• arch enemydoom unit kauko röyhkä ja riku mattila siiri nordinthe frezanovella the grammersshiningreaktio ulverpaincrimfallbrymir flinchespe haverinen festivaalikalenteri NRO. 5 · (TOUKOKUU) · 2011 · (#154) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · LINKIN PARK
• SUE » 2 « NRO. 5
• SUE » 3 « NRO. 5
• SUE » 4 « NRO. 5
• Uusi upea albumi kaksi lensi tuulen mukaan Kaupoissa 18.5.2011 www.royhkamattila.com www.facebook.com/RoyhkaMattila ssa Jokin on muuttuma n odotettu Joensuulaisen Stella neljäs albumi! umattomat Mukana single "Kuts n". vieraat jääkää kotii www.stellankoti.net www.facebook.com/StellanKoti www.universalmusic.fi Kaupoissa 25.5.2 011 SUE » 5 « NRO. 5
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 06TOIMITTAJALTA 08 NEWSFLASH 11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 29 30 32 33 34 36 37 40 46 55 56 57 58 59 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA ARCH ENEMY SHINING ULVER DOOM UNIT CRIMFALL JA BRYMIR PAIN PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #154 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Circle INFEKTIO Tom Waits MULE VARIATIONS Happy Mondays BUMMED Sur-rur LIIKKUU KIVIPINNOILLA... AC/DC BACK IN BLACK The Bellrays BLACK LIGHTNING LINKIN PARK S. 18 TOIMITTAJALTA » Haastattelut. » LUIN, NÄIN, VOITIN 12 14 18 20 21 22 23 24 25 26 HENKILÖKUVA: ESPE HAVERINEN FESTIVAALIKALENTERI LINKIN PARK THE FREZA NOVELLA THE GRAMMERS REAKTIO FLINCH SIIRI NORDIN KAUKO RÖYHKÄ JA RIKU MATTILA » Arviot. H urriganes oli paska bändi ja Albert Järvisen kitarasankaruus perustui yhteistyöhön huojuvan komppiryhmän ja mölisevän laula- jan kanssa. Marginaalisesta kiinnostuksestani Hurriganesin musiikkia kohtaan huolimatta viime syksynä ilmestynyt Albert Järvinen -kirja oli nautittavaa luettavaa. Kiinnostavia detaljeja päähenkilöstä ja muista soittajista sekä taas jotain uutta menneiden vuosikymmenten Suomesta. Vaikka musiikista kirjoitetaankin, niin hyvin tehdystä kirjasta innostuminen ei vaadi etukäteistutustumista musiikkiin. Toisaalta siitäkään ei ole haittaa, jos hieman lukuprosessin aikaan kuuntelee näytteitä Spotifysta. Joskus kirja toimii itse innostajana. The Cure oli minulle aikoinaan yksi yhtye muiden joukossa, levyhyllyssäni oli vain neljä bändin levyä. 17-vuotiaana lainasin kirjastosta bändistä kertovan Ten Imaginary Years -kirjan ja väittäisin, että tämä muinainen tapahtuma on yksi merkittävimmistä asioista musiikinkuunteluhistoriassani. The Cure -levyjen määrä hyllyssäni on lähes 50-kertaistunut, ja The Curen kautta löytämieni bändien määrä en osaa edes ajatella. Ollessani esiteini 80-luvun alkupuolella musiikkikirjoja oli tarjolla nykyisyyteen verrattaessa todella vähän, ja ajankohtaisuudella ei kauheasti voinut kehua. Jos Michael Jackson olisi kuollut 25 vuotta aikaisemmin, niin joulumarkkinoille olisi voitu saada importina kuvakirja, mutta hyvin käännetystä 150-sivuisesta suomennoksesta ei kukaan olisi osannut edes haaveilla vuonna 1984. Suomalaisen rockin tietosanakirjan molemmat osat, Miettisen Muistelmat sekä Dingosta kertova Kunnian kentät olivat useammin yöpöydällä kuin kirjahyllyssä, osaan vieläkin sujuvasti siteerata pätkiä kaikista noista kirjoista. Brittiläisistä suosikkibändeistäni oli mahdotonta löytää kirjallisuutta suomeksi. Se ei suinkaan johtunut siitä, että olisin kuunnellut Suomessa täysin tuntematonta musiikkia. Englanniksi lukeminen olisi tietenkin teoriassa ollut mahdollista mutta käytännössä se oli siinä iässä hieman hankalaa, kun kirjassa ei lukenut "This is Duran Duran. Duran Duran is a band", vaan paljon haastavampia lauseita. Vähäinen valikoima sai tarttumaan myös musiikillisesti ei-kiinnostavien artistien elämäkertoihin. Olin todennäköisesti kuullut vasta yhden Jerry Lee Lewis -biisin, mutta tähdestä kertova Helvetin tuli oli mahtava lukukokemus ilman taustamusiikkiakin. Minusta tuli musiikkikirjojen suhteen kaikkiruokainen suurkuluttaja jo nuorena, mutta pula-ajan teinivuosistani huolimatta en ota esille kumpaakaan turvakorttia; "Ennen oli kaikki paremmin" ja "Nykynuorilla on paljon helpompaa" kuuluvat muihin valistuskirjoituksiin. Onneksi kirjat vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Minulla ei ole vieläkään yhtään Hurriganes-levyä, mutta ystäväni, joka minun laillani sai joululahjaksi Järvis-kirjan on ehtinyt jo ostaa useammankin Ganes-levyn ja jopa yhden Royalsin. Hurriganes on kuulemma ihan ok, mutta Royals oli paska bändi. AKU-TUOMAS MATTILA RÖYHKÄ JA MATTILA S. 26 THE FREZA S. 20 ARCH ENEMY S. 30 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Lauri Haakana, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Petri Kipinä, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2011 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE Kirjoittaja on Suen toimittaja, joka vielä jonain päivänä esittelee itsensä musiikkikirjan kirjoittajana. » 6 « NRO. 5
• Tiketti.fi -- verkkokauppa avoinna 24/7. Puhelinpalvelu ma­su 9­21, toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiisi tai kännykkääsi! Joka lauantai klo 23:30­04! liput: 6 Ke 11.5. Swans (US), James Blackshaw (UK), Vuk; 25/27 Pe 13.5. Kalle Ahola & Pääkallolipun alla -orkesteri ­ levynjulkaisukeikka; 12/14 Pe 13.5. Keskiyö-klubi: Regina; 10/12 La 14.5. Heavy Metal Kings (US); 26/28 Ti 17.5. Emmure (US), War From A Harlots Mouth (DE), Winds Of Plague (US), IWRESTLEDABEARONCE (US), We Set The Sun (DE); 16/18 Ke 18.5. The Bad Ass Brass Band, Jaakko Laitinen & Väärä Raha; 10/12 Pe 20.5. Angus & Julia Stone (AU), Steve Smyth (AU); Loppuunmyyty La 21.5. Scandinavian Music Group; 15/17 Su 22.5. Pere Ubu (US), Liimanarina; 18/20 Ma 23.5. Yann Tiersen (FR), Dry The River (UK); Loppuunmyyty Ti 24.5. Bob Dylan 70-v! Paleface, Dave Lindholm, Esa Kuloniemi & Aija Puurtinen, Siiri Nordin, Anssi Kela, Heikki Silvennoinen, Joe Vestich, MikkoKuustonen, Eero Raittinen, Pelle Miljoona & Wentus Blues Band; 25/27 Ke 25.5. Third Eye Vibrations vol 1: Hidria Spacefolk, Octopus Syng, Black Lizard And The Liquid Plastic Castles; 12/14 To 26.5. Leavings-Orkesteri; 16/18 Pe 27.5. Albumiklassikot: Lama plays Lama, Kakkahätä-77; 12/14 Pe 27.5. Sounds Like Kotibileet; 6 La 28.5. YleXPop-klubi: Stella ­ levynjulkaisukeikka; 15/17 Urho Kekkosen katu 4­6, Helsinki. Lipunhinnat ennakko/ovelta, ennakkolippujen hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. Auki su­to 20­01, pe­la 20­04. K18. TULLIKAMARINAUKIO 2, TAMPERE HUMALISTONKATU 8 A, TURKU lisää tapahtumia: www.klubi.net Ke 11.5. Supreme Court, Razorblend; 5/6 To 12.5. Seven Nautical Miles (SE), Crib45; 5/6 Pe 13.5. Jeavestone, Kati Salo, Sweet Moses; 6/7 La 14.5. Sydän Sydän, Kometa; 6/ 7 Ke 18.5. Pasa, One Of The Pigeons; 5/6 To 19.5. The Freza - levynjulkaisukeikka; 6 Pe 20.5. Full House Club: Bolt, End Begins, No One Is Safe, Eye For All; 7/8 La 21.5. Underground Attack, The Saturnettes; 6/7 Ke 25.5. Dead Black Asteroid, Edgar; 5/6 To 26.5. Mother Goose, Kirlian Crossing; 5/6 Turku To 12.5. YONA & LIIKKUVAT PILVET 8/10 La 14.5. Smoldering City presents Fuusiå: ACID SYMPHONY ORCHESTRA + more 10/15 Pe 3.6. Turku Soundcheck La 4.6. Turku Soundcheck La 11.6. STELLA 13 Ti 12.7. MUDHONEY (US), DISGRACE, MOLLY GROWS UP 18/20 Ke 13.7. BLACK LIPS (US), DUM DUM GIRLS (US) 18 TAMPERE To 12.5. HONEY B & T-BONES, SUPRAFONICS 10/12 Pe 13.5. TRAGEDY (US), LAPINPOLTHAJAT, SOKEA PISTE 10 La 14.5. Albumiklassikot: LAMA plays Lama, KAKKAHÄTÄ 77 13 Ke 18.5. DOOM UNIT, MATTHAU MIKOJAN 7/9 La 21.5. STAM1NA, FM2000 15/17 Pe 3.6. BLOODLIGHTS (NO), THE SOULS 12 Ti 7.6. TORTOISE (US), MAGYAR POSSE 33/35 Urho Kekkosen katu 6, Helsinki (sisäpiha). Lipunhinnat ennakko/ovelta, ennakkolippujen hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. Auki su­to 20­01, pe 21­03, la 20­04. Ikäraja 18. www.tavastiaklubi.fi Pulp, Amy Winehouse, m M Motörhead, Dizzee h Rasc , Manic Street ascal, Preac ers, Gogol ache Borde , I ello, Ismo Alanko & Teho Sona a Arctica o, nata + satoja muita esiintyjiä a ae Festarilipp alk. 170 , festarit + pu tarit leirintä alk 200 k. Festarim imatkapaketti 10.­15.8.2011 5.8.2011 OK-ma matkoilta alk. 499 s matkat sis. + ma majoitus sekä oppa palvelut. paan TKU Ke 18.5. JARKKO MARTIKAINEN & ÄÄNIOIKEUS 16 TRE Pe 20.5. JARKKO MARTIKAINEN & ÄÄNIOIKEUS 17 TKU Ke 25.5. VESTERINEN YHTYEINEEN, OLIVER 9 TRE To 26.5. VESTERINEN YHTYEINEEN, OLIVER 10 TRE Ke 25.5. JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA 8 TKU Pe 27.5. JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA 7 TRE Pe 27.5. SAMAE KOSKINEN JA HÄNEN TAIKABÄNDINSÄ, MATTI JOHANNES KOIVU 10/12 TKU La 28.5. SAMAE KOSKINEN JA HÄNEN TAIKABÄNDINSÄ, MATTI JOHANNES KOIVU 9/11 TKU Ti 14.6. NOMEANSNO (CA), RADIOPUHELIMET 13 TRE Ke 15.6. NOMEANSNO (CA), RADIOPUHELIMET 14 More than a festival. Óbudaii Island Óbuda Island Budapest Budapest 8.­15.8.2011 8. 15.8.2011 A! TuLOSS Lipun hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. Palvelumaksu 1,30 / lippu | Postimaksut 6,50 / lähetys (kotimaa); 15 / lähetys (ulkomaat) SUE » 7 « NRO. 5
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) » VAPAUDEN ÄÄNI Amnesty Internationalin juhlalevy Mitä vapaus on kokosi muusikot tukemaan ihmisoikeuksia. aailman suurin ihmisoikeusjärjestö Amnesty International täyttää 28. toukokuuta 50 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Amnestyn Suomen osasto ja Fullsteam Records julkaisevat Mitä vapaus on ­juhlalevyn. Albumin taiteellisen tuottajan Karri Miettisen eli Palefacen kokoamalla levyllä esiintyy suuri joukko kotimaisia eturivin muusikoita. Paleface kertoo idean itäneen jo pitkään. ­ Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson oli vieraanani Radio Helsingissä. Tuli puheeksi, että jos masinoitaisiin tällainen hanke. Se käynnistyi Amnestyn 50-vuotisjuhlan myötä. Amnestyn tämänvuotinen kansainvälinen kampanja kiteytyy 50 todelliseen ihmisoikeusaktivistiin, jotka ovat nousseet puolustamaan sorrettujen ja syrjittyjen oikeuksia, usein henkensä uhalla. Nämä ihmiset ovat Amnestyn juhlavuoden kasvot. ­ Näiden 50 ihmisen joukosta on valittu 11 henkilöä, joiden pohjalta levyn biisit on tehty. Jokaisella biisillä on nimikkohenkilönsä, jokaisen taustalla on todellinen tarina. ­ Yksi on indonesialainen peruskoulunopettaja Johan Teterissa, joka sai 15 vuoden vankeustuomion, koska veti väärän lipun salkoon ja esitti perinteisen tanssin. Sitten on esimerkiksi guatemalalainen siirtolaisten oikeuksien puolustaja Norma Cruz, jonka henkeä uhataan esivallan taholta. Väliamerikkalainen miliisi käyttää siirtolaisnaisia ruokottomasti hyväkseen, ja kun valveutunut nainen sanoo sen ääneen patriarkaalisessa kulttuurissa, hän joutuu erittäin vittumaiseen tilanteeseen. Tunnetuin kappaleissa esiintyvistä henkilöistä on Venäjällä murhattu toimittaja Anna Politkovskaja. Mitä vapaus on -levyllä on kaksitoista kappaletta, joista kolme on aiemmin julkaistuja harvinaisuuksia. Loput yhdeksän biisiä on tehty tätä tarkoitusta varten. ­ Tyyleissä löytyy suomirapista bluesiin, folkiin, akustiseen metalliin, vanhaan kaaleenlauluun, stadionballadiin ja moderneihin soundeihin. Tuottajana halusin rakentaa mielenkiintoisen kokonaisuuden. Levyn artistit ovat hyvin erilaisia keskenään, ja yksi kantava idea oli muodostaa kiinnostavia kokoonpanoja. Siellä on esimerkiksi Ismo Alanko & Asa, Pariisin Kevät & Miikka Koivisto ja Jonna Tervomaa & Maljakämäräinen. Mitä vapaus on julkaistaan Amnestyn juhlavuoden ja tärkeän sisältönsä kunniaksi näyttävänä pakettina. ­ Se on todella makee, vahva julkaisu. Siihen kuuluu A5-kokoinen kovakantinen kirja, joka toimii levyn kansina. Kirjassa on levyllä esiintyvien artistien haastatteluja sekä kouriintuntuvat tarinat laulujen aiheina olevista ihmisistä. ­ Olen todella tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että artistit, levy-yhtiö ja studioammattilaiset lähtivät mukaan pro bono -pohjalta. Se mahdollisti sen, että projekti saatiin toteutettua pienellä budjetilla laadusta tinkimättä. Syntyi todella laadukas ja raikas levy, jonka tuotto menee Amnestylle. Mitä vapaus on julkaistaan 25.5. Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä. www.amnesty.fi/mitavapauson Helsinki African Film Festival järjestetään 12.-15.5. Kiasma-teatterissa, Andorrassa ja Dubrovnikissa. Festivaaliklubilla Dubrovnikissa 14.5. DJ Fidelis ja burkinafasolaissuomalainen Faso Kan -yhtye kuljettavat festarivieraat länsiafrikkalaisiin tunnelmiin. Kotimaisen garage- ja vaihtoehtorockin eliittiin kymmenen vuotta kuulunut Sweatmaster on päättänyt lopettaa uransa kesän klubija festivaalikeikkojen jälkeen. Katso keikat osoitteesta www.sweatmaster.net. Crystal Castles esiintyy Helsingin The Circus -klubilla maanantaina 13. kesäkuuta. Yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumia tuottaja Paul Epworthin kanssa. Kotimaiselta DWNSTRS:ilta ilmestyy erikoisjulkaisujen sarja, joka kootaan loppuvuodesta tupla-albumiksi. Sarja käynnistettiin toukokuun alussa Ekto the Firstborn -kasetti-ep:llä. Pohjois-Karjalan museon näyttelytarjonnassa on poikkeuksellisen paljon poppia ja rockia. Pop museoon -näyttely valottaa popkulttuuri-ilmiöitä viimeisen 60 vuoden ajalta, Älppäri Remix on sarjakuva-aiheinen näyttely. Dead Moonin raunioille perustettu Pierced Arrows palaa Suomeen. Yhdysvaltalainen garagerockin kulttinimi nähdään Helsingissä Dom-klubilla perjantaina 3. kesäkuuta. Illan avaavat The Heartburns ja Moderni elämä. Punkbändi X-Ray Spexin perustajajäsen, laulaja ja biisintekijä Poly Styrene, oikealta nimeltään Marianne Joan Elliot-Said, on kuollut. Rintasyöpään menehtynyt punkikoni oli 53-vuotias. Italialainen hcpunkmetalbändi The Secret ja yhdysvaltalainen sludgepostmetaltrio Tombs saapuvat Suomeen. Yhtyeet nähdään Tampereen Klubilla 31.7. ja 1.8. Helsingin Kuudennella Linjalla. Tampereella esiintyy myös Lighthouse Project, Helsingissä Death With a Dagger. M SUE » 8 « NRO. 5
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN DYNAMO, turku KE 11.5. 18:00-20:00 SONG CASTLE SEMINAR How to get your songs to international artists? A co-write-workshop. Järjestäjä Music Export Finland. Lisätiedot www.dynamoklubi.com, osallistumismaksu 5 iltaohjelma: OUTSIDE THE BOX 22:00 Paneelikeskustelu äänitealan ja klubikulttuurin tilasta. 23:00 DJs Jori Hulkkonen, Ionik & Ricardo play outside the box, 0 KEVÄTPÄIVÄN PROGETASAUS GÖSTA BERLINGS SAGA (SWE), DASPUTNIK + DJs, 6 24:00 YouTubeJukeboksi, 0 ÄLÄ VAIVAUDU: MUSTA KÖKSÄ, MUSTAT KALSARIT, 2 2011-KLUBI: THE BLACK ATLANTIC, YAKUZI PATO, 6 EUROCULTURED-ILTAKLUBI: SHINE 2009, ZEBRA AND SNAKE 6 21:00 VIDEORAATI Teemana on tällä kertaa autoilu. RADIO GAGA ana "radio" tuo mieleeni lukuisia kultaisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta Raumalla. Viikottainen tiskivuoro ajoitettiin aina sellaiseen kellonaikaan, että keittiön radiosta sai kuunnella Rockradiota ja jos kävi tuuri, niin Klaus Flemingin toimittamaa metallin erikoisohjelmaa. Lähtökohtaisesti vastenmielinen astioiden puunaus sujui kuin siivillä laadukasta radio-ohjelmaa kuunnellessa. Joitain vuosia myöhemmin syntyi nuorisolle suunnattu Radio Mafia. Sen ohjelmista paikkansa omassa elämässäni löysivät niin Ulmasen ja Roihan aamuohjelma kuin viikonlopun alkua perjantai-illassa markkeeraava Salovaara, puhumattakaan Göstan mahtavasta Koe-eläinpuistosta, Miettisen Räkärodeosta tai Leena Lehtisen Marginaalista. Radio-ohjelmat olivat teemallisia kokonaisuuksia, joiden toimittamiseen oli nähty vaivaa ja joiden musiikkivalinnat yllättivät ja opettivat avoimin mielin kuuntelemaan monenlaista musiikkia. Jälkeenpäin kaduttaa, että esimerkiksi Cafe Veijon Baaria, Avaruusromua tai Kauriin Kääntöpiiriä tuli kuunneltua ainoastaan satunnaisesti. Paljon hienoa tavaraa on valunut korvieni ohitse. Jossain vaiheessa, samoihin aikoihin kun muutin Turkuun, radion kuuntelu jäi kokonaan. Oma levykokoelma alkoi olla riittävän iso, autoilu väheni tai loppui kokonaan, löysin Turun musiikkikirjaston ja suurimmasta osasta radiokanavia tuli todella paskoja. Radio Mafia muuttui Yle X:ksi ja uudistuksen myötä suurin osa erikoisohjelmista lakkautettiin. Yle päätti kilpailla uusien medioiden kanssa niiden omilla aseilla sen sijaan, että olisi keskittynyt omiin vahvuuksiinsa, joita yllämainitut moninaiset ohjelmat edustivat. Nykyisin radiotoimittajat valitaan kanaville paradoksaalisesti pikemminkin ulkonäkönsä kuin äänensä, osaamisensa tai näkemyksellisyytensä vuoksi. Soittolistat jyräävät persoonan ja ammattitaidon yli. Näistä syistä viimeisen kymmenen vuoden aikana oma radion kuuntelu on rajoittunut lähes pelkästään Radio Helsingin nettilähetysten ja turkulaisen Zoomin toimitetun ohjelman satunnaiseen kuunteluun. Keikkamatkoja ajaessa taustalla soi yleensä Iskelmä tai jokin muu tapettikanava pitämässä hiljaisuuden loitolla ja kuskin silmät auki yön pimeydessä. Reilun kymmenen vuoden radiohiljaisuuden jälkeen olen vastentahtoisesti löytänyt radion uudelleen vähän samaan tapaan kuin istuma-asentoa kohentava käsi löytää edellisen istujan vielä pehmeän purukumin tuolin pohjasta. Viimeisen kuukauden aikana elämäni on kääntynyt kokolailla ylösalaisin. Ostin farmari-Volvon, aloitin työt vanhassa kotikaupungissani Raumalla ja kuuntelen nykyisin radiota sekä töissä että työmatkalla eli yhteensä yli kymmenen tuntia päivässä. Töissä soi ensimmäiset pari viikkoa paikallinen kanava Radio Ramona, joka on kuin varoittava esimerkki modernin soittolistaradion pahimmista sudenkuopista. Ramonan slogan on "Rockia, jonka tunnet", joka ei sinällään kuulosta aivan kauhean pahalta toisin kuin vaikkapa NRJ:n masentava "Hit music only" -karkoite. Harmillista kyllä Ramonan slogan ei tarkoita Thin Lizzyä, Ramonesia, David Bowieta tai 70-luvun Kissiä. Tai tarkoittaa se toki kaikkia edellämainittujakin kerran viikossa, mutta ennenkaikkea se tarkoittaa monen 80-luvulla aloittaneen porilaisen bändin viime vuosien tuotantoa, samojen bändien vokalistien soolotuotantoa, tai Eppu Normaalin uusimman levyn täyteraitoja. Soittolistan rajallisuus takaa sen, että jo kahden päivän kuuntelun jälkeen tuosta sloganista on tullut itsensä toteuttava profetia. Tunnistan Yön Kiitos ja kunnia -ripuliräjähdyksen tai Kolmannen Naisen pikkuhitin heti ensitahdeista, vaikka viikko sitten en ollut edes kuullut kumpaakaan biisiä. Yhtäkkiä Ilkka Alangon soolotuotannosta on tullut rockia, jonka tunnen. Itseään änkyttävänä toistava soittolista on yksi asia, mutta vieläkin raskaammaksi raumalaisen paikalliskanavan kuuntelun tekivät jatkuvat uusinnat. Uutistenlukija yskäisee tunnin välein saman lauseen samassa kohtaa, amatöörimäisesti toteutetut mainokset toistuvat aivan liian taajaan ja toimitettua tai edes jollain tavalla kiinnostavaa ohjelmaa tulee viikon aikana yhteensä korkeintaan muutama tunti. Parin viikon kärvistelyn jälkeen sain vaivihkaa työpaikan radiokanavan vaihdettua Yle Satakuntaan, jonka musiikkilinjaus koostuu pääosin hirvittävästä nykyiskelmästä, mutta jonka uutiset sentään tulevat suorana lähetyksenä. Munattoman Pekka Ruuskan, Telexin tai parhaassa tapauksessa Elton Johnin kestää, kun niiden väliin kuulee kiinnostavia keskusteluja moninaisista aiheista ja ohjelmaa, jonka tekemiseen on nähty edes vähän vaivaa. Tiedostan kivuliaasti, että minusta on tullut vanha kitisijä, jonka mielestä ennen oli kaikki paremmin, mutta valitettavasti tässä tapauksessa näin vain on. Nykyinen radiokulttuuri on suunnattu parturikampaamojen ja pizzerioiden taustamusiikiksi. Ihmisille, joille musiikki ei merkitse yhtään mitään, joille päivän uutiset tarkoittavat samaa kuin kioskin ikkunasta lukaistu lööppi ja niille onnettomille jotka eivät koskaan halua joutua musiikillisen turva-alueensa ulkopuolelle. Pian minäkin voin ajaa farmari-Volvollani Raision Myllyyn ruokaostoksille ja soittaa matkalla autoradiosta ohjelmaa, jota juontaa entinen missi tai malli ja jonka musiikin valitsee äärimmilleen rajoitetusta valikoimasta satunnaislukugeneraattori. Jostain syystä minun on helvetin vaikea uskoa, että 20 vuoden päästä kukaan muistelisi kaiholla tämän ajan radio-ohjelmia. TOMI TUOMINEN TO 12.5. S KE 18.5. PE 20.5. LA 21.5. KE 1.6. PE 10.6. UP: BLACK & WHITE SWEAT: DJs play the music of Prince vapaa pääsy ellei muuta ole mainittu Huom! Kesällä Dynamo auki joka päivä! ennakkomyynti 8Raita (Eerikink. 8) koko ohjelma: www.dynamoklubi.com KE-LA 21-04 /LINNANKATU 7 on mainosmies, jonka mielestä Music Television oli parempi televisiokanava silloin kun se vielä soitti musiikkia. I was born this way. SUE » 11 « NRO. 5
• ESA "ESPE" HAVERINEN s. 27.8.1962, Muhos Instrumentit: rummut, laulu Nykyiset yhtyeet: 22-Pistepirkko, The Others aka 22PP Uusimmat levytykset: 22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011), (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah (2008), Drops & Kicks (2005), The Others aka 22PP: Monochrome Set (2007) HENKILÖKUVA TEKSTI LAURI HAAKANA KUVA SAMPO HERRANEN hajottua. Keräsen veljekset ja Haverinen jatkoivat soittamista kolmistaan uudessa 22-Pistepirkkoksi ristimässään kokoonpanossa. PK:sta tuli yhtyeen laulaja Askon siirtyessä bassoon ja koskettimiin. Haverinen jatkoi rummuissa. Tästä alkoi Pistepirkkojen tie yhdeksi maamme suosituimmista ja omalaatuisimmista rockyhtyeistä. Keskus kertoo aamun ensimmäisen tilaajan odottavan Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmassa. Haverinen nostaa ula-radion telineestä. ­ 539 kuittaa. Kello 12.00 haverinen parkkeeraa autonsa Hakaniemen torin vieressä lepäävän Metalliliiton talon taksitolpalle. On lounastauon aika. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Haverinen laittaa pokat silmilleen ja harppoo myyntikojujen ohitse kohti torin toisella laidalla sijaitsevaa Hesburgeria. ­ On ollut kyllä tosi heikko päivä. Koko ajan saa odotella. Ovi ei hievahdakaan. Hampurilaisravintola on kiinni. Samoin on Hakaniemenhallin sopparavintola ja hallia vastapäätä sijaitseva lounasravintola. Haverinen miettii hetken. ­ Se siitä ruokailusta sitten, hän sanoo ilmeenkään värähtämättä. Haverinen ei pienestä hermostu. Joskus kesähelteillä ei kuulemma ole ehtinyt edes vettä juomaan. Silloin on jo heikottanut. Nestehukka syö miestä, näläntunne ei sen sijaan Haverista vaivaa. ­ Poltan röökiä. Se pitää nälän poissa. Eihän se terveellistä tietenkään ole. Haverinen on tottunut koviin oloihin. 22-Pistepirkon työmoraali on ollut aina korkealla, vaikka menestystä saatiinkin odottaa pitkän aikaa. Yhtye treenasi alusta lähtien hullun lailla. Rahaa ei ollut juuri koskaan ja jäsenet joutuivat tekemään erilaisia hanttihommia henkensä pitimiksi. Yhtenä kesänä Haverinen muun muassa kuskasi ruumiita Meilahden sairaalasta. Kurjuutta oltiin valmiita kestämään. Usko omaan tekemiseen oli vahva. Tavoitteena oli alusta lähtien alkaa ammattimuusikoiksi ja lähteä soittamaan ulkomaille. Itseoppineiden muusikoiden ensimmäisten levyjen saama kritiikki oli kovaa. ­ Jälkeenpäin on tuumailtu, että ehkä me emme olleet valmiita tekemään levyä vielä silloin. Lopputulos ei kuulostanut yhtään siltä mitä meillä oli mielessä. Me soitettiin tosi kömpelösti. Vaikka meitä mollattiin aika kovasti, oltiin vaan, että no perkele! 22-Pistepirkko oli itsensä kovin kriitikko. Ei ollut harvinaista, että hyvin menneen keikan jälkeen tunnelma takahuoneessa oli kuin hautajaisissa. Kaiken olisi pitänyt olla täydellistä. Pienikin virhe saattoi olla liikaa pedantille triolle. Soittimet ja ärräpäät lentelivät joskus jo konsertin yhteydessä. Levytyssessiot venyivät kuukausien mittaisiksi hermoja raastaviksi savotoiksi. ­ Fyysisiltä tappeluilta on säästytty, mutta välillä on ollut henki- sesti aika rajua meininkiä varsinkin veljesten kesken. Eiväthän ne mulle kehtaa huudella. Välillä on viikkokausia keikkabussissa istuttuaan miettinyt, että olisiko pitänyt opiskella jotain tai hankkia muunlaisia hommia. Kova työ tuotti kuitenkin tulosta. Vuoden 1989 Bare Bone Nest -albumin saama suitsutus antoi viitteitä siitä, että 22-Pistepirkolla olisi mahdollista lyödä itsensä läpi myös kansainvälisesti. Toukokuun 28. päivänä 1991 yhtyeelle järjestettiin showcase-tilaisuus Lontoon kuuluisalla Marquee-klubilla. Vaikka bändillä ei ollut mitään menestystä vastaan, astui yhtyeen uppiniskainen asenne auktoriteetteja kohtaan esteeksi suuremmalle suosiolle. Yhtye pisti konsertin täydeksi pelleilyksi. ­ Sinne oli kutsuttu kaikki saatanan levy-yhtiöt Amerikkoja myöten. Manageri sanoi, että tämä on nyt se teidän tilaisuutenne. Meitä vanhoja punkkareita alkoi sellainen tilaisuus ahdistaa. Varsinkin Askoa, joka oli periaatteiden mies. Manageri oli keikan jälkeen, että voi vittu jätkät. Haverinen istuu takaisin autoon ja sulkee oven. ­ Totta kai se, että emme koskaan kunnolla breikanneet, harmittaa aina välillä. Syy sille, miksei homma räjähdysmäisesti edennyt, oli se meidän poikkitelainen asenne kaikkia myönnytyksiä kohtaan. Asiat eivät edenneet niin kuin me itse olisimme halunneet. Aloimme pullikoida sitä kasvavaa suosiota vastaan ja lyömään jarruja päälle. Haverinen kiinnittää turvayön ja avaa ula-radion. ­ 539 tauolta. Kello 16.00 mersu kaartaa takaisin Pengerkadun tallille. Haverisen kymmentuntinen työpäivä alkaa olla takanapäin. ­ Aika surkea päivä kaiken kaikkiaan. Ei ollut liikemiehiä liikkeellä. Olisi voinut jäädä ihan hyvin kotiin. 22-Pistepirkosta ei tullut kansainvälisesti suurta nimeä, vaikka kaikkea yritettiin ja kestettiin. 2000-luvun alussa yhtye alkoi pohtia, onko kaikki stressaus ja riitely vaivan arvoista. ­ Päätimme, että aletaan ottaa vähän rennommin. Tehtiin sellainenkin periaatepäätös, että aletaan nautiskella näistä touhuista. Opimme antamaan itsellemme paskatkin keikat anteeksi. Haverinen sytyttää savukkeen. ­ Kyllä me ollaan tajuttu, että me ollaan vähän omituista porukkaa. Musiikkimme on sen verran kinkkistä, että ei sitä ole tarkoitettu kaikkein suurimmille massoille. Nykyään Haverinen on melko tyytyväinen elämäänsä. ­ Tykkään tästä taksisuhailusta. Tämä antaa mukavaa vastapainoa kavereiden kanssa bussissa istumiselle. Vieressä istuja vaihtuu jatkuvasti. Talouskin on parantunut. Saan ihan oikeaa säännöllistä palkkaa. Viime kesänä vietin kesälomaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Sitten hän virnistää. ­ Senkin pääosin studiossa. « » RUMPALIPOIKA 22-Pistepirkon Espe Haverinen aloittaa työnsä silloin kun muut vielä nukkuvat. Kello 06.00 on varhainen lauantaiaamu. Aurinko on vasta nousemassa. Kadut ammottavat tyhjyyttään. Vain yksittäinen lokin huuto rikkoo hiljaisuuden. Kaupunki nukkuu vielä, kun Esa "Espe" Haverinen starttaa taksin numero 539. ­ Piti vaihtaa auto viime tipassa toiseen. Joku oli oksentanut takapenkille, Haverinen sanoo. Musta E-sarjan Mersu hurahtaa ulos Kallion Pengerkadulla sijaitsevasta taksitallista. Työpäivä on alkamassa. ­ Me suharit kutsumme tätä paikkaa katakombiksi. 22-Pistepirkon rumpalina paremmin tunnettu Haverinen aloitti taksinkuljettajan työt muutama vuosi sitten. Yhtyeen laulaja-kitaristi PK Keräsen saatua jälkikasvua bändin jäsenet päättivät yhdessä tuumin, että keikkojen määrää voitaisiin tulevaisuudessa vähentää. Se tarkoitti sitä, että muusikoiden oli keksittävä itselleen soittamisen lisäksi muutakin työtä. Ensimmäistä kertaa yli viiteentoista vuoteen. ­ Sitä on nykyään jatkuvasti väsynyt, kun joutuu niin pirun aikaisin heräämään. Ei tällainen vanha ukko enää jaksa. Kyllä tässä kärsii perhe ja muu sosiaalinen elämä. Voisi sitä suoda itselleen vähän enemmän vapaa-aikaa. Haverisesta ei pitänyt alun perin tulla rockmuusikkoa. Ajohommat sen sijaan kiinnostivat jo varhain. Utajärveläisen ravihevoskasvattajan pojan tulevaisuudennäkymät näyttivät selkeiltä aina lukion alkuun saakka. Näin Haverinen muistelee urasuunnitelmiaan Viljami Puustisen toimittamassa 22-Pistepirkko-historiikissa vuonna 2005: ­ Minulle oli aivan selvää, että lukion jälkeen jatkan isäni hommia. Odotin vain, että täytän 16 vuotta ja pääsen itse kisoihin ajamaan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Lukiossa Haverinen tutustui Asko Keräseen, paikallisen Matti Mätä & SS -yhtyeen laulajaan ja pahamaineiseen punkkariin, josta Haverinen löysi välittömästi hengenheimolaisensa. Melko pian Haverinen huomasi itsekin soittavansa yhtyeessä. ­ Minähän en edes ollut soittotouhuista sinänsä kiinnostunut. Hengailin vain muiden mukana ja lähdin keikoille auttamaan roudarina. Sitten kerrottiin, että nyt olet rumpali. Sanoin, että enhän minä osaa soittaa. Sanottiin vain, että opettele. Auto kiitää Hämeentietä keskustaan päin. Vastaan tulee muutama tyhjä raitiovaunu. Haverinen sukii hapsottavaa tukkaansa ja hyräilee. Tummassa puvussa, vaaleansinisessä kauluspaidassa ja kravatissa hän näyttää keneltä tahansa aamuvuorossa olevalta taksinkuljettajalta. ­ Ehkä muutaman kerran on joku asiakas tunnistanut. Kuskeja ei paljoa tuijotella. Toisin olivat asiat lukioaikoina. Haverinen tykkäsi shokeerata muita oppilaita, opettajia ja vanhempiaan saapumalla kouluun esimerkiksi mustaan satiiniesiliinaan ja mustiin tiukkoihin tekonahkahousuihin pukeutuneena. Punk sai jäädä sekä musiikillisesti että tyylillisesti Matti Mätä & SS:n SUE » 12 « NRO. 5
• Pe 13.5. TOOTHPASTE SOTAVAMMA K-18 Pe 20.5. KLUB! PUSKAESKIMO GRAND OPENING: GOD GIVEN ASS, INUIT KUNT, NHL 95, Ke 25.5. OUTTAKES, BAD MACHINE, THE OVER ATTACKS Liput 5e Pe 27.5. SOLITAIRE, FORCED KILL, OBNOXIOUS YOUTH Liput 6e Ke 1.6. Liput 6e Pe 3.6. THE BLASSICS Ke 15.6. ANKKURIKLUBI! KARI PEITSAMO ROAD HOGS, Liput 6e RADIO HELSINGIN BRUNSSIKLUBI KLUB! PUSKAESKIMO: THE PROSTIDUDES + REHTORIT + TBA Soittoajat viikolla 21.30 ja 22.30, viikonloppuisin 22.00 ja 23.00. Ohjelmailtoina eteispalvelumaksu 2e. Lipunmyynti alkaa klo 20. Runsas ja edullinen buffet-lounas joka arkipäivä klo 10.30-14.30. Lounaspöydästä salaatit, lämpimät ruoat, keitto, kahvi tai tee 9,20e. Salaatti ja keittolounas, kahvi tai tee 7,10e. Ke 11.5. HUMP DAY DJ J-Laini Y & guests + VJ Sellek & Hanks To 12.5. FULLSTEAM RECORDS PRESENTS Veto (DK) & DJ Antti H Pe 13.5. CLUB BALTIC CIRCLE Iiris (EE), Minä ja Ville Ahonen, Jokaklubi & Todellisuuden Tutkimuskeskus, DJs Antti H & Sami La 14.5. IDDQD Helbound, Pata-Ässä, Herman Prime, Max Nilsson Su 15.5. REGGAE SUNDAYS DJ Polarsoul & Komposti Sound Ke 18.5. HUMP DAY DJ J-Laini Y & guests + VJ Sellek & Hanks Pe 20.5. POP UP Pintandwefall, Mr. Teemu Markkula, DJ Harvest La 21.5. THRILLER Huoratron, Fat & EZ + Katerina Su 22.5. REGGAE SUNDAYS DJ Flash (SE), Komposti Sound Ke 25.5. HUMP DAY DJ J-Laini Y & guests + VJ Sellek & Hanks Pe 27.5. POP UP Liljan Loisto, DJ Antti H & guests La 28.5. SLAP Leo Lotsaless, Tboy, Young Nada & Marty Smart. Hosted by Gasellit Su 29.5. REGGAE SUNDAYS 4TH ANNIVERSARY David Y Rodigan (UK), Komposti Sound YK, Pohjoinen Rautatiekatu 21, Helsinki. www.clubyk.fi Ravintola Alakerta, Nosturi, Telakkakatu 8, Helsinki Ke 11.5. SECOND HAND HASSELHOFFS, POUTA Liput 5e To 12.5. TRAGEDY (USA), YDINPERHE Liput 10/8e HUOM! ENNAKOSTA LOPPUUNMYYTY! Pe 13.5. Liput 6e Liput 12e, Ke 18.5. THE IRRATIONALS, COLOR DOLOR To 19.5. SAM GODFATHER, BAGS OF OHOY, GINA Liput 5e Pe 20.5. HELLHOLE RATRACE, Live: TOMBSTONED "NOKIE EDWARDS AFTERPARTY" THE SILVER HAWKS, HEAT MOBILE, ROCK Su 22.5. BAR LOOSEN YLÄKERTA WIZARD OF LOOSE Liput 8e , Pe 27.5. Liput 3e Ke 1.6. To 2.6. Su 5.6. Ti 7.6. KARMA TO BURN (USA), TALBOT (EST) To 9.6. WASTED, MAAKUNTARADIO SUE » 13 « NRO. 5
• SUE » 15 « NRO. 5
• SHARE THE FEELING ARCTIC MONKEYS(UK) IRON MAIDEN (UK) KINGS OF LEON (US) MASTODON (US) M.I.A. (UK) PJ HARVEY(UK) THE STROKES(US) AFROCUBISM(INT) AUTOPSY(US) BAD RELIGION(US) BATTLES(US) BEATSTEAKS(DE) BIG BOI (US) BRIGHT EYES (US) CHRIS CUNNINGHAM (UK) DEADMAU5 (CAN) FOALS (UK) KILLING JOKE (UK) FEMI KUTI & POSITIVE FORCE (NGA) SEUN ANIKULAPO KUTI & EGYPT 80 (NGA) L.O.C. (DK) LYKKE LI (S) MAGNETIC MAN with Special Guests KATY B and SBTRKT DJ Set (UK) ROB ZOMBIE (US) SWANS (US) TIMBUKTU & DAMN!(S) VETO (DK) 1349 (N) JUSTIN ADAMS & JULDEH CAMARA (UK/GAM) DANIEL ADAMS-RAY (S) API UIZ (FR) ÓLÖF ARNALDS (ISL) ATMOSPHERE (US) AWESOME TAPES FROM AFRICA (US) JULIANNA BARWICK (US) BE-BEING (KOR) BLACK MILK (US) JAMES BLAKE (UK) CHARLES BRADLEY (US) BRING ME THE HORIZON (UK) KARINA BUHR (BRA) CALLE 13 (PRI) ANNA CALVI (UK) CHANCHA VIA CIRCUITO (ARG) CHASE & STATUS (UK) CHUCKAMUCK (DE) CODY (DK) CONGOTRONICS vs ROCKERS feat. KONONO N°1, DEERHOOF, KASAI ALLSTARS, JUANA MOLINA, WILDBIRDS & PEACEDRUMS and SKELETONS (INT) CURREN$Y (US) DARK DARK DARK (US) DE ENESTE TO (DK) MATTHEW DEAR - Live Band (US) DESTROYER (CAN) DJ /RUPTURE (US) DOP (FR) DÅÅTH (US) JUSTIN TOWNES EARLE (US) ELEKTRO feat. JOHN TCHICAI (DK) THE EX (NL) EYEHATEGOD (US) FALLY IPUPA (CD) FRENTE CUMBIERO (COL) FRISK FRUGT (DK) THE GASLAMP KILLER (US) GHOST (S) GOLD PANDA (UK) JOHN GRANT (US) HOW TO DRESS WELL (US) I WAS A KING (N) ICEAGE (DK) ILILTA BAND (ETH) JACKDAW WITH CROWBAR (UK) JAGWA MUSIC (TAN) JATOMA (DK) KITCHIE KITCHIE KI ME O (N) KLOSTER (DK) DJ KOZE (DE) KYLESA (US) LITTLE DRAGON (S) LUKESTAR (N) LA MAKINA DEL KARIBE (COL) JANELLE MONÁE (US) MUNCHI (NL) NARASIRATO (SOL) OFWGKTA (US) OH LAND (DK) OUDADEN (MAR) IVO PAPASOV & HIS WEDDING BAND (BUL) PARKWAY DRIVE (AUS) PULLED APART BY HORSES (UK) RANGO (EGY) TARRUS RILEY (JAM) GONGA SAIN & MITHU SAIN (PAK) SCREAMING FEMALES (US) SHANGAAN ELECTRO (ZA) SOILWORK (S) SPIDS NØGENHAT (DK) SURFER BLOOD (US) THE TALLEST MAN ON EARTH (S) TAME IMPALA (AUS) TERROR (US) THULEBASEN (DK) TREMOR (ARG) UNDERØATH (US) ANIBAL VELASQUEZ Y SU CONJUNTO (COL) KURT VILE & THE VIOLATORS (US) THE WALKMEN (US) WANG LI (CHI) WEEKEND (US) WHOMADEWHO (DK) YELLE (FR) YEMEN BLUES (ISR) ZEA (NL) ZUN ZUN EGUI (INT) PAVILION JUNIOR 26 - 29 JUNE AGENT FRESCO (ISL) BOTTLED IN ENGLAND (DK) DE HØJE HÆLE (DK) FASTPOHOLMEN (DK) HAMMONDS, HARRINGTON & DESTROY (DK) HONNINGBARNA (N) KIRSTEN & MARIE (DK) LITTLE MARBLES (S) NIVE NIELSEN & THE DEER CHILDREN (GRL) SELVHENTER (DK) THIS IS HEAD (S) TÔG (N) TRUST (DK) UNDERGANG (DK) WHO KNEW (ISL) - AND MORE TO COME... 4 DAYS OF WARM-UP 4 DAYS OF MUSIC 8 DAYS OF ROSKILDE 170 BANDS ON 7 STAGES FREE CAMPING, CINEMA, SWIMMING LAKE AND SKATING RAMPS ALL PROFITS ARE DONATED TO CHARITY READ MUCH MORE ON: ROSKILDE-FESTIVAL.COM SUE » 17 « NRO. 5
• » MUUTO HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA WARNER "Toisten auttaminen kuuluu ihmisyyteen. Inhimillisyys on tärkeää ja arvokasta. SUE » 18 « NRO. 5
• OKSEN AIRUT inkin Parkin uusin albumi, syksyllä 2010 julkaistu A Thousand Suns on teemalevy, joka käsittelee uhkia ja pelkoja. Se tuntuu erityisen osuvalta päivänä, jona laulaja Chester Bennington soittaa Suelle. Yhdeksän richterin maanjäristys on juuri ravistellut Japanin perustuksia ja nostanut valtavan tsunamin, joka on tehnyt sanoinkuvaamatonta tuhoa maan koillislaidalla. Luonnonmullistukset vielä ymmärtää, mutta inhimillinen typeryys luo apokalyptista tunnelmaa. Järistyksen hölskyttämät ydinvoimalat eivät ole hallinnassa ja niissä tapahtuu räjähdyksiä. On ihan tuurista kiinni, tekeekö tuo "turvallinen" ja "saasteeton" energiantuotantomuoto laajoista alueista elinkelvottomia vai ei. Televisiossa insinööri toivoo, että mahdollinen tuuli veisi mahdollisen säteilyn merelle eikä miljoonakaupunki Tokioon. Kuten usean aiemmankin luonnonvoimannäytön kohdalla, Bennington aikoo tehdä muutakin kuin päivitellä pelkoa ja uhkaa. Linkin Park perusti vuonna 2005 hyväntekeväisyysjärjestön nimeltä Music for Relief, joka kerää rahaa luonnonkatastrofien uhreille ja jakaa tietoa ilmaston lämpenemisestä ja sen seurauksista. Music for Relief auttoi Intian valtameren tsunamin uhreja sekä Katrina- ja Rita-hurrikaanien jalkoihin jääneitä. Se oli aktiivinen Kalifornian maastopalojen aikaan, korjasi Bangladeshin Sidr-syklonin tuhoja ja tuki Haitia vuoden 2010 maanjäristyksessä. Kaiken kaikkiaan Music for Relief on kerännyt yli kolme ja puoli miljoonaa dollaria eri kohteille. Bennington kertoo, että Music for Relief alkaa välittömästi suunnitella toimenpiteitä Sendain katastrofin uhrien hyväksi. Järjestö kerää rahaa netistä ladattavan musiikin, lahjoituksien ja oheistuotteiden avulla. ­ Music for Reliefiä tukee suuri joukko ihmisiä musiikkialalta ja muiltakin aloilta, Bennington sanoo. ­ Monet muusikot ovat antaneet musiikkiaan ladattavaksi hyväntekeväisyystarkoitukseen. Puhumme myös YK:n kanssa siitä, mitä voimme tehdä Japanin hyväksi. Itse asiassa olemme jo koonneet sievoisen summan sikäläisten auttamiseksi. Ihmiset Music for Reliefissä suhtautuvat työhönsä hyvin intohimoisesti, joten tulosta syntyy. ­ Mutta meidän järjestömme ei ole se asia, mistä nyt pitää puhua. Tärkeintä on, että Japania ylipäänsä autetaan, tapahtui se sitten Music for Reliefin, Punaisen ristin tai minkä tahansa instanssin kautta, Bennington jatkaa. ­ Japani on aina auttanut muita avokätisesti. Luotan siihen, että nyt muut auttavat sitä. Koetko olevasi velvoitettu tekemään hyväntekeväisyystyötä, koska olet julkisuuden henkilö ja esimerkki monille? ­ Se on yksi syy, kuuluisuus tuo vastuuta. Mutta ei kyse ole pelkästään siitä. Minusta kaikkien pitäisi osallistua jonkinlaiseen hyväntekeväisyys- tai avustustyöhön, oli se sitten paikallistason toimintaa tai suurten luonnonmullistusten uhrien auttamista. Toisten auttaminen kuu- Linkin Park on valjastanut hyötykäyttöön enemmän muutosvoimia kuin yleisesti uskotaan. L luu ihmisyyteen. Inhimillisyys on tärkeää ja arvokasta. Music for Relief sai Japanin avuksi muun muassa System of a Downin ja Ben Foldsin. Linkin Park itse osallistui uudella instrumentaalibiisillä sekä Mike Shinodan suunnittelemilla tpaidoilla. RUMA SANA chester bennington tuskin olisi itse ottanut Music for Reliefiä puheeksi Linkin Park -haastattelussa. Hän tai hänen bändinsä ei ole korostanut hyväntekijyyttään niin, että se olisi alkanut määrittää bändiä. Sen sijaan Linkin Park on korostanut musiikillista uudistumiskykyään. Siitä huolimatta se ei kuitenkaan ole onnistunut hankaamaan iholtaan nu-metal-bändin leimaa, jonka sai kahden ensimmäisen levynsä aikaan. Ja numetalin tapauksessa voi toden totta puhua leimasta. Kun on kerran tullut kytketyksi uusmetalliin, sitä henkistä velkaa ihmiskunnalle ei keskitason katastrofiapu korvaakaan, jos popsnobeilta ja muilta rockelitisteiltä kysytään. Bennington kertoo ymmärtävänsä, miksi Linkin Park aikoinaan yhdistettiin tuohon teiniangstin ajamaan fuusiomusiikkiin, jota kukaan ei tunnusta enää kuuntelevansa. Ymmärtäminen ei silti tarkoita, että hän pitäisi siitä etenkään nyt, kun Linkin Park on kaukana alkuaikojensa soundista. ­ Jos nu-metal on nykyään ruma sana, meille se oli sitä jo genren kulta-aikana. Manailimme jo silloin, että miksi meidät leimataan nu-metalbändiksi, vaikka emme ole koskaan halunneet tai yrittäneet tehdä sellaista musiikkia. Oli outoa tulla niputetuksi bändeihin, joihin emme pystyneet samaistumaan millään tasolla. Varsinkin Hybrid Theory -debyytin (2000) aikaan Linkin Parkin musiikkia oli helpointa kuvailla rapin ja metallin yhdistelmäksi, ja sehän on nu-metalin muotokieli. Mikä Linkin Parkin erotti siitä genrestä? ­ On totta, että kaikilla levyillämme paitsi Minutes of Midnightilla (2007) on mukana se hip-hop-rock-elementti, jota voi kai kutsua numetaliksi. Se on osa meitä emmekä me sitä yritä kieltää. Mutta ei se tee meistä pelkkää nu-metal-bändiä. ­ Genressä oli kyllä muitakin bändejä, jotka tekivät musiikkia samoista mielestäni oikeista syistä kuten mekin. Suurin osa oli silti niitä, jotka vain menivät muiden perässä. Ne suolsivat geneeristä soopaa vain siksi, että se oli muodikasta. Emme pitäneet siitä, että meidät yhdistettiin sellaiseen. Linkin Parkin musiikki ei ole pelkkä alaviite nu-metalin historiassa. Olimme mielestämme syvällisempiä kuin ne muut. Oli nu-metalista mitä mieltä tahansa, se oli kymmenen vuotta sitten hetken ajan maailman suosituin musiikkityyli. Ilman sitä buumia Hybrid Theory ei olisi myynyt maailmanlaajuisesti 25 miljoonaa levyä. Millaisia reaktioita synnytti se, että päätitte kolmannella levyllänne Minutes to Midnightilla etääntyä nu-metalista? ­ Sitä pidettiin aika vaarallisena tai ainakin riskaabelina toimintana. Meillähän oli resepti, jota noudattamalla syntyi musiikkia, jota ihmiset halusivat ostaa. Bisnesmiehet jankuttivat, että sitä reseptiä kannattaa noudattaa. Me teimme kuitenkin tietoisen ja selkeän päätöksen, että emme toimi kaavan mukaan. Meille bändi oli väline itsemme ilmaisemiseen, ei rahan tienaamiseen. Ajan mittaan ihminen muuttuu ja haluaa ilmaista itseään eri tavalla. Silloin musiikkikin muuttuu. Se on luonnollista kasvua. LUOMUMUSIIKKIA kymmenen vuotta sitten harva aavisti, että Linkin Park ylipäätään kykenee musiikilliseen kasvuun. Panettelijat jopa väittivät, että levyyhtiö valitsi täysiveriselle tuotteelle nimen sen perusteella, että sen albumit päätyisivät levykauppojen hyllyssä Limp Bizkitin levyjen viereen. Bennington kuitenkin vakuuttaa, että Linkin Parkin musiikki on aina ollut luonnonmukaisesti tuotettua tavaraa. ­ Kun Hybrid Theory julkaistiin, mielestämme se edusti meitä ihmisinä oikein hyvin. Sillä levyllä on biisejä pitkältä ajalta, niin kuin debyyteillä usein on. Me kasvoimme kulttuurissa, jossa eli monenlaisia ihmisiä erilaisissa sosiaalisissa asemissa ja jossa soi monenlainen musiikki ja tehtiin kaikenlaista taidetta. Linkin Parkin musiikki syntyi kaikista niistä vaikutteista. Me yhdistelimme elektronisen musiikin, hip-hopin, rockin ja metallin itsemme näköiseksi soundiksi. Bennington jatkaa, että Hybrid Theory ja kakkosalbumi Meteora (2003) olivat musiikillisesti toisiaan muistuttavat sukulaislevyt. ­ Niiden levyjen jälkeen oli selvää, että yksi tie on kuljettu loppuun. Kakkosalbumin jälkeen otimme yhteyttä tuottaja Rick Rubiniin ja sanoimme, että haluamme tehdä seuraavaksi levyn, jollaista emme ole ennen tehneet. Hänestä oli suunnattomasti apua. Me hylkäsimme kaikki biisiaihiot, jotka kuulostivat vanhalta Linkin Parkilta. Syntyi Minutes to Midnight, joka oli meille täysin uudenlainen levy. Käännekohdasta inspiroituneena Linkin Park teki Rick Rubinin ohjauksessa myös A Thousand Sunsin. Tuota elektrohenkistä levyä on liki mahdotonta uskoa saman bändin tekemäksi kuin vaikkapa Hybrid Theorya. ­ Muutos on hyvä asia, kunhan se tapahtuu luonnollisesti, Bennington sanoo. ­ Emme me pidä palavereja ja sovi, että nyt tehdään kitaravetoinen vaihtoehtorockalbumi tai että nyt jätetään hip-hop-vaikutteet vähemmälle. Itse näen suurimman muutoksen tapahtuneen siinä, että kaikki Linkin Parkin vahvimmat biisit ovat kahdella uusimmalla levyllämme. Kahdella ensimmäisellä on tosi hienoja hetkiä mutta myös biisejä, jotka ovat vain tyhjän paikan täytettä. Nyt Linkin Park kiertää maailmaa A Thousand Suns Tour -kiertueen merkeissä. Kesäkuussa bändi esiintyy Helsingissä. ­ Jengi tuntuu tykkäävän uusista biiseistämme, Bennington myhäilee. ­ Ne laulavat niitä mukana siinä missä vanhojakin. Se on ihanaa. « TO 16.6. KAISANIEMI, HELSINKI SUE » 19 « NRO. 5
• myös treenattu ihan älyttömästi, rundattu kesät ja tehty levyjä talvet. Bändi on ollut käynnissä kellon ympäri viimeiset viisi vuotta. Ehtiihän siinä tapahtua. VALINTOJA viivi kertoo, että Vices And Sins valmistui pitkän työn tuloksena. Kolmannen levynsä kohdalla The Freza keskittyi kirjoittamaan entistä parempia biisejä. Kokonaiskuvaa alettiin hahmotella vasta sitten, kun materiaali tuntui tarpeeksi vahvalta. Mukaan lukien sanoitukset, joista Viivi on vastannut koko The Frezan uran ajan. ­ Onhan tässä kehittynyt tekstittäjänä aika paljonkin. Jo yksinomaan siksi, että osaan käyttää englannin kieltä paljon paremmin kuin bändin alkuaikoina. Mä olen myös tullut rohkeammaksi sanoittajaksi. En pelkää ihmisten mielipiteitä yhtä paljon kuin ennen. Jos joku tulkitsee tekstejä toisin kuin olen tarkoittanut, niin sitten tulkitsee. ­ Black & Whiten tekstit olivat vielä aika ympäripyöreitä. Good Night, Sleep Well meni hiukan syvemmälle. Vices And Sinsille mä uskalsin kirjoittaa entistä rajumpia sanoja. Vices And Sins on muutenkin meidän rankin levy. Se ei ole samalla lailla räkäinen kuin Black & White, koska bändi on kehittynyt, mutta on silti sitä rajumpi. "The Freza ­ Viivi, Sanni, Annika ja Rosa ­ ei supermegaformaattituottajia, ei muiden valmiita biisejä, ei toisten lyriikoita, ei levy-yhtiöiden stailaajia eikä taustanauhoja keikoilla", on ensimmäinen virke, jonka vierailija näkee The Frezan kotisivuilla. Miksi noita asioita pitää korostaa? ­ Niitä on hyvä korostaa, Viivi sanoo. ­ Pari kertaa on nimittäin tultu väittämään, että me ollaan muka joku rakennettu bändi eikä muka tehdä itse omia biisejä. Se tuntuu aika ikävältä. Me ollaan aina soitettu itse ja tehty biisit ja kaikki muukin itse. The Freza on myös tehnyt kaikki levynsä indieyhtiöille. Viivin mukaan kyse on tietoisesta valinnasta. ­ Me tehtiin Vices And Sins North & Southille koska meitä kiinnostaa nähdä, päästäänkö me niiden avulla ulkomaille soittamaan. Me ollaan pysytelty indieyhtiöillä, jotta saadaan päättää omista asioistamme ja musiikistamme. Me ollaan huomattu, että kaikki levy-yhtiöt eivät anna mahdollisuutta siihen. Kaikki bändit eivät saa tehdä sellaista musaa kuin haluavat sellaisilla soundeilla kuin haluavat. Onko tuo vain mielikuva vai onko sinulla omakohtaista kokemusta? ­ On meillekin ehdotettu, että tehdään heti levydiili, jos alatte laulaa suomeksi ettekä enää ole tommosia puolikaljuja. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA NAUSKA » TEE SE ITSE -YHTYE The Freza on saanut viidessä vuodessa aikaan enemmän kuin useimmat koskaan. Se johtuu siitä, että omaehtoinen bändi tekee poprokkiaan punkasenteella. V iivi on punkkari. Hänellä on musta irokeesi, musta Siouxsie Sioux -silmämeikki ja vaatteissaan mustaa ja punaista. Kun Viiviltä kysyy hänen elämänsä tärkeintä musiikillista löytöä, vastaus sokeeraisi vain sokeaa. ­ Se oli iso juttu, kun löysin punkin 13-vuotiaana. Sitä ennen kuuntelin Foo Fightersia ja Red Hot Chili Peppersiä. Innostuin ensin uuspunkista ja lähdin menemään siitä ajassa taaksepäin, 80- ja 70-luvun punkkiin. The Frezan rumpali ja punk? Melko yllättävä yhdistelmä. Jopa niin yllättävä, että tekisi mieli kysyä, mitä Viivin näköinen tyyppi tekee The Frezan kaltaisessa bändissä. The Frezahan soittaa melodista, radiokelpoista poprockia, jota on vaikea kuvitella taustamusiikiksi talonvaltauksille. Ja silti juuri Viivi on paitsi The Frezan rumpali, myös sen sanoittaja ja toinen säveltäjä. ­ Ei meitä tosiaan voi punkbändiksi sanoa. Punkpoprock voisi olla aika lähellä. Mun mielestä meillä on oma soundi, miettii Viivi. Hän listaa lempibändeikseen paitsi Aivolävistyksen, Cancer Batsin ja Dead By Gunin, myös HIMin, Danko Jone- sin ja Foo Fightersin. Myös muu musiikki siis kiinnostaa Viiviä, ja toisaalta, eihän pelkkä asu tee punkkaria. Punkvaatteita saa nykyään halpavaatekaupoista sitä mukaa kun hikipajojen lapset ehtivät niitä ommella. Ja kun tätä logiikkaa seurataan, pelkkä musiikkikaan ei tee punkkaria. Nuoteista soittavat insinööritkin tietävät millä soittimilla, otteilla ja saundeilla bändin saa kuulostamaan punkilta. Olennainen jää jäljelle vasta siinä vaiheessa, kun kaikki ulkoa opeteltu hylätään kuin huonot tavat. Silloin vaskoolissa kiiltää se hippunen punkkia, jonka Viivi mielellään liittää The Frezan poprockin eteen. Se punk on intoa ja omaehtoisuutta, itse tekemisen meininkiä. Ja sitä The Frezassa on. Paljon enemmän kuin monissa muodollisesti pätevissä punkbändeissä. PIKAKELAUSTA the frezan ­ se äännetään "freesa" ­ jäsenet ovat syntyneet vuosina 1992-1993. Viivi on siis korkeintaan 19-vuotias. Se tieto vetää hiljaiseksi, kun rumpali kertoo soittaneensa laulaja-basisti Rosan kanssa yhdessä pian kymmenen vuotta. ­ Mä soitin rumpuja jo ennen "Bändi on ollut käynnissä kellon ympäri viimeiset viisi vuotta. Ehtiihän siinä tapahtua. kuin innostuin mistään bändeistä. Rosan kanssa me alettiin soittaa kimpassa, kun käytiin samaa alaastetta. Kun ala-aste loppui, me jatkettiin samoissa bändeissä. Vuonna 2006 me perustettiin tää bändi, ja tästä tuli meille se tärkein juttu. 13-14-vuotiaiden kvartetti The Freza julkaisi ensimmäisen ep:nsä On Stagen nopeasti, jo perustamisvuotensa joulukuussa. Ensimmäinen demo oli tehty jo puoli vuotta aiemmin. ­ Alusta asti me haluttiin tehdä kaikki itse, Viivi sanoo. ­ Omien biisien tekeminen ja oman musiikin soittaminen oli ja on meille tärkeintä. Musiikkityylistä ei ollut koskaan erimielisyyksiä. Mä sävellän puolet meidän biiseistä pianolla, kitaristi Sanni tekee puolet kitaralla. Kun on kaksi erilaista tekijää, bändin musasta tulee monipuolisempaa ja vaihtelevampaa. The Freza sai ensimmäisen levytyssopimuksensa marraskuussa 2007, kun muun muassa Los Bastardos Finlandesesia ja Peer Güntia julkaissut 100% Record Company innostui kiinnittämään nuoren bändin. Debyyttialbumi Black & White tuli kauppoihin maaliskuussa 2008. Siitä ei periaatteessa ole kauan, mutta nuorelle kolme vuotta on pitkä aika. ­ Aika kauheetahan niitä vanhimpia levyjä on kuunnella, Viivi naurahtaa. ­ Ei ne silti nolota, hiukan naurattaa korkeintaan. Ne on kuvia tämän bändin alkuajoista, aivan turhaa niitä on hävetä. Ne pitää SUE suhteuttaa siihen minkä ikäinen ja kuinka kokenut silloin oli. Ja soitetaanhan me vieläkin paria ekan albumin biisiä keikoilla. Vuonna 2009 Sound of Finland julkaisi bändin toisen albumin Good Night, Sleep Wellin. Levyjen tekemisen lomassa bändi keikkaili niin paljon kuin ehti. Nyt North & South julkaisee bändin kolmannen pitkäsoiton Vices And Sinsin. The Freza on siis tehnyt kolme albumia viidessä vuodessa, eivätkä sen jäsenet ole vielä edes kaksikymppisiä. Tuntuuko koskaan siltä, että asiat ovat edenneet ihmeen nopeasti? ­ No joo, me ollaan tehty levyjä nopealla tahdilla. Mutta me ollaan TO 19.5. SEMIFINAL, HELSINKI » 20 « NRO. 5
• » 3:30-ROKKIA LONKALTA HAASTATTELU Novella löysi ensimmäisellä siirrolla Afrikan tähden, vaikka oli valmistautunut pelaamaan täydet kierrokset ja kääntämään tyhjätkin pelimerkit. V uonna 2009 kolmen kaveruksen projektista alkunsa saanut Novella on kasvanut debyyttialbuminsa julkaisseeksi viiden miehen orkesteriksi. Kitaristi Jonne Lindqvist ei pyytele anteeksi sitä, miten asiat ovat hänen yhtyeensä kohdalla kulkeneet. ­ Meillä oli tarkoituksena tehdä kahden biisin demo ja lähteä keikoille katsomaan mitä tapahtuu, mutta tämä nyt meni vähän eri tavalla. Redhouse FMP-levy-yhtiön studiossa demoa tehnyt Novella sai yhtiöltä tarjouksen, josta kieltäytyminen olisi tuntunut typerältä liikkeeltä. Siinä missä toiset paiskivat töitä vuosia saadakseen levytyssopimuksen, Novellalle levydiilin saaminen heti uran alkumetreillä on todellisuutta. ­ Meillä oli siinä vapaata aikaa ja hyvä fiilis tehdä sitä hommaa, äänitellä demoja. Mietimme, haluammeko kasvaa orkesterina vielä muutaman vuoden ajan vai rysäytämmekö heti. Tuntui siltä, että kun meillä kerran oli jotkut rahkeet se levy tehdä, niin tehdään sitten se työ loppuun asti. Jonnen mukaan Novellan jäsenet olivat jo käyneet demojen teko- ja lähettelyvaiheet läpi muiden bändien leivissä, joten luotto omiin kykyihin ja valmiuteen oli kova. ­ Ei pelottanut, että epäonnistuisimme, koska luottoa omaan osaamiseen löytyi. Päätös tehdä levy oli meidän oma. Kukaan ei kiskonut meitä narussa. Studioon astuessaan bändillä oli takataskussaan kokonaista kaksi kappaletta, ja kokopitkälle levylle tietenkin tarvittiin paljon lisää materiaalia. Novella-nimeä kantava debyyttialbumi pitää sisällään yhdeksän kappaletta. ­ Meillä oli muutama kuukausi TEKSTI KATRI OJALA KUVA TERHI YLIMÄINEN 28.5. GLORIA, HELSINKI "Me ei tehdä taidetta, eikä meillä ole päällä ukin vanhaa villapaitaa. aikaa kasata loput biisit levylle. Siinä vaiheessa kaiveltiin kaikkien vanhat demot esille, sellaiset julkaisemattomat materiaalit, mitä pystyttiin käyttämään. Loput kappaleet raavittiin kasaan kahdessa kuukaudessa ja niiden äänitys tapahtui kuukaudessa. Siinä missä jotkut bändit hahmottelevat tulevan levyn kokonaisuutta pitkään ja useiden ylimääräisten kappaleiden avulla, Novellalle kolmen kuukauden rypistys toimi hyvin. ­ Kyllähän aikaa olisi voinut olla enemmän, niin kuin aina, mutta toisaalta on hyvä, että levy tehtiin nopeasti, eikä jääty liikaa hieromaan sitä tai kuluttamaan siihen loppuelämää. Eikä levyllä nyt suuremmin jäänyt mikään harmittamaan. Varsin valmiilta ja eheältä kokonaisuudelta kuulostava levy oli valmis syksyllä 2010. Novellan musiikissa saattaa kuulla kaikuja Disco Ensemblestä, vaikka Jonne ei tätä allekirjoitakaan, vaan kokee vertauksen karuna. Huumoria hän repii myös kuulemastaan genremäärittelystä. ­ Me soitetaan kuulemma contemporary hard rockia. Se on kyllä niin hyvä genre, että voin sanoa meidän soittavan sitä. Rehtiä rokkia soittava Novella on kerryttänyt keikkakokemusta tällä kokoonpanolla vasta muutaman keikan verran. Bändi on saanut musiikistaan palautetta, ja se on ollut selkeästi puolesta tai vastaan. ­ Aika vähän on ollut sellaista "ihan jees" -osastoa. Tuntuu, että musiikki jakaa jengin laidasta laitaan. Kai se on punainen vaate joillekin soittaa 3:30-rokkia perusmeiningillä. Me ei tehdä taidetta, eikä meillä ole päällä ukin vanhaa villapaitaa. Levyn tekoon tempaistu Novella suhtautuu tulevaisuuteen jalat tiukasti maassa. Vaikka bändi saikin pikastartin hommaan, niin nyt on edessä se perinteinen työ. ­ Nyt sitten paiskitaan töitä, heitetään keikkaa niin kuin oltiin ajateltu tehdä jo aiemmin. Ei meillä ole ainakaan vielä maailmanvalloitussuunnitelmia. Katsotaan miten homma lähtee käyntiin ja miten jengi suhtautuu meihin. « EN palaa YHTYEINE ä. ESTERINEN V in merkeiss kakkosalbum hienon usta". "Kiljut riem kana sinkku Mu 1.5.2011 Kaupoissa 1 www.vesterinenyhtyeineen.fi www.facebook.com/vesterinenyhtyeineen www.universalmusic.fi SUE » 21 « NRO. 5
• HAASTATTELU TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA PETRI VILEN » SUKUPUUTTOA VASTAAN On kiitoksen aika. The Grammers tekee kunniaa niille, joille kunnia kuuluu. Mutta lähtikö solistin sielu Rick Astleyn matkaan? otkut suuntaavat pakosalle heti, kun huomaavat tekeillä olevien biisiensä kumartavan tunnistettavasti jonkin vaikuttajansa suuntaan. The Grammers ei työnnä päätään pensaaseen vastaavissa tilanteissa. Tuoretta Electra Magic -albumiaan työstäessään yhtye antoi vaikutteiden näkyä ja ennen kaikkea kuulua. ­ Otimme häpeilemättä aineksia piilottelematta suuntia, joista ne oli otettu. Jos huomasimme jonkin biisin kuulostavan vaikkapa Thin Lizzylta, veimme sitä tietoisesti vielä lähemmäs esikuvaansa, kitaristi Ville Vesalainen tunnustaa. Hetken mielijohteista ei ole kyse, sillä Electra Magic on tietoinen tribuutti kaikelle sille musiikille, joka on yhtyeen sointia aikojen saatossa muokannut. Samalla levyn lyriikoista on löydettävissä tarinanomainen jatkumo The Grammersista alkutaipaleeltaan aina tähän päivään. ­ Biisijärjestys kuvastaa työkalupakkimme kasvamista vuosien myötä. Alussa mennään nuorille kavereille ominaisella kovemmalla J tempolla, kun taas loppua kohden tulee vastaan uusimpia papparock-aineksia, Vesalainen kuvailee tarkoittaen papparock-termillä edellä mainitun Thin Lizzyn ohella Deep Purplen ja Lynyrd Skynyrdin kaltaisia pitkän matkan kulkijoita. Action rock- ja grunge-vivahteiden kaikottua lopullisesti on The Grammersin soundi kehkeytynyt yhä vanhakantaisemmaksi. Vesalainen ja solisti Hannu Vainionpää myöntävän suunnan täysin tietoiseksi. ­ Nuori polvi ei näillä pohjilla juurikaan tee, ja laskemme siis itsemme vielä tähän nuoreen polveen. Taistelemme etulinjassa tällaisen kaman sukupuuton välttämiseksi, Vainionpää tokaisee. Taistellessa ei nöyristely auta, eivätkä levyn ennakkotiedot sellaisesta vihjaakaan. Promoteksti puhuu superbändistä supertuottajan kera Suomen ensimmäisen superrocklevyn kimpussa. ­ Olihan se aika superia nauhoittaa levy VRstudiolla. Kiipesimme joka päivä korkeat portaat studioon, olo oli kuin avaruusaluksessa. "Seinistä alkoi ilmestyä jos jonkinlaista intiaanipäällikköä ja lohikäärmettä. SUE Kohta seinistä alkoikin ilmestyä jos jonkinlaista intiaanipäällikköä ja lohikäärmettä, Vesalainen luonnehtii. Hetkinen, voiko tästä vetää johtopäätöksiä, millainen menu studiosessioissa oli tarjolla? ­ Ehei, kyllä nuo jutut manattiin seinistä ihan vain soittamalla, Vesalainen nauraa. ­ Teimme kymmenen päivän ajan pitkää päivää ja pitkää yötä. Seitsemän pahalta haisevaa äijää samassa tilassa, kyllä siinä juttu lensi ja viinikin hieman virtasi. Jostain se super-termi niiden päivien aikana ilmestyi, Vainionpää kertoo. Super tai ei, kuvailevat Vesalainen ja Vainionpää Electra Magicia sovituksiltaan vivahteikkaammaksi, mikä on osaltaan bändin ilmaisuun kotiutuneiden Tuomo Phalerin Hammond- ja Rhodes-osioiden ansiota. Kaikkien ei ole enää pakko vetää koko ajan täysillä. ­ Tuottaja Hannu Leiden oli myös hyvä apu himmailussa. Hannu painotti, ettei laulujakaan tarvi vetää aina täysillä huutaen. Jotkut yksinkertaiset hiljaiset jutut olivatkin sitten muka niin vaikeita vetää, Vainionpää naurahtaa. Electra Magic on ennen kaikkea kunnianosoitus The Grammersin musiikillisen histo- TO 2.6. JACK THE ROOSTER, TAMPERE rian vaikuttajille, ei niinkään kumarrus bändin paikallishistorialle. Turkulaistunut yhtye ei erityisemmin kuule syntypaikkakuntaansa Säkylää levyn soundissa. ­ Satakuntalaisuuteen kuuluu tietty kyräily, siitä olemme mielestäni päässeet irti. Mutta on meissä tiettyä leppoisaa jäyhyyttä, ei meille kukaan ole yhteisillä reissuilla päässyt suuttumaan, Vainionpää analysoi paikallishistorian vaikutusta. Isompaa suuttumusta tai sell out -syytöksiä ei myöskään kirvoittanut Vainionpään taannoinen vierailu Tartu mikkiin -tv-ohjelmassa, josta tarttui tuliaisina voitto kotiin. ­ Sain listata etukäteen toivebiisejä, joita olisi mukava vetää, mutta eipä niitä lopullisesta listasta löytynyt. Siinä vaiheessa, kun soimaan lähti Rick Astleyn biisi, ajattelin, että mähän tiedän tämän, tämä on nyt pakko vetää. Siinä kyllä mietin, että nytkö se sielu lähti. ­ Olisi lähtenyt, jos et olisi jo aiemmin sitä paholaiselle myynyt, Vesalainen huikkaa. ­ Niinpä. Mutta pakkohan se kisa oli voittaa, vanha urheilija kun olen, Vainionpää korostaa. « » 22 « NRO. 5
• » ISKUJA TAJUNTAAN Jos Reaktiota on uskominen, olisi yhteiskunnalla pakkokatko paikallaan. Punk ei kuitenkaan ole politiikkaa eikä anarkiaa. ­ mä soitan kaikille ihmisille. Ei mun musassa oo mitään luokkajakoa. Tarviiko punkkia jotenkin analysoida? Vittu, se on tässä se juttu! Näin sauhuaa Reaktion basistilaulaja ja puhemies Shadou. Bändi on juuri julkaissut kolmannen pitkäsoittonsa Pakkokatkon. Vain vinyylinä ilmestynyt levy tarjoilee suorasukaista punkrockia kymmenen biisin ja parinkymmenen minuutin verran. ­ Hyvä biisin kesto on kaks minuuttia. Ne on rykäisyjä, jotka iskee tajuntaan. Shadou hehkuttaa albumilla vierailevaa saksofonisti Hepa Halmetta, joka on jazz-piireissä nautitun arvostuksen lisäksi soittanut mm. Maukka Perusjätkän bändissä sekä Ratsian ja Wouden levyillä. Kolmannen levyn haluttiin poikkeavan kahdesta aiemmasta, joten Halme tuli mukaan. ­ Fonissa on loistava kylpyhuonesoundi, aito ja kolkko, nauraa Shadou. Pakkokatkon nauhoitukset hoidettiin parissa päivässä, eikä tuotantovaiheessakaan alettu kulmia hiomaan. Shadou kuitenkin painottaa, että kaikki levyltä löytyvä on mietitty tarkkaan. Albumin on miksannut ja masteroinut pitkän uran musiikin parissa tehnyt Otto Donner. Herrat tutustuivat toisiinsa vuonna 1998, kun Shadou teki hommia Otolle. Siitä lähtien Donner on ollut mukana kaikilla Shadoun bändien levyillä. ­ Otto on kova ammattilainen ja sillä on hieno elämäntaival aina Love Recordsista lähtien. Mikäs sen mukavampaa kuin että levyssä lukee Otto Donnerin nimi. Sanoituksissa ei leperrellä, vaan Shadou sylkee tiukkaa asiaa yhteiskunnan epäkohdista. Mies kuitenkin painottaa, että punk ei ole politiikkaa vaan yksilöllinen juttu. ­ Eläviä olentoja täytyy arvostaa. Jos alkaa paikat hajoamaan ja nyrkit heilumaan, niin se ei oo hyvä juttu. Mä oon punkkari, en anarkisti. Shadou puhuu muutoksen tarpeesta mutta painottaa, että mitkään jutut eivät lähde järjestelmästä vaan ihmisestä itsestään. Sama HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVA REAKTIO LA 14.5. ALAKERTA, HELSINKI "Eiks tän pitäny olla joku sivistysvaltio? kaava toistuu niin kauan kuin kaikki ajavat vain omaa etuaan. ­ Inhimillisyys on unohtunut ja kaikki on vaan numeroita paperilla. Tää nykyinen meininki on ihan... Ei täällä tarvita muuta ku urheilukisoja ja halpaa kaljaa, niin kansa on tyytyväinen. Eiks tän pitäny olla joku sivistysvaltio? Shadoulle ei juuri tarvitse kysymyksiä esittää, sillä tekstiä tulee katkeamatta. Osansa kritiikistä saavat myös työvoimatoimisto, Kela, sosiaalivirasto sekä kaupungin virkamiehet. ­ Kukaan ei kanna vastuuta mistään. Ihmisiä pomputellaan luukulta toiselle. Missä kulkee vittuilemi- sen raja? Aivojen käyttö ois niinku sallittua! Ne on varmaan liian huolissaan viroistaan ja lainanlyhennyksistään, kun alistuvat levittelemään käsiä ja pyörittelemään papereita. Shadou on kansalaispalkan kannalla ja painottaa, että kaikki vähätuloiset eivät ole lusmuilijoita. Systeemi yrittää tappaa yksilön ja viedä perusturvallisuuden ihmiseltä. Varsinkin pätkätyöläisiä kohdellaan kuin paskaa. ­ Mulla ei siis oo mitään duunia vastaan, mutta kyllä jokin arvo pitäis olla siivoojallakin. Shadou suhtautuu samalla intohimolla myös musiikkiin. Hän valittelee sitä, että Reaktiossa jäsenet vaihtuvat koko ajan. Homma ei toimi, jos päivätöiden jälkeen käydään treenikämpällä silloin tällöin haukottelemassa ja kaljaa juomassa. ­ Ei tästä mitään rahaa saa, joten en mä voi vaatia ketään soittamaan mun bändissä. En mä mitään absolutismia vaadi, mutta ei bänditoiminnan päätarkoitus voi kuitenkaan olla se, että pääsee treenikselle juomaan viinaa. On saatananmoinen homma kaivaa bändistä esiin se, ettei meininki oo vaan hohhoijaa. Suorasanainen herra ei ole kuitenkaan katkera eikä masentunut. Vaikka maailmanmeno on perseellään ja pää on kipeä seinään takomisesta, niin kaikki järjestyy aina jotenkin. ­ Mä kylvän perunan ja teen kuorista kiljua. Systeemi voi kaatua, mutta minä en! « BLEAK-YHTYEESTÄ TUTUN CALEBIN VAHVA PALUU FIREAL ­ THE DARK SIDE ALBUMI NYT KAUPOISSA. SISÄLTÄÄ MM. HALO, BREATHE SEKÄ UUDEN SINGLEN ARIEL. WWW.THEFIREAL.COM WWW.FACEBOOK.COM/THEFIREAL WWW.WARNERMUSIC.FI SUE » 23 « NRO. 5
• » HERKISTELYÄ JA HEVISTELYÄ Flinch-yhtyeen Äänet-albumin äänimaisema rakentuu kaihoisasta suomi-iskelmästä ja räkäisestä suomirockista. T ampereelta kotoisin oleva Flinch on Äänet-albumilla energisempi ja kehittyneempi kuin aiemmilla levyillään. Edellisestä Irrallaan-levystä ehti kulua kolme vuotta. ­ Olisimme voineet mennä studioon jo paljon aiemmin, mutta levy-yhtiö sanoi, että katsellaan vielä vähän. Nyt saatiin tehdä levy ihan rauhassa ja bändinä, toteaa tilanteeseen silminnähden tyytyväinen yhtyeen laulaja Ville Liimatainen. ­ Osa uuden levyn biiseistä on siis jo kolme vuotta vanhoja, ne on tehty heti toisen levyn jälkeen. Kappaleet kuitenkin muotoutuivat moneen kertaan tätä albumia tehdessä, jatkaa kitaristi Haiwe. Ville ja White Flamesta vahvistukseksi tullut kitaristi Kosti täydentävät, että vielä studiossakin syntyi uusia biisejä. Yhtyeen kanssa työskennellyt tuottaja Jaska Latomaa saa miehiltä täyden tuen. Edellisellä levyllä tuottajana ollut Villen veli Jonne Aaron oli kenties liian läheinen toimimaan tuottajana. ­ Kun veljesi sanoo, että tee näin tai noin, niin tulee heti sellainen olo, että "En vittu varmaan tee! Haluatko, että vedän sua lättyyn? Vittuiletko sä?". Kun Latomaa sanoi, että tee näin, niin siihen suhtautui eri tavalla, kertoo Ville. Studiossa valmistuneeseen pakettiin pantiin bändille ominaiset vivahteet sekä energinen livemeininki. ­ Onnistuimme taltioimaan bändin vahvuuksia levylle. Flinchissä on aika kova iskelmävivahde, mikä on tunnistettava soundi meidän sukupolvessa, ja se on vain hyvä asia, analysoi Kosti. Iskelmä ei ole yhtyeelle kirosana, mutta se kuuluu levyllä lähinnä Villen laulusoundin kautta. Kokonaisuutena musiikki on enemmän rokkia kuin iskelmää. ­ Äänet on vahvasti perinteinen suomirock-albumi. Siellä hevistellään ja sitten vähän herkistellään. Innostuttiin laulamaan stemmojakin, summaa Kosti levyn tyyliä. Puistojumppaan ja nuotiolle soveltuvat kappaleet kielivät bändin kehityksestä. Bändin mukaan toiminta on jalostunut joka tasolla aiempiin vuosiin verrattuna. Kehitystä ja kasvua on tapahtunut sävellystyöstä aina tuotantoon asti. Ikävuosien tulo kuuluu, tuumaa Kosti. ­ Kun 30-vuotispäivä lähestyy, se kuuluu sanoituksissa. Siellä on tarinoita meidän ikäisten seikkailuista, epäonnistumisista ja saavutuksista. Luulen, että jengi pystyy samaistumaan lyriikoihin. Äideille ja tyttärille suunnatun levyn samaistumispintaa laajentaa myös kielivalinta. Bändi toteaa, että mitään valintaa ei ikinä tehty: kieli oli suomi alusta asti, vaikka yhtyeen englanninkielinen nimi muuta viestisikin. ­ Se on aina ollut selkeä juttu. LA 23.7. MILJOONAROCK, TUURI Kokeilin bändin alkuaikoina 2003 muutamaa biisiä englanniksi, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, se oli kauheata, naureskelee Ville. Suomenkielisyys ei ole sulkenut pois ulkomaan keikkoja, sillä bändi on vieraillut Saksassa ja hankkinut sieltä intohimoisen fanipohjan. ­ Suomen kieli kiehtoo saksalaisia. Moni faneista sanoo opiskelevansa suomea, Haiwe kertoo. ­ Ja saksalaisfanit tekevät pyhiinvaellusmatkoja tänne Tampereelle. Flinch on kuitenkin lähtökohtaisesti maakuntaja festaribändi, komppaa Kosti. Tampereelta on noussut viime vuosina rockyhtyeitä, mikä Kostin mukaan on ihan matemaattinen fakta. Kaupungin kulttuuri ruokkii suomirokkia, vaikka kaupunki itsessään ei liiemmin tue bänditoimintaa. ­ Se on kyllä aika tylyä, että Tampereen kaupunki vie kaikki treenikset bändeiltä. Vanhemmilla bändeillä on varmasti varaa vuokrata vähän kalliimpikin treenikämppä. Mutta kun miettii nousevia bändejä, niin missä ne treenaavat?, Ville miettii. Miehet naureskelevat, että jos joku talo ei miellytä, heille kannattaa tarjota treenikämppää sieltä. ­ Kahdesta viimeisimmästä treenikämpästä Flinch on joutunut luopumaan remonttien vuoksi, ja kolmaskin kai lähtee alta vuoden sisään. « HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVAT VILLE SALMINEN SUE "Kun 30-vuotispäivä lähestyy, se kuuluu sanoituksissa. » 24 « NRO. 5
• » SNADISTI OUTOJA JUTTUJA Siiri Nordinille musiikki on mystiikkaa, josta saa kunnon sävärit. olme vuotta sitten julkaistu Lyö tahtia oli Siiri Nordinin ensimmäinen suomenkielinen levy. Sen ilmestyessä artisti oli yhtä aikaa riemuissaan ja kauhuissaan siitä, että oli keksinyt itsensä uudelleen. Uuden Paremmin kuin kukaan -albumin kohdalla Siiri on jo sinut keksintönsä kanssa. ­ Mua ei jännitä yhtä paljon kuin viimeksi. Suomenkielisen musiikin esittämisen idea on kai jalostunut, koska laulaminen tuntuu paljon helpommalta kuin edellisellä kerralla. Levyn tekeminen oli rentoa ja mukavaa, mikä kuuluu lopputuloksessa. Paremmin kuin kukaan on minusta pirteä levy, vaikka sitä on sanottu jopa melankoliseksi. Lyö tahtia myi noin kaksi kertaa enemmän kuin edeltäjänsä, Nordinin englanninkielinen soolodebyytti Me Too. Pitäisikö tästä päätellä, että nuorille englanniksi laulaville bändeille suomenkielisiä sanoituksia tuputtavat levy-yhtiöt ovat oikeassa? ­ Puheet siitä, että suomenkielinen musiikki menisi paremmin läpi kuin englanninkielinen, tuntuvat yleisön aliarvioimiselta. Mun kuulijani luultavasti pitävät laulukieltä aika yhdentekevänä. Kyllä sen messagen... tai sanotaanko viestin ym- K märtää joka tapauksessa. En osaa ajatella musiikin tekemistä siitä kulmasta, että kannattaako se. Musiikkia ei voi laskelmoida, koska se on mystiikkaa. Jos joku kuvittelee voivansa, niin onnea matkaan. Siiri Nordinin soolouraa ei leimaa ainakaan laskelmoivuus. Hänen levynsä ovat keskenään sen verran erilaisia, että tuotteen jalostamisesta ei voi puhua pahalla tahdollakaan. ­ Se on totta, että mun uusi levyni on aina jotakin ihan muuta. Mulle on kuitenkin sanottu, että kyllä Siirin biisin aina tunnistaa. Mikä se punainen lanka sitten on? ­ Sellainen epätavanomaisuus. Snadisti oudot jutut miellyttävät mua, kun taas tietyt klassiset sointukulut ovat mulle vieraita. Teksteille on tyypillistä musta huumori ja ironia, mikä on Suomessa melko harvinaista. Pitäydyn mielelläni tällaisessa vaihtoehtoisessa ilmaisussa. Hittimusiikilla on omat taitavat tekijänsä. En osaa tehdä kepeätä kukkaismusaa. Aina pitää olla joku twist. Paremmin kuin kukaan yllättää klubitunnelmallaan. Nordin ker- HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA ANDREAS JANETT PE 22.7. HOVIRAITTI, JYVÄSKYLÄ " En osaa tehdä kepeätä kukkaismusaa. Aina pitää olla joku twist. too, että soundin tanssittavuus on eräänlainen vastareaktio Lyö tahtia -levyn rauhallisuudelle. ­ Edellisen levyn jatsikkuuden jälkeen tuntui, että nyt olisi kiva joraa. Oli sellainen fiilis, että nyt pitää saada liikkua nopeasti. Mä olen tässä vuosien mittaan opetellut käyttämään tietokoneen musasoftia, ja uudella levyllä etsin niiden avulla uusia musiikin tekemisen maailmoja. Kaikki biisit eivät syntyneet kitaraa soittaen ja laulaen. Nordin on viime aikoina säveltänyt musiikkia paitsi itsel- leen, myös teatteri- ja televisiokäyttöön. ­ Se on helvetin mielenkiintoista. Teatteri- ja tv-musiikkihan ei ole popmusiikkia vaan taustamusiikkia. Sen tekeminen on lähtökohtaisesti erilaista kuin mun omien levyjen tekeminen. Haluaisin tehdä enemmänkin sellaista musaa ja tekisinkin, ellen olisi taas sotkenut asioitani näin pahasti. Piti taas mennä julkaisemaan tällainen pahuksen levy, ja nyt pitää satsata siihen. Teatteri- ja tv-työ ei ole Siirille sinänsä uutta. Ennen popmuusikoksi ryhtymistään hän keskittyi näyttelemiseen, kunnes 16-vuotiaana päätti jättää näyttämöt. ­ Teatterilavalla esiintyminen ei jännittänyt mua enää yhtään. Se tarkoitti, että mulla ei ollut enää mitään annettavaa. Ajattelin, että ei ole reilua ketään kohtaan, jos olen mukana jossain näytelmissä sillai puoliksi kiinnostuneena. Bändihommissa oli ihan toisenlaista hohtoa. Kun pääsi paukuttamaan rumpuja Oranssi-klubin lavalle, siitä sai mielettömät adrenaliinisävärit. Mitä teet, jos musiikinkin hohto himmenee? ­ Joskus mä pelkäsin, että sekin tunne katoaa jossain vaiheessa. Mutta ei se taida kadota mihinkään. Ennemminkin tuntuu, että se intensiteetti vain syvenee iän mukana. « SUE » 25 « NRO. 5
• » VOIM HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JUUSO WESTERLUND "Me ollaan viisikymppisiä touhuajia, ja se on musta hillitöntä. SUE » 26 « NRO. 5
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW.NUCLEARBLAST.DE SUE » 28 « NRO. 5
• Deftones soittaa Suomessa klubikeikan. Amerikkalainen alternativemetalliyhtye esiintyy Helsingin The Circusissa tiistaina 30. elokuuta. Kotimainen death metal -yhtye Torture Killer etsii uutta laulajaa. Hakuohjeet ja muut tarvittavat tiedot brutaaliin bändiin pyrkimiselle slöytyvät bändin kotisivuilta: www.torturekiller.com. NEWSFLASH Countless Goodbyes Black Sabbath -legenda Tony Iommi valmistelee elämäkertakirjaa. Toistaiseksi teoksesta on tiedossa vain nimi: Iron Man: My Life With Black Sabbath And Beyond. Amerikkalaisen doom metalin veteraani ja ykkösnimi Saint Vitus saapuu Suomeen. Yhtye soittaa ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Nosturissa 27.8. Illan muut bändit ovat Hooded Menace, Horse Latitudes ja Swallowed. Apocalyptican 7th Symphony Tour pistäytyy syksyllä Suomessa. Bändi esiintyy konserttisaleissa Kuopiossa (9.9. Musiikkikeskus), Tampereella (10.9. Tampere-talo), Helsingissä (11.9. Uusi musiikkitalo), Lahdessa (Sibelius-talo 13.9.) ja Mikkelissa (Mikael-sali 14.9.) Omnium Gatherum lähtee syksyllä Euroopan-kiertueelle Dark Tranquillityn, Death Angelin, Eluveitien, Mercenaryn ja Vargin kanssa. Jo ennen sitä kotkalaiset kartoittavat Eurooppaa Rotting Christin kanssa. Judas Priestin kitaristi ja perustajajäsen K.K. Downing jää pois yhtyeen riveistä eikä siis osallistu tulevalle, kesällä Suomeenkin ulottuvalle Epitaph-kiertueelle. Judas Priest lähtee kiertueelle toisena kitaristinaan 31-vuotias britti Richie Faulkner. Melodista hevimetallia soittava Masterstroke lämmittelee hard rock -laulaja Jeff Scott Sotoa (Yngwie Malmsteen, Journey, Talisman) tämän heinäkuisilla keikoilla Euroopassa. Tamperelaisyhtye tekee parhaillaan neljättä albumiaan. Amerikkalainen progehevibändi Dream Theater on löytänyt uuden rumpalin legendaarisen Mike Portnoyn tilalle. Suuriin saappaisiin astuu Mike Mangini. Slipknotin tulevaisuus näyttää epävakaalta. Laulaja Corey Taylorin mukaan tämän vuoden Sonisphere-kiertue näyttää, jatkaako bändi vai ei. Rumpali Joey Jordison taas on antanut ymmärtää, ettei Slipknot tule kaatumaan Taylorin mahdolliseen eroon. Viikate juhlistaa 15-vuotista taivaltaan kokoelmalla. Kolme ja puoli tuntia musiikkia sisältävä Kuutamo, kaiho ja katkeruus julkaistaan toukokuussa kolmen cd:n digipackinä sekä 64-sivuisena kovakantisena kirjapainoksena. Ruotsalainen powermetalyhtye Steelwing on pestannut uudeksi basistikseen Nic Savagen. Bändi työstää parhaillaan seuraajaa Lord of the Wasteland -albumilleen. Levy ilmestyy ensi vuoden alussa. TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » NUMMIROCK, ELÄMYS Kauhajoella esiintyvät muun muassa U.D.O. ja Countless Goodbyes. ummirock täyttää tänä kesänä 25 vuotta. Juhlan kunniaksi tuo Kauhajoen Nummijärvellä 23.-25.6. järjestettävä metallifestivaali on kiinnittänyt esiintyjikseen muun muassa Voivodin, U.D.O:n, The Hauntedin, Amorphiksen ja Turisaksen. Nummirockin Tero Viertola kertoo, että juhlavuoden ohjelmistoa kootaan maltillisella mielellä. ­ Ohjelma on pyritty rakentamaan entistä monipuolisemmaksi. Mukaan on saatu myös legendaosastoa, jota ei aikaisemmin liiemmin ole ollut. Viertola uskoo, että bändien lisäksi yleisöä vetää Nummirockiin tunnelma. ­ Festarikansa viihtyy vähän liiankin hyvin metsäisellä leirintäalueella, siitä on tullut melkein kilpailija bändeille. Luotamme luonnonmukaisen festivaalialueen viihtyvyyteen ja aitoon festari- N tunnelmaan. Raskas ja tunnelmallinen metallimusiikki vahvistaa yöttömän yön festivaalielämystä, ja yleisö tuntuu yhdeltä isolta perheeltä. Nummirock ei satsaa vain varmoihin yleisömagneetteihin. Tunnettujen bändien joukkoon on Demosetä-bändiäänestyksen avulla otettu myös uransa alussa olevia yhtyeitä. Nummirockin lavalle nousee kahdeksan demobändiä. Äänestyksen voitti porilainen metalcoreryhmä Countless Goodbyes, jolla on plakkarissaan yksi EP, demoja ja viitisentoista keikkaa. ­ Countless Goodbyes on ollut aktiivinen vuoden 2010 alusta lähtien. Olemme yrittäneet jatkuvasti päästä keikoille eri kaupunkeihin. Nummirock-kisaan osallistuimme, koska haluamme kasvattaa bändin nimeä ja soittaa suurempia keikkoja, yhtyeen jäsenet kertovat. Countless Goodbyes on ensi kesän Nummirockin nuorin yhtye. Laulaja Jiri Rantanen, kitaristit Jancarlo Rodriguez ja Ilari Ukkola, rumpali Andre Rodriguez ja basisti Jesse Wessman ovat 15-18-vuotiaita. Oikea festi- vaalikeikka ei ole heille vain esiintyminen muiden joukossa. ­ Voitto merkitsee meille erittäin paljon, odotamme Nummirockin-keikkaa innolla. Pääsemme soittamaan Nummirockiin, jossa esiintyy kovia nimiä Saksasta, Kanadasta ja Ruotsista asti. Tämä on hyvä mahdollisuus tehdä bändiä tunnetummaksi ja saada lisää faneja. Tämä on Countless Goodbyesin ensimmäinen festarikeikka ja muutenkin ensimmäinen suuri keikka. Countless Goodbyesin lisäksi Demosetä päästi Nummirockiin yhtyeet Nemecic, UniQarma, Beneath Under, Path of Mine, The Hypothesis, Luna Tremensis ja Sortokausi. Mutta miltä festivaalin blackmetallista popmetalliin ulottuva kattaus näyttää nuorison silmissä? ­ Nummirockin ohjelma näyttää erittäin lupaavalta, Countless Goodbyes innostuu. ­ Eniten innoissamme olemme siitä, että näemme ruotsalaisen Amaranthen keikan. www.nummirock.fi » KUUDEN KERROKSEN VÄKEÄ V iime aikoina on kohistu, kun nimekkäistä bändeistä on lähtenyt kävelemään pitkän linjan ydinjäseniä, tuoreimpana esimerkkinä Judas Priestin kitaristi KK Downing. Downingin ero on ehdottomasti iso asia, josta on syytäkin kirjoittaa. Samaan aikaan tapahtuu kuitenkin lukemattomia muita bändien jäsenmuutoksia, joista nousee korkeintaan myrsky vesilasissa. Ehkä laineet vähän liplattavat, joskus ei sitäkään. Priest selvinnee Downingin lähdöstä ainakin jäähyväiskiertueensa loppuun, mutta toisinaan tulee jäsenmuutoksia, jotka ovat saman tien kyseisen bändin loppu, finito, the end. Bändin jäsenten kohdalla ei ole kyse niinkään soittotaidosta vaan jäsenen merkittävyydestä bändin identiteetille ja luomistyölle. Helpottaakseni lukijoitteni harteille laskeutuvaa raskasta taakkaa erouutisten prosessoinnissa olen jakanut erot, kuolemat ja musiikilliset eri- mielisyydet kuuteen artistikategoriaan. Ykkösenä ovat ne herrat, joiden poistuminen tietää koko bändin olemassaolon kertakaikkista loppua. Soittaisiko Motörhead ilman Lemmyä? Oliko Deathin jatkaminen mahdollista Chuck Schuldinerin kuoleman jälkeen? Ei, ei koskaan. Kakkosena ovat voimaduon toiset puoliskot. Monessa bändissä on yhden Johtajan sijasta luova, bändiä kasassa pitävä kaksikko. Ilman toista ei olisi toista, ja toisen menetys on myös bändin loppu, kaikki muut jäsenet ovat viime kädessä korvattavissa. Beatlesin McCartneyLennon, Kissin Stanley-Simmons ja Metallican Hetfield-Ulrich eivät kaipaa perusteluita. Kolmosena ovat bändien erittäin tärkeän jäsenet, olennaiset perustajajäsenet tai legendatason keulakuvat. Heidän poistumisensa vaikuttaa rajusti ja radikaalisti yhtyeisiin, ja vaikka bändi voi jatkaa uraansa varsin tasokkaasSUE ti, niin lähes kaikki huokaisevat helpotuksesta, jos reunion aikanaan koittaa. Tähän kastiin kuuluvat Iron Maidenin Bruce Dickinson, Priestin Rob Halford, Black Sabbathin Ozzy. Joskus kuolema korjaa oleellisen jäsenen kuten Led Zeppelinin John Bonhamin, jonka loppu päätti myös bändin taipaleen. Nelosena ovat tärkeät jäsenet, perustajajäsenet tai tähtitason keulakuvat, eli astetta lievemmät tapaukset kuin kolmosessa. Roy Khanin hiljattainen lähtö Kamelotista, Timo Tolkin poistuminen Stratovariuksesta, Michael Kisken (tai Kai Hansenin) lähtö Helloweenista, rumpali Nicke Anderssonin lähtö Entombedista. Rajuja muutoksia enemmän tai vähemmän, tasonlaskua hetkellisesti tai pysyvästi, mutta bändin ura ei ole näissä tapauksissa yleensä vaarassa katketa. Vitosena on vakiintuneen rivimiehen lähtö, jolloin muutos saattaa kirpaista kovastikin muusikon faneja, mutta ei juuri vaikuta bändin tasoon tai tyyliin. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Manowarin rumpalit ja kitaristit. Rhinolla, » SETÄ JUSSIN TUPA Ross The Bossilla ja kumppaneilla on faninsa, jotka pitävät heitä ainoina oikeina kyseiselle tontille, mutta muutokset eivät näy suuressa kuvassa. Kuutosen voisi oikeastaan kertoa kahdella, jolloin päästään tusinaan, tai pikemminkin "kolmetoista tusinassa"-kategoriaan. Harva pahemmin noteeraa, jos joku taustamies, pillipiipari tai Cradle Of Filthin kosketinsoittaja vaihtuu. Tämän kategorian muusikot ovat päteviä instrumenttinsa suhteen, mutta viime kädessä keikkamuusikot ovat vaihdettavissa ja korvattavissa olevia palkollisia, koneiston osia musiikkiteollisuudessa. JUSSI LAHTONEN Viimeinen Sorbus on korkattavissa muttei korvattavissa. » 29 « NRO. 5
• »V M HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVAT PATRICK ULLAEUS SUE » 30 « NRO. 5
• HAASTATTELU TEKSTI MARIKA HONKATUKIA KUVA ELIN STRIGÅ » METALLIN SYNKKÄ HOHTO Ruotsalainen black metal -yhtye Shining on nyt entistäkin synkempi. istäköhän hitosta sitä aloittaisi tämän haastattelun kanssa? Kysymys A: Shining-nimisiä bändejä on kaksi. Toinen niistä on blackmetallia soittava ruotsalainen yhtye, toinen progressiivista metallia soittava norjalainen yhtye. Sekavaa toimintaa, etten sanoisi. Tänään minä lähestyn ensimmäistä, Ruotsin Shiningia. Wikipedia kertoo yhtyeen tekevän musiikkia itsemurhista ja keulivan faktalla, että ihmiset ovat tappaneet itsensä Shiningin musiikin soidessa taustalla. Kysymys B: Miten tuollaista bändiä pitäisi lähestyä? Tavoitan Shiningin solistin Niklas Kvarforthin puhelimitse. Tekisi mieli aloittaa haastattelu kysymällä, miten ruotsin kielellä voi laulaa äärimetallia, mutta ihan ei pokka riitä. Mitä jos Kvarforth ei ole riittävän huumorintajuinen? Ei ehkä kannata alkaa lätistä siitäkään, että ruotsin kielestä tulee lähinnä mieleen rapujuhlien juomalaulut. Aloitetaan helpolla: Hei Niklas, mitä kuuluu? ­ Hyvää, tulin juuri tatuointistudiolta. Solisti ei kuulostaa yhtään niin pelottavalta kuin olin ennakoinut. Jatketaan. Miten on mahdollista, että Shiningeja on Pohjoismaissa kaksi? ­ Äh, painukoon vittuun se norjalainen Shining. Me olemme ainoa oikea Shining, Kvarforth sanoo. Vuonna 1996 perustetun (ruotsalaisen) Shiningin keulamiehellä on kanttia toivottaa näin lämpimiä terveisiä naapureilleen, sillä kaukaisten vuonojen miehet perustivat oman Shininginsa vasta kolme vuotta myöhemmin. Ei siis jørgeneista enempää. Fanit ovat saaneet odottaa Shiningin uutta kokopitkää kauan. Kvarforth kertoo seitsemännen albumin VII : Född Förloraren biisien syntyneen jo neljä vuotta sitten. Studioon bändi meni työstämään levyä jo kolme vuotta sitten, mutta silloin Kvarforth koki, ettei tämän levyn aika ollut vielä. Kuudes levy syntyikin samaan aikaan, ja se julkaistiin vuonna 2009. Nyt, kun tuotannolliset tekijät ovat kunnossa uuden levy-yhtiön Spinefarm Recordsin kanssa, voi Shining vihdoin päästää entistä synkemmissä vesissä uivan levynsä julkisuuteen. ­ Tämä on hyvin henkilökohtainen levy minulle. Elin biisejä kirjoittaessani epävarmaa aikaa ja asuin silloin hullujen sekakäyttäjien kanssa. Tämä näkyy myös sanoituksissa. Tälläkin levyllä sanat leikkaavat näkymiä esimerkiksi kuolemasta, itsensä satuttamisesta ja heroiinista. Niin, Niistä itsemurhista. Miksi niiden käsitteleminen kiehtoo Kvarforthia? ­ Kun perustin bändin vuonna 1996, halusin erottautua muista blackmetalbändeistä. Sen jälkeen moni ymmärsi negatiivisuuden ylistämisen väärin, ja kuvitteli, että käsittelen pelkästään itsemurhia. Ei se niin mene. Haluan käsitellä biiseissäni kaikkea negatiivisuutta, jota maailmassa on. Kun Kvarforth puhuu biiseistään, taustalta alkaa kuulua lapsen itkua(?). ­ Anteeksi meteli, kissani mouruaa, Kvarforth pahoittelee. Kissa? ­ Niin. Minulla on kaksi kissaa, Katze ja Lille gosa (Pieni halaus), Kvarforth naurahtaa ymmärtäen itsekin tilanteen kontrastisuuden. ­ Mihin jäimmekään. Ai niin, biisien synkkyyteen. Tällä levyllä kappaleet ovat aikaisempaa synkempiä. Se pimeys on entistä hohtavampaa. Metalliskenen mittapuulla Shiningin voi sanoa olleen olemassa kauan. Jopa niin kauan, että sekä genre että musiikkiteknologia ovat ehtineet muuttua moneen otteeseen. Kvarforth ei itse pidä kehitystä hyvänä. Solisti kiroaa, että siinä missä hänen aloittaessaan metallilevyjä tuli kuukaudessa 1­2, nyt luvun voi kertoa sadalla. ­ Se ei ole positiivista kehitystä. Ne aidosti lahjakkaat bändit voivat jäädä kaiken sen hötön alle. Haastattelu lähenee loppuaan, enkä voi itselleni mitään: Miten metallia voi laulaa kielellä, josta tulee mieleen Euroviisut, Peppi ja trallalaa? ­ Kieli voi olla monisävyinen. Synkkyyttä on kaikkialla, täytyy vain kaivaa riittävän syvältä. Tai no, Norjassa sekään ei auta. Norjan kieli kuulostaa homolta. Ne ovat kuin smurffeja. Smurffeja hapoissa. « M SU 24.7. TUSKA, HELSINKI "Anteeksi meteli, kissani mouruaa. SUE » 32 « NRO. 5
• » LETK HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVAT MIA BERGIUS SUE » 34 « NRO. 5
• KEÄ ASENNE Doom Unit ei ota paineita. Asiat voi hoitaa tyylillä ja tosissaan, mutta silti ilman puristusta. T ampereen juna saapuu ja ulostaa kasan ihmisiä, joiden joukossa on Doom Unitin laulaja-kitaristi Jape. Mies sytyttää röökin heti asemalta ulos astuessaan ja toteaa haastattelupaikaksi käyvän minkä tahansa paikan, josta saa kaljaa. Oikea meininki. Doom Unit perustettiin loppuvuodesta 2008. Seuraavan vuoden alussa bändi osallistui Radio Rockin RockStarba-kisaan ja voitti sen. Samana vuonna ilmestyi myös debyyttialbumi Cross the Line, joka nousi parhaimmillaan Suomen virallisen listan sijalle kaksi. Voi siis hyvällä syyllä todeta, että Doom Unitin ura on saanut lentävän lähdön. ­ Kyllähän moinen hyvältä tuntuu. Jos muuta väittäisin niin valehtelisin. Me ollaan jo sen ikäisiä, että ollaan ehditty vääntää kellareissa ja treenikämpillä vuosi jos toinenkin. Ehkä tää homma lähti vähän isommin liikkeelle kuin me odotettiin, mutta ihan jees näin. ­ Jos oltais oltu nuorempia, niin ois varmasti lähteny mopo keulimaan. Nyt menestykseen osaa suhtautua hieman eri tavalla. Ei tarvi alkaa turhia meuhkaamaan. Pojat tai siis miehet eivät olleet enää teinejä, kun Doom Unit perustettiin. Kaikilla oli vuosien soittokokemus. Maine ja mammona oli kuitenkin antanut odottaa itseään. ­ Kukaan ei ollu ainakaan levyä tehny... vai oliko? No, ei ainakaan mitään merkittävää ollu saanu aikaan, koska mä en tiedä tai muista. Perusmeininkiä, bändivirityksiä. Vanhoissa orkestereissa oli ehkä liikaa puristamista. ­ Nyt on usko siihen, että hommat sujuu hyvin. Tehdään tätä juttua ilman puristusta ja onnistumisen pakkoa. Soitellaan ja väsäillään biisejä ilman menestyspaineita. Totta kai me tosissaan tehdään, mutta letkeällä asenteella ja meiningillä. Miksi tämän bändin kohdalla palaset loksahtivat kohdilleen heti? ­ Haluaisin uskoa, että se johtuu juuri tuosta, että ei tarvi puristaa. On vain niin vitun hienoo soittaa musaa ja hyvä, että joku tykkää. Mutta jos asiat ei ois menny näin, niin ois meillä silti hauskaa tällä porukalla ja varmasti me tehtäis yhdessä musaa. Mut siis ennen kaikkea me on opittu se, että asiat voi hoitaa tyylillä ja ilman, että köysi on kireällä. kuin halutaan, eli sieltä ei aseteta meille mitään paineita tai odotuksia. Kaikki paineet on luotu itse. Toiselle levylle täytyi löytää tapoja tehdä asioita siten, että oma mielenkiinto säilyy. Biiseissä on pieniä uusia juttuja, mutta ei mitään radikaalia. ­ Eka levyllä oli erilaisia biisejä tiettyjen marginaalien välissä. Nyt noita marginaaleja on yritetty työntää vähän kauemmaksi toisistaan. Aina täytyy koittaa, miten pitkälle rajojaan pystyy venyttään. Jos alkaa kuulostaa joltain muulta kuin Doom Unitilta, niin sitten on menty rajan yli. Tuoreen albumin ensimmäinen singlelohkaisu Reckoning Day oli ehdolla jo debyyttilevylle. ­ Se oli kehissä jo silloin, mutta ei oikein ottanut tuulta alleen. Ei se mikään eka levyn ylijäämäralli ole, mutta se ei vaan valmistunut ajoissa. Nyt biisi loksahti kohdalleen pienillä muutoksilla. Cross the Line -debyytin nimi syntyi vahingossa, kun kansitaiteilija lätkäisi summittaisesti pätkän levyn lyriikoista kanteen. Tarkoitus oli vain demonstroida, että tuohon kohtaan voisi albumin nimen laittaa. Nimi näytti ja kuulosti niin hyvältä, että siihen se jäi. ­ Nyt keksittiin nimi itse. Yritettiin kyllä samaa taktiikkaa, mutta taiteilijalta ei tullut samanlaista kuningasideaa. The Burden of Bloom -nimi liittyy siihen kansikuvaan ja teksteihin. En lähde nyt tarkemmin sitä analysoimaan. Hyvä nimi, kuulostaa hyvältä. FIILIKSEN MUKAAN debyytin ilmestymisen aikaan huudeltiin, että albumi olisi julkaistu liian nopeasti Killing Time -biisin menestyksen huumassa. Jape on eri mieltä. ­ Mun mielestä se on edelleen vitun hyvä levy. Meillä oli ihan riittävästi aikaa sen tekoon. Ja miten rock-levyn voi tehdä liian nopeasti? No, jos joku on sitä mieltä, niin olkoon. Me saatiin aikaan just sellanen levy ku haluttiinkin. Siinä vaiheessa ku Def Leppard löytää basarisoundin niin me ollaan todennä- LA 21.5. PAVILJONKI, OULU köisesti tehty musaa koko katalogillinen. Toisen albumin tekoon ei varattu yhtään enempää aikaa, päinvastoin. ­ Me oltiin tällä kertaa vielä enempi vaiheissa ku mentiin studioon. Mut meillä oli se ajatuksenakin, että jätetään hetkelle tilaa. Siellä on aika paljon settiä, jotka tehtiin ihan fiiliksen mukaan, että nyt tuntuu tältä, vedä noin. Ainakaan vielä noi ratkaisut ei ole tuntuneet huonoilta. Fiilispohjalta on hyvä vetää, eikä jäädä liikaa miettimään pikkujuttuja. Usein hirveen säätämisen ja hinkkaamisen jälkeen huomaa, että se eka otto oli paras, vaikka olikin vähän sinnepäin vedetty. Miltä tuntuu nousta suosioon bändikisan kautta ja mitä mieltä moisista kisoista yleensä? Voiko musiikilla kilpailla? ­ Ei välttämättä musalla. Vaikee sanoa miten joku bändi ois musiikillisesti parempi ku toinen. Ite oon myös grindcore-miehiä, enkä osaa verrata millä tavalla joku grindcore-bändi ois huonompi ku joku popahtavampi. Toi RockStarba-kisa on sinänsä mielenkiintoinen, ku siinä kilpaillaan omalla musalla. Herätti se ainakin paljon keskustelua ja sai osakseen arvostelua, mutta monet unohti sen pointin, että kyllä se kiinnosti ainakin bändejä, sillä kisaan tais osallistua joku 800 orkesteria. Mutta ei mulla luonnollisestikaan ole mitään huonoa sanottavaa siitä, kun kerran voitettiin. Millaisia terveisiä sitten haluaisit kertoa kitisijöille? ­ En mitään. Jokainen voi olla mitä mieltä haluaa. Ei se vaikuta meidän tekemisiin millään tavalla. Olet luokitellut teidän musiikin kaljanjuontirockiksi. Siinäkö on bändinne filosofia, vai onko taustalla jotain syvempää? ­ Tuntuu, että aina pitäis olla jotenkin luokiteltu, mutta me nyt vaan tykätään kaljan juomisesta ja soittamisesta. Tässä bändissä yhdistyy mukavasti ne molemmat. Ei siinä sen kummempaa. « MARGINAALIT KAUKANA TOISISTAAN doom unit ei syntynyt ihan tavallisen kaavan mukaan. Nelikko kokoontui yhteen äänittämään vain yhden biisin (kyllä, juuri se Killing Time) kauhuleffaa varten. Yksi asia johti toiseen ja nyt ollaan tässä. Mutta miksi juuri nämä neljä miestä päätyivät saman katon alle? ­ Kitaristi Chrisin tunsin jo vuosien takaa. Me ollaan molemmat länsirannikon miehiä ja soiteltu kimpassa joskus aiemmin. Basisti Nahka oli mun kans samassa bändissä jo ennestään, tosin itse soitin silloin rumpuja. Rumpali Julli oli myös vanha tuttu. Eli olihan siinä sattumaakin mukana, mutta tosi luonnekkaasti homma lähti käyntiin. Tarkoitus oli tosiaan tehdä vain tuo yksi biisi, mutta niitä alkoi sitten syntyä lisää. Jape oli itse mukana leffassa, jota varten Killing Time tehtiin. ­ Sitä kuvattiin Pitkäniemen mielisairaalassa, en nyt muista tapettiinko siinä joku kirveellä vai moottorisahalla, mutta... "Killing time, killing time." ­ ...niin, siitähän siinä oli kysymys, nauraa Jape. Nyt bändi on saanut valmiiksi kakkosalbuminsa The Burden of Bloomin. Toiko debyytin menestys paineita vai antoiko se mahdollisuuksia? ­ Sanotaan, että varmaankin sekä että. Me ollaan pienellä levy-yhtiöllä, joten saadaan tehdä asiat niin "Jos oltais oltu nuorempia, niin ois varmasti lähteny mopo keulimaan. SUE » 35 « NRO. 5
• 15 vuoden jälkeen on aika tehdä välitilinpäätös ja pyyhkiä pöytä, johon eteesi lyödään elämän hanttikortit. Kolme erilaista kattausta olisi tarjolla: CD: Härski hittikokoelma - 17 biisiä, 72 minuuttia, selitysten kera. 3CD: Edellämainittu tilitys, kakkoslevyllä sinkkujen takalistoja ja muita harvinaisempia sattumia... Pari ennen julkaisematontakin! Ja kolmoskiekolla kaikki Viikate-coverit. Yli kolme tuntia, 54 kappaletta sitä itseään. 3CD-KIRJA: Sama kuin edellinen, mutta kovakantinen, 64-sivuinen kirja. Kokoa tollaset 23x29 cm ja sivut sullottu täyteen V-aiheista kuvitusta vuosien varrelta. CD ja 3CD NYT KAUPOISSA. 3CD-KIRJA KAJAHTAA 18.5. Seiskalevyllä hypätään kuutosen yli ja jatketaan siitä mihin Halmstadissa päästiin. Saatanan synkkää ahdistusta ja inhoa sekä kipeänkauniita pelko- ynnä muita tiloja, niitä tuntuu hra Kvarforthin maailmassa riittävän... Kaikissa itseäänhalveksuvissa kaupoissa 11.5. www.facebook.com/shiningofficial Uutta rähinää puskee ja ankarasti sykkivään deathmetalliin on löydetty taas uusia vihaisuuden ulottuvuuksia. Maailmanlopun jälkimainingeissa mennään kohti ydintalven ihmemaata, eli uutta tervaa suksien pohjaan sitten vaan, kyllä se siitä! 25.5. se sitten rysähtää! SU SU SUE UE NR O N RO RO. » 39 « NRO.. 5 3 9 NRO W W W.SPI N E FAR M.FI
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Amorphis ­ The Beginning of Times (Nuclear Blast) 9 Laulaja Tomi Joutsenen saapumisesta alkanut Amorphiksen uusi ja edellistäkin kiiltävämpi kultakausi ei näytä hiipumisen merkkejä sitten millään. The Beginning of Times on jo lähtökohdiltaan erittäin kunnianhimoinen paketti, kun levyn lyyriseen keskiöön on tällä kertaa Kalevalan henkilögalleriasta valittu itse herra isoherra Väinämöinen. Siksi vaikuttaakin sopivalta, että uusi albumi on Eclipsen (2006) aloittaman putken progeimmalta tuntuva edustaja. Levyn avausnelikko tosin hieman hämää yhdistelemällä perinteisen melankoliset heavy rockit ja death metalit hieman kokonaisuutta suoraviivaisemmin. Tunnelmien ja tahtien vaihtelu laidasta toiseen on kautta levyn jopa Amojen asteikolla hyvin runsasta. Song of the Sagella miehet jopa pistävät metallisesti Jethro Tulliksi huilujen ja akustisen kitaran maustamana, ja perhana, kun kolahtaa lujaa. Päättymättömältä tuntuvan soitinonanoinnin vihaajat voivat silti hengittää rauhassa, koska levyn progeilu on tiivistetty taidokkaasti pisimmilläänkin vajaaseen kuuteen minuuttiin. Kitaraosasto vuorottelee totutusti korskean riffittelyn ja koukkuja täynnä olevien melodiaverkkojen välillä. Santeri Kallion kosketinarsenaali saa miellyttävän paljon toimintatilaa niin fiilistelyn johtajana kuin sooloinstrumenttinakin. Etenkin Crack in a Stonen urkumatot ja synakilkuttelut saavat tahtomaan samaa herkkua jatkuvalla syötöllä. Laulupuolella Joutsen säästelee kuolonkatkuisimpia murinoitaan huomattavan kärsivällisesti ja käyttää enemmän puhtaan tai kevyesti karhean ulosantinsa voimaa. Kun sora sitten ajoittain syöksyy päälle miehen kurkusta, on vaikutus todella tehokas. Taustalla ja tuplauksissa käytetyt pehmeämmät naisvokaalit istuvat myös materiaalin joukkoon saumattomasti. Levyn soundimaailma on totutusti jykevää Karmila-tasoa, jota ei kuitenkaan ole puleerattu liian kliiniseksi. Hetkittäin kitarat narskuvat jopa yhtyeen 90-luvun alun raakuuden hengessä. Fanittamiseksihan tämä sortui, mutta minkäs teet materiaalin ollessa näin kovalaatuista. Tuoreimman tuotoksensa päähenkilön tavoin Amorphis laulaa sekä soittaa lajitoverinsa suvereenisti suohon. ALEKSI AHONEN SUE » 40 « NRO. 5
• 9 SHINING VII: FÖDD FÖRLORARE (Spinefarm) Niklas Kvarforthin itsetuhon taival on nyt jatkunut jo 15 vuotta, onneksi pääosin musiikillisissa merkeissä seitsemällä kokopitkällä, vaikka taisi herra olla välillä lataamossakin selvittelemässä sisäisiä demoneitaan. Kuten Kummelissa (vai oliko se Mankelissa) jo tiedettiin, niin "ahdistus, kiusaus, synti" ovat mainioita elementtejä virsikirjan lisälehdille, ja linja pätee myös black metaliin. Shiningin musta metalli tosin eroaa melkoisen ratkaisevalla tavalla alan peruspuurtajista sekä sanoituksiensa että musiikin osalta. Sanoitukset ovat monesti pikemminkin itsetutkiskelua, masennusta ja synkemmän spektrin tunnelmointia. Kvarforthilta on turha odottaa mitään kliseistä uhoa. Musiikillisesti Shining on myös kaukana alan peruspuitteista. Voisi kuvitella, että on erittäin vaikeaa yhdistää black metalia ja ruotsalaista iskelmä/folk-musiikkia ja ympätä tähän päälle vielä elementtejä muista kevyemmän linjan tyyleistä, mutta Kvarforth onnistuu vaikeassa sovitustyössään varsin linjakkaasti. Kappaleet vaativat kuitenkin aikansa ennen kuin niiden monitahoiseen, jopa poukkoilevaan linjaan tottuu. Parhaimmillaan Shining on valitsemiensa linjojen ääripäissä. Musiikillisesti tylymmät sivallukset sekä hitaan kauniit kohdat toimivat erittäin tenhoavasti. Puhtaat, suorastaan hempeän tunnelmalliset lauluosiot ja esimerkiksi levyllä vierailevan Nordmanin esiintyminen vakuuttavat, kuten myös Tillsammans är vi alltin ja I Nattens Timman piano-akustinen tunnelmointi. Depressio ja itsetuhoiset purkaukset manifestoituvat myös tylymmissä ja raaemmissa muodoissa, varsinkin päätösbiisi FFF:n ja avausraita Förtvivlan, min arvedelin kontrastit toimivat. Albumi on monimuotoisuudessaan komeaa jälkeä, joka vaatii monen monituista kuuntelukertaa ja antaa joka kerralla jotain uutta. Suurin kritisoimisen aihe ovat huuto/hoilotusosiot, jotka olisi voinut jättää väliinkin ja keskittyä sekä rankempiin pätkiin että tunnelmointiin entistä selvemmin, mutta vähäisiä ovat nämäkin murheet. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT MERGING FLARE ­ Reverence (Disentertainment) 9 Vuosien kypsyttely ja kokemus näkyvät todellisena laatutyönä tällä kajaanilaisryhmän debyytillä. Mitään ei ole tehty hutiloiden ja paketti on koottu tyylillä. Neljässä kappaleessa kuullaan vierailevana tähtenä sekä laulussa että kuusikielisen varressa itse Kaj Hansenia. Viimeisen silauksen levylle takaa Dan Swänön takuuvarma masterointi. Puitteet ovat Reverencellä hienosti kunnossa, mutta näin hyvä kappalemateriaali sen to- tisesti vaatiikin. Biisit ovat erittäin tasokkaita kaikilla mittareilla mitattuna. Iloinen duurimeininki kutsuu tonttu-ukot hyppimään kuorossa laulettavien kertosäkeiden tahtiin. Modulaatiot raikaavat estradilla jättäen melankolian rippeet tuleen makaamaan. Kartanonherrakin mestauttaa vanhan trubaduurinsa At Daggers Drawnin laukkakompin tahdissa. Merging Flaren perinteitä kunnioittava melodinen metalli pääsi iskemään kurkkuun melkoisen puskista. Varsinkin laulajan mo- nipuolisuus hakee vertaistaan. Välillä Matias Palm vetää kuin Udo Dirkschneider parhaimmillaan, ja sitten mennäänkin taas korkealta ja kovaa. Levyltä ei heikkoa lenkkiä löydy, jos ei sellaiseksi laske viimeiseksi jätettyä Riotcoveria, joka ei aivan yllä bändin omien kappaleiden tasolle. Reverence on varmasti yksi alkuvuoden parhaista julkaisuista ja ennen kaikkea se on levy, josta tulee törkeän hyvälle mielelle. VILLE PEKKALA 8 PESTILENCE DOCTRINE (Mascot Records) Hollantilaisen kuolonmetallin Kolmesta Kovasta jokainen ehti pistää pillit pussiin ja tehdä comebackin. Gorefest lopetti uransa jo toistamiseen, mutta sekä Asphyx että Pestilence jatkavat sinnikkäinä ja peräänantamattomina. Pestilencen vuoden 2009 kelpo paluulevy Resurrection Macabre saa nyt jatkoa. Vaikkei Doctrine ole aivan puhdas konseptialbumi sanan varsinaisessa merkityksessä, niin valtaosa sen teemoista nivoutuu toisiinsa. Albumi käsittelee pitkälti uskontoa ja sen aiheuttamia kärsimyksiä, uskonnon tekopyhyyttä ja erilaisia sairaita piirteitä, joita uskontoihin usein sisältyy. Bändin kantava voima, laulajakitaristi ja pääsäveltäjä Patrick Mameli pistää parastaan, ja alle 40 minuuttiin jäävä albumi on varsin ärhäkkä. Biisimateriaali ei yllä vanhojen klassikoiden tasolle, mutta kokonaisuus on vahva, ja edelliseltä levyltä puuttuneet, Pestilencen 1990-luvun alun tuotannosta tutut hämärämmät luritukset ja melodiat nostavat sopivasti päätään silloin kun niitä vähiten odottaisi. Nimikkobiisi, Amgod, Absolution sekä Salvation todistavat, että rutto leviää vielä vanhemmallakin iällä. JUSSI LAHTONEN jytkettä, rytkettä ja brutaalia junttaa. Melodisempi ja tarttuvampi, perinteisempiä kertosäkeitä hyödyntävä biisinrakentelu on vähän vähemmässä roolissa, mutta ei unohdettuna, ja se maustaa juuri sopivasti möyrivää, raakaa jynkytystä, jotta se ei muutu yksitoikkoiseksi ja itseään toistavaksi. Biisien pituudet ovat hiipineet hieman ylöspäin, ja se sopii entistä tuhdimman kuuloiselle Painille hyvin. Levy on tasapainoinen kokonaisuus, jonka parhaat vedot kuten Dirty Woman sekä You Only Live Twice (jolla ei ole nimestään huolimatta tekemistä Bondien kanssa) antavat uutta energiaa edellisen Cynic Paradisen jäljiltä hieman jo hiipuneelle yhtyeelle. JUSSI LAHTONEN ja sen tuomaa rentoutta, joten sen voi antaa myös näkyä, vaikka samasta materiaalista sinänsä onkin kyse. Jos alkuperäinen levy on jäänyt vieraaksi joko iän tai saatavuuden puutteen takia, niin Spell of Iron MMXI vain kouraan ­ kyllä se Tarotin edellisen varsinaisen studiolevyn hakkaa 6-0. JUSSI LAHTONEN 7 ANAAL NATHRAKH PASSION 9 TAROT SPELL OF IRON MMXI 8 PAIN YOU ONLY LIVE TWICE (Nuclear Blast) Peter Tägtrenin Pain yllätti aikoinaan ja iski lujaa puun takaa. Hypocrisysta ja puhtaasta death metalista tunnettu Tägtren heitti kehiin teollisvaikutteisen konemetallibändin, joka surutta yhdisteli ääritarttuvia melodioita ja pop-elementtejä raskaaseen runttaamiseen. Painistäkin vain aika alkoi vähitellen jättää, ja taso laski bändin toistaessa itseään liikaa myöhemmillä levyillä. Nyt on ympyrä sulkeutunut siinä mielessä, että Tägtren on naittanut kuolonmetallityylinsä Painin soundeihin ja lisännyt armotta (King Foo) Monet pitkän linjan bandit juhlistavat alkuvuosien helmiensä merkkivuosia julkaisemalla niistä uuden version, joko remasteroidun tai uudelleen nauhoitetun. Tarot palaa myös ensilevynsä kimppuun. Neljännesvuosisadan täyttävää Spell Of Iron -albumia ei ole vain purkitettu sellaisenaan uudestaan, sillä Tarot on sovittanut ja nauhoittanut levyn nykylinjaansa sopivaksi ja nykykokoonpanolla. Onpahan myös joitain yksityiskohtia hiottu lyriikoistakin. Siitä ei mihinkään pääse, että originaali Spell of Iron on erittäin kova suomalainen heavy metal -albumi, ja tuon "suomalaisenkin" voi jättää pois: levy on tiukkaotteinen hevikiekko, jonka monet ikihitit kuten Wings of Darkness ovat kestäneet ajan hammasta kauemmin kuin monet nyky-Tarotin fanit ovat edes eläneet. Uusintaversioinnit ovat aina kaksipiippuisia, mutta loppujen lopuksi ratkaisu tehdä levystä päivitetty versio on ollut oikea, sillä mitäpä järkeä olisi tehdä yksi-yhteen-sovitus ja soittaa albumi siten kuin sen soittivat 25 vuotta nuoremmat nuoret ja vielä kokemattomat muusikot. Herroilla on julmetusti kokemusta SUE (Candlelight) Kahden miehen bändi Anaal Nathrakh on 13 toimintavuotensa aikana saanut kotimaassaan Briteissä ja osin muuallakin maailmassa varsinaisen kulttimaineen. Henkilökohtaisesti täytyy myöntää, etten ymmärrä miksi. Bändi on kylläkin intensiivinen ja rankka, mutta niin ovat monet muutkin vastaavat. Kenties syynä on nimenomaan bändin kotimaa ja yhteydet grindcore-piireihin? Erityisen huonoja AN:n tuotokset eivät ole koskaan olleet, mutta eivät mitenkään käänteentekeviäkään saatika ahaa-elämystä tuottaneita. Monien albumien kohdalla on tuntunut olennaisemmalta kuka tai mikä vieras on kulloinkin mukana, ja se ei ole koskaan kaksinen lähtökohta, vaikka levyillä onkin ollut Attila Csiharin ja Napalm Deathin Shane Emburyn kaltaisia nimimiehiä. Yhtyeen alkuaikojen raaka black metal on aikoja sitten taittunut ja muuttunut black metalin ja grindcoren yhdistelmäksi, ja Passion tarjoaa juuri sitä. Rankkaa turpaanvetoa vimmalla ja voimalla, ei mitään hienosteluja eikä mitään konstailuja. Lyhyt ja intensiivinen kiekko vakuuttaa energiallaan, mutta paahde jää silti turhan yksipuoliseksi. Äärimmäisen brutaaliuden tavoittelussa kaivattaisiin jotain muutakin, ja Anaal Nathrakhilla ei sitä jotakin ole, ei ainakaan kuudennella albumillaan. JUSSI LAHTONEN » 43 « NRO. 5
• SUE » 45 « NRO. 5
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton FLEET FOXES ­ Helplessness Blues (SubPop) 9 Fleet Foxesin vuonna 2008 julkaistu esikoisalbumi on klassikko. Seuranneella Sun Giant -ep:llä ilmestynyt Mykonos puolestaan kuuluu tärkeimpiin yksittäisiin kappaleisiin koko 2000-luvulla. En suostu kiistelemään kummastakaan esittämästäni mielipiteestä. En myöskään ole mielipiteineni yksin. Seattlelainen folkrock-yhtye nousi kolme vuotta sitten räjähdysmäisesti pienen piirin suosikista kriitikkojen lemmikiksi ja maailmanlaajuiseen suosioon. Sen kappaleet henkivät jotain ajatonta ja liki sukupuuttoon kuollutta, jota iTunes-sukupolven nuoret eivät olleet edes tienneet kaipaavansa. Nyt se jokin, oli se sitten Robin Pecknoldin johtaman viisikon puhtaat lauluharmoniat, hänen oma rauhoittava äänensä tai nylonkielisen kitaransa sointi, on samoille nuorille lähes välttämätöntä. Menestys vaati kuitenkin jälleen veronsa. Loputtomalta tuntunut kiertue kiristi parrasvaloihin tottumattoman bändin sisäisiä välejä. Pecknold joutui tekemään kappaleita uudenlaisten paineiden varjossa ja ajautui luovaan kriisiin. Yksi albumi saatiin jo masterointia vaille valmiiksi, purettiin osiin ja äänitettiin uudelleen. Kesken kaiken Pecknold sairastui ja menetti äänensä neljäksi kuukaudeksi. Kaiken tämän läpi puristui Helplessness Blues. Synnytystuskiensa taustaa vasten sitä voidaan pitää riemuvoittona. Matkalla tähän levyyn Fleet Foxesiin on tarttunut melankolisuutta ja karvautta, jota sen neitseelliseen viattomuuteen ei voinut ennen liittää. Se on kuitenkin pysynyt itselleen uskollisena eikä ole lähtenyt hakemaan ilmaisuunsa rockimpaa otetta à la Neil Young, kuten samaan aikaan toivoin ja pelkäsin. Flanellipaidan voi siis kaivaa naftaliinista. Uudet, synkemmät tunteet tulevat selkeimmin esiin Pecknoldin sanoituksissa. Aiemmin hyvin vaikeaselkoinen ja koristeellinen kirjoittaja on ottanut suoremman linjan, joka etenee kohti dylanmaista laulunkirjoittamista. Teksteistä muodostuu levyn teema: ihmissuhteiden, käsittämättömän suosion ja henkilökohtaisen ahdistuksen ristipaineesta jäljelle jäävä avuton alakulo. Toisaalta Pecknold pakenee kappaleidensa avulla todellisuutta sellaisiin idyllisiin ja myyttisiin maalaismaisemiin, joihin musiikkiteollisuuden ja -median kourat eivät yllä. Helplessness Blues sisältää lukuisia hienoja hetkiä. Alkupuolen Sim Sala Bim syttyy innostavasti riehakkaaseen ja elinvoimaiseen rämistelyyn. Levyn nimikkokappaleen yhteydessä voidaan puhua parhaasta näiden seattlelaisten julkaisemasta materiaalista. Instrumentaalinen The Cascades tuo mieleen Radioheadin Faust Arpin siinä, miten se luo kokonaisuuteen hengähdystauon ja ikään kuin aloittaa kaiken alusta. The Shrine/An Argument puolestaan on ohittamaton progressiivinen kolmiosainen teos, jolla Pecknold osoittaa olevansa aikamme parhaita mieslaulajia. Blue Spotted Tail kuulostaa aikuiseksi kasvaneelta Moldy Peachesilta ja tuo hyvän mielen siitä, että joku vielä kirjoittaa rehellisen yksinkertaisia lauluja. Fleet Foxes soittaa kesällä Turun Ruisrockissa. Bändin livemeiningin todistaneena voin taata sen olevan festivaalikauden parhaita keikkoja. JOONAS KUISMA SUE » 46 « NRO. 5
• vat ymmärtää, ettei kyse ole mistään keskivertotallaajista, mutta musiikki kertoo ihan muuta tarinaa. Nostetta Vesterinen sai taannoin päättyneestä Tappajan näköinen mies -sarjasta, jonka tunnusmelodia oli levyn ensimmäinen singlelohkaisu Isä. Harmi vain, ettei oletettuun kohderyhmään kuulumaton tästä levystä oikein mitään irti, mitä nyt saattaa huomaamattaan hyräillä Kiljut riemusta -kappaletta ja sitten kieltää koskaan tehneensä niin. MARJUT MUTANEN 9 AMON TOBIN ISAM (Ninja Tune) Amon Tobinin tuorein julkaisu tarjoaa tutkimusmatkan taiteen ja viihteen rajamaille, scifin ja psykedelian pyörteisiin. Artistin omien sanojen mukaan Isam on tulos henkilökohtaisesta pyrkimyksestä hallita luontoa. Tähän tavoitteeseen hän pääsi nauhoittamalla luonnon ääniä, syntetisoimalla ne ja luoden näin luontoäänistä omat täysin synteettiset instrumenttinsa. Lopputulos on pulppuava yhdistelmä äänimaisemointia ja satunnaisia sävelkulkuja, jotka välillä herättelevät kuulijaa dubstep-pärähdysten kanssa ympärillä uinuvien rohinoiden keskellä. Poissa on siis Amon Tobinille tutut jazz-samplet ja tilalla intensiivinen 50 minuuttia kestävä ääniteos. Teos hukuttaa kuuntelijansa eräänlaiseen äänimereen tai sähköiseen avaruuteen, josta on vaikea saada tarttumapintaa. Inhimillisyys on vähissä, kuitenkin jatkuvasti läsnä etäisinä kaikuina. Ihmismäisyyden rippeet tulevat helpoimmin ilmi kappaleissa Wooden Toy ja Kitty Cat, joissa Tobin on muokannut äänensä feminiinisen robottimaisiksi henkäyksiksi. Robottimaisuudessa ei kuitenkaan ole kyse kylmän laskelmoivasta automaatiosta, vaan synteettisten ainesten uudelleenjärjestelystä eläväksi, orgaaniseksi kudokseksi. Isam on vaikuttava taideteos, joka onnistuu puhaltamaan bitit säkenöivään eloon. MARKUS PERTTULA YUCK ­ s/t (Fat Possum) Minulla on hyvä ystävä, joka on suorastaan pirun hyvä myymään levyjä. Siksi onkin sopivaa, että hän on levykaupassa töissä. Tämä Yuckin debyytti on levykauppias-ystäväni suosikkilevy vuonna 2011. Tiedän ainakin kourallisen kyseisen kaupan asiakkaita, jotka ovat poistuneet kaupasta Yuckin debyytti muovipussissaan ja 20 euroa köyhempänä kuulematta nuottiakaan levystä etukäteen. Minulle hän ei onnistunut levyä myymään, mutta se johtui lähinnä siitä, että minulla ei ole pitkään aikaan ollut rahaa ostaa ylipäätään yhtään levyä. Nyt tämä pal- 8 jon puhuttu grungen uudelleen tuleminen on kuitenkin käsissäni ja pakkohan se on myöntää, että oikeilla jäljillä ollaan. Aloitusraita Get Awayllä kitara laulaa uljaasti falsetissa ja kertosäkeen alkaessa tekisi mieleni pukeutua flanellipaitaan, kasvattaa pukinparta ja juosta auringonpaisteisille kaduille kirmaamaan kuin vuonna 93. Itselleni Yuckissa on paljolti kyse nostalgiatripistä, mutta bändin ansioita biisinkirjoittajina ja tyyliniekkoina on vaikea lähteä kiistämään. Yuckin kohdalla ei sittenkään voida puhua grungesta. Lajityypille olennainen quiet-loud-quiet-dynamiikka puut- tuu, ja bändi vertautuu Dinosaur Jr:n tai Sonic Youthin 90-luvun tuotantoon. Äärimmäisen katu-uskottavalta promokuvissa näyttävää Yuckia on vaikea uskoa brittiläiseksi kokoonpanoksi. Soundi voisi tuskin olla enempää amerikkalainen ja ne muutamat musiikkivideot, jotka bändiltä olen nähnyt ovat vienyt ajatukset sateisen britannian sijasta pikemminkin helteiseen kaliforniaan. Tämä olkoon vaihtokauppa The Drumsista, joka kuulostaa ja näyttää aivan brittiläiseltä, mutta onkin tosiasiassa jenkkibändi. TOMI TUOMINEN at olleet vähissä. Mutta miten käy, kun levyn heittää soittimeen? Ahma yllättää komeasti. Englanniksi tahkoavan nelikon pelinavaus on pontevaa, raskassoutuista mutta reilusti groovaavaa metallia. Soundien puolesta Crooked Issues on erinomaisen väkevä, ja lähes tauottomaan junttaukseen on saatu mukavaa ilmavuutta ja tarttumapintaa. Levy ei aukene hetkessä, mutta palkitsee ahkeran kuuntelijan. Välipala Idle tuo yhtyeen poljentoon komeasti suomalaisia kaihoisia sävyjä, rikkomatta kuitenkaan kokonaisuutta. Kaiken kaikkiaan Ahma on hieno kotimainen uusi pelaaja hevikentälle, kunhan se vielä ehtii näyttää kyntensä keikkapaikan lavalla. Jäljelle jää oikeastaan vain yksi kysymys: lausutaanko Ahma englanniksi ah-ma vai kenties ähma? Vai Wolverine? LOTTA HEIKKERI joa. Countryn ja folkin maisemissa liikutaan edelleenkin, mutta tällä kertaa tunnelma on jollain tapaa vaivattomampi ja soljuvampi, ehkä enemmän läsnä. Oikeastaan ainoa uudenkarheudellaan erottuva elementti ovat hiukan lisääntyneet kansanmusiikkivaikutteet, vaikkei kansallispukuja vielä tarvitsekaan kaivaa kaapin pohjalta esiin. Viimeistään nyt voi unohtaa sen, mistä Scandinavian Music Group on alunperin tullut, sillä Ultra Brasta ei ole enää jäljellä muruakaan, jos kohta sitä ei paljoa ollut alunperinkään. Jatkoa ajatellen toivoisi, ettei Terhi Kokkonen antaisi periksi laulumaneereilleen, vaan keksisi välillä jotain muuta (mutta ei Vilkkumaan nasaalia, joka välillä pilkahtaa esiin!). Tai antaisi vaihteeksi mikrofonin kokonaan Pauliinalle. Kokonaisuutena Manner on tasainen levy, jonka helmet eivät vielä lyhyellä kuulemalla erotu. MARJUT MUTANEN Sansan esikoislevyä Vagabond Girliä vaivanneet koleus ja etäisyys ovat Saviorilla yhä tallella. Akustishenkisten balladien lisämausteeksi on tullut vähän elektronisia vivahteita ja ehkä yllättäenkin 80-luvun discobiiseistä viritettyjä covereita. Ilmeisen lahjakkuuden kylkeen toivoisikin vähän vähemmän perfektionismia ja enemmän lämpöä ja inhimillisyyttä, sillä tätä levyä kuunnellessa tulee vilu. Surullista kyllä, levyn kohokohdaksi muodostuu kahdeksankymmentäluvun tuulahdus, tissihenkilö Sabrinan Boys (Summertime Love), jonka Sansa on coveroinut heleäksi balladiksi. MARJUT MUTANEN (Juki Records) Joensuulainen Eläin tykittää toisella studioalbumillaan laadukasta suomalaista vaihtoehtorokkia punk-otteella. Yhtyeen musiikki on lyyrisesti ja musiikillisesti vaihtelevaa ja taidolla rakennettua: mukaan mahtuu tuplabasarimeuhkausta kuin myös pirteitä synasaundeja ja hilpeitä taustalauluja. Tavallaan tuntuu siltä, kuin kiukkuinen PMMP ja nuori Pelle Miljoona olisivat synnyttäneet tämän Joensuun elukan. Levyn ehkä tarttuvimmassa kertosäkeessä laulaja-kitaristi Timo Torvinen hoilaa "olen mulkku" käsitellessään epäonnistunutta taiteilijapersoonaa. Kyseisessä kappaleessa kärjistyy Eläimen tekstuaalinen tyyli, jossa ihmetellään varsin suorasanaisesti ympäröivää yhteiskuntaa, vaikkakin yleensä huumorilla ryyditettynä. Tarinoiden aihealueet vaihtelevat vedenpitävistä kumisaappaista kulutushysteriaan ­ rakkauslauluja on turha hakea. Sinkkukappale 2000 on soinut YleX:n tehosoitossa, ja se antaakin parhaimman kuvan levystä. Dystopiaa viljellään, koukkuja pamahtelee korville eikä kuuntelija voi kuin nyökyttää tahtiin hengästyneenä. Lopetusraita Minä ja se osoittaa yhtyeen myös kykenevän suuremmankin stadionin täyttäviin saundeihin. Eläimen menevää ja naivistista mutta samalla ajattelevaa rokkia kuulisi mielellään lisää festivaali- tai klubiolosuhteissa, sillä levykuuntelussa kokemus jää kaikesta huolimatta aavistuksen kesyksi. Yhtye kuitenkin hoitaa tonttinsa mainiosti ja tuo piristävää uutta tuulta suomalaiseen rock-kenttään. MARKUS PERTTULA 8 ELÄIN 2000 DELUXE 6 VESTERINEN YHTYEINEEN ERIKOISMIEHEN JÄÄHYVÄISET 8 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP MANNER (Sony) Siinä missä Scandinavian Music Groupin edellinen levy Palatkaa Pariisiin! jäi vähän etäiseksi, tulee Manner iholle ja on lempeästi siinä. Mitään uutta ja mullistavaa Manner ei tar- (Texicalli Records) Kolmanteen levyynsä ehtinyt Sansa on PJ Harveynsä ja Fiona Applensa kuunnellut. Savior ei kuulosta suomalaiselta, mutta ikävä kyllä ei myöskään järin persoonalliselta. SUE 6 SANSA SAVIOR (Universal) Vesterinen yhtyeineen on tyylipuhdas Radio Novan soittolistojen tuote, vähän niin kuin Happoradio, Lauri Tähkä ja Teleks samassa paketissa. Toisin sanoen: ei millään muotoa huono, vaan omassa iskelmällisen popin genressään ihan mallikkasti soiva orkesteri. Erikoismiehen jäähyväisten tragediaan vivahtavat, verta kaihtamattomasti väkivallasta ja rakkaudesta kertovat sanoitukset anta- 9 HATE GALLERY VIVA LA RESISTANCE (North & South) Kun Hate Galleryn kakkosalbumi Viva La Resistance pamahtaa intron jälkeen käyntiin levyn nimibiisillä, on peli selvä ja minä antaudun. "Jeah", kuuluu suupielestä ja olen varma, että kyseessä on vuoden kovin rocklevy. Brittiläis-suomalaisen Janne Jarvisin johtama Hate Gallery tuo munat ja kapinan ta- » 50 « NRO. 5
• Sielun Veljet Lippujen ennakkomyynti on alkanut Kahden päivän lippu 75 e, osta lippusi ajoissa! Sielun Veljet · Neljä Ruusua Aphex Twin (UK) · Blackfield (UK/ISR) Buzzcocks (UK) · Gentleman (GER) Iced Earth (USA) · Kvelertak (NOR) Melt-Banana (JPN) · Ojos De Brujo (SPA) The Exploited (UK) · Kate Nash (UK) Red Sparowes (USA) Ennakkoliput kätevästi: Katso muut ennakkomyyntipisteet ja varmistuneet esiintyjät www.ilosaarirock.fi Paraatipaikalla Ilosaaressa Tiedätkö missä vietät viikonloppusi? Katso Kerubin tuleva ohjelma ja osta lippusi ennakkoon Kesällä taajaman aurinkoisin terassi! www.kerubi.fi SUE » 51 « NRO. 5 grafex
• Kelopuu ei yllätä: Se on tavallista harkitumpi Huge L -levy, jonka teemat ovat peräisin suomalaisuuden harmaudesta. Fanien pitäisi olla tyytyväisiä ja muutkin voivat vaikuttua linjakkaasta tuotannosta ja sanallisesta suvereniteetista. PYRY HALLAMAA SUR-RUR ­ Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko (If Society) En tiedä, oliko Sur-rurin edellinen levy lopulta niin arvaamaton, mutta jotain hetkessä elävää sykettä sen neliraituriestetiikassa yhtä kaikki oli. Levy oli mittavasta biisiryppäästään huolimatta kautta linjan poikkeuksellisen hereillä. Tätä vasten uusi Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko tuntuu kumman linjakkaalta. Kuin Sur-rur olisi tietoisesti pitänyt häröilyt edelliskierrosta kovemmassa kuris- 8 sa ja keskittynyt loogisemmin hahmottuvaan levykokonaisuuteen. Sellainen tuore albumi onkin, mutta ehkä juuri siksi se on myös taantuminen askeleen persoonattomammaksi. Tätä kaikkea tulee kuitenkin tarkastella Surrur-mittakaavassa. Yhtye saisi talsia takaperin melkoisen matkan, että se olisi sanan varsinaisessa merkityksessä persoonaton. Sinänsä tasavahvan levyn koukuttavimman kärkimateriaalin jäädessä edellislevyä harvalukuisemmaksi korostuu Ville Vuo- renmaan lyriikoiden merkitys. Niihin Surrur tuskin koskaan kaatuu, vaikka muuten haparoisikin. Päin vastoin, ne ovat yhtyeen luotettavin tukipilari. Vuorenmaa ei pakoile naiivejakaan sanakäänteitä, jotka päätyvät lopulta luomaan lyriikoista vahvan rehellisen vaikutelman. Mutta toivottavasti Olen kyllästynyt melkein kaikkeen ei ole liian omakohtainen, ainakaan musiikillisten seikkojen suhteen. JUKKA KITTILÄ (Monsp) Jare Brandin ja Ville Gallen kavereiden iloksi tehdyistä Youtube-videoista alkunsa saanut rap-duo on saanut lokaa niskaansa. Jaren MC:n kyvyt on kyseenalaistettu, mutta suurin ongelma tuntuu olevan biisien aiheet ja fanikunta: urheilusta lieveilmiöineen kertovista hiteistä innostuvat ovat kaikki energiajuomakoukussa olevia räkänokkateinejä tai seduloiden juntteja. Jare ja Ville ovat kokeneempia urheilijoita kuin räppääjiä ja se kuuluu levyllä, mutta Mustaa kultaa ei pelkisty vain siihen. Kahdeksalla raidalla mukana olevat vierailijat Timo Pieni Huijauksesta HIFK-kiekkoilija Siim "Märkä-Simo" Liivikiin antavat levylle lisäsävyjä. Heikki Kuula laulaa hittikertosäkeet Nelisilmässä ja Epoossa, Nopsajalka tuo mukaan urheilijanuorukaisen vanhemman näkökulmaa, ja Pyhimyksen avaamassa Hyvässä häviäjässä on hieman psykologista syvyyttä. Ruudolfin terävimmät piikit VilleGallea kohtaan on levyltä sensuroitu, mutta leikkaamattoman version Rudyn kommenteilla löytää Youtubesta. Levyn yleinen musiikillinen taso jää selvästi singlebiisejä heikommaksi, ja Jarella ja VilleGallella on räpeissään vielä varaa kehittyä. Aiheet eivät kosketa kaikkia, mutta jokin poikien tatsissa on kohdallaan. Kun laulun aihe osuu kuulijaan, niin kuin polkupyöräilyn ylistyslaulu Konkeli minuun, jostain kumman syystä kaikki vain toimii. Jos jääkiekko, nuuska, koutsin hahmo ja häissä oleminen kiinnostavat, Mustaa kultaa voi olla hyvinkin antoisa levy. PYRY HALLAMAA 6 JARE & VILLEGALLE MUSTAA KULTAA 8 THIS WILL DESTROY YOU TUNNEL BLANKET kaisin rockiin. Rääväsuu antaa huutia varsinkin isoveljen silmälle, joka vahtii jokaista liikettämme. Herra on ensimmäisenä barrikadeilla kädet heiluen ja suu vaahdoten. Jälki on vakuuttavaa. Asenne on siis enemmän kuin kohdallaan ja saman voi sanoa myös biiseistä. Jarvis ja toinen kitaristi Rickard Lundell soittavat myös amerikkalaisen Warrior Soulin riveissä ja sen kyllä kuulee. Kumpikaan orkesteri ei kumartele ketään ja sanoo sanottavansa suoraan tykkibiisien välityksellä. Nimibiisin lisäksi kirkkaimmin loistavat The Warning, Security Forces sekä Domination Soul. Näissä kaikissa räkä ja räminä kohtaavat melodian ja voiman tavalla, jota ei voi kuin ihailla. Jarvis heittää kehiin myös pari iisimpää biisiä ikään kuin osoittaakseen, ettei tässä yhden tempun poni olla. Nämä fiilistelyt toimivat myös komeasti. Viva La Resistance on ihan perkeleen kova lätty. MIKI PELTOLA mutta soppaan on heitetty maistiaisia kantrista, popista ja muistakin genreistä. Esimerkiksi kappale Drown pt. II on sellaista purkkapoppia jodlauksineen, että välillä ei tiedä kuunteleeko Gwen Stefania vaiko kotimaista bluestrioa. Aina ei ole viisasta levyttää globaaleja klassikkolauluja uudelleen, mutta jos homman hoitaa kuin Honey B & T-Bones, ei ole syytä huoleen. Johnny Cashin I Walk The Line -hitti on pyöritelty sellaisessa HB&TB-marinadissa, että lopputulos on kaikin puolin omaperäinen mutta tekee silti kunniaa alkuperäiselle levytykselle. Hieno päätös tyylikkäälle levylle. JUUSO HÄMÄLÄINEN Musiikillisesti levylle mahtuu niin HC-punkia, rave-teknoa kuin akustisia kitaroita. Toisella levyllä on akustiset sovitukset kappaleista. Ratkaisu on outo, mutta toimii ja vaihtoehtoiset versiot oikeuttavat olemassaolonsa. Bensaahan ne pojat tuli hakemaan tuntuu Lampelan välityöltä Timo Rautiaisen kanssa tehtävän levyn viipyessä. Toivottavasti hän sen myötä onnistuu saamaan hip hop -yleisöä laajemman kuulijakunnan ja puhdistamaan pöydän täysin omalla äänellä tehtyjä teoksia varten. PYRY HALLAMAA 8 HONEY B & T-BONES WALKING WITNESS (Sound of Finland) Honey B & T-Bones kuuluu samaan kastiin maailman parhaan bändin, 22-Pistepirkon kanssa. Molemmat yhtyeet ovat tehneet pitkän päivätyön rockmusiikin parissa täysin omilla ehdoillaan. Kummankaan yhtyeen "broken english" -laulukieli ei häiritse vaan leimaa kappaleet omaperäisiksi. Walking Witness on jo yhtyeen 13. studiolevy. Tämänkin albumin kappaleet ovat pääasiassa taisteluparin Aija Puurtinen ­ Esa Kuloniemi käsialaa, vaikka muutamalla biisillä on haettu apua yllättäviltäkin tahoilta. Kansanmieheksi ryhtynyt Paleface on ollut sanoittamassa kahta kappaletta. Kaiken perustana on edelleen soljuva blues, Seppo Lampela on tärkeä hahmo. Hän on mustavalkoisen maailmankuvan moralisti ja loppuun asti humanisti. Lampela vastustaa asioita, joista voikin pitää ääntä: Kapitalismi tuottaa polttoaineekseen ahneutta ja pelkoa, inhimillisyys käy uhanalaiseksi, turvallisuuden halu kasvaa vieraantuneeksi paranoiaksi ja noidankehä ruokkii itseään. Hullu Klovni -romaani, Spürma-yhtyeen tappouhkauspunk ja kahden keskisormen näyttö hip hopille Liekehtivä Sikiö -nimellä olivat taiteellisia irtiottoja Steen1:n räppäriroolista. Nyt hän tekee yhteislevyn näyttelijä Jussi Lammen kanssa. Bensaahan ne pojat tuli hakemaan tuntuu voimakkaasti Lampelan työltä. Hän on tuonut mukanaan levyn soittajat, tuottanut biitit ja hänen äänensä kuuluu muutenkin levyltä voimakkaimpana. Lampi laulaa lähinnä kertosäkeistöjä, ja hänen kappaleensa oman lapsen kuolemasta tai klovnin kyynelistä eivät pääse henkilökohtaista tasoa syvemmälle. SUE 7 LAMPELA & LAMPI BENSAAHAN NE POJAT TULI HAKEMAAN (Monsp) 8 HUGE L ­ POHJOLAN MOLLI KELOPUU (Monsp) Itsenäisyyspäivänä 2009 Myspaceen hetkeksi laitettu ja helmikuussa 2010 cd:llä julkaistu ensimmäinen Pohjolan Molli -levy Turhaan arkeutunut oli Huge L:n levyksi poikkeuksellisen tasaisen laadukas. Sen seuraajaa Kelopuuta mainostettiin ilmestyväksi jo aprillipäiväksi, mutta vuotta ei mainittu, joten odotuksesta tuli pitkä. Välissä Hugelta ilmestyi omakustanne jos toinenkin, minkä lisäksi hän vastasi Ruger Hauerin levyn taustoista. Kelopuu on keskivertoa korkeamman profiilin Huge L -tuotos. Teemana on nimen mukaisesti puu, josta Huge on ottanut kuvastoa käyttöön ja sanaleikkejä nimiksi useille biiseille. Muuten levy on enimmäkseen Turhaan arkeutuneelta tuttua Hugea: suomalaismelankolista turinointia harmaasta arjesta. Sanankäyttäjänäkin Huge on entisellään. Hän pudottelee multiriimejä ja jää huolettomasti leikittelemään sanojen ja tavujen rytmeillä ja äänillä. Jotkut rivit ja sanavalinnat tuntuvat tehdyn vain niiden soinnin vuoksi, mutta vapaalla assosioinnilla yhdistetyn tuntuisista säkeistä muodostuu sittenkin käsitys siitä, mistä Hugen jutuissa on kyse. (Monotreme) Perussuomalaisten vaalikampanjan yhteydessä keskusteltiin paljon siitä, mitä on postmoderni. Itseäni juuri nyt kiinnostaisi tietää mitä on postrock. Toki olen kuunnellut Mogwaita, Tortoisea, Constellation-yhtiön artisteja ja lukuisia muita postrockiksi laskettavia bändejä, mutta nyt, kun soittimessa pyörii This Will Destroy Youn kakkoslevy joka suurelta osin kuulostaa erehdyttävästi postrockilta ja samaan aikaan bändi itse kieltää missään nimessä soittavansa postrockia, täytyy minun myöntää olevani termistön kanssa sittenkin hieman hukassa. This Will Destroy Youn edellinen levy nosti bändin kertaheitolla suuren alternative-yleisön tietoisuuteen ja kuin väistääkseen liiallista suosiota, bändi tekee kakkoslevyllään selkeän suunnanmuutoksen. Vahvasti ambientin suuntaan nojaava Tunnel Blanket yltyy vain hetkittäin postrockille tyypilliseen kitaramyllytykseen ja pääosin levy operoi hiljaisen ja ainakin jossain määrin synteettisen äänikudelman parissa. Biisit kasvavat hiljalleen hyttysen ininästä leijonan karjunnaksi ja tunnelma on paremman adjektiivin puutteessa lähinnä "harras". Texasilaisnelikko haastaa Tunnel Blanketilla kuulijansa. Ne jotka odottavat lisää uljaina seisovia, kiveen hakattuja riffimonumentteja, joutuvat nyt kaivamaan hieman syvemmälle. Debyytillä soinut autiomaan tukahduttava auringonpaisteinen kuumuus on vaihtunut tähtien valaisemaksi hiljaiseksi yöksi, jossa sävyjä ja skaalaa on entistä enemmän. TOMI TUOMINEN 7 THE MUTANTS BOOGIE DE LA MUERTE (Jymp Rekords) On eriskummallista, kuinka paljon laulun puuttuminen muuttaa musiikin luonnetta. Kun moikaaminen ei varasta huomiota, kiinnittyy huomio pakostakin kappaleisiin ja tunnelmiin aivan eri tavalla. Konkariorkesteri The Mutantsin tuore levy on taiten tehtyä mutta äänitteellä hieman » 52 « NRO. 5
• SUE » 53 « NRO. 5
• » LEFFAVIERAS Kie von Hertzenin fanituslistat Aution saaren elokuva ­ David Lynchin Straight Story. Se auttaa ihmistä fokusoitumaan elämän muutaman tärkeimmän perusasian äärelle, joista yksi on armo ja anteeksianto. Seiskakymppisellä päähenkilöllä on ollut viidentoista vuoden välirikko veljensä kanssa. Kun se kuulee veljensä ajautuneen huonoon jamaan, se ajaa ruohonleikkuukoneella viidensadan mailin matkan tekemään sovinnon. Mahtava leffa, jossa ei ole yhtään pahuutta eikä ainuttakaan pahaa hahmoa, mikä on aika yllättävää Lynchin muun tuotannon tuntien. Se vain lisää leffan syvyyttä. ENSI-ILTA » ONKO SCIFII VAI EI? oukokuun leffavieraaksi saimme houkuteltua Von Hertzen Brothersin toisen kitaristin Kie von Hertzenin, mutta helppoa se ei ollut. Bändi on nimittäin harva se ilta kolunnut maamme keikkamestoja, jotta saisi esiteltyä ilmestyttyään suoraan listaykköseksi nousseen Stars Aligned -albuminsa materiaalia myös livemuodossa. Kazuo Ishiguron menestysromaaniin pohjautuvan elokuvan Ole luonani aina pohjiksi Kie luki Finnkinon sivuilta kuvauksen "Kathy, Tommy ja Ruth viettävät lapsuutensa päällepäin idyllisessä englantilaisessa sisäoppilaitoksessa, missä he saavat selville synkän ja musertavan salaisuuden omasta tulevaisuudestaan" ja "erottamattomat ystävykset myöhemmin lähtevät koulun turvasta ja kulkevat vääjäämättä kohti aikuisiässä odottavaa karmeaa kohtaloaan". ­ Toi teksti antoi mulle mielikuvan scifileffasta, ja vaikka siinä kyllä tietty scifijuonne olikin, niin sitä katsoi alussa vähän väärien silmälasien läpi, ja siinä meni se perusdraama vähän sekaisin. Vielä kun huomasi, että käsikirjoituksen oli tehnyt sama tyyppi (Alex Garland) kuin elokuvaan 28 päivää myöhemmin, niin yhä vahveni se fiilis, että tota pitää kattoa ikään kuin scifileffana, mikä ei nyt tässä tapauksessa palvellut elokuvaa ja katsomiskokemusta ollenkaan. Siitä rupesi löytämään vähän kaikenlaisia pieniä epäuskottavuuksia, jotain snadia falskiutta. Ja virheitähän sitä rupeaa scifileffasta etsimään, jos juttu ei tempaa ihan täysillä mukaansa. Loppujen lopuksi toi tuntui tosi hyvältä, hie- T nolta ja jopa riipaisevalta leffalta, mutta ainakin mulle se löysi itsensä oikeastaan vasta loppupuolella. ­ Toihan on ihan arkkityyppinen juttu siitä, kuinka elämä pitää elää tässä hetkessä ja tehdä omat valinnat sen mukaan. Eihän tollanen aihe ikinä vanhene. Leffan pääpointti kiteytyi päähenkilön ihan viimeiseen repliikkiin, jossa se sanoi, ettei se loppujen lopuksi tiedä, onko niiden elämällä ja normaalien ihmisten elämällä kovin kauheasti eroa. Ja se on just näin. Kaikkihan me kuollaan jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, joten pitää yrittää repiä ilo irti jokaisesta hetkestä. Ja tuntui todella perustellulta kiteyttää se ajatus noinkin yksinkertaisella lauseella. Ei sitä ydinsanomaa aina tarvitse vääntää niin hirveän kryptiseen muotoon. Omasta mielestäni ohjauksesta, visuaalisista keinoista ja myös äänimaailmasta puuttui tietynlainen säkenöinti eli mielen muljauttava mahtavuus. Oloasu oli tyyliltään suhteellisen britti-tv-sarjamainen. ­ Oma karaktääri siitä äänimaailmasta tosiaan puuttui. Aika perusdraamasoundtrackiä, missä ei ollut mitään kauhean originaalia. Ihan hyvää perusdraamamusaa, joka ei kuitenkaan tuonut mitään twistiä siihen juttuun. Kyllähän toi yleisfiilikseltään oli tavallaan kaikilta osin hyvin brittiläinen leffa, näyttelijät on brittejä ja tapahtumat sijoittuu sinne, mutta en mä silti tiedä, onko toi mulle täysin tuntematon ohjaaja britti vai ei. Ja hyvä haju Kiellä jenkkiohjaaja Mark Romanekista tosiaan oli. Hän on aiemmin ohjannut vain kaksi elokuvaa, mutta musiikki- videoiden saralla on tullut jopa palkintopyttyjä (kvg). Mutta: samalla juonirakenteella olisi voinut tehdä myös hehkeämmän ja mahtipontisemman jenkkielokuvan, jossa maanläheinen sävy vaihtuisi visuaaliseksi ilotteluksi. ­ Joo, ja jos sitä scifipuolta olisi lähtenyt painottamaan, niin tosta olisi voinut tehdä vielä paljon absurdimman. Sitä olisi voinut ohjauksella ja musiikilla ja kaikella muulla viedä huomattavasti epätodellisempaan suuntaan. Varsinkin musalla pystyy värittämään kokonaiselämystä ihan helvetisti suuntaan tai toiseen. Jengi ei edes tajua, miten suuri vaikutus sillä aina on. Tosi harvoin näkee niin dramaattisen radikaaleja musiikkiratkaisuja kuin esimerkiksi Paul Thomas Andersonin There Will Bloodissa, johon Radioheadin kitaristi Jonny Greenwood oli tehnyt musan. Siinä on hyvä esimerkki siitä, kuinka radikaalia leffamusa voi olla ­ ja silti se leffa meni läpi tosi isosti. Monissa klassikkoleffoissa on uskallettu tehdä tosi radikaaleja irtiottoja siitä, mikä on ollut vallitseva trendi leffamusiikissa. MARKKU HALME Paras kohtaus kautta aikain ­ Yhdessä vaiheessa me katsottiin Jari Halosen Joulubileet kerran vuodessa omana teemailtanaan. Siinähän veljekset rakentaa juhannuksena linnasta vapautuvalle broidilleen jouluyllätyksen keskelle kesää. Kun se yllätys on mennyt ihan vituiksi ja tunnelma on pilalla, niin tyyppi kaivaa kossupullon esiin ja sanoo unohtumattoman repliikin "ku tää nyt on tällasta paskaa muutenki" ja korkkaa. Se on ihan veret seisauttava kohtaus, siinä on dialogi ja rakenne kohdallaan. Ihan vitun hieno. Suosikkiohjaaja ­ Charlie Chaplin. Siihen äijään tiivistyy kaikki, ja sitä mä olen jo pienestä pitäen diggaillut. Se pystyi tekemään kaiken itse, ja sillä oli ihan oma ominainen maailmansa. Ihan hillitön tuotantotahti, ja silti järjetön määrä klassikoita. Suosikkisoundtrack ­ Vangeliksen musiikki Blade Runneriin. Mä edelleen muistan sen leffan nimenomaan Vangeliksen musan kautta. Sillähän on järjettömän iso osuus siinä, että koko leffasta tuli klassikko. Sen esimerkin suuri rohkeus olisi hyvä pitää mielessä, jos tekee leffaa ja siihen musaa. von Hertzen TÄHDET ½ Halme ½ Ole luonani aina (Never Let Me Go), Iso-Britannia 2010. Ohjaus: Mark Romanek. Käsikirjoitus: Kazuo Ishiguron romaanin pohjalta Alex Garland. Pääosissa: Carey Mulligan, Andrew Garfield, Keira Knightley. Kesto: 106 min. Seuraava Sue ke 8.6. naisista ja varsinkaan näiden takamuksista, oli aviossa tai ei. Niinpä kaverusten vaimot antavat näille viikon mittaisen vapaakierroksen sinkkuelämässä eli luvan hässiä ihan ketä huvittaa. Ja totta kai kaksikon frendit innostuvat seuraamaan puolikuntoisten ukkomiesten epätoivoisia yrityksiä. Kyllähän siinä toista kuitenkin lykästää, mutta eivätpä vapaalla olevat vaimotkaan jumitu kotiinsa tiskaamaan ja pölyjä pyyhkimään. Sutinasta ei ole puutetta, kuten arvata saattaa. Nimenomaan ennalta-arvattavuuden puutteessa onkin tämän sinänsä tervehenkisen juonikuvion suurin ongelma. Edes tilannehuumori ei tällä kertaa onnistu puhkeuttamaan yhtään nuppua mainittavan vitsikkääksi kukaksi. Myöskään hahmoista tai niiden esittäjistä (Owen Wilson, Jason Sudeiks, Jenna Fisher ja Christina Applegate) ei iloa irtoa. Terve mutta tylsänpuoleinen komedia. MARKKU HALME SOURCE CODE Ohjaus: Duncan Jones Inceptionin vanavedessä alkaa teattereihin saapua muitakin toisen sukupolven Philip K. Dick -versiointeja. Lähdekoodi on kuin Päiväni murmelina Dickin käsikirjoittamana, mikä tarkoittaa, ettei päähenkilö Colterilla (Jake Gyllenthaal) ole kovinkaan mukavaa. Colterin edelliset selkeät muistot ovat Afganistanin sodasta, ja nyt hän havahtuu Chicagoon matkaavasta pikajunasta, näkee outoja, ja kohtapa koko juna räjähtää tuhannen päreiksi. Kaikki matkustajat kuolevat, mutta Colter paiskautuu sinisessä leimauksessa omituiseen varastokuutioon. Ainoa yhteys ulkomaailmaan tapahtuu tv-ruudun kautta, jonka välityksellä häntä aletaan ohjailla. Selviää, että edelliset muistot ovat kahden kuukauden takaa, ja että nyt pitäisi keskittyä muutamaa tuntia aiemmin tapahtuneen terroriteon tekijän selvittämiseen. Kvanttihyp- py eli ajassa ja paikassa siirtyminen on tullut mahdolliseksi, joten Colterin "sielu" siirretään yhden onnettoman junamatkustajan ruumiiseen uudelleen ja uudelleen. Joka kerta hänellä on tasan kahdeksan minuuttia aikaa selvittää kuka toimitti pommin junaan. Tapahtunut on tapahtunut, mutta syyllisen selvitys estäisi tapahtumasta vielä paljon pahempaa. Ohjaaja Duncan Jones, David Bowien poika, saa elokuvan ensimmäisen tunnin pyörimään mieltä kiihdyttävällä draivilla. Hän ja käsikirjoittaja ovat kuitenkin liian ihastuneita aikapyöritysideaansa. Vaikka Source Codella on mittaa vain puolitoista tuntia, se ei pääty vaan jatkuu ja jatkuu taas. Kauniita lopetuksia tykitetään turhan monta putkeen. Yhden tempun ponilla ratsastava Lähdekoodi on kuitenkin mielikuvituksekas ja kiinnostava elokuva, joka on pakko katsoa uudestaan ja uudestaan... joskus. VESA KATAISTO HALL PASS: LUPA RELLESTÄÄ Ohjaus: Bobby ja Peter Farrelly ½ Minusta tuli Farrellyn veljesten ihailija samalla hetkellä ­ tai itse asiassa niillä useilla kerroilla ­ kun näin ennakkoesityksissä upean Something About Maryn (eli huono-huonovitsisesti käännetyn Sekaisin Marista). Se oli todella upea yhdistelmä tarkkanäköistä inhimillistä oivaltavuutta ja matalaotsaista vessahuumoria. Moiseen ei moni kykene. Eivät edes Farrellyt myöhemmin. Mary-leffaa seurannut Me, Myself And Irene oli minulle suuri kolmen tähden pettymys, jonka olen nähnyt vain kolmesti. Mutta kyllä Marynkin viehätys katosi ennen kymmenettä katsastusta ­ jota tuskin enää tuleekaan. Hall Passissa nelikymppinen kaverikaksikko noudattaa sitä stereotyyppistä mutta vedenpitävää psykologista luonnonlakia, jonka mukaan suurin osa miespuolisesta väestöstä ei pysty pitämään silmiään irti näyttävistä SUE » 56 « NRO. 5
• » VIIMEISET SANAT #9 Viimeinen sana on kymmenvuotiaan Manboyn Karo Bromanin. Sitten viime näkemän olen... Koittanut ottaa iisisti uuden levyn valmistumisen jälkeen. On uuvuttavaa tehdä kaikki itse. Hyviä puolia on silti niin paljon, että näin jatketaan tulevaisuudessakin. Viimeksi ostamani levy oli... Radioheadin The King of Limbs. Se tuntuu ottavan aikaa avautuakseen. Onneksi Ok Computer ei vanhene koskaan. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Coenin veljesten True Grit. Näiden herrojen töitä olen seurannut heidän uransa alusta asti. Uusin ei ole heidän parhaimpiaan. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... Sukurutsaa en lähde tässä puimaan. Maailma on täynnä pahaa, johon ei järjissään oleva ihminen suostu. Kaikkea pitää koittaa toisia ihmisiä satuttamatta. Viimeksi itkin, koska... Näin jonkun hellyttävän mainoksen telkkarista. Krapula herkistää niin kovin. Viimeksi nauroin, kun... Nauran jatkuvasti, olen iloinen ja leppoisa kaveri. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... Mastodonin Crack The Skye. Viime vuosien raskaamman osaston lemppareitani. Viimeksi näkemäni uni oli... En juuri muista uniani. Jotain tekemistä sillä oli terästankojen kanssa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Manboy on... Saanut uuden Something Wonderful -levyn valmiiksi ja kiertänyt Suomea. Kymmenvuotisjuhlaa on juhlittu joka keikan jälkeen ja välillä niiden välissäkin. Viimeisimmän levymme Something Wonderfulin viimeinen biisi on... Drop Out. Rumpukonejammailu, josta kehkeytyi kelpo teos. Kertomus siitä, kuinka aikuinen mies pakoilee vastuuta eikä ole valmis päästämään irti nuoruuden vapaudesta. Viimeksi lauloin suihkussa... Teininä. En laula suihkussa enää. Syytä tähän en ole pohtinut. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... Ei enää näe syytä jatkaa. Viimeiset sanani ovat... Moro ny. SUE » 59 « NRO. 5
• SUE » 60 « NRO. 5