Sue
Indierockpunkmetalzine
#103 HELMIKUU 2007
THE 69 EYES
BLOC PARTY APULANTA SWALLOW THE SUN THE END FU MANCHU THERION NICOLE APRIL PROCESSORY SUR-RUR MACHINE MEN MATTI JOHANNES KOIVU DEBBIE CLAP YOUR HANDS AND SAY YEAH KAKKAHÄTÄ-77 TACERE
1
2
3
TOIMITTAJALTA TILASTOHARHA VAI HARHATILASTO?
INKLUDES
06 Newsflash 10 The 69 Eyes 12 Processory 13 Matti Johannes Koivu 14 Apulanta 15 Clap Your Hands And Say Yeah 16 Bloc Party 18 Debbie, Sur-Rur, Kakkahätä-77 20 Fu Manchu 22 Rautamaailma 25 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 26 Swallow The Sun 27 Machine Men 28 The End 29 April 30 Nicole 31 Tacere 32 Therion 33 Manzana 35 SFP Arviot 38 Arviot 44 Ensi-iltaelokuva-arviot 45 Dvdarviot 46 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 47 Tilauskuponki
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853
S
uomen myydyin auto viime vuonna oli Toyota Corolla. Faktan kertoo tilasto. Moni on sen perusteella valmis sanomaan, että Corolla on myös maamme suosituin auto. No, tavallaan näin onkin. Mutta jos vaikkapa kaikki autot olisivat +/-20% -variaatiolla samanhintaisia, niin saattaisi ykkössija siirtyä japanilaisilta saksalaisille. Normaalihintaiset äänilevyt ovat perinteisesti mainitulla marginaalilla samanhintaisia ja kohtuuttoman kalliita. Vuoden alussa suomalaisilla äänilevymarkkinoilla järjestettiin laaja alennusmyynti, joka otti esimerkkiä Ruotsin levyalennusmyynneistä ja Suomenkin kirjakauppojen vuotuisista alennusmyynneistä. Levyale muutti hinta-laatusuhteen sen verran houkuttelevaksi, että kauppa alkoi käydä. Suomen virallinen lista kertoo, mikä on milloinkin myydyin levy ja kärjistäen sanottuna suosituin yhtye tai artisti. Tammikuussa suosituimmat yhtyeet olivat Rammstein, Sielun Veljet ja Viikate. Sielun Veljien kärkisijoitus tuli 17 vuotta sitten nauhoitetulla Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta -cover-levyllä ja oli yhtyeen ensimmäinen ykköstila. Hienoa, mutta valitettavasti selitettävissä levyjen alennusmyyntikampanjalla. Syy Veljien menestykseen oli siis valtakunnallinen levyalekampanja, joka hinnoitteli uutuusjulkaisun alle 12 euroon. Sielun Veljiäkin selvemmin kampanja tuki Metallicaa, joka nousi vuoden 1991 mustalla levyllään kärkikymppiin. Sinällään on hieno juttu, että ei-uudelleenjulkaistu vanha albumi säilyttää kiinnostavuutensa tuollaisella tasolla. Voidaan rehellisesti puhua klassikosta. Muita top ten -palaajia listan ulkopuolelta olivat Maj Karma, Zen Cafe ja Katri Ylander. Oma tapauksensa oli Rammstein, jonka Völkerball-live oli ensiksi kolme viikkoa listan puolivälissä, sitten kolme viikkoa poissa ja bäng! suoraan ykköseksi. Völkerball ei ollut alehintainen levy, mutta alennuskampanja nosti sen myyntiä tuomalla ihmiset levykauppoihin. Levyalekampanjan ulkopuolelta tammikuun kiinnostavin listahäirikkö oli nynnypop-yhtye ultrasport, joka antoi ostajien hinnoitella albuminsa eurosta ylöspäin. Huijausta, voisi joku sanoa. Turkulaisesta levykaupasta kuitenkin kerrottiin, että ensimmäisellä viikolla ultrasportia ostivat fanit ja tukijat, joiden mielestä hyvän levyn myyntihinta on enemmän kuin euro. Vasta helmikuussa kauppoihin riensivät kaltaiseni törkeät kolikonkaivajat. Alelevyjen ottaminen mukaan Suomen viralliselle albumilistalle on kyseenalaista, koska se vääristää listaa ja heikentää sen uskottavuutta. Tunnettujen artistien halpalaarihintaisilla klassikkolevyillä on listalle nousussa melkoinen etumatka muiden tunnettujen artistien normaalihintaisiin levyihin ja varsinkin uusien artistien normaalisti hinnoiteltuihin debyytteihin nähden. Suomen virallinen lista on tilastotiedettä, mutta musafani voi löytää siitä mukavaa pohdintaa keskiviikkoilloiksi. Joskus pohdinta on yleistä huonon maun halveksuntaa, joskus kiroilua suosikkibändin hylkääjiä kohtaan, mutta parhaimmillaan se on oman uuden suosikkibändin listapyrähdyksen noteeraamista. Silloin se kertoo, että ihan yksin ei olla, mutta riittävän elitistisessä joukossa kuitenkin. Jotta listan pyhyys säilyisi, listaorganisaation olisi syytä kehittää ensi vuodeksi levyalekampanjan huomioon ottava systeemi, joka erittelisi kampanjalevyt omaan listaansa. Se on tarkkaa hommaa tämä levyjenkuuntelu. Aku-Tuomas Mattila
Sue #103 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Ypö-Viis Energia on A ja O Karhulan poikii koko stoori, Radiopuhelimet Viisi tähteä, Sweatmaster Animal, Sur-rur - Uurnapölyjen paluu, Heartbreak Stereo - Echo Road, Type O Negative - Dead Again, Loudness - Thunder in the East, Limonadi Elohopea - Taskuelokuvia 1994-2004.
Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748
4
5
NEWSFLASH
työstään mm. Nirvanan, Mogwain ja Pixiesin kanssa. Fun puolestaan on vaikuttunut Albinin omista bändeistä Big Blackista ja Shellacista kuten myös monista muista 80- ja 90-lukujen vaihtoehtorockin ja punkin legendoista, kuten Jesus Lizardista ja Minutemenistä. Amerikan-kiertueen ja uuden levyn lisäksi Funin ohjelmaan kuuluu Suomen-kiertue kanadalaisen Nomeansnon lämmittelijänä. (www.noisecorewalze.com) URIAH HEEP saapuu kesällä Suomeen neljälle keikalle. Konsertit ovat osa Heepin uuden albuminsa tiimoilta käynnistämää 18 kuukauden kiertuetta. Suomessa bändi esiintyy muun muassa Äänekosken Keitelejazzissa, jossa nähdään myös legendaarinen brittibändi The Pirates ja kotimainen The Daltons vieraanaan Pave Maijanen. Turun messukeskuksessa järjestetään 23.-24.2. MOTOROCK, jossa esiintyvät Teräsbetoni, Peer Günt, The Flaming Sideburns, Jonna´s Problem, Pentatonik, Blake, Melrose, Daltons sekä Mr. Money Show, jossa voimansa yhdistävät Wallu Valpio, Mariah ja Veronica. Myötätuulirokin ja Turun erotiikkamessujen organisaatioiden yhdessä järjestämässä tapahtumassa on myös moottoripyörien osto- ja myyntitori, jonne kävijät voivat tuoda ajoneuvonsa ilmaiseksi myyntiin. Lisäksi Motorock tarjoaa internet-sivuillaan mahdollisuuden myydä ja ostaa kulkupelejä ennen kesän rientoja. Turun messukeskuksen ovet ovat avoinna perjantaina 23.2. 17-01:00 ja launtaina 24.2. 14-01:00. Juontajana toimii Wallu Valpio. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja. (www. motorock.fi) MARIANNE FAITHFULL yhtyeineen saapuu konsertoimaan Suomeen. Konsertti pidetään vappuaattona, maanantaina 30. huhtikuuta Savoy-teatterissa, Helsingissä. NINE INCH NAILSin uusi albumi Year Zero ilmestyy huhtikuun 17. päivä. J-rock-yhtye DIR EN GREY esiintyy ensi kesänä Ankkarockissa. Festivaali järjestetään Vantaan Korsossa 4.5. elokuuta. Bändiltä ilmestyy maaliskuussa uusi albumi. Edellinen levy, Vulgar, kävi Suomen top 40 -albumilistalla. PROVINSSIROCK on julkaissut ensimmäiset ensi kesän kiinnityksensä. Seinäjoen Törnävänsaaressa esiintyvät ainakin Lamb of God, Patti Smith And Band, Disco Ensemble, Flogging Molly ja Aiden. Festivaali järjestetään 15.-17.6. Ensimmäiset esiintyjät ensi kesän KIVENLAHTI ROCKiin ovat varmistuneet. Viikonlopun aikana päälavalla esiintyvät Apulanta, PMMP, Von Hertzen Brothers, Maj Karma sekä Stam1na. Outokumpu -tapahtumateltassa lavalle nousevat Dave Lindholm sekä Marjo Leinonen ja Viranomaiset. Kivenlahti Rock järjestetään 8.-9.6. Marin pallokentällä Espoon Kivenlahdessa. RAZORLIGHTin helmikuinen keikka Ranskan Lyonissa keskeytyi Johnny Borrellin ja Carl Dalemon tappeluun. Pienen jäähdyttelytauon jälkeen brittiyhtye sai kuitenkin soitettua keikan loppuun. KOTITEOLLISUUDEN Kummitusjuna-videossa esiintyy tunnettua väkeä, kuten Kari "Hissu" Hietalahti, Janus Hanski, Elina Knihtilä ja Jukka Rasila. Stam1na-mies Antti "Hyrde" Hyyrysen ohjaamaa alkoholia ja väkivaltaa tihkuvaa pätkää on kuvailtu enemmänkin lyhytelokuvaksi kuin musiikkivideoksi. Video saa ensi-iltansa keväällä.
Uutiset toimitti Ari Väntänen (ari.vantanen@sue.fi).
SUUNPIEKSENTÄÄ JA SEKOILUA
Limonadi Elohopea herää hetkeksi henkiin uuden kokoelmalevynsä tiimoilta. Laulaja-kitaristi Tero-Petri Suovasen mukaan Limonadi Elohopean uudesta Taskuelokuvia-kokoelmasta tuli "aika rock". Se on ihan hyvä, koska monet pitivät erityisesti kahdesta ekasta levystä ja kokoelma kunnioittaa sitä linjaa. Me annettiin muutamien orkesterin musiikkia kuunnelleiden ihmisten tehdä listoja, joiden mukaan kokoelman biisilista tehtiin. Oli kokoamisessa hikisetkin hetkensä, mutta bändin asenne oli yhtenäinen monella oli mielessä mitä biisejä kokoelmalle ei olisi kuulunut laittaa. Siellä on vain ryhdikkäitä biisejä. Suovanen sanoo, että on vaikeaa antaa tyylikästä vastausta siihen, mikä vei motivaation jatkaa bändiä Halaus-albumin jälkeen. Tosikkona mua rassasi palautteen puute, mikä tuntui bändin tekemisiin liittyvän. Jälkeenpäin kun asiaa on miettinyt, tilanne ei ollenkaan ollut toivoton. Bändihän oli parhaissa voimissaan, soittajat mehukkaimmillaan ja kyllähän sitä palautettakin tuli, se oli vain ripoteltu murusiksi maailmalle. Nyt kun noita levyjä on kuunnellut, niin on ymmärtänyt, että olihan se tärkeä bändi, muille kuin itsellekin. Alussa bändi sai niin reippaan vastaanoton, että palautetta jäi kuitenkin kaipaamaan. Jos on heroiiniin tottunut, ei pilsneri maita. Suovanen kertoo odottavansa Limonadi Elohopean tulevilta keikoilta samaa kuin harjoituksilta: kiireettömyyttä, pitkää settiä, ihmisten kohtaamista, hikoilua, iloista suunpieksentää ja luovaa sekoilua. Näiden keikkojen jälkeen bändiä tuskin kuullaan aikoihin, sillä soittajilla on omat kiireensä. Monet ovat päässeet vasta kukoistamaan meikäläisen alistamisen alta. Juha tekee biisejä Motossa, Rapan bändi Puny on just tehnyt rouhean mainion levyn, Petteri nauttii soittamisesta Helge Kontio Populärissä ja Pommilaukan pyörittämisestä. Mulla on levyllisen verran biisejä, mutta teen vielä lisää biisejä tiettyjen biisien kaveriksi. En ole ennen kirjoittanut sanoituksia uusiksi muiden tönimänä. Syksy olisi hienoa aikaa julkaista soololevy. Keikat: 22.02. Helsinki, Kuudes Linja 23.02. Turku, Päiväkoti 24.02. Tampere, Telakka
LINKIN PARK työstää Mike Shinodan ja Rick Rubinin kanssa albumia, joka ilmestyy toukokuussa. Rubin on maininnut uuden Linkin Parkin yhteydessä mm. nimet Pink Floyd, King Crimson ja Elton John, Shinoda puolestaan mm. Rolling Stonesin ja The Clashin. DAVID LEE ROTH liittyy takaisin Van Haleniin ainakin ensi kesäksi suunnitellun 40 keikan Pohjois-Amerikan-kiertueen ajaksi. Bassoa legendaarisessa hard rock -yhtyeessä soittaa kitaristi Eddie Van Halenin teini-ikäinen poika Wolfgang.
THE WHO esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 9.7. Yhtye kiertää maailmaa lokakuussa ilmestyneen Endless Wire -studioalbuminsa tiimoilta. 20-vuotias psykobilly-yhtye MAD SIN esiintyy Helsingin Nosturissa 27.4. Illan muut esiintyjät varmistuvat tuonnempana. Wolf Parade -keulahahmo Dan Boecknerin sivuprojekti HANDSOME FURS esiintyy Helsingissä Semifinalin FF-klubilla 10.3.2007. Wolf Paraden tavoin myös Handsome Furs on kiinnitetty maineikkaalle Sub Pop -yhtiölle.
VAASAN ROCKPERRY -tapahtumaan on tähän mennessä kiinnitetty ruotsalaiset Hardcore Superstar, The Hellacopters ja Nordman sekä tanskalainen D-A-D. Kotimaisista bändeistä esiintymisensä ovat vahvistaneet Kotiteollisuus, The 69 Eyes, Sonata Arctica ja Sunrise Avenue. Rockperry järjestetään 13-14.7. Brittiläinen BEAUTIFUL SOUTH hajoaa ja ilmoittaa syyksi sen yleisimmän eli "musiikilliset erimielisyydet". Tiedotteessaan bändi kiittää yleisöään kuluneista 19 vuodesta.
pe 16.02. Private Line + Gemini Five (5e) Showtime 23.00!! la 17.02. Manifesto Jukebox (2e) pe 23.02. Damn Seagulls (4e)
WWW.SUE.FI
WWW.MYSPACE.COM/SUEZINE
8
la 24.02. Monsteriser + Rust (5e) pe 2.3. Underwater Sleeping Society (3e) la 3.3. Atakhama (3e) pe 9.3. Laurila (4e) la 10.3. Garage13 (2e)
10
PROCESSORY
KEHITYS = USKALLUS
ori Hulkkonen ehdottaa haastattelua tehtäväksi illalla puoli yhdeksän maissa. Hän on yöaktiivinen ihminen, joka saattaa työskennellä studiossaan aamuun saakka. Juttukin luistaa paremmin myöhäisellä. Processory onkin kirvoittanut niin paljon haastattelupyyntöjä, että Hulkkosen tekeillä olevan sooloalbumin luova prosessi rikkoutuu jatkuvasti. 12-tuumaisia tanssi-eepeitähän multa tulee tämän tästä, mutta tämä on korkeamman profiilin julkaisu. Processory on muutenkin eri juttu, varsinkin ihmisille, jotka pitävät pelkästään Jori Hulkkosen tanssijulkaisuista. Sen takia tätä ei julkaistu mun... tai siis Jori Hulkkosen ja Jerry Valurin nimellä. Me haluttiin, että Processorya kuunneltaisiin tuorein korvin. Se tosin ei onnistunut. Eipä niin, sillä Processorya markkinoidaan Jori Hulkkosen uutena projektina. Eihän se ollut vältettävissä ja on se ymmärrettävääkin. Tätä levyä ei tehty nimellä Jori Hulkkonen ja Jerry Valuri myöskään siksi, että me haluttiin kiertää niitä 70- ja 80-luvulla syntyneitä ennakkoluuloja, joita elektronista musiikkia kohtaan on. Törmääkö tuollaisiin ennakkoluuloihin vieläkin? Suomessa ollaan konservatiivisia. Nyt on jopa otettu muutama askel taaksepäin. 90-luvun lopulla, kun elektroninen musiikki oli kaupallisesti menestyvää, löytyi ulkokultaista pro-electronica-asennetta. Oltiin ymmärtävinään sitä kulttuuria. Nyt, kun se ei ole enää niin suosittua, paukutellaan henkseleitä, että kyllähän me tiedettiin ettei se kestä. Se on tavallaan huvittavaa. Olen ymmärtänyt, että oma musiikkimakusi on hyvinkin laaja. Onko Processory sinulle itsellesi poikkeuksellinen levy? Mulle pop-musiikin perusyksikkö on albumi. Olen tehnyt kaikki albumini siitä lähtökohdasta, että pitää pystyä tekemään jotain, mitä ei ole aikaisemmin tehnyt. Olen joka levylläni pyrkinyt kehittymään muusikkona, tuottajana ja miksaajana. Mulla ei ole minkäänlaista musiikillista koulutusta ja kun aloin tehdä musaa 80-luvun lopulla, lähdin liikkeelle nollasta. Suuri motivaattori siinä oli juuri musiikillinen kasvu
10
Processory on uusi haaste Jori Hulkkoselle ja hänen salaperäiselle ystävälleen Jerry Valurille.
J
PE 16.02. LA 17.02. TI 20.02. TO 22.02. PE 23.02. LA 24.02. TO 01.03. PE 02.03. LA 03.03. TO 08.03. PE 09.03. LA 10.03. GHOST BRIGADE, TOTAL DEVASTATION, SATURA LANX [Liput 6/0 - S - E] JOOSE KESKITALO yhtyeineen, SAMI KUKKA, MOPPI JA AIVOKURKIAISET [Liput 6/0 - K18 - E]
[Liput 12/10 - S - E]
THE HAUNTED (SWE), BURST (SWE), ABDUKTIO THE CRASH [Liput 10/9 - S - E]
[Liput 10/9 - S - E] [Liput 8/7 - S - E]
PRIMORDIAL (IRL), INSOMNIUM, URN PELLE MILJOONA & 1980, SUSPENDERS
ISMO ALANKO TEHOLLA [Liput 12/11 - K18 - E]
[Liput 6/0 - S - E]
AIVOLÄVISTYS, VALSE TRISTE, FM2000 MOONSORROW, KIUAS [Liput 7/5 - S - E]
VON HERTZEN BROTHERS [Liput 10/9 - S - E] BROTHER FIRETRIBE, APRIL [Liput 8/7 - S - E]
[Liput 10/9 - K18 - E]
GIANT ROBOT, FAT BEAT SOUND SYSTEM
E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ
ja kehitys. Kun Hulkkonen ja Valuri ryhtyivät luonnostelemaan Processorya, ensimmäinen ajatus oli tehdä elektronista poppia Depeche Moden ja Pet Shop Boysin tyyliin. Se kuitenkin olisi liipannut liian läheltä Hulkkosen omaa tuotantoa. Lopulta punaiseksi langaksi kehräytyi ajatus lyhyistä pop-biiseistä, jotka toteutettaisiin 80-luvun Manchesterin soundikehyksessä. Käytännössä tämä tarkoitti kitaroiden tuomista vahvemmin esille. Siinä Hulkkonen haastoi itsensä jälleen: nyt piti petrata kitaransoittoa ja opetella tuottamaan kitarasoundia. Ostin ensimmäisen sähkökitarani Processorya varten. Se kuulosti hyvältä. Täyteläinen Johnny Marr -soundi vaati vielä hyvää akustista kitaraa, joten seuraavana päivänä kävin ostamassa sellaisen. Yllättävän pian se alkoi kuulostaa siltä mitä pitikin. Uninvited-biisi valmistui heti seuraavana päivänä. Aikaisemmin mä olen lähestynyt musiikkia ohjelmoinnin ja kosketinsoitinten kautta. Kun tekee asiat pitkään tietyllä tavalla, siihen muodostuu maneereja, kuten tyypillisiä sointuvaihdoksia. Se on huolestuttavaa. Siksi kitaran mukaan ottaminen oli virkistävää. Kerropas lopuksi, miksi tämä herra Valuri välttelee julkisuutta? Koska häntä ei motivoi tähän julkisuus. Musan tekeminen on hänelle henkilökohtainen haaste. Hän on kolmekymppinen kaveri, joka ei ole aikaisemmin kirjoittanut mitään. Sitten hän yhtäkkiä vain kirjoittaa sanat ja vokaalit albumilliseen biisejä. Kerro Jerrylle terveisiä, että hän on aika hyvä laulaja. Kerron. Hänhän ei myöskään ole juuri laulanut aikaisemmin, paitsi jotain featuringvokaaleja mun aikaisemmilla levyilläni. On ollut hauska seurata Jerryn huimaa kehitystä vokalistina ja biisienkirjoittajana. On jännää kuinka paljon käyttökelpoisia ideoita jää alitajuntaan ihmiselle, joka on 20 vuotta ostanut levyjä ja kuunnellut niitä. Lopulta Jerry Valurin ei tarvinnut kuin uskaltaa.
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: PETTERI MERO
SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä.
12
Luonto pyytää
Suomi elää luonnonvaroista, mutta kuinka pitkään?
Löytyykö meiltä jatkossakin osaajia ja innokkaita oppijoita, jotka välittävät siitä humiseeko metsässä honkia, juodaanko meillä suomalaista maitoa tai vihertääkö kadunkulmassa vaahtera?
HAMK on ainutlaatuinen korkeakoulu monessa suhteessa -- eikä vähiten luonnonvara-alan koulutuksessa. Olivatpa juuresi missä tahansa, HAMKissa kehityt maaseutuelinkeinojen, maisemasuunnittelun, metsätai puutarhatalouden ammattilaiseksi aidoissa miljöissä tuoreimman osaamisen ja uusimman teknologian ravinteikkaassa kasvupohjassa. HAMKin luonnonvara-alan koulutusyksiköt sijaitsevat toiminnan keskipisteissä Evolla, Lepaalla ja Mustialassa turvallisen välimatkan päässä kaupungeista.
MATTI JOHANNES KOIVU KORVAYSTÄVÄLLISTÄ ROSKAA
Ultramariini-vokalistin toinen soololevy on pehmeä vastaisku vastenmieliselle, riipivälle musiikille, joka sattuu korviin.
HAMKin toimivat kansainväliset yhteydet mahdollistavat kausiluontoisen kasvupaikan valinnan myös ulkomailta ja tarjoavat halukkaille väylän työskentelyyn kansainvälisissä tehtävissä.
Luonnonvara- ja ympäristöala HAMKissa
Maaseutuelinkeinot Maisemasuunnittelu Metsätalous Puutarhatalous
O
let kutsunut musiikkiasi roskamusiikiksi. Mitä sinä sillä tarkoitat? Voi ei... Lähinnä sitä, että soitetaan yksinkertaisesti, ilman mitään hienouksia. Halusin tehdä musiikkia, joka on yhtä aikaa yksinkertaista ja kiinnostavaa. Sellaisiako roskat sinusta ovat? Yksinkertaisia ja kiinnostavia? Sana roska tuli siitä, että me nakutettiin peruskomppia kunnes alkoi tuntua, että tää on helvetin kova ja eriskummallinen juttu. Sille konseptille sopi nimeksi roskamusiikki. Viimevuotinen soolodebyyttisi Puuhastellen ja uusi Kovat piipussa ovat samantyyppistä musiikkia, mutta uusi levy on virkeämpi ja jäntevämpi. Oman värinsä toi se, että Tuomas Ilmavirta tuli mukaan soittamaan koskettimia. Sekä se, että uudella levyllä Antti Rajala soittaa sähkökitaraa, ja bändi soittaa vähän kovempaa. Suurin muutos on kuitenkin se, että Kovat piipussa tehtiin oikeassa studiossa. Mä halusin mennä paikkaan, jossa voi vain koota kamat ja alkaa soittaa. Mutta sellaisessa paikassahan Puuhastellenkin tehtiin, nimittäin Hämeenlinnassa Viisarin työväentalolla. Joo, mutta Puuhastellenin tekemisessä oli sattumalla suurempi rooli. Se tehtiin pitkälti lainakamoilla, keräilyerämeiningillä. Harvoin on saanut iloita pelkästään siitä, että laulu ylipäätään menee nauhalle. Mitä yhteistä soololevyilläsi on? Se, että painotus on oikeissa asioissa. Kumpaakaan tehdessä ei tarvinnut miettiä päällekkäisäänityksiä eikä sitä, onko kitarassa vääränlaista keskiääntä. Ei tarvinnut viikkokaupalla yhdistellä piuhoja ja etsiä suhinanlähdettä. Molemmat levyt on laulettu ja soitettu livenä. Laulut vain soitettiin nauhalle ja sitten kuunneltiin, onko laulu valmis. Musiikki on pääasia, ei se, mikä efekti musiikkiin pitäisi valita. Tuo kuulostaa irtiotolta Ultramariini-yhtyeesi tavasta työskennellä. Kummallakin on aikansa. Onhan sekin ihanaa, kun istuu ystävien kanssa studiossa ja tekee levyä ajan kanssa.
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: TANJA KONSTENIUS
Malli HAMKin opiskelija Terhi Ignatius. Vaatteet ja stailaus HAMKin muotoilun koulutusohjelman opiskelijatyötä. Kuva: Jere Hietala. Layout: Vesa Vilenius, HAMK/Viestintä
Joka tapauksessa lähestyt musiikkia eri tavalla kuin Ultramariini. Onko Ultramariinilla ja Matti Johannes Koivulla sama yleisö? Osittain on, mutta mun soololevyjä kuuntelee jonkin verran myös keski-ikäiset, mikä on tosi hienoa. Mä arvelisin, että Ultramariinin kuulijat ovat keskimäärin nuorempia. Se johtunee siitä, että soololevysi muistuttavat vanhempaa väkeä näiden nuoruusvuosista 1960-70-luvuilla. Teetkö mielestäsi vanhanaikaista musiikkia? En, mutta olen tosi kyllästynyt korvia riipivään moderniin saundiin. Mä en käsitä, mistä sellainen estetiikka edes on tullut. En pidä siitä, miltä nykylevyt kuulostavat. Ne ovat vastenmielisiä ja sattuvat korviin. Jos tällainen on vanhanaikaista, niin sitten on, mutta tavoitteena mulla oli tehdä pehmeän kuuloinen levy, jota voi kuunnella ilman että korvat väsyy. Teit paljon keikkoja Puuhastellen-levyn jälkeen ja Egotripin kiertueella esiinnyit yksin akustisen kitaran kanssa. Valoiko se sooloartistiin itsevarmuutta? Ihan varmasti. Oli uudenlainen tilanne esiintyä yksin ja kohtuusuurille yleisöille. Ei ollut muita lavalla, ei pauhaavia sähkökitaroita, ei rytmiryhmää eikä sataaviittä desibeliä. Koko homman oli lähdettävä lauluista ja siitä miten laulut esitetään. Oli hienoa huomata, että silti voi saada ison joukon ihmisiä kuuntelemaan. Ultramariini suunnittelee julkaisevansa seuraavan levynsä vuonna 2008. Sinä puolestasi olet Kovat piipussa -levyllä osoittanut, että soolourasi ei ole pelkkää puuhastelua, vaan sillä on jatkuvuutta. Onko näillä tekemisilläsi vaikutusta siihen, miltä Ultramariini tulee kuulostamaan? En usko. Mä tein omia laulujani myös bändin toimiessa, nyt niistä vain on tullut julkisia. Ehkä tällä on vaikusta sen kautta, että olen saanut esiintyä ja soittaa ja sitä kautta löytänyt uuden näkökulman musiikin tekemiseen. Se saattaa olla hyväkin asia Ultramariinille.
07 3 .4 .2 0 6 .3 . 1 h a k u : 2 o @ h a m k .f i Y h t e is t o im is t h a ku 4501 ) 646 p. (03 a m k .f i k u .f i w w w .h .a m k h a : www e t is s ä hae n
13
tella. Tämä järjestö on sellainen mysteerio, että aina oppii uutta. Se tästä tekeekin niin hienoa. Lehtisen ensimmäinen musiikillinen rakkaus oli hevi, joka viehätti aina äärirajoille saakka. Death metalista mä kimposin kauheaan diibadaabajatsiin. Kylmät väreet tulee kun ajattelee, että on joskus diggaillut Stanley Clarkea ja Chick Coreaa. Sen jälkeen mä aloin kiinnostua roimimisesta ja outoilusta. Frank Zappa ja Mr. Bungle ovat mulle tosi tärkeitä. Sen sijaan punk ei ole ikinä kolahtanut. Ja vaikka sellainen grunge kuin Stone Temple Pilots, Alice in Chains ja Pearl Jam on lähellä sydäntä, en ole koskaan omistanut yhtään Nirvanan levyä. Mä siis olen niin musiikillisesti kuin toiminnallisestikin täysin eri maailmasta kuin Toni ja Sipe, mutta silti me löydetään yhtymäkohtia. Kun vain tietäisi, mitkä ne kohdat on, niin voisi laittaa lisää liimaa.
MAAILMAT YHTYVÄT
Vuoteen 2005 mennessä Apulannan ja musiikkivideo-ohjaajana mainetta niittäneen basisti Tuukka Temosen intressit olivat niin erilaiset, että oli aika tehdä jotain. Sami Lehtisestä tuli Apulannan uusi basisti ja virallinen jäsen. Mä odotin, että nyt alkaa sataa pulloa lavalle. Fanit kuitenkin ottivat sen yllättävän hyvin. Kai mä olin ollut bändin mukana jo sen verran pitkään, että naama oli tuttu. Kokoonpano ei vaihtunut vaan muuttui, ja Tuukkahan hoiti Kiilan visuaalisen puolen. Olenko tuonut bändiin mitään uutta? En mä tiedä. Miten lienevät biisejä ennen rakennelleet. Vapaat kädet mulle on annettu, joten voi olla, että vaikutankin siihen, miten musaa tehdään. Eikä vaikuttaminen tapahdu välttämättä soittimien kautta. Jokainen vaikuttaa jo olemuksellaan. Viimeksi Apulannan livenä nähdessäni tuumin, että perustrion toimintaa ei ainakaan haittaa se, että bändissä on nykyään bassonsoittotaitoinen basisti. Kiitos tuosta, mutta en mä kyllä ole aina ihan vakuuttunut omasta soitostani. Viime aikoina me tosin ollaan treenattu hirveästi, enemmän kuin koskaan. Pelottaa, että bändi menee ylikuntoon. Apulanta ahkeroi uuden Eikä vielä ole edes ilta -albuminsa julkaisua ja kiertuetta varten. Maaliskuusta 2006 vuoden viimeisiin päiviin saakka studiossa puurtanut bändi soittaa vuonna 2007 satakunta keikkaa. Sami Lehtisellä on kiire jo kuudetta vuotta, mutta toisaalta sinä aikana on saanut ystäviä. Ihmisten kanssa kävi sama juttu kuin biisienkin: kaikki ennakko-oletukset karisivat. Toni ja Sipe ovat mahtavia ihmisiä. Äärimmäisen mukavia ja hyväsydämisiä, mutta erittäin jämptejä kaikessa mitä tekevät. Tiukka perussuoraselkäisyys on niille tyypillistä. Jos niiden tielle menee makaamaan, ne marssivat yli. Haastattelu vetelee viimeisiään. Tuokio on ollut miellyttävä myös Jönssistä tai Jöndestä. Yleensä ne eivät anna mun sanoa mitään, kun mä puhun niin paljon läpiä päähäni.
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVAT: KARI YLITALO
APULANTA
KUN OLETUKSET KARISEVAT
Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka ennen Apulannan levyjä ikkunasta heitellyt aikataulujen erikoismies Jönssi oppii, että mystinen heinolalaisjärjestö osaa muuttaa inhonkin ihailuksi.
pulanta on ollut kasassa kuusitoista vuotta. Sinä aikana olemme oppineet yhtyeestä yhtä ja toista. Tiedämme jopa millainen ylioppilas Toni Wirtanen on ja millaisista autoista Sipe Santapukki pitää. Mutta entäpä basisti? Mitä me hänestä tiedämme? Emme juuri muuta kuin että hänen lempinimensä oli Parta-Sami, kunnes Wirtanen ilmoitti, että poikaa tulee kutsua Jönssiksi tai Jöndeksi. Ihan ensimmäiseksi selviää, että tämä Sami Lehtinen on, kuten hän itse sen ilmaisee, "aikataulujen erikoismies". Haastatteluajan koittaessa maa tuntuu nielaisseen miehen. Puhelimeen vastaa operaattorin nauhoite. Vuorokautta myöhemmin on
A
minun puhelimeni vuoro soida. Siellä sydämellinen ja vilpittömän myötätuntoinen Apulanta-basisti pahoittelee vuolaasti sekoiluaan, joka huipentui puhelimen katoamiseen. Otamme uusiksi. Jossain Helsingin teollisuusalueilla sijaitsee verstas, jossa on tehty lavasteita Apulannan kiertueita varten. Tällä hetkellä tuo piilopirtti toimii Apulannan treenikämppänä. Sami avaa ikkunan tammikuiseen lumimyrskyyn ja muistelee, kuinka aikoinaan heitteli Apulannan levyjä ulos ikkunasta. "Minun stereoilla ei tätä kuunnella", Sami imitoi itseään hihitellen. Kyllähän Apulantaa välttikseen kuuli joka puolella, mutta en tosiaan ollut fani. Kun Forssasta on, ei voi kuin suhtautua varautuneesti joka asiaan. Sami oli törmännyt Apulannan ex-basistiin Tuukka Temoseen skeittiporukoissa, mutta oikeasti hän tutustui Apulantaan silloin, kun bändi ilmestyi hänen pajalleen
Tampereella. Mä olin nelisen vuotta soitinrakennuskoulussa ja yhdessä vaiheessa rahoitinkin osan toiminnastani soitinrakentamisella. Mulla oli verstas, johon nää tulivat treenaamaan. Silloin Apulannan kiertuekitaristi oli Masi Hukari, joka on mun vanha kämppis ja kohtalotoveri. Rupesin kelaan, että ehkä tässä onkin joku idea, jos Masi kerran soittaa Apulannan kanssa. Kattelin, että Apulannan kanssa soittaa niin paljon hyviä soittajia, että kyllä tässä joku juttu on pakko olla. Tilanne kehittyi sellaiseksi, että Toni Wirtanen soitti Samille ja pyysi tätä kitaristiksi Apulannan kiertueelle. Se puhelu tuli äkkiä. Mä suostuin kohtalon oikusta, puolipakolla ja paniikissa. Silloinen likkakaveri totesi, että "seuraavaksi sä soitat varmaan Kentissä. Sitä sä vihaat vielä enemmän."
MAAILMAT KOHTAAVAT
Sami Lehtinen aloitti soittamisen "kevari-iässä" heavy-yhtye Crashedissa. Siitä tie vei Tampereelle ja bändeihin Buloney Brothers ja Mrs. Pigs. Noita bändejä yhdistää se, että kukaan ei ole kos-
kaan kuullutkaan niistä. Mä olin hyväpalkkaisissa raksahommissa, kun mua pyydettiin Apulannan matkaan. Ajattelin, että jaaha, se on limusiinit ja helikopterikuljetukset tästä eteenpäin. Otin loparit raksalta. Karu arki paljastui hyvin äkkiä. Luottotiedot meni puolessa vuodessa. Apulanta otti uuden kiertuekitaristinsa mukaan myös studioon ja antoi tälle toimenkuvaksi maisemoinnin eli muljingin. Hiekka-levyllä (2002) Sami soittaa paljon kitaraa, ja Kiilalla (2005) kuullaan sekä hänen bassotteluaan että midi-kitarakuvioitaan. Siinä sivussa Apulannan maailma aukesi ihan uudella tavalla. Se alkoi heti kun mä aloin opetella niiden biisejä. Huomasin, että hetkinen, näissä biiseissähän on älyttömästi kaikkea hienoa. Niistä löytyi juttuja, joita en ikinä kuvitellut Apulannan voivan biiseihinsä laittaa. Sama juttu se on edelleen. Meillä on tapana ottaa kiertueille mukaan vanhoja biisejä, joita fanit ovat toivoneet. Niitäkin biisejä opetellessa on usein sormi suussa, että katsopas, taas löytyi uusi, vinksahtanut näkökulma tähänkin asiaan. Apulannan biisit eivät ole ollenkaan niin valmiiksi pureksittuja kuin äkkiseltään voisi kuvi-
14
16
e tuntuu siltä kuin katselisi suurkaupungin yötä taksin takapenkiltä pää pyörällä aikaerosta ja maailman suurenmoisuudesta. Siltä kuin kävelisi kuulaimpana syysaamuna ruuhkassa jatkoilta kotiin varmana siitä, että kaikki tuijottavat. Siltä kuin katselisi tavaratalossa seinällistä televisioita, joista jokainen näyttää eri ohjelmaa. Se on Bloc Partyn A Weekend in the City ja siitä huokuu jotakin kaunista, mutta hallitsematonta. Basisti Gordon Moakes väittää ymmärtävänsä mitä höpisen. Hän sanoo, että A Weekend in the Cityn biisit eivät ole drastisesti erilaisia kuin debyyttilevy Silent Alarmilla, mutta soundi on tiheämpi ja sakeampi, mutkikkaampi, unenomaisempi ja rikkaampi. Silent Alarmista tavattiin sanoa, että levy on kokonaisuus, ei valikoima erillisiä kappaleita. Mielestäni tuo luonnehdinta sopii vielä paremmin A Weekend in the Cityyn. Monet ovat sanoneet samaa. Silent Alarmilla jokaisella biisillä oli väliä ja paikkansa kokonaisuudessa, mutta biisijärjestys ei ollut niinkään merkityksellinen juttu. A Weekend in the City soljuu paremmin eteenpäin. Palaset eivät läheskään aina sovi paikoilleen, mutta kokonaisuus pysyy kasassa.
HALLITTU KAAOS S
Bloc Partyssa on tylsiä jätkiä. Paitsi silloin, kun he soittavat yhdessä.
usten sekaan. Toisaalta laulut kuulostavat kuoromaisilta. Tiedän popmusiikista aika paljon ja melkein uskaltaisin väittää, että sellaista soundia ei rock-bändin levyllä ole tätä ennen kuultu. Tällaista soundimaailmaa ei saa aikaan sattumalta. Me puskimme studiossa jatkuvasti eteenpäin, joskus siihen pisteeseen asti, että rumpusetti ei enää kuulostanut rumpusetiltä eikä kitara kitaralta. Me olemme tehneet haastavan levyn. A Weekend in the Cityssä ei kuitenkaan tunnu olevan kyse pelkästään studiotekniikan mahdollistamista, sinänsä simppeleistä silmänkääntötempuista. Mitkä muut asiat vaikuttivat siihen, millainen levystä tuli? Kiertueiden myötä olemme oppineet hallitsemaan soittimemme tosi hyvin. Pystyimme soittamaan ja säveltämään juttuja, joita uuden soundin luomiseen tarvittiin ja joita tietyt biisit tuntuivat kaipaavan. Kun studiossa ei tarvinnut edetä yrityksen ja erehdyksen kautta, jäi aikaa testata erilaisia instrumentteja ja etsiä uusia tapoja äänittää. Me hakkasimme studiossa paljon muitakin esineitä kuin rumpuja. Kokeilimme kellopeliä, erilaisia perkussioita, pianoa... Etsimme uusia tekstuureja kaikkialta. Jos pari viime vuotta olisivat olleet erilaisia, tästä olisi tullut erilainen levy. Meistä on tullut itsevarmempi ja suorempi bändi. Kun menimme studioon, meillä oli paitsi ideoita, myös kyky ilmaista ne ideat. Olemme enemmän muusikoita kuin aiemmin, mutta pyrimme silti pitämään homman tuoreena. Jos rumpali oppii tekemään jonkun hienon tempun, vaikkapa käänteisen paisutuksen, se saattaa yhtä hyvin vain sotkea biisin perusideaa.
ENNENKUULUMATONTA ETSIMÄSSÄ
A Weekend in the City ei ole perinteisesti tuotettua rock-musiikkia. Soundipolitiikka ammentaa myös elektronisesta musiikista, mutta silti ei kuulosta siltä, että rock-bändi yrittäisi pelata peliä, jonka sääntöjä se ei hallitse. Meidän piti miettiä, kuinka kunnianhimoisesti haluamme edetä pois kitararockista, ja missä vaiheessa kannattaa antaa periksi ja myöntää, että emme me osaa. Kun lähestyy musiikkia hyvin erilaisista lähtökohdista kuin vaikkapa Timbaland, kannattaa harkita tarkasti, haluaako tehdä viittauksia elektroniseen musiikkiin vai yrittää hyödyntää elektronisen musiikin ideoita suoraan. Bloc Partyn tapauksessa kyse on viittauksista. Me etsimme uusia soundeja ja lähestymistapoja. Yritimme päästä eroon siitä ajattelusta, että bändissä on neljä instrumenttia ja laulu. Saitteko mielestäsi aikaan musiikkia, jollaista kukaan ei ole teitä ennen tehnyt? Siellä on joitain uusia elementtejä. Esimerkiksi Where Is Home biisissä rumpuja on käsitelty varsin erikoisella tavalla ja ne on sulatettu outojen, riitasointuisten kitarapurka-
EI HENKILÖKOHTAISUUKSIA
Gordon Moakesin kanssa on luontevaa jutella musiikista, sillä vain se häntä kiinnostaa ja hänessä on kiinnostavaa. Bloc Partyssa ei soita petedohertyjä, jotka pusaavat puolivillaisia, hoipertelevia biisejään vain oikeutukseksi sille, että saavat naamansa lehteen. Ainoa Bloc Partysta kuulemani human interest -juttu on se, että bändi joutui perumaan keikkoja, kun rumpali Matt Tongin keuhko luhistui. Moakes korostaa, että jäsenet eivät saa peittää bändiä alleen. Hänestä on hienoa, että Bloc Partysta ollaan kiinnostuneita nimenomaan musiikin tähden. Kaikille se ilmeisesti ei riitä. A Weekend in the Cityn saatekirjeessä
laulaja-kitaristi Kele Okereke esitetään romanttisena taiteilijana, joka kamppailee ja luo Lontooksi kutsutussa urbaanissa labyrintissä. Kaupungin hehku viekoittelee ja polttaa häntä, mutta myös inspiroi kirjoittamaan poikkeuksellisia lauluja. Vaikuttaa siltä, että Okerekestä luodaan keulakuvaa, joka tekisi Bloc Partysta vielä myyvemmän kuin se Silent Alarmin aikaan oli. Gordon tuhahtaa, että ei nähnyt tekstiä ennen kuin se lähetettiin tiedotusvälineille. Kirje esittää vain Kelen näkökulman asioihin. Mutta nythän voin korjata tuon asian sinun avullasi: Jos puhutaan säveltämisestä, puhutaan koko bändistä. Kele saattaa toimia oppaana, joka johdattaa musiikkia oikeaan tilaan, mutta Bloc Partyn biiseissä on kaikkien kädenjälki. Jos puhutaan sanoituksista, puhutaan Kelestä. Hän kirjoitti hyviä tekstejä tälle levylle. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että lyriikoista ei tullut liian henkilökohtaisia. Mitä vikaa on henkilökohtaisissa sanoituksissa? Olen sitä mieltä, että kun laittaa peliin oman persoonansa, teksteistä tulee uskottavampia ja niihin on helpompi eläytyä. Minusta ei tunnu hyvältä ajatella, että joku päättelee niiden kertovan yhden tietyn ihmisen tarinaa. Sellainen sotii sitä vastaan, mitä olemme puhuneet julkisuudestamme ja siitä, miten kasvomme ja ajatuksemme pitäisi tuoda esiin. The Darknessin Justin Hawkins erosi taannoin bändistään kahden albumin jälkeen vakavan kokaiiniriippuvuuden vuoksi. Vähän myöhemmin The Darkness sai potkut levy-yhtiöltään. Pelkästään tämän keskustelun perusteella uskaltaisin väittää, että Bloc Partyn leiristä ei tulla kuulemaan tuollaisia uutisia. No ei... Tuntuu, että tuollaiset bändit ovat saaneet huonoja neuvoja. Kenties tässä työssä on jotain sellaista, joka ei sovi heille. Tai ehkäpä ne tyypit vain ovat kuuluisampia kuin me. Meidän on käynyt sikäli hyvin, että ihmiset osoittavat edelleen hyväntahtoista kiinnostusta bändiämme kohtaan. Lähtökohta siinä, miten meihin suhtaudutaan, on musiikki. Minulta ei koskaan kysytä, kenen kanssa vietän aikaani ja missä baareissa käyn iltaisin. Haluaisitko sinä jutella niistä asioista, Gordon? En todellakaan! Ensinnäkään ei olisi mitään puhuttavaa! Mitä yksityiselämääni tulee, en ole kauhean kiinnostava tyyppi. Olisiko niin, että vain meistä levollisimmat kykenevät luomaan jotakin oikeasti levotonta?
TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: STEVE GULLICK/V2 MUSIC
17
21
Clap Your Hands Say Yeah "Some Loud Thunder"
Bloc Party "A Weekend In The City"
Bloc Partyn "A Weekend In The City" on vuoden 2007 odotetuimpia albumeita. Single "The Prayer" on soinut radioissa tiuhaan ja uusi levy nostaa Bloc Partyn yhdeksi isoimmista tämän hetken brittibändeistä.
Loistavia arvioita kerännyt "Some Loud Thunder" on oiva jatko Clap Your Hands Say Yeahin debyytille, joka nosti yhtyeen indiekentän mielenkiintoisimpien bändien joukkoon. Mukana yhtyeen tyylille uskollinen hienon sekava single "Satan Said Dance".
Cold War Kids on yksi suurista nousevista bändeistä juuri nyt. Se löytyy BBC:n "seuraava suuri nimi" listalta, jossa aikaisemmin ovat viihtyneet mm. Bloc Party ja 50 Cent. Levyltä löytyvät mm. singlet "We Used To Vacation" ja "Hang Me Up To Dry".
Texasissa 90-luvun lopulla perustettu Explosions In The Sky on yksi maailman parhaista instrumentaali post-rockia soittavista kokoonpanoista. Yhtyeen uusi tajunnan räjäyttävä albumi löytyy kauppojen hyllyiltä 21.02.
Tingsek yhdistelee soulia, funkya, rockia ja electroa omalla hienostuneella tyylillään. X-Ryhmän Tehona soinut "Proud To Be Part Of These Days" löytyy luonnolliseti albumin biisilistalta. Tingsek esiintyy 7.3. Helsingin Korjaamolla.
Duke Specialin albumilta löytyvät kauniit "Last Night I Nearly Died" ja "Freewheel" singlet. Mikäli Rufus Wainwright uppoaa, ei kannata missata Duke Specialin "Songs From The Deep" albumia.
Duke Special "Songs From The Deep Forest"
Explosions In The Sky "All Of A Sudden I Miss Everyone"
Tingsek "World Of Its Own"
Cold War Kids "Robbers & Cowards"
23
evin laskettelukeskuksesta tavoitettu laulaja Antony ei itse ollut suksilla rinteessä, vaan viihdyttämässä Hullu poro -areenalla, jossa toisena esiintyjänä oli Teräsbetoni. Maailma on kovasti muuttunut. Vielä jokunen vuosi sitten olisi ollut aivan mahdotonta kuvitella kahden hevibändin esiintyvän laskettelukeskuksen ravintolassa, mutta nyt hevi on kaiken kansan musiikkia. Uutta Circus of Fools -levyä Antony kuvailee paljon raskaammaksi ja synkemmäksi kuin edeltäjäänsä Egeliesiä. Mukana on silti melodisia tunnelmapalojakin. Uusi kiekko muotoutui tietoisesti rankemmaksi kuin vanhat tuotokset. Onhan tämä nyt parempi levy kuin vanhat. Sanatkin poikkeavat tyylillisesti, koska ne ovat enemmän henkilökohtaisia, Antony vertailee. Levyltä lohkaistu single No Talk Without Giant on saanut paljon radiosoittoa. Antonyä jännittääkin kokopitkän tuleva listasijoitus. Singlen perusteella on luvassa vähintään kohtalaista myyntiä. Uusi levy nauhoitettiin tamperelaisessa Fantom Studiossa. Aiemmin bändi on työstänyt levyjä Helsingissä ja Jyväskylässä. Ei tunnettu Fantomin tyyppejä ennestään, mutta jossain Diablon hevisaunassa sitten taidettiin tutustua. Otettiin selvää millainen paikka se on ja kun hintakin oli vielä kohdillaan, päätettiin mennä sinne tekemään levyä. Circus of Foolsilla on vierailijoina paljon suomalaisen metallin nimimiehiä. Diablon Rainer Nygård ehdotti ensin, että hän voisi tulla laulutuottajaksi. Demoja kuunneltuaan hän tulikin sitten studioon ohjeistamaan, että "laula näin ja näin". Mukana on myös mullikuoro, jossa on muun muassa Rotten Soundin Keijo Niinimaa ja Tarotin Marco Hietala ja Tuple Salmela. Rainer tunsi näitä tyyppejä ja sitä kautta he tulivat mukaan. En ollut kaikkia ennen edes nähnyt. Nygård itse on äänessä kolmessa biisissä.
L
MACHINE MEN
JA MULLIKUORON VIERAILU
Keski-Suomesta tuleva Machine Men on edennyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Circus of Fools on edeltäjiään raskaampi ja synkempi levy.
Hietalaa Antony kehuu estoitta. Miehet tulivat tutuiksi myös taannoisella Raskasta joulua -kiertueella, joka käsitti kymmenen keikka ympäri maata. Olihan se hienoa soittaa oikeiden muusikoiden kanssa. Siinä oli Anssi Nykänen rummuissa ja muita hyviä muusikoita. Eipä silti, etteikö mekin oltaisi oikeita muusikoita, mutta nuo olivat ihan erityylisiä. Hommahan oli se, että vedettiin joululauluja heviversioina, Antony muistelee. Varsinkin bändin alkuaikoina Machine Menia verrattiin lähestulkoon aina Iron Maideniin. Enää ei kuule niin paljon vertauksia Maideniin. Tosin eipä siitä leimasta koskaan eroonkaan pääse kun se kerran on mätkäisty. Mutta ei kai enää tämän levyn jälkeen luulisi pahemmin siihen vertailtavan, laulaja pohtii. Bändillä on kevättalvella aikalailla keikkoja Suomessakin, mutta varsinainen tulikoe alkaa huhtikuussa, jolloin suolahtelaiset suuntaavat Earthshaker Roadshock kiertueelle yhdessä After Foreverin, Tarotin ja parin muun kanssa. En ole oikein uskaltanut miettiä tuota vielä. Siinä on 17 keikkaa 17 päivässä, mikä on ihan murhaa äänelle. Ja maksalle ja sielulle! Sen näkee sitten miten käy. Tietysti odotan sitä innolla. Meillä on joka ilta puolen tunnin setti, vaikka pelkäsin sen olevan vieläkin lyhyempi. Bändejä on kuitenkin niin monta per ilta. Tuleva kiertue ei ole bändin ensimmäinen kierros ulkomailla, vaan 2005 syksyllä he kiersivät Sonata Arctican lämmittelijöinä ympäri mannerta. Lisäksi pistokeikkoja ulkomaisille festareille on siunaantunut silloin tällöin. Ensimmäisessä Sue -jutussaan muutama vuosi takaperin Antony valitti, että netissä Machine Men -halusanalla tulee aina homopornoa. Onko tilanne yhtään parantunut? No, nyt tulee ensin bändi ja sitten sitä muuta!
TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: TOMMI ANTTONEN
27
MATIKKACOREA JA KANUKKILÄTKÄÄ
Core ei maailmasta lopu. On grindcorea, metalcorea, ja hardcorea sekä musiikillista hc:ta että ehtaa pornoa. On Gambinan nimeen vannovaa surmacorea. Sitten on The End ja mathcore.
Olemme aina tehneet parhaamme saadaksemme laulut kiinnostaviksi ja jännittäviksi, ja aiemmin emme aloittaneet biisientekoa ennen kuin tiesimme, että on aika tehdä uusi levy. Yritämme tehdä kappaleista niin haastavia kuin voimme, ja se vie toisinaan aikaa, Aaron myöntää. Bändin lukuisat kiertueet kuuluvat myös uudella levyllä vai kuuluvatko? Hassua että sanot noin, sillä minusta tilanne on päinvastainen. Totta, aiemmin olimme enemmän livebändi joka jammaili uusia biisejä keikoillakin ja nauhoitti ne sitten. Nyt lopetimme keikat ja muun toiminnan kokonaan ja muutuimme kokonaan studioprojektiksi koko viime vuodeksi. Vasta nyt levyn valmistuttua aktivoidumme takaisin varsinaiseksi bändiksi, kunhan ensin teemme haastatteluja pari kuukautta. Sekin tuntuu hyvältä, kun on ollut vuoden verran lukittuna studioon voimatta kertoa musiikistaan mitään, Aaron toteaa. Edellislevy oli yhtenäinen konseptilevy, jossa kappaleetkin olivat osia suuremmasta kokonaisuudesta. Nyt tilanne on täysin vastakkainen. Joka kappale Elementarylla on yksilöllinen soundiltaan, idealtaan ja tunnelmaltaan. Laulut ovat linkitettyjä toisiinsa lähinnä siten, että jokainen on yksinkertainen, henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuva aspekti ihmiselosta, elementaarinen olemassaolon periaate. Levy on täysin erilainen kuuntelukokemus kuin edeltäjänsä, ja sen dynamiikat ovat paljon rikkaampia, Wolff kuvailee. Kanadalaiset metallipiirit ovat pienemmät kuin naapurimaassa Yhdysvalloissa, mutta minkä maa määrässä häviää, se voittaa omaperäisyydessä ja bändien pitkäikäisyydellä. Cryptopsy, Annihilator, Voivod ja kumppanit ovat olleet kehissä jo kauan. Aaron myöntää Kanadalla olevan pitkän, älykkään ja rehellisen musiikin historian ja kertoo tekevänsä parhaansa edustaakseen "kanukkeja". Vertailut Kanadan ja Suomen asenteisiin ja ilmapiiriin eivät ole kaukaa haettuja. Pohjoisen pallonpuoliskon elämänasenteet ovat paljossa samanlaisia. Wolff odottaakin innolla mahdollisuutta soittaa joskus suomalaisten bändien kanssa. Maiden samankaltaisuudesta kertoo hyvin Aaronin ensireaktio suomalaisiin. Ratkaisemme sitten jääkiekkoherruuden kertaheitolla, hah hah! Siitä tulee varmasti mahtavaa kuka olisi teidän vastineenne Tim Hortonille? (kanadalainen kiekkolegenda sekä samanniminen kahvilaketju toim. huom.), Aaron nauraa. Eiköhän Suomesta löydy Oka
Y
hä oudommiksi käyvät genretittelit lisääntyvät kuin pyy maailmanlopun edellä. Kanadalaisyhtye The Endkin on nimetty mathcoreksi. Kun bändivertailuja ja tyylilajilokeroita ei löydetä, keksitään uusi termi, ja usein tämän tekevät bändit itse. Ilahduttavaa kyllä, The Endin laulaja Aaron Wolff on tervejärkinen poikkeus. Jos se on minusta kiinni, kutsuisin tyyliämme rock-musiikiksi. Eiköhän se summaa vaikutteemme ja ne bändit, joita olemme kuunnelleet. Simppeliä ja tehokasta, koska ei noilla luokituksilla ole loppujen lopuksi mitään tekemistä musiikin kanssa, kiteyttää Aaron. The Endin edellinen levy Within Dividia ilmestyi kolme vuotta sitten, ja debyytti ilmestyi kuutisen vuotta sitten, bändin kiertäessä levyjen välillä ahkeraan. Hiljaa hyvää tulee?
Oksasia ja Mölli Keinosia Wolffinkin tarpeisiin, tai uusintalähetys Suomi-Kanada-olympiapronssipelistä 1998, jolloin Kurrin Jari vielä maalasi ja Suomi nujersi Kanadan 4-3. Mutta takaisin asiaan joka on edelleen jääkiekko. The End on kotoisin Bramptonista, Toronton läheltä. Aaronin mukaan on mahdotonta olla olematta kiekkofani Kanadassa, ellei sulkeudu neljän seinän sisään ja pidä ikuisesti televisiota ja radiota kiinni. Bändin jäsenistäkin osa pelasi lätkää nuorempina. Kiekko on täällä iso juttu. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, on erittäin suuri merkki musiikillisesta läpimurrosta, jos kappale soi lätkämatsissa. Kannatanko itse Toronto Maple Leafsia? No, ainoastaan silloin kun he voittavat, Aaron nauraa.
TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: EARACHE
28
loitan juttutuokion tiukasti panemalla pojat vastaamaan levyn saatekirjeen avausrepliikistä, jossa kysytään provosoivasti, että milloin viimeksi kuulit metallibändiä, jolla oli hyviä biisejä. Niin no, kyseessähän on levy-yhtiön saatekirje, mutta kyllähän niitä henkseleitä pitää itse paukutella jos kukaan muu ei sitä tee. Kerrotaan heti mistä tässä hommassa on kyse, selittää Mikko. Me tarkoitetaan tuolla sitä, että metallialbumeja julkaistaan nyt paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. En tiedä johtuuko se siitä, että raskas musa on oikeasti niin suosittua soittajien keskuudessa vai siitä, että metallia on aika helppo tehdä. Sä pystyt tekemään helvetin hyvänkuuloista kitarasoundia vaikka olohuoneessasi ja hyviä rumpusoundeja sämpleillä. Onko se sitten johtanut siihen, että on unohdettu ne hyvät biisit? Pelkkä tykitys ei riitä. Hakim jatkaa, että tuo lause on ainakin herättänyt hyvin huomiota. Miehen mielestä moinen nöyrä omakehu on pelkästään hyvä juttu. Miksi tässä nyt anteeksi pitäisi pyydellä? Kaksikko painottaa ennen kaikkea debyyttialbumi Tidelinesin monipuolisuutta. Levy muistuttaa vanhan ajan levyjä, joilla periaatteessa kaikki oli mahdollista. Aprilia ei ole yritetty ahtaa mihinkään tiettyyn genreen. Me ei olla hirveästi mietitty miltä tämän bändin pitäisi kuulostaa. Kaikilla soittajilla on monipuoliset ja erilaiset taustat, ja April kuulostaa soittajiensa summalta, filosofoi Mikko. Totta kai olisi hienoa kuulostaa
A
APRIL EI USKO ONNEEN VAAN
TYÖMORAALIIN
Vasta parin vuoden ikäinen April on ehtinyt jo debyyttialbumivaiheeseen. Kitaristi Mikko Merilinna ja laulaja Hakim Hietikko kertovat, että kyse ei suinkaan ole tuurista.
joltain uudelta, mutta kaikki tietää, että se on nykypäivänä todella vaikeaa. Mutta ei me siitä stressata, että pitäisi väkisin yrittää keksiä jotain uutta. Bändi tekee juuri niin kuin haluaa ja sen mukaan mennään, kertoo Hakim. Levy kuulostaa kuitenkin varsin amerikkalaiselta. Aprilin ulosanti on kaunista, raskasta, suuritunteista sekä paikoittain myös aggressiivista. Bändin kaikki jäsenet kuuntelevat enimmäkseen amerikkalaista musiikkia, joten lähtösoundista on vain muokkautunut moinen. Näillä levyntekobudjeteilla sitä ei tuotannolla kannata lähteä tavoittelemaan. Aprilin ura on ollut mukavan nousujohteinen. Vasta parisen vuotta aktiivisesti toiminut bändi on jo nyt
saanut aikaiseksi debyyttipitkäsoittonsa. Kaikki jäsenet ovat kuitenkin aiemmin soitelleet monissa eri bändeissä ja näistä vanhoista suhteista on luonnollisestikin ollut hyötyä Aprilin esiintuomisessa. Pääkiitos kuuluu kuitenkin omalle kovalle työlle ja väsymättömälle eteenpäin puskemiselle. Eihän nämä kaverit heti ole meitä keikalle ottaneet, vaan niille on jankattu niin pitkään, että joillakin on varmasti mennyt meihin hermot. Ollaan pommitettu puhelimella ja sähköpostilla niin kauan, että ne on luovuttanu ja sanonu, että tulkaa sitten saatana!, nauraa Hakim. Tärkeintä bänditoiminnassa on uskoa omaan hommaansa. Menestys on harvoin kiinni pelkästä tuurista. Hakim pukee Aprilin filosofian sanoiksi toteamalla, ettei usko onneen vaan työmoraaliin. Bändin tavoitteet ovat kovat ja korkealla, mutta silti kaikkeen suhtaudutaan realistisesti ja jalat pysyvät maassa. Mikko kertoo, että tavoitteet kasvavat uran edetessä. Ensin tavoiteltiin levytyssopimusta, sitten keskityttiin tekemään mahdollisimman hyvä levy ja nyt on keikkojen aika. Aprilin keikkojen yhteydessä ovat esiin nousseet niin energia ja meininki kuin myös soiton tarkkuus. Mikko kertoo, että heilumisesta joutuu hieman tinkimään, ettei soitto kärsisi liikaa. Heavy metaliahan tämä loppujen lopuksi on, että kyllä sitä ihmiset tulee tsiigaan miten tarkasti sä siellä lavalla vedät. Täytyy vaan treenata, että pystyy riehumaan enemmän!
TEKSTI: MIKI PELTOLA KUVA: STEFAN BREMER
29
NICOLE
JUHLII NISKA LIMASSA
Pohjanmaan kollit eivät turhia lepäile. Vuosikymmenen ajan metalliaan soittanut Nicole juhlistaa taivaltaan työn merkeissä ja pukkaa kauppoihin parikin julkaisua.
ymmenvuotissynttäreiden kynnyksellä Seinäjoen Nicole aktivoituu niin levykuin dvd-rintamallakin. Yhtye julkaisee kolmannen levynsä, Sivu syyttömistä, tammikuun lopussa ja luonnollisesti kaivautuu ulos kammiostaan lavoja rundaamaan. Sue tavoitti yhtyeen kitaristi Olli Ketolan ja laulaja-kitaristi Ilkka Laitalan kesken kiireiden. Rupattelutuokio maalaa kuvaa työteliäästä bändistä, joka tekee mitä tahtoo. Taidepläjäysten suoltaminen ja bändin bisneksistä huolehtiminen on toki vaativaa puuhaa. Mieletön hommahan tässä on itse kaikki väsätä, myöntää Olli. Viimeiset pari kuukautta on ollut aika täysipäiväistä työtä. Vuoden verran tämä on ollut pitkälti pääjuttu ja muita hommia tehdään kun ehditään. Nicolen levyt julkaisee bändin oma levymerkki Biotech Records. Ja hommaa piisaa: levyt on saatava ajoissa painosta ja mainokset lehtiin. Erilaista promootiotoimintaakin on harrastettava. Vaikka duuni on välillä rankkaa, langat pidetään omissa käsissä niin kauan kuin omat rahkeet riittävät eikä bändin kehitys vaarannu. Isommille lafkoille ei välttämättä edes haikailla. Isompien levy-yhtiöiden rooli ei välttämättä tällaisessa touhussa ole niin suuri kuin luullaan. Veikkaan, että se näkyy enimmäkseen mainontaan laitettavassa rahassa. Ja tietysti soittolistoille on vai-
K
kea päästä pienen levy-yhtiön tuella. Meidän musiikki ei tosin välttämättä radiossa tai tv:ssä soisikaan. Radiosoittoa tai ei, Nicole on ollut ahkera ja laittanut kymmenessä vuodessa pihalle saman verran julkaisuja. Laiskoiksi ei poikia voi syyttää.
TURPAAN VAAN
Sivu syyttömistä on rankempaa Nicolea. Tällä kertaa yhtye on luottanut aiempaa demokraattisempaan toimintatapaan luodakseen kaikkia osapuolia tyydyttävän kiekon. Uusi levy eroaa viimekertaisesta aika radikaalisti, paljastaa bändissä kuusikielistä ja kurkkuaan kurittava Ilkka. Viimeksi sävellystyö oli minun ja Ollin harteilla suurimmaksi osaksi. Nyt kaikki musiikki syntyi yhtä biisiä lukuunottamatta treenikämpillä jamittelupohjalta. Kaikki ovat olleet tällä levyllä mukana säveltämässä, Olli kertoo. Tosi monet jutut ovat lähteneet rumpalin (Ville Sahakangas) kompeista. Levyntekoprosessi oli hirveän intensiivinen, kaikki kyseenalaistettiin. Jos jokin juttu oli kaikkien mielestä hyvä, se jätettiin. Jos joku ei pitänyt jostain asiasta, sitä muutettiin tai se heitettiin kokonaan pois. Sivu syyttömistä on alusta loppuun saakka tanakkaa turpaanvetoa. Paketti on yhtenäinen, mutta
ensialkuun kuulija on pulassa. Tutut singalong-meiningit loistavat poissaolollaan ja kokonaisuus kuulostaa yllättävänkin raskaalta. Levyn vahvuus on kuitenkin tekijöidenkin mielestä nimenomaan tässä. Nyt tuli ensimmäistä kertaa tehtyä erittäin tasainen levy, jolta ei heikkoja kohtia löydy. Se on niin vitun raskas levy, että siitä ei välttämättä jää käteen mitään, kun ei ole hittikertosäkeitä. Tarttumapinnat löytyy kitaramelodioista ja muista kikkailuista, summaa Olli. Sivu syyttömistä on aika rankka ja tasapaksu levy. Vaikka viime levyn kaikki biisit tuntuivat hyviltä, vain kuusi niistä onnistui studiossa kuten ne alun perin mietittiin. Nyt onnistuivat kaikki kappaleet. Kyynelmaa-kappaleella kepittää vanhan liiton suomalaiskitaristi, Kreatorin Sami Yli-Sirniö. Mä soittelin joskus Waltarin levylle pari kitaraa kun Sami ei ehtinyt ja sanoin, että saat soittaa meidän levylle sitten jotain, kertoo Olli. Se tavallaan kruunaa sen, että on joskus viidennellä luokalla pyöritellyt Kreatorin levyjä ja ollut metallisti ensimmäisen kerran. Nyt on vähän että okei, äijä vetää tossa levyllä! Jos Kreator on ollut aikoinaan muokkaamassa Nicolen hemmojen musiikillista makua, ovat bändin sävellyksiin ja soundeihin vaikuttaneet uudemmat tapaukset. Viidennellä bändin jätkällä, levyn tuottaneella ja äänittäneellä Sami Koivistolla, on tosi selkeä käsitys siitä, miltä Nicolen pi-
tää kuulostaa, Olli kehaisee namiskoiden vääntelijää. Sami on hyvin pitkälti luonut soundin. Kaverin vaikutteet tulevat Amerikan mantereelta ja Ruotsin kovilta heviäijiltä. Ennen sävellystyötä ja sävellystyön aikana vaikuttivat Lamb of God, Chimaira ja kumppanit, Ilkka luettelee. Jos vertauskohtia lähtee hakemaan, niin nuo on nimiä, jotka on varmasti jokaisen soittajan soittimissa kahden vuoden aikana pyörineet, kertoo Olli. Ensimmäiseltäkin pitkäsoitolta löytyy jo samaa suuntausta, joten kovin radikaalisti musa ei ole muuttunut. Tämä levy on sitä rankempaa osastoa, jota on ollut ripoteltuna joka levylle. Nyt se on totaalituuttausta.
TASAVALTA JA TASAVALTA
Nicole on useissa yhteyksissä maininnut Killswitch Engagen yhdeksi suureksi vaikuttajakseen. Seinäjokiset lämmittelivät taannoin esikuviaan amerikkalaisten poiketessa Suomessa. Ilkan mukaan lämppärikeikka meni lyhyestä kestosta huolimatta nappiin. Olli suitsuttaa kokemusta suuremmin sanoin. Nöyrinä jätkinä mentiin sinne, että hetken päästä soittaa Killswitch Engage, ei teidän hirveästi tarvitse meistä innostua. Vastaanotto oli kuitenkin loistava, ja Kill-
switchin äijät olivat maanläheisiä jätkiä ja tykkäsivät meidän musasta. Voi sanoa, että se oli jollain tapaa uran kohokohta, vaikka porukka ei meitä tullutkaan katsomaan. Se on mulle henkilökohtaisesti niin iso bändi, että keikka oli tosi kova juttu, intoilee Olli. Kysyttäessä Nicolen ideaalikiertuekaveria Olli jatkaa Killswitchin hehkuttamista. Vaikka Metallica ja Iron Maiden ovat isoja, eivät ne tuntuisi niin merkittäviltä. Mukavampaa keikkaseuraa olisivat sen sijaan Chimaira tai Meshuggah. Nicole korkkaa keikan jälkeen takahuoneessa usein Tasavaltapullon. Siitä on saanut nimensä Nicolen toinen dvd-julkaisu. Tasavalta on huolella koostettu paketti kahden viime vuoden tekemisistä. Tasavalta oli parin vuoden projekti, kertoo Olli. Ensimmäinen dvd me kasailtiin lähinnä vanhoista materiaaleista. Viime levyn jälkeen vuonna 2004 hommattiin parempi kamera ja materiaalia kuvattiin kierrettäessä. Matskua rupesi kerääntymään ja kun tuli vielä monikameravehkeillä tallennettua hyvä Provinssin-keikka, päätettiin julkaista dvd. Editoin pakettia vielä vuoden verran. Työ ei ole mennyt hukkaan, sillä Tasavalta on liikkunut jo ennen julkaisuaan hyvin. Ensimmäinen painos myytiin jakelijalta loppuun kahdessa tunnissa. Korkkaamisen arvoinen suoritus, mutta kitaristi maalailee synkempiä kuvia kankaalle. Oli yllättävää, että dvd menee näinkin hyvin kaupaksi. Juuri keskusteltiin aiheesta, että voisiko yksi syy olla se, että porukka imee levyn netistä ja ostaa sitten dvd:n. Jos ennakkomyynneistä puhutaan, dvd:n ennakkomyynti on melkein sama kuin pitkäsoiton. Koska levyjä nyt myydään joka tapauksessa enemmän kuin dvd:itä, se vähän enteilee sellaista. Joka tapauksessa nukun yöni huonommin. Pitkän puurtamisen jälkeen yhtye myöntää kaipaavansa jonkinlaista suurempaa tunnustusta. Vaikkei uudella levyllä tekijöiden mukaan hittipotentiaalia olekaan, albumilistalle ollaan mielellään menossa. Lopullisesti materiaalin toimivuus testataan tietysti vasta keikoilla. Odotukset on, että listalle pääsisi käymään, paljastaa Ilkka. Olisi loistavaa, jos viimekertaisen sijoituksen saisi pidettyä. Mielenkiinnolla odotetaan, mitkä uuden levyn biisit toimii livenä ja mitkä ei. Milläs sitä pohjalaiset työmyyrät paremmin itsensä palkitsisivat kuin tekemällä sitä, mitä parhaiten taitavat.
TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: NICOLE
TASAVALTA EI LOPU KOSKAAN -KIERTUE 17.2. Mietaan Nuorisoseura, Kurikka 23.2. Rytmikorjaamo, Seinäjoki 1.3. 45-Special, Oulu 7.3. On the rocks, Helsinki 23.3. Inferno bar, Tampere 30.3. Lutakko, Jyväskylä 13.4. Lojo Bar, Lohja 4.5. Semifinal, Helsinki 12.5. S-OSIS, Turku
30
34
ARVIOT
PROCESSORY s/t (Playground Music)
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
9
Odotukset tälle Jori Hulkkosen ja Jerry Valurin yhteislevylle ovat talven aikana nousseet niin huimalle tasolle, että tuskin mikään voisi täyttää niitä. Kaupungilla on kuiskittu "Jorin uudesta levystä" jo marras-joulukuusta asti ja nyt tämä odotettu uutuus on vihdoin käsillä. Dualizm- albumin Lo-Fiction-biisillä alkaneen yhteistyön innoittamina Hulkkonen ja Valuri ovat palanneet musiikin pariin, jota he rakastavat kuunnella. Processoryllä ei kuulla housebiittiä eikä TB-303:n ujeltavia happobassoja vaan puhdasta pop-musiikkia, jota ei määrittele sen elektronisuus. Paljolti samoilla apajilla Zoot Womanin ja Ladytronin kaltaisten 80-luku-revivalistien kanssa kalasteleva Processory osoittaa ilahduttavaa musiikillista lukutaitoa ottamalla vaikutteita kilpailijoitaan laaja-alaisemmin. Synteettisen popin perusoppimäärän hallitsee jokainen yli kolmekymppinen, mutta Jorin kosketus 80-luvun musiikkiin ulottuu paljon syvemmälle ja laajemmalle. Albumilla Sheffieldin tumma syntetisaattoripop yhdistyy luontevasti C86-popin helkkyviin kitaroihin, ja Sirensillä voi halutessaan kuulla jopa aavistuksen Manchesterin bagsy-soundia. Processory ei kuitenkaan missään vaiheessa haiskahda vanhalta komerolta tai retroilulta, vaan kääntää kokonaan uuden sivun suomalaisen popin historiassa. Kaikkiaan Processoryn esikoinen on suomalaiseksi levyksi harvinaisen linjakas ja tyylikäs. Hyviä biisejä on maailma puolillaan, mutta hyviä albumikokonaisuuksia vain kourallinen. Edellinen kotimainen levy, joka ylsi samalle viivalle Processoryn kanssa oli Magenta Skycoden esikoinen. Juuri nyt suomalaisella popilla menee hyvin. TOMI TUOMINEN
!!! - Myth Takes (Warp)
7
Huutomerkki huutomerkki huutomerkki on vittumainen nimi bändille, mutta vielä pahempi se on englanninkielisille. Exclamation point exclamation point exclamation point on mustan kissan paksut posket -tyyppinen kielisolmuttaja, joka aiheuttaa lausujalleen hengästystä. Siksi bändi kehottaakin ääntämään nimensä chk chk chk, joka sekin kuulostaa harvinaisen tyhmältä. Onneksi bändin musiikki on aina kuulostanut fiksummalta kuin sen nimi. Samaan New Yorkin punkfunk-skeneen Outhudin, Gang Gang Dancen, Black Dicen ja LCD-Soundsystemin kanssa kuuluva bändi jatkaa kakkoslevyllään siitä mihin esikoisellaan jäi. Ja siinä piileekin Myth Takesin suurin ongelma. Kun Outhud viimeisimmällä levyllään eteni kohti viileän älyllistä maalailua, Gang Gang Dance yhä introvertimpää tunnelmointia ja Black Dice poikkeuksellisen kiinnostavaa noisea, on !!! juuttunut aikasilmukkaan, jossa tanssimusiikin yhdistäminen kitaroihin ja punkasenteeseen on yhä freesi idea. Ei Myth Takes silti kokonaan vailla ansioita ole. Parin kolmen biisin alkukankeudesta päästyään !!! esittää muutamia hyvinkin mielenkiintoisia kokeiluja, jotka ponnistavat yllättävänkin korkealle. Yadnusin ränttätänttä on Gary Glitteriä ja Marilyn Mansonia tanssipunk-suotimen läpi soitettuna, ja Break in Case of Anything on tarttuva ja hypnoottinen vaihteeksi torvivetoinen rypistys, joka nousee helposti albumin parhaimmistoon. Albumista päällimmäisenä mieleen jäävä vaikutelma on muutamasta onnistumisesta huolimatta kuitenkin lähinnä vaisuhko. !!!:n edustamassa genressä on viime aikoina ollut lievää ylitarjontaa, ja porukan aiempi johtotähti
RADIOPUHELIMET Viisi tähteä (If Society)
Noin vuosi sitten kitaristi Jarno Mällinen povasi Suessa, että seuraavasta Radiopuhelimet-levystä tulee laaja-alainen albumi. Pohjoisen mies ei puhunut paskaa. Joitakin Puhelinten aikaisempia levyjä on pystynyt moittimaan monotonisuudesta ja yksivärisyydestä, mutta Viisi tähteä on toista maata. Se on sävellysten, sovitusten ja soiton osalta bändin värikylläisin, vapautunein ja vaihtelevin albumi ikinä. Jo avausraita Kotiin!, kitaristi Katzin ainoa levylle päätynyt sävellys, riisuu Tuomaan epäilyksistä: koskaan ei ole Puhelin näin pirteästi pärähtänyt. Niin kielimiesten (Katz, Mällinen ja basisti Antti Annunen) riffitulessa kuin rumpali Jyrki Raatikaisen asiallisessa paukutuksessa on rutkasti ilmaa ja notkeutta. Viisi tähteä -nimiraidan kipakka merenkurkkufunk saa pikkutunnit kulumaan siivillä. Kun Kosmos kiihdyttää on maalannut tajunnan maailmankaikkeuden väriseksi, Hullumagneetti jo potkii hipin liikkeelle tuiman rockin tahtiin. Kun Radiopuhelimien historian alkuhämärissä operoineen Kansanturvamusiikkikomission Joskus olen leivonnainen -biisiinkin löytyy uusi, herrahuumaisen perverssi näkökulma, sydänalaa pyyhkäisee miellyttävä epäuskon häivähdys: eikö tästä muka yhtään täytebiisiä löydy? Eipä oikeastaan. Rajoja ja Loputon kesä ovat levyn kasvottomimmat rai-
10
dat, mutta niiden kaltaisten perusrallien jälkeen Nimetön päivä tekee entistä suuremman vaikutuksen: se on jollyjumpersmaista pakkaskantria, jollaista ei Radiopuhelimista uskoisi kuuluvan. Umpikujaan paahtava Kamennogorsk? ja ivallinen Musta lakana kaatavat talvihorteeseen vaipuneen päälle kiehuvaa vettä ja siten varmistavat, että levyn dynamiikka on silkkaa dynamiittia. Puoliminuuttinen pörähdys Moottoriperse päättää levyn kuin osoittaakseen, että vaikka jokaista mutkaa ei kaahata kahva edellä, vauhti ei ole kiinni ajettujen kilometrien määrästä. Se on puhtaasti vaihteenvalintakysymys. Viimevuotinen tuplakokoelma Varmaa hapuilua 1987-2002 ja Juha Hurmeen kanssa työstetty Radiopuhelimet-kirja olivat tilinpäätöksiä, jota tuntuivat enteilevän jotain lopullista. Eivätpä kuitenkaan enteilleet: kun laulaja ja yksi maamme hävyttömimmin aliarvostettuja sanoittajia J.A. Mäki starttaa albumin rivillä "Meni hommat täällä putkeen" ja päättää sen karjahtamalla, että "pitkästä aikaa voi sanoa homman olevan todella hanskassa", hän on kiistatta oikeassa. Viisi tähteä on Radiopuhelinten paras albumikokonaisuus kautta aikain. Mikä etu, että Sue ei jaa levyille tähtiä. Se nimittäin olisi ollut aivan liian ilmeistä. ARI VÄNTÄNEN
38
ENSI-ILTAELOKUVAT
KUUKAUDEN LEFFAVIERAS
MURTO JA VARKAUS
(Breaking and Entering), Iso-Britannia/USA 2006. Ohjaus ja käsikirjoitus: Anthony Minghella. Pääosissa: Jude Law, Juliette Binoche, Robin Wright Penn, Martin Freeman, Rafi Gavron. Kesto: 119 min.
½
Lontoon ytimeen sijoittuva Murto ja varkaus on aiheeltaan tärkeä ja ikävän enenevässä määrin ajankohtainen elokuva. Sen ytimessä on asioita, joilla nykyään on oikeasti väliä. Kyse on yhtä paljon rikollisuuden syistä kuin sen vaikutuksista, niin uhrien kuin tekijöidenkin suhteen. Ja toki sitten myös rakkaudesta, jolla nyt aina on ollut väliä. Jude Law esittää Williä, jonka osaomistamaan arkkitehtitoimistoon murtaudutaan heti muuton jälkeen, ja sen jälkeen vielä uudelleen. Uusien keikkojen varalta yövahtia pitävä Will pääsee taas kerran sisään luikkivan murtautujan jäljille, ja saa selville tämän nuoren kollin asuinpaikan mutta ei halua heti narauttaa tätä. Pian paljastuu, että jässi on toivoton bosnialaissiirtolainen, jolla ei rehellisten keinojen kautta ole oikeastaan mitään tulevaisuutta. Ja eiköhän laimeassa avioliitossa elävä Will ennen pitkää tutustu roiston äitiin, jonka kanssa... arvaatte kyllä mitä. Pelkästään amerikkalaisena tuotantona tästä olisi takuulla tullut aivan emäfalski pannukakku, mutta eivätpä brittiläisetkään kädet auta pitämään aivan kaikkia lankoja käsissä. Pääosin pysyy holtti kyllä tallella ja jalat maassa. Lopussa liialliseksi kääntyvän koukeroinnin kautta karisee uskottavuus, ja taustalle painuu varsin fiksulla tavalla rakennettu analysointi ja monimuotoinen pohdinta rikollisuuden rakenteista, syistä ja seurauksista. Osa elokuvan elementeistä on vähintään viiden tähden tavaraa, mutta leffan edetessä mukaan tulee kaikenlaista täysin turhaa ja keskinkertaista. Pohjimmiltaan hyvin aikuinen elokuva, jonka suurin viihdytysarvo on sen tarjoamissa ajattelemisen aiheissa. Mikäli olisi uskallettu luottaa pelkästään niihin, olisi Murto ja varkaus saattanut nousta vaikka kuinka korkeaan lentoon älymystön silmissä suureenkin arvoon. Nyt kun juonenlangat solmitaan lopussa kiinni melkeinpä väkivalloin, pääsee elokuvan fiksu ilme pahasti turmeltumaan. Markku Halme
JOLLY JUMPER NAUTTI MIEHEN TYÖSTÄ
Hyisestä helmikuun viimasta karautti Suen leffavieraaksi hienon Jolly Jumpers -orkesterin pitkänhuiskea tyrnäväläissyntyinen johtohahmo Petri Hannus. Hannus on kautta historiansa ollut huono leffassakävijä. Nuoruudessa lähin elokuvateatteri oli Oulussa, ja Ouluun päätyessä keksi parempaakin tekemistä kuin leffassa elokuvissa käyminen. Nykyäänkin katselut tapahtuvat kotioloissa videoilta ja dvd:iltä. Elokuvaksi valitsimme Aleksi Salmenperän toisen kokopitkän hengentuotteen, miehen elämästä ja sen mahdollisesta tarkoituksesta kertovan Miehen työn, joka teki Hannukseen suuren vaikutuksen. Ihan älyttömän hyvä leffa. Vähän surullinen kyllä, mutta hyvin näytelty ja hyvin kirjoitettu. Varsinkin Maria Heiskanen oli todella hyvä, tosi uskottava. Mun uusi suursuosikki. Miehen työn pääosassa on perheenisä Juha, joka ulkoistetaan työpaikastaan kilometritehtaalle. Ja tällaistahan ei vaimolle voi äijä tunnustaa. Niinpä "työpäivät" kuluvat työmaan kahvilassa, kunnes Juhan seiniin liimailemat työnhakuilmoitukset remonttireiskan hommiin tuottavat tulosta. Työnkuva reiskailussa ei osoittaudu oletetunlaiseksi, mutta tuntipalkka on enemmän kuin riittävä, kun äijä pestataan mieshuoraksi ensin yhteen ja sitten yhä useampaan paikkaan. Siinä on salailussa tekemistä. Tätä voisi hyvin verrata Juoksuhaudantiehen ja Nousukauteen. Näissä kaikissa on teemana se, mitä käy kun arkipäivän tuttuus ja turvalliset rutiinit vetäistäänkin pois. Siinä voi muuttua identiteetiltään melkein vieraaksi ihmiseksi. Samoin kuin Juoksuhaudantiessä, tässäkin tyyppi hölmöilee vain sen takia, että saisi pidettyä perheensä kasassa. Kyse on siitä, mihin ihminen on lopulta valmis, ja sitä mitä kenenkin sisältä tuommoisessa tilanteessa kuoriutuu. Miten ihmisen minä murenee, ja miten se siitä selviää. Hannus tahtoo tehdä tähdityksensä vertaamalla Miehen työtä vain niihin suhteellisen harvoihin muihin elokuviin, jotka hän on ihan viime aikoina teatteriolosuhteissa tullut nähneeksi. Kyllä tää neljä ja puoli tähteä ansaitsee. Täysiä pisteitä en anna, koska vaikka Tommi Korpela on hyvä näyttelijä, niin siinä on joku semmonen samuus, että sen on vaikea mieltää oikeasti sisäistävän roolinsa. Se on vähän kuin Esko Nikkari tai Harvey Keitel tai Tim Roth, jotka on omia itsejään joka roolissa. Ja kaikki nää edellä mainitut kuuluu kyllä mun suosikkinäyttelijöihin, mutta Tommi Korpela tuntui jotenkin näyttelevän näyttelijää, joka heittäytyy rooliinsa. Vaan enpä mä keksi ketään muutakaan, joka olisi siinä parempi ollut. Ja sitten toisaalta kun Korpelan roolityö tuntui välillä hajoavan, niin sehän voi olla myös todella taitavaa näyttelijäntyötä. Sehän esittää miestä, jonka minä murtuu ja murenee. Eli oliko se niin syvällä roolityössään, että näytteleminen hajosi? Ja hajosiko se tahallaan vai tahattomasti? Elokuvan ääniraidalla soittavat J. Karjalainen, Tuomari Nurmio, Pelle Miljoona ja Kauko Röyhkä esittäen sekä omia uusia että toistensa vanhoja kappaleita. Noita biisejä kuunnellessa alkoi miettiä, että kuinka hyvin toisen ihmisen loppujen lopuksi kuitenkaan tuntee. Kaikki tuttu ei olekaan ihan sitä, mitä... se on. Myös musiikkivalinnat kertoo siitä, kuinka hyvin tuo koko leffa on suunniteltu. On mietitty, että myös soundtrackin pitää istua kokonaisuuteen. Ohjaaja on kyllä ihan selvästi oikeassa ammatissa. Pohjimmiltaanhan toi oli rakkaustarina, mutta vähän rankemman kautta kerrottuna. Mä ehdin elokuvan kestäessä jo miettiä, että miten tää loppuu. Siinä olisi voinut käydä tosi pahastikin. Lopussa se kanavoitui kuitenkin niin, että rakkaus kuitenkin voittaa kaiken, koska se on niin suuri asia. Mä kuvittelisin tuon perheen tilanteen muutaman vuoden päästä niin, että niillä on edelleen vaikeaa, mutta ne on yhdessä. Nyt taas kun pääsee omaan kotiin, niin osaa arvostaa sitä, että on paikka, missä voi itse antaa rakkautta ja saada sitä vastaan. (Miehen työn ensi-ilta on 23.2.) Teksti: Markku Halme TÄHDET Hannus: Halme:
NUORI HANNIBAL
(Hannibal Rising), USA 2007. Ohjaus: Peter Webber. Pääosissa: Gaspard Ulliel, Li Gong, Helena Lia Tachovska, Rhys Ifans. Kesto: 121 min.
½ ½
Miehen työ, Suomi 2007. Käsikirjoitus ja ohjaus: Aleksi Salmenperä. Pääosissa: Tommi Korpela, Jani Volanen, Maria Heiskanen, Stan Saanila, Sara Paavolainen. Kesto: 103 min.
Ei oikein olisi voinut uskoa, että kellään olisi pokkaa tehdä tällaista elokuvaa Austin Powers -filmin jälkeen. Esiosanesiosan konsepti, nuoren Hannibal the Cannibalin tarina tuo niin tarkasti mieleen Dr. Evilin nuoruusmuistelot terapiassa. No, lihakypärää nuori Hannibal (Gaspard Ulliel) ei sentään käytä, muuten tämä lähestulkoon läpifeikki rahastusfarssi on silkkaa parodiaa aiemmista Thomas Harris -sovituksista. Harris, joka oli menettää järkensä valon kirjoittaessaan jo Punaista lohikäärmettä, on hänkin antautunut helpon rahavirran vietäväksi. Tarinan uskottavuudella ei ole enää mitään merkitystä. Asiaa ei paranna se, että ohjaaja Peter Webber olisi paremmin elementissään taide-elokuvien puolella. Sujuvaa trillerikerrontaa hän ei ainakaan hallitse. Kaksi tuntia laahailua on puuduttava kokemus. Liettuassa raivoava Toinen maailmansota jättää vain kahdeksanvuotiaan Hannibalin ja hänen siskonsa orvoiksi. Sisarkaan ei selviä pakomatkasta länteen, vaan hänet tapetaan kaamealla, joskin hiukan ennalta-arvattavalla tavalla. Hannibal saa turvapaikan setänsä vaimon luota Pariisin liepeitä. Pojasta kasvaa lupaava medisiinari, mutta Hannibalin mieltä raatelevat painajaiset sekä kasvava kostonhimo tehdä selvää siskon tappajista. Kas, sopivasti kyseiset tyypit alkavatkin "kaatua" Hannibalin eteen. Kostohommia suoritellessa alkaa ihmislihakin maistua aina vain paremmalta. Mikä oli odotettavissa. Tämä "Amerikan psyko Pariisissa" on jotensakin tarpeeton elokuva, mutta jos sivistyneistä ihmissyöjistä tykkää, mikäs siinä sitten. Ullielin tehtävä on varsin tukala, sillä luonnollisesti hänen omassa karismassaan on tuskin edes häivää Anthony Hopkinsin loistosta. Hirvittää ajatella, mitä onkaan tarjolla seuraavaksi yleisömassojen suosikiksi? Megaelokuva joviaalista ja älykkäästä rasistista? Perikato-musikaali? Vesa Kataisto
PETRI HANNUKSEN FANITUSLISTAT
Trooppisen aution saaren elokuva: Akira Kurosawan Dersu Uzala "Mä näin sen koulussa ahdistuneena lukioikäisenä, eikä sitä silloin vielä osannut hirveästi arvostaa. Mä kun olen Pohjois-Pohjanmaan lakeuksien erämaista kotoisin, niin sen hienoutta ei ehkä tajunnut, kun itse eli niin läheisessä luontosuhteessa. Tommonen viipyilevä luontokuvaus olisi mukavasti sidoksissa siihen aution saaren meininkiin." Arktisen aution saaren elokuva: Markku Lehmuskallion Sininen imettäjä "Tänkin mä näin koulussa, varmaan vielä samana päivänä kuin Dersu Uzalan. Tää jäi mieleen pahimmanlaatuisena tekotaiteellisena paskana, jonka jälkeen oli todella hämmentynyt olo varsinkin kun juuri vähän aiemmin. Arktisissa olosuhteissa alkaisi todellisuus vähän hämärtyä, ja Sinisessä imettäjässäkin lähtee realiteetit vähän horjumaan, on keijukaisia ja muuta vastaavaa." Paras kohtaus ikinä: "Parantumattomana romantikkona tulee mieleen se Kaunotar ja kulkuri -elokuvan kohtaus, jossa ne kaksi koiraa syö spagettia ja lihapullia, tökkii kuonoillaan niitä lihapullia lautasella toistensa suuntaan, ja lopussa sitten vahingossa pussaavat. Siinä herkistyy isokin ihminen.". Elokuvan suosikkivaihe: Hetket juuri ennen. "Kun niin harvoin käy leffoissa, niin hienointa on se leffaan lähteminen, lipun ostaminen ja karkin hankkiminen... rapisemattomassa pakkauksessa! Kun valot himmenee ja tulee alkumainokset, se tunnelma on tosi kiihottava. Kun leffa sitten alkaa, mä alan tylsistyä. Mä voisin hyvinkin maksaa pari euroa pelkkien alkumainosten katsomisesta." Suosikkinäyttelijä: Kai Lehtinen "Sekä näyttelijänä että ihmisenä siitä huokuu se, että se on sinut itsensä ja ammattinsa kanssa. Ja elämänsä kanssa."
44
DVD-ARVIOT
HARD CANDY LADY IN THE WATER
Cleveland Heep -niminen isännöitsijä löytää uima-altaasta narfin, joka on siis meressä elävä nymfi. Alaston, nuori narfi osaa englantia jonkin verran, mutta olennon tausta jää mysteeriksi Clevelandille, kunnes talossa asuvan korealaisnaisen äiti kertoo vanhan tarinan narfeista ja niitä maalle seuraavista oudoista olioista. Clevelandin tehtäväksi jää mystisten vihjeiden perusteella löytää oikeanlainen tiimi, joka onnistuu palauttamaan narfin omaan maailmaansa. M. Night Shyamalanilla on varmasti yhtä paljon vihaajia kuin puolustajia. Ainakin tähän asti. Vihaajien määrä saattaa nousta Lady in the Waterin myötä, sillä tämä tekele on aivan käsittämätön. Kunnon kalkkuna voisi kummasti piristää päivää, mutta Shyamalan ei ole onnistunut edes siinä. Hyvät näyttelijät (mm. Paul Giamatti) hukkaavat lahjojaan suostumalla elokuvaan, jonka käsikirjoitus vaikuttaa siltä kuin ohjaajamaestro olisi raapustanut sen teini-iässä välitunnilla. Muutamia tahattoman hupaisia hetkiä on kuitenkin loppupuolella luvassa, joten jos jostain syystä vietätte yli tunnin Lady in the Waterin parissa, katsokaa samalla lopun tajuntaalaajentavat olioesittelyt. Paikoin on läsnä myös hyvinkin hauskaa tahallista huumoria, mutta edes se ei auta elokuvaa ylös suosta. Käsikirjoituksen alkuperä paljastuu levyn ekstroissa: Shyamalan on keksinyt tarinan alun perin lapsilleen, josta on sitten kehittynyt lemppari-iltasatu. Sellainen kiva perheen oma juttu siis. Kaunis idea, mutta sisäpiirijutut eivät välttämättä avaudu muille. Ja kun sisäpiirin jutusta tehdään Hollywood-elokuva isolla rahalla, tulee siitä Lady in the Waterin kaltainen köntsä. ESA LINNA
½
Hayley on 14-vuotias tyttö, joka tutustuu chatissa 32 -vuotiaaseen valokuvaajamieheen Jeffiin. Jeff kutsuu tytön kotiinsa, ja muutaman drinkin jälkeen vielä tähän asti viaton jutustelu muuttuu radikaalisti. Hayley ei tunnu olevan ensivaikutelmansa mukainen, mutta ennen pitkää katsojalle valkenee Jeffinkin todellinen tausta. Hard Candy on trillerinä omaperäinen ja melkoisen tyly tapaus, jolle täytyy nostaa hattua oman tyylinsä viemisestä loppuun asti, periksi antamatta. Pääosia esittävät Ellen Page ja Patrick Wilson ovat osaavia näyttelijöitä, joskin Pagen esittämän Hayleyn dialogi ei vaikuta pidemmän päälle kovin uskottavalta vaikka kuinka älykkö voisi 14-vuotias ollakin. Pedofilian vastaisuutta ei ole yritetty peitellä, ja paikoin sen korostaminen vie lisää pohjaa uskottavuudelta. Nämä pienet virheet kun ohittaa, on Hard Candy malliesimerkki hyvästä trilleristä, joka kääntää asiat päälaelleen ja saa varsinkin miespuolisen katsojan kiemurtelemaan hermostuneena jättämällä samalla mahdollisimman kameran ulkopuolelle. Hard Candy saa katsojan aika ajoin miettimään koston oikeutusta, tai ainakin sitä, millä tavalla kosto toteutetaan. Asetelmasta tulevat jonkin verran mieleen kostoteemaiset eksploitaatioelokuvat, mutta Hard Candy ei ole missään nimessä niin mustavalkoinen kuin kengännauhabudjettiserkkunsa. Hard Candyn tuottaman tehokkaan piinan lauettua tunnelman kruunaa lopussa kuultava Blonde Redheadin kipeän kaunis Elephant Woman. Ei aivan nappisuoritus, mutta siitäkin huolimatta ehdottoman suositeltava. ESA LINNA
ART SCHOOL CONFIDENTIAL
Jerome on 2000-luvun parhaaksi taiteilijaksi haluava nuori, joka pääsee opiskelemaan pieneen taidekouluun. Jeromen taide ja suorasanaisuus ei ole luokkatovereiden mieleen, mutta ihastuksensa, alastonmallina työskentelevä Audrey sentään kiinnostuu pojasta. Kauan ei Jerome ehdi ilakoida, kun luokan oudolta tapaukselta tuntuva Jonah nousee sekä luokan että Audreyn suosioon. Samaan aikaan kampus on pelon vallassa murhaajan niittäessä satoaan. Ohjaaja Anthony Minghellan (Englantilainen potilas) poika Max Minghella esittää Jeromea sympaattisesti, jolloin henkilöhahmon paikoittaista mulkeromaisuutta ei ole mukava katsoa. Joel Moore ja John Malkovich urassaan epäonnistuneena maalaustaiteen opettajana aiheuttavat useita hymynkareita, kun taas pelottavan hyvä Jim Broadbent muistuttaa siitä kuinka näytteleminen ei näytä näyttelemiseltä. Sophia Mylesin rooli Audreyna on vähäeleinen mutta sitäkin miellyttävämpi, varsinkin kun Myles on pintapuolisestikin vähintäänkin miellyttävä. Terry Zwigoff (Ghost World, Paha pukki) on yliveto henkilöhahmojen kehittelemisessä eikä ohjaaja petä tälläkään kertaa. Sen vuoksi onkin hieman sääli, että roolihenkilöihinsä luottava ja panostava Art School Confidential äityy lopulta yllättävänkin synkille poluille. Henkilöille, joista pitää, ei soisi käyvän kuten heille Zwigoffin luontevasti seurattavassa mutta osin arvaamattomassa maailmassa käy. Toisaalta lopussa löytyy toivon ja valon pilkahdusta, joten pahimmalta jälkimaulta vältytään. DVD-julkaisulla oleva dokumentti ei yritä nostaa elokuvaa jalustalle, vaan kertoo asiallisesti mistä touhussa on kyse. Lisäksi ekstroista löytyy Sundance-filmifestareilta kuvattu featurette sekä poistettuja ja pilalle menneitä kohtauksia. ESA LINNA
45
KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI!!
VAIN 22 EUROA/12NROA!!
KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N !
Sue cd 8 sis. mm. Monster Magnet, Superchrist, Moto, Khatarina, Kakkahätä 77, Evilsons, Flogging Molly, The Valkyrians, I Walk The Line, Anal Thunder, The Heartburns, Gogol Bordello... Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Jolly Jumpers, Shake... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue!
Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (rock) Sue cd 5 (metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue cd 8 (rock/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi!
Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun!
Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI
47
DAMN SEAGULLS
SOUL POLITICS
"Levy, jonka voi jo nyt julistaa olevan yksi vuoden 2007 parhaista." 4/5 Rumba "Yhtye ei ole kertaakaan kuulostanut näin hyvältä." 4/5 Nyt
"Kautta linjan vielä debyyttiäkin suurieleisempi." 8/10 Sue "Kuulostaakin tasapainoisemmalta ja syvemmältä kuin koskaan." 5/5 Aamulehti Valo
14.2. 16.2. Tampere, Klubi 17.2. Helsinki, Tavastia 21.2. Oulu, 45 Special 22.2. Kuopio, Henry´s Pub 23.2. Jyväskylä, Bar 68 24.2. Salo, Paradise Garden 28.2. Turku, Klubi 1.3. Pori, Bar Kino 2.3. Vaasa, Club 25 3.3. Kokkola, Westcoast 8.3. Savonlinna, The Rocks 9.3. Joensuu, Teatteriklubi 10.3. Lappeenranta, Husaari 23.3. Kalajoki, Kultakala 30.3. Seinäjoki, Rytmikorjaamo 20.4. Rovaniemi, Tivoli
W W W . D A M N S E A G U L L S . C O M
NO SHAME
White Of Hope Turning Black CD ja LP nyt kaupoissa! www.ifeelnoshameatall.net
48
Keväällä 2007 tulossa myös:
RUBIK
Bad Conscience Patrol sekä odotetut levyt seuraavilta bändeiltä: Sister Flo, Sweatmaster, Lapko
K AT S O T U L E VAT K E I K AT, U U T I S E T J A J U L K A I S U T W W W. F U L L S T E A M R E C O R D S . C O M