WITH SPECIAL GUESTS
HELSINKI
TIISTAINA 8.6.2010
LIPUT: 59 EUROA
21ST CENTURY BREAKDOWN KAUPOISSA NYT!
PORTIT AUKEAVAT KLO 16.00
KYLASAARI/ KALASATAMA
WWW.GREENDAY.COM
MAHD. TOIMITUSKULUT
SUE
» 4 « NRO. 5
SUE
» 5 « NRO. 5
www.ankkarock.fi
Hyvä fiilis - Reilu meininki!
010 auantai 14.8.2 L
THE ARK (SWE) DON HUONOT PMMP SCANDINAVIAN MUSIC GROUP STAM1NA TAROT ANKANPOIKAROCK-VOITTAJAT
2010 unnuntai 15.8. S
THE SOUNDS (SWE) AGAINST ME! (USA) ENTER SHIKARI (UK) THE BASEBALLS (GER) CHILDREN OF BODOM DISCO ENSEMBLE ISMO ALANKO & TEHO OSASTO MICHAEL MONROE MOKOMA SAMULI PUTRO VIIKATE ANKANPOIKAROCK-VOITTAJAT Ajankohtaiset tiedot ja esiintyjät: www.ankkarock.fi
Liput: 2 päivää 80e, la ja su päiväliput 45 e + mahdolliset toim. kulut. Lippuja myynnissä: www.ankkarock.fi & Tiketti & Lippupalvelu.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
SUE
» 6 « NRO. 5
perjantai 9.7.2010
lauantai 10.7.2010
sunnuntai 11.7.2010
SLASH (USA) OZZY OSBOURNE (UK) THE SOUNDS (SWE) THE SPECIALS (UK) BELLE & SEBASTIAN (UK) BILLY TALENT (CAN) REGINA SPEKTOR (USA) AMON AMARTH (SWE) NOFX (USA)
RISE AGAINST (USA) ARCH ENEMY (SWE) BARONESS (USA) CANNED HEAT (USA)
PORCUPINE TREE (UK) PRINCE OF ASSYRIA (SWE) THE BASEBALLS (GER) ANTI-FLAG (USA) FLOGGING MOLLY (USA) FLORENCE & THE MACHINE (UK) MIDLAKE (USA) THE ARK (SWE) THE SONICS (USA)
JOENSUU 1685 LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU MOKOMA POPEDA SAMULI PUTRO SONATA ARCTICA VESA-MATTI LOIRI
AMORPHIS FINNTROLL JENNI VARTIAINEN TAROT
DON HUONOT DISCO ENSEMBLE IRINA ISMO ALANKO & TEHO-OSASTO KOTITEOLLISUUS MICHAEL MONROE PMMP SCANDINAVIAN MUSIC GROUP STAM1NA TURISAS VIIKATE
Katso ajankohtaiset esiintyjätiedot, lippujen hinnat ja muut lisätiedot www.ruisrock.fi. Liput myynnissä Ruisrockin nettisivuilla sekä kaikissa Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä.
pidätetään. Oikeudet muutoksiin
Turku Energia
SUE
» 7 « NRO. 5
SUE
» 9 « NRO. 5
PROUDLY PRESENTS:
Pe 14.5. (K-18) 18 /30 /34
WILDLIFE Helsinki Hiphop & Reggae Weekend
DJ BOY NAMED SUE ROAD TO HELL 2010
KE 12.5. DYNAMO, TURKU PE 14.5. KLUBI, TURKU LA 22.5. KLUBI , TURKU KE 9.6. KLUBI, TURKU
La 15.5. (K-18) 18 /30 /34
WILDLIFE Helsinki Hiphop & Reggae Weekend
Su 16.5. (K-18) 10/13
JUST BLAZE (US) VS. The ALCHEMIST (US) XDJ AKSIM
Huom! Ennakkoliput Tiketistä ja Grey Market Supply:sta! Ti 18.5.(K-18) 25 ACCEPT (GER) Ke 19.5. (K-18) 18
PROMOE
Huom! Ennakkoliput Tiketistä,
Lippupalvelusta, Funkiestista ja Geezersistä!
Pe 21.5. (K-18) 25
EPPU NORMAALI
La 22.5. (K-18) 13 ennakko/15 ovelta
STAM1NA DISEASE OF THE NATION
Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. Ravintola Virgin Oil Co., Kaivopiha, Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki,
www.virginoil.fi
SUE
» 13 « NRO. 5
GORILLAZ(UK) JACK JOHNSON(US) MUSE(UK) NEPHEW(DK) PRINCE(US) THE PRODIGY(UK) PATTI SMITH AND BAND(US) THEM CROOKED VULTURES(US/UK)
ALICE IN CHAINS(US) BAD LIEUTENANT(UK) CV JØRGENSEN(DK) DIZZY MIZZ LIZZY(DK) KASABIAN(UK) KASHMIR(DK) KILLSWITCH ENGAGE(US) KINGS OF CONVENIENCE(N) LCD SOUNDSYSTEM(US) MOTÖRHEAD(UK) THE NATIONAL (US) NOFX(US) VAN DYKE PARKS(US) PAVEMENT(US) ROBYN(S) SICK OF IT ALL (US) TINARIWEN(MALI) VAMPIRE WEEKEND(US)
AFENGINN (DK) MATIAS AGUAYO (CHL) ANALOG AFRICA SOUNDSYSTEM (DE) ARRIBA LA CUMBIA (UK) THE ASTEROIDS GALAXY TOUR (DK) BARON CRIMINEL (DK) BEACH HOUSE (US) THE BEAR QUARTET (S) BEAT TORRENT (FR) BLACKIE AND THE RODEO KINGS (CAN) BOBAN I MARKO MARKOVIC ORKESTAR (SER) BONAPARTE (DE) BROTHER ALI (US) CANTECA DE MACAO (E) CASIOKIDS (N) CÉU (BRA) CHOC QUIB TOWN (COL) CIRCLE (FIN) CONVERGE (US) DAARA J FAMIL (SEN) Y DALA DALA (DE) DEN SORTE SKOLE (DK) DIRTY PROJECTORS (US) DRAKE (CAN) DULSORI (KOR) EFTERKLANG (DK) ELECTROJUICE (DK) THE FLOOR IS MADE OF LAVA (DK) FLORENCE +THE MACHINE (UK) FM BELFAST (ISL) GALLOWS (UK) HEALTH (US) IKONIKA vs COOLY G (UK) JAPANDROIDS (CAN) THE KANDIDATE (DK) KASPER SPEZ (DK) THE KISSAWAY TRAIL (DK) BASSEKOU KOUYATE & NGONI BA (MALI) LINDSTRØM & CHRISTABELLE (N) LOCAL NATIVES (US) JULIAN MARLEY (JAM) AURELIO MARTINEZ (HND) MEXICAN INSTITUTE OF SOUND (MEX) MIIKE SNOW (S) MODERAT (DE) NARASIRATO PAN PIPERS (SOL) NILE (US) JOHN OLAV NILSEN & GJENGEN (N) NISENNENMONDAI (JPN) ORCHESTRE POLY-RYTHMO DE COTONOU (BEN) PARAMORE (US) PENDULUM (AUS) GILLES PETERSON & ROBERTO FONSECA present HAVANA CULTURA (CUB/UK) PORCUPINE TREE (UK) PRINS THOMAS (N) ROOTZ UNDERGROUND (JAM) ROSKA (UK) THE RUMOUR SAID FIRE (DK) SCHLACHTHOFBRONX (DE) SERENA-MANEESH (N) SHANTEL & BUCOVINA CLUB ORKESTAR (DE) NAOMI SHELTON & THE GOSPEL QUEENS (US) SÓLSTAFIR (ISL) SPEED CARAVAN (ALG/FR) STAFF BENDA BILILI (CD) TIM SWEENEY (US) SYSTEMA SOLAR (COL) T.O.K. (JAM) TECH N9NE (US) TEDDYBEARS (S) THE TEMPER TRAP (AUS) TITUS ANDRONICUS (US) DJ UMB (UK) VALIENT THORR (US) WHEN SAINTS GO MACHINE (DK) WILD BEASTS (UK) WOODEN SHJIPS (US)
PAVILION JUNIOR 27 - 30 JUNE
CHIMES & BELLS (DK) EIM ICK (DK) FALLULAH (DK) FONTÄN (S) GHOST SOCIETY (DK) ICEAGE (DK) JOENSUU 1685 (FIN) KANDY KOLORED TANGERINE (DK) KHAL ALLAN (DK) KILL SCREEN MUSIC (DK) KRÅKESØLV (N) FREJA LOEB (DK) MY EVIL TWIN (DK) NEW KEEPERS OF THE WATER TOWERS (S) NIGHT FEVER (DK) RISING (DK) RUBIK (FIN) SLEEP PARTY PEOPLE (DK) SUSANNE SUNDFØR (N) THEE ATTACKS (DK)
- AND MANY MORE...
WWW.ROSKILDE-FESTIVAL.DK » 17 «
SUE
NRO. 5
SUE
» 19 « NRO. 5
HAASTATTELU
TEKSTI TUOMAS TIAINEN KUVAT VESA HÄRKÖNEN
» VÄHEMMÄN ON EN
Disco Ensemblen omassa saaressa noudatetaan kymmenen biisin dogmaa. Ja kaislikossa pesii Kurki.
elsingin Malminkartanossa rengasliikkeiden ja autopesuloiden naapurista ei olettaisi löytänsä paikkaa nimeltä Indie Center, jossa harjoittelevat Lapko, Damn Seagulls ja Downstairs sekä pari tusinaa muutakin bändiä. Arkisen näköisessä tiilirakennuksessa on myös Disco Ensemblen treenipaikka. Vappuviikolla yhtyeen nurkkaus on iso sotku bänditavaraa, sillä yhtye on juuri palannut Lapin-keikoilta. Tarkoitus oli tosin käydä myös Saksassa uuden albumin kuuntelubileissä ja haastatteluita tekemässä, mutta matka peruuntui Islannin tulivuorenpurkauksen auheuttaman lentokiellon vuoksi. Ahkerasta kiertämisestä tunnettu nelikko joutui jäämään maihin.
H
Yhtyettä kuitenkin ehkä lohduttaa se, että se on saanut synnytettyä ikioman saaren. Bändin neljäs levy kun kantaa nimeä The Island of Disco Ensemble.
Lintu tuottajan pallilla
ulkona on harmaata, mutta sisällä Indie Centerissä lokoisaa. Sohvilla lojuu neljä nuorta miestä. Kahvinkeitin porisee ja pöydällä lepää dallaspitko. Toukokuun lopussa julkaistava upouusi albumi on vielä tiedostoina läppärillä. Yksitoista kuukautta sitten aloitettu työstäminen on päättynyt. Disco Ensemble päätyi tekemään levyn yhdessä Radio Helsingin aalloilta, Lemonatorista ja ties mistä
muualta tutun Lasse Kurjen kanssa. Lassehan oli jo kesäkuun lopulla treenikämpällä tekemässä esituotantoa, aloittaa kitaristi Jussi Ylikoski. Sikäli erilaista kuin aikaisemmin, että nyt oli selkeä tuottaja, joka oli jo selkeästi ennen studiota mukana hands on -meiningillä. Haussa oli nimenomaan suomalainen tuottaja. Rumpali Mikko Hakila kertoo valinnan olleen lopulta helppo. Eri nimiä harkittuaan bändi päätyi Lasse Kurkeen tämän meriittilistan vakuuttavuuden vuoksi. Vaikka Kurki yhdistetäänkin hyvin erilaiseen musiikkin kuin Disco Ensemble, miehen innostunut asenne ja rakkaus musiikkia kohtaan muodostuivat ratkaiseviksi tekijöiksi. Monet suomalaiset tuottajat ovat hyvässä ja pahassa ammatSUE
tilaisia, jotka tekevät vähän kaikkea, jatkaa basisti Lasse Lindfors. - Bändille on vaikea päästä sisälle siihen, mikä tuottajan oikea tyyli on. Se vaatii sen, että tuottajalla on oma identiteetti. Koska Kurki on myös toimittaja, se pystyi pitämään sen tuottamispuolen aika tinkimättömänä. Se ei edes puutu projekteihin, joita ei koe omakseen, Jussi täsmentää. Suomessa on vaikeaa profiloitua tuottajana siten, että tekisi omannäköistä jälkeä ammatikseen ja saisi leivän pöytään. Kurki identifioituu ehkä pohjimmiltaan musiikinrakastajaksi, joka sattuu tekemään erilaisia musiikkiin liittyviä töitä. Laulaja Miikka Koivisto jakaa mielipiteen ja jatkaa, että jo ensitapaamisella Kurki osasi puhua musiikista inspiroivasti. Ja siinä missä
tuottajat yleensä yksinkertaistavat ja yrittävät vähentää, Kurki lisäsi. Ensimmäistä kertaa meidän historiassa joku oli melkein enemmän hohteessa kun minä kitarasoundeja haettaessa, Jussi nauraa.
Kymmenen biisin dogma
yksi pop-musiikin lainalaisuuksista on, että uusi levy on aina vastareaktio edelliseen. Disco Ensemblen edellinen albumi Magic Recoveries sisälsi erilaisia biisejä, vieläpä runsaasti annosteltuna. Islandista yhtye lähti tekemään napakampaa pakettia. Meillä oli jo alkuvaiheessa dogma, että tehdään vain kymmenen biisiä, Miikka kertoo. Edellinen
» 20 « NRO. 5
ISLAND OF DISCO ENSEMBLE BIISI BIISILTÄ
Bay of Biscay Miikka: Tässä on aina ollut ekan biisin makua. Jussi: Sointukierrossa on dynaaminen rakenne, joka elää koko ajan. Tavallaan progebiisi meille, koska rakenne on kasattu niin pienistä elementeistä. Pitch Black Cloud Mikko: Kertsi oli kauan olemassa, ja kaikki diggaili siitä tosi paljon. Kesti vain kauan, ennen kuin saimme tehtyä siitä biisin. White Flag for Peace Jussi: Ehkä epädiscoensemblein biisi levyllä. Kuulostaa melkein Lagwagonilta. Kun sain intron tehtyä, oli fiilis, että tästä tulee iso biisi. Intro itsessään ja se polttopiste, kun eka kertsi lähtee, tekevät tästä ison. Ei mitenkään yllättävää, että päätyi ekaksi sinkuksi. Protector Miikka: Toinen sinkku. Maltillinen. Lähti kertsin kitararifeliuksesta. Jussi: Jos alkaa biisin osasia irroittelemaan, siinä ei ole mitään elämää suurempaa. Mutta kun ne pistää yhteen, siitä tuleekin iso biisi. Tästä kuuluu vanha klisee, että bändi on enemmän kuin osiensa summa. So Cold Lasse: Ensimmäinen levylle päätyneistä biiseistä, jota soitettiin keikoilla. Jussi: Kitarasoundissa on melkein sisäänrakennettu basso ja Lasse taas soitti bassoa tosi ylhäältä ikään kuin kitarana. Rumpukomppikin on järkälemäisen iso. Get Some Sleep Miikka: Levyn iisein biisi. Sanoissa ja tunnelmassa haettu sitä fiilistä kun ei saa unta. Ajatukset kiertää kehää ja dynamo palaa loppuun. Life of Crime Jussi: Tämä oli lähellä tippua levyltä pois. Toisen kertsin jälkeen lähtevän osan kanssa oli aika isoja ongelmia. Tuotanto saatiin kohdilleen, soundit on mukavan iskevät. Paisui lopulta aika eeppiseksi paketiksi, jossa on pitkä c-osa. Semi-Eternal Flame/Undo Mikko: Selkeästi eri biisejä, mutta laitettiin ne samalle indeksille ja miksattiin yhteen. Saatiin kierrettyä se kymmenen biisin dogma. Lasse: Jos saa lyhyen biisin, kuten nämä kaksi, toimimaan, voi olla tyytyväinen. Se on yllättävän vaikeaa. Lefty Jussi: Tässä on hyvän Disco Ensemble -biisin elementit. Käyntikortti. Jos pitäisi valita yksi biisi, joka kertoo meidän bändistä, tämä voisi olla se. Miikka: Nimestä huolimatta ei kerro yhtyeen vasureista eli Jussista ja Lassesta. Samantha Miikka: Viimeisyys määrittelee tätä samalla tavalla kuin ensimmäisyys määrittelee Bay of Biscayta. Sanoituksellisesti tämä on tunnelmallisesti yhteensitova. Jussi: Mielestäni levyn huippuhetki, kasvaa jokaisen kertsin jälkeen. Keikalla tämä voisi toimia siten, että biisin jakaisi kahteen osaan ja välissä olisi encore.
NEMMÄN
levy oli muutaman biisin verran liian pitkä. Tiivistimme ja otimme biisien dynamiikasta kaiken irti. Lasse jakaa edeltävän mielipiteen ja kuvaa Disco Ensemblen reaktiovastareaktio-ketjua: First Aid Kit eli edellistä edeltävä levy oli tosi suoraviivainen levy biisimateriaalin suhteen. Silloin tuli olo, että olisi siistiä tehdä erilaisia biisejä. Magic Recoveriesille päätyi paljon semmoisia, jotka on omia entiteettejään ja kokonaisuus sen takia ehkä vähän raskas. Siellä on monta erityylistä biisiä ja perusrockbiisejä loppujen lopuksi aika vähän. Kymmenen biisin dogma oli ihan selkeä vastareaktio, Jussi kertoo. Magic Recoveries on aika moniselitteinen levy jos vertaa tähän uuteen, joka on jäsentynyt ja yksiselitteinen paketti. Silläkin pääsee yllättävän pitkälle, että droppaa pari biisiä pois. Ei pistä niitä fillereitä lainkaan. Jussin mukaan napakkuutta haettiin myös yksittäisten biisien rakenteissa. Soitanta biisien sisällä on jotenkin maltillista. Monin paikoin soittaa paljon vähemmän ja monin paikoin tietysti enemmänkin, mutta jotenkin luottamus ajoitukseen ja siihen, että välttämättä ei tarvitse soittaa kovin paljoa tuntui onnistuneen tämän levyn kohdalla. Vähemmän on enemmän. Teesi pätee myös levyn nimeen. The Island of Disco Ensemble napakka nimi, mutta kätkee sisäänsä kokonaisen maailman. Se tuntui aika hyvältä statementiltä, jossa on vähän self-titledin makua. Tämä on se saari, josta biisit tulevat. Levy on tuliainen meidän maailmasta. Albumin kannessa on erään amerikkalaistaiteilijan teos, jonka Disco Ensemble löysi netistä. Bändi otti yhteyttä taiteilijaan ja osti taulun. Teoksen nimi, The Birth of an Island, oli yksi inspiraationlähde levyn nimeä mietittäessä. Kukapa ei haluaisi omaa saarta, Miikka kiteyttää. «
SUE
» 21 « NRO. 5
HAASTATTELU
» TIUKASSA KUOSISSA
Jo kymmenen vuotta Suomen räppikentällä operoinut Ritarikunta tekee kypsän ja harkitun paluun Ritarikunta-albumillaan. Edellisestä pitkäsoitosta pääsi vierähtämään vuosi jos toinenkin. Enää turkulaiskilta ei aio pysähtyä.
TEKSTI TEEMU PURHONEN KUVA RITARIKUNTA
R
itarikunnan väki ei juuttunut sohvanpohjalle edellisen levynsä RK Kroonisesti akuutin jälkeen, joka pullahti ilmoille vuonna 2005. Jesse J, Oddjob, Lempijoe sekä Chyde jatkoivat kukin tahollaan, kunnes tyypit kuulivat yhteisen työstön houkuttelevan kutsun. Me oltiin vuoden 2008 Turku Soundcheckin avausbändi. Silloin oli ainakin kaksi vuotta aikaa edellisestä keikasta, eikä tiedetty mitä odottaa. Talo oli niin täynnä kuin sen vain voi saada, kaikki eivät mahtuneet edes sisälle. Yleisö veti meidän unohtuneet lyriikat mukana ja me oltiin, että vau, kannattaa ilmeisesti tehdä jotain, muistelee Chyde. Se, että edellisestä levystä on useampi vuosi, ei tuonut paineita uuden kiekon leipomiseen. Vanhasta materiaalista saatu palaute oli arvostavaa mutta se ei auttanut Ritarikuntaa näkemään missä se nykyään ratsastaa vanhat jutut ovat vanhoja juttuja. Tie vei kohti aiemmista levyistä tarkoituksella poikkeavaa levyä.
Vähän pelättiin, että synkistelijäkansa huolestuu, kun meillä ei olekaan enää suicidal tendencies -henkisiä ajatuksia, Chyde virnuilee. Pelko oli turha, sillä vaikka kaikki levymyynti on vankassa syöksylaskussa, onnistui Ritarikunta-albumi nousemaan julkaisunsa aikoihin Suomen viralliselle albumilistalle. Pitkäsoitto oli viime viikon myyntilistalla pykälällä 29. eli paljon korkeammalla kuin räppiremmi uskalsi toivoa. Me tehtiin ton levyn kanssa oma listaennätys, vaikkei olla koskaan oltu mikään listabändi. Paikallisesti sitä on myyty urakalla viikon aikana, mikä on hieno homma. Myös arvosteluissa me ollaan saatu positiivista palautetta, vaikka on sitä lyöntiäkin tullut, Chyde nauraa. Pitkän linjan räppimiehenä Chyde on ehtinyt nähdä hip hopin nousevan listamusiikiksi saakka, eikä kotimainen rap ole koskaan ollut niin tiukassa kuosissa kuin nykyään. Se on paremmassa kunnossa kuin ikinä,
vaikkei räppilevyjä enää myydä samaan tahtiin kuin vuonna 2001. Mutta eipä mitään levyjä myydä enää siihen malliin. Samalla kun levymyynti on mennyt niin onnettomaksi, jo aiemmin levyttäneet tyypit ovat joutuneet palaamaan tee se itse -meininkiin. Mä luulen, että se on kautta linjan auttanut koko räppihommaa. Se on mennyt positiivisesti taakse päin. Mekin ollaan naurettu, että miten hirveesti ja turhaan me ollaan käytetty rahaa studiokustannuksiin. Olihan se tosi mukavaa ja hienoa, mutta ei tulisi tänä päivänä mieleenkään tuhlata semmoisia rahoja. Ääripäät venyttävät räppikenttää entisestään. Chyde saa radio-ohjelmansa takia jatkuvasti demomateriaalia, jonka kirjo on häkellyttävä. Vastaan tulee niin Cheek-henkistä kamaa kuin huuruista hippiprogea, joka on kuitenkin räppiä jollain tavalla. Valtavirta näyttää valitettavasti tästä vain toisen puolen. Kuuntelin vahingossa päiväsaikaan radiota ja olin melkein järkyttynyt ja masen-
tunut siitä diskoteekkimateriaalin määrästä. Ymmärrän, että sitä tehdään mutta sitä oli yllättävän paljon. Valtavirtaradio tuntuu tarjoavan sellaista kuvaa räpistä, vaikkei se kaikki sitä todellakaan ole. Voi sen nähdä synkästikin, että ollaan vääjäämättömästi menossa kohti tuhoa. Toisaalta se on mahdollista nähdä sellaisena ihan missä vaiheessa vaan, Chyde muotoilee. Ritarikunta-albumi tuskin jää ritarikillan viimeiseksi tuotokseksi, sillä porukka on joutunut pidättelemään uuden levyn julkaisemisen aiheuttamaa inspiroitunutta kirjoittamista. Yhtenäinen työstäminen rullaa hyvin, eikä Chyden mukaan tarkoituksena ole keskeyttää sitä. Katotaan mitä siitä syntyy. Me ei lopeteta tähän. Ja hyvä niin.
PE 4.6. KLUBI, TURKU
SUE
» 23 « NRO. 5
tatteluja: jututimme ihmisiä ja artisteja, joita itse ihailemme. Sieltä löytyy esimerkiksi tekemäni juttu Hank Von Helvetestä, Turbonegron nokkamiehestä. Eikö tuollaisen lehden tekeminen ole kallista? Miten levy-yhtiönne suhtautui asiaan? Tuota... Etkö muka tiedä, ettei meillä ollut tuolloin levysopimusta laisinkaan? Täytyy myöntää, että en. Ola huokaa syvään luurin toisessa päässä. No, ei meillä ollut. Managerimme kuitenkin ehdotti tuollaisen lehden tekemistä. Ajattelimme ensin hänen olevan täysin pimeä ja ettei tuollainen voi toimia. Vähitellen kuitenkin lämpenimme ajatukselle ja tajusimme, että voisimme tehdä lehdestä täysin itsemme näköisen. Yleensä yhtyeet vain julkaisevat levyn, jossa on mukana muutama kuva ja siinä se. Kallistahan tuo ehkä oli, mutta riskejä pitää ottaa.
HAASTATTELU
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT PETER GEHRKE
Tai pelkkä alku
the ark on aina ottanut riskejä. Sen karnevalistinen glamrock ei ole muutamaan vuosikymmeneen ollut millään tasolla muodikasta, mutta silti yhtye on mielettömän suosittu etenkin Ruotsissa ja Suomessa. Muualla The Ark ei kuitenkaan ole lyönyt toden teolla läpi. Kuvaavaa on se, kun vuonna 2006 bändi oli lähdössä kiertueelle Amerikkaan: ensimmäinen keikka oli Ruotsin suurlähetystössä, jonka yli lensi lentokone. Ola vitsaili se lentävän kohti Valkoista taloa. Harmittomaksi tarkoitettu heitto sai mielettömät mittasuhteet, ja bändi joutui perumaan kiertueensa. Onko tavoitteenanne yhä ja kaikesta huolimatta maailmanvalloitus, kuten joskus olet maininnut? Tavallaan on, tavallaan ei. Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen tilanteeseemme ja etenkin faneihimme, jotka ovat uskomattomia. Mutta eihän kukaan sano ei menestykselle, jos sellaista on tullakseen. Mielestäni The Ark on niin hyvä bändi, että useamman ihmisen pitäisi kuulla meitä. Pitkä ura takana, historiaa kokoon kasaava lehti uuden albumin mukana. Minusta tässä on selvästi lopun alku käsillä. Mikäli The Arkia ei joskus ole, mitä aiot tehdä aikuisena? Ei mitään hajua. Ei sellaista kannata miettiä ennen kuin se tilanne on edessä. Meillä oli juuri tauko, jonka aikana latasimme akkuja. Sen aikana sitä tajusi, ettei bändi ole koko elämä. Jotkut meistä soittivat muissa bändeissä, yksi meistä perusti klubin, yksi meistä alkoi tekstiilisuunnittelijaksi. Huomasimme, että on tehtävä myös muita asioita jotta homma pysyisi mielekkäänä. Mutta mitä haluaisin tehdä isona? Hmm... Viisikymppisenä olisi hieno olla... hmm... Mikä se paikka onkaan, jossa on vanhoja kirjoja? Antikvariaatti? Joo, juuri se. Antikvariaatissa olisi hieno olla töissä. Pidän kirjojen tuoksusta. Suomalaisten festivaalien lavoilta vanhojen kirjojen keskelle? Ola Salo osaa yhä yllättää ja shokeerata. Miehen hieman kyllästyneen oloisen äänensävynkin ymmärtää: kun lapsi on tulossa, muut asiat tuntuvat varmasti vähäpätöisemmiltä. Jopa maailmanvalloitus. «
»VIIMEISTÄVIEDÄÄN?
The Arkin nokkamies Ola Salo puhuu faneista, ajan kulumisesta ja uudesta albumista In Full Regalia. Kun puhuu.
T
he Arkin Ola Salo on lavalla seksuaalinen riikinkukko. Mies kävelee korokkeella provosoivasti enkelinsiivet selässään ja kuksii kiimaisen koiran tavalla Jepson-kitaristin selkää. The Ark on bilebändi, joka saa yleisön unohtamaan hetkeksi asuntolainat, parisuhteiden koukerot ja kaukaisissa maissa puhjenneet sodat, jotka eivät meitä koske (satunnaisia YK-joukkoihin eksyneitä lukuunottamatta). Ola on aina vaikuttanut avoimelta ja sanavalmiilta. Aina mielikuvat eivät kuitenkaan vastaa arkea. Kuten silloin kun kysyy, käykö haastattelun tekeminen englanniksi haastattelijan puutteellisesta ruotsin taidosta johtuen. Ei se mitään, Ola haukottelee luurin toisessa päässä. Minä... hmm... puhun englantia kyllä ihan mielelläni. Se... tuntuu... puhun kyllä englantia mielelläni. En tiedä, onko Ola juuri herännyt, mutta mies kuulostaa väsyneeltä ja kyllästyneeltä. Väsyneisyyteen löytyy järkeenkäypä selitys: hänen partnerinsa on raskaana, ja laskettu aika on pari päivää haastatteluaamun jälkeen. Ei ihme, että ajatukset harhailevat. Ai, miltä tuleva isyys tuntuu? Pelottavalta ja ihanalta samaan aikaan, kai. Olit 13-vuotias, kun The Ark perustettiin. mitä luulet oman lapsesi ajattelevan 13-vuotiaana, kun hän kuuntelee seksuaalisesti värittyneitä kappaleitasi ja katselee lavaesiintymistäsi? Hävettääkö häntä?
Luulen, että useimmat lapset ajattelevat vanhempiensa olevan vähän korneja. Niinhän se homma on aina mennyt. Luulen kuitenkin, että lapseni pitää The Arkin musiikista. Ainakin salaa. Toivon, että hän jollain tapaa inspiroituisi siitä ja uskaltaisi harrastaa omia juttujaan. Mutta toisaalta hän ei varmasti kerro minulle pitävänsä musiikistamme. Eivät lapset voi tunnustaa sellaista vanhemmilleen. Suomalainen artisti Manna kertoi ajatelleensa ryhtyä aikuisena pörssimeklariksi ihan vain kostaakseen liberaaleille hippivanhemmilleen. Lapset kapinoivat vanhempiensa arvoja vastaan.
Eiköhän minunkin lapseni on hän sitten poika tai tyttö ajattele ihan samalla tavoin. Ehkä hänestä tulee uskonnollinen fundamentalisti.
Lopun alku
ola haukottelee luurin toisessa päässä ja kohinasta päätellen laskee hanasta vettä. Koska harvan aivo haluaa miettiä aamusella isoja, käydään käsiksi promootion kohteeseen: The Arkin viides albumi tottelee nimeä In Full Regalia, eikä yhtye ole vieläkään keksinyt pyörää uudelleen. Bändissä on yhä kyse musiikillisesta hauskanpidosta glamrockhenkeen sekä naiivin toimivista sanoituksista, joissa kehoitetaan ihmisiä olemaan vapaita ja omia itsejään. Ensimmäinen eepeenne Racing With the Rabbits ilmestyi jo vuonna 1996. Miten The Ark on muuttunut näiden 14 vuoden aikana? Kaipa meille on tullut lisää ammattitaitoa. Tuolloin meillä oli paljon ideoita mutta ei kykyä toteuttaa niitä. Mielestäni osasin jo tuolloin tehdä hyviä kappaleita, mutta emme osanneet muuttaa niitä täydelliseen The Ark -muotoon. Olimme jo alussa yhtye, joka yhdisti musiikissaan psykedeliaa, glamrockia ja poppia. Meillä on yhä sama tehtävä kuin tuolloin, tehdä ihmiset iloisiksi. Entäpä sinä itse? Millä tavoin olet muuttunut The Arkin aikana?
SUE
"Totta kai minä
olen muuttunut. Olin tuolloin silkka teini.
Olit kuitenkin vasta 13-vuotias, kun yhtye perustettiin. Totta kai minä olen muuttunut. Olin tuolloin silkka teini. Täytin juuri 33 vuotta, ja vuodet ovat vierineet nopeasti. Toisaalta näen itsessäni yhä yhtäläisyyksiä siihen poikaan, joka tuolloin vasta haaveili rocktähteydestä. Muistelen yhä lämmöllä sitä kasvavaa nuorukaista. Enemmän minua ihmetyttää kuinka samanlainen yhä olen, eivät niinkään ne eroavaisuudet tuolloisen ja nykyisen minäni välillä. Mitä neuvoja antaisit parikymmentä vuotta nuoremmalle Ola Salolle? Luultavasti olisin sanonut itselleni, ettei kannata juoda niin paljon alkoholia. Mutta en minä kuitenkaan olisi kuunnellut itseäni. En kadu mitään. Kaikki asiat, jotka olen tehnyt vuosien varrella, ovat muokanneet minusta tämän kokonaisuuden ja ihmisen, joka olen nykyään. In Full Regalia julkaistaan jos ei nyt vallankumouksellisessa, niin ainakin faneja intohimoisesti syleilevässä paketissa. Albumin mukana tulee satasivuinen lehti. Mukana on pieniä anekdootteja uramme varrelta, kuvia sun muuta siistiä. Ylipäänsä kaikkea sellaista, minkä avulla fanimme voivat paremmin syventyä historiaamme ja löytää meistä puolia ja asoita, joita he eivät välttämättä meistä tienneet. Lisäksi siinä on mukana haas-
S RUISU 11.7. R TUR OCK , KU
» 24 « NRO. 5
SUE
» 25 « NRO. 5
SUE
» 27 « NRO. 5
» BAND OF DOOM
or Good Again -levyn sanallisen sisällön (rakkaus, yksinäisyys, menetys jne.) ja tiettyjen ulkomusiikillisten tekijöiden johdosta ennakkoluuloni pop-bändi Morleyta kohtaan olivat vahvat. Nuo luulot kiteytyivät laulaja-kitaristi Pentti Amoren taiteilijanimen ympärille. Odottelin haastateltavakseni lauritähkävirnettä vääntävää, imelää ja äänekästä pohjoisen pelimiestä. Kun minua ja baarimikkoa lukuunottamatta tyhjän Liberten saluunanovet kävivät, sisään astelikin kaksi aidon oloista, olemukseltaan lähinnä Kallion kapakoista repäistyä grunge-muusikkoa muistuttavaa miestä.
LA 14.5. TELAKKA, TAMPERE
Pohjois-Suomesta ponnistava pop-orkesteri Morley on elämänsä keikkakunnossa. Studioprojektina aloittanut ryhmä julkaisi kolmannen kokopitkänsä ja halajaa nyt lavoille vääntämään tiukkoja banjoriffejä.
F
Sori, ollaan myöhässä, tultiin just studiosta, puuskuttaa karvaturpainen Lebu Tsernobyl Pentin noutaessa olutta pöytään. Ahkera soitanta loistaa hikisten toverusten kasvoilta. Morleyn nimissä on aherrettu jo vuosikymmenen alkupuoliskolta. Meidän viimeisin levy oli kahden ja puolen vuoden työn takana. Nuo vuodet olivat tapahtumarikkaampia kuin keskimäärin vastaava ajanjakso ihmiselämästä. Yksityiskohtia paljastamatta Pentti tähdentää, että levy syntyi elämän melskeestä. Vaikka For Good Again vaati paljon työtä, se muovaantui kokonaisuudeksi kuin omillaan. Levy on visuaa-
lisesti tummanpuhuvampi kuin edeltäjänsä ja biisit selvästi seesteisempiä. Me ei tehty tätä levyä systemaattisesti. Aluksi äänitettiin ja miksattiin aika paljon rokkibiisejä, mutta niitä alkoi tippua pois. Meillä oli jotain elektrobiisejäkin, mutta tää vähän kuin itsestään muovaantui kokonaisvaltaisemmaksi pop-levyksi. Kaikki kommellukset ja vastoinkäymiset tietysti vaikuttivat tuotokseen. Meidän meininki tuntui välillä niin tuhoontuomitulta, että onpa meitä nimitetty jopa Band of Doomiksi. Levy äänitettiin kahdeksassa päivässä Ruotsin Svenska Grammofon Studiolla Soundtrack of Our Li-
vesin kanssa työskennelleen Hans Olsson Brookesin kera. Mentiin Ruotsiin, koska siellä on tuttu studio ja hyvänhenkinen porukka, jonka kanssa on ilo työskennellä. Ei me menty sinne hakemaan vaikutteita. Ei meillä oikeastaan ole koskaan ollut mitään vaikutteita. Me vain tehdään biisejä, jollaisia me halutaan itse kuunnella. Ne syntyy ideoista ja tunteista. Olisi jotenkin naurettavaa tehdä musaa siltä pohjalta, että tehdäänpä nyt tältä tai tuolta kuulostava kappale. Mutta onhan jokaisen muusikon kuitenkin tunnustettava edes epämääräinen ulkoinen inspiraation lähde, onhan?
Kaikki ollaan Pohjois-Suomesta, Oulu-Kuusamo-akselilta, ja toki sen musiikista kuulee. Se on tietynlaista tinkimättömyyttä. Helsinkiin kun muutin, niin oli niin helvetisti säpinää ja vaikutteita. Pohjoisessa ei ollut muuta tekemistä kun musiikki. Vaikka Morley aloitti "studioprojektina" kundien soittaessa vain itsensä takia ja viilatessa biisejä pitkiäkin aikoja keskenään, ajan myötä kaipuu lavalle on kasvanut. Lebu ja Pentti keikkailevatkin usein duona. Enimmillään lavalle nousee nykyään viisi miestä. Kaikella kunnioituksella bändistä lähteneitä kohtaan: meillä on nyt kasassa paras live-bändi koskaan. Aikasemmin meitä saattoi olla lavalla jopa yhdeksän. Oli vaikeaa saada kaikki toimimaan niin isolla kokoonpanolla. Viidestään homma toimii tehokkaammin, sovituksista tulee tiukempia ja kokonaisempia. Treenin puute tekee keikoista vähän arvaamattomia. Liika yhtenäisyys ei ole ikinä ollut meidän juttu. En malta olla palaamatta ennakkoluulojani kutitteleviin, ulkomusiikillisiin tekijöihin, jotka edelleen leimaavat mielessäni nämä flanellipaitaiset, maanläheiset kaverukset lipeviksi donjuaneiksi. Morleyn Facebook-sivuilla lukee, että yhtyeen vahvuuksia ovat banjonsoitto ja naistennaaraus. Vai niin siellä lukee! Me ollaan aika avuttomia tekniikan suhteen. Facebook-sivutkin on tehnyt Ossian Marttala Zacharius Carls Groupista. Banjonsoitto on ihan oikein, mutta ei me naisia tällä musiikilla saada. Naistennaarausta ei ole keikkareissuilla edes lähdetty yrittämään, koska me tiedetään, ettei siitä tulisi hevon helvettiä! «
HAASTATTELU
TEKSTI MIKA HYÖTYLÄINEN KUVA OLLI OILINKI
SUE
1 0 2 + toi mi tusk ul ut, www. t i k e t t i . fi / ww w. lip p u . fi
ol men päivän l iput m y y n n i s s ä
Festivaaliviikonloppuna mm. m.i.a. (sri/uk), The xx (uk), Air (fra), Jónsi from Sigur Rós (isl), Marina And The Diamonds (uk), Jimi Tenor & Tony Allen: Inspiration Information (fi/ngr), Four Tet (uk), Ulver (nor), Ricardo Villalobos (chi), dj Harvey (us), Major Lazer (us), Diplo (us), The Radio Dept. (swe), The Drums (us), Beach House (us), Surfer Blood (us), Girls (us), Omar Souleyman (syr), Timo Lassy Orchestra w/ José James (fi/us), Ballaké Sissoko (mli),Villa Nah, Husky Rescue, Ricky-Tick Big Band, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet, Ville Leinonen & Majakan Soittokunta ym.
» 28 « NRO. 5
SUE
» 29 « NRO. 5
» HENGISSÄ JA SOITTOKUNNOSSA
Wrum on palannut alkuperäisessä kokoonpanossaan. Takapihojen rocktähdet -albumi saa jatkoa 8010-levystä.
urun Vimmassa valmistaudutaan musiikkivideon kuvauksiin. Paikka on nuorten taide- ja toimintatalo, mutta videon tähti Wrum ei ole nuorisobändi. Sillä välin, kun rumpali Kaikka Salminen kokoaa settiään kuvauskuntoon ja basisti-laulaja Okko Makkonen sekä kitaristi-laulaja Jabi Hirvi valmistautuvat Suen haastatteluun, kosketinsoittaja J.J. Lehtinen ja kitaristi Raine Potinkara muistelevat vanhoja. Miehet kertovat, että 1980-luvun alussa Köyliön Lallintalolta ei saanut keikkapalkkiota, jos bändi narahti kaljanjuonnista. Wrum tyytyi kohtaloonsa mutta samalle keikalle sattunut Sleepy Sleepers ei. Lahtelaiset värväsivät olutpanimossa työskennelleen kaverinsa liruttamaan pilsneripulloihin nelosta. Albert Järvinen oli siihen aikaan Sliippareiden kitaristina. Tyhjiä valepilsneripulloja kertyi vahvistimen päälle tolkuton määrä, mutta Järvisen soitto kulki. Siitä on pirusti aikaa. Melkein 30 vuotta. Oli tammikuu 1980, kun Wrum tiivistyi isosta jamiporukasta viisimiehiseksi bändiksi. Ensimmäinen single, innokas Takapihojen rocktähdet ilmestyi saman vuoden ke-
HAASTATTELU
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PAUL KRISPIJN
T
sällä Selectan julkaisemana. Biisistä tuli pieni hitti ja sitä myötä Wrumin albumin nimikappale. Takapihojen rock-tähdet -albumi ilmestyi saman vuoden syksyllä. Pitkän levyn tehtyään Wrum löysi Tampereelta keikkamyyjän ja uuden julkaisijan. Bändi teki nimekkäälle Poko Rekordsille singlet Katujen kasvatit ja Viiniä. Asiat eivät kuitenkaan edenneet niin kuin toivottiin. Toinen pitkäsoitto jäi demoasteelle, kun Wrum lopetti vuonna 1982. Me ei suunniteltu seuraavaa keikkaa tai seuraavia bileitä pidemmälle, Okko Makkonen muistelee. Eikä kukaan sanonut ääneen, että nyt hajotaan. Kukin vain rupesivat tekemään omia juttujaan, ja bändiä ei enää ollut. Nyt Wrum on palannut alkuperäisessä kokoonpanossaan. Ihan oikeasti. Se soittaa keikkoja. Se tekee videoita. Se on levyttänyt toisen albuminsa 8010:n, jonka julkaisee Plastic Passion. Kun Okolta kysyy syytä, hän vastaa, että miksi ei. Moni on vuosien varrella kysynyt meiltä, että miksi Wrum ei tee
KE 12.5. DYNAMO, TURKU
mitään, vaikka kaikki jäsenet ovat hengissä ja soittokunnossa. Lopulta me tiedusteltiin samaa toisiltamme. Kokoonnuttiin hauskoissa merkeissä ja heitettiin pari pubikeikkaa. Se ei tuntunut hullummalta. Sitten mä toin pari uutta biisiä näytille, Jabi Hirvi iskee väliin. Me huomattiin, että uutta matskua valmistuu ihan niin kuin ennenkin, ja levyttämättömiä biisejä oli 80-luvun alustakin. Sitten mentiin studioon ja tehtiin lujasti töitä. Jokainen antoi kaikkensa, tarvittaessa soitettiin kovassa kuumeessa ja laulettiin keuhkot pihalle. Suurin ero Takapihojen rock-tähtiin on soundeissa. Eka lätty oli seka-
metelisoppa, jota hämmensi useampi äänittäjä ja tuottaja. 8010 on yhtenäisempi. Wrum on muuttunut yllättävän vähän, Okko pohtii. Kummallakin levyllä kuuluu, että bändissä on kiva fiilis ja että me ei piitata lokeroinnista. Suomalaisen rockin historiankirjoissa Wrum määritellään uuden aallon yhtyeeksi. Vuonna 1980 bändi kuin bändi huuhtoutui uuden aallon matkaan, mutta entäpä tänään? Soittaako vanha kunnon Wrum vieläkin uutta aaltoa? Harvemmin bändit luokittelevat itse itseään, Okko huomauttaa. Mutta kyllä uusi aalto kuvasi Wrumia varmaan parhaiten, jos silloin tarjolla olleista lokeroista pitää valita.
Onhan meidän biiseissä clashmäistä reggae-keinuntaa, Jabi miettii. Kaikki mun biisit ovat joko sitä tai suoraa mollirockia. Ihmiset puhuvat vieläkin Wrumin keinuvasta rytmistä. Meidän ekaa sinkkua mainostettiin lauseella "reggaehtavaa uutuusrokkia Turusta", Okko hymyilee. Uutuusrokkia on tiedossa lisää, sillä Wrum alkaa tehdä seuraavaa levyä jo tänä kesänä. Bändi on myös sopinut yhteistyöstä Aino-kuoron kanssa. Se on pirtsakka turkulainen naiskuoro, Okko luonnehtii. Tiedossa on yhteisesiintymisiä ja kenties joku julkaisukin. Me ei vieläkään suunnitella asioita pitkälle, mutta verkkoja on vesillä. «
Odotettu julkaisu
12.5.2010
NÄE
BÄNDI
HELSINKI LIVE 2010 -TAPAHTUMASSA 5.
KESÄKUUTA!
WWW.SUPERSOUNDS.FI
SUE
» 30 « NRO. 5
Ainoa esiintyminen tänä vuonna
Ainoa esiintyminen tänä vuonna
+ SPECIAL GUESTS
LIPUT 69 euroa
+ mahdollinEN toimitusmaksu
LAUANTAIN 7.8.2010
LIPUT 89 euroa
+ mahdollinEN toimitusmaksu
SUNNUNTAIN 8.8.2010
KAHDEN PÄIVÄN LIPUT 125 EUROA
SUE
l e i r i n tä p e 6. 8 .- m a 9. 8 . 2 0 e u r oa + m a h d o l l i n e n t o i m i t u s m a ks u
» 31 « NRO. 5
SUE
» 33 « NRO. 5
TI 1.6. KLUBI, TURKU
HAASTATTELU
» KOKEELLISIA TILOJA
Harva bändi onnistuu rikkomaan musiikillisia rajoja yhtä lahjakkaasti kuin italialainen Zu. Basson, rumpujen ja saksofonin nimeen vannova trio ulottaa pian musiikilliset lonkeronsa Suomeen.
otikaupungistaan Roomasta puhelimeen vastaavalla Zu-basistilla Massimo Pupillolla on monta rautaa tulessa. Mäsäksi mennyttä keikkapakua pitäisi korjailla haastattelun kanssa samaan aikaan. Siitä ei tule mitään. Tunnin päästä sovitusta ajasta paku on kuosissa ja Massimo ehtii puhua intohimoisesta musiikillisesta tutkimusmatkailusta, yhteistyöprojekteista sekä paljon muusta. Millaista Zun musiikki on soittajan näkökulmasta? Emme ole hyviä kuvailemaan omaa musiikkiamme, me vain teemme sitä. Se on sekoitus kaikista meille tärkeistä asioista. Yritämme rikkoa musiikkityylien rajoja. Musiikki laimenee, jos sitä kutsuu punkiksi, jatsiksi tai miksi tahansa. Zu rakentui luonnollisesti. Massimo, saksofonisti Luca Mai ja rumpali Jacopo Battaglia tuntevat toisensa lapsuudesta saakka. Kaikki kasvoivat samalla Rooman esikaupunkialueella. Massimo kuvaa orkesteriaan malliesimerkiksi siitä, kuinka hankalaa on päästä lehtien sivuille, radioon ja sitä kautta ihmisten tietoisuuteen, jos soittaa valtavirrasta poikkeavaa musiikkia. Monet bändit pelaavat varman päälle, Zu ei. Ainoa lähtökohtamme oli se, ettemme välttele mitään. Kokeilemme kaikkea. Haluamme tehdä musiikkia, joka on meistä mielenkiintoista ja joka antaa meille energiaa soittaessamme sitä. Sen takia roskakorimme ovat täynnä hylättyjä biisejä. Kyse on biisin omasta energiasta. Jos emme tunne sitä, teos päätyy roskikseen. Massimon mielestä ihmiset ansaitsevat ja haluavat radioroinaa jännittävämpää musiikkia. Se selittää Zun suosion ympäri maailmaa. - Toivon, että kyse on ihmisten puutumisesta saman vanhan kaman kuunteluun. Luu-
K
len ihmisten etsivän uusia ja mielenkiintoisia tuulia. Suuret levy-yhtiöt yrittävät jatkuvasti keksiä uusia trendejä, mutta niiden tuottama musiikki on nykyään pelkkää kuvottavaa paskaa. Internetin aikakaudella on helppoa löytää musiikkia, vaikkei se päädykään hypetyksen kohteeksi. Mutta silti se vaatii paljon työtä bändin puolelta. Me olemme olleet kasassa yli kymmenen vuotta, ja suurin osa ihmisistä kuulee meistä yhä puskaradiosta. Zun pitkää taivalta tutkaimen alapuolella selittää italialaisten keikkatahti, joka voisi saada monet harkitsemaan uutta uravalintaa. Bändi on tehnyt keskimäärin 150 keikkaa vuodessa kymmenen vuoden ajan. Levytystahti on ollut yhtä huikea. Uusin pitkäsoitto, viime vuonna Ipecacilta ilmestynyt Carboniferous keräsi arvostusta ympäri maailmaa. Sillä vieraili King Buzzo Melvinsistä sekä Mike Patton, kuinka ollakaan. Zun kiinnostavilta nettisivuilta löytyy linkki DMT-yhdistettä koskevaan dokumenttielokuvaan. DMT tunnetaan ihmiskehon tuottamana voimakkaana hallusinogeeninä. Mitä tekemistä sillä on Zun kanssa? - Psyyken kokeelliset tilat ovat yksi suurista vaikutteistamme. Meidän ei pitäisi olla pienessä musiikillisessa laatikossa, vaan katsoa aivan uusiin suuntiin löytääksemme inspiraation lähteen. DMT on kaikin puolin valtava aihe, sillä sitä löytyy ihmisten lisäksi eläimistä ja kasveista. Se tarkoittaa sitä, että on olemassa kokonainen valtava psykedeelinen prosessi, jonka jaamme eläinten ja kasvien kanssa. Ihmisen visionääriset aspektit eivät ole pelkkä myytti, vaan kyse on kemiallisesta yhdisteestä, jota on meissä jokaisessa. Soittaessamme musiikkia yritämme avata oman ja toivottavasti myös kuuntelijan mielen.
TEKSTI TEEMU PURHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ
SUE
» 34 « NRO. 5
SUE
» 35 « NRO. 5
LA ILOS 17.7. A RO C A R I JOE K , NSU U
» YÖN SYNKÄT SÄVELET
Trip-hopin pioneeriyhtye UNKLE on saanut valmiiksi uuden tummasävyisen Where Did the Night Fall -albuminsa. Tänä kesänä bändi nähdään myös ensimmäisen kerran livenä Suomessa.
NKLE on debyyttilevystään Psyence Fictionista lähtien rikkonut paitsi genrerajoja, myös juurtuneita käsityksiä siitä, millä tavoin yhtyeiden pitäisi järjestäytyä. Perustajajäsen James Lavellen kanssa on näet saman nimen alla levyttänyt musiikkia valtava kirjo vierailevia artisteja. Pitkä yhteistyö Richard Filen kanssa on nyt päättynyt, ja uudella albumilla toiseksi viralliseksi jäseneksi on noussut Pablo Clements. Lavelle kertoo muutoksen vaikuttaneen vahvasti Where Did the Night Fallin soundimaailmaan. Olen toki työskennellyt Pablon kanssa aikaisemminkin, joten siinä mielessä kyse ei ollut uudesta työsuhteesta. Kuitenkin se, että hän on nyt virallisesti toinen osa bändiä on muuttanut UNKLE:n dynamiikkaa suuresti. Tästä huolimatta yhtye oli jo ennen nauhoitusten alkamista selvillä siitä, millä tavoin Where Did the Night Fallia haluttiin lähteä levynä rakentamaan. Yritimme saada aikaiseksi niin monta demonauhaa kuin mahdollista, jotta voisimme valita niistä parhaat päältä. Emme halunneet rajoittaa itseämme liikaa jollakin valmiilla konseptilla. Lopputuloksessa yhdistyvät toivoakseni niin yhtyeen menneisyys, nykyhetki kuin tulevaisuuskin, Lavelle pohtii. Kunnianhimoisen levyn valmistumisprosessi tarjosi myös omanlaisiaan haasteita. Where Did the Night Fallin säveltäminen oli aikaisempien albumien tavoin melkoisen hullu kokemus. Työstimme valtavaa määrää materiaalia pitkän aikaa, mikä oli jo itsessään uuvuttavaa. Toisaalta uskon myös, että ilman noita vaikeuksia luovan työn tulos olisi paljon tylsempi ja hailakampi. Minusta vangitsevinta on juuri sellainen taide, joka sisältää tietynlaisen konfliktin ja tunnelatauksen. Mainitsen ohimennen pitäväni levyä hyvin elokuvamaisena. Säveltäjä ei itse ole valmis aivan suoraan allekirjoittamaan väitettä, mutta ei toisaalta tyrmääkään sitä. Minun mielestäni tämä on levyistämme
U
kenties vähiten elokuvamainen. Tai ehkei sittenkään. Levyn kappaleet nitoutuvat yhteen tietynlaisen äänimaailman rikkauden vuoksi. Seassa on paljon sellaisia klassisia ja melankolisia elementtejä, jotka yleisesti ottaen yhdistetään elokuvien soundtrackeihin. Itse en kuitenkaan ajattele asiaa kovin tietoisesti. Ennemmin kyse lienee siitä, että sävellykset ovat rakenteeltaan monikerroksisia eivätkä kovin tavanomaisia pop-ralleja. Kuten aikaisemmillakin UNKLE-albumeilla, myös uudella levyllä kuullaan suurta määrää vierailevia artisteja. Tällä kertaa mukana ei ole kuitenkaan Mark Laneganin lisäksi kovin laajalti tunnettuja nimiä. Lavellen mukaan tämä oli tietoinen valinta. Halusimme tällä kertaa työskennellä ennemmin uusien, nousevien artistien kanssa. Lavelle haluaa korostaa myös sitä, että runsaan vierailijakaartin kanssa työskentely tekee lopputuloksesta aina arvaamattoman. Vierailijoiden kanssa soittaminen voi olla myös ahdistavaa, sillä koskaan ei tiedä varmasti mitä siitä seuraa. Suuri osa ajasta menee odotellessa mahdollista läpimurtoa. Samalla yhteistyöt johtavat usein hienoihin tuloksiin, ja tuon kokemuksen jakaminen lahjakkaiden ihmisten kanssa on aivan mahtavaa. Erikoiset ratkaisut levyllä herättävät luonnollisesti kysymyksen siitä, minkälainen yhtye UNKLE on livenä. Lavellen kuvaus herättää melkoisia odotuksia yhtyeen tulevaa Ilosaarirock-keikkaa kohtaan. Livenä UNKLE:ssa yhdistyvät sen orgaaniset ja elektroniset puolet. Olemme jonkinlainen yhdistelmä Nine Inch Nailsia, Chemical Brothersia ja Massive Attackia. Vaikka soitamme kokeilevampaa musiikkia, sovimme mielestäni silti hyvin soittamaan rock-festivaaleille. Luulen, että UNKLE:n katsominen livenä on hyvin virkistävää niiden kymmenien bändien seassa, jotka kaikki kuulostavat samalta. «
TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA LEVY-YHTIÖ
SUE
» 36 « NRO. 5
» KAKSKYTÄ VUOTTA JA KULTTINA
Damon & Naomi soittaa maanläheistä musiikkia nyt myös Suomessa.
9
0-luvun taitteessa Damon Krukowski ja Naomi Yang soittivat Galaxie 500-yhtyeessä. Bändi teki kolme levyä ja hajosi vuonna 1991. Kolmikon kolmas jäsen Dean Wareham perusti tämän jälkeen kulttimainetta nauttineen Luna, mutta Damon ja Naomi päättivät jatkaa musiikintekoa yhdessä. Seitsemän levyä myöhemmin yhtye saadaan viimein Suomeen. Ei meitä harmita, että Galaxie 500 mainitaan aina ensimmäisenä kun meistä puhutaan, Damon kertoo. Se sitä paitsi riippuu nykyään siitä, minkä maan media meistä juttuja tekee. Olemme kiertäneet Amerikassa ja Englannissa jo niin paljon, että siellä ihmiset tietävät meidät paremmin. Mutta ei meitä todellakaan harmita se että Galaxie mainitaan yhteydessämme. Se oli ja on yhä tärkeä osa historiaamme. Damonin ja Naomin musiikilla ei rikota äänivalleja. Kaksikko soittaa hiljaa ja tunnelmoiden. Damon myöntääkin, että esimerkiksi Nick Drake ja Tim Buckley kuuluvat hänen suosikkeihinsa. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Alkuaikoina ihmiset tulivat aina kehumaan Drakea ja Bukleya meille kuultuaan musiikkiamme ja sanoivat meidän kuulostavan heiltä. Kun kuulin heidän levyjään ensi kerran, en oikein ymmärtänyt, miksi niitä hehkutettiin niin paljon. Tuohon aikaan pidin itseäni sen verran punkkarina, etten ymmärtänyt heidän folkmusiikkinsa hienoutta. Nyt me molemmat rakastamme Nick Draken ja Tim Buckleyn musiikkia. Damon ja Naomi pyörittävät omaa 20/20/20-levy-yhtiötään ja julkaisevat musiikkiaan omatoimisesti. He saivat maaliskuussa oikeudet Galaxie 500 -albumeihin alkuperäiseltä julkaisijalta Rykodisciltä ja painattivat kolme klassikkoalbumiaan uusintapainoksina. Perustimme oman yhtiön ihan käytännön syistä. Julkaisemme tietenkin myös Damon & Naomi -levyt oman yhtiömme kautta. Lisäksi julkaisimme levyn kitaristi Michio Kuriharalta, jonka kanssa olemme keikkail-
SU 16.5. 6. LINJA, HELSINKI
leet. Lisäksi panimme pihalle kokoelman International Sad Hits, vol 1: Altaic Language Group, jolla on artisteja Japanista, Turkista sekä Koreasta. Onko muuten totta, että kielenne kuuluu altailaiseen kielikuntaan? Nopea tarkastus Wikipediasta kertoo, että tavallaan kyllä mutta ei kuitenkaan: "Jossain määrin altailaiset kielet muistuttavat myös uralilaisia kieliä (kuten suomea ja unkaria), ja on ehdotettu niiden niputtamista uralilaisaltailaiseksi suurkielikunnaksi tai pääjaksoksi. Tätä uralilais-altailaista hypoteesia ei kuitenkaan nykyisin juuri kannateta." Kielihypoteesista on hyvä kääntyä aivohapatukseen. Vuonna 2000 Magnet -lehden haastattelussa Damon myönsi, ettei heidän taloudessaan ole televisiota. Eikä ole vieläkään! Emme ole koskaan omistaneneet televisiota, ja nyt olemme jo liian vanhoja vaihtamaan tapojamme. Taisin katsoa televisiota lapsena koko loppuelämäni tarpeisiin. Rakastamme kyllä elokuvia Naomin kanssa, ja katselemme niitä paljon DVD:ltä. Etenkin vanhat klassikot ovat suosikkejamme. Mutta muuten olen sitä mieltä, että televisio tappaa henkisesti koko kansakuntamme. Islannin tulivuori sekoitti koko maapallon lentoliikenteen. Mikäli yksikään lentokone ei koskaan enää saisi lupaa nousta kiitoradalta, mille mantereelle mieluiten jumiutuisitte? Olemme Naomin kanssa onnellisia omassa asunnossamme, joten juuttuisimme tietenkin mieluiten kotiimme. Toinen lempipaikkani maailmassa on Pariisi. Toivottavasti ei kauan, sillä saavutte Suomeen keikalle. Miten keksitte tulla kiertueellanne tällä kertaa tänne saakka? Rakastamme matkustamista, ja meidät yksinkertaisesti kutsuttiin Suomeen soittamaan! Kukaan ei vain ennen ole kysynyt meitä vierailulle sinne. Ja Ruotsi? Jäävät ilman. Hah! «
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA NORMAN GHOLSON
SUE
» 37 « NRO. 5
STILL HOT!
IMMOLATION
Majesty And Decay CD, 180g Vinyl in Gatefold & download available!
CATHEDRAL
The Guessing Game 2CD in O-Card, 2LP 180g Vinyl in Gatefold & download available!
CANDLEMASS
Ashes To Ashes Deluxe DVD+CD Digipak, 2LP in Gatefold & download available!
AVANTASIA
The Wicked Symphony Ltd. Boxset incl. both Albums + Avantasia Book, CD, 2LP 180g Vinyl in Gatefold & download available!
AVANTASIA
Angel Of Babylon Ltd. Boxset incl. both Albums + Avantasia Book, CD, 2LP 180g Vinyl in Gatefold & download available!
RHAPSODY OF FIRE
The Frozen Tears Of Angels CD-Digibook incl. 2 bonus tracks, CD, 2LP in Gatefold & download available!
CHECK OUT!
PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:
W W W. N U C»L38 A R B L A S T. D E E«
SUE NRO. 5
» VIRTUAALI-SEPON KÄNKKÄRÄNKKÄ
Rytmihäiriön jäsenet eivät ole sortuneet juopuneiksi joutomiehiksi, vaikka useampi heistä viime vuonna työttömäksi jäikin. Sen sijaan tarjolla on viinalla ja verellä kyllästettyjä tarinoita mainituista joutomiehistä.
täisesti tutulta se näyttää, Rytmihäiriön tuoreen Surmantuoja-albumin kansi nimittäin. Hetken kantta tuijoteltuani havahdun: Hitto, tämä asetelmahan apinoi Nirvanan Bleachia! Vai kuka lopulta apinoi ja ketä? Aloitetaanpa siitä, että Bodini Poster Compressed -fontti on ollut Gambinan etiketissä vitusti kauemmin kuin joidenkin hippien levyn kannessa. Mutta painettakoon tämä villaisella, koska kansi parani huomattavasti, kun varastimme siihen Bleachin ylä- ja alareunan mustat palkit. Sitä paitsi, eikö grunge ole kohta taas muodissa? Vai menikö se jo?, solisti Une kommentoi. Jos meni, niin kohta se on varmasti täällä taas. Ei kuitenkaan Rytmihäiriön toimesta, Surmantuojalta on turha yrittää Seattle-soundia kaivella. Metallista otetta se sen sijaan pursuaa. Kitaristi Janne ihmetteleekin, miksi joillekin on hankala käsittää, että myös metallielementit mahtuvat Rytmihäiriön musiikkia kuvastavan surmacore-määritelmän alle. En ymmärrä, mistä ihmisten päähän tulee nuottiakaan musaamme kuulematta se lähtökohta, että olisimme punk-bändi. Vaikka tekisimme mitä tahansa, vaikka akustisen gospel-levyn, laitettaisiin se punk-hyllyyn levykaupassa. Meidän musiikilliset pääpiirteet ovat olleet suhteellisen samanlaisia jo vuosia, vaikka tulkinnassa on eri levyjen välillä vivahde-eroja, Janne toteaa. Edellisen Sarvet, sorkat, salatieteet -albumin (2008) Janne mainitsee käyttäneen Surmantuojaa laajempaa palettia kokeiluissaan ilman, että mikään kuulosti liian vieraalta. Joidenkin osioiden toteuttaminen livenä ei tosin ollut mahdollista. Surmantuojan ilmeestä keskusteltaessa nousee esiin sen tekijöidensä mukaan aiempaa väkivaltaisempi ote. Biisit, tulkinta ja jopa miksaus yksinkertaisesti pelaavat paremmin yhteen, lopputulos on tylympi. Tähän vaikutti myös se, että jauhettiin materiaalia bändinä ja kuulosteltiin, millaiset osat ja ratkaisut kotidemoilta toimivat oikeiden ihmisten soittamina. Kliseisesti voi
HAASTATTELU
TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA EERO KOKKO
E
muotoilla, että keskityimme kuulostamaan parhaalta mahdolliselta Rytmihäiriöltä ja pyrimme siihen, ettei mitään puolivillaisuuksia pääse levylle asti, Janne luonnehtii. Vaikka miehet kuvailevat Surmantuojaa tylyksi ja väkivaltaiseksi levyksi, sen tekosessiot sujuivat kivuttomasti. Biisien parissa vietettävästä ajasta ei ollut pulaa, sillä yhtyeen sanoituksissaan käsittelemä työttömyys tuli osaksi herrojen omaa elämää. Ensin ei meinattu päästä yksimielisyyteen, onko hahmoteltu tuotantoaikataulu realistinen. Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun kolme neljäsosaa bändistä joutui työttömäksi, oli ruhtinaallisesti enemmän aikaa keskittyä musiikkiin sekä omakohtaista kokemuspohjaa, josta ammentaa, Une kertoo. Työttömyyden parhaita puolia on ehdottomasti se, ettei tarvitse käydä töissä, mikä tietysti sopii kaljanjuontiin ja bänditoimintaan erinomaisesti, Janne heittää. Oli rentoa soitella pohjia, kun kaikki soittajat olivat samassa huoneessa ja ikkunasta näkyi talvinen merimaisema, keskusteluun liittyvä basisti Ande tokaisee.
LA 2 NOS 9.5. H E L T U R I, SINK I
siin uusia aihepiirejä. Rytmihäiriön sanoitukset tulevat aina kertomaan ryyppäämisestä, surmaamisesta ja Saatanasta. Parasta vain koittaa hyväksyä se tosiasia, basisti kuittaa. Aikaisemmilta levyiltä on varastossa runsaasti ylijäämäaineistoa, josta on hyvä ammentaa tuoreempien ideoiden puutteessa. Mietinkin, että olisi voinut laatia sanoituslehtiseen lähdeluettelon, josta paljastuisi koko kaameudessaan kaikkien vanhojen käyttämättä jääneiden ja jo moneen kertaan käytettyjenkin ideoiden kierrätyksen laajuus. Mutta juuri laajuutensa vuoksi se olisi ollut aika vittumaisen kokoinen urakka, Une kommentoi. Paikoin lyriikoissa on aistittavissa hyvinkin varhaisen Rytmihäiriön henki. Tämänkertaisissa raaoissa ja tolkuttomissa veritöissä kun on aineksia, jotka tuntuvat vinkkaavan jopa 90-luvun alun lyyriseen antiin.
Molempien lehtien kultakauden numeroista 80- ja 90-luvun taitteesta voi ammentaa loputtomasti inspiraatiota. Toki Alibista saattaa yhä löytyä välillä hyviä juttuja, Ande tokaisee. Kuinka ollakaan, myös kaiken alulle sysänneestä, vuonna 1991 ilmestyneestä Alibi-artikkelista on onnistuttu ammentamaan vielä tällekin levylle työuran katkaisevan ranteen nyrjähtämisen muodossa. Tuoreemmistakin numeroista saattaa löytyä yksittäinen kutkuttava detalji, kuten seurakunnan raittiusleiriltä paluuta välittömästi seuraava silmitön ryyppääminen lieveilmiöineen, Une huomauttaa.
SPURGUGRAMMI, SURMANTUOJA?
vaikka aiheet ovat pohjimmiltaan tuttuja, on aina tilaa tuoreille huomioille. Tällaisena näyttäytyy ainakin levyn päättävän Toiset on luotuja juopumaan kappaleen
kaan syytteisiin rotuvihaa lietsovista nettikirjoituksista toteamalla "Se oli virtuaali-Seppo, en minä", Une analysoi. Une on ehtinyt jo leffamaailman puolella pyörähtääkin, mutta entä jos joskus valmistuisi Rytmihäiriö-elokuva Kiss ja The Beatles -leffojen tyyliin? Mitä tuo raina sisältäisi? Hmm, varmaan dokaamista, surmaamista ja kristittyjen halventamista. Sehän voisi olla kovakin leffa! Kukahan lähtisi tekemään?, Ande tuumii. Ja miksipä ei tekstien pohjalta voisi syntyä teatteriesityskin, draaman kaaria Rytmihäiriön surmatarinoista kun ei puutu. Jos koitetaan tehdä se musavideo ensin. Mutta kiinnostuneet ja maksukykyiset leffa- ja teatterimogulit, ottakaa yhteyttä, Une kehottaa. Useampikin pahaa-aavistamaton on tatuoinut ihoonsa Rytmihäiriön logona toimivan spurgugrammin. Yhtye pesee kätensä kaikesta vastuusta, mikäli ihoon hakatut kuvat
"Työttömyyden parhaita puolia on
ehdottomasti se, ettei tarvitse käydä töissä.
Unen mukaan tämän voi ottaa ainoastaan kohteliaisuutena. Tällä kertaa lyriikoista mahdollisesti tuli jossain määrin suoraviivaisempia, vapautuneemman aggressiivisia. Enemmän dokaamista ja väkivaltaa, vähemmän Saatanaa. Mutta kuitenkin aika vitusti Saatanaa. Sivuuttaa ei tietenkään voi sitä, että biisin Kähinää krouvissa on syntynyt hieman vanhemman mallin Rytmihäiriön toimesta keikkareissulla vuonna 2000. Edellinen solisti Pate tämän jo lähes unohtuneen helmen löysi siivotessaan ja toi meille oikein puhtaaksikirjoitettuna. Kiitos!, solisti innostuu kiittelemään. Vanhassa on edelleen vara parempi, mitä lyriikoiden lähdeteoksiin tulee. Alibi ja jo edesmennyt Rikosposti tarjoavat edelleen ammennettavaa sanoituksia väsätessä.
SUE
KROUVIKÄHINÄ VUOSIKYMMENEN TAKAA
rytmihäiriöllä on takanaan pitkä liuta tarinoita juopuneiden joutomiesten viinanpirun ja sielunvihollisen innoittamina tekemistä veritöistä. Surmantuoja esittelee jälleen toistakymmentä uutta stooria. Ande myöntää, että välillä on haastavaa saada vanhoista aiheista kasaan tukku uusia sanoja. Edellisen levyn arvosteluissa mainittiin sanoitusten olevan "taas sitä samaa", ja vihjailtiin, että jotain uutta voisi keksiä. Mutta miksi uudistua, jos on löytänyt oman juttunsa. Eipä kukaan taida Ville Valolle valittaa, kun mies tekee aina sanoja samoista aiheista. Eipä myöskään ole tullut vastaan AC/DC-levyarvioita, joissa kaivattaisiin sanoituk-
maininta ampumahiihdosta juopuneen joutomiehen ajanvietteenä. Maininta pohjautuu Alibi-lehden erään kalmankatkuisen artikkelin väliotsikkoon "Krapulaan kiljua ja ampumahiihtoa", Une selventää. Musta huumori on aina ollut osa Rytmihäiriötä, mutta känkkäränkän ja virtuaali-Sepon kaltaiset ilmaukset saavat pohtimaan, istuvatko veikeimmätkin sanavalinnat ongelmitta biiseihin. Osa homman juontahan on nimenomaan se, etteivät istu. Sellainen harkitsemattoman oloinen, törkeä kontrasti on ehdottomasti tehokeino, Janne tähdentää. Kun kaverinsa tappanut sekatyömies ilmoittaa Alibin otsikossa syyksi, että "tuli känkkäränkkä-olo", on asia siinä tapauksessa niin. Samoin kuin jos kunnallispoliitikko vastaa samaisen lehden mu-
innoittavat kantajansa tulevaisuudessa veritöihin. Saikkonen maksaa, Une kuittaa, siirtäen vastuun Sakara-levyyhtiön toimitusjohtajana toimivalle Mokoma kitaristi Tuomo Saikkoselle. Loppuun on pakko tiedustella, ovatko Rytmihäiriö-herrat yllättyneitä siitä, etten kysynyt Gambinasta mitään. Ilmeisesti välillä voi käydä niin, että journalisti on kuunnellut käsiteltävänä olevan orkesterin levyn ja jopa tutustunut aikaisempaankin tuotantoon, eikä hänen tarvitse turvautua ryydittämään edellisestä haastattelusta siihen sitä edellisestä copypastettuja surmakysymyksiä muutamin huumoriviritteisin Gambina-kysymyksin. Enpä ihmettelisi, vaikka menisi soittajien nimetkin oikein tällä kertaa, Öne eikun Une aprikoi.«
» 40 « NRO. 5
SUE
» 41 « NRO. 5
» HEVIÄ HÄYHÄSTÄ
Ruotsalainen Sabaton on keskittynyt modernin ajan sodista kertoviin kappaleisiin ja voimakastempoiseen hevimetalliin.
iten menee, Sabatonin basisti Pär Sundström? Hyvin, ainakin luulen niin. Viime viikkoina on ollut todella paljon tekemistä, joten en ole ehtinyt miettimään syntyjä syviä. Mutta hyvältä tuntuu, sillä ihmiset tuntuvat tykkäävän levystämme. Uusi levynne Coat of Arms viimeisteltiin jo kuukausia sitten, mutta olette joutuneet odottamaan julkaisua pitkään. Miltä pitkä odotus tuntuu? Kauhealtahan se tuntuu. Haluaisin heittää levyn faneille heti kun se on täysin valmis. Yksi parhaista asioista musiikin tekemisessä on se, että saa kuulla ihmisten mielipiteitä omasta luomuksestaan ja totta kai soittaa musiikkiaan ihmisille. Tätä emme voi nyt tehdä. Toisaalta emme myöskään istu persuksillamme ja odottele, vaan raadamme niska limassa varmistaaksemme, että kaikki on kunnossa levyn julkaisupäivänä. Tehdessänne Coat of Armsia palasitte vanhaan Moon Music -studioonne, rakensitte sen uudestaan ja nimesitte "Kotkanpesäksi" se oli
M
joko se tai "Sudenpesä", vai kuinka? Joka tapauksessa on varmasti hyvä, että teillä on oma studio, jossa voitte tehdä töitä rauhassa niin pitkään ja paljon kuin on tarvis. Toden totta. Kun näimme vanhan studiomme jälleen, tunsimme palanneemme kotiin. Muutimme sisään ja muokkasimme laitteiston omanlaiseksemme. Se vei aikaa, sillä studio oli ollut pitkään muussa käytössä. Aiemmin meillä on ollut useitakin treenikämppiä ja -paikkoja, mutta nyt tuntuu siltä, että olemme vihdoinkin löytäneet bändille lopullisen kodin, Pär toteaa. Edellislevynne The Art of War oli melkoinen menestys ja läpimurto, joka toi listasijoituksia useissa maissa ja yli 160 keikkaa. Edelliset levyt, The Art of War mukaan lukien, eivät kuitenkaan myyneet ihan niin paljon kuin olisimme toivoneet. Ne myivät ihan ookoo -määriä joissain paikoissa, mutta levyjämme ei ole ollut edes saatavilla kaikkialla maailmassa. Tämän takia keikkailimme yksinomaan Euroopassa. Kiertueiden vuoksi uuden levyn nauhoitukset viivästyivät kuukaudella. Bändille paras tapa kasvaa ja kehittyä on
keikkailla niin paljon kuin pystyy, joten olemme onnellisia, että saimme tehdä kiertueita, Pär kertoo.
OLKKARISTA AREENOILLE
sabaton soitti erikoiskeikan erään faninsa olohuoneessa. Miten päädyitte olkkariin ja minkälainen kokemus keikka oli? Kyse oli fanikilpailusta, jonka voittaja sai meidät keikalle kotiinsa. Teimme lopulta kaksi olkkarikeikkaa peräkkäisinä päivinä. Meillä oli todella hauskaa. Soitimme biisejä toivelistan mukaan, ja yleisöä oli kummallakin keikalla noin 1520. Rakastin sitä ideaa alusta asti, ja saimme olkkarikeikoista uusia ystäviä ja paljon hienoja muistoja, Pär muistelee. Olohuoneista stadioneille tai ainakin isoille areenoille: aloitatte kesäfestarien jälkeen massiivisen maailmankiertueen, joka vie koko loppuvuoden. Onko rasittavaa soittaa ilta illan perään useita kuukausia putkeen? On, mutta se on oma valintamme. Emme tienaa rahaa vuokranmaksuun istumalla kotona ja soittamalla vain muutamia keikkoja. Me haluamme saada uusia faneja, ja on niin monta maata, joissa tahdomme keikkailla. Kiertueesta tuli väkisinkin pitkä. Olemme varmasti väsyneitä kiertueen jälkeen. Toisaalta
SUE
emme tarvitse pitkänkään kiertueputken jälkeen kuin pari viikkoa lepoa, kun jo hingumme takaisin tien päälle, Pär miettii. Kiertueenne loppupuolella tulette Suomeen. Suomalaisyleisö on ottanut teidät avosylin vastaan. Tuliko tämä yllätyksenä? Suomi tarjoaa meille aina yllätyksiä. Kun soitimme Sauna Open Airissa muutama vuosi sitten emme odottaneet mitään, mutta yleisö oli täysin hullua! Se oli todella ikimuistoinen ilta myös siksi, että se oli kiertueen viimeinen keikka. Toivoimme, että Saunan-keikka olisi avannut enemmänkin ovia ja että meille buukattaisiin lisää Suomen-keikkoja, mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Ihmettelimme, mitä olimme tehneet väärin. Mutta nyt tilanne on muuttumassa, meillä on ainakin kaksi keikkaa Suomessa. Tosin vaikka ne ovat myyneet erittäin hyvin, yksikään festari ei ollut tänä vuonna kiinnostunut ottamaan meitä, Pär ihmettelee.
HÄYHÄ OLI VARSIN JÄYHÄ
sabatonin the art of War -levyllä on kappale Talvisota. Coat of Armsilla puolestaan on kappale The White Death, joka kertoo kaikkien aikojen parhaasta tarkka-ampujasta, Talvisodan sankarista Simo Häyhästä, joka eliminoi sadoit-
"Saimme 10 000 ehdotusta,
eikä kukaan lähettänyt tarinaa Marokon kauhusta!
tain itänaapureita Suomen itsenäisyyttä uhkaamasta. Petri Sarjasen elämänkertakirja Valkoinen kuolema kertoo Häyhästä tarkemmin. Pyysitte taannoin fanejanne lähettämään ehdotuksia biisien aiheeksi, ja ehdotuksia tuli ilmeisesti yli kymmenen tuhatta. Oliko Kollaan legenda Häyhä yksi näistä ehdotuksista? Kyllä, ilman faniemme ehdotuksia emme olisi kuulleet tätä tarinaa. Emme tee pelkästään mitä fanit haluavat, mutta erittäin moni biisi perustuu fanien ehdotuksiin. Ilman heidän ehdotuksiaan tietämyksemme olisi rajallisempi, sillä emme ole käveleviä historiankirjoja tai tiedä kaikista sotahistoriallisista tapahtumista. Monet suomalaiset tarjosivat meille ideoitaan. Yksi suosituimmista ehdotuksista oli Simo Häyhän tarina, josta halusimme välittömästi tehdä biisin. Vieläkö Suomen sodissa on teille ammennettavaa? Sodista ei ole ollut pulaa näillä seuduilla. Tarjolla olisi jatkosota, Lapin sota ja miksei myös Suomen sota 1808-1809, jolloin Ruotsi hävisi nöyryyttävästi ja menetti Suomen Venäjälle. Tällä hetkellä emme ajattele uusia teemoja, koska uusi levy on julkaisuvalmiina. Mietimme uusia biisejä vasta myöhemmin, joten katsotaan sitä sitten. Henkilökohtaisesti haluaisin tehdä biisejä Ruotsin suurvalta-ajoilta 1600-1700-luvuilta. Aikaisemmin noin vanhat aikakaudet ovat tuntuneet liian vanhoilta meille, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Pär sanoo. Jos sallitaan, niin tässä muutamia ehdotuksia seuraaville Sabaton-levyille: Juutilaisen veljekset Aarne ja Ilmari. Aarne "Marokon kauhu" Juutilainen oli elävä legenda, muukalaislegioonassa Atlas-vuorilla arabeja kurittanut hurjimus, joka palasi Suomeen vain joutuakseen Talvisotaan ja Kollaa-joen ratkaiseviin taisteluihin. Kauhu tokaisi klassisen sanonnan "Kollaa kestää" ja oli muun muassa Simo Häyhän komentaja. Aarnen pikkuveli Ilmari Juutilainen taas on kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari ja 94 pudotuksellaan edelleen kaikkien aikojen paras ei-saksalainen hävittäjälentäjä. Melkoiset veljekset. Saimme 10 000 ehdotusta, eikä kukaan lähettänyt tarinaa Marokon kauhusta! Tuo todellakin voisi päätyä biisiksi. Ilmari Juutilaisesta tiesimmekin mutta päätimme, että Simo Häyhän tarina oli kiinnostavampi, Pär kertoo. Sitten olisi Tali-Ihantalan taistelu (25.6-9.7.1944), Se on suurin Pohjoismaissa käyty taistelu koskaan. Suomalaiset saivat saksalaisten aseveljiensä kanssa torjuntavoiton, jolloin Neuvostoliitto päätti, että Suomen valloittaminen tulisi liian kalliiksi ja aikaavieväksi ja siirsi joukkojaan kohti Berliiniä. Taistelu oli yksi kulminaatiopiste Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä. Jälleen kerran erittäin mielenkiintoinen aihe, joka kukaan ei ehdottanut meille aikaisemmin. Maailmassa on niin paljon taisteluita ja sotia, ettei niistä kaikista voi tietääkään. Kiitos fanien saamme tietää aiheista, joista emme olisi ehkä muuten kuulleetkaan, Pär ylistää. Lopuksi hieman vanhempi, mutta yhtä kaikki kiinnostava aihe: hakkapeliitat, jotka olivat suomalaista ratsuväen eliittiä Ruotsin armeijassa 30-vuotisen sodan aikana (1618-1648), palvellen Kustaa II Aadolfin joukoissa. Hakkaa päälle! Tuo on minusta erittäin kiinnostavaa. Noihin aikoihin Ruotsi oli iso suurvalta, Pär muistuttaa. «
HAASTATTELU
TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA NUCLEAR BLAST
» 42 « NRO. 5
SUE
» 43 « NRO. 5
» VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON
Basisti Chi Chengin onnettomuus pysäytti Deftonesin hetkeksi. Nyt kalifornialainen, aikamme suurimpiin alternative metal -bändeihin kuuluva yhtye on taas jaloillaan ja vahvempi kuin koskaan.
noituksista huolimatta optimistisin levymme koskaan. Meiltä on kysytty usein, kerrotaanko kappaleissa Chin onnettomuudesta. Suoranaisesti ei kerrota, mutta toisaalta koko levy kertoo omalla ideaalisella tavallaan nimenomaan Chistä. Eihän se voisi muusta kertoakaan. Abe kertoo, kuinka hän oli juuri hetki sitten käynyt Chinon kanssa vierailemassa Chin luona, joka oli päässyt kotihoitoon. Otimme mukaan levyjä sekä olutta ja juttelimme, kuten me normaalistikin teemme. Chi oli läsnä, näin sen hänen silmistään, mutta oli aivan kuin hän olisi ollut vanki omassa kehossaan. Se tunne oli sanoin kuvaamattoman pysäyttävä ja pelottava. Parantumisprosessi on todella hidas, mutta näille asioille ei voi mitään. Levyn kantta koristaa puhtaan valkea pöllö. Pöllön syvänmustat silmät eivät ole suoranaisesti timantteja, mutta niihin katsoessaan tuntee katsovansa suoraan ikuisuuteen. Abe kertoo kuvan tavallaan liittyvän levyn nimeen. Onko kuva sitten epäsuora viittaus Chin silmiin katsomisen pysäyttävään vaikutukseen? Tiedä häntä mutta toimittaja sai koota itseään hetkisen Aben herkistelyjen jälkeen. Palatkaamme takaisin olennaiseen.
HAASTATTELU
TEKSTI NIINA LINNA KUVA WARNER MUSIC
KADONNUT LEVY
deftones ei aio julkaista Erosalbumia vielä, sillä bändi haluaa odottaa Chitä. Koska Eros ei muutenkaan sovi ollenkaan bändin tämänhetkisiin fiiliksiin, levyn ilmestymistä saadaan varmasti odotella hetki. Chino Moreno vertasi Erosia Deftonesin White Pony -levyyn (2000). Pystyykö Diamond Eyesia vertaamaan samalla tavoin johonkin muuhun Deftones-julkaisuun? Mielestäni sellainen on kuuntelijoiden päätettävissä. Olen kuullut joidenkin vertaavan sitä White Pony- ja Around the Fur (1997) -albumeihin. Niiden tekeminen oli ehdottomasti hienoa aikaa. Ehkä juuri se on näitä levyjä yhdistävä tekijä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen me todella nautimme Diamond Eyesin tekemisestä. Tällä hetkellä elämme päivä kerrallaan ja nautimme elämästä. Toivottavasti soitamme musiikkia niin kauan kuin mahdollista. Kohtelemme itseämme ja toisiamme nyt paremmin kuin ennen. Olemme olleet joskus aika villejä ja pahoja poikia, naurahtaa Abe. Ne ajat olivat hauskoja mutta meillä on hauskaa myös nykyään. Juttelemme, nautimme viinin ja oluen juomisesta ja no, tiedäthän, Abe nauraa. Taidan tietää, jep. Lopuksi täytyy selvittää milloin saamme Deftonesin jälleen Suomeen esiintymään. Bändi on soittanut Suomessa aikaisemmin vuonna 2000 ja 2006 Provinssirockissa. Olemme juuri aloittamassa Euroopan-kiertueen. Aiomme kiertää eri maissa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Lupaan, että tulemme Suomeen vielä monta kertaa. Kerro terveisiä suomalaisille faneille, että haluaisimme tulla esiintymään teille jo aikaisemmin ja että vaikka emme ihan heti pääse, niin olemme kyllä tulossa. Haastattelu päättyy Warnerin edustajan ilmoittaessa haastatteluajan olevan lopussa. Ehdin huikata Abelle kiitokset haastattelusta ja ilmoittaa Deftonesin olevan erittäin tervetullut Suomeen. «
E
lämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. Tämän sai kokea myös Deftones, kun bändin basisti Chi Cheng joutui vuonna 2008 auto-onnettomuuden seurauksena kriittisessä tilassa sairaalaan. Hän on pysynyt koomanomaisessa, lähes tajuttomassa tilassa siitä lähtien. Tästä seurasi Deftonesin jo melkein valmiina olleen Eros-albumin totaalinen jäihin laitto. Kaikkien vaikeuksien keskellä Deftones päätti kuitenkin tehdä
Emme me kuitenkaan ole maapallon ainoita ihmisiä, joilla on ollut rankkaa.
PUUTTUVA PALANEN
viimeisen puolentoista vuoden aikana Deftonesille on tapahtunut paljon. Ajanjakso on ollut rankka mutta myös opettavainen. Deftones on muuttunut bändinä ja Aben mukaan muutos on vienyt
"Emme me kuitenkaan ole
maapallon ainoita ihmisiä, joilla on ollut rankkaa.
täysin uuden albumin Sergio Vegan avustuksella. Näin syntyi ilmiömäinen Diamond Eyes. Sue halusi selvittää Deftonesin kuulumiset ja tavoitti hyväntuulisen rumpalin Abe Cunninghamin kotoaan kahvikupin äärestä. Tällä hetkellä meille kuuluu erittäin hyvää. Toki me olemme käyneet läpi raskaita juttuja, mutta tärkeintä meille on nyt elää elämäämme normaalisti. Chi on jatkuvasti mielessämme. Jos voisimme tehdä jotain hänen hyväkseen, tekisimme sen. Mutta kun emme voi, yritämme jatkaa elämäämme ja toivomme Chin paranemista. kohti parempaa. Chin onnettomuuden aikaan olimme todella järkyttyneitä ja kyselimme kysymyksiä, joihin ei ollut vastauksia, kertoo Abe. Ennen onnettomuutta olimme juuri saaneet ystävyyssuhteemme kuntoon ja olimme erittäin onnellisia. Sitten tapahtui jotain, joka melkein vei pohjan kaikelta. Vaikka bändistä puuttuukin yksi palanen, on Deftones päässyt takaisin jaloilleen ja on Aben mukaan valmis valloittamaan maailman. Monien kuukausien vatvomisen jälkeen päätimme vain jatkaa. Energia Diamond Eyes -levyn
tekemiseen tuli tietenkin Chiltä. Me olemme parhaita ystäviä. Kun muistelee typeriä riitojamme, ne tuntuvat niin turhilta. Olemme nyt vanhempia ja osaamme todella arvostaa ystävyyttämme. Saimme selvitettyä bändin sisäiset ongelmat ja olemme nyt vahvempia niin bändinä kuin ihmisinäkin. Chin onnettomuus sai meidät miettimään elämää ja sitä kuinka lyhyt se on ja kuinka nopeasti se voi kadota. Tällä hetkellä olemme terveitä ja onnellisia. Olemme jälleen valmiita kiertämään lavoja ja rokkaamaan! Abe kuulostaa todella energiseltä ja iloiselta. Kerron sen hänelle ja saan Aben nauramaan. Hän epäilee, että energisyys johtuu vain siitä suuresta määrästä kahvia, jonka hän on aamun aikana ehtinyt juoda. Voihan se toki niinkin olla. Diamond Eyes on Deftonesin kuudes julkaistu albumi. Levy tehtiin ja nauhoitettiin parissa kuukaudessa tuottaja Nick Raskulineczin avustuksella. Quicksandin entinen basisti Sergio Vega hoiti levyn basso-osuudet. Abe kertoo heidän olleen ystäviä Sergion kanssa jo vuosia. Bändi pitääkin Vegaa Deftonesin kuudentena jäsenenä. Kaikki osallistuivat biisien tekoon, selittää Abe. Menimme pieneen huoneeseen kahdeksaksi tunniksi päivässä ja vain soitimme. Prosessi oli todella nopea, mutta myös todella antoisa. Tällaista yhdessä tekemisen fiilistä meillä ei ole
SUE
ollut vuosiin. Monen luulevat, että käytimme valmiita kappaleita julkaisemattomalta Eros-albumilta. Näin ei kuitenkaan ole. Jokainen biisi on tehty yhdessä ja vain Diamond Eyes -levyä varten.
TIMANTIT OVAT IKUISIA
diamond eyesin kappaleista voi aistia tiiviin tunnelman, ja lyriikat ovat täynnä hyvin vahvoja tunteita. Levyltä voi bongata myös kysymyksiä herättäviä biisinnimiä, kuten 976-EVIL ja Sextape. Haluaisin kuulla lisää kappaleiden taustoista. Chino (Moreno, laulu) on aina tehnyt hyvin seksuaalista musiikkia. Myös tällä levyllä seksuaalisuus, sadistisuus ja jopa väkivaltaisuus ovat vahvasti läsnä lyriikoissa. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö olisi mukavia ja kilttejä miehiä, hekottaa Abe. Levyn tai kappaleiden nimillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä minkään kanssa. Ne ovat tavallaan otsikoita kappaleille liittymättä välttämättä suoraan lyriikoihin. Levyn teemat eivät ole kovin realistisia, vaan kappaleet ovat enemmänkin maalailevia ja koostuvat fiktiivisistä tarinoista. Sellaiseen fantasiamaailmaan pääseminen vaikeana ajankohtana auttoi myös meitä. Diamond Eyes on sa-
» 44 « NRO. 5
! YYNNISS,ÄpNYT LIPUT M 4, su 50 3 v 98
1pv pe / lam5hd. toimituskulut + a ELU IKETTI & LIPPUPALV T
DEVIN TOWNSEND ZILTOID THE OMNISCIENT, WORLD EXCLUSIVE MEGADETH MASTODON SATYRICON TESTAMENT W.A.S.P. KAMELOT DEVIN TOWNSEND PROJECT HYPOCRISY CROWBAR
2.-4.7.2010 KAISANIEMI, HELSINKI www.tuska-festival.fi
SUE N » 45 « NRO. 5 4
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
PAIN TAROT IHSAHN FINNTROLL NILE SWALLOW THE SUN OVERKILL CANNIBAL CORPSE OBITUARY BLOODBATH TURMION KATILOT TRIGGER THE BLOODSHED WARMEN SOTAJUMALA BLAKE RYTMIHÄIRIÖ TORTURE KILLER SURVIVORS ZERO BARREN EARTH INSOMNIUM FM2000 [AMATORY] THE ARSON PROJECT ARMED FOR APOCALYPSE
AXEL RUDI PELL
,,The Crest"
The new studio album incl. ,,Devil Zone", ,,Prisoner Of Love" and ,,Dark Waves Of The Sea (Oceans Of Time Pt. II)" Out April 26th as CD and download!
www.axel-rudi-pell.de
MOLLY HATCHET ,,Justice"
Finally - after 5 years the new studio album Southern Rock at it`s best!
www.mollyhatchet.com
Out May 24th as CD, Double Vinyl and download!
Also available on May 24th: MOLLY HATCHET ,,Devil`s Canyon" finally as double vinyl!!!!
GLYDER
The new album by one of the finest irish melodic rock bands incl. 3 bonus tracks. Out May 10th as CD and download! www.glydermusic.com
THE OTHER
,,New Blood"
The new studio album by Europe`s Horror Punk Band #1! Out May 24th as limited edition digipak (incl. bonus CD),CD, double vinyl and download! www.the-other.de
,,Yesterday, Today and Tomorrow"
,,Death Dealer"
Melodic Heavy Metal produced by cult DJ Neal Kay (Iron Maiden). Out April 26th as CD and Download! www.myspace.com/stormzoneuk
STORMZONE
,,Hordes Of Chaos - Ultra Riot"
KREATOR
,,Box Of The Wicked"
ICED EARTH
,,mosaik"
FRAMES
Boxset release incl. digipak, bonus CD, Boxset release incl. 2 digipaks, poster, photobook and much more! 2 digi EPs, bonus CD, poster Out May 24th! and much more! Out April 26th! www.kreator-terrorzone.de www.icedearth.com
The debut album of the upcoming art-rock newcomer! Unique mosaic The new EP of one of Germany´s landscapes sometimes epic, heart- finest Punk`n Roll band... incl. breaking melancholy, sometimes Poison Idea cover version! Now dark and otherworldly. available for a fan friendly price! Now available for a fan friendly www.myspace.com/engrained discovery price! www.framesmusic.com
,,Anger, Roots & Rock N´Roll"
ENGRAINED
,,Walk Through Fire"
The new studio album incl. 1 bonus track! Out Now! www.ravenlunatics.com
RAVEN
,,Angel Power"
MASS
,,Swiss Connection"
MASS
Digipak re-releases with bonus Digipak re-releases with bonus tracks, new booklets and liner notes. tracks, new booklets and liner notes. Out Now! Out Now! www.mass-rock.com www.mass-rock.com
SUE
» 47 « NRO. 5
www.myspace.com/spvmusic
» EPÄVIREISET SOTILAAT
Suomenkielistä deathmetallia soittavan Sotajumalan kolmas levy Kuolemanpalvelus saattaa pohjustaa suurtekoja ja maailmanvalloitusta.
os ei Sotajumala päässyt helpolla tehdessään kolmatta levyään, joutuvat myös bändit kuuntelijat koville. Biisit ovat haastavampia ja aukeavat vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Levy jatkaa siitä mihin Teloitus (2007) jäi, kertoo bändin laulaja Mynni Luukkainen.
J
Tunnelmat bändissä ovat levynjulkaisun kynnyksellä erittäin hyvät, ja viisikko on tyytyväinen lopputulokseen. Fiilikset eivät olleet uuden levyn suhteen alkuvuonna yhtä korkealla, koska Sotajumala ei saanut vietyä äänityksiä läpi ilman ongelmia. Laitteita oli paskana, eivätkä ukot ja soittimet pysyneet vireessä.
"Koska pessimisti ei pety,
veikkaan albumilistan sijaa 21.
Syy soittajien epävireisyyteen oli Luukkaisen mukaan väsymys. Bändi hoiti vajaan kuukauden mittaiset äänitykset muiden töiden ohessa, minkä vuoksi levynteko oli raskasta. Vastoinkäymisistä huolimatta Sotajumala sai valmiiksi kolmannen pitkäsoittonsa Kuolemanpalveluksen, johon kuulijat pääsevät tutustumaan 26. toukokuuta. Edellinen albumi oli listalla sijalla 17., ja bändissä on ollut puhetta uutukaisen menestysmahdollisuuksista. Koska pessimisti ei pety, veik-
kaan sijaa 21. Lisäksi toivon suurtekoja ja maailmanvalloitusta. Siitä se lähtee. Bändin kaksi ensimmäistä levyä ilmestyivät vuosina 2004 ja 2007, ja niiden sanoitukset pyörivät sodan ympärillä. Tällä kertaa kappaleiden aiheet ovat aiempaa synkempiä, ja ne kertovat poikkeuksetta kuolemasta. Sanat tulivat luonnollisesti. Aloin pistää paperille aiheita, jotka ärsyttävät, ja niistä tuli keskenään samanaiheisia. Sotajumalan sanoitukset, jotka ovat Luukkaisen käsialaa, ovat kannanottoja nykymenoa vastaan. Myös levyn nimi Kuolemanpalvelus on omalla tavallaan kannanotto, joka ei suinkaan liity jumalanpalvelukseen. Jumala ei palvele, vaan sota. Luukkainen kirjoittaa sanat sinä-muotoon, koska silloin kappaleiden sanoma tulee lähemmäksi kuuntelijoita. Sanat tulevat henkilökohtaisemmiksi, kun ne on osoitettu suoraan jollekin ihmistyypille. Se on minulle luonnollinen tapa esittää asiat. Vuodesta 1998 kasassa ollut Sotajumala tuotti Kuolemanpalveluksen itse. Bändi ei ole koskaan tarvinnut ulkopuolista tuottajaa, sillä se miettii jo treenikämpällä, miten toteuttaa kappaleensa. Laulaja ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta käyttää tuottajaa seuraavilla levyillä. Kuolemanpalveluksen julkaisusta vastaa bändin uusi levy-yhtiö Cobra Records. Yhtiö vaihtui viime vuonna, kun yhtyeen aiempi sopimus Woodcut Recordsin kanssa loppui. Saimme tarjouksia eri levy-yhti-
LA LUT 29.5. JYVÄ AKKO, S KY LÄ
öistä. Cobra Recordsin tarjous oli sellainen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Aika näyttää, miten yhteistyö sujuu. Tähän mennessä on mennyt hyvin. Sotajumala on satsannut nettisivuihinsa, jotka ovat Facebookin ja MySpacen valtakaudellakin selkeät ja infomatiiviset verrattuna monien muiden bändien sivuihin. Rumpalimme on mainostoimistossa töissä, ja ne tulevat sieltä. Totta kai sivut ovat meille tärkeät. Ihmiset menevät heti ensimmäisenä nettiin. Kesällä Sotajumalalla on keikkoja ympäri Suomen festivaaleja, joita Luukkainen odottaa innostuneesti. Sotajumala haluaisi kovasti soittamaan myös ulkomaille. Mitään konkreettisia ulkomaan kuviota ei kuitenkaan ole tiedossa. Suomessa bändi on jo kaikki paikat soittanut läpi, joten uusia tuulia olisi kiva käydä haistelemassa. Yhtye treenaa ahkerasti, koska se haluaa tarjota faneilleen parastaan kavutessaan lavalle. Viisikko pyrkii käymään treenikämpällä kaksi kertaa viikossa. Määrä saattaa jopa tuplaantua keikkojen lähestyessä. Treenaamme niitä biisejä, jotka ovat keikkasetissä. Levyjen tekeminen kestää kauan, koska haluamme harjoitella kappaleet hyvään kuntoon. Kun ihmiset maksavat keikkalipun, bändin pitää osata jotain. Keikkailu onkin Luukkaiselle parasta bänditouhuissa. Pääsee purkamaan aggressioita eikä tarvitse lähteä kylille tappelemaan. «
TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA KALLE BJÖRKLID
HAASTATTELU
» KOLMAS INKARNAATIO
Enochian Crescent täyttää 15 vuotta ja julkaisee uusitulla kokoonpanollaan uuden NEF.VI.LIM-albumin. Samalla päälaulukieli on vaihtunut englannista suomeksi.
E
nochian Crescent sai alkunsa kesällä 1995, kun silloisen Wings yhtyeensä kanssa keikalla ollut Viktor tapasi vokalisti Wrathin ja huomasi omaavansa samansuuntaisia ajatuksia black metalista. Saatanallista, shokeeraavaa, vahvasti julistavaa ja mielenkiintoista myös musiikillisesti, Viktor kertaa. Samat peruskivet pätevät edelleen, vaikka vuosien aikana ilmaisutapa on muovautunut ja jalostunut. Alusta asti olemme pyrkineet viemään sekä visuaalista, sanallista että musikaalista ilmaisua yli sovinnaisten genrerajojen. Black
Metal on enemmän mielentila kuin aikaan, genreen tai musiikkiin sidottava termi. Kaikki on muuttunut ja samalla mikään ei ole muuttunut, klisettä lainatakseni. Viktor näkee viiteentoista vuoteen mahtuvan kolme eri ilmentymää yhtyeestä. Ensimmäinen operoi 90-luvulla, teki trilogian nopeaan tahtiin ja hajosi. Seuraava ilmentymä alkoi kerätä uusia voimia 2000-luvun alussa. Levytysten sijaan energiaa haettiin ja jaettiin lavalla. Tämän kokoonpanon muistokivi on Black Church. Kolmas inkarnaatio näyttää yhdistävän kahden ai-
emman vahvat puolet ja tuovan paitsi musiikin lihaksi lavalle tiiviiseen tahtiin myös pystyvän tuottamaan levyjä ilman useiden vuosien taukoja. NEF. VI.LIMinkantapäillä on uutta pirulaista jo kovaa vauhtia tulossa. Yhtyeen päälaulukieli on vaihtunut Viktorin mukaan suomeksi siksi, että aika oli siihen kypsä. Suomenkielisten kappaleiden herättämien vahvojen tuntemusSUE
PE HAM 11.6. OPE MER N LIET AIR , O
ten kautta nousi ajatus tehdä enemmän materiaalia alkuvoimaisella äidinkielellämme. Ajatus sai vahvistuksen, kun silloinen basistimme ja erinomainen sanoittaja Pfosforus esitteli kolme uutta suomenkielistä sanoitusta, joista yksi on levyllä kuultava Lyijysiipi. Näistä sanoista kasvoi vahva usko siihen, että ilmaisua voi jopa vahventaa entisestään. Tämän jälkeen myös Wrath ja minä aloimme sanoittaa suomeksi. Alun vaikeiden hetkien ja pimeässä hapuilun jälkeen löytyi varmuus ja lyyrinen kultasuoni. Muutos oli siis Pfosforuksen kätilöimä, ei hänen lähdöstään johtuva. Viime vuonna Viktor loukkasi vasemman käden keskisormensa toisen bändinsä All Dreams Dyingin keikkaan ja saksiin liittyvässä takahuone-edesottamuksessa (johon alkoholilla ei ollut osuutta). Vaikka Viktor soitti haavateipin voimin keikan jo viikon kuluttua, niin käden paraneminen vei lopulta kuukausia. Nyt sormella voi soittaa kuin ennen, vaikka sen päässä on edelleen tunnoton osa, jonka painaminen taas vuorostaan aiheuttaa hermosäteilyä muualle. Eli opiksi isoille ja pienille: teräesineet ja -aseet sekä soittoharrastus eivät sovi yhteen. Lisäksi Viktor joutui viime vuonna myös läheltä piti -autokolariin. Tuli tehtyä tuttavuutta ihmiskehon haurauden ja kuolevaisuuden kanssa. Se, että bussin kokoinen metallihirviö tulee jarrutta-
"Kun kuoleman
kylmä henkäys on pyyhkäissyt kasvoja, ei katso enää mitään samoin silmin.
matta päälle ja että kävelin pois kolaripaikalta ja olen tässä vastaamassa haastatteluun tarkoittaa sitä, että matkassa on ollut onnea. Tuollaisen tapahtuman seurauksena muuttuu. Kun kuoleman kylmä henkäys on pyyhkäissyt kasvoja, ei todellakaan katso enää mitään asiaa samoin silmin. Omalla kohdallani loppui täysin toisten miellyttämisen tarve. Sekä musiikissa että muussa elämässä. Uransa ensimmäisen ulkoilmakeikan ja 15-vuotisjuhlakeikan Liedon Hammer Open Air -festivaalilla tekevälle yhtyeelle keikat ovat aina tapauksia. Fysiikka joutuu koetukselle aina kun astumme lavalle, oli lähtötilanne mikä tahansa. EC on parhaimmillaan erittäin julmasti kaikki mehut soittajasta puristava yhtye silloin kun yleisö on valmis ottamaan ja antaa myös takaisin. Kun yleisö naamasi edessä on hikinen, sekasortoinen massa, jonka silmissä palaa primitiivinen liekki, ja kun pystyy ruokkimaan sitä tulta, kasvattamaan sen roihuksi sävelillä ja laululla, soittomies lähtee uskomattomalle matkalle, jonka aikana ei ole omaa identiteettiä tai tahtoa. On vain tapahtuma ja mahtava arkaainen voima, joka nostaa ja kantaa.
TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA MIKULA LÜLLWITZ
» 48 « NRO. 5
SUE
» 49 « NRO. 5
RYTMIHÄIRIÖ Surmantuoja (Sakara Records)
Taas on aika Gambinan, suomalaisen rikoshistorian ja päihdevammaisen raamatuntulkinnan, kun surmacoren paras ja ainoa esittäjä Rytmihäiriö julkaisee viidennen kokopitkänsä. Kyseessä onkin todella kokopitkä, sillä avausinstrumentaalin ja kahdentoista kappaleen paketti on pisin Rytmis-albumi koskaan. Pidemmän linjan Rytmihäiriö-fanit saattavat paheksua yhtyeen siirtymää metallin ytimeen ja kauemmas alkuaikojen hardcore-pohjasta, mutta meille muille muutos on ollut kuin Herbaa taivaasta. Entistä raskaammat ja tuhdimmat kitarariffit, hitaammat pätkät temmonvaihteluissa sekä jyhkeät paisuttelut ovat nyt Rytmihäiriön musiikin herroina, mutta suoraviivausta kaahausta ja hc-räimettä ei ole unohdettu sen enempää kuin kiljupanosta kellariin. Surmantuoja on monessa mielessä hieman kaksijakoinen albumi. Musiikillisesti se tarjoaa varsin vaihtelevia kappaleita kuten hartaan tunnelmallinen Kristus ryyppää, RH-mittapuulla lähes slovarina soiva groovaava Aaveenpää, rivakka surmaussessio Kaksi oli kännissä sekä letkeä kännisurmarallatus Kähinää krouvissa: "Väliin mennyt Voitto / ei lukeutunut voittajiin / osakseen koitui saada / Mora-atrain kitusiin".
8
Toisaalta mukaan on mahtunut pari hieman tasapaksumpaa vetoa, jotka laskevat jonkin verran albumin intensiteettiä ja tasoa. Sanoituksienkaan taso ei aina pysy totutun korkealla, sillä muutaman kappaleen tekstit kuten Murha mielessä -biisin teemat ovat jo turhankin itsestäänselvää vanhojen aiheiden uudelleenkierrätystä vailla uutta rassilla iskevää näkökulmaa. Vastapainoksi Surmantuojalle mahtuu todellisia sanataiteen helmiä kuten Aaveenpään Twin Peaks -vaikutteinen takaperin manaava kääpiö sekä (luultavasti sukupuolisesti) tarttuva Paluu raittiusleiriltä, sanoituksellinen ja musiikillinen napakymppi virtuaaliSeppoineen, vesureineen ja vaseliinipurkkeineen. Kokonaisuutena albumi ei vedä vertoja Rytmihäiriön parhaimman albumin Seitsemän surman siunausliiton tasolle, ja levyä olisi voitu lyhentää parin kappaleen verran, mutta yhtä kaikki Surmantuojan tiukka, konstailematon ja armoton tunnelma houkuttaa kuin punainen rubiinijuoma iloista laitapuolen juhlijaa, hetkeä ennen kuin alkaa sanaharkka. "Naapurit tyytyväisiä kun loppunut on möykkä / rappukäytävässä nyt vain outo löyhkä" (Kaksi oli kännissä).
JUSSI LAHTONEN
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
SUE
» 50 « NRO. 5
7
EMBASSY OF SILENCE EUPHORIALIGHT
(Supernova Records) Jos suomalaisen Embassy of Silencen debyyttialbumin tavoitteena on ollut melodinen, mahtipontinen, puoliromanttinen ja radiokelpoinen progemetallilevy, on siinä onnistuttu. Euphorialight on tyypillinen skenensä ja aikansa edustaja. Ei edelläkävijä eikä yltiöluova, taitava kylläkin. Katatonian ja Opethin vaikutus on ilmeinen, kenties matkittukin. Lahjakas Ines Lukkanen laulaa kauniisti ja varmanoloisesti. Kakkosbiisissä I Ride Alone pilkahtaa onneksi myös Lukkasen hikisempi ja rosoisempi puoli. Särmän näyttö laajemminkin toisi persoonallisuutta enemmän kuin nuotissa ja muotissa pysyminen. Levyn ongelma on virheettömyys. Tekisi mieli huutaa, että "seotkaa, antakaa kielten katkeilla ja housujen revetä!" Bändi lataa kovaa mutta kouluoppisesti, kurinalaisesti ja ennalta-arvattavasti. Levyllä itketään kuulaasti ja kaihoisasti meikit sotkeentumatta. Olisi rockimpaa nyyhkiä edes välillä räkä roiskuen ja niska hapoilla. Ja valita ranteiden avaamisen ja lohduttautumisen väliltä taas levyn lyyrisissä hetkissä, joita Euphorialightilla on kosolti. Kaipaan nuotteihinkirjoittamattomia irtiottoja, jotka tekisivät kauniista kohdista entistäkin koskettavampia. Ja kuiskailut voisi kokonaan jättää ranskalaisille levyille. Euphorialight on kuitenkin kunnianhimoinen, tasalaatuinen ja monikerroksinen albumi. Embassy of Silencessa on ainesta laajempaankin fanitukseen, maan rajoista riippumatta.
ANNIKA BRUSILA
LEVYARVIOT
Deftones Diamond Eyes (Reprise)
5
BULLET FOR MY VALENTINE FEVER
9
(Jive/Sony) Mikä on Bullet For My Valentinen olemassaolon pointti? Viime numerossa basisti Jay James kertoi edellisen levyn Scream Aim Firen (2008) olleen osin väkisin väännetty raskaampi vastaus walesilaisnelikon kohtaamille emo-herjauksille. Tästä pitäisi kai olla pääteltävissä, että Feverilla BFMV seisoo omillaan tehden täsmälleen mitä haluaa. Mutta jos en olisi lukenut mainitsemaani haastattelua, veikkaisin, että uusi levy on edellisen metallisimpien osioiden pelästyttämien melodia-ahmijoiden hellittelyä. Wanhan liiton bändiksi BFMV ei Scream Aim Firellakaan heittäytynyt, mutta vaikutti sentään hapuilevan kohti metallisempia kuvioita. Vaan ei tällä kertaa. Tällä kertaa paketista on hiottu kaikki inhat särmät pois, ettei kukaan vahingossakaan muistaisi näitä biisejä puolen vuoden kuluttua. Tämäkin olisi jotenkin ymmärrettävissä, jos BFMV:n melodiataju olisi kohdillaan, mutta siinäkään se ei yllä esimerkiksi Funeral for a Friendin tasolle, vaan jää moneen kertaan kuulluksi juustoiluksi. Tästä huolimatta levyn aidosti rehellisimmältä hetkeltä vaikuttaa slovarimpi A Place Where You Belong. Nyt se on saavutettu: Yhdentekevyyden ydin.
JUKKA KITTILÄ
Verkkarihevin kahleista jo kauan aikaa sitten vapautunut Deftones on vihdoinkin tehnyt sen levyn, jota siltä odotettiin jo vuoden 2000 White Pony -pitkäsoiton jälkeen. Bändi on selvästi löytänyt jälleen suuntansa, sillä Diamond Eyesilta puuttuu kahta edellistä pitkäsoittoa riivannut päämäärätön hapuilu. Se on harkittu teos, joka syntyi Deftonesin hyllytettyä jo valmistuneen Eros-levyn, jonka julkaisu siirrettiin ha-
maan tulevaisuuteen. Diamond Eyesin valmistumiseen ja henkeen on varmasti vaikuttanut syvästi Deftonesin entisen basistin Chi Chengin vakava auto-onnettomuus ja sen seuraukset. Deftones on jokaisen levynsä myötä siirtynyt raskaampaan äänimaailmaan, eikä Diamond Eyes ole poikkeus. Melkein liiankin matalana murisevat kitarat toimivat hyvin, sillä bändin laulumiehen Chino Morenon rikas tunnelmointi tasapainottaa niitä erinomai-
sesti. Tasapainottelua tukee hyvin lähes koko ajan salakavalasti läsnä oleva elektroninen äänimatto. Sinkkubiisit Rocket Skates ja Diamond Eyes toimivat hyvänä kattauksena levyn monipuolisesta sisällöstä: tuuttauksen lisäksi mukana on paljon monipuolisempaakin materiaalia. Prince on toimiva esimerkki Deftones-biisistä, jossa tuttu perussöpöily yhdistyy kunnon tukkapöllyyn.
TEEMU PURHONEN
van yllä nimibiisin tasolle, mutta on omaan aikaansa suhteutettuna varsin hyvää. Yhtyeessä aikoinaan soitelleet jätkät eivät löytäneet alkuperäisiä nauhoituksia enää mistään, joten levyn materiaali on äänitetty kokonaan uudelleen. Mukana on myös kaksi uutta kappaletta, jotka sulautuvat joukkoon hienosti. Gallery of Pain on kulttuurityö sekä levyyhtiöltä että orkesterilta. Kahdenkymmenen vuoden takaiset ajat ovat yhä hyvässä muistissa monilla.
KIMMO JARAMO
8
SOULFLY OMEN
8
ALTARS OF DESTRUCTION GALLERY OF PAIN
(Violent Journey Records) Kauhajokelainen Altars Of Destruction toimi 80-luvun lopulla muutaman vuoden ajan ja soitteli silloin muodissa ollutta thrashmetallia. Bändi ei koskaan päässyt samanlaiseen kuuluisuuteen tai suosioon kuin vaikka samoihin aikoihin levyttäneet ja toimineet Stone, Airdash tai National Napalm Syndicate. Monilla levy-yhtiöillä oli genren bändejä tallissaan, mutta innostus niihin lopahti parissa vuodessa. Yksikään sen aikaisista suomalaisista speed- tai thrash metal -bändeistä ei ole jäänyt elämään. Paitsi Stone, joka on toisinaan koonnut rivinsä muutamia keikkoja varten, viimeksi viime vuonna. Gallery of Pain koostuu A.O.D:n vanhoista biiseistä. Nimikappale on sen verran tanakka rypistys, ettei se häpeä lainkaan ulkomaisten esikuviensa rinnalla. Kreator, Sodom ja kumppanit olisivat olleet ylpeitä tällaisesta rallista. Bändin muu tuotanto ei ai-
(Metal Blade) Puolitoista vuosikymmentä toiminut latvialainen Skyforger on koko uransa ajan ollut erittäin tasokas ja erittäin monitahoinen yhtye, joka on yhdistänyt musiikkiinsa baltialaisia kansanmusiikkivaikutteita, Latvian historiaa menneisyydestä aina ensimmäiseen maailmansotaan ja tymäkkää black/ death metalia. Kurbads on bändin neljäs metallilevy, ja viides kautta historian yhtyehän on nauhoittanut täysakustisen folk-albumin ja ollut esiintymässä muun muassa Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Edellisestä levystä on jo seitsemän vuotta, joten uutta albumia on työstetty pitkään ja hartaasti. Odotus on kannattanut, sillä Kurbads on hyvin lähellä täydellistä onnistumista, ehdottomasti kiitettävä kokonaisuus. Bändi ei ole koskaan ollut näin raskas, näin hyvin folk-vaikutteensa sulauttanut ja näin hyvältä kuulostava. Erinomainen äänimaailma tuo Skyforgerista esille sen parhaat puolet. Monitahoinen mutta ehdottoman raskasmetallinen teemalevy kertoo myytin Kurbads-sankarista, ja pakanallinen, melankolisen arkaainen kansanperimä nivoutuu metalliseen poljentoon saumattomasti. Jos Latvian nykymusiikista pitäisi valita vain yksi, se olisi ilman muuta Skyforger.
JUSSI LAHTONEN
SUE
9
SKYFORGER KURBADS
(Roadrunner) Max Cavaleran erottua aikoinaan Sepulturasta ja perustettua Soulflyn tuloksena oli aluksi niin vaihtelevia levyjä ja niin vaihtelevia kappaleita, että yhtyeen uusia levyjä odottaa aina epäröivällä ja epäluuloisella mielellä. Siitäkin huolimatta, että kammottavimmat räpellykset ja ties mitkä futismetallijynkytykset ovat jo taaksejäänyttä elämää, ja että yhtyeen linja on ollut viimeiset viisi vuotta varsin vakaa ja tasokas Dark Ages- ja Conquer-albumien myötä. Omen jatkaakin viime vuosien thrash/groove metal -linjoilla pistäen kuitenkin isompaa vaihdetta silmään. Varsinkin avausbiisi, kahden ja puolen minuutin Bloodbath & Beyond on erittäin aggressiivinen ja brutaali rykäisy, joka edustaa pikemminkin kuolonmetallia. Keskivaiheilla oleva Jeffrey Dahmerkaan ei ole iloinen ralli ensinkään, vaan päin pläsiä iskevä tykitys kuuluisasta sarjamurhaajasta. Max Cavaleran sävellyskynä on suihkinut mallikelpoisesti, ja mies on tavoittanut paljon siitä nuoruusvuosiensa vimmasta ja voimasta, jonka lopputuloksena oli Sepulturan alkuaikoina todellisia klassikoita. Cavalerankin nuoruusvuosista on kuitenkin jo jonkin aikaa: sen todistaa jo sekin, että levyn bonusbiisillä, Sepulturan Refuse/Resist-coverilla rumpuja soittaa Maxin vanhin poika Zyon.
JUSSI LAHTONEN
si ja biisit entistä pidemmiksi, mutta samalla muoto alkoi syrjäyttää tilaa sisällöltä. Isompi, suurempi ja enemmän konsepti ei ole toiminut kovin pitkään juuri missään, eikä jatkuva pauhun kasvattaminen parantanut italialaistenkaan musiikillista antia, joka on viime albumeilla ollut varsin ontuvaa. Uusimmalla levyllään bändi on hieman tinkinyt äärimmäisestä elokuvallisuudestaan ja lisännyt kitaravetoisuutta, mutta neljän vuoden odotuksen jälkeen Frozen Tears of Angels on yhtä kaikki varsin vaisu ja pliisu paketti, jossa sinfoninen mekastus on varsin väkinäistä ja bändin paras puhti on poissa. Levy on kuin loppumaton jatko-osa hyvänä alkaneelle elokuvasarjalle, jonka paras terä katosi vuosia sitten. Rhapsody In Fire kuulostaa lähinnä oman itsensä pastissilta.
JUSSI LAHTONEN
6
RHAPSODY OF FIRE FROZEN TEARS OF ANGELS
(Nuclear Blast) Italialainen Rhapsody ei ehkä ole luonut varsinaisesti uutta musiikin alatyyliä, mutta eittämättä bändi onnistui 1990-luvun lopulla luomaan omanlaisensa tyylin, "Hollywoodmetalliksikin" välillä ristityn äärisinfonisen ja orkestraalisen power metalin. Tuolloin, kolmen ensimmäisen levyn aikana, oli myös Rhapsodyn kulta-aika. Neloslevy Power of the Dragonflame vei bändin ilmaisun entistä mahtipontisemmak-
(Earache) Vuosia on mittarissa kakskytkuus, levyllä on linja uus. No, ei sentään ole ei Annihilator ole juuri mihinkään muuttunut. Sitä samaa teknistä speed metalia yhtye edelleen paahtaa, nykyisin ehkä sentään vähän aiempaa groovaavampana ja rouheampana. Ja edelleen bändin parhaat levyt ovat alkupään levyt kuten debyytti Alice in Hell ja Never, Neverland. Bändin edellinen täyspitkä, kolme vuotta sitten julkaistu Metal oli totaalinen floppi, jossa joka biisillä oli nimekäs vierailija ja jolla ei ollut juuri mitään yhteistä linjaa tai mitään tarjottavaa. Nyt bändi on viisastunut vahingosta ja soittaa tiiviimmin ja pelkistetymmin peruskokoonpanollaan. Soitto kulkee niin kuin se vain voi huipputaitavilla ammattimiehillä kulkea, ja speed/ thrashissa on oma selkeä viehätyksensä, jota ei tällä kertaa pilata yliyrittämisellä ja kaikkien miellyttämisellä. Annihilator, yhtyeen kolmastoista albumi, ei kohoa hyvää keskitasoa kummemmaksi, mutta toisaalta 13 ei ole bändille albumien saralla myöskään epäonnen luku.
JUSSI LAHTONEN
7
ANNIHILATOR ANNIHILATOR
» 51 « NRO. 5
SABATON Coat of Arms (Nuclear Blast)
LEVYARVIOT
8
5
Viidennen levynsä julkaiseva Sabaton on vaihtanut levyfirmaa astetta isommaksi ja muutenkin noussut metalliyhtyeiden kuntopuntarissa kohisten. Bändi on armottomalla työnteolla ja kiinnostavilla, moderneista sodista ammentavilla aiheillaan parantanut asemiaan levy levyltä. Tanakka, tarttuva ja hyvällä tavalla mahti-
pontinen power metal rullaa kuin hyökkäysvaunu, ja Blitzkrieg-hengessä soivassa albumissa on mainiot, jämerät soundit jotka ovat kaukana kliinisestä ja muovisesta tusinabändien äänimaailmasta. Heavy/power metal -bändien sisäsiisteys on nykyään jo maanvaiva, mutta omassa studiossaan levyään työstäneiden ruotsalaisten musiikissa on tarvittavaa rosoisuutta ja särmikkyyttä.
Bändi pyysi fanejaan lähettämään aiheita eri sotatapahtumista, ja fanithan lähettivät, yli 10 000 ehdotusta. Hyvin moni kappale on saanut sanoitusideansa suoraan fanien ehdottamista historiallisista tapahtumista ja henkilöistä. Suomalaiselta kannalta tärkein kappale on The White Death, joka kertoo nimensä mukaisesti "valkoisesta kuolemasta" Simo Häyhästä.
Sabatonin uutukainen sisältää toki paljon muutakin kuin vain Suomi-noteerauksen. Kymmenen levyn kokonaisuus on napakan ytimekäs alle 40 minuutin kestollaan, ja rallit kuten Midway, Aces in Exile ja metallimusiikille tehty tribuuttibiisi Metal Ripper ovat hyviä työnäytteitä isompienkin areenoiden valloittamiseen. Maailmankiertuehan bändillä on jo buukattuna.
JUSSI LAHTONEN
CHRISTOPHER LEE CHARLEMAGNE BY THE SWORD AND THE CROSS (Cadiz)
musiikkia. Enemmän vanhaa koulukuntaa, se on minun neuvoni ja toiveeni.
JUSSI LAHTONEN
to Burnin kaltaiset kappaleet ovat yllättävän rytmikkäitä ja varsin tarttuvia, ja tasapainottavat hyvin suoraviivaisempia puristuksia.
JUSSI LAHTONEN
Itse Sir Christopher Lee, 88-vuotias näyttelijälegenda, on tunnettu paitsi kulttirooleistaan ja nuoruusiän yrityksestään päästä Talvisodan rintamalle, myös mieltymyksestään metallimusiikkiin. Siinä iässä missä useimmat hänen ikäisensä ovat joko turpeen alla tai täysin lukkiutuneet takavuosien tai vuosikymmenien musiikkityyleihin, sir Christopher on levyttänyt muun muassa Rhapsodyn vieraana sekä esiintynyt Manowarin kanssa. Nyt on vuorossa Leen ensimmäiseksi metallilevyksi markkinoitu sooloalbumi Charlemagne, teemalevy, joka kertoo Kaarle Suuren tarinan. Ne, jotka ovat kiinnostuneita levystä historiallisesti kiehtovana ja faktoiltaan tarkkana kuunnelmana sekä rakastavat Leen ainutlaatuisen äänen kuuntelemista Leen narratoidessa Kaarle Suuren roolin ovat tulleet oikeaan paikkaan. Ne, jotka odottivat albumilta metallia ja toivoivat saavansa kuulla metallimusiikkia kokevat suuren pettymyksen. Metallin kanssa äänitteellä on hyvin vähän tekemistä, sähkökitarat ovat läsnä vain orkestraalisen taustamusiikin tehokeinona ja kappaleetkin on säveltänyt ties mikä italialainen tusinamies. Levy olisi voitu yhtä hyvin julkaista pelkän klassisen orkesterin säestyksellä, musiikilla höystettynä kuunnelmana jossa Lee ja kumppanit tulkitsevat historiallisia henkilöitä. Kuunnelmana tämä olisi kasin arvoinen äänite, metallilevynä tämä ei ole juuri minkään väärti, ainoastaan Leen ääni ja persoona tuo yhden lisäpisteen.
JUSSI LAHTONEN
(Xtreem Music) Deathchainin tuntevat varmasti kaikki, joita suomalainen death/thrash metal vähänkään kiinnostaa, mutta harvempi tuntee bändin esimuodon Winterwolfin, joka vaikutti vuosina 1997-2001 ennen kuin bändi vaihtoi nimensä Deathchainiksi. Winterwolfin alkuperäinen porukka päätti palata yhteen 2006, mutta lopulta jäseniä jouduttiin kuitenkin vaihtamaan ennen kuin aikataulut sallivat studiosessiot. Bändin ydinjäsenenä ollut Corpse rekrytoi muita alan tekijämiehiä ja orkesteri nauhoitti täyspitkän levyn, joka julkaistiin aluksi vain vinyylinä viime vuoden puolella. Nyt on vuorossa cd-julkaisu. Ihmissusiteemainen kiekko on Deathchainia selvästi vanhakantaisempaa ja raaempaa, kuten ihmislihan makuun päässeiden Saatanan petojen edesottamuksista kertovan levyn kuuluukin. Tyyli on sen verran erilaisempaa, että alun perin vokaalit hoitanut Corpse luovutti susimanttelinsa Rottenille. Albumi ei hyvistä hetkistään ja tylystä intensiteetistään huolimatta kuitenkaan vakuuta aivan toivotulla tavalla kokonaisuutena. Vanhan koulukunnan death/thrashin ystävälle levy on kiinnostavaa takuutyötä, mutta se viimeinen potku (tai puraisu) jää kuitenkin tällä kertaa puuttumaan. Levyn päättävästä Bolt Throwerin Cenotaph-kappaleesta kunniamaininta, kyllä vasamanheittäjä on aina paikallaan. Tai vähintäänkin lestinheittäjä.
JUSSI LAHTONEN
7
WINTERWOLF CYCLE OF THE WEREWOLF
(Candlelight) Ukrainalaisen metalliskenen kunkku Roman Saenko on monelle tuttu doom metal -yhtye Drudkhista, joka yhdistää tunnelmallisia ambient- ja folk-sävyjä hitaaseen tuomiometalliin. Useassakin bändissä soittava Saenko osaa myös suoraviivaisemman puolen, siitä on todisteena black metal -yhtye Blood of Kingu. Suorasukaista, nopeaa ja melodioistaan huolimatta melko perinteistä black metalia veivaava pumppu ammentaa lukuisien muiden bändien tavoin innoituksensa muinaisesta Sumerista ja vanhoista babylonialaisista myyteistä. Bonuksena vielä ripaus egyptiläisiä, tiibetiläisiä ja intialais-arjalaisia myyttejä, ja paketti on valmis. Blood of Kingu ei ole niin omaperäinen ja omaleimainen kuin Drudkh, ja levyn aihepiiristä on väännetty aivan liikaa biisejä, jotta Saenko erottuisi niiden joukosta kovinkaan kummoisesti. Perusvääntö ei juuri sytytä, ja levyn ainoa kiinnostavampi biisi on yhtyeen tulkinta suomalaisen Beheritin ikiaikaisesta helmesta Gate of Nannasta.
JUSSI LAHTONEN
6
BLOOD OF KINGU SUN IN THE HOUSE OF SCORPION
lipom-hevibändejä. Kolmannen levynsä julkaiseva Remembrance on oiva osoitus siitä, että ranskalaiseenkin mielenlaatuun kuuluu melankolisuus. Synkän kuulasta, kaunista, maalailevan tunnelmallista mutta samaan aikaan myös luita murskaavan raskasta funeral doomia soittava yhtye keventää raskasta depressiotaan ajoittaisilla kosketinsoittimilla. Kitaristilaulaja Mathias Sachsia tukee hyvin naislaulaja, basisti ja kosketinsoittaja Carline Van Roos, ja rumpali Norman Müller pitää vähäeleisesti tempoa yllä, pysytellen muuten taustalla. Ensimmäiset kappaleet Ageless Fever sekä Stone of Mirrors saavat hyvää jatkoa The Omenilla, jonka jälkeen albumin alkupuoli saadaan päätökseen puolivälin instrumentaalilla. Loput kolme kappaletta vievät yhä syvemmälle obsidiaaniyöhön, talvisiin ja herkän tummiin tunnelmiin.
JUSSI LAHTONEN
6
BISON B.C. DARK AGES
6
WATAIN LAWLESS DARKNESS
7
ARMA GATHAS DEAD TO THIS WORLD
(Metal Blade) Sveitsiläinen Arma Gathas perustettiin muutama vuosi sitten. Bändin jäsenet ovat kokeneita muusikoita ja monet työskentelevät metallimedioiden parissa, joten nopea levytyssopimus ei ollut mikään suuri ihme. Ammattimiehet ovat ammattimiehiä. Bändi soittaa vain liiankin ammattimaisesti ja varman päälle. Tyylilajina on ns. moderni metalli, mikä on usein silkka kirous, ja sitä se on monesti Dead to This World -debyytilläkin. Thrash metalin rosoisuus ja elinvoima on hivutettu kuiviin, ja tilalle on tuotu salonkikelpoisuutta metalcoresta ja muista trendikkäistä elementeistä. Albumin 13 raitaa ovat kaikki kylläkin napakoita ja sopivan lyhykäisiä, mutta siitä huolimatta reilun 36 minuutin mittainen albumi tuntuu hieman paikallaan junnaavalta. Studiovaiheessa levylle ei ole saatu taltioitua riittävästi energiaa ja dynamiikkaa, eikä bändi juuri erotu lukuisista samanlaisista bändeistä, jotka soittavat tismalleen samantyyppistä
8
DIABOLI INVOCATION
(Northern Heritage) Tuntuu, että tässä kuussa joka toinen bändi juhlistaa 15-vuotistaivaltaan uudella studiolevyllä. Maailmassa on monta tuohon kunnioitettavaan ikään päässeitä yhtyeitä, ja yksi niistä on myös Diaboli, yhden miehen eli Pete Ilvespakan black metal -yhtye. Diabolin tyylin tuntien on kuitenkin melko todennäköistä, että synttäripippaloita ei kannata odottaa henkeään pidätellen. Parin viime vuoden aikana nauhoitetuista biiseistä koottu Diabolin kuudes täyspitkä albumi on kauttaaltaan selkeämpi ja vahvempi kuin edeltäjänsä, neljän vuoden takainen The Antichrist. Diabolin musiikki on edelleen äärimmäisen arkaaista ja primitiivistä black metalia, jossa valo ei paljoa pilkahda, ja jos pilkahtaa, niin se on tunnelin päässä oleva juna. Masennuksen, saatanallisuuden ja pimeyden syövereissä on kuitenkin mustaa, mattapintaista svengiä. Dawn of Endin ja A World
SUE
(Season of Mist) Uppsalan ekonomit ovat ihmeissään, kun Uppsalan blackmetalistit hyökkäävät. Tusinan vuotta toiminut Watain on vetänyt kaikki nämä vuodet omaa tinkimätöntä ja traditionaalista linjaansa, ei ole noussut parrasvaloihin eikä varmaan haluakaan nousta. Tosimiesten tavoin bändin ensimmäinen julkaisu oli livelevy. Ensimmäisen studiolevyn jälkeen julkaistiin toinen livekiekko, joten lienee selvää, että näiden miesten paikka on lavalla eikä niinkään studiossa. Sellainen vaikutelma jää myös neljännestä studiolevystä, jonka monet yksittäiset biisit voisivat toimia paljon kiinnostavammin keikalla eivätkä haudattuna järkälemäisen kokonaisuuden alle. Lawless Darkness kaatuu siihen, että albumi on liian pitkä, yli 73 minuuttia, päätösbiisi Waters of Ainin hiipiessä lähelle varttia. Monet hyvätkin biisiaihiot tuntuvat venytetyiltä, ja materiaalia on liikaa.
JUSSI LAHTONEN
(Metal Blade) Nelisen vuotta sitten Kanadassa perustettu stoner-bändi Bison joutui ottamaan nimeensä pari lisäkirjainta välttääkseen sekaannuksen samannimiseen bändiin. Nimi ei toki bändiä pahenna, ellei bändi nimeä. Yhtyeen debyytti, kahden vuoden takainen Quiet Earth ei jättänyt juuri muistijälkiä hyvässä eikä pahassa. Eikä niitä juuri jätä kakkoslevykään, jossa bändi on sentään kehittynyt musiikillisesti eteenpäin. Stoner-sana on kokonaiskuvaa ajatellen hieman väärä, sillä bändissä on nyt enemmän särmää, tarmoa ja vimmaa. Thrashin ja doomin yhdistelmä on parempi kuvaus. Yhtye ei silti juuri nouse harmaasta massasta, eikä varsinkaan silloin kun se yrittää ajoittain seurata Mastodonin jalanjälkiä. Mastodonhan on tavattoman tylsä ja yliarvostettu bändi, jota ei auton ratissa kannata kuunnella nukahtamisvaaran takia, mutta heidän edukseen on sentään sanottava, että heidän kolmiolääkkeeseen verrattava tylsä tyylinsä on heidän oma tylsä tyylinsä. Biisonien oma tyyli sen sijaan on vielä hakusessa.
JUSSI LAHTONEN
7
SOTAJUMALA KUOLEMANPALVELUS
8
REMEMBRANCE FALL, OBSIDIAN NIGHT
(Firebox) Ranskastakin tulee aina ajoittain jotain hyvää metallin saralla, ja jotain muuta kuin Heavenlyn kaltaisia yltiökeveitä ja -melodisia pimpe-
(Cobra) Vahvat ulkomusiikilliset virikkeet, tarkemmin eriteltynä bändin nimi, levyn nimi ja erityisesti kannen tyly grafiikka panssarivaunuineen imaisivat huomioni Death Metal Finlandin ilmestyttyä kauppoihin vuonna 2004. Debyyttilevyn musiikillinen sisältö osoittautui nimensä veroiseksi mutta loppujen lopuksi taivaalle singotun raudan määrä korvasi tähtäyksen summittaisuuden. Tästä johtuen kakkoslevy tuli aikanaan ohitettua korvaa lotkauttamatta.
» 52 « NRO. 5
Treenikämppäsulkeiset ja vuosien koluaminen keikkarintamilla ovat koulineet ryhmää. Taktiikkaa on hiottu huolella ja suoran rynnäkön lisäksi nyt edetään monin muinkin tavoin. Varsinainen kuolemanmarssi on nimikappale; hidas ja synkkyydessään harrasta lähenevä, jonka liki vartin pituudessa tosin olisi leikattavaa. Luut sinusta muistuttaen syöksyy, koukkaa ja käy lopuksi väsytystaisteluun sektorillaan. Aiempien konkreettisen sotaisten aiheiden sijaan lyriikoissa kuljetaan monta pykälää abstraktimmalla tasolla. Tekstien sisältöä ei tarvitse kenenkään arvailla, se kun kiteytetään levyn nimessä. Kuolleet, toinen jae ja Paratiisin kutsu pois lukien elämänjälkeistä tilaa käsitellään hyvin yksilöllisellä tasolla. Teknisesti pätevän bändin levy kuitenkin toisinaan hoipertelee miinakentän laidalla etenkin monotonisten vokaalien osalta. Viemärikurkkumörinä yhdessä osin väkisin väännetyn oloisten sanoitusten kanssa tulee huomaamattaan tunnustelleeksi uskottavuuden rajoja.
OSKARI LEHTINEN
tava bändi vaikuttaa aluksi köyhän miehen Behemothilta, eikä vaikutelma ole lopulta niin kaukaa haettu, vaikka yhtyeen tyyli eroaakin gdanskilaisista. Thy Disease on ympännyt mukaan kolkompia, teollisempiakin elementtejä ja hakenut tunnelmaa muillakin keinoin kuin rankalla paahtamisella. Bändi ei valitettavasti oikein tiedä, onko se kala vai lintu, eikä levyn linjasta hevillä erota punaista lankaa. Tuntuu, kuin bändi haluaisi ottaa kunnon irtiottoa metallin perinteisistä keinoista ja traditioista, mutta loppujen lopuksi joko kyvyt tai uskallus eivät aivan riitä.
JUSSI LAHTONEN
6
BLACK TUSK TASTE THE SIN
9
KAMARA TYRANNIA
(Omakustanne) Vielä mahtuu mokomien, staminoiden, murenoiden sun muiden joukkoon yksi metallia suomeksi soittava kokoonpano, jonka nimessa on kolme lyhyttä tavua. Reilun mittaiseksi venähtäneen hiljaiselon jälkeen ryhdistäytynyt Kamara on minulle uusi tuttavuus. Rehdin thrashin ja perinteisen heavy metalin liitto, ensin mainitun dominoimana, toimii hienosti. Soundi erottuu edukseen, vaikka sitä ei voi luonnehtia aivan uniikiksi. Sanoitukset ovat lajissaan keskinkertaisia ja niin odotuksenmukaisia kuin olla voi. Sävellystyön laatu sen sijaan ylittää kaikki odotukset. Vaikka löylyä ei säästellä, on homma koko ajan erittäin varmoissa käsissä. Biisit kulkevat, kiemurtelevat ja koukuttavat armotta. Lauluvastuullisella riittää äänijänteissä potkua ja karskia asennetta tällaiseen musiikkiin. Soitto kulkee vaivattomasti ja treenatusti, ja kokonaisuus toimii pirun hyvin. Kappaleita ei venytetä turhaan, joskin levyn päättävässä akustisessa Rauha-kappaleessa jokainen sekunti on turha todella korkeatasoisen materiaalin ja erityisesti sellaisten jalokivien kuin Musta akatemia ja Tuhon airut jälkeen lopetus on ontto. Siitä ei pidä masentuman, sillä kahdeksan muuta raitaa sen kun paranevat kerta kerralta.
OSKARI LEHTINEN
(Relapse) Perkele! Nyt on sota sytytettävä Suomen ja Yhdysvaltain välille! Kenties "God is on their side", mutta kuten vanha kunnon Jurpo-sarjakuva aikoinaan totesi, ilo on meidän puolellamme! Syynä sotatilaan on tietysti se, että Savannahista kotoisin oleva Black Tusk on nimennyt musiikkinsa "swamp metaliksi", ja tämähän ei käy laatuun, ei sitten ollenkaan. Ainoa oikea suometallin lähettiläs on kotimainen Kalmah, joka sentään soittaa oikeaa metallia eli kuolonmetallia eikä mitään löysää sludgea kuten Black Tusk. Aikaisemmin yhden täyspitkän levyn julkaissut Black Tusk ei juuri vakuuta kakkoslevylläänkään. Biisit ovat onneksi varsin lyhyitä, mutta persoonaton pöristely ja jammailu ei jaksa kiinnostaa alkumetrejä pidemmälle. Kolmikko on promokuvassaan ottanut mallia Black Sabbathin alkuajoista, ja kenties musiikkikin on tehty jonkun miestä väkevämmän alaisena.
JUSSI LAHTONEN
LEVYARVIOT
JETTBLACK: Get Your Hands Dirty
Syvältä ja isolla kauhalla ruopivat sakeaa hardrockherkkua nämä brittipiirakat. Ja kohtapa koukuissa roikkuukin kelpo satsi lihaisia riffejä kera jäntevien soolojen ja verevien kertsien!
Eli tassut törkyisiksi
(Mystic Production) Krakova on erittäin hieno ja viihtyisä kaupunki, aito ja oikea Euroopan kulttuuripääkaupunki toisin kuin kotikaupunkini Turku, jonka kulttuuripääkaupunkihanke on muuttunut huonosta vitsistä kirosanaksi mitä lähemmäksi moinen eliitin selkääntaputtelu tulee ja mitä enemmän täältä katoaa omaehtoista ruohonjuuritason kulttuuria kuten TVO. Krakovasta on kotoisin myös Thy Disease. Black metalin ja deathin sekoitusta soit-
6
THY DISEASE ANSHUR ZA
(Earache) Deiciden perustajajäsen, rumpali Steve Asheim oli perustamassa myös toista bändiä, vuonna 1997 aloittanutta ja sittemmin hajonnutta Council of the Fallenia. Tämän yhtyeen lopetettua toimintansa osa Council-jäsenistä jatkoi yhdessä ja perusti Order of Enneadin. Mukana yhtyeessä on myös Kevin Quirion, Deiciden jäsen hänkin. OOE:n samanniminen ensilevy vuonna 2008 ei nostattanut hurraa-huutoja tai aiheuttanut ikimuistoisia kokemuksia, eikä sitä tee myöskään kakkosalbumi. Bändi soittaa death/black-vaikutteista äärimetalliaan vakaalla kädellä ja varmalla ammattitaidolla, mutta myös täysin ennalta-arvattavasti, vailla levyltä välittyvää intohimoa sekä särmää. Albumia voisi kutsua virkamiesbläkkikseksi. On tietysti soittajien itsensä kannalta hienoa, että aikaa, energiaa ja tarmoa riittää toiseenkin bändiin, mutta kun huomioi Deiciden rutinoitumisen ja pitkän aikaa laskusuuntaisena olleen tason, niin sitä ennemmin toivoisi, että parhaat paukut käytettäisiin vain yhteen bändiin ja saataisiin aikaan jotain massasta erottuvaa.
JUSSI LAHTONEN
7
ORDER OF ENNEAD AN EXAMINATION OF BEING
26. 5.
www.myspace.com/jettblackuk
KILLING JOKE
Jaz Coleman. Geordie Walker. Youth. Paul Ferguson. Uusi EP kaupoissa kesäkuun alussa.
w w w. m y s p a c e . c o m / k i l l i n g j o k e o f f i c i a l
www.spinefarm.fi · spinefarm@spinefarm.fi
SUE
» 53 « NRO. 5
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
The Island of Disco Ensemble (Fullsteam)
Tervetuloa laivamatkalle Disco Ensemblen saarelle. Luotseinanne ovat rumpali Mikko Hakila ja basisti Lasse Lindfors, jotka luovivat läpi kiperimpienkin kapeikkojen luottamusta herättäen, karille karahtamatta. Virvokkeita tarjoilee kaikkia mahdollisia kaikuluotaimia alati raplaava mutta muuten tiukkana pysyvä kitaristi Jussi Ylikoski. Rutiininomaisuudessaankin juhlavan risteilyisännän maljapuheen pitää laulaja-kosketinsoittaja Miikka Koivisto. Disco Ensemblen neljäs albumi on ensikuulemalla aivan kuin saari-sanan synnyttämät mielikuvat ainakin ennen Lost-sarjaa olivat: rajattu ja selväpiirteinen. Se on helposti hahmotettavissa oleva kymmenen biisin pitkäsoitto, jonka kappaleet kuulostavat bändin eikä äänitysstudion esittämiltä. Aluksi The Island of Disco Ensemble vaikuttaa saarimaisesti myös hieman kaukaiselta, mutta kuuntelukertojen alkaa vaikuttaa siltä, että pian löytää kätketyn aarteen. The Island of Disco Ensemble on siis niin kutsuttu grower. The Island of Disco Ensemblen on tuottanut biisintekijä-toimittaja ja Lemonator-mies Lasse Kurki. Yllättävä yhteistyö on poikinut virkeän ja jäntevän bändilevyn, jolla pop-alan ammattilainen esittelee emorokkareille melodisuuden uusia sovellutuksia. Siltikään The Island of Disco Ensemble ei uudista bändiä niin paljon, etteikö levy olisi bändin aiemmat albumit (Viper Ethics, First Aid Kit, Magic Recoveries) kuulleesta hiukan liiaksi sääntöjen mukaan pelat-
8
tu. Säkeistöissä ihmeelliset mutta kertosäkeissä järkeistyvät kitarasoundit ja pateettisuuteen saakka paatokselliset lauluosuudet ovat edelleen Disco Ensemblen musiikin tunnuspiirteet. Neljännellä studioalbumilla bändin olisi voinut tuupata kauemmas mukavuusalueeltaan, pöllyttää vertikaalikampausta, antaa bellbottom-byysat puristavien pillihousujen tilalle ja katsoa mihin Disco Ensemble todella pystyy. Toisaalta näinä tuotekehittelyn aikoina on virkistävää kuunnella levyä, jonka musiikki on selkeästi lähtöisin bändistä eikä taustajoukoista. Tasaisen laadukkaalta levyltä on hankalaa nimetä selkeitä huippuja. Vivahteikas avausraita Bay of Biscay, singlet White Flag for Peace ja Protector, lempeä Get Some Sleep, Semi Eternal Flame / Undon jälkipuolisko ja suurieleisen kaunis päätöskappale Samantha kohoavat lähelle bändin omien livesuosikkien kuten Drop Dead Casanovan ja Headphonesin yhteislauluarvoa.
ARI VÄNTÄNEN
SUE
» 54 « NRO. 5
» LEFFAVIERAS
Pekka Myllykosken fanituslistat
Aution saaren elokuva: Orson Wellesin Pahan kosketus. Siinä on kovasti eri tasoja, ja se heijastelee hyvin aikaansa. Mä oon lukenut siitä yhden esseenkin, jossa analysoidaan kaikkia erilaisia kuvakulmia ja muuta. Se onkin leffa, joka kestää monta katsomista, koska sen voi katsoa niin monin eri tavoin. Paras kohtaus kautta aikain Kun Marcel Carnén Sumujen laiturin alussa Jean Gabin astuu ulos rekan kyydistä ja sytyttää tupakan, niin se vangitsee koko valkokankaan täydellisesti. Ihan pelkästään sen takia, millä tavalla se tupakkansa sytyttää, niin siitä jätkästä haluaa tietää kuka se on ja mitä sille tapahtuu. Suosikkiohjaaja: Werner Herzog. Ihan kaikki sen elokuvat on ollut pakko kattoa. Herzogin nimi takaa ainakin sen, että elokuvassa ei ole mitään tavanomaista. Sen leffat on aina joko tosi hyviä tai vähintäänkin erittäin mielenkiintoisia. Niissä on aina ainakin jotain, oli se sitten dokumentti tai näytelmäelokuva. Suosikkinäyttelijä: Robert Mitchum. Mähän olen jopa tehnyt sellaisen biisin kuin Hit Mitchum. Biisin idea tuli siitä, mitä pienen budjetin b-elokuvia leffoja tehdessään Mitchum joskus kertoi. Niissä käsikirjoitukset tehtiin sitä mukaa kuin kuvaukset eteni. Ja jos käsikirjoittaja oli jumissa, niin ohjaaja raivosi käsikirjoittajalle, et koita nyt keksiä jotain jos et mitään muuta keksi, niin pistä joku kundi tulemaan ovesta ja vetämään Mitchumia turpaan. Mitchumin suhde omaan elokuvatähteyteensä oli sellainen, että se piti sitä ihan tavallisena duunina. Ja teki duuninsa sillä tavalla kuin duuni pitää tehdä. Siinä on jotain vastustamattoman sympaattista.
ENSI-ILTA
» KANTRIPULLOJEN KILINÄÄ
Tämän kuun leffavierasleffaksi valikoitui Crazy Heart, jonka pääosan vetävä Jeff Bridges sai suorituksestaan pääosa-Oscarin eikä lainkaan turhaan. Tarina kertoo reilusti viidenkympin iän ohittaneesta Bad Blakesta, joka on komeimmat kunnian päivänsä jo ohittanut ja hankkii elantonsa kiertämällä USA:n etelävaltioiden pizzeriannurkkia. Blaken alkoholisoitumisen aste ei ole kovinkaan kevyttä luokkaa. Taas kerran päädyin ottamaan visiteeraajaksi todellisen täsmävieraan, kyseisistä asioista jotakuinkin kaiken tietävän Freukkaripomo Pekka Myllykosken. Olemme Myllykosken kanssa harvinaisen yhtä mieltä siitä, Jeff Bridgesin suoritus on täydellisen suvereeni. Se oli niin vahvasti oikean kantrimuusikon oloinen, että välillä unohtui se tosiseikka, että kyseessä on näyttelijä, joka vain esittää kantrimuusikkoa. Välillä piti melkein hieraista silmiään uskoakseen, että se ei ole Kris Kristofferson. Toisaalta toi rooli oli myös aika yksiulotteinen, eli ei välttämättä maailman vaativin. Mutta olisi sen toki voinut tehdä myös huonosti. Ja jos lähdetään siitä, että täydellisyyttä ei edes ole, niin kyllähän toi täydellisyyttä hipoi. T-Bone Burnettin ja Stephen Brutonin tekemät biisit vain lisäsivät kokonaisuuden uskottavuutta. Ei olisi yhtään vaikea uskoa, että noi biisit olisi olleet joskus vaikkapa 70-luvun alussa ihan oikeita kantrihittejä. Outlaw-kantrihittejä siis. Elokuvan lopussa Blake onnistuu raitistumaan ja säveltämään kantritähdeksi kohonneelle ihailijalleen Tommy Sweetille hittibiisin, joka taloudellisesti turvaa miehen koko loppuelämän. Se mua vaan hämmästyttää ja harmittaa, että miksi aina tämäntyyppisissä leffoissa, kun elokuvan sankari tekee sen mukamas parhaan biisinsä, niin miksi sen pitää aina olla semmonen nyyhkyballadi, joka on kaiken lisäksi täysin tusinatasoa. Kyllä ne alkupään juoppolaulut oli paljon, paljon parempia. Kun se päätösjakso tapahtuu 18 kuukautta myöhemmin, niin mun mielestä hienoin mahdollinen lopetus olisi mennyt niin, että Tommy Sweet olisi esittänyt kyseisen biisin kyynel silmässä, koska sen tekijä olisi hiljattain edesmennyt. Siinä olisi ollut todellista koskettavuutta. Eikä siinä olisi tarvinnut selittää, mihin tää Bad Blake olisi kuollut. Ehkä sen raittius olisi kestänyt vain aikansa, mutta että se olisi kuitenkin saanut aikaiseksi useampiakin klassikkotason biisejä... Ja vaikka mä sen loppubiisin jo haukuinkin, niin kyllähän ne alkupään juoppokantribiisit oli harvinaisen rotevia tapauksia. Viinan kanssa läträämisen kuvausta Myllykoski piti varsin uskottavana. Sitä ei mitenkään överöity tai vedetty Turmiolan Tommi -tyyppiseksi hommaksi, moralistiseksi opetuselokuvaksi. Bad Blaken kännimokia ei mitenkään ylikorostettu, ja kyllähän se ne keikkansa kuitenkin pystyi hoitamaan, vaikka vähän kännissä olikin. Ja enimmäkseenhän se teki hommansa tosi uskottavasti ja rouheasti ja hyvin. Jos toi olisi ollut moralistisempi leffa, niin sehän olisi raitistunut heti tavattuaan tän hienon naisen ja sen pojan. Mutta kyllä se tosiaan ihan selvästi vähensi dokaamista. Ja kun se sitä mestariteostaan alkoi kitaralla tapailla, niin eihän se selvin päin ollut. Toi elokuva ei mennyt siihen halpaan, että raitistumisen jälkeen kaikki olisi muuttunut hyväksi, vaan paljon kaikkea hyvää oli tapahtunut jo sitä ennen. Eikä tässä pääasiallisena aiheena ollut pelkkä alkoholi ja alkoholismi, vaan mukana oli monta muutakin tosi tärkeää asiaa. Sen tyypin uran alamäki ei sinänsä johtunut vain ja ainoastaan dokaamisesta, vaan olihan sen koko elämä oli kietoutunut täysin musiikin ja alkoholin ympärille. Se oli vaan päätynyt luisuun, jossa alkoholin osuus oli isompi kuin musiikin. Nimenomaan amerikkalaiseksi elokuvaksi toi oli hyvin vähän moralisoiva. Koska tohon lajityyppiin kuuluu tietyt kliseet, niin eihän niiltä täysin voi välttyä. Niitä oli kuitenkin mukana vain sen verran kuin lajityyppi vaatii. Alleviivaavin mahdollinen toteutustapa oli onnistuneesti ohitettu. Pakolliset kliseet siinä oli, mutta aika hyvällä maulla toteutettuina.
TEKSTI MARKKU HALME
Tähdet Myllykoski: Halme:
½
Crazy Heart, USA 2010. Ohjaus: Scott Cooper. Käsikirjoitus: Scott Cooper, Thomas Cobbin novellista. Musiikki: T-Bone Burnett ja Stephen Bruton. Pääosissa: Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Colin Farrell, Robert Duvall. Kesto: 114 minuuttia.
Seuraava Sue ke 9.6.
nu vastenmieliseltä, sillä koko hoidossa on mukava totaali-idiotistinen sävy. Dialogissa on satsattu vitsuaalisuuteen, ja huumori taso vaihtelee täysin holtittomasti. Pieni osa huumorista toimii mahdottoman hyvin, suurempi osa on joko epähauskaa tai täysin käsittämätöntä. Ja silti kokonaisuus tuntuu jollain käsittämättömällä tavalla perustellulta. Kovin helppoa ei ole ymmärtää, miten ihmeessä Bruce Willis on saatu houkuteltua näin kaistapäiseen hullutteluun. Ja toisaalta, pääparin keskinäinen svengi on varsin korkeatasoinen. En muista, milloin viimeksi olen joutunut näin haastavan arvostelutehtävän eteen. Tästä elokuvasta on vaikea keksiä mitään todella varteenotettavia ja kirjaamisen arvoisia pointteja. Ja silti: taidan käydä tsekkaamassa tämän vielä uudelleenkin. Oikeastaan tietämättä edes syytä siihen. Mutta hullunrohkealle elokuvalle on syytä antaa hullunrohkea määrä tähtipisteitä.
MARKKU HALME
IRON MAN 2.
Ohjaus: Jon Favreau. Rautamies on Ihmeyhtiön sankarien parasta B-sarjaa ja poliittisesti yhtä kantaaottava hahmo kuin Kapteeni Amerikka. Niinpä metallikuoren sisällä kärvistelvälle ökypohatta Tony Starkin hahmossa on enemmän kokeilullisuutta kuin muissa Marvelin logosankareissa. Rautamiehisyyden ohella Starkilla on kaksi muutakin persoonaa, huippuluokan tiedemies sekä ylikellotettua bailaamista harrastava öykkäri. Kun Iron Man ykkönen oli vielä varmaa hapuilua, on kakkoselokuvaan lykätty paljon enemmän rahaa tyyliin "rikkokaa enemmän ja näyttävämmin". Käsikirjoittajaksi on napattu asiansa osaava J. Theroux, jolla on omaakin kokemusta graafiselta alalta. Elokuvan löyhäksi rungoksi on valittu klassinen tarina "demon in a bottle", jossa Stark
tuijottelee pullonpohjia siinä määrin että hänen uskottu miehensä James Rhodes joutuu ottamaan huipputeknisen haarniska-aseen haltuunsa. Iron Man kakkosen juoni lohkeilee robocopilaiseksi perusromutukseksi silloin kun Starkin venäläinen vastapari Venko alias Ruoska kamppailevat keskenään. Renttukarismainen Robert Downey junior ja klohmoinen Mickey Rourke pelaavat hyvin yhteen. Heidän "siviilihahmojensa" kohtaamisia olisi katsonut enemmänkin. Alussa esitetään pari poliittiselta haiskahtavaa kysymystä siitä, kuka on oikeutettu "turvaamaan maailmanrauhan" ja kenelle kuuluvat parhaat jytkymörssärit, mutta sitten mennään perinteiseen supersarjakuvajytinään. Mainittakoon vielä paljon mainostettu AC/ DCn osuus: heidän kappaleitaan kuullaan elokuvassa kaksi.
VESA KATAISTO
PARI KYTTÄÄ
Ohjaus: Kevin Smith. Elokuvien Zack ja Miri puuhaa pornoo, Clerks ja Dogma ohjaaja todistaa, että elokuvamaailmassa järki ja uskottavuus ovat yliarvostettuja ilmiöitä. Myös ilman niitä pystyy saamaan aikaiseksi varsin viihdyttävän paketin. Juonessa ja tapahtumissa ei välttämättä tarvitse olla mitään suurempaa tolkkua, ja silti homma voi toimia kohtuullisen pätevästi. Bruce Willis ja pirteä musta koomikko Tracy Morgan esittävät hommansa suhteellisen kohelluspainotteisesti hoitavaa newyorkilaista poliisikaksikkoa, joka satunnaisen supermokansa takia joutuu kuukauden pakkolomalle. Ja jatkavat silti hommiaan, ilman virkamerkkejä, palkatta ja muutenkin salaa. Vaikka Pari kyttää sisältää kohtuullisen paljon "humoristista" väkivaltaa, ei se tun-
SUE
» 60 « NRO. 5
Pidä Sue päällä ja kanna mukana!
SUE-PAITA NO: 1
MALLI: Baseball
SUE-PAITA NO: 2
MALLI: Ringer
SUE-KASSI NO: 1 SUE-KASSI NO: 2
kassit 6,90 /kpl
KOOT: BASEBALL-paidat S, M, L ja XL
RINGER-paidat M, XL, XXL LADYFIT-paidat S, M ja L
paidat 14,90 /kpl
Mailaa tilauksesi osoitteeseen: miki@sue.fi tai soita SUE-HOTLINE 09-773 2310. Muista ilmoittaa haluamasi tuote, kappalemäärä ja paidoissa malli sekä koko Lähetämme sinulle laskun, jonka maksettuasi saat tuotteet postissa.
Käsittämätön lukupaketti
vain 24 / 12 numeroa!
KYLLÄ!
Tilaan Suen (24 /12 nroa) ja saan kaupan päälle Sue CD:n! Lähettäkää minulle: SUE CD 6 (POP/ROCK) SUE CD 7 (METAL) SUE CD 8 (POP/ROCK) SUEn vuosikymmenen levyt -cd
Nimi: ___________________________________________________ Osoite: ___________________________________________________ Postinumero: ___________________________________________________ Postitoimipaikka: ___________________________________________________ Alle 18-vuotiaan huoltajan allekirjoitus:
SUE MAKSAA POSTIMAKSUN PUOLESTASI
Suen vuosikymmenen levyt kokoelmalla mm. PMMP, Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, Sweatmaster, Risto, Liekki, The Flaming Sideburns, No Shame, Rubik, Rytmihäiriö, Magenta Skycode, Lapko, Amorphis, Reverend Bizarre...
Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HELSINKI
___________________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun!
Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 773 2310
SUE
» 63 « NRO. 5