• F NRO. 5 • (TOUKOKUU) • 2014 • (#190) • INDIEROCKPUNKMETALZINE • UUTISET • HAASTATTELUT • LEVYARVIOT • ELOKUVA-ARVIOT • KANSIKUVA JUHA METSO ARCH ENEMY • SABATON KHID X RKP • MIREL WAGNER 1981 • DAMN SEAGULLS RIVAL SONS • NO SHAME DUMARI & SPUGET SUEN FESTIVAALIKALENTERI 2014 KAUKO RÖYHKÄ » NAISET, MIEHET, BILETYS JA SEKSI
• SUE » 2 « NRO. 5
• SUE » 3 « NRO. 5
• Seuraa @ilosaarirock 11.-13.7.2014 \\ Laulurinne \\ Joensuu www.ilosaarirock.? \\ www.fb.com/ilosaarirock ALICE IN CHAINS (US) PORTISHEAD (UK) HAIM (US) MUSTASCH (SWE) ELLIE G OULDING (UK) STUDIO KILLERS ( UK) TRENTEMØLLER (DEN) RIVERSIDE (P OL) ASAP FERG (US) KC /MD MAFIA HAPPOR A DIO STAM1NA Aksim & Musta Barbaari \\ Black Lizard Damn Seagulls \\ Gracias & The Globe Band Haloo Helsinki! \\ Herra Ylppö & Ihmiset \\ Pää Kii Jenni Vartiainen \\ J. Karjalainen \\ Oranssi Pazuzu Ranger \\ Rauhatäti & Tes La Rok \\ Sanni Santa Cruz \\ Tuomo \\ Turmion Kätilöt The Blanko \\ Death Hawks \\ Insomnium Lapko \\ Lieminen \\ Night Lives \\ Olavi Uusivirta Risto \\ Viikate \\ Wasted \\ Wolfheart PIETA R IN SPEKTAAKKELI ILOSAA RIRO CK.FI JA TIKETTI LIPPUVAIHTOEHD OT: LA-SU 95 € LA 60 € \\ SU 75 € PE SULO-KLUBI 29 € 12 0 M IN . Eppu Normaali < KO NS ER T TI ! Eläkeläiset: Humpfonia! Pariisin Kevät Anssi Kela PE 1 1 . 7 . EN NAKKOLIPUT: + LISÄÄ OHJELMAA LUVASSA! KLUBI SUE » 4 « NRO. 5
• MAAILMAN YLISTETYIMMÄN ROCKYHTYEEN UUTUUSALBUMI KAUPOISSA 9.5. THEBLACKKEYS.COM FACEBOOK.COM/THEBLACKKEYS TWITTER.COM/THEBLACKKEYS SUE » 5 « NRO. 5
• TOIMITTAJALTA TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 06 TOIMITTAJALTA 08 NEWSFLASH 11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN » Haastattelut. 12 14 16 18 19 20 21 22 23 HENKILÖKUVA: MIREL WAGNER FESTIVAALIKALENTERI 2014 KAUKO RÖYHKÄ NO SHAME 1981 DUMARI & SPUGET KHID X RKP DAMN SEAGULLS RIVAL SONS 25 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA 26 ARCH ENEMY 28 SABATON » Arviot. 30 34 39 40 42 43 PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY LEFFAVIERAANA HENNA JUVONEN QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA JUKKA MUURINEN Sue #190 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Fairyport WIGWAM Tombstone Valentine WIGWAM Orphans TOM WAITS Far Beyond Driven PANTERA L.A.M.F. HEARTBREAKERS Sue 20 vuotta: » KAIKKI ON MAHDOLLISTA ”Ja sitten kerran yksi elokuva muuttaa kaiken. Alkutekstien aikana haukkoo henkeä ja puolessa välissä ajattelee, että ei voi olla totta, onko tällaista oikeasti olemassa? Maailma tuntuu ihmeelliseltä, itsekin on ihmeellinen, ja elämän intellektuaaliset, emotionaaliset, esteettiset ja eroottiset mahdollisuudet rajattomat. Oma maailmankuva allekirjoitetaan antautumalla kokonaan tälle elokuvalle, minkä jälkeen kaikkia muita elokuvia halveksitaan.” Näin kuvailee filmiin rakastumista Katja Kallio kirjassaan Elokuvamuisti (2007). Sitaatti on jotakuinkin sanatarkasti havainnollistettu kemiallinen reaktio, joka minussa tapahtuu kun löydän hyvän uuden bändin. Kallio jatkaa: ’Kun minä näen todella ihanan elokuvan, en missään nimessä kerro siitä kenellekään.’ Tässä tiemme sitten erkanevatkin päinvastaisiin suuntiin. Kovan levyn, mieluiten debyytin, vastaan tullessa en malta odottaa sekuntia pidempään päästäkseni kertomaan siitä kaikille. Tai lähinnä niille, joita kuvittelen asian hitusenkaan kiinnostavan. Tähän kulminoituu Suen merkitys minulle. Suessa saa innostua, revitellä ja tykittää. Sain kerran palautetta siitä, että annan aina aika hyviä arvosanoja levyarvioissani. Saa Suessa tylyttääkin, mutta mielummin käytän aikaani kiinnostavaan levyyn kuin kuraan. Viime kuun pääkirjoituksessa Mikko Toiviainen kirjoitti kuinka arvionteosta saa palkaksi kyseisen levyn. Se on kyllä aika harvinaista herkkua. Yleisemmin levyä kuunnellaan verkosta levy-yhtiön promo-poolissa. Mikäli levy miellyttää, voi sen omien kehujensa innoittamana ostaa levykaupasta. Kun mitään promoa ei ole saatavilla, saatan ensin ostaa levyn ja arvioida sen jälkikäteen. Pidän siitä, että Suea ei tehdä läpät silmillä. Ovet ovat auki uusille bändeille ja niistä hullaantuville, yli genrerajojen. Suessa saa olla sellainen kuin haluaa. Sue edustaa monenlaisia makuja, kokemuksia, haluja, pettymyksiä, toiveita, mokia, kukkaanpuhkeamisia ja nautintoja niin artistin, kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta. Olen avustanut Suessa nyt nelisen vuotta ja edelleen on läsnä sama tunne kuin alussa: kaikki on mahdollista ja maailman kaikista bändeistä voi tehdä Sue-jutun. Konkariartistit ja märkäkorvat saavat saman palstatilan mikäli kaiuttimista kuuluu ns. ”hyvää settii.” Vielä haaveilen ajasta, jolloin levy tai bändi olisi kertomisen arvoinen, vaikkei uutta tuotantoa juuri sillä hetkellä olisikaan tarjolla. Itse ostan vanhoja levyjä ja uusintajulkaisuja vähintään yhtä paljon kuin tuliteriä. Ja käyn keikoilla vaikkei yhtyeeltä uutta levyä olisikaan tarjolla. Aivan yhtä relevantti aika tehdä lehtijuttu kuin levynlanseerauskuukausi! Olisiko mahdollista? ANNIKA BRUSILA Sadepäivinä toimittajaa hymyilyttää myös muistot Bobby Lieblingin, Justin Obornin, Wino Weinrichin, Mike Williamsin ja monen muun jumalolennon kanssa vietetyistä haastattelutuokioista. KAUKO RÖYHKÄ S.16 ARCH ENEMY S.26 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Toimitus: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Anni Eerola, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Thomas Lilley, Aku-Tuomas Mattila, Juhani Mistola, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Aki Nuopponen, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Mikko Toiviainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2014 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE » 6 « NRO. 5
• SUE » 7 « NRO. 5
• NEWSFLASH ? Studio Killers soittaa ensimmäiset keikkansa tänä kesänä. Debyyttikonsertti on Turun Ruisrockissa lauantaina 5.7. Joensuun Ilosaarirockissa Animaatiobändi soittaa 12.7. ? The Jayhawks saapuu Suomeen kesällä. Rakastettu americana-suuruus esiintyy Helsingin The Circuksessa 9.7. UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) ? Turun Ruissalon telakalla järjestetään Ilmiöfestivaalin taustavoimien toimesta 18.-19.7. H2Ö. Gong, Neotropic, Plutonium 74, ACCU, Kemialliset Ystävät ja Pharaoh Overlord ovat murto-osa festivaali ohjelmistoa. ? Punkbändi Leftöver Crack esiintyy elokuussa Suomessa kaksi kertaa. Yhtye soittaa 2.8. Helsingin Bar Loosessa ja 3.8. Tampereen Klubilla. ? Ruotsalainen Jennie Abrahamson saapuu syyskuussa kiertueelle Suomeen. Helsingin Tavastia 9.9., Turun Klubi 10.9., Oulun 45 Special 11.9., Tampereen Klubi 12.9. ja Vaasan Ritz 13.9. ? Joensuun Lehtiä Ilosaaressa -festivaali julkaisi ohjelmistonsa. 12.9. Joensuuhun saapuvat Jukka Poika, Viikate, Samuli Putro, Pertti Kurikan Nimipäivät ja Roope Salminen & Koirat. ? Losangelesilainen MC Kid Ink on Helsingin Nosturissa 11.10. Tuottajanakin tunnetun räppärin ensimmäinen major label -albumi My Own Lane ilmestyi alkuvuonna. » PARHAAT PAINAJAISET Fight Night II – Nightmare City tuo Helsinkiin Chromen ja Goblinin. H elsingin Ääniwalli-klubilla järjestetään 13. ja 14. kesäkuuta Fight Night II – Nightmare City -tapahtuma, jossa tunnelma tulee ohjelmasta päätellen olemaan varsin hapokas, kiero ja raskas – siis hyvällä tavalla. Perjantain pääesiintyjä on Dario Argenton ja George R. Romeron kauhuklassikoihin musiikin tehnyt Claudio Simonetti’s Goblin. Samana iltana soittavat myös thrash-legenda Master sekä ruotsalaiset Antichrist ja Obnoxious Youth sekä kotimaiset Malicious Death, Jumalation ja Lord Fist. Hawkwind-basisti Alan Daveyn kokoama Psychedelic Warlords esiintyy sekä perjantaina että lauantaina. Psychedelic Warlords on Hawkwindklassikoita esittävällä Captain Lockheed’s Mountain Grill -kiertuella: perjantaina yhtye esittää Captain Lockheed And The Starfighters -setin ja lauantaina 14.6. luvassa on Hall Of The Mountain Grill. Molempina iltoina on luvassa Hawkwindin klassikoita sekä ”liquid lightshow”. Lauantain pääesiintyjä on Helios Creedin johtama kulttiyhtye Chrome, joka päättää Euroopan-kiertueensa Helsinkiin. Nirvanan, Nine Inch Nailsin, Ministryn ja Butthole Surfersin innoittajiin lukeutuva yhdysvaltalaisbändi saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa. 1970-luvun puolivälissä San Franciscossa perustettu Chrome on yksi psykedeelisen punkin, kokeellisen happorockin ja industrial-musiikin edelläkävijä. Pitkän uran tehnyt ja tuottelias yhtye sai laajaa näkyvyyttä kakkosalbumillaan Alien Soundtracks (1979). Viime vuonna Chromelta ilmestyi arkistolöytöjä sisältänyt kokoelma Half Machine From The Sun, The Lost Chrome Tracks From ’79-’80. Helios Creed on kertonut kirjoittaneensa yhtyeelleen myös uutta materiaalia. Yli kymmenen vuotta kestäneen levytystauon on määrä päättyä kuluvan vuoden aikana ilmestyvään Feel It Like a Scientist -albumiin. Chromen lisäksi lauantai-illassa nähdään maineikas italo-horrorhevin legenda Mortuary Drape, ”Ruotsin Electric Wizardiksi” kutsuttu Salem’s Pot, Circle – Incarnation, RFR, Krypts, Tombstoned ja United Seafood. Circle – Incarnationille Fight The Night on kesän ainoa Suomenkeikka. Night Visions tuo Fight The Nightiin elokuvaa. Lauantaina 14.6. esitetään 16mm-filminäytöksenä Lawrence D. Foldesin ohjaama Young Warriors a.k.a. The Graduates of Malibu High eli Nuoret soturit (1983). Päärooleissa Rooleissa nähdään muun muassa Ernest Borgnine ja Richard Roundtree. Fight Night II – Nightmare City. 13.-14.6. Ääniwalli, Helsinki. Kaksipäiväiset liput 68€ ( sis. Tiketin palvelumaksu). Päiväliput 35€ + Tiketin palvelumaksu. Liput ovelta 39€/päivä ja 70€/2 päivää. ? Helsingin klubeilla 22.-26.10. juhlittava kaupunkitapahtuma Supermassive Festival julkisti bändejä: Shellac, The Fall, Actress, Earthless, Oranssi Pazuzu, Shabazz Palaces... ? DJ Rashad löydettiin kuolleena kotoaan huhtikuun lopulla. 35-vuotiaan tuottaja-dj:n kuolinsyyksi osoittautui veritulppa jalassa. ? Punklegenda Stiff Little Fingers esiintyy 6.11. Helsingissä Tavastialla uuden No Going Back -levynsä julkaisukiertueella. Edellisestä studioalbumista vierähti yli vuosikymmen. ? Indien, elektronisen musiikin, shoegazen ja krautrockin leikkauspisteessä toimiva Suuns soittaa ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Kuudennella Linjalla 8.11. ? The Libertines saattaa palata yhteen. Pete Doherty ja Carl Barât ovat kuitenkin vasta keskustelleet uusien biisien tekemisestä. ? Vaihtoehtoisen hiphopin keskeisiin nimiin lukeutuva yhdysvaltalainen rap-artisti Sage Francis päättää Euroopan-kiertueensa Helsingin Kuudennen Linjan lavalla 21.11 » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE SUE TWITTER.COM/SUELEHTI » 8 « NRO. 5
• KE 30.4. TRASHDISCO VOL.18 TO 1.5. LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! PE 2.5. Ke 7.5. Wasted, Kuudes Silmä; 8 € To 8.5. Dracula Lewis (IT), Sewn Leather (US); 7 € Pe 9.5. Soul Valpio Band ym.; 9 € Su 11.5. Cunninlynguists (US); 25 € Ma 12.5. Touché Amoré (US), Birds In A Row (FR), No Omega (SE); 12 € Ke 14.5. Bestial Mouths (US), Nightsatan, Kaamosmasennus; 14 € Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com DEATH CULT CLUB PRESENT: HOLA GHOST(DEN)+KAT EYE BAND VASARA KLUBI: OMINOUS & GOREPHILIA LA 3.5. KAAOSZINE.FI:THRASHLESS (EST) SACRAMENT & SOULWOUND PE 9.5. TBA LA 10.5. KURITUSHUONE: PSILOCYBE LARVAE (RUS) KAUNIS KUOLEMATON & HEREM PE 16.5 TBA LA 17.5 HAMMERTIME, CROSS TO BEAR + 1 PE 23.5. CLUB INFEKTIO LA 24.5. TRASHDISCO VOL.19 KE 28.5. FINAL ASSAULT, CANTILENA(EST )& BLOODLANDS TO 29.5. BATTLE OF THE BANDS PE 30.5 ROCK MODEL OF THE YEAR /3 LA 31.5. IMPALED NAZARENE & OMINOUS TO 5.6. METALLIHELVETTI: DEMONICAL(SWE), CANNIBAL ACCIDENT, I SAW RED &NUCLEAR OMNICIDE KAISANIEMENKATU 4, 00100 HELSINKI INFO@PRKLCLUB.FI WWW.PRKLCLUB.FI Hämeentie 13, Helsinki. Sisäänkäynti pihan puolelta (Kaikukatu 4). K18, pe & la K20. Ennakot Tiketti. SUE » 9 « NRO. 5
• NEWSFLASH » MUOVI ON IKUISTA K UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) un internet teki julkaisemisesta halpaa ja helppoa, fanzinejen aika oli ohi. Onneksi pienlehdistä parhaat on ikuistettu nettiin. Yksi niistä on 1991–2000 ilmestynyt ”gothic-dark wave-synkistely-konemusiikkilehti” Plastic Passion. Sitä teki AkuTuomas Mattila, joka myös Suen avustajana ja Plastic Passion -levymerkistä tunnetaan. Mikä innosti perustamaan oman lehden? – Pidin kovasti sekä kirjoittamisesta että musiikista. Harri Hiirikosken Lehtiriepu-fanzine näytti, että omaa lehteä voi tehdä leppoisalla mutta kiinnostavalla otteella. Millaista lehden tekeminen oli? – Kotona oli tietokone, joka oli lähinnä kirjoituskone korjausmahdollisuuksin. Faktoja nappasin muista lehdistä ja kirjoista ja olin kirjeitse yhteydessä bändeihin. Taitot tein aluksi printtaamalla palstanlevyisiä tekstiliuskoja ja liimaamalla ne paperille kuvien ja otsikkotekstien kanssa. – Joka numerossa oli jokin asia paremmin, ja viimeiset olivat komeasti taitettuja. Viimeisen lehden Suede-haastattelu oli kova juttu, samoin kuin The Jesus And Mary Chain -juttu. Ehkä se ensimmäinen kuitenkin oli kaikkein kovin juttu. Lähes yksin tehty lehti. Olin ylpeä, kun myin sitä kavereille. Mikä sai lopettamaan? – Saamattomuus ja aikapula. En päättänyt, että kahdestoista numero on viimeinen. Seuraava vain ei koskaan ilmestynyt. Miksi julkaisit lehdet uudelleen digitaalisina? – Tykkään tonkia menneisyydestä kaikkea kadonnutta ja löytää juttuja, jotka ovat enemmänkin mielenkiintoisia kuin hyviä. Ehkä joku kaltaiseni ilahtuu, kun saa lukea muinaista fanzinea verkosta. Plastic Passion -lehdet löytyvät Lehtiluukusta. Niihin pääsee käsiksi osoitteessa http://plasticpassionlehti.blogspot.fi. jemman kokonaisuuden. Torin Akustinenklubilla kello 12-15 esiintyvät Monikulttuuriyhdistyksen rumpuryhmä, lilt ja Rust N’ Rage. Nuorisotalon Nuorten klubilla kello 16.30-21 nähdään Musta barbaari, Tuohela Workshop Big Band, DJ Noesis & Kolitši ja Sammontakojat. Rock Bar Montun päätösklubilla kello 22-04 soittavat The Master Volume ja Countless Goodbyes. School’s Out FOR Summer V:ssä on ohjelmaa kaikenikäisille. – Torin tapahtumissa sekä nuorisotalon tapahtumassa ei ikärajaa ole, joten kaikki ovat tervetulleita. Olemme myös ottaneet täysi-ikäiset huomioon ja tarjonneet heille ikärajallisen päätösklubin Porin Rock Bar Montussa, jonka ohjelma on rakennettu kahden paikallisbändin voimin. Entäpä ensi vuosi? Tarkkoja suunnitelmia ei ole, mutta todennäköisesti asiaan palataan. – Tavoitteenamme on jatkaa tapahtumaa, jotta myös nuoriso pääsisi näkemään ja kokemaan erilaisia artisteja elävänä sekä pitämään kulttuuria yllä. Uudet kokeilut ja kokemus auttavat muovaamaan tapahtumastamme vuosi vuodelta paremman. « » ULOS KOULUSTA T oukokuun 24. päivänä Porin torilla, nuorisotalolla ja Rock Bar Montussa järjestetään School’s Out FOR Summer V -tapahtuma. Viides festari poikkeaa edeltäjistään muuttumalla kaupunkifestivaalimaiseksi. – Idea pienimuotoisesta kaupunkifestivaaleista lähti liikkeelle yhteistyötahojen suuren määrän vuoksi. Oli hyvä laajentaa tapahtuma eri tapahtumapaikoille. Pyrimme saamaan uudenlaista näkyvyyttä tapahtumallemme ja toivomme, että yhä useampi taho löytää festivaalin, Mikko Korpi tapahtuman takaa kertoo. Työvoimaa on nyt aiempaa enemmän ja uusien kontaktien avulla saimme tänä vuonna rakennettua laa- Kalle Salosen Hammond-klubi Bar Loose 29.4. Marjo Leinonen 27.5. DJ Bunuel 10.6. Niko Ahvonen www.kallesalonen.com facebook.com/ kallesalonenjazzband SUE » 10 « NRO. 5
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN » ASKEESIPÄÄ L uin eilen uutisen amerikkalaisesta naisesta, joka oli moottoritietä ajaessaan postannut itsestään sosiaaliseen mediaan selfien tekstillä ”The Happy song makes me happy!” ja seuraavassa sekunnissa menettänyt autonsa hallinnan, törmännyt rekkaan ja kuollut. Tämä on ääriesimerkki, mutta samaan ahdistavaan zombie-kulttuuriin törmään joka ikinen päivä matkalla kotoa työhuoneelle. Aina kun edelläni kävelevä henkilö mutkittelee jalkakäytävän laidasta laitaan tai pysähtelee ilman syytä, tiedän katsomattakin, että sekoilun aiheuttaa kädessä oleva älypuhelin, jonka ruutu on ympäröivää reaalimaailmaa kiehtovampi. Vastaavanlaiset liikennekuolemat tulevat tulevaisuudessa luultavasti vain lisääntymään. Puhelimessa puhuminen autoa ajaessa on kuitenkin lasten leikkiä verrattuna statuspäivityksen kirjoittamiseen ruuhkaisella moottoritiellä tai suojatietä ylittäessä. Yritin joskus kymmenen vuotta sitten kirjoittaa tekstaria auton ratissa ja olin vähällä ajaa metsään. Sen jälkeen en ole yrittänyt. En ole ostanut uutta puhelinta seitsemään vuoteen. Puhelimellani pystyy juuri ja juuri puhumaan ja lähettämään tekstiviestejä, mutta ei tulisi mieleenikään yrittää mennä sillä Facebookiin tai Twitteriin. Minun puhelimellani otetut selfiet näyttäisivät kehnoilta vesivärimaalauksilta vaikka en edes käyttäisi niissä hienoja Instagram-filttereitä. Näistä syistä en kävele kaduilla puhelin naamani edessä enkä nosta sitä pääni yläpuolelle rockkeikoilla. Sosiaalista mediaa ja mukavaa nettiselailua varten minulla on tablettitietokone, mutta se on niin suuri, ettei sen kanssa tulisi mieleenkään kävellä Turun kaduilla tai kuvata keikkoja. Parisen viikkoa sitten aloin hetken mielijohteesta myös siivota sosiaalista mediaani. Poistin itseni kaikista ryhmistä, joihin en enää tuntenut kuuluvani tai joista ei ollut ollut minulle mitään iloa alun alkaenkaan. Hauskat palindromit, yhdyssana on yhdyssana, tylsät Facebook-päivitykset ja muut vastaavat yhteisöt täyttivät uutisvirtaani postauksilla, jotka eivät olleet millään tavalla kosketuksissa oman arkeni kanssa. Jätin jäljelle ainoastaan erilaiset harrasteryhmät, joiden postauksista olin poikkeuksetta aina kiinnostunut ja pienet, kaveripiirin sisälle rakentuneet, ryhmät, joiden uutiset ja kuulumiset halusin lukea. Kaikki muu sai luvan mennä menojaan. Myös Buzzfeedin kaltaiset nollainformaatioarvoa tarjoavat sivustot saivat kenkää newsfeedistäni. Olen Facebookissa pääasiassa pitääkseni yhteyttä kavereihini, en lukeakseni roskalehdistön juorupostauksia ja klikkauskalastelua valtamerten tuolta puolen. ”Testaa mikä 90-luvun altsurokkari olet!”, ”Katso tästä listasta mikä on vappunimesi!” Kiitos, mutta ei kiitos. Käytän aikani mieluummin johonkin fiksumpaan. Typerysten lähettämistä pelikutsuista, kiertävistä listameemeistä ja arkikuvahaasteista ei pääse eroon kuin poistumalla kokonaan sosiaalisesta mediasta, mutta ainakin olen nyt minimoinut turhan informaation määrän online-elämästäni. Olen istunut lukuisia kertoja ravintolapöydässä, jossa seurueen jokainen jäsen on syventynyt omaan puhelimeensa tai tablettiinsa vaikka ympärillä on tarjolla oikeita, eläviä, hengittäviä ystäviä. Olen päivittänyt statustani vessanpöntöltä ja statuksiani on kommentoitu vessasta käsin. Olen katsonut Netflixiä ja pelannut Yatzya iPadillani suihkussa. Välillä päivitän statustani kesken dj-keikan. Haiskahtaa vahvasti siltä, että minustakin oli tulossa yksi zombieista. Oli vain ajan kysymys milloin olisin ottanut itsestäni selfieitä valtavankokoisella tabletillani pyöräillessäni kirpputoreille. Vuodenvaihteessa tein lupauksen olla tuomatta iPadiä enää mukanani sänkyyn. Arvelin, että kirjan lukeminen ennen nukahtamista sivistäisi minua paremmin kuin ystävieni statuspäivitykset. Netflix on saanut minut lipsumaan lupauksestani hieman, mutta yhä edelleen pyrkimyksenäni on vähentää elämästäni sosiaalista mediaa ja klikkauskulttuuria. Haaveilen sen sijasta meneväni metsään istumaan ja lukemaan scifiä kun säät lämpenevät. Joskus ihmettelin ihmisiä, jotka taistelivat kehitystä vastaan ja kieltäytyivät hankkimasta matkapuhelinta. Hieman myöhemmin ihmettelin ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin jäivät ulos sosiaalisesta mediasta. Nyt olen alkanut ymmärtää molempia. Askeesi antaa mielenrauhaa. Niin kauan kuin vanha puhelimeni toimii, en ole hankkimassa älypuhelinta. En ajatellut kuolla puhelin kädessäni. « LA 17.5. ENN. ALK. 15,50 € PE 9.5. KLO 21 ENN. ALK. 18 € MY FIRST BAND MODERNISTIT HAPPORADIO LA 10.5. ENN. ALK. 13,50 € LULLACRY FAREWELL SHOW FEAT. SPECIAL GUESTS MIKKO KOSONEN KITARADOGMA LIVE KE 14.5. ENN. ALK. 11,50 € TO 22.5. ENN. ALK. 11,50 € TI 20.5. KLO 18:30 ENN. ALK. 11,50 € KIVESKIVES, TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI, RADICAL NINJA GIM KORDON PIETARIN SPEKTAAKKELI TO 15.5. ENN. ALK. 13,50 € JANNIKA B PE 23.5. ENN. ALK. 14,50 € PE 16.5. KLO 22 ENN. ALK. 13,50 € SANDHJA JAAKKO EINO KALEVI HUORATRON FEMME EN FOURRURE URHO KEKKOSEN KATU 4-6 | 00100 HELSINKI | K-18 | KATSO KAIKKI KEIKAT WWW.TAVASTIAKLUBI.FI ” Oli vain ajan kysymys milloin olisin ottanut itsestäni selfieitä valtavankokoisella tabletillani pyöräillessäni kirpputoreille. TAMPERE TURKU TULLIKAMARINAUKIO 2 KE 14.5. 22 / 18 € HUMALISTONKATU 8 LA 10.5. 9 / 7 € WEEPING WILLOWS (SWE) AHOLA MATTI JOHANNES KOIVU TO 15.5. 22 / 18 € PE 16.5. 20 / 17 € WEEPING WILLOWS (SWE) GOD IS AN ASTRONAUT (IRL) MATTI JOHANNES KOIVU LA 24.5. 12 / 10 € PE 16.5. 13 / 10 € AAVIKKO, ALPO 86 SOLONEN & KOSOLA, LEMPI JOE, TAPANI KANSALAINEN, TIPPA-T, CHYDEONE, DANTE VX LA 24.5. 40 / 35 € PAKKAHUONE: GOGOL BORDELLO (USA) LA 7.6. 25 / 20 € BILLY BRAGG (UK) J. KIESI TO 12.6. 30 / 27 € LA 24.5. 12 / 10 € DJ KRIDLOKK EEVIL STÖÖ TUUTTIMÖRKÖ FRONT LINE ASSEMBLY (CAN) ARCHITECT (GER) KE 28.5. 12 / 10 € KE 16.7. 20 / 16 € TO 29.5. 18 / 16 € THE SKINTS (UK) VOIMARYHMÄ FUNKY KINGSTON FEAT. JO’ BUDDY BATTLE BEAST, SHEAR SCANDINAVIAN MUSIC GROUP, AAMUYÖN SIRKUS HOT TIPS! VALTTERI FESTIVAL TAMPERE PE 20.6. - LA 21.6. ALK. 30 € 2 PVÄ ALK. 55 € PARIISIN KEVÄT SCANDINAVIAN MUSIC GROUP, JÄTKÄJÄTKÄT JARKKO MARTIKAINEN, SAMULI PUTRO, IISA ELÄKELÄISET, RISTO + PALJON MUUTA TAMPERE PE 18.7. ALK. 25 € / LA 19.7. ALK. 23 € / 2 PVÄ ALK. 39,50 € AMARANTHE (SWE) TURMION KÄTILÖT MOKOMA, RYTMIHÄIRIÖ + PALJON MUUTA TAMPERE TO 22.5. 30/27 € & PE 23.5. (LOPPUUNMYYTY) PENTAGRAM (USA) SEREMONIA, RANGER TOMI TUOMINEN on turkulainen tiskijukka, joka kotitalon syttyessä palamaan pelastaisi ensimmäisenä laukkunsa, läppärinsä ja fillarinsa. KATSO KOKO OHJELMA JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET ENNAKKOLIPUT WWW.TIKETTI.FI HINTOIHIN LISÄTÄÄN TOIMITUSKULUT Toimipisteet 19 kaupungissa ? Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään Palvelumaksu alk. 1,50–3,50 € / lippu ? Postimaksu: Kotimaa 7 € / lähetys muut EU-maat 10 € / lähetys ? EU:n ulkopuoliset maat 25 € / lähetys SUE » 11 « NRO. 5
• HENKILÖKUVA ILTAVIRKKU KEKSIJÄ mä tykkään musiikissa siitä, että se menee suoraan elimistöön. Se vaikuttaa nopeammin kuin moni muu taidemuoto. Kun kuulee kappaleen, siitä saa ?iliksiä hyvin äkkiä. Mun eka oma biisi oli suomenkielinen. Tein sen tosi pienenä, joskus ala-asteella. Muistan vieläkin suunnilleen millainen se oli. Siinä oli pimputtelumelodia ja sanat päällä. Ekan englanninkielisen kappaleen tein 13-vuotiaana. Biisien tekeminen tuntui heti kivalta. Oli jännää keksiä itse jotain sen sijaan, että olisi opetellut soittamaan muiden sävellyksiä. Se tuntui joltain, jota voisin tehdä sitä lopun elämääni. Pidän siitä, että biisejä tehdessä saa itse luoda oman maailman ja hahmot ja välittää niille tyypeille ajatuksia ja tunteita. Laulujen tekeminen on myös itseilmaisua. Laulan kaikesta ankeasta ja hyvästä, mitä elämässä tapahtuu. Biisien tekemisessä on omat haasteensa. Usein jälkeenpäin tuntuu, että laulu vain jotenkin syntyi. Se kaikki vääntäminen unohtuu helposti. En ole koskaan kokeillut tehdä biisiä tilauksesta enkä tiedä pystyisinkö siihen. Luulen, että mulla pitäisi olla entuudestaan joku idea. Voisi olla hauskaa kokeilla tehdä laulu tyhjästä. Mutta ei niiden kirjoittaminen mitään pulkkamäkeä ole. Mun on helpointa kirjoittaa silloin, kun aivoni toimivat, ja mulla ne toimivat parhaiten päivä-ilta-yö-akselilla. Toisin sanoen en ole mikään aamuihminen. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA AKI ROUKALA » ITSENSÄ HAASTAJA Mirel Wagner rakastaa musiikkia, sen välitöntä vaikutusta ja sen kirjoittamista. n mulla useampikin etunimi, mutta laita siihen vain ”Mirel Wagner.” Syntymäaika? Ei kai sitä tarvita. Mä alan tulla siihen ikään, että täytyy alkaa häivyttää vuosia – 23 meni jo, en ole nuori lupaus! Hähähä! No, ei se nyt siitä ole kiinni. Ikä ja nimi vain eivät ole kovin tärkeitä mulle. Mä teen musiikkia. Tää työ on kokonaisuus, jossa on monta osaaluetta: biisien tekeminen, keikkailu, äänittäminen, haastattelut... Tykkään aika paljon niistä kaikista. Pelkkä laulujen kirjoittaminen tuskin olisi mulle kaikkein paras juttu, koska nautin esiintymisestä. Toisaalta taas pelkkä valmiiden omien O biisien esittäminen keikoilla voisi olla tylsää ja haluaisin päästä kirjoittamaan uusia kappaleita. Studiossa en ole vielä ollut hirveän monta kertaa, mutta olen kyllä tykännyt äänittää. Tai ei siihen ainakaan liity mitään sellaista, että vihaisin studioita tai jotain. Mun toka albumi äänitettiin Hailuodossa. Siellä oli kivaa ja rauhallista. Se oli tosi sujuva ja hauska sessio. Tällä hetkellä mukavimmalta tuntuu ihmisille soittaminen. Tykkään siitä, että muut kuulevat kappaleitani ja että ne alkavat elää omaa elämäänsä muiden päässä. Ihmisten eteen meneminen pelottaa mua hirveästi. Samaan aikaan pidän siitä. Tykkään sellaisesta, että pelkää jotain hirveästi, mutta sitten kuitenkin menee ja tekee sen. Ankeinta keikkailussa on logistiikka, siis matkustaminen ja kaikki se. Jonkun pitäisi keksiä sellainen kone, jolla voisi vain ilmestyä paikalle. Jos olisi teleportti, ei tarvitsisi häslätä siirtymisen kanssa. Kiertäminen varmaan olisi erilaista, jos olisin jossain bändissä. Julkisuuteen en suhtaudu oikein mitenkään. Onhan siinä se hyvä aspekti, että ihmiset löytävät musiikkini, jos nimeni on huulilla. Ihmiset voisivat pitää biiseistäni, jos saisivat tietää niistä. Mutta julkisuus sinänsä ei ole mulle mikään päämäärä. SUE » 12 « NRO. 5 SÄVELILLÄ KOLAUTETTU mut adoptoitiin pienenä Suomeen, sukujuuret ovat Etiopiassa. En ole käynyt siellä sen jälkeen eikä mulla ole suhdetta sikäläiseen kulttuuriin. Olen kuullut, että etiopialainen musiikki on tarkastamisen arvoista, mutta en ole vielä perehtynyt siihen. Meillä kotona soi useammin livemusiikki kuin radio. Meillä oli piano, jota isä soitteli. Ei mun perheessä kuitenkaan mitään klassisia muusikoita ole, vaan omaksi ilokseen soittajia. Musiikki oli kivaa koulussakin, paitsi ehkä teininä, kun kaikki oli muutenkin ankeata. Mutta se, että sai soittaa tunneilla ja välitunneillakin, oli huippujuttu. Olen opiskellut musiikkia aika vähän. Olen soittanut viulua, mutta en osaa teoriaa kovin hyvin. En varsinkaan enää, kun paljon on unohtunut. Teorian opiskelemisesta voisi olla hyötyä nyt. Musiikki oli mulle nuorena tosi tärkeä juttu. Jos vertasin itseäni vaikka koulukavereihin, niin eivät ne olleet musasta yhtä innostuneita kuin minä. Musiikki, joka todella kolahtaa, pysyy mukana läpi elämän. Periaatteessa myös mun musiikkini voi vaikuttaa johonkin niin vahvasti. ”Great power comes with great responsibility!” Mun ensimmäiset omat levyni olivat sen verran ankeita, että ne eivät jääneet elämääni. Teini- nä, kun olin just alkanut soittaa kitaraa, Nick Draken Pink Moon oli mulle tosi tärkeä albumi, ja Nirvana oli tärkeä bändi. Vanhat bluesjutut tulivat myös tärkeiksi. Ne mä löysin kirjastosta, niin kuin monet muutkin levyt. Olen opiskellut maalaamista vuoden verran, mutta... No, okei: mä olen tehnyt sellaisen päätöksen, että en enää mollaa omia taitojani. Eli joo, olen opiskellut maalaustaidetta. Viime aikoina olen taas vähän kokeillut maalaamista. Kyllä sen voi nähdä, että maalaukseni ja lauluni tulevat samasta päästä. Musiikkini on vähäeleistä, mutta en valinnut sitä mitenkään tietoisesti. Mä vain soitin kitaraa ja lauloin ja tein kappaleita, ja oma juttu muotoutui omanlaisekseen. On hienoa, että kappaleet löysivät hahmonsa luonnollisesti. RIIPPUMATON MINIMALISTI levyilläni pääosassa ovat laulu ja kitara. Jos joku kysyy, että mitä eroa niillä on, niin mä vastaan, että tokalla levyllä mä soitan muutaman biisin plektralla. Tykkään kontrasteista ja vähäeleisyydestä. Mua viehättää se, että vähällä voi sanoa paljon. Ei mulla silti ole mitään lukkoja sen suhteen, mitä voin tehdä. Kaipa tässä kohta alkaa soida sinfoniat päässä ja megalomania tulee kylään. Haluan olla riippumaton muiden mielipiteistä, olivat ne sitten kehuja tai lyttäyksiä. Jos kaikki tuntuvat tykkäävän hirveästi siitä mitä joku tekee, tekijälle voi tulla houkutus alkaa toistaa niitä juttuja, joita kehutaan. Mä mieluummin haastan itseäni. Musiikki on aina kantaaottavaa jollain tasolla, mutta yritän välttää biisieni kiinnittämistä mihinkään tiettyyn asiaan. Mielikuvia on vaikea saada irti musiikista, kun ne on kerran siihen liitetty. Jos joku biisi on vaikka mainoksessa tai poliittisen kampanjan tunnarina, siihen kertyy ylimääräistä painolastia. On ankeaa yrittää luoda suhde kappaleeseen, jos siitä tulee jatkuvasti mieleen vaikka silmälasit. Musiikin lisäksi mua kiinnostavat kirjat, televisiosarja ja elokuvat. Viime aikoina olen ollut törkeän innoissani Cormack McCarthyn kirjoista. Viimeksi luin Veren ääriin, ja vuosi sitten Tien. Olin niin innoissani kirjan kielestä, että olin onnellinen siitä, etten ollut lukenut sitä kirjaa nuorempana. Se nimittäin olisi kolahtanut niin kovaa, että oma tekstien kirjoittaminen olisi voinut mennä apinoinniksi, kun oma tyyli oli vielä hakusessa. Nyt mä haluaisin päästä esittämään uusia kappaleita ihmisille. Sitten mä toivoisin, että voisin kirjoittaa tosi hyviä uusia biisejä. Ja kenties innostun kirjoittamaan jotakin enemmänkin, niin kuin vaikka Nick Cave, joka tekee le?ajuttuja ja kaikenlaista muutakin. Luulen, että teen tätä loppuikäni. En näe itseäni tekemässä mitään muuta. Mikään muu ei tunnu yhtä mielekkäältä. « MIREL WAGNER Laulaja-lauluntekijä Albumit: Mirel Wagner (2011), vielä nimeämätön toinen albumi (2014) Ajankohtaista: Mirel Wagner on tehnyt levytyssopimuksen SubPopin kanssa. Hänen toinen albuminsa julkaistaan elokuussa. Keikalla: 10.6. Helsingin The Circus, 27.6. Hailuodon Bättre Folk.
• KLUBI, TAMPERE 6.7.2014 OVET KLO 20, K-18, LIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALK. 43,50 € THE CIRCUS, HELSINKI 7.7.2014 OVET KLO 19, K-18, LIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALK. 43,50 € TO 8.5. LA INSOMNIUM, SHEAR 12€/10€ + JKLDIY:n Kevätkarkeloiden päiväSLACK BIRD, SLIM BEAN ILMAINEN 12-15: klo klubi 10.5. TO + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + BATTLE BEAST, WHISPERED 10€/7€ CANNED HEAT (USA), TALMUD BEACH 35€/33€ (K-18) 29.5. PE 30.5. D O R K A L A N T O U K O K U U N H I PAT M U I S T I I N PA N TAVA K S I LA 31.5. The Royalties of Sound present: BLACKOUT - The Next Generation 12€ (ovelta 15€) LA SOMETHIN’ ELSE feat. ROY HOHENTHAL, JUMPIN’ RED HOT 6€/0€ (K-18) Keikat Lutakossa klo 18 alkaen. 7.6. Lutakko Cruising: Autonäyttely Lutakon aukiolla klo 12 alkaen (ilmainen/ei ikärajaa). ALTERNATIVE FESTIVAL 29.- 30 .8 .2 01 4 CATHARSIS (US), LOOPTROOP ROCKERS(SE), WOLVES LIKE US (NO), INVSN (SE), SATAN’S SATYRS (US), HONNINGBARNA (NO), PÄÄ KII, SMC LÄHIÖROTAT, GHOST BRIGADE, LAINEEN KASPERI & PALAVA KAUPUNKI, PAPERI T & KHID, TOMBSTONED, ORANSSI PAZUZU, DELTA FORCE II + MUITA EI IKÄRAJAA ELLEI TOISIN MAINITA. BAARI K-18. ENNAKKOLIPUT: WWW.JELMU.NET JA TIKETTI. HALVEMPI HINTA JELMU RY:N JÄSENILLE. 5,00 € LA 1 0 . 5 . + + + DJ MIGULI 5,00 € SU 1 1 . 5 . + + + SUPERSUNNUNTAI, DJ MR. WILLY 2,50 € TI 2,50 € 1 3 . 5 . + + + SUPERTIISTAI, DJ MR. WILLY PE 1 6 . 5 . + + + LIVE: NO SHAME + TRYER, DJ BALTTIKOIRA 6,00 € LA 1 7 . 5 . + + + DJ JUSSI40 5,00 € SU 1 8 . 5 . + + + SUPERSUNNUNTAI, DJ LAURILA 2,50 € TI 2,50 € 2 0 . 5 . + + + SUPERTIISTAI, DJ TOMI PE 2 3 . 5 . + + + DJ MIGULI 5,00 € LA 2 4 . 5 . + + + DJ BALTTIKOIRA 5,00 € SU 2 5 . 5 . + + + SUPERSUNNUNTAI, DJ JUSSI40 2,50 € TI 2,50 € 2 7. 5 . + + + SUPERTIISTAI, DJ LAURILA PE 3 0 . 5 . + + + LIVE: PLAIN RIDE + SUPPORT, DJ LAURILA 6,00 € LA 3 1 . 5 . + + + DJ TOMI 5,00 € OPISKELIJAKORTILLA ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY TIISTAISIN JA SUNNUNTAISIN. PERJANTAISIN JA LAUANTAISIN PUOLEEN HINTAAN. ETU EI VOIMASSA KEIKKAILTOINA EIKÄ PYHÄPÄIVINÄ. WWW. JELMU. + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + NET + RAVINTOLA DORIS ravintoladoris@gmail.com TANSSISALI LUTAKKO. Lutakonaukio 3, 40100 Jyväskylä. (014) 617 866. jelmu@jelmu.net SUE PE 9 . 5 . + + + DJ LAURILA » 13 « NRO. 5 + ALEKSANTERINKATU 20 TAMPERE + + + + + + www.ravintoladoris.fi
• SUEN FESTIVAALI DANZIG TYKITTÄÄ MENEMÄÄN SONISPHERE-FESTIVAALEILLA HELSINGISSÄ KE 28.5. ROCK’N’ROLL JAMBOREE 19.–21.6. Ellivuori Jackson Sloan, Johnny Trouble, Adels, Miki Lamarr, Johnny Legend, Rob Ryan Roadshow, Si Cranstoun, Reckless Ones PROVINSSIROCK 27.–28.6. Seinäjoki The Prodigy, Jake Bugg, North Mississippi Allstars, Karnivool, Nonono, Cheek, Eläkeläiset, Turmion Kätilöt, Viikate, M.I.A, Dropkick Murphys NUMMIROCK 19.–21.6. Nummijärvi W.A.S.P, Behemoth, Suicide Silence, The Black Dahlia Murder, Turisas, Kuolemanlaakso, Stone, Turmion Kätilöt, Wolfheart, Medeia, Tuoni, Speedtrap, Mörbid Vomit RIIHIMÄKI ROCK 27.–28.6. Riihimäki Jukka Poika & Sound Explosion Band, Reckless Love, Popeda, Jenni Vartiainen, JVG, Klamydia, Kaija Koo HIMOS FESTIVAL 19.–21.6. Jämsä Haloo Helsinki!, Happoradio, Klamydia, Pariisin Kevät, Stam1na, Stig, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Martti Servo & Napander KALLIO KUKKII 9.–18.5. Helsinki Liisa & Dem Babies, Aura Flow, Duo Hippocampus, Petri & Siggi, Neil Young Tribute Band SOUTH PARK 6.–7.6. Tampere Europe, W.A.S.P, Skid Row, Shining, H.E.A.T, Battle Beast, Brother Firetribe, Death Hawks, Lost Society STEELFEST OPEN AIR 16.–17.5. Hyvinkää Primordial, Inquisition, Vader, Deströyer 666, Convulse, Alghazanth, Manheim VAAKUNA PIKNIK 6.–7.6. Kouvola J. Karjalainen, Robin, Egotrippi, Jukka Poika, Kaija Koo, Anna Abreu, Hoedown feat. Anna Puu & Tokela YLÄKAUPUNGIN YÖ 17.5. Jyväskylä Captain Cougar, The Eastwood, Polar Motor, Salaiva, Esa Linna And The Dawnbreakers, Laivue PFP 6.–7.6. Vaasa Spice 1, Eurocrack, Panama Rayo & Soppa, Loota Kii, Sairas T, Sls & Od Kokemus, Hannibal, Jodarok & Jv PÖHEIKÖN PÖLLÄYS 23.–24.5. Ylöjärvi Jukka Poika, Popeda JÄÄLICITYROKKI 6.–7.6. Jääli Stam1na, Poisonblack, Zero Nine, Lost Society, For The Imperium, Irina, Jesse Kaikuranta, Modernistit SCHOOL’S OUT FOR SUMMER V 24.5. Pori Musta barbaari, Rust N’ Rage, Countless Goodbyes, The Master Volume IISROKKI 24.5. Iisvesi Juha Tapio, Mikael Gabriel, Evil Forces, Rainbowcrash, KUMPULAN KYLÄJUHLAT 24.5. Helsinki Pariisin Kevät, Laineen Kasperi, Yona, Wigwam Revisited MAAILMA KYLÄSSÄ 24.–25.5. Helsinki Minä ja Ville Ahonen, The Sexican, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Da Cruz, Lauri Tähkä, Linea 9, Wimme Saari & Tapani Rinne SONISPHERE 28.5. Helsinki Metallica, Slayer, Danzig, Mastodon, Gojira, Ghost JBFT 30.–31.5. Loimaa Salaliitto, Popeda, Barbe–Q–Barbies, Egotrippi, Toinen kadunpoika KAAVI BLUES 5.–8.6. Kaavi Erja Lyytinen, Sean Taylor, Howard Glazer & The Lazy Moose Blues Band KIVENLAHTI ROCK 6.–7.6. Espoo Within Temptation, UB40, Anette Olzon, Sonata Arctica, The Rasmus, Uriah Heep, J. Karjalainen, Jenni Vartiainen, Stam1na, Haloo Helsinki! SAARISTO OPEN 6.–7.6. Kaarina Apulanta, Kotiteollisuus, Jukka Poika, Klamydia, J. Karjalainen, Lauri Tähkä, Yö, SMG, Happoradio, Robin, Kaija Koo, Erin . KLUSTERMUS 7.6. Rauma Hopeajärvi, Musta valo, Markus Perttula, Riutta, 8½, Lost Boots BOOMBOX FESTIVAL 13.–14.6. Helsinki Karri Koira & Ruudolf & Musta Barbaari, Juju, Asa, JVG, Spekti, Tuomas Kauhanen, Brädi, Mikael Gabriel, Roope Salminen & Koirat WAASA POP 13.–14.6. Vaasa Olavi Uusivirta, Irina, Happoradio, Uniklubi, Donkeyboy, Stig, Indica, Kotiteollisuus, Remu & The Hurriganes, RedNex ILOFESTIVAL 14.6. Kellokoski Paleface, SMG, Lau Nau, Dave Lindholm B. Inventive, Muuan Mies OULU PALAA II 14.6. Oulu JMKE, Rattus, Death by Snoo Snoo, Tulukset, Silminnäkijä ROCKIN’ HELLSINKI 14.6. Helsinki ZZ Top, Ben Miller Band, Melrose HUHDASFEST 14.6. Kouvola Asa, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Muuan Mies, The Solar Apparatus SIERAVUOREN JUHANNUS 19.–21.6. Eura Stig, Haloo Helsinki, Jukka Poika, Kuningasidea, Petri Nygård, Tuomas Kauhanen, Remix KALAJOEN JUHANNUS 19.–21.6. Kalajoki Cheek, Redrama, Haloo Helsinki!, Jannika B VISULAHDEN JUHANNUS 20.–21.6. Mikkeli Eppu Normaali, Klamydia, Kolmas Nainen, Kaija Koo, Erin, Sini Sabotage, Mikael Gabriel VALTTERI FESTIVAL 20.–21.6. Tampere Jätkäjätkät, Olavi Uusivirta, Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet, Laura Moisio, Talmud Beach, Lost Boots, SMG, Samuli Putro, Risto, Eläkeläiset, The Valkyrians, Random Hand, Busdriver PUISTOBLUES 25.–29.6. Järvenpää Status Quo, The Ford Blues Band, Heritage Blues Orchestra ISKELMÄ FESTIVAALI 26.–28.6. Jämsä Haloo Helsinki!, Jukka Poika, Erin, Stig & Kullankaivajat, Tuure Kilpeläinen, Jenni Vartiainen, J. Karjalainen BENEMOTH TYKITTÄÄ MENEMÄÄN NUMMIROCKISSA JUHANNUKSENA. TUSKA OPEN AIR 27.–29.6. Helsinki Dimmu Borgir, Children Of Bodom, Carcass, Anthrax, Bring Me The Horizon, Stone, Emperor, Satyricon LAWATANSSIT 27.–29.6. Kotka Asa & DJ Polarsound, Heikki Kuula, Aksim, Cold Pupu Sauna, Aivovuoto, Tapani Kansalainen, 22–pistepirkko, Texas Faggott, Atomirotta BÄTTRE FOLK FESTIVAL 27.–29.6. Hailuoto Samuli Putro, Olavi Uusivirta, Mirel Wagner, Iisa, Asa, Heikki Kuula, Mikko Joensuu, Death Hawks, The Scenes, Räjäyttäjät, Hopeajärvi IMATRA BIG BAND FESTIVAL 27.6.–3.7. Imatra Eva & Manu, Duke Robillard, Knucklebone Blues Band, Jukka Poika TAMMERKOSKEN SILLALLA 27.6.–5.7. Tampere Lauri Tähkä, Erin, Yö, Popeda, Kolmas Nainen ÄMYROCK 28.6. Hämeenlinna Kari Peitsamo JOUTSAN JOUTOPÄIVÄT 3.–6.7. Joutsa Uniklubi, Elonkerjuu, Martti Servo & Napander LUMOUS GOTHIC FESTIVAL 3.–6.7. Tampere Two Witches, Leaether Strip, Malaise, Psyyke, Autogen KIHAUS 4.–5.7. Rääkkylä Arttu Wiskari, Sari Kaasinen, Timo Rautiainen Folk Band, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani KEMIJÄRVEN YÖTTÖMÄT YÖT 4.–5.7. Kemijärvi Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani JYSÄRI 4.–5.7. Jämsä Scooter, E–Type, Bad Boys Blue, 2 Unlimited, Pandora, Captain Jack SATAMAN YÖ 12.–14.6. Jyväskylä Pariisin Kevät, J. Karjalainen, Jukka Poika, Lauri Tähkä, Cheek, Yö, Kaija Koo, Juha Tapio RAATIN STADION 13.6. Oulu ZZ Top, Ben Miller Band, Melrose JUVA ROKKAA 4.–5.7. Juva Jenni Vartiainen, Popeda, Viikate, Luonteri Surf, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Francine FIGHT THE NIGHT! 13.–14.6. Ääniwalli, Helsinki Claudio Simonetti’s Goblin, Master, Antichrist, Malicious Death, Jumalation, Lord Fist, Chrome, Mortuary Drape, Salem’s Pot, Circle – Incarnation, Tombstoned SUMMER UP 4.–5.7. Lahti Tinie Tempah, Brädi, Redrama, Uniikki, Asa, Raappana, Gasellit, Teflon Brothers, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Stig & Kullankaivajat, JVG & Mäk Gälis SUE » 14 « NRO. 5
• IKALENTERI 2014 STUDIO KILLERS TYKITTÄÄ MENEMÄÄN RUISROCKISSA JA ILOSAARIROCKISSA. ROCKKAAMO 4.–6.7. Kangasniemi Knucklebone Oscar, M. A. Numminen ja Pedro Hietanen, Paleface, Bad King BLOCKFEST 1.–2.8. Tampere Snoop Dogg, Tyga, Laineen Kasperi HÄMYVESTARIT 1.–2.8. Hämeenkyrö Klamydia, Jukka Poika, Uniklubi, Happoradio, Jesse Kaikuranta BALTIC JAZZ 4.–6.7. Taalintehdas Robin, Poets of the Fall, Edu Kettunen VANHAN PAUKUN FESTIVAALI 1.–2.8. Lapua Kolmas Nainen, Softengine, Elonkerjuu, Flute of Shame RUISROCK 4.–6.7. Turku David Guetta, The Offspring, Bastille, Lily Allen, Veronica Maggio, Jenni Vartiainen, Phoenix, Wiz Khalifa, Suede, Tame Impala, Children of Bodom, J. Karjalainen SULATTO 2.8. Raahe Redrama, Laineen Kasperi & Palava kaupunki, Nicole AITOON KIRKASTUSJUHLAT 5.–7.7. Aitoo, Pälkäne Kolmas Nainen, Sanni, Olavi Uusivirta, Stig, Apulanta HIETSKUROCK 7.–9.8. Vaasa Girlschool, Pelle Miljoona United, Loose Prick, Barbe–Q–Barbies HELSINKI CLASSIC FESTIVAL 9.7. Helsinki Stevie Wonder, Cody ChesnuTT, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Nicole Willis & The Soul Investigators ILOSAARIROCK 11.–13.7. Joensuu Portishead, Alice in Chains, Ellie Goulding, Haim, Mustasch, A$AP Ferg, Trentem?ller, Stam1na, Happoradio, Haloo Helsinki!, Insomnium TORIN RYTMIT 9.–12.7. Hyvinkää Jenni Vartiainen, Michael Monroe, Robin, Scandinavian Music Group ALPON KESÄVESTARI 12.7. Loimaa Radiopuhelimet akustisesti, Jussi Hakulinen Distortio, Kaksoispiste OLUSET OLUTJUHLAT 9.–12.7. Iisalmi Anssi Kela, Erin, Kolmas Nainen, Happoradio PORI JAZZ 12.–20.7. Pori Bob Dylan, Pet Shop Boys, Kelis, Patti Smith, Pariisin kevät LAHDEN YÖT 9.–12.7. Lahti Haloo Helsinki, Popeda, Jannika B, Jukka Poika, J. Karjalainen TAMMERFEST 16.–19.7. Tampere Apulanta, Eppu Normaali, Erin, Haloo Helsinki!,John Newman, Viikate ROTUAARI PIKNIK 9.–12.7. Oulu Haloo Helsinki!, Jukka Poika, J. Karjalainen, Dumari & Spuget, Jenni Vartiainen, Erin TWIN CITY FESTIVALS 17.–19.7. Tornio Egotrippi, Herra Ylppö & Ihmiset, Jenni Vartiainen, JVG, Rähinä Special SUNSET BEACH PARTY 18.–19.7. Karkkila Death Hawks, Melrose, Pää Kii, Jonna Tervomaa, Voimaryhmä, Santa Cruz TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA 24.–27.7. Valkeakoski J. Karjalainen, Olavi Uusivirta, Paleface & Räjähtävä Nyrkki KANAVAROCK 18.–20.7. Vääksy Dingo, Anna Abreu, Sanni, My First Band, Modernistit, Hevisaurus MAGIC CIRCLE FESTIVAL 25.–26.7. Helsinki Manowar KARJUROCK 18.–20.7. Uusikaupunki Helloween, Elastinen, Anna Abreu, Jonne Aaron, JVG THE ROCKOFF FESTIVAL 18.–26.7. Maarianhamina Mustasch, Ulf Lundell, Ace Wilder RAKUUNAROCK 19.–20.7. Lappeenranta Sanni, Apulanta, Santa Cruz, Pää Kii JÄTTÖMAA 19.–20.7. Kouvola Panssarijuna, Islaja, Black Lizard, Hopeajärvi, Jaakko & Jay KUOPIO ROCKCOCK 25.–26.7. Kuopio Scorpions, Therapy?, Lost Society, Kotiteollisuus, Poisonblack, Stam1na, QSTOCK 25.–26.7. Oulu Megadeth, Volbeat, Soilwork, NALLEROCK 25.–26.7. Kitee Viikate, Karri Koira, Neljä Ruusua INDIE–ILTAMAT 23.-26.7. Klubi, Turku Asa, Pää Kii, No Shame, Beastmilk, Lost Boots, Mansion, Maakuntaradio RANTAJAMIT 10.–12.7. Lohja Sanni, Cheek, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Jenni Vartiainen H2Ö 18.–19.7. Turku Absoluuttinen Nollapiste, Cosmo Jones Beat Machine, Gong, Hiljaiset kallot, Kiveskives, Liimanarina KEITELEJAZZ 23.–26.7. Äänekoski Anssi Kela, Jenni Vartiainen, Eva & Manu, Von Hertzen Brothers LAPPEENRANNAN YÖT 10.–12.7. Lappeenranta J. Karjalainen, Yö, Jannika B, Tuure Kilpeläinen TULIVUORIROCK 18.–19.7. Lappajärvi Pave Maijanen, Jarkko Ahola, Duo Rautiainen & Lampi DBTL 23.– 27.7. Turku Jarkko Martikainen, Peer Günt, Herra Ylppö & Ihmiset, Pariisin Kevät LAPIN KULLAN KIMALLUS 10.–13.7. Rovaniemi Melrose, Freud, Marx, Engels & Jung, Overtake, Bablo & Esa Eloranta SOLAR SOUND FESTIVAL 18.–19.7. Seinäjoki Elastinen, Uniikki, Stig, Karri Koira & Ruudolf, Aste, Spekti, Brädi VASKI AREENA 24.–27.7. Apulanta, Mokoma, Kolmas Nainen, Hevisaurus, Suvi Teräsniska SUOMIPOP 10.–13.7. Jyväskylä Apulanta, Yö, Jenni Vartiainen BACKYARD ROCK 18–19.7. Loviisa The Blanko, Jupi7er, Fool April METSÄFESTIVAL 24.– 27.7. Mäntyharju Ozric Tentacles, Hidria Spacefolk, Squaremeat, Kirna, Avaris, Muffler HUMMERIPOIKAROCK 11.–12.7. Haukivuori Bloodred Hourglass, Gotham OD, Luonteri Surf, Himanes SUMMER SOUND FESTIVAL 18.–20.7. Helsinki Avicii, Laidback Luke, Blasterjaxx, Wildstylez, DVBBS PIONEERIFESTIVAALI 11.–12.7. Kouvola Sonata Arctica, Apulanta, Stam1na, Turmion Kätilöt, Kotiteollisuus, Pää Kii, Viikate, Poisonblack WANAJA FESTIVAL 18.–19.7. Hämeenlinna Michael Monroe, Erin, Jenni Vartiainen, Turisas, Kotiteollisuus, Klamydia, J. Karjalainen KOTKAN MERIPÄIVÄT 24.–27.7. Kotka Olavi Uusivirta, Musta Barbaari, Justimus, Sini Sabotage SATAMA OPEN AIR 1.8.–2.8. Kemi Eppu Normaali, Erin, Uniikki TRAKTORIJATZIT 11.–12.7. Viitasaari Kari Peitsamo, Esa Pulliainen Combo feat. Mr Breathless, Faarao Pirttikangas SOTKAMON SYKE 18.–19.7. Sotkamo Sabaton, Lost Society, Battle Beast, Stam1na, Sonata Arctica, Dog Days Revolution. SEINÄJOEN VAUHTIAJOT 24.7. –27.7. Seinäjoki Apulanta, Haloo Helsinki, The Rasmus, Irina, Klamydia, Michael Monroe, Erin, J. Karjalainen LPRHC FEST 1.–2.8. Lappeenranta Ringworm, Become a Threat, Hammertime, The Heartburns, Kivesveto Go Go, Petos, Ydinperhe PIPEFEST 24.–26.7. Himos, Jämsä Ruger Hauer, Elastinen, Brädi, Teflon Brothers, Gasellit, Solonen & Kosola SUE » 15 « NRO. 5 KARMAROCK 26.7. Harjavalta Maj Karma MALLUSJOEN TAKINKÄÄNTÖVIIKKO 27.7. – 2.8. Pelle Miljoona, Marko Haavisto, Pauli Hanhiniemi FLOW FESTIVAL 8.–10.8. Suvilahti, Helsinki The Horrors, Poliça, Marissa Nadler, Janelle Monáe, Die Antwoord SIMEROCK 8.–9.8. Rovaniemi Haloo Helsinki!, JVG, Jukka Poika, Mikael Gabriel, Stig, Kaija Koo JURASSIC ROCK 8.–9.8. Mikkeli HIM, Flogging Molly, Clean Bandit, Stam1na, Kaija Koo, Haloo Helsinki! JALOMETALLI 8.–9.8. Oulu King Diamond, Dark Angel, Testament, Sacred Reich, Loudness SAMPEA JA SAMPPANJAA 8.–9.8. Varkaus Stig, Kolmas Nainen, Happoradio, MILJOONAROCK 9.8. Tuuri HIM PORISPERE 8.–10.8. Pori Flogging Molly, August Burns Red, Nekromantix, Amaranthe, Apulanta, Penniless, Circle SILTAKEMMAKAT 30.7.–2.8. Puumala Neljä Ruusua, Eppu Normaali, Sanni WEEKEND FESTIVAL 15.–16.8. Helsinki Calvin Harris, Afrojack, Alex Kunnari, Deadmau5, Heikki L, Jvg, Knife Party KAJAANIN KAUPUNKIFESTIVAALI 31.7.–2.8. Kajaani J. Karjalainen, Eppu Normaali DARK RIVER FESTIVAL 15.–16.8. Kotka Viikate, Thunderstone, Shade Empire, Wolfheart, Medeia FORSSAN HOLJAT 31.7.–2.8. Forssa J. Karjalainen, Neljä ruusua KOITELI ELÄÄ 16.8. Kiiminki Emma Salokoski, Redrama, Kotipelto & Liimatainen Acoustic Duo TIKKURILA FESTIVAALI 1.–3.8. Vantaa Pariisin kevät, Michael Monroe DRIVE IN & ROCK 22.8. Nurmes The Go–Getters, Melrose, 20th Flight Rockers, Freud Marx Engels & Jung LUTAKKO LIEKEISSÄ 29.-30.8. Jyväskylä Catharsis, Looptroop Rockers, Wolves Like Us, INVSN, Satan’s Satyrs, Honningbarna, Pää Kii, Smc Lähiörotat, Ghost Brigade
• HAASTATTELU » TAITEIL TEKSTI ANNI SAVOLAINEN KUVAT JUHA METSO ” Kirjoitan semmosia juttuja, jotka tuntuu hyvältä laulaa. Ei se oo sen kummempaa. SUE » 16 « NRO. 5
• LIJAELÄMÄÄ Naiset, miehet, biletys ja seksi. Niistä syntyi Kauko Röyhkän Etelän peto. – mun elämä on ollu sellasta tähän päivään asti ja jatkuu näköjään tästä eteenpäinkin. Ei oo paljon muutosta ollu havaittavissa. Me on vietetty sellasta, vois sanoo taiteilijaelämää. Paljon keikkailua, paljon juhlimista, paljon sellasia kissanristiäisiä... Se on hauskaa kyllä, mutta se ottaa myös veronsa, Kauko Röyhkä selittää. Yhteistuotannot, kokoelmat ja livet mukaan lukien toukokuussa julkaistava Etelän peto on Röyhkän 28. albumi. Luku huvittaa häntä. – Muutaman levyn ois varmaan voinut jättää tekemättäkin. On ollut vähän semmonen holtiton tuotteliaisuus. Toisaalta oonhan mä tehnytkin hommia, kun nyt alkoi mun 34. vuosi, Röyhkä hekottaa. Edellisestä omissa nimissä julkaistusta albumista, Elämä ja kuolema, on kulunut pian jo vuosikymmen. Sinä aikana Röyhkä on tehnyt paljon. Riku Mattilan kanssa tehdyt levyt Kauko Röyhkä ja Riku Mattila (2008) ja Kaksi lensi tuulen mukaan (2011) olivat Suomen virallisen listan neljän kärjessä viikkoja, ja mielenkiintoa herätti myös Rätön ja Lehtisalon kanssa julkaistu Hiekkarantaa (2009). Lisäksi vuosiin mahtui esimerkiksi vanhan bändin Nartun reunion, Uhrijuhla-projekti ja Severi Pyysalon kanssa tehdyt jazz-keikat. Töiden projektiluontoisuus sopii Röyhkälle. – Nykyajan henki on, että ei kannata pitää vakkaribändiä. Sille ei riitä keikkoja. Ihmiset kyllästyy, ja melkein samat naamat on kuvioissa koko ajan. Pitäis jotenkin aina olla joku uus juttu, jota tarjota. Myös Etelän peto syntyi projektien lomassa. Vuonna 2010 käynnistettiin Erotica Night -show Tehosekoittimen Otto Grundströmin, Maija Moision, Röyhkän Olga-vaimon ja The Boots -yhtyeen kanssa. Kabaree-tyylisten, tanssitytöillä ja 70-luvun pehmopornopätkillä ryyditettyjen esitysten tuloksena kappaleita äänitettiin jo tuolloin. ROCKIN YTIMESSÄ erotica night -vaikutteet kuultavat Etelän pedosta läpi alusta lähtien. Levyn soundi on rietas, räävitön, häpeilemätön ja iskevän kuuma. Kappaleista huokuu showmainen, haastava kiihko. Aistillisuus on vahvaa, ja musiikillinen tarinankerronta vaarallista. Osaltaan uusien kappaleiden lämpö säteilee kirjaimellisesti suoraan Suomea lämpimämmiltä leveyspiireiltä. Röyhkä myöntääkin, että perinteiset perhelomat Välimerellä sekä muut matkakokemukset ovat vaikuttaneet taiteelliseen työskentelyyn. Joissain levyn kappaleissa liikutaan maisemassa, joka ei ole lainkaan suomalainen. Kappaleiden kirjoittamiseen Röyhkä suhtautuu rennosti. Uuden levyn Poika sateessa on esimerkki laulusta, jonka sanat avautuivat hänelle itselleenkin vasta niiden valmistuttua. Hitaasti polkevassa kappaleessa Röyhkä kuvailee kuiskaillen salaperäistä hän-hahmoa, ja naisääni vastailee ensimmäisessä persoonassa. – Kun sitä alkaa miettii, niin se kertoo musta sekä nuorena että vanhana. Vanhempi minä on sen tytön kanssa sisällä siellä talossa, mut se nuorempi minä on ulkopuolella kärsimässä vilusta ja sateesta, Röyhkä nauraa. On ilmiselvää, että rock-musiikki on paljon SUE enemmän kuin sitä itseään. Tämän Röyhkä tiedostaa. Hänen mukaansa useimmat miesten tekemät rock ’n’ roll –laulut kertovat naisista, ja niin kuuluukin olla. – Musta se on vähän outoo, jos joku ei tee koskaan rakkauslauluja. Mä koen kuitenkin, et rock on jollain tapaa sellasta eroottista musiikkia, ja on jotenkin luontevaa laulaa naisista tai sen tyyppisistä tilanteista, joissa on naisia läsnä. En mä tiedä, voisko laulaa jostain isäsuhteesta rockissa. Ehkä veljestä vois, mutta mulla niitä ei ole, niin vaikea sanoa. Muut teemat niinku politiikka ei tunnu rock-jutuilta, mut jotkut punkkarit voiskin laulaa siitä. Tärkeä teema on kans semmonen yleinen vitutus, onhan mulla semmonenkin biisi, Paha maa, Röyhkä pohtii. – Eikä kyse ole pelkästään rakkauslauluista, vaan on myös tuskalauluja, yksinäisyyslauluja ja epämukavuuslauluja. Niitä on kaikilla levyillä, mitä oon tehny. Niissä lauluissa käydään koko ihmissuhteen kirjoa läpi kaikissa muodoissa. vältä laulaa. Ei se oo sen kummempaa, Röyhkä sanoo ja purskahtaa taas nauruun. Jos homma ei onnistu kerralla, Röyhkä sanoo yleensä jättävänsä kappaleen vuosikausiksi. Joskus demonauhakokoelman vanhoista tallenteista kuoriutuu vielä uusia, parempia kappaleita. Tärkeämpänä arvona hän kuitenkin pitää tulkintaa. – Aina painotetaan hirveesti niitä tekstejä. Kyllähän ne nyt tärkeitä jossain määrin onkin, mut mun mielestä huonokin teksti voi kuulostaa hyvältä, jos joku laulaa sen hyvin. Jos osaa painottaa ja tulkita sen. Toisaalta hyväkin teksti menee pilalle, jos se lauletaan huonosti. Kaikki riippuu niin monesta jutusta, bändistä, laulajasta, valituista instrumenteista, miksauksesta ja ties mistä. Uusi levy julkaistaan turkulaisen levy-yhtiö Svartin kautta. Röyhkä ei välitä tehdä pitkiä sopimuksia, vaan tekee lyhyitä sopimuksia vaihdellen eri yhtiöille. – Edellinen levy tehtiin Rikun kanssa Universalille. Iso yhtiö. Ei siinä sen enempää ollu ku et siellä tarjottiin kahvia ja pullaa. Ei se muuten poikkea paljon millään tavalla. Svartin kanssa juttujen sopiminen on helppoa, koska sen pomo asuu kivenheiton päässä mun luota, Röyhkä kertoo. Nyt Röyhkä saa paljon näkyvyyttä viralliselta Facebook-sivultaan, missä hän itse kirjoittaa erityisesti muistelmista, mielipiteistä ja menoistaan. Sivulla on yli 17 000 seuraajaa. – Mä en oikein osaa sanoa, mikä se on. Alun perin se syntyi, kun haluttiin mainoskanava mun kirjoille ja levyille. Siitä tulikin sit jotain muuta. Rupesin julkaisee kaikkia hauskoja juttuja, tuottamaan sisältöä, ja ihmiset oikeesti lukee niitä.« PE 30.5. KLUBI, TURKU TULKINNAN VOIMA röyhkällä on pitkä historia kirjailijanakin. Ensimmäinen romaani ilmestyi vuonna 1980, aivan kuten ensimmäinen albumikin. – Kielen kanssa työskentely on kivaa ja jännittävää. Jotkut kokee sen pakkopullaksi, mut mulle se on tosi helppoa. Mä kirjoitan yleensä laulun tekstit jossain 15 minuutissa tai puolessa tunnissa. Eka teen sävellyksen ja sit sanat sopimaan siihen. En mä ota tätä turhan vakavasti, enkä välitä myöskään tekniikasta. Musta laulun teksti on vaan osa sitä kokonaisuutta. En työstä ja mieti sanoja sen kummemmin. Kirjoitan semmosia juttuja, jotka tuntuu hy- KIRJOITUSBISNES R öyhkän muusikon työ kaikkine projekteineen kulkee sovussa kirjoittamisen kanssa. Kirjoitustyö vie vuosittain muutaman kuukauden jakson. Tuotantoon kuuluu nyt viisitoista romaania ja kuusi tietokirjaa. Romaanit eivät ole lukumäärästään huolimatta olleet isoin rahasampo. Viime vuonna julkaistu kirja ”Et kuitenkaan usko...” Ville Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä on ollut valtava menestys ja myynyt yli kymmenen kertaa sen määrän, mitä romaani keskimäärin myy. – Näissä tietokirjoissa liikutaan jo miljoonabisneksessä. Tää bisnes kukoistaa nyt, ei tarvii huolehtia vähään aikaan mistään, Röyhä nauraa. – Nyt oltiin Georgiassa Haapasalon kanssa ja tehtiin kaikki haastattelut uutta kirjaa varten. Ru- » 17 « NRO. 5 pean muotoilemaan itse tekstiä, ja muutaman viikon päästä kirja on paketissa. Sitä onkin ennakkotilattu jo 10 000 kappaletta, Röyhkä kertoo. Röyhkän on päätynyt mukaan tiettyyn kirjoja tekevään porukkaan. Alkusysäys tapahtui, kun hän tutustui valokuvaaja Juha Metsoon. Metso oli päässyt kuvaamaan Venäjälle kuuluvaa Suursaarta, joka on ollut vuosikymmenien ajan kiellettyä aluetta, ja tarvitsi kirjoittajan. Yhteistyö on sittemmin jatkunut. Myös Etelän pedon kansikuvitus on Metson käsialaa. Ensi syksynä Röyhkältä ilmestyy kolme kirjaa. Uuden Haapasalo-kirjan, Et usko tätäkään, lisäksi ilmestyvät Arman Alizadia käsittelevä Armanin maailma ja Röyhkän Facebook-sivun pohjalta koottu teos. Viimeisimmän toimittaa Olga-vaimo. Kirjaan tulee parhaita lohkaisuja sekä valokuvia ja lehtijuttuja, joita Facebook-sivu on kirvoittanut.
• THE LAST DROP Sampsa Sarparannan sanoin HAASTATTELU People Are So Selfish – Me haluttiin aloittaa nollasta kuin uusi bändi. Tämä on eka Jussin kanssa treenattu biisi, ja tästä lähti uusi nousu. Sanat maalaavat aloitusasetelman: Siinä on ihmissuhteisiin ja maailmaan usein pettynyt, mutta ei kuitenkaan luovuttanut yksilö modernissa maailmassa. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT FULLSTEAM Jonossa seuraava – Samaa teemaa suomeksi. Osa jengista on ollut innoissaan kielestä, osan on ollut vaikea niellä se, koska suomenkielisiä sanoja ei voi kokonaan ohittaa. Työnimi oli ”Tiasen lemppari” , koska herra inhosi tätä biisiä aluksi. Elotonta lihaa – Vähän liiankin lähellä Ratsiaa, varsinkin mun komea ”soolo”. Sanoissa mietin tyyppejä, jotka hehkuttavat alkuillasta, että ”vittu mä oon venannut tätä keikkaa”, mutta makaavat sammuneina nurkkapöydässä jo ekan biisin aikana. Voi tää olla parisuhdebiisikin. » UUTEEN NOUSUUN Iskut näyttivät tyrmääviltä, mutta No Shame kimposi kanveesista kuin Rocky konsanaan. o Shamella on ollut rumpaliongelma. Ei ole enää. Laulaja-kitaristi Sampsa Sarparanta, basisti-laulaja Pekka ”Schpex” Virtanen ja kitaristi Jere ”Tiane” Tiainen ovat viimeistelleet kokoonpanonsa Hero Dishonestista ja I Walk The Linesta tutulla Jussi Kenttämaalla. Nyt Salon punkylpeys on koottu kaveripohjalle. – Me ollaan oltu frendejä vuosituhannen vaihteesta asti ja kierrelty yhdessä, Jussi muistelee. – Sampsa jopa asui sohvallani jonkin aikaa Rebound for Glory -levyn (2003) aikoihin. No Shame pyysi vanhaa kamua remmiin jo silloin, kun alkuperäinen rumpali Teemu Horto erosi yhtyeestä vuoden 2009 alussa. Siinä vaiheessa muut bändit kuitenkin työllistivät Kenttämaata niin, ettei aika riittänyt. Syksyllä 2009 No Shamen rumpaliksi ryhtyi Hybrid Childrenistä tuttu Saska Ketonen. Kun hän pari vuotta myöhemmin jatkoi matkaa, aika oli otollinen Jussin liittymiselle. – Mulla oli aina mielessä, että olisi kivaa soittaa No Shamessa. Kun I Walk The Line jäi telakalle, se oli mahdollista, Kenttämaa sanoo. – Sampsa on niin hyvä frendi, että arvelutti alkaa soittaa sen kanssa, kun bändi on aina omanlaisensa suhde. Mutta eipä ole mitään ongelmia ollut. Jos siis ei lasketa tuota salolaisten omintakeista huumoria, joka aukenee meikäläiselle aika hitaasti. Oli pirun kivaa päästä soittamaan rokkia ja vieläpä ihan uusia biisejä. Kun sai aloittaa puhtaalta pöydältä ja sovittaa itse omat soittonsa, oli helppoa päästä bändiin sisään. Sarparanta on sanonut Kenttämaan pelastaneen No Shamen. Rumpali kuittaa kehun huumorilla, mutta ei se kaukana totuudesta ole. Bändi kävi hajoamisen partaalla. – Meillä on ollut hyvä tekemisen meininki Jussin liittymisestä lähtien, Pekka Virtanen sanoo. – Nyt me keskitytään olennaiseen. N VAUHDILLA SEINÄÄN jussi kenttämaa liittyi No Shameen alkuvuodesta 2012. Puoli vuotta myöhemmin bändi oli valmis studioon. Pekka Virtasen äänittämä ja tuottama kuudes albumi The Last Drop tehtiin Sastamalan suunnalla vanhaan kanalaan rakennetussa Kukkolassa. – Pekan tietotaidon turvin me äänitettiin just sellainen levy kuin haluttiinkin. Se oli oikein mukava pitkä viikonloppu, perinteinen levyntekoretriitti, Jussi muistelee. Soitto saatiin talteen elävänä ja potkivana, mutta sitten tie nousi pystyyn. – Pohjien nauhoittaminen oli lupsakkaa hommaa ja buugi oli hyvä, Pekka kertoo. – Mutta kun me mentiin äänittämään lauluja, Sampsan kurkku alkoi reistailla. Syyksi paljastui re?uksitauti, joka huuhtoi äänihuulia vatsahapoilla. Sarparanta yritti laulaa uudet biisit useaan eri otteeseen, mutta ei ollut tyytyväinen. Ääni ei kulkenut niin kuin piti. Se aiheutti paineita, ja paineista tuli stressiä, ja stressi pahensi oireita, jotka kasvattivat paineita. Noidankehä sulkeutui yhä uudelleen. Laulajan äänen palautuminen vei kuukausia, ja se venytti aikatauluja. The Last Dropin valmistuminen kesti kaikkiaan yli vuoden. – Melkein valmiin levyn päällä istuminen oli piinaavaa, Jussi sanoo. – Toisaalta meillä ei ollut julkaisupaineita. Levy oli valmis vasta sitten, kun me itse oltiin siihen tyytyväisiä. kielisiä biisejä. No Shamen ensimmäinen sellainen kokeilu oli Ironing Day -albumin (2010) vastustamaton Better Drunk Than Part of the Machine (Parempi kännissä kuin osa niiden koneen). The Last Dropin kymmenestä biisistä suomeksi lauletaan neljä. – Mehän tehdään ihan mitä halutaan, lauletaan vaikka saksaksi tai venäjäksi, Virtanen naurahtaa. – Suomen kielen käyttö lähti siitä, että Sampsa kirjoittaa tekstit ensin suomeksi, ettei sortuisi ”oh yeah baby” -lyriikoihin. Tuntui, ettei niitä ole mikään pakko kääntää. – Kieli valitaan sen mukaan mikä tuntuu luontevalta, Jussi jatkaa. – Sampsan tyyli sanoittaa on uniikki. Punkskenessä ei ole toista samanlaista. Se panee asiat framille ja uskaltaa puhua suoraan mutta ei silti ole naiivi. The Last Dropin teema on muutos Rocky-elokuvan tapaisessa vaikeuksien kautta voittoon -hengessä. Vuoden 2007 White of Hope Turning Blackin jälkeen No Shamen musiikki kuitenkin on ollut sen verran synkeää, ettei kakkosalbumi Schpunkin (2000) aikaan lanseerattu genre ”lovepunk” enää oikein istu bändin tyylisuunnaksi. – Saahan meitä kutsua miksi haluaa, mutta en mäkään lovepunk-sanaa enää välttämättä allekirjoita, Pekka miettii. – Me ollaan kärttyisiä äijiä ja muututaan aina vain vihaisemmiksi. ”Empty stadium rock” kuvaa meitä paremmin. Maailma synkkenee ja No Shame sen mukana. Parin vuoden kuluttua No Shame on jo 20-vuotias bändi. Kun virtaa riittää, kokemus on vain hyväksi. – Näillä jätkillä on aina ollut todella hyvät biisit, ja nykyään on tuotantopuolikin reilassa, Jussi sanoo. – Bändi on kehittynyt koko ajan siihen suuntaan kuin pitääkin. Nyt onkin hyvä aika hypätä kelkkaan, kun No Shamen timantti hohtaa niin, että voi vain nautiskella. « PE 23.5. KLUBI, TURKU KAKSI KIELTÄ the last dropin erikoisuus on kaksikielisyys: levyllä on sekä suomenkielisiä että englannin- ” Sampsan tyyli sanoittaa on uniikki. Punkskenessä ei ole toista samanlaista. SUE » 18 « NRO. 5 Turn – Jatko-osa Take The Money & Runin tarinaan: toimitusjohtaja on päätynyt kadulle. Kaikki pitää sitä hulluna, mutta se tietää, että systeemi on hullu. Skitsofreeninen biisi, jossa on hieman metallivaikutteita. The Game – Eeppinen balladi siitä, että kaikki on steriiliä ja turvallista ja että meidän anarkistien kivienheittelykin on vain rooli, jonka kapitalismi äänettömästi hyväksyy. Se ei silti tarkoita, etteikö kiviäkin pitäisi heittää. Lukekaa Crimethinkkollektiivin Days of War Nights of Love. Lack for Life – Yritin saada levylle enemmänkin tällaista tsemppaavaa meininkiä, mutta en täysin onnistunut. Onneksi musa on innostunutta ja menevää. Biisissä on Tiasen ihana Leatherface-riffi, vammanen rakenne ja urheiluselostusta. Kuolleet kalat kelluu – Levyllä taistelevat iän tuoma kyynistyminen ja vitutus kyynistymisestä. Itseä ruoskitaan isolla kädellä. Enhän mä itsekään mitään tee (paitsi biisejä). Kukaan ei tietenkään halua kuulla edes levyltä, että syyllinen löytyy useimmiten peilistä. Sori. Clownparade – Lisää kyllästymistä uhrin rooliin ja positiivista eteenpäin tsemppausta. Pekka soittaa kitarasoolon. Viimeinen kesä – Tein biisin akustiselle Haaviston pressanvaalitukikeikalle. En ajatellut sen olevan NS-kamaa, mutta biisi toimikin hyvin. Mukana meidän kaikki tavaramerkit: nuotin vierestä menevä laulu, hieno bassoriffi ja melankolisenhaikea tunnelma. Let ’em Try – Päätösballadi, joka kiteyttää levyn teeman. Elämään kuuluu myös eksyminen ja harhailu. Vanhan täytyy kuolla, jotta voi syntyä uutta. Tämä pätee bänditouhuihin ja elämään yleensä.
• » TYYLI ON VAPAA 1981 toimii anarchopunkin maailmassa, jossa säännöt on tehty rikottaviksi. 1 PE 23.5. KLUBI, TURKU pahtunut. Genreä eivät yhdistä soitannolliset tai soundilliset normit vaan maailmankatsomus. Anarchopunk on lähtökohtaisesti idealistista musiikkia. – Mä tykkään Jallun sanoituksista, Janne sanoo. – Se kirjoittaa poliittisia tekstejä henkilökohtaisesta näkökulmasta. – Sanoituksissa on politiikkaa, mutta yritän välttää suoraa ohjeistamista, Jallu lisää. – Tekstit ovat enemmän pohdiskelevia. Yksi teema ovat ahdistavat säännöt, joiden mukaan yhteiskunta haluaa ihmisten elävän. Jallu jatkaa, että 1981:n poliittisuus näkyy selvimmin toiminta- with TO 15.5. 2014 NOSTURI liput toim.kuluineen alk. 30€, ennakot: Tiketti ovet klo 19 | S/K18 | eteispalvelumaksu 2,80€ SUE » 19 « NRO. 5 tavoissa. Bändille on tärkeää olla luottamuksen arvoinen osa punkin DIY-verkostoa. – Me halutaan olla riippumattomia isoista toimijoista, kuten Teostosta ja musalehdistöstä, jota säkin siinä edustat. Vierastan virallisia instansseja. Me soitetaan, koska me ollaan hyviä ystäviä keskenämme ja tykätään tästä. Jos muutkin tykkäävät tästä, meille avautuu mahdollisuus matkustaa maailmalle moikkaamaan samanhenkisiä tyyppejä. 1981:n seiskatuumaisia ovat julkaisseet pienet levymerkit, joista kahta pyörittävät bändin jäsenet itse. – Raha on tässä vain välttämätön paha. Se menee toiminnan mahdollistamiseen ja sen kanssa halutaan olla tekemisissä mahdollisimman vähän. Me ollaan oltu onnekkaita sen suhteen, että kiertueista on selvitty plus-miinus-nolla-tilanteeseen. 1981 on tehnyt Suomen-keikkojen lisäksi parin viikon kiertueen Tanska-Ranska-Saksa-akselilla ja viikon vierailun Englantiin. Tänä kesänä on edessä yhdeksän keikan rundi Japanissa. Kiertueitakaan ei tehdä rokkisääntökirja kädessä. – Jos me oltaisiin tehty tällaisia reissuja 15 vuotta sitten, siellä olisi varmaan sätätty enemmän. Nyt voi vaikka käydä kirjastossa tai katsomassa nähtävyyksiä ja juoda lasin viiniä, Janne sanoo. – Punkkiskenessä tapaa kiinnostavia ihmisiä, näkee hienoja kulttuurikeskuksia ja saa syödä hyviä vegaaniruokia. « TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA CHRISTIAN KOCK En Fourruren ja DJ Flipperin remix-versioita 1981:n Dancing-biisistä. Ryhmän kytky elektron tekijöihin on Janne, joka on ollut mukana Turku Modernin ja Hitto-klubin järjestelyissä. Konemusiikin kanssa ?irttailu ei muutenkaan ole anarchopunkissa outoa. – Yksi skenen alkuaikojen tärkeimpiä bändejä, Flux of Pink Indians, perusti vuonna 1985 One Little Indian -levy-yhtiön, joka julkaisi myös elektronista musaa, Jallu kertoo. – Siinä vaiheessa muutkin anarchopunkbändit lähtivät kokeilemaan remix-juttuja. 1981:lla on junnaavia ja tanssittavia biisejä. On mielenkiintoista viedä niitä tuohon suuntaan. Tällaisen siirron tekee mahdolliseksi se, ettei anarchopunkissa ole musiikillisia sääntöjä. Janne mainitsee plokkaavansa kitarasoundeja yhtä lailla The Smithsiltä ja The Curelta kuin punkista, ja muutenkin tyyli on vapaa. – Anarchopunk voi olla yhtä hyvin popmaista, metallista, räkäistä tai kokeellista, Jallu kertoo. – Aika harvoin on päässyt vetämään handclapseja punkbändin äänityksissä. Kasiykkösessä sellaistakin on ta- HAASTATTELU 981:n laulaja-kitaristi Jallu, kitaristi Janne, laulaja Kata, basisti Antti ja rumpali Ilmari ovat vanhoja tekijöitä punkja indieskenessä. Jotkut heistä soittavat tai ovat soittaneet Kieltolaissa, Phoenix Foundationissa, Species Traitorissa, Bridgetissä, Homevideossa, Kyklooppien sukupuutossa ja Frivolvolissa. 80-luvun alun brittiläisesta anarchopunkista ponnistava 1981 on erilainen kuin yksikään sen jäsenten muista projekteista. Janne mainitsee verrokeiksi The Zoundsin, Chumbawamban, The Mobin, Flux of Pink Indiansin, Crassin ja Political Asylumin. Popahtavaa ja postpunkvaikutteista anarchopunkia soittava 1981 on julkaissut kuusi 7”-vinyyliä, joiden 500-700 kopion painokset myytiin nopeasti loppuun. Nyt Svart Records on koonnut yhtyeen tähänastisen tuotannon vinyylialbumiksi. Janne sanoo yllättyneensä siitä, ettei koosteesta tullut sillisalaatti, vaikka kokoonpano ja olosuhteet ovat vaihdelleet. – Se ei kuulosta palasista kootulta, vaikka biisit ovat peräisin vuosien varrelta ja monesta eri studiosessiosta. Levyltä voi kuulla bändin kehityksen, kun biisit ovat kronologisessa järjestyksessä. Sinkkukokoelman kanssa samaan aikaan ilmestyy 12”-vinyyli, jolla on Jori Hulkkosen, Femme
• HAASTATTELU – Ihan vaivatonta ei senkään teko ollut, kustantaja muun muassa vaihtui matkalla, mutta siinäpä on nyt yli 130 meikäläisen rallia kenen tahansa halukkaan soittotaitoisen ulottuvilla. Itsehän en lue nuotteja enkä edes kunnolla ymmärrä niistä mitään, mutta olen iloinen kun tuollainen annos kappaleitani on ikään kuin maailmalla omillaan. Sen tekemisessä minulla myös riitti hommaa, kun melodioita ja sointuasemia skarpattiin esiin. Ehkä tässä iässä tulee jotenkin tärkeäksi vähän katsella taaksepäin ja paketoida juttuja. Omat nimet kirjoissa ja kirjan kannet kiinni. TEKSTI PETRI SILAS KUVAT MAREK SABOGAL » TOISELLA KIERROKSELLA Vaikka 63 vuotta tuli täyteen viime marraskuussa, ei Tuomari Nurmio aio eläkkeelle vielä aikoihin. Tuoreita ilonaiheita ovat uusi Dumari ja Spuget -levy Bailaa! ja kattava nuottikirja. rätkäkerho MC Blackheadsin Tampereen-päämajan pihaan valuu aina vain lisää korskeita menopelejä samaan aikaan kun illan bändeistä ensimmäinen aloittelee sisällä soundcheckiään. On lauantai-ilta, juhlien alkuun parisen tuntia ja orkestereista toinen juuri saanut keikkaa valmistelevat toimensa tehtyä. Niinpä ovista astelevatkin parahultaisesti ulos Tuomari Nurmio ja Make Hillilä. Tutun tutkaparin kanssa Spuget-kokoonpanon täydentää tänään vain basisti Mitja Tuurala, kitaristi Miikka Paatelaisen läsnäolon on torpannut ikävä tuplabuukkaus. – Joo, tästä tulee nyt vähän spesiaaliveto, mutta eiköhän me klaarata, arvelee Nurmio mietteliäänä. – Tuolla on nyt vähän rauhatonta. Mihin mennään juttelemaan? Sijainti olisi mitä otollisin juuri tämän bändin uusimmista vaiheista puhumiseen, sijaitsihan samoilla nurkilla Hatanpäällä vuosikausia päihdekäyttäjiä palvellut liekkimaja. Hande ei kuitenkaan innostu puistonpenkille peilityynen Pyhäjärven rantaan istahtamisesta. – Siinä saa äkkiä salakavalasti kylmää. Mennään ennemmin johonkin keskustaan, Makekin pitää heittää hotellilla käymään ennen vetoa. Samalle illalle osuvan ratkaisevan jääkiekko?naalin tähden paikan valinnan kanssa sopii olla tarkkana, jos haluaa saada tehdä työt rauhassa. Perinteikäs, hyvät mai- P semat tarjoava ravintola Koskipuistossa osoittautuu hyväksi kohteeksi. Nurmio asettuu aloilleen, tilaa virnuillen Simo Frangénin nimikko-olutta (”Maassa maan tavalla”), kääntää katseen ikkunan takana virtaavan veden ylle ja vastaa ensimmäiseen kysymykseen. – Alun perin homman piti jäädä siihen viimevuotiseen levyyn (Dumari & Spuget), koska eihän meillä ollut ennalta tietoa, meneekö tuollainen stadin slangille perustuva matsku kaikkialla läpi. Eikä se menekään. Mutta kun kysyntää silti selvästi riitti, settiin otettiin lisää biisejä, ja kun nuo blosaritkin (Juho Viljanen, Janne Toivonen, Antti Hynninen) tulivat mukaan, päätimme purkittaa keikkoja ja katsoa, irtoaisiko samalla konseptilla toinenkin platta. Siinähän se tulisi ikään kuin sivutuotteena. Kunnes alkoivat hankaluudet. Äänitteitä kuunteleva miksaaja huomasi biiseistä monissa muutaman sekunnin blackoutin. Kovalevytallentimessa oli ollut vikaa ja materiaali käyttökelvotonta. Käyttöön siis B-suunnitelma. – Menimme studioon, vedimme samoilla höyryillä setin pari kertaa läpi ja kokosimme levyn. Mukana tuleva dvd on totta kai live. Se editoitiin kahdelta Tavastian-keikalta. Kuten monella muullakin artistilla, on myös Nurmiolla ollut tapana kierrättää omia kappaleitaan. Uuden Bailaa!-albumin pilottisinkuksikin valikoitui iäkäs helmi. – Maailman paras näyttelijä on vanha biisi, joka minusta ansaitsi nousta uudelleen esiin. Siitä on vanhastaan olemassa lähinnä demomainen tallenne, jonka sovitus jättää paljonkin toivomisen varaa. Ja onhan näitä, muistaakseni Image-lehdessä suhtauduttiin Spugetlevyn arviossa viitisentoista vuotta vanhaan Dumari-biisiin ikään kuin uutena raitana. Ilmeisesti kriitikko ei ollut koskaan kuullut originaaliversiota tai biisiä keikalla. EI KIIRETTÄ nurmion työtarmosta imi viitisen vuotta sitten leijonanosan kaksi valtavaa retrospektiivistä hanketta. Dumari-nimeä kantavan elämäkertateoksen ja levy- sekä dvd-boksin koostamisessa riitti pureskeltavaa, eikä uuden luomiseen tahtonut riittää panoksia saati aikaa. Kokonainen levyllinen uutta materiaalia ilmestyi lopulta syksyllä 2010, kun Paratiisin puutarha näki päivänvalon. Se riitti tekijän mielestä hetkeksi todistamaan, että virtaa tulee vielä riittävästi oikeisiin paikkoihin, eikä Nurmiolla juuri nyt olekaan kiire yhtään mihinkään. – Tällä hetkellä en edes halua tavallaan tilata itseltäni mitään. Onhan tämä minun elinkeinoni, jonka tärkeä osa on uuden luominen, mutta se taas rajoittaa keikkailua. Nykyään huomaan usein melkein jarruttelevani biisien tekoa. Tiedän liiankin hyvin, millaista on kun se mylly alkaa pyöriä. Tietty lyhytjänSUE » 20 « NRO. 5 teisyys sopii itselle paremmin. Välillä haluaisin vain jäädä meditoimaan, mutta on pakko lähteä saarnaamaan johonkin räkälään. Marraskuussa 1950 syntynyt Hande katsoo tiukasti silmiin vakuuttaessaan, ettei ole pelkästään hauskaa, jos ideat vainoavat yötä päivää eikä energiaa heru muuhun kuin uuden musiikin tekoon. Ri?t pyörivät päässä lupaa kysymättä. – Pyrin tätä nykyä siihen, että jos jokin idea on niin kertakaikkisen hyvä, että se vaivaa kaiken muun keskellä, sitten alan työstää sitä. Musahomma kuitenkin alkoi minullakin harrastuksesta, ja tuota tunnelmaa haluan mahdollisuuksien mukaan yhä vaalia. Ainakin nyt tuntuu siltä, että käyn uuden veistoon seuraavan kerran vasta kun se pakkomielle käy riittävän painavaksi. Skeidan julkaiseminen vain julkaisemisen tähden on ihan älytöntä. Voi hyvin olla, että aika paljon saa vettä virrata Tammerkoskessa – tai vaikka Aurajoessa – ennen kuin taas innostun uuden levyn tekemisestä. Toisaalta, erilaisia retro-proggiksia on nytkin vireillä. Ja sainhan minä sitä paitsi juuri Spuget-levystä urani kolmannen kultalevynkin. Naureskelin, että pitäisiköhän tässä itkuun pillahtaa moisen merkkipaalun kohdalla! Ihan hyvä saavutus, itse kun pidin proggista ihan marginaalijuttuna. Erityistä iloa tuottaa myös nuottikirja Tuhannen ja yhden kapakan lauluja, joka julkaistiin viime lokakuussa. PUHALTIMIEN TENHO muuan tuomari nurmion pitkän ja polveilevan uran ankkureista on ollut puhaltimien soundi, etenkin saksofonien ja niiden sukuisten etnisten instrumenttien kanssa operoiminen. Jorma Tapion Hugry Tribal Marching Band oli olennainen osa Hullua puutarhuria (1992), Jarno Sarkula ja Alamaailman Vasarat kantoivat Kinaporin kalifaattia (2005) ja Tangomanifestin (2006) tärkeimpiin ääniin lukeutuivat Pepa Päivisen puupuhaltimet. Myös yksi Bailaa!-levyn aseistariisuvimmista elementeistä on kolmen puhaltajan sektio, joka tanssii melodioiden sekä ri?en ympärillä vallattomasti. Pasuuna, trumpetti ja fonit sekä paikoin myös tuuba rotevoittavat ja värittävät klangia sujuvasti. – Homma lähti Paratiisin puutarhan sessioista, joissa tuottaja Janne Haavisto ehdotti monilahjakkaan Juho Viljasen mukaan ottamista. Yksi asia johti toiseen, ja niinpä jo sillä ekalla Spuge-levyllä oli tämä trio kolmella rallilla, Nurmio avaa. – Blosarien kanssa soittaminen on kivaa sekä erilaista, ja ennustelin jo silloin, että jos nuo jannut otetaan mukaan, heistä ei enää haluta päästää irti. Ja niinhän siinä kävi. Vaikka kyllä Spugeilla yhä kvartettikeikkojakin tehdään – tai kuten tänään nähdään, olosuhteiden pakosta jopa triokeikkoja! – mutta blosarien kanssa mieluummin tällä haavaa. Nurmio on pannut merkille, että etenkin Miikka Paatelaisen ilmaisussa tapahtuu muutoksia puhaltajien ollessa mukana. – Pilleillä ei soitateta vain tyypillisiä väliri?ejä vaan kaikkea muutakin. Esimerkiksi tuohon singlebiisiin kehitin sen balkanilaiskuvion, joka ikään kuin herätti biisin henkiin, vasta nyt 15 vuotta myöhemmin. On tärkeätä aina katsoa koko kuvaa ja miettiä erikseen, mitä kustakin soittajasta ja ryhmästä saa irti. Lauluntekijä tiedostaa, että isommissa kokonaisuuksissa on riskinsä: tiukat arrit muuttuvat helposti rajoittavaksi tekijäksi. – En ole perinteinen sovittajahahmo ja kaikki on tietyllä tavalla sattumanvaraista, mutta yleensä siihen pyörteeseen heittäytyminen johtaa uuteen mukavaan paikkaan. Yhtä vääjäämätöntä on, että painovoima alkaa ennemmin tai myöhemmin vetää takaisin simppeliin suuntaan. Ja sitten olen taas itsekseni tai ehkä Hillilän kanssa kahdestaan jossain kolaamassa! Juttutuokion päätteeksi pöydästä noustessa selviää, että Tappara on hävinnyt illan matsin Oulun Kärpille. – Täytyykin muistaa vältellä aihetta keikalla välispiikeissä, Nurmio hörähtää kuivasti ennen kuin hyppää autoon ja suuntaa takaisin Hatanpäälle. «
• » YLEISMAAILMALLINEN TASO Khid X RPK on yhtä kuin DJ Kridlokkin ja RPK:n yhteisprojekti. Meno on henkilökohtaisempaa kuin DJ Kridlokkin juuri ilmestyneellä Mutsi-levyllä. Se onkin sen vahvuus. K ” Mitä väliä, kunhan homma vain toimii? tiön legendaariselta pomomieheltä Kepeltä ei kuitenkaan kuulunut minkäänlaista poikkipuolista sanaa siitä, että levyt ilmestyvät liki päällekkäin. – Ei todellakaan, Khid naurahtaa. – Kepe saattaa julkaista vaikka kuinka monta levyä saman päivän aikana. – Kepe on luultavasti maailman rennoin levy-yhtiöpomo. Paperilla hänen tapansa työskennellä ja aikatauluttaa juttuja voi näyttää kaoottiselta, mutta mitä väliä, kunhan homma vain toimii? RPK komppaa. Hiphop-saitti Basson foorumilla Khid kirjoitti Ein konseptin pyö- rineen hänen mielessään viiden tai kuuden vuoden ajan. – Alkujaan en edes tiennyt tai ajatellut, että RPK tuottaisi Ein musiikin. Levyn nimi, sen konsepti ja albumin kertojan tietynlainen mindstate on pyörinyt päässäni vaikka kuinka kauan. Tekstillisesti sen maailma oli minulla selkeänä päässäni jo kauan. Itse läpät kirjoitin kuitenkin paperille vasta nauhoitussessioiden tienoilla. Albumilla Khidin räpit kuulostavat henkilökohtaisemmilta kuin DJ Kridlokkina. Siinä missä Kridlokk puhuu maailmasta välillä laajentunein ja välillä supistunein pupillein aurinkolasien läpi, Eillä Khid tuijot- taa kuulijaansa suoraan silmiin. – Minun mielestäni tämä levy liikkuu läppien suhteen enemmän sellaisella yleismaailmallisella ja henkisellä tasolla kuin Kridlokkin, RPK sanoo. – Kyllä ja ei, Khid jatkaa. – Tällä levyllä on henkilökohtaisten ajatusten kautta kerrottuja yleismaailmallisia tarinoita. En väitä, että jokainen levyltä löytyvä laini on oma henkilökohtainen mielipiteeni. Lauseet ovat kuitenkin vähintään sellaisia, että minusta ihmisten olisi hyvä lukea ne vaikkapa jonkun kirjan sivuilta. En kuitenkaan todellakaan halua paasata mistään. « LUE SUE MYÖS NÄKÖISLEHTENÄ! CD/DIGI @ SUE » 21 « NRO. 5 8RAITA, iTUNES SPOTIFY, BANDCAMP TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LEVY-YHTIÖ meillä oli vuonna 2012, ja suunnittelimme tuolloin yhteistyötä. Samana kesänä minulta ja JulmaHenriltä tuli ulos ensimmäinen Eurocrack-eepee. Vuoden 2013 alussa minun piti päättää, kumman kelkkaan hyppään ensin. Päädyin tuolloin työstämään Eurocrackin materiaalia Julma-Henrin kanssa. Pitää myös muistaa, että samana vuonna tuli Paperi T:n ja Khdin yhteislevy. Ei meidän olisi kannattanut julkaista samankaltaista projektia samoihin aikoihin tuon levyn kanssa, RPK kertoo. Ihan täysin päällekkäisyyksiltä ei kuitenkaan nytkään vältytty. DJ Kridlokkin Mutsi ilmestyi maaliskuun lopulla, ja Khid X RPK nyt vain kaksi kuukautta myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan RPK:n tai Khdin mielestä ole sen suurempi haitta. – Meidän oli vain pakko yksinkertaisesti päättää, että pukkaamme levyn nyt ulos. Albumin tekoa ja sen julkaisua oli jo kerran siirretty kerran Eurocrackin takia, RPK toteaa. Niin Kridlokkin Mutsi kuin Eikin ilmestyvät Monsp-levy-yhtiön kautta. Legendaarisen levy-yh- HAASTATTELU hid eli DJ Kridlokk julkaisi viime vuonna yhteislevyn Paperi T:n kanssa. Nyt on vuorossa jälleen yhteistyöalbumi. Khid X RPK -nimen alla tehty Ei sykkii synkeää grimesoundia. Tuottajan pallilla istui tällä kertaa esimerkiksi Ceebrolisticsista ja Eurocrackistä tunnettu RPK. Kaksikon historia juontaa juurensa 2000-luvun alkuun. – Tapasimme ensimmäisen kerran luultavasti joskus vuoden 2001 aikoihin, RPK kertoo. – Meillä oli Syndicate-vaateliikkeen tiloissa Mur Mur -kollektiivin kanssa freestyle-sessiot kerran viikossa. Khid ja muut nuoret jannut tulivat silloin pyörimään mestoille, hän jatkaa hymähtäen. – Minä olen meistä kahdesta se vanhempi valtiomies. Vaikka tätä ennen RPK ja Khid ovat tehneet yhdessä musiikkia esimerkiksi KCMD Ma?an nimen alla Eevil Stöön kanssa, on kyseessä ensimmäinen yhteinen levykokonaisuus, jolla ei ole muita räppäreitä tai tuottajia mukana. – Ensimmäinen yhteiskeikka
• keikkoja. Emme ole maailman isoin bändi, mutta joillekin olemme maailman tärkein bändi. Se merkitsee paljon. Soitimme kerran häissä, jossa naimisiin mennyt pari oli tutustunut toisiinsa meidän keikallamme. HAASTATTELU PE 6.6. TAVASTIA, HELSINKI TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT LASSE LINDFORS » KAIKILLE, EI VAIN NAISILLE Damn Seagullsin jäsenet ovat kasvaneet yhdessä. Se on vain hyvä asia. ub Pressapari, Helsinki, 18.4.2014. Paikalla ovat Damn Seagulls -yhtyeen Lauri Eloranta ja Niko Kangas, joiden sanomiset on tallennettu nauhalle sensuroimatta. Lauri: – Olen haastatteluissa aina aivan lukossa. Toisaalta tuntuu siistiltä, että nyt levystä pääsee puhumaan jonkun kanssa kasvokkain. Käykö että laitetaan tuo kysymykset sisältävä paperilappunen pois. Ei tehdä haastattelua. Puhutaan vain. Selvä kai sitten. Ärsyttääkö teitä olla päälle kolmekymppisten, kaljuuntuvien ruutupaitaäijien suosikkiyhtye? Niko: – Ei. Se on ihan plussaa. Silti vuosi vuodelta tuntuu paremmalta, kun yleisömme joukossa on naisia. Esimerkiksi Facebook-sivujemme faneista 55 prosenttia on miehiä ja 45 prosenttia naisia. Me olemme yrittäneet houkutella enemmän ja P enemmän naisia musiikkimme pariin viimeisimmillä Facebook-postauksillamme. Lauri: – Minulle riittää, kunhan yleisön joukossa on edes pari nättiä tyttöä. Meillä oli joskus aikoinaan tarroissamme teksti ”Damn Seagulls: Chicks dig it.” Ehkä minua ärsyttäisi, jos yleisömme koostuisi vain ainoastaan vanhoista äijistä. Mikä tämä kappale on joka soi taustalla? Arttu Wiskaria? Heti kun tämä alkoi soida taustalla tätä alkoi kuunnella ja siihen kiinnitti huomionsa. Se on kappaleissa tärkeää. Niko: – Tänään lounaalla ollessani taustalla soi Pet Shop Boysin Go West. Minulla oli krapula. Liikutuin heti. Itkin joskus Simpsoneita katsoessani. Minusta perheen isoisä on aina niin yksinäinen. Lauri: – Tunteet ovat erikoinen asia. Itkevätkö ihmiset teidän musiik- kia kuunnellessaan? Niko: – Damn Seagullsin synti ja tuska on siinä, että meillä on melko vähän faneja kaikkeen tähän bändiin käytettyyn vaivanäköön suhteutettuna. Mutta ne fanit ovat sitten sitäkin intohimoisempia ja sitoutuneet yhtyeeseemme. Joskus järjestimme Facebook-sivuillamme äänestyksen, jossa fanimme saivat äänestää suosikkikappalettaan. En nyt paljon valehtele jos sanon, että siellä mainittiin varmaan 90 prosenttia kaikista julkaisemistamme biiseistä. Se on harvinaista. Lauri: – Sekin kertoo jotain, että olemme soittaneet läjäpäin hää- *** lauri tekee tuottajan hommia ja häärää musiikin parissa vähän kaikkialla. Niko on Fullsteam-levy-yhtiöllä töissä. Osaatteko erotella vapaa-ajan ja työn toisistaan? Niko: – Muutama vuosi sitten minulla oli elämässäni vaihe, etten yksinkertaisesti kyennyt kuuntelemaan musiikkia kotioloissa. Kuuntelin sitä töissä koko ajan. Toimin tuolloin myös tuottajana joillakin levyillä ja hinkkasin miksauksia päivät pitkät päivätyöni ohella. Ei siinä kotona jaksa tuollaisen jälkeen mitään kuunnella. Monilla alan tyypeillä on ollut sama ongelma. Kuten Remu asian ilmaisi: Jos ihminen on ollut Hartwallin tehtailla yksitoista vuotta töissä niin kysypä häneltä juoko hän kovinkin usein Ja?aa. Lauri: – Minä en ole ostanut vuosikausiin levyjä. Käytän joskus Spotifya ja kuuntelen vanhoja levyjä. Niko: – Eli tapat omalla tavallasi levyteollisuutta. Lauri: – Lähinnä yritän netin avulla pysyä pinnalla musiikkimaailman uusista trendeistä. En osaa vapaa-ajalla kuunnella musiikkia nauttimismielessä. Toisaalta esimerkiksi studiossa työskennellessäni mietin viikoittain kuinka etuoikeutettu olen. Rakastan soittamista uskomattoman paljon. Esimerkiksi viime kesä Pää Kii -yhtyeen parissa oli aivan mielettömän raskas, mutta samaan aikaan myös mielettömän hauska. Lauri on selvästi teidän yhtyeen vahvin persoona. Kuinka paljon Damn Seagulls on hänen yhtyeensä? Niko: – Tätä levyä tehdessä jossakin vaiheessa alkoi tuntua siltä, että Laurilla oli liikaa hommaa. Hän piti liian monia naruja käsissään. Oli siinä sitäkin, että Damn Seagullsissa on monta jäsentä, mutta yksi pääasiallinen biisintekijä. Meidän piti tehdä jonkinlainen työjako siitä, kuka päättää mitäkin. Jokaisella bändin jäsenellä on kuitenkin oma roolinsa. Lauri: – Minusta koko bändi heitti tämän levyn myötä itselleen aivan valtavan haasteen. Mutta tunnustan kyllä, että testailin erilaisia juttuja aivan järjettömät määrät biisien nauhoitusten jälkeen. Istun paljon yksin studiossa. Minulle oli aivan selvä asia, että levyn tuottajan kohdalla lukee oma nimeni. Mutta on hyvä, että tässä bändissä on Nikon kaltainen ihminen, joka sanoo minulle joskus vastaan. *** teillä oli eilen epäviralliset levynjulkaisubileet. Siellä oli moniste, johon Lauri oli kirjoittanut mietteitä uuden levynne kappaleista. Siinä kerroit, miten ”tähän maahan ei ole tullut hyviä uusia rockbändejä”. Te olette kolmekymppi- ” Rock tekee tasaisin väliajoin itsestään tarpeellisen ja vaarallisen. SUE » 22 « NRO. 5 siä sällejä, jotka soittavat rokkia ja käyvät päivätöissä. Oletteko te muka uhmakkaita ja arvoituksellisia? Ne ovat kuitenkin määreitä, jotka rockyhtyeisiin yleensä liitetään. Lauri: – En osannut arvata, että joudun tuon kommentin takia vielä johonkin ristikuulusteluun. Minusta Damn Seagulls on lavalla ennen kaikkea fyysinen yhtye. Se on kenties se juttu joka puuttuu nykyajan rockbändeistä. Eikä se ole vain musiikkigenreen sidottu juttu. Muistele nyt vaikkapa jotain Karkkiautomaattia. Se oli lavalla nimenomaan rock. Rock tekee tasaisin väliajoin itsestään tarpeellisen ja vaarallisen. Niko: – Joku tekaistu mystiikka on minusta feikein asia mikä rockbändissä voi olla. Minusta tämän päivän yhtyeet yrittävät liikaa erottua joukosta ja olla jotain muuta kuin aidosti ovat. Pelkkään rockin voimaan ei uskota. Bruce Springsteen & The E Street Band on mitä on ja se riittää täydellisesti. Toisaalta esimerkiksi työssäni haen aina bändeiltä jonkinlaista tarinaa, jonka kautta he erottuisivat massasta. Samassa lappusessa Lauri kertoo, kuinka uusi levy ”yhdistää uuden ja vanhan Damn Seagullsin”. Mitä tarkoitit? Lauri: – Minusta tämä Let It Shine on tavallaan meidän ensimmäinen levymme. Nyt kun jälkikäteen miettii edellistä albumiamme Hunting Seasonia, on se tavallaan melko varovainen levy. Milloin me olemme parhaimmillamme? Meillä on aina ollut sellainen rakkaus garagesoundiin. Halusimme ilmentää sitä tällä albumilla. Niko: – Jo debyyttialbumillamme One Night at Sirdiesillä oli kunnianhimoisia elementtejä. Liikuimme mukavuusrajojemme ulkopuolella ja halusimme vähän väkisinkin tehdä sitä mitä halusimme. Soul Politics -levyllä kaikki jatkui vähän jalostuneempana, mutta teimme yhä mitä mieleemme juolahti. Hunting Seasonin aikoihin meillä oli vähän rumpaliruljansseja sun muuta, ja levystä tuli millainen tuli. Lauri: – Olin neljätoistavuotias, kun tämä bändi perustettiin. Olen nyt kolmekymmentä. Olen ollut tässä yhtyeessä yli puolet elämästäni. Kuusitoistavuotiaana aloimme keikkailla Helsingin ulkopuolella. Jotkut meistä kävivät koulussa tuolloin. Jeesus tässä on mennyt aikaa. Miltä soittaminen tuntuu nykyään? Niko: – Jotenkin kaiken tämän kärvistelyn jälkeen on ilo näin vanhempana huomata, että rockin soittaminen on aika helvetin siisti harrastus. Soitan hyvässä bändissä ja ympärilläni on hyviä ihmisiä. Mikä voisi olla hienompaa kuin istua pakettiautossa ja matkustaa keikkapaikalle. Ottaa se pari päiväkaljaa siinä ja saada päälle sellainen pieni päiväkänni. Tätä nykyä sitä tosin nukkuu heti sen jälkeen päiväunet. Lauri: – En aidosti malta odottaa, että pääsen taas istumaan pakettiautoon. Autossa istuminen on ainoa hetki elämässäni, kun minun ei tarvitse tehdä elämässäni yhtään mitään. Niko: – Laadukas bändi tarjoaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ja henkiseen kasvuun. Lauri: – Noista muista yhtyeläisistä on tullut vuosien varrella ihan inhimillisiä ja ?ksuja. Vuosia siinä kestikin. Niko: – Sinä puhut hitusen vähemmän kuin ennen. Puhut kyllä yhä todella paljon. «
• » SUURISUINEN LARS-FANI Rival Sons soittaa perinnetietoista rockia, joka on vienyt sen lämmittelemään niin Alice Cooperia, AC/DC:tä kuin Aerosmithiäkin. PE 30.5. HARTWALL AREENA, HELSINKI ” Olemme polttaneet kynttilää molemmista päistä viimeiset viisi vuotta. tin EP-levyllä studiorumpalina. – Olin 2000-luvun alussa silloisen yhtyeeni kanssa rundilla Veruca Saltin kanssa, ja ystävystyin tuolloin yhtyeen solistin Louise Postin kanssa. Muutama vuosi tuon jälkeen hän sitten pyysi minut eepeen äänityssessioihin. Louisen ympärillä Veruca Salt -soittajat ovat vaihtuneet hurjaa tahtia. Nyt 90-luvun alkuperäiskokoonpano on palannut takaisin yhteen ja keikkaillut Amerikassa vuoden päivät. – En ole vielä päässyt katsomaan heidän keikkojaan, sillä olen itse ollut niin kiireinen. Onneksi Louise ja Veruca Saltin toinen alkuperäinen biisintekijä Nina Gordon ovat nyt sopineet riitansa. He eivät puhuneet toisilleen vuosikausiin. Mutta sellaista yhtyeissä soittaminen on. Itse olen aina tullut Louisen kanssa hyvin toimeen. Myös Rival Sonin miehistössä tapahtui muutoksia viime syksynä, kun yhtyeen basisti Robin Everhart lopetti. Rival Sons on tehnyt viidessä vuodessa neljä albumia ja kiertänyt siinä sivussa jatkuvasti maailmalla levittämässä rock and rollin ilosanomaa. Everhartilla tahti oli liian tiukka. – Olemme polttaneet kynttilää molemmista päistä viimeiset viisi vuotta. Toisaalta niin sen pitää mennä. Entisaikaan yhtyeet tekivät uuden levyn aina kymmenen kuukauden välin. Meillä menee sen- tään vuosi. On taottava, kun rauta on vielä kuumaa. Onhan tämä nyt uskomaton duunipaikka. Toinen syy haastatteluun uuden albumin lisäksi on siinä, että Rival Sonsia soittaa lämmittelijänä Aerosmithin Euroopan-kiertueella. Kiertue pysähtyy myös Helsingin Hartwall Arenalla 30. toukokuuta. Olette nyt suhteellisen lyhyen uranne aikana lämmitelleet esimerkiksi Alice Cooperia, AC/DC:tä ja pian on vuorossa Aerosmith. Mitä tämän jälkeen? – Seuraavalla kiertueella nuo kaikki yhtyeet saavat lämmitellä meitä. Ja voisimme ottaa säälistä vielä Metallican mukaan. Ihan vain siksi, että Lars Ulrich saisi ilakoida saadessaan soittaa samalla lavalla meidän kanssamme. « UUSI TUOMARI NURMIO DUMARI JA SPUGET BAILAA! CD & DVD NYT KAUPOISSA CCDD sisält sisältää ä 13 keikkasetin helmeä svengaavalla uuusina usina versioina v Live-DVD taltioitu SSpugestaililla. pugee 2013 ja 2014. TTavastialla avaas DDVD:n VVD kesto 49 min. Muuis myös Muista kultaa myynyt myynny albumi Tuomari Nurmio: NNu ”Dumari ja Spuget” www.tuomarinurmio.fi www.ratasmusic.fi SUE » 23 « NRO. 5 TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LEVY-YHTIÖ lisista musiikkigenreistä. Metallican Lars Ulrich on yksi kovimpia koskaan. Rumpalit vääntävät aina kättä siitä, osaako Ulrich soittaa rumpuja vai ei. – Larsin ongelmana on se, että hänellä on niin saatanan suuri suu. Hän ei ole mikään vaatimaton jätkä. Monet kritisoivat hänen soittoaan tästä syystä. Myönnän kyllä ettei hän ole välttämättä mikään tekniikkataituri. Ihmisenäkin hän on kai hankala mutta kamoon, vähän kunnioitusta. Ei Larsia voi tuomita hänen käytöksensä perusteilla. Hän on rockstara, ja rokkitähdillä pitää olla asennetta. Minullakin on suuri suu. Miley soitti ennen Rival Sonsiin liittymistä amerikkalaisen televisiopersoona Carson Dalyn ohjelmassa studiorumpalina. Hän toimi aikoinaan myös amerikkalaisen, 90-luvulla suuruutensa päivät eläneen indieyhtye Veruca Sal- HAASTATTELU – hei, olkaa hiljaa. Kuulitteko. Tai voitteko mennä vähän sivummalle? Tai puhukaa ainakin hiljempaa, kalifornialaisen Rival Sons -yhtyeen rumpali Michael Miley äksyilee puhelimen toisessa päässä. Michael on Helsingissä antamassa haastatteluja uuden Rival Sons-albumin Great Western Valkyrien tiimoilta, mutta aikataulusyistä juttutuokio hoidetaan puhelimitse. Miley kutsuu haastattelun aikana itseään suurisuiseksi useaan otteeseen. Sen antaa helposti anteeksi. Rival Sons soittaa rockmusiikkia, joka pohjautuu 60-ja 70-luvun rockin kulta-aikoihin. Yhtyettä on verrattu Led Zeppeliniin ja muihin tuon ajan yhtyeisiin. Rockyhtyeen rumpalin ei pidä miellyttää kaikkia. – The Whon Keith Moon on synonyymi rockrumpaleille. Ei ole ihme, että Muppet Shown pinkkitukkainen Animal-rumpalihahmo mallinnettiin hänen mukaansa. Toki myös Zeppelinin John Bonham oli kova. Seuraan myös jazzrumpaleita, ja metallinkin puolelta ihailen lukemattomia kannuttajia. Jos haluaa olla hyvä rumpali, pitää vaikutteita imeä kaikista mahdol-
• CHECK OUT! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY SUE » 24 « NRO. 5 Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• ? Slayer levyttää nyt Nuclear Blastille. Uuden Implode-biisin nettiin ilmaisjakoon pannut thrashhallitsija julkaisee albumin vuonna 2015. ? Helsingin Sonisphere (28.5.) on buukannut Metallican, Slayerin, Mastodonin, Gojiran ja Ghostin seuraksi Danzigin. Metallican setissä kuullaan livenä harvinainen Frayed Ends of Sanity. ? Arch Enemy tekee syksyllä Suomen-kiertueen; Joensuun Kerubi 17.9, Tampereen Pakkahuone 18.9, Helsingin Unioni-festivaali 19.9, ja Jyväskylän Lutakko 20.9. ? Kotimainen thrashbändi Axegressor teki levydiilin Listenablen kanssa. Uusi albumi Last julkaistaan kesäkuun 10. päivänä. ? Accept keikkailee Suomessa syyskuun lopulla. Keikat ovat Seinäjoen Rytmikorjaamolla 24.9, Tornion Torandassa 26.9, Tampereen Pakkahuoneella 27.9. ja Helsingin The Circusissa 28.9. » VIRTAA RIITTÄÄ Nummirock juhlistaa juhannusta WASPilla, Behemothilla, Iced Earthilla ja vaikka millä. N ummirock on tuonut Kauhajoen Nummijärvelle kovaäänistä viihdykettä jo 80-luvulta lähtien. 2000-luvulla hevi- ja metallifestivaaliksi profiloitunut juhannusjuhla tarjoaa tänä kesänä raskasta rockia laajalla skaalalla sekä myös uudenlaista ohjelmaa. Livemusiikin kriisistä on puhuttu viime aikoina paljon. Erään Ylen artikkelin mukaan älypuhelin kiinnostaa nuoria enemmän kuin keikka. Nummirockin Tero Viertola toteaa, etteivät moiset puheet vaikuta mihinkään mitenkään. – Lisätään vain festarille puhelinten latauspisteitä niin, että kaikilla piisaa varmasti virtaa lähetellä someen kettuiluviestejä kavereille jotka luumuilevat ja jäävät kotiin kaivamaan nenäänsä. Tänä kesänä muutamien festivaalien ohjelmistoon on ilmestynyt standup-komiikkaa, jota siellä ei ennen ole juuri nähty. Nummirockinkin ohjelmistossa seikkailee maineikas alan mies Ismo Leikola. Viertola kertoo, että stand-upilla haetaan elämyksiä ja monipuolisuutta ohjelmistoon, eikä se edes ole varsinaisesti uutta. – 90-luvulla Nummirockissa vierailivat Kummeli-hahmot sekä Sleepy Sleepers, jotka lasken sen aikaiseksi stand-upiksi. Mulla oli mielessä laittaa sitä ohjelmistoon jo viime vuonna, mutta jäi sitten laittamatta. Jurassic Rockissa näin stand-upin toimivan festivaaliympäristössä yllättävänkin hyvin, mistä rohkaistuneena päätin ottaa vastaavanlaista tarinointia festarikansan viihdykkeeksi. Nummirock-yleisöä viihdyttää myös kotimainen hevi ja metalli: Stone, Stam1na, Turisas, Medeia, Kuolemanlaakso, Wolfheart ja tuhti nippu muita alan suomalaisia taitajia nostavat Nummijärven raskasmetallipitoisuuden pilviin. Aiempina vuosina Nummirock on etsinyt uusia suomalaisia kykyjä demobändeille tarkoitetun kisan kautta, mutta nyt perinteinen Demosetä-kilpailu pitää välivuoden. Tänä vuonna kuumat tulokkaat mittelevät Nummirockissa Wacken Metal Battle -kisan päättäjäisissä keikasta suurella saksalaisella Wacken-metallifestivaalilla. – Kisan finaali pidetään Nummirockissa. Siellä ottelevat Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa järjestettävien semifinaalien voittajat. Neljän yhtyeen kesken käytävän finaalin Suomen osakilpailun voittaja pääsee soittamaan heinä-elokuun vaihteessa Saksaan Wacken Open Air -metallifestareille. Nummirockin ulkomaisia esiintyjiä ovat 32-vuotias amerikkalainen WASP, The Satanist -albuminsa tiimoilta kiertävä puolalainen äärimetalliyhtye Behemoth, Jon Schafferin ohjastama floridalainen Iced Earth, ruotsalainen Deals Death ja melodista deathmetallia soittava amerikkalainen The Black Dahlia Murder. Viertola odottaa itse eniten laulajansa tapaturmaisesta kuolemasta toipuneen kalifornialaisen deathcoreyhtyeen konserttia. – Jännittävintä tämän vuoden Nummirockissa taitaa olla Suicide Silencen keikka uuden laulajan kera. Nummirock järjestetään Kauhajoen Nummijärvellä kesäkuun 19.-21. päivinä. » ILMASTO MUOKKAA MUSIIKKIASI I lmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista on vängätty jo pidempäänkin eri näkökulmista. Milloin ilmasto lämpenee, milloin kylmenee. Milloin tulee kuivuus, milloin vedet nousevat ja milloin mitäkin. Yksi olennainen kysymys on kuitenkin ollut esittämättä ennen tätä päivää ja tätä kolumnia. Miten metallimusiikki muuttuu jos ilmasto muuttuu? Esitän nimittäin hypoteesina ajatuksen, että yksi erittäin olennainen vaikuttava tekijä metallimusiikin kehitykselle ja erityisesti sen raskaampien alalajien evoluutiolle piilee ilmastollisissa tekijöissä. Keliolosuhteet ja yleinen sään vaihtelu eivät tietystikään ole ainoat vaikuttavat tekijät, mutta niillä on suurempi merkitys kuin moni tulee ajatelleeksikaan. Jos poikkeuksen sääntöön tekevää Kaliforniaa ei lasketa, niin metallimusiikin kovin ydin on syntynyt maissa, joissa joko kylmät ja pimeät talvet tai sateisen kosteat ja yhtä pimeät kelit ovat ihmisten riesana. Näissä olosuhteissa syntyy riittävä melankolia, depressio ja turhautumisen aiheuttama aggressio. Kun ulkona joutuisi joko kärvistelemään munat huurussa tai kylmet- tymään Esterin perseen aiheuttamassa kaatosateessa niin on parempi sulkeutua treenikämpän suojiin raskain aatoksin ja painavin mielin. Ei se sattumaa ole, että heavy metal syntyi Birminghamin kolkossa teollisuuskaupungin miljöössä ja britti-ilmastossa. Ei Black Sabbathin nimikkokappaleen tai War Pigsin kaltaisia tunnetiloja olisi syntynyt, jos Tony Iommi ystävineen olisi heilunut munasillaan Havaijilla ukulele kädessä. Sekin on erittäin luontevaa, että moderni black metal kehittyi Norjan vuonoissa. Pohjoismaissa voi olla niin kylmä talvisin, että kirkkojen sytyttäminen palamaan on lähinnä luontainen lämmittelyreaktio. Liekkien lämmössä voi verrytellä sitten näppejään soittamalla pirun nopeasti. Suomessa Keski- ja Pohjois-Suomi ovat tuottaneet melkoisen määrän metallista melankoliaa. Olisiko Sentencedin suisidaalinen soundi syntynyt Teneriffan lämmössä? Ehkeivät myöskään Eternal Tears Of Sorrown pohjoisen kylmät kyyneleet olisivat valuneet yhtä surumielisinä nandi-heimon miesten jamboreessa Afrikassa. Ja jotta ei takerruttaisi vain pohjoiselle pallonpuoliskolle, niin esimerkiksi Sepulturan ja Max Cavaleran brassirytmit kaipasivat synnyinkodikseen kuuman kosteaa Brasiliaa. Toki nykyisin raskasta metallia syntyy joka puolella planeettaa. Kehityksen kehittyessä jo- ” On syytä miettiä keinoja, joilla ilmastonmuutoksen aiheuttama maapallon keskilämpötilan kohoaminen saataisiin estettyä ja synkeän melankolisen metallin elämänkaarta jatkettua. SUE » 25 « NRO. 5 ? Scorpionsin James Kottak joutui Dubaissa kuukaudeksi vankilaan Islamin loukkaamisesta. Todistajien mukaan juopunut rumpali oli esitellyt paikallisille takapuoltaan ja solvannut näitä. ? In Flames julkaisee syyskuussa uuden albuminsa Siren Charmsin ja lähtee tien päälle. Ruotsalaisyhtye esiintyy Helsingin Jäähallissa 4.11. ? Laulaja Stephen Pearcy on eronnut hardrockbändi Rattista. Syyksi hän ilmoittaa bändin sisäisen kuohunnan ja sen aiheuttamat monenlaiset ongelmat. ? Anathema tulee Suomeen loppuvuodesta. Uuden albumin kesäkuussa julkaiseva brittibändi soittaa Helsingin The Circusissa 7.11, ja Tampereen Pakkahuoneella 8.11. ? Kouvolalainen vaihtoehtometallibändi Volucrine on julkaissut ilmaisen netti-ep:n. The Clockwork Tyrantin neljä kappaletta ja digikannet voi ladata osoitteessa www.volucrine.com. ? AC/DC on studiossa tuottaja Brendan O’Brienin kanssa. Bändi tekee uutta levyä, vaikka komppikitaristi Malcolm Young on jättäytynyt bändistä toistaiseksi terveysongelmiensa vuoksi. » SETÄ JUSSIN TUPA kainen kuuman ilmastonalan kasvattiporukka voi olla oman elämänsä Immortal ja sulkeutua kaljamahaisena kylmäkellariin laulamaan pakkasdemoneista. Mutta siitä huolimatta on syytä miettiä hyvissä ajoin keinoja, joilla ilmastonmuutoksen aiheuttama maapallon keskilämpötilan kohoaminen saataisiin estettyä ja synkeän melankolisen metallin elämänkaarta jatkettua. Onneksi keinot on jo keksitty, Tohtori Outolempi sen jo tiesi: siinä missä ydinvoima on ainoa järkevä energiamuoto tulevaisuudessa, ovat ydinpommit tie onneen. Muutama taktinen ydinräjähdys sopivissa maailmankolkissa nostattaisi ilmakehään sen verran hiekkaa ja pölyä, että se heikentäisi auringon lämpösäteilyn pääsyä ja katso! Keskilämpötilat eivät nouse, napajäätiköt eivät sula ja seuraavien sukupolvien blacksabbathien musiikillinen tulevaisuus on turvattu. Kuka painaisi rohkeasti punaista nappulaa? JUSSI LAHTONEN Ulkona sataa. Samaelin Rain vai Paradise Lostin Colossal Rains soimaan? TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN ? Kahden Queensrÿchen aika on ohi. Nimikiistan osapuolet, entiset bändikaverit ovat päässeet sopuun siitä, että laulaja Geoff Tate luopuu nimen käytöstä. NEWSFLASH ? Finntroll kiertää kesällä Australiaa ja syksyllä Eurooppaa. Bändin pitää tien päällä uusin albumi Bloodsvept.
• HAASTATTELU » RAA’ASTA TEKSTI JUULIA JAULIMO KUVA PATRIC ULLAEUS TO 18.9. PAKKAHUONE, TAMPERE ” Olemme varmaan aika outo hevibändi. Meidän pitäisi varmaan syödä lihaa ja vetää pää täyteen joka viikonloppu. SUE » 26 « NRO. 5
• A TEKNISEEN Arch Enemy joutui luopumaan fanien rakastamasta laulajastaan. Biisinkirjoittaja Michael Amottille muutos oli vain inspiraation lähde –bändi jatkaa toimintaansa toisen naislaulajan voimin. rch Enemyä on kohdannut tänä vuonna suuri muutos. Kolmetoista vuotta Arch Enemyssä laulanut Angela Gossow, johon yhtye on pitkään fanien silmissä henkilöitynyt, päätti jättää yhtyeen laulajanhomman sikseen ja siirtyä Arch Enemyn manageriksi. Lähtöön ei liittynyt sen kummempaa draamaa. Gossow vain halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa ja koki, että tie Arch Enemyn laulajana on kuljettu loppuun. Tämä oli pohdinnan paikka koko bändille, mutta lopettaminen ei tullut kysymykseen. – Lähtiessään Angela rohkaisi muuta bändiä jatkamaan. Hän sanoi, että olisi typerää lopettaa vaan, koska hän lopettaa, selittää yhtyeen kitaristi ja biisinkirjoittaja Michael Amott tilannetta. Lopettaessaan Gossow sanoi vielä viimeisen, painavan sanansa seuraajastaan. Hän oli kuullut aiemmin muun muassa The Agonistissa laulaneen ystävänsä Alissa White-Gluzin ääntä ja vaikuttunut sen verran, että ehdotti White-Gluzia seuraajakseen. Muu bändi tutki White-Gluzin taustoja ja pyysi tämän harjoittelemaan kanssaan. Gossow oli muunkin bändin mielestä tehnyt hyvän valinnan. – Olemme julkaisemassa jonkun hölmön deluxe-version tulevasta albumistamme, ja siihen on sisällytetty ensimmäisiä treenisessioita Alissan kanssa, Amott naureskelee. Valintaprosessi oli Amottin mukaan niin nopea, että pohdinnoille esimerkiksi siitä, onko seuraajankin pakko olla juuri nainen, ei jäänyt juuri sijaa. – Tämä vain tapahtui ja se tuntui luonnolliselta, kun meillä on bändin kanssa ollut tällainen dynamiikka ja naislaulaja kolmetoista vuotta. – Tämä on tietysti iso muutos meille, mutta Alissa on itsevarma ja hänellä on hyvä asenne. Alissa on antanut minulle täysin uudenlaisia ideoita. Laulajanvaihdos on viitoittanut suunnan Arch Enemyn kesäkuussa ilmestyvälle kymmenennelle studioalbumille War Eternalille. Amott on ottanut White-Gluzin huomattavasti Gossown laulutyylistä poikkeavan tyylin huomioon biisinkirjoituksessa. – Uudella levyllä on joitain kappaleita, kuten Avalanche ja On and On, joita en olisi kirjoittanut ollenkaan, jos en olisi tiennyt, että ne tulevat Alissan laulettavaksi. – Sekä Angela että Alissa ovat aivan mahtavia vokalisteja, mutta hyvin erilaisia. Alissa on teknisempi laulaja, kun Angelalla oli enemmän raakaa voimaa, Amott pohtii laulajien eroja. Gossow on ollut keulahahmona hyvin näkyvä ja fanien rakastama, ja Amott odotti muutoksen olevan kova paikka faneille. Hän yllättyi kuitenkin positiivisesti vastaanotosta, jonka ensimmäiset julkaistut uuden levyn kappaleet ovat saaneet sosiaalisessa mediassa. – Monet fanit surevat sitä, ettei bändi ole enää entisensä, mutta minusta se on normaa- A lia enkä ota sitä pahalla. – Mutta samaan aikaan positiivista palautetta tuli paljon enemmän kuin negatiivista. Olin aika yllättynytkin siitä. Näyttäisi siltä, ettei muutos ole faneista aina huono asia. Yhtyeen uudistumisen ja biisinkirjoituksen kannalta muutos on Amottin mukaan hyväksi. Kun uusia kappaleita on sovitettu Alissan laulutyylille, Arch Enemyn on ollut pakko kehittyä. – Paikalleen jääminen on kaikessa taiteessa todella tylsää, joten meidän täytyy mennä eteenpäin ja pitää musiikki kiinnostavana. Nyt meidät on tavallaan pakotettu uusille alueille, kun meillä on kaksi uutta jäsentä levyllä. Toisella uudella jäsenellä Amot tarkoitta toista kitaristia Nick Crodlea. Crodle on kiertänyt yhtyeen kanssa jo vuodesta 2012. Christopher Amott jätti bändin, mutta osallistuu War Eternalilla ensimmäistä kertaa biisinkirjoitusprosessiin. – Tämä tuo täysin erilaisen dynamiikan albumille. KEHITTYVÄ BIISIKYNÄ amott puhuu paljon uudistumisesta ja kehittymisestä. Osa Arch Enemyn kuulijakunnasta saattaisi säikähtää tällaista puhetta: onko musiikkikin täysin erilaista uusien jäsenten myötä? Lehdistötiedote lupailee nyökkäystä vanhojen Arch Enemy -albumien suuntaan. – Se on vain markkinointia. Meillä on ollut todella onnistuneita albumeja menneisyydessämme, ja levy-yhtiö ajattelee, että jos he kehuvat albumia tuoreen ja uuden kuuloiseksi, se säikyttää ihmiset pois, Amott naureskelee. – War Eternalilla on joitain perinteisiäkin Arch Enemy -biisejä, kuten nimikappale ja Pages Burn. Mutta sillä on myös ensimmäinen progressiivinen Arch Enemy -kappale, ja sekä hitain että nopein koskaan äänittämämme biisi. Uudella levyllä on käytetty myös oikeaa orkesteria taustalla ja Amottin kehitys kitaristina on mahdollistanut entistä teknisemmät kitaraosuudet. Pitkän muusikonuransa aikana Amott on muuttunut myös biisinkirjoittajana. Ennen Arch Enemyä Amott soitti kitaraa death metal -bändi Carnagessa ja legendaarisen Carcassin kolmannella ja neljännellä levyllä ja osallistui bändeissä myös biisinkirjoitusprosessiin. Amott kertoo, ettei osaa kuvailla, mihin suuntaan kehitys on vienyt, mutta sen syy on selvillä. Yhteistyö erilaisten muusikoiden kanssa on muovannut Amottin tyyliä. – Olen oppinut kaikilta tämän pitkän matkan varrella. Rakastan yhteistyön tekemistä ja olen saanut tehdä yhteistyötä todella kiinnostavien ihmisten kanssa. Yhteistyön ansiosta olen oppinut uusia sävellysteknisiä ratkaisuja. Amottin sävellyskynällä on ollut paljon vaikutusvaltaa hänen uransa mittaan. Carcassin Necroticism – Descanting the Insalubrious on epäilemättä vaikuttanut 90-luvulla kukoistaneen göteborgilaisen melodisen death metalin syntyyn. Vaikutteet kulkenevat molempiin suuntiin. Göteborg-tyylinen death metal kun kuulostaa inspiroineen Arch Enemyä. – Olen ollut biisinkirjoittaja pitkään ja joskus jutut mitä teen ovat suosittuna ja joskus eivät. Saattaa olla, että olen vaikuttanut Göteborg-bändeihin ja totta kai itsekin rakastan varhaista In Flames -kamaa. Eli vaikutteet varmasti kulkevat kehää. – Mutta emme ole oikeastaan Göteborgbändi. Monissa niistä soittaa ystäviämme, mutta en ajattele Arch Enemyn liittyvän siihen skeneen kovin voimakkaasti. OMA LINJA amott ei katso Arch Enemyn olevan osa mitään yksittäistä skeneä ja ymmärtäähän tuon: bändi on tehnyt monet asiat eri taval- VOKALISTIEN VIESTIT Angela Gossow jätti viestin lähtiessään Arch Enemystä. Alissa White-Gluz vastasi. ” Pidän kiinni heavy metal -juuristani, mutta jätän valokeilan. Ojennan soihdun superlahjakkaalle Alissa White-Gluzille, jonka olen tuntenut monia vuosia. Hän on rakas ystäväni ja todella kova vokalisti. Olen aina ajatellut, että hän ansaitsee tilaisuuden loistaa – ja nyt hän saa sen. Kuten itse sain mahdollisuuden vuonna 2001. Haluan kiittää kaikkia Arch Enemy -faneja, meidän levy-yhtiöitämme Century Mediaa ja Trooper Entertainmentia, omistautunutta kiertuehenkilökuntaamme ja erityisesti Michaelia, Danielia ja Sharleetä heidän rakkaudestaan ja tuestaan kaikkien näiden vuosien ajan. Onpahan ollut hemmetinmoista kyytiä! Olemme käyneet yhdessä läpi yhtä sun toista kaikkein jännittävimpinä ja palkitsevimpina vuosina elämässäni. Kiitos, kun olette olleet kanssani lavalla, lavan edessä ja lavan takana. Olette koskettaneet sydäntäni ja toivon, että olen onnistunut antamaan teille jotain takaisin. Olen kiitollinen mahtavista muistoista, joita vaalin ikuisesti! SUE » 27 « NRO. 5 la kuin metal-musiikissa tavallisesti on tapana. Vaikka esimerkiksi naislaulajia on paljon vielä melodisemman metalin puolella, death metalin tyylisessä musiikissa se on harvinaisempaa. Amott uskoo, että naislaulajan vaikutus yhtyeen suosioon on kahtalainen. – On ihmisiä, jotka eivät ole ikinä kuunnelleet Arch Enemyä, koska meillä on naisvokalisti. Mutta on myös ihmisiä, jotka ovat erityisen viehtyneitä bändiin juuri sen takia. Se on jotain erilaista ja kiinnostavaa: se kuulostaa ja näyttää erilaiselta. – Kun Angela aloitti kolmetoista vuotta sitten, ihmiset sanoivat ettei meidän kannattaisi ottaa naislaulajaa. Että jotkut tulevat vihaamaan bändiä. Mutta siinä kävikin ihan toisella tavalla. Perinteisestä death metalista eroavat myös Arch Enemyn sanoitukselliset teemat. Kaikki yhtyeen jäsenet ovat kasvissyöjiä ja kappaleet käsittelevät usein eettisiä teemoja, kuten eläinten kohtelua. – Kirjoitan siitä, mikä minua kiinnostaa. Minusta ihmisen tekemät julmuudet ovat brutaalimpia, synkempiä ja kiinnostavampia kuin sanoitukset, joissa ajetaan moottoritietä auringonlaskuun. Olen kiinnostunut siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Tähän ”outouteen” on syynsä. Amott on kasvanut aikaan, jolloin thrash metalia ja punkkia kuuntelivat samat ihmiset eivätkä crossoverit olleet epätavallisia. Sanoituksellisia teemoja lainailtiin puolin ja toisin. – Varhainen Metallicakin käsitteli eettisiä aiheita. Se saattaa tulla punk ja hardcore-skenestä. Kasvoin 80-luvulla, kun punk ja metal vaikuttivat toisiinsa: Slayer, Metallica ja Megadeth tekivät erilaista juttua. Se ei ollut vaan moottoripyörällä ajamista tai baarissa hengailua. – Mutta olemme varmaan aika outo hevibändi. Meidän pitäisi varmaan syödä lihaa ja vetää pää täyteen joka viikonloppu. « Odotan innolla Arch Enemyn seuraavaa aikakautta! Juuri nyt kuuntelen läpi uuden studioalbumin raakamiksauksia ja pää räjähtää! Vuosi 2014 näkee uuden, uudistuneen Arch Enemyn genrensä kärkikastissa. Olen ylpeä, kun voin olla osa tätä Arch Enemy -aikakautta eri tavalla kuin aiemmin – pyörittäen koneistoa kulissien takana. Toivon, että näen teidät yleisössä. Tällä kertaa liityn seuraanne. Teurastus käyntiin, jälleen kerran!” Alissa White-Gluz vastasi a Gossow’n viestiin: Olen todella otettu ja onnellinen ilmoittaessani, että uusi jakso elämässäni ja musiikkiurassani on alkamassa; olen liittynyt maailmalla arvostetun kaikkien aikojen suosikkibändini Arch Enemyn joukkoihin. Wages of Sin oli ensimmäinen metallialbumi, jonka ostin ja se oli rakkautta ensikuulemalla. Ei sitä usein saa soittoa, jossa suosikkibändi pyytää liittymään mukaan! Olen innoissani siitä, että minulla on mahdollisuus työskennellä sellaisten taitavien muusikoiden kanssa, joita pidän myös hyvinä ystävinäni. Odotan, että pääsen kirjoittamaan ja esiintymään kokonaan uudella tavalla Arch Enemyn kanssa! Musiikki on ikuista, metalli rajatonta ja tämä on vasta alkua!” ”
• HAASTATTELU TEKSTI JUULIA JAULIMO KUVA RYAN GARRISON » TARINOITA T Sotateeman ja heavy metalin liitto on poikinut jälleen uuden Sabaton-levyn. Tällä kertaa katse on suurten taistelujen sijaan yksilössä. abatonilla on ollut tunnistettava tyyli uransa alkuajoista lähtien. Jo vuonna 2005 julkaistulla Primo Victorialla kuuluvat tunnuspiirteet: laulaja Joakim Brodénin matala messuaminen yhdistettynä kosketinvetoiseen heavy metaliin. Kun uraa on jatkunut lähes kymmenen vuotta ja täyspitkistä levyistä ilmestyy toukokuussa seitsemäs, on vaikeaa kuulostaa samalla itseltään ja esitellä jotain uutta kuulijoille. Sabaton lähestyy tätä jokaisen pitkäikäisen bändin haastetta uudistamalla tematiikkaansa. Sotahistorian ympärille sanoituksensa rakentava ruotsalaisbändi päätti tällä kertaa keskittyä suurten, eeppisten taisteluiden sijaan yksilöön sodan myllerryksen keskellä. Siitä tulevan albumin nimikin, Heroes. – Kun teimme Coat of Armsin, (2010) keskityimme suuriin taisteluihin ja kirjoitimme muutaman biisin yksilöistä, selittää Sabatonin basisti Pär Sundström. – Jo silloin oli kiinnostavaa kirjoittaa yhdestä ihmisestä, mennä syvemmälle ja henkilökohtaisemmaksi. Meille tuli S mieleen, että tekisimme kappaleen Witold Pileckistä ja päätimme säästää idean myöhemmäksi. Kappale on uudella levyllä, Inmate 4859. Witold Pilecki oli puolalainen vastarintataistelija, joka soluttautui Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille vapaaehtoisesti vuotaakseen tietoja muille vastarintaliikkeen jäsenille. Sabaton ei ole unohtanut myöskään 1900-luvulla kotimaataan useammin sotilaallisiin kon?ikteihin joutuneen naapurin tarinoita. Simo Häyhä mainittiin jo Coat of Armsilla ja Heroesin kappale Soldier of 3 Armies kertoo Suomen, Saksan ja Yhdysvaltain armeijassa taistelleesta suomalaissotilaasta Lauri Törnistä. – Kappale sijoittuu jatkosodan aikaan. Toivon, että suomalaiset pitävät siitä eivätkä murhaa meitä! Olisi todella kohtalokasta kirjoittaa huono biisi Lauri Törnistä, naureskelee Sabatonin sanoittaja, laulaja ja kosketinsoittaja Brodén. – Parin kuukauden päästä selviää miten käy, Sundström täydentää. Kuten teemoista voi päätellä, Sabaton keskittyy Heroesilla jälleen toiseen maailmansotaan, Ruotsin kuninkaana SUE » 28 « NRO. 5 1700-1800-lukujen vaiheessa toimineen Kaarle XII:n elämää ja valtakautta kuvanneen Carolus Rexin (2012) jälkeen. Syyt ovat melko käytännölliset. Yksittäisistä henkilöistä on todella hankalaa löytää tietoa, jos ajassa mennään taaksepäin. – Toinen maailmansota on todella hyvin dokumentoitu. Kun halusimme tehdä faktoihin emmekä propagandaan keskittyvän levyn yksilöistä sodan keskellä, se on sota, johon kannatti keskittyä. – Jos haluaisimme mennä ajassa taaksepäin, meidän täytyisi taas zoomata ulos ja keskittyä suurempaan kuvaan, Brodén selittää. Jos halutaan keskittyä yksilöihin, kaikkein helpointa olisi ottaa käsittelyyn joku uudempi sota, esimerkiksi Persianlahden sota tai vaikkapa Irak. Niihin osallistuneita kun on vielä hengissä, molemmilla puolilla. Tähän Sabaton ei kuitenkaan halua ryhtyä. – Se on niin ajankohtaista, että meidän täytyisi ryhtyä poliittisiksi, jos haluaisimme kuvata sitä. Eikä Sabatonin tarkoituksena ole olla poliittinen bändi. Me haluamme vain kertoa tarinoita siitä, mitä on tapahtunut, Sundström puolustelee.
• PE 6.6. KIVENLAHTI ROCK, ESPOO TANTEREELTA VAIKEA VIITEKEHYS vaikka sabaton korostaakin epäpoliittisuuttaan, sota on paitsi rankka, myös henkilökohtainen aihe. Siksi se on teemana myös provokatiivinen. Sundström myöntää, että Sabatonilla on etenkin uransa alkuaikoina ollut teemansa takia hankaluuksia keikkajärjestäjien kanssa, ja jopa levyjen julkaisu on eräissä maissa estetty. – Monet ihmiset tuomitsevat asioita ensivaikutelman perusteella enkä syytä siitä ketään, koska niin ihmisyys vain toimii. Näet jotain ja jos et ymmärrä sitä, tuomitset sen. Jos joku kuulee vain pätkiä biiseistämme, ymmärrän, miksi he ymmärtävät meidät väärin. – Mutta tämä on hellittämässä, koska meillä on yhä enemmän faneja. He auttavat meitä kertomaan porukalle, etteivät meidän motiivimme ole ”sellaiset.” Se auttaa, nykyään keikkailu ja levyjen julkaisu on paljon helpompaa. Sotateema on alun vaikeuksista huolimatta pysynyt. Brodén kertoo syyksi sen, että se sopii heavy metalin kanssa niin saumattomasti yhteen. Hänestä hevissä ja sodassa ovat läsnä samat tunnetilat. – Sodassa ja heavy metalissa voi olla hilpeyttä ja iloa, vihaa, aggressiota, surua ja masennusta. Siksi se on ainakin meille paras tapa kertoa ne tarinat, jotka haluamme ja soittaa musiikkia, jota haluamme. Tästä syystä sotateema ei myöskään tunnu rajoittavalta. Kaiken sen, mitä bändi haluaa ilmaista, se pystyy ilmaisemaan valitsemansa teeman viitekehyksessä. – Emmekä ole sanoneet, että olisimme rajoittuneet sotateemaan ikuisiksi ajoiksi. Se nyt vaan on jotain, josta olemme päättäneet kirjoittaa, koska se on meistä kiin- nostavampi kuin monet muut teemat, Sudström huomauttaa. – Ei ainakaan lopu materiaali, Brodén hihkaisee väliin. – Valitettavasti on ollut niin monta sotaa, etteivät aiheet lopu kesken, vaikka ikinä ei tulisikaan uutta, Sundström jatkaa. Hetken mietittyään Brodén keksii jotain, mitä sodan kautta on hankalaa ilmaista. – Ainoa asia mikä saattaa olla vaikeaa on hyvin iloisen kappaleen kirjoittaminen. Sitä on vaikeaa kytkeä sotaan. Toisaalta voimme kirjoittaa vaikka rakkauslaulun, joka juhlistaa sodan päättymistä. Senkin saa siis oikeastaan ahdettua teemaan! – Et voi kirjoittaa rakkauslaulua kenellekään, Sundström huomauttaa. – No en kenellekään yksittäiselle ihmiselle. Mutta siinä voisi olla ongelmia muutenkin. Mieti, jos et olisi enää ihastunut samaan tyyppiin parinkymmenen vuoden päästä ja joutuisit silti vetämään kappaletta keikoilla, Brodén kuittaa. EI POWERMETALLIA kosketinsoittimet, ajoittainen blast beat ja sankareista kertovat sanoitukset yhdistetään helposti power metaliin. Sabaton karsastaa kyseistä karsinaa kovasti – ainakin nykyään. – Kun aloitimme, meillä oli vielä power metal -vaikutteita. Nykyään olemme paljon lähempänä Acceptia kuin Sonata Arcticaa tai sen tyylisiä bändejä. Meillä ei ole korkeita lauluosuuksia tai iloisia melodioita, olemme usein paljon melankolisempia kuin power metal -bändit, Brodén pohtii. – Ja power metalissa on yleensä paljon ?ktiivisiä fantasiateeSUE » 29 « NRO. 5 moja. Meillä ei ole korkeita vokaaleja eikä fantasiateemoja, siispä emme ole power metalia, Sundström täydentää. Sudström vakuuttaa, että Sabatonin vaikutteet liikkuvat ennemmin Acceptin, Judas Priestin ja Iron Maidenin suunnilla kuin power metal -klassikoissa. Erityisen bändistä tekee hänestä se, että yhteen vaikutteeseen keskittymisen sijaan sekoitetaan kaikkea. – Meidän taustallamme on paljon inspiroivia bändejä ja se tekee meistä monipuolisen. Meillä on progressiivisia kappaleita, balladeja ja nopeita kaahauksia. Yksi kuulijan korvaan osuva ero tyypillisen power metalin ja Sabatonin välillä ovat jyrääviltä kuulostavat soundit, jotka luovat vaikutelman mataluudesta. Tämä vaikutelma on Brodénin mukaan saatu aikaan tavallisella vireellä, tuotantokeinoin. – Me emme käytä kovin paljon säröä. Mitä vähemmän säröä käyttää, sen raskaammalta musiikki kuulostaa. Se on hauska tuotannollinen kikka. Täysin standardin mukaisia soittimet eivät kuitenkaan ole. Pari vuotta sitten Sabatonissa aloittaneen Chris Rolandin kitara on seitsenkielinen, mikä tuo soundiin oman mausteensa, ja basso on viritetty tavallista alemmas. – Pärin basson paksuin kieli on B E:n sijaan, Brodén selittää. – Niin se kuulostaa raskaammalta, basson omistaja itse kommentoi. Sabaton kyyditsee tyylinsä ja soittimensa Suomeen kesällä pian Heroesin julkaisun jälkeen. Ensimmäinen etappi on Kivenlahti Rock, sitten bändi soittaa Sotkamossa. – Olisin mielelläni Suomessa useamminkin, se on suosikkimaani, Sundström kertoo ja vaikuttaa vilpittömältä. «
• SABATON – Heroes (Nuclear Blast) Ruotsalainen Sabaton tuli voimalla metalliväen tietoisuuteen 2000-luvun puolivälin jälkeen. Kolmannen albuminsa Metalizerin julkaisun jälkeen bändi soitti ensimmäisen Suomenkeikkansa Tampereen Sauna Open Air -festivaaleilla kesällä 2007. Bändi vakuutti saman tien sekä kansan että kriitikot, ainakin minut. Huipputarttuvat ri?t, taiturimainen soitto ja ennen kaikkea keulakuva-vokalisti Joakim Brodénin ääni, asenne ja lavakarisma purivat. Kahdeksan vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa Sabaton on tähänastisen uransa korkeimmalla huipulla, mutta tuosta Tampereella soittaneesta ryhmästä on jäljellä enää vokalisti Joakim sekä basisti Pär Sundström. Kahden vuoden takainen levy Carolus Rex oli menestynein Sabaton-levy koskaan ja myi Ruotsissa platinaa. Suosio oli niin suuri, että yhtyeen mukaan albumi olisi peräti suosituin ruotsalainen hevialbumi koskaan. Europe ja muut voivat tästä olla eri mieltä, mutta joka tapauksessa suosio oli huima sekä koti-Ruotsissa että maailmalla. Ongelmana vain oli se, että vaikka bändin ydinrunkoon vuosia kuuluneet Oskar Montelius, Rikard Sundén, Daniel Mullback ja Daniel Mÿhr soittivat edellislevyllä, he olivat jo häipyneet kokoonpanosta ennen kuin se julkaistiin. Erinäisten näkemyserojen vuoksi nelikko erosi tai erotettiin ja he perustivat uuden kokoonpanon Civil 7 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Warin. Ensilevy The Killer Angels ilmestyi viime vuonna ja se jatkoi hyvin samalla linjalla kuin mitä Sabaton aiempina vuosinaan. Ei tietysti ihmekään, koska koko musiikillinen ydin siirtyi uuteen bändiin. Tuore Heroes-albumi asettaakin uudistuneen Sabatonin melkoisen haasteen eteen. Periaatteessa kaikki noste oli tehty vanhoilla pohjilla ja vanhojen ydinjäsenten voimin, nyt tehtävänä on vakuuttaa kuulijakunta uudestaan rajusti uudistuneen kokoonpanon ensimmäisellä albumilla. Siinä Sabaton ei aivan onnistu, mutta pystynee kuitenkin säilyttämään asemiaan sen verran, että aiempi liikevoima ei pysähdy. Heroes on Sabaton-studioalbumina keskinkertainen ja edeltäjiään selvästi vaisumpi, mutta torjuntavoitto onnistuu uusilla täydennysmiehillä kahdestakin syystä. Ensinnäkin albumin kesto on vähän alle 37 minuuttia, eli lyhin Sabaton-levy koskaan on suorastaan klassisissa hevialbumin ihannemitoissa. Toiseksi tuttuakin tutumpi tuotanto Abyss-studioilla Peter Tägtrenin johdolla luo jatkuvuutta. Uusi kokoonpano tekee minkä voi, mutta jotain on menetetty ydinryhmän livettyä muualle. Aiemmin niin jykevät mutta melodiset, mahtipontisuuttaan luontaisesti hyödyntävät kappaleet ovat nyttemmin selvästi traditionaalisempia heavy- ja power metal -biisejä, joiden kaltaisia on tehty tuhansia ja joista suureksi osaksi puuttuu se jokin, SUE » 30 « NRO. 5 joka teki Sabatonin vanhoista biiseistä niin elinvoimaisia. Joakim Brodén tekee parhaansa ja lataa biiseihin tuttua paatosta. Osassa biiseistä se onnistuukin, kuten To Hell And Backissa sekä Hearts Of Ironissa. Suomalaiskytköksen tarjoava, Lauri Törnistä kertova Soldier Of 3 Armies ei ole oikeastaan biisinä niin sykähdyttävästi esitetty, mutta sen sanoitukset kompensoivat puutetta. Sanoituksellisesti Sabaton onkin hyvässä vireessä ja sotahistorialliset tositapahtumat biisien takana ovat albumin parasta antia. Esimerkiksi Inmate 4859:n taustalla oleva Witold Pileckin tarina kuuluu toki jokaisen toiseen maailmansotaan perehtyneen henkilön yleissivistykseen, mutta kertomus Auschwitziin vapaaehtoisesti soluttautuneesta puolalaisesta vapaustaistelijasta on tenhoava yhtä kaikki. Pelkillä lyriikoilla ei kuitenkaan muuteta muuksi sitä tosiasiaa, että ainakin tällä hetkellä Sabaton on muuttunut kiinnostavasta, intensiivisen vahvasta hevimetallibändistä isomman kaliiberin keskikastiporukaksi. Aika näyttää, pystyykö yhtye pelkän vanhan vokalistin ja basistin voimin palaamaan vanhalle tasolleen vai onko Heroes sodan ratkaiseva käännekohta ennen vääjäämätöntä romahtamista ruotsalaisesta suurvalta-armeijasta ponnettomaksi hiusverkkosotilaiden porukaksi. JUSSI LAHTONEN
• 5 TIMO TOLKKI ANGELS OF THE APOCALYPSE HENRI EEROLA 9 DARK DAYS AHEAD NORTH STAR BLUES (Inverse) Panteran ja perillisten perinnön parissa viihtyvä jyväskyläläinen Dark Days Ahead ei tuo routamaastossa viihtyvällä kakkospitkällään pöytään mitään uutta, mutta tekee valtaosan asioista paremmin kuin muut. Sitten ensilevytyksen ei ole tehty mullistavaa hienosäätöä, mutta ripaus tyylitajua ja härmäläistä melankoliaa on vallannut sijaa punaniskarif?ttelyn lomasta. Yesterday’s Noosen sentimentaalisuuteen tahi Blood, Sweat & Broken Neckin rouhimiseen on jokaisella pitkänkin linjan poisonblackilla tai doomunitilla matkaa. Jo Once We Stand, Once We Fallin intron helähtäessä korville mielen valtavat tutut palikat optimaalisessa järjestyksessä. Kilometrien kautta Dark Days Aheadinkin visio on muotoutunut, keihäskaksikko Petosalmi-Huttusen juonet tulivat tutuiksi jo Trio Niskalaukauksen parissa. Tahti on tarkkaa, tiukkaa ja genren ylitarjonnan huomioiden poikkeuksellisen mielenkiintoista. Papukaijamerkki kitaraharmonioista, jotka omalta osaltaan koppaavat perinteisemmän metallin suuntaan. Oleellisin ihmetyksen aihe on vokalisti Tony Kaikkosen lahjakkuus ja muuntautumiskyky. Vasta viime vuonna Red Elevenin parissa Mike Pattonia kunnialla emuloinut isäntä on kuin varkain kerännyt vyölleen mainittavan määrän pitkäsoittoja eri kokoonpanoissa ja virittänyt ilmaisutaitonsa metallivokalistien piikkipaikalle. HENRI EEROLA 8 DYNAZTY RENATUS (Spinefarm) Ruotsalainen Dynazty iskee pöytään melkoisen hittikavalkadin neljännellä levyllään. Aikaisemmin viljellyt rokkikuviot on jätetty selvästi taka-alalle ja nyt keskiöön on istutettu yltiötarttuvat kertsit, jotka uppoavat tajuntaan ensikuuntelulta. Renatus on kunnianhimoinen levy, sillä jokaisesta biisistä on yritetty tehdä potentiaalinen hitti radiotaajuuksia varten. Sovitukset on muokattu niin viimeisen päälle, että jopa itse Desmond Child saattaisi olla hiukkasen kateellinen näin päämäärätietoisesta tuotannosta. Säkeistöt etenevät rytmikkäästi rouhien ja kertosäkeissä pyritään menemään kovalla draivilla kohti modulaatioidentäyteistä kliimaksia. Albumin parhaat kappaleet ovat järjettömän kovia menopaloja. Dawn of Your Creation, Run Amok sekä Starlight iskevät tajun- LEVYARVIOT (Frontiers) Monessa suossa uitettu voimametallin pioneeri Timo Tolkki onnistui ryvettyneestä Stratovarius -historiastaan huolimatta viime vuonna nostamaan päänsä näyttävästi pinnalle. Tätä edeltänyt kohellus Revolution Renaissancen ja megakokoonpano Symfonian tiimoilla olivat omiaan lataamaan epäilijöille piipun täydeltä ammuksia. Pelastusrenkaaksi ilmaantui Frontiers Recordsin tilaustyö kolmeosaisesta metallioopperasta. Vastoin kaikkia taiteen sääntöjä toimeksiannosta alkunsa saaneen Avalon-saagan ensimmäinen tai tarinansa puolesta viimeinen osa sisälsi viriileintä Tolkkia sitten Destinyn (1998). Erinomaisten sävellysten ohella kunnia kuului mielenkiintoisille laulajavieraille Elize Rydistä Russell Alleniin. Onkin hassua, että nyt vielä astetta kovemman kaliiberin vokalistien kanssa Tolkki epäonnistuu totaalisesti. Se paine ja suorittaminen, jonka vaikutus kyettiin vielä edellislevyllä välttämään, valaa nyt varjonsa koko albumin mitalle. Täysin käsittämättömät tuhnusoundit ovat luku sinänsä, ja ensimmäistä osaa määrittänyt sävellysten ja laulujen luonnollinen lennokkuus loistaa poissaolollaan. Jos The Land Of New Hope mursi kaikki ennakkoluulot mittatilausprojekteja kohtaan, on Angels Of The Apocalypse ääriesimerkki liukuhihnatyöskentelyn varjopuolista. Nyt on tullut kiire. Sen kuulee. KHROMA – COLLAPSE (Inverse) On kummallista kuinka vähän metallia ja konemusiikin aggressiivisinta laitaa on vuosien saatossa yritetty naittaa. Ovathan koneet ja hevi toki aikojen saatossa kohdanneet, mutta lähinnä mausteina toisilleen. Toisin kuin rapissa, syvällisempi rinnakkaiselo on onnistunut vain harvoin. Kuinka ollakaan, kotimainen Khroma onnistuu debyytillään yhdistämään Meshuggah-louhinnan, dubstepin yltiöpäisimmät säksätykset ja pumppaukset se- kä tunnelmallisen leijunnan mahdollisesti paremmin kuin kukaan aiemmin. Idea ei ole uusi. Näillä lakeuksilla Painflow puljasi samojen elementtien parissa jo viisitoista vuotta sitten, ja mainstreamissa Korn avasi mittavammat padot kahden maailman välille jo tovi takaperin. Silti äänenkuva on ainakin näihin korviin ennenkuulumaton, armoton ja korvakäytäviä murjova. Vielä kymmenien kuuntelukertojen jälkeen suurimmat sävärit aiheuttaa jatkuva päivittely siitä, että joku tekee tällaista musiikkia ja vieläpä erinomaisesti. Khroman matka tästä eteenpäin onkin sitten kimurantimpi, sillä uutuuden viehätyksen sokki on nyt käytetty. Voihan toki olla, että tästäkin eteenpäin yhtye jatkaa samoin asein ihastuttamista siinä muitta mutkitta onnistuen. Tämän kaliiberin pelinavauksen perusteella en ihmettelisi sitä pätkääkään. taan todella voimallisesti. Cross the Line on myös ihan pätevä veisu, josta löytyy runsaasti potentiaalia. Dynaztyn ideavaraston antimet eivät kuitenkaan riitä aivan koko pesueelle, sillä lopussa meininki hieman latistuu ja neljä viimeistä biisiä kuulostavat auttamatta ?llereiltä alussa esiteltyjen timanttisten huippuvetojen rinnalla. Hauskana detaljina mainittakoon, että Incarnationin ja Dawn of Your Creationin kertosäkeiden laulumelodiat sekä -rytmitykset ovat lähes identtiset. tyy sen pituuteen. Pienellä karsimisella olisi kokonaisuudesta tullut vielä pari pykälää tiukempi paketti. kryptisiä riitasointujaan punova Pyrrhon tarjoilee meille toisella albumillaan todella kaoottista ja läkähdyttävän poukkoilevaa death metalia. Mielialalääkkeet kannattaa kaataa kurkusta alas jo hyvissä ajoin ennen levyn kuuntelua, sillä The Mother of Virtues tunkee ahdistusta ja skitsofreniaa ihmismielen sopukoihin niin autenttisella otteella, etteivät sitä pääse pakoon edes yhteiskuntamme tasapainoisimmat nettomaksajat. Amerikkalaisnelikko vähät välittää musiikkimaailman konventioista. Kappaleita hallitsevat dissonanssiset ujellukset, jotka ovat sekä hypnoottisen vangitsevia että järjettömän epäinhimillisiä. Sävellyksien tukena toimivat progressiiviset sovitukset, joilta voi odottaa lähes mitä vaan. Eri musiikkityyleistä vaikutteita ottaneet rytmitykset sekä tekniset kitarari?t herättävät syvää kunnioitusta. Vokalistin eksistentialistisesta tuskasta kumpuava ääriahdistunut tulkinta viimeistään sinetöi pakkopaitaan joutumisen. Pyrrhonin toinen purkautuminen ei päästä kuulijaansa helpolla. Välillä lähes kakofonian partaalla heiluva 55-minuuttinen albumi on taatusti liikaa useimmille meistä. Levyä voi suositella niille, jotka haluavat death metalin olevan psykedeelisestä, deliriumin partaalla horjuvaa sekä kaikin puolin äärimmäistä. Arvosanaksi annoin seiskan siksi, että vielä kymmenen kuuntelukerran jälkeenkään en osaa päättää, onko tämä ultimaalista neroutta vai tekotaiteellista paskaa. 9 VILLE PEKKALA 8 CURIMUS ARTIFICIAL REVOLUTION (Freezing Penguin) Kymmenen vuoden ikään ehtinyt Curimus on tyrkännyt jatkoa parin vuoden takaiselle debyyttialbumilleen. Suen numerossa 3/2012 kirjoitin seuraavasti: ”Vaikka debytanteille tyypillinen persoonallisuuden puute vaivaa hieman myös Curimusta, niin Realization on joka tapauksessa varsin mallikas esikoislevy”. Loimaalaisnelikko on hienosäätänyt konseptiaan mallikkaasti ja yhtyeen thrash metal -pauke on selvästi aiempaa monipuolisempaa ja kypsempää. Curimus uskaltaa kakkoslevyllään myös jarrutella tarpeen mukaan, eikä se koko ajan paina kaasu pohjassa rässäten. Kappaleista löytyy sekä darkmetallisia ?ilistelyosuuksia että rokahtavampia juoksutuksia turpasaunan vastapainoksi. Vokalistin suorittaminen on parantunut reippaasti sitten debyytin, vaikka parannettavaa yhä jääkin. Peruskarjumisissa olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota rytmityksiin sekä dynamiikkaan. Muutamaan kertaan käytetyt puhtaat laulut sen sijaan toimivat hienoisesta kotikutoisuudestaan huolimatta hämmentävän hyvin. Albumin korkeimmalle jalustalle nousevat The Hauntedin alkuajat mieleen tuova ärhäkkä Love Song sekä melodeathin sammiolta ammentava loistelias Preachings. Myös raivoisasti paahtava Faith & Obsession ansaitsee maininnan erityisesti onnistuneen väliosansa ansiosta. Levyn selkein miinus liitSUE VILLE PEKKALA 7 HIIDENHAUTA NOITIA ON MINUN SUKUNI (Inverse) Noitia on minun sukuni on kotimaisen Hiidenhaudan pelinavaus metallimarkkinoilla. Vasta muutaman vuoden kasassa ollut ryhmä on ehtinyt julkaista pari EP-levyä ennen debyyttiään. Yhtye ammentaa inspiraatiota pohjoisen luonnosta ja kirjoittaa lyriikkansa suomeksi kalevalamitalla. Musiikillisesti liikutaan folk-henkisen pakanametallin mytologisissa maisemissa. Hiiden virsi -kappaleessa kuullaan vierailevana tähtenä Korpiklaanin vokalisti Jonne Järvelää. Rauhallisesti eteenpäin soljuvat eteeriset kappaleet eivät täysin iske ihon alle. Biiseistä löytyy kauniita melodioita ja tunnelma on maanläheinen ja hauras, mutta kokonaisuus kuulostaa silti demomaiselta ja viimeistelemättömältä. Kappaleet ovat liiaksi leikkaa-liimaa-osastoa, eikä sovitustyöhön ole panostettu missään määrin tarpeeksi. Monet hyvät ideat peittyvät valitettavan keskeneräisen yleisilmeen alle. Nuorten bändien kannattaisikin muistaa, että huolellisen esituotannon merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Hiidenhaudan esikoisalbumi on tasalaatuinen teos, josta on vaikea poimia yksittäisiä kappaleita framille. Parhaiten mieleen jää instrumentaali Sula pohjaan luut levolle, joka on todella tyylikäs lopetus levylle. Tällainen luomupakanametalli sopii varmasti hyvin metsässä samoilun taustamusaksi. Ei tämä musiikillisesti juurikaan säväytä, mutta tunnelmanluonnissa onnistutaan kohtuullisesti. VILLE PEKKALA 7 PYRRHON THE MOTHER OF VIRTUES (Relapse) New Yorkin hektisen ilmapiirin sykkeessä » 31 « NRO. 5 HENRI EEROLA VILLE PEKKALA 8 BROTHER FIRETRIBE DIAMOND IN THE FIREPIT (Spinefarm) Hieman yllättäen äskettäin jalometallia pokannut Heart Full Of Fire saa vihdoin seuraajan. Kuusi vuotta on ollut pitkä aika, joten odotukset ovat luonnollisesti vähintään kohtuuttomat. Huoli onkin kova, kun levy ei lähde aivan kaikilla sylintereillä käyntiin. Pienen kiihdytyksen jälkeen Veli Paloheimo tarjoaa kuitenkin parasta, mitä tällä saralla todennäköisesti kuluvana vuonna kuullaan. To-
• niin lopputulos on omituisen linjaton ja sekava kokoelma irrallisia biisejä, joista punainen lanka on katkaistu vesurilla. Albumista jäänee historiaan pari kovaa vetoa kuten Face Down ja Snakes Of Jehova. Muuten Killer Be Killedin kohtalo saattaa olla yhtä karu kuin niin monen muunkin ”superkokoonpanon”, eli kokonaisuus on selvästi pienempi kuin osiensa summa. JUSSI LAHTONEN 8 LEVYARVIOT CROWBAR – Symmetry In Black (Century Media) Kirk Windsteinin unelma on elänyt liki neljännesvuosisadan. Ja se unelma on luoda musiikillinen vastine sille, kun raskas, painava ja mattapintainen sorkkarauta mätkähtää alas. Crowbarin ura on ollut monivaiheinen ja välillä yhtä raskas kuin yhtyeen musiikki, mutta periksi ei Windstein ole antanut. Bändin edellinen albumi, kolmisen vuotta tullut Sever The Wicked Hand oli kelpo paluu Crowbarin pariin kuuden vuoden levytystauon jälkeen, mutta kymmenes studiolevy Symmetry In Black vyöryttää puskutraktorin liikkeelle entistäkin painavamman kuor- man kera. Albumi esittelee kerrassaan mahtivedossa olevan yhtyeen, jonka soundi on entistäkin äärimmäisempi, raskas ja rouhea. Primitiivisen ruhjovia ri?ejä pursuaa enemmän kuin suopursu ehtii kukkia New Orleansin rämeillä, eikä ikä paina ensi vuonna 50 vuotta täyttävää Windsteiniä tämän jyrätessä sydämensä kyllyydestä. Kahdentoista biisin kokonaisuuteen ei heikkoja lenkkejä mahdu. Jokainen kappale kestää vertailun ja vaikka vähän kovemmankin inkvisition Crowbarin uran alkuvaiheen albumeihin. Avauskaksikko Walk With Knowledge Wisely, Symmetry In White sekä Re?ection In Deceit murskaavat luita kuin mankeli, ja A Taste Of Dyingin hitaanraskas möyrintä on vastustamaton. Crowbarin yksi hienoin ominaisuus piilee myös siinä, että ultimaalisen raskaat ja hitaatkin biisit saadaan vietyä läpi tarvittaessa vaikka kolmessa minuutissa tai jopa alle. Kappaleita ei venytetä tarpeettomasti, niiden raskaus ja tuhovoima on jo sisäänrakennettuna eikä kaipaa turhaa toistoa. Ei kun Ageless Decay ja Symbolic Suicide soimaan ja miettimään mustuuden symmetriaa alkuvuoden kovimpiin kuuluvan albumin parissa. ton Stranger in Townista kuoronsa lainannut Edge Of Forever, Hanging By A Thread sekä muutamastakin lajityypin mestariteoksesta lyriikoitaan lainannut Trail Of Tears eivät kalpene ollenkaan lainapalaksi valikoituneen Sammy Hagarin soundtrack-klassikko Winner Takes It Allin rinnalla. Häntäpäässä on jälleen aistittavissa pientä tason laskua. Peruselementit eli yltiömelodisuus ja täydelliset harmoniat ovat kuitenkin tallella, ja mikä tärkeintä, Pekka Ansio Heinon hienostuneen huolestuneen kuuloiset aor-vokaalit eivät ole vaurioituneet loputtomilla cover-keikoilla. Nightwish-kitaristi Emppu Vuorinenkin tuntuu olevan entistä paremmin sisällä lajityypissä. Diamond In The Firepit on selkeästi aikaisempaa Brother Firetribe -tuotantoa alakuloisempi tuotos. Aikaisemmilta levyiltä tutut riehakkaammat elementit puuttuvat tyystin. Tuleva kesä ei ilmeisesti olekaan rakkauden vaan pieleen menneiden parisuhteiden kesä. Enfarcen agendana ei ole lastenhevi vaan voimamieshevi. Superhero Diaries – Part 1 on konseptialbumi Steel Enforcer -supersankarista, joka maapallolle päätyessään kohtaa kuolevaisuuden. Musiikkipuoli taas on pariakin astetta vakavampaa, sillä Enfarcen ilmaisu edustaa genren progressiivisempaa laitaa. Kokonaisuutta keventää Bonnie Tylerin ja Jim Steinmanin 80-luvun sankarieepos Holding Out For A Hero, jossa on pienoista hittiainesta. Omasta, hieman yhdestä puusta veistetystä materiaalista joukosta edukseen erottuvat Moment of Darkening huh-hah-hei-köörillään sekä Helloweenin kuuloinen Redeemer From The Stars. tutusti hieman rautalankaa ja 1916-kappaleeseen sellon sijasta haitari, mutta originaalit ovat edelleen isäntiä ja Viikate tietoisesti niiden renkipoikina. Itsestään selvimmät vaihtoehdot on jätetty pois, samoin kuin aiemmin tulkittu Rauta-airot. Avauskappale Luuvitonen osoittaa valitun sovituspolitiikan onnistuneen erinomaisesti, eivätkä valinnat petä muidenkaan rallien osalta. Erityisesti Vihtahousu ja Pahat ilahduttavat valituiksi tulemisellaan. Alkuperäiset studiolevythän ovat moottoripäiden parhaimmistoa, ja niiden varaan rakennettu Panosvyö kestää isältä pojalle. 9 JUSSI LAHTONEN SINISTER THE POST-APOCALYPTIC SERVANT (Massacre Records) Viimeisen 26 vuoden aikana hollantilaiselle death metal -veteraanibändi Sinisterille on tapahtunut paljon. Bändi ehti välillä hajotakin pariksi vuodeksi ja yhtyeen riveissä on nähty monen monta ukkoa ja akkaa, peräti 21 muusikkoa. Siitä riittäisi vaikkapa Sinister-lätkäjoukkueeksi asti. Kantavana voimana on aina ollut Aad Kloosterwaard, joka toimi bändin alkuajoista hajoamiseen asti rumpalina ja vaihtoi sen jälkeen rumpukitin mikrofoniin. Koko muu miehistö astui kehiin vuonna 2011 ja ehti levyttää seuraavana vuonna The Carnage Ending -albumin. Uutukainen kirjoittaa sikäli Sinisterin osalta historiankirjoja uusiksi, että se on yhdestätoista studioalbumista ensimmäinen, jossa on tismalleen sama kokoonpano kuin edelliselläkin. Lämpimät onnittelut! Samat herrat jo toistamiseen asialla kielivät siitä, että Sinisterin leiri on saavuttanut seesteisen tasapainon. Yhtyeen brutaalissa kuolonmetallissa sen sijaan ei ole mitään seesteistä. Kymmenen biisiä alle kolmeen varttiin eivät emmi vaan lyövät, vieläpä naulakartulla eivätkä avokämmenellä. Aadin multaiset vokaalit kaikuvat viemärin pohjalta asti, ja rytmiryhmä vyöryttää tuomiopäivän säveliään vahvalla intensiteetillä. The Macabre God, The Burden Of Mayhem ja nimikkobiisi lämmittävät sydänalaa samalla kun niska alkaa väkisinkin taipua. Levystä kannattaa hankkia digipack-versio, jossa on bonuksena kolme onnistunutta cover-tulkintaa eli Morbid Angelin Fall From Grace, Agent Steelin Unstoppable Force sekä Paradise Lostin ikiklassikko Deadly Inner Sense. JUSSI LAHTONEN MIKA PENTTINEN 7 ENFARCE SUPERHERO DIARIES – PART 1 (omak.) Joku tekee vielä ehtaa kakkos- ja kolmosdivarin powermetalliakin, kun luonnonvalinta on jättänyt maahamme oikeastaan enää vain Stratovariuksen, Sonata Arctican ja Timo Tolkin sooloprojekteineen. Helsinkiläinen Enfarce nousee Hevisaurus -spin o?n SauruXien raunioista miehistön ollessa rumpali Mirka Rantasta lukuun ottamatta sama. Hänen sijastaan ripeää tahtia polkee Tom Rask. Lisäksi rivejä vahvistaa materiaalista vastaava kitaristi Matias Vilkko, jonka kanssa korkealta ja kovaa ujeltavalla Ricky Tourneella oli jo aikaisemmin Enforceriksi kutsuttu projekti. Ryhmän cv:stä löytyy myös nimiä kuten Androids, Monsterbore, Mannerheim, Firenote ja Force Majeure. MIKA PENTTINEN 8 VIIKATE PANOSVYÖ (Spinefarm) Viikate on täysi-ikäinen ja pääsee oikein luvalla ravitsemusliikkeeseen sisälle sekä saa ostaa laillisesti kurkun kostuketta. Toki vain mietoja juomia, ei suinkaan tiukkaa napanderia, ei edes lääkkeeksi. Kouvolassa on tapana juhlistaa täysi-ikäisyyttä lähtemällä vieraisiin pöytiin, näin tekee myös Viikatteen nelikko, joka rietastelee kasaan kahdeksan kappaleen lainalevyn Panosvyö. Panosvyö on ladattu erään alkujaan englantilaisen laulu- ja soittoyhtyeen tuotannon suomenkielisillä versioilla. Sittemmin tämä yhtye on monikansallistunut ja sen keulahahmo on muuttanut asumaan Enkelten kaupunkiin. Ei sentään vielä enkelten luo, vaikka se hetki onkin päivä päivältä lähempänä erinäisten perussairauksien koeteltua ja kansaneläkeikärajan koitettua. Lainavalinnat on mietitty ensisijaisesti sen mukaan, miten suomenkieliset tekstit iskeytyvät biisien sovituksiin. Ja iskeytyväthän ne kuin nalli patruunaan. Alkuperäisiin bassovoittoisiin hevirokkeihin on saatu ujutettua SUE JUSSI LAHTONEN 6 KILLER BE KILLED KILLER BE KILLED (Nuclear Blast) Max Cavaleran tuotteliaisuus on omaa luokkaansa. Se ei riitä, että sekä Soul?y että Cavalera Conspiracy julkaisevat tasokkaita albumeita tiheään. Ei, loppukin vapaa-aika on käytettävä vaikkapa Killer Be Killedin kaltaisen ”superkokoonpanon” kanssa levyttämiseen. On se hurja! Killer Be Killedin muut jäsenet ovat The Dillinger Escape Planin laulaja Greg Puciato, Mastodonin basisti Troy Sanders sekä The Mars Voltan entinen rumpali Dave Elitch. Musiikillisesti yhtye häärää sekametelimetallipadan ääressä neljän kokin voimin, kaikki muut huikkailevat ja mölyävät mikrofoniin paitsi rumpali. Silloin ei ongelmia synny, kun Max pääsee sekä ääneen että etualalle soittamaan rupisempia thrash-ri?ejään. Mutta liian monta kokkia saa aikaan omituisia sivumakuja, varsinkin kun muu kolmikko on sekä tyylillisesti että laadullisesti kaukana Cavaleran perässä. Modernimmat metalcore-vaikutteet eivät juuri koskaan kuulosta muutenkaan hyvältä, ja kun samaan pakettiin niputetaan thrashia, groovea, coreilua ja vielä punk-rypistyksiä, » 32 « NRO. 5 7 VADER TIBI ET IGNI (Nuclear Blast) Elokuvassa Jedin paluu Darth Vader menehtyi. Samana vuonna Vader syntyi uudelleen Puolan Olsztynissa, ja siitä asti Vader on ollut yksi itäeurooppalaisen death metalin vankka kivijalka. Vaderia yhdistää samoihin aikoihin uutuuslevynsä julkaisevaan hollantilaiseen kuolonmetallibändi Sinisteriin kaksikin asiaa. Kummankin uusi studiolevy on järjestyksessään yhdestoista, ja kummankin nykykokoonpano koostuu yhdestä perustajajäsenestä sekä varsin tuoreista uusista muusikoista. Piotr Wiwczarek on johtanut yhtyettään rintaman edestä jo neljättä vuosikymmentä. Miehen tinkimätön työmoraali yhdistettynä selkeään visioon Vaderista on yleensä taannut vahvat ja laadukkaat studioalbumit. Samalla tasalaatuisuus on muodostanut Akilleen kantapään, joka on ajoittain vihoitellut lievänä tasapaksuutena. Tibi Et Igni osoittaa kolikon kummatkin puolet. Voimalla hyökkäävät murhari?t, aggressiivisen intensiiviset biisirakenteet ja päin pläsiä mäjähtävät murahtelut yhdistettynä mollivoittoisiin melodianpätkiin toimivat pääsääntöisesti oikein mukavasti, eikä Vaderkynttilää ole kätketty vakan alle. Tutut elementit ovat kuitenkin hieman liiankin tutun kuuloisia, eikä albumi lähde kuin hetkittäin sellaiseen lentoon, johon sen toivoisi lähtevän. Varman vankka laatutakuun leima lyödään nytkin kylkeen, mutta parhaimpien Vader-levyjen sykähdyttävää tunnetta selkärangassa ja vatsanpohjassa ei nyt tunnu kuin parin biisin kuten albumin kohokohtiin kuuluvien Triumph Of Deathin ja Hexenkesselin sekä jylhän The Endin kohdalla. Monen bändin mittapuulla Tibi Et Igni olisi uran kohokohta, Vaderin vaativalla mittapuulla se sijoittuu keskiviivan paikkeille. JUSSI LAHTONEN
• 8 VALLENFYRE SPLINTERS JUSSI LAHTONEN 7 EPICA THE QUANTUM ENIGMA (Nuclear Blast) Hollantilainen Epica on ehtinyt pitkälle sen jälkeen, kun kitaristi Mark Jensen häippäsi After Foreveristä ja perusti Epican vuonna 2002. Bändi on kasvanut isoksi ja vahvaksi esiteini-ikäiseksi, kokoonpanossa ei ole viimeisen viiden vuoden aikana vaihtunut kuin basisti ja The Quantum Enigma on jo kuudes studioalbumi. Epican perimmäinen ongelma vain on siinä, että se on korkeista tuotantoarvoistaan huolimatta hyvin persoonaton ja kliininen. Se ei tee juuri mitään väärin, mutta se ei tee myöskään juuri mitään siten, että se ylittäisi tai rikkoisi perimmäiset genrerajansa. Tarkistuslistassa on monta kohtaa, johon jokaiseen tulee säännöllisesti ja säntillisesti rasti ruutuun. Melodiset, ”eeppiset” biisit – check. Orkestraatio, vahva orkestraatio – check. Mieslaulajan väkinäiset örähtelyt välillä – check. Pari taktista vierailijaa – check. Albumin ylipitkä, yli tunnin ylittävä kesto – check. Päävokalisti Simone Simonsin heleä ääni sekä suloinen ulkomuoto – check ja check. Kaikki alan standardit tulevat täytetyiksi myös The Quantum Enigmalla. Laadusta tinkimättä, hinnasta säästämättä. Keskitason ruumiillistuma-albumia kuuntelee vaivatta ja melodisia koukkuja arvostaa, mutta sinfonisen melodisia hevilevyjä naislaulajalla on tehty niin monen monta, että lajityyppi saisi vähitellen kokea notkahduksen. Sittenpä nähtäisiin, mikä bändi pystyisi selviytymään tilanteessa jossa pelkkä ohjesäännön mukainen toiminta ei enää riittäisi. JUSSI LAHTONEN 8 CALIFORNIA BREED CALIFORNIA BREED (Frontiers) Basson varressa kultaista kurkkuaan jo vuosikymmeniä venytellyt Glenn Hughes ja rumpali Jason Bonham eivät jääneet kauaksi aikaa huilaamaan, kun heidän puoliksi muodostamansa Black Country Communion hajosi viime vuonna. Kaksikko värväsi vierel- LEVYARVIOT (Century Media) Paradise Lostin selkäranka, lähes kaiken Lostille säveltävä Gregor Mackintosh menetti muutama vuosi sitten isänsä. Mackintosh purki menetyksen ja surun tunteitaan perustamalla Vallenfyre-yhtyeen, jonka esikoisalbumi A Fragile King (2011) oli väkevä kuolonmetallialbumi, joka huojui melankolian ja brutaaliuden rajamaastossa. Vallenfyren tarina jatkuu uudella Splinters-levyllä, ja Mackintoshin tunnetilojen synkkinä kuvastimina toimivat hänen levyllä soittavat ystävänsä. Kattaus on kova, sillä toisessa kitarassa on My Dying Briden Hamish Glencross, rummuissa monessa mukana ollut Adrian Erlandsson ja basson varressa Doom-yhtyeen Scoot. Levy on nauhoitettu porukassa samoissa sessioissa sen sijaan, että se olisi tehty pätkitellen kasaan kuten niin monet nykypäivän levyt. Dynaamisen, orgaanisemman otteen kuulee. Splinters ammentaa estoitta vanhan koulukunnan äärimmäisestä metallista välittämättä hiukkaakaan genrerajoista tai mistään sellaisista säännöistä tai normeista, joita viimeisen parin-kolmenkymmenen vuoden aikana on syntynyt. Levyn mainio nimikkobiisi sekä pitkän raskas Bereft ovat melankolisempaa doomia, mutta bändi saattaa heittäytyä samalla ovenavauksella Cattlen ja Thirst For Extinctionin tapaiseen parin kolmen minuutin grindcoreen tai ruhjovaan death metaliin kuten Scabsissa ja Dragged To Gehennassa. Lopputulos on yksi luontevimman ja voimallisimman kuuloisista äärimetallilevyistä pitkiin aikoihin, joka lämmittää luita ja ytimiä kylmässä kellarissakin. leen nopeaan tahtiin nuoren kitaristilupaus Andrew Wattin. Nyt kolmikoksi sulautunut California Breed pukkaa ulos debyyttialbuminsa ja räyhäkkä rokki raikaa. Painavalla blues/hard rock-hengellä levyn käynnistävä The Way tuo hetkeksi mieleen toisen vastikään lavalle rynnänneen ”supertrion”, The Winery Dogsin. Kyseisen bändin perusrouhintaan nojaavan virtuositeetin sijaan California Breed luottaa kuitenkin monipuolisempaan pyörittelyyn. Röyhkeästi tuotettu paketti sisältää niin altsuhenkisempää takomista (Chemical Rain, The Grey) kuin naislauluilla taustoitettua soul-grooveakin (Midnight Oil). Laulujen osalta täytyy erityisesti hehkuttaa Hughesin svengausta ja ulvontaa mikrofonin äärellä. Moni päälle kuusikymppinen tällä planeetalla ei kykene näin timanttiseen rocklaulantaan. Alle kolmekymppisilläkin olisi tekemistä. Bonham näyttää isältään perityllä lihaksella rytmeille kaapin paikan ja Watt raapii sisäistä Hendrixiään kuin heikkopäinen. Kovien jätkien kova ensi-isku. Tästä on hyvä jatkaa. ALEKSI AHONEN 7 WINGER BETTER DAYS COMIN’ (Frontiers) Aaah, Kip Winger. 1980-lukuisen kovarokin valkein hymy ja ehkä edelleen saman skenen aliarvostetuin ääni. Bändin palattua IV-albumin (2006) myötä aktiivien kirjoihin on heidän moottorinsa pysynyt tasaisilla kierroksilla tähän päivään asti. Better Days Comin’ sisältää tutun mikstuuran melodista hevistelyä, jossa ei puutu popin tai kevyehkön progenkaan vivahteita. Levyn aloittava Midnight Driver Of A Love Machine on todella lupaava bileraita. Vauhtia löytyy niin rytmeistä kuin kitaristi Reb Beachin salamoivista sormistakin. Koskettimilla ja taustalauluilla enemmän pullisteleva Queen Babylon tamppaa myöskin todella mallikkaasti. Biisissä on sitä samaa härskiä himoa suureellisempaan paisutteluun, jota bändin kakkoslevy In The Heart Of The Young (1990) piti myös sisällään. Valitettavasti aivan kuten tuollakin albumilla, tulvaportteja ei päästetä auki. Kun tietää, miten teknisesti kova bändi levyllä kiskoo, haluaisi kuulla enemmän. On helppo ajatella, että soitto on alistettu biisien ehdoille. Mutta helkkari, joskus on vain parasta kuulla päätöntä revittelyä! Kip, pistäkää kerrankin täysin ranttaliksi! ALEKSI AHONEN 7 SEBASTIAN BACH GIVE ‘EM HELL (Frontiers) Kanadan kovin raspisireeni Sebastian Bach lähti kävelemään Skid Rowsta jo vuonna 1996 ja ehti julkaista niin soolo-liven kuin coverlätynkin ennen ensimmäistä kunnon sooloalbumiaan. Kyseisen Angel Downin (2007) jälkeen tahti on hieman kiihtynyt. Give ’Em Hell on miehen kolmas studiopitkä seitsemään vuoteen ja jatkaa verrattain raskaan rockin rouhimista. Meno ei sinällään ole kaukana Skid Rown Slave to the Grindin (1991) murjovammasta aikakaudesta. Tuon levyn nimikkobiisin tai Quicksand Jesusin tasoisia täsmähittejä Bachin uudelle levylle ei juurikaan ole siunaantunut, mutta Dominatorin ja Hell Inside My Headin ri?t ovat silti tehokasta pitinpyöritystä festivaaleille. Skaalan toisella puolen tympeät keskitempoilijat Push Away etulinjassaan jäävät pahasti lähtötelineisiin. Had Enough on mukiinmenevän moderni tulkinta tukkaskenen voimaballadiperinteestä, vaikkeivät kyynelkanavani reagoikaan. Lukuun ottamatta aivan korkeimpia ohueksi venyviä nuotteja Bachin vokaalit ovat tanakassa kunnossa ja livenä miehen energia lienee yhä kovaa luokkaa. Käsillä siis levyllinen tasavarmaa laatua herran faneille. ALEKSI AHONEN ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN ALKAEN TSEKKAA VIIMEISIMMÄT BÄNDIJULKISTUKSET SAITILTA: WWW.NUMMIROCK.FI YHTEISTYÖSSÄ MUKANA: www.sue.fi SUE » 33 « NRO. 5 HINTA SISÄLTÄÄ LEIRINNÄN JA /3 PV AUTOPAIKAN OIKEUDET OHJELMAMUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN.
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton KAUKO RÖYHKÄ –Etelän peto (Svart) Riku Mattilan kanssa julkaistusta ensimmäisestä duettolevystä (2008) saakka jatkunut Kauko Röyhkän taiteellinen noususuhdanne on päättynyt. Vuosikymmenen vaihteessa Jarmo Heikkisen The Boots -yhtyeen säestämien Erotica Night -iltojen materiaaliin perustuva uutuus on kiinnostava albumi, mutta selvä välityö. Karuimmat takaiskut koetaan levyn alussa, johon on pantu tyrkylle kaksi Nartun vanhaa yleisöä kosiskelevaa rockbiisiä. Lupaavia aineksia sisältävästä nimikappaleesta olisi voinut toisenlaisilla ratkaisuilla rakentaa 2010-luvun Paha maa -klassikon, mutta nyt se latistuu kolmannen luokan Grindermaniksi. Kertosäe on kyllä pirullisen tarttuva. Albumin huonoin kappale Tahdon sukeltaa yöhön osoittaa, että hitin tietoinen kokoaminen ei aina onnistu ammattimiehiltäkään. Vetävä glamrock-aloitus hukataan heti a-osan keinuvaan akuntehdas-kitarahumppaan. Kertosäkeen virkaa toimittaa Nylon Beatia muistuttava lällätys. Banaalisti maailmoja syleilevä singlebiisi Aurinko ja kuu ja kaikki muu on hienoinen käänne parempaan. Seitsemänkymmentälukulainen AOR-discorock on albumin toiseksi sitkein korvamato. Koomisen ”Sanot ettet muka tahdo, vaikka kiehut kuin muori täynnä laavaa” -säkeen sisältävä chrisreamainen Jokainen on palanut joskus on albumin ensimmäinen huippubiisi. Se aloittaa levyn puolivälin neljän erinomaisen kappaleen putken. Röyhkä kosiskelee nuorikkoaan kuin Leonard Cohen viagrapäissään. Todellisiin korkeuksiin biisi nousee vasta neljän minuutin korvilla yllättävän c-osan ansiosta. Mustasukkaisuuden korventama Röyhkä on vihdoin liekeissä. Dimitra Salon kanssa duetoitu Poika sateessa höyrystää nuotion sergegainsbourgmaisella erotiikalla. Toinen huippubiisien vä- 7 SUE liin sijoitettu kappale on Röyhkän tuotannossa tuttua Lapin naisen teemaa varioiva tunnelmallinen Alkukantaisuus. Täydellinen nainen tarjoilee vihdoin Röyhkän ennakkoon lupailemaa Bowien ja Popin Berliini-soundia. Biisi on periaatteessa kliseinen, mutta sovituksessa on kivoja jippoja. Tällaista soittoa kuuntelisi mielellään koko Röyhkä-albumillisen. The Boots osoittautuu miehen aiempien bändien veroiseksi yhteistyökumppaniksi. Punkfunkkaava Kiinnostava persoona on täytebiisi. The Kinksin Lolaa muistuttava tarina on hauska mutta ennalta-arvattava ja Röyhkän suussa epäuskottava. Enkeli täydentää albumin ?ktiivisten naiskuvien sarjan. Tyhmä vertailu Pikku enkeliin jääköön kirjaamatta. Sävellys ja sovitus ovat hienoja. Röyhkä loistaa albumilla nimenomaan pop-säveltäjänä. Lyyrisenä nerona pidetyn Röyhkän puheenomaiset, kliseitä tai viittauksia artistin omaan aiempaan tuotantoon sisältävät tekstit vaikuttavat kautta levyn raakileilta tai tarkoituksellisen luonnosmaisilta: ”mut ne sanat meni tuulen mukana, kun et ollut paikalla ja mun oli mahdotonta saada mitään otetta”. Sanoitukset muistuttavat Rätön ja Lehtisalon kanssa tehdystä mainiosta Hiekkarantaa-albumista (2009), jonka kornien iskelmätekstien onnistuminen poikkeavassa bändikontekstissa selvästi innosti Röyhkää jatkamaan samanlaisella sanoituslinjalla. Ainostaan vanhalta (nuorelta) Röyhkältä kuulostava svengaava Loistava menneisyys (sic) tuhlailee tarkkanäköistä havainnointia entiseen malliin. Heikkisen kitarointi on siinä poikkeuksellisen komeaa. Toivottavasti kappaleen sijoittelu albumin päätösbiisiksi on tarkoituksellinen silta tulevaisuuteen, seuraavaan erinomaiseen Röyhkä-julkaisuun. » 34 « NRO. 5 JARI MÄKELÄ
• 8 NIGHTSATAN AND THE LOOPS OF DOOM ILKKA LAPPI 7 RUN RIVER NORTH RUN RIVER NORTH (Nettwerk Music Group) Välillä uudet bändit joutuvat ikävän asetelman uhriksi: yhdenkuuloisuus jonkun toisen yhtyeen kanssa on niin vahva, että ensimmäiset viisi kuuntelukertaa menee samankaltaisuudesta pois pyristellessä. Kalifornialainen, korealais-amerikkalainen folkkokoonpano Run River North on kuin Of Monsters And Men. Bändin nimikin oli ennen Monsters Calling Home. Myös musiikin maalailema luontokuvasto on hyvin samankaltaista, joskin Run River North on myös kevyen kristillinen bändi, mikä toisaalta ei ole jenkkibändien kohdalla mikään erikoisuus. Bändin mastermindilla Alex Hwangilla on kuitenkin vertailukohtaansa Ragnar þórhallssonia kauniimpi ja kirkkaampi ääni. Debyyttialbumin ongelmaksi muodostuu persoonattomuus. Liian moni asia tuntuu jo kuullulta. Kaikki on niin kovin mietittyä, kivaa ja helppoa. Tylsää. Nostatukset on viimeistä piirtoa myöten hiottu – ja kuultu. Somewhere perustuu kaikkein vahvimmin muilta lainaamiseen, mutta on kuitenkin kappaleena loistava. Toinen huomionkiinnittäjä on Foxbeard ja varsinkin sen lopun virkistävän vallitseva sähkökitara kaiken akustisen kurittamisen jälkeen. Hieman rauhallisemmissa kappaleissa, joista kaikki ylitsepursuava lajityyppi-instrumentaatio on kuorittu pois, jää jäljelle helpommin hahmotettavissa oleva ydinosaaminen, josta olisi helppo jalostaa persoonallistakin materiaalia. ANNI EEROLA 7 HISS TRACTS SHORTWAVE NIGHTS (Constellation) Tuota noin. Tällaiset levyt ovat lähtökohtaisesti mielestäni numerospektrin ulkopuolella. Kuinka arvostellaan äänimattoa? Levyä, jonka sisällön kaikkein luonnollisimmin näkisi postapokalyptisen elokuvan soundtrackinä? Mainitunlaisen kokeellisen musiikin suuret nimet, Godspeed You! Black Emperorin David Bryant ja Growingin Kevin Doria ovat lyöttäytyneet yhteen muodostaakseen Hiss Tracts -nimisen postindustrialduon. Vaikka molemmat miehistä ovat kitaristeja, ei Shortwave Nights kuitenkaan ole kitarapohjainen drone- tai ambientlevy. Analogisten äänilähteiden merkitystä korostetaan instrumentaation ohi. Saatekirjeessä nähdään valtavasti vaivaa selvennettäessä, mitä tai miten tehtyä musiikkia Hiss Tracts ei ole. Ambientmaisten levyjen suurimmat saa- LEVYARVIOT (Solina) Tämä on joko maailman spedein tai nerokkain ajatus. Kulttibändi tekee omalle kulttielokuvalleen soundtrackin, joka on pyöreästi kaksi kertaa niin pitkä kuin vajaa puolituntinen lyhytelokuva. Toisaalta, juuri Nightsatanilta jotain tällaista on lupa odottaa. Musiikillisesti Nightsatan ottaa erottavan askeleen aikaisempaan. Loops of Doomin musiikki on maalailevampaa kuin Nightsatanin 2010 ilmestyneen debyyttilevyn Midnight Laser Warriorin materiaali. Mutta ei tiikeri juovistaan kovin kauas ole loikannut. Syntikkatrion musisoinnin peruspilarit ovat ennallaan, sikäli kuin perinteisempää debyyttiä ja nyt ilmestynyttä soundtrackia kannattaa edes asettaa samalle janalle. Kasariin musiikki tälläkin kertaa on istutettu, mutta omaleimainen kokonaisuus ei mahdu yhdelle vuosikymmenelle. Soundtrackin musiikki toimii sinänsä mukavasti sellaisenaankin. Yksi sen vahvuudesta kertova todiste onkin siinä, kuinka hyvin musiikki toimii ilman elokuvaa. Levy yllättää seesteisyydellään. Esimerkiksi Doom Doom Girl on suorastaan rauhoittavaa musiikkia tuoden mieleen luonnonäänillä täytetyt cdlevyt. Toisaalta painostavampiakin tunnelmia levyltä löytyy. Musiikillisesti paketti on yllättävän monipuolinen. Täyden kokemuksen soundtrackista saa kuitenkin irti, jos on nähnyt myös le?an. Onneksi tekijöidensä poikavuosien fantasioita täyttävä sci?-splatter on pakattu samoihin kuoriin soundtrackin kanssa. NYRKKITAPPELU – Haluan olla rocktähti ja saada paljon naisia (Stupido) Viime kesän keikoilla, etenkin Provinssirockin Punkjunassa liekehtinyt Nyrkkitappelu on onnistunut tallentamaan toiselle albumilleen livesetissään väläyttelemänsä fyysisen hurjuuden. Äänittäjä Jani Viitanen ei ole aikapäiviin osunut vastaavaan kultasuoneen. Näin vihaista rockia ei tee Suomessa tänä päivänä kukaan toinen, ja harva suomeksi vastaavaa primaaliraivoa Radiopuhelinten kulta-aikoja lukuun ottamatta on ikinä levyttänyt. Ensinnäkin biisien nimet ovat loistavia. Maassa vallitsevan nihilismin ja vittuuntuneisuuden ilmapiirin paremmin tiivistäviä laulunnimiä ei ole kellään toisella: Pamputa mua kumisella pampulla, Mun äiti synnytti mut tänne laittaan paikat paskaksi, En haluu kuulla sun typeriä mielipiteitä, Tekis mieli ryöstää Siwa. Parasta on, että Nyrkkitappelun kappaleet kuulostavat juuri siltä kuin niiden nimet antavat ymmärtää. Biisit toimivat ukkosenjohdattimina, ne purkavat sähköä ja testosteronin liikaeritystä tehokkaammin kuin väkivaltaiset mäiskintäpelit tai Viidakon Tähtöset. Tämän päivän valistunut julli kuuntelee Nyrkkitappelua ja sitä kyrpii ankea nykyisyys ja synkkä tulevaisuus yhtä paljon kuin bändin vokalisti Horo-Hepeä. Tai ei sentään, Horo-Hepeä vihaisempaa jullia ei nimittäin olekaan. Mies huutaa äänensärkijän läpi kuin suolensa pihalle ulvonut Brian Johnson albumin ensisinglellä Onko sulla lupa pitää kivaa? Tanakasti potkivasta, rosetattoomaises- ta tai utsurihorrorshowmaisesta kappaleesta sai muuten sen virheellisen ennakkokäsityksen, että Nyrkkitappelun temmot olisivat esikoislevystä hidastuneet. Se ei pidä paikkaansa, päinvastoin. Mimmit mimmit mimmit, Kundi meikkaa (ei se Paajasen/Organin biisi), Rockpulsu, Tappakaa mut ja Rakettipoika kaahaavat tuhatta ja sataa. Keskitempoisemmissa kappaleissa (mm. Anna mulle vaikutteita ja Rikas läski sika) raikaa Nästi Jeskasen ja Kyytipojan kitaroissa edelleen Detroitin, aussien ja deathpunkin likainen ja väkevä ri?perintö. Haluan olla rocktähti ja saada paljon naisia taitaa olla – ei sen enempää tai vähempää – tähän mennessä tämän vuoden paras kotimainen rocklevy. vutukset tapahtuvat silloin, kun pohjavire ja tunnelma vievät niin mennessään, ettei äänilähteitä juuri kerkeä jäädä pohdiskelemaan. Tähän Shortwave Nights ei täysin yllä, soljumisen kanssa on hieman liikaa ongelmia. Suuria nostatuksia ei tule eikä niitä toki itseisarvona tarvitse pitääkään. Duo kuitenkin työskentelee yhdessä hyvin ja kärsivällisen pitkäjänteisesti. Se ei ole helppoa. Kuuntele ainakin The Transient Projectionist, jonka aikana tunnelma on intensiivisimmillään. Green ottaa riskin, levy olisi voinut lipsahtaa helposti todella tunkkaisen kuuloiseksi. Onneksi Empty Handed Blues jää ainoaksi turhan raskaaksi sivuaskeleeksi. Levylle mahtuu muutama mieleenpainumaton kappale ja Greenin äänen ja sovituksien kuriositeettimaisuus kerkeää hieman kulua levyn edetessä kohti loppua. Bikya on kuitenkin onnistuneen kevyt lopetus, mieli pääsee tupakansavun ja samettiverhojen keskeltä raikkaaseen ulkoilmaan. todettava, että tämä mopedi on koottu tyystin omista kustomoiduista osista. Mopo liikkuu ihailtavan vaivattomasti leikkisän ja koskettavan välillä, aina kaikkensa antaen. Usein free-jazzista ponnistavat yhtyeet operoivat uskottavasti vakavahenkisen ilmaisun parissa, mutta hyväntuulinen huumori ei taitu. Mopo asettuukin linjaan niinkin kanonisoitujen nimien kanssa kuin Ayler, Coleman, Eric Dolphy ja John Zorn, joiden tekemisissä huokuu aina soittamisen pohjaton riemu. ANNI EEROLA ANNI EEROLA ALONZO AJU HEINO 10 8 LIZ GREEN HAUL AWAY! (PIAS) Haul Away! on manchesterilaisen Liz Greenin toinen kokopitkä. Puskaradio kertoo artistin vuonna 2011 ilmestyneen esikoislevyn olleen paljon vastajulkaistun kaltainen. Olen omissa muissa arvioissani kirjoittanut ennenkin viehtymyksestäni erikoisiin naisääniin ja Green pääsee heittämällä sisään kerhoon. Green on kuin paljon monisävyisempi Aino Venna (ja oudosti hyvin samannäköinenkin). Levy alkaa pelkällä banjolla säestetyllä Battlella. Kappale petaa odotuksia hyvin erilaiselle levylle kuin mikä nurkan takana oikeasti odottaa. Seuraava levyn nimikkoraita kaappaa kuulijan aistikkailla kosketin- ja puhallinsovituksilla vuosikymmenien takaisiin savuisiin salonkeihin, kabareetunnelman keskelle. Mielellä menee kuitenkin hetki ennen kuin Greenin luoma äänimaailma nivoutuu muun muassa meriaiheisiin, hyvinkin maanläheisiin sanoituksiin. SUE 9 MOPO BEIBE (Texicalli) Mopon kakkoslevy Beibe pärähtää käyntiin nasevasti: Eeti Nieminen merkitsee tahdin paikan ja hurvittelevan rumpu?llin jälkeen leikkiin yhtyvät Eero Tikkasen jöpisevä kontrabasso ja Linda Fredrikssonin raspi saksofoni. Välistä koko poppoo laulaa: ”Beibe sä oot mun, beibe mä oon sun.” Hymy nousee väistämättä kasvoille samalla kun jalka vispaa kompin tahtiin. Mielessä käy hetkittäin Albert Aylerin omaperäinen ”free r&b”. Toisena kuullaan ”Supersankarit”, jonka teema tuo leikkisyydessään mieleen Ornette Colemanin hyväntuulisimmat melodiat. Kun rapa roiskuu rajummin saattaa Mopon soitossa kuulla kaikuja ruotsalaisen voimatrion The Thingin rymistelystä. Viimeisenä kuultavalla raidalla vierailee laulusolistina Color Dolor -yhtyeestä tuttu Stina Koistinen, jolloin mieleen tuleekin taannoinen The Thingin ja Neneh Cherryn yhteistuotos. Lukuisista mielleyhtymistä huolimatta on » 35 « NRO. 5 JARI MÄKELÄ 8 TOUMANI DIABATÉ & SIDIKI DIABATÉ TOUMANI & SIDIKI (World Circuit) Kuunnellessaan toisesta kulttuurista ponnistavaa musiikkia joutuu tekemisiin sen ongelman kanssa, että omat korvat ovat ryvettyneet länsimaisessa musiikkiperinteessä. Äänien soljuessa yhtä hartaasti kuin ne Toumani & Sidiki -levyllä tekevät ongelma painuu unholaan ja musiikin kohtaa siten kuin se suinkin vain on mahdollista. Levy sisältää isän ja pojan duettoja. Molemmat soittavat koraa, joka on länsiafrikkalainen harppua ja luuttua muistuttava kielisoitin. Isä Toumani on vieraillut muun muassa Damon Albarnin ja Björkin levyillä ja tehnyt yhteistyötä Ali Farka Tourén sekä jazzpasunisti Roswell Ruddin kanssa. Poika Sidiki puolestaan tekee myös hip hopia. Diabatét kuuluvat pitkään perinteeseen, jossa soiton taito kulkee sukupolvelta toiselle. Kahden koran yhteissointi muistuttaa puron solinaa. Taidokkaiden soittajien käsissä rytmi keinuu ihailtavan vaivattomas-
• levyn taiteellisessa tuotannossa, jos sitä ylipäänsä olisi tuotettu. Secret Sex Tape on vinyyliversio kasettijulkaisusta, joten mahdollisuudet tuotteen jatkokehittelyyn ovat olleet rajalliset. Backyard Burial, kasettiversion Decadence-coverin tilalle tehty Pig Skin Helmet ja Rewind ovat Chestburstersin vaihtoehtoista metelirokkia parhaimmillaan. Ilmavammin ja harkitummin tuotettuna sitä jaksaisi kuunnella useammin. Mutta sehän olisi tietysti kaupallista. ARI VÄNTÄNEN 7 LEVYARVIOT GIM KORDON – Ei ole helppoo (Soliti) Se, mikä näkyy sosiaalisessa mediassa, on pitkälti kiinni omista tykkäämisvalinnoista ja kaveripiiristä. Jotenkin silti tuntuu, että viimeisen vuoden aikana levyttämättömistä bändeistä eniten on hypetetty helsinkiläistrio Gim Kordonia. Peruslähtökohta on luonnollisesti se, että jos riittävästi hypetetään, niin tulee pettymys, kun saadaan valmis levy käsiin. Gim Kordonin kohdalla on toisin. Debyyttialbuminsa ei ole pettymys vaan iloinen yllätys. Kitarasoundi surisee enemmän kuin yhdellekään suomalaisella levyllä kahteenkymmeneen vuoteen ja muutenkin yleisilmeessä on paljon samaa hyvää kuin esikuvabändeissä Dinosaur Jr:ssä ja Yonic Suothissa. Viittauksia löytyy moneen 90-lukulaiseen indiekitararykmenttiin, mutta Kaupunki tappaa sielunsa olisi voinut ollut Kauko Röyhkän debyyttilevyllä Kotikaupunkini-biisin tilalla, ja moni biisi olisi mennyt aitona palana myös 70-luvun punk-levyillä. Sateessa-biisi lainai- lee lopussa hauskasti The Curen Boys Don’t Cry’n kitarointia. Bändi sanakikkailee nimellään, mutta myös teksteillään. Avausbiisissä Ei ole helppoo sekä seitsemäntenä kuultavassa Sama homma uudestaan -biisissä käydään haudalla. Ensimmäisessä biisissä todetaan ”sama homma kuin ennenkin” ja jälkimmäisessä on vastaavasti tilannetta päivittävä rivi ”ei ole helppoo vieläkään”. Nerokasta. ti. Jotkin levyn melodioista ovat kahlitsevia, erityisen mieleenpainuvana mainittakoon kaunis Rachid Ouiguini. Esimerkki taiturimaisesta improvisoinnista on Lampedusa, joka sisältää hienoa vaihtelua terävien staccato fraasien ja virtailevien juoksujen välillä. Parhaimmillaan Toumani & Sidiki -levy tarjoilee hyvin konstailematonta ja koskettavaa musisointia. 8 voin. Vaikka yhtyeen henkinen johtaja on radikaali aatteissaan, on Minimum Rock’n’Roll varsin geneerinen kooste trash rockista, soulista ja garage rockista tehtyjä pariminuuttisia kliseekappaleita. Ja vaikka Svenonius on älyllistänyt ja purkanut rock’n’rollin pienintä ideologista yksikköä myöten, hän pystyy olemaan tiedostamatta tekemisiään liikaa kyetäkseen esittämään uskottavaa rockia. Ja vaikka Minimum Rock’n’Roll ei sisällä mitään musiikillisesti erityistä, se kasvaa kuuntelussa. Levyllä on sielu, jonka voi manata esiin palaamalla sen äärelle yhä uudelleen. Simppelin livenmäiseltä soundaavalla albumilla on liikaa Fairy Dustin ja nimiraidan kaltaista läpsyttelyä, jotta Devitalizen ja Everything Worth Getting (Is Gonen) kaltaiset kiihkeät kohdat jäisivät päällimmäisiksi mieleen. Mutta Svenonius onkin sanonut, että rock’n’roll-bändissä ei ole tärkeintä musiikki vaan jengitoiminta ja identi?oituminen. Mennään sillä. 9 ALONZO AJU HEINO 8 RIKO GOTO TRIO UNBALANCE (Karkia Mistika / Nekorekords / Mash-Dam Productions) Jos tämän japanilais-suomalaisen trion soittoa pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi kontemplatiivisuus: silloinkin kun meno äityy, säilyy soiton ytimessä vakaa rauhallisuus. Kokonaisuus nojaa vahvasti pianisti Riko Goton soittoon, vaikka enin osa kappaleista onkin rumpali Eki Joutsenon säveltämiä. Joutseno ja basisti Tapani Varis tukevat Gotoa pääasiassa hillitysti ja antavat pianistin pysytellä etualalla. Goto soittaa ekonomisesti, turhia eleitä ja koruja välttäen. Edellä mainittu rauhallisuus tarjoaa Goton soitolle vakaan pohjan ja suunnan. Joutsenon sävellykset ovat kauniin yksinkertaisia. Trion soitto etenee vaivattomasti sävelletystä materiaalista improvisointiin, joskus tämän rajan huomaamattomasti häivyttäen. Improvisointi nojaa pääasiassa vapaaseen pulssiin ja paikoitellen kolmikon luoma äänikudelma kietoutuu hienosti kuulijan ympärille. Toisinaan rytmiryhmän työskentely on kuitenkin eineen kömpelöä, jolloin hauras tunnelma rikkoutuu ikävästi. Osin Riko Goto trion pohdiskeleva sointi on perua yhtyeen instrumentaatiosta – pianotrio on lähtökohtaisesti tekstuureiltaan heleämpi kuin vaikkapa saksofonitrio. Tämä ei kuitenkaan riisu levyltä sen suurinta ansiota: kun musiikki on tauonnut, kuulijan luokse jää leijailemaan auvoisa tunne. ALONZO AJU HEINO JOOSE KESKITALO YLÖSNOUSEMUS (HELMI LEVYT) Kolmas maailmanpalo -yhtye on temmattu taivaaseen, ja nyt Joose Keskitalo ilmestyy faneilleen sooloartistin kaavussa. Keskitalo ei ole niin keskimääräinen artisti, että voisi koskaan olla yleistajuinen ”sukupolvensa ääni”. Ylösnousemuksen laulut nousevat unista, profetioista, näyistä, mielikuvituksesta ja mysteereistä. Niiden paikka ei ole radiossa vaan ainoastaan tällä taideteoksella. Ah ja voi jo kauhistu aloittaa albumin yhtä näennäisen huolettomasti kuin tyhmän rippikoululallatuksen parodialta uskonnottomasta kuulostava Pyhä neitsyt Maria sen bpuolen. Ensivaikutelma on lempeä ja lämmin, mutta pinnan alla on paljon tiedostamatonta ja kiellettyä ja hippunen teennäistäkin. Joose Keskitalo tuntee hengenasiat, mutta musiikissa ne ovat läsnä enemmän ilmapiirinä ja luonnollisena taiteen kasvualustana kuin tunnustuksellisena uskonnollisuutena. Vanhan testamentin julma Jumala on talossa vähän niin kuin Suomi on suomirockissa. Niin omaperäinen kuin Keskitalo onkin, hänen vaikutteensa voi kuulla. Muuttopäivä ja Eräs talo kyläilevät Cohenin luona, ja albumin vaatimaton ja lämpöinen yleisilme tuo mieleen Dylanin minimalistisimmat folklevyt. Eniten Keskitalo-klassikon aineksia sisältävät avausraita sekä letkeän mielipuolinen Näky keittiössä. ARI VÄNTÄNEN 7 CHAIN & THE GANG MINIMUM ROCK’N’ROLL (Fortuna Pop) Washington DC:n punkskenestä 80-luvun lopulla noussut Ian Svenonius jatkaa yhden miehen rockvallankumoustaan, vaikka vain valistuneet tuntevat hänen nimensä ja vaikka arkkivihollinen kapitalismi alkoi rahastaa rockilla heti kun se syntyi. Idealistinen mutta älykäs muusikko-kirjailija tietää tuon kaiken mutta ei anna sen tulla tielle. Chain & The Gangin toinen albumi Minimum Rock’n’Roll ihmetyttää monin eri taSUE AKU-TUOMAS MATTILA ARI VÄNTÄNEN 7 CHESTBURSTERS SECRET SEX TAPE (Warehouse Audio) Chestbursters? Äh. Se siitä Ripley & The Chestbursters -yhtyeestä, jonka tahdoin perustaa. Saatekirje on läpsitty kiinni vinyylin kanteen monella vihreällä post-it-lapulla. Tyylikästä ja selkeää. “Rajua rokkia Kouvolasta! Stooges ja Wipers rakastelevat tällä salaisella sex-nauhalla.” Kannessa on höyläämättömään lautaseinään naulattu kissanpennun kuva. Nyt on kontrasteja. Olisipa levylläkin enemmän. Koska Chestbursters soittaa rajua rokkia Kouvolasta, on Secret Sex Tape äänitetty niin, että se kuulostaa hirveältä ja raa’alta. Väkivaltainen ja ahdistava soundimaailma on linjassa raadollisten sanoitusten kanssa, mutta albumimitassa tasaisen säröinen tunkkaisuus alkaa puuduttaa. Tämä on harmi, sillä soittaessaan Gyntsän, Paavon ja Pyryn trio osoittaa omaavansa paitsi räiminnän myös himmailun jalon taidon. Vanhaa kunnon ”laaksoja ja kukkuloita” -kikkaa olisi voinut käyttää reilummin myös » 36 « NRO. 5 CIRCLE (EX-FALCON) LEVIATAN Ektro Circle on tehnyt uransa hiljaisimman levyn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että akustinen Leviatan olisi koko ajan rauhallinen. Alkupuolelta löytyvät Huone sekä Protectorate ovat (anteeksi seuraavat sanat) shamanistisia ja circleliaanisia jumitusmatkoja ei minnekään. Sitten kuulijalta vedetäänkin matto alta. Rakeita on positiivissävytteinen instrumentaali, jolla on eloon rauhoittava vaikutus. Haavat taas kuulostaa hämmentävän paljon Circlen kitaristin Janne Westerlundin Plain Ride -yhtyeeltä. Hiekkaristi on liki neohippeilyä(!). Valley on iloinen ja toiveikas gospelmarssi kohti kuolemaa. Ehkäpä tietämyksemme toisella puolen onkin jotain? Viaton soi silkkaa alakuloa. Leviatan on täynnä kaunista musiikkia. Se on myös yllättävin Circle-tuotos. Sikksipä se saattaakin kestää aika paremmin kuin monet muut yhtyeen levyt. JARKKO FRÄNTILÄ 7 THE SCENES BEIGE Sound of Finland Kakkosalbuminsa Beige julkaisseen The Scenesin avausraita Hunters kuulostaa nimeään myöten Bloc Partylta. On vaikea sanoa, onko se hyvä vai huono asia. The Scenesin debyyttialbumi Images of Animals and Crying in Public oli epätasainen kokonaisuus. Beige toimii paremmin, mutta siinäkin on omat sudenkuoppansa. Disagreement jää jonnekin rockin ja indien välimaastoon. City of White Blankets yltyy lopussa mölyyn, joka on vähän liian kiltti vakuuttaakseen. For It’s a World Where Love & Confusion Reign lainaa kitarakuvionsa Radioheadilta mutta jää vain puolittaiseksi viritelmäksi. The Scenes on parhaimmillaan silloin, kun se heittää rockin takanaulakkoon ja keskittyy tunnelmointiin. Purple tuo mieleen britti-indien ja harmittavan unohdetun Puressencen herkimmillään. Levyn päättävä kaksikko Mythopoesis ja King for a Day nostaa kokonaisuuden plussalle. Näiden kappaleiden ilmiselvältä esikuvalta The Antlersilta olisi pitänyt ottaa enemmän mallia. JARKKO FRÄNTILÄ 8 LES CLAYPOOL’S DUO DE TWANG FOUR FEET SHACK (ATO) Bassovirtuoosi Les Claypool ei ole ensimmäistä kertaa mukana hieman oudolta kuulostavissa sivuprojekteissa. Duo de Twang on maestron ja M.I.R.V.-kitaristi Bryan Kehoen keskilännen kantria ja bluegrass-perinnettä kohti kurottava projekti. Vaikea sanoa, kuinka pitkäikäiseksi kokoonpanon elinkaari venyy. Jo nyt se on ylittänyt sille asetetut odotukset, sillä Claypoolin ja Kehoen oli alkujaan tarkoitus esiintyä vain kertaalleen bluegrass-festivaaleilla. Four Feet Shack rakentuu covereiden varaan. Mukana on ronskilla heinähattuvaihteella versioituja lauluja kuten Jerry Reedin alunperin esittämä Amos Moses. Yllättävimmät ja onnistuneimmat vedot ovat kuitenkin muista kuin kantriin kallellaan olevista biiseistä. Spiidipäiseltä chain gang -joukolta kuulostava Alice in Chainsin Man in the Box ja Bee Geesin Stayin’ Aliven latotanssiversio ovat levyn häiriintyneintä kamaa, mutta myös ylivoimaisesti parasta antia. Ainakin kertaalleen Claypoolin ja Kehoen juju toimii kuin vanha jenkkiauto kesäisellä
• maantiellä. Four Feet Shack on ehdoton hyvän mielen levy. Tosin peukkubasson ja kitaranpikkauksen yliannostus on lähes väistämätön, jos kyseiset tyylit eivät uppoa. ILKKA LAPPI 7 JOE LOUIS WALKER HORNET’S NEST ILKKA LAPPI 9 HURRAY FOR THE RIFF RAFF SMALL TOWN HEROES (ATO) Jos banjo ja viulut aiheuttavat allergisen reaktion, kannattaa tämä levy kiertää kaukaa. Mutta jos edellä mainitut instrumentit ja folkahtava kantri-americana aiheuttavat positiivisia väristyksiä, ei kannata tuhlata aikaa erinomaisen levyn etsimiseen. Tässä se on. New Orleansissa majaansa pitävän bändikollektiivin johtohahmona toimivan Alynda Lee Segerran ääni on kuin tehty tämäntyyppiseen musiikkiin. Se on yhtä aikaa herkkä ja vahva taipuen vaivatta tunnelmasta toiseen. Musiikki on riisuttua, eikä se kaipaa ympärilleen ylimääräistä krumeluuria. Vuosien varrella kokoonpanon soitanta tuntuu vain paranevan. Small Town Heroes on jo kokoonpanon viides kokopitkä ja ainakin ensivaikutelmaltaan parasta toistaiseksi. Parasta Hurray For The Ri? Ra?n musiikissa on Segerran vaivattomilta kuulostavat laulut, jotka ovat sekä moderneja että viimeisen päälle perinnetietoisia. Myös laulujen tarinat vetoavat. Laulut ovat aiheiltaan niin suuria, ettei ympärille kaipaa suureellista tuotantoa. Hurray For The Ri? Ra? on genressään erinomaista musiikkia. Tosin vastaavanlainen perinnemusiikin ammattiretkue löytyy kotimaastakin. Juurimusiikkifanin märkä päiväuni olisikin nähdä samalla lavalla Hurray For The Ri? Ra? ja Hoedown. ILKKA LAPPI 7 DUMARI JA SPUGET BAILAA! (Ratas) Tuomari Nurmio on Ismo Alangon ohella yksi niistä harvoista suomalaisista musiikintekijöistä, joiden tekemisiin suhtaudutaan lähes poikkeuksetta ilman suurempaa kritiikkiä. Spuget-kokoonpanon myötä Nurmio on kuitenkin löytänyt aidosti uutta kulmaa tekemisiinsä ensimmäistä kertaa oikeastaan sitten Alamaailman vasarat -yhteistyön. Bailaa! on studiossa livenä soitettu levy, jossa Spuget versioivat vähemmälle huomiolle Nurmion laulukirjasta jääneitä biisejä. Niinpä levylle on päätynyt sellaisia lauluja kuin Don Pate, Sähkö! tai Paha tyttö. Spugejen ydinryhmä Tuurala, Hillilä ja Paatelainen on sellainen ryhmä, ettei sen kanssa täysin metsään homma voi livetä. Ilah- LEVYARVIOT (Alligator) Yli 20 levyä julkaissut Joe Louis Walker alkaa vähitellen saavuttaa vakavasti otettavan bluesmiehen kokemuksen. Tänä vuonna 65 vuotta täyttävän kaverin uusin tuotos on kuitenkin levy, joka on harmillisen keskiverto. Kuten aiemmillakin levyillään, Walker yhdistelee vaivattomasti bluesia, soulia ja gospelia, mutta lopputuloksena on vain metritavaraa. Hyvin groovaavia hetkiä ja yksittäisiä onnistumisen hetkiä levyltä löytyy, mutta kokonaisuudesta ei pilkistä esiin sellaisia versoja, joita tekisi mieli jäädä kovin pitkäksi aikaa ihastelemaan. Vaikka homma rullaa mallikkaasti ja kokonaisuus on Walkerille tyypilliseen tapaan monipuolinen, monivuotisia kukintoja herhiläisen pesän asukeista ei ole pölyttämään. Hornet’s Nest on monella tapaa Walkerille tyypillinen levy. 12 biisin joukosta löytyy sekä miehen itsensä kirjoittamia lauluja että covereita. Yksi levyn onnistuneista hetkistä onkin Rolling Stonesin lähes 50 vuotta vanha Ride on, Baby. Vaikka Walkerin tulkinta on varsin lähellä alkuperäisen tyyliä, onnistuu kokenut kettu puhaltamaan rennolla otteellaan hyvin omaakin liekkiä kappaleeseen. Walkerin ammattitaidon soisi tuovan vielä jossain vaiheessa kovan luokan onnistumisenkin. Taidoista homma ei pätki, mutta Hornet’s Nest ei ole se levy, jolla Walker nimensä blues-historiaan kirjoittaa. THE 5TH OF APRIL – Prunk! (V.R. Label) Turkulaiset innokkaat nuoret miehet ovat saaneet pitkän hiomisen jälkeen debyyttilevynsä valmiiksi. Erilaisissa bändikisoissa menestyneet huhtikuun pojat lyövät debyytillään pöytään biisikymmenikön, joka pomppii rockin ja punkin välimaastoon sijoittuvan omatekoisen prunkgenren joka laitaan. Vaikka kyseessä on debyytti, soitto rullaa komeasti, energia välittyy komeasti ja ideoita sävellyksissä piisaa. Ehkä kappaleisiin on yritetty tunkea jopa liikaa tavaraa, sillä kokonaisen levyn kuuntelu yhdellä istumalla on hengästyttävä kokemus, vaikka levy ei olekaan, reilusti alle 40-minuuttisena, pituudella pilattu. Parhaiten 5th of April toimiikin parin biisin hillityissä kerta-annoksissa. Sävellyksellisiä koukkuja ja tarttuvuutta biiseistä löytyy yllin kyllin. Parhaimmillaan biisit toimivat, kun jokaista temppua ei yritetä ravistaa hihasta kerralla. Hip-Hop (I Wanna Play) ja singleinäkin julkaistut Sex on the Beach ja Wild Wild West ovat levyn parhaimmistoa. Niiden positiivinen energia kaappaa mennessään ja vaatii tulla soitetuksi kuumana kesäpäivänä ylettömän kovaa kylmien juomien nauttimisen taustalla. Kokonaisuus on kuitenkin vielä hieman turhan sekava. Vaikka The 5th of April ei napakymppiä ensimmäisellä nuolella löydäkään, tästä viisikosta kuullaan vielä. duttavinta levyssä on kuitenkin Juho Viljasen, Janne Toivosen ja Antti Hynnisen muodostama torvitrio, joka kirjaimellisesti puhaltaa biisit uuteen elämään. Torville on annettu riittävästi tilaa myös soolosoittimina. Spuget on huima livekokoonpano lavalla, mutta Bailaa! ei tavoita livekeikkojen intensiteettiä. Lavalla meno yltyy parhaimmillaan hurmokselliseksi musiikki-infernoksi. Hikisiin live-hetkiin verrattuna Bailaa! on jotenkin sisäsiisti luenta. Levyn kylkiäisinä tulevasta 12 biisin dvd:lläkään meininki ei yllä hurmokseen, sillä siihen napatut biisit on otettu kahdelta eri keikalta yhtenäisyyden kustannuksella. muutakin timanttia levyltä löytyy: Tuhkasta ja radioissakin soinut Pietari Brahe -single ovat täysosumia. Kunpa bändi vain olisi malttanut tiivistää sanomansa tunnin sijasta siihen perinteiseen 45 minuutin mittaan, niin käsissä saattaisi olla täyden kympin paketti. Yli 10 minuutin kappaleet eivät vain ole mitenkään perusteltuja. 9 8 ILKKA LAPPI 8 KAAOKSEN YSTÄVÄT LOPPU (Rytmi-Tuote) Grungen kulta-ajoista on parikymmentä vuotta ja rapiat, ja Kurt Cobainin kuolemastakin saman verran, mutta edelleen aina toisinaan esiin putkahtelee tämän musiikkityylin edustajia. Niin kuin nyt vaikka tämä vuonna 2010 perustettu tamperelaisorkesteri Kaaoksen Ystävät, jonka leipälajina on suomenkielinen grunge. Tänä päivänä grunge kuulostaa yllättävän tuoreelta. Ehkä siksi, ettei grungebändejä kasva ihan joka oksalla ainakaan Suomessa. Kaaoksen Ystävätkin on Alice in Chainsinsa ja Soundgardeninsa kuunnellut, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole ollut, päinvastoin. Loppu-debyytiltä löytyy oikeaoppisesti vaaran tuntua, murisevia kitaroita ja venyviä laulumelodioita, ja kaiken kaikkiaan se on helppo ottaa haltuun. Bändi osoittaa osaavansa tehdä tarttuvia biisejä – mm. Eteisen mukana laulaa sujuvasti jo ennen kuin biisi on ehtinyt pyöriä ensimmäisen kerran loppuun. Pari SUE ILKKA LAPPI MAC DEMARCO SALAD DAYS Sallan ja Miron matka maailman ympäri on Salla-Marja Hätisen ja Miro Palokallion vuonna 2011 perustama helsinkiläinen popyhtye. Bändi on lämmitellyt mm. PMMP:tä – sen nimikin on vähän kuin Paulan ja Miran molemmat puolet. Yhtäläisyydet eivät lopu siihen, sillä Mira Luoti laulaa Peili-kappaleella ja esiintyy myös sen videolla. Tarinoita on täynnä somaa ja lapsekastakin, semiakustista banjolla sävytettyä poppia, joka kuulostaa paikoitellen kovin kotikutoiselta. Salla laulaa korkealta ja herkästi ja kuulostaa monessa kohdassa hyvinkin paljon Eriniltä. Pikkuhitiksi noussut Älä tartu mun siipiini on kelpo kappale, joka on kaiken radiosoittonsa ansainnut. Enemmän rokkaa lujempaa kuin levyn muu materiaali, joka on kauttaaltaan aika päivänpaisteista ja herttaista, jos kohta ja onneksi sanoitukset eivät joka kohdassa tue onnellista mielikuvaa. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -orkesterin valttikortteina ovat ehdottomasti nuoruus ja söpöys, mutta kumpikin on tässä maailmassa niin kovin katoavaista. Miltähän bändi kuulostaa kymmenen vuoden kuluttua, jos on silloin vielä olemassa? (Captured Tracks) Pari vuotta sitten, kun kaikki vaahtosivat nuoresta kanadalaisesta hepusta nimeltä Mac DeMarco, en kiinnittänyt häneen juurikaan huomiota. Kuvittelin, että tässä oli taas yksi lehdistön lempipoika, josta kuuluu tykätä siksi, että Pitchfork tykkää. DeMarcon kolmannesta albumista kuulin etukäteen maistiaisen, johon takerruin kiinni kuin kärpänen hunajaan. Sen samanaikaisesti nostattava mutta surumielisen nostalginen tunnelma ja soundi oli hyvin omintakeinen, ja melodia oli äärimmäisen tarttuva. Nyt siitä on kulunut kolmisen viikkoa, ja olen kuunnellut Salad Daysia pakkomielteisesti uudelleen ja uudelleen ja lukenut kaikki jutut, jotka olen DeMarcosta käsiini löytänyt. Nähtävästi se kaikki kohu ei ollutkaan tuulesta temmattua. Salad Days on sitä mitä Jack Johnson tai Bruno Mars haluaisivat tulenpalavasti tehdä. Rentoa, jokseenkin kesäistä musiikkia, jossa on kuitenkin säilynyt omaehtoisuuden ja itse tekemisen kipinä. Letkeää kamaa, joka on vapaa ison levy-yhtiön määräysvallasta. Vasta yhdeksännen biisin Chamber Of Reflectionin kohdalla ymmärrän, että DeMarcon henkinen mentor on Ariel Pink. Huojuva syntetisaattoriri? kuljettaa kappaletta jossain chillwaven ja Boards Of Canadan välimaastossa, mutta DeMarcon pehmeällä äänellä toistama ”alone again” tuo biisin populaarimusiikin maailmaan. Salad Days on samaan aikaan äärimmäisen henkilökohtainen ja häpeilemättömän pop. Harvemmin tulee napsuteltua sormiaan sen tahtiin, kun joku anelee tyttöystävänsä oleskelulupaan pidennystä (Let My Baby Stay). Hieno mies, hieno levy. MARJUT MUTANEN TOMI TUOMINEN MARJUT MUTANEN 7 SALLAN JA MIRON MATKA MAAILMAN YMPÄRI TARINOITA (Suomen Musiikki) » 37 « NRO. 5
• 9 KISHI BASHI LIGHGHT LEVYARVIOT (Joyful Noise) Of Montrealin kiertueviulistin Kaoru Ishibashin sooloprojekti Kishi Bashi ottaa kakkoslevyllään lopullisen paikkansa amerikkalaiselta indierock-kartalta. Owen Pallet on aiemmin saanut hoidella kohtalaisen yksinään viuluvetoisen indierockin tonttia, mutta Lighghtillä Kishi Bashi ottaa erittäin vakuuttavalla tavalla valtikan itselleen. Lighghtin vahvuus on Kaorun järjetön melodiavainu ja ilakoivasti ylätaajuuksiin yltävä falsetti. Ensisingle Philosophize In It! Chemicalize With It! on käsittämättömän nostattava indierock-biisi, mutta levyllä sitä seuraa kaksi biisiä, joissa on vielä massoittain enemmän hittipotentiaalia. The Ballad Of Mr. Steak on ääritarttuvan kertosäkeen omaava tanssihitti, joka voisi kaikessa absurdiudessaan yhtä hyvin olla The Killersin kuin The Darknessin diskogra?asta. Levyn tämän hetkinen ehdoton ykkönen itselleni on kuitenkin sitä seuraava Carry On Phenomenon, joka voisi rullaavalla lausuttavuudellaan olla tämän vuoden Amanaemonesia. Turun Dynamon tanssilattialla viime lauantain dj-keikalla tulikasteeseen joutunut biisi selvitti kokeen hienosti. En muista, että Final Fantasy olisi koskaan villinnyt ihmisiä samalla tavalla. Loput levystä kulkee selkeämmin Palletin viitoittamia polkuja, mutta mahtuu joukkoon myös Electric Light Orchestran tai Rushin tähtihetkistä muistuttavia synaproge-eeppoksia, jotka kipuavat tikapuita pitkin taivaaseen. Kaikkiaan Lighghtistä on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Se tarjoaa paitsi panoksia tanssilattialle, niin myös riittävästi pureksittavaa kotikuunteluun. Lighght nostaa meikäläisen käsikarvat pystyyn toistuvasti. TOMI TUOMINEN 6 VERTICAL SCRATCHERS DAUGHTER OF EVERYTHING (Merge Records) Kymmenisen vuotta sitten löysin kalifornialaisen indiebändin nimeltä Enon, josta innostuin valtavasti. Vieläkin vinyylihyllystäni löytyy bändin High Society- ja Hocus Pocus -levyt vaikkeivät enää aktiivikuuntelussa olekaan. Vertical Scratchers on Enonin nokkamiehen John Schmersalin (ex-Brainiac) uusi projekti. Tai oikeastaan toinen niistä. Crooks On Tape -nimellä hän tekee nykyisin elektronista musiikkia ja Vertical Scratchers -nimi on varattu kitarapopiin. Ensi tahdeista alkaen Vertical Scratchersin musiikki kuulostaa tutulta. Tämähän on aivan kuin Enonia. Suurimpana osatekijänä tähän on Schmersalin ääni ja tapa kirjoittaa hyvinkin polveilevia ja nuottiviivastolla harhailevia melodioita. Daughter Of Everything osoittautuu vanhalle Enonfanillekin silti liki ylivoimaiseksi tehtäväksi. Viidentoista kappaleen mittainen albumi on sekvensoitu niin, ettei biisien välissä ole juurikaan taukoa. Tämä aiheuttaa tuntemuksen, että kuuntelen yhtä helvetin pitkää biisiä, jossa ei ole yhtään kertosäettä tai kohtaa johon tarttua. Pääosin alle kaksiminuuttiset biisit soljuvat toisiinsa saumattomasti, mutta missään ei näy rauhallista kohtaa. Jo hetken kuuntelun jälkeen minusta tuntuu kuin olisin uimassa avomerellä eikä kuivaa maata näkyisi missään suunnassa. Iskee pakokauhu. Täältä on pakko päästä pois ja äkkiä. TOMI TUOMINEN 8 SOHN TREMORS (4AD) Tarinan mukaan Sohn eli neljä vuotta sitten wieniläistynyt lontoolainen Toph Taylor äänitti koko Tremors-albumin öisin. Aina äänityssession jälkeen, auringonnousun aikaan, hän matkusti tyhjän, nukkuvan kaupungin halki kotiin. Eriskummallista kyllä, aistin nuo aamuyön tunnelmat myös hänen levyllään. Jokin albumin äärimmilleen riisutussa ja hillityssä tuotannossa tuo elävästi mieleen ne hiljaiset kesäaamut, kun on vaeltanut baarista kotiin ennen työmatkalaisia tai lehdenjakajia, mutta aurinko tekee jo nousuaan. Tremors on selvästi sukua James Blaken ja Weekndin modernille R&B-soundille mutta kuulostaa silti vahvasti omanlaiseltaan. Lei- mallista Sohnille on hänen tapansa sämplätä ihmisääntä ja käyttää sitä rytmillisenä ja melodisena instrumenttina. Se tuo Tremorsin vielä jopa entistä enemmän kuulijan iholle. Paikoin Sohnin soolovokaaleita säestää ainoastaan hänen omasta äänestään rakennettu rytminen kuoro kunnes mukaan liittyy sormien napsuttelua muistuttava rytmiraita. Äärimmäisen orgaaniset ja intiimit äänimaailmat ovat Sohnille kuitenkin vain työkalu, jolla välittää ajatuksiaan kuulijalle. Futuristisesta instrumentaatiostaan huolimatta Tremors onkin enemmän sukua perinteiselle laulajalauluntekijäperinteelle kuin elektronisen musiikin historialle. Tämän kaltaista modernia R&B:tä tehtaillaan tällä hetkellä siinä määrin runsaasti, että minulle alkaa totta puhuen jo riittää. Sohnin tulokulma on kuitenkin niin omanlaisensa, että Tremorsia olen jaksanut kuunnella hyvinkin ahkerasti. TOMI TUOMINEN 8 LONG-SAM SHOUT (Smulki Records) Helsinkiläinen Sami Toroi eli Long-Sam on viiden vuoden tauon jälkeen vihdoin kypsä julkaisemaan toisen soololevynsä. Tässä välissä hän on toki vaikuttanut ainakin sellaisissa kokoonpanoissa kuin Yön Syke ja Jaakko Eino Kalevi & Long-Sam ja äänittänyt ja tuottanut muun muassa Streak & The Ravenin levyjä. Shout on merkillinen albumi. Se alkaa hälyäänillä, jotka saavat minut epäilemään soittimeni hajonneen, mutta hitaasti hälystä kasvaa rytmi ja pian mukaan liittyy simppeliä melodiaa soittava syntetisaattori. Biisi etenee vääjäämättömästi askeltaen, kunnes lopulta hajoaa takaisin atomeiksi. Kakkosbiisi The Generals Stood Onin alku kuulostaa geigermittarin tikitykseltä, mutta kappale kasvaa kolmen minuutin jälkeen uljaaksi eepokseksi, johon liittyvät kitarat ja sanattomat ihmisäänet. Biisi soljuu toiseen leijailevaan tunnelmaan nimeltään A Runway ja yhä vahvemmin on läsnä tunne, että katselen kaunista vieraskielistä elokuvaa, jonka juonesta en ymmärrä mitään, mutta jonka kuvista pidän todella paljon. Vaikka miten yritän asettaa Long-Samin nuppineulaa musiikilliselle kartalle niin epäonnistun. Välillä kuulen siinä Clusteria, Neu!:ta tai Michael Rotherin olympiaanista soolotuotantoa, mutta yhtä usein löydän biiseistä vivahteita Aavikosta tai jopa Magyar Possesta. Kaikessa hämmentävyydessään Shout on fantastinen puolituntinen pako arkitodellisuudestamme. TOMI TUOMINEN 9 STRAND OF OAKS HEAL (Dead Oceans) ”I was rotting in the basement. Buying Casios with my friend. Then I found my father’s old tape machine. That’s where the magic began.” Tim Showalter eli Strand Of Oaks voittaa minut puolelleen uuden levynsä ensimmäisillä lauseilla. Tuota samaahan me kaverien kanssa teemme yhä edelleen. Vasta hiljattain ostin kasettineliraiturin kirppikseltä. Seuraavassa säkeistössä Sholwalter jo soittaa ilmakitaraa Smashing Pumpkinsin tahtiin ja jemmaa pornoa sänkynsä alle. Pidän levystä hetki hetkeltä enemmän. Heal on nimensä mukaisesti lähes katarttinen kokemus. Omaan elämäänsä ja edelliseen albumiinsa tyytymätön Sholwater tykittää täyslaidallisen muisteloja teini-iästään ja menneistä synkistä hetkistään. Tarinoita säestää paikoin suorastaan vimmainen kitaramyrsky. Koko albumia määrittää jonkinlainen kiire eteenpäin. Aivan kuin Sholwalterilla olisi kiire jättää mennyt taakseen ja edetä elämässään seuraavaan, parempaan vaiheeseen. Räjähtävästi levyn aloittavalla Goshen ’97 -biisillä kitarassa vierailee J Mascis, ja JMbiisi on omistettu edesmenneelle Jason Molinalle, mutta useimmiten levyn mittaan mieleen tulee Neil Youngin tuotannon äkäisempi äärilaita. Muutamat biisit venyvät cortezthekillermäisiin korkeuksiin mutta pitävät silti tiukasti kuulijan rinnuksista kiinni. Heal on hieno muistutus siitä, että sinSUE ger/songwriter-levy voi kuulostaa myös tältä. Vaikka sielu olisi vereslihalla, ei aina tarvitse ulvoa herkästi. Joskus voi myös kiukutella kunnolla. TOMI TUOMINEN 7 DUB THOMPSON 9 SONGS (Dead Oceans) Räkäinen kitarari? repii reikiä tärykalvoon ja rumpali takoo yksinkertaista luolamieskomppia raivokkaasti olan takaa. Hetken kuvittelen kuuntelevani Black Magic Sixin amerikanserkkua, mutta kakkosbiisin alkaessa huomaankin kuuntelevani kadonnutta John Mausin tekemää soundtrackia Nintendo-peliin. Sama hämmentävä meininki jatkuu läpi levyn. Kolmannella biisillä ollaan Nirvanan sinkun b-puolella ja neljännellä kuunnellaan Primusta, jossa Claypool on unohtanut bassovirtuositeettinsa. Alle parikymppiset Matt Pulos ja Evan La?er ovat tehneet debyyttilevyn, joka samanaikaisesti kaihtaa genremääritelmiä ja edustaa aivan kaikkia kaverusten fanittamia genrejä. Jokainen biisi on oma lajityyppinsä. Välillä raikaavat surfkitarat, välillä ri?t ovat matemaattisia kuin Fugazilla. Kaikkia biisejä yhdistää onneksi levyn yhtenäinen lo-?-tuotanto, joka lopulta tekee 9 Songsista jonkinlaisen yhtenäisen kokonaisuuden. Foxygenin Jonathan Radon kotona äänitetty albumi lupaa Dub Thompsonille kiinnostavaa tulevaisuutta, mutta seuraavalle albumille ehdottaisin koherentimpaa linjausta, joka tekisi levystä helpommin sulavan. Nyt tuntuu siltä kuin kuuntelisin suttuista kokoelmalevyä amerikkalaisesta 90-luvun alternativerockista. Paras vitsi koko levyllä on se, että sillä on vain kahdeksan biisiä. TOMI TUOMINEN 7 SWANS TO BE KIND (Mute) Postpunkin rankimmasta no wave -metelöitsijästä jopa melodiseen psykofolkkiin luisunut Swans palasi neljä vuotta sitten kuolleista. Kolmentoista vuoden tauon aikana Michael Giran yhtyeestä paisui legenda, jonka järjestyksessä toinen paluulevy The Seer (2012) julistettiin monella taholla vuotensa parhaaksi albumiksi. Aikanaan Swansin kiivaissa rumpukonetykityksissä ja metalliakin raskaammissa industrial-ri?eissä yhdistyivät seksikkyys ja kuolema. Nykyisestä postrock- ja bluesSwansista tulee mieleen enää jälkimmäinen. To Be Kind -levyllä on toki mustaa huumoria. Kannessa kiiltelee parkuva vauvanpää, joka saattaa kuvata kuulijan reaktioita tai vaikkapa Giran vaikerointia Howlin’ Wolfille omistetussa Just A Little Boy -kappaleessa. Biisin ilkeästä naurunremakasta tulee todella omituinen olo. To Be Kind on The Seerin tavoin kaksituntinen järkäle. Kymmenen “biisiä” ovat kaikkea muuta kuin tavallisia pop-kappaleita: ne ovat toistoon ja intensiteetin vaihteluun perustuvia piinaavia teoksia. Kolmekymmentäviisiminuuttisen Bring The Sun / Toussaint L’Ouverturen olisi voinut julkaista yksinään omana albuminaankin. Oxygenin kulmikkuus muistuttaa Foetuksesta. Ex-vokalisti Jarboe ei vieraile tällä albumilla; naisäänenä kuullaan (liian) kitsaasti mm. St. Vincentiä. JARI MÄKELÄ 7 KAP KAP FLUX OF SOLACE (Rapu/Svart) Monessa liemessä mukana olleen kitaristi Junnu Alajuuman Kap Kap -yhtye osui alkuaikoinaan vuosikymmenen vaihteessa K-XP:n kanssa pinnan alla kuplineeseen krautrock-suoneen. Kun krautista tuli muotijuttu, Kap Kap hävisi jonnekin. Vuosi sitten julkaistu erinomainen C.S.-kappale edustaa lopun motorik-osuuksineen osittain vanhaa linjaa, mutta ei anna koko kuvaa Flux of Solacen laveasta paletista. Albumi tuntuu tavallaan tyylilliseltä askeleelta taaksepäin, mutta musiikkia voi edelleen nimittää spacerockiksi. Kannen pulpfantasiakuva merihevosella ratsastavasta Atlantiksen jumalattaresta on hieno. Raskaalla » 38 « NRO. 5 kitarari?llä jyräävä avausbiisi On Your Porch osoittautuu starttiaan keveämmäksi ja nestemäisemmäksi. Lady, Appear kuulostaa rautalankaiskelmän ja Come Inside -yhtyeen yhdistelmältä. Eternal Clouds kuulostaa vähän Blurilta. Shaman of The Sun voisi olla Mika Rätön krautjuttu. Biisien taso ei valitettavasti pysy yhtä kiinnostavana koko albumin mittaa. Midnight on ensimmäisen neljän minuuttinsa aikana hyvin perinteinen rockbiisi ja sellaisena tylsähkö valinta uudeksi videosingleksi. Albumin keskiössä yhdeksän minuuttia junnaava Old Goat ja sen perään seuraava tiluttelu Don’t You Know? eivät jaksa pitää jännitettä yllä. JARI MÄKELÄ 7 HURJAT SILMÄT HURJAT SILMÄT (El Camino) Sellaiset lastenlevyt, joilla aikuiset ovat laittaneet lapset laulamaan lapsellisia, lapsille tehtyjä kappaleita ovat kammottavia; melkein yhtä kauheita ovat ne levyt, joilla lapset laulavat aikuisten coverbiisejä. Hirvittävämpi skenaario on tietenkin vain se, että aikuisten lurituksia laulavat lapset sotketaan erilaisiin tosi-tv:n kykykilpailuihin. Hurjat Silmät -duon sisarukset, kaksitoistavuotias Alma ja yhdeksänvuotias Tuure ovat tehneet itse albuminsa biisit, piirtäneet kannen kuvat ja laatineet promootiokirjeet. Melkein jokainen musiikista kiinnostunut esimurrosikäinen on joskus äänittänyt vastaavia kappaleita, mutta harva on niitä päässyt levylle asti julkaisemaan. Harvoin on tuottajana ja äänittäjänä myöskään häärinyt Marko Nybergin veroista nimimiestä. Hurjien Silmien albumi sisältää ensikuulemalta akustisen kitaran säestämää, unisonossa hoilattua folkkia. Pinnan alla kuplii kuitenkin monimuotoinen tyylien keitos. Kantaaottava Mitä järkeä? olisi sähköistettynä täyttä punkkia. Kevät on herkkä ja kunnianhimoinen sävellys, samaten Satumetsä erikoisefekti-introineen. Makuupussissa versoo metalliaineksia. Hawaiji on räppiä. Toivottavasti levy löytää tiensä mahdollisimman monen ala-asteikäisen käsiin. Tyypit voivat ottaa duosta oppia ja saada inspiraatiota omien kappaleiden tekemiseen ja nauhoittamiseen. JARI MÄKELÄ 5 DOG BITE TRANQUILIZERS (Carpark) Ernest Greenen eli Washed Outin mainitseminen atlantalaisen Dog Biten yhteydessä on harhaanjohtavaa. Artisteilla ei ole keskenään lopulta muuta tekemistä kuin että Dog Biten johtohahmo Phil Jones on joskus hetken toiminut Washed Outin kiertuebändin kosketinsoittajana. Jones kyllä tuntuu repineen asiasta irti kaiken mahdollisen julkisuuden. Dog Biten toisella albumilla miekkosen makuuhuoneprojektista on kasvanut nelihenkinen bändi, joka kuuluu lymyilevän edelleen makkarin puolella. Ennakkoon kehutut soul-vaikutteet ovat tuulesta temmattuja. Dog Biten tarkoituksena on ilmeisesti ollut levyttää 80-luvun henkistä kamaa, mutta valitettavasti aito kasaripop oli paskimmillaankin rutosti parempaa kuin tämä. Lähes kuulumattomissa hissuttelevat chillwave-rytmit sekä hillitysti näppäillyt, rankimmillaan shoegazea lähentelevät äänivallit yhdistyvät ei-mihinkään. Vuosina 2009-2010 muodikkaiden soundien oheen ei ole keksitty biisejä. Albumin tinkimätön mitäänsanomattomuus on todella ärsyttävää. Todennäköisesti minulla on myös väärät huumeet. Tranquilizers on todellista unipoppia. Vasta seitsemäs raita, etäisesti Joy Divisionia muistuttava Dream Feast herättelee horroksesta, tosin ei kovinkaan vakuuttavasti. Jonesin kannattaisi sekä vaihtaa projektinsa nimi että yrittää säveltää purevampaa tavaraa. JARI MÄKELÄ sue.fi
• » REPLAY JARI MÄKELÄ TIGERBOMBS – Tigerbombs Loves You (Pyramid) T että useampaan kertaan toijalalaisessa Tiikeriluola-studiossa äänitettyihin kappaleisiin oli vaikea saada uutta kipinää albumille. Tämä pitää paikkansa ainakin kuulemieni biisien perusteella: demoversiot olivat, vanhaa kulunutta sanontaa lainatakseni, parempia. Loves You -albumin siistitymmät versiot ovat kuitenkin käyneet vuosien varrella tutummiksi, eivätkä ne paskoja ole. Ehkä joskus ilmestyvän albumin uusintajulkaisun yhteydessä parhaat demoversiot julkaistaan bonuslevynä? Tigerbombsin tarina alkaa Popsicle- ja Brainpool-yhtyeiden tahdittamista 90-luvun loppuvuosista. Jarkko ”Pepe Trouble” Heiniö ja Tommi ”Kido Retro” Salminen perustivat Tigerbombsin kuitenkin vasta vuonna 2001. Monissa eri kokoonpanossa vaikuttaneiden multiinstrumentalistien aika oli tuolloin kypsä italialaisten Eko Tiger- ja Farfisa-urkujen dominoiman autotallipopin tekemiseen. Eikä Tigerbombsin musiikki ollut mitään 60-luvun garageretroilua vaan ammensi kauhalla aineksia neljältä edeltäneeltä vuosikymmeneltä. Oman innoituksensa antoi Ruotsissa Cherry Kicks -kakkosalbumillaan (2000) suureen suosioon noussut Caesars Palace -yhtye. Melody Clubin hyvin menestynyt Music Machine -debyytti (2002) ja Caesarsin kansainvälinen läpimurto Jerk It Out -hitillä antoivat varmasti lisäpotkua Tigerbombsin perseille. Trouble ja Retro esiintyivät johdonmukaisesti koko Tigerbombsin uran ajan julkisuudessa vain taiteilijanimillään. Myös duomuotoa korostettiin. Tiikeriluolassa oli turha seisottaa kokonaista keskenään kinastelevaa bändiä. Loves You -levylläkin duo tekee miltei kaiken itse. Retron veli Jukka ”Sepe Ace” Salminen soittaa urkuja kolmella kappaleella ja Petri ”Bubba Dukes” Suorsa bassoa neljällä biisillä. Indiepop-tähdet Ville Härkönen ja Janne Laurila vierailevat Def Lephart -taustakuoropoikina. Suurin osa Loves You -albumin biiseistä on Troublen käsialaa. Retro vastaa single- ja videobiisi 1000 Sparksista ja a-osan bassokuvion ansiosta hiukan Duran Durania muistuttavasta Late Nite Kickistä. Highway on Retron, Troublen ja Acen yhteistyötä. Dukes on kreditoitu 1000 Sparksin yhdeksi sovittajaksi. Kun albumin äänitykset Tiikeriluolassa olivat viittä vaille valmiit, duo viimeisteli levyn Hitsville IV -studiolla Helsingissä legendaarisen Janne Haaviston kanssa. Perinteisestä studioiden työskentelyjärjestyksestä poiketen äänitettiin rumpukomppi SUE » 39 « NRO. 5 melkein kaikkiin biiseihin vasta siellä. 1000 Sparks laulettiin uudestaan. Valmis Loves You -albumi on kahdentoista tarttuvan rallin päihdyttävän sokerinen putki, jonka ainoastaan vinyylin kakkospuolen Hanging Around Gives Me Kicks -rytmihäröily katkaisee. Oma suosikkini on kakkospuolen avaava ruudikas riffittely Cheap Thrills. Lyödäkseen kunnolla läpi Tigerbombsin olisi pitänyt keikkailla ahkerammin muualla kuin indiepoppareiden turvallisissa kotipesissä. Showcase-keikat Britanniassa onnistuivat mainiosti, ja itsellenikin bändin nerokkuus valkeni vasta nähtyäni sen hulvattoman Junior Senioria muistuttavan liveaktin. Livekokoonpanon jäsenet, nykyään soolouraa luova Ace, maailman parhaan aliaksen rumpali Antti ”Alain Maynenkey” Hietala ja Dukes olivat kuitenkin tahoillaan kiireisiä muusikoita. Tigerbombsin toinen albumi Crazy Kids Never Learn (2006) oli esikoista hieman tummasävyisempi. Nopeasti perään julkaistu pirteä kolmoslevy Things That Go Boom (2007) hyödynsi yhteistyötä ruotsalaispoppari Paola Brunan kanssa. Sitten studiotyöskentelyyn perinpohjin uppoutunut Pepe Trouble heittäytyi Pirkanmaan Phil Spectoriksi erinomaisella King of All The Animals -soololevyllään Paper Beats Rock (2008) ja ojensi Tigerbombsin viestikapulan tuottamalleen Pintandwefall-yhtyeelle. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen pop-musiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. LEVYARVIOT amperelainen Tigerbombs jäi yhdeksi 2000-luvun suurimmista lunastamattomista pop-lupauksista. Menestys kurkki jo nurkan takana, mutta HIMin ja The Rasmuksen ulkomaansaavutuksista humaltunut suomalaismedia ei noteerannut tosissaan punaposkisten popparipoikien yhtyettä, joka ei onnistunut ensin lyömään itseään läpi henkisessä kotimaassaan Ruotsissa. Tigerbombs jätti perinnökseen kolme erinomaista pitkäsoittoa. Hitikkäintä Loves You -esikoista pohjustettiin kolmella mediassa huomiota herättäneellä demolla. Joskus vuoden 2002 alussa Leena Lehtisen Marginaalissa ja/tai Miettisen Räkärodeossa soinut Muchos Soundos Stylissimos sisälsi mainion version albumin Oh My Darning -kappaleesta. Se päätyi nopeasti parasta uutta poppia sisältäneelle minidiscilleni. Toinen, omastakin kokoelmastani löytyvä Savage Beats -cdr sisälsi hyvät versiot albumille päässeistä kappaleista Highway(s), Late Nite Kick, Manifest ja Heart Grenades. Kolmannen This is Where We Come In -demon biiseistä en tiedä, mutta oletan, että niitäkin hyödynnettiin Johanna Kustannuksen Pyramid-merkillä julkaistulla esikoisella. Loves Youn yhteydessä antamassaan haastattelussa bändi harmitteli,
• » LEFFAVIERAS ENSI-ILLAT HENNA JUVOSEN FANITUSLISTAT Aution saaren elokuva – (Alexander Paynen) Sideways. Näin sen ekan kerran tosi kauan aikaa sitten, ja jotenkin unohdin ihan täysin, että mitäs siinä nyt tapahtuikaan. Niinpä se piti katsoa uudestaan. Sama juttu on tapahtunut nyt jo muutaman kerran, eli sen leffan parissa olen viihtynyt tosi useasti. Nimenomaan sellainen elokuva olisi hyvä ottaa autiolle saarelle messiin. Se on tosi viihdyttävä, ja koska mä myös diggaan Paul Giamattista, niin yhtälö on ratkaistu. » OLENNAISUUKSIEN ÄÄRELLÄ T oukokuun 30. päivänä Trinity-debyyttialbuminsa julkaisevasta, Euroviisu-edustajuuttakin tavoitelleesta MIAU:sta oli kohtuullista napata tähän ”hätään” leffavieras vaikkapa siksi, että yhtyeen tuorein single Enemies on napannut olennaisimman inspiraationsa elokuvasta Kill Bill. (Ja unohtamatta yhtyeen mahtavaa a cappella -versiota Pet Sematarysta). Avuttareksemme suostui kitaristi-laulaja Henna Juvonen, jonka tarkkaavaisen katsannon alle joutui John Turturron ohjaama, käsikirjoittama ja pääosittama Fading Gigolo. Siinä Turturron esittämä Fioravante ajautuu maksulliseksi panomieheksi, kun hyvältä ystävältä Murraylta (Woody Allen) käyvät pätäkät enemmän kuin vähiin. Eikä mainitsematta sovi jättää yhtä ostajaa, Vanessa Paradis’n esittämää rabbin leskeä Avigalia. Juvosen ensimmäinen kommentti heti elokuvan loputtua oli ilman eri tilausta ilmoille kajahtanut kommentti ”täähän olikin tosi hyvä leffa!”. Päätteellä -kin oli keskimääräistä enemmän painoarvoa. – Mulla ei ollut mitään hirveitä ennakko-odotuksia tätä leffaa kohtaan, mutta päällimmäiseksi jäi tosiaan yllättävänkin hyvä fiilis. Alun jälkeen ehti kyllä mieleen hiipiä jo pelko siitä, että ei kai tässä nyt vaan mennä noin ohuella otteella näinkin hyvän aiheen parissa. Että okei, käännetään sukupuoliroolit ympäri, mutta sen jälkeen käsitellään asiaa pelkkänä viihdepläjäyksenä, pelkkänä jätkien hyvänä läppänä. – Onneksi aihe lähti kuitenkin vähitellen syvenemään ja siinä onnistuttiin tuomaan esiin myös tosi koskettavia ja tärkeitä ihmisyyteen ja ihmisen perustarpeisiin liittyviä asioita. Ehkä vahvimpana jäi mieleen se Fioravanten ja Avigalin yhteys. Vanessa Paradis näytteli roolinsa tosi hienosti. Tosi hieno, herkkä ja koskettava oli se tavallaan minimalistinen kohtaus, missä Avigal menee ikään kuin ”parannettavaksi” Fioravanten luokse ja alkaa itkeä pelkästään sen vaikutuksesta, että Fioravante koskettaa sen selkää. – Ihmisellä on ihan konkreettinen kosketuksen ja läheisyyden tarve. Ja myös se, että sut tosiaan nähdään sellaisena kuin sä oikeasti olet. Leffassa sen jälkeen, kun Avigalia koskettaa joku, joka pystyy näkemään hänet omana itsenään, ilman että hänen tarvitsee esittää yhtään mitään, vasta sen jälkeen se alkaa yhtäkkiä hymyillä. Se pystyy jälleen olemaan jotenkin elossa. POMPEJI Ohjaus: Paul W. S . Anderson  Vuonna 79 roomalainen tulen jumala Vulcanus päätti järjestää tavallista roimemman ilotulituksen juhlapäivänään. Tulivuori Vesuvius purkautui ja sen myötä tuhoutui useampi kaupunki, keskeisimpänä näistä Pompeiji. Asukkaat menehtyivät tai pakenivat, mutta rakennuksia säästyi. Lopputulos oli tuhkan peittämä ulkomuseo jälkipolville. Kauhu- ja katastrofielokuvien hanttiohjaaja Paul Andersonin näkemys Pompeijin tuhosta on kerta käyttötuote, jossa on kaikkea mahdollista paitsi sisältöä. Elokuva alkaa Conan barbaarista tutulla tavalla, kelttiläiskylä tuhotaan ja henkiin jää vain yksi pikkupoika, josta varttuu menestyvä gladiaattori. Taistelevan orja Milon (Kit Harrington) kyvyt huomataan ja hänet rahdataan Londoniumin takamailta vilkkaaseen Pompeijiin. Matkalla Milo ehtii hurmaamaan ylempään säätyyn kuuluvan Cassian (Emily Brow- – Toi onnistui olemaan hyvä leffa myös sen takia, että siinä onnistuttiin käsittelemään aihetta ihmisen ostamisesta ja oman itsen myymisestä. Jos ihmiset on kauppatavaraa, niin väkisinhän se loppujen lopuksi johtaa siihen, että ihmiset tulee satutetuiksi tai satuttavat toisiaan. Toki ehkä aiheesta olisi löytynyt vielä syvempääkin käsittelyä jos leffassa olisi ollut lisää pituutta. Varmasti aiheesta saisi aikaan todella paljon raadollisempiakin kertomuksia, mutta tässä leffassa mentiin tällaisella otteella. – Eihän toi kuitenkaan ollut mikään haudanvakava draama, mutta ei myöskään komedia. Siinä oli välillä syvällisempää asiaa, mutta välillä mentiin myös aika lailla viihteen puolelle. Silti sama tärkeä asia pätee niin biiseihin kuin leffoihinkin: jos sieltä puuttuu se pihvi, eli joku oikea aihe mitä käsitellään, niin lopputulos jää yleensä tosi ohueksi. Tossa leffassa kuitenkin oli se pihvi. – Tietyllä tavalla toi koko aihe oli maukas, mutta aika isonakin pihvinä toimi yhteisön ja sen normien punnitseminen. Avigal oli tottunut elämään sen yhteisön normien mukaan, ja tehnyt aina mitä niiden sääntöjen mukaan on tehtävä. Ongelma on vain siinä, että jos alkaa miettiä pelkästään yhteisönsä normeja, unohtaa kuunnella itseään. – Varsinkin siinä juutalaisessa ”oikeudenkäyntikohtauksessa” nousi esiin se, mikä älyttömyys voi joskus olla kaavoissa, joita on aina noudatettu koska näin on aina tehty ja näin pitää aina tehdä. Kun Avigalilta kysytään miksi rikoit normeja, ja Avigal vastaa, että koska olin yksinäinen. Mitä siihen voi sanoa, tai miten sen voi tuomita, ja mikä on oikein? Toisaalta se itsekin ilmaisi, että olen tehnyt väärin näihin yhteisön normeihin nähden, mutta olennaisin hetki oli se, kun se uskalsi olla eri mieltä ja ilmaista sen minkä koki oikeaksi sydämessään. Paras leffakohtaus – Vastaan on tullut ihan sikana hyviä ja vahvoja kohtauksia. Ekana nousee mieleen se (Baz Luhrmanin) Moulin Rougen varmaan seitsemän biisiä sisältävä potpurikohtaus. Uppouduin siihen täysin ja pystyin unohtamaan kaiken muun. Suosikkinäyttelijä – Alan Cumming on tosi karismaattinen. Sehän ei ole hirveän paljon leffoissa näytellyt – ainakaan hyvissä leffoissa – mutta tv-sarjassa The Good Wife se on tosi hyvä. Olihan se mukana myös (Sam Mendesin) uusintanäyttämöversiossa Cabaret-leffasta, missä se on esiintynyt myös teatterissa. Varsinkin Emceen roolissa se on ihan superhyvä. Suosikkinäyttelijätär – Helen Bonham Carter on samalla tavalla karismaattinen, mutta myös tosi monipuolinen näyttelijä. Sillä on aika paljon eksentrisiä rooleja, joissa se pääsee olemaan tosi outo, ja se vaan tekee ne tosi hyvin. Esimerkiksi Liisa ihmemaassa -leffan Patakuningattarena se oli tosi mieletön ja sitten taas Kuninkaan puhe-elokuvassa hieno draamanäyttelijä. Sillä on just sellaista presenssiä eli läsnäoloa, joka imaisee mukaansa tosi vahvasti. MARKKU HALME TÄHDET Henna ½ Markku ½ Fading Gigolo, USA 2014. Ohjaus ja käsikirjoitus: John Turturro. Pääosissa: John Turturro, Woody Allen, Vanessa Paradis, Liev Schreiber, Sharon Stone, Sofia Vergara. Kesto: 87 min. ning) ja siinäpä juonesta tärkeimmät. Pian alkaa laava virrata. Kiitos 3D:n, tuhkaa ja tulikiveä pärskyy katsomoon asti. Ryskätuhokohtauksissa kolmiulotteisuus on paikallaan, muuten sillä ei ole erityistä arvoa. Efektit ovat lähestulkoon ainoa syy katsoa tämä elokuva, käsikirjoitus on hyvin hapero eikä näyttelijätyöskentelykään innosta. Kiefer Sutherland vetää roolinsa nuljana senaattorina perusmaneereillaan, mutta varsin ohkaiseksi jää hänenkin esityksensä. Askelkaava on ilmiselvä heti kun hahmot avaavat suunsa ensimmäistä kertaa. Romanttiset kohtaukset toistavat itseään – viipyileviä katseita eri kulmista kuvattuna. Pompeijilaisista elokuva antaa kuvan juoppoina, joiden keskeisin hupi on katsella miten orjat mättävät toisiaan hengiltä. Ei ihme, ettei moinen sakki tajunnut vaihtaa maisemaa, vaikka Vesuvius varoitteli ennakkoon aktiivisuudestaan useilla maanjäristyksillä. VESA KATAISTO SUE LOCKE Ohjaus ja käsikirjoitus: Steven Knight  Elokuvan ainoan näkyvän näyttelijän Tom Hardyn vähintäänkin pätevästi esittämä Ivan Locke ajaa Bemarinsa puolessatoista tunnissa Birminghamista Lontooseen. Matkansa aikana, koko ajan ikävämmiksi muodostuvien puhelujen myötä mies alkaa vähitellen murentua yhä pienemmiksi ja pienemmiksi murheisiksi palasiksi. Perhe- ja työelämän katastrofaaliset murheet vyöryvät päälle kuin Vesuviuksen laava. Ennen tämän puolitoistatuntisen puoltaväliä olin valmis kutsumaan tätä neljän tähden elokuvaksi, jota en missään nimessä halua suositella kenellekään. Pikku hiljaa alkaa tämän liiankin ahdistavan tunnelin päässä kuitenkin näkyä hieman keventävää valoa – vaikka osa siitä lopulta paljastuukin vain harhaiseksi heijastukseksi. Kyse on sekä päähenkilön nykyelämästä että lopulta olennaisiltakin osin hänen varhaishistorias- » 40 « NRO. 5 Seuraava Sue ke 4.6.2014 taan, jota valottavat hänen sanailunsa takapenkille kuvittelemansa kelvottoman isäpappansa kanssa. Itse asiassa Locke on ”vain” elokuvaksi puettu, kännypuheluäänten tukema monologinäytelmä, jota ei sellaisenaan kannattaisi näyttämölle edes tuoda. Johtuen pelkästään siitä, että tämän painavan tarinan kantamiseen riittäviä hartioita on hyvin harvassa. Ja kuten jokaisen sivistyneeksi ihmiseksi itseään väittävän kuuluisi tietää, on brittiläisessä kulttuurissa elämä vain osa jalkapalloa. Tämän elokuvan lopussa lajiin liittyvät seikat asettuvat aivan olennaiseksi kerronnalliseksi ja sanomalliseksi osaksi kokonaisuutta. Kaikki eivät sitä ehkä pysty havaitsemaan, ymmärtämisestä puhumattakaan. Ainakin maamme harvalukuisille Tindersticks-faneille jo pelkästään Dickon Hinchliffen erinomaisen hieno, parissakin eri tyylilajissa vaikuttava musiikki on pätevä syy käydä nauttimassa ja kärsimässä tämä hieno elokuva. MARKKU HALME
• THE WORLD’S END  (Iso-Britannia/USA/Japani, 2013). Ohjaus: Edgar Wright. Pääosissa: Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman, Paddy Considine, Eddie Marsan. Kesto: 109 min. Ikäraja: 12. iin kutsutun (jäätelöbrändi) Cornetto-trilogian osat ovat zombiparodia Shaun of the Dead, kyttäleffoja ruotiva Hot Fuzz ja nyt englantilaiseen olutkulttuuriin tutustuttava The World’s End, jossa – juonesta sen enempää paljastamatta – on nimensä mukaisesti myös jotain maailmanloppuun viittaavaa. Trilogian takaa löytyy käsikirjoittajakaksikko Edgar Wright sekä Simon Pegg, joista ensimmäinen toimii ohjaajana jälkimmäisen näytellessä pääosia yhdessä Nick Frostin kanssa. Melkeinpä komediaklassikon mainetta nauttiva aloitusosa lupasi hyvää, mutta trilogia on ollut laskusuhdanteinen päätösosan ollessa silti ihan pätevä naurattaja. Neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä Gary King (Pegg) haikailee nuoruutensa perään eikä suostu aikuistumaan. Kaksi vuosikymmentä aiemmin pikkukaupungin pubikierros jäi pahasti kesken ja se olisi tarkoitus nyt uusia samalla kaveriporukalla. Tavoitteena on 12 pubia ja 12 tuoppia. Viisikko (myös Frost, Martin Freeman, Pad- dy Considine sekä Eddie Marsan) huomaa pian nuoruusajan yhteisön muuttuneen radikaalisti eikä se johdu vain omasta varttumisesta. Popkulttuuriviittauksia on jälleen reilusti, musiikkivalinnat täydellisiä ja viihdearvoa lisäävät pätevät erikoistehosteet ja toimintakohtausten koreografiat. Leffa yllättää käänteissään joten ehkä tämän pariin kannattaa hypätä kylmiltään lukematta liikaa juoniselostuksia. Muissa rooleissa nähdään mm. Rosamund Pike ja Pierce Brosnan. Aiempia osia synkempi The World’s End on ekstroissa kylläinen pakkaus. Tällä kertaa Quentin Tarantino on ollut estynyt kommenttiraidan tekoon, mutta sen sijaan kuulemme Wrightin ja Peggin hauskan selostuksen. He olisivat varmasti hervoton duo, jos samaan baaripöytään sattuisi joskus eksymään. Tämän porukan making of -dokkarit ovat aina sieltä paremmasta päästä, ja liki tunnin mittainen pätkä on levyn paras lisämateriaali. Poistettuja kohtauksia on vain yksi ja se kestää minuutin – ja on aivan turha. Kaljahammasta muuten kolottaa leffan nähtyään ja tekee mieli tehdä oma pubikierros. Tämän julkaisun myötä Blu-ray-kaupoista löytyy myös lompakolle ystävällisesti koko trilogia, jos aiemmat episodit jäivät aikanaan hankkimatta. LEGENDAT KEHÄSSÄ  (USA, 2013) Vuosikymmeniä sitten valkokankailla nähtiin Rocky Balboa sekä Jake LaMotta. Näitä kahta ikonista nyrkkeilijäsankaria esittivät tunnetusti Sylvester Stallone sekä Robert De Niro. Jälkimmäinen voitti jopa Oscarin (Kuin raivo härkä, 1980), mutta hänen roolihahmonsa olikin imitaatio tosielämän henkilöstä. Stallonen itsensä käsikirjoittama fiktiivinen leffa taas palkittiin koko vuoden parhaana (Rocky, 1976). Vaikea on siis kuvitella vetävämpää kaksikkoa komediaan, jossa ikääntyneet nyrkkeilijät palaavat viimeiseen kaksintaistoon pitkän tauon jälkeen. Käsikirjoitusta ei ole hiottu loppuun saakka ja kliseinen se on, mutta hauskat viittaukset edellä mainittuihin leffoihin nostavat yleisarvosanaa kummasti. Sivuroolissa Alan Arkin näyttelee samaa näsäviisasta roolia kuin esimerkiksi Argossa, mutta komedia-genrelle tärkeässä ajoituksessa hän on mestari. Ekstrat ovat melko turhia, mutta niitä on paljon (mm. vaihtoehtoisia leffalopetuksia löytyy kaksi). WALTER MITTYN IHMEELLINEN ELÄMÄ  (USA, 2013) Kirjailija-pilapiirtäjä James Thurberin samanniminen novelli on aiemmin filmattu jo vuonna 1947, mutta se versio ei ollut kovinkaan uskollinen alkuperäismateriaalille. Ei ole Ben Stillerin ohjauskaan, mutta näyttelijänä paremmin tunnettu mies on selkeästi mustan huumorin ystävä (esimerkiksi turhaan parjattu Sähköputkimies). Walter Mittyn ihmeellinen elämä on komediallista fantasiadraamaa mielikuvituksellisine erikoistehosteineen. Kun Time-lehdelle työskentelevä Walter Mitty (Stiller) kadottaa legendaarisen ammattikuvaajan (Sean Penn) negatiivin, tekee hän kaikkensa löytääkseen tämän erakkomaisen valokuvaajan. Hän matkustaa vaikka maailman ääriin (mm. Islantiin), sillä epäonnistuessaan hän saisi potkut työstään. Mitty elää jatkuvasti omissa maailmoissaan ja paljon näkemästäsi ei ole totta. Levyllä poistetut kohtaukset viittaavat editointiprosessin olleen melkoista hakuammuntaa. N UNDER THE DOME – KAUSI 1  (USA, 2013) Stephen Kingin järkälemäiseen romaaniin perustuva Under the Dome esitettiin Suomenkin televisiossa hiljattain. Pieni kyläyhteisö huomaa jääneensä jättiläismäisen kuvun alle eikä edes sen ulkopuolella häärivä armeija tiedä mitä tehdä. Lupaavan alun jälkeen jotkut seuraamistamme hahmoista puuduttavat pintaraapaisullaan ja kakkoskausi saakin kehittää roolihahmojen syvyyttä. Me Big Brotheria edes yhden jakson verran nähneet osaamme kuvitella konflikteja, joita tällaisessa tilanteessa syntyisi. Kylässä pitäisi olla melkein 2000 asukasta, mutta tuntuu, että heitä on vain kolmisenkymmentä. Steven Spielbergin tuottama sarja on kuitenkin koukuttava, mutta olisiko se sittenkin toiminut paremmin minisarjana? Kirjaa en ole lukenut. TERO HEIKKINEN YOU’RE NEXT  (USA, 2011) Joskus pienen budjetin leffoilla teatterilevityksen saaminen on kiven alla ja vaatii festarikierroksen, mutta muutaman vuoden viiveellä You’re Next julkaistiin meilläkin ja siitä tuli menestys. Kyseessä on keskivertoa parempi kauhuleffa, joka ottaa kliseiltä oksat pois ja on jopa hauska. Graafista väkivaltaa kosolti tarjoava ”invaasiosäikyttely” (genreen kuuluvat mm. Liv Tylerin tähdittämä The Strangers sekä ranskalaisromanialainen Uhka) kääntyy tarinallisesti päälaelleen jo puolivälissä kehkeytyen pian melkoiseksi aikuisten Yksin kotona -pläjäykseksi. Suorat viittaukset edellä mainittuun hittikomediaan huvittavat. Erityisen yllätyksellinen You’re Next ei ole, mutta tasapainottelee onnistuneesti goreilun ja huumorin välillä. TERO HEIKKINEN SUE » 41 « NRO. 5
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ » Festivaalit eivät ole kriisissä – sieltä kun voi yhä saada seksiä S
• 1. Bändi on Dumari & a) Alkoholistit b) Deekut c) Spuget 2. Damn Seagullsin uusi albumi on Let It... a) Shine b) Burn c) Be 3. Mirel Wagnerin juuret ovat a) Saksassa b) Etiopiassa c) Ranskassa 4. 1981 soittaa a) jazzia b) anarchopunkia c) technoa 5. Plastic Passion on levy-yhtiö ja a) lehti b) henkilö c) hedelmä 6. Nummirockissa ei soita a) WASP b) Behemoth c) The Beatles ” Musiikki, pyh. Kuka sitä kaipaa? 7. No Shamen rumpali on Jussi a) Horto b) Kenttämaa c) Ketonen 8. Rival Sons lämmittelee Helsingissä a) Metallicaa b) Aerosmithia c) Lady Gagaa 9. Etelän pedolla Röyhkän bändinä on a) The Boots b) Narttu c) Circle 10. Porissa järjestetään School’s Out FOR a) Ever b) Good c) Summer 11. Tigerbombsissa soitti a) Pepe Deluxe b) Pepe Trouble c) Pepe Le Moko 12. Slayerissa laulaa a) Tom Araya b) Kerry King c) Paul Bostaph 13. Ghost tulee a) Norjasta b) Islannista c) Ruotsista 14. Arch Enemyn laulaja on a) Angela Gossow b) Johan Liiva c) Alissa White-Gluz 15. Bändi on Jerry Kannu & a) Bensat b) Lentopetroolit c) Tom Kannu 1c2a3b4b5a6c7b8b9a10c11b12a13c14c15b VIIMEINEN SANA uomalaisilla festivaaleilla menee taloudellisesti heikosti. Tämä lienee fakta, jota edes festivaalijärjestäjät itse eivät yritä peitellä. Provinssirockin promoottori Juha Koivisto on kertonut, että viime vuosi oli festivaalille katastrofaalisen huono. Hyvin ei mene muillakaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainoastaan Flow jatkaa porskuttamistaan. Hyvin toimeentuleville kaupunkilaisille on helppo myydä lippuja, sillä kyseessä on vuosi vuodelta enemmän sushiin ja kuohuviiniin keskittyvä kesätapahtuma, jossa musiikki on sivuosassa. Flow-festivaalin profiloitumisessa tietynlaisen ihmistyypin kesätapahtumaksi ei ole mitään pahaa. Päinvastoin, se erottuu joukosta omilla vahvuuksillaan. Lievästi kasvottomia ja hahmottomia festivaaleja on yhä aivan tuhoton määrä. On erotuttava joukosta tavalla tai toisella. Esimerkiksi Ilosaarirock on aina ollut festivaali, jonne ihmiset varaavat lippuja jo ennen kun tiedetään, mitä yhtyeitä siellä soittaa. Meno Laulurinteellä on aina mukavan leppoisaa. Ilosaarirock ja Flow ovatkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että ne ovat paaluttaneet nimensä suomalaiseen festarikesään luultavasti ikuisiksi ajoiksi. Muilla on vaikeampaa. Metallimusiikki on Suomessa laskusuhdanteessa, vaikka esimerkiksi Tuska-festivaalien bändikatras on tänä vuonna parempi kuin koskaan aiemmin. Jotain kuitenkin kertoo metallimusiikin aallonpohjasta se, että keskimääräinen ikä Tuskan päälavalla soittavien yhtyeen jäsenillä on noin 58 vuotta. Jos vähän liioitellaan. Silti festivaalien esiintyjälistoihin on kiinnitetty aivan liikaa huomiota. Festivaaleissa kun ei loppujen lopuksi ole kyse musiikista vaan kokemuksista. Pilkkakirves heikoista yhtyekattauksista kannattaakin heittää kaivoon. Mistä festivaaleissa sitten on kyse? Seksistä, himosta ja mahdollisuudesta. Jokainen festivaaleille vaatteitaan pakkaava yksineläjä elättelee toiveita siitä, että pääsee hieman liian kännissä telttaan paskalta haisevien sukkien keskelle harrastamaan sitä kauneinta asiaa 14 tunnin festivaalituttavuuden jälkeen. Mitä jos se kaveri tuleekin kesken suosikkiyhtyeensä keikan sammumaan samaiseen telttaan? Kiinnijäämisen pelko tekee seksikokemuksesta entistä jännittävämmän. Suurkaupunkien terasseilla ja puistoissa istutaan tiiviisti omissa seurueissa, ja naapuripöytiin huutelijoita katsotaan pahasti. Festivaaleilla tällaista ei tapahdu. Kaikki tuntevat toisensa, ja vaikka eivät tuntisikaan, niin kaljakarsinassa kylki kylkeä vasten istuessaan on helppo vaihtaa pari sanaa sen vieressä aikaansa tappavan epämääräisen joukkion kanssa. Kalja-alueen ensikontaktin jälkeen on huomattavasti helpompi yrittää päästä sen söpön pojan tai tytön pöksyihin, kunhan vain muistaa pitää nesteytyksensä aisoissa. Festivaaleilla rakkaus roihuaa yli genrerajojen. Indiebändien keikoille tullaan katsomaan yhtyeitä ja juomaan korkeintaan kaksi tai kolme olut- tai siideriannosta. Kaikki tuntevat toisensa, eikä kontaktia siihen bändipaitaa päällään pitävään vastakkaisen sukupuolen edustajaan uskalla ottaa, sillä sehän oli kaksi vuotta kimpassa sen levyyhtiöjäbän kanssa. Jos sitä sen kanssa sekoilisi, niin kaikkihan siitä saisivat tietää. Festivaaleilla tätä pelkoa ei ole. Hippi voi aivan hyvin harrastaa limanvaihtoa metallimiehen kanssa ilman pelkoa siitä, että tämä olisi millään tapaa tuttu omalle kaveripiirille. Festivaaleissa on yhä kyse samasta asiasta kuin Woodstockissa vuonna 1969. Seksi pyörittää maailmaa, ja festivaaleja parempaa paikkaan sen harrastamiseen ei ole. Epätoivoisesti matkaan ei kuitenkaan kannata lähteä. Mikään ei ole säälittävämpi näky kuin vastakkaisen sukupuolen edustajasta toiseen kiertävä helppoheikki, joka sukupuolielimen kuvat silmissään kiertää aluetta läpi potentiaalisen partnerin toivossa. Mitä vähemmän yrittää, sitä helpommin saa. Musiikki, pyh. Kuka sitä kaipaa? Tärkeintä festivaaleilla ovat lupaukset viipyilevistä katseista ja mahdollisesta fyysisestä kosketuksesta. Vaikka siinä olisikin lateksia välissä. Luonnonkumi pelastaa suuremmilta ongelmilta. « SUE » 42 « NRO. 5
• » VIIMEISET SANAT #43 ARI VÄNTÄNEN Jerry Kannu & Lentopetroolit -yhtyeen Pekka Muuriselle viimeiset sanat tulevat yllätyksenä. Sitten viime näkemän... olen ollut mukana uuden Jerry Kannu & Lentopetroolit -albumin teossa ja kasvanut leveyttä. Viimeksi ostamani levy... on Kiss – Alive! -tuplavinyyli. Näitä Kiss-uusintapainoksia tuli samalla ostettua pari muutakin, ja rahat meni kerrankin johonkin hyvään. Viimeksi katsomani leffa... Rampe ja Naukkis - kaikkien aikojen superpari. Todellinen klassikko. Petelius & Kalliala on suomalaisen sielunmaiseman peruskallio. Viimeisin oma levyni on... Jerry Kannu & Lentopetroolit - Kiertoradalla, joka ilmestyi vastikään huhtikuussa. On muuten aika tanakasti potkivaa suomibluesrokkia, vaikka itse sanonkin. Viimeksi, kun olin humalassa... huomasin ettei Sörsselssönin selviämisryyppy voi olla totta. Viimeistään on aika lopettaa, kun... benjiköysi ei veny enää. Viimeiset sanani ovat... ”Olipa siinä hengenlähtö lähellä!” Viimeinen asia, johon suostuisin, on... vaihtamaan makkaran tofunakkiin. Viimeksi nauroin... väkinäisesti kassalla, kun hain autoni huollosta. Viimeksi itkin, kun... olin sulkenut autohuollon oven takanani. Viimeisin levy, jota suosittelin... oli Imperial State Electricin Reptile Brain Music. Taisin suositella sitä toiselle Lentopetroolit-kitaristille Matille. Täytyykin kysyä, onko levy jo hommattu. Viimeksi näin unta... että olin Pate Mustajärven ja Johnny Cashin kanssa ravustamassa. Cash kehui vilpittömästi Paten Musta-levyn versiointeja ja tulkintaa. Pate ja minä oltiin samaa mieltä. KAUKO RÖYHKÄ Etelän peto LP/CD/Digital 16.5. Viimeksi suutuin... kun Linda-siiderin valmistus lopetettiin. Ensimmäinen Kauko Röyhkä -levy yhdeksään vuoteen! 10 uutta The Boots -yhtyeen kanssa tehtyä studiobiisiä, mukana single Aurinko ja kuu ja kaikki muu. OPIUM WARLORDS taste my sword of understanding OPIUM WARLORDS Taste My Sword Of Understanding TUSMÖRKE Riset Bak Speilet LP/CD/Digital 16.5. 2LP/CD/Digital 30.5. VAINAJA Kadotetut NIGHTSATAN and the Loops of Doom LP/CD/Digital 23.5. CD+DVD /Digital 9.5. www. svartrecord s . com SUE » 43 « NRO. 5
• &2/ '3/ $< * +2 6 7 6 7 2 5 , ( 6 8XVL DOEXPL NDXSRLVVD 0XNDQD PP 0LGQLJKW DQG 0DJLF ::: )$&(%22. &20 &2/'3/ $< ::: 7 :,77 ( 5 & 2 0 & 2 / ' 3 / $< ::: &2/'3/ $< &20 S UE SU SUE U NRO R O. 5 RO RO. » 44 4 4 « NNRO.