• kotiteollisuuscut copy mogwaidrive-by truckersturisas samae koskinenevergrey moonsorrow witheria joose keskitalotreadstone mustaschhome junior NRO. 2 · (HELMIKUU) · 2011 · (#151) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · e! l romanc ca my chemi pailuun llistu kil osa ja tapaa CHILDREN OF BODOM
• A THOUSAND SUNS : WORLD TOUR PLUS GUESTS TO 16.6. / KAISANIEMI, HKI LIPUT: 68,75E + MAHDOLLISET TOIMITUSKULUT SUE WWW.LINKINPARK.COM WWW.MUSICFORRELIEF.ORG » 2 « NRO. 2
• PROUDLY PRESENTS LIVE NATION AND WME PROUDLY PRESENT SPECIAL GUEST LIPUT: 68 + MAHD. TOIMITUSKULUT / LIPPUPALVELU & TIKETTI / MAX. 6 LIPPUA/ASIAKAS. WWW.FOOFIGHTERS.COM + S UP P OR T UUSI LEVY KAUPOISSA NYT! KULTTUURITALO, LIPUT: 43 EUROA + MAHD. TOIMITUSKULUT // LIPPUPALVELU & TIKETTI WWW.TWITTER.COM/ZAKKWYLDEBLS // WWW.BLACKLABELSOCIETY.COM HELSINGIN JÄÄHALLI, LIPUT: 49 EUROA + MAHD. TOIMITUSKULUT // LIPPUPALVELU, TIKETTI & MENOLIPPU WWW.WHITESNAKE.COM SUE » 3 « NRO. 2
• SUE » 4 « NRO. 2
• SUE » 5 « NRO. 2
• SUE » 7 « NRO. 2
• Joose Frans Esko Keskitalo s. 12.7.1982 Kiukaisissa Asuu Helsingissä Perhe: vaimo ja poika Albumit: Luoja auta (2004), Kaupungit puristuvat puristimissa (2006), Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo (2008), Tule minun luokseni, kulta (2009), Maan näkyjä (2011) Mukana myös yhtyeissä Paavoharju, Harmaa getto, Inarin veljet Muuta: Äänittäjänä ja mukana tuotannossa The Bad Ass Brass Bandin, Jaakko Laitinen & Väärän rahan ja Muuan miehen levyillä HENKILÖKUVA TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVA SILLA VIRMAJOKI » SYNKKYYS RAKOILEE Joose Keskitalo tuottaa musiikkinsa huolella. ­ Meidän piti tehdä vain c-kasetti, mutta koko prosessi räjähti käsiin, Joose Keskitalo sanoo. ­ Päädyttiinkin julkaisemaan tuplavinyyli. Joose Keskitalon viides albumi Maan näkyjä julkaistaan 16. helmikuuta. Kyseessä on eräänlainen livelevy. Osa kappaleista on nauhoitettu keikoilla, osa "studiossa" Keskitalon työhuoneella. Studioäänityksetkin tehtiin livenä. ­ Äänitän lähes aina kaiken livenä. Soundista tulee tiiviimpi, kun mikkien välillä on paljon vuotoja. Myös yhteissoitto ja soittajien keskinäinen vuoropuhelu on paljon aidompaa ja intiimimpää, kun nauhoitetaan samassa tilassa. Maan näkyjä on kolmas albumi, jonka Keskitalo on tehnyt Kolmas maailmanpalo -yhtyeensä kanssa. Aluksi Kolmas maailmanpalo oli vain taustayhtye, joka soitti Keskitalon kappaleita, mutta pikku hiljaa keulakuva on muuttunut yhä enemmän yhdeksi yhtyeen tasavertaisista jäsenistä. ­ Tää livelevy on sen kehityksen kliimaksi. Siinä on paljon kappaleita, jotka ei ole oikeastaan minun kirjoittamiani, vaan enemmän tai vähemmän yhteistä improvisaatiota. Olen yrittänyt ikään kuin uida yhtyeen mukana ja olla yksi sen ydinjäsen, ei sen enempää. Keskitalo luonnehtii uutukaista joka suuntaan pursuilevaksi väliprojektiksi. ­ Osa materiaalista on todella populääriä ja radioystävällisempää musiikkia kuin mitä olen tavallisesti tehnyt. Osa taas ihan päinvastaista, kuten pätkät keikoilta, joilla on improvisoitu. Me koettin kuitenkin tärkeäksi ottaa nekin mukaan. LAULU SUUSSA KASVANUT keskitalo syntyi kiukaisissa, Satakunnassa, mutta asui siellä vain ensimmäiset kolme kuukauttaan. Kuusihenkinen perhe muutti usein. Osa lapsuudesta kului Lontoossa, missä Keskitalon isä toimi lähetystyöntekijänä. ­ Vaikka isä on pappi, en saanut vahvaa uskonnollista kasvatusta. Meillä oli aika tavallinen perhe. Oli meillä ruokarukoukset ja iltarukoukset ja sunnuntaisin käytiin jumalanpalveluksissa, mutta ei sen enempää. Olen ymmärtänyt, että isä halusi välttää ahdistavaa uskonnollista ilmapiiriä, jossa tuputettaisiin uskonnollisia asioita koko ajan. Hengellisiin tilaisuuksiin Joose Keskitalo pääsi kuitenkin esiintymään. Isä soitti kitaraa ja muu perhe lauloi. Laulaminen on tullut Keskitalolle luonnostaan pienestä pitäen. Omien biisien tekemiseen innoitti muuan Jyri Pitkänen, johon Keskitalo tutustui asuessaan lukioikäisenä Savonlinnassa. Pitkänen lauloi omia laulujaan kitaralla ja huuliharpulla säestäen. ­ Se oli tosi vaikuttava kokemus. Se ei ollut radiomusiikkia vaan hänen musiikkiaan ja liittyi hänen elämäänsä. Mie tunsin häntä vähän ja tiesin, että nää kappaleet on oikeita. Ei muovimusiikkia vaan oikeeta musiikkia. Mie halusin tehdä samanlaista. Lukion ensimmäisen ja toisen SUE luokan välisenä kesänä Keskitalo opetteli soittamaan kitaraa. Joku näytti, miten soitetaan G ja miten A-molli. Niistä syntyi jo laulu. ­ Soittotunneilla en ole käynyt. Se ei tuntunut tärkeältä. Kunhan vain sai tehdä omia lauluja. Keskitalo piti myös jalkapallosta ja jääkiekosta. Ja kirjoittamisesta. Varsinkin yläasteikäisenä hän kirjoitti paljon. ­ Se on vaikuttanut paljon myöhempiin tekemisiin, kun on saanut harjoitella sitä. Fantasiakirjoja tuli kirjoitettua monta sataa sivua. On niitä lerpulla tallella. Silkkaa roskaahan sitä varmasti kirjoitti, mutta pääasia oli, että sai kirjoittaa paljon. Se oli määrittävä tekijä myöhemmän musiikillisen tuotannon kannalta. Kun nuori Keskitalo alkoi tehdä ensimmäisiä kappaleitaan, ne noudattivat hyvin paljon kotimaisen gospel-musiikin perinteitä, kuten Pekka Simojokea, Jaakko Löyttyä ja rippikoululauluja. Sittemmin hänen tuotantoaan on luonnehdittu esimerkiksi folkiksi, iskelmäksi ja lo-fiksi. Oman tuotantonsa lisäksi Keskitalo soittaa ja laulaa samanhenkisissä yhtyeissä Paavoharju ja Inarin veljet. Harmaa getto taas tekee jotain vähän erilaista ­ räppiä. Tai ainakin sinne päin. Keskitaloa naurattaa: palaute räpinkuuntelijoilta on ollut pääasiassa negatiivistä. ­ Me oltiin aika provosoivia räppiskenen suhteen. Sitä saa mitä tilaa! Mutta ei siinä voi olla nauramatta, ja nimenomaan itselleen. Toisaalta suurin osa ihmisistä, jotka Harmaan geton levyä on kuulleet, on sanoneet, etteivät kerta kaikkiaan ymmärrä sitä. TÄRKEINTÄ ON ILMAISU keskitalon sanoitukset ovat runollisia. Kolkkoja. Ne kertovat esimerkiksi hautausmaista, sodasta ja pontikanjuonnista. Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan! ­ En oo itse kokenut niitä kauheen synkiksi tai yrittänyt tehdä synkkiä lauluja. Minusta ne on aika valoisiakin. Jos pohjavire onkin synkkä, niin se synkkyys rupeaa rakoilemaan ja kummallisista väleistä alkaa tulla valoa sinne ilmaisuun. Mistäkö ne kumpuaa? No, mistä laulut nyt yleensä kumpuaa. Sano sie! Toimittaja ei ole itse tehnyt lauluja eikä siten osaa vastata. Entä uskonnollinen tausta ­ vaikuttaako se musiikkiin? Ainakin monessa biisissä viitataan Raamattuun. ­ Sitä tulee tehtyä tekstejä, jotka jollain tavalla kumpuaa omasta itsestä, eikä sitä voi muuttaa. Asioita tulee tehtyä intuitiolla, ja jälkikäteen vasta tietoisesti hioo. On varmasti paljon uskonnollisia viittauksia, jotka menee suurimmalta osalta täysin ohitse. Ne on niin hienovaraisia ja ennen kaikkea mie väärinkäytän niitä tosi paljon. Mutta Raamattu on kuitenkin tosi monelle tuttu. Jos mie viittaan johonkin kohtaan siellä, niin kyllä ihmiset enemmän tai vähemmän tajuaa sen. Keskitalo on luonnehtinut musiikkiaan kaiken tuotetun musiikin vastakohdaksi. Mitä se tarkoittaa? ­Mie olen sanonut noin joskus vuonna 2003. Kai mie koitin sillä ilmaista ettei se ole tavanmukaista musiikkia. Itse asiassa olen sitä mieltä, että musiikkini on tuotetumpaa kuin suurin osa suomalaisesta musiikista. Se tarkoittaa, että sitä on mietitty tosi paljon. En ole hetken mielijohteesta päättänyt, että asia on näin tai tilanteen pakottamana tehnyt vaikka lo-fia. Oon miettinyt, mikä on paras tapa ilmaista jokin asia soundillisesti, äänikuvana. Tuottaminen voidaan ymmärtää monella tavalla. Ajan myötä Keskitalon kappaleet ovat alkaneet muuttua yhä lyhyemmiksi. Hän on oppinut tiivistämään asiansa ja karsimaan turhat kohdat, jotka eivät palvele sanottavaa. ­ Olen omaksunut ennakkoluulottomamman lähestymistavan: kappaleen ei tarvitse olla kaksi ja puoli minuuttia pitkä. Puoli minuuttia riittää, jos kappale toimii. Jos tekstissä on kaksi säkeistöä ja kertosäkeistöt, sitä voi muokata vähän, poistaa toistot ja huomata että se menee sellaiseksi 30 sekunnin haikurunoksi. Sitten se toimii sillä tavalla. Keskitalo on ymmärtänyt myös, ettei lauluja tule tehdä vain laulujen tekemisen vuoksi. ­ Yhä tärkeämmäksi miulle on tullut halu ilmaista jotakin. En yritä tehdä kaunista tai hyvää laulua. Ei haittaa vaikka laulu olisi huono ja ruma, jos se ilmaisee jotain tosi hyvin. Aikoinaan hän saattoi tehdä levyllisen lauluja viikossa. ­ Luojan kiitos suurin osa niistä on kadonnut jonnekin. Nykyään prosessi on paljon hitaampi. Miksi sitä tekee laulun? Ei mulla ole intressiä tehdä laulua sen tähden että on hauskaa tehdä laulu. Joose Keskitalon päivät kuluvat yleensä kotona alle vuoden ikäisen pojan kanssa vaimon opiskellessa yliopistolla suomen kieltä. Illalla Keskitalo saattaa käväistä työhuoneellaan Pihlajamäessä tekemässä vähän musiikkia. Yöllä, kun muut nukkuvat, hän ehkä kirjoittaa. ­ Pidän tavattoman paljon arkisista asioista. Niin kuin ruokailusta, nukkumaan menemisestä ja heräämisestä. Rutiineista. Myös niiden rikkomisesta. Isänä oleminen tuntuu Keskitalosta oikein mukavalta. Edelleen hän pitää jääkiekosta ja käy sunnuntaisin jumalanpalveluksessa. Hän haaveilee omasta talosta, jota voi lämmittää puulla. Entä musiikilliset haaveet? ­ Tällä hetkellä mun ajatukset keskittyy vuoden päästä ilmestyvään levyyn, joka on jo aika lailla valmis. Minulla on paljon haaveita sen hyvyyteen liittyen! En osaa sen pitemmälle sanoa. Haluaisin kehittää omaa ilmaisuani semmoseen suuntaan, että musiikki alkaisi muistuttaa enemmän hyviä novellikokoelmia. « » 12 « NRO. 2
• Ke 16.2. FUERTEVENTURA - levynjulkkarit, ALISE Liput 6e,ennakot alk. 5e www.tiketti.fi To 17.2. STREAK & THE RAVEN, THE CARAVANERS, SMOKESUIT Liput 5e Pe 18.2. HELLHOLE RATRACE: Djs Poika & Hirviö Liput 3e La 19.2. ZACHARIUS CARLS GROUP, Djs Roistoristo & Volmari Liput 7e,ennakot alk. 6e www.tiketti.fi Su 20.2. HOLY S**T Sunday: 15 Songs -musavisa klo 19.00, Holy S**T djs klo 21-03.30 Holy S**T Prices all nite! Vapaa pääsy. Ke 23.2. KOLJOSEN TIEKIISTA, GENITAALINÄRPES Liput 5e To 24.2. TUMPPI VARONEN & PROBLEMS? Liput 8e,ennakot alk. 7e www.tiketti.fi Pe 25.2. LAST CALLS, THE VULTONES, Dj St. Silver Liput 7e,ennakot alk. 6e www.tiketti.fi La 26.2. MOSES HAZY, Bar Loose djs Liput 8e,ennakot alk. 7e www.tiketti.fi Su 27.2. WIZARD OF LOOSE -musavisa klo 19.00, Holy S**T djs klo 21-03.30 Holy S**T Prices all nite! Vapaa pääsy. Ke 2.3. RAIMO PESONEN: "KUINKA EI VOI AJATELLA" -KIRJAN JULKKARIT: BLACK MAGIC SIX, VUK, JANNE WESTERLUND, Dj St. Silver Liput 5e Pe 4.3. KOMETA, SUPO, Bar Loose Djs Liput 6e,ennakot alkaen 5e www.tiketti.fi La 5.3. PIFF! BANG! POW! Djs JR SOUL & SÄRMÄ Liput 3e Su 6.3. BAR LOOSEN ALAKERTA klo 21: TYVEK (USA), MODERNI ELÄMÄ Liput 9e, ennakot alk. 7e www.tiketti.fi + BAR LOOSEN YLÄKERTA klo 19.00 HOLY S**T Sunday: 15 Songs -musavisa klo 19.00 Holy S**T djs klo 21-03.30 Holy S**T Prices all nite! Vapaa pääsy. www.barloose.com Annankatu 21, Helsinki HUOM. UUDET AUKIOLOAJAT: ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 Ohjelmailtoina eteispalvelumaksu 2e. LeBonk. Yrjönkatu 24, Helsinki. www.lebonk.fi Ei dorkempaa settiä... 22.2. Willy goes `billy 24.2. RNR Suicide Club: Smokesuit 25.2. Voimaryhmä 3.3. Pomppulinna: Jaakko & Jay 4.3. The Ghost of Bruce Springsteen and the E Street Band 9.3. Joku roti: Hannibal + Jodarok 10.3. Kaino-klubi: lkkarispecial 11.3. Club Aarrearkku 18.3. The Souls 1.4. Superchrist Ravintola Doris Aleksanterinkatu 20 ravintoladoris@gmail.com www.ravintoladoris. Ikäraja 20 v. ti, ke, to ja su 23-04, pe ja la 22-04 SUE » 13 « NRO. 2
• » HULLUT NEL Kotiteollisuus on entistä kypsempi yhtye, mutta tietää edelleen mitä inhoaa ja arvostaa. HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA MIKA VUOTO M enen alakertaan avaamaan ovea valokuvaajalle, kun puhelimeni soi. ­ Hynynen täällä. Ollaan justiinsa taksissa tulossa sinne päin. Ei siulla ole viinaa? No, kävin minä kahdeksan kaljaa teille ostamassa. ­ No voi vittu, eivät ne riitä mihinkään. Mutta mennään niillä. Kun taksi kaartaa kadulle, nousee kyydistä kolme miestä. Päästän kotiini koko kansan Jouni Hynysen, rumpali Jari Sinkkosen sekä yhtyeen nuorimmaisen, basisti Janne Hongiston. He kaikki ovat syntyneet vuonna 1970. Sinkkonen tituleeraa Hongistoa silti bändin kuopukseksi, sillä tämä on syntynyt häntä kaksi kuukautta myöhemmin. Hynynen taas on molempiin verrattuna erektiohäiriöinen kurppa ja viisi kuukautta Sinkkosta vanhempi. Ikä on silti vain numero. Hynynen on juonut aamun haastattelujen ohessa jalluteetä ja punaviiniä, Hongisto ja Sinkkonen taas ovat juuri saapuneet Helsinkiin. Miehet ovat selvästi viettäneet vuosikausia yhdessä. Kun yksi heistä aloittaa lauseen, toinen lopettaa sen ja kolmas vittuilee päälle. Yritän tarjota miehille tummapaahtoista kahvia, mutta he korkkaavat oluet ja jättävät kuumaksi keitetyn pannun rauhaan. Myöskään vastapaistettu pulla ei kelpaa. Kotiteollisuuden uusi, bändin nimeä kantava albumi ilmestyy maaliskuussa. Albumin avaaja jytää kuin Killing Joke, ja levy loppuu Apulantaa muistuttavaan laajakangasrockiin. Yhtye on selvästi pehmennyt. Aamen-levyllä uhottiin, kuinka Velhonaisen ei sallittu elää, mutta uudella levyllä Hynynen muistelee ensimmäisiä kaljahetkiään. Rosebud lainaa nimensä Orson Wellesin Citizen Kane -elokuvaklassikosta. Uusin Kotiteollisuus-levy on entistä enemmän popmusiikkia särön läpi soitettuna. "Rauha on kuolemaa pahempaa", laulaa Hynynen Soitellen sotaan -kappaleessa, mutta lause kuulostaa vanhan sotaratsun uholta. Uusi levy tulee saamaan neljää ja viittä tähteä kaikkialla, ja luultavasti sen kerrotaan olevan kypsintä Kotiteollisuutta. Vanhempasi saattavat ihastua etenkin siihen ihanaan Kylmä teräs -kappaleeseen, joka kuulostaa ihan CMX:ltä. Eikä mikään tuosta ole kritiikkiä. Uusin albumi on Kotiteollisuuden selvästi tasapainoisin levy. Horjahtelu on silti aina mielenkiintoisempaa. Palataan siis Lappeenrantaan, treenikämpille ja 90-luvun alkuun. Aikaan, jolloin nämä karvanaamat olivat yhtä typeriä kuin nykyäänkin, mutta heidän potenssinsa oli innokkaampi, ja Kotiteollisuuden edessä oli Hullu Ukko. Mistä kaikki sai alkunsa? BRYSSEL OLI KAUPALLINEN lappeenranta oli 80-luvulla kolkko paikka. Oliko siellä muuta tekemistä kuin pelata lätkää tai soittaa musiikkia? ­ Ei, vastaavat bändiläiset kuin yhdestä suusta. ­ Sellaistahan se aina on pikkukaupungissa. Urheilua tai rokin soittamista, Hongisto aloittaa. ­ Jotain se on ihmisen tehtävä. Kotiteollisuus-miesten ensimmäisten bändien musiikkityyli oli punk, tuo soittotaidottomien askelma oikean soittamisen pariin. Vaikutteet olivat pitkälti kotimaisia. ­ Nykyinen tyyli löytyi kylmästi volyyminappulan ja kolmestaan soittamisen kautta, Hynynen jatkaa. ­ Mie tykkäsin tuolloin ja tykkään vieläkin ihan vitusti Slumgudgeonista, jossa nykyisin Mokomassa vaikuttava Annalan Marko soitti. Niitten kitarasoundi oli mahtava. Ostin niiden laulaja-kitaristilta Hannul- SUE » 14 « NRO. 2
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA UNIVERSAL » TAKAISIN LUONTOON Cut Copyn Tim Hoey haluaa Suomessa treffeille. ut Copyn vuonna 2008 ilmestynyt In Ghost Colours -levy kasvoi niin suureksi, ettei se meinannut mahtua edes Helsingin Suvilahteen. Kun yhtye soitti jättihitiksi muodostuneen albuminsa kappaleita saman vuoden Flow-festivaaleilla, tuhannet ihmiset hytkyivät klubibiitin tahdissa hymy huulillaan. Cut Copy onnistui viihdyttämään väsynyttä festarikansaa täydellisesti. 2004 asiat olivat toisin. Cut Copy oli juuri julkaissut Like Neon Loven. Blogikulttuuri oli vasta aluillaan, eikä yhtyeen housea ja popmusiikkia yhdistelevä tyyli ollut vielä lyönyt läpi maailmalla. Vaikka Cut Copy ei keksinytkään mitään radikaalisti uutta, oli bändiä vaikea naittaa minkään tietyn genren alle. Vuonna 2008 ilmestynyt In Ghost Colours räjäytti blogipotin totaalisesti. Tim Hoey kertoo, että kaiken taustalla oli ahkera työnteko. ­ Like Neon Loven ilmestyttyä olimme kiertueilla parin vuoden ajan. Levy sai hyviä arvioita, mutta ei myynyt mitenkään ihmeellisesti. Olemme vieläkin ällikällä lyötyjä siitä mitä In Ghost Coloursin kanssa tapahtui. Soundimme on kehittynyt koko ajan, ja kuuntelemme musiikkia laidasta laitaan. Minusta esikuvamme ovat aina kuuluneet soundissamme. Kuuntelemme yhtä paljon My Bloody Valentinea kuin klubimusiikkia. Kenties siksi niin monet ihmiset löysivät In Ghost Coloursin. C "Herra Jumala! Pyhä luoja! En minä tuollaiseen ollut varautunut! Uusin albumi Zonoscope on juuri ilmestynyt, ja Cut Copy esiintyy 12. maaliskuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Levyn promootiokuvissa yhtye ­ Hoeyn lisäksi Mitchell Scott, uusi jäsen Ben Browning sekä yhtyeen nokkamies Dan Whitford ­ seisoo vakavana kalliin näköiset puvut yllään. Viime levyn aikaisissa kuvissa poseerasitte värikkäissä tpaidoissa, ja kuvat värisivät eri sävyjä. Yritättekö karistaa tanssileimaa niskastanne? ­ Sitäkin. Pukeutumisessa on kyse myös koko albumin teemasta. Zonoscopessa on kyse ihmisen paluusta rytmin ja tanssin alkujuurille, takaisin luontoon. Yhteiskunta on teknologiakeskeinen, ja ihmisen pitäisi pysähtyä miettimään kaikkea tapahtunutta ja ympäristöä, päästä lähemmäksi luontoa. Levyllä on mukana esimerkiksi psykedeelisiä elementtejä juuri siksi, että kuulija voi uppoutua rytmiin ja unohtaa itsensä. Parhaiten tämä kuuluu albumin päättävässä Sun Godissa. Viisitoistaminuuttinen eepos kulkee alun tribaalirummutuksen kautta klubisoundiin, siitä Talking Headsiin, josta se vaipuu hitaasti taipuvaan transsiin. Tämä kaikki siis yhden kappaleen aikana. Olette kiertäneet maailmaa vuosikausien ajan. Kumpaan koulukuntaan kuulutte: juotteko keikkojen jälkeen Jim Beamia ja yritätte metsästää groupieita, vai nappailetteko essoja tanssiklubeilla? ­ Me olemme tylsiä! Emme valitettavasti tee kumpaakaan mainitsemistasi asioista. Like Neon Loven aikaan meillä ei ollut kiertueilla promootioihmisiä SUE L KUL A 12.3. T TU TALO URI, HEL SINK I apunamme. En tajua, miten onnistuimme olemaan eksymättä kertaakaan sen pahemmin. In Ghost Coloursin kiertueella kiertämisestä tuli onneksi organisoidumpaa. Keikkakaupungeissa käymme levykaupoissa ja yritämme imeä musiikillisia vaikutteita vierailemistamme paikoista. Tuon näköinen jätkä käyttäytyy kiertueilla kiltisti? Älä yritä! Minulla on liuta naispuolisia ystäviä, jotka vaativat saada numerosi kun kuulivat, että haastattelen sinua. Onko tämä muuten kotinumerosi? ­ Totta se on, me olemme tylsiä! Ainakin minä olen. En ole käynyt edes treffeillä todella, todella pitkiin aikoihin. Ehkä sinä voisit hommata minulle jonkun mukavan treffikumppanin kun tulemme Suomeen keikalle? Ovatko ystäväsi mukavia? Totta kai he ovat! Homma on tällä sovittu. Tai lupaan ainakin välittää mielihalusi eteenpäin Suomen promootiopäähän. Aiheeseen liittyen, lopuksi pakko kysyä Suen vakiokysymys vuosien takaa. Mikä on suosikkiasentosi harrastaa seksiä? ­ Herra Jumala! Pyhä luoja! Yleensä haastattelijat kysyvät aina esikuvistamme ja muista sellaisista kliseistä. En minä tuollaiseen ollut varautunut! Huh. Öh, mitäköhän tähän uskaltaa vastata. Tiedätkö, sanon kiltisti, että minusta käsi kädessä käveleminen on romanttisinta mitä voi tehdä. Kelpaako tuo? En halua pelästyttää potentiaalisia treffikumppaneitani! Aww. Vallan mainiosti, Tim. « » 16 « NRO. 2
• » AMERIKAN ÄÄNI Drive-By Truckers on noussut urallaan levy ja keikka kerrallaan. Nyt näköala on jo aikamoinen. M iten tämä on mahdollista? Johnny Cash kuoli vuonna 2003, mutta tässä minä istun ja kuuntelen hänen ääntään. Sama murre, sama vilpitön ja totinen äänensävy, samanlainen verk- kainen tapa painottaa sanoja, sama herrasmiehen tyyli kuunnella kysymys loppuun ennen vastausta. Haamu väittää olevansa Drive-By Truckersin kitaristi Mike Cooley. Elämme muutenkin outoja aikoja. Drive-By Truckersin edelli- nen levy The Big to Do oli 15-vuotiaan americanabändin toistaiseksi suurin myyntimenestys. Cooley sanoo, että yllättyisi mielellään uuden Go-Go Boots -levyn vastaanotosta mutta on liian hyvin ajan tasalla hämmästelläkseen. ­ Olen päätellyt fanien reaktioista, että Go-Go Boots tulee menestymään yhtä hyvin tai paremmin kuin The Big to Do. Uusien biisien liveversiot päätyvät nykyään nettiin heti keikan jälkeen, ja seuraavalla keikalla jengi jo laulaa levyttämättömien laulujen mukana. Uusia biisejämme lauletaan niin lujaa, että oletan levyn menevän kaupaksi. Ovatko entistä korkeammat listasijoitukset saaneet sinut haaveilemaan jostain, minkä et aiemmin uskonut olevan bändinne ulottuvilla? ­ Kyllä kai kaikki soittajat haluavat jonkinlaista menestystä ja suosiota, mutta viime aikoina en ole miettinyt bändin tulevaisuutta ollenkaan. Ehkä minun ei tässä tilanteessa kannata haaveilla mistään. Ehkä tämä pyörii omalla painollaan. Millainen merkitys alt.countryskenellä on ollut Drive-By Truckersin uralla? ­ Se oli näppärä ponnahduslauta. Alt.country oli voimissaan varsinkin Drive-By Truckersin varhaisvuosina. Siitä oli hyötyä meille, vaikka musiikkimme ei tarkkaan ottaen ole vaihtoehtokantria. Me käsittelemme country-vaikutteitamme hiukan eri tavalla, mutta se tuntui silti olevan tarpeeksi lähellä sitä mistä alt.country-fanit pitivät. Enää sillä skenellä ei ole niin paljon merkitystä kenellekään. Onhan se toki olemassa, mutta melko huomaamaton osa indierockia. Drive-By Truckersin uusi levy Go-Go Boots on äänitetty samoissa sessioissa kuin The Big to Do. ­ Studioon mennessä selvää oli vain se, että kaikki hyvät biisit eivät mahdu yhdelle levylle. Kokonaisuudet alkoivat kuitenkin hahmottua jo äänitysvaiheessa. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, mikä biisi tuntui viihtyvän missäkin seurassa. Me jaoimme laulut kahdeksi levyksi tunnelman ja saundin mukaan. Kitaristi-laulaja Patterson Hood on kutsunut Go-Go Bootsia rhythm & blues -murhalevyksi ja verrannut sitä film noir -elokuvaan. Onko se siis sellainen teemalevy kuin vuoden 2001 Southern Rock Opera oli? ­ Ei ole. Joissain biiseissä puhutaan murhatöistä ja musiikissa on enemmän rhythm & blues -vaikutteita kuin yhdelläkään aiemmalla levyllämme, siinä kaikki. Drive-By Truckers -biisi ei juuri koskaan synny niin, että otettaisiin joku valmis aihe ja tehtäisiin siitä musiikkia. Minä vain soittelen kitaraa ja yritän napata kiinni jostain, joka kuulostaa hyvältä. Sitten katson, millaiseksi melodia muodostuu ja millaisia sanoja siihen tarttuu. On poikkeuksellista, että bändin suosio alkaa kasvaa vielä viidentoista toimintavuoden jälkeen. Mistä se johtuu? Kumpi on muuttunut, maailma vai Drive-By Truckers? ­ Ihan kaikki on muuttunut näiden 15 vuoden aikana. Bändien kohdalla suurin muutos on tapahtunut siinä, miten ihmiset löytävät ja hankkivat uutta musiikkia. Mutta me emme vaivaa päätämme maailman menolla. Ei meidän edes kuulu kuulua siihen top ten -levyjä tekevään ja jatkuvasti radiossa soivaan valtaeliittiin. Tiesimme jo bändiä perustaessa, että Drive-By Truckersin ura ja suosio rakennetaan keikka ja levy kerrallaan. Ei meille ollut mikään yllätys, että siinä vierähtää vuosia ja vuosikymmeniä. Nyt minä ymmärrän. Ei se ole Johnny Cashin eikä Mike Cooleyn ääni. Se on Amerikan ääni. « TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA DANNY CLINCH HAASTATTELU » SELÄNTEEN JALANJÄLILLÄ Treadstone kumoaa väitteen siitä, että rockin pitäisi olla vaarallista. R uotsalaisen Treadstonen debyyttialbumilta A New Day Sunilta on vaara ja vimma kaukana. Ammattitaitoa on sitäkin enemmän. Perverssillä tavalla siinä on myös yhtyeen voima. Se kulkee radioisen rockin keskitietä niin ammattitaitoisesti, että ainoastaan totaalinen kyynikko ja melodiantajuton hipsteri voi olla viheltelemättä albumin kappaleita ensimmäisen kuuntelu- kerran jälkeen, vaikkei muistaisi kappaleista mitään. Epäselvää? Kun Treadstonea kuuntelee, kaikki selviää. Bändi myöntää avoimesti, että foofightersit sun muut on kuunneltu useaan otteeseen, ja että soundi on silkkaa Amerikkaa. Esimerkiksi S.O.S. menisi hyvin läpi Dave Grohlin yhtyeen uutena singlenä. ­ Tyhmiähän me olisimme, jos emme Foo Fightersia esikuvak- semme tunnustaisi, bändin Vaasassa syntynyt basisti Joakim Hemming myöntää Hotelli Presidentin aulabaarissa, edessään oluttuoppi. Myös paljon äänessä olevalla kitaristi-laulaja Jonas Hermanssonilla on edessään tuoppi. Ainoastaan lapsenkasvoinen rumpali Nisse Westfelt juo teetä. ­ Amerikan-soundin lisäksi Beatles on ollut meille suuri vaikuttaja. Beatlesiin kaikki nykyajan rockmuSUE siikki tukeutuu. Parempi se sitä paitsi on tulla verratuksi omiin suosikkeihinsa kuin huonoihin bändeihin. ­ Kun levyä tehdessämme meillä oli ongelmia kappaleen muotoutumisen kanssa, kysyimme itseltämme, että mitä John Lennon tai Paul McCartney tekisi tällaisessa tilanteessa, Jonas jatkaa. Treadstonen soittajat ovat musiikin vakaita ammattilaisia jo vuosikymmenen takaa. He ovat soittaneet "liki kaikissa vähänkin menestyneissä ruotsalaisissa popakteissa", kuten Jonas asian ohimennen ilmaisee, vailla omakehun häivääkään. Jonaksessa on naapurinpoikamaista karismaa, sekoitus Russell Brandin itsevarmuutta ja Dave Grohlin lupsakkuutta. Hän on toiminut vuosia taustamuusikkona eri yhtyeissä. Rumpali Nisse on työskennellyt 26 ikävuodestaan huolimatta jo vuosia tuottajana, vaikka menisi läpi poikabändin jäsenenä. Ainoastaan basisti Joakim näyttää ikäiseltään: päälle kolmekymppiseltä rokkarilta, jonka keskivartalolta voi nähdä hyvinvointivaltion aiheuttamaa pyöreyttä. Toisin sanoen Treadstone on täynnä tavallisen näköisiä rokkareita, jotka vain sattuvat olemaan ammattimuusikoita. Se, että he osaavat jopa soittaa ja näyttävät rockilta amerikkalaiseen tapaan on tietysti katu-uskottavuutta hakevassa musiikkiyhteiskunnassa silkka rikos. Yhtye perustettiin vuonna 2007 kaljapäissään jatkoilla, josta se siirtyi suoraan treenikämpille, jossa työsti materiaaliaan parin vuoden ajan. ­ Emme missään vaiheessa yrittäneet tekemällä tehdä tällaisia kappaleita, Jonas sanoo. ­ Aloimme vain tehdä musiikkia, jollaista haluaisimme itse kuulla. Jos kappaleessa on hyvä melodia, se on ajaton. Jotkut arvostelijat rakastavat radiosoundiamme, jotkut eivät voi sietää sitä. Ja juuri niin sen pitää ollakin! Minusta helppous musiikissa ei ole kirosana, päinvastoin. ­ Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta kappaleet oikeastaan kirjoittivat itse itsensä, Joakim jatkaa. ­ Emme halua tehdä liian vaikeaa musiikkia vaan helposti kuunneltavia rockkappaleita, jotka kestävät sen neljä minuuttia. Suoraan sanottuna: monia asioita pitää tapahtua, ennen kuin Treadstonesta tulee hittiyhtye. Heitä pyydettiin ottamaan osaa myös Euroviisuihin, mutta kolmikon vastaus oli kieltävä. ­ Ei siinä olisi ollut mitään järkeä, ei siellä rockilla enää pärjää, Jonas sanoo. Kolmikko tietää, mitä keikkaileminen ja muusikon elämä on. Ennen kaikkea heillä on kuitenkin kärsivällisyyttä ja vankka pohja. ­ Ei meillä ole mitään varasuunnitelmia, jos tämä bändi ei breikkaakaan. Teemme uusia kappaleita ja uusia levyjä. Katsotaan, mitä tapahtuu. Voimme aina palata taustamuusikoiksi. Toisaalta, olen kolmekymppinen ja olen aina halunnut olla NHL -tähti. Teemu Selännekin pelaa vielä, minulla on hyvin aikaa! Jonas sanoo ottaen kulauksen iltapäiväoluestaan. ­ Ja Jari Litmanen! Hän on varmaan sataviisikymmentävuotias, mutta yhä aivan mielettömän hyvä, Joakim komppaa. TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA PER KRISTIANSEN » 18 « NRO. 2
• » ITSENÄISY Samae Koskinen on oppinut hoitamaan hommat ­ soolouralla, sanoittajana ja elämässä. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA AKI-PEKKA SINIKOSKI S amae Koskinen ottaa itsestään valokuvia. Hän räpsii muutaman digiotoksen, vaihtaa päälleen pikkutakin ja ottaa lisää kuvia. Hän selaa niitä mietteliäänä, täysin itseensä keskittyneenä. Outo toiminta ei johdu siitä, että Koskinen olisi suunnattoman ihastunut kuvajaiseensa. Hänen uuden musiikkivideonsa ohjaaja vain on pyytänyt lähettämään etukäteen valokuvia mahdollisista asuvalinnoista. Video tehdään uuden Kuuluuko, kuuntelen -levyn biisiin En anna periks. Sekin on tavallaan kuva Samae Koskisesta, joka ei ole ihastunut kuvajaiseensa. Tähän salamavalon valaisemaan sydäntalven iltapäivään on johtanut määrätietoinen, puolentoista vuoden mittainen savotta. Kun tein Samae Koskisesta jutun hänen erinomaisen Elossa-albuminsa ilmestymisen aikaan vuonna 2009, hän kertoi tehneensä jo paljon uusia kappaleita. Kiertueiden ja kiireiden tiimellyksessäkin Koskinen pysytteli askelen edellä aikaa. Ja nyt Kuuluuko, kuuntelen on valmis. ­ Valikoin levylle biisit vuotta ennen kuin aloin nauhoittaa niitä, Samae sanoo ja panee kameran syrjään. ­ Halusin hieroa sisällön etukäteen niin valmiiksi, ettei studiossa ole enää arpomista. Levyn valmisteluun meni paljon aikaa, nauhoituksiin ja miksaukseen vain alle kuukausi. Studiossa musiikki muuttui enää hyvin vähän. Ei tarvinnut miettiä, pitäisikö jotain tehdä toisin. Sai nauttia hyvän bändin soitosta ja fiilistellä sitä, että on Finnvoxilla levyttämässä asiansa osaavien tyyppien kanssa. Mitään paineita ei ollut. Ensivaikutelma uudesta levystä on, että se on pelkistetympi kuin Elossa. ­ Se on juuri sitä. Se on vastaisku nykyajan 120 raitaa per biisi -tuotantotyylille. Mä etsin levylle soundimaailman miettimällä, millaisista levyistä pidän. Hyvin harva suosikkialbumeistani on tuotettu modernisti, ja halusin kevyen ja luonnollisen saundin. Levyllä on hyvin vähän päällesoittoja. Toisin kuin ennen, en kuorruttanut musiikkia älyttömällä määrällä erilaisia stemmoja. Päätin, että jokaisen äänitetyn raidan pitää olla perusteltu ja että biisi on aina etusijalla. Se oli tällaiselle yksityiskohtarunkkarille tosi freesi lähtökohta. Niin tärkeitä asioita kuin sävellykset, sovitukset ja saundit ovatkin, suurimman harppauksen Samae Koskinen on ottanut sanoittajana. Kuuluuko, kuuntelen on ensimmäinen suomenkielinen levy, jonka tekstit hän on kirjoittanut itse. Kirjoittaessaan Koskinen taisi nähdä mielessään oman kuvajaisensa. MUOVAAVAT MUISTOT kuuluuko, kuuntelen -levy alkaa raskailla aiheilla. Kahdessa ensimmäisessä biisissä, En anna periks ja Tarinoita, Samae Koskinen laulaa nuoren miehen huonommuuden tunteista. ­ Mä olen kotoisin pienestä kaupungista ja se kuuluu levyllä, Koskinen sanoo. ­ Niissä teksteissä on yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta ja ahdistusta. Ne ovat sanoituksia, joita koulun suosituin poika ei osaisi kirjoittaa. Miltä sinusta tuntuu nyt, kun ajattelet teinivuosiasi? ­ Mä näen nuoruuden kokemukset positiivisena voimavarana. Jos en esimerkiksi olisi käynyt 17-vuotiaana läpi rankkaa mielisairautta, olisin monessa mielessä köyhempi. Kaikki koettu, ne saatanan aallonpohjatkin on muokannut musta sen, kuka nyt olen. Totta kai on asioita, joita en halua käydä toista kertaa läpi. Mutta tietyssä mielessä kaikki muistot ovat hyviä olemassa. Mikä merkitys musiikilla oli vaikeina aikoina? ­ Mä kuuntelin musiikkia älyttömästi. Laulut merkitsivät mulle paljon. Tein jo silloin kotinauhoituksia kahdella mankalla. Musiikki on ollut siitä lähtien mulle itseilmaisun keino. Mä olen pystynyt käymään asioita läpi sävelillä, ja se on tehnyt mulle paremman olon. Mitkä tuolloin kuuntelemasi levyt ovat vaikuttaneet eni- ten omaan tyyliisi tehdä musiikkia? ­ Jos pitää valita yksi, niin Sueden eka levy. Mä kuuntelin sitä samaan aikaan kuin Cannibal Corpsea ja Suffocationia, ja ne oli minusta kaikki yhtä hyviä. Bernard Butlerin kitaransoitto kuljetti mua The Smithsin suuntaan. Sillä oli suuri vaikutus siihen, mitä nyt teen. Mun musassa ei ole Sueden uhmakasta romantiikkaa, mutta se sai haluamaan tehdä villiä ja jännittävää musaa. Tarinoita-biisi sisältää tärkeän oivalluksen: minäkuva on yhdessä rakennettu ja ihmisen itsensä hyväksymä. Kun sen ymmärtää, nuoruuden kolhut eivät luudu junttivihaksi ja ylimielisyydeksi, vaan kääntyvät positiiviseksi voimavaraksi. ­ Jos sanoo itselleen joka päivä, että on läski ja tyhmä, niin siitä tulee itselle totta, Koskinen havainnollistaa. ­ Levyllä on biisi nimeltä Nuorelle miehelle, joka on kannustava laulu. Mä olen 32-vuotias ja voin kertoa, että elämä lähtee kyllä parempaan suuntaan, koska ei se voi muuallekaan mennä. Parinkympin jälkeen on jo nastempaa. Kuuluuko, kuuntelen ei olekaan negatiivisesti sanoitettu levy. Sillä on myös ilahduttavia ja positiivisia sanoituksia, kuten Hän, jolla on kaikki, Eväsretki ja Mökki. ­ Tämä levy on mulle hyvin henkilökohtainen, Koskinen sanoo. ­ Elossa-levy oli tarina, jossa kerroin ulkopuolisten henkilöiden näkemyksistä. Nyt laulan asioista, jotka ovat tärkeitä mulle, merkitsevät jotakin henkilökohtaisella tasolla. Siinä mielessä Kuuluuko, kuuntelen on ensimmäinen soololevyni. VARJOKUNINKAAN JÄLJILLE kun samae koskinen kutsuu Kuuluuko, kuuntelen -levyä ensimmäiseksi soololevykseen, hän puhuu itsenäistymisestä. Tämä on ratkaiseva käänne kasvutarinassa, jossa englanninkielistä indiepoppia tehnyt bändijätkä löytää oman äänensä suomenkielisenä sooloartistina. Samae Koskinen on taitekohdassa, uuden vaiheen alussa. Miten olet kokenut tämän kolmen soololevyn mittaisen kehityskaaren? ­ Nautin siitä etuoikeudesta, että saan tehdä levyjä ja kertoa niistä ihmisille, ja siitä, että ihmiset tulevat keikoille. Mitään siistimpää en osaa kuvitella, Koskinen sanoo. ­ Epäselvä päivärytmi kuitenkin käy välillä raskaaksi. Kun teen levyä, teen sitä koko ajan, unissakin nauhoittelen kitaroita. Työ on päällä jatkuvasti. Silloin kadehdin ihmisiä, jotka voivat jättää duunit työpaikalle. Välillä mulla on fantasioita ihan peruspäivätyöstä. Vol.1-soolodebyytillä lauloit suomalaisten runoilijoiden sinulle kirjoittamia tekstejä, ja Elossa-levyllä teit sanat Kauko Röyhkän kanssa. Miksi halusit lisätä taakkaasi ottamalla sanoittamisenkin vastuullesi? ­ Koska pidän siitä ajatuksesta, että oman musiikin tekeminen on kokonaan omissa käsissä. Mulle oli tärkeää ottaa vastaan haaste omien tekstien kirjoittamisesta. Jarkko Martikainen antoi hirveästi vetoapua. Se kannusti mua etsimään oman ääneni ja uskomaan siihen, että voin ammentaa omasta elämänkokemuksestani asioita, joita kannattaa laulaa ääneen. On hienoa, että haluat opetella uusia asioita vielä kolmekymppisenä. Useimmat urautuvat paljon varhemmin. ­ Mä ajoin ajokortinkin vasta 30-vuotiaana, ja nautin nyt autolla ajamisesta tosi paljon. Sama juttu sanoittamisen kanssa. Se on mulle uusi asia, johon en ole turtunut. Samae Koskinen on samassa mielentilassa kuin Elossaalbumin ilmestyessäkin. Levy on tuskin annettu julkaistavaksi, kun mies jo kerää itselleen uutta kuormaa ja viheltelee mennessään. ­ Mä yritän päästä tekemään seuraavaa levyä niin pian kuin mahdollista. Nyt on sellainen olo, että tiedän miten homma hoituu. Mulla on jo joitain valmiita kappaleita, jotka eivät tyylin puolesta sopineet tälle levylle. Muun muassa sellainen fantasiabiisi kuin Varjokuningas. Musasta tulee mieleen Scott Walker ja teksti kertoo äijästä, joka asuu maan alla. « SUE » 20 « NRO. 2
• YYDEN AIKA "Kaikki koettu on muokannut musta sen, kuka nyt olen. SUE » 21 « NRO. 2
• SUE » 22 « NRO. 2
• Motörhead lanseerasi oman punaviinin. Suomessakin saatavilla olevan Motörhead Shirazin tuoksu on hedelmäinen ja siinä on havaittavissa vaniljan, karhunvatukan, luumun, eukalyptuksen ja lakritsin aromeja sekä pehmeän pyöreitä tanniineja. Hardrock-veteraani Whitesnake julkaisee maaliskuussa uuden albumin ja esiintyy kesäkuun 6. päivänä Helsingin Jäähallissa. Kokoonpanoltaan jälleen uudistuneen yhtyeen 11. studiolevy on nimeltään Forevermore. NEWSFLASH » KOLME PÄIVÄÄ TÄYSILLÄ Vantaan Myötätuulirock tarjoaa viikonlopun verran raskasta rockia ja metallia. V uonna 1997 käynnistetty Myötätuulirock muuttui viime vuonna kolmepäiväiseksi tapahtumaksi. ­ Yksi syy siirtyä kolmepäiväisyyteen on se, että halusimme toteuttaa yhteistyökumppanillemme Radio Rockille oman päivän. Toinen syy oli esiintyjien määrä. Yh- den lavan festivaalilla kolmas päivä mahdollistaa sen, että tapahtumaan saadaan enemmän bändejä, promoottori Petri Bakker kertoo. Kolmannessa festivaalipäivässä on etunsa mutta myös vaivansa. Bakkerin mukaan festivaalin pidentäminen kasvattaa työtaakkaa selvästi. ­ Kolmepäiväinen tapahtuma vaatii organisaatiolta ja henkilökunnalta paljon. Päivät ovat ympäripyöreitä, ja ihmiset ovat aika finaalissa tapahtuman päättyessä. Mutta me ajatellaan niin, että kun kerran festarialue rakennetaan valmiiksi ja koko infra roudataan mestoille, niin miksipä ei sitten vedettäisi pidemmän kaavan kautta. Me paahdetaan ne kolme päivää täysillä. Bakker vihjaa, että Myötätuulirock ei välttämättä ole vakiintunut nykyiseen muotoonsa. ­ Funtsaamme jatkuvasti erilaisia vaihtoehtoja. Hakunilan urheilupuiston puitteet ovat niin mahtavat, että siellä pystyisi toteuttamaan vaikka minkälaisen megatapahtuman. Periaatteessa Myötätuulirockin voisi järjestää myös useamman lavan tapahtumana. Ensi kesän Myötätuulirock järjestetään Vantaalla, Hakunilan urheilupuistossa 17.19.6. Tapahtumassa esiintyvät Soilwork (SWE), Mustasch (SWE), Sparzanza (SWE), Finntroll, Bullet (SWE), Ensiferum, Metsatöll (EST), Pain (SWE), Turmion kätilöt, Kiuas, Mokoma, Deathchain, MyGrain, Korpiklaani, Sotajumala, Profane Omen, Crimfall, Moonsorrow , Rytmihäiriö, Battle Beast ja FM2000. www.mtr.fi Thrashmetallititaanit Slayer ja Megadeth kiertävät Eurooppaa The Carnage Tourin merkeissä. Esittelyjä kaipaamattomat hevijättiläiset valtaavat Helsingin Jäähallin torstaina 17. maaliskuuta. Glam metal -bändi Reckless Love on mittavalla kevätkiertueella: parinkymmenen keikan Suomen-rundi jatkuu aina huhtikuulle saakka. Kuopiolaisbändin toisen albumin ensimmäinen single ilmestyy vielä kevään aikana. Keikkakalenteri: www.recklesslove.com. Spinefarm Records on kiinnittänyt kanadalaisen Protest the Heron ja lahtelaisen Profane Omenin. Metalcoreyhtye Prostest the Heron kolmas albumi Scurrilous ilmestyy 13.4. Profane Omenin niinikään kolmas albumi levy julkaistaan syyskuussa. Viime syksynä Opium Grilli -albumin julkaissut pieksämäkeläinen sekametalliyhtye FM 2000 kiertää Suomea aina huhtikuulle saakka. Keikkapäivämäärät löytyvät osoitteesta www. fm2000.org. Näyttelijä-legenda William Shatnerin huhutaan työstävän hevilevyä. Vakuuttavaäänisellä miehellä on apunaan Zakk Wylde ja Michael Inez, ja tekeillä on muun muassa spoken word -versio Queen Bohemian Rhapsodysta. Ellei huhu pidä paikkansa, maailmassa on virhe. Doom-metallin all-stars-kokoonpano Shrinebuilder saapuu ensivisiitilleen Suomeen. Muun muassa Saint Vitusin, Melvinsin, Neurosisin ja OMin jäsenistä koostuva yhtye nousee Helsingin Nosturin lavalle perjantaina 15. huhtikuuta. Sauna Open Air (9.-11.6. Eteläpuisto, Tampere) on kiinnittänyt Judas Priestin, Ozzy Osbournen, Helloweenin ja Saxonin lisäksi saksalaisen Doron. Kotimaisia bändejä ovat Mokoma, Omnium Gatherum, Rytmihäiriö, Blake, Tarot ja Anthriel. Lisää bändijulkistuksia on tulossa. Venäjäksi laulava suomalainen metalliyhtye KYPCK eli Kursk tekee maalis-huhtikuussa kiertueen Suomessa ja Venäjällä. Naapurimaassa se esiintyy muun muassa nimikkokaupungissaan Kurskissa. Helsingin Suvilahdessa 22.-24.7. järjestettävä metallifestivaali Tuska on julkistanut esiintyjiä: At The Gates, Arch Enemy, Exodus, Meshuggah, Killing Joke, Enslaved, Moonsorrow, Witchery, Agnostic Front, Kvelertak, Spiritual Beggars, Grave, Mygrain, Church Of Misery, Misery Index, Jex Thoth, Cavus, Lighthouse Project, Cause For Effect, Goresoerd, Gaf ja Feastem. TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » ETEENPÄIN ELÄVÄN MIELI Callisto viettää kymmenvuotisjuhlat Turun Klubilla. aihtoehtorock- ja metalliyhtye Callisto soittaa 10-vuotisjuhliensa kunniaksi kattavan retrospektiivikeikan Turun Klubilla 5. maaliskuuta. ­ Settiin tulee biisejä, joita ei ole soitettu melkein kymmeneen vuoteen, basisti Juho Niemelä lupaa. ­ Lavalla nähdään bändin lisäksi tyyppejä, jotka ovat survoneet meidän levyille saksofonia ja muita soittimia. Kokkolassa vuonna 2001 perustettu Callisto on julkaissut kolme täyspitkää albumia ja kiertänyt Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. ­ Ensimmäisen pitkäsoiton äänittäminen Ruotsissa oli hieno kokemus. Samoin kiertue Briteissä High on Firen kanssa sekä PohjoisAmerikan-reissu, kitaristi Johannes Nygård muistelee. ­ Me kierrettäisiin enemmänkin, jos se vain olisi taloudellisesti mahdollista. ­ Mukavinta on ollut se, että homma on pysynyt mielekkäänä näin pitkään, Juho sa- V noo. ­ Niin moni muu bändi on hiipunut, että oman bändin jatkumosta ja kehityksestä pitää olla kiitollinen. Ilman ongelmiahan ei kukaan selviä, mutta me ollaan onnistuttu selvittämään ne yllättävän kivuttomasti. Kymmenvuotisjuhlan jälkeen Callisto keskittyy uuden levyn tekemiseen. ­ Valmiina on 8-9 biisin rungot, Juho kertoo. ­ Tavoitteena on työstää levy julkaisukuntoon viimeistään vuonna 2012. Me halutaan edelleen mennä eteenpäin ja kehittyä. Calliston 10-vuotisjuhlakeikan erityisvieras on norjalainen metalliyhtye Benea Reach, jonka jäsenten aiempi kokoonpano Selfmindead on yksi Calliston vaikuttajista. Keikka on Benea Reachin ensiesiintyminen Suomessa. Illan avaa helsinkiläinen KOLT, jossa vaikuttaa Calliston elinkaaressa mukana olleita soittajia. La 5.3.2011 Turku, Klubi +Benea Reach (NO), KOLT SYVÄLLE SYDÄMEEN SATTUU O len viime aikoina ajatellut paljon Quorthonia. Legendaarisen Bathory-yhtyeen perustaja Tomas "Quorthon" Skogsberg kuoli kesällä 2004 vain 38-vuotiaana sydämen pettäessä. Työ jäi kesken, sillä neliosaiseksi tarkoitetusta Nordland-albumisarjasta ehdittiin julkaista vain kaksi osaa. Kuolema ei kysy deadlinea. Quorthonilla oli ennestäänkin sydänongelmia, mutta Carcassin Heartwork voi soida kenelle tahansa pyytämättä ja yllättäen. Niin vain Setä Jussikin sai espanjalaisittain ruikkaamisen sijasta sopertaa saksalaisittain "Mein Herz Brennt", kun päin naamaa naurava mykoplasmainfektio aloitti keuhkokuumeella ja nokitti sitten sydänlihasinfektiolla. Vähän kuin lottovoitto ­ epätodennäköistä mutta täysin mahdollista kenelle tahansa. Paitsi että loton päävoitolla pääsee Pattayalle panemaan eikä sai- raalaan ensiapuun. Usein väitetään, että kriitikot ovat sydämettömiä paskiaisia, joiden suonissa virtaa jäätä, mutta sairaalan ensiavussa asia tuli todistettua päinvastaiseksi. Lepopulssi hakkasi kaksi kertaa nopeammin kuin tätä kirjoittaessa, ja ultraäänessäkin näkyi kahden todistajan läsnäollessa ihka-aito, elävä sydän. Siinä meni rikki sekin myytti. Tosin voi olla, että vajaat 1500 tiukkaa kritiikkiä ovat tehneet tehtävänsä, sillä vajaatoimisenahan pumppu siinä sykähteli. Sydän oli tulehduksen takia päättänyt löysäillä kuin kunnan työntekijä maanantai-aamuna ja heittää ala-arvoisen huonoa läppää, vähän niin kuin omistajansakin. "Tuo pitkätukkainen lurjus on kriitikko, onko se saatana ihminen ollenkaan", saattoi olla epäilys, sillä Sedän mustasta sydämestä napsittiin koepaloja patologin tutkittavaksi. Setää itseään ei patologin pöydälle nakattu, mutta saiSUE raalan osastolle kuitenkin liki kolmeksi viikoksi nauttimaan antibiooteista suonensisäisesti. Vaikka sairasloma jatkuu kotona, herään vieläkin öisin kylmässä hiessä nähtyäni unta loppumattomista sairaala-aterioiden piimälaseista. Pii-mää, Pii-mää, kuuluu ääni päässäni kuin lovecraftimainen kaiku kosmisesta syvyydestä. Uuden kolumnistin etsiminen ja vanhan hautaaminen ei ollut onneksi liian lähellä, kiitos suomalaisen julkisen sairaanhoidon resursseihin nähden erinomaisen tason. Ilolla maksan jatkossakin veroni. Pitkät päivät sairaalan osastolla, arjesta tylysti irti repäistynä saivat silti pohtimaan syntyjä syviä. Valtakunnanjohtaja-Aatulla oli Mein Kampfissaan tilinteko, Sedän tuvan aluekomentajalla koitti lähinnä välitilinpäätös. "Pitäisi", "tulisi", "täytyisi"... konditionaalin voi pyyhkiä päiväjärjestyksestä pois, kun Celine Dionin My Heart Will Go On soi. Silloin ei keskenjääneitä projekteja, "ihan kohta valmistuvia" ja vuosikausia jumissa olleita graduja, epäselviksi jääneitä ihmissuhteita ja toteutumattomia haaveita enää mietitä, kun noutaja » SETÄ JUSSIN TUPA saapuu sydämen kammioihin ja noutajalla on viikate mukana. Mutta jalostiko koettu kärsimys kirkkaimman kruunun? Muuttuuko ihminen ­ ja mihin suuntaan? Sekä inhimillisin että raadollisin vastaus on, että vaikka turhista rönsyistä olisi syytä päästä eroon ja konditionaalit tulisi joko hylätä tai toteuttaa jossittelun sijaan, niin elämän pysäyttävä kokemus ei ole todennäköisesti elämää muuttava kokemus. Kenen tahansa terveys voi pettää koska tahansa ja meitä kaikkia odotellaan mullan alla. Mutta sellaista on elämä ­ ei siitä selviä hengissä. JUSSI LAHTONEN Lämpimät kiitokset TYKSin kardiologisen osaston 011:n henkilökunnalle. » 23 « NRO. 2
• » SUPERNÖ HAASTATTELU TEKSTI HENRI EEROLA KUVAT JUSSI HYTTINEN SUE » 24 « NRO. 2
• ÖYRÄT SANKARIT Suomalaisen äärimetallin ykköstähti Children of Bodom palaa uudella albumillaan läpimurtonsa tunnelmiin. C hildren of Bodomin Alexi Laiho makaa lasaretissa ison veden tuolla puolen. Kun normaalisti likipitäen kaikki haastattelut antava kitaristilaulaja on poissa pelistä, Suelle puhuvat kosketinsoittaja Janne Wirman ja basisti Henri Seppälä. Heti haastattelun alussa käy ilmi, ettei allekirjoittanut ole ainoa, jolla on hankaluuksia sulattaa tuoretta Relentless Reckless Forever -levyä edeltäneen Blooddrunkin materiaalia. Wirman ja Seppälä vakuuttavat bändinsä tekevän jokaisen pitkäsoittonsa samoin työmetodein, eikä soittajilta löydy pahaa sanottavaa vuoden 2007 julkaisusta. ­ Jälkikäteen kritisointi on todella vittumaista. Nyt kaikki dissaavat Blooddrunkia ja yrittävät saada meidätkin haukkumaan sitä. Se on edelleen hyvä levy, Janne tuhahtaa. ­ Mutta kyllä minä näen syyn sille kritiikille, Seppälä toteaa väliin. ­ Hate Crew Deathroll oli omanlaisensa muutos, Are You Dead Yet? synkempi ja Blooddrunk thrashimpi. Relentless Reckless Forever kuulostaa monen mielestä kivemmalta, koska sillä me palataan hieman taaksepäin. Valtaosalla tämän päivän demobändeistäkin on käytössään kotistudio poikineen. Sen sijaan Children Of Bodomin työskentelyolosuhteet ennen uusimman albuminsa sävellysrupeamaa olivat jopa askeettiset. Mukavuudenhalu siis heräsi vasta kuuden kultalevyn jälkeen, ja jotain oli tehtävä. ­ Ennen meillä oli tämän huoneen kokoinen treenikämppä, johon me oltiin ihan tyytyväisiä. Ongelma oli se, että seiniä ei ollut äänieristetty. Blooddrunk-sessiot olivat ihan yhtä helvettiä. Yritä siinä sovittaa biisejä, kun molemmilla puolilla raikaa punkki. Me jouduttiin tekemään tarkkoja suunnitelmia soittoaikojen suhteen. Suurin osa muista bändeistä saapui kolmen ­ neljän aikaan, joten meidän piti treenata ennen kolmea. Siitä on rentous kaukana, kun soittohommat joutuu ajoittamaan kehä I:n ruuhkien mukaan. Tuli mitta täyteen ja me päätettiin, että enää koskaan ei tehdä tällä lailla. ­ Samaan aikaan meillä kuitenkin oli käytössä varastohalli äänikamoja ja rekvisiittaa varten. Päätettiin sitten yhdistää nämä kaksi asiaa. Hommattiin iso varastohalli, johon rakennutettiin täysin akustoitu ja kelluva tila. Kaikki kamat, autoharrastajien kulkuneuvot ja muu tarpeellinen mahtuu saman katon alle. Uuden treenitilan ansiosta uuden materiaalin demotuskin onnistui vaivatta. Ja mikä olennaisinta: nyt voi treenata ihan milloin huvittaa. Se tuntuu ihan uskomattomalta! SU 20.3. TAMPERE, PAKKAHUONE nettäköön, että me pidettiin nauhoitushetkellä sitä materiaalia ihan liian sekavana. Eihän kukaan muu voi digata Emperorista ja Malmsteenista samassa biisissä! Samaa mieltä oli Klaus Flaming, joka oli vuotta aiemmin haukkunut meidän demon. Me oltiin niin punkkareita että tuumittiin, että tällaisen musiikin kanssa tuhannen kappaleen myynti olisi jo ihan uskomaton saavutus. Tuottaja-äänittäjä Anssi Kippo kirjoitti äänitysten jälkeen cd-r:n kanteen "tuleva kultalevy". Me pidettiin sitä huonona vitsinä. Kun nuori bändi joutuu kovaan pyöritykseen, ei kommervenkeiltä vältytä. ­ Jollakin ensimmäisistä Euroopan-kiertueista meillä oli välipäivä Barcelonassa. Toisin kuin Jenkeissä, Euroopassa bussien generaattoreita ei saa huudattaa yötä päivää. Olimme sitten pimeässä linjurissa jossakin pirun parkkihallissa ilman sähköä, kun Laiho ja silloinen kitaristimme Alexander Kuoppala saivat kuningasidean napata tyynyt ja peitot ja mennä nukkumaan seuraavan päivän keikkapaikan etuovien eteen. Kun herrat heräilivät aamulla, keikalle jonottavat fanit osoittelivat sormella ja ihmettelivät meininkiä! ­ Eka Euroopan-rundi alkoi Hampurin-keikalla. Levy-yhtiö Spinefarmin tyypit totesivat, että "tuossa on lentoliput, alkakaa mennä, kai sieltä joku bussi löytyy joka teidät ottaa kyytiin." Me noustiin soundcheckiä varten lavalle pelkät soittimet kourassa. Paikan henkilökunta tiedusteli, että että missäs heppujen vahvistimet ja muut tarvittavat kamat ovat. Ei meillä ollut sellaisia, kun ei ollut kukaan kertonut, että pitää olla omat laitteet. Onneksi pääesiintyjä Covenantin (nyk. The Kovenant) soittajat olivat reiluja ja lainasivat kamojaan. ­ Me oltiin nuoria eikä tiedetty mistään mitään. Onhan sitä usein ihmetellyt, ettei siitä jatkuvasta kännihölmöilystä seurannut mitään vakavampaa. Tai ettei me ihmeemmin tallottu kenenkään varpaita. Vaikka me oltiin tosi hölmöjä, me oltiin myös supernöyriä. ­ Koska me on nähty kaikenlaista, me tajutaan käyttäytyä kunnolla omia lämppäreitä kohtaan. Tämän illan lämmittelijä saattaa viiden vuoden päästä olla Bodomia suurempi. DEATHMETALLIN BON JOVI yksi huomionarvoinen piirre Children of Bodomin urakehityksessä on se, että moni espoolaisyhtyeen nuoruuden sankareista on taantunut matkan varrella sen lämmittelijäksi. Janne Wirman ei myönnä miettivänsä mitä bändejä suuremmaksi Bodom on kasvanut, mutta tunnustaa saavutetun menestyksen hienoksi, etenkin kun suosion eteen on tehty kovasti töitä. Onko kiertueilla kyräilty? ­ Aika vähän. Yhdeksänkymmentä prosenttia kaikista tavatuista muusikoista ovat olleet aivan mahtavia. Muutamia katkeria tapauksia toki löytyy. Totta kai senkin ymmärtää, että jos me lämpätään jotakin bändiä ja meidän keikan jälkeen puolet yleisöstä poistuu paikalta, niin vituttaahan se. Mutta ei sekään ole meidän vika. Nyt, kun maestro Laiho ei ota osaa keskusteluun, on kysyttävä muun yhtyeen mielipidettä Children of Bodomin vahvasta profiloitumisesta keulakuvansa näköiseksi. ­ Minä en todellakaan halua, että minut tunnistetaan lähi-Siwassa, kun ostan sixpackin. Olen kaikkea muuta kuin julkisuushakuinen ihminen, Wirman painottaa. ­ Alexi on tämän bändin Bon Jovi. Se on luova keskus, joka säveltää periaatteessa kaiken ja sitä myötä myöskin tienaa hieman enemmän, joten kysymys on pikemminkin luonnollisesta vastuusta. ­ Kaikesta saavutetusta menestyksestä huolimatta meidän bändi on kuitenkin harvinaislaatuisen onnekkaassa asemassa. Suomessa on miljoona meihin verrattuna promillen myynyttä yhtyettä, jotka on joka lehden kannessa, eikä baarissakaan saa olla hetkeäkään rauhassa, Janne jatkaa. ­ Eilen viimeksi mietin tuota asiaa, kun kurvasin kotiin juuri, kun aura-auto oli käynyt meidän tiellä. Lumiauran jäljiltä oli jäänyt sen kokoluokan valli, ettei naapurin rouva saanut ajettua autoaan kotipihaan. Tein sitten ensin omat ja sen jälkeen kysymättä naapurinkin lumityöt. Lapioidessa tuli mieleen, että tässäpä olisi paskalehdistölle hyvä lööppi: "äärihevimetallibändin känninen kusipääsoittaja teki naapurinkin lumityöt!" « "Äärihevimetallibändin känninen kusipääsoittaja teki naapurinkin lumityöt!" KULTALEVYAINESTA children of bodomin ensialbumi Something Wild ilmestyi vuonna 1997, ja verrattain nuorista soittajista näytti tulevan rokkitähtiä yhdessä yössä. Seppälä äityy teroittamaan pitkän pohjatyön merkitystä sekä sitä, ettei Children of Bodom saanut rahallista korvausta oikeastaan mistään ennen kuin vasta vuoden 2003 tietämillä. Mutta olihan nuorimmillaan kuusitoistavuotiaiden miehenalkujen saama huomio silti ainutlaatuista. ­ Meillä kävi mäihä. Se kama, jota me tehtiin, sattui löytämään oman lokeronsa. Levy-yhtiöllä oli suuri rooli. Se löysi meidät ihan sattumalta uskoi meidän musiikkiin ­ olihan se huimaa, että päästiin Metalliliitto-kokoelmalle: "vau, me ollaan tossa heti Gamma Rayn jälkeen!" ­ Siinä samassa sumassa bongattiin esimerkiksi Sonata Arctica ja Nightwish, jota kohtaan mulla oli hirveät ennakkoluulot. Mietin, että "ihan nähty läppä, ei tuosta tule yhtään mitään". Väärässä olin, basisti nauraa. ­ Something Wild oli edelläkävijä. Tai pikemminkin uusi näkemys. Kunnon sillisalaatti: blackmetallia, neoklassista ja tilutussooloa samassa paketissa. MyönSUE » 25 « NRO. 2
• HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ » MUISTA AINA LIIKENTEESSÄ... Evergrey jäädytti 40% vahvuudestaan elävältä ennen kahdeksannen studioalbuminsa Glorious Collisionin julkaisupäivää. E vergrey on yhdistänyt hevimetalliinsa sekä tunnelmallisempia että raskaammin rouhivia puolia niin sulavasti ja vivahteikkaasti, että se on usein määritelty progressiiviseksi metalliksi. Vaikka bändin johtohahmo ja laulaja-kitaristi Tom S. Englund kertookin pitävänsä kotimaansa progehtavista edustajista kuten esimerkiksi The Flower Kingsistä ja Pain of Salvationista, ei hän koe Evergreyn sijoittuvan niiden ryhmittymään. ­ Progeleimaa saattaa vahvistaa taannoinen aikamme paljon progressiivista musiikkia julkaisevan InsideOut Musicin listoilla. Mielestäni on kuitenkin huolimatonta laittaa meidät kyseiseen genreen. Me soitamme metallia tietyllä teknisellä pätevyydellä ilman sen tarkempia määrityksiä. Toisaalta, meitä on usein kutsuttu progemetalliksi jo ainakin kymmenen vuoden ajan, joten ehkä se pitääkin paikkansa. Ehkä olemme vain liian tyhmiä tajutaksemme sitä itse. Tässä tilanteessa on hupaisaa, että Evergreyn kaltaisen tarkkoihin muotteihin sopeutumattoman yhtyeen uutuuslevyltä löytyy kappale nimeltä To Fit the Mold. Englund tarkentaakin, että kyseinen kappale ei kerro musiikillisista muoteista vaan arkielämässä päälle käyvistä ulkoisista paineista ja voimista, jotka yrittävät puskea yksilöä tiettyjen raamien sisälle. LOISTELIAS TÖRMÄYS evergrey on tapetilla helmikuun lopussa julkaistavan uutuusalbuminsa Glorious Collisionin siivittämänä. Uudella albumilla yhtye on jättänyt paitsioon edellisillä läsnä olleen suoraviivaisemman ja yksinkertaisemman sävellysvinkkelin. Mahtipontisuudelle, areenoita syleileville sovituksille ja kosketinvalleille on annettu suurempi rooli. Englund kokee tämän näkemyksen osuvan ainakin puoliksi maaliinsa. ­ Glorious Collisionin musiikki on huomattavasti suurieleisempää kuin esimerkik- sen kummempia koesoittoja. Yhteishenkemty ensi vuoden tammikuulle asti. Aloitamsi Monday Morning Apocalypse -levyllämme kesti jopa ongelmia täynnä olleen talvime helmikuussa pienellä Skandinaviassa pyme. Käytimme kyseisellä levyllä ensimmäiskiertueemme, ja levy-yhtiötilannekin selkesyvällä levynjulkaisukiertueella, joka valitettä kertaa erillistä tuottajaa ja annoimme häni eduksemme noihin aikoihin. Kaikki suutavasti ohittaa Suomen. Soitamme niillä keinelle päätösvallan tehdä kappaleille mitä parret epävarmuustekijät katosivat edestämme koilla vain akustisia settejä, noin tunnin verhaaksi koki. Toisaalta taas mielestäni Torn on yhtaikaa. Glorious Collision syntyi matkalla ran Evergreytä riisutussa muodossa. Aiomhyvin samanlainen levy kuin uutukaisemme. helvettiin ja takaisin. Koko tapahtumasarja me julkaista jo tämän vuoden lopulla tai ensi Kaikista levyistämme Torn, Recreation Day oli tietysti myös omanlaisensa loistelias törvuoden alussa uuden levyn, jolle tulee akustija Glorious Collision kulkevat käsi kädessä. mäys. sia versioita Evergreyn tuotannosta sekä yksi ­ Jätimme uudelle levylle tilaa laajemmilKeskustelemme sanoittamisesta ja keinoistai pari cover-vetoakin. le vaikutteille jo senkin tähden, että meitä oli ta tehostaa omakohtaisia kokemuksiaan sopi­ Maaliskuun puolivälissä käymme Suopitkään yhdessä soittaneesta bändistä jäljelvan fiktiivisillä, useammin kaunokirjallisuumessa. Menemme Jyväskylän, Oulun ja Hellä enää kaksi jäsentä. Meille oli kaikkein tärteen liitettävillä kikoilla. Englund paljastaa singin kautta kohti keväistä Euroopan-kierkeintä ylipäätään kirjoittaa uusia lauluja. Empanostaneensa mainittavasti aikaa ja vaivaa rosta Kamelotin kanssa. Sen rundin jälkeen me miettineet sen enempää millaista materimahdollista kirjailijan sivu-uraa varten. pääsemme toivottavasti kesäfestivaaleille aalia tekisimme vaan yksinkertaisesti kokei­ Olen jo kirjoittanut 500-sivuisen teokSuomeenkin. Sitten käymme Yhdysvalloislimme, pystyisimmekö vielä työstämään uutsen. Se odottelee nyt kustantajan katsastussa ja syksyllä tähtäämme omalle headlinerta musiikkia ja tekisikö se meidät onnellisiksi. ta. Olen melko varma, että se hylätään, koskiertueellemme Eurooppaan. Yritämme vieOnneksemme se todellakin teki. ka kyseessä on ensimmäinen yritelmäni. Olen lä silloinkin ehtiä Suomeen. Joulukuussa oliEvergreyn jäsenistö uudistui perinpohjaikuitenkin itse oikolukenut ja miettinyt masi tarkoitus pitää pieni loma, ja ensi tammisesti ennen Glorious Collisionin purkitusta. teriaalin lävitse ainakin kymmenen kertaa, kuussa suuntaamme Etelä-Amerikkaan, EngEnglundin ja kosketinsoittaja Rikard Zandejoten ainakin itse olen tyytyväinen kirjaani. lund luettelee. rin rinnalle valikoituivat 20-vuotias rumpuJos nyt ei tärppää, niin ehkä kymmenen vuoEnglund pidättelee naurua muistellessaan lupaus Hannes Van Dahl, esimerkiksi Paiden päästä. psykedeelistä hetkeä kiertueella jossain Tansnin ja Royal Huntin riveissä soittanut kita­ Kirjan teema seuraa samoja linjoja kuin kan ja Saksan rajan liepeillä. risti Marcus Jidell sekä muun muassa Thelaulujeni sanoitukset. Aiheita ovat muun mu­ Olin aivan tuhannen päissäni, johon voitrionissa ja Demonoidissa kannuksiaan anassa sielusta kumpuavat ajatukset, lasten kaste varmasti samaistua. Menin ulos kiertuesainnut basisti Johan Niemann. vatus ja yliluonnolliset tekijät, jotka sekaanbussista kuselle ja kun palasin bussiin, haluVoisi luulla, näin perusteellisesti uudistutuvat tarinaan jollain tapaa. Kuulostanee fiksin soittaa Rikardille ja Marcukselle biisin. neen kokoonpanon kanssa ottaisi aikansa optiolta, mutta tarina perustuu tositapahtuHeitä ei kuitenkaan kuulunut, joten pääsin pia toimimaan yhtyeenä. Englund kuitenkin miin. Se perustuu hieman myös suomalaisen sammahtamaan. Hieman myöhemmin rumtähdentää, että Glorious Collisionin tekemiäitini saamaan kasvatukseen. puteknikkomme ravisteli minut hereille ja sen ajoitus ajoi uudet miehet sisään melkein ojensi minulle puhelimen. Yhteyden toisessa huomaamatta. LOMALLE EHKÄ JOULUKUUSSA päässä kaksi heppua huusi, että "Sinä halva­ Kaikki kävi niin äkkiä. Kuten sanoin, vaikka haastatteluhetkellä gloriotun persläpi, jätit meidät tänne!" minun ja Rikardin täytyi ensin kokeilla pysus Collisionia saa odotella kauppojen hyllyille ­ Kävi ilmi, etten ollut mennyt pissalle yktyisimmekö edes saamaan kokoon minkäänvielä parisen viikkoa, on Evergreyllä jo edessin. Olimme vahingossa jättäneet Rikardin ja laista albumia. Pian aloitettuamme sävelsimsään tuhti kiertue-aikataulu kuluvaa vuotta Marcuksen Tanskaan. Kun tämä selvisi meilme kolme levylle päätynyttä laulua viikossa. Se oli meille hämmästyttävä saavutus. Emme varten. le, olimme jo Saksassa ja matkanneet puoolleet koskaan kirjoittaneet lauluja niin no­ Kalenterimme on tällä hetkellä täytetlitoista tuntia laivan kyydissä. Tien laitaan peasti. Jatkoimme, kunnes meilunohtamamme jäsenet eivät ollä oli 8-10 laulua valmiina. Vasleet onnesta soikeina. Oli 12 asta sitten aloimme soitella uusien "Glorious Collision syntyi matkalla tetta pakkasta, ja heillä oli yljäsenien perään. Saimme heidät lään t-paidat eikä kenkiä lainhelvettiin ja takaisin. kokoon melko nopeasti ilman kaan. « SUE » 26 « NRO. 2
• SUE » 27 « NRO. 2
• "On arvokasta tehdä kaikki niin hyvin kuin pystyy. HAASTATTELU TEKSTI VILLE HARTIKAINEN KUVA TURISAS » KAIKKI MIEKAT OMISSA KÄSISSÄ Folkmetalliyhtye Turisaksen laulaja Mathias Nygård on valmis nousemaan barrikadeille. ­ Ei näin paskoilla kaiuttimilla voi mitään kuunnella! Mathias Nygård harppoo elokuvateatteri Andorran lämpiön halki eikä ole selvästikään mielissään tilanteesta. Alkamassa on Turisaksen uuden Stand Up And Fight -levyn ennakkokuuntelutilaisuus. Kaikki ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Salin äänentoisto ei ole osoittautunut toivotunlaiseksi. Ja sekös harmittaa artistia. Yhtyeen tiedottaja Maiju Asikainen yrittää lohduttaa Nygårdia. Asikaisen mielestä musiikki kuulosti oikein kivalta. Kannustavat sanat eivät kuitenkaan nyt auta. Nygård sadattelee ja purkaa turhautumistaan kädet heiluen. Vaikuttaa jo hetken aikaa siltä, että koko tilaisuus on vaarassa peruuntua. Lopulta pelastus löytyy viereisen yökerho Dubrovnikin tiloista. alkaisi hyvin nopeasti ärsyttää. Kun on tarkka näkemys siitä, mitä haluaa, tulisi helposti juosten kustu olo. Nygård ei siis halua tinkiä mistään. Vain paras on hänelle kyllin hyvää. Nygårdin periaatteet joutuivat todelliseen puntariin levyn nauhoitusten aikana. Levy-yhtiö ilmoitti loppukesästä 2010 budjetin ylittyneen, kun vain kaksi kolmasosaa äänityksistä oli takana. Nygårdille ei käynyt mielessäkään keskeyttää nauhoituksia. Jäljelle jääneet osuudet maksettiin yhtyeen omasta pussista. ­ Jos tekee jotain täyspäiväisesti ja käyttää asian eteen paljon aikaa ja vaivaa, ei halua tehdä kompromisseja minkään suhteen. Nykyään tulee hirveän paljon musiikkia, joka on ihan kertakäyttötavaraa. Mielestäni on paljon arvokkaampaa tehdä kaikki niin hyvin kuin pystyy. On helppo ymmärtää Nygårdin järkähtämätöntä asennetta musiikin suhteen. Kaikki mitä Turisas edustaa on hänen omien kättensä tulosta. Yhtyeen monipuoliset kappalerakenteet, harkitut sovitukset ja pikkutarkat orkestraatiot on toteutettu harvinaisen kunnianhimoisesti. Sellaista musiikkia ei synny vahingossa. Tarvitaan sinnikkyyttä ja osaamista. Nygård ei tiedä osaisiko lähestyä säveltämistä enää yksinkertaisemmin. - Jossain määrin vierastan sellaista rock´n´roll-tapaa tehdä musiikkia. Kyllä niinkin on tehty paljon hyviä biisejä. Itselläni on aika holistinen näkemys asioista. Haluan, että Turisaksessa jokainen elementti tukee toistaan. Olen aika tarkkaan miettinyt mitä haluan saavuttaa ja mitä ihmiset kokevat kuullessaan musiikkiamme. Tavoitteet ovat selvät. Yhtyeen tarkoituksena on pitkälti toteuttaa Nygårdin visiota. Mutta mikä on Turisaksen muiden jäsenten asema yhtyeessä? Onko heidän mielipiteilleen tilaa yhteisössä, jonka jokaista liikettä Nygård haluaa olla valvomassa? ­ Meillä ei ole mitään sääntöä siitä, etteivätkö muutkin kuin minä saisi tehdä kappaleita. Uudella levyllä viulistimme Olli teki yhteen biisiin rungon, Nygård aloittaa. ­ Tosin räjäytin sen aika pitkälti palasiksi ja kasasin sen uudelleen. saksen edelliselle The Varangian Way -albumille. Kaikki oli jo tarkkaan suunniteltu, kun yhtye lähti työstämään uutta levyä alkuvuodesta 2009. Nygårdia oli kuitenkin alkanut ahdistaa. Hänestä tuntui, että oli pyöritellyt levyn kantavaa ideaa jo liian kauan mielessään. Tarina oli paisunut liian isoksi ja monimutkaiseksi. Nygård oli ajanut itsensä nurkkaan. Kaikki päätettiin laittaa uusiksi. ­ Tuntui tyhmältä tehdä pelkkä jatko-osa aiemmalla levylle. Uudella levyllä jäi tiettyjä temaattisia yhteyksiä edelliseen levyyn, mutta se ei ole lähellekään niin tiukasti rajattu kuin alun perin suunniteltiin. Nygårdin kanssa keskustellessa ei voi olla miettimättä, miten vahvasti Turisaksen uuden levyn kappaleet noudattavat laulajan omaa maailmankuvaa. Albumin lähes jokaisen kappaleen taustalla on ajatus nyky-yhteiskuntaa vaivaavasta kollektiivisesta apatiasta ja sen vastustamisesta. ­ Tuntuu, ettei kukaan ole valmis nousemaan barrikadeille oman asiansa puolesta. Kaikesta on tullut sellaista yhdentekevää mössöä, Nygård tuhahtaa. Nygårdia ei voi syyttä ainakaan hurskastelusta. Hän jos kuka elää oppiensa mukaisesti. Nygårdin valitsema tie ei ole se kaikista helpoin. Itse asiassa Nygårdin työtään kohti tuntema ehdottomuus tuntuu jossain määrin kohtuuttomalta. Vähemmälläkin selviäisi. Toisaalta on pakko ihailla sitä kurinalaisuutta ja periksi antamattomuutta, jota Nygård edustaa. EI YLLÄTYKSIÄ nygård ei pidä yllätyksistä. Yllätyksissä on nimittäin se ikävä puoli, ettei niihin voi varautua. Ja sitä Nygård ei haluaisi missään nimessä olla ­ huonosti varautunut. Haastattelupaikaksi Nygård on valinnut kantabaarinsa, jonka yhdessä pöydistä hän nyt istuu höyryävä kahvimuki nenänsä edessä, huomaamattoman suomi-iskelmän soidessa taustalla. Täällä Nygård osaa jo hymyillä parin viikon takaiselle episodille. ­ Oli kaunis idea järjestää tilaisuus elokuvateatterissa, Nygård hymähtää. Nygård ei välttämättä valinnut sanojaan yhtä diplomaattisesti kuultuaan levy-yhtiön Saksassa tekemistä kaavailuista. Turisaksen levyn ennakkokuuntelutilaisuus oli päätetty järjestää paikallisessa tippukiviluolassa. Kostean luolan akustiikka oli kaikille täysi mysteeri. Myös epätavallinen äänentoistolaitteisto herätti epäilyksiä. ­ Olin kyllä varpaisillani. Levynkuuntelutilaisuus ja tippukiviluola eivät kuulostaneet parhaalta mahdolliselta parilta. Paikka osoittautui kuitenkin aika makeaksi ja toimi yllättävän hyvin. Asiat ovat Nygårdin maailmassa hyvin silloin, kun hän saa itse päättää niiden kulusta. Hän ei tahdo jättää asioita sattuman varaan. Siksi on täysin luonnollista, että laulamisen ohella Nygård soittaa yhtyeensä levyillä pianoa, nokkahuilua ja lyömäsoittimia. Lisäksi hän vastaa lähes kaikista Turisaksen kappaleiden sävellyksistä ja kaiken huipuksi myös tuottaa yhtyeen levyt. Voisiko Nygård kuvitella jakavansa tuotantovastuuta muille? ­ Ajatus siitä, että joku muu kuin minä olisi puikoissa tuntuu vieraalta. Haluan olla läsnä kaikessa mitä levyllemme tehdään. Minulla on hyvin tarkka mielikuva siitä, miltä musiikkimme tulisi kuulostaa. Totta kai joku ulkopuolinen tuottaja voi sanoa, että näin homma hoidetaan viidessä viikossa. Sellainen MIEKKA KÄTEEN JA IRVISTÄ siihen nähden, että Nygård on lähes pakkomielteisyyteen asti kiinnostunut kontrolloimaan kaikkia työhönsä liittyviä asioita, tuntuu hänen uravalintansa tarkoitushakuisen masokistiselta. On vaikeata keksiä helpompaa julkista maalitaulua kuin rock-yhtye, joka soittaa tanhu-heviä, pukeutuu hassuihin nahkariepuihin, maalaa kasvonsa kirkkaan punaisiksi ja heiluttelee miekkoja valokuvissa. Nygård myöntää, että viikinkilokero alkoi edellisen levyn jälkeen ahdistaa. Yhtye oli saanut huomata, että menivätpä he minne tahansa, kaivettiin miekat aina jossain vaiheessa esiin ja pyydettiin irvistämään. Asiaa ei auttanut, että median lisäksi myös yhtyeen levy-yhtiö markkinoi yhtyettä kaikkialla furry vikings -hengessä. ­ Se kuulosti aina yhtä tyhmältä. Onneksi me ohjailemme itse täysin sitä, mitä teemme ja mitä emme tee, toteaa Nygård. Levy-yhtiö on siis saatu kuriin. Median kohdalla Nygårdilla sen sijaan saattaa olla tekemistä. Voisiko olla niin, että edes Nygård ei pysty hallitsemaan kaikkea haluamaansa? ­ Ikävä kyllä en pysty kontrolloimaan kaikkea sitä, mitä meistä kirjoitetaan. SOTA APATIAA VASTAAN keskustelun aikana nygårdista saa hyvin pian vaikutelman miehenä, joka haluaa pitää kaikkia lankoja omissa käsissään. Häntä voisi helposti luonnehtia jos ei kontrollifriikiksi, niin ainakin perfektionistiksi. Asiat tehdään niin kuin ne on suunniteltu. Vähempi ei riitä. Asian ovat varmasti saaneet kokea kaikki Nygårdin kanssa työskennelleet. Mutta osaa hän olla kova myös itselleen. Nygård oli hahmotellut uuden Stand Up And Fight -levyn teeman valmiiksi jo vuonna 2006. Levyn oli tarkoitus olla suora jatko-osa TuriSUE » 28 « NRO. 2
• » SUURUUDENHULLUT Moonsorrow kulkee uudella albumillaan varjoina maailmanlopun jälkimainingeissa. Konseptilevy on iso haaste, mutta riskejä on otettava. HAASTATTELU oonsorrow toi kuulijoilleen edellisellä V: Hävitetty -albumillaan maailmanlopun, kun taas uuden levyn nimi Varjoina kuljemme kuolleiden maassa taas kertonee jo itsessään sisällöstään. ­ Homma meinasi levitä käsiin, kun tajusin, että tästä on tulossa ihka oikea klassisen mallin konseptilevy. Tematiikasta alussa oli selvää ainoastaan, että levy tulisi sijoittumaan lopunajan jälkeisiin tunnelmiin ­ ikään kuin mutta vain ikään kuin jatkona edelliselle täyspitkälle. Ideana olivat erilliset, toisiinsa löyhästi liittyvät tarinat, mutta jostain syystä tästä tulikin yhtenäinen tarina, jolla on selkeä alku ja loppu. Kappaleet jopa valmistuivat tarkalleen siinä järjestyksessä, jossa ne levyllä ovat, kitaristi-laulaja Ville Sorvali kertoo. Sorvali ei koe levyntekoprosessin poikkeavan aiemmista muussa kuin kasvaneessa hampaiden kiristelyn määrässä. Mp-kolmoset vaihtoivat sähköpostin välityksellä omistajaa tiuhaan tahtiin, eikä bändi käynyt treenikämpällä kertaakaan, mitä nyt Sorvali vähän jammaili rumpa- M lin kanssa ennen studioon menoa. Isoimmaksi haasteeksi nousi edellä mainittu konseptuaalisuus. ­ Jos lähtee liikkeelle siitä, että "seuraavaksi tehdään muuten konseptilevy", on paskan haukkaamisen todennäköisyys lähes mittaamattoman suuri. Mutta toisaalta, mitä mikään on ilman haasteita ja riskinottoa? Vitun tylsää. V: Hävitetyn ja Tulimyrsky -EP:n eepokset ovat siinä määrin massiivisia, että uuden levyn kappaleet ovat niiden rinnalla miltei pop-mitoissa ­ vaikka kaukana, kaukana valtavirta-popin mittapuista liikkuvatkin. Tiiviimpi ilmaisutapa oli tietoinen lähtökohta, tie massiivisuuden rajamaille kun oli bändin itsensä mielestä kuljettu loppuun. ­ Haluttiin myös saada enemmän kuin yksi biisi mahtumaan lyhyempäänkin festarisettiin ilman, että kaikki vanhat tarvitsisi tiputtaa pois. Se, kuinka pitkiä kappaleista lopulta tuli, ei kuitenkaan ollut ennalta määriteltyä. Siinä käy niin kuin siinä aina käy. Rakennamme PE 1.4. NOSTURI, HELSINKI "Paha jatkaa, kun menin tappamaan kaikki tarinan henkilöt. biisiä pala palalta ja jossain vaiheessa se sitten ilmoittaa olevansa valmis, Sorvali luonnehtii. Moonsorrown ilmaisu on aina ollut kooltaan isoa, mutta keinot ovat vuosien saatossa muuttuneet. Melodiset laulut ja kuulaat mieskuorot jäivät jo vuonna 2003 julkaistun Kivenkantajan jälkeen sivuun, tehden tilaa mustemmille, karummille äänimaisemille. Menneiden vuosien kannattajiin törmää kuitenkin edelleen. ­ Sen tajuaa vasta kun vaikkapa lähtee keikan jälkeen baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Eikä siinä mitään, on vaan hauska huomata, kuinka joillekin muutos on niin uskomattoman vastenmielinen asia. Onhan ne vanhat levyt olemassa edelleen. Uudet voi jättää ostamatta, jos siltä tuntuu, Sorvali huomauttaa. Hän uskoo, että mikäli Moonsorrow olisi jatkanut Kivenkantajan linjalla, homma olisi kuivunut kasaan todella nopeasti. ­ Ehkä vedettäisiin isompia yleisöjä jokavuotisille Pagan-sun-muille-festeille, mutta homma ei olisi musiikillisesti niin palkitsevaa kuin nyt. En ylenkatso sitä, mitä olemme tehneet, esimerkiksi juuri Kivenkantaja on helvetin hyvä levy. Mutta ei sitä tarvitse uudestaan tehdä. Tehdään mieluummin jotain, mitä ei olla vielä tehty. Mutta mitä vielä tekemätöntä olisi seuraavaksi tehtävissä? Kun lopun jälkeen on kuljettu varjoina kuolleiden maassa, onko minkäänlainen jatko tarinalle mahdollinen? ­ Paha enää jatkaa, kun menin vahingossa tappamaan kaikki tarinan henkilöt. Enkä näe tätä edes suorana jatkona Hävitetylle, se kun ei ollut yhtenäinen tarina vaan kaksi erillistä. Ja VKKM taas on niin suuruudenhullua potaskaa, että vastaavaan en varmasti ryhdy enää ikinä. Tosin tähän pätevät varmaan samat lainalaisuudet kuin siihen krapulanhuuruiseen "en juo enää ikinä" -klassikkoon. Jos maailma ei lopu vielä vuoden 2012 joulukuussa, niin sittenhän se nähdään, Sorvali päättää juttutuokion. TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA ALLAN SMITHEE » VASTATUULEN VAHVISTAMAT Witherian monisyistä thrashia eivät vastoinkäymiset kuihduta. W itheria päästi ilmoille ensimmäiset kolkot rääkäisynsä osuvasti siellä missä monet nimettömät kuolevat: putkassa. Helsinkiläisbändin synkkä syntymä koettiin 11 vuotta sitten, kun kolme bläkkiksen veivaamiseen puutunutta herrasmiestä halusi soittaa jotain monisyisempää. Thrash-metallin kutsu oli vastustamaton. ­ Me treenattiin entisessä putkassa Tapiolassa. Siellä oli käytävällinen alle kymmenen neliön betonibunkkereita, joissa ei ollut niin minkäänlaista akustointia. Mistään ei oikein kuulunut mitään. Koetin huutaa 30-wattisen bassocombon läpi, eikä sekään oikein toiminut. Jouduin huutamaan tietyssä asennossa, ettei tullut kitaran kaulasta naamaan. Olihan se ihan mielenkiintoista, muistelee äänitaiteilija Tuberculosis vanhoja betoniputka-aikoja. Witherian ensimmäiset vuodet olivat täynnä tuskallisia kasvukipuja, joiden edessä moni heikkohermoisempi olisi nakannut kirveen suosiolla kaivoon. Ensiksi demon nauhoituksissa tuottaja heitti ääninauhat roskikseen. Sen jälkeen vastoinkäymiset vasta alkoivat. ­ Me oltiin vuonna 2001 jo pitkään suunniteltu toisen demon tekemistä. Treeniksellä sitä ääniteltiin neliraiturilla, ennen kuin lopulta päätettiin mennä tekemään demo kunnon saundeilla studioon asti. Ensimmäisenä päivänä saatiin pohjat valmiiksi, ja myöhemmin oli tarkoitus tulla viimeistelemään biisit toisena päivänä. Siinä välissä studio vaihtui digiaikaan, ja analogiset nauhat heitettiin suoraan rosSUE kikseen. Myös meidän äänitykset. Tosikoksi Tuberculosista ei voi haukkua. Mies kertoo tarinansa naureskellen ja viittaa niihin hauskoina juttuina. Epäonni jatkui kahta vuotta myöhemmin, tällä kertaa entistä pahempana ja likaisempana. Treenipaikkana olleen espoolaisen kellarin viemäri meni tukkoon, ja saastaa pääsi tiloihin metrin korkeudelle. Paskaa tuuria ­ kirjaimellisesti. ­ Kitarakeissit kelluivat paskassa ja rummut menivät täysin käyttökelvottomaksi. Siellä meni monella bändillä kaikki soittokamat. Vastoinkäymisistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, Witheria alkoi louhia metalliaan entistä määrätietoisemmin. Uusi treenikämppä valittiin tällä kertaa maan tasalta. Seurasi uuden, raskaamman promolevyn tekemistä ja keikkailua. Lopulta koti löytyi Twisted Face -levy-yhtiöstä, jonka siipien suojassa syntyi vuonna 2006 debyyttipitkäsoitto Infernal Maze. Monitahoinen levy sai myönteisiä arvosteluita, ja seuraavana vuonna bändi löysi itsensä jatkoa äänittämästä. Toinen levy Painful Escape äänitettiin kesällä 2007 mutta julkaistiin vasta 2009. Painful Escapen nauhoitusten jälkeen Witheria alkoi vielä samana vuonna työstää ensi maaliskuussa julkaistavaa Vanishing Order -pitkäsoittoa. ­ Meillä oli biisejä jonkin verran valmiina jo silloin, kun edelli- SU 13.3. HEAVY CORNER, HELSINKI nen levy julkaistiin. Me treenattiin ja kasattiin Vanishing Orderin biisejä sitä myötä, kun niitä tuli. Välillä pidettiin pieni tauko, ja vuonna 2009 me palattiin katsomaan vanhoja biisejä. Tuberculosiksen mukaan vanhoja biisejä valettiin uusiin, tiiviimpiin muotteihin. Melodioita lisättiin metallikeitokseen uudella tapaa, vaikka niitä on aina ollut mausteena. Niiden annostelu on haastavaa Witherian musiikissa. ­ Melodisuus kuuluu tämän bändin tavaraan, kunhan se on toteutettu oikealla tavalla. Ei niin, että kertosäkeessä on melodia, tai että on melodinen laulu ja kivoja kiippareita taustalla. Ei ole helppoa tehdä sitä hyvää melodiaa erittäin raskaaseen ja tekniseen biisiin ilman, että se kuulostaa aivan toisesta biisistä repäistyltä. Vanishing Orderissa syöksytään syvälle ihmismielen syövereihin. Tuberculosis ei halua puhua levyn teemasta. ­ Mä en kauheasti ole diggaillut omien sanoitusten analysointia... Mutta meillä on monissa biiseissä tietty teema, jotka kumpuaa monesti oman mielen syövereistä. Ja on niissä paljon negatiivisiakin juttuja, mutta monesti niitä käsitellään tietyllä huumorilla. Mutta mikä järjestys Vanishing Orderissa oikein on hiipumassa? ­ Ehkä se on tämä maallinen järjestys, josta on edellisellä levyllä päästy kivuliaasti karkuun. TEKSTI TEEMU PURHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ » 29 « NRO. 2
• SUE » 31 « NRO. 2
• "Maku on tuttu, iän myötä jalostunut. LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton CHILDREN OF BODOM ­ Relentless Reckless Forever (Spinefarm) Children Of Bodom tekee uudella, seitsemännellä albumillaan jotain, mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt ­ tai pikemminkin jättänyt tekemättä. Ennenkuulumattomasti mukana ei ole yhtään ainutta kappaletta, jonka nimessä olisi jossain muodossa mukana sana Bodom. Muuten yhtye ei tee järin uusia aluevaltauksia. Se keskittyy omiin vahvuuksiinsa ja jalostaa vanhoja, hyväksi havaittuja linjauksiaan sen sijaan, että pyrkisi kehittämään ilmaisuaan uusille urille tai ottamaan riskejä. Sitä saa mitä tilaa, ja Bodomin vanhoille kuulijoille kaadetaan uusi tuopillinen juuri samasta tynnyristä, josta vanhassa kantapaikassa on aina ennenkin kaadettu. Maku on tuttu, iän myötä jalostunut. Mikäli siitä on ennenkin pitänyt, siitä pitää nytkin. Vuosien varrella Bodomin yleissoundi on muuttunut entistä tuhdimmaksi ja mukavan kolkoksi. Kitarat ja koskettimet kirskuvat liki teollisesti, mutta melodioita ja tarttuvia riffejä ei ole unohdettu. Laihon ja Latvalan kitarataituruus on vertaansa vailla, ja uutukaisella kumpikin herra on mainiossa vedossa. 7 Laihon vokaalit ovat saaneet aiemmin kritiikkiä, joskus syystäkin, vaikka mies onkin mainettaan parempi laulaja. Uutukaisella vokaalit on miksattu melko alas. Toisaalta Bodomin kohdalla sanoitukset ja laulu ovat aina olleet selkeästi vähäisemmässä roolissa kuin sävellykset. Tekstien taso on parantunut vuosien aikana, mutta ne eivät edelleenkään ole erityisen keskeisessä asemassa verrattuna soittotaituruuteen. Relentless Reckless Forever tavoittaa Bodomin ytimen hyvässä ja pahassa. Shovel Knockout sekä tunnelmallinen Roundtrip to Hell And Back ovat Bodom-asteikolla mainioita, ja levyn nimikkobiisin tarttuva melodisuus yhdistyy hyvin sykkivän vimmaiseen rytmiin. Levy on kuitenkin hetkittäin liiankin tutun kuuloinen ja kärsii lievästä tasapaksuudesta. Sinkkubiisiksi valittu Was It Worth It? ei edusta albumin parhaimmistoa, kuten ei myöskään levyn tylsähkö ja turhan varman päälle vetävä avausraita Not My Funeral. JUSSI LAHTONEN SUE » 32 « NRO. 2
• 9 TIMES OF GRACE HYMN OF A BROKEN MAN (Roadrunner) Kun Killswitch Engage -pomo Adam Dutkiewicz taannoin ilmoitti lyövänsä hynttyyt yhteen yhtyeensä entisen laulajan Jesse Leachin kanssa, ainakin tässä osoitteessa kohahti. Uutinen oli vastaus KsE:n laulajanvaihdosta näihin päiviin kritisoineen kansanosan rukouksiin. Samalla se oli näytön paikka kummallekin tunnustetulle mutta viimeaikoina identiteettiään hakeneelle artistille. Mitä siis saadaan, kun kokonaisen musiikkigenren synnyttäneen albumin kaksi avainelementtiä istuvat jälleen saman pöydän ääreen? Ei enempää eikä vähempää kuin märkä rätti jokaisen Alive Or Just Breathingilta reseptinsä nyysineen bändikuvatuksen naamalle. Hymn of a Broken Man kun on vailla epäilyksen häivää paras metalcorealbumi sitten mainitun, klassikoksi luettavan pitkäsoiton. Ajoittaisessa maltillisuudessaan mahdollisesti jopa parempi. Tiikeri ei hevillä raidoistaan pääse ja hyvä niin, sillä Dutkiewiczin sävellyskynä on terävöitynyt sitten emoyhtyeen nimettömän mahalaskun ­ tai sitten ne kuningasideat säästettiin tälle levylle ihan tarkoituksella. Eläväisistä kappaleista huolimatta valokeilan nappaavat laulusovitukset, jotka tuodaan julki molempien herrojen äänijänteillä. HENRI EEROLA LEVYARVIOT 6 EVERGREY GLORIOUS COLLISION (SPV) Eihän sille taaskaan mitään voi. Jos ensireaktioista olisi pisteytysperusteeksi, menisi vuoden levyt -listan kärkisija kerta toisensa jälkeen Göteborgin tunnelmametallistille Evergreylle. Kitaravallien ryskymistä seuraava Tom S. Englundin äänenavaus on efektinä kuin kotiin palaisi. Sitten viime kuuleman kokoonpanonsa totaaliremontoinut maestro pitää tiukasti kiinni musiikillisesta linjastaan ja on parhaimmillaan ylittämätön. Tämä on sekä sääli että vittumaisen hämäävää, sillä Glorius Collision ei ole kokonaisuutena hirveän hyvä levy. Ongelmaksi muodostuu albumi albumilta voimistuva taustamusisoinnin kertakäyttöisyys, joka nojaa pinnalla seilaaviin laulu- tai kitaramelodioihin. Kun silläkään osa-alueella ei uutta oivalleta, huomaa kokin uivan sopassaan tehden siitä syömäkelvotonta. Monday Morning Apocalypsea vaivannut joko tai -trendi nostaa siis jälleen päätään. Evergreyn itsensä asettamien laatustandardien valossa To Fit the Moldin ja Out of Reachin kaltaiset tutun taivaalliset sävellykset jäävät vähemmistöön. Kyllähän Englund tälläkin levyllä vuodattaa sydänvertaan mutta tällä kertaa vana ei ulotu kotisohvalle asti. HENRI EEROLA TURISAS ­ Stand Up And Fight (Century Media) Hyvää kannattaa odottaa, toteaa sananlasku, mutta odottavan aika on ollut pitkä jo muinaisille roomalaisillekin Turisaksen kolmosalbumin suhteen. Se kliseefraaseista, takaisin Stand Up And Fightiin. Turisaksen ensilevy Battle Metal oli kelpo debyytti, mutta 2007 tullut Varangian Way oli jotain ihan muuta, puhdas klassikkolevy, joka sinkautti yhtyeen aivan uusiin sfääreihin. Keikkoja on yhtyeellä riittänyt, mutta maailman kiertäminen vain kahden albumin materiaalin voimin yli kolmen ja puolen vuoden ajan on kutakuinkin maksimiaika. Kenties jopa yli maksimiajan. Turisaksen sotalordi Nygård ei ole kuiten- 9 kaan antanut paineiden vaikuttaa itseensä tai halunnut julkaista ennen aikojaan elinkelvotonta albumisikiötä markkinoiden täytteeksi. Uutukaista on haudottu ja hoivattu huolella ennen kuin se on päästetty pesästä ulos. Stand Up And Fight ei ole konseptialbumi, mutta se on temaattisesti löyhää jatkoa edellislevyn historialliselle varjagien idäntielle ja matkalle, joka päättyi Konstantinopoliin eli Miklagardiin. Varjagikaartit marssivat, imperiumit sortuvat ja Bosforinsalmi jäätyy, kun Turisas soittaa vaikuttavaa, vakuuttavaa ja tunteisiin vetoavaa metalliaan. Jos historialliset seikkailu- ja draamaelokuvat yhtään vetoavat, niin silloin myös Stand Up And Fightin teemat vetoavat. Pauhua ja poljentoa vahvistavat ja täydentävät tuhdit orkestraatiot, jotka saavat albumin tuntumaan paikoin historiallisen viikinkielokuvan soundtrackilta. Varjageista ja itäisemmistä teemoista kun on kyse, niin mukana on myös slaavilaisia musiikillisia elementtejä, jotka sopivat Turisaksen yleisilmeeseen mainiosti. Erityisesti Venetoi! ­ Prasinoi! kolahtaa kuin taistelukirves Bysantin vihollisen tuulenhalkaisijaan. Pidemmän kaavan mukainen End of an Empire sekä väkevä Take The Day! ovat niin tasokkaita, että yhtye saattaa hyvinkin kiertää seuraavatkin nelisen vuotta putkeen, entistä isommissa puitteissa. JUSSI LAHTONEN (Spinefarm) Ruotsalainen rokkia ja metallia yhdistävä Sparzanza on kasvattanut vähitellen omaa fanipohjaansa ja tullut tunnetuksi ensin kotimaassaan, sitten vähän suuremmissa piireissä ja viimeistään vuoden 2009 albumin In Voodoo Veritasin myötä Suomessakin. Osa tykkäsi, osa kuten allekirjoittanut ei päässyt levyyn täysin sisälle, eikä siitä jäänyt sinkkuhitti My World of Siniä lukuun ottamatta jälkipolville muistelemista edes siinä tapauksessa, että niitä jälkipolvia olisi. Uusi päivä ja uusi albumi kaiken muuttaa voi, sillä Folie À Cing rokkaa huomattavasti isommalla sydämellä, suuremmalla intensiteetillä ja rouheammalla soundilla. Biiseissä on munaa vaikka pornoleffojen päätähdeksi, ja miesmäiset metalliriffit on karkaistu ahjossa niin, että terä ei ruostu. Fredrik Wellebyn laulutyyli on omalaatuinen ja aluksi hämmentävä, sillä ajoittain mies tuntuu laulavan tarkoituksella täysin omassa tahdissaan ja painottavan sanoituksia miten huvittaa. Kun tyyliin tottuu, se tuntuu parhaalta mahdolliselta ratkaisulta Sparzanzan biiseihin. Svengaava ja tuhti jytke saa pään nyökyttelemään, ja niska-hartiavaivojen yllättäessä Crone of Bell, Temple of the Red-Eyed Pigs, 8 SPARZANZA FOLIE Á CING Hell Is Mine sekä Follow Me ovat parasta fysioterapiaa ylimääräisten karstojen irrottamiseen lihaksista. Yhtye ei sanoituksissaan kaihda tylympiäkään aiheita. Lapsia murhanneesta ja raiskanneesta sarjamurhaaja Albert Fishistä kertova Mr. Fish on kaukana perinteisestä rokkilyriikasta. JUSSI LAHTONEN tetään kohdalleen vaikka ruiskumaalaamalla, jos ei kuulakärkikynän muste riitä korjaamaan asioita. JUSSI LAHTONEN ruslevyhän tämä on, mutta ei sen enempää. JUSSI LAHTONEN 8 ROTTEN SOUND CURSED (Relapse Records) Jos Rotten Sound olisi nuori vihainen mies, se olisi vihdoin 18-vuotias ja saisi ostaa laillisesti kaupasta kaljaa vegaaniruokansa kyytipojaksi ja parantaa maailmaa myös sopivassa pubissa, musiikkiklubíssa tai maailmanpankkia vastaan suunnatussa mielenosoituksessa. Mutta koska Rotisko ei ole ihminen vaan yhtye, se on 18 vuoden iässä todella pitkäikäinen grindcoren suomalainen ja kansainvälinen pioneeri ja konkari. Hyvin moni bändi on tässä ajassa tullut ja mennyt. Kuudes kerta toden sanoo, tai ainakin takaa laadun. Cursed on vihainen, vimmainen ja erittäin intensiivinen höykytys, joka ottaa rinnuksista kiinni, murtaa otsallaan nenäluun, potkaisee polvella nivusiin ja takoo päätä katukivetykseen kuin steroidien ja hormonien sekoittama ravitsemusliikkeen ovensuun asiakaspalvelija, jolle asiakas on aina väärässä ja kusipää. Toisin kuin ravintoloiden ovella, stereoiden sisällä moinen takominen, brutaalin intensiivinen väkivalta ja adrenaliinipurkaus on oikeassa paikassa ja tapahtuu oikeaan aikaan. Sooninen lätty lätisee ja maailmankirjat pisSUE (Byelobog) Varg Vikernes, tuo vanha murhamies pääsi linnasta elinkautistaan istumasta ja palasi pidemmittä puheitta vanhan black metal -bändinsä Burzumin pariin. Musiikillisia erimielisyyksiähän Burzumissa ei ole, koska Vikernes on yhtyeen ainoa jäsen. Viime vuonna julkaistiin paluulevy, varsin lattea Belus, ja nyt Vikernes pistää lisää pökköä pesään jälleen uuden levyn muodossa. Mr. Burzum on kuivaillut Fallenia Belusin ja klassisen Det Som Engang Varin ristisiitokseksi, ja mies tietää mistä puhuu. Hyvää Fallenissa on se, että siinä tosiaan on paikoin samaa dynaamista ja tylyä henkeä kuin edellä mainitussa klassikkoalbumissa, ja varsinkin Budstikken sekä Jag Feller toimivat oikein sujuvasti. Budstikkenin voi huoletta nostaa Burzumin uuden tulemisen selväksi kohokohdaksi. Valitettavasti albumilla on myös vivahteita Belusilta, ja sen seurauksena osa tietyistä kohdista, sovituksista ja ideoista on vähemmän vaikuttavaa. Paikoin Burzum on jopa koominen, kuten Vanviddin kummat "sudenulvonta"-vokaalipätkät. Epätasaisuus ja rosoisuus kuuluvat tietysti tavallaan asiaan, mutta liiallisena ne heikentävät albumin kokonaisvaikutelmaa turhan paljon. Kelpo pe- 7 BURZUM FALLEN (Hammerheart) Macabre on siitä harvinainen troikka, että siinä ovat soittaneet tismalleen samat jäsenet aina alusta eli vuodesta 1984 asti. Ilmeisesti herrat ovat sitten kerralla saavuttaneet musiikillisen yhteisymmärryksen ja aidon hengenheimolaisuuden, joka kumpuaa sarjamurhaajien ja massamurhaajien maailmasta sekä makaaberin mustasta huumorista. Yhtyehän on keskittynyt alusta asti tiukasti omaan "murhametalliinsa" ja ottanut biisiensä aiheet tosielämän hirviöistä. Useimmiten on menty linjalla biisi per seriaali, mutta eräät "klassikot" ovat innoittaneet useampaankin vetoon, ja vuoden 2000 Dahmer-albumi keskittyi kokonaisuudessaan Jeffreyn edesottamuksiin. Macabre on pitänyt pitkiä levytystaukoja, ja Grim Scary Tales on vasta uran viides albumi 27 vuodessa. Edellisestäkin on jo kahdeksan vuotta. Taukojen pituus on ollut ehkä ihan hyväkin, sillä bändin aihepiiri ja musiikillinen tyylilaji kokisi muuten pahan inflaation. Macabren sekoitus thrashia, grindia, death metalia ja välillä ties mitä metallia on genrerajoista piittaamaton ja ennakkoluuloton, mutta siinä ei ole tällä kertaa kunnon punaista lankaa. Albumi tuntuu vain kokoelmalta yksittäisiä irtobiisejä, joista osa osuu kohdalleen, mutta osa menee maalitaulun ohi. JUSSI LAHTONEN 7 MACABRE GRIM SCARY TALES » 33 « NRO. 2
• seinen kappale muistuttaa minua hyvin paljon Hypocrisyn vanhemmasta materiaalista. Myös pahaenteinen The Abyss Within ja levyn avaava A.T.D.B.T.S. ovat esiin nostamisen arvoisia muuten niin tasalaatuisesta materiaalista. Witherian kolmas täyspitkä on laadukasta kotimaista metallia, jonka tahdissa niskan saa äkkiä puutumaan. Vanishing Orderin suurimpana miinuksena pidän kitarasoolojen tylsyyttä ja liiallista melodisuutta. Missä ovat ne ilkeät soolot, jotka sopisivat tällaiseen musaan täydellisesti? Nyt se pentagrammin viimeinen jana jää puuttumaan. VILLE PEKKALA 8 LEVYARVIOT INTRONAUT VALLEY OF SMOKE MOONSORROW ­ Varjoina kuljemme kuolleiden maassa (Spinefarm) Moonsorrown post-apokalyptisessa maailmassa heikoinkin toivonkipinä on sammunut ihmiskunnalta, vain kuolema kulkee korjaamassa vihoviimeistä satoaan. Tämä bändi taitaa lyijynraskaat tuhon tunnelmien maalailut, pituudessa pihtaamatta. Tässä eepoksessa sävellysten luvataan muodostavan tiiviin elokuvamaisen kokonaisuuden yhdessä bookletin valokuvataiteen kanssa. Valmista pakettia ei vielä ollut saatavilla, joten arviointi tapahtui 8 6 puhtaasti musiikin pohjalta. Moonsorrown musiikin ystäville uutukainen ei tarjoa mitään uutta vaan jatkaa aavistuksen verkkaisemmin siitä mihin edellinen täyspitkä V: Hävitetty jäi. Kertomus etenee vakaaseen tahtiin ja saavuttaa kliimaksin viidennen, pisimmän luvun, Huuto, kohdalla. Tämän jälkeen esirippu aloittaa vaivihkaisen laskeutumisen, kunnes lopussa on vain pimeys ja hiljaisuus. Kokonaisuuden rakentaminen on onnistunut kiitettävän hyvin. Takuuvarman ja totutun linjan jatkuminen varmasti miellyttää monia. Erinomaisen hyvän ja yllättämään onnistuneen Tulimyrsky-ep:n jälkeen omat odotukset olivat korkealla, eikä uusi albumi niitä aivan kykene täyttämään. Eniten jäi kaipaamaan todella nopeita osuuksia, joita olisi sopinut sekaan sovittaa. Isompaan narinaan ei kuitenkaan ole aihetta. Moonsorrown aiemman tuotannon tapaan pureskeltavaa ja nautiskeltavaa riittää pitkäksi aikaa. OSKARI LEHTINEN (Century Media) Niputin bändin nimen perusteella tyyliin "psykedeelistä huumehuuruista doomia". Miten väärässä voikaan olla! Vuonna 2004 perustettu intrOnaut on kategorisoitava postmetallin ikiaikaiseen suonsilmäkkeeseen. Tarkempi terminologinen onaneeraus olisi suuntaan progressiivinen jazzafrolattarisludgemetal. Termihelvetti ei sulje pois sitä faktaa, että halutessaan intrOnaut rusauttaa raskaudellaan kuulijan kumoon. Toisaalta yhtye myös kutoo hellivien harmonioidensa sisään vaivattomasti. Erityisen kiitettävä on tuottaja Josh Newellin luoma miellyttävän orgaaninen äänimaisema. Basisti Joe Lester (Mouth of the Architect) kannattaa harteillaan suurimman osan bändin jazz-leimasta ja kuljettaa rumpali Danny Walkerin (mm. Jesu, Uphill Battle, Phobia, Exhumed) kanssa musiikkia niin vahvalla selkärangalla, ettei paremmasta väliä. Edellisistä levyistä poiketen laulajakitaristit Sacha Dunable (ex-Anubis Rising) ja Dave Timnick tarjoavat rankemman räyhän ohella runsaammin ja rohkeammin myös melodisempaa äänihuulenheittoa. Sanoitusten keskeinen teema on yhtyeen kotipaikka Los Angeles. Ikävä kyllä levyn loppupuolella punainen lanka hieman hukkuu. Sinänsä mielenkiintoinen fakta on levyn ainoan vierailijan Justin Chancellorin (Tool) osuuden sijoittuminen juuri kyseiseen osaan. VESA LAINE FLOTSAM AND JETSAM THE COLD (Nuclear Blast) Kymppi tuli täyteen hylkytavarametallin erikoismiehilläkin. 29 vuotta siihen meni, mutta Phoenixin omien poikien thrash/power metal -studioalbumeita on nyt kaksinumeroinen määrä kasassa. Edellisestä täyspitkästä onkin jo kuutisen vuotta. Bändi ei vakuuta nytkään, ja The Cold jättää kylmäksi. Ehkä julkaisutahtia pitäisi harventaa entisestään, tai jättää areenat nuoremmille yrittäjille, jos paukut eivät kerta kaikkiaan riitä. Thrash metal on vaativa, rankka laji, jossa vanhat parrut pärjäävät usein nuoria paremmin, mutta jos vire ja vimma pääsee katoamaan, niin vaikea sitä on päästä takaisin satulaan. The Coldin biiseissä on hetkittäin puhtia, kuten KYA ja Take todistavat, mutta monesti Flotsam And Jetsam sortuu laiskanpulskeaan löysäilyyn ja venyttää biisejään turhan pitkiksi silloin, kun aihetta pidempään ilmaisuun ei ole. Pitkäaikainen kitaristi Michael Gilbert on palannut ruotuun 12 vuoden paussin jälkeen, mutta sekään ei levyä kokonaisuutena auta. Flotsam And Jetsamilla on omat faninsa ja nostalgia-arvonsa, mutta on vaikea kuvitella sen keräävän enää uudempaa yleisöä. Toisaalta täytyy huomioida, ettei yhtye ole koskaan ollutkaan lähelläkään metallin A-kastia, joten miksi se sitä olisi vanhoilla päivilläänkään? Ehkei ole syytä kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu. JUSSI LAHTONEN päin aina asukkaista kielenkäyttöön. Jos Bizarro kertoo rakastavansa jotakuta, niin voi olla varma, että nyrkkiä tulee perästä. Deadlockin ideana on ollut paitsi käyttää oudon vääristyneitä Bizarro-teemoja sanoituksissaan, myös tehdä albumista riittävän nyrjähtänyt ja vaihteleva. Mukana on niin poppivaihdetta, rivakampia riffityksiä, naisvokaaleja, örinävokaaleja kuin sinfonisempaa tarjontaa, kaikki yhdistettynä melodisen death metalin pohjalle. Idea on hyvä, mutta toteutus jää hieman puolitiehen, sillä bändi lupaa enemmän kuin mihin sen rahkeet riittävät. Ajoittain bändi pystyy varsin toimiviin ratkaisuihin, joissa on häivähdys genrerajoja rikkovaa anarkiaa ja Bizarron arvoista nurinkurisuutta, mutta turhan usein yhtye tyytyy keskikastin latteaan peruspuurtamiseen, jossa melodeathiin vähän ympätään koristeita ja kromia ympärille. JUSSI LAHTONEN rol Denied -yhtyeeseen, joten albumi oli aikoinaan varsin kiistanalainen. Deathin mittapuu on aivan eri skaalalla mitattava kuin tavallisten kuolevaisten albumit. Suurin osa yhtyeen levyistä on klassikoita ja osa, kuten Leprosy, on niitä albumeita, joita ei koskaan verrata muihin vaan kaikkia muita verrataan niihin. TSOP on edelleen kiitettävän tasoinen albumi, jonka vahvimmat kappaleet kuten Spirit Crusher, Scavenger of Human Sorrow, Bite the Pain sekä erinomainen Judas Priest -tulkinta Painkiller säväyttävät vielä 13 vuotta ensijulkaisunsa jälkeen. Relapse on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla albumin remasteroituna ja lykkäämällä kylkeen vielä harvinaisia bonus-demobiisejä toisen levyllisen verran. Jos albumia ei hyllyssä vielä ole, elämän tarkoituksen voi vielä löytää hankkimalla levyn välittömästi muiden Death-albumien viereen. JUSSI LAHTONEN 7 DEADLOCK BIZARRO WORLD (Lifeforce Records) Saksalainen Deadlock heittäytyy Teräsmiehen maailmaan, tarkemmin sanottuna Teräsmiehen omintakeisen ja nyrjähtäneen peilikuva-vastustajan Bizarron käänteismaailmaan, jossa kaikki asiat ovat nurinperin ja väärin- Tämän vuoden joulukuussa tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun metallimaailma koki yhden raskaimmista menetyksistään: Chuck Schuldiner, death metalin varhainen pioneeri ja musiikillinen uranuurtaja menehtyi aivosyöpään. Kuolonmetallin syntyyn vaikutti montakin alan varhaista kokeilijaa ja konkaria, mutta Schuldinerin perustama Death on nimeään myöten death metalin ensimmäinen valtakunnanjohtaja. Manttelinperijöitä on monta, mutta on vain yksi Death, joka aloitti lanseeraamalla brutaalin death metalin ja eteni albumi albumilta yhä melodisemmaksi ja progressiivisemmaksi. The Sound of Perseverance on Deathin seitsemäs ja viimeinen albumi vuodelta 1998. Noihin aikoihin Schuldinerin mielenkiinto oli siirtymässä ja osin siirtynytkin kokeilevampaan, progressiivisempaan metalliin ja ContSUE 9 DEATH THE SOUND OF PERSEVERANCE (DELUXE REISSUE) (Relapse) 8 WITHERIA VANISHING ORDER (Violent Journey Records) Kalmanhajuinen kansitaide lupailee Autopsyn hengessä möyrivää kuolometallia 80-luvun lopun tyyliin. Witheria on kuitenkin enemmän kallellaan thrash-henkiseen paukutukseen, jota kuorrutetaan murinalauluilla ja teknisillä kitarariffeillä. Välillä pääkaupunkiseudun rässipataljoona kuulostaa melkoisesti vanhalta Crownilta ja muutamissa kappaleissa kuulen selviä vaikutteita puolalaiselta Vaderilta, mutta kokonaisuutena bändi seisoo vahvasti omilla maihareillaan. Soundit levyllä ovat raikkaan räkäiset ja ne sopivat hienosti bändin aavistuksen kulmikkaaseen ulosantiin. Vanishing Orderin ehdoton helmi on moniosainen Timeless, joka alkaa aggressiivisella kitarasahauksella ja kasvaa tyylikkäästi fiiliksen pehmentyessä biisin loppua kohden. Puhdas kitarasoundi tuo sen rauhallisiin kohtiin hienosti lisämaustetta. Jostain syystä ky- (Edel) Elysium on Stratovariuksen toinen levy ilman entistä pääsäveltäjää Timo Tolkkia. Uudella levyllä suurimman osan materiaalissa on luonut porukan kuopus Matias Kupiainen, joka on tuonut biiseihin reilusti lisää aikuismaisuutta, mahtipontisuutta sekä progressiivista otetta. Levy alkaa radiosoittoa saaneella biisillä Darkest Hours, joka on timanttinen ralli ja hyvin paljon vanhalta Stratolta kuulostavaa tykitystä. Toisena tuleva Under Flaming Skies on myös reippaasti rokkaava kelpo tekele, vaikka ei avauskappaleen tasolle ylläkään. Kammottavan heikon intron omaava Infernal Maze on jo lievä pettymys. Sitä seuraavat neljä kappaletta ovat kokonaisuuksina valitettavan heikkoja, vaikka joukosta muutamia hyviä melodianpätkiä löytyykin. Varsinkaan Porran ja Johanssonin kappaleet eivät hirveästi jätä jälkipolville kerrottavaa. Bändin olisikin kannattanut antaa koko sävellysvastuu Kupiaiselle, niin iso ero biisien tasossa on hänen hyväkseen. Event Horizon ja levyn päättävä eeppinen Elysium riman takaisin aloituskaksikon asettamalle tasolle ja jättävät levystä hyvän mielen. Elysium on epätasainen levy, joka ei nouse Stratovariuksen legendaaristen levytysten joukkoon. VILLE PEKKALA 7 STRATOVARIUS ELYSIUM 7 BEFORE THE DAWN DEATHSTAR RISING (Nuclear Blast) Tuomas Saukkosen luotsaama Before the Dawn on päässyt urallaan jo kuudenteen albumiinsa. Deathstar Rising jatkaa Saukkosen tutuksi tuomalla kaavalla, eli melodista metallia Saukkosen örinällä ja Lars Eikindin kirkkailla vokaaleilla maustettuna. Saukkonen on löytänyt lempilapselleen oman, tun- » 34 « NRO. 2
• nistettavan tyylinsä, mikä on aina bonusta homogeenisessä metalliskenessä. Deathstar Rising onkin kaikkea sitä mitä Before the Dawnilta on totuttu kuulemaan. Kauniita melodioita, hyvin rytmitettyä vuorottelevaa laulutyöskentelyä Eikindin ja Saukkosen välillä, komeita kertosäkeitä ja loistoluokan tuotantoa. Levyn yhdeksän kappaletta ja intro luovat hyvän ja tasapainoisen kokonaisuuden. Kappaleiden välillä on hyvä rytmitys ja kappalejärjestys on tarkkaan mietitty. Kohokohdiksi nousevat levyn puolivälissä vauhtia nostava Unbroken ja kokonaisuuden päättävä maalaileva Wreith. Juuri tässä on myös albumin suurin ongelma. Sisältö on liiankin tasapaksu. Saukkosen sävellyskynän terävyyttä on turha epäillä, joskus vain on tarpeen vaihtaa kynää. Levy soljuu kauniisti ja kirkkaasti kuuloelimiin, mutta ei aiheuta sen kummempia värinöitä. Before the Dawn on yksi melodisen metallin johtavia orkestereita Suomessa ja sillä on kaikki edellytykset isompaankin suosioon. Sääli vain, että tällä kertaa ulos tulee näin tasapaksua ja sielutonta, vaikkakin laadukasta materiaalia. MIKKO MÄKINEN LEVYARVIOT (Yellow House Recordings) Kuka täällä ryssäksi laulaa! Ei Koskela vaan Seppänen Suomesta. Edellinen levy mukavine listasijoituksineen sujahti ohi huomaamatta, joten tämän albumin arviointi alkoi puhtaalta pöydältä ilman ennakko-odotuksia. Venäjänkielinen doom metal on ainakin omaperäinen konsepti. Ja mikäli koululaitoksemme kielipolitiikka muuttuu jatkossa valinnaisuutta enemmän suosivaksi, saattaa genre olla tulevaisuuden nousijoita. Kursk jättää politikoinnin muille ja keskittyy musiikkiin. Aluksi kieli vie turhan paljon huomiota kokonaisuudelta, mutta siihen tottuu nopeasti ja kokonaisvaltainen tarkastelu alkaa sujua. Kurskin doom on puhdasta, tempo ei nouse missään vaiheessa edes kevyeen hölkkään. Promomateriaalin maininnat äänimaiseman äärimmäisestä lohduttomuudesta, ahdistuksesta ja kylmyydestä ovat ylisanoja. Laulajan suhteellisen puhdas ääni ja selkeä artikulointi sekä tarkka ja napakka ote soittoon silottelevat pinnan enimmältään liian sileäksi, vaikka tunnelma levyn loppua kohden lupaavasti synkistyy ja tummuukin. Sinkkubiisi Alleya Stalina on melodialtaan albumin tarttuvin. Brothel taas yltää lähimmäksi kaivattua tylympää ja räkäisempää otetta, ja yhdessä nämä kaksi muodostavat albumin tehokkaimman taisteluparin. Ja kitaristi Lopakan (ex-Sentenced) Lopashnikov-rynnäkkökiväärikitara on törkeen makee! OSKARI LEHTINEN 7 KYPCK NIZHE DESTRUCTION ­ Day of Reckoning (Nuclear Blast) Vanhan liiton saksalainen thrash metal on lajityyppinä kuin vankka ja rehellinen työmies. Kunnioitus pitää ansaita pitkäjänteisellä, kovalla työllä, sillä falskit PR-temput saavat kuulijat kaikkoamaan. Moni on tullut duuniin korskeana ja itseään täynnä olevana "alternative"-muusikkona mutta häipynyt ajan myötä vähin äänin. Sen sijaan Destruction, Saksan ensimmäi- 8 siin kuuluva thrash metal -yhtye on paiskinut "raksalla töitä" jo 29 vuotta ja jatkaa edelleen tinkimättömällä tahdilla. Onhan Destructionillakin ollut omat heikommat hetkensä eikä yhtye ole tuotannossaan noussut Kreatorin veroiseksi yhdistelmäksi brutaaliutta, innovatiivisuutta ja salakavalaa melodisuutta riffien keskellä. Mutta kokonaisuutena yhtye on takonut järkähtämättömän uran, ja voimakaksikko, Schier ja Mike, on mennyt harmaan kiven läpi niin että heilahtaa. Viime vuodet ovat olleet uran uutta nousua. Day Of Reckoning on Destructionin energisimpiä ja intensiivisimpiä saavutuksia aikoihin, ja albumi tekee vaivatta Väinämöiset eli soittaa puolta nuoremmat yrittäjät suohon. "Hate Is My Fuel", rääkyy Schmier, ja viha vie pitkälle. JUSSI LAHTONEN 7 VARG WOLFSKULT (NoiseArt Records) Kahdesta samannimisestä saksalaisbändistä tämä toiminnassa oleva polkee energistä pakanametallia rivakkaan tahtiin. Ilmeisesti susilaumaa pakenevan ihmisen läähätyk- sestä, pehmeästi tömisevistä juoksuaskelista ja bändin nimikkoeläimen ääntelystä koostuvan intron jälkeen päästään suoraan asiaan. Ensi tahdeista alkaen Varg käy sutena kimppuun, ja vähintään puolensadan "Wir sind die Wölfe!" -hoilotuksen jälkeen asia on tullut harvinaisen selväksi. Musiikin reippaasta etenemisestä ja eloisuudesta huolimatta alkaa Wolfskultin kuuntelemiseen ennen pitkää väsyä. Kappaleet tuntuvat toistavan itseään, vaikkei askel painakaan. Univormupukuisesta suljetusta muodostelmasta vain yksi erottuu reilusti päätä muuta joukkoa pidempänä: Mikäli muu materiaali olisi Glorreiche Tagen tasolla, voitaisiin puhua täysosumasta. Näin ei ikävä kyllä ole, mutta varsin voimakkaan välähdyksen piilevistä kyvyistä tuo hieno kappale antaa. Englannin kieli metallimusiikin esityskielenä on sitten takavuosien saanut rinnalleen enenevässä määrin "vähemmistökieliä". Viimeistään Rammsteinista lähtien on suuri yleisökin myöntänyt, että kirskahteleva saksan kieli sopii raskaaseen musiikkiin. Jos ei tätä montaa kertaa keskittyen jaksa alusta loppuun kuunnellakaan, sopii tämä antamaan taustalta lisäpotkua monenlaiseen tervehenkiseen puuhailuun. OSKARI LEHTINEN 8 CROWBAR SEVER THE WICKED HAND (Century Media) NOLA-skenen legendaarinen raskassarjalainen Crowbar tekee paluun Sever the Wicked Hand -kiekolla. Bändin yhdeksättä täyspitkää on jo ilmestyessään tituleerattu yhdeksi kuluvan vuoden kovimmista julkaisuista. Onko hypen takana vain pitkän julkaisutauon aiheuttama hurmos? Isojen miesten bändinä ja isojen miesten musiikkina tunnettu Crowbar on kiistatta sludge-metallin lippulaiva, ja edellisen levyn Lifedblood for the Downtroddenin julkaisusta on kulunut kuusi vuotta. Bändin raitistunut keulahahmo ja riffimestari Kirk Windstein tilittää Sever the Wicked Handilla erittäin katkeraa säiettä, välillä jo- pa niin katkeraa, että lyriikat kannattaa painaa taka-alalle ja antaa riffien puhua. Onhan Crowbar kuitenkin bändi, joka on aina luottanut ääriraskaisiin riffeihin ja jättänyt kiirehtimisen muiden huoleksi. Suometalli nautitaan hitaana ja tukahduttavana. Ensivaikutelma pitkään odotetusta levystä oli jälleen tymäkkä raskaus ja puhuttelevat kitarat. Sever the Wicked Hand sisältää yllättäviä elementtejä ja väliosia, jotka varmasti jakavat leireihin ja aluksi hämmentävät, mutta kokonaisuus ratkaisee. Crowbar on palannut ja tarjoaa ankaran epätoivoista tunnelmointia ja riffejä, jotka ovat raskaampia kuin tämän maailman synnit. MARKUS TUKIALA (Century Media) Kristinuskon alasajaja, jenkkiläinen Deicide kaikessa kunniassaan, on saattanut maailmaan kymmenennen studioplatan To Hell With Godin. Jutun juoni on edelleen kaikki- 9 DEICIDE TO HELL WITH GOD DEATH WITH A DAGGER ON THE EDGE OF THE UNKNOWN Gatefold LP/CD REVEREND BIZARRE RETURN TO THE RECTORY Limited gatefold double LP NÄMÄ JA MUUT TULIKUUMAT SVART-HITIT SVARTRECORDS.COMISTA JA ASIALLISISTA KAUPOISTA KAUTTA MAAN SUE » 35 « NRO. 2
• SUE » 37 « NRO. 2 www.centurymedia.com
• PJ HARVEY ­ Let England Shake (Island) 9 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Viimeiset seitsemän vuotta olen miettinyt, oliko PJ Harvey sittenkin liian hyvää ollakseen totta. Enää ei tarvitse. Hän on hyvä ja totta. Harveyn läpimurtoalbumi To Bring You My Love (1995), Is This Desire (1998) ja Stories from the City, Stories from the Sea (2000) ovat syystä ylistettyjä mestariteoksia, helposti avautuvia mutta sisältörikkaita rocklevyjä. Artisti taisi pelästyä niiden saamaa avosylivastaanottoa, koskapa teki seuraavista levyistään niin luotaantyöntäviä. Uh Huh Herin (2004) rujous vaikutti harhaanjohtavalta hirviömaskilta, ja White Chalk (2007) oli aavemaisen hahmotonta taideterapiamusiikkia. John Parishin kanssa tehty A Woman a Man Walked By -välityö ei sekään houkutellut luokseen. Pitipä PJ Harveyn levyistä tai ei, niissä jokaisessa on loppuun asti mietitty idea. Let England Shake on vuosiin ensimmäinen konsepti, jonka imuun kuulijakin pääsee. Let England Shaken laulut on tehty Englannista, sen kulttuurista, luonnosta, mentaliteetista ja ennen muuta sotahistoriasta. Ennen varsinaiseen biisintekoon ryhtymistä Harvey käytti paljon aikaa siihen, että sanoitukset toimivat itsenäisinä runoina. Se, mitä Englanti merkitsee englantilaisille tai miltä maailma Harveyn mielestä näyttää englantilaisesta näkökulmasta, ei ole olennaista näillä lakeuksilla, mutta Harveyn vaivannäkö ei silti ollut turhaa. Perusteellisen pohjatyön ansiosta Let England Shake avautuu kuulijan eteen yksityiskohtaisena kokonaisuutena, oivaltavana ja moninaisena sielunmaisemana, jossa on kiehtovia viittauksia. Harvey inspiroituu kotimaastaan mutta ei turvaudu turvallisen rempseisiin ja haikaileviin kotikunnaiden ylistyskliseisiin tai muuhun murrerockiin. Brittiläinen mielenmaisema on Let England Shaken perusteella vaihtelevaa maastoa. The Last Living Rose ja In the Dark Places ovat kitararockia Harveyn 90-luvun tapaan, samoin kylmäverisellä flamencolla höystetty Bitter Branches. Sairaan svengaava single The Words That Maketh Murder on selkeä klassikko. Epävireinen ja oudosti ajoitettu sotilastorvensoitto ja Eddie Cochranin Summertime Bluesista lainattu mantra "what if I take my problems to the United Nations?" puhkuvat sarkastista, mustaa huumoria. Samaa letaalia leikkimielisyyttä on albumin aloittavassa Let England Shakessa, jonka käynnistää ksylofonilla soitettu IstanbulKonstantinopoli-melodia. Myös balladiosasto on hyvin varustettu. Eteerinen mutta epätoivoinen On Battleship Hill on levyn kaunein kappale. Herkän Written on the Foreheadin reggae-sample vastaa The Words that Maketh Murderin sotilastorvea ­ sekin on väärässä vireessä ja väärässä paikassa ja toimii täydellisesti. White Chalkin sietämätöntä joikuuta muistuttaa vain akustinen England, jonka päätyttyä tekisi mieli passittaa PJ lepäämään. Sen vastakohta on painostava ja selväpiirteinen All And Everyone. Mick Harveyn kanssa kirkossa äänitetty Let England Shake on tunnelmaltaan juhlallinen ja surumielinen levy, jonka monipuolisuus hakee vertaistaan. Runsaassa soitinvalikoimassa laaja-alaisin instrumentti on PJ Harveyn lauluääni. Se paljastaa ilmaisuvoimansa koko mahdin, kun lorumainen The Glorious Land alkaa kasvaa kappaleen loppua kohden. Let England Shake on niin mielenkiintoinen levy, että se saa jopa palaamaan Uh Huh Herin ja White Chalkin pariin. Jospa niissä sittenkin oli jotakin. ARI VÄNTÄNEN "Pitipä PJ Harveyn levyistä tai ei, niissä jokaisessa on loppuun asti mietitty idea. SUE » 38 « NRO. 2
• » LEFFAVIERAS Rane Raitsikan fanituslistat Aution saaren elokuva: Guy Richien Lock, Stock and Two Smoking Barrels (Puuta, heinää ja muutama vesiperä) ­ Mä diggaan gangsterileffoista, joissa on hyvää dialogia, legendaarisia kohtauksia ja sanontoja, jotka jää elämään. Tän leffan soundtrackillä kuullaan mun musiikillinen abc: Junior Murvinin Police & Thieves, Iggyä, James Brownia ja vaikka mitä. Tosi hyvä hahmo on tää konna Hatchet Harry, joka oli hutkinut jätkän hengiltä puolimetrisellä mustalla dildolla. Kun me Jenkeissä pelattiin lätkää Tornadosia vastaan, niin me ristittiin yks niiden täyshullu pakki Hatchet Harryksi. Paras kohtaus kautta aikain: ­ Se True Romancen kohtaus, jossa italialaista gangsteria esittävä Christopher Walken menee jenginsä kanssa Dennis Hopperin traileriin, sitoo sen kiinni tuoliin ja alkaa kovistella sitä. Ne heittää hirveetä läppää, ja Hopper kertoo että italialaiset on osittain eggplants eli munakoisoja. Sen jälkeen vähän vielä naureskellaan, ja hetken päästä Walken ampuu Hopperin. Siinä kohtaa kaksi todella raskaan sarjan tykittäjää. Suosikkiohjaaja: Jim Jarmusch ­ Mä muistan, kun pikkujätkinä me mentiin Clauden (Smackin solisti, R.I.P.) kanssa kattomaan Down By Law. Siitä lähtien mä on digannut ihan kaikista sen leffoista, mitkä mä oon nähnyt. Sen soundtrackit on ihan mielettömiä, ja mä oon aina tykännyt sen tiukasta tyylistä, joka on ihan omanlaisensa. Suosikkinäyttelijä: Cate Blanchett ­ Se on ihan mieletön kimma. Piste. Mahtava, mahtava gimuli, aivan superi. Mä meen ihan hiljaiseksi, kun mä vaan tsiigaan sitä. Se ei oo tehnyt yhtään huonoa roolia. Siinä vaiheessa, kun tuli I fm Not There, jossa se näytteli Bob Dylania niin mä kelasin etukäteen, että nyt mennään kyllä skutsiin. Siinä oli kaikki ainekset kunnon ryhäytykseen, mutta ei! Sieltä se vaan tuli ja varasti senkin leffan. ENSI-ILTA » IHMISTAHDON VOIMANNÄYTE uonna 1989 legendaarisen Smackin kitaristi Rane Raitsikka muutti bändeineen Los Angelesiin. Haaveiltua läpimurtoa ei saatu tehtyä ja bändi hajosi. Mitäs tässä, täällä on nasta hengailla, tuumasi Rane ja jumittui rapakon taakse kahdenkymmenenyhden vuoden ajaksi. Nyt jo vuoden verran paluumuuttajana viihtynyt Rane toimii Tumppi Varosen johtaman Problemsin kitaristina. Maaliskuun alussa Problemsilta julkaistaan livealbumi Suora lähetys. Jotkut karkaavat Suomesta jahtaamaan vapaan Amerikan unelmaa. Unelma vapaudesta oli mielessä myös ällä erimaalaisella sotavangilla, jotka vuonna 1940 karkasivat Siperiassa sijaitsevasta gulagista eli vankileiristä, raahustivat ensin läpi Siperian, sitten halki Gobin autiomaan ja yli Himalajan kohti Kiinan muurin takana häämöttävää vapautta. Tositapahtumiin perustuvan The Way Backinon ohjannut Peter Weir. ­ Mä diggasin. Mun mielestä se oli hyvä. Ehkä snadisti pitkä, mutta varmasti ihan tarkoituksella, että siihen saisi fiiliksen sen matkan älyttömästä pituudesta. Se efekti tuli oikeestaan siitä, että kaikki liikkui ja tapahtui niin hitaalla temmolla. Mulla tuli oikeasti sellanen olo, että tässä mä nyt meen näiden tyyppien mukana. Jos joku katsoja venttaa, että siinä tulee jotkut mielettömät säpinät koko ajan, niin sit toi on kyllä pitkä ja puuduttava leffa. ­ Siinä vaiheessa kun äijät katsoi viidennen kerran kukkulan yli, ja taas näkyi loputon erämaa tai vuoristo tai autiomaa, mä tunsin itteni jo tosi uupuneeksi. Varsinkin kun siinä tuli aina näitä uusia toiveikkaita kattomisia ja jumalauta ­ taas on joku aavikko, nyt ei oo vettä ja tuolla on kangastuksia ja nyt ollaan vuorilla. Kuitenkin tää leffa piti hyvin mukanaan. Mä ajattelin koko ajan, että jumalauta, joku on oikeesti tehnyt ton reissun. Et uh-huh, tää on tosiaan ihan mieletöntä. Se oli ihmistahdon voimannäyte. Millä helvetillä ne pystyi sen tekemään? ­ Se oli tosi rankka kohta, missä ne pääty Mongoliaan ja luuli jo, että tää oli tässä. Siinä vaiheessa mä kelasin, et onpa tää tehty aika amerikkalaiseen tyyliin, et kävellään tällasen keskellä ei mitään olevan mielettömän portin läpi vapauteen, ja nyt on kaikki takana. Mut sit ne kattoo sitä porttia tarkemmin ja huomaa, että ei helvetti, Se on täälläkin! Et vielä pitää jatkaa. V ­ Mä oon aina digannut Ed Harrisiä, ja oli nasta nähdä se tässäkin. Sitä kattoo aina ilolla. Myös Colin Farrell oli aika hyvä tämmösessä hullun roolissa, vaarallisen ja arvaamattoman tuntusena hulluna. Siitä ei yhtään tiennyt, mitä se voisi seuraavaksi tehdä. Myykö se ne kaikki, antaako se ne kaikki ilmi tai...? Ja varsinkin siinä vaiheessa kun se gimma liitty porukkaan mukaan niin mä aattelin, et nyt voi tulla jotain aika heviä. ­ Ja loppu oli tosi liikuttava, siitä ei pääse mihinkään. Toiko The Way Back missään vaiheessa mieleen oman reissusi? ­ Tosi moneen otteeseen mä sitä mietin. Varsinkin siinä kohdassa, kun tää yks äijä kertoi, että sen on "pakko päästä takaisin" antamaan vaimolleen anteeksi. Ei sen vaimo itse voisi antaa itselleen anteeksi, vain hän voisi. Mulla oli mun familyn kanssa samantyyppinen juttu, mutta vähän käänteisesti. Mä olin tosi pitkään veke niiden elämästä, ja varsinkin mun pahoina vuosina ne joutui elämään epätietoisuudessa, kun musta ei kuulunut muuta kuin huhuja. Aina välillä mä sekopäissäni kirjoittelin kyllä jotain pitkiä kirjeitä, mutta ei se mitään kunnollista yhteydenpitoa ollu. Sitten kun mä sain mun elämäntyylin ja elämänarvot muutettua, mulle tuli tosi vahva fiilis, että mä haluan olla lähempänä mun vanhempia ja sisaruksia. Entäpä ne tähdet? ­ Ehkä tää ois kolmen tähden leffa, mut mä annan vielä puolikkaan sille, et noinkin pitkänä se onnistu pitämään mut koko ajan mukana. Mulle tuli niin selvästi se fiilis, että kun ne uupui, mä olin myös itse uupunut. Enkä mä siis ollu uupunut siksi, että tää pätkä oli niin pitkä vaan siksi, koska me oltiin menty jo aika monen aavikon läpi ja aika monien vuorien yli, ja taas näkyi lisää vuoria edessä. Kuitenkin sitä matkaa halusi vaan jatkaa. MARKKU HALME TÄHDET RANE RAITSIKKA ½ MARKKU HALME ½ The Way Back, USA 2011. Ohjaus ja käsikirjoitus: Weir. Pääosissa: Colin Farrell, Ed Harris, Jim Sturgess, Saoirse Ronan, Gustaf Skarsgård, Mark Strong. Kesto: 135 min. Seuraava Sue ke 16.3. nes eräänä iltana kepuli mutta komea maantierosvo Flynn Rider päätyy hänen kammariinsa pakopaikkaa etsiessään. Alkaa varsin videopelimäinen pakomatka, jota höystetään erilaisin disneyläisin kommelluksin. Rideriä jahtaavat niin entiset kumppanit, Stabbingtonin veljekset kuin myös hullu vartijahevonen Maximus, jonka hevosvoimainen suoritus on elokuvan parasta antia. Lauri Tähkän maneerit istuvat rosmo-Flynnin suomenkieliseen asuun hämmästyttävän hyvin. Kaksin karkuteillä olisi parempi suoritus, jos Disneyn studio olisi malttanut luottaa enemmän tarinaan. Tyttö keskeisenä henkilönä on kuitenkin yhä liian riskaabeli aihe satojen miljoonien dollarien satsaukseen. Niinpä lopputulos tietokoneistetussa 3d-kimalteessaan tuo enemmän mieleen Barbienuken "elokuvat" kuin Disneyn todelliset satuklassikot kuten Tuhkimon. VESA KATAISTO Kova kuin kivi (True Grit) Ohjaus: Ethan & Joel Coen Tavoistaan poiketen Coenin veljekset ovat tehneet aivan "normaalin" elokuvan, perinteitä noudattelevan länkkärin. Siitäkin huolimatta ote on paitsi hämmästyttävän coenistinen, myös kouriintuntuvan realistinen, ajoittain jopa inhorealistinen. Vanhan ajan länkkäri potenssiin puolitoista. Veljesten luottokuvaaja Roger Deakinsin ruskehtavia sävyjä tallentava kamera liikkuu alati, ja staattiset kuvat on nekin tallennettu vakaalla käsivaralla. Paitsi kuva, myös sisältö elää. Kyseessä on kaikin puolin harvinaisen toden oloinen elokuva. Pohjana on vuoden 1969 samanniminen teos, joka toi John Waynelle hänen ainoan pääosa-Oscarinsa. Tarinassa 14-vuotias sisupussitar Mattie Ross päättää saattaa isänsä murhaajan oikeuteen. Hän palkkaa avukseen korkin päälle astuskelevan silmäpuolen ja liipa- sinherkän sheriffin Rooster Cogburnin. Mukana pyörii myös keltanokkaisempi toisen osavaltion sheriffi (hauska Matt Damon). Cogburnin roolin vetää Oscarin todennäköisesti saava Jeff Bridges, jonka sottainen olemus ja viskinkarhea puheenörinä tuovat kummasti mieleen Tom Waitsin. Kun alkuperäisen leffan nimi viittasi sheriffiin, otetaan tässä versiossa kertojaksi ja vahvimmaksi päähenkilöksi kiveäkin kovempi Mattie Ross, jota esittää filmausten aikana vielä 13-vuotias Hailee Steinfeld ­ hänkin Oscarin arvoisella suorituksella. Molemmat roolihahmot ja esitykset ovat niin käsittämättömän ylivoimaisia, että melkein pelottaa. Jos heidät joutuisi kasvokkain kohtaamaan, olisi vilunkipeli syytä heittään saman tien roskapytsiin. Tarina kulkee todella juoheasti, ja matkan varrella nähdään useampikin kuningaskohtaus. Pari niistä jää prinssitasolle, mutta täysiä tähtiä eivät nuokaan lipsahdukset verota. MARKKU HALME Kaksin karkuteillä (Tangled) Ohjaus Byron Howard ja Nathan Greno. Disneyn 50. pitkä animaatioelokuva ei lähtenyt liikkeelle myötäsukaisissa merkeissä. Studion edellinen suursatsaus Prinsessa ja sammakko ei täyttänyt taloudellisia odotuksia. Niinpä Grimmin veljesten 1800-luvun satuun torniin vangitusta, pitkähiuksisesta Rapunzel-neidosta (suom. Tähkäpää) perustuvaa tarinaa muokattiin uusiksi. Yksi varman päälle pelaava korjaus oli elokuvan nimen vaihtaminen Tanglediksi. Sekaan vatkattiin myös aineksia animesta ja pelimaailmasta, niin että alkuperäinen satu käydään läpi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, ja loppuaika hupaillaan jännän äärellä ihan vain hupailun vuoksi. Tähkäpään vaalea tukka on yli 20-metrinen maaginen olento, jota Rapunzelin ns. äitipuoli Gothel tarvitsee elinvoimansa säilyttämiseen. Siksi Tähkäpää on suljettu torniin haaveilemaan ulkomaailmasta, kun- SUE » 44 « NRO. 2
• Jonah Hex (USA 2010) 70-luvun DC Comicsin kostonhimoinen lännenmies Jonah Hex (Josh Brolin) on vihdoin tuotu valkokankaille ­ surkealla tuloksella. Paperinohuessa käsikirjoituksessa ei edes laatunäyttelijöillä (mm. John Malkovich) ole liikkumavaraa ja toimintakohtauksetkin on toteutettu hengettömästi. Kestoa elokuvalla on vain reilu tunti (plus lopputekstit), mutta se tuntuu silti ylipitkältä. Naiskauneutta edustaa Megan Fox. Poistettujen kohtausten joukosta löytää myös loistonäyttelijä Michael Shannonin, joka on helppo missata itse elokuvassa. Lähtö (Ranska 2009) Varakkaan työnarkomaanin vaimo (Kristin Scott Thomas) on valmis luopumaan kaikesta rakastuttuaan intohimoisesti köyhään työmieheen. Edellä mainittu brittiläisnäyttelijätär on viime vuosina kunnostautunut ranskalaiselokuvien tähtenä. Vain 80-minuuttinen eroottinen jännitysdraama on tiivis, vaikka lopetus tuleekin kuin varkain. » THE KIDS ARE ALL RIGHT USA 2010. Ohjaus: Lisa Cholodenko. Pääosissa: Annette Bening, Julianne Moore, Mark Ruffalo, Mia Wasikowska, Josh Hutcherson. Kesto: 106 min. Ikäraja: 15. eljällä Oscar-ehdokkuudella noteerattu The Kids Are All Right palkittiin Golden Globella vuoden parhaana elokuvana musikaali- ja komediasarjassa. Se on hieno asia, vaikkei tätä elokuvaa komediaksi voi kutsua, sen verran vakavista teemoista on paikoin kyse. Oscarehdokkuudet nimettiin erittäin tärkeissä kategorioissa ­ paras elokuva, naispääosa (Annette Bening), miessivuosa (Mark Ruffalo) sekä alkuperäinen käsikirjoitus (Lisa Cholodenko ja Stuart Lumberg). Cholodenko on myös elokuvan ohjaaja ja kyky, jota kannattaa seurata. 2010 oli kuitenkin niin tasokas elokuvavuosi, että tällainen indieproduktio jäi helposti taka-alalle, joskaan ei unohduksiin. Elokuva kertoo avoimesti ja rehellisesti pienimuotoisen tarinan lesbopariskunnasta (Bening ja Julianne Moore), joka joutuu koetukselle, kun mies menneisyydestä astuu kuvioihin. Naiset ovat aikanaan saaneet kaksi lasta (Mia Wasikowska ja Josh Hutcherson) keinohedelmöityksellä. Onnellinen yhteiselo järkkyy, kun lapset aikuisiän kynnyksellä haluavat tavata biologisen isänsä. Spermanluovuttaja (Ruffalo) vaikuttaa hyvin sympaattiselta kaverilta ­ jopa liiankin mukavalta, ja tästä se soppa sitten syntyykin. Perhesiteet määritellään kokonaan uusiksi. Cholodenkon merkittävin saavutus on kertoa tarina rakkaudesta siten, ettei ole väliä, ovatko hahmot heteroja vai lesboja. Dialogi on aitoa ja tuoretta, roolisuoritukset kautta linjan mestarillisia. Beningin monivivahteista tunteiden kirjoa saadaan ihailla etenkin ruokailukohtauksessa, joka nousee ehkäpä vuoden 2010 parhaaksi yksittäiseksi esitykseksi. Moore ja kumppanit eivät silti jää lainkaan hänen taakseen. Kyseessä on viime vuoden viihdyttävin draamakomedia ja siksi onkin sääli, että dvd-julkaisun ekstramateriaaleina nähdään ainoastaan trailereita. The Kids Are All Right olisi ansainnut ainakin lyhyen dokumentin haastatteluineen. Kunniamaininta Carter Burwellille, jonka musiikki on kaunista kuunneltavaa. TERO HEIKKINEN N Wall Street: Money Never Sleeps (USA 2010) Oliver Stone on ohjannut parhaan elokuvansa yli kymmeneen vuoteen. Mestarillisen Wall Streetin jatko-osassa pörssihai Gordon Gekko (Michael Douglas) vapautuu vankilasta vuosien jälkeen ja astuu verkkaisesti muuttuneeseen talousmaailmaan. Aiemmin häikäilemättömänä rahamiehenä tunnettu Gekko on pehmentynyt ja haluaa uuden mahdollisuuden aikuiseksi kasvaneen tyttärensä (Carey Mulligan) kanssa. Tytär seurustelee nuoren ja ahneen sijoitusneuvojan (Shia LeBeouf) kanssa. Sattumaako? Vuonna 1987 valmistuneen elokuvan tapaan myös jatko-osa on vahvasti sidoksissa aikaan, ja tästä saakin enemmän irti jos edeltäjä on tuttu. Blu-ray-julkaisuna löytyy combo, jossa on molemmat leffat. Viimeinen manaus (USA/Ranska 2010) Viime vuoden positiivisimpiin yllätyksiin lukeutuu tämä dokumentaarisella otteella tehty kauhuelokuva, jossa uskonsa menettänyt pastori paljastaa televisiokameroille manaamisen tai paremminkin siihen liittyvien huijausten saloja. Elokuvassa nähtävän riivatun kanssa on kuitenkin tosi kyseessä. Manaajaa ja muita klassikkoleffoja härskistikin lainaavassa pelottelussa nähdään keskivertoa parempia roolisuorituksia ja se on kauttaaltaan hyvin käsikirjoitettu. Loppu on melko tökerö, mutta se on helppo antaa anteeksi. DVD-ARVIOT Elvis on Tour (USA 1972) Golden Globella palkittu konserttielokuva kiinnostanee Elvis -faneja mutta jättää muut kylmäksi. Suurimpia hittejä toki kuullaan, mutta niiden väleissä nähtävät pätkät lähinnä nukuttavat. Täytyy olla tosifani, jotta saa jotain irti parin minuutin kohtauksesta, jossa innostutaan Elviksen kulkureitistä kadulta lavalle. Tekijänoikeudellisista syistä ekstroja ei dvd-julkaisussa ole lainkaan. Haudattu (Espanja/USA/Ranska 2010) Ryan Reynolds osoittaa olevansa lahjakas näyttelijä englanniksi puhutussa espanjalaistrillerissä. Miekkonen on ruudussa puolentoista tunnin ajan käytännössä yksin ja vieläpä hyvin pienessä kuvauspaikassa ­ arkussa pari metriä maan alla. Reynoldsin hahmo ei tiedä, miten on sinne päätynyt. Tällaisen monologin (dialogia on reilusti) toteuttaminen tehokkaasti on saavutus, eli hatunnosto ohjaajalle, käsikirjoittajalle ja sille yhdelle näyttelijälle. Klaustrofobiasta kärsiville suositellaan varauksella. TERO HEIKKINEN www.sue.fi UUSI ALBUMI KAUPOISSA 16.2.2011 HARDCORE WILL NEVER DIE, BUT YOU WILL 2CD, 2LP, 3LP MOGWAI: LIMITED EDITION BOXSET MUISTA MYÖS SUE TAVASTIAN KEIKKA 5.4.2011 » 45 « NRO. 2 WWW.SUPERSOUNDS.FI
• » VIIMEISET SANAT #6 Helmikuun Suen loppusanat lausahtaa Fuerteventuran Aleksi Sinisalo. Sitten viime näkemän olen... Unohtanut kitarani keikkapaikan bäkkärille. Kauhistus oli valtava. Jälleenkohtaaminen oli yksi elämäni riemukkaimpia hetkiä. Viimeksi ostamani levy oli... Metric-nimisen kanadalaisen orkesterin Fantasies-levy. Laajaa äänimaisemaa, lämpimiä melodioita ja unohtumattomia kertsejä, joita en tällä hetkellä muista. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Ichi the Killer. Aloitin sen jo kerran aiemmin mutta jätin kesken 15 minuuttia elokuvaa katsottuani. Tällä kertää uskalsin katsoa elokuvan läpi pitelemättä tyynyä silmilläni. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... räiskintäpelin pelaaminen ilman hiirtä ja näppäimistöä. Vanhalle koiralle on vaikea opettaa uusia temppuja, eikä sitä siksi voi edes harkita. Viimeksi itkin, koska... voitin kitaristimme Markku Ollikaisen NHL11pelissä. Riemun hetki oli suuri ja mahtava, sillä yleensä olen pelin päätyttyä 2-7 häviöllä. Viimeksi nauroin, kun... pitkän etsinnän jälkeen löysin lompakkoni jääkaapista. Ilmeisesti kauppakassi oli purettu kovassa kiireessä ja ilman sen suurempaa harkintaa. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... The Munsonsin Go with the Flow. Ääritiukkaa meininkiä järjettömällä ajolla. Virittää aina hymyn naamavärkilleni. Viimeksi näkemäni uni oli... Fuerteventura katsomassa omaa keikkaansa amfiteatterissa, jonka jälkeen seikkailu jatkui hotellin puisissa hisseissä, joita piti operoida itse. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Fuerteventura on... päässyt vaipoistaan ja saavuttanut uhmaiän, niin kuin 3-vuotiaan lapsukaisen kuuluukin. Viimeisimmän levymme Take Me to Your Leaderin viimeinen biisi on... On-Hold eli "pidossa". Siinä lauletaan kovaan ääneen megafoniin rakkauden monimutkaisuudesta, menetyksestä ja elämän uudelleen kiinnisaamisesta. Viimeksi lauloin suihkussa... tänä aamuna, naapureitteni iloksi, jos epämääräistä yskintää ja muminaa voi kutsua laulannaksi. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... kuolema korjaa. Muuten sana "lopettaa" ei kuulu sanavarastooni tai käytöskirjastooni. Viimeiset sanani ovat... "Tässäkö tää nyt oli?" Olisi saanut luvan kestää vielä pidempään, olisi saanut nähdä ja löytää vielä valtavasti enemmän. SUE » 47 « NRO. 2
• STILL HOT! DESTRUCTION Day Of Reckoning Limited CD incl. Bonus track in Slipcase, LP + 7" in Gatefold & download available! KORPIKLAANI Ukon Wacka Ltd. CD Digipak incl. Bonus track, CD, LP in Gatefold & download available! FLOTSAM AND JETSAM The Cold Limited CD incl. 2 Bonus tracks in Slipcase, LP in Gatefold & download available! SIRENIA DIE APOKALYPTISCHEN REITER The Enigma Of Life Blood Of The Nations Ltd. CD Digipak incl. 2 Bonus tracks, Ltd. CD-Digipak incl. bonus DVD, CD incl. Bonus track & download CD, dark green Vinyl in Gatefold available! & download available! CHECK OUT! PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE: W W W . N U C»L48 A R B L A S T. D E E« SUE NRO. 2