• Sue Indierockpunkmetalzine MAALISKUU 2006 AN PLACEBO LED S PL AL SOUND O C HE S INGS H ND T ING T A R A LIV DSTA EN TTARA IA K A AT O N N AJ K AT KWA OTH SAG BAL- 1
• 3
• ILMOITTAUTUMINEN POP & JAZZ KONSERVATORION HARRASTETAVOITTEISEN PERUSOPETUKSEN KEVÄÄN 2006 PÄÄSYKOKEISIIN Ilmoittautumisaika: 1.-28.4.2006 Ikäryhmät: Musiikin perustaso 7- 9 - vuotiaat (soitinvalmennus) 10 - 16 -vuotiaat ja aikuisoppilaat (16 - 26 v.) Musiikkiopistotaso Perustason jälkeiset opinnot (16 - 26 v.) Ilmoittautuminen opintotoimistoon: ma - pe klo 12 - 15.45, puh. 09- 777 12 111 tai Pop & Jazz Konservatorio, Arabiankatu 2 (3. krs). Pääsykokeet pidetään 22. - 29.5.06 klo 10.00 - 18.00 Pääsykoepaikka: Pop & Jazz Konservatorio Arabiankatu 2, 00560 Helsinki Sisäänkäynti: Hämeentie 133 Lisätietoja: opintotoimisto 09-777 12 111 tai www.popjazz.fi INKLUDES 06 Newsflash 10 So Called Plan 11 Scandinavian Music Group 12 Endstand 13 Anal Thunder 14 Magenta Skycode/Tuvalu/ Lapset 15 Stoner Kings 16 Placebo 17 Suruaika 18 The Sounds 19 Nieminen ja Litmanen 20 Living Things 22 Kwan 23 Paha Kaksonen 24 Ismo Alanko Säätiö 25 Tigerbombs 26 Rautamaailma 29 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 30 Ajattara 32 Bal-Sagoth 34 Katla 35 Kara 36 End of You 37 Katatonia 39 SFP Arviot 42 Arviot 48 Ensi-iltaelokuva-arviot 49 Dvdarviot 50 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 51 Tilauskuponki !!! Kimmo Nurminen Päätoimittaja Ari Väntänen Toimituspäällikkö Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Mikko Lappalainen, Kivi Larmola, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Söderholm, Tony Taleva, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Pauliina Tuomola, Volvo-Pete (ATKhuolto), Valtteri Väkevä, Juha Wakonen, Nalle Österman. Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: Puh. 09 - 7732310 email: jukka.taskinen@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 tai 050 - 3316748 Ilmoitusmyynti (Turku): Laura Gröndahl laura.grondahl@sue.fi 4
• 17.­ 25.3. Argoshalli 5. krs Leffoja, tähtivierailuja ja arvonta, jossa mehukkaita palkintoja! 17.3. Saippuaprinssin tekijät kertovat elokuvan teosta 22.3. Boston Promenade Big Band 24.3. Duudsonit tarkista esiintymisajat Argoshallissa tai www.stockmann.fi Argoshallissa laaja valikoima, uutuuksia, DVD-bokseja ja klassikkoleffoja! The Crow DVD Blue Velvet DVD 16,50 16,50 Valikoima Aki Kaurismäen elokuvia mm. Kauas pilvet karkaavat DVD Wallace & Gromit: Kanin kirous DVD Liikkuva linna DVD 18,90 18,90 7,90 The Muppet Show Ensimmäinen tuotantokausi 4 DVD -boksi 39,90 HELSINGIN KESKUSTA ARGOSHALLI, 5. KRS · PALVELEMME MA­PE 9­21 LA 9­18 5
• SUE CD 6 KAUPOISSA NYT !! Levyllä mukana mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Nieminen & Litmanen, Jolly Jumpers, Shake, Echo Is Your Love, Sister Flo, Soul Tattoo, Viola, Kevin, Zacharius Carls Group, Aavikko... Muistathan että kun tilaat Suen vuodeksi, saat Sue -cd:n tilaajalahjaksi! Tilauskuponki sivulla 47. Jakelu: Playground music 9
• Joel Melasniemi saapuu helsinkiläiseen ravintola Ilvekseen silminnähden väsyneenä. Edellisen illan levynjulkkarit seinän takana sijaitsevassa Semifinalissa painavat vielä harteilla. Laulaja Terhi Kokkonen on katsonut viisaaksi jäädä nukkumaan, sillä illalla on edessä seuraava rykäisy Kampin avajaisissa. Joel istahtaa tuokioksi kertomaan Scandinavian Music Groupin uudesta Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levystä. ­ Oli ihan sikahyvät bileet eilen. Olin todella positiivisesti yllättynyt vastaanotosta. Soitimme osittain akustisen ja osittain sähköisen keikan. Piti olla vain pieni iltasoitto, mutta ihmisiä olikin niin paljon, että puolet jäi pihalle. Bändin edellisestä levystä, Nimikirjaimet, on vierähtänyt kaksi vuotta. Joel kertoo jännittäneensä uuden levyn vastaanottoa. Mielessä oli käynyt jopa ajatus, että levyjulkkareihin ei saavu ketään. ­ Me ollaan tehty töitä pimennossa niin pitkään. Meillä ei ole hetkeen ollut kontaktipintaa yleisön kanssa ja jotenkin ajattelin, että kaikki ovat unohtaneet meidät. Vaatimattomuus sikseen, sillä SMG:n musiikki on aina löytänyt kuulijansa. Vaikka Joelin puheista välillä kuuleekin ajatuksia vanhentumisesta, aikuiseksi kasvamisesta, kaikki näyttää edelleen toimivan. Netissä julkaistusta studiopäiväkirjasta käy ilmi, että työskentely uuden materiaalin kanssa on ollut kivutonta. ­ Me ei olla kauhean kovia riitelijöitä, ei ole tapana heitellä kitaroita seinään. Välillä vähän lyödään luuria korvaan, mutta ei oikeastaan muuta. Meistä kukaan ei ole sellainen suffering artist, jonka VIISI AIKUISTA SCANDINAVIAN MUSIC GROUP Onnellisen on helppo hymyillä, kun kevät tulla tuivertelee ja kaikki tuntuu olevan kohdallaan. suuri taide syntyisi suuren masennuksen tai kivun kautta. Iloksemme me levyjä teemme. Musan tekeminen on aina hauskaa. Levyä tehtiin kaiken kaikkiaan puolitoista vuotta. Erityisen hektistä ei ollut muu kuin levyn saattaminen painoon. ­ Kyllähän Ramones tai Kari Peitsamo ovat pystyneet tekemään levyjä muutamassa tunnissa, mutta musa on tosin hiukan erilaista. Me rakennetaan isompaa prosessia tai linnaa. Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levyä on kuvailtu aikaisempia herkemmäksi ja paljaammaksi. Kuulijalle jää mielikuva, että sanoitukset kertovat Terhi Kokkosen omasta elämästä. Joel myöntää, että sanoitukset ovat tällä kertaa onnellisempia, jolloin asiat on helppo sanoa suoraan. ­ Terhin sanoitukset ovat aina lähteneet liikkeelle henkilökohtaisista asioista, eikä niinkään mistään yhteiskunnallisesta tai poliittisesta. Laulut ovat ehkä vähän avoimempia kuin aikaisemmin. Edellisen levyn sanoitukset olivat jotenkin peitellympiä. Niitä piti lukea rivien välistä. Nyt asiat käyvät ilmi itse riveiltä. Ilmeisesti viimeiset pari vuotta olleet sen verran onnellisia, että esimerkiksi rakkaudentunnustuksista on helpompi kertoa. Levyn avainkappaleet Hölmö rakkaus ja Ylpeä sydän ovat kesäisen hilpeitä ja tunnelmallisen aistikkaita, mutta niistä on siirappisuus kaukana. Rakkaus avautuu jokaiselle ihmiselle erilaisena, mutta kuitenkin sitä leimaavat tietyt toistuvat piirteet. Bändin ei tarvitse väistellä asioita, joita sillä on sanottavana. ­ Mä käsittäisin Hölmön rakkauden tekstin siten, että biisi on hätähuuto tilanteessa, jossa ihmisellä on rahaa, työpaikka ja puoliso. Silloin jotain oleellista on jäänyt matkan varrelle. No, kyllähän sä tiedät miltä rakkaus tuntuu. Se vain tuntuu joskus unohtuvan. Levyllä kuullaan jousisoittimiakin, mutta niitä ei toistaiseksi tulla näkemään SMG:n live-keikoilla. Bändi ei pidä sellaista erityisen kustannustehokkaana. ­ Käytän keskiverron keikkapaikan kuvailemiseen lappeenrantalaista yökerhoa: Jos paikassa on koko ilta kuunneltu Dirlandaata ja nouset lauteille perjantaina puolen yön jälkeen, se ei vain ole mahdollista jousikvartetin kanssa. Scandinavian Music Group aikoo keikkailla uuden levyn tiimoilta kohtuudella, koska Terhin opinnot Teatterikorkeakoulussa edellyttävät, että keikat ovat viikonloppuisin. Joel ei osaa kuvailla tulevan kiertueen pituutta, mutta laadusta on selvä visio. ­ Kiertue tulee olemaan erittäin HYVÄ. Teksti: Laura Gröndahl Kuva: Sonybmg R KAUPOISSA 3.4.R CD · LTD. CD · VINYL Keikka: KAAPELITEHDAS, HELSINKI 4.4. LOPPUUNMYYTY! Morrissey ilmoitus SUE.indd 1 10.3.2006 06:51:27 11
• Stoner Kings juhlii uuden levynsä julkaisemista Tavastialla. Tosin levy, Fuck the World, ei ole vielä saatavilla, sillä saksalainen levynvalmistaja on viikon jäljessä aikataulusta. Ennen levynjulkaisukeikkaa on aika istahtaa alas ja udella mikä muu on mennyt pieleen. Vapaapainija Starbuck muutti Kanadasta Suomeen 90-luvun puolivälissä lamaa pakoon ja perusti bändin. ­ Molemmat vanhempani ovat suomalaisia, joten ajattelin kokeilla millaista täällä on. Ja täällä sitä ollaan vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Starbuck virnistää ja lusikoi hunajaa teehensä. Tällä hetkellä Starbuck keskittyy niin painimiseen kuin musiikkiin. Hänellä on hallussaan PWFmestaruus. ­ Rock ja vapaapaini ovat visuaalisesti lähellä toisiaan. Lavaesiintyminen ja vuorovaikutus yleisön kanssa on molemmissa tärkeää. Stoner Kingsin ensimmäinen levy Brimstone Blues julkaistiin vuonna 2002 saksalaisen Massacre Recordsin avustuksella. Saman vuoden lopulla Massacre Records yllättäen purki Stoner Kingsin sopimuksen. ­ Se tapahtui todella pahaan aikaan, sillä vuoden 2002 lopulla stoner rockin suosio alkoi hiipua. Aiempina vuosina stoner rock oli voinut hyvin, ja monet yhtyeet kuten Queens of the Stone Age ja Fu Manchu löivät itsensä läpi, mutta vuoden 2002 lopulla ruvettiin jo etsimään seuraavaa kuumaa juttua. Starbuck ja Stoner Kingsin rumpali Crash uskovat potkujen osasyynä olleen Massacre Recordsin STONER KINGS VALMIINA LÄPIMURTOON Stoner Kings uhosi vallankumousta jo vuonna 2002. Sitten levy-yhtiö jätti, basisti vaihtui ja stoner rockin suosio hiipui. Neljä kärsimysten vuotta myöhemmin yhtye uskoo tehneensä läpimurtolevyn. liian suuret odotukset. ­ Massacre Records on keskittynyt metalliin. Me emme soita metallia tai hard rockia, vaan jotain siitä välistä. He eivät tienneet miten olisivat markkinoineet meitä, ja kun levy ei myynyt tarpeeksi hyvin, he potkivat meidät pois, Crash toteaa. Levy-yhtiöltä tiputtamisen jälkeen Starbuckista tuntui, ettei yhtye ollut oikein menossa eteenpäin. Yhtenä syynä tähän hän mainitsee entisen basistin motivaatio-ongelmat. ­ Gonzo soitti minulle ja sanoi lopettavansa. Sanoin, että jos haluat mennä niin hyvä on. Tämä on bändi. Tämä on kuin avioliitto: niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Sinun täytyy haluta olla täällä. En halua tänne ketään, joka ei ole sitoutunut tähän eikä halua olla täällä, koska silloin heillä ei ole mitään tarjottavaa. Uuden basistin Blackien kanssa ei ole ollut vastaavia ongelmia. ­ Blackie on aivan fantastinen, Starbuck ylistää. Starbuck on silminnähden innostunut uudesta levystä. Sekä Starbuck että Crash ylistävät levyä ja sen tekoa vuorotellen. ­ Uskon, että tämä levy tulee olemaan läpimurtomme Suomessa, Starbuck aloittaa ja jatkaa samaan hengenvetoon: ­ Edellisellä levyllämme ei ollut juurikaan mainostusta. Tällä kertaa olemme julkaisseet levyn itse, ja levityksestä vastaa Playground Music, mikä tarkoittaa sitä että levy tulee olemaan kaupoissa ympäri maan. Lähetämme myös levymme kaikkiin suurimpiin alan lehtiin. Luulisin, että tilanteemme on todella hyvä tällä hetkellä. Uudella levyllä kuullaan vierailevia artisteja aina Children of Bodomin Alexi Laihosta Nightwishin Marco Hietalaan. Starbuck uskoo siitä olevan hyötyä levymyynnille. ­ Levyllä on paljon isoja nimiä ja uskon sen kiinnostavan ihmisiä. Odotamme paljon tältä levyltä. Haastattelu alkaa olla lopuillaan. Onko rokkareilla viimeisiä sanoja? ­ Ostakaa levy! Crash livauttaa, johon Starbuck kiirehtii lisäämään: ­ Suomen tulisi avata korvansa. Ihmiset ovat kyllästyneet kuulemaan bändejä jotka seuraavat trendejä. Meiltä saa jotain, joka on aitoa ja rehellistä. Uskon, että monet tulevat rakastumaan meihin, koska uskallamme olla omaperäisiä. Teksti: Noora Jussila Kuva: Mika Siren (mike@pakkotoisto.com) 15
• PLACEBO ­ Levyllä jatkuvat ne teemat, joita Placebo on tutkinut ennenkin; rakkaus ja riippuvuus, menetys ja sekavuus... Riippuvuudesta sitten tuli tuo nimi, Meds. Meidän mielestämme tuo sana kuvastaa parhaiten sitä valmiin levyn tunnelmaa. Kaikkia noita iloisia aiheita, mies jatkaa nauraen. ELÄMÄÄ LAVALLE Placebolla on vankka fanikunta Pohjoismaissa, mutta yhtyettä on harvoin nähty pohjoisilla keikkalavoilla. Viimeisin esiintyminen Suomessa oli Provinssirockissa vuonna 1997. Nyt yhtyeelle on avattu suomenkieliset nettisivut osoitteeseen www.placeboworld.fi, ja toiveet Suomen-keikasta ovat korkealla. ­ Tiedän, että siitä on hirveän kauan! Olemme pahoillamme siitä. Olemme kyllä puhuneet Skandinavian-rundin tekemisestä. Olenhan minäkin ruotsalainen, perkele soikoon! Lupaan että yritämme enemmän tästä lähtien, Olsdal vakuuttelee. Vaikka Placebo onkin tunnettu ja rakastettu maailman jokaisella laidalla, löi vankka kannattajakunta myös Suomessa bändin ällikällä. ­ Olemme viettäneet paljon aikaa EteläRanskassa, ja viimeksi kun olin siellä, näin tyypin kävelemässä ympäri kaupunkia, hänellä oli Placebo-paita ja meikkiä. Lopulta hän sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja tuli juttelemaan. Hän oli Suomesta ja rukoili meitä tulemaan takaisin sinne, koska siellä on kuulemma paljon ihmisiä, jotka odottavat näkevänsä meidät. Se oli liikuttavaa, emme tienneet että meillä on niin paljon kannatusta siellä. Uuden levyn tiimoilta yhtye keikkailee ne "tavalliset puolitoista vuotta". Studio- ja promootiotyön jälkeen miehet lähtevät kiertueelle innokkaina. ­ Kun on studiossa, tulee polttava tarve päästä kiertämään. Tahtoo päästä soittamaan niitä uusia biisejä, tahtoo sen keikkafiiliksen. Ja nyt lähdemme reissuun paremmalla yhteishengellä kuin aikaisemmin. Lavalla nähdään Brian Molko-Steve Hewitt-Stefan Olsdal-kolmikon lisäksi ylimääräinen kitaristi sekä elektronisista äänistä huolehtiva musikantti. Kitarapohjainen soundi saa Olsdalin innostumaan. Lavalle ei mennä vain soittamaan ja jähmettymään, vaan antamaan kunnon show. ­ Tietenkin ne tutut elektroniset elementit tulevat olemaan mukana, mutta halusimme erityisesti bändifiilistä rundille. Placebo livenä on viisi ihmistä. On ollut aikoja, jolloin sekä minun että Brianin kädet ja jalat ovat olleet varattuina vain soittamista varten. Se oli kamalan staattista. Ja kun lavojen koko kasvoi suosion myötä, me halusimme päästä liikkumaan enemmän. Kiertueen jälkeen suunnitelmat ovat vielä avoimet. Uuden levyn tekemistä ei vielä mietitä. Jäsenistöstä jokaisella on omia projekteja, joille myös halutaan löytää aikaa. ­ Edessä on paljon kiertämistä, kuten tavallista. Sitten varmaan teemme uuden levyn. Ja niitä soolojuttuja. Minä työstän parhaillaan sivuprojektini levyä. Oma juttuni on enemmän pop-orientoitunutta materiaalia, mutta uskon, että Placebon fanit tykkäisivät siitä. Sen nimi on Hotel Persona. Ja Brianilla on kaikki kymmenet omat juttunsa, Olsdal hymähtää. Luovuudesta ja tekemisestä ei siis ole pulaa. Placebon tulevaisuus näyttää avoimelta ja valoisalta. ­ Ei tunnu lainkaan siltä, että ideat loppuisivat. Päinvastoin. Mehän tavallaan saimme juuri valmiiksi vasta ensimmäisen levymme. Teksti: Lotta Heikkeri Kuva: Emi POIS TURVA-ALUEELTA Placebo tekee vahvan paluun uudella albumillaan. Stefan Olsdal kertoo, kuinka osittaisesta Peter Pan -syndroomasta kärsivä kolmikko raahattiin pois turvallisilta vesiltä orgaanisemman soundin äärelle. Meds, Placebon viides studiolevy, jatkaa yhtyeen historiaa tutuilla teemoilla ja uusvanhalla otteella. Musiikillisesti bändi on harpannut ajassa taaksepäin; orgaanisuus oli studiossa elektronisuutta tärkeämpi taikasana. ­ Levy on tavallaan paluu rokkibändiksi. Musiikki on palannut siihen, että kappaleet perustuvat kitaralle ja pianolle, kun aikaisemmin luotimme paljon enemmän tietokoneisiin ja syntikkaan, Stefan Olsdal kertoo. Placebosta puhuttaessa rock ei kuitenkaan tarkoita sitä perinteisintä rokkenrollia, vaan bändin ensimmäisiltä levyiltä tutuksi tullutta äänimaailmaa. Olsdalin mukaan tunnistettava soundi ei ole pahaksi. ­ Minun mielestäni se ei ole huono asia ollenkaan. Se vain osoittaa, että on olemassa jokin tietty soundimaailma, ja se soundimaailma on nimeltään Placebo. Levyn biisit kirjoitettiin pääosin Ranskassa ja työstettiin studiossa yhdessä tuottaja Dimitri Tikovoin kanssa. Olsdal myöntää, että tuottajalla oli suuri rooli levyn muodostumisessa. Ulkopuolinen korva osasi sanoa mikä toimii ja mikä ei. ­ Kaikki oli lopulta kiinni tuottajavalinnastamme. Kun tulimme studioon meillä oli visio, halusimme elektronisen ja hieman hiphopiin päin olevan soundin. Mutta Dimitri sanoi, että koska bändi on tekemässä viidettä levyään, on olemassa riski jäädä turva-alueelle. Tikovoi onnistui lopulta raahaamaan jääräpäisen kolmikon ulos tuolta turva-alueelta. Aluksi vastaan hangoitelleet musikantit kiittävät nyt miehen itsepintaisuutta. ­ Hän ei halunnut meidän käyttävän juttuja, joita olemme jo käyttäneet ja halusi meidän haastavan itsemme. Hän halusi 16 tuoda esiin parhaan suorituksen meistä, halusi palata takaisin sellaisen innon, tunteen ja mielentilan luokse millainen meillä oli ensimmäistä levyä tehdessä. Ja me bändinä sitten... me tavallaan löysimme juuremme uudestaan. Ja sillä tavalla albumista tuli paljon aidompi, Olsdal kertaa. ­ Alussa se oli todella vaikeaa, onhan se herkkä alue. Ihan kuin jollain olisi parannusehdotuksia sinun vauvoihisi. Ne ovat kuitenkin lähinnä sydäntä sillä hetkellä. Placebo oli jo vuosikausia haaveillut yhteistyöstä Nine Inch Nails- ja Smashing Pumpkins-miksaaja Floodin kanssa. Aikataulu- ja halukkuusongelmat olivat ennen olleet esteenä, mutta nyt Flood itse otti yhteyttä bändiin. ­ Tällä kerralla hän itse soitti meille ja kysyi saisiko hän miksata levyn. Jouduimme yllättävään asemaan: "kaikkien vuosien jälkeen sinä tulet ja haluat miksata meidän levymme?" Sanoimme sen sopivan mainiosti, Olsdal nauraa. ­ Flood toi monia asioita pintaan biiseissä. Laulut ovat nyt kovemmalla. Ja soundi ylipäänsä on suuri, jollain tavalla kuivempi. Se sopii biiseihin tä parempia biisintekijöitä ja soittajia, mutta tavallaan me kuitenkin painimme aika lailla samojen asioiden kanssa kuin muutama vuosi sitten. Mutta nyt ne tulevat esiin eri tavalla, koska olemme eri tilanteissa. Bändi on kasvanut aikuisemmaksi, mutta Olsdal teroittaa, että liian vakavaksi heittäytyminen tuhoaa korvaamattoman osan bändin sielusta. Peter Pan -syndrooma, aikuiseksi kasvamisen pelko, on hänen mielestään kiinteä osa rokkarin sielunmaisemaa. ­ Toisinaan sitä saa kyllä olla aika vapaa kaikenlaisesta vastuusta. Mutta samalla täytyy muistaa, että on kuitenkin kyse omasta elämästä, ja siitä täytyy pitää huolta, ja myöskin huolehtia niistä ihmisistä, jotka pyörivät ympärillä. Mutta kyllä, siihen liittyy sellainen Peter Pan -kompleksi, jos soittaa rokkibändissä. Kun laittaa kitaran kaulaan, niin... Kova kitaran äänihän on nuorista ihmisistä varsin houkuttelevaa. Se on varmaan syy siihen, miksi Placebo saa aina lisää nuoria faneja vuosien vieriessä. Ja se taas pitää meidätkin henkisesti nuorina. Pitää asennettamme yllä, mies naureskelee. Meds jatkaa Placebon kehityskaarta edellisiltä levyiltä tutuilla lääkityksen ja ahdistuksen teemoilla. Fokus on kuitenkin siirretty omasta navasta ympäröivään maailmaan. ­ Me lähdimme jonkinlaiselle matkalle musiikin kanssa. Olimme avoimia sille, mihin se veisi meidät. Kaikki biisit, jotka päätyivät levylle, sattuivat vain sopimaan erinomaisesti yhteen. Niillä kaikilla on yhteinen konsepti. PETER PAN -SYNDROOMA Placeboon on mediassa isketty lähtemättömästi keskenkasvuisuuden leima ja ennakko-oletus teiniangstista. Bändin ensimmäinen levy ilmestyi jo kymmenen vuotta sitten, joten kasvua on tapahtunut sekä musiikillisesti että yksityiselämässä. ­ Luulen, että meistä on tullut ajan myö-
• THE SOUNDS VAATIMATTOMAT MAAILMANVALLOITTAJAT Ruotsalaista The Soundsia on usein kuvailtu laatusanoilla tyylikäs, trendikäs ja 80-lukulainen. Itsevarma viisikko lähtee toinen levy kainalossa valloittamaan loputkin maailmasta. Kitaristi Felix Rodriguez ja rumpali Fredrik Nilsson istuvat Tavastian kyljessä sijaitsevan Ilveksen pöydässä tyylikkään boheemeina. The Soundsin maine trendsetterinä ei ole tuulesta temmattu. Harvoin näkee heti puolen päivän jälkeen rokkareita näin laadukkaasti leikatuissa takeissa tukat muodikkaasti geelin avulla sekaisin. Parhaiten pukeutuvan bändin Elle-pystin lisäksi ensilevy Living in America poiki lukuisia palkintoja myös musiikillisista ansioista. ­ Emme ole ajatelleet mitään palkintojen voittamista, Felix kertoo uuden Dying to Say This to You-levyn synnystä. ­ Ei meillä paineita ollut. Me taisimme voittaa parhaan tulokkaan pystin kaikissa mahdollisissa äänestyksissä. Ja sitä palkintoahan me emme voi enää voittaa. Esikoislevy oli menestys paitsi Skandinaviassa myös Yhdysvalloissa, jossa bändi keikkaili ja promosi ahkerasti. Miesten mukaan aika ulkomailla vaikutti positiivisesti toisen levyn tekoprosessiin. ­ Levyn tekeminen oli helppoa. Olemme olleet viimeiset kolme vuota rundaamassa. Siitä saa vaikutteita ja kokemuksia. Itse kirjoittaminen, homman paperille paneminen, ei ollut vaikeaa, Felix muistelee. Bändi ei tien päällä ollessaan ehtinyt miettiä uutta materiaalia, joten kirjoittamisprosessille pyhitettiin aikaa kotimaassa. ­ Kirjoittaminen oli tällä kertaa erilaista. Ekan levyn biisit tehtiin parin, kolmen vuoden aikana, me kasasimme ne ja hioimme niitä treenikämpällä. Tällä kertaa istuimme alas ja aloimme kirjoittaa omassa pikku pikku studiossamme. Vei jotain neljä viisi kuukautta kirjoittaa kaikki levyn biisit. Myös äänitysprosessi suoritettiin ammattimaisemmin ja ajan kanssa Kaliforniassa amerikka18 laisen tuottajan kanssa. Miesten mielestä levyltä kuuluu se, että aikaa on ollut tarpeeksi. ­ Aikaa oli paljon enemmän. Ensimmäinen levymme purkitettiin noin kolmessa viikossa. Oli paljon enemmän aikaa, paljon enemmän tilaa. Ja itseluottamusta. Se, että eka levy menestyy, ei tuo pelkästään onnistumisen paineita tai negatiivisia tuntemuksia. Se myös antaa itseluottamusta, Fredrik summaa. ­ Taisimme kaikki nauttia studiotyöskentelystä. Olemme aina halunneet olla isossa studiossa, jossa ihmiset tekevät kaikkea puolestasi. Tuli vähän pilalle hemmoteltu olo, mutta pitäähän sellaista ainakin kerran elämässään kokea, mies jatkaa naureskellen. tä. Alussa tappelimme, emme fyysisesti mutta sanallisesti. Kompromisseja joutuu tekemään. Siitä varmaan tietää tehneensä hyvän levyn, kun on itse tyytyväinen ja tuottajakin on mielissään lopputuloksesta, jatkaa Felix studiotyöskentelyn ongelmista. Vaikka yhtye rallattikin isoimmassa hitissään siitä, ettei haittaa, vaikkei Amerikassa asukaan, paistaa miesten puheista läpi tyytyväisyys aikaan Yhdysvalloissa ja mieltymys paikallisiin työtapoihin. ­ Kaikki on siellä suurempaa! En halua sanoa, että parempaa, mutta siellä melkein kaikki musiikkibisneksessä työskentelevät tekevät sitä kokopäiväisesti, mitä ei täällä niin paljon näe. Me olemme siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että voimme tehdä tätä kokopäiväisesti. Monet vain vähän meitä pienemmät bändit eivät tule toimeen pelkällä soittamisella, Fredrik summaa. The Sounds ei uskalla vielä sanoa breikanneensa Yhdysvalloissa, mutta myöntää saaneensa luotua vahvaa fanipohjaa Atlantin toisella puolella. Erikoisen yhtyeen menestyksen kulusta tekee se, että ensin on hyökätty Amerikkaan eikä sen portinvartijana pidettyyn Englantiin. ­ Me ajattelimme sen näin päin: jos breikkaa Amerikassa, breikkaa oikeastaan kaikkialla, Felix nauraa. ­ Me haluamme mennä kaikkialle! Mutta Yhdysvalloissa me olemme tavallaan jo lanseeranneet itsemme, saaneet jo fanipohjaa, joten meidän pitää uhrata aikaa sinne. Samaan aikaan haluamme kuitenkin tasapainottaa tilannetta kokeilemalla uusia markkina-alueita, joissa suosio on vielä pientä tai olematonta, Fredrik lisää. ­ Englanti, Japani, listaa Felix tulevia kohdemaita. ­ Siellä emme ole vielä olleet. Ja itse asiassa emme ole viettäneet kovinkaan paljon aikaa Euroopassa, nyt kun sitä ajattelee. Olisi mahtavaa tehdä iso kiertue Euroopassakin. ma se kuinka vanhoja olemme. Meillä on hirmuisen hauskaa lavalla, Felix sanoo. ­ Minä ainakin tunnen rentoutuvani lavalla. Mutta energisellä tavalla. Ei meitä koskaan jännitä takahuoneessa. Se on se päivän kohokohta, Fredrik lisää. Tanskassa ja Ruotsissa on käsite Jante-lag. The Sounds on useasti kritisoinut tätä periskandinaavista "pidä kynttilääsi vakan alla" -asennetta. ­ Jante-lag on sitä, ettet saisi ajatella olevasi parempi kuin joku muu tai hyvä yleensäkään, Fredrik määrittelee termin. ­ Jenkeissä tehdään päinvastoin. On isoimmat autot ja kehuskellaan koko ajan. Siellä tyypit tekevät kaikkensa, jotta muut tietäisivät heidän menestyksestään. Pohjoismaissa ollaan vain: "Soitatko jossain bändissä?" "Joo." "Onko se hyvä?" "No, tavallaan kai..." Jenkeissä kaikki sanovat myyneensä vähintään platinaa, Felix lisää. The Sounds ei lähde paukuttelemaan henkseleitään Amerikan malliin, mutta uskaltaa myöntää olevansa ylpeä omasta työstään ja menestyksestään. ­ Olemme aina toki ylpeitä kaikesta mitä teemme ja saavutamme, mutta emme sillä jenkkiläisellä tavalla. Emme me kehuskele. Minulla ei ole edes ajokorttia, Felix summaa. ­ Minulla oli joskus polkupyörä, mutta se varastettiin, Fredrik lisää. Samana iltana Tavastialla The Soundsissa ei ole jälkeäkään Jante-lagin vaikutuksesta. Laulaja Maja Ivarsson tepastelee kuin nuori Debbie Harry ja sukeltaa sitten pikkuhousut vilkkuen lavalta yleisön sekaan. Encoren jälkeen yhtye kiittää ja jättää suomalaisyleisön huutamaan lisää. Teksti: Lotta Heikkeri Kuva: Warner ILTA TOISENSA JÄLKEEN The Sounds myöntää avoimesti kasvaneensa sitten esikoisalbumin julkaisun, sekä musiikillisesti että yksilöinä. ­ Olemme kokeneet paljon kaikenlaista yhdessä, myös sellaisia juttuja jotka kasvattavat ihmisenä. Mutta en aio koskaan kutsua itseäni ammattimuusikoksi, en ole tarpeeksi hyvä. Olen vain hiton hyvä kirjoittamaan hyviä biisejä, Felix sanoo. Biisimateriaalista muovautui myös bändille aikaisemmin tuntemattomia tyylilajeja. Levyllä kuullaan kaksi kertaa kappale Night After Night, sekä rehellisenä balladina että reippaammalla otteella soitettuna versiona. ­ Meidän mielestämme molemmat versiot olivat todella hyviä. Kirjoitimme sen vanhemman, siis nopeamman version, ensimmäisten joukossa tälle levylle. Kerran iltamyöhällä minä ja Jesper (Anderberg, koskettimet) istuimme pianon ääreen ja soitimme biisin akustisesti. Hoksasimme, että "hitto, tästähän saisi kunnon balladin!" Bändillähän täytyy olla ainakin yksi balladi, eikö?, Felix kysyy. ­ Ei meillä ole koskaan ollut mitään rajoja tai sääntöjä. Teemme mitä huvittaa, Fredrik lisää. Vaikka bändi onkin aikuistunut, live-tilanteissa avainsanoja ovat vallattomuus ja energia. The Sounds on omimillaan yleisön edessä, eikä ilta toisensa jälkeen lavalle nouseminen kauhistuta tai kyllästytä. ­ Se energia tulee aina olemaan ja näkymään keikoilla. Sa- ONNELLISINA AMERIKKAAN Dying to Say This to You on samanlaista reipasta diskorockia kuin edeltäjänsä. Bändi on tyytyväinen lopputulokseen ja kokee levyn edustavan juuri The Soundsin parhaita puolia. ­ Meillä ei ollut biisejä kirjoittaessa minkäänlaista tiettyä visiota, Felix kertoo. ­ Studiossa otimme biisin kerrallaan. Emme ajatelleet niitä minään kokonaisuutena tai konseptina. Se tulee sitten myöhemmin. Teimme vain sellaista musiikkia, jota sillä hetkellä halusimme tehdä. Erityisen onnellisia olemme siitä, että onnistuimme saamaan levylle juuri sellaisen soundin kuin halusimmekin. Meillä oli joitain ongelmia nauhoituksien alussa, mutta lopputulos on loistava, Fredrik lisää. ­ Onhan se välillä vaikeaa, kun meitäkin on viisi ja sitten tulee vielä yksi tyyppi lisää, tuottaja siis, ja hänelläkin on oma visionsa levys-
• Puhelin soi juuri kun olen astumassa ulos raitiovaunusta Niemisen & Litmasen treenikämpän kohdalla. Herrojen keikkapakettiautosta on hajonnut kumi, joten joudun pummaamaan kyytini Turkuun muualta. Taas jää yksi henkilökohtainen legenda syntymättä. Tapaan kaksikon kuitenkin määränpäässä ruoan ja juoman merkeissä. More Adventures With Nieminen & Litmanen nauhoitettiin nopeasti ja täysin samalla metodilla kuin duon debyyttialbumi. ­ Meillä oli samat kamat, sama studio, sama äänittäjä ja sama tuottaja kuin ekalla levyllä, plus yks lisäpäivä nauhoittamiseen. Kun kerran on löydetty hyvä tapa toimia, niin sitä kannattaa käyttää hyväkseen. Voi tuntua siltä, että kolme päivää on lyhyt aika äänittää levy. Mutta jos lasket et siel ei tee mitään muuta kun soittaa, äänittää ja nukkuu, niin yllättäen niitä äänitystunteja on aika paljon, toteaa Litmanen. ­ Vaatimatonta mutta totta. Ja jos vaatimattomuus kaunistaa, niin edessäni istuu kaksi missiäkin kauniimpaa. Kysyessäni tulevista ulkomaankeikoista ja varsinkin Texasin South By Southwest musiikkimessuista, jossa duo soittaa jo toista kertaa musiikkialan ihmisille, kuitataan asia sillä että se on vain keikka. Ei siinä sen kummempaa. Nieminen & Litmanen ovat kehittäneet uuden musiikkityylin ja ovatkin ainoat Scandinavian Action Jazzin edustajat. ­ Se on lähinnä kapakkapuolen vitsi, joka elää jo omaa elämäänsä, kuittaa Nieminen, ja Litmanen jatkaa: NIEMINEN & LITMANEN SEIKKAILEVAT TAAS Urkuja ja rumpuja syntisen taidokkaasti käsittelevä duo nauhoitti toisenkin levynsä kaksiraiturille livenä, mutta tällä kertaa nauhoituksiin käytettiin jo kolme päivää. Jossainhan sitä pitää kehittyä. ­ Ei me oikeestaan olla ite sitä määrettä käytetty. Musa on musaa ja that´s it. Kehitettiin oma kategoria meidän musalle, koska ei se ollut mitään muutakaan. Itse voin ainakin tunnustautua kyseisen genren kannattajaksi. Duo vie suurempiakin bändejä 60 ihan vaan kahdestaan. ­ Hammondissa ja rummuissa kiteytyy se kaikki olennainen, yksinkertaistaa Litmanen. ­ Kyllä meilläkin meni alkuun puol vuotta treenaamiseen, Nieminen jatkaa. ­ Pitää vaan oppii soittaa kaksistaan, että näillä eväillä pelataan. Ei se helppoo oo. Ikä tuo kunniaa, ja Niemisen & Litmasen viimeisen kahden vuoden hässäkkäkin kertoo omaa ta- rinaansa. Molemmat listaavat uuden levynsä suurimmaksi musiikilliseksi saavutuksekseen ja Nieminen toteaakin olevansa vasta nyt parhaimmillaan. ­ 18-vuotiaana mä en ollu vielä minkäänlainen muusikko, ne asiat on tullu vasta myöhemmin ja tapahtuu nyt. Nuorena palaa helposti loppuun. Kun ihmettelen, mitä vuonna 75 kuollut Leo Jokela duon levyillä tekee, Nieminen tunnustautuu suureksi Komisario Palmu elokuvien ystäväksi. Litmanen antaa Leon inspiroimiin biiseihin selityksen. ­ Me tehtiin ekan levyn Jokela-biisille vähän niinku jatko-osa, jossa Leo siirtyy 70-luvulle. Siinä hahmossa kiteytyy jotenki sellanen suomalainen jäyhä svengi, jota me digataan. Jos suomalainen svengi uppoaa duoon, niin uppoaa se yleisöönkin. Nieminen & Litmanen on varmasti yksi Suomen parhaista livebändeistä. Groove vie mukanaan ja persettä huomaa keinuttavansa ihan ilman omaa tahtoa. ­ Mä en loppujen lopuksi soittaisi yleisölle kovinkaan paljon, sanoo Litmanen ja nauraa. ­ Sitä on vähän kuin teloitusryhmän edessä, se on vähän niinku et nyt on vedettävä, kuittaa Nieminen. Niinpä niin. Keikalla viimeisen biisin jälkeen yleisö huutaa korvia huumaavasti ja pakottaa herrat takaisin lavalle. Kukapa sitä nyt tuollaisen vastaanoton jälkeen haluaisikaan yleisölle soittaa. Teksti: Pirita Söderholm Kuva: GrandPop 19
• 45 DEGREE WOMAN How To Handle The Pain Vakuuttava debyytti kaupoissa 22.3. Tuottajana Hiili Hiilesmaa Musical designerin uusi tilataideteos PRONTO! kaupoissa 29.3. Tapetoi kotisi Slow:n lämpimällä soundilla. www.slow.fi www.45dw.com Samae Koskinen Vol. 1 Pystyyn kehuttu cd kaupoissa. Sis. Hän asuu näillä kulmilla 21
• KWAN Aikaisemman levyn tapaan räpäytyksistä on luovuttu lähes kokonaan. Kyseistä tyylilajia voidaan edelleen käyttää sopivissa tilanteissa, mutta räppiä ei väännetä väkisin, ellei se istu biisiin. Räpeistä luopuminen ei ole aiheuttanut bändille sisällissotaa. Kwan pyrkii demokratiaan ja diktatuurista päätöksentekoa vältellään tietoisesti. ­ Tällä levyllä oli yksi biisi, johon tehtiin valmiit räppi-säkeistöt. Jotenkin se ei kuitenkaan toiminut, sillä biisi lähti väärään suuntaan. Kikkailtiin ja duunailtiin kappaleeseen melodia ja se oli sillä selvä. Eripuraa aiheuttavat asiat jätetään hetkeksi sivuun tai sitten kerta kaikkiaan jutellaan niin kauan, että päästään yhteisymmärrykseen. PURKITUSTA JA BILETYSTÄ Mariko nauttii Kwanissa edelleen prinsessan asemasta, mutta alleviivaa, ettei ole nariseva versio klassisesta satuhahmosta. Kundit osaavat arvostaa tiimin ainoaa naista, joka pitää huolen siitä ettei hänen ylitseen kävellä. ­ Mua on aina oikeasti vituttanut tää tyttö/poika asetelma. Mulla ei ole ikinä itsellä ollut sen kanssa mitään issuee. Se vaan tuntuu kiinnostavan hirvittävän monia. Valitettavan monet tytöt laittavat itsensä tytön asemaan ja sellaiseen rooliin, joka on mielestäni ihan paskaa. Sellainen on hirveän usein laiskuutta. Ei uskalleta ottaa vastuuta. Kwan heittää studiossa ollessaan välillä vapaalle hyvässä seurassa ja työnteon vastapainoksi. Noita mukavia lipsahduksia viihteen puolelle tapahtuu kuitenkin vain silloin kun sellaiselle todella on aikaa. Bändillä on yhteinen ymmärrys siitä, milloin duuni antaa periksi. Mariko vietti Little Notesin nauhoitusten jälkeen kuukauden Etelä-Afrikassa. ­ Mulle oli tosi hyvä ratkaisu lähtee hetkeksi reissuun ja pois siitä kaikesta. Tammikuun alussa miksailtiin levyä, mutta mitään varsinaista karonkkaa ei kuitenkaan vietetty. Olihan siinä niitä iltoja, joina vietettiin tunnelmallisia hetkiä. Bändi on kuvannut Diamondssinkusta Tukholmassa videon, jonka valmistuminen ajoittuu levyn julkaisun läheisyyteen. ­ Siitä on pitkä aika, kun ollaan viimeksi tehty video. Kuvattiin kaksi ihan järjettömän pitkää päivää ja meillä oli ihan mielettömän hieno reissu. Jälki vaikutti todella mageelta ja luulen, että videosta tulee todella hieno. Kwan on kiertueella maaliskuun lopusta aina lokakuulle saakka, toukokuussa tosin vedetään henkeä festarikesää varten. ­ Me tehdään helvetin hyvä ja pitkä kiertue, Mariko lupaa. ­ Festareista Provinssirock on koko komeudessaan ylitse muiden. Siellä on toimivat järjestelyt ja mieletön tunnelma. Tidjân saapuu haastatteluun myöhässä. Kaksikko innostuu kuvailemaan Little Notesia talvisilla sanoilla. ­ Auringonpaiste ja isoja kiiltäviä lumihiutaleita, sanoo Mariko. ­ Joo. Kaunis valkoinen aamu ja todella paljon aurinkoa, lisää Tidjân. Teksti: Laura Gröndahl Kuva: Universal MAHTIPONTISTA FIILISTELYÄ Kwanin ensimmäisestä pamauksesta on kulunut jo kuusi vuotta. Bändi ampuu edelleen kovat piipussa. Enää ei tarvitse edes varmistaa. Varmuuden varalta ja riskit minimoidakseen levy-yhtiö Universal haluaa ennakkokuunteluttaa tuoreet julkaisunsa medialle valvotuissa olosuhteissa. Mikäpä olisikaan otollisempi paikka kuunnella Kwanin uutta Little Notes -levyä kuin uudenkarhea Dynasty Recordings -studio Helsingin Sörnäisissä. Lifestyle-ohjelmassa sisustettu studio lounge-tiloineen on omiaan luomaan positiivisia tunnelmia, ja vieraalla on tilaisuus kuulla Kwanin neljäs pitkäsoitto mukavassa nahkatuolissa istuen. Ulkona on kuulas ja harvinaisen luminen pakkaspäivä. Hetken olen unohtaa olevani työmatkalla. Laulaja Mariko saapuu studiolle sovittuun aikaan. Jumpasta tulleena hän on nälkäinen, ja istahdammekin pähkinäpuulla sisutetun keittiön ruokapöydän äärelle. ­ Mä oon todella tyytyväinen uuteen levyyn. Diggailen sitä, että saimme taltioitua sellaisen hyvän fiiliksen. Ollaan taas askeleen lähempänä meidän live-soundia. Levyn kokonaismoodi miellyttää mua todella paljon, kuvailee Mariko. Kwanin aikaisemmat levyt ovat olleet tyyleiltään keskenään hyvinkin erilaisia. Vuonna 2004 ilmestynyttä Love Beyond This World -levyä on tituleerattu muun muassa taikamusiikiksi. Levy on sävyltään mystinen ja metsäinen, jopa pelottava. ­ Mä pidän sellaisesta meidän edellisen levyn kaltaisesta synkästä ja ahdistuneesta soundimaailmasta todella paljon. Tykkään raskastunnelmaisesta musiikista. Mutta niin naiivilta kuin tämä kuulostaakin, musiikki on aikansa kuva. Jotenkin uudelta levyltä kuuluu se fiilis, joka oli sitä tehdessäkin. Little Notes oli helppo tehdä. Kwanin aikaisemmat levyt ovat ilmestyneet hitaammalla aikataululla. Marikon mielestä Little Notesin tekemisen helppouteen ja hyvään fiilikseen vaikuttivat Dynasty Recordingsin "käsittämättömän hyvät" työskentelytilat. Liikkumatilaa löytyy pitkälle toista sataa neliötä. Halutessaan jokainen bändiläinen löytää oman tilansa huoneistosta. Aikaa voi kuluttaa Pleikkaria pelaten tai sohvalla löhöillen. Työmoraali kuitenkin kertoo, milloin on tehtävä töitä hartiavoimin. Hektisimmässä vaiheessa Kwanin päivät venyivät yli kymmentuntisiksi. Sovittuihin aikatauluihin oli jätetty myös sopivasti joustamisen varaa. ­ Kyllä nämä tilat tuntuu meidän tekemisessä ihan selkeästi. Aikaisempaa levyä tehtiin niin pienessä mestassa, että äänitysvaiheessa kaikkien muiden oli oikeasti oltava hiljaa. Mariko on huomannut, että hyvät sanoitukset syntyvät parhaiten yöllä, vaikka keskittyminen saattaakin tuottaa vaikeuksia pikkutunneilla. ­ Mä tarvitsen kirjoittamiseen oman tilan ja rauhan. Myönnän olevani siinä asiassa aika yhteistyökyvytön. Tarkoitan kuitenkin nimenomaan rauhaa pään sisällä. Se ei tarkoita, etteikö lyriikoita voisi syntyä vaikka metrossa. OMA OUTO TYYLI Kwanin uuden levyn on sekä miksannut että äänittänyt bändin kitaristi Antti Eräkangas. Levyn valmistuminen tekemisen puitteista valmiiseen tuotokseen on nykyään bändin omissa käsissä. The Rasmuksen Pauli Rantasalmi säveltää biiseihin pohjat, joita bändi veivaa itse eteenpäin. ­ Paulin rooli oli tällä kertaa hieman erilainen, sillä hän oli käytännössä katsoen koko ajan poissa. Oltiin yhteydessä netin ja puhelimen avulla. Sitä mukaa kun matskua tehtiin, lähetettiin kaikki aina eteenpäin ja vaihdeltiin ideoita. Teknologian ihmeiden ansiosta yhteydenpito ei ollut ollenkaan hankalaa. Marikon ja Kwanin toisen laulajan Tidjânin työskentely on toisinaan hyvinkin symbioottista ­ kaiken on kerta kaikkiaan mentävä yksiin. Onnistumisen reseptinä saattavat olla kumpaisenkin omat, toisesta riippumattomat työskentelytavat. Vapaa-ajalla Marikolla ja Tidjânilla on erilliset intressinsä ja ystäväpiirinsä. ­ Sanotaan vaikka näin, että rundin aikana tulee pyörittyä yhdessä ihan kyllästymiseen saakka. Mutta kun on tauko, me ei välttämättä nähdä moneen viikkoon. Tälle levylle me päätettiin kirjoittaa ihan omillamme. Ensin päätettiin biisit, joita lähdetään työstämään ja sitten kylmän viileästi jaettiin ne keskenämme sen mukaan, mitkä kumpainenkin tekee. Yhteistyössä kirjoitettiin studiolla, heiteltiin toisillemme ideoita ja ajatuksia. POSITIIVISUUTTA ASENTEELLA Kwanin materiaali on alusta alkaen ollut omaleimaista ja sille on ollut hankala löytää sopivaa kategoriaa. Esimerkiksi Emma-patsaita on pokattu sekä hip-hop/dance- että pop-albumi-sarjasta. ­ Mehän voitaisiin olla kantrisarjan ensimmäiset voittajat, jos sellainen tulisi mukaan, Mariko nauraa. Hänen on helppo luokitella ominaisuuksia, joista Kwan ei tyylimuutoksista huolimatta koskaan luovu. ­ Hyvät rumpubiitit, tiukka basso ja mahtipontisuus ovat aika kuvaavia sanoja. Meidän musiikki elää ihan omassa maailmassaan. Little Notes on Kwanin aikaisempia albumeja tunnelmallisempi ja sitä voisi luonnehtia jopa asteen herkemmäksi. Hyvien tuntemusten ja mahtipontisuuden yhdistely ei kuitenkaan tuota ongelmia. ­ Tää on fiilislevy, ja musta tuntuu, että se on jonkinlainen kasvun merkki. Me ollaan opittu löytämään sellaista hyvää herkkyyttä. Hirveen herkästi hyvät tunnelmat ja diggailut kääntyvät naiiveiksi ja jotenkin juustoiseksi meiningiksi. Positiivisuutta pitää oppia käsittelemään asenteella. DYNASTIA LAAJENEE Kwanin Little Notes tehtiin uudessa Dynasty Recordings -studiossa, jonka osakkaina ovat The Rasmuksen Lauri Ylönen ja Pauli Rantasalmi, Kwanin tuottaja-kitaristi Antti Eräkangas sekä Antti Eriksson. ­ Lauri ja Pauli ovat haaveilleet tästä jo pitkään, Antti Eriksson kertoo, ­ ja Kwanin kaksi edellistä levyähän tehtiin Paulin ja Eräkankaan Antin työhuoneessa. Sitten palaset loksahtivat kohdalleen ja yhtiö perustettiin. Millaisen studion halusitte rakentaa? ­ Sellaisen, jossa on mukava olla. Studiot ovat monasti synkähköjä, ja meille oli tärkeää, että ihmiset viihtyvät täällä. Halusimme, että ilmapiiri olisi luova. Mitä kaikkea Dynasty Recordingsin toimintaan kuuluu? ­ Dynasty Recordings ei ole pelkästään studio, vaan myös levy-yhtiö. Tällä hetkellä meillä on artisteina Kwan ja VonHertzenBrothers, joiden uusi albumi ilmestyy tänä keväänä. 22
• Paha kaksonen perustettiin kesällä 2004 Jyväskylässä. Bändi syntyi ahkeran Motörhead-, AC/DC- ja Turbonegro-diggailun hengessä. Laulukieleksi valittiin suomi. ­ Se kesä tehtiin toisen kitaristin kanssa biisejä ja ekoissa treeneissä oli jo kuusi kappaletta valmiina. Päätettiin laulaa ryyppäämisestä ja panemisesta eikä mistään politiikasta. Ei tosin ihan niin vulgaaristi kuin jotkut bändit, selittää laulajakitaristi Hässi. Hässin lisäksi kokoonpanossa vaikuttavat basisti Metzger, rumpali T. Müller ja myöskin kitaraa soittava laulaja Otto Jii. Äijillä on vankka bänditausta paikallisista orkestereista, joista kuitenkin Paha kaksonen on ensimmäinen albumin julkaissut ryhmä. Kolme neljäsosaa yhtyeestä soittaa myös AC/DC-coverbändi Dirty Deeds Indeedissä, joka on keikkaillut ympäri maata. ­ Tämän bändin kanssa on kaikki tapahtunut nopeasti. Ollaan kuitenkin yli kolmekymppisiä miehiä jo. Paikallisesti ollaan yritetty sitä sun tätä ennen. Paha kaksonen levyttää omalle Fan Recordsille, jonka Hässi perusti aikoinaan muutaman ystävänsä kanssa. Yhtiö on tähän asti pukannut markkinoille lähinnä ep-levyjä, Kaksosten kiekko on levymerkin ensimmäinen pitkäsoitto. Yhtyeen nimen mukaan ristityn debyyttilevyn tekemisessä ei kauan nokka tuhissut. Se purkitettiin kotikaupunki Jyväskylässä lyhyessä ajassa. ­ Kuusi päivää äänitettiin. Ei ollut mitään turhia hieromisia, yhdellä tai kahdella otolla sisään, PAHA KAKSONEN ALAHUULI EI VÄRISE Jyväskyläläinen Paha kaksonen soittaa omien sanojensa mukaan "stadionpunkkia", koska siinä yhdistyy kaksi ääripäätä ­ stadionrockin paisuttelu ja nopea, rosoinen rokki punk-asenteella. jotta rokkisärmä säilyisi, Hässi kertoo. Mies uskoo levyn löytävän tiensä rokkidiggarien hyllyyn. ­ Samahan se kuka levyn ostaa, kunhan vain ostaa. Kyllähän tämän pitäisi purra karskista rockista tykkääviin. Tuskin kumminkaan joku Liisa 17-vee Saarijärveltä, joka kuuntelee Uniklubia tai Negativea, ostaa meidän levyä. Bändi ei ole vielä ehtinyt juurikaan keikkailla. Äijärokkia kun tehdään, voisi helposti kuvitella yleisönkin olevan huulipartavoittoista. ­ Jengiä on ollut laidasta laitaan, ei vain miehiä. Vaikka naisista ja naisille lauletaankin, ei musiikkimme ole tehty pelkästään heteroille. Koska Paha kaksonen ei ole ainakaan vielä suosionsa puolesta "mikään Mokoma", uskoo Hässi pitemmän keikkarupeaman lankeavan syksylle. Kesäksi mies ei uskalla luvata vetoja, vaikka halu lavoille kova onkin. ­ Ollaan vanhojen bändiemme kanssa keikkailtu kaikissa hevon perseissä. Nyt odoteltiin levyä ja keikkamyyjää. Ilman levyä ei oikein pääse kunnon keikoille. Hässi ei koe yhtyeensä edustavan ns. suomimetallia. Enemmänkin lähtökohdat löytyvät rockista, ja asenne tulee puolestaan punkista. Kotiteollisuuden mies mainitsee esimerkkinä, joka vuosien työllä saavutti nykyisen asemansa. ­ Ei tässä mitään haavekuvia ole. Ei olla mulkku sojossa menossa Tavastian takahuoneeseen. Jos nyt saisi levyn per vuosi tehtyä. Levykotelossa on mukana myös drinkinteko-ohje. "Paha kaksonen" on yhtä kuin Jägermeisteria, Jaloviinaa ja jäitä samaan lasiin. ­ Se on ihan itse keksitty ja meidän lempijuoma. Toivomme kovasti, että vaikka vuoden päästä se olisi jo niin laajalle levinnyt, että baariin mennessä myyjä tietäisi sen. Nimi puolestaan tulee siitä, kun aikoinaan päätin, että jos mulla on joskus suomenkielinen yhtye, on se sitten Paha kaksonen. Aamulla kun herää kissanpissan maku suussa eteisen lattialta, eikä muista yhtään mitään, voi moraalista krapulaa lievittää sanomalla, "etten se ollut minä, vaan paha kaksonen". Hässi tuumaa, ettei ole mikään itsetarkoitus, että bändin levy nousisi listoille, mutta se on tietysti toivottavaa. Paskempiakin lättyjä on listalla koko ajan. ­ En oikein tajua, miksi parikymppiset jätkät vääntää jotain synkkää mollijollotusta kajaalit silmissä alahuuli väristen. Rokin pitäisi olla hauskanpitoa! Me yritämme olla pirteämpiä ja tavoitella hyvänolon tunnetta ­ rillutella, ei itkeä. Teksti: Kimmo Jaramo Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen 23
• ISMO ALANKO SÄÄTIÖ LEIJAILUA AVARUUDESSA Ismo Alanko Säätiön uusi levy Ruuhkainen taivas on kaurismäkeläinen kertomus ihmisistä, joilla ei tunnu menevän kovinkaan hyvin. Edeltäjäänsä haikeampi albumi on sukua Hallanvaaralle. Ismo Alanko Säätiön ensimmäinen levy Pulu julkaistiin vuonna 1998. Sen jälkeen vain Säätiön puheenjohtaja eli Ismo Alanko ja hänen rytmittäjänsä Marko Timonen ovat pitäneet tuolinsa hallituksessa. Vuonna 2002 julkaistun Hallanvaaran jälkeen Säätiön kokoonpano vaikuttaa vakiintuneen, ainakin täksi kaudeksi, kun Alangon ympäriltä löytyvät uudella levyllä Riku Mattila, Jarno Karjalainen, Timo Kämäräinen ja Marko Timonen. ­ Kyllä työskentely on muuttunut siitä ensimmäisestä Säätiöstä jo ihan senkin takia, että Kimmo Pohjonen oli todella hallitseva hahmo hanurinsa kanssa. Kimmon soitin vastasi melkein koko orkesteria. Nykyisellä Säätiöllä ei ole mukana sellaista yhtä määräävää soitinta, Ismo Alanko sanoo. Kimmo Pohjosen soitin jätti Alangon vuonna 2000 ilmestyneen Sisäinen solarium -levyn jälkeen. Seuraavan levyn, Hallanvaara, Alanko teki oikeastaan ilman bändiä. Hallanvaaraa hallitsivat jouset ja muut klassiset soittimet. Hallanvaaran jälkeen Alanko kokosi uuden Säätiön, joka on siitä lähtien leijaillut mukana. ­ Mä päätin reilu vuosi sitten, että tehdään tällä bändillä toinenkin levy. Silloin mulle tuli sellainen olo, että meneillään oleva juttu oli tämän bändin kanssa jotenkin vaiheessa. Bändi oli niin helvetin kovassa vedossa, että olisi ollut älytöntä tiputtaa se kyydistä. Ismo Alanko Säätiön helmikuun 22. päivä julkaistun albumin, Ruuhkainen taivas, musiikillinen linja alkoi syntyä jo tuolloin. 24 ­ Päätökseni jälkeen ryhdyin visioimaan sitä, millaisia sävellyksiä ja minkälainen meininki levyllä tulisi olemaan. Sitten aloin vain määrätietoisesti tekemään sitä musaa, joka mielessäni vastasi bändin sen hetkistä olotilaa. säveltämään Minä ja pojat -levyä, huomasin, että olin edelleen aivan poikki Hallanvaaran säveltämisen jäljiltä. Halusin sitten tehdä levyn aivan eri pohjalta, sellaisella rennolla ja vapautuneella rockmeiningillä, Alanko sanoo. Alanko oikeastaan tekee paluun Hallanvaaraan näin neljä vuotta sen julkaisemisen jälkeen. Minä ja pojat on nähtävissä eräänlaisena välityönä, joka hioi nykyisen Säätiön yhteistyön kuntoon, mikä on kuultavissa uudella levyllä. ­ Tavallaan nyt mä jatkoin siitä, mihin jäin Hallanvaaralla. Mulla oli ajatus siitä, että biisien melodiakaaret olisivat pitkiä ja eteneviä, kuten esimerkiksi Hämärämiestai Liitto -kappaleissa. Toki siellä joukossa on muutama niin sanottu tavallinenkin rock-kappale. Yksi suuri ero Hallanvaaraan on Säätiön osuus levyn teossa. Kitaristi Timo Kääriäinen on tehnyt kitarasovitukset lähes jokaiseen uuden levyn kappaleeseen. ­ Meillä on sellainen tapa työskennellä studiossa, että pojat saa soittaa ihan mitä vain. Mä itse yritän siinä haahuilla ja katella vähän niiden toimia. Pikkuhiljaa löydetään yhteisiä ajatuksia ja saadaan tunnelma kohdalleen. ­ Mutta Kämäräisellä oli kyllä iso osuus noiden kitaroiden kanssa. Heti alkuun me Rikun kanssa päätettiin, että särökitaroita ei käytetä. Tai onhan siellä vähän säröä, koska kitarahan särisee, kun sitä lyö kovaa. ­ Kun tämä oli selvää, niin Timo mietti ja oikeastaan päättikin, mitä ja miten me kaikki kolme kitaroita soitetaan. Levyllä on paljon mielenkiintoista materiaalia, joka kuulostaa siltä kuin ne olisi tehty muilla soittimilla kuin kitaroilla, mutta ihan kitarayhtye tässä ollaan. ­ Timohan tuli aina perustelemaan hyvin tarkkaan mulle, miksi näitä kitaroita pitää juuri tässä kohtaa kappaletta tällä tavalla nyt soittaa. Perustelut alkoivat yleensä tyyliin "koska tässä biisissä sanotaan näin, niin...", Alanko sanoo. ­ En mä tiedä. Jostain syystä tähän tuli tällainen omituinen henkilögalleria. Sanoituksia tehdessä tuntu, että niitä henkilöitä tulee vain lisää ja lisää. Laulan edelleenkin minämuodossa, mutta sellaisissa irrallisissa roolihahmoissa. ­ Näitä henkilöitä yhdistää se, että kaikilla näyttää menevän perkeleen huonosti, Alanko naurahtaa. ­ Mähän annan musiikin määrätä tekstien teemat, periaatteessa siis. Siitä lähden liikkeelle. Ihan intuitiivisesti rupean kirjoittamaan, mitä biisi tuo mieleen ja siitä alan sitten kehittelemään sanotuksia. Alitajunnastahan sanoitusten pitäisi pulputa, mutta en tiedä mistä nämä kaikki onnettomat hahmot levylle tulivat. Mutta onhan tässä kuitenkin lämmin tunnelma. Sanoitukset, kuten kaikki varmasti tietävät, ovat tärkeä osa Ismo Alangon musiikkia. Kertaakaan hän ei ole kuitenkaan niitä levyjensä kansilehtiin kirjoitellut ja on omien sanojensa mukaan kärsinyt siitä, kun internetin fanisivuilla lyriikat on kirjoiteltu vähän miten sattuu. ­ Nyt olin ihan viittä vaille laittaa tekstin kansiin, mutta en mä pystynyt. Sanoitukseni ovat laulutekstejä, ne näyttävät jotenkin hölmöiltä paperilla. Mutta nyt uskallan ihan julkisesti luvata, että joka kuukausi laitan meidän nettisivuille yhden levyn sanoitukset. Sitten joskus sieltä löytyvät kaikki levyttämäni sanoitukset. Teksti: Jani Sipilä KUva: aleksi Koskinen PALUU HALLANVAARAAN Ismo Alanko sävelsi levyä lähes vuoden. Tavalliseen tapaansa hän rämpytteli kitaraansa kellarissa ja hiljalleen löysi levylle biisien alkuja. ­ Aika yksin mä yleensä biisit teen. Tällä kertaa soitin heti alusta asti ihan todella alkeellisia demoja Rikulle, joka vaikutti osaltaan sävellysprosessiinkin. Ruuhkainen taivas -levyn tekemiseen kului huomattavasti enemmän aikaa kuin edelliseen Minä ja pojat -levyyn. Se oli nykyisen Säätiön ensimmäinen studiotuotos, joka on tehty aivan eri lähtökohdista kuin Ruuhkainen taivas. ­ Itse koen tämän Hallanvaaran jatko-osaksi. Ei niinkään tekstimielessä, vaan musiikillisesti. Kun silloin Hallanvaaran jälkeen lähettiin tämän bändin kanssa kiertueelle, me sovitettiin jousille ja orkesterisoittimille tehtyjä kappaleita kitaroille. Niistä biiseistä tuli aika erikoisia, jos verrataan siihen miltä kitarabändi tavallisesti kuulostaa. ­ Joka tapauksessa Hallanvaaran biisit toimi niin hyvin kitaroilla, että ajattelin jo silloin, että siitä pitäisi jatkaa. Sitten kun ryhdyin LEVY TÄYNNÄ ONNETTOMIA HAHMOJA Ismo Alangon määrätietoisen sävellysprosessin tuloksena on vahva albumi, joka ei missään kohtaan vetäydy liian vakavaksi. Alanko osaa edelleen nauraa itselleen (ja muille), mutta myös laulaa surumielisestä kokemuksista ja olla melankolinen. ­ Kun nyt kuuntelen tätä levyä kokonaan, huomaan, että siinä on aika selkeäkin tarina tai joukko tarinoita, jotka pyörivät saman teeman ympärillä. Koko levyhän alkaa siitä kaverista, joka lähtee pienestä kylästä intoa pursuten ja haaveillen Keilaniemestä ja Hollywoodista, mutta sitten se todellisuus näyttäytyykin hivenen ankarampana. Alangon sanoitukset poikkeavat hieman siitä, mihin olemme esimerkiksi Kun Suomi putos puusta -levyn jälkeen tottuneet. Alangon henkilökohtaisuus näyttää väistyneen ja tilalle ovat tulleet... niin mitkä?
• Suomen ainoa DVD-tehdas! www.datamate.fi DATA-MATE OY Joustava palvelu, tuorein tekniikka ja nopeat toimitukset DVD ­ Raakamateriaaleista valmiiksi tuotteeksi yhden katon alla (enkoodaus, valikot, authorisointi... käytössä 6-väri ­offset-printteri, automaattinen pakkauslinja, erikoispakkaukset... ) CD ­ Edullisin hinnoin, laadusta tinkimättä CD-R ja DVD-R ­ Laadukkaat kopiot promokäyttöön kun haluat erottua eduksesi (pienetkin erät mahdollisia) Pyydä tarjous: puh (09) 5404 360 · fax (09) 5404 3610 www.datamate.fi 27
• 28
• Dragonforce on löytänyt uuden basistin. Paikan sai yhtyeen kiertuebasistina jo toiminut Frederic Leclercq. Edellinen vakibassottelija Adrian Lambert erosi Dragonforcesta voidakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Suicidal Tendencies valmistelee uutta albumia. Miksaukset saadaan loppuun ensi kuussa. Valmisteilla on myös live-dvd. Slayerin uusi albumi julkaistaan syksyllä. Vielä nimeämättömällä levyllä rumpaloi pitkästä aikaa Dave Lombardo, ja vastaavana tuottajana toimii Rick Rubin. Sitä ennen, tarkalleen ottaen 06.06.06, Jenkeissä käynnistyy Slayerin, Lamb of Godin, Mastodonin ja Children of Bodomin seitsenviikkoinen yhteiskiertue The Unholy Alliance. Monster Magnet on perunut Euroopan-kiertueensa laulaja Dave Wyndorfin jouduttua sairaalaan huumeiden yliannostuksen vuoksi alkuviikosta. Myös loppuunmyyty Tavastian-keikka peruuntuu. Uusia kiertuepäivämääriä ei ole vahvistettu. Iron Maidenin uusi albumi valmistuu tuottaja Kevin Shirleyn valvonnassa. Brittiyhtyeen neljästoista studiolevy julkaistaan ennen loppuvuodesta alkavaa kiertuetta, joka tuo Maidenin myös Tampereelle ja kahdelle keikalle Helsinkiin. Eteläafrikkalainen grungemetalliyhtye Seether nousee Tavastian lavalle toukokuussa Koffin 1st Warning -klubilla. Seetherin viimeisin albumi Karma And Effect julkaistiin viime syksynä. Los Bastardos on raskaan rockin kotimainen superkokoonpano, jossa vaikuttaa muun muassa Peer Güntista, Leningrad Cowboysista, Hassisen koneesta ja Royal Trampsista tuttuja karjuja. Yhtyettä on luonnehdittu seuraavasti: "Rumat karvaiset miehet soittavat kovemmin kuin Motörhead, räkäisemmin kuin AC/DC ja raskaammin kuin Black Sabbath!" Los Bastardosilta on tulossa albumi, jota Viva Los Bastardos -single jo pohjustaa. 45 Degree Woman -yhtyeen single Never Needed on ladattavissa yhtyeen kotisivuilta (www.45dw. com) ilmaisena nettisinkkuna. How to Handle the Pain -debyyttialbumilta lohkaistu single sisältää kappaleet Never Needed, Dead Pilot ja Never Needed (Spanish edit). Yhtye lupaa, että single on ladattavissa ilmaiseksi vuoden loppuun asti tai "ainakin niin kauan kuin varastoa riittää". Nicole menee huhtikuussa studioon levyttämään uutta albumia. Touko-kesäkuussa julkaistaan single, ja myös dvd on tekeillä. Timo Rautiaisen ensimmäinen soolosingle Punainen viiva / Pohjoisen taivaan alla ilmestyy 22.3. King Foo Entertainment -yhtiön kautta. Sooloalbumi Sarvivuori on luvassa huhtikuun lopulla. Blaken Planetizer-albumista on tehty lisää lisensointisopimuksia ulkomaille. Se julkaistaan keväällä Australiassa, ja levy on lisensoitu myös Ukrainaan. Yhdysvalloissa Planetizer ilmestyy elokuussa. Planetizerista on tehty kansainvälisille markkinoille uusilla kansilla ja Two Ways -kappaleen videolla varustettu remasteroitu versio, joka julkaistaan huhtikuussa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. HALLELUJAH! LORDI EUROVIISUIHIN! Lordi voitti Euroviisu-karsinnat ja lähtee toukokuussa edustamaan Suomea Ateenaan ­ pure pölyä, Tomi Metsäketo! Onneksi olkoon, Lordi! Tuliko voitto yllätyksenä? ­ Mulle tuli, mutta muulle bändille ja levy-yhtiölle ei ollenkaan. Euroviisut on edelleen ruma sana monelle rockin ystävälle. Ei kai sentään harmita, että tuli voitettua? ­ Ei, sillä eihän foorumi taidetta pilaa. Hieno taulu on aina hieno taulu, oli se sitten paskahuusin tai Ateneumin seinällä. Muut osallistujat olivat kyllä aika nihkeitä meitä kohtaan. Kyllähän sen ymmärtää, kun ne on käyneet laulutunneilla ja fraseeraus on pilkuntarkkaa, ja sitten meikä rääkyy siinä. Meille on tärkeintä että musiikki rokkaa. Muu ei ole niin nougat. ­ Meillä oli Kilven kanssa YYA-sopimus, kun kumpikaan bändi ei tuntenut ketään. Rokkimaailma on niin etäällä noista ympyröistä. Vaikka luopioitahan me ollaan rokkipiireissäkin. Yksin istutaan nurkassa eikä ketään tunneta, vittu. Mistä voittoäänet tulivat? ­ Pohjois-Suomen äänistä me saatiin 50%, ja se lämmitti. Mahtavaa mennä nyt sinne kotikonnuille soittamaan. Ehkä koko Suomen rokkiporukka heräsi äänestämään. Ehkä Nightwishin epäoikeudenmukainen kohtelu viime Euroviisu-karsinnoissa karvastelee. Ja eiköhän me saatu protestiääniäkin, vähän kuten Veltto Virtanen presidentinvaaleissa aikanaan. Että "eihän tuosta ole siihen hommaan, mutta hauskaa olis, jos se sinne pääsis." Todistaako tämä nyt sen, että hevi on koko kansan viihdettä eikä kapinaa? ­ Ei, kyllä isit ja äidit on kauhuissaan. Paitsi fiksut rokkivanhemmat. Nettipalstoilla jo puhutaan, että voitossa on saatanalla sormensa pelissä. Kyllä hevissä on kapinaa, ainakin Euroviisu-konseptissa. Minkälainen show Ateenassa tullaan näkemään? ­ Me lähdetään suurin piirtein siitä, mitä karsinnoissa nähtiin. Ateenassa on vaihtoaikaa artistien välillä korkeintaan puolitoista minuuttia, ja televisio asettaa lavatoiminnalle omat rajoituksensa. Muutenhan me voitais jysäyttää sen kolmen minuutin esiintymisen aikana kaikki meidän normaalisti keikalla käyttämät pommit yhtä aikaa. Teksti: Ari Väntänen Kuva: SonyBmg SETÄ JUSSIN TUPA PAIDATTOMIEN BODAREIDEN KOSTO Metallikeikkojen jälkeen paikalla näkyy usein poliisin Musta Maija. Vainoharhainen suhtautuminen vaikuttaa naurettavalta, sillä harvoin missään on niin rauhallista väkeä kuin rankan metallikeikan jäljiltä ulos purkautuva kansa. Rettelöt ovat harvinaisia, ja aggressiot on purettu useimmiten itse keikkapaikalla, musiikin mukana. Poliiseilla on tapana aamuöisin tarkkailla pahimpia mustahuulia ja niittihevareita, mutta suurimmat järjestyshäiriöt saattavatkin kävellä virkavallan valvovan katseen ohi. Pahimmat kaikista ovat nimittäin Paidattomat bodarit (tm), jotka voivat keikan jälkeen naamioitua ja liikkua kaupunkiviidakossa kuin kuka tahansa meistä. Paidattomat bodarit ovat kaikkiruokainen vitsaus. Mikä tahansa yhtye, joka nousee listojen kärkeen kelpaa uhriksi. Kun bändin nimi tavoittaa levymyynnin ja radion kautta suuret massat, potentiaalisten kuuntelijoiden joukossa pohjasakan määrä kasvaa ekspotentiaalisesti. Ihmiskarjan alimman yhteisen nimittäjän mukaan toimiva joukko ei tajua musiikista mitään, ei teksteistä mitään, ei koko musiikkikulttuurista mitään. Se tietää vain sen, että "tää soi radiossa, tää on nyt in". Tälle Homo Sapiensin geenipoolin haisevalle jätteelle ei ole olennaista mennä keikalle kuuntelemaan bändiä, viettämään aikaa tai tutustumaan kehenkään. Olennaista sille on kiskoa paidat päältään ja alkaa häiritsemään rauhaa. Suomessa metallimusiikki on niin vahvalla tolalla, että myös metallibändit ovat joutuneet yhä useammin bodariterroristien uhreiksi. Toisin kuin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan riehuvat, metallikeikkojen eturivissä moshaavat ja pogoavat vanhan liiton fanit, bodaripojat eivät seuraa keikkaa edestä eivätkä mene joraamaan musiikin mukana. Narsistisen aivottomat köriläät ovat toki ulkoisesti isoja ja näyttävän lihaksikkaita, mutta sisimmässään he ovat perinteisiä öykkäreitä, heikompiaan kiusaavia idiootteja. Ihmisen irvikuvat jäävätkin klubeilla ja areenoilla taakse tai keskelle, tempaisevat rehvakkaasti trendikkään hikipaitansa pois, paljastavat mauttomat kultaiset kaulaketjunsa ja alkavat remuamaan holtittomasti niin että salihousut vain lepattavat. Natsihenkiset siilitukat heiluen paidattomat bodarit häiritsevät keikkoja minkä ehtivät, rikkovat Metallitotuuden tuomaa sielunrauhaa sekä pilkkaavat olemassaolollaan luomakuntaa, Kekkosen muistoa ja evoluutioteoriaa. Keikoilla paidattomien bodarien syndrooma pahenee kroonisesti, jos bändin lyriikat repäistynä irti asiayhteydestään antavat debiileille punttipojille mukavaa märehdittävää rähinäkännin lomaan. Esimerkiksi listaykköseksi kivunneen Mokoman Lujaa tekoa -biisin katkelma "turha koittaa, olen lujaa tekoa" viittaa johonkin aivan muuhun kuin uhoavaan väkivaltaan, mutta hokema sopii tekosyyksi vaivaantuneiden vierustoverien, heiveröisten goottityttöjen ja ylipäätään kaikkien itseään kevyempien tönimiseen ja tallaamiseen. Ranteessa oleva kultainen feikki-Rolex on hyvä upottaa jonkun ohimoon, ja solariumissa ruskettuneella hikisellä selällä on hyvä sysätä takanaolijan kaljat lattialle. Kaikki maailman bodarit eivät toki ole kuvatun kaltaisia: maailmalla on paljon reipashenkisiä kuntourheilijoita, jotka eivät aiheuta ihmisille harmeja, elleivät sitten heijasta valoa ihmisten silmiin kultaketjuillaan. Totuus on kuitenkin, että mitä suurempaan tietoisuuteen yhtye nousee, sitä enemmän keikkapaikoille saapuu trendien perässä roikkuvia pikkupaskiaisia. Metallikeikoilla on onneksi sentään toistaiseksi rauhallisempaa kuin muualla: Tuska-festivaaleilla olo on rentouttavan leppoisaa, mutta Ruisrockin tai vastaavien aikana henkikulta voi olla jatkuvassa vaarassa. Fanejaan ja kuulijoitaan ei kukaan voi valita, joten ainoa ratkaisu olisi tiukentaa isoiksi muuttuneiden yhtyeiden keikkojen turvatarkastusta ja lisätä järjestysmiesten määrää, jotta aidosti musiikkia arvostavat saisivat rahoilleen vastinetta. Keikoilla on voitava keskittyä musiikkiin, ei fyysisen tomumajansa jatkuvaan varjeluun. Jussi Lahtonen Kirjoittaja ei heilu paidatta keikoilla, koska ei muutu vihaisena Hulkiksi vaan Bruce Banneriksi. LISÄÄ UUTISIA: WWW.SUE.FI 29
• AJATTARA ITSE KUOLEMA TOI TYHJYYDESTÄ ÄPÄREEN Mustan mullan erikoismiehet, suomalaiskuun pimeälle puolelle laskeutuneet Ajattarat ovat siittäneet neljännen kokopitkänsä Äpäreen. Ruokkomaksut pulittaa ja laillisen edesvastuun kantaa yhtyeen pääpiru Ruoja. Pimeääkin pimeämmät voimat pitelevät Ruojaa pauloissaan ennen haastattelun alkua. Auton konepellin sisältö oli aiemmin ottanut erävoiton kuljettajastaan, ja syylärin lauettua peltilehmä oli haettava korjaamosta. Nelipyöräisistä neljänteen levyyn: uusi albumi ei suinkaan ole "trilogian neljäs osa", vaan yhtyeen tähtäin on kauempana. ­ Meillä yhdeksän on numero, joka edustaa loppua. Siihen me Ajattarankin kanssa ainakin tähtäämme. Eikä sekään välttämättä olisi viimeinen pisara. Ysinkin jälkeen voisi alkaa uusi rulla, katsotaan sitten. Morbid Angelillahan (joka nimeää levyjä aakkosittain ­ toim. huom.) homma loppuu kaiketi vasta zetassa, Ruoja sanoo. Yhtyeellä ei siis ole mitään aikeita lopettaa, eikä yhtye ole sitä myöskään tähän mennessä tehnyt ­ huolimatta viime kesänä sitkeästi eri uutisvälineissä ja festivaalien tiedotteissa levinneistä huhuista, joiden mukaan Ajattara olisi hajonnut ja sitten "koonnut rivinsä uudestaan". ­ Tuokin tilanne eli jotenkin omaa elämäänsä. Ei meillä ollut mitään "tilannetta", eivätkä asiat liittyneet bändiin millään tavalla. Keskuudessamme tämä niin sanottu hajoaminen kesti vartin, muualla viisi viikkoa. No, kun on kymmenen vuotta tahkottu, niin ehkä joskus pitää tulla vähän takapakkiakin. Muuten onkin ollut niin lystiä, että kai sitä välillä pitää maksaa vähän oppirahoja. Sitten voi taas porskuttaa seuraavat kymmenen vuotta, hajota taas vartiksi ja jatkaa sitten työntekoa, Ruoja kiteyttää. Yhtye on pitkään ollut virallisesti trio, vaikka live-keikoilla miehistöä on ollut parhaimmillaan tuplaten. Nyt väkimäärä on kasvanut virallisestikin viiteen, sillä mukaan ovat liittyneet niin toinen kitaristi, Amorphiksessakin alusta asti vaikuttanut Samuel Lempo sekä 30 koskettimille ankaraa peruskoulua opettava Irstas. ­ Isompi kokoonpano on tosiaan ollut keikoilla vuosia, vaikka levyt on studiossa tehty kolmeen pekkaan. Minulla on ollut kummallinen päähänpinttymä, että pitää itse aina soittaa kaikki, mutta koko bändin osallistuminen nauhoituksiin palvelee itse levyä paremmin. Se parantaa ulosantia, ja sitä paitsi Lempo on helvetisti parempi kitaristi kuin minä! Lemmon suhteen eräs ovi menneisyyteen on suljettu. Vaikka Lempo oli aikoinaan Amorphiksen alkuperäinen laulaja, mies ei enää tartu mikrofoniin ja mörähdä kuin teräsharjaksinen villikarju. ­ Onhan häntä kosiskeltu, mutta örinä on Lemmon osalta kuopattu. Soiton suhteen hänellä ja kaikilla muilla on tiettyyn pisteeseen asti vapaat kädet. Haluan edelleen säilyttää itselläni säveltämisen vastuun. Teen biisirungot ja sovitukset valmiiksi, ja jokainen saa vapaat kädet hienostella siihen päälle mitä parhaaksi katsoo, paljastaa Ruoja. Kymmenen vuoden aikana Ajattarassa vaikuttaneista muusikoista voisi koota jo FC Ajattaran, sillä yhteisväkimäärä nousee yhteentoista. Virallinen rumpali Malakias III tosin pitää tällä hetkellä taukoa Bangkokissa ja palaa ruotuun vasta ennen kesän festareita. Kasari kolisee ja kalvot paukkuvat kuitenkin keväälläkin. Lomittaja tottelee nimeä Orpo, sillä häntä ei luonnollisestikaan ole nimetty virallisten Malakiaiden Mustanaamio-tyyliseen jatkumoon. ­ Ajattarahan on miltei WuTang Clan -tyyppinen, eli väkeä on paljon ja aina osa tekee jotain muuta. Kaikille tonteille pitää olla tuuraaja. Vielä kun saisi minulle tuuraajan, niin Ajattara voisi esiintyä kahdessa paikassa yhtä aikaa, Ruoja tuplaa ja kuittaa. RASKAILLA RAITEILLA Vaikka Ajattaran tuotanto tarjoaakin sekä synkeää tunnelmallisuutta että kierolla tavalla tarttuvia murskariffejä, samaan aikaan tyyli säilyy Ruojan mukaan tarkoituksellisen vereslihaisena ja tinkimättömänä. ­ Haluan säilyttää spontaanin ilmaisun, ettei musiikista tule liian valmista ja treenattua. Nytkin "nauha otettiin käteen" vasta viikkoa ennen studionauhoituksia, jotta yllätysmomentti säilyisi. Musiikissa on oltava inhimillisyyttä, sillä minulla musiikki lähtee sydämestä, ei sormista. Sormet tekevät vain mitä käsketään. Autenttisuus säilyy keikoillakin, sillä kappaleet ovat studiossa samanlaisia. Jotkut tietysti tekevät toisin ja hiovat biisejä pitkiä toveja, mutta mikäs siinä: toinen tykkää tyttärestä, toinen äidistä. Nämä ovat minun kriteerejäni ja näillä mennään, painottaa Ruoja. Vakiintunut musiikkityyli on löytynyt, ja Ruojan mukaan tietyt rajat pidetään, vaikka niiden sisällä voidaankin tehdä mitä halutaan. ­ Jos antaa kaikkien mahdollisten ideoiden tulvia läpi, niin musiikista tulee helposti kevyttä musiikkia. Ajattara täytyy pitää tietyillä raiteilla ja menossa samaan suuntaan. Hyvä apu tässä on Tuomo Valtonen, joka on tuottanut kaikki levymme Sundi Coop -studioilla. Tuomon voi laskea levyjä tehdessä bändin jäseneksi: homma toimii, eikä kukaan pääse siihen väliin. Hyvää on turha mennä muuttamaan, Ruoja kertoo. Ajattara on kunnostautunut myös joulumielen luomisessa, sillä kahtena vuonna ilmestyneet joulusinkut ovat tehneet hyvin kauppansa kohti metsän mustien pukkien kontteja ja lapsiperheiden riemujuhlia. Kansikuvissa näyttäytyy varsin erilainen Ajat- tara, sillä tummasävyisten levynkansien sijasta joululevyjä koristaa iloinen perhetunnelma. ­ No, eiköhän se tunnelma kaikonnut sinkkujen soidessa. Sinkkuja on kyllä kuulemma vanhempikin kansa ostanut tavarataloista kansien pohjalta. Ehkä he ovat sitten pureskelleet rauhassa kinkkua, kun Teuras-biisi soi taustalla. Sitä paitsi uusimman joulusinkun perheenisällä on kuitenkin niittiranneke villapaitansa alla, Ruoja muistuttaa elämän realiteeteistä. Kinkku on parhaassa tapauksessa voinut olla Ajattaran ja levy-yhtiön tarjoama, sillä joululevyjä ostaneista kolme on palkittu joka vuosi ehdalla potkalla. Ruojan mukaan jokainen Nasu on löytänyt hyvän kodin sopivasti ennen joulua, viimeinenkin päivää ennen. Sinkut olivat levylistojen kärkisijoilla, mutta Ajattaran kokopitkätkin ovat nousseet listoille, ilman läskisiä lahjuksia. Suomalaiset ovat sikäli ainutlaatuista kansaa, että täällä brutaalimpi musiikki voi nousta myydyimpien levyjen joukkoon. ­ No, erilaisella joulumusalla saamme mekin maistaa menestystä, heh. Ei vain, Euroopassa ja Jenkeissä Suomen tilanne lukuisine listoille nousevine metallibändeineen herättää jatkuvasti ihmetystä . On globaalisti ainutlaatuista, että täällä vaikkapa black metal voi olla "mainstreamia" ja nousta niinkin suosituiksi. korostaa Ruoja. UTOPIAT EIVÄT TOIMI Black metal saa yleensä kovan tuomion maailman moraalinvartijoiden silmissä ja eritoten kirkon piirissä. Maailmalla katolisen kirkon syyttävät elimet laukovat kohti kaikkea mikä liikkuu. Viimeksi instituution virkaatekevä päämanaaja(!) tölväisi Harry Potteria. ­ Harry Potterin ne voisivat sentään jättää rauhaan. Katoliset papit rupeavat selibaatissaan muutenkin himoamaan pikkupoikia kummasti. Täysin luonnotontahan se touhu on, eli papit tekevät lupauksia asioista joita eivät ole koskaan nähneet ( ­ oli kyse sitten Vapahtajasta tai vaginasta. ­toim. huom.). Papit kaipaisivat ennemminkin jotain kirkollisen kenttäbordellin tapaista, jossa saisi rauhassa rypeä ja ripittäytyä säännöllisin väliajoin. ­ Sama koskee muitakin vastaavia. Jossain Salt Lake Cityssäkin on päällisin puolin siistiä ja nuhteetonta, mutta maksullisissa underground-paikoissa on tarjolla koko kirjo huorista uhkapeleihin. ­ Eivät nämä utopiat vain toimi, kuten ei kommunismikaan toiminut. Jos ne toimisivat, niin ei mistään hippeilystäkään mitään tulisi. Olemme jo nyt tukehtumassa toisiimme, ja tuhatvuotisen rauhan jälkeen koko saatanan planeetta olisi täynnä. Lintuinfluenssat sun muut pitävät väkilukua vähän kurissa, Ruoja kiittää Äiti Luontoa. Ajattarankin lyriikoita on Ruojan mukaan kuitenkin joissain yhteyksissä lainattu hengenmiesten toimesta ja tuomittu ne "lapsia turmelevina". ­ Bändimmehän on kuitenkin K18, eli eipä biisejä ole aivan pilteille tarkoitettukaan. Omat tyttäreni saavat kyllä odottaa muutaman vuoden ennen kuin kansilehtisiä selaavat. He voivat sitten aikanaan päättää, ovatko he ylpeitä isistä vai eivät. Levyn tytöt kyllä kuulivat, ja paras kommentti oli Syntyni-biisin jälkeen. Sen loppuunhan on nauhoitettu testinukella autokolari, ja pellin rytinän jälkeen tyttäreni tokaisi, että "auto meni rikki, isi korjaa". Teksti: Jussi Lahtonen Kuva: Kristina Sundman
• 31
• 33
• Katlan musiikkia kuvaillaan termillä "metsämetalli". Se kuvastaa lähinnä Raatoharmonia-levyn musiikkia, sillä luontoteema on siinä vahvasti läsnä. ­ Ensimmäinen levymme oli sellaista suomirockpunkkia. Tiedämme kyllä mitä haluamme, mutta jokaista levyä voi kai kutsua ihan eri termeillä. Omaa juttua me kumminkin teemme, vaikken edes väitä että olisimme jotenkin omaperäisiä. Ärsyttää aina ne samat jutut monien bändien haastatteluja lukiessa, kun sanovat että ovat muka niin ja niin omaperäisiä. Meidän levyarviota lukiessa tulee tietysti hyvä mieli, jos arvostelijan mielestä olemme omaperäisiä, Katlan laulaja Tomi pohtii. Raatoharmonian tekeminen alkoi jo keväällä 2004. Tuottajaksi päätettiin ottaa bändin oma rumpali Jarno. Joukkio nauhoitti saman vuoden kesällä peräti 21 kappaletta aina kun kiireiltään luonnon helmassa olleeseen studioon ehtivät. Vähitellen muodostui punainen lanka, kun huomattiin, että luontoon liittyviä teemoja viljeltiin useissa kappaleissa. Levyn kanssa ei pidetty kiirettä, miksaus hoidettiin vasta seuraavana talvena. ­ Mulla on oma levy-yhtiö Vapauslevyt. En halunnut julkaista levyämme ihan tuosta vaan, koska ensin piti saada kunnon promootio ja yhteistyökumppanit. Pari vuotta meni tähänkin levyyn, samoin kävi debyytin kohdalla, Tomi kertoo. Vaikka tahti ole ollutkaan päätä huimaava, katsoo mies, ettei aika ole mennyt hukkaan. Kuutisen vuotta kimpassa soitellut yhtye on saanut isotkin levy-yhtiöt kiinnos- KATLA LUONNON HELMASTA Pohjois-Karjan korpimetsissä liikkuu muutakin kuin mukavia metsäneläimiä. Kuusen latvojen alla syntyi Katlan kakkosalbumi Raatoharmonia, joka viljelee luontoteemaa. tumaan ­ tosin vasta jälkeenpäin kun levyt on jo julkaistu. ­ Kyllä tässä on kaikenlaista oppinut vuosien varrella. Kaikki jakeluportaat ja muut, Tomi miettii. Vapauslevyt on jonkun verran pukannut markkinoille muidenkin bändien kuin vain Katlan levyjä. Seuraavaksi työn alla on Paviansin levy. Raatoharmoniaa kuunnellessa ei voi välttyä assosiaatioilta Maj Karmaan. Tomi ei suoralta kädeltä allekirjoita yhtäläisyyksiä. ­ Kyllä meitä on siihenkin verrattu. Mulle se oli ihan vieras bändi, kunnes sitten vertailujen takia hankin koko niiden tuotannon. Onhan se erilaista ja outoa meininkiä, jotenkin progempaa kuin me. Ehkä sekin merkitsee joillekin jotain, että laulajalla on kalju kuten minullakin. Raatoharmonian loppuun on sijoitettu kaksi levyn ehkä tehokkainta kappaletta. Vitium Cordis Congenitum julkaistiin sadan kappaleen singlepainoksena viime vuonna ja on nyttemmin jo loppuunmyyty. Pilviverhossa puolestaan oli alunperin jo muutama vuosi sitten karjalaisia bändejä esitelleellä kokoelmalevyllä. Biisistä tuli niin hyvää palautetta, että Tomi päätti tehdä siitä vielä singlenkin, joka ilmestyi viime syksynä. Katlan kohdeyleisöä ei määritelläkään ihan tuosta vaan. ­ Vaikeaahan se on. Levy-yhtiön edustajana tietty toivoisin sen olevan mahdollisimman laaja. Kai se jotain rokkitietoista ja vähän vaikeammin voitettavaa kansaa on, tuskin tämä teineihin oikein puree. Kun ollaan soitettu jossain kaljabaareissa, niin keski-ikäisiltä ihmisiltä on tullut hyvää palautetta, mutta toisaalta nuorisotalokeikoiltakin. Viime kesänä yhtye esiintyi muun muassa Ilosaarirockissa. Tällä hetkellä poppoo on "kahden ohjelmatoimiston välissä", eikä keikkatilanne ole paras mahdollinen. Lavoille olisi kuitenkin mieletön hinku, tien päällä oltaisiin laulajan mukaan vaikka koko ajan. Tomi sanoo, ettei Katla tavoittele listaykkösen paikkaa tai kultalevyjä. Levy-yhtiömiehenä hän toki toivoo, että sentään jotain tapahtuisi ja levyt liikkuisivat. Haaveena on tehdä keikkoja ja levyjä paljon, eikä enää "artisti maksaa" -periaatteella. Hän uskoo Katlan mahdollisuuksiin. ­ Monien bändien biisejä ei edes erota toisistaan. Meillä sentään on monta biisintekijää, mutta musiikkimme kuulostaa silti yhtenäiseltä. Ei ole vain sitä yhtä riffiä, jota taotaan kymmenen vuotta. Teksti: Kimmo Jaramo Kuva: Katla 34
• KARA SOITTAA ANKARALLA KÄDELLÄ Mikä saa joensuulaisen miehen rämpimään upottavassa levydiilisuossa? Ei, se ei ole se perinteinen pimsloora, vaan rakkaus musiikkiin, melodioihin ja rokinräimeeseen. Karan huhtikuun alussa julkaistava albumi, Pahat kielet, on kärsivällisen taipaleen tulos. Historia kertoo karua tarinaa siitä, miten yrittänyttä ei laiteta ja miten SonyBMG:n fuusiokaan ei bändiä lannistanut, vaikka se iso levytyssopimus jäi sillä kertaa tekemättä. Usko omaan musiikkiin pysyi kuitenkin vahvana, ja pojat pääsivät lopulta suuren ja mahtavan siipien suojiin ja ovat siitä onnellisia. ­ Kyllä me ollaan naurettu sitä, että onko meidän kohtalo käydä kaikki hommat vaikeimman kautta. Että joka helvetin kuoppako pitää kyntää. Mutta jos asiat sais liian helpolla, niin ei niitä varmaan sitten osais arvostaakaan samalla tavalla. Kun loppujen lopuks saatiin toi diili, niin tulihan siitä sellanen fiilis, että olihan se jo helvetti aikakin, kertoo bändin laulaja Justus. Vaikka uuden levyn teko oli jo täydessä käynnissä, eivät Karan vastoinkäymiset kuitenkaan vielä siihen loppuneet. Bändi tunnettiin aiemmin nimellä Ankara, mutta yhtenä päivänä lakimieheltä tuli postia. Eräs metalliyhtye vaati, että Ankaran nimi oli muutettava. Kyseinen bändi oli jo rekisteröinyt lähes samanlaisen nimen itselleen. ­ Käytännössä vaihtoehdot olivat vähissä, koska neuvottelutietä ei ollut. Kyllähän se aluksi vitutti, mutta en oo enää kuukauteen koko asiaa ajatellut, Justus toteaa. Hän käsittelee puhuessamme asiaa hyvin diplomaattisesti eikä suostu paljastamaan likaisia yksityiskohtia. Nauraen hän kuitenkin myöntää suomalaisten metallimiesten kouluttaneen bändiä sen verran, että uusi nimi on jo rekisterissä. Karan musiikki on sekoitus suomalaista rokkia ja metallia. Se ja melodisuus erottaakin Justuksen mielestä Karan muista suomalaisista rankemmista bändeistä. Selvästi on kuunneltu ismoalangot, timorautiaiset ja cmxät, jonka Justus myös myöntää. ­ Meidän musiikki on sekoitus rähinää ja poppimaista maalailua. Mä en pidä meidän bändiä metalli-, enkä rockbändinä. Se menee sinne välimaastoon. Musiikki saa olla rankkaa ja siinä pitääkin olla kiihkoa ja raivoa, mutta ilman melodiaa mä en jaksa ite kuunnella sitä, enkä halua sellasta tehdä. Se on itellä tärkein juttu. CMX ei kuitenkaan kuulu Karan musiikissa siksi, että bändin kitaristi Janne Halmkrona on häärinyt Karan levyllä tuottajana ja tuotantopäällikkönä. ­ Jannen osuus oli enemmän biisien valinnassa ja studiossa fiilispoliisina. Se piti huolen siitä, että levylle tuli oikeanlaista tunnelmaa. Sen asenne on enemmän se että soiton ei tarvitse olla virheetöntä, kunhan sen fiilis on oikea. Levyn toinen tuottaja, Jone Väänänen, piti Justuksen mukaan huolen siitä että laulu pysyi vireessä ja kitaristin sormet oikeissa paikoissa. ­ Näitten tuottamisprosessi oli enemmän sellanen kombinaatio. Ainakin meidän tapauksessa se toimi hemmetin hyvin. Kara odottaa tulevaisuudelta keikkoja ja varsinkin ensi kesän festareita. ­ Keikat on se, minkä takia tätä on alusta asti alettu tekemään. Toivottavasti päästään soittamaan mahdollisimman monille festareille ja muutenkin keikoille. Ainakin Ilosaarirock on varmistettu ensi kesälle. Vielä ei kuitenkaan kunnian kukko laula niin lujaa, että bändin jäsenet olisivat uskaltaneet luopua siviiliammateistaan. Justus kuitenkin nöyrästi toiveen esittää: ­ Toivottavasti jonain päivänä. Teksti: Pirita Söderholm Kuvat: SonyBmg out 20.3. 2CD 35 Venom Lemmy SUE.indd 1 10.3.2006 06:41:54
• Katatonian uusi albumi tottelee nimeä The Great Cold Distance. Kitaristi Anders Nyström ja laulaja Jonas Renkse tekevät edelleen Katatonian musiikin. ­ Aloimme laittaa uusia ideoita ylös saman tien kun Viva Emptiness ilmestyi, Jonas kertoo. ­ Emme kuitenkaan halunneet aloittaa varsinaista biisien kirjoittamista ennen kuin edellisen levyn kiertueet olivat loppuneet. ­ Materiaalin kasaaminen uutta levyä varten vei noin kaksi kuukautta. Aloitimme homman noin vuosi sitten, jolloin myös varasimme studion äänityksiä varten. Tämä siksi, että meillä olisi jonkinlaisia paineita saada materiaali kasaan. Tyylistään tietoinen bändi sai loihdittua uudelle levylleen myös tuoreutta. ­ Oikeastaan se oli tällä kertaa helpompaa. Hommat etenivät mallikkaasti. Kaikki vain loksahti kohdalleen. Aikaisemmin on joskus tuntunut, ettei Katatonian laatuvaatimuksia täyttävää materiaalia tahdo syntyä, mutta nyt tuota ongelmaa ei tosiaankaan ollut. Se oli meille helpotus, sillä aikaa ei ollut käytettävissä kovinkaan paljon. ­ Consternation-kappaletta lukuunottamatta materiaali on uutta. Consternationin me nauhoitimme jo edelliselle levyllemme Viva Emptinessille, mutta biisi katosi studion kovalevyiltä. Silloin kappaleen katoaminen ei tuntunut mukavalta, mutta mielestäni teimme siitä nyt paremman version. Nyström ja Renkse tekivät biisit valmiiksi kaksistaan ja lähettivät ne muille cd:llä. Näin siksi, että Katatonian jäsenet asuvat etäällä toisistaan, eikä bändi treenaa. ­ Meillä ei yleensä ole aikaa treenata ennen studioon menoa. Etenkin Daniel (rummut) oli hyvinkin hermostunut nauhoituksi- VIILTÄVÄN KYLMÄ KATATONIA Katatonialla on edelleen nälkä. en alkaessa. Studiossa soitimme yhdessä ennen nauhoitusten alkamista, jotta Daniel saisi oikeanlaisen fiiliksen biiseistä. ­ Toisilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa biiseihin. Me nimittäin pidämme biisit hivenen avoinna vielä studioon mennessäkin spontaanien ideoiden varalta. Anders ja Jonas myös tuottivat The Great Cold Distance -levyn. ­ Nykyisin vaadin itseltäni paljon laulajana. Ennen en niinkään vaatinut, sillä en omasta mielestäni ollut kovin tasokas vokalisti. Tänä päivänä laulaminen kuitenkin kiinnostaa minua myös teknisessä mielessä ja pistän kaiken peliin laulaessani. Siihen liittyy tekstin linjakkuus, rytmi ja kaikki muu. Käytän runsaasti aikaa tehdessäni lauluosuuksia biiseihimme. Oletko yrittänyt laajentaa äänialaasi laulamalla muuntyylistä musiikkia? ­ Omaksi ilokseni kyllä. Aina se kuitenkin päätyy siihen, miltä kuulostan levyillämme. On hankalaa muuttaa laulutyyliään, ja itseltäänhän laulajan tuleekin kuulostaa. On turhaa yrittää olla muuta kuin on. Minun esimerkiksi on täysin mahdotonta laulaa tavallisella rock-tyylillä, kuten joku Bryan Adams. Ääneni ei ole tehty sellaista laulamista varten. Katatonia on löytänyt oman tyylinsä jo vuosia ja levyjä sitten. Homman tuoreena pitämisessä on varmasti tekemistä. ­ Me olemme yhä nälkäisiä musiikin suhteen. Emme ole kyllästyneet soittamiseen. Kiinnostuksemme ei myöskään rajoitu metalliin, vaan saamme vaikutteita monista suunnista. Teksti: Jarno Koskinen Kuva: Katatonia 37
• 38
• ENSI-ILTAELOKUVAT KUUKAUDEN LEFFAVIERAS Palindromes ­ nyrjähtänyt rakkaustarina, USA 2004. Ohjaus ja käsikirjoitus Todd Solondz. Pääosissa Emani Sledge, Valerie Shusterov, Shayna levine, Ellen Barkin, Debra Monk, Matthew Faber. Kesto 100 min. peräiset laulajat esittävät useammankin laulun nykypäivässä kuvattuna playback-videona. Kirjastoissa laulellaan ja tehtaissa myös. Varsinkin AgitPropin kuningaskappale on tyrmäävän väkevää nähtävää, ja lopussa nähtävä raitiovaunumatkustajien sekä -kuskin laulama kuorobiisi nasauttaa asian hyvin nippuun. Ja minkäkö nimisiä kyseiset kappaleet ovat? Sitä ei filmi kerro, kuin ei myöskään puhuvien päiden ja ylävartaloiden nimiä. Asiaa ei-tuntevalle katsojalle jää varmasti jokseenkin ulkopuolinen olo, mikä on ehkä filmin suurin moka. Toinen on se, että alkupuoli painottuu hieman liikaa kuivanpuoleiseen televisiodokkarimaiseen ilmaisuun. Finaali sitoo langat nykypäivään, kun lopussa näytetään Agit-Propin esiintyminen Provinssirockissa. Yleisön reaktiot kertovat, ettei laululiikkeen tosiaankaan olisi tarvinnut kuolla. Tehtiinhän sen parissa paitsi agitatorista sosialistipropagandaa, myös monia musiikkihistoriamme upeimpia rakkauslauluja. Lopullisen nyky-yhteyden luo lopputekstien alla soiva Mariskan Suden hetki, mikä valinta on oivalluksena oivallinen. Markku Halme Lapsi (L´enfant), Belgia/Ranska 2005. Käsikirjoitus ja ohjaus: JeanPierre ja Luc Dardenne. Pääosissa: Jérémie Renier, Déborah Francois. Kesto 95 min. (ensi-ilta 24.3.) VERIKOSTO JÄTTI VILUNGIN VIILEÄKSI Päätimme tällä kertaa testata Verikoston tehon ottamalla leffavieraaksi graafisen alan tekijämiehen ja musiikillisen neropatin Vilunki 3000:n. V niin kuin verikosto on maineikkaaseen V for Vendetta -sarjakuva-albumiin perustuva sankarielokuva, jossa pääjehu innostaa Britannian kansalaisia nousemaan taisteluun tyranniaa ja sortoa vastaan. ­ Itse asiassa tota katsoessani mä muistin, että mä oon lainannut ton teoksen joskus kirjastosta, ja se jäi sen takia kesken, että siinä on tollasta Shakespeare-meininkiä, runonlausuntaa ja muuta. Mä luin sitä alkuperäiskielellä ja jossain vaiheessa kyllästyin. Mutta toimihan se alkuminuuttien runonlausunta aivan eläimellisen hyvin. ­ Leffassa se kyllä toimikin. Sitten se jostain syystä jätettiin pois vähän myöhemmin. Mutta olihan se tosi hyvä efekti siinä alussa, kun äijä tiputteli niitä v-alkuisia sanoja. Katsojalle tehtiin heti selväksi missä mennään. Mutta sitten se runonlausunta vaan loppui kuin seinään, ihmiset alkoi puhua ihan normaalisti. Toisaaltahan tuo aloitustapa nosti katsojan irti arjesta, suoraan tämän elokuvan maailmaan. ­ Niin. Se siinä varmaan oli tarkoitus. Mutta mä katoin jostain mainoksesta, että siinä on mukana mun mielestä on tosi hieno ja mahtava näyttelijä John Hurt, mutta eihän se sitten esiintynyt kuin puhuvana ja huutavana naamana. Ei ollut mies ollenkaan arvoisessaan roolissa. ­ Mutta kyllähän se naisen ja naamioidun kostajan suhde meni välillä liian pitkälle. Niitten hengaílu siinä jukeboxin luona oli vähän liikaa. Et siis pidä tunteellisista elokuvista? ­ En mä tommosissa jutuissa, koska se kuitenkin pohjautuu sarjakuvaan, ja sarjakuvassa tommoset kohtaukset jää väistämättä ihan hirvittävän ohkaisiksi. Kun joku biisi pysäyttää tilanteen täysin, tyypit seisoo jukeboxin luona ja katselee tyhjyyteen, niin eihän semmosta tunnelmaa sarjakuvassa voi paljon välittää. ­ Mä olisin kaivannut enemmän sitä, että olisi näytetty missä tilassa se yhteiskunta tossa tilanteessa olisi. Nythän se tuli enemmän takaumien ja perus-uutisklippien pohjalta, mihin pystyisi ihan mikä tahansa tv-sarja. Ei siihen tarvitsisi leffabudjettia, että näytetään tekaistuja BBC:n newsflashejä. Sen suhteen mä olisin kaivannut tohon suurempaa draamaa. Mun mielestä siitä yhteiskuntakuvauksesta olisi saanut vielä tosi paljon synkemmän. Sen olisi pitänyt olla tosi paljon raaempi ja synkempi. Nythän melkein noi samat asiat, mitä siinä käsiteltiin tulevaisuuden asioina, on käynnissä jo nyt. ­ Mutta se kohtaus, jossa se nainen oli parvekkeella ja sade puhdisti sen, ihan samalla lailla kuin tuli oli aikaisemmin puhdistanut sen päähenkilön... se oli jo niin paksua, että voi herranjumala kun olikin paksua. Mä veikkaan, että se ohjaaja oli alunperin tehnyt jonkin toisen ratkaisun, ja sitten tää tuottajatiimi oli passittanut sen ohjaajan takaisin töihin, että nyt tähän tarvitaan tämmönen kohtaus. Se kohtaus oli niin huonosti tehty, että se oli ihan varmasti tehty jälkeenpäin, leikkausvaiheessa. Se oli varmaan just tosi nopeesti jossain studiossa tehty, niin kömpelö se oli. Kun ensin kieriskellään tunteiden myllerryksessä siellä kellarissa, ja siihen päälle tulee sitten se parvekekliimaksi, niin se oli ihan poskettoman huono. Katsotko elokuvia aina noin syväanalyyttisesti, miettien josko joku osio on tehty leikkausvaiheessa ynnä muuta vastaavaa? ­ Kyllä mä sellaisissa kohtauksissa mietin, mitkä toimii ihan kauhean huonosti. Koska olihan tossa kuitenkin tosi monta hienoa kohtausta, jotka oli rakennettu tosi hyvin ja huolellisesti. Ja sitten tällainen ihan ohilyönti siinä leffan puolivälissä, vieläpä kauhean pitkä jakso. Mä jopa vähän tipahdin kärryiltä fiiliksen suhteen. ­ Mutta oli siinä hetkensä. Ja se puolessavälissä nähty kunnianosoitus Benny Hillille oli törkeen hieno kohta, nopeutettua juoksentelua ja Benny Hillin tv-shown tunnari siinä alla. Tältä elokuvalta mä en todellakaan osannut odottaa kumarrusta brittiläiselle sketsiviihteelle. TÄHDET Vilunki: Halme: 1/2 V niin kuin verikosto (V for Vendetta), USA 2006. Ohjaus: James McTeigue. Käsikirjoitus: veljekset Wachowski. Pääosissa: Natalie Portman, Hugo Weaving, Stephen Rea, John Hurt. Kesto 135 min. (ensi-ilta 24.3.) Teksti: Markku Halme Kun usein manaillaan elokuvien nimien suomentamattomuutta, voisi nyt puolestaan kirota turhaa alanimikettä Palindromeille. Jokainen Solondzin elokuvia nähnyt voi melkoisella varmuudella odottaa, että jotakin nyrjähtänyttä on luvassa. Happiness ­ Onni pyöri Suomessa elokuvateattereissa lähes kahden vuoden ajan. Sen seuraaja Storytelling ei noussut vastaavaksi yleisönsuosikiksi, ja vaikeaa on päätellä mitä suomalaiset mahtavat sitten pitää Palindromesin teemoista. Teini-itsemurhat, pedofilia, aborttien puolustus ja vastustaminen, vammaisuus sekä uskonnollinen fundamentalismi esitellään nihkeän epämukavasti. Palindromesin karikatyyrimaisia henkilöhahmoja katsellessa keikkuu itkun ja naurun rajamailla. Pitääkseen katsojat varpaillaan Solondz vaihtaa pääosassa olevan Aviva-tytön näyttelijää kaikkiaan seitsemän kertaa elokuvan aikana, esitelläkseen tämän tytön kokemien erilaisten tunnetilojen näköisenä. Mahdollisesti. Juoni on kudos underground sarjakuvien maailmaa sekä pastellinhohtoista Brady Bunch -televisioestetiikkaa, amerikkalaista groteskia. Filmin alussa ja lopulla esiintyvä juutalainen Mark-poika on Solondzin alter ego. Hänen sanomansa ei ole valoisaa: jokainen meistä on tuomittu kohtaloonsa, eikä sitä käy mitenkään muuttaminen. Yksikään studio ei suostunut ymmärtämään Solondzin käsikirjoitusta. Hän joutui kiinnittämään koko omaisuutensa elokuvan tekoon. Voi vain toivoa menestystä Palindromesille, sillä Solondz on tasapäistyneen jenkkielokuvateollisuuden omaperäisimpiä näkijöitä. Tämänkaltaisia elokuvia pitää saada lisää! Vesa Kataisto Kenen joukoissa seisot, Suomi 2006. Käsikirjoitus ja ohjaus: Jouko Aaltonen. Pääosissa lauluyhtyeet Agit-Prop, Arkiviisu, Torpeedo, Koiton laulu, Vasara ja Punapappi. Kesto 80 min. (ensi-ilta 17.3.) ½ Belgialaiset Dardennen veljekset ovat viidenkympin ikämetripylvään ohitettuaan onnistuneet värkkäämään teoksen, joka viimevuotisilla Cannesin elokuvajuhlilla voitti Kultaisen palmun. Ja saipa filmi myös Belgian ehdokkuuden ulkomaisen elokuvan Oscar-elokuvaksi. Hilpeyttä ei elokuvasta löydy missään vaiheessa, eikä tarjolla ole myöskään moraalista kohottavuutta. Lapsi on ankean arkinen tarina tosielämän nuorista luusereista. Uusavuttomuuden leimaama, vähemmän hehkeää rakkautta sivuava ihmissuhdekertomus, jota katsoja ensin puolentoista tunnin ajan katselee alakuloisissa tunnelmissa, ja sen jälkeen siirtyy ilottomana talsimaan kaupungin pimeitä katuja. Niin toden ja rehellisen oloinen surkeuden kuvaus tämä on, että melkein pahaa tekee. Pääneitonen Sonia, joka saattaa maailmaan lapsen, on vielä suhteellisen kohtuullinen järki-ihminen, mutta itsensä pikkurikollisuudella elättävä miehenpuoli Bruno taas aivan onneton söhlö. Suurimman neronleimauksensa johdattamana hän päätyy myymään Sonian vauvan, ja sen jälkeen ostamaan sen takaisin, jäädäkseen toimenpiteidensä kautta gangsteriheppujen peräämän suuren velkataakan maksajaksi. Elokuvana Lapsi on periaatteessa laadukas ja hyvin näytelty, mutta oikein mitään iloa se ei katsojalleen anna. Tuskin se edes onnistuu toimimaan varoittavana esimerkkinä, joka saisi jotkut hölmöt käyttäytymään järkevämmin. Markku Halme Tässä "muodoltaan ja sisällöltään vallankumoukselliseksi" mainostetussa dokumentissa on paljon hyvää, mutta myös paljon hyvin keskinkertaista. Dokkari sukeltaa syvälle 1970-luvun alun legendaaristen työväenlauluyhtyeiden (eli siis näiden kommariporukoiden) tekemisten ytimeen. Ihmiset laulujen takana kertovat pääosin nykypäivän näkövinkkelistä jotta miksi, kuinka ja millä meiningillä hommat tehtiin. Vaan kyllä ihan riittämiin nähdään myös muinaisempaa filmimateriaalia. Radikaaliutta haetaan tietynlaisella musikaalidokumenttiasenteella. Alku- VILUNGIN FANITUSLISTAT Aution saaren elokuva: Kaurismäen veljesten Arvottomat. ("Kyllähän sitä autiolla saarella varmaan jotain kotimaista kaipaisi. Ja Arvottomissahan käydään monessa paikassa ympäri Suomea. Siinä on monta pitkää kohtausta, jotka mä näen tavallaan omina kokonaisuuksinaan, vähän tv-sarjanomaisesti. Koko se juttu on ihan älyttömän hieno, siinä on musiikki ja repliikit ja kaikki muukin täysin kohdallaan. Siitä olisi ihan kevyesti saanut tehtyä 12-osaisen tv-sarjan.") Paras kohtaus ikinä: "Kyllä sekin taitaa Arvottomissa olla. Se kohtaus, jossa Manne tekee töitä tiskaajana ravintolan keittiössä, saa puhelun, ei sano mitään, suihkuttaa luuriin vettä ja pistää koko puhelinkoneen tiskikoriin ja lopettaa duuninsa siihen. Eikä yhtä ainoaa repliikkiä." Sarjakuvafilmisuosikki: Hulk ("Se oli ihan täyden kympin elokuva tosi hienosta aiheesta. Siinä oli hienosti tajuttu, mitä oltiin tekemässä".) Hienoin sivuosanäyttelijä: Michael Caine uusimman Batman-elokuvan Alfredina Tuorein tv-sarjasuosikki: Pokka pitää ("Sen joka ikinen jakso on oikea kultakaivos, täynnä ihan mielettömiä juttuja. Että miten niin kompaktista ideasta voikin saada niin paljon irti.") 48
• DVD-ARVIOT Stealth ­ Näkymätön uhka Ohjaus: Rob Cohen. Pääosissa: Josh Lucas, Jamie Foxx, Jessica Biel, Sam Shepard, Joe Morton. 2005. USA. Sophie Scholl ­ Viimeiset päivät / Sophie Scholl ­ Die Letzen Tage. Ohjaus: Marc Rothemund. Pääosissa Julia Jentsch, Fabian Hinrichs, Gerald Alexander Held. Saksa 2005. HUBA4 ***1/2 Samalla kun suomalainen valtavirran elokuva näyttäisi taas viime vuoden notkahduksen jälkeen aloittavan uuden nousunsa, on pinnan alla kytenyt jo pidemmän aikaa ilahduttavan noususuhdanteisesti. Suomalainen harrastelijaelokuva voi hyvin ja näyttää kyntensä taas kerran kahden vuosia toimineen ryhmän uusina tuotoksina. Pohjanmaalta asti jyväskyläläistyneen Huba-ryhmän uusin julkaisu Huba4 ­ Naurat vain kolmasti on noin 50 minuutin mittainen kokoelma lyhyitä sketsejä, joiden välille on käsikirjoitettu eräänlainen juoni. Kunnianhimoinen idea ­ joka toimii! Tärkein oivallus on tehty kuitenkin juuri sillä alueella, missä muut suomalaiset ­ ammattimaisetkin ­ komediasarjat ovat epäonnistuneet: leikkauksessa. Sketsit vaihtuvat toiseen nopealla tahdilla, ja sillä hetkellä kun katsoja on ymmärtänyt vitsin. Parhaat hetket koetaan kuitenkin silloin, kun vitsin ymmärtää vasta leikkauksen jälkeen. Venytettyä hassuttelua ei juurikaan nähdä, vaan eteenpäin mennään hurjalla vauhdilla eikä kyllästymään pääse. Osa sketseistä kärsii lähinnä vain alinäyttelemisestä. Ylinäyttelemisen Huba-ryhmä sen sijaan hallitsee, kuten pitääkin. Pääosin kuitenkin huumorin linja pitää ja punainen lanka säilyy. Oma suosikkihahmoni on ruutuun yllättäen hyökkäävä raivoava juntti, jonka mielestä ruma sana sanotaan niin kuin se on. Yksittäisistä näyttelijöistä Jukka Varsaluoma onnistuu useimmiten, kuten esimerkiksi mainiossa Best of MMMHMMHMM -kokoelmalevyn ostos-tv-mainoksessa. Huumorin ymmärtäminen on toki aina henkilökohtaista, ja niinpä muutama pätkä ei sitten uppoakaan millään meikäläisen pääkoppaan. Suurin osa kuitenkin upposi ja naurettua tuli useammin kuin kolmasti. Onneksi Huba-ryhmä tietää oman osaamisensa rajat ja toimii sen mukaan. Peukut pystyyn jo senkin ansiosta. Ekstroja riittää yli itse elokuvan pituuden, mutta niiden huumori vaikuttaa pidemmän päälle jo paljon väkinäisemmältä. (http://nelonen.huba.fi) Esa Linna NATO COMMANDO ***1/2 Nato Commando on tamperelaisen, reilut kymmenen vuotta toimineen Trash Video -ryhmän uusin rykäisy, ja tällä kertaa porukka on kasarihenkisen b-actionin innoittamana tehnyt Ville Lähteestä Alex Lommon, Naton kovimman kommandon. Lommo on muuttanut korpeen juomaan viinaa ja hakkaamaan pölkkyjä, kunnes sankarin entinen pomo, eversti Fägerlund kidnapataan. Taistelija lähtee selvittämään "Fägärin" katoamista ja törmää hurjaan salaisuuteen. Trash Video ei ole antanut tuumaakaan periksi poliittisen epäkorrektiuden suhteen, mutta Nato Commando on ryhmän kypsin elokuva ­ jo muutenkin kuin teknisiltä seikoiltaan. Käsikirjoitus pitää kutinsa räiskinnän keskelläkin, ja ainakin VHS-aikakaudella kasvaneet roskaelokuvien ystävät osaavat arvostaa järjettömän väkivallan määrää ja yliampuvia scifi-elementtejä. Elokuvan huumori ei yritäkään olla älykästä, vaan naurattaa tervehenkisellä räävittömyydellään. Eihän tätä tosikoille ole tarkoitettu. Ville Lähde on pääosan näyttelemisen lisäksi käsikirjoittanut ja ohjannut Nato Commandon, mutta koska scifinsekaisesta toimintaelokuvasta puhutaan, tarvitaan viihdepläjäykseen toki runsaasti erikoisefektejä ja räjähdyksiä. Niitä riittää ­ ja miksei riittäisi, sillä tämän porukan lukuisiin taitoihin kuuluvat CGI-efektien teko ja näyttävien, aitojen räjähdysten valmistaminen. Sen sijaan lopputeksteistä selviää, että "kyrvänräjäytyksen" tekijänä vierailee Team Splattenstein -ryhmä! Dialogi on Trash Videon tapaan täynnä vittua ja saatanaa, mikä saattaa särähtää korvaan pidemmän päälle. Mutta turhaa sitä on moralisoida. Se on tyyliseikka, perkele. Myöhemmin keväällä ilmestyy kokonainen Trash Video -boksi, jossa mukana myös Nato Commando. (http:// www.trashvideo.org) Esa Linna Ufoja muistuttavilla Stealth-hävittäjälentokoneilla lentävä kahden miehen ja yhden naisen tiimi saa neljännen jäsenen. Tämä jäsen on EDI, robotti joka käyttäytyy kuin ihminen. Ainakin melkein. Ei aikaakaan, kun K.I.T.T:iäkin ärsyttävämpi ja kornin inhimillisesti sukkeluuksia laukova neljäs pyörä aiheuttaa hankaluuksia, jotka voivat aiheuttaa maailmanlaajuisen konfliktin. Fast & Furious (Hurjapäät) -elokuva todisti, että Rob Cohen osaa tehdä aivotonta, komeannäköistä ja toiminnallista viihdettä. Mutta tällä kertaa Pentagonin propagandaministerit ovat saaneet Cohenin tekemään elokuvan mittaisen armeijan tv-mainoksen. Kun ns. täsmäaseiden täsmällisyys on jo moneen kertaan huomattu röykkiöinä kuolleita siviilejä, niin tottahan Stealthissa pudotetaan pommi malesialaisen miljoonakaupungin pilvenpiirtäjään, jossa kuolevat vain terroristit. "Sivullisia uhreja : 0" ! Zero my ass, sanoisi jenkki. Tadzikistanissa taas ei olla elokuvan mukaan ihan näin pitkällä teknologiassa, sillä siellä kuljetetaan ydinohjuksetkin härkien vetämissä kärryissä. Enkä valehtele. Stealth on oikeasti näin jumalattoman tyhmä elokuva. Edes yksittäinen kriitikinomainen kohtaus ei vakuuta. Näyttelijät on valittu huolella, ja sinänsä miellyttävät tapaukset Josh Lucas, Jessica "Cleavage" Biel ja Jamie Foxx ovatkin elokuvassa harmillisen kotonaan. Cohenin mainoselokuvamainen tyylittely on toki hienon näköistä, mutta Stealthin sanomaan liitettynä siitä tulee lähinnä vastenmielistä. Hollywoodissa on aloitettu paluu Reaganin aikaan. Levy on korkeatasoinen, kuva on esimerkillisen tarkka ja äänet jylisevät niinkuin tällaisessa elokuvassa pitääkin. Esa Linna Vuoden 1943 Münchenissa joukko saksalaisia opiskelijoita nousee passiiviseen vastarintaan natsihallintoa vastaan. Sisarukset Sophia ja Hans Scholl jäävät kiinni kansallissosialistisen Saksan ja Hitlerin kritisoimisesta, ja he joutuvat Gestapon kuulusteluihin. Sophie Scholl ­ Viimeiset päivät yllätti iloisesti lähinnä toteutuksensa vuoksi. Lähes koko elokuvan tapahtumat on sijoitettu sisätiloihin. Vangitun Sophien näkemä sininen taivas kuulusteluhuoneen ikkunasta on yksi hillityistä yksityiskohdista. Sophie Scholl ­ Viimeiset päivät ei mässäile kurjuudella ja natsien tekojen graafisella näyttämisellä. Ainoat meneillä olevaan sotaan viittaavat kohtaukset on tehty valaisua hyväksi käyttäen. Julia Jentsch on melkoinen lahjakkuus, sillä kuulustelujen aikana käytävät tunnemyllerrykset hiostavat katsojankin päänahkaa. Ohjaaja Rothemund on luottanut näyttelijöihin ja käsikirjoitukseen täydellisesti. Se on kannattanut, sillä jännite on paikoin aika uskomaton ­ jopa pelkkien keskustelujen voimalla. Natsit kuvataan aatteensa vankkumattomina kannattajina, kuten Sophien ja Hansin vastarintaliikkeen "Valkoisen ruusun" jäsenetkin. Kuitenkin molemmille puolille suodaan heikko hetkensä, ja paikoin tämä sinänsä tasa-arvoinen ratkaisu uhkaakin tuoda kehiin pinnallista tunteilua. Onneksi ylilyönneiltä vältytään ja elokuva kulkee omalla tyylikkäällä linjallaan loppuun asti. Tapahtumiinsa ja genreensä nähden DVD:n kuusikanavainen ääniraita on hyvin käytössä, ja äänitehosteet ovatkin lopulta ratkaisevassa osassa. Esa Linna 49
• TILAA SUE! KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI !! VAIN 22 EUROA/12NROA !! KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N ! Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Nieminen & Litmanen, Jolly Jumpers, Shake, Echo Is Your Love, Sister Flo, Soul Tattoo, Viola, Zacharius Carls Group, Aavikko... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue! Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (Rock) Sue cd 5 (Metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi! Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI 51
• DEBYYTTIALBUMI SUBURBIAN SYMPHONY INCLUDES A MUSIC VIDEO OF THE SONG RIGHT DIRECTION KAUP OI SSA 15.03 52 WWW.SOCALLEDPLAN.COM