• suburban tribemintzkowavantasia radiopuhelimetj.karjalainen olavi uusivirtathe winyls burzum jason & the scorchersthe national barren earthbullet for my valentine exoduskivimetsän druidiend of you NRO. 4 · (HUHTIKUU) · 2010 · (#141) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANNEN KUVA NANA SIMELIUS STALINGRAD COWGIRLS
• SOUNDI HS 9/10 SUE KEHUTTU UUSI ALBUMI SAATAVILLA NYT CD & DOWNLOAD WWW.UNIVERSALMUSIC.FI | WWW.OLAVIUUSIVIRTA.COM SUE » 2 « NRO. 3
• KAHDEN PÄIVÄN FESTARILIPPUJEN ENNAKKOMYYNTI ON KÄYNNISSÄ Katso ennakkomyyntipisteet ja lisäinfot osoitteesta www.ilosaarirock.fi MYÖS SULO-KLUBIN LIPUT MYYNNISSÄ SUE » 3 « NRO. 3 w w w. g r a f e x . f i
• Biffy Clyro Bloc Partyn laulaja Kele Okereke julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa. The Boxer -niminen levy ilmestyy 23.6. Turun taideakatemia tekee dokumentin Turun alakulttuuriklubi TVO:sta. Dokumenttityöryhmä etsii TVO:lla vuosien varrella kuvattua video- ja kuvamateriaalia. Materiaalit saa takaisin, kunhan liittää mukaan yhteystietonsa. Materiaalia otetaan vastaan toukokuun loppuun asti osoitteissa Ville Yli-Knuutila, Kurjenkaivonkenttä 4 B 7, 20520 Turku tai tvodokumentti@gmail.com. Malcolm McLaren kuoli syöpään huhtikuun 8. päivänä. Sex Pistolsin managerina, muusikkona ja punkmuodin Englannin-lanseeraajana tunnettu McLaren oli 64-vuotias. Gang of Four rahoittaa tulevan levynsä teon erikoiskeinoin. Bändi kauppaa kannattajilleen erilaisia oheistuotteita, livetaltiointeja, haastattelumahdollisuuksia ja jopa verta. Muse esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa ulkoilmakonsertissa maanantaina 19. heinäkuuta. Kyseessä on Musen kaikkien aikojen isoin keikka Suomessa: lippuja tuli myyntiin 21 000 kappaletta. Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla järjestetään kansainväliset Levymessut lauantaina 24.4. Yli 200 levymetrin ohella saatavilla on vaatteita, memorabiliaa ja levysoittimia. Historia-aineiden ainejärjestö Kritiikki ry järjestää 21.4. Turun Klubin Illassa Purkkaa ja Jytää! -iltamat, jossa esiintyvät Astrid Swan & The Drunk Lovers sekä Kiki Pau. Alex Chilton menehtyi 59-vuotiaana sydänkohtaukseen. Chilton tuli tunnetuksi Big Starin laulaja-kitaristina. Powerpop-yhtye ei koskaan saavuttanut suurta kaupallista menestystä mutta sen kolmea 1970-luvulla julkaisemaa albumia pidetään hyvin vaikutusvaltaisina. Bad Religion Teknistä hardcorea, metallia ja punkrockia sekoitteleva Converge palaa Suomeen. Nykypäivän tärkeimpiin mathcore-yhtyeisiin kuuluva yhdysvaltalaisbändi nähdään Helsingin Nosturissa 6. heinäkuuta. Illan avaa kotimainen Lighthouse Project. Negativen entinen kitaristi Sir Christus aktivoituu. Hänen uudessa yhtyeessään The Salvationissa soittaa Stereo Junksista ja Private Linesta tuttua väkeä. Indie/elektro-yhtye Cut Copy saapuu klubikeikalle Helsinkiin. Australialaiskokoonpano nähdään Tavastialla 27. heinäkuuta. Tulevan Lollapalooza-festivaalin esiintyjiä ovat muun muassa Soundgarden, Lady Gaga, The Strokes ja Arcade Fire. Tapahtuma järjestetään Chicagon Grant Parkissa 6.-8.8. Viime kesänä ensimmäiset Suomen-keikkansa soittanut israelilainen Monotonix palaa loppukeväästä Helsinkiin. Kaoottisista keikoistaan tunnettu garageyhtye nähdään Lepakkomiehessä 17. toukokuuta. Kiinan kulttuuriministeriö eväsi Bob Dylanilta luvan esiintyä Kiinassa. Vanhan protestilaulajan kanssa saman kohtalon koki aiemmin Oasis, jonka yhteydet Free Tibet -järjestöön eivät Kiinan demokraattista kansantasavaltaa miellyttäneet. Edesmenneen Nirvana-jumalan Kurt Cobainin varhaisia demoja löytyi kirpputorilta hänen kotikaupungissaan Yhdysvaltain Aberdeenissa. Iloinen kirpputoriasiakas on jo soittanut mittaamattoman arvokkaita nauhoja Nirvanan tuottajille ja pilkkahintaan kasetinrähjät myynyt kironnut kohtaloaan. Rumpali Caroline McKay on eronnut Glasvegasista. Yhtye on menetyksestä pahoillaan mutta jatkaa seuraavan albuminsa äänityksiä. New York Dollsin Sylvain Sylvain ja Dead Boysin Cheetah Chrome ovat perustaneet bändin nimeltä Batusis. Keväällä Eurooppaa kiertävä yhtye julkaisee albumin toukokuussa. Tanskalainen indierockia ja elektroa yhdistelevä Nephew saapuu Suomeen toukokuussa. Kotimaassaan tuplaplatinaa myynyt yhtye esiintyy Helsingin On The Rocksissa 11. toukokuuta. Venäläinen indie-bändi Punk TV saapuu Suomeen. Siperialaislähtöinen yhtye esiintyy Helsingin Bar Loosessa 28. huhtikuuta. Punk TV:tä lämmittelee kotimainen tulokas The Ran. Kevään ensimmäinen Tusovkaklubi järjestetään 17.4. Helsingissä, Kulttuuritehdas Korjaamon Kulmasalissa. Klubilla esiintyvät pietarilainen Skazy Lesa ja kotimainen Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo. NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Punk-klubi Töminä siirtyy toimivampaan ympäristöön. » ILOSAARIROCK ON VALMIS H einäkuun 16.­18.7. Joensuussa järjestettävän Ilosaarirockin esiintyjälista on valmis. Festivaalilla esiintyy kolmen päivän aikana 70 yhtyettä. Tapahtuman viimeiset kiinnitykset ovat Pariisin Kevät, Vuokko Hovatta, Absoluuttinen Nollapiste, Kumikameli, Olavi Uusivirta ja Mullets N´Bullets. Ilosaarirockin nimekkäimmät ulkomaiset esiintyjät ovat Faith No More (USA), Bad Religion (USA), Biffy Clyro (UK) ja Dj Shadow (USA). ­ Ohjelma on kova ja meidän näköinen, luonnehtii ohjelmavastaava Panu Hattunen. ­ Sen kasaaminen on vuosi vuodelta hankalampaa mutta tänä vuonna onni osui kohdalle. Saatiin kokoon vahva ja tasainen kokonaisuus, joka onkin Ilosaarirockin vahvuus. Ilosaarirockin avaava punk-klubi Töminä siirtyy tänä kesänä kolkosta jäähallista festivaalialueen Kolmostelttaan. Klubilla esiintyvät Death With a Dagger, Aortaorta, Civil Abuse, Kyre & Duunarit, Kieltolaki, The Dwyers, Lighthouse Project, Kvoteringen (SWE) ja Wasted. ­ Töminään hankittiin perinteisen kovatasoinen kattaus räyhäävämpää vaihtoehto-osastoa, joten hyvät kinkerit saadaan aikaan. Tähän vaikuttaa myös paikanvaihdos. Kolmosteltta on jäähallia huomattavasti toimivampi ympäristö punk-klubille. Töminän paikka on teltassa, ei urheiluareenoilla, toteaa Töminän ohjelmistosta vastaava Niko-Petteri Nykänen. Ilosaarirockin lippuja myyvät ennakkoon Ilosaarirockin oma verkkokauppa osoitteessa www.ilosaarirock.fi, Tiketti ja lukuisat maamme levykaupat. Kahden päivän pääsylippu maksaa 75 euroa. www.ilosaarirock.fi Faith No More Unkle SUE » 6 « NRO. 3
• JEN OPPIVUODET SUE » 11 « NRO. 4
• hän pidemmiksi. Tai riippuu tietty mihin vertaa ­ esimerkiksi Massive Attack ei hirveän tiuhaan levytä, pohtii Joutsenniemi. TARINOITA TAKKAHUONEESTA huhtikuussa julkaistava now And Ever After syntyi vapautuneessa ilmapiirissä. Edellisen albumin myötä oli sopimus levy-yhtiön kanssa rauennut, ja uutukaista saatiin työstää ilman suurempia ulkoisia tai aikataulullisia paineita. Levyä tehtiinkin poikkeuksellisesti keskellä idyllistä kumpulalaismiljöötä, kitaristin alakerran takkahuoneeseen rakennetussa kotistudiossa. ­ Itse en ole koskaan tykännyt studiotyöskentelystä. Mutta tällä kertaa studiosta saattoi mennä ikään kuin omalle jääkaapille hakemaan safkaa ja kellarihuoneesta vähän olutta. Skidit pyöri siinä jaloissa ja voitiin laittaa sauna lämpiämään jos siltä tuntui, Tuomi kuvailee. ­ Miljöö kyllä varmasti vaikutti ainakin levyn "ätmökseen", mutta ehkä jossain määrin myös sovituksiin. Siinä on sellaista puutalomeininkiä: ikkunasta näkyy omenapuita, ulkona lehdet tippuu ja ensilumet sataa. Siinä on jotain mielettömän maanläheistä, jatkaa Joutsenniemi. ­ Niin, ja kun soitettiin siellä perheen alakerrassa, niin ei tullut tehtyä sellaista hirveää mättöä. Välillä tuli pientä kommenttia, että voitteko olla vähän hiljempaa, kun pitäis saada tuo pikkuvekara nukkumaan. Rentouttava työympäristö oli täydellisessä sopusoinnussa yhtyeen päätöksen kanssa kääntää kurssi kohti vuosituhannen alun eponyymisen albumin melodisempaa ja rockimpaa linjaa. Vuonna 2004 julkaisu Manimal oli askel rankempaan suuntaan ja vuoden 2006 Revolt Now! Suburban Triben uran metallisin levy, mutta sen polun yhtye on tällä erää kulkenut loppuun. ­ Levyt on myyneet koko aika snadisti vähemmän, johtuen tietysti levybisneksen tämänhetkisestä tilasta. Mutta melodiat on kuitenkin meidän vahvuus, ja oikeastaan myös Jannen vahvuus biisintekijänä, joten päätettiin tehdä tällainen kertosäevetoisempi levy, Tuomi selittää. ­ Niin, tuolla levyllä on ehkä kaksi riffiä, sanoo Joutsenniemi. Takkahuoneessa virranneesta energiasta kertoo parhaiten levyn nimikappale. Studiossa sessioiden viime metreillä syntynyt raita on Subbarien tuotokseksi epätyypillinen, sävelkulkunsa puolesta jopa iskelmälliseksi äityvä rock-hituri ­ suorastaan tango, luonnehtii Joutsenniemi. Vastoin yhtyeen vakiintuneita työtapoja ei kappaletta prosessoitu läpi tavanomaisten tuotantomekanismien, vaan sen annettiin tarttua nauhalle tuoreeltaan ja saatettiin levylle sellaisenaan. ­ Se oli alun perin niin sanottu villi kortti. Meillä oli jo levyllinen biisejä valmiina, joten sen suhteen ei liiemmin kelattu mitään. Sitä kautta siitä tuli myös meidän oma suosikki. ­ Se oli tosi luontevaa, että siitä tuli ensimmäinen sinkkubiisi. Se on vähän sellainen uusi alku, ja aika erilainen biisi, joka oikeastaan PE 23.4. TAVASTIA, HELSINKI kuvastaa koko levyä, huomauttaa Tuomi. ­ Bändit tekee aina sen vakiojutun, että ensimmäinen sinkku on rokkibiisi ja seuraava kappale joku radioballadi. Mitä enemmän puhuttiin asioista, sitä vähemmän tuntui, että ne pitäisi tehdä perinteisen kaavan mukaan. Päätettiin, että tehdäänkin juuri toisin päin. Tehdään heti alkuun se saatanan radioballadi. Ainakin se saa aikaan reaktion, oli se sitten mikä vain, Joutsenniemi selittää. ­ Se onkin jakanut mielipiteitä. Ainakin Radio Rockin rautaa vai roskaa -äänestyksessä se meni aika tasan fiftysixty. En itse asiassa nyt muista miten siinä loppujen lopuksi kävi... ­ Oltiin me "raudan" puolella, Joutsenniemi vakuuttaa. HAASTATTELU TEKSTI MATTI KOSKINEN KUVA VILLE RANTA TÄSTÄ ASTI AIKAA moni muukin asia on levyn yhteydessä tehty tahallaan vastoin rockbisneksen lainalaisuuksia. Now And Ever Afterin kannessa suutelevat kuuman nuoren pariskunnan sijaan herttainen ikääntyvä aviopari, joka on pääosassa myös nimikappaleen videolla. Kyseiset taiteelliset ratkaisut edustavat poikkeuksellisia kauneusarvoja pop-maailman turhanpäiväisen blingin keskellä, Joutsenniemi lataa. ­ Se puhuttelee meitä. En tiedä, puhutteleeko se 13-vuotiaita. ­ Se on myös kunnianosoitus vanhoille ihmisille ja ehdottomasti omille isovanhemmille. Kaikki neljä ovat vielä läsnä. Toiset ovat seurustelleet hiekkalaatikolta asti. Mummo taisi olla 15-vuotias kun meni naimisiin. Ovat olleet koko elämänsä yhdessä ja edelleen onnellisesti naimisissa, vaikka yhdeksänkymppiä lähestyy, Tuomi paljastaa. Toki mukana on myös annos itseironiaa, kaksikko huomauttaa. Orkesteri kun alkaa itsekin olla jo suomalaisen raskaan rockin veteraaniosastoa. Mahtavatko elämän ehtoopuolen teemat olla ajankohtaisia? ­ Jos haluaisi heittäytyä sarkastiseksi, niin tällä hetkellähän Suomessa on enemmän vanhuksia kuin koskaan aikaisemmin, mikä saattaa kertoa myös uudesta kohdeyleisöstä, Tuomi virnistää ja saa bändikaverinsa innostumaan. ­ Sieltähän aukeaa ihan uudet keikkapaikat! Voidaan soittaa vitun lujaa, nehän voi aina laittaa kulolaitetta vähän hiljaisemmalle, nauraa Joutsenniemi. Pitkän uran myötä Suburban Tribella on toki myös vakiintunut asema nuoremman yleisön parissa. Vaikka kesän keikkakalenteri onkin albumin julkaisuajankohdasta johtuen vielä pitkälti auki, Tuomi ja Joutsenniemi lupaavat orkesterinsa vielä näkyvän festarilavoilla. Jos uuden levyn tekeminen on perinteisesti ollut se vaihe, jolloin bändin ura on katkolla, on keikkailu puolestaan se palkinto, jonka perässä studioonkin jaksaa kerta toisensa jälkeen raahautua. ­ Täytyy sanoa, että on pitkästä aikaa taas jotain jännitystä ja tutinaa, sellaista odotusta, Joutsenniemi tunnustaa. ­ Ei sillä, että haluaisin väheksyä edellisiä levyjä, mutta ne tehtiin miettimättä sen kummemmin miten ne otetaan vastaan. Mutta nyt pitkästä aikaa vähän jopa soisin, että ihmiset diggaisivat tätä levyä. « » KERTOSÄKEET KUNNIAAN Pitkän tauon jälkeen itsensä aktivoinut Suburban Tribe asettui taloksi puutalon takkahuoneeseen ja teki loppuelämänsä ensimmäisen levyn. V iime vuosikymmenellä kolmasti levyttänyt Suburban Tribe ei ole tunnettu kiihkeästä julkaisutahdistaan. Edellisestä studiolevystä on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Viimeisin julkaisu, bändin uuden vuosituhannen tuotannon helmet yksiin kansiin niputtanut kokoelma Recollections, ilmestyi sekin jo 2007. Nyt bändi on viimein palaamassa uuden levyn voimin. Vaikka julkisuudessa on ollut hiljaista, on subbaririntamalla kuitenkin koko ajan tapahtunut, kertovat biisintekijä-basisti Janne Joutsen- niemi ja laulaja Ville Tuomi. Orkesteri ei miesten mukaan ole suinkaan lepäillyt laakereillaan, vaan uutta materiaalia on työstetty ahkerasti treenikämpän kätköissä. ­ Kun edellisen levyn kiertue loppui, soitettiin pari klasarikeikkaa Joensuun ja Vaasan kaupunginorkestereiden kanssa. Sitten vedettiin vähän henkeä. Tuotin pari levyä ja siinä vierähti taas joku puoli vuotta, Joutsenniemi muistelee. ­ Lopulta taas kokoonnuttiin treenikämpälle ja mietittiin, että mitä tehdään vai tehdäänkö ollenkaan. Kaikilla oli hyvä fiilis, joten päätettiin, että mitä helvettiä, uusia biisejä! Biisejä alettiin tuottaa demoiksi jo vuoden 2008 puolella, mutta erinäiset käynnistysvaikeudet viivästyttivät levynteon aloittamista. Studioon päätettiin lopulta palata syksyllä 2009 kunnon kesäloman jälkeen. Jatkamisen mielekkyys on Subbarien kohdalla ollut koetuksella useampaan otteeseen, minkä vuoksi uutta motivaatiota on jouduttu etsiskelemään ajan kanssa. ­ Viimeiset kolme levyä on ollut sellainen olo, että kun keikat on siltä erää soitettu, ei ole enää mitään annettavaa. Että olen jo tehnyt kaikki biisit, jotka ikinä pystyn. Sen takia tauot venähtävät väSUE » 12 « NRO. 4
• » TULI AUKI HAASTATTELU Mintzkov palkkasi tiimiinsä huipputuottajan ja valjasti uuden levynsä häpeilemättömän tarttuvilla pop-ralleilla. B elgialaista indie-orkesteria Mintzkovia ei toistaiseksi juuri tunneta kotimaansa ulkopuolella. Yhtyeen kolmas albumi Rising Sun, Setting Sun kuitenkin uhkuu hittipotentiaalia. Jo ensimmäinen sinkkulohkaisu Opening Fire vakuuttanee nyrpeimmänkin hipsterin nelikon kyvystä säveltää kappaleita, jotka saavat kuulijan pään nyökkymään. Puhelimessa kysymyksiin vastaileva laulaja-kitaristi Philip Bosschaerts kertoo bändin halunneen tietoisesti kokeilla uudenlaista lähestymistapaa soittoonsa. ­ Kirjoitamme kaikki kappaleet yhdessä. Aikaisemmat levyt toimivat edelleen taustalla jonkinlaisina ohjenuorina, mutta emme halunneet kirjoittaa samaa albumia uudestaan vaan pikemminkin kehittää soundiamme, Bosschaerts kuvailee. ­ Rising Sun, Setting Sun on aikaisempaa avoimempi kokonaisuus. Pyrimme säilyttämään oman tyylimme mutta silti kirjoittamaan musiikkia, joka olisi helposti lähestyttävää mahdollisimman laajalle yleisölle olematta kuitenkaan liian kaupallista. Kenties juuri tässä tiivistyy Mintzkovin salaisuus. Yhtyeen vaivaton soitanta henkii asennetta, jossa erilaisuuden tavoittelu ei ole itseisarvo. Kappalemateriaali toimii omilla ehdoillaan. ­ Uskon, että jokainen biisi on jo kirjoitettu miljoonaan kertaan. Lyriikoita kirjoittaessani en juuri mieti niiden teemoja tietoisesti, vaan yritän yksinkertaisesti luoda tunnelmia, joihin kuka tahansa voi samaistua. Ja koska en puhu englantia äidinkielenäni, luen myös paljon kirjoja ja elokuvia, joista ammennan vaikutteita. Uuden albumin tuottajana toimi brittiläinen kulttisuosiota nauttiva DJ Jagz Kooner, joka on aikaisemmin työskennellyt Primal Screamin ja Manic Street Preachersin kaltaisten nimien kanssa. Bosschaerts toteaa Koonerin näytelleen ratkaisevaa roolia levyn soundimaailman syntyprosessissa. ­ Aikaisemmilla levyillä nauhoitimme kappaleet suurelta osin livenä, mutta tällä kertaa raidat purkitettiin erillisillä otoilla. Tämä mahdollisti uudenlaisen musiikillisten TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA GUY KOKKEN TO 15.4. BELLY, HELSINKI elementtien kerrostamisen. Koonerin lähtökohdat olivat täysin toisenlaiset kuin omamme, ja sitä juuri halusimmekin. On hienoa päästä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa jokaisella uudella albumilla. Kooner tunnetaan myös tanssilattiaystävällisistä remix-versioistaan klassisista indie-hiteistä. Uusia tulkintoja Rising Sun, Setting Sunin kappaleista on kuitenkin turha hetkeen odottaa. ­ Tulemme todennäköisesti pyytämään häneltä remixiä tulevaisuudessa, ehkä jopa koko albumista. Juuri nyt se tuntuisi kuitenkin hieman kummalliselta, koska olemme jo pyrkineet nauhoittamaan Koo- nerin kanssa kappaleista parhaat mahdolliset versiot, Bosschaerts nauraa. Levyn julkaisua vahvistetaan luonnollisesti mittavalla Euroopankiertueella. Myös Suomessa Mintzkov nähdään peräti neljällä klubikeikalla. ­ Odotamme esiintymisiä innokkaasti. Olemme nyt Hollannissa ja kuulimme joltakin täällä, että Suomi on todella mahtava paikka. Millä tavoin Mintzkovin live-esityksiä sitten voisi kuvailla? ­ Olemme tietenkin paras livebändi maailmassa, Bosschaerts vastaa ironisesti. ­ Pyrimme siihen, että kappaleet kuulostavat erilaisilta kuin levyllä. Soundimaailma on isompi ja äänekkäämpi. Soitamme seteissämme lähes aina myös cove- reita. Viime aikoina suosikiksi on noussut Marianne Faithfullin Broken English. Kysyn yleensä yleisöltä, onko joukossa yhtään Faithfullin faneja, mutta käsiä nousee yleensä vain yksi tai kaksi. Toivottavasti ihmiset innostuvat kappaleesta ja etsivät käsiinsä myös tuon alkuperäisen version. Bosschaertsille on erityisen tärkeää, että yhtye nauttii olostaan sekä studiossa että lavalla. Näin ollen Mintzkovin filosofia on helppo tiivistää tähän kantavaan ajatukseen. ­ Haluamme pitää meiningin mielenkiintoisena mutta koitamme olla muuttumatta liian avantgardistiseksi. Toisin sanoen teemme sellaista musiikkia, jota haluaisimme myös itse ostaa ja kuunnella. « Su Sue valitsi vu vuosikymmenen parhaat lev levyt. Tä Tällä kokoelmalla ko kovimmat kotimaiset! Ju Julkaisupäivä 3.3. Kokoelmalla mm. PMMP, Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, Sweatmaster, Risto, Liekki, The Flaming Sideburns, No Shame, to 18.3. Dynamo, Turku Rubik, Rytmihäiriö, Magenta Skycode, Lapko, to 25.3. Bar Loose, Helsinki Amorphis, Reverend Bizarre... SUE DJ:T KEIKALLA: to 1.4. Klubi, Turku JULKAISUN KUNNIAKSI SUE » 13 « NRO. 4
• » RAIVON UUDET SÄVYT Jotkut osaavat vanheta tyylillä, jotkut ovat sellaisen yläpuolella. Radiopuhelimien väistämättömän kiivas soitto sen kuin kovenee ja näkemys musiikista terävöityy. O ululainen Radiopuhelimet on rouhinut aggressiivista mutta svengaavaa ja jatkuvasti sävykkäämmäksi kehittyvää rockiaan miltei 25 vuotta. Radiopuhelimet rakastaa sinua -levyllä bändi ei yllätä rajuilla suunnanmuutoksilla tai tyylilajikokeiluilla, mutta on taas nivonut punkin, funkin, jazzin ja rockin tiiviisti yhteen neljänkymmenen minuutin ajaksi. Bändin kiihkeä soitto ja J.A. Mäen pidättelemätön laulu ovat ennallaan, mutta sanoituksissa on tapahtunut muutosta. Alkuaikojen väkivaltaisuuteen asti aggressiiviset ja vimmaiset sanoitukset ovat hiljalleen väistyneet. Huomio on ajan myötä kääntynyt myös sisäänpäin, kuvaamaan elämän kulkua ja sen kokemista. Uudella levyllä huomio on kuitenkin kiinteästi ulkomaailmassa. Aikoinaan jupeista tai nou- Radiopuhelimet on tehnyt aikaisemminkin lauluja luonnosta, ja niiden joukossa on monia bändin tuotannon keskeisiä teoksia. Vuoden 1990 Tapion kuvaus metsän mahtavasta jumalasta oli raivokas ja hurmeinen, kun taas Merelläkappaleessa (1997) kiteytyy Radiopuhelimien maalaileva ja psykedeelinen puoli. Hailuodon (2000) harmoninen kuvaus mökkireissusta merenrannalle taas pysäyttää kauneudellaan ja kypsyydellään. Uudella levyllä kuva ihmisestä luonnossa on armottomampi. ­ Ne on asetettu vastakkain, etenkin Luonto on mystinen -biisissä. Mitä ja kuinka hienoa tahansa ihmisen kulttuurin, koohottamisen ja turhuuden maailmassa tulee vastaan, niin silti luonto on suurempi ja mystisempi, Mällinen uskoo. ­ Enkä minä ajattele mitenkään nihilistisesti, että ihminen olisi "Aikuistuminen ei tarkoita, että oikeutettu raivo katoaisi. sukauden huumasta laulaessaankaan Radiopuhelimet ei ottanut yhtä suoraan kantaa kuin nyt ihmisen vastuuttomasta maapallon tuhoamisesta. Kitaristille, säveltäjälle ja toiselle sanoittajalle Jarno Mällisellekin uuden levyn ilme tuli pienenä yllätyksenä. ­ Huomattiin ihan sama juttu, että nyt katse on enemmän yhteiskunnassa. Se oli itsellekin yllätys, että tuossa on luontoaihetta puolelta jos toiseltakin, Mällinen toteaa. pelkkä loislaji tai tuhoeläin. Niitä synkempiä ja huonoja puolia on helppo nähdä, mutta rakastanhan minä monia ihmisiä ja ihmiskuntaakin. RAJOJEN YLITTÄMISTÄ vaikka keikkareissukuvauksia olikin tarkoitus välttää, Radiopuhelimet rakastaa sinua -levyn parissa laulussa sivutaan myös bändissä olemista. Niissä ei olla kriittisiä, vaan hyvin onnellisia. Radiopuhelimet on tärkeä porukka Mälliselle, minkä hän myöntää empimättä. ­ Yhdessä oleminen, kontakti läheisten ihmisten kesken. Eihän niitä ilman voi elää, hän sanoo bändissä olemisen merkityksestä itselleen. ­ Me ei nähdä toisiamme paljon muuten kuin bändissä ja se on sellaista yhdessä tekemistä. En tiedä, kannattaako sitä sen kummemmin mystifioida. Miehillähän se yhdessä oleminen on yleensä nimenomaan yhdessä tekemistä, on se sitten vaikka kaljoittelua tai sählyn pelaamista tai bändissä soittamista ja musiikin luomista. Se kaikki toteuttaa mielen tasolla jotakuinkin samaa tehtävää: yhdessäoloa ja kaveruutta. Radiopuhelimet ei silti ole Mälliselle vain ystäväporukka, jonka kanssa pääsee tekemään jotain. Musiikin tekemisessä ollaan tekemisissä suurien asioiden kanssa. ­ Totta kai on hienoa luoda jotain ja ylipäänsä luoda. Jos nyt puhutaan suureellisesti taiteesta, niin minusta taiteen teossa on koko ajan sisäänrakennettuna pyrkimys ylittää omat rajansa ­ tai ylipäänsä olemisen rajat. Eihän se koskaan tietenkään onnistu, mutta koko ajan sitä vain yrittää ja ryntää niitä rajoja päin. Se siinä onkin niin hienoa, Mällinen innostuu. Eikä uuden luomiseen koskaan kyllästy. Mällisen mukaan se on jo lähtökohtaisesti vastakohta kaikelle arkiselle ja rutiininomaiselSUE le, toisenlaisen todellisuuden tavoittelua. ­ Silloin, kun oikea riffi tulee kitarasta tai oikea teksti paperille, tuntee löytäneensä jotain todellista, jota ei ole aiemmin ollut olemassa tai jota ei aikaisemmin nähnyt. Sitten voi tietenkin vain toivoa, että muut kuulevat tai näkevät siinä jotain samanlaista. KYPSÄÄ KAURAA yli kaksikymmentäviisi vuotta jatkunut itsensä haastaminen musiikin tekijänä on asia sinänsä, mutta siinä sivussa Radiopuhelimien jäsenet ovat kypsyneet nelikymppisiksi. Eletty elämä heijastuu myös musiikkiin, vaikka sitä Mällisestä onkin hankala itse arvioida. ­ Kun itseä vertaa siihen, mitä oli 20 vuotta sitten, niin kyllähän sitä tajuaa ja ennen kaikkea tuntee asioita ihan toisella tavalla. Tunneelämä on paljon laajempi ja syvempi, ja jos se kypsyminen sitten välittyy musiikkiin, niin sehän on tietenkin hyvä. ­ Alkuaikoina Radiopuhelinten teksteissä oli enemmän aggressiota ja hahmotonta vihaisuutta, mutta muuten tekstit saattoivat olla vitsinomaisiakin. Nykyään tunnekirjo on laajempi ja sanottavaan haluaa ladata enemmän painoa. TO 1 5 TVO .4. TUR , KU Mitään kunnioituksen ikälisää Mällinen ei kuitenkaan halua bändinsä saavan. Oikea arvostus ei voi hänen mukaansa lähteä siitä, että bändin jäsenet ovat vanhoja ja tekevät kuitenkin äänekästä musiikkia. Mutta millaista aikuistumisen jälkeinen kypsyminen sitten on? Se heijastuu musiikkiin omalla tavallaan, mutta miten sen kokee itsessään ihmisenä? Se, että asiat eivät enää näytä mustavalkoisilta vaan alkaa erottaa harmaan sävyjä on klisee, mutta voiko sitä paremminkaan ilmaista? ­ En minä tiedä. Kun kiukuttelee aikansa, niin kyllä kai jokaisella raivo pikku hiljaa hiipuu. Semmoista kai se aikuistuminen on. Jonkun mielestä se saattaa kuulostaa tosi seestyneeltä keski-ikäiseltä paskalta, mutta kun eihän se nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että tyhmäksi pitäisi tulla. Se ei tarkoita myöskään sitä, että vihan tunteet tai oikeutettu raivo katoaisi ­ se on vain jäsentyneempää, Mällinen erittelee. ­ Vuosien mittaan tutustuu paremmin sekä sisä- että ulkopuoliseen maailmaan ja näkee paremmin justiinsa ne harmaan sävyt. Mutta ei se tarkoita sitä, että elämästä tai mielipiteistä tulisi harmaita. Rockin ihanteisiin kuuluvat kuitenkin aivan toisenlaiset asiat. Nuoruuden ihannoinnin, itseaiheutetun keskenkasvuisuuden, hahmottoman kapinan ja vaaran tunnun tavoittelu voisivat näyttää vanhemman silmiin naurettavilta, mutta Mällinen ei halua nähdä asiaa niin yksinkertaisesti. ­ En minä erottele rockia muista taiteenlajeista tässä suhteessa, sillä kaikessa ilmaisussa on vaarana formaattiajattelu. Rockissa se on se, että pitää olla tietynlainen ahistus ja raivon malli, mikä sitten ei kuitenkaan jotenkin kuulosta aidolta. Muissa taiteissa on muunlaiset formaatit. Tuntuu, että jokaisessa uudessa suomalaisessa elokuvassa pitää olla ainakin yksi kohtaus, jossa päähenkilöt hyppivät ja bailaavat rajusti jonkin hitin tahdissa, Mällinen vertaa. Kypsää kauraa -biisissä lauletaan bändin musiikin ja soiton olevan kypsää kauraa. Kyse ei ole siitä, että asiat olisivat tulossa päätepisteeseensä, vaan siitä, että asiat ovat hyvällä mallilla. Tulevaisuuden varalle on suunnitelmia, ja Radiopuhelimet treenaa yhä viikoittain, jotta soitto kehittyisi. Nyt se on sillä tasolla, että studiossa livenä soitetuista pohjista kitaroita ja bassoja ei juurikaan tarvitse soittaa uusiksi, vaan niissä on Radiopuhelimille ominainen tiukka ja kiivas mutta groovaava syke. ­ Hyvä, jos se myös kuulostaa siltä. Miksaajaltamme Mikko Karmilalta tulee välillä aika tylyä tekstiä soittotaidosta ja olen kuullut, että on tullut muillekin bändeille. Ehkä siinä on kysymys erilaisista ihanteista ­ metallin vaikutuksen alaisena varmaan oppii tykyttävän soittotyylin, joka on tarkka kuin ompelukone. Me olemme kyllä tyytyväisiä soittomme tiukkuuteen, ja ajan myötä siihen on tullut semmoista suurpiirteisyyttä. En tarkoita, että virheitä olisi sen enempää kuin ennenkään, mutta esimerkiksi Jyrki Raatikaisen rummuttelussa on yhä rennompi ja rennompi fiilis, Mällinen kuvaa bändikaverinsa hengästyttävää paukutusta. « HAASTATTELU TEKSTI PYRY HALLAMAA KUVA JAANI FÖHR » 14 « NRO. 4
• » LEGENDAN PITKÄ VARJO HAASTATTELU Jason & The Scorchers on tehnyt ensimmäisen studioalbuminsa liki puoleentoista vuosikymmeneen. Nyt bändin on oltava maineensa veroinen. ashvillessä perustettu Jason & The Scorchers alkoi soittaa juurevaa, kantrinsekaista rockia turbontehokkaalla punk-asenteella jo vuonna 1981. Kuluneet kolme vuosikymmentä ovat leimanneet bändin edelläkävijäksi ja legendaksi. Laulaja-kitaristi Jason Ringenberg kertoo tietävänsä, että uuden Jason & The Scorchers -levyn tekeminen on riskaabelia toimintaa. Siinä voi menettää maineensa. ­ Tämä oli kitaristimme Warner Hodgesin idea. Hän intti, että meidän täytyy tehdä levy ja lähteä kiertueelle. Minusta se oli huono ajatus. Mutta kun Halcyon Timesista tuli hyvä albumi, alan uskoa, ettei tämä olekaan typerä idea. Sinä ja toinen perustajajäsen Warner Hodges olette Jason & The Scorchersin Jagger ja Richards, voimakaksikko, jonka välinen kipinöinti joko sytyttää bändin liekkeihin tai polttaa sen poroksi. Oletko huolissasi siitä, miten tulette toimeen keskenänne? ­ Aluksi olin. Me kumpikin olemme helposti räjähtävää tyyppiä, paljon muuta yhteistä meillä ei olekaan. Mutta tulemme toimeen pa- N remmin kuin koskaan. Halcyon Times on ensimmäinen Jason & The Scorchers -studioalbumi neljääntoista vuoteen. Mitä mielessäsi liikkui, kun suostuit tekemään sen? ­ Minua huoletti, saammeko tehtyä tarpeeksi monta tarpeeksi hyvää kappaletta. Mutta mepä kokosimmekin hyvän biisintekijäporukan. Siinä oli Warner, minä, Dan Baird, Ginger, Tommy Womack ja muita kavereita. Olin tosi iloinen siitä, että biisinteko ei ollut yksin minun harteillani. Oliko teidän hankalaa muistaa, mistä Jason & The Scorchersissa on kysymys? ­ Pikemminkin päin vastoin. Kun bändi on ollut poissa kuvioista pitkään ja siinä on uusia jäseniä, menneisyyden haamut eksyvät jäljiltä. Jason & The Scorchers on niitä bändejä, joilla on niin sanottu "klassinen kokoonpano". Millaista oli etsiä uudet miehet basisti Jeff Johnsonin ja rumpali Perry Baggsin tilalle? TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ TI TAVA 11.5. HEL STIA , SINK I ­ Todella vaikeaa. Ketkä voivat korvata Jeffin ja Perryn? Ketkä voivat liittyä bändiin, jolla oli yhtä upea sisäinen kemia kuin Stonesilla? Vasta vuonna 2008 kasassa oli oikeanlainen ryhmä. Bassoa soittaa Al Collins ja rumpuja Pontus Snibb. Jason & The Scorchers raivasi tietä nykyajan alt.country- ja cowpunk-bändeille. Tuntuuko sinusta, että joku toinen korjaa satoanne? ­ Ei, kunnianosoituksenahan sellainen pitää ottaa. Ne bändit pitävät meidän perintömme elossa. Mitä Jason & The Scorchersin paluu merkitsee sinulle? ­ Ei ainakaan rikastumista. Tulo- ni laskevat, kun joudun pistämään lastenmusiikkiprojektini tauolle. Sen sijaan saan tästä suurta henkistä tyydytystä. Saatan kuulostaa leuhkalta mutta sanonpa kuitenkin: kuinka moni tekee yhden parhaista levyistään tässä vaiheessa uraansa? Jason & The Scorchers on legendaarinen livebändi. Sinä ja Warner Hodges olette viisikymppisiä. Pystyttekö vielä täyttämään yleisönne odotukset? ­ Erittäin hyvä kysymys. Mitä Jason & The Scorchersin keikka olisi ilman sitä energialatausta? Meidän keikoillamme pitää olla hikeä ja actionia, ja meidän pitää pystyä vastaamaan odotuksia. Uskon, että se onnistuu. Minä ja Warner olem- me hyvässä kunnossa, ja rytmiryhmä on nuorempaa vuosikertaa. Kun keikan päätyttyä tuntee pelanneensa jalkapallomatsin, homma on hoidettu hyvin. Jason & The Scorchers soittaa toukokuussa Helsingin Tavastialla. Onko sinulla muistoja Suomesta? ­ En muuten sano tätä siksi, että olet suomalainen: Suomi on aina ollut yksi The Scorchersin lempimaista. Jumalauta, mikä meininki Tavastialla oli 80-luvun puolivälissä! Kerran olin niin tohkeissani, että opettelin välispiikit suomeksi. En tosin ehtinyt saada lausetta loppuun, kun joku jo huusi, että "Just speak English! ". Meidän ja suomalaisten välillä on yhteys. « Lue koko juttu: www.sue.fi SOLISLUUT SOIKOON! Collarbonen jäätävän kova kakkosalbumi PRETTY DIRTY kaupoissa 28.4. Collarbone ­ erittäin nättii vuodesta 2000! www.collarbone.org www.myspace.com/collarboneband www.universalmusic.fi SUE » 15 « NRO. 4
• LA SIBE 24.4. LI TALOUSLAH , TI » AIKAKAUDEN LOPPU Polkabilly Rebels päättää aikamatkan, jonka LännenJukka ja Paratiisin pojat aloittivat. Kun ympyrä sulkeutuu, J. Karjalainen on jälleen tuntemattoman äärellä. . Karjalainen on otettu siitä, että Sue on noteerannut hänen Amerikansuomalaisia lauluja -trilogiansa. Hän ei uskonut kelpaavansa lehteen, jonka "kuvissa on paljon mustiin pukeutuvia tyyppejä". Suekin on otettu. Tämä mieshän on tehnyt huimapäisimmän tempun suomalaisen rockin historiassa. Sitä paitsi Karjalaisella, 53, on yllään mustat housut, musta nahkatakki, musta paita ja musta kaulahuivi. Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia päättyy uuden Polkabilly Rebels -yhtyeen samannimiseen albumiin. Levyjen syntyyn johti vaikea etsikkoaika. ­ Valtatie -levyn (2002) jälkeen mä leipäännyin J. Karjalaisena olemiseen ja musan tekemiseen, Karjalainen pohjustaa. ­ Musiikki on suuri rakkauteni, enkä suostunut kyllästymään siihen. Päätin jättää vanhan ja etsiä jotain uutta. Aloin treenata viisikielisen banjon soittoa. Se oli kuin opettelisi ajamaan J on valkoinen ja kesällä viheriöitsee. Aloin laulaa sitä Charley Pattonin Mississippi Boweavil Bluesin sävelellä. Mä näin valon! Se laulaja ei ollut J. Karjalainen. Se oli Lännen-Jukka, 20-30-lukujen yksinäinen songster. Kun Lännen-Jukka tuli kaimansa luo, paikallaan polkeminen päättyi. ­ Mä löysin raikkaan ja pulppuavan biisilähteen. Yhdistin kansanlauluja bluesiin ja tein omia uusia biisejä. Pian näytti siltä, että Lännen-Jukan täytyy tehdä levy. Äänitin sen yksin yhdellä mikillä. Levy-yhtiö Poko Rekordsin tunnelmat olivat sekavat, kun Karjalainen esitteli sille rystytyylillä banjoa lyövän ja renttumaisesti örisevän Lännen-Jukan. Savikiekkosaundinen levy ei ollut Ankkurinappia nähnytkään. Pokon Epe Helenius ihmetteli meininkiä, mutta antoi mun tehdä mitä haluan. Halusin levyttää rupuista musaa ja julkaista sen hienoissa kansissa. Lännen-Jukka on ei ollut uutta. Ne olivat kuulleet sellaista nuorena. BOHJOIS -AMERIKKA j. karjalainen oli luonut vanhoista aineksista uuden musiikkityylin. Hän nimesi Lännen-Jukan deltabluesia ja rekilauluja yhdistävät kappaleet amerikansuomalaisiksi lauluiksi, vaikka alkuperäinen amerikansuomalainen musiikki on lähempänä kuplettilaulantaa kuin karkeaa kansanilmaisua. ­ Mä päätin veistää amerikansuomalaisen musiikin luurankoon sen luun, jossa blues ja suomalaisuus kohtaavat. En kuitenkaan tee historiaa uudestaan, vaan mä teen historiaa! Mun amerikansuomalaisuuteni on pääni sisällä. Oikeat amerikansuomalaiset pääsivät käsiksi Lännen-Jukan legendaan ja musiikkiin, kun J. Karjalaisen, Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen trio matkusti Michiganiin esiintymään suomalaisille siirtolaisille ja näiden jälkeläisille. ­ Vastaanotto oli riemukas. Amerikkalaiset rakastavat tarinoita, ja Lännen-Jukka puri niihin sitäkin kautta. Muuan Juhani Bohjonen lauloi Kärpät-pipo päässä ja kossupullo kädessä Mosquito Innin parkkipaikalla, että Kaksipa poikaa Kurikasta. Siirtolaisilla oli oma bluesinsa. ­ Ensimmäisen polven siirtolaisten keskuudessa leijui surumielisyys. He olivat repineet itsensä juuriltaan Suomessa eivätkä olleet juurtuneet kunnolla Amerikkaan. Sen porukan lapsille Amerikka on koti ja Suomi jännä paikka jossain kaukana. Tuolla matkalla Karjalainen tapasi Visconsinin yliopiston professorin Jim Learyn, joka esitteli hänelSUE "Mä en tee historiaa uudestaan. Mä teen historiaa! fillarilla. Holtitonta touhua, joka alkoi vähitellen sujua. Banjosta tuli Karjalaisen työkalu mutta hänellä ei ollut mitään työstettävää. ­ Vielä toukokuussa 2005 tuntui, että mulla ei ollut mitään kerrottavaa, josta voisin tehdä biisejä. Luin Bob Dylanin Chronicles-kirjasta, että monissa kansanlauluissa on enemmän sisältöä kuin kirjoissa. Mietin, löytyisikö Suomesta sellaisia kappaleita. Mulla oli banjo sylissä, kun avasin rekilaulukirjan summassa kohdasta Talvella maa gourmet-herkkua, jota ei tarjoilla kertakäyttölautasilta. Lännen-Jukka-levy ilmestyi syksyllä 2006. Sen ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa, ja todennäköisyyksiä uhmaten levy myi kultaa. Uusi aikakausi J. Karjalaisen uralla oli alkanut. Kaikki vanhat fanit eivät tykänneet Lännen-Jukasta. Kukaan ei silti sanonut, että en saa tehdä mitä haluan. Uutta yleisöä tuli punkkareista sotaveteraaneihin. Nuori jengi diggaili rajua musaa, mutta kahdeksankymppisille rämäkkä saundi le Yhdysvaltain kongressin kirjaston amerikansuomalaisen musiikin arkiston. ­ Sikälaiset lönnrotit Alan ja John Lomax äänittivät Amerikan äänen kaikessa monimuotoisuudessaan 1930-40-luvuilla. Ne taltioivat Michiganin suomalaisia samalla äänityskalustolla ja samana vuonna kuin Muddy Watersia Mississippin varrella. "Mihinkä sitä lauletaan?", kuului savikiekkorahinan takaa, ja jengi lauloi melko päissään. Se on mahtavaa kamaa. Mä löysin sieltä levytettäväkseni sellaisia biisejä kuin Varoitus Duluthin pojille ja Sun kloorin kloorin halleluuja. Lomaxin kulttuuriaarteisto innosti Karjalaista siirtymään amerikansuomalaisen trilogiansa toiseen osaan. Hän perusti hanuristi VeliMatti Järvenpään kanssa Paratiisin pojat -bändin, jonka albumi ilmestyi 2008. ­ Lännen-Jukka-levy oli ajassa kiinni. Kun opin soittamaan banjoa paremmin, en pystynyt enää tekemään sellaista levyä. Paratiisin pojat tuli vuosikymmenen verran eteenpäin Lännen-Jukan ajoista. Se on 40-luvun duo, joka kiertelee Michiganin järvialueella. Viisikielisen banjon ja haitarin yhdistelmästä en ollut ennen kuullut mutta se kuulosti pirun hyvältä. nimi, hieno levy ja mahtava bändi. Tää bändi luo uuden standardin polkabilly-soundille. Polkabilly Rebels on slap-basson ohjastama 50-luvun sähkökitarabändi, jonka ihanan grooven luovat laulaja-kitaristi Karjalainen, basisti Mitja Tuurala, kitaristi Tommi Viksten ja hanuristi VeliMatti Järvenpää. ­ Mä tiesin heti, ketkä Polkabilly Rebelsissä soittavat. Meidän neljän yhteinen svengi toimii tavalla, jota on vaikea selittää. Me tehtiin levy tarttumalla hyviin juttuihin ja maagisiin fiiliksiin, joita tuli soittaessa vastaan. Levyn runkona on neljä amerikansuomalaisen Jingo Viitalan laulua. Jingo kuoli viime kesänä 91-vuotiaana ja jätti kappaleensa meille perinnöksi. Polkabilly Rebels päättää yhden aikakauden J. Karjalaisen uralla. Hän vaikuttaa niin tyytyväiseltä viiteen viime vuoteen, että ei haluaisi luopua amerikansuomalaisista lauluista ihan vielä. Mutta kyse ei olekaan haluamisesta. ­ Taiteilijan on tehtävä niin kuin sen mielestä on oikein. On uskallettava paitsi aloittaa, myös lopettaa asioita. Mulla on sellainen fiilis, että amerikansuomalaiset laulut on nyt laulettu. Ja eikös neljäs osa ole liikaa trilogiassa? ­ Tää on ollut opettavainen matka, joka on jättänyt jälkensä. Tää kuuluu mun tulevassa tuotannossani, jos sellaista tulee. Ja kyllähän Lännen-Jukka voi soittaa vaikka kadunkulmassa, jos sitä huvittaa. Paratiisin pojat voi esiintyä vanhainkodissa, jos pyydetään, ja samalla lailla Polkabily Rebels voi aktivoitua tuonnempanakin. Polkabilly Rebels pitää J. Karjalaisen kiireisenä vielä pitkään. Sen jälkeen ympyrä sulkeutuu kohdassa, josta tuntematon alkaa. ­ Kun Lännen-Jukka tuli mun luo toukokuussa 2005, mä näin valon. Nyt mä kävelen pimeyteen kitaralaukun kanssa. Mutta mä uskon, että vastaan tulee taas jotain uutta ja inspiroivaa. Etsivä löytää. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA TIMO KIRVES LÄNNEN-JUKAN DNA Erik Kivi (1881-1954) ­ Amerikansuomalainen muusikko, jonka örveltävä ja epävireinen Matin muija -tulkinta rakensi raamit Lännen-Jukan laulutyylille ja hahmolle. Clarence Ashley (1895-1967) ­ Ihanasti rempallaan olevaa meininkiä, bluesia, countrya ja kaikkea sitä, mistä mä tykkään. Soitti banjoa clawhammertekniikalla. jota mä kutsun rystypuolen tyyliksi. Hiski Salomaa (1891-1957) ­ Kaikkien tuntema Lännen lokari, kuuluisin amerikansuomalainen laulaja. Charley Patton (1891-1934) ­ Keskeinen deltablues-muusikko, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat Pony Blues ja High Water Everywhere. The Anthology on American Folk Music (1952) ­ Harry Smithin koostama kokoelma 1920- ja 1930-lukujen amerikkalaisesta kansanmusiikista. PIMEÄN LAIDALLA professori leary kirjoitti eurooppalaisen ja amerikkalaisen kansanmusiikin yhteensulautumisesta kirjan nimeltä Polkabilly. Kuultuaan kirjasta Karjalainen tiesi, mihin Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia päättyisi. ­ Kolmas osa on Polkabilly Rebels. Hauska joke, hyvänkuuloinen » 16 « NRO. 4
• ristoteleen runousopin mukaan hyvässä tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Olavi Uusivirta on 27-vuotias musiikintekijä, jonka luomisvimma on melkoinen: neljä levyä seitsemään vuoteen ja siihen päälle näyttelijäntyöt. Miehen viimeisin albumi Preeria on keskikohta hänen tarinassaan: kappaleissa muistellaan lähimenneisyyttä, ihmisiä, kokemuksia. Mutta miten tarina loppuu? Ja miten hänen uransa alkoi? A KASVAMINEN ihmisen rakennuspalaset ja perusta saavat muotonsa lapsuudessa. Perustan päälle kerätään kokemuksia. Olavi, olit vanhempiensa ainoa lapsi. Asuit nuoruutesi ensin Kotkassa, mistä muutit perheesi kanssa Karkkilaan, missä kävit ala-asteesi. Oletko yhä sama ihminen kuin lapsuudessasi? ­ Äitini on erityislastentarhaopettaja, ja olemme puhuneet hänen kanssaan paljon tuosta. Olemme molemmat sitä mieltä, että ihmisen perusta luodaan noin viisivuotiaana. Minä väittäisin, että noin 80 prosenttia ihmisestä kehittyy ja muotoutuu ensimmäisen viiden ikävuoden aikana. ­ Ensimmäisen kerran innostuin musiikista kahdeksanvuotiaana. Jiri Kuronen, joka soittaa yhä bändissäni ja on minua kahdeksan vuotta vanhempi, soitti rumpuja. Palo musiikkiin syttyi, kun näin hänen soittavan peruskomppia. ­ Perheeni on aina kannustanut harrastuksiani ja osti minulle rummut, vaikka raha oli tiukassa siihenkin aikaan. Soitin Beatlesin kasettien mukana. Rumpujen soiton jälkeen siirryin kitaraan kymmenvuotiaana, siitä sitten pianoon. Yläasteella syttyi palo laulamiseen. Lukiossa laulujen tekeminen alkoi toden teolla. Bänditouhut ja näyttelijänhommat ovat tapahtuneet vähän kuin itsestään. Olavi Uusivirta puhuu paljon mutta punnitsee sanansa tarkkaan. Siinä mielessä hän tuntuu enemmän näyttelijältä kuin muusikolta. Siinä missä muusikko kääntää keskustelun aina automaattisesti uusimpaan albumiinsa, näyttelijä osaa analysoida itseään ja tekemisiään kauempaa. Olet tunnustanut kärsiväsi työnarkomaniasta. Olet saanut taiteellisesti aikaan enemmän kuin moni saa koko elämänsä aikana: näyttelijäntyöt, opiskelu teatterikorkeassa sekä leegio levyjä. Täytät 27 vuotta tänä vuonna. Onko tässä nyt kyse siitä, että yrität tehdä kaiken voitavasi ennen kuin heität lusikan nurkkaan rock-iässä? ­ Heh, toivottavasti ei! Jälkikäteen kaiken näkee kaaoottisena jatkumona. Lähtösysäys oli ensimmäinen demoni vuonna 2002 ja näyttelijäntyöni. Ne ovat avanneet polut asioihin, joita nykyään teen. Ensimmäisen levysopimukseni sain, kun valehtelin levy-yhtiölle, että minulla on paljon biisejä. Oikeasti niitä oli kasassa vain pari, tein kahdeksan biisiä lisää hirveällä vauhdilla. Tuo kausi käynnisti nykyisen tahtini. Biisien tekoon alkoi TO 6.5. KLUBI, TAMPERE » OLEMISEN OPETTELUA Olavi Uusivirta tekee töitä pieteetillä ja paljon, mutta uneksii rauhoittumisesta. On yllättävän vaikeaa opetella olemaan tekemättä mitään. ­ Tässä ajassa etenkin. Ne, jotka ovat tekemättä mitään, ovat haudassa. Absurdiuden kynnys on yliomaa aikaa. Nyt minulla on sellainen kesä, ettei ole muuta kuin keikkoja. Mutta keikkoja ehtii tehdä hamaan hautaan asti. Kun on tehnyt musahommaa jo seitsemän vuotta, ei tarvitse saada kaikkea heti. On aikaa yrittää rauhoittua. ­ Mutta mitä tulee hektisyyteen, niin jossain vaiheessa kuppi täyttyy. Vatsahaavaa minulla ei ole vielä ollut ja toivottavasti ei tulekaan, mutta elämäni haaveet liittyvät eniten sapattivuoden tapaiseen. Mutta onhan tämä ala itseään pyörittävä oravanpyörä. Musa- ja teatteripuolella ja taiteellisilla aloilla moSUE net miettivät, etteivät voi pitää taukoa, koska muuten kaikki unohtavat. Mutta katso vaikka Scott Walkeria! Ei sitä kukaan unohda. "Absurdiuden kynnys on IKÄÄNTYMINEN enää pari vuotta, ja olet kolmekymmentävuotias. Sanoit Nöjesguidenin haastattelussa vuonna 2005, että "Totta kai mä oon nuori ja vihainen mies ja on paljon asioita, jotka vituttaa. Parhaimmillaan musiikki voi toimia nimenomaan kanavana, millä voi purkaa omaa ahdistuneisuutta ja turhautuneisuut- ylitetty, kun ei ole aikaa käydä suihkussa tai paskalla tai syödä. asennoitua täysin eri tavalla. Myönnän, että minun on vaikea olla tekemättä mitään. Tuntuu siltä, että seisahtuminen on mahdotonta. tetty, kun ei ole aikaa käydä suihkussa tai paskalla tai syödä. Lähiaikoina olen kuitenkin oppinut varaamaan kalenteriini kuukauden ta, mutta toisaalta sillä voi peilata myös herkempiä ja romanttisempia tuntoja." Käytätkö musiikkia yhä paineenpurkamiskeinona? ­ Se toimii edelleenkin hieman noin. Olen toisaalta yrittänyt päästä eroon siitä taideterapia-aspektista, omien tunteiden runkkailusta. Olen pyrkinyt etäännyttämään itseäni esmes teksteissä. Se on kirjoittamisessa ammattitaitoa. ­ Suuria esikuviani yhdistää eräänlainen persona non grata -henkisyys. Morrissey, Jari Halonen ja Aki Kaurismäki ovat jääräpäisiä miehiä. He menevät omaan suuntaansa huolimatta mistään suhdanteista ja ovat saavuttaneet aristokraatin aseman. Se on tavallaan hienoa ja ihanteellista. Toisaalta en ole luonteeltani niin jääräpäinen. Tuollaiseen liittyy lieveilmiönä valmius pistää kaikki siteet poikki, siltojen polttaminen. Se ei taas ole minua. Kuten kaikki nykyaikana aikuisuuteen kasvavat, myös sinä olet tottunut elämään epävarmuudessa. Nuoruus on takana, elämä kutsuu luokseen. Hulluuden tilalle tulevat jossain vaiheessa rutiinit. Nuorena pitää touhottaa ja kuvitella olevansa ikuinen. Vanheneva ihminen, joka elää samaa kuvitelmaa ja pakenee totuutta, on vain säälittävä. Millainen sinusta tulee isona? Tuleeko sinusta leppoisa vanha pappa? Tuletko olemaan yhä se sama kundi kuin viisivuotiaana tai nyt? ­ Minusta vanha ja leppoisa pappa voi olla leppoisa juuri siitä syystä, että hänellä on kanava käsitellä angstejaan ja vihaansa ja ahdistustaan. Pahimmillaan se purkautuu väkivallan kautta. ­ Mutta ei, en usko, että minusta tulee vanhana vihainen mies. Olen aina asunut kaupungissa, mutta haluaisin päästä jonnekin rauhallisempaan ympäristöön kun ikäännyn. Ihanteellisin olotila olisi sellainen, että olisi puitteet kunnossa vain olla, lukea ja kirjoittaa. Että pääsisi hektisyydestä eroon. Voihan se olla toki olla niin, että samanlaisena sähköjäniksenä sitä painaa vielä seitsemänkymppisenäkin, mutta toivotaan, että opin vähän rauhoittumaan. ­ Vähän aikaa sitten olin pankissa, ja siellä tuli virkailijan kanssa puheeksi eläkevakuutus. Tuntui, että helvetti, eihän sitä tarvitse vielä miettiä! En osannut edes ajatella eläväni niin pitkälle. Tajusin, että ehkä sitä tosiaan voi elää vanhaksi. Tähän asti on mennyt täysillä. ­ En usko, että musiikki ja teatteri väistyvät koskaan elämästäni. Yritän silti elää siinä valmiudessa, että olen kykeneväinen luopumaan elämässäni tietyistä asioista. Etten jumiutuisi. Ettei tästä tulisi tottumus tai tätä tekisi vain rahan takia. ­ Toisaalta luonteeni tuuliviirimäisyys saattaa johtaa siihen, että löydän itseni muualta. Eräs lyhyen tähtäimen haave alaani liittyen minulla tosin on. Eräs lyhytelokuva, jossa... Tähän on hyvä lopettaa. Mikäli unelmansa sanoo ääneen, joku voi varastaa sen. Toisaalta, Olavin unelmaan liittyy zeppeliini josta roikkuu juna, joten varkaus on epätodennäköinen. Mutta silti, ihan varmuuden vuoksi: Shh. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA NIKO MITRUNEN » 18 « NRO. 4
• SUE » 19 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA KEITH KLENOWSKI » ISYYS MUUTTAA MAAILMANKUVAN Sue jututtaa The National -yhtyeen laulajaa Matt Berningeriä isyydestä ja uudesta albumista. Ja kakuista. Ja seksistä. he Nationalin vuonna 2005 ilmestynyt Alligator oli alkusysäys. Yhtyeen sitä edeltäneet levyt (omaa nimeä kantava debyytti, Sad Songs for Dirty Lovers sekä ep Cherry Tree) olivat lupaavia mutta eivät missään nimessä lähelläkään sitä, mitä tuleman piti. ­ Cherry Tree julkaistiin Euroopassa ranskalaisen DJ:n Bernard Lenoirin levy-yhtiön kautta. Vanha manner alkoi kiinnostua meistä, ja päätimme ottaa riskin: lopetimme päivätyömme ja keskityimme musiikin tekemiseen. Alligator julkaistiin Beggars Banquetin toimesta, ja hommat lähtivät rullaamaan eteenpäin kuin itsestään, Matt Berninger kertoo tanskalaisesta hotellista käsin. Miehen ääni on tunnistettava, vaikkei baritoni olekaan yhtä syvä kuin hänen laulaessaan. Alligatorilla oli hetkensä, jotka lupailivat maagisuutta. Levy oli tasapainoinen kokonaisuus, mutta yhtye halusi silti muuttaa työskentelytapojaan. ­ Alligatorin jälkeen meistä tuntui, että The National tunnettiin yhtyeenä, jossa on "se karjuva laulaja". Esimerkiksi albumin päätösraita Mr November, jossa huudan keuhkoni pihalle on hyvä kappale, mutta halusimme päästä eroon karjuntamaineestamme. Alligatoria seuranneen Boxerin teimme aivan eri tyylillä. Päätimme tehdä monimuotoisempia kappaleita. Teimme rauhallisempia biisejä, joissa oli entistä enemmän nyansseja. Se oli meiltä tietoinen riski, irtiotto vanhasta tyylistä.Opimme tekemään musiikkia miettimättä mitä potentiaaliset T kuulijamme ajattelevat. Onneksi ihmiset pitivät siitä. ISYYS SAA AJATTELEMAAN boxer räjäytti pankin. Nationalin tunnelmalliset keikat alkoivat saada kulttimainetta, ja bändin suosio nousi tasaisesti. Musiikkiblogit ja intohimoiset fanit kasvattivat albumin mainetta. Yksi tärkeä syy levyn menestykseen olivat sanoitukset. Matt Berninger kirjoittaa runollisesti ja pitää itseään enemmän kirjailijana kuin sanoittajana. Hänellä on omat teemansa, jotka toistuvat levystä toiseen. Esimerkiksi se kuinka hanhet palaavat Vanderlyle Crybaby Geeks -kappaleessa ­ sitä ennen linnut olivat pääosassa Alligatorilta löytyvällä The Geese of Beverly Roadilla. ­ Kirjoitan sanat aina niin, että ne sopivat kappaleen yleistunnelmaan. Rakastan pieniä yksityiskohtia, ja tietyt teemat tosiaan toistuvat usein sanoituksissani. Esimerkiksi kakut ja sitruunat. Minulle kakku merkitsee monia asioita. Joskus se voi symboloida dekadenssia, joskus lohtua. Olen huomannut, että etenkin päälle kolmekymppiset miehet samaistuvat sanoituksiisi ja analysoivat niitä joskus liki pakkomielteisesti. ­ Olen huomannut saman. Oman sukupolveni edustajat tunnistavat itsensä tarinoistani tai tietyistä lauseistani. Jotkut asiat joista kirjoitan ovat omakohtaisia, mutta kuten kaikki kirjailijat, otan vaikut- teita kaikkialta ­ elämästä ylipäänsä. Esimerkiksi uuden albumimme kappale Sorrow kertoo osaksi rumpalistamme Brianista, osaksi veljestäni ja osaksi minusta. Kirjoitat usein seksistä. ­ Heh, totta. Aiemmin kirjoitin seksistä ja naisista vielä enemmän. Siitä, kuinka yrittän iskeä naisia baarissa. Tätä nykyä kyse on enemmänkin siitä, kuinka naisia onnistuu välttelemään! Olen ollut naimisissa jo vuosia. Onneksi vaimoni ymmärtää, etten välttämättä kirjoita hänestä, kun laulan seksuaalisista kokemuksista. ­ Vaimoni muuten auttaa minua todella paljon sanoittamisessa. Esimerkiksi uudella levyllä on kolme kappaletta, jotka kirjoitimme yhdessä hänen kanssaan. En kerro, mitkä kappaleet ovat kyseessä. Kuulija saa itse päätellä ja arvailla. Sinulla on vuoden ikäinen lapsi. Mitä luulet hänen pitävän isänsä sanoituksista ja kappaleista, kun täyttää 15 vuotta? ­ Hyvä kysymys. Huh, en ole edes ajatellut asiaa. Jos soitamme Nationalia kotioloissa, hän kyllä tunnistaa ääneni ja menee kaiuttimen viereen. Toivottavasti hän pitää tekemisistäni vanhempanakin. ­ Isyys on muuttanut elämänkatsomustani. Nykyään minun pitää miettiä elämää ei enää vain pari vaan parikymmentä, jopa kuusikymmentä vuotta eteenpäin. Mitä perheelleni tapahtuu, jos kuolen heitä ennen? ­ Me saamme paljon kirjeitä ja yhteydenottoja kuuntelijoiltamme, jotka kertovat soittaneensa levyjämme vanhemmilleen, joista on tullut liki pakkomielteisiä NationalSUE faneja, ja koko perhe käy yhdessä keikoillamme. Se tuntuu mahtavalta. Me emme kirjoita kappaleita vain New Yorkin hipstereille! Kuka on suosikkisanoittajasi? ­ Rakastan Wedding Presentin David Gedgeä yli kaiken. Hän on kirjoittanut luultavasti kolmekymmentä kappaletta mustasukkaisuudesta. Ne ovat tuskaisen avoimia, hän repii itsensä verille. Joku voisi kutsua sitä pakkomielteeksi, mutta minusta kirjoittajan on tärkeä kirjoittaa asioista, jotka tuntee. Wedding Presentin Interstate 5 lienee tuskaisin kappale koskaan. Gedge laulaa siinä ex-partnerilleen, että "there was one particular glance that made me afraid / That you were just seeing me as a chance of getting laid". ­ Täsmälleen. Se mies on nero. ASKEL ISOKSI uusi albumi high Violet on Nationalin tasaisin ja tasalaatuisin kokonaisuus, jonka avulla yhtye lyönee itsensä läpi megasarjaan. Avauskappale Terrible Loven ja levyn viimeisen siivun, kohtalokkaan Vanderlyle Crybaby Geeksin väliin ei mahdu yhtään huonoa hetkeä. Vaikka National on myynyt mukavasti levyjä, ei bändi ole vielä etenkään Amerikassa mikään megayhtye. Boxer on heidän toistaiseksi menestynein levynsä. Se myi rapakon takana vain hieman päälle 100 000 kappaletta. ­ Emme todellakaan ole mikään iso yhtye Amerikassa. Meillä ei ole taustallamme isoa mediakoneistoa tai julkisuusmyllyä, ja se sopii meillä mainiosti. Alussa meistä pu- huttiin vain musiikkifoorumeilla ja blogeissa. Nyt olemme pikkuhiljaa saamassa nimeä. Tosin kuvaavaa on, että tälläkin promokiertueella monet ovat kyselleet, että miten kaltaisemme pikkubändi voi myydä New Yorkin Bowery Ballroomin loppuun. Olemme musikkifanien yhtye, emme koko kansan bändi. Sekin sopii meille mainiosti. Pidättekö itseänne enemmän amerikkalaiseen vai eurooppalaiseen musiikkiperinteeseen nojaavana bändinä? Minusta teissä on eurooppalaista älykkyyttä ja lukeneisuutta. ­ Alussa meitä pidettiin nimenomaan amerikkalaistyylisen gootahtavana ja kohtalokkaana yhtyeenä, ja kyllä me minustakin olemme amerikkalainen yhtye. Toki pidämme myös eurooppalaisesta musiikista, mutta sanoituksellisesti olen enemmänkin amerikkalainen tarinankertoja. Ja hei, arvaa mitä: en tiedä uskotko tätä, mutta myös Amerikasta löytyy älykkäitä ihmisiä! Emme me kaikki ole idiootteja! Jotkut meistä osaavat jopa lukea! En minä sitä tarkoittanut... ­ Hah, ei se mitään, kunhan kiusaan. Tiedän kyllä mitä tarkoitat. Koska kirjoitat paljon seksistä, sinulta uskaltaa kysyä vanhan zinekokoisen Suen perinteisen loppukysymyksen: Jos The Nationalin musikki olisi seksiasento, mikä se olisi? ­ Ei Jeesus Kristus! Tuo on varmaan omituisin... Mies makaamassa sängyssä, masturboimassa yksinään. Ehkäpä. Onko tässä mielikuvassa kyse bändin jäsenistä vai faneistanne? ­ En kommentoi. Saat itse päätellä kumpaa tarkoitan! « » 20 « NRO. 4
• PROUDLY PRESENTS LIVE NATION BY ARRANGEMENT WITH THE AGENCY GROUP Green Day + SPECIAL GUESTS KYLASAARI/KALASATAMA TIISTAINA 8.6.2010 HELSINKI PORTIT AUKEAVAT KLO 16.00 MAX 6 LIPPUA / OSTAJA HELSINKI PORTIT AUKEAVAT KELLO 16.00 KAISANIEMI LIPUT: 59 EUROA LIPPUPISTEESTÄ JA TIKETISTÄ + MAHDOLLISET TOIMITUSKULUT MAX 6 LIPPUA / OSTAJA MAANANTAI 19.7.2010 LIPUT: 59 EUROA LIPPUPISTEESTA JA TIKETISTA MAHD. TOIMITUSKULUT WWW.GREENDAY.COM Kirjurinluoto, PORI, FINLAND LAUANTAI 7. ELOKUUTA Ainoa esiintyminen tänä vuonna Kirjurinluoto, PORI, FINLAND SUNNUNTAI 8. ELOKUUTA Ainoa esiintyminen tänä vuonna + SPECIAL GUESTS + SPECIAL GUESTS RONNIE JAMES DIO TONY IOMMI GEEZER BUTLER VINNY ApPICE MANY MORE BANDs TO BE ANNOUNCED KESKIVIIKKO 21.7. KAISANIEMEN PUISTO, HELSINKI PORTI T AUKEAVAT KLO 16.00 LIPUT: 63 LIPPUP ISTEES TÄ +MAHD . TOIMIT USKUL UT in association pinkspage.com LIPUT 69 euroa + mahdollinEN toimitusmaksu LIPUT 89 euroa + mahdollinEN toimitusmaksu KAHDEN PÄIVÄN LIPUT 125 EUROA + mahdollinEN toimitusmaksu leirintä pe 6.8.-ma 9.8. 20 euroa + mahdollinEN toimitusmaksu SUE » 21 « NRO. 4
• » OTSARYPYT SILIÄVÄT Collarbone löysi itsensä uudelleen. Helsinkiläisyhtye ei enää mieti, mitä muut siitä ajattelevat. letään loppuvuotta 2008. Modernia vaihtoehtorockia soittavan Collarbonen laulaja Thomas Kirjonen matkustaa Kokkolaan tuottaja Jonas Olssonin luokse soittelemaan ja keskustelemaan musiikista. Tuona viikonloppuna tapahtuu "jotakin taianomaista". Kirjonen saa valmiiksi "3-4 kovaa biisiä". Demotettuaan ja soitettuaan kyseiset E kappaleet muille yhtyeen jäsenille hän alkaa synnyttää nopeasti lisää uutta materiaalia. ­ Ihmettelimme, mistä uudet hyvät biisit tulivat. Löysimme itsemme uudestaan, hyväntuulinen Kirjonen muistelee. Hän viittaa uudelleen löytämisellä bändin ahdinkoon, joka johtui 2007 ilmestyneen debyytin Back of Beyondin floppaamisesta. ­ Debyytin julkaisu meni vituralleen eikä keikoilla käynyt ihmisiä. Se oli meille kaikille kova kolahdus. Vaikka ei saisi lannistua, vaan pitäisi luottaa omaan materiaaliin, se veti ilmat pihalle. Uusien kappaleiden myötä soittajien laskenut motivaatio alkoi pikkuhiljaa nousta. Samalla uuden albumin punainen lanka alkoi hahmottua. Studioon viisikko suuntasi kesäkuussa 2009. Äänityksiä Collarbone teki sekä Helsingissä että Kokkolassa Olssonin toimiessa tuottajana. ­ Esituotanto oli isossa osassa. Koska olimme tehneet hyvät demot, soitimme studiossa niiden päälle. Paketti oli siis hyvin kasassa, ja äänitykset olivat nopea rykäisy. Muutamaa viikkoa ennen levyn ilmestymistä tunnelmat ovat Collarbone-leirissä korkealla. Toinen pitkäsoitto Pretty Dirty julkaistaan 28. huhtikuuta. Levyn ensimmäinen sinkku The Machine on soinut mukavasti radiokanavilla. Vaikka luotto uuteen pitkäsoittoon on kova, ei Kirjonen odota suuria myyntimääriä. ­ Koska levyjä menee nykyään mitä menee, emme odota kädet ristissä kultalevyä. Tiedostamme nykytilanteen emmekä voi ottaa nokkiimme, jos levy ei ole listoilla. Debyytti oli läpileikkaus Collarbonen siihenastisesta urasta, mutta Pretty Dirtyn kappaleet on tehty nimenomaan sitä varten. Bändi on jättänyt turhan ryppyotsaisuuden taakseen ja tekee nykyään sitä, mikä tulee luonnostaan. ­ Otamme iisisti emmekä funtsi liikaa sitä, mitä genreä musiikkimme on. Bändi on debyyttinsä jälkeen vaihtanut levy-yhtiön Spinefarmista Universaliin. Metalliin painottuneella Spinefarmilla ollessaan soittajista tuntui, että heidän pitäisi tehdä heviä. ­ Universalilla ei ole sellaista. Olemme mitä olemme emmekä mieti, mitä muut ajattelevat. Olemme tiputtaneet pois metallilta kals- PE 7.5. FRIDAY, HELSINKI kahtavia juttuja, koska ne eivät ole meille ominta. Mielestäni pitää tehdä rohkeasti ja röyhkeästi sellaista musiikkia kuin itse haluaa. Sen ajatuksen ymmärtää varmasti jokainen musiikkiamme kuunnellessaan. Collarbone on ollut kasassa vuodesta 2000. Bändi sai alkunsa, kun laulaja Kirjonen ja basisti Matti Piipponen tapasivat rippileirillä Lohjalla. Kaksikko oli heti samalla aaltopituudella ja sopi pitävänsä yhteyttä soittokuviosta kaksiviikkoisen leirin jälkeen. Vaikka molemmilla oli omat bändinsä, he päättivät muodostaa uuden kokoonpanon. Rumpaliksi tuli Piipposen bändistä Janne Sivunen ja kitaristiksi Kirjosen yhtyeestä Janne Suominen. Loppuvuodesta 2008 kokoonpanoon liittyi toiseksi kitaristiksi Mikko Merilinna, joka soittaa myös April-yhtyeessä. ­ Musiikkityylimme ei ole muuttunut, mutta sävellyksemme ovat muuttuneet niin, että toinen kitara oli pakko ottaa mukaan. Olen soittanut kitaraa treeneissä, mutta en näe itseäni kitaristina lavalla. Mikko löytyi kätevästi kaveripiiristä. Collarbonen pitkän tähtäimen tavoitteet ovat korkealla. ­ Olemme halunneet tehdä päivästä yksi alkaen bändistä isoimman bändin koskaan. Konkreettisesti haluamme tehdä hyviä keikkoja, viihdyttää ihmisiä ja tarjota ihmisille hyviä fiiliksiä. ­ Meillä on nyt kova draivi päällä. Toivottavasti musiikkibisnes elpyy niin, että levyt myyvät. « HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA MINNA ANNOLA Fullsteam ja sue ylpeinä esittävät: 27.5.2010 Helsinki Kulttuuritalo Liput: 42 +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti & Lippupalvelu. Voita liput konserttiin osoitteessa WWW.SUE.FI SUE » 22 « NRO. 4
• » SURINAA JA PÖRINÄÄ Lähes neljännesvuosisadan ilkeää punkia takoneen Kumikamelin keulahahmo Jarmo Koponen kertoo Suelle, miten rock-yhtye uudistuu varovaisesti, ja miksi vitutuksesta ei ole koskaan mahdollista päästä eroon. J otkut asiat maailmassa ovat pysyviä. Vuodesta 1986 tasaiseen tahtiin levyjä julkaissut Kumikameli on jälleen saanut aikaiseksi uuden teoksen. Haastatteluhetkellä levyä ei ollut vielä mahdollista saada kuunteluun, mutta jo laulaja-kitaristi Jarmo "Toppo" Koposen kanssa käydyn puhelinkeskustelun alusta asti selvää on ainakin se, että yhtyeen riemastuttava asenne on säilynyt entisenlaisena. ­ Täsmälleen samaa paskaahan levy on kuin aikaisemmatkin tekeleemme, Koponen aloittaa. ­ Meillä on Kumikamelissa ollut jo iät ja ajat perinteenä tulla julkaisuissamme Eläkeläisten perässä. Molemmissa bändeissä soitamme sekä minä että Jouni Vento. Aina kun teemme tietyn määrän juttuja Eläkeläisten kanssa, voimme alkaa keskustella Stupido Recordsin kanssa Kameleiden seuraavasta albumista. Nämähän eivät kauheasti myy, mutta jos hommia tehdään nopeasti ja tehokkaasti, niin yleensä ei tule takkiin. Tai niin ainakin levyyhtiön edustaja väittää. Vuosien kokemuksella myös yhtyeen toimintasuunnitelma on suunnitteluvaiheesta alkaen varsin vakiintunut. ­ Mitä huonomman demon teemme, sitä todennäköisimmin pääsemme tekemään levyn, koska ideoista ei saa mitään selvää. Omituista pörinää ja surinaa ne olivat tälläkin kerralla, Koponen nauraa. Myös uuden levyn teemoissa on havaittavissa selvää jatkuvuutta aikaisempaan tuotantoon nähden. ­ Meillähän on aina tämä sama, vittuillaan kaikelle. Puolitoista vuotta kerätään paineita, jotka sitten valutetaan minuutin surinoihin. Koponen toteaa, että ärsytyksen aiheet eivät näytä iän myötä ainakaan vähentyneen. ­ Kaikki mahdollinenhan meitä vituttaa. Uusia kohteitakin on tullut hirveästi. Nuoriso vituttaa ihan helvetisti. Nuorison musiikki. Ja nuorison vaatteet. Lämpö ja kylmyys. Aina löytyy jotakin marmattamista. Tyytyväinen ei saa olla, muuten laiskistuu. Uudella Voima ja kunnia -levyllä kuullaan KE 12.5. NOSTURI, HELSINKI perinteisten bändisoitinten lisäksi myös sovitusratkaisuja, joihin Kumikameli ei ole alkuvuosiensa jälkeen juuri kajonnut. Suomalaisen musiikkikentän monitoimimies Yari Knuutinen on sovittanut kappaleisiin puhallin- ja jousiosuuksia. ­ Mehän perustimme yhtyeen alunperin sillä ajatuksella, että kitaristit pitäisi tappaa, tai ainakin katkoa niiltä kädet. Toisen levyn jälkeen kosketinsoittaja lähti kuitenkin hiiteen, jonka seurauksena jouduin itse soittamaan kitaraa. Tämä kehitys johti siihen, että olemme vuosikausia tehneet punkmökää, Koponen selventää. Yhteistyö Knuutisen kanssa sujui kuitenkin mainiosti, siitäkin huolimatta että yhtyeellä on epäileväinen suhde vieraileviin artisteihin. ­ Olemme olleet aina vastahakoisia ulkopuolista apua kohtaan. Miksi pitäisi ottaa joku merkkihenkilö levylle tekemään jokin asia huonommin kuin mihin itse pystyisi? Jossakin vaiheessa kuitenkin alkoi harmittamaan se, että olemme tehneet samaa levyä turhan monta vuotta putkeen, joten nyt oli aika kehitellä uusia juonia. Kuinka paljon Kumikamelin äänimaailma on sitten uudistunut? Koponen itse haluaa korostaa sitä, että uusien elementtien kohdalla ei ole lopulta kyse kovin suuresta takinkääntötempusta. ­ Elän siinä harhakuvitelmassa, että jotakin soundille on tapahtunut. Mutta mikäli muutosta vertaisi avantoon, on Kumikameli kastanut siihen vasta ukkovarpaansa. Ensimmäistä askelta harkitaan. Keskustelu siirtyy vielä lopuksi pohdiskeluun siitä, miten minkään rock-yhtyeen on ylipäätään mahdollista olla toiminnassa 24 vuotta. Koponen jakaa lakonisesti oman näkemyksensä Kumikamelin salaisuudesta. ­ Meiltä puuttuu kunnianhimoa siinä mielessä, että emme halua olla orkesterina esillä jatkuvasti. Olemme sisäistäneet sen, että yksilöinä emme ole mitään, mutta joukkona meissä on jotakin helvetin hienoa. « TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA TOMI YLI-NOKARI SUE » 24 « NRO. 4
• » BANJO, KELLOPELI JA KETTINKI Indierockyhtye The Winylsin musiikissa retro yhdistyy moderniin mahtipontisuuteen. he Winylsin uutuuslevy Phantom of Our Soul on juuri ilmestynyt ja tarinaa suorastaan tulvii. Bändin kaverit ovat kaikki äänessä, mutta pääosin suutaan aukoo basisti ja taustalaulaja James. Bändin muut hemmot ovat laulaja Leady, rumpali Pablo, soolokitaristi Sheriff ja kosketinsoittimista, kitarasta ja taustalaulusta huolehtiva HC. Kaverit vakuuttelevat olevansa tyytyväisiä lopputulokseen. Fiilikset ovat korkealla. ­ Saimme vietyä bändiä musiikillisesti eteenpäin ja ängettyä levylle instrumentteja, joita emme tienneet olevan olemassakaan ­ puhumattakaan, että osaisimme soittaa niitä. Päämääränä oli tehdä mielenkiintoinen levy vanhan toistamisen sijaan. Mielestämme onnistuimmekin siinä. Tiedotteen mukaan levyllä käytettään rutkasti eksoottisia soittimia. Mukana on esimerkiksi intialainen sormiurku. ­ Sessioissa todella soitettiin kyseistä soitinta, mutta en muista päätyikö se levylle asti. Se on sellainen pikkuinen pianon ja harmonikan välimuoto. Banjo, kellopeli ja rautakettinki päätyivät mukaan. Phantom of Our Soulin tekeminen poikkesi aikaisemmista levytysprosesseista paljonkin. ­ Isoin ero oli siinä, että edellinen levy tuotettiin itse. Phantom of Our Soulilla tuottajia oli kaksin kappalein; Kari Saarilahti (Don Johnson Big Band) ja Arto Tuunela (Major Label, Pariisin Kevät). Myös äänityksiä tehtiin kolmessa eri studiossa. Käytössä olivat Finnvox, Kaapelitehdas ja oma paja Swamphawk. ­ Joskus nauhoitettiin samaan aikaan kahdessakin eri paikassa. Aikaisemmin menimme enemmän vanhalla kaavalla, jolloin studio varattiin kuukaudeksi ja puoli vuotta editoitiin nauhalle tarttuneita "haluutsä Lapin kultaa vai Karhua" -huutoja. The Winylsin musiikki ei ole säilynyt samankaltaisena läpi vuosien. Bändi on mennyt rutkasti eteenpäin, eikä sen musiikkityyliä ole helppo luokitella. Muse-vertauksia on sadellut, mutta jätkät kertovat saaneensa annoksen brittipoppia jo vauvaiässä, kun vanhemmat luukuttivat kotona Beatlesia ja Whota. T PE 23.4. PAKKAHUONE, TAMPERE ­ Vaikka ihailemmekin esimerkiksi AC/ DC:n kitarasoundeja, emme itse jaksaisi tehdä samaa levyä aina uudelleen. Eka levymme Rock Motor oli enemmän garagerockia. Toisella Honey & Lime -levyllä uskallusta riitti jo muutamaan syntikkaraitaan. Vasta Phantomilla instrumentaatiossa ja sovituksissa annettiin ajatuksen lentää todella vapaasti. Paljolti juuri sen syystä levyltä voi kuulla vaikkapa Kaapelitehtaan ilmastointiputkien kolinaa, suohaukan paritteluääntä, preparoitua flyygeliä ja Johanna Juholan tangoharmonikkaa. ­ Olemme sen verran laiskoja näpistelijöitä, että siinä koheltaessa väkisinkin syntyy jotain omaa. Onhan Museakin syytetty Radiohead- ja Queen-plagioinnista, mutta jätkäthän tekevät loistavaa, persoonallista uraa. Biisejä tehdessä on mielettömän inspiroivaa ottaa vaikutteita jostain, pirstoa se palasiin ja muovata siitä jotain omaa. The Winyls esiintynyt ulkomaillakin. Bändin jätkät kertovat, että heidän musiikkinsa sopii niin pieneen pubiin kuin stadionillekin. Meininki kun on kuitenkin aina sama. Nimittäin energisen räjähtävä. ­ Viimeksi Moskovassa fanit olivat vastassa jo juna-asemalla. Myös Berliinissä oli erittäin intensiivinen meininki! Venäjällä ja Los Angelesissa olemme olleet MUSEX:in kautta ja Briteissä järjestelimme keikkailua pitkälti henkilökohtaisten suhteiden pohjalta. Harvemmin kukaan tulee kotoa hakemaan. Ulkomailla keikkailu tuotti myös bändille levytyssopimuksen. Tosin suomalaisen firman kanssa. ­ Liimataisen Tommi Hype Recordsista kuuli keikkamme Berliinissä ja innostui niin kuin sillä joskus on tapana. Eli piti käydä Berliinissä, että pääsi Tampereelle! The Winyls on valinnut nimensä niin, ettei siitä pysty kirveelläkään päättelemään millaista musiikkia orkesteri esittää. ­ Totta. Scorpionsista tietää heti, että niillä ei ole hiuksia ja että ne on myrkyllisiä. Halusimme nimen, joka ei suoraan tarkoita mitään muuta, mutta josta kaikuisi perinteiden kunnioitus. Musiikki saa kertoa tarinasta loput. « TEKSTI KIMMO JARAMO KUVA PETRI VILEN SUE » 25 « NRO. 4
• ! MYYNNI5SS,ÄpNYT LIPUT 54, su 0 3 v 98 1pv pe / lamahd. toimituskulut + ELU TIKETTI & LIPPUPALV DEVIN TOWNSEND ­ ZILTOID THE OMNISCIENT, WORLD EXCLUSIVE MEGADETH MASTODON SATYRICON TESTAMENT W.A.S.P. KAMELOT DEVIN TOWNSEND PROJECT HYPOCRISY CROWBAR 2.-4.7.2010 KAISANIEMI, HELSINKI www.tuska-festival.fi SUE U NR » 26 « NRO. 4 Oikeudet muutoksiin pidätetään. PAIN TAROT IHSAHN FINNTROLL NILE SWALLOW THE SUN OVERKILL CANNIBAL CORPSE OBITUARY BLOODBATH TURMION KATILOT TRIGGER THE BLOODSHED WARMEN SOTAJUMALA HOLY GRAIL RYTMIHÄIRIÖ TORTURE KILLER SURVIVORS ZERO BARREN EARTH INSOMNIUM FM2000 [AMATORY] THE ARSON PROJECT ARMED FOR APOCALYPSE
• » VAPAUTTA MUSIIKIN EHDOILLA Edguyn nokkamiehellä Tobias Sammetilla riittää energiaa ja luovuutta julkaista myös sooloalbumeja. Avantasia julkaisee kerralla peräti kaksi studiolevyä, joilla vierailee kymmeniä tähtiä. ikaerot ovat haastattelujen suola. Tobias Sammet on tulkinnut haastatteluajan hieman väärin, oman keskieurooppalaisen aikavyöhykkeensä mukaan. Saksan ja Suomen välillä ei kuitenkaan ole eroa kuin tunti, joten hätä ei ole tämännäköinen. Kohteliaasti tulkintavirhettään pahoitteleva Sammet on tapansa mukaan hyvällä tuulella, vaikka Edguyn kiertueiden ja sooloprojektien välissä ei turhaa joutoaikaa olekaan. Tobias nauttii elämästään. ­ Nautin kovasti siitä, mitä teen. Tämä ei tunnu lainkaan työltä vaan harrastukselta, johon suhtaudun intohimoisesti. Kun Edguyn kiertue päättyy, toiset menevät muutamaksi viikoksi lomalle jonnekin. Minä menen lomalle studioon. Minulla ei ole koskaan "voi paska, taas pitää herätä duuniin" -fiilistä, kertoo Sammet. Vapaus on Tobias Sammetille tärkeä asia. ­ Vapauteni on vapautta tehdä omilla ehdoillani mitä haluan, minkälaista musiikkia huvittaa, oli se sitten speed metalia, poppia, rockia tai mitä tahansa. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, ei se, mitä toiset haluavat sinulta. Ole mikä olet, tee mitä haluat tehdä, Tobias toteaa. Edguyn musiikkiin ja tyyliin vaikuttavat luonnollisesti muutkin bändin jäsenet. Avantasiassa Sammetilla on täydellinen vapaus ­ ja paljon hyviä ystäviä. ­ Onhan Edguyssakin musiikillinen vapaus, mutta Avantasia avaa lisää mahdollisuuksia. Jos tuntuu, että jonkun tekemäni kappaleen lauluosuudet kaipaisivat vaikkapa speed metal -tyyppistä vokalisointia, otan yhteyttä sopivaan alan mieheen ja pyydän häntä mukaan. Kaikki tehdään biisin ja musiikin ehdoilla, ei toisin päin, Tobias kuvailee. Avantasian levyillä on ollut kymmenittäin vierailijoita. Yhtä aikaa julkaistavilla kahdella uutuuslevyllä The Wicked Symphonylla ja Angel of Babylonilla on mukana massiivinen määrä väkeä niin instrumenteissa kuin mikrofonin varressakin. On Tim Owens, A on Bruce Kulick, on Michael Kiske, on Jorn Lande, Jon Oliva, Bob Catley ja niin edelleen. Monet vierailijoista ovat Tobiaksen ystäviä, eivät vain kollegoita. ­ Olen tehnyt vuosien mittaan yhteistyötä monien muusikoiden kanssa. Osan kanssa enemmän, toisten kanssa vähemmän. Joidenkin kanssa olen yhteyksissä muutenkin kuin musiikin merkeissä. Moni asuu tyystin eri mantereella, mutta maailma on nykyisin pieni ja internetin ansiosta vielä pienempi. Tunnen henkistä yhteyttä moniin näihin muusikoihin ja heidän mukanaolonsa merkitsee minulle paljon, Sammet kertoo. Erityisen paljon Tobiakselle merkitsee Scorpionsin Klaus Meine, joka duetoi Sammetin kanssa kappaleessa Dying for an Angel. Edguy on mukana Scorpionsin viimeiseksi jäävällä maailmankiertueella. ­ Klausin osallistuminen levylle merkitsee minulle tosi paljon. Samoin Edguyn ja Scorpionsin yhteiskiertue, joka on pakko tehdä, sillä se on suuri kunnia. Kiertue on jännittävä, olemme viikkoja tien päällä Scoparien kanssa heidän viimeisellä maailmankiertueellaan. Olemme muutenkin olleet Klausin kanssa jo pidempään säännöllisessä kontaktissa. Hän on minulle ystävä ja idolikin, muttei varsinaisesti mikään musiikillinen mentori. He ovat isompien markkinaalueiden yhtye, vaikka heillä on ollut vaikeatkin vuotensa, erityisesti 90-luku oli varsin vaikea Scorpionsille. Scorpionshan oli olemassa ennen Iron Maidenia, Metallicaa ja muita. He ovat suuri rock- ja heavy-esikuva, Tobias muistuttaa. Scorpions on ollut kasassa 40 vuotta. Juhliiko Sammet tai Edguy vielä joskus 40-vuotistaiteilijajuhlaansa? ­ En ole varma. Olen vasta vähän yli kolmekymppinen, joten en vielä mieti, olenko mukana musiikkibisneksessä vielä joskus yli kuusikymppisenä. Mutta mistäs sitä tietää kuinka pitkälle sitä voi tulevaisuudessa soittaa. Ties vaikka tohtorit elvyttäisivät minut aina tarpeen tullen lavalle! « HAASTATTELU TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA NUCLEAR BLAST SAUNA OPEN AIR FESTIVAL 10.-12.6. 2010 DANZIG RATT ANVIL DEATH ANGEL STEEL PANTHER GRAVE DIGGER THE 69 EYES STAM1NA SONATA ARCTICA TAROT AMORPHIS WHITECHAPEL AUGUST BURNS RED INSOMNIUM SUB-URBAN TRIBE POISONBLACK PEER GÜNT GLAMOUR OF THE KILL AUDREY HORNE DOOM UNIT Info and daily program: www.sauna-open-air.fi LIVE AT SAUNA OPEN AIR thu 10.6.2010 Tickets: thu 65 , fri 45 , sat 45 , festival100 SUE » 29 « NRO. 4
• SUE NRO O. » 31 « NRO.. 4
• HAASTATTELU TEKSTI HENRI EEROLA KUVA P.R.BROWN » V AVARUUSALUKSEN KOKOINEN CIRCLE PIT PRO 20.6. VI ROCNSSISEIN K , ÄJO KI Coverbändistä yhdeksi uuden vuosituhannen seuratuimmista metallibändeistä noussut Bullet for My Valentine on oppirahansa maksanut. Walesilaisten kolmoslevy Fever hyödyntää kahden edeltäjänsä parhaat puolet. SU aroitan basisti Jason "Jay" Jamesia ensimmäisen kysymykseni arkaluontoisuudesta ja toivon hiljaa mielessäni, ettei herra lyö luuria korvaani. Kerron hänelle, että kun arvostelin edellisen Bullet for My Valentine -levyn Scream Aim Firen (2008), karkein käyttämäni kielikuva oli "kompromissioksennus". Jay paljastuu onneksi huumorimieheksi eikä edes täysin tyrmää toimittajan letkautusta, vaan myöntää yhtyeensä pyrkineen miellyttämään liian montaa tahoa samalla kertaa. ­ Scream Aim Firea tehdessämme tapahtui paljon ulkomusiikillisia asioita, jotka väkisinkin vaikuttivat lopputulokseen. Tyttäreni syntyi, isäni kuoli, Matt (Tuck, laulu ja kitara) taisteli ääniongelmien kanssa. Meille ei juurikaan suotu aikaa levyn valmisteluun, joten sävelsimme kappaleita pääosin tien päällä, pukuhuoneissa ja kiertuebussissa. ­ Jengi haukkui meitä emobändiksi, joten päädyimme alitajuisesti kirjoittamaan mahdollisimman metallisia kappaleita. Jälkikäteen jotkut osa-alueet kuulostavat liiankin nopeilta, jopa surkeilta. Väitänkin, että olemme oppineet virheistämme. Se tulos on uusi albumi, joka meidän olisi pitänyt tehdä jo The Poisonin (2005) jälkeen. Edellinen levy oli kyllä ihan hyvä, mutta ei vienyt meitä mihinkään suuntaan. Tällä kertaa ymmärsimme varata tarpeeksi aikaa, jotta lopputulos sai etsiä muotoaan kaikessa rauhassa. Jotkut lähteet ovat lupailleen Bullet for My Valentinen kolmannen täyspitkän Feverin sisältävän bändin debyytin kaltaista materiaalia. On jopa uhkailtu, ettei niitä kaikkein herkempiä balladeja kuulla ollenkaan. ­ Vaikka meidän tapauksessamme sävellykset muotoutuvat ikään kuin itsestään ilman sen suurempia suunnitelmia, tällä kertaa tavoitteemme oli yhtenäinen kokonaisuus eikä kasa toisistaan eroavia kappaleita. Meille tutut elementit, olivat ne sitten kevyempiä tai raskaampia, ovat paremmin stemmassa keskenään. Selkeästi muita rankempia tai pehmeämpiä biisejä ei siis välttämättä kuulla, vaan kaikki raidat pitävät sisällään monenlaisia tunnetiloja. Bullet for My Valentine on nyt täyttänyt kolme viidesosaa allekirjoittamastaan, näinä aikoina varsin poikkeuksellisen suureellisesta viiden albumin levytyssopimuksesta. Väkisinkin tulee pohtineeksi, mitä ihmettä yhtyeen ja eritoten levy-yhtiön leirissä mietittiin, kun kyseistä supersopimusta aikoinaan viriteltiin. ­ Mehän ehdimme toimia bändinä kutakuinkin kymmenen vuotta ennen kuin mitään sen suurempaa tapahtui. Sonylla tiedettiin, että olimme kokenut yhtye. Kun leSUE vy-yhtiön väki kuuli biisi-ideoitamme, he aistivat normaalista poikkeavan potentiaalin, jolla hyvässä lykyssä saataisiin aikaan jotakin erityistä. Paha karma on kohdellut kovalla kädellä Bullet for My Valentinen härmäläisfaneja: kaksi viimeisintä luvattua esiintymistä on jouduttu perumaan: Tavastian-veto vatsavaivojen pakottamana, viime kesän Tuskan-esiintyminen uuden albumin valmistelun tieltä. Miten on, Jay, onko jo tässä vaiheessa turvallista pistää rahat likoon ensi kesälle buukatun Provinssirockin-keikan puolesta? ­ Uuden albumin musiikki on ollut valmiina jo jonkin aikaa, joten osa bändistä on vetänyt lonkkaa jopa viisi kuukautta. Se on pisin taukomme kuuteen vuoteen. Emme siis malta odottaa pääsevämme taas tien päälle. Tavoitteemme on ehdottomasti toteuttaa joka ikinen meille tarjottu keikka tai kiertue, Jay rauhoittelee. Viime kesästä puheenollen, Tuskan-peruutus itse asiassa vaikutti keräävän maksavalta kansalta pikemminkin tuuletuksia kuin voivotteluja. Tuntui, ettei kukaan ollut pahoillaan walesilaisten vetäytymisestä. Miten on muiden maiden metallifestarien laita? Sataako pulloja lavalle, vai onko tunnelma huomattavasti myötämielisempi? ­ Vastaanotto on ollut poikkeuksetta positiivinen joka puolella maailmaa. Jengi pistää pystyyn moshpittejä ja circlepittejä, joiden keskelle mahtuisi parkkeeraamaan vaikka avaruusaluksen! Missä ikinä soitammekin, ihmiset sekoavat. « » 32 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA ROADRUNNER STILL HOT! IMMOLATION Majesty And Decay CD, 180g Vinyl in Gatefold & download available! CATHEDRAL The Guessing Game 2CD in O-Card, 2LP 180g Vinyl in Gatefold & download available! CANDLEMASS Ashes To Ashes Deluxe DVD+CD Digipak, 2LP in Gatefold & download available! AVANTASIA The Wicked Symphony Ltd. Boxset incl. both Albums + Avantasia Book, CD, 2LP 180g Vinyl in Gatefold & download available! AVANTASIA Angel Of Babylon Ltd. Boxset incl. both Albums + Avantasia Book, CD, 2LP 180g Vinyl in Gatefold & download available! RHAPSODY OF FIRE The Frozen Tears Of Angels CD-Digibook incl. 2 bonus tracks, CD, 2LP in Gatefold & download available! CHECK OUT! PRE-L ISTENING, MERCHANDISE AND MORE: W W W. N U C»L33 A R B L A S T. D E E« SUE NRO. 4
• BARREN EARTH ­ Curse of the Red River (Peaceville) Kun mainitaan sana "superkokoonpano", on aika poistaa varmistimet, kiinnittää pistimet ja painaa liipaisinta. Barren Earthin tapauksessa rynnäkköiskua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa. Yhtye on superyhtye ainoastaan sen takia, että sen jäsenet ovat tunnettuja muista yhtyeistä ja haluavat tehdä omaperäistä musiikkia yhdessä. Ei sen takia, että eri nimekkäät artistit koottaisiin tekemään väkinäistä hittimusiikkia. Siitä syystä en mainitsekaan yhdenkään Barren Earthin nimeä tai vanhoja bändejä. Googlatkaa itse. Barren Earthin death metal ei peittele vaikutteitaan, joista tärkeimpiä ovat tunnelmalliset, eeppisemmät yhtyeet ja ruotsalainen äänimaisema. Ei olekaan ihme, että albumin on miksannut Ruotsin kaikkien aikojen kovimpiin metalliartisteihin kuuluva nero Dan Swanö. Edge of Sanity ja Opeth eivät varmastikaan ole jääneet Barren Earthin jäseniltä puhkisoittamatta. 9 Lisävaikutteita on saatu progressiivisemmista elementeistä ja hämykkärockista, mutta Curse of the Red River ei missään nimessä ole mikään väkisin väännetty ristisiitos, jossa yritetään naittaa eri tyylilajeja yhteen ja tavoitella suoraan esimerkiksi mainitun Opethin tyyliä. Yhtyeen esikois-EP Our Twilight oli kaksijakoinen julkaisu ja jätti hieman kylmäksi, mutta kokopitkä albumi antaa paljon täyteläisemmän ja emotionaalisesti vakuuttavamman kuvan bändin tavoittelemista sfääreistä. Jykevä, tukeva ja samalla monitahoisuudessaan melodinen levy polveilee vaivatta herkemmistä, puhtaammista osioista järkähtämättömän raskaaseen runttaukseen. Verkkaisen vakuuttavat kappaleet kulkevat omalla painollaan ja ottavat oman aikansa. Levy vaatii usean kuuntelukerran ja antaa kuulijalleen joka kerta yhä enemmän. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton SUE » 38 « NRO. 4
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Olavi Uusivirta ­ Preeria (Mercury Records/Universal Music) 9 Olavi Uusivirta on raivannut tiensä kehnosta Kalle Ahola -kopiosta aika pitkälle. Vuoden 2008 Minä olen hullu -albumi esitteli jo valmiimman artistin ja nyt on käsillä levy, joka antaa anteeksi kaikki muinaiset erehdykset. Suomirock on sana, jota eivät saa enää edes naistenlehdet yhdistää Olavi Uusivirtaan Preerian jälkeen. Avausbiisi Erika tykittää kovasti 80-lukuisella futurock-meiningillä. Kakkosbiisissä Puberteetti Olavi sylkee sanoja yhtä kiivaasti kuin Pelle Miljoona punk-kaudellaan. Sinä elät yksin -biisin tunnelmat ja erityisesti kitarointi on opittu The Curelta. Uni puolestaan koneilee krautrockisti samaan tapaan kuin Editors viimeisimmällä levyllään. Sydänmaa menisi aitona SUE jorisjöroosina PMMP:n levyllä. Sanoittajana Olavi Uusivirta on kerännyt kehuja eikä turhaan. Parhaimmillaan tarinat ovat laulutekstimäisiä mutta yhtä aikaa kuitenkin realistisia kuvaelmia. Pohtiessaan suhteen päättymistä sanoin "meniks tää nyt vituiks, Jenni" Olavi Uusivirta laulaa sen uskottavasti tietäen, että matka epäonnistumiseen on hyvin lähellä. Ja nyt en puhu kertojasta, vaan henkilöstä, joka laittoi sanat kertojan suuhun. Jos lapsuustraumaa selvitellään otsikolla Nukkekoti palaa, niin minun visioissani nukketalo on liekeissä, mutta Olavilla se tulee takaisin. No, ehkä muovimieheen rakastuminen onkin asia, joka selvitellään terapeuttisella muistelulla eikä kaiken hävittävällä tulella. AKU-TUOMAS MATTILA » 42 « NRO. 4
• (Omakustanne) "Järki lähtee, mä yritän pitää siitä kii." Oululainen Julma-Henri Syrjäytyneet-yhtyeineen taitaa olla suurimmalle osalle liian kova pala nieltäväksi, vaikka siitä huokuu suomalaiseen hyvin pureva henkisen paskan ulostaminen taiteeksi. Kantaa ottamaan haastava debyyttilevy Al Qaida Finland (2007) tavoitti suuremman määrän ihmisiä kuin sen äärimmäinen hiphop olisi muuten löytänyt (mainostarroja löytyy Kallion seudulta vieläkin). Se on yhä Julma-Henrin koherentein tuotos. Mixtape SRJTNT vol. 1 (2008) jatkoi samaa linjaa hiukan löysemmin eväin, ja viime vuonna ilmestynyt Laineen Kasperin kanssa tehty Outo nauha -kuunnelma hämmensi enemmän kuin riemastutti. Psykoterapia, Julma-Henrin neljäs levy ja kolmas kera Syrjäytyneiden, ei yritä peitellä hankaluuttaan. Saatteessa mainitaan levyn olevan yhdistelmä psykologiaa ja progressiivista rytmimusiikkia, ja näin myös on. Kuvitelkaa: Henrin omalaatuinen ja päällekäyvä rap yhdistettynä rikkonaisiin, likaisiin ja utuisiin (ja loistavasti soitettuihin) rytmimattoihin, aihepiireinä päänsisäiset solmukohdat ja niiden setviminen. Tämä on niin kaukana klubiräpistä kuin mahdollista. Pakettia on hankala yrittää sulattaa täysinä annoksina, etenkin kun kappaleet venyvät levyn loppupuolella peräti kahteentoista minuuttiin. Julma-Henri räppää suureksi osin valmiista tiedotteista ja jää ikään kuin kellumaan rytmitaustojen päälle. Mikä kyllä on oiva masentuneen mielentilan analogia. TUOMAS TIAINEN 7 JULMA-HENRI & SYRJÄYTYNEET PSYKOTERAPIA LEVYARVIOT MGMT ­ Congratulations (Sony Music) MGMT:n kakkoslevyn sisältämä musiikki on jokseenkin juuri niin neonväristä ilakointia kuin sen kansikuva viestittää. Newyorkilaisduo tarjoaa tälläkin kertaa ajattoman oloista psykedelisin värein maustettua pop-musiikkia, jota voi hyvin mielin kuunnella niin kotisohvalla istuen, lattea trendikuppilan pöydän ääressä särpien kuin indie-diskon nurkkien pimeydessä piilotellen. Festarilavojen liepeillä kannattaakin sitten heittäytyä suoraan Ben Goldwasserin ja Andrew Van Wyngardenin välittämien tunteiden hurmioon. Singlebiisi Flash Delirium väläytteli, mitä oli tulossa. Hieman salakavalasti viettele- (PIAS) Näillä leveysasteilla vähemmän tunnettu belgialainen indierock henkilöityy tänä keväänä Mintzkoviin, joka on tulossa kiertämään maatamme aina Jyväskylää ja Vaasaa myöten. New Orderin, Primal Screamin ja Kasabianin kanssa työskennellyt Jagz Kooner on vääntänyt levylle äänimaailman, joka ei ole liian raskaasti rock eikä liioin liian pehmyt. Keskitien tuotannosta johtuen Mintzkovin ajoittainen menevyys tulee siloitelluksi silloin, kun pitäisi painaa kovempaa. Näin hukataan myös laulaja-kitaristi Philip Bosschaertsin äänen, yhtyeen omaperäisimmän osasen, täysi potentiaali. Mies laulaa ikään kuin pidätellen täten lisäten raukeaa tunnelmaa, mutta pääsisi paremmin esille, jos nuppeja olisi välillä käytetty yhdessätoista. Levyssä on fiiliksen suhteen jotain samaa kuin Grandaddyn Sumdayssä. Kuten kyseinen aliarvostettu melankoliapläjäys, myöskään Rising Sun, Setting Sun ei pelaa biiseillä vaan ennemminkin tunnelmalla. Siitä kiitos, mutta ripaus lisää dynamiikkaa tai pari kolme Opening Firen ja The 25th Hourin kaltaista iskusävelmää ei tekisi kokonaisuudelle hallaa. TUOMAS TIAINEN 6 MINTZKOV RISING SUN, SETTING SUN 8 vä pop pirskoittelee keskitempoisen tamppauksensa päälle sopivasti kaikissa sateenkaaren väreissä hohtavaa hajustetta. Single ei kuitenkaan ole Congratulationsin ilmeisin hitti. Sitä on levyn loppupuolelle piilotettu yksi levyn veikeimmistä raidoista, kerrasta päähän jäävä Brian Eno. En tiedä, onko se ainut tuottajaneron nimeä kantava kappale maailmassa, mutta hyvin mahdollisesti se on tarttuvin. MGMT uskaltautuu parin jalanmitan verran myös psykedeelisemmälle puolelle. Vanhan mallin vinyylin B-puolen kärkeen (siis cd:n tai tiedostoryppään puoliväliin) on sijoitettu kaksitoistaminuuttinen, moniosai- nen Siberian Breaks. Muutenkaan yhtye ei kaihda leijuvampaa ilmaisua. Kakkoslevyn myynnin varmistamiseksi kaiken hankalamman karsiminen olisi voinut olla ratkaisu talouden turvaamiseksi näinä vähän liiankin realistisina aikoina, mutta MGMT valitsi onneksi toisin. Congratulations on saanut musiikkilehdistön ruodinnoissa hyviä arvioita ja sitä on veikkailtu jopa yhdeksi tämän vuoden parhaista albumeista. Tuota väitettä on tässä vaiheessa vaikea allekirjoittaa, mutta selvää on joka tapauksessa se, että MGMT nostaa taas hymyn korviin. Hohtotikut esiin! TUOMAS TIAINEN (Ektro) Paikka Ektron tallissa selkiytti jyväskyläläisen Laivueen kurssia juuri sopivasti. Kuutisen vuotta ruohonjuuritasolla hiljaksiin operoinut yhtye on vihdoin saanut demoilla esitellyt näytteensä laajempaan levitykseen kokopitkän debyytin muodossa. Ja yhä vain yhtye jaksaa olla hillitty. Bändin itsensä mukaan nimetty levy on noin yhdeksän kappaleen mittainen kokonaisuus, joka naittaa kolmen vartin kestonsa aikana pop-melodioita junnaukseen ja kitarametelöintiin. Laivue luottaa hyväksihavaittuun toiston metodiin. Yhtye enemmänkin toistaa vanhaa kuin muokkaa vanhasta uutta, mutta se tekee sen hyvin. Rytmiosasto Matti Kortet (basso) ­ Tatu Kuukkanen (rummut) tarjoaa tu- 8 LAIVUE LAIVUE kevan taustan, jolle Leevi Wuolion ja Ville Puronahon on hyvä maalata kitaralla, harmoonilla, kellopelillä ja tuulikellolla. Teemu Laukkasen tuotanto on sopivan kuivakkaa korostaakseen yhtyeen ruohonjuuritason lähtökohtia ­ mihin muuten on viittaus Lauri Wuolion kansissakin. Odottamaton vastoinkäyminen aamulennolla on kappaleista se, joka tarrautuu ensimmäisenä kiinni ja päästää irti viimeksi. Laulun melodia voitaisiin kirjoittaa isolla alkukirjaimella ja sen tarina suihkukoneen turbiiniin lentävästä haukasta on suorastaan hymyilyttävän naiivi. Muutenkin Leevi Wuolion laulua ja sanoituksia on ilo kuunnella. Oikein pätevä avaus vielä nuorelta yhtyeeltä. TUOMAS TIAINEN (If Society) On sekä mukavaa että rauhoittavaa, että Echo Is Your Love on vielä mukana kuvioissa. Jo kaksitoista vuotta omaa polkuaan tallannut helsinkiläisyhtye on aina toiminut kentän sivussa omana entiteettinään julkaisten levyn silloin, kun sitä itseään on huvittanut. Bändille on vieläkin tilausta, nyt ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämänikäisiä tämänlaisia orkestereja kun taidetaan usein kritisoida pehmentymisestä ja terän tylsymisestä, mutta huoli on tällä kertaa turha. Säröä ja vallia löytyy sopivissa suhteissa. Echojen viidennen levyn tunnistaa Echo-levyksi heti ensibiisistä lähtien. Kitaroissa on sitä tiettyä kulmikkuutta, ja laulaja Nea kuulostaa vain ja ainoastaan itseltään. 8 ECHO IS YOUR LOVE HEART FAKE SUE » 45 « NRO. 4
• SUE » 47 « NRO. 4
• » LEFFAVIERAS Janne Joutsenniemen fanituslistat Aution saaren elokuva: Paul Thomas Andersonin Magnolia ­ Aikoinaan se puhutteli mua niin paljon, että en mä väkisin rupea mitään muuta edes harkitsemaan. Ja onhan se siitäkin hyvä aution saaren elokuva, että siinä käsitellään aika paljon yksinäisyyttä, eristyneisyyttä ja ulkopuolisuutta. Ne kaikki ihmiset on yksinäisiä omassa järjettömässä sosiaalisessa ympyrässään, pyristelee ja kiemurtelee omissa ongelmissaan. Siinä eri tarinat nivoutuu toisiinsa tosi hienosti. Paras kohtaus kautta aikain ­ Sekin on Magnoliasta, se kohtaus jossa kaikki ovat yksinään missä ikinä ovatkaan, jokainen omassa surkeudessaan, ja alkavat laulaa mukana sitä taustalla soivaa Aimee Mannin biisiä. Tietyllä tavalla se on koominen kohtaus, tai oikeastaan hyvin lähellä korniutta, mutta kun se tehdään niin suurella vilpittömyydellä ja tunnelatauksella ja vielä pitkälti musiikin kautta, niin se toimii erittäin koskettavasti ja kauniisti. Leffasäveltäjäsuosikki: Michael Nyman ­ Mä oon aina pitänyt Peter Greenawayn leffoista, ja se saattaa osittain liittyä niissä soivaan Michael Nymanin vaikuttavaan musiikkiin. Yleensäkin mun suosikkileffoissa ja -kohtauksissa on musiikki hyvin tärkeässä osassa. Joskus musiikki vahvistaa kuvasta tulevaa tunnelatausta, mutta joskus kuva tukeekin musiikkia ­ kuten juuri tossa mun suosikkikohtauksessa. Suomalainen leffasäveltäjäsuosikki: Tuomas Kantelinen ­ Sen musiikki kuulostaa tosi isolta, samalla tavalla kuin Bernsteinin tai jonkun muun amerikkalaisen mahtijätkän jutut. Eli ei mitään perinteistä suomalaista ankeutta. Sillä on myös hyvä tilannetaju sen suhteen, missä kohtaa musiikin pitää mennä iisisti ja missä se saa pauhata oikein kunnolla. ENSI-ILTA » KEVYT DOKUMENTTI RASKAASTA AIHEESTA Huhtikuun vierailuleffamme edustaa raskasta sarjaa, sillä Kalle Kujalan ohjaama Rautaa rajan taa on suomalaisen metallimusiikin vientiä sekä vakavissaan että huonon huumorin keinoin käsittelevä dokumentti. Ja vaikka tekijä amatööri onkin, niin kaikeksi onneksi innokas ja mielikuvituksekas sellainen. Ammattilaisuuteen satsasimme vierailijapuolella, sillä onhan Janne Joutsenniemi ollut perustamassa ensin 80-lukuista hevilegenda Stonea ja sen jälkeen kahdeksannen studioalbuminsa Now And Ever Afterin tässä kuussa julkaisevaa Suburban Tribea. ­ Mä näen ton tavallaan fanityönä, koska ohjaaja on selvästi tehnyt duuninsa täsmälleen omasta halustaan, jättääkseen jonkinnäköisen merkin tähän maailmaan. Se on jo sinänsä hatunnoston arvoinen juttu. Ja kyllähän siitä fanin tekemän näköinen tulee, kun takana ei ole suurta tuottajakatrasta ja julkaisijaa, jotka osaisi tasoittaa ne suuremmat sudenkuopat. Sitä silottelemattomuutta mä juuri diggasinkin. Ne pienet heikkoudet ja huonot hetket on helppo antaa anteeksi, koska koko pakettia kuitenkin tehtiin vain parin ihmisen voimin. Ja kaikesta tästä johtuen tolle pitää antaa neljä tähteä. Kolme olisi vaan "ihan kiva", eikä tälle millään pysty niin vähää antamaan. Kuvauksia on tehty paitsi Suomessa, myös Hollannissa ja New York Cityssä. Haastateltavia on muualtakin kuin metallipiireistä, jopa poliittiselta huipputasolta elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen ja kulttuuriministeri Stefan Wallinin muodossa. ­ Eihän se ministerien kanssa saanut mitään kunnon keskustelua aikaiseksi, koska sen töksäyttelemät kysymykset oli aika latteita ja puolivillaisia. Kun liikutaan noin vahvalla fanitusasenteella eikä oikein ymmärretä mistä mitkäkin asiat johtuu, niin vaikea haastateltavan on olla provosoitumatta siitä, että haastattelija on "vähän höhlä". Mutta omilla puheillaanhan Pekkarinen oman hautansa kaivoi, ei siinä mitään. Kyllä se myös sanoi sen tärkeän totuuden, että on tosi paljon asioita, joita ei tueta. Mun mielestä on hyvä nähdä ja tajuta se pointti, että eihän kaikkea tarvitsekaan tukea. Siksi mä ihmettelinkin, miksi sitä tukemishommaa käsiteltiin melkein puolet koko elokuvasta. ­ Ehkä mä vaan olen niin vitun vanhan liiton miehiä, että noi tukiaishommat aina saa mut vähän kiemurtelemaan. En mä siis missään tapauksessa halua puhua treenikämppien tarjoamista vastaan, mutta silti ne ihmiset, joilla on se tekemisen tarve joka tapauksessa, niin kyllä ne jonkun kanavan löytää. Se on ihan saletti. ­ Tulihan tossakin ilmi se, että heviä kuitenkin tehdään pääasiassa tunteen palosta ja tekemisen tarpeesta ja rakkaudesta siihen musiikkiin, oli se kaupallisesti menestyvää tai ei. Enemmän musiikin menestymiseen tähtäävät ja jonkinlaista bisnestä haluavat ihmiset löytää kyllä jonkun muun kanavan, joko musiikissa tai... luultavasti jossain ihan muussa asiassa kuin musiikissa, Joutsenniemi hekottelee. ­ Mä olen itse lähtenyt siitä tilanteesta, että me treenattiin mun omassa huoneessa ja viikonloppuisin faijan duunipaikalla. Vasta myöhemmin me päästiin Keravan rehellisen musiikin yhdistyksen bänditiloihin, siitä sittemmin Lepakkoon ja nykyään Nosturiin. Kyllä kaikki tuki on tietysti tervetullutta, mutta eihän se voi eikä saa olla koko toiminnan edellytys. Jos kaikki tuodaan kuin pullakahvit naaman eteen, niin tuleeko siitä jotenkin parempaa jälkeä? Totta kai mä ymmärrän myös sen, mitä tossakin yritettiin tuoda esiin, että eihän tukeminen musiikkia ja tekemisenhalua vähennä tai väljähdytä. ­ Ihan oikea ja hedelmällinen keskusteluyhteys syntyi esimerkiksi Eicca Toppisen ja Jone Nikulan kanssa, koska niillä oli kosketuspintansa ja tietämyksensä kautta aiheesta jotain sanottavaakin. Päästiin kiinni vähän syvempiinkin asioihin. Kaiken kaikkiaan mun mielestä olisi pitänyt enemmän antaa ihmisten vaan puhua, ja luottaa siihen, että niillä on jotain sanottavaa. Ehkä tekijöiden mielestä pelkkä puhe olisi liian paatoksellista, ja siksi piti turvautua erilaisiin välikevennyksiin. Mulle ne puheet oli tän leffan mielenkiintoisinta antia. Sen tukiaisjutun painottaminen oli aika turhaa, koska kyllähän sen kaikki jo tietää. TEKSTI MARKKU HALME TÄHDET Joutsenniemi Halme ½ Rautaa rajan taa. Ohjaus ja käsikirjoitus: Kalle Kujala. Mukana muun muassa Amorphis, Korpiklaani, Diablo, Dauntless, Sonata Arctica, Hanoi Rocks, Mauri Pekkarinen, Stefan Wallin, Tuomas Holopainen, Jone Nikula, Eicca Toppinen. Kesto: 83 min. Seuraava Sue ke 12.5. kaduille myös nykybatmanmäisessä haarniskassa liikkuva ex-poliisi Big Daddy, joka on kouluttanut 12-vuotiaasta tyttärestään äärimmäisen tuhovoimaisen Hit-Girlin, jolle roistot eivät pärjää mitenkään. Kaikkinensa Hit-Girl on niin cool, tyylikäs, suvereeni ja vittumaisen sanavalmis hahmo, että rohkenen puhua jopa seksikkyydestä ­ tuli tästä sitten sanomista tai ei. Kick-Assin runsaat väkivaltajaksot eivät ole varsinkaan taiteellisesti tarpeettomia, sillä parhaimmillaan ne yltävät lähelle Tarantinon visuaalistettuja julmuuksia tai Kellopeliappelsiinin verileikkejä. Eikä raakuudesta tehdä huonoa vitsiä, vaan jokainen isku ja potku jättää jälkensä. Humoristisesta lähtökohdastaan ja runsaasta kohellusmeiningistään huolimatta Kick-Ass nostaa esiin muutamia ihan järkeviäkin pointteja. Ja vaikka tätä ei voi ottaa kovin tosissaan ja vakavissaan, niin ikävä kyllä sama pätee nykyään myös arkitodellisuuteen. Kick-Assin huumori on pariin otteeseen aivan yhtä luokatonta kuin elämässäkin. Symbolisella tasolla tämä on aika raadollista realismia. MARKKU HALME REINDEERSPOTTING Ohjaus: Joonas Neuvonen. 30 vuodessa suomalainen nuorisoelokuva on muuttunut merkittävästi. Nyt ei enää tulla vaan nyt mennään, elämä. Täysillä. Pam. Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä tarjolla ei ole musta komedia, jossa humehditaan letkeässä porukassa svengaavan musiikin tahdissa, vaan ainutlaatuinen dokumenttikatsaus perusnarkkarien surkeaan elämäntapaiseen, jossa kaikki sillat on poltettu edestä ja takaa. Nuoret lupaavat rovaniemeläisnarkkarit ovat sallineet Neuvosen kameran tallentaa lähestulkoon kaiken parin vuoden haahuiluistaan. Tuloksena on saatu aikaan tarkasti raamitettu kertomus Janista, joka on pistellyt itseensä huumeita 14-vuotiaasta lähtien. Nyt kahdenkympin hujakoilla Jani on muokannut ns. porttiteoriasta pyörö-oven. Ensin yhteiskunta "paransi" narkkareita tarjoamalla Subutexia itsehoitolääkkeenä. Kun Subujen koukutusherkkyys havaittiin, ne korvattiin laillisilla mielialalääkkeillä. Jos ryynitkin loppuvat, niin viina toimii korvikkeena uutta huumelastia odotellessa. Millään ei ole mitään väliä, paitsi että kamaa ON oltava käsillä. Rahan saamiseksi joku automurto ei merkitse mitään. Jani käy hyvin lähellä viimeistä erhettä, toisen ihmisen hengen riistämistä. Oma elämä kun on niin läyhää, koti hajonnut ja kavereiden kanssa popsitaan psykofarmakoita kuin irtokarkkeja. "Kummat maistuu paremmilta, temet vai pamit?" Elokuvan käännekohdassa Jani viimein saa hoideltua kerralla kasaan merkittävän summan rahaa. Syöksylasku kohti Pariisia ja edelleen pitkin Etelä-Eurooppaa voi alkaa. Huumeiden käyttöä esitellään K-18-luokituksen mitassa, mutta ei juurikaan hankintatilanteita. Tulee kyllä selväksi, ettei se puoli ole mikään ongelma. Pariisistakin saa helpommin hehdon Subutexiä kuin hotellihuoneen. Ei ole väliä vaikka ostaja on lähes kielitaidoton ja muutoinkin aivan pihalla. Raha puhuu. Reindeerspotting on kohteensa näköinen, pätkivä ja muutenkin rosoinen kokonaisuus, jossa ei turhia selitellä. Tilanteiden hirtehisyys välittyy katsomoon kuin paikan päällä koettuina. Isolle kankaalle heijastettu digivideokuva on sopivan sumuinen tunnelmaan nähden. VESA KATAISTO KICK-ASS Ohjaus: Matthew Vaughn Kick-Assin supersankariasun takana ei ole Kryptonissa syntynyt lehtimies eikä konnien tappamien vanhempien miljonääripoika vaan nuori nörtti ja runkkari ­ ihan sanan- ja kohtaustenmukaisessa merkityksessä ­ joka mielestä supersankaruuden pitäisi olla jokamiehenoikeus. Eikä muuta kuin värikäs sukelluspuku netistä tilaamaan, kaduille leikkisankaroimaan ja vahingon kautta melkein oikeastikin. Nettivideo Facebookissa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja tie tähtiin avautuu ihan ilman voimia ja kykyjäkin. Onnekkaan onnettomuuden kautta tuntoaisti vielä turtuu, joten turpaan saaminen ei tunnu niin pahalta. Ja supersankaruushan tuottaa myös ensimmäisen seksikokemuksen pimeällä takakujalla. Kuulostanee idioottikomedialta, mutta yltää pienelläkin budjetilla aikamoisen tehokkaaseen ja tyylikkääseen vähän-kaiken parodiointiin. Kick-Ass saa rikkaan perheen pojasta apupojakseen Red Mistin, jonka asut, autot ja välineet tehostavat toimintaa. Samoissa toimissa ilmaantuu SUE » 48 « NRO. 4
• Wolfmother 18.-20.6.2010 nland jo seinä ki, fi Paloma Faith i nmyyntssä! l i p u äy n n i NY T k lipunmyynti ja lisätietoja osoitteesta www.provinssirock.fi SUE » 51 « NRO. 4
• ALBUMI KAUPOISSA 5.5. S TA L I N G R A D C O W G I R L S . C O M M Y S PA C E . C O M / S TA L I N G R A D C O W G I R L S SUE » 52 « NRO. 4