• Sue Indierockpunkmetalzine #117 HUHTIKUU 2008 The Hellacopters Whitesnake In Flames Cavalera Conspiracy Pyhimys Mattip The Heartburns Kastor Soul Tattoo Olavi Uusivirta Black Bile Poets of The Fall Tracedawn Korpiklaani The Cyan Velvet Project Kiuas Total Devastation 1 Anti-Flag
• 2
• 3
• 4
• 11.-13.7.2008 · LAULURINNE · JOENSUU www.ilosaarirock.fi . a 5.5. kautta maan aa m nnakkomyynti alk .ilosaarirock.fi E w atso lisätietoja ww K 5 grafex
• TOIMITTAJALTA GLOBAALI HALIHALITEOLLISUUS .E.M. tekee uuden levyn, pysäyttäkää painokoneet ja soittakaa Arska paikalle ­ nyt kuulkaa läksi! Accelerate -albumi on yhtyeen kuudestuhanneskolmassadas levy, ja kuinkas ollakaan, kantaa otetaan taas. Bush ei ole hyvä jätkä, koijarit, ei lainkaan. Poliittisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa. Mutta missä vaiheessa poliittisten mielipiteiden lausumisesta tulee ärsyttävää oman elämänasenteen tuputtamista kärsivälle kuulijalle? Bright Eyesin (Conan Oberst äidilleen) niskoille on heitetty uuden Bob Dylanin viittaa, sillä mies on kritisoinut ­ Bushia. When the President Talks to God on kieltämttä toimiva kappale, mutta jälleen kerran: helppo maalitaulu. Onhan noita. Punkkarit ja anarkistit ovat huutaneet tasa-arvon ja koppakuoriaisten itsemääräämisoikeuden perään jo vuosikymmeniä. Alakulttuuri kukoistaa ja voi hyvin. Chumbawamba myi liikaa levyjä, ja se potkittiin skenestä ja pelistä puh pah pois. Kaikkea ei tarvitse huutaa. Kanadalainen Constellation-levy-yhtiö on periaatteessa muutaman aktiivin pyörittämä levy-yhtiö, joka luottaa pääasiallisesti instrumentaalimusiikin voimaan. Yhtiön yhtyeet tuovat mielipiteensä julki lähinnä kansitaiteessaan. Tässä on jo hieman yritystä olla tyylikäs ja ajatteleva tuputtamatta omaa maailmankuvaansa. Kun Thee Silver Mt. Zion Memorial Orchestra & Tra-La-La Band laulaa uudella 13 Blues for Thirteen Moons -levyllään One Million Died to Make This Sound, on sisältö kuulijan itsensä pääteltävissä. Primal Screamin piti levyttää Exterminator-levylleen kappale Bomb the Pentagon, mutta syyskuun 11. päivä tuossa vähän aikaa takaperin sai Gillespien Bobbyn ja kumppanit kusemaan housuunsa. Nyt kappale kulkee nimellä Rise. Pidän silti Bonosta. Mies ottaa kaiken paskan niskaansa tyylillä. Se jos mikä on punk-asennetta. Nyt on helpompaa kuin koskaan olla vasemmalle kallellaan. Yleinen mielipide Euroopassa on niin sodanvastainen, että on helppo hypätä junaan mukaan. Tsuuh tsuuh, seuraava asema: globaali halihaliteollisuus. Tänä päivänä todellista anarkismia on olla amerikkalainen countrylaulaja, joka laulaa isänmaasta, omenapiirakasta ja sotilaista pää pystyssä, ylpeänä omasta kansalaisuudestaan. Sen edessä eurooppalainen piipero vetää luomuherneen niin syvälle nokkaansa, että sieraimet pullistuvat omasta erinomaisuudesta. Miten ne kehtaa! INKLUDES 08 12 14 15 16 17 18 20 22 23 24 26 28 31 32 34 35 36 37 38 39 40 46 52 53 54 55 Newsflash Anti-Flag Pyhimys Mattip The Heartburns Kastor Soul Tattoo Olavi Uusivirta Black Bile Poets of The Fall The Hellacopters Whitesnake Rautamaailma SFP Uutiset ja SetäJussinTupa In Flames Cavalera Conspiracy Tracedawn Korpiklaani The Cyan Velvet Project ja Random Eyes Kiuas Total Devastation SFP Arviot Arviot Ensi-iltaelokuva-arviot Dvdarviot QuizOn ja Monosti musiikista SueShoppingCentre S. S. S. 12 ANTI-FLAG R 20 OLAVI UUSIVIRTA S. 34 MESHUGGAH 35 TRACEDAWN JARKKO FRÄNTILÄ Sue #117 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: THE HELLACOPTERS - Head Off THE HELLACOPTERS - By The Grace Of God THE HELLACOPTERS - High Visibility RATSIA - s/t MOONSORROW - Tulimyrsky EP CHILDREN OF BODOM - Bloodrunk KAUKO RÖYHKÄ - Kevät/Hän toiselta puolelta V/A - Blues 1923-1933 TUOMARI NURMIO - Luuta ja nahkaa MARK LANEGAN - Bubblegum SHADOWPLAY - Morgue Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jenni Arbelius, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Marika Honkatukia, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Tuomas Kokko, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Lauri Livistö, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Risto Mikkonen, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Mika Penttinen, Saku Schildt, Aija Soivanen, Jarkko Tiusanen, Pirita Tiusanen, Jukka Taskinen, Tuomas Tiainen, Taru Tittonen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Stefan Greijer Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 Email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2008 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 6
• 7
• 12
• ANTI-FLAG AKTIVISMIN YTIMESSÄ Anti-Flag kasasi seitsemännen levynsä materiaalin poliittisista ja henkilökohtaisista tragedioista. Rumpali Pat Thetic sanoo, että enää bändi ei tyydy saarnaamaan pelkästään käännytetyille. son levy-yhtiön kanssa solmitun diilin myötä amerikkalainen punk rock -yhtye Anti-Flag suuntasi kiertueellaan Pohjolaankin. Viisitoista vuotta aktiivisesti toiminut bändi saapui ensimmäiselle Suomen-keikalleen junalla Pietarista. Rumpali Pat Thetic ottaa ystävällisesti nauhurin käsiinsä Nosturin aulassa ja sanoo juttelevansa niin kauan kuin jaksan kuunnella. ­ Uusi levymme The Bright Lights of America on hyvin henkilökohtainen levy. Vuosi sitten basisti-laulajamme Chris #2:n sisko kuoli väkivallan uhrina ja tämä levy syntyi hyvin pitkälti sen pohjalta. Se muutti näkökulmaamme erinäisiin asioihin ja teki levystä erilaisen aiempiin verrattuna. ­ Vaikka mielestäni henkilökohtainen onkin poliittista, on tämä levy henkilökohtainen hieman eri tasolla kuin aiemmat. Levyn nimikappale on ironiaa valtiosta, joka on olevinaan hieno asia, vapauden huippu ja niin edelleen. Tosielämässä nuoret viiltelevät itseään koska eivät ole onnellisia ja käyttävät huumeita koska maailma ei ole heille niin mahtava kuin sen sanotaan olevan. ­ Laajemmassa mittakaavassa tuota samaa ympäristöä ja kulttuuria yritetään tyrkyttää imperialismin keinoin Lähi-Itään, Irakiin ja Afganistaniin. Ehkä ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto, että niille ihmisille tungetaan amerikkalaista kulttuuria väkisin kurkusta alas. ­ Meillä on onneksemme mahdollisuus matkustaa vapaasti ja kokea uusia paikkoja. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Vuosien matkustaminen on opettanut minulle, että ennakkoluuloni eivät ole tosia, vaan heijastuvat minuun ulkopuolelta. Esimerkiksi Moskovassa ja Pietarissa tapasimme tyyppejä, joilla on vaikeuksia matkustaa vapaasti toisiin paikkoihin, mikä tietysti vaikuttaa heidän näkökulmiinsa ja maailmankatsomukseensa. I ­ 9/11- tapahtumien jälkeen meillä oli aika hankalat ajat amerikanvastaisuutemme takia. Viimeisen parin vuoden aikana ei ole ollut sellaista. Monet ovat nyt sitä mieltä, että Irakin sota ja Bushin politiikka ovat perseestä, ja että ihmisten tulisi saada inhimillisempää kohtelua, joten asenteet meidänkin mielipiteitämme kohtaan ovat muuttuneet. 20 vuotta punkrockin parissa eläneeltä Patilta ei tarvitse kysyä onko punk yhä elossa. ­ En sanoisi, että punk rock pelasti meidät epätoivolta... No okei, ehkä se pelasti! Onneksi Justin (laulaja-kitaristi) ja minä löysimme toisemme kouluaikoina Pennsylvaniassa. Kun vielä löysimme Chrisin (kitaristi-laulaja) ja #2:n ja saimme bändin kasaan, elämä oli paljon mielekkäämpää. ­ En lähtisi millekään filosofiselle polulle ja väittäisi että olisin heroiiniaddikti, jos en olisi löytänyt musiikkia. Jos olisin ollut narkkari, ei musiikki olisi minua pelastanut, mutta kyllä musiikki on meitä auttanut. Nykyisinkin, jos minulla on huono päivä, menen hakkaamaan rumpujani. ­ Musiikki on meidän elämämme ja yhteisömme. Musiikki on tuonut meidät tähän päivään. Bright Lights of Americalla on tarinoita oikeista ihmisistä, joita olemme keikoilla tavanneet. Vaikka heille on tapahtunut ikäviä asioita, he ovat kuitenkin löytäneet musiikin kautta toivoa. He ovat yhä elossa ja se on hyvä asia. me, mutta ehkä on riskin arvoista katsoa miten tämän sopimuksen myötä käy. ­ Monia varmasti turhauttaa se, että olemme nyt isolla levymerkillä. Ei kuitenkaan ole kyse siitä, että olisimme koko loppuikämme isolla levymerkillä. Olemme levyttäneet monille eri merkeille, tämä on vain yksi niiden joukossa. Saatamme olla toisella yhtiöllä jo ensi vuonna. ­ Yllätyn kuitenkin aina siitä, kuinka harvoja oikeasti kiinnostaa kenelle teemme levyjä. Me kasvoimme aikana, jolloin isot levymerkit olivat itse paholainen. Periaatteessa olen itse yhä samaa mieltä siinä mielessä, että ne tuhoavat ja yhtenäistävät musiikkia. ­ Kuitenkin esimerkiksi se, että olen nyt Helsingissä, on ison levy-yh- tiön ansiota. Olemme olleet itsenäisillä levymerkeillä viimeiset 15 vuotta eikä kukaan ole aiemmin pyytänyt meitä Suomeen, Venäjälle tai Australiaan. Isolla levymerkillä oleminen antaa meille mahdollisuuden puhua uusille ihmisille. Eivät he välttämättä kuuntele eikä ajatuksillamme välttämättä ole entistä enempää merkitystä, mutta on aina hyvä saada keskusteluun lisää ääniä. ­ Aktivismin ydin ei ole se, että soitetaan punk rockia punkkareille, vaan se, että sanoma saadaan aina uusien ihmisten kuultavaksi. Voi olla, että ne uudet ihmiset ovat perseestä, mutta ehkä juuri heidän tulisi ajatella enemmän maailmassa tapahtuvia asioita. TEKSTI: KIIRA KOLEHMAINEN KUVA: SONYBMG HUIPPUTUOTTAJAN HAMPAISSA Anti-Flagin The Bright Lights of American on tuottanut maineikas Tony Visconti, joka on työskennellyt mm. David Bowien ja Morrisseyn kanssa. ustin Sane halusi tehdä yhteistyötä Viscontin kanssa kuultuaan tämän tuottaman Morrissey-albumi Ringleader of the Tormentorsin. ­ Anti-Flag ihastui Ringleadersin orkestraalisiin elementteihin, jollaisia haimme heidänkin albumilleen. Muuten levyjä yhdistää ainoastaan seikkailunhalu, Tony Visconti sanoo. ­ Sekä Morrissey että Anti-Flag halusivat tehdä tutkimusmatkan perussoundinsa tuolle puolen. Pat Thetic arveli, että The Bright Lights of America ei ole niin perinteistä punk rockia kuin olisit halunnut sen olevan. ­ Ei pidä paikkaansa. Olen aina halunnut työskennellä punkbändin kanssa ja nimenomaan katsoa mitä saisin aikaan siirtämällä perinteisen punk-soundin moderniin kontekstiin. Nyt esimerkiksi usutin bändiä sovittamaan sointukulkuja synkemmiksi, jotta biisit eivät olisi niin tyypillistä punkia. Sekä Anti-Flag että minä olemme erittäin tyytyväisiä levyyn. Minkä vuoksi juuri Anti-Flag oli se punk-yhtye, jonka kanssa halusit tehdä levyn? ­ Minua viehätti heidän energisyytensä ja poliittisuutensa. Hehän taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja rodullisen tasa-arvon puolesta ­ eivätkä ainoastaan laula niistä asioista, vaan pyrkivät vaikuttamaan myös käytännön tasolla. VAIHTUVAT KUVIOT Anti-Flagin huhtikuussa ilmestyvä The Bright Lights of America -levy sekä edellinen julkaisu For Blood And Empire (2006) ovat Sony BMG:n omistuksessa olevan yhdysvaltalaisen RCA Recordsin julkaisemia. Aikaisemmat julkaisut on tehty pienempien levy-yhtiöiden kuten bändin oman A-F Recordsin sekä jenkkipunkrockin sanansaattajan Fat Wreck Chordsin huomassa. ­ Isot levy-yhtiöt ovat kyselleet peräämme jo jonkin aikaa, mutta emme aiemmin ole juurikaan kiinnittäneet niihin huomiota. RCA tarjosi ihmeeksemme meille sellaista sopimusta, jonka pystyimme allekirjoittamaan. Saimme sopimuksen, joka ei sensuroi eikä pyri rajoittamaan meitä, joten otimme mahdollisuuden vastaan. Olemme aina olleet punk rock -bändi ja voisimme elää turvallisesti punk rock -maailmassa koko elämäm- J YHÄ ELOSSA Yhdysvaltalaiseen, poliittisesti kantaaottavan bändiin kohdistuvista ennakkoasenteista Anti-Flag on Patin mielestä alkanut päästä eroon. ­ Aikaisemmin meihin kohdistui paljon negatiivista huomiota. Nyttemmin asiat ovat alkaneet muuttua. Amerikkalaisten omat mielipiteet ovat alkaneet lähentyä meidän mielipiteitämme, joten emme enää ole niin sanotusti yksin erämaassa. KUVA: ROSCO WEBBER 13
• PYHIMYS Pyhimyksen tuore levy Tulva yllättää kuuntelijan. Kylmä elektro ja monimerkitykselliset kielikuvat tuovat esille uuden puolen artistista, joka on jo liikkeessä kohti uusia tyylejä. yhimyksen kahden ensimmäisen albumin väliin mahtuu aikaa vain puoli vuotta, mutta tyylillisesti ne ovat hyvin erilaisia. Salainen maailma -debyytti käsitteli henkilökohtaisia asioita omakohtaisuuden kautta ja oli äänimaailmaltaan lämmintä hip-hopia. Tulvalla ei olla yhtä selvillä vesillä. Kappaleet soljuvat saumattomasti toisikseen, sanat ryöppyävät kokeilevammin ja käsittelevät suurempia ja hahmottomampia yhteiskunnallisia aiheita: ihmisen ahneutta ja haluja, jaksamista ja tulevaisuutta. Onko tämä se suunta, johon Pyhimys on menossa? ­ Tämän ja edellisen levyn välille ei voi vetää suuntanuolia, koska ne on tehty samaan aikaan. Ne on molemmat yhtä uusia tyylejä, Pyhimys torjuu. ­ Mä olen itse käyttänyt tällaista vertausta, että Salainen maailma oli esittely, jossa esiteltiin artisti, ja Tulva on sen artistin tekemä levy. Jos se artisti olisi vaan tullut ja tehnyt tämän levyn, sitä olisi ollut vaikeampi ymmärtää, mies tulkitsee ja jatkaa toivovansa, että seuraava levy kuulostaisi taas uuden- ja erilaiselta. Vesi on läsnä miltei kaikissa Tulvan kappaleissa. Onko kyseessä teemalevy? ­ Oikeastaan vain yksi biisi, Klosetti, käsittelee vettä. Kaikki muut käyttävät vettä erilaisissa metaforayhteyksissä. Mutta teemalevy... en mä tiedä. Niin kuin edellisenkin kohdalla, mä teen levyjä. Jos sen nimi olisi ollut Itku ja uni, niin sitten se olisi ollut yhtä paljon teemalevy, koska siinä itketään ja nukutaan koko ajan, mutta ei sen enempää. Mistä idea vedestä eri kappaleissa toistuvana elementtinä sitten oikein tuli? Esisokraatikko Thales ajatteli, että kaikki koostuu vedestä, Raamatussa on myytti vedenpaisumuksesta, ihmisestä suurin osa on vettä. Jotain tällaistako siinä on taustalla? ­ En mä ole niin paljon miettinyt sitä. Tuollaiset ideat ei ikinä lähde mistään kuningasajatuksesta, että mä teen vedestä le- SÄHKÖNSINISTÄ POHDISKELUA P vyn, Pyhimys kertoo ja sanoo teemojen pikemminkin muotoutuvan tekoprosessin aikana. Ehkä tärkeimmät asiat olivat ne, että tulva kuvaa yhteiskunnassa kaiken paljoutta ja että halusin tehdä levystä nimenomaan sinisen värimaailmaltaan, artisti kuvaa ja liittää sinisen värin veden lisäksi levyn taustojen elektronisiin soundeihin ja synteettiseen kylmyyteen. Sisällön lisäksi myös sanoitusten muoto on Tulvalla erilainen kuin aiemmin. Pyhimys käyttää sanojen merkityksiä luovemmin ja leikkii niiden soinneilla ja uusilla kielikuvilla. ­ Halusin kirjoittaa tuon eri tavalla ja siihen vaikutti se, että mä olin itse vastaava tuottaja. Tosi tärkee juttu oli se, että ei yrittänytkään aina tehdä jokaiseen biisiin niin selkeetä punaista lankaa. Draaman kaaren luominen tekstin muokkaamisen kautta jäi pois, ja biisit saivat mennä minne ne menivät. Vaikka joitain vaikeaselkoisia juttuja olisikin tehnyt mieli selittää, Pyhimys kokee, että silloin hän olisi luopunut tehdyistä tyylillisistä ratkaisuista. ­ Salainen maailma ehkä kuulosti vähän laskelmoidulta, räppäri toteaa ja kertoo pitävänsä levystä, mutta että spontaaneimmat tuotantoideat raakattiin siltä pois. ­ Mun mielestä yksi tekemisen hauskimpia juttuja on, että jos tulee idea niin ei tarvitse miettiä, että ei, ei tää nyt oo, ei ne tajuu tai ei tää oo niin hyvä kuin jokin muu idea olisi. ­ Enemmän ilmaisee itseänsä miettimättä, että onko kaikki suoraan ymmärrettävää. Ekalla levyllä mietittiin, että mitä jos joku ymmärtää tän väärin. Tässä väärin ymmärtämisellä, ei ole niin paljon väliä. Mieluummin niin, jos se herättää jotakin ajatuksia, jos jokainen ymmärtää sen edes jollain tavalla. Se on tärkeintä. TEKSTI: PYRY HALLAMAA KUVA: MINNA-KAISA KALLINEN 14
• MATTIP UUSIA URIA AUKOMASSA Ceebrolisticsista tuttu rap-artisti, tuottaja ja runoilija eebrolisticsista Matti Pentikäinen on saanut pitkään valmisteilla olleen Save the King -projektinsa päätökseen. Aktiiviselle miehelle kuuluu paljon muutakin. uhtikuussa kauppojen hyllyille ilmestyvä Matti P:n ensimmäinen sooloalbumi Save The King saapuu ilman sen kummempia fanfaareja. Yllättävää onkin, että albumi on muhinut jo pidemmän aikaa. ­ Ensimmäiset jutut on tehty jo vuonna 1997, ja uusimmat biisit ovat viime vuodelta. Kokonaisuus onkin lähempänä kokoelmaa kuin yhtenäistä levyä. Vuonna 2003 tuli The King -niminen kymppituumainen vinyyli, jossa oli jo osa näistä biiseistä. Nyt julkaistaan toinen kymppituumainen, jossa on loput biisit sekä cd, jossa on Save The King -kokonaisuus. Julkaisua viivästytti myös sotku amerikkalaisen hiphop-labelin Illect Recordingsin kanssa. Tänä aikana albumikokonaisuuskin muokkaantui moneen kertaan. ­ Illect ei voinut julkaista sitä, koska yhdessä biisissä on viittaus seksiin. Kuinka amerikkalaista! Mä en halunnut ottaa viittausta pois, ja lopulta levyä ei julkaistu siellä ollenkaan. Vaikka Save The King on Matin sooloalbumi, myös Ceebrolisticsin kaksi muuta jäsentä ovat olleet vahvasti mukana levyn teossa. ­ Suurimman osan biiteistä on tehnyt Roope eli RPK. Lisäksi siinä on kaksi mun itse tekemää rytmiä ja yksi Jannen eli Michael Black Electron biitti. Janne on myös kahdella biisillä räppäämässä. Save The Kingille on biisien lomaan sijoitettu muutama spoken word -raita. Matilla on vankka tausta lyriikan kirjoittamiseen; jo vuonna 1996 Ceebrodukshons-nimellä julkaistun Homeless Beats -albumin mukana tuli miehen runokirja. Jatkoa seurasi vuonna 2005 Aavaavaa-nimisen runokirja + cd -kokonaisuuden muodossa. ­ Päätin heti aluksi, että haluan levylle mukaan muutaman spoken word -raidan, joissa olisi sama fiilis kuin biiseissä. Oon ollut kiinnostunut niistäkin hommista tosi pitkän aikaa, mutta Ceebron kanssa ei oikein ole ollut saumaa niitä toteuttaa. The King -kokonaisuus oli hyvä ympäristö tälle. H Matti P on jo usean vuoden ajan ollut mukana pyörittämässä Alas-klubia Redrumissa Helsingissä sekä samaa nimeä kantavaa radio-ohjelmaa Bassoradiossa. Dubstepiin ja muuhun bassovoittoiseen kamaan keskittyvän Alas-konseptin kaikuja kuullaan luonnollisesti myös Save The Kingillä, mutta varsinainen dubstep-kausi on vasta aluillaan, kun Matti P ottaa käyttöön artistinimen Teeth. ­ Olen ajatellut, että nyt kun saan tämän king-homman pois käsistä, lähden ihan uusilla raidoilla eteenpäin. Meikäläisen tulevat omat hommat suuntautuu vahvasti dubstepiin päin. Millaisena näkisit dubstepin tulevaisuuden? ­ Vaikea sanoa. Dubstepissä on vähän sama homma kuin hiphopissa oli alkuaikoina: ulos tulee tosi monenkuuloisia juttuja, ja ne kaikki määritetään yhden tunnelman tai genrenimikkeen alle. Hillittömiä wobbler-paukutuksia ja aika raffia teknosoundia on paljon. Kaukaisimmat ääripäät taas kuulostaa joltain Hollanti-trancelta. Se tyyli ei ole mua kaikkein lähimpänä, mutta toisessa päässä on taas jotain tosi hienon kuuloisia juttuja. Tulevaisuudesta menneisyyteen: Ceebrolistics ei ole ollut kovin aktiivinen viime vuosina. Matti vakuuttaa, että Ceebrojen vuorokin tulee vielä. ­ Pikkuhiljaa valmistellaan uutta musiikkia. Meikäläisestä on tullut isä tässä välissä, Janne on pistämässä ulos Michael Black Electro -levyä ja kaikkea sellaista. Jahka aika on kypsä ja oikea, niin sitten tulee Ceebro-hommaa. Ei sitä kuopattu ole, ei missään nimessä. Kiireisen miehen arjen täyttävät lapsen lisäksi järjestelypuuhat Alas-klubin tiimoilta, varsinkin kun klubi tekee lähitulevaisuudessa vierailun myös Berliiniin. Matti itse kuvailee arkeaan vuonna 2008 ytimekkäästi: ­ Organisointia, säätöä ja vaipanvaihtoa sitten siinä ohessa. TEKSTI: RISTO MIKKONEN KUVA: KIMMO SYVÄRI To 10.4. KIUAS, myGRAIN [Liput 6/0 - S - E] Pe 11.4. RATTUS, LYIJYKOMPPANIA [Liput 5/0 - S - E] La 12.4. HANOI ROCKS - Steppin¹ Out Acoustically [Liput 15/13 - S - E] Ke 16.4. LÄNNEN-JUKKA TRIO [Liput 10/9 - K18 - E] To 17.4. ASTRO CAN CARAVAN [Liput 5/0 - K18 - E] Pe 18.4. POETS OF THE FALL [Liput 12/10 - S - E] La 19.4. LAPKO, I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER, SAMAE KOSKINEN- soolo [Liput 10/9 - S - E] Ti 22.4. DARK TRANQUILLITY (SWE) [Liput 15/13 - S - E] Ke 23.4. KAHVILA KLUBI: Novembersoundsbetter, Getawaycab, Myne [Liput 3/3 - S - www.jelmu.net/kahvila] To 24.4. MATTI JOHANNES KOIVU [Liput 5/0 - K18 - E] Pe 25.4. RYTMIHÄIRIÖ, HANGOVER OVERDOSE, YDINASEETON POHJOLA [Liput 6/5 - S - E] La 26.4. STELLA [Liput 8/7 - S - E] Su 4.5. HORSE THE BAND (USA), RED NUMBER TWO [Liput 5/0 - S - E] Ke 14.5. DISCO ENSEMBLE [Liput 15/12 - S - E] E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä. 15
• SOUL TATTOO PALMUSAAREN VARJOISSA Malagalla Soul Tattoon outo polku on entistä kirkkaammin valaistu, mutta syvissä varjoissa piilee salaisuuksia. V uonna 2008 talvi tuli Etelä-Suomeen hieman myöhässä. Se yritti yllätyshyökkäystä maaliskuun 26. päivänä, epäonnistui nolosti ja lähti vähin äänin. Tämän haastattelun se sentään miltei onnistui sabotoimaan: Turku-Helsinkimoottoritie oli sään aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi poikki, mistä johtuen saavun tapaamaan Soul Tattoon Jussi Sydänmäkeä ja Samuli Laihoa 40 minuuttia myöhässä. Räikeän myöhästymiseni vuoksi odotan tapaavani kiireisiä ja ärtyisiä miehiä, mutta mitä vielä. Soul Tattoon biisintekijäkaksikko ei enää ota paineita pienistä. Jussi: ­ Parinkymmenen vuoden aikana parkkiintuu. Esimerkiksi menestystä, joka ei tapahtdu omilla ehdoilla, ei kelaa pätkääkään. Vaikka varmaan pitäisi...? Samuli: ­ Eikä pitäisi. Silloin ryhtyy laskelmoimaan. Me pyritään tekemään omasta mielestämme hyviä konsertteja ja hyviä levyjä. Jos jengi haluaa osallistua meidän bakkanaaleihin, niin tervetuloa. Meillä ei ole enää paniikkia ulkomusiikillisten juttujen suhteen. Ei tarvitse ylläpitää saavutettua menestystä tai yrittää saavuttaa sitä. Se on vapauttavaa. Ja eiköhän Malaga ole sen verran omituinen levy, että ihmiset pysyvät kaukana siitä. Jussi (nauraa): ­ Ja me yritetään pysyä mahdollisimman kaukana menestyksestä. Samuli: ­ Menestys voi olla vankila. Kun peli kovenee, musiikki tasapäistyy. Menestyneestä bändistä voi tulla pelkkä ylemmän portaan toiveen jatke ­ pääasia, että kauppa käy. Se ei ole taiteellisesti ajateltuna hirveän kiinnostavaa. Mutta kyllä Malaga saisi myydä noin 500 000 kappaletta, jos meillä säilyisi vapaus liikkua ja muuttua jatkuvasti. Optionaalista olisi, että taiteellisesti kiinnostava myisi ihan vitusti. Se on harvinaista, mutta hyvähän se on laittaa lottokuponki vetämään. Jussi: ­ Magee juttu Soul Tattoossa on se, että tässä on paljon sävyjä. Me halutaan an18 taa parastamme, jotain oikeata. Silloin polut voivat olla hyvin outoja. Eikä menestys ole vielä päässyt sotkemaan tätä meidän sapluunaa. Ikävä kyllä. Samul (ironisesti)i: ­ Saatana! Children of Bodomin Blooddrunk ilmestyy samana päivänä kuin meidän levy! Pahin kilpailijamme Aleksi Laiho korjaa taas potin! VALOLLA ON VARJO Kun Soul Tattoo perustettiin vuonna 2003, joku ehkä oletti sen kuulostavan Hearthillyhtyeeltä, jonka entisistä jäsenistä bändi koostui. Se ei kuitenkaan kuulostanut. Tutut osaset oli yhdistelty uudelleen kuin kirjaimet Scrabble-pelissä. Eri järjestyksessä ne loivat aivan toisenlaisia merkityksiä kuin aikaisemmin. Jussi: ­ Soul Tattoon perustamisen lähtökohtana oli tehdä uutta musaa. Eli silloin kun Soul Tattoo lähestyy Hearthilliä, me ollaan epäonnistuttu. Samuli: ­ Sellainen on meille hirveän epäkiinnostavaa. Mukavampaa on tunkeutua maailmoihin, joissa ei ole vielä käynyt. Keväällä 2007 Soul Tattoo etääntyi Hearthillistä myös kokoonpanonsa osalta. Basisti Jukka Kiviniemi muutti Hollantiin, ja Soul Tattoo rekrytoi hänen tilalleen muun muassa Pelle Miljoonan bändeistä tutun Tero Siitosen. Jussi: ­ Ihmeen sulavasti se vaihto meni. Tai no, mähän annoin itselleni oikeuden olla poissa treeneistä, kun rytmiryhmä harjoitteli. Kun tulin treenaamaan, bändillä oli jo basisti. Sillä vain oli eri naama. Samuli: ­ Meni siihen aikaa, että saatiin paletti uudestaan kasaan. Jukka on niin omaleimainen soittaja, että se vaikuttaa koko bändin tunnelmaan. Meille oli muodostunut tietty saundi, joka oli viety tappiinsa. Terolla on erilainen tatsi, joten rakentui uudenlainen saundi. Yhden palikan vaihtaminen muuttaa koko musiikin. Jussi: ­ Basistin vaihtuminen myös purki meidän näkemystämme itsestämme. Kun tulee uusi koira kehiin, on pakko oppia uusia temppuja. Soul Tattoo onkin muuttunut. Malaga on paljon popimpi ja valoisampi levy kuin edeltäjänsä Pile of Bones (2006) tai Soul Tattoo (2004). Jussi: ­ Samuli puhui Malagaa tehtäessä valon ja kirkkauden hakemisesta. Sen suhteen Malaga ehkä raapii Soul Tattoon rajoja. Samuli: ­ On jännää, että Malagaa pidetään suurena muutoksena. Malagahan on henkistä jatkoa meidän ekalle levylle, joka sekin oli mielenkiintoinen, rönsyilevä trippi. Kuten sitäkin tehtäessä, tälläkin kertaa me käytettiin enemmän aikaa studiossa ja mietittiin erilaisia musiikillisia maisemia. Jussi: ­ Niin, ja sekä ekan että Malagan on tuottanut tuottajaguru Samuli Laiho. Pile of Bones oli keikka-evoluution tulos, ja on uskomatonta, että me saatiin se sellaiseksi paketiksi. Se levy on kuitenkin vain yksi pieni huone Soul Tattoon skitsofreenisessa mielessä. Samuli: ­ Meillä on t-paita, jossa on autiosaari, palmuja ja kookospähkinöinä pääkalloja. Kookospalmuillakin on varjot. Malagalla on valoisaa ja avaraa musiikkia, sen varjopuolet on tuotu esille eri tavalla. MYSTEERIN ÄÄRELLÄ Vaikka Malaga on kirkkaammin valaistu levy kuin edeltäjänsä, Soul Tattoo ei ole hukannut pohjavirettään. Se oli tavallaan läsnä jo Hearthillissä ­ Hearthillin kolmoslevyn nimi Graveyard Party Blues (1990) ja Soul Tattoon tyylin määritelmä Dark Party Rock kun eivät ole käsitteinä kaukana toisistaan. Malagassa väreilee sama karnevalistinen, surrealistinen ja mystinen tunnelma, joka kutoi Pile of Bonesin ja debyytin kokonaisuuksiksi. Jussi: ­ Hyvä, jos niin on. Mä diggailen visi- on tasolla vaudevilleä ja kabareeta sekä sirkus-juttuja. Pidän ajatuksesta, että kummajaiset esittäisivät pelottavaa, kaunista iloista ja surullista musaa. Malagaa kuunnellessani olen miettinyt onko siinä joku salaisuus. Jotain sellaista, jota edes mä en tiedä. Se on mulle musiikin mielenkiintoisuuden mittari. Samuli: ­ Musiikin tekeminen on kiinnostava mysteerio. Musiikki voi olla kuin sipuli, josta löytää kuorimalla aina uusia kerroksia. Musiikki ei saa olla mikään tuorekelmutuote; "Uutta hevimetallia vain 8.99,-". Soul Tattoon pohjavireessä on paitsi jotain mystistä, myös myyttistä sanan tarunhohtoisessa merkityksessä. Jussi: ­ Tekstittäjälle myyttisyys tarkoittaa metaforien ja symbolien maailmassa elämistä. Mulle myytti syntyy, kun tiedän tekstissä olevan jotakin omaan tai bändin elämään liittyvää. Samuli: ­ Säveltäjänä mä haluan pitää kentän vapaana, tehdä viittauksia. Soul Tattoo on esimerkiksi kytkeytynyt teatteriproduktioihin, joihin olen tehnyt musiikkia. Ekan levyn biisien tekemisen aikaan mä sävelsin myös musaa Dostojevskin Riivaajiin. Malagan tekemisen aikaan työn alla oli produktio Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksesta. La Luna Park -video kuvattiin sen lavasteissa. Jussi: ­ Rockiin voi sekoittaa uusia aineksia, ja keikkoja voi ajatella esityksinä. Malagalla mä lähestyin Samulin biisejä enemmän musikaalin kuin rock-levyn näkökulmasta. Mua ei kiinnosta olla rock-bändissä, joka esittää rock-bändiä. Sellainen on tylsimmillään vaisua patsastelua. Samuli: ­ Mua tylsistyttää kuunnella genresidonnaista musiikkia. Niin sanottu alternative-musiikkikin on tiukoilla säännöillä rajattu alue. Mä toivoisin, että Soul Tattoo olisi oikeasti vaihtoehto valtavirralle. On tärkeää herättää kuulijassa tuntemuksia, oli se sitten vaikka hämmennystä. TEKSTI: ARI VÄNTÄNEN KUVA: JOUKO LEHTOLA
• Tähän mennessä varmistuneet: Serj Tankian (USA), Foo Fighters (USA), Linkin Park (USA), Billy Talent (CAN), Justice (FRA), The Sounds (SWE), Paramore (USA), Coheed & Cambria (USA), The Dø (FRA/FIN), Black Lips (USA), Hardcore Superstars (SWE), Dinosaur Jr. (USA), Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Apulanta, Cmx, Eläkeläiset, YUP, Scandinavian Music Group, Mokoma, Stam1na, Eläkeläiset, Diablo, Kari Peitsamon Skootteri, Tuomari Nurmio & Hunajaluut, Ismo Alanko Teholla, Pauli Hanhiniemi & Hehkumo, Rotten Sound, Rytmihäiriö, Absoluuttinen Nollapiste, Astrid Swan, Jenni Vartiainen, Goon, Umbra, Smokesuit, The Friend Liput: Kolme päivää 95 Euroa Kaksi päivää (pe-la, la-su) 80 Euroa Päiväliput 60 Euroa Lippuja myyvät: Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy ProvinssiShop Seinäjoen Anttila, TopTen Majoitustiedustelut: Etelä-Pohjanmaan Matkailu 06-420 9090 19 matkailu@epmatkailu.fi www.provinssirock.fi.
• lavi Uusivirta istuu helmikuisena iltapäivänä Vanhan ylioppilastalon kuppilassa. Teatterikorkeakoulun hiihtoloma on pyhitetty musiikille ja uuden materiaalin promootiotyöhön. Koulun tiukka aikataulu ja läsnäolopakko pakottavat nuoren renessanssimiehen sumplimaan muita projekteja sopimaan opinahjon aikatauluihin. Olavin kolmas albumi, nimeltään Minä olen hullu, ilmestyy huhtikuussa. Sen nauhoittaminenkin jouduttiin ajoittamaan teatterikorkeakoulun kesä- ja joululomien mukaan. Pitkä tekoprosessi tarkoitti myös näkökulman vaihtumista. ­ Mä aloitin tekemään noita biisejä heti kun edellinen levy valmistui, eli siitä on jo kolme vuotta aikaa. Sinä aikana on syntynyt monenlaista matskua. Vielä vuosi sitten mulla oli tarkoitus tehdä tosi paljon folkahtavampi levy. Jotenkin se muuttui tuossa matkan varrella, Olavi kertoo ja miettii, josko levyltä pois jääneelle materiaalille olisi joskus tulevaisuudessa hyvää käyttöä. Minä olen hullu on edeltäjiään Nuoruustangoa (2003) ja Me ei kuolla koskaan -albumia (2005) enemmän bändin kuin yksittäisen artistin levy. Laulaja-lauluntekijän taustatueksi nousi kitaravetoinen äänimaailma, jossa voi kuulla kaikuja etenkin kahdeksankymmentäluvusta. Olavi kokee bändin kanssa biisien sovittamisen tervehdyttäväksi kokemukseksi. ­ Kyllä siinä kuuluu itse kunkin kädenjälki, eniten toki (kitaristi, tuottaja) Jaakko Murroksen. Mulla on tosi iso luottamus Jaakon duunia kohtaan. Harvoin tuli eteen, että joku tapa olisi tuntunut vieraalta. Kyllä se oli jopa demokraattinen sovitustapahtuma. Viime vuosina Olavia on nähty niin valkokankaalla kuin esiintymislavoillakin. Mukavasti menestyneen Ganes-elokuvan Cisse Häkkisen roolin ja radiossa taajaan soineiden hittikappaleiden ansiosta suunnata voisi kummalle tahansa uralle, mutta Olavi ei halua olla yksinomaan muusikko eikä näyttelijä. Teatterikorkeakoulu ja näytteleminen avartavat Olavin mukaan myös musiikillista esiintymistä. Keikalla täytyy esittää laulajaa, joksi hän ei itseään aina miellä. Mieluisampi rooli on muusikon, joka säveltää ja sanoittaa kappaleita. ­ Jotenkin tuolla koulussa on tietty identiteettimankeli, jossa joutuu kaivamaan itsestään esiin sellaisia asioita, joita ei muuten tulisi ajateltua. Siinä mielessä se voi olla hyväkin juttu. Ja esiintymistilanne on poikkeustilanne. Siinä on aina esiintyjä ja yleisö. Väkisinkin siinä on joku rooli. O OLAVI UUSIVIRTA KUNNIAA KYLÄHULLUILLE Identiteettimankelin läpi kulkenut muusikko sanoo olevansa konservatiivinen lauluntekijä. muiden joukossa". Se herätti, että vitsi, hulluutta on täällä yhtä paljon kuin ihmisaivoja. Ihmisillä on vain taipumus paeta sitä arjen rutiineihin ja kiireeseen, sitä absurditeetin ydintä. Hulluus ei Olavin mielestä ole yksioikoisen negatiivinen asia. Kansalliskuvastoomme kuuluvat kylähullut ovat Olavin mielestä hyvä esimerkki siitä, että erikoisuutta ei aina ymmärretä. ­ Kun miettii hullu-sanaa, se on aika monimerkityksinen. Kun sitä rupeaa avaamaan, niin siellä on tietty muutosvoima ja ikään kuin kriittisyyden ihanne, konventiot kyseenalaistava asenne, mikä oli ominaispiirre kylähulluille ja muillekin. Olavi viittaa ihailemansa Morrisseyn kappaleeseen todetessaan, että normaalia ei ole olemassakaan. Ympäristö ja yhteisö määrittävät aina omat normaalinsa. ­ Hulluus yhdistetään usein taiteilijoihin. Mutta mä luulen, että se pohjimmainen ydin lähtee siitä vierauden ja outouden tunteesta, mikä musta yhdistää kyllä kaikkia ihmisiä. On joku syvä kosminen yksinäisyyden kokemus, jolta suurin osa ihmisistä haluaa ummistaa silmänsä. Kukin meistä prosessoi elämänsä tapahtumia omalla tavallaan. Jotkut urheilevat, jotkut pitävät päiväkirjaa. Olavi tuntee biisien kirjoittamisen toimivan terapeuttisena keinona yrittää käsittää, mistä kaikessa on kysymys. ­ Se on mun tapa paeta sitä korvia huumaavaa absurdiuden tunnetta, joka aamusta iltaan on siellä pohjavireenä. Jotkut ihmiset lähtee juoksemaan, lähtee töihin tai kouluun tai mitä tahansa. Pitkään on tuntunut siltä, että työja koulutusjärjestelmä, armeijasta puhumattakaan, on vaan juoni, että ihmiset johdateltaisiin pois sellaisen eksistentiaalisen pohdinnan ääreltä, mihin muuten jäisi aikaa, Olavi hymähtää. ­ Ja kun on uraputkessa kapaloista lähtien, niin koetaan, että siihen sisältyisi kauheasti riskejä, jos kaikilla olisi aikaa pohdiskella, että mitä vittua mä olen tullut tänne tekemään. ABSURDITEETIN YDIN Olavi toivoo Minä olen hullu -levyn nimen herättävän kummastusta. Sen voi tulkita kysymykseksi tai ehdotukseksi. Pitkään levyn työnimenä ollut "Sota" sai väistyä, kun uusi tematiikka nousi pintaan levyn nimikappaleen syntymisen myötä. ­ Sen biisin stoori juontaa vuosien päähän. Mä luin taidemaalari Rafael Wardin haastattelun, jossa se sanoi jotakuinkin, että "kuka nyt on maanisdepressiivinen, kuka muuten vain vaivoinensa täällä 20 KOSMISEN KAIPUUN SININEN KUKKA Niille, jotka ovat ehtineet tuomita Olavi Uusivirran niiden muutaman radiossa soineen kappaleen perusteella, Minä olen hullu -levy saattaa olla yllätys. Kappaleissa soi kaipuu menneisiin vuosikymmeniin, ja kitarat helisevät yhtä kaihoisasti kuin muutama vuosikymmen sitten. ­ Mun tapa tehdä biisejä on aik intuitiivinen. Mä en koskaan ka ta tartu kitaraan tai pianoon ja kok keile mitä tästä lähtisi. Sillä kein nolla mä en saa synnytettyä mitä tään kestävää. Mulla on tapana p pölliä. Mä teen biisejä puolivalm miiksi ja pöllin niistä toisiin biiseih ne parhaat osat. Yksi biisi on hin la lainannut kaikki osansa kolmeen b biisiin, Olavi naurahtaa. Vaikka mielleyhtymiä The Cure reen ja The Smithsiin ­ muiden s suurten ohella ­ olisi helppo vetä ei Olavi miellä minkään yhtää, ty tyeen olleen suuri vaikuttaja levy ylitse muiden. Vaikuttumista vyllä a aiemmasta musiikista hän ei kuite tenkaan kiellä. ­ Tämähän on kuitenkin varasta tamisen ja lainaamisen kulttuuri Kysymys on siitä, kuinka hieria. n novaraisesti sen pystyy tekemään. M Mulla on muutamia ihan suoria, tr tribuutinomaisia lainoja biiseissä. Viittauksia muihin populaarim musiikin tuotoksiin on levyllä "ihan h helvetisti". Kaikkia Olavi ei paljasta mutta valottaa. että kappaleesta, sa Tyhjiä sanoja on eräässä osassa varsin suoraviivainen tribuutti M Mott the Hooplen All The Young D Dudes -kappaleelle. Kahdeksankymmentälukulais sista viboista voidaan kiittää kitari risti-tuottaja Murrosta. ­ Se on hyvin paljon Jaakon k kitaraestetiikan ansiota, että ne c chorus-kitarat on monessakin biis sissä keskeisessä osassa. Jotenk se on uinut sinne salakavalaskin ti Sitten siellä on myös 70-lukuti. h henkisyyttä. Ei siinä ole ollut mitä tietoista linjaa, että haetaan tään ti tietyn aikakauden soundia. Olavi allekirjoittaa toimittaja mielipiteen siitä, että levyllä jan o rutkalti nostalgiaa ja kaipuuon ta jonnekin määrittelemättömään p paikkaan. Kaiho ei aina ole edes y yksilön kaipuuta, vaan saavuttaa " "kosmiset mittasuhteet". a o a puu ­ Se kaiho ja kaipuu kristalliso oituu levyn päätösbiisissä Sinin nen kukka. Sen ajatus on pöllitty 1700-luvun saksalaisesta romanr 1700-luvun ti iikan la tiikan ajan runoilijoiden lanseera aamasta sinises raamasta "kaipuun sinisestä kuk kasta". Se symboloi sitä mä määrittele lemätöntä kaipuun kohdetta. kohdett Saksalaisen romantiikan tematiikka on lähellä Olavin sydäntä, sy ja hän myöntääkin olevansa saolevan noittajana ja säveltäjänä su rosuuri mantikko. Sanoituksissa on pyritty hetkien kuvaamiseen. ­ Ne biisit on jossain määrin m unennäköä tai heräämisen jälheräämise keistä ihmetyksen tunnet tunnetta. Tai sellaista kollektiivista kra krapulan tunnetta, mies pohtii ja toteaa, että jopa levyn rakkauslauluissa kaivataan jo mennyttä tai saavuttamatonta armasta. Kirjallisuudesta lainaaminen ei jäänyt Minä olen hullu -levyllä vain germaaniromantiikkaan, vaan sanoituksista voi löytää kaikuja niin Aleksis Kiven Kullervonäytelmästä kuin Bertolt Brechtiltäkin. Olavi myöntää, että hänen on ajoittain vaikea tavoittaa perinteisen rock-musiikin kuvastoa. ­ Rocklyriikan perinteeseen kuuluu nonsense. Mulla on hirveä tarve sitoa sanat merkityksiin. Nillä fraaseilla on hirveän vahvat merkityssisällöt. Mä olen jotenkin niin konservatiivinen kirjoittajana, että mä en ole omaksunut sitä rock-lyriikan röyhkeyttä. TEKSTI: LOTTA HEIKKERI KUVA: STEFAN BREMER
• 6.-7.6. Heinolassa: Liput: Pe 6.6. Torin konsertti 14 e, La 7.6. Torin konsertti 16 e Ennakkolippu 2 päivää 20 e .. Sekä: Widescreen Mode, Pintandwefall, Voltas, Cause For Effect, Remington Beach Club, Blinded Rain Speed Limit, etc... www.heinolanvalot.net www.myspace.com/heinolanvalot 21
• 27
• RAUTAMAAILMA Kivi Larmola testaa ja tutkii, kiertää ja kyselee. Ehdotuksia (ja palautetta) niin testikohteista kuin -henkilöistäkin otetaan vastaan sähköpostissa kivi.larmola@sue.fi Tämä on lentoperämiehenne. Kiinnittäkää turvavyönne ja pitäkää kiinni savukkeistanne, me lähdemme risteilylle soittoromppeiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kaikkialle muuallekin, mikä vain asiaan kuuluu tai ei. MASTEROINTI ­ TUOTANTOKETJUN VIIMEINEN TAITEELLINEN LENKKI MASTEROINNIN SALAT, OSA 2 ­ AMMATTI JA ASENNE V iime numerossa kävimme läpi masteroinnin historiaa ja sen roolin muuttumista. Nyt tarkastelemme masteroinnin nykytilaa neljän kotimaisen alan ammattilaisen kanssa. Mitä masterointi nykyään on? Ilmeisesti meillä Suomessa on kansainvälisesti katsoen varsin hyvä kuva siitä, koska masterointipajoihimme tulee koko ajan enemmän erittäin kovia ulkomaisia äänitteitä. Yksi masteroinnin ykkösnimistä, Mika Jussila Finnvoxilta arvioi, että jo puolet hänen vuodessa masteroimistaan noin 200 albumista tulee Suomen ulkopuolelta. Chartmakersin Svante Forsbäck puolestaan arvioi ulkomaisten projektiensa osuudeksi noin kolmanneksen. Tämä johtuu osaltaan Suomen hyvästä maineesta metallimusiikin parissa, mutta kansainväliset projektit eivät rajoitu metalliin. Svanten ja Mikan lisäksi Jaakko Viitalähde Virtalähde Analog Audiosta ja turkulainen free-lance -masteroija Joona Lukala suostuivat kertomaan näkemyksiään. Arvokasta puhetta riitti, joten artikkeli on syytä jakaa kahteen numeroon mieluummin kuin editoida kuoliaaksi. Olkaa siis hyvät... Svante: ­ Vertauksen vuoksi voitaisiin puhua vaikka auton pesusta. Vesipesussa eli miksauksessa saadaan kura ja lika pois, mutta jos autosta halutaan hieno ja kiiltävä, se pitää vahata ja kiillottaa. Tämä vahaaminen on masterointi. Jos auto on ruosteessa ja maali lohkeillut, ei mikään määrä vahaa tee siitä hienoa. Mika: ­ Täytyy aina muistaa, että olen vain työkalu bändin, tuottajan, miksaajan ja heidän musansa välillä. Yritän muuttaa heidän toivomuksensa tekniseksi suoritteeksi käyttäen omaa ammattitaitoani ja taiteellista näkemystäni. Tärkein mittarini on asiakkaani naamataulu, jonka hymyä seuraamalla tiedän eteneekö masterointi oikeaan suuntaan, vai onko suuntaa muutettava äkisti ja haettava toinen lähestymistapa materiaalin työstämiseen. Jaakko: ­ Masterointi on musiikin siirtämistä muotoon, josta kuluttaja pystyy sitä kuuntelemaan. Siinä samalla tehdään viimeiset tarkistukset soundiestetiikan näkökulmasta, ja yritetään saada aikaan sellaista jälkeä, joka soi hienosti sekä isommista että pienemmistä laitteista. Joskus tehdään vähemmän ja joskus enemmän. Joona: ­ Perusasiat ja työkalut ovat helppoja, mutta tärkeintä on kokemus, joka antaa auktoriteettia ja varmuutta tietää milloin levy on valmis ja musiikki esiintyy edukseen parhaassa mahdollisessa valossa. meistellä materiaali sellaiseksi, että sen pystyy siirtämään haluttuun formaattiin ­ oli se sitten vinyyli, CD tai MP3. Se, halutaanko soundiin vielä puuttua, on lähinnä esteettinen kysymys. Hyvä masteroija osaa arvioida, mitä kannattaa tehdä tai jättää kokonaan tekemättä. Lähes aina jotain parantamista kuitenkin löytyy, ja vaikka muutokset voivat olla hyvinkin pieniä, ne vaikuttavat kokonaiskuvaan paljon. Joona: ­ Ei tule mieleeni yhtään tapausta, jossa masteroinnilla ei olisi saatu parempaa lopputulosta. Svante: ­ Masteroinnin merkitys on vain kasvanut viime vuosina. Iso osa tämän päivän levyistä tehdään tiloissa, jotka eivät sovellu kriittiseen kuunteluun, tai muuten alaarvoisella kuuntelulla, mikä asettaa masteroinnille kovat vaatimukset. Mika: ­ Masteroinnilla pystyy parantamaan tuhnuista äänitystä ja miksausta ja saamaan lopputuloksen kuulostamaan ryhdikkäämmältä. Kun studiotyöskentely on tietokoneistunut, niin miksauksen ja masteroinnin välinen raja on sekoittunut. Nykyään masteroinnissa voin tehdä niitä asioita, jotka ennen selvästi tehtiin vain miksauksessa ja päinvastoin. PERUSKYSYMYSTEN ÄÄRELLÄ Mika: ­ Levyn masterointi koostuu kolmesta työvaiheesta. Sävytyksessä tehdään biiseille taajuus- ja dynamiikkakorjauksia. Editoinnissa tehdään kappaleiden välit, säädetään eri biisien ja biisien sisäisten osioiden väliset tasot, siivotaan biisien alut ja loput, ja luodaan loppufeidit. Tarvittaessa myös editoidaan biisien rakennetta. Viimeisessä vaiheessa valmistetaan painovalmis master, suojakopiot, kuuntelukopiot... ja lasku. Joona: ­ Masterointi on lopullinen kiillotus, viimeistely. Se, mitä käytännössä tehdään, riippuu paljon projektista. Joskus tarvitaan "liimaa", että saadaan raidat pakettiin. Joskus taas pitää kaivaa erottelua, tilaa ja ilmavuutta musiikkiin. Kun on esim. Kokoelmalevy, jossa on hyvin erilaisia äänityksiä, on löydettävä niihin yhteinen soundi. Joissakin tapauksissa on kysymys enemmänkin teknisten miksaus- ja äänitysvirheiden korjailusta. Svante: ­ Monilla on vaikutelma, että masteroinnissa pyritään vain mahdollisimman kovaan äänenvoimakkuuteen. Oikea volyymi on kyllä osa masterointia, mutta verrattain pieni osa. Vaativimpia asioita masteroinnissa on kyetä luomaan toimiva kokonaisuus. Joskus levyn eri kappaleilla on useampia miksaajia. Silloin loppumiksaukset kuulostavat usein hyvinkin erilaisilta. Mika: ­ Masterointi on selvästi studiotyöskentelyn viimeinen työvaihe, jossa voidaan puuttua levyn taiteelliseen sisältöön. Kun äänittäjä, miksaaja ja tuottaja työskentelevät studiossa yhden kappaleen kimpussa kerrallaan, minä rakennan näistä yksittäisistä kappaleista ehyen kokonaisuuden, juonellisen paketin. Joona: ­ Yksinkertaisimmillaan masterointi on sitä, että kuuntelee musiikin läpi tuoreilla korvilla mahdollisimman objektiivisesti. Pitkä kokemus ja hyvä, tuttu ää- nentoisto ovat arvokkaimmat työkalut.Yritän kuunnella musiikkia sekä teknisesti että taiteellisesti. Tämän jälkeen lähden korostamaan musiikista sen parhaita, persoonallisia ominaisuuksia. Usein on niin, että kun saa yhtä asiaa paremmaksi jokin muu asia huononee. Pitää käyttää sellaisia työkaluja, jotka huonontavat vain vähiten tärkeitä asioita. Mikä sitten saa ihmisen omistautumaan masteroimiselle? Jaakko: ­ Keksin aikoinaan, että tapani kuunnella oli enemmänkin metsän eikä puiden katsomista, mikä on masteroinnissa tärkeää. Päätin ryhtyä masteroimaan. Joona: ­ Sävellän paljon musiikkia esimerkiksi teattereille. Opettelin masteroimaan, jotta saan musiikin kuulumaan mahdollisimman hyvin, vaikka kohtauksessa olisi repliikkejä. Runsas 10 vuotta sitten ryhdyin tekemään masterointeja myös muille: bändeille, tuottajille ja studioille. Svante: ­ Aloitin masteroimisen 90-luvun alussa. Otto Donner tiedusteli, olisiko minulla kiinnostusta siirtää Love Recordsin masternauhat kovalevylle. Siitä Tammisaareen syntyi DER, Digital Editing Room. Työskentelin siellä muutaman vuoden, kunnes otin tauon keskittyäkseni äänitys- ja miksaustöihin. Masteroijalle on tavattomasti hyötyä siitä, että hän tuntee äänitystekniikat ja moniraitamiksauksen. 90-luvun lopulta lähtien olen omistautunut taas täyspäiväisesti masteroinnille. Mika: ­ Innokkuus studioalalle ajoi mut häiriköimään studioiden ovien taakse. Finnvoxilla kyllästyivät häirikköön ensimmäisenä ja antoivat mahdollisuuden... ja siis suoraan masterointistudioon, tosin kaivertamaan vinyylilevyjä. Teen työtä edelleen 100% diggaripohjalta. Olen etuoikeutetussa asemassa, kun harrastukseni on sama kuin työni. Jaksan edelleen monien vuosien jälkeenkin innostua uusista bändeistä ja hyvistä levyistä. TEKNOLOGIASTA TODELLISUUTEEN Joona: ­ Se, mikä on riittävän korkearesoluutiosta ja laadukasta audiota tuotavaksi masterointiin on täysin riippuvaista musiikista. Yleensä wav-tiedosto 24- tai 32-bittisenä on hyvä media. Näytteenottotaajuus riippuu täysin siitä miten on musiikki on äänitetty ja miksattu. Useissa jutuissa 44,1 tai 48kHz ovat ihan riittäviä, toki 96 on aina parempi. Tärkein syy korkeampaan näytteenotto- taajuuteen tulee esille, kun verrataan vaikkapa 96kHz ja 48khz resoluutioita. Jos meillä on 48Hz bassoaalto, se ei juurikaan hyödy siitä, että korkeammalla resoluutiolla sen näytteenottotaajuus kohoaa 1000:sta 2000 näytteeseen aaltoa kohden. Mutta entäpä 12kHz aalto? 48kHz näytteenottotaajuudella siitä otetaan vain neljä näytettä aaltoa kohden, mikä ei vielä kummoistakaan sinikäyrää muodosta. Mitä enemmän bittejä on käytössä, sitä tarkemmin pystymme toisintamaan äänen muutokset, ja tässä 24-bittisyys tulee olennaisena mukaan. Jaakko: ­ Digitaalisissa formaateissa ei ole mitään vikaa. Analoginen kuulostaa toki hyvältä, mutta sen pitää olla myös kunnon kalustolla tehty eikä vain hätäisesti nauhalle sutaistu jonkun epämääräisen "lämmön" saamiseksi. 88.2kHz on mukava näytteenottotaajuus, mutta 44.1kHz on täysin OK. Tätä tärkeämpää on tuoda 24-bittisiä tiedostoja, joissa riittää enemmän työstövaraa. 32-bittiset tiedostot yli 96Khz näytteenottotaajuudella alkavat olla jo liioittelua ­ ainakin omassa käytössäni, jossa lähinnä tuuppaan sen muuntimista ulos ja prosessoin analogisesti. Mika: ­ Mulla ei ole sen kummemmin mielipidettä eri formaatteihin. Tässä muistutan taas omasta asemastani masteroinnissa. Jos joku asiakkaistani on sitä mieltä, että vanha analoginauha soundaa paremmalta kuin esim 24-bittinen wav-tiedosto, niin minä en ole mikään sanomaan, ettei näin olisi. Tapauksissa, jossa voidaan kiistatta teknisesti todeta asian olevan toisin, on velvollisuuteni informoida asiakasta ja yrittää palauttaa homma oikeille raiteille. Jaakko: ­ Olen kerran poistanut tuskallisen terävästä ja karkeasta lähtömateriaalista turhan informaation kääntämällä sen 160kBs MP3:ksi ja lähtemällä prosessoimaan siitä. Lujille se otti! Mika: ­ Yksi rajanveto on tietysti, että pakatuista tiedostoista (esim. mp3) en masterointia tee. Kun tiedän, kuinka paljon soundi muuttuu masteroinnissa, niin en ole niin kriittinen bittimääristä tai näytteenottotaajuuksista. Toki on perusteltua tehdä masterointi aina mahdollisimman originaalista ja hyvätasoisesta materiaalista. 24-bittiset miksaukset voidaan säilyttää 24-bittisinä läpi masteroinnin, jolloin prosessointi on parempilaatuista. Jatkuu ensi numerossa. www.finnvox.fi www.chartmakers.fi www.virtalahde.com www.joonalukala.com KOSKA MASTEROINTIA TARVITAAN? Melkein kaikki levyvalmistamot tarjoavat myös "masterointia", usein jopa levyn hintaan sisällytettynä. Siinä kuitenkin yleensä vain varmistetaan, että materiaali tulee sellaisella tasolla, että sen ylipäätään pystyy levyksi tekemään. Näitä kahta samannimistä asiaa ei sovi sekoittaa toisiinsa. Jaakko: ­ Jonkun täytyy jollain tapaa vii28
• WARWICK 500 WATTINEN BASSONUPPI PROFET 5.1. Ennen 412 Käteisnetto 371 Säästä 41 EMG USA ZAKK WYLDE AKTIIVIMIKKISETTI KITARAAN ZW-SET Ennen 193,40 Käteisnetto 174,20 Säästä 19,20 VHT USA KOKOPUTKIPÄÄTE KITARALLE Hand built By The Rockers in USA! 2502 (2 x 50 W, EL 34) Ennen 1160 Käteisnetto 949 Säästä 211 TECH-21 NYC USA AMMATTITASON MIDIOHJATTAVA KITARAETUASTE PSA-1.1 Ennen 835 Nyt 649 Säästä 186 Oletko ihmetellyt miksi joidenkin tuotteiden hinnat eivät laske Suomessa vaikka Dollarin arvo Euroon nähden on romahtanut pohjamutiin! Me ajattelemme aina suomalaista kuluttajaa! Pudotimme lähes kaikkien maahantuomiemme tuotteiden hintoja rajusti jotta sinä voit hankkia laatutuotteita entistäkin edullisemmin. Tässä mainoksessa avain muutama esimerkki hinnanpudotuksista. Tsekkaa uusi hintatasomme www.musamaailma.fi Malminkatu 16 (Kamppi), 00100 Helsinki. Avoinna ark 10-18, la 10-15. HALUTTU & OSTETTU LAATUVOITTAJA! ESP LTD MH 400 F.Rose malli Ennen 849 Käteisnetto 744 Säästä 105 MUSAMAAILMA RETAIL VISUAL SOUND OVERDRIVE & COMPRESSORI PEDAALI ROUTE 66 V. 2 Ennen 226 Käteisnetto 177 Säästä 49 KOKONAAN HANDMADE IN USA BOGNER SHIVA EL 34 KOKOPUTKINUPPI Ennen 2225 Käteisnetto 1899 Säästä 326 29
• Ö ta my muis s! I HELSINK PUISTO, EMEN KAISANI Liput 44 8 A 26.6.0 IN TORSTA 30
• SETÄ JUSSIN TUPA KANNATTAJAT HULLUINA HUUTAA Vaikka osa musiikin aktiivikuuntelijoista ei rikastutakaan elämäänsä penkkiurheilulla, yllättävän moni ei-valtavirtaa kuunteleva kansalainen seuraa hanakasti eri atleetteja kaukaloissa, vihreillä veroilla, tekonurmikentillä, halleissa, kehissä ja altaissa. Vaikka yksilöurheilijoita ei sovikaan väheksyä, niin joukkueurheilu on lähimpänä bänditoimintaa. Molemmissa joukko taitavia yksilöitä sovittaa kykynsä yhteen luodakseen jotain sellaista, mikä on suurempi kuin osiensa summa. Molemmissa yksilöiden yhteenlaskettu taituruus ei ole ainoa tekijä menestykseen ja suosioon. Usein silkka asenne sekä oikeiden koostumusten löytäminen vie läpi vaikka harmaan kiven. Toisinaan ainoastaan kolmen soinnun räimeeseen ja räminään kykenevä bändi saa sykkeen nousemaan, biisit tarttumaan ja levyt listakärkeen, ja vastaavasti maailman taidokkaimmistakaan artisteista koostuvat superkombot saattavat aiheuttaa vain maireita haukotuksia ja tasaisen pölykerroksen laskeutumista myymättömien levyjen päälle. Tästä syystä erilaiset lyhyen tähtäimen projektibändit, huippukokoonpanot ja ties mitkä joululevyt harvoin jättävät pysyvää jälkeä musiikkihistoriaan. Vaikka musiikinteko ei saisikaan olla liian vakavaa, on syytä olla sen verran tosissaan, että lopputulos ei ole tähdenlento tai selvä välityö. Tällöin käy niin kuin niille ison rahan urheiluseuroille, joiden managerit ja omistajat polttavat yhdeksi kaudeksi rahaa kuin paholainen hiilikoksia. Sota ei yhtä miestä kaipaa, ei edes Antti Rokkaa tai modernia sodanjumalaa John Ramboa. H.P Lovecraftia mukaellakse. ni, kun "tähdet eivät ole oikein", suurta mullistusta ei pääse tapahtumaan. Sen sijaan ne porukat, jotka tekevät pitkäjänteistä, nöyrää ja raakaa työtä ja hiovat kykyään nimenomaan tiiminä, saattavat huomata, että tuhansien treenituntien palkinnoksi voi raivata tiensä isompiin areenoihin, maineeseen ja kestävään pitkään uraan. Tienvarsietapeiksi jää joukko toinen toistaan kunniakkaampia saavutuksia, olivat ne sitten hittibiisejä, klassikkolevyjä ­ tai urheiluseurojen kohdalla piste-ennätyksiä tai mestaruuksia. Yleisö saa kummassakin tapauksessa kokea vahvoja, kenties unohtumattomia elämyksiä. Näitä elämyksiä rokkipoliisit ja urheiluanalysoijat voivat pähkäillä loputtomiin, laatia kaavioita, moittia "vääriä" sävelkuvioita tai kehnoja pelikirjoja. Olennainen osa kummastakin on nimittäin järjen ulottumattomissa, nimittäin tunne-elämä ja selittämättömät myllerryksen yleisön sielun sisimmässä sopukassa. Rationaalisesti ajateltuna ei ole mitään mieltä koluta joka kesäfestaria, kiertää lempibändin jokaisella keikalla tai istua yli 30 ottelua jäähallissa niin koti- kuin vieraskentilläkin. Kaikkea ei voi kuitenkaan selittää tai purkaa osiin: sekä särmikkään, aidosti luovan musiikin että särmikkään, aidosti sykähdyttävän urheilun suola on juuri niissä kokemuksissa, jotka erottavat passiiviset sivustakatsojat fanaatikoista, faneista. Monella kovin into ja tunteella eläminen ajoittuu nuoruusvuosiin, iän ja rutiinien hiljalleen tyrehdyttäessä suurimman palon. Toisaalta ne, jotka eivät anna ajan pyörälle periksi, ovat saavuttaneet kyvyn nauttia elämyksistä itsensä vuoksi, ei sen mukaan mitä ympäristö, valtakulttuuri tai "tavalliset ihmiset" pitävät hyväksyttävänä. Jokaisen sellaisen ihmisen sisällä olisi syytä asua pieni Rebel! Jussi Lahtonen Kirjoittaja onnittelee Mestismestari TuToa, jonka tullessa jäälle Kupittaan hallilla soi aina Manowar. Nightwishin maailmankiertue jatkuu toukokuussa ison veden taakse. Kiertueen Pohjois-Amerikan-osuus alkaa 5.5. New Jerseystä, poikkeaa matkalla Kanadassa ja päättyy 31.5. Illinoisiin. Dark Passion Play on myynyt Amerikassa noin 60 000 kappaletta. Entinen Cradle of Filth -kitaristi James Mciroy puuhaa uuden projektin parissa. Uudella bändillä ei vielä ole nimeä, mutta musiikkia Mciroy osaa kuvailla "metalliksi" ja "nopeaksi". Hammerfallin kitaristi Stefan Elmgren eroaa bändistä. Mies aikoo ryhtyä ammattilentäjäksi, mikä ei sovi yhteen yhtyeen aikataulujen kanssa. Hammerfall ei vielä ole julkistanut uuden kitaristinsa nimeä. The Hauntedin tuleva levy on ylittänyt esituotantovaiheen. Bändi ryhtyy levyttämään Tanskassa tuottajanaa Tue Madsen, jonka kanssa Haunted työskenteli myös levyillään rEVOLVEr ja The Dead Eye. Helsinkiläinen April levyttää Tidelines-debyyttinsä seuraajaa Ruotsissa tuottaja Pelle Henricssonin kanssa. April on myös uudistanut kokoonpanoaan. Uusien soittajien taustoilta löytyy mm. yhtyeet Killpretty ja Downbound. Sauna Open Air -festivaalin viimeisimmät kiinnitykset ovat Stone, Saxon, Airbourne, Kiuas, Tracedawn ja Rytmihäiriö. Sauna Open Air järjestetään Tampereella 6.-8.6. Spinefarm Records on kiinnittänyt seinäjokelaisen, fantasiametallia esittävän Celestyn. Bändi menee studioon kesällä, ja Spine julkaisee Celestyn neljännen albumin loppuvuodesta 2008. Children Of Bodom lähtee Gigantour 2008 -kiertueelle Pohjois-Amerikkaan yhdessä Megadethin, In Flamesin, Job for a Cowboyn ja High on Firen kanssa. Kiertue päättyy 22.5. Phoenixiin. Ravintola Rocktownissa Helsingissä 19.4. järjestettävässä Night of Brewtality -tapahtumassa kuullaan musiikkia kitaraäijä Zakk Wylden koko uran ajalta. Esittäjänä on kolme kotimaisista muusikoista koottua bändiä. Soittajien meriittilistoilta löytyvät mm. Godsplague, Kiuas, Black League ja Suburban Tribe. Swallow the Sun tekee parhaillaan biisejä Plague of Butterflies -työnimen saaneelle albumille. Bändi soittaa tässä kuussa Moskovassa ja Pietarissa. Candlemass on lähdössä ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen 17 vuoteen. Bändin kitaristi Mats "Mappe" Björkman tuomittiin omaisuusrikoksesta. Ihan pienestä kuprusta ei ole kyse, sillä miehen apureineen arvioitiin varastaneen Entertainment Network Scandinavia Ab:n varastosta CD-levyjä 490 000 dollarin arvosta. Tuomion ei uskota vaikuttavan Candlemassin kiertuesuunnitelmiin. Celtic Frostista ja aiemmin Hellhammerista tutun, ennen Tom G. Warriorina tunnetun Thomas Gabriel Fischerin kuvataidetta on kaupan internetissä. Mies on tehnyt muun muassa kuolinnaamioita omista kasvoistaan. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.myspace. com/antecedent_death. STRATOVARIUS HAJOAA Kitaristi Timo Tolkki on julkaissut internetissä kirjeen, jossa hän ilmoittaa Stratovarius-yhtyeen hajoamisesta. Timotolkki.com-sivuilta löytyvässä yksityiskohtaisessa selonteossaan Tolkki kertoo ilmoittaneensa Stratovariuksen muille jäsenille bändin toiminnan päättymisestä jo lokakuussa. ­ Tein päätökseni (hajoamisesta) yli vuoden kestäneen pitkän, rationaalisen ja huolellisen miettimisen jälkeen. Stratovariuksessa oleminen tuntui minusta erittäin pahalta. Jokin oli kauhean pielessä, eikä kukaan tuntunut piittaavan siitä. Yhdeksi syyksi hajoamiseen Tolkki mainitsee negatiiviset jännitteet bändin sisällä ja erityisesti hänen, laulaja Timo Kotipellon ja rumpali Jörg Michaelin välillä. Tolkin mukaan bändin sisälle ei koskaan syntynyt todellisia ystävyyssuhteita. ­ He (Kotipelto ja Michael) ovat pohjimmiltaan hyviä tyyppejä. Joskus kuitenkin asioita tapahtuu ja ihmissuhteet menevät suuntaan, joihin niiden ei haluaisi menevän. Tolkin mukaan huono ilmapiiri ja yleinen välinpitämättömyys ovat vaikuttaneet negatiivisesti niin Stratovariuksen viimeisimpään albumiin, treenaamiseen, keikkoihin, live-dvd:n tekemiseen, oheistuotekauppaan kuin tulevaksi tarkoitetun levyn äänityksiinkin. ­ Samaan aikaan minulla oli hauskempaa kuin koskaan, kun tein Saana-rock-oopperaani. Sitä tehdessäni ymmärsin, mitä Stratosta puuttui: into, luovuus ja hauskuus. Timo Tolkki on perustanut uuden bändin. Revolution Renaissance -nimisen yhtyeen levyllä vierailevat muun muassa Michael Kiske ja Tobias Sammet. Tolkki etsii parhaillaan bändiin vakituisia soittajia. Frontiers Records julkaisee Revolution Renaissancen levyn kesäkuun 6. päivänä. 22 vuotta toimineen Stratovariuksen muut jäsenet eivät vielä ole julkisesti kommentoineet Tolkin kirjettä ja sen sisältämiä subjektiivisia käsityksiä yhtyeen tilanteesta millään tavalla. 31
• IN FLAMES siellä mahtava fiilis. Kippis! Yleisö ja fanit ovat muutenkin Iwersille erityisen tärkeitä. ­ Haluan hengata porukan kanssa, jutella, vuorovaikuttaa. Pidän ihmisistä, ja tiedän mitä fanille voi merkitä, kun hän saa jutella bändin jäsenen kanssa keikan jälkeen. Itsekin olin nuorempana tohkeissani, kun sain jutella idolieni kanssa. Harmittaa vain, että kun olemme pääbändinä, niin aloitamme keikat niin myöhään. Keikan jälkeen ja suihkussa käytyämme on usein käynyt niin, että kello on jo liikaa varsinkin arkipäiväkeikkoina. Ihmisten on pakko lähteä viimeisellä bussilla tai mennä kotiin työ- tai koulupäiväksi. Keikkoja saisikin aikaistaa, Iwers toivoo. RISUJA JA RUUSUJA LIEKKEIHIN Livepainotteisuudesta johtuen yhtyeen uuden albumin soundikin on melko virtaviivainen ja särmätön. Iwers kuvailee yhtyeen soundia orgaaniseksi. ­ Se on miltei livelevyn kuuloinen, se solmii linjoja yhteen vanhoista levyistämme luonnollisen kehityksen kautta ja on varsin vaihteleva. Esimerkiksi kappale Chosen Pessimist on pisin kappaleemme ikinä, yli 8 minuuttia. Sen piti alunperin olla vain hengähdystauko ja välibiisi, mutta sen teemat syvenivät sitä työstettäessä. Lisäsimme siihen kaikenlaista, kokeilimme aika villistikin. Biisi uppoaa mielestäni todella hyvin ja on hyvin erilaista ja erityislaatuista, mutta silti meidän kuuloistamme, Iwers sanoo. Kaikki eivät ole samaa mieltä, sillä yhtye on saanut myös paljon kritiikkiä. Osa vanhoista kuuntelijoista pitää nykyistä linjaa liian pehmeänä ja särmättömänä, eikä totuuden nimissä In Flamesin alkuaikojen melodisen death metal -linjasta olekaan aina niin paljon jäljellä. Iwers suhtautuu itse varsin kriittisesti ja äkäisesti tämäntapaiseen palautteeseen. ­ Valittamisessa ja kitinässä ei ole pointtia. En jaksa valitusta, tai pidän sitä pikemminkin hassuna. En itsekään kuuntele tietyiltä bändeiltä kuin heidän vanhoja kiekkojaan, mutta en käy silti itkemässä kyseisten bändien foorumeilla heidän nykylinjansa huonoudesta. Kumma kuinka jotkut jaksavat nähdä vaivaa kuunnella levyjä, kirjautua eri foorumeille ja avautua siellä jatkuvasti tyyliin "te ootte perseestä". Ei minulla ole ainakaan aikaa niin paljon, että käyttäisin sitä valittamalla jokaisesta uudistuksesta ja muutoksesta, josta en satu pitämään, Iwers ihmettelee Iwers korostaa vielä, että vaikka bändi on myynyt kaksi miljoonaa levyä, se tekee biisejä omilla ehdoillaan ja oman kehityksensä mukaisesti, ei muiden ehdoilla. ­ Teemme musaa itsellemme, emme muille. Samaa levyä ei voi tehdä kahdesti, emme voi tehdä kahdesti Whoracle-albumia. Vaikka olemmekin myyneet melko hyvin, emme tee musiikkia rahan vuoksi. Rahan vuoksi tekeminen onnistuisi helpomminkin, vaikkapa tekemällä valtavirran poppia eikä metallia, Iwers painottaa. TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: LEVY-YHTIÖ LIEKEISSÄKÖ ELÄMÄN TARKOITUS? Göteborgin omien poikien, kaksi miljoonaa levyä myyneen In Flamesin yhdeksäs studioalbumi A Sense of Purpose saapuu fanien hyppysiin, ja elämän tarkoitus löytyy tien päältä. a tapahtui niinä päivinä, että In Flamesin basisti Peter Iwers viritti eräänä perjantai-iltana vapisevin sormin puhelimeensa Suen toimittajan numeron ja rimpautti. Vapisevat sormet eivät johtuneet siitä, että Iwersiä olisi jännittänyt tehdä haastattelua, eikä tärräämisen syynä ollut kaamea krapulakaan saati orastava Alzheimer. Mutta kovemmankin jäpikän sormenpäitä tutisuttaisi, jos olisi viettänyt koko päivän pomputtamassa nelikielistä In Flamesin treeneissä. ­ Päivä on mennyt kokonaan treeneissä. Harjoittelemme kovasti settiämme tulevalle kiertueellemme ja haluamme olla hyvässä iskussa, Iwers toteaa. Kiertämistä riittää. Ensin on vuorossa Pohjois-Amerikan-kiertue, jossa bändi on osana suuren ja mahtavan Megadethin luotsaamaa Gigantouria. Mukana on myös muun muassa kotoinen Children of Bodom. Iwersillä ei ole mitään erityisiä odotuksia kiertueiden suhteen. Kun ei odota liikoja, ei pety, ja kun ei stressaa etukäteen, voi Iwersin mukaan pitää paremmin hauskaa. ­ Lakkasin tosiaan vuosia sitten pohtimasta näitä kiertueita ja niiden sujumista etukäteen. Menen vain pitämään hauskaa, soittamaan mahdollisimman tiukasti ja kenties kumoamaan jokusen olusen ainakin suomalaisten kanssa, Iwers määrittelee. Kenties kliseistä, mutta totta. Gigantourin setti ei tule olemaan kovin pitkä, mutta tähtäin on asetettu pidemmälle. Yhtye tulee tekemään myöhemmin sekä Euroopan-kiertueen että festarikeikkoja. Pohjolan suvi houkuttaa yhtyettä soittamaan entistä enemmän klassikoita, näin ainakin on kaavailtu. Pääsääntöisesti In Flames tarjoilee kappaleita kolmelta J tai neljältä uusimmalta levyltään ja jättää vanhat kappaleet teknisistäkin syistä vähemmälle. ­ Keikkojen settilista on väkisinkin laaja ja vaihteleva, onhan meillä jo yhdeksän albumia. Kaikkiahan fanejamme emme voi tyydyttää ja joka rallia vetää, muuten soittaisimme lavalla 6-7 tuntia putkeen rättiväsyneinä. Sitä paitsi ensimmäisten levyjemme biisit ovat usein varsin hankalia sovitettavia. Kun teimme silloin levyjä, emme miettineet, miten ne livenä soisivat ja miten ne tulisi keikalla soittaa. Nykyisin teemme biisit jo etukäteen siten, että ne sopivat myös livetilanteisiin. Toki niitä klassikoitakin vedämme. Emme ehkä Gigantourilla niin paljon, mutta sitten omilla kiertueillamme, kun tilaisuus pidempään settiin avautuu, Iwers kertoo. EMME ME, MUTTA NE MUUT Maanläheisyys ja käytännönläheisyys on siirtynyt myös laulujen sanoituksiin. Ennen vertauskuvia ja ulkoavaruuden asioita tihkuneet tekstit ovat nykyään varsin suoria tilityksiä, kuten Disconnectedbiisin säkeistö "I feel like shit, but at least I feel something". ­ Suoraan ja konstailematta, meillä on nykyisin biisin kantava ajatus usein jo biisin nimessä. Turha tehdä näistäkään asioista liian monimutkaisia, Iwers kertoo. Vaikka In Flames ei takerrukaan vanhoihin alkupään hitteihinsä, Iwers myös ymmärtää yhtyeitä jotka niin tekevät. ­ Itse en jaksaisi vetää aina samoja, turtuisin. Joillekin se toisaal- ta sopii, ja sitä kansa heiltä edellyttää. Vaikkapa Metallica soittaa vain pari uutta biisiä ja loput aina vanhoja kappaleitaan. Toisaalta tämäkin on kaksiteräinen miekka. Itse haluaisin esimerkiksi Iron Maiden -fanina, että bändi vetäisi juuri niitä klassikoita, joista minä pidän, mutta arvostan myös sellaisia tempauksia, joissa bändi soittaa vaikka koko uuden albuminsa alusta loppuun. Teimme itsekin pari kertaa niin Soundtrack to Your Escape -albumin kanssa, ja se virkisti, Iwers paljastaa. Suomeenkin on Iwersin mukaan luvassa ainakin kaksi festarikeikkaa, joista juhannusfestari Nummirock on jo varma. Myös kiertue ulottunee Suomeen. ­ Suomessa täytyykin soittaa mahdollisimman monipuolisesti. Minähän rakastan Suomea ja siellä soittamista. Meillä on aina ollut 32
• JULMA JA TOLKUTON NIMIBIISI... KAKSI COVERIA... KAKSI MUINAISTA, UUSIKSI RUHJOTTUA DEMOBIISIÄ... KOSTOTOIMIEN KESTO TUNNIN PAREMMALLA PUOLELLA! RAAKA PELI RANNIKOLLA ALKAA 30.4. Pudasjärven suunnalta nousee sen verran uhkaavaa melomurinaa, että miettikääpä nyt toisenkin kerran, jotta kannattaisiko kuitenkin jättää se suo kuivaamatta... Suoherra nousee tervahaudastaan 23.4. (ja on ihan he-le-ve-tin vihainen) (tai ei kai se hyvällä tuulella oo ikinä ollukkaan) www.spinefarm.fi spinefarm@spinefarm.fi www.kalmah.com 33 www.myspace.com/kalmah
• CAVALERA CONSPIRACY ­ Forca Macabra? Ei, en ole kuullut. Ja he siis vetävät portugaliksi? Siistiä, täytyy katsastaa. SAISIKO OLLA ARISE? Cavalera Conspiracy, jossa Maxin ja Igorin ohella vaikuttavat Soulflymies Marc Rizzo (kitara) ja Gojirastakin tuttu Joe Duplantier (basso), on siis aikeissa nousta lähitulevaisuudessa lavoille. Mutta se, mitä noilla lavoilla kuullaan, on vielä avoinna. ­ Emme ole vielä tehneet tarkempia suunnitelmia, mutta haluaisin aloittaa keikat soittamalla Infliktedin kokonaisuudessaan, biisit samassa järjestyksessä kuin levylläkin. Sen jälkeen onkin kulunut lähemmäs tunti, ja on Sepulturan ja covereiden vuoro. Valikoimaan saattaa kuulua esimerkiksi Possessedia, Celtic Frostia, Rattusta, Kaaosta. Jos innostumme jostain coverideasta, treenaamme sen seuraavalle keikalle. Kahden viimeksi mainitun lyriikoiden kanssa riittänee haastetta, mutta toisaalta, olisihan jo aikakin kuulla suomea Maxin sylkemänä. Innokkaimmathan olivat kuulevinaan Sepulturan soittavan jo Arise-kiertueen Suomen vierailun aikaan Poliisi-nimellä kulkevaa Suomi-hc-veisua. Tosiasiassa kyseessä oli brasilialainen hc-klassikko Policia. Keikkasettiin löytänee tiensä myös Nailbomb-biisejä. Max muistelee hyvillä mielin hänen ja Igorin yhdessä Fudge Tunnel -herra Alex Newportin kanssa luotsaamaa, 1990-luvun alkupuolella toiminutta, teollisemmin itseään ilmaissutta yhtyettä. ­ Nailbomb oli minulle todella opettavainen kokemus. Emme aluksi tienneet, mitä lähdimme tekemään, mutta Point Blankista tuli todellinen roolimalli myöhemmille levyilleni, ainakin mitä tulee äärimmäiseen raskauteen soundimaailmassa. Jos roolimalleista puhutaan, ei Maxille ole montaa Celtic Frostin Tom G. Warriorin veroista. Infliktedilta löytyvän Black Arkin loppuhidastelu on silkkaa Frostia, mutta Maxin mukaan se voisi olla vieläkin frostimpi, mikäli hänen kanssaan tuotannosta vastannut Logan Mader (ex-Machine Head) jotain ymmärtäisi eurooppalaisesta metalliperinteestä. ­ En lähde syyttelemään Logania, hän on käynyt koulunsa amerikkalaisen metallin parissa. Minulla oli To Mega Therion mukana studiossa ja soitin Innocence And Wrathia uudelleen ja uudelleen, saadakseni hänet ymmärtämään, mitä Black Arkin loppuun haluan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta tämäkin vain kertoo siitä, miten edellä aikaansa Tom G. Warrior oli, Max toteaa. Siihen, mitä Sepultura-materiaalia Cavalera Conspiracy tulee esittämään, Max ei vielä joko osaa tai halua tarkemmin vastata. Veljesten paluusta yhteen innostuneilla on kuitenkin odotuksensa, minkä hän tiedostaakin varsin hyvin. ­ Kun soitamme taas Igorin kanssa yhdessä, ihmiset haluavat luonnollisesti kuulla Arisen kaltaisia juttuja. Ja sehän sopii meille. Sopii tännekin, oikein hyvin. Troops of Doom myös, kiitos. TEKSTI: JUKKA KITTILÄ KUVA: LEVY-YHTIÖ RAIVOA KEHDOSTA SAAKKA Uno, dos, tres, kwak! Jotkut asiat vain säilyvät, ja yksi niistä on Max Cavaleran klassikoksi muodostunut aksentti. un Max Cavalera raivoaa uuden Cavalera Conspiracy -yhtyeensä Inflikted-debyytin nimibiisissä "Inflicted, show no mercy, motherfucking wicked", kuulostaa wicked ensi kuulemalta weekendiltä. Max on huvittunut toimittajan kuuloharhoista. - Weekend? Hauskaa. Nevertrust-kappaleessa on rivi "Never trust a twoface" ja eräs ystäväni luuli, että laulan "Never trust toothpaste". Mutta enhän minä luota hammastahnaankaan. En harjaa hampaitani koskaan, Max nauraa. Niin hauskoja kuin väärin kuullut sanoitukset ovatkin, on Maxille vielä suurempi ilo se, että Cavalera Conspiracy saattaa hänet jälleen yhteen veljensä Igorin kanssa. Veljesten välit tulehtuivat toistakymmentä vuotta sitten, minkä tuloksena Max joutui jättämään Sepulturan menestyksekkään Roots-albumin jälkimainingeissa. Toissavuonna myös Igor erosi yhtyeestä. Cavalera Conspiracyn soittoon jälleennäkemisen ilo on kenties löytänyt tiensä, mutta ilotteluksi Infliktedia ei millään muotoa voi kutsua. Max toteaa levyn aggressiivisuuden olevan paljon velkaa nimenomaan veljesten välienselvittelylle. ­ En voinut soittaa veljeni kanssa tai edes nähdä häntä vuosikausiin. Siitä aiheutuneiden patoutumien ja turhautumisen voikin sanoa purkautuvan Infliktedilla. Kotimaassamme Brasiliassa ollaan K hyvin perhekeskeisiä ja välirikkomme olikin valtava shokki perheellemme ja ystävillemme. He eivät voineet ymmärtää tapahtunutta, kuten emme me itsekään. Mutta vaikka levyn syöksemän aggression voikin nähdä kumpuavan välirikosta, ei Max olisi Max, ellei raivo olisi aina läsnä hänen tekemisissään. ­ Löytyyhän levyltä toki sitä tyypillistä "pissed off Max"-meininkiäkin. Vaimoni Gloria löysi taannoin minusta vanhan kuvan, jonka äitini on joskus antanut hänelle. Olen siinä varmaan puolitoistavuotias ja näytän ihan yhtä äkäiseltä kuin nykyäänkin. Kulmat kurtussa, kuin mikäkin lastentarhan tappelupukari. Ehkä synnyin sellaisena, Max hekottaa. Raivoisaa on Maxin tavaramerkkiräyhäämisen ohella myös Infliktedin musiikillinen anti, joka on Maxin Sepulturan jälkeisen Soulfly-yhtyeen tuotantoon verrattuna vanhakantaisemman metallista. ­ Olihan se jo aikakin soittaa taas metallia. Emme kuitenkaan tehneet mitään etukäteissuunnitelmia, vaan aloimme vain työstää biisejä. Ensimmäisinä syntyneet nimibiisi, Sanctuary ja The Doom of All Fires olivat heti meidän molempien mieleen. Kyse oli lähinnä ajoituksesta, minulla kun vain sattui olemaan metalli-orientoitunut kausi meneillään, ja tällainen raaka, suoraviivainen materiaali miellytti. Ja onhan viimeisimmällä Soulfly-levylläni Dark Agesilla jo samanhenkistä metallista materiaalia, Max huomauttaa. USKONTO ON EDELLEEN VAARA Jos Maxin ja Igorin voikin nähdä kulkeutuneen kokeellisemman materiaalin parista takaisin perusasioiden äärelle, kieltää Max pienimmätkin vihjaukset siihen suuntaan, että hän katuisi ainuttakaan tekemäänsä levyä. ­ Rakastan Rootsia ja ensimmäistä Soulfly-albumia, mutta olisi typerää yrittääkään tehdä niitä uusiksi, sillä ne ovat osa silloista elämääni. Nyt, soittaessamme suoraviivaisempaa metallia, emme myöskään pyri kopioimaan vanhoja Sepultura-juttuja. Pikemminkin haluamme yhdistää Ari- sen ja Beneath the Remainsin hengen uusiin ideoihin. Samoin haluamme vähän Chaos A.D.otetta hc-osiin. Niinpä niin, jos on metallia tarjolla, niin samoin on hardcoreakin. Max korostaa, että Infliktedin Hexia ja jo aiemmin mainittua, hammastahnavihaista Nevertrustia ei voi metalliksi kutsua, punkia kun ovat. ­ Agnostic Frontin solisti Roger Miret vieraili luonani ja soittaessani hänelle Hexin ja Nevertrustin, hän kommentoi, että "vau, ihan kuin vanhaa Agnostic Frontia". Hardcoren noustessa esiin ei voi ohittaa Maxin suhdetta vanhaan Suomi-coreen. Joukko tuttuja nimiä lentää ilmoille herran innostuessa. ­ Näin jokin aika sitten vanhan tuttavani tekemän dokumentin, joka käy läpi Brasilian punk-liikkeen historiaa. Suomalaisia bändejä mainitaan dokumentissa moneen otteeseen. Rattus, Kaaos, Terveet kädet, Riistetyt, huippubändejä. Rattuksen Uskonto on vaara on edelleen todella kovaa kamaa, Max hehkuttaa. Rattuksen taannoisesta Brasilian-kiertueesta Max ei tiennyt, mutta mainitsee tavanneensa herrat pari vuotta sitten Soulflyn vieraillessa Suomessa. ­ Todella mukavaa väkeä. Hienoa, että he soittavat taas yhdessä. Tieto portugaliksi operoivasta uudemman polven Suomi-retkueesta herättää Maxin mielenkiinnon. 34
• ­ Kun oli omat soitot soitettu, niin sitten sai vähän juhlistaa. Siitä ei sen enempää, Tracedawn-yhtyeen kitaristi Tuomas Yli-Jaskari tokaisee. Esiin nostamani kysymys studion alkoholipolitiikasta on ymmärrettävästi arkaluontoinen. Puolet bändin ikähaarukasta kun sijoittuu kahdeksantoista ikävuoden kevyemmälle puolelle. Pääkaupunkiseutua miehittävän metallibändin debyyttialbumi löysi tiensä Suomen virallisen listan sijalle 29. Saavutuksen johdosta kulmakarvoja luultavasti kohoteltiin monellakin taholla, tulihan ryhmä kutakuinkin pystymetsästä. Vuonna 2006 perustetun Tracedawnin tapauksessa kaikki on kuitenkin tapahtunut normaalia rivakammin. Pikavauhtia ympärilleen rekrytoimistaan jäsenistä Yli-Jaskari tunsi ainoastaan laulaja Antti Lappalaisen. Kun promonauha oli valmis, osoitti musiikkimaailma välitöntä kiinnostusta nuorta heavylupausta kohtaan. ­ Saamamme tarjoukset eri levy-yhtiöiltä eivät miellyttäneet, joten taustajoukot perustivat yhtyeen taakse Redhouse Finland Music Publishingin, kitaristi kertoo kuitenkaan valottamatta tarkemmin ketä "taustajoukkoilla" tarkoittaa. ­ Kaikki on viimeistään levyn julkaisemisen jälkeen tapahtunut tosi nopeasti, listasijoitus yllätti yhtyeemme täysin. Nimetön debyytti taltioitiin Helsingissä, Sonic Pump Studiolla. Ilmoitus mahdollisuudesta äänittää esikoisalbumi Nino Laurenteen huomassa nosti hymyn yhden jos toisenkin soittoniekan TRACEDAWN NOUSUKIIDOSSA huulille. Päätyivätpä Nino-sedän kehut ihan lehtimainoksiin asti. Aikataulu oli nopea, lähes stressaava. Studio-olosuhteilla on tapana tuoda ihmisistä pintaan ne pimeämmätkin puolet, mutta Tuomaksen mukaan pahimmilta konflikteilta kuitenkin vältyttiin tiukasta aikataulusta huolimatta. ­ Kyllä jätkien luonteet ovat kahdessa vuodessa tulleet tutuiksi. Tulemme tosi hyvin toimeen, hengailemme yhdessä bänditouhujen ulkopuolellakin. Mitä tulee soittamiseen, niin noiden soittajien kanssa kävi kyllä järjetön munkki. Sen verran taitavia ovat. Netin kauttahan nuo löytyivät, toinen kitaristi itse asiassa kyseli pestistä irc-gallerian kautta, Tuomas nauraa. Yli-Jaskari vastaa lähestulkoon yksin Tracedawnin musiikista. ­ Omista lempibändeistähän nuo sävellykset enemmän tai vähemmän kumpuavat. Metalli on Ikäisekseen vallan käsittämättömällä soittotaidolla siunattu Tracedawn osaa myös potkivan kappaleen reseptin. Kerrankin provosoiville mainoslauseille löytyy myös näyttöä. aina ollut tärkein musiikkityyli. Suurimpia idoleitani ovat Strapping Young Lad ja Nightwish, eli näiden yhtyeiden säveltäjät Devin Townsend ja Tuomas Holopainen. Siinäpä se tuli. Mainitut yhtyeet kieltämättä kiteyttävät yhtyeen raskaan runtelevan, mutta progressiivisen mahtipontisen äänimaailman. Vaikka maailmaa dominoivat nuorimiehistöiset triviumit ja bulletformyvalentinet yhtä lailla metalliksi luettanee, on Tracedawn täysin oma lukunsa. Viimeistään vokalisti Lappalaisen murahtaessa mikkiin hurahtaa oluthörppy väärään kurkkuun. ­ Mielestäni suuri kontrasti murinan ja puhtaan laulun välillä on hienon kuuloista. Hauskaa on, että paljon kysellään onko se tosiaan sama tyyppi joka vetää molemmat äänet. Antti vastaa myös sanoituksista yhdessä Henkka Vahtereen kanssa. Tarkemmin en ole noista teksteistä perillä, kun että ainakin muutamissa biiseissä on todellisia asioita takana. Tärkeää on mielestäni että musiikki ja sanoitukset kohtaavat, eli hyvin on onnistuttu tälläkin osa-alueella. Keikkoja on tässä leirissä ehditty soittamaan kourallinen, osa niistä jopa astetta raskaammassa sarjassa. Tulevaisuus näyttää sekin kevyesti ilmaistuna positiiviselta. Kirsikkana kakun päällä möllöttää kiinnitys ensi kesän Sauna Open Airiin. Tuomas Ylä-Jaskari yhtyykin käsitykseeni suhteiden merkityksestä nykypäivän musiikkimaailmassa. Ilman ahkeria taustavoimia tuskin tätäkään kiinnitystä olisi tapahtunut. Neste ei ole kuitenkaan ehtinyt lirahtaa Tracedawnsoittajien kupoliin. Jatkossa vedetään täysillä, oli sijaintina sitten iso festari tai pizzerian nurkka. ­ Paikka mikä paikka, ei mitään väliä. Ei tietenkään karsasteta pienempiäkään mestoja. Pää-asia että keikkoja olisi mahdollisimman paljon. Kyllä minä luulen, että porukan pää kestää, vaikka vauhdilla onkin lähdetty liikenteeseen. Sen verran fiksua porukkaa on bändiin päätynyt. Onneksi. TEKSTI: HENRI EEROLA KUVA: TIMO HONKANEN 35
• KORPIKLAANI REHELLISET PELIMANNIT "Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston" menee Aleksis Kiven piikkiin, mutta se voisi olla yhtä hyvin Korpiklaanin tunnuslause. Tuotteliaat pelimannit palaavat Korven Kuninkaina. itten viime näkemän yhtyeen levy-yhtiö on vaihtunut pienemmästä Napalm Recordsista isoon talliin, Nuclear Blastiin. Vaihdos on vaikuttanut ainakin entistä isompiin kiertueisiin. Tiedossa on muun muassa Pagantour-nimellä kulkeva yhteiskiertue, jossa muut bändit ovat ranskalainen Eluveitie, färsaarelainen Tyr sekä suomalaiskollegat Ensiferum ja Moonsorrow. Lisäksi osaa bändin omista keikoista lämmittelee suomalainen Falchion, jonka kokoonpanosta löytyy Korpiklaanista tuttuja miehiä. ­ Uusi lafka vaikuttaa ainakin siihen, että pääsemme kiertämään laajemmin ja vähän eri paikoissa. Falchionhan on hanuristi Juho Kauppisen kitaravetoinen rankempi bändi, jonka tämän vuoden kesällä tulevan levyn rummuissa soittaa myös rumpalimme Matson, kertoo Korpiklaanin kitaristi-laulaja Jonne Järvelä. Jos Shaman-nimellä tehtyjä kahta albumia ei lasketa, Jonnen isännöimän pelimanniköörin uusin albumi Korven Kuningas on Korpiklaanin viides albumi kuudessa vuodessa. Edellisestä albumista Tervaskannosta ehti kulua vain noin yhdeksän kuukautta. ­ Nyt on tosiaan tehty nopeasti levyjä. Aiemman luomisputken seurauksena aineistoa Korven Kuninkaaseen oli jo edellisen levyn kohdalla paljon valmiina. Nyt on biisivarasto toistaiseksi taas tyhjä, joten seuraavaan levyyn menee S vähän enemmän aikaa, Jonne sanoo. Tahti on ollut tuima, mutta määrä ei ole korvannut missään vaiheessa laatua, päin vastoin. Korpiklaani on levy levyltä löytänyt yhä paremmin tasapainon hilpeän pelimannimusiikin ja tarttuvan rosoisen metallin välillä. Samalla äänimaailma on selkeytynyt entisestään, ja studiolevyjen energia saatu yhä lähemmäksi livetuntumaa. Viimeisellä neljällä levyllä yhtyeen mukana studiossa on ollut Samu Oittinen, joka on Jonnen mukaan Korpiklaanin "hovituottaja". - Hommat ovat hänen kanssaan tuttua kauraa. Kyllähän kehitykseen vaikuttaa myös bändin yhtenäisyys. Jokainen tietää tasan tarkkaan toisen tyylin ja persoonan, mikä on paljon helpompaa biisien teon kannalta. Lopputulos on paljon selkeämpi. Olemme yhtyeenä olleet pitkään yhdessä ja soittaneet paljon keikkoja. Miehistönvaihdoksia ei ole ollut paljon, ja olemme tehneet useita levyjä samalla kokoonpanolla. Sanoituspuolella yhteistyössä Korpiklaanin kanssa on toiminut jo pidempään suomalaiseen kansanperinteeseen perehtyneen Poropetra-folkyhtyeen nokkamies Virva Holtiton. Sanoitukset tuovat musiikin tavoin esille paikoin mytologista, paikoin historiallista ja paikoin puhtaasti lystinpitoon keskittyvää kantasuomalaisuutta ja pelimannihenkeä, joka on bändin ydin. Niin kuin saksalaiset sanovat: "spielmann metal". ­ Sitähän me ollaan. Folk metal on niin laaja yleiskäsite, joka voi tarkoittaa lähes mitä tahansa syntetisaattorimusiikkia ja hyminää. Meillä pelimanni-iloittelu on pääosassa, samoin aidot instrumentit. Keikkojen soitto on meillä se hauskin puoli. Se näkyy. Sitä varten levyjä teemme, että pääsemme soittamaan ihmisille, Jonne kertoo. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Vaikka yhtye vetikin taannoin kotimaan-keikkoja yhdessä virolaisen Metsatöllin kanssa, Korpiklaani on huomattavasti suositumpi ulkomailla. Siitä huolimatta, että noin kolmannes teksteistä on englanniksi ja loput suomeksi. Keski-Euroopan lisäksi keikkakalenterista ovat löytyneet niin Romaniat kuin Portugalitkin. Haastattelua tehdessä Jonne oli puolestaan juuri tullut Espanjasta keikalta. ­ Viikonloppu meni Espanjassa ja pari yötä nukkumatta. Siellä oli jotkut härkätaistelujuhlat, tuli nukuttua joskus kolmelta yöllä. Siinä sitä miestä punnitaan. Keikkatouhuista ei saa näkyä väsymys, eikä alta lipan voi soittaa. Itse olemme saaneet keikkailun suhteen työvoiton. Alkuaikoina keikoilla ei ollut paljon ihmisiä katsomassa, mutta olemme tehneet sitkeästi omaa hommaa ja saaneet yleisöä puolellemme. Emme ole lähteneet kikkailemaan, ja rehellisyys palkitaan, niin kuin vanha viidakon sananlasku kuuluu. TEKSTI: JUSSI LAHTONEN KUVA: LEVY-YHTIÖ 36
• aulajat Maria ja Samuel saapuvat myöhässä haastatteluun. Syyllistä ei tarvitse kauan etsiä. ­ Tämä on Vesa Keskisen syytä. Juttelimme ravintolavaunussa Kanervasta ja Keskinen halusi osallistua keskusteluun. Ennen kuin huomasimme, olimme ajaneet Pasilan ohi ja olimmekin jo keskustassa, solistit nauravat. Että terveisiä vaan Keskiselle. Sillä välin kun Maria hakee janojuomaa tiskiltä, ehtii Samuel perehdyttämään yhtyeen alkuhetkiin. ­ Vuosituhannen vaiheessa tuli olo, että nyt tarttis pistää sellainen bändi pystyyn, ettei tartte turhaan olla siellä täällä projekteja, joista yhdessä soitetaan death-metallia ja toisessa toisenlaista musiikkia. Tähän bändiin sulautimme kaiken yhteen. Jotenkin se on onnistunutkin, Samuel miettii. Poko Rekordsille yhtye pääsi suhteellisen kivuttomasti. ­ Rumpalin veli soittaa Diablossa ja sitä kautta saatiin vihiä, että Pokolla oltaisiin kiinnostuneita. Saman tien lykättiin sinne levyä ja ahdistettiin ne nurkkaan, Samuel kertoo. Ensimmäinen täyspitkä albumi The Essence of Disposal ilmestyi kaksi vuotta sitten. Levyllä käsiteltiin hieman luonnon ja ihmisten vuorovaikutusta. Uusimmalla julkaisulla se on kantava teema. ­ Tuntui, että ensimmäisellä levyllä aiheesta jäi vielä jotain sanomatta, joten palasin sanoituksissa siihen. Eiväthän biisit varsinaisesti luonnon ja ihmisten vuorovaikutuksesta kerro, mutta levy ikään kuin toimii jonkinlaisena näyttämönä. Levy kertoo enemmänkin ihmisen L THE CYAN VELVET PROJECT VOIMAKKAAN LUONNON ÄÄRELLÄ Tamperelainen metalliyhtye The Cyan Velvet Project työsti uuden albuminsa The Towers And the Blizzardin nopeasti. Haastattelu ei kuitenkaan käsittele niinkään levyä kuin Pentti Linkolan älykkyyttä sekä Janina Frostellin upeutta. sisäisestä mielestä ja siitä miltä nyt tuntuu, kun on tultu tähän pisteeseen. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Mihin olemme hukanneet henkisen potentiaalimme?, Samuel kysyy. Yhteen asiaan Samuel osaa varmuudella vastata. ­ Kyllähän luonto meidät pyyhkäisee niin hienosti pois jossain vaiheessa. Haluaisin itse olla täällä näkemässä sen ja nauramassa kaikille ihmisille, jotka yrittävät hädissään juosta karkuun. Näinhän sen pitikin mennä, mies maalailee. Sitten keskustelu lähteekin aivan raiteiltaan. ­ Kaikki semmoset vaihtoehdot, miten tämän homman saisi oikeasti kasaan ja ihmisen sellaiseksi, että kulutus laskisi niin pieneksi ja ihmisten määrä vähenisi, että pys- tyttäs elää tässä maailmassa sopusoinnussa muiden elämänmuotojen kanssa, vaatii niin radikaaleja toimenpiteitä, ettei niihin yksinkertaisesti pystytä. Ja vaikka mä tästä saarnaan, en silti missään nimessä haluaisi niiden asioiden toteutuvan, Samuel puhuu. Sitten siirrytäänkin Linkolaan. Herraa voi kuulla levyn raidalla Bad Habits. Bändi oli kuullut Ylen vanhaa nauhaa netissä ja halusi saada pätkän levylle. ­ Soitin ensin kirjakustantamoon, jotta saisin tietää, miten miehen saa kiinni. Varmaan joku pari viikkoa siinä meni, kun hän oli aina kalastamassa. Kun hän vihdoin soitti takaisin, minua jännitti hirveästi. Pentti antoi kuitenkin mielellään luvan haastattelupätkään, Maria kertoo. Että terveisiä vaan Linkolalle. Ylenpalttisesta kulutuksesta puhutaan lopulta tuopillisen ajan. Välillä palataan hetkeksi levyyn, mutta vain hetkeksi. Keskustelu poukkoilee kenkien ja elektroniikan ostosta kierrätyksen kautta sukupuuttoon ja ydinpommeista aina Idolsiin asti. Kohta Samuel keksii Janinan. ­ Onko toi nainen tossa lehden kannessa Janina Frostell? Ai ei? No, mutta se on kyllä hyvännäköinen nainen, oikeesti, mies sanoo silmät loistaen. ­ Janina, Tampereella odottaa langanlaiha narkkaritransu, solisti jatkaa. ­ Lämmöllä ajattelee. Eli kaikki muutkin naiset, jotka muistuttavat Janinaa voivat lähestyä silloin, kun Samuel on viiden promillen kännissä, Maria nauraa. Että terveisiä vaan Janinalle. TEKSTI: MARIKA HONKATUKIA KUVA: PEKKA NURMI RANDOM EYES UUTEEN SOUNDIIN Viisi vuotta sitten debyyttilevynsä Eyes Ablaze julkaissut keskisuomalainen Random Eyes ei ole viettänyt hiljaiseloa, vaikka kakkosalbumi julkaistaankin vasta nyt. lunssainen ääni luurin toisessa päässä kertoo, että orkesterin kokoonpano on vuosien saatossa vaihdellut paljon. ­ Viimeiset pari vuotta on monta ihmistä kokeillut soittaa tässä bändissä, mutta nyt vasta homma tuntuu hitsautuneen yhteen. Erilaisia näkemyksiä on ollut, mutta nykyisessä ryhmässä kaikki ovat yhtä mieltä asioista. Luontevasti tämä on kumminkin mennyt. Vaikka soittajia on vaihtunut, on tullut samalla uusia tuulia. Musiikkimme on muuttunut suoraviivaisempaan suuntaan. Siihen on vaikuttanut muun muassa Göteborg-soundi, johon olemme tykästyneet, kertoo bändin kitaristi Heikki Paananen. Ensilevynsä vuonna 2003 julkaissut Random Eyes oli tuolloin luokiteltavissa goottimetalliksi. Uutta levyä pyöritellessä onkin saanut huomata, että vanhasta tyylistä ei ole jäljellä kuin rippeet, jos edes niitäkään. ­ Biisintekijöitä bändissä kyllä riittää, mutta laulajamme Christian Palinilla on ehkä suurin vastuu kappaleistamme. Laulut syntyvät useimmiten niin, että jollakin on originaali-idea, johon Chiristian sitten tekee laulumelodiat. Jokaisella meistä on omat vahvat näkemyksensä, jotka tulevat treenikämpällä esiin. ­ Jokainen tietää nyt oman roolinsa yhtyeessä. Olemme saaneet oikein hyviä kommentteja nykytouhustamme ja kyllä se tukka tästä lähtee taas heilumaan. Vaikka bändin musiikki onkin muuttunut sitten alkuaikojen, ei kenenkään tarvitse pelätä uutta soundiamme. Meininkiä ja asennetta löytyy nyt ihan uudella tavalla. Bändin tavaramerkkinä on vahvat melodiat, kuvailee kitaristi bändinsä nykyistä linjaa. Vaikka Heikki Paananen ei ollutkaan mukana bändin alkutaipaleella, haluaa hän useaan otteeseen tuoda esille, että nyt bändillä on toinen ääni kellossa. ­ Uuden Invisible-albumin tekeminen oli pitkä prosessi. Soundeista jokainen voi kuulla, että niitä on hiottu. Aika ei mennyt hukkaan. Esikoislevyllämme linja oli ihan toisenlainen kuin nyt. Se oli goottia, jossa oli kaksi laula- F jaakin. Uusi linjamme on yhden laulun tekniikkaa vahvalla metallisella otteella, mutta mukana on myös pehmeitä linjoja. Olemme nyt viemässä tätä hommaa ylemmälle tasolle. Levy-yhtiömme panostaa tähän kunnolla. Musiikkivideomme leikkausvaihe on parhaillaan menossa ja sinkkukin näkyi Suomen virallisella listalla, mies kertoo innoissaan. Single Living for Tomorrow on jo saanut vastakaikua Keski-Euroopassa, jonne levy-yhtiö aikookin satsata jatkossakin. Vaikka yleensä bändejä on helppo lokeroida, ei Paananen pahemmin halua kaivella Random Eyesin mieleen tuovia yhtyeitä esille. Mies kiertelee aihetta kuin kissa kuumaa puuroa. ­ Vertailuja voi toki tehdä, mutta Christian on laulajana niin vahva, että siitä saadaan se Random Eyes -soundi. Arvostelu jää sitten kuulijan korvaan. Olemme yhdistelmä hard rockia, metallia ja pehmeämpää otetta, hän analysoi. Hänen ja Palinin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat basisti Voitto Rintala, rumpali Markus Niemispelto ja kitaristi Olli Tanttu. Biossa mainittujen lempibändien lista on kirjava kattaus raskaampaa rokkia. Muun muassa In Flames, Dream Theater, Meshuggah ja Whitesnake ovat kantaneet lusikkansa Random Eyesin soppaan. ­ Tällä hetkellä konseptiamme viritellään kasaan. Keikkarintamalla on siksi ollut hiljaista. Levyn synnytyksen jälkeen alkaa kyllä tapahtua ja paukkua. Invisible on ollut yksi etappi, jonka jälkeen on tarkoitus kiertää ja heiluttaa tukkaa. Haastattelupäivän polttava puheenaihe on ollut Suomen ulkoministerin saamat potkut. Tieto on luonnollisesti levinnyt Random Eyes -leiriinkin asti. ­ Kai sen miehen pitäisi tietää mitä alkaa kirjoittamaan. Suomessa on kyllä naurettava tapa imitoida ulkomaista mediaa, ja tässäkin asiassa on tehty kärpäsestä härkänen. No, Ike on Ike, Paananen tuumaa. TEKSTI: KIMMO JARAMO KUVA: RANDOM EYES 37
• elsinkiläisyhtyeen kitaristikappalenikkari Mikko Salovaaran äänestä paistaa tyytyväisyys. Miestä haastatellessa Kiukaan tuore The New Dark Age -pitkäsoitto debytoi virallisen listan sijalla kymmenen. Tämä on yksitoista tasannetta paremmin kuin edeltäjänsä tapauksessa. Uusi albumi esittelee entistä haastavamman ja itsevarmemman yhtyeen. Nyt ei siis puhuta vaikeasta kolmannesta levystä. Kyseinen riippakivi kohdattiin jo vajaa pari vuotta sitten kakkospitkä Reformationin kanssa. ­ Vaikkei se huono levy missään tapauksessa ole, niin nopeastihan se tuli tehtyä. Kiireen aiheuttamat kompromissit jättivät lopputulokseen rakenteellisia juttuja, joita olisi pitänyt miettiä pidempään. Olisihan sitä voinut siirrellä palasia eri paikkoihin ja kiinnittää enemmän huomiota esimerkiksi laulujen sävellajeihin. Nimenomaan hienosäätöön. Kuitenkin kaikkeen mitä tapahtui rec-napin painalluksen jälkeen, olen tyytyväinen. Salovaara painottaa olevansa edellisistäkin levyistä ylpeä. Keikkatilanteisiin on jopa siunaantunut muutamia täsmähittejä, "Kiukaan Trooppereita", joita ilman ei performanssia sovi rykäistä. Tämä huomattiin myös parilla vierailulla Brittein Saarille. ­ Ei porukan vastaanotto Bloodstockissa kauhean epäselväksi jäänyt, kun eturivi lauloi kappaleiden sanat ulkoa. Oli mahtavaa huomata ihmisten tulleen katsomaan nimenomaan meitä. Toinen reissu, vastikään suoritettu vierailu samaan maahan antoi myös uskoa tulevaan. Kysymyshän oli Spinefarm UK:n toimiston avajais- H KIUAS "METALLIA SEN OLLA PITÄÄ!" Suomimetallin väriläiskä ei kosiskele Nightwish-faneja, vaikka kolmannelta albumilta naislaulua löytyykin. iltamista. Aikovat julkaista siellä uudestaan muun muassa meidän bändin aikaisemmat levyt. Jos on Kiukaan musiikki herättänyt omaperäisyydellään huomiota, ei miehistönsä visuaalinen ilme juuri kakkoseksi jää. Debyytin ja kakkoslevyn kannet muistuttivat sangen Hammerfall-tyyppisesti asetteluiltaan toisiaan. Nyt kuitenkin päädyttiin kauttaaltaan erilaiseen ratkaisuun. ­ Parempaa mäihää ei olisi kansien suhteen voinut käydä. Kun ensin otimme yhteyttä taiteilija Niklas Sundiniin, ei miehellä ollut aikaa. Mutta kun hän kuuli ideani puupiirros-tyyppisestä jutusta, olivatkin kaikki menot yhtä äkkiä peruuntuneet, Salovaara naurahtaa. ­ Paljastui, että hänkin on aina digannut kyseisellä menetelmällä toteutetuista kuvista. Kannen aihe-alue ei suoranaisesti peilaa albumin uskonto- ja ihmiskuntakriittistä sisältöä, mutta on siellä sitäkin modernin ja keskiaikaisen maiseman yhdistyessä. Mutta nuo ratsumiehet taivaalla on enemmänkin...siisti juttu! Hehkutuksen ohessa on myös ehditty jakamaan saunojille sapiskaa liiasta vaikutteiden sekoittelusta. Vaikka Kiuas onkin monien mausteiden soppakattila, julistaa kitarasankari yhden vivahteen täysin yli muiden. ­ Raskautta pitää aina löytyä. Metallia sen olla pitää. Joku joskus sanoi, että hyvä kappale toimii vaikka sen soittaisi akustisesti. Mielestäni olennainen osa me- tallibiisiä on, että se nimenomaan ei toimi akustisella kitaralla, Salovaara painottaa. ­ Jos puhutaan melodisesta tai power metalista, johon meidätkin monesti niputetaan, niin suurimmalta osalta yhtyeistä puuttuu soundista rehellinen metallisuus. Toinen olennainen tekijä on metallissa vaikeasti saavutettava dynamiikka. On vaikeaa säilyttää iskevyys melodisuuden kärsimättä. Moni ei tulekaan ajatelleeksi, että ne morkkaamansa liiat vaikutteet pitävät meidän tapauksessa homman mielenkiintoisena. Ettei musiikki olisi pelkkää pötköä. Naislaulu hevimusiikissa on tätä nykyä pikemminkin sääntö kuin p poikkeus. Myös Kiu on liittynyt Kiuas " "trenditietoiseen" jo joukkoon. After T -kappale The Storm -kappaleella laulaa vok r kalisti Ilja Jalkasen rinnalla miehen s sisko Anna-Maija. Tässäkään tap kuite pauksessa ei kuitenkaan tyydytty turvallisimpaan ratk turvallisimpaan ratkaisuun. hen ­ Minulle henkilökohtaisesti naislaulu oli yhtä e epävarma siirto säve kuin kyseisen sävellyksen päätyl minen ylipäätään levylle asti. Mihinkään hevimpään biisiin en ole hevimpää kaavaillutkaa ikinä kaavaillutkaan naislaulua. t Nightwish-faneja tässä ei siis olla kosiskelemassa. Olennaista on, että kyseinen kappale suunniteltiin alunperinkin akustiseksi, kitaristi puolustautuu. ­ Lähestymistapahan on muutenkin normaalista kuviosta poikkeava, sisarusten laulaessa koko kappaleen mitan melkeinpä päällekkäin. Jopa niin konkreettisesti, että ensimmäiset sanat kuulostavat äänien sekoittuessa androgyyniltä laulajalta. TEKSTI: HENRI EEROLA KUVA: JARKKO TIITINEN 38
• ­ Kiertue on itse asiassa Sue-lehden Jukka Taskisen ansiota! Meidän toinen keikkamme oli Turussa vuonna 2001. Stagemestari Taskinen sanoi keikan jälkeen, että menkää Saksaan keikalle, tällainen tyyppi järjestää niitä. Seitsemän vuotta myöhemmin mentiin. Vähän aikaa siis katseltiin, että varmaan ihan turvallinen jätkä, eiköhän uskalleta mennä, yhtyeen kitaristi Harri Pikka nauraa. ­ Me ollaan niin skeptisiä äijiä, että varauduttiin pahimpaan ja mietittiin, että tullaankohan takaisin ollenkaan. Oli kuitenkin tosi hyvät keikat ja puitteet sekä tietenkin ihmisiä, jotka näyttivät pitävän musiikista. Niin hyvä reissu, että varmasti mennään uudestaan. Tuon taannoisen Turun keikan aikoihin koneet olivat vielä oleellisesti mukana Total Devastationin death metalissa. Sittemmin tempo on laskenut ja musiikkiin on tullut svengiä. Uutta levyä mainostetaan stoner death metaliksi, ja koneiden osuus on tippunut huomattavasti. ­ Jotain pientä on vielä mukana. Aika luonnollisesti ne ovat kuitenkin jääneet pois, kun kukaan ei ole himoissaan niitä väännellyt. Ei niitä väkisin tarvitse mukana pitää. Aika hyvin levyn saa täyteen perussoittimillakin. Biisitkin on hieman eri tyyliin tehty, eikä koneille jäänyt juurikaan tilaa. Yhtyeen kotisivuilla edellisestä Wreck-levystä puhutaan Total Devastationin Master of Puppetsina (Metallica) ja Wolverine Bluesina (Entombed). Mikä uutukainen mahtaa olla? ­ Mikäköhän tää olis... Laitettiin TOTAL DEVASTATION KYMMENEN VUOTTA HÄVITYSTÄ 10-vuotispäiviään viettävän metallijyrä Total Devastationin vuosi on alkanut hyvin. Neljäs levy Honour the Disorder ilmestyy huhtikuussa ja takana on ensimmäinen ulkomaankiertue. aika mairittelevat vertailukohdat, suosikkibändien kolmannet levyt. Oliko Carcassin neljäs Heartwork? Jos oli, niin tämä voisi sitten olla se. Tai jos Entombedia seurataan, niin tämä on sitten meidän To Ride, Shoot Straight And Speak the Truth. Entombed tuleekin uudesta levystä etäisesti mieleen. ­ Yhdestä biisistä tulee varmaan aika paljonkin. Shuffle-komppi örinälauluilla on Entombedin aluetta. Me kaikki tykätää Entombedin soundimaailmasta, joten miksei itsekin yritettäisi kuulostaa hieman samalta. Ei kuitenkaan kopioiden. Tähänastiset julkaisut ovat päätyneet maailmalle Firebox Recordsin avittamana, mutta Honour the Disorder ilmestyy yhtyeen oman Stabbing Recordsin kautta. Jakelun hoitaa Playground Music. ­ Puolet Total Devastationin äijistä soittaa myös Kaihorossa, jonka levyn Playground julkaisi. Sitä kautta saatiin kontakti sinne päin. Fireboxin aikana edelliset le- vyt lähtivät pienessä mittakaavassa heti ulkomaillekin, mutta nyt levy ilmestyy aluksi ainoastaan Suomessa. Meidän omasta panoksesta riippunee, että saadaanko se lisensoitua jonnekin. Stabbing Recordsin tarkoitus on täytetty, kun oma albumi on saatu pihalle. Jos asiat sujuvat hyvin, samalla taktiikalla saatetaan julkaista tuleviakin levyjä. Itse julkaiseminen antaa vapautta tehdä asiat kuten haluaa, mutta samalla taloudelliset realiteetit muistuttavat olemassaolostaan. Kaksi edellistä levyään Total Devastation nauhoitti Sound Supreme -studiolla, mutta nyt käytettiin hyväksi kouvolalaisen Manu Audion palveluja. Syytkin ovat selvät. ­ Eihän meillä ole rahaa isoihin studioihin. Levy tehtiin huokeammin, mutta ei missään nimessä huonommassa paikassa. Lisäksi olimme mukana miksaamisessa, joten ehkä siitä tuli enemmän itsemme näköinen levy. Ehkäpä päädyttiin ratkaisuihin, joita ammattilaiset eivät tekisi. Meidän korvaamme ne miellyttävät ja kirskahtavat oikein mukavasti, mutta kenties ammattilaiset olisivat yön pimeydessä muuttaneet asiat ennalleen. Mitä Total Devastation aikoo tulevaisuudessa puuhata? ­ Järkeväähän se olisi enemmän ulkomailla keikkailla. Joka levyn jälkeen ollaan Suomen keikkapaikkoja käyty läpi, eikä se siitä miksikään muutu ellei ala muuallakin käymään. Tämä ei kuitenkaan radioiden kautta mihinkään leviä. Nyt kun on tulppa aukaistu ulkomaille, niin jatkossa on helpompaa lähteä uudestaan. TEKSTI: JP JOKINEN KUVA: TOTAL DEVASTATION 39
• ARVIOT MARTRIDEN ­ The Unsettling Darkness (Candlelight) Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton 8 Mikä mahtaa olla musiikin ja maantieteellisten olojen suhde? Tuore tuulen tuivertama viisikko puskee debyyttipitkällään kylmää, sinfonista ja moniulotteista mustanpuhuvaa metallia tarkasti alan parhaiden oppi-isien kuten Dimmun ja Emperorin jalanjälkiä tallaten. Kerrotaan vielä, että tekijät ovat kotoisin harvaan asutusta, pinta-alaltaan suuresta paikasta, jossa nautitaan kunnon talvesta ja hiihtämisestä. Vielä kun lisätään, että paikassa on maanviljely yhä tärkeä elinkeino, ei kyse voi olla muusta kuin ­ USA:n Montanasta! Todellakin harvinaisen skandinaaviselta kuulostavaa raskasmetallia tehdään tunteella ja ammattitaidolla myös ison veden takana. Kaikkien inhotrendikkäinen cross-overmetallibändien jälkeen Martriden on todella virkistävä tuulahdus uudelta mantereelta. Bändin jäsenistö on iältään nuorta ja ilmoittamiensa intohimojen joukkoon mahtuu Hyvän Musiikin lisäksi korkeakulttuuria, mm. lempikirjallisuuslistalta nuorukaisilta löytyy Hemingwaytä, Dostojevskiä Harry Pottereita unohtamatta! Älykköbläkkäreitä! Tosiasiassa musiikki todistaa niin väkevästi puolestaan, ettei turhalle ulkomusiikillisilla seikoilla uhoamiselle ja luolamiesmentaliteetille ole pienintäkään tarvetta, ja hyvä niin. Selkeää kliimaksia ei kymmenen viipaleen joukosta oikein hakemallakaan löydä. Eipä kyllä tarvitse pelätä pohjakosketuksiakaan, mutta todellisen läpimurtohitin absenssi silpaisee loppuarvosanasta yhden pykälän. OSKARI LEHTINEN VENOMOUS CONCEPT ­ Poisoned Apple (Century Media) 8 Kun monissa kitkerissä liemissä keitetyt äärimetalliveteraanit heittävät hc-punkvaihteen silmään, on kyyti röykkyistä ja jousituksen perusteellinen selkäsauna tosiasia. Venomous Conceptin jäsenet ovat lunastaneet kiiltävät kannuksensa ja paikkansa historiankirjoissa monissa ikimuistoisissa orkestereissa, joista nimeltä mainittakoon sellaiset kuin Napalm Death, Nuclear Assault ja Brutal Truth. Tunnelmallisena erona tässä VC:n kakkoslevyn ulosannissa ko. veikkojen varsinaisiin leipälajeihin on rentous ja hyväntuulisuus, mikä ei silti todellakaan tarkoita mitään tissiposkeilua, ei! 17 biisin keskimitta on tasan kaksi minuuttia ja meininki vaihtelee Every Mothers Sonin totaalirähinästä Check Outin melodisempaan ja hienostuneempaan mäiskeeseen. Muutenkin on sävellystyöhön panostettu sen verran, että tämän levyn tahtiin umpitunnelissa pogoillessa menisi moni nuottiviivastoon harkitusti sijoitettu varrellinen pallukka harakoille. Kerta-annoksena koko levyllinen alkaa turruttaa. Puolenkymmentä keskinkertaista siivua olisi voinut perata pois ja tiivistää paketin wolframinkovaksi voimannäytteeksi. Mutta riittää se tämäkin kertomaan kaikelle kansalle, että vanhan liiton hc-punk ei ole kuollut, vaan huohottaa, repii ja potkii varsin vahvasti! OSKARI LEHTINEN CHILDREN OF BODOM ­ Blooddrunk (Spinefarm) 8 NOSDRAMA ­ Burning Black (Omakustanne) 7 Tamperelaispoppoon toisella omakustannelevyllä sekoitellaan metalliseen rokkiin niin gootti- kuin proge-elementtejä vaihtelevalla menestyksellä. Heti alussa virittyy Ooksä jo kuollut, tivasi Alexi Laiho kolmisen vuotta sitten, mutta mikäs pahan tappaisi. Are You Dead Yetin seuraaja Blooddrunk lienee monen kohdalla vuoden odotetuimpia albumeita. Levyltä irroitettu sinkkukin teki sen, minkä Bodomin jokainen sinkku on tehnyt, eli kipaisi sinkkulistan ykköseksi muitta mutkitta. Vaikka pahat kielet ovat syyttäneet Children of Bodomia levyjen turhasta samankaltaisuudesta, näillä väitteillä on tarkemmin tarkasteltuna hyvin vähän katetta. Peruslinjat kuten nopea, tekninen ja taiturimainen tykitys sekä Laihon jaujau-vokalisointi ovatkin ennallaan, mutta jos ensilevy Something Wildin (1997) heittäisi oikeasti vertailuun uutukaisen kanssa, erot tulisivat selväksi kovakorvaisimmallekin. Bodom on kehittänyt kuin varkain entistäkin särmikkäämmän ja rosoisemman kuuloisen ilmiasun, jota ei voi perustellusti kutsua "speed metaliksi ärinävokaalein", kuten jossain on mainittu. Laiho on maininnut, että Bodomin levyissä on aina ollut jonkin verran punk-henkisiä elementtejä ja asennetta. Väite pitänee paikkansa, mutta esimerkiksi Hate Crew Deathrollia paransi sen kolkko, liki industrial-tyylinen äänimaailma ja Janne Wirmanin karummaksi muuttuneet kosketinsoittimet. Blooddrunk on puolestaan raain ja raskain Bodom-albumi mitä tähän mennessä on Bodom-järven rannoilta tullut. Pirulauta, tämähän on silkkaa thrashia! Hellhounds on My Trail sekä LoBodomy räimivät kuin Colt-revolverit villin lännen katutaisteluissa, ja paikoin CoB käväisee raaemmankin death metalinkin territorioissa. Jämäkkä, vajaan 37 minuutin kesto ei turhia tissuttele tai pitkitä esileikkiä, vaan bodomisoijien terät heilahtavat suoraan keskelle yöllisiä telttoja. JUSSI LAHTONEN 40
• domin n Of Bo dren skaltaisi . il ele vy Ch kellä u le tek di mihin un paras ä het ttää, utta täll yhtyeen rvali, So näy aika ittuu, m eessä on Ville So la Vain sijo ä kys aras ol fiassa ttää, ett in on p onhan se. gra ddrunk as. Ja disko nkin väi ferno r tä Bloo ite eni, et llei jopa pa Lehtonen, In ku seks vä, e it skari Höpisen lvetin hy Marko-O allin he dy välim ä ei löy vin hallussa. . Levylt septi hy e mieli n aa löydy sanottav iin ilmaisun ko in jälkeen teke hoitaa. pahaa s v i pitääkin isen bii ä on tii nkista e et Blooddru ta, ja yhtyeell ästyä, ja viime Näin se homma en, Imperiumi.n pitk rran. palei artin kap man ke i ehdi Niko ka ia, Levyyn e aa playta uudem ikkoja koht ain p ei erotu he kuuntelulla. ta joka isin joukos Yhdeksän bi suosikkeja ilmaantuu Mäntysaari, Rumba a Jussi ja uusi DIGIPAKIN BONUS-DVD:llä · verinen 5.1-miksaus · BloOdDrunk-video + videon making of WWW:COBHC:COM www.spinefarm.fi spinefarm@spinefarm.fi 45
• EL PERRO DEL MAR ­ From the Valley to the Stars (Licking Fingers) José Gonzalésin, Jens Lekmanin, Jenny Wilsonin ja TV on the Radion kanssa keikkaillut ruotsalaiskomeetta Sarah Assbring aka El Perro Del Mar käyttää ymmärrettävistä syistä taiteilijanimeä. Musiikkia kun tuntuu tekevän Feistin kokematon pikkusisko. Herttainen, mutta hieman tylsä. Toki tämä indiepoikien etumuksen kostuttaja tietää varmasti kuinka hartaissa tunnelmissa levyä indiekodeissa kuunnellaan. Soitinvalinnat ovat perinteisiä indielle. Analoginen LoFi puskee mukavasti lämpöä. Artisti on jätetty hennosti hieman taustalle ja rumpalilla on niin letkeä meininki, ettei tukkaa ole varmasti sipaistu pois silmiltä. Levystä olisi kuitenkin saanut paljon henkilökohtaisemman kokemuksen, jos El Perro Del Mar tulisi iholle eikä rallattelisi ujosti. From the Valley to the Stars on keveä kuin kesäinen tuulahdus ja pehmeä kuin nukka vauvan takapuolessa. Pelkistetyt kappaleet yksinkertaisilla sovituksilla toimivat. Ja löytyy levyltä svengiäkin. Glory to the World, Somebody´s Baby ja sinkkubiisi How Did We Forget ovat täynnä letkeää viime vuosisadan keskivaiheen svengiä. Mukava platta maailman pahuutta vastaan. PIRITA TIUSANEN 8 SININEN SINFONIA ­ Ensin (Artlab) YUP:n pitäessä luovaa taukoa voi vaikka kuunnella helsinkiläistä Sinistä Sinfoniaa ­ jos siis kaipaa kalpeaa kopiota suosikkiyhtyeestään. Mitään omaa Sininen Sinfonia ei nimittäin onnistu musiikkimaailman kartalle tuomaan. Kun Aamiaispöydässä kajahti soimaan, oli pakko tarkistaa levynkannesta, että tuli varmasti laitettua oikea kiekko soimaan. Bändi hukkaa mahdollisen hittipotentiaalinsa sillä, ettei se osaa kuulostaa itseltään, ikävä kyllä. YUP:n lisäksi ilmeisiksi esikuviksi voisi luetella monta muutakin suomirokin suurta nimeä: Ismo Alanko, Don Huonot, Zen Café... Musiikillisesti ollaan varsin hyvillä jäljillä, ja sanoituksissa on äkkivääriä käänteitä, joita harvemmin poplyriikassa kuulee. Esimerkiksi Uni & todellisuus on hyvinkin tarttuva ralli, jota huomaa hokevansa mukana tahtomattaankin, eikä se jää ainoaksi. Sitäkin suuremmalla syyllä omaperäisyyden puute harmittaa, sillä jotenkin haluaisin uskoa, että tässä bändissä voisi olla jotain ­ jos se vain kuulostaisi Siniseltä Sinfonialta. Muuten saattaa kunnia ja kiitos mennä epähuomiossa väärään osoitteeseen. MARJUT MUTANEN 6 SOUL TATTOO ­ Malaga (Playground Music) Liki hajoamisen partaalla käynyt countrypunk-orkesteri Soul Tattoo on tehnyt aika helvetin hyvän levyn. Huonoja eivät ole olleet ne kaksi aikaisempaakaan, mutta nyt Soul Tattoo on uuden basistinsa myötä siirtynyt uusille, melodisemmille urille menettämättä silti sille ominaista soundia, joka syntyy pitkälti Jussi Sydänmäen äänestä ja Samuli Laihon velhomaisesta kitaroinnista. Mielenkiintoista on se, kuinka melkoisen aggressiivisesta otteestaan tunnettu bändi herkistyy tässä mittakaavassa ja onnistuu silti kuulostamaan ihan yhtä hyvältä kuin aikaisemminkin ­ ellei jopa paremmalta. Katu-uskottavuus ei ole kärsinyt popimmasta otteesta tippaakaan, eikä melodisuuden nimissä tingitä mistään. Malagalla kitara ei ole lyömäsoitin, vaan tunteiden tulkki, jonka edessä Sydänmäen tuttu, tällä kertaa jopa lempeän kuuloinen vokalisointi pää- 9 see oikeuksiinsa. Välillä Soul Tattoo kuulostaa hämmästyttävästi naapurimaan popkatras Atomic Swingiltä (Highlight), välillä Billy Idolilta ­ ja välillä Hearthillilta, kuinkas muuten. Mutta sitä ei todellakaan lasketa miinukseksi. Levyn aloittava, digitaalisena singlenäkin julkaistu Feather Girl on Soul Tattoota sieltä popeimmasta päästä, kerrassaan valloittava rakkauslaulu, jonka mukana ei voi olla hyräilemättä. La Luna Park puolestaan vie kuulijan toiseen ääripäähän kauniilla a-osallaan ja pelottavalla jyräkertosäkeellään. Sydänmäen äänijänteitä koetteleva Burning Edgar on kenties lähimpänä aikaisempien Soul Tattoo -levyjen soundia, mutta ei kuitenkaan mikään Scarecrow Jimmy. Levyn loppupuolella ote hiukan kirpoaa, mutta se ei arvosanaa kiitettävästä alenna. MARJUT MUTANEN ANAL THUNDER ­ 4 AM Illusion (Full House Records) Anal Thunder liittyy omiin muistoihini siitä taianomaisesta aamuneljän harhaluulosta, että itse on nätti ja älykäs ja se toinen komea ja menestyksekäs. Tällaista sattui usein AT:n keikkojen jälkimainingeissa Lappeenrannan raiteilla. Arvannette, että Anal Thunder ei ole keksimässä itseään uudelleen. Alkoholi ja jääkiekko, itseironia ja letkeä laulelmapunk ovat vieläkin asian ydin. Se, mikä ajan mittaan on menetetty sekoilun määrässä, otetaan takaisin kappaleilla, jotka ovat oikeasti kappaleita eri osineen. Samanlaista täysosuma-singalongia kuin edellisen levyn Lifelong Hangover ei uutukaiselta löydy, mutta mu- 7 kavaa on meno tälläkin kertaa. Freakshow on räkäinen ja perinteinen melodisempi punk-ralli, jossa on kertosäe, jota voin hyvinkin kuvitella hoilaavani seuraavalla keikalla. Ja mieluusti soisin, että Antero Mertarannan selostuksella höystetty Stockholm -95 korvaisi sen iänikuisen kappaleen sisään liukuvasta esineestä. Jos täytyy motkottaa, voisin napista aavistuksen liian tunkkaisesta soundista. Kitarat voisivat soida kirkkaammin ja laulu helistä puhtaammin, mutta sehän olisi sama kuin joisi Magyaria ja odottaisi maistavansa jotain, mitä sivistyneessä maailmassa kutsutaan oikeaksi viiniksi. LOTTA HEIKKERI AUTECHRE ­ Quaristice (Warp Records) 8 Jos Radiohead haahuili Kid A:lla ja Amnesiacilla Autechren kaavoittamilla tienoilla, seuraa Autechre nyt Radioheadia julkaisuteknisesti. Quaristice julkaistiin oikeassa varsinaisessa formaatissaan jo tammikuussa, äänenlaadultaan cd:n tasoisina flac-tiedostoina, biisikohtaisilla kuvatiedostoilla kuvitettuna. Julkaisu äänilevyllä on duon Sean Boothin mukaan vain kädenojennus niille, jotka jostain syystä haluavat jotain materiaalista. Aiempiin levyihin verrattuna Quaristicen kappaleet ovat lyhyempiä ja niitä on enemmän, 20. Muutaman minuutin pituisen kappaleen aikana ei tunnelmia ehdi kuljettaa kovin pitkälle lähtöpisteestä. Useimmiten kyse onkin aika pienistä äänimaailmoista, jonkin yksittäisen rytmin tai riffin kokeilusta, jonka päälle ripotellaan sävelten tapailua ja suhinoita, napsahduksia, rutinoita ja muita efektejä. Alkupuolella levyn biitit ovat voittopuolisesti hektisiä ja kuhisevia äänikekoja, toisella puoliskolla taas enemmän hillittyjä ja muun äänen tukemia. Sävellyksiä sanan perinteisessä mielessä levyllä ei juuri ole, kyse on enemmän rytmeistä, äänistä ja niiden käsittelystä, tehdyistä kokeiluista. Autechren musiikki on harvoin itsessään tarttuvaa, mutta se antaa kuitenkin kuulijalle tilaisuuksia napata kiinni jostakin. Kuuntelemalla kiinnekohtia 47
• 55
• Fullsteam Records esittää: Magic Recoveries (CD/LP/Download) Uusi albumi 7.5.2008 12.05. Tampere, Klubi | 13.05. Turku, Klubi | 14.05. Jyvaskylä, Lutakko (ei ikärajaa) | 15.05. Joensuu, Karjalantalo 16.05. Mikkeli, Vaakuna | 17.05. Kuopio, Henry´s Pub | 18.05. Helsinki, Nosturi (ei ikärajaa) | 21.05. Helsinki, Tavastia 22.05. Pori, Bar Kino | 23.05. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (ei ikärajaa) | 24.05. Rovaniemi, Tivoli | 25.05. Oulu, 45 Special www.discoensemble.com www.myspace.com/discoensemble Disco Ensemble: Video Vortex (DVD) Kesto yli 4 tuntia! Kaupoissa 9.4.2008 Mattip: Save the King (CD/10"/Download) Ceebrolisticsista tutun Mattip:n soololevy kaupoissa 9.4.2008 Medeia: s/t (CDEP/Download) Uusi ep kaupoissa 23.4.2008 Ismo Alanko Teholla: Blanco Spirituals (CD/LP/Download) Ismo Alanko elämänsä vedossa, levy kaupoissa nyt 56 w w w.fu llste am re co rds .c om