• saramars voltaclarkkent eläkeläisetbarren earth meshuggahdeals deathsoen olavi uusivirtacats on fire jaz colemanimperial state electric jaakko laitinen ja väärä raha NRO. 3 · (MAALISKUU) · 2012 · (#164) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANSIKUVA AJ SAVOLAINEN VIIKATE
• Slayer (US) Snow Patrol (UK) Mastodon (US) Bat For Lashes (UK) The Gaslight Anthem (US) Rise Against (US) Billy Talent (CAN) Kyuss Lives! (US) OFF! (US) Example (UK) JUSTICE LIVE (FR) WWW.PROVINSSIROCK.FI M83 (FR) Ewert and the Two Dragons (EST) Nightwish Amorphis, Eläkeläiset, Chisu, Stam1na, Jukka Poika & Sound Explosion Band LIPUT NYT MYYNNISSÄ! Rytmikorjaamo (VAASANTIE 11, SEINÄJOKI) www.provinssirock.fi Lippupalvelu NetAnttila Tiketti Lippupiste » 2 « NRO. 3 SUE
• SUE » 3 « NRO. 3
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 22 25 26 28 29 30 32 34 38 43 44 45 46 47 OLAVI UUSIVIRTA PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA VIIKATE MESHUGGAH DEALS DEATH SOEN BARREN EARTH PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #164 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Eppu Normaali AKUN TEHDAS Eppu Normaali MAXIMUM JEE & JEE The Cardigans LONG GONE BEFORE... Bad Ass Brass Band S/T Wojciech YSTÄVÄT, TOVERIT Apulanta KAIKKI KOLMESTA PAHASTA APULANTA. S. 12 TOIMITTAJALTA » Haastattelut. 10 12 14 15 16 17 18 19 20 HENKILÖKUVA: JAZ COLEMAN APULANTA IMPERIAL STATE ELECTRIC CLARKKENT SARA JAAKKO LAITINEN JA VÄÄRÄ RAHA MARS VOLTA CATS ON FIRE ELÄKELÄISET » Arviot. » HUNAJAA KONTTORIROTAN KORVILLE T ärkeintä työn tekemisessä on huolellinen valmistautuminen. Ja oikean työskentelymusiikin valinta. Musiikki on yksi konttorirotan työhyvinvoinnin parhaista edistäjistä. Kuulokkeet blokkaavat kanssatyöskentelijöiden äänet ulos, ja töitä voi tahdittaa juuri oikeaan tunnelmaan sopivilla kappaleilla. Aivot puuduttaviin paperihommiin, hyvään flow-tilaan ja pieleen menneen palaverin jälkitunnelmiin on pakko valita erilaisia levyjä. Olen moniruokainen musiikin kuluttaja, mutta huomaan kuuntelevani hyvin erilaista musiikkia työssä ja vapaalla. On levyjä, joita kuuntelen lähes yksinomaan konttorilla, eikä niiden tuominen kotioloihin tuntuisi oikealta. Oikeasti rakkaita albumeita taas en raaski useinkaan kuluttaa työn taustahälynä. Maanantai on usein hyvä aloittaa reippaalla popmusiikilla, joka rytmittää viikon tehtävälistan tarkastelua. Loppuviikkoa kohden mennessä huomaan usein kuuntelevani raskaampaa musiikkia, kunnes torstai-iltapäivänä usein on pakko vaihtaa kevyeen instrumentaaliin työja musiikkitaakan helpottamiseksi. Viikon paras työpäivä on kantri- ja bluegrassperjantai. Kun kaataa viikon viimeisen aamukahvin susirumaan kuppiin ja istuu työpöydän ääreen ajatukset jo puoliksi viikonlopussa, mikään ei voita banjon sointia. Huonetoverilla ei valitettavasti ole samanlainen maku etenkään bluegrassgospelin suhteen, joten on pakko turvautua kuulokkeisiin. Työyhteisössä on vaikeaa valita kaikkia miellyttävää musiikkia. Edellisessä työpaikassa tuli sanomista, kun aamun ensimmäisen tulijan oikeudella luukutin Rytmihäiriötä avokonttorissa. Nykyisen huonetoverin kanssa yhteistä on sentään mieltymys Paskalistan kuunteluun. Mikä vahvistaisikaan työtovereiden välistä sidettä paremmin kuin yhdessä kuunneltu Poika saunoo? Kanssaihmisistään oppii lisäksi mielenkiintoisia asioita, kun pääsee tutustumaan heille mieluisiin työskentelykappaleisiin. Edellisen duunipaikan kollega oli koostanut Spotifyssa kunnioitusta herättävän kokoelman kappaleista, joissa on vihellyssoolo. Yhtäkkiä hänen vislailunsa töiden lomassa tuntui paljon merkityksellisemmältä. Pahinta on, jos työntekoa rytmittävään musiikkiin ei saa itse vaikuttaa. Pakkosyötöllä tuleva muzak aiheuttaa pahimmillaan eriskummallisia skeemoja päähän. Aina kun kuulen Norah Jonesin kappaleen, tunnen taas olevani espoolaisessa myymälässä hymyilemässä ruotsia puhuville tädeille. Liikkeessä kun renkutettiin tasan kahta levyä: tammikuusta marraskuuhun neiti Jonesin Come Away With Metä ja muulloin joululaulupotpuria. Musiikki muovaa paitsi meitä myös työtä jota teemme. Olen onnistunut hyvien kappaleiden inspiroimana tavoittamaan tunnetiloja, jotka muuten jäisivät karussa konttoriympäristössä saavuttamatta. Miettivätköhän muusikot koskaan muiden ammattien edustajien työn hedelmiä kuluttaessaan, kuinka heidän tekeleensä ovat voineet olla osana tämänkin leivän syntymistä, kaikua tämänkin bussikuskin kuulokkeista aamulla matkalla töihin, auttaa pistämään näitä sanoja paperille? LOTTA HEIKKERI MARS VOLTA S. 18 ISE S. 14 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE Tämä kolumni syntyi kuunnellen The Devil Makes Three -yhtyeen samannimistä levyä, Mumford & Sonsin Sigh No Morea sekä tiskikoneen hurinaa. » 4 « NRO. 3
• Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. Ke 14.3. Stand Up On the Rocks 8 Mikonkatu 15, Helsinki Ikäraja K-20, Keikoille K-18, ennakkoliput Tiketistä. Lipunhintoihin lisätään mahd. toimituskulut. ANDERS HELENIUS Rocksin akkarikerho vapaa pääsy klo 22 To 15.3. Vapaa pääsy To 22.3. Vapaa pääsy DEVIOUS MINDS DAMAGE LIMIT Pe 23.3. 14/16 ennakot Tiketti ZOMBIE RODEO GRAVE SIESTA Pe 16.3. 5 VULTURE INDUSTRIES (NO) Progressiivista eksperimentaali-extreme metallia Norjasta ensimmäistä kertaa Suomen kamaralla! EERO JA EKSYNEET FREDERIC'S FAULT La 17.3. 5 La 24.3. 5 www.ontherocks.fi Pe 30.3. 5 AVARUUDEN COWBOYT Plays Tehosekoitin HEIMOVALTA Ke 21.3. Stand Up On the Rocks 8 Ke 28.3. Stand Up On the Rocks 8 ROCKSTARBA 2012 BÄNDIKATSELMUS Yhteistyössä Hitlantis & Radio Rock ROBERT PETTERSSON Rocksin akkarikerho: DEEPSNAKE vapaa pääsy klo 22 IDA GRÖNLUND Rocksin akkarikerhon kuukauden erikoinen: KIUAS vapaa pääsy klo 22 La 31.3. GIRL POWER ON THE ROCKS Krista ja vieraat vetää Paranoidista Kashmiriin! TO 15.3. BARREN EARTH ALK.11,50/12 TULLIKAMARINAUKIO 2, TRE HUMALISTONKATU 8 A, TKU PE 16.3. AN EVENING WITH SOLINA RECORDS: MAGENTA SKYCODE BURNING HEARTS, NIGHTSATAN DJ JORI HULKKONEN ALK.13,50/14 LA 17.3. SU 18.3. TI 20.3. HERRAYLPPÖ&IHMISET ALK.16,50/17 ELÄKELÄISET ALK. 16,50/17 ILTAPÄIVÄN BINGO & MATINEA THE AMAZING (SWE) THE CASBAH ALK.17,50/18 SIZZLA (JAM) FIRE HOUSE CREW (JAM) KOMPOSTI SOUND, POUTA SOUND, LION HEAD, DJ MIAMI MIKA ALK.30,50/31 TAMPERE PE 23.3. PAIN OF SALVATION (SWE), CRYPTEX (GER) 18 / 20 TO 29.3. POUTATORVI, TORVIKOPLA 7 PE 30.3. Dreadline & Wentus present: SMALL AXE - A TRIBUTE TO BOB MARLEY PETER TOSH & BUNNY WAILER 10 / 12 LA 31.3. MOKOMA, JUKKA RUOSTILA & KAAOKSEN YSTÄVÄT 15 / 17 LA 7.4. Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. 23.-24.3. APULANTA ALK.21,50/22 TI 27.3. TO 29.3. LA 31.3. SU 1.4. KE 4.4. TO 5.4. PE 6.4. STAM1NA UNBORNGENERATION ALK.18,50/19 POETS OF THE FALL ALK.19,50/20 ZOLA JESUS (USA) BENDAGRAM ALK. 21,50/22 STELLA - 10 VUOTTA ALK. 16,50/17 MUSTASCH (SWE) ALK. 26,50/28 MOKOMA ALK. 17,50/18 Zugen muistolle: ABDUKTIO, ARMAGEDDON CLOCK, HERO DISHONEST, LIGHTHOUSE PROJECT 10 / 12 TAKE IT OFF! - TAVASTIAN ROCK-DISCO JOKA PE KLO 23.30-04 VAPAA PÄÄSY TAVASTIAN LAUANTAIDISKO JOKA LA KLO 23.30-04 LIPUT ALK. 6 TURKU PE 16.3. JUKKA POIKA & SOUND EXPLOSION BAND 14 / 16 LA 17.3. ELÄKELÄISET, LUOPIOT 13 / 15 PE 30.3. KILPI 10 / 12 LA 31.3. BARREN EARTH 8 / 10 SU 8.4. VIIKATE 15 / 17 TAMPERE 5.4. 18 / 20 PAKKAHUONE & KLUBI KE 14.3. "TÄSTÄ MINÄ TYKKÄÄN" -KLUBI TO 15.3. PE 16.3. LA 17.3. KE 21.3. TO 22.3. PE 23.3. MATTI JOHANNES KOIVU ALK. 8 JANÈ KITTO (AUS) SOLO ALK.12 FAST ELEPHANT LEVYNJULKAISUKEIKKA HOIPPU ORKESTERI ALK.7 AUSTIN LUCAS (USA) ENN.ALK.11,50/12 LEOLA, NURIA ALK. 6 KARI PEITSAMO ROAD HOGS ALK.7 "RAUTAHEPO"-ALBUMIN JULKAISUKEIKKA! KING SAPIENS, HEADSKULL ALK. 7 LA 24.3. BAYON FACE LEVYNJULKAISUKEIKKA ALK. 7 VIIKATE, PELLE MILJOONA UNITED FEAT. TUMPPI VARONEN KOSMIKUD (EST) SÄRKYNEET KATSO LISÄÄ TAPAHTUMIA WWW.KLUBI.NET URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ. SUE » 5 « NRO. Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: Kotimaa37 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys.
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Jimi Tenorin valokuvanäyttely Autobahn on esillä Helsingin Vaasankadun Kingi Kongi -galleriassa 28.3. saakka. "Autot ja liikenne tuhoavat planeettaamme", liikenteessä kuolleita eläimiä kuvannut Tenor kommentoi. Dubstepiä, elektroa, rockia ja rave-elementtejä yhdistelevä Knife Party soittaa Helsingissä kaksi keikkaa. Bändi esiintyy Helsingin The Circusissa 5. ja 6.4. Amerikan itärannikon hip hop -legenda Jungle Brothers saapuu keväällä Suomeen. Vuodesta 1987 toiminut rap-trio nähdään 11.4. Helsingin The Venuessa ja 12.4. Turun Klubilla. HC-post-rockia soittava Deafheaven on kiinnitetty Russian Circlesin Euroopankiertueen lämmittelijäksi. Amerikkalaisbändien ensimmäiset Suomen-keikat ovat Helsingin Virgin Oil Co:ssa 14.4. Swans-vokalisti Michael Gira soittaa 21.4. akustisen soolokonsertin Helsingin Korjaamolla Folks-festivaalin pääesiintyjänä. Tapahtumassa nähdään myös mm. Vuk, Risto, Iida Umpikuja sekä Dumari & Spuget. Ruotsalainen Weeping Willows tekee huhtikuussa Suomen-kiertueen. Yhtye konsertoi 25.4. Turun Klubilla, 26.4. Tampereen Klubilla, 27.4. Joensuun Kerubissa ja 28.4. Helsingin Virgin Oil co:ssa. ertti Kurikan Nimipäivät -bändistä kertova dokumentti Kovasikajuttu / The Punk Syndrome saa teatteriensi-iltansa 27. huhtikuuta. Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaamassa elokuvassa bändiä seurataan treenikämpältä Saksan-kiertueelle ja artistien yksityiselämän intiimeihin hetkiin asti. Pertti Kurikan Nimipäivät on punkbändi, joka perustettiin vuonna 2009. Samana vuonna sai alkunsa myös ohjaajien kiinnostus yhtyettä kohtaan. ­ Näin Pertti Kurikan Nimipäivät ensimmäisen kerran tv-uutisten loppukevennyksessä, Kärkkäinen kertoo. ­ Jätkistä huokuu niin paljon iloa ja hyvää energiaa, että se jäi pysyvästi mieleeni. Kerroin yhtyeestä J-P:lle ja tuottaja Sami Jahnukaiselle, ja aloimme kehitellä ideaa. Otimme yhteyttä Lyhtyyn, jonka tiloissa bändi treenaa. Menimme tapaamaan heitä, ja siitä se lähti. On ollut hemmetin nastaa. Kuvaukset alkoivat heti ensimmäisellä tapaamisella helmikuussa 2010, ja kaksi vuotta myöhemmin elokuva on valmis. ­ Tämä elokuva oli poikkeuksellisen helppo tehdä, J-P Passi sanoo. ­ Usein koko homman mielekkyyden ehtii kyseenalaistaa moneen kertaan ennen kuin elokuva on valmis. Kovasikajutun kanssa ei sellaisia epäuskon hetkiä tullut lainkaan. Lähes joka päivä saatiin talteen usko- » HYVÄÄ ENERGIAA P Pertti Kurikan Nimipäivät huokuu iloa myös valkokankailla. Refused-laulaja Dennis Lyxzénin Invasionen-yhtye saapuu Suomeen kolmelle keikalle. Ruotsalaisbändi nähdään Helsingin Tavastialla 10.5., Tampereen Vastavirta-klubilla 11.5. ja Jyväskylän Musta Kynnys -klubilla 12.5. Psykedeliaa, trancea ja progressiivista rockia yhdistelevä Ozric Tentacles esiintyy Tampereen Pakkahuoneella 19.5. ja Helsingin Tavastialla 20.5. Provinssirock on kiinnittänyt lisää ulkomaisia esiintyjiä: festivaalilla soittavat myös The Gaslight Anthem, Bat For Lashes, Billy Talent, OFF! ja Ewert and the Two Dragons. Provinssirock järjestetään Seinäjoen Törnävänsaaressa 15.-17.6. Ruisrockin 6.-8.7. Turku) perjantain pääesiintyjäksi on varmistunut Pulp. Festivaalin artistikattausta täydentävät myös Pariisin kevät, Apocalyptica sekä Nopsajalan, Junon ja Jonas W. Karlssonin muodostama Elokuu. Ilosaarirock on täydentänyt ohjelmaansa amerikkalaisella Rival Sonsilla ja virolaisella Iiriksellä. Festivaali järjestetään Joensuussa 13.-15.7. mattoman hyvää materiaalia. Tampereen elokuvajuhlilla 8. maaliskuuta ensi-iltansa saaneesta Kovasikajutusta järjestetään maaliskuun aikana useita ennakkonäytöksiä. Elokuva nähdään Doc Lounge -klubeilla Helsingissä (Pacifico 15.3.), Tampereella (Klubi 20.3.) ja Turussa (Dynamo 28.3.). Oulussa elokuva esitetään musiikkielokuvafestivaali Musixinen avajaisnäytöksessä 23.3. ja Joensuussa Kerubi-klubilla 16.3. Kovasikajuttu on monille ensimmäinen kosketus Pertti Kurikan nimipäivät -bändiin, mutta kyseessä ei ole pelkkä elokuvayhtye. Laulaja Kari Aallon, kitaristi Pertti Kurikan, basisti Sami Helteen ja rumpali Toni Välitalon bändi on julkaissut yhden kasettisinglen, yhden vinyyli-ep:n ja split-ep:n Kakka-Hätä 77:n kanssa. Tänä vuonna bändi esiintyy Suomen lisäksi Norjassa ja Sveitsissä suunnittelee studioon menoa. ­ Bändi on meille kaikille tärkeä asia, ja olemme ajatelleet äänittää tänä vuonna uusia biisejä, kertoo Pertti Kurikka. ­ Teemme varmaan kolmen tai neljän biisin ep:n. Siihen laitetaan ehkä biisit Asuntolaelämää, En viihdy kotona, Naapurissa asuu nainen ja Pertin luo kylään. www.kovasikajuttu.fi » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE TWITTER.COM/SUELEHTI SUE » 6 « NRO. 3
• MIKKO KUUSTONEN, ERIN, ARTTU WISKARI, TUMPPI VARONEN, PELLE MILJOONA VANHUUS ROKKAA: TO 29.3. DDT -INATSE KNIFE PARTY LAURI TÄHKÄ -POLTE SIMPLE PLAN BRAND NEW HEAVIES HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT PE 30.3. TO & PE 5. & 6.4. PE 13.4. MA 16.4. LA 28.4. ENNAKOT: TIKETTI ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: WWW.THECIRCUS.FI THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ­ 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI PROUDL PRESENTS PROUDLY PRESENTS: PROUDLY PRESENTS: ROUDLY GRAHAM BONNET (UK) "March Of Death" EXHUMED (USA) TORTURE KILLER TUKKANUOTTA CANNIBAL ACCIDENT THE CAPITAL BEAT SEPULTURA (BRA) SCAR SYMMETRY (SWE) HATESPHERE (DEN) (VIP-kortit/vapaaliput eivät käy) To 15.3. (K-18) 20 LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Ke 14.3. Grouper (US), Tuusanuuskat; 10 Pe 16.3. Pinch (UK); 12 La 17.3. Tommishock, Ruger Hauer; 9 Ke 21.3. Elokuu; vapaa pääsy To 22.3. Oravainen; vapaa pääsy Pe 23.3. Delta Funktionen(NL);10 La 24.3. Black Twig; 7 To 29.3. Church of Misery, Fleshpress; 20 To 29.3. Joonas D. Feelings & vieraat; vapaa pääsy La 31.3. White Hills (US), Demonic Death Judge; 15 La 31.3. CunninLynguists (US), Tonedeff (US); 25 To 5.4. Iceage (DK), Death Laser; 12 Pe 6.4. Cats On Fire; 9 To 12.4. Jad Fair & Gilles Rieder (US/FR), Liimanarina; 15 Ti 17.4. Black Cobra (US), Woodrue; 15 Pe 16.3. (K-18) 16/18 La 17.3. (K-18) 8 To 22.3. + DJ Ultra-Pee-vox To 22.3. (K-18) 32/37 To 29.3. + DJ Poro To 5.4. + DJ Ultra-Pee-vox HAIL! (USA) DAYS OF ANGER (SWE) LUNAR PATH SUNRISE AVENUE Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta.Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. Pe 23.3. (K-18) 23/28 To 12.4. + Ylläri DJ La 24.3. (K-18) 18/20 Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. SUE » 7 « NRO. 3
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) » HUIPPU HÄÄMÖTTÄÄ Turku Bandstand -finaalin jälkeen käynnistyy Rock Academy -projekti turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen vuotuinen bändikilpailu Turku Bandstand on edennyt semifinaalivaiheeseen, ja tässä kuussa on myös finaalin aika. Toiminnanjohtaja Tomi Arvas kommentoi, että nyt ovat käsillä todelliset näytön paikat. ­ Alkuerissä oli monen bändin kohdalla huomattavissa, että oltiin hermostuneita tai vedettiin sellainen "perustreeniveto". Nyt sillä ei enää pärjää. Päästäkseen finaaliin on todella onnistuttava lyhyellä, 15-minuuttisella setillä. Tammikuussa startanneet alkuerät houkuttelivat tänäkin vuonna mukaan suuren joukon yhtyeitä Salo-Laitila-Forssa-akselin Turun puolelta. Arvas luonnehtii tyylilajien kirjoa häikäiseväksi. ­ Joka lähtöön löytyy tekijöitä. Metallin valta-asema ei ole enää yhtä hallitseva kuin muutama vuosi sitten, mutta proge on nouseva genre! Tänä vuonna mukana oli myös kaksi naista soolona, mikä oli todella hienoa. Tänä vuonna Turku Bandstandin yhteydessä pyöräytetään käyntiin Rock Academy -projekti, joka tähtää kokonaisvaltaiseen kouluttamiseen musiikkibisneksen eri osaalueilla. ­ Rock Academy käynnistyy kisan jälkeen. Olemme nyt valitsemassa siihen pääseviä viittä yhtyettä. Lopulliset valinnat tehdään välierien aikana. Kevään mittaan bändeille on luvassa klinikoita ja projektin toimintaan tutustumista. Kesällä kaikki demottavat itselleen "nollatason", josta lähdetään liikkeelle. Syksyllä on luvassa keikkaa, lisää klinikoita ja tarkempaa perehtymistä omaan tekemiseen. Turku Bandstandin finaali on Turun Klubilla lauantaina 24. maaliskuuta. Tuomaristo koostuu Suen toimittajista. » ODOTUSTEN YLITTÄJÄ Jyrockin tekijät vaihtuvat, mutta sen indieidelogia on ja pysyy. jyväskylän jyrockia on järjestetty vuodesta 1985 asti. Promottori Marko Kainulainen kertoo tekijätiimin vaihtuneen mo- neen kertaan ja arvelee, että se saattaa olla Suomen vanhimman sisäfestivaalin pitkän iän salaisuus. ­ Jyrockia järjestävä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta on ja pysyy, ja sen kulttuuritoimintaan tulee joka vuosi mukaan uusia opiskelijoita. Festaria on ollut vuosien aikana järjestämässä satoja eri ihmisiä. Tunnettuja nimiä ovat muun muassa Heikki Salo ja Arto Nyberg. Jyrockin ideana on aina ollut tuoda esille uusia, valtavirralle vaihtoehtoisia bändejä ja artisteja ja tarjota näille esiintymismahdollisuuksia. ­ Mieluummin jotain uutta ja erikoista kuin varmoja mutta ehkä väsyneitä kassamagneetteja. Moni tänä päivänä tunnettu nimi on Jyrockissa esiintyessään ollut vielä varsin tuntematon, kuten 22-Pistepirkko vuonna 1985 tai Don Huonot vuonna 1997. Kainulainen jatkaa, että ennakkoluulottomuus oli avainsana myös tämän vuoden ohjelmistoa rakennettaessa. ­ Kieltäydyimme monista houkuttelevista indiebändien tajouksista, koska ne olisivat olleet sitä mitä Jyrockilta odotetaan. Toisaalta otimme Oranssi Pazuzun kaltaista psykedeelistä blackmetallia, jollaista ei Jyrockissa ole ennen nähty ja kuultu. Jyrock 2012 järjestetään Jyväskylän Ilokivessä 20.-21.4. Festivaalilla esiintyvät muun muassa Azure Blue, Ville Leinonen, Risto Ylihärsilä & Wilunki 3000 duo, Magyar Posse, Siinai, Tundramatiks, Räjäyttäjät, Husky Rescue, Jaakko Laitinen & Väärä Raha ja The New Tigers. » ASEMAN SOIVAT LEVYT Turun levykauppa Aseman äänitteet ovat kuuntelemista varten. osoitteeseen läntinen pitkäkatu 22 Asema-nimisen levykaupan avannut Niko Toiskallio kertoo haudutelleensa ideaa jo parikymmentä vuotta. Nyt olosuhteet olivat otolliset, vaikka levymyynnin laskusta puhutaankin. ­ Asema on varmasti samojen paineiden alaisena kuin muutkin levykaupat. Toisaalta toimintamme on pienimuotoista eikä top 10 -levyjen myynti meitä liiemmin koskettele. Sekä uusia että käytettyjä levyjä myyvä Asema ei ole alansa ainoa edustaja Turussa, kaupungissa kun on useita tasokkaita alan liikkeitä. Toiskallio ei kuitenkaan koe kilpailevansa kenenkään kanssa. ­ Asemaa ei ole tarkoitettu levyhaukkojen metsästysmaaksi. Nämä levyt on tarkoitettu kuunneltaviksi ja soitettaviksi. Keräily keräilyn vuoksi ei kiinnosta minua juuri lainkaan. Se ei tietenkään tarkoita, etten yrittäisi pysytellä kärryillä levyjen markkinahinnoista. Mitä Asema sitten myy? Toiskallion mukaan tarjolla on häntä itseään kiinnostavia levyjä. ­ Hiphop, soul, funk, reggae, disko, jossain määrin indiekin, elektro, skweee... Lähtökohtaisesti aika paljon DJ-levyjä, mitä niillä sitten tarkoitetaankaan. Toivon mukaan myös punklevyjä saadaan pian tarjolle. Kaupalla on enenevässä myös kotimaisten pikku- merkkien uusia julkaisuja vinyylillä ja cd:llä. ­ Levyjen lisäksi tarkoitus on myydä noihin musatyyleihin liittyvää tai muuten kulttuurisesti kiinnostavia dvd:itä ja kirjoja, ja myös graffiti-asioita on tarkoitus sisällyttää valikoimiin. Oma levykauppa on Toiskalliolle toteutunut haave. Mistä Asemalla nyt haaveillaan? ­ Toivon, että Asema on olemassa vielä vuodenkin päästä. Askel kerrallaan. KUVA: ATTE HEINONEN » TOUR DE ROADNESS Kairon; IRSE! ja Julias's Window tekevät yhteiskiertueen. etelä-pohjanmaalta ponnistavat kairon; IRSE! ja Julias's Window tekevät maaliskuussa yhteiskiertueen. Kuuden keikan suma on nimeltään Tour de Roadness. Kairon; IRSE! soittaa 70-lukutyylistä, psykedeelistä musiikia, jossa on popsävyjä ja rockin säröä. Bändi itse luonnehtii tyyliään "kaustrockiksi" ja "surinapörinäshoegazeksi". Julia's Window puolestaan on pop- ja metallisävyinen vaihtoehtorockyhtye, joka muotoilee soundiaan koneiden sykkeellä ja avokätisesti käytetyillä efekteillä. Bändit esiintyvät Tampereen Yo-talolla (22.3.), Vaasan Leipätehtaalla (23.3.), Kokkolan Bar West Coastissa (24.3.), Helsingin Bar Loosessa (29.3.), Jyväskylän Redneckissä (30.3.) ja Seinäjoen rytmikorjaamolla (31.3.). 15.3. 17.3. 24.3. 30.3. 31.3. 6.4. 7.4. JUHA TAPIO ASA JO STANCE, SOUL OPERATORS PARIISIN KEVÄT SARA, KAIRON; IRSE!, JULIA'S WINDOW VIIKATE, KOSMIKUD (EST) APULANTA, SO LONG SISTERS VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI www.rytmikorjaamo.fi SUE » 8 « NRO. 3
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN Heimolinnankatu 2, 32200 Loimaa 17.03. Dead City Hooligans w/ Mugshot (PubRock) 19.03. Live Blues Monday: Metsberg Group 24.03. Wedding Crashers (Powerpop) 26.03. Live Blues Monday: Metsberg Group 31.03. Purplestone (Hardrock coverband) 02.04. Live Blues Monday: Metsberg Group 05.04. Gangster of Love (Rock / Blues) 07.04. Lizard Dance (Stoner/Biker rock) 14.04. Akunkengät (Suomirock) 16.04. Live Blues Monday: Metsberg Group Vapaa pääsy, K18, A-oikeudet, Avoinna 03 asti » MAAILMA MUUTTUU DJ ESKOSENI V uosituhannen vaihteessa Radiolinja-nimisellä teleoperaattorilla oli wap-palveluja mainostanut Dj Esko -niminen maskotti, joka ärsytti olemassaolollaan kahta turkulaista dj:tä; legendaarista Dj Esko Routamaata, joka vielä tuohon aikaan taisi soittaa levyjä ilman sukunimeään ja minua, joka näytin aurinkolasit päässä kuulemma aivan Dj Eskolta. Wap-palveluja ei enää ole, ei myöskään Radiolinjaa eikä Dj Eskoakaan, mutta alkeellisen wapin tilalle ovat tulleet älypuhelimet ja tabletit, jotka uhkaavat muuttaa maailman. Viime syksynä ostin itse tablettitietokoneen aikomuksenani käyttää sitä puhtaasti musiikin tekemiseen. Kannustimena ostopäätöksessä toimi Moogin juuri julkaisema AniMoog -softasyna, jonka sai rajoitetun ajan ostaa alle eurolla. Hiljalleen tämä syntetisaattoriksi ostettu ihmelaite on korvannut kotonani osittain levysoittimen, lehtihyllyn, keittokirjan ja suurilta osin myös paperin ja kynän. Lehtien suhteen olen aina ollut irtonumero-ostaja. Vihaan puhelinmyyjiä, enkä ole Aku Ankan jälkeen halunnut sitoutua mihinkään lehtiin vuodeksi kerrallaan. Ostan paljon lehtiä, mutta jätän irtonumeron ostamatta ja valitsen jonkun kokonaan toisen lehden, mikäli kannessa ei ole minua kiinnostavia juttuja. Se on valinnan vapautta. Viimeisen kahden viikon aikana olen kuitenkin tilannut kotiini kaksi amerikkalaista lehteä; Juxtapozin, jota en koskaan raaski ostaa irtonumerona ja Spinin, jota luen aina mielelläni, mutta joka on tuntunut ohuenlaiselta läpyskältä hintalappuunsa nähden. Syy tilauksiin on ollut se, että molempien vuositilaus digitaalisena versiona on maksanut suunnilleen saman verran kuin mitä yksi irtonumero maksaa kaupassa. Kun mainion lehden vuositilaus maksaa alle 8 euroa, on ostokynnys melko matalalla. Myös se, että iso kasa lehtiä kulkee aina mukanani kaikkialle lisäämättä laukun painoa ollenkaan on myös vahva tekijä halussa siirtyä digitaaliseen lukemiseen. Oman vuoron odottelu erilaisissa virastoissa tai tylsä hetki kahvilassa muuttuvat mielyttävämmiksi kun laukussa on valtava valikoima eri alojen lehtiä. Vuosien paperilehtiostokset täyttävät suuren kirjahyllyn liki puolilleen eikä mikään asia maailmassa paina niin paljon kuin lehdet, eivät edes vinyylilevyt. Lehtien ostaminen digitaalisina tukee omia viimeaikaisia pyrkimyksiäni askeettisempaan, pelkistetympään elämään. Seuraava muuttomme tulee olemaan edellistä selkeästi kevyempi. Lehtikustantamisen murroksesta on kirjoitettu paljon sekä Suomessa että muualla. Viimeisimpiä aihetta sivunneita uutisia ovat Helsingin Sanomien siirtyminen tabloidikokoon vuodenvaihteessa ja Sanoman päätös myydä kaikki Rkioskinsa norjalaiselle Reitan Groupille ja siitä vääjämättä seuraava lehtivalikoiman supistuminen Suomessa. Asiantuntijoiden mukaan tablettitietokoneita ostavat lähinnä korkeasti koulutetut ja hyvätuloiset ihmiset, mutta minä en ole kumpaakaan. Ostin iPadin koska näen siinä tulevaisuuden; musiikintekemisen, lukemisen, televisionkatselun, pelaamisen ja monen muun minua kiinnostavan asian tulevaisuuden, jonkalaista Dj Esko ei osannut villeimmissä unissaankaan kuvitella. En kuitenkaan ole Apple-uskovainen, päinvastoin. Suurimman osan töistäni teen yhä Windows-läppärilläni, mutta Adoben julkaistua hiljattain Photoshop Touchin iOS:lle ja Pagesin tasoisen tekstinkäsittelyohjelman ilmaantuminen appstoreen näyttävät, että tämäkin asia saattaa lähitulevaisuudessa muuttua. Toisaalta olen myös huomannut, että digitaalisen lehti-innostuksen myötä käynnit lähimmässä lehtipisteessä eivät ole juurikaan vähentyneet. Käyn edelleen silmäilemässä lehtiä, joita ei digitaalinen lehtikauppa tarjoa ja ostelen mielelläni tiettyjä julkaisuja paperiformaatissa. Sen sijaan digitaalinen lukeminen on lisännyt omaa lukemistani ylipäänsä. Olen lukenut iltalukemisina syväluotaavia juttuja Tumblr:in 25-vuotiaasta perustajasta David Karpista ja digitaalisesta rahayksiköstä Bitcoinista, jotka molemmat sai luettua ilmaisina näytteinä digitaalisesta lehtikioskista. Olen tuntenut sivistäväni itseäni uudella tavalla lukemalla lehtiä, jotka eivät lehtipisteen hyllyssä ollessaan kiinnostaisi minua tippaakaan. Pääasiallinen syyni digitaalisten lehtien lukemiseen on niiden edullisuus perinteisiin painotuotteisiin nähden. Kun Future Music -syntetisaattorilehti maksaa mukana olevan dvd-levynsä vuoksi 15 euroa, saa sen ladattua iPadilleen alle neljällä eurolla ja hintaan kuuluu latauspalvelu, josta lähes kaiken dvd:llä olleen sisällön saa ladattua itselleen kaupan päälle. Köyhä ja huonostikoulutettu meikäläinenkin osaa laskea, että sillä 11 eurolla, joka jää yli, ostaa monta kiloa perunoita. Itse odotan lehtikustantamisen murrosta jännittyneenä ja innolla. Kunhan kustantajat hylkäävät paperilehtien pdf-toisinnot ja ymmärtävät saksalaisen Lodownin tapaan digitaalisen lehden rajattomat mahdollisuudet web-linkkeihin ja musiikin, animaation ja videon istuttamiseen suoraan lehden sivuille, niin alamme elää kokonaan uudenlaisen median aikaa. Siihen asti poimin molemmista maailmoista parhaat palat. Lataan lehtien vuosikertoja taskurahalla, käyn ostamassa hienot taidelehdet paperisina ja haen ilmaisjakelulehdet kuten tämän Suen heti ilmestymispäivänään jakeluständeistä. TOMI TUOMINEN LOIVARI ry Sivulla keikkakalenteri. Liity myös facebook ryhmään Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue Keikat alkavat arkisin klo 21.30. Viikonloppuisin klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 21.30 (yksi bändi). Ke-su-iltoina 2:n eteispalvelumaksu. Ohjelmailtoina lipunmyynti alkaa klo 20. Opiskelukortilla 1:n alennus ovilipuista. Ei koske loppuunmyytyjä keikkoja eikä erikoisohjelmistoja. Aukioloajat: Ma-ti klo 16-02, ke-la klo 16-04 ja su klo 18-04. BAR LOOSEN KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01, ke-la klo 16-03 ja su klo 18-01. Annankatu 21, 00100 Helsinki K-22 Pe 16.3. EMERGENZA FESTIVAL klo 19.30 Ks. lineup www.barloose.com Liput 9, suoraan bändeiltä 8 + klo 23 HELLHOLE RATRACE Dj's Poika @ Hirviö Liput 3 La 17.3. EMERGENZA FESTIVAL klo 19.30 Ks. lineup www.barloose.com Liput 9, suoraan bändeiltä 8 + klo 23 THE BIG SHAKE! Dj's Sampsa Vilhunen & Vesa Yli-Pelkonen Liput 3 Su 18.3. klo 23 LATE NIGHT @ BAR LOOSE! Dj Mortti Vapaa pääsy. Ke 21.3. NEW DEADLINE, SUPERSCAR Liput 6, ennakot alk. 5 To 22.3. FREAKS OF THE REVOLUTION, DAGGERPLAY Liput 5 + klo 23 TURN IT LOOSE! Dj's Tytti & Cool Banana Liput 3 Pe 23.3. HYPNOMEN Liput 8, ennakot alk. 6 + klo 23 GIRLS & BOYS! Dj's Mortti & Vertti Liput 3 La 24.3. NOPAT + TOPI SAHA Liput 7, ennakot alk. 5 + klo 23 TURN IT LOOSE! Dj's Tytti & Cool Banana Liput 3 Su 25.3. klo 19 WIZARD OF LOOSE -musavisa. Vapaa pääsy. + klo 23 LATE NIGHT @ BAR LOOSE! DJ JS STRUMMER Vapaa pääsy. Ke 28.3. TOOT TOOT - levynjulkkarit, SNIPE DRIVE Liput 6, ennakot alk. 5 To 29.3. La 31.3. Su 1.4. Ke 4.4. To 5.4. Pe 6.4. La 7.4. ROADNESS PRESENTS: KAIRON:IRSE!, JULIA'S WINDOW Liput 4 THE NEW TIGERS + SUPPORT, Dj John Wayne Liput 8, ennakot alk. 6 STUPIDO-KLUBI! ks. www.barloose.com IIRIS (EST) Levynjulkkarit! Liput 8, ennakot alk. 6 klo 24 NRGM dj's Liput 3 BAYON FACE, RIVERDOG SAMSON, Dj John Wayne Liput 6, ennakot alk. 5 THE BLACK EXPLOSION (SWE), MONDO TWIST, KOTOISAT SÄVYT Liput 7, ennakot alk 5 + klo 23 GIRLS & BOYS! Dj's Mortti & Vertti Liput 3 THE BLANKO, THE HOLLOW, Bar Loose dj's Liput 10, ennakot alk. 8 Pe 30.3. MELROSE, RAMBAMALAM, Dj Lord Fatty Liput 12, ennakot alk. 10 on turkulainen tiskijukka, joka pointtinsa osoittaakseen kirjoitti kaikki tähän myös ilmaisena iPad-sovelluksena saatavilla olevaan lehteen kirjoittamansa jutut iPadillään. Su 8.4. Ke 11.4. KARMA TO BURN (US) + SUPPORT Liput 16, ennakot alk. 14 BAR LOOSEN ENNAKKOLIPUT WWW.TIKETTI.FI SUE » 9 « NRO. 3
• PE 4.5. THE CIRCUS, HELSINKI » JAZIN SYVIN OLEMUS Killing Joken Jaz Coleman rakastaa riskejä, sillä maailma tarvitsee energiaa ja asennetta. M itä musiikkiin tulee, minulle ei annettu valinnanvaraa. Äitini on aasialainen, ja aasialaiset äidit ottavat lastensa koulutuksen vakavasti. Reagoin musiikkiin vahvasti jo vauvana. Viiden ja seitsemän ikävuoden välillä minulla oli kolme lähes uskonnollista henkistä elämystä, jotka musiikki laukaisi. Vanhempani päättivät, että minä suuntaudun musiikkiin. Ei minulta kysytty, halusinko olla vaikka veturinkuljettaja tai lentäjä. Eikä kysytty veljeltänikään, joka ohjattiin tieteen tielle. Hänestä tuli yksi alansa johtavista tutkijoista. Vanhempani ovat ateisteja, mutta minä olin lapsena hyvin uskonnollinen. Isä ja äiti eivät pitäneet siitä, mutta antoivat minun laulaa kirkkokuorossa. Kirkkomusiikki rauhoitti minua. Kuoroissa laulamisen lisäksi kävin piano- ja viulutunneilla. The Rolling Stonesin kitaristi Brian Jones oli perhetuttumme. Setäni oli hänen koulukaverinsa, ja Brian oli usein yötä meillä. Elämäni oli pelkkää musiikkia, mutta rockista en tiennyt mitään. Käännyin klassisesta musiikista rock'n'rolliin vasta viisitoistavuotiaana. Muistan hyvin päivän, jona löysin rockin. Tapasin orkesteriharjoituksissa kauniin viulistitytön, joka kysyi: "Etkö kuuntele mitään muuta kuin klassista?" En, vastasin. Mitä muuta? Poppiako? "Niin, tai kokeellista rockia, vaikka Caniä", hän sanoi. Can? En ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta yhtyeestä. Tyttö kutsui minut huoneeseensa kuuntelemaan kasetteja. Sitten hän kysyi, että miten suhtaudun huumeisiin. Sinä iltana minä rakastuin rock'n'rolliin, kokeilin ruohoa ja menetin poikuuteni! Ja sitten minä sekosin täysin. Aloin pukeutua mustiin ja rötöstellä. MAAILMAN LAPSI ennen kuin täytin 16, tililläni oli kolme huumerikosta ja apteekkimurto. Kieltäydyin käymästä koulua. En halunnut muuta kuin perustaa bändin. Perustin Killing Joken teiniikäisenä. Tämä bändi on ollut miSUE JEREMY "JAZ" COLEMAN Syntynyt 26.2.1960 Cheltenhamissa, Englannissa, asuu Uudessa-Seelannissa Muusikko, säveltäjä, sanoittaja, laulaja, multi-instrumentalisti, tuottaja Tehnyt mm. rockia, klassista musiikkia ja elokuvamusiikkia Ajankohtaista: Killing Joke -albumi MMXII ilmestyy huhtikuussa nun yliopistoni. Sama pätee bändikavereihini ­ kaikki Killing Jokessa ovat itseoppineita ihan kaikessa! Eli jos ei pärjää koulussa, ei välttämättä silti ole surkimus. Sitä paitsi suurin osa virallisesta koulutuksesta tähtää ainoastaan uuden orjaluokan luomiseen. Koulutus on painottunut tiedeaineisiin, tekniikkaan ja matematiikkaan. Sillä pyritään lisäämään tuottavuutta ja sitä myötä taloudellista kasvua. Itse panen ihmiskunnan hyvinvoinnin aina kapitalistisen kasvun edelle. Uskon ultravihreään vallankumoukseen. Se on vihreää sosialismia, joka ei perustu Marxin yhteiskuntateoriaan. Idea on se, että meidän täytyy korjata välimme tähän planeettaan, joka hoitaa ja ravitsee meitä. Jotta ultravihreä vallankumous onnistuisi, sillä on oltava sekä käytännöllinen että henkinen ulottuvuus. Mihin tiede on meidät saattanut? Mitä sellaista se on tehnyt, josta on oikeasti hyötyä? Tiede ilman hengellisyyttä ja omaatuntoa tuhoaa sielun ja orjuuttaa. Meihin halutaan asentaa mikrosirut, joita voimme vilauttaa ostoksia tehdessämme. Sitä ihmiskunta ei tule hyväksymään. Myöskään järjestäytyneet uskonnot eivät ole saaneet aikaan mitään hyvää. Kirkot on tuhottava. Niiden tilalle on perustettava Jumalaisen Äiti Maan hedelmällisyysusko. Tarvitaan kapina, sosiaalis-uskonnollinen vallankumous, joka palauttaa kunnioitukseen Gaiaa, biosfääriä kohtaan. Mutta tällaisesta on vaarallista puhua. Ihmiset eivät ole vielä valmiita. Emme myöskään saa antaa maailman väkiluvun nousta kymmeneen miljardiin, koska siinä vaiheessa ihmiskunta muuttuu yhdeksi eläväksi organismiksi. Mutta toisaalta, jos alamme vähentää planeetan asukkaita, menetämme inhimillisyytemme. Vain luonnonmullistus voi meidät pelastaa. Minä uskon kylistä koostuviin yhteisöihin, pieniin omavaraisiin alueisiin, jotka pystyvät huolehtimaan itsestään. Suomalaisista osaavat pitää parhaiten huolta suomalaiset. On kuitenkin tärkeää, että on olemassa kansakuntien neuvosto. Sen tosin pitäisi ohjata ihmiskuntaa pois kaikesta kestämättömästä kuten ydinvoimasta, mitä se ei tällä hetkellä tee. Ilmeisesti tarvitaan vielä pari uutta Fukushiman onnettomuutta. Tämä kaikki masentaa minua suuresti, koska minulla on lapsia. Asun nykyisin Uudessa-Seelannissa, koska siellä on vielä toivoa jäljellä. Olen asunut myös Islannissa, Sveitsissä ja Tsekissä. Jälkimmäisessä oli aikoinaan huvittavaa seurata, miten kansa siirtyi kommunismin orjuudesta suoraan kapitalismin orjiksi. Liikun ympäri maailmaa, koska olen mustalainen, joka ei osaa olla aloillaan. Olen sekarotuinen mies, joka ei kuulu mihinkään kulttuuriin. Tällaisen tyypin on helppoa sopeutua maailmankansalaiseksi. Olen syntynyt Isossa-Britanniassa mutta minulla ei ole mitään henkisiä siteitä sinne. Olen paneurooppalainen ihminen. Uskon tähän yhtenäinen Eurooppa -kokeiluun. Mitä muuta on Euroopan lisäksi? Yhdysvallat ­ maa, jossa hallitus kiduttaa ihmi- siä! Kiina ­ maa, jossa 17-vuotias saa kuolemantuomion polkupyörävarkaudesta! Eurooppa voisi tuoda järjen valon tämän hulluuden keskelle. Vahva Eurooppa voisi tehdä tästä planeetasta sivistyneen ja elinkelpoisen. Minä katson maailmaa globaalista näkökulmasta. Haluaisin näyttää ihmisille, millainen maailma on. Haluaisin johtaa matkoja Amazonille ja vaikka minne, jakaa kokemuksiani ja saada vuorovaikutuksessa jotain itselleni. USKALIAS UNELMOIJA elämäni on sellaista, että hyppään suoraan syvään päähän ja alan uida. Esimerkki: koska olen säveltänyt klassista musiikkia, minua pyydettiin kerran johtamaan sinfoniaorkesteria konserttiin, jonka yleisössä istui maan presidentti. En ollut eläissäni pidellyt tahtipuikkoa, mutta enhän minä sitä kenellekään kertonut, koska silloin en olisi päässyt kokeilemaan orkesterinjohtamista. Seisoin illan peilin edessä ja treenasin. Konsertissa kukaan ei huomannut, että olin ensi kertaa asialla. Rakastan hulluja, jotka uskaltavat ottaa riskejä. Koululuokasta minä poimisin kaikki häiriköt ja kyseenalaistajat ja suunsoittajat ­ ja käskisin kaikkien muiden suksia kuuseen. Maailma tarvitsee energiaa ja asennetta. Liian monet hokevat, että "olen liian vanha tekemään sitä ja tätä..." Mitä paskaa! Mitä esimerkiksi musiikin soittaminen on? Sitä, että tuottaa upeaa soundia! Miten ikä siihen liittyy? Ei yhtään mitenkään! Yksi tuttavani teki väitöskirjan sanskritin kielestä yli 70-vuotiaana. Säveltäjäystäväni Philip Glass oli vielä 45-vuotiaana taksikuski! Elämässä pitää uskaltaa. Pitää valmistautua, kerätä tietoa ja tehdä asioita. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Minä olen tehnyt kaikenlaista, koska en ole kiinnostunut ongelmista vaan ratkaisuista. Ja vielä on paljon tekemättä. Olen säveltänyt uutta, vallankumouksellista musiikkia, jota kukaan ei ole vielä kuullut. Tänä vuonna aion viimein äänittää sitä. Teen Lontoon sinfoniaorkesterin ja kuoron kanssa suurteoksen, joka käsittelee ihmiskunnan tilaa ja lopun aikaa. Haluaisin perustaa rockkouluja joka puolelle maailmaa. Ne olisivat taidekeskuksia, joihin kaikenikäiset ihmiset voisivat kokoontua luomaan yhdessä. Siellä olisi työpajoja ja välineitä, joihin pääsisi helposti käsiksi. Tämä on tarjous: tulen ja teen Suomeen sellaisen ruoka- ja rakkauspalkalla. Elämme ajassa, jossa itse aika sulaa. Esimerkki: kun saan idean, voin julkistaa sen globaalisti miltei samalla hetkellä. Tällainen elämänrytmi muokkaa ajan käsitettä, ja universumin liike kiihtyy kohti singulariteettia. Koska tämä aika kiinnostaa minua, Killing Joken uusi levy on nimeltään MMXII eli 2012. Koittaako tänä vuonna maailmanloppu niin kuin on ennustettu? Saa nähdä. Jos maailmanloppu tulee joulukuussa, minä lähden täältä rokaten! Killing Joke nimittäin soittaa silloin Uudessa-Seelannissa End of the World Party -festivaalilla. Onko meillä vielä aikaa? On niin paljon kaikenlaista, mitä haluaisin vielä tehdä. Tehkää tekin! Tehkää lista unelmistanne ja toteuttakaa ne! « HENKILÖKUVA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA SPINEFARM » 10 « NRO. 3
• DUDE LADY LOOKS LIKE A Pe 16.03. Doris LIVE: The Spoonshiners + Cry Bar, Dj Jirci, 6 La 17.03. Dj Laurila, 5 Su 18.03. Supersunnuntai, Dj Laurila, 2 Ti 20.03. Supertiistai, Dj Mr. Willy, 2 Pe 23.03. Doris LIVE: Avasaxa + Burning Hearts, Dj Antti Hietala (HTDJ!), 6 La 24.03. Dj Laurila, 5 Aleksanterinkatu 20, Tre ravintoladoris@gmail.com · www.ravintoladoris.fi Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 Ikäraja kakskyt vee Ei ikärajaa, rajattu ann iskelualue, klo 20-(24 ) Su 25.03. Supersunnuntai, Dj Miguli, 2 Ti 27.03. Supertiistai, Dj Eetu, 2 Pe 30.03. Aarrearkku-klubi, pelkkää retroo ja klassikkoo, Dj:t Jussi ja Tomi, 5 La 31.03. Dj Jussi, 5 Pe 06.04. Doris raskaana-klubi, Dj Mr. Willy, 5 Pe 13.04. Doris LIVE: Delay trees + Black Twig, 6 Impaled Nazarene, Cancerous Womb, Damngod, Fleshpress La 17.3. klo 21 20 / 18 S-etuhinta. Ovelta 23 Pe 16.3. klo 20.15 16 / ovelta 18 Haloo Helsinki! Lämppäri: New Deadline La 24.3. klo 21 21 / ovelta 24 Lauri Tähkä Mokoma Pe 30.3. klo 21 18 / ovelta 21 La 31.3. klo 21 18 / ovelta 21 Lämppäri: Unborn Generation To 5.4. klo 21 20 / ovelta 23 Stam1na Happoradio Pe 6.4. klo 21 21 / ovelta 24 Sunrise Avenue Reckless Love La 7.4. klo 21 20 / ovelta 23 Pe 13.4. klo 21 18 / 21 ovelta Notkea Rotta, SMC Lähiörotat Jukka Poika, Raappana & La 14.4. klo 21 20 / ovelta 24 to 22.3. YO-talo. Tampere w/ Streak and the Raven pe 23.3. Leipätehdas, Vaasa la 24.3. West Coast Bar, Kokkola to 29.3. Bar Loose, Helsinki pe 30.3. Redneck, Jyväskylä la 31.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki w/ Sara Sound Explosion Band Pe 20.4. klo 21 20 / 23 ovelta Poets of the Fall Viikate Pe 27.4. klo 21 20 / ovelta 23 La 28.4. klo 20.30 20 / ovelta 23 Entwine & Before the Dawn Pe 11.5. klo 21 25 / ovelta 28 Rähinä Live Muutokset mahdollisia. SIBELIUSTALON LIPPUKASSA. Ankkurikatu 7, Lahti. Avoinna ma-pe 13-17. Ei toimitusmaksua. p. 0600 39 3949 (1,49 / min + pvm) puhelinvaraukset ma-pe klo 11-17. LIPPUPALVELUN KAUPAT JA NETTI Toimitusmaksut alk. 2,50 / lippu. www.roadness.com Ovimyynti alkaa konserttipäivänä 1,5 tuntia ennen keikkaa. www.finlandia-klubi.fi SUE » 11 « NRO. 3
• » VASTASSA HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVAT JARMO KATILA " Lähdemme keikoille nälkäisin mielin ja haastajan asemasta. SUE » 12 « NRO. 3
• A OMA HAAMU Apulanta on täyttänyt 20 vuotta ja tehnyt yksitoista albumia. Uusimmalla levyllään bändi taistelee myös omaa tuotantoaan vastaan. P itkän linjan yhtyeellä on se taakka kannettavanaan, että aikaisemmat tekemiset vaikuttavat kaiken uuden tuotannon vastaanottamiseen. Vaikka Apulanta ei ainakaan kitaristi-laulajansa Toni Wirtasen laulaessa voisi tehdä musiikkia salanimellä, jolloin menneisyyden taakkaa ei olisi, kiehtoo ajatus häntä. ­ Tuo on älyttömän mielenkiintoinen tilanne, että mitä jengi ajattelisi. Kaikella tuotannollaan kilpailee omaa haamuaan vastaan niin hyvässä kuin pahassa. Varmasti jotkut ottavat sen aika paljon positiivisemmin kuin mitä ansaitsisikaan, koska ovat diganneet jostain aikaisemmasta. Toisaalta joillekin tämä yhtye on semmoinen kirosana, että on ihan sama mitä tekee, niin se on paskaa jo lähtiessään. ­ Olisi se todella mielenkiintoinen kokeilu, mutta ei tämä minun lauluääneni miksikään muutu ja sen tunnistaa heti. Toisaalta on siistiä, että bändillä on oma soundi. Kun Apulannan yhdestoista pitkäsoitto Kaikki kolmesta pahasta julkaistaan 14. maaliskuuta, on edellisen Kuutio-levyn ilmestymisestä vierähtänyt reilu kolme vuotta. Koko aika ei mennyt suinkaan uutta albumia tehdessä, sillä yhtye piti taukoa lähes kokonaisen vuoden. Tauko tuli tarpeeseen mutta oli Wirtasen mielestä liian pitkä. ­ Lomavuosi ei palvele mitään, paitsi jos olisi joku selkeä asia, mitä varten sen ottaisi. Tekisi lapsen tai rakentaisi talon. Mutta kun ei ollut mitään järkevää tekemistä, se meni turhan pyörimiseksi. Tuommoinen taukoilu tekee sen, että kehittyy vain järjetön määrä energiaa ja on todella vaikeaa repiä itseään mihinkään töihin sen jälkeen. Tai ylipäätään mihinkään luovaan toimintaan. Vaikka voisi kuvitella, että pitkän tauon aikana ehtii rauhassa suunnitella tulevia kuvioita ja antaa luovuuden kukkia, ei ainakaan Apulannalla käynyt niin. ­ Taukoilu tappaa kaiken luovuuden ja ajattelun, ja ihminen tylsistyy. Nyt ymmärrän itse asiassa paremmin pitkäaikaistyöttömiä. Aktivoituminen ei ole oikeasti kovin helppoa sen jälkeen. Apulanta pakotti itsensä liikkeelle lyömällä lukkoon studiopäivät. Wirtasen päässä syntyi paljon ideoita tauonkin aikana, mutta motivaatio niiden jalostamiseen puuttui. ­ Sitten kun tiesi, että meillä on studio kuukauden päästä, sain motivoiduttua ihan eri tavalla. Kuten vanha totuus sanoo "pakko on paras muusa". Niin kävi tässäkin. SOITTOTATSI HUKASSA kun apulanta palasi tauolta keikkalavoille loppuvuodesta 2010, oli trio jo käynyt studiossa äänittämässä uutta materiaalia. Uuden levyn oli nimittäin ensin tarkoitus ilmestyä keväällä 2011, sitten saman vuoden syksyllä. Koska soittotatsi ei ollut kunnossa, lähti bändi hakemaan sitä keikoilta. ­ Kun on vuoden soittamatta yhdessä, SUE unohtuu millaista se on. Aika moni asia piti opetella uudestaan. Yhteissoittoa ei opi treenaamalla, vaan se tulee keikoilla. Bändi ei ollut ihan niin iskussa kuin olisi pitänyt olla, että voi tehdä levyn. Kadonnut tiukkuus soittoon löytyi, ja levynteko lähti rullaamaan syyskiertueen jälkeen. Soittaminen sujui rennommin kuin aikoihin. Bändi sai äänitykset valmiiksi helmikuussa 2012. ­ Uskon, että levynjulkaisua kannatti siirtää. Olen vahvasti sitä mieltä, että kun saimme tehdä nuo viime vuoden sata keikkaa, se kuuluu soitossa hyvänä tiukkuutena, ja ilmaisu on aika paljon karsitumpaa. Apulanta halusi tehdä uudelle levylle biisejä, joita on mukava soittaa. Siinä bändi Wirtasen mukaan onnistui. ­ En sitten osaa sanoa, kuinka hyvin se, että itsestä on hauska soittaa korreloi sen kanssa, että jengistä on hauska kuunnella. Mutta nyt ei auta yhdennellätoista levyllään enää ajatella, mitä muut ajattelevat. Se täytyy lähteä itsestä. Kaikki kolmesta pahasta syntyi Apulannalle tavanomaisesti eli siten, että ensin tehtiin musiikki, johon Wirtanen kynäili lyriikat. Tekovaiheessa kokonaisuus ei ollut mielessä, vaan albumi rakentui kappale kerrallaan. ­ Emme oikeastaan kelanneet yhtään sitä, millaisia biisejä voi tai pitäisi tehdä. Kyse ei ole siitä, ettemme välittäisi siitä mitä teemme. Meille on kehittynyt sellainen itseluottamus, että mielestämme meillä on oikeus tehdä mitä huvittaa. Emme hirveästi ajattele sitä, mitä ihmiset ehkä odottavat. KEIKKAILUN HAASTEET keikoille lähteminen uuden levyn biisien kanssa jännittää Apulantaa vuosien kiertämisestä huolimatta. ­ Bändille on aina uusi alku, kun tulee levy, Wirtanen sanoo. - Huomioitavaa on, että on kulunut kolme ja puoli vuotta siitä, kun meiltä on tullut uutta isompaa julkaisua. Toki se LA 7.4. RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI vähän jännittää. Nälkäisin mielin ja haastajan asemasta olemme lähdössä. Kiva lähteä soittamaan uusia biisejä. Tauon jälkeinen paluu lavoille sujui loistavasti, mikä saakin Wirtasen miettimään, oliko sittenkään kovin järkevää keikkailla ilman uutta materiaalia sadan keikan verran. ­ Jos ajattelee bisnesvetoisesti, sen olisi pitänyt olla meidän levynjulkkarirundi. Tuollainen tauolta paluu -kiertue ja sitten sata keikkaa perään saa jännittämään sitä, jaksaako jengiä kiinnostaa tämä meidän tuleva rundi. Huoli tyhjistä saleista lienee turha, sillä Apulannalla riittää pitkäaikaisia faneja, jotka kiertueesta toiseen käyvät useammalla keikalla saman kiertueen aikana. ­ Se on myös bändille haastavaa, että miten tarjota yleisölle mielekäs veto joka ilta. Eihän se voi olla aina sama setti. Silloinhan se muuttuu melko tylsäksi. Toisaalta tasapainoilemme sen kanssa, että jotkut muut eivät käy katsomassa kuin yhden keikan vuodessa tai yhden keikan ikinä. Heille pitäisi pystyä tarjoamaan riittävästi sitä sellaista klassikkomatskua, jota sellaiset ihmiset haluavat kuulla. Jos biisilistan kasaaminen on haastavaa, tuottaa Wirtaselle hieman päänvaivaa myös vastaaminen siihen, onko keikkailu levyjen tekemistä mielekkäämpää vai toisinpäin. Niiden välinen suhde on hänen mukaansa symbioottinen. Molemmat ovat tärkeitä, eikä ilman toista olisi toista. ­ Biisien tekeminen on tietynlaista itseilmaisua, ja omien tunteiden käsitteleminen lyriikoiden kautta on tosi tärkeä osa, vaikkei sitä aina halua myöntää itselleen. Toisaalta joskus uusia biisejä tekee ihan vain siksi, että tuntuisi tyhmältä mennä keikoille vetämään vanhoja. Molemmat ruokkivat toisiaan: keikkojen tekeminen ruokkii sitä, että haluaa tehdä uutta ja uusien biisien tekeminen ruokkii sitä, että niitä haluaa mennä esittämään. ­ Kuitenkin taitaa olla niin, että tärkeintä ovat ne keikat. Eihän sitä voi kiistää. « TÄYTEBIISISTÄ HITIKSI appaleet elävät omaa elämäänsä albumien päätyessä kuuntelijoiden levysoittimiin ja ipodeihin. Joskus yleisön rakastamiksi suosikeiksi kasvavat biisit, joissa ei alun perin ollut bändin mielestä hittipotentiaalia. Apulannan tuotannosta tällainen kappale on vuonna 2005 ilmestyneen Kiilan Armo. Biisi ei aluksi kuulunut edes keikkaohjelmistoon. - Armo on viimeinen biisi, joka Kiilalle levylle tehtiin, kun piti tehdä jotain. En oikein usko- K nut itse siihen, kun se ei ole slovari eikä nopea. Ajattelin, ettei Armo ole kovinkaan kummoinen. Murruimme kuitenkin yleisön jatkuvista toiveista ja rupesimme vetämään sitä keikoilla. Siitä on kyllä tykätty, vaikken itse ajatellutkaan niin käyvän. Kappaleesta julkaistiin vielä samana vuonna EP, johon tuli neljä muuta raitaa ja joka nousi listaykköseksi. - Sen piti olla semisti mauton eeppistelypala, mutta ilmeisesti se kiteytti jotain sellaista, joka kosketti. » 13 « NRO. 3
• ­ Siinä biisissä soittaa jousikvartetti, mikä oli uusi kokemus minulle. The Soundtrack of Our Livesin Martin Hederos auttoi järjestelyissä ja sovituksissa. Olihan se kallista, mutta biisiin tuli hienoa ELO-fiilistä! Sävellys on kumarrus Cheap Trickin suuntaan. HYVÄ BOOGIE tietokone- ja konsolipelit ovat tehokas tapa promotoida bändejä. Moni nuori törmää uuteen ja vanhaan musiikkiin juuri pelien pyörteissä. 70-luvun rockia rakastavan Nicke Anderssonin maailmaan moderneimmat videopelit eivät oikein sovi. Imperial State Electricin ainoa satsaus pelimusiikkimarkkinoilla onkin perinteisen lautapelin kylkiäiseksi tehty cd-single. Kyseinen peli on Rock Science, jonka ulkoasun Andersson on suunnitellut. ­ Se on tosi kiva peli, jota tuskin itse voittaisin. Olen kiinnostunut rocktriviasta, mutta pelatessa ongelmani on se, että tiedän paljon vain tietyistä genreistä. Jos kysellään Red Hot Chili Peppersistä eikä Kissistä, olen liemessä. Rock Sciencen ulkoasun ohella Nicke Andersson on suunnitellut levynkansia ja tehnyt paljon äänitys- ja tuotantotöitä. Nyt hän työstää ruotsalaisen rockkitaristin Dregenin soolomateriaalia. Andersson itse on tehnyt hulppean nivaskan levyjä, mutta leipä ei ole niistä kiinni. ­ Levyjen myynti ei ole tärkein tulonlähde. Ei se ollut sitä useimmille bändeille silloinkaan, kun levyjä myytiin enemmän kuin nykyään. Keikoista saa enemmän rahaa kuin levyistä, ja joskus joku ostaa tpaidan. Olisi siistiä olla rikkaampi, mutta en silti haluaisi soittaa Kissin kaltaisessa bändissä, joka on itse oheistuote. Eihän se nyt ihan niin ole. Vanha suosikkibändisi Kiss julkaisi pari vuotta sitten Sonic Boom -levyn ja työstää nyt uutta Monster-albumia. ­ Ja minä kun pelkäsin, että Sonic Boom suckaisi niin kovasti! Jotkut kohdathan kuulostivat ihan Kissiltä! Gene Simmons on löytänyt uudelleen boogie-bassokuviot. 70-luvun Kississä oli hyvä boogie. Niin kuin Status Quossa tai Hurriganesissa. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PEDER KARLSSON » SOTALIPPU SALKOON Imperial State Electric on kasvanut bändiksi. Nicke Andersson on onnellinen mies. K un Nicke Andersson perusti Imperial State Electricin, se ei ollut bändi. Se oli toive olla bändissä. ­ The Hellacoptersin hajottua vuonna 2008 minulla ei ollut soittokavereita, joten päätin luoda mielikuvitusyhtyeen, laulaja-kitaristi ja biisintekijä muistelee. Imperial State Electricin ensimmäinen albumi oli käytännössä Nicke Anderssonin soololevy, jolla multi-instrumentalisti soittaa lähes kaiken itse. Sooloartistiksi hän ei kuitenkaan halunnut ryhtyä. ­ Sooloura ei ole minun juttuni. Hyvät rock'n'roll-bändit viehättävät minua. Sitä paitsi sen levyn tekeminen oli tylsää, kun kukaan ei haukkunut eikä kannustanut. Andersson tarvitsi oikean bändin myös päästäkseen takaisin lavoille. ­ Ajattelin jo The Hellacoptersin viimeisellä keikalla, että haluan jatkaa keikkailua mahdollisimman pian. Perustin Cold Ethyl -coverbändin, joka soitti säännöllisesti Debaser-klubilla Tukholmassa. Nykyinen Imperial State Electric on käytännössä se sama kokoonpano, ja vierailivathan jätkät ensimmäiselläkin levyllä. Vuonna 2012 ideasta on kasvanut oikea yhtye. Anderssonin lisäksi Imperial State Electricissä vaikuttavat basisti Dolf de Borst, kitaristi Tobias Egge ja rumpali Thomas KE 25.4. TAVASTIA, HELSINKI Eriksson. ­ Valitsemme levylle menevät biisit yhdessä, ja saan myös apua niiden tekemisessä. Olen aina joutunut kamppailemaan sanoitusten kanssa, mutta nyt Dolf jeesaa minua siinä. De Borst ja Andersson myös ideoivat yhtyeen uuden levyn nimen yhdessä, joskin sattumalta. ­ Kun keksin Pop War -nimen, Dolf oli ulkomailla. Palattuaan Ruotsiin hän sanoi keksineensä hyvän levynnimen: "Pop War"! Olimme keksineet täsmälleen saman nimen! Imperial State Electricin toisen albumin kannessa Nicke Andersson kuitenkin esiintyy yksin, ja julkeasti esiintyykin: rokkari ratsastaa lihaksikkaalla sotahevosella koppalakki päässään ja heiluttaa suurta lippua. Mitä vastaan Imperial State Electric taistelee? ­ Vaikka huonoa musiikkia vastaan. POPSODAN MELSKEET nicke andersson on säveltänyt kaikki Pop Warin kappaleet. Hän kertoo pysyttelevänsä biisejä tehdessään tutussa maailmassa mutta yrittävänsä löytää sieltä aina jotakin uutta. Ei esimerkiksi ole sattumaa, että Pop Warin avausbiisi Uh Huh kestää alle kaksi minuuttia. Mahdollisimman lyhyiden biisien tekeminen kiehtoo Anderssonia. ­ On haastavaa sanoa kaikki tar- vittava niin lyhyessä ajassa. Jos siinä onnistuu, biisi on täydellinen. Jos se tuntuu liian lyhyeltä, kuuntele se uudelleen! Narrow Linen säkeistöriffi muistuttaa kovasti Runawaysin Is It Day Or Nightia, jota Imperial State Electric on soittanut keikoilla. ­ Totta! Varastin riffin vahingossa, ja sekös bändikavereitani huvitti. Kertosäe taas oli alun perin yhden The Hellacoptersin hyllyttämän biisin b-osa. Myös Back to Main on johdettu The Hellacoptersin levyttämättömästä biisistä. ­ Se vain jäi `Coptersilta tekemättä. Imperial State Electric saa muistuttaa The Hellacoptersia, sillä minun laulujanihan nämä ovat. Imperial State Electriciä on kutsuttu power pop -bändiksi. Can't Seem to Shake It Off My Mind on sille hyvä perustelu. ­ Powerpoppia on monenlaista, tämä biisi on sitä The Beatlesin tapaan ­ sen jättiläisen harteilla me seisomme emmekä koskaan tule sitä suuremmiksi. Musiikissa pitää olla poweria, oli se sitten death metalia tai soulia. Me soitamme rock'n'rollia, jossa on nättejä melodioita. Waltz for Vincent on yhdessä päätösraidan kanssa Pop Warin eeppisin kappale. ­ Vertaan musiikkiamme mielelläni Bob Ezrinin tuottamiin Alice Cooperin levyihin. Varsinkin painajaisunista kertovassa Waltz for Vincentissä on niiden kaltaista suurieleisyyttä. "Vincent" ei silti viittaa Alicen oikeaan nimeen vaan näyttelijä Vincent Priceen, joka esiintyi Cooperin Welcome to My SUE Nightmarella. Sheltered in the Sand on Pop Warin ensimmäinen single. ­ Levy-yhtiö valitsi sen sinkuksi, ja se oli minulle ok. Mutta miten sinkku oikein valitaan? Mistä voi tietää, mikä soi radiossa? En edes halua tietää. Aika näyttää, jääkö biisi elämään. Melankolinen Empty Hands oli ehdolla jo Anderssonin ja Scott Morganin Solution-bändille. ­ Dolf kirjoitti Empty Handsin sanat. Pidän hänen tyylistään sanoittaa. Jos itse olisin yhtä tuottelias sanoittaja kuin säveltäjä, julkaisisin kolme levyä vuodessa, Andersson nauraa. Lyriikoista puheen ollen, puolitoistaminuuttinen Monarchy Madness yllättää tulistuneella kantaaottavuudellaan. ­ Monarkia on aikansa elänyt! Kuninkaalliset eivät tee muuta kuin tulevat kalliiksi. Sairaanhoitajilla pitäisi olla parempi palkka kuin kuninkaalla. Kukaan ei synny muita arvokkaampana, ja kuninkaanlinnat pitäisikin muuttaa asuinkerrostaloiksi. Deride And Conquer jatkaa yhteiskuntakriittistä linjaa. ­ Se kehottaa toimimaan ­ No More Mr. Nice Guy! Koko biisi meinasi kaatua siihen, että en keksinyt sille nimeä. Deride and Conquer -nimisenä se sopii hyvin Monarchy Madnessin kylkeen. Biisissä on meille poikkeuksellinen rytmi, Thomas soittaa shufflea. Basistina vierailee The (International) Noise Conspiracyn Inge Johansson. Enough to Break Our Hearts on kaunis päätös värikkäälle levylle. MIELEENJUOLAHDUKSIA Sue antaa sanan, Nicke Andersson reagoi. The Hellacopters ­ Kuollut. No, se sana nyt vain tuli mieleen! Vinyyli ­ Hyvä! Kivaa, että nuoretkin ovat innostuneet niistä. Entombed ­ Kauan sitten. En kaipaa niitä aikoja. Elän nykyajassa. Suomi ­ Tosi monta hyvää keikkaa. Imperial State Electric ­ Nykyhetki. Hyvä fiilis. Levy ilmestyy. Vinyyli tuli jo! MP3 ­ Kuulostaa huonolta, mutta ei niin huonolta kuin aiemmin. Kiss ­ Vihaan ja rakastan. Biisit ­ Pidän niiden tekemisestä. Toivottavasti kelpaavat muillekin. Dregen ­ Yksi parhaista ystävistäni. Paljon energiaa, josta riittää muillekin. Oz ­ Lapsuudesta tuttu hevibändi, jonka uuden levyn tuotin. » 14 « NRO. 3
• » TYYTYVÄINEN TRIO Clarkkentin toinen albumi Three on energisen bändin rokkilevy. larkkentin ­ kyllä, bändi kirjoittaa sen yhteen ­ virtaa täynnä olevan laulajan Jaakon puheesta paistaa into yhtyeen uusia kappaleita kohtaan. ­ Helvetin hyvältä tuntuu soittaa uusia biisejä. Niissä on tuore fiilis ja ne toimivat trion soittamana luonnollisemmin. Valitsemme biisit keikkasettiin sen mukaan, mikä meistä tuntuu hyvältä. Jotain kertoo se, että tulevilla keikoilla uudelta levyltä jää soittamatta ehkä yksi biisi. Clarkkentin ensimmäisen levyn aikaan lavalla patsasteli neljä sälliä. Nyt yhtyeen muodostavat kitaristi Jukka, rumpali Jussi ja Jaakko, joka tarttunut mikin lisäksi myös bassoon. Aluksi pelkona oli tyhjyyttään kumiseva rokkibändi, mutta käytäntö on osoittanut toisin. ­ Aloimme soittaa ja sovittaa kitaroita uudelleen triolle ja huomasimme, että siitä on etua. Aiemmin saimme yleisöpalautetta, että soitto meni välillä skidisti tukkoon, kun lavalla oli pari särökitaraa ja säröbasso. Nyt on sopivan aukinainen meininki. Three-albumilla ei kaikkia kanavia ole tungettu täyteen, vaan kuulijalle on jätetty liikkumavaraa. Levyn teko aloitettiin vuonna 2010 C rumpu- ja kitarasessioilla. Basistin uupuminen bändistä paikattiin äänityksen edetessä. ­ Matkan varrella teimme bassoosuuksia kimpassa. Sen verran basistin puuttuminen kuvioista tietysti vaikutti, että jouduin miettimään bassosysteemejä ja muita. Kysyinkin pojilta apuja sen suhteen. Jottei levynteko käynyt liian helpoksi, päätti bändi vielä julkaista Threen omalla Johnny Get the Rifle -merkillä ja jättää taakseen ensimmäisen albumin julkaisseen Sonic Kitchenin. ­ Sitä elää joskus sellaisessa soittajan ja artistin illuusiossa, että voisi vaan keskittyä soittamiseen ja artistina olemiseen ja biisien tekoon, mutta kun se ei vaan mene niin. Ihmiset eivät tee sinun puolestasi mitään, joten on parempi tehdä itse kuin jäädä odottelemaan. Tyytyväisyys toiseen pitkäsoittoon on ilmeistä, eikä Jaakko sitä peittele. ­ Mielestäni tämä on erittäin clarkkenttiläinen levy. Sillä on selkeitä rokkibiisejä, hempeämpää osastoa ja myös poppiotetta. HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVA CLARKKENT LA 24.3. STADIUM BAR, KOKEMÄKI Clarkkentin helposti lähestyttävä rock on pakattu Threellä näppärään pakettiin, jossa kuuluu sekä akustisen kitaran heleää ääntä että hivenen raskaampaakin soundia. Ensimmäisen levyn This is Personalin purkkapunkmaisuus on saanut väistyä. ­ Tämä levy kuulostaa siltä miltä me olemme halunneet kuulostaa tai miltä olemme aina kuulostaneet. " Kun ensiksi päästään tästä Suomi-osuudesta ohitse, niin täytyy puskea eteenpäin. Minusta ensimmäisen levyn kohdalla kävi niin, että tuottajat ja miksaajat pääsivät sorkkimaan soundimaailmaa vähän liian paljon. Ensimmäinen pitkäsoitto sai kuitenkin hyvän vastaanoton ja bändillä oli nostetta. Vähempään ei ole tyytyminen nytkään. ­ Sitten pitää olla tyytyväinen, kun olemme suoriutuneet vähintään yhtä hyvin kuin This is Personalilla, ja minusta tuntuu, että se tavoite on jo täyttynyt. Meillä on nyt jo ollut sellaisia hyviä juttuja Three-levyn kanssa, jollaisia ei ollut ensimmäisen levyn ilmestyessä. Kaiken kaikkiaan meillä on parempi meininki nyt, jos ajatellaan keikkamyynnin synkkaamista, ra- diopromoa, mainostusta ja levyn myyntiä. Clarkkentin omalaatuiseen markkinointityyliin kuuluvat lumeen maalatut punaiset levymainokset. Eivätkä ne suinkaan ole jääneet ainoiksi huomiota saaneiksi mainoksiksi. ­ Rewind Erase Relive -biisi soi Nissan Rumble -mainoksessa, mikä on tosi hyvä juttu näkyvyyden kannalta. Ihan turhahan sitä on salailla: minkä takia englanniksi laulava rokkibändi ei muka yrittäisi ulkomaille? Sehän on siistiä soittaa ulkomailla ja nähdä uusia ihmisiä. Kun ensiksi päästään tästä Suomiosuudesta ohitse, niin täytyy puskea eteenpäin. « JONOSSA VAI PARHAILLA PAIKOILLA? Scandicin kanta-asiakkaana pääset ostamaan halutuimmat konsertti- ja tapahtumaliput jonon ohi. Ja usein vielä silloinkin, kun ne ovat muualta loppuunmyyty. Kanta-asiakkaaksi liityt kätevästi netissä, eikä se maksa mitään. Liity etuoikeutettujen piiriin osoitteessa scandichotels.fi/livenation Sitten vain rokkaamaan! SUE » 15 « NRO. 3
• LA 7.4. KERUBI, JOENSUU pehmentynyt huomattavasti alkuaikojen räimeestä. Nykyään sen lähin vertailukohta voisi olla vaikkapa Ultramariini, joka on aina ollut musiikkimedian suosikki ja jonka musiikki on aina ollut melko samankaltaista etenkin uudemman Saran kanssa: maalailevaa, herkkää ja vaivattoman kuuloista. ­ Tuohon tyylin muutokseen vaikutti paljon sekin, miten oma musiikkimaku kehittyi vuosien varrella. Ihastuin enemmän ja enemmän akustiseen laulaja-lauluntekijöiden tekemään musiikkiin. Saran edellinen levy Veden äärelle ilmestyi vuonna 2008. Neljän vuoden tauko teki bändille hyvää, ja Joa pääsi Meadow Island -projektin myötä tekemään musiikkia myös Saran ulkopuolella. ­ Meadow Island oli toki yksi syy taukoon, mutta kyllähän minulla tapahtui jossain vaiheessa kypsyminen bändihommiin ja kitararokkiin. Veden äärellä -levyn jälkeen tuntui siltä, ettei ollut enää paukkuja säveltäjänä tai tekstittäjänäkään. Meadow Islandissa Joa työskenteli Jenni Niemen kanssa ja sanoitti kappaleitaan englanniksi. ­ Totta kai englanniksi tehtyjäkin sanoituksia pitää miettiä, mutta onhan sillä kielellä operointi vapaampaa kuin suomeksi kirjoittaessa. Englanniksi kaikki kuulostaa hienolta. sopisi rytmillisesti paremmin kappaleeseen. Vaikka jossakin lauseessa olisi yksi tavu liikaa, en halua lähteä muuttamaan lausetta vain siksi, että se jonkinlaisten sääntöjen mukaan pitäisi olla lyhyempi. Laulumelodia määrää, ei säännöt. ­ En välttämättä kirjoita aivan kaikkia äidinkielen sääntöjä noudattaen, ja Martikaisen kanssa tuli välillä tilanteita, joissa jouduimme miettimään vaihtoehtoja omille kielioppisäännöilleni. Joitakin tuollaisia jätettiin kuitenkin levylle ­ en vain saanut sanoja istumaan lauseisiin kieliopillisesti oikein. MENNEISYYTTÄ KUNNIOITTAEN sara on kulkenut pitkän matkan Narupatsaat-debyytistään, joka julkaistiin vuonna 2000 Kråklund Recordsille. Näin jälkikäteen tarkasteltuna levytyssopimuksen laatiminen Klamydian miehistön omistamalle vaasalaiselle levy-yhtiölle tuntuu vähintäänkin oudolta mutta samaan aikaan loogiselta: mikäpä sen helpompaa aloittelevalle yhtyeelle kuin julkaista levynsä kotikaupunkinsa Kaskisten lähistöllä olevan Vaasan omien poikien avulla. Kolme Saran jäsenistä asuu tätä nykyä Vaasassa, mutta koko yhtye varttui Kaskisissa, missä treenikämppä sijaitsee tänäkin päivänä. Muuttoa menestyksen perässä suuremmille paikkakunnille ei ole Joan mukaan edes harkittu, vaikka tosiasia lieneekin, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulta olisi helpompi ponnistaa myyntilistoille. ­ Ehkä se voisi noinkin olla, mutta Helsinki on siitä kiva kaupunki, että täältä on aina yhtä hauska päästä pakoon. Olemme olleet ystäviä lapsuudesta saakka, ja Sara on se asia, joka pitää meidät yhä yhdessä. Miksi Vaasasta pitäisi pois lähteä? Mutta täytyy kyllä myöntää, että olen vähän semmoinen mitä jos -ihminen. Esimerkiksi uuden levyn Vuosisata-kappale käsittelee juuri tätä asiaa. Pahimmillaan tuollaisten pohtimisesta tulee kuitenkin aivan hulluksi. Menneisyyteen ja alkuaikojen levyihin Joa suhtautuu kunnioittavasti, mutta hieman huvittuneesti. ­ Kyllä minä Kromia (2002) ja Saattuetta (2003) olen kuunnellut treenikämpillä, kun olemme keikoille kappaleita harjoitelleet, mutta Narupatsaita en ole kyennyt kuuntelemaan. Se on aika... sitä kuunnellessa rupeaa korvia punoittamaan aika vahvasti. Mutta pitäähän sitäkin levyä kunnioittaa, sillä silloinhan se oli kovin juttu ikinä. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA AJ SAVOLAINEN » OMILLA SÄÄNNÖILLÄ Sara on kuin huomaamatta ehtinyt julkaista jo viisi levyä. Yhtyeen uusin albumi kantaa nimeä Se keinuttaa meitä ajassa. Joko viimein on aliarvostetun bändin aika nousta parrasvaloihin? ­ meille on sanottu niin monta kertaa, että "seuraava levymme" tulee breikkaamaan oikein kunnolla, että siitä on tullut meille bändin sisällä jo pienoinen vitsi, yhtyeen laulaja Joa Korhonen kertoo helsinkiläisen hotellin alakerrassa. On tiistai, kello on 11.30, ja miehen edessä seisoo siiderituoppi. Kovin paheellisesta rockelämästä Korhosta ei kuitenkaan voi syyttää, sillä hän ei ota siitä kulaustakaan seuraavan tunnin aikana. ­ Ei tuollaisista kommenteista silti mitään paineita voi ottaa. Uramme alkuaikoina meitä verrattiin esimerkiksi Maj Karmaan, joka teki silloin samankaltaista hieman raskaampaa musiikkia. Ja nyt Ylppö on pehmentänyt soundiaan, ja myy hemmetisti levyjä. Ei tässä vielä musiikkibisneksen väliinputoajalta tunnu, mutta kyllähän se välillä mietityttää, että mitä tässä pitäisi tehdä menestyäkseen. VOKAALIT VENYVÄT sara voitti vuonna 1999 Ääni ja vimma -bändikisan. Tuolloin bändi junttasi ilmoille siihen aikaan trendikästä, Kornilta kopioitua äänimaisemaa. Sarassa oli kuitenkin alusta lähtien jotain omalaatuista ja sympaattista. Yksi suuri syy tähän oli Joan artikulaatio. Hän lauloi suomeksi, mutta venytti tavuja ja sanoja niin, ettei lopputulos kuulostanut lainkaan kieleltä, vaan pikemminkin äännähdyksiltä pitkiä vokaaleja. Se keinuttaa meitä ajassa -levyllä apuna sanoittamisessa oli Jarkko Martikainen. ­ Vuonna 2009 kävin Martikaisen luona, ja silloin oli joitakin uusia kappaleita tulossa. Silloin minulle tuli kuitenkin seinä vastaan. Martikaiselta tuli niin paljon asiaa, että minun oli sulateltava hänen sanomisiaan tekstittämisestä. Vuosien varrella Saran soundi on SUE RYTMI TAIPUU SANAKSI saran uudelle levylle kappaleita lähdettiin tekemään eri tavoin kuin ennen ­ sanat edellä. ­ Ennen kappaleet ja melodiat tulivat aina ensin. Uudelle levylle kirjoitin sanoituksia etukäteen, tein jonkinlaisen hahmotelman akustisen kitaran avulla. Huomasin, että rytmitin tekstiä eri tavoin, ja laulu soljui paremmin ja laulukaaret olivat pidempiä kuin ennen. Toki joitakin kappaleita tehtiin myös vanhalla metodilla. Joan artikulaatio on aina ollut erikoista. Siinä missä vanhan koulukunnan sanoittajat laskevat tarkasti tavuja ja sitä, miten laulun sanat sopivat rytmillisesti kappaleeseen, Joa on aina ollut rohkeampi kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja. ­ Olen huomannut kuinka minun on aina ollut hyvin vaikea lähteä muuttamaan sanoituksiani sen takia, että muutoksen jälkeen teksti OMA LEVY MAINITTU Se keinuttaa meitä ajassa syntyi näiden levyjen vaikutuksen alaisena. OTHER LIVES ­ Other Lives ­ Tämä bändi kolahti helvetin kovaa, harvoin enää tapahtuu sellaista. Löysin yhtyeen Youtubesta. Lähinnä live-sessioita tuli katsottua ja myöhemmin tutustuin levyyn. Jotenkin niin vaivattoman kuuloista ja todella kauniita sävellyksiä. Tapahtui ehkä jonkinasteinen ihastus bändin laulajaan Jesse Tabishiin. Myös bändin uusin albumi Tamer Animals on yksi hienoimpia levyjä pitkään aikaan. KINGS OF LEON ­ Only By The Night ­ Bändi on kummitellut pitkään mielessä. Biisien tilavat miksaukset ja laulajan persoonallinen ääni jäivät mieleen ja halusin samankaltaista tilaa myös omalle levylle. Tykästyn aina vahvoihin vokalisteihin, vaikka itselläni hento ääni onkin. MEADOW ISLAND ­ Meadow Island ­ Onpas hienoa kun rokkari mainitsee oman levyn mutta pakko, koska tämä vaikutti suuresti siihen millainen Sara -levystä lopulta tuli. Meadow Island rikkoi ne raamit, joihin olin Saran asettanut ja uskalsin tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. » 16 « NRO. 3
• » PITKÄÄN HAUDUTETTUA ISKELMÄÄ Jaakko Laitinen & Väärä raha tykkää soittaa koko elämän kirjolle. HAASTATTELU O lin kerran soittamassa levyjä baarissa Jaakko Laitinen & Väärän rahan keikan jälkeen. Eräs yhtyeen jäsenistä tuli kysymään, löytyisikö levylaukustani Katri Helenan Paloma Blanca. Löytyihän sieltä. Panin levyn lautaselle. Bändin pöydässä riehaannuttiin välittömästi. Soitin kappaleen vielä toisenkin kerran illan aikana, ja sama karnevaali toistui. Mutta paljon suurempi ja kiihkeämpi oli se karnevaali, joka oli soinut esiintymislavalla pari tuntia aiemmin. Samaa legendaa kertovat kaikki, jotka ovat nähneet bändin livenä. Jaakko Laitinen & Väärän Rahan musiikissa on jotain ihmeellistä. Jäyhä suomalaislannekin alkaa keinua, kun balkanilaisia rytmejä ja Suomi-iskelmän kaihoa taitavasti yhdistelevä keitos vyöryy päälle. Keikkojen lisäksi myös yhtyeen parin vuoden takainen ensialbumi on saanut osakseen ylistystä. Toinen levy Yö Rovaniemellä ilmestyy 17.3. Laulaja-lauluntekijä Jaakko Laitinen sanoo, ettei aiempi menestys ole luonut paineita uutukaiselle. ­ Uusia biisejä oli paljon ja ne oli hyviä. Ei tarvinnut kuin äänitellä menemään. Tuoretta levyä onkin valmisteltu ja haudutettu pitkään. Osa sanoituksista on Laitisen pöytälaatikosta ja 10 vuotta vanhoja. Kaikkia uusia biisejä on soitettu keikoilla jo kauan. ­ Ei olla pantattu! Uusi levy kuulostaa tosi hyvältä, koska ollaan soitettu tässä välissä joku 80 keikkaa vuodessa. Nyt soitetaan jo kolmannen levyn biisejä. Nehän vaan paranee soittaessa. Uudella levyllä ei kuulu vain Laitisen kädenjälki: myös muut jäsenet ovat osallistuneet sävellystyöhön. ­ Se rikastaa saundia, kun ammennetaan muidenkin elämästä. Laitinen saa ideoita musiikkiin kaikkialla. Hän tallentaa niitä paperilapuille. ­ Lopulta on taskut täynnä lappuja. Sitten kun on aikaa kotona, otan ne esiin ja alan koota yhteen. Vaikka ideat tulevat omasta elämästä, ei saa olla liian päiväkirjamaista. Sumutan yksityiskohtia vähän, ettei homma menisi vain itsensä paljastamiseksi. Pyrkimyksenä on TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVA JUKKA MERIMAA LA 21.4. JYROCK, JYVÄSKYLÄ " Löysin iskelmän vuosia sitten. Se kuulosti ihmeelliseltä ja laittomalta. sellainen yleisinhimillinen aspekti, että ne asiat kiinnostaisivat muitakin. Suuri osa Jaakko Laitinen & Väärän Rahan kappaleista kertoo lemmestä ­ menetetystä, kaihotusta, riipivästä lemmestä. ­ Onhan niitä rakkauslauluja tehty jo tuhansia vuosia, mutta vielä kelpaa tonkia! Bändin jäsenten aiemmat pestit eivät ole hassumpia: he ovat soittaneet esimerkiksi Tulenkantajissa, Absoluuttisessa nollapisteessä ja Dannyn yhtyeessä. Laitinen itse on laulanut Orkestar Business Class -yhtyeessä, joka esitti balkanilaisia iskelmiä. Lisäksi hän on laulanut iskelmää häissä ja syntymäpäivällä. Nuoruuden Panssarijuna-punkbändiä lukuunottamatta miehen tausta on siis vahvasti iskelmässä. Mikä ihme siinä on vedonnut nuoreen mieheen? ­ Löysin iskelmän vuosia sitten. Se kuulosti tuoreelta, kun olin kuunnellut vain rokkia, poppia ja räppiä. Halusin haastaa itseäni. Iskelmä kuulosti ihmeelliseltä ja laittomalta. Se antaa muodon biiseillemme. Laitinen, haitaristi Marko Roininen ja trumpetisti Jarkko Niemelä käyvät vuosittain hakemassa inspiraatiota aidoilta seuduilta. Balkanin alueelle, esimerkiksi Serbiaan, suuntautuvilla retkillä tutustutaan paikallisiin muusikoihin, maistellaan ruokia ja aistitaan tunnelmaa. ­ Se on todella innostanut sävellys- ja sovittamispuolta, kun kokee sen musan oikeassa elinympäristössään. Kun Jaakko Laitinen & Väärä raha lähtee keikalle, mennään istu- maan pakettiautoon, huudetaan ja kerrotaan huonoja vitsejä. Keikkamatkojen erikoisuuksiin kuuluvat myös "sananmuunnokset, saivartelu ja vänkääminen". Ennen keikkaa vaihdetaan puvut päälle. Orkesteri keikkailee rokkiklubien lisäksi esimerkiksi harmonikkafestivaaleilla. Yleisöä saattaa olla konttausikäisestä 80-vuotiaaseen. ­ On hienoa soittaa koko elämän kirjolle. Helsingissä ihmiset on keikoilla varautuneita, miettivät että mitenkähän muut kattelee minua. Meidän keikoilla on onneksi ollut välitön tunnelma. Pian autenttisesta kiertuetunnelmasta pääsevät osallisiksi myös fanit. Wannabe Toursin järjestämällä pakettimatkalla maaliskuun lopussa reissataan bändin kanssa keikkabussissa Baltian minikiertueella. ­ Sillä reissulla ei varmaan paljon museoissa käydä. « SUE » 17 « NRO. 3
• » MAAILMA VÄREISSÄ Kun huurut ovat haihtuneet, The Mars Voltan maailma ei enää ole mustavalkoinen. ­ En oikein syttynyt Octahedronille. Halusin, että Noctourniquet olisi jotain päinvastaista. Innostuin BBC4-tv-kanavan dokumentista, joka kertoi krautrockista, siitä alkuperäisestä saksalaisesta kamasta. Halusin tuoda The Mars Voltan musiikkiin krautrockin hengen. Haaveilin levystä, jolla punk rock kohtaa Tangerine Dreamin. Bixler-Zavala kutsuu Noctourniquetia "future punkiksi". ­ Punk on sääntöjen rikkomista ­ myös omien sääntöjen. Kun joku vetää rajoja asioiden välille, ne pitää ylittää. Kaikki lokerot pitää rikkoa. Noctourniquet muistuttaa The Mars Voltan edellisiä albumeja siinä, että se on temaattinen kokonaisuus. ­ Levy perustuu kirjoittamaani tarinaan. Se kertoo nuorukaisesta, joka yrittää päästä pois vanhempiensa pauloista. Isä ja äiti ovat suunnitelleet hänen tulevaisuutensa valmiiksi. Bixler-Zavalan tarinassa vanhempien suunnitelmat jälkikasvun varalle ovat synkeät, mutta pintarakenteen alla tarina syvenee suureksi kysymykseksi olemassaolon tarkoituksesta. ­ Tarinan luvut jakautuvat viikonpäiviin samalla tavalla kuin Solomon Grundy -lastenlorussa: "Born on Monday, christened on Tuesday, married on Wednesday, took ill on Thursday, grew worse on Friday, died on Saturday, buried on Sunday." Se loru kuvaa mielestäni hienosti elämän kulkua. ­ The Godfathersin biisi Birth, School, Work, Death on yksi ikisuosikeistani, improvisoin sitä usein The Mars Voltan keikoilla. Se kappale kertoo siitä, millaista on elää jokapäiväistä arkea ilman taidetta, jonka kautta purkaa tunteitaan. Noctourniquet käsittelee samaa asiaa. SÄÄNTÖJÄ RIKKOMASSA rock on turvallista ja nostalgista musiikkia. Siitä kertovat esimerkiksi klassikkoalbumiprojektit, joissa pitkän linjan bändi julkaisee vanhan levyn uudelleen ja tekee ison kiertueen, jolla levyn kappaleet soitetaan samalla tavalla ja samassa järjestyksessä kuin levyllä. The Mars Volta on aina tuntunut nostalgian antiteesiltä. Bixler-Zavala kuitenkin yllättää sanomalla, ettei klassikkoalbumikiertue olisi mahdoton ajatus The Mars Voltallekaan. ­ Luulen tosin, että jos yrittäisimme tehdä sellaisen, epäonnistuisimme kammottavasti. Me tuskin pystyisimme pysymään uskollisina levytetyille versioille. Tekisimme niistä modernimpia. Lisäisimme niihin piilomerkityksiä. Tekisimme tahallamme virheitä. ­ Olen kuunnellut viime aikoina paljon Canin live-bootlegejä. Niitä liveversioita ei usein tunnista edes samoiksi biiseiksi, jotka on kuullut studioalbumeilla. Myös The Mars Voltan keikoilla tapahtuu paljon arvaamattomia juttuja. Pidätkö itseäsi viihdyttäjänä? ­ Ennen vastustin henkeen ja vereen sitä, että tehtäväni muka olisi viihdyttää ihmisiä. Tässä bändissä on vahva henkinen ulottuvuus. Taide on meidän kirkkomme. Siksi en kutsuisi tätä "viihteeksi". Mutta toisaalta; koska ihmiset viihtyvät musiikkimme parissa, niin sehän ilmeisesti viihdyttää heitä. Bixler-Zavalan maailmankuva ei ole yhtä ehdoton kuin ennen. Hän siis rikkoo omia sääntöjään, minkä hän lukee raittiuden ansioksi. ­ Minun on huomattavasti helpompi kommunikoida ihmisten kanssa kuin ennen. Kovan kaman vetämisenhän minä lopetin jo vuonna 2003, kun ystäväni ja bändikaverini Jeremy Michael Ward kuoli heroiinin yliannostukseen. Sen jälkeen kuitenkin poltin pilveä vielä vuosia, kroonisesti ja aivan hulluja määriä. Kun lopulta lopetin polttelun, pääsin paremmin kiinni nykyhetkeen. Miksi käytit huumeita? ­ Minua viehätti se myytti, joka kamanvetoon liittyy. Ajattelin huumeiden auttavan minua ilmaisemaan itseäni musiikilla. Sittemmin olen huomannut, että ei se niin ollut. Minua vain pelotti myöntää, että ne musiikilliset ideat olivat minun ideoitani. Kun panin kaiken kaman piikkiin, minun ei tarvinnut ottaa vastuuta ideoistani. Ja kun sanoin, että huumeet inspiroivat minua, annoin yleisöni ymmärtää, että "tällainen sinun pitää olla, jos haluat olla luova ja kiinnostava." Savu haihtuu The Mars Voltan ympäriltä, ja Bixler-Zavalan ja Rodriquez-Lopezin luomuksesta paljastuu uusia piirteitä. Voi jopa olla, että tulevaisuudessa The Mars Volta ei ole enää yksin heidän valtakuntansa. ­ Noctourniquet saattaa olla viimeinen "minun ja Omarin levy". Haluaisimme tehdä The Mars Voltasta demokraattisemman. Minun henkilökohtainen missioni on korjata ne sillat, jotka aikoinaan poltin muutamien entisten jäsenten suuntaan. Haaveilen romanttisesti, että The Mars Voltasta tulisi The Grateful Deadin tyyppinen suuri yhteisö, jossa on paljon jäseniä. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA WARNER MUSIC K un puhutaan The Mars Voltasta, puhutaan kahdesta miehestä. Cedric Bixler-Zavala ja Omar Rodriguez-Lopez perustivat tuon metelöivän progeyhtyeen, kun At the Drive-In halkesi kahtia vuonna 2001. Vuosikymmentä myöhemmin The Mars Volta on edelleen heidän yhtyeensä. Pysyvää on Rodriguez-Lopezin koukeroinen musiikki ja Bixler-Zavalan arvoitukselliset sanoitukset, muutosaltista kaikki muu. Cedric Bixler-Zavala kertoo olleensa täysin selvin päin kohta pari vuotta. Se on helppo uskoa. The Mars Voltan laulaja-sanoittaja ruotii asioita tarkkanäköisesti eikä kuvittele olevansa kaiken keskipiste. The Mars Voltan lukuisille miehistönvaihdoksille Bixler-Zavala löytää monenlaisia syitä. ­ Jotkut liittyivät bändiin vääristä syistä. Jotkut käyttäytyivät huonosti. Jotkut olivat persoonallisia mutta täysin vailla luonnetta. Useimmat eivät olleet niin pakkomielteisen innoissaan kuin heidän olisi pitänyt olla. ­ Ongelma on ollut se, että soittajat eivät ole minun ja Omarin lapsuudenkavereita. Emme ole tunteneet heitä riittävän hyvin. Toisaalta olisi ihme, jos lapsuudenystävien kanssa perustettu bändi pysyisi koossa. Silloin pitäisi osata heti alkuun käsitellä kaikenlaisia ongelmia. ­ Miehistönvaihdoksissa on ollut se hyvä puoli, että ne ovat tehneet levyistämme erilaisia. Kaikilla muusikoilla on oma, uniikki tyylinsä. Kokeilevan yhtyeen täytyy muuttua, ja ikuisen muuttujan ohjaaminen vaatii lujia otteita. Ovatko Bixler-Zavala ja Rodriguez-Lopez The Mars Voltalle sellaisia kaikkivaltiaita orkesterinjohtajia kuin Frank Zappa oli The Mothers of Inventionille ja Captain Beefheart His Magic Bandille? ­ En kehtaa verrata itseäni hei- hin, Bixler-Zavala nauraa. ­ Omarissa on kyllä jotain samaa kuin heissä. Miten sinun ja Omarin yhteistyö sujuu? Riitelettekö usein? ­ Kyllä me kiistelemme. Kun jätin päihteet, aloin kyseenalaistaa asioita enemmän, myös Omarin ratkaisuja. Kinastelumme on kuitenkin rakentavaa. Bixler-Zavalan ja Rodriguez-Lopezin välisestä kipinöinnistä on nyt rakentunut Noctourniquet, albumi, jota laulaja kutsuu "musiikilliseksi film noir -traileriksi tarinalle, jossa päähenkilö pyrkii ulos ansasta, johon elämä ihmiset johdattaa." ELÄMÄ ALBUMISSA the mars voltan edellinen albumi Octahedron (2009) yllätti kuulijaystävällisyydellään. Yhtyeen vänkyräisellä mittapuulla se oli melkeinpä poplevy. Bixler-Zavala sanoo, että Noctourniquet on vastareaktio sille. SUE VANHA MUKAVA HAASTE At the Drive-In palaa lavoille keväällä. P osthardcorebändi At the Drive-In hajosi vuonna 2001 Spartaksi ja The Mars Voltaksi. Jäsenten erimielisyydet vaikuttivat ylittämättömiltä, kunnes tammikuussa 2012 At the Drive-In ilmoitti esiintyvänsä Kalifornian Coachella-festivaalilla tänä keväänä. Miksi nyt on oikea aika comebackille? ­ Koska en ollut valmis siihen aiemmin, Bixler-Zavala sanoo. ­ At the Drive-Inin paluu on yksi raittiuteni positiivisia seurauksia. Miten raittius tähän liittyy? ­ Siten, että ymmärrän paljon paremmin, mitä muut yrittävät sanoa. Olen nykyisin kuin se Ford-yhtiöi- den pomo, joka sanoi, että "työni ei ole tulla ymmärretyksi, vaan ymmärtää." Sitä ajatusta voi kuka tahansa soveltaa ihmissuhteisiinsa, perheeseensä, ystäviinsä, bändiinsä. Kannattaa opetella paremmaksi kuuntelijaksi. Millä mielellä odotat At the DriveInin keikkoja? ­ Olen innoissani varsinkin siitä, että pystyn hyväksymään sen, että sekä The Mars Volta että At the Drive-In voivat olla olemassa yhtä aikaa. Sellaisessa tilanteessa oleminen tuntuu mukavalta haasteelta. Oletteko suunnitelleet tekevänne uuden At the Drive-In -levyn? ­ Jaa-a... Nyt edetään pienin askelin. » 18 « NRO. 3
• » AJATTELEVAN IHMISEN YHTYE Cats on Fire on harvinaisuus: popyhtye, jolla on sanoituksissaan tavallista enemmän sisältöä. ats on Firen kitarapopmusiikki tekee kunniaa brittiläisille esikuvilleen kuten Belle & Sebastianille ja Morrisseylle mutta kuulostaa samaan aikaa omalaatuiselta ja rohkealta. Ei olekaan ihme, että yhtye on kiertänyt Eurooppaa jo muutaman vuoden ajan eri poptapahtumissa. ­ Erityisesti mieleen on jäänyt Hampurin satamassa todella pienessä liikkuvassa laivassa soitettu keikka, joka oli hauska ja erilainen. Suomessa mieleenpainuvin on ollut kenties Flow-keikka vonna 2009, koska emme olleet koskaan soittaneet niin suurelle yleisölle ja tunnelma oli mahtava. Myös tämän vuoden helmikuussa soitettu London Popfest -keikka meni todella hyvin, yhtyeen kitaristi Ville Hopponen kertoo. Yhtyeen kakkoslevy Our Temperance Movement julkaistiin Johanna Kustannuksen toimesta. Kun ylikansallinen Universal osti Johannan, hyppäsi Cats on Fire Johannalta lähteneen Nick Trianin uudelle Soliti-levy-yhtiölle. Cats on Fire onkin kuin tehty Solitin rosteriin. C ­ Näytti hetken siltä, että julkaisisimme kolmannen levymme Universalille. Vähemmän yllättäen siitä ei sitten tullut mitään. Eräs Universalin edustajista oli kuunnellut Our Temperence Movementia ja kuvaillut sen soundia "puisevaksi". Ja tiedätkö mitä ­ hän oli oikeassa! Tällä kertaa yritimme olla tekemättä kaikesta niin puista, yhtyeen laulaja Mattias Björkas kertoo sarkastisesti. Cats on Fire on yhtye, joka on ainakin tähän asti vältellyt valtamediaa, mutta uusin albumi All Blackshirts to Me toivottavasti muuttaa asian: se on niin sävellyksiltään kuin sanoituksiltaankin rohkea albumi, jolla vältellään tyylilajin pahimpia kliseitä. Esimerkiksi 1914 and beyond ennustaa ei enempää eikä vähempää kuin euroalueen tuhoa. Tavallaan. ­ Olen lukenut Jehovan todistajista ja siitä, miten heidän on ollut jatkuvasti pakko muuttaa ennustustaan maapallon tuhon päivämäärästä, koska uskonlahkon pe- HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SOLITI PE 6.4. KUUDES LINJA, HELSINKI " Tällä kertaa yritimme olla tekemättä kaikesta niin puista. rustaja (Charles Russell) oli tarpeeksi typerä antaakseen tarkan vuosiluvun maailmanlopun tapahtumille. Nyt maailmanloppua siirretään koko ajan eteenpäin, Mattias kertoo. ­ He näkevät jatkuvasti ajassamme uusia merkkejä siitä, miten kaikki on menossa päin helvettiä. ­ Alkuun pidin heidän maailmankatsomustaan huvittavana, mutta vähitellen aloin ymmärtää heidän näkökantaansa. Heidän ajattelunsa pohjalla on kuitenkin tunne ja pelkotila, johon me kaikki voimme samaistua. Albumin nimi All Blackshirts to Me viittaa niin ikään nykyiseen maailmantilanteeseen. Alunperin mustapaidat olivat italialaisia fasisteja, mutta heidän arvomaailmansa levittäytyi myös Suomeen: 30-luvulla oikeistoradikaali nuorisojärjestö Sinimustat myötäili ensin Lapuan liikkeen ja myöhemmin isänmaallisen kansanliikkeen ajatusmaailmaa. ­ Meidän pitäisi toki kuunnella kaikkia mielipiteitä. Mutta toisaalta on sellaisia mielipiteitä kuin sillä perussuomalaisten edustajalla, joka kertoi, että pizzeriassa marokkolaisen ampuneen miehen pitäisi saada teostaan ansiomitali, Mattias sanoo. ­ Umberto Eco on kirjoittanut, että tämän päivän fasistit tuskin ilmoittautuvat fasisteiksi vaatimalla Auschwitzia uudelleen avattavaksi. On silti helppo pitää kaikkia perussuomalaisia, ruotsidemokraat- teja, edistyspuoluelaisia ja vastaavia yksinkertaisina fasisteina. Nuo ryhmittymät ovat kuitenkin vain Lapuan liikkeen nykyaikainen ilmentymä. Cats on Fire sai helmikuussa melkoisen kunnianosoituksen: Belle & Sebastianin solisti Stuart Murdoch hehkutti yhtyettä Twitter-päivityksessään. Mahdollisesta lämmittelypestistä Belle & Sebastianin kiertueella Mattias ja Ville eivät kuitenkaan olisi innoissaan. ­ Kaikkihan tietävät, että lämmittelijöiksi otetaan aina aina huonoja yhtyeitä, jotta itse pääakti kuulostaisi paremmalta, Mattias sanoo. Ville on samaa mieltä. ­ Belle & Sebastianin kaltaista yhtyettä tullaan aina katsomaan innostuneena, eikä ketään kiinnosta lämppäribändi. « SUE » 19 « NRO. 3
• 25 biisiä eli periaatteessa kaikki biisit vaihtamalla voitaisiin soittaa ainakin kaksi täysin erilaista keikkaa. Joihinkin biiseihin ei vaan tule kajottua, vaikka ne olisivatkin tuoreessa muistissa. Usein kiertueella syntyy myös "soundcheck-suosikkeja", joita soitetaan usein soundcheckissä, mutta sitten niitä ei tule kuitenkaan koskaan soitettua keikalla, kun ei vaan ole sillä hetkellä sellainen fiilis. LUVAT KUNTOON yksi eläkeläis-elon auvoisuutta hankaloittava ongelma on coverointilupien saanti. Orkesterilla onkin jokaista levyä varten haettavana lupa kymmeniin biiseihin. Kaikkiin ilmeisiltä humppaklassikoilta vaikuttaviin biiseihin lupaa ei saada koskaan. Historiansa aikana Eläkeläisiltä on jäänytkin levy jopa täysin julkaisematta juuri lupaasioiden vuoksi. Nykyään biisiluvat hoidetaankin kuntoon ennen kuin orkesteri alkaa levyä nauhoittaa. ­ Se on osa sitä helppoutta. Huomattiin, ettei ole mitään järkeä tehdä levyjä etukäteen. Nykyään haetaan lupia ensin ja sitten levytetään ne, mihin luvat saadaan, Halonen selventää. Joihinkin biiseihin lupien saanti taas kestää jopa vuosia. Niinpä Humppasheikkailulle päätyi mukaan muun muassa jo 1995 nimensä Eläkeläis-albumille antanut Humpan kuninkaan hovissa, King Crimsonin In the Court of Crimson King. Lupakysymykset ovat johdattaneet orkesterin myös kielikokeilujen pariin. ­ Esimerkiksi Kraftwerkin Das Modeliin saatiin lupa, mutta sen ehtona oli se, että laulukielen pitää ehdottomasti olla saksa. Halusimme sen kuitenkin taltioida johonkin, joten päädyimme sitten kääntämään muitakin biisejä saksaksi ja julkaisemaan EP:n, Halonen muistelee. Pääasiallisen laulukielen on kuitenkin jatkossakin tarkoitus olla suomi. Kielikokeilussakin avainasemassa oli projektin helppous. ­ Suomen kielellä operoidaan. Ei ole koskaan edes mietitty esimerkiksi englanniksi laulamista. Saksankielinen levy oli ekskursio ekskursion vuoksi. Mutta jos se olisi aiheuttanut liikaa stressiä, niin sitä ei olisi tehty, Halonen painottaa. Eläkeläis-yleisö on mielellään yhteydessä bändiin. Yhtyeen jäsenet saavatkin säännöllisesti toivebiisejä, joille toivotaan humppakäsittelyä. Toiveet jäävät kuitenkin yleensä omaan arvoonsa. ­ Ulkopuolelta tulee sellaista painetta, että tehkää tuosta ja miksette tee tuosta, mutta meidän toimintatapoihin ei kuulu miettiä, mitä ihmiset haluavat. Jos biisi on hyvä, sitä harkitaan. Jos biisi on paska, sitä ei tehdä. Tai jos joskus tehdäänkin, niin äkkiä sen keikoilla huomaa, ettei se toimi ja se jää unholaan. Eläkeläisten kappalevalinnoista huolehtii Onni Waris diktatorisella otteella. Waris myös sanoittaa humpat. Muille Eläkeläisille humppaversiot tulevat nopeasti tutuksi, mutta kantakappale saattaa jäädä täysin hämärän peittoon. ­ En tunne välttämättä alkuperäisiä biisejä. Humppasheikkailulta jäi pois yksi Roxetten biisi, jonka nimeä en tietenkään muista. Muistan biisien alkuperäisiä nimiä muutenkin hirveän huonosti. Saatan baarissa tunnistaa soivan biisin, että tämähän on meidän biisi, kun siitä on tehty joskus humppa, mutta alkuperäinen versio on tuntematon, Halonen sanoo. « HAASTATTELU TEKSTI ILKKA LAPPI KUVA STUPIDO SU 18.3. TAVASTIA, HELSINKI » HELPPOUDEN EHDOILLA Eläkeläisiltä ei kannata pummata kaljaa. E läkeläisten kosketinsoittaja-kitaristi Petteri Halonen laskee pöytään vähemmän yllättävästi keskioluttuopin. Alkoholi kuuluu tietenkin kuvaan Eläkeläisistä puhuttaessa. Onhan orkesteri juopotellut, anteeksi humpannut, tiensä suomalaisten sydämiin vajaan 20 vuoden aikana. Mutta onko orkesteri seestynyt iän karttuessa? ­ Jos seestymisellä tarkoitetaan viinan määrää, niin ehkä. Ainakin kulutus on muuttunut niin kuin iän myötä yleensä käy. Juominen ei ole niin yltiöpäistä vaan enemmän sellaista tasaista tissuttelua, vaikka kyllä niitä kosteitakin iltoja kiertueelle mahtuu. Edellisellä kolmen viikon reissulla taisin juoda ei-alkoholillisia juomia yhteensä kaksi huikkaa omenamehua. Jokainen on löytänyt sen oman balanssinsa. Muuten meininki on kyllä ihan samanlaista keikkabussissa kuin aina ennenkin. Pojat on poikia, Halonen kuvailee täysi-ikäistyneen orkesterin juomatottumuksia. Keikoillekin päästään taas, kun maaliskuussa ilmestyvä uusi levy Humppasheikkailu saadaan yleisön käsiin. Levy on Halosen mukaan kaikin puolin tuttua ja turvallista humppaa. Jälleen kerran orkesteri vääntää tutut ja vähemmän tutut biisit humpaksi ja jenkaksi. Humppasheikkailulla Eläkeläiskäsittelyyn päätyvät muun muassa Kiss, HIM ja Mirel Wagner. Vaikka Eläkeläiset ei Halosen mukaan koe nykyään pienintäkään tarvetta uudistua, oli pari päivää kestäneissä levytyssessioissa kuitenkin jotain aivan uutta päiväkahviviisikolle. ­ Se oli uutta, että Onni Waris ja tuottaja (Se-yhtyeessäkin aikanaan vaikuttanut) Yari katsoivat etukäteen keskenään, että mikä biisi sopisi kenenkin laulettavaksi. Se myös osaltaan nopeutti prosessia. Tavallaan se oli myös hauskaa, että tuli laulettavaksi sellaisia kappaleita, joihin ei oma-aloitteisesti olisi ehkä tarttunut. Aikaisemmin ollaan vaan valittu ne, että sinä voisit ottaa tuon ja sinä tuon. ­ Muuten levytyssession muistaa vuosien päästä varmaan keskeneräisestä studiosta. Levynteko oli viileää puuhaa, kun aina kun ei soitettu, saatiin istua hanskat kädessä ja pipo päässä, Halonen nauraa. PEKAN PAIMENNETTAVAT eläkeläiset on aina kuulunut siihen joukkoon bändejä, jotka eivät pahemmin studiossa märehdi. Nopea levytystahti on osa Eläkeläisten kantavaa toimintafilosofiaa. ­ Eläkeläisissä on pyritty tekemään asiat soittajille mahdollisimman helpoksi. Sen vuoksi ei ole levyilläkään paineita uusiutua tai kokeilla suuremmin mitään uutta. Se koskee levyttämistä, kiertueita ja ylipäänsä kaikkea toimintaa. Reissussa kellään yhtyeen jäsenellä ei ole käytössään rahaa vaan mana- geri Pekka Jokinen tulee perässä ja maksaa kaiken. Mulla ei yleensä ole taskussa mitään, kun ollaan reissussa. Meiltä ei siis kannata tulla pummaamaan kaljaa. Tarjoamaan sen sijaan saa tulla. Helppouden tavoittelu määrittelee myös Eläkeläisten keikkatahdin. Koska Eläkeläiset on jäsenilleen vain yksi työ muiden joukossa, keikkabussiin pakkaudutaan vain silloin kuin se sopii kaikkien aikatauluun. ­ Varsinkin kesällä on kaikilla kauhean paljon menoja. Ohjelmatoimistosta meille kerrotaan, että mitä olisi tarjolla ja ne tehdään, mitkä pystytään. Meillä kaikilla on veto-oikeus keikkoja suunniteltaessa. Jos joku sanoo ei, niin keikkaa ei tehdä eikä siitä sitten enempää keskustella. Ei myöskään tarvitse selitellä, miksei keikka sovi. Halonen laskee, että Eläkeläiset vie vuodessa jäseniltään aikaa kaikkineen kuukaudesta kahteen. ­ Keikkoja ei ole vuodessa kuin 30-40. Se onkin oikeastaan maksimi, mitä pystytään nykyjärjestelyillä tekemään. Levyttämiseen menee yksi tai kaksi viikonloppua. Siinä se sitten käytännössä onkin. Ei siihen paljon aikaa mene. Joensuulaisbändiksi yleensä miellettävän orkesterin jäsenet asuvat nykyisellään hajallaan ympäri maata. Käytännön elämä sanelee pitkälti myös sitä, että Eläkeläiset viettävät yhteistä aikaa lähinnä keikkamatkoilla tai levytysSUE studiossa. ­ Kun ollaan Suomessa, biisejä treenataan lähinnä sähköpostitse. Keikkailu taas on tehty silläkin tavalla helpoksi, että yleensä kukin lentää lähimmästä kaupungista keikkapaikalle ja tavataan sitten määränpäässä lentokentän baarissa, Halonen kertoo. FIILIKSEN MUKAAN eläkeläis-retkue pysyttelee usein tien päällä kerrallaan muutaman viikon. Pidemmät kiertueet olisivat kostean paikan leirityksiin vuosien varrella tottuneellekin yhtyeelle terveydellinen riski. ­ 15-20 keikkaa yhteen rupeamaan on ehdottomasti maksimi. Reissussa on hyviä ja huonoja ja paljon loistavia päiviä. Soittajakohtaisesti vaihtelee, että kuinka nopeasti alkaa kaivata taas keikoille. Kun kotiin tulee, niin joskus on sellainen olo, että onneksi seuraavaan keikkaan on kaksi kuukautta. Ollaan me kuitenkin nuoruudesta viisastuttu siinä, että varmasti on riittävästi aikaa toipua keikkareissuista iästä tai fyysisestä kunnosta riippumatta, Halonen naurahtaa. Keikoilla Eläkeläiset ei itseään rasita myöskään tekemällä settilistoja etukäteen. Jokainen viisikosta valitsee itse keikalla laulamansa biisit fiiliksen mukaan. Petteri Halonen laskee, että repertuaarissa on ainakin 50 biisiä, jotka voitaisiin vetää sekunnin varoitusajalla. ­ Keikalla soitetaan sellainen 20- » 20 « NRO. 3
• THREE NYT KAUPOISSA CD-LEVYN MUKANA BONUSTRACK -KOODI LADATTAVAAN LISÄMATERIAALIIN. TOINEN LEVY JOHNNY GET THE RIFLE WWW.CLARKKENT.FI WWW.FACEBOOK.COM/CLARKKENTBAND SISÄLTÄÄ SINGLET SUE Rewind Erase Relive JA I Do » 21 « NRO. 3
• » TAIVAANRANNANMAALARI HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA NELLI PALOMÄKI ­ Alun perin ajattelin tehdä tästä levystä kokoelman rakkauslauluja mutta sitten tajusin, että periaatteessa edellinen levyni Preeriahan oli juuri sellainen. Tälle levylle tuli sitten aihepiiriltään laajempia lauluja, kuten kappaleet Auringon lapsi, Ne toiset sekä Sokea perhonen. EI POLITIIKALLE politiikan ja musiikintekijöiden on sanottu olevan kammottavin mahdollinen yhdistelmä. Yleensä muusikoiden mielipiteet ovat yhtä mielenkiintoisia kuin tavallisen kadunmiehen ­ tylsiä ja yksisilmäisiä. Uusivirta on kuitenkin poikkeus. Hän asteli ensimmäisten joukossa Pekka Haaviston tukijoukoissa jo ennen kuin poliittisuudesta tuli Facebookin kautta trendikästä. ­ Olin Pekan mukana jo viime toukokuusta lähtien. Tutustuin häneen Teja Kotilaisen (mm. The Rasmuksen aikoinaan löytänyt musiikin monitoimimies) polttareissa, hehän ovat tunteneet toisensa jo Oranssi ry:n ajoista lähtien. Sen jälkeen kävin vaihtamassa kuulumisia Pekan kanssa tasaisin väliajoin. Kysyin jo tuolloin häneltä hänen ehdokkuudestaan, ja hän kertoi, että mikäli kannatusta löytyy tarpeeksi, niin mikä ettei. ­ Pekkahan järjestää esimerkiksi juhlia, joihin kutsuu kymmeniä ihmisiä eri aloilta, ja sen kautta tuo heitä yhteen. Hänellä on paljon sellaisia ominaisuuksia, joista ei olisi ollut haittaa presidentin tehtävissä. Uusivirta on myös aina ollut aktiivinen toimija ruohonjuuritasolla, osallistunut tekijänoikeusseminaareihin ja ollut mukana myös koulukiusaamista vastustavassa kampanjassa. Silti kysymys siitä, milloin hänet nähdään mukana politiikassa, purskauttaa kahvit hänen nenästään aiheuttamalla spontaanin naurukohtauksen. ­ Jaa politiikkaan? Ei kyllä koskaan. Haluan käyttää aikani toisin. En edes usko, että olisin kovinkaan hyvä poliitikko. Olen liikaa taivaanrannanmaalari ja tykkään visioida suuria linjoja. Politiikka on paljolti yksityiskohtiin tutustumista, enkä usko että minulla olisi sellaiseen kärsivällisyyttä. Arvostan kuitenkin suunnattomasti sitä työmäärää, jota poliitikot raatavat. Puolitoista vuotta sitten Uusivirta kertoi Suen haastattelussa myös lyhytelokuvaprojektistaan. Terry Gilliam -tavalla suuruudenhullulta kuulostava projekti on yhä ainakin suunnitelman tasolla hengissä, mutta: ­ Haluaisin yhä sen loppukohtaukseen sen ilmalaivan, joka kannattelisi junaa. Jostain syystä en ole vieläkään saanut siihen rahoitusta mistään.« SU 8.4. KAARLE, KOKKOLA Olavi Uusivirran viides levy Elvis istuu oikealla soi duurissa. Alkaako musiikillinen alamäki tästä? O lavi Uusivirta syö helsinkiläisessä Gran Delicato -kahvilassa ciabattaa ja juo lattea pienen veneen kokoisesta kupista. Syy tapaamiseen on miehen viides albumi, Elvis istuu oikealla, jolla ensi vuonna kolmekymmentä vuotta täyttävän moniosaajan kappaleet soivat duurissa ja meno on muutenkin perin epäsuomalainen. Vaikka Uusivirta on mediassa opittu tuntemaan hyvätapaisena, nauravaisena ja pohdiskelevana romantikkona, ovat hänen levynsä soineet yleensä mollissa. On tietenkin mukava kuulla ainaisen alakulon maassa myös iloista ammentava musiikkia, mutta tarkoittaako tämä nyt sitä, että seuraavasta levystä tulee huono? Läpi vuosikymmenten eloonsa tyytyväiset muusikot ovat menettäneet mielentyyneyden mukana myös taidon säveltää sydänverellä kirjoitettuja kappaleita. ­ Aiheellinen pelko, jos historian valossa asiaa tarkastelee! Itse uskon elämässä sinikäyräajatteluun: joskus ollaan aallon toisessa vaiheessa ja joskus toisessa. Ehkä nyt on elämässäni valoisampi kausi. Mielenmaisema projisoituu aina myös levylle. ­ Toinen juttu on se, että demotimme varmaan kolmekymmentä kappaletta tälle levylle, ja mukaan otettiin vain kymmenen. Albumille päätyi tällä kertaa tällaisia kappaleita, koska sille haluttiin luoda tietynlainen tunnelma. PARANTUMATON ROMANTIKKO elvis istuu oikealla kuulostaa teemalevyltä. Sen tarinoissa päälle kaksikymppiset ihmiset kasvavat pienissä hetkissä ja kulkevat pieniä portaita eteenpäin. Tapahtumat ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, kuin runoissa. Jossakin poltetaan vähän pilveä, jossakin ollaan kömpelöitä; käsi paidan alle vai ei, ei oikein osata päättää. Silti hahmot elävät ja ovat täynnä voimaa ja virtaa, aivan kuten nuorten mieli, kun maailma on auki ja mahdollisuudet lukemattomia. ­ Pidän itse esimerkiksi levyn Reeperbahn-kappaleesta. Yritin saada siihen samaa tunnelmaa kuin Arto Mellerin Syvän etelän yöt -runossa. Tekstissään Melleri samaistaa Pohjanmaan ja Amerikan syvän etelän tunnelman onnistuneesti toisiinsa. Itse kuvittelin kappaleen päähahmot Nivalaan, jossa he haaveilevat pääsystä mystiselle Reeperbahnille. Paikoista laulamalla Uusivirta sanoittaa kuten Morrissey, jonka tarinoissa vilisee pieniä paikkakuntia ja teitä, joista kukaan ei ole kuullut, mutta jotka kaikki tunnistavat. Ne ovat todellisia ja harvat siellä asuvat, mutta ennen kaikkea niiden varsilta halutaan pois. Albumilla muistellaan elämän hetkiä selvästikin itse koettujen yksityiskohtien kautta, mutta Uusivirralla on myös kykyä heittää sekaan lauseita, joihin kaikki kuulijat voivat samaistua. Edellä mainittu Reeperbahn loppuu "Aamulla on outo olo, pitkä matka kotiin" -lauseeseen, jota toistetaan kappaleen lopussa liki mantramaisesti. Yksinkertainen lause sytyttää kuulijalle helposti muistikuvat niistä omista seikkailuista, kun yö on kääntynyt aamuksi ja kotiin/hotellille/hostellillekin pitäisi vielä palata. ­ Tämän ikäisenä ja tässä vaiheessa uraani voin kenties jo myöntää olevani parantumaton romantikko. Musiikin kuluttajana ja tekijänä haluan kuitenkin aina kuulla levyiltä niitä hetkiä, kun kappale viekin yllättäen toiseen suuntaan kuin alkuun kuvittelin, joko tekstillisesti tai vaikkapa sovituksellisesti. Haluan, että rakkaustarinoissakin on jokin pimeä hahmo taustalla. Niiden pitää kertoa joko epäonnistuneesta tai mahdottomasta rakkaudesta, jotta ne toimivat, Uusivirta sanoo ja tulee samalla kuvailleeksi 99,9 proSUE senttia onnistuneiden popkappaleiden aineosasista. Epätoivo, menetys ja yhteiskunnan epäkohdat ovat polttoainetta, joka palaa popmusiikissa kuulijalle aina kirkkaampana kuin ihastuminen, joka loppuu rakastavaisten syljenvaihtoon sen Nick Cavelta tutun murhanhimon sijaan. Romantikon leimasta huolimatta Uusivirta päätti tälle levylle ottaa mukaan myös aihepiiriltään eri suuntiin poukkoilevia lauluja. "HÄN EI PELKÄÄ MITÄÄN" Sue kyseli Olavi Uusivirrasta televisiostakin tutulta fanilta. Tämän mielestä Uusivirrasta tulisi hyvä poliitikko. P ekka Haavisto, Tapasitte Olavin kanssa ensimmäisen kerran Teja Kotilaisen polttareissa. Muistatteko, mistä puhuitte illan aikana hänen kanssaan? ­ Musiikkimoguli Teja Kotilaisen polttarit ja häät Tukholmassa todellakin tutustuttivat meidät toisiimme. Kotilaisen häissä Tukholmassa Olavi esitti Hurriganesien Get On -biisin energialla, joka jäi kaikkien mieleen. Kun Olavi oli laskeutunut alas lavan yläpuolella kulkevista valokiskoista, aloimme puhua suomalaisesta kulttuurista, ajan hengestä, Olavin hyvistä blogeista Kotimaisten kielten keskuksen nettisivuilla ja siitä kulttuurilehdestä, joka pitäisi perustaa. Mitä mieltä olette Olavi Uusivirran musiikista? ­ Olavi on monitaituri: kirjoittaja, näyttelijä, sanoittaja, säveltäjä, muusikko. Olen nähnyt häntä näyttämöllä ja lavalla, kuunnellut radiossa, lukenut kolumneja ja soittanut Olavin musiikkia Spotifyssa. ­ Hyvään ystävyyteen kuuluu, että kaikkia asioita ei kysytä kerralla. Ehkä joskus tulee oikea hetki kysyä, mistä Hautalaulu sai innoituksensa, miten yksi hervottomimmista suomalaisista musavideoista Löysäläisen laulu irc-galleriaversiona syntyi, ja miltä tuntuu, kun Tuu mun vaimoksein -kappaleesta on tullut rippikoululeirien suosikkimelodia. Mutta sitä ennen ehdimme varmasti puhua paljon, paljon muusta. Olavi Uusivirta kertoi, ettei koskaan aio siirtyä politiikan pariin. Mutta jos Olavi politiikan pariin pyrkisi, millainen poliitikko hän mielestänne olisi? ­ Olen nähnyt Olavin improvisaation aiheesta "Timo Soini - Suomen viimeinen aristokraatti". Se vakuutti minut siitä, että Olavi voisi monilahjakkuudessaan olla myös poliitikko. Monissa poliitikoissa on myös annos näyttelijää. ­ Kun Olavi oli mukana presidentinvaalikampanjassa, opin yhden asian: hän ei pelkää mitään. Se on hieno ominaisuus kenelle tahansa ihmiselle. » 22 « NRO. 3
• SE KEINUTTAA MEITÄ AJASSA Saran odotettu uusi albumi. INSTRUMENTAL EP Neljän biisin instrumentaali ep. Rajoitettu painos. HELSINGIN JÄ ÄHALLI P E R J A N TA I N A 1 4 .9 . 2 0 1 2 L I P U T 49 E U R OA + M A H D. T O I M I T U S K U L U T W W W.PL AC EB OWO RL D.CO.U K T W I T T ER: @P L AC EB OWO R L D NYT KAUPOISSA. WWW.SARANHUONE.COM WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND SUE » 23 « NRO. 3
• SUE » 24 « NRO. 3
• Ensiferum äänittää uutta albumia, jonka on määrä ilmestyä syksyllä. Levyllä vierailee muun muassa Vesa-Matti Loiri. Hammer Open Air Metal Festival (20.21.7.2012 Mannin Navetta, Lieto) on kiinnittänyt tsekkiläisen Rootin sekä ruotsalaisen Gehennahin. Uusia kotimaisia esiintyjiä ovat Forgotten Horror, Vorum, Cryptborn ja Cannibal Accident. Spinefarm Records on kiinnittänyt Benea Reachin. Norjalaisen metallibändin kolmas albumi Possession julkaistaan kesällä. Muun muassa To/Die/Forin, Ajattaran, Lordin ja Sinergyn rumpalina toiminut Tonmi Lillman on kuollut. 38-vuotiaana menehtynyt muusikko oli kotoisin Kouvolasta ja asui Helsingissä. Korpiklaani tekee seuraajaa Ukon Wacka -albumilleen. Vielä nimeämätön levytys on Korpiklaanin ensimmäinen levy vastikään orkesteriin pestatun viulisti Tuomas Rounakarin kanssa. Metallican 3D-elokuvaa aletaan kuvata elokuussa. Nimród Antalin juonellista tarinaa ja konserttimateriaalia yhdistelevä luomus tulee nesi-iltaan kesällä 2013. Arch Enemyn ja kitaristi Cristopher Amottin tiet ovat eronneet. Kitaristina Khaos Legions 2012- kiertueella jatkaa 26-vuotias amerikkalainen Nick Cordle. Kotimainen metallibändi Kalmah on värvännyt uuden kosketinsoittajan. Bändin riveissä vaikuttaa nyt One Morning Leftistä tuttu Veli-Matti Kananen. Sludgemetallia soittava Black Cobra esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla 17.4. Yhdysvaltalaiskaksikkoa lämmittää kotimainen stoner/sludge-yhtye Woodrue. NEWSFLASH TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » KOHTI UUSIA HAASTEITA Amorphis keikkailee huhtikuussa akustisesti konserttisaleissa. Suomalaisille doom-, stoner- ja psykedeliarock-faneilla on kiireinen keikkakevät: Helsingissä esiintyvät White Hills (31.3. Kuudes linja), OM (5.4. Nosturi), Earth (21.4. Tavastia) ja Sleep (8.5. Tavastia). Tuska on julkistanut lisää bändejä. Helsingin Suvilahdessa 29.6.-1.7. esiintyvät mm. Megadeth, Sonata Arctica, Edguy, Sabaton, The ManEating Tree, Demigod, Winterwolf, Vorum, Jess & The Ancient Ones, Final Assault, For the Imperium sekä Mokoma. Black Sabbathin konsertti Helsingin Hartwall Areenalla 23.5. on peruttu. Sen tilalla esiintyy Ozzy & Friends, jossa laulaja Ozzy Osbournen kanssa lavalla nähdään mm. basisti Geezer Butler ja kitaristi Zakk Wylde, jonka Black Label Society on illan lämmittelybändi. Eeppistä metallia soittava amerikkalainen Manilla Road esiintyy Helsingin Nosturissa 1.6. Bändi julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1980, uusin levy Playground of the Damned ilmestyi viime vuonna. A morphis keikkailee huhtikuussa Suomessa. Erityisen kiertueesta tekee se, että tällä kertaa bändi on rakentanut akustispainotteisen setin ja vieläpä esittää sitä rockklubien lisäksi konserttisaleissa. Laulaja Tomi Joutsen kertoo, että tähän on johtanut uusien haasteiden ja vaihtelun kaipuu. ­ Olemme keikkailleet uusimman albumin tiimoilta jo pitkään. Tuntuu, että olisi kivaa tehdä jotain vähän erilaista. Muutamat bändin jäsenet ovat haaveilleet akustisesta setistä jo pitkään, ja kun keikkamyyjä ehdotti meille tällaista kiertuetta, päätimme tarttua tilaisuuteen. Konserttisaleissa esiintyminen on Amorphikselle uusi aluevaltaus. Joutsen pitää tulevaa kiertuetta haastavana. ­ Olen sellainen hevipertti, että en ollut tästä akustisesta hommasta etukäteen mitenkään innoissani. Olen tottunut laulamaan täysillä hevibändin keulilla pommien räjähdellessä ympärillä ja desibelivallin suojassa, joten konserttisalin lavalla voi olla aika alaston olo. ­ Jännitän noita aika keikkoja aika lailla ja koen tämän haasteeksi. Mutta tällainen on kaivattua vaihtelua sekä bändille että niille, jotka ovat nähneet paljon Amorphiksen keikkoja. Sitä paitsi treenien myötä homma on alkanut vaikuttaa hyvältä. Tästä tulee mukava irtiotto siitä keikkasetistä, jota me on soitettu viimeisen vuoden aikana. Kitaristi Esa Holopainen kertoo, että keikkasetissä on sekä akustisille soittimille sovitettuja tuttuja biisejä että sellaisiakin kappaleita, joita Amorphis ei ole soittanut livenä aikoihin. ­ Huomasimme, että meillähän on aika paljon kappaleita jotka ovat akustisia tai joissa on mukana akustisia soittimia. Kokonaisuus ei kuitenkaan tule olemaan täysin akustinen. Keikoilla saapuu myös vierailijoita, muun muassa Sakari Kukko, joka on esiintynyt Amoprhiksen kanssa aiemminkin ja ollut mukana yhtyeen levyillä Tuonela sekä Am Universum. ­ Sakarin lisäksi mukana on ainakin yksi taustalaulajatar, Jotsen kertoo. ­ Vierailijat tekevät keikoista entistä spesiaalimpia. 12.04. Mikaeli, Mikkeli / 14.04. Savonlinnasali, Savonlinna / 18.04. Sibeliustalo, Lahti / 19.04. Lutakko, Jyväskylä / 20.04. Virgin Oil Co, Helsinki / 21.04. Tampere-talo, Tampere / 27.04. Logomo, Turku » POTKUSTARTTI VAI MÄKILÄHTÖ? B ändeille on useitakin tapoja saada oma hengentuotteensa nauhoitettua ja ihmisten ilmoille. Valtaosan näistä tavoista voi tiivistää vanhaan Kummeli-sloganiin "artisti maksaa". Suurimmalle osalle yhtyeistä musiikki on joko kallis harrastus tai pienen, epävakaan tulon tuova ammatti. Vain isoimpien ja kauneimpien joukkoon kivunneet pystyvät saamaan musiikista elantonsa ja kenties jotain ylimääräistäkin leivän päälle. Nallewahlroosmentaliteetilla ei ainakaan metallimusiikkia yleensä kuitenkaan tehdä, joten isotkin yhtyeet yleensä pistävät saamiaan tuloja seuraavan levyn, kiertueen tai jopa kokopitkän elokuvan tekemiseen. Raha ei ole itseisarvo tai lopullinen päämäärä, vaikka siitä ei kukaan kieltäydykään. Valtaosa bändeistä liikkuu kuitenkin huomattavasti vaatimattomammassa skaalassa. Levynteko, levyn jakelu ja levyn promotoiminen on kallista puuhaa ja sitä varten levy-yhtiöt ovat olemassa. Levy-yhtiöt osallistuvat kustannuksiin ja tarjoavat kukin mitäkin palveluita, mutta ne myös ottavat oman osansa ja asettavat omat ehtonsa. Joskus yhtälö saattaa olla bändille syystä tai toisesta epäedullinen. Pienen levy-yhtiön rahkeet eivät ehkä riitä ja isolla jättifirmalla saattaa jäädä jalkoihin. Tai sitten se itäkirgialaisen kulttilafkan tarjoama kymmenen levyn orjasopimus ei enää tunnukaan hyvältä ajatukselta uran edetessä. Aina voi tietysti pistää oman yhtiön tai osuuskunnan pystyyn ja tehdä kaiken omalla ajalla ja rahoilla. Mutta levynteko on edelleen kallista puuhaa, ja tietyn laatustandardin saavuttamiseen tarvitaan kunnon tuotanto ja kunnon studio. Kotona tietokoneen kanssa näprätyt raidat tai treenikämppäsessiot eivät aina yksinkertaisesti riitä. Artisti maksaa -periaatteen sijasta nykyään voi kokeilla toisenlaistakin metodia, nimittäin mallia, jossa fani maksaa. Etukäteen. Palveluita on netissä muitakin, mutta Kickstarter-palvelu on kenties tunnetuin. Esimerkiksi bändi (nimeltään vaikkapa Satanic Dwarven Creampie Orgy) haluaa nauhoittaa ja julkaista uuden studiolevyn Hairy Midget Reaming, mutta tulevan klassikon kustannuksien arvioidaan olevan sata oravannahkaa. Bändi pistää Kickstarterin pystyyn ja ilmoittaa, että jos fanit takaavat sata oravannahkaa tietyn ajan sisällä niin studiosessiot ovat tosiasia. Jos oravannahkoja ei kerry, niin kukaan ei maksa mitään, mutta jos tinki tulee täyteen, jokaiselta osallistujalta veloitetaan hänen ennakkoon ilmoittamansa määrä. Faneja voi maanitella antamaan rahaa siten, että pienellä tukisummalla saa lähinnä hyvän » SETÄ JUSSIN TUPA mielen, mutta isommalla summalla saa sitten jo kunnon vastinetta: aikanaan postiin napsahtaa sekä uunituore studiolevy nimmareilla varustettuna että ylimääräistä bonusta. Kenties parhaimpien tukijoiden kohdalla onnistuu fanitapaaminenkin bändin kanssa. Lopputuloksena on täydellinen win/win-tilanne, jossa bändi saa tehtyä uuden levyn, levyä menee heti kaupaksi tuhansia ja potkustarttiin osallistujat sitoutuvat bändiin entistä vahvemmin, mikä näkyy varmasti myös keikkatilanteissa. Ei Kickstartereilla ehkä maailmaa valloiteta, mutta pienempien bändien kohdalla sitä on huonompiakin tapoja pistää levyjä pihalle. Aina ei tarvitse artistinkaan maksaa. JUSSI LAHTONEN " Nallewahlroosmentaliteetilla ei ainakaan metallimusiikkia yleensä kuitenkaan tehdä... SUE Kickstarter-haaste: kymppitonni kasaan lukijoilta, niin seuraava kolumni kirjoitetaan Pattayalta käsin. » 25 « NRO. 3
• » HEIMONS HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA AJ SAVOLAINEN SUE » 26 « NRO. 3
• SA JOHTAJAT Petäjäveräjät on Viikatteen yhdeksäs albumi, eikä bändi keksi vieläkään pyörää uudelleen. Se on vain hyvä asia, sillä suomalaisuus ei katoa, vaikka jotkut siitä kirosanaa yrittävätkin tehdä. elmikuisena aamuna koko Suomi on lumen vallassa. Helsingissä tulee lunta vaakatasossa, ja se tarttuu takkiin kastellen sen likimäräksi. Ilma on kuin Kouvolasta alkunsa saaneen Viikatteen musiikki: raskas ja ah, niin suomalainen. Syy Viikatteen lauluntekijän ja keulahahmon Kaarlen kohtaamiseen on bändin uusin albumi Petäjäveräjät. Jo yhdeksännen levynsä julkaissut yhtye on noussut hitaasti suomeksi lauletun raskaan musiikin kärkiryhmään. Tällä kertaa Viikate lähti työstämään albumia täysin erilaisista lähtökohdista kuin ennen. ­ Meillä oli tälle levylle kyllä sapluuna valmiina, mutta se sapluuna meni sitten vähän sellaiseen hiiri kissalle räätälinä -suuntaan ­ siitä ei tullut mitään. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa suunnitelmissa tehdä levy kunnollisilla länkkärimeiningeillä. Vielä ei ole tarpeeksi hapsuja takissa, että sellaiseen olisi kuitenkaan ollut rahkeita. Kappaleita syntyi Kaarlen mukaan aimo liuta. ­ Kuu kaakon yllä oli kotiseuturakkautta käsittelevä levy. Sitä edeltävä Marraskuun lauluja kahdessa osassa julkaistu kokonaisuus, jossa oli myös oma koossapitävä ajatuksensa. Petäjäveräjissä ei ole oikeastaan mitään tuollaista. Jännittää, miten levy otetaan vastaan. Kuu kaakon yllä ilmestyi kolme vuotta sitten. Viikate on yleensä julkaissut levyjä tasaisesti vähintään parin vuoden välein. Normaalia pidemmälle tauolle oli luonnollinen selitys. ­ Alun perin meidän piti alkaa nauhoittaa tätä levyä jo vähän aiemmin. Viime vuonna olisi ollut myös meidän 15-vuotisjuhlat, ja suunnittelimme tekevämme jonkinlaisen kokoelmalevyn noiden vuosien kunniaksi. Jossakin vaiheessa kitaristimme Ari kuitenkin totesi, ettei ole pitänyt kymmeneen vuoteen minkäänlaista kesälomaa, että nyt sellainen olisi ihan kiva ajatus. Niinpä sitten pidimme liki vuoden tauon. Toisaalta tauko teki yhtyeelle hyvää, mutta siinä oli myös omat ongelmansa. ­ Tauko oli kaksipiippuinen (sic) miekka siinä mielessä, että nyt vastaanotto jännittää todella paljon. Kaiken lisäksi minulla on yhä sellainen kouvolalainen itsetunto. Muistavatko ihmiset meitä enää? H tenyt vähän lapasista. Se perustuu täysin siihen, että aikoinaan yläasteiässä olin aivan pähkinöinä, kun postiluukusta tipahti postimyyntikatalogi, jonka sivuilta sitten tilailin D.R.I:n bändipaitoja. Entombed oli vuonna 1993 Wolverine Blues -levyn kiertueella Lepakossa, ja sillä oli aivan mahtava paita, jossa luki selässä Satan älskar dig. Lukion käytävillä se herätti tietenkin paheksuntaa, joka nosti totta kai itsetuntoa tuolloin. Viikatteen kappaleet käsittelevät joskus raskaitakin aiheita, ja jotkut yhtyeen faneista löytävät niistä välillä yhtymäkohtia omiin elämäntilanteisiinsa. ­ Kyllä niitä aika ajoin tulee. Meidän orkesteri on siitä aika etuoikeutettu, että fanimme ovat melko musiikkiorientoituneita. Aika ajoin saamme esimerkiksi sähköpostia, jossa kerrotaan esimerkiksi lähipiirin kuolemantapauksista, joista kirjoittaja on selvinnyt musiikkimme avulla. Kappaleemme ovat monille kuulijoillemme toimineet jonkinlaisena vertaistukena ja olkapäänä vaikeina hetkinä. SU 8.4. KLUBI, TURKU rit saattavat olla raskaitakin, kun soitamme yleisölle, pyrimme tekemään heidät onnellisiksi. Kaarle on sitä mieltä, että myös vaikeisiin asioihin pitää kyetä suhtautumaan joskus kepeästi. ­ Kuu kaakon yllä -albumi käsitteli enimmäkseen ikäviä asioita. Yksi tapa käsitellä tuollaista on laskea niistä leikkiä. Mutta homma toimii myös toisin päin. Viina, terva & hauta -videolla on hengen mies eli pappi yksin pappatunturin kanssa järven selällä. Onhan se humoristista, mutta toisaalta taas siinä on oma traagisuutensa. Sielun paimen joutuu olemaan yksin kaiken keskellä. Kuka sanoo, ettei huumorista saisi tehdä vakavaa asiaa? " Kuka sanoo, ettei huumorista saisi tehdä vakavaa asiaa? HUUMORISTA VAKAVAA pelko siitä, että Viikate olisi vaipunut unohduksiin lienee aiheeton. Yhtyeellä on aina ollut oma omistautunut kuulijakuntansa, ja sen on nähnyt helposti etenkin kesäfestivaaleilla. Harvan yhteen bändipaitoja näkee niin paljon eri ikäisten kantajien päällä. Viikatelaiset ovat oma heimonsa kesäfestarikokoontujien joukossa. ­ Meillä on koko merchandise-homma lähSUE Tuollainen on totta kai parasta mahdollista palautetta, mitä yhtye voi saada. Viikate on aina ollut myös visuaalinen yhtye. Sen alkuaikojen videot Hanget- ja Kylymä-kappaleisiin pyörivät ahkeraan Jyrki-musiikkiohjelmassa, ja levytyssopimus Spinefarmillekin saatiin sen jälkeen, kun bändi julkaisi videon Alakulotettuja tunnelmia -kappaleeseen. Uusimmilla videoilla yhtye on tehnyt kunniaa omille sankareilleen ja lapsuuden idoleilleen. Korutonta sai vaikutteensa Komisario Palmu -elokuvista, kun taas Ah, ahtaita aikoja -video kumarsi lännenelokuville ­ tai ainakin Spede Pasasen Hirttämättömätlänkkäriparodian suuntaan. ­ Videopolitiikassamme on aika pitkälle sama homma kuin musiikkipuolella: sekaan ujutetaan omia vaikutteita oikeassa mittakaavassa. Nyt kun Petäjäveräjä-kappaleeseen ollaan tekemässä videota, haetaan siihen mallia Pulp Fictionin maailmasta. Viikatteella on aina ollut suuri kontrasti musiikkinsa ja pilke silmäkulmassa tehtyjen videoiden välillä. ­ Totta kai huumori ja se kontrasti on tärkeää. Keikoillakin pyrimme nykyään siihen, että soittaminen on hauskaa ja yleisössä naama vehnäsellä. Vaikka kappaleiden aihepii- IRTI POLITIIKASTA viikatteen musiikissa on aina ollut jotain äärettömän suomalaista ja kansallisromanttista. Nykyinen yhteiskunta on kuitenkin siinä mielessä kieroutunut, että suomalaisuuden tunnusmerkkejä on alettu käyttää kyseenalaisten asioiden symboleina. ­ Tästä on aikaa jo vuosia, mutta eräällä keikalla Pohjanmaalla soitimme Nuori mies nimetön -kappaleemme, jonka kuvastossa on sellaista Tuntematon sotilas -meininkiä. Eturivissä oli sitten pari pilottitakkista kaljupäätä, jotka tekivät natsitervehdystä kappaleen ajan. Kappaleen jälkeen minun oli pakko kertoa heille muutama valittu sana heidän toiminnastaan. ­ Agentsilla oli joskus keikoillaan Suomen lippu taustakankaana. Eihän sellaista pystyisi tänä päivänä mitenkään tekemään. Täysin käsittämätöntä. Olen myös suunnitellut paitaa, jossa olisi meidän nettisivuilta löytyvä slogan "Suomi Finland alakulo." Mutta jälleen kerran: eihän tuollaista voisi mitenkään tehdä ja on aivan varmaa, että se otettaisiin täysin väärin. On todella idioottimaista, että tällaisia joutuu edes miettimään joidenkin päättävillä paikoilla istuvien kansallissosialistien takia. ­ En silti... Viikate ei ole oikea instanssi tai välikäsi puhumaan politiikasta. Itsekin toimin täysin politiikasta vapaalla alueella, Kaarle sanoo. Joillekin Viikatteen suomalaisuus on karikatyyria ja sellaista kuvaa nykymaailmasta, jota ei ole enää olemassakaan. Kummat sitten ovat oikeassa: ne, jotka pitävät Viikatetta suomalaisten tuntojen tulkkina vai ne, joille yhtye on vain pyörimistä itsesäälissä ja kliseissä? ­ Molemmat koulukunnat ovat oikeassa, sillä tämä tulee meiltä täysin luonnostaan, Kaarle vastaa pienen miettimisen jälkeen. « » 27 « NRO. 3
• » KOLOSSI TULEE JA TAPPAA Meshuggah laittaa uusimma levyllään dogmat koetukselle. os kriitikoilta kysytään, niin uusilla kuin vanhoilla bändeillä on riippakivenä vaatimus omaperäisyydestä. Olivatpa vaikkapa tietyn tyylilajin uudelleenlämmittelyt kuinka tehokkaita tahansa, innovaation puute saattaa rokottaa pisteitä. Ruotsalaisella Meshuggahilla ei ole ollut tällä saralla ongelmia koko 25-vuotisen uransa aikana. Erilaisten äärimetallielementtien ja jazzin laajassa välimaastossa kulkeva jyräys on toiminut suunnannäyttäjänä lukuisille nuoremmille bändeille. Meshuggahin seitsemättä studioalbumia Kolossia kuunnellessa voi vain arvella saman vaikutusvallan jatkuvan. Bändin toisen kitaristin Mårten Hagströmin mukaan levy muhi useamman vuoden muttei silti jät- J tänyt jälkeensä paljon ylijäämää. ­ Aloitimme itse asiassa materiaalin kirjoittamisen jo ennen toissa kesää. Silloinen kesäfestarikausi tosin pisti sävellysvaiheen hetkeksi jäihin, joten katkojakin tällä aikavälillä on ollut. Emme koskaan tee biisejä kiertueella, ja Obzenin jälkeen tien päällä tuli oltua kaksi vuotta. ­ Kokeilimme tällä kertaa uudenlaisia toimintatapoja. Yleensä menemme studioon mukanamme satsi valmiita biisejä, mutta nyt pistimme joitain kappaleita nauhalle jo ennen kuin sävellykset olivat täysin valmiita. ­ Emme myöskään joutuneet sen ihmeemmin valikoimaan levylle biisejä: kun yksi ralli valmistui, se purkitettiin ja sillä hyvä. Tällä tavoin täyttyi koko albumi. Jäihän studion lattialle palasia tai jopa puolikas biisi, mutta tapanamme ei ole tehdä montaa kymmentä laulua, joista sitten harventaisimme albumille päätyvät siivut. SYNKKÄ GROOVE vaikka meshuggah työstää levyjään tarvittaessa hyvinkin pitkäjänteisesti, se ei kartoita asioita liikaa ennakkoon. Kaikenlaiset suunnitelmat levyjen suuntauksista saavat väistää luovan virtaamisen tieltä. ­ Emme suunnittele levyjemme soundeja tai tyylisuuntia mitenkään ennalta. Toimimme intuition pohjalta. Luomme materiaalia, ja mikä sillä hetkellä sitten tuntuukaan toimivan parhaiten, iskostuu lähtöpisteeksemme. ­ Mitä tulee Kolossin vivahteisiin, kuvailisin sen olevan hyvin tunnelmallinen, synkkä ja jopa groove-pitoisempi kokonaisuus kuin yksikään aiempi levymme. Jotenkin tämä tuntuu minusta myös enemmän bändilevyltä, arvioi Hagström. Useamman kuuntelun jälkeen Kolossilta nappaa mieleensä samanlaisia verrattain suoraviivaisia ja perinteisempiä rakenteita, jollaisia löytyi myös sen edeltäjältä Obzenilta (2008) sekä yhtyeen ensimmäisiltä levyiltä. Hagström yhtyy osittain näihin fiiliksiin, vaikkei koekaan levyn olevan missään määrin kurottelua takaisin bändin juurille. ­ Koloss on hieman helpommin sisäistettävä kuin monet albumimme. Siinä mielessä lätty on kyllä sukua Obzenille. Koloss on kuitenkin lämpimämpi, groovaavampi ja paljon syvällisempi kuin Obzen, joka oli meidän mittapuullamme verrattain thrashmetallinen paketti. Kolossin syvyys ilmenee niin biisinkirjoituksen kuin yleisen tunnelmankin asteella. ­ Minusta on huvittavaa, että lukuun ottamatta Catch Thirtythreetä (2005), kaikki levymme sisältävät hyvin selkeästi jaotellut biisijoukkiot. Tästä huolimatta kuulen usein ihmettelyä siitä, että "Hei, uudella Meshuggah-levyllähän on yksittäisiä biisejäkin". Erittäin hupaisaa. ­ Joka tapauksessa uusi levymme on jatkoa siinä kehityksessä, jota pyrimme edistämään jokaisella uudella julkaisullamme. Tällä kertaa laajennus on huomattavin orgaanisen grooven sekä raskaimman puolemme saralla. Löysimme soundipuolellekin lisäulottuvuutta, jota mielestäni meiltä on ennen vähän puuttunut. Meshuggahin musiikin futuristiset värinät tuntuvat usein heijastuvan teosten lyyrisellekin puolelle. Kolossilla on useita avaruuteen viittaavia teemoja. Hagström kuitenkin tähdentää, ettei science fiction ole juuri milloinkaan bändin käsittelemien teemojen keskipisteessä. ­ Vaikka rakastankin Philip K. Dickin ja Isaac Asimovin kaltaisia sci-fikirjailijoita, olemme bändinä kiinnostuneempia psykologisista asioista. Sen verran täytyy kyllä hehkuttaa, että Bladerunner on mahtava. ­ Haluaisin jättää sanoitusten tulkitsemisen kuuntelijalle. Meillä on melko abstrakti lähestymistapa sanoituksiimme, joten en usko, että niiden yksityiskohtaisella analysoinnilla saavutetaan yhtään mitään. ­ Jos Kolossia ajatellaan yleisellä tasolla, niin kaikki kappaleet käsittelevät enemmän tai vähemmän dogmia. Sitä, mitä vaaroja sisältyy oman ajattelukykynsä menettämiseen ja mustavalkoiseen ajatusmaailmaan. KAHDEKSANKIELISET PEDOT meshuggahin elämää raskaamman soundin etulinjassa ovat jo parin levyn ajan olleet Hag- strömin ja Fredrik Thordendalin kahdeksalla kielellä varustetut kitarat, joissa riittää tilaa alasvirittämiselle. Kielisoitinten möyrinnän ohessa bändi on aiemmin myös käyttänyt teknologisia apuvälineitä kuten korkeamman luokan rumpukoneita. Kolossilla orgaanisuus on kuitenkin tärkeässä roolissa. ­ Voin ilolla todeta, että emme tällä kertaa käyttäneet mitään erikoislaitteita, jotka veisivät liikaa huomiota itse asian ytimestä. Tämä on musiikkia, ei soitinmessuilua. - Käytimme kyllä tällä kertaa suurempaa skaalaa kitaroita. Useimmat raidat on vedetty tutuilla 8-kielisillämme, mutta pari kappaletta kulkevat yksinomaan 7-kielisillä ja yksi veisu jopa perinteisesti 6-kielisillä. Tällä tavoin loimme biisien välille hienoja dynaamisia eroja, ja meno on huomattavasti ennalta-arvaamattomampaa. Meshuggahin vaikutusvalta ja innovatiivisuus ovat luoneet vuosien saatossa siinä määrin imitaattoreita ja seuraajia, että heikompia hirvittää. Ruotsalaisten pioneerien tyyliselle musiikille on jopa syntynyt oma erikoinen genreterminsä, djent. Tämän onomatopoeettisen sanan on tarkoitus kuvastaa sitä jykevää ja tuhtia äännähdystä, jota Meshuggahin kitaristit tuottavat louhiessaan katkonaisia riffejään. Djent-termin alle on suuntautunut sen verran runsaasti yhtyeitä, että joidenkin fanien mielestä on menty ärsyttävän kopioinnin puolelle. Hagströmiä ilmiö ei vaivaa eikä se ainakaan vaikuta mitenkään koko orkesterin näkemyksiin musiikin tekemisestä. ­ Me emme juurikaan kiinnitä huomiota muihin bändeihin tuossa mielessä. Olemme liian tiukasti omassa kuplassamme, että voisimme olla moisesta liian tietoisia. Meshuggahin vahva ja ehkä joskus heikkokin puoli on se, että keskitymme vain omaan tekemiseemme. On hienoa, että bändit saavat ja ottavat meistä inspiraatiota. Silti me pyrimme vain toimimaan luonnollisten vaistojemme varassa ja pysymään kiinnostuneina näistä kuvioista. ­ Ajoittain emme tosin tunnu olevan aivan samaa mieltä muiden ihmisten kanssa siitä, mistä omassa bändissämme oikein on kyse. Meidän tavoitteemme on olla pahaenteinen, synkkä, outo ja groovaava. Tekninen taituruus itsessään ja musiikin teoriasta paasaaminen ei kiinnosta meitä ollenkaan. Ne ovat vain itseilmaisumme työkaluja. Kun pohtii Meshuggahin tyylin alkupistettä ja kehitystä, alkaa helposti spekuloida sillä kuinka pitkälle ja odottamattomiin sfääreihin bändi saattaakaan vielä suunnata. Onko Meshuggahin kokeilunhalulla rajoja? Onko jokin genre tai elementti valmiiksi niin kaukana bändin ominaissoundista, ettei sitä edes lähestytä? ­ Me olemme metalliyhtye. En henkilökohtaisesti vastusta laajempaakin kokeellisuutta, mutta vihaan esimerkiksi sitä ajoittain esiintyvää oletusta, että jokin olisi vähemmän älyllistä koska se on heviä. Tuollaiset väitteet ovat yhtä tarpeettomia kaikissa genreissä. Jos musiikki on hyvää, se on hyvää. Aivan sama mihin lokeroon se on laitettu. « HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA ANTHONY DUBOIS SUE " Tavoitteemme on olla pahaenteinen, synkkä, outo ja groovaava." » 28 « NRO. 3
• » NETISTÄ TUTTU Deals Death kertoo, miksi laulajan ääniharjoitusvideo päätyi Japanin televisioon. n aurinkoinen lauantaipäivä. Istumme Hiltonhotellin uima-allasalueella ruotsalaisen Deals Deathin laulajan Olle Ekmanin ja kitaristin Erik Jacobsonin kanssa. Taustalla kuuluu kovaääninen veden liplatus. Juuri levytyssopimuksen Spinefarmilta saaneet miehet olivat tulleet Suomeen edellisenä päivänä osallistuakseen Finnish Metal Expoon vierailijoina. Kävi kuitenkin niin, että Carnalation joutui perumaan esiintymisensä ja Deals Deathia pyydettiin tuuraamaan. Bändi ei ollut valmistautunut tähän ollenkaan mutta lupasi silti tulla esiintymään. Tämä oli Deals Deathin ensimmäinen keikka Suomessa. ­ Siihen nähden, ettei meillä ollut mukana mitään omia soittimia vaan jouduimme lainaamaan kaikki, keikka meni loistavasti, kertoo Erik. ­ Oli upeaa päästä esiintymään FME:ssa näin yllättäen. Olemme kiitollisia tästä tilaisuudesta Carnalationille. Miehet kertovat vetäneensä vesijuoksukilpailun uima-altaassa aamulla ja ovatkin hyvin pirteän oloisia eilisen juhlista huolimatta. O ­ Kun saavuimme Suomeen, saimme kyydin lentokentältä parilta faniltamme, jotka halusivat hakea meidät autolla. Kohta meille jo tarjottiinkin keikkaa, ja ilta sujui messuilla Sabatonissa soittavien ystäviemme kanssa, kertoo Olle. Kun göteborgilainen Deals Death oli vielä lapsenkengissä, oli bändissä myös jäseniä juuri Sabatonista. Nykyinen kokoonpano löytyi muuta kautta. Ystävyys bändien kesken on silti säilynyt. Jopa samassa sängyssä on kuulemma nukuttu. Jos Deals Death jäi näkemättä Finnish Metal Expossa, saattaa se silti olla tuttu Youtubessa pyörineen videopätkän ansiosta. Videolla laulaja Olle harjoittelee murinaa pianon ääressä ja Erik sattuu paikalle videokameran kanssa. Tämä "Death metal vocal excercises" päätyi amerikkalaisen koomikon Ray William Johnsonin youtube-ohjelmaan, jolla on 5,1 miljoonaa seuraajaa. Pian bändin sähköposti meni tukkoon ihmisten HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVA MICHAEL ASPLUND PE 20.4. NOSTURI, HELSINKI " Hän kosketti otsaani ja sanoi nimen Deals Death. Sitten heräsin. viesteistä ja kommentteja sateli. Miehet itse ovat vieläkin ihmeissään tästä. ­ Se kertoo myös internetin voimasta, sanoo Olle. ­ Näinkin tyhmän pelleilyn ansiosta olemme todennäköisesti saaneet uusia faneja ympäri maailmaa. Japanissa videomme pääsi jopa valtakunnalliselle tv-kanavalle. Ja espanjalainen oopperalaulaja otti yhteyttä meihin ja kertoi ihailevansa harjoittelutekniikkaani. Internet voi myös inspiroida. Erik sanoo katsovansa sieltä joka ilta ennen nukkumaanmenoa videon avaruusolennoista, ufoista tai sala- liittoteorioista. Myös Deals Deathin uusi albumi Elite kertoo siitä, miten pieni eliitti hallitsee tätä maailmaamme ja mitä siitä seuraa. Olle kertoo, että esimerkiksi biisi Collapse kertoo 9/11-tapauksesta ja siihen liittyvistä salaliittoteorioista. Miehet ovat vahvasti sitä mieltä, että jonkin pitää sortua, jotta maailma saataisiin taas tasapainoon. Taloudessa siitä on jo merkkejä. ­ Maailmassa voisi hyvin olla 20 biljoonaa ihmistä, jos kaikki eläisivät kuten Intiassa tai Afrikassa, sanoo Erik. ­ Mutta ihmisistä on tärkeintä saada eniten rahaa ja omaisuutta. Jatkuva kasvu loppuu jossain vaiheessa. Bändin nimikään ei syntynyt perinteisesti vaan unessa. Erik kertoo sen olleen pysäyttävä kokemus. ­ Uneksin tilasta, jossa oli kaapuun pukeutuneita henkilöitä. Eräs hahmo tuli luokseni ja pysäytti minut. Hänellä ei ollut silmiä eikä nenää, vain suu. Hän kosketti otsaani ja sanoi nimen Deals Death. Sitten heräsin. Vaikka itse nimessä ei ole mitään järkeä, halusimme silti ottaa sen käyttöön. Kirjainyhdistelmässä on jotain maagista. Elite julkaistaan maaliskuun puolivälissä. Levyn on miksannut Jonas Kjellgren (Scar Symmetry). Bändi suunnittelee julkaisevansa uuden musiikkivideonsa ennen kesää. Sen jälkeen se keikkailee festivaaleilla. Suosituksia Ruotsin festareista saa Rockstad Falun, Sweden Rock sekä Peace & Love Festival. Suomeen Deals Death palaa takaisin jo huhtikuussa. « SUE » 29 « NRO. 3
• HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA ROBERT ELDRIM » TIETOISUUDEN YTIMEEN Soen haluaa valottaa musiikillaan tuntematonta. uperkokoonpanoksi tituleerataan yleensä bändejä, joiden kaikilla jäsenillä on ennestään tunnetut taustat. Tässä mielessä ruotsalaisin ja amerikkalaisin voimin koottu Soen täyttää tuon puhkikulutetun termin vaatimukset vain puoliksi. Laulaja Joel Ekelöfiä ja kitaristi Joakim Platbarzdisia suurten massojen tutkat tuskin rekisteröivät, mutta heidän takanaan lymyää sitäkin nimekkäämpiä hahmoja. Martin Lopez loi Opethin rumpupatterin takana raudanlujan maineen niin teknisenä hirmuna kuin tatsifiilistelijöidenkin suosikkina. Kun päälle lyödään vielä nauhattoman basson mestari, mm. Sadusissa, Deathissä, Testamentissa ja Iced Earthissä alataajuuksia käskyttänyt Steve DiGiorgio, alkavat tutkat reagoida. Lopezin mukaan tämä joukkio keräytyi yhteen pitkällä aikavälillä mutta kivuttomasti. ­ Joakim etsi taannoin rumpalia kokeelliseen metallitrioonsa samalla kun olin itse etsimässä rytmillisesti pätevää kitaristia soittokumppaniksi. Sovimme ajat jammailua varten ja siitä syntyi nopea päätös tehdä musiikillista yhteistyötä. ­ Etsimme laulajia melko pitkän tovin kunnes ymmärsimme, että kyseiseen rooliin tarvittiin joku normaalien piiriemme ulkopuolelta. Kim ja Joel olivat tavanneet jo vuonna 1999, kun heidän silloiset bändinsä olivat keikalla samassa paikassa. Soenin onneksi tuolloin syntynyt musiikillinen kunnioitus oli säilynyt tähän päivään asti. Minä puolestaan tapasin Steven tien päällä jo monta vuotta sitten. Tiesin kuinka mahtava basisti S ja mukava mies hän on, joten oli hyvin luontevaa pyytää hänet mukaan. Jokaisen osapuolen panos on ollut erittäin tärkeä Soenin kehittymiselle. Soenin debyyttialbumi Cognitive on odotetusti kallellaan progressiivisen kikkailun suuntaan. Mukana on myös hieman yllättäväkin määrä vaihtoehtorockin vivahteita. Alalle omistautuneet kuulijat miettivät varmasti levyä kuunnellessaan, että yhdysvaltalainen altsumammutti Tool on pyörinyt näiden miesten soittimissa ahkerasti. Lopez kertoo, että bändin soundi on pysynyt koko muodostumisensa aikana pitkälti samoilla urilla, vaikka henkilöstölisäykset ovatkin tuoneet loogiset käännöksensä. ­ Soenin tyyli ei ole muuttunut paljoakaan aloitettuamme yhdessä säveltämisen. Joelin tultua joukkoon mukaan musiikin progressiivisuuteen tuli vähän suorempaa särmää. Ennen häntä biisien rakenteet olivat hieman teknisempiä. Cognitive tuntuu myös erittäin jamihenkiseltä kokonaisuudelta. Tunne ei täysin vastaa levyn synnyn todellisuutta mutta yhtyeen motivaation suhteen se osuu napakymppiin. ­ Suurin osa albumin biiseistä perustuu kotidemoihin, jotka sitten muokkasimme albumiversioiksi yhdessä. Emme siis " Ota kuulokkeet esille, käy sohvalle ja rauhoitu. SUE jamitelleet kovin paljon kirjoittaessamme materiaalia Cognitivelle. Aina kun saimme kaikki yhteen paikkaan, kaikki aika kului nauhoituksiin. Tähän oli lukuisia syitä, mutta toivon, että seuraavan levymme kirjoitusvaiheessa meillä olisi paljon enemmän aikaa myös jammailulle. Jamihenkisyys sopisi myös mielestäni erittäin hyvin levyn optimaaliseen kuunteluympäristöön: ota kuulokkeet esille, käy sohvalle ja rauhoitu, selittää Lopez. Soen teki lavadebyyttinsä helmikuisessa Helsingissä kuluvan vuoden Finnish Metal Expossa. Lopezin mukaan pidempiäkin kiertuesuunnitelmia pohditaan tiukasti, mutta mitään varmaa ei vielä voi paljastaa. Sitä odotellessa maestro antoi oman näkemyksensä ikuisuuskysymykseen: Mikä onkaan progea? Riittääkö siksi tuhansia nuotteja ja tahtilajeja valonnopeudella sekoitteleva soitanta? Vai onko aihetta ottaa genre kirjaimellisemmin, eli pitäisikö progressiivisen musiikin viedä kuulijoita eteenpäin tuntemattomiin paikkoihin? ­ Minä en suoraan sanottuna ymmärrä mihin progressiivisella musiikilla halutaan nykyään viitata. Niin monia täysin erilaiselta kuulostavia bändejä nimitetään nykyään progeksi, että ajoittain näen Soenin mahtuvan siihen joukkoon ja ajoittain en. Eihän se toisaalta tarkoita mitään. ­ Jos minun täytyisi valita antamistasi vaihtoehdoista, niin minusta progen tulisi nimenomaan olla musiikkia, joka edistyy ja menee paikkoihin, joissa toiset muusikot eivät ole käyneet. « » 30 « NRO. 3
• Rock Hard (GER) 9/10 Rock Hard (ITA) 9/10 Skulls n' Bones (USA) 5/5 Valkyrian Music (UK) 5/5 Lords Of Metal (NED) 95/100 Uusi albumi: BARREN EARTH The Devil's Resolve Kaupoissa nyt www.peaceville.com/barrenearth www.barrenearth.com www.facebook.com/BarrenEarth BARREN EARTH KEIKOILLA: To 15.3. Pe 16.3. Pe 23.3. La 24.3. Pe 30.3. La 31.3. Pe 20.4. Helsinki, Tavastia Tampere, Klubi Jyväskylä, Lutakko Kouvola, Rytmikatti Salo, Keikkamesta Turku, Klubi (Ilta) Joensuu, Kerubi www.peaceville.com SUE » 31 « NRO. 3
• HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA FULLSTEAM » SUPERBÄNDI HELVETISTÄ Barren Earth koostuu kovan luokan metallimuusikoista. Siinä on puolensa ja puolensa. ­ ihan helvettiähän tää välillä on, basisti Oppu Laine toteaa. Se on vastaus siihen, millaista on organisoida Barren Earthin toimintaa. Homman infernaalisuus on sen peruja, että Barren Earthin jäsenillä on muitakin yhtyeitä ­ eivätkä ne ole ihan mitä tahansa pumppuja: laulaja Mikko Kotamäen Swallow the Sun julkaisi taannoin kehutun uuden albumin, ja kitaristi Sami Yli-Sirniö on äänittänyt uuden levyn pääbändinsä, saksalaisen thrashlegendan Kreatorin kanssa. Kitaristi Janne Perttilän Rytmihäiriö ja rumpali Marko Tarvosen Moonsorrow ovat nekin toimintakunnossa, ja kosketinsoittaja Kasper Mårtensonilla on omat soittokiireensä. Tämä kaikki tekee Barren Earthin toiminnasta katkonaista. Aikoinaan Amorphiksessa, Mannhaissa ja Chaosbreedissä soittanut Oppu Laine kertoo odotelleensa siitä lähtien, kun Barren Earthin toinen albumi The Devil's Resolve valmistui viime syksynä. ­ Toivottavasti tyyntä seuraa jonkinlainen myrsky. Tällaista siis on niin kutsutussa "superbändissä" soittaminen. Se, että Barren Earthin kokoonpano on kuin suomimetallin kuka kukin on -lista, ei tietenkään ole pelkästään huono juttu. Bändi sai legendaarisen brittiläisen Peaceville Recordsin taakseen jo Curse of the Red River -debyyttialbumillaan (2010), ja vuonna 2011 Barren Earth valittiin vuoden tulokkaaksi Finnish Metal Awards -gaalassa. Yhtye teki viime vuonna myös pitkän Amerikankiertueen. Laine pitää sitä tärkeänä toisen levyn kannalta. ­ Keikkailu kasvatti soittovarmuutta. Sen myötä me voitiin soittaa toinen levy livenä purkkiin. Kun soittajat osaavat lukea toisiaan paremmin, musiikki kehittyy ja kuulostaa hyvässä mielessä kypsemmältä. Sekin auttoi, että sovitukset mietittiin etukäteen tosi tarkasti. Barren Earthissa on monta biisintekijää. Olosuhteiden pakosta kukin heistä työstää teoksiaan aluksi omin päin. Kun aihiot ovat kehityskelpoisia, soittajat kokoontuvat kolmen neljän hengen porukoissa työstämään kappaleet valmiiksi. ­ Me ei yritetty kirjoittaa tietynlaisia biisejä eikä päätetty kehittyä tiettyyn suuntaan. The Devil's Resolven biisit olisivat tyylin puolesta voineet olla ekallakin albumilla. Toisella albumilla Barren Earthin proge- ja death metal -vaikutteet kuulostavat jäsentyneemmiltä kuin Curse of the Red Riverillä, mutta Laine on oikeassa siinä, ettei tämä haastavaa metallia soittava bändi ole tehnyt nopeita ja jyrkkiä käännöksiä tyylissään. ­ Barren Earthin musa ei ole mikään harkittu sekoitus eri elementtejä. Se on ajan saatossa kehittynyt yhdistelmä siitä, mikä meitä kiinnostaa. Olin kovasti innoissani deathmetallista jo silloin, kun perustin ekat oikeat bändini, ja sen kuulee edelleen. Death metal on eräänlaista progea jo itsessään, ja olen diggaillut kaikenlaisia kinkkisiä bändejä myös metallin ulkopuolelta. Progressiivista musiikkia soittavat bändit työstävät albumeistaan usein temaattisia kokonaisuuksia. Barren Earth ei ainakaan toistaiseksi ole ryhtynyt moiseen. ­ Meillä on monta säveltäjää ja sanoittajaa, eikä me olla yhdistelty kappaleitamme toisiinsa. Mun biiseissäni The Devil's Resolvella on kyllä teema, jonka pohjalta levyn kansitaidekin tehty. Kirjoitin tekstejä ajan haaskaamisesta. Siitä, miten ihmiset tuhlaavat elämänsä uskontoihin ja ideologioihin. Teemalevyn tekeminen on kyllä kiinnostava idea. Ehkä joskus. Mutta asia kerrallaan. Kun The Devil's Resolve ilmestyy, Barren Earth lähtee keikoille. Siinä on jälleen järjestelemistä, mutta kaikessa on myös valoisa puolensa. ­ Säätöä riittää ja tuuraavia soittajia on pitänyt välillä etsiä, mutta eipä enää tässä vaiheessa ihan mille tahansa pizzeria- ja pakukiertueelle huvitakaan lähteä, Laine sanoo. ­ On oikeastaan tosi hyvä, ettei Barren Earth pysty tekemään muuta kuin ne kaikkein ihanteellisimmat jutut. « LA 31.3. KLUBI, TURKU " Toivottavasti tyyntä seuraa jonkinlainen myrsky. SUE » 32 « NRO. 3
• Huikea uusi studioalbumi kaupoissa 28.3. www.warnermusic.fi www.roadrunnerrecords.com Kuuntele ensimmäinen single: www.shinedown.com Nyt ssa! kaupoi Max Cavalera & Co ei hempeile vieläkään, vaan bändi on uuden albuminsa myötä brutaalin metallin etulinjassa. Tsekkaa video World Scum täältä: www.soulfly.com www.warnermusic.fi www.roadrunnerrecords.com Uusi ylistetty albumi kaupoissa 28.3. www.themarsvolta.com www.warnermusic.fi SUE » 33 « NRO. 3
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton VIIKATE ­ Petäjäkäräjät (Spinefarm) Kouvostoliiton kivi-iskelmän taiturit eli soitto- ja lauluyhtye Viikate saavuttaa tänä vuonna tärkeän ja merkittävän kuudentoista vuoden rajapyykin. Ripille on jo päästy ja nyt seuraa virallinen naimalupa. Sweet sixteen -vaihe tosin voi altistaa sille, että vanhat irstailijat saattavat käyttää hyväkseen sakkoliharajan ylittämistä ja pyrkiä intiimiin kanssakäymiseen vailla rikosoikeudellisia seuraamuksia. Mutta surut pois ja kukka rintaan, sillä Petäjäkäräjien vietto vie maalliset huolet ja murheet pois siitä huolimatta, että melankolia on edelleen kvartetin paras ystävä ja mollipitoisuus suurempi kuin arvon muusikoiden lavantakaisten virkistysjuomain alkoholipitoisuus. Kuivin suin ei eletä tanssilavallakaan, vaikka ravitsemusliikkeiden regulaatiot toisin määräisivät. Jukolassa oli veljeksiä seitsemän, mutta Viikatteella täyspitkiä albumeita on jo yhdeksän, joten A. Kiven viitoittama tie on jo ohitettu ja ylitetty. Taiteilijaluonteet ovat pitäneet nyt urallaan pisimmän tauon levyjen välillä, ja heinäpelloilla ylioppilaslakki päässä vietetty aika on kirvoittanut herrat Viikatteet tekemään uransa pisimmän levyn. Vierailun kestoa ei ole silti liikaa pitkitetty, sillä Viikate on aina pysynyt klassisissa levynmitoissa 36-44 minuutin välillä. Kaitselmusta vietettiin jälleen Astia-studiolla haukansilmäisen ja tarkkakorvaisen rovastin Miitri Aaltosen valvonnassa, ja pellavapäitä tukistettiin tarvittaessa, jos aapisen tavaaminen ei ollut luonnistua. Se on AAAAA, parahdeltiin studioilla aikansa 8 mutta joka vitsaa säästää, se yhtyettä vihaa ­ näin kuuluu tuottajain vanha sananparsi. Mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta. Lopulta syntynyt Kouvolan Kiekko saatiin kunnialla riviin aiempien albumien rinnalle. Ihan eturivin priimukseksi Petäjäkäräjistä ei ole, sillä niin tiukasti Unholan urut, Surut pois ja kukka rintaan sekä Kaajärven rannat ovat etupenkit valloittaneet, mutta sopu antaa sijaa toisella penkkirivillä. Päästötodistukseen voidaan kirjata, että lopputulos on rouhean kuuloinen, varman vahva ja vaihteleva. "Se on Kivi-iskelmää!", kuuluu kirkkain ja kaunein huuto, ja tämä huuto raikuu Itkijänaisen ohella varmasti myös tuhansien lavatanssijoiden suusta tulevina suvi-iltoina ja syksyisinä öinä. Syysvedet saattaa jäädä vähemmälle soitolle turhan lyhyen pohjustuksensa takia, mutta onneksi takataskun pohjalla on aina aski Työmiestä. Työmies onkin Syysvesiä tunnelmallisempi, ja siinä maltetaan antaa kappaleen teemalle sen tarvitsema aika. Taivas kielletty, liki seitsemänminuuttinen kappale on mollivoittoisen haikeaa Viikate-iskelmää parhaimmillaan ja melankolisessa rautalankapoljennossaan oivallinen päätös albumille. Yhdessä sitä edeltävän Työmiehen kanssa se tarjoaa illan viimeiset hitaat ennen kuin valomerkki koittaa, esirippu laskeutuu ja kuulijoiden on aika poistua tanssilavalta pimentyneen illan suojaisaan hämyyn. Vielä on Viikate voimissaan ja soittajan tie vain jatkuu jatkumistaan. JUSSI LAHTONEN SUE » 34 « NRO. 3
• (Metal Blade) Cannibal Corpse on paitsi death metalin veteraani, myös taloudellisesti menestynein, miljoonamyyntiin yltänyt kuolonmetalliyhtye. Takana on 24 vuotta brutaalilla alalla. Tiukkaa työmoraalia ja sinnikästä uskoa omaan tyyliin on pakko kunnioittaa. Ani harva yltää vastaavaan saavutukseen. Corpsen brutaaliudessaan varsin tarkasti määritelty tyyli on lähtökohtaisesti sellainen, josta ei pysty ammentamaan uutta kuin rajallisesti. Eikä sitä aina tarvitsekaan keksiä pyörää uudestaan. Nykyinenkin linja takaa herroille varman liksan ja suosion, ja duunarimentaliteetti takaa, että fanit saavat tasalaatuisia keikkoja vuodesta toiseen. Torture, yhtyeen kahdestoista albumi, ei jää suinkaan tusinalevyksi. Levyllä on tiukempi ote kuin useassa edeltäjässään, ja ero esimerkiksi edeltäjään eli latteaan Evisceration Plagueen on selvä. Viimeksi yhtye oli näin timmissä iskussa vuoden 1999 Bloodthirstilla, joten suuntaus on ilahduttava. I Will Kill Youn kaltaisia hittejä ei ole, mutta Demented Aggression, Followed Home Then Killed sekä As Deep As The Knife Will Go nostattavat seriaalitunnelmia. Tanakimmat biisit ja armottomimmat riffit saavat hurmeen virtaamaan kuulijan suonissa enemmän kuin se biiseissä virtaa suonten ulkopuolella. Vielä on kannibaaliruumiissa virtaa ja kidutus sujuu kuin Alibi-lehden vanhoissa artikkeleissa. JUSSI LAHTONEN 8 CANNIBAL CORPSE TORTURE LEVYARVIOT MESHUGGAH ­ Koloss (Nuclear Blast) (Century Media) Norjalainen Borknagar aloitti tavanomaista melodisempana black metal -yhtyeenä ja laajensi skaalaansa levy levyltä. Ensin black metalin rajoja venytettiin, sitten ne rikottiin ja ylitettiin tuomalla kansansävelvaikutteita, viikinkimetallia ja paikoin progressiivisiakin sävyjä, joissa mytologiat, kosmiset sfäärit, luonnonelementit ja muut paiskasivat kättä. Erittäin tuottelias bändi on 16 vuoden aikana ehtinyt jo yhdeksänteen täyspitkäänsä. Kokoonpanossa on tapahtunut merkittävä muutos, sillä Simon "ICS Vortex" Hestnaes on palannut Borknagariin 10 vuoden tauon jälkeen. Dimmu Borgirin riveissä olleen Vortexin vahvat, puhtaat vokaalit ja tiukka bassottelu tuovat paljon lisää Borknagarin yleissoundiin. Päälaulajanahan on edelleen kulttihahmo Vintersorg, jonka vokaalit ovat vuodesta toiseen likipitäen parasta, mitä norjalaisella raskaamman metallin suuntauksella on tarjota. Laulajista ei ole Borknagarissa puutetta, sillä myös kosketinsoittaja Lazare on tuttuun tapaan äänessä kuten hän on ollut jo kuudella viime levyllä. Voimaa, vimmaa ja intensiteettiä ei puutu, mutta ei puutu myöskään diversiteettiä. Monipuolinen, moniääninen ja vaihteleva albumi on sopivan monimutkaisen ja haastavan kuuloinen, mutta samalla riittävän selkeä ja napakka. Tasaisen vahvassa albumissa mikään kappale ei nouse niin sanotuksi hitiksi toisten yläpuolelle, mutta mikään biisi ei myöskään notkahda. Urd on vahva kokonaisuus. JUSSI LAHTONEN 8 BORKNAGAR URD 8 Neljännesvuosisata hupenee joskus äkkiä. Niinkin kauan on nimittäin Meshuggah ollut kasassa. Ruotsalaisyhtyettä on pidetty erittäin innovatiivisena ja sitä yhtye ehdottomasti 1990-luvulla olikin. Meshuggahia voi pitää hyvässä ja pahassa syyllisenä siihen, että äkkiväärä, epätavanomaisista sävellysratkaisuista, rajuista tempovaihteluista ja yltiöpäisen mielipuolisesta teknisyydestä elävä metallimusiikin alalaji on paisunut melkoisesti. Samalla on tullut roppakaupalla uusia genrejä ja termejä alkaen post-thrashista ja ja päätyen ties mihin mathcoreen. Aniharva Meshuggahin jälkeen tullut on kuitenkaan yltänyt kovinkaan mielenkiintoiseen ja kaksiseen ilmaisuun, mutta se- hän ei ole pioneerin vika, jos jälkeen päin tulevat bändit eivät yllä kuin keskinkertaisuuteen. Lisäksi pioneerin rooli on siitä epäkiitollinen, että pioneeri voi olla pioneeri vain hetken aikaa. Asiat voi tehdä uudella tavalla vain kerran, sen jälkeen ne eivät enää ole uusia asioita. Edelläkävijän rooli on aina se, että edelläkävijä avaa latua ja perässähiihtäjät menevät jossain vaiheessa ohitse. Näin on käynyt myös Meshuggahille, jonka ura ei 2000-luvun puolella ole ollut läheskään niin vakuuttava kuin viime vuosituhannella. Levyt ovat olleet melkoisen yhdentekeviä, ja Nothingalbumin bändi jopa nauhoitti kahteen kertaan. Koloss on vahvempi levy kuin neljän vuoden takainen, suht yhdentekevä ObZen. Suo- raa yksi yhteen paahtamistahan bändi ei harrasta, mutta uutukaisella on silti selkeämpi punainen lanka ja tiukempi ote. Avausbiisi I Am Colossus on nimensä veroinen, sillä vahva kolossi ottaa niskasta kiinni ja nakkaa eteenpäin kohti levyn muita biisejä. Marrow, Break Those Bones Whose Sinews Give It Motion ja The Demon's Name Is Surveillance ovat yhtyeenkin korkeilla standardeilla kovia biisejä, joissa Meshuggah-metallin hulluus on parhaimmillaan. Välillä levy hengästyttää, välillä hämmästyttää ja välillä ärsyttääkin, mutta yhdentekevyyteen ja sekavuuteen se ei sorru. Punainen lanka on kenties täysin sotkussa ja solmussa, mutta se on kuitenkin olemassa. Sitä täytyy vain seurata. JUSSI LAHTONEN si studiolevyä, ja edellislevy Harvestista on yli viisi vuotta. Varmakätistä, melodisen tiukkaa mustuutta on nytkin tarjolla, mutta ihan puolen vuosikymmenen mittaisen odotuksen väärti Téras ei ole. Trio osaa hommansa ja saa luotua misantrooppisen tunnelman biiseihinsä, mutta keskikastia bändi edelleen on. JUSSI LAHTONEN 8 DE LIRIUM'S ORDER VENIVERSUM 8 GOATWHORE BLOOD FOR THE MASTER 7 NAGLFAR TÉRAS (Century Media) Kahdessakymmenessä vuodessa voi tapahtua vaikka mitä. Ei siitä ole kuin 20 vuotta, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kisoissa ihkaensimmäisen arvokisamitalin legendaarisen valmentajan Sir Pentti Matikaisen johdolla. Sitä ennen ei Suomi ollut voittanut yhtään MM-mitalia, joten lyhyt on kulta-Leijonista hullaantuneen kansankin voittoisa taival. 20 vuotta sitten ei ollut myöskään Naglfaria olemassa. Mitä maailma olisikaan tehnyt ilman ruotsalaista melodista black metal -yhtyettä? Luultavasti sitä samaa mitä se teki muutenkin, sillä vaikka Naglfarin kolmikko on tehnyt ihan kohtalaisia albumeita ja muutaman varsin mallikkaan yksittäisen biisin, niin yhtye ei ole koskaan kovin merkittävää roolia alalla ottanut. Bändi ei hosu eikä huseeraa vaan valmistelee materiaalinsa verkkaisesti ja huolella. Kahden vuosikymmenen aikana on syntynyt kuu- (MetalBlade) Vuohihuoran viides levy jatkaa samalla linjalla mitä yhtye on 15 toimintavuotensa aikana harrastanut, eli perkeleellisen raa'asta blackened death metalistahan on edelleen kyse. New Orleansista kotoisin oleva bändi on ammentanut soundiinsa elementtejä Louisianan rämeiltä, ja äänimaailma on orgaanisempi kuin monilla eurooppalaisilla alan bändeillä. Kitaristi Sammy Pierre Duet on soittanut sludge-hengessä Crowbarissa ja hänen tyylittelynsä onkin sumeampaa, rosoisempaa ja rämeisempää kuin mitä eurooppalaisilla black metal -kitaristeilla on tarjota. Vokalisti L. Ben Falgoust II on puolestaan vanha multakurkku, joka on ärjähdellyt Soilent Greenin riveissä liki parikymmentä vuotta ja ollut alusta asti Goatwhoren pitkäsoitoilla. Normaalisti näistä aineksista ei enää keskikastin peruskuvioita kummempaa saa irti revittyä. Ei ehkä saa nytkään, mutta ainakin Goatwhore osaa hommansa, nauttii siitä ja soittaa omintakeisella tyylillään. Hyvin kasassa pysyvä paketti ja biisit kuten When Steel And Bone Meet sekä In Deathless Tradition saavat vuohensorkat kopajamaan. Verta mestarille! JUSSI LAHTONEN SUE (DLO Productions) Kun De Lirium's Orderista kuultiin viimeksi Diagnosis-albumilla alkusyksystä 2007, kyseessä oli täysin eri yhtye ja siinä soittivat täysin eri miehet. Perustajajäsen S.M. Necroc sekoitti pari vuotta sitten koko pakan uusiksi ja vaihtoi kaikki muut jäsenet. Eikä sekään riittänyt, sillä vuosi sitten koittivat taas vaihtopäivät ja sekä rumpali että vokalisti saivat lähteä. Uudeksi vokalistiksi tuli Kari Olli, joka on järjestyksessään viides DLO-vokalisti. Rumpuihin tuli Ukri Suvilehto, joka on saavuttanut kulttimainetta. DLO otti samalla homman haltuun kokonaisvaltaisesti myös levyn kustantamisen suhteen julkaisemalla sen omalla DLO Productions -levymerkillään yhteistyössä Inverse Recordsin kanssa. Samalla yhtye on luonut nahkansa täysin myös musiikillisesti. Uransa alussa linjana oli äkkiväärä, melkoisen rähisevä thrash/death, joka oli räväkkää ja nopeatempoista, osin teknistä mutta kuitenkin melko rosoista. Nyt on tapahtunut jättiaskel jos toinenkin kohti erittäin teknistä, nopeatempoista ja monimuotoista death metalia. Soundit ovat nyt selkeästi kirkkaammat ja uuteen linjaan sopivammat. Biiseissä on koukkuja ja hakasia vaikka kalastajanverkkoon kiinnitettäväksi. Meno on kuin polttomoottorissa, jossa bensa virtaa kombustion voimin ja saa pyörät pyörimään. Melodioitakaan ei ole unohdettu, mutta Veniversumin kohdalla välttäisin tarkoituksella sanaparia melodinen kuolonmetalli, sillä se luo mielikuvia ihan toisenlaisesta tyylilajista. Autistic Savant, .44 ja My Kingdom From Baekdu jättävät vahvat jäljet, samoin kuin päätösraita The Aftermath. Jälkimmäisellä ja .44:ssä vieraileva Lars Eikind täydentää kappaleita puhtailla vokaaleillaan linjakkaasti. DLO palaa ryminällä takaisin suomalaisen metallin etulinjoille. JUSSI LAHTONEN (Lifeforce Records) Shear on perustettu muutama vuosi sitten, mutta bändin miesjäsenet ovat soittaneet yhdessä jo pitkään monilla erinimisillä kokoonpanoilla kuten Guardian Forcena tai Crystal Blazena. Uraa on takana suurin piirtein yhtä kauan kuin on aikaa Suomen ensimmäisestä jääkiekon MM-kullasta (nevöfoget), ja erillään muusikot ovat soittaneet useissa eri bändeissä. Naisvokalistin kiinnittäminen oli se ratkaiseva niitti, joka takasi Shearille levytyssopimuksen ja ensimmäisen kokopitkän. Alexa Lerouxissa onkin lottovoiton makua, sillä kauniisti laulava ja kauniilta näyttävä laulajatar pärjää sekä studiossa että varmasti myös livenä bändin keulakuvana. Siitä huolimatta Shear ei tuo mitään varsinaista uutta genreen, ja tasaisesta laadustaan huolimatta kunnon hittejä ja kunnon kohokohtia ei nouse esille. Tasaisuus ei ole toki huono asia, sillä Breaking The Stillness on hallittu ja ehjä albumi, ja siitä on hyvä jatkaa. Vuosikausia miesvokalistin kanssa soittaminen ehkä vielä hieman rajoittaa muusikoita. Shearille tekisi terää, jos Alexalle annettaisiin jatkossa entistä enemmän aikaa ja tilaa. JUSSI LAHTONEN 7 SHEAR BREAKING THE STILLNESS » 35 « NRO. 3
• sen kotimaisen rässitulokkaan, Skirmishin kanssa. Suurimmat sudenkuopat liittyvät vokalistin ulosantiin, joka on sinänsä kelpoa raivoamista mutta samalla junnaavan tasapaksua ja rakenteellisesti köyhää. Tämän genren bändit tuntuvatkin hyvin usein kamppailevan saman ongelman parissa. Suosittelenkin tekemään rohkeita irtiottoja myös mikrofonin takana, sillä monotonisia kähisijöitä on maailma pullollaan. Kompaktin mittaiselta levyltä ei täytebiisejä onneksi löydy. Parhaiten joukosta erottuvat piinallisesti tylyttävä Addicted sekä rehellistä turpasaunaa edustava Crusade. Vaikka debytanteille tyypillinen persoonallisuuden puute vaivaa hieman myös Curimusta, niin Realization on joka tapauksessa varsin mallikas esikoislevy. VILLE PEKKALA LEVYARVIOT BARREN EARTH ­ The Devil's Resolve (Peaceville) Kotimainen Barren Earth keräsi kaksi vuotta sitten kiitettävästi huomiota nimekkään kokoonpanonsa ja vakuuttavan Curse Of The Red River -debyyttinsä johdosta. Kyseisen levyn tunnelmallinen death metal muistutti niin Amorphiksesta kuin Paradise Lostin alkuajoista. Kimurantimpia laulurakenteitakaan ei kaihdettu. Toiselle albumilleen bändi on nostanut proge-kerrointa kohtalaisesti, ja voi Rick Wa- 9 9 kemanin velhokaavut, kun toimii makeasti. Levyn aloittava Passing of the Crimson Shadows sekä kierosti riffaileva White Fields tuovat esiin ensimmäisenkin levyn sisältämiä Opeth-vivahteita. Soitto groovaa helkkarin hyvin, ja akustiset elementit on upoteltu mainiosti koko levyn mitalle. The Dead Exiles pudottaa tuomion alasimen kuulijan niskaan eeppisellä Candlemass-fiilistelyllään. As It Is Writtenin pilli-intro vie mielen Sto- nehengeen, jossa druidit pistävät väliosassa ELP:ksi. Oriental Pyre ja Where All Stories End iskevät rytinän keskeltä niin koukuttavilla kertosäkeillä, että repeat-nappi kuumenee. Kun tulisten biisien tukena on vielä ruotsalaismaagi Dan Swanön miksaama upea soundipuoli, niin käsillä on yksi vuoden kovimpia kotimaisia raskaslättyjä. ALEKSI AHONEN OVERKILL THE ELECTRIC AGE (Nuclear Blast) Yhdysvaltain itärannikon ärjyin thrash metal -partio Overkill on kokenut parin viime vuoden sisällä huiman kurssinnousun. Bändin jo yli 25 vuotta ylläpitämä hengästyttävä levytystahti on tuottanut niin aliarvostettuja klassikoita kuin lukuisia keskinkertaisia kokeilujakin. Kaksi vuotta sitten julkaistu Ironbound räjäytti pellit auki sellaisella intensiteetillä, että jopa Slayerin ja Megadethin kaltaisten genren suurten nimien tuoreet levytykset ottivat matossa lukua. Tuo momentum on säilytetty The Electric Agelle ihailtavan hyvin. Armo jätettiin selvästi studion lattialle. Sen kummempia innovaatioita bändi ei ole lähtenyt etsimään, mutta tutut palikat on koottu yhteen todella vaikuttavasti. Sirkkelinterävät riffit, herkullisesti kolisutteleva basso ja timanttinen rumputyöskentely luovat silkkaa terästä olevan pohjan. Sen päällä kelpaa laulaja Bobby "Blitz" Ellsworthin repiä kurkustaan sitä riivattua sähinää, johon jo Feel The Firella (1985) ihastui. Halusit sitten Electric Rattlesnaken tasoista paahtoa tai Black Dazen kaltaista hieman groove-pitoisempaa jytinää, hoitaa Overkill uudella levyllään hymyn naamallesi ja hampaat kurkkuusi. ALEKSI AHONEN vistaa vaikutelmaa. Cognitiven sisältämä musisointi ei kuitenkaan väänny yhtä raskaaksi missään vaiheessa. Tunnelmointiakin on ehkä piirun verran enemmän. Bändi ei vedä soitinosaamistaan missään vaiheessa etusijalle, joten tekniikkasirkusten vihaajat voivat hengittää rauhallisesti. Lopez väläyttelee kunnon kannujuoksutuksia siellä täällä, mutta virtuositeetti on valjastettu biisien alaisuuteen. Avausraita Fraktal koukuttaa nopeasti harmonioillaan, mutta sen jälkeen levyn kokonaisuus jää hieman irtonaiseksi. Jamitteleva yleisfiilis maittaa, mutta lopulta kuulija odottelee, josko toisella levyllä useampi yksittäinen biisi purisi tehokkaammin. ALEKSI AHONEN 7 LULLACRY WHERE ANGELS FEAR 8 DEALS DEATH ELITE (Spinefarm) Ruotsalaisen Soenin kokoonpano herätti toisella puoliskollaan välittömästi mielenkiintoa. Laulaja Joel Ekelöf ja kitaristi Joakim Platbarzdis tuskin sanovat suurille metallimassoille paljoa, mutta rytmiosasto vaikuttaa senkin edestä. Kun yhteen lyödään Opethissa suoranaisia palvojajoukkoja kerännyt rumpali Martin Lopez ja yksi hevimaailman älyttömimpiä bassovirtuooseja, Steve DiGiorgio, on lupa odottaa suurtekoja. Soenin sävelet törmäävät toisiinsa jossain tyylitajuisen uusprogen ja hämyisen alternative rockin välimaastossa. Helpointa olisi tietysti kuitata koko lätty kumarteluna Toolille. Ekelöfin Maynard James Keenania ja Mikael Åkerfeldtiä mukaileva ääni eittämättä vah- 7 SOEN COGNITIVE (Spinefarm) Deals Death julkaisi ensilevynsä Internal Demonsin omakustanteisesti vuonna 2009 ja nauhoitti seuraavan kiekon eli Eliten valmiiksi seuraavana vuonna. Julkaisijan etsimisessä hupenikin sitten tovi, kunnes Spine nappasi DD-kalan haaviinsa ja julkaisi levyn. Hyvä oli että nappasi, sillä DD ansaitsee tulla tunnetuksi isommissakin piireissä. Vaikka yhtye on Göteborgista, se ei soita Göteborgmetallia eli steriilin särmätöntä, varman päälle laskettua ja teflonpintaista melotilu-kuolonmetallia, josta kuolo-sanan saisi yliviivata. Melodia ei ole kuolemanjakajille suinkaan tuntematon käsite varsinkaan sooloissa, mutta muuten ruotsalaiset paahtavat menemään aggressiivisesti ja sopivan rosoisesti. Olle Ekmanin vokaalit ovat räkäistä ärinää, ja rytmiryhmä pistää pökköä pesään niin että hiki vain virtaa pannuhuoneessa. Albumi on tiukka rypistys alusta loppuun ja kestoltaan lähes optimaalinen. Yhdeksän rallin pläjäys kestää alle 35 minuuttia, joten löysät on otettu pois liipaisimesta eikä ylimääräistä täytettä ole tähän kakkuun kuorrutettu. Fearless, Eradicated, Collapse ja Fortified takaavat huiman vauhdin levyn alkupuoliskolla ja loppupäässäkin riittää voimaa väkevän nimikkobiisin, keskitempoisemman Conquer As Onen sekä päätösrykäisy Illuminationin voimin. Elite ei selittele. JUSSI LAHTONEN SUE (OUTO Recordings) Olin jotenkin siinä uskossa, että kotimainen Lullacry on lopettanut soittohommat jo aikoja sitten. Kyseessä olikin vain epämääräisen pitkä tauko, joka venyi lopulta seitsemän vuoden mittaiseksi. Spinefarmin tallista oman levymerkin suojiin hypänneen yhtyeen viides albumi on tauosta huolimatta lähes samoista aineksista hämmennettyä kevytmetallisoppaa kuin ryhmän aikaisemmatkin tuotokset. Popkaavaa hyväksikäytetään surutta eikä omaperäisyys edelleenkään ole Lullacryn vahvin osaamisalue. Sävelkulut kuulostavat jopa ärsyttävän tutuilta, vaikka ihan suoraan omasta katalogista ei biisejä sentään kopioidakaan. Onneksi Mikko Herrasen tuotanto on kuitenkin tuonut uutta ilmettä sovituksiin sekä soundeihin. Biisien eri osat ovat hyvin balanssissa keskenään ja erilaisia dynaamisia tehokeinoja on hyödynnetty sopivasti. Miinuspuolena on mainittava sanoitukset, jotka on tehty hyvin suppeaa sanavarastoa hyväksi käyttäen ja jotka siksi kuulostavat korneilta ja naiiveilta. Sävellysten osalta peruspalikat ovat kuitenkin kunnossa eikä kokonaisuudesta puutu muuta kuin ne huippuvedot. Where Angels Fear kaipaa Be My Godin, Embrace Men tai Crucify My Heartin kaltaisia yltiötarttuvia makupaloja, koska tällaisenaan albumi unohtuu auttamatta ynnä muut -osastolle. VILLE PEKKALA (Inverse Records/IBCD) Vaasassa okkulttista paholaisenpesäänsä pitävä Vuohivasara on julkaissut kolmannen kadotukselle pyhitetyn täyspitkän opuksensa. Bändin antaumuksellinen black metal on rienaavista aineksista koottua teurastusta, joka pitää sarvet tanassa aina veriseen aamunkoittoon asti. Perdition Reigns Supreme on raaka ja moniulotteinen levy. Päällimmäisenä elementtinä on aggressiivinen runttaus, mutta seasta löytyy myös vinksahtaneita melodioita sekä rauhallisempaa messuamista, joka lähentelee ajoittain jopa tunnelmointia. Miellyttävän 90-lukulaiset kylmät soundit on aikaansaatu ilman syntikoita. Myös yhtyeen musiikilliset verrokit löytyvät kyseiseltä aikakaudelta. Jos johonkin pitäisi verrata, niin ehkä puhuisin Dark Funeral meets Emperor -tyylisestä hybridistä. Levyn kappalemateriaali on tasaisen laadukasta kautta linjan. Vaikka biisit ovatkin kohtalaisen pitkiä, niin ne eivät onneksi sorru falskien ideoiden kaavamaiseen kierrättämiseen. Erikseen pitää kehua vokalistia, jonka upeasti rytmitetyt rääkynät ovat priimatasoa. Myös viimeisen kappaleen irtiotto dark metal -sävyineen tuo pikanttia persoonallisuutta levylle. Vuohivasaran kolmas albumi on erittäin vakuuttava kokonaisuus, joka raastaa ja repii auki viattomien kloonipoloisten sielut kuin itse vihtahousu konsanaan. VILLE PEKKALA 9 VUOHIVASARA PERDITION REIGNS SUPREME 8 CURIMUS REALIZATION (Freezing Penguin/Inverse Rec.) Loimaalta ponnistava Curimus on vuonna 2004 perustettu poppoo, joka paiskoo debyyttialbumillaan tiukkaa thrashmetallia moraalikatoa potevan ihmiskunnan korvakäytäviin. Yhtyeen meininki on nykypäivän standardien mukaista rivakkaa meuhkaamista, jossa groove ja death metal -sävyt komppaavat toisiaan saumattomasti antaen kuitenkin tilaa myös melodisemmille hetkille. Muutamista kohdista tulee hyvin vahvat assosiaatiot Machine Headin uudempaan tuotantoon ja hengenheimolaisuutta on havaittavissa myös toi- (Frontiers) Jeff Scott Sotolla on näyttävä ansioluettelo: Yngwie Malmsteen, Eyes, Axel Rudi Pell, Talisman, Journey, WET... Bändihommien sivussa on syntynyt myös nippu soololevytyksiä, joilla vokalisti on päässyt vapaasti toteuttamaan itseään. Niillä onkin kuultu ennemmin soulahtavaa poppia funk-vaikutteilla kuin melodista hard rockia, jonka parista enemmistö JSS:n seuraajista hänet kuitenkin mieluiten tapaisi. Soton viidettä sooloa on markkinoitu paluuna ydinosaamisen pariin, mutta se tapahtui jo pari vuotta sitten WET-projektin myötä. Kyseinen ruotsalaisvetoinen hanke kun hakkaa Damage Controlin mennen tullen. Jeff Scott Soto on verraton lavaesiintyjä sekä taipuisa solisti, muttei mikään biisintekijä. Damage Control sortuukin keskinkertaiseen sisältöön, sillä Look Inside Your Heartin kaltaisia täysosumia ei ole kuin yksi. Albumi kärsii myös sekavuudesta. Välillä tuntuu kuin Robbie Williamsia kuuntelisi, ja toisaalla taas murisevat alavireiset kitarat. Arviokappaleeksi tarjotusta karvalakkiversiosta uupuu kolme ekstraraitaa, mutta tuskin ne tunnelmaa olisivat kohottaneet. Jeff Scott Soto on monen muun kaltaisensa suuremman lahjakkuuden kyljessä esiin nousseen hahmon lailla parempi renki kuin isäntä. Jäädään siis odottelemaan WET:n luvattua kakkoslevyä. MIKA PENTTINEN 6 JEFF SCOTT SOTO DAMAGE CONTROL www.sue.fi » 36 « NRO. 3
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE W W W. NUCL EAR BL AST.« NRO. 3 DE SUE » 37 NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• APULANTA ­ Kaikki kolmesta pahasta (Päijät-Hämeen sorto ja riisto) Kuin huomaamatta on Apulannan edellisestä uudesta levystä kulunut peräti neljä vuotta. Alkujaan nyt käsissä olevan levyn piti ilmestyä jo vuoden päivät sitten. Takana onkin Apulanta-historian pisin levyjen välissä kulunut aika. Lopputuloksesta huokuu, että odottaminen on tässä tapauksessa kannattanut. Avaustahdeista lähtien on selvää, että puolitoistavuotiseksi venähtänyt levytyssessio on kypsyttänyt poikkeuksellisen vahvaa biisimateriaalia. Apulannan järjestyksessään 11. levy onkin, hämmentävää kyllä, yksi bändin parhaista albumikokonaisuuksista. Apulanta on päässyt elinkaarensa pituuden, suosion massiivisuuden ja soundinsa tunnistettavuuden vuoksi siihen harvalukuisten suomalaisbändien joukkoon, jonka uusiutumisen tarve on AC/DC:n luokkaa. 9 Kaikki varmasti tietävät, mitä Apulannalta voi odottaa, eivätkä joudu pettymään. Tuskin moni edes muuta bändiltä haluaa. Vaikka Kaikki kolmesta pahasta tietysti on tuttua ja turvallista Apulantaa, onnistuu bändi uutukaisella kuulostamaan tuoreelta ja vapautuneelta. Tuttuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että bändi päästäisi itseään studiossa tarpeettoman helpolla. Soitto on tiukkaa ja soundit isoja. Kaikesta välittyy mielikuva, että bändi on ollut studiossa tosissaan. Toinen seikka, mistä bändin kokemuksen huomaa, on tasalaatuisuus. Tällä vuosituhannella biisit ovat olleet järjestäen vähintään kelvollisia, eikä 12 uutta biisiä tee poikkeusta sääntöön. Varsinaisia rimanalituksia KKP:lle ei ole mukaan päätynyt, vaikka kärkibiisit erottuvat selvästi. Tasalaatuinen laadukkuus on lopulta pieni hinta punkista uloskasvamiselle. Suomirockin laajaan karsinaan siirtymisestä huolimatta A-lauta osaa edelleen rymistellä. KKP:lle mahdutettu biisitusina tarjoaa avausraidan Zombeja!, hyvän vastaanoton saaneen Pihtiote-ensisinglen ja Toinen henki -biisin kaltaisia reippaita kitararalleja, jotka fanit varmasti ottavat viimeistään kesän festarikauteen mennessä omakseen. Hieman yllättäen levyn suurimmat helmet löytyvät balladiosastolta. PMMP:n Mira Luodin vahvistama Paju on yksi viime vuosien sykähdyttävämpiä eroduettoja. Kuin täsmäiskuna yhteislauluksi hämärtyvään kesäfestari-iltaan tehty Ihme puolestaan kierrättää vanhenemisen pelkoihin liittyviä kliseitä tarttuvasti. Ei olisi suuri vääryys, jos nämä muistettaisiin tulevaisuudessa samassa lauseessa Apulannan 90-luvun hittien kanssa. ILKKA LAPPI LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton SUE » 38 « NRO. 3
• 8 THE GREYSTONE ELECTRIC (Greystone) Tämä levy oli jäädä kuuntelematta. Bändin valju nimi ja ankea kansi houkuttivat donkkaamaan kohti roskakoria, kunnes huhut yllyttivät antamaan bändille mahdollisuuden. Ja katso: ei se olekaan talousjätettä vaan likaista, groovaavaa ja synkkää bluesrockia tulittava huurujytäjoukkue, josta on kankeus kaukana. The Greystone kuulostaa jo debyytillään pitkien kiertueiden notkistamalta bändiltä. Soitto on lujaa ja elastista kuin paras ompelulanka. Jytämusiikin viitekehyksessä soittajaketjun lyömätön yhteispeli sekä se, miten se jättää tilaa laulajan viihdyttävän kiihkeille tulkinnoille tuo mieleen varhaisen Black Sabbathin. Electricin äänittänyt ja miksannut Rami Helin on saanut kuluneen retrorähinän kuulostamaan kiinnostavalta. Ripeä Hot Pants OFF!, hitaasti vyöryvä Desert Blues ja pohjaimun lailla vievä Electric kohtaavat siellä, missä asiat todella svengaavat. Helsinkiläisyhtyeen vaarallinen vääntö muistuttaa paitsi Black Sabbathista myös The Stoogesista sekä tietenkin myöhempien aikojen parhaista stoner- ja garagebluesbändeistä (jotka kaikki kuulostavat Sabbathilta ja Stoogesilta, joten se niistä). Välillä The Greystone uppoaa psykedeliasuvantoihin, jotka värittävät levyn uhkaavaa yleisilmettä kauniimmaksi. ARI VÄNTÄNEN LEVYARVIOT (Epitaph) "Bändi soittaa punk rockia, jollaista kuunnellen minä kasvoin", Bad Religion -mies Brett Gurewitz perusteli The Menzingersin kiinnittämistä Epitaphille. Vain "punk rockin" määritteleminen on vaikeampaa kuin Mr. Brettin nuoruudensuosikkien selvittäminen, mutta ei The Menzingers kuulosta yhtään The Ramonesilta, The Exploitedilta, Circle Jerksiltä, The Clashilta tai Dead Boysilta. Pikemminkin sen punkkipitoisuus on The Gaslight Anthemin luokkaa, mutta americanan tilalla tuivertaa irlantilaistyyppinen surumielisyys. Hatara yhteys moderniin punkkiin löytyy laulajista, jotka ovat usein parahtamaisillaan emotionaalisesti. Kiinnostavinta On the Impossible Pastissa ovat sanoitukset. Puhuttelevat, novellimaiset lyriikat tuovat mieleen kanadalaisen The Weakerthansin erinomaiset hetken kuvat ja myös Springsteenin suorasanaiset laulut sillä suurella varauksella, että vaikka The Menzingers on Brucen lailla jatkuvasti jättämässä menneen taakseen, sen henkiseen tilaan ei mahdu mahdollisuutta siitä, että muualla olisi paremmin. The Menzingersille menneisyys on pilalle eletty, mahdoton paikka ­ ja jokainen hetki on pian mennyttä. Eksistentialistisen tuskaiset lyriikat, hengittävä soitto ja melankoliset sävellykset ovat surullisen kaunis yhdistelmä. Mutta sanoitusvihon laskettuaan huomaa, ettei bändi ole mikään mestari melodioiden rakentamisessa. ARI VÄNTÄNEN 7 THE MENZINGERS ON THE IMPOSSIBLE PAST KILLING JOKE ­ MMXII (Spinefarm) Killing Joke oli hienoimmillaan synkän kauniilla Love Like Blood -hitillään, mutta satunnaisotannalla yhtyeestä saa paljon vihaisemman ja tykittävämmän kuvan. Bändin 15. studioalbumin aloittava yhdeksänminuuttinen Pole Shift tarjoilee molempia. Säkeistöissä tilannetta hallitsevat Youthin sykkivä bassottelu sekä Jaz Colemanin rauhallinen vokalisointi, mutta kertosäkeissä vaihde kääntyy agressiivisen hyökkäyksen puolelle. Colemanilla on varmasti tälläkin 9 kertaa asiaa, mutta sanoma katoaa performanssin taakse. Alkuperäiseen vuoden 1980 kokoonpanoon palannut Killing Joke on MMXII:lla karsinut viime vuosina liian voimakkaina vallinneita metallisävyjään ja löytänyt postpunkimman linjan, minkä ainakin minä otan mieluusti vastaan. In Cytheran ja Primobilen darkwave-tunnelmat ovat kuin suoraan yhtyeen 80-luvun kulta-ajalta. Myös päätösraita On All Hallow's Eve synkistelee ilman minkäänlaisia metalleja niin komeasti, että reiluun kolmeen minuuttiin pakattu teos tuntuu harmillisen lyhyeltä. Lähimenneisyyttä ei kuitenkaan ole totaalisesti hylätty: Corporate Elect ja Glitch ovat ankaraa paahtoa ja Trance sekä Colony Collapse vaikuttavat positiivisessa mielessä laskelmoiduilta yrityksiltä miellyttää yhtyeen kaikkia faneja. MMXII on Killing Joke -levy, jolle uskallan ennustaa pitkästä aikaa pitkäaikaista kuunteluyhteistyötä kanssani. AKU-TUOMAS MATTILA kymmenessä vuodessa oma paikka on löytynyt, vaikka bändin biiseistä onkin tullut hieman aiempia jäsentyneempiä. Alussa herännyt kysymys johtuu käytännössä siitä, että punkin ydinmehuista keitetystä liemestä maistaa sen, että nämäkin biisit heräävät todenteolla henkiin elävän yleisön edessä, jossa esiintyjien vuodattamat hikipisarat kastelevat pienelle klubille ahtautuneen yleisön. Julkaisuformaatista bonuspiste. ILKKA LAPPI 8 BLACK DICE MR. IMPOSSIBLE 8 VENE HILJAA PÄÄ KIINNI (If Society) Oululainen punksuuruus VENE palauttaa kolmannella täyspitkällä albumillaan ajoittain mielessäni pyörineen kysymyksen. Pitäisikö punkkia lainkaan levyttää? Tämä ei tarkoita sitä, että Hiljaa pää kiinni -levyn kahdeksan raitaa olisivat kelvottomia punk-ralleja. Ei sinne päinkään. 26 minuuttiin mahtuu useampi hieno hetki. Varsinkin vinyylinä julkaistun levyn b-puoli potkii kunnolla. Se on myös lähempänä aikaisempaa VENE-tuotantoa. Levyn alkupuolella on haettu aavistuksen aikaisempaa "aikuisempaa" soundia, mutta lopputulos jää kumisemaan hieman onttona. Ajoittain VENE muistuttaa väkevästi Oulun toista punklähettilästä, Radiopuhelimia. Ulosannista päätellen nuorehko VENEkvartetti onkin luultavasti kuunnellut vanhempia tieteenharjoittajia korva kiinni kaiuttimessa. Mitään kovin omaperäistä punk-meressä lipuva kokoonpano ei kuulijalle tarjoa, mutta se tuskin on ollut tarkoituskaan. Vajaassa (Anti) Vuonna 2006 olin Tukholmassa sittemmin edesmenneellä Accelerator-indiefestivaalilla. Yksi ensimmäisen illan bändeistä oli kanadalainen, juuri debyyttinsä julkaissut Islands. Bändissä merkillepantavinta olivat heidän yhtenäiset, valkoiset esiintymisasunsa. Kuusi vuotta myöhemmin tilanne on kokolailla sama. Islandsilla ei valkoisten asujensa herättämän "uskonnollinen kultti" -viban lisäksi edelleenkään ole juuri mitään uutta annettavaa indierockin peruskaavaan. Turhan kohteliaasta hissuttelusta ei koskaan kasva vellovaa tunteiden myrskyä kuten Arcade Firellä eikä biiseissä ole nerokkaita ja yllättäviä koukkuja kuten Hidden Camerasilla. Maanmiehistään bändi vertautuukin mielessäni lähinnä Feistiin ilman Leslie Feistin persoonaa, biisejä ja huimaa ääntä. A Sleep & A Forgetting on täynnä pikkunättejä popkappaleita, mutta pelkästään sillä konseptilla on popmusiikissa pärjätty viimeksi 60-luvun alussa. Lonely Love ja levyn monet muut peruspopkaavaan luottavat rallatukset tuovat viattomuudessaan mieleen Roy Orbisonin ja menneet ajat, mutta nykyisessä hyperaktiivisessa kulttuurissa Islandsin suoraviivaiset ja koukuttomat rakkauslaulut eivät enää jaksa kantaa kuulijan huomiota kolmea minuuttia pidempää. Albumimitassa Islands on puuduttava. TOMI TUOMINEN SUE 6 ISLANDS A SLEEP & A FORGETTING (Ribbon Music) Newyorkilainen Black Dice on aina tasapainoillut jossain animalcollectivemaisen sympaattisen kaikuisan sämpleri-indien ja korvia riipivän noisen rajalla. Aika ajoin bändi melkein lyö itsensä läpi mestaruussarjaan hienolla loopilla, mutta jo seuraavassa hetkessä se kuulostaa porakoneelta, joka on suorittamassa trepanaatiota kuulijalleen ja toivo mainstream-menestyksestä voidaan unohtaa. Mr. Impossible on nimestään huolimatta ehkä tähän asti helpoimmin lähestyttävä Black Dice -albumi. Pääosin epävireisistä elektronisista loopeista koostuvat biisit lähentelevät jopa jotain, mitä konventionaalisessa popmusiikissa kutsuttaisiin tarttuvuudeksi, mutta samalla pysyttelevät sopivasti arkitodellisuuden rajojen väärällä puolella. Albumin hypnoottisiin rytmeihin jää kiinni kuin kärpänen hämähäkin verkkoon ja vastaanpyristely aiheuttaa vain tiukemman kiinnittymisen. Aloitusraita Pinball Wizard ei valitettavasti ole coverbiisi, mutta imaisee sisään albumin maailmaan tehokkaasti. Outer Body Drifter on levyn kenties popein esitys, mutta kuulostaa sekin siltä kuin olisi vuotanut maailmaamme jostain toisesta ulottuvuudesta. Toisenlaiseen korvaan tämä levy saattaa kuulostaa rytmikkäältä piereskelyltä ja herra paratkoon, se saattaa jopa olla sitä, mutta tiettyyn mielentilaan se on juuri sopivan toismaailmallista. TOMI TUOMINEN selkeästi elementtejä niin Phoenixin ja Tahiti 80:n liki eroottisesta pehmofunkista kuin Fleet Foxesin kunnianhimoisesta CSNYamericanasta ja mikä oudointa, tämä yhdistelmä toimii saakelin hienosti. Laajalti kotimaansa ulkopuolella noteerattu Simian Ghost on oikeastaan nokkamiehensä Sebastian Arnströmin sooloprojekti, joka kolmihenkisenä on valjastettu toteuttamaan hänen selkeää visiotaan. Levyn biisimateriaali on tasavahvaa ja vaatii monta kuuntelukertaa ennen kuin biisit alkavat edes erottua toisistaan. Kuulokekuuntelussa pienet nyanssit voimistuvat ja levyyn löytyy rutkasti lisää syvyyttä. Youthin sointi on niin pehmoinen ja särmätön, että paikoin unohtaa kuuntelevansa kitarapoplevyä. Mieleen tulevat vuoronperään monet 80-luvun sliipatut tyylibändit Style Councilista Prefab Sproutiin. Youthista on vaikea löytää mitään vikaa, jos pitää sekä Airin ja Sebastian Tellierin ranskalaisesta tyylittelystä että Midlaken ja Grizzly Bearin melodiantajusta ja stemmoista. Albumi on virheetön amalgamaatio kahdesta viime vuosina vallinneesta soundista, mutta onnistuu samalla kuulostamaan tuoreelta ja uudenlaiselta. Ruotsalaisen popmusiikin perinteelle se on jälleen yksi komea sulka lisää hattuun. TOMI TUOMINEN 8 SIMIAN GHOST YOUTH (Heist Or Hit) Niin paljon kuin kotimaisesta musiikista pidänkin, niin Simian Ghostin levyt muistuttavat aina, miten paljon edellä länsinaapurimme popparit meitä tuotanto- ja soundipuolella ovat. Youth kuulostaa samaan aikaan retrolta ja äärimmäisen modernilta. Siinä on (Bella Union) Luulen, että olen liian vanha kuuntelemaan Xiu Xiuta. Samaan tapaan kuin olen liian vanha katsomaan moderneja vampyyrielokuvia. Minun on vaikea suhtautua kummankaan äärimmilleen vietyyn dramaattisuuteen ja jonkinlaiseen ylinäyttelemiseen. Rakastan Owen Pallettin kiihkeää neoklassismia enkä saa tarpeekseni Antony Hegartyn herkästä hönkäilystä, mutta Xiu Xiun Jamie Stewartin hengästynyt kohkaaminen saa minutkin ainoastaan hengästymään. Xiu Xiun Always on lähes raivostuttavan tunteellista ja herkkää huokailua. Samaan ai- 5 XIU XIU ALWAYS » 39 « NRO. 3
• kuttoman takuuvarmasti, mikä ei tietenkään tekijälistaa tuijottelemalla ole mikään yllätys kenellekään. Räppärit hoitavat hommansa ammattitaitoisesti, ja etenkin Lindgreniä on ilo kuulla kotimaan kielellä (Juoksulaulu). On se hienoo ratsastaa eteenpäin komealla laukalla, ja Redraman englanniksi puhuma Neighbor on liki loistava. Silti: vaikka kaikki GG Caravanin ympärillä onkin tapahtunut ja syntynyt puolivahingossa, kyyninen kuulee yhtyeen ympärillä ja sävellyksissä liikaa laskelmointia ja uuden levyyhtiön unelmakokoonpanon. Helsingin Sanomien Pirkko Kotirinta kertoi, kuinka levy "yhdistää aiemmin kuulemattomalla tavalla romanimusiikkia eri puolilta Eurooppaa suomiräppiin", mikä omalta osaltaan kertoo mistä on kyse: kivat median suosikkipojat tekevät kivaa musiikkia, josta äiditkin voivat tykätä. Yksi nihilistinen salaliittoteoriakertomus olisi tehnyt kummia albumin silotellulle kuvalle. Spontaanisti syntynyt levy? Toki. Siisti ja vaaraton? Ehdottomasti. Kesän festarisuosikki? Tietenkin. JARKKO FRÄNTILÄ LEVYARVIOT EARTH ­ Angels of Darkness, Demons of Light part II (Southern) Dylan Carlsonin nykyisin vaimonsa Adrienne Daviesin kanssa luotsaama Earth on kriitikolle hankala pala. En tiedä, osaanko verrata bändin uutuuslevyä sen aiempiin tuotoksiin, vaikka hyllystäni niitä aikamoinen rivi löytyykin. Earthin musiikki suorastaan hylkii kritiikkiä. Tiedän vain, että joka kerta kun Earthiltä tulee uusi albumi, minä ilahdun suuresti ja kuuntelen sitä loputtomiin, ainakin siihen asti kunnes seuraava tulee. En ole koskaan tutustunut Earthin Sub Popilla julkaistuihin levyihin. Hyppäsin kärryille vasta Hex-albumin aikaan ja minulle bändi 9 on aina näyttänyt ainoastaan rauhallisen meditatiivisen puolensa. Earth on musiikkia, jota kuuntelen kun haluan tyhjentää mieleni ja rauhoittua. Sitä kuunnellessa ei voi koskaan olla kiire mihinkään. Bändin nykyiselle musiikille on vaikea löytää vertailukohtaa musiikin parista, mutta elokuvapuolelta Aki Kaurismäen ja Jim Jarmuschin viipyilevät teokset tulevat helposti mieleen. Taisipä jälkimmäisenä mainittu ohjaaja jopa käyttää Earthin biisejä parin vuoden takaisessa mainiossa Limits of Control -leffassaan. eikä Neil Youngin mestarillinen soundtrack Jarmuschin Dead Man -mestariteokseen sekään ollut kovin kaukana Earthin luomista luonnonläheisistä ja majesteetillisista tunnelmista. Onko tämä sitten parempi vai huonompi kuin sarjan ykkösosa? Sen voin sanoa, että pidän tästä selvästi enemmän kuin Bees Made Honey In The Lion's Skull -levystä, mutta oman Earth-suosikkini, semiakustisen Hibernaculumin tasolle se ei yllä. Earth toteuttaa kuitenkin vanhaa heavy metal - genrestä käytettyä vitsiä, jonka mukaan huonokin Earth on aika helvetin hyvää. TOMI TUOMINEN kaan se on täynnä 4/4-teknobiittiä, painostavaa dissonanssia ja riipiviä hälyääniä. Musiikillisesti se muistuttaa Friedbergerin sisarusten sävelasteikolla poukkoilevaa Fiery Furnacesia, mutta onnistu jollain ilveellä olemaan vieläkin hermoja raastavampi. Levyn selkeä vedenjakaja on tarkoitushakuisesti nimetty vitosbiisi I Love Abortion, joka säröisellä mölyhyökkäyksellään pakottaa herkemmän kuulijan painamaan stopia. Ne jotka kestävät kuudenteen kappaleeseen asti saavat lisää sitä samaa. Minun on aina ollut hyvin vaikea ymmärtää Xiu Xiun kanonisoitua asemaa indierockin hovissa. Jamie Stewartia pidetään musiikillisena nerona, mutta omaan korvaani hänen sävellyksensä kuulostavat liidun vinkaisulta liitutaululla. Onneksi meitä on moneen lähtöön. Jos crunkcorellekin löytyi oma yleisönsä, niin miksei myös Xiu Xiulle? TOMI TUOMINEN nessä, joka tuo mieleen niin Mark Laneganin kuin jo mainitun Springsteenin. Kun ensikuulemalta Lindgrenin persoona ja lauluääni vievät kaiken huomion, niin useamman kuuntelun jälkeen levyltä alkaa löytyä hienoja synamattoja ja maukkaasti kaiutettuja perkussiojuttuja. Levy on suorastaan pakko kuunnella vielä ainakin kerran, jotta kuulee ne kaikki piilotetut nyanssit ja pikkujutut. Lindgrenin omakohtaisilta vaikuttavat karheat ja elämänmakuiset sanoitukset yhdistettynä tyylikkään hillittyyn ja hienovaraisen moderniin tuotantoon tekevät Motherista vuoden tähän asti kovimman kotimaisen debyyttilevyn. TOMI TUOMINEN oon, mutta tämä levy onkin tehty sähköpostilla faileja vaihtamalla. Katsotaan, josko vuonna 2043 olisi jotain parempaa tarjolla. AKU-TUOMAS MATTILA 7 THOSE DARLINS SCREWS GET LOOSE (Anti-) Dr. Dogin kuudes levy soi alusta lähtien sielukkaasti. Kaihoisa Lonesome ja etenkin ultimaalinen kesähitti, The Strokes -henkinen These Days huokuvat aurinkoa ja positiivisuutta. Osittain Dr. Dog soi hieman The Black Keysin tapaan, mutta siinä missä The Black Keys painaa aina eteenpäin raskaammalla kädellä, on Dr Dog ilmavampi. Esimerkiksi Get Away tuo mieleen meille eurooppalaisille tutumman Magic Numbersin, ja harmoniat hengittävät. Heavy Light soi kuluneista rakennuspalikoistaan huolimatta (afrikkalaishenkiset kitarat) riemukkaasti. Dr. Dogilla on sama ongelma ­ jos sitä nyt voi ongelmaksi kutsua ­ kuin esimerkiksi Spoonilla. Molemmilta bändeiltä puuttuu se viimeinen silaus sävellyksistä, että todellinen läpimurto The Black Keysin kaltaiseksi megayhtyeeksi olisi mahdollinen. Toisaalta Black Keys on tätä nykyä Danger Mousen toimesta tuotettu niin turboahdetusti täyteen omaa sinänsä hyvää itseään, ettei se enää hengitä lainkaan. Dr. Dog sen sijaan puhaltelee menemään sen kummemmin jännittämättä ja kuulostaa siksi niin vapautuneelta. Virallinen kesälevy 2012? JARKKO FRÄNTILÄ 8 DR. DOG BE THE VOID (Eino Records) Ensimmäiset sanat, jotka Antero Lindgrenistä luin taisivat olla jonkun Facebook-kaverini puolihuolimaton "Suomen Bon Iver" -lohkaisu. Nämä sanat saivat minut yhtä aikaa sekä varpailleni että kiinnostumaan kommentin yhteyteen linkatusta Cigarette Stump -videosta. Vietettyäni kolme minuuttia youtubessa olin helpottunut. Antero kuulosti huomattavasti enemmän kultakauden Bruce Springsteeniltä kuin muodikkaan folk-vaunun kyytiin hypänneeltä partaerakolta. Sittemmin Antero Lindgrenistä onkin saanut lukea paljon enemmän. Seuraavan "ison jutun" viittaa on sovitettu hänen harteilleen niin valtamedian kuin musiikkilehdistön puolelta. Ja tavallaan ihan syystäkin. Lindgrenin taustajoukoissa tuottajina ja muusikoina lymyilevät sellaiset nimet kuin Risto Joensuu ja Matti Ahopelto, jotka muistetaan mm. Siinaista, Joensuu 1685:stä ja Zebra & Snakesta. Levyn kantava elementti on tuotannollisen kikkailun sijasta Lindgrenin syvässä lauluää- 9 ANTERO LINDGREN MOTHER (Mute) Minulla on Yamaha DJX -kosketinsoitin, jolla on kiva tehdä tanssimusiikkia. Kotikommentointi on osoittanut, että kuunteleminen ei ole yhtä hauskaa. VCMG:n kahdella jäsenellä on hienommat vehkeet, mutta mitenkään itseäni kehumatta väitän, että kuuntelupuolella VCMG:n househumppa ei ole merkittävästi suurempi nautinto. Tai nautinnosta ei nyt välttämättä kannata puhua. Jossain on varmaan klubeja, joissa ihmiset tykkäävät hytkyillä VCMG:n tahtiin, mutta tuskin kukaan tanssijoistakaan haluaa biisejä kotonaan kuunnella. Surullisinta hommassa on, että VCMG on muodostanut nimensä jäsenten nimikirjaimista: VCMG on Vince Clarken ja Martin Goren ensimmäinen yhteistyö 30 vuoteen. Erillään vietetyt vuodet ovat tuoneet mukanaan järkyttävän suuren määrän Depeche Moden, Yazoon, Assemblyn ja Erasuren nimissä julkaistuja hienoja levyjä ja edellinen yhteistuotanto, lokakuussa 1981 ilmestynyt DM-debyytti Speak & Spell on klassikko. Musiikille ja valitsemalleen tyylilajille ei pisteitä heru. Arvosana nousee vitoseen sen takia, että herrat ylipäätään tekevät yhdessä musaa. Kutosen olisin antanut, jos olisivat menneet samaan aikaan samaan studiSUE 5 VCMG SSSS (Oh Wow Dang Records) Those Darlinsista on vaikea sanoa, kuinka tosissaan se on liikkeellä. Toisaalta yhtyeellä on jotenkin likaisen rähjäinen white trash -imago ja estetiikka, toisaalta taas Screw Get Looselta löytyy hienoja popelementtejä, jotka ammentavat 60-luvulta. Yhtymäkohtia löytyy näin ollen Vivian Girlsin ja Dum Dum Girlsin kaltaisiin yhtyeisiin. Sen kummemmin levyltä on kohokohtia turha etsiä, sillä kaikki toimii omassa purkkauniversumissaan juuri niin hyvin kuin pitääkin: nimikappale, Be Your Brother ja Hives (kunnianosoitus Pellen poppoolle vai ei?) ovat täsmätuotettua tavaraa Räkärodeo-ikäluokalle: niille farkkumiehille, jotka diggailevat yhä 60-luvun mimmejä, vinyyliä ja avainketjuja. Levyn kohokohdaksi nousee Tina Said, joka kuulostaa samaan aikaan tuhannelta jo kuullulta kappaleelta ja uudelta. Nautitaan sisäkannen kuvia katsellen kolmen oluen nousuhumalassa. JARKKO FRÄNTILÄ 9 THE MAGNETIC FIELDS LOVE AT THE BOTTOM OF THE SEA (Live Nation Finland) Joku voisi syyttää GG Caravania opportunismista ja neljännen aallon harjalla ratsastamisesta. Palefacen, Zarcus Poussan, Tommy Lindgrenin, Redraman ja vaikkapa Marzi Nymanin (toki monen muunkin!) läsnäololla varustettu yhtye soittaa ja räppää mustalaismusiikin tahdissa ja on kansainvälisistä trendeistä (ja Asasta) myöhässä sellaiset nelisen vuotta. Vaan eipä bilemusan ole koskaan pitänytkään olla mitenkään aikakausiin sidottua, ja GG Caravan toimii omassa tyylilajissaan tol- 7 GG CARAVAN GG CARAVAN (Domino) Teemalevyihin erikoistuneen Stephen Merrittin The Magnetic Fields -yhtye tunnetaan parhaiten kolmentoista vuoden takaisesta jo moderniksi klassikoksi julistetusta 69 Love Songs. -rakkauslaulukokoelmastaan. Seuranneena vuosikymmenenä Merritt julkaisi itsepintaisesti kaikki kaupalliset electropop-trendit väistäneen ns. no-synthtrilogian, kolme teema-albumia, joilla ei kuultu syntikoita. Tuo kokonaisuus tuli valmiiksi vuonna 2010, ja nyt Merritt palaa (onneksi) 90-luvun soundiinsa, mikä sujuvasti yhdistelee synapoppiin lähinnä akustisia instrumentteja. Uudella lähinnä eriskummallisia rakkauslauluja sisältävällä albumilla on 15 erinomaista pop-kappaletta, jotka kaikki kestävät reilusti alle kolme minuuttia. Levyn kokonaiskesto jää 34 minuuttiin, joten sen pyöräyttää laakista mielellään vähintään kaksi kertaa. Kuuntelijan viihtyvyyttä lisää syvän philoakeymaisen bassoäänen omaavan Merrittin ja persoonallisen androgyynin Claudia Gonsonin vuorottelu joka toisen biisin päävokalistina. Sanoittajana Merritt on Amerikan Gösta Sundqvist, tarkkasilmäinen ihmisten välisen epäsosiaalisuuden havainnoitsija, joka käyttää surkuhupaisten ja onnettomien ihmiskohtaloidensa kuvaamiseen sitkeästi loppusointuja. Näitä korvamatoja hyräillessään voi helposti yllättää itsensä lauleskelemasta julkisesti jotain "I want the whole bloody place wet with your girlfriend's face" kaltaista. JARI MÄKELÄ » 40 « NRO. 3
• (Psychout) Nicke Anderssonin bändiksi kasvaneen sooloprojektin komeakantinen kakkosalbumi alkaa mahtavasti. Ripeä Uh Huh on taputuksineen ja alta kahden minuutin kestoineen loistelias avaus, Narrow Line Anderssonin 70-luvun alun amerikanrock-fiksaation tervehenkisin osoitus ja upean sävelletyn kitarasoolon siivittämä Can't Seem to Shake It Off My Mind lähes parasta Beatles-pastissia sitten Rutlesin. Avauskolmikon jälkeen albumi jotenkin lässähtää. Nämä jutut on mieheltä on kuultu jo moneen kertaan. Waltz for Vincent on toki uusi aluevaltaus, mutta The Elder -osaston powerballadi ei ole sitä, mitä Imperial State Electriciltä mieluiten kuulisin. ELO-jousien majesteetillisesti päättämä Enough to Break Our Hearts on jotain sellaista, mitä olisi kenties kannattanut yrittää koko albumin mitassa; joko sitä tai sitten levyllistä alle kahden minuutin puraisevia, Monarchy Madnessin tapaisia biisejä. Anderssonin viime vuosien parhaat julkaisut, Hellacoptersin jäähyväiskiekko Head Off (2008) ja Imperial State Electricin kymppituumainen In Concert! (2011) ovat olleet coverlevyjä. Vaikka rakastankin miehen laulua ja kitaransoittoa yli kaiken, hänen pitäisi harkita reseptiinsä uusia, tulisempia mausteita. JARI MÄKELÄ 8 IMPERIAL STATE ELECTRIC POP WAR LEVYARVIOT 7 DIE ANTWOORD TEN$ION (Zef/Cooperative) Riemastuttava imago edellä pari vuotta sitten julkisuuteen rynninyt eteläafrikkalainen rave/rap-ryhmä Die Antwoord on edennyt toiseen albumijulkaisuunsa. Kun ensivaikutelman provokatiivinen shokkiefekti on käytetty, joutuu possen musiikki tarkemman syynin kohteeksi. Valitettavasti kahdenkymmenen vuoden takaiset 2 Unlimited-/ Prodigy-/ kikkelitrance-soundit ja venäläiseltä kuulostavalla aksentilla räpätyt fuck-kill-money-sloganit jäävät loistavan visuaalisen puolen rinnalla toiseksi. Ten$ion olisikin varmasti parhaiten edukseen DVD-julkaisuna. Yhden miehen aivoriihen, Watkin Tudor Jonesin alias Ninjan tenoriräppi muistuttaa Eminemiä, mutta ei ole yhtä ärsyttävää vääntöä. Ihastuttavan Yolandi Vi$$erin sihisevästä kuiskauksesta kiljuntaan varioiva puhe taas lienee tuoreimmalta kuulostavaa räpäytystä pitkään aikaan. Yksikään kappaleista ei yllä läpimurtohitti Enter The Ninjan tasolle, mutta mm. halpisteknosoundiset I Fink U Freeky, Baby's On Fire ja kuulemma välirikkoon Interscopen kanssa johtanut ghettofunkkaava singlevalinta Fok Julle Naaiers puksuttelevat kivasti. Taustoista vastaava Justin de Nobrega alias DJ Hi-Tek ei auo hirveän uusia uria. Silti Die Antwoordin biisien soisi löytävän tiensä Corolla-väen autoilumusiikiksi jonkin totaalisen lobotomoivan LMFAO:n sijaan. JARI MÄKELÄ LEE RANALDO ­ Between The Times and The Tides (Matador) Thurston Mooren hieno Demolished Thoughts -levy osoitti, ettei peli ole Sonic Youthin todennäköisen hajoamisenkaan jälkeen suinkaan menetetty. Nyt on kuin puun takaa ilmaantunut bändin "georgeharrisonin" Lee Ranaldon sooloalbumi, joka on kitaristilta peräti yhdeksäs. Ranaldon itse tuottaman albumin oli alunperin tarkoitus olla täysin akustinen. Loppujen lopuksi päädyttiin kuitenkin perinteiseen 8 sähköiseen "alternative" rock -kitaralevyyn, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Akustinen skitta kuuluu osana tyylikästä kitaravallia. Klassista pop-rakennetta kunnioittavissa kappaleissa on selkeät laulumelodiat ja sävelletyt kitarasoolot. The Soundtrack of Our Livesin avaruusrockin mieleen tuova avausraita Waiting on a Dream kumartaa Brian Jonesin aikaiselle Rolling Stonesille. Lost kuulostaa hieman psykedeelisen ajan The Moody Bluesilta. Albumilla soittava kokoonpano sai alkunsa Bob Dylanin tuotannon parissa, I'm Not There -leffan (2007) soundtrackilla. Tällä albumilla Ranaldo viittaa selvästi Dylanin ja Neil Youngin suuntaan. Ranaldo ei kuitenkaan ole nuoruudensuosikkiensa kaltainen vinkuva känisijä, lukuunottamatta alkuperäiseen asuunsa albumille jätettyä akustista Hammer Blows -biisiä, missä mies laulaa wah wah -kitarasoolon. JARI MÄKELÄ ves of Destiny ­ rumpali Dav Shiel, basisti Rory Gibson, viulisti Findlay MacAskill ja trumpetisti-maskotti (?) Ed Blazey ­ on levyllä maukkaasti säestävän statistin asemassa. Lopetuskappale Carouselin jälkeen piiloraitana kuultavasta yllättävästä punkrykäisystä olisi saanut irrota lisää energiaa muillekin biiseille. JARI MÄKELÄ 6 VULTURE CLUB MARY HAD A LITTLE LAMB 7 NEDRY IN A DIM LIGHT 7 BETH JEANS HOUGHTON & THE HOOVES OF DESTINY YOURS TRULY, CELLOPHANE NOSE (Mute) Laulaja-lauluntekijä Beth Jeans Houghton julkaisi lupaavalta kuulostaneen Hot Toast Volume One -EP:nsä vuonna 2009. Pitkäsoittoa valmisteltiin liki kolme vuotta, mikä on jo kertaalleen julkisuudessa noteeratulle nuorelle artistille yhtä kuin ikuisuus. Levy on esikoisalbumiksi poikkeuksellisen kypsä ja kestävän oloinen, mutta ei silti mikään The Kick Inside. Rujon ulkokuoreni alla asuva hippityttö rakastaa kauniita naisääniä sekä brittiläistä folkpsykedeliaperinnettä. Beth Jeans Houghtonin rikkaasti sovitetut keijukaisbiisit toimivat mainiosti, mutta valitettavasti naisen liian usein hentoiseen falsettiin nouseva prinsessahönkäily ei viehätä minua yhtä paljon kuin hänen ulkonäkönsä, jossa Hunky Dory -ajan David Bowie ja Brody Dalle yhdistyvät. Toivoa sopisi, että tällaiset vaikutteet yhdistyisivät myös Houghtonin musiikissa. Houghton vastaa itse useimmista instrumenteista, joten albumin nimituottaja Ben Hillierillä vahvistettu taustabändi The Hoo- (Monotreme) Lontoon hämyisiltä klubeilta ponnistavan Nedry-trion toinen albumi In a Dim Light hengittää konemusiikkikenttään uutta elämää. Laulaja Ayu Okakita on kuin uudestisyntynyt, helpommin lähestyttävällä pehmeydellä varustettu Björk. Hänen hauraan kaunis äänensä vaeltaa ja hönkii lämpimästi samalla kun ympärillä pärisevät ja säksättävät uhkaavat ja sysimustat koneet. Massive Attack, Sneaker Pimps ja Portishead tuntuvat olevan Nedryn lähisukulaisia ja yhtyeen meriitiksi voi heti sanoa, ettei Ayu jää sielunkumppanilaulajattariensa varjoon. Kylmät väreet tulevat viimeistään kappaleessa TMA, jossa sievä japanilaisneito tuntuu kasvavan kerrostalon kokoiseksi puhkuessaan vimmaisesti: "Can't you see? I'm burning fire". Violaceae-single kuvaa dubstepvaikutteista albumia hyvin, vaikka se edustaakin levyn pidättyväisempää puolta. Kappaleessa Ayu laulaa pahaenteisesti "Let the dark come" kertoen samalla, mitä levyltä voi odottaa. Jotta levykokonaisuudesta saisi kaiken irti, kunnon kuulokkeet tai bassovahvistin on suositeltava. Alimmat bassotaajuudet tärisyttävät nimittäin ihon alla hienosti ja myös lisäävät lyyristä ja melodista vaikutusta. Päätösraita Home ansaitsee myös erityismaininnan kasvaessaan kauniista synatunnelmoinnista lopun kiihkeisiin drum'n'bass -tahteihin. MARKUS PERTTULA SUE (Jungle Records) Tamperelaisen psychobillyryhmän kakkoslevystä ei juuri jää jälkipolville kerrottavaa. Edes kansallisen tason kapeaan kärkeen ei kyllä ole tällaisella esityksellä asiaa. Bändin jäsenethän sinänsä hallitsevat kyllä instrumenttinsa, mutta tällä kertaa ilmeisesti tavoiteltu livemäinen tunnelma karahtaa armottomasti kiville. Soundi on luokattoman ohut ja genren peruspilari slapbasso on miksattu niin alas, että komppikitaran puutteessa soolojen aikana ei tunnu taustalla tapahtuvan oikein mitään. Käsittämätöntä mutta totta: yhden komppikitararaidan lisäyksellä levyn soundipolitiikka olisi ollut aivan eri luokkaa. Biisit ovat peruskauraa, mutta eivät mitään sen makeampaa ja jälleen kerran suurin ongelma on laulu ja kruununa siihen päälle luvattoman kankea englanninääntämys. Vampire Lullaby ja Get on Armageddon ovat hoilotustaustalaulujensa ansiosta levyn tarttuvimmat omat kappaleet ja koko hoito päätetään Dead Kennedys -coveriin Kill the Poor, vaikkei biisin tekijöitä missään mainitakaan. Kyllä se silti erottuu omaa materiaalia päätä pidempänä. JYRKI MÄKELÄ den rajamailla, mikä voi toki olla kiinnostavaakin. Ainakin ne pysäyttävät kuuntelemaan, vaikka musiikillinen anti jäisikin vähän puolitiehen. Biiseissä on kautta linjan hiukan pinnistelyn makua, jos kohta koukku sieltä, toinen täältä saattaa korvaan tarttuakin. Rentoudu, Olavi! Joissakin kohdissa meno menee aika överiksi, esimerkkinä Vien sut täältä pois, eikä kuulija meinaa pysyä mukana. Ehkä se ei ole tarkoituskaan, sillä usein hiipii mieleen kysymys siitä, kenelle Uusivirta musiikkiaan tekee. Itselleen? MARJUT MUTANEN 6 OLAVI UUSIVIRTA ELVIS ISTUU OIKEALLA (Johanna) Usein Olavi Uusivirtaa kuunnellessa tuntuu kuin istuisi musikaalin katsomossa. Kelpo näyttelijä tulkitsee keskinkertaisia kappaleita teatraalisesti niin kuin teatterissa on tapana. Ehkä olisikin jo liikaa, että kehuttu ja kiitelty Uusivirta olisi vielä erinomainen biisintekijänäkin. Elvis istuu oikealla on jo Uusivirran viides levy, ja hyvin tekijänsä kuuloinen. Parisuhdehenkisissä sanoituksissa liikutaan monesti paitsi kaupungin yössä, myös kiusallisuu- (Sony Music) Harmaja on mielenkiintoinen tuttavuus, joka on jostain syystä jäänyt varsin vähälle huomiolle. Metallisista juurista ponnistava kuusimiehinen ja -naisinen bändi on sekoitus folkahtavia, melankolisia tunnelmia, vähän kuin nuotiolla kitara kädessä laulettavaksi, ja samalla taustalla kuuluu solisti JP Leppäluodon (Charon, Northern Kings) goottimenneisyys. Jostain alitajunnasta verrokiksi nousee Verenpisara, mutta ilman kirskuvia kitaroita ja metallista soundia. Marras on Harmajan kolmas levy ja aika lailla edeltäjiensä oloinen. Pidän etenkin siitä, että heti ensimmäisestä kappaleesta (Kaunis, koskematon) lähtien levyyn on helppo päästä sisälle, sillä "vaikeasti avautuva" ei ole musiikille mikään lisäarvo. Singleinä julkaistut Katkera maa ja Hän tanssii kevein askelin antavat hyvän kuvan albumin tummista sävyistä ja hylätyn maaseudun teemoihin viittaavista sanoituksista, joissa valo ja toivo jäävät esittämään sivuosia. Vaarana on hautautua suomalaisen synkkämielisyyden alle, ja sillä rajalla Marras taiteilee koko yhdentoista kappaleen kestonsa ajan. MARJUT MUTANEN 8 HARMAJA MARRAS » 41 « NRO. 3
• (KHY Suomen musiikki Oy) Reggaemies Puppa J on viime vuosina ahkerasti huseerannut erilaisten projektien parissa. On ollut Jätkäjätkiä, Suhinatorsia, Tasoittavia ja erinomaisia albumivierailuja esimerkiksi Yonan uusimmalla kiekolla. Kiveliö kutsuu -levyn mies on kuitenkin tuottanut pääasiallisesti yksin. Uusi pitkäsoitto ei musiikillisesti ole kaukana talviunia viettävästä Jätkäjätkistä. Kappaleita pitää koossa paksu reggaebiitti jykevine bassolinjoineen. Tämän taustan päälle Puppa J on syytänyt vaikutelmiaan maailmanmusiikista, bluesgrassista ja rapista. Musiikillisesta sivistyksestä kielii muun muassa riehakas hillbilly-veto Alituisen murheen mies. Sanoituksissaan Puppa noudattaa tuttua reggaeideologiaa. Ensisingle Maailmankansalaisella reppureissataan. Rauhantekijä-biisin nimi kertoo sen sisällöstä kaiken olennaisen. Värinokkonen puolestaan tutkiskelee, mitä kaikkea tuoksuvaa sieltä maasta puskeekaan: "Kitke, kitke, kun korte kiusaa / mansikoit tulee, herra siunaa." Tämänkaltaiset tekstit toki kuuluvat genreen, mutta skenen ulkopuolista kuulijaa samojen aiheiden toistaminen puuduttaa. Kiveliö kutsuu on myös varsin epätasainen levy. Sillä on erinomaisia hetkiä, kuten dubstepillä jatkettu Elämäni laatikossa tai kaunis ja lempeästi keinuva Sänky jossa nukun. Tiivistämiseen olisi kuitenkin ollut varaa. Jatkossa ainakin sellaiset perheenjäsenten sairauskertomukset kuin Mutsin munuaiskivet kannattaa jättää sukualbumiin. JOONAS KUISMA 7 PUPPA J KIVELIÖ KUTSUU den suurin funktio on ollut saada maailman ylivertaisin live-esiintyjä kiertämään maailmaa. Springsteenin 17. studioalbumi Wrecking Ball on monella tapaa ristiriitainen levy. Se ei ole lähelläkään Brucen 1970- ja 80-luvun tuotantoa. Toisaalta se on kevyesti parasta Springsteeniä vuosiin, vaikka yhtään tulevaa klassikkoa sillä ei olekaan. Levy yhdistelee tuttuun Bruce-soundiin vaikutteita vaivatta niin irkkumusiikista, gospelista kuin hip hopistakin. Vanhaa kaavaa on siis pystytty osin onnistuneesti rikkomaan, mutta paikoitellen tavaraa on liikaa yhden biisin tarpeisiin. Syystä tai toisesta Wrecking Ballia tehtäessä E Street Band on siivottu sivuosaan ja studioon juoksutettu yli 30 muusikkoa Tom Morellosta alkaen. Kokonaisuus pysyy pääosin hyvin kasassa. 11 kappaleen joukkoon on myös mahdutettu kaksi aiemmin liveversioina julkaistua biisiä. Vaikka nimiraita ja Land of Hope And Dreams hieman rikkovatkin levykokonaisuutta, ymmärtää niiden mukaan ottamisen. Pitihän viime kesänä kuolleen Clarence Clemonsin saksofoni vielä saada kuulumaan Springsteenin levyllä. ILKKA LAPPI sen studiolevyn jälkeiset kokoonpanomuutokset eivät juuri lopputuloksessa kuulu. Vaikka bändin ilmaisu onkin hieman aiempaa monipuolisempaa, on tunnelmointi kuitenkin melko paljon samasta muotista. Parhaimmillaan bändi onkin parin-kolmen biisin annoksina, jolloin monotonisuus ei ala vaivata. All Blackshirts To Me vaatii myös kuuntelukertoja, mutta palkitsee kärsivällisen kuuntelijan lopulta. Musiikin nyanssit alkavat aueta pikku hiljaa, mikä usein tarkoittaa sitä, että levyn pariin jaksaa palata myöhemminkin. Suositellaankin nautittavaksi aamuyön pimeinä tunteina, jolloin ympäröivä maailma ei häiritse ja on tilaisuus antaa musiikille aikaa. ILKKA LAPPI teen onkin, miten ne kestävät aikaa. Yksinkertainen rock on kaunista, mutta Threen kappalekymmenikön vääntö tuntuu loppuvan siinä vaiheessa, kun todella hyvät levyt paranevat. ILKKA LAPPI 8 CLARKKENT THREE 8 BRUCE SPRINGSTEEN WRECKING BALL (Sony) Lyödäänpä heti alkuun faktaa pöytään. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Bruce Springsteenin levyt ovat yhtä poikkeusta (2006 ilmestynyt We Shall Overcome ­ The Seeger Sessions) lukuun ottamatta olleet korkeintaan keskinkertaisia levyjä, joi- (Soliti) Cats on Firen kolmas studiolevy All Blackshirts to Me lupaa paljon. Levyn kaksi ensimmäistä raitaa Our Old Centre Back ja kesäisille tanssilavoillekin sopiva My Sense of Pride ovat viimeisteltyä indie-poppia. Bändin biisinteosta päävastuun kantava Mattias Björkas osoittaa alkumetreistä lähtien, että akustisen popin parissa operoidessa miehen sävellyskynä on edelleen varsin terävä. Kauniita melodioita riittääkin pitkin levyä kuten haikea There Goes the Alarm. Uutukaiselle on saatu hieman aiempaa enemmän sävyjä, mutta aiemmilta levyiltä tuttu akustinen indie-himmailu on edelleen Cats on Firelle leimaa-antavin piirre. Edelli- 8 CATS ON FIRE ALL BLACKSHIRTS TO ME (Johnny Get The Rifle) Clark Kent on mukava heppu, jonka elämäntehtävänä on maailman pelastaminen. Teräsmieheltä nimensä lainannut helsinkiläisbändi puolestaan on mukava bändi, vaikka kitaraa soittamalla ei ihan tällä kertaa maailmaa pelastetakaan. Pienen hetken ajaksi se kuitenkin muuttuu vähän paremmaksi. Clarkkent löysi oman jenkkivaikutteisen punkrockin lokeronsa jo 2009 julkaistulla debyytillä, eikä kakkoslevy yritä keksiä pyörää uudelleen. Vaikka aikanaan nelihenkinen bändi on jalostunut trioksi, on peruspalikat edelleen pinottu kitaravetoisen kertosäehulinan ympärille. Toisen työnäytteen perusteella bändissä on periaatteessa olemassa kaikki tarvittavat elementit kovan luokan läpilyöntiin, mutta yksi asia puuttuu vielä. Clarkkent tarvitsee ison hitin, joka on hieman vivahteikkaampi kuin Threen biisit. Kymmenen biisin joukosta avausraita Rewind Erase Relive sekä One Track Mind erottuvat edukseen, mutta se kaikkein kovin hittipotentiaali niistäkin puuttuu. Jo neljännellä kuuntelukerralla alkaa tuntua siltä, että levy on temppunsa näyttänyt. Suurin kysymys Clarkkentin ja Threen suh- (Aural Apotechary / Sony) Paljon on tapahtunut The Shinsille vuoden 2001 debyyttijulkaisun, New Slang -kappaleen ja sen kuuluisan Garden State -elokuvan kohtauksen jälkeen. Yhtyeen koko jäsenistö laulaja James Merceriä lukuun ottamatta on vaihtunut ja hedelmällinen yhteistyö SubPoplevy-yhtiön kanssa päättynyt. Mercer on syleillyt suuria yleisöjä Broken Bellsissä yhdessä Danger Mousen kanssa ja perustanut oman levy-yhtiönsä. Edellisestä Shins-albumista, mainiosta Wincing the Night Awaystä onkin vierähtänyt jo viisi vuotta. Uusinta julkaisua kuunnellessa tuntuu siltä, että Mercer olisi tänä aikana kadottanut täysin yhtyeen sielun. Port of Morrowlla tartutaan monin paikoin lyhyisiin korsiin ja helppoihin ratkaisuihin. Sellaiset albumin puolivälin rungon muodostavat kappaleet kuten It's Only Life, No Way Down tai 40 Mark Strasse ovat täysin yhdentekevää bulkkipoppia. Niiden taustalta on vaikeaa tunnistaa yhtä 2000-luvun alun amerikkalaisen indien lippulaivoista. On Port of Morrowlla hyviäkin hetkiä, jotka muistuttavat Mercerin laulunkirjoittajan kyvyistä. Niihin lukeutuvat albumin avaava The Rifle's Spiral, ensimmäinen single ja nimeään mutkikkaampi Simple Song sekä kokonaisuuden päättävä nimikkokappale, jolla huiluäänimäiset kitaraefektit yhdistyvät Mercerin kirkkaaseen falsettoon. JOONAS KUISMA 7 THE SHINS PORT OF MORROW LEVYARVIOT www.sue.fi SUE » 42 « NRO. 3
• » REPLAY JARI MÄKELÄ N*E*R*D ­ In Search Of... (Virgin) P opin historian suuret linjat piirtyvät parhaiten, kun mutkia hieman suoristaa. Parhaiten mustaa ja valkoista perinnettä, funkia ja rockia fuusioineet artistit ovat Jimi Hendrix, Sly Stone perheineen, Betty Davis, hänen kuninkaallinen symboliutensa Prince sekä ehkä yllättäen No One Ever Really Dies eli N*E*R*D-yhtye. Viimeksimainitun maaliskuussa 2002 julkaistu In Search Of... ei kenties ole yhtyeen tuotoksista tunnetuin tai ainakaan listasijoituksilla mitattuna menestynein albumi, mutta paras se on silti. Suen Tomi Tuominen nosti levyn kymmenen pisteen arviossaan tuoreeltaan arvoiseensa seuraan: "Voidaan puhua tämän vuosikymmenen What's Going Onista tai Innervisionista. Edellisten tapaan In Search Of..:in soundi on ajaton, yhteiskunnalliset teemat ovat alituisesti läsnä ja kappaleet omaavat samanlaista klassikkoainesta kuin arvostetut esi-isänsä" (Sue 4/2002). Virginia Beachin rannikkokaupungissa varttuneet Pharrell Williams ja Chad Hugo tutustuivat 12-vuotiaina musiikkileirillä. Sittemmin he soittivat ja esiintyivät eri kokoonpanoissa ja miksailivat biittejä kotona. Vuonna 1990 lukio- laispojat perustivat ajan hengessä R&B-yhtyeen The Neptunes, jonka kaksi muuta jäsentä olivat tanssija Shay Haley ja vokalisti Mike Etheridge. Nimekäs swingbeat-tuottaja Teddy Riley (Guy, Bobby Brown, Keith Sweat, Michael Jacksonin Dangerous-LP) bongasi ryhmän kykykilpailusta ja teki sen kanssa levytyssopimuksen. Williams ja Hugo osallistuivat Rileyn veljen hiphop-yhtye Wreckx-NEffectin platinasinglen Rump Shakerin (1992) säveltämiseen ja tuottamiseen, ja pian The Neptunes vakiintui Williamsin ja Hugon tuottajatiimin nimeksi. Duo tuotti biisin Rileyn R&B-superyhtye BLACKstreetin debyyttialbumille (1994) ja työskenteli mm. Puff Daddyn (myöh. P. Diddy) suojattien Totalin ja Ma$en kanssa. Vuosituhannen vaihteessa The Neptunes oli maailman kuumin tuottajanimi. Vuonna 2001 Williams ja Hugo perustivat kaverinsa Haleyn (Rileyn ja Hugon työstämä Mike Etheridge -soolodebyytti ilmestyi vuonna 2007) kanssa N*E*R*Dbändin The Neptunesin sivuprojektiksi ja omien artististen ambitioidensa väyläksi. Taustoja laulavan Haleyn rooli bändissä jäi lopulta hämäräksi. Sillä lienee enemmän tekemistä bändissä olemisen psykologian, tuottajapersoonien väli- senä puskurina toimimisen ja jalat maassa pitämisen kanssa. Euroopassa syyskuussa 2001 julkaistu In Search Of... -albumiversio muistutti miesten mielestä liikaa tuottajaduon riisuttua synapohjaista elektrofunk-tyyliä. Levy äänitettiinkin pikaisesti uudelleen maailmanlaajuista julkaisua varten. Kannessa esiintyneen Haleyn tarinaa valottaneet sketsit jätettiin pois ja taustat soitti uusiksi Minneapolisista kotoisin ollut Spymob-rockyhtye. Omillaan tuntemattomaksi jäänyt Spymob (pianisti John Ostby, kitaristi Brent Paschke, basisti Christian Twigg sekä rumpali Eric Fawcell) soittaa tiukasti ja vähäeleisesti. Paschken jyräkitaran laatikkosoundia ei Brainin tai Rockstarin kaltaisilla rap rock -paloillakaan päästetä laukkaamaan nu metal -epämukavuusalueelle. Kuulijan huomio kiinnittyy Pharrellin miellyttävään, koruttomaan soul-vokalisointiin ja nerokkaan tarttuviin melodioihin kuten Things Are Getting Better, Provider sekä Bobby James. Poikkeuksellisen vahvan albumikokonaisuuden kappaleet on merkitty Williamsin ja Hugon nimiin lukuunottamatta kolmea biisiä, joilla myös frendiduo Clipsen veljekset Gene ja Terrence Thorton on LEVYARVIOT kreditoitu biisintekijöiksi. Genen (Malice) kanssa on työstetty avausraita Lapdance ja Malicen itsensä fiittaama Am I High, yksi levyn ehdottomasti tunnelmallisimmista biiseistä. Terrence (Pusha T) räppää Truth Or Dare -kappaleella, jolla The Neptunesin läpimurtoon kiinteästi linkittynyt Kelis vierailee laulajana. Hittibiisi olisi Kelisin julkaisemana saattanut avittaa Wanderland-älpeen USA:n julkaisukynnyksen yli. The Neptunes saavutti zeniittinsä Billboardin albumilistan ykkösenä debytoineella Clones-kokoelmalla (2003). Menestyksekkäintä N*E*R*D-albumia Fly Or Die (2004) varten Williams ja Hugo opettelivat itse soittamaan instrumenttejaan. Tuoreus ja spontaanius hupenivat kuitenkin liian monen toinen toistaan seuranneen päällekkäisen The Neptunes -projektin takia. Williamsin kaikkialla virnistelevä naama alkoi ärsyttää. Ehdotettiin, että Williams lakkaisi tekemästä biisejä jortikallaan, tai ainakin hänen pitäisi antaa sille osuus krediiteistä. Vaikka The Neptunes -tuotokset on Lennon-McCartney-perinteitä noudattaen kreditoitu molempien nimiin (poikkeuksena vain Pharrell-sooloalbumi In My Mind, 2006) yhteistyöhön vaikuttanee se, että Williams on muuttanut Miamiin. Hugo asuu edelleen Virginiassa. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. TO 10.5. HELSINKI. TAVASTIA. + SÄRKYNEET, CIGARETTE CROSSFIRE. LIPUT ENNAKKOON 12 TIKETTI. OVELTA 14 PE 11.5. TAMPERE. VASTAVIRTA. LIPUT OVELTA 6 + NO HEROES, THE ESCAPIST, SLACK BIRD LA 12.5. JYVÄSKYLÄ. MUSTA KYNNYS. + NO HEROES, THE ESCAPIST, SLACK BIRD LIPUT OVELTA 7 SUE » 43 « NRO. 3
• » LEFFAVIERAS Eero Alasuutarin fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Kummisetä-trilogia. Kai sen voi yhdeksi laskea, koska onhan ne kaikki kuitenkin samaa tarinaa. Vaikka kulutan tosi paljon elokuvia, niin hyvin harvoin löytyy sellaisia, joita haluan katsoa toiseen kertaan. Tää on yksi niistä: kaikin puolin kokonaisvaltainen juttu, puhdasta kultaa. Vaikka sen tarinan tietää läpikotaisin, niin sen jaksaa aina katsoa kiinnostuneena uudestaan. Siinä on niin älyttömän siisti fiilis. Siihen on luotu tunnelma, johon vaan uppoutuu sisään. Paras kohtaus kautta aikain ­ Se on yhden mun suosikin, aina jäätävän coolin Paul Newmanin tähdittämästä leffasta Cool Hand Luke (Lannistumaton Luke, 1967). Siinä kohtauksessa uskomattoman hyvin näyttelevä, pieni ja turhautunut vanginvartija yrittää pysytellä coolina, vaikka on täynnä vihaa, ja vetää mielettömän siistin monologin. Se alkaa lauseella "What we got here is failure to communicate..." Sama monologihan kuullaan Guns'N Rosesin Civil Warin alussa, josta mä sen ekaa kertaa skidinä kuulin. Suosikkigenre ­ Gangsteri- ja rikoselokuvat. Scarface ja Kummisedät, Pako Alcatrazista ja Papillon... eli rikollisuus ja vankila. Koko rikoksiin liittyvä maailma kiinnostaa mua aika paljon, koska se vaikuttaa hyvin vahvasti yhteiskuntaan, vaikka se on kuitenkin täysin erillinen ja valvomaton alue. Sitä ei kontrolloi mikään virallinen taho, vaan se toimii täysin omilla ehdoillaan ­ ja muistuttaa silti paljon tätä päivänvalossa näkyvää yhteiskuntaa. Ensimmäinen merkittävä leffakokemus ­ Terminator 2: Judgment Day, jonka näin alta kymmenvuotiaana. Aika äkkiä meille tuli parhaan kaverin kanssa punaiset flanellipaidat päälle ja Levarit jalkaan, ja kasettimankasta soi Guns N' Roses. John Connorin hahmo oli tosi vahva samastumiskohde. ENSI-ILTA » KUNNIANHIMOTONTA VIIHTEELLISYYTTÄ arzan-kirjoilla suurimman maineensa saavuttaneen Edgar Rice Burroughsin yhtä lailla arvostettu Mars-sarja oli modernin sci-fin alkujuuri. Koska sarjan ensimmäinen teos Marsin sankari täyttää tänä vuonna sata vuotta, oli aika tehdä elokuva John Carter, joka on nimetty kirjojen päähenkilön mukaan. Päähenkilön, joka tempautuu Yhdysvaltojen sisällissodan taistelukentiltä suoraan Marsiin. Niinpä leffavieraaksikin piti kutsua muukalainen, Lontoossa opiskelujensa vuoksi asustava Eero Alasuutari, entisen Brightboyn eli nykyisen Isoveljen rumpali ja tekstittäjä. Leffan jälkeen hän ei jutusteluissaan halunnut niinkään keskittyä tämän lihaksikkaan ja Marsin kevyen painovoiman turvin koomisen huimia loikkia tekevän avaruus-Tarzanin persoonaan, vaan enemmänkin Marsin yhteiskuntarakenteeseen. Opiskeleehan hän sosiologiaa ja media-alaa. ­ Kun noissa 1900-luvun alkupuolen klassikkoteoksissa aina ja poikkeuksetta käsitellään isompia teemoja vähän isommalla tavalla, niin tommosessa Disney-räiskinnässä se väistämättä vesitetään. Loppujen lopuksihan se kutistui vain kahden eri planeetan ihmisten väliseksi rakkaustarinaksi. ­ Periaatteessa toi oli sci-fi-tyyppiseen viitekehykseen sijoitettu ja modernisoitu versio kapitalismin kehityksestä. Se Barsoom, kaupunki joku liikkuu ja levittäytyy, oli tavallaan aika helppo metafora 1800/1900-luvun vaihteen isolle ja pahalle kaupungistumiskehitykselle ja teollistumiselle. Sen vastapuolena taas oli tharkien asuttama hyveellinen Helium-kaupunki, joka edustaa enemmän esimodernia yhteisöllisyyttä. Sitten on kapitalismi eli nää Zodangasta avaruusaluksellaan saapuneet, muodonmuutokseen pystyvät tyypit, joiden hallussa on voimakas sininen säde. Ja vielä lauma nukkepoliitikkoja. ­ Kun ajattelee mihin aikaan toi tarina on kirjoitettu, niin siinä on tosi vahvasti sellainen marxilainen tai ainakin kevyen marxilainen henki. Ja mukana on myös modernisaation ja teollistumisen synnyttämää kritiikkiä ja pelkoa siitä, mihin maailma on menossa. Toi nyt ei tietenkään liity ydinvarusteluaikaan, joka sai syntynsä kolmekymmentä vuotta myöhemmin, mutta energian tuottaminen ja hallinta oli kyllä aika tärkeässä roolissa. Sama keskustelu oli tapetilla jo silloin kun dynamiitti keksittiin. Energiasta puhuttiin sillä tavalla, että jotkut halu- T aa käyttää sitä pahaan, mutta toisaalta sen turvin voitaisiin myös palauttaa maailma alkuperäiseen hyvään kuntoon. ­ Tossa siis oli tarinallisesti tai asetelmallisesti hirveän hyviä elementtejä, joista olisi potentiaalisesti pystynyt saamaan aikaan tosi mielenkiintoisen elokuvan. Ei ehkä näin viihdyttävän, mutta mielenkiintoisemman. Se oli musta vähän vesitetty sillä, että keskiöön laitettiin rakkaustarina, joka alkoi hallita juonta vähän liikaa. Se sama juttu vaivaa niin useaa vastaavanlaisesta leffaa. Eli koska rakkaustarina oli periaatteessa koko leffan ydin, juuri se pilasi korkeammat, sivistyneemmät ja sivistävämmät tarkoitusperät? ­Burroughsin alkuperäisteoksessa on jos ei kriittinen, niin ainakin tutkiva tai kyseenalaistava asenne modernisaatiokehitystä kohtaan. Tässä se ei noussut kauhean suureen osaan, vaikka ne viitteet tosi selkeitä olikin. Leffan keskivaihe kävi kyllä niin puuduttavaksi, että oli tosi vaikea jaksaa pitää silmiä auki. Se sitten vaan meni tommoseen Disney-räiskintään. ­ Mutta olihan niissä taistelukohtauksissa hyvin tehdyt 3D-efektit. Myös eri kansojen ulkonäöt oli toteutettu hienosti, ja varsinkin se hauska koiramainen otus. Tavallaan tässä sivuttiin myös teollisuuden myötä alkanutta globalisaatiota sekä sen myötä herännyttä rasismia, ja selkeitä viittauksia oli myös 1900-luvun alussa alkaneeseen fasismin kehitykseen. Mutta hyvin amerikkalaisesta vinkkelistä. ­ Kyllähän tossa kumminkin tavoitteena oli tehdä suurelle yleisölle toimiva perjantai-illan kevyt viihde-elokuva. Ei mitään kauhean kunnianhimoista tavaraa. Mentiin enemmän viihteellisyys kuin sanoma edellä. Tehty niin, että 12-vuotiaatkin voi nauttia. Oikeassa mielentilassa taatusti ihan viihdyttävä paketti. Parhaimmillaan varmaan sunnuntaisen krapulapäivän vuokra-dvd:nä. MARKKU HALME Alasuutari Halme ½ John Carter, USA 2012. Ohjaus: Andrew Stanton. Käsikirjoitus: Andrew Stanton, Mark Andrews, Michael Chabon, perustuen Edgar Rice Burroughsin romaaniin Marsin sankari. Pääosissa: Taylor Kitsch, Lynn Collins, Samantha Morton, Mark Strong, Ciaran Hinds, Willem Dafoe. Kesto: 133 min. Seuraava Sue ke 11.4. vä poliisikunta pistää kuitenkin kapuloita rattaisiin ilmoittamalla, että rouva toimittaja on murhatodistaja, ja niin muodoin estetty kirjoittamasta omaa näkemystään tapahtuneesta. Tähän päälle tulevat Bengtzonin avioliitto-ongelmat ja varsinkin oman, tokaluokkalaisen pojan koulukiusaamistapaus. Nobelin testamentti aloittaa uuden Marklund-filmatisointien sarjan. Alkuperäisromaanien ystävät eivät varmasti lopputulokseen pety, vaikka elokuvan yleisilme on sitä vankkaa televisiotasoa, jota Ruotsista pukkaa tasaisella syötöllä. Kyllä näitä mieluummin katselee kuin umpimielisiä ja tunkkaisia Suomi-Vareksia. Wallanderiakin ohjastanut Peter Flinth on rutinoitu ammattilainen, ja ensi kertaa Bengzonin jakussa esiintyvä Crépin pitää kokonaisuuden kasassa. VESA KATAISTO SALAKULJETTAJA Ohjaus: Baltasar Kormákur ei ole helppoa roistomaailmassa. Ei, vaikka linnassa istuvalta isältä perityt konnanhommat olisi jo hylännyt, sillä aina löytyy vaikkapa vaimon tyhmä veli seuraamaan omia jalanjälkiä ­ ja mokaamaan tosi pahasti. Kuriirin hommista kiinni jääminen olisi vielä kakkupala, mutta kun "pelastaa" itsensä heittämällä jättimäisen kokkelilastin mereen, niin sysipaha pomo (umpivittumainen Tim Briggs) perii hukkahuumeista miljoonakorvauksia molempien sisarusten henkeä uhaten. Kun ollaan pahemmassa kuin kusessa, löytyy pelastustie ex-roistomme (pätevä Mark Wahlberg) laivareissusta Panamaan hakemaan vähän sitä sun tätä rikollisen rahan arvoista. Käsikirjoitukseen on saatu mahtumaan vaikka minkämoista kehvelimaailmassa väis- tämätöntä vääntöä. Kun niitä vähän streitimpiä pahiksia on pakko sympata, kouraisevat perin vittumaiset (puoli)pakkotilanteet vatsanpohjaa syvemmältä. Tästä elokuvasta nauttii juuri sen takia, ettei sen katsominen tuota vähimmässäkään määrin hyvää oloa. Tapahtumat maalla, merellä ja ilmassakin ovat erinäisiä koukeroita pullollaan, ja varsinkin rahtilaivan sisällä tehtävät, mukavan yksityiskohtaisesti esitellyt keikkakikkalut jatkuvine kylläpä-taas-nyt-niin-vähältä-piti-tilanteineen ovat erinomaisen mielenkiintoista ja kiperää seurattavaa. Islantilaisen Kormákurin hieman hätäpäinen ohjaus jää jossain määrin telkkarimaiselle tasolle, vaikkei siinä jättimäisempää vikaa olekaan. Lopetuksessa olisi kyllä parantamisen varaa. Spoilaamisen välttämiseksi en kerro, onko se vähän liian onnellinen vai tarpeettomankin karu. MARKKU HALME NOBELIN TESTAMENTTI Ohjaus: Peter Flinth ihmiskunnan edustajistossa harvinaisempaa laitaa edustava pommi- ja rauhanmies Alfred Nobel jätti jälkeensä testamentin eli palkinnon, jonka saamisen perustelut herättävät usein keskustelua. Todellisuudessa argumentointi ei sentään ole mennyt niin pitkälle kuin dekkarikuningatar Liza Marklundin teokseen perustuvassa Nobelin testamentissa. Kvällspressenin toimittaja Annika Bengtzon päätyy puolivahingossa seuraamaan Nobel-gaalailtaa, joka päättyy yhden palkinnonsaajan murhayritykseen ja sivullisen kuolemaan. Bengtzon (Malin Crépin) räjähtää heti toimintaan kuten journalistille sopivaa onkin. Melko pian käy ilmi, ettei tappokeikan pääkohde sittenkään ollut ilmeisin henkilö. Tukholman tunnetusti murhista herkisty- SUE » 44 « NRO. 3
• DRIVE USA 2011. Ohjaus: Nicolas Winding Refn. Pääosissa: Ryan Gosling, Carey Mulligan, Albert Brooks, Ron Perlman, Bryan Cranston. Kesto: 100 min. Ikäraja: 18. Päivisin Hollywoodin stunt-ajaja ja öisin alamaailmalle palvelujaan tarjoava pakoauton keikkakuski. Siinäpä tärkeimmät Drivestä yhdessä lausessa. Yksinkertaisesta juonesta huolimatta Drive lukeutuu viime vuoden kovimpiin yllättäjiin. Driven hypetys alkoi siitä, kun suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn palkittiin parhaasta ohjaustyöstä. Aiemmin mm. Pushertoimintatrilogian vääntänyt ohjaaja oli päänäyttelijä Ryan Goslingin henkilökohtainen valinta, vaikkei ohjaaja osaa itse edes ajaa autoa. Pelkän käsikirjoituksen pohjalta Drive on perustrilleri, mutta Nicolas Winding Refnin käsissä siitä tuli taiteellinen riemuvoitto. Aineksia on neo-noir-klassikoksi saakka. Noin 15 miljoonan dollarin budjetilla tehty trilleri sisältää melko vähän toimintaa, mutta nekin kohtaukset ovat poikkeuksellisen harkittuja. Takaa-ajokohtauksia on verrattu mm. genreklassikko Bullittiin (1968), joka elokuvana on kuitenkin heikompaa tasoa. Drive nostaa hattua 80-luvun b-luokan toimintaelokuville, mikä on ohjaajan lempigenre. Jykevä ääniraita soi nostalgisesti. Musiikkivalinnat ovat tärkeitä, ja soundtrack on hieno läpi elokuvan (blu-rayn ääniraidalla jopa 7.1 DTS HD MasterAudio). Driven ainoa Oscar-ehdokkuus tulikin parhaasta äänileikkauksesta. Ainakin kuvauksesta olisi suonut toisen maininnan. Suomessa Drivelle lätkäistiin syystäkin 18-ikäraja. Nicolas Winding Refn ei pelkää näyttää väkivaltaa vaan haluaa sen olevan karuakin karumpaa. Elokuva on julma mutta tarpeen tullen myös erittäin herkkä. Koomikkona paremmin tunnettu Albert Brooks on pestattu pahiksen rooliin, ja hän on elokuvan heikoin lenkki. Karaktääri on kaikessa julmuudessaan vedetty niin huippuunsa, että se on lähellä rikkoa tarinan uskottavuutta. Onneksi se ei sitä tee. Ryan Goslingin ja Nicolas Winding Refnin yhteistyö jatkuu: parivaljakko filmaa uutta elokuvaa jo tänä vuonna. TERO HEIKKINEN DVD/BLU-RAY Uusi albumi kaupoissa nyt cd / vinyyli / download SELVIYTYMISEN TAIDE (USA 2011) kasvutarinat ovat pienen budjetin elokuvien lempiaiheita. Oivasti nimetty Selviytymisen taide kertoo perin omituisesta taideopiskelijasta, jolle koulunkäynti ei juurikaan maistu. Hänelle riittää, että pääsee kursseista juuri ja juuri läpi. Kauniista tytöstä hän löytää hengenheimolaisensa ja pontta uuteen nousuun. Lapsitähdestä aikuiseksi kasvanut Freddie Highmore on pääosassa uskottava, sillä hän on juuri se nuori, josta moni voi löytää itsensä. Nasevasti kynäilty tarina toimiikin paremmin varttuneemmalle yleisölle kuin samaa ikäluokkaa edustaville. Lisämateriaaleina mm. HBO:n tuottama making of sekä neljä lyhyttä spottia, jotka kovin pian alkavat toistaa itseään. PIIAT WIN WIN (USA 2011) on vaikea uskoa, ettei luonnenäyttelijä Paul Giamatti ole vieläkään voittanut Oscaria. Hänen suorituksensa ovat aina vaivattoman näköisiä (joskaan erityisen muuntautumiskykyinen Giamatti ei ole). Lämminhenkisessä draamakomediassa Win Win hän vetää yhden uransa väkevimmistä rooleista osa-aikaisena painivalmentajana, jonka asianajotoimistolla menee taloudellisesti heikosti. Pian hän sortuu pieneen laittomuuteen. Pakkaa sekoittaa myös lahjakkaaksi painijaksi osoittautuva nuorukainen (Alex Shaffer), joka tupsahtaa yllättäen hänen kotiovelleen. Dvd-ekstroissa on mm. kooste Sundance -filmifestivaaleilta, musavideo sekä poistettuja kohtauksia. LE HAVRE (USA/Intia/Arabiemiirikunnat 2011) ansaitusti parhaan naissivuosan Oscarin (Octavia Spencer) pokannut katkeransuloinen Piiat perustuu Kathryn Stockettin bestselleriin. Piiat oli yllätyshitti kotimaassaan keräten noin 170 miljoonan dollarin lipputulot. Muualla maailmassa koskettava draama ei herättänyt sen suurempaa kiinnostusta, sillä kyseessä on hyvin amerikkalainen tarina. Valkoinen syyllisyys kalvaa yhä, mutta tarina sijoittuu 60-luvulle, aikaan, jolloin tummaihoiset istuivat bussin takaosassa, ja mustilla ja valkoisilla oli eri sisäänkäynnit ja eri kylpyhuoneet. Mustat kotiapulaiset päättävät pyynnöstä kertoa nimettöminä tarinansa julkisuuteen. Harvoin tehdään elokuvia, joissa pääosia tähdittävät yksinomaan naiset. Kolmelle heistä myönnettiin Oscar-ehdokkuudet, Spencer voitti ja Viola Davis oli lähellä voittoa. Bryce Dallas Howard esittää ansiokkaasti viime vuoden vastenmielisintä pahista. Ekstroissa on making of, musavideo, poistettuja kohtauksia sekä tribuutti, jossa kuullaan aikansa taloudenhoitajien kommentteja. (Suomi/Ranska/Saksa 2011) le havre on Aki Kaurismäen uuden satamatrilogian ensimmäinen osa. Maailmalla se on otettu vastaan yhtä positiivisin mielin kuin Mies vailla menneisyyttä (2002), mikä on kuitenkin kokonaisuutena tätä komediaa astetta parempi. Ohjaajan teemana on tällä kertaa pakolaisuus (humanismia unohtamatta), ja nimensä mukaisesti tapahtumapaikkana on ranskalaiskaupunki Le Havre. Hamassa tulevaisuudessa nähtävä toinen osa sijoittunee Saksaan. Kengänkiillottaja törmää pakolaispoikaan ja päättää auttaa tämän perheensä luo Lontooseen. Virkavalta vainoaa nurkan takana, mutta koko naapurusto puhaltaa yhteen hiileen (eli Kaurismäen elokuvat ovat valitettavasti fantasiaa). Ekstramateriaalina elokuvassa esiintyvän rockmuusikko Little Bobin kaksi kappaletta. Blu-ray on laadultaan erinomainen, mutta missä viipyvät Helsinki/Suomi-trilogian teräväpiirtojulkaisut? TERO HEIKKINEN www.olaviuusivirta.com www.johannakustannus.fi SUE » 45 « NRO. 3
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ » YKSISILMÄISYYDEN VÄÄRISTÄMÄT ARVIOT VIIMEINEN SANA opkulttuurin ja etenkin popmusiikin sisällä oma mukavuusalue on helppo määrittää: kaikki mistä itse pitää kuuluu siihen pehmeään pumpuliin, jonka päällä on mukava kölliä, kaikki muu on lähtökohtaisesti epäkiinnostavaa. Tyytyväisyys aiheuttaa kuitenkin henkistä tylsistymistä. Musiikkijournalismi on tästä pahin malliesimerkki. Indiemusiikkiin ihastuneet arvostelijat arvioivat omia yhtyeitään. Hevimusiikin nimeen vannovat arvioivat aina vain ja ainoastaan tiukasti oman suosikkigenrensä tuotoksia. Jokaiselle genrelle on omat arvioijansa. Tämä vääristää koko arviokentän kieroksi. Toki tällöin saadaan asiantuntevia arvioita genrerajojen sisällä, mutta uusia, aidosti mielenkiintoisia mielipiteitä ei yksinkertaisesti voi löytää. Ammattitaitoa? Kyllä. Näkökulmaa? Ei todellakaan. Kun omia näkökantojaan ei edes yritä haastaa, ei mukavuusalueella kölli vaan sinne uppoaa, eikä näe enää mahdollista horisonttia ja sen tuomia mahdollisuuksia. Musiikkia harrastetaan huomattavasti esimerkiksi elokuvia kapeakatseisemmin ja genrekohtaisemmin. Toki monet kuuntelevat musiikkia laajaltakin säteeltä. Popmusiikki on kuitenkin levittäytynyt niin moneen eri alakategoriaan, että monet arvioijat keskittyvät tiukasti vain yhteen sen tuhansista alalajikkeista. Harva arvioija osaa tai edes jaksaa suhteuttaa tai vertailla esimerkiksi black metal -tyylilajin levyä hip hop -albumiin, vaikka niillä molemmilla voisi olla yhtä paljon annettavaa kuulijalle. Kun samanhenkiset ihmiset kirjoittavat samanhenkisille ihmisille, musiikkijournalismin kentästä tulee sisäsiittoinen ja sulkeutunut. Se pyörii ympyrää oman viitekehyksensä sisällä eikä koskaan pääse eteenpäin. Niin kauan kuin musiikkiarvostelut kirjoitetaan tiukasti tiettyihin suosikkityylilajeihinsa erikoistuneiden arvioitsijoiden toimesta, emme koskaan saa aitoa perspektiiviä arvosteltavaan tuotokseen, vaan arviot vilisevät yhdeksikköjä ja kymppejä ja vuoden levy -mainintoja jokaisella aukeamalla vähintään kahdesti. Ottaen huomioon kuinka paljon kotimaisia levyjä julkaistaan on hämmästyttävää, kuinka onnistuneita ne kaikki arvioiden mukaan ovat. Musiikkiarvosteluista ja niiden lukemisesta käytetään toistuvasti samaa mantraa: lehtiä pitää tutkia niin paljon, että satojen arvostelujen lukemisen jälkeen seasta oppii tunnistamaan ne arvioitsijat, joilla on samanlainen musiikkimaku kuin lukijalla. Kuvittele, että ravintola-arvostelut toimisivat samalla tavalla. Henkilö A pitää samoista raaka-aineista kuin minäkin, joten luen ainoastaan hänen ravintola-arvionsa? Ei toimi. Elokuva-arvostelija tekisi arvosteluja ainoastaan suosikkigenrensä elokuvista? Ei mitään järkeä. Tässä lehdessä on Markku Halmeen kirjoittama elokuvapalsta, jolla on kuukausittainen elokuvavieras, joka tulee yleensä täysin elokuva-alan ulkopuolelta. Ainakin itse luen huomattavasti mieluummin muusikoiden arvioita elokuvista kuin elokuvatekijöiden arvioita oman alansa tuotoksista. Ihmisten tulisi nähdä, kokea ja keskustella kulttuurikentästä laajemmin kuin vain oman kuplansa sisältä. Nyt, kun puolen vuoden ajan olen omasta aloitteestani keskittynyt entistä enemmän metalliyhtyeiden ja muiden ennalta vähemmän tuttujen musiikkityylien edustajien haastatteluihin, olen huomannut, kuinka oma mukavuusalue on laajentunut huomattavasti. Perspektiivi on kasvanut myös niitä genrejä kohtaan, joihin ei ollut kiinnittänyt aikaisemmin huomiota. Paradise Lostin uusin albumi Tragic Idol ei välttämättä ole ominta musiikkiani, mutta sen kautta olen löytänyt grindcoren ja äärimetallin laidat useamman vuoden jälkeen uudelleen. Pienistä äänipuroista kasvaa myös uusia kiinnostuksen kohteita, jotka poikivat uusia elämyksiä. Koko bisnekselle tekisi hyvää, mikäli tyylilajit pantaisiin kiertoon. Hevimiehet arvioisivat vuoden verran hip hop -levyjä, jazzdiggarit bläkkistä, surisevan kitara-indien kuuntelijat klassista. Saataisiin genrefakkiutuneiden, ylimielisten ja omaan erinomaisuuteen keskittyneiden mielipiteiden sijaan arvioita itse musiikista, mikä saattaisi tervehdyttää monen arvioitsijan kannan työtään kohtaan. Musiikki on leikkikenttä, mutta harmittavan moni meistä leikkii vain sillä omalla suosikkilelullaan. JARKKO FRÄNTILÄ P 1. Meshuggahin uusi albumi on a) Kolossi b) Kyklooppi c) Vampyyri 2. Jukka Pojan oikea sukunimi on a) Pousu b) Rousu c) Mousu 3. Soen soitti ensimmäisen keikkansa a) Norjassa b) Ruotsissa c) Suomessa 4. Deals Death sai nimensä a) kännissä b) unessa c) arvalla 5. Keneltä Clarkkent on lainannut nimensä? a) Batmanilta b) Spider-Manilta c) Supermanilta 6. Missä Nicke Andersson ei ole soittanut? a) Hellacopters b) Oz c) Entombed 7. Barren Earthin basisti on Oppu a) Laine b) Yli-Sirniö c) Mårtenson 8. Sara tulee alun perin a) Helsingistä b) Vaasasta c) Kaskisista 9. Eläkeläisten uutuuslevy on Humppaa) keikka b) mersu c) sheikkailu 10. Apulannan rumpali on a) Sipe b) Sami c) Toni 11. Pertti Kurikan Nimipäivien rumpali on a) Pertti Kurikka b) Kari Aalto c) Toni Välitalo 12. Olavi Uusivirta näytteli Ganesissa a) Cisseä b) Remua c) Albertia 13. Ozric Tentacles ei soita toukokuussa a) Turussa b) Tampereella c) Helsingissä 14. Arch Enemystä erosi a) Michael Amott b) Cristopher Amott c) Nick Cordle 15. Placebo soittaa Helsingissä a) heinäkuussa b) elokuussa c) syyskuussa Ps: Lukijalle tiedoksi: älä koskaan luota levyarvioitsijaan, joku nimittää itseään kriitikoksi. Hänellä on liikaa luuloja itsestään. 1a2b3c4b5c6b7a8c9c10a11c12a13a14b15c SUE » 46 « NRO. 3
• » VIIMEISET SANAT #19 ARI VÄNTÄNEN KERTTU MALINEN Soololevyn tehnyt Uniklubi-laulaja Jussi Selo on nauranut muffinsseille. Sitten viime näkemän olen... saanut purkaa viimeisimmät syvimmät tuntoni ja ajatukseni yhteen albumiin. Viimeksi ostamani levy oli... The Best Of Suede. Heräteostos. Olen aina tykännyt bändin saundista, ja 35 biisiä menee mukavassa sumussa. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Päivämme koittaa (Notre Jour Viendra) Ranskalainen leffa. Aika sekopäinen meininki. Viimeinen asia, johon suostuisin on... että lähtisin sotaan jonkun paskan puolesta. Viimeksi itkin, kun... hommat meni vituiksi. Taisin pestä hampaitani krapulassa. Viimeksi nauroin, kun... palasimme keikkareissulta ja pohdimme saksalaisten fanien lahjoittamien muffinsien sisältöä. Viimeksi lauloin suihkussa... Kirkan Hetki lyö -biisiä. Sooloalbumini viimeinen biisi on... Murtunut. Ensimmäinen kahdeksanminuuttinen, jonka olen tehnyt. Biisissä katsotaan tavallaan itseään peiliin. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... ei yksinkertaisesti lähde millään tasolla ja tuntuu pahalta. Viimeiset sanani ovat: Erittäin leppoista kevättä kaikille ja ottakaa rauhallisesti. SUE » 47 « NRO. 3
• 4th EDITION FESTIVAL MAANANTAI 4.6. - KALASATAMA, HELSINKI SOITTAA LEGENDAARISEN BLACK­ALBUMINSA KOKONAISUUDESSAAN MACHINE HEAD + SPECIAL GUESTS TO BE ANNOUNCED AMORPHIS GOJIRA GHOST FOR TICKETS, SPECIAL OFFERS AND EVERYTHING ELSE - SONISPHEREFESTIVALS.COM STING With special guests: Kaisaniemen puisto, Helsinki La 16.6.2012 / K-18 Portit aukeavat klo 14.00 Liput 69 + mahd. toimituskulut LIPUT 79E + MAHD. TOIMITUSKULUT O I K E U D E T M U U TO K S I I N P I DÄT E TÄ Ä N RUMER LATEBIRD'S ALL STARS featuring Tuure Kilpeläinen, Tuomo, Jonna Tervomaa, Anssi Kela plus more to be announced Sting: 25 years 3 cdtä + DVD The Best of 25 Years CD KAUPOISSA NYT WWW.STING.COM Live Nation proudly presents OLYMPIA S TADION , HEL SIN K I SUNNUNTAINA 12.8.2012 P O R T I T A U K E AVAT K L O 1 7. 0 0 OLYMPIASTADION, HELSINKI Liput: 69 / 79 euroa + mahd. toimituskulut (max 8 lippua/ostaja) Portit aukeavat klo 17.00 TIISTAI 31.7.2012 L I P U T : 5 2 , 5 0 -1 5 2 , 5 0 E U R O A + M A H D. TO I M I T U S K U L U T VIP-PAKETIT: W W W.EVENTSCLUB.FI K A I K K I K I E R T U E - J A L I P P U T I E D O T O S O I T T E I S TA : W W W. M A D O N N A . C O M & W W W. L I V E N AT I O N . F I UUSI ALBUMI "MDNA" KAUPOISSA 26.3. SUE » 48 « NRO. 3