• Sue Indierockpunkmetalzine #104 MAALISKUU 2007 WITHIN TEMPTATION RUBIK · TYPE O NEGATIVE · HYPNOMEN · BRETT ANDERSON · ARCADE FIRE GOOD CHARLOTTE · JASON MUUTTAA TAIVAASEEN · RADIOPUHELIMET TIGERBOMBS · COSMOBILE · KIWA · THE DAMNED · FINNTROLL KAIHORO · PAIN CONFESSOR · DAUNTLESS · BATTLELORE · THUNDERSTONE 1
• 2
• 3
• TOIMITTAJALTA MEIDÄN BÄNDI, MINUN LEVY? Muusikot puhuvat musiikistaan aivan kuin se olisi heidän ikiomaansa. Artistille kuuluvaa musiikkia ei kuitenkaan ole enää olemassa sen jälkeen, kun se kuluttajan ulottuville asetetaan. Musiikin omistussuhde siirtyy sen tekijältä kuluttajalle paitsi fyysisessä, myös henkisessä mielessä. Musiikki herättää kuulijassaan tunnetiloja ja on siksi altis muuttumaan kuluttajan yksityisomaisuudeksi. Konkreettisimmillaan tämän voi nähdä esipuberteetti-ikäisten omistushalussa: Robbie laulaa juuri tuolle lähiötytölle, ja kuinka kukaan muu maailmassa voisikaan ymmärtää sitä lemmentuskaa, mitä huumeriippuvainen brittimies kokee? Aikuistuessaan kuuntelija saattaa hylätä mustasukkaisuuden esittäjää kohtaan, mutta edelleenkin juuri tuo kuluttaja ymmärtää parhaiten, mistä hommassa on kyse. Kun "minun bändi" tulee keikalle, tilanne monimutkaistuu. Kokemus taannoisesta Nine Inch Nailsin esiintymisestä osoitti, kuinka kummallista on, kun tuhatmäärin nuoria aikuisia tahtoo omistaa Trentin itse, ei kenenkään muun kanssa. Uudestaan tätä ilmiötä voi hämmästellä ensi kuussa Helsingin jäähallissa. Sitten on niitä pienen ryhmän omia biisejä, joiden syvimpiin merkityksiin initioidaan vain harvat ja valitut. Ne ovat niitä biisejä, joita soitetaan automatkalla festareille ja joita kuunnellaan kaksistaan seurustelukumppanin kanssa. Musiikki yhdistää, toki, mutta myös erottaa. Menkääpä avecina yhteen hitsautuneen kaveriporukan illanviettoon. Takuuvarmasti jossain vaiheessa soivat ne porukan omat kappaleet, jotka siivittävät muistelot viiden vuoden takaiseen kännäysiltaan, ja vieras vetäytyy sohvan nurkkaan. Kun porukka tai pariskunta sitten hajoaa, musiikin omistusoikeudet sirpaloituvat. Levy, jota ennen kuunneltiin kiljutonkka kädessä puistossa, muuttuukin yksityiseksi nostalgiatripiksi, johon muilla ei ole asiaa. Pariskunnat, jotka ovat vielä edellisellä viikolla herkin mielin fiilistelleet "meidän biisiä" kuunnellen, tappelevat levyistä suuremmalla intohimolla kuin lemmikkikaniineista ja Ikean ruokailuryhmästä. Yhtyeet luonnollisesti hyötyvät faniensa omistushalusta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun bändi, jolla on intohimoinen fanikunta, uhkaa breikata kaikkien tietoisuuteen, älähtävät omapitäväisimmät fanit. Tässä lehdessä Good Charlotten laulaja Joel Madden setvii yhtyeen suhdetta fanikuntaansa. Mies myöntää, että alati lisääntyvä suosio kismittää intohimoisimpia faneja, ja joku saattaa hylätä suosikkinsa vain siksi, että koulun suosituimmat tyypit alkavat pitää siitä myös. Kun "minun levystä" tulee yleistä omaisuutta, laskee sen arvo jopa niin, että suuri rakkaus on pakko hylätä. Lotta Heikkeri INKLUDES 06 Newsflash 10 Rubik 12 Peer Gunt 13 Hypnomen 14 Brett Anderson 15 Arcade Fire 16 Good Charlotte 17 Jason muuttaa taivaaseen 18 Radiopuhelimet 19 Tigerbombs 20 Cosmobile ja Kiwa 22 The Damned 24 Rautamaailma 27 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 28 Within Temptation 30 Finntroll 31 Kaihoro 32 Pain Confessor 33 Dauntless 34 Type O Negative 36 Battlelore 38 Thunderstone 40 SFP Arviot 46 Arviot 52 Ensi-iltaelokuva-arviot 53 Dvdarviot 54 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 55 Tilauskuponki Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Sue #104 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Jesse Malin ­ Glitter in the Gutter, Arctic Monkeys ­ Your Favourite Worst Nightmare, Sparks ­ Mael Intuition, Rubik ­ Bad Conscience Patrol, Damn Seagulls - Soul Politics, Dinosaur Jr. - Beyond, Warrior Soul - Last Decade Dead Century, Magenta Skycode - IIIII, Sweatmaster ­ Animal, Sur-rur - Uurnapölyjen paluu, Type O Negative - Dead Again Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 4
• 5
• RUBIK H A A S TA A V A I N I T S E N S Ä Rubikin maailmassa on selkeä järjestys: ensin tulee musiikki. Sen jälkeen mikään ei ole mahdotonta. nkarilainen professori Ernõ Rubik kehitti vuonna 1974 hankalan ja haastavan älypelin, jonka hän ajatteli olevan hauska työväline arkkitehtiopiskelijoiden kolmiulotteisen ajattelun kehittämisessä. Kun niin kutsuttu Rubikin kuutio kuusi vuotta myöhemmin tuli yleiseen myyntiin, seuraukset olivat häkellyttävät. Professorin pulmapeliä väänneltiin kaikkialla. Vaikka vain harva suoriutui Rubikin kuution ratkaisemisesta turvautumatta väkivaltaan, siitä tuli yksi maailman tunnetuimmista peleistä. Vuosituhannen alussa Kuopiosta Helsinkiin tipahdelleen Rubik-yhtyeen soittajat ovat valinneet bändilleen niin osuvan nimen, että sen ei pitäisi olla sattumaa. Sana Rubik tuo mieleen jotakin monimutkaista, mutta samalla värikästä ja viihdyttävää. Juuri sellainen on Rubikin ensimmäinen täyspitkä levy Bad Conscience Patrol. Se on moniulotteista musiikkia, jossa on päällekkäin progressiivinen taso ja pop-taso. Usein tällaista musiikkia kutsutaan haastavaksi. ­ Me ei olla koskaan yritetty haastaa ketään, kitaristi-laulaja Artturi Taira tähdentää. ­ Se olisi outo lähtökohta. Puheet yleisön haastamisesta ovat musta aina epäilyttäviä. Me ei koskaan haeta mitään erikoista tai outoa. Musa tulee meille ensin ja meistä ulos luonnollisesti. Haastava ei ole luonnollisen vastakohta. Bad Conscience Patrol on haastava siinä mielessä, että se ei korvasta sisään mentyään suostu tulemaan toisesta ulos ennen perusteellista käsittelyä. Se vaatii kuuntelua. ­ Se on ihan totta. Meidän musiikissa on paljon tekstuuria ja kerrosta. Biisit ovat melodisia ja tarttuvia, mutta sovitukset tavallista monimuotoisempia. Myöskään kappaleiden rakenteet eivät aina mene pop-konventioiden mukaan. Ja jos menevät, tunnelma saattaa esimerkiksi eri säkeistöissä ol- U la niin erilainen, että kuulija ei välttämättä ymmärrä sitä ensikuulemalta. Lopulta saattaa huomata, että hittolainen, tämähän on pop. LEVY KELPAA ERKILLEKIN Bad Conscience Patrol äänitettiin Helsingin lähistöllä sijaitsevassa huvilassa, jonne voi talvisin kävellä jäätä pitkin ja jonne ei tule hanasta vettä. Siellä Rubik pitää bändileireiksi kutsumiaan kokoontumisia. Siellä bändi voi olla keskenään musiikin kanssa, ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä. Artturi Taira tosin kertoo näkevänsä vieläkin raidallisia painajaisia. ­ Kun äänittää digitaalisesti, musiikin näkee monitorilla monivärisinä raitoina. Niiden katseleminen kierouttaa näkemystä. Kun äänittää kelanauhalle, on hienoa kuunnella lopputulosta. Silloin se on musiikkia, ei värejä ja piikkejä kuvaruudulla. ­ Mehän istuttiin myös tuottajanpallilla, mikä oli välillä aika helvetin raskasta. Samalla se oli myös luontevaa, koska meillä oli selkeä visio siitä, miltä levyn pitää kuulostaa. Me voitiin myös kokeilla paljon, koska levyä ei äänitetty huippukalliissa studiossa toisten ihmisten euroilla. ­ Kaikki meidän bändissä ovat albumi-ihmisiä, joten oli mukavaa yrittää tehdä Rubikille hyvä albumikokonaisuus. Viime vuosina on ilmestynyt paljon liian pitkiä levyjä, joita ei jaksa kuunnella. Jos Bad Conscience Patrolilla olisi 15 biisiä tuollaista tavaraa, niin eihän sitä kuuntelisi Erkkikään. Me haluttiin pysyä vinyyli-LP:n mitoissa. Rubikin musiikki ei ole särmättömäksi hiottua, mutta tunnelmanvaihteluiden ja instrumenttisovitusten eteen on selvästikin tehty lujasti töitä. Oletteko te perfektionisteja? ­ Siinä mielessä kyllä, että juttuja ei päästetä käsistä ennen kuin ne ovat parhaita mahdollisia. Sovitukset tehdään tiimityönä ja niitä hiotaan paljon. Me ei myöskään soiteta keikoilla uusia biisejä, jos ne tuntuvat vähänkin keskeneräisiltä. Mutta ei musiikkiin saa suhtautua liian vakavasti. Asioita ei saa pakottaa tapahtumaan. ­ Me ollaan tehty omia kappaleita yhdessä tosi kauan, ja mu- siikki on kehittynyt luontevasti sellaiseksi kuin se on. Me ei koskaan olla yritetty tehdä mitään tietynlaista. Jos haastavuudesta puhutaan, niin kyllä me haastetaan itsemme tekemään parempia kappaleita. Levyllä onkin rohkeita kokeiluja, jotka vaativat soittajilta musikaalisuutta. ­ Me ollaan aina oltu huonoja miettimään, että onko joku mahdollista. Me vain tehdään tai ainakin yritetään tehdä. Uusia soittimia otetaan haltuun sitä mukaa kun biisit tarvitsevat niitä. Mehän ei käytetä taustanauhoja, joten keikoilla joku joutuu soittamaan yhtä aikaa perkussioita, koskettimia ja sampleria. Niin kauan kuin homma on kontrollissa, sitä on yleisön hauska seurata. Se on performatiivinen elementti. TOIVOA, EI PYLLYÄ Tätä kirjoitettaessa Rubik on suorittamassa englanninkielisten suomalaisbändien uutta kansalaisvelvollisuutta eli lähdössä soittamaan ulkomaille. Tämä haastaa Tairaa sanoittajana. ­ Suomessa voi laulaa englanniksi melkein mitä vain eikä se kiinnosta ketään, mikä on aika sääli. Mutta osa meidän yleisöstä saattaa asua ulkomailla, joten joku saattaa jopa kuunnella sanoituksia. Millaisia aiheita käsittelet teksteissäsi? ­ Vaikea nostaa esiin yhtä teemaa, mutta ainakin piittaamattomuutta kaikesta muusta kuin materiaalisista seikoista. Sitä, miten me kuormitetaan meidän elinympäristöä ja miten meidän tekemillämme ratkaisuilla on väliä. Tuo saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta se on silti aihe, jota pitäisi käsitellä enemmänkin. ­ Mua kiinnostaa myös se, miten me muistetaan asioita. City & The Streets kertoo siitä, kuinka kaupunkia ei enää näe ra- LIIAN LÄHELLÄ MUSIIKKIA Samuli Pöyhösen, Arvi Hasun, Sampsa Väätäisen ja Artturi Tairan Rubik ei ole jälkimmäisen ainoa yhtye. Itse asiassa hän osoittautuu multi-instrumentalistiksi. ­ Mä soitan koskettimia Kastorissa, rumpuja Cockpitsissä ja saksofonia Astro Can Caravanissa, joka on hieno 10-20 hengen kollektiivi. On kiva soittaa mukavien ihmisten kanssa. Onko joku bändeistä ylitse muiden? ­ Rubikissa olen ollut pisimpään, se on sitä kautta mulle tärkein juttu. Jos joku kysyisi, missä bändissä soitan, luultavasti sanoisin ensimmäisenä Rubikin. Kuunteletko koskaan omia levyjäsi? ­ Enpä juuri, koska omaan musiikkiin on vaikea suhtautua musiikkina. Ehkä nyt voisi olla se aika, että voisi kuunnella esimerkiksi Rubikin People Go Missingin muistamatta, että millä vahvistimella tuo kitara äänitettiin ja mikä kitara se oli. kennuksina, vaan omaan elämään liittyvinä muistoina. Bill Withers taas käsittelee musiikkiin kytkeytyneitä muistoja. Yleisesti ottaen albumin sanoitukset vaikuttavat vakavilta. Taira sanoo, että vaikka niissä ei lähdetä ulos heiluttamaan pyllyä, olennaista on toivon ja tunnelmien välittäminen. ­ Sanoitukset lähtevät useammin negatiivisista kuin positiivisista kokemuksista, mutta niistä ei välttämättä tule negatiivinen olo. Mun sanoituksissani ei myöskään juuri ole itseironiaa, vaikka nykyään ei ilmeisesti tarvitsisikaan koskaan olla vakavissaan, koska kaiken voi verhota nokkeluuksiin. Ostavan yleisön suhtautuminen Bad Conscience Patroliin jää nähtäväksi, mutta musiikkipiireissä Rubik on herättänyt huomiota. ­ Me ollaan nöyriä tyyppejä, joille rock-kukkoilu ei ole luonteenomaista. Me ei osata tuoda itseämme esille. Siksi on ollut absurdia seurata kuinka Rubikista on alettu puhua. Meistä on jopa annettu kyseenalaisia lausuntoja valtakunnallisten päivälehtien viikkoliitteissä... Äh, ei puhuta siitä enää. Muuten käy niin, että Rubikin levyarvosteluissa ei pian enää ole muuta kuin tiedotusvälineiden mielipiteitä toisten tiedotusvälineiden Rubikia koskevista mielipiteistä. ­ Olet ensimmäinen, joka on tuosta kanssani samaa mieltä. Mäkin haluaisin, että meidän musiikki vähintäänkin näkyisi keskustelun taustalla. ­ On hienoa, että bändistä on alettu puhua, vaikka me ei tunneta oikeita tyyppejä, ja vaikka musiikkibisnes on meille ihan vieras ympäristö. Silloinhan musiikilla täytyy olla jotain tekemistä sen kanssa, että Rubikista ollaan kiinnostuneita. Ehkäpä jonain päivänä sana Rubik tuo mieleen muutakin kuin sen rasittavan kuution. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: FULLSTEAM RECORDS 10
• 11
• PEER GÜNT TÖMÄKKÄÄ JYTÄÄ Suomalaisen hard rockin legendan kahdeksas albumi Guts And Glory on vahva näyttö siitä, ettei bändi lopahtanut kokoonpanovaihdoksen myötä. Pe 16.3. ARMAGEDDON CLOCK, LIGHTHOUSE PROJECT, AORTAORTA [Liput 6/0 - S - E] La 17.3. THE FLAMING SIDEBURNS, THE HEARTBURNS [Liput 10/9 - K18 - E] [Liput 5/0 - K18 - E] T Ke 21.3. MATTI JOHANNES KOIVU, WOJCHIECH To 22.3. NINE (SWE), APRIL, TURN THE TIDE [Liput 7/5 - S - E] Pe 23.3. MACHINE MEN, DYECREST [Liput 8/7 - S - E] La 24.3. RUBIK, UNDERWATER SLEEPING SOCIETY [Liput 6/5 - S - E] Pe 30.3. NICOLE, PROFANE OMEN [Liput 7/5 - S - E] To 5.4. JUKKAPOIKA JA TISKI PEKKA [Liput 8/7 - S - E] Pe 6.4. VIIKATE, SEPPO ALVARI & MAMBOO KINGS [Liput 8/7 - S - E] La 7.4. FINNTROLL, WHERE VICTIMS LIE [Liput 8/7 - S - E] To 12.4. J.KARJALAINEN- Lännen Jukka [Liput 10/9 - K18 - E] Pe 13.4. TURMION KÄTILÖT, DEATHCHAIN [Liput 8/7 - S - E] La 14.4. PAPRIKA KORPS [Liput 7/6 - S - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 12 urussa kymmenen vuotta asunut kitaristi-laulaja Timo Nikki on palannut kotikonnuilleen Kouvolaan. Syyksi muuttoon mies kertoo, että vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä ja oma poika aloittaa pian koulun. Peer Günt ehti jo hetken olla melkein virallisesti turkulainen, koska uusi rumpali Sakke Koivula ja Nikki asuivat siellä. Tuore basisti Pete Pohjanniemi puolestaan asuu pääkaupunkiseudulla. Jo vuonna 1976 perustettu Peer Günt on ollut koko ajan toiminnassa, mutta välillä tyhjäkäynnillä 90-luvun alkupuolelta asti, jolloin suursuosio hiipui. Paluulevy No Piercing, No Tattoo julkaistiin yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen kaksi vuotta sitten. Asiat tuntuivat olevan mallillaan, orkesterilla keikkoja ja keikoilla hyvin väkeä. Hommat eivät kuitenkaan rullanneet toivotulla tavalla. Nikki riitaantui vanhojen soittokumppaniensa basisti Tsöötz Kettulan ja rumpali Twist Twist Erkinharjun kanssa ja antoi heille kenkää. Entistä rytmiryhmää ei ole Nikin mukaan uuden Peer Güntin keikoilla näkynyt, tai ainakaan hän ei ole huomannut. ­ Aika vereslihalla taitaa välit olla, eikä yhteyksiä ole pidetty. Uusi Peer Günt alkoi muotoutua syksyllä 2005. Vanha kokoonpano teki jäähyväiskiertueen, jonka jälkeen turkulaisrumpali Sakke Koivula otti yhteyttä Nikkiin. ­ Mentiin kaljalle ja hommahan toimi. Basisti Peten tiesin yhteisten ystävien kautta ja olin nähnyt hänen bändinsä keikallakin. Hän suostui heti liittymään bändiin. Treenasimme muutaman kerran ja sitten heti keikoille. Homma oli hallussa. Vaikka moni pitkän linjan fani on puritaaninen ja uskollinen vanhaa ryhmää kohtaan, on monen suu loksahtanut apposen auki, kun on nähnyt uudet jätkät lavalla. Güntin lavatouhuun on tullut ällistyttävän paljon uutta puhtia. Nyt Nikin lisäksi etulinjassa liikkuu myös Pohjaniemi, eikä Koivulakaan tahdo pysyä rumpupallillaan. ­ Viime syksynä, kun rupesimme keikkai- lemaan tällä kokoonpanolla, se oli sellaista kyttäilyä. Jengi äänesti jaloillaan eikä tullut keikoille. Nyt on kuitenkin ollut helvetisti uutta porukkaa ja alun kritiikki on loppunut. Tullaan kehumaan, että tämähän onkin parempaa kuin luultiin. Onhan nuo jätkät jo ansainneet paikkansa bändissä. Mutta turha tässä on ruveta kukkoilemaan, koska musiikkibisnes on sen verran raakaa, että kohta mitään koroketta ei olekaan, Nikki tuumii. Uuden kokoonpanon ensimmäinen albumi Guts And Glory nauhoitettiin Helsingissä Olli Kykkäsen studiolla. Mies toimi myös levyn tuottajana ja hänen yhtiönsä julkaisi levyn. Hän on myös Peer Güntin entinen roudari. ­ Edellisen levyn julkaissut Spinefarm alkoi kysellä minulta demoja, että "jos pari biisiä voisi tsekata". Otin siitä itseeni, koska olen vuodesta 1985 tehnyt biisejä bändille, joten olkoon sitten. Kykkänen sitten ehdotti yhteistyötä. Studiotyöskentely on muuttunut parissakymmenessä vuodessa melkoisesti. ­ Oltiin ennen studiossa joku kolme neljä viikkoakin. Se oli aika raskasta. Nyt suurimman osan levystä voi tehdä kotona. Ja ennen otin kaiken niin vakavasti. Ei tämä nyt niin vakavaa ole. Levylle jäi jopa pikkuvirheitä, kun niitä ennen hinkattiin ihan saatanasti. Peer Güntin vanhoilla levyillä on ollut kaiken jyrän lomassa rauhallisempi kappale. Nyt sellaista ei ole lainkaan. ­ Ei ole yhtään helpottavaa palaa, vain aggressiivinen fiilis. Olen aina tykännyt nopeasta rokista. Maailmalla tuskin on toista bändiä, joka kuulostaisi samalta kuin Peer Günt. Motörheadin, Hurriganesin ja Rose Tattoon risteytys voisi tosin olla aika lähellä. ­ Olen aika huono kuuntelemaan musiikkia, joten eipä tule vaikutteitakaan mistään. Jyrään vain omaa linjaani enkä välitä mitä ulkopuolella tapahtuu. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: EDEL
• ika tarkkaan kolme vuotta ja neljä kuukautta on kulunut tiedotteesta, jossa ilmoitettiin Sueden jäsenten työskentelevän omien projektiensa parissa vuonna 2004 ja että uutta levyä ei kannata odottaa ennen kuin aika on taiteellisessa mielessä sille kypsä. Käytännössä tiedote kertoi, että Suede oli hajonnut. Laulaja Brett Anderson aloitti jo vuonna 2004 sooloalbumin teon, mutta julkaisu viivästyi mm. The Tears -albumin (2005) takia. The Tearsissa Brett yhdisti voimansa entisen Suede-kitaristin Bernard Butlerin kanssa. Ulkopuolisen silmissä ­ kaikella kunnioituksella loistavaa bändiä kohtaan ­ se tuntui jonkinlaiselta näpäytykseltä muita suedelaisia kohtaan. The Tears oli musiikillinen jatkumo Suedelle ja tyylillisesti lähinnä Sueden ensimmäistä butleritonta levyä, joten Brettin soololevy on ensimmäinen irtiotto menneisyydestään. ­ Halusin tehdä erilaisen levyn eli en kitarapohjaista levyä, kuten aiemmat levyni ovat. Levy kuulostaa luonnolliselta, surulliselta, mikä sopii tunnelmaan. Olisi outoa, jos levy olisi jotain, mitä minä en ole, Brett kertoo puhelinhaastattelumme alkajaisiksi. Kerron viehättyneeni levyn surullisuuteen ja kauneuteen. Brett on samaa mieltä. ­ Kyllä, levy on surullinen ja kaunis. Se on vahva, vaikka onkin herkkä ja melankolinen. Kaikkien levyjen ei aina tarvitse olla perinteisiä pop-levyjä. Tämä on surullinen pop-levy, ja minun mielestäni surulliset laulut ovat voimakkaimpia ja samalla myös iättömiä. Tämä levy, ja erityisesti Love Is Dead, on ajaton. Olen erittäin ylpeä levystäni. Yritän tiedustella syytä laulujen surullisuuteen, mutta vastaus on melko yleistä tasoa. ­ Laulujen surullisuus heijastelee elämääni. Olen itse asiassa aina kirjoittanut surullisia lauluja, Brett naurahtaa. Nyt oikeastaan tajuankin, että surulliset laulut ovat osa minua. Esimerkiksi koko Sueden Dog Man Star (1994) on surullinen. En tiedä miksi kirjoitan surullisia lauluja, minä vain kirjoitan. Soololevyn tiedotteessa kerrotaan, että albumi on sanoituksiltaan Brettin henkilökohtaisin teos. Brett itse vertaa levyä siihen, että olisi veitsellä kaivanut sisuksensa kaikkien nähtäville. Pari vuotta sitten edesmenneelle isälle omistettu Song for My Father on selvä kunnianosoitus, mutta yksinäisyyttä kuvaava Love Is Dead ja ahneudesta kertova The More We Possess the Less We Own of Ourselves ovat biisejä, joista ei olisi kiva löytää itseään. Mutta onko helpompi laulaa henkilökohtaisuuksia, kun levyn kannessa lukee oma nimi eikä Suede tai The Tears? ­ Ei sillä ole oikeastaan merkitystä. Tällä levyllä kuitenkin kerron enemmän omasta elämästäni kuin suedelaisen elämästä. Ja ehkäpä näiden laulujen kautta minun ja yleisöni välimatka lyhenee. A EUROOPPA ON LEIKKIKENTTÄMME Brett aikoo esitellä sooloalbuminsa materiaalia myös keikoilla. Englannin lisäksi Brett yhtyeineen soittaa Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden tärkeimmissä maissa, mutta Suomeen ei ole kevääksi buukattu yhtään keikkaa. ­ Sain eilen sähköpostia suomalaiselta journalistilta, joka asuu Englannissa. Hänen nimensä on Esa, tunnetko hänet, Brett kysyy, mutta vastaan kieltävästi, koska en tunne Esa Koiviota, vaikka nimi onkin tuttu jo 80-luvun alusta asti. ­ Hän kysyi minua soittamaan Provinssirockiin ja mieluusti sinne tulisinkin. Olen aina pitänyt Suomesta, mutta valitettavasti tällä kevätosuudella en tule Suomeen. Teemme lisää keikkoja myöhemmin tänä vuonna. Silloin tulen varmasti Suomeen ja toivottavasti Provinssirockiin. Kun kysyn kiertuekokoonpanosta, Brett keskeyttää kysymykseni, pahoittelee ja pyytää lyhyttä taukoa, aivan kuin olisi epävarma rumpalin ja kitaristin nimistä. Minuutin tauon jälkeen Brett palaa luettelemaan bändiä varmanoloisena. ­ Fred koskettimissa, tanskalainen rumpali Sebastian Sternberg, kitaristi Jim Dare ja Mat (Osman) Suedesta bassossa. Levy ei ole ihan perinteinen bändilevy, mutta kiertueelle lähtee vain viisihenkinen soittajisto. ­ Oli tosiaankin hankala päättää miten hoidamme jousiosuudet keikoilla, koska jousilla on niin suuri osuus musiikissa. Jousisektion ottaminen mukaan keikoille on mahdotonta, joten laitoimme ne tietokoneelle, jota Fred operoi. Provinssirockissa Brett vieraili viimeksi kaksi vuotta sitten The Tearsin kanssa. Kerron, että minulle oli yllätys lukea nettihaastattelusta, että The Tears tekee vielä toisenkin albumin. ­ En sanonut, että The Tears tekee varmasti toisen albumin. Sanoin, että on mahdollista, että toinenkin The Tears -albumi ilmestyy. Siitä kysellään jatkuvasti, mutta en voi sanoa mitään varmasti. Missään tapauksessa en voi sanoa, että se ei ilmesty. Emme tosiaankaan ole virallisesti hajonneet, Brett vakuuttaa. ­ Toinen sooloalbumi kaiketi ilmestyy ensiksi. Olen kirjoitellut sille biisejä ja muutenkin miettinyt levyä aika paljon. Haluan ehdottomasti tehdä sen levyn. TEKSTI: AKU-TUOMAS MATTILA KUVA: V2 MUSIC BRETT ANDERSON NÄMÄ OVAT SURULLISIA LAULUJA Love Is Dead kuultiin ensimmäisen kerran Kööpenhaminassa kuninkaallisia häitä juhlistaneessa konsertissa toukokuussa 2004. Maaliskuussa 2007 samainen mestariteos avaa Brett Andersonin soolodebyytin. nen Fred Ball, joka on osoittanut kykynsä Pleasure-projektillaan. Debyyttihitillään Pleasure turvautui Brettin entisen tyttöystävän Justine Frischmannin vokaaleihin. Tulevalla levyllä vierailee puolestaan Brett. ­ Olemme tunteneet jo vuosia. Tapasimme ensi kerran Lontoossa kymmenisen vuotta sitten. Olisin halunnut työskennellä Fredin kanssa jo vuosia sitten, mutta silloin olin kiireinen Sueden kanssa. Brettin soololevy on erilainen kuin Sueden tai The Tearsin albumikokonaisuudet. Glam rockiin pohjautuvat kitarabiisit ovat kokonaan poissa ja kantavana linjana on rauhallisemmat, kosketinsoitin/piano/jousisektio-vetoiset teokset, joiden tyylikumppaneita toki löytyy Suedenkin tuotannosta. ­ Fred on kosketinsoittaja, ja osa levyn kauneudesta on nimenomaan Fredin ansiota. Erityisesti hänen panoksensa takia levy on erilainen kuin aiemmat työni. Jos olisin työskennellyt taas kitaristin kanssa, niin levy ei olisi kuulostanut uudenlaiselta. Fredin kanssa työskentely oli oikeastaan aika tervehdyttävä vaihtoehto ja loi levylle uudenlaisen musiikillisen äänen, Brett kertoo. Suedellekin Brett kirjoitti osan biiseistä ilman työparia ja sama linja jatkuu myös soololla. ­ Levyllä on kolme biisiä, Scorpio Rising, Ebony ja Intimacy, jotka olen kirjoittanut kokonaan yksin. Joihinkin biiseihin, kuten Dust And Rainiin kirjoitin kitaraosuudet. Oli aika haastavaa opetella kirjoittamaan kitaraosuuksia. PYSYTÄÄN YHDESSÄ? Koska haastattelutuokio on sujunut mukavasti, uskaltaudun kysymään palaako Suede koskaan. ­ En todellakaan tiedä, mutta sen miettiminen ei ole nyt ajankohtaista. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten olisi typerää sanoa, että Suede ei soita enää koskaan yhdessä. Olen oppinut, että asiat voivat muuttua. Joskus sanoin, että minä ja Bernard emme tee enää mitään yhdessä ja sitten teimmekin kymmenen vuoden tauon jälkeen albumin, Brett vastaa diplomaattisesti. ­ Sueden hajoamiseen ei liittynyt mitään henkilökohtaista. Tulimme hyvin toimeen keskenämme. Olimme hukanneet luomissuunnan ja syy hajoamiseen oli taiteellinen. Diplomatia katoaa, kun kysyn kumpi olisi kitaristi, Bernard Butler vai Richard Oakes. ­ Tuohon en vastaa, Brett sanoo huokaisten. ­ Sanoin juuri, että paluusta ei ole tietoa, joten tuo on täysin epärelevantti kysymys. Minulle ei ole edes tullut mieleen, että joku toimittaja kyselisi tuollaista. Koko asia on niin abstrakti. Brett selvästi hermostuu. Minua harmittaa, että hieno juttutuokiomme on päättymässä ikävästi. Löydämme jälleen yhteisen sävelen, kun kerron, että Colour of the Night on yksi suosikkibiiseistäni Brettin soololevyllä. ESITELLEN BÄNDIÄ Vaikka Brett onkin aina ollut vahva persoona, yksin hän ei ole projektejaan eteenpäin vienyt. Butlerin ja Richard Oakesin jälkeen on aisapariksi löytynyt norjalai14
• Luonto pyytää Suomi elää luonnonvaroista, mutta kuinka pitkään? Löytyykö meiltä jatkossakin osaajia ja innokkaita oppijoita, jotka välittävät siitä humiseeko metsässä honkia, juodaanko meillä suomalaista maitoa tai vihertääkö kadunkulmassa vaahtera? HAMK on ainutlaatuinen korkeakoulu monessa suhteessa -- eikä vähiten luonnonvara-alan koulutuksessa. Olivatpa juuresi missä tahansa, HAMKissa kehityt maaseutuelinkeinojen, maisemasuunnittelun, metsätai puutarhatalouden ammattilaiseksi aidoissa miljöissä tuoreimman osaamisen ja uusimman teknologian ravinteikkaassa kasvupohjassa. HAMKin luonnonvara-alan koulutusyksiköt sijaitsevat toiminnan keskipisteissä Evolla, Lepaalla ja Mustialassa ­ turvallisen välimatkan päässä kaupungeista. ARCADE FIRE RUMPALIN TARINA Arcade Firen albumi Neon Bible tulee 90-prosenttisen varmasti löytymään toimittajien top 5 -listoilta vuoden lopussa. On aika kysyä yhtyeen rumpalilta Jeremy Garalta, miltä hehkutusarviot tuntuvat. rcade Fire julkaisi vuonna 2004 levyn Funeral. Tämä albumi räjäytti pankin totaalisesti. Sen tunteikas rock oli jotain ennenkuulumatonta, ja kriitikot kehuivat albumin ympäri maapalloa vuoden parhaaksi levyksi. Myös yhtyeen keikat saivat osakseen varauksetonta hehkutusta: parhaimmillaan lavalla heilui kymmenen henkeä aina viulisteista lähtien, intensiteettitason lähennellessä Poguesin ja räyhäkkäämpien punk-keikkojen tasoa. Maasta taivaisiin hehkutettu Funeral sai indie-piirien arvostamalla Pitchforkmediasivustolla arvosanan 9,7 ­ korkeimman sivuston koskaan antaman. Sue arvioi levyn täyden kympin arvoiseksi. Jeremy Gara kuitenkin aavistelee, että backlashin on pakko alkaa joidenkin toimesta jo Neon Biblen aikoihin, sillä hän tietää, että levyä tullaan vertailemaan edelliseen mestariteokseen. Hämmästyttävää kyllä, näin ei ole kuitenkaan käynyt. Tähän on hyvä syy: albumi on käsittämättömän hyvä. ­ Totuuden nimissä en ole vielä uskaltanut lukea uuden albumin arvioita, Jeremy sanoo. ­ Kävin kurkkaamassa Pitchforkin meille antaman arvosanan (äärimmäisen hyvä 8,4, toim.huom.), mutta en uskaltanut lukea tekstiä. Gara on kuitenkin tietoinen siitä, että albumia on lähes kaikkialla verrattu Bruce Springsteenin tuotoksiin, mikä nyt on vähän epäreilua: paikoitellen levyltä kyllä kuuluu Pomon vaikutteita, mutta missään nimessä kyse ei ole kopioinnista. ­ En minäkään oikein ymmärrä. Ei se levy nyt niin paljon Springsteenin tuotannolta kuulosta. Ilmeisesti se, että yhtyeen laulaja Win Butler laulaa autoista ja perheistä, riittää syyksi ainakin lyriikkapuolella. ­ Niin juuri! Me kaikki länsimaalaiset elämme autojen keskellä, ja perhe nyt on... no, perheeseen synnytään, joten kaikkihan siitä laulavat, tavalla tai toisella. Onhan siellä pari kohtaa, joissa soitetaan hieman HAMKin toimivat kansainväliset yhteydet mahdollistavat kausiluontoisen kasvupaikan valinnan myös ulkomailta ja tarjoavat halukkaille väylän työskentelyyn kansainvälisissä tehtävissä. Luonnonvara- ja ympäristöala HAMKissa Maaseutuelinkeinot Maisemasuunnittelu Metsätalous Puutarhatalous A TEKSTI: JARKKO FRÄNTILÄ KUVA: ANTON CORBIJN Malli HAMKin opiskelija Terhi Ignatius. Vaatteet ja stailaus HAMKin muotoilun koulutusohjelman opiskelijatyötä. Kuva: Jere Hietala. Layout: Vesa Vilenius, HAMK/Viestintä samalla tavoin kuin Springsteenin levyillä, mutta kokonaisuus on niin täynnä kaikkea muutakin. Ei siinä, Springsteen on artisti, jota kaikki bändissämme arvostavat. Mutta ei sillä loppujen lopuksi ole väliä, mitä kukakin levyltä kuulee, kunhan vain siitä pitää, Gara hymähtää. Rumpalit eivät yleensä paljon valokeilassa paistattele. Gara antaa haastatteluja muun yhtyeen tavoin, sillä bändi on ennen kaikkea demokraattinen koneisto. ­ Ehdottomasti. Voin hyvin sanoa Winille, jos jokin hänen lauseensa tai sanoituksensa on mielestäni kökkö tai huono. Ja aivan yhtä hyvin minulle voi sanoa ja sanotaankin, mikäli soittoni oli surkeaa tai kappaleeseen sopimatonta. Ylipäänsäkin olen sitä mieltä, että asiat pitää sanoa ystävien kesken aina suoraan. Arvostelu sattuu hetken, mutta kun närkästys on laantunut, sitä oikeastaan aina huomaa, että se arvostelija oli oikeassa. No, kun kerran arvosteluun mentiin, niin selailin Arcade Firen kotisivuja ennen haastattelun alkua ja huomasin, että Garan yksi uuden vuoden lupauksista oli tupakoinnin lopettaminen. ­ Äh, ei puhuta siitä, hän nauraa. ­ Ei se ole onnistunut yhtään. Tilanne on todella säälittävä: minä olen tällä hetkellä bändistä ainoa, joka polttaa. Nyt, kun olemme kiertäneet kaupungeissa, joissa ei baarissakaan saa polttaa, on tilanne ollut minulle todella inhottava. Looseri, älä vielä luovuta! Itse lopetin vuosi sitten. Kun lopettaa ennen kolmattakymmenettä ikävuotta, tupakoitsijan keho voi palata vielä täysin ennalleen kaikista sisään imetyistä myrkyistä. ­ Olen kuullut samaa. Onneksi olen vasta 28-vuotias, joten minulla on vielä pari vuotta aikaa polttaa. Sen jälkeen kaikki toivo tässä elämässä on kai mennyttä enkä muutenkaan enää saa tehdä mitään hauskaa, Gara nauraa. .2 0 0 7 .­ 1 3 .4 : 2 6 .3 m k .f i h a ku Y h t e is t o im is t o @ h a u hak 4501 ) 646 p. (03 a m k .f i k u .f i w w w .h .a m k h a ä: www t is s hae ne 15
• EMME OLE U2! GOOD CHARLOTTE "SE ON VAIN MUSIIKKIA" Joel Maddenin mukaan Good Charlotte ei ole U2 eikä pop- tai edes rockbändi. Mikä se sitten on? Sue otti asiasta selvää. hdysvaltalaisyhtyeen neljäs albumi yllättää ainakin ne, jotka ajattelevat Good Charlotten soittavan aina ja ikuisesti radioystävällistä synkeää punkpoppia. Good Morning Revivalilla kuuluvat disko ja kahdeksankymmentäluku - sekä uudestisyntynyt Good Charlotte, toteaa laulaja Joel Madden. ­ Olemme käyneet läpi kaikenlaisia juttuja, ja jättäneet asioita taaksemme. Olemme valmiita tekemään asioita omilla ehdoillamme, mies toteaa ympäripyöreästi ja sytyttää tupakan. Sen enempää Joel ei halua paljastaa yksityiselämästään. Yhdysvalloissa yhtye on saanut viime vuonna enemmän medianäkyvyyttä juorulehtien palstoilla. Asia korjaantunee maaliskuussa julkaistavan levyn myötä. Joel myöntää Good Morning Revivalin olevan positiivinen levy. ­ Tätä levyä tehdessä kuuntelin todella paljon pirteää ja positiivista musiikkia: Blondieta, The Policea, The Clashia... Meidän levyssä on samat vibat kuin vaikka Should I Stay or Should I Go -biisissä. Musiikillisesti se ei kuulosta yhtään samalta, mutta niistä saa samoja fiiliksiä. Emmeköhän me ole antaneet ihan tarpeeksi siihen synkistelyjuttuun, mies nauraa. Good Charlottea on aina seurannut teiniangstibändin leima, vaikka miehet itse ovat jättäneet puberteetin taakseen vuosia sitten. Joelin mielestä bändin luokittelu on aina ollut mahdotonta. Varsinkin uuden levyn myötä vanhat määritelmät eivät enää päde. ­ Tällä hetkellä kukaan ei taida tietää, mitä Good Charlotte Y on. On aika selvää, ettemme ole punkbändi, emmekä rockbändi. En usko, että voisimme shokeerata ihmisiä millään musiikkityylillä, sillä meillä ei ole ollut mitään rajoitteita alun alkaenkaan. Minusta se on vain Good Charlottea. Useita miljoonia kappaleita myyneet edeltäjät tekivät uuden levyn kirjoittamisesta vaikeaa. Bändin voimakaksikko, veljekset Joel ja Benji, kirjoitti puolensataa biisiä, ennen kuin materiaalin joukosta löytyi uutta ja innostavaa. ­ Halusimme tehdä jotain uutta, ja meidän piti päästä yli tietyistä jutuista. Se hylätty materiaali oli enemmän samanlaista kuin aikaisemmilla levyillä. Jatkoimme vain kirjoittamista, kunnes yhtenä päivänä asiat loksahtivat kohdalleen ja löysimme etsimämme. Tiesimme, että tässä on se juttu. muassa Morrisseyn yhtyeessä soittanut Dean Butterworth. ­ Tilanne on hyvä. Hän on erinomainen rumpali ja hyvä tyyppi, joten katsotaan mihin asiat johtavat. Joel on ymmärrettävästi varovainen liittämään uusia ihmisiä yhtyeeseen, joten Deankaan ei ole vielä virallinen Good Charlotten jäsen, vaikka kolmatta vuotta yhtyeen riveissä paukuttaakin. Joelin mukaan rumpalilla oli suuri vaikutus siihen, miltä Good Morning Revivalin biisit kuulostavat. ­ Dean tulee aivan toisista musiikkipiireistä. Hänellä on erilaista korvaa musiikille, ja sen kyllä kuulee. Myös vanhemmissa biiseissä. Hän ei ole punk-pop-rumpali. Tällä levyllä biitit ovat aivan erilaiset kuin aikaisemmilla levyillä. Benji ja Joel pyysivät rumpalin mukaansa Vancouveriin levyn- tekoon. Good Morning Revivalin kappaleista pääosa syntyi veljesten jamitellessa Deanin komppien päälle. ­ Hän on sellainen tyyppi, joka nousee aamuvarhaisella ja on soittanut ainakin kaksi tuntia ennen kuin itse pääsee paikalle. Dean tekee kovasti töitä. Hänen mukaantulonsa muutti kaiken. Uudella levyllä kuullaan aikaisempaa henkilökohtaisempia sanoituksia. Joel kertoo tunteneensa olonsa harvinaisen mukavaksi kirjoittaessaan sanoja veljensä kanssa. ­ Ne (sanat) kuvaavat aika tarkalleen sitä tilannetta, missä minä ja Benj olimme elämissämme sillä hetkellä. Olemme kai avoimempia kertomaan asioista, joista emme olisi ennen laulaneet, ihmissuhteista ja muista. En ole koskaan päästänyt ihmisiä pääni sisään. Good Charlotte on Joelin mukaan aina ollut väärinymmärretty bändi. Tekemiseen sisältynyt sarkasmi ja itseironia ovat menneet monilta kritisoivilta tahoilta ohi. Mies ei kuitenkaan surkuttele asiaa, vaan nauttii olostaan pintaliidon ja suitsutuksen ulkopuolella. ­ Meissä on ollut aina sarkasmia ja itseironiaa. Monesti meidät ymmärretään ihan väärin. Esimerkiksi Lifestyles of the Rich and Famous, I Just Wanna Live... Ne ovat pop-biisejä, ei niitä voi ottaa kuolemanvakavasti. Ei se ole niin fiksua kamaa, etteikö sitä sarkasmia voisi ymmärtää, mutta jos sitä ei etsi, niin ei sitä löydäkään. Älä ylianalysoi sitä. Se on vain musiikkia, se on vain biisi, mies naurahtaa sytyttäessään uuden tupakan. ­ Kyllä se on aika turhauttavaa välillä, kun lukee arvioita ja miettii mistä hemmetistä tuokin puhuu. Olemmeko muka joku U2? Kirjoitimmeko Sunday Bloody Sundayn? Hei, biisin nimi on Keep Your Hands Off My Girl, Joel nauraa viitaten uuden levyn kappaleeseen. Faneilta tulee se ymmärrys, joka yhtyeelle on kuitenkin tärkeintä. Omistautuneisuus suosikkibändille myös hämmentää Joelia. Hänen ja Benjin sivuhypyt rap-musiikin puolelle kirvoittivat pahoja sanoja myös bändin punkeimmilta faneilta. Kuinka nämä ihmiset sitten ottavat vastaan uudet, pirteämmät kappaleet, on Joelillekin vielä arvoitus. Euroopassa yhtye ei vielä ole saanut nauttia yhtä suuresta suosiosta kuin kotimaassaan. Halu uusien ystävien saamiseen on kova. Omistushaluisimmat fanit ovat jo huolestuneet siitä, että pian kaikki pitävät heidän bändistään. ­ Kyllä sen ymmärtää, se on jotain heille tärkeää. Se kuuluu heidän identiteettiinsä ja se otetaan jollain tavalla heiltä pois ja muutetaan. Ymmärrän kyllä että se vituttaa, kun se tyyppi, joka ennen kiusasi sinua koulussa koska tykkäsit meistä, onkin nyt fani itsekin ja varastanut sinun identiteettisi, mies nauraa. Puberteetti-iässä Joel itse tunsi samanlaista mustasukkaisuutta omista suosikkibändeistään breikkaamisen kynnyksellä. ­ Tuntui, että kukaan muu ei voinut todella tykätä Green Daysta, koska minä pidin heistä ja tiesin kaikki biisit, en vain niitä, jotka soivat radiossa. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: SONYBMG RUMPALI MUUTTI KAIKEN Good Charlottella on ollut olemassaolonsa aikana pulmia rumpalien löytämisessä ja bändissä pitämisessä. Perustajajäsen Aaron Escolopio lähti yhtyeestä Good Charlotte -debyyttilevyn jälkeen. Jokapaikanhöylä Josh Freesen soitettua läpimurtoalbumi The Young And the Hopelessin rumpuraidat pallille istui Chris Wilson. Wilsonin pestin tuli olla pysyvä, mutta vuonna 2005, The Chronicles of Life And Death -levyn ja massiivisen kiertueen jälkeen mies vetäytyi vedoten "terveydellisiin syihin". Nuorien punk-rumpalien korvaajaksi löydettiin muun RUMPALIONGELMIA Vuonna 2005 rumpali Chris Wilson jätti Good Charlotten terveyteensä vedoten. Syksyllä 2006 mies kirjoitti MySpace-blogiinsa vuodatuksen siitä, kuinka epäoikeudenmukaisesti häntä oli yhtyeessä kohdeltu. Wilson tilittää kirjoituksessaan, kuinka hän ei saanut penniäkään yhtyeen levytuloista ja oheistuotteiden myynnistä. Lähtiessään yhtyeestä hän ei omien sanojensa mukaan saanut edes rumpujaan mukaan. Vapaasti suomennettuna hän kirjoittaa Joelin ja Benjin olevan "kaksi maailman egoistisinta, itsekeskeisintä selkäänpuukottajaa, jotka ovat täynnä rikottuja lupauksia". Yhtye vastasi Wilsonin syytöksiin huomauttamalla, että biisintekoon osallistumaton rumpali sai kyllä muhkean palkkansa, ja vielä ylimääräistä päästäkseen vieroitukseen. Mitään uutta entisten jäsenten katkeruus maailmanmaineen menetyksestä ei ole. Wilsonin kirjoittaessa siitä kuinka hän joutuu asumaan pakettiautossa Benjin ja Joelin loikoillessa kartanoissaan, mieleen tulee väkisinkin eräskin Metallican ex-kitaristi, joka Some Kind Of Monster dokumentissa kostein silmin murehtii niitä miljoonia levyjä, joiden rojalteihin hän ei koskaan päässyt käsiksi jouduttuaan ulos bändistä. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI 16
• T oisin kuin nykybändeistä yleensä, Jason muuttaa taivaaseen -yhtyeestä ei tahdo millään löytää tietoa. Nettiinkään ei ole tarttunut kuin satunnainen keikka-arvio ja bändin kotisivut, jotka nekään eivät varsinaisesti hukuta vierailijaa informaatioon. ­ Me duunataan mieluummin musaa, laulaja-kitaristi Joosef Lakopoulos hymähtää. ­ Ei ole ollut mitään niin olennaista asiaa, että olisi jaksanut sen johonkin sepustaa. Joku syntyhistoria on ollut tarkoitus duunata nettiin, mutta vielä sitä ei ole saatu aikaiseksi. Kerrottakoon kuitenkin ummikoille, että Jason muuttaa taivaaseen on kiemuraista suomenkielistä rockia soittava helsinkiläisyhtye, joka sai nykyisen kokoonpanonsa kasaan keväällä 2003. Puolentoista vuoden treenaamisen jälkeen bändi soitti ensimmäisen keikkansa Piritassa, Helsingissä. Sopivaa hintaa -ensialbumin julkaisua kohti alettiin matkata, kun Johanna Kustannuksen Pekka Aarnio yllättäen otti yhteyttä bändiin ja ilmaisi kiinnostuksensa levytyssopimuksen solmimiseen jo ennen kuin bändi oli ehtinyt edes lähettää levy-yhtiölle musiikkiaan kuultavaksi. Sopivaa hintaa -pitkäsoitto on perinteinen debyyttialbumi siinä mielessä, että se summaa pitkän ajanjakson tekijöidensä musiikillista historiaa: levyn uusin biisi on puolentoista vuoden ja vanhimmat kahdeksan vuoden takaa. Joosef Lakopoulosin mukaan Jason muuttaa taivaaseen onkin parhaillaan varsin harhauttavassa tilanteessa. Sopivaa hintaa ilmestyy nyt uutena levynä, mutta sen biisit ovat bändille vanhoja. JASON MUUTTAA TAIVAASEEN MATKALLA TILOIHIN Epätavallisen suomenkielisen rockin keskus löytyy nykyään Helsingistä. Sydän, sydämen ja Tundramatiksin kannoille kirii Jason muuttaa taivaaseen. Samaan aikaan yhtyeellä on tekstejä vaille valmiina levyllinen uutta materiaalia. ­ Puolet Sopivaa hintaa -levyn biiseistä on mun vanhan bändin Kauniin linnun ajoilta. Niitä ei raaskinut heittää pois, koska ne tuntuivat teoksen arvoisilta. Biisit ovat vähitellen löytäneet nykyisen muotonsa ja me tavat soittaa niitä. Jos sinun pitäisi esitellä bändinne yhdellä ainoalla levynne biisillä, minkä valitsisit? ­ Sopivaa hintaa on hyvä käyntikortti. Siinä on riittävästi omaa ja riittävästi koukeroa sekä c-osaan kohdistuva kliimaksi, joka on aika yleinen ilmiö meidän biiseissä. Kuten uudet bändit aina, Jason muuttaa taivaaseen on tullut verratuksi moniin yhtyeisiin. Itse löydän bändin melodiamaailmasta hengenheimolaisuutta Sydän, sydämen musiikkiin. Muut ovat maininneet esimerkiksi nimet CMX, Absoluuttinen nollapiste, YUP ja jopa Radiohead. Mitä ajattelet vertauksista? ­ Nollapisteestä mä en tiedä mi- tään. CMX-yhtäläisyyksiä voi löytyä. Mä oletan, että jotkut kriitikot tulevat mainitsemaan meidän levyn arvosteluissa Ismo Alangon. Se ei häiritsisi mua yhtään, koska se on totta: meillä on vaikutteita Ismon meiningistä. ­ Pyrkimyksenä on kuitenkin löytää jotakin uutta ja omaa. Kun me perustettiin tämä bändi, ajatuksena oli, että Jason muutta taivaaseen voi tehdä ihan mitä tahansa, kunhan jokainen hetki tuntuu kiinnostavalta. Teillä on biisi nimeltä Kriitikot kuolee nuorena. Onko tuo uhkaus? ­ Ei. Se kertoo minusta. Siitä kuinka mä ylituomaroin ominaisuuksia, joitta näen ympärilläni. Tuo kappale on hyvä esimerkki siitä, että Sopivaa hintaa -levyn sanoitukset eivät ole lainkaan yksiselitteisiä. Pitäisikö kuulijoiden ymmärtää, mistä Jason muuttaa taivaaseen laulaa? ­ Mä kirjoitan lähtökohtaisesti itselleni, mutta pyrin olemaan ymmärrettävä. Sanoitukset eivät ole mulle mitään sanahelinää. Kun aikoinaan tein ensimmäiset järkevät sanat, huomasin, että näin on paljon kivempaa. Kuka on Jason ja miksi hän taivaaseen muuttaa? ­ Mulle toi nimi meinaa sitä, että erilaisissa tilanteissa mennään erilaisiin tiloihin. Esimerkiksi suruun tai vihaan tai taivaallisiin, ekstaattisiin tunnelmiin. Onko myös musiikin tekeminen teille tiloihin hakeutumista? ­ Musan tekeminen on pyrkimystä tehdä jotakin ikuista, jolla pääsee pois. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: NAUSKA 17
• RADIOPUHELIMET PASKAPÄINEN TUOTE Jo yli 20 vuotta omannäköistä rokkiaan soittanut Radiopuhelimet julkaisi viime vuonna sekä kirjan että kokoelmalevyn. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tilinpäätös, vaan jo nyt on kaupoissa uusi albumi Viisi tähteä. V uosi sitten Suessa Ari Väntänen tutkaili Radiopuhelimet-kitaristi Jarno Mällisen avustuksella bändin historiaa, joten ei puututa siihen nyt. Samaisessa jutussa ennustettiin tulevan levyn olevan yhtyeen laaja-alaisin levy. No, herrat Jyrki Raatikainen ja J.A. Mäki, oletteko edelleen samaa mieltä nyt kun Viisi tähteä on kaupoissa? ­ Kyllähän tuo ennustus aika hyvin kutinsa piti. Vaikka onhan aina niitäkin, jotka joka levyn jälkeen sanoo, että tämähän on edelleen sitä samaa. Miten vaihteleva levy sitä pitää tehdä, että muutkin sen huomaavat? Omasta mielestä ainakin Viisi tähteä on todella vaihteleva. Siinä on funkkia ja punkkia, kantria ja jotain avantgarde-kirskutusta. Rytmisesti ainakin aika mielenkiintoista ­ ja onhan tuo melodiapuolikin lisääntynyt, pohtii Mäki. ­ Tätä on vaikea verrata aikaisempiin levyihin... Ois varmaan pitänyt kuunnella niitä ku en mä muista edes mitä biisejä niillä on, heittää Raatikainen. ­ Muistatko sä esimerkiksi mitä biisejä on Hiljaista-levyllä? ­ Muistan, mutta se johtuu siitä, että männä kesänä sattumalta kuuntelin sitä kun tein remonttia kotona, nauraa Mäki ja jatkaa, että menee aina monta vuotta ennen kuin pystyy kuuntelemaan jotain omaa levyä. Siihen pitää saada etäisyyttä ennen kuin siihen pystyy suhtautumaan. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että Viisi tähteä -levyn kohdalla on tehty paljon oikeita asioita, sillä herroja itseään ei albumilla mikään kohta jäänyt kismittämään ja arvioissa sitä on ku18 vailtu Radiopuhelinten värikylläisimmäksi, vapautuneimmaksi ja vaihtelevimmaksi tekeleeksi. Raatikainen pohtii, ettei moinen laajaalaisuus mikään tietoinen valinta ollut ja Mäki ehtii sanomaan, että tähän kysymykseen pitäisi Mällisen olla vastaamassa "kun siltä melkein kaikki nuo riffit tulee". MYSTISTÄ HOMMAA Radiopuhelimet eivät ole koskaan yltäneet suuriin myyntilukuihin, mutta kriitikot ovat lähes kautta linjan ylistäneet bändin tuotoksia. On vaikea suoralta kädeltä sanoa mistä moinen johtuu, mutta Raatikainen arvelee, etteivät he kenties ole tehneet tarpeeksi työtä asioiden eteen. ­ Me ollaan vaan soitettu. Ei tuo perseenmyyminen oikein kiinnosta. Mäki jatkaa, että myyntiluvut eivät ole tärkeitä. Totta kai levyt saisivat myydä, sillä eivät he varta vasten marginaalissa pyri olemaan. Menestyksen on kuitenkin tultava bändin omilla ehdoilla, tekemällä sellaista musiikkia josta itse tykkää. Hittihakuisuus ei tämän orkesterin kohdalla toimi. ­ Myyntipuoli on todella mystistä hommaa. Ja tuo, että miksi kriitikot tykkää... nehän on yleensä enemmän perehtyneitä musiikkiin kuin tuollaiset tavalliset kuluttajat, jotka ostavat sitä mitä niille tyrkytetään. Isot levy-yhtiötkin signaavat valmiita paketteja, tuotteita, pohtii Mäki. ­ Ehkä meistäkin on vuosien saatossa tullut tuote, mutta me ollaan kuitenkin niin paskapäinen ja omalaatuinen tuote, et- tä iso yleisö vierastaa sitä. Markkinointimaailma on outo maailma. ­ Joo, ei siellä paljon estyneet finninaamat juhli! ­ Musta ois aivan hirveä tilanne se, että onnistuis vääntämään hitiksi jonku biisin mikä ois itselle vastenmielinen ja sitten joutuis joka ilta kiekumaan sitä tuolla festivaaleilla ­ ja se sois radiossa koko ajan. Ei tuntuis kyllä hyvältä! Mieluummin tätä hommaa tekee tällä tasolla. Ollaan sitten niin sanotussa marginaalissa, saatana!, uhoaa Mäki suu hymyssä. Raatikainen jatkaa vitsailemalla, että onhan heillä vielä muutama vuosi aikaa ­ Erkki Junkkarisellakin meni 25 vuotta ennen kuin hänestä tuli tähti. Mäen mielestä on itse asiassa yllättävää, etteivät he ole koskaan olleet listalla, mutta Raatikainen korjaa, että ovathan he. Vuonna 1991 julkaistu Pian, pian -albumi nousi jopa topkymppiin. Herrat räjähtävät nauramaan ja selittävät, että kyse oli tietokonevirheestä. Iso kasa myyntejä oli jäänyt huomioimatta ja vähemmän myyneet ponkaisivat listalla huimasti ylöspäin. mään toteamalla, että ei puhuta siitä sen enempää. No, jos viime vuonna ennusteltiin millainen nyt ilmestyneestä Viisi tähteä -albumista oli tulossa, niin nythän olisi hyvä hetki heittää kehiin veikkaus tulevasta levystä... ­ Homma on niin alkuvaiheissa, ettei siitä osaa muuta sanoa kuin, että tuoretta ja älyttömän hyvän- kuuloista tavaraa!, naureskelee Mäki. ­ Tuoreus on tärkeä säilyttää. Kyllä me ainakin mun mielestä ollaan koko ajan pikkuhiljaa menty uusille urille. Siten säilyy itsellä mielenkiinto tehdä tätä hommaa. TEKSTI: MIKI PELTOLA KUVA: TUURE LAURINOLLI PUHELINTERMINOLOGIAN AAKKOSET Radiopuhelimista puhuttaessa esiin nousevat aina samat tietyt termit, joten antaa herrojen itse kertoa mitä nämä heille merkitsevät. 1) Asenne Mäki: ­ Onhan se ihan ok, että ihmiset ajattelee, että meillä on jonkinlainen jämerä asenne. Jos meillä sellainen on, niin mitään muuta uusien bändien ei tarvitse meiltä kopioida. Raatikainen: ­ Tuosta on syntynyt ihmeellisiä luulojakin...niin kuin me oltais kotonakin koko ajan hirvittävässä raivotilassa. Mäki: ­ Niin, se mielletään usein uhoksi. Ei meidän asenne ole mitään pullistelua. Se on vaan jonkinlaista paneutumista asioihin. 2) Ainutlaatuisuus Raatikainen: ­ Me ei matkita ketään. Toki mekin vaikutteita otetaan, mutta niitäkin on kenties hankala huomata. Mäki: ­ Monilla bändeillä on niin vähän vaikutteita, että ne kuuluu suoraan. 3) Aggressiivisuus Mäki: ­ Se on kyllä rokissa tärkeää. Raatikainen: ­ Kiihko! Soitossa pitää olla kiihkoa ja eläimellistä kiimaa! Kyllähän soittamaan pitää lähteä meiningillä, että mimmeiltä pöksyt märäks! Eihän sitä kyllä koskaan tapahdu mutta c En mä ainakaan lavalla yritä vedota kenenkään älyyn. Primitiivistä raivoa sen olla pitää! 4) Rytmi Mäki: ­ Se on myös todella tärkeä. Meillä se on mennyt koko ajan rikkaammaksi. Oikeastaan kaikki biisit lähtee rytmistä. Raatikainen: ­ Varsinkin Mällinen on hirvittävän tarkka rytmistä... Mäki: ­ Sillä on muiden mielestä aika omalaatuinen rytmitaju. Joskus on vaikea löytää sieltä sitä ykköstä. Ja olenhan mä itsekin enemmän rytminen ääntäjä kuin melodinen laulaja. 5) Oululaisuus Mäki: ­ Siitä ei pääse eroon vaikka haluaisikin. Raatikainen: ­ Me ollaan 70-80luvun oululaisia. Ei sitä kaupunkia enää siinä muodossa ole. Meistä kumpikaan ei enää edes asu Oulussa. Mäki: ­ Eikä Oulu kaupunkina ole meitä mitenkään ikinä auttanut. Raatikainen: ­ Niin, onhan se kenties sieltä pohjoisesta hankalampaa nousta isoksi nimeksi. Toisaalta jos ois tänne Helsinkiin muuttanut niin ois varmaan alkanut juopoksi. Mäki: ­ Niin, ja kyllähän ympäristö kuitenkin aina jollain tavalla vaikuttaa musiikkiin. Raatikainen: ­ Totta. Jos asuttais Kaliforniassa niin ei varmaan kuulostettais samalta. Tai ei varmaan edes soitettais, ku ois liian kiire surffata ja ajella urheiluautolla. Autolla ajaminen on muuten tosi mukavaa! Mäki: ­ Niin, tuo Jyrki on ratin takana sellainen kiroileva herrasmies! Teksti: Miki Peltola ...JA MATKA JATKUU Vaikka bändi julkaisi viime vuonna sekä kirjan että kokoelmalevyn, niin kuten kuvasta näkyy, ei kyseessä missään nimessä ollut mikään uran lopetus. Jatkaminen oli itsestäänselvyys ja vauhti sen kuin kiihtyy. Raatikainen kertoo, että jo tässä vaiheessa on muutamia uusia biisejä treenattu ja joskus ilmestyvällä seuraavalla levyllä on jo nimikin. Mäki ehtii keskeyttä-
• 21
• 23
• RAUTAMAAILMA Kivi Larmola testaa ja tutkii, kiertää ja kyselee. Ehdotuksia (ja palautetta) niin testikohteista kuin -henkilöistäkin otetaan vastaan sähköpostissa kivi.larmola@sue.fi Tämä on lentoperämiehenne. Kiinnittäkää turvavyönne ja pitäkää kiinni savukkeistanne, me lähdemme risteilylle soittoromppeiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kaikkialle muuallekin, mikä vain asiaan kuuluu tai ei. T I E N PÄÄLL E TA AS Kevät tulee ja lumen sulaessa keikkailukin helpottuu. Ensin pitää vain saada niitä keikkoja myytyä. eikkojen myymisessä auttaa, jos on ajoissa liikkeellä. Kesän festarikiinnitykset tehdään usein jo ennen joulua, ja helmikuussa festariohjelmisto voi olla valmis. Normaalit klubikeikat sovitaan nekin viimeistään pari kuukautta etukäteen. Lähiviikoille ei saa kuin sen epätoivoisimman paikallisbaarin. Lisäksi pitää osata tinkiä, tietää mitä mikäkin maksaa ja kyetä hahmottamaan tilanne päässään realistisesti pitkälle eteenpäin. Vaikeaa? Kyllä, mutta sitä keikkamyynti on. Ja juuri siksi alan kursseille ja oppaille on kysyntää niin meillä kuin muuallakin. Muusikko Jussi Syren sai ajatuksen keikkamyyntikoulutuksen järjestämisestä, kun tarpeeksi moni keikkojen vähyyttä tuskitellut tuttava oli tullut kyselemään keikkapaikkojen yhteystietoja ja yhteyshenkilöitä, joka on oikeastaan se kaikkein helpoin osaalue artistimyynnissä. Harva tiesi kysyä varsinaisia ongelmakohtia, ja usein se myyntikin tyrehtyi alkuunsa, kun puhelimella soittaminen ei tuottanut tulosta eikä kiinnostanut kyllin. Vastauksista ei siis ollut hyötyä, kun oikeita kysymyksiä ei esitetty. Kun Syrenin lukemiseksi sattui banjotaituri Pete Wernickin teos How to Make a Band Work, oli ajatus selvillä. Kokeilukurssi Karjaalla vakuutti, että hommassa olisi ainesta myös maksulliseksi kuuden tunnin pikakurssiksi. Kursseja on järjestetty nyt Helsingissä, Vaasassa ja Oulussa. Seuraava kurssi on Turussa, Vimmassa torstaina 22.3. (www.vimma.info). Näitä kaikille avoimia kursseja tulee vastakin, mutta kiinnostusta luentoihin on ilmennyt myös Sibeliusakatemian, Pop-jazz-konservatoron ja Tampereen konservatorion taholta. Kysyntää siis riittää, ja on helppo päätellä, että useammallakin on ongelmana riittävä ja toimiva keikkamyynti. ­ Kurssilaiselle annetaan eväät sen ymmärtämiseen, mitä työ on ja mitä se vaatii, kertoo Jussi Syren. ­ Asiakkaalle pitää myydä sitä mitä asiakas tarvitsee, eikä tyytyä siihen mitä asiakas haluaa tai luulee haluavansa. ­ Asennepuoli on tärkein. Tai K sanotaan, että asenne ja myyntitekniikat. Ei saa epäröidä eikä tehdä myyntitapahtumasta liian monimutkaista. Täytyy kertoa mahdollisimman ytimekkäästi mistä on kyse, ja kun hinta on sanottu, ollaan hiljaa ja siirretään pallo siten vastapuolelle. ­ Myynnin voi helposti pilata sanomalla ja tekemällä liikaa ja vääriä asioita. Jos vastapuolen tinkimiseen suostuu, se pitää aina perustella, muuten oma hintapyyntö menettää uskottavuutensa. TAUSTATYÖ ON TAITOA Profilointi kannattaa aina. Tietyntyyppisellä musiikilla saattaa olla valmis yleisö "oman väen" paikoissa. E siis kannata myydä väärän genren bändiä väärään paikkaan, vaikka luovuus keikkapaikkojen keksimisessä onkin kannatettavaa. Jos myyjä on selvillä paikasta, sen koosta, omistussuhteista ja mahdollisesta linjasta, ei kauppa kaadu ainakaan näiltä osin väärinkäsityksiin. Myyjä ei saa antaa vääriä lupauksia tai yrittää johtaa ostajaa harhaan. Huonoja iltoja voi sattua kaikille, mutta jos on rehellisesti kerrottu missä mennään, ei keikkapaikan illan tuotto ole enää myyjän vastuulla. Kannattaa katsoa keikkakalentereista missä oman genren bändit liikkuvat. Internetin aikakaudella ei ole mikään ongelma löytää yhteystietoja, kun verrataan lähihistoriaan. Festivaalit puolestaan on listattu kattavasti mm. Latviksen Rockdatassa. Ulkomaankeikkojen myynti on hyvinkin samanlaista kuin kotimaassa. Jos tyylisuunta vain vientiin soveltuu, kannattaa ulkomaanrundaaminen aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, vaikka sitten ORM (Omat Rahat Mukaan) -periaatteella, koska hyvin uutisoitu ulkomaankeikkailu vauhdittaa myös kotimaanmyyntiä. Keikkamyynti on jatkuvasti muuttuva kuvio. Vanhakin asiakas saattaa käytännössä olla uusi asiakas, joka pitää vakuuttaa yhä uudestaan ja uudestaan. Bändin maine paikassa on juuri niin hyvä kuin viimeinen keikka, vastuuhenkilöt vaihtuvat ja omistajan mieli muut- tuu. Pitää olla aina valmis aloittamaan myyntipuhe alusta, vaikka saman soittoruokalan lauteilla on tullut tahkottua sen sata kertaa. Jussi Syren pystyy listaamaan useita erilaisia ongelmia, jotka hidastavat keikkamyyntiä tai tekevät sen mahdottomaksi. ­ Tärkeimpänä nousee esille myyjien ammattitaidottomuus. Ei osata, jakseta, viitsitä eikä olla omatoimisia. Pitäisi ymmärtää, että ostaja ei ehkä ole tilanteen tasalla, ravintoloitsijan työnä kun on pyörittää ravintolaa eikä seurata populaarimusiikin tuulia. Ostaja tekee valintansa siitä mitä hänelle myydään. Hienoa ja merkittävää musiikkia jää jatkuvasti kuulematta juuri sen vuoksi, ettei sitä osata tarjota oikein. Ja tietysti on kartelleja ja kytköksiä, joissa esimerkiksi jokin tietty toimisto myy tietyn ketjun paikkojen kaikki järkevät keikkapäivät keskitetysti kerralla. YLEISÖ ON MYYJÄN JA PROMOOTTORIN ARMOILLA Vaikka artistille löytyisi yleisöä paikkakunnalta, saattaa homma kaatua omatoimisuuden puutteeseen. Nykyään, kun huviluvasta on luovuttu, on suhteellisen helppoa järjestää itse riskikeikka johonkin sopivaan paikkaan, jos voi olla varma, että yleisöä löytyy. Ravintoloitsijankin voi kyllä vakuuttaa kertomalla asiallisesti ja todenmukaisesti paikkakunnalla aiemmin havaitusta yleisöpotentiaalista sen sijaan että toteaisi: "Jaa, ei sitten." Kontakteja kannattaa hankkia ja niitä kannattaa myös käyttää. Keikkasauma saattaa löytyä läheltäkin, vaikkapa sitä kautta, että joku tuttu on osallisena yleisötapahtumassa, johon ei alustavasti ole edes suunniteltu musiikkia. Firmakeikat tulevat yleensä kaikki tuttavankauppaa. Yhdysvalloista on leviämässä tapa, jossa yleisö saa jättää sähköpostiosoitteensa keikkojen yhteydessä. Vastineeksi tulee yhtyeeltä jotain spesiaalia ja tietenkin toivomus siitä, että yleisö myös tekisi jotain yhtyeen eteen, vaikkapa toivoisi kappaletta radioon tai ehdottaisi keikkaa yrityksen juhliin. Tämä on sitä street team -markkinointia, jolla parhaillaan vauhditetaan useammankin yhtyeen ja artistin menestystä, eikä streetteamilaisten välttämättä tarvitse olla nuoria saati teinibändin asialla. Yleensä omatoiminen keikkamyynti ja samaan aikaan ohjelmatoimiston rosterissa oleminen toimivat ihan hyvin yhdessä. Ohjelmatoimisto myy osan keikkoja ja artisti itse osan, joko täysin erikseen tai niin, että ohjelmatoimisto toimii itse myytyjen keikkojen osalta tilitoimistona, laskutus- ja palkanmaksutahona. Tietysti pienemmällä prosentilla kuin itse järjestämillään keikoilla. Jussi Syren on järjestänyt kiertueita myös ulkomailla, jolloin hän on itse Suomesta käsin sopinut osan kiertueen keikoista ja antanut välipäivien keikat paikallisen t a h o n järjestettäviksi. ­ Jos oma aktiivisuus ulkomaansuhteiden järjestämisessä rajoittuu siihen, että ilmoittaa pai- kalliselle ohjelmatoimistolle olevansa käytettävissä, saa odottaa keikkaa vaikka ikuisesti, Syren muistuttaa. KÄYNTIKORTIT KUNTOON Promopaketti kannattaa koota huolella, sillä se määrittelee yhtyeen tai artistin kiinnostavuuden. CD-levy voittaa .mp3-tiedoston tai verkkolinkin koska tahansa, samoin paperiprintti on aina konkreettisempi kuin sähköposti. Valitettavasti edelleen on vallalla asenne, ettei sähköpostia tarvitse ottaa vakavasti: sen voi hävittää vahingossa tai se voi kadota tietokoneelta itsekseen, mutta missään tapauksessa se ei velvoita reagoimaan edes samassa määrin kuin puhelinsoitto, saati sitten konkreettinen levy saatekirjeineen ja valokuvineen. Mukaan kannattaa ehdottomasti liittää kopiot lehtijutuista ja arvosteluista meillä ja muualla. Yhtye on aina oma käyntikorttinsa, samoin jokainen keikka ja jokainen yhteys, jossa yhtye esiintyy. Sen vuoksi yhtyeen itsestään antamaa kuvaa pitää hioa ja kehittää koko ajan. Itseensä pitää uskoa ja jättää salonkikriitikot ja lannistajat omaan arvoonsa. Jos epäusko tai toivottomuus iskee, siihen auttaa mielikuvaharjoittelu: kun sulkee silmänsä ja kuvittelee itsensä lavalle innostuneen yleisön eteen ja keikan huumaan, jaksaa jatkaa taas. Liikkuminen ennen puhelinrumbaan ryhtymistä auttaa myös; kiihtyvä verenkierto on verenkiertoa aivoissakin. Tietysti kannattaa myös aika ajoin kysyä suoraan, kuinka sitoutuneita bändikaverit ovat ja kuinka valmiita lähtemään mukaan sitten kun haaveista tulee totta. www.syren.fi www.myspace.com/jsyren Pete Wernick: www.drbanjo.com WWW.SUE.FI WWW.MYSPACE.COM/SUEZINE 24
• Särmiä & säpinää Uusi Nemisarjisalbumi lehtipisteissä! © Lise www.egmontkustannus. 25
• 26
• WITHIN MAHTIPONTINEN MAIHINNOUSU Within Temptation julkaisi edellisen levynsä yli kaksi vuotta sitten eikä ole ehtinyt lomailemaan sen jälkeen. Ajan on täyttänyt uusi levy, tietokonepeli ja tietenkin Robert Westerholtin ja Sharon den Adelin esikoistytär. n tammikuinen päivä, kun saavun helsinkiläiseen yökerhoon tapaamaan hollantilaisen Within Temptationin kitaristi-säveltäjää Robert Westerholtia. Hän on pukeutunut mustaan, juo kivennäisvettä ja näyttää nauttivan toimittajien kanssa jutustelusta. Bändin edellinen levy, The Silent Force, myi Suomessa yli 22 000 kappaletta ja kaiversi Within Temptationin nimen jokaisen kuluttajan takaraivoon. 14 maaliskuuta ilmestyvältä uutukaiselta, The Heart of Everything, odotetaan enemmän. Vaikka konsepti on pysynyt samanlaisena, niin kehitystä on tapahtunut monissa asioissa, eikä vähiten Sharon den Adelin laulussa. ­ Kun Sharon lauloi studiossa levyn kappaleita, niin olin ällistynyt. En tiennyt että hän pystyy laulamaan myös niin ronskisti. Se toi tunnelmaa ja variaatiota kappaleisiin, kertoo Robert selvästi haltioituneena kumppaninsa laulutaidoista. ­ Vaikka kaikilla albumeilla on tapahtunut kehitystä edelliseen verrattuna, niin tällä se on kuultavissa selkeimmin. Viime levylle mukaan tuli uusi tuottaja, joka jatkoi myös tällä levyllä. Ja sama orkesteri soittaa edelleen. Pidimme siis ne asiat, jotka toimivat edellisellä levyllä hyvin ja paransimme niitä jotka eivät toimineet. Orkesteria käytettiin kuitenkin eri pohjalta, koska nyt levystä haluttiin tehdä ilmavampi ja enemmän bändilevy. ­ Orkesteria käytettiin nyt vain siellä vain missä sitä tarvittiin, koska edellisellä levyllä sitä oli kaikkialla ja se vei tilaa bändiltä. Nyt toimme kitaroi- TEMPTATION me siis pohtia, kenet voisi pyytää laulamaan Sharonin kanssa. Ensimmäisenä mieleen tuli Keith. Olemme Sharonin kanssa olleet hänen fanejaan jo pitkään, koska hänen esiintymisessään on niin paljon tunnetta ja voimaa. Yhteyden saaminen ei ollut vaikeaa. Keithillä on nimittäin Hollannissa tyttöystävä ja muusikkoystäviä. Lähetimme hänelle laulun, ja hän piti siitä ja tuli studiolle. Yhteistyö toimi paremmin kuin odotimme. Sharonin ja Keithin äänet toimivat todella hyvin yhteen, pohtii Robert. Mutta levyltä on löydettävissä muitakin herkkuja. Kun kyselen käytetyistä sampleista, Robert intoutuu kertomaan biisien taustoista, koska asiat liittyvät toisiinsa. ­ Musiikkimme on elokuvallista ja halusimme luoda biiseihin parhaan mahdollisen tunnelman käyttämällä tietynlaisia ääniä. Hyvä elokuva pystyy vaikuttamaan tunteisiin, kuten musiikkikin. Esimerkiksi levyn yhdeksäs kappale, Final Destination, pohjaa samannimiseen elokuvaan ja siinä on käytetty pätkiä elokuvasta. ­ Koska The Truth Beneath the Rose perustuu Da Vinci -koodiin ja siinä käsitellään uskoa, niin pappihan siinä laulaa. Ja sitten on Our Solemn Hour, Radiota kuunnellessa ei ole voinut vältjossa on käytetty BBC:n radionauhoityä uuden levyn ensimmäiseltä singtusta Winston Churchillin puheesta leltä What Have You Done. Muhesodan alkuajalta. va ja aggressiivinenkin duetto Life Albumin ensimmäinen kappale, The of Agonyn laulajan Keith Caputon Howling, soi uuden fantasiaroolipelin kanssa on Within Temptationia parThe Chronicles of Spellbornin traihaimmillaan. Idea oli Robert Westerlerissa ja biisissä on pelistä napattuja holtin ja Sharon den Adelin. ääniefektejä. Bändi teki myös toisen ­ Kappaleen ei pitänyt olla duetto, biisin peliä varten, mutta se ei päätymutta levyn teon edistyessä tajusimme, nyt levylle. että se voisi toimia sellaisena. Aloim­ Kun meiltä kyseltiin, että haluammeko olla mukana pelin musiikkipuolella, niin tietenkin suostuimme, kaikki bändin miehet kun ovat pelifanaatikkoja. Kirjoittaessamme noita lauluja saimme ison kirjan, jossa oli pelin historia, Robert Westerholt ja Sharon den Adel saivat esikoistyttärensä, Eva Lunan, 7. joumaailma ja kaikki siihen liittylukuuta 2005. vät asiat. Sieltä nappasimme Lapsi tuli maailmaan keisarinleikkauksella ja mullisti vanhempiensa elämän, mutpari ideaa, joista kirjoitimme ta ei musiikkia, korostaa Robert Westerholt hyvin päättäväisesti. kaksi laulua. The Howling kerLapsi ei ole vaikuttanut musiikkimme. Emme halua edelleenkään laulaa lapsista, too ihmisten taistelusta toista vaikka saimme itse yhden. Perhe ja musiikki pidetään erillään. rotua vastaan, joten halusimSiis levyllä. Pieni hollantilaistyttö pääsee silti näkemään Eurooppaa enemmän kuin me siihen tämän toisen rodun keskivertoreilaaja. ääniä, Robert kertoilee poikaOlemme onnekkaita, koska isovanhemmat haluavat lähteä jopa kiertueelle hetmaisen intoutuneena. keksi mukaan hoitamaan Lunaa. Meidän ei siis tarvitse olla kovin paljon erossa. ­ Pääsimme myös pelistuSiellä on koossa ikään kuin iso perhe, joten hänellä on ympärillään paljon rakasdiolle katsomaan miten sitavia aikuisia. Me olemme jo käyneet yhdessä muutamilla festivaaleilla. tä tehdään! Emme ole vielä ehtineet kokeilla pelin Betaversiota, mutta nyt sille voita esiin ja teimme enemmän riffejä. Viime levyllä käytimme paljon looppeja, mutta nyt korvasimme niitä oikeilla rummuilla. Siksi levy kuulostaa enemmän bändilevyltä. Se on eläväisempi, orgaaninen. Mutta onhan niitä looppejakin edelleen energian ylläpitämiseksi. Ne antavat erilaisen maun musiikkiin ja siksi niitä on mukava käyttää aitojen rumpujen lisäksi. Myös nauhoitusprosessi vahvisti bändilevyn leimaa. Kun edellinen levy nauhoitettiin useissa eri studioissa ja soittajat tekivät työnsä yksitellen, niin nyt bändi oli suurimmalta osin kasassa. ­ Viime kerralla lähettelimme kappaleita internetin kautta toisillemme. Tällä kertaa muusikot olivat enemmän mukana nauhoituksissa paikan päällä, joten pystyimme vaikuttamaan lopputulokseen juuri sillä hetkellä. Myös orkesteri tuotiin Moskovasta Tsekin tasavaltaan, missä albumi pitkälti nauhoitettiin. si olla hetki aikaa. Olemme kuitenkin nähneet uuden The Chronicles of Spellbornin ja se näyttää todella hienolta. O SOITELLEN SUOMEEN Within Temptation aloittelee Euroopan-kiertuettaan uuden levyn tiimoilta. Viimeksi bändi kävi esiintymässä Suomessa vuonna 2005 ja nyt on taas aika tulla pohjoiseen soittamaan. Kevään keikat Helsingissä ja Tampereella on jo sovittu, mutta Robertin mukaan jatkoakin olisi tulossa. ­ Kevään keikkojen lisäksi aiomme soittaa myös muutamalla kesäfestivaalilla Suomessa. Asia on jo suunnitteilla, mutta virallisia päiviä ei ole vielä päätetty. Ja vaikka se kuulostaa hieman perinteiseltä, niin pakkohan sitä on suomalaisesta yleisöstä kysyä, varsinkin kun Robertilla ja Sharonilla on muitakin suunnitelmia Suomen varalle. ­ Suomessa pidetään rankemmasta musiikista, joten tänne on aina ihanaa tulla soittamaan. Vaikka skandinaaveja pidetään varautuneina ja kylminä, niin suomalaiset ovat kaikkea muuta. Aiomme tulla Suomeen myös lomalle, jotta saisimme tutustua maahan rauhassa. En osaa kuitenkaan vielä sanoa koska. Meillä ei ole tähän mennessä ollut aikaa, mutta toivottavasti sitä jäisi nyt myös lomailulle. Seuraava levy ei ole vielä suunnitteilla, joten kyllähän siitä viikon Suomelle luulisi lohkeavan. Levyjä bändi tekee rauhalliseen tahtiin eikä ota muutenkaan paineita suosiostaan. ­ Me emme ajattele miten albumi tulee menestymään kun kirjoitamme lauluja, emmekä aseta itsellemme minkäänlaisia raameja musiikin tyylin suhteen. Se riittää paineeksi, että yrittää tehdä uuden hyvän laulun, sanoo Robert. ­ Inspiraatio lähtee meillä hauskuudesta. Teen parhaat kappaleet kun olen hyvällä mielellä. Jos kappaleet menestyvät, niin se on aina yhtä yllättävää. Kiertueella emme pysty kirjoittamaan, mutta heti sen jälkeen alamme taas rauhassa työstää uusia kappaleita. Musiikin tekeminen on meille elämäntapa. Lomallakin meillä on aina kannettava tietokone ja kitarat mukana, jotta inspiraation iskiessä voimme heti alkaa kirjoittaa uutta musiikkia. TEKSTI: PIRITA TIUSANEN KUVA: SONYBMG KEITH CAPUTO JA MUUT HERKUT EVA LUNA 28
• 29
• arhulan vanhassa vaakunassa vasaroilla varustautuneet karhut pistävät tarmokkaan näköisinä paikkoja matalaksi. Karhulan kauppala liitettiin osaksi Kotkaa jo 30 vuotta sitten, mutta peruskuvio on entisellään. Raskaskätiset karhumaiset hahmot tekevät edelleen selvää jälkeä elinympäristöstään, mutta nykyään työkaluina ovat vasaroiden asemesta kitarat ja rummut. Jos Ypö-Viis oli Karhulan poikii, ovat paikallisten hevibändien suuret ja karvaiset jäsenet Karhulan äijii, joita ei mielellään tytöttele lähietäisyydeltä. Nykyään alueella elämöivät yhtyeet Total Devastation, Manitou, Kaihoro ja parrattomampi, mutta sitäkin kauhistuttavampi Domination Black. Kun suhteuttaa bändien määrän alueen kokoon, voi puhua skenestä. ­ Mediassa on sanottu, että tällainen skene on olemassa, joten varmaankin se on olemassa, analysoi Kaihoron joviaali laulaja Markku Pihlaja. ­ Bändit täällä tuntevat toisensa ja niissä on samoja jäseniä, ja kyllä me itse pidetäänkin tätä skenenä, mutta toimittajat sen sanan useammin ottavat esille. Oli miten oli, me ollaan ylpeitä karhulalaisuudesta eikä nöyristellä kenenkään edessä. Karhulassahan sijaitsi aikoinaan yksi Suomen ensimmäisistä diskoista, Kåren kellari, mutta sittemmin kulttuurielämän sävyt ovat muuttuneet vähemmän neitimäisiksi. Onko Kymen ilmapiirissä tai vesijohtovedessä raskasmetalleja, jotka muuttavat nuorukaiset heviä vääntäviksi köriläiksi? ­ Ilmapiirissä ei ole vikaa, mutta K KAIHORO KARHULAN ÄIJII Kaihoro on irti päästetty karhukoira, jonka rähinä saa siirtolohkareenkin liikkeelle. ilma täällä on pirun huono, Pihlaja korjaa. ­ Seitkytluvun tehdaspäästöt vaikuttavat alueella edelleen. Juomaveden laadussakaan ei nykyään ole valittamista, mutta kun tuolla paskaisella Sunilanlahdella kalastelee, niin näin siinä käy. Sunilanlahdesta on kai kalastettu myös Kaihoron toisen albumin kanteen ikuistettu suomuinen epäsikiö. Uusi Boulder-levy on tehokas jatko-osa Mainheadskull-debyytille, joka ilmestyi kolme vuotta sitten. Vaikka levyjen välissä on vierähtänyt aikaa, Kaihoro ei ole jäsenilleen sivuprojekti. ­ Sydämissä on yhtä paljon tilaa joka bändille, mutta aikatauluissa ei, mikä on ollut Kaihoron tappio. Kaihoro on yleisön silmiltä piilotettu koira, joka päästetään vapaaksi silloin kun tarvitaan rähinää. Kaihoroa on kuvailtu stoner rock -yhtyeeksi, mutta Boulderilta on turhaa odottaa kuulevansa tyhjäkatseisten sipsinnapostajien päämäärätöntä pilvijunnausta. ­ Onhan se stoner rock sellainen peikko, mutta johonkin meidätkin täytyy lokeroida, Pihlaja sanoo. ­ En tosin ole varma, että tyk- käävätköhän stoner-rokkaritkaan sen sanan käyttämisestä tässä yhteydessä. Sanotaan näin, että Kaihoron yhteydessä voi puhua Black Sabbathista, Entombedista, Iron Maidenista, Fu Manchusta ja Bigelfistä, eli skaala on tosi laaja. Kaihoro on raskasta rockia jollakin heavy metalin osa-alueella. Kaihoro erottuu keskimääräisestä heviyhtyeestä ainakin sanoituksillaan. Lyyrisiä arvoja punnittaessa Boulderin tekstejä ei voi pitää runouden riemuvoittona, mutta teemat ja näkökulmat ovat paikoin varsin omaperäisiä. ­ Meidät tekstit ovat tosielämään perustuvia juttuja, joita on dramatisoitu joko vakavaan suuntaan tai sitten huumoripuolelle. Esimerkiksi Flesh Barber kertoo niinkin kepeästä asiasta kuin kebabilla käymisestä. Toisaalta taas I Got the Beast in My Blood käsittelee ihmisen pimeää puolta. Jos tuollaiset tekstit mahtuvat samalle levylle, niin ollaan hyvässä harmoniassa. Karhulan skenen moottori ovat sekä Total Devastationissa että Kaihorossa vaikuttavat Hakulin identtiset kaksoset Saku ja Pasi. Manitoussakin laulava Markku Pihlaja sanoo, että ilman noita jatkuvasti uutta materiaalia työstäviä säveltäjäherroja Karhulan bändit olisivat pulassa. Hakuleissa on myös Kaihoron tulevaisuus. ­ Nyt, kun Kaihoron toinen levy on saatu pihalle, bändin kolmas albumi alkaa olla jo työn alla. Mutta kyllä Kaihoro on parhaimmillaan keikalla. Sitä energiaa on vaikea vangita levylle, mutta Boulderilla se uhkuu mukavasti. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: KAIHORO 31
• min nämä vahvat tulkitsijat vaikuttivat Maken mukaan liiankin paljon omaan ilmaisuun. ­ Silloin kun aloitteli, yritti pirusti matkia idoleita. En mä kuitenkaan sanoisi, että mun äänestä löytyisi mitenkään niiden tyyliä. Ehkä se kuitenkin antoi lisäpotkua jättää kitara sivuun ja alkaa pelkästään laulamaan. TEMPPU JA MITEN SE TEHDÄÄN Purgatory of the Second Sunin singlemaistiainen Ne Plus Ultra nousi taannoin sinkkulistan ykköseksi. Vaikka levy-yhtiökin osasi ounastella menestystä, ei tapahtumaa Maken mukaan juhlittu sen suuremmin. Mitä nyt käytiin hampurilaisella ja juotiin pullo keskiolutta. Pätevän oman runttauksen kylkiäiseksi on taottu metallinen luenta Survivorin tutusta kasarihitistä Eye of the Tiger. Klassikko ikään kuin tunki itsensä väkisin bändin repertuaariin. ­ Biisin sanat lojuivat treenikämpän lattialla neljä, viisi vuotta. Meidän piti tehdä siitä coveri jo aikaisemman bändin kanssa, mutta homma jäi. Mietittiin b-puolta sinkulle, ja perkele sentään, löysin ne sanat lattialta. Otettiin siitä tekoon ja eihän siinä kauaa mennyt. Hassuja versiointeja on tehty raskaamman musiikin saralla ennenkin. Monet hevanderit muistanevat esimerkiksi Children of Bodomin coverin Britney Spearsin Oops I Did It Again purkkahitistä. Udeltaessa kaapeissa mahdollisesti majailevista luurangoista, Make pitää tiukan hevimiehen linjan. ­ Ei olla hirveästi covereita soitettu. Paradise Lostin One Secondia on vedetty, mutta ei mitään niin sanottuja huumorihittejä. Asia vilpitön. Käsitys asialleen omistautuneista muusikoista vahvistuu entisestään. Kysyttäessä albumin mahdollisesta listamenestyksestä Make on vaatimaton. Tärkeintä on olla itse levyyn tyytyväinen, mutta on toki mukavaa, jos levy liikkuu. ­ Levy on aina itselle tärkeä, mutta onhan se hienoa, jos porukkakin tykkää siitä. Mitään listasijoituksia en kuitenkaan viitsi alkaa laskemaan. Jos tulee, se on mahtava homma ja ilmaista näkyvyyttä. Jatketaan loppuun röyhkeästi hype-linjalla. Metallibändejä on Suomesta kuskattu ulkomaille iät ja ajat. Kotimaassa odotetaan sydän syrjällään menestystarinoita, jotka pönkittäisivät kansallista itsetuntoa ja helpottaisivat "mitähän ne meistä ajattelee" -syndroomaa. Maken mukaan reissuun olisi oikein mukava lähteä. Esimerkiksi takaisin Kauko-Itään. ­ Viime vuonna oltiin Japanissa. Uusi levy luultavimmin ainakin julkaistaan siellä, mutta se, mitä pystytään järkkäämään, riippuu kaikenlaisista rahoituksista sun muista. Kyllähän sinne mennään jos kutsu tulee. Tämä ennakkohehkuttelusta tältä erää. Pain Confessor tuntuu pärjäävän ilman muiden apua. Turvallista matkaa listoille ja lavoille. TEKSTI: TUOMAS TIAINEN KUVA: JERE HIETALA PAIN CONFESSOR PÄRJÄÄ OMILLAAN Kehuja, keikkoja ja kärkipaikka sinkkulistalla. Raskasmetallia takova Hämeenlinnan kuusikko Pain Confessor todistaa, että hyvällä työmoraalilla pääsee pitkälle. P ain Confessoria on aina kohdeltu hyvin sekä ostavan yleisön että kriitikoiden toimesta. Yhtye on niittänyt albumeillaan listaviikkoja, saanut hyviä arvioita musiikkilehdistössä sekä tietenkin kasvattanut fanipohjaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta silkalla työnteolla pääsee pitkälle. Ei mitään hitaita hämäläisiä. Maaliskuun puolivälissä julkaistava yhtyeen kolmas albumi Purgatory of the Second Sun on ärtsyä tavaraa. Rujon ja ilkeän kiekon syntyprosessia ja muutakin bändiin liittyvää selvitti sohvanpohjalta käsin yhtyeen vatsavaivainen laulusolisti Markku Kivistö, tuttavallisemmin Make. Aloitetaan kuitenkin aiemmasta ja pikakelataan tähän päivään. Pain Confessorilla on kasassa kolme täyspitkää albumia. Debyytti Turmoil julkaistiin parin vuoden kimpassaolon jälkeen vuonna 2004. Kiekko keräsi mainetta musamediassa ja herätti ansaittua huomiota metallista diggaavan porukan kesken. Ilmoille heiteltiin termejä "thrash" ja "melodinen death metal." Piirun verran omempaan suuntaan mentiin viimevuotisella kakkoslevyllä Fearrage. Silkan turpaanmättämisen sijaan tarjottiin hankalammin avautuvaa, tasavahvaa kokonaisuutta. Jälleen kerran hymistelyjen ohessa katseita suunnattiin länsinaapurin suuntaan. Totta tai ei, Göteborg-vihjailut saavat Maken hiukan vaivaantuneeksi. 32 ­ Me ollaan alusta lähtien pyritty tekemään omanlaisia biisejä, mutta kaikesta voi tietysti löytää erilaisia vertailukohtia. Ensimmäinen levy oli nopeempaa ja ehkä rässimpää. Toinen levy kuulosti enemmän meidän omalta. Kolmas on taas matka loitommaksi edellisestä. Uuden levyn tekoprosessi oli hektinen johtuen kireistä aikatauluista. Alun perin tarkoituksena oli mennä Hämeenlinnan Sound Supreme -studiolle Janne Saksan tykö, mutta aikataulujen yhteensopimattomuuden vuoksi suunnattiin Tampereelle. Liian helpolla ei päästy. ­ Viikkoa ennen studiosessiota saatiin viimeinen biisi valmiiksi. Nelisen kuukautta tehtiin biisejä, Tuska-festivaalin jälkeen aloitettiin kasaamaan runkoja. Sitten tuli tieto, että on mentävä studioon. Ainainen sessioihin suhaaminen ja päivätöiden sovittaminen studiorupeamiin kävi voimille. Ja koska laulujen kirjoittaminen on taiteellista puuhaa, eivät aikarajat välttämättä ole aina hyvästä. Joskus paineessa kuitenkin syntyy timantteja. ­ Plussaa oli se, että kiirus vaikutti materiaalin äkäisyyteen, kertoo Make. ­ Ja loppujen lopuksi kun päästiin miksaamaan, alkoi olla huojentunut olo. Bändin biisit ovat lähinnä kitaristikaksikko Vesa Säkkisen ja Tuomas Kuusisen sekä basisti Mikko Kivistön käsialaa. ­ Bändi tekee lopullisen sovituksen, kun joku tekee biisin esi- merkiksi ilman minkäänlaisia kosketinmelodioita sun muita. Myös rumpali muuttaa biisiä paljon. Kokonaisuus tulee loppujen lopuksi kaikkien päätöksistä. Pain Confessor on joskus liiankin demokraattinen yhtye. Kun biisejä tekee useampi henkilö ja halu löytää kaikkia miellyttävä kompromissi on suuri, tarvittaisiin joskus tiukempia ohjaksia. ­ Välillä tuntuu, että diktatuuri olisi paras vaihtoehto, Make nauraa ja jatkaa samaan hengenvetoon, että nykyinen toimintamalli on kuitenkin paras. ­ Kasassa on osaava porukka eikä suurempia ongelmia ilmene. LAULU ON ILONI JA TYÖNI Pain Confessoria on aina muistettu kehua hyvistä vokaaliosuuksista. Maken ääniala kun ulottuu rääkymisestä mörinaan eivätkä melodiatkaan hakusessa ole. Miehen mukaan tällä kertaa vokaalien äänittäminen oli helpompaa studiossa mukana olleen tsemppaajan vuoksi. Apuvoimana toimi Tommi Kurki, joka hääräili tuotantohommissa jo ensimmäisen levyn aikana. ­ Tommin tehtävänä oli tarkkailla ääntämistä ja katsoa yhdessä uudestaan jotain melodioita. Ja ehkä vähän tsempatakin välillä. Monesti olisi itse vetänyt kymmenen kertaa uusiksi, mutta sitten tulee kommentti että "tuus nyt kuun- telemaan, kyllähän tää ihan vitun hyvä on." Makessa on kertomansa mukaan jopa perfektionistin vikaa, joten ulkopuolinen, tarvittaessa asioihin puuttuvan henkilön mukanaolo on hyvästä. Muuten studiolla tulisi vietettyä aikaa liiankin kauan. Siloteltua lopputulosta kun ei haettu. ­ Tarkoituksena oli pitää pieni ilkeys ja räkäisyys. Ainahan levylle jää mokia, jotka olisi voinut korjata, mutta ehkä se on parempi pitää pientä livemäisyyttä mukana. Liiallisuuksiin ei tarvitse viilata. Vokaalikoutsin lisäksi oman panoksensa sessioihin antoi Swallow the Sunin Mikko Kotamäki. Valtakunnan ykköslunastaja lämmittelee kurkkujänteitään Ne Plus Ultralla. Maken mukaan Jyväskylän poika sopi biisiin kuin nakutettu. ­ Laulumelodioita väsäilin ja tuli vaan mieleen, että Kotamäellähän löytyy perskuleen hyvä matala murina. Otin yhteyttä ja pyysin Mikkoa kertosäkeeseen vähän murisemaan. Mies haastaa asiaa. Kotamäen vokaalit tuovat biisiin hienon lisämausteen, mutta aivan surutta voi kehaista myös Maken ärjymistä. Aluperin kitaraakin kurittanut laulutaiteilija kertoo, että esikuvien apinoinnin ja kuusikielisen heivaamisen jälkeen on ollut helpompi keskittyä siihen, mihin löytyy lahjoja. Siis laulamiseen. Vokalistien osalta Make tunnustautuu Phil Anselmon, Mike Pattonin, Chuck Billyn ja Layne Staleyn kannattajaksi. Aiem-
• T elevision laulukisojen perusteella näyttäisi, että penskat luulevat saavansa kuun taivaalta siltä istumalta ja singahtavansa suoraan tähtitaivaalle. Levysopimuksen saamiseen ja oman linjan hiomiseen voi kuitenkin mennä yhtä monta vuotta kuin teineillä on ikää. 16 vuotta sitten perustettu death/thrashorkesteri on malliesimerkki siitä, kuinka suomalaisella sisulla mennään sen kuuluisan harmaan kiven läpi. Execute the Fact -ensilevyn tiimoilta tavoitettu Dauntlessin laulaja Ari Nieminen paljastaa kuitenkin, että levysopimuksen saaminen ei suinkaan ollut tärkein asia yhtyeen jäsenille. ­ Joo, onhan sitä päätä hakattu seinään monen moista kertaa, mutta eipä koskaan ole kukaan väittänyt lopettavansa. Jotkut jutut pitää vain ansaita ihan oikeasti. Ei näitä hommia kuitenkaan pelkästään "diili silmissä" tehdä, ja bändi on tuonut jokaiselle jampalle niin paljon. Diilin isoin merkitys meille onkin se, että se antaa lisää mahdollisuuksia saada musiikkiamme kuuluviin ja näkyviin, kertoo Ari. Pitkien omakustannevuosien tuloksena Dauntlessin musiikillinen linja ja soundi on tiukan yhtenäinen. Pitkän kaavan vastapainoksi Arin toinen yhtye Hanging Garden sai levysopimuksen nopeasti, ja sen ensilevy Inherit the Eden ilmestyy samoihin kuin Dauntlessinkin. Arin mukaan on kuitenkin parempi, jos levytyssopimusta ei tule aloittelevalle yhtyeelle heti, varsinkin jos soittajilla ei ole kokemusta musiikkibisneksestä. ­ En tarkoita, että kaikki lafkat DAUNTLESS TIE LÄPI HARMAAN KIVEN Vuonna 1991 USA hyökkäsi Irakiin, Neuvostoliitto hajosi, Saksa yhdistyi ja ensimmäinen www-sivu sai alkunsa. Tuolloin syntyi myös Dauntless, joka ei tiennyt, kuinka kauan ensilevyn tekoon menisi. kusettavat heti jos näkevät, että "märkäkorvat" ovat liikenteessä, mutta bändin pitää tietää, minkälaiseen paperiin nimensä kirjoittaa. Helposti tällöin kirjoitetaan ne diilit, joita sitten jälkeenpäin kiroillaan ja kadutaan. Ainakin meille oli parempi hakea linjaa, kehittyä ja hankkia lisää arpikudosta. Nyt ei lähdetä turhia leijailemaan ja pidetään jalat maassa. Eikä Dauntlessin debyytti olisi näin kova, jos emme olisi saaneet rauhassa kehittyä demo demolta ja keikka keikalta. Hanging Gardenin diili tuli ekalla demolla, mutta siinäkin kaikilla jäsenillä on paljon kokemusta bändeissä soitosta ja diileistä, joten en usko että hirveästi kusi huppuun nousee, Ari kiteyttää. Debyytti sisältää kahden uuden kappaleen lisäksi viimeisimmät demot sekä yhden, jo kulttiklassikok- si kohonneen helmen, Body Open Widen vuodelta 1999. Arin mukaan ensilevyllä pyrittiin välttämään "demokokoelman" tuntua, sillä kaikki vanhemmat kappaleet on paitsi nauhoitettu uudestaan tuottaja Ville Sorvalin johdolla, myös muokattu ja sovitettu uudestaan tempoja ja vokaaleja myöten. Body Open Widea muokattiin enemmänkin, ja kuolonmetallirallia täydennettiin niinkin eksoottisella instrumentilla kuin didgeridoo. ­Kyllähän biisejä mietittiin kovasti, mutta Body Open Wide on ollut ehdoton suosikki sekä meille että faneille. Livenä sitä toivotaan aina. Se edustaa perinteisempää death metalia, mutta vähän "kuorruttamalla" se saatiin päivitettyä kätevästi tämän päivän Dauntlessin tasolle. Muun muassa "yläasteblast" vaihtui vähän aikuisempaan versioon, Ari naurahtaa. Ari on paitsi päivätöissä ja kahdessa bändissä, myös tunnettu musiikkivideoistaan. Arin mukaan olisi helpompi keskittyä musiikkiin ja videoihin, mutta "jollain ne laskut on maksettava". ­ Aika on välillä kortilla ja nuppi meinaa flipata, mutta minkäs teet, itse olen soppani keittänyt. Musavideoiden tekemisestä olen ottanut breikin, koska bändit vievät niin paljon aikaa. Bändien toiminnat eivät ole tosin menneet ristiin, mutta levyjen nauhoitukset menivät melkein päällekkäin, ja käytännössä tein levyjen laulut putkeen. Keikkoja tehdään Dauntlessin kanssa niin paljon kuin pystytään, ja uusia biisejäkin ruvetaan väsäämään heti, Ari valottaa tulevaisuudensuunnitelmia. TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: TUOMAS VALTANEN Osallistu mahtavaan TUSKA-kilpailuumme ja voita TUSKA-viikonloppu kahdelle hotellimajoituksen kera. HUOM! www.emp-online.fi 013-312307 www.emp-online.fi TUSKA-festivaalit järjestetään Helsingissä 29.6.-1.7.2007. 33
• rätä suurempia olettamuksia. Ajatus yhtyeestä valistusasialla saa kitaristin hykertelemään. - Kuvittelepas sitä: Type O Negative valistamassa ihmisiä! Opin saaminen meiltä ei ole todellakaan hyvä asia. Tietämättömyys on siunaus. Hickeyn mukaan bändi käyttää politiikkaa ärsyttääkseen ihmisiä, ei julistaakseen minkäänlaista agendaa. Tämä ei kuitenkaan ole ihmisille aina selvää, ja väärinymmärryksiä syntyy aika ajoin. Suurin konflikti nähtiin ensilevyn Slow Deep and Hard jälkeen, kun Keski-Euroopassa innostuttiin syyttämään bändiä natsisympatiasta. Ironiseksi asian tekee se, että kosketinsoittaja Josh Silver on juutalainen. - Emme koskaan olettaneet, että kaikki se materiaali, mikä ärsytti ihmisiä siellä, olisi saanut aikaan sellaisia reaktioita. Se oli yllätys. Katsoimme asioita amerikkalaisesta perspektiivistä, emmekä tajunneet, kuinka vakavia nämä aiheet siellä olivat, etenkin Saksassa. Type O Negativen jäsenten huumori on tunnetusti sysimustaa. Hickeyn mukaan se menee edelleenkin useilta ohi, mutta aivan yhtä paljon väärinymmärryksiä ei tule enää vastaan kuin aikaisemmin. - Ehkä joissain maissa ihmiset ovat jo tajunneet sen. Euroopassa on lauhkeampi poliittinen ilmapiiri nykyään. Peter kävi Saksassa viime kesänä Carnivoren kanssa, eikä mitään tapahtunut. Häntä ei edes ammuttu, mies naureskelee. Yhdysvalloissa yhtye ei ole saanut aikaan samanlaista kohua kuin vanhalla mantereella. Jos Hickeyn olisi pakko provosoida oman maansa yleisöä, puuttuisi hän sotatoimiin. - Ehkä ei voisi sanoa mitään Irakissa olevista sotilaista. Ilmapiiri on hyvin oikeistolainen täällä. Vaikka kaikki tuntuvat olevan sotaa vastaan, sotilaista ei saa sanoa mitään. Mutta enhän minä sellaista tekisi... kai. ANSAITULLA PAIKALLA Dead Again ei syntynyt helpolla. Biisimateriaalia kasattiin kahdeksan kuukautta "jäisessä helvetinkolossa". Vaikka osa levyn kappaleista on tuttun tapaan yli kymmenenminuuttisia, oli muutama ennen studiota yli tunnin mittaisia. Hyllylle joutui myös CCR-coverbiisi Bad Moon Rising. - On meillä riitamme, joiden päätteeksi joku aina kävelee ulos. Mutta se on odotettavissa. Emme aina ilmaise mielipiteitämme toisillemme kovin tahdikkaasti. Joku suuttuu ja lähtee lätkimään, Hickey naureskelee. - Peter on tekee sitä eniten. Joskus kolmekin kertaa viikossa. Minä taisin vain kerran. Minun piti laulaa yksi kohta, joka on todellakin rekisterini ulkopuolella, mutta Josh pakotti minut laulamaan sen kohdan silti. No, se sitten päätyi levylle ja joka kerta kun kuulen sen, suutun taas. Type O Negative on aina maininnut The Beatlesin yhdeksi suurimmaksi vaikuttajakseen. Uudelle levylle "The Drab Four" on piilottanut pätkän Hey Judea. Innoittajina toimivat myös kahdeksankymmentäluvun pop-bändit ja - kenties yllätyksenä niille, jotka luulevat yhtyeen olevan pelkkää synkistelyä - punk. - Viimeiset kolme kertaa olemme yrittäneet tehdä hard core -albumin. Se epäonnistuu aina, ja lopulta teemme sitä todella hidasta kamaa. Taas yritimme samaa, ja mielestäni tällä kertaa yksi neljännes levystä on punkia. Ehkä yritämme herättää itsemme uudestaan henkiin. Steele totesi eräässä haastattelussa, että jos Dead Again ei menesty, se on bändin lorun loppu. Hickeyllä on kuitenkin suuri usko levyyn ja fanikuntaansa. - No, se oli Rasputin, joka puhui. Kaikki tulevat rakastamaan sitä. Meidänhän piti lopettaa jo kahdeksan vuotta sitten. En usko, että fanit hylkäävät meitä, ellemme tee jazz-albumia. Olemme ansainneet paikkamme, emmekä päästä siitä irti helpolla. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: SPV TYPE O NEGATIVE HENGISSÄ TAAS Mitä yhteistä on Peter Steelellä ja Rasputinilla? Molemmat ovat toki kuuluisia naistenkaatajia, mutta miehiä on myös erittäin vaikea saada hengiltä. T ype O Negativen uutta levyä saatiin odottaa lähes neljä vuotta. Dead Again on järjestyksessään seitsemäs brooklyniläisnelikon studioalbumi. Kitaristi Kenny Hickeyn mukaan pitkä tauko levyjen välillä ei ollut tarkoituksellinen. - Yksi asia johti toiseen. Emme alkaneet työstää albumia ennen kuin vuosi sitten, väliaikana toiseen bändiinsä Seventh Voidiin keskittynyt mies kertoo. Type O Negative tulee kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä niin kauan, kuin uuteen levyyn liittyviä aktiviteetteja riittää. - Tuntui hyvältä päästä töihin taas. Minusta ei tosin tunnu, että olemme tulleet takaisin ennen kuin pääsemme bussiin ja tien päälle. On kulunut liian pitkä aika siitä, kun viimeksi pääsimme kiertueelle. Yhtyeen seitsemääntoista vuoteen on mahtunut lukemattomia keikkoja ja mittavaa istumista bussissa. Hickey ei tunnusta olevansa liian vanha kiertue-elämään. - Keikkailen kunnes olen 65. Kun astuu 34 bussiin, se on taantuma lapsuuteen ja teiniikään. Paljon idiotismia ja humalaisia hetkiä. Selvin päin keikkabussi on maailman tylsin paikka, mies nauraa. Kun Type O Negative oli keikkatauolla, Hickey sai yhdessä rumpali Johnny Kellyn kanssa tyydytystä keikkailun kaipuuseen soittamalla Danzigin riveissä. - Oli mahtavaa soittaa biisejä, joita on kuunnellut nuorena ja joista Type O on ottanut vaikutteita. Ja minun ei tarvinnut huolehtia ollenkaan siitä kaikesta paskasta, josta minun täytyy pitää huolta Type O Negativen kanssa. Piti ainoastaan opetella biisit ja ilmestyä keikoille, kitaristi naureskelee. Kiireinen elämä ei miestä haittaa. Mahdollisuus tehdä musiikkia täysipäiväisesti on hänen mielestään liian arvokas hukattavaksi, ja siksi pitkistäkään päivistä ei sovi valittaa. Takaisin puusepäksi tai putkimieheksi perheenisä ei enää halua. - Päivisin teen töitä Seventh Voidin kanssa ja iltaisin treenaan Typen kanssa kiertuetta varten. Ei tavallista työtä, ei helvetti. On perseestä olla kyynärpäitä myöten ihmisten jätöksissä päivät pitkät. RA-RA-RASPUTIN Dead Againin kannessa on kuva Rasputinista. Venäläismystikosta on helppo vetää assosiaatioita sekä poliittiseen että henkilökohtaiseen suuntaan. Hickey kieltää kansivalinnan poliittiset implikaatiot ja valottaa kuvan valinnan taustaa. - Olen kutsunut Peteriä (Steele, laulajabasisti) Rasputiniksi jo vuosia. Sitä pirulaista ei vaan saa hengiltä. Hän on kaksimetrinen, hänet voi pumpata täyteen kemikaaleja ja heittää alas rappusia ja hän tulee töihin seuraavana päivänä. Se lähti siitä ideasta. Eurooppalaisille Rasputin tuo mieleen paitsi tsaarin ajan, myös miehen maineen naisten kaatajana. Samanlaista legendaa kerrotaan myös Type O Negativen Playgirlissäkin esiintyneestä laulajasta. Hickey uskoo, että Yhdysvalloissa kansikuva ei he-
• 35
• The long-awaited new studio album! Out 19th MARCH 2007!!! www.typeonegative.net www.myspace.com/typeonegative 37
• etallimusiikin ystäville Thunderstone on tuttu jo kolmen aikaisemman levyn ajalta, ja kitaristi Nino Laurenne on tuttu myös Antidote-ajoiltaan. Muusikot taas tuntevat Ninon myös tuottajana Sonic Pump -studioilta, jossa Nino oli haastatteluhetkelläkin nauhoittamassa Stratovariuksen tulevaa albumia. Suurelle yleisölle Nino ja muu Thunderstone tuli tutummaksi päättyneiden euroviisukarsintojen myötä. Yhtye sijoittui toiseksi, eikä tulos harmita Ninoa lainkaan. ­ Euroviisukarsintojen finaalilla oli miljoona katsojaa. Saat pistää muutaman euron, että saat moisen mainoksen. Tulos oli meille ihan hyvä. Parempi näin. Ei tarvitse keskittyä yhteen biisiin, sillä levyhän on se tärkein juttu. Meillehän oli voitto jo se, kun Lovex tippui jatkosta. Sen verran vielä löytyy ilkeyttä sekä vanha perverssi mieli, että saa ne viimeisetkin tyydytyksen rippeet tuollaisista asioista, Nino nauraa. Thunderstonea äänesti yli 54 000 äänestäjää, eikä kielteistä palautetta tullut. ­ Pidän euroviisukarsintoja hyvänä promona välittämättä paskan vertaa siitä, mitä skenepoliisit ynnä muut sanoo. Olen 22 vuotta soittanut heviä ja olen 35-vuotias, joten mua ei enää tuommoinen kiinnosta. Tosin en saanut yhtään negatiivista kommenttia. Studiollakin on pyörinyt laidasta laitaan muusikkoja, ja kaikki väittävät äänestäneensä meitä. Yrittävät varmaan saada halpaa studioaikaa, Nino heittää. Thunderstonella oli kaksi sinkkua listoilla. Ninon mukaan viisujen ja sinkun perusteella Evolution 4.0 -levyä ostavaa kuuntelijaa odottaa yllätys. ­ Viisubiisit eivät anna täyttä kuvaa albumista. Tällä levyllä ei ole yhtään tukkahevi-hard rock -biisiä eikä yhtään perinteistä power metal -biisiä tuplabassari-tukutukutukuineen, vaan enemmän groovea. Thunderstonen uusi albumi on edeltäjiään rosoisempi ja raskaampi, vaikka melodisesta hevimetallista onkin kyse. Kappaleiden tekemisessä on palattu juurille ­ tai M THUNDERSTONE EVOLUUTIO TREENIKÄMPÄLLÄ Kotimainen Thunderstone on kehittynyt askel askeleelta melodisen metallin saralla. Neljännellä albumillaan yhtye on kuitenkin kokenut musiikillisen evoluution ja kerännyt jo miljoonayleisön ­ ainakin televisiolähetyksen ääreen. niin kuin Nino toteaa: "mentiin perse edellä puuhun". ­ Haluttiin tehdä tehdä levy eri tavalla. Siitä levyn nimikin tulee. Biisit on sävelletty kimpassa ja treenikämpillä jamitellen kuten 20 vuotta sitten. Oli helvetin kivaa pistää riffiä riffin perään ja antaa palaa yhtään miettimättä minkälainen levystä tulee. Uuden levyn tekoprosessi on saanut kokeneen kehäketun innostumaan aivan uudella tavalla. ­ Kolme levyä oli tehty, myynnit pikkuisen nousujohteisia, mutta pientä motivaation puutetta oli aistittavissa. Nyt tehtiin radikaalisti asioita eri lailla, ja tuntuu, että kaikki on liikahtanut oikeaan suuntaan. Levy-yhtiön johtajakin hehkutti levyn aivan taivaisiin. Levyn linja on nykytrendejä raskaampi ja likaisempi. Nino ei voi sietää loppuun asti siloteltuja, hajuttomia ja mauttomia soundeja, joita hänen mukaansa on 95 prosentilla tämän päivän hevibändeistä. ­ Kyllä sen varmaan muusikot kuulee, että siellä välillä pillit heiluu, mutta se on paljon luonnollisemman kuuloista. Nykyään on muka moka, jos kaikki ei ole millisekunnin tarkkuudella. Mä en voi sietää sitä meininkiä. Se tappaa oman soundin ja kaikki kuulostaa samalta. Tietysti silottelemattomuus edellyttää sitä, että pitää osata soittaa. Meidän jätkät ovat niin kovia soittajia, ettei niitä tarvinnut editoida. Thunderstonen basisti Titus Hjelm asuu nykyisin Amsterdamissa. Hjelm on teologian tohtori ja jo toinen viime vuosina väitellyt suomalainen rokkibasisti. Mitä tapahtuukaan basisti-sananlaskuille? ­ Se Titus, jonka mä tunnen, on täysin rokkipiireistä ja hieman eri henkilö kuin se, joka istuu Amsterdamin yliopistossa juttelemassa viisaita. Titus on yleensä se, jolla ei ole housuja meidän porukasta. Se vetää housut jalasta monen tuhannen ihmisen edestä, jos siltä tuntuu. TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: THUNDERSTONE 38
• · · · · · · · · · · · · · · 39
• 40
• 43
• TORSTAI 7.6. 17-22 39 Megadeth Kotipelto Korpiklaani +more PERJANTAI 8.6. 15-22 39 Type O Negative Kotiteollisuus Poison Black Thunderstone Entwine +more LAUANTAI 9.6. 14-22 43 Heaven And Hell Sonata Arctica Swallow The Sun Sabaton Violent Storm Leverage +more LIPUNMYYNTI ALKAA KESKIVIIKKONA 14.3. LIPPUPALVELU, TIKETTI, SWAMP MUSIC (tre) JA EPE«S (tre). TO 39 / PE 39 / LA 43 /TO-PE-LA 77 ¥ INFO JA ALUSTAVAT AIKATAULUT: www.sauna-open-air.fi 44
• NAGLFAR ­ Harvest (Century Media) Ruotsalainen äärimetalliorkesteri Naglfar voi viittä veisata, sillä puolenkymmentä albumia saatiin täyteen tusinan toimintavuoden jälkeen. Ärhäkkää ja nopeatempoista black metalia syytävä yhtyehän on ottanut nimensä laivasta, jota rakentaa skandinaavinen Manalan jumalatar Hel (jonka nimestä voi kukin päätellä, minkä tuonpuoleisen paikan kristityt nimesivät hänen mukaansa ­ vinkkinä mainittakoon, että vaikka se lyö tulta, se ei ole taivas). Ihan pikku askartelusta ei rouva Kuolemalla ole kyse, sillä Naglfaria rakennetaan kuolleiden ihmisten sormien ja varpaiden kynsistä. Kun laiva aikanaan valmistuu, pahuuden joukot purjehtivat sillä jumalten kimppuun viimeisessä maailmanlopun taistelussa. Ragnarökiä odotellessa takaisin ruotsalaisten tuoreimpaan albumiin, josta ei niin paljon kerrottavaa irtoakaan. Keskiverto tykitys on soitettu taiten, ja biisit on tehty kaikkien alan kaavojen ja lajimääritysten mukaan. Tuskin genrepuritaanillakaan on nipottamista (paitsi että soundit ovat selkeät ja hyvät). Mikään ei säväytä hyvässä eikä pahassa ­ jos bändin tyyli on aiemmin kolahtanut, se tekee sen nytkin, mutta peruskauraahan tämä muille on. JUSSI LAHTONEN 6 FINNTROLL ­ Ur Jordens Djup (Spinefarm) Finntroll on bändi, joka aikanaan yllätti perusteellisesti. Kun ennakkotietona oli, että ryhmä soittaa kansanmusiikkimetallia peikkoteemalla ja vielä ruotsiksi, eivät odotukset olleet korkealla. Näistä huolimatta ensilevy lunasti paikkansa kertakuulemalta ja sen jälkeen julkaistut kaksi albumia ovat kummatkin kivunneet edeltäjäänsä ylemmäksi. Nattföddin julkaisun jälkeen sitä kuvitteli, että lakipiste on saavutettu. Ja sitten lyövät päähän tällaisella! Ur Jordens Djup on tunnelmaltaan edeltäjäänsä kevyempi, mutta vain aavistuksen. Uusi vokalisti Vreth lienee todellakin syntyperäinen peikko ja hoitaa osuutensa samalla hartaudella kuin yhtä lailla mainiot edel- 10 täjänsäkin. Tarkka tekniikka yhdessä aidon alkuvoiman kanssa käyvät täydessä yhteisymmärryksessä. Yksitoista peikkomessua on sovitettu hiukan vajaaseen tuntiin, joka tässä tapauksessa kuluu aivan liian nopeasti! Hyvä puoli äänitteissä on se, että niitä voi kuunnella yhä uudelleen. Tämä lätty tuskin tulee hetkeen pölyä keräämään. Parhaudessakin on tasoja. Korkeimmalla pallilla tuulettavat mestareina En Mäktig Här ja Sång, ehdottomat initiaatiokappaleet, mikäli ei peikkometalliin ole aiemmin tutustunut. Bändin julkikuvasta on henkinyt jonkinlainen vaatimattomuus. Vaikka se kaunistaakin, niin viimeistään nyt siihen on vaikea löytää perusteita. OSKARI LEHTINEN MUSADVDARVIOT STONE ­ Get Stoned, Stay Stoned DVD (Megamania) Suomalaisen heavyn ja speed-metallin merkittävimpiin kuuluvan yhtyeen, keravalaisen Stonen, taival oli hieno. Yhtye tajusi lopettaa ajoissa, ennen kuin 90-luvun alun Seattle-villitys vei melkein kaikki rippeet metallin suosiosta. Nyt Stonelle olisi taas kysyntää. Sitä tyydyttämään on markkinoille tehty dvd, joka koostuu lähinnä televisiosta 90-luvun molemmin puolin tulleista tallenteista. Tärkeimmät keikat ovat Yölinja-ohjelman taltiointi Tampereen Pakkahuoneelta elokuulta 1988 ja Tallinnan Rocksummerin show 1989. Kotivideokameralla kuvatut kaksi biisiä vuodelta 1986 ovat mielenkiintoisinta antia, varsinkin jos on aikoinaan nauhoittanut muuten lähes koko dvd:n sisällön televisiosta. Uusille faneille ja myöhäisherännäisille koko sisältö on varmasti poikaa. Tänä talvena tehty haastattelu laulajabasisti Janne Joutsenniemen ja kitaristi Roope Latvalan kanssa on antoisaa seurattavaa. Ihmetyttämään kuitenkin jää, miksi jutustelua on editoitu niin rankalla kädellä? Sitä kun olisi seurannut mielellään paljon kauemminkin. Harmillista myös, ettei vuoden 2000 comeback-keikoista ole löytynyt mitään näytettävää. Bändi kuitenkin esiintyi esimerkiksi Nummirockissa ja Tuskassa. Rockstop-ohjelma oli aikoinaan merkittävä siksi, että se oli ainoita tv-ohjelmia, jossa saattoi heviä ja yleensäkin rokkia nähdä. Tämän dvd:n Rockstop-pätkät herättävät valitettavasti jälleen mieleen muistot ohjelman surkeudesta. Mutta se taas ei ollut Stonen tai minkään muunkaan ohjelmassa esiintyneen bändin vika. Rockstop-pätkiä katsellessa voikin myös ihmetellä tv-viihteen kehitystä. Get Stoned, Stay Stonedin valikko on selkeä. Jonkinlaisen kuvagallerian tähän olisi varmaan voinut tehdä lisukkeeksi, kuvia kun luulisi löytyvän paljonkin. Äänentoisto on hyvä ja kestoa kaikkiaan 160 minuuttia. Get Stoned, Stay Stoned on kulttuuriteko, eikä ihan pienikään. Jonkinlainen Suomi-speed/ thrash-kooste olisi myös kiinnostava, olihan noita bändejä vaikka miten: Prestige, Airdash, NNS... Kaikilta on tv-tallenteita olemassa. KIMMO JARAMO 9 KIRJA-ARVIO HEVIVISA ­ 666 kysymystä hardrockista (Like) Kevään ja kesän hittituotteen kirjamarkkinoilla soisi mieluusti olevan Liken julkaisema Hevivisa. Imperiumi. net-metallisivustoa avustavien Mika Penttisen, Samuel Jylhän ja Ismo Karon tekemä kirja sisältää nimensä mukaisesti 666 kiperää kysymystä suositusta hard rockista ja heavy metalista. 10 Vaikka kysymykset painottuvatkin genren kultaaikaan 1980-luvulle, on mukana lajin historiaa aina 60-luvun lopulta asti, unohtamatta 2000lukuakaan. Vannoutuneelle alan miehellekin kirjaa tarjoaa sen verran vaikeita kysymyksiä, että sormi menee varmasti suuhun. Mikäli kuvittelit vastaavasi ihan lonkalta, onkin syytä ottaa mukava asento ja istua miettimään. Kysymyksiin on läpi kirjan jaettu vastausvaihtoehdot A:sta D:hen, mikä hieman helpottaa vastausten onnistumisprosenttia. "Missä David Coverdale työskenteli ennen liittymistään Deep Purpleen?", "Mikä seuraavista yhtyeistä ei ole versioinut The Sweetin biisejä?" tai "Kuka puuttuu Thin Lizzyn Bad Reputation ­levyn kannesta?". Kirja ei siis päästä helpolla. 666 kysymystä hardrockista on mielenkiintoinen ja hyvä idea, jolle luulisi jatkoakin suotavan. Kesämökillä, illanistujaisissa, keikkabussissa ja vaikka missä löytyy tällaiselle julkaisulle tarvetta. KIMMO JARAMO LISÄÄ ARVIOITA WWW.SUE.FI 45
• JONTTI & SHAKA ­ Rata-Äänite (3rd Rail Music) Kalliossa ahdistaa ja ahdistusta voi lievittää ainoastaan kippaamalla kuppia. Kupittaminen johtaa radalle jota saatetaan resinoida useita päiviä, ellei jopa viikkoja. Putken päätteeksi ahdistaa jälleen. Jontti ja Shaka ovat tehneet radattamisesta taidetta tai ainakin levyllisen räpmusaa. Aihepiiri pysyy muutamia sivuraiteita lukuun ottamatta keskikaljanhuuruisessa linjassaan. Leikki on kaukana, kun nuoruutensa loppusuoralla pyristelevät miehet purkavat turhautuneisuuttaan yhteiskunnan tukipilareihin ja dokaavat siinä ohessa. Kallio UG :stakin tuttu Jontti hoitaa räppiosuutensa omaan supervittuuntuneeseen tyyliinsä. Miehen ulosannista kaikuu aito pettymys. Välillä tekstit luisuvat äärimmäisen vainoharhaisille, salaliittoteorioita puiville linjoille. Voitaneen puhua jopa pahanlaatuisesta juoppohulluudesta. Shakan riimittely pitäytyy niin sisällöltään kuin tulkinnaltaan hieman letkeämmillä linjoilla. Toki hänenkin tulituksessaan osuman saavat kaikenlaiset tukarit ja äpärät, mutta haavat eivät välttämättä ole kuolettavia. Fataaleimmasta osuudesta tälläkin kiekolla vastaa ikuinen herrasmies Petos. Hänen vierailunsa Paska juttu -kappaleessa, joka ruotii omakohtaisesti Smash Asem -mielenosoitusta, on rikinkatkuista paahtoa. Levyn sävellyspuoli on paikoitellen hieman tasapaksua ja ontuvaa. Suuri osa Hullunkoiran biiteistä perustuu särökitarariffeihin, jotka eivät kuitenkaan edusta Run-DMC/L.L.Cool.J-henkistä retrolinjausta. Kitarat tuppaavat ärsyttävyydellään viemään huomion teksteiltä. Biittipuolen parempaa antia edustavat Speakeasyn varma nakki Kolmatta linjaa, Seyed Alin avustama crunkahtava synkistely Kesän saldo sekä Kilari Audion luoma Talos on hulluja. OLLI K. K. H. 8 DOLLHOUSE - Royal Rendezvous (Bad Reputation) Dollhousen muutaman vuoden takainen debyytti The Rock And Soul Circus osoitti, että nämä ruotsalaisherrat ovat levynsä kuunnelleet ja maneerinsa opiskelleet. Nyt kauppojen hyllyille tärähtävä kakkospitkäsoitto Royal Rendezvous potkii niitä pudonneita omenoita vielä lähemmäksi sitä puuta. Meno on siis niin maanperusteellisen retroa. Dollhouse kuulostaa ja haisee 60-70-luvun taitteen rokilta enemmän kuin 60-70-luvun taitteen rokki itse. Debyyttialbumi tehtiin MC5:in Michael Davisin valvovan silmän alla. Nyt lasin takana tarkkaamossa on häärinyt The Hellacopters -pääjehu Nicke Andersson. Hella-Nicke onkin saanut bändistä paljon irti. Meno on energistä ja hiki haisee. Hienostelut on jätetty muille ja keskitytty siihen olennaiseen, eli kolmeen sointuun ja hillittömään boogieen. Dollhouse osaa asiansa, eikä edes yritä olla mitään muuta kuin mitä on. Jimi Hendrix hieroskelee korviaan jossain tuolla ja ihmettelee, että olenpa ollut sekaisin kun en muista tällaista biisiä edes tehneeni. Samoin varmasti tekevät MC5 ja sen hengenheimolaiset. Jos tämän ­ tai sen tosiseikan, että Dollhouse on perinnetietoisempi kuin The Flaming Sideburns ja The Hellacopters yhteensä ­ ei anna häiritä, pystyy Royal Rendezvous -albumista nauttimaan ja diggailemaan. Menomonot jalkaan ja baanalle! MIKI PELTOLA 8 ARCADE FIRE ­ Neon Bible (Universal) Arcade Firen debyytti Funeral oli Tapaus. Se oli huima levy, joka hiipi hitaasti suosikkilistalleni alun "tästäkö se kohu nyt nousi?" ihmettelyn jälkeen. Ei liene liioiteltua sanoa, että se aiheutti uuden musiikkitrendin: Field Musicia tai Final Fantasya olisi tuskin niin moni kuullut tai niistä kiinnostunut ilman Arcade Firen moniulotteista albumia. Toisin kuin Strokesin kieltämättä tyylikäs retroilu, avasi Arcade Fire uusia uria yhtyeille, jotka uskalsivat olla erilaisia. Kuuntelun sijaan Funeralia tunnettiin ja koettiin. Strokesin tapauksessa kyse oli vanhan uudesta tulemisesta: Arcade Firea ei voinut määritellä. Se tuli ja teki ja oli oma itsensä. Neon Biblellä kuuluu kasvaneen yhtyeen ääni. Paineet ovat varmasti olleet studiossa melkoiset yllätyshitiksi nousseen debyytin jälkeen. Omalla tavallaan bändi onkin astellut eteenpäin turvallista tietä. Kappaleet ovat keskittyneempiä, kenties jopa seesteisempiä ­ joku voisi sanoa helpompia. Alussa ihmetyttää: avausraita Black Mirror on hyvä avauslaskettelu, muttei vielä oikeuta sen suuren tulemisen rintamerkkiin. Muutaman kuuntelukerran jälkeen levy livahtaa kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen soittimeen. Kohokohdat ja suosikit vaihtuvat jokaisella kuuntelukerralla. Kestosuo- 9 FRANKY LEE ­ Cutting Edge (Franky Music) 7 Jos laitetaan samaan huoneeseen Millencolin-kitaristi, hänen kitararoudarinsa (joka samalla on myös entinen Peepshow-kitaristi), Randy-rumpali sekä iso kasa alkoholipitoisia virvokkeita, niin mitä tulee ulos? No, bändi tietysti! Tarkemmin sanottuna Franky Lee -nimi- sikiksi on päätynyt No Cars Go, jonka loppuhehkutus nostaa ja nostaa ja huutaa lähtökäskyä kuulijoille. Ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin MTV-aikakaudella yhä tuntemattomammaksi jäävä käsite: kokonaisuus. Albumi muistaa välillä hengittää ja antaa kuulijan rentoutua ennen kohotuksia. Keskitempoiset kappaleet soivat parhaimmillaan sydäntä pakahduttavasti: Intervention on alkuvuoden kauneimpia kappaleita. Haitarit ja jouset ovat yhä mukana, mutta niitä käytetään harkitummin. Kirkkourat soivat parissakin kappaleessa jylhästi. Silloin kun jousia käytetään, käytetään niitä tyylillä: Windowsill jäädyttää paatuneenkin sydämen. Neon Bible ei välttämättä vie Arcade Firea tyylillisesti tai tasollisesti eteenpäin kovinkaan paljon, mutta pysyminen omalla tasolla riittää vallan mainiosti, kun taso on tämä. Growerina Neon Bible on aivan omaa luokkaansa. Muutaman viikon aikana olen kuunnellut levyn läpi viidestä kymmeneen kertaan päivässä. Se soi kuulokkeissani työmatkoilla ja töissä. Se soi kotona taustalla televisiota katsellessani. Siitä on tullut musauskovaiselle Raamattu, joka on avattava päivittäin. JARKKO FRÄNTILÄ 47
• reista ja ilmiselvästi nähnyt vaivaa etsiessään sovituksiin ja soundeihin uusia ideoita. Ensikuulemalla Testify kuulostaakin vakuuttavalta ja Feiled yhtyeenä harppauksin kehittyneeltä. Vaikka ensivaikutelma onkin tavallaan oikea, myöhemmät kuuntelut paljastavat Feiledin ongelman: vaikka uudistumista alleviivataan suoraan tai epäsuorasti kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa saatekirjeestä kansitaiteeseen, kaikki uusi Testifylla on uutta vain Feiledille. Eikä Feiled edelleenkään ole niitä bändejä, joilla riittäisi näkemystä ja virtaa herättämään kliseet henkiin. Viivan alle jää taitavasti tehtyä, mutta tainnuttavan tylsää, ei vahingossakaan liian rankkaa tai liian pehmoista radiorockia, jonka soidessa unohtaa vaihtaa kanavaa. ARI VÄNTÄNEN HEARTBREAK STEREO ­ Echo Road (Fast Freddie Productions) 7 Punkinnälkäistä kansanosaa ilahduttaa Heartbreak Stereo minilevyllään Echo Road. Kuten reteämmän rokin tapauksessa yleensä, varsin rehellisestä runttauksesta on kyse. Rancidin tai vaikkapa kotimaisen I Walk the Linen ystävät pitänevät myös näistä Paraisten punkeista. Hyviä hetkiä ja biisejä on pikkulevylle mahtunut tarpeeksi. Muotovaliot punkrokit on tietysti kuorrutettu "wooo-oo-oo":ta hönkivällä taustaköörillä. Niin perinteistä, mutta hyvin toteutettuna aina maittavaa. Muutenkin genrekonventiot ovat hyvin hallussa. Mielenkiintoa onneksi pidetään yllä esimerkiksi temponvaihteluilla. Levyn lyhyt kesto auttaa säilyttämään mielenkiinnon loppuun asti. Eipä Heartbreak Stereo sinänsä tarjoile mitään niin erikoista, että tämä muistettaisiin vuosienkin päästä. Rokotetaan siis omaperäisyyden puutteesta, mutta energiasta ja hyvästä katumeiningistä on kuitenkin pakko antaa lisäpongoja. Porukka varmaan soundaa livenä jotakuinkin samalta kuin levyllä, mikä on näissä piireissä silkkaa plussaa. Eläväistähän tämä musiikki onkin ja toimii parhaiten pitissä pogoilun taustana. TUOMAS TIAINEN DÄLEK ­ Abandoned Language (Ipecac) Apokalyptisen hiphopin visionääri tuli edellisellä Absence-albumillaan yhden tien päähän. Absencella bändin tavaramerkiksi noussut meluvalli oli kasvanut sellaisiin mittoihin, ettei sitä enää voinut kasvattaa. Luonnollinen tie bändille oli ottaa askel taaksepäin ja ihailla kättensä jälkeä. Varsinaisesta takapakista ei Dälekin uuden albumin kohdalla kuitenkaan voi puhua. Bändi on pikemminkin luovinut tiensä selvemmille vesille ja rakentaa uudella levyllään klaustrofobiset ja piinaavat biisinsä yhä äänivallien varaan. Nyt vallit ovat vain matalampia ja niiden teho salavihkaisempi. Abandoned Language on aivan yhtä aavemaisen painostava levy kuin edeltäjänsä, muttei niin päällekäyvän ja murskaavan raskas. Tuottaja Oktopus rakentaa biisien taustat kerroksittain dronemaisista soundeista, ja biisien aluissa hetkellisesti pilkistävä aurinko peittyy pala palalta lohduttomien synkkien pilvien taakse. 9 KIWA ­ On the Frequency (Exogenic) 7 Kiwan kolmas levy tamppaa psy-trancen tahtiin heitellen sekaan suuria teknosyntikoita sekä hetkellisen ragga-iskelmän. Rytmiikkaa hallitsee jopa väkivaltainen ote. Perusasiat taidetaan, mutta paikoittainen puutuminen vaivaa. Levyn alkupuolisko edustaa perinteistä, mutta ideoiltaan varsin keskinkertaista psy-trance-osaamista. Valtavien hallikaikujen sävyttämät maisemat kiinnostavat, mutta komppien ja bassojen hakkaavuus vie niiltä tilan hengittää. Levyn nimibiisi jumittaa pahasti jo viiden minuutin kohdalla. Morphed alkaa lupaavasti, mutta sekoaa loppua kohden syntikoihinsa. Levyn parempi puolisko alkaa Haltyan vierailulla. Rytmiikka hieman pehmenee ja antaa tilaa ympärilleen. Syndromen muheva basso kannattelee sitä mallikkaasti koko biisin läpi. Hertz So Good herkuttelee pienillä palasilla, ja Time Bomb ragga- ja teknomausteineen todistaa, että Kiwalla on varmasti enemmänkin annettavaa. Levyn päättää vielä tyylikäs transsilattioiden kuningas Way Back. Siinä missä esimerkiksi Cosmosis albumillaan Synergy rakensi palapelinsä taidokkailla sovitusratkaisuilla ja herkutellen yksittäisillä palasilla, työntää On the Frequency paikoitellen koko paletin kuulijan naamalle. Tai potkii pernaan niin että tuntuu. Taitoa löytyy, malttia pitäisi kuitenkin vielä saada. JARKKO TIUSANEN Tällä kertaa Oktopusin kerrostama sämplemateriaali tuntuu olevan aiempaa orgaanisempaa. Jos Absencella jylläsivät teollisuuslaitosten jylhät koneet, on Abandoned Languagella selvästi maanläheisempi tuntu. Äänivallien antaessa enemmän tilaa Dälekin räpeille voi hänen sanomastaankin saada paremmin selvää. Mikä ei ainakaan haittaa, sillä Dälek on yksi aikamme hiphopin terävimmistä mielistä ja kielistä. Hiphopin vanhemman valtiomiehen aseman suomalla auktoriteetilla hän ruoskii nyky-hiphopin trendi-ilmiöitä ja valtaapitäviä. Abandoned Language hylkää sen mikä Dälekistä alunperin teki Dälekin, mutta samalla luo tilalle jotain toimivampaa ja helpommin lähestyttävää. Dälek tekee vihdoin hiphopia, jonka arvostamiseen ei tarvita korkeakoulututkintoa eikä villaslipoveria. Ensimmäistä kertaa Dälekin historiassa sen musiikkia voi kutsua kauniiksi. TOMI TUOMINEN JÄÄPORTIT ­ Avarrus (Epidemie) 10 Jääportit, eli käytännössä Tuomas M. Mäkelä, luo toisella täyspitkällä cdjulkaisullaan rauhallisen matkan äänimaisemiin. Siellä kaikki lipuu hiljalleen ohi jopa riehaantuessaan. Levy koostuu viidestä pitkästä kappaleesta ja se hengittää ympäröivän maiseman mukana. Siinä on jäätävyyttä, hypnoottista tunnelmaa ja kauneutta. Avausraita Alas linnan alle yhdistelee Nemesiksen kylmyyttä Dead Can Dance -henkiseen rytmiikkaan. Toinen biisi Ulottuu iänikuiseen antaa odottaa pakkasessa kunnes kaiken täyttävä delay-kitara syö sen. Kolmas raita Kierteispiiri laittaa vauhtia koneeseen phaserin läpi ajetulla kompillaan, ja nelonen, Pois muodot huuhtoo, on kuin minimalistista Orbitalia. Levyn päättää majesteettisilla syntikoilla ja pianolla leijaileva Kun kolme kuuta katoaa. Lisätään osiin vielä hieman melodikaa, viulua ja Mindy M. Heinosen ääntä. Teos on valmis. Kansitaiteen ja kappaleiden nimeämisen ansiosta ropsahtaa sitten se kymmenes piste. Erityisesti biisien nimissä on samanlaista muinaisuutta kuin esimerkiksi Tenhi on viljellyt kappaleissaan. Ne eivät paremmin voisi kertoa kuulijalle levyn sisällöstä. Tämä levy on ehdottomasti parhaimmillaan pitkällä matkalla, kun ikkunan takana sataa hiljalleen lunta. Talvinen kaupunki on todella kaunis. JARKKO TIUSANEN THE HYPNOMEN ­ Dreaming of the New Dawn (Stupido) Ala-asteella minulla oli luokkakaveri nimeltä Laineen Pekka. Pekka asui Hämeentien laidalla ja hänen isänsä oli taksikuski. Itse olin hippi jo pienenä, mutta Pekalla oli samanlainen tukka kuin isällään. Pekka muutti pois ekaluokan jälkeen. Ehkä hänestä tuli isona roku. Kymmenen vuoden aikana Hypnomen on julkaissut neljä pitkäsoittoa instrumentaalimusiikkia garage-, boogaloo- ja tico tico -hengessä. Vuosituhannen vaihteessa Laineen Pekka kumppaneineen teki Gearheadille rokkitripin itse saatanan kanssa. Crystal Skies -albumin kahvipakettibiisillä Freedom Rider Laine löysi sisäisen santanansa. Niemisen ja Litmasen tehtyä duonsa kanssa philcollinsit on Hypnomen jäänyt pimentoon, mutta nyt yhtye iskee tiskiin parhaan ja yhtenäisimmän albumikokonaisuutensa. Dreaming of the New Dawn on hieno paketti latin jazzia, afrosoulia ja progea, joka pelottavasta määrittelystä huolimatta ei ole mitenkään vaikeasti sulavaa. Progeen vihkiytymättömänä sanoisin, et- 8 tä The Oath -kappale ei juuri muistuta Kissin The Elder-spektaakkelilta löytyvää kaimaansa, mutta The Seeker liippaa likeltä Pink Floydin legendaarisia maalailuja. Formaattiradion mukarocksaastan keskellä levy on parantavaa hierontaa korville ja virkistävää stimulointia aivokurkiaiselle. Levy on kuin sirkkojen sirinää leppeänä kesäyönä ennen tinnitusta; kuin oikean bensamoottorin katkua ennen katalysaattorin keksimistä. Kannen bändikuva kumartaa Doorsin Waiting for the Sunin ja Pink Floydin aamunhuuruisille maisemille. JARI MÄKELÄ KLAXONS ­ Myths of the Near Future (Polydor) Vitsinä ilmaan heitetty genrenimi new rave kuulosti jo ideana liian hyvältä ollakseen totta. Kuin tyhjästä putkahti yhtäkkiä liuta rockia ja ysäritanssimusaa naittavia kenkiintuijotteluperinteestä irtautuneita bändejä ­ vai putkahtiko? Muun muassa Hot Chipin prinssit, norjalainen Datarock ja brittien PMMP Robots In Disguise vedettiin mukaan paremman puutteessa. 9 49
• KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI!! VAIN 22 EUROA/12NROA!! KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N ! Sue cd 8 sis. mm. Monster Magnet, Superchrist, Moto, Khatarina, Kakkahätä 77, Evilsons, Flogging Molly, The Valkyrians, I Walk The Line, Anal Thunder, The Heartburns, Gogol Bordello... Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Jolly Jumpers, Shake... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue! Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (rock) Sue cd 5 (metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue cd 8 (rock/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi! Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI 55
• 56