• the wrecking queenshate gallery rushmonsteriserproblems? anna järvinenjarkko martikainen the bellrayspoisonblack pentagramcrimfallbrymir does it offend you, yeah?amaranthe northerprotest the hero NRO. 4 · (HUTIKUU) · 2011 · (#153) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · FOO FIGHTERS
• SUE » 2 « NRO. 4
• SU SUE SUE UE N RO NRO RO O. » 3 « NRO.. 4
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN » Haastattelut. » ROCK POLITIIKKAA VASTAAN ensuuri-yhtyeen vuonna 1979 julkaisema punkbiisi Rock politiikkaa vastaan oli teinipoikien kieli poskessa ja Sex Pistols mielessä väkertämä suurten ikäluokkien vastainen julistus, mutta se kuvaa edelleen hyvin rockin harrastajien asennetta politiikkaan noin yleensä. Koska syvä vastenmielisyys koko demokraattista valintaprosessia kohtaan on juurtunut syvälle rockin harrastajien selkäytimeen, on alle koottu vinkkejä, joista saattaa olla apua ikioman puolueen valinnassa (suhteellisessa vaalitavassamme äänesi menee puolueen tai vaaliliiton hyväksi). Nykyisen pääministeripuolue Keskustan Mikko Alatalo on puolueensa tyypillinen edustaja. Hänellä on flanellipaita. Keskustan kannattajat tykkäävät turkistarhauksesta sekä country- ja hillbilly-musiikista, esimerkiksi Ryan Adamsista. Toinen hallituspuolue, työväenpuolue Kokoomus kattaa tulevaisuudessa puoluekenttämme koko kirjon republikaaneista demokraatteihin asti. Kokkarit ajavat ennenkaikkea suurten levy-yhtiöiden (Universal, Warner ja Sony) ja työllään menestyneiden artistien, kuten Sunrise Avenuen asioita. Äänestämällä Kokoomusta olet voittajien puolella! Työministeri ja runoilija Anni Sinnemäki edustaa Vihreää Liittoa. Ketterästi keski-ikäistyneestä sukupolviliikkeestä on tullut yleispuolue, ja Ultra Bran postmodernisti kantaaottavat biisit ovat vaihtuneet Suomen Fleetwood Macin, SMG:n romanttisiksi kappaleiksi. Fonallevymerkkiä liputtava nuoriso-osasto harkitsee äänestyspäätöstään. Seuraavassakin hallituksessa vaikuttava RKP on yhden asian liike. Sven Bengtsson och Medvin eller Tomas Ledin, riktigt samma, kunhan se on på svenska. Vaikka euroviisuvoittaja Mr. Lordi on esiintynyt perussuomalaisen ehdokkaan vaalimainoksessa, ei puolue suinkaan vielä ole hallituksessa, vaikka 75% rockin harrastajista EK:n teettämän tutkimuksen mukaan niin luulisi. Perussuomalaiset tykkäävät modernista musiikista laidasta laitaan, kunhan se on ennestään tuttua. Ennen suurin oppositiopuolue SDP kantaa yllään hyvinvointivaltionhoitajan leimaa, mistä se ei pääse eroon ennen kuin koko paska saadaan purettua. Rockin harrastajien mielestä SDP ja politiikka ovat synonyymeja. Yksikään artisti ei halua leimautua demariksi, ja milloinkas läänintaiteilijat olisivat menestyksellä keikkaa heittäneetkään. Vaikka Vasemmistoliiton peruskannattaja kuuntelisi mieluummin KOM-teatterin kuoroa vinyyliltä, Universal on ostanut työväenlaulujen back-kataloogin, eikä uusintajulkaisua heru Record Store Dayn aikanakaan. Vasemmistoliiton keikkalistoille on tunkua vaihtoehtoskenellä ja hiphopin ei-blingbling -puolella (Asa ja Paleface). Kristillisdemokraatit luottavat Stryperin ja uskoontulleiden tangokuninkaiden voimaan, kunhan nämä ovat heteroita. Nuoremmista artisteista tulee mieleen ex-pääministerin kanssa veljeillyt tenavatähti Gee, joka lienee lankeemuksensa sovittanut. Teknologiseen singulariteettiin (kvg) siirtymistä venaavat Piraattipuolueen kannattajat lataavat musiikkinsa netistä ja katselevat keikat striimeinä. He suosivat Teostoon ja Gramexiin kuulumattomia artisteja, joiden nimiä en tunne (kvg). SKP:n kannattajat Pirkanmaalla äänestävät Kari Peitsamoa (dig). Senioripuolueen kannattajat kuuntelevat harvemmin elävää musiikkia (rip). Muutos 2011:kin on (wtf). Muista äänestää! JARI MÄKELÄ S 10 12 14 15 16 17 18 20 21 22 23 HENKILÖKUVA: NOORA TOMMILA FOO FIGHTERS THE BELLRAYS JARKKO MARTIKAINEN RUSH ANNA JÄRVINEN THE WRECKING QUEENS KALLE AHOLA DOES IT OFFEND YOU, YEAH? PROBLEMS? CAPITAL BEAT 24 25 27 28 30 31 32 33 34 35 38 44 51 52 53 54 55 MONSTERISER HATE GALLERY PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA POISONBLACK ROTTEN SOUND BATTLE BEAST PENTAGRAM AMARANTHE NORTHER PROTEST THE HERO JA DAMNGOD PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #153 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Bad Religion SUFFER Ratt INVASION OF YOUR PRIVACY The Mummers TALE TO TELL The National HIGH VIOLET Black Sabbath SABOTAGE David Bowie HUNKY DORY FOO FIGHTERS S. 12 TOIMITTAJALTA Kirjoittaja on entinen politiikan tutkija, jonka esittämillä mielipiteillä ei ole mitään tekemistä Sue-lehden virallisen epäpoliittisen linjan kanssa. » Arviot. POISONBLACK S. 28 PROBLEMS? S. 22 KALLE AHOLA S. 20 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Lauri Haakana, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2011 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE » 4 « NRO. 4
• NÄMÄ UUTUUSLEVYT SEKÄ MUUT FANITUOTTEET HYPEN ARTISTEILTA LÖYDÄT HYPEKAUPASTA! WWW.HYPEKAUPPA.FI NÄMÄ UUTUUSLEVYT SEKÄ MUUT FANITUOTTEET HYPEN ARTISTEILTA LÖYDÄT HYPEKAUPASTA! WWW.HYPEKAUPPA.FI SUE » 5 « NRO. 4
• Ke 13.la 16.4. EMERGENZA -bändikisa Huom! Ensimmäinen bändi lauteilla jo klo 20.00!! Bändien soiton jälkeen vapaa pääsy 8/10 Vp La 16.4. 500 kovinta On the Rocksissa joka lauantai! Ke 20.4. Comedy On the Rocks, Santa Cruz Rock Night with JONAS KARSTEN from VANITY BEACH! To 21.4. DAVID R. BLACK (UK) + support + Dj Bone Daddy! Su 24.4. SAMPSA ASTALA SHOWBAND plays classic rock hits! Dj Bone Daddy. HUOM.KOKO TALO AUKI PÄÄSIÄISEN KUNNIAKSI! Ti 26.4. HEY HEATHER + INCREDIBLE NOTHING To 28.4. TUMPPI VARONEN & PROBLEMS Pe 29.4. HATE GALLERY (UK/SWE/ FIN) "Viva La Resistance" albumin julkkarit. The Freza + Dj Bone Daddy! La 30.4. Vapun rokkibileet with Dj Bone Daddy! Su 1.5. Ti 3.5. To 5.5. Pe 6.5. Vapun kunniaksi terassi auki! THE GOVERNMENT THE LATEBIRDS + KIM CURLY BAND STARGAZERY + Dj Bone Daddy 8/10 6 Vp 8/10 5 5 10/12 6 Vp 7 Vp Vp 8/10 7 6/8 Ti 10.5. PALAVA + MIKKO POHJOLA ENNAKOT TIKETTI Mikonkatu 15. www.ontherocks.fi DAMIEN JURADO (USA) To 14.4.2011 Turku, Dynamo Pe 15.4.2011 Helsinki, Korjaamo La 16.4.2011 Jyväskylä, Vakiopaine + Mirel Wagner SHRINEBUILDER (USA) + DEMONIC DEATH JUDGE Pe 15.4.2011 Helsinki, Nosturi MAMIFFER (USA) Ti 19.4.2011 Turku, Klubi +Pharaoh Overlord Ke 20.4.2011 Tampere, Klubi +Pharaoh Overlord To 21.4.2011 Helsinki, Nosturi +Ulver (NO) TULOSSA: Ke 13.4. loppuunmyyty MIYAVI (JPN) Pe 15.4. alk. 19,30/20 KOTITEOLLISUUS La 16.4. alk. 19,30/20 KOTITEOLLISUUS La 16.4. (23:30-04 ) enn. alk. 6,30/6 TAVASTIAN LAUANTAIDISKO DJt Erkko & Mini Ma 18.4. alk. 36,30/37 GUANO APES (GER) Ti 19.4. alk. 21/22 THE EXPLOITED (UK), HAGGIS (NOR) To 21.4. alk. 31,30/32 EARTH (USA), SABBATH ASSEMBLY (USA) Pe 22.4. alk. 16,30/17 SAMULI PUTRO La 23.4. (18:00 ikärajaton) alk. 13,30/14 RAAPPANA & SOUND EXPLOSION BAND La 23.4. (21:30) enn. alk. 13,30/14 RAAPPANA & SOUND EXPLOSION BAND La 23.4. (23:30-04) alk. 6,30/6 TAVASTIAN LAUANTAIDISKO DJt Marko Makelove & Johannes Kostaja Ma 25.4. alk. 21,30/22 MADBALL (USA), BECOME A THREAT Ti 26.4. alk. 17,30/18 CANCER BATS (CAN), VERA CRUZ (FRA), ST.HOOD Ke 27.4. alk. 13,30/14 HALOO HELSINKI! To 28.4. alk. 21,30/22 APULANTA Pe 29.4. loppuunmyyty APULANTA La 30.4. alk. 21,30/22 APULANTA La 30.4. (23:30-04 ) enn. alk. 6,30/6 TAVASTIAN LAUANTAIDISKO Ennakot: Tiketti (0600-1-1616) (1,69 e/min+pvm) Lipun hintaan sis. alv 8 % & ennakkokomissio. LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Ke 13.4. The Wrecking Queens; 5 To 14.4. Randy Barracuda; 0 Ke 20.4. Steel Mammoth, Colonization 337; 6 To 21.4. The Grand Specialists; 0 La 23.4. Ramesses (UK), Herem; 15 Su 24.4. Eino Antiwäkki, Vitun Kova Ääni; 8 To 28.4. One of the Pigeons; 0 EARTH (USA), SABBATH ASSEMBLY (USA) To 21.4.2011 Helsinki, Tavastia ROTTEN SOUND, TRAP THEM (USA), GAZA (USA), THE KANDIDATE (DK), HAUST(NO) 22.04.2011 Turku, Klubi 23.04.2011 Jyväskylä, Lutakko 24.04.2011 Helsinki, Nosturi RAMESSES (UK) +HEREM La 23.4.2011 Helsinki, Kuudes Linja KID CONGO POWERS & THE PINK MONKEY BIRDS (USA) +MARK SULTAN (CAN) +PISTONES La 23.4.2011 Helsinki, Bar Loose COMEBACK KID (CAN) KVELERTAK (NO), THE GHOST INSIDE (USA), GRAVE MAKER (CAN), SOCIAL SUICIDE (NO) To 28.4.2011 Helsinki, Nosturi HER BRIGHT SKIES (SWE) La 30.4.2011 Helsinki, Gloria MASTER MUSICIANS OF BUKKAKE (USA) MOTORPSYCHO (NOR) + MORE Ti 3.5.2011 Helsinki, Tavastia, Supermassive 2011 MOTORPSYCHO (NOR) Ke 4.5.2011 Tampere, Klubi THE BROTHERS UNCONNECTED (USA) Ke 4.5.2011 Helsinki, Kuudes Linja, Supermassive 2011 RUSH (CAN) Ke 4.5.2011 Helsinki, Hartwall Areena SWANS (USA) +JAMES BLACKSHAW (UK) Ti 10.5.2011 Tampere, Klubi +VUK Ke 11.5.2011 Helsinki, Tavastia VETO (DEN) To 12.5.2011 Helsinki, YK Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. URHO KEKKOSEN KATU 4­6 SUE » 7 « NRO. 4
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Unkarissa, Budapestin keskustassa 10.-15. elokuuta järjestettävä Sziget Festival on kiinnittänyt lisää bändejä ja artisteja. Viimeisimmät julkistukset ovat Amy Winehouse, Deftones, Within Temptation, Kasabian, Kid Cudi, Good Charlotte ja Peter Bjorn & John. Rytmimusiikkiin ja katutaiteeseen keskittyvä kaupunkifestivaali Wildlife järjestetään Helsingissä 13-15. toukokuuta. Mm. Jätkäjätkien ja Nopsajalan tähdittämän tapahtuman päätapahtumapaikka on viime vuoden tapaan ravintola Virgin Oil. Ruisrock on kiinnittänyt ohjelmistoonsa yhdysvaltalaisen poppunkyhtyeen Paramoren sekä Michael Monroen. Heinäkuun 8.-10. päivinä Turun Ruissalossa vietettävän festivaalin ohjelmaan tulee vielä runsaasti lisäyksiä. Joensuun Ilosaarirock (15.-17.7.) on kiinnittänyt The Exploitedin ja Kate Nashin. Kotimaista esiintyjälistaa vahvistavat Von Hertzen Brothers, Michael Monroe, Villa Nah, Rubik, Medeia, Pertti Kurikan nimipäivät, Ablazer ja Omnium Gatherum. CMX on joutunut perumaan keikkansa. Ruotsalainen, mm. The Weakerthansiin verrattu indiepopbändi Holmes saapuu toista kertaa Suomeen. Yhtye esiintyy 29.4. Helsingin Bar Loosessa ja 30.4. Turun Bar Kukassa lämmittelijänään niinikään ruotsalainen The Preacher And the Bear. Viime vuonna comebackin tehnyt brittibändi Seefeel saapuu keväällä ensimmäistä kertaa Suomeen. Warplevymerkille kiinnitetty 1990-luvun kulttisuosikki nähdään Helsingissä Korjaamon Kulmasalissa torstaina 19. toukokuuta. Hellacoptersista ja Imperial State Electricistä tuttu Nicke Andersson ja kanadalainen Neil Leyton julkaisevat The Point -nimellä kolmen biisin vinyylisinglen Fading Ways Finlandin kautta. Bändissä soittavat myös kitaristi Micke "RIP" Borg ja basisti Stefan Björk. » DIU DAU SPOTIFY Absoluuttisen Nollapisteen herrat julkaisevat Diu Dau Tapes -tuotannon Spotifyssa. iu Dau Tapes on Absoluuttisen Nollapisteen jäsenten pyörittämä voittoa saavuttamaton kasettiyhtiö. Se julkaisi vuosina 19892003 noin tuhat biisiä 38 c-kasetilla. Kasetteja on tähän saakka kopioitu tyhjän kasetin lähettäneille. Nyt koko mittava katalogi julkaistaan Spotifyssa. ­ Ahkerat simpanssit julkaisi vuonna 2003 levyn ja teki kiertueen. Se oli niin rankka kokemus, että Diu Dau Tapesin toiminta hyytyi, Absoluuttisen Nollapisteen rumpali Tomi Krutsin kertoo. ­ Jokin aika sitten Diu Dau -aktiiviharrastajat ottivat yhteyttä, että mitä jos kaikki se musiikki digitoitaisiin Spotifyhin kuunneltavaksi. Digitaalisuus tuntui ajatuksena vieraalta. Spotify on kuitenkin periaatteessa aika diudautyyppinen kanava. Annoimme aktiiveille luvan toimia, kunhan hoitavat kaiken itse. ­ Musiikin pitäisi ilmaantua Spotifyhin toukokuussa. Toivottavasti kaikki on tallella. Kun kappale voi kestää sekunnin tai puoli tuntia eivätkä biisien välit ole ihan selkeimpiä, digitoijalle voi helposti sattua virhe. Absoluuttinen Nollapiste teki Diu Dau -touhusta astetta virallisemman julkaistessaan uuden Demo 3 -kasettinsa Diu Dau Recordsin kautta. ­ Levy-yhtiömme Johanna kuuluu nykyään Universaliin, joka piti kasettijulkaisua nappikauppana. Emme silti siirry Diu Dau Recordsin talliin. Seuraava Absoluuttinen Nollapiste -levy ilmestyy vuoden sisällä Johannan kautta. Diu Dau Records taas keskittyy Valitut palat: Valssin viehkeyttä ja tangon taikaa -tyyppisiin nahkakantisiin kasettibokseihin, jos niihinkään. D » MAHTAVAT BILEET Viisivuotias Jurassic Rock palvelee yleisöä musiikilla ja uudistuksilla. ikkelin Jurassic Rock täyttää viisi vuotta. Festivaalin promoottori Jukka Holmstedt kertoo saaneensa idean rockfestivaalista vuonna 2006, kun Mikkelin klubitoiminta elvytettiin kuolleen kauden jälkeen. M ­ Lähdimme yhdessä Mikko Jokipiin kanssa viemään festivaali-ideaa eteenpäin. Ensimmäinen Jurassic Rock oli elokuussa 2007. Alusta asti oli selvää, että Jurassic Rockin pitää kunnioittaa Mikkelin edesmenneen Dinosaurockin perinteitä. Tärkeintä on hyvä ja lämminhenkinen fiilis. Ensi kesän Jurassic Rockin esiintyjiä ovat esimerkiksi Flogging Molly, Soilwork, Wiz Khalifa, Jenni Vartiainen ja FM2000. ­ Meillä on rockia, heviä, räppiä, reggaeta, poppia ja indiemusaa, emme sitoudu mihinkään genreen. Tänä vuonna ohjelma on hyvin ajankohtainen. Kun sen yhdistää Visulahteen festivaali- ja leirintäalueena sekä Jurassic Rockin tuleviin alueuudistuksiin, festivaalista tulee mahtavat kesän päättäjäisbileet. Holmstedt kertoo, että edellisvuosina noin 70% Jurassic Rockin yleisöstä on tullut Etelä-Savon alueelta, loput muualta. ­ Noin sadan kilometrin säteellä Mikkelistä on monta aika isoa kaupunkia, joista tulee Jurassic Rockiin hyvin porukkaa. Suomessa on paljon kesätapahtumia, ja kilpailu on kovaa. Miten Jurassic Rock huomioi sen? ­ Uudistuksia on ollut joka vuosi, ja tänä vuonna niitä on eniten. Satsaamme erityisesti siihen, että festivaali palvelee yleisöä muutenkin kuin musiikilla. Uudistuksista tiedotetaan viimeistään toukokuussa. Jurassic Rock järjestetään 12.8.13.8. Mikkelin Visulahdessa. www.jurassicrock.fi » RÄÄVÄSUU HALUTAAN SUOMEEN Punkrunoilija John Cooper Clarke vierailee Tampereella. P unkrunoilija John Cooper Clarke vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän esiintyy Annikin Runofestivaalilla Tampereella kesäkuun 11. päivänä. Vahvasti rockmaailmaan kytkeytynyt John Cooper Clarke (s. 1949) aloitti esiintyvän runoilijan uransa 70-luvulla samoilla keikoilla Sex Pistolsin, The Clashin ja Buzzcocksin kanssa. Sid Viciousin, Allen Ginsbergin ja stand up-koomikon risteytykseksi luonnehdittu taiteilija tunnetaan poliittisesta, satiirisesta ja absurdin hauskasta runoudestaan. John Cooper Clarke julkaisi useita albumeita 70- ja 80-luvuilla. 80-luvun puolivälistä 90-luvulle hän vietti hiljaiseloa kamppaillessaan huumeriippuvuutensa kanssa. Viime vuosina Cooper Clarke on aktivoitunut uudelleen. Ahkerasti keikkaileva punkrunoilija nähtiin cameo-roolissa Anton Corjbinin Joy Division -elokuvassa Control (2007). Cooper Clarke on myös tehnyt yhteistyötä Arctic Monkeysin ja rap-artisti Plan B:n kanssa. Viime vuonna julkaistu dokumentti Poets, Punks, Beatniks And Counter Culture Heroes sisältää taltiointeja Cooper Clarken vuoden 1980 esityksistä, ja BBC:n The Culture Show teki hänestä erikoisohjelman. Annikin Runofestivaali on yksi Suomen suurimmista runotapahtumista. Ensi kesänä festivaali järjestetään Tampereen ydinkeskustassa Finlaysonin tehdasalueella sijaitsevalla Väinö Linnan aukiolla. John Cooper Clarken lisäksi Annikin runofestivaalilla esiintyvät Kivisildnik (Viro), Paleface, Arja Tiainen, Joose Keskitalo, Tuija Välipakka, Janne Kortteinen, Kristiina Wallin, Teemu Manninen sekä Raisa Marjamäki & Black Motor. www.johncooperclarke.com SUE » 8 « NRO. 4
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN Bar Kukan Huhtikuu 2011 TI 12.4. KE 13.4. TO 14.4. PE 15.4. klo 21 Siljan MunaBingo! +DJ klo 22 DJ:t Kinky Earwurm&Pöllö klo 22 Lavasoul- klubi: DJ:t Dreadlion & Gismo klo 22 Lähtöruutu w/ DJ:t Peffis&Ripatti (DWTF) klo 21 LIVE: Aino Venna, Iida Umpikuja&Mikko Mies + DJ:t Speciaali-Jussi&Leipuri Hiili klo 21 Siljan ja Kinokoplan LeffaBingo!+ Kinokopla-DJ:t klo 22 The Answer is Still No DJ Antti Arvaja klo 21 LIVE: T ero-Petri Yhtye + DJ Ewald. Liput 4. klo 21 270 minuuttia: DJ:t Roy Cakes, Pizza Pekkarinen, Kolmas Vaihtoehto ja Kurtney Phoenix klo 22 Oletko se syna? DJ:t Miss Locklear ja Sgt. Pop klo 21 Siljan VappuBingo! +DJ klo 21 LIVE: M.A. Numminen& Severi Pyysalo + DJ Jalmari Helle Liput 6 klo 22 T urku Rock City Presents: DJ:t Isukki&Ukkomies Dylania koko ilta! klo 22 DJ:t Roto&Yada yada yada klo 21 LIVE Holmes & The Preacher and The Bear + Kuka DJ:t ZEN JA LEVYN OSTAMISEN TAITO istin tänään aamupäivällä mailia päätoimittajallemme. Pyysin arvioitavakseni uudet TV On The Radion, Timber Timbren ja Bill Callahanin levyt, jotka itselleni ovat tämän kevään ehkä tärkeimmät levy-uutuudet. Päätoimittaja lupasi pistää levyt syrjään minulle, mikäli sellaiset toimiston postiluukusta lähiaikoina kolahtaisivat. Minä myhäilin tyytyväisenä. Olin käytännössä tehnyt tilauksen ja saanut mailiini tilausvarmistuksen. "Valitettavasti tilaamasi tuote ei ole vielä saapunut, mutta toimitamme sen sinulle heti kun saamme sitä varastoomme." Tämä on tylsin mahdollinen tapa kirjoittaa levyarvioita. Tottakai annan TV On The Radion uudelle vähintään kahdeksan pistettä vaikka se olisi pettymys, onhan bändi debyytistään asti ollut suosikkiyhtyeitäni. Tietenkin Timber Timbre saa ysin, edellinen levy oli täyden kympin paukku ja uutuus on sekin ennakkokuuntelussa vakuuttanut. Bill Callahanin tulevasta levystä olen kuullut vasta yhden biisin, mutta kyllä sekin sinne ylärekisteriin pisteissään väkisin kipuaa, edellisen levyn Eid Ma Clack Shaw oli kuitenkin vuoden 2009 helposti paras yksittäinen biisi. Kaikki levyt saavat vähintään kaseja ja kaikilla on kivaa, mutta arvostelujen objektiivisuus kärsii, kun niitä kirjoittaa fani. Huomattavasti hedelmällisempi lähestymistapa levyarvioiden kirjoittamiseen on tämä, jota toteutan parhaillaan. Käyn lehden toimituksessa ja poimin käsiini muutaman levyn, jotka kansikuvan, levy-yhtiön, tuottajan tai jonkun muun merkityksettömältä tuntuvan pikkuseikan tai "fiiliksen" takia vaikuttavat minusta kiinnostavilta. Nyt juuri soittimessani pyörii Joy Formidable -yhtyeen debyyttilevy Big Roar, joka tarttui arvostelupinosta käteeni ainoastaan kiinnostavan kansikuvansa ja huolitellun ulkonäkönsä vuoksi. Entuudestaan tuiki tuntematon nuori brittibändi saa taatusti ennakkoluulottoman käsittelyn toimittajalta, jolla ei ole bändiin mitään muuta suhdetta kuin se, että levyn kansikuva sattuu miellyttämään tämän silmää. Teini-ikäisenä raumalaisena tämä oli minun tärkein supervoimani. Ostin levyjä täysin ennakkoluulottomasti pelkän kansikuvan tai jonkin muun mitättömän sivuseikan perusteella ja useimmiten osuin napakymppiin. Primusin Frizzle Fry osui levykaupassa käteeni, koska Les Claypoolilla oli kansivihossa jonkin metallibändin paita. En saanut sillä kertaa janoamaani metallia, mutta tutustuin merkilliseen bändiin, joka vei musiikkimakuani uuteen suuntaan. Faith No Moren Real Thing tuli tilattua raumalaiseen levykauppaan ainoastaan siksi, että Kirk Hammett kehui sitä Guitar World -lehden jutussa. Paljon, paljon myöhemmin levystä tuli iso hitti Euroopassa. Soundgardenin Louder Than Loven ostin jo pari vuotta ennen grungebuumia kannen vauhdikkaan moshauskuvan innoittamana. Olin suoraan sanottuna aivan helvetin hyvä ostamaan levyjä. 80-luvun lopulta 90-luvun lopulle ainakin Raumalla oli helppoa olla erittäin taitava musiikin kuluttaja. Anttilassa oli alelaareja, joita täydennettiin harvakseltaan ja joiden kaikki levyt maksoivat 19,90 markkaa eli reilut kolme euroa. Useimmiten nuo kolmen euron levyt olivat suurien levy-yhtiöiden ja jakelijoiden poistoeriä. Pieniä tuntemattomia bändejä, jotka eivät olleet tehneet kauppaansa ja jotka poistettiin varastoista Anttilan alelaarin kautta. Ostin usein kaikilla rahoillani Anttilan alelevyjä. Puntaroiminen laareilla oli hankalaa. Piti päättää, että mitkä levyt jättää pois kolmentoista tuntemattoman levyn pinosta, kun varaa on ainoastaan yhdeksään. Noina aikoina oppi tiettyjä kikkoja, jotka yleensä toimivat. Andy Wallacen, Tom Rothrockin ja Rob Schnapfin tai Sylvia Massyn nimi tuottajan pallilla oli aina sataprosenttisen varma luottamuksen herättäjä. Jos oli Wallacen tuottama, ei voinut olla huono. Jos tuottajan nimi kuitenkin oli outo, piti tarkistaa levy yhtiö. Hyvät levy-yhtiöt vaihtuivat ajan ja musiikkityylien myötä, mutta ainakin Interscope ja Sub Pop olivat alelaarien vakituisia ilahduttajia. Ostajan viimeinen oljenkorsi oli kansivihon kiitoslista. Jos siellä kiitettiin bändejä, joista oli kuullut ja joista itse piti, niin levy oli luultavasti ostamisen arvoinen. 80-ja 90-lukujen taitteessa nettiä ei ollut, ja Rauman Eka-Marketissa ulkomaiset musiikkilehdet rajoittuivat saksankieliseen Metal Hammeriin. Levyjen ostaminen oli taitolaji, jonka osaajaa kunnioitettiin edelläkävijänä ja uskalikkona. Evoluution myötä metsästäjänvaistoni ovat vaimentuneet, eikä nenäni ole enää niin tarkka. Kaikki tieto kaikesta ehtii näytölleni jo paljon ennen levyjen julkaisemista. "Ai, tää on Pitchforkin Best New Musicissa, no kai tän sit täytyy olla hyvä." "Oho, 89 prossaa Metacriticissä, pitää varmaan käydä ostamassa." Parhaat kicksit saa kuitenkin yhä edelleen heittäytyessään päistikkaa vaistojensa vietäväksi. Sufjan Stevensin Illinois-albumin kansi oli helvetin ruma sen tullessa vastaan Suen arvostelupinossa, mutta voi luoja, mille matkalle se minut veikään. Ja entäs tämä Joy Formidable sitten? Hieno kansi kätki sisäänsä 90-lukuiselta tuoksahtavaa kitararockia nais- ja mieslaulajilla. Tyrnävää kitaramyllytystä ja nostattavia melodiota. Grunge on tullut takaisin? Ihanaa! 8 pistettä! TOMI TUOMINEN LA 16.4. P TI 19.4. KE 20.4. TO 21.4. PE 22.4. LA 23.4. TI 26.4. KE 27.4. TO 28.4. PE 29.4. LA 30.4. Bar Kuka - Linnankatu 17, Turku on turkulainen levyharrastaja, joka seuraa alkukantaisia metsästäjän vaistojaan nykyisin pääasiassa kirpputorien seiskalaareilla. SUE » 9 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI LAURI HAAKANA KUVA LEVY-YHTIÖ » NATEN JA TAYLORIN U Foo Fightersin rumpali Taylor Hawkins ja basisti Nate Mendel eivät muistuta lainkaan toisiaan. Silti he komppaavat toisiaan oivallisesti. R umpali Taylor Hawkins asettuu mahalleen hierontapöydälle ja ähkäisee. ­ Voitaisiinko tehdä haastattelu samalla kun me makaamme tässä? Olemme Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n studion vieraille tarkoitetussa pukuhuoneessa. "Meillä" Hawkins tarkoittaa itseään ja basisti Nate Mendeliä. Tämä nököttää seinän vierustalla olevalla sohvalla Hawkinsin pelleillessä toimittajalle. Muutaman tunnin kuluttua kaksikon ja lopun Foo Fighters -yhtyeen on tarkoitus esittää uuden Wasting Light -levynsä ensimmäinen single Rope suorassa tv-lähetyksessä. Mendel hieroo kasvojaan ja huokaa. Sohvalla istuessaan hän näyttää siltä kuin olisi väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta on Mendelillä ollut aikoinaan ajoituksen kanssa valtavan hyvää tuuriakin. Melko tuntemattomassa Sunny Day Real Estate -punkyhtyeessä soittaneen basistin elämä nimittäin muuttui kertaheitolla seitsemäntoista vuotta sitten. 90-luvun merkittävimmän rockyhtyeen Nirvanan tarina päättyi laulaja-kitaristi Kurt Cobainin itsemurhaan huhtikuun viidentenä vuonna 1994. Toimettomaksi jäänyt Nirvanan rumpali Dave Grohl perusti vielä saman vuoden loppupuolella Foo Fightersiksi kutsumansa yhtyeen, johon ei alussa kuulunut Grohlin lisäksi ketään muuta. Mendelin tietämättä Grohl oli sattumalta kuullut Sunny Day Real Estaten levyn ja käynyt katsomassa yhtyeen keikkaa. Grohl pani tuolloin merkille yhtyeen tiukasti yhteen soittavan rytmiryhmän, basisti Nate Mendelin ja rumpali William Goldsmithin. Mendelin ja Goldsmithin äimistys oli melko suuri, kun rocktähti Grohl kysyi muutamaa päivää myöhemmin, oli- sivatko nämä kiinnostuneita soittamaan musiikkia hänen kanssaan. Kaksikon ei tarvinnut miettiä vastausta kovin pitkään. Goldsmith sai kuitenkin lähteä bändistä, kun Grohl ei ollut tyytyväinen miehen rumputyöskentelyyn. Lopulta Grohl soitti vuoden 1997 The Colour And the Shape -levyn rumpuraidat itse. Levyn julkaisun jälkeen Alanis Morissetten bändissä soittaneesta Taylor Hawkinsista tuli Foo Fightersin uusi rumpali. SOHVALLA hawkins kyllästyy piehtaroimaan hierontapöydällä, nousee ylös ja lysähtää Mendelin viereen sohvalle. ­ Puhunko mielestäsi liikaa, Nate? ­ Ei, puhut juuri oikean määrän, Mendel vastaa. SUE Hawkins innostuu. ­ Pidät siis siitä, että puhun paljon? Se jättää sinulle ikään kuin tilaa keskittyä? Mendel miettii hetken. ­ Kyllä, juuri niin. Mendel ja Hawkins ovat toistensa vastakohtia. Mendel on niukkasanainen pohdiskelija ja tuntuu olevan kaiken aikaa hieman varuillaan. Hän näyttää vaaleansinisessä kauluspaidassa ja suorissa housuissaan enemmän toimistotyöntekijältä kuin yhden maailman suurimman rockyhtyeen jäseneltä. Suurimman osan ajasta hän katsoo vierustoveriaan tai pälyilee ympärilleen. Hawkins on toista maata. Kulahtaneeseen t-paitaan, vaaleisiin shortseihin ja lenkkareihin sonnustautunut rumpali suoltaa koko puoli tuntia kestävän haastattelun ajan suustaan tajunnanvirranomaista informaatiotulvaa. Hän ei pysy hetkeäkään aloillaan. Joko hän vaihtaa asentoaan, raapii päätään ja kainaloitaan tai rummuttaa reisiään kämmenillään. Rumpali tuo etäisesti mieleen Keanu Reevesin vuoden 1989 Billin ja Tedin uskomaton seikkailu -elokuvan hömpän parivaljakon. Hawkinsin kommentit vaeltelevat vitsikkyyden, itsestäänselvyyksien ja pseudosyvällisyyden välimaastossa. Näin esimerkiksi silloin kun hän kommentoi Oscar-voittaja James Mollsin tuoretta Foo Fighters -dokumenttia Back And Forth. ­ Katsoessani sitä ihoni oli tulessa ja halusin poistua huoneesta. Ei sentään. Mielestäni dokumentti oli hyvä ja mielenkiintoisempi kuin olin uskonut. Olemme mielestäni aika tylsiä, mutta jos tiivistää kuusitoista vuotta puoleentoista tuntiin, ylämäet tuntuvat todella korkeilta ja alamäet todella jyrkiltä. Mendel mumisee vieressä hyväksyvästi. » 12 « NRO. 4
• » USKO HYVYYTEEN Jarkko Martikainen uskoo, että rakkaus antaa toivoa. arkko Martikainen uskoo rakkauteen ja toivoon niin paljon, että on tehnyt kyseisistä sanoista ja asioista trilogian. Takaperoisesti mies lähti liikkeelle rakkaudesta ja eteni toivoon. Nyt ulkona on trilogian päätösosa, Usko, joka julkaistaan pääasiassa metallimusiikkiin keskittyneen Sakara-levy-yhtiön toimesta. Annetaan kuitenkin miehen itsensä kertoa, mistä Uskossa ja uskossa on kyse. J Usko elämään ­ Alkuun oli vaikeaa kirjoittaa uskosta, sillä olen lähtökohtaisesti pakana ja epäilijä, jolla ei ole minkäänlaista kirkollista suuntautumista mihinkään. Usko pitää silti löytää aina jostain. Kun puhuin levyn tematiikasta tuttavieni kanssa he olivat sitä mieltä, ettei uskosta saa laulaa ellei usko johonkin korkeampaan voimaan. Huomasin kuinka valtavia asioita ja viitekehysten summia jo sana usko pitää takanaan. Minulle uskossa ei ole kyse kirjasta tai kirkosta, vaan elämästä. Usko uudistumiseen ­ Tätä levyä tehdessäni muutin työskentelytapojani. Ensin mietin laulun aiheen. Tarinat eli sanoituk- set valmistuivat sen jälkeen. Pyrin eroon vanhasta mallista, jossa nivelsin kappaleet pikkuhiljaa ulos itsestäni esimerkiksi demottamalla niitä. Esimerkiksi Kärpäsestä härkiä -kappaleen tein ilman että edes koskin mihinkään soittimeen sitä tehdessäni. Lauloin vain. Muutenkin oli hienoa päästä eroon siitä ajatusluutumasta, että tekee kaiken samalla tavoin, rutiininomaisesti. Musiikissa rutiini on kammottavaa, ja uuden hakeminen on elinehto. Usko vaikuttamiseen ­ Usko on ehdottomasti poliittinen levy. Minulle politiikka on laulamista yhteiskunnallista asioista. Paleface hoiti levyllään sen tuoreiden tapahtumien kommentoinnin nimillä mainiten. Välttelin omalla levylläni sellaista, sillä hän teki sen niin hyvin. Kerrontatapani on erilainen. Yritin puhua asioista oman elämäni kautta ja myötäeläen toisten elämää, jotta kerronta olisi viitteellisempää. HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA TOMI PALSA LA 14.5. MONTTU, PORI Usko muutokseen ­ Katsoin eilen neljän suurimman "Uskonko siihen, että sanoilla puolueen johtajan vaaliväittelyä. Vallalla tuntuu olevan yleiseurooppalainen käsitys siitä, että odotamme jonkinlaista messiasta, joka laittaa asiat järjestykseen. Perussuomalaisille Timo Soini tuntuu olevan sellainen hahmo. Ja onhan hän karismaattinen, ei sitä voi kieltää. Populismi minkä tahansa lipun alla on kuitenkin vieraannuttavaa. En usko, että ratkaisumallit yhteiskunnan ongelmiin voivat olla kaikille positiivisia. Hyvää ei ole enää jaossa kaikille. Teollisuus ja raha marssii kaiken yli. Usko rakkauteen ­ Uskon ja toivon, että rakkautta on maailmassa vielä olemassa. Rak- kauden kääntöpuoli on viha. Nykyään puhutaan maahanmuutosta, lihan syömisen etiikasta ja siitä, pääsevätkö homot taivaaseen. Hyvä, ne ovat tärkeitä asioita ja niistä pitääkin puhua. Näissä keskusteluissa on mukana kuitenkin aina viha, ja koko keskustelu löyhkää naapurikuntaan saakka. Sanotaan, että asiat riitelisivät. Riitelisivätkin! Viha on itseruokkiva ajatus ja tunnetila. Rakkauteen on pakko uskoa, jotta viha häviäisi. Usko ihmiseen ­ Ilman rakkautta ihminen ei voi selvitä tästä maailmasta. Rakkaus myös itseään kohtaan on tärkeää. Jos uskoo ja toivoo kylliksi, voi rakkauden löytää. Ja kun sen löytää, rakkautta levittää ympäristöönsä ja laventaa hyvyyttä ympärilleen. Ihminen, joka sietää itseään ja jossa on rakkautta resonoi ympäristöön positiivisesti. Rakkaus on hyvän elämän elinehto. Usko sanoihin ­ Uskon, että materiaali joka on tehty vereslihalla ja tuntuu naiivilta toimii parhaiten ja synnyttää tunteita. Uskonko siihen, että sanoilla voidaan parantaa maailmaa? Totta helvetissä uskon. Jos muutos ei kumpua yksilöstä, miten se muka voisi kummuta joukosta yksilöitä? Haluan uskoa, että voimme tehdä tästä maailmasta paremman paikan. Muuten esimerkiksi sanoittaminen olisi täysin tyhjänpäiväistä hommaa, ja voisin alkaa tehdä instrumentaalimusiikkia. « voidaan parantaa maailmaa? Totta helvetissä uskon. Anna Järvinen ANNA SJÄLV TREDJE Kaunis uutuusalbumi NYT KAUPOISSA Sisältää "Nuori ja kaunis" dueton Olavi Uusivirran kanssa ANNA JÄRVINEN LIVE: 28.5. Kulttuuritehdas Korjaamo (K-18) Liput alk. 18 SUE » 15 « NRO. 4
• » MUSIIKKIA ITSELLE Anna Järvinen tekee musiikkia kaikille, mutta ennen kaikkea itselleen. uotsinsuomalaisesta Anna Järvisestä on kasvanut suomalaisten uusi suosikki. Hänen ensimmäinen levynsä Jag fig feeling ilmestyi 2007, ja suomalaiset ottivat hänet heti omakseen ­ ei vähiten debyytin Helsinki-kappaleen takia, jolla Järvinen lauloi kaipuusta syntymämaahansa selvällä suomen kielellä. Kakkosalbumi Man var bland molnen ilmestyi vuonna 2009, ja nyt on kolmannen levyn vuoro. Levy kantaa nimeä Anna själv tredje. Uusi levy alkaa suomeksi lauletulla Uppåt framåt på finska -kappaleella, joka soi kuin kotimaisen folkpopparin Lau Naun tuotokset. Sointi on Annan mukaan kuitenkin vain yhteensattumaa. ­ En ainakaan muista kuulleeni Lau Nauta ennen. Voi olla, että entisellä levy-yhtiölläni Häpnalla on ollut jotain tekemistä hänen kanssaan. Pitää tutustua hänen musiikkiinsa. Onko Lau Nau hyvä? Laura Naukkarinen eli Lau Nau on vallan mahtava. Siirrytään kuitenkin puhumaan uudesta levystäsi. Olet nyt suomalaisella Johanna HAASTATTELU R Kustannuksella. Kun teit tämän levyn, oliko sinulla enemmän mielessä Suomen vai Ruotsin musiikkimarkkinat? ­ Minulla on ollut alusta saakka soolourallani leimallisesti sekä ruotsalainen että suomalainen yleisö, mutta en ole erotellut kuulijoitani koskaan mitenkään. En ole koskaan edes harkinnut tekeväni musiikkia jommallekummalle erikseen. Pääasiallisesti teen musiikkia itselleni. Näen muutenkin kappaleeni aina musiikkina ja sävelinä, en niinkään sanoitusten kautta tai kielenä. Uudellakin levylläsi soittaa muun muassa Dungenista tuttuja muusikoita. ­ Olen ollut heidän ystävänsä jo vuosikausia ja minulle oli alusta asti selvää, että haluan tälläkin levyllä jatkaa yhteistyötämme. Meillä on aina ollut jonkinlainen telepaattinen yhteys. Emme edes kiistele keskenämme kun teemme kappaleita, vaan kaikki sujuu yhteisymmär- TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA JULIEN BOURGEOIS 28.5. KORJAAMO, HELSINKI "Näen kappaleeni musiikkina ja sävelinä, en sanoitusten kautta tai kielenä. ryksessä. Minulla on silti viimeinen sana kappaleita tehdessä, julkaistaanhan ne minun nimelläni. Levyltäsi löytyy Hur man lätter helt enkelt -nimellä ruotsiksi tehty lainaversio Cocteau Twinsin Heaven Or Las Vegas -levyltä löytyvästä Fotzepoliticista. Suomessa julkaistavan painoksen mukana tulee bonuskappaleena myös Olavi Uusivirran tekemä Nuori ja kaunis, joka soi Elokuu-elokuvan tunnusmusiikkina. Miten nämä kappaleet päätyivät levylle? ­ Kuuntelin parikymppisenä Cocteau Twinsiä todella paljon, se on aina ollut suosikkiyhtyeeni. Soitimme muitakin lainakappalei- ta, mutta tuo toimi kokeiluista parhaiten. Olavin kanssa taas olemme samalla levy-yhtiöllä, ja yhteistyö konkretisoitui sitä kautta. Jälkimmäisellä kappaleella laulat "Granadan nahkapenkistä", jolla viittaat Fordin automalliin. Olet kuitenkin myös laulanut Granadanimisessä yhtyeessä. ­ Kyseessä on tosiaan kunnianositus vanhalle bändilleni. Siihen kohtaan tarvittiin jokin kolmetavuinen automerkki. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Granada tuli mieleen. Minusta se on kiva yksityiskohta. Millaisesta musiikista itse pidät? Tunnetko hengenheimolaisuutta muita ruotsalaisia naisartisteja kohtaan? Ainakin Hello Saferidestä tunnettu Annika Norlin teki Säkert -nimellä viime vuonna aivan loistavan Facit-albumin. ­ Suurin osa pitämistäni ruotsalaisista naisartisteista laulaa englanniksi, mutta on joukossa muutamia ruotsiksikin laulavia. Kajsa Gryttistä pidän todella paljon. Uudemmista naisartisteista Veronica Maggio on hyvä. Hänen 17 år -kappaleessaan on hyvä svengi ja siitä tulee aina hyvälle tuulelle. Anna Järvisen uran tähänastinen kohokohta oli tämän vuoden tammikuussa. ­ Lauloin 11 muun ruotsalaisartistin kanssa runoilija Sonja Åkessonin tekstejä Tukholman Södra Teaternin lavalla. Oli hienoa päästä jakamaan lava Lisa Nilssonin kaltaisten laulajien kanssa, joita olen koko ikäni arvostanut ja kunnioittanut. « DEBYYTTIALBUMI ON ILMESTYNYT! 13.4. 20.5. 28.5. 11.6. KUUDES LINJA (LEVYNJULKAISUKEIKKA), HELSINKI SUISTOKLUBI, HÄMEENLINNA LOOSE (YLEX POP), HELSINKI KORJAAMO, HELSINKI KEIKAT WWW.WRECKINGQUEENS.NET WWW.SONYMUSIC.FI WWW.POPGEE.FI SUE » 17 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVAT KERTTU MALINEN SUE » 18 « NRO. 4
• » KÄDESSÄ HYVÄT KORTIT The Wrecking Queensin debyyttialbumi Embrace the Fall on valmis. On aika lunastaa lupaukset, joita bändiin on liitetty. E letään vuotta 2004. Koulukaverukset päättävät perustaa bändin. Ei haittaa, vaikka soittokokemusta löytyy vain basistilta. Nelikko nimeää itsensä The Wrecking Queensiksi ja kohkaa itsensä Ääni ja vimma -tuomareiden sydämiin. Tuloksena on arvostetun bändikilpailun kolmas sija. Seuraavana vuonna bändi saa levytyssopimuksen. Take Me Home -ep ilmestyy vuonna 2008. Levy-yhtiö kaatuu, mutta The Wrecking Queens ei. Vuonna 2009 Sony Music houkuttelee nuoren orkesterin talliinsa. Vuosi 2010 alkaa keikalla Helsingin Tavastia-klubilla, joka televisioidaan ja on osa Jaffan Sauma-projektia, jossa "annetaan lupaaville nuorille mahdollisuus toteuttaa suurimpia haaveitaan". Muutamista vastoinkäymisistä huolimatta Nöpsyn, Jennin, Katjan ja Mallan ura on ollut mukavaa nousukiitoa. Kruununa siintää debyyttialbumi Embrace the Fall, joka ilmestyy huhtikuun puolivälissä. Puolet kuningattarista eli rytmiryhmä Katja ja Malla istuvat helsinkiläisessä kuppilassa punaviiniä siemaillen. Katja valittelee hienoista krapulaa mutta toteaa, että kai sitä nyt kuitenkin lasillisen voi ottaa. Toimittaja tyytyy kahviin ikään kuin rangaistuksena siitä, että on valmistautunut haastatteluun puolivillaisesti. Tähän on syypää myös orkesterin levy-yhtiö, joka ei ole toimittanut allekirjoittaneelle albumia kuunneltavaksi. Spotifysta löytyy vain ensimmäinen single Middle And Between, joten sen varassa mennään. Malla selittää sen olevan heidän vanhempaa uutta tuotantoaan. ­ Biisi on tehty muutama vuosi sitten. Silloin alkoi tulla tällaista matskua. Toi oli jonkinlainen rajapyykki, kertoo Katja. Toimittajalla oli sellainen kuva, että The Wrecking Queens olisi ollut roisi garagerokkibändi, mutta singlelohkaisu yllättää poppiudellaan. Malla naureskelee, että tuo on yleinen virhekäsitys. ­ Eihän siinä siis mitään pahaa ole, mutta me ollaan kasvettu ulos siitä. Musa on muuttunut tähän suuntaan, ku on opittu soittamaan ja muutenki kehitytty bändinä. Kaikki paitsi minä aloitti soittamaan silloin kun bändi perustettiin, ja onhan toi musamakukin muuttunu vuosien varrella. ­ Joo, se vaikuttaa kyllä hirveesti mitä itse kuuntelee. Me kaikki kuunnellaan periaatteessa samantyylistä musaa, vaikka jokaisella onkin omat suosikit. Ne sit sekoittuu meidän biiseissä mukavasti. Tuota sekoitusta kutsutaan bändiä koskevissa uutisissa ja tiedotteissa misubiitiksi. Määritelmä kuulostaa hieman hölmöltä ja väkisin väännetyltä. Kaksikko nauraa, että tuo termi on syntynyt ihan vahingossa ja läppänä. ­ Ei todellakaan mietitty, että miten kuvais meidän musaa mahdollisimman hienosti, torjuu Malla. ­Mutta ainakin toi misubiitti nostetaan koko ajan esiin. Onhan se hyvä, jos se herättää keskustelua. KE 13.4. 6.LINJA, HELSINKI ITSEÄ PSYYKKAAMASSA kuten tämän jutun alussa todettiin, on The Wrecking Queensin ura ollut melkoista nousukiitoa mutta bändi on saanut oman osansa takaiskuistakin. Niistä suurin oli silloisen levy-yhtiön kaatuminen heti sen jälkeen kun debyytti-EP oli julkaistu. Katja myöntää, että silloin tuli hetkeksi sellainen fiilis, että ei tästä hommasta tule mitään. Malla kuitenkin korjaa, etteivät he lopettamista pohtineet. ­ Tottakai oli silleen, että voi paska ku kaikki menee päin persettä. Me kuitenkin ollaan niin hyviä ystäviä ja meillä on vahva usko omaan tekemiseen, että se antoi syyn jatkaa. Tarvi vaan vähän psyykata itseään. ­ Mutta kun kuuli, että lafka lopettaa toimintansa, kieltämättä tuli fiilis että apua, mitäs nyt. Oli kuitenkin kaikki tulevaisuudensuunnitelmat valmiina. No, meni muutama vuosi, ja nyt ollaan tässä. Hetkellistä ahdinkoa purettiin tekemällä uusia biisejä, vaikka huonoja uutisia satoikin niskaan. Levy-yhtiön perässä meni myös keikkamyyjä. Mutta toisaalta oli hyvä juttu, että kaikki jouduttiin rakentamaan uudelleen. Rakentamista helpotti se, että Sony Musicin Janne Halmkrona näki bändin livenä syksyllä 2009 ja piti näkemästään. Ihan heti ei kuitenkaan tapahtunut mitään. ­ Me jatkettiin biisientekoa ja yritettiin tehdä parempia kappaleita, vaikka ei tietty mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kateltiin vaan, lähtiskö joku mukaan meitä jeesaamaan. Ja lähtihän sieltä joku mukaan. Isoista levy-yhtiöistä puhutaan usein pahaa. Maalaillaan piruja seinälle kertomalla kuinka ne riistävät artistia ja toimivat typerän lyhytnäköisesti rahat pois -periaatteella. Katja ei kuitenkaan myönnä, että tähän leikkiin lähteminen olisi jännittänyt jotenkin erityisesti. ­ Oli yhtiö mikä vain, niin kyllähän sitä kelailee kaikennäköistä. Aina pitää olla tarkka- tä The Wrecking Queensissa on jotain. Malla on samaa mieltä. ­ Ei me haluta luoda itsellemme paineita. Toki innolla odotetaan mitä tuleman pitää. Tämä on jännittävä bisnes! Kaksikolla on realistinen ja terve asenne musiikkitouhuihin. Vaikka ura on vielä suh- "Misubiitti nostetaan koko ajan esiin. Onhan se hyvä, jos se herättää keskustelua. na mihin nimensä pistää. Mutta ei toi Sony ollu mikään iso paha mörkö. ­ Tärkein on se ihminen, jonka kans alat tehdä töitä. Sitä miettii, että onko se tosissaan mukana siinä hommassa vai sainaako se bändin vain sainaamisen ilosta. Ei sillä oo väliä onko yhtiö iso vai pieni, filosofoi Malla. Entä jos levy ei myy kymmentä tuhatta? Tuleeko kenkää? ­ Eihän juuri mitkään levyt myy hirveesti tällä hetkellä. Ei meidän omat odotukset ainakaan mitenkään korkealla ole, selittää Malla. ­ Toivottavasti ei levy-yhtiönkään päässä, nauraa Katja. NELJÄ KEITTÄÄ SOPPAA väheksymättä bändin omia ansioita ja kovaa työpanosta on todettava, että The Wrecking Queensille on jaettu hyvät kortit menestymistä ajatellen. Katja kuitenkin toteaa, että he eivät pode menestymispaineita vaikka jotkut tuntuvatkin ajattelevan, etteellisen lyhyt, orkesteri on "ehtinyt nähdä jo paljon showta ja sotkuja", kuten Katja asian ilmaisee. Yksi merkittävä rajapyykki saavutetaan huhtikuun puolivälissä, kun debyyttialbumi Embrace the Fall julkaistaan. Sekä Katja että Malla näyttävät helpottuneilta todetessaan, että vihdoinkin. Nauhoituksen alkoivat jo viime vuoden toukokuussa ja säätö jatkui viime tinkaan asti. ­ Just ennen kuin levy lähti painoon tehtiin vikat muutokset. Soppaa on keittämässä neljä naista, joilla on kaikilla vahvat mielipiteet, hymyilee Katja. Katja selittää, että Embrace the Fall -nimen voi tulkita miten haluaa, mutta sillä viitataan heittäytymiseen. Malla pohtii sen kuvaavan sitä pitkää kaarta mikä tässä on tehty. Prosessi on kestänyt kauan. ­ Toi nimi on vielä niin tuore, ettei oo itsekään ehditty oikein sisäistää sitä. Mutta se kuulostaa hyvältä ja sopii tolle levylle, kiteyttää Katja. « SUE » 19 « NRO. 4
• » KADONNUTTA SÄETTÄ ETSIMÄSSÄ Kalle Aholan uuden Pääkallolipun alla -levyn kappaleet perustuvat Arto Mellerin runoihin. F leminginkadulla Helsingin Kalliossa tihuttaa vettä. Ruudullisten ikkunalasien takana ravintola Cellassa on vielä kolmen aikaan hiljaista. Yhdessä sen pöydistä istuu laulaja Kalle Ahola, joka vilkuilee malttamattoman näköisenä vastapäiselle baaritiskille. ­ Hei mä otan tosta yhen drinksun, Ahola sanoo lopulta ja nousee ylös nahkapäällysteiseltä puupenkiltä. Tuolla samalla penkillä tapasi istua aikoinaan runoilija Arto Melleri, jolle Cella toimi toisena olohuoneena vuosikymmenien ajan. Finlandia-palkinnon vuonna 1991 voittanut Melleri oli Cellassa näkyvä ja pidetty hahmo. Hän viihtyi vakiopöydässään usein pikkutunneille saakka. Ei ollut erikoista, että jossain vaiheessa iltaa Mellerin vaimo soitti ravintolaan kysyäkseen milloin runoilija suvaitsisi tulla kotiin. ­ Rauhallisesti hän sen otti. Saattoi vielä ottaa toisenkin oluen ja vilkaista kelloaan, kertoo Cellan kokki Ilkka Lehto. Melleri ei käynyt Cellassa pelkästään syömässä ja juomassa. Hän lausui runojaan useana iltana ravintolan asiakkaille ja raapusteli päivisin muistiinpanojaan. Runossa Puukkobulevardilla kadonnutta säettä etsitään "välillä vaikka Cellan vessan seinästä". Mellerin jäätyä auton alle vuonna 1998 vierailut kantapaikassa vähenivät ja lopulta loppuivat kokonaan. Melleri menehtyi 13. toukokuuta 2005 Helsingissä neljänkymmenenkahdeksan vuoden ikäisenä. POIS VALOKEILASTA ahola asettaa pienen oluttuoppinsa pöydälle ja istuu alas. ­ Tykkään älyttömästi siitä, että Melleri käytti teksteissään niin vähän riimejä. Kieli soi ja rytmiikka tekee sellaisen luontevuuden. Mun mielestä. Ahola keskeyttää lauseensa huomatessaan valokuvaajan zoomailevan häntä kameranlinssin läpi. ­ Tähän ei kyllä koskaan totu. Mulla on sellainen vanha lapsuuden trauma. Faija on koko ikänsä valokuvannut meidän perhettä. Ihan kiva, että saatiin muistoja, mutta olisi ollut hauskaa, että hän olisi ollut itsekin tapahtumissa mukana. Ahola innostuu herkästi puhuessaan ja huomaa monesti sanoneensa joko liikaa tai selittävänsä jotain mitä ei itsekään oikein ymmärrä. Silloin hän päättää lauseensa useasti toteamalla "no joo..." tai "en mä nyt tiedä". Lippalakkiin ja valkoiseen pitkähihaiseen t-paitaa pukeutunut Ahola on vilpittömän "Itsestään puhuminen on niin vitun daijua hommaa. avoin, mutta haluaa silti suojella yksityisyyttään. Tuotteesta nimeltä Kalle Ahola puhuminen ei ole hänen mielipuuhaansa. ­ Itsestään puhuminen on niin vitun daijua hommaa. En haluaisi enää tämän ikäisenä. Nämä on vaan niin vaikeita asioita puhua. No joo. Mutta niin vain hänen täytyy puhua. Popmuusikon on lähes mahdotonta harjoittaa ammattiaan ilman, että joutuu avaamaan sisintään ventovierailla toimittajille kerta toisensa jälkeen. 2000-luvun taitteessa, jolloin Aholan yhtye Don Huonot oli uransa huipulla, oli median kiinnostus turhankin suurta. Viime vuosina on ollut helpompaa. Puhelin on soinut yhä harvemmin. Toisaalta syynä on Aholan tarkoitushakuinen päätös pysytellä poissa otsikoista ja toisaalta se, että Aholan vuonna 2003 alkanut sooloura ei ole ollut yhtä menestyksekäs kuin olisi saattanut odottaa. Don Huonojen menestynein albumi Hyvää yötä ja huomenta on myynyt huhtikuuhun 2011 mennessä lähes 75 000 kappaletta ja yhtyeen viimeiseksi jäänyt vuoden 2002 Don Huonot -studiolevykin vielä 20 000 kappaletta. Kauko Röyhkä kirjoitti vuonna 2000 Get On ­ 101 rocklyriikan parasta -kirjassaan: "Kalle Ahola on sen verran vainoharhainen persoona, että hän voi joskus vielä tehdä mielenkiintoisen soololevyn." Ostavaa yleisöä Aholan soololevyt eivät ole kuitenkaan kiinnostaSUE neet. Vuoden 2005 Kadun aurinkoiselle puolelle möi 2900 kappaletta. Kolme vuotta sitten ilmestynyt Audio wunderbaum enää vaivaiset 1000 kappaletta. Suurimpana syynä heikkoon levymyyntiin lienee syynä hittien puute. Aholan yhdestäkään kappaleesta ei ole muodostunut samanlaista kansanvillitsijää kuin Don Huonojen suosituimmista lauluista. Se on outoa, sillä Ahola on säveltänyt ja sanoittanut sellaisia jättihittejä kuin Seireeni, Riidankylväjä ja Suojelusenkeli. KANTAPÄÄN KAUTTA ahola huokaa ja nojautuu taaksepäin. ­ Kyllä mullakin on kaupallisia paineita, mutta eivät ne vaikuta sillä lailla, että yrittäisin miettiä mistä ihmiset tykkää ja tehdä musiikkia siltä pohjalta. Luulen, että kaupallinen menestys voi tuntua oikeasti hyvältä vain silloin, kun olet itse tyytyväinen levyyn. Sitä vain yrittää elää oman vakaumuksensa mukaan. En valinnut muusikon ammattia myyntilukujen tai palkintojen voittamisen takia. Uskotaan. Tuskin Ahola on jatkanut uraansa mistään muusta syystä kuin rakkaudesta musiikkiin. Aholan edellisiltä levyiltä on silti paistanut lievä yliyrittäminen. Monet hyvät kappaleet on yksinkertaisesti tungettu täyteen ja tuotettu puhki. Musiikki ei ole enää hengittänyt ja kuulostanut luontevalta. Ahola nauraa. ­ Olen kyllä yrittänyt syyllistyä kaikkeen mahdolliseen. Jokaisella levyllä olen yrittänyt eri juttuja. Edellisellä levyllä soundi oli ihan hillittömän täynnä. Mä uskon, että mulle ainut tapa on tehdä kaikki kantapään kautta. Äh, en mä tiedä. Välillä Aholan kohtelu lehdistössä on ollut kohtuuttoman piikikästä. Vaikka Audio wunderbaum ei edustakaan Aholaa parhaimmillaan, sai se harvinaisen nuivan vastaanoton. Tuntuu siltä, että kaikki ovat unohtaneet miten hyvä artisti Ahola onkaan. Popmusiikki on julmaa peliä. Artistit ovat juuri niin hyviä ja kiinnostavia kuin heidän viimeiset työnsä. ­ Uskon, että edellisen levyn vastaanotto kaikkine dumailuineen on sitä peruskaavaa. En usko, että tätä uutta levyä voi haukkua ainakaan yhtään enempää. Uudella levyllä Ahola tarkoittaa albumia Pääkallolipun alla, jonka tekstit perustuvat Arto Mellerin runoihin. Vuosi sitten Aholan silmäillessä kirjahyllyään hänen käteensä tarttuu Mellerin Kootut runot. Ahola selaa kirjaa ja kokee ahaa-elämyksen. Mellerin runoista saisi helvetin hyviä laulutekstejä. Tammikuun lopussa Aholalla on jo seitsemän biisiä valmiina. Helmikuussa Ahola soittaa EMI Finlandin A&R-konsultti Timo Kuoppamäelle akustisesti muutaman valmiin kappaleen. Timo höristää korviaan ja ihmettelee mistä ihmeestä Ahola on saanut noin toimivia kappaleita. Oli Ahola tosin tehnyt kerran aiemminkin kappaleen Mellerin tekstistä. Hän ottaa hörpyn oluestaan ja kertoo. ­ Vuonna 1994 näin, kun Melleri esitti TV:ssä Elävien kirjoissa -runon. Sävelsin siitä saman tien biisin, joka itse asiassa julkaistiin Suojelusenkeli-singlen b-puolella vuonna 1999. Olimme kerran... Ahola empii hetken. ­ Kai tämän voi kertoakin. Olimme kerran Neljän Baritonin kanssa Messilässä tekemässä biisejä ja pitämässä hauskaa. Jossain vaiheessa iltaa soitin Elävien kirjoissa muille. Melleri oli juuri silloin sairaalassa. Alangon Ismo sanoi mulle, että ei vittu, toi on tosi hyvä styge, sun pitää mennä esittämään se Mellerille. Mellerihän oli Ismon frendi. Ahola ei koskaan mennyt tapaamaan Melleriä. URAN RISTEYKSESSÄ ahola kulauttaa oluensa loppuun. ­ Kyllä mustakin ajatus siitä, että joku on säveltänyt runoja kuulostaa luotaan työntävältä. Mieleen tulevat koulun kevätjuhlat ja jotkut taidetoimikunnan hipat. Niin ehkä kuulostaa. Asia on kuitenkin niin, että Pääkallolipun alla -levyn kappaleet ovat parempia kuin mitkään muut Aholan soololevyille tekemät. Voi hyvinkin käydä niin, että tuore levy palauttaa Aholan jälleen ykkösrivin artistiksi. On kohtalon ivaa, että avuksi tarvittiin kuollut rentturunoilija. Aholalle levyn menestys ei näytä olevan maailman tärkein asia. Hän pukee verkkatakkinsa ylleen ja sanoo varmuutta äänessään: ­ En mä olisi tehnyt tätäkään levyä ellen uskoisi, että se voi antaa ihmisille hyviä fiiliksiä. Silti olen varautunut siihen, että se dumataan ihan täysin. Mulla on ollut tässä hieno viiden soololevyn juttu takana. Tämän jälkeen joudun miettimään, haluanko ylipäätään jatkaa ammattimaista musiikin tekemistä. Toivottavasti haluat, Kalle Ahola. « HAASTATTELU TEKSTI LAURI HAAKANA KUVA SAMPO HERRANEN » 20 « NRO. 4
• » TAISTELUMIELELLÄ Monsteriserin kolmas pitkäsoitto Blessed to Breathe on tahtojen taiston tulos. Mittaa ottivat arjen rutiinit, musiikkiteollisuuden vaateet sekä jäsenten omat voimat. täsuomen omat pojat Miitri Aaltonen, Antti Toiviainen, Tommi Suonpää ja Janne Hynynen soittavat Monsteriserin Blessed to Breathellä rokimpaa musiikkia kuin aiemmin. ­ Jos ytimekkäästi sanoo, uuden levyn myötä me ollaan rockbändi, laulaja-kitaristi Miitri toteaa. Raskaasti rokkaava levy valmistui pääosin vuoden 2010 lopulla. Miitri toimi studiossa myös tuottajana, mutta levyn julkaisuun ja menestykseen hän suhtautuu bändin jäsenenä. ­ Olen hyvin varma siitä, että levy kuulostaa ihan kilpailukelpoiselta. Näin bändin jäsenenä sitä kuitenkin funtsii, että onko biisit tarpeeksi hyviä. Ennen kuin levy pääsi edes työpöydälle asti, kohtasi Monsteriser ongelman. Levy-yhtiön taholta tuli tieto, että se ei voi sitoutua muuhun kuin levyn jakeluun. ­ Näinä kovina aikoina, kun levyjä ei myydä, levy-yhtiöillä ei ole varaa panostaa mihinkään. Itse asiassa kellään ei ole. Kun konsepti oli bändille selvä, saattoi levyn teko alkaa. Monsteriser päätti tehdä levyn pienissä osissa aivan arkisista syistä. I ­ Syynä oli kylmän nihkeästi se, että me ollaan perheeniskiä. Intensiiviset kahden viikon biisintekosessiot ja studioon sulkeutumiset ovat utopiaa meidän kohdalla. Parin biisin nauhoitukset saivat yhtyeen palaaman perusteisiin. Treenikämpällä muotonsa ottaneet kappaleet äänitettiin ja jätettiin hautumaan, minkä jälkeen bändi palasi takaisin sävellystyöhön. Masokistiluonteinen ryhmä otti raastavan prosessin vastaan kuin mies. ­ Oli tavallaan helvetin turhauttavaa tehdä biisit valmiiksi tiettyyn pisteeseen ja jättää ne vaille lopullista miksausta, ja sen jälkeen palata sinne uuden kappaleen demotukseen. Mutta sitten taas toisaalta se on meille aivan oikein. Levyn tuottajana, äänittäjänä, miksaajana ja ennen kaikkea bändin jäsenenä levyn teko oli Miitrille ajoittain musertavakin prosessi. ­ Siinä oli niin paljon pelissä. Kappaleen kirjoitus- ja sanoituskyky kontra perusammatillinen osaaminen olivat kaikki samalla viivalla. Välillä tuntui kuin olisi ollut selkä seinää vasten. Studiotyöskentely tapahtui Miitrin autotallissa, joten töistä ei pääs- LA 30.4. CARIBIA, TURKU HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVA LEVY-YHTIÖ "Siinä oli paljon pelissä. Välillä tuntui kuin olisi ollut selkä seinää vasten. syt irti edes kotona. Miitri kuitenkin asettaa asiat oikeaan perspektiiviin. ­ Työ oli koko ajan helvetin lähellä. Kun työskentelee autotallissa yöllä kahteen asti, ja arkihommat pyörähtävät käyntiin aamuseitsemältä, niin parin viikon jälkeen tietää tehneensä. Mutta toisaalta, onko tämä meidän levynvalmistuskipuiluprosessi mikään kovin iso asia maailmankaikkeudessa? Sisällöltään Blessed to Breathe on rokimpi ja tietyllä tavalla toiveikkaampi kuin edelliset levyt The Long Snap to Zero ja Shortcuts to a Dead End. Levyn nimikkokappale kuvastaa levyä. ­ Nimibiisi oli käännekohta koko prosessissa. Sen jälkeen tiedettiin, että tällaista meininkiä halutaan tehdä koko levylle. Se biisi oli ihan avaintekijä koko paskassa. Levyn nimessä on myös puhutteleva positiivinen nöyryys, eikä meininki ole ihan niin synkähköä kuin kahdella edellisellä. Kappaleen videossa bändiläiset esiintyvät Warriors of Love -tanssiryhmänä. Roolituksessa käytiin kova kisa siitä, kuka sai kunnian esiintyä pinkeissä painitrikoissa. ­ Joo, mehän väännettiin kättä ja painittiin. Antti, saatana, se on muuttofirmassa duunissa. Se on niin kovassa kunnossa, että se voitti. Humoristisen videon saama vastaanotto on ollut mieleinen, Miitri ei kuitenkaan lupaa, että Warriors of Love lähtisi kiertueelle lähiaikoina. ­ Video on herättänyt keskustelua positiivisessa mielessä ja siitä on päästy juttelemaan ihmisten kanssa. Kyllä se varmaan peruspuritaaneja karsii mutta toisaalta, ei tämä rokkihomma nyt niin vakavaa ole. SUE » 24 « NRO. 4
• » VIVA LA RESISTANCE! Munaton rockmaailma tarvitsee kapinaa ja ravistelua. Etulinjassa barrikadeille nousee Hate Gallery. ­ Joudun aina ongelmiin, yleensä portsareiden, poliisien ja lentokentän turvamiesten kanssa. Halveksun niitä sikoja. En anna kenenkään komennella minua tai leikkiä jumalaa. Nämä selkärangattomat paskiaiset eivät ansaitse muuta kuin kuulan kalloonsa. Pahin kaikista on Lontoon poliisi. Niillä on lupa tappaa. Näin mesoaa Hate Galleryn keulahahmo ja kapinakenraali Janne Jarvis. Yhtye on perustettu vuonna 2006 Lontoossa mutta telakoitunut sittemmin Tukholmaan. Suomi on vahvasti edustettuna orkesterin riveissä, sillä basistilaulaja Jannen, kitaristi Rille Lundellin sekä rumpali Freddie Cockerin äidit ovat suomalaisia, ja kitaristi Petja Lepola on sataprosenttisen sinivalkoinen. Janne jopa puhuu hieman suomea, vaikka valitteleekin omaavansa Andy McCoy -aksentin. ­ Olisi kiva saada enemmän aikaa Suomessa ja parantaa minun Suomen Kieli. Katotaan nyt. Saa nähdä jos albumi myy! Albumi, josta Janne puhuu, on Hate Galleryn toinen pitkäsoitto Viva La Resistance. Levy tarjoilee yksitoista rockrallia suoralla turpaanvetoasenteella. Vahvoista mielipiteistä huolimatta Janne kieltää yhtyeensä olevan poliittinen. Hän kuitenkin korostaa jokaisen henkilökohtaista vapautta. ­ Haluan itse päättää millä tavalla elän. Viranomaiset määräilevät ja manipuloivat. Henkilökohtainen vapaus on vain otettava ja taisteltava sen puolesta! Janne ei kuitenkaan kannata täydellistä anarkiaa ja kaaosta. Jonkinlainen hallitus täytyy olla olemassa. ­ Todellista demokratiaa ei kuitenkaan ole olemassa. Systeemi haisee, mutta se on kuitenkin välttämätön paha ja paras mitä meillä on. Yksityisemmällä tasolla Janne painottaa, että erityisesti portsarit HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVA LEVY-YHTIÖ "Jos patoat tunteitasi, jonain päivänä saatat tappaa jonkun. ja muut vastaavat pitäisi saada vastuuseen teoistaan. Väkivalta- ja pahoinpitelytapauksissa laki on aina heidän puolellaan. ­ Hurraan sellaisille ihmisille, jotka ottavat tuossa asiassa lain omiin käsiinsä. Omaa turhautumistaan tai katkeruuttaan ei saa peitellä. Tuntuu vapauttavalta laukoa suoraan, jos joku asia vituttaa. ­ Toisinaan olen oikeassa, toisinaan väärässä, mutta niin olen ollut jo pienestä pitäen. Jos patoat tunteitasi, jonain päivänä saatat tappaa jonkun. Viranomaiset eivät ole ainoa taho, jotka saavat huutia. Janne ei ole kovin tyytyväinen myöskään rockin nykytilaan. Mies kuitenkin kieltää olevansa tieten tahtoen hankkimassa vihamiehiä. ­ En ala haukkua ketään nimeltä, mutta hajuton ja mauton musiikki ajaa ihmiset väärille raiteille. Kaikilla hienoilla bändeillä, kuten vaikkapa Black Sabbathilla, Killing Jokella tai Sex Pistolsilla oli jotain annettavaa! Jotain, joka inspiroi ja herätti reaktioita. Ei tarvitse olla mitenkään vakava, mutta substanssia, sisältöä voisi olla. Toivottavasti Viva La Resistancella löytyy sitä. Tuoreen albumin lyriikat pyörivät edellä mainittujen aiheiden ympärillä. Tärkeintä on säilyttää omat mielipiteensä, ei saa antautua virran vietäväksi. Asetelma on me vastaan ne, keitä "ne" sitten ovatkaan, kuten Janne itse asian muotoilee. Kaikesta vaahtoamisesta huoli- matta Hate Gallery on ennen kaikkea rockbändi, jolla löytyy myös huumorintajua. Yhtyeen nettisivuilla uhotaan heidän olevan Tukholman vaarallisin bändi. Janne nauraa, että siihen ei paljon vaadita. Ruotsalaiset ovat aivan nössöjä esimerkiksi suomalaisiin verrattuna. Näin pääsimme hieman kevyempään tunnelmaan. Lopuksi täytyy tiedustella Jannelta mikä saa hänet hymyilemään. ­ Monet asiat. Tanssiva Jaz Coleman, James Hetfield, vanha kissani Saxon, System Bolaget ­ tai siis Alkohan se Suomessa on, hyvät huumeet, Black Sabbath ja niin edelleen. Olen oikeasti mukava tyyppi, mutta en silti lähtisi vittuilemaan minulle. « SUE » 25 « NRO. 4
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW.NUCLEARBLAST.DE SUE » 26 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT PETRI VILEN SUE » 28 « NRO. 4
• » SELVÄPÄISYYS POTKII TÖIHIN Poisonblackin viides levy on entistä enemmän rockin ja jopa bluesin suuntaan kallellaan ­ yhtyeen nokkamies Ville Laihialan sitä itse tietämättä. aapelitehtaan Hima & Sali -ravintolan lespaavien mainostoimistyöläisten ja punaisten Cousteaupipojen seasta on helppoa bongata Poisonblackin laulaja, kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Ville Laihiala. Miehen pitkä hahmo erottuu kahvijonosta päätä pidempänä muista, ja musta tukka valuu olkapäille. Käsipäivään jälkeen Laihiala ja yhtyeen rumpali Tarmo Kanerva nappaavat itselleen kahvikupit ja istuvat pöytään. Laihialan sysimustaa huumoria viljelevät nettipäivitykset Poisonblackin nettisivuilla antavat odottaa jonkinlaista itsetuhossa ja maanisuudessa rypevää miestä, jolta ei hymyä heru. Molemmat haastateltavat ovat kuitenkin rauhallisia, hieman ujon oloisia oululaismiehiä. Kontrasti Poisonblackin musiikin ja miesten harkitsevaisen ulosannin välillä on huomattava, etenkin kun Laihialan sanoitukset eivät ole kovinkaan kevyttä luettavaa. Siitä lisää myöhemmin. K edellisen levymme. Ei siis todellakaan pahaa sanaa Hiilestä. Yhteistyö hänen kanssaan toimi myös hyvin, mutta myös Tuen kanssa kaikki toimi luontevasti. SELVIN PÄIN drive ilmestyy vain vuosi edeltäjänsä Of Rust And Bonesin jälkeen. Syitä oli monia: yhtye esimerkiksi keikkaili tuon levyn julkaisun jälkeen normaalia vähemmän. Toinen syy oli terveellisempi: Laihiala lopetti vuosi sitten alkoholin käytön kokonaan ja löysi itsestään uusia puolia. ­ Juomisen lopettamisen myötä tuli paljon enemmän luppoaikaa, ja kappaleita alkoi vain tulla ja tulla. Välillä melkein suutuinkin noille muille bändiläisille, kun he eivät jaksaneet lähteä treenikämpille. Että ei sitten, perkele. ­ Of Rust And Bones tuli ulos maaliskuussa, ja jo kesäkuussa Villellä oli hirveä palo ja tämän levyn nimen mukainen draivi päällä päästä tekemään uusia kappaleita, Kanerva jatkaa. ­ Meillä muilla ei kuitenkaan ollut hirveästi hinkua lähteä istumaan ja treenaamaan uusia kappaleita johonkin hikiseen koppiin keskellä kesää. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli kuitenkin hyvä, että hän painosti meitä nopeasti hommiin, niin saatiin näinkin äkkiä hommat uudelleen pyörimään. Alkoholi pyörittää usein miestä. Laihiala myöntääkin, että olo helpottui silmin nähden, kun korkin käänsi kiinni. ­ Sitä vain jotenkin nauttii elämästä nykyään paljon enemmän. Ei ole missään käymis- tai masennustilassa koko ajan. Elämä on seesteisempää nykyään. En silti ole ryhtynyt mitenkään absolutistiksi. Jos tekee mieli, niin saatan ottaa huikan. Vielä sellaista tilannetta ei ole kuitenkaan vastaan tullut. VIHAN VOIMALLA vuonna 2008 suen haastattelussa Laihiala kertoi, kuinka haluaisi sanoja kirjoittaessaan ottaa "pään pois perseestä". Hän tarkoitti sitä, ettei enää teksteissään vajoaisi itsesäälin puolelle. ­ Kyllä kai se pää on vieläkin siellä perseessä... No ei, kyllä minä mielestäni kirjoitan nykyään enemmän ympäristöstäni, omista ajatuksistani ja maailmasta. Ehkä se on kuitenkin niin, etten lyyrisesti ole niin lahjakas, että osaisin kirjoittaa muusta kuin itsestäni. Jos ei itsesääli enää ole Laihialan ykkösaihe, eivät sanoitukset vieläkään sisällä kukkasia ja auringonpaistetta. Tekstit ovat täynnä kaipausta ja vihaa, mutta ei kärsijän näkökulmasta, vaan maailmaa observoivan tekijän toimesta. Esimerkiksi Scars ja From Now Here to Nowhere ovat raadollisia tekstejä, joiden voisi kuvitella kertovan tietyistä tai tietystä ihmisestä. Laihiala kuitenkin kieltää tämän. ­ Scars kertoo enemmänkin kiertue-elämästä, siitä ikävän ja kaipauksen tunnelmasta. Se on rakkauslaulu, mutta rakkauslaulu tietyille asioille enemmän kuin tietyille ihmisille. Totta kai sanoituksissani vilisee oikeita ihmisiä, ja he saattavat tunnistaa teksteistäni itsensä. Tai sitten eivät tunnista. Se ei kuitenkaan ole sanoitusten pointti, vaan kaikissa kappaleissa on oma sanomansa taustalla. ZZ TOPIN TAHTIIN poisonblackilla oli uran alussa harteillaan goottimetalliviitta, mutta viimeistään Drive muuttaa harhakäsityksen toivottavasti oikeiksi. Drive taipuu aina From Now Here to Nowheren herkistelystä A Good Day for Crowsin liki ZZ Top -henkiseen jytäboogieen. Levyltä löytyy myös bluesin sävyjä ­ muotoja, jotka tulevat Laihialalle itsel- PAKO ARJESTA poisonblackin viides albumi Drive ajaa itseään entistä kauemmas metallin karsinasta, kohti suoraviivaista, raskaalla kädellä soitettua rockia. Yhtye meni viime vuoden puolella Tanskaan äänittämään levyä paikallisen Tue Madsenin hoiviin. Madsen on kenties parhaiten tunnettu Göteborg-metallista omaan suuntaansa irtautuneen The Hauntedin uusimpien levyjen tuottajana. ­ Itselläni hänen menneisyytensä oli miltei pieni miinus, Kanerva kertoo. ­ Madsen on aina ollut niin leimallisesti metallituottaja, ja meidän musiikkimme on nykyään enemmän rockvaikutteista. Tue on kuitenkin tehnyt kaikkea mahdollista aina reggaeen saakka, joten pelkoni oli aiheeton ja yhteistyö toimi hyvin. ­ Äänittämisessä ulkomailla oli kyse myös siitä, että pääsimme tekemään levyä täysin rauhassa. Emme ole koskaan ennen irtautuneet arjesta näin täydellisesti albumia tehdessämme. Se auttoi todella paljon. ­ Tue miksasi aikoinaan meidän toisen levymme, Laihiala jatkaa. ­ Pidimme jo silloin Tuen muovaamasta soundista. Hän on myös täysin erityylinen tuottaja kuin esimerkiksi Hiili Hiilesmaa, joka tuotti leenkin yllätyksenä. ­ Sehän siinä on, kun en ole koskaan edes kuunnellut bluesia! En tajua yhtään, mistä ne bluesjutut Poisonblackin kappaleisiin oikein tulevat. Silti iltaisin, kun istun television ääressä ja soittelen jotain riffejä, tuppaavat ne aina olemaan jotain blueslickejä. En ole koskaan edes opetellut mitään sellaisia! ­ En minäkään koskaan ole kuunnellut nimenomaan bluesia, mutta olen aina fanittanut Thin Lizzya, Led Zeppeliniä ja tuollaisia yhtyeitä. Heidän musiikkinsa ponnistaa tietenkin hyvin vahvasti bluesista, joten sieltä varmaan tulee osa soundiani, Kanerva jatkaa. Muutenkin Poisonblackin soittajien rakennuspalikoina ja kivijalkoina ovat toimineet kovin tutut yhtyeet kaikille niille päälle kolmekymppisille, jotka ovat metallia joskus kuunnelleet. ­ Testament oli nuorena kova sana. Ja tylsähän tämä on tunnustaa, mutta Metallica nyt on tietenkin aina ollut ehdoton ykkönen, PE 6.5. THE ROCK, KOKKOLA ei siitä pääse mihinkään. Anthrax ja Slayer myös, Kanerva aloittaa. ­ Mehän olemme kuunnelleet vain loistavia orkestereita, Laihiala jatkaa hymyillen. ­ Myös Acceptia ja W.A.S.P.ia on tullut tietenkin kuunneltua. Listasijoituksia kaksikko kieltää ajattelevansa kovinkaan paljon, vaikka myöntääkin menestyksen tuntuvan hienolta. Poisonblackin kaksi edellistä levyä ovat nousseet albumilistalla kuudenneksi, joten saatanallinen tripla olisi täynnä, mikäli uutukainen lävähtäisi samalle sijalle. Vuonna 2006 yhtye oli liki kukkona tunkiolla eli melkein listaykkösenä kakkosalbumillaan Lust Stained Despairilla. Eräs ikivanha, jumppahousuinen brittibändi kuitenkin torpedoi ykköspaikan törkeällä tavalla. ­ Lust Stained Despair julkaistiin tuolloin samalla viikolla kuin Iron Maidenin A Matter of Life and Death. Olisi ollut komeaa kiilata sen ohitse, mutta tuolla kertaa se ei onnistunut, Kanerva hymähtää. « "Juomisen lopettamisen myötä tuli paljon enemmän luppoaikaa, ja kappaleita alkoi vain tulla ja tulla. SUE » 29 « NRO. 4
• LA23.4. LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ ­ Cyclesin lyriikoista olisi saanut loogisen jatkumon, mutta silloin biisijärjestys olisi ollut toinen kuin se oli, eikä se järjestys olisi kantanut musiikillisesti. Voisi olla mielenkiintoista rakentaa seuraavalle levylle yksi, kantava konsepti. Cursedilla on aina muutama peräkkäinen biisi samasta aiheesta, mikä sopii keikkoja ajatellen hyvin, livenä kun vetäisemme aina muutaman biisin putkeen ilman taukoja. Ja livetilanteessahan Rotisko viihtyy, jopa treenikämpällä tapailua paremmin. Yhtyeen kalenteriin kun mahtuu selvästi enemmän keikkoja kuin treenejä. - Treenaamme ehkä kertaalleen ennen keikkarupeamaa, se riittää. Me ollaan kuitenkin soitettu Mikan (Aalto, kitaristi) kanssa yhdessä alusta asti ja Samikin on ollut bändissä jo kauan. Ja Mika ja Kristian on myös soittaneet aiemmin yhdessä, Niinimaa selittää. HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA MIRA BORN Laivalta lavalle rotten sound tuo keväisen Euroopan-rundinsa myös Suomeen. Mukana rundilla hyörii useampi ulkomainen bändi, joista etenkin Trap Them tuntuu olevan kovassa nosteessa. Onko se nyt niin hyvä bändi kuin kaikkialla hehkutetaan? ­ Se on parempi, tosi hyvä bändi. Nehän olivat meidän mukana jo Cycles-rundilla. Tämän turneen line up on ihan helvetin kova. Samalla me jatketaan sitä, mitä ollaan tehty aiemminkin, tuomalla Suomeen grindimpaa hooceeta. Näytetään suomalaiselle yleisölle, että on sitä muutakin kuin metallia, Niinimaa tokaisee. Suomen keikoille Rotisko kanssayhtyeineen saapuu melkoisen punk-henkisesti. ­ Meillä on edellisenä iltana Tukholmassa keikka. Sitten aamulaivalla illaksi Turkuun ja suoraan Klubille. Se ei ole ongelma, kaikki bändit käyttää samaa backlinea. Kunhan mikit on valmiina paikoillaan kun saavutaan paikalle, niin hyvin se sujuu. Viimevuotinen Napalm Death -covereitakin sisältänyt Napalmep oli ensimmäinen Relapsen julkaisema Rotten Sound -tuotos. Kun sopimus Spinefarmin kanssa päättyi, jutteli yhtye useamman levy-yhtiön kanssa mahdollisesta yhteistyöstä. ­ Spine on kelpo lafka ja oltais me toki voitu jatkaa sielläkin. Mutta ehkä siellä meni meno sen verran Universaliksi, että se ei ollut meille enää kaikkein sopivin. Valtavirran ulkopuolella olevissa levy-yhtiöissä on se hyvä puoli, että saadaan omat levyt järkevillä hinnoilla myyntiin. Vaikka eihän Relapsekaan mikään pieni lafka nykypäivänä ole, Niinimaa kommentoi. Relapsen vahvuuksiin kuuluu Niinimaan mukaan se, että yhtiön väki itse diggailee rosteristaan. Joidenkin metallisempien levy-yhtiöiden kanssa neuvotellessa ongelmiksi muodostuivat niin se, että yhtiöt olisivat halunneet tehdä pitkiä sopimuksia kuin sekin, että Rotten Sound olisi niissä päätynyt alempaan kastiin, grindcore kun ei ole isoja rahasummia suoltavaa musiikkia. ­ Iso positiivinen juttu on myös se, että nyt me saadaan kunnolla levyjä kauppoihin myös Jenkeissä. Se ei ole ollut meille kovin vahvaa aluetta tähän mennessä, Niinimaa toteaa tyytyväisenä. « » KIROTUSTI GRINDATEN Rotten Sound soi uudella Cursed-albumillaan entistä luonnonmukaisemmin. Mutta onko se eka ep sittenkin se paras? A ina aikataulut eivät kohtaa. Asumme Rotten Sound -solisti Keijo Niinimaan kanssa samassa kaupungissa, mutta silti hoidamme haastattelun puhelimitse Atlantin yli. Menettelytavalle on looginen selitys, onhan Rotten Sound haastatteluhetkellä yhdessä Barren Earthin kanssa lämmittelemässä Ensiferumia ja Finntrollia Finnish Metal Tour part II -kiertueella halki Pohjois-Amerikan. Edellisilta on ollut vauhdikas. Keikkojen jälkeen juhlinta on jatkunut karaokehuoneeseen, jossa tulkittavaksi on tarjoutunut sekä Elvistä että Michael Jacksonia. Niinimaan olo on sen mukainen. ­ Mukava rundihan tämä on. Me ollaan vain kovempia bilettäjiä kuin Ensiferumin jätkät ja crew-tyypit, joiden kanssa jaoimme aluksi bussin. Heidän yöunensa turvaamiseksi me muutettiin toiseen bussiin, ja se onkin oikea ultimate party bus. Aikaiset soittoajat on välillä harmittaneet, mutta vastaanotto on ollut parempi kuin odotettiin. Grindifanit laittaa pitit liikkeelle ja muukin yleisö on avomielistä uusille asioille, Niinimaa kuvailee kiertuekokemuksiaan. Jahka Ameriikan-rundi päättyy, alkaa Rotten Sound valmistautua Euroopan-kiertueeseen, jolla se promoaa tuoretta Cursed-albumiaan. Niinimaalle uusi levy näyttäytyy paitsi loogisena jatkumona edellisille, myös jonkin sortin maalina tai vähintään välietappina, joka on saavutettu Exit-albumilla (2005) käynnistetyn suunnan tuloksena. ­ Ollaan saatu groovaavampi ote hommaan. Sami (Latva, rumpali) on kotiutunut bändiin hyvin ja tekee nykyään ison osan biiseistä. Ollaan onnistuttu löytämään oma suuntamme, jossa grindin sekaan mahtuu rockimpia ja hooceempia juttuja. Vaikka ekat eepeet on tietenkin parasta, mihin me ollaan pystytty. Aina löytyy joku, joka sanoo niin. Viimeksi niin jutteli Brownin Marko, Niinimaa kertoo lähettäen samalla Brownille terveiset. Ote on kieltämättä punkimpi kuin Murderworksin (2002) aikoina, jolloin tempo pysytteli maksimilukemissa valtaosan ajasta. ­ Ehkä ollaan saatu takaisin jotain, mitä silloin menetettiin. Tai ei menetetty, mutta kun vauhti kiihtyi, niin crustimpi osasto jäi pois, solisti tokaisee. Soundillisesti Rotten Sound on Cursedilla crustimpi kuin aikoihin. On kuin jokainen namiska olisi käännetty yhdelletoista. Sen sijaan onkin menetelty päinvastoin. ­ Nyt jätettiin namiskat vääntämättä. Cyclesia (2008) hiottiin vähän liikaakin, nyt haluttiin jättää soundi ilmavammaksi, lähemmäksi sitä, miltä me kuulostetaan livenä. Askel luonnollisempaan siis? ­ No, jos tällaisella särövallilla nyt voi luonnollisesta puhua. Mutta joo, ehkä Cursed on meidän luomua, Niinimaa tuumaa. Osaltaan nykysoundiin on vaikuttanut uusi basisti Kristian Toivainen. Niinimaa kehuu niin Kristiania kuin entistä basistia Toni Pihlajaa, luonnehtien nykyistä basistia otteeltaan rokimmaksi. ­ Levyn piti alun perin tulla jo loppuvuonna, mutta Tonin lähtiessä otimme jatkoaikaa ja teimme levyn valmiiksi rauhassa. Keikkoja, ei treenejä cursedilla on rotten Sound -asteikolla melkoinen määrä sooloilua, albumi kun pitää sisällään kokonaista neljä kitarasooloa erinäisten vierailijoiden riuhtaisemina. Idea syntyi treenausvaiheessa, kun puheeksi tuli, josko joihinkin kohtiin sijoittaisi vokaalien sijaan jotain muuta. Huomattavampi elementti on Cursedin raskausaste, hitaammin murjovia osioita kun mahtuu levylle ennätysmäisen paljon. Ja miksei mahtuisi, onhan yhtyeellä ymmärrystä niin sludge- ja doom-osastoille kuin keskitempoisemmin ruhjovalle death metallillekin. ­ Jossain vaiheessa pelkäsin, tuSUE leeko levystä jopa liian raskas, mutta hyvinhän nuo hitaammat jutut sopivat mukaan. Keikoilla hitaammat jutut ja moshpartit tekevät hyvää, niin meille kuin yleisöllekin, Niinimaa luonnehtii. Levy kuitenkin käynnistyy sen verran kiivaalla tahdilla, ettei hitaampi roiskiminen pääse heti ottamaan valtaa. ­ Joo, mutta onhan noissa alkupään biiseissäkin moshparteja ynnä muita. Green taitaa olla ainoa biisi, joka ei hiljennä hetkeksikään. Lyriikkapuolella Niinimaa haki vaikutteita ja materiaalia ulkopuolisen lukemiston sijaan käymällä läpi Cyclesin lyriikat uudelleen. Ihmisen idiotismin syklien jälkeen solisti otti käsiteltäväkseen kuusi kirousta, jotka saavat ihmiskunnan toistamaan samat virheet ja vääryydet kerta toisensa jälkeen. ­ Aluksi kirouksia oli viisi: Itsekkyys, turhamaisuus, alistaminen, roskanhimo ja hyväksikäyttö. Sitten löysin vielä kuudenneksi pelon. Noista aiheista ammensin ja sitä kautta löysin myös levylle nimen, joka on samalla kunnianosoitus edesmenneelle Cursed-yhtyeelle, Niinimaa kertoo. Solisti kirjoitti koko albumin lyriikoita samanaikaisesti, heitellen lauseita sinne tänne. Tällä kertaa biisijärjestys oli selvä ennen lyriikoiden valmistumista, toisin kuin Cyclesilla. » 30 « NRO. 4
• » KAIKKI LÄHTEE KERTOSÄKEESTÄ Jälkipolvet tulevat tuntemaan Amaranthen siitä, että se yhdisti maailman metallipuristit. Yhtye on mitä mainioin yhteisen inhon kohde musiikillista rotupuhtautta vaaliville. lussa olivat laulaja, kitaristi ja halu kokeilla. Amaranthe syntyi kuin vahingossa, eri bändeissä soittaneiden, saman treenikämpän jakaneiden solisti Jaken ja kitaristi Olofin päättäessä kokeilla biisien väsäämistä yhdessä. ­ Ensiajatus oli koota tuttuja paikallisesta skenestä vierailemaan, tehdä eräänlainen Göteborgin Avantasia. Mutta jo saadessamme ensimmäisen biisin valmiiksi tajusimme, että tässä voisi ollakin jotain, tuore näkökulma metalliin. Niin aloimme suhtautua hommaan vakavammin, Jake kuvailee. Amaranthe löysi kuuden hengen olomuotonsa, jossa huomattavaa on kolmen solistin käyttö. Elizen ja huuto-osuuksista vastaavan Andyn mukaantulo oli kuitenkin Jaken mukaan täysin luontevaa, ei pakonomaista kolmen solistin hakemista. ­ Tämä järjestely edellyttää, että joissain biiseissä heitämme joukkoon extrariffin, että jokainen pääsisi osaksi jokaista biisiä. Mikään ylimääräinen haaste se ei ole, ja lop- HAASTATTELU A putulos kuulostaa omiin korviimme täydelliseltä, Jake luonnehtii. Debyyttinsä julkaisseelle Amaranthelle leimallista on melodiarikkaus, johon se hakee metallissa vähemmän vastaan tulleita sävyjä. Siinä missä yhtyeen metallisempi puoli on yhdistettävissä Soilworkiin ja tuoreempaan In Flamesiin, ammentavat melodiat häpeilemättä ruotsalaisesta popperinteestä. ­ Melodioistamme on löydetty jopa Abbaa, minkä otan suurena kohteliaisuutena. Ruotsalainen musiikki on tunnettu melodiatajustaan, Abba on siitä malliesimerkki, Jake tokaisee. Onpa Amaranthen yhteydessä käytetty myös termiä roxette-metal. Eikä tarvitse kaivella kovinkaan syvään löytääkseen liitoksia myös dance-musiikkiin. ­ Ei todellakaan! Esimerkiksi Call Out My Namea tehdessämme tiedostimme täysin E-Type-yhteyden. Metalli on tekemistemme TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA PATRIC ULLAEUS LA 30.7. ROCKLANDIA, VAASA "Melodioistamme on löydetty Abbaa, minkä otan kohteliaisuutena. ydin, mutta emme arkaile kokeilla erilaisilla elementeillä, Jake painottaa. Epämetalliset piirteet ovat näkyvimmillään My Transitionissa ja Enter the Mazessa, jotka käynnistyvät kertosäkeillä. Sellaista kun ei metallimaailmassa juurikaan tapahdu. Jakella on seikkaan täysin luonteva selitys. ­ Kertosäehän on kaikkein tärkein osa biisiä. Se on ensimmäinen asia, jonka biisistä muistat. Kaikki lähtee kertosäkeestä, oli sitten kyse Iron Maidenista, Helloweenista tai Abbasta. "Sell out!" on huuto, jonka Amaranthe on ehtinyt kuulla muutamasta tuutista. Jake ymmärtää, mistä nuo kommentit kumpua- vat, mutta ei itse innostu heittelemään itsensämyymissyytteitä ympäriinsä. ­ Kaikkihan riippuu siitä, mistä syystä teet ne ratkaisut, jotka teet. Jos black metal -bändi alkaa kymmenennellä levyllään tekemään akustisia pop-biisejä vain myydäkseen enemmän levyjä, ymmärrän sell out -syytökset täysin. Eivätkä noiden syytösten kohteet aina onnistu yrityksissään. Helloween muutti suuntaansa Chameleonilla, mutta eihän sitä levyä ostanut kukaan, solisti kommentoi. Amaranthen yhteydessä on käytetty kuvausta melodinen death metal. Jake räjähtää nauruun mainitessani, että kaikista vuosien saatossa deathmetalliksi luonnehdituista bändeistä Amaranthe on kauimpana varsinaisesta kuolosta. ­ Niinpä. Mutta yhtyeen ylle on aina lyötävä joku leima, muuten joillekin on mahdotonta kuunnella sitä. Musiikkimme on melodista metallia, ehkä jonkinlaista popmetallia. Ihan sama minulle. Kun minulta kysytään, millaista musiikkia kuuntelen, vastaan, että "musiikkia, josta pidän". Kuten joka ikisen kasvavan metallinuoren kehitykseen kuuluu, oli Jakellakin vaihe, jolloin kaikki, mikä ei ollut metallia, oli lähtökohtaisesti roskaa. Tai jos ei ollut, oli ainakin teeskenneltävä niin. ­ Olin 13-14-vuotias, kun isäni soitti minulle Queenia ajatellen, että voisin pitää siitä. Hän oli oikeassa. Vaikka angstisena metalliteininä teeskentelin haistattavani pitkät, tajusin heti, että tämähän on mahtavaa musaa. Siitä asti olen rakastanut Queenia, Jake tunnustaa.« SUE » 33 « NRO. 4
• HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ » HIMANYSVÄTYT NORTTIRALLIT mpyrä on sulkeutunut. No, ei sentään, jätettäköön kliseinen melodramatiikka sivuun Northerin kohdalla. Huhtikuun puolivälissä kuudennen kokopitkänsä Circle Regeneratedin Suomessa julkaiseva melomättöyhtye on kyseisellä albumilla monipuolisempi kuin koskaan. Kuolonkatkuiset rypistykset jakavat vimmaisia koukkuja molemmilta puolilta, pienin annoksin viskottu punkhenkisyys vakuuttaa menobiiseissä, eikä herkempääkään puolta ole unohdettu. Uutta levyä ennen Northerin kokoonpanossa koettiin huomattava muutos. Bändin toinen kitaristi ja puhtaista lauluista vastaava Kristian Ranta toteaakin, että levyn nimen symboliikan tajuamiseen ei tarvita korkeampaa akateemisuutta. ­ Meillähän oli siis tilanne, että laulaja-kitaristimme, nykyään Ensiferumissa vetävä Petri Lindroos ajautui eri raiteille tämän jutun eteenpäin viemisen suhteen. Hänen tilalleen vokalistiksi tuli uudella levylläkin kuultava Aleksi Sihvonen, joka laulaa myös Medicatedissa ja hoiti samaa virkaa aikoinaan myös Imperanon-orkesterissa. Kitaraan saimme vanhan tutun Daniel Freybergin Naildown-yhtyeestä. Dane tuli hyvin nopeasti messiin. Aleksin kanssa neuvoteltiin tovi kunnes yh- TO 9.6. TAVASTIA, HELSINKI Norther jätti uudelta levyltään kukat, mehiläiset ja kärpäset sivuun. Y teinen näkemys löytyi. Hyvä meininki on ollut siitä lähtien. ­ Levyn nimi on tosiaan melko selkeä. Lähinnä halusimme kuvata sitä, että saatiin porukka taas kasaan ja homma raiteilleen. Sen kummempaa rakettifysiikkaa ei tosiaan tulkintoihin tarvita ­ kevyttä symboliikkaa näin kärkeen. PARASTA KAURAA uudet jäsenet tuovat bändiin kuin bändiin lisää virtaa ja hykerryttävää inspiraatiota. Tästä vakiosta huolimatta Ranta myöntää, että Circle Regenerated oli vaikea levy tehdä. ­ Jengillä on paljon muutakin tekemistä, me ei tehdä bändihommia enää 24/7 niinku pentuna. Siitä johtuen se, että me saatiin kasaan näin hyvä paketti, pääsi yllättämään mutkin. Tai tavallaan se oli odotettavissa, mutta sen magnitudi yllätti silti. Vaikeuksien kautta voittoon: Circle Regenerated on ehdottomasti Northerin parasta kauraa tähän mennessä, monipuolisinta ja sitä rataa. Mutta se ei tullut helpolla. Uudesta energiasta kielii se, että ensimmäistä kertaa historiansa aikana Norther teki huomattavan määrän tuoreita kappaleita, jotka eivät mahtuneet levylle. Näin siitäkin huolimatta, etteivät bändin laulunsorvaustavat ole muuttuneet. ­ Meiän uudetkin kaverit tekevät himanysväyksellä nauhoituksia, joita sitten vanhan mallin mukaan katseltiin treeniksellä läpi. Erilaista oli se, että me tehtiin niin sanotusti himoissamme melkein 20 biisiä, joista levylle valkattiin kymmenen. Aikaisemmin me ollaan tehty just sen verran biisejä kuin on tarvittu ja menty sillä. Tällä kertaa piti heittää materiaalia poiskin. ­ Meillä oli vielä 2000-luvun alkupuolella tapana hengata ja asua treenikämpällä. Silloin me jamiteltiin enemmän ja tehtiin biisejä sitä kautta. Nykyään kaikilla tuppaa olemaan niin paljon muuta hässäkkää, että teemme enemmän kotidemoja, joita tuomme treenikämpälle sovitettavaksi. Siitä sitten lopulta syntyy norttiralli. Circle Regeneratedin kansitaidetta suunniteltaessa bändi astui taka-alalle ja heitti haasteen faneilleen maailmanlaajuisen kuvituskilpailun muodossa. ­ Me mietittiin, että miten saatais jengi messiin vähän uudella tavalla. Päätettiin sitten kokeilla tämmöisen skaban kautta. Homma toimi hyvin. Porukka osallistui innokkaasti, ja levy-yhtiökin diggaili ideasta. Meille läheteltiin melko yllättäviäkin vaihtoehtoja. Sieltä löytyi vaikka mitä kukkasia, mehiläisiä, kärpäsiä ynnä muuta mukavaa. Lopulta yleisö valitsi voittajakannen. Lopputulos oli erittäin hyvä, ollaan tyytyväisiä ja töttöröö. SUE MIELESSÄ MUHI BIMBO circle regeneratedia tehtäessä Northerin vanhat dogmat saivat väistyä. ­ Joskus aikoinaan meillä oli sellainen nyrkkisääntö, että akustisilla kitaroilla ei vedetä. Nyt niitäkin käytettiin ja ne toimivat hemmetin hyvin. Hyvä, ettei pidetty kiinni siitä nyrkistä. Alun perin tarkoitus oli laittaa levylle myös sellaista länkkäripianoa. Se idea jäi lopulta toteuttamatta, mutta kyseessä on silti elementti, jota tuskin olisi aikaisemmin voinut kuvitellakaan. Kun tulee vanhaksi, niin saa hölmöjä ideoita ja kaikkea hullua tapahtuu. Enää ainoastaan oopperalaulu karmii selkäpiitä. Myös epäröinti yhtyeen pitkäaikaisen suosikin coveroinnin suhteen loppui. ­ Meidän bändi on aina diggaillu Lambrettaa, samoin studiomies Kippo. Ehkä siinä bändissä vetoaa se melankolinen ruotsipoprockaspekti plus Lindan hyvä lauluääni. Me oltiin jo vuosia puhuttu, että joku Lambrettan biisi olisi todella siistiä coveroida. Tässä vaiheessa oli sopiva fiilis, että hitto, nyt vedetään se. Lyötiin Bimbo kelalle ja digipackille bonukseksi parin muun joukkoon. Kippo viittaa tietysti Etelä-Karjalan omaan Robert "Mutt" Langeen, tuottajaguru Anssi Kippoon, jonka huomassa Norther on ennenkin tulittanut luovuuttaan nauhalle. Tälläkään kertaa tiukkaan kohteluun ei tarvinnut pettyä. Ranta osoittaa Kipolle suurta kunniaa myös pidemmältä aikaväliltä. ­ Kippo on yksi omaan uraani selkeimmin vaikuttaneista tyypeistä. Toki heitä on monia, mutta Anssi on kova jätkä siinä, että hän on piessyt musta ulos paljon kehitystä ja hyviä juttuja, jotka olisivat muuten varmaan jääneet löytämättä. Anssi on yhä oma ittensä ja se on erittäin hyvä niin. Tällekin levylle väännettiin ja käännettiin Anssin kanssa todella hyvää jälkeä. Northerin uutukaisella on jo hyvin laaja julkaisusuunnitelma Japanin ja Euroopan kautta Australiaan, Uusi-Seelantiin ja Yhdysvaltoihin. Keikkapäivämääriä on tällä hetkellä varmistettu vain muutaman täsmäiskun verran, mutta Ranta takaa yhtyeen pistävän peliin kovintaan joka rintamalla. Sitä odotellessa hän kertoo, että tien päällä Norther heittäytyy silloin tällöin huomattavan filosofisiin sfääreihin. ­ Me oltiin muistaakseni Unkarissa joskus 2003. Meiän basisti Jukka Koskinen totesi sellaisissa kevyissä sunnuntaifiiliksissä backstagella, että "joskus kun väsyttää ja elämää ei jaksa, niin mikäs siinä". Se oli aika pysäyttävä toteamus, joka jäi elämään. « » 34 « NRO. 4
• SUE » 36 « NRO. 4
• SUE » 37 « NRO. 4
• SAMAEL ­ Lux Mundi (Nuclear Blast) LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton SUE Joko Samaelin perustamisesta on 24 vuotta ja ensilevystä jo täydet kaksi vuosikymmentä? Kylläpä aika rientää. Vastahan sitä hyllyyn tuli hankittua raaka black metal -albumi Worship Him ja sen huomattavasti tunnelmallisempi seuraaja Blood Ritual, jota tuli aikoinaan kuunneltua klassisilla C-kasettikorvalappustereoilla lukemattomia kertoja matkalla milloin minnekin. Yleensä Helvettiin. Vastaavia kuuntelukertojen määriä ei nykypäivänä saa enää millekään albumille, eikä vastaavaa intensiteettiäkään kovin usein tavoita, sillä nykyään miltei kaikki temput on jo albumeilla tehty ja koettu. Näin on käynyt myös Samaelin kohdalla, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Samaelin kaltainen vanha kettu hoitaisi hommansa edelleen. 8 Bändin linja on vuosien varrella elänyt paljon ja vaihtunut alkuaikojen black metalista ambient-elektro-industrial-musiikkiin. Edellinen albumi Above oli yritys palata alkuaikojen rankempaan linjaan, ja yritykseksi se jäi, sillä albumi oli pettymys. Samaa virtaa ei voi ylittää kahdesti, ja mikään retrolinja ei voi vetää vertoja vanhojen levyjen tunnelmalle. Samael otti retroiluyrityksestään oppia ja palaa Lux Mundilla vahvoihin ominaispiirteisiinsä eli dynaamisiin äänimaailmoihin, vaikuttaviin melodioihin ja tiukkojen riffien voimin soitettuun mustaan sykkeeseen. Levy ei bändin myöhempien aikojen huippusaavutuksia kuten Passage-albumia ylitä, mutta yltää paikoin hyvin lähelle kuten Soul Invictus, Let My People Be! ja Antigod osoittavat. JUSSI LAHTONEN » 38 « NRO. 4
• Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue SUE » 43 « NRO. 4
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Foo Fighters ­ Wasting Light (Sony) Edellinen Foo Fighters -kokemukseni on Provinssirockin paluujunasta vuodelta 2008. Lojuimme ystäväni kanssa puolikuolleina penkkiemme pohjalla. Viereisillä paikoilla kaksi teinityttöä lauloi bändin tuoreen hitin The Pretenderin neljää ensimmäistä tahtia uudelleen ja uudelleen koko matkan ajan. Tuon klaustrofobisen kohtauksen jälkeen en ole yhtyeen materiaaliin kajonnut. Onneksi Foo Fightersin uutukainen pyyhkii jo alkusävelillään tuon kammottavan kokemuksen mielestäni. Jenkkibändin jo peräti seitsemäs albumi alkaa vakuuttavalla Bridge Burningilla, jonka kertosäkeellä Dave Grohl ynnä muut jäsenet tekevät parhaan Queens of the Stone Age -imitaationsa. Grohlhan pakeni suuren bändin keulakuvan paineita ja muodosti vuonna 2009 itselleen varaventtiilin, Them Crooked Vulturesin. Sen laulajana toimi juuri QotSAn Josh Homme. Tuntuu siltä, että yhteistyö muiden tunnettujen muusikoiden kanssa antoi nokkamiehelle uusia virikkeitä, mutta palautti tämän myös rockin soittamisen perusnautinnon ääreen. Foo Fighters palaakin uudella levyllään juurilleen. Bändi hylkäsi oman täysin varustellun studionsa, raivasi Grohlin ahtaan autotallin tyhjäksi ja lastasi äänityskamansa sinne. Tuottajaksi kutsuttiin Butch Vig, jonka tunnetuin työ on, yllätys, yllätys, Nirvanan Nevermind. Samalla yhtye jätti turhat, In Your Honour -levyllä kipupisteensä saavuttaneet akustiset nynnyilyt ja palautti soittoonsa pitkästä aikaa raskaamman otteen. 8 Haastatteluissa Grohl on nostalgisoinut, että uuden materiaalin pitäisi herättää kuulijassaan sama tunne, jonka musiikki herätti Seattlen underground-klubeilla vuonna 1985. Siinä onnistutaankin osittain. Esimerkiksi White Limo on raskas, lähes väkivaltainen purkaus. Ennakkolevyä kuunnellessani soitin sen ensimmäisen singlen Ropen riffiä niin lujalla, että koko kerrostaloyhtiöni oli saada tekijänoikeussyytteen. Kaikesta energisyydestä ja asenteesta huolimatta Wasting Lightilta puuttuu hittimateriaali. Mitään All My Lifen tai Best of Youn kaltaisia kärkiä on turha odottaa. Moni hyvä yritys lässähtää tasapaksuksi hälyksi. Esimerkiksi Arlandria-kappaleella tehdään kaikki oikein löysään kertosäkeeseen asti. These Days, jolla vierailee vanha tuttu Krist Novoselic, kuulostaa aluksi aivan myöhempien aikojen Robert Plantilta mutta puristuu Taylor Hawkinsin rumpukompin myötä keskinkertaiseksi mössöksi. I Should Have Known puolestaan osoittaa kiistattomasti Grohlin ansiot laulajana ja yhtä kiistattomasti hänen puutteensa sanoittajana. Foo Fighters tuo karavaaninsa Suomeen jälleen kesäkuussa. Wasting Light ei levynä tuo keikkatilanteeseen uutta nostetta. Montaa sen kappaleista ei enää koskaan tulla kuulemaan. Herääkin kysymys, onko David Lettermanin suosikki pidentänyt julkaisuhistoriaansa jo niin paljon, että päivä alkaa paistaa sen läpi. Ne täysiikäisiksi varttuneet teinitytötkin saavat siis odotella Pretenderiään suurimman osan konsertista rauhassa turvakaiteeseen nojaillen. JOONAS KUISMA SUE » 44 « NRO. 4
• tekoisen studiotyhjiön sijasta. Ensikuulemalta levyn kappalemateriaali tuntui melko heikolta ja mitäänsanomattomalta, eikä levyltä tarttunut mieleen juurikaan mitään. Toistuvassa kuulokekuuntelussa albumi alkoi hiljalleen avautua. The Sound of Everything on hieno pieni levy, jota suosittelen lähes varauksetta kaikille parrakkaaseen indierockiin viehtyneille. TOMI TUOMINEN 9 LEVYARVIOT HUMINOIDA WHITER ALBUM DURAN DURAN ­ All You Need Is Now ([pias]) 9 7 Kymmenen vuoden ajan comebackia puuhannut poikabändi on tehnyt parhaan albuminsa sitten Seven And The Ragged Tigerin (1983). Vain hard rock -kitaristi Andy Taylor on pudonnut kelkasta. Meluisalla a-osalla starttaava nimikappale muuntuu kertosäkeensä myötä hunajaiseksi Duran-klassikoksi. Teemaan palataan kahdella Owen Pallettin orkestroimalla välisoitolla, joista saa aavistuksen siitä, miten komea biisin toteutus voisi olla. Yhden melkein hudin jälkeen tähtituottaja Mark Ronson tekee sen, mihin edellisen Red Carpet Massacre -albumin kanssa sössineen Timbalandin toivottiin pystyvän ­ palauttaa yhtyeen huipulle. Tunnin mittaisen kiduttavan ensikuuntelun ajan odotan kuulevani jonkin hirmuisen virheen: autotuneilua, house-komppia, grimeä, "rankan" industrial-kokeilun. Floppien sijasta kuulen toinen toistaan kurkompia biisejä. Kelis ja Ana Matronic fiittaavat hyvällä maul- la. Duran Duran on palannut juurilleen Roxy Musicin ja Chicin musiikilliseen liitoskohtaan. Nämä veijarit ovat onnistuneet tekemään niin hyvän levyn kuin heidän asteikollaan ikinä on mahdollista. Olisi ilkeää niuhotusta paiskata bändiä kiitettävää huonommalla arvosanalla. Yksi pinna katoaa tylsien kansien takia: bookletissa ei ole yhtään kunnollista photoshopattua glamour-pönötyskuvaa. JARI MÄKELÄ (Out Of Range) Synamusiikin läpikotaisin sisäistänyt K-K alias Huminoida puskee kunnianhimoisella esikoisellaan kertarutinalla vuoden parhaiden kotimaisten albumien joukkoon. Levy liikkuu sulavasti Tangerine Dreamin tyyppisestä kraut-maalailusta Gary Numanin ja kumppaneiden klassisen synapopin kautta edelleen industriaalimpaan esi-EBM:ään. Laulajana K-K on kapea- mutta miellyttävä-ääninen Midge Uren ja Marc Almondin koulukunnan edustaja ilman oopperadiivamaisuuksia. Albumia edeltäneiden kolmen vinyyliseiskan synkeät kappaleet Other Side ja Obsessions toimivat vasta tirkistysreikinä Whiter Albumin laajakankaaseen. Huminoida Loves You -EP:n Whiter Noise -balladi toimii sekin paremmin osana laajempaa kokonaisuutta. Kappalejärjestys on oivasti rakennettu. Visagemainen The Sound of Synthesizers kuulostaa aluksi naiivilta, mutta paljastuu pystypäiseksi kunnianosoitukseksi synapopin pioneereille. Kitaroista on laulettu maailman sivu, nyt on synien vuoro! Uhkaavasta Ride-kappaleesta ja Folk of the Twilight Counties -biisin lopusta tulee mieleen DAF. Suosikkibiisini 1000 Light Years on scifi-henkinen elektropop, josta voi löytää myös yhteiskuntakritiikkiä. Huminoidan sanoitukset eivät olekaan löysää lätinää vaan täyttä asiaa. Komeat levynkannet tekevät albumista audiovisuaalisen taide-esineen, jota kelpaa ihailla diggailun lomassa. JARI MÄKELÄ NORMAN PALM SHORE TO SHORE (City Slang) Minä olen siinä mielessä helevetin tylsä ja vanhanaikainen jätkä, että minusta kitarat (eritoten akustiset sellaiset) ja syntetisaattorit ja sämplerit pitäisi pitää visusti erillään toisistaan. Tunngin ja muutaman muun folktronica-artistin kohdalla voin katsoa tätä keksittyä ja typerää sääntöä sormien lävitse, mutta yleisesti ottaen minä, vanha musiikkinazi, haluan pitää musiikinlajit puhtaina. Berliinissä majaileva monialainen taiteilija Norman Palm saa minut melkein luopumaan luiskaotsaisesta luolamiesasenteestani. Palm yhdistelee vaivattomasti hillittyä singer-songwriter-tunnelmointia hittipotentiaaliseen elektroniseen tyylittelyyn. Punaisena lankana ja kokonaisuuden yhteen sitovana elementtinä toimii Normanin jokseenkin persoonallinen lauluääni. Monet ovat yrittäneet samaa kaavaa aiemmin, mutta en muista kenenkään onnistuneen siinä näin vaivattoman kuuloisesti. Vaivattomuus onkin leimal- lisesti se adjektiivi, jolla tätä levyä kuvailisin. Biisit ovat sävellyksinä hyviä, mutta terävimmät koukut on piilotettu niin syvälle, että en ole niitä vielä löytänyt. Levy tuntuu soljuvan hieman liiankin helposti korvasta sisään. Shore to Shore on fiilikseltään kuin 90-lukuisen chill-out musiikin valeasuinen paluu. Tällä kertaa klubbailun jälkeinen sunnuntaifiilistely on huomattavasti persoonallisempaa ja kiinnostavampaa kuin 15 vuotta sitten, mutta edelleen kyseessä on pääasiassa taustamusiikki heräämiselle. Tätä levyä on mukavaa kuunnella ja jalka polkee tahtia alusta loppuun, mutta jos levyn päätyttyä joutuisin vastaamaan musiikkia tai sanoituksia koskeviin faktuaalisiin kysymyksiin, olisin pahassa pulassa. Krapulamusiikkia parhaasta päästä. TOMI TUOMINEN 8 THOUSANDS THE SOUND OF EVERYTHING (Bella Union) Tuulen kohinalla ja variksen raakunnalla alkava MTSES III asettaa Thousandsin debyytin heti oikeisiin uomiinsa. Kahdella akustisella kitaralla ja toisiinsa sointuvilla heleillä miesäänillä läpi koko albumin esiintyvä seattlelaisduo Kristian Garrard ja Luke Bergman tulivat levy-yhtiön tietoisuuteen Fleet Foxes -kitaristi Skye Skjelsetin suosituksesta. Vertauksia uuteen folkpohjaiseen partaindieen ei voikaan mitenkään välttää. Levyn aloittavat luonnon äänet eivät tällä kertaa ole studiokikkailua eivätkä sämplekirjastosta kaivettuja mausteita. Levy on äänitetty erilaisissa paikoissa, melko alkeellisissa oloissa luonnon keskellä. Digitaalisella aikakaudellamme pyrkimys täydelliseen kohinattomuuteen ja häiriöäänettömyyteen on vienyt monilta levyiltä niiden sielun ja hengen. Siksi onkin piristävää kuulla vaihteeksi albumi, joka on äänitetty hylätyssä vanhassa vajassa, joen mutkassa tai öisellä leirinuotiolla. Musiikki on Thousandsin debyytillä yhä pääosassa, mutta luonnon äänet, tilojen kaiut ja levylle jääneet kauneusvirheet tekevät albumista todellisemman ja kiinnostavamman. Ne sitovat biisit todelliseen maailmaan keino- 8 THE NAKED AND FAMOUS PASSIVE ME, AGGRESSIVE YOU (Fiction) Uudesta Seelannista on pitkä matka maailmalle. Flight of the Conchordsin lisäksi mieleen ei tule toista uusiseelantilaista bändiä, ja sekin on fiktiivinen orkesteri. Viisihenkinen The Naked And Famous Aucklandista voisi tulla yhtä hyvin Kanadasta tai Suomesta. Periferiassa juttuja kypsytellään pidempään, ja trendejä ei seurata turhan orjallisesti. BBC:n The Sound of 2011 -äänestyksessä mukana ollut bändi kuulostaa sympaattiselta. Nokkelasti nimetty esikoisalbumi julkaistiin kotimaassaan jo viime vuoden puolella. Levy nousi listakärkeen, ja kappalemateriaalin perusteella yhtyeelle uskaltaa povata hyvää menestystä muuallakin. Vauhdikkaasti potkiva avausbiisi All of This tarttuu takaraivoon heti ensikuulemalta. Täkäläisilläkin radioaalloilla positiivista pöhinää herättäneessä Punching in a Dream -biisissä on MGMT-luokan indie-anthemin aineksia. Muista kappaleista löytää jänniä TV on SUE » 46 « NRO. 4
• Sielun Veljet Lippujen ennakkomyynti on alkanut Kahden päivän lippu 75 e, osta lippusi ajoissa! Sielun Veljet · Neljä Ruusua Aphex Twin (UK) · Blackfield (UK/ISR) Buzzcocks (UK) · Gentleman (GER) Iced Earth (USA) · Kvelertak (NOR) Melt-Banana (JPN) · Ojos De Brujo (SPA) The Exploited (UK) · Kate Nash (UK) Red Sparowes (USA) Ennakkoliput kätevästi: Katso muut ennakkomyyntipisteet ja varmistuneet esiintyjät www.ilosaarirock.fi Paraatipaikalla Ilosaaressa Tiedätkö missä vietät viikonloppusi? Katso Kerubin tuleva ohjelma ja osta lippusi ennakkoon Kesällä taajaman aurinkoisin terassi! www.kerubi.fi SUE » 49 « NRO. 4 grafex
• ilmaisu, joka ulottuu niin soitantoon kuin sanoituksiinkin. Suomeksi artikuloituna naiset, autot ja lemmiskely ovat korostuneempia laulujen aiheita kuin englanniksi. Suomenkielisenä nuoren miehen terveet seksuaalihalut uhkaavat banalisoitua, mikä toki on Lemmenpyssyjen ideakin, mutta hetkittäin liika on liikaa. On jotenkin eriskummallista istua ratikassa ja käydä kaupassa ostamassa maitoa, kun kuulokkeista raikaa aito seksuaaliinnostus. Cd:n mukana tulee myös hajanaisesti koostettu dvd, joka sisältää muutaman musiikkivideon, haastattelupätkiä sekä livetaltiointia Tampereen Yo-talolta. LOTTA HEIKKERI simusiikkia, ensiesiintymiseltä kaivattaisiin jotain mieleenpainuvaa, jos ei niin muotinmukaista mutta ainakin äänekästä ja röyhkeää, johon tarttua. LOTTA HEIKKERI 6 HEY HEATHER WE ARE NOT SAFE HERE (Scandal Music Company) Suomessa ymmärretään yhä paremmin musabisneksen logiikkaa ja yhtyeiden brändäyksen tärkeyttä. Tiedetään, millaista tehdään ja miten ollaan. Eikä siinä ole mitään väärää, kunhan yrittäminen ja tietoinen tekeminen jäävät musiikillisten ansioiden taakse piiloon. Hey Heatherin debyytti on kokonaispakettina kuin itsetietoinen teini, joka on valinnut itselleen identiteetin, joka ei kuitenkaan ihan istu luonnollisesti. Suomalaisviisikon esikoislevy henkii jonnekin emorockin ja uudemman The Rasmuksen välimaastoon sijoittuvaa popahtavaa ja mukamas-vaarallista meninkiä, jolle ominaista on melodisuus ja täydellinen uhkaavuuden puute. Hey Heatherin suurin ongelma on kykenemättömyys vangita kuulijansa. Melodianpätkissä ei sinänsä ole mitään vikaa, eikä laulussakaan lievää rallienglantiaksenttia lukuun ottamatta ole ihmeempää valitettavaa, mutta kappaleet tuntuvat lipsuvan pois mielestä kuin se kuuluisa vesi hanhen selästä. Edes yksittäisten kappaleiden puhti ei meinaa riittää mielenkiinnon ylläpitämiseen. Levyä ei yksinkertaisesti jaksa jäädä kuuntelemaan, ja se on esikoisbändille huono juttu. Jotta yhtyeestä ei tulisi nykynuorison his- (Capitol) Täytyy tunnustaa, että odotukset tämän levyn suhteen eivät olleet kovin korkealla, sillä Kalle Aholan soolouran tuotokset eivät ole varsinaisesti saaneet aikaan tarvetta tehdä aaltoja. Siksi olikin mukavaa huomata, että Arto Mellerin runoihin perustuva Pääkallolipun alla on kelpo tavaraa. Melkein voisi kuvitella, että sanoitusvastuun loistaessa poissaolollaan Aholan ilmaisu on ihmeen vapautunutta ja hitikkäämpää kuin hänen aikaisemmilla soololevyillään, vaikka olen aiemmin pitänyt nimenomaan lyriikoita hänen suurimpana vahvuutenaan. Ahola ei ole Mellerin tekstien kanssa tekemisissä ensimmäistä kertaa, sillä jo Don Huonot soitti ainakin keikoillaan Elävien kirjoissa -runoon perustuvaa biisiä. Ja mikäs on soittaessa, sillä Mellerin runot toimivat laulettuina erinomaisesti. Etenkin kaunis Tuulisella terassilla -balladi on makoisaa kuultavaa, samoin Laiva pullossa. Vaikka levyllä kitaroi itse Marzi Nyman, niin mitään kitaravalleja ei kuulla, vaan pääasiassa aika matalan profiilin soitantaa pääpainon ollessa selkeästi Aholan laulussa. Pariisi tuo mukaan jopa nyrjähtäneen valssin tahteja. MARJUT MUTANEN 8 KALLE AHOLA PÄÄKALLOLIPUN ALLA sä mukaan "modernia retro rockia". No, vaikka sitten niin. Museakin pojat ovat kuunnelleet. Joka tapauksessa se on helppo kuvitella soimassa YleX:llä tai jollakin kaupallisella keskitierock-kanavalla. Minusta The Blanko on ongelmallinen. Se ei ole huono, vaan kuulostaa hyvinkin taidokkaalta, mutta kevyt persoonan puute sitä kyllä vaivaa. Musiikissa yleensä päinvastainen kombinaatio toimii paremmin. Vaikka esimerkiksi radiosoittoa saanut You & I ja Closer ovat ihan oivallisia rypistyksiä, veikkaan, ettei niitä enää kukaan ensi vuonna muista ­ tai edes ensi syksynä. Toivottavasti olen väärässä. Ulkomaille suuntaaminen saattaa olla The Blankolle ihan fiksu valinta. MARJUT MUTANEN Cadenzaa leimaa tietynlainen levottomuus. On vaikeaa sanoa, johtuuko se leikittelevien artistien keskittymisen puutteesta vai muusikkonerojen ajatusten runsaudesta. Sen tiedän, että tätä levyä kuunnellessa on vaikeaa pysyä paikoillaan. MARKUS PERTTULA 8 DUTCH UNCLES CADENZA (Ratas Music Group) Helsinkiläinen The Blanko on kuin Sub-Urban Triben ja HIM:in rakkauslapsi: Sub-Urban Tribea ovat vanhahtavat raskaat biisit, HIM:iä taas laulajan villevaloisa fraseeraus, korkeammalta vain. Yhtyeen esikoislevy Flying Colours on valmiin kuuloista, sisäsiistiä, ja pikkuisen liian tuotettua, yhtyeen itsen- 6 THE BLANKO FLYING COLOURS (Memphis Industries) Kun populaarimusiikissa puhutaan älykkyydestä, tarkoittaa se yleensä sitä, että yhtye leikittelee rytmiikalla á la Mew. Manchesterilainen Dutch Uncles tekee rytmikikkailustaan vielä tanskalaisserkkujaankin suuremman numeron lisäämällä yhtälöönsä taukoamatta toistuvia riffejä, villejä sointuvaihdoksia sekä takavuosien progebändiestetiikkaa Rushin tyyliin. Yhtyeen laulaja sentään muistuttaa aavistuksen androgyynillä äänellään, että olemme 2010-luvun new wave/indie-maailmassa. Levyn puolivälissä Dolli-kappaleessa päästään hiukan hengähtämään alati paukkuvista rytmihäiriöistä, ja mukaan mahtuu jopa hyvinkin päähäntarttuvia melodioita. Seuraavina soivat X-O ja Orvil taas muistuttavat jälleen niistä alussa mainituista tanskalaisista. Parhaimmillaan Dutch Uncles on hektisimpinä hetkinään, jotka poukkoilullaan tempaavat mukaansa. Välillä leikkisyys meinaa muuttua turhankin nokkelaksi, kuten kappaleessa Dressage, joka pomppii taiteilun ja popin välimaastossa. Kyseessä on siis keskittymishäiriöisen painajainen ja samalla sen sielunkuva. (Roadrunner Records) Täytyy myöntää: valitsin tämän levyn arvosteltavakseni levynkannen perusteella. Olikin hauskaa huomata, että ennestään tuntemattoman bändin musiikista voi muodostaa osuvan käsityksen pelkän nimen ja kansigrafiikan perusteella. Kalifornialainen Young the Giant tarjoaa musiikkiaan värikkään kulmikkaisiin maisemiin käärittynä. Kansitaide kuvaa nuorukaisten hehkuvaa indiepop-tunnelmointia sangen sopivasti. Postimerkkeineen ja vieraine kielineen se myös symboloi yhtyeen monikulttuurisuutta. Valitettavasti monikulttuurisuus kuuluu levyllä kovin vähän. Kalifornian aurinko sen sijaan säteilee tuotoksesta erittäinkin lämpimästi. Lähimmät musiikilliset juuret tuntuvat vievän Coldplayn suuntaan, mistä voi syyttää ainakin laulaja Sameed Gandhianin värisevää ääntä. Sormensa pelissä on myös molempia bändejä miksanneella Michael Brauerilla. Poikien esikuvaksi mainitaan saatekirjeessä My Morning Jacket, johon verrattuna Young the Giant jää kuitenkin melkoisesti kepeämmäksi kokemukseksi. Young the Giantilla on selvästi pyrkimystä suurille stadioneille, ehkä uudeksi Kings of Leoniksi. Saundi jää kuitenkin melko yllätyksettömäksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö levyllä olisi runsaasti hienoja hetkiä. Debyyttialbumiksi levy on erittäin lupaava. MARKUS PERTTULA 8 YOUNG THE GIANT YOUNG THE GIANT LEVYARVIOT www.sue.fi Lama plays Lama support Kakkahätä-77 Pe 06.05.2011 Monttu, Pori La 07.05.2011 Klubi, Turku La 14.05.2011 Klubi, Tampere Pe 20.05.2011 Lutakko, Jyväskylä La 21.05.2011 Kerubi, Joensuu Pe 27.05.2011 Tavastia, Helsinki SUE » 50 « NRO. 4
• » REPLAY JARI MÄKELÄ GORILLAZ ­ Gorillaz (Parlophone) Gorillazin esikoisteos on harvinaisen hieno pop-levy. Se on kuin hiphop-levy Blur-faneille tai päinvastoin". (Tomi Tuominen, Sue 3/2001) Pop-maailmassa vastakkainasettelun aika ei koskaan ole ohi. 60-luvulla Beatles ja Rolling Stones kamppailivat näennäisen verisesti brittipopin kuninkuudesta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Oasis ja Blur pantiin napit vastakkain. Kumpi voitti? Näytti siltä, että Blur voitti taistelun singlelistan ykköspaikasta, mutta luovutti irtautuessaan koko brittipop-genrestä ja pistäessään lopulta pillit pussiin. Oasis voitti sodan. Aprillipäivän kunniaksi Liam Gallagher ilmoitti, että hänen uusi yhtyeensä Beady Eye julkaisee Blurin Country House -ykköshitin cover-version 50 punnan hintaisena singlenä ja tasaa suolarahat Blurpomo Damon Albarnin kanssa. Liam on unohtanut Roll With It -singlen kirvelevän kakkossijan. Silliä ja kuravettä päälle. Suuri yleisö rakastaa Rolling Stonesin, AC/DC:n ja Ramonesin kaltaisia luotettavia bändejä. Oasiskin teki kahta ensimmäistä levyään uusiksi vaihtelevalla menestyksellä parinkymmenen vuoden ajan. Todelliset pop-nerot eivät kuitenkaan ole yhden tai kahden tempun pone- " ja. Nerot ovat epäluotettavia ja tyylilajista toiseen häilyviä. Blur aloitteli uraansa baggy-aallon harjalla, jatkoi The Kinksin perintöä kunnioittaen uuden brittipop-aallon pioneerina, teki tukun klassikoksi nousseita tarttuvia hittejä ja vaihtoi lopulta tyyliä amerikkalaistyyliseen alternativerockiin. Vuosituhannen vaihteessa Blur ei ollut luonteva foorumi Damon Albarnin ambitioille dubin, triphopin tai hiphopin saralla. Kitaristi Graham Coxon oli Blurin John Lennon; kaveri, jota pidettiin taiteellisena ja rankkana, bändiä eteenpäin puskevana voimana. Damon Albarn oli Blurin Paul McCartney; kaunis poika, joka teki kaupallista musiikkia. Albarn fiittasi toukokuussa 2000 julkaistulla hiphop-superyhtye Deltron 3030:n levyllä. Aika oli kypsä saman possen kanssa työstettävälle Albarnin soololevylle. Konventionaalisen soolon sijaan syntyi jotain odottamatonta: Gorillaz ­ maailman kaikkien aikojen suosituin piirrettyjen hahmojen muodostama bändi. Gorillazissa soittivat Albarnin ja Tank Girl -piirtäjä Jamie Hewlettin suunnittelemat hahmot: 2D, eräänlainen Albarnin alter ego (päävokalisti, koskettimet), bändin johtaja Murdoc Niccals (basso), esikoislevyn aikaan kymmenvuotias japanilais- tyttö Noodle (kitara, koskettimet, laulu) ja Brooklynista kotoisin oleva räppäri Russell Hobbs (rummut ja perkussiot). Hiphop-tuottaja Dan The Automatorin kanssa Jamaikalla ja Lontoossa kesällä 2000 äänitetyllä Gorillaz-debyyttialbumilla Albarn pääsi leikkimään musiikkityyleillä ilman kitisevän bändikokoonpanon kahleita. Suurin osa biiseistä on Albarnin laulamia ilmavia altsupoppiksia hiphop-rytmeillä ja dub-efekteillä. Noodlen vokaaleista vastaa Cibo Matto -yhtyeen Miho Hatori ja rap-osuuksista "Russell Hobbsin paras kaveri" Del Tha Funky Homosapien. Varsinaisia vierailijoita levyllä ovat vain Latin Simone -biisin vokalisti Ibrahim Ferrer, 19-2000 -raidalla taustalaulava Tina Weymouth ja kreditoimatta skrätsäävä Kid Koala. Jos Blurin kultakausi nähtiin jatkona The Madnessin 80-luvun alun nerokkaille pop-hiteille, Gorillazin esikoinen oli astetta katu-uskottavampi. Isoksi hitiksi kohonneessa Clint Eastwood -biisissä kumarretaan syvään The Specialsin Ghost Townille. Kymmenen vuotta muhittuaan koko albumi kuulostaa todella mojovalta, aikaa kestäneeltä, luontevalta askeleelta Blurin ja Damon Albarnin kehityskaaressa. LEVYARVIOT Blurin trio-muotoinen joutsenlaulu jäi alaviitteeksi brittipopin alennustilan vuosista. Garagerockin ja postpunkin jyrätessä Albarn keskittyi Gorillaziin. Ei keulakuvana vaan animaatiokulissien takana hääräävänä tuottajana ja kapellimestarina Albarn kokosi myöhemmille levytyksille ällistyttävän konnagallerian pop-ikoneita Lou Reedistä Shaun Ryderiin ja Bobby Womackista Snoop Doggiin. Kolmen varsinaisen Gorillaz-studioalbumin lisäksi Albarn julkaisi vuosikymmenen mittaan kaksi bpuolikokoelmaa ja dub-albumin. Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, mies perusti The Clashin Paul Simononin, The Verven Simon Tongin ja Fela Kutin Tony Allenin kanssa superbändi The Good, The Bad and The Queenin sekä kokosi nelimiehisen Blurin uudestaan. Meidän fanien kauhuksi mies tuhrasi aikaansa vielä Hewlettin kanssa visualisoituun mandariinikiinankieliseen oopperaan Monkey: Journey to the West. Plastic Beach -kiertueen aikana äänitetty, joulukuussa ilmestynyt matalaprofiilinen Gorillaz-albumi The Fall on soinut tässä taloudessa ahkerasti. Tässä kuussa pitäisi fyysisen versionkin vihdoin ilmestyä. Damon Albarn ei kenties voittanut brittipopin herruutta, mutta taiteellisesti hänellä pyyhkii mainiosti. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. SUE » 51 « NRO. 4
• » LEFFAVIERAS Jussi Hietalan fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Hayao Miyazakin Henkien kätkemä. Autiolta saareltahan haluaa välillä päästä karkuun, ja Henkien kätkemä olisi pakokeino. Ikään kuin toinen maailma, johon pääsisi pakoon banaanien syömistä ja kookospähkinöiden halkomista. Tykkään kaikista Miyazakin leffoista, mutta Henkien kätkemä oli mulle se ensimmäinen, ja siitä tuli tavallaan standardi johon verrata. Onhan siinä myös vähän erilainen hahmogalleria kaikkine haamuineen ja henkineen. Siinä mennään hämärän rajamailla, eikä ne jutut ole selkeästi meidän maailmassa, vaan jollain tavalla sen kääntöpuolella. Aina kun sen katsoo, tuntee pääsevänsä jonnekin muualle. Paras leffakohtaus kautta aikain ­ Se Fear And Loathing in Las Vegasin kohtaus, jossa herrat nauttivat adrenokromia, ja siitä seuraa kaikenlaisia hallusinaatioita ja sun muuta. Sitä leffaa joutuu joka kerta nauramaan ääneen, kun se on kokonaisuutena niin sekopäinen. Ja siinä kohtauksessa koko elokuva tavallaan kiteytyy. Kun yhdistää Johnny Deppin ja Benicio Del Toron suoritukset Terry Gilliamin maailmaan, niin eihän siinä voi epäonnistua. Scifilelokuvasuosikki ­ Terry Gilliamin 12 apinaa. Se on kokonaisvaltaisesti siisti leffa. Mä tykkään tosi paljon Gilliamin visuaalisesta ajattelutavasta. Siinä on hyvää karuutta, ja ajoittain jonkun verran myös teatraalisuutta ja psykedeliaa, ihan Monty Pythonin ajoista lähtien. Tässä leffassa siihen yhdistyy vielä apokalyptinen synkkyys. Musiikkielokuvasuosikki ­ Todd Haynesin Velvet Goldmine. Sehän kertoo fiktiivisesti David Bowien 70-luvun alkupuolesta, asiaankuuluvine sukupuoliroolien pohtimisineen. Ne uusiksi tehdyt biisit ja koko visuaalinen maailma oli toteutettu niin siististi, että heti ekalla katsomiskerralla mä ihastuin sen taianomaisuuteen ihan sikana. ENSI-ILTA » HALLITTUA VIIHDYTTÄVYYTTÄ ubikin basisti Jussi Hietala jännitti ensimmäistä uuden Solar-albumin tiimoilta tehtyä keikkaa Jyväskylän Lutakossa niin paljon, että pari ensimmäistä biisiä meni käsien tärinää hillitessä. Toukokuun viimeisen puoliskon Hietala tutisee Keski-Euroopan lavoilla, ja kesäisen Suomen festareilla pitää hytkyä paitsi Rubikin, myös Pariisin kevään riveissä. Katsastamamme leffa sen sijaan ei hikikarpaloita kirvoittanut, ainakaan katsojiltaan. Neil Burgerin neljännessä elokuvassa Rajaton (Limitless) keksitään lääke, jonka voimin ihminen pystyy hyödyntämään aivokapasiteettiaan 100% teholla. Tämä antaa mahdollisuudet vaikka mihin ihmetekoihin, mutta pikku haittana on kaamea kankkunen ­ jonka nimisessä leffassa pääosanesittäjä Bradley Cooper muuten teki itsensä tunnetuksi. ­ Toi tarina oli siinä mielessä mielenkiintoisesti kerrottu, että homma hyppi jatkuvasti lajityypistä toiseen. Välillä se oli scifiä, välillä ihan perustrilleriä ja välillä vielä jotain muuta. Eihän tää sellaisille toimi, jotka hakee jotain tyypillistä genre-elokuvaa, mutta jos tän katsoo ihan ilman mitään ennakkoodotuksia, niin tää voi olla yhtä positiivinen yllätys kuin se mulle oli. Tavallaan se jätti vähän hämmentävänkin fiiliksen. Ajoittain siinä oli tosi siistiä kuvakerrontaa mutta ajoittain myös tosi naiiveja juttuja. Ne pitkät kameraajot oli tosi hienoja, mutta jotkut kuluneet kikkailut oli aika löysää perushuttua. R ­ Tietynlaisessa sekavuudessaankin siinä oli tietty staili, mikä oli myös siistiä. Ja tavallaan ehkä parempikin, että elokuva herättää välillä semmosia fiiliksiä, että mitä hittoa tässä nyt tapahtuu. Se ei ollut liian tasainen. Välillä voi kyseenalaistaa tiettyjä ratkaisuja, ja välillä digata ihan täysillä. ­ Jotenkin toi leffa tuntui kestoaan pitemmältä, eikä siis mitenkään huonolla tavalla. Siinä oli mittaansa nähden tosi paljon informaatiota, ja se kävi läpi aika monia eri kaaria. Kyllä tota katsoessa pitää pysyä koko ajan tosi skarppina. Eikä siinä pedattu ja ladattu kaikkia juttuja loppuun, vaan se oli sellasta jännää aaltoliikettä. Tosi hienosti koottu leffa. ­ Tavallaan toi oli samantyyppinen leffa Inceptionin kanssa. Molemmissa on kyse aivojen manipuloinnista, ja molemmat käyttää aika nopeeta kuvaa. Inceptionin jälkeen tuli sellainen olo, että eihän tossa ollut oikeastaan mitään logiikkaa, mutta tää ei tosiaankaan aiheuttanut samaa reaktiota. Kaikki tuntui siltä, että se voisi ihan oikeasti tapahtua. ­ Kaikki pysyi tosi hyvin kasassa, ja siinä availtiin syvempiä juttuja siihen suuntaan, että mitäpä jos kaikki paremmin menestyneet tyypit tosiaan vetää sitä kamaa. Availtiin ovia moniin suuntiin, ja yritettiin olla vähän filosofisiakin sen asian kanssa, mutta siltikin saatiin pidettyä paketti kasassa. Siitä mä tykkäsin, että mukaan otettiin myös liike-elämää ja politiikkaa. Totta kai haluttiin näyttää, että ne on mädännäistä toimintaa, mutta on hyvä sotkea mukaan kaikkia erilaisia juttuja. Oikeastaan kaikki näytettiin pelinä, jossa menestyy vain hyvät pelurit. ­ Hyvä juttu oli se, ettei pääosissa ollut mitään liian tuttuja jäbiä. Nyt siihen pystyi suhtautumaan ihan eri tavalla kuin jos siinä olisi ollut joku Tom Cruise ­ se olisi ollut ihan kauheeta! Bradley Cooper kasvoi aika siististi niiden heikkojen hetkiensä kautta. Sitä mä kyllä ihmettelin, että miksi Robert De Niro oli pitänyt ottaa mukaan. Kaikki kunnia äijän kyvyille, mutta ei se tossa tehnyt yhtään mitään, eli sen tilalla olisi yhtä hyvin voinut olla ihan kuka hyvänsä. Entä ansaitseeko tämänlainen elokuva rajattomasti tähtiä? ­ Kyllä mä tänhetkisessä mielentilassa ja ihan puhtaasti elokuvallisena kokemuksena antaisin neljä. Syvyyttä siinä ei kuitenkaan ollut niin paljon, että tälle uusien katsomisten jälkeen antaisi ihan yhtä paljon. Mutta sen takia kai elokuviin mennään, että siellä viihdytään. Laadukasta viihdettä tää oli, ja jätti hyvän mielen. Se oli kiitettävän hallitusti rajattu juttu, jossa haluttiin keskittyä viihdyttävyyden maksimointiin. MARKKU HALME Rajaton (Limitless), USA 2011. Ohjaus: Neil Burger. Pääosissa: Bradley Cooper, Robert De Niro, Abbie Cornish, Andrew Howard, Johnny Whitworth. Kesto: 106 min. TÄHDET Hietala Halme Seuraava Sue ke 11.5. cobin kyytiin. Opiskelutausta takaa hänelle kateellisen ja epätasapainoisen tirehtööri Augustin suosion, kunnes Jacobin ja tirehtöörin vaimon Marlenan välit lämpenevät. Joukkoon liittyy vielä sirkuselefantti Rosie, jonka painava rooli ei voi olla vaikuttamatta tarinan lopputulokseen. Vettä elefanteille on melkoinen esitys. Elokuvaversio on huolella lavastettu ja kuvattu, valitettavasti tarina notkahtelee kliseisiin. Pahin ongelma on Twilight-öllötyksissä kokemuksensa hankkinut nättipoika Robert Pattinson Jacobina. Hänen puolentoista ilmeen repertuaarinsa ei riitä kahden tunnin esityksen kannattelemiseen. Marlenan roolissa riutuva Reese Witherspoon tekee parhaansa mutta ei parasta rooliaan. Miellyttävintä koko elokuvassa on pitkän linjan metodinäyttelijän Hal Holbrookin hieno suoritus vanhana Jacobina. VESA KATAISTO Red Riding Hood - Punahilkka ½ Ohjaus: Catherine Hardwicke alku tuo elävästi mieleen Shiningin, kun kieppuva kamera-ajo vie katsojan synkän metsän kyläpahaseen, keskelle ei mitään. Tässä K12-versiossa pikku Punikki, Valerie nimeltään, on kasvanut naimaikään, sadun pahis on kehittynyt ihmissudeksi eikä isoäitikään ole puhdas pulmunen. Jos tiettyjä kiduttavia jaksoja olisi näytetty yhtään tarkemmin, olisi ikäraja saattanut nousta kolmella vuodella. Grimmin veljekset muokkasivat aikoinaan vanhasta ranskalaistarinasta onnellisella lopulla sievistetyn version. Sitä rankalla kädellä päivitettäessä ei ole huolittu mukaan kuin osa sen luurangosta, ja siitäkin mukavan karua huumoria repien. Lyhykäinen "miksi sinulla on noin suuret silmät" -osio on jopa pieni klassikko. Ja mitä onkaan hilkka-Valeriella pikku eväskorissaan... Tässä tarinassa kyläläiset pitävät paikallisen ihmissuden tyytyväisenä uhraamalla tälle täydenkuun aikoihin pikku karitsan tai vastaavan söpöliinin. Vaan kun paha hukka menee tappamaan Valerien siskon, päättää kylän väki kutsua hätiin Gary Oldmanin hieman puolitehoisesti esittämän ihmissudenmetsästäjän. Alun kehittely on aavistuksen verran jähmeää, mutta pikku hiljaa homma kääntyy kiperäksi dekkaritarinaksi, jonka kehittely pitää katsojan koko ajan henkisillä varpaillaan. Juonen lopputulema on suhteellisessa kiltteydessäänkin varsin raadollinen. Upeasti kuvatun, lavastetun ja puvustetun Punahilkan visuaalinen ilme ja tummat sävyt vievät uskottavasti muinaiseen aikaan, jolloin Grimmin veljekset julmia satujaan rustasivat. Ääniraita pauhaa jylhästi jymisten ja ote on sopivan inhorealistinen. Ainoan isomman moitteen ansaitsee tietokoneitse luodun teknosuden kömpelö ja kolho epäuskottavuus. MARKKU HALME Vettä elefanteille Ohjaus: Francis Lawrence. amerikan 1930-luvun alun lama-aikaan sijoittuva tarina tapahtuu suurimmaksi osaksi kiertävässä sirkuksessa, jonka palveluksessa olevat toisen ja kolmannen luokan kansalaiset yrittävät pitää itsensä hengissä edes puolirehellisesti. Kaikki minkä saa kimaltamaan on totta ja ylenpalttisen mahtavaa, tapahtuipa kulissien takana mitä tahansa. Sirkus on elävä ja muuttuva yhteisö, joka tempaa väkeä mukaansa samalla kun paiskaa entisiä palvelijoitaan menemään. Tämän saa huomata nuori Jacob, jolle elämä tekee kämmin. Juuri kun hänen aikuinen elämänsä on alkamassa, vanhemmat menehtyvät auto-onnettomuudessa. Eläinlääkäriksi valmistumassa olevan Jacobin on pakko lähteä tien päälle. Junalla liikkuva Benzinin sirkus koppaa Ja- SUE » 52 « NRO. 4
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ IDIOOTIN TUNNUSTUKSET S 1. Rocksoturi Thor on kotoisin a) Islannista b) Norjasta c) Kanadasta 2. Problemsin basisti on a) Tumppi Varonen b) Jimi Sero c) Rane Raitsikka ain pari kuukautta takaperin arvosteltavaksi Circlestä tutun Jus- si Lehtisalon Steel Mammoth-yhtyeen uusimman Radiation Funeral -albumin. Edelliset bändin levyt olivat olleet 80-luvun suuntaan kumartavaa riffiheviä. Minulle Steel Mammoth on ai- 1c2b3a4b5c6c7a8b9c10b11a12a13c14b15a VIIMEINEN SANA na ollut enemmänkin hauska kokooma tyylilajin kliseitä kuin aitoa "hyvyyttä" ­ miten ikinä hyvyyden sitten käsittikään. Yllätykseni olikin suuri, kun saamani levy oli täynnä erikoisia äänikudelmia, pelottavia kollaaseja ja hälyä, joka voisi parin valvotun yön jälkeen ajaa kohti hulluutta. Hämmennyin täysin ja kuuntelin levyn läpi uudelleen. Kuuntelin vielä kerran. Kuin ääniksi muunnettua Cthulhua! Nerokasta! Hitaasti aloin löytää äänistä kuvioita, joihin tykästyin. Vaikka ensimmäiset viisi kolmen minuutin mittaista kappaletta toistivat samaa kaavaa oikeastaan lainkaan muuttumatta, aloin pitää niistä. Miten loistava keskisormi musiikinkuluttajille! Täysin uudenlaista musiikkia vanhan yhtyeen nimissä! Suunnanmuutos, jota kukaan ei odottanut ja jota tekijät 3. Bob Vennum on the Bellraysin a) kitaristi b) rumpali c) laulaja eivät selittele millään tavoin! Läväyttävät vain pahaa-aavistamattoman kuulijan niskaan! Aavemaista! Superlatiiveja! Pari päivää myöhemmin Lehtisalolta tuli sähköpostia. 4. Drive on Poisonblackin levyistä a) neljäs b) viides c) kuudes "Tervehdys. Lähetin Steel Mammoth CDR-promon tuossa muutama päiväsitten ja poltto-ohjelman vian takia näyttää, että levy on sisältänyt täysin eri musiikkia, mutta kylläkin 9 indexiä niin kuin kuuluu. Olisiko mahdollista tsekata se levy, ennen kuin mahdollisia arvosteluja on 5. Jarkko Martikaisen Usko-levyn julkaisi a) Johanna b) Spinefarm c) Sakara odotettavissa? Menisi aika dadaksi, ku musa ei ole alkuunkaan sitä mitä pitäisi. Kiitos avusta!" Niin. Väärä levy. 6. John Cooper Clarke esiintyy kesäkuussa a) Turussa b) Oulussa c) Tampereella Kävi ilmi, että levyllä oli vain äänikudelmia, jotka kenties vielä joskus julkaistaan jonkin projektin yhteydessä, luultavasti ei. Pari päivää meni miettiessä, uskaltaako kenellekään kertoa. Hävetti. 7. Crimfall ja Brymir luokitellaan usein a) folkmetalliksi b) whitemetalliksi c) neometalliksi Kolmantena päivänä häpeän tilalle tuli nauru ­ ja ymmärrys siitä, kuinka mielettömän sidonnaista musiikki ja taide ylipäänsä tekijäänsä on. Taiteessa tekijä on kaikki. Jo kansikuva vaikuttaa kuuntelukokemukseen. Olemme niin sidonnaisia tekijään, että usein musiikki unohtuu. Jos 8. The Capital Beatin uuden levyn miksasi a) Asa b) BommiTommi c) Alimo levy ei olisi tullut Lehtisalolta, en olisi jaksanut paneutua siihen. Nyt jaksoin, ja syventyminen palkittiin. Mutta oliko palkkiota silloin olemassakaan? Jos jalkapalloilija vetää täydellisen tykin vasempaan yläkulmaan yrittäessään potkaista palloa päätyrajasta yli, onko maali hieno? 9. Battle Beast levyttää a) Warnerille b) SonyBMG:lle c) Hypelle Oliko saamallani levyllä sitten musiikillisia ansioita? Tietenkin oli, mutta ei siinä muodossa kuin käsitin. Mieleni toimi äänien vastaanottimena tietoisena niiden alkuperäisestä tekijästä, ja rakensin sen pohjalta näke10. Amaranthe tulee a) Norjasta b) Ruotsista c) Tanskasta mykseni teoksesta ja sen päämäärästä ­ päämäärästä, joka meni hehtaarikaupalla metsään. Metsässä oli silti kaunista, joten en valita. Naivistinen runous aloittelijan kynästä on naiivia, jo kannuksensa ansainneen runoltajan toimesta asioiden yksinkertaistamista. Sama musii11. Los Bastardos Finlandesesin rumpali on a) El Bastardo Grande b) Don Osmo c) El Taff Bastardo kissa. Meteli noiseartistilta on noise-musiikkia, tehosekoitin tuottaa hedelmäcocktailia tehdessä meteliä. Mitä sitten opin tapauksesta? Ainakin sen, että taiteen suhteen minua olisi luvattoman helppo uunottaa, jos joku niin vain haluaisi tehdä. Ja et12. The Wrecking Queens perustettiin a) 2004 b) 2008 c) 2010 tä pudotus jääkylmään altaaseen siltä omalta jalustalta, jolla me kaikki seisomme avaa silmät ainakin hetkeksi. Tiputus tekee ensiläsähdyksen jälkeen helvetin hyvää oman erinomaisuuden tunteelle. 13. Diu Dau Tapes julkaisi alun perin a) vinyylejä c) cd-levyjä c) kasetteja Kannattaa muistaa, että taiteen saralla meitä kaikkia voisi helposti kusettaa, jos kusettaja olisi joku sellainen, jota arvostamme. Seuraavan kerran, kun apina maalaa ruskeilla sormiväreillä näkemyksiään paperille ja taidekriitikkoja viedään taas, hymyilen toki ivallisesti 14. Jurassic Rock järjestetään a) Kouvolassa b) Mikkelissä c) Hankasalmella muiden mukana, aivan kuten aina ennenkin. Niin me normaalit ihmiset teemme, kun kulttuurieliitti paljastaa tyhmyytensä ja kyvyttömyytensä ymmärtää taiteen ja paskaansa levittelevän kädellisen eroa. Hymyilen kuitenkin vähän hermostuneesti ja häveliäästi, kunnes vaih15. Laman nimetön klassikkoalbumi ilmestyi vuonna a) 1982 b) 1983 c) 1984 dan puheenaiheen sellaiseen asiaan, jonka hallitsen läpikotaisin. Jotten vain missään tapauksessa paljasta omaa tietämättömyyttäni kaikille, sillä tietämättömyys on puhdassydämistä tyhmyyttä pahempaa, laiskuutta siitä, ettei jaksa ottaa selvää asioista. Niin, ja se Steel Mammothin levy? Se oikea Radiation Funeral? Aivan sairaan kova sekoitus thrashia, Slayer-riffejä ja tosimetallia. Osta. JARKKO FRÄNTILÄ SUE » 54 « NRO. 4
• LIVE NATION AND WME PROUDLY PRESENT SPECIAL GUEST LIPUT: 68 + MAHD. TOIMITUSKULUT // MAX. 6 LIPPUA/ASIAKAS. WWW.FOOFIGHTERS.COM UUSI LEVY KAUPOISSA NYT! SUE » 56 « NRO. 4