FOR THE IMPERIUM / HAIL THE MONSTERS / NYT KAUPOISSA
STONE SOUR / HOUSE OF GOLD AND BONES PART. 2 / NYT KAUPOISSA
RAUTAISIMMAT LEVYUUTUUDET
KILLSWITCH ENGAGE / DISARM THE DESCENT / NYT KAUPOISSA
DEVICE / DEVICE / NYT KAUPOISSA
SUE
» 3 « NRO. 4
I H M I S T E N J U H L A // 14. - 1 6 . 6 . 2 0 1 3 S E I N Ä J O K I
SUE
» 4 « NRO. 4
ME T A L F E ST IV A L
s2!4).!&%34)6!,0!2+s4!-0%2%
:
S
G
N
I
K
O
O
B
T
S
E
T
LA
R
A
T
S
R
E
P
U
S
E
R
O
C
HARD
EGOKILLS
s OPETH
VOLBEAT s NIGHTWISH
s
s
CHILDREN OF BODOM SABATON STAM1NA
HATEBREED s CRASHDÏET s LOST SOCIETY sFINNTROLL
BLOODRED HOURGLASS sOMNIUM GATHERUM & MORE
Toimituskuluineen alk.
Toimituskuluineen alk.
Toimituskuluineen alk.
2 pvän Festivaalilippu 102,50e | Päivälippu 8.6. la 55,50e | Päivälippu 8.6. la 55,50e
www.sauna-open-air.fi
!LUEELLA0OPPAMIES&OOD6ILLAGE
SUE
» 5 « NRO. 4
vaganza.fi
M O T ÖRHEAD (UK) r SIGUR RÓS ( I S L ) r NIGHTWISH r H O T C H I P (UK)
S Q U A R E P U S H E R (UK) r BETWEEN THE BURIED A ND ME (USA)
P E L I C A N (USA) r L I S S I E (USA) r ADEPT (SWE) r TA RRUS RIL EY (JAM/USA)
W I T C H C R A F T (SWE) r DIS CO ENS EMBLE r J. KARJALAINEN r PMMP
JUKKA POIKA & SOUND EXPLOSION BAND r JÄTKÄJÄTKÄT
KARRI KOIRA & RUUDOLF r STELLA r MICH A EL MONROE
P Ä Ä K I I r RAAPPANA & S OUND EXPLOSION BA ND r MOKOMA
2 2 -PIS TEPIRKKO WITH S UPER HORNS r ISMO A L A NKO
M AR I SKA & PAHAT S UDET r LAURA NÄ RH I r H A L OO H EL SINKI
W IN T ERS UN r JAAKKO LAITINEN & VÄ Ä RÄ RA H A r H A A MU
EEVIL STÖÖ, KOKSUKOO & DJ KRIDLOKK r FINNTROLL
E T E RNAL TEARS OF S ORROW r H E X V E S S E L r DOMOVOYD
N I C O L E W I L L I S & T H E S O U L I N V E S T I G A T O R S r RUGER HAUER
P E A R L Y G A T E S r LAINEEN KAS PERI & PA L A VA KA UPUNKI
FREERAP RENTOSHOW r RYTMIHÄIRIÖ r T H E S C E N E S
P ERTTI KURIKAN NIMIPÄIV ÄT r S A T E L L I T E S T O R I E S
12.-14.7.2013 r Joensuu
www.ilosaarirock.fi
Kaikki lipputyypit (25-85 euroa) myynnissä Tiketissä
SUE
» 6 « NRO. 4
SUE
» 7 « NRO. 4
TOIMITTAJALTA
TÄSSÄ NUMEROSSA
» Uutiset.
08 TOIMITTAJALTA
10 NEWSFLASH
13 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN
LÖYSIN
25
26
28
29
30
31
32
PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA
AMORPHIS
KADAVAR
ROLO TOMASSI
SANTA CRUZ
BOB MALMSTRÖM
STONE SOUR
HENKILÖKUVA: MICHAEL SCHENKER
SAMAE KOSKINEN
SUEDE
WÖYH!
VOLBEAT
RIITAOJA
FAARAO PIRTTIKANGAS
BLIND ARCHITECT
» Arviot.
34
38
44
45
46
47
Goats Head Soup
THE ROLLING STONES
Maiden England ?88
IRON MAIDEN
Kiitosmulkut 1989-2013
PUHELINKOPPI
» Haastattelut.
14
16
18
19
20
21
22
23
Sue #177 valmistui
seuraavien levyjen
vaikutuksen alaisena:
PRKL: ARVIOT
ARVIOT
REPLAY
DVD-ARVIOT
QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA
VIIMEINEN SANA
We Are Weepikes
WEEPIKES
After The Gold Rush
NEIL YOUNG
Dressed To Kill
KISS
» EPÄIRONINEN
MUSIIKKIMAKUNI
E
n ole ikinä ymmärtänyt musiikin ironista diggailua. Puhun nyt seuraavanlaisesta ilmiöstä: ensiksi kaivetaan Youtubesta esiin Pave Maijasen Lähtisitkö, David Hasselhoffin Hooked on a Feeling tai Jamppa Tuomisen
Kuumat kyyneleet. Seuraavaksi video jaetaan
erittäin julkisesti ja muka todella häpeilemättömästi omalle Facebook-seinälle. Sitten naureskellaan yhdessä ystävien kanssa. Kuulostaako
tutulta?
Ilmiössä on kyse jostakin sellaisesta, mitä en
ymmärrä.
Minulla ei tietääkseni ole ollut koskaan musiikillisia luurankoja kaapissani. Omasta levyhyllystäni löytyy niin Ricky Martinia, Coldplayta kuin Irinaakin. Siellä ne ovat rinta rinnan
Tom Waitsin, Teenage Fanclubin ja Asan levyjen kanssa.
Omissa kirjoissani vuoden odotetuin keikka
on Toton Suomen vierailu, kevään ehdottomasti
paras biisi taas Isac Elliotin debyyttisingle New
Way Home. Jos esitän tiskijukalle baarissa biisitoiveen, pyydän todennäköisesti Nicki Minajia,
Abbaa tai The Eaglesia. Ilman ironian häivähdystäkään. Miksi toivoisin kappaletta, jonka tahtiin voisin heiluttaa persettäni ironisesti?
Uskottavaa tai ei, pidän oikeasti kaikista edellä mainituista artisteista. Joku saattaa pitää minua, katu-uskottavaa musiikkitoimittajaa, nyt
omituisena luuserina tai ärsyttävänä erikoisuuden tavoittelijana. Pahoittelut, mutta en voi itselleni mitään.
Kysynkin: onko vielä 2010-luvulla olemassa
bändejä, joista ei saa diggailla? Meneekö joku
oikeasti levykauppaan ja ostaa levyjä ironisesti?
Mikäli näin on, saattaa tästä löytyä pelastus kuolemaa tekevälle musiikkiteollisuudelle.
Haluaisin kovasti ymmärtää, mistä oman musiikkidiggailun ironisointi johtuu. Onko kyseessä
yksinkertaisesti vain egon pönkittäminen ja viileyspisteiden kalastelu? Kieliikö oman musiikkimaun ironisointi henkilön X omasta epävarmuudesta? Vai haetaanko ironisoinnilla hyväksyntää
omalle guilty pleasure -suosikille?
En ymmärrä. Olenko tyhmä?
Miksi ihmeessä omaa musiikkimakuaan pitäisi hävetä?
Uusimpana tulokkaana ironikoille tarjotaan
hopeatarjottimella Anssi Kelan uutta AOR-tyylistä, 80-luvusta ja funkista vaikutteensa imevää eponyymiä viidettä albumia. Joillekin jopa
J. Karjalaisen uusi Et ole yksin -levy näyttäytyy osana tätä samaa ironista viitekehystä. Tällä hetkellä tuntuu, että kumpikin nauttii jonkinlaista kieroutunutta hipstersuosiota. Haukkukaa
hölmöksi, mutta minä nautin kummastakin levystä. Kyllä, ihan oikeasti ja tosissani.
Itse toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat innostua enemmän ja jakaa musiikillisia intohimojaan, kokemuksiaan ja lempiartistejaan ? jatkossa myös ilman niitä väsyneitä ironisia silmälaseja, kiitos! Mitä väliä sillä on, jos sattuu pitämään Justin Bieberistä, Roxetesta tai Fleetwood Macista? Keneltä se on pois, jos sinä pidät Spraykaaleista tai minä pidän Ricky Martinista?
Kaikista hölmöintä on hävetä omia suosikkejaan.
MIKKO TOIVIAINEN
Kirjoittaja on allerginen omenalle,
porkkanalle ja ironialle.
SAMAE KOSKINEN S.16
AMORPHIS S.26
Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Toimitus: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Anni Eerola, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa,
Markku Halme, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi,
Jouko Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Aki Nuopponen, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen,
Markus Perttula, Mikko Toiviainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto)
Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen
Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2013 ISSN 1238 - 1853
Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi
Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453
SUE
» 8 « NRO. 4
HELSINKI
ROCKS.FI
YRJÖNKATU 24,
HELSINKI
AVOINNA:
Ke, to ja la 21-04
Pe 17-04
Ikäraja 24v.
Keikoille 18v.
IKÄRAJA K-20
KEIKOILLE K-18
ENNAKKOLIPUT
TIKETISTÄ
HINTOIHIN LISÄTÄÄN
MAHDOLLISET
TOIMITUSKULUT
TAMPERE
TULLIKAMARINAUKIO 2
KE 17.4. JÄTKÄJÄTKÄT, EETU FLOORIN YSTÄVÄT 14/12 ?
TO 18.4. GRAVEYARD (SWE), DEATH HAWKS 20/17 ?
PE 19.4. PAKKAHUONE: MESHUGGAH (SWE), NICOLE,
ANGELUS APATRIDA (SPA) 28/25 ?
PE 19.4. KLUBI: FRENCH FILMS, RAZIKA (NOR) 12/10 ?
PE 26.4. PÄÄ KII, MAAKUNTARADIO, THE ACHTUNGS 10/8 ?
PE 3.5. TURMION KÄTILÖT 17/15 ?
KE 8.5. WÖYH! 14/12 ?
TURKU
HUMALISTONKATU 8 A
PE 12.4. COUGH (USA), WITCH MOUNTAIN (USA) 14/12 ?
KE 17.4. GRAVEYARD (SWE), DEATH HAWKS 20/17 ?
LA 20.4. HUSKY RESCUE, BLACK LIZARD 13/11 ?
PE 26.4. CMX 20/18 ?
PE 3.5. WÖYH! 14/12 ?
SU 12.5. ANNEKE VAN GIERSBERGEN (NL) 18/15 ?
PE 24.5. VON HERTZEN BROTHERS 18/15 ?
RYTMIMUSIIKIN MEGAPLÄJÄYS TAMPEREEN KLUBILLA
LA 20.4. BBT - NEW LANGUAGE WITH WITH JOSEPH BOWIE,
JEAN-PAUL BOURELLY, JAMAALADEEN TACUMA & GEA RUSSELL, 25/23 ?
LA 20.4. MARKSCHEIDER KUNST (RUS), DJ FRANK GOSSNER, 10/8 ?
URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI
WWW.TAVASTIAKLUBI.FI
LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ.
KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET
9 « sähköpostiin tai kännykkään ? Varatut tai maksetut liput noudettavissa myös
Verkkokauppa avoinna 24/7 ? Toimipisteet 19 kaupungissa. Elektroniset liput »
suoraan
R-kioskeilta kautta maan ? Palvelumaksu alk. 1,50 ? 3,50 ? / lippu ? Postimaksu: Kotimaa 7 ? / lähetys | muut EU-maat 10 ? / lähetys | muut maat 25 ? / lähetys
SUE
NRO. 4
Ennakkoliput www.tiketti.fi - Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut.
lebonk.fi
MIKONKATU 15
KE 10.4. ZONARIA (SE) INEVITABLE END (SE) SYSTEM ANNIHILATED (SE)
TERRORTORY (SE) QUADRATUM WAVE (FI) 5 ?
TO 11.4. BREAK A LEG-KLUBI / TIISU, FAT MAMBA,
MOWGLI, DIAMOND JAM, VAPAA PÄÄSY
PE 12.4. ANNIE MALL 5 ?
LA 13.4. AMORAL, TORNADO 8/10 ?
SU 14.4. KLOGR (ITA) CONTINUAL DRIFT (ITA) 6/8 ?
TI 16.4. ROCKSIN JAMIT VAPAA PÄÄSY
TO 18.4. OVER YOUR TRESHOLD (GER) SOULWOUND 2.0 VAPAA PÄÄSY
PE 19.4. BLANKO 6/8 ?
SU 21.4. HEMMA BEAST 6/8 ?
TO 25.4. F2Z MUSIC SHOWROOM : GAOLER'S DAUGHTER (UK) 10 ?
PE 26.4. DISEASE OF THE NATION, UNBORN GENERATION, BOB MALMSTRÖM 5 ?
LA 27.4. LOS BASTARDOS FINLANDESES, BLOCK BUSTERS 8/10 ?
TI 30.4. CARMEN GRAY LEVYNJULKKARIT 10/12 ?
TI 30.4. WINNY PUHH (EST) 12/14 ?
LA 4.5. DEATHCHAIN, DEAD SHAPE FIGURE 8/10 ?
KE 8.5. NYRKKITAPPELU 6/8 ?
PE 10.5. PAUL DI'ANNO 15 ?
LA 11.5. KAUKO RÖYHKÄ 8/10 ?
NEWSFLASH
UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI)
» NUORET
SANKARIT
Turku Bandstandin kärkikolmikossa ovat Array,
Vespa Sailor ja Kärkky.
Vuotuisen Turku Bandstand -kilpailun kärkeen kiri tänä
vuonna Array. Turkulais-kaarinalainen yhtye soittaa taitavaa progressiivissävytteistä rockia, jota aikalaisista voisi verrata Von Hertzen Brothersiin.
? Nuori, todella nopeasti kehittynyt bändi on tulevaisuuden lupaus, jota tuomaristo halusi voitolla kannustaa uusiin haasteisiin, finaalituomaristossa istunut Suen Jari Mäkelä kertoo.
? Itse kiinnitin erityisesti huomiota loistavaan rumpaliin,
joka eli täysillä biisien mukana sanoituksia myöten. Myös
kosketinsoittaja oli hieno, samoin korkealta ja kovaa laulamisen hallitseva lahjakas ja karismaattinen vokalisti.
Array käynnistettiin loppuvuodesta 2010. Nykyisellä kokoonpanollaan ? laulaja-kitaristi Tomi Uusitupa, rumpaliperkussionisti Ilkka Kuosmanen, kitaristi Tommi Leiritie,
basisti Paavo Korvenmaa ja kosketinsoittaja Matti Yli-Pietilä ? bändi on soittanut marraskuusta 2012 lähtien. Bandstand-finaali oli kokoonpanon neljäs keikka.
? Lähdimme kisaan hakemaan esiintymiskokemusta ja
näkyvyyttä, Uusitupa ja Kuosmanen kertovat. ? Halusimme
myös nähdä, miten musiikkimme toimii livenä. Emme olleet
asettaneet itsellemme minkäänlaisia menestystavoitteita.
Voitto oli suuri yllätys, jota emme ole vieläkään täysin sisäistäneet.
Array-miehet kehuvat Turku Bandstandia hienoksi kokemukseksi.
? Siinä pääsi seuraamaan omaa kehitystään ja luomaan
uusia kontakteja. Oli myös hienoa huomata alueen musiikkitarjonnan monipuolisuus. Bandstand on tärkeä uusien bändien esille tuomisen kanava.
Tulevaisuudessa Array tahtoo julkaista albumin, keikkailla
ja kirjoittaa uutta materiaalia. Bändi on myös valittu mukaan
Turku Rock Academy -koulutusprojektiin.
? Odotamme Rock Academyltä uusia näkökulmia musiikin
tekemiseen ja yhtyeemme kehittämiseen. Odotamme myös
yhteistyötä muiden Academyn bändien kanssa sekä kokeneiden musiikin ammattilaisten vetämiä workshopeja.
Turku Bandstandin kakkoseksi rankattiin Vespa Sailor.
? Vespa Sailor vaikutti finaalibändien joukossa täysin ammattilaiselta, Jari Mäkelä sanoo. ? Yleisön haltuunotossa se
oli muita bändejä päätä pidempi. Samoin monipolvisten biisien sovittamisessa. Vespa Sailor kuulosti duona täysimiehiseltä Mars Voltalta. Bändi on täysin valmis ja sillä on edessään kirkas tulevaisuus suuremmilla foorumeilla.
Kolmanneksi nousi somerolainen Kärkky.
? Kärkky oli kiistatta kilpailun omaperäisin yhtye, joka operoi kärkkäästi suomirockin vasemman laidan (Sielun Veljet,
Kumikameli, YUP, Kometa), jatkumossa, Mäkelä sanoo. ?
Bändin 30. keikka jakoi hulluudellaan ja energiallaan tuomariston ja varmasti yleisönkin mielipiteet.
Kisan muut finalistit olivat Alibi, Souldrill, MursuSikari ja Bad Signal.
Turku Rock Academy -koulutusohjelma poimi Turku Bandstandista käsittelyynsä yhtyeet Array, Bad Signal, Electric Love Machine, Hangman?s Voodoo, MursuSikari ja Souldrill.
? Norjalainen indieyhtye Razika saapuu
huhtikuussa Suomeen: 18.4. Turun Klubi, 19.4.
Tampereen Klubi ja 20.4. Helsingin Tavastia.
? Alkuvuodesta debyyttinsä julkaissut progebändi Sammal päättää kevään keikkarupeaman 19.4. Turun Pikku-Torressa. Samalla Hyvän
musiikin klubilla esiintyy oululainen Riutta.
? Black Lips saapuu Helsinkinn Club Hori
Smokun erikoisvieraaksi. Amerikkalaisbändi
nähdään intiimillä keikalla Kuudennella Linjalla
24.4.
? Suurieleistä indierockia soittava British Sea
Power konsertoi Helsingin Tavastialla 29.4.
Bändi julkaisi viidennen albuminsa Machineries of Joyn aprillipäivänä.
? Skotlantilainen anarkopunkyhtye Oi Polloi
kiertää toukokuussa Suomea: 2.5. Helsingin
Lepakkomies, 3.5. Jyväskylän Ilokivi, 4.5. Turun
TVO.
? Turun T-talolla (Vanha Hämeentie 29) pidetään kansainväliset levymessut 5.5. kello 11-16.
Tapahtuman järjestävät levykauppa Iki-Pop ja
Hyvinkään levymessut.
? Helsingin Club Venuessa järjestetään 8.5.
Tyykikylä MC Battle -kutsukilpailu, jonka
pääpalkinto on 3 000 euroa.Tapahtumassa
esiintyvät kisailijoiden lisäksi Kostaja & Käsipuoli ja Altis.
? Kulttilegenda Roky Erickson esiintyy
Helsingin Tavastialla 20.5. Lämmittelijä on The
Drowning Men.
? Instrumentaalista sludgea ja post-metalia
soittava italialaisbändi Lento ja norjalainen
post-rock-kokoonpano Samuel Jackson 5
esiintyvät Helsingin Kuudennella Linjalla 23.5.
? Yhdysvaltalainen Kurt Vile palaa taustabändinsä The Violatorsin kanssa Helsinkiin.
Philadelphialaismuusikko yhtyeineen esiintyy
Tavastialla 3.6.
? Kantripunkkari Bob Wayne (USA) saapuu
taustayhtyeensä Outlaw Carniesin kanssa
Helsinkiin. Kantaaottava rääväsuu konsertoi
Tavastialla 7.8.
? The National saapuu toukokuussa julkaistavan Trouble Will Find Me -albumin maailmankiertueella Helsinkiin. Suosittu indiebändi
esiintyy Helsingin Jäähallissa 31.10.
? Radiopuhelimet on aloittanut 13. albuminsa äänitykset. Oululaisbändi vaihtaa Ei
kenenkään maa -nimisellä levyllä sähköiset
soittimet akustisiin.
» UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT
»SUE.FI
FACEBOOK.COM/SUEZINE
SUE
TWITTER.COM/SUELEHTI
» 10 « NRO. 4
PROUDLY PRESENTS:
Pe 12.4. (K-18) 12 ?
MARTTI SERVO
& NAPANDER
La 13.4. (K-18) 10 ?
LAURA VOUTILAINEN
Levynjulkkaribileet
Pe 19.4. (K-18) 15 ?/17?
DINGO
La 20.4. (K-18) 27 ?/30 ?
MICHAEL MONROE
Ke 24.4. (K18) 10 ?
ROCKARIA plays
ELECTRIC LIGHT
ORCHESTRA
Tsekkaa muut
keikat ^QZOQVWQT Å
Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta,
Tiketistä ja Lippupalvelusta.Lippujen
hinnat ovat alkaen hintoja.
^QZOQVWQT Å
LA 13.4.
JONNE AARON
TI 16.4.
KILLSWITCH ENGAGE
LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!!
Ke 10.4. Jukka Poika,
Sankara Manguira (HT),
Stephen Roudenson
(HT), Noah Kin; 10 ?
To 11.4. 19?23 Hexvessel,
Sabbath Assembly (US),
Pyhä Kuolema; 15/20 ?
To 11.4. 23? AlexAlfons; 0 ?
La 13.3. Jukka Perko
Streamline Jazztet; 13 ?
Su 14.4. Nobunny (US),
Bad Sports (US); 15 ?
Pe 19.4. Last Japan (UK),
Desto, TEETH; 10 ?
Ti 23.4. Maserati (US),
Kap Kap; 12 ?
To 25.4. Levon Zoltar; 0 ?
Pe 26.4. Aivovuoto, Loost
Koos; 10 ?
Tarkemmat tiedot ja
muiden iltojen ohjelma:
www.kuudeslinja.com
Avoinna ke 22?04, to 23?04, pe?la 22?04,
poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan
erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo
22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20.
SYLOSIS, HEARTIST
PE & LA 19.& 20.4.
FUNKY ELEPHANT
TO 25.4.
AMORPHIS
PE 26.4.
JUNO REACTOR
LA 27.4.
PÄÄ KII,
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT,
KIVESVETO GOGO,
MODERNI ELÄMÄ
TI 30.4.
ELASTINEN
LA 4.5.
VOICE OF FINLAND
-MEGAKONSERTTI
TO 9.5.
TWO DOOR CINEMA CLUB
TI 14.5.
BRING ME THE HORIZON
ENNAKOT: TIKETTI
HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT
ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA:
WWW.THECIRCUS.FI
THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ? 3
(KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI
SUE
» 11 « NRO. 4
NEWSFLASH
UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI)
18-22. Perjantaina siellä soittavat Sammontakojat,
Juha Loukkalahti, The Master Volume, Joosua
ja Kabul. Lauantaina lavoille nousevat No Second
Thought, Trollikylä & Kiljufarmi, Migraine Eyes, End of August ja festivaalin ainoa ei-porilainen
yhtye, Suicide Loveboat Tampereelta.
? Perjantaina tarjonta on tyylien puolesta sekalaista, lauantaina linja on sävyltään tummempi.
Kaiken kaikkiaan kattaus on laaja ja varmasti monia miellyttävä kokonaisuus. Kuullaan monenlaista musiikkia indiepopista hardcoreen.
School?s Out FOR Summerin jatkoklubit järjestetään Rock Bar Montussa (Antinkatu 15). Perjantaina siellä esiintyy Whole Lotta 70?s, lauantaina
Lullacry ja Dreams And More.
? School?s Out FOR Summer on ikärajaton ja alkoholiton festivaali, ja ilojuomaa nauttivia varten
on jatkoklubit. Mutta toki kaiken ikäiset ovat tervetulleita Annikselle viihtymään, Korpi kehottaa.
? Jokainenhan joskus koulunsa päättää, ellei ole
jo päättänyt. «
» KELLO SOI!
Porin School?s Out FOR Summer kasvaa
kaksinkertaiseksi.
chool?s Out FOR Summer on nuorille suunnattu ikärajaton festivaali. joka pyrkii virkistämään nuorison kulttuurielämää ja tarjoamaan paikallisille bändeille esiintymismahdollisuuksia.
Tänä vuonna School?s Out FOR Summer laajenee kaksipäiväiseksi ja kaksilavaiseksi tapahtumaksi.
Shrill Bookingin Mikko Korpi kertoo, että yhdistämällä kaksi perättäistä tapahtumaa saatiin aikaan kahden päivän sisäfestivaali.
? Annikselle rakennetaan iso lava ja pieni lava.
Jälkimmäisellä kuullaan roudaustaukojen aikana
akustista musiikkia.
Neljäs School?s Out FOR Summer järjestetään Porin kulttuuritalo Anniksella 17.-18. toukokuuta kello
S
» YHDESSÄ ENGLANNIKSI
L
ucy Was Driving, Clarkkent, Fumble, The
Spyro ja Stonetone yhdistivät voimansa
Rock in Finglish -bändikollektiiviksi. Johnny Get The Rifle -levymerkin omistaja ja Clarkkentin kitaristi Jukka Aaltonen kertoo idean tulleen 90-luvun skeittipunkskenestä, jonka kasvatteja yhtyeet ovat.
? Niissä kuvioissa bändit tekivät asioita yhdessä.
Nykyään suomalaisesta indierockskenestä puuttuu yhteistyön meininki.
RIF-kollektiivin tavoite on kehittää suomalaisten englanninkielisten rockbändien asemaa, yhteistyötä ja yhteishenkeä.
? Suomi on perinteisesti suomenkielisen rockin
maa. Täällä on paljon hyviä bändejä, jotka vetävät englanniksi mutta eivät kielen takia pääse esille. Suomen musiikkiskene ja -mediat keskittyvät
enemmän suomenkieliseen musiikkiin.
? Yleisö haluaisi nähdä suomalaisia artisteja menestymässä ulkomailla, mutta ei Lontooseen kannata mennä veivaamaan Rusketusraitoja. Pitää olla hyviä biisejä kielellä, jota porukka siellä ymmärtää.
RIF-kollektiivi esittelee uutta englanninkielistä
suomalaista rockia Johnny Get The Riflen julkaisemalla Rock in Finglish -kokoelmalevyllä. Kokoelmalle nostettiin bändi kilpailun avulla: Rock in
Finglish -kisaan osallistui noin 50 bändiä, joista levylle pääsi Dawn.
? Dawnin eduksi osoittautuivat hyvä sävellystyö
ja nuori ikä. Koimme, että bändiä pitää tukea ja sen
uraa täytyy edistää nyt, kun pojat ovat nuoria.
? Bändiskabassa oli hienoa huomata, miten hyviä nuoria englanniksi laulavia bändejä Suomessa
on. Toki mukana oli useampia yhtyeitä, jotka eivät
vielä ole valmiita, mutta vakuuttavaa materiaalia
oli silti kuultavissa, Aaltonen sanoo.
» ÄÄNEKKÄÄT MYKKÄLEFFAT
L
oud Silents -festivaalin nimi ja slogan ?Live Music, Silent Films? kertoo tapahtuman jujun: Tampereella esitetään mykkäelokuvia livemusiikin
säestyksellä.
Valentin Vaalan Mustalaishurmaajan (1929) livemusiikista vastaa Sigi Tolo, jossa on muun muassa
Magyar Possesta ja Kuusumun profeetasta tuttuja soittajia. Jazzryhmä Black Motor on saanut säestettäväkseen Buster Keaton -elokuvan Laivakalle
nuorempi (Steamboat Bill Jr, 1928). Kitaristi-säveltäjä Giovanni Spinelli soittaa sähkökitaralla ääniraidan
F.W. Murnaun elokuvaan Auringonnousu (Sunrise
? A Song of Two Humans, 1927).
Psykedeelistä bluesrockia soittava Death Hawks
esittää livemusiikin Sami van Ingenin elokuvaan Just
One Kiss ? The Fall of Ned Kelly Gang (2009). Elokuva on kokeellinen rekonstruointi maailman ensimmäisestä kokopitkästä elokuvasta.
O?Connell?s
12.4.
19.4.
PELLE MILJOONA UNITED, PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT
21.4.
OVERKILL (US), LOST SOCIETY
(stand up)
26.4.
J. KARJALAINEN
(improv)
27.4.
JESSE KAIKURANTA
10.5.
TIME TRAVELLER, PIRULAINEN
Music
Comedy
*2'- ?hed Bm Gb`am3
Väinö Tuonela & Kerettiläiset
BmªfZZ
Kings of Moonshine
*1'- <hf^]r H <hgg^eel l
+/'- Ab Eh Bg ;^mp^^g
02.5 JadaJada
),'. <en[ H @Z^Z3
IRINA
18.4. MESHUGGAH (SWE), NICOLE, ANGELUS APATRIDA (ES)
Upcoming on the Guinness stage
Death Hawksin Teemu Markkula kertoo bändinsä
lähestyvän tehtävää intuitiivisesti.
? Ensin me soitettiin treeneissä leffa läpi improvisoiden. Se antoi paljon hyviä ajatuksia. Sitten ideat kirjattiin ylös, suunniteltiin niiden toteutusta ja treenattiin.
Markkulan mukaan Death Hawks ei soita näytöksessä yhtään ennen julkaistua kappalettaan.
? Viitteitä joihinkin saattaa olla, mutta kyllä tässä nyt
sävelletään soundtrack siihen elokuvaan.
Death Hawks -mies pitää toimeksiantoa haastavana
ja mielenkiintoisena.
? Haastavaa on esimerkiksi elokuvan leikkauksen
tempo. Ajatuksena on löytää hyvä pulssi, säestää tutkivalla otteella ja välillä säväyttää katsoja irti kuvasta.
Mielenkiintoisen hommasta tekee se, että miten me nämä lupaukset lunastetaan!
Loud Silents järjestetään Tampereen ylioppilasteatterissa 4. toukokuuta.
Oche Room
Ibgm:g]P^?Zee
10.5 Tiina ja Sähkömiehet
lahp mbf^ +*3,)
lahp mbf^ +)3))
always free entrance
www.oconnells.fi
Rautatienkatu 24, Tampere
SUE
» 12 « NRO. 4
www.rytmikorjaamo.?
VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI
» SISÄLTÄNI
CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN
TOMI TUOMINEN
» OIKEUS
IMMATERIAALISUUTEEN
L
uin eilen Suomen Kuvalehden verkkosivuilta Maria Ruuskan erinomaisen
lainaustaloutta käsittelevän artikkelin. Se vahvisti entisestään mielikuvaani siitä, mihin suuntaan elämäni pitäisi tässä vaiheessa olla menossa.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että aika itselle ja rakkaille on huomattavasti
olennaisempi voimavara kuin taskussa pullottava lompakko. Aika todellakin on rahaa ja
jos noista kahdesta saa valita, otan mieluummin ylenmäärin aikaa, kiitos. Elän vain kerran ja mieluusti ottaisin siitä yhdestä kerrasta kaiken irti.
Olen aikamiljonääri, jonka pankkitilillä ei ole katetta. En halua isoa autoa tai uutta älypuhelinta. Otan huomattavasti mieluummin runsaasti vapaa-aikaa mahtavan tyttöystäväni kanssa.
En tarkoita tällä sitä, että heittäytyisin yhteiskunnan tukirakenteiden varaan vapaamatkustajana ja nostaisin erilaisia verovaroin kerättyjä tukia, joilla sitten elelisin. Päinvastoin. En ole nostanut edes minulle laillisesti kuuluvaa asumistukea moneen vuoteen.
Tarkoitan, että teen juuri niin paljon työtä, että saan vuokrani maksettua ja ruokaa
pöytään. Kaikki muu on jokseenkin ylimääräistä tai turhaa. Jos tienaisin enemmän rahaa
kuukaudessa, käyttäisin ylijäämän matkustamiseen tai ulkona syömiseen, mutta tavaraa
tuskin hankkisin lisää. Kuluttaminen on minulle nykyisin pakollinen paha, jonka omalla
kohdallani pyrin minimoimaan.
Tämä tuntuu kovin radikaalilta ajatusmallilta miehelle, joka vielä pari vuotta sitten keräili suu vaahdossa vanhoja analogisia syntetisaattoreita ja antiikkisia videopelejä. Miehelle, joka kaveripiirissään tunnetaan jonkinlaisena hamsterina. Nautin edelleen suunnattomasti kirpputorien kiertämisestä, mutta ehkä olen hiljalleen päässyt eroon siitä tyhjän
kangaskassin kammosta, joka pakottaa ostamaan kirpputorireissulta edes jotain pientä.
?Tyhjin käsin ei palata!? Nykyisin voin fillarillani hyvinkin kiertää pari kolme kirpputoria
ja palata reissusta ilman, että olen ostanut mitään. Olen nostanut omaa rimaani. Toki ostan edelleen riemusta kiljuen syntetisaattorit ja vanhat videopelit, joita kirppareilla näen, mutta nuo tilaisuudet ovat nykyisin kohtalaisen harvassa. Muutama käytetty vinyyli
tai cd tarttuu mukaan aika ajoin. Siinä se.
Viimeinen naula oman konsumerismini arkkuun oli alkuvuodesta näkemäni Petri
Luukkaisen kepeä dokumentti Tavarataivas. Siinä samojen ajatusten kanssa kamppaileva Petri vie koko omaisuutensa säilytykseen maksulliseen varastoon ja asettaa itselleen tiukat säännöt. Seuraavan vuoden ajan hän saa hakea yhden esineen päivässä
pois varastosta ja uusia tavaroita ei saa ostaa. Vuosi opettaa Luukkaisen tulemaan toimeen vähemmällä. Pian hän huomaa, ettei edes kaipaa varastossa
olevaa omaisuuttaan. Kun ensi-illan jälkeen osuin samaan ravintolapöytään elokuvan ohjaajan kanssa, hän kertoi, että vieläkin, monta
vuotta elokuvan kuvausten jälkeen,
hän tuntee jotakuinkin samoin. Tavarat vähenivät pysyvästi, elämänkatsomus muuttui.
Itse en lähtisi tekemään mitään noin radikaalia, mutta elokuva sai minut katselemaan
kotona ympärilleni. Tarvitsenko tosiaan kolme erilaista kitaraa? Olisiko elämä kevyempää jos vinyylisoittimia olisi seitsemän sijasta vain kaksi? Kenties kaapissa vuosia käyttämättöminä maanneet vaatteet pääsisivät jonkun muun omistuksessa käyttöön. Aloin
myydä omaisuudestani löysiä pois. Alkusysäyksen myyntihommiin antoi tuleva muutto 20 neliötä pienempään asuntoon. Nyt olen nähnyt baarissa ihmisiä, joilla on minulta
ostettu t-paita päällä. Bändipaita, jota en itse ollut käyttänyt aikoihin, on päätynyt aktiiviseen käyttöön ja uusi omistaja selvästikin tykkää siitä. Tavara on käytössä ja maailma
on taas ripauksen järkevämpi paikka.
Muun muassa tiskijukan töitä tehnyt Petri Luukkainen hävitti dokumenttivimmassaan
myös oman levykokoelmansa. Varastoon viedyt vinyylit eivät koskaan palanneet kotiin.
Hän säilytti lopulta vain yhden levylaukullisen jazz-levyjään. Loput saivat lähteä lopullisesti. Niin pitkälle minä en kykene menemään, enkä haluakaan. Levyhyllyt seuraavat
meitä myös tässä muutossa, vaikka muuttoavuksi lupautuneet kaverimme varmasti kiroavat päätöstäni. Levyhyllyt ovat minun viimeinen puolustuslinjani Spotifyta ja kasvotonta musiikkikulttuuria vastaan. Ilman levyjäni olisin jälleen vain yksi musiikkinsa älypuhelimesta ja tyylikkäistä kotimaisista aktiivikaiuttimista kuunteleva graafikko.
Olen myynyt omat levyni elämäni aikana moneen kertaan. Milloin mistäkin syystä. Joskus vinyyli oli se ainoa oikea formaatti ja cd:t saivat lähteä, joskus taas toisinpäin. Vanhemmiten olen ymmärtänyt, että molemmissa formaateissa on omat puolensa. Minulle
on melko sama kummassa levyn omistan, kunhan omistan.
Tykkään maata sohvalla, kuunnella levyn alusta loppuun ja lukea samalla kansivihkoa tai levypussia. Minulle musiikki on edelleen kallisarvoinen nautinto, johon kulutan
suuren osan ajastani, ei taustalla soivaa trendikästä tapettia. Sen miettimiseen ja tekemiseen on uhrattu paljon aikaa, joten haluan uhrata reilusti aikaa sen kuuntelemiseen. Ei
minua kiinnosta nettilehden kokoama Spotify-soittolista jollain keksityllä teemalla. Mieluummin luon vinyylisoittimieni ääressä oman hetkessä elävän soittolistani seiskoistani tai kuuntelen kaverini minulle 90-luvun puolivälissä nauhoittamaa kokoelmakasettia,
jonka kautta tutustuin Fleetwood Maciin ekan kerran. En suostu alistumaan siihen, että musiikki tulee hanasta kuin vesi.
HÄMEENTIE 50, HELSINKI
? Olen aikamiljonääri,
jonka pankkitilillä
ei ole katetta.
ROCKBISTRO
OPENING
SOON
IN KURVI
NEAR YOU!
TOMI TUOMINEN
on turkulainen tiskijukka, joka käyttää
musiikkiin enemmän kuin 9,99 euroa kuukaudessa.
SUE
facebook.com/Loosister
» 13 « NRO. 4
? Mitä virkaa elämällä olisi, ellei se
opettaisi meille tärkeitä asioita?
HENKILÖKUVA
ma oli, että hänen bändistään tulisi
jotakin suurta, tai edes jotakin. Tulihan siitä.
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ
» ONGELMILLA
SIUNATTU
Michael Schenker on
päässyt vastoinkäymisten
kautta onnelliseen paikkaan.
len kirjoittanut elämästäni kirjan. Tein sen
1990-luvun alussa. Se
oli hyvin terapeuttista
puuhaa. Kirjoittaessa sai käsiteltyä monenlaisia asioita ja purettua
paineita.
Te ette ole lukeneet sitä kirjaa,
koska sitä ei koskaan julkaistu. Kerron myöhemmin, miksi. Ensin kerron elämästäni.
Olen kitaristi. Kun lapsena aloin
kiinnittää huomiota bändeihin,
rock oli vielä aika uutta. Tykkäsin
kaikista yhtyeistä, joissa oli hyviä
kitaransoittajia. Leslie West, Jimmy Page, Je? Beck, Eric Clapton,
O
Rory Gallagher, Johnny Winter...
suosikkisoittajieni lista on tosi pitkä.
Kun isoveljeni Rudolf oli kuudentoista, hän hankki sähkökitaran ja perusti saman tien oman
bändin. Yhtyeen nimeksi tuli Scorpions. Minä olin silloin yhdeksän.
Veljeni esimerkki innosti minutkin
opettelemaan kitaransoittoa. Soittaminen oli minusta hirveän hauskaa. Tykkäsin tosi paljon siitä, kun
sain selville, miten joku uusi juttu
soitetaan.
Pari vuotta myöhemmin Scorpions osasi soittaa, ja niin osasin minäkin. Menin isän ja äidin kanssa
katsomaan veljeni keikkaa, ja Rudolf kavereineen otti minut mukaan lavalle soittamaan pari biisiä.
Soitin siis ensimmäisen keikkani
11-vuotiaana Scorpionsissa.
Siinä vaiheessa minulla oli kyllä jo omakin bändi, emme vain olleet ehtineet vielä keikoille. Oli aivan selvää, että elämäntehtäväni
oli soittaa. En ollut yhtä kiinnostunut mistään muusta maailmassa.
Kun olin 15, soitin Rudol?n rinnalla Scorpionsissa. Olin mukana
bändin ensimmäisellä levyllä Lonesome Crowlla. Levyn tekeminen tuntui uskomattoman suurelta
harppaukselta. Veljeni suuri unelSUE
» 14 « NRO. 4
LUOVA IHMINEN
lonesome crown ilmestyttyä
Scorpions teki kiertueen brittiläisen UFO:n kanssa. UFO halusi minut kitaristikseen, ja niin minä lähdin heidän mukanaan Englantiin.
Olin hädin tuskin täysi-ikäinen.
Oli mahtavaa päästä asumaan maahan, josta Black Sabbath ja Deep
Purple ja Led Zeppelin ja muut
hienot bändit tulivat. Maksan edelleen verot Englantiin, vaikka asunkin vähän siellä sun täällä.
Kun liityin UFO:on, en osannut
vielä puhua englantia enkä juuri
ymmärtänytkään sitä. Mutta soittamaanhan minä menin enkä juttelemaan. Tarkoitan siis, että en
ole muutenkaan hirveän puhelias
tyyppi. Saattoi olla hyväkin, etten
ymmärtänyt kieltä. Ainakin olin
käsittävinäni UFO:n rumpalin sanovan, että jos tajuaisin, mitä he
minusta puhuvat, suuttuisin.
UFO:ssa me viestimme musiikilla. Olen aina kommunikoinut parhaiten musiikin kautta. Kun puhuttu kieli on poissa pelistä, musiikkiin
pystyy keskittymään paremmin.
Kieli on pelkkä häiriötekijä musiikin kaltaisessa voimakkaassa kommunikaatiossa. Uskon, että toista
voi ymmärtää musiikissa paljon syvemmin kuin puhuessa.
Maineeni kitaristina alkoi kasvaa. Olin ollut UFO:ssa vasta vähän
aikaa, kun sain erikoisen puhelun:
minua pyydettiin koesoittoon The
Rolling Stonesin kitaristiksi. Säikähdin aika tavalla. Soitin isoveljelleni, että mitähän tässä pitäisi
tehdä. Olin kuullut Stonesista kaikenlaista enkä ollut yhtään varma,
sopisiko se bändi minulle. Loppujen lopuksi päätin, etten mene koko
koesoittoon. Rolling Stonesiin liittyminen oli jo ajatuksen tasolla vähän liikaa.
UFO:ssa soittaminen tuntui paljon sopivammalta. Olin siinä bändissä kuutisen vuotta. 1970-luvun
lopulla lähdin soolouralle. Perustin
oman bändin, jossa sain luoda juuri sellaista musiikkia kuin halusin.
Päätin pysyä sillä tiellä, joka tuntui
minusta parhaalta.
Vuosien varrella minua pyydettiin myös Ozzy Osbournen bändiin, Deep Purpleen ja Aerosmithiin. Kiusaus liittyä oli aina
aikamoinen, mutta sanoin aina itselleni, että Michael, tiedäthän
sinä, että et sinä oikeasti halua
soittaa niissä bändeissä. En ole ikinä halunnut soittaa muiden biisejä. Olin lähtenyt Scorpionsista
ja UFO:sta tehdäkseni enemmän
omalta tuntuvaa musiikkia. Halusin olla luova.
70-80-luvulla minua pidettiin
kitarajumalana. Minua ihailtiin ja
jopa palvottiin. Olin siihen aikaan
hyvin ujo ja hauras ihminen, ja sellainen ylistys oli minulle aivan liikaa. En ollut tehnyt mitään sen
eteen, että tulisin kitarasankariksi.
mutta sellainen minusta tehtiin. Se
oli vähän kuin tilaisi hienon täytekakun ja huomaisi, että sen kuorrutus on pahaa. En pitänyt sellaisesta huomiosta yhtään. Halusin vain
osata soittaa hyvin.
ONNELLINEN KEHITTYJÄ
näen elämäni jatkuvana kehityksenä. Suhtaudun soittamiseen
kuin löytöretkeen. Saavutan siinä
aina jotain uutta. Olen aina pyrkinyt siihen, että jokainen levytykseni on askel johonkin uuteen ja minulle tuntemattomaan. Siksi olen
tehnyt sähköisiä levyjä ja akustisia levyjä ja vaikka mitä levyjä. Jokainen levy ja bändi ja projekti on
oma lukunsa elämässäni. Olen tehnyt kymmeniä albumeja yli 40 vuoden aikana ja olen nauttinut niistä
kaikista.
Koska haluan mennä elämässä
eteenpäin, en juuri kuuntele vanhoja levyjäni. Usein ihmiset tulevat kehumaan tiettyjä biisejä. Kaipa niissä on jotakin erityistä, kun
niin monet niistä pitävät.
Tiedän, että minusta liikkuu paljon tarinoita ja juoruja. Ihmiset
tykkäävät puhua. Erityisesti henkilökohtaisista ongelmistani on puhuttu paljon. On kaikenlaisia tarinoita siitä, millainen tyyppi olen.
Sain siitä hyvästä jopa Marshallin
11-palkinnon, joka myönnetään rajun elämäntyylin perusteella. Olen
nykyisin paljon paremmassa kunnossa kuin aikana, jona maineeni
syntyi.
Joku voisi sanoa, että elämäni on
ollut aika kivinen tie. Itse en kutsu kokemiani vastoinkäymisiä ongelmiksi vaan siunauksiksi. Niiden olemassaololle on hyvä syy. Ne
opettavat ja tekevät ihmisestä vahvemman.
Elämä on matka, jonka varrella
ihmisen kannettavaksi kertyy painolastia. Kukaan ei säästy ikäviltä
asioilta ja huonoilta kokemuksilta. Sellainen kuuluu elämään. Mitä
virkaa elämällä olisi, ellei se opettaisi meille tärkeitä asioita? Ilman
sitä puolta tämä kaikki olisi aivan
turhaa. Se, mitä olen menneisyydessä tehnyt, on tuonut minut tähän pisteeseen elämässäni. Olen
onnellinen mies. Saan elää hienoa
elämää.
Niin, miten sille kirjalleni kävi?
No, se valmistui. Ajattelin, että
luen sen läpi ja hankin sille sitten
kustantajan. Lukiessani tajusin, ettei kenenkään tarvitse tietää niitä asioita. Se teos oli jo tehnyt tehtävänsä. Sen kirjoittaminen auttoi
minua käsittelemään kaikkea, mitä
minulle on tapahtunut.
Heitin kirjan roskiin. «
MICHAEL SCHENKER
Kitaristi ja biisintekijä, s. 10.5.1955, Sarstedt, Saksa
Bändejä: Scorpions, UFO, Michael Schenker Group, McAuley Schenker
Group, Michael Schenker Temple of Rock
Ajankohtaista: Michael Schenker konsertoi 25.4. Tampereen Klubilla ja
26.4. Helsingin Virgin Oil Co:ssa. Bändissä ovat Herman Rarebell, Francis
Buchholz, Doogie White ja Wayne Findlay. Uusi albumi ilmestyy loppuvuodesta 2013 tai alkuvuodesta 2014.
6162 (alternative SARA)
K18 PE 12.4.
HEXVESSEL, PYHÄ KUOLEMA,
SABBATH ASSEMBLY (USA)
LIKE TORCHES (SWE), SERAFIEL,
FOUNDING NEVERLAND
LA 13.4. 12?/10?
PE 19.4.
GRAVEYARD (SWE),
DEATH HAWKS
J.KARJALAINEN
5?/0?
6?/0?
LA 20.4. 17?/15?
K18 TO 25.4. 19?/17?
RED ELEVEN, STEREO MONSTER PE 26.4.
STRATOVARIUS
ANTERO LINDGREN
5?/0?
LA 27.4. 20?/18?
K18 PE 3.5.
ROCKIRPPIS
LA 4.5.
TORTURE KILLER, AXEGRESSOR,
DEVOID OF FATE
LA 4.5.
RAAPPANA
WÖYH!
AMORPHIS
7?/5?
0?/0?
7?/0?
KE 8.5. 12/10?
TO 9.5. 12/10?
PE 10.5. 20/18?
ANNEKE VAN GIERSBERGEN (NL)
LA 11.5. 15/13?
EI IKÄRAJAA ELLEI TOISIN MAINITA. BAARI AINA K 18. ENNAKKOLIPUT:
WWW.JELMU.NET JA TIKETTI. HALVEMPI HINTA JELMU RY:N JÄSENILLE.
Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22
Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04
Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen.
Keikat alkavat klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 22
(yksi bändi). Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu.
Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei
koske erikoisohjelmistoja, ennakkolippuja eikä
loppuunmyytyjä keikkoja).
www.tiketti.? www.barloose.com
TO 11.04. LOST MONKEYS, I LOVE VIVIAN 6? + klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ?S 4?
PE 12.04. SVART NIGHT #3: RIITAOJA (LEVYJULKKARIT), SAMMAL 6/8? Ennakko: Tiketti
+ klo 23-04 CLUB GIRLS AND BOYS WITH DJ´s MORTTI JA VERTTI 4?
LA 13.04. CLUB CASINO LIVE: FAARAO PIRTTIKANGAS & KUHMALAHDEN NUUBIALAISET,
THE PATSY WALKERS 7/9? Ennakko: Tiketti
+ klo 23-04 CLUB CASINO DJ´S LORD FATTY & JOHN WAYNE 4?
SU 14.04. RAVAGE RITUAL, TEETHING (ES), THE REALITY SHOW 6?
+ klo 23-04 LATE NIGHT @ BAR LOOSE: THE SLIPOVERS DJ´S 0?
KE 17.04. PELLE MILJOONA UNITED, MAAILMANLOPUN TYTTÖ & HYEENAT 10/12?
Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ MORTTI 3?
TO 18.04. BORDERLINE, BOUVIER 6? + klo 23-04 SUOMEN SUURIMMAT DJ´S 3?
PE 19.04. ANKKURIKLUBI y HIKI!-KLUBI: BLACK TWIG, MURMANSK, THE SCENES
18,50/10,50/11? Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ HRA MEZOLA 4?
LA 20.04. ANKKURIKLUBI y HIKI!-KLUBI: SYDÄN, SYDÄN, PINTANDWEFALL, LADA NUEVO
18,50/11,50/12? Ennakko: Tiketti
+ klo 23-04 THE BIG SHAKE DJ´S SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 4?
SU 21.04. WIZARD OF LOOSE ? MUSIIKKITIETOKILPAILU 0?
+ ANKKURIKLUBI LOVES HIKI!-KLUBI: BON JOUNI, JONESANDYOU, TOOTH OF LUCIFER 4?
+ klo 23-04 ANKKURIKLUBI y HIKI!-KLUBI DJ´S 0?
MA 22.04. SOUND-INN KLUBI: CHASSIS (PL), SALMONSNAKE, ODDLAND, MINDMIRROR 6?
TI 23.04. SAMETTIKLUBI - OPEN STAGE 18.30-22.00 3?
KE 24.04. SOLITI CLUB #3: MELTING HEARTS, 23:23 6?
+ klo 23-04 SOLITI NIGHTCLUB: DJ´S BLACK TWIG/BLACK LIZARD MASH UP! 3?
T0 25.04. ROCKSTONE-KLUBI: TBA 6? + klo 23-04 ROCKSTONE DJ´S 3?
PE 26.04. CAMP DE NOIR, THE SPYRO 6/8? Ennakko: Tiketti
+ klo 23-04 GRANDE ROCK feat. DJ JOHN WAYNE + GUESTS 4?
LA 27.04 1993 CLUB: RADIOPUHELIMET, INSULT 8/10? Ennakko: Tiketti
+ klo 23-04 1993 CLUB DJ´S 4?
SU 28.04. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI 0?
TI 30.04. FAT MAMBA, KARI TAPIIRI JA HÄNEN ORKESTERINSA LUOTIJUNA 6?
+ klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 4?
KE 01.05. MONDAY BOX, WHOOP! 6? + klo 23-04 DJ LORD FATTY 3?
TO 02.05. HELSINKI MUSIC MARATHON VOL.2: BEVERLY GIRLS, YOURNALIST 0?
+ klo 23-04 DJ HRA MEZOLA 3?
PE 03.05. HELSINKI MUSIC MARATHON VOL.2: BIG WAVE RIDERS, THE WHA´S, SNIPE DRIVE 0?
+ klo 23-04 BIFF BANG POW! DJ´s JR SOUL & SÄRMÄ 4?
LA 04.05. HELSINKI MUSIC MARATHON VOL.2: STREAK AND THE RAVEN, I WAS A TEENAGE
SATAN WORSHIPPER, VIRTA 0?
+ klo 23-04 LOOSER-KLUBI: NOORA KOBAIN & NATASHIA NEVERMIND 4?
SU 05.05. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ JS STRUMMER klo 23-04 0?
TI 07.05. SAMETTIKLUBI - OPEN STAGE 18.30-22.00 3?
KE 08.05. THE CASBAH, RISING SPARKS (BE) 6?
+ klo 23-04 STAY LOOSE w/ DJ´S SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 4?
TO 09.05. THE WEEPKIES, HOMESPUN, HOPEAJÄRVI 6? + klo 23-04 SUOMEN SUURIMMAT DJ´S 3?
PE 10.05. RUMBA 30V: ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE 9/11? Ennakko: Tiketti
SUE
» 15 « NRO. 4
KE
10.4.
DISCOTHEQUE NECRONOMICON, DJ:T ZYNTHEXIA,
JYRKI WITCH JA MEKE 2? GOOTTIROCK, POST-PUNK,
MINIMAL WAVE, 80?S, ITALO, INDUSTRIAL, EBM
TO
PE
LA
SU
TI
KE
TO
PE
11.4.
12.4.
13.4.
14.4.
16.4.
17.4.
18.4.
19.4.
LA
SU
TI
KE
TO
PE
LA
SU
TI
TO
20.4.
21.4.
23.4.
24.4.
25.4.
26.4.
27.4.
28.4.
30.4.
2.5.
ILOISET TUNNIT 23-04 FREE
LIVE: BLACK LIZARD, DJ JIRCI 6?
DJ MIGULI 5?
SUPERSUNNUNTAI, DJ LAURILA 2,50?
SUPERTIISTAI, DJ JUSSI40 2,50?
ILOISET TUNNIT 23-04 FREE
ILOISET TUNNIT 23-04 FREE
LIVE: MODERNI ELÄMÄ + LÄHTEVÄT KAUKOJUNAT
DJ JIRCI 6?
DJ LAURILA 5?
SUPERSUNNUNTAI, MR. WILLY 2,50?
SUPERTIISTAI, DJ MIGULI 2,50?
ILOISET TUNNIT 23-04 FREE
ILOISET TUNNIT 23-04 FREE
LIVE: GOD GIVEN ASS, DJ JIRCI 6?
DJ MIGULI 5?
SUPERSUNNUNTAI, DJ LAURILA 2,50?
VAPPUAATON KREISIBAILUT! DJ MR. WILLY 5?
KAINO-KLUBI, DJ:T RISTO PARISTO JA SPEKTRI PETRI FREE
TI, KE , TO, SU 23-04 t PE & LA 22-04 t K20
RAVINTOLA DORIS t ALEKSANTERINKATU 20 t TRE
ravintoladoris@gmail.com t ravintoladoris.fi
» HYVÄN M
TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVA AKI-PEKKA SINIKOSKI
» 16 « NRO. 4
SUE
MAKSIMOIJA
Samae Koskisen hyvään
päivään sisältyy aurinko ja
kevyt liikunta.
iihimäkeläislähtöisen vuosina
2000-2010 vaikuttaneen Sister
Flo -yhtyeen keulilta tuttu Samae
Koskinen särpii tyytyväisenä kofeiinitonta Coca-Colaansa Musiikkitalon kahvilassa. Kuin vaivihkaa suomalaisen populäärimusiikin eliittiin noussut Koskinen on
ehtiväinen mies, joka soolouransa lisäksi on
soittanut viime vuosina myös Kauko Röyhkä & Riku Mattila -kokoonpanossa sekä Jussi
Lehtisalon kanssa perustamassaan death metal -bändi Arkhamin kirjastossa.
Jossakin välissä Koskinen on kerennyt tekemään laulutekstejä Anna Puun kanssa, vieraillut Sauruksen ja Ruger Hauerin levyillä
sekä äänittänyt punkbändi Hero Dishonestin uusimman levyn. Jossakin välissä syntyi
myös Samae Koskisen neljäs sooloalbumi,
Hyvä päivä.
Minkälainen tarina levyn otsakkeeseen liittyy?
? Levy on nimetty enemmänkin vain sen
kappaleen mukaan. Se tuntui olevan lähin yhtymäkohta kaikkien biisien välillä. Olen huomannut, että mulla on tarve tehdä biisejä täydellisistä päivistä. Viime levyllä oli Eväsretki, jossa oltiin vähän sellaisissa tunnelmissa. Pyrkimys hyvään, pyrkimys parempaan.
Pyrkimys siihen, että toivoa olisi, pohtii Koskinen.
? Mä ystävystyin viime vuonna Antti
Nylénin (katolinen, esseisti ja suomentaja,
tp.huom.) kanssa. Me juteltiin paljon siitä,
että mistä uskonnossa on kysymys ja miten
hän näkee katolisen kirkon asiat. Antilla oli
näkemys, että kristinuskon pääteesi on hyvän maksimointi. Vaikken itse olekaan uskova, tämä hyvän maksimointi jäi mulle mieleen ja se oli linjassa oman maailmankatsomukseni kanssa.
Hyvä päivä kuulostaa vanhankantaiselta ja
ilmavalta, mutta samalla aiempia levyjä tuotetummalta.
? Oli sattumaa, että siitä tuli niin tuotettu. Jousikvartettihan antaa saman tien aivan
erilaisen arvokkuuden ja ryhdin kappaleisiin
kuin synalla soitetut jousimatot. Levyn räiskyvä tuotanto taas johtuu osin siitä, ettei mulla ollut biisit ihan valmiina, kun menin studioon. Ennen pitkää sen myös huomaa, jos itse sisältö ei ole kondiksessa. Pari kappaletta jäi levyltä pois sen takia, ettei niille voinut
tehdä mitään. Siinä eivät auttaneet mitkään
saamarin jousikvartetit paskaakaan, nauraa
Koskinen.
? Olen jo pitkään ammentanut 60?70-lukujen taitteen musasta, mutta ei tämä levy ole
pelkkää retroa, vaan yhdistelmä kaikenlaista musiikkia. Enkä mä siis pidä tämän päivän muotokieltä mitenkään ankeampana. En
vain osaa yhdistää sellaista vielä omiin tekemisiini.
tä saakka ollaan soitettu sen
kanssa. Kyseessä on hauska
ryhmä, jossa on aivan upeita soittajia. Kaikki kunnioittaa toisiaan ja bändissä vallitsee kunnon herrasmiesmeininki, kehaisee
Koskinen.
? Mietin pitkään, onko Samae Koskisen Korvalääke huumoribändin nimi. Itse rinnastan
sen Marvin Gayen Sexual Healingiin.
Ja että korvalääke on tietenkin hunajaa korville! On siinä se tietysti se Koskenkorva-viittauskin.
Levyn pohjaäänityksistä vastasi Jussi Jaakonaho ja levyn tilamikityksissä sekä soundcheckeissä apuun riensi Arttu Peljo. Kaiken
muun Koskinen äänitti itse. Useammalla studiolla ja Vartiokylän työhuoneella taltioitu levy on herran itsensä tuottama kokonaisuus.
? Jukka Immonen oli tosi aktiivisesti mukana kuuntelemassa ja kommentoimassa biisejä. Vahvisti niitä vahvoja kohtia. Mä kunnioitan Jukkaa ja hänen kanssaan on helppo
keskustella asioista. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä meikäläisen tapa työskennellä on aika yksinäinen. Siinä tulee nopeasti kuuroksi
sille, mitä tekee, kertoo Koskinen.
? Ekat kaksi levyä mä tein Riku Mattilan
kanssa. Duunattiin kahdestaan ja Riku miksasi. Edellisen Kuuluuko, kuuntelen (2011)
-levyn nauhoitti ja miksasi Risto Hemmi ja
sen tuotin itse. Siinä vahvistui ?ilis, että pystyisin tekemään kaiken itse. Mä tykkään, että on ihmisiä, joille soittaa musaa, mutta siinä pitää olla skarppina. Esimerkiksi vaimoni mielestä levyn nimibiisi on paskinta ikinä,
mutta rumpalin mielestä se on paras Suomessa tehty biisi viiteen vuoteen.
Levyn kuudes kappale, Olit kaikki, sekoittaa a-puolen kamaripopin ja 60-luvun klassisen popin jälkeen pakkaa elektronisilla sävyillä. Koskinen myöntää pohtivansa, miltä
KORVALÄÄKETTÄ
koskisen kolmen edellisen soololevyn
julkaisemisesta vastasi Suomen Musiikki,
mutta uutukainen ilmestyy tuottaja Jukka
Immosen levy-yhtiön Fried Musicin kautta.
Uuteen Samae Koskisen Korvalääke -bändiin kuuluvat Olli Nurminen (kitara), Veli Kauppinen (basso), Kelly Ketonen (rummut) ja Okke Komulainen (koskettimet).
? Se on ensimmäinen bändi, jonka kanssa on pystynyt treenaamaankin. Viime kesäs-
Kauko Röyhkä & Riku Mattila
? Tämähän ei ole mun käsissäni. Levyt olivat
korkeatasoisia ja keikkoja oli mukava tehdä.
Kerran ovat tietääkseni tavanneet viime levyn
jälkeen. Riku on iso pamppu Universal Musicilla ja Kauko tekee jotain koko ajan. Mulle tämän
bändin basistina toimiminen oli mukavaa vapaamatkustamista. Saattoi juoda kaksikin lasia
punaviiniä ennen keikkaa!
R
SUE
albumikokonaisuus kuulostaa
vinyylimitassa.
? Kyllä mä sitä mietin. Olit
kaikki on muutenkin kiinnostava biisi ja mä tein sen
viisi kertaa. Oli bluegrassversio ja powerpopmainen
Don Huonot -versio. Seuraavaksi soitin sen yksin pianolla ja sitten tehtiin vielä slovarina
bändin kanssa, mutta mikään ei toiminut! Lopulta löin hanskat naulaan ja lähetin biisin Jori Hulkkoselle. Nyt siinä kohtaavat meikäläisen kohtalokas sävellys ja Jorin petshopboysmainen tuotanto.
LA 27.4.
HENRY'S
PUB,
KUOPIO
SANOITTAMISESTA
ensimmäiselle soololevylleen koskinen keräsi laulutekstit ulkopuolisilta sanoittajilta. Toisen levyn tekstit syntyivät Kauko
Röyhkän kanssa. Lauluntekijä kuvailee, että
aiemmin tekstit olivat hänelle välttämätön
paha, mutta on sittemmin ymmärtänyt millaisia maailmoja lyriikoilla voi rakentaa.
? Mähän aloitin sanoittamisen vasta viime levyllä. Tyylini on syntynyt tiukasti työn
kautta. Olen huomannut sen, että jos laulun
maailma on selvillä ja tietää, mistä laulaa, on
kirjoittaminen helpompaa. Tätä levyä varten
tein 60-70 demoa, joissa oli sanatkin. Paljon
oli ikääntymisestä ja jossain lauloin tuotantoeläimen suulla. Paljon oli kitinää ja poliittista
lauluja, mutta ne siivosin pois. En halua olla
sellainen tyyppi, joka osoittelee ja sanoo, että
tämä on oikein ja tämä on väärin. Kyllä ne arvot tulee kappaleista esille, uskoo Koskinen.
Minkälainen on Samae Koskisen hyvä päivä?
? Olen miettinyt, mikä viikonpäivä siinä
biisissä on. Ainakaan ei ole viikonloppu, koska siinä lauletaan oluesta lounaalla. Sen pitää
olla viikolla, että se olut on sellainen kielletty
hedelmä. Aurinkoa siihen liittyy ja ehkä kevyt
liikunta, virnistää Koskinen. «
PROJEKTIMIES
Arkhamin kirjasto
? Ollaan taas Jussi Lehtisalon kanssa lähetelty riffejä edestakaisin. Sitten kun alkaa olla tarpeeksi hyviä riffejä niin tehdään seuraava levy.
Tämä bändihän on vähän sellainen meidän ystävystymisen hedelmä.
Ruger Hauer
? Rugerin Erectus-levy oli erinomainen kokonaisuus. Seurasin paljon sitä, miten se otettiin
vastaan. Jaan heidän kanssaan saman työhuoneen. Asan kanssa haluaisin tehdä jotakin. Häntä arvostan paljon.
Circle
? Jussi kysyi mua tuottamaan seuraavan Circlelevyn. Se tosin saattaa tulla ulos Falcon-nimen
alla. Se on heidän AOR-tyylinen alter egonsa.
Synteettistä katurockia. Siitä tulee tosi hyvä!
Jarkko Martikainen
? Tuotan Jarkon seuraavan levyn. Hän halusi
siihen harmoniaa ja popmusaa. Pääsen makselemaan takaisin viime levyn sanoitusjelppiä.
Levy tulee olemaan kevyempi ja vähemmän
kirjallinen. Iloinen ja soiva. Tietynlainen yksinkertaisuus ja kiteytys siinä on haussa. Kaikissa
biiseissä on kertosäe, eikä rönsyilyä ole.
» 17 « NRO. 4
Sin Cos Tan
? Jori Hulkkonen pyysi mua soittamaan bassoraidan Sin Cos Tan -levylle. Odotan sitä innolla,
koska tykkään tehdä studiojuttuja.
? Kaikki se ilo, sähkö,
kommunikaatio ja
meteli... aivan uskomaton
fyysinen elämys.
HAASTATTELU
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA WARNER MUSIC
» VALAISTUMISEN HETKI
Suede on palannut. Se tietää, että rima on korkealla.
uede, 1990-luvun brittibändien aallon kohtalokkain ja kimaltavin yhtye,
on päättänyt yli kymmenen
vuoden levytystauon Bloodsportsalbumilla. Pitkänhuiskea bassokitaristi Mat Osman (s. 1967) kertoo
yhtyeensä toisesta tulemisesta analyyttisesti ja innokkaasti.
Se paluu alkoi keväällä 2010.
Pistokeikka johti toiseen, sitten ne
kasvoivat kiertueiksi, ja sitten Suede kiersi maailman. Osmanin mukaan se oli outoa ja valaisevaa.
? Monen vuoden tauon jälkeen
näimme Sueden melkeinpä ulkopuolisen silmin. Koitti sokaiseva valaistumisen hetki: me ymmärsimme, että teemme tätä todella hyvin.
? Tuntuu tosi oudolta puhua ?Sueden ymmärtämisestä?, koska olen
ollut tässä bändissä suuren osan
elämästäni. Mutta niin se meni.
Keikkojen jälkeen kaikki näytti paljon selkeämmältä.
Missä vaiheessa päätitte kirjoittaa uutta materiaalia?
? Yleisö reagoi vanhoihin biiseihin niin upeasti, että uusien tekeminen alkoi houkuttaa. Se ei ollut
kauhean monimutkainen prosessi.
Pikemminkin vain sanoimme toisillemme, että ?Hei, me ollaan tosi hyviä. Jatketaan!?
Osman kertoo, ettei hyvä bändi kadota soittonsa dynamiikkaa,
vaikka tauko olisi pitkäkin. Vuodet
painavat sen syvälle yhtyeen kollektiiviseen selkäytimeen. Mutta biisien tekeminen, se on eri asia.
? Monet bändit levyttävät tohkeissaan ensimmäiset kyhäämänsä
biisit. Sillä tavalla ei synny hyvää jälkeä, vaan kehnoja comebacklevyjä.
? Mekin teimme levyllisen materiaalia. Keikoilla kuitenkin huomasimme, että suurin osa uusista biiseistä kalpeni vanhojen rinnalla. Siispä me hylkäsimme ne ja
teimme uusia. Tässä iässä helmibiisien ja keskinkertaisten biisien syntyvyyssuhde on toisenlainen kuin
nuorempana. Kun teimme uuden
S
biisin, mietimme, voiko sitä soittaa
The Wild Onesin ja Animal Nitraten välissä. Ellei voinut, sitä ei kannattanut laittaa levylle.
? Noin puolivälissä prosessia syntyi biisi nimeltä For the Strangers.
Se voisi olla millä tahansa kolmesta ensimmäisestä albumistamme.
Sen tehtyämme me rentouduimme
ja antauduimme rakentamaan Suede-levyä.
Bändi pyysi tuottajaksi kolme ensimmäistä Suede-levyä tuottaneen
Ed Buellerin. Syntyi Bloodsports,
jonka laulaja Brett Anderson näkee sijoittuvan tyylillisesti eeppisen
Dog Man Starin (1994) ja ekstaattisen Coming Upin (1996) väliin.
Millaisia avainsanoja käytitte
studiossa?
? Usein sitä suunnittelee kokonaisuutta mielessään ja sanoo ideansa ääneenkin, mutta lopulta yhtye muuttaa lopputuloksen itsensä näköiseksi. Nyt puhuimme, että tehdään ?kylmää? ja ?kulmikasta? musiikkia.
Bloodsports on hetkittäin kylmä,
mutta kulmikkaana en sitä osaa pitää.
? Niinpä. Ei musiikkia voi ohjailla. Se syntyy bändikemiallisesta reaktiosta.
KUIN PERHE
mat osman on toinen Sueden jäljellä olevista perustajajäsenistä. Hän
ja laulaja Brett Anderson perustivat
bändin Lontoossa vuonna 1989. Melkein perustajajäsen on myös rumpali Simon Gilbert, jonka Sueden ensimmäinen manageri Ricky Gervais
(kyllä, sama mies) löysi bändiin.
Suede löi läpi vuonna 1993 kolmannella singlellään Animal Nitratella ja samana vuonna julkaistulla nimettömällä debyyttialbumilla. Menestystä riitti pitkään.
Vasta vuonna 2002 julkaistu A New
Morning oli niin suuri pettymys,
että se hajotti Sueden.
Kymmenen vuotta myöhemmin
Mat Osman sanoo pitävänsä Sue-
den jäseniä perheenään.
? Olen tuntenut Brettin 16-vuotiaasta lähtien. Bändit ylipäätään
ovat kuin perheitä. Jokaiselle muodostuu oma rooli. Niin vain käy, kun
on yhdessä pitkään.
? Kun pari vuotta sitten olin matkalla Sueden ensimmäisiin treeneihin Länsi-Lontoossa, ajattelin, että
no niin, tällä kierroksella me olemme vanhempia ja viisaampia. Eihän
se niin mennyt. Se oli ihan samanlaista kuin olisi mennyt vanhempiensa luo joulua viettämään. Asetuin
täsmälleen siihen paikkaan ja asemaan, josta olin lähtenyt. Bändeissä ja perheissä on ihan sama, mitä
kukin luulee olevansa.
Kitaristi Bernard Butlerin paluuta Suedeen on spekuloitu siitä
lähtien, kun hän jätti bändin vuonna 1994. Harkitsitteko hänen pyytämistään mukaan?
? Emme. Bernard ei halua soittaa
Suedessa, emmekä me halua häntä bändiin. Suede, jossa Richard
Oakes soittaa kitaraa, on mielestäni bändin paras ja mukavin kokoonpano.
? Ei meillä silti ole huonot välit Bernardin kanssa. Brett tapaa häntä aika
useinkin. Minä en ole nähnyt Bernardia aikoihin. Taisimme tavata viimeksi yhteisen ystävän hautajaisissa.
NOSTALGIAVAARA
minulla on paljon rakkaita muistoja Suedesta. Muistan,
kun näin Animal Nitrate -videon MTV:llä ensimmäisen kerran.
Muistan, kun Suede soitti Provinssirockissa Dog Man Star -kiertueella vuonna 1995. Muistan tanssineeni Coming Upin suurenmoisia pophittejä. Muistan, että olisin halunnut pitää Head Musicista (1999) paljon enemmän kuin pidin. Muistan, että A New Morning
on parempi kuin väitetään.
Maailmassa on monia muitakin,
joille vanha Suede merkitsee paljon. Luoko se paineita?
? Ei lainkaan, Mat Osman vaSUE
» 18 « NRO. 4
kuuttaa. ? Pikemminkin se vapauttaa paineista. Paljon pelottavampaa
olisi, jos musiikkimme ei merkitsisi mitään kenellekään. Meillä itsellämme oli korkeammat odotukset
uudesta Suede-levystä kuin kenelläkään ulkopuolisella. Vanhat levymme asettavat riman korkealle.
Monet yhtyeet ratkaisevat tuon
ongelman olemalla tekemättä uutta
musiikkia. Myös Suede voisi kiertää
maailmaa vanhaa materiaalia soittaen. Mitä ajattelet sellaisesta?
? Olen käynyt katsomassa monen
vanhan bändin comebackkeikkoja.
Usein olen lähtenyt pois kesken kaiken. Sellaisella keikalla tuntee lähinnä katsovansa näytelmää. Siitä
puuttuu suora yhteys yleisöön.
Oletko itse taipuvainen nostalgiaan?
? En lainkaan. No, toki on paljon
äänilevyjä, jotka ovat minulle rakkaita ja jotka ovat kietoutuneet py-
syvästi elämäni ympärille. Bändeille nostalgia on vaarallinen sudenkuoppa, joka pitää yrittää kiertää.
Siksi me teimme Bloodsportsin.
Sueden poissa ollessa internetin
merkitys musiikkialalle on kasvanut uusiin ulottuvuuksiin. Osman
uskoo, että tavoitettavissa on aivan
uusi yleisö.
? Moni nuori on löytänyt musiikkimme netistä tai sisarustensa levyhyllyistä. Heille Suede ei ole nostalgiatrippi vaan bändi, jolla on hyviä
biisejä. Me tarvitsemme sellaista
yleisöä. Suede on aina saanut energiaa yleisöstä.
Miltä sinusta tuntui Sueden paluukeikalla?
? Tiedätkö, olin unohtanut, kuinka hyvältä yleisölle soittaminen tuntuu. Kaikki se ilo, sähkö, kommunikaatio ja meteli... aivan uskomaton
fyysinen elämys. Sen tunteen takia
muusikot eivät lopeta soittamista. «
ILMAN SUEDEA
Mat Osman, sinulla on yliopistotutkinto taloustieteistä. Oletko
koskaan tarvinnut sitä?
? En. Mutta opiskelu kannatti, sillä Suede perustettiin silloin. Olen sitä englantilaisten sukupolvea, jolle vielä
maksettiin opiskelemisesta. Opintotuen ansiosta meillä työväenluokan
nuorillakin oli varaa olla luovia. Moni tunnettu brittibändi on perustettu
opintotuella. Nykyisin musiikista on
tullut varakkaan keskiluokan leikkikalu. Työväenluokalla ei enää ole varaa
satsata rockiin. Se on traagista.
Kun Suede hajosi, kuinka kauan
tulit toimeen tekemättä töitä?
? Puoli vuotta myöhemmin olin pennitön. Yllättyisit, jos tietäisit, kuinka
monilla tunnetuillakin rockmuusikoilla on päivätyö.
Sueden ollessa telakalla kirjoitit
lehtiin. Miksi?
? Koska pidin musiikkialaa pahana ja
pinnallisena. Halusin päästä irti siitä. Sittemmin olen huomannut, että
kaikki liiketoiminta on sellaista. Kirjoitin artikkeleita The Guardianiin, The
Independentiin ja The Observeriin ja
nettiin, ja olin mukana tekemässä Le
Cool -lehden Lontoon-opasta. Journalismissa on sama ongelma kuin musiikissa. Liian monet kehnot tekijät työskentelevät ilmaiseksi.
Olet tehnyt musiikkia televisioohjelmiin 8 out of 10 Cats, The
Marriage Ref ja You Have Been
Watching. Vieläkö teet biisejä itseksesi?
? Jonkin verran. Se on vähän turhauttavaa. Toisin kuin minun biisejäni, Sueden uutta musiikkia odotetaan ja kuunnellaan.
» HALLITTU OUTOUS
?WÖYH!?, huusivat Jussi ja Antti Hyyrynen, kun
tärähtäneet päänsä yhteen löivät.
V
? Tarkoitus on saada aikaan
höyhenetpölläyttävä show!
PE 3.5.
KLUBI,
TURKU
noituksia ja sävelsin tarvittaessa väliosia ja melodioita. Kun mielestäni olin saanut valmista jälkeä, esittelin demoja Antille
ja teimme vielä lisää muokkauksia
yhteisen ideoinnin ja soittelusessioiden jälkeen.
Jos musiikista löytyy koukeroita vaikka kuinka, voi samaa sanoa
sanoituksista. Jussi toteaa sanoituksien olevan ennemmin musiikin surrealistisia tunnelmia tukevaa tarinointia kuin monimerkityksisyyteen pyrkiviä selkeitä kertomuksia.
? Alussa minulla oli todella tarkka tarina, josta matkan varrella karisi vähintään puolet pois. Lopullisista versioista on ehkä vaikeaa löy-
SUE
» 19 « NRO. 4
tää tarkoittamaani punaista lankaa,
mutta olen sittemmin ajatellut, ettei se ole oleellista.
? Neroutta en usko sanoitusteni
sisältävän, mutta jos ne luovat yhdessä musiikin kanssa voimakkaita
mielikuvia ja visioita, olen saavuttanut tavoitteeni, Jussi hymyilee.
Kaiken tämän sulautuessa yhteen muodostuu Ikkillykistä omituinen musiikkikokemus. Tämä
pistää miettimään, vaatiiko tämän
sulattaminen jopa kuulijalta tervettä kaistapäisyyttä? Jussi myöntää,
että bändi on pyrkinyt välttelemään
harmaata keskialuetta.
? Kaikista parastahan on se, että
musiikkimme aiheuttaa hämmennystä, eivätkä ihmiset oikein tiedä
miten siihen pitäisi suhtautua! Toiset tuntuvat pitävän siitä kovasti ja
eräiden mielestä se on pahinta sontaa, mitä Suomessa on musarintamalla suollettu. Keskitien ?Ihan kiva? -lausuntoja en ole kuullut.
Toistaiseksi on ollut hämärän
peitossa, onko WÖYH!:n tarkoitus
jäädä projektiluontoiseksi orkesteriksi, vai onko sillä jopa kauaskantoisempia haaveita. Jussi tekee nopeasti selväksi, että nälkä on kasvanut syödessä ja odottaa itsekin tulevaa varovaisen innokkaasti.
? Keikat alkavat toukokuun alussa klubikiertueella. Tursuamme intoa päästessämme vetämään biisejä
livenä ja tarkoitus on saada aikaan
höyhenetpölläyttävä show! Kieltämättä sisällä taitaa kyteä jo pieni
kipinä uuden materiaalin tekoon.
Katsellaan mitä jatkossa seuraa,
Jussi päättää. «
TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA AKI-PEKKA SINIKOSKI
kin YUP:n ja Stam1nan ristisiitosta, mutta toisin kävi: Kumpikaan
bändi ei tule levyn varrella mieleen
kuin pienistä maneereista. WÖYH!
tekee selväksi, että nyt kieroillaan
ihan omien jekkujen varassa.
? Olisi epäkiinnostavaa yrittää
tehdä suoraa kopiota jommankumman tyylistä. Toki tyylini ja soundini ovat muotoutuneet tietynlaiseksi enkä varmaan kykenisi tekemään täydellisesti soittohistoriastani poikkeavaa musiikkia. Sävellyksiin ja
sovituksiin valikoitui
sellaisia juttuja, joiden koen toimivan
ja joita on hauskaa
soittaa. Kiintopisteenä oli hallittu
outous!
Alunperin työnjako veljesduon välillä
vaikutti yksinkertaiselta: Antti vastaisi musiikista
ja Jussi sanoituksista. Lopulta tämä johti eräänlaiseen toisten hulluilla ideoilla oman mielikuvituksensa ruokkimiseen, mistä kasvoi
loputtomassa kierteessä se täydellinen WÖYH!-soundi.
? Kaiken lähtökohtana olivat
Antin hienot ri?t. Fiilistelin niitä ja mietin, mitä tarinan kohtia ne
voisivat kuvata. Upotin ri?eihin sa-
HAASTATTELU
oi olla, ettei kovin moni ole kuullut nimeä
WÖYH! aiemmin. Joidenkin muistilokeroista saattaa löytyä viitteitä Jussi ?exYUP? Hyyrysen ja Antti ?Stam1na?
Hyyrysen taannoin julkaisemaan
Lokki-kappaleeseen, missä piilevät myös veljesbändin juuret.
? Idea kyti mielessäni vuosia, Jussi aloittaa. ? Kun Lokki-kappale ilmestyi viimein keväällä 2011, sain
vahvan vision albumin rakentamisesta. Jonkinlainen teemalevy alkoi
hahmottua. Juttelin asiasta Antin
kanssa. Hän piti ideaa hyvänä.
Kesti kuitenkin vielä tovin, ennen kuin idea kristallisoitui. Jussi
kertookin, ettei WÖYH! tai sen nyt
julkaistava levy Ikkillyk syntynyt
ihan niin hetken mielenjohteesta
kuin äkkiväärästä musiikista voisi
helposti päätellä.
? Mietiskelin aiheeseen sopivaa
sävelmaisemaa pitkään. Valmista
ei alkanut tulla millään ja painiskelin alkuruudussa ikuisuuksia. Eräänä päivänä varasin studion muutaman kuukauden päähän ja tämä
edellytti, että materiaalin piti olla
tiettyyn päivään mennessä valmista. Näin demot alkoivat syntyä sujuvasti, Jussi pyörittelee.
Joku voisi Ikkillyk-albumin soittimeensa iskiessään odottaa juuri-
kaalla. Hän tuli tunnetuksi
naamioituna herrasmiesryöstäjänä, jonka otteet
olivat tyylikkäät ja hienostuneet.
? Black Bart noudatti hyviä tapoja, Poulsen
kertoo. ? Hän pysäytti postivaunut haulikolla uhaten ja sanoi kuljettajalle kohteliaasti: ?Olkaa
hyvä ja ojentakaa tuo Wells
Fargon lipas minulle.?
Black Bart muistetaan runoista,
jotka hän jätti virkavaltaa kiusoitellakseen kahden ryöstön tapahtumapaikalle. Niissä roisto antoi
ymmärtää, että köyhänä kituuttaminen oli alkanut tympäistä.
Black Bartiksi muututtuaan Bowlesin ei enää tarvinnut nuukailla.
Hänen arvioidaan ryöstäneen noin
6 000 dollaria vuodessa. Se oli
1800-luvun lopulla iso raha.
? Black Bart on poikkeuksellinen
hahmo. Aseellisten ryöstöjen tekemisen lisäksi hän kirjoitti runoja
ja vältti kirosanojen käyttämistä.
Hän puhutteli ryöstämiensä vaunujen matkustajia ystävällisesti ja
korosti, ettei koskaan ?vaivaa matkustavaisia?. Hän ei myöskään pitänyt hevosista ja teki siksi ryöstönsä jalkaisin.
Ikääntyvä herrasmies Bowles
oli siviilissä niin kaukana tyypillisestä postivaunuryöstäjästä, että
hän onnistui elämään kaksoiselämää 13 vuoden ajan. Lopulta hänen jäljilleen päästiin ryöstöpaikalle pudonneen nenäliinan ansiosta. Bowles suoritti kuuden vuoden vankeustuomiosta neljä vuotta
San Quentinin vankilassa, kunnes
hänet vapautettiin hyvän käytöksen ansiosta.
? Viimeinen havainto Black Bartista tehtiin helmikuun 28. päivänä
1888 sanfranciscolaisessa hotellissa, Poulsen jatkaa. ? Hänen kohtalostaan tai hautapaikastaan ei ole
tietoa.
Ei ole ihme, että juuri Black Bart
viehättää Michael Poulsenia niin
paljon. Charles Bowlesin alter ego
toimi desperadona juuri niin kuin
Volbeat toimii rockissa. Kumpikaan ei jää aikakirjoihin teoistaan
vaan siitä, kuinka omalaatuisesti ne teki. Kuten Black Bart aikoinaan, Volbeat ei edes yritä sopia
muottiin.
Kun ei ole lintu eikä kala vaan
vähän molempia, voi tehdä kaikenlaista. Joskus siitä voi vieläpä selvitä. «
SU 9.6.
SAUNA
OPEN AIR,
TAMPERE
HAASTATTELU
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA NATHAN GALLAGHER
» ROCKIN BLACK BART
Volbeat ei ole helposti hahmotettava bändi.
Juuri se on sen salainen ase.
olbeatin vuonna 2007
julkaistu toinen albumi
Rock the Rebel / Metal the Devil (2007) loi
teeman, jota Tanskan suurin bändi edelleen noudattaa nimetessään
levyjään. Nimet Guitar Gangsters
& Cadillac Blood (2008), Beyond
Hell / Above Heaven (2010) ja uusi Outlaw Gentlemen & Shady Ladies (2013) ovat selvästi sukua toisilleen.
Nuo nimet kuulostavat Volbeatin musiikilta. Yhtyeen monisärmäinen rockmetalli koostuu kontrastisista, toisiaan täydentävistä
osista. Jotakin kertoo se, että Volbeatin levyillä ovat vierailleet niin
Kreatorin Mille Petrozza kuin
Grumpynatorsin pystybasisti Jakob Oelund.
Volbeatin pomon, laulaja-kitaristi Michael Poulsenin edellinen
bändi oli alallaan perinteisempi
death metal -yhtye Dominus.
Mitä vikaa deathmetallissa oli,
kun aikoinaan hylkäsit sen?
? Ei yhtään mitään. Death metal -skenessä on kaikki, mitä siellä kuuluukin olla, Poulsen sanoo.
? Rakastan ja kuuntelen sitä musiikkia edelleen. Olen kuitenkin
aina kuunnellut monenlaista musiikkia. Dominusin loppuaikoina
ne vaikutteet alkoivat kuulua biiseissäni. Vuosituhannen vaihteessa tein musiikkia, joka ei enää kuulostanut lainkaan Dominusilta. Oli
mentävä eteenpäin.
Poulsen sanoi Dominusille hellät hyvästit muokkaamalla uudelle
yhtyeelleen nimen sen kolmannesta albumista Vol.Beatista. Vuonna 2005 ilmestyi Volbeatin ensim-
V
mäinen albumi The Strength / The
Sound / The Songs. Uuden bändin
ilotteleva aseidenkalistelu noteerattiin ensin Tanskassa ja sitten
sen ulkopuolella. Menestystarina
oli valmis alkamaan.
KAHELI AJATUS
rumpali jon larsen ja basisti
Anders Kjølholm ovat pysyneet
Poulsenin mukana aivan Volbeatin
alusta saakka, mutta soolokitaristin paikalla on ollut sitäkin enemmän liikehdintää. Viimeksi bändistä lähdetettiin Thomas Bredahl,
jonka Volbeat julisti entiseksi kitaristikseen marraskuun 28. päivänä 2011.
Poulsen ei ole erityisen innokas
ruotimaan viisi vuotta Volbeatissa
soittaneen Bredahlin lähdön syitä.
? En halua mennä yksityiskohtiin
tässä asiassa. Se tilanne oli hyvin
paljon samanlainen kuin parisuhteessa, joka katkeaa. Meillä oli ongelmia, joita emme pystyneet ratkaisemaan. Ne ovat sellaisia asioita, joista ei mielellään kerro ulkopuolisille. Kun Thomas ei ole enää
bändissä, välimme ovat oikein hyvät. Hän on edelleen rakas ystävämme, osa Volbeat-perhettä.
Bredahlin lähtö ei suuremmin
järkyttänyt Volbeatia. Bändi oli
joutunut pärjäämään ilman häntä jo vuonna 2010, kun kitaristi ei
saanut työlupaa Yhdysvaltoihin
(syy oli ilmeisesti Bredahlin aiemmin saama tuomio baarijakkaran
varastamisesta). Trioksi kutistumisen tuottamat ongelmat Volbeat
ratkaisi pyytämällä avuksi bändin
kitarateknikon Casperin tai tanskalaisen metallilegendan, Mercy-
ful Faten Hank Shermannin.
Nuo olivat kuitenkin väliaikaisia
ratkaisuja. Uusi vakituinen kitaristi
oli löydettävä ennen pitkää. Volbeat oli kolmen miehen bändi vielä silloinkin, kun se pyysi Anthraxissa
ja The Damned Thingsissä soittaneen amerikkalaisen Rob Caggianon tuottajakseen ja ryhtyi äänittämään uutta pitkäsoittoa.
? Ensin pyysin studioon soolokitaristiksi yhden kaverini. Äänittelimme pitkään ja homma näytti
aluksi hyvältä, mutta lopulta alkoi
tuntua siltä, ettei hän sittenkään ollut aivan oikeanlainen soittaja Volbeatiin. Rob puolestaan näytti siltä, että hänen sormensa syyhyävät
päästä soittamaan kitaraa. Pyysin
häntä vetämään muutaman soolon
levylle.
Katsellessaan Caggianon ulvottavan kitaraansa Poulsen sai ajatuksen.
? Kysyin, haluaisiko Rob liittyä
Volbeatiin. Hän sanoi, että päässäni on vikaa. Näin silti, että ajatus kutkutti häntä. Sanoin, että hänen pitäisi miettiä yön yli ja vastata
vasta sitten. Muistutin, että mikäli
vastaus on ?kyllä?, hänen täytyy olla varma asiasta. Tähän bändiin pitää sitoutua.
? Seuraavana päivänä Rob tuli studiolle ja sanoi taas, että minä olen päästäni vialla. Sitten hän
suostui liittymään bändiin.
ROSVO JA RUNOILIJA
rob caggianon ensimmäinen
Volbeat-albumi on tavaramerkkimäisen dualistisesti nimetty Outlaw Gentlemen & Shady Ladies.
Kuten nimestä voi päätellä, albu-
? Kysyin, haluaisiko Rob liittyä Volbeatiin.
Hän sanoi, että päässäni on vikaa.
SUE
» 20 « NRO. 4
min lyriikoissa seikkailevat villin
lännen myyttiset hahmot. Ihan oikeasti eläneistä lännen legendoista oman laulunsa levylle ovat saaneet Pearl Hart, Doc Holliday,
Lola Montez ja Michael Poulsenin
oma suosikki, kohtelias lainsuojaton Black Bart.
Pohjois-Kaliforniassa operoinut
Charles Bowles eli Black Bart ryösti Wells Fargon postivaunut 28 kertaa vuosien 1875 ja 1883 välillä. Hän
otti rosvohahmolleen nimen seikkailutarinasta nimeltä The Case of
Summer?eld, jonka päähenkilö oli
?Black? Bart.
Tosielämän Black Bart pukeutui
knalliin ja pitkään takkiin ja peitti
kasvonsa ja saappaansa säkkikan-
LEVYN SANKARIT
Volbeatin uudella albumilla on kaksijakoisia sankarihahmoja.
Pearl Hart ? nainen ja desperado
Pearl Hart, os. Taylor (s. noin 1871, kuolinaikaa ei tiedetä) oli Kanadassa syntynyt ryöväritar, joka vuonna 1899 teki yhden viimeisistä villin lännen postivaunuryöstöistä. Teko herätti suurta huomiota Hartin sukupuolen vuoksi, ja hänestä tuli julkkis jo vankilassa ollessaan. Myöhemmin Hart oli mukana Buffalo
Billin kiertävässä sirkuksessa. Hänestä on tehty kirjoja, elokuvia ja näytelmiä.
Doc Holliday ? hammaslääkäri ja pyssymies
John Henry ?Doc? Holliday (1851?1887) tunnetaan legendaarisen Wyatt Earpin
kaverina ja osallisuudesta kuuluisaan O.K. Corralin taisteluun. Valmistuttuaan
hammaslääkäriksi Holliday sairastui tuberkuloosiin ja muutti länteen paremman ilmaston perässä. Siellä hänestä tuli tunnettu peluri ja pelätty revolverinkäsittelijä.
Lola Montez ? aatelinen ja kurtisaani
Eliza Rosanna Gilbert (1821?1861), taiteilijanimeltään Lola Montez, oli irlantilainen tanssija ja näyttelijä. Montez tuli tunnetuksi Euroopassa kurtisaanina ja
Kuningas Ludwig I:n rakastajattarena. Kuningas teki Montezista Landsfeldin
kreivittären, ja tämä käytti vaikutusvaltaansa liberaalien yhteiskunnallisten uudistusten ajamiseen. Montez pakeni vallankumousta Yhdysvaltoihin ja toimi
siellä viihdetaiteilijana, luennoitsijana ja kirjailijana.
» HILJAISUUDEN ÄÄ
ÄNI
Riitaojan musiikissa kuuluu kiireettömyys. Sue hiljeni
hetkeksi, höristi korviaan ja kuunteli, mistä yhtye on tehty.
N
? Täytyy tältäkin biisiltä
murskata polvilumpiot, jotta
se tulee valmiiksi.
LA 12.4.
LOOSE,
HELSINKI
si.? Esimerkiksi
Alitajuntaa ovelta
ovelle on murskattu
monta kertaa.
Mantereelle soi amerikkalaisia bluessävyjä, mutta se on paljon muutakin. Kun kappaleissa kuljetaan konkreettisilla
kaduilla, se tuntuu suomalaisesta
heti kodikkaammalta ja tutummalta kuin päänsisäisistä mielikuvista
kertominen tai kiemuraiset kielikuvat. Riitaojan sanoituksia kuunnellessaan ei tarvitse bongailla kulttuuriviittauksia. Riittää, että on
joskus elänyt.
? Vaikutteet ovat varmaan amerikkalaisia, mutta ilmaisu suomalaista. Kyllä se kielenkin kautta
pyrkii olemaan nimenomaan suomalaista musiikkia. Mitä se suoma-
laisuus sitten lopulta on saa jäädä
määrittelemättä. Pidän ajatuksesta, että Riitaoja kuulostaa suomalaiselta, vaikka vaikutteet tulevatkin paljolti rapakon takaa.
Nykyinen hiphop-kulttuuri on
varastanut rokkareilta Kallion kaupunginosan rappion itselleen. Vielä kymmenen vuotta sitten Kallion
Vaasankatu oli pääkaupunkiseudun
rockkeskittymä. Arttu Tolosen säveltämässä ja sanoittamassa Kello
kolmen raitiovaunu -kappaleessa ollaan Kalliossa nykyisyydessä, mutta alakuloinen musiikki vie
menneisyyteen. Baareja on, mutta
niitä katsellaan, niiden sisällä ei olla. Vaikka alueella asuva voikin tunnistaa kappaleesta tuttuja paikkoja,
sen tarina ja paikat ovat kaikkialla
Suomessa. Tai kuten Hämäläinen
kiteyttää:
? En pidä stadilaisuuspainotuksista. Sama olisi varmaan maalaisuudenkin kohdalla. Pyrin välttämään sitä teksteissäkin. Oli paikka
mikä tahansa, ei sillä ole väliä. Tavoitteena on tehdä biisin miljööstä
kiinnostava. Ehkä se stadilaisuus joka Riitaojassa kuuluu on myös juuri puusta pudonnutta maalaisuutta,
joka asettuu kaupunkiin. Kallio on
toki ympäristö, jossa minäkin asun
ja täältä löytyy paljon kiinnostavaa
kerrottavaa, mutta stadilaisuus ei
toimi määrityksenä minulle. Se on
liian rankka yleistys. Kysyin taannoin pojaltani, onko hän kaupunkilais- vai maalaispoika. Sanoi olevansa Kallion mies.
Hyvät tarinat ovat kaikkialla,
kaiken aikaa. «
10.6.2013
HELSINKI, HARTWALL AREENA
Liput alk. 53,50?. Ennakko: Lippupiste & Tiketti.
SUE
» 21 « NRO. 4
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA TIINA JUTILA
tamatta. Tarkoitus on kai se, että
tilaa on todella paljon. Tyhjyys pakottaa odottamaan seuraavaa ääntä tai sanaa. Heikolla jäällä on kestettävä se epävarmuuden tunne, että kohta kaikki pettää.
Soundcloud-linkin kappaleet oli
nauhoitettu Kaapelitehtaan treenikämpän syövereissä. Niissäkin
kaikui hiljaisuuden kutsu. Mantereelle soi samaa äänettömyyttä.
Ennen kuin hiljaisuus on mahdollinen, on kuitenkin tuhottava kaikki.
? Sanattomia sävellyksiä ja sävelettömiä sanoituksia voidaan
pomputella demoina interwebin avulla ennen
kuin ne päätyvät
bändisoittoon.
Bändille sovittamisessa on aika selkeä rakenne. Ensin biisi omaksutaan ja sitten se rikotaan. Lopputuloksena on Riitaoja-biisi. Tätä myllyä käydään läpi niin kauan, että biisi oikeasti toimii ja herää henkiin.
Itse puhun dekonstruktiosta. Arimatti Jutila tiivisti asian hienosti:
?Täytyy tältäkin biisiltä murskata
polvilumpiot, jotta se tulee valmiik-
HAASTATTELU
oin vuosi takaperin alkoi internetin ihmeellisessä maailmassa risteillä hämäräperäinen
linkki Soundcloud-musiikkipalveluun. Linkin toisesta päästä löytyi
riisuttuja demoversioita Riitaojanimisen yhtyeen tuotoksista.
Kiinnostavan yhtyeestä teki sen jäsenistö. Antti Hämäläinen (Black Audio), Arimatti Jutila (Flaming Sideburns, Teenage
Kicks, Jolly Jumpers), Arttu Tolonen (Black Audio, Giant Robot,
Them Bird Things), A?e Forsman
(Sielun Veljet, Tuomari Nurmio ja
Viides kolonna) sekä Janne Westerlund (Sweetheart, Chainsmoker, Plain Ride) olivat kaikki soittaneet jo vuosikausia yhtyeissä, jotka olivat aina tehneet omanlaistaan
aikaan, paikkaan tai tyylilajeihin
kiinnittymätöntä musiikkia. Mukana nyt julkaistavalla Mantereelle -levyllä on myös Emily Cheeger
eli Vuk.
Mistä Riitaojassa on kyse, Antti
Hämäläinen?
? Riitaojan musiikki on niukkaa
ja hidasta. Esillä on vain olennainen, kaikki ylimääräinen on pyritty
jättämään pois. Esimerkkinä Hengitän, jossa olennaista on oikeastaan kaikki se, joka on jätetty soit-
» KIRJAVA KAATOPAIKKA
HAASTATTELU
Faarao Pirttikangas inspiroituu kansantaruista,
romusta ja kenttä-äänityksistä.
TEKSTI MIKKO TOIVIAINEN KUVA MIKA VARONEN
aulaja-kitaristi Pekka Pirttikankaan luiden ympärille lihallistuva Faarao Pirttinkangas on erikoinen tapaus suomalaisella musiikkikentällä.
Gospelista, deltabluesista, kansantaruista, pelimannimeiningistä ja eri Afrikan kansojen kulttuuriperimästä äidinmaitonsa imevä sakean shamanistinen keitos
kuulostaa romuluiselta ja positiivisessa mielessä epäsuomalaiselta. Vuoden 2011 esikoislevy Kuhmalahden nubialaiset saa nyt odotetun jatko-osan, joka kantaa nimeä
Kaatopaikan kuningas.
Miten levy eroaa debyytistä?
? Tämä on mielestäni debyyttiä monenkirjavampi.
Löytyy savolaispojan saharabluesia, western swingiä,
köyhän miehen etiopiajazzia ja vanhoja traditionaalilainoja. Muusikoitakin oli mukana enemmän kuin esikoisella ja sävellyspuolella avustivat Tomi Kosonen ja Marko
Lukkarinen. Debyyttilevy äänitettiin Kuhmalahden työväentalolla yhdessä sessiossa, mutta uusin vaati kahdet
sessiot, kertoo Pirttikangas.
Albumilla Pirttikankaan kanssa musisoi Kuhmalahden
nubialaiset -niminen yhtye, johon kuuluvat Konsta Eskelinen (viulu, jouhikko, basso), Otto Eskelinen (alttosaksofoni, bassopalat), Inari Ruonamaa (baritonisaksofoni, klarinetti, ksylofoni), Lassi Piironen (vetopasuuna, ilmabasso), Kusti Vuorinen (haitari) ja Niko Taskinen (rummut, mandoliini). Lisäksi levyllä vierailevat Pentti Dassum (urut, ukulele, äänitehosteet), Eero Savela (trumpetti),
L
Tomi Kosonen (tenorisaksofoni, ewi) ja Lassi Ylönen
(perkussiot).
Kuinka yhtye oikein syntyi?
? Kuhmalahden nubialaiset oli alun perin väännös
jazzmuusikko Sun Ran Nubians Of Plutonia -levyn nimestä. Ensimmäisestä keikasta lähtien meillä oli yhtye
kasassa, joka alussa kulki nimellä Pharaoh Pirttikangas. Mukana vaikutti muusikkotovereita Cosmo Jones
Beat Machinesta ja Astro Can Caravanista. Kokoonpanohan meillä muuttaa muotoaan jatkuvasti. Neljän vuoden aikana Faaraon riveissä on ehtinyt musisoida jo yli
kaksikymmentä muusikkoa. On ollut tietoinen valinta pitää kuvio mahdollisimman joustavana, kun itse olen ainoa jäsen, joka asuu edelleen Kuopiossa.
Levyllä kuullaan astetta erikoisempia instrumentteja.
Mistä kiinnostus juuri näihin soittimiin?
? Minua on jo pitkään kiehtonut epäortodoksinen lähestymistapa perinteisiin instrumentteihin ja niiden
efektoiminen. Tällä levyllä ilmabasso eli pasuuna oktaaverin läpi soitettuna taisi olla ainoa erikoisuus, jota ehdotin. Osa levyn bassoista soitettiin ukulelella, koska meillä
ei ollut oikeaa bassoa käytettävissä. Kososen Tomi omistaa elektronisen ewi-puhaltimen, jolla soitettiin bassot Maan puremaan. Iso susi ulvoo taas oli
alun perinkin sävelletty cumbukselle, joka
muistuttaa turkkilaista banjoa, selventää
Pirttikangas.
Kaatopaikan kuningas sisältää yhtyeen omien sävellysten lisäksi myös
TO 30.5.
LE BONK,
HELSINKI
? Vanhat kenttä-äänitykset
ovat rakkaita.
SUE
» 22 « NRO. 4
kaksi traditionaalista kansanlaulua. Miksi juuri nämä
kaksi kappaletta valikoituivat mukaan?
? Yks? haamu seiso Marjaanan ovella -sävelmää ollaan soitettu ekoista keikoista lähtien. Löysin sen amerikansuomalaisia ralleja sisältävältä Lauluja lännen kultamailta -kokoelmalta. Tuolloin Lännen-Jukka ei ollut vielä julkaissut siitä omaa versiotaan. Kahvilaulun minulle
opettivat Eskelisen veljekset. Näitä lainaviisuja olin pudottamassa levyltä pois, mutta Helmi-levyjen Arwi Lind
oli sitä mieltä, että niitä tarvitaan, ettei kokonaisuus mene liian raskaaksi, selventää Pirttikangas.
Pirttikankaan innostus kansanlauluihin ja afroamerikkalaiseen musiikkiin heräsi jo alakoulussa The Rolling
Stonesin myötävaikutuksella.
? Uudempi kansanmusiikki on vieraampi territorio
minulle, mutta vanhat kenttä-äänitykset ovat rakkaita.
Perehtymisen voi aloittaa esimerkiksi loistavalla Secret
Museum of Mankind -kokoelmasarjalla, jolle on koottu etnistä musiikkia ympäri maailman. Sieltä löytyy esimerkiksi venäläisiä mustalaislaulajia, intialaista klassista, puolalaista tanssimusiikkia, ruotsalaisia karjankutsujoikuja ja siamilaista heimomusiikkia, intoilee Pirttikangas.
Pirttikangas myöntää lukevansa paljon tarinoita. Niistä hän saa sytykettä ja visioita omiin teksteihinsä.
? Kansantarut ovat kiehtovia. Räpylä Niirasesta kertova kappale perustuu pohjoissavolaiseen legendaan, jolla on olemassa käsittääkseni jonkinlainen totuuspohjakin. Auringon pojat sai inspiraationsa konkistadoreista, Amerikan valloittajista. Näihin tarinoihin lisäilin vapaasti omia assosiaatioitani. Omakohtainen tilittäminen
ei minulta luonnistu, vaikka ainahan kirjoittaessaan tulee
kertoneeksi jotain itsestäänkin, pohtii Pirttikangas. «
» EUFORIAA
EUROOPASSA
B
vetin hauskaa oli kiertueella silti.
Vaikka bändin musiikkityyli on
osittain muuttanut muotoaan EP:n
ajoista, on debyyttialbumi ajatuksellinen jatkumo EP:llä aloitetulle
taipaleelle. Julkaisun tunnetuimmaksi kappaleeksi noussut koskettava Sixth on
mukana myös juuri
julkaistulla esikoislevyllä.
? Sixth on meille
niin tärkeä kappale, että se piti saada mukaan ensimmäiselle viralliselle julkaisulle eikä sitä haluttu lähteä hirveästi muokkaamaan. Sitä on mahtavaa soittaa varsinkin
Kokkolassa, missä ihmiset jo osaavat sen.
Tainion mukaan Bändi on kehittynyt EP:n jälkeen paljon.
? EP:n kanssa en tiennyt ollenkaan, mitä niistä biiseistä tulee,
lähdin vain kokeilemaan jotain uutta ja mielenkiintoista. EP:n aikaan
kaikki biisintekohommat olivat pitkälti mun vastuulla. Nyt on enem-
PE 12.4.
BAR 15,
SEINÄJOKI
? Ensimmäinen keikkapaikka
oli hylätty teurastamo.
män bändimeininkiä. Olen tosi tyytyväinen
kaikkien panokseen. Esimerkiksi
Here We Fell on rakentunut Eetun (Palomaa, kitara)
ri?n ympärille, ja It?s Not California Without You taas on lähtöisin
basisti Samuelin ideasta. Ollaan
yhdessä sovitettu kaikki kappaleet
ja oltu avoimia kaikkien ehdotuksille, mutta opittu myös karsimaan
paljon ja olemaan kriittisempiä
omia tuotoksiamme kohtaan.
Tuottaja Jonas Olsson miksasi jo
Blind Architectin EP:n, ja bändi palasi Olssonin Victory Audio -studioon myös debyyttialbumin tiimoilta. Olsson äänitti ja osittain myös
tuotti uuden levyn. Olssonin kokemuksesta ja luovuudesta oli bändille paljon apua.
SUE
» 23 « NRO. 4
? Jonaksella oli mahtavia ideoita, kaikkia pieniä lisäysehdotuksia ja yllättäviä visioita ja ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Jonaksen kanssa on todella mukavaa tehdä töitä.
Varmaan seuraavankin julkaisun
kanssa otetaan häneen yhteyttä.
Tammikuiselle Euroopan-kiertueelle Blind Architect lähti muuttuneella kokoonpanolla. Tiet vanhan rumpalin kanssa erosivat, ja
uusi rumpali Joachim ?Pooki? Kiviniemi liittyi joukkoon Euroopankiertueen alla. Kokenut Kiviniemi
oli helppo ottaa suoraan kiertueelle mukaan. Tainion mukaan bändi kuulostaa tällä hetkellä paremmalta kuin koskaan, ja uusi rumpali
on päässyt hyvin jengiin sisään. Itse kiertuekin meni mainiosti, eikä
Blind Architectilla ole kerrottavanaan niitä surullisia ?ongelmia ongelmien perään? -tarinoita, joita lii-
an usein varsinkin pienempien bändien kohdalla saa kuulla.
? Kiertuehan oli jatkuvaa euforiaa. Meininki oli niin aitoa, varsinkin kun soitettiin sellaisissa puolilaittomissa paikoissa. Ensimmäinen keikkapaikka oli hylätty teurastamo ja Pariisissa taas hylätty
varasto, jossa ei ollut mitään lämmitystä eikä bäkkärillekään päässyt pakkasta pakoon, kun se oli ulkona. Siellä soitettiin parin paikallisen bändin kanssa. Paikalle tuli ihan hulluna ihmisiä ja meno oli
järkyttävän kova. Eikä ollut enää
kylmäkään. Reissuun mahtui ainoastaan yksi huono ilta, kaikki muut
olivat aivan mahtavia.
? Haaveena on, että loppukesästä päästäisiin Baltiaan kiertämään.
Sieltä tuli tammikuun kiertuetta
järjestellessä tarjouksia, joihin olisi kiva tarttua. «
TEKSTI ANNI EEROLA KUVA LEVY-YHTIÖ
lind Architectin esikoisalbumi We Felt Mountains
( Just Before Ee Fell) julkaistiin 5. huhtikuuta
kotimaisen Lionheart Recordsin
kautta. Levy jää toimintansa lopettavan Lionheartin viimeiseksi julkaisuksi, mutta debyyttialbumina
edustaa Blind Architectille matkan
alkua.
Yhtye on aiemmin julkaissut EP:n
yllättäen menehtyneen bändikaverinsa muistoksi. EP:llä Blind Architectin hevijuuret kuuluivat vielä selvästi, mutta nyt bändillä on käsissään selkeästi enemmän post-rocklokeroon sujahtava kokopitkä albumi. Yhtyeen laulaja-kitaristi Olli
Tainio kertoo olon olevan helpottunut prosessin loppuun saattamisesta. Levyn tekoprosessi venyikin
pitkäksi.
? Biisejä tehtiin varmaan 1,5
vuotta ja äänitys tapahtui kahdessa
osassa, neljä biisiä kesällä ja kaksi
viimeistä joulukuussa. Välissä etsittiin levylle julkaisijaa. Tarkoituksena oli, että levy oltaisiin saatu ulos
ennen alkuvuoden Euroopan-rundia. Näin ei tapahtunut, mutta hel-
HAASTATTELU
Kokkolalainen post-rock-lupaus Blind Architect
teki ensimmäisen Euroopan-kiertueensa jo
ennen debyyttialbumin ilmestymistä.
SUE
» 24 « NRO. 4
? Mokoma lähtee toukokuussa keikalle Tokion Finland Festiin. Mokomaki rupusaki -kiertueen Suomen-osuus käy 4.5. Helsingin Virgin Oilissa, 10.5. Turun Klubilla ja 11.5. Heinolan Tukkijätkässä.
? Helsingin 28.-30.6. Tuska-festivaali on täydentänyt ohjelmistoaan. Suvilahdessa nähdään
myös Dillinger Escape Plan (USA), Von (USA),
Lost Society ja Whispered.
Toukokuussa Suomeen saapuva Agalloch
ei suostu mukautumaan rajoituksiin.
Nightclubilla.
Vuonna 1996 perustettu Agalloch luokitellaan metalliyhtyeeksi. Se ei ole perusteetonta mutta ei myöskään kovin kuvaavaa. Bändin avantgardistisessa taiteessa on vaikutteita
paitsi black metalista ja doom metalista, myös
muun muassa post-rockista, progesta ja folkista.
? Ei minua haittaa, jos Agallochia verrataan metallibändeihin. Meillä on vaikutteita joistakin metallibändeistä. Metallin säännöt eivät kuitenkaan
rajoita meitä. Vaikka Agallochia sanotaan metalliksi, meidän ei tarvitse tehdä metallibiisejä. Skenet eivät rajoita bändejä. Bändit rajoittavat itse
itseään, Agallochin basisti Jason William Walton sanoo Earachen haastattelussa.
Hän jatkaa, että bändi antaa musiikin ja oheiskuvaston puhua puolestaan.
? Jos tällainen käsitetään erikoiseksi ja vaikeasti lähestyttäväksi, niin olkoon niin. Miksi me
? Keikalla annamme biisien hengittää, Anderson kertoi Prog-Spherelle. ? Toisaalta me käytämme livenä paljolti samoja laitteita kuin studiossa, ja siksi esimerkiksi Faustian Echoes kuulostaa keikalla pieniä muutoksia lukuun ottamatta
aika lailla samalta kuin levyllä.
Anderson kertoi Agallochin pyrkivän luomaan
keikoistaan kokonaisvaltaisia elämyksiä.
? Show?mme ei ole sen tyylinen kuin vaikkapa varhaisella Genesisisillä tai King Diamondilla, mutta haluamme luoda musiikillemme sopivan tunnelman. Se on aika vähäeleistä esiintymistä, mutta kehystää performanssin täydellisesti.
Agalloch on julkaissut musiikkia harvakseltaan, mutta jatkoa on luvassa. Metal Rulesin
haastattelussa Anderson kertoi Agallochin siirtyneen bändimäisempään työskentelyyn uuden
materiaalin kirjoittamisessa.
? Faustian Echoes on ensimmäinen biisi, jonka John, Jason ja minä kirjoitimme kolmestaan
(neljäs jäsen on rumpali Aesop Dekker ? toim.
huom.) eli niin, että tapasimme treenikämpällä
ja työstimme riffejä ja ideoita ja hahmottelimme sovitusta. Aiemmin olemme tehneet yhteistyötä lähinnä e-maililla. Tämä oli hyvin palkitseva kokemus. Toivon, että teemme viidennen albumimme tällä uudella tavalla.
? Skid Row soittaa Helsingin Virgin Oil Co:ssa
6.6. Bändissä ovat laulaja Johnny Solinger, basisti Rachel Bolan, rumpali Rob Hammersmith
sekä kitaristit Dave ?The Snake? Sabo ja Scotti Hill.
? Korpiklaanin pitkäaikainen haitarinsoittaja
Juho Kauppinen on päättänyt vetäytyä syrjään
yhtyeen toiminnasta. Orkesterin uusi hanuristi
julkistetaan tänä keväänä.
? Australialainen blackthrashbändi Gospel of
the Horns esiintyy 7.6. Kouvolan Rytmi-Katissa
ja 8.6. Helsingin Korjaamon Vaunusalissa. Helsingissä myös Jumalation, Malicious Death, Solitaire ja Neutron Hammer.
? Peer Güntin klassinen komppiosasto soittaa jälleen yhdessä. Rumpali Teijo ?Twist Twist? Erkinharjun ja basisti Teijo ?Tsöötz? Kettulan
yhtye Dog Days Revolution äänittää albumia.
? ?Hippiaikojen doom-yhtye? Jex Thoth (USA)
tekee kesäkuussa Suomen-kiertueen: 5.6. Turun Klubi, 6.6. Helsingin Kuudes linja, 7.6. Jyväskylän Lutakko, 8.6. Oulun Nuclear Nightclub ja
9.6. Tampereen Klubi.
? Clive Burr on kuollut. MS-tautia sairastanut Iron Maidenin entinen rumpali menehtyi
56-vuotiaana nukkuessaan. Burr soitti Maidenin kolmella ensimmäisellä albumilla ja Maiden
Japan -live-ep:llä.
? Death metal -bändi Suffocation (USA) saapuu maailmankiertueensa päätteeksi Suomeen. Illan avaavat amerikkalaiset Cephalic
Carnage, Havok ja Fallujah. Yhtyeet nousevat
Helsingin Nosturin lavalle 26.5.
? Baronessin viime elokuinen auto-onnettomuus on johtanut kahden jäsenen eroon: Matt
Maggioni ja Allen Blickle eivät enää jatka yhtyeessä. Bändi on löytänyt heidän tilalleen uudet miehet.
? Nummirock (20.-22.6. Kauhajoki) valitsi demokisalla esiintyjikseen Assemble the Chariotsin, Dirge Eternalin, Some Call This Tragedyn,
Edge of Hazen ja Right to Remain Silentin. Muita kiinnityksiä ovat Soilwork, Omnium Gatherum, Lost Society, Rytmihäiriö ja Kalmah.
» KAVERILLE KANSSA VAI KAVERILLE KYYTIÄ?
S
uomi on suhteellisen pieni maa, jossa
eri aloilla on suhteellisen pienet piirit.
Mitä pidempään näissä piireissä on, sitä todennäköisemmin tuntee alaan liittyviä ihmisiä ja muita tahoja entistä enemmän
ja entistä paremmin. Koska kiinnostuksen kohteet ovat siviilissäkin usein samoja, sitä solmii
lähes väkisinkin tuttavuuksia sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa toimii ammatillisesti. Toisinaan tulee tilanteita, joiden kohdalla on
mietittävä, onko jäävi niitä ratkaisemaan ja jos
on, niin miten tulisi edetä.
Poliitikoillahan ei tätä omantunnonkysymystä ole, koska poliitikkojen lajiominaisuuksiin omatunto erittäin harvoin kuuluu. Näin
asia on myös Suomessa, jossa vanha kunnon
?maan tapa? varmistaa sen, että kaverille jaetaan kanssa, korppi ei korpin silmää noki, selänpesu on saunan lauteilla molemminpuolista
ja hyvävelikerho pyörii. Sen sijaan meille muille syntyy toisinaan tilanteita, joissa on mietittävä mitä tekee.
Koska toimin musiikkilehden metallipuolen
kriitikkona, luontevin esimerkki on musiikkileh-
den metallipuolen kriitikon esimerkki. On vääjäämätön luonnonlaki, että jossain vaiheessa
arvioitavaksi tulee albumi, jonka tekijät tai joku
tekijöistä on jollain lailla tiedossa. Vaikka vanhan viidakon sananlaskun mukaan kriitikolla ei
ole ystäviä, niin tuttavia, kavereita ja kollegoita nyt kuitenkin. Tällöin on syytä aina pysähtyä hetkeksi ja tarkistaa, että oma päänsisäinen
mitta-asteikko on kalibroitu oikein.
Jos on, niin arvion kirjoittamisen jälkeen on
jäljellä vielä jälkitarkistus. Tämä tapahtuu katsomalla lähimpään peiliin. Jos siellä näkyy Dorian Grayn muotokuva, niin silloin on syytä de-
letoida teksti ja delegoida levy jollekin muulle taholle.
Tärkeää ei ole se, että pyrkisi luonnottoman
äärimmäiseen objektiivisuuteen. Sellainen olisi itsepetosta, sillä jokainen meistä on omien
kokemuksiensa, näkemyksiensä ja mieltymyksiensä muovaama. Tyhjiössä ja umpiossa ei kukaan elä, joten ei ole olemassa mitään jumalansanaa, jota voisi soveltaa aina ja kaikkialla. Tärkeää on tiedostaa omat perustelunsa ja kriittiset lähtökohtansa.
Levyä ei pidä milloinkaan kehua vain siksi, että siinä on tuttuja, muttei myöskään jät-
? Levyä ei pidä milloinkaan
kehua vain siksi, että siinä on
tuttuja, muttei myöskään jättää
kehumatta, jos kehumista on.
SUE
» 25 « NRO. 4
» SETÄ
JUSSIN
TUPA
tää kehumatta, jos kehumista on. Mikään ei
ole epäreilumpaa kuin haukkua sydänverellä
rakennettu hieno luomus vain sen takia, että
asettaa oman egonsa musiikin edelle ja kuvittelee menettävänsä ?puolueettomuutensa?, jos ei teilaa tuttavaa. Hyvä levy on hyvä
levy ja huono levy on huono levy, oli sen tehnyt sitten tasmanialainen nimimerkkiä käyttävä ihmisvihainen erakko tai tuttava vuosien takaa.
Muusikoiden persoonien ja tarkoitusperien tavallista syvempi tunteminen on sitä paitsi myös yksi asiantuntijuuden laji. Lähtökohdat
musiikin taustojen ja kehityskaaren analysoimiseen saattavat monesti vain syventyä henkilökohtaisesta kontaktista, ainakin niin kauan
kuin pystyy säilyttämään riittävän etäisyyden
ja ymmärtää tehdä sen jälkitarkistuksen. Lähin
peili ei ole koskaan liian kaukana.
Jussi Lahtonen
Ihminen on ihmiselle susi, kriitikko ihmissusi.
TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN
Y
hdysvaltalainen Agalloch tekee
toukokuussa kolmen keikan Suomen-kiertueen. Oregonin Portlandissa perustettu bändi soittaa 5.5.
Tampereen Klubilla, 6.5. Helsingin
Korjaamolla ja 7.5. Oulun Nuclear
haluaisimme tehdä jotain helposti luokiteltavaa,
numeroitavaa ja leimattavaa, jonka voi heittää
samaan kasaan muiden viikon suosikkimakujen
kanssa? Ei meidän tarvitse huorata. Meitä ei lainkaan haittaa pysytellä varjoissa.
Kitaristi Don Anderson kertoi Prog-Spherelle, että visuaalisuus on Agallochille tärkeä ja inspiroiva ulottuvuus.
? Levyjen kannet ja muu visuaalinen puoli on
meille yhtä tärkeää kuin musiikkikin. Bergmanin, Jodorowskyn, Bavan ja Jarmuschin elokuvat
ovat antaneet musiikillemme enemmän kuin yksikään bändi. John (Haughm, laulaja-kitaristi)
ajattelee musiikkia kuvina. Hän saattaa kuvailla
uutta riffiään kuin kuvaa. Se toimii, koska minäkin olen suuri elokuvafani.
Raamatussakin mainitun aaloepuun latinankielisestä nimestä Aquilaria Agallochasta nimensä saanut Agalloch perustettiin vuonna 1996.
Bändin ensimmäinen pitkäsoitto Pale Folklore
tuli kauppoihin 1999. Tähän mennessä Agalloch
on levyttänyt neljä albumia ja nipun lyhyempiä
julkaisuja, joista uusin on vuonna 2012 ilmestynyt yhden pitkän biisin ep Faustian Echoes.
Agalloch soitti ensimmäisen keikkansa vasta vuonna 2003. Ensimmäisen Suomen-vierailunsa yhtye teki keväällä 2012, jolloin se soitti
Helsingissä.
? Hollantilaista heviä Helsingissä: Epica Nosturissa torstaina 30.5. ja Within Temptation
The Circusissa lauantaina 27.7.
NEWSFLASH
» ELÄMÄÄ VARJOISSA
? Queensrÿche siirsi keväältä peruuntuneen
Euroopan-kiertueensa lokakuulle. Laulaja Todd
La Torren kanssa kiertävä kokoonpano esiintyy
Oulun Teatriassa 25.10.
HAASTATTELU
» MUKAVA K
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA TERHI YLIMÄINEN
Amorphis on kulkenut pitkän matkan alkuaikojensa
kalevalaisesta deathmetallista uuteen Circle-albumiinsa.
Nyt yhtyeen ympärillä poreilee kovemmin kuin aikoihin.
morphis perustettiin
vuonna 1990. Juuri ilmestynyt Circle on yhtyeen yhdestoista levy, ja bändin jäsenet, laulaja Tomi
Joutsen ja kitaristi Esa Holopainen kertovat tuntevansa enemmän
veljeyttä Dion kuin nuoremman
bändikatraan kanssa.
? Kyllä minulle ne läheisim-
A
mät muistot metallipuolelta liittyvät nimenomaan noihin oman aikakauden bändeihin niiltä ajoilta,
kun aloiteltiin uraamme, Esa kertoo. ? Enemmän minä tunnen yhteneväisyyttä Sentencediin ja muihin, vaikka Sentenced ei enää kasassa olekaan. Olimme juuri viime
viikonloppuna Ruotsissa keikalla Entombedin kanssa, ja muiste-
limme heidän vokalistinsa LG Petrovin kanssa kultaista 90-lukua.
Omat esikuvat kuten Dio, Deep
Purple ja Black Sabbath tuntuvat
myös yhä relevanteilta.
? Ja Sodom! naurahtaa Tomi.
? Sodomin kitaristin Bernd
Kostin vaimo ja lapset ovat suuria
Amorphis-faneja, Esa jatkaa. ? Kerran Kost tuli kehumaan musiikkiSUE
» 26 « NRO. 4
amme, ja me kerroimme hänelle
kuinka olemme joskus alkuaikoinamme soittaneet Sodomia coverina. Hänen Amorphis-hehkutuksensa tuntui jotenkin täysin älyttömältä.
? Aasinsilta tuosta: olimme viime vuonna eräillä festareilla, Tomi
jatkaa. ? Bäkkärillä oli Quiet Riotin
jätkiä. Kaikki katsoivat, että helvet-
ti, kun nuo ovat vanhoja äijiä. Että on tässä sittenkin varmaan vielä parikymmentä vuotta uraa jäljellä. Mutta toisaalta, kyllähän varmaan jotkut Bullet for My Valentinen jätkät katsovat meitä samaan
tapaan ihmetellen, että mitäs vanhoja patuja tuossa nyt seisoskelee,
Tomi sanoo.
? Muistan, kuinka Loud Park
KUTINA
tika-tarran ihan vain siksi, että saisimme tehtyä hieman pesäeroa niihin poliittisiin ryhmittymiin. Halusimme tehdä kerralla selväksi, ettei
meillä ole mitään tekemistä nationalismin kanssa, Esa kertoo.
Unkarissahan Kalevala kuuluu
kouluissa osana pakolliseen oppimäärään.
? No, se on sitten se niiden pakkoruotsi, Esa naurahtaa.
Amorphis on siitä harvinainen
yhtye, että se käyttää ulkopuolista sanoittajaa. Monimediataiteilija Pekka Kainulainen on sanoittanut myös Amorphiksen uuden albumin tarinat. Tätä ennen hänen
tekstejään on kuultu yhtyeen kolmella edellisellä albumilla. Vuonna
2005 yhtyeen laulajaksi tullut Tomi
myöntää avoimesti, ettei itse välttämättä osaisi tekstittää kappaleita ? ei ainakaan
niin hyvin kuin Kainulainen.
? Ei muiden
tekstien laulaminen ole koskaan
ollut minulle mitenkään ongelmallista. Olen oikeastaan aina laulanut muiden tekstejä. Olen aina hakenut
tunteita enemmän melodian kuin sanoitusten kautta. Esimerkiksi suomalaista musiikkia
kuunnellessani harvemmin kiinnitän huomiota mihinkään tiettyihin
lauseisiin ja niiden tunnelatauksiin.
Mutta jos tekstissä sanotaan, että
?revin rintani kahtia?, niin onhan se
ihan luonnollista vähän öristä siinä kohdassa puhtaan laulun sijaan.
Toki aina silloin tällöin sanoitukset
ja melodiat kohtaavat juuri oikealla tavalla.
Circlelle Pekka Kainulainen rakensi selkeän tarinan. Aivan täysin
kitkatta prosessi ei kuitenkaan läh-
NYT LÄHTEE!
edellisillä albumeilla amorpis on ollut yleensä myös osatuottaja. Tällä kertaa langat luovutettiin yhdelle ihmiselle. Circlen tuotti
Hypocrisysta ja Painista tunnettu
Peter Tägtgren, josta on lähivuosina kasvanut yksi pohjoismaalaisen metallimusiikin luottomiehistä nimenomaan miksauspöydän takana.
? Heittelimme eräässä tuotantopalaverissa ilmaan eri tuottajien nimiä, ja homma oli melkoista
hakuammuntaa, Esa kertoo. ? Peter on meille tuttu mies, ja jossakin
vaiheessa hänen nimensä tuli mukaan pohdintoihin. Olimme ennenkin leikitelleet ajatuksella Peterin
palkkaamisesta tuottajaksemme,
joten päätös oli lopulta helppo.
Ruotsalaisella Tägtgrenillä on kotimassaan mystisen ja salaperäisen
miehen maine.
? Kun juttelimme LG Petrovin
kanssa Peteristä
niin hän tokaisi,
ettei Tättistä näy
Ruotsissa koskaan missään. Suomalaisesta tämä tuntuu oudolta, sillä mieshän ramppaa täällä jatkuvasti. Aina, kun kesällä soittaa jollain festareilla, niin Peter on siellä myös. Mutta kaipa hän on onnistunut Ruotsissa vetämään sellaista linjaa, ettei hän lähde Avotakkaan esittelemään asuntoaan, Tomi kertoo.
? Peter on myös melkoinen työnarkomaani. Hän työskenteli täällä viisi viikkoa todella intensiivisesti. Ennen nauhoitusten alkua
hän uhkaili, kuinka tulisimme itkemään kaiken sen työmäärän alla, johon hän meidät pakottaa. No,
loppujen lopuksi teimme töitä ihan
TO 25.4.
THE CIRCUS,
HELSINKI
?MITÄHÄN MÄÄ TÄÄLLÄ TEEN??
P
eter Tägtgren on Ruotsissa väistellyt Avotakan ja asuntonsa esittelyt, mutta Amorphis ei ole Suomessa täysin syytön asioihin, joihin metallimuusikoita ei yleensä yhdistetä: Esa Holopainen on nähty Sokkokokki-ohjelmassa, ja koko bändi vieraili Master Chef -ruokarealityohjelman kolmannella kaudella
maistelemassa kilpailijoiden tekemiä hampurilaisia.
Tomi Joutsen, veikö Master Chef katu-uskottavuutenne?
? Kyllä sielut myydään halpaan hintaan heti, kun ensimmäinen levy ilmestyy. C-kasetilla saa ehkä julkaista jotain, mutta jos siinäkin on esimerkiksi logo piirretty liian selkeästi, niin peli on menetetty. Itse en ollut tästä kokkiohjelmasta mitenkään liekeissä. Bändissä on kuitenkin kuusi jäsentä, joista osa näki asian vähän positiivisemmalla tavalla. Ihan leppoisaahan siellä oli, mutta kyllä siellä vähän tuli olo, että ?mitähän mää täällä teen?? Varsinkaan, kun en ole kovinkaan kummoinen kokki.
Mikä on erikoisin ohjelma tai elokuva, johon teitä on pyydetty mukaan?
? Ensimmäisenä tulee mieleen Rautaa rajan taa -elokuva (humoristinen musiikkidokumenttielokuva, jolla oli
elokuvateattereissa ilmestymisvuonnaan 2010 vain 306 katsojaa, toim. huom). En ole vieläkään itse elokuvaa
nähnyt, mutta aika ristiriitaisia tunteita se on tainnut herättää. Vähän sellaista poikamaista kohellusta se tuntui
ajoittain olevan. Kova into oli päällä.
-festivaalilla muutamia vuosia sitten Saxonin jätkät astuivat pressialueen haastattelutelttaan. Ihmiset
hiljenivät, kun he saapuivat paikalle, Esa kertoo.
Hiljenivät hyvällä vai huonolla
tavalla?
? No tuota... ehkä vähän molemmilla.
SE YKSI KIRJA
uransa alussa amorphis soitti huomattavasti raskaampaa musiikkia kuin nykyään. Vielä 90-luvun puolivälissä bändi lykättiin
death metal -genreen. Tätä nykyä
yhtye soi huomattavasti melodisemmin ja kevyemmin, vaikka kitaroissa säröä riittääkin ja Tomi
vaihtelee saumattomasti kappalei-
den sisällä puhtaasta laulusta örinään. Tyylimuutos on tuonut yleisön joukkoon sekalaisempaa seurakuntaa kuin metallikeikoilla kliseiden mukaan kuuluisi olla.
? Ottaen huomioon kuinka syvällä dödis-metallissa tämän yhtyeen
juuret ovat, meidän keikoillamme
käy yllättävänkin paljon naispuolisia faneja, Tomi pohtii.
Amorphiksen ja ylipäänsä metallibändien keikoillahan käyvät
tunnetusti ne parhaimmat näköiset naiset.
? Keikoillamme käy myös perheitä, Esa jatkaa. ? Vanhemmat ovat
meidän ikäluokkaamme, ja lapset
ovat myös Amorphis-faneja.
? Muistan hyvin Amorphiksen
ensimmäiset Euroopan kiertueet.
Ei siellä paljon hameväkeä näkynyt.
Lähinnä siellä pyöri hikisiä saksalaismiehiä.
Pakko kai se on mainita, vaikka
yhtye tekeekin uudella levyllään pesäeroa aihepiiriin: Amorphis ammensi pitkään vaikutteita kansalliseepoksestamme Kalevalasta. Se
ei kuitenkaan juuri ole näkynyt yleisössä. Ei ainakaan ihan positiivisella tavalla.
? Tales From a Thousand Lakes
-levyn (1994) aikana tietyt kansaryhmittymät ymmärsivät Kalevala-touhumme täysin väärin. Keikoillamme näkyi pieniä nationalistiryhmittymiä, jotka omissa pienlehdissään nostivat tuon albumin
suosikikseen. Löimme sitten My
Kantele -eepeen kanteen antiswasSUE
» 27 « NRO. 4
tenyt liikkeelle, mutta kun vauhtiin
päästiin, kaikki sujui kuin tanssi.
? Circleä tehdessä annoimme
Pekalle ohjenuoraksi vain sen, ettei Kalevalaa käytetä lähdemateriaalina, Tomi kertoo. ? Olen jutellut
useaan otteeseen Pekan kanssa, ja
minua on aina kiehtonut maanläheisyys, luonto ja ihmisen pienuus
sen edessä. Pekka teki muutaman
runon tätä albumia varten, mutta
minusta ne olivat hieman liian moderneja viittauksineen kaupungin
puistoihin ja satamiin. Lähetimme
Pekalle demot kappaleistamme, ja
Pekka koosti lähes saman tien uuden kokonaisuuden kasaan.
Circlellä tarinan päähenkilö käy
pohjalla ja nousee henkisen oppaan saattelemana takaisin osaksi
yhteiskuntaa.
? Kriisin kohdatessa ihminen
joutuu katsomaan elämäänsä taaksepäin ja hakemaan sen kautta itselleen voimavaroja. Voima voi tulla omasta kansasta, historiasta tai
vaikkapa perheestä, Tomi sanoo.
inhimilliset määrät. Ainoastaan Peter itse teki töitä aivan järjettömästi, Esa sanoo.
Johtuupa se sitten tuottajasta,
sanoituksien tarinasta tai ihan jopa yhtyeestä itsestään, Circle kuulostaa hämmästyttävän tasapainoiselta kokonaisuudelta. Esa ja Tomi
myöntävät tämän itsekin.
? Mukava kutina tässä on, Tomi
aloittaa.
? Ai nyt lähtee? Esa nauraa keskeyttäen.
? Joo, nyt lähtee! Ei vaan ihan tosissaan, ainakin puhelinhaastatteluja ulkomaille on ollut älyttömästi enemmän kuin yleensä. Jotenkin kaikkialla tuntuu olevan poreilua enemmän kuin ennen, ja ihmiset tuntuvat odottavan levyä innoissaan. Ihan kuin olisimme tällä
kertaa kiinnostavampi bändi kuin
edellisen julkaisumme aikoihin.
Näkyykö se sitten missään... jää
nähtäväksi.
? Äh, ei muuta kuin lisää pankkilainaa vain, Esa lopettaa. «
dettua kahdeksassa viikossa. Tuo
saattaa kuulostaa hyvin riittävältä
ajanjaksolta, mutta otapa huomioon, ettemme olleet vielä säveltäneet materiaalia valmiiksi. Kyseessä oli melkoinen haaste.
Lindemann: ? Levy vain tuli
meistä ulos, koska sen täytyi. Tämä
on vasta toinen pitkäsoittomme, joten noissa aikaraameissa toimiminen oli etenkin minulle hyvin uutta. Yleensä kestää ikuisuuden ennen kuin olen tyytyväinen uuteen
biisiin. Prosessi oli hyvin kuluttava,
mutta se vahvisti meitä bändinä todella paljon. Minun oli opittava, ettei kappale vaadi tuhatta eri osaa ollakseen hyvä. Ri? on tärkein.
Ri?ejä levyllä todellakin riittää.
Millaisen mielentilan kunnon ri?n
luominen vaatii? Milloin se iskee?
Jos oikea ?ilis käy päälle suihkussa,
tulisiko verhon takana roikkua naulassa vedenpitävä kitara, jolla helmen voi näppäillä talteen?
T: ? Yleensä tietyn ?iliksen täytyy olla päällä, mutta voi ri? syntyä
tyhjästäkin. Joskus vain aivan odottamatta tietää täsmälleen mitä soittaa. Sopiva tilanne auttaa siinä. Kun
olet treeniksellä kokeilemassa juttuja, inspiraatio iskee helposti. Joskus vain saa päähänsä kuvion, joka
on jotenkin säilytettävä siellä niin
kauan, että pääsee jonkin soittimen
äärelle. Jos ei saa kitaraa käsiinsä,
niin sitten on vain mumistava jotakin puhelimen nauhuriin!
L: ? Kaikki musisoijat tuntevat
tuon tilanteen. Sitä voi olla vaikka istumassa pöntöllä, kun saa päähänsä ri?n, jollaista on odottanut koko elämänsä. Sitten täytyy jotenkin
vain yrittää pitää se otteessaan, estää sitä karkaamasta. Sitten kun viimein pääsee nousemaan pöntöltä
ja juoksee kohti huonettaan, kämppis saapuu kotiin. Hän kysyy, että
?muistitko maksaa vuokran.? Mieli
harhautuu, ja kuningasri? karkaa
tiehensä. Jokapäiväinen tarina.
? Kaikki kysyvät meiltä jossain
vaiheessa jotain partoihin liittyvää!
HAASTATTELU
TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA NATHINI ERBER
RIFFI
ON TÄRKEIN
Kadavar viihtyy voodoon ja
tuomiopäivän tunnelmien välissä.
bra Kadavar! Kyseinen
huudahdus saattaa tuoda mieleen nekromantiaa tai muita vastaavia
pimeän puolen taitoja. Saksalaisen
Kadavar-yhtyeen tuoreessa studiolevyssä on kuitenkin kyse toisenlaisista vanhojen aikojen tempuista.
Abra Kadavar -albumin Pentagramin ja vielä astetta klassisemmin
Black Sabbathin hengessä rouhiva
heavy rock ei kaihda psykedeliaa eikä doomahtavia mausteita.
Sue sai Kadavarin kitaristi-laulajan Lupus Lindemannin sekä rumpali Tigerin avaamaan yhtyeensä
aikakirjat.
Kertoisitteko ensin Kadavarin
A
syntyvaiheet tiiviissä muodossa?
Tiger: ? Aloitimme Lupuksen
kanssa duona vuonna 2010, siis
ennen kuin Kadavarista oli tietoakaan. Linjamme oli siis minimalistinen heti alussa. Tavatessamme
Lupus toimi basistina, ja löysimme
pian Mammutin kitaran varteen.
Olimme klassinen ?tavattiin baarissa ja jatkettiin melkein suoraan
treenikselle? -porukka.
? Kun ensimmäistä treenisessiotamme oli kulunut tunti, Lupus ja
Mammut vaihtoivat instrumentteja ja homma alkoi todella rullata.
Olemme aina halunneet korostaa
bändimme trioluonnetta. Soitamme studiossa matskun purkkiin li-
venä ja pyrimme mahdollisimman
pieneen määrään päällekkäisäänityksiä. Meille on hyvin tärkeää saada
levy kuulostamaan siltä, miltä kuulostamme juuri soiton hetkellä.
INSPIRAATION ISKU
orgaanisessa asenteessa on
bändille sekä selkeät hyötynsä että haasteensa. Kuinka paljon verta
ja hikeä Abra Kadavarin nauhoituksissa vuodatettiin?
T: ? Meillä oli kellariin syöksyessämme todella hyvät vibat. Olimme juuri päättäneet vuoden 2012
mahtavaan keikkaan Berliinissä.
Toisaalta paineita oli melkoisesti,
koska koko prosessi oli saatava hoiSUE
» 28 « NRO. 4
VINTAGEA TAVARAA
levyn sanoituksissa seikkaillaan hyvin moninaisten kuvailujen parissa. Ottaako Doomsday
Machine kantaa sarjakuviin, Pohjois-Korean ydinaseuhkaan vai johonkin ihan muuhun?
L: ? Kyseisen biisin idea syntyi
nähtyäni Stanley Kubrickin ohjaaman klassikon, Tohtori Outolemmen. Niinkin vanhassa le?assa käsitellään jo aika kylmäävästi, miten ihmiset vahvistavat itseään sekä kanssaihmistensä hallintaa teknologian avulla. Kuinka paljon sellaista pitäisi katsella vierestä, ennen kuin on iskettävä takai-
sin? Ihmiset menettävät käsityksensä yksilöllisyydestä. Erilaiset
vermeet ovat loppujen lopuksi kuitenkin vain työkaluja.
Onko Black Snake millään tasolla viittaus elävän legendan Samuel
L. Jacksonin elokuvaan Black Snake Moan (2006), joka sai nimensä
Blind Lemon Je?ersonin biisistä?
L: ? Useimmat ystäväni ovat luulleet sen olevan cover Atomic Roosterin biisistä. Ei se ole kumpikaan.
Biisi kertoo yhdestä kaverista, joka asuu luolassa keskellä Pariisia
ilman vettä ja auringonvaloa. Kyseinen luola on kuin suoraan Rob
Zombien tai Kenneth Angerin
elokuvan lavasteista. Täynnä outoja nukkeja, voodookamaa ja muita
esineitä maailman ääristä. Melko
pelottava paikka. Yöllä se jätkä lähtee luolastaan metsästämään. Hän
kiertelee kaupungin baareja sekä
klubeja iskeäkseen naisia, koska
hän on yksinäinen sielu, jonka sydän on jo kuollut.
Jos Kadavar kaivelee sävellyksissään 70-lukulaista vintagea rinta
rottingilla, myötäilee uuden albumin
soundimaailma noiden huuruisten
vuosien tunnelmia vähintään yhtä ylpeästi. Kuinka vaativaa näin autenttisen tuotannon rakentaminen on?
T: ? Suurin osa levyllä käytetyistä välineistä on hyvin vintagea tavaraa. Niiden käyttökikat olivat
tuttuja, koska käytimme niitä jo
ensimmäisellä levyllämme. Haimme soundimaailmaan lisää realistisuutta asettelemalla kaiken samalla
tavalla kuin keikkalavoillakin: rummut keskellä, kitara vasemmalla ja
basso oikealla. Pyrimme pitämään
myös nauhoitettujen raitojen määrän alhaisena, jotta emme pystyisi leikkimään liian monella osalla.
Saatuamme perusotot talteen jokaisella soittimella meillä oli purkissa
vain kahdeksan raitaa. Siksi uusi levy kuulostaa raaemmalta ja vähemmän nätiltä kuin debyytti.
Millainen on Saksan raskaan
musiikin skene? Kuljetaanko siellä
edelleen AC/DC-Motörhead-akselin ja power metal -uskovaisten tahdissa, vai onko sekaan tänä päässyt
livahtamaan jotain uutta ja odottamatonta?
T: ? Mainitsemillasi bändeillä on Saksassa yhä todella vankat
kannattajapohjat. Vallalla on myös
huomattava ja kasvava kiinnostus
70-lukulaista sekä psykedeelistä musiikkia kohtaan. Bändit ovat
kiinnostuneet niistä tuulista, ja sitä kautta kuulijakuntakin huomioi
niitä paremmin. Saksa on meidän
kaltaisellemme bändille yksi mieluisimpia paikkoja soittaa livenä. «
PARRASTA MIESTÄ
Kadaverin karvanaamoille parrasta on etua.
K
adaver ammentaa musiikkiinsa vaikutteita 70-luvulta. Tyylitajua
osoittaa se, että bändi myös näyttää sen ajan rockia soittavalta ryhmältä.
Ajanjakson tyylille uskollisesti Kadaverilla on hallussaan äärimmäisen runsaan naamakarvoituksen kasvatuksen jalo taito. Tämä ei ole jäänyt
huomiotta. Yhtyeen keikkoja koskevissa ennakkojutuissa mainitaan toisinaan
?massiiviset parrat ja pulisongit?. Keikalle tulijoita kehotetaan paitsi ?tomuttamaan vintagevaatteet? ja ?silittämään bellbottom-lahkeet?, myös ?kasvattamaan parta?.
Onko kunnon rock?n?rollaukselle etua siitä, että soittajalla on elämää rouheammat parrat, viikset ja pulisongit?
? Kyllä siitä tavallaan on. Kunnon karvoituksen suurin etu on ehdottomasti
se, ettei meidän tarvitse puhua kaikissa näissä haastatteluissa pelkästään musiikista, Tiger sanoo. ? Kaikki kysyvät meiltä jossain vaiheessa jotain partoihin
liittyvää!
Lupus Lindemannin puheista päätellen kasvoalueen karvoituksella on
myös itseis- ja tunnearvoa. Tai sitten hän puhuu parrasta nolon punastumisen
peittävänä naamiona.
? Huonoina päivinä saatamme soittaa keikalla surkeasti. Sellaisina huonoina
päivinä on kätevää, että meillä on parrat apunamme.
» RAVISTETTUNA, EI SEKOITETTUNA
Rolo Tomassi? Jazzahtavaa hullua mathcorea
naisrähisijän kera? Kyllä kiitos!
H
LA 29.6.
ROCK THE
BEACH,
HELSINKI
? Emme tunge mukaan
mitään vain sekoittaaksemme
kuulijoidemme päitä.
ta muista bändeistä. James
kertookin inspiraationlähteidensä löytyvän ennen
kaikkea vanhasta progerockista, jazzista ja soundtrackien
maisemista kaikkein ilmiselvimpien raskaamman musiikin esikuvien sijaan.
? Hardcoren sukuinen meteli ja
koskettimet ovat varmasti kirosana monille, mutta Rolo Tomassille ne ovat todella tärkeä osa. Soitin
alunperin kitaraa ja vaihdoin nopeasti koskettimiin, koska halusimme
laajentaa musiikkiamme. Vanhojen
huippubändien ohella modernimmista tapauksista The Mars Volta
on tärkeimpiä esikuviani. Heillä ei
tuntunut olevan minkäänlaisia rajoja siinä, millaisilla soundeilla koskettimilla voi operoida!
SUE
» 29 « NRO. 4
Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, voi Rolo Tomassin keulilta löytää
Eva Spencen. Naispuolisen huutajan, joka saa kiukkuisimmillaan
angelagossowit pakenemaan paikalta. James sanoo ymmärtävänsä
sen, kuinka tällainen laulajavalinta voi aiheuttaa paljon ennakkoluuloja, mutta väittää Evan käännyttävän sitkeimpienkin kyynikoiden
päät nopeasti.
? Asenteet unohtuvat nopeasti, kun Eva avaa suunsa lavalla ja
pudottaa monien paskat punttiin! Kaikki levyjämme kuunnelleet
voivat huomata, ettei Eva ole keulillamme sukupuolensa tai ulkonäkönsä takia, vaan koska tämä on pirun ärhäkkä ja monipuolinen rähisijä mikin varressa. Olemme laajentaneet laulujen tyyliä jatkuvasti,
mikä on saanut monet unohtamaan
viimeisetkin ennakkoluulonsa.
? Kirjoitamme Evan kanssa yhdessä sellaisia sanoituksia, joihin
voimme itse eläytyä täysillä. Ne
kertovat jokapäiväisistä kokemuksistamme, mutta sanat on verhottu
sellaiseen asuun, että niitä voi tulkita monilla eri tavoilla. Meille on
äärimmäisen tärkeää, ettei mikään
puoli musiikissamme ole sutaistu
vasemmalla kädellä.
Lopuksi James kehottaa kaikkia
Rock the Beachiin saapuvia tarkistamaan Rolo Tomassin keikan. Hän
lupaa, ettei bändi jätä ketään kylmäksi, vaikka festarisäät olisivat
miten hyytäviä.
? Tulkaa tsekkaamaan keikkamme avoimin mielin. Emme soita joka pojan tai tytön musiikkia, mutta
runnomme päin tajuntaanne sellaisella energialla, että saatatte löytää
musiikistamme kokonaan uuden ja
täysin odottamattoman ystävän! «
TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA LEVY-YHTIÖ
enemmän hardcorea, mutta matkasimme pian teknisempiin suuntiin.
Pian musiikkimme oli hullulla jazzilla kyllästettyä core-pitoista äärimetallia, jota on mahdotonta lokeroida mitenkään!
Viime vuonna julkaistu kolmas
kokopitkä Astraea vei tätä soundia
jopa vielä pidemmälle. Jo aiemmin
äärimmäinen soundi sai rinnalleen
soundtrackmaisia tunnelmia, Rolo
Tomassin ääripäät etääntyivät toisistaan ja samalla myös luovuus alkoi
virrata niin voimakkaasti, että seuraava levy on jo bändin kiikarissa.
? Nykyään vokaalit, kitarat ja
koskettimet ovat
tasaveroisessa roolissa musiikissamme.
Samaan biisiin saattaa
mahtua savuisen klubijazzin
mieleen tuovaa tunnelmointia ja
perään repivää runnomista, mutta jos uppoutuu sanoituksiimme,
voi huomata tämän kaiken käyvän jollain lajia ravistavalla tavalla
järkeen. Emme tunge mukaan mitään vain sekoittaaksemme kuulijoidemme päitä.
Mainitut koskettimet erottavat
Rolo Tomassin nopeasti monis-
HAASTATTELU
elsingissä kesällä ensi
kertaa juhlittavan Rock
the Beachin esiintyjälistalta voi löytää nimen,
joka tulee taatusti herättämään
hämmennystä festarikansassa.
Brittiläinen Rolo Tomassi ei ole
ihan joka festarikävijän musiikkia,
mutta synisti James Spence on varautunut kääntämään tilaisuuden
eduksi.
? Olemme tottuneet hämmentyneeseen yleisöön, James naurahtaa.
? Mahtavan ensivaikutelman antaminen on festareiden paras puoli.
Musiikkimme ei ole helposti nieltävää levyltä, mutta moni on sanonut yllätysmomentin johtaneen
siihen, että keikkamme ovat käännyttäneet jopa ihan muunlaisesta
musiikista välittävät mukaan kelkkaamme.
Rolo Tomassilla on takanaan seitsemän vuotta kokemusta jazzahtavan mathcorensa parissa. Vaikka James myöntää bändin kehittyneen ajan kanssa, vakuuttaa hän
myös Rolo Tomassin hulluimman
ytimen olleen olemassa jo bändin
perustamishetkellä vuonna 2005.
? Olimme vasta lukiolaisia pystyttäessämme bändiä, mutta aidan
matalimmasta kohdasta kulkeminen ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto. Alussa meiningissämme oli
HAASTATTELU
ley Crüeen ja Guns N? Rosesiin. Ne
olivat juuri sellaista musaa, jota me
haluttiin itse soittaa. Ihan alussa
meidän biisit oli ihan törkeitä hiilipaperikopioita näistä, mutta siitä
päästiin nopeasti eteenpäin.
A: ? Meille tärkeintä on hauskanpito, tarttuvat biisit, vetävät
kitarasoolot, kovat kertsit ja kaikki rockin alkuaineet. Alkuaikoihin
verrattuna meidän eka levy ei kuulosta enää suoraan miltään esikuvistamme, vaan pelkästään Santa Cruzilta. Oma soundi syntyi lopulta siitä, ettei me haluttu piilotella esikuviemme vaikutusta, mutta haluttiin samalla tuoda mukaan
kaikkea ympäriltämme.
Jo muutaman
kappaleen Screaming for Adrenaline -albumilta kuultuaan voi huomata, kuinka Santa Cruz
kumartaa vuoroin rockin,
heavyn, punkin ja jopa popin suuntaan. Se saa paperilla perinteiseksi
rockiksi laskettavissa olevan bändin soundaamaan hyvinkin tuoreelta, varsinkin lukuisiin kasarivaikutteisiin retrobändeihin verrattuna.
J: ? Eihän me olla edes eletty
80-lukua, joten emme voi onneksi
olla jumissa siellä! Me kuunnellaan
laajasti musiikkia. Jossain Santa
Cruzin raskaimmissa biiseissä voi
ihan hyvin kuulla vaikka Children
of Bodomin vaikutuksen, kun taas
toisaalta kevyemmästä musasta on
tarttunut mukaan paljon sellaista
törkeää melodisuutta, jota me halutaan upottaa biisien sekaan.
tai vaikka musiikkivideoista.
A: ? Ei meillä ole jatkossakaan
tarkoituksena vetää seeprahousuja
jalkaan keikoilla tai täyttää musavideoita tisseillä, autoilla ja liekeillä.
Meidät erottaa muista se, että me
ollaan täysin tosissaan tämän bändin kanssa. Tietenkin pientä pilkettä on silmäkulmassa, mutta tämä bändi on meidän elämäämme ja
otamme sen täysin vakavasti.
Maamme rockväki jaksaa aina
muistuttaa, kuinka uudet ruotsalaiset rockbändit tuntuvat päihittävän
suomalaisen olemattoman
kattauksen. Archie
ja Johhny lupaavat
tuoda tähän muutoksen ihan omilla aseillaan.
J: ? Uusissa
ruotsalaisissa
rokkibändeissä
on monesti jännää se, kuinka ne
päätyvät aina jonkun
poptuottajan kouriin.
Vaikka bändit olisivat miten
kasarirockia, soi siellä taustalla aina kuitenkin Roxette -viboja. Santa Cruz ei lähde tällaiseen mukaan
ollenkaan. Me isketään ruotsalaisille luut kurkkuun silkalla raa?alla
rockilla, johon ei sotketa vetelyyksiä sekaan!
TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA IIRO PALVA-AHO
KE 15.5.
TAVASTIA,
HELSINKI
? Eihän me olla edes eletty 80-lukua, joten
emme voi onneksi olla jumissa siellä!
» ROCKIN
UUDET TOIVOT
Santa Cruz tähtää modernilla
rockillaan maailmanvalloitukseen.
ämänkin kevään aikana tusina näkymättömän
harmaata suomalaista hevibändiä saa julkaista levyjään kaikessa rauhassa. Vaan auta
armias, kun Santa Cruzin kaltainen
ulkoisesti ja musiikillisesti näyttävä
rockbändi aikoo pistää levyn ulos.
Keskustelupalstat täyttyvät kärkkäistä kommenteista ja bändiä analysoidaan etu- ja takaperin.
Kitaristit Archie ja Johnny pitävät sitä vain hyvänä asiana.
Archie: ? Santa Cruzin pointtina
on tuoda musaamme ihan häikäilemättömästi vanhan liiton rockin
vaikutusta, mutta jalostamalla sen
nykypäivään. Välillä tuntuu siltä,
että tekemällä suoraviivaista rockia
saa helpommin ties minkälaista kopiobändiksi syyttelyä niskaansa,
T
vaikka samaan aikaan maailmalla
pyörii loputtomasti tasan toisiltaan
kuulostavia metallibändejä.
Toisaalta on vain hyvä, että rock
herättää edelleen tunteita ihmisissä. Jopa Suomen kokoisessa maassa
puheet rockin kuolemasta lienevät
vahvasti liioiteltuja, jos Santa Cruzin kaltainen bändi saa tunteet kuumenemaan tekemällä rockia, jossa
pelataan periaatteessa vuosikymmeniä vanhoilla aineksilla.
A: ? Me tuodaan niin vahvasti esille sitä omaa juttuamme sekä
musassa että visuaalisuudessa, että ymmärrän tietynlaiset allergikot hyvin. Me ei olla mikä tahansa hevibändi, jossa pari mustatukkaista peruskundia tuuttaa lavalla ja painuu sitten jatkamaan bileitään samoissa rytkyissä. Ei ole mi-
kään salaisuus, että me ollaan lähdetty tekemään alusta asti härskisti omaa juttuamme, jossa ei häpeillä mitään.
ROCKIN ALKUAINEET
archie ja johnny perustivat Santa Cruzin vuonna 2007. Bändi tuli tunnetuksi raudanlujana liveyhtyeenä ja hieman omaa suuntaansa hakevilla EP-levyillään. Bändin
asenteena oli alusta alkaen tehdä
suoraviivaista rockia, jonka suhteen ei tehdä kompromisseja vain
siksi, että rockissa ?kaikki on jo
tehty? ajat sitten.
Johnny: ? Ihan alussa meillä oli
tosi selkeät idolit. Meidän musankuuntelu lähti hevistä, rockista
ja punkista, minkä kautta homma
eteni nopeasti Skid Rowhun, MötSUE
» 30 « NRO. 4
EI RETROBÄNDEILLE
nykyään monilla bändeillä on kiire tekemään demoja, saalistamaan levytyssoppareita ja tekemään ensimmäistä levyä. Santa
Cruz on edennyt myös siinä mielessä vanhan koulukunnan polkuja, että se on tullut ensimmäisenä tunnetuksi mahtavana livebändinä, mistä Archie ja Johnny halusivat pitää
kiinni myös Screaming for Adrenalinella.
J: ? Älytön treeni- ja keikkailutahti on Santa Cruzin sydän. Äänitettiin lähes koko levy livenä Petraxstudioilla ja tiedettiin tasan mitä oltiin tekemässä, jotta saataisiin ulos
täsmälleen Santa Cruzin kuuloinen
levy. Päädyimme tuottamaan levyn
itse, vaikka Erkosen Ilkka äänittäjänä kyllä antoi paljon hyviä vinkkejä. Tuottajan kera oltaisiin menetetty tärkeä osa siitä uhmasta, jota levy nyt huokuu.
Samalla albumi tiivistyi hieman
aiemmin suunnitellusta. Pakollisen
hidastelun sijaan Santa Cruz päätyi
tykittämään täysillä päin näköä läpi albumin, minkä ei tarvinnut kuitenkaan tarkoittaa sitä, ettei levyltä löytyisi monipuolisuutta ilman
imeliä balladejakin.
A: ? Pudotimme kaksi levylle kirjoitettua balladia pois. Me ei koettu tarvitsevamme ihan niin ilmeistä
kontrastia mukaan, koska biisit on
tosi monipuolisia muutenkin. Siellä on seassa tosi suoraa ja raakaa
rockia, vähän keskitempoisempaa
ja raskaampaa settiä, astetta isompaa hard rockia ja jopa southern
rockin tyyppistä ?ilistelyä.
Mikä sitten erottaa Santa Cruzin
kaltaisen nuoren ja nälkäisen bändin niistä retrorokkailijoista, jotka
eivät tuo mitään omaa musiikkiinsa? Archie ja Johnny korostavat sitä,
kuinka bändillä ei ole tarkoituksena kulkea aidan matalimmasta kohdasta, puhuttiinpa sitten keikoista
ROCKUNELMIA
santa cruzilla on kovan keikkabändin maine, takataskussaan
levytyssopimus ja debyyttialbumi
Screaming for Adrenaline julkaistaan pian. Jo ennen levyn julkaisua
bändin ympärillä on myönteistä sykettä, mistä Johnny ja Archie kiittelevät sekä levy-yhtiötä että fanikuntaansa.
A: ? Spinen kanssa hommat on
sujuneet mahtavasti. Meillä on
taustalla hienosti meihin panostava levy-yhtiö, joka tuntuu signanneen Santa Cruzin ihan meidän musan takia, eikä muokatakseen bändistä jotain muuta omia tarkoituksiaan varten. Ei sieltä ole kukaan
tullut sanomaan, että tämän kaverin pitäisi tuottaa levy tai montako sinkkua meidän pitäisi repiä levyltä.
J: ? Meidän levyhän tulee ulos samana päivänä kuin HIM:n uusi kokopitkä! Toivottavasti meidän levyn julkaisu tulee olemaan isompi
mediatapahtuma kuin HIM:n ympärillä tulee tapahtumaan. Tämähän on vähintä, mihin me voidaan
pyrkiä!
Moni voisi riemuita jo näistä saavutuksista, mutta Johnny ja Archie
eivät ole aikeissa jättää kuumaa
rautaa takomatta. Sen sijaan Santa Cruz lähtee alusta alkaen tähtäämään rockunelmaan, johon ei kuulu vain suomalaisten pubien kiertelyä.
J: ? Me halutaan vetää rundia ympäri maailmaa ja vetää niin täysille
saleille kuin mahdollista! Erityisesti Jenkkeihin ja Britteihin olisi mahtavaa päästä. En nyt puhu siitä, että
haaveilisimme heti Madison Square
Gardenista ja Wembley Stadiumista. Mutta jos pääsisi soittamaan isojen ihan liekeissä olevien fanilaumojen eteen pitkin maailmaa, silloin eläisi unelmaa.
A: ? Vanhat bändit kuten Mötley
Crüe ja Aerosmith soittavat edelleen kymmentuhatpäisille yleisöille, mutta niiden yleisö ei todellakaan koostu mistään keski-ikäisistä ihmisistä, vaan valtaosa jengistä
on nuorisoa. Mitkään bändit eivät
tule jatkamaan ikuisesti, joten me
ollaan valmiit tarjoamaan rockin
vaaraa ja munaa jatkossakin nälkäiselle porukalle, jotka ei kyllästy
rockiin ikinä! «
» PORVARIT + KIINA = ???
Porvaricoren kuumin nimi Bob Malmström herättää tänä
keväänä pahennusta toisella levyllään ja Kiinan-rundillaan.
R
PE 26.4.
ON THE
ROCKS,
HELSINKI
? Täytyy tunnustella, kuinka
paljon vittuilua kukin kestää ja
ymmärtää.
le saavat tällä
kertaa asetella
ainakin punkkarit, Perussuomalaiset, Anti-USA-aktivistit, Pussy Riot -kannattajat,
turkulaiset sekä Bob Marley -fanit.
- Paljon pidemmällekin näitä
juttuja voisi viedä! Esimerkiksi Ni
kommer att gå under kertoo niin
sanotuista loukkaantujista. Eli ihmisistä, jotka kitisevät lukijakirjeiden palstoilla sekä narinablogeissaan ihan kaikesta. Tälle aiheelle
voisi omistaa vaikka kokonaisen
levyn.
Bob Malmströmin panokset kovenevat touko-kesäkuun taitteessa, kun bändi suuntaa kuudentoista keikan kiertueelle Kiinaan. Ajatus Bob Malmströmistä vetämäs-
:
ä
ä
t
t
i
s
e
t
i
l
a
a
v
Kivesti
to 25.4. Kivestivaalit loves Poland
Vapaaehtoinen
V
n
pääsymaksu
THE KURWS (POL)
TOMATO TOMATO
HISKO DETRIA
la 27.4. Kivestivaalit goes rytminuna 2
DXXXA & NUKKEHALLITUS
SUPER JANNE
8e
OPUS ULTIMA
MURSUSIKARI
6e
Turun Klubi / ILTA-kerros | Humalistonkatu 8 A
ennakot: Levykauppa Ä
Äx & 8raita
SUE
» 31 « NRO. 4
sä porvaricorea kommarimaassa
on riemastuttavan hyvä, vaikka ilmoilla saattaa olla kysymysmerkejä järjestelyiden toimivuuden tai
herkkähipiäisen yleisön vastaanottavaisuudesta.
- Dead Shape Figuren kaverit käväisivät viime syksynä Kiinassa ja
kehuivat vuolaasti kaikkea. Kiina
on muutenkin avautumassa pikkuhiljaa ja veikkaankin, että jo viiden
vuoden päästä Kiinan rundit ovat
bändille kuin bändille melkolailla
arkipäivää. Ei tule mieleen yhtään
bändiä joka olisi tehnyt näin kattavaa rundia Kiinassa, joten tästä ei
voinut kieltäytyä!
- Saas nähdä, päästetäänkö toimittajia työleireille, jollaiselta meidät seuraavaksi tavoittaa! Aluksi
täytyy varmaan vähän tunnustel-
la, kuinka paljon vittuilua itse kukin kestää tai ymmärtää. Pahennuksella marinoitu maanvalloitus
on kuitenkin suunnitelmanamme,
Carolus ynnäilee.
Ensin Suomi, sitten Eurooppa ja
nyt Kiina. Bob Malmströmin maailmanvalloitus on enää ajan kysymys.
Siinä missä bändi taistelee normeja
vastaan jo usealla rintamalla, haaveilee Carolus Amino? myös merkittävämpien mittakaavojen saavutuksista.
- Iron Maidenin Flight 666
-dokkarissa brasilialainen Iron
Maiden -pappi kertoo, että hänellä on Steve Harris -niminen poika.
Pyrimme siihen, että joku jonain
päivänä ristii lapsensa Bob Malmströmiksi. Bob Malmström Kennedy tai Bob Malmström Polanski! «
TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA LEVY-YHTIÖ
toteaa samaan hengenvetoon, että
bändi on lyönyt ulkomailla itseään
läpi silkalla musiikilla. Muut teemat
ovat menneet monilta ruotsia ymmärtämättömiltä täysin ohi.
Kevät lähtee Bob Malmströmin
leirissä toden teolla käyntiin, kun
Punkens Framtid -kokopitkä julkaistaan huhtikuussa. Carolus hehkuttaa levyn olevan jo aiemmilla
julkaisuilla tutuksi tullutta taattua
Bob Malmströmiä, mutta venyttävän samalla bändin rajoja entisestään.
- Olemme korostaneet ääripäitä. Levyltä löytyy laulua ja myrskyä, joka saisi Nattefrostinkin myymään
meikkinsä, mutta
myös kertsejä, joille Per Gesslekin olisi kateellinen!
Myönnä pois, Carolus
Amino?: Punkens Framtid ei
päästä kuittailun kohteitaan helpolla. Inspiraationlähteitä sanoituksille tuntuu löytyvän kädettömien suomalaisten joukosta yllin
kyllin.
- ?Vi gör vad vi vill, ni gör vad ni
kan? -perusaiheiden ohella levyllä
sukelletaan tietyissä aiheissa pintaa syvemmälle. Päätään pölkyl-
HAASTATTELU
uotsinkielinen porvaricore tuntui jo ennen Bob
Malmströmin debyytin julkaisua ajatukselta,
jonka on pakko johtaa suurmenestykseen. Bändissä äänijänteitään
rankaisevalla Carolus Amino?lla onkin syytä myhäillä, sillä asiat ovat kulkeneet eteenpäin omalla painollaan.
- Bob Malmströmin kolmeen
elinvuoteen mahtuu kaksi omakustanne-EP:tä, kaksi pitkäsoittoa,
kaksi levytysopimusta ja sata keikkaa kymmenessä eri maassa, joten
olihan meillä aika räjähtävä lähtö.
Näkyvyyttä tuli ensimmäisen albumin tiimoilta enemmän kuin uskallettiin toivoa. Ei voi olla muuta
kuin tyytyväinen ja korottaa panoksia entisestään!
Monet suomalaiset bändit saavat taistella kynsin hampain ulkomaankeikoista ja toisista ei ole tarttumaan rundeihin, jos näitä ei ole
pedattu valmiiksi. Bob Malmströmin asenne on toinen. Bändi on lähtenyt ajamaan itseään eteenpäin
vaikka väkisin.
- Keikkailu oli alusta asti se asia,
jota lähdettiin tekemään. Pyritään
pitämään mahdollisimman paljon
lankoja omissa käsissämme, koska
tällä alalla on yllättävän paljon tyhjäntoimittajia, Carolus huokaisee ja
? Haluan
ihmisten
tietävän, että
myös selvänä
on hyvä olla.
HAASTATTELU
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LIVENATION
» KAHDET KASVOT
Stone Sourin solisti Corey Taylor tuli tunnetuksi
Slipknotin maskinaamaisena laulajana. Nyt
myös miehen oikeat kasvot ovat tulossa tutuiksi.
orey Taylor on selvästikin käynyt läpi amerikkalaisen mediakasvatuksen.
Hän vastailee kysymyksiin harkiten, ja lopetettuaan lauseensa hän pitää aina kohteliaan
tauon aivan kuin tiedustellakseen,
mikäli keskustelun toinen osapuoli haluaa esittää hänelle jatkokysymyksiä.
Taylor vastaa puhelimeen kesken pahimman haastattelurupeaman. Mies promoaa Stone Sour
-yhtyeensä uusinta House of Gold
& Bones 2 -levyä, joka on konseptialbumin toinen puolisko. Ensimmäinen osa siihen ilmestyi
melko tarkkaan vuosi
takaperin.
? Lapseni voivat
hyvin, hän vastaa
kun häneltä tiedustelee miten
hänen tyttärensä
ja poikansa voivat. ? Tyttäreni
on siinä iässä, että
hän puuhailee usein
omia juttujaan, joista
en välttämättä ole aina perillä. Poikani on 10-vuotias. Hänen
suurin huolenaiheensa elämässä on
tällä hetkellä siinä, onko hän saanut
isänsä geenit. Olen aina ollut muita
pään lyhyempi, ja nyt poikani pelkää, että hänestä tulee samanlainen
hukkapätkä kuin isästään.
Corey Taylor vitsailee haastattelun aikana usein. Tätä ei välttämättä osaisi heti kuvitella, kun katsoo
miestä lavalla Slipknotin solistina
hakkaamassa itseään mikrofonilla
otsaan. Miehessä on kuitenkin kaksi eri puolta.
? Isän ja lavalla sekoilevan ja väkivaltaa uhkuvan hahmon erillään
pitäminen voisi olla vaikeaa. On-
C
neksi minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka pitävät jalkani maassa. En ole missään vaiheessa muuttunut kusipäiseksi tähtilaulajan irvikuvaksi. Tasapaino elämässä on
tärkeää.
TYÖN ORJA
tasapaino. corey taylor käyttää sanaa usein. Taylor on elänyt
rankan elämän, ja kymmenisen
vuotta takaperin hänen alkoholinkäyttönsä kulminoitui siihen pisteeseen, että hän oli valinnan edessä. Joko hänen oli lopetettava juominen kokonaan tai vaivuttava entistä syvemmälle addiktioiden maailmaan. Vaimonsa avulla hän on
ollut kuivilla jo pitkään. Aihepiiri on
Taylorille kaikkea
muuta kuin arka.
? Minä nimenomaan haluan puhua lopettamisestani mahdollisimman paljon. Kun olin
napero, taistelin itseni
irti huumeaddiktiosta. Päästyäni eroon alkoholista luovuuden
portit ovat avautuneet minulle aivan uudella tavalla. Voin keskittyä
tekemisiini täysipäiväisesti ja -päisesti. Keskittymiskykyni on parantunut. Luonnollisesti juomisen lopettamisen myötä suhteeni perheeseeni on parantunut. Haluan ihmisten tietävän, että myös selvänä on
hyvä olla.
Taylor on aina ollut tuottelias
taiteilija. Hän myöntääkin, ettei
ole koskaan osannut makoilla laakereillaan paria hetkeä kauempaa.
Viidentoista vuoden aikana hän
on laulanut yhteensä kymmenellä
Stone Sourin ja Slipknotin levyllä.
KE 26.6.
ROCK THE
BEACH,
HELSINKI
Näistä jälkimmäinen nousi kaikkien todennäköisyyksien lakien vastaisesti Amerikassa supersuosituksi kokoonpanoksi. Nyt Taylor keskittää aikansa Stone Souriin ja House of Gold & Bones -kokonaisuuden
juuri ilmestyneeseen jälkimmäiseen osaan.
Kun uutta albumia väittää viime
vuonna ilmestynyttä avaajaa kevyemmäksi kokonaisuudeksi Taylor
liki kiihtyy ? ensimmäisen ja viimeisen kerran juttutuokion aikana.
? Minusta asia on jopa päinvastoin. Kakkososa on aggressiivisempi kuin ensimmäinen. Siinä on yksi syy siihen, että julkaisimme levyt vuoden välein sen sijaan, että
olisimme julkaisseet tupla-albumin. Halusimme kuulijoiden jäävän
odottamaan kakkososaa ja tarinan
loppua. Halusimme albumin lyövän
kuulijaa vasten kasvoja.
Jos oli Taylor tuottelias alkoholisminsa aikoihin, mies on päässyt
toden teolla vauhtiin juomisen lopetettuaan. Hänen elämäkertansa ilmestyi viime vuonna, ja myöhemmin syksyllä ilmestyy hänen
toinen teoksensa. Lisäksi hän on
kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksia ja House of Gold & Bones -sarjakuvan, joka ilmestyy samoihin aikoihin kun House of Gold & Bones
2 -albumi.
? Olen aina osannut tasapainotella vapaa-aikani ja työni kanssa.
Minulla on päässäni jatkuvasti erilaisia ajatuksia ja tarinakonsepteja.
Teen jatkuvasti pohjatyötä ja suunnittelen uusia tekemisiäni. Omaelämäkertani kirjoitin samaan aikaan
kun keikkailimme ympäri maapalloa Slipknotin kanssa. Kyse on vain
siitä, että osaa jakaa aikansa ja aikataulunsa oikein.
SUE
» 32 « NRO. 4
TUTTU NAAMA
vaikka myös stone Sourin levyt
ovat sisältäneet raskasta musiikkia, niiden sävy on ollut täysin erilainen kuin Slipknotin albumeilla.
Jos Slipknotin levyt ja etenkin liveesiintymiset olivat pirskahtelevaa
väkivaltaa, on Stone Sourin musiikki huomattavasti moniulotteisempaa.
? Ihmiset ovat moniulotteisia yksilöitä. Mikäli yksilö tekee ainoastaan yhdenlaista musiikkia tai taidetta, hän muuttuu tylsäksi ja karikatyyriksi itsestään. Stone Sour ja
Slipknot ovat persoonani eri puolia,
mutta molempien yhtyeiden keulakuvat ovat yhtä todellisia. Minulla
ei ole rooleja, joiden taakse piiloutuisin.
? Kun laulan ja esiinnyn Slipknotissa, pääsen purkamaan vihaani ulos esiintymisen kautta. Stone
Sourissa laulaminen on myös puhdistava kokemus, mutta täysin eri
tavalla. Stone Sourissa kuulijat näkevät persoonani monia puolia, kun
taas Slipknotissa on kyse pitkälti vihan ja aggressiivisuuden purkami-
sesta musiikin välityksellä.
Stone Sour perustettiin ennen
Slipknotia, vuonna 1992. Vuonna 1997 Taylor kutsuttiin Slipknotin laulajaksi. Stone Sour ei kuitenkaan missään vaiheessa hajonnut.
Kahden Slipknotin platinalevyn jälkeen (joista ensimmäinen myi jopa
tuplaplatinaa) Taylor päätti äänittää uuden levyn Stone Sourin kanssa. Hän myöntää auliisti, että Slipknotin menestys on auttanut myös
Stone Souria pääsemään eteenpäin
urallaan.
? Osaltaan Stone Sourin suosioon on vaikuttanut myös se, että
olen vieraillut lukemattomien yhtyeiden eri levyillä. Monet ovat kertoneet tunnistavansa minut Dave
Grohlin tekemästä dokumentista
Sound City -studioista, missä esimerkiksi Nirvanan Nevermind äänitettiin. Olen tehnyt viime vuosina paljon sellaisia asioita, jotka ovat
?irttailleet valtavirran kanssa. Olen
ollut koko ajan enemmän ja enemmän julkisuudessa.
? Totta kai ihmiset tulevat katsomaan Stone Sourin keikkoja osittain Slipknot-kytkösteni takia. Minulle sillä ei ole kuitenkaan mitään
väliä niin kauan kuin molemmille
yhtyeille riittää faneja sen verran
paljon, että saamme keikkailla ja
julkaista levyjä.
Metallisista ja grungeen kumartavista sävellyksistään ja soundeistaan tunnettu Stone Sour on aina
ollut lähempänä valtavirtaa kuin
tinkimätön Slipknot. Kun huomaamatta Stone Sour on ennättänyt
julkaisemaan jo viisi albumia. Kysymys siitä, olisiko Stone Sour voinut selvitä bändikartalla hengissä
21 vuotta ilman Slipknotin pakottamia taukoja, saa Taylorin mietteliääksi.
? Kun Stone Sour palasi yhteen
vuonna 2002, lähtökohdat olivat
Slipknotin menestyksen myötä
erilaiset kuin silloin kun perustimme yhtyeen kymmenen vuotta aiemmin. Kaikki Stone Sourin soittajat tekisivät takuuvarmasti yhä musiikkia. Olisiko se sitten yhä Stone
Sour -nimen alla vai olisiko meillä kaikilla omat yhtyeemme... kuka tietää?
? En usko, että minun tuolloin
paskamaista käytöstäni olisi kukaan voinut sietää kovinkaan pitkään ilman, että joku olisi latonut
minua turpaan, hän lopulta huokaisee raskaasti.
Kun Taylor kuulee langan toisesta päästä naurahduksen, hän päästää itsekin ilmoille vapautuneen räkätyksen. «
LAULAVA VIERAS
Lista levyistä, joilla Corey Taylor on vieraillut laulajana,
on vaikuttavaa luettavaa.
unnetuimmat ?normaalit? lauluvierailut Taylor on tehnyt Soulflyn
Primitivelle (2000), Black Flagin Rise Abovelle (2002) sekä Damageplanin New Found Powerille (2004).
Suomalaisille luultavasti tutuin on vierailu Apocalyptica-yhtyeen
World?s Colliden (2007) I?m Not Jesus -kappaleessa.
Erikoisin Taylorin vierailu on progejätti Dream Theatherin kappaleella Repentance. Vuonna 2007 ilmestyneeltä Systematic Chaos -levyltä löytyvällä
biisillä entiset alkoholistit kertovat kokemuksistaan ja pyytävät anteeksi niiltä,
jotka kärsivät heidän juomisensa takia.
T
CHECK OUT!
NUCLEAR BLAST MOBILE APP
FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID!
DISTRIBUTED BY
SUE
» 33 « NRO. 4
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at
http://road.ie/nuclearblast FOR FREE
or scan this QR code with your smartphone reader!
AMORPHIS ? Circle (Nuclear Blast)
Neljän melko samanlaisella kaavalla tehdyn albumin ja The Beginning of Timesillä jonkinlaisen
lakipisteen saavuttamisen myötä
Amorphis on löytänyt itsensä tilanteesta,
jossa olisi helppoa jatkaa joko samalla tiellä tai seurata vaistojaan ja avata uusi kappale bändin tuotannossa.
Bändin yhdestoista kokopitkä Circle
osoittaa nopeasti, etteivät puheet tuoreista lähestymistavoista ole lainkaan tuulesta
temmattuja. Yhteistyö ruotsalaisen metalligurun Peter Tägtgrenin kanssa on tuottanut välittömästi hedelmää.
Koko pakkaa Amorphis ei ole sentään vetänyt uusiksi. Tunnistettavat melodiat, komeasti kasvavat sovitukset ja puhaltimien
tavoin elävät maisemat ovat läsnä. Varsinkin Tomi Joutsenen puhtaista lauluista löy-
8
LEVYARVIOT
tyy juuri sitä eläytyvää syvyyttä, joka miehen tulkinnoissa on aina viehättänyt. Yhdeksän biisin kestossaan Circle tuntuu myös
paria edeltäjäänsä tiiviimmältä paketilta.
Kenties tämän ansiosta varsinaisia väliinputoajia ei mahdu mukaan oikeastaan lainkaan, minkä vastapainoksi myöskään selkeitä hittejä ei alleviivata läheskään tunnetuimpien Amorphis-singlejen tavoin.
Circlen todellinen sydän piilee syvemmällä pinnan alla. Nyt puhutaan selvästi kitaravetoisimmasta Amorphiksesta ties miten pitkään aikaan. Vaikka koskettimet elävät jatkuvasti taustalla, nousevat juuri kitarari?t ja -melodiat jylhiin ulottuvuuksiin.
Tutuinta Amorphista heijastelevien kertosäkeiden ohella voikin monesti huomata ihmettelevänsä sitä, kuinka Nightbird?s Songin kaltaisiin ri?eihin on saatu ladattua sel-
laista repivää aggressiivisuutta, jollaisesta
neljän edellisen levyn raskaimmat kappaleet ovat voineet vain haaveilla.
Yksi tärkeimmistä elementeistä levyllä on Peter Tägtgrenin panos. Jopa Tomi
Joutsenen tutuimpien puhtaiden laulujen
vastapainoksi miehestä irtoaa ihan uudenlaista korinaa, joita voisi erehtyä luulemaan
Tägtgrenin itsensä ääntelyksi. Mainittu kitaravetoisuus ainoastaan korostuu Tägtgrenin miksausjäljen myötä. Soundeissa ei ole
ehkä havaittavissa sitä miehen kylmintä tavaramerkkisoundia, mutta Peterin kädenjäljen myötä Circle ei jää ainoastaan kitaravetoisimmaksi Amorphikseksi aikoihin,
vaan se on myös tuotettu viiltävästi tätä ajatusta tukemaan.
Vaikka Amorphiksen haluaisi peitellä
ruusuilla jo näiden rohkeiden vetojen an-
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
SUE
» 34 « NRO. 4
siosta, ei pieniltä risuiltakaan vältytä. Circle vaikuttaa aluksi edeltäjiään hitaammin avautuvalta albumilta, mutta lopulta se paljastuu myös niitä tasaisemmaksi
kokonaisuudeksi. Ilmeisimpien hittikappaleiden poissaolo tekee vain hyvää Circlelle, mutta tämän vastapainoksi albumille olisi kenties tehnyt hyvää hieman
progressiivisempi ote. Amorphis on jo
aiemmilla levyillään väläytellyt taitojaan
polveilevien tunnelmointien parissa, jotka jäävät nyt Circlella yhä selvemmin kitaravallien ja todella tiiviiden kappaleiden varjoon.
Amorphis ei siis ole lähtenyt kirjoittamaan koko taruaan uudelleen, mutta Circlen yhdistellessä monia bändin parhaita puolia aina Amorphiksen juurista nykypäivään saakka ei voi kuin myhäillä bändin
Eclipsesta alkaen vahvan tuotannon saaneen arvoisensa jatkajan.
AKI NUOPPONEN
10
THE OCEAN
PELAGIAL
LEVYARVIOT
(Metal Blade)
Saksalainen The Ocean on aina ollut kunnianhimoinen ryhmä. Orkesterin historiasta löytyy niin sinfonisesti sävytettyä progressiivista sludgea ja post-rockia kuin valtavia konsepteillaan äärettömyyksiin yltäneitä tupla-albumeitakin. Jo muutama vuosi sitten julkaistu
levykaksikko Heliocentric / Anthropocentric sai tuumailemaan, mitä The Ocean voi
tehdä seuraavaksi, jos se aikoo yllättää kuulijansa aiempaan malliin. The Oceanin vastaus kysymykseen on yksinkertainen: Tekemällä yhden 53-minuuttisen kappaleen ja toteuttamalla sen sekä instrumentaali- että vokaaliversiona.
Pelagial on kokonaisvaltainen audiovisuaalinen teos, jossa sanoitukset ja kuvallinen anti
merkitsevät esimerkillisen paljon aikana, jolloin monilla bändeillä on tapana sivuuttaa tällaiset asiat kokonaan musiikin kustannuksella. The Oceanin kohdalla levyn ensimmäiset
pyöräytykset ovat vasta alkua matkalle, joka
tulee kantamaan kymmeniä ja taas kymmeniä
kuunteluja, joiden aikana ei voi olla ihastelematta bändin luomaa kuvastoa ja ihmettelemättä Robin Stappsin inspiraationlähteinä
toimivia teemoja.
Musiikillisesti The Ocean on nimensä mukainen orkesteri: Arvaamaton kuin meri. Pelagial on järkälemäinen teos, joka kuitenkin
soljuu teemastaan toiseen täysin luonnollisesti. Vaikka painopiste on juuri yhden kappaleen kokonaisuudessa, voisi levyltä nimetä heti monta kourallista huumaavia hetkiä,
joissa The Oceanin orkestraalisesti höystetty
sludge, postrockahtavat tunnelmoinnit ja vokalisti Loïc Rossettin syvää intohimoa huokuvat tulkinnat sulautuvat musiikiksi, jollaista ei mikään toinen bändi The Oceanin ohella
saa aikaiseksi.
Pelagial on koko 53-minuuttisessa mitassaan niin vaikuttava ja suuruudenhullu teos
progressiivisen sludge metalin kentällä, että melkoisia ihmeitä saa tapahtua, jos muut
orkesterit aikovat lyödä The Oceanin puhuttaessa vuoden 2013 parhaista metallialbumeista.
SUICIDAL TENDENCIES ? 13 (Suicidal Records)
C?mon! Shake it everybody! It?s time to work the demons on out!
SUICIDAL?S BACK! Ohjelmanjulistus
ei voisi paljon selkeämpi olla. ?Cyco?
Miko Muirin johdattamat moshpitien maisterit tarjoavat 13 vuoden tauon jälkeen tuoreella täyspitkällään juuri sitä thrashin ja punkin
kyllästämää sekasikiötä, jota jokainen hattunsa lipan luonnostaan ylös kääntävä höyrypää haluaa.
Riffit ja päättömät soolot sinkoilevat
ulos ikkunoista pogottavan kompin potkiessa oven kumoon. Muirin puhelaulun hyperaktiivinen liekki ei ole hiipunut. Sonnikuorot mylvähtävät noin minuutin välein
eikä nyrkkien hytkymistä voi estää. Smash
It! ja Cyco Style näyttävät pyörityksen mallia. Make Your Stand puolestaan tamppaa
viipyilevämmin naamalle niin, että suurmestari Rauno Mäkynenkin olisi ylpeä.
Tietenkin biisin päätteeksi laitetaan humpaksi.
Kun levyn pari herkkää sekuntia tuovat
mukaan häivähdyksen jazzia ja Till My Last
Breath ojentaa funkkaavan käden bändin sisarus-projekti Infectious Groovesin palvojille, olen myyty. Pari täyteraitaa eivät ?ilistä pilaa. Tänään voin hymyillä ja huomenna nauran.
een eliniästä. Lopulta neljäs studiolevy näki
päivänvalon, ja hyvä niin, sillä yhtye saavuttaa Death Walks With Me -levyllä uransa tähänastisen huipun.
Albumin lähtökohdat ovat vahvasti melodisessa death metalissa, mutta käsite on kokenut vuosien varrella niin suuren in?aation,
että sitä on syytä tarkentaa. Noumenan melodisuus ei tarkoita tiluttelua tai satunnaisia
koskettimia ri?en päälle. Eipä kosketinsoittajaa riveissä olekaan.
Sen sijaan melodisuus tarkoittaa kaihoisia sävelkulkuja sekä rauhallisempia osuuksia luomassa kontrastia entistäkin raskaampaan vyörytykseen. Tunnelman luomisessa
ei tyydytä puolitiehen, vaan levyllä kuullaan
hyvin erilaisia instrumentteja mandoliinisooloista ja marakasseista alkaen. Miltei joka biisissä on jotain ekstraa luomassa viimeisen silauksen.
Lauluosiot ovat harvinaisen hyvin tasapainossa. Antti Haapasen miehekkään mureat mörähdykset sekä Suvi Uuran herkemmät vokaalit osuvat kohdalleen, eikä mörinä-naisvokaali-komboa ylikäytetä siellä missä se ei ole tarpeen. Uurakin pääsee tarvittaessa ärähtelemään, ja lisää vivahteita antavat
kitaristi Ville Lamminahon taustavokaalit.
Levy ei ole pikaruokaa, vaan siitä kannattaa nautiskella syventymällä sen eri osa-alueisiin ja nauttimalla hienosta kokonaisuudesta. Vahvat avausraidat Handful of Dust, Play
Dead, Sleep, keskivaiheen helmi Mysteries
of Motion sekä herkkä päätöskappale Sundown jättävät kielelle jälkimaun, joka säilyy
pitkään.
ollut kasassa vuodesta 1981, ja yhtyeen perustanut Tom Angelripper tuli tänä vuonna miehen ikään täytettyään 50 vuotta. Vuodet ovat
vain numeroita, kun sodomiaa ja himoa harrastetaan armottomalla pieteetillä.
Epitome of Torture on bändin neljästoista studiolevy, ja tahti sen kuin tiivistyy. Intensiteetti on paikoin liki järjenvastainen, kun
thrash-voimatrio pistelee menemään. Kitaristi Bernemann ei anna ri?eissään armoa, ja
uutta verta edustava rumpali Makka kannuttaa kuin olisi ikänsä ollut Sodomin riveissä.
Viime vuodet ovat olleet Sodomille hedelmällisiä. Kolmen vuoden takainen In War
And Pieces oli myös ensiluokkainen albumi, ja uutukainen jatkaa rintamahyökkäystä
samanveroisesti. Angelripperin alkuvoimainen, aksentiltaan niin perisaksalainen kärinä
voittaisi jo yksinäänkin pieniä sotia, ja Shoot
Today - Kill Tomorrowin kaltaiset hokemat
uppoavat kuin luoti päähän. Cannibal, Katjuschka ja My Final Bullet ovat tasoltaan niin
kovia, että paljon saa tapahtua, jos ei Epitome of Torture ole vuoden thrash-levyjen kärkisijoilla.
aina miellyttäneet, mutta ainakaan ne eivät
ole ennalta-arvattavia.
Levytrilogian avausosaksi tarkoitettu Okkult on rankinta Atrocitya vuosikymmeniin.
Yhtye on ollut viimeksi näin ärhäkkä kaksi
vuosikymmentä sitten Todessehnsucht- ja
Blut-albumeillaan. Ajoittain bändi innostuu
hyvin rujoon ja räkäiseen runttaukseen, kuten osuvasti nimetyssä biisissä Death By Metal. Myös Satan?s Braut ja March of The Undying sykkivät hektisesti.
Tylympää menoa sävyttää kuitenkin mahtipontinen, toisinaan sopivasti sinfoninen äänimaailma ja eeppisempi pauhu. Pandaemonium, Necromancy Divine ja La Voisine kulkevat pitkän kaavan kautta, ja moni kappale
huokuu okkultistista tunnelmaa. On mielenkiintoista nähdä, miten trilogia jatkuu.
9
ALEKSI AHONEN
AKI NUOPPONEN
7
DEATHCHAIN
RITUAL DEATH METAL
(Svart)
Deathchain on kulkenut pitkän matkan suoraviivaisesta death/thrash metalista kohti
tunnelmallisempaa death/black metalia, joka
saavuttaa eräänlaisen lakipisteen Ritual Death Metalilla, jota joku voisi kutsua okkultistiseksi äärimetalliksi. Deathchainin tunnistaa
edelleen omaksi itsekseen, mutta jos Ritual
Death Metalia vertaa vaikkapa bändin kymmenen vuoden takaiseen debyyttiin, puhutaan tunnelmien kirjon, konseptien ja melodisuuden suhteen ihan eri orkesterista.
Jollain omituisella tavalla Ritual Death Metal onkin yhtä aikaa sekä hitaimmin avautuvaa että melodisesti iskevintä Deathchainia
tähän asti. Vaikka ri?t, melodiat ja bändin
huipputason mörisijäsakki vievät oman osansa huomiosta, on levyllä pääosassa sen tunnelma. Deathchain onkin parhaimmillaan
pisimmissä kappaleissaan, joissa se malttaa
kasvatella salamyhkäisiä tunnelmiaan pienien yksityiskohtien siivittämän kohti uhkaavaa ri?myrskyä, joka ei voi olla maalailematta kuulijan tajuntaan melkoisia mielikuvia.
Hieman edellisen Death Gods -kokopitkän
tavoin Ritual Death Metal jää tästäkin huolimatta hieman etäiseksi albumiksi. Sen tunnelman syövereihin haluaisi kyetä heittäytymään vielä paljon enemmän. Kaikkein äärimetallisimpien ri?en keskellä tuntuu kuitenkin jatkuvasti siltä kuin bändi olisi matkalla yhä kieroutuneemman musiikin ytimeen,
mutta sen ympäriltä jatkuvasti rapistuneet
genrerajat rajoittavat tätä vielä sen verran, ettei Ritual Death Metal laajenna tajuntaa ihan
koko potentiaalinsa veroisesti.
JUSSI LAHTONEN
AKI NUOPPONEN
9
NOUMENA
DEATH WALKS WITH ME
(Haunted Zoo/Playground)
Siitä on monta ajastaikaa, kun ähtäriläinen
Noumena viimeksi levyn julkaisi. Tarkkaan
ottaen seitsemän vuotta, lähes puolet yhty-
9
SODOM
EPITOME OF TORTURE
(SPV)
Saksalaisen thrash metalin ylimpään aateliin
kuuluva, epäpyhään triumviraattiin yhdessä
Kreatorin ja Destructionin kanssa kuuluva
Sodom ei hellitä, ei sitten millään. Bändi on
SUE
JUSSI LAHTONEN
8
ATROCITY
OKKULT
(Napalm Records)
Saksalainen Atrocity on ehtinyt jo 28 vuoden
ikään, mikä on kova saavutus. Toisin kuin monet kaltaisensa pitkän linjan veteraanit, Atrocity ei ole koskaan jämähtänyt paikoilleen.
Yhtye on pyrkinyt jatkuvasti pois mukavuusalueeltaan ja tehnyt niin erityyppisiä ja eri
tyylilajin albumeita, että niitä voisi luulla eri
bändien tekemäksi, ellei kannessa komeilisi
Atrocityn logo. Koskaan ei ole tiennyt etukäteen, onko luvassa kasaripoppi-coverbiisejä,
folk-hymistelyä vaiko death metalia. Jos kaikki kokeelliset levyt ja cover-levyt lasketaan,
Okkult on Atrocityn kahdestoista täyspitkäksi luokiteltava albumi. Jos ei lasketa, niin se on
vasta seitsemäs. Alex Krullin visiot eivät ole
» 35 « NRO. 4
JUSSI LAHTONEN
8
ARSONIST LODGE
IÄNKAIKKINEN, PYSYVÄ, MUUTTUMATON PIMEYS (Hammer Of Hate)
Turkulainen Arsonist Lodge on kaikilla mittapuilla aito underground-yhtye, jonka tekemisiä säätelevät aivan muut asiat kuin kaupalliset tekijät. Kutsumus pimeyteen vaatii omistautumista, jonka edessä vuosien vierimistä
tai käytettyjä tunteja ei lasketa.
Iänkaikkinen, pysyvä, muuttumaton pimeys huipentaa kokonaisen vuosikymmenen
pimeyttä ja tuhopolttajan liekkien rätinää. Aiemmin on ilmestynyt kaksi väkevää EP-julkaisua, ja nyt aika on kypsä julkaista täyspitkä albumi. Yhtyeen ainoa virallinen jäsen Diabolus Sylvarum ei ole ollut kaiken keskellä
yksin, vaan albumia ovat olleet rakentamassa myös muut mustat timpurit, tuhopolttajaloosin demonit, joita on nähty myös keikkakokoonpanossa.
Levyn yksittäiset kappaleet ovat hyvästä
laadustaan huolimatta ensisijaisesti lenkkejä
pidemmässä ketjussa, osana harkittua ja temaattisesti merkityksellistä black metal -kokonaisuutta. Rujo, alkukantainen musta me-
paa maanisesti koko matkansa mitan, kuin
särökitaroiden dominoima lopunajan discohelvetti.
Kaikkea tätä kuitenkin määrittää maltti
ja selkeä fokus. Venomous Rat Regeneration Vendor on simppeliä, jopa puupäisen tonokkia shokkiterapiaa, mutta ehkä juuri siksi psykedeliatrippi vailla vertaa.
HENRI EEROLA
8
LEVYARVIOT
ORCHID ? The Mouths Of Madness (Nuclear Blast)
Ainakin omasta mielestään viisaat
ihmiset kehottivat aikanaan laittamaan kukkia hiuksiin, jos suuntaa
San Franciscoon. Jos neuvoa noudattaneet rehutukat olisivat törmänneet Orchidin jätkiin, hortensiat olisi saatettu polkea tomuun.
Bändin soundi kurottaa kyllä kohti noita vapaan rakkauden vuosia, mutta huomattavan
rouhealla otteella. Heavy rockia ja doomia se-
8
talli ammentaa vanhan koulukunnan periaatteista, mutta Diabolus Sylvarum ei emmi rikkoa konventioita vaikkapa Hammond-uruilla. Albumin eri sävyt vaativatkin useita kuuntelukertoja ja perehtymistä.
Epäpyhää sanaa ylistetään erityisen hartaasti vierailevan manaajan Brother Myrmydonin kirjoittamassa Prayer I:ssa. Levyn
jälkipuoliskolla Perkeleen myllynkivet jauhavat erityisen raskaasti, ja varsinkin pitkä
päätöskappale The Arsonist tavoittaa jotain
Saatanan olemuksesta, kun liekit roihuavat
taustalla.
JUSSI LAHTONEN
7
LAZY BONEZ
VOL.1
(EXR Metal Records)
Ensilevynsä julkaisevan heavy metal -yhtyeen Lazy Bonezin miehistössä on käytännössä koko Tarot ilman Hietalan veljeksiä, tosin
Marcokin albumilla vierailee. Mikään kakkos-Tarot ei bändi kuitenkaan ole, sillä ensisijaiset biisintekijät ovat aivan muut herrat,
lähinnä Jaakko Kauppinen ja Markku Mähönen.
Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan, vaan pääpaino on melodisella, tarttuvalla perinteisellä hevimetallilla, jossa kertosäkeisiin haetaan tarttuvia koukkuja, sooloja
tilutellaan antaumuksella ja turhaan ei hidastella, paitsi jos hetkellinen hempeyden puuska iskee.
Hyvin ja ammattimaisestihan Laiskat Luut
soittavat, mutta laadukkaasta tuotannosta huolimatta albumilta ei juuri erotu erityisiä kohokohtia siitä huolimatta, että niitä on
yritetty hakea haalimalla levylle vieraaksi sekä Udo että Stefan Schwarzmann. Varsinkin First to Go ? Last to Know on väkinäisen kuuloinen yritys hakea hittiä, eikä lähelläkään albumin parhaita hetkiä.
Levylle on päätynyt myös coverversio Lady
Gagan Poker Facesta. En ole kuuna päivänä
kuullut alkuperäistä versiota, koska en kuuntele radiota enkä poppia, mutta kappaleessa
on omanlaistaan tarttumapintaa. Kenties Po-
koitteleva keitos kumartelee niin Mountainin
ja Led Zeppelinin kuin Black Sabbathinkin
suuntaan. Tempoja vaihdellaan mukavaan tahtiin ja soitossa on etenkin kompin osalta tiukasti rullaava groove. Laulaja Theo Mindellin
jossain Ozzy Osbournen ja ?perinteisempien?
hard rock -mylvijöiden välimaastossa riekkuva ääni ansaitsee erityiset kehut. Potkua ja persoonallisuutta samassa paketissa.
Tasaisesti vahvojen ri?jyrien seasta ko-
ker Face on Lazy Bonesille sitä, mitä Sandran
biisi In The Heat of The Night oli aikoinaan
To/Die/Forille.
JUSSI LAHTONEN
7
THY ART IS MURDER
HATE
(Nuclear Blast)
Australiastakin putkahtaa aika ajoin esille
eri tyylilajien metallibändejä, mutta syystä
tai toisesta hyvin harva on jättänyt sen kummempaa mielikuvaa. No, eivät kaikki voi olla AC/DC-tasolla. Thy Art Is Murder sentään tekee parhaansa ja päätyykin kohtalaisen hyvään lopputulokseen, vaikka ei maailmaa mullistakaan.
Bändin linja on pitkälti brutaalin teknistä death metalia. Deathcoreksikin yhtyettä
on haukuttu, mutta solvauksiin ei sentään
ole syytä, sillä kyllä orkesteri kuolonmetallin puolella kuitenkin pysyy. Esimerkiksi biisi Immolation tuo nimensä mukaisesti mieleen vanhan Immolationin, joten se on osuvasti nimetty.
Levyn ongelmana on se, että kappaleet toistavat turhan paljon itseään ja ovat melko yksipuolista jurnuttamista. Tosin asenne on sopivan konstailematon ja tyylilajille poikkeuksellisesti rummuissa on väljyyttä, eikä biisejä
taota tukkoon taukoamattoman yksipuolisella paukutuksella. Vile Creationsin kaltaiset
biisit lupaavat parempaa tulevaisuutta jatkossa, sillä rallin temmonvaihtelut tekevät siitä
peruslinjaa monipuolisemman.
JUSSI LAHTONEN
6
DARK SERMON
IN TONGUES
(Nuclear Blast)
?Kuule, oi valtias, ajasta Atlantiksen perikadon jälkeen, ajasta ennen Arian poikien nousua. Ajasta, jolloin loistavat kuningaskunnat
täplittivät maan kuin tähdet samettisen taivaan. Ajasta, jolloin Florida oli läntisen maailman ylpein ja mahtavin death metal -kuningaskunta.?
Silloin kun miehet olivat rautaa ja musiikSUE
vimpina latinkeina nousevat esille herkullisesti pianoilla maustettu Mountains Of Steel
sekä kevyesti progehtava See You On The Other Side. Jälkimmäisen akustinen väliosa paljastaa bändin potentiaalin laajentua ties mihin suuntiin.
Puskista tuli Orkidea ja teki vaikutuksen.
Näitä jätkiä tulee ehdottomasti seurata jatkossakin.
ALEKSI AHONEN
ki C-kaseteilla, uusi kuolonmetallilevy Floridasta oli aina tapaus. Floridassa syntyi koko
pohja jenkkilän death metalille ja oikeastaan
koko genre Death-yhtyeen myötä. Tampassa
Obituary, Deicide ja kumppanit nauhoittivat
klassikkoja toisensa perään.
Nykyisin on kaikki toisin, ja Floridan Tampasta tulee vain Dark Sermon. Pari vuotta kasassa ollut bändi on saanut levytyssopimuksen aivan liian nopeasti, sillä tekninen, mustasta metallista vaikutteita saanut death metal ei säväytä kuin hetkittäin. Albumin keskivaiheilla kuultava progemainen kaksoisbiisi
Forfeit I ja Forfeit II on sävyttyneempi kuin
aiemmat kipaleet, ja tunnelma väkevöityy.
Soundit ovat kuitenkin liian modernit ja liian kliiniset, ja nostalgian kyynel putoaa poskelle muistellessa Morrissound-studioiden
äänimaailmaa.
JUSSI LAHTONEN
8
ROB ZOMBIE
VENOMOUS RAT REGENERATION
VENDOR (Roadrunner)
Rob Zombien kohdalla on monesti tullut
pohdiskeltua musiikkinsa ja visuaalisuutensa vinksahtanutta symbioosia. Herra kun on
taiteilijana sitä laitaa, että äänitaiteensa ohella analyysin kohteeksi nostetaan kulloinenkin ulkoinen habitus.
Kyllä, kauhurock on tässä suhteessa oma
lajinsa, mutta tuskin kukaan kieltää, etteikö
fokus olisi keikkunut liian kauan turhan kaukana oikeasti hyvistä biiseistä ja mielenkiintoisista albumikokonaisuuksista.
Menneisyys on taakka myös Rob Zombien
tapauksessa, eikä räiskähtelevä soolodebyytti (1998) merkkihetkistään huolimatta kestänyt vertailua White Zombien kahden viimeisen levyn kanssa. Mr. Zombie on kuitenkin
parhaimmillaan täysin suvereeni, mikä käy
ilmi sekä Sinister Urgelta (2001) sekä, mikä
mukavinta, uusimmalta albumilta.
Jos Venomous Rat Regeneration Vendor
olisi musiikkivideo, se peilaisi laineilevaa
hippiajan värikirjoa niin kuin kantensa tekee. Musiikkivideoiden tavoin se myös pump-
» 36 « NRO. 4
DAMNATION PLAN
THE AWAKENING
(Coroner Records)
Määrittele jättipotti: kaksi korkean pro?ilin
vokalistia hyppää jo hyvän aikaa toimineen
yhtyeen kelkkaan. On hankalaa keksiä näkyvyysarvoltaan muikeampaa tilannetta tai
bandleaderia, joka ei itseään mieluusti vastaavassa tilanteessa näkisi. Joka muuta väittää, puhuu paskaa. Onneksi espoolaista Damnation Plania ei tarvitse arvottaa epäolennaisin asteikoin.
The Wakening ei aukea helpolla, vaikka nenään välittömästi näpäyttääkin. Alkuun on
vaikea sanoa, mitä makuhermoja musiikki
kutkuttelee. Pohjalta tuntuisi löytyvän Evergreyn tummempaa laitaa, mutta yhtä lailla
kokonaisuutta ilmentää modernimpi ruotsideath.
Jopa hieman häiritsevän selkeän verrokin
löydän kotimaan kamaralta. The Awakeningin ryskeen ja koukerot nivoo yhteen tietty futuristisuus, joten omena ei kauaksi myGrainista putoa.
Niin, ne laulajat... Siinä missä pikavisiitin
jälkeen Kiukaasta lähtöpassit saanut Asim
Searah on oma teatraalinen itsensä, löytyy
hirviön roolista myGrainin vokalisti Tommy
Tuovinen. Kuten todettua, laadukas äänitaide sai tässä tapauksessa arvoisensa äänet.
Ja onhan se niin, että joka nämä herrat saa
samaan koppiin Ashesin kaltaisen timantin
kimppuun, on huomionsa ansainnut.
HENRI EEROLA
10
CATHEDRAL
THE LAST SPIRE
(Rise Above)
Cathedralin viimeiseksi jäävä albumi, 23-vuotiaan bändin kuolonkorina alkaa ?Bring out
your dead?-kutsuhuudoin.
Laulaja Lee Dorrian on visionääri, Rise
Aboven keisari ja planeetan järisyttävimman
doom-walkdancen taitaja. Hänen yhtyeensä
Cathedral ei ollut pelkästään yksi kovimmista
doomyhtyeistä, vaan myös rajojen rikkoja ja
groovestonerin tärkeimpiä pioneereja. Kohtuullisen hyvin rivinsä kasassa pitäneen brittibändin taipaleelle mahtuu kymmenen albumia ja aimo läjä sekamuotoisia tuotoksia.
The Last Spireltä löytyvät kaikki kuviteltavissa olevat Cathedralin jipot ja mätöt. Pitkät kappaleet kasvavat koukkujen kimaroista ja ovat keulintoja ja yllärikurveja pullollaan.
Kantava teema on ilkeä ri?, joka muuntuu venyvästä doomväännöstä ja hevistä hakkaavaan sekoilustoneriin. Rytmittely on bassovoittoista, ja happamat roikutukset saavat silmäni valkuaiset kiertymään paraatipuolelle.
Dorrian on vedossa. Hänen mairea ja käskyttävä laulunsa on juuri niin mielipuolista
kun toivoinkin, mutta paikoin myös pehmeän kutkuttavaa. Toinen alkuperäisjäsen, kitaristi Gaz Jennings tulittaa järkyttävän oikein
läpi koko levyn.
Cathedral of the Damned särisevine taontari?eineen ja Dorrianin äänen kettuileva sävy sekä mörinäpuhe väliosassa haastavat riitaa juuri sopivan typerästi. Biisin ärsyytynyt
keppisoolo ja lopun raskasri? kuuluvat myös
levyn kohokohtiin. Lohduton An Obseravation mutatoituu lukuisiksi eri biiseiksi raahautumissoundista progesekoilun, konelaulun,
keinojousien ja koskettimien jälkeen klassiseen tykitykseen.Ysiminuuttinen Infestation of Grey on levyn perinteisin tarinallinen
Cathedral-stoori, joka ilmavan astraalitripin
jälkeen lopulta runttaa perinnestoneria koko rahalla.
Hammondeissa, Moogeissa ja mellotroneissa vieraileva David Moore tuo eloisaa
vinkkeliä ilmaan, samoin kuin parissa kappaleessa Rosalie Cunningham naislauluäänellään.
Kiitos Cathedral. Aion olla sekaisin tästä levystä todella pitkään.
ANNIKA BRUSILA
8
UNCLE ACID AND THE
DEADBEATS
MIND CONTROL (Rise Above)
ANNIKA BRUSILA
6
SPIRITUAL BEGGARS
EARTH BLUES
(Inside Out)
Nyt harmittaa. Spiritual Beggars oli vajaa 20
vuotta sitten kiinnostava stonerbändi. Soittajien päällekkäisjäsenyydet muun muassa Carcassissa, Grand Magusissa, Candlemassissa, Opethissa ja Firebirdissä toivat lisämausteita tulkintoihin. Spiritual Beggars oli
pitkään uskottava yhtye, joka selvisi laulajavaihdoksistakin jalat kuivina. Edellinen, pitkän tauon jälkeen julkaistu albumi Return to
Zero oli energinen, mutta nyt poljetaan tyhjänpäiväisyyden suossa.
Earth Bluesilla on 12 kappaletta. Vain taivas
tietää miksi. Aloitusraita Wise As a Serpent
tuikkaa levyn lupaavasti käyntiin. Se on terhakka stonerbillyrykäisy, jossa Apollon falsettilaulu toimii. Tätä riemua ei kuitenkaan
kestä kuin runsaat kaksi minuuttia. Sen jälkeen seuraa tylsähköä hardrockia, joka ei mene nahkaa syvemmälle. Soitto on kaikin puolin ammattimaista, mutta kappaleet läpisoitetun makuisia ja ri?t itseään toistavia. Vain
lahjakkaan Apollon vokaalit kiinnostavat; hänen perinteinen hevikiskontansa kuullostaa
todella taitavalta. Kitaristi Michael Amottin
keppisoolotkin lähtevät mukavasti yläkiitoon, mutta tämä kaikki on häneltäkin kuultu jo moneen kertaan. Mukaan mahtuu villejä
kiippareita, cowbelliä ja biletystä.
Earth Blues ei ole huono, mutta luvattoman
hajuton se on. Ammattimuusikoiden ikuisuusdilemma pistää taas mietteliääksi: Miksi
tehdä taitavan jengin kanssa kunnianhimoton ja näkemyksetön levy ja samalla vuolaasti
väittää sen olevan ?parhaalta tuntuva projekti ikinä?. Alkaako luovuuden lähde ehtyä, vai
oliko kyseessä vain ?normipäivä duunissa??
En yhtään tiedä, kenelle Earth Blues on tehty. Ehkä nuorelle polvelle, joka on vasta kasaribilevaiheensa lähtöruudussa. On siihen tarpeeseen parempaakin tarjolla.
ANNIKA BRUSILA
7
THE DEAD AND LIVING
THE LAST MAN STANDING
(Lightning Records)
Visuaalisesti synkkää goottiromantiikkaa
tihkuva ruotsalainen The Dead and Living
on tummanpuhuvasta habituksestaan huolimatta varsin vähäeleistä vaikerrusta. Viisikon
musiikillinen perusta on pitkälti rakennettu
Depeche Modelta ja Nick Cavelta opittujen
niksien varaan. Sekaan on yritetty lisätä ripaus Sisters of Mercyn vangitsevaa hypnoottisuutta sekä The 69 Eyesin rock-asennetta.
Lopputulos on kuitenkin kaukana osiensa
summasta.
Kymmenen kappaletta sisältävä The Last
LEVYARVIOT
Psykerokkia doomkulmalla renkuttava brittibändi Uncle Acid and the Deadbeats vetää
muodikasta sumusävyistä huuruacidpörröä
itselleen uskollisella vetkuttavalla groovella.
Yhtyeen parin vuoden takaisen Blood Lust
-albumin ensipainoksesta maksetaan 700
puntaa, joten kyseessä lienee kulttibändi. Itse
pidän Blood Lustia puuduttavana ja semihyvänä trendisäätönä. Lienevätkö acid-reseptorini nyt herkemmässä, mutta bändin uusi,
kolmas albumi kuulostaa monin verroin kiinnostavammalta!
Mind Control on kaikista jankutusri?eistään huolimatta monisyinen ja vaiherikas
tuotos. Bändi osaa leipoa omasta, persoonallisesta, tunnistettavasta soundistaan toisistaan erottuvia kappaleita. Evil Love yllättää
rytkeellään, Death Valley Blues herkkusvengillään, ja Follow the Leadin kantava lanka on
itämainen tunnelma. Valley of the Dolls toitottaa omaa nimeään parisataa kertaa mutta
silti etenee ja pysyy kiinnostavana loppuräjähtelyineen kaikkineen. Mind Controlin sanoma pohjautuu kulttimurhiin ja näitä seuranneeseen motskaripakoon kidnappauksineen.
Tämän happo-Beatlesin soundi on kasvanut sitten viime kuuleman, ja ennen kaikkea
biisintekotaito on uudella tasolla. Levyn päättävä loputon moottoripärinä jää ilmaan leijumaan siihen malliin, että albumihan on saman tien kuunneltava alusta.
SHADE EMPIRE ? Omega Arcane (Candlelight)
Kuopiolaisen Shade Empiren kohdalla on helppoa käyttää kulunutta luonnehdintaa: bändi on muuttunut ja kasvanut joka levyllään. Kun
Omega Arcane jyrähtää soimaan, on vaikeaa
kuvitella kuuntelevansa samaa yhtyettä, joka
viime vuosikymmenen puolivälissä tuli tunnetuksi konein höystetyistä ja black metalilta kalskahtaneista levyistään. Nyt puhutaan
niin massiivisesta ja orkestroidusta levystä,
että Shade Empire hyppää jo valmiiksi korkealta tasoltaan ihan uusiin ulottuvuuksiin ja
lyö sinfonisen äärimetallin kentällä melkoisen haasteen monille ulkomaan eläville.
Kun äärimetallia aletaan höystää orkesterein, kuoroin ja soundtrackmaisin tunnelmin,
käy valitettavan usein niin, että silkalla massalla peitellään sävellyksien, ri?en ja melodioitten laatua. Omega Arcane on esimerkillinen tapaus juuri päinvastaisesta otteesta. Shade Empire on onnistunut luomaan sinfonisen äärimetallialbumin, joka suorastaan ylitsevuotaa
repiviä ri?ejä ja jylhiä tunnelmia, ihan kuin
Shade Empire olisi onnistunut jonkinlaisella
kuopiolaisella twistilla luomaan paremman
Dimmu Borgir -albumin kuin Dimmu Borgir
ikinä sinfonisimpina aikoinaan.
Tuloksena on yli 70-minuuttisessa mitas-
Man Standing on jatkoa yhtyeen vuonna 2010
ilmestyneelle debyyttilevylle. Albumi on pullollaan melkoisen tyhjänpäiväisiä sävellyksiä, joissa kopioidaan välillä hyvinkin suoraan esikuvien ideoita. Pop-kaavaa noudatetaan orjallisen oikeaoppisesti ja sovituksissa
dynamiikalla on hyvin keskeinen rooli, eli sinänsä bändi kyllä tietää, miten nykypäivän
kertakäyttöhittejä kuuluu rakentaa.
A Private Armageddon ja The Sinagogue
ovat parhaat esimerkit siitä, että täysin toivoton tapaus bändi ei missään nimessä ole.
Muutaman kappaleen potentiaali ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että levyn yllä leijuu
valitettavan vahva muovinen yleisilme. The
Dead and Living soittaa keinotekoisen melodramaattista goottipunkkia, joka yllättää ainoastaan mitäänsanomattomuudellaan.
tavat hittihakuinen For the Fallen sekä aggressiivisempaan osastoon kuuluva Dark
Matter. Materiaali on kuitenkin lopulta kohtalaisen tasapaksua. Ne todelliset killeriveisut levyltä uupuvat. Kappaleet ovat myös lähes järjestään liian pitkiä ja se syö niiden tehoa. Thrash metallin ykkösketjuun ei tällä albumilla vielä nousta, mutta kokonaisuutena
kuitenkin ihan kelvollinen suoritus nuorilta
tanskalaisilta.
9
VILLE PEKKALA
8
ESSENCE
LAST NIGHT OF SOLACE
(NoiseArt Records)
Toisen albuminsa julkaissut Essence on pienoisessa nousukiidossa oleva thrash metal
-bändi Tanskasta. Yhtye koostuu hieman yli
parikymppisistä jäppisistä, jotka ovat ehtineet jo hankkia runsaasti keikkakokemusta
soittaessaan kovien nimien kanssa eri puolilla Eurooppaa.
Peter Tägtgrenin tuottamalla albumilla
kuuluvat selvästi läpi Kreatorilta otetut vaikutteet. Tanskalaistrion takoma rässi pohjautuu pitkälti vapaana soitettuihin sointuihin
demppaamisen sijaan. Yhtye ei myöskään kavahda ajoittaisia melodioita, vaikka pääpaino
onkin raaemman puoleisessa rutistuksessa.
Vokalistin ulosanti ei ole genren tyypillisimpiä, sillä se on hyvin rosoista, jopa lähes deathmetalmaista kähinää. Kitaristit veistelevät
molliskaalojaan perusvarmasti, ilman sen
kummempia ihmetekoja. Atonaalisia sooloja
tai tritonukseen perustuvia ri?ejä on kuitenkin valitettavasti turha odottaa.
Last Night of Solacen parhaimmistoa edusSUE
VILLE PEKKALA
6
MILKING THE GOATMACHINE
STALLZEIT
(NoiseArt Records)
Saksalaisten omalaatuista huumorintajua kuvaa hyvin se, että David Hasselho?in Looking for Freedom nousi siellä aikoinaan listaykköseksi. Milking the Goatmachine on ilmeinen osoitus siitä, että jos on saksalaisilla kuluttajilla ollut ajoittain pahasti vaikkua
korvissa, niin myöskään sikäläiset muusikot
eivät pidä itseään kovin vakavasti otettavina
tekijöinä musiikin saralla.
MTG on siis huumoribändi, joka on rakennettu erittäin ?hauskan ja omaperäisen? vuohi-teeman ympärille. Stallzeit on jo yhtyeen
neljäs täyspitkä neljän vuoden sisään, eli konseptin ideavarastot ovat näemmä lähes ehtymättömät.
Saksalaisryhmän keskitempoinen, satunnaisen groovaava death metal kuulostaa etäisesti Six Feet Underilta. Bändi yrittää saada
kertosäkeisiinsä tehoa yksinkertaisilla huudatuksilla, mutta latteiksi yrityksiksihän ne
jäävät. Pientä vaihtelua kappaleisiin tuovat
ajoittaiset blast beatit sekä temponvaihtelut.
Kappaleisiin on myös tungettu muutamia todella epäonnistuneita hauskuutuskohtia, jotka vievät viimeisenkin ?iliksen tältä vuohispedeilyltä.
Albumi on harmaa ja hajuton, muiden ideoita loputtomasti kierrättävä, todellinen keskinkertaisuuden ja huonon maun symboli.
» 37 « NRO. 4
VILLE PEKKALA
saan aavistuksen verran ylipitkä eepos, joka
jaksaa kuitenkin pitää otteessaan läpi koko
kestonsa. Shade Empiren luoma äänimaisema on pullollaan mielenkiintoisia yksityiskohtia ja suuruudenhulluja paisutteluja, jotka kaikki tuntuvat ottavan paikkansa levyn
elokuvamaisessa tunnelmassa, joka kertoisi
tarinoita ilman sanoituksiakin.
Tämän hengästyttävän kokemuksen jälkeen voi jälleen kerran toistaa itseään ja todeta, että jo debyytillään komeisiin puitteisiin yltänyt Shade Empire on tehnyt jälleen
sen parhaan albuminsa.
AKI NUOPPONEN
8
ID: EXORCIST
PATHS TO EXILE
(Inverse)
Jo viime vuosituhannen puolella perustettu
kotkalainen ID: Exorcist on saanut valmiiksi toisen täyspitkänsä. Yhtyeen moderni metalli on yhdistelmä metalcoren tarttuvia popelementtejä, groovemetallin alavireistä asennetta sekä pohjoista melankoliaa. Kyseessä
on siis melkoinen hybridi, jolle on aika vaikea
löytää suoranaista referenssibändiä.
Itä-Suomen manaajaryhmä on kiistatta
monipuolinen akti, joka ei pelkää sekoitella
eri tyylejä keskenään. Tämä on kuitenkin samalla myös yhtyeen heikkous, sillä eri palasten yhdistely ei ole täysin saumatonta. Sekalaisesta kappalemateriaalista jää hieman sellainen maku, että bändin identiteetti olisi aavistuksen kadoksissa.
Yhtyeen ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu
kaihomielisten melodioiden loihtiminen.
Tästä parhaana esimerkkinä toimii jylhää
synkkyyttä esittelevä The Ungrateful Dead.
Siellä täällä esiintyvät geneeriset thrash-ri?t
sen sijaan ovat varsin mielikuvituksettomia.
Kokonaisuutena Paths to Exile on kuitenkin
ihan laadukas albumi, josta puuttuu vain se
viimeinen terävyys. Viisikkopeli on siis kunnossa, mutta maalipaikoille ei mennä vaadittavalla ryminällä.
Huvittavana detaljina mainittakoon, että
yhtyeen vokalisti kuulostaa erehdyttävästi
toisen kotkalaisbändin, Omnium Gatherumin ex-laulajalta Antti Filpulta.
VILLE PEKKALA
sue.fi
? Bändi on palannut soundiin, josta Suede muistetaan:
yhdistelmään 70-lukuista Bowie-glamia ja 80-lukuista
The Smiths -poppia synkkine sävyineen.
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
SUEDE ? Bloodsports (Suede Ltd./Warner)
Vuonna 2007 suututin Brett Andersonin tiedustelemalla kuka olisi kitaristi, jos Suede joskus tekisi paluun. Soittaisiko kitaraa alkuperäiskitaristi Bernard Butler, jonka kanssa Anderson perusti The Tears -yhtyeen Sueden hajottua vuonna 2003, vaiko
Richard Oakes, joka teinipoikana korvasi Butlerin ja soitti Suedessa suurimmasta menestyksestä asti loppuun asti? Kysymys oli laulajan mielestä epärelevantti.
Nyt tiedämme, että paikka on Oakesin. Suede on palannut yli kymmenen vuoden albumihiljaisuudesta menestyksensä kulta-aikojen kokoonpanossa.
Musiikillisesti vuoden 2013 Suede on jossain Butler- ja Oakes-aikakausien välissä, ja kun tuottajaksi on valittu kolmelta ensimmäiseltä albumilta tuttu Ed Bueller, on Bloodsports kuin aikahyppy vuoteen 1995. Lopputulosta kuunnellessa saa vaikutelman, että hyppy on ollut helppo ja
vaivaton, vaikka ponnistajina ovatkin olleet keski-ikäiset miehet. Suede on kevyesti harpponut
yli parjatun mutta mainettaan paremman A New Morning -albumin sekä elektrolla sähköistetyn Head Musicin. Bändi on palannut soundiin, josta Suede muistetaan: yhdistelmään 70-lukuista Bowie-glamia ja 80-lukuista The Smiths -poppia synkkine sävyineen.
Tammikuussa ensimaistiaisiksi tarjottu Barriers avaa paluualbumin helisevillä kitaroilla sekä basson ja tomikompin tyylikkäällä tahdituksella, jonka päälle Andersonin on helppo laulaa
esteiden ylittämisestä. Kakkosbiisi Snowblind jatkaa samoilla debyytin mieleen tuovilla linjoilla, mutta kolmantena kuultava singlejulkaisu It Starts And Ends with You iskee peliin lisäkierroksia samaan tapaan kuin Trash-single aikoinaan. Viimeistään tässä vaiheessa kuulija muistaa
kuinka oleellisen tärkeitä Mat Osmanin melodiset bassokuviot ovat Suede-kokonaisuudelle.
Komea Sabotage on albumin synkin biisi. Akustisen kitaran tahdittama For the Strangers on
kuin pieni hengähdystauko Head Music -levyn Everything Will Flow?n tapaan.
Tylsähköllä rumpukompilla etenevässä Hit Me?ssä viehättävät kertosäkeen falsettilaulut sekä halvalla digisäröllä efektoidut kitarat. Sometimes I Feel I?ll Float Away aloittaa levyn rauhallisemman lopetusosuuden. Pianon kuljettama ja kertosäkeessä lauluosuuksia kovasti kaiuttama What Are You Not Telling Me? tuo mieleen Brett Andersonin soolotuotannon. Always ja
Faultlines ovat koko bändin voimin esitettyjä rauhoittumispaloja, jotka neliminuuttisina kuulostavat valitettavan lyhyiltä.
Bloodsports ei tule olemaan nykynuorisolle samanlainen sukupolvialbumi kuin Sueden nimetön debyytti oli meille 70-luvulla syntyneille, mutta lähettää takuuvarmasti levyn ostanutta
nykynuorisoa takaisin kauppaan täydentämään hyllyään vanhoilla Suede-levyillä.
Meille vanhoille faneille Bloodsports enemmän kuin hieno palkinto kärsivällisestä odottamisesta. Sueden jäsenille itselleen Bloodsports on kunnianpalautus, oman arvonsa nostatus ja
nimen puhdistus siitä liasta, jonka yhtye aivan turhaan otti päällensä ensimmäisen elämänsä
viimeisellä albumilla.
9
AKU-TUOMAS MATTILA
SUE
» 38 « NRO. 4
9
HOW TO DESTROY ANGELS
WELCOME OBLIVION
TOMI TUOMINEN
8
TOMORROW?S WORLD
S/T
(Naive)
Seitsemän vuotta sitten ranskalaisen Air-duon
toinen, elektronisempi puolisko Jean Benoit
Dunckel julkaisi soololevyn nimellä Darkel.
Nyt käsillä on Dunckelin toinen Airin ulkopuolinen ?rabelihomma. Tällä kertaa JB on ottanut parikseen New Young Pony Clubista tutun kosketinsoittajan Lou Hayterin.
Viattomasta retrofuturismista levylleen
tunnelmaa ammentava kaksikko kuulostaa
pitkälti osiensa summalta. Otetaan puolikas
auringonpaisteessa lekottelevaa laiskaa Airia
ja yksi viidesosa uudelta aallolta soundaavaa
New Young Pony Clubia ja tulos kuulostaa juurikin tältä. Tuotanto on sliipattua kuin Airilla
ja suuri osa biiseistä matelee eteenpäin raukeina, mutta silloin tällöin kappaleet intoutuvat tanssittamaan. Silloinkin soundi kuitenkin pysyy Airmaisen pehmeänä ja pyöreänä.
Omassa bändissään Hayter ei ole vokalisti ja sen myös huomaa. Hiomaton ja toteava
laulutyyli tuo mieleen hyvällä tavalla niin Stereolabin kuin Ladytroninkin. Eritoten ranskaksi laulettu Pleurer Et Chanter -biisi vie
Tomorrow?s Worldin pelottavan lähelle Airin omaa soundia. Toisaalta, mikäpä vika yhdessä uudessa Air-levyssä olisi, vaikka se sitten olisikin tehty hieman eri nimellä.
TOMI TUOMINEN
8
BASTILLE
BAD BLOOD
(Virgin)
Dan Smithin sooloprojektista ihka oikeaksi
bändiksi kasvanut brittiläinen Bastille esittää sellaista Hurtsin, Wolf Gangin ja Fun.
in popularisoimaa stadionsoundista indiepoppia, joka tuntuu ratkeilevan liitoksistaan
oman mahdottomuutensa ja pompöösiytensä vuoksi. Ei siis varsinaisesti lempimusiikkiani, mutta jotenkin Bastille onnistuu debyytillään silti jättämään itsestään positiivisen
jälkimaun.
Aloitusraita Pompeiin yllättävät new age
-sävyt ihastuttavat rohkeudellaan. Mieleen
tulee Enyan, Enigman ja muiden e:llä alkavien kiellettyjen artistien del?inejä ja yksisarvisia halailevat 90-luvun tekeleet ja paluu viattomuuteen. Biisit on kirjoitettu täyteen hyviä
melodisia ja soundillisia koukkuja ja tuotannolliset ratkaisut ovat rohkeita. Vaikka Smith
tunnustautuu David Lynchin elokuvien ystäväksi mm. Laura Palmer -nimisellä biisillä
ja esiintymällä kansivihon valokuvissa Lost
LEVYARVIOT
(Sony Music)
Kun kuulin tästä Trent Reznorin uudesta projektista ensimmäistä kertaa, tuomitsin sen epäonnistuneeksi jo paperilla. Bändin nimi toi mieleen teineille suunnatun tekorankan screamoripulin, ja koin Reznorin
loiston aikojen menneen jo 90-luvun lopulla.
Vaimonsa Mariqueen Maandigin ja soundtracksäveltäjäkaveri Atticus Rossin varaan rakennettu bändiprojekti tuntui Trentin oman
navan kaivelemiselta.
Kiinnostus heräsi, kun törmäsin hirsimökissä kuvattuun ontuvasti askeltavaan kuusiminuuttiseen Ice Age -musiikkivideoon. Sen
poljennossa ja tunnelmassa oli jotain perin
vangitsevaa, kuin Tom Waits olisi ostanut
sämplerin. Nyt huomaan livauttavani kokopitkä levyn soittimeen yhä uudelleen. Miehelle, joka luopui toivosta Nine Inch Nailsin suhteen jo Fragile-tuplan kohdalla, Welcome Oblivion tuntuu Reznorin ryhtiliikkeeltä. Poissa ovat suuret konseptit ja turhanpäiväinen tekninen briljeeraaminen. Tilalla ovat
kovat sävellykset, erinomainen vokalisti ja pirullisen kiehtovat soundimaailmat, jotka tuovat vahvoja muistumia Downward Spiralin
aikaisesta ja sitä edeltäneestä NIN:in kultakaudesta.
Toki Welcome Oblivion ääripessimistisine aihepiireineen ja vanhaa videoestetiikkaa hyödyntävine kansitaiteineen on Reznoria omimmillaan. Näistä aiheista mies on taiteensa ammentanut jo Pretty Hate Machinesta lähtien, mutta näin elinvoimaisena en
ole sitä kuullut pitkään aikaan. Perheonni ja
menestys elokuvamuusikkona ovat tehneet
vanhalle murjottajalle pelkästään hyvää.
DAUGHTER ? IF YOU LEAVE (4AD)
Pelkäsin etukäteen, onko englantilaisen Elena Tonran Daughter-yhtyeellä
EP-kirous. Tiedättehän: bändi julkaisee
monta niin timanttista EP:tä tai singleä,
että alkaa epäilyttää, onko kokopitkälle enää jäljellä mitään. Onko edessä väistämättömästi pettymys, kun bändi hyppää neljän biisin kokonaisuuksista kymmeneen kappaleeseen?
Tonra pitää herkällä selkäpiitä pitkin kulkevalla äänellään huolen siitä, että kuulija on
koukussa heti ensimmäisistä säkeistä lähti-
en. Avausraita Winter osoittaa muutenkin
turhaksi huolen siitä, että kaikki osaaminen
olisi käytetty aikaisempiin julkaisuihin. Sinkkujulkaisu Smother löytää loistavasti paikkansa Winterin vanavedestä.
Hieman muokatun, pari vuotta vanhan
Youthin mukaan ottaminen levylle on onnistunut veto, vaikka mikä tahansa muukin The
Wild Youth -EP:n biiseistä olisi sopinut tähän hauraaseen, mutta silti niin nyanssirikkaaseen kokonaisuuteen todella hyvin. Uu-
den levyn Human taas muistuttaa His Young
Heart -EP:n materiaalia.
Levyn ehdottomiin kohokohtiin kuuluu
myös Still. Sen koukuttavasti rytmitetty laulumelodia jäi mieleen heti ensikuuntelulla todella riipivän musiikkivideon yhteydessä pari
kuukautta sitten.
Levyn loppupuoli jää mykistävän alkupuoliskon varjoon, mutta kokonaisuutena If You
Leave musertaa silti. Niin ihanasti.
Highway -paidassa, on hänen musiikkinsa
pikemminkin sekoitus Michael Bayn turboahdettua toimintaa ja Jean-Pierre Jeunet?n
värikylläistä ja kimuranttia iloittelua.
Lähes jokainen levyn raita kelpaisi singlelohkaisuksi mille tahansa modernille indiebändille, mikä kielii Smithin todella korkeista laatustandardeista ja huimasta kunnianhimosta. Koska yleensä en hirveästi enää
innostu tämän tyyppisestä soundista, koen
Bastillen jonkinlaisena salaisena nautintona, jota kuuntelen vain, kun tyttöystäväni ei
ole kotona. Kovin vaikeaa on keksiä modernia
musiikkia, joka olisi tunnelmaltaan nostattavampaa kuin Bad Blood parhaimmillaan.
Bonobosta ei vieläkään tule suosikkiani
hienon historian omaavan Ninja Tunen artistikatraassa. Yksi biisi jollain kokoelmalevyllä menee mukavasti, mutta reilun tunnin
mittaiseen kokonaisuuteen eivät Bonobon
paukut riitä.
Keskitalon makaabereilla mutta eletyn elämän makuisilla tarinoilla ja Sami Kukan rehellisellä koskettavuudella, tuntui Verta ja lihaa aavistuksen ulkoa opitulta. Kun Joose ja
Sami tarjoilivat aitoa vereslihaa, oli Sahalla
tarjota tyhjiöpakattua jauhelihaa ja pullotettua verta.
Kakkoslevy Kolme veljee alkaa lupaavasti. Nimibiisi ja Kaikki mitä tarvitsen ovat
sitä mitä toivoisin kuulevani lisää, riisuttua
ja henkilökohtaista musiikkia, jolla on voima koskettaa. Kolmosbiisistä eteenpäin levy
vaihtaa isomman vaihteen silmään ja alkaa
bändisoitollaan muistuttaa kotimaista iskelmää tai suomirockia perinteisessä muodossaan. Radiokanavat kiittävät, mutta minulle
jää kovin ulkopuolinen olo. Levyn loppupuoliskolla onneksi palataan alun intiimiin soundiin. Liikaa ja Kuru ovat kumpikin liki nerokkaita pieniä sävelmiä.
Ehkä kyse on lopulta vain siitä, että odotan
ja toivon kuulevani jotain aivan muuta. Odotukseni Topi Saha -nimiselle herkältä runopojalta näyttävälle artistille ovat erilaiset kuin
mitä ne olisivat Mikko Kuustonen- tai Pauli
Hanhiniemi -nimiselle sänkinaamalle.
9
TOMI TUOMINEN
6
BONOBO
THE NORTH BORDERS
(Ninja Tune)
Ninja Tune -yhtiön rosterissa Bonobo on jäänyt hieman turhanpäiväiseksi ja persoonattomaksi artistiksi. Sillä ei ole DJ Foodin mystistä tummaa svengiä tai Kid Koalan turntablismia ja sarjakuvia. Se on se kasvoton ja geneerinen kiinnitys, joka kuulostaa siltä, että
se on koottu yhtiön muilta artisteilta tippuneista tähteistä.
Törmäsin Bonobon uuteen levyyn ulkolaista nettiradiota kuunnellessani. Levyn kolmosbiisi Cirrus kuulosti Cariboun tai Pantha
Du Princen parhailta paloilta. Innostuin hieman. Kun sitten sain kokopitkän levyn käsiini, jouduin taas pettymään.
Grey Reverend -nimisen kaverin vokalisoima aloitusraita on varsin mukiinmenevää
folktronicaa miedoilla Coldplay-viboilla,
mutta Cirrusin jälkeen lähdetään kiertomatkalle Ninja Tunen menneisyyteen. Edes Erykah Badun vierailu ei pelasta Heaven for the
Sinnerin rikkonaisella biitillä lonkottavaa, lähes kokonaan melodiasta vapaata tuotantoa.
Sapphire yrittää palata kultakantaan kilistelemällä jälleen Dan Snaithin hengessä, mutta
sielukas vokaalisample kiinnittää tämänkin
biisin tiukasti 90-luvun loppupuoliskolle.
SUE
TOMI TUOMINEN
7
DOLDRUMS
LESSER EVIL
(Souterrain Transmissions)
Doldrumsin debyyttiä kuunnellessa tulee mieleen yksi viime aikojen uutisotsikko: ?Pelle Hermannia leikataan nopean nykylapsen tarpeisiin.? Aivan kuten ystäväänsä ja maannaistansa Grimesiä, myös Doldrumsia määrittää lyhytpinnaisuus ja keskittymishäiriö. Myydäänköhän Kanadassa Euroshopper-energiajuomaa?
Albumi alkaa todella väkevästi. Minuutin
mittaisen kaoottisen intron perään Doldrums
lataa Anomalyn, joka on kevään 2013 upeimpia yksittäisiä kappaleita. Paitsi, että se on melodisesti antelias, se tuntuu soundillaan täysin poikkeukselliselta. Samanlaisia tuntemuksia ovat viimeksi herättäneet Knifen We Share
Our Mother?s Health tai Chairliftin Amanaemonesia. Jos Doldrums kykenisi pistämään
perään kymmenen biisiä, jotka olisivat yhtä
vahvoja, voitaisiin puhua vuoden albumista.
Valitettavasti se ei pysty. Loppualbumi
koostuu kaoottisesti sirkuttavista syntetisaattoreista ja vellovasta äänimassasta. Biisit eivät juurikaan eroa toisistaan ja tärkeintä tuntuu olevan se, ettei hiljaista hetkeä tule.
Dandeaconmaiseen järjestäytyneeseen kaaokseen Doldrums ei yllä, vaikka selvästi sitä
haluaisi. Kaikki biisit Anomalyn perässä kuulostavat luonnosmaisilta kyhäelmiltä.
TOMI TUOMINEN
7
TOPI SAHA
KOLME VELJEE
(Warner Music)
Pidin Topi Sahan Verta ja lihaa -debyytistä.
Tai oikeampi sanamuoto lienee olisin halunnut pitää. Kun mieli oli jo kyllästetty Joose
» 39 « NRO. 4
ANNI EEROLA
TOMI TUOMINEN
7
UKKOSMAINE
PALLOSALAMA
(Juki Records)
Jonkinlaista synteettistä punkahtavaa discorockia veivaava joensuulainen Ukkosmaine
onnistuu nostattamaan kasvoille leveän virneen jo ennen kuin levyn avaava nimikkokappale on edes päättynyt. Kakkosraitana kuultava Draaman kaarella on miltei yhtä tarttuva rykäisy, mutta seuraavaksi kuultava kolmen kappaleen suvantovaihe (Hau hau, Lumipallo, Liian paljon kahvia) ei enää aivan
onnistu pitämään draaman kaarta yllä. Rivakasti tempoileva Vauhtisokea, viettelevästi
keinuva Askel ja lähes ätläkän söpö Titanicin
keulassa ovat merkkejä yhtyeen orastavasta nerokkuudesta. Kun duo vetää röyhkeästi ja täysillä, homma toimii ja peitto heiluu,
sempaan Yeasayer-tunnelmaan, mikä sinänsä svengaa, muttei ihan onnistu ylläpitämään
alun energiaa. Jalat pysyvät siis tiukasti maan
tasalla, ainakin kunnes Bottled A?ection taas
pistää niihin liikettä.
Lyyrikkona Nathan on vahvoilla läpi levyn,
mistä esimerkkinä Tuxedos-slovarissa hauskasti päähän jämähtävä virke: ?I?d love to be a
stranger at a wedding, ?cos tuxedos don?t discriminate.? Hyvä melodiataju taas puskee läpi voimakkaimmin kappaleessa Water & Power, josta U2:kin olisi ylpeä.
Dear Miss Lonelyhearts -albumi poukkoilee ja kadottaa välillä suuntansakin, mutta
löytää matkallaan paljon uutta.
MARKUS PERTTULA
LEVYARVIOT
9
THE STROKES ? Comedown Machine (RCA)
Ajattelin olevani kovakin Strokesin
fani, kunnes vilkaisin levyhyllyyni
ja huomasin, että en omista bändiltä mitään debyytin jälkeen. Viitenä
vuotenani levykauppatyöläisenä tulin kuunnelleeksi bändin uudet levyt niiden ilmestyessä eivätkä ne kakkoslevy Room On Firen
jälkeen kertaakaan sytyttäneet.
Comedown Machine sen sijaan sytytti ensikuulemalta. Ensimmäisen biisin ensinuoteista asti se tempaa minut paidanrinnuksista kyytiinsä eikä irroita otettaan, ennen kuin
sen kaikki 38 minuuttia ovat kuluneet.
8
mutta himmailevampaan materiaaliin kaipaisi lisäsävyjä.
Sanoituksellisesti kyseessä vaikuttaa olevan
melko kronologisesti etenevä klassinen eroalbumi. Tämä on levyn kannalta ehdottomasti hyvä ratkaisu. Kiinnostavien ja omaleimaisten sanoitusten vuoksi astetta heikommillekin biiseille antaa anteeksi. Hauskoja kielikuvia viljellään sopivissa määrin (?hangessa seisoin/näytin eksyneeltä marsulta? ja ?odotus
palkitsee/paskoissa aforismeissa?) ja hassuttelun lisäksi osataan tarpeen tullen koskettaakin (?kaikki on kai periaatteessa ihan ok/kun
äiti soittaa kuulumises vastaat vaan joo?).
Levyn alkupuolen muutama heikompi raita
nakertaa muuten vahvaa ja onnistunutta kokonaisuutta. Omaperäisyydessä yhtye peittoaa useimmat kollegansa.
Mainitut ensinuotit, jotka tulevat surisevasta sähkökitarasta, ovat likimain ainoa asia, joka levyssä muistuttaa vanhasta Strokesista, siitä nahkatakkisesta, pörrötukkaisesta ja itseriittoisesta viisikosta, joka teki pillihousuista muodikkaat ensi kertaa Ramonesin jälkeen. Comedown
Machine on nimensä mukaisesti jonkinlainen krapulalevy. Levyllä Strokes hikoilee
ulos 2000-luvun alkuun jumittuneen trendikkään Brooklyn-rocksoundinsa. Bändistä kuoriutuu modernisti puksuttava elektroninen indiebändi.
astetta suurempienkin laulaja-lauluntekijöiden tekemisissä.
Maagisimmat hetket koetaan heti levyn kärkeen. Aloituskaksikko Naimakaupat ja Muistin juuri äsken sekä nimiraita ovat juuri sellaisia esityksiä, joiden parissa Ylinampa vaikuttaa olevan kaikista omimmillaan. Albumikokonaisuuden tehoa syö kuitenkin ajoittainen laulun epävireisyys sekä muutama kokonaisuuden kannalta yhdentekevämpi kappale
(Etsintäkuulutus, Lontoosta New Yorkiin).
Masterointia ja kansien graa?sta suunnittelua lukuun ottamatta kokonaan Ylinampan
itsensä käsistä lähtöisin oleva albumi on vahva yksilösuoritus. Kiinnostava tulokas, jota
kannattaa pitää silmällä.
MIKKO TOIVIAINEN
Hylätessään menneisyytensä ja loikatessaan päistikkaa tuntemattomaan Strokes kuulostaa vapautuneemmalta kuin pitkään aikaan. Biiseissä on tavallista enemmän terää ja ideaa. Tuntuu siltä, että studiossa on puurtamisen sijasta ollut innostavaa. En olisi uskonut sanovani tätä vuonna
2013, mutta Strokesin uutukainen on alkuvuoden ehdottomasti kiinnostavinta uutta popia. Yksi sen biiseistä on huomattavasti parempaa Phoenixia kuin Phoenixin
tuleva levy.
TOMI TUOMINEN
tä sydämistä voimaa saavan Blaskon energia
purkautuu parhaiten kappaleessa Here, jonka
herkkyys nousee hermoromahduksen partaalta harvinaisen kouriintuntuvasti lähes sibeliaanisiin mittoihin. Modernimpaa tunnelmaa tuo
riisutumpi Fool, jonka hitaasti tippuvan rytmin
päälle rakennellaan tyylikkäästi soulimpaa laulusuoritusta ja hienovaraisempaa jousimattoa.
Menevämpää musiikkia kaipaaville on tarjolla
avausraita I Awake, jonka levoton rumpukomppi muistuttaa enemmän teatteriesityksen tanssinumeroa kuin albumia kokonaisvaltaisemmin
kuvaavaa introverttiä pohdiskelua.
Edellisillä albumeilla välähdellyt elektronisuus ja nuorekkuus ovat poissa, mikä tekee
kuuntelukokemuksesta raskaan mutta palkitsevan. ?It?s just the way of this world. Let it be
your oyster, your pearl?, Sarah vastaa.
MIKKO TOIVIAINEN
7
YLINAMPA
JAMESIN REISSU
(Omakustanne)
Ylinampan debyyttialbumi soi tyylikkäästi ja
itsevarmasti. Pääosin maukkaan akustisen kitaran komppauksella etenevä albumi on ajaton ja klassinen laulaja-lauluntekijän ensilevy. Erinomaisen siitä tekee tekijänsä Juho Ylinampan karismaattinen lauluääni ja elämänmakuinen tarinointi.
Ylinampan musiikillisiksi hengenheimolaisiksi voisi laskea ainakin Topi Sahan, Sami Kukan ja John McGregorin. Voisi myös
kuvitella, että Ylinampa on vanhat suomi-iskelmänsä ja kansanlaulunsa kuunnellut. Folkmaisissa lauluissa onkin samanlaista suvereenin helppouden ja luontevuuden tuntua kuin
MARKUS PERTTULA
9
SARAH BLASKO
I AWAKE
(Dew Process)
Palkitun australialaisen laulaja-lauluntekijän Sarah Blaskon neljäs albumi I Awake sovittaa laulajattaren päiväkirjamaiset tunnot
bulgarialaisen sinfoniaorkesterin jylhiin äänimaisemiin. Asetelma ei sinänsä paljon eroa
mahtipontisuudessaan Florence + The Machinen tai Sian orkestraalisemmasta poptuotannosta muutoin kuin Sarahin vähemmän intensiivisen äänensävyn vuoksi. Pehmeys on kuitenkin valttia, koska se pakottaa
äänen lähemmäs ihoa ja luo kontrastia velloviin orkesterisovituksiin. Kaihon määrä tuntuukin lähes ylivoimaiselta, kun Sarah purkaa
sydäntään seireenimäisesti henkäillen.
Teksteihinsä yksinäisyydestä ja särkyneisSUE
8
COLD WAR KIDS
DEAR MISS LONELYHEARTS
(Downtown Records)
Cold War Kids on yhtye, joka ei vielä neljännelläkään levyllä tunnu aikuistuneen ? ja hyvä
niin! Solisti Nathan Willettin kaikkensa antava ääni jää jonnekin Je? Buckleyn ja Jack
Whiten välimaastoon, ja vaikka hiomattoman rehellinen tulkintaa raapiikin välillä pahastikin nuotin vieriä, antaa se samalla virkistävää vastapainoa tavallisen pop-tuotannon muovisuudelle.
Avausraita Miracle Mile antaa stadionin
täydeltä innokasta indierockia, jossa piano paukkuu ja meno on muutenkin pelkkää
nostatusta alusta loppuun. Seuraavien kahden kappaleen ajaksi piipahdetaan koneelli-
» 40 « NRO. 4
NINNI POIJÄRVI & MIKA KUOKKANEN VAGABOND MOON
(Turenki Records)
Pitkään yhteistyötä roots-musiikin eri kokoonpanoissa tehneet Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen ovat ehtineet oman duo-projektinsa toiseen levyyn. Muun muassa Hoedownissa ja
Lännen-Jukan kiertuekokoonpanossa yhdessä musisoineet Poijärvi ja Kuokkanen hallitsevat rootsin muotokielen ensiluokkaisesti.
Edellinen levy syntyi edesmenneen Levon
Helmin studiolla Woodstockissa. Nyt levyä
on työstetty luottotyyppi Olli Haaviston Järvenpään-studion lisäksi Australiassa. Mukana onkin suomalaisten taitajien (muun muassa Haavisto ja rummuissa Topi Kurki) kattava joukko kengurumaan roots-osaajia, joista
mainittakoon pahaenteisesti soivalla A Quarter Past Foreverilla Kuokkasen kanssa duetoiva Bill Chambers sekä levyn sanoituksista vastaava Terry McArthur. Viimeksi mainitun kädenjälki näkyi jo pari vuotta sitten
julkaistulla Powderburn-levyllä. McArthurin lyriikat ja Kuokkasen sävellykset lyövätkin kättä entistä paremmin.
Ajaton on musiikista puhuttaessa ylikäytetty
adjektiivi, mutta tämän pariskunnan tekemisiin
mikään muu adjektiivi ei voisi olla kuvaavampi.
Kaksikko tuntee juurimusiikin amerikkalaisen
perinteen aasta ööhön ja osaa maustaa sitä haluamallaan tavalla. Kun vuosien varrella ystävyyksiä on solmittu useisiin ilmansuuntiin, voi soittokumppaneiksi valita maailman valioita. Huippuluokan soittajien ammattitaito yhdistettynä
rennolla otteella tehtyihin biiseihin on vastaansanomaton yhdistelmä.
ILKKA LAPPI
8
BILLY BRAGG
TOOTH&NAIL
(Cooking Vinyl)
Kuuttakymppiä lähentelevä folkpunkin kummisetä Billy Bragg katkaisee viiden vuoden
levytystaukonsa vähäeleisellä levyllä. Punk
on tällä kertaa siivottu nurkista, eikä protestilaulajaksi pro?loituneen Braggin lauluissa
tällä erää juuri kapinaakaan ole.
Sen sijaan tarjolla on keski-ikäistyneen miehen itsetutkiskelua ja jopa sydämeenkäyviä
rakkauslauluja. Muun muassa Elvis Costellon
kanssa työskennelleen John Henryn tuotannossa esiin on saatu laulujen ydin. Grammypalkitun Henryn panosta Bragg kiitteleekin
syystä saatekirjeessä. Seestynyt protestilaulaja on vaarallinen sanapari, mutta Braggin kohdalla se tarkoittaa vain positiivista. Miehellä ei
tunnu olevan kiire minnekään.
Livenä purkitettu levy tulee onnistuessaan
lähelle kuulijaa. I Ain?t Got No Home on poikkeuksellisen onnistunut Woody Guthrie -luenta, jossa Braggin karhea ääni toimii hyvin.
Levyn toinen kohokohta Handyman Blues
puolestaan on huima anthem kaikille miehille, joiden sisältä ei naisten palvomaa Remontti-Reiskaa löydy. Kuten Bragg laulussa toteaa:
?Don?t be expecting me to put up shelves or
build a garden shed. But I can write a song that
tells the world how much I love you instead?.
ILKKA LAPPI
6
DAWN MCCARTHY & BONNIE
?PRINCE? BILLY
WHAT THE BROTHERS SANG
(Domino)
Moneen ehtivä Bonnie ?Prince? Billy on omien sanojensa mukaan hurahtanut The Everly Brothersiin jo pikkupoikana, kuten myös
Dawn McCarthy. Niinpä kaksikko on päättänyt levyttää levyllisen veljesten ajattomia
popsävelmiä.
LEVYARVIOT
Kasaan on haalittu Everly Brothersin laajasta katalogista 13 raitaa. Lehdistötiedotteessa McCarthy ja Billy väittävät, että kyseessä olisi nykykuulijalle päivitetty versio
hyvistä lauluista. Vaikka tekijät saattavatkin
olla eri mieltä, nostalgiatripiksi levy lipsuu.
Hieman hämmentyneenä tulee myös mietittyä, miksi Everly Brothers edes kaipaa päivittämistä. Kuulijoilla on taipumus löytää hyvä
musiikki ominkin päin. Eikä se Everly Brothersinkaan versiointi kovin uniikki idea ole.
Ehkä kyseessä on jonkinlainen sukupolvijuttu. Samaa laulukirjaa ovat aikaisemmin selanneet muun muassa Bob Dylan, Simon & Garfunkel, REM ja Eddie Vedder.
What the Brothers Sangin versiot ovat varsin lähellä alkuperäistä, eikä kovin rohkeita
irtiottoja ole edes yritetty tehdä. Tosin eihän
niitä tarvitsekaan, kun biisimateriaali on näin
ensiluokkaista. Tälläkin kertaa Milk Trainia,
Devoted To Youta ja muita lauluja kuuntelee
mielellään, vaikka McCarthyn ja Billyn äänet
ovat ainoa uusi asia levyssä.
ILKKA LAPPI
7
RELENTLESS
DROPOUT!
(Broken Life Records)
Kun psychobillybändi alkaa kuulostaa Green
Dayltä, se on yleensä kuunnellut Living Endiä. Tuo australialainen kulttibändi tuskin itsekään tajuaa, miten vaikutusvaltaiseen asemaan se on noussut psykoyhteisössä. Ympäri maailmaa putkahtaa bändejä, joissa billyjuurista muistuttaa enää satunnainen läskibasson länkyttely, itse musiikin ollessa melodista poppunkkia.
Tähän joukkoon kuuluu joensuulainen Relentless. Kolmannella albumillaan bändin voisi
ilman pystybassoa ja joitain imagoteknisiä seikkoja luokitella yhtä hyvin punkbändiksi kuin
psychobilly-pumpuksi. Ja jos ei anna päivänselvien vaikutteiden hämätä, ei siinä mitään.
Jollakulla Relentlessissä on erittäin terävä biisinkirjoituskynä. Dropout! on täynnä
tarttuvia melodioita ja kertosäkeitä. I Can?t
Settle, Rudy?s Nightshift ja etenkin päätösbiisi Won?t Admit I Was Wrong ovat komeita
biisejä millä tahansa mittarilla ja niiden kertseistä Rancidkin maksaisi maltaita.
Rytmipuolella esiintyy välillä hämmentävää köppäisyyttä, mutta muuten Dropout! on
mukava, joskin vähän turhan harmiton albumi. Kesäpunkkia, joka on kuin luotu tuopin
heilutteluun ja mukana laulamiseen.
JYRKI MÄKELÄ
7
HI-FLY RANGERS
ANOTHER GEAR
(Goofin? Records)
Whistle Bait, Barnshakers, Agents. Vesa Haaja jaksaa painaa pitkää päivää. Joukon jatkoksi on viime vuosina liittynyt myös nyt toiseen
albumiinsa ehtinyt Hi-Fly Rangers.
Rangers on ääriperinteinen rockabillytrio, joka ei yritäkään keksiä pyörää uudelleen, vaan luottaa heinältä haisevaan akustisen kitaran, läskibasson ja soolokitaran pyhään kolminaisuuteen. Haaja on tämän alan
rautainen ammattilainen niin laulajana kuin
lauluntekijänäkin. Another Gearillekin Vesalla on riittänyt aikaa väsätä peräti seitsemän
tiukkaa rallia, ja kitaristi Kari Kunnas korottaa pakkaa vielä parilla.
Omien biisien lisäksi albumilla on luonnollisesti nippu lainabiisejä, joukossa myös
suoranainen hittityrkky, kun Adelen Bondtunnari Skyfall on taivutettu onnistuneeseen
rockabilly-muottiin. Hi-Fly Rangersin näkemys olisi kotonaan Radio Suomen soittolistalla, jonne sen Haajan Agents-näkyvyyden ansiosta voisi hyvinkin saada ujutettua.
Another Gear on kuitenkin aivan liian pitkä. 15 biisiä periaatteessa samasta muotista
tempaistuna on loppupeleissä liikaa.
JYRKI MÄKELÄ
9
DWNSTRS
CEREBRAL DRAG
(Fullsteam)
Muutama vuosi sitten vokaalit nimestään kadottaneen helsinkiläisen Downstairsin kolmas
albumi alkaa eriskummallisella nimikkoraidalla. Kuuntelija puserretaan suoraan täysille miksattuun häiriöääneen ja hälyyn. Sitten möykän
alta alkaa kahden clean-kanavan kautta soitetun kitarasoinnun vaihtelu, joka on letkeä lähes
HERO DISHONEST ? Alle lujaa (If Society)
Jo vuonna 1999 perustettu helsinkiläinen hardcorepunkpoppoo Hero
Dishonest on yksi Suomen kovimpia
ja energisimpiä livebändejä. Se taitaa
olla myös ainoa bändi, jonka keikalla olen oikeasti pelännyt, että moshpitissä murtuu vähintäänkin etuhampaat. Verta ainakin lensi,
joskaan en muista, oliko kyseessä omat ruumiin eritteeni vaiko jonkun toisen.
Hällä väliä, sillä käsillä on bändin kuudennen albumin julkaisu. Alle lujaa -nimeä kantava kolmetoistaraitainen on yhtyeen ensimmäinen kokonaan suomenkielinen kokonai-
suus. Tämä ei allekirjoittanutta haittaa laisinkaan, sillä kyseessä on erittäin suurella sydämellä ja nopealla sykkeellä etenevä pieni likainen timantti. Piirun päälle puolituntiseen
kiekkoon ei ole täyteraitoja huolittu ja levyn
loputtua sen pyöräyttää mielellään heti uudemmankin kerran.
Sanoituksissa on yhteiskunnallinen ote,
mutta turhaa osoittelua löytyy ilahduttavan
vähän. Vaikka huumoria ja hassuja sanavalintoja löytyykin kosolti, onnistuvat sanoitukset
herättämään kuulijassa myös niitä astetta vakavampiakin ajatuksia.
Levyn ehdoton tähtihetki koetaan toisiksi viimeisellä raidalla. Lehmien ammumisella
alkava seitsemän minuuttinen deliriumsinfonia Puren itseäni ettei tääkin ois unta käynnistyy raukealla spoken wordilla, mutta yltyy
räyhäkkään meuhkaamiseen ja päättyy hälyisen suvantoiseen noiserokkailuun. Kappale
sisältää yhden maistuvimmista ja hämmentävimmistä kielikuvista pitkään aikaan (?levännyt mieleni harhaili vaseliinissa kuin onnenpyörässä juokseva rapu?). Levyn kruunaa
vakuuttava sludgeilu Pekkaspäivä.
kuusikymmentälukulaisen surf-popin tapaan.
Kappale tuo mieleen Black Lipsin, mutta sen
kulmikkuudessa ja ?laulaja? Asmo Palteiston
rääkynässä on vaikutteita myös The Fallista.
Tätä mielikuvaa vahvistaa kertosäettä seuraava
syntetisaattoribreikki. Mutta ei Dwnstrs miksikään rantarentoiluksi ole muuttunut. Kuten
Palteisto itse sanoi, on popimman kaman päällä paljon (melu)saastaa.
Avausraidan lisäksi albumin onnistumisiin
kuuluu Nervous Danny -kappale. Se kuulostaa Disco Ensemblen ja poststrukturalismista kiinnostuneen ?loso?an opiskelijan kohtaamiselta yliopistorakennuksen pyöröovissa. Melodinen kertosäe, huutolaulu, kiertävät
vahvistimet ja selkeästi soitetut kitarari?t on
purettu pieniin osiin ja sekoitettu hujan hajan ympäri kappaletta. Sekavasta mielikuvasta huolimatta homma toimii loistavasti.
Dwnstrs ymmärtää päättää levyn ennen
kuin homma lähtee lapasesta. Vain kahdeksan kappaleen mittainen sykäys on mitaltaan
juuri täydellinen rutistus tähän adhd-aikaamme. Downstairs kadotti vokaalit, mutta löysi
melodian. Eläköön Dwnstrs!
Konsta Koivistolle, jonka ääni on hieno sekoitus Cedric Bixler-Zavalaa ja Robert Plantia. Yhtyeen valitsema musiikkityyli vaatii
paljon myös rumpalilta ja kitaristeilta, jotka
onnistuvat tehtävissään. Esimerkiksi bändin
kitaransoitto-, sävellys- ja myös sovitustaidosta suosittelen In Fear of Minotaur -kappaletta. Se on levyn slovari, joka nyökkää esimerkiksi Mars Voltan Asilos Magdalenan tai
John Fruscianten soolotuotannon suuntaan.
Sen puhallinosuus on riipaiseva.
Yhtyeen sanoittajana ja toisena kitaristina
toimii Miki Liukkonen, jo kansallisesta aikakauslehdistöstäkin tuttu runoilija. Rockmusiikin rytmipakotteet ja englannin kieli rajoittavat hänen sanallista ilmaisuaan, mutta
tässä kontekstissa Frozen Pets Evacuatella
toistettu ?I want you to love? -fraasikin riittää mainiosti.
odottamaan seuraavan kappaleen myötä aaltona sisään tunkeutuvia, ruuhka-aikaan töistä kotiin palaavia kohteliaita, mutta passiivisaggressiivisia pieniä japanilaisia, jotka täyttävät vaunun jälleen ääriään myöten.
Miksi japanilaisia? Kaipa Mother Sussurus
muistuttaa minua esteettisesti myös jostain
avant-gardistisesta japanilaispost-rockista à
la Mono.
Kun klaustrofobinen metromatka lopulta
päättyy, haluaa kuuntelija kuitenkin lähteä
matkalle uudelleen. Maahaavaan äänimaisemassa on nimittäin paljon nyansseja ja koukkuja, jotka paljastuvat vasta useamman kuuntelukerran myötä.
9
JOONAS KUISMA
8
THE SCENES
IMAGES OF ANIMALS CRYING IN
PUBLIC (Sound of Finland)
Oululainen The Scenes tunnettiin aiemmin
Sinisenä kaappina. Nyt se kuitenkin debytoi
englanninkielisellä, geneeriseltä 2000-luvun alun pillifarkkubändiltä kuulostavalla
nimellä.
The Scenes kuulostaa yleisen progressiivisuutensa, äkkiväärien kaahausosioittensa
ja matemaattisten tahtilajiensa vuoksi The
Mars Volta -pastissilta. Tyylimukaelmaksi
kutsumista ei pidä kuitenkaan ottaa loukkauksena. Päinvastoin. Harva imitoi esikuviaan
sellaisella pieteetillä ja taituruudella kuin The
Scenes. Leijonanosa kunniasta kuuluu laulaja
SUE
JOONAS KUISMA
7
MOTHER SUSURRUS
MAAHAAVAA
(Ektro)
Tamperelainen sludge- ja post-metallia sekoitteleva Mother Susurrus julkaisi debyyttiEP:nsä pari vuotta sitten ja seuraa sitä kauniisti nimetyllä Maahaavaa-pitkäsoitolla, jolla vierailee myös jouhikkotaiteilija Pekko Käppi.
Maahaavaa on raskassointinen ja hidas, viisi pitkää kappaletta sisältävä ahdistava kuuntelukokemus. Se kuulostaa puristautumiselta
hitaasti liikkuvaan, liian täyteen ahdettuun
metrovaunuun, joka ajaa reilut 45 minuuttia maan alla ajoittaisten valonpilkahdusten
räjähdellessä sieltä täältä sisään vaunuun.
Ahtaan vaunun ilmaa huonontavat entisestään iholle tunkeutuvien, hikoilevien ihmisten eritteet ja kontrolloimattomat päästöt.
Satunnaisten huutolaulupurkausten aikana
ihmismassa purkautuu asemalaitureille kaoottisena rykelmänä. Masokistinen kuuntelija jää kuitenkin nurkkaan kyyhöttämään ja
» 41 « NRO. 4
MIKKO TOIVIAINEN
JOONAS KUISMA
8
JOSH ROUSE
THE HAPPINESS WALTZ
(Yep Roc)
Amerikkalainen ja sittemmin espanjalaistunut folklaulaja Josh Rouse on allekirjoittaneelle entuudestaan tuntematon artisti,
mutta perimätieto kertoo, että nyt julkaistava The Happiness Waltz on jo miehen kymmenes studiolevy. Oma häpeäni siis, etten ole
hänestä kuullut.
Rousen ääni ja laulutapa ovat kuin myöhempien aikojen Paul Simonilla, ja hänen
kappaleissaan on sellaista lempeää kaihoa,
että niistä on helppoa pitää. Paulsimonmaisuus ja tietty seitsenkymmenlukulaisuus on
suurimmillaan It?s Good To Have You -biisin
aurinkoisessa tunnelmassa, mutta kyllä muistakin biiseistä tulvii näillä leveysasteillä tuntematonta, jos kohta tervetullutta lämpöä.
Omiin suomalaisiin korviini parhaiten tarttuu ja jää soimaan avausraita Julie (Come Out
Of The Rain), jossa on sentään ripaus surumielisyyttä, ja poikkeuksellinen toteama siitä, kuinka San Franciscossa on kylmä ja Kalifornia on harmaa.
MARJUT MUTANEN
6
DANNY LIPS
BALANCING BIRDS
(Secret Entertainment)
Danny Lips on helsinkiläinen vuonna 2006
perustettu rockbändi, jonka vaikutteet tuntuvat tulevan vähän joka suunnasta.
Soundi on vanhahtava; jostain kohdasta
häivähtää vähän Franz Ferdinandia (Swedes Do It Better) ja muita brittiläisiä orkestereita, mutta ehkä kuitenkin vielä liian vähän
Danny Lipsiä. Se jokin x-faktori ja särmä Danny Lipsiltä puuttuu, ja siksi bändi luiskahtaa
vielä tässä vaiheessa ihan kiva -kategoriaan.
Clouds antaa ymmärtää, että potentiaalia ja
osaamista kuitenkin on, mutta vielä tällä levyllä lupaukset jäävät lunastamatta.
Tätä kirjoittaessa bändi on ensimmäisellä
Saksan-kiertueellaan, joten kysyntää on ainakin maamme rajojen ulkopuolella.
LEVYARVIOT
MARJUT MUTANEN
9
Tämä ja monta
muuta lehteä
digitaalisena
netissä!
www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue
AHNEUS
S/T
(Kämäset Levyt)
Rattuksen jättänyt Jake Marjamäki todistaa
Ahneus-yhtyeessä, etteivät vuosikymmenet
näy eivätkä kuulu. Nuoremman polven rytmiryhmällä on toki osansa bändin dynaamiseen
sointiin. Liekö juuri nuoriso-osasto piiskannut vanhan liitoon, kun tuntuu, että Marjamäki on löytänyt kuudennen vaihteen.
Kaikkea kunniaa ei voi myöntää Jakelle, sillä myös basisti Jeekki Katajamäki on kunnostautunut säveltäjänä ja sanoittajana. Allensa alistaa on hänen kättensä työtä.
Ahneuden levy on alle puolen tunnin kompakti pläjäys hardcorea ilman ylimääräisiä
kikkailuja. Tämän intensiivisen ja raivokkaan
ryöpytyksen aikana ei ehdi haukotella. Rattus-vaikutteita löytyy Jaken läsnäolon myötä, mutta se ei ole negatiivinen piirre eivätkä
ne ole hallitsevassa roolissa.
Jaken aikana sanoitukset olivat Rattuksessa vahva osa-alue. Niin ne ovat myös Ahneudessa. Ihmisen ahneus kummittelee taustalla melkein kaikissa sanoituksissa, karkeasti
yleistettynä teemana on typeryydessään rypevä ihminen. Voisi puhua jopa teemallisesta
kokonaisuudesta, jollaiset eivät ole kovin yleisiä hardcoressa. Keikalta mieleen jäänyt Pelastus koukuttaa myös levyversiona.
Kuten tiedetään, ahneella on paskainen
loppu. Niinpä levy päättyy Kuolema-nimiseen esitykseen. Jäädään odottelemaan uudestisyntymää.
Laulajatar Yonan aviomiehen Pitken Matin Nojatuoliblues-albumin Alien in Kallio
ei osoittele sormella, mutta esittelee täydellisesti ihmisen, joka löytää rappiosta kukkasia.
Levyn muut tarinat vievät Kosovosta Mansen
kautta sellaisen ihmisen pään sisään, joka ei
tee mitään. Tarinat ovat suoria, eikä sivistyssanakirjaa tarvita.
Itse Pitkäsen Matin intonaatio on läpi levyn
niin Asaa, että välillä tuntuu kuin kuuntelisi parodiaa. Ja koska Nojatuoliblues ilmestyy
Asankin levyt julkaisevalta Roihis Musicalta,
kuulostaa sen musiikki hieman JätkäJätkiltä, Asalta ja Puppa J:ltä. Orgaaninen hiphop
elää ja voi hyvin sympaattisessa levy-yhtiössä, joten lievää samankaltaisuutta on vaikea
nähdä heikkoutena.
Levyn ehdoton helmi on Yonan ja Matin vuoropuhelu Hetken huumaa. Kertomus kahden ihmisen kohtaamisesta nostattaa paatuneellekin ihmiselle punan poskille.
Kappale pakottaa katsomaan toisaalle, kuten
tehdään, kun rakastuneet hipelöivät toisiaan
ja tiedetään, että ne taitaa tehdä sen kohta ?
?Edestä ja takaa.?
JARKKO FRÄNTILÄ
7
MUDHONEY
VANISHING POINT
(Sub Pop)
Mudhoneysta on aina ollut vaikea sanoa onko se vakavasti otettava yhtye vai solisti Mark
Armin 25 vuotta jatkunut kainalopieruvitsi.
Yhtye onnistuu lykkäämään pihalle mielettömiä ri?ejä, mutta Armin lauluosuudet kuulostavat aina siltä, ettei mies ole jaksanut keskittyä niihin minuuttia kauempaa.
Vanishing Pointin avauskappale Slipping
Away lyö esiin kitarointia, joka ei ole hetkeäkään paikallaan. I Like it Small on punkia ja rock?n?rollia, jollaista muut eivät yksinkertaisesti halua tai uskalla tehdä. The Final Course murisee vakuuttavasti ja osoittaa bändin kuulostavan yhä ajattoman ajankohtaiselta. Uutta Touch Me I?m Sickiä albumilta ei löydy. Se lienee ollut Mark Armin
tarkoituskin.
Mudhoney ei ole vuosien varrella uudistunut pätkääkään, mutta eipä yhtyettä voi siitä millään tavoin. syyttää. Vanishing Pointin
kolmen minuutin rypistykset ovat jälleen sitä Mudhoneya, jonka nimeen yhtyeeseen uskovat vannovat ja joiden soidessa muut katsovat toisaalle.
8
(ANTI)
The Milk Carton Kids -kaksikko Kenneth
Pattengale and Joey Ryan ei keksi kolmannellakaan albumillaan pyörää uudelleen. Miehet laulavat yhä pakahduttavan kauniita folkballadeja, jotka parhaimmillaan ovat kuin
Jayhawks-yhtyeen takakatalogista kotoisin.
Milk Carton Kidsin ultimaattinen hyvyys
kauneuden tuottamisessa on sekä sen voima
että heikkous. Vähäeleisyyden terällä tasapainoilu on herkkää puuhaa, ja esimerkiksi Snake Eyes kääntyy uneliaan suuntaan. Sen sijaan
albumin päätöskappale Hear Them Loud on
parasta mahdollista uusamericanaa. Kokonaisuus jää kevyesti plussan puolelle.
Folkbuumi alkaa olla jo loppuun lypsetty
alakulon ammuva kyyttö, mutta Milk Carton
Kids ei edes yritä uudistaa genreä millään
tavalla vaan sukeltaa kohti mennyttä. Se on
kuulijalle vain hyvä asia.
Yhtyeen molemmat The Ash & Clayta edeltävät albumit (Prologue ja Retrospect) ovat
ladattavissa maksutta bändin kotisivuilta.
JARKKO FRÄNTILÄ
7
PITKÄSEN MATTI JA HEIDÄN ALHAISUUTENSA
NOJATUOLIBLUES
(Roihis Musica)
Jokainen 18-30-vuotiaana Helsingissä asuva edes hieman alkoholille perso yksilö ihastuu jossain vaiheessa Kallion kaupunginosaan
ja alkaa romantisoida sitä. Juoppojen, kusisten rappukäytävien ja piritorilla viilettävien
nistien maailma tuntuu uudelta ja hienolta.
?Tääl kaikki saa olla hei niiku omia ittejään?,
kuuluu rastatukan huuto raitiovaunun mekkalan yli.
SUE
ANNI EEROLA
6
FRENCH FILMS
WHITE ORCHID
(GAEA)
French Filmsin vuoden 2010 Golden Sea EP
pysäytti kuuntelemaan ja yllättymään iloisesti, mutta minun ja monen muun kuuntelijan
innostus ei oikein tuntunut riittävän vuoden
2011 Imaginary Future ?kokopitkään asti.
Bändi on kuitenkin saanut paljon tunnustusta ja keikkaillut ahkerasti. Siksi on aika antaa sille toinen mahdollisuus minunkin levysoittimessani.
White Orchidin ainesosat ovat EP:ltä ja debyyttialbumilta tuttuja. Nimibiisi potkaisee
levyn käyntiin vauhdikkaasti ja tutun kuuloisesti. French Films(inkin) tavaramerkiksi muodostuneet utuiset vokaalit kuitenkin
muuttavat biisit kovin kasvottomiksi. Tämä
yhdistettynä hyvin vähäisiin tempojen vaihteluihin saa aikaan sen, että muuten kepeästä musiikista tulee tahattoman tunkkaista
massaa eikä biisien vaihtumista meinaa huomata.
Vasta Latter Days herättelee kuuntelijan
taas tarkkaavaisemmaksi, Rauhallisempaa
Into Thousand Yearsia keskittyy kuuntelemaan aivan toisella tavalla. Biisi onkin levyn
kohokohta.
French Films tuo mieleen The Vaccinesin.
Tosin jopa The Vaccinesin paljon parjatulta
esikoislevyltä löytyi enemmän monimuotoisuutta ja mieleenpainuvuutta. French Films ei
White Orchidilla onnistu välttämään genrensä pahimpia sudenkuoppia. Tasavahvan ja tasapaksun raja on hiuksenhieno.
ANNI EEROLA
JARKKO FRÄNTILÄ
JOUKO LEHTINEN
THE MILK CARTON KIDS
THE ASH & CLAY
sin koukuttavuutta ei käy kieltäminen,ja The
Storm Has Come kuulostaa erehdyttävästi
siltä kuin olisi Django Unchainedin soundtrackiltä.
The Storm Has Comen ensimmäinen puolikas pysyy nätisti kasassa, mutta levyn loppupuoli kompastuu turhaan kikkailuun. Fall
Down On Me Like Rain on hengästyttävyydessään turhan dixiechicksiä, ja kuorovetona toteutettu Farewell Old Lovers hakee paikkaansa levyltä. Albumin 10 biisiä mahtuvat 35
minuuttiin ja levy tuntuukin paikoitellen hieman hätäiseltä.
Mutta taitavia ja uskaliaita ovat Piel ja Petterson, varsinkin yhdistettynä genretajuiseen rumpaliinsa Kajsa Poidnakiin.
8
BAXTER STOCKMAN
PUNTER
(Ektro)
Baxter Stockmanin ensilevy junnaa ri?ejään eteenpäin kuin Steve Albinin tuotokset. Tätä ei sen kummemmin peitellä: Albinin aikoinaan luotsaama Rapeman mainitaan lehdistötiedotteessa yhtyeen esikuvaksi. Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien
hahmolta nimensä ottanut yhtye on elävänä vahva metelikombo, ja aiemmin julkaistujen eepeiden tuhovoima toimii myös täysipitkällä levyllä.
Yhtyeen soundi kumartaa amerikkalaiseen
metelirockiin päin, mutta junnauksen seasta
löytyy myös korvaan juuttuvia kuvioita, jotka
voisivat olla jopa metallilevyltä kotoisin. Silti
rytmi on sen verran kiemurainen, että on vaikea nähdä pitkätukkia takomassa nyrkkejään
ilmaan tämän musiikin tahdissa. Labour on
kolme minuuttia kestävä ilmatorjuntahyökkäys ja albumin kohokohta.
Punter on täydellisen epämukavaa musiikkia, joka toimii tinkimättömyytensä takia.
JARKKO FRÄNTILÄ
8
PREACHER AND BEAR
THE STORM HAS COME
(BLACK STAR FOUNDATION)
The Storm Has Come on göteborgilaisten Elin
Pielin ja Fredrik Pettersonin eli Preacher and
Bearin toinen albumi. Genre on folk, banjoa
on paljon ja kantrista ei monesti olla kaukana. Söpöily- ja siirappisuusmittari ei ole kuitenkaan niin tapissaan kuin esimerkiksi First
Aid Kitillä.
If They Stole Your Heart ei aloita levyä kovin vangitsevasti mutta esittelee peruselementit, varsinkin Pielin varmasti mielipiteitä jakavan, karhean viimeistelemättömän
äänen. Kakkosbiisi The Richest The Witche-
» 42 « NRO. 4
9
SOUND CITY
A FILM BY DAVE GROHL
(Sony)
Dave Grohlin esikoisohjaus, dokumenttielokuva Sound City on levytysstudion historiikki, mutta myös ylistys vuorovaikutuksen korkeimmalle muodolle, musiikille.
Sound City (1969-2011) oli rähjäinen kalifornialainen analogistudio. Siitä tuli äänipajoista kuumin, kun Fleetwood Macin tunnetuin kokoonpano muodostui ja äänitti siellä.
70- ja 80-luvuilla Sound Cityssä työskentelivät kaikki Diosta Feariin ja Neil Youngista Metallicaan.
Myös Nirvanan Nevermind äänitettiin
Sound Cityssä. Hittilevy mullisti Grohlin
elämän ja käänsi digitaalisen vallankumouksen jalkoihin jääneen studion liiketoimet
huimaan nousuun. Nevermindin ilmestyttyä
kaikki tahtoivat äänittää Sound Cityssä.
2010-luvulla Sound City ei enää pystynyt
kilpailemaan kotiäänitysohjelmien kanssa.
Kun studio hiljeni, Grohl osti sen sielun, analogisen Neve-miksauspöydän ja alkoi työstää
tätä tribuuttia.
Studion historia kerrotaan puhuvien päiden ja arkistomateriaalikuvien ylitsevuotavassa mutta kiinnostavassa tulvassa. Salamoiva kerronta seestyy, kun elokuvassa siirrytään Grohlin kotistudioon äänittämään elokuvan soundtracklevyä Sound City -veteraanien kanssa. Osio onnistuu sekä välittämään
että selittämään musiikin magian: se on luovuutta, lahjakkuutta ja vaistonvaraisuutta ?
jotakin, joka syntyy ihmisestä, ei välineistä. Elokuvan musiikki soi elävästi ja lämpimästi.
Sound City ei ole elokuvataiteen mestariteos, mutta se jättää katsojan vahvaan eläytymisen tilaan. On liikuttavaa seurata, kun musiikkia tehdään rakkaudesta.
ARI VÄNTÄNEN
9
RIITAOJA
MANTEREELLE
ARI VÄNTÄNEN
8
MAAKUNTARADIO
EI VOI PALATA EILISEEN
(Airiston punk-levyt)
Punkrockbändi Maakuntaradio alkoi laulaja-kitaristi Mirko Metsolan projektina, jonka tarkoitus oli täyttää Kakka-Hätä 77:n hiljaiselon hetket ? Metsolahan tunnetaan paitsi
Airiston punk-levyjen toisena pomona, myös
Kakkiksen rumpalina. Sivuprojektista kasvoi
oikea bändi, ja sykähdyttävä Ei voi palata eiliseen on jo sen kolmas albumi.
Korroosion ja Problems?:in törmäyksestä
syntyvä rysähdys ei ole vielä koskaan kuulostanut näin suloiselta. Maakuntaradio on kasvattanut SIG:istä muistuttavien urkujen roolia aika tavalla, mutta kitarat rouhivat edelleen niin kovaäänisinä, joskus melkein laulun hukuttaen, että punkrockin piirissä kyllä pysytään.
Ei voi palata eiliseen on äänitetty Airiston
punk-levyjen Anttoni Alhon toimesta Noise for Fiction -studiolla. Yleissoundi on paikoin vähän kolho, mutta ei se hyvää kokonaisuutta pilaa.
On ilo kuulla biisejä, joiden kertosäkeitä
huomaa laulavansa mukana jo ensimmäisellä kuuntelukerralla ? populottuvuutta on tarpeeksi, mutta tarttuvuus ei kuulosta tekemällä tehdyiltä. Kaihoisissa sanoituksissa käsitellään herkän punkkaripojan tunne- ja arkielämää. Nelikymppisen laulajan suussa tekstit tuntuvat tribuutilta nuoruudelle.
ARI VÄNTÄNEN
8
ANSSI KELA
ANSSI KELA
(Live Nation)
Saksalaiset pioneerit tekivät syntikkakokeiluja, brittiläiset futuristit poppasivat syntikoilla, japanilaiset kehittivät syntikoiden soundeja, ja amerikkalaiset laittoivat ne soundit popmusiikkiin ? ja se oli rikos. Jos muistaa 80-luvusta lähinnä sen puolivälin amerikkalaisen
listapopin, ei ole ihme, jos muisto tuosta vuosikymmenestä ei ole kovin kultainen.
Anssi Kelan uusi levy perustuu pitkälti näihin 80-luvun halveksituimpiin soundeihin.
Sen perusteella uskallan väittää, että hänen
viides albuminsa on kaikkien aikojen rohkein
suomalainen levy. Sen soundit ovat niin muoviset, että melkeinpä tekee pahaa.
Levyssä ei kuitenkaan ole mitään campia.
Kela on tehnyt levynsä yksin kotistudiossaan
ja täysin tosissaan, ja minä kuuntelen lopputulosta tosissani.
Biisien osalta Anssi Kela -levy on luonnollinen jatkumo artistin aiemmille tekeleille.
Kuulen hänen kappaleissaan edelleen vaikutteita Neil Youngilta ja Bruce Springsteeninltä. ?Springsteenmäisyydellä? viitataan
yleensä Brucen 70-luvun tuotannosta muistuttavaan musiikkiin, mutta tämä levy menee
AKU-TUOMAS MATTILA
7
DEPECHE MODE
DELTA MACHINE
(Mute Records)
Tilastollisesti katsoen Depeche Mode on menossa parempaan suuntaan. Yhtyeen 13. albumi on selvä parannus edeltäjästään Sounds
of the Universesta (2009). Delta Machine ei kuitenkaan ole 2000-luvun paras Depeche Mode -levy, eikä sillä ole asiaa myöskään yhtyeen koko uran topvitoseen, vaikka sille antaisi hieman kypsyttelyaikaa.
Sinkkubiisi Heaven on hieno balladi, Martin Goren laulama The Child Inside kaunista
herkistelyä kevyesti pulputtavan synasoundin päällä, ja Soft Touch/Raw Nerven jyskyttävä konebasso muistuttaa, kuinka Depeche
Mode pystyy tekemään yksinkertaisistakin elementeistä hienoja kokonaisuuksia.
Soundillisesti Delta Machine toimii alusta
loppuun. Erityisen komeita ovat Alonen analogiväännöt. Biisilista kuitenkin on kokonaisuudessaan valitettavan tasapaksu. Varsinaista huonoutta levyltä ei löydy, mutta kun
uraa on takana neljännesvuosisata ja tehtynä
on paljon loistobiisejä, oman ennätyksen ylittäminen on vaikeaa.
Ehkä yhtye on itsekin tiedostanut ongelmansa, sillä Martin Gore on kertonut olevansa hukassa, jos ei saa tehdä uutta musiikkia
ja uusia levyjä. Lausunto on helpompi tulkita merkiksi korkeasta työmoraalista kuin pakonomaisesta pyrkimyksestä kirjoittaa hittejä. Tosin jälkimmäistäkin aina välillä löytyy:
kakkossinkku Soothe My Soul ja sitä seuraava päätösraita Goodbye ovat molemmat aiemmiltakin albumeilta tuttuja yritelmiä kirjoittaa Personal Jesus uusiksi.
LEVYARVIOT
(Svart)
Älkää peljätkö, en käytä sitä ässällä alkavaa
sanaa. Enkä sitä toistakaan. Siis ?superbändiä? ja ?summaa? ? oih, nythän minä käytin.
Riitaojan kohdalla niitä ei voi olla pyöräyttämättä mielessään. Kun bändissä on väkeä
Jolly Jumpersista, Plain Ridestä, Black Audiosta ja Sielun Veljistä (eikä siinä kaikki),
odotukset nousevat kuin heliumpallo.
Onneksi pallo ei puhkea pökerryttävän korkeallakaan. Levyn saatteessa Alf Forsman,
Arimatti Jutila, Antti Hämäläinen, Arttu Tolonen, Vuk ja Janne Westerlund kertovat halunneensa haastaa itsensä Riitaojan
musiikilla. Niin he ovat tehneet, kukin omalla tavallaan.
Mantereelle-levyn pohjalla on sen jäsenille
ennestään tuttu vaihtoehtoblues, mutta Riitaojan karu sointi on hyvin omalaatuinen.
Oudolla tavalla onnelliset biisit Lusimaan ja
Rauhassa valaisevat muuten kohtalokkaan
synkeää kokonaisuutta. Avarassa äänimaisemassa jokainen kitaran, banjon, mandoliinin
ja huuliharpun tuulahdus tuntuu iholla. Luopumisen teemaa sivuavat tarinalliset sanoitukset ovat sanavalinnoiltaan tuoreen tuntuisia. Liekö salaisuus se, että ainakin toinen levyn sanoittajista on kirjoittanut suomenkielistä lyriikkaa ensimmäisen kerran.
Mantereelle on levy, jonka haluaa kuunnella yhä uudelleen. Ja niin minä olen tehnyt.
siinäkin 80-luvulle. Tällä kertaa Anssi Kela ei
ole syntynyt juoksemaan vaan USA:ssa.
En pidä tämän levyn biisien esikuvakappaleista, mutta tästä levystä pidän. Haluaisin osata selittää syyn, mutta en osaa. En vain
osaa.
AKU-TUOMAS MATTILA
8
MIKAEL HUHTAMÄKI
LIVE IN FINLAND - KANSAINVÄLISTÄ KEIKKAHISTORIAA SUOMESSA
1955-1979
(Gummerus)
Mikael Huhtamäki kertoo ensiteoksensa motiiviksi oikaista hevosmiesten tietotoimiston
muistikuvat 50-70-lukujen kansainvälisistä
tähtivierailuista sekä muistuttaa, ettei YYASuomi sittenkään ollut niin syrjässä kaikesta.
Loppujen lopuksi maassamme vierailivatkin lähes kaikki merkittävät nimet suurin
piirtein Elvistä, The Beatlesia ja Black Sabbathia lukuun ottamatta. Osa ennen suurta menestystään, osa sen jälkeen, ja muutama jopa sen aikana. Nimiä? Cream, Hendrix,
The Who, Queen, AC/DC, The Clash?
?Jytämusiikki? ei näemmä saanut suitsutusta osakseen edes syntyaikanaan. Kriitikot
eivät lämmenneet voimiensa tunnoissa olleille Purplelle, Zeppelinille tai Uriah Heepille. Judas Priestin ensiesiintyminen Suomessa Saarijärvellä 1976 ei ole edes kovin yleisessä tiedossa.
Huhtamäki on saanut nivottua artikkelilainaukset ja aikalaismuistelot hyvin yhteen.
Lisäksi edistyneemmille triviafriikeille tarjotaan muun muassa settilistoja, kävijämääriä, lipunhintoja sekä listataan peruuntuneita
progepumppuja. Paperinmakuisuutta keventää ajankuva, kuten Markku Veijalainen ihmettelemässä Animalsin kantamia eksoottisia, ?ruotsalaisten suosimia? muovikasseja.
Lähdeaineiston kerääminen on vaatinut varmasti opinnäytetyön verran vaivaa.
Tietenkin olisi ollut mielenkiintoista lukea
muistikuvia myös itse artistivierailta, mutta saattaa olla, että esimerkiksi Rod Stewartin kommentteja Turun-törttöilyistään saisi odottaa.
MIKA PENTTINEN
Seuraava Sue
ke 8.5.
SUE
88&==
() &91%0
896/9 /09&-
1 - / / ) 0 - 7 83 4 4% 6 -
, ) 0 7 - 2 / - 8%:% 7 8 - %
8% 1 4 ) 6 ) 8 9 0 0 - / 0 9 & -
. = : c 7 / = 0 c 0 9 8% / / 3
0 % 4 4 ) ) 2 6 % 2 8% - 0 3 2 %
/ 9 3 4 - 3 , ) 2 6 = ´ 7 4 9 &
4 c - : - 8 ) 8 8 = / ) - / / % 0 - 7 8%
; ; ; ; 3= , * ; ; ; *% ' ) & 3 3 / ' 3 1 ; 3= , ; 3= ,
» 43 « NRO. 4
-//
- 0 0=
/
» REPLAY
JARI MÄKELÄ
MOLOKO ? Statues (Echo)
nthony Burgessin A
Clockwork Orange
-kirjasta nimensä napannut Moloko on todennäköisesti vuosituhannen
vaihteen hienoin brittiduo. Molokon neljä pitkäsoittoa ovat kaikki
erinomaisia, ja maaliskuussa 2003
julkaistu viimeinen studioalbumi
Statues on mielestäni paras. Kuten
Tove Juhanmäki arviossaan (Sue
3/2003) ennusti: ?tunnelmiltaan ja
sävyiltään aikaisempia hiukan vakavampi Statues on levy, joka kestää ja löytää uusia muotoja kuuntelukerta toisensa jälkeen?.
Trip hopiin usein linkitetty Moloko-kaksikko ei suinkaan ollut kotoisin Bristolista. Koillis-Englannin
Sunderlandista kotoisin ollut dancemusiikkiveteraani Mark Brydon loi Sheffieldin musiikkipiireissä mainetta jo 80-luvun puolivälissä valkoisen industrialfunkyhtye Chakkin basistina. Brydonin tuottama Krush-ryhmän House Arrest -single nousi brittilistan kolmanneksi vuodenvaihteessa 1987/1988. Sen jälkeen Brydon
tuotti ja remiksasi monia eri artisteja. Miehessä piilevä luomisvoima heräsi henkiin kuitenkin vasta
Róisín Murphyn rinnalla.
Irlantilainen Grace Jones -fani Róisín Murphy muutti 12-vuotiaana vanhempiensa mukana Manchesteriin, minne jäi kolme vuotta myöhemmin asumaan yksin,
A
LEVYARVIOT
kun hänen vanhempansa erosivat
ja muuttivat takaisin kotimaahansa. Parikymppisenä nainen muutti
She?eldiin, missä tapasi Brydonin
vuonna 1994. Murphyn iskurepliikin ?Do you like my tight sweater?
See how it ?ts my body?? ensimmäinen lause päätyi vuotta myöhemmin pariskunnan debyyttialbumin
nimeksi.
USA:n klubilistalla menestynyt
Fun For Me -biisi pääsi mukaan Joel
Schumacherin Batman ja Robin
-kalkkunan erinomaiselle soundtrackille. Murphyn venkoileva, mouruava ja ikäistään huomattavasti
vanhempaa diivaa näyttelevä laulutyyli muistutti 60-luvun Batmansarjan kissanaisesta Eartha Kittistä
ja albumin nimi ja duon She?eldlokaatio paikallisen Pulp-yhtyeen
Jarvis Cockerin sanoituksista.
Edeltäjänsä tavoin drum and
bass -vaikutteinen kakkosalbumi I
Am Not A Doctor (1998) sisälsi alkuperäisen version korvamadosta
Sing It Back, josta tuli vuotta myöhemmin Boris Dlugoschin ?ltteridisco-remiksauksena Molokon
läpimurtohitti. Kymmenille klubimusakokoelmille päätynyt Sing It
Back oli kenties vuoden 1999 tärkein dancebiisi.
Molokon kolmas albumi Things
To Make And Do (2000) esitteli
aikuisemman, oman lauluäänensä löytäneen Róisín Murphyn ja orgaanisen, isolla bändillä discoa ja
jatsahtavaa funkya operoivan Moloko-kokoonpanon. Brittilistan
kakkoseksi yltäneestä The Time is
Now -singlestä tuli bändin anthem
ja suurin hitti.
The Time is Now viitoitti tietä
Statues-albumille, joka on albumimittaan paisutettu ja huolellisesti
rakennettu täysmaitotonkka tuossa hittikappaleessa nupullaan olleesta pillijuomasta. Levyn biisit ja
sovitukset sisältävät enemmän sovituksellisia ja melodisia aineksia
kuin populaarimusiikissa on tavallista tai yleensä edes luvallista.
Synteesin kohteena ovat 60-luvun alussa New Yorkin Brill Buildingissa vaikuttaneet lauluntekijät sekä samassa metropolissa viisitoista vuotta myöhemmin kukoistanut Paradise Garagen discokulttuuri. Toteuttajina isolla bändillä vahvistettu she?eldiläinen trip
hop -duo, house-tuottaja Brydon ja
irlantilainen soul-laulajatar Murphy saavat aikaan hyvin originaalilta kuulostavan lopputuloksen.
Molokon tarinassa ei ollut onnellista loppua. Kahdeksan vuoden seurustelusuhteen jälkeen Statues oli ensimmäinen ja viimeinen
levy, minkä Murphy ja Brydon tekivät yhdessä puhtaasti professionaalisessa mielessä. Mikä sopi
80-luvulla Eurythmicsille, ei käynyt Molokolle; Statues-kiertueen
jälkeen Murphy ja Brydon erosivat
pysyvästi.
SUE
» 44 « NRO. 4
Statues-kiertueen viimeinen keikka Brixton Academyssa
22.11.2003 kuvattiin Dick Carruthersin ohjaamalle dvd:lle 11,000
Clicks (2004). Moloko esittää näyttävällä keikalla muun muassa koko
Statues-albumin materiaalin lukuunottamatta kappaleita The Only Ones ja Over & Over. Kappaleista yksitoista päätyi audioversioina
Catalogue-kokoelman (2006) toiselle cd-levylle.
Murphy on julkaissut Statuesin
jälkeen kaksi sooloalbumia. Electronicamuusikko Matthew Herbertin kanssa tehty kunnianhimoinen, kaupallisesti heikommin menestynyt Ruby Blue (2005) siirtyi kokeellisempaan elektroakustiseen suuntaan. Isolle yhtiölle levytetty elektrodiscoalbumi Overpowered (2007) valmistui lukuis-
ten eri tuottajien avustamana, mutta talousvaikeuksiin joutunut EMI
mokasi levyn markkinoinnin. Kolmas, kuuleman mukaan kunnianhimoisempi studioalbumi on suunnitelmissa, mutta Murphyn lasten
syntymät (2009 ja 2012) ovat inhimillistäneet aikatauluja.
Mark Brydonin viime aikojen
tekemisistä on niukasti havaintoja. Molokon lopettamisen jälkeen
hän on kyllä työskennellyt studiossa ja tuottanut ainakin folktronicayhtye Tunngin ex-jäsen Sam Gendersin Diagrams-yhtyeen mainion debyyttialbumin Black Light
(2012).
JARI MÄKELÄ
Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla
hän raapaisee kymmenen vuoden
takaista albumiklassikkoa.
» SCHINDLERIN LISTA
(USA 1993). OHJAUS: STEVEN SPIELBERG. PÄÄOSISSA: LIAM NEESON, BEN KINGSLEY, RALPH
FIENNES, CAROLINE GOODALL, EMBETH DAVIDTZ. KESTO: 3H 15MIN. IKÄRAJA: 16.
arvan ohjaajan filmografiasta voidaan
poimia ns. tärkeä elokuva, joka on samalla sekä kriitikoiden että katsojien ylistämä. Steven Spielbergin näyttävällä uralla Schindlerin lista on hänen ainoa tärkeä teoksensa.
Vuosi 1993 oli yksi tasokkaimmista englanninkielisten elokuvien saralla. Muun muassa draamoilla Piano ja Isän nimeen ei kuitenkaan juuri ollut Oscareissa mahdollisuuksia, kun vastassa oli tämä liki täysin mustavalkoinen, riipaiseva
kolmituntinen eepos yli 1100 juutalaista pelastaneesta opportunistista. Schindlerin lista palkittiin lopulta seitsemällä pystillä (mm. paras elokuva ja ohjaus).
Suomessa elokuvalle asetettiin aikoinaan poikkeusikärajaksi 13, jotta yläasteikäiset pääsisivät sitä teattereihin katsomaan. Universalin tuskin olisi tarvinnut taistella alentaakseen ikärajaa neljällä vuodella nykyisestä 16:sta (esimerkiksi Syvä joki on kielletty vain alle 12-vuotiailta!?!). Väkivaltaa
H
Schindlerin listassa on reilusti, mutta se käy historian oppitunnista melkein paremmin kuin päiväsaikaan esitettävät maailmansota-aiheiset dokumentit, joissa kauhukuvat ovat alati läsnä. Kukaan ei tule koskaan kuvaamaan holokaustin kauhuja realistisesti, mutta Spielberg pääsee lähelle.
Krakovan harmailla kaduilla viemäreihin laskeva
ihmisveri on melkeinpä haistettavissa.
Blu-ray julkaistaan kolmena eri versiona. Levyt ovat kaikissa samoja, mutta perusversion lisäksi hyllyiltä saanee muutaman euron lisähintaan myös digibookia sekä keräilyharvinaisuutta Definitive Editionia.
Ekstroissa ei nähdä making of -dokkareita,
trailereita tai muuta elokuvan tekemiseen liittyvää, koska sellainen koettiin mauttomaksi. Tarjolla on kuitenkin mm. yli tunnin mittainen dokumentti, jossa kuullaan tarinoita keskitysleireiltä selvinneiltä.
Pelkästään säveltäjä John Williamsin pitkän
uran surullisimmat teemat viulisti Itzhak Perlmanin säestämänä sekä Janusz Kaminskin uljas ja paikoin kokeilevakin kuvaus ovat omiaan
teräväpiirtoversion päivitykseen.
TERO HEIKKINEN
SINISTER
(USA 2012)
Oscar-akatemia on vain muutaman kerran ojentanut pääpalkinnon elokuvalle antamatta sen
ohjaajalle edes ehdokkuutta. Ennen Argoa näin
tapahtui reilut 20 vuotta sitten. Argon ohjannut
Ben Affleck menetti tuskin yöuniaan, sillä tuottajana hän voitti pystin joka tapauksessa.
Tositapahtumiin perustuva Argo kertoo yhdysvaltalaisten diplomaattien vapautustehtävästä vuonna 1979. Ainakin alussa nähtävä hyökkäys Teheranissa sijaitsevaan Yhdysvaltain suurlähetystöön on kuvaus tositapahtumasta, mutta
yleisesti ottaen käsikirjoitus on pitkälti sepitetty.
Iran onkin uhkaillut tekevänsä oman versionsa
tarinasta ja kertoa maailmalle kuinka tilanteet
oikeasti etenivät.
Argon tapahtumapaikkana on pääosin Iran,
mutta CIA:n ja kanadalaisten avulla sankareiksi
nousevat Hollywoodin kyyniset tuottajat, mikä
osaltaan takasi Oscar-menestyksen.
Affleck hallitsee tarinakerronnan moitteetta,
ja siksi Argo on täydellinen viihde-elokuva. Blurayn ekstroissa on mm. mahdollisuus valita pidempi versio elokuvasta.
Vain muutaman miljoonan dollarin budjetilla
tehty Sinister lukeutuu viime vuoden yllätyshitteihin kustannustensa ja tuottojensa suhteella.
Ethan Hawke esittää tosielämän rikoksista
työkseen opuksia kirjoittavaa tutkivaa journalistia, joka muuttaa vaimonsa ja lastensa kanssa taloon, jossa aiemmin kokonainen perhe on
raa?asti surmattu. Pian ullakolta löytyy laatikollinen karmivia kotivideoita.
Jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen juonta
herkeämättä seuraava katsoja on jatkuvasti askeleen elokuvaa edellä, ja yllätysmomentit tehdään nopeasti tyhjiksi. Sinister onnistuu kuitenkin säikäyttämään muutaman kerran sen verran
tehokkaasti, että kauhufaneille leffaa on helppo suositella.
KOSKEMATTOMAT
(Ranska 2011)
Tositapahtumiin perustuva Koskemattomat on
400 miljoonan euron maailmanlaajuisilla tuotoilla kaikkien aikojen menestynein ranskalaiselokuva.
Päänäyttelijöiden (Francois Cluzet ja Omar Sy)
valloittava kemia hakee vertaistaan tässä lämminhenkisessä komediassa, joka onnistuu tasapainottelemaan naurattamisen ja itkettämisen
välillä poikkeuksellisen tehokkaasti.
Tarina on yksinkertainen ja siinä sen hienous suurelta osin piileekin. Neliraajahalvaantunut miljonääri Philippe (Cluzet) palkkaa henkilökohtaiseksi hoitajakseen alalla täysin kokemattoman Drissin (Sy). Viikkojen saatossa heidän välilleen kehkeytyy kestävä ystävyys.
Lisämateriaalina tarjotaan mielenkiintoinen
puolen tunnin mittainen making of, jossa tosielämää sivutaan ja joka on ranskaa taitamattoman
onneksi tekstitetty myös suomeksi.
OMAA LUOKKAANSA
(USA 1992)
Viime vuosina Sony Pictures on hieman laiskistunut katalogititteleidensä julkaisutiheydessä,
mutta laatu on sitten sitäkin parempaa.
Penny Marshallin ohjaama lämminhenkinen
komedia naisten baseball-joukkueista oli vuoden 1992 suurimpia hittejä ja SE leffa, jossa Madonnakin ihan oikeasti näyttelee. Madonnan starastatuksesta huolimatta show on pääosin Tom
Hanksin ja Geena Davisin harteilla. Toisen maailmansodan aikaisiin tositapahtumiin perustuva
elokuva on nyt julkaistu ensimmäistä kertaa teräväpiirtona.
Ekstroissa on mukana mm. tunnin mittainen
dokkari, jossa baseballin historiaa käsitellään
tarkasti. Madonnan musavideo ja paikoin yhdentekevät poistetut kohtaukset (yli 30 minuuttia!) täydentävät kokonaisuutta.
TERO HEIKKINEN
» SUE.FI
TÄNÄÄN ON HYVÄ PÄIVÄ LUKEA
entury
ouglas C
Ice-T & D
AN TIE
GANGST ALT
ICE-T ? O
ODIN KU
HOLLYW
SI
SORMEK n pojan
ha
a
p
ghetRapin
. Kuinka o
t
a
lm
e
t
muis
si kok
eri koho
togangst untemaksi
nt
maailma kuudeksi?
jak
monilah
Zakk Wy
ld
MAAILM e
AN
VALLOIT USOPAS
Kuinka t
ulla m
aailman
valtiaaks
i
ja sikaile sekoilemalla
m
Wylden alla? Lue Zakk
opas, nii
n tiedät!
Joel McIver
SLIPKNOT
Uusmetallin haalarimiesten kauan odotettu bändihistoriikki.
Charlie Huston
Kimmo Miettinen
KALMASIIVOUKSEN
SALATTU TAITO
SUKUVIHA
Kummisetä-henkinen rikossaaga Helsingin alamaailmasta.
Jännitä koko rahan edestä! Vinksahtanut
trilleri on tarantinomainen kertomus rikospaikkasiivoojasta, joka sekaantuu mystiseen naiseen kohtalokkain seurauksin.
w w w. l i k e . f i
SUE
» 45 « NRO. 4
DVD-ARVIOT
ARGO
(USA 2012)
» MONOLOGEJA MUSIIKISTA
JARKKO FRÄNTILÄ
I
rlantilaiset ovat iloisia juoppoja, jotka rakastavat juhlimista. Vähän
niin kuin tanskalaiset. Suomalaiset taas väärinkäyttävät alkoholia
suruunsa ja kaikilla on paha olla. Verhoudumme puolet vuodesta
melankolian huntuun. Olemme masentuneita. Paskomme housuihimme, kun emme jaksa kävellä alakuloltamme vessaan saakka. Mitä sitä turhaan. Kuollaan sitä kuitenkin.
Onko kansalaisuuksiin liitettävissä kliseissä mitään perään? Ainakin Iskelmä-Suomi- dokumenttisarjan mukaan on. YLE Teema -kanavalta tulevassa iskelmämusiikin historiaa valottavassa sarjassa kerrotaan jokaisessa jaksossa kuinka lama vei miehiä ja naisia mukanaan. Kuinka iskelmä antoi
meille voimaa selvitä rankoista hetkistä. Kuinka katajainen kansa yhä ja iskelmä on äidinmaidossamme.
Krooh pyyh.
Joskus näin kenties olikin. Onneksi sarjan tekijät vellovat menneessä Suomessa. Siinä kansakunnassa, jonka valtiopäämiehenä oli Kekkonen, kaljaa
sai vain Alkosta eikä keskiolutkuppilan pöydästä toiseen saanut siirtyä tuoppi kädessä. Siinä Suomessa missä juopoteltiin tanssilavan takana ja painittiin siinä edessä, kunnes vallesmannit tulivat ja hakivat pois.
Suomi on nykyajan nuorelle ihmiselle yliopistoja. Baareja, joissa soi
Macklemore ja muut kansainväliset renkutusartistit. Ravintoloita, joissa soi
New Order. Fine diningia ja matkustusta pikkurahalla ympäri Eurooppaa.
Justin Timberlakea. Suomi on videopelejä. Ipadejä. Tuontiolutta. Ja niin
sen pitääkin olla. Kehitys kehittyy, ja ihmiset sen mukana.
Iskelmä-Suomi? Sitä ei enää ole olemassakaan. Iskelmä-Suomi on romantisoitua rappiota ja sydänsuruja ja kaipuuta aikoihin, joihin kukaan ei oikeasti enää haluaisi.
Iskelmä on menneisyyttä, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisyyden kanssa. Joillekin tuntuu kuitenkin olevan mahdoton päästä pois iskelmän hirmuvallan alta. Onneksi näitä pajatsoja haikailevia retro-Suomen ja Neuvostoliiton perään huutavia yksilöitä on keskuudessamme yhä vähemmän.
Jotkut iäkkäät venäläiset haluaisivat kommunismin takaisin, sillä heidän
mielestään ?ennen kaikki oli paremmin.? Iskelmäisen Suomen kaipuussa on
kyse samanlaisesta muistiharhasta.
Irwin oli iskelmä-Suomen ylijumala, joka kuulemma kertoi meille, kuinka
asiat oikeasti ovat. Irwinin kappaleissa verottaja vei tulot ja oltiin aina kännissä. Mikä laulaen tuli, se viheltäen meni. Sellainen oli työmiehen lauantai.
Ihanaa.
Iskelmä on kuollut. Luojan kiitos. Sitä itsesäälistä vinkumista ei kenenkään tarvitse enää kestää enempää kuin on tarvis. Menet mihin tahansa
puistoon keskellä kesää niin näet kuinka iskelmä-Suomea nautiskellaan kuoliaaksi yksi tuontisiideri kerrallaan niin, että se on toivottavasti jo seuraavalle sukupolvelle täysin tuntematon asia ja pelkkä muisto äitien ja isien jaaritteluissa kun nämä ovat ottaneet yhden lasillisen liikaa.
Iskelmä saattoi olla joskus kansallismusiikkiamme. Ajat muuttuvat. Nyt
sitä ovat levylistojen ja myyntilastojen mukaan Cheekin ja Jukka Pojan
kaltaiset artistit, jotka kertovat kuinka meillä ei välttämättä menekään niin
huonosti. Kuinka me vielä noustaan. Elastinen hymyilee kenties aivan liian leveästi ja näyttää ylisuurelta bodatulta nallekarhulta, mutta hän ei vingu ja inise kuin heteka kännisen parittelun alla. Iisii-kappaleellaan hän kertoo kuinka eilen oli hänen elämänsä hienoin ilta, ja tänään mennään taas kovempaa.
Kumpi on terveempi elämänasenne: puhdasmielinen positiivisuus vai iskelmä-Suomea takaisin unelmoivien vellominen menneessä ajassa ikuisesti
puolityhjän tuopin ääressä?
Suomi oli joskus melankolinen kansa, mutta ainakin musiikkikulttuurimme on muuttumassa uuteen suuntaan. Autiota hiekkarantaa tuijottavia
kroonisia valittajia ei kuule enää kuin mökkireissuilla, kun se yksi ilonpilaaja kaivaa esiin ne markalla kootut iskelmäkokoelmat ja kertoo kuinka KatriHelena on sinivalkoisen Suomen ääni.
J. Karjalaisen uusin levy on lähempänä rockmusiikkia kuin Ankkurinappia.
Anssi Kela kuvittelee olevansa 80-luvun AOR-artisti.
Lauri Tähkä näyttää Voice of Finlandissa Monocle-muotiraamatusta revityltä kieroutuneelta miesmallilta.
Muutos on jo tapahtunut. Sieltä se tulee. Iskelmän kuolema.
Eikä hetkeäkään liian aikaisin. «
1. Mat Osman on Sueden
a) kitaristi b) rumpali c) basisti
2. Volbeatin Rob Caggiano on soittanut
a) Slayerissa b) Anthraxissa c) Megadethissä
3. Michael Schenkerin veli soittaa
a) Acceptissa b) Scorpionsissa c) UDO:ssa
4. Turku Bandstandin voitti
a) Array b) Vespa Sailor c) Kärkky
5. Dead Cult Diaries: The World is Too..
a) Small b) Big c) Much
6. Loud Silents järjestetään 4.5.
a) Turussa b) Oulussa c) Tampereella
7. Bob Malmström keikkailee
a) Kuubassa b) Kiinassa c) Pohjois-Koreassa
8. Wöyh!:in veljesten nimi on
a) Hyyrynen b) Hynynen c) Heinonen
9. Stone Sourin laulaja on tuttu
a) Lordista b) Gwarista c) Slipknotista
10. Rolo Tomassi tulee
a) Italiasta b) Englannista c) Suomesta
11. Riitaojan laulaja ei ole
a) Vuk b) Arttu Tolonen b) Janne Westerlund
12. Minkä kuningas Faarao Pirttikangas on?
a) kaatopaikan b) kurjuuden c) varkaiden
13. Santa Cruzin albumi on Screaming for
a) Vengeange b) Help c) Adrenaline
14. Agallochin kotimaa on
a) Skotlanti b) Irlanti c) USA
15. Circle on Amorphis-albumi numero
a) 10 b) 11 c) 12
1c2b3b4a5a6c7b8a9c10b11b12a13c14c15b
VIIMEINEN SANA
» ISKELMÄ
KUOLEE
? VIIMEINKIN
VOIMME ELÄÄ
SUE
» 46 « NRO. 4
» VIIMEISET SANAT #31 ARI VÄNTÄNEN
Mannan viimeiset sanat ovat armolliset.
Sitten viime näkemän...
Olen laulanut yhtenä solisteista Kerkko Koskinen Kollektiivi -levyllä ja alkanut äänittää seuraavaa omaa soololevyäni.
Viimeksi ostamani levy...
on Karen Daltonin kokoelma. Fantastinen, liian
tuntemattomaksi jäänyt lahjakkuus.
Viimeinen asia, johon suostuisin, on...
perussuomalaisten ehdokkuus.
Viimeksi itkin...
eilen, kun katsoin Best Auditions for X Factoria
Youtubesta. Ihan liikutuksesta. On ne ihania!
Viimeksi lauloin suihkussa...
aamulla räppäsin Old Dirty Bastardin Shimmy
Shimmy Yata. Osaan tulkita teoksen ulkomuistista pianoriffejä myöten.
Viimeksi, kun olin humalassa...
puin päälleni vaarallisen korkeat korot, maalasin tulipunaiset huulet ja puhuin liikaa tuntemattomille.
Viimeistään on aika lopettaa, kun...
kaikki ympärilläni suuttuvat!
Viimeiset sanani ovat...
?Ihan hyvin se meni.?
Viimeksi nauroin...
veljeni vuoden ikäiselle pojalle, joka kuunnellessaan musiikkia alkaa rytmikkäästi liikuttaa
vatsaansa, jos musiikki on hänen mielestään
kelpoa. Tarkastutan tulevan levyni biisit ensimmäiseksi hänellä.
Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, on...
Nick Caven No More Shall We Part.
Viimeksi näin unta...
siitä, että suutelin menneiden aikojen poikaystäväni veljeä. Tiedän ? Freudilla olisi sanottavaa.
Viimeksi suutuin...
kun minulle valehdeltiin törkeästi. Mikään ei
raivostuta enempää kuin nilkkimäinen epärehellisyys.
Uusimman levyni viimeinen biisi on...
Unilintu ( A la puerta de Cielo).
SUE
» 47 « NRO. 4