• kiki paui walk the line mono airbournejermaineparasite city poets of the fallthe over attacks eläintwopointeightkaikukasti tarotkiuaspoisonblacktriptykon NRO. 3 · (MAALISKUU) · 2010 · (#140) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANNEN KUVA HARRI HINKKA MOKOMA
• SUE » 2 « NRO. 3
• SUE » 3 « NRO. 3
• SUE » 5 « NRO. 3
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Mannan Songs of Hope and Desire -albumi julkaistaan Iso-Britanniassa toukokuun 10. päivänä. Manna yhtyeineen kiertää Englantia maalis-huhtikuussa. Kahdeksan keikan kiertue sisältää muun muassa keikat NME-lehden klubilla ja Lontoon Islington Academyssa. Järvenpään Puistoblues on kiinnittänyt bluesrockin superbändin ZZ Topin pääesiintyjäkseen. Vanhat parrat nähdään Järvenpään Vanhankylänniemessä 3.7. Levy-yhtiö EMI on perunut rahapulan synnyttämän suunnitelmansa myydä Abbey Road -studio. Nyt EMI käy alustavia neuvotteluja legendaarisen levypajan toiminnan elvyttämisestä. Sen sijaan EMI on myynyt Olympic-studion, jossa muun muassa The Rolling Stones, Jimi Hendrix ja Led Zeppelin ovat äänittäneet klassikkoja. Helsingin Lepakkomiehen Club Stupidolla kuullaan joka kuukauden viimeisenä viikonloppuna yhtä Stupido Recordsin artistia ja yhtä uutta sainaamatonta nousevaa kykyä. 26.3. ovat vuorossa Country Dark ja New Wave Combo. Pink Floyd voitti levy-yhtiö EMI:ä vastaan käymänsä oikeustaistelun. Pink Floydin kappaleita ei saa enää myydä albumikokonaisuuksista irrotettuina esimerkiksi iTunesissa. The Smashing Pumpkins etsii uutta basistia ja kosketinsoittajaa. Hommia voi hakea maaliskuun loppuun saakka lähettämällä tietonsa, kuvansa ja videonsa joko osoitteeseen PumpkinsBass@gmail.com. Indiefolkkari Joanna Newsom (USA) palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Suomeen. Yhdysvaltalainen säveltäjä-laulaja-harpisti konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla 27.5. Dinosaur Jr. palaa Suomeen toukokuussa. Bändi esiintyy Helsingin Tavastialla 30. toukokuuta. ASENNE RATKAISEE Bandstand 2010 -kilpailun finaali häämöttää T urku Bandstand -bändikilpailun finaali järjestetään Turun Klubilla lauantaina maaliskuun 27. päivänä. Nyt käynnissä ovat välierät, joihin on kuudenkymmenen alkueriin ilmoittautuneen yhtyeen joukosta päässyt 24 bändiä. ­ Illat ovat tuskaa, kun todella hyviä bändejä joutuu pudottamaan finaalista, Bandstand-organisaattori Tomi Arvas kertoo. ­ Toisaalta tuleville keikoille on poimittu bändejä alkueristä alkaen, joten osallistumisesta on hyötyä. Arvaksen mukaan välierissä on tunnelma kohdallaan. ­ Jengiä on tungokseksi asti ja bändit latautuneita, vaikka hampaat irvessä ei vedetäkään. Välierissä asenne merkitsee paljon, pelkällä oman setin soittamisella ei voiteta. Aikaa ei ole kuin 15 minuuttia, joten täysillä on painettava. Suen mennessä painoon finaaliin ovat suoriutuneet GP in Flesh, Affinity ja Divided. ­ Ensimmäiset kolme finalistia vetävät metallia, mutta bändit ovat silti hyvin erilaisia keskenään. Turku Bandstandiin antaa panoksensa myös studio- ja tuottajaklusteri Noisecamp. Kilpailuun osallistuneilla bändeillä on mahdollisuus ottaa vastaan maksuton "bändin täydellinen kuntokartoitus", jossa Noisecampin tuottajat auttavat bändiä pääsemaan parhaaseen iskuunsa. Finalistit saavat lisäksi erillisen esituotantoillan studiossa tuottajan avustuksella. Noisecamp tekee myös finalistien kanssa kokoelmalevyn. Turku Bandstand 2010:n voittaja pokkaa 3000 euron arvoisen Bandstand Studio VIP -passin Noisecamp-studiolle. Suen edustajia on mukana finaalituomaristossa. » ROSKILDE KUTSUU Suomalainen Circle lähtee Tanskaan käsi lipassa ja toinen miekan kahvalla. H einäkuussa järjestettävä Roskilde Festival kokoaa Tanskan Roskildeen noin 150 bändiä ja suunnilleen 75 000 hengen yleisön. Roskilde Foundation -yhdistyksen hyväntekeväisyyspohjalta pyörittämällä jättifestarilla esiintyvät tänä vuonna muun muassa Them Crooked Vultures, Motörhead, Gallows, Alice in Chains ja Muse. Suomesta esiintymiskunnian saa porilainen Circle. Roskildella on todellisten musiikkifanien oman festivaalin maine. Circlen Jussi Lehtisalo arvostaakin mahdollisuutta soittaa siellä. ­ Sehän on kuin tulisi valituksi yliikäisenä ja uran ehtoopuolella Porin Ässien edustusjoukkueeseen. Olen 90-luvun alun kasvatti, ja silloin sisältökeskeinen Roskilde nautti erityistä arvostusta marginaalibändien keskuudessa. Mitä Circlen Roskilden-konsertilta sopii odottaa? ­ Roskilden-keikka muodostuu aikamatkaksi menneisyyteen, jossa usko oman musiikin tärkeyteen ja erinomaisuuteen oli valtaisaa ja käsi puristi miekan kahvaa kuin maailmanvalloitukseen lähteneellä soturilla. Circle rämpäyttää Roskildessa suurella ilolla, rohkeudella ja intohimolla sellaisen setin, ettei kysyttävää jää. Teemme selväksi sen, minkä parhaiten osaamme. Lehtisalolle Circlen Tanskan-matka on muutenkin ikimuistoinen. Se on hänen ensimmäinen Roskildenvierailunsa. ­ Odotan kuulevani ja näkeväni mieltäylentäviä ja inspiroivia esityksiä populaarimusiikin laitakujilta. Roskilde Festival 1.-4.7.2010 Roskilde, Tanska www.roskilde-festival.dk » APULANTA TUKEE MIELENTERVEYSTYÖTÄ Osa kokoelmalevyn tuotosta ohjataan Nuorten Kriisipisteelle pulanta lahjoittaa kymmenen prosenttia Singlet 20042009 -kokoelmalevynsä tuotosta Helsinki Mission Nuorten Kriisipisteelle. Nuorten Kriisipiste tunnetaan matalan kynnyksen paikkana, johon kuka tahansa 12-29-vuotias voi mars- A sia sisään purkamaan sydäntään sellaisena kuin on. Apulannan apu otetaan iloiten vastaan. ­ On upeaa saada Apulannan kaltaisen tahon hyväksyntä työllemme. Tällaisina hetkinä tuntee, että tekee jotain oikein, kiittelee Nuorten Kriisityön johtaja Olavi Sydänmaanlakka. Apulannalla on jo pitkään ollut kiinnostusta hyväntekeväisyyttä kohtaan, mutta kohde on ollut hakusessa. Kriisipisteen kohdalla palaset loksahtivat paikalleen. Bändi on pian kahden vuosikymmenen ajan saanut fanikirjeitä toinen toistaan järkyttävämpiin elämäntilanteisiin joutuneilta nuorilta. ­ Toi 10% levyn tuotosta on tietysti symbolinen ele, eihän meidän rahat yksin mihinkään riitä. Mutta onpahan tehty jotain konkreettista huonosti voivien faniemme eteen, Apulannan rumpali Sipe Santapukki kertoo. Aivan mitättömästä eleestä ei ole kyse, sillä Singlet 2004-2009 nousi suoraan Suomen albumilistan ykköseksi. ­ On uskomattoman hienoa hakata Lady GaGa ja olla vielä hyvällä asialla, Sipe sanoo. ­ Upeaa, että ihmiset ovat heränneet hyvälle musiikille ja hyvälle asialle, kiittelee Nuorten Kriisipisteen kehittämistyövastaava Satu Jokinen. Jos kokoelma myy kultalevyn verran eli 15 000 kappaletta, Kriisipisteelle kertyy noin 9 000 euroa. 1.4. Frankie the Damage Hasta La Vista Social Club The Lenients 2.4. The Dwyers, The Fuckmes 15.4.Oliver/Dawson Saxon (UK)* 16.-17.4. Aptril Fest II 21.4.Cherry Casino & The Gamlers (GER), Miss Ruby Ann (USA)* 24.4.Mokoma* 27.4.Brant Björk (USA)* 29.4.Terror Twin 30.4.Martti Servo & Napander* 1.5. Viikate* 2.5. Aries & Valio-orkesteri 5.5. Hayseed Dixie (USA) 7.5. J. Karjalainen Polkabilly Rebels* 22.5.Francine* * Ennakkomyynti 2 viikkoa ennen maanantaina KOUVOLANKATU 28, KOUVOLA P. (05) 375 8770 www.houseofrockbar.fi SUE » 8 « NRO. 3
• » HELPPO KA HAASTATTELU TEKSTI TUOMAS TIAINEN KUVA KRISTIINA MÄNNIKKÖ SUE » 10 « NRO. 3
• » SYVILLÄ VESILLÄ Maailman mahdollisesti ensimmäinen proggae-orkesteri Kaikukasti ei rajoita itseään musiikillisesti. ahdeksanhenkisen Kaikukastin debyyttialbumia on suitsutettu kotimaisissa medioissa ylistyssanoja säästelemättä. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät vaikutteet niin reggaen kuin rockinkin suunnalta, minkä vuoksi bändi itse on nimennyt lopputuloksen proggaeksi. Laulaja Aatos Vuorio toteaa omintakeisen määritelmän syntyneen kompromissin kautta. ­ Bändeistä halutaan aina tietää, mitä genreä ne edustavat. Meidän ongelmamme on kuitenkin ollut pitkään se, että emme kuulu mihinkään tiettyyn alalajiin. Käytämme hyväksemme kaikenlaisia lajityyppejä, mutta reggae on ikään kuin kaiken pohjana. Jos nyt on pakko olla jossakin musiikillisessa häkissä, niin valitsen mieluiten sellaisen, jossa ei ole lainkaan seiniä. Monipuolisen ilmaisun taustalla on osaltaan se, että vaikka sävellykset ja tekstit ovat Vuorion käsialaa, tehdään kappaleiden sovitukset tinkimättä koko joukon yhteistyönä. Yhtyeen jäsenet tulevat kukin hyvin erilaisista musiikillisista lähtökohdista, ja tämän on tarkoitus myös kuulua lopputuloksessa. ­ Treenikämpällä olemme kahdeksan ihmisen demokratia. Ilmapiiri on avoin kaikenlaisille ideoille, Vuorio selittää. Esikoislevyn kappaleet ovat peräisin kuuden vuoden ajanjaksolta, joten sillä ei ole varsinaista yh- K tenäistä teemaa. ­ Oikeastaan voisi sanoa, että tämä on ennemminkin kokoelma bändin tähänastisesta tuotannosta, rumpali Daniel Jäntti pohtii. Reggae on perinteisesti ottanut kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tässä mielessä Kaikukasti liittyy omalla tavallaan musiikkityylin perinteeseen. Vuorio valottaa yhtyeen filosofiaa toteamalla itsetutkiskelun olevan avain modernin ihmisen hyvinvointiin. ­ Minusta koko länsimaisen kulttuurin suuri ongelma on se, että ihmisillä on jatkuvasti kiire. Tämä voi pitkällä tähtäimellä aiheuttaa suuriakin hankaluuksia. Monet ihmiset ovat surullisia. Siksi olisi tärkeää antaa joka päivä aikaa myös itselleen. Levymme on sanoituksellisesti juuri tämänkaltaista syväsukellusta. Ehkä se antaa ihmisille tilaisuuden miettiä asioita. Kenties tästä syystä kappaleiden aiheet ovat paikoin häiritseviäkin ajatusleikkejä. ­ Esimerkiksi Pyhä vesi kertoo tulevaisuuden maailmasta, jossa vesi on loppumassa. Rikkaille myydään tästä syystä pullotettua ihmisvettä, koostuuhan suurin osa kehoistamme nesteestä, Vuorio hy- HAASTATTELU TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA JOHN PALMEN PE 19.3. 6. LINJA, HELSINKI mähtää. Albumin Kaks maailmaa -kappaleella on mukana punk-veteraani Pelle Miljoona. Vuorion mukaan yhteistyö virisi alunperin siitä, että Miljoonan tapa tehdä musiikkia täydensi osaltaan Kaikukastin soundia. ­ Mietimme pitkään, kuka olisi luontevin vierailija levylle. Päädyimme Pelleen, sillä hänellä on laulajana ja tekstien kirjoittajana aivan oma äänensä. Siksi hän toi mukanaan vielä aivan uuden elementin alun perinkin kummalliseen porukkaamme. Kaikukasti panostaa vahvasti myös keikkojensa tunnelmaan. Huhun mukaan juuri yhtyeen intensiiviset live-esiintymiset varmistivat levytyssopimuksen Stupido Recordsilla. ­ Soundin arvostelussa meidän keikkaa verrattiin ejakulaatioon. Se oli hyvin sanottu, Vuorio virnistelee. ­ Haluaisimme, että katsojalla olisi esityksen jälkeen jollakin tavalla täyttynyt olo. ­ Tuo alkaa kuulostaa melko törkeältä, Jäntti nauraa. Klubien lavat tuntuvat usein liian ahtailta puolet pienemmillekin kokoonpanoille. Kaikukastissa tiedostetaan pilke silmäkulmassa, että kahdeksan soittajan mahduttaminen samalle estradille saattaa aiheuttaa pienemmillä keikkapaikoilla käytännön ongelmia. ­ Esimerkiksi Helsingin Lepakkomies oli tästä syystä meille ai- van väärä foorumi, Vuorio harmittelee. ­ Jännityksellä odotamme myös esitystä Levykauppa Äxässä, Jäntti virnistää. Tavallista suuremmassa soittajien määrässä on kuitenkin myös ehdottoman positiiviset puolensa. Jäntti toteaa soittavansa paljon mieluummin isolla porukalla kuin perinteisemmissä kokoonpanoissa. Suuren joukon voimassa saattaa tiivistyä Kaikukastin musiikillisen reseptin salaisuus. ­ Pienemmällä bändillä on usein vaikeuksia täyttää lavaa, ja meininki näyttää helposti autiolta. Meidän tapauksessamme ihmisten päät kääntyvät jo pelkästään siksi, että lavalla vaikuttaa olevan meneillään kahdeksan muusikon bileet. « Su Sue valitsi vu vuosikymmenen parhaat lev levyt. Tä Tällä kokoelmalla ko kovimmat kotimaiset! Ju Julkaisupäivä 3.3. SUE DJ:T KEIKALLA: to 18.3. Dynamo, Turku to 25.3. Bar Loose, Helsinki to 1.4. Klubi, Turku JULKAISUN KUNNIAKSI SUE » 13 « NRO. 3
• » VAIVAN ARVOISTA Ostetaan mietoa olutta, liimataan Op. Ivy -tarra skeittilautaan ja tartutaan kitaraan. Twopointeightin Fredrick "Fredde" Björk on rullannut näillä ohjeilla jo 15 vuotta. Hyvin tuntuu pyyhkivän. HAASTATTELU E desmennyt Joe Strummer on 77-iskäni. Siksi olen pahasti allerginen uusille yhtyeille, jotka on lokeroitu kyseiseen punkin alalajikkeeseen. Ennakkoluuloinen irveeni muuttui helpotuksen huokaukseksi, kun tukholmalaisen Twopointeightin kappaleet eivät saaneetkaan henkitorveani turpoamaan umpeen tai yliherkkyysihottuman puhkomaan paiseita kämmenselkieni läpi. Bändin tuplaseiskaotteet ovat ok. Skaviitteetkin ovat unettavan yleistempon yläpuolella. Voin siis soittaa Twopointeightin kitaristille Freddelle. Puhelinlinjan odotuskappale, Bob Doroughin Three Is the Magic Number katkeaa Fredden vastatessa. Unisen kuuloinen kaveri kertoo heränneensä sohvaltaan. ­ Pyöritän kotistudiota. Äänitämme Stiffy Jones -nimisen porukan levyä. Olen ollut studiopuuhissa joka päivä tällä viikolla, mikä selittää sohvalta heräilyn. Twopointeight on viettänyt alkuvuoden lähinnä omissa oloissaan. ­ Olemme työskennelleet uuden albumin parissa. Keikkoja on ollut vain muutamia, koska haluamme keskittyä levyyn. Se lienee valmis huhti-toukokuussa, mutta tiedäthän levy-yhtiöt. Ei kuulemma ole järkevää julkaista levyjä kesäl- lä. Minkäs teet. Sanoitusintoilijana minun täytyy kysyä kakkospitkänne lyyrisestä sisällöstä. ­ Sanoisin, että uudet kappaleemme kertovat turhautuneisuudesta. Ja elämästä yleensä. Ja tällä kertaa vähän enemmän myös politiikasta. Twopointeight saapuu pian Suomeen toisen ruotsalaisen punkrockpumpun, Tysta Marin kanssa. Fredde muistelee keikkailleensa maassamme kaksi tai kolme kertaa aiemmin. ­ Olen käynyt Suomessa sekä soittamassaettäBombshell Rocksin mukana. Suomalaiset vaikuttivat kivoilta ja yleisö oli hyvää. Mutta jostain syystä Suomi ja Norja tulee helposti skipattua. Nyt, kun puhuimme bändin kanssa Suomesta, tajusimme, että siellä pitäisi käydä useammin. Näenkin tulevat Suomen-keikkamme uutena alkuna. Meidän tosin pitäisi saada hieman nimeä Suomessa. En tiedä, tunteeko meitä siellä kukaan. Twopointeightin nimeksi valittu numeroyhdistelmä ei sano minulle mitään. ­ Aloittaessamme vuonna 1995 olimme noin 16-vuotiaita. Sys- TEKSTI KIIRA KOLEHMAINEN KUVA TWOPOINTEIGHT P BAR E 9.4. L HEL OOSE , SINK I tembolagetin ulkopuolisista kaupoista sai vain halpaa, mietoa Folkenimistä kaljaa. Silloin se oli 2,8 alkoholiprosentin vahvuista. Lisäksi silloin joku graffitijengi oli spreijannut lukua 2,8 ympäri kaupunkia. Mikäs sen sopivampaa. Fredde kertoo päätyneensä hääräämään punkrockin parissa skeittaamisen kautta. ­ 1990-luvun taitteessa rullasin paljon ja kuuntelin Operation Ivya ja Black Flagiä. Rakastuin musiikkiin, halusin soittaa ja perustin bändin. Silloin kaikilla teineillä oli kymmenen eri bändiä. Paitsi minul- la ja parilla muulla, me perustimme vain yhden. Mutta vaikka aloitimme kauan sitten, musiikillisessa mielessä synnyimme vasta nykyisen kokoonpanon myötä vuonna 2003. Twopointeight on kiertänyt isohkojenkin nimien, kuten Flogging Mollyn ja Danko Jonesin matkassa. Keikkailu tuntuukin olevan näille tyypeille henki ja veri. ­ Olemme aina olleet livebändi. Emme ole julkaisseet paljon levyjä, mutta olemme aina soittaneet rutkasti keikkoja. Lavalla olemme kotona. Vaikka keikkailu on hauskaa ja meidän juttumme, niin onhan se kovaa hommaa viettää kuusi viik- koa pakettiautossa bändin kesken, eikä puhettakaan hienoista hotelleista. Kaikesta huolimatta se on silti sen arvoista. Kuulostaa elämäntavalta. ­ Kyllä. Twopointeight on hyvin pitkälti elämämme. Laitamme monia muita asioita sivuun bändin takia. Minulla ei ole ikinä ollut oikeaa työpaikkaa, vain silloin tällöin joku duuni jossain ja toinen toisaalla. Koulutusmielessäkin olen viturallaan, koska panin opiskelunkin syrjään musiikin tieltä. Mutta tässäkin kohtaa totean taas, että se on kaiken sen arvoista. En ole rikas mutta olen onnellinen. « SUE » 15 « NRO. 3
• » JÄRJESTELMÄLLISEN IMPULSIIVISTA MUSIIKKIA Mono soittaa instrumentaalimusiikkia Mogwain ja Explosions in the Skyn hengessä ­ tärkeintä eli klassisesta musiikista ammennettuja vaikutteita unohtamatta. M eneehän se näinkin. Suomeen saapuvan Mono-yhtyeen kitaristi Takaakira Goto vastailee kysymyksiin sähköpostitse, sillä puhelinhaastattelut eivät onnistu kielimuurin takia. Monon musiikki ei onneksi vaadi kielitajua, koska sen instrumentaalinen kasvattelu on velkaa länsimaalaiselle postrockille. Siinä missä monet aloittelevat postrockyhtyeet perus- tavat musiikkinsa tunnelmiin, Monon kappaleet ovat todella tarkkaan harkittuja sävelmiä. ­ Kun työstän kappaletta, teen sen eteen töitä todella intensiivisesti. Tavallaan sävellän impulsiivisesti, mutta samaan aikaan kovinkin järjestelmällisesti. Teen jousisovituksetkin täysin valmiiksi ennen kuin edes soitamme kappaleita treenikämpällä. Siellä sitten työstämme kappaleet lopulliseen muotoonsa. Monon uusi albumi Hymn to the Immortal Wind on Takaagira Koton mukaan toistaiseksi paras esimerkki siitä, kuinka Mono sisällyttää musiikkiinsa klassisen musiikin elementtejä. ­ Hymn to the Immortal World kuvastaa kaikkea sitä mitä olemme aina halunneet tehdä niin musiikillisesti kuin tunnelmallisesti. Tällä levyllä on paljon orkestraatioita. Oli uskomattoman hienoa tehdä yhteistyötä ison orkesterin kanssa, joka todella ymmärsi millaista tunnelmaa ja äänimaisemaa olimme albumillemme hakemassa. Suomalainen musiikinharrastaja muistaa Japanista kenties X-Girlin tai Boredomsin, jotka hätkähdyttävät joko lavavaatetuksellaan tai tinkimättömällä musiikillaan. Japanilainen mainstreammusiikki on kuitenkin länsimaiden tapaan kovin poporientoitunutta ja äärimmäisen sisäänpäin lämpiävää. Maassa on uskomaton määrä etenkin poikabändejä. Toki länsimaalainenkin pop on suosittua myös Japanissa, mutta listoilla jyräävät artistit ovat lähes poikkeuksitta japanilaisia, eikä niistä välttämättä kuulla länsimaissa koskaan mitään. Liki 130 miljoonan asukkaan maahan mahtuu kuitenkin monenlaista musiikintekijää. ­ Japanilainen musiikki on tosiaan hyvin poporientoitunutta, listat ovat täynnä purkkapoppia. Täällä on kuitenkin myös todella suuri indieskene. Jos haluaa, yhtyeitä voi mennä katsomaan joka ilta, niitä on satoja ja taas satoja. Vaikka itse en sitä juuri seuraakaan, tiedän, että myös kokeellinen musiikki on päivä päivältä suositumpaa Japanissa. Kuten sanottu, Monon musiikki kumartaa länsimaiden suuntaan. Takaakira kuitenkin kieltää, että kyseessä olisi tietoinen valinta. ­ Minulla ei valitettavasti ole aikaa kuunnella tai tutkia sen enempää japanilaista kuin ulkomaistakaan modernia musiikkia. Kuuntelen lähinnä klassista musiikkia SU NOS 28.3. H E L T U R I, SINK I ja elokuvien soundtrackejä yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta toisaalta noiden levyjen ja teosten tekijät tuppaavat kyllä olemaan länsimaalaisia, joko eurooppalaisia tai amerikkalaisia. Osaatko suositella tällaiselle klassisen musiikin ummikolle mitään omaa suosikkiasi? ­ Lähiaikoina olen kuunnellut todella paljon Rachmaninovia. Rakastan yli kaiken myös Ennio Morriconen musiikkia. Japanilaiset bändit ja artistit ovat saavuttaneet länsimaissa useimmiten vain pienimuotoista suosiota. Se saattaa johtua siitä, että että ennen internet-vallankumousta niiden musiikkia oli hankalaa saada haltuunsa. Myös Monolla on pienimuotoinen kulttistatus lännessä. ­ En jotenkin vieläkään voi tajuta sitä, että meillä on faneja ympäri maailman. Vuosia takaperin unelmoimme siitä, että pääsisimme kiertämään esimerkiksi Euroopassa ja että voisimme elättää itsemme musiikkia soittamalla ja säveltämällä. Nyt unelmamme ovat käyneet toteen. Toivottavasti Suomen-keikallemme tulee paljon kuuntelijoita. Lupaamme tarjota kaikille hyviä viboja ja äänekkään shown. Anime- ja mangakulttuuri sekä j-rock ovat saaneet jalansijaa myös Suomessa. Onkin mielenkiintoista nähdä, onko Monon suomalaisyleisö silkkaa päännyökyttelijää ja parrakasta postrockaria, vai löytävätkö myös nousevan auringon maan kulttuurin värikkäämmät harrastajat tiensä yhtyeen keikalle. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA MONO SUE » 16 « NRO. 3
• » ULKOKUORI EI KERRO KAIKKEA Jermaine halusi kuulostaa kolmannella levyllään rosoiselta klassisen rockin tapaan. Ulkomusiikillisesti bändi on mieluummin karismaton kuin teennäinen. ­ Kuuntelimme Mando Diaon Hurricane Bar -albumia ja mietimme, että olisi hienoa kuulostaa joskus samalta. Ei siis samanlaiselta musiikilta, vaan että energia tulisi läpi samalla tavalla. Se puuttuu tosi monesta muusta levystä, laulaja Petri Mäkelä kertoo. Asiaa tutkittuaan Mäkelä ja rumpali Petri Valkiala, kitaristi Antti Loponen ja basisti Tuomas Lammi saivat selville, että Mando Diao oli tehnyt levynsä livenä nauhoittaen. Jermaine päätti kokeilla samaa. ­ Halusimme tehdä bändiltä itseltään kuulostavan levyn emmekä soittaa jokaista soitinta erikseen. Jermainen 3.3. ilmestynyt kolmas albumi Jermajesty syntyi lauluraitoja lukuun ottamatta viikon kestäneissä äänityssessioissa viime syksynä Porvoossa. Hakusessa oli orgaaninen levy, jonka kappaleiden punainen lanka välittyisi aiempaa paremmin. ­ Se oli kiireinen viikko. He- räsimme yhdeksältä, ryhdyimme töihin, menimme saunaan yhdeltä yöllä ja sitten nukkumaan. Studiossa ei ehditty paljon hassuttelemaan. Se oli pelkkää duunia. Englanninkielistä poprockia soittava Jermaine välttyi studiossa isoimmilta ongelmilta. Mäkelän kitaran temppuilu aiheutti kuitenkin erityisjärjestelyt. ­ Kitarassani oli jonkinlainen maadoitusongelma. Koska halusin soittaa omalla kitarallani, maadoitin sen suuhuni. Minulla oli siis viisi päivää suussani toinen pää kitarankielestä, joka toimi maadoitusjohtona. Levyn nimi Jermajesty muistuttaa kovasti bändin nimeä. Molempiin liittyykin samankaltainen tarina. ­ Bändimme nimihän tulee Michael Jacksonin veljestä. Luin 10 siisteintä asiaa tällä viikolla -blogia, jossa oli listattu julkkisten lasten nimiä. Jermaine Jacksonin lapsen nimi on Jermajesty. Kelaa sitä, että lapsi kuulee joka päivä itseään kutsuttavan "Jermajesteetiksi"! Kuinka siistiä se on?! ­ Blogin luettuani ehdotin Jermajestya levyn nimeksi. Meillä kyllä meinasi mennä pupu pöksyyn, että kehtaako sitä laittaa. Se tuntui olevan niitä asioita, joista puhutaan, mutta joita kukaan ei uskalla koskaan tehdä. Me kuitenkin päätimme käyttää nimeä, koska siinä on kyse samasta asiasta kuin bändinkin nimessä: se on hauska juttu. Keikoille Jermaine lähti heti albumin julkaisemisen jälkeen. Keikkavarmuuttaan nelikko on kartuttanut jo usean vuoden ajan. PE 2.4. KLUBI, TURKU ­ Sitä tulee väkisinkin varmemmaksi, kun keikkailee paljon samoissa paikoissa. Nyt hommassa on taas uuden opettelua ja varmuuden hakemista, kun keikoille lähtee mukaan Pekka Nisu Rex Willer -yhtyeestä. Levylle tuli niin paljon koskettimia, lauluja ja akustisia kitaroita, ettemme ehdi soittaa kaikkea itse. Mutta se pitää keikkailun myös mielenkiintoisena. Toisin kuin monilla yhtyeillä, Jermainella ei ole toimintansa suhteen tavoitteita tai suurempia suunnitelmia. ­ Meille ei ole tärkeää se, kuinka iso menestys levystä tulee tai kuinka pääsisimme kiertämään ulkomaita. Tärkeintä on musiikin tekeminen ja touhuaminen. Jos viiden vuoden päästä olemme vielä kasassa, toivon että meillä on parempia biisejä ja että ihmisiä jaksaa kiinnostaa tällainen musiikki. Jermaine on sekoitus vakavuutta ja hauskuutta. Mäkelällä on selkeä näkemys siitä, mitä bändi ei ainakaan halua olla. ­ Hauskuus ei ole biisien tasolla, eikä sanoituksissa ole vitsejä eikä hauskoja sanaleikkejä. Kyse on enemmänkin siitä, että karsastamme bändin tuotteistamista ja brändäämistä. Sitä, että pitäisi tehdä vakavasti ja täytyisi olla tietty imago. ­ Jos meillä pitäisi olla imago, olisimme neljä vähän karismatonta tyyppiä, jotka kertovat huonoja vitsejä. Me olemme mieluummin semmoisia kuin neljä Ian Curtisin näköistä tyyppiä kengänkärjet sisäänpäin kääntyneinä. « HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA VILLE SALMINEN SUE » 17 « NRO. 3
• » NAAMION TAKAA Poets of the Fallin uusin levy käsittelee ihmismielen liikkeitä laidasta laitaan. M arko Saaresto, neljäs albuminne Twilight Theater valmistui juuri. Miten sen kappaleet syntyivät? ­ Osa biiseistä syntyi kiertueen aikana, osa on tehty aikaisemmin. Teemme biisit periaatteessa kolmestaan. Itse hoidan yleensä tekstipuolen ja muut säveltämisen. Kappaleiden synnyttäminen on yleensä hyvinkin intuitiivista ja impulsiivis- ta hommaa. Mielestäni se on toiminut sillä tavalla luontevasti. Millainen levystä tuli? ­ Levyllä on Poets of the Fallille tyypillistä isoa soundia, mutta myös hyvin intiimiä, lähellä olevaa balladimeininkiä. Olemme halunneet koota ja esitellä musiikkiamme mahdollisimman monipuolisesti. Markkinoinnille ei ehkä ole helpointa, että musiikki on vaihtelevaa, mutta se on meidän tyylimme. Millainen prosessi Twilight Theaterin tekeminen oli? ­ Lähtökohta oli se, että otamme levylle mukaan kaikki jutut, jotka haluamme. Totta kai levyä tehdessä toivoo, että se tulee myymään hyvin. Ja tietenkin levyä tehdessä miettii, että ovatko nämä biisit hyviä myös muiden mielestä. Sellainen pohdiskelu on osa prosessia. Olemme pohtineet samoja asioita jokaisen levyn kohdalla ja tulleet aina samaan lop- putulokseen: levystä saa olla juuri sitä mieltä kuin haluaa. Loppujen lopuksi on vain luotettava siihen, mistä itse pitää ja millaisia kappaleita haluaa esittää. Eli tärkeintä on, että me itse teemme biisejä, jotka ovat meidän mielestämme hyviä. Millaisia asioita Twilight Theaterin sanoituksissa käsitellään? ­ Asioita, joita olemme nähneet kiertueen aikana ja uusia ihmisiä tavatessa. Esimerkiksi sitä, miten eri tavalla ihmiset käsittelevät vaikeita asioita eri puolella maailmaa. Olen käsitellyt biisejä niin sanotun hamartia-käsityksen eli kohtalokkaiden erehdysten kautta. Ihminen ei ole täydellinen ja kaikissa on vikoja. Kantava ajatus on se, miten pitkälle ihminen on valmis menemään jonkun asian vuoksi, oli se asia sitten todellinen tai kuviteltu. Levyllä huomioidaan myös se, että ihmisillä on tarve säilyttää kasvonsa ja illuusio siitä maailmasta, jossa he haluavat elää. "Whatever gets you through the night". ­ Levyn biisit ovat aiheiltaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. On sellaisia aiheita, joihin voi yleisesti ottaa kantaa, mutta myös hyvin henkilökohtaisia juttuja. Biisi voi syntyä vaikka niin, että kulkee jossain päin Aasiaa ja näkee vastaantulevan re- TO 1.4. KLUBI, TAMPERE kan olevan täynnä luodinreikiä. Sitä alkaa miettiä, että tämä on todellisuutta täällä. Kun siihen liittää jotain henkilökohtaista, syntyy biisi. Toinen äärilaita löytyy positiiviselta puolelta. Biisejä tulee kirjoitettua myös rakkaudesta. Se on jokaiselle ihmiselle tärkeä juttu. ­ Uusi singlemme Dreaming Wide Awake presentoi mielestäni hyvin tulevaa levyä. Siinä on hyvin henkilökohtainen teksti. Vaikka osa biiseistä onkin vereslihalla kirjoitettu, pystyn suojautumaan tietynlaisen naamion taakse. Vain minä tiedän, mitä olen lyriikoilla tarkoittanut. Kuulija kuulee ne miten kuulee. Sinkkubiisistä on tehty myös Oskari Sipolan ohjaama musiikkivideo, joka on vähän erilainen kuin meidän videot yleensä. Videossa on enemmän reaalimaailmaa mukana ja myös tätä helvetillistä talvea päästiin hyväksikäyttämään siinä. Poets of the Fallin musiikki soi suomalaisen Remedy Entertainment -pelitalon kehittämässä ja Microsoftin julkaisemassa Alan Wake -tietokonepelissä. Kerro tästä projektista? ­ Pelin käsikirjoittaja Sam Lake tuli kuuntelemaan levyn valmiina olevat biisit ja valitsi sieltä kappaleen War, sillä se sopi parhaiten pelin teemoihin. Me emme säveltäneet mitään uutta peliä varten, vaan he halusivat käyttää musiikkiamme. Olemme tyytyväisiä, että sieltä sopiva biisi löytyi. Onhan tämä promootiollisesti loistava juttu. Toivottavasti pelin myötä myös bändin tunnettuus kasvaa. « HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVA TIINA ÖHMAN SUE » 20 « NRO. 3
• » PÄÄT HYLLYLLÄ JA SYDÄMET LAVALLA Helsinkiläinen punkpumppu The Over Attacks ei viihdy studiossa. Siitä huolimatta yhtye julkaisi helmikuussa uuden levyn, joka sai nimekseen Heads on the Shelf. B ändin taivalta jo alkumetreiltä seuranneena olen saanut huomata, kuinka The Over Attacksin esiintyminen on kehittynyt niin lavalla kuin levylläkin. Basisti Ville kertoo Helsingin Lepakkomiehen nuhjui- sessa rappukäytävässä, miten kehitys kuuluu uudella julkaisulla. ­ Meillä on nyt reilut kolme vuotta takana, ja oma soundi alkaa vihdoin olla hallussa. Ekalla levyllä biisit oli vielä vähän sitä sun tätä, mutta nyt on löytynyt yhtenäinen ääni. Ollaanhan me näitäkin biisejä veivattu keikoilla jo pidempään, mutta tämä kiekko syntyi enemmän kokonaisuutena kuin parin vuoden takainen debyytti. Levyn nimi Heads on the Shelf jäi kryptiseksi useankin kuunteluker- ran jälkeen. Mistä moinen otsake? ­ Olimme viime vuoden puolella Abnormin kanssa Euroopan-kiertueella ja siellä tuli tietenkin dokattua aika paljon. Meidän keikkadösässä oli sopivasti kaulan korkeudella sellanen hylly, johon itse kukin kännipäissään törmäili varsinkin Puolan töyssyisillä teillä. "Päät hyllyllä" -läppää hoettiin koko kiertueen ajan. Kun piti keksiä levylle nimi, "Päät hyllyllä" kuulosti englanniksi hiton hyvältä. Ei siinä levyn kokonaisuuden kannalta mitään pointtia ole. The Over Attacks julkaisi levyn DIY-punkin hengessä omin neuvoin ja ilman välikäsiä. Turhan business-säätämisen minimointi on tärkeää, jotta bändi voi keskittyä olennaiseen. Kitaristi Mikko valaisee levynjulkaisun varjopuolia. ­ Onhan siinä duunia, kun kaiken joutuu tekemään itse. Aluksi mietittiin, että pyydettäisiin levynjulkaisuun jeesiä ulkopuolelta. Hommat kuitenkin etenivät nopeiten niin, että tehtiin duunit itse. Tämä sopii meille hyvin, koska kaikki turha säätö ja ulkomusiikillinen tekeminen jäävät pois. Ei me olla mitään bisnesmiehiä. Me halutaan vaan soittaa ja levyt tulee siinä sivussa. Yhtyeen keulahahmo Antti on vastuussa kappaleiden sanoituksista. Lyriikoissa kritisoidaan ysistäviiteen-oravanpyörää ja ihaillaan lainsuojattoman elämäntyyliä. ­ Mä olen aina kirjoittanut sanoitukset tietyllä tavalla, ekat tein joskus 12-vuotiaana. En todellakaan yritä julistaa mitään sano- TO 1.4. SUISTO -KLUBI, HÄMEENLINNA maa, vaan inspiroidun kokemuksista ja jopa pelkistä idiksistä, joita mieleen juolahtaa. Siitähän sitä kirjoittaa mikä on mielen päällä. En ikinä voisi kirjoittaa pakkopullana jostain epämääräisestä aiheesta. Teksteissä täytyy olla kosketuspintaa omaan elämään. Ahkerasti keikkailevat rokkarit ovat esiintyneet niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lyömäsoittimista vastaava Tommi toivoo pääsevänsä kiertämään lavoja jatkossakin, vaikka elämä tien päällä on välillä rankkaa. ­ Kyllähän siellä kaikenlaisia kommervenkkejä tulee eteen, kun ahtaassa tilassa viettää monta päivää samojen kundien kanssa. Jokainen sikailee vuorollaan ja kavereiden anatomia tulee väkisinkin tutuksi. Mutta vaikka se välillä ottaa koville, niin mieli halajaa jatkuvasti ulkomaille keikkailemaan. Yllämainitusta voisi päätellä, että The Over Attacks on ennen muuta live-orkesteri. ­ Todellakin!, Mikko huudahtaa. ­ Ei me olla mikään Toto. ­ Levyn tekeminen ei ole herkkua meidän bändille, Tommi jatkaa. ­ Me ei viihdytä hirveen hyvin studiossa. ­ Totta kai jokainen haluaa, että levystä tulee niin hyvä kun mahdollista ja nauttii siitä kun se on valmis, Ville täsmentää. ­ Silti mukavinta on lavalla. Levyjä tehdään sen takia, että lavoille pääsee jatkossakin. ­ Kyllä tällaista musiikkia tehdessä suurimman nautinnon saa keikoilla, kun on yleisöä ja frendejä ja hyvä meno, Antti päättää. « HAASTATTELU TEKSTI MIKA HYÖTYLÄINEN KUVA SANTTU SÄRKÄS KEVÄÄN UUTUUDET NYT KAUPOISSA!!! JERMAINE I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER MOTO BOY (SWE) 19.3. 31.3. 2.4. 14.4. 17.4. 14.5. 15.5. 3.6. 11.6. YO-Talo, Tampere Torvi, Lahti Klubi, Turku On The Rocks, Helsinki Blue Pool, Forssa Bar 15, Seinäjoki Royal Night, Vaasa Tavastia, Helsinki Monttu,Pori 20.3. Lutakko, Jyväskylä 26.3. Klubi, Tampere (+Lapko) 1.4. Dynamo, Turku 9.4. Suisto-Klubi, Hämeenlinna 21-22.5. Spot Festival, Denmark 17.7. Ilosaarirock, Joensuu 5.5. Helsinki, Korjaamo 6.5. Turku, Dynamo 7.5. Vaasa, Ritz 8.5. Tampere, Klubi Svenska Talande Klubben Tampere Art Factory 10 shop.gaea.fi SUE » 21 « NRO. 3
• ! T MYYNsNI5SS,ÄpNYT LIPU 54, u 0 3 v 98 1pv pe / lamahd. toimituskulut + ELU TIKETTI & LIPPUPALV DEVIN TOWNSEND ­ ZILTOID THE OMNISCIENT, WORLD EXCLUSIVE MEGADETH MASTODON SATYRICON TESTAMENT KAMELOT DEVIN TOWNSEND PROJECT HYPOCRISY 2.-4.7.2010 KAISANIEMI, HELSINKI www.tuska-festival.fi SUE E N » 22 « NRO. 3 2 Oikeudet muutoksiin pidätetään. PAIN TAROT IHSAHN FINNTROLL NILE SWALLOW THE SUN OVERKILL CANNIBAL CORPSE OBITUARY BLOODBATH TURMION KATILOT TRIGGER THE BLOODSHED WARMEN SOTAJUMALA HOLY GRAIL RYTMIHÄIRIÖ TORTURE KILLER SURVIVORS ZERO BARREN EARTH INSOMNIUM FM2000 [AMATORY] THE ARSON PROJECT ARMED FOR APOCALYPSE MORE TO COME
• UTTA "Taivaiden tavoittelua tärkeämpää on kohdata toinen ihminen arjessa ja kantaa huolta tästä päivästä. SUE » 25 « NRO. 3
• » KUOPION KUOLEMATTOMAT Tarotin ura muistuttaa kimalaisen lentoa. Siihen nähden, että se sotii luonnonlakeja vastaan, se sujuu todella hyvin. uorosota-Marcon ja -Ilkan sovinnonsuudelma!", kiljuu keltaisen lehden kansi kioskin seinässä. Kuvassa Ilkka Alanko suutelee huivipäistä hevimiestä kuin huomionkipeä juontaja toista Emma-gaalassa. Moni tietää, että tämä huivipäinen hevimies, Kuorosota-Marco, on sama mies kuin Nightwish-Marco. Siis se pujopartainen basisti, joka alkaa ärjähdellä silloin, kun joku Master Passion Greedin kaltainen kappale kaipaa painavalle asialleen painavaäänistä lausujaa. Harvempi tietää, että ennen kaikkea muuta tuo mies oli Tarotin laulaja-basisti Marco Hietala. Sitä hän on edelleen, vaikka jo 1980-luvun alkupuolella alkunsa saanut kuopiolaisyhtye onkin muuttunut otsikosta alaviitteeksi. Marco räjähtää nauramaan, kun mainitsen iltapäivälehtien noteeranneen hänen ja Pohjois-Karjalan Bonon suudelman oikein kansissaan asti. ­ Siitä ei kannata riemastua, jos perheelliset heteromiehet vähän innostuvat, hän muistuttaa. Marcon mieltymyksistä minua kiinnostaa eniten hänen viehtymyksensä Tarotiin. Hietala soittaa Nightwishissä, yhdessä kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisbändeistä. Lisäksi hän on yksi maan työllistetyimmistä hevilaulajista. Miksi hän uhraa edelleen aikaansa Tarotille, joka on harvain herkkua jo neljällä vuosikymmenellä? Marco Hietalan mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tarot on aina ollut jäsenilleen enemmän kuin K harrastus. Jo debyyttialbumi Spell of Ironilla (1986) soitti yhtye, joka oli ilmeisen tosissaan. Tarot kiersi Suomea niin näyttävien Marshalltornien kanssa, että Pihtiputaan Saapasjalkarockiin saapunut Metallica halusi lainata niitä. Ja vaikka Tarot vietti viisi vuotta hiljaiseloa toisen pitkäsoittonsa Follow Me into Madnessin (1988) jälkeen, pyyhe ei koskaan leijaillut kehään. ­ Follow Me into Madnessin aikoihin illuusiot tämän bisneksen hienoudesta karisivat. Ei Suomessa ollut vielä 80-luvun lopulla know-howta tuupata Tarotia eteenpäin urallaan. Mutta ei me koskaan edes harkittu hajoamista. Päätettiin mieluummin toimia aina silloin, kun siinä on järkeä. brittiläisestä heavy rockista. Mutta toisaalta, japanilaiset kiinnostuivat Tarotista tuolloin, ja keikkailu oli kivaa. Vuosituhannen vaihduttua Tarot meni taas talviunille. Sillä välin Hietala löysi parin muun bändin kautta tiensä Nightwishiin. Siinäkään vaiheessa kenenkään mieleen ei tullut laatia Tarotin muistokirjoitusta. Marcon mukaan syy on hyvin yksinkertainen. ­ Tarot pysyy koossa, koska me tunnetaan toisemme hyvin ja osataan tehdä yhdessä hyvää musiikkia. Tää bändi on meille ilmaisukanava, jonka kautta me voidaan tuoda julki hengentuotoksiamme. "Me" on tärkeä sana Tarotille. Vaikka Marcosta on kuin varkain tullut Tarotin tunnetuin jäsen, bän- din sisällä hän on samalla viivalla kitaristiveljensä Zachary Hietalan, rumpali Pecu Cinnarin, kosketinsoittaja Janne Tolsan ja sampleriakin operoivan toisen laulajan Tommi Salmelan kanssa. ­ Biisithän tietenkin syntyvät aina jonkun ideasta, mutta Tarotissa ideoita tulee monelta jäseneltä. Jokaisen soittajan panos vaikuttaa siihen, millainen biisistä lopulta tulee. Tarot ei ole yhden ihmisen ääni. YLI NOLKYTLUVUN tarotin ensimmäinen albumi tällä vuosituhannella, Suffer Our Pleasures, ilmestyi vuonna 2003. Musiikki-ilmasto oli muuttunut niin, että tuo levy kylvettiin aivan toisenlaiseen maaperään kuin Tarotin edelliset. Suomesta oli tullut kansainvälisesti kunnioitettu jalometallitakomo. Vuonna 2006 julkaistulla Crows Fly Blackillä Tarot muutti miehistöään ensimmäisen kerran pariinkymmeneen vuoteen. Pitkään yhtyeen taustalla vaikuttaneesta Tommi "Tuple" Salmelasta tuli bändin virallinen jäsen. Vaikka moni asia muuttui, realiteetit pysyivät entisellään. Zachary Hietala on elättänyt itsensä nuorisotyöllä jo parikymmentä vuotta. ­ Se on otollista työtä soittajalle, Zachary naureskelee. ­ Muissa työpaikoissa käskettäisiin paukutella kassan kautta, jos pyytäisi vapaata rokin paukuttelemista varten. Zachary kertoo, että Tarot on nykyisin kasassa samasta yksinkertaisesta syystä kuin se perustettiin. ­ Soittaminen on yhtä juhlaa. Livesetit ovat pidempiä kuin koskaan ennen, ja keikkailua mukavampaa ei olekaan. Soittamishimo ei selitä sitä, miksi juuri Tarot on edelleen olemassa. Zachary lukee Tarotin kestävyyden syiksi ystävyyden, luottamuksen ja sopivan työskentelytahdin. ­ On mukavaa olla juuri tässä porukassa. Bändi ja tekniikkapuolen miehet ovat kaikki hyviä frendejä keskenään. Koskaan ei tarvitse arpoa mitään, koska homma toimii aina. Ja kun kaikilla on muutakin elämää, ei pääse kyllästymään naamareihin eikä meininkiin. Bändiä on lujittanut myös musiikillinen kehitys. Tarot ei ole muuttanut tyyliään, mutta ei se ole paikallaankaan polkenut. ­ Jos me tehtäisiin Tarotin kaksi ekaa levyä uusiksi, niistä tulisi aivan erilaisia. Soittotaito on nykyään aivan eri luokkaa kuin 1980-luvulla. Silloin levyt piti rukata julkaisuvalmiiksi nopeasti. Siinä ei paljon kokeiluja tehty. ­ Uusi Gravity of Light oli yksi helpoimpia ja mukavimpia levyjä tehdä. Biisit treenattiin rauhassa, ja studioon mentiin paukuttamaan silloin kun siltä tuntui. Ei ollut paineita. ­ Se on muuttunut, että mukavuuksista ei enää tingitä. Alussahan sitä lähti keikalle vaikka liftillä, mutta enää ei viitsi keikkailla perseestä suuhun. Leipää pitää saada ja auton olla sellainen, että jaksaa matkustaa. Mutta muuten kaikki on ennallaan tai paremmin. Me ollaan yhtä kauniita kuin ennenkin ja entistä vihaisempia. ­ Me soitetaan niin paljon keikkoja kuin ehditään ennen kuin Marcon Nightwish-kiireet alkavat. Tämä kahden bändin symbioosi on hyvä asia, koska Tarotissa säilyy uutuudenviehätys ja kipinä. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA YLI YSÄRIN tarotin kolmannen levyn julkaisuajankohdassa ei ollut mitään järkeä. Uhmakkaasti nimetty ja uudenlaisen Tarot-soundin esitellyt To Live Forever ilmestyi 1993, samana vuonna kuin Nirvanan In Utero. Hevi ei ole koskaan ollut yhtä epämuodikasta kuin silloin. Siitä huolimatta Tarot iski 90-luvun leukaperiin vielä To Live Again -livelevyn, albumit Stigmata ja For the Glory of Nothing sekä kokoelman Shining Black. Siinäpä kiistatonta todistusta savolaisesta sisukkuudesta. ­ Se ei ollut Tarotille otollista aikaa edes hevigenren sisällä, Hietala tarkentaa. ­ 90-luvulla suosituinta metallia olivat speedistä ja thrashista kehittyneet uudet tyylisuunnat. Tarotin vaikutteet taas tulevat VAIKUTUKSEN ALAISENA Aadolf Virtanen, Diablo Mikä on Tarotin rooli suomalaisen hevin historiassa? -- Sitkeytensä puolesta Tarotin tulisi olla roolimalli jokaiselle nuoremmalle orkesterille, bändin tie kun ei ole ollut ruusuisin. Saman aikakauden heavyorkestereista ei moni ole enää kasassa tai ainakaan yhtä kovassa vedossa. En muista ikinä kuulleeni yhtyettä, joka olisi kuulostanut Tarotilta. Bändillä on uniikki soundi. Miten tutustuit Tarotiin? -- Äärimmäisen hitaasti. Muistan sen jo kaukaa VHS-aikakaudelta, Tarot on ollut olemassa aina. Syvempi tietoisuus syntyi For the Glory of Nothing -levyn kohdalla. Julmetut laulut ja tiukka soitto ovat jaksaneet ihastuttaa. Mikä on suosikkisi Tarotin diskografiassa? -- Pidän eniten kolmesta uusimmasta levystä, niiltä löytyy prosentuaalisesti eniten biisejä makuuni. Jos yksi on nimettävä, Crows Fly Black on suosikkialbumini. Biiseistä taas ehdottomasti Warhead. Vaikkapa vain jumalallisen kertosäkeensä vuoksi. Mitä pidät Tarotin uudesta albumista Gravity of Lightista? -- Parin ennakkokuuntelun jälkeen vaikuttaisi tuttuun tyyliin massiiviselta ja melodiselta. Aika näyttää, mitkä levyn biiseistä jäävät omiin korviin ns. hiteiksi. Niitä vaikuttaisi löytyvän useitakin. Odotettu sitä on! « SUE » 26 « NRO. 3
• CHECK OUT! PRE-L ISTENING, MERCHANDISE AND MORE: W W W. N U C»L27 A R B L A S T. D E E« SUE NRO. 3
• HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA TERHI YLIMÄINEN » EPÄTYYPILLINEN YHTYE Kiuas haluaa nousta uudelle tasolle sortumatta latteuksiin sen enempää musiikissaan kuin muutenkaan. K iukaan rumpali Markku Näreneva vastaa Suen puheluun hyväntuulisella äänellä. Espoolaisbändillä pitää kiirettä mukavissa merkeissä. Kiuas treenaa uuden Lustdriven-albuminsa biisejä keikkoja varten ja valmistelee siinä sivussa videota ja uusia bändipaitoja. Hyvää tuulta henkivät myös Kiukaan uudet valokuvat, joissa bändi esiintyy kieltolainaikaisissa kuteissa jazz-soittimia näpelöiden. Närenevan mukaan nuo silmiinpistävät otokset ovat tietoinen riski bändille, joka halusi tehdä jotakin epätyypillistä. ­ Meistähän on kolmen aiemman levyn tiimoilta otettu niitä tavanomaisia hevikuvia, jossa bändi pönöttää vihaisen näköisenä tummaa taustaa vasten. Sellainen ei enää oikein inspiroi. Kiuas gangstereiden pokeri-illan jazz-bändinä tuntui paljon hauskemmalta konseptilta. Bändit rakastavat käsitettä "taiteellinen vapaus" ja sen erilaisia sovellustapoja. Rahapolitiikasta ja muista järkihommista huolehtivat levy-yhtiöt eivät kuitenkaan aina kannata ideoista huikeimpia. Eikö Kiukaan levyt julkaiseva Spinefarm vastustanut metallikaavasta poikkeavia valokuvia? Vanhan ajan jazzgangsterikuvat kun saattavat antaa Kiukaasta väärän ku- "Kiuas ei ole koskaan halunnut sitoutua yhteen tyylisuuntaan. van niille lukemattomille, jotka eivät bändin musiikkia vielä tunne. ­ Ei lainkaan. Idea oli bändin, ja levy-yhtiö piti siitä ­ Spine on tosi hyvä yhteistyökumppani. Kuten huomaat, ne kuvat herättävät keskustelua! Ja otettiinhan me pari pönötyshevikuvaakin siltä varalta, että jotkut alan tiedotusvälineet haluavat pitäytyä peruslinjalla. Jos epätyypillisyys jotakin suomalaista metallibändiä pukee, niin Kiuasta. Sen musiikkia luonnehditaan yhtä aikaa käsitteillä power metal, progemetalli, death metal, sinfoniametalli ja folkmetalli ­ vain muutamia mainitaksemme. Miten tuollaisesta määrästä vaikutteita tehdään ehjä levyllinen ehyitä biisejä? ­ Kiuas ei yhdistele genrejä mitenkään itsetarkoituksella. Meidän biisintekijä Mikko Salovaara tekee ihan luonnostaan tällaista musaa. Se on kuitenkin fakta, että Kiuas ei ole koskaan halunnut sitoutua yhteen tyylisuuntaan. Me jätettiin metallissa suositut mytologiaviitteetkin pois jo ennen edellistä levyä. Onko uusi levy yhtä hämmästyttävästi irrallaan entisestä kuin uudet valokuvat? ­ Ei, uudet musiikilliset linjanvetomme eivät ole yhtä radikaaleja valokuvaukselliset. Jazzia on aivan turhaa odottaa kuulevansa. Musan pohjana on edelleen Pantera-, Testament- tai Megadeth-tyylinen riffipohjainen metalli, ja me kuorrutetaan sitä esimerkiksi akustisilla soittimilla ja orkestraatioilla. Tää on monipuolista musiikkia, ja se on meille luonteva ja oma juttu. Suosituin musiikki on useimmiten hyvin helppoa luokitella. Onko Kiukaalle ollut haittaa siitä, että sen levyjä on vaikeaa lokeroida? ­ Ei me olla huomattu sellaista. Meillä on monenlaisia kappaleita mutta tunnistettava saundi. Saattavathan jotkut ug-metallityypit dissata Kiuasta siksi, että eivät osaa määritellä meitä, mutta se nyt on ihan sama. ­ Sen olen huomannut, että Kiukaan keikoilla käy monennäköistä väkeä. Näyttää siltä, että meidän biisien melodisuus ja tarttuvuus vetoaa jopa mainstream-musiikin kuuntelijoihin. Sikälikin bändiä olisi hyvä saada entistä enemmän esille. SUE KE TAVA 31.3. HEL STIA , SINK I Markku Näreneva kuvailee Kiukaan uraa sanoen, että homman nimi on kautta linjan ollut homman kasvattaminen. ­ Me ollaan systemaattisesti yritetty päästä aina vähän eteenpäin. Jokaisella levyllä onkin saavutettu jotain uutta, mikä tietenkin on motivoinut jatkamaan. Me ollaan tehty tähän mennessä pari ulkomaanrundia. Sitähän tässä toivotaan, että ne kuviot jatkaisivat avautumistaan. Olisi mukavaa, jos Kiuas saisi myös Suomessa enemmän nimeä. Loppuvuodeksi olisi paikallaan löytää hyvä kiertueslotti ulkomailta jonkun toisen bändin matkassa. Pääesiintyjäksi meidän rahkeet eivät vielä riitä. Yksi konkreettinen tavoite on, että Kiuas pääsisi ekalle jenkkirundilleen. Aikaansaamattomuudesta Kiuasta ei voi syyttää. Yhtye teki ensimmäisen albuminsa The Spirit of Ukon vuonna 2005. Kakkoslevy Reformation ilmestyi 2006, ja The New Dark Age julkaistiin toissavuonna. Janne Joutsenniemen tuottama Lustdriven on siis bändin neljäs pitkäsoitto viidessä vuodessa. Näreneva naurahtaa, että aika menee nopeasti, kun elää yhden levyn sykliä kerrallaan. ­ Kymmenen vuottahan tässä on jo kimpassa soiteltu, ja eräiden bändin jäsenten kanssa jopa ala-asteelta asti. Kiukaan virallisia kymmenvuotissynttäreitä juhlitaan kuitenkin vasta vuonna 2012. Silloin nimittäin tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Kiuas-nimisen yhtyeen ensimmäisen demon ilmestymisestä. Kiuas tekee maalis-huhtikuussa sekä tavallisia keikkoja että levykauppakeikkoja, jossa musiikki soi akustisessa unplugged-hengessä. Kai bändi soittaa tästä lähtien ihan kaikki keikkansa uudessa jazzgangsterilookissaan, puoliakustiset kitarat ja kontrabasso kainalossaan? ­ Ei välttämättä. Niillä soittimilla on melko haasteellista vetää Kiukaan biisejä. « » 28 « NRO. 3
• » ITSETUTKISKELUN AIKA Poisonblack ottaa jokaisella levyllään askeleen kohti vapautta ja menee henkilökohtaisuuksiin. P oisonblackin Of Rust And Bones -levyn julkaisupäivä lähestyy pahaenteisissä tunnelmissa. Maaliskuun alussa oululaisbändin nettisivuilla julkaistiin uutinen, jonka mukaan huhtikuisen Suomen-kiertueen alkupuolisko on peruttu. Laulaja, toinen biisintekijä ja kitaristi Ville Laihiala on pitkällä sairaslomalla. Poisonblackin toinen kitaristi Janne Markus ei ryhdy puimaan kaverinsa tilaa julkisesti. ­ Villen pitää käydä läpi ja ratkaista muutamia henkilökohtaisia asioita. Tämän enempää en tätä asiaa kommentoi, hän sanoo. ­ Me kärsitään muutama viikko ja lähdetään keikoille huhtikuun puolivälissä. Siinä ei ole bändin kannalta mitään sen vakavampaa. Kitaristin hätäilemätön ja itsevarma suhtautuminen bändinsä tulevaisuuteen ei ihmetytä. Poison- blackiä ei ole ennenkään päässyt moittimaan epävarmuudesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun yhtye joutuu raivaamaan esteitä tieltään. Jo alkuaikoinaan Poisonblack puski syrjään levy-yhtiön tuputtaman gootti-imagon. Sitten se ryhtyi erottamaan omaa soundiaan Laihialan kunniakkaasta Sentenced-menneisyydestä. Uutta Of Rust And Bones -levyä kuunnellessaan tulee miettineeksi, aikooko Poisonblack riuhtoa itsensä irti jopa metalliluokituksista. ­ Meidän musiikki on nykyään metallivaikutteista rokkia, Janne luonnehtii. ­ Century Media -levy-yhtiötä täytyy kiittää siitä, että vaikka Poisonblack on sen vähiten metallinen bändi, se ei ole koskaan edes yrittänyt puuttua meidän musiikkiin. Nytkin me jätettiin pari metallisinta biisiä pois levyltä, koska ne eivät istuneet kokonaisuuteen. Se on sitä taiteellista vapautta. Poisonblackin kehitys on nimenomaan vapautumista. Henri Eerola huomioi tähän Suen numeroon laatimassaan yhdeksän pisteen Of Rust And Bones -arviossa, että nykypäivän Poisonblack uskaltaa jyräyksen ohella myös kuulostaa herkältä ja fiilistellä uusilla tavoilla. Janne Markus huomauttaa, että biisit itsessään eivät ole muuttuneet. Ne rakennetaan samoista palikoista kuin ennenkin. ­ Eniten on muuttunut se, miten biisit tuodaan esille soiton ja soundien avulla. Of Rust And Bones tehtiin AC/DC-pohjalta. Se tarkoittaa päällekkäisäänitysten ja muun ylimääräisen jättämistä mahdollisimman vähiin. Tää on levy, jonka kappaleita voi soittaa keikoilla ilman taustanauhoja. "Ensi kerralla voisi kieltämättä jo ottaa pään ulos omasta perseestä ja kirjoittaa jotain muuta", kommentoi Ville Laihiala Poisonblackin edellisen levyn A Dead Heavy Dayn (2008) omakohtaisia sanoituksia elokuun 2008 Suessa. Itsetutkiskelun aika ei kuitenkaan ole ohi: Of PE 16 HUL .4. PUL LU VAA LO, SA Rust And Bonesilla sanoittaja Laihiala silmäilee edelleen syvälle sisimpäänsä. ­ Ville teki Of Rust And Bonesille hyvin henkilökohtaisia tekstejä, Janne kertoo. ­ Minunkin biisejäni sanoittaessaan se kyselee, että minkälaisissa fiiliksissä olen kappaleen säveltänyt, ja kirjoittaa siltä pohjalta. Vaikka Janne Markus ei suostu surkuttelemaan Poisonblackin Suomenkiertueen hienoista lykkääntymistä, hän odottaa innokkaimmin nimenomaan keikkailua. A Dead Heavy Dayn julkaistuaan Poisonblack rundasi Eurooppaa Dark Tranquillityn kanssa, ja Of Rust And Bonesin vanavedessäkin seuraa mukavia hommia. ­ Me lähdetään toukokuun lopussa ekalle Japanin-keikalle. Se on mahtavaa muutenkin kuin bändin kannalta. Pääsee näkemään, että miltä se maailma näyttää siltä kantilta. Mutta ei keikkailu ulkomailla sinänsä eroa Suomessa soittamisesta. Keikka Turkissa saattaa kuulostaa eksoottiselta mutta hyvä venue sielläkin oli ja hommat toimivat niin kuin täälläkin. ­ Turkkilaisyleisö oli kyllä totuttua hullumpaa. Tulivat kyselemäänkin kaikenlaista. Vissiin ne pitävät meitä ihan oikeina rockmuusikoina. Kun päästän Jannen haastattelun ikeestä, toivotan hänelle onnea. Toivon, etteivät kevättalven huonot enteet turmele Poisonblackin loppuvuotta. ­ Kyllä se Ville sieltä nousee. Sitten vain leuka rintaan ja kohti uusia takaiskuja. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA ONNI KINNUNEN SUE » 29 « NRO. 3
• kanssaan. Enkä minä ala moralisoimaan. Hän on tehnyt omat valintansa ja se on hänen asiansa. Rumpaliongelma ratkesi, kun yhtyeen manageri keksi ehdottaa rumpaliksi Fear My Thoughtsissakin paukuttavaa Norman Lonhardia. ­ Norman saapui treeneihimme ja minuutissa kävi selväksi, että hän oli etsimämme mies, Warrior toteaa tyytyväisenä. HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA PETER BESTE VAATIMATON VAIKUTTAJA albumin nimen syntytarinaa tiedustellessani mainitsen, etten tohdi yrittääkään lausua nimeä, epäonnistun kuitenkin. ­ Ei, ei, anna mennä vain, et voi epäonnistua! En itsekään tiedä, mikä on oikea, alkuperäinen lausuntatapa. Nimi on muinaista kreikkaa, mutta myös Alesteir Crowley loi sille oman launsuntamuotonsa. Se on osa vanhaa karkotusrituaalia. Kyse ei kohdallamme ole vain kunnianosoituksesta Crowleylle, vaan lausahdus on Hellhammeria ja Celtic Frostia ajatellen olennainen, Warrior kertoo. Siispä uskaltaudun lausumaan nimen ja tiedustelen, miten se kääntyy englanniksi. ­ To my left the demons. Nimeä voi pitää lausuntona entisten bänditoverieni käyttäytymisestä, kuten myös ihmisten yleisemmin, Warrior avaa nimen merkitystä. Celtic Frostin aikojen perua on myös Eparistera Daimonesin kansi, joka on niin CF:n To Mega Therion -klassikon (1985) kannesta kuin Alien-avaruushirviöstäkin tutun H.R. Gigerin käsialaa. ­ Olin ihaillut kyseistä maalausta vuosikaudet. Ehdotin Martinille sen käyttämistä Monotheistin seuraajan kantena, ja hän suostui. Sitten kävi niin kuin kävi, ja halusin kannen Triptykonille. Giger oli otettu mahdollisuudesta työskennellä uudelleen Warriorin kanssa. Triptykonilla oli kuitenkin edessään uusi pulma. ­ Tuskailin, miten saada muu kansitaide vastaamaan kansikuvan tasoa. Lopulta päätin käyttää hyvän ystäväni, taiteilija Vincent Castiglian töitä tylsien bändikuvien ynnä muiden sijaan. Kahden taiteilijan käyttäminen ei tuonut lisäongelmia, Giger kun on Warriorin mukaan jonkinasteinen mentori Castiglialle. Mentorin viittaa on monesti puettu myös Warriorin harteille, häntä kun on kutsuttu yhdeksi metallimaailman edelläkävijöistä. Mies itse ei koe vaikuttajan roolistaan puhumista mielekkääksi. Mainitsen olevani sukupolvea, joka kuuli Sepulturan version Procreation (Of the Wicked):istä ennen tutustumista alkuperäiseen. ­ Mutta sehän on parempi kuin alkuperäinen! Yksi parhaista kuulemistani Celtic Frost -covereista. Mutta vaikutuksestamme on epämukavaa keskustella. Olen pohjimmiltani vaatimaton persoona. Totta kai olen otettu asemasta, johon meidät on nostettu, mutta siitä on yhtä kaikki vaikeaa puhua, Warrior kertoo. Aluksi kalvanut pelko on kaikonnut. Haastattelun edetessä Warrior on osoittautunut paitsi vaatimattomaksi, myös kohteliaaksi mieheksi. ­ Olen tosi pahoillani, että alun perin sopimamme haastatteluaika ei onnistunut. Ja kiitos, että soit minulle tämän ajan. Toivottavasti kuulet levymme pian! Sitä tosiaankin toivon. Odotellessa parasta ajanvietettä on tietenkin vanhan CF:n luukuttaminen. Circle of the Tyrants, UHH! « » UUSI ALKU ILMAN PENISKOMPLEKSEJA Hellhammer. Celtic Frost. Triptykon. Kolme määrätietoista, avarakatseista metalliyhtyettä. Yhdistävänä tekijänä Sveitsin tummanpuhuvin mies Tom G. Warrior. M itä kuuluu, Tom G. Warrior? ­ Virallinen vastaus on hyvää, kuuluu vastaus linjan toisessa päässä. Entä epävirallinen? ­ Se, että olen tehnyt miljoona haastattelua, ja kaikki aloittavat kysymällä, mitä minulle kuuluu. Se on aika häiritsevä kysymys. Eli siinä kaksi vastausta, valitse kumman parhaaksi näet. Alkoikohan tämä nyt parhaalla mahdollisella tavalla? Kaksi päivää sitten sovittu haastatteluaika meni ohi, eikä Thomas Gabriel Fischeriksi kastetun Warriorin soittoa kuulunut. Jälkeenpäin sain tietää ongelman olleen väärä numero, mutta jännitystä on silti ilmassa. Youtuben maailmastakin löytyy haastattelupätkiä, jotka eivät anna Warriorista kaikkein kohteliainta kuvaa. Toisaalta, herran tokaisussa sopivasta vastauksesta oli kuultavissa sarkasmia. Vai oliko? Joudun alkajaisiksi myöntämään, että Century Median promosivuston epäselkeyden vuoksi en ole onnistunut kuulemaan Triptykonin Eparistera Daimones -debyyttiä. ­ Se on sääli. Haastattelumme saattaisi olla paljon mielenkiintoisempi, jos olisit kuullut levyn, Warrior kommentoi. Äh, niinpä... ­ Kyseessä on synkin ja henkilökohtaisesti merkittävin albumi, jonka olen koskaan tehnyt. Mutta vaikka käytänkin sanaa synkkä, on levy ilmeeltään vaihteleva, sisältäen minulle epätavanomaisia elementtejä, Warrior kuvailee uuden ryhmänsä tuotosta. Ensimaistiaisina julkaistut Abyss Within My Soul ja A Thousand Lies antavat Warriorin mukaan niin hyvän kuvan albumista kuin kaksi biisiä voi antaa. Täysipainoisesti ne eivät kuitenkaan yli 70-minuuttiseksi paisuneen kokonaisuuden skaalaa voi edustaa. ­ Pysähdyimme useaan otteeseen miettimään, tuleeko levystä liian pitkä. Lopulta haistatimme tuollaisille ajatuksille paskat. Teimme täsmälleen sellaisen albumin kuin halusimme, emmekä pakota ketään kuuntelemaan sitä vastoin tahtoaan. Tekijäkumppaneinaan 46-vuotiaalla Warriorilla on Triptykonissa kolme nuoremman sukupolven muusikkoa: Basisti Vanja Slajh, rumpali Norman Lonhard ja Celtic Frostin kiertuekitaristinakin toiminut V. Santura. Warrior ei kuitenkaan koe ikäeron tuovan toimintaan pienintäkään ongelmaa. ­ Ikä ei ollut kysymys missään vaiheessa, mutta toki minun piti olla varovainen miettiessäni kenet pyydän yhtyeeseen. Triptykon on kuin perhe, niin musiikillisesti kuin henkilökemioiltaankin. Kenelläkään ei ole ego- tai peniskompleksia, jotka koituivat Celtic Frostin kohtaloksi, Warrior luonnehtii. Warrior korostaa, että Triptykon on täysipainoinen yhtye, ei projekti. ­ Kyse ei ole Tom G. Warrior -soololevystä eikä Tom G. Warrior -diktatuurista, vaan bändistä, jossa on neljä tasavertaista jäsentä. EI JÄÄHYVÄISIÄ ROUDALLE triptykonin musiikki ei syntynyt täysin tyhjästä. Eparistera Daimonesilta löytyy runsaasti materiaalia, jonka alkuperäinen tarkoitus oli päätyä Celtic Frostin paluulevyn Monotheistin (2006) seuraajalle. ­ Kyllä vain. Kolmasosa, ellei jopa puolet materiaalista oli kirjoitettu ennen Triptykonia. En koe, että aiemman materiaalin ja tietoisesti Triptykonille kirjoittamani biisien välillä olisi kuultavissa selkeää eroa. Minulle on kehittynyt vuosien saatossa oma tapani kirjoittaa, Warrior toteaa. Celtic Frostin tarinan päättäminen ei ollut Warriorille yksinkertainen päätös. Musiikillisesti mies oli tyytyväinen yhtyeeseen, ongelmat ilmenivät henkilötasolla. ­ Toki Triptykonin musiikissa kuuluu selkeästi Celtic Frost -taustani, mutta kyse ei todellakaan ole CF-tribuutti- tai karaokebändistä. Se olisi pahin mahdollinen vaihtoehto. Triptykonin sidos Celtic Frostiin näkyy siinäkin, että yhtye esittää edeltäjänsä materiaalia keikoilla. SUE ­ Olin pääasiallinen biisintekijä Celtic Frostissa, joten kyse on minun musiikistani. Musiikista, johon minulla on vahva tunneside. Olisi outoa olla soittamatta tuota musiikkia, enkä tosiaankaan pidättäydy soittamasta sitä jonkun peniskompleksin takia, Warrior tähdentää. Mies myöntää oudoksi myös ensimmäiset CF-materiaalin testailut uuden kokoonpanon kanssa. Hän ja Martin Eric Ain, CF:n basisti, kun ehtivät soittaa tuota materiaalia yhdessä kauan. ­ Mutta kun kuulin, miten he elivät soittamiaan kappaleita saaden nekin eloon, olin varma, että olemme oikealla asialla. Jos en olisi ollut, emme soittaisi niitä. Tarkoitus ei ole teurastaa vanhaa materiaaliani. Ilokseni sain huomata, että CF-materiaali soi Triptykonin biisien rinnalla erittäin hyvin, Warrior korostaa. Warrior kokeili uutta yhteistyötä myös Celtic Frostissa takavuosina mukana olleen rumpali Reed St. Markin kanssa, mutta huomasi äkkiä, ettei se ollut tuottoisaa. ­ Halusin Reedin jo Celtic Frostiin palatessamme kuvioihin, mutta Martin ei suostunut. Perustaessani Triptykonin pyysin hänet kanssamme soittamaan, mutta, äh, miten sanoisin tämän kauniisti... Reed on viettänyt aika villiä elämää, eikä kyennyt vastaamaan materiaalimme vaatimuksiin. Hän totesi itse, ettei yhteistyö toimisi hänen » 30 « NRO. 3
• SUE » 31 « NRO. 3
• SUE » 32 « NRO. 3
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton MOKOMA ­ Sydänjuuret (Sakara) Mokoman seitsemännen kokopitkän levyn työstäminen jäi minulta huomioimatta, joten työn valmistuminen pääsi hiukan yllättämään. Ennakko-odotuksia ei juuri ollut, paitsi huoli siitä, etteivät vain olisi keventäneet levy levyltä terävöitynyttä otettaan populaarimpaan suuntaan. Huoli osoittautuu turhaksi heti ensitahtien myötä, ja ensimmäisen täyden kierroksen jälkeen on hymy herkässä. Kurimuksesta alkanut omaperäisen Suomi-thrashin rakentaminen on saavuttanut toistaiseksi hiotuimman ja toimivimman huippunsa. Sydänjuuret ja Vastavirtaan ravistelevat kuin terrieri rottaa ja ottavat epäileviltä tylysti luulot pois. Kuten ennenkin, Mokoma sukkuloi sujuvasti tunnelmasta toiseen. Ei kahta sanaa (ilman kolmatta) on hyvän mielen "rässiballadi". Hei hei heinäkuun veikkaan nousevan tulevien kesien ulkoilmaesiintymisten toivekappalelistan kestosuosikiksi. Vastapainoksi rankka Kalmannäkijä on kuin tehty rytmittämään nyrkkien heiluttelua pimeillä klubeilla. Raskaimman rypistyksen ja kevyempien tunnelmien välivesissä uiskentelee ajatuksia herättävä Kris- 9 tuksen ruumis ja pedon pää, jota voi kutsua jopa taiteelliseksi. Mokoman ulosanti tuntuu ylipäätään kypsyneen kaikilla saroilla. Sanoitukset ovat kehittyneet huikeasti alkuaikojen pahimmillaan nolostuttavista kyhäelmistä. Raskas soundi on täyteläinen ja tukeva. Aivan erityinen kunniamaininta pitää antaa patteristonsa takana vaikuttavasti ahkeroineelle Hyrkäksen Jannelle, jonka työskentely etenkin raskaimmissa vedoissa rakentaa biiseille tukevan rangan ja antaa viimeisen silauksen. Vaikka Sydänjuuret on Mokoman kaikkien aikojen vahvin albumi, aivan täydellistä pakettia ei ole saatu aikaan. Vääräleuka kuulostaa joltain aiemmalta levyltä pois jätetyltä kappaleelta, joka on eksynyt nuorempiensa joukkoon. Nuutuneen oloinen Älä anna sille nimeä saa pelastavaa ryhtiä muuten rauhallisesti valuvaan kappaleeseen onnistuneesti ympätystä kirkumis-raivoamisesta. Heikoin lenkki on suhteellinen käsite, sillä rimanalituksia ei levyltä löydy. Sydänjuurten yksitoista yhteensolmittua narunpäätä muodostavat silmukan, jossa roikkuu mielellään pitkään. OSKARI LEHTINEN SUE » 34 « NRO. 3
• mettelee, että teksteistähän melkoinen osa on arabiaksi tai ties miksi hebreaksi kiekuroineen ja koukeroineen. Yhtyeen metallissa onkin mukana kaikuja eri kansanperinteistä, ja monet biisit kuten moniosainen Through the Eyes of Ea ovat varsin eksoottisia. Ennen kaikkea kappaleet ovat kuitenkin toimivia ja luontevia ja piristävästi valtavirtaväännöstä poikkeavia. Tässä yhteydessä olisi väärin käyttää termejä "sinfoninen kuolonmetalli" tai "folk metal", sillä ne johdattavat ja rajoittavat mielikuvia Aeternamin musiikista aivan liikaa. On kaiketi parasta kiteyttää Aeternam "eksoottisemman sorttiseksi kuolonmetalliksi". Siinä sitä genremääritettä ihan tarpeeksi. JUSSI LAHTONEN 6 ABSCESS DAWN OF INHUMANITY LEVYARVIOT (Earache) Kulttimaineisesta Autopsysta epäpyhästi vuonna 1994 siinnyt spin off -bändi Abscess vei Autopsyn gore- ja saasta-aiheiset teemat vieläkin pidemmälle, ja yhtye onkin pitkälti keskittynyt sairauksien, saastan, hulluuden ja kaaoksen teemoihin. Sama linja jatkuu myös kuudennella kokopitkällä. Autopsyssakin pitkän tauon jälkeen taas vaikuttavan rumpalivokalisti Chris Reifertin, tuon Amerikan metalli-Remun, kärinä ja pörinä on tutun kuuloista. Sumean, pörisevän kuolonmetallin yhdistäminen karuihin punkvaikutteisiin on sen sijaan vähentynyt, ja albumi on pitkälti tasapaksua puurtamista. Lattea ja varsin mitäänsanomaton albumi on hyvin kaukana yhtyeen kulta-ajoista, jos sellaista termiä voi käyttää yhtyeestä, joka ei koskaan noussut pääbändinsä varjosta. Yhtä kaikki Abscessin varhaisdemoista koottu Urine Junkies (1995) sekä kaksi ensilevyä ovat pissakakkaisessa anarkistisuudessaan paljon virkistävämpiä kuin suorastaan steriili ja hovikelpoinen Dawn of Inhumanity. JUSSI LAHTONEN Poisonblack ­ Of Rust And Bones (Century Media) Perseilyn puolelle karannut kolmas Poisonblack-levy A Dead Heavy Day oli selkeä "tehdään mitä halutaan" -opus, mutta niin Ville Laihialan äänenkäytössä kuin bändin musiikissakin oli lievää takakireyttä. Saman näyttää huomanneen yhtye itsekin, sen verran luontevammalta Of Rust And Bones kuulostaa. Pehmeitä sävyjä ei enää tarkoituksellisesti karteta, ja kauniillekin kuville jae- 9 (Nuclear Blast) New York, New York. Isossa Omenassa on kaikkea, myös 24-vuotias itärannikon kuolonmetallin pioneeri Immolation. Tosin jos tarkkoja ollaan, Immolationin osavaltio on New York, mutta kotikaupunki on Yonkers, suurin piirtein Turun kokoinen kaupunki, joka on aivan Bronxin kupeessa. Yonkers on tuttu muun muassa sarjamurhaaja David Berkowitzista sekä jazzlaulaja Ella Fitzgeraldista, kumpi nyt onkaan lukijoille tutumpi. Maantiedon tunti keskeytettäköön, takaisin musacorneriin. Immolationin kahdeksas kiekko on varsin kirjaimellisesti nimensä mukainen, majesteettinen death metal -levy, jonka kappaleissa on hautausmaiden vakavuutta sekä ylvästä, muodollista poljentoa. Väkevä ja raskas albumi rouhii tylyllä tavalla, ja on yhtyeen ehjimpiä kokonaisuuksia. Kahteen osaan kahdella eri introlla jaettu kiekko on kuin kaksiosainen teatterinäytös, jossa kovatasoisen ensimmäisen näytöksen jälkeen seuraa lyhyempi, tiivis ja aiemmat teemat huipentava loppunäytös. Loppupään The Rapture of Ghosts sekä The Comfort of Cowards ovat erinomaisia lajissaan, ja jättävät levystä mainion vaikutelman. JUSSI LAHTONEN 8 IMMOLATION MAJESTY AND DECAY taan oikeutusta, jos niitä vain on syntyäkseen. Perusjyrien Buried Aliven ja Casket Casen rinnalla Invisible on hiton hieno herkkä hetki. Myöskään Down The Drainin ennenkuulumatonta kapakannurkkafiilistelyä tai The Last Songin loppujameja ei osannut odottaa. Poisonblackin tuotannossa Of Rust And Bones on selkeästi lähempänä Lust Stained Despairia kuin A Dead Heavy Dayta. Veren- perinnön tuttu maku kielenkannassa antaakin ymmärtää, että käsissä on levy, jota Laihialan poppoolta on tilattu Sentencedin kuoppajaisista lähtien. Myöskään soolokitaroinnista vastaavan Laihialan otteita kuusikielisen varressa ei voi sivuuttaa: kylmiä väreitä tasatahtiin tarjoilevat melodiat ja soolot ovat kuin Tenkula-vainaan kynästä. Ja sehän lämmittää. HENRI EEROLA tussa maassa tarpeen, varsinkin kun Kingin vanha Gorgoroth-bändikaveri Gaahl kävi tämän vuoden tammikuussa pokkaamassa Bergenissä "vuoden homopersoona"-palkinnon. Kun kärsittynä on vankilatuomio kidutuksesta ja pahoinpitelystä ja lautasella vain pupunruokaa, niin persoonasta on tosiaan kyse. Ov Hellin ensimmäisestä levystä ei juuri jää jälkipolville kerrottavaa. Kokeneet muusikothan ovat toki asialla, mutta albumi on niin perustason black metal -standardeja noudattavaa, että se ei erotu mitenkään. Tämäntapaisia levyjä on tehty se kuuluisa kolmetoista tusinaan. JUSSI LAHTONEN 6 ANCIENT BARDS THE ALLIANCE OF THE KINGS 6 ARMORED SAINT LA RAZA (Indie Records) Jos olet synnitön, heitä ensimmäisenä kivi väkijoukkoon norjalaisessa kaupungissa, ja osut lähes takuuvarmasti black metal -muusikkoon. Toinnuttuaan mustan metallin muusikko voi viihdyttää sinua kertomalla kuinka monessa bändissä hän on ollut mukana ja kenen kanssa hän tällä hetkellä on riidoissa. Jos kivi sattuisi osumaan Kingiin (entiseen King Ov Helliin), Ov Hell -yhtyeen perustajajäseneen, hän voisi kertoilla pitkät pätkät vanhoista Gorgoroth-käräjistään, God Seed -yhtyeen hajoamisesta ennen kuin bändin ura ehti oikein alkaakaan ja siitä, kuinka God Seedin raunioista syntyi Ov Hell kesällä 2009, kun King päätyi Shagrathin kanssa yhteen. Siis musiikillisesti, ei muulla tavalla. Tarkennus lienee turskametallistien luva- 6 OV HELL THE UNDERWORLD REGIME (Metalblade) Perinnehevin konkaribändi, vuonna 1982 perustettu Armored Saint oli aktiivisimmillaan 1980-luvulla ja hiljensi sen jälkeen tahtiaan. Yhtye on tehnyt comebackeja moneen kertaan ja aktivoitunut ajoittain nauhoittamaan uuden levyn. Kuvaavaa on, että viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana yhtye on julkaissut yhden levyn per vuosikymmen ­ 1991, 2000 ja nyt 2010. Ei tule varmasti kenellekään yllätyksenä, että La Raza ei aiheuta rajua metallin evoluutiota tai heitä ronskisti romukoppaan kaikkea vanhaa. Sitä samaahan tämä on, vanhan koulukunnan heviä ja varsin leppoisaa meininkiä. Kymmenen biisin levy ottaa oman aikansa, eikä yhtye pidä turhaa kiirettä. Miksi sitä hötkyilläkään, kun samaa kamaa on tehty jo 28 vuotta? Varjopuolena on lähinnä se, että Armored Saint ei alun alkuaankaan ole koskaan kuulunut heavy metalin terävimpään kärkeen, eikä yhtyeen sävelkynä ole ollut niin terävä kuin monilla aikalaisilla. Mukavaa ja luppoisan leppoisaa jokamiehen heviähän yhtye on aina osannut soittaa, mutta alkupään levyissä on sentään ollut hieman enemmän särmää. JUSSI LAHTONEN SUE (Limb Music) Joka bändille on jäljittelijänsä. Italialainen Rhapsody of Fire on tehnyt työnsä hyvin, sillä yhtyeelle on ilmaantunut lukuisia jäljittelijöitä. Myöskin Italiasta kotoisin oleva Ancient Bards on puhdas kopiobändi ja jäljittelijä. Yhtyeen kappaleita ja teemoja ei liiallinen omaperäisyys vaivaa, ne ovat kuin Rhapsodyn ylijäämävarastosta. Muinaiset bardit soittavat sinfonista power metalia eli lähes sataprosenttista rapsodiametallia, jonka ainoa ja suurin ero on siinä, että bardeilla on naislaulaja. Toisaalta eipä sekään ole juuri mikään ero, sillä sinfonisen power metalin mieslaulajathan eivät varsinaisesti mitään bassoäänellä römiseviä karjuja ole. Ancient Bardsin aiheet ovat suoraan sanottuna pateettisia. Siinä missä RoF on saanut levyihinsä eeppistä sankarihenkeä, AB:n kyhäelmät "mustan kristallimiekan saagasta" saavat kiemurtelemaa silkasta vaivautuneisuudesta. Samaa kiemurtelua aiheuttaa myös itse musiikki. Kukaan ei kertonut yhtyeelle, että "vähemmän on enemmän", eikä suinkaan "enemmän on enemmän". JUSSI LAHTONEN Siihen se yhtyeen tarjonta sitten pitkälti hiipuukin, sillä bändi suoltaa niin keskinkertaista ja tavanomaista rutiinimetallia, ettei siihen saa juuri mitään tarttumapintaa. Soittotaitokin on valitettavan keskinkertainen ­ soittaisivat edes paskasti, jolloin levyä jaksaisi haukkua vähän enemmän. Nykyisellään levy ei erotu mitenkään millään tasolla. JUSSI LAHTONEN 8 MY FATE ROOM FOR REGRET 6 LANDMINE MARATHON SOVEREIGN DESCENT (Prosthetic) Phoenix, Arizona. Paikka, joka tunnetaan lähinnä siitä, että sinne siirrettiin Winnipeg Jets -jääkiekkojoukkue täysin järjenvastaisesti. Phoenixista on kotoisin myös Landmine Marathon, death metalia ja grindcorea yhdistelevä viisikko. Orkesteri on ehtinyt tätä ennen julkaista jo kaksi täyspitkää. Hieman lisäarvoa yhtyeelle antaa se, että örisijä, korisija ja ärisijä on nainen, Grace Perry. Naiset örisijöinä eivät ole mikään uusi juttu, mutta ainahan sitä ennemmin sirpakan näköistä tummaverikköä katselee kuin rastatukkaista, partaista ja hampuntuoksuista metallihiipparia. (My Fate Music) My Fate on kulkenut alusta asti omia polkujaan. Yhtye on halunnut pitää kaikki langat omissa käsissään ja julkaissut albuminsa oman levy-yhtiönsä kautta. Tamperelaisten kymmenennen toimintavuoden kunniaksi bändi on saanut vihdoin valmiiksi kauan työn alla olleen kolmosalbuminsa. Edeltäjästä Kill the Lightista onkin jo noin viisi vuotta, joten jo oli aikakin julkaista uutta materiaalia. Yhtyeen melodinen tyyli yhdistää sekä thrashia että osin myös deathia rivakkaan, tarttuvaan ja dynaamiseen metalliin. Tiukkaotteinen kiekko on soundeiltaan paikoin kuin kirskuvaa terästä ja hohtavaa kromia, tuotantoon ja äänityksiin on panostettu todella huolella, ja työ palkitsee tässä tapauksensa tekijänsä. Linjakas, räyhäkäskin levy vie yhtyettä selvästi eteenpäin. Bändin keikkakokemukset ovat kypsyttäneet yhtyeen linjaa ja samalla ylimääräisiä kulmia on hiottu. Room for Regret kuulostaa alusta loppuun siltä, että minkä tahansa biisin voisi heittää koska tahansa sellaisenaan myös keikalla ilman, että intensiteetti ja melodisuus kärsisi yhtään. JUSSI LAHTONEN 8 SOTAJUMALA/SURVIVORS ZERO SLAUGHTER AT LUTAKKO DVD (Cobra) Bändi soitteli ­ miehet kertovat. Sotajumala ja Survivors Zero löivät viisaat päänsä yhteen. Toinnuttuaan aivotärähdyksestä pop- » 36 « NRO. 3
• » LEFFAVIERAS Tero Vänttisen fanituslistat Aution saaren elokuva: Pier Paolo Pasolinin Sikolätti ­ Mulle tän leffan ymmärtäminen on ollut täysi mahdottomuus. Autiolle saarelle olisikin hyvä ottaa mukaan juuri näin haasteellinen elokuva. Siellä olisi aikaa paneutua siihen kunnolla ja yrittää päästä siihen sisälle, jos se nyt yleensä edes on mahdollista. Paras kohtaus kautta aikain ­ Aikanaan me tehtiin Cleaning Womenin kanssa livesäestys venäläiseen mykkäelokuvaan Aelita, jossa on tosi vaikuttava loppu. Marsin kuningattareen rakastunut insinööri Los saapuu raketilla Marsiin, ja miten siellä sitten käykään: työläiset nousevat kapinaan ja tehdään sosialistinen vallankumous. Se on todella hieno ja yllättävä käänne. Suosikkiohjaaja: Luis Bunuel ­ Bunuel on tehnyt muhun todella suuren vaikutuksen sekä henkilönä että ohjaajana. Mä en ole sen kaikkia elokuvia edes nähnyt, mutta aina kun niitä jossain esitetään, niin menen kyllä katsomaan ­ vaikka olisin leffan aiemmin nähnytkin. Se luo elokuvakerronnassaan oman maailmansa ja oman sisäisen logiikkansa. Tavallaan se jäljittelee oikeata elämää, mutta elokuvan sisällä katsoja saa päätellä asioita itse, tajuta asiayhteyksiä jotenkin unen logiikalla. Paras elokuvakokemus ­ Viime kesänä Sodankylän filmifestareilla esitettiin Chaplinin Kultakuumeen alkuperäinen mykkäversio, jonka Oulun sinfoniaorkesteri säesti livenä. Sen meille tutumman versionhan Chaplin leikkasi uudestaan ja lisäsi kertojaäänet äänielokuvan keksimisen jälkeen. Tähän oli tehty uusi sovitus Chaplinin alkuperäismusiikista. Sovitukseen sisältyi paljon tosi tarkkoja, efektinomaisia iskuja, joiden kautta musiikki koko ajan eli ja hengitti elokuvan kanssa. ENSI-ILTA » KOKENEEN POLVEN TANGODOKUMENTTI ämän kuun leffavieraamme CW04 on paitsi Cleaning Womenin pyykinkuivaustelineensoittaja, myös koulutuksellisesti pätevä arvioitsija. Onhan taiteilijanimen takana lymyilevällä Tero Vänttisellä sentään ammattikorkeakoulututkinto audiovisuaalisesta mediatuotannosta. Ja vaikka hän ääneen erikoistuikin, on hän myös ohjannut ja käsikirjoittanut pari lyhytelokuvaa. Kuukauden elokuvamme, Tahvo Hirvosen dokumentti Stadilaista tangoa etsimässä, seuraa Tuomari Nurmion vuonna 2006 ilmestyneen Tangomanifesti­levyn tekoa ja sen yhteydessä tehtyjä keikkoja. Mukana on myös Nurmion tutkivaisia huomioita helsinkiläisen tangon historiasta. ­ Stadilaista tangoa etsimässä on tietyssä mielessä harhaanjohtava nimi. Mä odotin vähän tarkempaa katsausta ja näkemystä historiaan, jotain sellaista miten sodan jälkeen tanssittiin tangoa jossain salakapakoissa tai muuta vastaavaa. Nyt nähtiin enemmänkin Nurmion omaa pohdintaa siitä, mitä tangokäsite nykypäivänä tarkoittaa. Täyspitkässä dokumentissa olisi toivonut päästävän jotenkin syvemmälle pinnan alle. Enempi toi tuntui joltain telkkariin tehdyltä puolen tunnin dokumentilta, prosessin seurantadokumentilta, tavallaan mainoselokuvalta itse levylle. ­ Vertailukohtana nousi mieleen se, miten M.A. Numminen teki suomalaisesta tangosta kirjan Tango on intohimoni ja oli myös mukana tekemässä dokkarileffaa Unto Monosesta. Niissä käsiteltiin suomalaista tangoa laajemmin ja kattavammin. ­ Elokuvallisesti toi oli ihan perushyvää meininkiä. Yksi tosi hauska leikkaus oli siellä Huvila-teltan keikalla, kun yhden biisin lop- T purymistelyt oli miksattu ukkosen jyrinään, minkä jälkeen näytettiin katukuvia sateisesta Helsingistä. En tiedä, oliko keikan keskellä alkanut sataa, mutta sellainen mielikuva siitä tuli. Se edusti tosi hyvää elokuvallista kerrontatapaa, äänellä ja kuvalla. Kun itselle sai elämyksen sateesta, niin tunnelma jotenkin kasvoi, yhdestä plus yhdestä tuli enemmän kuin kaksi. Vaikka se olisikin vain elokuvan omaa todellisuutta, niin se toimi erittäin hyvin. ­ Jotenkin tästä jäi sellainen maku, että kuvauspäiviä ei välttämättä ollut tarpeeksi. Aika vähän siinä oli eri tilanteita, joiden välillä leikattiin. Esimerkiksi siitä, kun Nurmio vieraili Ylen levyarkistossa, oli otettu mukaan aika paljon materiaalia niinkin pieneksi tilanteeksi. Hirmu hauskaa olisi ollut kuulla enemmän arkistomestari Pekka Gronowin puheita, koska sillä olisi selvästikin ollut paljon kerrottavaa. Nyt kun keskipisteessä oli Nurmio, ei siitäkään tilanteesta ehkä saatu ihan kaikkea irti, ja tuli varmaan leikattua hyviäkin juttuja pois. Toisaalta mukana oli ehkä liiankin heppoista tavaraa. Mutta kaiken kaikkiaan olisi materiaalia vain pitänyt kuvata enemmän. Vänttinen olisi toivonut tuosta enemmästä materiaalista silti tiiviimpää dokumenttia. ­ Kyllähän se olisi parikymmentä minuuttia lyhyempänäkin ollut riittävän pitkä "kokoillan" leffa. Leikkaamisen varaa kyllä jäi. Leffateatteriympäristössä keikkapätkien musiikki kuulosti tosi hyvältä, bassot tuli tarpeeksi laajalla kaistalla, mutta sisältöön nähden toi kokonaisuus välittyisi kyllä telkkaristakin. Loppua kohden kokonaisia biisejä oli suhteessa aika paljon, ehkä liiankin monta. Lyhyempänä toi olisi voinut toimia jopa paremmin. Neljän kuolemattoman tangoklassikon ohella albumilla kuullaan seitsemän tangoistettua luentaa Tuomarin takakatalogista (oho, tulipa hirviösana!). ­ Mun korvissa ne oli enemmänkin vain tangovivahteilla väritettyjä versioita Tuomari Nurmion biiseistä. Niihin on lisätty joku mukamas-tangoaspekti, ja luotetaan sen kantavuuteen. Totta kai ideana oli tehdä elokuva Nurmion tangon etsinnästä, mutta ei ne tangoversiot alkuperäisiä ylitä tai edes korvaa. Mieluummin siinä olisi voinut olla uusia omia tangokappaleita, ja vanhoja vasta jossain keikkasetin encore-puolella. Vaikka toki Siihen loppui satumaa on ihan mestariteos, loistava biisi ja hyvät sanat. ­ Tossa oli ehkä jo lähtökohtaisesti pieni ongelma, kun vanhan polven dokumenttiohjaaja tekee vanhan polven muusikosta dokumenttia. Voisi olla mielenkiintoisempaa, jos Tahvo Hirvonen tekisi dokkaria vaikkapa nykypäivän kaksikymppisten bändeistä ja nykypäivän suomalaisesta musiikkielämästä. Siinä olisi varmasti enemmän vuorovaikutusta, enemmän erilaisia näkemyksiä, enemmän värinää. TEKSTI MARKKU HALME Tuomari Nurmio ­ Stadilaista tangoa etsimässä Ohjaus ja kuvaus Tahvo Hirvonen Käsikirjoitus Tahvo Hirvonen, Anne Lakanen, Hannu Nurmio Pääosissa Hannu "Tuomari" Nurmio, Jarmo Saari, Antero Jakoila, Markku Hillilä, Pekka Gronow... Kesto 108min. TÄHDET Vänttinen "En usko tähtiluokitusjärjestelmään" Halme ½ Seuraava Sue ke 14.4. visiittiään Hullun Hatuntekijän, Kaniinin, Peltohiiren ja Irvikissan kotiseudulle, on nyt kauan odotettu pelastaja, jonka tehtävä on teilata Herttakuningattaren vallan avain, lohikäärme Jappervokki. Burton ja Depp vetävät tehostekuvaelmansa läpi tutuilla maneereillaan. Helena BonhamCarterin vähemmän herttainen, punainen isopääkuningatar on puolestaan loistosuoritus. Liehittelijöiden ympäröimä kuningatar on hyvin uskollinen Carrollin hahmolle. Mustanpuhuva Jappervokki on kunnianosoitus tehostevelho Ray Harryhausenille Louhikäärmeen äänenä toimii Christopher Lee, Vincent Pricen ollessa estynyt. Kolmiulotteisuus tuottaa muutaman hyppäyttävän hetken, mutta ei muutoin hirveästi säväytä jos ei haittaakaan. Kaksi tuntia silmäkarkkia solisee kimaltelevana virtana ohi, ja toivottavasti jotain jää nuorempien katsojien mieleenkin. Ei tämä Disneyn piirrettyä Liisaa Ihmemaassa (1951) peittoa, mutta ainakin Irvikissa on yhtä upea molemmissa tulkinnoissa. VESA KATAISTO PROFEETTA Ohjaus: Jacques Audiard Lukutaidoton pikkurikollinen, ranskalaisarabialainen Malik El Djebena (katsojan mennen tullen puolelleen voittava Tahar Rahim) aloittaa kuuden vuoden linnatuomionsa 19-vuotiaana. Kärsiessään kakkuaan hän saa ensin oppitunnin murhaamisessa, sen jälkeen muita rikollisuuden alkeiskursseja, opettelee sen jälkeen lukemaan ja valmistuu ennen vapautumistaan rikollisuuden maisteriksi. Sen jälkeen on tie auki vaikka kuinka ylös tai alas, kuten loppukuvakin vihjaa. Muurien sisällä valtaa pitävän korsikalaismafian pääjehu Cesar Luciani (karismaattinen Niels Arestrup) käännyttää Malikin murhamieheksi korvasta puristaen ja henkeä uhaten. Lukemaan opittuaan Malik ottaa haltuun korsikan kielen, mitä kautta salakuunnellen oppinsa hankkinut jalka asettuu taivaan tikapuiden ensimmäiselle pienalle. Vankilan kuviot muistuttavat jopa Kummi- sedän maailmaa, varsinkin sen jälkeen kun Malikin 12-tuntiset päivälomat kuluvat epävirallisten hommien hoiteluun. Elokuvan kahden ja puolen tunnin kestolle perustelun antaa jo se, että liian kiivaaseen tahtiin tarjotut tapahtumankäänteet söisivät kuvioiden kehityksen uskottavuutta. Eikä latinki kuitenkaan missään vaiheessa hiivu. Lähtöpisteessä Malik on korsikalaisten kahvit keittelevä lakeija, mutta hän kasvaa pikkumafiosoja hyväksikäyttäväksi hahmoksi. Vankilan muut arabit haluaisivat antaa tälle vieraaseen pesään asettuneelle käenpojalle huutia ja hudaa, mutta Malik osaa turvata selustansa säilyen korsikalaisten suojeluksessa. Kulttuurisia jännitteitä ei kuitenkaan nosteta pöydälle liian kovasti kolistellen. Vankilaympäristön henki on kuvattu harvinaisen tiiviisti ja uskottavasti, eikä tapahtumien kulustakaan löydy liian väkinäisiä käänteitä. Varsin intensiivinen paketti, jonka viihteellisyyttä eivät verkkaisenpuoleinen tahti ja realismi suuremmin verota. MARKKU HALME SUE LIISA IHMEMAASSA Ohjaus: Tim Burton Tim Burtonia on tuskin tarvinnut pyytää kahdesti toteuttamaan kolmiulotteista ja hivenen mustempaan sävytettyä, ns. päivitettyä versiota Liisasta ihmemaassa. Toisaalta Disney on pelannut varman päälle tilatessaan paketin Burton+Depp+Bonham-Carter. Niinpä, vaikka käsikirjoitus selvästi tavoittelee psykologisempaa selitystä Alice-Liisan näyille unenkaltaisessa Ihmemaassa ja muokkaa seikkailun avioliiton kynnyksellä olevan parikymppisen nuoren naisen kasvutarinaksi. Taattua Burtonia on se, että kyseessä on aikuistuneen Liisan paluu Ihmemaahan, joka on muuttunut Wonderlandista rapistuvaksi Underlandiksi. Hullut hahmot kärvistelevät Herttakuningattaren ikeen alla. Tämä on teilannut piskuisen kuningasmiehensä ja kaapannut Ihmemaan haltuunsa sisareltaan, Valkoiselta (shakki)kuningattarelta. Liisa, joka hädin tuskin muistaa lapsuuden » 44 « NRO. 3
• SÄRKYNEET SYLEILYT (Los abrazos rotos) Espanja 2009 Käsikirjoitus ja ohjaus Pedro Almodóvar Pääosissa Penélope Cruz, Lluís Homar, Blanca Portillo, José Luis Gómez, Rubén Ochandiano Ikäraja 11 Kahdella Oscarilla palkitun espanjalaisohjaaja Pedro Almodòvarin uutukaisessa yhdistyvät hänen aiemmista teoksistaan tutut teemat kuten petos ja mustasukkaisuus, mutta se on samalla myös tutkielma hänen omasta ammatistaan. Elokuvassa ohjaaja viittaa useasti aiempiin teoksiinsa ja jälleen kerran värimaailma sekä yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. Vahvasti dialogipainotteisen elokuvan naistähti Penélope Cruz vetää yhden uransa aidoimmista roolisuorituksista eikä hänen hahmonsa ole Almodòvarin "perisyntinä" tutulla tavalla yltiöintohimoinen. Viime vuonna hän sai Oscar-ehdokkuuden musikaalista Nine, mutta tästä se olisi pitänyt tulla. Ohjaajansa tasokkaassa filmografiassa Särkyneet syleilyt tuntuu lähinnä välityöltä, mutta kyseessä on silti varma elokuvanautinto. Almodóvarille tyypillisesti Särkyneiden syleilyjen tarinassa kuljetaan usealla eri aikatasolla. Nykyajassa seurataan sokeutuneen ohjaaja-käsikirjoittajan (Lluís Homar) tuskailuja menneisyyden saapuessa kummittelemaan. 14 vuotta aiemmin hän oli vielä näkevä ja menestyvä elokuva-alan tekijä, joka rakastui palavasti elokuvansa päätähteen (Cruz) mustasukkaisen liikemiehen (José Luis Gómez) seuratessa sivusta. Dvd-julkaisun lisämateriaaleissa on vajaa 8-minuuttinen dialogipainotteinen lyhytelokuva, joka on tekstitetty vain englanniksi. Lisäksi levyltä löytyy kolme tarinaa hienosti täydentävää poistettua kohtausta (yhteiskestoltaan noin 12 minuuttia), joista viimeisin yhdistää mielenkiintoisesti päätuotteen lyhytelokuvaan. Näitäkään ei ole tekstitetty suomeksi, mutta trailer sentään on. Elokuva: Ekstrat: TERO HEIKKINEN (Yhdysvallat 2009) Vanhempien suurimpiin pelkoihin lukeutuvat ongelmat omien lastensa kanssa. Viime vuosina on tehty useita elokuvia, joissa perheidylliä rikkovat lähipiirin polvenkorkuiset ja hieman vanhemmatkin, kun heistä tulee verenhimoisia tappajia yllättäen ja ilman erityistä syytä. Kolmen vuoden takainen Joshua (2007) oli melko tehokas kertomus tästä. Sen naispääosassa nähtiin juuri Oscar-ehdokkuudenkin ansainnut Vera Farmiga perheen äitinä. Farmiga toistaa roolinsa myös tässä elokuvassa. Ottolapsi muistuttaa katsojaa kuitenkin jo dvd-julkaisussa (ennen itse elokuvaa), ettei ole mitään syytä olettaa adoption olevan oikeasti tällaista. Lapsen traaginen menetys on järkyttänyt Katea ja Johnia. Päästääkseen eroon jatkuvista painajaisista he päättävät pelastaa psyykeensä adoptoimalla jo teini-iän kynnyksellä käyvän Estherin. Melkein samantien alkaa tapahtua hälyttäviä asioita. Äiti alkaa epäillä tytön olevan kaikkea muuta kuin kiltti enkelimäinen lapsi. Perheen isä ei kuitenkaan usko henkisesti muutenkin hauraan vaimonsa salaliittoteorioita. Poikkeuksellisen jännittävän ja hyvin kirjoitetun kauhujännärin pääosat on hyvin jaettu. Etenkin uusi tulokas Isabelle Fuhrman Estherin roolissa on aivan mieletön. Dvd-ekstroissa on muutamia poistettuja kohtauksia ja vaihtoehtoinen loppu, joka ei ole niin karmiva kuin kansilehti uskaltaa väittää. Elokuva: Ekstrat: TERO HEIKKINEN OTTOLAPSI (Yhdysvallat 2009) Vuonna 1980 valmistunut Fame palkittiin Oscarilla parhaasta musiikista sekä tunnuskappaleesta, joka nauttii klassikkostatusta discopiireissä. Viime vuonna valmistunut samanniminen uusintaversio kertoo edellä mainitusta elokuvasta tutun tarinan, mutta ottaa suuria vapauksia alkuperäiskäsikirjoitukseen nähden. Musiikki on tietenkin jatkuvasti läsnä uudessakin versiossa, ja räiskyvät tanssikohtaukset ovat kekseliäine koreografioineen mukaansa tempaavia. Laulajat suoriutuvat tehtävistään kunnialla, mutta kaikki henkilöhahmot eivät jaksa kiinnostaa loppuun saakka. Tarina seuraa neljän vuoden ajan lahjakkaiden tanssijoiden, laulajien ja näyttelijöiden opintoja newyorkilaisessa esittävien taiteiden oppilaitoksessa. Omistautumista ja kovaa työtä vaativa koulu karsii nopeasti lahjattomat. Vain harva on kyllin kyvykäs parrasvalojen loisteeseen ja tähteyteen. Lisämateriaaleissa on peräti reilun 17 minuutin edestä poistettuja kohtauksia (15 kappaletta). Ne on poistettu selkeästi pituuden takia, kohtaukset eivät nimittäin ole turhimmasta päästä. Lisäksi levyllä on melkein 20 minuutin edestä tärkeimpien hahmojen esittelyjä (11 kappaletta), elokuvan trailer sekä musiikkivideo hittibiisi Famen 2000-luvun kamalasta versiosta. Elokuva Ekstrat TERO HEIKKINEN FAME DVD-ARVIOT www.sue.fi SUE » 45 « NRO. 3
• Out March 17th Don´t miss POISONBLACK live: 16.4. Hullu Pullo, Vaasa 21.4. Tavastia, Helsinki 22.4. Klubi, Tampere 23.4. Rockin´ Hood, Salo 28.4. Happytime, Savonlinna 29.4. Lutakko, Jyväskylä 30.4. Teatria, Oulu This misery hates company. Available as CD, ltd. Digipak inkl. bonus track! www.poisonblack.com www.myspace.com/officialpoisonblack www.centurymedia.com SUE » 47 « NRO. 3
• SUE » 48 « NRO. 3