräväpäistä eläkeläistä, joka jakaa rakkautensa kirjoihin uuden ystävänsä Germainin kanssa. Hahmojen kaikista vastakohdista huolimatta lukutuokiot puiston penkillä nousevat pian elämän tärkeimmiksi asioiksi, jokaisen päivän kohokohdaksi. Sympaattisessa ihmissuhdedraamassa tapahtuu vähän, mutta asiaa. Liekö syy nasevassa dialogissa, kun Depardieu tekee parhaan roolisuorituksensa miesmuistiin ja Casadesuskin on aivan ilmiömäinen? Jälkimmäinen tekee yhä 4-5 elokuvaa vuodessa, vaikka siirtynee kolminumeroiselle ikäluvulle parin vuoden kuluttua. JURASSIC PARK ­ ULTIMATE TRILOGY (USA 1993, 1997, 2001) Vuonna 1993 Jurassic Park rikkoi ennätyksiä teattereiden lippuluukuilla, eikä syyttä. Pelkästään tehostepuolella puhutaan merkkiteoksesta, jonka efektit toimivat vielä tänäkin päivänä. Ehkäpä siksi, ettei Steven Spielberg käyttänyt tietokonetta apuna joka paikassa, vaan useat lähikuvat dinosauruksista on tehty perinteisesti. Neljä vuotta myöhemmin (Kadonnut maailma: Jurassic Park) tietokoneet näyttelivät jo suurempaa roolia. Odotettu blu-ray -julkaisu käsittää kaikki kolme dinosaurusseikkailua. Ensimmäinen lähentelee klassikkostatusta ja on enemmänkin kauhuelokuva kuin seikkailu, jollaiseksi se useimmin mielletään. Tappajahain ohjaaja oli täydellinen valinta Michael Crichtonin romaanin filmatisoijaksi, ja Spielberg hoitaa tehtävänsä kunniallisesti myös hieman hölmössä jatko-osassa. Joe Johnstonin ohjaama kolmas osa tuntuu täysin irralliselta ja on kaikessa episodimaisuudessaan selvästi sarjan heikoin viritys. Siksi olisi toivottavaa, että elokuvat julkaistaisiin teräväpiirtona myös erikseen. Blu-ray tarjoaa elokuvat kirjaimellisesti järisyttävällä 7.1-kanavaisella häviöttömällä DTS HD-ääniraidalla. Säveltäjä John Williamsin jo klassikoksi muodostuneet teemat eivät ole koskaan kuulostaneet näin hyvältä. Kun T-Rex karjuu, ei kerrostalonaapurisi tykkää lainkaan. Tätä julkaisua katsotaan häädön uhalla. Ekstroja on roppakaupalla. Jokaisesta elokuvasta nähdään vähintään puolen tunnin edestä tuoreita teräväpiirtoon tuotettuja dokumentteja, mutta myös pidemmät dvd-ajan making of -dokkarit ovat mukana. Spielbergin ohjaamissa elokuvissa ekstrat ovat täyteläisempiä. Boksissa kaikista levyistä tarjotaan vielä sinänsä turhat ekstrakappaleet digitaalilataajille. TERO HEIKKINEN DVD/BLU-RAY CAPE FEAR USA 1991. Ohjaus: Martin Scorsese. Pääosissa: Robert De Niro, Nick Nolte, Jessica Lange, Juliette Lewis, Joe Don Baker. Kesto: 128 min. Ikäraja: 15. 90-luvun merkittävimpiin trillereihin lukeutuva Cape Fear on vihdoin julkaistu teräväpiirtona. Mestariohjaaja Martin Scorsesen teos perustuu samannimiseen elokuvaan (1962), jota tähdittivät Robert Mitchum sekä Gregory Peck. Molemmat legendat nähdään cameo-rooleissa tässä uusintaversiossa, joka hakkaa alkuperäisen mennen tullen. Cape Fearin vanha videoversio on kuriositeetti: 4:3-kuvasuhteen editointi tehtiin Scorsesen valvonnassa, koska ohjaaja uskoi laajakuvatelevisioiden saapuvan markkinoille aiemmin. Cape Fear kuvattiin 2.35:1 -kuvasuhteella (Scorsesen ensimmäinen cinemascope), koska ohjaaja uskoi, että siten hänen näkemyksensä säilyisi sellaisenaan myös kotisohville. Blu-ray näyttää Scorsesen tinkimättömän vision täydellisen kirkkaasti. Freddie Francisin kuvaus on legendaarista ja usein parodioitua (mm. Simpsoneissa). Scorsesen vakioleikkaaja Thelma Schoonmaker pitää huolen siitä, ettei elokuvassa ole "turhia kuvia". Cape Fear on niin tiivis, että hakee omassa genressään vertaistaan. Saul Bassin luoma alkutekstiosio Bernard Herrmannin musiikilla käynnistää trillerin täydellisesti. Yli-ihmisenä itseään pitävä sadistinen Max Cady (Robert De Niro) vapautuu vankilasta 14 vuoden jälkeen. Hän on saanut selville, ettei hänen oikeusjutussaan toimittu rehellisesti ja ryhtyy kostamaan entiselle puolustusasianajajalleen (Nick Nolte) ja tämän perheelleen (Jessica Lange ja Juliette Lewis). Juoni on hyvin simppeli mutta toteutus kaikkea muuta. 60-luvulla väkivaltaa elokuvissa piti kavahtaa, mutta 90-luvun Cape Fear on paikoin inhorealistisen brutaali. Naisvihastakin syytetty elokuva joutui Suomen silloisen videolain aikana sensuurin kynsiin. TERO HEIKKINEN PE 25.11.2011 klo 19.00 Kanneltalo 22-26 · Enver Izmaylov · Compañía Raúl Mannola & Aylin Bayaz with special guest: Antonio Rey LA 26.11.2011 klo 19.00 Savoy teatteri 28-33 · Ralph Towner · Antonio Rey · Raúl Mannola SU 27.11. 2011 klo 18.00 Cafe Carusel 15-20 · Raoul Björkenheim solo · Loppujamit helsinkiuniversalguitar 25, 26.&27.11.2011 DURAN DURAN: ALL YOU NEED IS NOW DUM DUM GIRLS: ONLY IN DREAMS www.guitarhelsinki.com MIELIMUSIIKKIA MIELENTILOIHIN WWW.SUPERSOUNDS.FI SUE » 45 « NRO. 11 SIGUR RÓS: INNI JULK. 9.11.2011
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ POSKET LOMMOLLA, LAGERIN VOIMALLA mista heikkouksistaan on aina helppo syyttää muita. Itse syytän musiikkia siitä, että aloitin tupakoinnin. Vuonna 1995 lad-buumi oli kuumimmillaan, ja Loaded-lehden sivuilla poseerasivat vähäpukeisten naisten lisäksi Manchesterin kovimmat luupäät, Gallagherin veljekset. He lauloivat röökistä ja alkoholista tavalla, joka vaikutti 17-vuotiaaseen lukiolaiseen musiikillisesti kuin The Clash ja Sex Pistols vanhemman polven punkkareihin silloin joskus kauan, kauan aikaa sitten. Näin jälkikäteen tarkasteltuna Oasiksen veljespari vaikutti minussa kaikkeen aina kävelystä lähtien. Voin vain kuvitella kuinka dorkan näköistä on ollut, kun 17-vuotias epävarma nössö on yrittänyt harppoa lukion käytävillä eteenpäin kuin paskat housuihinsa löräyttänyt Liam. Vaatetus muuttui tietenkin brittipop-univormuun ­ ainoa asia mihin en suostunut koskemaan oli Noelin Adidaksen kokovartaloverkkari, joka oli jo liian chavia minulle. Samalla tiellä tyylillisesti sitä kai kulkee vieläkin ­ onneksi tai valitettavasti, riippuen kai katsantokannasta. Ensin kova juttu oli skeittipunk, jolloin vaatteet olivat viisi numeroa liian isoja. Sitten grunge, jolloin ne olivat yhä pienimuotoisia telttoja. Tätä seurasi sitten brittipop, jolloin vaatteet olivat numeron liian pieniä. Niin ne yhä tuppaavat olemaan, mutta siitä voi syyttää vain keski-ikää ja alkavaa hyvinvointikumpua vyötärön kohdalla. Totta kai tupakointikin piti aloittaa tuolloin. Kun Liam imi promokuvassa posket lommolla savukettaan uhmakas hällä väliä -ilme kasvoillaan, lyötiin ensitahdit uudelle suosikkiharrastukselleni, röökaamiselle. Kun vihdoin pääsin baari-ikään, join yleensä vain ja ainoastaan gin & tonicia, koska siitä Oasiskin lauloi. Ja poltin savukkeita ketjussa, sillä niin rocktähdet mielikuvissani tekivät. Pienen paussin joutui yhdistelmän suhteen pitämään siinä vaiheessa, kun ylioppilasjuhlia edeltävänä iltana menimme muiden valmistuneiden kanssa etukäteisjuhlimaan seuraavan päivän bileitä. Itselleni hämäräksi jääneen (luultavasti noin kolme kappaletta) drinkkimäärän ja parin röökiaskillisen jälkeen oksensin seuraavat kaksi tuntia kauppakeskuksen baarin vessassa, kunnes oli aika lähteä kotiin, ja ystäväni tulivat herättämään minua vessan kaakeleilta. Ylioppilaskuvassani näytän juuri sellaiselta, miltä tuntuikin. Kun baareissa sai polttaa, poltin jatkuvasti ja koko ajan. Ihan vain siksi, että sitä näytti niin helvetin tyylikkäältä silloin. Eikä ajattelutapa siitä mihinkään ole muuttunut vuosien varrella. Jos bändi haluaa osoittaa olevansa paha ja rankka ja kapinallinen ja tyttöjen mieleen, vähintään joku yhtyeen jäsenistä katsoo kamerasta muualle ja imee savua keuhkoihinsa tukka sekaisin. Keikkapaikkojen edessä näkee nykyään juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita musadiggareita, jotka imevät savua keuhkoihinsa hoopon näköisesti. Ainoa ero menneeseen on siinä, että nykyään jalkaterät on käännetty sisäänpäin, sillä se saa kuulemma sääret näyttämään hoikemmalta. Omassa nuoruudessani tupakkaa poltettiin rennosti seinään nojaillen, sillä tuolloin ei välitetty vittujakaan mistään, koska jo Oasis tiesi, että me elämme ikuisesti. Lisäksi olimme myös niin kännissä ginistä ja lageroluesta, että jalkamme eivät kannatelleet kunnolla. Alitajuisesti yhdistän vieläkin tupakoinnin kapinallisuuteen ja tyylikkyyteen. Kun olin kesällä viimeisiä iltojani Madridissa, poseerasimme ystävieni kanssa kaikki samalla tavoin yksitellen erään baarin edessä jäähyväiskuvissa. Jokainen joka meistä poltti, laittoi kuvaa otettaessa vaistomaisesti röökin suupieleensä. Koska hei, se näyttää niin saatanan hyvältä. Ja aina se on näyttänyt, aina James Deanin ja Marlon Brandon ajoista lähtien. En silti syytä tupakkateollisuutta siitä, että he markkinoivat tai ylipäänsä myyvät tuotteitaan. Nuorempana sitä haluaa olla aina tyylikkäämpi kuin se toinen, ja kapinahenki on aina liitetty savukkeisiin. Yhtä paljon syyttävää sormea voi osoittaa levy-yhtiöiden suuntaan, jotka antavat yhä bändiläistensä poseerata kuvissa röökit huulessa. Ai miksi kirjoitan tupakoinnista juuri nyt? Aivan puhtaasti itsekkäistä lähtökohdista. Minä vasta totuttelen apteekista hankkimani inhalaattorin käyttöön. Muutamat edelliset lopettamiskerrat ovat katkenneet ties mihin syihin. Mutta jos Ville Valokin lopetti, niin ei kai se niin helvetin vaikeaa voi olla? Jos näet minut savuke suupielessäni jossain, toivon pientä litsaria. Ihan itseni takia. Vielä kun Suomesta saisi niitä sähkösavukkeita. Ne sentään näyttävät täysin aidoilta. Inhalaattori huulessaan sitä näyttää aivan idiootilta, eikä yhtään... coolilta. O 1c2a3b4a5b6b7c8a9b10c11c12a13b14b15a VIIMEINEN SANA 1. Venomin basisti-laulaja on a) Abaddon b) Mantas c) Cronos 2. Ozin Jay C. Blade on Yön Jukka a) Lewis b) Terävä c) Lindholm 3. The 5th of April tulee a) Oulusta b) Turusta c) Helsingistä 4. Amnesty järjestää 30.11. konsertin Helsingin a) Tavastialla b) The Circusissa c) On the Rocksissa 5. Toinen vaihtoehto -lehti perustettiin a) 1979 b) 1989 c) 1999 6. Disgracen uusi julkaisu Vol.2. äänitettiin vuonna a) 2010 b) 1993 c) 2001 7. Tom Waitsin uusin albumi on a) Real Gone b) Bone Machine c) Bad as Me 8. Meg Baird tunnetaan yhtyeestä a) Espers b) Aspers b) Oonatans 9. Megadethin uusi albumi on numero a) 12 b) 13 c) 14 10. Nightwishin uusi teos kirjoitetaan a) Imaginarum b) Imaginarium c) Imaginaerum 11. Keneltä Se, josta ei puhuta lainasi levynnimen? a) Aleksis Kiveltä b) Italo Calvinolta c) Väinö Linnalta 12. The Leo Bugarilovesin laulaja on a) Läjä Äijälä b) Pupu Lihavisto c) R.V. Kivi 13. Real Estate tulee a) New Yorkista b) New Jerseystä c) New Hampshiresta 14. Bändin nimi on The Man-Eating a) Rain b) Tree c) Crow 15. Anssi Kela kannattaa presidentiksi a) Haavistoa b) Niinistöä c) Väyrystä SUE » 46 « NRO. 11
• SUE NR O NRO R RO » 48 « NRO. 11 8 N RO. 11