• hynynenthe hivesrival sons fun.liljan loistomangoo john lydonmike joycejettblack pmmpjess and the ancient ones kreatorluca turilli's rhapsody death by snoo snoothe skreppers NRO. 6 · (KESÄKUU) · 2012 · (#167) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · FESTIVAALIKALENTERI 2012 + TUSKA-LEHTI MIKKO HERRANEN
• Oikeudet muutoksiin pidätetään. Rahankeräyslupa nro POHADNO/2010/3043. SUE » 2 « NRO. 6
• SUE » 3 « NRO. 6
• SUE » 4 « NRO. 6
• SUE » 5 « NRO. 6
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 06 TOIMITTAJALTA 08 NEWSFLASH 11 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 31 32 34 35 36 37 38 42 47 48 49 50 51 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA KREATOR LUCA TURILLI'S RHAPSODY JESS AND THE ANCIENT ONES MANGOO JETTBLACK PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #167 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Half Apple HANDS THAT HELD UP THE SKY Pää Kii INKKARIT KANOOTISSA Apulanta EHJÄ Black Sabbath BORN AGAIN Van Halen 5150 OFF! S/T MIKKO HERRANEN. S. 18 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE JUKKA KITTILÄ KREATOR S.32 FUN. S.20 TOIMITTAJALTA » Haastattelut. 12 16 18 20 21 22 23 24 25 26 27 28 HENKILÖKUVA: JOUNI HYNYNEN FESTIVAALIKALENTERI MIKKO HERRANEN FUN. DEATH BY SNOO SNOO THE HIVES MIKE JOYCE RIVAL SONS LILJAN LOISTO JOHN LYDON THE SKREPPERS PMMP » Arviot. » ELINTASOFARSSEJA Kun päättyy tää, muisto vain jää", lauloivat Jouko ja Kosti muinoin. Toista on nykypäivänä, kun muistojälkiä voi tietoisesti sumentaa vaikkapa kuvankäsittelyn avulla. Muutama viikko sitten rock-historiaa photoshopattiin uusiksi ennätysmäisen tökerösti: uusista Black Sabbath -keikoista kieltäytynyt rumpali Bill Ward rajattiin pois vanhoista promokuvista yhtyeen virallisilla nettisivuilla. Osbournen perheyrityksessä tämä on toki jokapäiväistä. Jos joku levyllä soittanut muusikko jättää kakan maun suuhun, voi hänen nimensä poistaa krediiteistä. Ja jos joku oikein erityisesti ottaa pannuun, voi joku tottelevaisempi soittaa hänen osuutensa uusiksi, kun levy remasteroidaan pari vuosikymmentä myöhemmin. Kuvakikkailua on perusteltu väliaikaiseksi ratkaisuksi, jolla korostetaan, ettei Ward ole mukana tulevilla keikoilla. Selitys ontuu. En välttämättä haluaisi enää todistaa Wardin soittamaa Black Sabbath -keikkaa, sen verran jähmeää herran rummutus oli jo Reunion-livelevyllä (1998). Mutta nuoruutensa vimmassa hän oli yhtyeen aliarvostetuin muusikko, jonka välillä täysin pitelemätöntä soittoa on suotta vähätelty. Promokuvafarssi on pahempi rikos kuin No Stranger to Love -balladi (1986) ja Ice-T:n vierailu Forbidden-albumilla (1995) yhteensä. Toisaalta, sana rikos liitetään yleensä aikuisten toimintaan. Eivätkö näin toimi kiukkuiset kahdeksanvuotiaat? Sisäisen lapsen löytämisestä ei ole kyse. Ainoastaan keskenkasvuisesta halusta kiukutella ja näyttää leikkikavereille, kuka on kuka. Lars Ulrich on viimein löytänyt veroisensa. Ulrich oli muinoin tapetreidaaja, joka rohkaisi yleisöä Metallica-bootlegien nauhoittamiseen. 90-luvun lopulla hän nousi rojalteja nettilatauksilla syönyttä Napster-tuulimyllyä vastaan kyseenalaisena Don Quijotena. Hän kun ei ollut köyhä, ei liioin ritari. Pitkään tuo sketsi oli elintasorockin todellisuudentajun hämärtävien seurausten parasta viihdettä. Kuvankäsittelykomediamme osoittautui yhtä railakkaaksi. Sympatiapisteitä anovaan kiukuttelukampanjointiin on lähtenyt myös Kyuss, eiku Kyuss Lives!, eiku Josh Homme, eiku Brant Bjork, eiku... No, oli jupakka lähtöisin mistä tai kenestä tahansa, vääntävät entiset Kyuss-miehet siitä, missä yhteyksissä Bjork ja John Garcia voivat käyttää Kyuss Lives! -nimeä. Viihdyttävintä tämä on basisti Scott Reederin osalta, mies kun soitti muutamia keikkoja Kyuss Lives! -kokoonpanossa. Nirvana sääli aikalaisbändiään Extremeä siitä, etteivät nämä kai edes ymmärtäneet, että on muitakin vaihtoehtoja kuin muotin mukaan toimiminen. Muotin, jossa yhä keskeisempiä ovat oikeusjutut ja rojalti-itkeskelyt. Haaveilevatko bändejä perustavat tytöt ja pojat tulevista välirikoista? Liittyykö vastaperustettuun kokoonpanoon jäseneksi myös lakimies? Kysymykset tuntuvat idioottimaisilta, mutta ei pidä unohtaa, että rock-romantiikkaa hölmömpää romantiikkaa ei olekaan. Iso ongelma on kaikki se huomio, jota nämä tapaukset saavat. Huomio, jota juuri niille annoin. Kenties tässä on jatkokolumnin paikka. Älkää pidättäkö hengitystä odottaessa. Kuunnelkaa mieluummin Black Sabbathin kuutta ensimmäistä levyä. Niiden väkevyyttä ei eläkeraha-slapstick vähennä. " JOHN LYDON S. 26 » 6 « NRO. 6
• Lippuja saatavana nyt myös R-kioskeilta kautta maan! Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. 6.-13.8 Óbuda Island, Budapest, Unkari The XX Hurts Placebo Maxïmo Park Noah and the Whale FESTIVAALISAARI BUDAPESTIN SYDÄMESSÄ! Monikulttuurisuuden juhlaa, lähes 400 000 festarivierasta 61 maasta | yli 50 esiintymislavaa | maailmanluokan artistit eurooppalaisia tulevaisuuden nimiä | sirkusta | teatteria | elokuvia | performansseja | kuvataidetta | ruokakulttuuria The Killers The Stone Roses Korn SATOJA ESIINTYJIÄ VIIKON AIKANA MM. Bebel Gilberto Mando Diao The Roots The Ting Tings Two Door Cinema Club... Viikkopassi + leirintä 225 | 5 päivää 195 | Päivälippu 45 Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. TAMPERE TULLIKAMARINAUKIO 2 TURKU HUMALISTONKATU 8 A PE 15.6. SMALL AXE - A TRIBUTE TO BOB MARLEY, PETER TOSH & BUNNY WAILER 12/10 LA 30.6. FUNKY KINGSTON FEAT. EARL 16 (JAM/UK), BLACK BEAR SOUND 15/12 MA 6.8. THE ADOLESCENTS (USA) + SUPPORTS 12/10 TI 9.10. UFOMAMMUT (ITA), INCOMING CEREBRAL OVERDRIVE (ITA) 20/18 PE 19.10. DISCO ENSEMBLE 17/15 URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ. KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET SUE » 7 « NRO. Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: Kotimaa67 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys. Ennakkoliput www.tiketti.fi | Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. PE 29.6. FUNKY KINGSTON FEAT. EARL 16 (JAM), VOLTTI SELECTORS 15 / 12 PE 3.8. PISSED JEANS (USA), FUN, HERO DISHONEST 16 / 14 SU 5.8. ALL AGE -S- SUNDAY: THE ADOLESCENTS (USA), VAPAA MAA, KÄPYKAARTI, 12/10 KE 26.9. ANATHEMA (UK) + SUPPORT 31 / 28 KE 10.10. UFOMAMMUT (ITA), INCOMING CEREBRAL OVERDRIVE (ITA) 20/18 PE 26.10. DISCO ENSEMBLE 17/15 PE 21.11. FISHBONE (USA) 20/18
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Helsingin Nosturissa järjestetään 8.9. pöytäjalkapallon eli kikkerin rock-SM-turnaus. Musiikki- ja kulttuurialalla työskentelevät ovat tervetulleista osallistumaan, lisätiedot: hopponen@elmu.fi. Brooklyniläinen indieyhtye Twin Shadow nousee Helsingin Tavastia-klubin lavalle tiistaina 26. kesäkuuta. Bändin toinen albumi Confess ilmestyy heinäkuussa. Ultravox esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 18. lokakuuta. Elektropopveteraanin uusi albumi Brilliant julkaistiin touko-kesäkuun taitteessa. Tamperelainen post rock -bändi Revival Hymns tekee kesäkuussa kymmenen päivän Saksan-kiertueen. Kiertuekumppanina on duisburgilainen Kokomo. Progressiivinen rockyhtye Rush käynnistää syyskuussa maailmankiertueen Pohjois-Amerikasta. Suomen-konsertti toteutuu Helsingin Hartwall Areenalla 10. kesäkuuta 2013. Therapy? saapuu Suomeen kahdelle klubikeikalle. Pohjoisirlantilainen yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla 26.10. ja Tampereen Pakkahuoneella 27.10. Newjerseyläinen pitkän linjan rhythm & blues -kokoonpano Southside Johnny & The Asbury Jukes esiintyy Helsingin Tavastialla keskiviikkona 1. elokuuta. » NARTTU ON PALANNUT Kauko Röyhkä & Narttu lähtee keikoille. Yhtye esiintyy kesäfestivaaleilla ja syksyllä klubeilla. ksi suomalaisen rockhistorian arvostetuimmista bändeistä, Kauko Röyhkä & Narttu lähtee kiertueelle. Yhtyeen edellisistä keikoista on kulunut yli 22 vuotta. Treenikämpältä uutta kiertuelaitteistoa testaamasta tavoitettu kitaristi Tommi Viksten muistelee olleensa helpottunut, kun bändi hajosi 90-luvun taitteessa. ­ Siinä oli käynnissä pitkitetty kuolinkamppailu. Pillit oli jo pantu pussiin, mutta tehtiin vielä viimeinen rundi, kun sellaista ehdotettiin. Itse asiassa se ihan viimeinen kiertue sujui tosi leppoisasti, koska kaikki tiesivät, että tämä oli tässä. Viksten kertoo tavanneensa Röyhkää viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana "yllättävän harvoin." ­ Ihan satunnaisesti ollaan kohdattu. Kerran kävin yhdellä Kaukon keikalla päissäni rämpyttämässä kitaraa parissa encoressa. Kauko Röyhkä & Nartun paluu käynnistyi, kun yhtye lupautui esittämään muutaman kappaleen vanhan ystävän syntymäpäivillä. ­ Bändi kuulosti hemmetin hyvältä siellä synttäreillä, ja meille tehtiin tarjous oikeasta keikasta. Aika nopeasti alkoi tuntua siltä, että hauskaahan se olisi. Nyt aktivoituva Narttu on tammikuun 1. päivänä 1990 hajonnut "viimeinen" Narttu (Kauko Röyhkä ­ laulu, Heikki Tikka ­ rummut, Mats Huldén ­ basso, Tommi Vikstén -kitara, Pekka Gröhn ­ kosketinsoittimet) täydennettynä yhtyeessä vuosina 1985-1986 soittaneella kitaristilla Jarmo Heikkisellä. Y Monster Magnet jatkaa klassikkoalbumikiertueita. Bändi soittaa Spine of God -levynsä kokonaisuudessaan 16.11. Tampereen Pakkahuoneella ja 17.11. Helsingin Tavastialla. Edesmennyt radiotoimittaja ja uuden musiikin puolestapuhuja John Peel saa nimikkofestivaalin. The John Peel Festival of New Music järjestetään lokakuussa Norvichissa. Bee Geesin laulaja ja perustajajäsen Robin Gibb kuoli syöpään 62-vuotiaana. Vuonna 1958 perustetun bändin levyjä on myyty yli 200 miljoonaa kappaletta. Fullsteam täyttää kymmenen vuotta. Musiikin monitoimiyhtiö järjestää keskiviikkoisin Pitkä kuuma kesäklubi -iltoja Helsingissä Vanhan kesäterassilla, ja heinäkuun 15. päivänä Alppipuistossa pidetään Pitkä kuuma kesä -ilmaiskonsertti. Mana Manan muistoa kunnioittava Murheenlaakso tekee kesäkiertueen: 11.7. Kuopion Henry's Pub, 12.7. Tampereen YO-talo, 13.8. Joensuun Ilosaarirock (Töminä), 27.7. Turun Indie-Iltamat, 28.7. Helsingin Bar Loose ja 25.8. Jyväskylän Lutakko liekeissä. Harva Nartun paluusta intoileva tuntuu muistavan, että se toimi vuosina 1980-1990 kaikkiaan kymmenellä eri kokoonpanolla. Viksten sanoo, että Kauko Röyhkä & Nartulla on silti oma identiteettinsä. ­ Narttu on ainutlaatuinen yhtye. Sillä on aito vanhan ajan bändin mentaliteetti. Nartun musiikin taustalla soi aina blues, oli biisi muuten millaista pilvee tahansa. Vanhat Narttu-klassikot ovat tänä vuonna ajankohtaisia myös siksi, että Kauko Röyhkän tuotannosta julkaistaan kuuden cd:n boksi. Vikstén kertoo, että keikoilla kuullaan "biisejä laidasta laitaan". ­ Festarikeikathan ovat aika lyhykäisiä, kaikki asia täytyy saada mahtumaan yhteen tuntiin. Klubeilla päästään sitten soittamaan pitkiä keikkoja. Onhan sitä kysyttävä: voisiko olla mahdollista, että Kauko Röyhkä & Narttu tekisi aivan uuden studioalbumin? ­ Ei ole ollut puhetta! Sanallakaan ei ole viitattu uuden levyn tekemiseen! Me ollaan sovittu vain tästä kevään ja syksyn keikkaperiodista. Sen jälkeen ihmetellään lisää, jos ihmetellään. Kauko Röyhkä & Nartun festivaalikesä 2012: 15.06. Sodankylä, Midnight Sun Film Festival / 17.06. Seinäjoki, Provinssirock / 06.07. Turku, Ruisrock / 08.07. Aitoo, Kirkastusjuhlat / 11.07. Tampere, Tammerfest / 12.07. Joutsa, Joutopäivät / 13.07. Joensuu, Ilosaarirock / 21.07. Jyväskylä, SuomiPOP festivaali / 27.07. Turku, DBTL / 28.07. Oulu, Qstock / 03.08. Tampere, Mustalahden tapahtumasatama / 04.08. Pori, Porispere » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE TWITTER.COM/SUELEHTI SUE » 8 « NRO. 6
• PROUDLY PRESENTS: Pe 8.6. (K-18) 10/12 (2 pvän lippu 16 ) STIG & DJPP SUPER JANNE PERHOSVEITSI HEIKKI & LIKA-AKI La 9.6. (K-18) 10/12 (2 pvän lippu 16 ) ASA RAAPPANA BOOMBOX -jatkot: NOPSAJALKA KOIVUNIEMEN HERRAT BOOMBOX -jatkot: JUNO PERHOSVEITSI HEIKKI & LIKA-AKI KOLMAS NAINEN Pe 10.8. (K-18) 15/17 La 4.8. (K-18) 24 La 16.6. (K-18) Pe 15.6. (K-18) VIIKATE Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta.Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. KA RORM CK A TO 7.6. THE ROCKIN' HELSINKI AFTERPARTY: 21 THE WRECKING QUEENS, SANTA CRUZ CALVIN HARRIS HELSINKI SAMBA CARNAVAL -ILTAJUHLA NERO DJ-SET KE 18.7. LA 30.6. LA 16.6. PE 15.6. LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! To 7.6. Acid King (US), Suma (SE); 20 Ke 6.6. Reino & The Rhinos; 10 To 7.6. Acid King (US), Suma (SE); 20 To 7.6. Gasellit; vapaa pääsy La 9.6. Black Motor; 10 Su 10.6. Unsane (US), Big Business (US), Throat; 27 To 14.6. Kari Tapiiri; 0 La 16.6. Ville Kalliosta, Olli PA & Funksons; 8 Ke 20.6. St. Rasta; 5 To 21.6. Stig; 6 To 21.6. Meissa Niang & The Jambaar; vapaa pääsy Pe 22.­23.6. We Love Helsinki Juhannustanssit; 8 To 28.6. Salomo; vapaa pääsy La 30.6. Shed (DE); 9 LAUANTAINA 28.7.2012 HARJAVALLASSA PAPRIKA KORPS // HERRA YLPPÖ & IHMISET // VON HERTZEN BROTHERS // ORANSSI PAZUZU // MAJ KARMA // OLAVI UUSIVIRTA // JOOSE KESKITALO JA KOLMAS MAAILMANPALO // REGINA // THE IRRATIONALS // LADY ESCAPE // NO SECOND THOUGHT SENKIN POSSU, OSTA LIPUT TIKETISTÄ NYT KEANE TI 7.8. TI 25.9. THE AFGHAN WHIGS TO 27.9. FUN. ANATHEMA DANKO JONES W.A.S.P. HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT TO 16.10. KE 17.10. Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. ENNAKOT: TIKETTI ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: WWW.THECIRCUS.FI www.karmarock.com SUE THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ­ 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI » 9 « NRO. 6
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Mike Joyce on kesäkuun dj-tähtivieras. Eläkeläiset irvistelevät DBTK:ssa. » TÄHDET TISKIJUKKINA Mike Joyce, Glen Matlock ja The Ark -miehet soittavat levyjä Suomessa ampereen ja Turun Klubeilla alkaa kesäkuun puolivälissä Tähti-dj-klubi. Ensimmäinen dj-vieras on englantilainen Mike Joyce, joka tuli tunnetuksi The Smithsin rumpalina. Joyce on soittanut The Smithsin jälkeen mm. Buzzcocksissa, Public Image Limitedissä ja Julian Copen yhtyeessä sekä kahdella Morrisseyn singlellä. Hän on myös rakentanut dj-uraa sekä radiossa että klubeilla. Elävä legenda soittaa levyjä Tampereen Klubilla perjantaina 15. kesäkuuta ja Turun Klubilla lauantaina 16. kesäkuuta. Tähti-dj-klubi jatkuu heinäkuun 18.-19. päivinä, kun Tampereen ja Turun Klubeille saapuvat The Arkin kitaristit Martin Axén ja Mikael Jepson. 1.-2.8. vuorossa on Sex Pistolsin alkuperäinen basisti ja biisintekijä Glen Matlock. Tähti-dj-klubi, kesä 2012 pe 15.06. Klubi, Tampere: dj Mike Joyce (ex-The Smiths/UK) la 16.06. Klubi, Turku: dj Mike Joyce (ex-The Smiths/UK) ke 18.07. Klubi, Tampere: dj:t Martin & Jepson (The Ark/Swe) to 19.07. Klubi, Turku: dj:t Martin & Jepson (The Ark/Swe) ke 01.08. Klubi, Turku: dj Glen Matlock (ex-Sex Pistols/UK) to 02.08. Klubi, Tampere: dj Glen Matlock (ex-Sex Pistols/UK) » ROVANIEMI ROKKAA Simerock ja DBTK juhlivat tasavuosia. ovaniemen Simerock viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaansa, mutta tämän kesän festivaali on järjestyksessä seitsemäs. Välimatkat aiheuttavat haasteita Lapissa järjestettävälle festivaalille. ­ Matkakulut kauemmas ovat tietenkin suuremmat, tapahtuman isä Sime Yliaska sanoo. Ensi kesän Simerockin esiintyjiä ovat kansansuosikit Jukka Poika, PMMP, Klamydia, Robin, Petri Nygård ja Stam1na. Tapahtumassa esiintyy kuitenkin myös pieniä bändejä. ­ Nimekkäiden esiintyjien lisäksi haluan antaa aloitteleville bändeille mahdollisuuden, Yliaska sanoo. - Se kuuluu Simerockin alkuperäiseen henkeen. Ensimmäisessä Simerockissa vuonna 2002 esiintyi Apulannan lisäksi joukko undergroundbändejä. 2000-luvun loppupuolella kävijöitä on ollut jopa 27 000. T R Komulaisen Matti esittelee kuviaan. 20-vuotisjuhlaansa viettävä DBTK eli Down by the Kemijoki on sekin viettänyt lukuisia välivuosia. Pepe Tuononen kertoo, että DBTK syntyi vuonna 1992 bändien halusta päästä juhlimaan kimpassa. 20-vuotisjuhla on mainio tekosyy samalle asialle. ­ Aikoinaan DBTK:ta järjestettiin Kelpo Poikien, Kumikamelin, Eläkeläisten ja Jalla Jallan keskinäistä hauskanpitoa varten. Samat bändit ovat tälläkin kertaa syypäitä DBTK:n toteutumiseen. Tapahtuma toteutuu siis esiintyjien pyynnöstä. Aikoinaan DBTK kasvoi kasvamistaan, kunnes sen järjestämisestä oli hauskanpito kaukana, mistä seurasi pitkä tauko. Nyt palataan tapahtuman alkuperäiseen mittakaavaan. ­ Saako DBTK jatkoa ensi vuonna? Tähän on aina ollut tapana vastata, että kyllä tämä nyt on se viimeinen! DBTK järjestetään Comicossa ja Tivolissa 28.-29.7. Simerock järjestetään Ounaspaviljongilla 10.-11.8. Stam1na rääkyy Simerockissa. » VALOKUVIA ELÄMYKSISTÄ Matti Komulaisen Performance-näyttelyssä on kuvia musiikista ja sen kokemisesta. urun Sibelius-museossa avattiin toukokuun 30. päivänä toimittaja-valokuvaaja Matti Komulaisen valokuvanäyttely Performance - Kuvia musiikista, sen tekijöistä ja kokijoista. Esillä on otoksia yhtyeistä ja artisteista U2:sta Michael Jacksoniin ja Rolling Stonesista Johnny Cashiin. ­ Sibelius-museon kiinnostus oli oleellisen tärkeää, samoin Performance-idean muotoutuminen, 80-luvulta saakka kuvannut Komulainen kertoo näyttelyidean synnystä. ­ Näyttely tarkentuu paitsi musiikin tekijöihin ja esittämiseen, myös musiikin kokemiseen muun muassa yleisön näkökulmasta. Valokuvissa tutkitaan esittäjän, musiikin ja yleisön välistä yhteyttä valokuvien ja niihin liittyvien tarinoiden kautta. Kuvatekstit tutustuttavat katsojaa artisteihin ja heidän työhönsä. Ko- T mulainen on laulattanut kameraansa niin eturivissä, presseissä kuin backstagellakin. ­ Livekuvien ohessa mukana on erilaisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta. Alateemoja avautui sitä mukaa, kun kokosin materiaalia. Periaatteessa kokonaisuutta voisi laajentaa edelleen uusilla näkökulmilla, mikä jättää oven raolleen tulevaa ajatellen. Komulainen luonnehtii Performancen koostamista "kiivastempoiseksi aikamatkaksi". ­ Vastaan tuli paljon vanhoja tuttuja. Aina välillä täytyi kaivaa levyhyllyä ja panna kulloinkin käsittelyssä olevaa matskua soimaan. Samalla Performancen kokoaminen oli perusteellinen inventaario omaan työhön. Muutama löytökin sattui joukkoon. Vanhemmista otoksista oli arkistossa usein pelkkä pinnakkaisarkki tai yksittäinen vedos. Performance on esillä Turun Sibelius-museossa 30.5.-30.9. Alpo Jaakolan patsaspuisto, Loimaa la 14.7. klo 12-21 Sisälava: 12.00 Sampo Ruohonen 12.30 Juho Rantanen 13.00 Janari Purik 13.30 Henri Hirvonen 14.00 Artturi Mäkelä Ulkolava: 14.30 Huruluoto 15.30 Black Lizard 16.30 The Reed Fags 17.30 Bad Honey with Heikki Salo 18.30 Sami Kukka 19.30 Liikkuvat Lapset Alpon kesävestari 2012 Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! LOIVARI ry www.loivari.fi Jatkoklubi Bar Edgar Musta Köksä Heikki Salo - Soolo www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue Vapaa pääsy www.loimaantaidemuseo.fi järjestää: Loivari ry ja Loimaan kaupungin kulttuuripalvelut SUE » 10 « NRO. 6
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN » ROCK ON KUOLEMANVAKAVA ASIA 2 000-luvun alussa Tampereelta tuli Erkki Junkkarista sämpläävä räppäri Seremoniamestari, joka myöhemmin tunnettiin pelkkänä Serenä. Kirjoitin vuonna 2002 levyarvion hänen kolmannesta Sana viikonvaihteeksi -levystään, jossa suhteutin levyn muuhun sen aikaiseen suomiräppiin ja päädyin antamaan levylle arvosanaksi 8 pistettä. Minusta se oli hyvä levy omassa genressään ja voisin edelleen seisoa sanojeni takana mikäli kuulisin levyn uudelleen. Eräs vanha hevimetalliin kallellaan oleva raumalainen kaverini ei ottanut asiaa aivan yhtä kevyesti. Kun hän seuraavan kerran soitti minulle humalassa, hän vaahtosi puhelimessa "Sä annoit lehdessä sille Seremoniamestarin levylle kasin!? Onk se muka hyvä!? Hirveetä paskaa se on!" Sama asia nousi esiin vielä useissa myöhemmissäkin puheluissa. Olin selvästi sohaissut arkaan paikkaan. 2010-luvulla Tampereelta tulee Seremonia, joka soittaa suomenkielistä vahvasti 70-luvun suuntaan kumartavaa doomahtavaa rockia. Bändissä vaikuttaa monia pitkän linjan tamperelaismuusikkoja ja taiteilijoita (mm. Ville Pirinen, Teemu Markkula ja Noora Federley). Seremonian ensimmäinen julkaisu, Sami Sanpäkkilän ohjaama Rock'n'rollin maailma -video herätti ilmestyessään melkoista kohua. Saman nimiseen herätysliikkeen saarnakasettiin perustuva biisi ja video on tarina nuoresta ihmisestä, joka tutustuu rockmusiikkiin ja joutuu sitä kautta alkoholin, huumeiden, rikollisuuden ja saatananpalvonnan pariin ja kohtaa lopulta oman kuolemansa. Periaatteessa Seremonia tekee melko lempeätä pilaa kristinuskosta ja uskonsa liian tosissaan ottavista lahkolaisista. 80-luvulla vanhempi ja vanhoilisempi väki uskoi tosissaan, että heavy metalin kuunteleminen saattaa johtaa itsemurhaan tai väkivallantekoihin muita kohtaan. Aivan kuten nykyisin monet uskovat, että väkivallantekojen syynä olisivat videopelit tai toimintaelokuvat. Ilmestyessään Seremonian debyyttivideo sytytti koko sosiaalisen median liekkeihin. Tuntui, että koko oma newsfeedini oli täynnä linkkejä tuohon samaiseen videoon aamusta iltaan ja seuraavaan päivään asti. Video ja biisi ihastuttivat ja puhuttivat ja myös närkästyttivät ihmisiä. Äänekkäimmin biisiä parjasi Also Sprach Jussi -niminen musiikkiblogi otsikolla "Ironia musiikissa - eli miksi Seremonia ei ole hyvä". Blogin mukaan Seremonia ei ole aidosti sitä mitä se on, vaan virnuilee ironian muurin takana. Seremonian musiikki ei blogin mukaan tule suoraan sydämestä vaan on jollain tavalla laskelmoitua tai jopa, luoja paratkoon, huumorimusiikkia. Biisiä verrattiin piakkoin ilmestyvään Jess & The Ancient Onesin levyyn, joka oli tehty sydänverta vuodattaen. Minun korvaani kyseinen bändi puolestaan kuulosti keskitien keskieurooppalaiselta powermetallilta. Itse en voi sietää huumorimusiikkia. Joskus kakarana pidin Weird Al Yankovicia, Gwaria tai Green Jellyä hauskoina bändeinä, mutta mitä pitempään elää, niin sitä enemmän sitä haluaa vain kuunnella Bruce Springsteeniä nojatuolissa naama vakavana. Silti minun on vaikea uskoa, että esimerkiksi Kiss olisi 70-luvun alussa haudanvakavina maalannut naamaansa ja pukeutunut hopeanvärisiin platform-saappaisiin. Silti tuskin kukaan halveksuu alkuaikojen Kissiä ironisena tai humoristisena. Rockin synnystä asti paras tulos on syntynyt yhdistämällä hyvät biisit kiinnostavaan persoonaan. Artistissa pitää olla jotain pientä extraa, joku oma gimmick, että se erottuu kasvottomasta massasta, nousee arjen yläpuolelle, muuttuu rockbändistä supersankarijoukoksi. Vaikka pidänkin Springsteenistä, niin mieluummin minä katselen tyyppejä avaruuspuvuissa ja maskeissa ampumassa lasereita soittimistaan, palvomassa saatanaa ja räjäyttämässä pommeja kuin miestä farkut jalassa soittamassa kitaraa. Seremonian ensimmäinen julkaisu voi jonkun mielestä olla hipsteripaskaa, ironista virnuilua tai taidekoululaisten hassuttelua. Meillä on kaikilla oikeus mielipiteisiimme, mutta onko rock tosiaan niin vakava asia, että sen takia kannattaa menettää yöunensa tai vetää palkokasveja sieraimeensa? Onko "aitous" jo vähän yliarvostettua? Antakaa minulle fantasiaa aitouden sijasta koska tahansa. Ehkä ensi lauantaina puhelimeni soi öiseen aikaan ja vanha raumalainen kaverini soittaa. "Sä sanoit lehdessä, että sun mielestä se Seremonia on hyvä?! Vittu mitä paskaa!? Vitun ironiset teeskentelijät!?" Sitä odotellessa. TOMI TUOMINEN LINNANKATU 17, TURKU WWW.BARKUKA.FI Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22 Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01,ke-la klo 16-03 ja su 18-01 Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen. Showtime arkisin 21.30, viikonloppuina 21.00/21.30. Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu. Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske erikoisohjelmistoja eikä loppuunmyytyjä keikkoja). www.tiketti.fi www.barloose.com Ke 06.06. HÄJYT PIROT: FADEOUT Liput 4 To 07.06. NYRKKITAPPELU, EWC Liput 5 + klo23 DJ MEZOLA Liput 3 Pe 08.06. MONDAY BOX Liput 5 / 7 Ennakko: Tiketti + klo 23 THE ARK DJ'S SYLVESTER SCHLEGEL & LEARI Liput 3 La 09.06. LOST CHERREES (UK), LIBERTY (UK), CONDITION: DEAD (UK) Liput 10 / 12 Ennakko: Tiketti + klo 23 CLUB CASINO DJS JOHN WAYNE & LORD FATTY Liput 3 Su 10.06. LATE NIGHT @ BAR LOOSE KLO 23-04: DJ LORD FATTY Ilmainen sisäänpääsy Ke 13.06. RADIO HELSINGIN KESÄKLUBI: ARTO TUUNELA (PARIISIN KEVÄT), DJ OLAVI UUSIVIRTA klo 19:00 Bar Loosen yläkerrassa. Ilmainen sisäänpääsy + ARIANA, SALMONSNAKE Loosen alakerrassa Liput 5 To 14.06. TUOMARI NURMIO SOOLO Liput 10 / 12 Ennakko: Tiketti + klo 23 DJ LORD FATTY Liput 3 Pe 15.06. THE EXPERIMENTAL TROPIC BLUES BAND, SUPERTZAR Liput 5 / 7 Ennakko: Tiketti + klo 23 HELLHOLE RATRACE DJ'S POIKA & HIRVIÖ Liput 3 La 16.06. THE ATOMIC BLAST -LEVYNJULKKARIT, EL BLANCO Liput 5 + klo 23 THE BIG SHAKE: DJT SAMPSA VILHUNEN, VESA YLI-PELKONEN, JOHAN VENTUS & ROISTO Liput 3 Su 17.06. LATE NIGHT @ BAR LOOSE KLO 23-04: DJ JS STRUMMER Ilmainen sisäänpääsy Ke 20.06. KING SAPIENS, RUDE Liput 5 To 21.06. MIKKO VIMAN AND THE DEAD PILOT Liput 5e + klo 23 ZOMBIE LOVE CLUB DJ JYRKI69 Liput 3 Pe 22.06. HYVÄÄ JUHANNUSTA! BAR LOOSE AVOINNA KOKO VIIKONLOPUN. KLUB SUTINAA! DJ HYVÄVILLE klo 21-04 Liput 3 La 23.06. JUHANNUKSEN LEVYTANSSIT: DJ JS STRUMMER klo 21-04 Liput 3 Su 24.06. LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI klo 23-04 Ilmainen sisäänpääsy Ke 27.06. THESCAPE, WHITELINES Liput 5 To 28.06. NHL 95, FUN, PELKKÄ VÄLIVIIVA Liput 5 + klo 23 DJ MORTTI Liput 3 Pe 29.06. STATE OF PERFECTION, WOMACK Liput 5 + klo 23 DJ MEZOLA Liput 3 La 30.06. CLEANING WOMEN Liput 8 / 10 Ennakko: Tiketti + klo 23 CLUB GIRLS & BOYS: DJ'S MORTTI & VERTTI Liput 3 Ke 11.07. DIE SO FLUID (UK) Liput 10 / 12 Ennakko: Tiketti La 28.07. MURHEENLAAKSO Liput 10 / 12 Ennakko: Tiketti Ti 07.08. THE ADOLESCENTS (USA) Liput 13 / 15 Ennakko: Tiketti on turkulainen tiskijukka, joka ottaa musiikin helvetin tosissaan yksin sohvalla kuulokkeet päässä. SUE » 11 « NRO. 6
• tulemaan biisejä. Siitä se lähti, se herätys. OIKEA AIKA Kun tulee fiilis, että nyt voisi tehdä biisin, otan kitaran käteen ja se on siinä. Parhaimmillaan se menee noin. Pahimmillaan mie rämpytän kaks viikkoa hirveen raivon vallassa enkä saa mitään aikaiseksi. Pitäisi vaan odottaa että tulee oikea aika. Kun se tulee, se on aika helppoa. Ainakin säveltäminen. Sanat on sitten oma juttunsa. Miulla on vihko täynnä hyviä biisin nimiä. Niitä mie nappaan vaikka uutisista tai tv-sarjoista. Luen myös paljon runokirjoja ja muita, joissa on yleismaailmallisia teemoja ja joista saa heti jonkun idean, että tästä miekin voisin kirjoittaa omalta kantilta. Siis miehän olen täys mulkku itselleni siinä mielessä, että miulla on tälläkin hetkellä 22 uutta demoa, joista 6­7 on sellaisia jotka jaksan viedä eteenpäin bändin jätkille. Yksi Kotiteollisuus-levy, joka kuulostaa samalta kuin ne kaikki aikaisemmatkin, vaatii siis ihan vitunmoisen määrän duunia. Olen ärsyttävän itsekriittinen. Kirjoittamisen mie aloitin, kun huomasin, että se on helvetin helppoa. Se on myös terapeuttista. Mie en osaa puhua. Kun kirjoittaa, kaikki loksahtelee kohdalleen. Ensimmäinen kirjani oli varmaan harkituin. Totta kai siihen piti laittaa kaikki peliin. Sen jälkeen ne on kaikki olleet ihan vahinkoja. Ne tulee vaan. Ei miulla ole aikaa keskittyä pitemmäksi aikaa mihinkään. Kirjat tulee kumminkin biisinteon ja lomailun välissä. Kirjoissani on aika vitusti jarruttelua. Kaikkea ei kehtaa kertoa. On siellä sitä väritystäkin, mutta sokkeli on aina tosi. PERHOSET VATSASSA Meillä on bändin kanssa sääntö, että tuntia ennen keikkaa ollaan kaikki kimpassa takahuoneessa, että ollaan niinku kimpassa. Siitä saa sen fiiliksen. Totta helvetissä mie jännitän esiintymistä. Sen takia pitää ottaa vähän viinaa. Aikoinaan kun meni jonnekin Pakkahuoneen lavan taakse ja kuuli kun jengi huutaa siellä, rupesi oksettamaan ja ajatteli että en mie uskalla mennä tuonne. Vuosien varrella jännittäminen on jalostunut. Nykyisin tuntuu enää vähän perhosia vatsassa ja ehkä pitää käydä hätäkakalla. Yleensä jännitys menee ohi viimeistään kahden ekan biisin jälkeen. Kontakti yleisöön tekee hyvän keikan. On sivuseikka, miten hyvin laulaa tai soittaa. Kontakti on kaikista tärkein. Meillä on takana hyviä keikkoja, joissa herra artisti on laulanut ihan päin helvettiä, mutta meininki on ollut helvetin hyvä. Keikkaelämä on rauhoittunut. Aamukännäily on vähenemään päin. Enemmän se keikkabussissa istuminen on semmosta vakavaa tuijottelua nykyään. Kyllä mie alkoholista tykkään. Se on leppoisa juoma. Meillä ei ole toistaiseksi ollut alkoholin kanssa erimielisyyksiä. Mutta se on kausittainen suhde. Himassa ollessa ei tule juotua. Reissussa tulee juotua sitten senkin edestä. Ei tarvitse himassa enää miettiä, että tekisi vielä mieli. Se on kaksijakoista. Kyllähän siitä ongelma varmaan kehittyy jossain vaiheessa. Terveys kiinnostaa. Mie käyn lenkillä ja pidän itsestäni huolta, mutta se on tavallaan ihan turhaa, koska viinan kanssa nollaan kaiken. Mie rakennan itelleni keikkataukojen aikana vitun hyvän kunnon, juoksen puolimaratooneja ja kaikki on hallussa. Ja siitä puolitoista kuukautta eteenpäin mie oon ihan paskassa kunnossa. Eihän siinä ole mitään järkeä. Mutta niin se vaan menee. NEUVOJA MUMMOILTA Muutamia työjaksoja lukuun ottamatta olen asunut Lappeenrannassa aina. Enää en aio muuttaa pois täältä. Se olisi pitänyt tehdä nuorempana. Pyrin kahdesti Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia, mutta ei siitä tullut mitään. Ajattelin että vittu, olkoon. Nyt asun Lappeenrannan keskustassa muutaman sadan metrin päässä lapsuudenkodistani. En ajattele, että olen tunnettu. Olen vieläkin helvetin hämmentynyt siitä, että joku saa jotain kiksejä siitä että näkee miut vaikka kaupassa. Olen asunut Lappeenrannassa 42 vuotta. Ei sen pitäisi olla mikään ihme että käyn kaupassa. Joku on että mitä vittuu, mitä sie täällä teet? No mitäköhän, mie asun täällä! Mutta kyllähän täällä saa aika iisisti olla. Jotkut mummot pysäyttää joskus. Sehän on kivaa. Mummot on tosi siistejä! "Voisit vähentää sitä kiroilua..." Ne kelaa, että olen joku Lappeenrannan lipunkantaja. Se on ihan sympaattista. Niiltä tulee semmosta mukavaa palautetta. Mie en kestä yleensä yhtään neuvomista, mutta jos joku mummo rupee neuvomaan niin en mie silloin voi ruveta kiukuttelemaan. Yleensä silloin, kun en ole keikalla tai studiossa, kirjoitan tai teen biisejä. En tee kotona töitä ympäri vuorokauden, vaan tiettyjen kellonaikojen puitteissa: toimistoajalla ja yöllä. Kun Vilja tulee koulusta yhden­kahden aikaan, alan siirtyä vapaa-ajalle. Kun perhe käy nukkumaan, teen taas jotain. Mie en kasvata lastani, mie ohjaan. Silloin kun Vilja syntyi, 2004, olin sen ensimmäisen vuoden niin paljon poissa himasta, että olin ihan ihmeissäni siinä vaiheessa kun hommat rauhoittui ja sai olla enemmän kotona. Rupesin jo miettimään, että mitäs tämän tyypin kanssa ruvetaan tekemään. Kaikki on mennyt siihen nähden luontevasti ja normaalisti. Toki siihen vaikuttaa se, että tyyppi on niin rauhallinen, ettei se kimpoile. Sitä ei tarvitse komennella. En mie näkisi että olen kasvattaja, olen ennemminkin semmoinen turva ja ohjaaja. Perhe-elämä ja rokkitähden elämä ei sovi yhteen. En suosittele. Se on helvetin hankalaa. Onneksi tyttäreni on niin fiksu, ettei haaveile rokkitähteydestä. « HENKILÖKUVA TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVA VILLE AKSELI JUURIKKALA » KONTAKTI ON TÄRKEIN Hynynen sietää neuvoja, jos ne tulevat mummoilta. K ai miulla oli ihan normaali lapsuus. Juostiin kavereiden kanssa pitkin kaupunkia ja tehtiin kolttosia. Välillä käytiin Kimpisen pururadan metsikössä leikkimässä sotaa. Koulussa olin hiljainen ujo poika. En muista että miulla olis ollut hirveesti kavereita. Pari kolme hyvää. Se pätee nykyisinkin. Mie hiihdin ja juoksin kovasti pentuna. Musahommat tuli vasta murrosiässä. Olin jo melkein kaksikymppinen, kun rupesin ekaa kertaa räpläämään kitaraa. Tavallaan aloitin sen homman toivottoman myöhään. Miut on painekyllästetty iskelmällä. Mummolamatkat oli yhtä helvettiä, kun autossa piti kuunnella niitä kasetteja. Reijo Kallio ja muut, joita Kotiteollisuuskin versioi Sotakoira-levylle, on vähän liiankin tuttuja. Toisaalta se on hyväkin juttu, koska tommonen jättää jälkensä ja näkyy meidän tuotannossa. Meillä on helvetisti iskelmäpohjaisia biisejä. Sitä saattaa olla jonkun rokinystävän vaikea sulattaa. Baccara oli ihan eka bändi joka kolahti kovaa. Olin varmaan 6. Sitten joskus serkku sanoi, että Elvis on kova, niin kuuntelin ja huomasin että niin onkin. Stray Catsin eka levy tuli, kun olin 10­11-vuotias. Se oli semmoinen, että nyt jumalauta lähtee, tää on vaarallisen kuuloista. Sitten tuli Duran Duranit ja tälläset. Aikamoista haarahyppelyä on käyty bändien välillä. Ensimmäinen kunnon kosketus musaan oli joskus 18-vuotiaana. Kaverilla oli ihan oikea bändi, josta oli ollut vissiin lehdissäkin juttua. Niiltä lähti basisti, niin kaveri pyysi että tuu soittamaan bassoa. Miehän innostuin siitä niin kovasti, että pummasin heti mutsilta bassokamat. Käytiin hakemassa ne 100 kilometrin päästä Kouvolasta, kun Lappeenrannasta ei löytynyt. Kitaraa aloin soittaa silloin, kun piti lukea ylioppilaskirjoituksiin. Avasin ruotsin kielioppikirjan ja totesin, että ei tää lähde yhtään. Sen sijaan opettelin soinnut. En ole ikinä opetellut tabulatuureja enkä mie osaa muiden biisejä soittaa, mutta soinnut opettelin ja samantien tuli melodioita päähän ja sitten rupesi SUE JOUNI KALERVO HYNYNEN Muusikko ja kirjailija, s. 15.2.1970 Kotipaikka: Lappeenranta Perhe: vaimo ja tytär Yhtyeitä: Kotiteollisuus (1991­), Pronssinen Pokaali (1995­2000) Ajankohtaista: Kirjat Kotiteollisuus.com (2012, Jari Sinkkosen kanssa) ja Karjalainen ruletti (2012). Kotiteollisuus keikkailee kesällä mm. Juvan Metsä rokkaa -festivaalilla (30.6.), Helsingin Bohemiassa (6.7.) ja Naantalin Kaivohuoneella (3.8.) » 12 « NRO. 6
• R.o7ck Rillo9.6 -1. . 2 Pe 29.6. LONDE @ Street Bar, vapaa pääsy! NOTKEA ROTTA feat. RANE RAITSIKKA, 10 La 30.6. LONDE @ Street Bar, vapaa pääsy! PELLE MILJOONA UNITED feat. TUMPPI VARONEN, 10 Su 1.7. LONDE @ Street Bar, vapaa pääsy! Saatavilla kahden päivän ennakkolippuja (pe ja la) Street Barista hintaan 15 . Katso esiintymisajat: amarillo.fi. K-18. AMARILLO ESPOO Kauppakeskus Entresse Siltakatu 11 amarillo.fi UNPLUGGED IN BÄNDIKILPAILU JOKA TORSTAI 14.6.2012 ALKAEN 9.6. YAKUZI PATO 16.6. IPPE NILSSON & SUPERTRASH 21.7. YOURNALIST MANNERHEIMINKATU 1, NAANTALI TULOSSA MYÖS: Ke 06.06. Dark Sunshine Summer Club dj:t Meke, Zynthexia, Jyrki Witch, free To 07.06. Iloiset tunnit free Pe 08.06. Aarrearkku-klubi dj:t Tomi ja Jussi, 5 La 09.06. Dj Laurila, 5 Su 10.06. Supersunnuntai dj Mr. Willy 5 Ti 12.06. Supertiistai dj Laurila, 2 Ke 13.06. Iloiset tunnit free To 14.06. Iloiset tunnit free Pe 15.06. Dj Jirci, 5 La 16.06. Dj Eetu, 5 Su 17.06. Supersunnuntai dj Jussi, 2 Ti 19.06 Supertiistai dj Miguli, 2 Ke 20.06. Iloiset tunnit free To 21.06. Kaino-klubi free Pe 22.06. Suljettu La 23.06. Suljettu Su 24.06. Supersunnuntai dj Mr. Willy, 2 Ti 26.06. Supertiistai dj Eetu, 2 Ke 27.06. Iloiset tunnit free To 28.06. Iloiset tunnit free Pe 29.06. Dj Laurila, 5 La 30.06. Dj Tomi, 5 Pe 06.07. Doris raskaana-klubi dj Mr. Willy, 5 Doris, Aleksanterinkatu · 20, Tre ravintoladoris@gmail.com · www.ravintoladoris.fi Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 · K-20 rocktoimisto PÄÄRUOKA Lippuja saatavana nyt myös R-kioskeilta kautta maan! Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. Pe 8.6. 8 Turbojugend Finland Proudly Presents: TURBONEGRO'S NEW ALBUM "SEXUAL HARASSMENT" PRE-LISTENING PARTY To 14.6. Vapaa pääsy To 28.6. 5/7 Ennakot Tiketti HUMANGOD + DJ BONE DADDY Pe 15.6. 5 BARREN EARTH + DJ BONE DADDY Pe 29.6. 5 Uusi kuukausittainen LIVE-tukkaheviklubi : THE SKREPPERS TRASHCAN DANCE + DJ BONE DADDY La 9.6. Vapaa pääsy Pikkuusen häjymmät pirot LIVE-klubi: THE SYKE SERAPHIEL + DJ BONE DADDY La 16.6. 5 HARD ON METAL WITH HYSTERIA! FEAT. JARKKO AHOLA + DJ PEKSI La 30.6. 6/8 Ennakot Tiketti YOUTH GONE MILD + DJ BONE DADDY Ke 27.6. klo 21 5 Kesäajan comedy-treeniklubi : PAULI HANHINIEMI & VILLE RAUHALA DUO + DJ PEKSI Ke 13.6. klo 21 5 Kesäajan comedy-treeniklubi : BARBE-Q-BARBIES + DJ PEKSI ALI JAHANGIRI OPEN MIC klo 22.30 alkaen vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHON KUUKAUDEN ERIKOINEN: ALI JAHANGIRI OPEN MIC klo 22.30 alkaen vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHO: 4,000 MAN + DJ BONE DADDY ILJA JALKANEN + DJ MIKKE Mikonkatu 15, Helsinki www.ontherocks.fi Ikäraja K-20 / Keikoille K-18 Ennakkoliput Tiketistä. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. SUE » 13 « NRO. 6 Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: Kotimaa 7 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys.
• festivaal alenteri 20 festivaalikalenteri 2012 TUSKA OPEN AIR 29.6.-1.7. Suvilahti, Helsinki Megadeth, Ministry, Lamb of God, Exodus, Apocalyptica, Sonata rctica, Mokoma RIIHIMÄKI ROCK 29.-30.6. Messupuisto, Riihimäki Apocalyptica, Chisu, Erin, Klamydia, Happoradio, Kaija Koo, Sleepy Sleepers, Herra Ylppö & Ihmiset OULU HIPHOP FESTIVAL 29.-30.6. Ouluhallin P-alue, Oulu Notkea rotta, Cheek, Paleface, Uniikki & Mikael Gabriel, Aste, Petri Nygård, Asa, Fintelligens METSÄ ROKKAA 30.6. Juva Kotiteollisuus, Suvi Teräsniska, Osmo's Cosmos Band, Kengurumeininki ÄMYROCK 30.6. Kaupunginpuisto, Hämeenlinna Pelle Miljoona United, The Capital Beat, Death Hawks, Kari Peitsamo LÖYTTY OPEN AIR 30.6. Löytty Mikko Alatalo, Sauruxet KELOROCK 30.6. Eurajoki Sara, Yournalist, Sydän,sydän, Euforia, Lady Escape, Kabul, Ohikulkijat, Tuulia LUMOUS GOTHIC FESTIVAL 5.-8.7. Tampere Extinction Front, The Last Days of Jesus, Psyyke, Impakt, WHRMCHT HÄSSÄKKÄPÄIVÄT 6.-7.7. Ykän pub, Oulu Terrible Feelings, Jumalan Ruoska, Juggling Jugulars, Neuroottiset Pelimannit, Murheenlaakso, Unkind, Vapaa Maa JYRKKÄ ROCK FESTIVAL 6.-7.7. Jyrkkäkoski, Pudasjärvi The Freza, Kilpi, Faff-Bey, Domination Black, Dreamtale SUMMER UP 6.-7.7. Lahti Kapasiteettiyksikkö, Mohombi, Cheek, Notkea Rotta, Elokuu, Asa, Gracias SAPARO-FESTIVAALIT 6.-7.7. Huittinen Arttu Wiskari, Jean S, Ressu & Jussi, FBI-beat RUISROCK 6.-8.7. Turku Pulp, Refused, Nightwish, The Cardigans, Michael Monroe, Bloc Party, The Mars Volta, Jimmy Cliff, Santigold, Flogging Molly AITOON KIRKASTUSJUHLAT 7.-9.7. Aitoo Apulanta, Chisu, Haloo Helsinki!, Jukka Poika, Kauko Röyhkä & Narttu, Neljä ruusua, Yö, Tuomari Nurmio JYVÄSKYLÄN KESÄ 10.-15.7. Jyväskylä Palefave & Räjähtävä nyrkki, The Northern Governors, Liljan loisto, Alamaailman vasarat TAMMERFEST 11.-14.7. Tampere The Soundtrack of Our Lives, PMMP, Michael Monroe, The Flaming Sideburns, Robin, Stratovarius, Herra Ylppö & Ihmiset, Fintelligens, Kontra ROTUAARI PIKNIK 11.-14.7. Oulu Apulanta, Neljä Ruusua, Pariisin kevät, PMMP, Chisu, Jukka Poika, Popeda, Yö, Kristiina Wheeler PIONEERIFESTIVAALI 13.-14.7. Korian Pioneeripuisto, Kouvola Stam1na, Klamydia, Lord Est, Apulanta, Eppu Normaali, Kaija Koo, Kotiteollisuus, Petri Nygård, Viikate OLUSET OLUTJUHLAT 13.-14.7. Iisalmi Dingo, Aikakone, Kotiteollisuus, Jukka Poika & Sound Explosion Band OFF! (USA) HOITAA HOMMAN P ROVINSSIROCKISSA. ROCKIN' HELLSINKI VOL. 1 7.6. Kaisaniemi, Helsinki Mötley Crüe, Hardcore Superstar, Crashdïet HYVÄRI ROCK 8.6. Imatra Klamydia, Jussi Hakulinen, Pariisin Kevät, Stin Girs, The Freza, Mami SAUNAN LOHTULÖYLYT 8.6. Pakkahuone & Klubi, Tampere Sonata Arctica, Evile KAAVI BLUES 8.-9.6. Kaavinlinna & vierasvenesatama, Kaavi Faarao Pirttikangas, Bluesberries, Steve Lury & Andres Roots Roundabout, Howard Glazer, Sugar Sam & Bendix, Johnny Spence & Doctor´s Order KIVENLAHTI ROCK 8.-9.6. Leppävaaran urheilupuisto, Espoo Apocalyptica, Metsatöll, Chisu, Viikate, Notkea Rotta, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Medeia, Apulanta, Stam1na, Black City, Jätkäjätkät, Waltari SAARISTO OPEN 8.-9.6. Hovirinnan Ranta, Kaarina Within Temptation, Uriah Heep, Apulanta, Yö, Elokuu, Viikate, Kaija Koo, Samantha Fox BASSLINE FESTIVAL 8.-10.6. Helsinki Snareophobe, Grum, Gracias, Ekow, Noah Kin, Super Janne PIHLAJAMÄKI GOES BLUES 9.6. Kiillepuisto, Pihlajamäki, Helsinki Jo Stance, 22-Pistepirkko, Jimmie Lawson Juke Joint Trio ANNIKIN RUNOFESTIVAALI 9.6. Väinö Linnan aukio, Tampere Nikky Finney, Paul Polansky, Heli Laaksonen, Risto Rasa & Patrick Vena, Tomi Kontio, Anja Snellman & Jukka Orma, Markku Into KLUSTERMUS 9.6. Rauma Räjäyttäjät, Antero Lindgren, Wiidakko, Lapko, Itkevä tyttö, Topi Saha, Njet SEIKKISROCK 9.-10.6. Seikkailupuisto, Turku Orffit, Kengurumeininki, Pelle Miljoona United, Säpäle SATAMAN YÖ 14.-16.6. Jyväskylä Fintelligens, Kaija Koo, Mokoma BOOMBOX FESTIVAL 15.-16.6. Suvilahti, Helsinki SMC Lähiörotat, Cheek, Stig, Ruudolf, Palefae & Räjähtävä nyrkki, Gasellit, Noah Kin PLANTAASI-FESTIVAALI 15.-16.6. Kuopionlahden kenttä, Kuopio Elokuu, Notkea Rotta, Juju, Gracias, Eevil Stöö PROVINSSIROCK 15.-17.6. Seinäjoki Slayer, Nightwish, Amorphis, Eagles of Death Metal, Billy Talent, Snow Patrol, PMMP, Elokuu, Kauko Röyhkä & Narttu, Michael Monroe, Viikate, Sara, Risto, Off! UNTOROCK 15.-16.6. Utajärvi Lord Est, Vicky Rosti & Menneisyyden vangit, Erin, The Man-Eating Tree, Rowan Robertson, Popeda, Jukka Poika TURKU DISTORTION 16.6. Moision koulun kenttä, Turku Norther, Ankor, Curimus, Two by Four, Flatliner's Guild, Cannibal Accident, Shades of Nowhere, The 5th of April, Human Temple HELSINKI CLASSIC FESTIVAL 16.6. Kaisaniemen puisto, Helsinki Sting, Rumer, Latebird's All Stars featuring Tuure Kilpeläinen, Tuomo, Jonna Tervomaa, Anssi Kela NUMMIROCK 21.-23.6. Nummijärvi, Kauhajoki Fear Factory, Sabaton, Sparzanza, Sam1na, Viikate, Swallow the Sun, In Mourning, Before the Dawn KALAJOEN JUHANNUS 21.-23.6. Kalajoki Günther, Captain Jack, Italo Brothers, Fintelligens, Cheek, Popeda, Michael Monroe, Haloo Helsinki, Klamydia HIMOS FESTIVAL 21.-23.6. Himospark, Jämsä Jare & VilleGalle, Apulanta, Lauri Tähkä, Freeman, Klamydia, Paleface, GG Caravan, Viikate HAAPAVESI FOLK 25.6.-1.7. Haapavesi Russ Barenberg, Ruthie Dornfeld, Yamma Ensemble, Bagamoyo Ensemble, HiR, Gjallarhorn, Wimme, Jippu, Jätkäjätkät GARDEN PARTY 27.6. Hietaniemi, Helsinki Kent, Pariisin kevät, Niki & The Dove, Laleh PUISTOBLUES 27.6.-1.7. Järvenpää John Fogerty, Honey B & T-Bones, Eli "Paperboy" Reed, Los Lonely Boys, Death Hawks, Jytäjyrsijät RAAHE FESTIVAL 28.-30.6. Raahe Herra Ylppö ja Ihmiset, Cheek, Iiris, Mokoma IMATRA BIG BAND FESTIVAL 28.6.-7.7. Imatra Macy Gray, Robin, Honey B & T-Bones, SF-Blues, Elokuu, Chisu, The Northern Governors GARDEN PARTY 29.6. Hietaniemi, Helsinki Charlotte Gainsbourg, The Shins, Regina Spektor, French Films, Little Dragon BLOC PARTY (UK) POPPAA RUISROCKISSA . » SUE.FI/FESTIVAALIKALENTERI SUE » 14 « NRO. 6
• Sue nyt myös App Storessa. Ihan ilmaiseksi. Tietty. SUE » 15 « NRO. 6
• festivaal alenteri 20 festivaalikalenteri 2012 SUONENJOK' ROK 13.-14.7. Suonenjoki Bob Malmström, FM2000, Jarkko Martikainen, Turmion Kätilöt, Verjnuarmu HUMMERIPOIKA ROCK 13.-14.7. Haukivuori Agents & Vesa Haaja, Rytmirotat, Himanes, FM2000, Francine, Bloodred Hourglass, Lizzy Jones ILOSAARIROCK 13.-15.7. Laulurinne, Joensuu Mayhem, The Hives, D-A-D, Tanya Stephens, First Aid Kit, 65daysofstatic, Nasum, The XX, Antony and the Johnsons, Against Me!, Pulled Apart by Horses, Richie Spice, Modeselektor, Children of Bodom, Apocapyptica, PMMP, Chisu, Paleface, Pariisin Kevät, GG Caravan, Michael Monroe, Stam1na, Viikate, Kauko Röyhkä & Narttu, Haloo Helsinki ALPON KESÄVESTARI 14.7. Alpo Jaakolan patsaspuisto, Loimaa Huruluoto, Black Lizard, The Reed Fags, Bad Honey with Heikki Salo, Sami Kukka, Liikkuvat Lapset PORI JAZZ 14.-22.7. Pori Norah Jones, The Northern Governors, Honey B. & The T-Bones with M.A. Numminen & Pedro Hietanen, Robert Randolph & the Family Band PITKÄ KUUMA KESÄ 15.7. Alppipuisto, Helsinki TBA TWIN CITY FESTIVAL 18.-21.7. Tornio / Haaparanta Michael Monroe, Chisu, Paleface, PMMP, Slade TULIVUORIROCK UNPLUGGED 20.7. Lappajärvi Tumppi Varonen & Rane Raitsikka, Anssi Kela, Timo Kotipelto Acoustic Duo, Hauli Bros LOVE MUSIC FESTIVAL 20.-21.7. Pyynikki, Tampere Basement Jaxx, Groove Armada, Steen1, Regina, Kemmuru, Milow, Shine 2009 SAIMAA OPEN AIR 20.-21.7. Rauha, Lappeenranta ZZ Top, Eppu Normaali, Popeda, Stam1na HAMMER OPEN AIR METAL FESTIVAL 20.-21.7. Mannin navetta, Lieto Deströyer 666, Asphyx, Eyehategod, Necrophobic, Portrait, Gehennah, Root, Unhol, Damngod LPRHC FEST 20.-21.7. Skinnarilan kenttä, Lappeenranta Trapped Under Ice, Anal Thunder, Jaakko & Jay, Ratface WANAJA FESTIVAL 20.-21.7. Linnanpuisto, Hämeenlinna Leningrad Cowboys, Michael Monroe, Chisu, Stam1na, Pariisin Kevät, Freeman, Klamydia, Elokuu, Turisas SUNSET BEACH PARTY 20.-21.7. Pyhäjärvi, Karkkila Reckless Love, Chisu, Kotiteollisuus, Arttu Wiskari, Menneisyyden vangit KARJUROCK 20.-22.7. Uusikaupunki Apocalyptica, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Klamydia, Apulanta, Lordi, Kilpi THE ROCKOFF FESTIVAL 20.-28.7. Maarianhamina Dead by April, Magnus Uggla, Timbuktu & Damn, Mange Makers ROCKIN' HELLSINKI VOL. 2 21.7. Kaisaniemi, Helsinki ZZ Top, Von Hertzen Brothers, Peer Günt ELMUSROCK 21.7. Pyhäjärvi Freak Kitchen, Lovex, Nimetön, Madcraft, Constantine ILMIÖ 21.7. Uittamo, Turku DXXXA D & Rauhan orkesteri, Hjálmar, Kuusumun Profeetta, K-X-P, Lau Nau, Liljan loisto, Pastacas, Ville Leinonen & Majakan soittokunta KEITELEJAZZ 25.-28.7. Äänekoski Reckless Love, Slade, Michael Monroe, Suzi Quatro, Black Motor & Verneri Pohjola PIPEFEST 26.-28.7. Himos, Jämsä Adam Tensta, B.O.B., Looptroop Rockers, Aste, Cheek, Noah Kin, Paleface, Redrama, Ruudolf KOTKAN MERIPÄIVÄT 26.­28.7. Kotka Leningrad Cowboys, Happoradio, Popeda, Yö, Mikko Herranen, Haddaway, Rednex DOWN BY THE KEMIJOKI 27-28.7. Comico & Tivoli, Rovaniemi Eläkeläiset, Kelpo Pojat, Tanssiorkesteri Lossimies, Kumikameli, Jalla Jalla, Nightingales, Greenhouse AC KUUDES AISTI 27.-29.7. Helsinki Kim Gordon, Kurt Vile & The Violators, Moon Duo, Ty Segall, Shabazz Palaces, Mark Ernestus & Tikiman, Jori Hulkkonen ROCKFESTARI NAAMAT 27.-29.7. Muurame MIAU, Sydän Sydän, Sara, Petrojvic Blasting Company (USA), Disgrace, Tundramatiks, Lapko, The Irrationals DOWN BY THE LAITURI 24.-29.7. Turku TBA INDIE-ILTAMAT 25. - 28.7. Klubi, Turku Risto, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Circle, Yournalist, Paprika Korps, Lighthouse Project, Yakuzi Pato, French Films, Murheenlaakso CIRCLE (PORI) VAPAUTTAA I NDIE -ILTAMISSA T URUN K LUBILLA. BACKYARDROCK 27.-28.7. Loviisa Happoradio, Amoral, For the Imperium, The Freza, Baton Rogue Morgue QSTOCK 27.-28.7. Oulu Roxette, Black City, Amaranthe, Michael Monroe, Petri Nygård, PMMP, Notkea Rotta KUOPIO ROCKCOCK 27.-28.7. Kuopio Nightwish, Kotiteollisuus, Klamydia, Kaija Koo, Verjnuarmu, Turmion Kätilöt, Petri Nygård, Stam1na METSÄFESTIWAL 27-29.7. Mäntyharju Juno Reactor, Dumari & Spuget, Notkea Rotta, Tundramatiks, Texas Faggott, Petos & Jontti, Laineen Kasperi & Palava kaupunki, Kemmuru SEINÄJOEN VAUHTIAJOT 27.-29.7. Seinäjoki Lauri Tähkä, PMMP, Popeda, Paleface, Erin, Sleepy Sleepers SUMMER SOUND FESTIVAL 27.-29.7. Messukeskus, Helsinki Avicii, Tiësto, Hardwell, Alex KARMAROCK 28.7. Harjavalta Maj Karma, Von Hertzen Brothers, Herra Ylppö ja Ihmiset, Regina, Olavi Uusivirta, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Oranssi Pazuzu, Paprika Korps, Lady Escape HÄMYVESTARIT 3.-4.8. Hämeenkyrö Lovex, Petri Nygård MYÖTÄTUULIROCK 3.-4.8. Hakunila, Vantaa Michael Monroe, Apocalyptica, Skindred, Amorphis, Kotiteollisuus, Stam1na, Amaranthe, Blake KOKKOLA ROCK 3.-4.8. Hollihaan festivaalipuisto, Kokkola Petri Nygård, Yö, Chisu, Amaranth, Pandora, Sonata Arctica PORISPERE 3.-5.8. Kirjurinluoto, Pori Turbonegro, PMMP, Sacred Reich, Satyricon, Chisu, Robin, Oz SOTKAMON SYKE 3.-4.8. Sokos Hotel Vuokatin piha, Sotkamo Sonata Arctica, Mokoma, Viikate, Finntroll, Herra Ylppö & Ihmiset IISROKKI 4.8. Iisvesi, Suonenjoki Moottörin jyrinä, Dissonanssi, Kaukolasipartio, Miauskis Kissa FLOW FESTIVAL 8.-12.8. Suvilahti, Helsinki The Black Keys, Swans, Ane Brun, The War on Drugs, Nicolas Jaar SIMEROCK 10.-11.8. Ounaspaviljonki, Rovaniemi PMMP, Robin, Jukka Poika & Bommitommi, Petri Nygård, Stam1na AURA FEST 10.-11.8. Barkerinpuisto, Turku Paleface, Aste, Cheek, Cstar, Fintelligens, Gasellit, Juju JURASSICROCK 10.-11.8. Visulahti, Mikkeli Meshuggah, Tinie Tempah, Yelawolf, Sonata Arctica, PMMP, Stam1na JALOMETALLI 10.-11.8. Club Teatria, Oulu Deicide, Municipal Waste, Coroner, Iced Earth, Crimson Glory MILJOONAROCK 11.8. Töysä, Tuuri Lauri Tähkä, Klamydia, Kolmas nainen, Paula Koivuniemi WEEKEND FESTIVAL 17.-18.8. Luukki, Espoo David Guetta, Hurts, Skrillex, Carpark North, OFWGKTA DARK RIVER FESTIVAL 17.-18.8. Honkalan hiihtostadion, Kotka Reckless Love, Swallow the Sun, Domination Black, Kaihoro, Ghoul Patrol, Bob Malmström LINNAN JUHLAT 17.-25.8. Turku Kent, Hector, Donovan, Tom Jones, Elokuu, Jukka Poika, PMMP LUTAKKO LIEKEISSÄ 25.8. Lutakko, Jyväskylä Lama, Pertti Kurikan nimipäivät THE XX (UK) HÄRÖILEE ILOSAARIROCKISSA. » SUE.FI/FESTIVAALIKALENTERI SUE » 16 « NRO. 6
• SUE » 17 « NRO. 6
• HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT TERHI YLIMÄINEN SUE » 16 « NRO. 6
• HYVÄLLÄ ASIALLA Mikko Herranen oli miltei Voice of Finland. Se jäi haaveeksi, mutta soololevyllään hän antaa äänensä heikompien puolesta. ikko Herranen tuli suuren kansan tietoisuuteen The Voice of Finland -ohjelmasta, jossa miehen omintakeinen metallityyli valloitti yleisön puolelleen. Herranen lauloi Musea korkealta ja kovaa, ja harvoin on television kykykilpailussa karjuttu niin äänekkäästi kuin Herranen parhaimmillaan teki. Silti myös esimerkiksi Sielun Veljet ja Foo Fighters sujuivat häneltä yhtä luontevasti kuin metelöivämpi laulaminen. Herranen on ollut metallipiireissä tunnettu jo yli kymmenen vuoden ajan niin tuottajana, äänittäjänä kuin esimerkiksi Velcrayhtyeen rumpalina. Mies toimi vuosikausia myös Rust-yhtyeen nokkamiehenä, ja hän laulaa myös Mauron Maiden -nimeä kantavassa Iron Maiden -cover-yhtyeessä. ­ Eri ihmiset muistavat minut eri projekteista, ja siksipä heidän on aina ollut vaikea laatikoida mihinkään tiettyyn yhtyeeseen. Juuri eilenkin eräs ihminen kertoi muistavansa minut Eppu Normaalia soittaneesta cover-yhtyeestä. Ei siinä voinut muuta kuin sanoa että juu totta, kiitos vain! Mutta onhan siitä aikaa: tuo kaikki tapahtui nimittäin yli kymmenen vuotta sitten. Jollakin se oli itsensä silloinkin elätettävä, Herranen kertoo kalliolaisessa ravintolassa keskipäivän aikaan. Edessään hänellä on kuppi vihreää teetä, sillä hän ei ole juonut kahvia koskaan. Herranen ei ole juonut myöskään alkoholia yhdeksään vuoteen, ja siksi häntä harvemmin näkee nykyään baareissakaan. Kello on tasan 12.00, joten ravitsemisliike on tällä hetkellä tyhjä. Se ei Herrasta haittaa. ­ Sitä on vain niin vaikea päästä samalle leveille kuin känniset ihmiset. Ei sitä jaksa mennä katsomaan sitä ihmisten alemmuustilaa, kun he juovat itsensä tyhmemmiksi kuin ovatkaan. Ei siinä siis sinänsä mitään väärää ole, mutta en kaipaa niitä aikoja millään tavalla ­ baareissakin olen kyllä viettänyt aikaa ihan tarpeeksi. Selvin päin on vain mahdotonta kuulua joukkoon, jos muut ovat kännissä. M massa tätä maapalloa. Ajattelemme automaattisesti että maapallo voi hyvin, kun se on tehty meille ja meidän tarpeitamme palvelemaan. ­ Minusta on täysin sairasta, kuinka paljon parempina me pidämme itseämme verrattuna siihen, mitä olemme oikeasti saavuttaneet. Olemme kiistatta älykkäin laji maapallolla, mutta ihminen osaa kehittyä vain tiedollisesti. Löydämme avaruudesta uusia planeettoja, ja viimeisimmän sadan vuoden aikana olemme valjastaneet käyttöömme ydinvoiman ja olemme löytäneet geeniteknologian. Emme kuitenkaan kanna vastuuta keksinnöistämme, ja henkinen kehityksemme on jäänyt jonnekin keskiajalle. Kuten kaikki ohjelmaa seuranneet tietävät, Herranen on näkövammainen. Mies nostaa aiheen itse pöydälle puhuessaan ihmisten ennakkoluuloista. ­ Joskus huomaa, että ihmisillä on selvästi vaikeuksia suhtautua minuun. He selvästi miettivät, että voivatko he sanoa näkemiin vai pitäisikö sittenkin sanoa kuulemiin. Jotkut tulevat luokseni suoraan säälimään ja kertovat olevansa kovin pahoillaan siitä, millainen elämä minulla on. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että ainakin 80 prosentille noista voivottelijoista voisin hyvällä omallatunnolla sanoa elämäni olleen parempi kuin heillä. Kyse ei suinkaan ole kuitenkaan ilkeydestä vaan lähinnä tietämättömyydestä. ­ On niin helppoa sääliä, paheksua tai tuomita toisia ilman, että ottaa asioista millään tavalla selvää. Esimerkiksi maahanmuuton kieltäjien suhteen minulla ei olisi mitään ongelmaa myöntää heidän olevan oikeassa ­ kunhan he vain todistaisivat, että asia on kuten he väittävät ja että kaikki maahanmuuttajat ovat meille vain pahasta. Ei sitä voi vain huudella mielipiteitään, vaan taustalla pitää olla tietoa sen tukemiseksi. Muuten kyseessä on vain typerää huutelua joka ei johda mihinkään rakentavaan. YKSINÄISEN TIE the voice of Finlandissa Herrasen mentori toimi Michael Monroe, joka kävi soittamassa myös Herrasen levyllä muutamat MIHIN MENNÄÄN? voice of finlandissa Herrasen matka katkesi harmittavasti ennen finaalia. Kesäkuussa julkaistaan miehen ensimmäinen omaa nimeä kantavaa soololevy Kylmä maailma, jolla hän ottaa toivottavasti askeleen kohti kotimaista listamenestystä ­ selvällä Suomen kielellä. Syy kielivalintaan on yksinkertainen: Herranen haluaa herätellä ihmisiä miettimään omilla aivoillaan. Kun albumin nimi on Kylmä maailma voi jo siitä päätellä, ettei Herrasen suhde ihmiskuntaan ja ihmisyyteen ole kovinkaan valoisa. ­ Peto asuu meissä -kappaleessa lauletaan kuinka ihminen on luomakunnan pahin loinen, ja seison aidosti sanojeni takana. Ihmiskunta on omaehtoisesti tuhoa- lurautukset: Baariperjantai ja party -kappaleella kuullaan rocklegendan huuliharppua, ja Lasinen maa -kappaleella hän soittaa saksofonia. ­ Baariperjantai ja party on Michaelin mielestä kirkkaasti paras kappale koko levyllä, sillä se on lähimpänä Michaelin omaa rokkimeininkiä. Soitin levyä jonkin verran vanhemmille kavereilleni, sellaisille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä jo vuosikymmenen ajan. Sain muiden kommenteista hieman ulkopuolista näkökulmaa muuten aika yksinäiseen puurtamiseen. Kylmän maailman tekoprosessi alkoi jo nelisen vuotta takaperin, mutta Herranen teki omia kappaleitaan muiden töiden ohessa. The Voice of Finlandin aikana hän pääsi kuitenkin keskittymään levyntekoon kunnolla. Vuosien varrella asennoituminen musiikkiin on muuttunut. Siinä missä ennen Herranen haki nimenomaan musiikillista rankkuutta, tätä nykyä sanottavan sanan raskaus on samalla viivalla. Herrasen ulospäin suuntautunut positiivisuus onkin melkoinen vastakohta miehen teksteille. Hän myöntääkin, että sanoitukset ovat hänelle keino käsitellä asioita, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta. ­ Se että ajattelee asioista positiivisesti ei tarkoita sitä, etteikö niitä ajattelisi. Päinvastoin. Lisäksi minusta on tärkeä ymmärtää, että onnellisen ihmisen on käytävä pohjalla ymmärtääkseen, mistä onnellisuus elämään kumpuaa. Ihminen tarvitsee vastakohtia. Puhutaan paljon siitä, että ihmisillä menee tätä nykyä huonosti. Minusta se johtuu ainakin osittain siitä, että olemme saaneet niin suojattua elämää tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Kun ihminen ei ole joutunut kohtaamaan kuolemaa tai aitoa erilaisuutta, ei sellaisiin osaa suhtautua oikealla tavalla kun niihin törmää. Kun negatiivisia kokemuksia ei ole, ei vastoinkäymisiin osata suhtautua oikealla tavalla. ­ Olen aina ollut ihminen, joka on heikoimpien puolella. Voin hyvin ottaa turpaani, jos koen sen auttavan muita tai yhteisiä asioita. Siksi haluan puhua näistä asioista levylläni. Minusta musiikki on keino viedä viestiä eteenpäin. « KAIKILLE PAIKKANSA E nsimmäisen The Voice of Finlandin voitti Mikko Sipola. Keskitien rokkia soittavan miesartistin menestys ei ollut yllätys: hänen esityksensä olivat kilttejä ja näin ollen kaikille sopivia. Paradoksaalista kyllä, kakkoseksi sijoittuneessa Saara Aallossa monia ärsytti hänen tekninen lahjakkuutensa: monille hänen kappaleensa olivat enemmänkin suorituksia, vaikka hän eläytyikin kappaleisiinsa komealla tavalla. Mikko Herranen oli alusta lähtien kansan suosikki. Alusta lähtien oli myös yhtä selvää, et- tä positiivisesti esiintyneen monipuolisen musiikkilahjakkuuden astetta raskaampi materiaali oli monille turhan omintakeista. Realityformaateissa ei liiallisella omaehtoisuudella pärjää. On silti helppo kuvitella kaikille kisan kärkipään esiintyjille ainakin jonkinlaista uraa musiikin parissa. Sipola on vahva ja varmaotteinen artisti, jolla on hyvinkin mahdollisuuksia nousta maakunnissa tähdeksi. Saara Aalto kumartaa musiikillaan enemmän konserttilavojen suuntaan. Aika näyttää, miten Herrasen teemallisesti raskas ensilevy otetaan vastaan. Fanipohja on The Voice of Finlandin myötä ainakin jo luotu. JARKKO FRÄNTILÄ SUE » 17 « NRO. 6
• TI 25.9. THE CIRCUS, HELSINKI » KIROSANOJA VALTAVIRRASSA Amerikkalainen Fun. luottaa Kanye Westin tuottajaan ja tekee samalla popmusiikkia, joka syleilee eri tyylilajeja. aailmaa valloittavaa Fun.-yhtyettä ei ole pilattu liian omaperäisellä nimellä. Suomalainen noise-trio on läiskinyt menemään tyylikästä lo-fi-meteliään jo useamman vuoden ajan liki samalla aliaksella ­ vain piste perästä puuttuu. Itse asiassa amerikkalaisyhtye joutuikin lisäämään pisteen nimensä perään juuri suomalaisen kaimansa johdosta. Amerikkalaisen Hauskuuden kitaristi Jack Antonoff istuu Glo-hotellissa Helsingissä ja näyttää siltä kuin soittaisi pikemminkin kotimaisessa Funissa kuin tämän valtavirtaan työntyneen Amerikan-serkun riveissä. Mies paksuine nörttilaseineen on kuin repäisty 90-luvun vaihtoehtomusiikkiin keskittyneen SST Records -levy-yhtiön bändistä. Hänellä on yllään tyylikkään tyylitön collage-paita, jollainen on ollut muodissa viimeksi niihin aikoihin kun Ferris vaihtoi vapaalle. ­ Hei, olkaa nyt vähän hiljempaa siellä, hän tiuskaisee huoneessa aikaansa viettävälle kahdelle kuvankauniille pr-edustajalle, jotka supattavat toisilleen jotain samaan aikaan, kun yhtyeen laulaja Nate Ruess kertoo omista suosikkilevyistään. M ­ En suosittele Van Morrisonin Astral Weeksiä koskaan kenellekään. Ihmisten pitää itse löytää kyseinen maailman paras albumi, Nate sanoo. Nate on Jackin täydellinen vastakohta. Mielettömästä pr-rumbasta huolimatta hänen tukkansa on täydellisesti ojennuksessa, ja yllään hänellä on viimeisintä huutoa oleva kipparitakki. Lisäksi hän on hermostuneeseen Jackiin verrattuna itse kohteliaisuus. Van Morrison on vähän kuin sushi: sitä pitää makustella muutamaan otteeseen ennen kuin siitä oppii pitämään. ­ Tai pilvi! Jack huomioi. ­ Pilveä pitää polttaa vähintään kolme kertaa ennen kuin siihen olotilaan tottuu ja blossi alkaa vaikuttaa oikealla tavalla. ­ Minä en voi polttaa pilveä. Se ei vain toimi minulle samalla tavoin kuin muille. Tai no, kyllä se nukuttaa, Nate toteaa. NÖYRÄNÄ MAAILMALLE fun. sai alkunsa, kun Ruessin edellinen yhtye, vuonna 2001 aktivoitunut The Format hajosi ja hän pyysi Antonoffia mukaan uuteen projektiinsa vuonna 2008. Jack oli soittanut Steel Train -nimisessä bändissä vuodesta 2002 saakka. Parivaljakko myöntää, että kiertueet ja levytykset edellisten bändien kanssa ovat edesauttaneet Funin kasvua nykyiseen kokoluokkaansa. ­ The Format kirjoitti levytyssopimuksen ison levy-yhtiön (Elektran) kanssa ollessani 19-vuotias. Firma kuitenkin fuusioitui Atlanticin kanssa, joka sitten potki meidät pois listoiltaan. Jatkoimme kuitenkin musiikin julkaisua oman yhtiömme kautta, ja The Format nautti myöhemmin jonkinlaista... no, kai sitä voi sanoa menestykseksi. Monet The Formatin fanit odottivatkin Funin ensilevyä innolla. Saimme siitä sopivaa nostetta debyytillemme Aim and Ignitelle, Nate kertoo menneisyydestään. Vaikka eurooppalaisesta musiikinkuluttajasta Fun. näyttääkin tulleen tyhjästä, juuri julkaistu Some Nights on siis jo yhtyeen toinen albumi. Aim and Ignite ilmestyi vuonna 2009 ja nousi vaatimattomasti jenkkien albumilistan sijalle 71. Euroopassa siitä on tuskin kuullut kukaan. ­ Enkä minä siitä voi eurooppalaisia syyttää! Minusta ensimmäinen levymme on kestänyt ihan hyvin aikaa, mutta onhan se sellainen ajankuva yhtyeestä, joka vielä hakee itseään, Nate kertoo. KOKEELLISTA SEKAMELSKAA kakkosalbumi some nights on osoittautunut USA:ssa jättimenestykseksi. Levyn ensimmäinen singSUE le, soul-laulajatar Janelle Monáen kanssa tehty We Are Young on rikkonut myyntiennätyksiä rapakon toisella puolen. Albumin on tuottanut Jeff Bashker, joka oli mukana tekemässä myös Kanye Westin naurettavan pompöösiä ja mahtipontista My Beutiful Dark Twisted Fantasya. ­ Oikeastaan suurin osa albumista on koottu tekemiemme demojen päälle. Jeffillä oli toki tärkeä osa tuottajan ominaisuudessa, mutta kaikki kappaleet on tehty niin, että niitä voisi soittaa akustisella kitaralla tai pianolla. Jeffin tärkein panos äänityksissä oli ehdottomasti hänen kykynsä luoda mei- hin uskoa omiin sävellyksiimme, Nate kertoo. Some Nights soi yhtä isona ja paikoitellen yhtä omituisena kuin Kanyen egotrippi ja on täynnä lapsikuoroa, Jellyfish-vaikutteita ja auto-tunea. ­ En millään usko, että olisimme voineet julkaista tällaista levyä kymmenen vuotta sitten. Olemme imeneet vaikutteita vuosien varrella kaikesta mahdollisesta uudesta musiikista. Mikäli olisimme jotenkin osanneet tehdä tällaisen levyn tuolloin, ei sitä kukaan olisi tuolloin ostanut. Sitä olisi pidetty liian rönsyilevänä ja kokeellisena kokonaisuutena, Nate kertoo. ­ Minusta meidät olisi voinut julistaa saman tien kaikkien aikojen parhaaksi yhtyeeksi, Jack sanoo. ­ Kymmenessä vuodessa on tapahtunut musiikin saralla uskomattoman paljon. Olisitte olleet kenties samassa tilanteessa kuin Beastie Boys Paul's Boutiquen kanssa 80-luvun lopulla: ei sitä kukaan ymmärtänyt sen julkaisuvuonna, ja se on vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana nostettu klassikon asemaan. Ihmiset olisivat intoilleet Some Nightsista vasta viidentoista vuoden päästä. ­ Totta!, Jack sanoo. Hän ei puhu haastattelun aikana paljoakaan, mutta aina kun kysymykset liippaavat edes jollakin tavoin marginaalia tai katu-uskottavaa musiikkia, mies havahtuu. ­ Paul's Boutique on kyllä loistava levy. Nate on parivaljakosta se, joka hoitaa amerikkalaisen small talkin. Alussa hän tuntuu hieman väsyneeltä ja uneliaalta mutta piristyy silmin nähden kun ottaa pari huikkaa toisen pr-edustajan tuomesta juomasekoituksesta, joka väristä ja tuoksusta päätellen sisältää ainakin soodavettä ja viskiä. ­ Dexy's Midnight Runners on kenties kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni, Nate kertoo kun hänelle mainitsee Carry On -kappaleen tuovan mieleen 80-luvulla vaikuttaneen pop-yhtyeen. ­ Ja jos albumin nimikappale kuulostaa Disney-animaation tunnusmusiikilta, niin minusta sekin on kohteliaisuus. Disney-elokuvien laulut tekevät maailman parhaat säveltäjät, ja etenkin niiden orkesterisovitukset ovat aina uskomattomia. Jack kiemurtelee sohvalla, tuijottaa syvälle silmiin ja vaikuttaa vähemmän tyytyväiseltä. Hän saattaa soittaa valtavirtaan tunkeutuneessa listayhtyeessä, mutta 90-luvulla New Jerseyn hard core- ja punkpiirien kautta musiikin löytäneellä kitaristilla selvästikin on vielä asennetta. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LINDSEY BYRNES AALTONA YHTEEN M " Hei, olkaa nyt vähän hiljempaa siellä! ikäli Funin musiikki olisi seksiasento, mikä se olisi? ­ Nainen päällä niin, että hänen kasvonsa ovat miehestä poispäin, kitaristi Jack Antonoff vastaa. ­ Ehdottomasti. Ai miksi? Minusta fanimme ovat aina olleet se mies selällään ja me se nainen siinä päällä, ja nimenomaan sellainen nainen, joka tekee kaiken työn siksi, että hän haluaa olla se aktiivisempi osapuoli. Annamme miehelle mahdollisuuden nauttia olostaan. Hän saa osallistua toimintaan jos haluaa, mutta häntä ei velvoiteta mihinkään. ­ Meillä on tässä asennossa kuitenkin oma vastuumme. Mikäli emme osaa hoitaa hommaa oikein, voimme epähuomiossa katkaista miehen elimen, eikä hän enää halua olla missään tekemisissä kanssamme, ja koko suhde on siinä. Meidän pitää siis antaa kaikkemme, mutta samalla rytmittää homma oikein niin, ettei akti meni väkinäiseksi nykimiseksi. Rytmitys on kaiken a ja o. ­ Minusta Led Zeppelin oli silkkaa intohimoista seksiä takaapäin, jossa Zeppelinin musiikki oli se valtava elin, jonka kuuntelijat vain ottivat vastaan nautinnosta kiemurrellen. Meidän musiikissamme ei ole kyse siitä, vaan kosketuksemme on hellä ja nautinnollinen. » 18 « NRO. 6
• » SEIKKAILUJA TÄYNNÄ VAAROJA Oululaisen Death by Snoo Snoon punk hurmaa nyt suomeksi. yväntuuliset Death by Snoo Snoo -yhtyeen tyypit ­ Hanne (vokaalit), Laura (kitara) ja Lauri (basso) kertovat musiikistaan. Rumpali Otso on opiskelemassa. Miten DBSS syntyi? Lauri: ­ Aluksi tarkoituksenamme oli coveroida Beastie Boysin hc-biisejä. Minulla ja Otsolla oli (ja on) Out Of Tune -yhtye. Siskoni Hanna soitti kitaraa. Hanne ei ollut aiemmin laulanut bändeissä. Englanninkielisen ep:n ja kasetin (ks. Spotify) jälkeen DBSS vaihtoi suomenkieleen. Samaan aikaan Laura tuli mukaan. Hanne: ­ Aluksi minusta oli helpompaa kirjoittaa englanniksi. Jonkun ajan päästä kieli ei tuntunutkaan suuhun sopivalta. Suomeksi pystyn paremmin ilmaisemaan tunteitani ja ajatuksiani. Äänenikin kuulostaa erilaiselta. Tästä saat! -albumi on soundillisesti aikamoinen harppaus eteenpäin. Lauri: ­ Olen äänittänyt kaikki biisimme samassa paikassa ja samoilla kamoilla. Aikaisemmin laulussa oli säröä ja soundi muutenkin suttuisempi. Nyt jäljestä saa varmasti selvää. Suomen kielen takia on tärkeämpää, että sanat erottuvat. Hanne on myös kehittynyt laulajana. Lauluja ei juurikaan tuplat- H tu. Lopputulos kuulostaa luonnonmukaiselta. Millaista on olla bändissä, jossa on sekä naisia että miehiä? Hanne: ­ Minulle oli tärkeää, että kun kitaristit vaihtuivat, uusikin kitaristi on nainen. Muuten saattaisi tulla olo, että jää porukan ulkopuolelle. Tärkeintä on, että mukana on tyyppejä, joiden kanssa synkkaa. Lauri: ­ Tullessaan bändiin Laura kyseenalaisti toimintatapojamme. Nyt olemme jakaneet jokaiselle jäsenelle tekemistä keikkojen järkkäilystä lähtien muutenkin kuin "opettele biisit, käy treeneissä, soita keikka" -pohjalta. Hc-punk vs. rock ­ minne olette menossa? Hanne: ­ Emme ajatelleet etukäteen, että tehdäänpäs nyt levyllinen tällaisia biisejä. Lauri: ­ Materiaalia tulee paljon, ja olisi mahdollista jäsennellä sitä kokonaisuuksiksi. Mitään linjausta ei kuitenkaan ole suunnitteilla. Albumilla on paljon biisejä, ja määrä tukee tyylillistä sekamelskaa. Jos olisi vain kymmenen biisiä, jokainen eri sorttia, se saattaisi ärsyttää. Laura: ­ Lauri on säveltänyt suu- HAASTATTELU TEKSTI JARI MÄKELÄ KUVA JUSSI JUNTUNEN LA 9.6. BRINKKALA, TURKU rimman osan biiseistä. Jotta tietynlaiset kappaleet eivät ylikorostuisi, jätimme levyltä pois muutaman Raketti-biisiä muistuttavan kappaleen. Ehkä ne julkaistaan myöhemmin. Seksistäkö siinä lauletaan? Laura: ­ Hannen piti löytää tekstiin oma henkilökohtainen suhde. Itse ajattelin, että olisi siistiä lentää raketilla. Hanne: ­ Seksi tuli ekana mieleen, mutta Raketti on asiasta kaunis kuvaus. Laura: ­ Ei mikään pornolaulu. Sotaveteraanit ottaa kantaa. Lauri: ­ Biisi käsittelee historiallisia tosiasioita. Se oli sitä aikaa. Hanne: ­ En ole ihan varma, mutta Hannibalilla & Sopalla on vähän tuollainen korostus. Lauri: ­ Lähdin tekemään tekstiä muodon kautta, riimejä hieman omituisiin kohtiin punkbiisin päälle. Hanne: ­ Olisi mukavaa löytää oma räppityyli. Beastie Boysilla on levyillään eri tyyppisiä biisejä: hc:tä, räppiä, häröilyä. Sellaista on mielenkiintoista kuunnella. Halusin itsekin päästä bändiin, missä on samanlainen meininki. Löytyykö hengenheimolaisia? Laura: ­ Schwerbelastungskörperin kanssa meni hyvin yksiin. Meidän viitekehystä kannattaa hakea punkbändien ulkopuolelta, esimerkiksi brasilialaisesta Rita Leestä, joka on tehnyt monenlaisia asioita. Radiopuhelinten ura myöskin kelpaisi. Hanne: ­ Ainakin kahdelta eri taholta olen kuullut PMMP-vertailuja. Lauri: ­ On paljon hyviä bändejä, joiden kanssa voimme mennä samalle keikalle ilman, että joku yleisössä saa halvauksen. On hyvä, ettemme kuulosta muilta. Palace Beautiful -nimisen riot grrl -kuuloisen bändin kanssa menemme kohta Lepakkomieheen. Genrefundamentalistit tuskin jaksaa meidän keikkoja. Livemusiikki jää baareissa alakynteen, kun urheilukisoja näytetään screeniltä. Jääkiekkokuumetta potenut DBSS vastaa haasteeseen. Laura: ­ Otamme keikoille selostajan, Mertaranta-imitaattorin. "Nyt Hanne nousee lavalle, sieltä lähti ensimmäinen tahti!" Lauri: "Aijai! Miten Laura suoriutuu tästä kitaraväliosasta?" Hanne: "Otso rumpaloi vimmatusti. Viimeinen loppukiri!" « " Aijai! Miten Laura suoriutuu tästä kitaraväliosasta? 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 t Pileti ist ä Tiket The xx (USA) Modeselektor (GER) First Aid Kit (SWE) Antony and the Johnsons (USA) & Joensuu City Orchestra Iiris (EST) Regina French Films Lapko The Splits LAS Hei hipsteri ­ osta piletti SUE » 19 « NRO. 6
• LA 26.5. JBFT, LOIMAA Ensimmäinen single Go Right Ahead on todella glam. Siinä on ELO:n Don't Bring Me Down -biisin meininkiä. P: ­ Tykkäsimme siitä kovasti ja tajusimme vasta myöhemmin, että sehän on tasan kuin Don't Bring Me Down. Meidän piti ottaa yhteyttä Jeff Lynneen ja kysyä, että "haluaisitko rojalteja". Hän halusi. Nyt olemme siis tehneet biisin Lynnen kanssa ­ siistiä. KEIKALLA NAPSAHTAA Pelle, olet hyvin fyysinen esiintyjä. Miten käynnistät itsesi keikkaa varten? P: ­ Rikon lasin ja painan nappia. Tai siltä se ainakin tuntuu. Ei ole väliä, millainen olo on ennen keikkaa ­ lavalla sitä vain napsahtaa toiseen ulottuvuuteen. En tiedä miten se toimii, mutta aina se toimii. Tunteeko sen kehossa seuraavana aamuna? P: ­ Tuntee. Meillä oli eilen keikka, ja koko kroppaani särkee. Kiertueet ovat yhtä tuskaa. Keikkailu on siis hankalampaa 34-vuotiaana kuin 20-vuotiaana. P: ­ Eikä ole. Rock'n'roll on nuoruudenlähde. En ole vanhentunut päivääkään sen jälkeen, kun meistä tuli suosittuja. Olen henkisesti ja fyysisesti 21-vuotias. Iggy ja Jaggerkin ovat vasta nelikymppisiä. Kieltäydyn uskomasta muuta. Teidät tunnetaan esiintymisasuista. Kuinka suuri pukukokoelma teillä on? P: ­ Vanhat puvut pitää polttaa, koska ne ovat ympäristöriski. Kun käyttää samaa pukua kaksi vuotta, se muuttuu homeiseksi ja vaaralliseksi. Kuinka kauan puku kestää? V: ­ Noin vuoden. Veni, Vidi, Vicious -kiertueella meillä ei ollut varaa pesettää niitä. Kun nousimme lavalle, yleisön eturivi lakosi maahan. Haju oli hirveä. P: ­ Toisaalta on hyvä vetää haiseva puku ylleen keikalle. Ammoniakkimainen löyhkä ja epämukava asu herättävät eläimelliset vaistot. Uudella levyllä teillä on yllänne frakit. P: ­ Frakki näyttää hyvältä ja sellaisen voi vuokrata missä päin maailmaa tahansa. Se on kätevää. Olette kuulemma palkanneet roudareiksi ninjoja. Miksi? P: ­ Ettei heitä huomattaisi. He ovat treenanneet kymmenen vuotta Tiibetin Alpeilla. Täytyy tuntea maanalaiset verkostot tietääkseen, mistä heitä voi värvätä. Ninjan taidot ovat täydelliset Hivesin roudarin tehtäviin. On oltava nopea ja huomaamaton. ­ Ninjat ovat kyllä kalliita. Ja jos heille ei maksa sopimuksen mukaan, se käy terveyden päälle. « HAASTATTELU TEKSTI MARCEL ANDERS / THE INTERVIEW PEOPLE KÄÄNNÖS ARI VÄNTÄNEN KUVA UNIVERSAL MUSIC » FRAKKILAKI Kamppailtuaan viisi vuotta mahtava The Hives nousee jälleen. Älkää tulko väittämään, että teitä ei varoitettu. lack And White Albumista on jo tovi. Laulaja Howlin' Pelle Almqvist ja kitaristi Vigilante Carlstroem, missä The Hives on ollut? P: ­ Uuden Lex Hivesin tekeminen kesti puolitoista vuotta, ja sitä ennen olimme kahden ja puolen vuoden kiertueella. Teemme levyistämme niin hyviä, että joudumme keikkailemaan kauan. V: ­ Maailmankiertueisiin menee aikaa. On niin paljon maita ja ihmisiä, jotka rakastavat meitä. P: ­ Helppoahan niillä on, jotka ovat suosittuja vain Euroopassa. Kiertueilla pääsitte kokeilemaan uusia asioita. Esimerkiksi Neil Youngin lämmitteleminen vaikutti haastavalta. Yleisöltä kesti pitkään tajuta, missä mennään. V: ­ Se oli kivaa. Soitimme myös The Rolling Stonesin kanssa. Sen bändin yleisö ei pidä lämmittelybändeistä. P: ­ Ja ne ovat miltei ylpeitä siitä. Ikään kuin muista bändeistä ei-tykkääminen olisi pääesiintyjästä tykkäämistä. V: ­ Sellaisilla keikoilla bändi joutuu tosissaan todistamaan, että on hyvä. Se on hauskaa vaihtelua. Aiotte jatkossakin yrittää voittaa puolellenne uutta yleisöä? P: ­ Kun teimme Tyrannosaurus Hives -levyn, mietimme, että olisi nastaa olla kuin The Ramones tai AC/DC eli tehdä omaa juttua ikään B kuin muita bändejä ei olisikaan, soittaa keikkoja oman bändin paita päällä. Mutta siinä laiskistuu. Sen vuoksi aiomme edelleen hankkiutua soittamaan paikkoihin, joissa suosio ei ole taattu. ITSE TEHTY LEVY Uuden Lex Hives -levyn nimi tarkoittaa Hivesin lakia. P: ­ Se viittaa siihen, että teimme kaiken itse. Ammumme DIY-idean kunnolla yli. Aioimme ottaa valokuvatkin itse, mutta loppujen lopuksi oli helpompaa pyytää joku muu kuvaamaan. Olette perustaneet oman levymerkin. Mitä tapahtui levytyssopimukselle Interscope/Universalin kanssa? P: ­ Meillä oli kahden levyn diili. Teimme ne kaksi levyä. V: ­ Ruotsissa levytämme edelleen Universalille. Olette sanoneet niiden levyjen tekemiseen kuluneita vuosia kauheiksi. P: ­ Kun teimme ne kaksi levyä Interscopelle, yleinen levymyynti romahti 80% tai jotain. Levy-yhtiö joutui silti maksamaan meille rojalteja, jotka oli sovittu aikana, jolloin levyt myivät paljon enemmän. Siksi yhtiön ei kannattanut julkaista enempää levyjämme. Aloimme julkaista musiikkiamme muuta kautta. ­ Kauheus liittyy enemmän kaikenlaiseen epäonneen. Minä esi- merkiksi kaaduin ja löin pääni, jouduin vatsaleikkaukseen ja pudotin veitsen jalalleni ruokaa laittaessani. Huonoa tuuria. Lex Hives on onnen aikakauden alku. Teidän ei ilmeisesti tarvinnut tehdä hanttihommia selviytyäksenne siirtymävaiheesta. P: ­ Ei, me saamme rahaa keikoista. V: ­ Ja me keikkailemme paljon silloinkin, kun uutta levyä ei ole mainostettavana. Teitte levyn omassa studiossanne ilman nimituottajia. P: ­ Bändimme painaa enemmän kuin yksi nimituottaja. Ja ainahan me olemme osallistuneet levyjemme tuottamiseen. Tällä kertaa teimme kaiken itse, jotta kuulostaisimme mahdollisimman paljon itseltämme. Lex Hives on niin Hivesiä kuin olla voi. Onko vaikeaa tehdä päätöksiä viiden ihmisen yhteistyössä? V: ­ Siihen menee aikaa, kun ei voi määräillä muita. Ehkä pitäisi palkata sihteeri, joka ilmoittaa, koska päätöksen pitää syntyä. P: ­ Ulkopuolisissa tuottajissa on parasta se, että niiden voi antaa päättää. Toisinaan olisi kiva kuulla ulkopuoliselta, kuka on oikeassa. Miksi ette tehneet levyä Jack Whiten kanssa? Eikös siitä ollut puhe? P: ­ Emme ole koskaan sanoneet, että Jack tuottaisi meitä. Emmehän me halunneet kenenkään muunkaan tuottavan meitä! V: ­ Taisi olla puhe siitä, että hänen studiokonseptinsa kiinnostaa meitä. Siellähän voi kaivertaa valmiin vinyylilevyn. Illalla voi viedä kotiin oikean seiskatuumaisen singlen. P: ­ Jack on mahtava tyyppi. Ehkäpä voisimme tehdä hänen kanssaan jotain vaikka Amerikan-kiertueemme aikana. Äänititte Lex Hivesin osin Berliinin legendaarisilla Hansa-studioilla. P: ­ Vanha kaverimme, joka miksasi Tyrannosaurus Hivesin, on töissä siellä ja halusi äänittää meitä. V: ­ Sama tyyppi tuli äänittämään meitä myös Tukholmaan. MAINOSMUSIIKKIA The Hivesin musiikki soi automainoksissa. Se on nykyaikaa. M " En ole vanhentunut päivääkään sen jälkeen, kun meistä tuli suosittuja. SUE iksi olette antaneet niin monta biisiä mainoskäyttöön? Pelle Almqvist: ­ Koska mainoksista voi saada takaisin osan levyjen tekemiseen kuluneista rahoista. Ja kun vanha levy-yhtiömme ei liiemmin satsannut levyymme, mainoksiin oli helppoa suostua. Vigilante Carlstroem: ­ Ennen sanoimme kaikelle tuollaiselle "ei". Nyt päätimme kokeilla jotakin uutta eli suostua kaikkeen. Saitte siitä varmaan paljon kuraa niskaanne. V: ­ Emme oikeastaan. Maailma on muuttunut. Ennen musiikin käyttäminen mainoksissa oli noloa, mutta silloin levyt vielä myivät paljon enemmän. Nykyään mainokset ovat yksi tapa saada musiikkiaan kuuluville. P: ­ Ennen oli helpompaa elättää itsensä soittamalla ja siksi helpompaa torjua yhteistyötarjouksia. Mutta nykyään ihmiset eivät enää maksa levyistä. Tällaisessa tilanteessa ei auta kuin hyväksyä, että musiikki soi mainoksissa. V: ­ Ja jos mainoksiin ei suostu, niihin teetetään biisi, joka muistuttaa sitä biisiä, jota mainokseen ei annettu. Miksipä niitä rahoja ei ottaisi? Jengihän joka tapauksessa luulisi, että se on The Hives, joka siellä soi. » 20 « NRO. 6
• » CLASHIN VOIMALLA Mike Joyce on miljonääri, joka soittaa levyjä kaikille muksusta vaariin ja pyörittää siinä samalla radiokanavaa. ike Joyce soitti legendaarisen, vuodesta 1982-1987 toimineen The Smiths -yhtyeen rumpalina sen kaikilla albumeilla. Vuonna 1989 Joyce ja The Smithsin basisti Andy Rourke haastoivat The Smithsin ydinkaksikon Morrisseyn ja Johnny Marrin oikeuteen maksamattomista rojalteista. Oikeudenkäynnin jälkeen Mike Joyce oli miljoona puntaa rikkaampi. Rumpuja Joyce soittaa yhä harrastuksenomaisesti, mutta uutta uraa hän on luonut lähivuosina etenkin radiossa, missä miehellä on parikin omaa ohjelmaa. ­ Kuutisen vuotta sitten eräs radiokanava tarjosi minulle omaa showta. Kieltäydyin siitä ensin, mutta kun pääsin työstämään sitä kuukauden ajan ystävieni kanssa, rakastuin radiotoimittajan työhön ja siitä tuli elantoni. Nyt olen parin kuukauden ajan ollut mukana myös Beatwolf-nimisellä internetradiokanavalla, jonne valitsin myös kanavan DJ:t. Radiotyönsä ohella Joyce tekee myös DJ-keikkoja klubeissa ja yökerhoissa. Hän saapuu kesäkuun puolivälissä myös Suomeen soittamaan levyjä. M Ura legendaarisen brittiyhtyeen rumpalina on aiheuttanut sen, että joku alkoholista rohkaistunut tulee pyytämään jossain vaiheessa iltaa tietenkin myös The Smithsiä tanssittavaksi. ­ Aluksi en kantanut omien bändieni tuotoksia levylaukussani, mutta opin jo muutaman soittokerran jälkeen, että minun on yksinkertaisesti pakko pitää aina myös The Smithsin levyjä mukanani. En ole koskaan häpeillyt menneisyyttäni, ja osittain The Smithsin ansiosta olen päässyt nykyiseen asemaani. Joyce luottaa DJ:n hommissa enemmän intuitioon kuin valmiisiin settilistoihin. ­ En voisi koskaan edes kuvitella päättäväni etukäteen, mitä levyjä illan aikana soitan. Alussa soitan aina muutamia peruskappaleita ja katson niiden mukaan, mihin suuntaan yleisö lähtee. Jos yleisö pitää enemmän elektronisesta musiikista, soitan sitä, jos taas punkimmasta kamasta, soitan sitä. Minä olen siellä palvelemassa ihmisiä ja var- HAASTATTELU PE 15.6. KLUBI, TAMPERE mistamassa, että heillä on hauskaa kaljanjuontinsa ja juhlimisensa ohessa! Myös omia suosikkeja löytyy ­ siis sellaisia, jotka kuullaan liki aina DJ-setin aikana. ­ Kolme suosikkikappaletta tai levyä, jotka minulla on aina mukana? The Clash toimii aina ikäluokasta huolimatta. LCD Soundsystem on vähän uudempaa musiikkia, mutta olen huomannut senkin toimivan oikeastaan kaikille mahdollisille yleisöille. Soulwaxin remix MGMT:n Kids-hitistä on myös aina mukanani. Sen bassosoundit ovat mielettömät. Joyce on ollut jalkapallojoukkue Manchester Cityn fani koko elämänsä. Joukkueen ja sen fanien yli neljänkymmenen vuoden mittainen odotus päättyi viimein toukokuussa, kun City voitti Englannin valioliigan kahdella viime minuuttien maalilla. ­ Huh, sitä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla. En oikein vieläkään osaa käsitellä asiaa. Poikani on 13-vuotias, ja hän pääsi juoksemaan kentälle kymmenien tuhansien muiden kanssa loppuvihellyksen jälkeen. Itse istuin valitettavasti ylemmällä penkkirivillä, enkä päässyt osallistumaan juhliin. Mutta meillä on kotona pala stadionin nurmea. Poikani pääsi leikkaamaan mestaruushumun keskellä palasen. Myös Suomesta miehellä on lämpimät muistot. ­ Olin vuonna 1984 Suomessa The Smithsin kanssa, mutta paremmin muistan samaiset festarit jostain 90-luvun alusta (vuosi oli 1992. toim.huom.). Olin tuolloin kiertueella P.I.L.-yhtyeen rumpalina. Samoilla festivaaleilla soitti myös Primal Scream. Taisimme soittaa ensin oman settimme, jonka jälkeen siirryimme seuraaman heidän keikkaansa toisen lavan reunaan. Jossakin vaiheessa iltaa meloimme jonkinlaisen järven keskelle. Muistan elävästi kuinka oudolta tuntui, ettei aurinko laskenut lainkaan. Ihmiset olivat uskomattoman ystävällisiä, ja meillä oli aivan mielettömän hauskaa. Toivottavasti koen samanlaisia hetkiä myös tällä visiitillä. « TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA NEM BOOKING " Minun on pakko pitää The Smithsin levyjä mukanani dj-keikoilla. 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 Liput ist ä Tiket Apocalyptica Children of Bodom Mayhem (NOR) Nasum (SWE) Enochian Crescent Insomnium Oranssi Pazuzu Swallow the Sun Stam1na Amorphis Örhh metallimölli - lunasta lippu SUE » 21 « NRO. 6
• ten biisi alkaa rakentua. Se on aika vanhanaikainen tapa tehdä musiikkia, Holiday kertoo. Toiset bändit hiovat levyjään jopa vuosia, mutta Scottin mukaan moinen ei edes toimisi Rival Sonsin kohdalla. ­ Nopeus ei ole minusta huono juttu. En usko, että tekisimme parempia biisejä, vaikka käyttäisimme studiossa enemmän aikaa. Jos kyllästymme biisiin, joko emme soita sitä tai enää sitten muutamme sitä keikoilla, että se pysyy tuoreena. ­ Luotamme studiossa toisiimme. Se on tällaisessa toimintatavassa tärkeää. Koska teemme biisejä vaistoihimme luottaen, pitää myös porukkaan ympärillä luottaa. Sen luottamuksen piiriin pitää myös tuottajien ja muiden bändin ulkopuolisten ihmisten päästä, jotta voimme onnistua. Meille tällainen toimintatapa on jännittävä, koska emme tiedä etukäteen kaikkea mitä tapahtuu. Toivottavasti sama välittyy kuulijoille, Holiday sanoo. SYMBIOOSIA HAKEMASSA parin viime vuoden aikana Rival Sonsin mittariin on kertynyt maileja enemmän kuin Holiday välittää laskea. Bändi on saanut hyvän vastaanoton laajan kuulijakunnan piirissä useissa maissa. Vaikka Rival Sons on tottunut riehakkaaseen vastaanottoon maassa kuin maassa, löytää Holiday myös eroja. ­ Yleisöt näyttävät fyysisesti erilaisilta eri puolilla maailmaa. Se on luonnollista, totta kai, mutta lavalta sen huomaa selvästi. Kotiseudullamme Kaliforniassa on useista eri kulttuureista lähtöisin olevia ihmisiä ja yleisössä on monenlaisia ihmisiä. Esimerkiksi Skandinaviassa on yhdenmukaisempi etninen perimä, Holiday vertailee. Miehen mukaan Rival Sons saa yleisöstä energiaa, mikä määrittelee pitkälti sen, mihin suuntaan keikka lähtee. Yleisön vaikutus keikkaan on keskeinen elementti hyvän keikan synnyssä. ­ Keikat ovat symbioottisia kokemuksia. Yhteyden muodostuminen yleisön kanssa on tärkeää keikan hyvyyden kannalta. Emme soita keikkoja itsellemme, mutta emme myöskään pelkästään yleisölle. Meidän pitää bändinä olla samalla aaltopituudella. Sen jälkeen pystymme luomaan yhteyden yleisön kanssa. ­ Huomaamme usein jo soundcheckissä, miten illan keikka tulee menemään. Lopullisesti homma ratkeaa keikan alussa. Kun kaikki on kohdallaan, otamme helposti vapauksia, venytämme settiä ja muuta sellaista. Hyvälle yleisölle yritämme tarjota mahdollisimman paljon ekstraa. Rival Sons on ehtinyt lyhyessä ajassa luoda itselleen kovan livebändin maineen. Holidayn mukaan bändi on katsonut tarkkaan legendojen kuten The Whon, Yardbirdsin ja Jimi Hendrixin esiintymisiä. Vaikutteita esiintymiseen tulee toisinaan odottamattomilta suunnilta. ­ Bluesista löytyy valtavasti hyviä live-esiintyjiä. Esimerkiksi Blind Willie McTellin levyt ovat jo sellaisenaan käytännössä keikkoja. Ne ovat niin raakoja ja puhtaita. Rockin kuninkaalliset ovat vaikuttaneet meihin, mutta myös monet yllättävätkin artistit saattavat inspiroida. Edellisellä kiertueella katselimme Miles Davisin keikkadvd:tä. Se oli aivan fantastista esiintymistä, Holiday intoilee. « HAASTATTELU TEKSTI ILKKA LAPPI KUVA PASI RYTKÖNEN » VÄHEMMÄN POSEERAUSTA, ENEMMÄN SIELUA Aika on otollinen Rival Sonsille. ival Sons -kitaristi Scott Holidayn elämä tuntuu hymyilevän ja sen kuulee myös miehen äänestä. Bändillä pitää kiirettä ja keikkaa riittää sen verran kuin huvittaa kiertää, mikä tämän losangeleslaisbändin kohdalla tarkoittaa useampaa kuukautta vuodessa. Tänä vuonna Rival Sons on kiertänyt lähes tauotta Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Sen lisäksi bändi puskee uutta musiikkia kunnioitettavaa vauhtia. Viime vuonna ilmestynyt Pressure & Time saa jatkoa jo loppukesästä. Vähä vapaa-aika kuluu rennoissa tunnelmissa. ­ Me vaan tykätään tehdä paljon. Se on ainakin toistaiseksi ollut meille luontevaa. Sen vuoksi ei ole tarvinnut ponnistella, mies nauraa hiekkarannalla Los Angelesissa, jossa lämmintä on kuulemma pitkälle päälle 30 astetta. ­ Ehkä ahkeruutemme johtuu siitä, että tämä on hyvä aikaa elää ja tehdä musiikkia. Me voimme kuunnella kaikkea aiemmin tehtyä musiikkia tai katsella elokuvia tai lukea hyvän kirjan. Kaikesta voi saada inspiraatiota. Vaikka Rival Sons on jo kiertänyt Eurooppaa tänäkin vuonna, Ruotsia lähemmäs bändi ei ole tä- LA 14.7. ILOSAARIROCK, JOENSUU R män vuoden puolella tullut. Scottilla on kuitenkin muistissa viime vuoden Suomen-keikat, jotka saavat pohjoisamerikkalaiseen tapaan kehuja. Holidayn Suomi-kehut vaikuttavat kuitenkin keskivertoa aidommilta. ­ Suomessa oli viimeksi todella hieno ja innostunut yleisö. Kesällä pääsemme Suomeen kokemaan myös festarikeikat. Euroopalainen festivaalikulttuuri on kuulemma todella mahtavaa ja kaikilla on hauskaa. Amerikassa isoja rockfestivaaleja on todella vähän, kitaristi harmittelee. ­ Yleensä kiertueilla vain teemme keikkoja, matkustamme tai annamme haastatteluja eri medioille. Se on aika hektistä, eikä vapaa-aikaa juuri jää. Toisaalta emme ehdi myöskään pahemmin potea hotellikuolemaa. Olisi mahtavaa jäädä tutustumaan eri maihin ja paikallisiin tapoihin, mutta harvoin se on mahdollista, hän jatkaa. Suomeen Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa esiintyvällä Rival Sonsilla olisi mahdollisuus tutustua, sillä ainakaan toistaiseksi festareiden väliselle viikolle kiertueaikatauluun ei ole buukattu mitään. ­ En tiedä tarkalleen, mitä teemme sen viikon aikana. Yleensä meillä on aika tiukka aikataulu kiertu- eella, joten luultavasti päädymme välipäivinäkin soittamaan jonnekin. Olemme viihtyneet Suomessa aiemminkin ja yleensä olemme siellä muutaman päivän. Ehkä keksimme jotain poikkeuksellista kesäisessä Suomessa. VINYYLIROKKARIT scott myöntää, että aika on suosiollinen Rival Sonsille. Viime aikoina vanhan rockin elvyttäneitä artisteja on putkahdellut ilmoille tasaista tahtia. Holiday ylistää useaan otteeseen Jack Whitea. Hengenheimolaisia löytyykin sekä uusista staroista että rockkaanonin kaapin päälle aikaa sitten nostetuista sankareista, joita Scott ei kuitenkaan koe reliikeiksi. ­ Musiikki on aina ollut syklillistä. Nyt yleisö tuntuu taas arvostavan bändejä, jotka poseeraavat vähemmän ja joissa on enemmän sielua. Sellaisia kuin Jack White, Black Keys tai Alabama Shakes. ­ 2000-luvulla rockissa on jätetty monia rockin peruselementtejä huomiotta. Nyt ihmiset ovat taas kiinnostuneet kuulemaan sellaista musiikkia. Blues, soul ja pieni positiivinen kapina ovat pinnalla tässä ajassa. Tällä hetkellä on valtavasti hyviä bändejä, jotka tuntevat historian. Rival Sons teki debyyttilevystään myös vinyylipainoksen. Sama trendi jatkuu myös myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän kakkoslevyn kohdalla. Myös Kalifornian rannalla on havaittu vinyylilevyjen noussut suosio. SUE ­ Emme yritä kuulostaa tarkoituksellisen retrolta. Meillä ei olisi siihen edes aikaa. Se tulee luonnostaan, koska olemme aina tykänneet sellaisesta musiikista. Uskon, että sellainen musiikki vetää ihmisiä puoleensa luonnollisesti ja laajalti, koska se on rehellistä. ­ Luulen, että vinyylin comeback johtuu siitä, että nyt musiikkia tekevä sukupolvi on vielä elänyt lapsuuttaan vinyylien aikaan. Kolmikymppiset muistavat vinyylin vielä lapsuudestaan. Nuoret taas ovat kiinnostuneet vanhempiensa levyistä ja löytäneet sieltä vanhaa musiikkia, joka on ollut heille uutta ja jännittävää. LUOTTAMUS RATKAISEE scott holidayn mukaan seuraaja viime vuonna ilmestyneelle Pressure & Timelle on jo pääpiirteissään valmis. Sen on määrä ilmestyä syksyllä. Miten on mahdollista, että levy on valmis, vaikka bändi on hädin tuskin ehtinyt kääntyä kotona keikkailun lomassa? ­ Teemme levyn parissa kolmessa viikossa. Emme kauheasti hinkkaa sitä studiossa. Emme edes kirjoita biisejä tien päällä. Kiertueella syntyy ideoita, mutta ei ole aikaa syventyä kirjoittamiseen siellä. Käytännössä biisit syntyvät usein vasta studiossa. Tarvitsemme vähän painetta, jotta saamme biisit tehtyä. ­ Ei meillä välttämättä ole etukäteen mitään selkeää ideaa. Menemme vaan studioon ja joku alkaa soittaa jotain miettimäänsä riffiä ja sit- " Kesällä pääsemme Suomeen kokemaan festarikeikat. » 22 « NRO. 6
• » KAAJET KANSANMUSISOIVAT Liljan Loisto vaihtoi suuntaa karjalaislauluista ja reggaesta kohti romanien kansanmusiikkia ja ikivihreitä iskelmiä. L iljan Loiston johtajat Puppa J ja Yona ovat vieneet bändinsä kakkoslevyllä kauas Karjalasta ja Jamaikalta. Debyytillä soivat karjalaislaulujen reggaeversiot, mutta Vapauden hurma -levyllä sopassa on uudet ainekset. Ohjelmistossa on mustalaislauluja ja iskelmiä ja soundi venyy haitari ja viulu -kansanmusiikista vaikka minne. Vapaus vie, musiikin raja-aidat ryskyvät ja kulahtaneet karaokekappaleet saavat uuden elämän leirinuotiolla. ­ En tiedä, mitä kuulijat miettivät tämmöisistä ihme kameleonteista, jotka häviävät koko ajan ja karkaavat sormista. Eikä ole helppo juttu keksiä, miten tätä voi markkinoida. Me ollaan Yonan kanssa levottomia sieluja. Jos me onnistutaan saavuttamaan joku tavoite, ei me jakseta jäädä tuleen makaamaan, myös Jätkäjätkissä ja oman folk-trionsa kanssa esiintyvä Puppa J perustelee laajaa musiikillista palettiaan. Kun reggae- ja hip hop -taustaiset muusikot alkavat tehdä muiden hallussaan pitämää musiikkia, voisi luvassa olla napinaa. Liljan Loisto on kuitenkin otettu hyvin vastaan monenlaisissa yleisöissä. Kansanmusiikkipiirien Folklandia-risteilyllä tanhuttiin kunnolla ja levynjulkaisukeikalla romaneilta tuli kehu- ja, että Liljan Loisto tekee kunniaa heidän musiikilleen. ­ Jos kansanmusiikin adaptoi suoraan nuoteista ja vetää kiltisti koululuokkatyyliin, se jää kädenlämpöiseksi kokemukseksi. Ei noita biisejä voi tehdä hinkaten studiossa. Ne pitää pyrkiä vetämään livenä. Minä olen fiilistellyt Bob Marley and the Wailersin ja Curtis Mayfieldin studiolivejä. Niissä on riisutumpi meininki ja vähemmän härpäkkeitä. Kaikki erottuu paremmin. Puristeille tyylien sekoittuminen on pahasta ja musiikkigenrejen oltava puhtaita ja aitoja. Puppa J on juurien vaalimisen sijaan halunnut olla osa globaalia liikettä, jossa ihmiset muuttavat maapallon kolkasta toiseen ja vaikutteet sekoittuvat. ­ Tango tuli Suomeen Argentinasta kiertotietä. Silloin ei ollut mahdollisuutta tavata argentiinalaisia muusikkoja ja tehdä niiden kanssa juttuja. Nykyään afrikkalaisia asuu naapurissa, ja torilla romani soittaa haitaria. Miettisen Karrihan tekee juuri samalla mentaliteetilla. Sen levyllä oli tuaregeja, romaneja ja saamelaisia mukana. Ja se meni läpi suoma- HAASTATTELU TEKSTI PYRY HALLAMAA KUVA HILLA KURKI LA 21.7. ILMIÖ, TURKU laisille. Jengi kaipasi sitä juttua. Musiikin lisäksi jotkut haluavat pitää myös kotimaan kulttuurin puhtaana. Rasisteista ja nationalisteista Puppa J:llä on perusteltu mielipide. ­ Onhan se totta, että romanit ovat syrjäytyneitä isommassa määrin kuin valtaväestö ja maahanmuuttajat ovat rikostilastoissa aika korkealle edustettuna. Mutta on vaikea sanoa, kumpi oli ensin, muna vai kana. Eikö niillä ole mahdollisuutta sopeutua tähän yhteiskuntaan? Onko tässä meidän Hesburger-Prisma-Citymarket-maailmankuvassa mitään sellaista, mihin he voisivat juurtua? Meillä on itäsuomalainen ja länsisuomalainen kulttuuri, toinen Ruotsin ja toinen Venäjän vahvassa vaikutuspiirissä. Kuopion torilla kalakukko ja tuokkosessa vähän mämmiä, siinäkö se on? Ehkä suomalaiset nationalistit ovat siksi niin hädissään, että ne näkevät niin vähän mitään oikeasti alkuperäissuomalaista kulttuuria ja pelkäävät, että sekin vähä häviää. Ulkomaalaisten syyttäminen siitä että he pilaisivat maan eivätkä suostu sopeutumaan on Pupan mielestä typerää. Parempi olisi vain antaa eri taustoista olevien lasten leikkiä keskenään ja katsoa vierestä, mitä siitä syntyy. ­ Liljan Loisto on vähän sellaista monikulttuurisuustyötä, mutta me ei syleillä kaikkea silmät ummessa vaan pureudutaan suoraan ytimeen. Katsotaan, mikä meitä yhdistää, mikä saa meidät yhdessä kyynelehtimään ja riemuitsemaan. Jos musiikin tunne, sävelmä ja melodiat vievät ihmisen syvälle tunteisiinsa, ei siinä sanoillakaan ole enää väliä. Siinä voi ottaa jonkin kulahtaneen karaokekappaleenkin ja tehdä siitä eeppisen ja sykähdyttävän mestariteoksen, niin kuin vaikka meidän Villihevosia-biisi on. « " Me ei syleillä kaikkea silmät ummessa vaan pureudutaan suoraan ytimeen. 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 it Tiket ist ä Tiket Richie Spice (JAM) Hola Elokuu Rento-Reino Kuningassoundi - tilaa tiketti Rentoshow Black Star (USA) GG Caravan Tanya Stephens (JAM) Goran Bregovic & His Wedding and Funeral Orchestra (BIH) Paleface Gracias, Noah Kin & Ekow Stig SUE » 23 « NRO. 6
• ­ Siihen vedän rajan. Morrissey heiluttelemassa narsisseja... Minulle tuli siitä aina Dame Edna mieleen. MONARKIT JA MEDIAPELLET pil julkaisee uuden albumin samana vuonna, jona kuningatar Elisabeth viettää valtakautensa 60-vuotisjuhlaa. 35 vuotta aiemmin The Sex Pistols sai kansakunnan raivon valtaan julkaisemalla God Save The Queen -singlen kuningatarvallan 25-vuotisjuhlien kynnyksellä. Onko aika pehmittänyt Lydonin käsityksiä arkkivihollisista? Hän kertoo pitävänsä erityisen ärsyttävänä sitä, kuinka moni on nyt niin innokas hyppäämään mukaan siihen monarkianvastaiseen mielipiderintamaan, jonka Lydon (tai Rotten) aikoinaan äänekkäästi perusti. ­ Televisiossa näkee kaikenlaisia mölisijöitä, jotka ovat niin monarkiaa vastaan, että. Eivät he silloin niin sanoneet, kun sillä vielä olisi ollut merkitystä. He lepäilevät laakereilla, joita eivät ole itse koonneet. He räpyttelevät lainasiipiä. He pitävät meteliä asioista, joita he aiemmin karttelivat kaikin keinoin. Heillä ei ole kanttia. Entäpä kuninkaalliset? ­ En edelleenkään näe heidän ja oikeiden ihmisten välillä minkäänlaista yhteyttä. Tulkaapa, kuninkaalliset moikkaamaan meitä! Olen muuten pyytänyt tuota samaa lukemattomia kertoja. Kummastuttaa, kun heitä ei vieläkään näy eikä kuulu. OLYMPIALAISIA LYTTÄÄMÄSSÄ ­ voitko edes kuvitella, että joku britti voittaisi siellä jotakin?, John kysyy ja viittaa Lontoon tuleviin kesäolympialaisiin. ­ Joku Trish-niminen tyyppi Basingstokesta kuulemma tulee sinne. Se on sitten se kisan huipennus. Lydonia on pyydetty mukaan olympialaisprojektiin. Hän kieltäytyi. ­ En voi asettua tukemaan olympialaisia. Ne yrittivät saada Sex Pistolsin mukaan, mutta ilman minkäänlaista kunnioitusta. Ne olisivat ottaneet ideamme, kansitaiteemme, elämäntyylimme ja liittäneet sen kaiken siihen kevytmieliseen olympiahöpinämaailmaansa. ­ Meitähän ei siihen paskasysteemiin kytketä. Työttömiä riittää, ja silti tuhlataan rahaa siihen, että urheilijat loiskuttelevat vedessä, juoksentelevat ympäriinsä ja heittelevät esineitä. Ei meillä ole varaa sellaiseen. Olympialaiset jättää jälkeensä vain valtavasti velkaa, ja sitten hinnat ja verot nousevat. Olympialaisissa saattaa olla kyseessä myös machiavellimäinen juoni, jolla pyritään takaamaan maan menestys tulevissa urheilun suurkisoissa. ­ Kun olin nuori, liikkeellä oli polioepidemia. Silloin epäiltiin, että se levisi uima-altaiden kautta, Lydon aprikoi. ­ Niin se varmaan vieläkin tarttuu. Ehkäpä se on suuri salajuoni: tartutetaan vastustajiin polio, niin seuraavat kisat voitetaan varmasti. MELLAKAT JA POLIISIT john lydon oli murtunut ja pahoillaan Lontoon viimekesäisistä mellakoista. ­ Olin hyvin järkyttynyt siitä, hän sanoo hiljaa. ­ Ajatuksena vanha kunnon mellakka tuntui piristävältä, mutta sitten ihmisiä alkoi kuolla, eikä siinä ollut enää hurraamista. On suuri, kammottava tragedia, että tällaiset mielenosoitukset voivat johtaa hengenmenetyksiin ja kotien polttamiseen. Hän ei syytä niitä, jotka lähtivät kaduille. ­ Sen tragedian saivat aikaan hallitus ja virkavalta. Niitä ei kiinnosta pätkääkään, millainen tulevaisuus maan nuorisoa odottaa. ­ Nuoret eivät saa mitään keneltäkään. Eivät enää sitäkään vähää kuin ennen vanhaan. Se loukkaa minua syvästi. Nuoret eivät ole häijyjä luonteeltaan, eivät he halua lähteä kaduille listimään ihmisiä. He haluavat purkaa paineita ja huutaa, että hekin ovat olemassa ja että maailma kuuluu heillekin, mutta heille ei anneta mahdollisuutta. Sen sijaan heitä paimennetaan kuin vierasta karjaa. Hirveintä Lydonista on se, että viime vuoden tapahtumat saattavat olla vasta pientä esimakua tulevasta. ­ Tämä tulee aivan taatusti johtamaan johonkin paljon, paljon pahempaan. Se muhii ja käy. Se on käsinkosketeltavaa. Jännityksen voi aistia. Se odottaa laukeamistaan kuin valtava pommi. Siitä räjähdyksestä tullaan syyttämään katujen nuoria, mutta ei se oikeasti heidän syynsä ole. Hävettää, ettei hallituksella ole hajuakaan mistään. Ja poliisit ovat kuin päättömiä kanoja. PASKIAISTEN TOSI-TV john oli muutama vuosi sitten tähtenä I'm a Celebrity -ohjelmassa. Sittemmin on koittanut realitytv:n uusi aikakausi. Lydon korostaa, että uudet, lähinnä roskasakilta vaikuttavat julkkikset ovat ansainneet sympatiamme. ­ Helppoahan se on osoitella sormella jotain pimua, joka näyttää tissinsä telkkarissa, ja syyttää häntä yhteiskunnan rappiosta. Se pimu on uhri. Jos haluaa julkisuuteen julkisuuden tähden, niin siunausta vain. Se on minulle ihan ok. Lydon jatkaa, että ongelma on ylempänä. ­ Ongelma ovat ne paskiaiset, jotka noita ohjelmia suunnittelevat. Ne manipuloivat katsojat uskomaan, että tällaista kannattaa katsoa. ­ Köyhien kanssa ei kuitenkaan kannata pelleillä. Jotkut turvautuvat epätoivoisiin keinoihin saadakseen rahaa, ja ne paskiaiset yllyttävät heitä siihen. Eivät ne ihmiet ole riittävän älykkäytä tajutakseen, että heitä manipuloidaan. Kuuletko, Herra Tv-mies, eivät he ymmärrä sinun peliäsi! Tosi-tv-moguleista Lydonin vihat saa päälleen varsinkin laulukilpailujen taustavoima Simon Cowell. ­ Se mies on todella huono juttu musiikille, Lydon julistaa. ­ Hän on hauska mutta myrkyllinen. Cowell on katkera, tuhoisa, kieroutunut ja paha. Lydon ei muuta mielipidettään rahastakaan. ­ American Idol halusi laulattaa jollakin pitkälettisellä, nahkatakkisella ja sänkinaamaisella rokkarikilpailijallaan Sex Pistolsin Pretty Vacantin, mutta minä estin sen. Minkä ihmeen takia haluaisin kuulla biisistäni teennäisen feikkiversion? Sellaistako Cowellin universumissa tehdään? Jos kaikki maailman upeat laulut kuorrutetaan marsipaanilla niin kuin niille laulukilpailuissa aina tehdään, pian ne aiheuttavat kuulijoissaan pelkkiä vilunväreitä. John Lydonia tuskin nähdään Idols-tuomarina ihan lähiaikoina. ­ Kirjoita, jätkä, omia biisejä, niin minä tulen ja tuomaroin sinua! « HAASTATTELU TEKSTI BEN HEWITT / NME, IPC MEDIA / THE INTERVIEW PEOPLE KÄÄNNÖS ARI VÄNTÄNEN KUVA PUBLIC IMAGE LTD 2012 © PAUL HEARTFIELD » JUMALA KUNINGASTA VARJELKOON PiLin uutta albumia on odotettu 20 vuotta. Ovatko vuodet pehmittäneet John Lydonin? Eivät. Ei puhettakaan moisesta. ­ olisiko täällä joku, jota voisin loukata?, teräväkielinen artisti kysyy ja katselee ympärilleen kuin pahankurinen koulupoika. ­ Ainahan joku on... Hyi! Rekkamiehen hymy!, hän kiljaisee ja osoittaabtyövälineidensä pariin kumartuneen valokuvaajan takapuolta. Hyvät naiset ja herrat, John Lydon on palannut sekoittamaan pakkaa niin kuin vain hän osaa. PIL TULEE, OLETKO VALMIS? kun sex pistols hajosi, punkin rajoittuneisuuteen kyllästynyt laulaja Johnny Rotten alkoi käyttää oikeaa nimeään ja perusti ilmaisukanavakseen uuden yhtyeen. John Lydonin Public Image Ltd -bändin eli PiL:n edellinen albumi ilmestyi vuonna 1992. This is PiL -levyn julkaisun kynnyksellä Lydon puhuu yhtyeensä kauan odotetusta paluusta mielellään. ­ Jeesus vietti 14 vuotta erämaassa (itse asiassa 40 päivää ­ toim. huom.), joten olen lyönyt hänen ennätyksensä, Lydon nauraa PiL:in 20-vuotiseen hiljaiseloon viitaten. Laulaja sanoo, ettei PiL:in paluusta ole tarjottu vastaavia huimia summia kuin The Stone Rosesille ja kumppaneille. Kyse ei siis ole Sex Pistolsin comebackien kaltaisesta lyhyestä rahantekoprojektista. Lydonin mukaan PiLin paluu on "välttämätöntä". ­ Olen yrittänyt palata PiL:iin jo pitkään. Se on minun juttuni. Oli helvetin kovaa ja kuluttavaa, kun en päässyt tekemään sitä mitä parhaiten osaan. Entäpä muiden bändien comebackit? Lydon uskoo, että Pulp "saattaa olla hyvä" ja kertoo haluavansa nähdä The Stone Rosesin keikalla. Entäpä sitten The Smiths? Sitähän kaikki odottavat... SUE » 24 « NRO. 6
• » KAASU POHJASSA, VAISTON VARASSA Lähes kaksikymmentä vuotta kasassa ollut The Skreppers teki levyn mahdollisimman epäammattimaisesti. un bändi on ollut kasassa lähes kaksikymmentä vuotta, on matkan varrella ehtinyt tapahtua paljon ja ikimuistoisia hetkiä on useita. Trash rock -bändi The Skreppersin yksi mieleenpainuvimmista muistoista sijoittuu Saksan ja Ranskan rajalle. ­ Olimme Saksassa jossain Ranskan rajan tuntumassa "keikalla". Paikkaa pyöritti kaveri, joka sai liikanimen "pölypallo", nyttemmin "pölkkäri". Paikka oli eräänlainen vanha hääsali, jonne ei saapunut ketään muita kuin pölypallo itse. Illan ja sitten aamuyön mittaan paljastui, että tämä yksinäinen kaveri järjesti tällaisia "muka" keikkoja, että pääsisi juomaan edes jonkun kanssa ja saisi seuraa. Pölypallolla oli harmaa parta ja harmaat pitkät hiukset, joiden välistä rajaa oli mahdoton määritellä, ne olivat samaa kasvustoa, yhtyeen perustaja ja laulaja Hiili Hiilesmaa kertoo. The Skreppersin on saanut jatkamaan musiikin parissa kaikki nämä vuodet se, etteivät he vain osaa lo- HAASTATTELU K pettaa sen tekemistä. Taukojakin on toki ollut, pisin on ollut vuoden mittainen. ­ Musiikin tekeminen on kuin syöminen. Lisäksi Skreppers-menu vaihtuu aika ajoin, joten musiikin tekemiseen sen puitteissa ei leipäänny niin helposti. Joku toimittaja vertasi meitä kuppaan, tautiin, joka tulee aina takaisin. Se on osuva vertaus. Aika ajoin Skreppers alkaa syyhyttämään ja taas on alettava raapimaan. The Skreppersin kuudes albumi Sherwood Gays ilmestyi 23. toukokuuta. Se julkaistiin cd-formaatin lisäksi vinyylinä, mikä on yhdistävä tekijä tämän uuden albumin ja vuonna 1999 ilmestyneen debyytin välillä. ­ Levy kuulostaa siltä, että se äänitettiin yhden viikonlopun aikana. Tosin vaadittiin muutama viikonloppu, että päästiin tähän lopputulokseen. Äänitimme laulut hotelli Sommelon sviitissä, koska halusimme saada uudenlaista värähtelyä äänitystilanteeseen ja lähdimme pois studiolta. TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA LEVY-YHTIÖ " Joku vertasi meitä tautiin, joka tulee aina takaisin. Se on osuva vertaus. Sherwood Gaysin punaisena lankana on spontaanius ja intuitio. ­ Omalla kohdallani yritin suggestoida itseni tilaan, jollaisena koin rockin 13-vuotiaana. Ei puhki analysointia, vaan enemmän kaasu pohjassa ja vaiston varassa. Spontaania toimintaa ja intuitioon luottamista. Punainen lanka löytyy tekotavasta. Yritimme toimia mahdollisimman epäammattimaisesti. Skreppers ei ole halunnut musiikillisesti uusiutua tai lähteä uusille vesille, joten moni uutukaisen raita olisi voinut olla jo ensimmäisellä levyllä. ­ Aika muovaa musiikin erikuuloiseksi, sillä asiat ympärillä muuttuvat, vaikka levyt säily- vät ennallaan. Yksi syy pitkähköön olemassaoloon on, ettemme yritä tehdä musiikkia, joka olisi jotenkin "tätä päivää" tai trendikästä. Musiikkiala on ehtinyt muuttua kovasti muun muassa internetin vuoksi the Skreppersin olemassaolon aikana. Hiilesmaan mukaan muutokset ovat vaikuttaneet varsin vähän yhtyeen toimintaan. ­ Niin ensimmäinen kuin viimeinenkin levy julkaistaan vinyylinä, se sopii meille parhaiten. Uusin on myös iTunesissa. Netti on toki tuonut mukanaan yhteydenottoja ympäriinsä. Muun muassa Intiasta on hiljattain oltu yhteydessä fan clubin tiimoilta, samoin kanadalainen video-ohjaaja otti yhteyttä. Alkukesä on hellinyt suomalaisia helleaallolla, jonka aikana the Skreppers juhlisti uuden levynsä julkaisua keikoilla Oulun Nuclear Nighclubissa ja Helsingin Semifinalissa. Suuria suunnitelmia bändillä ei kesäkuukausille ole. ­ Teemme keikkoja aika valikoiden, eikä mitään suurempaa rundia haluttu alkaa järjestelemään. Kesällä on klubeilla hiljaista ja festareilla onkin enemmän mainstream-meininkiä. Skreppers sopii paremmin hämyisille klubeille kuin auringonpaisteiseen iltapäivään. Muutamia keikkoja kuitenkin on tulossa, ja Saksaankin yhtye on matkaamassa. Vaikka uusi levy on juuri ilmestynyt, on levyrintamallakin jo suunnitelmia tehtynä. ­ On myös uusia ideoita seuraavasta levystä, joka äänitetään jossakin sopivan kosteassa kellarissa. « 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 Akseli häh tuu ees Rokkiin D-A-D (DEN) The Hives (SWE) Rival Sons (USA) Michael Monroe Against Me! (USA) Pulled Apart by Horses (UK) 65daysofstatic (UK) Riistetyt Terveet Kädet Kauko Röyhkä & Narttu SUE » 25 « NRO. 6
• MA 11.6. TORI, LOIMAA » MAAN PINNALLA PMMP ei ole olemassa luodakseen illuusioita tai kerätäkseen katseita. Tärkeintä on musiikki ja vapaus. MMP:n laulajat Paula Vesala ja Mira Luoti eivät erityisemmin pidä haastatteluista. He kertovat, että toimittajien tapaaminen jännittää edelleen, eivätkä ne haastattelutkaan aina koske sitä mitä pitäisi. Kyse on kuitenkin muustakin kuin hermoilusta ja huonoista kokemuksista. Media pitää myyteistä ja tarinoista, ja sellaisten luominen ei kiinnosta Paulaa ja Miraa. He eivät analysoi tuotantoaan. He eivät ajattele itseään kolmannessa persoonassa. He esittävät musiikkia, eivät laadi sille taustakertomusta. Joskus he ovat hyvin harvasanaisia, mutta se ei ole töykeyttä. Heillä ei vain ole paljoakaan lisättävää siihen, mitä he ovat laulaneet. ­ On hirveän epäkiinnostavaa rakentaa profiilia, Paula sanoo. ­ Ei kiinnosta yhtään, olisiko sellaisen kulissin takana sitten joku isompikin tähti. On kuitenkin paljon sellaisia artisteja, joiden mielestä ainoa tapa tehdä vaikutus on naamioitua kiinnostavaksi. Jotkut alkavat jopa uskoa kehittämäänsä hahmoon eivätkä enää saa todellisuudesta kiinni. ­ Jos oman elämänsä arkipäiväisyyden menettäisi, missään ei olisi enää mitään järkeä, Paula miettii. ­ Haluan olla muiden joukossa. Tykkään käydä Alepassa. ­ Se on luonteesta kiinni, Mira sanoo. ­ En ole koskaan edes uskonut, että "tähteys" on olemassa. Glamour on esiintymislavalla, P ei missään sen ulkopuolella. Naiset puhuvat kokemuksesta. He perustivat PMMP:n vuonna 2002. Kymmenen vuoden ja lähes 300 000 myydyn levyn mittainen ura on opettanut monenlaista julkisessa ammatissa toimimisesta. ­ Ollaan mekin joskus keskitytty itseemme, Paula huomauttaa. ­ On pitänyt miettiä, että mitä panee päälle ja mihin pitää seuraavaksi osallistua. Kun suosio oli suurimmillaan, en juurikaan tavannut muita ihmisiä kuin bändiläisiä. Se ei toiminut ollenkaan. Entäpä muut ihmiset? Miten he teihin suhtautuvat? Voiko ihminen olla tavallinen, jos muut eivät usko siihen? ­ Jotkut kaverit kokevat, että mua tarkkaillaan julkisilla paikoilla, mutta itse en sellaista huomaa, Mira miettii. ­ Jos meidän kanssa viettää aikaa niin huomaa, ettei tässä ole mitään ihmeellistä. PIENIÄ HAAVEITA Maanläheinen asenne näkyy muuallakin kuin laulajien käytöksessä. Ottaen huomioon, että PMMP on yksi Suomen tunnetuimmista yhtyeistä, on Rakkaudesta-albumin julkaisukeikan paikka kaikessa tavallisuudessaan hyvin erikoinen. Bändi juhlistaa levynsä ilmestymistä Loimaan torilla kesäkuun 11. päivänä. Paikan valinta voisi olla kannanotto johonkin, mutta ei se ole. Mira kertoo, että keikka on hänen toteutunut haaveensa. ­ Nuorena haaveilin, että saisin esiintyä Loimaan torilla, mutta en sinne päässyt ennen tätä. Meidän perheellä on kesämökki Loimaalla. Siellä olen kaikki lomani viettänyt. ­ Me aktivoidaan Loimaata muutenkin, Paula jatkaa. ­ Käydään laulamassa vanhainkodissa ja paikallisten lasten kanssa ja meillä on loimaalainen lämppäribändi. Eikö teillä ole bisnesvaistoa ja pelisilmää? Uuden albumin saama näkyvyyshän olisi ihan eri luokkaa, jos PMMP pitäisi julkaisukonsertin vaikkapa Helsingin Senaatintorilla. ­ Helsingissä tapahtuu muutenkin ihan tarpeeksi, eikä me kaivata näkyvyyttä, Paula sanoo. ­ Meille riittää, että me saadaan touhuta tuollaisia kivoja juttuja. ­ Mehän ollaan joskus menty jonkun tuntemattoman tyypin häihinkin laulamaan. Löydettiin perille kylttejä seuraten, Mira jatkaa. ­ Meidän haaveet eivät ole hirveän suuria. Paula kertoo haaveilevansa keikasta synnyinkuntansa Kärsämäen baarissa. ­ Me voitaisiin soittaa siellä vaikka matkalla Ouluun. Ilmoitettaisiin niille edellisenä päivänä, että pistäkää joku juliste ikkunaan, että me tullaan huomenna rämpyttämään. Paula kertoo alkaneensa haikailla maan- ja ihmisläheisempien keikkojen perään PMMP:n edellisellä kiertueella. ­ Me soitettiin isoilla klubeilla, joihin liput maksoivat jotain 18 euroa. Rupesin miettimään, että kaipaan sitä aikaa, kun joskus teiniiässä kävimme kavereiden kanssa sairaaloissa laulamassa jouluaattona. PMMP ei ole onneksi toistaiseksi tehnyt konserttisalikeikkoja. Ne eivät tunnu luontevilta esiintymispaikoilta bändille. PAKO VAPAUTEEN PMMP:n edellinen albumi Veden varaan ilmestyi kolme vuotta sitten. Paula toteaa, että levyt ilmes- tyvät aina juuri silloin, kun on niiden aika. ­ En olisi halunnut tehdä uutta levyä yhtään aiemmin. Musiikkia ei jaksa tehdä, ellei se ole innostavaa ja ellei tunne tekemisen riemua. Tätä levyä tehdessä vallitsi vapauden tunne. Rakkaudesta-levyä tehdessä unohtui, että se kai julkaistaankin joskus. Tekeminen itsessään tuntui ihanalta helpottavalta paolta kaikesta muusta. PMMP:n säveltäjä Jori Sjöroos on jälleen onnistunut uudistamaan yhtyeen soundia hiukan. Vesala ja Luoti kertovat, että biisintekijän uusiin visioihin on lähes aina helppoa sopeutua, sillä bändi saa valita mieleisensä biisit kymmenien aihioiden joukosta. ­ Biisithän valmistuvat vasta, kun ne tulevat bändin käsittelyyn. Jori ei esimerkiksi itse ollut varma, onko Heliumpallo hyvä, kun antoi sen kuultavaksemme. Kun sain tehtyä siihen sanat, Jori innostui siitä ihan jumalattomasti, ja biisistä tehtiin levyn ensimmäinen single, Paula sanoo. Rakkaudesta-levyn kappaleissa on muistumia 80-luvun alkupuolen syntetisaattoripopista (avausraita 4ever Young) , 90-luvun Music Television -hiteistä (Kevään valo) ja jopa hiphopista: kappaleessa Tytöt Paula Vesala räppää Mariskan kanssa. ­ Räppäys on Jorin vika, Paula syyttää. ­ Oli todella ärsyttävää hommaa se puhelaulaminen. Mutta kun Mirakin oli sitä mieltä, että biisi pitää laittaa levylle, niin siellä se nyt on. ­ Mullahan on räppitaustaa Loimaalla, Mira muistuttaa. ­ Meillä oli siellä Jykäbox ja Pimut, kun olin 11-vuotias. Ja olenhan mä treenannut ja keikkaillut myös Pääppösten kanssa. Ne ovat Pääkkösten entisiä jäseniä. Tytöt on suorasanainen kannustuslaulu, joka kuulostaa hyvin olennaiselta kappaleelta. Rakkaudestalevyn kaikki sanoitukset kirjoittanut Paula kertoo, että niin se onkin. ­ Multa on kysytty, onko Tytöt ironinen sanoitus, Paula sanoo. ­ Ei se ole, vaan täysin vilpitön. Kun on positiivinen ja rohkaiseva, se tulkitaan usein ironiaksi. ­ Samoin on kysytty, onko Jeesus ei tule, oletko valmis -biisi suunnattu jollekin tietylle taholle. Ei ole, mutta kyllähän tämä aika menee ihon alle. Joskus korkeampaan voimaan uskominen on vain keino siirtää vastuuta itseltä pois. Sitten saattaakin käydä niin, että maailmanloppu tulee ennen Jeesusta. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ VÄLITTÖMÄT IDOLIT PMMP pitää yhteyttä faneihinsa. aula Vesala ja Mira Luoti kertovat olevansa kirjeenvaihdossa useiden PMMP-fanien kanssa. Jotkut lähettävät heille perinteistä fanipostia, jotkut kertovat elämänkokemuksistaan. ­ Joskus fanit pyytävät apua erilaisissa ongelmissa. Usein on mahdotonta auttaa muuten kuin vastaamalla kirjeeseen. Toivottavasti siitä on apua. Joidenkin fanien kanssa on kirjoiteltu aina bändin alkuajoista saakka. Laulajat nauravat, että kymmenessä vuodessa fanitus ehtii käydä läpi kaikenlaisia kausia. ­ Jotkut ovat ihailleet meitä lapsina, sitten teininä alka- P " En ole koskaan uskonut, että 'tähteys' on olemassa. neet hävetä meitä, ja aikuisina taas alkaneet fanittaa. Sellainen on ihan mahtavaa. Paras vaihe on se, kun ex-superfani häpeää entisiä idoleitaan niin kuin nuoret häpeävät vanhempiaan! "Nolooo!" ­ Jotkut fanit tuovat nykyisin lapsensa mukanaan keikoille. Se on mukavaa, vaikka PMMP ei ole meidän mielestämme sopiva bändi soittamaan varsinaisia lastenkonsertteja. Uuden albumin toinen kappale Korkeasaari on kirjoitettu miehen näkökulmasta. Paula kertoo, että lyriikat inspiroi yksi yhtyeen faneista ja kirjeenvaihtokavereista. ­ Hän on ihminen, jonka on helpompi kirjoittaa kuin jutella kasvotusten. Me ollaan käyty hänen kanssaan kirjeenvaihtoa jo monta vuotta ja saatu seurata hänen elämäänsä, jossa on ollut monenlaisia vaiheita. Hän tietää kappaleesta ja taitaa olla iloinen, että sellainen on tehty. SUE » 26 « NRO. 6
• KE 25.7. PAPRIKA KORPS (POL) YAKUZI PATO TO 26.7. CIRCLE JOOSE KESKITALO JA KOLMAS MAAILMANPALO YOURNALIST NOPAT PE 27.7. MURHEENLAAKSO PLAYS MANA MANA DEATH HAWKS THE SPLITS YOURNALIST LA 28.7. RISTO FRENCH FILMS LIGHTHOUSE PROJECT ALL WILL BE QUIET YOURNALIST LIPUT: KE 7,- (OVI), TO, PE JA LA 12,- (OVI) / 10,- (TIKETTI) NELJÄN PÄIVÄN LIPPU 30,- (TIKETTI) NARIKKA SISÄLTYY LIPUN HINTAAN. HELSINGIN JÄ ÄHALLI P E R J A N TA I N A 1 4 .9 . 2 0 1 2 L I P U T 49 E U R OA + M A H D. T O I M I T U S K UL U T W W W.PL AC EB OWO RL D.CO.UK T W I T T ER: @P L AC EB OWO R L D KLUBI, HUMALISTONKATU 8, TURKU k l u b i = kolo / ilta / live SUE » 27 « NRO. 6
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW. NUCL EAR BL AST. « NRO. 6 DE SUE » 28 NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• Six Feet Under on pestannut uuden kitaristin. Brutaalin deathmetalbändin riveihin Rob Arnoldin tilalle on liittynyt Ola Englund. Seven Thornsin uusi laulaja on ruotsalainen Gusdtav Blide. Powermetalryhmän uudella albumilla vokalistina on vielä sessiovokalisti David Henriksson. Yhdysvaltalaisen sludge/stoneryhtye Weedeaterin Helsingin-keikkapaikaksi 9.7. on vaihtunut Kuudes Linja. 10.7. bändi nähdään Oulun Nuclear Nightclubissa. NEWSFLASH » ÄÄRIMMÄISYYKSIEN JUHLAA Puitteiltaan uudistunut Hammer Open Air ei tee kompromisseja extreme-metallin suhteen. iedossa järjestettävä Hammer Open Air Metal Festival on vaihtanut tapahtumapaikkaa ja ajankohtaa. Äärimetallifestivaali järjestetään tänä kesänä Mannin Navetalla 20.-21.7. Puitteet kehittyvät mutta perusasiat pysyvät. Festivaalia järjestävän Kold Reso Kultin Johnny Nurmi kertoo, että Hammer Open Airin ohjelmisto valitaan kahden periaatteen mukaan: bändin täytyy olla järjestäjien mielestä hyvä ja pieniä yhtyeitä on hyvä tukea. ­ Haluamme tehdä omannäköistämme festivaalia samalla tinkimättömällä asenteella kuin kaikkia muitakin järjestämiämme tapahtumia. Tämän kesän bändeistä Deströyer 666 ja Asphyx ovat livenä aina kovia. Noiden lisäksi erityisesti kiinnostaa nähdä kotimaiset Shape Of Despair ja Unholy. Molemmat ovat pioneereja omassa genressään. Kaksipäiväisen Hammer Open Airin yleisötavoite on noin tuhat kävijää per päivä. Se on marginaalimetallia tarjoavalle tapahtumalle kelpo yleisö. Festivaalin järjestäjät eivät aio kasvattaa kävijämäärää yleisömagneetteja kiinnittämällä. ­ Yritämme tuoda Suomen kesän festivaalitarjontaan jotain spesiaalia. Esiintyjiemme tyyli on vaihdellut okkultistisesta rockista black metaliin. Extreme-metallin eri tyylilajit on melko hyvin katettu. Mitään kompromissejä emme lähde yleisönkalasteluhengessä tekemään. Oletamme tapahtuman vetävän paikalle niitä ihmisiä, jotka löytävät tarjonnastamme haluamansa. Festivaalin esivalmistelut kestävät noin vuoden päivät, joten tämän vuoden Hammer Open Airia on koottu aina siitä lähtien, kun viime vuoden festivaali purettiin. ­ Homma vie ihmisestä mehut, mutta onnistunut lopputulos on kaiken sen arvoista. On hienoa nähdä työn konkretisoituminen käytännössä. Paras palkka on yleisöltä ja bändeiltä saatu kiitos. Nurmi kertoo, että Hammer Open Airin hyvin hoidetut järjestelyt ovat saaneet positiivista palautetta ja sen myötä tapahtuman Psykedeliaa ja monumentaalisia riffejä yhdistelevä Ufomammut soittaa lokakuussa kolme keikkaa Suomessa: 9.10.Turun Klubi, 10.10. Tampereen Klubi, 11.10.Helsingin Kuudes Linja. Norjalaisen black metal -yhtye Urgehalin laulaja-kitaristi Trond Bråthen eli Trondr Nefas kuoli vain 34-vuotiaana. Muusikon äkillinen lähtö tästä maailmasta koitui luonnollisista syistä. Ruotsalainen hevirockyhtye Sparzanza on Jurassic Rockin viimeinen kiinnitys. Festivaali järjestetään Mikkelissä 10.-11.8. Svart Records on julkaissut Amorphisin edeltäjän Abhorrencen koko tuotannon Completely Vulgar -cd:llä. Kokoelma sisältää demon, ep:n ja livetaltioinnin. Helsingin Tuska-festivaalin (29.6.-1.7.) jatkoklubit pidetään Nosturissa ja Virgin Oilissa. Nosturissa soittavat Kypck, Black Sun Aeon ja Shape of Despair. Virgin Oilissa nähdään Moonsorrow, Ghoul Patrol, GAF, Blood Runs Deep ja October Rust. Spinal Tapin David St. Hubbins oli kuolla bisarrissa auto-onnettomuudessa. Tai ainakin häntä näytellyt Michael McKean jäi auton alle New Yorkissa ja katkaisi jalkansa. Stratovarius hyvästelee bändistä lähteneen rumpali Jörg Michaelin cd-dvd-livepaketilla. Under Flaming Winter Skies ­ Live in Tampere julkaistaan kesäkuun lopulla. Re-Armed kiertää Eurooppaa Suffocationin ja Originin kanssa heinäkuussa noin kolmen viikon ajan. Keravalaisyhtye on myös kiinnitetty brittiläiseen Bloodstock Open Airiin. Vinny Appice (mm. Dio, Black Sabbath) ja Rex Brown (Pantera, Down) ovat perustaneet Kill Devil Hill -bändin. Bändi kuvailee musiikkiaan "rehelliseksi raskaaksi rockiksi". Edesmenneen Chuck Schuldinerin musiikillisen perinnön julkaisusarja saa jatkoa. Relapse julkaisee Death-legendan muinaisen Mantas-bändin tuotantoa Death By Metal -kokoelman muodossa. L maine on levinnyt. ­ Tämä näkyy toivottavasti lipunmyynnissä. Hieman ollaan lisätty myös mainostusta mediassa. Tapahtumaviikonloppuna sitten näkee, onko lisääntynyt mainonta tuottanut tulosta. Joskus kuulee tarinoita siitä, kuinka bändien raider-listoissa on erikoisia vaatimuksia takahuonetarjoilun ja lavavarustuksen suhteen. Voisi kuvitella, että black metal -bändien tarpeet keikkapaikoilla ne vasta erikoisia saattavat ollakin. Nurmi kertoo, että toistaiseksi Hammer Open Air on onnistunut hankkimaan esiintyjilleen kaiken tarvittavan. Sólstafir ­ Pari kertaa on pyydetty jotain sianpäätä ja helpostihan se järjestyy. Muuten Hammerin historiassa tai meidän toiminnan aikana ei ainakaan toistaiseksi ole tullut mitään ihmeellistä vastaan. Yleensä näihin tarinoihin tarttuu matkan varrella kaikenlaista värikynää. Todellisuudessa useimmille bändeille riittävät viina ja veri. Hammer Open Airissa esiintyy sekä ulkomaisia että kotimaisia äärimetallibändejä, joukossaan mainittujen lisäksi muun muassa Eyehategod, Sólstafir ja Marduk. www.hammeropenair.net TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » MURHEENSA MILJONÄÄRILLÄKIN etallican leiristä kuului taas kummia. Tällä kertaa ei kiukuteltu napstereista eikä levyntekoon tarvittu psykologin apua. Ei, tällä kertaa kitaristi Kirk Hammett avautui Rolling Stone -lehdelle siitä, kuinka köyhiä ja kipeitä he ovatkaan eivätkä raukat tienaa tarpeeksi rahaa, elleivät he keikkaile "tauotta". Levynmyynnin murros on iskenyt multimiljonääreihin niin ankarasti, että joutuvat tekemään oikein keikkaa eivätkä voikaan enää pitää kahden vuoden kiertuetaukoja niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Rahaa palaa oman studion sekä studio- ja kiertuehenkilökunnan ylläpitämiseen, eikä jättimäisiä levyrojalteja makseta enää jatkuvalla syötöllä vaan harvempaan tahtiin. Elämä on siis Metallica-leirissä todellinen murheen laakso, kun muusikot joutuvat oikein musisoimaan ja kenties vähän järkiperäistämään leväperäistä toimintaansa. Paljon pienemmillä puitteilla ja paljon ahkerammin keikkailevien bändien näkökulmasta voisi ajatella, että nyt on todellisuus karannut Metallicalla M kauas horisontin taa. Toki samaa voisivat sanoa ihan tavallisetkin työssä käyvät kansalaiset, jotka joutuvat menemään joka päivä töihin hakemaan elantoaan perushommista sen sijaan, että olisivat tehneet intohimoisesta harrastuksestaan ammatin (josta siis pitäisi pitää taukoa). Musiikkibisnes on Metallican tasolla liiketoimintaa, johon pätevät liiketoiminnan lait. Jos kulut ovat suuremmat kuin menot, niin silloin kuluja on syytä karsia ja keskittyä ydintoimintoihin, tässä tapauksessa johonkin muuhun kuin jättimäisen henkilökunnan kokopäiväiseen palkkaamiseen ja studion ylläpitämiseen ilman, että se on koko ajan jossain käytössä. Setä Jussinkin vinkkipalstan kullanarvoinen neuvo Metallicalle olisi se, että pitkän sapatti- vapaan jälkeen mentäisiin edes treenikämpälle tekemään biisejä valmiiksi sen sijaan, että aloitetaan nauhoitussessioista studiossa ja jammaillaan siellä päämäärättömästi ilman, että touhusta tulee mitään ilman kallispalkkaisen terapeutin ja ryhmähalauksien apua. Biisien ylipitkä hautominen ja suuruudenhulluja mittasuhteita saava puuhastelu tulee kalliiksi, mutta siitä on turha syyttää levymyynnin lainalaisuuksia. Toki rutiininomaisella kiireelläkään ei kannata edetä. Luovuus voi vaatia oman aikansa, eikä laadukasta materiaalia saa tehtyä riittäviä määriä jos yksittäisiin kappaleisiin ei käytä riittävästi aikaa. Tämän takia toinen täysin ilmainen vinkkini on se, että biisejä voi tehdä kerralla vähemmän ja levyistä voi teh- » SETÄ JUSSIN TUPA dä myös lyhyempiä. Koko cd-levyn mittaa ei tarvitse käyttää Metallican leirissä tai muuallakaan. Metallican myöhäistuotannon tavaramerkkinähän ovat cd-formaatin maksimirajoja koettelevat mammutit, joissa kappaleet ovat pitkiä ja levykokonaisuudet mitä sattuu. Load- ja Reload-levyjen 155 minuutin yhteismitasta olisi saanut helposti koottua yhden 50 minuutin mittaisen kelpo levyn, kunhan vain reilut sata minuuttia joutavaa kuraa olisi alun perinkin jätetty levyttämättä ja tekemättä. Death Magnetic -levy oli kuitenkin tasokas paluu huipulle, joten täytyy toivoa Metallican jäsenten saavan loppuunmyydyistä stadion- ja festivaalikeikoistaan sen verran sukanvarteen, että köyhät taiteilijat eivät kärsi liikaa vilua ja nälkää. JUSSI LAHTONEN " Nyt on todellisuus karannut Metallicalla kauas horisontin taa. SUE Metallican köyhäinapukiertue kävi juuri Suomessa. Tuskin tuli persnettoa. » 29 « NRO. 6
• " Emme koettaneet tehdä jotakin uutta vaan yritimme tehdä ylipäänsä jotakin! HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVA NUCLEAR BLAST SUE » 30 « NRO. 6
• » DEMONIEN LUOJA Kreatorin kolmenkymmenen vuoden ajan karkaistu metalli on hyvässä terässä. os bändin ura olisi levyillä eriin jaettu kamppailuottelu, Kreatorilla olisi käynnissä 13. erä. Laulaja-kitaristi Miland "Mille" Petrozza (s. 1966) nauraa, kun kysyn, tunteeko hän itsensä onnekkaaksi, vaikka kehätytön kyltissä seisoo epäonnennumero. Kyllä hän tuntee. Kolmastoista albumi Phantom Antichrist on rankka levy, ja jos bändi on pysynyt tolpillaan 30 vuotta, ei sitä enää niin vain kaadeta. Sitä paitsi Mille Petrozza ei ole unohtanut, mistä kaikki alkoi. ­ Ensimmäinen bändini Tyrant oli 14-vuotiaiden koulubändi. Yritimme soittaa Judas Priestin ja Iron Maidenin biisejä ja tehdä omaa heavy metal -musiikkia. Se oli aika hankalaa triokokoonpanolla ja kehnoilla soittotaidoilla. ­ Sitten brittiläisen hevimetallin uusi aalto toi mukanaan joukon uudenlaisia bändejä. Varsinkin Venom oli käänteentekevä juttu! Siinä bändissä oli kolme soittajaa ja biiseissä kolme sointua. Se oli meistä mahtavaa. Tajusimme, että tuohon mekin pystymme! Venom on Petrozzan mukaan vastuussa siitä, että kompuroiva koulubändi kehittyi äärimetallin suuntaan ensin Tormentoriksi ja lopulta Kreatoriksi. 80-luvun puolivälissä Tormentor oli valmis julkaisemaan ensimmäisen albuminsa Noise Recordsin kautta. Siinä vaiheessa yhtyeen oli kuitenkin vaihdettava nimeä, sillä se ei ollut maailman ainoa Tormentor. ­ Ei se haitannut, sillä "Tormentor" on kliseinen metallinimi. "Kreator" on vahvempi. Se voi tarkoittaa monia asioita. Se voi viitata luovaan toimintaan, jumalaan tai se voi olla vaikka jonkun demonin nimi. Kreator valitsi itselleen sopivan nimen, sillä se todella oli mukana luomassa jotakin: eurooppalaista metalliskeneä, josta tuli suuri osa maailmanlaajuista verkostoa. Brutaali ensialbumi Endless Pain (1985) ja laulaja-kitaristi Petrozzan häijy sähinä inspiroivat muun muassa myöhempiä black metal -bändejä. Sitä hän ei osannut aavistaa. ­ Voisin kai selittää, että tunsimme itsemme edelläkävijöiksi, mutta ei se niin ollut, Petrozza sanoo. ­ Emme koettaneet tehdä jotakin uutta vaan yritimme tehdä ylipäänsä jotakin! Koko bändikuvio oli uutta meille, siis ihan soittamaan opettelua myöten. Kykymme olivat hyvin rajalliset. Yritimme kuulostaa mahdollisimman rajuilta osaamisemme puitteissa. J hyvää metallia. Sain kavereita joka puolelta maailmaa. Vaihtelin nauhoja esimerkiksi Hyraxin, Deathin, Possessedin ja Sepulturan jätkien kanssa. 80-luvun alkuvuosina kohtasivat myös yhtyeet, jotka nykyisin tunnetaan saksalaisen thrash metalin kolmena kuninkaana. ­ Sodom oli kotoisin samoilta seuduilta kuin mekin, olimme kavereita. Destruction tuli etelämpää, järkkäsimme sen ensimmäisen keikan kotikaupungissamme Essenissä. Pidin kovasti niistä molemmista ja pidän edelleen. Kreator oli Venomin kaltaisessa triokokoonpanossa vielä toisen albuminsa Pleasure to Killin (1986) ilmestyessä. Kolmannella levyllään Terrible Certaintylla (1987) bändi oli vahvistanut joukkoaan toisella kitaristilla. ­ Se oli keskeinen muutos bändin kehityksen kannalta, Petrozza sanoo. ­ Kreator alkoi kehittyä kohti nykyistä tyyliään vasta kun hankimme toisen kitaristin. Se avasi aivan uusia musiikillisia mahdollisuuksia. KRIISIVAIHE 1980-luvun jälkipuoliskolla Kreatorilla meni lujaa. Vuoteen 1990 mennessä se oli julkaissut viisi kiitettyä albumia ja hakannut kiveen paikkansa merkittävien eurooppalaisten metallibändien joukossa. Mutta sitten kävi niin, että yhtäkkiä metalli ei enää ollut merkittävää. 90-luvulla skene painui takaisin maan alle. Vaihe osoittautui väliaikaiseksi mutta ei voinut olla horjuttamatta bändien itseluottamusta. Yrittäessään soida yhteen ajan sävelen kanssa metallimusiikki ajautui identiteettikriisiin. ­ 90-luku oli vaikeaa aikaa kaikille metallibändeille paitsi ehkä Panteralle, Petrozza sanoo. ­ Jopa Iron Maidenin kaltaiset suuret yhtyeet olivat kriisissä. Kreatorkaan ei ollut 90-luvulla niinkään bändi kuin minun projektini. Kreatorin kriisi näkyi paitsi kokoonpano-ongelmina, myös musiikkityylin ailahteluina. Bändi uutti thrashiinsa goottilaisuutta ja industrial-vaikutteita, loopattuja sample-soundeja, uusia laulutyyleja, groove metal -elementtejä ja jopa jousisoittimia. ­ Kreator ei ole sellainen bändi kuin AC/DC, joka tekee saman albumin yhä uudelleen, Petrozza huomauttaa. ­ 1990-luvun levymme olivat hyviä ja tärkeitä. Ilman niitä Kreator ei olisi niin itsevarma ja kehittynyt yhtye kuin se nyt on. Aivan kuten alkuaikoinakin, Kreatorin kurssin käänsi uusi kitaristi ­ ja vieläpä samaan suuntaan. Waltarissa soittanut suomalainen Sami Yli-Sirniö liittyi bändiin Violent Revolution -levyllä (2001) ja soittaa Kreatorissa edelleen. ­ Sami diggasi Extreme Aggressionia (1989), Coma of Soulsia (1990) ja muita vanhoja levyjämme ja innosti meitä tekemään niiden tyyppistä metallia. Kokeilevuus sai väistyä bändin luontaisen raskauden tieltä. Kreator oli taas neljä ihmistä soittamassa musiikkia yhdessä. Sellaista sielukkuutta ei voi mikään teknologia korvata. Kreatorin uusi albumi Phantom Antichrist on suurieleinen voimannäyte, jonka korkeat energiatasot hymyilyttävät ja voimauttavat. Kuinka Kreator on onnistunut säilyttämään sen kiihkon, jonka useimmat sen aikalaiset ovat kauan sitten kadottaneet? ­ Hyvä kysymys. Ehkä siksi, että Kreator ottaa musiikkinsa hyvin vakavasti. Ehkä siksi, että olemme tietoisesti pyrkineet pysymään yhteydessä faneihimme ja metalliskeneen. Jos bändi sulkeutuu omaan maailmaansa, se unohtaa, mikä on tärkeää ja olennaista. « SUE KUUSIKIELINEN HIRVIÖ Mille Petrozza on käytännönläheinen kitaristi. Wikipedian mukaan olet kitarakeräilijä. Pitääkö paikkansa? ­ Ei pidä. "Valtava kitarakokoelmani" on pelkkä huhu. Minulla on 20 kitaraa, mikä ei ole paljon ammattimuusikolle. Millaisia kitaroita sinulla on? ­ "Kokoelmani" beibit ovat pari 70-luvun Gibson Les Paulia. Sitten on pari B.C. Richiä, Ibanezeja, Fenderin basso, Warwickin basso ja sen sellaista. Viisi kitaraa olen saanut ilmaiseksi Jacksonilta, koska minulla on diili sen kanssa. Jackson on tehnyt sinulle myös oman signature-mallin, Mille Phobia King V:n. ­ Kyllä, ja olen siitä hyvin iloinen. Ensin suhtauduin koko ideaan tosi skeptisesti. Kun Jackson ehdotti minulle signature-kitaran tekemistä, murehdin, että tuleekohan siitä hyvä. Millainen on hyvä kitara? ­ Olen hyvin käytännönläheinen kitaristi. Pidän soittimista, jonka voin napata käteeni, kytkeä vahvistimeen ja alkaa soittaa. En tarvitse mitään teknologisia kommervenkkejä, vaan kitaran, joka pysyy vireessä kuumissa ja tahmaisissa rockklubeissa ja murisee kuin hirviö. ­ Sain Mille-Jacksonin kokeiltavaksi, kun äänitimme Phantom Antichristiä. Kitara tuntui niin hyvältä, että soitin sillä heti soolon levylle. Jos haluaa soittaa nopeaa ja äärimmäistä metallia, siinä on hyvä kitara... Ja hei: en sano tätä vain siksi, että se on oma mallini! Se on oikeasti laatukitara! SKENE SYNTYY Kun Kreatorin esiaste Tormentor pääsi keikoille, se oli kuin Englannissa vuonna 1977: nuoret, rankat bändit soittivat ikäiselleen yleisölle, joka janosi energiaa. ­ Yleisö saattoi jopa olla hiukan meitä vanhempaa, koska olimme niin kakaroita, Petrozza naurahtaa. ­ Nuorta se jengi silti ehdottomasti oli. Kaikki eivät pitäneet meistä, koska emme soittaneet perinteista heviä vaan raakaa kamaa. Sitä voisi tosiaan verrata siihen, kun punk tuli ja tyrmistytti vanhemman rocksukupolven. Tormentorin aikoina elettiin vielä, kuten Mille Petrozza sen sanoo, "eurooppalaisen äärimetalliskenen kivikautta." Kreator kuitenkin huomasi, ettei ollut yksin. Venom oli innoittanut muitakin kuin Millen ja hänen kaverinsa perustamaan pomminraskaita, verenhimoisesti äriseviä yhtyeitä. ­ Metalliskene alkoi kasvaa nopeasti. Siitä tuli maailmanlaajuinen verkosto, joka järjestäytyi tape tradingin kautta. Vaihtelimme kirjepostin välityksellä c-kasetteja, joilla oli omien bändiemme demoja tai muuta » 31 « NRO. 6
• » NOUSE IKUISUUTEEN! Luca Turilli's Rhapsody jatkaa elokuvametallin ilosanoman levitystä. os musiikin ansioita käytäisiin mittailemaan mahtipontisuuden ja silkkaa mielihyvää valuvan juustoisuuden tasolla, powermetallin laajalta kentältä ei löytyisi montaa italialaisen Rhapsodyn voittanutta. Kun bändin musiikki on aikanaan jopa vakiinnuttanut termin "hollywood metal", ollaan asian ytimessä. Kuluvalla vuosituhannella yhtyeen fanit ovat saaneet kunnolla kummasteltavaa musiikin ulkopuolelta. Ensin vuonna 2003 bändi pidensi oikeusjutun uhan alla nimensä Rhapsody of Fireksi. Tilanteen takana oli mitä ilmeisimmin muutosvaatimus yhdysvaltalaiselta musiikkiverkkokauppa Rhapsodylta. Huomattavasti kauempaa puun takaa tuli orkesterin viimevuotinen, ilmeisen ystävällinen kahtiajako, jonka tuloksena maailmalla on nyt käytännössä kaksi Rhapsodya. Laulaja Fabio Lione, kosketinsoittaja Alex Staropoli ja rumpali Alex Holzwarth alkoivat luotsata Rhapsody of Fire -yhtyettä uusien jäsenten kanssa. Kitaristi Luca Turilli ja basisti Patrice Guers puolestaan lähtivät omalle tielleen ja perustivat Luca Turilli's Rhapsodyn. ria päivää ennen studioon saapumista, mutta onneksi meillä oli viikon mittainen esituotantoaika. Tämä ei todellakaan tarkoittanut, että Contella olisi ollut edessään kevyt parin päivän projekti. Ascending to Infinityä kuunnellessa voi vain hätäisesti arvailla, kuinka monta sataa raitaa levyn eri vaiheissa pauhaa vasten kasvoja. Jos kuuntelun jäljiltä jää tavan tallaajalle sellainen olo, että laulajat laitettiin sessioissa koville, niin näinhän asian laita oli. ­ Uusi levy oli todellakin täynnä ansoja ja vaikeuksia pienen ihmisen äänelle! Jokainen biisi vaati noin sata ottoa. Joskus lauloin yhtä ainoaa kohtaa yli tunnin. Oli sekä onni että kirous, että meillä oli 20 päivää laulujen nauhoittamiseen. Lauloin joka päivä kymmenestä kahteentoista tuntia, joten koetusta riitti. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, koska lopputulos on parasta, mitä minun äänelläni oli mahdollista saavuttaa, hörähtää Conti. Oman lisämausteensa prosessiin toi tirehtöörinä toimineen Turillin luontainen perfektionismi. ­ Hän ei todellakaan tyydy siihen, että mikään levyllä oleva elementti olisi "ihan tarpeeksi hyvin" tai vastaavaa. Se on minusta todellinen lahja. Jos Luca olisi syntynyt kaksi vuosisataa aiemmin, uskon, että hänet muistettaisiin suurena klassisena säveltäjänä Verdin ja Puccinin rinnalla, Conti sanoo. Luca Turilli's Rhapsodyn tähtäin alkaa pikkuhiljaa kääntyä maailmalaajuisia tieverkkoja kohti. Tahtoa koluta pallomme läpikotaisin on riittävästi, mutta Pohjolan fanipojat ja -tytöt saavat toistaiseksi tyytyä sormien ristissä pitämiseen. ­ Olemme valmistautumassa hyvin pitkään kiertueeseen. Haluamme käydä niin monessa kaupungissa kuin mahdollista. Tällä hetkellä selvittelemme päivämääriä, settilistoja ja esitysten yksityiskohtia. En siis pysty kertomaan tällä hetkellä lisää, mutta siitä tulee mahtavaa! Toivon, että pääsemme soittamaan myös Suomeen, oli keikan aikana sitten jäätävän kylmä tai ei, letkauttaa Conti. « HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA NUCLEAR BLAST ASCENDING TO INFINITY biisi biisiltä Quantum X ­ Instrumentaalinen intro. Klassisen eeppistä Lucaa moderneilla syntikoilla maustettuna. Ascending to Infinity ­ Täydellinen avausbiisi! Vedämme nopeasti ja korkealta. Ehdottomasti yksi suosikkejani. Dante's Inferno ­ Keskitempoinen pala, jossa on runsaasti orkestraatioita. Lauluosiin on ladattu niin paljon crescendoja, että ne suorastaan räjähtävät kertosäkeissä. Excalibur ­ Yksi levyn merkittävimpiä kappaleita. Mukana on folkelementtejä. Lauluja vedetään sekä englanniksi, italiaksi että latinaksi. Kertosäkeet ovat todella mahtipontisia ja lopussa tuleva korkea nuotti on melkoisen murhaava. Tormento E Passione ­ Myös yksi suosikeistani, täysin italiaksi laulettu. Hieno duetto, jonka sain esittää Lucan soololevyilläkin mukana olleen sopraanon Bridget Foglen kanssa. Mielestäni melko omaperäinen kappale. Uskon teidän rakastuvan tähän. Dark Fate of Atlantis ­ Levyn ensimmäinen single, klassista Rhapsodya. Vauhdikas ja eeppinen oopperavivahteinen siivu. Luna ­ Cover-versio italialaisen tenorin Alessandro Safinan kappaleesta. Erittäin lyyrinen ja ehkä kaikkein "valtavirtaisin" biisi levyltä. Samalla se on myös laulujen osalta yksi levyn vaikeimmista. Clash of the Titans ­ Nopea veisu, jonka äänimaailma on piirun verran muita modernimpi. Mukana on likaista, hieman ärjyvämpää laulua, jonka kanssa saatoin vain yrittää parhaani (naurua). Of Michael The Archangel And Lucifer's Fall ­ Albumin pisin kappale. Tiivistelmä kaikista Ascendingin elementeistä. Orkesterin osuudet ovat erityisen mahtavia. Pelkkä kuoron kokokin on ällistyttävä. J Näistä kahdesta yhtyeestä ensin uutta materiaalia ehtii julkaista Luca Turilli's Rhapsody. Bändi esittelee debyyttilevyllään Ascending to Infinityllä maailmalle huimat palkeet omaavan vokalistinsa Alessandro Contin, jolla on metallimieheksi perin vaikuttava oppitausta. ­ Aloitin oopperalaulajan koulutuksen noin 15-vuotiaana. Lauloin nuorena useissa paikallisissa metallibändeissä, mutta operaattinen ilmaisu kiinnosti minua aina hyvin vahvasti. Vuonna 2003 pääsin sisään arvostettuun, Modenan kaupungissa toimivaan Corale Lirica Rossiniin. Kyseistä koulua kävi aikanaan myös nuori Luciano Pavarotti. Olen myös ollut Trick Or Treat -bändiin laulaja vuodesta 2002 lähtien. Nyt Luca on antanut minulle tämän mahdollisuuden ja teen parhaani, etten petä kenenkään odotuksia, kertoo Conti. Contilla on "rahvaampi" tausta hevin diggailijana ja hänen esikuvansa ovat genren isoja jehuja. Laulajalta irtoaa myös kysymättä pientä litaniaa Suomen skenestä. ­ Minun metallivaikuttajani ovat pääasiassa isojen 80-luvun yhtyeiden laulajia. Suu- rimmat suosikkini ovat varmaankin Geoff Tate, Michael Kiske ja Crimson Gloryn Midnight. Seuraan myös monia suomalaisia bändejä. Metallissahan te olette tietyllä tapaa maailman napa. Kehunsa ansaitsevat tietysti Stratovarius, Nightwish ja Children of Bodom, mutta teiltä päin tulee myös monia kovia tulokkaita. Näin Nightwishin keikan Milanossa kuukausi sitten ja heidän lämmittelijänään oli Battle Beast, joka veti todella tiukan setin Bändin naislaulajalla on upea ääni! SADAN OTON MINIMI Conti ei saanut vakanssia Turillin johtaman legioonan kärjestä täysin ummikkona tai yleisten koelauluhakujen kautta. Apu löytyi nykyisen "bändijakauman" toiselta puolelta. ­ Olen tuntenut Rhapsodyn laulajan Fabio Lionen jo pidemmän aikaa. Arvostamme toisiamme suuresti laulajina. Hänen ansiostaan olen nyt tässä. Hän suositteli minua pari vuotta sitten Lucalle, joka etsi laulajaa uuteen projektiinsa. Kun Luca lähti Rhapsody of Firesta omalle polulleen, suureksi yllätyksekseni hän pyysi minua laulajaksi, Conti selventää. Luovassa prosessissa Conti saapui valmiiseen pöytään. ­ Luca hoiti kaiken, niin säveltämisen, sanoittamisen kuin sovittamisenkin. Tullessani studioon viime tammikuussa kaikki tuo oli jo valmiina. Hän oli tehnyt hämmästyttävää jälkeä. Olin kuullut kappaleet vain pa- " Jos Luca Turilli olisi syntynyt kaksi vuosisataa aiemmin, hänet muistettaisiin suurena klassisena säveltäjänä. SUE » 32 « NRO. 6
• » TRIBUUTTI MUINAISILLE Jess and the Ancient Onesille ei ole paluuta, ei liioin rajoja. iennäyttäjä ei ole aina se, joka luo uusia reittejä. Yhtä arvokasta on paljastaa wanhoja polkuja, jotka ovat olleet piilossa aivan liian pitkään. Tällainen kunniakas työ ei ole Jess and the Ancient Ones -yhtyeen olemassaolon perimmäisin syy, mutta okkultistista rockia soittava seitsenhenkinen ryhmä on saattanut musiikkityyliin vähemmän perehtyneitä Roky Ericksonin ja Covenin kaltaisten äärelle. JATAO toimi yleissivistäjänä jo 13th Breath of the Zodiac -seiskatuumaisella, joka sisälsi Coven-lainan White Witch of Rose Hall. Yhtyeen nimen muoto taas on kunnianosoitus psykedelian puolijumalaksikin kutsutun Ericksonin legendaarisille kokoonpanoille. ­ On hienoa, jos joku löytää avullamme menneeseen, ja rikastuttaa löydöillään levyhyllyään. Mukava huomata, että nuorempikin väestö on alkanut tonkia juuria esiin. If you have ghosts, then you have everything, kitaristi Thomas Corpse, toinen yhtyeen johtohahmoista, toteaa Ericksonia osuvasti siteeraten. Yhtyeen nimi toimii kumarruksena myös pidemmälle mennee- T seen, ei vain muutaman vuosikymmenen taakse. ­ Nimen loppuosa on tribuutti jo menneille, jotka ovat itseään aikaa vanhempia, ja kantavat yhä harteillaan alun tomua, Corpse kuvailee. Muinaisiksi yhtye ei itse vielä tunnustaudu. ­ Ikäjakaumamme on aika laaja, osa porukasta on huomattavasti nuorempaa. Itse olen siinä välissä, kolmekymmentä tuli täyteen puolisen vuotta sitten, Thomas Fiend, Corpsen kitaristikumppani sanoo. JATAO:n yhteydessä on mainittu yksi jos toinenkin vaikuttaja. Skaalaa riittää aina Mercyful Fatesta Abbaan. Muutama yhtyeelle itselleen ilmiselvä nimi on jäänyt vielä pudottamatta. ­ Ehkei kukaan ole maininnut UFO-yhtyettä kuningattaren saarelta? Michael Schenkerin soitto on maagista. Rock Bottomin soolo hakee vertaistaan. Neil Young, Mountain, Lynyrd Skynyrd, siinä muutama nimi listaan. Skaala on HAASTATTELU PE 20.7. HAMMER OPEN AIR, LIETO TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA LASSE HARTIKAINEN " If you have ghosts, then you have everything... pohjaton, Tom Waits -henkistäkin demottelua on ollut ilmoilla, Corpse kertoo. ­ Vasta viime aikoina olemme löytäneet Shocking Blue -bändin, pop-vivahteista rockia 60-luvun lopulta. Kyseisen bändin biiseistä tulee monesti mieleeni JATAO. Onkohan bändi toiminut jonkinlaisena utopistisena, käänteisenä vaikuttajana näin jälkikäteen? Fiend miettii. Aika tuskin riittää kaikkien 60ja 70-lukujen taitteen kätkettyjen helmien löytämiseen. Samoin aika oli loppua kesken, kun JATAO äänitti yhtyeen nimeä kantavaa debyyttialbumia. Studiossa kun oli testattavana koko 60- ja 70-luvut, mitä vahvistimiin tulee. ­ Toisaalta se oli mieluisa ongel- ma, jonka soisi tulevan eteen toistekin. Oli maagista nauhoittaa hämärässä soittohuoneessa, kun käsissäni oli ystävän tuoma akustinen Gibson viiden vuosikymmenen takaa. Kiitokset siis hänelle, Corpse sanoo. Yhtyeen lyriikoiden kerrotaan pohjautuvan kirjoittajiensa omiin okkultistisiin kokemuksiin. Corpse ja Fiend eivät lähde juurta jaksaen avaamaan, mitä kaikkea tekstien takaa löytyy. ­ Okkultismi, pimeä magia ja rituaalit ovat konkreettinen ja erittäin oleellinen osa elämääni. Musiikin sanoittaminen, säveltäminen ja soittaminen toimivat itselleni eräänlaisena esoteerisena Ouijalautana. Sanoituksia kirjoittaessani pyrin hyvän, runollisen tekstin lisäksi upottamaan lyriikoihin invokaatioita ja evokaatioita, joista jo- ku muukin voi ehkä löytää eri tasoja, Fiend kertoo. ­ Jokainen voi tehdä omia tulkintojaan teksteistä. Lähtökohtaisesti kirjoitan itselleni eräänlaista psyyken karttaa vasemman käden polulle, Corpse sanoo. Yhtyeen jäsenillä on myös äärimetallikytköksiä, mutta JATAO:n lokeroiminen metalliksi olisi harvinaisen mielikuvituksetonta. Paitsi että yhtyeen soundissa kuuluu selkeästi 60- ja 70-lukujen rock, kuulee toimittaja solisti Jessin äänessä myös soul-vivahteita. Miten on jäsenistön sielujen laita? ­ Oman sieluni olen myynyt Paholaiselle jo ajat sitten. Paluuta tai rajoja ei ole. Voisinkin siteerata kollegani Thomas Corpsen kirjoittamaa erinomaista riviä "No secrets in the house of souls", Fiend kommentoi. « Sinun tulee ostaa Hammerhedin uusin levy. Se sattuu aluksi mutta siihen tottuu. KUOLEMA TULEE! The Fennoscandian badass- albumi kaupoissa 13.6. DISGRACE: GREY MISERY CD/DOWNLOAD Kotimainen death metal -klassikko nyt saatavilla uudelleen masteroituna 20-vuotisjuhlapainos-cd:nä. Kuolometallia ja grinditööttäystä samassa paketissa. Lätty pihalla 6.6.2012! uusi sinkku Escape to Salvation julkaisu 13.6. SUE KERÄÄ KOKO SARJA: DISGRACE: 1990 ja DISGRACE: Vol. 2 CD/DOWNLOAD » 33 « NRO. 6
• PE 29.6. KLUBI, TURKU HAASTATTELU » SÄRÖKITAROITA, SIENIÄ JA SAVUKONEITA Mangoo pitää kaikenlaisista lasereista ja vastustaa desibelirajojen laskemista. ­ haetaanko prikallinen snapseja, jotta tulee rento meininki?, Mangoo-yhtyeen vokalisti-kitaristi Pickles kysyy raspisella äänellä. Vieressä istuva kitaristi Mattarn virnistää hyväksyvästi. Maailma on täynnä rokkareita, joiden musiikkia kuuntelee mielellään, mutta jotka eivät vaikuta siviilissä kovin mukavilta jannuilta. Mangoo on sitä vastoin bändi, joiden jäsenten kanssa voisi hyvinkin kuvitella istuvansa bissellä haastattelutilanteen ulkopuolellakin. Turkulainen yhtye on ollut kovassa nosteessa solmittuaan levytyssopimuksen yhdysvaltalaisen Small Stone -yhtiön kanssa. Vastikään julkaistu Neverland-albumi on kuitenkin jo bändin toinen täyspitkä. ­ Kaikki alkoi basisti Igorin hiuksista, Pickles väittää. ­ Minulla oli tapana käydä usein Dynamossa dokaamassa, ja nähdessäni Igorin afron minun oli pakko käydä kysymässä, soittaako hän mahdollisesti bassoa. Halusimme Mattarnin kanssa soittaa stoneria mutta lisätä siihen elokuvamaisia tehosteita, räjähdyksiä ja lasereita. Siksi soitimme syntikoihin erikoistuneelle Nickelle. Mangoon soundi on aivan omanlaisensa. Neverlandillä genrerajat rikkoutuvat arvaamattomasti ja oivaltavan sekopäisesti. Tarjolla on kaikkea robottiäänistä orkestraalisiin sovituksiin. ­ Oikeastaan olisimme halunneet käyttää sinfoniameininkiä jo ensimmäisessä levyssä, mutta sitten tulimme siihen tulokseen, ettei niin voi tehdä debyyttialbumilla. Toisella levyllä tätä ongelmaa ei ollut, Pickles nauraa. Mittakaava on kasvanut myös tuotannon suhteen. Levyn on miksannut Aerosmithin ja Dresden Dollsin kanssa työskennellyt Benny Grotto ja masteroinut Ted Nugentin levyistä tunnettu Chris Goosman. ­ Lähetin Grottolle mailia ja kysyin haluaako hän miksata levymme, ja mitä se tulisi maksamaan. Yllättäen hinta ei ollut sen kummoisempi kuin Suomessakaan, Mattarn kertoo. Kovin monelle bändille ei varmasti tulisi mieleen lähettää suoraan sähköpostia lempituottajalleen. Mangoon kohdalla hullu idea on kuitenkin kannattanut: Neverlandin soundi on suorastaan massiivinen. SUE ­ Se on tuotettu, mutta kuitenkin rosoinen. Juuri sellainen kuin pitikin, Pickles toteaa tyytyväisenä. Levyn psykedeelinen kansitaide on Alexander Von Wiedingin käsialaa. Monster Magnetin kansista tuttu mies sai tehtävään melko vapaat kädet. ­ Hän kertoi kuunnelleensa levyä muutaman tunnin pimeässä huoneessa ja saaneensa sitten idean, Mattarn kertoo. ­ Kuulemma ilman sieniä, vaikka kannessa onkin sieni, Pickles lisää. Bändi haluaa muutenkin panostaa visuaalisuuteen. Deathmint-kappaleelle tehtiin musiikkivideo, jossa soittajat jahtaavat haamuja Ghostbusters-elokuvasta tutuissa haalareissa. ­ Halusimme videolle lasereita, ja rakensimme tarinan niiden ympärille. Alkuperäinen idea oli tehdä todella vakava 90-lukulainen rockvideo, jonka lopussa kaikki olisi tapettu lasereilla. Lasereita olisi tällöin ollut vähemmän, mutta toisaalta ne olisivat olleet yllätyslasereita, Pickles pohtii. Videosta tuttuja vetimiä käytettiin Individual Inkin Halloween-bileissä myös esiintymisasuina, mutta idea ei kuitenkaan välittynyt yleisölle. ­ Jengi oli niin kännissä, etteivät tajunneet yhteyttä vaikka video näytettiin ennen keikkaa, Pickles harmittelee. ­ Meiltä kyseltiin esityksen jälkeen, miksi ihmeessä olimme pukeutuneet haalareihin. Toinen Spinal Tap -henkinen keikkakokemus koettiin pienellä klubikeikalla, jossa savukone alkoi elää omaa elämäänsä. ­ Kone tyhjensi itsensä kokonaan, eikä kukaan koko baarissa nähnyt mitään. Se oli aivan fantastista. Mangoo on livebändinä saanut mainetta soittovolyymistään. Kovaäänisyys on soittajien mielestä olennainen osa rock-keikkaa. ­ Ruotsissa on keskusteltu desibelirajojen laskemisesta sadasta kahdeksaankymmeneen. Joku oli juuri blogissaan kysynyt aivan oikeutetusti, eikö keikoilla ärsyttäisi se, että kuulet vieressä seisovien tyyppien jutustelun, Mattarn hymyilee. ­ Jumalauta, Pickles pudistelee päätään. ­ Ottakoot vittu ne korvatulpat mukaan. TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA PETRI VILÉN » 34 « NRO. 6
• HAASTATTELU OUT JUNE 20TH »METALLIA Oma tukka ja mieleenpainuvat melodiat ovat Jettblackin tavaramerkkejä. itoa 80-luvun tukkaheviä vai Steel Panther -tyyppistä glitterpornometallia? Jettblack ei ole kumpaakaan vaan jotain niiden väliltä. Tämä brittiläinen kasariajan koukuttaviin melodioihin uskova bändi haluaa tehdä asiat isosti. Hiukset ovat kuitenkin omat, eikä isoa kiharapilveä nähdä kuin laulaja Will Stapletonilla. Jettblackin jäsenet näyttävät siis normaaleilta muusikoilta. Rumpali Matt Oliver kertoo, että Jettblack haluaa tehdä biisejä, joita voi kuunnella vielä kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen. ­ Nykyään on paljon musiikkia, jota ei varmasti tule kuunneltua enää vuosien päästä, sanoo Matt. ­ Haluamme tehdä ajatonta musiikkia, joka herättää tunteita. 80- ja 90-luvulla tehtiin paljon tarttuvia melodioita. Emme kuitenkaan halua keksiä pyörää uudelleen vaan tuoda vanhaan melodiseen metalliin jotain uutta ja omaa. 2000-luvulla skeittirock-bändi Skirtboxina aloittanut Jettblack julkaisi vuonna 2010 Spinefarmin kautta Get Your Hands Dirty -debyyttinsä ja keikkaili samana vuonna myös Suomessa. Bändi on myös esiintynyt Reckless Loven kanssa. Uusi albumi Raining Rock on nyt valmis. Jettblackiin on yhdistetty nimitys "cock metal", joka herättää monenlaisia mielikuvia. Matt naurahtaa ja huudahtaa kyseisen termin olevan pelkkä huono vitsi. ­ Yritämme päästä eroon tuosta termistä! Mielestäni se johdattaa ihmisiä harhaan monessakin mielessä, jos tiedät mitä tarkoitan? Olen yrittänyt miettiä, mikä metallin harvoista alagenreistä sopisi meille, mutta en ole vielä keksinyt mitään kuvaavaa. Cock metal voisi olla aika kuvaava esimerkiksi Steel Pantherille? ­ Kyllä, myöntää Matt. ­ Se on bändi, joka ensin toi mieleen ajatuksen, että tämä vitsi on jo käytetty. Mutta nähtyäni heidät livenä, totesin heidän biisiensä sittenkin toimivan. Mutta heille se kaikki on kuitenkin vain yhtä suurta vitsiä. Suurin ero välillämme on juuri "Banks Of Eden" is a Retro-Prog masterpiece that combines new elements in the band with what fans can typically expect of the return of the Swedish Progressive Rock kings after five long years of silence! Also available as 2 CD DIGIPAK (incl. 4 bonus tracks and exclusive in-studio video footage) and 180g VINYL GATEFOLD 2 LP (incl. entire album on 2 CDs) ILMAN PERUUKKEJA se, että me teemme tätä tosissamme. ­ Emme halua olla vain yksi iso peruukkeja ja meikkejä käyttävä rocksirkus. Haluamme tehdä musiikkia, joka kunnioittaa vanhoja metallin legendoja mutta herättää myös nuorten kuulijoiden mielenkiinnon. Tarvitsemme uuden metallimusiikin aallon, joka toisi enemmän esille uusia nuoria metallibändejä. Raining Rock -albumilla esiintyy parikin tunnettua vierailijaa: Deep Purple -rumpali Ian Paice ja Acceptin alkuperäinen laulaja Udo Dirkschneider. Matt kertoo, että myös Steel Pantherin laulajaa Ralph Saenzia eli Michael Starria pyydettin laulamaan vokaaleja, mutta idean toteutukseen ei riittänyt aika. ­ Udon esiintyminen Raining Rock -biisissä on kova juttu. Hänen äänensä on niin erilainen laulajamme Williin verrattuna. Se toi hienon kontrastiin biisiin. Rumpali Mattille Ian Paicen vierailu levyllä oli merkittävää. ­ Paicen saaminen mukaan levylle oli täysi sattuma. Olemme ystäviä hänen tyttärensä kanssa ja nauhoitimme levyä heidän studiollaan, missä myös Ian vietti aikaansa. ­ Päädyin itse asiassa käyttämään samaa rumpusettiä, jota Ian Paice käytti Perfect Strangers -albumilla. Se oli minulle iso juttu, sillä bändin perustamisen aikoihin katsoin Deep Purplen Perfect Strangers -videota päivittäin. Enpä silloin tiennyt, että pääsen itse joskus soittamaan samoja rumpuja, joilla kyseinen biisi nauhoitettiin. ­ Studiolla tieto siitä, että Ian Paice oli paikalla sai minut hermostuneeksi, sillä hän seurasi soittamistani usein täysin hiljaa värillisten silmälasiensa takaa. Kysyimme, soittaisiko hän jotain levyllemme ja hän teki sen mieluusti. ­ Tunnetut vierailijat levyllä eivät ole itseisarvo vaan osoitus siitä, että he arvostavat musiikkiamme. « TEKSTI NIINA LINNA KUVA LEVY-YHTIÖ SUE A BY A THREAD - LIVE IN LONDON 2012 (4 DVD/5 CD box set) · Out June 20 th Devin Townsend Project`s first ever live DVD, recorded in London 2011 when he was playing one album per night of his 4 DTP album-legacy, just because he can! Available as LIMITED EDITION 4 DVD + 5 CD BOX SET. Out June 20th Out June 20th Our Darkest Days Live The first ever Live-DVD of one of the leading bands in melodic hardcore! Available as DVD & LIMITED EDITION DVD incl. CD [check out special and rare collector's items at www.cmdistro.com] IGNITE Anger Denial Acceptance The rebirth! An explosive sonic exorcism. Bonus track available at iTunes. SPINESHANK www.centurymedia.com » 35 « NRO. 6
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton KREATOR ­ Phantom Antichrist (Nuclear Blast) Kreatorilla on ollut ilo tappaa jo 28 vuotta. Saksalaisbändi on ollut thrash metalin vankka ja vakaa kulmakivi pitkään, eikä tahti ole hidastunut vuosien myötä yhtään. Päin vastoin. Hienhajua pelkäämättömät ja laadusta tinkimättömät germaanit ovat julkaisseet tätä ennen tappavalla varmuudella jo tusinan verran studiolevyjä, ja Phantom Antichrist on numero 13. Bändin tapauksessa kyse ei epäonnen numerosta. Sielujen koomaan vajoamisesta ei ole pelkoa, sillä vahva, väkevä ja laadukas albumi osoittaa kaaoksen joukkojen olevan edelleen voimissaan. Väkivaltaisen vallankumouksen pääarkkitehtinä toimiva Mille rääkyy latautuneita, sivaltavan kyseenalaistavia lyriikoitaan yhtä vimmaisesti kuin aina, vaikka laulutyylin luulisi aiheuttavan loppumatonta kipua äänihuuliin. Muutamassa tarkasti harkitussa kohdassa Milleltä 9 kuullaan myös Endorama-levyllä ensi kerran kuultuja puhtaampia tunnelmointeja. Suomalaisvahvistus Sami Yli-Sirniön taituruus tulee esille erityisesti sooloissa, joita on yllättävänkin paljon. Muutenkin biisien ytimeen on punottu melkoisen melodisia osuuksia, jotka tukevat toisiaan. Esimerkiksi oivallisessa Victory Will Comessa on simppelin brutaali ja toimiva huutokertosäe ja sen lisäksi pitkään jatkuvaa soolotilutusta. Onpa mukana välillä akustisiakin osioita kuten United in Haten alkuosa. Melotilu-leirinuotiobändiksi ei kuitenkaan bändiä kannata tituleerata, sillä yhtyeellä on, kuten mainittu, lupa ja ilo tappaa, ja siitä ilosta otetaan kaikki irti, oli konfliktin syy mikä tahansa. Nimikkobiisin tiukka tykitys, Death to the Worldin erittäin kova kaahaus ja Civilization Collapsen pauke käyvät päälle äärimmäisellä aggressiolla. On ilo kuunnella rumpalilegenda Ventorin työskentelyä, onhan hän yksi kovimmista thrash-rumpaleista eikä mikään tusinakannuttaja tai hylkiö. Kreatorin uran aikana kokema kehittyminen ja uudistuminen tiivistyy parhaiten kappaleessa From Flood to the Fire, jossa hitaan rullaavampi vaihde ja jopa tunnelmointi toimivat yhtä hyvin kuin alkuvoimaisen raaka tykkituli, joka otetaan käyttöön ilman turhaa empimistä. Sen sijaan Your Heaven, My Hellissä alku on ehkä hieman liiankin hidas, vaikka biisin syke myöhemmin kasvaakin hyvään tempoon. Kokonaisuutena albumi on huomattavan tasokas, vaihteleva ja intensiivinen thrashkiekko, joka jatkaa yhtyeen 2000-luvun onnistuneiden levyjen sarjaa. Vaikka olisi Jumalan vihollinen, niin ei kannata olla Kreatorin vihollinen. Kuten levyn päätösbiisi asian summaa: Until our paths will cross again. JUSSI LAHTONEN SUE » 38 « NRO. 5
• 8 CHILDREN OF BODOM HOLIDAY AT LAKE BODOM (Spinefarm) Bodomin murhien arvoitus ei ratkea luultavasti koskaan, ellei tekijä tekoaan tunnusta vanhuudenheikkouden koittaessa. Julma veriteko on kuitenkin inspiroinut Children Of Bodomia jo 15 vuotta kestäneen levytysuran aikana. Tänä aikana on ilmestynyt seitsemän studiolevyä, jotka ovat tasaisesti nostaneet bändin statusta lupaavista nuorukaisista suosituksi ja tunnetuksi A-sarjan bändiksi. Holiday at Lake Bodom on kattava kokoelma, joka käy hyvin läpi bändin vaiheita. Bodomiitit ovat saaneet samoista aineksista aikaan melkoisen määrän eri reseptejä. Joskus ne maistuvat hieman samalta, joskus ensivaikutelma puolestaan on petollinen ja suuhun hiipiikin täysin eri jälkimaku kuin mitä saattoi kuvitella. On puhdas makuasia, mistä levystä tai kehitysvaiheesta kukin pitää eniten, omista laatukriteereistään bändi ei ole missään vaiheessa tinkinyt, ja sehän on tärkeintä. Oma henkilökohtainen Bodom-suosikkilevyni on teollisemman, kolkomman ja tymäkän kuuloinen Hate Crew Deathroll, joka on albumikokonaisuutena ehjin ja pullollaan ässäbiisejä heti nimikkobiisistä alkaen. Levyltä onkin päätynyt kokoelmalle lähes puolet eli neljä biisiä. Mukaan on mahtunut myös kaksi uutta cover-biisiä niinkin erikoisilta artisteilta kuin Rick Springfield. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT MORGOTH ­ Cursed to Live (Century Media) (Nuclear Blast) Ruotsinmaan rempseimmät sotahistorioitsijat kääntävät seitsemännellä studiolevyllään tähtäimensä laajempaan maaliin. Lippaita lähes tauotta tyhjentäneeseen Coat of Armsiin (2010) verrattuna Carolus Rex tuo mukaan paljon seesteisempiä sävyjä sekä päteviä lisämausteita. Huikein esimerkki tästä kurottelusta on jousien ryydittämä A Lifetime of War. Yhtä pomminvarmaa balladia Wackenin sonnikuorojen laulettavaksi ja vetisteltäväksi ei ole julkaistu vuosikausiin. Vauhtihirmutkin saavat toki osansa The Lion From The Northin sekä 1648:n tasoisten riffipetojen äärellä. The Carolean's Prayer naittaa komeasti virsiurku-intron ja keskitempoisen paukutuksen. Killing Groundin laukka on niin Maidenia, että hekottelun keskeyttää vain pakotettu pään vispaus. Studioskappari Peter Tägtgrenin luomat tuhdit ja kirkkaat soundit tukevat bändin tiukkaa soittoa hienosti. Laulaja Joakim Brodénin persoonallinen mylvintä toimii yhä kympillä kielestä riippumatta. Arvioitavaksi saatu englanninkielinen versio on täyttä tavaraa, enkä usko ruotsinkielisen lätyn kalpenevan rinnalla yhtään. Harvoin sitä Svea-mamman suuntaan näin syvään tulee kumarreltua, mutta Carolus Rexin edessä ei tee edes tiukkaa. ALEKSI AHONEN 9 SABATON CAROLUS REX 9 Kuolonmetallin pioneereihin kuulunut, vuonna 1985 perustettu saksalainen Morgoth nostatti alan miesten mielenkiinnon jo parilla ensimmäisellä EP:llään. Kaksi studiolevyä, vuoden 1991 Cursed ja sitä seurannut tasokas Odium jättivät tunteen, että mikä tahansa on mahdollista. Kaikki tosiaan oli valitettavasti mahdollista, sillä vuoden 1996 tapahtumien muistelu tekee vieläkin kipeää. Omaperäinen, teknisesti lahjakas yhtye ilmeisesti kaapattiin toiseen ulottuvuuteen ja tilalle tuli samannimisiä replikantteja, jotka julkaisivat hirveän alternative rock -albumin Feel Sorry for the Fanatic. Mahalasku oli ilmeinen ja välitön, ja Morgoth katosikin kuvioista miltei viideksitoista vuodeksi. Nyt se oikea Morgoth on kuitenkin palannut. Sen kunniaksi bändi soitti Wackenissa spesiaalikeikan, jonka kovan ytimen muodos- ti Cursed-debyyttialbumi ja sen lisäksi valikoituja helmiä varhaisilta EP-levyiltä sekä Resistancen ja Under the Surfacen kaltaisia klassisia vetoja Odiumilta. Keikka on kerrassaan huikea, meno energisen elähdyttävää ja vanhat biisit sujuvat vanhentuneilta death metal -parroilta kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Tätä livelevyä ja yhtyeen paluuta kannatti odottaa kaikki nämä pitkät vuodet. JUSSI LAHTONEN tein, mikä on virkistävää vaihtelua siitäkin huolimatta, että biisit ovat pääasiassa keskinkertaisen perusvarmoja. Päätösraita Of Michael The Archangel And Lucifer's Fall on kuitenkin 16 minuutin mitassaan juuri sopivan mahtipontinen ja eeppinen lopetus levylle. JUSSI LAHTONEN 7 LITA FORD LIVING LIKE A RUNAWAY 7 LUCA TURILLI'S RHAPSODY ASCENDING TO INFINITY (Nuclear Blast) Rhapsody-bändien tilanne on sen verran sekava ja monimutkainen, että pieni kertaus on paikallaan. Ensin oli italialainen Thundercross, joka vaihtoi tekijänoikeussyistä nimensä 1995 Rhapsodyksi. Yhtye kehittyi sinfonisesta power metalista eeppisemmäksi, fantasiaelokuvien ääniraitaa muistuttavaksi "Hollywood-metalliksi". Sitten bändi vaihtoi taas tekijänoikeussyistä nimensä Rhapsody of Fireksi ja oli pari vuotta limbossa sopimusteknisten syiden takia. Comebackin jälkeen perustajajäsen, soolouraakin tehnyt kitaristi Luca Turilli lähti bändistä ja perusti Luca Turilli's Rhapsodyn. Rhapsody of Fire jatkaa omillaan, Turillin Rhapsody omillaan, kummatkin lähes tismalleen samanlaisen logon kanssa. Nyt Turillin bändi on saanut kasaan ensilevynsä. No niin, eihän se ollut niin vaikeaa, eihän? Turillin Rhapsody on askel kohti vanhan Rhapsodyn alkuaikoja, sillä ylettömin pauhu ja itsetarkoituksellinen jättiorkestraatio on saanut astua hieman taka-alalle. Levy on perinteistä power metalia sinfonisin elemen- (SPV) Suuri osa tämänkin lehden lukijoista ­ tai juttujen kirjoittajista ­ ei ollut vielä syntynytkään kun 53-vuotias Lita Ford aloitti uransa. Vasta 16-vuotiaana tuottaja Kim Fowleyn kokoamaan The Runaways -tyttörokkibändiin liittynyt Ford halusi alusta asti soittaa enemmän hard rockia kuin muut bändin jäsenet, ja hard rockia on riittänyt 80-luvun alusta alkaneella soolouralla enemmän kuin kylliksi. Uusi, soolouran kahdeksas studiolevy on svengaavaa vanhan koulukunnan kovarokkia, jossa on ajoittain myös bluesvivahteita. Lita on palannut hieman kohti juuriaan ja karsinut popahtavammat ja elektronisemmat elementit biiseistään. Taannoinen avioero on varmaan siivittänyt myös lyriikoiden teossa, kuten tarttuva Hate, päätösbiisi A Song to Slit Your Wrists By tai Love 2 Hate U antavat ymmärtää. Tatuoitua ikirokkaria Fordia tekisi mieli kutsua henkiseksi rokkisetämieheksi, mutta sellainen setä jolla ei ole munia on täti. Kutsuttakoon Litaa siis vaikka rokkirouvaksi, jonka asenne on timantinkova siitä huolimatta, että monessa kappaleessa on enemmän vimmaa kuin voimaa. Relentlessin kaltaisista kovista biiseistä huolimatta levy ei yllä Fordin uran parhaimmistoon, mutta kelpo menoa se silti on. JUSSI LAHTONEN kyseessä oli kahden eri EP-julkaisun muodostama yhteinen paketti, ei varsinaisesti vielä täyspitkä levy. Se täyspitkä levy on tässä ja se on nimeltään He Came With Rats. Bändi tietää vanhan totuuden death metalin suhteen, ja se totuus on, että vanhassa yleensä vara parempi. Moderneille, ääriteknisille tai yltiömelodisille poluille ei ole suotta lähdetty, eikä koneeseen ole myöskään kytketty ylivaihdetta, jolla tahti saataisiin niin nopeasti, ettei enää maisemia erota ikkunasta. Tämän sijasta tarjolla on kahdeksan vanhan koulukunnan brutaalia keskitempoista rallia, joissa möyritään ja murahdellaan kaikella hartaudella. Hurmehella peittyy maa ja kidutus kuuluu curriculumiin niin kuin pitääkin, ja Risto Kurimuksen vokaalit ovat nimen mukaisesti kunnon kurimusta. Konstailemattoman kalmaiset ajot kestävät ideaalin 35 minuuttia, mikä on juuri passeli mitta vakuuttavalle debyytille. JUSSI LAHTONEN The Depths of Depravity. Albumi onkin varsin intensiivinen ja tiivis paketti. Orkesterille on selvästi ollut piristysruiske, että rumpali, basisti ja toinen kitaristi ovat vaihtuneet uusiin kasvoihin. Tämä on tuonut ryhtiä myös Barnesiin sekä pitkäaikaiseen kitaristiin Steve Swansoniin. JUSSI LAHTONEN 8 SIX FEET UNDER UNDEAD 8 NAPOLEON SKULLFUKK HE CAME WITH RATS (Dynamic Arts) Oululainen Napoleon Skullfukk julkaisi Swollen & Torture Metal -levyn viime vuonna, mutta kuten nimestäkin voi päätellä, niin SUE (Metal Blade) Chris Barnesin SFU ei ole epäkuollut, mutta sitkeä on sitäkin tappaa. Meno on jatkunut jo 19 vuotta. Välillä askel on ollut reipas, välillä letkeän notkuva, välillä sekavaa konttausta täysin väärään menosuuntaan. Ahkerasti on kuitenkin studioiden ulko-ovea raotettu, sillä Undead on jo kahdestoista täyspitkä, mikäli laskee mukaan kolme Graveyard Classics -coverlevyä. Kuolongroovea ja rytmiä on uutukaisella sopivasti, mutta bändi ei suinkaan vain notkuttele lanteitaan ruumiiden ja sarjamurhien kesätunnelmissa, sillä melkoinen osa levystä edustaa samalla yhtyeen paluuta tiukkaan ruotuun. Esimerkiksi Blood on My Hands on täysiverinen gore death metal -kappale, jonka rouhea, keskitempoinen jyrinä tyydyttää puritaanienkin himot ja halut. Molest Dead sekä Missing Victims eivät nekään jää kauas taakse, ja peräänhuohottajien joukkoon liittyvät myös Formaldehyde ja kauhutunnelmainen albumin päätösraita (Omakustanne) Suomussalmella perustettu ja nykyään Oulun vaakunan alle asettunut Dian on tehnyt jo vuodesta 2001 lähtien kunnioitettavan ryppään demoja ja muutaman biisin singlejä. Burn Together on sen ensimmäinen täyspitkä, ja päähän tässä oli irrota varomattomalta. Bändin altsuhtava rock saattaa aluksi tuntua sävyltään tummalta ja raskaalta. Soitannassa on kuitenkin vastustamattoman rempseä ote. Komppiosaston ja etenkin bassottelun johdattamat runsaat funkvaikutteet saavat kehon heittelehtimään niin hyvin, ettei kokonaisuudesta voi olla lopulta piristymättä. Hillitöntä groovea löytyy niin Mad Paraden ja Heavymetalburnoutin kaltaisten vikkelien pyrähdysten kuin Into The Flown ja Good Riddancen tapaan pomputtavien kikka-kuusnelosten muodossa. Lopulta fiilis jää vain kaipaamaan harmonia-vokalisoinnin runsaampaa käyttöä. Kokonaisuutena Burn Together esittelee pieteetillä jalostetun menopakkauksen, jonka potentiaali tuntuu huimalta. Miettiessäni Suomen nykyisen valtavirran rockskenen kengäntuijottelijoita ja emovinkujia alkaa ankarasti rasittaa, ettei tämän tasoinen materiaali ole jo paahtanut menestyksessä ohitse. Herätkää ja palakaa yhdessä! ALEKSI AHONEN 8 DIAN BURN TOGETHER (Electric Generation) Englantia tullaan tuskin koskaan pitämään powermetallin johtomaana, mutta Dragonforce on tehnyt asian eteen uljasta työtä jo viiden studiolevyn verran. Laulajan pesti me- 7 DRAGONFORCE THE POWER WITHIN » 39 « NRO. 5
• ja keskeneräisen kuuloisia. Toteutuksesta paistaa läpi demomainen ote sekä hiomattomuuden perusteeton ihannointi. Kappaleet on myös sävelletty pitkän ajan kuluessa ja se kuuluu kokonaisuuden hajanaisuudessa. Materiaali on epätasaista ja sävellysten taso heittelehtii liikaa. Sovituksiin liittyvät asiat eivät kuitenkaan kaada koko venettä, sillä levyltä löytyy myös hyviä ideoita sekä tarttuvia tuokioita. Kitarakuviot tuovat useasti mieleen raskaammalla vaihteella paahtavan Disco Ensemblen. Harmonisissa melodioissa on ideaa ja ne on valjastettu oikealla tavalla etualalle, rytmikkäiden nykimiskohtien tukiessa taustalla. Persoonallisesti epävireen rajamailla keikkuva vokalisti tuo omaleimaisen lisän bändin soundiin ja täydentää paketin. Parhaiten yhtyeen visio toteutuu kappaleessa The World That Ain't There. VILLE PEKKALA LEVYARVIOT 9 GRAND MAGUS ­ The Hunt (Nuclear Blast) Tukholmalainen Grand Magus on tehnyt viime levyillään niin vahvaa sarjaa, että oksat pois. Pohjolan vasarat ovat vain paukkuneet, kun voimatrio on levy levyltä kirkastanut ja pelkistänyt omaa linjaansa. Raskaan jykevä, doom metalista inspiraatiota ammentanut heavy metal on viety The Huntilla vielä pidemmälle ja häpeilemättömän avoimesti kohti 1970-lu- FEAR FACTORY THE INDUSTRIALIST 8 vun alun äänimaailmaa ja silloisia mattapintaisia alkumetallibändejä. The Huntin muhkea ja selkeä äänimaailma on loisteliaan kuuloinen, varsinkin rumpujen jyhkeä syke ja avoin tila tuntuvat luissa ja ytimissä. Valhalla Risingin ja Iron Handin kaltaisten kappaleiden tiukka ote ei hellitä, ja levyä kuunnellessa ei käy epäselväksi, virtaako kolmikon suonissa muinainen viikinkiveri vai ei. Mikäli kaikki kappaleet olisivat ensiluokkaisen äänimaailman tai parhaimpien helmien tasoisia, kyseessä olisi merkkitapaus. Nyt osa kappaleista jää "vain" hyvään perustasoon. Siinäkin on jo enemmän kuin mitä valtaosa bändeistä saavuttaa, ja Grand Maguksen plakkarissa alkaa olla jo vino pino kivenkovia kappaleita. JUSSI LAHTONEN ni The Power Withiniä varten vaihtoon, eikä tällä saralla tarvitse pettyä. ZP Theartin korvanneella Marc Hudsonilla on laaja skaala ja hän vetää kaikkein korkeimmat kiljaisut edeltäjäänsäkin paremmin. Musiikillisestikin pieniä muutoksia on havaittavissa. Huomionarvoisinta on biisien lyheneminen. Edellisiltä levyiltä tutuista säädyllisyyden rajat säälittä tuhonneista soolotulvista on karsittu ainakin puolet. Hyperaktiivisia tempojakin on ajoittain suitsittu, jonka tuloksena on monisävyisempi levy. Kokonaisuutena nämä muutokset luovat kaksiteräisen miekan. Soitinsparrauksen inhoajat nostavat hattujaan välittömästi. Toisaalta bändin persoonallisesta soundista on kadonnut palanen. Tiiviimmät biisit jättävät yhä tilaa hersyville soolojuoksutuksille. Fallen Worldin kiihkeässä tahdissa hajoaisi metronomi jos toinenkin. Cry Thunder paiskoo ulos levyn maukkaimman kertosäkeen. Kokonaisuutena albumi on hyvä osoitus Dragonforcen halusta uusia valmiiksi menestynyttä soundiaan, vaikkei siinä vielä lähelle napakymppiä pääsekään. ALEKSI AHONEN vasti kiinni tässä maailmassa myös musiikillisesti. Mahtailua on rajoitettu, eikä "teemme tätä vakavissamme, emme tosissamme" -selityksiä enää tarvita. Stoneface on hienosti soitettu, laulettu ja äännetty vanhan kansan hevilevy, jolla J.Ahola lunastaa paikkansa vakavasti ja tosissaan otettavien metallimuusikoiden joukossa. Viidentoista biisin levyä olisi voinut nasevoittaa säästämällä kolmasosan materiaalista kakkosalbumille. Aholan pyörittäminen lienee pitkän päälle Teräsbetoni-jäsenyyttä palkitsevampaa. ARI VÄNTÄNEN 7 AHOLA STONEFACE (Playground) "Vahva imago - uhka vai mahdollisuus?", voisi otsikkohokemaa soveltaen kysyä. Ehdottomasti mahdollisuus, kun halutaan luoda mielikuvia. Ehdottomasti uhka, kun muusikossa on enemmän ulottuvuuksia kuin imagoon sopii. Ei ole mikään ihme, jos sankarmetalliyhtye Teräsbetonin laulaja-basisti J.Ahola haluaa huomauttaa, että on muutakin kuin tekotaljoihin kietoutuva, olemattomia lihaksiaan öljyävä parodikko. Ahola on laulaja-kitaristiksi ryhtyneen J:n englanninkielinen hevibändi, jota vertaa mieluummin Rainbowhin, myöhempään Black Sabbathiin ja Dioon kuin Manowariin. Sanoitukset ovat fantastista hevikuvastoa tulvillaan, mutta nyt voimat ja taiat symboloivat oikeita tunteita ja elämyksiä. Aholan raskaasti ja synkeästi rokkaavat biisit ovat vah- (Ozium Records) Vuodesta 2007 kokoonpanoaan muokannut göteborgilaisyhtye Lugnoro on ajan hermolla. Sen musiikissa originaaliproge ja uusproge nostavat päätään, mikä on kiinnostanut jo pitkään varsinkin ruotsalaisia. Lugnoro edustaa debyytillään tämän kategorian fuusiojazz-osastoa, jossa leikkisä ilottelu, hulvaton tulitus, vaiherikas kikkailu ja rytminvaihdoksilla pelehdintä on kyltymätöntä. Autenttisen oloinen retrosoundi tuo tuulahduksen hevipsykedelian maailmasta, jossa vaikeaselkoinen tiluttelu vuorottelee stemmalaulun, bluesahtavan tykityksen ja vauhdikkaan progen välillä. Tunnelma on usvainen ja improvisaation makuinen, vaikkakin kohtaamiset ovat kellontarkkoja. Groovaavat koskettimet ja leikkisä basso luovat tyylipuhdasta tunnelmaa. Nimibiisi Annorsrädes erottuu joukosta letkeydellään. Sagan om skönt on levyn helmi, kauniin harmoninen ja samalla terhakan progressiivinen kappale, jossa kiipparihuutia höystetään näppärällä bassottelulla ja loppuun isketään kyltymätöntä jamia. Levyllä on 11 kappaletta, joista osa lähentelee kymmentä minuuttia. Kompaktimpaan täsmädebyyttiin olisi päästy karsimalla rönsyt ja toistot pois niin sävelkuluissa kuin lauluosuuksissa. Kokonaisia biisejä olisi voinut säästää seuraavalle levylle taikka hioa niitä jalostuneempaan muotoon. Mutta pirskahtelevan koulukuntainen ja kiinnostava debyytti kaikki tyynni. ANNIKA BRUSILA SUE 8 LUGNORO ANNORSTÄDES (Inverse) Kun meikäläinen pyöri Jyväskylän metalliympyröissä 90-luvun puolessa välissä, niin paikallinen tarjonta oli melkoisen suppeaa. Olihan siellä Purity, Captivity (nykyinen Enter My Silence)ja Deuteronomium, mutta siihen se jäikin. Ajat ovat siitä kovasti muuttuneet ja nykyään Jyväskylästä ponnistaa uusia tulokkaita raskaan musiikin kentälle kiivasta tahtia. Kyseisestä kaupungista tulee myös poppoo nimeltä Dark Days Ahead, joka debyyttilevyllään vääntää groove metal -ruuvia kireälle. Yhtyeen jäsenten historiasta löytyy todella kovia nimiä aina Trio Niskalauksesta lähtien, joten ei ole todellakaan ihme, että bändin yhteensoitto rullaa kuin unelma. Meininki on hyvin letkeää ja tuo vahvasti mieleen Reinventing The Steelin aikaisen Panteran. Kappaleet muistuttavat pääsääntöisesti keskitempoisia elefantteja, jotka jyräävät taidokkaan tasapaksusti eteenpäin. Yhtyeen ehdoton vahvuus on groovaava soitto, sillä sävellykset itsessään ovat varsin mielenkiinnottomia. Sanoitukset sen sijaan ovat hyvin suoraa turpaanvetoa ja ne luovat mielenkiintoisen kontrastin musiikin leppoisalle kiireettömyydelle. The Long Road South on viskinhuuruinen matka Route 666:llä. Parhaat hetket osuvat biiseihin Bastard Son of Disaster sekä Deadly Empathy. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin keskivertoa katuporamaista junnaamista, josta ei yllätyksiä löydy. VILLE PEKKALA 7 DARK DAYS AHEAD THE LONG ROAD SOUTH (AFM) Viimeistään The Industrialistia kuunnellessa huomaa olleen luojan lykky, että riitakumppanit Burton C. Bell ja Dino Casarez kolme vuotta sitten sopivat riitansa ja samalla mielivaltaisesti omivat pahasti kulahtaneen Fear Factory -brändin. Jo toisesta ilman Casarezia työstetystä levystä Transgressionista nimittäin huomasi silloisen kokoonpanon kananlennon tyssäävän lyhyeen. "Paluulevy" Mechanize vastasi kaikessa intensiivisyydessään fanikannan huutoon mutta jäi hieman etäiseksi suoritteeksi. Albumi oli toki parasta alallaan, mutta koska 90-luvun vahvasti personoidut albumit muisti kaikessa konemaisuudessaan myös hengittäviksi yksilöiksi, tahtoi mieli vaatia tältä tutkaparilta vielä paljon enemmän. Nyt lähtee. Musiikillisesti kysymys ei ole muusta kuin tuttujen elementtien optimaalisesta järjestyksestä, mutta esimerkiksi vokalisti Bell tavoittaa omalla tontillaan mieltäylentävät sfäärit. Vahvasti Obsoleten mieleen palauttava tunnelataus kertosäkeitä dominoivissa puhtaissa äänissä alleviivaa sitä tarinankertojan intohimoa, jonka pariin mies on viimein palannut. The Industrialist on paluu ruotuun myös tekstien puolesta, sillä se on pitkästä aikaa eheän tarinan sisältävä konseptialbumi. Päähenkilö on robotti, joka lopulta hahmottaa halun olla olemassa. Kylmät väreet. HENRI EEROLA 8 ENGEL BLOOD OF SAINTS 7 BOARD OF AVES DECADE AFTER (Palokka Records) Jyväskylän laiskimmaksi hevibändiksi itseään kutsuva Board Of Aves on hitaasti ja hartaudella valmistellut ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka on viimeinkin saatu uunista ulos. Yhtye on ottanut ensi askeleensa Kurren Raitin kotipitäjässä jo vuonna 2001, joten ihan noviiseista pikkupojista ei siten ole kyse. Palokan jätkien tyylinä on popahtava hybridimetalli, jossa sinkoillaan vähän sinne ja tänne. Biisien rakenteet ovat rikkonaisia (Season Of Mist) Niklas Engelinin melodinen eurodeath lipuu levy levyltä lähemmäs soittolistoja mutta meno kuulostaa entistä makeammalta. Ensiaskeleillaan vielä paikkaansa hakenut bändi ymmärsi toisella levyllään pyrkiä Linkin Parkin hylkäämälle reviirille. Bändin nokkamiehen vastaanotettua kitaristinpestin kotimaansa mammutin In Flamesin riveistä ehdin jo huolestua lempilapsensa tulevaisuudesta, mutta niin vain kolmoskiekko saatiin kuuluville yllättävänkin ripeästi. Mitään ihmeellistä ei ole muuttunut sitten kahden vuoden takaisen Threnodyn. Mitä nyt tarttumapinta on laajentunut ja biisit entistä parempia. Pohjavedet solisevat edelleen Göteborg-traditioiden suuntaisesti, mutta kuorrutuksien puolesta kiertuekaveriksi kävisi tätä nykyä Dark Tranquillityn sijaan Machinae Supremacy. Varsinkin Question Your Placen ja One Good Thingin ryskytyksen päällä pulputtavat loopit ja sekvensserit ovat siinä määrin härskiä lajia, että ennakkoluuloisimman hipin on turha tähän rieskaan kajota. Herra Engelin on siitä jännä muusikko, että maamiehensä Peter Wichersin tapaan koukut eivät tunnu loppuvan. Erityisen mielenkiintoista on kuulla, millaisia luita hän aikanaan pudottaa In Flamesin soppaan. HENRI EEROLA www.sue.fi » 40 « NRO. 5
• 13.6. JETTBLACK Raining Rock TURMION KÄTILÖT 4.7. Mitä näitä nyt oli Pienellä viiveellä losahtaa, mutta kuitenkin... Nyt on kokoelma, pojat ja tytöt! 20 kieroa ja julmaa kätilötuuttausta. Jos ei kohta ala kaiuttimet vaikeroimaan ja puntti väpättämään, niin johan on kumma. Osasto-A:n hyväksymä pläjäys! SUE Kautta kivisateiden! Armoton latinki menoheviä, uljaasti 80- ja 90-lukujen reteimpiä traditioita kunnioittaen. Tarttuu - ja jää lahkeeseen nylkyttämään kuin kiimainen pieneläin. www.facebook.com/jettblackuk » 41 « NRO. 5 www.turmionkatilot.com
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton LAPKO ­ LOVE (Fullsteam) Lapkon rakastettavin piirre on sen mahtailevuus. 1990-luvulla Harjavallassa perustettu trio tuli tutuksi t-paitalogona jo ennen kuin ensialbumi The Armsista (2004) oli kuultu nuottiakaan. Viidennen albumin Loven ilmestyessä yhtyeen penikset ja panokset kovenevat entisestään. Maalauksellisessa kansivalokuvassa alaston kitaristi-laulaja Ville Malja poseeraa paljas peppu kutsuvasti pystyssä, ja yhtä naku rumpali Janne Heikkonen tuulettaa vieressä kuin alkavan aktin ilahduttamana. Basisti Anssi Nordberg on kai sammunut kesken orgioiden tai nolo. Jo pelkän kannen perusteella on selvää, että a) Lapkoa ei panna halvalla ja b) he eivät pane halvalla. Kansi olisi naurettava, ellei Lapko olisi niin hyvä yhtye kuin se on. Lovella soittaa kumihanskantiukka voimatrio, joka on täysin varma omasta äänestään. Kiihkeästi pamppaileva avauskappale Dragons ja sujuva siirtymä Life Is Lifeen (kyllä, Lapko jatkaa juustoisten hittibiisien nimien lainaamisperinnettään) osoittavat heti kärkeen, että veri syöksyy suonistossa ohjuksen voimalla. Friends Are Flowers ja A Promise puolestaan todistavat, että bändi osaa myös rauhoittua. Mutta olipa biisin pinta tyyni tai myrskyisä, Lapko ei luovu puhdassydämisestä huomionkipeydestään, provosoivuudestaan eikä pateettisuudestaan ­ onneksi, sillä juuri niillä Lapkon tummasävyinen vaihtoehtorock saadaan käymään niin kovilla kierroksilla kuin se käy. Love leikittelee temponvaihteluilla ja tahtilajeilla progressiivisuuden rajavyöhykkeellä. Tältä voisi kuulostaa Rush, jolla olisi seksuaalisia tuntemuksia, tai Tool, joka olisi kiinni arkitodellisuudessa. Kaikessa levottomuudessaan Love on kuin syvissä vesissä koukku suussaan tempoileva petokala, Hemingwayn Vanhuksen unelmasaalis, joka lähtee hurjaan syöksyyn aina, kun sen luulee nostavansa veneeseen. Ja kuten tunnettua, saaliin saamista lumoavampaa on vain jahdin hurma. Lapkoa on pidetty yhtenä suomalaisen rockin vientivalteista, mutta se ei ole pystynyt lunastamaan ulkopuolisten bändin puolesta asettamia lupauksia kansainvälisestä menestyksestä. Se ei ole mikään ihme, koska suuren maailman meiningillä on suuressa maailmassa varsin vaikeaa erottautua. Nyt, kun ajat ovat tehneet Lapkosta tyylikkäästi epämuodikkaan ja hiukan vanhanaikaisen, sillä on mahdollisuus jalostaa ilmaisuaan edelleen. Itse asiassa Lapkolla ei edes ole muita varteenotettavia vaihtoehtoja. Lovea kuunnellessaan tuntee nimittäin astuvansa suljettuun tilaan, jossa pätevät vain ja ainoastaan Lapkon luomat lainalaisuudet. Levy tuo mieleen toisen harjavaltalaisbändin, Maj Karman varhaisen tuotannon siinä, että muu maailma, menestys ja muodinmukaisuus eivät tunnu merkitsevän sille yhtään mitään. Tällaiset levyt kestävät kulutusta. 9 ARI VÄNTÄNEN SUE » 42 « NRO. 5
• 8 ELIFANTREE TIME OUT (Eclipse Music) Kuulijan oma fiilis on musiikkia kuunnellessa usein aliarvostettu seikka, jota varsinkin kriitikot pyrkivät häivyttämään valheellisen objektiivisuuden verhoon. Tämä muistuu mieleen ehkä selkeimmin jazziin lokeroituvan Elfantreen kakkoslevyä kuunnellessa. Laulaja-sellisti-pianisti Anni Ekuf Egecioglun, saksofonisti Pauli Lyytisen ja rumpali Tatu Rönkön muodostama trio hallitsee instrumenttinsa suvereenisti ja luo ajoittain mainion kuulokuvan korvien väliin. Jazzin lisäksi väriä musiikkiin tuovat muun muassa soulsävyt. Kaikesta paistaa kuitenkin se, että tämä kolmikko on parhaimmillaan lavalla. Levyllä bändi ei soi sen koko spektrissä kuin ajoittain. Levyn avaavat Tic Toc, That Girl ja Where's Your Courage keinuvat upeasti, mutta vahvan alun jälkeen tempo putoaa, eikä kuopasta päästä kipuamaan loppulevyn aikana. Ajoittain livetään turhan paljon improvisaation ja ylitaiteellisuuden puollelle. Improvisaatio on ihailtava musiikkitaiteen laji, joka ei kuitenkaan käytännössä koskaan pääse oikeuksiinsa levyllä. Kiireettömään aamuun tai myöhäiseen iltaan Elifantree istuu täydellisesti. Bändin musiikista täysipainoisesti nauttiminen vaatii kuitenkin muutakin kuin 4/4-kompin hahmottamista. Mutta josko seuraavaksi olisi diskografiassa vuorossa livetallenne. Mieluiten kuvan kera. ILKKA LAPPI LEVYARVIOT PMMP ­ Rakkaudesta (Sony) 10 8 TENACIOUS D RIZE OF THE FENIX (Sony) Huumorimusiikki on vaikea taiteenlaji, jonka harvat taitavat. Allekirjoittaneeseen Jack Blackin ja Kyle Gassin Tenacious D on purrut aina. Edellisessä julkaisussa, kaksikon leffan soundtrackinakin soineessa The Pick of Destinyssä oli hieman välityön makua. Tai ehkä elokuvan tekeminen oli etusijalla. Joka tapauksessa Rize of the Fenix on taas taattua Deetä. Musiikki on etusijalla tanakkaa huumoria unohtamatta. Tenacious D:n hienous on aina perustunut siihen, että kaksikko todellakin tuntee rockhistorian vaiheet ja hyödyntää niitä häpeilemättä. Viittausten bongaaminen biiseistä onkin osa jutun hienoutta. Kolmannella yrittämällä kaksikko on myös laventanut väripalettiaan myös perinteisen hardrockista myös esimerkiksi flamencoon. Toinen monista huumoriyritelmistä erottava tekijä on se, että D on saanut puolelleen myös vakavasti otettavia muusikoita. Tälläkin levyllä studiossa on piipahtanut muun muassa Dave Grohl. Koska Black ja Gass osaavat hommansa, pitäisikö heitä siis arvioida "ihan oikeana bändinä"? Biisit ovat rakenteeltaan sen verran hyviä, että kaksikko pärjää myös sillä asteikolla paremmin kuin monet ryppyotsaisemmin tekemisiinsä suhtautuvat oikeat rockbändit. ILKKA LAPPI Rakkaudesta on varmasti vuoden odotetuin kotimainen levy. Mutta onko se myös vuoden paras kotimainen? Paulan, Miran ja Jorin viime vuosien näytöt eivät juuri muuta anna odottaa. Kolme vuotta sitten julkaistu Veden varaan oli kutakuinkin täydellistä kotimaista poppia. Vielä kun siihen lisää sen, että levystä tuli allekirjoittaneelle yhden elämänvaiheen soundtrack, uuteen PMMP-levyyn on lähes pelottavaa tarttua. Varsinkin kun levyn debyyttisingle Heliumpallo jäi haaleaksi kokemukseksi. Nimensä mukaisesti Rakkaudesta on aiempia PMMP-levyjä selkeämmin yhden teeman ympärille kietoutuva kokonaisuus, vaikka varsinaisesta teemalevystä toki ei olekaan kyse. Rakkauden ja erityisesti parisuhdeproblematiikan ympärille laulut kuitenkin kääriytyvät. Kun levy alkaa lauseella "mä en ole forever young", on selvää, että Rakkaudesta on aikuisten naisten levy, eikä ensivaikutelma petä. Koko show on sävellyksenä riittävän lähellä Kesäkavereita, jotta se saa festarikansan tanssijalan vipattamaan, mutta muutama vuosi sitten Mehukatti-tonkka kädessä heiluneet teinit ovat kasvaneet aikuisiksi pyörittäen nyt tiski- ja pyykkisirkusta kotona. Myös hieman yllättävämpiä musiikillisia ratkaisuja mahtuu mukaan. Levyn nimiraita on kuin suoraan Leevi & The Leavingsin laulukirjasta suorastaan härskeine kasariurkuineen. Myös sanoituksellisia irrotteluja mukaan mahtuu, vaikka varsinaisia bileralleja tällä kertaa olekaan luvassa. Tytöt-kappale on girl poweria parhaimmillaan ja saa mukavasti vetoapua vierailevalta Mariskalta. Naisasi- at ovat muutenkin pinnalla. Yhdeksi levyn kohokohdista kohoavassa Jeesus ei tule oletko valmis -kappaleessa kritisoidaan muun muassa nykymainosten tuputtamaa naisihannetta. Yleensä hyvän levyn mittarina on helppo pitää kuuntelukertojen kestävyyttä. Levykokonaisuuksien rakentamisessa PMMP kuuluu valtakunnan valioihin. Edellisten levyjen tavoin Rakkaudesta kasvaa kuuntelukertojen myötä ja biisit loksahtelevat vähitellen vastustamattomasti paikalleen. Myös Heliumpallo toimii kokonaisuudessa paremmin kuin omillaan. Palatakseni alussa esittämääni kysymykseen: Hyvin todennäköisesti tässä on vuoden kovin kotimainen albumi. Ainakin rima on asetettu haastaviin korkeuksiin. ILKKA LAPPI missä heidän vahvuutensa on. Laulun ympärille on tajuttu jättää riittävästi tilaa. Ei ole vaikea veikata Cornshed Sistersin viihtyvän vapaa-ajallaan vanhemman musiikin parissa, jota ei ole tuotettu nykystandardien mukaisesti. Kappaleisiin on myös yritetty saada riittävästi variaatiota, mutta siinä ei ole aivan onnistuttu. Kymmenestä biisistä pari menee läpirämpyttelyksi. Parhaimmillaan Cornshed Sisters onkin kokonaista levyä pienemmissä erissä. ILKKA LAPPI Lupaavista aineksista huolimatta Suomen kärkipumpuksi skan saralla Fast Elephant ei sentään vielä nouse. Mutta nyt peli on avattu. Seuraavalla yrityksellä rima noussee uusiin korkeuksiin. ILKKA LAPPI 8 ALAMAAILMAN VASARAT VALTA 7 FAST ELEPHANT S/T 8 THE CORNSHED SISTERS TELL TALES (Memphis Industries) Cornshed Sisters olisi helppo lokeroida samaan trad-musiikista vaikutteita poppiinsa ottavien sisarusbändien kategoriaan kuin vaikkapa Corrs, jos kyseessä olisi sisarusbändi. Harhaanjohtavasta nimestä ja yhteensopivista äänistä huolimatta kyse kuitenkaan ei ole sisaruksista. Bändi on saanut kotimaansa folk-piirit innostumaan jo ennen debyyttialbumin julkaisua. Sinkku Dance At My Wedding on otettu hyvin vastaan. Täyspitkä levy osoittaa, että samaa akustisvetoista folkkia löytyy naisten hihoista enemmänkin. Sunderlandista kotoisin oleva naisparvi hallitsee stemmalaulamisen paremmin kuin hyvin. Kauniin utuiset sävellykset puolestaan tuovat mieleen muun muassa sellaisia raskaan sarjan naisartistit kuin Kate Bushin tai Tori Amosin. Piano on myös keskeisessä osassa useissa kappaleissa, mikä ei ainakaan vähennä mielleyhtymiä. Pienimuotoisesti toteutetusta musiikista huokuu tyylitaju. Tekijät selvästi tietävät, (Hold On Records) Suomalaisessa musiikkiskenessä on tapahtunut viime vuosina jotain hyvin mielenkiintoista. Useampikin yhtye pohjolan perukoilla on innostunut risteyttämään uutta aaltoa ja skata. Fast Elephant solahtaa samaan lokeroon muun muassa The Capital Beatin ja The Valkyriansin kanssa, mutta norsujen esikoislevy ei häpeile yhtään näiden vanhempien tieteenharjoittajien rinnalla. Edellä mainittuihin verrokkeihin suhteutettuna Fast Elephantin sointi on aavistuksen punkahtavampi ja romanivaikutteisempi, mutta vahvasti Karibian rytmeissäkin ehditään keinahdella. Bändi soittaa tiukasti. Varsinkin torvet ovat silkkaa juhlaa. Sen sijaan vokalisti Jimmy D:n ulosanti on paikoitellen hieman laiskaa verrattuna muuhun musiikkiin. Fast Elephant tukeutuu musisoinnissaan tempoon ja duuriin. Hengähdystaukoja ei pahemmin tarjota. Valittu linja on hyvä ja perusteltavissa, mutta pidemmän päälle tauoton paahtaminen on aavistuksen yksitoikkoista. Kesäisillä bilekeikoilla norsulauman tömistely melko varmasti toimii kuin junan vessa, mutta levykokonaisuuden kannalta hieman enemmän variaatiota olisi kaivannut. Nyt kuulokuva on turhan yksiulotteinen. SUE (Laskeuma) Jarno "Stakula" Sarkulan ja Teemu Hännisen vuonna 1997 perustama Alamaailman vasarat on kaikista etnovaikutteistaan huolimatta aivan liian uudistusmielinen ja omalaatuinen kokoonpano, jotta sitä tohtisi kutsua joksikin niin perinteiseksi kuin maailmanmusiikkibändiksi. Viisitoista vuotta mitä värikylläisimpiä fuusioita valmistellut instrumentaalisekstetti on ytimeltään hämärä underground-ryhmittymä, jota kutsuu mieluummin alamaailmanmusiikkibändiksi. Vasarain viides virallinen studioalbumi Valta esittelee kokoonpanoltaan uudistuneen, yhtä aikaa hyvin fokusoituneen ja todella laajakatseisen yhtyeen. Balkanin musiikki, kuumeinen klezmer-täpinöinti, latinotango, westernspagetti, tonnien painoinen jousimetalli ja jopa Hollywood-tunnelmointi rakentuvat riitelemättä monumentiksi. Sävellysten teemat ovat mieleenpainuvia, tekstuurit upottavia ja mielikuvien ristituli tauotonta. Kutsumisasioista puheen ollen; Alamaailman vasarat on asenteeltaan niin rajaton rykmentti, että sitä olisi hölmöä sanoa kansallisaarteeksi. Siksi olisikin mukavaa ­ sikäli kun yhtyeen tarkoitus ylipäätään on tehdä musiikillisia tutkimusmatkoja ­ jos Vasarat jatkossa etsisivät käsittelyynsä sellaisia etnoelementtejä, joita länsimaiset bändi harvemmin käyttävät. Esimerkiksi itäeurooppalaisten vaikutteiden viljely ei enää juuri yllätä. Tuntuu hiukan kohtuuttomalta vaatia tällaisilta mestareilta jatkuvaa edellä käymistä, mutta nero kohtaloonsa tyytyköön. ARI VÄNTÄNEN (Sony) Patti Smith laulaa 11. albuminsa avauskappaleessa Amerigossa uuden maailman löytämisestä löytöretkeilijä Vespucciin viittaillen. Sen täytyy olla vertauskuva jostakin oivaltamisen kaltaisesta asiasta, sillä musiikissaan Smith ei löytöretkeile. Banga on hyvin tyypillinen Patti Smith -albumi, jolla hän esittää luottobändinsä kanssa herkänhauraita lauluja ja pauhaavia eepoksia, joiden kantava rakenne on sanoitus, ei sävellys. Smith on vahva laulaja, mutta hänen helpoinkin kappaleensa ­ Bangalla se on lempeä single April Fool ­ on lähtökohtaisesti runo, ei popbiisi. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta Bangalla ei ole tylsää hetkeä. Lauloipa Smith synttärilaulua Johnny Deppille, Amy Winehousen muistolle omistettua 50's-balladia tai Japanin katastrofin inspiroimaa mahtipontista teosta, hän saa kaiken kuulostamaan kauniilta, ylevältä ja tarpeelliselta. Smith ei ole tuottelias levyttäjä moniin muihin pitkänmatkanartisteihin verrattuna. Ilmeisesti hän laulaa vain silloin kun laulettavaa on. Sama rehellisyys huokuu hänestä myös taiteilijana: toisin kuin useat muut musiikin ja kirjallisuuden puolijumalat, Smith ei ole koskaan kehitellyt julkista kuvaansa. Hän on keskittynyt tekemään ilmaisustaan ja sanomastaan rikasta ja puhuttelevaa ja onnistunut siinä erinomaisesti. ARI VÄNTÄNEN 8 PATTI SMITH BANGA (Stunvolume) Ihana Shirley Manson taustamiehistöineen on taas täällä, kun vuonna 2005 määrittelemättömäksi ajaksi tauolle jäänyt Garbage palaa viidennellä levyllään. 90-luvun hittitehtaan paluu on lievä yllätys siitäkin huolimatta, että viime vuosina reunioneita ja come- 7 GARBAGE NOT YOUR KIND OF PEOPLE » 43 « NRO. 5
• tiin ja esittelee tarttuvan kertosäkeen, kuusiminuuttinen Deeper Water on jälkipunkistelee uhkaavasti ja Terra-Gate on kaikessa ripeydessään tulevien keikkojen kohokohta uusien biisien osastolla. Lydon ei ole pitkäpinnaisimpia kavereita ja se näkyy myös uutuusalbumilla. Levyn puolivälissä ote alkaa herpaantua, ja loppupuolelle on kerääntynyt käsittämättömiä outouksia. The Room I Am In on tylsää ja kokeellista haahuilua, humoristinen Lollipop Opera on sietämätön etnorytmitetty hölmöily, Reggie Song on tympeää reggae-pilkkaa ja liian pitkässä päätösraidassa Out of the Woodsissa kestää liian kauan päästä pois metsästä. Soitannollisesti uudelleen kasattu PIL toimii mainiosti. Pettymyksen tuottaneesta uutuuslevystä huolimatta uskon, että paluu tuo mukanaan vähintäänkin hyviä keikkoja ja mahdollisesti joskus myös hyvän levynkin. AKU-TUOMAS MATTILA LEVYARVIOT LIARS ­ Wixiw (Mute) 10 Kun viime lehdessä kirjoitin merkkiuskollisuudesta, unohdin mainita listassani Liarsin. Ehkä osaltaan siksi, että tämä bändi ei ole missään vaiheessa menettänyt teräänsä. Kuudennella albumillaan kolmikko on aivan yhtä uudistumiskykyinen ja seikkailunhaluinen kuin oli debyytillään. Se on yksi niistä syistä, miksi rakastan Liarsia täydestä sydämestäni. Bändi, joka kuulostaa jokaisella uudella levyllään erilaiselta ei liene levy-yhtiöiden suosikkeja. Liars on onnekseen löytänyt ym- märtävän kodin brittiläiseltä Mutelta, jolla on pitkät perinteet perinteiden tallojana. Itse Muten perustaja Daniel Miller on avustanut Wixiwin tuotannossa. Tyylillisesti Wixiw onkin Liars-levyistä selvästi parhaiten Muten pääosin elektroniseen linjaan istuva. Voisi mennä jopa niin pitkälle, että sanoisi Wixiwiä bändin tanssilevyksi. Aiemminkin elektronisten elementtien kanssa leikitellyt bändi on nyt heittäytynyt kokonaan sähköiseksi, ja levyn toinen single Brats on suoraa 4/4 -poljentoa. Tuloksena on klaustrofobinen ja tiivistunnelmainen trilleri, jopa mysteeri, jossa riittänee purtavaa tuleviksi viikoiksi. Kun bändi on jo tehnyt konseptialbumin keskiajan noitavainoista, hyperaktiivisesti kolisevan punkfunklevyn ja teemalevyn rinnakkaistodellisuudesta, on yksi mahdollinen seuraava askel tummanpuhuva kokonaan elektroninen rytmilevy. Liars on ottanut tuon askeleen, ja minä seuraan sokkona mukana. Jos minulta kysytään, juuri nyt maailman tärkeintä musiikkia tekee Liars. Käytän ja suosittelen. TOMI TUOMINEN backeja on nähty tungokseksi asti. Avausraita Automatic Systematic Habit on menevä, vocoderilla ryyditetty ralli, joka pistää tanssijalan heilumaan ja nostaa odotukset korkealle. Niihin odotuksiin Not Your Kind of People ei kuitenkaan täysin pysty vastaamaan. Pieni pettymys (tai ilonaihe, kuulijasta riippuen) on se, että juuri mitään musiikillista kehittymistä ei ole tapahtunut, vaan Garbage kuulostaa kutakuinkin samalta kuin läpimurtovuosinaan. Yksikään biiseistä ei ole niin vetävä kuin Stupid Girl, eikä mikään levyn yllättävän monesta balladista niin riipaiseva kuin Milk, mutta epäilemättä niin vanhat kuin uudetkin kuulijat löytävät tästä omansa. Kysymys kuitenkin kuuluu: onko aika jo ajanut Garbagen ohi? MARJUT MUTANEN Olen STAHin kyydissä rajusti mukavuusalueeni ulkopuolella ja aivan myyty. Suosittelen: unohtakaa itsenne ja antakaa sielunne käväistä rajan hillittömällä puolella! ANNIKA BRUSILA 9 SATAN TAKES A HOLIDAY WHO DO YOU VOODOO (Supersounds) Briljantti tukholmalaistrio purskauttaa kakkoslevyllään jälleen ilmoille häkellyttävän pelotonta musiikkia. The Cramps kohtaa David Byrnen, pirissä loimuava Michael Jackson The Hivesin. Who Do You Voodoo on hervoton pommi vinhaa rynkytystä, vuoroin leikkisää ja veemäistä naivistista keikarointia, psykobillyä, räjähtävää svengiä ja häpeilemätöntä sekoilua. Who Do You Voodoolta kuultiin useita maistiaisia jo viime vuoden keikoilla. Levyn tunnelma on debyyttiä hitusen rankempi. Trio on entistäkin varmaotteisempi ja monipuolisempi. Albumi tempaisee mukaansa kuin hurrikaani. Karma Babe ja Moth And Flame ovat albumin kympeimmät raidat, joiden lennokkuus ja svengi tulevat pelastamaan ihmishenkiä. Basisti Grizzlyn keppi paukkuu kuin riivattu ja laulajakitaristi Fred palaa avoliekeissä, irrottelu on sumeilematonta. Her Pretty Headin rummutuksessa on mainio jännite muhkean ja kepeän välillä. I Wanna Hold Your Handin kontrasti pehmeyden ja mielipuolisen rääkymisen välillä on hemaiseva. Vain Radio on renkutus, jonka olisi voinut jättää pöytälaatikkoon. (Lioheart) Lahdessa aloittanutta mutta sittemmin helsinkiläistynyttä All Will Be Quietia ei voi ainakaan kunnianhimon puutteesta syyttää: kun avausraita pressitiedotteen mukaan vie kuulijan "sivilisaatiomme raunioille", ollaan luovuuden ja itsetarkoituksellisuuden rajamailla. Onneksi All Will Be Quietin eeppinen ja mahtipointinen rock tihkuu tunnetta, sillä vähempi sotisi tyylilajia vastaan: kun ollaan kuolemanvakavia ja kitaramyrskyn vietävinä, sitä ollaan sitten kunnolla. Lähin vertailukohta yhtyeen soundille on kenties länsinaapuristamme löytyvä Jeniferever. Yhtymäkohtia löytyy myös aliarvostettuun Shearwateriin. Onneksi All Will Be Quietin sävellyksissä on ideaa, ja ne väistävät onnistuneesti kliseisimmät post rock -viittaukset. Välillä astutaan hienon poprockin puolelle: Dark Dreams soi kuin The Editors komeimmillaan eli silloin, kun se ei ollut vielä niin täydellisesti ihastunut syntikkapoppiin. All Will Be Quiet soittaa musiikkia, josta on vaikea puhua vertailematta sitä koko ajan sen ilmiselviin esikuviin. Silti sillä on omaa ääntä ja ennen kaikkea uskallusta olla aidosti pateettinen. Jousisovituksissa on järkeä, eikä niitä ole tungettu levyllä ainoastaan tyylilajin vaatimusten mukaisesti. The First Day pt. 2 soi koko neljän minuutin kestonsa ajan häkellyttävästi. Tässä tyylilajissa jopa solisti Aleksi Kaufmanin yksiulotteisen äänen antaa anteeksi. JARKKO FRÄNTILÄ 8 ALL WILL BE QUIET ON THE FIRST DAY ka ostetaan kohteliaisuudesta ja unohdetaan alitajuisesti niin tehokkaasti, että aivan tosissaan väitetään, että bändin viimeisin levy on ilmestynyt joskus 90-luvulla. Mutta onneksi on poikkeuksiakin. Viime vuonna se oli Duran Duran ja tänä vuonna näemmä Ultravox. Vuonna 2009 Ultravox palasi klassiseen Midge Ure -kauden miehistöön, teki ensin kiertueen ja sen jatkoksi siirtyi studioon nauhoittamaan 11. pitkäsoittoaan. Kiertueella yhtye kuulosti yhtä hienolta kuin vuosina 1980­ 84 ilmestyneillä albumiklassikoillaan. Vaikeaa oli silti etukäteen uskoa, että Brilliant olisi nimensä mukaisesti briljantti ja täydellinen viitososa Viennan, Rage in Edenin, Quartetin ja Lamentin kvartetin jatkoksi. Musiikkimaailman työkalut ovat muuttuneet 28 vuodessa ja Ultravox on modernilla teknologialla tehnyt vanhan kuuloisen albumin, joka olisi 30 vuotta sitten ollut moderneinta modernia. Osuvasti nimetty avausbiisi Live Again esittelee kitarasoundeineen, puksuttavine syntsabassoineen, sanattomine introvokaaleineen ja kertosäkeen piitkiiiiääää voookaaaaleeejaaaa hyödyntävine sanoitukseneen kaiken sen, mitä Ultravox-hitiltä osataan odottaa. Nimibiisi ja Let It Lie tekevät saman ehkäpä vielä hieman paremmin. Kosketinsoittaja Billy Currie kaivaa viulunsa esille Satellitessa ja perfectdaymäinen päätösraita Contact viimeistelee kauniisti vuoden komeimman paluulevyn. AKU-TUOMAS MATTILA (Blue Note) Norah Jones pysyi ihastuttavasta olemuksestaan huolimatta minulle herttaisen yhdentekevänä artistina aina Brian "Danger Mouse" Burtonin ja Daniele Luppin viimevuotiseen Rome-soundtrackiin asti. Tuollakaan levyllä nainen ei tehnyt mitään ikimuistettavaa vaikutusta, lauloipa vain kolme mukavaa spagettihenkistä iskelmää, mitkä herättivät pienen mielenkiinnon kokonaista Danger Mousen tuottamaa Jones-albumia kohtaan. Aika monet viime aikoina kuuntelemani albumit ovat olleet noin puolen tunnin mittaisia. Ensikuuntelujen aikana keskittymiskykyni herpaantui ja putosin kolme varttia kestävän Little Broken Heartsin kyydistä. Olin miltei valmis luovuttamaan. Mutta auta armias, kun kuuntelin toiseksi viimeisen kappaleen, murhalaulu Miriamin ensimmäistä kertaa. Tukka nousi pystyyn ja kylmät väreet valuivat pitkin selkäruotoa. Jones on kuulemma kokenut raastavan eron, mikä osoittautuu taiteellisessa mielessä onnenpotkuksi. Pettämisestä ja jättämisestä kertovista kappaleista tirisee ja tihkuu vihaa, surua, kaihoa ja toivoa. Burtonin ja Jonesin kimpassa tekemistä kahdestatoista kappaleesta ei löydy ainuttakaan hutia, eikä muutamiin Gnarls Barkley -tyyliin sovitettuihin kappaleisiin lainkaan kaipaa Cee Lo Greenin helposti ylinäyttelemiseksi lipsahtavaa maneeriakrobatiaa. Jones hoitaa hommat tyylillä. JARI MÄKELÄ 9 NORAH JONES LITTLE BROKEN HEARTS 7 PUBLIC IMAGE LTD THIS IS PIL 9 ULTRAVOX BRILLIANT (EMI) Tässä iässä sitä on jo tottunut siihen, että lapsuuden suosikeista yksi toisensa jälkeen tekee vaihtelevan pituisen tauon jälkeen levyn, joSUE (PiL Official) John Lydon ei ole koskaan päästänyt kuulijoitaan helpolla eikä päästä tälläkään kertaa. Palattuaan 20 vuoden levytystauolta PIL esittelee itsensä uudelleen kuulijoille. Avaus- ja nimibiisi on kuin salaa nauhoitettu soundcheck, jossa Lydon huutelee bändijammailun päälle "We are PIL, this is PIL, P, I, L, public, image, limited" ja kaikkea muuta yhtä tarpeellista. Tympeä aloitus latistaa odotusarvot, mutta onneksi parempaa on tulossa. Sinkkunakin julkaistu One Drop keinuu mukavasti ska-tah- (Creative Class War) Suomenkieleen vaihtanut oululainen punknelikko on pitkäsoitollaan kuukauden positiivisin uusi tuttavuus. Sekopäistä tykitystä kuunnellessa mielessä vilahtelee sellaisia mairittelevia vertailukohteita kuin Sur-rur, Radiopuhelimet ja Sonic Youth, mutta kimakan ja raikkaan vokalisti Hannen ansiosta homma nousee ihan toisiin sfääreihin. Kaikki jäsenet ovat osallistuneet biisintekoon ja noin kolmenkymmenen kappaleen joukosta levylle on valikoitunut kahdeksantoista biisin ja puolen tunnin tehohoito, mikä auttaa muun muassa kevätväsymykseen, hc-punkin puutostilaan ja markkinatalousähkyyn. Kappaleiden aiheet vaihtelevat henkilökohtaisten tuntemusten (Karvajalka, Paperi vaivaa) ja yhteiskunnallisten ongelmien (Pentutehdas, Vientituote) käsittelystä fantasiaan (Raketti). Asioita ei turhanpäiten alleviivata ja mielikuvitukselle jätetään tilaa liihottaa. Sotaveteraanit poikkeaa joukosta hurtin äijähuumorinsa vuoksi. Biisin tyylistä tarttuvaa punk-polkkaa ei kuitenkaan onneksi ole levyllä sen enempää. Muutaman kymmenen kuuntelukerran jälkeen osaa arvostaa sitä, ettei kappalemateriaali kulu puhki liian nopeasti. Myös Out Of Tune -bändissä soittava rytmiryhmä Otso ja Lauri suoltavat levylle kiinnostavia jippoja, ja Lauri saa kitaristi Lauran kanssa aikaan miellyttävästi pörisevän äänivallin, johon ei toista kitaraa tai lisätilutteluja kaipaa. JARI MÄKELÄ 9 DEATH BY SNOO SNOO TÄSTÄ SAAT! » 44 « NRO. 5
• 7 SCISSOR SISTERS MAGIC HOUR (Polydor) Scissor Sisters on maailmalla käsittämättömän suosittu suhteutettuna sen musiikin omaperäisyyteen. Jake Shearsin yksinvaltiaan ottein hallitsema yhtye on aina tehnyt komeita tanssipastisseja, mutta omaperäisyys ei ole koskaan kuulunut sen hyveisiin. Ensimmäistä kertaa Scissor Sisters kuulostaa oman kopiopoppinsa lisäksi myös tuottajien levyltä. Mukana on Boys Noizea, Pharrell Williamsia, Calvin Harrisia sekä jo edellisellä levyllä hovituottajana toiminutta Stuart Pricea. Tyylilaji vaihteleekin levyn sisällä melkoisesti. Pharrellin tuottama Inevitable soi 70-lukulaisesti ja kuuluu albumin kohokohtiin. Only the Horses taas on nykyaikainen eikä eroa vallalla olevasta, kliseisestä lite-housesta millään tavoin. Year of Living Dangerouslyn rummut kaikuvat 80-lukua ja AOR:n siittämää pehmopoppia. Let's have a Kiki ja etenkin Shady Love ovat syntistä elektroa, ja jälkimmäinen kääntyy surkean räpin kautta tarkoituksellisen koomiseksi. Muutenkin albumi on säksättävämpi kuin ennen. Scissor Sisters rönsyilee moneen eri suuntaan, mutta onnistuu silti pitämään hymyn huulilla. Kokoonpano ei ole koskaan oikeastaan muuhun pyrkinytkään, joten mission accomplished. JARKKO FRÄNTILÄ LEVYARVIOT 7 KEANE STRANGELAND (Universal) Keanen neljännen levy nimi on kaikkea muuta kuin mitä sen musiikki edustaa. Vuodesta 1997 yhdessä ollut englantilaisyhtye soittaa yhä niin kilttiä musiikkia, että sillä tekisi mieli ojentaa tikkukaramelli silkasta yrityksestä. Bändi on myynyt yli kymmenen miljoonaa albumia, joten silkasta onnenkantamoisesta ja teflonista ei ole kyse. Piano soi yhä kuulaana, ja kannattelee kappaleita hienosti. Avausraita You Are Young ylistää rakkauden voimaa, mutta silti se onnistuu välttämään kliseisimmät kuopat. Hope and Fears -debyyttilevyn aikoihin Keane kuulosti raikkaalta ja uudenlaiselta: kuin Coldplayn kiltimmältä pikkuveljeltä. Nyt se kuulostaa Keanelta ja samaan aikaan niiltä kymmeniltä brittibändeiltä, jotka tasapainottelevat listapopin ja helpon indien välimaastossa. Silti siinä on yhä jotain sympaattista. Yhtyeen laulaja Tom Chaplin näyttää päivä päivältä yhä enemmän BB-Nikolta. On silti vaikea kuvitella häntä paiskomassa drinkkilaseja yhtyetovereidensa päälle. JARKKO FRÄNTILÄ HOT CHIP ­ In Our Heads (Domino) 9 Jos Princen The Black Albumin housen kanssa flirttaileva electrofunk, Pet Shop Boysin upeat popmelodiat ja dancekoukut sekä Al Greenin sielukkuus pantaisiin studiokoppiin, kömpisi sieltä viimeistään yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen In Our Heads. Nörttipopparit ovat julkaisseet kovia albumeita vuodesta 2004 lähtien kahden vuoden välein. Uutuus on levykäisistä tanssittavin ja kenties tyylikkäin. Hot Chip ei ole koskaan sortunut kaikkein ilmeisempien trendien perässäjuoksemiseen. Debyytin indiefunkkailu oli kaukana electroclashista, mitä mainstream-popparit alkoivat tuohon aikaan apinoida. Sittemmin yhtye on kokeillut jos jonkinmoista elektronisen musiikin tyylilajia lähes moroderiaanisesta hiNRG:stä synapopballadeihin ja houseen. Sielukkaiden laulusolistiensa Joe Goddardin ja varsinkin Alexis Taylorin ansiosta bändi on genrehyppelyistään huolimatta kuulostanut aina persoonalliselta itseltään. In Our Heads -levyllä helposti omaksuttavat melodiat soljuvat vaivattomasti neljännesvuosisadan taakse kumartavien, silti tuoreelta kuulostavien detaljirikkaiden dancetaustojen päällä. Korkeatasoisesta joukosta erottuu helmeksi soft rock -henkinen Now There Is Nothing, mutta itsestäänselviksi radiohiteiksi nousevat Look At Where We Are -balladi ja hymniksi kasvava päätöskappale Always Been Your Love. JARI MÄKELÄ (Atlantic) Amerikkalainen naisartisti Santigold julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2008. Tuottajana levyllä toimi Diplon ja Switchin kaltaisia kultasormia. Tuolloin elettiin naisartistien kulta-aikaa, ja Santigold (tuolloin vielä nimellä Santogold) hukkui massaan. Kakkoslevyltä puuttuvat L.E.S. Artistesin kaltaiset hitit, vaikka yritystä on: Disparete Youth lainaa ruotsalaisen Teddybears STHLM:n Hiphopperin melodian, ja päivittää sen säksättäväksi elektroksi. Freak Like Me toistaa mantraansa kyllästymiseen asti, ja kaikuu kuin M.I.A. Look at These Hoes soi rypevänä ja likaisena. Master of My Make-Believe jää silti pettymykseksi. Klubitilanteessa kappaleet voivat toimia, mutta kotikuuntelussa niiden vaikutus latistuu. Yeah Yeah Yeahsin vahvana ja muodikkaana keulahahmona tunnettu Karen O tekee uransa turhimman vierailun levyn avausraidalla GO!. JARKKO FRÄNTILÄ 6 SANTIGOLD MASTER OF MY MAKE-BELIEVE della kova, ja asenne edelleen uhmakas. Teiniiästä asti elämänsä rock-musiikille uhranneiden aikamiesten on turha enää siirtyä ns. oikeisiin töihin. He hoitavat nykyisen duuninsa paremmin kuin useimmat aikalaisensa. Kunnon viisivuotissuunnitelman toteuttajan tavoin The Hives ottaa yhden askelen eteen ja kaksi taakse, eikä ennakkokuuntelussa olevan nettistriimauksen ohut ja suhiseva äänenlaatu juuri poikkea vuosituhannen alun The Hives -albumeiden kehnoista vinyyliprässäyksistä. Tyylivalikoima on noista hurjimmista punkvuosista monipuolistunut, biisien keskimääräinen tempo hieman hidastunut ja Howlin' Pelle Almqvistin ääni madaltunut lähemmäksi davidjohansenmaista syväkurkkua. Uransa tyylikkäimpiin pukuihin pukeutuneessa yhtyeessä on lyyrisistä vajavaisuuksista ja suorista kitarariffivarkauksista huolimatta jotain perin viehättävää. Maailma tarvitsee viimeisen stadionluokan rock'n'roll-yhtyeensä. Muussa tapauksessa meidän on tyydyttävä pelkästään vanhoja hittejään karaoke-versioina veivaaviin eläkeläisakteihin, eikä meillä muutaman vuoden päästä ole niitäkään. JARI MÄKELÄ kuvaan, joka Sylvester Stallonen tähdittämä Judge Dredd ei koskaan ollut. Vahvasti elokuvallinen albumi tuo mieleen paitsi John Carpenterin huikaisevan Pako New Yorkista -ääniraidan myös Vangelisin kanonisoidun Blade Runner -soundtrackin. Tulevaisuuden dystopialle ominaiset monotonisesti pumppaavat sekvensseriraidat, yksinäiset syntetisaattorin murahdukset ja toisaalta kuulaan kauniit melodialinjat luovat tehokkaasti Mega City ykkösen vaarallista tunnelmaa. Oma Dredd-fanittamiseni lähti alamäkeen sen 90-luvun kaamean Stallone-elokuvan myötä ja suhtauduin skeptisesti myös tähän levyyn, mutta Drokk onnistuu kummalla tavalla palauttamaan uskoni Dreddiin. Jos soundtrackin kylkiäisenä vielä tulisi elokuva, jossa tuomaria näyttelisi 80-luvun Clint Eastwood, niin kaikki olisi annettu anteeksi. Minä olen tuomari, jury ja pyöveli ja annan tälle levylle arvosanaksi yhdeksän pistettä. TOMI TUOMINEN Levyn jälkipuoli on kaksikon vuosien 20082011 äänitettyä materiaalia ja osoittaa selvää kehitystä melodioissa ja biisirakenteissa. Karmean vision ritariässämäinen bassokuvio ja kaiutettu hieno melodialinja lupasivat, että kymmenen vuoden päästä siitä tämä kaksikko soittaa suomenkielistä synapopia ja uutta aaltoa triossa nimeltä Yön Syke. Toisen puoliskon starttaava Silver City puolestaan lupaa, että viimeistään kymmenen vuoden päästä tämä kaksikko yhdessä tai erikseen valloittaa koko Euroopan. TOMI TUOMINEN 8 JAAKKO EINO KALEVI & LONG-SAM TOTUUDEN RAKASTAJAT/AMATEURS DE VÉRITÉ 9 GEOFF BARROW & BEN SALISBU DROKK, MUSIC INSPIRED BY MEGA-CITY ONE (Invada) (Universal) Edellisestä The Hives -albumista, The Neptunes -avusteisesta The Black & White Albumista toipumiseen meni viisi vuotta. Totuuden nimessä se säilyttää Lex Hivesinkin jälkeen asemansa tähän mennessä mielenkiintoisimpana The Hives -lättynä. Yritys on kuitenkin uutuu- 8 THE HIVES LEX HIVES Vuosina 1984-1985 Lehtimiehet Oy teki kulttuurihistoriaa julkaisemalla Aku Ankan ja Marvel-lehtien mädättämässä Suomessa 15 numeroa brittiläisestä 2000AD-lehdestä alkunsa saanutta kulttisarjakuvaa. Sci-fi -nörttinä olin välittömästi myyty Mega City ykkösen maailmaan. Siellä ei ollut supervoimia eikä trikoita. Oli vain kovia jätkiä, kovempia jätkiä ja sitten oli Judge Dredd. Jo vuonna 1987 silloinen suosikkibändini Anthrax omisti tälle kovaakin kovemmalle lainvalvojalle I Am The Law -nimisen biisin ja lukuisia erilaisia bändipaitoja. Nyt saman aiheen kimppuun käy aivan toisesta lähestymissuunnasta Portisheadin Geoff Barrow ystävänsä kanssa. Drokk on soundtrack eloSUE (Helmilevyt) Oli Jaakko Eino Kalevin musiikista mitä mieltä tahansa, niin ainakin hänen tuotteliaisuutensa on pelkästään ihailtavaa. Vastikään ansiokkaan instrumentaalisen jazzlevyn julkaissut monitaituri on kimpussamme taas uuden elektropop-albumin kanssa. Yhdessä pitkäaikaisen ystävän Long-Samin kanssa äänitetyn, levyn materiaali on tosin enempi pöytälaatikosta kaivettua kuin vastikään sävellettyä. Kahdesta puoliskosta muodostuvan levyn alkupuoli koostuu kaksikon nuorina yhdessä tekemistä äänityksistä 2000-luvun alusta. Ne tuovat sympaattisella tavalla mieleen omat nuoruuden äänitykset, joissa tyyliseikat ja ääniefektit menivät usein sävellysten edelle. Joukossa on kuitenkin varsin potentiaalisiakin biisejä, jotka antavat aiheen odottaa sitä hienoutta, jota kumpainenkin tahoillaan on tehnyt nyt, kymmenen vuotta myöhemmin. (Fire Records) Howe Gelb on luotsannut Giant Sand -bändiään läpi Arizonan erämaiden ja muiden kommellusten jo vuosikymmeniä. Urakka ei ilmeisesti ole tuntunut tarpeeksi jättimäiseltä, koska nyt, parinkymmenen Giant Sand -albumin jälkeen, Gelb on laajentanut bändin 12-henkisesti ja nimennyt sen luontevasti Giant Giant Sandiksi. Suurkokoonpanon debyytti Tucson on saanut alaotsakkeekseen A Country Rock Opera. Ja sitä se totisesti onkin, ainakin mikäli viitataan projektin kokoon ja hankalaan nieltävyyteen. 19 biisiä ja reilut 70 minuuttia elämää erämaassa. Osittain Arizonassa ja osittain Tanskassa(!) äänitetty albumi kaatuukin juuri mittaansa. Levyllä on paljonkin hyviä yksittäisiä biisejä (esim. Forever And a Day, Lost Love, Undiscovered Country), mutta koko paketti on yksinkertaisesti liian kova pala purtavaksi. Pelkän ennakkolevyn perusteella on myös vaikeaa päätellä, pitäisikö biisimaratonilla olla yhtenäinen punainen lanka halki levyn. Tucson julkaistaan myös kahden vinyyliälpeen pakettina, ja se lieneekin oopperalla oivallisin kuuntelumuoto. Neljä levynpuoliskoa ja huilaustauot välissä helpottanevat valtavan paketin sulattelemista. JYRKI MÄKELÄ 7 GIANT GIANT SAND TUCSON » 45 « NRO. 5
• (679 Records) Bubblegum Bitch, Sex Yeah, Teen Idle... Karvani ovat pystyssä jo ennen kuin olen kuullut nuottiakaan Marina & The Diamondsin uutukaisesta. Huonolla tavalla pystyssä. Kun ihminen tekee itsestään vapaaehtoisesti objektin, jäävät musiikilliset ansiot väkisinkin vaivaannuttavan keikistelyn ja pikkutuhmien sanoitusten varjoon. Debyytin aikoihin pidin kreikkalaiset sukujuuret omaavaa Marina Diamandisia varteenotettavana kilpailijana Florence Welchille. Uutuuslevy pistää miettimään, että mistä nimen The Diamonds -loppuosa todellisuudessa koostuu. Electra Heart ei kuulosta bändilevyltä. Kitarat, akustiset rummut ja livesoitto ovat jossain muualla kuin tällä levyllä. Marina kuulostaa aiempaa selkeämmin tuotteelta La Rouxin, Little Bootsin tai, Herra paratkoon, Lady Gagan tapaan. Indielevymerkkinä aiemmin tunnetuksi tullut 679 hämärtää indien ja turhanpäiväisen listapopin rajoja entisestään julkaisemalla Electra Heartin kaltaisen jytkyturhakkeen. Kun levyn tuotannosta vastaavat muiden muassa Diplo ja muinaisen Sneaker Pimpsin takaa löytyvä Liam Howe, on jälki luokattoman geneeristä 2000-luvun alkupuoliskon tanssipoppia. Siinä missä Florence & The Machinen musiikista löytyy jonkinlaista taianomaisuutta ja luonnonläheisyyttä, on Marina & The Diamonds kuin sellofaaniin pakattu halpa kopio siitä. Electra Heart on kuin 80-luvun hajukumi, joka tuoksuu hyvältä mutta kumittaa tosi huonosti ja luultavasti aiheuttaa syöpää. TOMI TUOMINEN 5 MARINA & THE DIAMONDS ELECTRA HEART vaikkapa The Drumsin hengessä. Melodiat ovat 60-lukuisen kalifornialaisia aivan kuin Best Coastilla tai Wavvesilla. Tähän päälle Oberhofer täräyttää kanadalaisten indiebändien hengessä suuren orkestraation, ja keitos on valmis. Minua kiusaa se, että jos Time Capsules II todella on kivulias erolevy, niin miksi se kuulostaa niin pirun hyväntuuliselta? Sen melodioissa ei ole ripaustakaan melankoliaa tai surua, päin vastoin. Brad Oberhoferin lahjakkuuttaa muusikkona, sovittajana ja säveltäjänä en lähde kiistämään, mutta Time Capsules II ei ole vielä se mestariteos, jota häneltä odotettiin. Painan kuitenkin nimen ja naaman mieleen. Tämä jätkä on kuitenkin vasta parikymppinen. TOMI TUOMINEN 9 SAMI KUKKA LINTU JA KUKKA (Helmilevyt) Monet hippeyteen ja luomuiluun taipuvaiset vanhemmat haluavat jälkeläisensä syntyvän luonnollisesti ilman epiduraalipuudutusta tai kipulääkkeitä. Kylpyamme tai muu vesiallas liittyy usein asiaan. Kun kuuntelee Sami Kukan uutukaista ja lukee samalla tarinaa sen synnystä, tulee olo, että tämä levy on kokenut luonnollisen synnytyksen. Kesämökin autokatoksessa kokonaisuudessaan äänitetty Lintu ja kukka kuulostaa vaivattomalta. Kolmen taitavan muusikon kokoonpanolla äänitetyt Sami Kukan sävellykset rullaavat eteenpäin minimalistisilla sovituksilla, ja välillä kolmikko lukittuu antaumukselliseen jammailuun. Laika & The Cosmonautsista ja J. Karjalaisen bändistä tuttu rumpali Janne Haavisto on juuri oikea mies tämän levyn rumpusetin taakse. Muun muassa Kauko Röyhkän bändissä soittanut Pekka Gröhn maustaa biisejä juuri sopivasti koskettimillaan ja bassollaan. Parhaimmillaan kolmikko kuulostaa kummallisella tavalla The Byrdsiltä tai 60-luvun lopun Haight-Ashbury -soundilta. Psykedeeliseltä mutta kepeältä. Luomuvaikutelmaa lisää läpi levyn taustalla kuuluva linnunlaulu ja yhtäkkiä levyn nimikin aukeaa uudella tavalla. Kuvittelenpa välillä kuulevani myös lehtipuiden kahinaa ja sateen ropinaa. Sami Kukka on dynamiikan mestari. Hän kuulostaa välillä hauraalta kuin lasi, välillä varmalta kuin kivi. Lintu ja kukka on levy, jota tekisi mieli kuunnella samanlaisissa oloissa kuin se on syntynytkin, kesäisen luonnon keskellä. TOMI TUOMINEN (Domino Records) The Beatlesin ja The Stone Rosesin parissa kasvanut laulaja-lauluntekijä Eugene McGuinness on luonut mahtavan pop-levyn, jossa moderni kohtaa nostalgian. Ensimmäisenä iskee Harlequinade, jonka robottidisko osoittaa englantilaismiehen siirtyneen edellisen levyn 60-lukulaisista tunnelmista ainakin hiukan lähemmäs 80-lukua. Seuraava raita jatkaa vielä rennolla kasarisykkeellä, kunnes sinkkujulkaisuksi valittu Lion kiristää vauhtia. Rautalankarockina lähtevä kappale kasvaa valtavan turhautuneisuuden purkaukseksi osoittaen sekä miehen monipuolista laulukykyä että lyyristä nokkeluutta. Seuraava sinkkujulkaisu Shotgun taas svengaa Peter Gunn -sarjan teeman (tuttu myös mm. The Blues Brothersista ja Trickyn Murder Weapon -kappaleesta) ympärillä osoittaen herra McGuinnessin nauttivan elokuvamaisuudesta draamakerronnassaan. Concrete Moon -kappaleen hienovaraisesti kasvava orkestraatio lisää levyn elokuvamaista tunnelmaa ja käsitystä miehen täydellisestä omistautumisesta pop-helmien luomiselle. Thunderbolt olisi kappaleena varmaan kelvannut Rihannallekin, mikä on sinänsä pelottava ajatus, mutta kappale on niin leikkisä ja samalla hengästyttävä, että on helppo kuvitella joku pop-tähtönen laulamassa se. Invitation to the Voyage on albumi, joka on pullollaan koukkuja ja yllätyksiä. Silti se onnistuu pysymään kepeänä ja raikkaana ilman pelkoa turhanpäiväisyydestä. MARKUS PERTTULA 9 EUGENE MCGUINNESS INVITATION TO THE VOYAGE (Outside Music) Jos bändin nimi on Oh My Darling ja levyn nimi Sweet Nostalgia, ei liene kovin vaikeaa päätellä, ettei se ainakaan Skrillexiltä kuulosta. Neljän naisen muodostama kanadalaisyhtye soittaa hyvin perinteikästä kantria, appalakkien perinnemusaa ja jopa ranskalaisperäisiä kansanlauluja. Ja sangen hurmaavasti soittaakin! Perinteikkäästi livenä studiossa äänitetty albumi on perinneinstrumenttien ja -tyylien ja kauniiden lauluharmonioiden juhlaa. Vähän yli puolet materiaalista on omaa ja loput lainattua ja tietämättä ei erottaisi covereita joukosta. Anna K ja Kiss And Tell ovat reippaampaa kantripolkkaa, All the Sweetness kaunista herkistelyä ja Cage Bird ja Love Me Love Me Not suorastaan hitikkäiltä kuulostavia modernimpia kantrihelmiä. Kotimaassaan Kanadassa Oh My Darling on ollut arvostelu- ja myyntimenestys ja palkintoja on satanut. Tänä keväänä ja kesänä bändi kiertää Eurooppaa Sweet Nostalgian täkäläisen julkaisun myötä liki kolme kuukautta. Luulisi, että neljän säihkyvän näköisen naisen hieno ja kaunis perinnemusa löytäisi täältäkin aimo nipun uusia ystäviä. JYRKI MÄKELÄ 8 OH MY DARLING SWEET NOSTALGIA Baltimoressa perustetun duon neljäs levy Bloom osoittaa, ettei se ole kehittänyt sointiaan radikaalisti mihinkään suuntaan. Onpa Legrand maininnut, ettei hän pidä yhtyeistä, jotka muuttuvat albumiensa välillä. Siksi Bloom vaikuttaakin aluksi tylsältä. Pitkään hienon avausraidan Mythin jälkeen tuntuu myös siltä, ettei levy sisältäisi mainittavaa kappalemateriaalia. Sitten loistelias Bpuoli yllättää täysin. Kolmen kuuntelukerran jälkeen huomaa jääneensä koukkuun Beach Housen tarjoamaan Diapamiin. Lopun upeat Wishes ja Irene jättävät jälkeensä turtuneen mielihyvän, joka pakottaa soittamaan levyn uudelleen ja keittämään toisen kupillisen pakurikääpäteetä. JOONAS KUISMA 7 STIG PUUMAA MÄ METSÄSTÄN 7 OBERHOFER TIME CAPSULES II (Glassnote) Brad Oberhofer on vasta 20-vuotias "lapsinero", joka koki sydänsuruja juuri ennen muuttoaan pikkukaupungista New Yorkiin opiskelemaan musiikkia. Time Capsules II on levy, joka syntyi noista sydänsuruista. Oberhofer on teoriassa nelihenkinen bändi, joka kantaa johtajansa sukunimeä. Käytännössä multi-instrumentalisti Oberhofer on kuitenkin äänittänyt levyn puhaltimia ja jousia lukuunottamatta lähes yksin. Tuloksena on jonkinlainen sekasikiö pohjoisamerikkalaisessa indierockissa viime vuosina pinnalla olleista ilmiöistä. Oberhoferin biisit tikittävät vauhdilla eteenpäin hyvin vahvasti Mike Bell & The Belltonesin debyyttialbumi Scream & Holler oli varsinainen merkkitapaus kotimaisessa rockabillykentässä. Superautenttista 50-luvun billysoundia ei ollut toteutettu tässä maassa moisella vakuuttavuudella miesmuistiin, jos koskaan. Kakkosalbumilla ei ainakaan jarrutella! Mike Bell alias Miikka Siira onnistuu mahdottoman tuntuisessa tehtävässä: täysin esikuviensa kaltaisen materiaalin työstämisessä liki täysin esikuviensa tasoisesti. Siira siis osaa sen mitä useimmat eivät; hän tuo rockabillyn 2010-luvulle muuttamatta siitä mitään mutta tekemällä sen tasoista materiaalia, että ultrapuritaaninen lähestymistapa on täysin perusteltu. Bell hakkaa myös laulajana ja tulkitsijana valtaosan ulkomaisistakin kollegoistaan. Shake Some Action (ei se!), Half Hearted ja Mean Machine, vain muutamia täysipainoisesta biisiryppäästä mainitakseni, menisivät täydestä millä tahansa vuosikymmenellä tuotettuna A1-luokan rockabillynä. Belltonesiakaan ei pidä vähätellä. Erinomainen yhtye piiskaa Bellin biisit huikeaan laukkaan, unohtamatta tyylistä nykypäivänä niin usein puuttuvaa kiihkeyttä ja jopa vaaran tunnetta. Kaikessa auttaa myös Berliinin Lightning Recordersin huippuperinteinen studio, jossa äänitykset tallentuvat livenä narulle, eikä niitä sen jälkeen voi edes miksauksella kohennella. Payback on aivan varmasti kovin tällä vuosikymmenellä levytetty suomalainen rockabilly-albumi. Veikkaanpa että se on allekirjoittaneen kotimaiset vuoden levyt listalla ykkösenä genrerajoista riippumatta. JYRKI MÄKELÄ SUE 10 MIKE BELL & THE BELLTONES PAYBACK (Goofin' Records) (Warner) Uuden Musiikin kilpailun lavalle kapusi helmikuussa 2012 Stig Dogg. Artistin nimestä oli kuitenkin pudonnut koiraeläimiin viittaava sana, silkkiaamutakki oli vaihtunut denim-kauluspaitaan ja fallisen r 'n b:n sijasta kuultiin juurevaa reggaepoljentoa. Kaikki viittasi onnistuneeseen artistimuodonmuutokseen, vaikka Pernilla valittiinkin floppaamaan Euroviisuihin. Puumaa mä metsästän -pitkäsoitolla ei sitten uskallettukaan päästää irti Stig Doggista. Noin puolet kappaleista on uudelleen sovitettuja lämmittely-yrityksiä Punavuoren R. Kellyn "hiteistä". Tämä haiskahtaa. Levyllä on valitettavan havaittavasti lähdetty esittelemään vanhaa materiaalia potentiaaliselle uudelle ostajakunnalle, päästiinhän UMK:n avulla suuren kansan tietoisuuteen. Tässä onnistutaan vain avausraita Häslerillä, jonka kantri-versio saa Stigin kuulostamaan huumorimusiikin Scandinavian Music Groupilta. Sen sijaan sellaisten klassikkojen, kuin Rakkauden Bermudan kolmio tai Stigidilaatio luuserigangstakertoja on suorastaan kastroitu lattarisävyillä ja laiskoilta vaikuttavilla ratkaisuilla. Hiphop-biitistä luopuminen myös kadottaa suuren osan sanoituksien rytmisestä nokkeluudesta. Kun uutta materiaalia on jaksettu tehdä, toimii se lähes poikkeuksetta. Yona ja Anna Puu tekevät Aamulla aikaisin -kappaleesta vaikuttavan. Kesähitti 2012 -kilpailu taas voidaan Ryypyn julkaisemisen jälkeen lopettaa. Kesä, kuten kappalekin, on riemukkaan typeryyden manifesti. JOONAS KUISMA (EMI) Luin taannoin surullisen artikkelin hyvin yksinäisestä valaasta. Kyseinen nisäkäs yrittää kutsua luokseen toisia lajinsa edustajia, muttei voi koskaan tavoittaa niitä, sillä se laulaa liian korkealla taajuudella. Toisin kuin valaskala, eristää Sigur Rós kuudennella muodollisesti täydellisellä levyllään itse itsensä niin ulkopuoliseksi, ettei sen kanssa voi enää kommunikoida. Se ei ole enää edes bändi, vaan instituutio ­ kuin Islannin turismin virallinen soundtrack. Ainutlaatuisuudellaan se kumoaa valmiiksi oman kritiikkinsä. Mikään ei tunnu banaalimmalta kuin Valtarin arvioiminen. Keulahahmo Jonsi Birginson laulaa vain parilla kappaleella. Sanoituksia tai kappaleiden nimiä ei ymmärrä kielimuurin vuoksi. Levyn parasta kappaletta, Varúðia, ei osaisi kirjoittaa ilman kopiointitoimintoa. Valtari on kokoelma riipaisevan kauniita studiossa hiottuja tunnelmapaloja. Omassa valtameressään se on virheetön. Tuntuu siltä, että Sigur Rós kadotti täysin halunsa kirjoittaa pop-kappaleita, kun Jonsi pääsi purkautumaan Suvilahdenkin hurmanneeksi androgyyniseksi soolotähdeksi. Samalla selvisi, ettei se tule enää siirtymään mihinkään suuntaan, tekemään vaikkapa lisää kappaleita englanniksi á la All Alright. Sigur Rós on lopullisesti yksin. JOONAS KUISMA 10 SIGUR RÓS VALTARI LEVYARVIOT 8 UG/OD FATTA PLATTA 9 BEACH HOUSE BLOOM (Sub Pop) Heitä on lukemattomia. Tumblr-blogien loputtomassa kuvalobotomiassa leijuvia esteettiseltä ymmärrykseltään kyvykkäitä henkilöitä. Ihmisiä joiden onnellisimmat ajatukset liitävät uuden aallon elokuvien mustavalkostilleissä, mattapintaisissa polaroideissa, joissa ilta-aurinko saa hiukset hehkumaan vaalean oransseina, ja tietenkin kissakuvissa. Ei olekaan ihme, että Beach House breikkasi ensimmäisellä Sub Popille levyttämällään albumilla Teen Dreamillä yhdeksi suosituimmista yhdysvaltalaisista indie-yhtyeistä. Sen soittaman unipopin ytimen muodostava Victoria Legrandin soittama syntetisaattori, eteerinen ja nicomainen ääni sekä Alex Scallyn hillityt Stratocaster-riffit ovat täydellistä taustamusiikkia kuvabloggailun haituvaiselle eskapismille. (Monsp Records) Monspin tallista ponnistavat Huge L ja Mode julkaisevat albumin yhteisnimellä UG/OD. Levyn primusraidalla he esittävät kysymyksen: mikä soundi? Vastaukseni kuuluu: Helvetin tiukka. Fatta Platan biitit keikkaavat ideansa 80-luvun makuuhuonesoulista, funkista, itärannikon räpistä ja eurodiscosta. Tuotannossa on luotettu vanhoihin kunnon elementteihin: kasaricasiot kilkattavat, basso groovaa ja Esteettinen-biisillä samplataan tyylikkäästi Commodoresin Janetia. Soundi on samanaikaisesti ohut ja läski, lelumaisen muovinen ja aikuista viihdyttävän porno. Kaiken kaikkiaan äänimaailma on Suomi-rapin piirissä virkistävä pilkahdus. Levyn on tuottanut Huge L itse ja biitin plastisuuden vuoksi tuntuu siltä, että päitä nyökytellään hyväksyvästi Stiletti-Anan ja Kalifornia-Keken kollegaleirissä asti. Sisällöllisesti on vaikeaa yltyä vastaaviin ylisanoihin. Useissa kappaleissa puhutaan albumin äänittämisen eri vaiheista, levy-yhtiön pyörittämisestä ja musiikkilehdistöstä. Tämän väittäminen tarkoitukselliseksi metatasoksi olisi valitettavasti kuitenkin liioittelua. Tanssii toimii puolestaan joka tasolla. Se on kappale hidasta yökerhokeinuntaa, jolla yhden yön valittu saatetaan tanssilattialle, jätetään sinne kauniimman kaverin vuoksi ja varastetaan päälle tämän laukku. Vastaavaa ironiaa ja mustaa huumoria jää kaipaamaan lisää. JOONAS KUISMA » SUE.FI » 46 « NRO. 5
• » REPLAY JARI MÄKELÄ DANKO JONES - Born A Lion (Bad Taste) A ikoinaan universumin viilein kaveri Danko Jones on kulkenut pitkän matkan Toronton garagerock-kellareista yhdeksi eurooppalaisia rokuja aktiivisimmin kiusaavista akteista. Härmäläisilläkin kesäfestareilla ahkerasti irvistänyt naama kävi trendipetterien hermoille jo nolkytluvun puolivälissä, ja Nuorgam-saitin viime syksynä koostaman tilaston mukaan Danko Jones -trio on ollut yksi maassamme ahkerimmin vierailleista ulkomaisista bändeistä 2000-luvun aikana. Vuonna 1996 aloittaneen bändin alkuperäinen idea oli valloittaa maailma pelkästään keikkailemalla. Yhtye kiersi Kanadaa ja Yhdysvaltain pohjoisosia pari vuotta lämppäämässä New Bomb Turksin, Nashville Pussyn ja The Dirtbombsin kaltaisia punk- ja garagerockbändejä, kunnes taipui yleisön pyynnöstä myös levyttämään. Danko Jones äänitti kaksi ep-levyä, joiden materiaali koottiin bonusbiisien kera vuonna 2001 Euroopassa julkaistulle I'm Alive and On Fire -kokoelmalle. Ensimmäisistä julkaisuista sai juuri niin geneerisen kuvan kuin bändi oli pelännytkin. Live-esityksen hurjuutta ei pystytty tallentamaan. Kokoelma poiki kuitenkin kolme livevierailua Eurooppaan; näistä tärkeimpänä lämmittelypesti Backyard Babies -kiertueella. Kokoonpanoksi oli vakiintunut Danko Jones (kitara ja laulu), uskollinen sidekick John "JC" Calabrese (basso) sekä Spinal Tap -tyyliin vaihtuvassa kaartissa viitisen vuotta rumpujakkaraa lämmittänyt Damon Richardson. Trion liveshow saavutti uuden levyttämättömän materiaalin parissa parhaimman iskunsa. Ensimmäinen varsinainen Danko Jones -albumi näki päivänvalon kesäkuussa 2002. Sen poikkeuksellisen korkea taso oli positiivinen yllätys. Miki Peltola hehkutti yhdeksän pisteen levyarviossaan: "Born A Lion räjäyttää pankin. Tämä powertrio tarjoilee viileää ja hikistä garagepunkbluessoulrock'n'rollia vahvasti Sweatmasterin hengessä" (Sue 6/2002). Ajan kuuminta hottia edustanut Sweatmaster käväisi omassakin mielessäni, mutta Dankon juhannuksen jälkeisen loistavan Roskilde-keikan jälkeen mielleyhtymä niin ikään kovassa nosteessa olleeseen Boomhauer-trioon kasvoi vahvemmaksi. Saku Krappala ja Danko Jones kun ovat molemmat omanlaisiaan seksisymboleita ja suupaltteja keulahahmoja. Torontolaisessa Presence-studi- ossa äänitetyn ja Bill Bellin yhdessä Jonesin kanssa tuottaman Born A Lionin soundi on muhkea. Sen AC/ DC:n parhaista paloista koostettu jykevä ja ripeä riffisirkus oli kaukana bändin vanhempien biisien suorasta ja ohuehkosta rhythm & blues -jyystöstä. Biisien laulumelodiatkin ovat hyvin tarttuvia. Kokonaisuus kuulostaa siltä, kuin bändi olisi koonnut albumille parhaat biisit koko historiansa ajalta. Niin varmaan olikin. Peltolan haastattelussa (Sue 6/2002) Danko Jones heitti bändin esikuviksi liudan harhaanjohtavia nimiä (Metallica, Rolling Stones, Black Flag, ZZ Top jne.), joiden joukosta löytyi myös Jonesin tärkein esikuva Thin Lizzy. Phil Lynott oli Jonesin tapaan puoliverinen, ja albumin Caramel City -biisi kertookin aiheesta. Kymmenen vuotta sitten oli vielä vaikeaa erottaa puuta metsästä, mutta phillynottmainen tulkinta ja vahvat lizzymaiset melodiat erottuvat nyt selvästi. Yhtään huonoa biisiä korkeatasoiseen kokonaisuuteen ei ole eksynyt. Born A Lion -albumin (oikeastaan koko Dankon tuotannon) lyriikoiden kantava teema ovat naiset, joille pitkää ulokettaan Gene Simmonsin tavoin liikutteleva hunksi tarjoaa mahtavaa seksiä. Oikuttelevat nartut kohtele- LEVYARVIOT vat upeakroppaista kitarasankaria kuitenkin huonosti. Avausraita Play The Blues tiivistää olennaisimman: "If you wanna know how to play to blues, get yourself a woman". Vaikeata tuohon on vastaankaan väittää. Sovinismin ja asenteellisuuden saa anteeksi parikymppisenä komeana kollina, mutta kun tien päällä kirjoitetut lyriikat koostetaan hotellihuoneissa näkyvien pornokanavien tarjoamien fantasioiden ja keikkamatkoilla kohdattujen ohuiden naistuttavuuksien pohjalta, ne alkavat toistaa itseään ja käydä vastenmielisiksi. Kolmenkympin huonommalla puolella uskottavuuskin katoaa, ellei peilistä satu katsomaan Engelbert Humperdinck. Niin huonosti eivät asiat olleet Born A Lion -albumilla. Kiireessä ylijäämäbiiseistä kasatulta kuulostavalla We Sweat Blood -albumilla (2003) Dankon nousujohtuisesta levytysurasta katkesi terävin kärki, mutta armoton keikkaputki jatkui Born A Lion -vetoisella keikkasetillä. Nähtyäni suurin piirtein samanlaisen hikisen livespektaakkelin muutamaan kertaan oma innostukseni bändiä kohtaan alkoi hiipua. Kolme uusinta albumia ovat vain petranneet yhtyeen suosiota. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö syksyllä ilmestyväksi ilmoitettu tuleva Danko Jones -albumi voisi osoittautua kaupalliseksi (ehkäpä jopa taiteelliseksi) täysosumaksi. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. PUUMAA MÄ METSÄSTÄN ALBUMI KAUPOISSA NYT! LIVENÄ MM. PIPEFEST, RUISROCK, ILOSAARIROCK, WEEKEND FESTIVAL, BLOCKFEST... FACEBOOK.COM/STIGOFFICIAL SUE » 47 « NRO. 5
• » LEFFAVIERAS Heli Kajon fanituslistat AUTION SAAREN ELOKUVA ­ Julie Delpyn Kaksi päivää Pariisissa (2007). Delpy itse näyttelee siinä pääosan nuorena ranskalaisnaisena, joka on muuttanut Jenkkeihin ja alkanut seurustella amerikkalaisen arkkitehdin kanssa. Ne tulee Euroopan-reissunsa päätteeksi Pariisiin tapaamaan sen naisen perhettä ja tuttuja. Siinä on tavallaan kaikkea, mitä autiolla saarella voisi ikävöidä. On Ranska, ihmisten välinen rakkaus ja ystävyys. Ihan hirveän eläväinen ja elämänmakuinen elokuva. SUOSIKKIKOHTAUS ­ Se on Tom Fordin elokuvasta A Single Man (2009), joka kertoo puolisonsa auto-onnettomuudessa menettäneestä homoseksuaalisesta opettajasta. Se on masentunut ja tuntuu päättäneen lopettaa elämänsä illan päätteeksi. Sitä ennen se menee parhaan ystävättärensä luokse miettimään elämää, juomaan drinkkejä, istumaan sohvalla ja tanssimaan matolla, jolle ne menee lopulta makaamaan. Se on vaan niin hirveän kaunis kohtaus ystävyydestä ­ sekä sisällöllisesti että visuaalisesti. SUOSIKKIOHJAAJA ­ Pedro Almodovar. Mä tykkään sen värimaailmasta, puhdasta sinistä, punaista ja keltaista, ja mä rakastan sen hahmoja, jotka on ihan älyttömän mielenkiintoisia. Sen tarinoissa on aina kaikki käänteet mahdollisia. Sen uusimman (Iho, jossa elän) mä kävin katsomassa ihan yksikseni ja odottelin saavani heittäytyä sen maailmaan itkeskelemään samalla tavalla kuin aikaisemminkin, mutta sitähän joutui katsomaan kädet naamalla sen raastavaa rankkuutta kauhistellen. Ei siinä pystynyt edes itkemään. LEFFASÄVELTÄJÄSUOSIKKI ­ Michael Nyman. Se tekee ihan pakahduttavan hienoa ja kaunista musiikkia. Mä tykkään hirveästi tavasta, jolla se kuljettaa harmoniaa, ja miten se saa musiikkinsa niin hirveän täyteen tunnetta. Mä olen kyllä kuullut varmaan suurimman osan sen leffamusiikeista, mutta useimmiten mä kaivan esiin Piano-elokuvan soundtrackin. ENSI-ILTA » IRTI ARJESTA, LUMIKIN SIIVELLÄ ­ Aika kiva idea updeitata tollanen vanha satu, toteaa leffavieraamme, juuri debyyttialbuminsa julkaissut heleä-ääninen laulajatar Heli Kajo, tuttu myös Sub-tv:n sarjasta Iholla. Ja tunnettu myös singlestään Jos mä kuolen nuorena. ­ Mutta tällä tavalla kai sitten ne vanhat klassikkosadutkin sitten alkaa elämään ja kehittymään. Kommentit kohdistuvat Rupert Sandersin leffaan Lumikki ja metsästäjä, joka on alle 12-vuotiailta kielletty versio H.C. Andersenin kuuluisasta sadusta. Tarina on periaatteessa sama, mutta aihetta on jonkin verran laajennettu ja söpöstelyä hieman supistettu. Mutta ei itsetarkoituksellisesti. Aivan kuin tässä olisi kyseessä se historiallisessa todellisuudessa tapahtunut oikea tarina, josta Andersenin satu on vain pikkulapsille suunnattu pehmoversio. ­ Lähtökohtaisesti toi ei välttämättä ollut mun juttu, varsinkaan ne toimintaleffan tyyppiset osuudet. Toisaalta fantasiajutuista mä tykkään ja varsinkin satuja mä rakastan, joten siinä mielessä toi kyllä iski. Mä tykkäsin siitä tosi paljon, vaikka se olikin aika erityyppinen juttu kuin mitä mä yleensä tykkään käydä katsomassa. Välillä mä oli ihan fiilareissa, ja välillä kyyneleet silmissä, eli hyvin tohon pystyi eläytymään. ­ Tavallaan tossa oli myös tietynlaista Taru sormusten herrasta -klangia. Tosi isoa ja hienoa kuvaa, uskomattoman hyviä tehosteita... ja itse asiassa valtavaa mättöä koko ajan. Ja välillä tuli ihan yllättäen vaikka mitä keijujuttuja. Koska koko ajan oli jotain tapahtumassa, niin ei toi kaksituntisenakaan tuntunut ollenkaan pitkältä. ­ Kyllähän ton teemat on ihan mielettömän hienoja. Ihan mahtavaa oli myös se, että siinä valotettiin lisää sen äitipuoli-kuningattaren historiaa ja sen tekemisten taustoja. Ja olihan siinä hienosti käsitelty ystävyysteema. Oli ihmisten lojaaliutta toisiaan kohtaan, se metsästäjän päätös palata pelastamaan tilanne ja näiden kääpiöiden lähteminen hommiin mukaan, niistä tuli itselle ihan sikahyvä fiilis. Ja tarinana se puree hyvin. Elokuva puolessavälissä oli tosiaan pieni hetki, jolloin hommaa uhkasi jumiutuminen, mutta pelastukseksi saatiin tosiaan kääpiöt ­ ja varmuuden vuoksi vieläpä kahdeksan kappaletta. Ehkäpä ne vanhat seitsemän plus niiden faija, vaikka asiaa ei sen tarkemmin selväksi tehtykään. Kääpiöt toivat mukanaan myös hyvän koomisen lisän, ei mitään vitsihuumoria vaan raadollisen karskia vittuiluhuumoria. ­ Kyllä ne nimenomaan sen suhteen onnistui. Samoin Tarussa sormusten herrasta se kääpiö oli ihan mun lempihahmo, hauska ja koskettava veijari. ­ Kun toi kuitenkin oli satu, niin se oli ihana tapa päästä täysin pois tästä tänhetkisestä sikakiireestä, kun ollut kaikkea haastatteluhässäkkää ja huomenna vielä levynjulkkarikeikka. Kiva yhtäkkiä vain uppoutua jonkun tarinan vietäväksi. Viimeksi mä kävin katsomassa Kilimandjaron lumet. Se oli ihan mieletön, mutta siinä oli niin isoja teemoja niin hienosti käsiteltyinä, että sen jälkeen meni tuntikausia seuraavanakin päivänä sitä mietiskellessä ja muille suositellessa. Tää taas oli sellainen, että sitä vaan katsoi ja lepuutti aivojaan, mutta ei se välttämättä pistänyt kauheasti mitään miettimään. Pelkästään ihana esteettinen kokemus. Visuaalisesti käsittämättömän upea, eikö vain? ­ Oli. Se oli kuin yksi pieni tarina valtavan suuresta saagasta. Jopa kaikkien niiden vaatteet oli tosi hienosti tehtyjä, ne näytti upeilta nimenomaan siinä hetkessä kun niitä katseli. Ja varsinkin se kääpiöiden suojapaikka oli tosi hienosti ja kekseliäästi toteutettu, kun sammalta kasvoi kaikkien eläimienkin päällä, käärmeiden, kilpikonnien ja muiden. Se oli aivan ihastuttava yksityiskohta. Aivan älyttömän hyvin puri myös se kohtaus, jossa oli se upea valkoinen kauris, tai mikä-lie, jonka sarvet oli kuin suuret lehdettömät pensaat. ­ Kyllä mä luulen, että Taru sormusten herrasta -elokuvista tykännyt ihan saletisti tykkää myös tästä. Paitsi ehkä sellaiset ihmiset, joilla tykkäämisen pääasiallisena syynä on pelkkä Tolkien-fanitus. Mutta siis ainakin ne, joille Sormusten herrat on uponneet nimenomaan elokuvallisina juttuina. MARKKU HALME TÄHDET Kajo ½ Halme LUMIKKI JA METSÄSTÄJÄ (SNOW WHITE & THE HUNTSMAN), UK/USA 2010. OHJAUS: RUPERT SANDERS. KÄSIKIRJOITUS: HOSSEIN AMINI, EVAN DAUGHERTY. PÄÄOSISSA: KIRSTEN STEWART, CHRIS HELMSWORTH, CHARLIZE THERON, SAM CLAFLIN, IAN MCSHANE, LILY COLE, BOB HOSKINS. KESTO: 127 MIN. Seuraava Sue ke 4.7. vassa määrin (eli ei liikaa eikä liian vähän) niitä päihteitä, joita nykyään vedetään. Kuviota kuljettaa se, että äiti löytää tyttärensä (kirjamuotoisen!) päiväkirjan, jota ei pysty jättämään lukematta. Ja niin edespäin. Vähemmän kuin huikea huippukohta on Lolin ja koulukavereittensa luokkaretki Ranskaan. Mitään erityisen radikaalia, kärkevää tai elämää suurempia tunteita herättävää ei tarinaan ole mahdutettu. Jos olisi edes yritetty, niin ei riittäisi tämä K7-ikäraja. Kolmesta tähdestä olisi epäreilua tinkiä, mutta lisääminen olisi vielä kohtuuttomampaa. Ei mitään mainittavan huonoa, ei mitään merkillepantavan hyvää. Silti moni kahden tähden elokuva on viihdyttävämpi, sillä huonoissa puolissa on aina jotain mielenkiintoista. Tämä on vain peruslaadukasta tylsyyttä. MARKKU HALME PROMETHEUS Ohjaus: Ridley Scott iinnostavinta Ridley Scottin Prometheuselokuvassa on se, miten sen juonikaavio on sovitettu mytologian Prometheuksen, ihmiskunnan valon tuojan ja vitsauksien välillisen välittäjän tarinaan. Kaikki sen ulkopuolelle menevä tuntuu täytteeltä. Ensimmäinen Alien (1979) oli uudenlaisen sci-fi-elokuvan airut, jonka taustajoukoissa hyöri erittäin idearikasta sekä asiantuntevaa väkeä. Silloin tulos oli tuoretta ja yllätyksellistä tavaraa. Prometheuksella Scott pyrkii selvittämään Alienien taustoja tai kenties samalla käynnistämään uuden syklin naamanhaukkojien tarinassa. Edellinen hapotettiinkin jo puhki Alien vastaan Predatoreineen. Jos näin on, siinä tapauksessa uutuutta voi pitää mielenkiintoisena. Jos piti tehtämän vain saagan alkupläjäys, Prometheus on pettymys. Katsojille tarjoillaan kaikki kohtaukset, jotka Alien-sarjan katsoneen K yleisön odotetaan haluavan nähdä. Sen sijaan että tuotaisiin tarinaan jotain oikeasti uudenlaista, herätetäänkin vain entistä enemmän kysymyksiä. Ajoittain heilahdetaan juonityhjyyteen, jossa kukaan ei tunnu kuulevan järjen ääntä. Prometheuksen tarinan logiikkaa voi arvottaa esimerkiksi Davidin (Michael Fassbender) hahmon pohjalta. Eikö ole jo lähtökohtaisesti epäilyttävää valmistaa ihmisrobotti, joka toistuvasti muistuttaa, ettei ole ihminen mutta teeskentelee hyvin, ettei herättäisi epäluuloja? Kuulostaako tämä luotettavalta hemmolta hoitelemaan 500 miljoonan kilometrin päähän matkaavan avaruuslaivan toimintoja? Miksi koko miehistö ei koostu vastaavista kyborgeista? Kolmiulotteisuus lienee pakollista nykyään, mutta se tekee tummissa sävyissä kuvatun Prometheuksen näkymistä ajoittain suttuisia. Lopetus on koko elokuvan selkein pointti ­ tästä lähtee jatko ...tai sitten ei. VESA KATAISTO LOL Ohjaus ja käsikirjoitus: Lisa Azuelos zuelos on siirtänyt neljä vuotta sitten Ranskassa tekemänsä menestysfilmin rapakon taakse ja pestannut pääosiin Miley Cyrusin ja Demi Mooren. Elokuvassa pohditaan sillanrakennusmahdollisuuksia vanhemman manuaalisen sukupolven ja nykyisen iMad-digitaalisukupolven välisen kuilun ylitse. Vuodet ovat ikäännyttäneet teemaa, kun alun perin nuorten suosima teknologia on nykyään myös vanhempien käytössä. Kuilu on taas yhtä leveä kuin ennenkin. Kuilun molemmilla puolilla on niin äidillä kuin tyttärelläkin omat romanssivaikeutensa, eivätkä ne lopulta juuri toisistaan poikkea. Pointin kärki on kulunut varsin tylsäksi, mutta ihan hyvin tämä teinin ja vanhempien ikuisesti kulmikkaita välejä peilaa. Tarina on yhtä vähän homeinen kuin tuore. Chicagossa käydään koulua ja vedellään sopi- A SUE » 48 « NRO. 5
• ERITYISEN HYVÄÄ MUSAA! » KAPINA LAIVALLA USA 1962. Ohjaus: Lewis Milestone. Pääosissa: Marlon Brando, Trevor Howard, Richard Harris, Tarita, Eddie Byrne. Kesto: 185 min. Ikäraja: 12. apina laivalla perustuu maailmankuuluun tositarinaan, jossa joukko englantilaisia merimiehiä kaappasi HMS Bounty -kauppalaivan sen kapteenilta 1700-luvun lopulla. Tarinasta tekee erityisen kiehtovan se, että kapinalliset pääsivät aloittamaan uuden elämän autiolla Tyynen valtameren saarella Pitcairnilla, jolla nykyisin asuu kymmenittäin ihmisiä ­ suurin osa juuri näiden "rikollisten" jälkeläisiä. Mitä saarella lopulta yksityiskohtaisesti tapahtui, on historiakirjojen ulottumattomissa, mutta tämän elokuvan finaali on joka tapauksessa hyvin fiktiivinen. Marlon Brando oli toisen maailmansodan jälkeisen periodin ensimmäisiä supertähtiä. Hän tunsi arvonsa ja niitti pian mainetta temperamenttisena näyttelijänä, joka puuttui ohjaajan näkemyksiin ja esitti tuottajille kohtuuttomia vaatimuksia. Tämä Lewis Milestonen suurelokuva ei ollut poikkeus: kuvaussessiot fregatilla eivät olleet ruusuisia. DVD/BLU-RAY K Replikantti oikeasta Bountysta tehtiin melkein yksi yhteen. Kyseessä on ensimmäinen tapaus, jolloin pelkästään elokuvaa varten rakennettiin kokonainen toimiva laiva. Blurayn ekstroissa on aitoa kuvamateriaalia laivan rakentamisesta sekä sen nykyisestä museokäytöstä. Tämä peräti seitsemän Oscarin ehdokas (mm. paras elokuva) on upean näköinen saavutus. Lisämateriaalina on mm. prologi ja epilogi, joita ei nähty teattereissa lainkaan. Ne paljastavat mysteerin elokuvan kertojaäänen takaa. Mukana on myös 60-luvun leffadokumentteja, mutta muuten ekstrojen suhteen puhutaan melko köykäisestä julkaisusta. Tämä tositarina on filmatisoitu useasti. Tämä Milestonen elokuva on teknisesti ansiokkaammasta päästä. Tarinallisesti lähempänä totuutta on Mel Gibsonin tähdittämä 80-luvun versio. Itse haluaisin nähdä elokuvan, joka keskittyy enemmänkin kapinan jälkeisiin tapahtumiin Pitcairnin saarella. Brando meni naimisiin elokuvan naispäänäyttelijä Taritan kanssa ja muutama vuosi kuvausten jälkeen osti itselleen oman saaren Tahitilta. TERO HEIKKINEN LILJAN LOISTO - VAPAUDEN HURMA Yonan ja Puppa J:n orkka tuikkaa iskelmäklassikot roihuun. Sis. Villihevosia, Eeva ja Varkaat kulkurit. CARNAGE (Ranska/Saksa/Puola/Espanja 2011) Roman Polanskin tuorein ohjaus Carnage kestää vain vajaat 80 minuuttia mutta on sitäkin herkullisempaa viihdettä. Jokainen minuutti ruudulla on merkittävä, ja neljästä roolista koostuva komediallinen, mutta samalla raju ihmissuhdedraama liimaa katsojan penkkiin. Yasmina Rezan Vihan jumala -näytelmään perustuva Carnage on vahvasti dialogivoittoinen. Elokuvassa seurataan kahta keskiluokkaista avioparia, joiden samanikäiset lapset ovat ajautuneet tappeluun, ja vanhempien on sovittava poikien riita. Kohteliaasti alkava sovinto muuttuu ankaraksi sanailuksi, jossa henkilökohtaisuuksia ei säästellä. Oscar-voittajista ja -ehdokkaista koostuva roolitus on täydellinen: pääosissa nähdään Jodie Foster, Kate Winslet, Christoph Waltz sekä John C. Reilly. Levy on ekstraton. VALLAN KÄÄNTÖPUOLI (USA 2011) George Clooney on elokuva-alan monitoimimies, jonka tuorein ohjaus on myös hänen käsikirjoittamansa ja tuottamansa. Clooney näyttelee myös yhtä pääroolia, mutta Vallan kääntöpuoli on silti Ryan Goslingin show. Näyttelijäkaarti on muutenkin komeaa: mukana ovat myös Philip Seymour Hoffman, Marisa Tomei sekä Paul Giamatti. Yksityiselämässään poliittisesti aktiivinen Clooney kertoo fiktiivisen tarinan presidenttiehdokkaasta, joka on valmis myönnytyksiin ja häikäilemättömyyteen tullakseen valituksi. Vaikka hän on ehdokkaista se pienempi paha, ei Yhdysvaltain presidentiksi päästä antamalla periksi omille aatteilleen. Tarina kerrotaan kampanja-avustajan näkökulmasta. Vallan kääntöpuoli on viime vuosien jännittävimpiä poliittisia trillereitä. Tyhjäkäyntiä 100-minuuttisessa ei ole. Ekstroissa on kommenttiraita ja neljä suomeksi tekstitettyä lyhykäistä koostetta. MONEYBALL (USA 2011) Baseball on amerikkalaisista romanttinen urheilulaji. He ottavat sen tosissaan ja onnistuvat tekemään lajista unohtumattomia elokuvia (mm. Voittajan paluu, Unelmien kenttä sekä Vamppi ja veteraani), jotka imaisevat mukaansa, vaikka pelistä ei ymmärtäisi yhtään mitään. Brad Pittin tähdittämä Moneyball kertoo tositarinan Oakland A's -seuran toimitusjohtaja Billy Beanesta, joka haastaa systeemin ja päättää koota superjoukkueen perustaen kaiken tietokonepohjaisesti numeroihin. Normaalisti pelaajavalinnat tehdään ilmeisesti sydämellä ja lojaalisuudella. Moneyball sai ansaitusti ehdokkuuden vuoden parhaasta elokuvasta, ja koomikkona paremmin tunnettu Jonah Hill oli myös ansaitusti ehdolla parhaasta miessivuosasta. Teräväpiirtolevyllä on ekstroja hieman enemmän kuin dvd:llä. Mukana on mm. poistettuja kohtauksia, neljä vähintään vartinmittaista dokkaria sekä kolmen minuutin repeily, jossa Pitt ei saa millään yhtä kohtausta toimimaan. REINO & THE RHINOS - KOHTI HUOMISTA Parasta kesämusaa! Sis. Aurinko, Kuulut unelmiin ja Rakkaus on mennyt pieleen. SOTAHEVONEN (USA/Iso-Britannia/Espanja 2011) Kuuden Oscarin (mm. paras elokuva) ehdokas Sotahevonen perustuu Michael Morpurgon 30 vuotta vanhaan lastenkirjaan sekä tuoreeseen Broadway-näytelmään. Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva nyyhkyleffa kerrotaan hevosen näkökulmasta. Sotahevonen on Steven Spielbergin uran visuaalisesti näyttävimpiä seikkailuja. Kuvaus, lavastus ja musiikki on huippuluokkaa ja äänimaailma kauttaaltaan uljas. Ekstroissa on Spielbergin johtama 20-minuuttinen roundtable-keskustelu sekä mielenkiintoinen katsaus statistin työsarkaan. Sama heppu hyppää niin englantilaisen kuin saksalaisenkin saappaisiin. TERO HEIKKINEN SUE ZEBRA AND SNAKE - HEALING MUSIC "Superb debut album...takes its cue both from Joy Division's icy sonic architecture and from OMD's electro-pop immediacy." Sunday Times » 49 « NRO. 5
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ » SYLEILE TIETÄMÄTTÖMYYTTÄSI 4-vuotias brittinäyttelijä Stephen Fry on kirjoittanut jo kaksi elämäkertaa. Ensimmäistä, hänen lapsuusvuosistaan kertovaa teosta en ole lukenut, mutta ei se mitään: se ei kuulu vielä yleissivistykseen, joten en menetä kasvojani tunnustaessani Moby Is My Washpot -niteen kokoisen aukon kirjahyllyssäni. Sen sijaan minulla on tällä hetkellä työn alla The Fry Chronicles, joka keskittyy tyylikkään herrasmiehen yliopistoaikoihin. Kirjassaan hän kertoo opiskeluaikojensa näyttelijäpiiristä, jonka sisällä he kerran vertailivat lukukokemuksiaan ja sitä, kuinka jokaiselta heistä puuttui yleissivistyksestä jokin kirjallisuuden merkkiteos. Vaikka aiemmin kirjassaan Fry pohtii tietämättömyyden olevan vain tekosyy laiskuudelle, jostain syystä tässä tapauksessa hän antaa synninpäästön itselleen ja opiskelijatovereilleen. Kaikkea maailman kirjallisuutta ei vain yksinkertaisesti ehdi kahlata läpi, hän kirjoittaa. Yleissivistys on monille älykkyyden mittari, ja luettu tieto merkki halusta osata ja ymmärtää asioita ­ tai ainakin tietää niistä mahdollisimman paljon. Tieto on monelle osa yhteiskunnallista hierarkiaa: mitä enemmän tiedät, sitä älykkäämpi ihminen olet. Laaja yleissivistys on hyve, ja tietämättömyys jostain asiasta häpeällistä. Mikä on ensimmäinen reaktiosi, kun joku kertoo sinulla nippelitietoa asiasta, josta et ole ennen kuullut? Kammoksuin ennen hysteerisellä tavalla kasvojen menestystä sosiaalisissa tilanteissa. Niinpä kerroin aina lukeneeni asiasta, kun joku minulle jotain uutta kertoi, vaikka todellisuudessa kuulin asiasta vasta ensimmäistä kertaa. Pelkäsin tunnustaa tietämättömyyteni. On parempi tietää monesta asiasta vähän ja yhdestä kaikki tarvittava, Fry kirjoittaa kirjassaan. Ohjenuoransa avulla hän kertoo naamioituneensa opiskeluvuosiensa ajan älykkäämmäksi kuin hän oikeasti tuolloin oli. Me kaikki pyrimme samaan elämässämme, huomaamme sitä tai emme. Musiikkiharrastajat lypsävät tietoa menneistä, nykyisistä ja tulevista albumeista sellaisella innolla, ettei viiksien väpätyksestä voi levykaupassa välttyä. Se soitti sillä ja sillä levyllä, se taas toimi tuottajan tuolilla. Siksi musiikkivisat ovat tällä hetkellä niin suosittuja. Mitä enemmän tiedät harrastamastasi asiasta, sitä korkeammalla harrastajien hierarkiassa olet. Lopetin musiikkivisoissa käymisen huomattuani tuntevani oloni riittämättömäksi, kun muut ihmiset tiesivät enemmän nippeliyksityiskohtia 70-luvun AOR:sta kuin minä. Häpesin tietämättömyyttäni, sillä kuvittelin aina tietäväni musiikista paljon. Se, että tiesin musiikista sen mikä oli tarpeellista ei minulle enää riittänyt, vaan halusin tietää siitä enemmän kuin muut. Ja aina löytyy joku, joka tietää asioista ­ musiikista, ydinfysiikasta, ruuanlaitosta, kaikesta - enemmän. Musiikkivisoissa tunsin oloni tyhmäksi kaltaisteni joukossa. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa on liki fasistinen asenne niitä kohtaan, jotka eivät suostu elämään sen sääntöjen mukaan. Jos ilmoittaa, ettei halua tietää tai ottaa selvää jostain asiasta siksi, ettei kyseinen asia vain yksinkertaisesti kiinnosta, saa osakseen halveksuvia katseita ja putoaa automaattisesti alempaan älykkyysluokkaan. Tyytyväisyys vallitsevaan olotilaan on tietoyhteiskunnassa laiskuutta, ja laiskuus tuomittavaa. Vähitellen asenteeni tietoa kohtaan on muuttunut. Yleissivistys on toki hyvästä, mutta ei omaa yhteiskuntaluokkaani tai paikkaani sosiaalisessa hierarkiassa määrittele tietämykseni määrä vaan se, miten elän symbioosissa ympäristöni kanssa. Tieto auttaa selviytymään tietyistä tilanteista, mutta se ei kerro ihmisestä mitään. Tunnustan silti, etten vieläkään uskaltaisi tehdä älykkyysosamäärätestiä, mikäli minulla sellaiseen tarjottaisiin mahdollisuus. Tieto ja pelko siitä, että keinotekoisin mittarein rakennettu pistetaulukko arvottaisi minut älykkyydeltäni keskivertoihmiseksi on liian suuri. Tai mikä pahempaa, sehän voisi leimata minut ­ gulp ­ tietämättömäksi. Tavalliseksi. Ja sitä me pelkäämme. Me kaikki haluamme olla tavallisuuden yläpuolella. Me tietämättömät! Otetaan asioista ja ilmiöistä selvää mikäli niin haluamme, mutta ei anneta ympäristön vaikuttaa meihin musertavasti, vaikka se meitä tietämättömiä vähäarvoisempina pitäisikin. Loppujen lopuksi kirjahyllyn nidemäärä ei ole mittari millään tasolla, vaan se, miten suhtaudumme kanssaihmisiimme ja kohtelemme heitä. Se, että tunnustaa oman rajallisuutensa ja tietämättömyytensä on ensimmäinen askel oman itsensä hyväksymiseen. JARKKO FRÄNTILÄ 5 1b2b3a4a5c6b7b8a9c10a11c12b13a14b15c VIIMEINEN SANA 1. The Hivesin uusin albumi on a) Lux Hives b) Lex Hives c) Lax Hives 2. John Lydonin sukunimi Sex Pistolsissa on a) Vicious b) Rotten c) Cook 3. PMMP:n biisit säveltää a) Jori Sjöroos b) Mira Luoti c) Paula Vesala 4. DBTK ja Simerock järjestetään a) Rovaniemellä b) Hangossa c) Kuopiossa 5. Jarmo Heikkinen on Nartun a) rumpali b) basisti c) kitaristi 6. Mikko Herranen ei ole ollut a) Rustissa b) Dustissa c) Velcrassa 7. Bändin nimi on Jess and the... a) Ancients b) Ancient Ones c) Ones 8. Kreatorin rumpali on a) Ventor b) Mille c) Sami 9. Fun. tulee a) Suomesta b) Ruotsista c) USA:sta 10. Jettblackin albumilla vierailee a) Ian Paice b) Lee Kerslake c) Cozy Powell 11. Karvapääkuninkaita on bändissä a) 1 b) 2 c) 3 12. Mike Joyce ei ole soittanut a) The Smithsissä b) Primal Screamissa c) PIL:issä 13. Suvi ja Matti Johannes Koivu ovat a) sisarukset b) serkukset c) siskokset 14. Death by Snoo Snoo laulaa nykyisin a) kiinaksi b) suomeksi c) englanniksi 15. Manner Open Air järjestetään a) Kaarinassa b) Paimiossa c) Liedossa Ps: Miksi kesken oleva kirja on muuten niin usein työn alla: eikö vapaaehtoisen lukemisen pitäisi olla hupia? SUE » 50 « NRO. 5
• » VIIMEISET SANAT #22 ARI VÄNTÄNEN KUVA SANTTU SÄRKÄS Pää Kiin pääpunkki Teemu Bergman sanoo Bye Bye. Sitten viime näkemän olen... syönyt huonosti, juonut hyvin, ostellut levyjä, tehnyt paljon tylsää paskaa ja hyvällä menestyksellä yrittänyt pysytellä hengissä. Minun orkesterilta Pää Kiiltä tuli eepee. Oon säätänyt splittejä Death Laserin, Maakuntaradion ja The Splitsin kanssa. Voitin Viking Linen bingosta 5000 ja sillä rahalla tätä "hupia" kustannettiin. Hehe! Viimeksi ostamani levy oli... Disorder - Perdition -12" ja Inservibles-LP. Yritin ostaa Sähkö-Iskun vinyylinkin mutta Svart Recordsin riistäjäporvarit eivät olleet lähettäneet niitä vielä bändille vaikka kaupasta niitä jo löytyikin. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Serbian Movie. Aika laimee. Halpaa paskaa tehä jotain vaan shokkiefektin takia. Aika vähän tulee katottua leffoja nykyään. Taksikuski, kaurismäet, Toxic Avenger, Delta-jengi, Texas Chainsaw Massacre ja vanhat splatterit on ikuisia lemppareita. Ja tietty Decline of the Wester Civilization. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... Kokoomuksen äänestäminen, Kotiteollisuuden keikalle meneminen ja haastattelun antaminen Suelle. Viimeksi itkin... kuunnellessani Townes Van Zandtin I'll be here in the Morningin, Vic Chesnuttin Flirted With You All my Lifen, Dock Boggsin Oh Deathin, Mirel Wagnerin No Deathin, Death Laserin Outcastin tai 22-pistepirkon Horseman's Sonin. Mä itken vitusti. Viimeksi nauroin, kun... ystäväni Amos von Garlic sanoi jotain tyhmää paskaa. Viimeksi tekemäni levyn viimeinen biisi on... "Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin?" Just tänään mietin, että Jippu vois koveroida sen, sais kaljarahaa. Viimeksi lauloin suihkussa... En muista koska kävin viimeksi suihkussa, mut Äiti hei mua saatana kutsuu by Kivesveto Go Go. Mulla on siitä biisistä tatuointikin, eli kai mä siitä ihan tykkään. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... Älkää tissiposket valittako olojanne, uutta räkää nenään! Viimeiset sanani ovat... Bye bye beibi. Death Laserin Outcastin voisi soittaa minun hautajaisissa, mikäli semmoiset järjestetään. Oon kyllä sitä mieltä, ettei tarvitse järjestää. Heittäkää tuhkani Teskan rinteelle ja kuskaa perään. Those who know, they know. SUE » 51 « NRO. 5
• hietaniemi, Helsinki Keskiviikko 27.6.2012 Liput 59 euroa + mahd. toimituskulut / K-18 perjantai 29.6.2012 Liput 52 euroa + mahd. toimituskulut / K-18 REGINA SPEKTOR CHARLOTTE GAINSBOURG "STAGE WHISPER" WITH CONNAN MOCKASIN FRENCH FILMS www.gardenparty.fi SUE » 52 « NRO. 5