• Sue Indierockpunkmetalzine HEINÄKUU 2006 THOM YORKE MUDHONEY · NEW YORK DOLLS · VOIVOD · BRIGHTBOY PEACHES · OSAKA POPSTAR · LEVERAGE · LOSTPROPHETS NOFX · NEW DAWN FOUNDATION · JERE & THE UNIVERSE 1
• JULY 10 WWW.THEERASER.NET WWW.XLRECORDINGS.COM WWW.PLAYGROUNDMUSIC.COM 2
• 3
• INKLUDES 06 Newsflash 10 Suen Festivaaliopas 06 12 Thom Yorke 14 Pentti Amore & Montana Moon 15 brightboy 16 New York Dolls 18 Osaka Popstar 20 Mudhoney 21 lostprophets 22 Peaches 24 Nofx 26 Jere & the Universe 28 Rautamaailma 8 31 SFP Uutiset ja SetäJussinTupa 32 Voivod 34 Leverage 35 New Dawn Foundation 36 Metal HQ 38 SFP Arviot 42 Arviot 48 Ensi-iltaelokuva-arviot 49 Dvdarviot 50 QuizOn, Rivien välissä ja Popaddiktin vieroitusoireet 51 Tilauskuponki Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Jarkko Fräntilä, Laura Gröndahl, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Jussi Helenius, Panu Hietaneva, Olli Hänninen, Noora Isoeskeli, Kimmo Jaramo, Tove Juhanmäki, Noora Jussila, Katariina Kantola, Vesa Kataisto, Jarno Koskinen, Jussi Lahtonen, Kivi Larmola, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Esa Linna, Aku-Tuomas Mattila, Mirko Metsola, Marjut Mutanen, Jyrki Mäkelä, Miki Peltola, Jani Sipilä, Janne Sundqvist, Jenna Sutela, Pirita Söderholm, Jukka Taskinen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto), Juha Wakonen Ulkoasu: Kimmo Nurminen Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Kärki Toimitusjohtaja: Jukka Taskinen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 22 euroa/12nroa Tilaukset: 09 - 6813 2930 email: miki@sue.fi Painopaikka: SanomaPrint, Hämeen Paino Oy Forssa 2006 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kari Heikonen, Eerikinkatu 44 LH 3-4, 00180 HKI puh. 09 - 6813 2930 / 050 - 3316748 Ilmoitusmyynti (Turku): Laura Gröndahl puh. 0400 - 789916 email: laura.grondahl@sue.fi 4
• 5
• 11
• THOM YORKE ­ SULJETUIN OVIN, KENEN Maailmasta löytyy paljonkin esimerkkejä siitä, että menestyvän ja toimivan yhtyeen nokkamies tekee soololevyn, joka ei ole edes puoliksi niin hyvä kuin emobändinsä tuotanto. Thom Yorken sooledebyytti The Eraser ei kuulu esimerkkien joukkoon. VAIKUTUKSEN ALAISENA Jori Sjöroos Magenta Skycode -johtajana ja PMMP-tuottajana tunnettu Jori Sjöroos on tunnustautunut Radiohead-faniksi ja hänen musiikistaankin on silloin tällöin kuultavissa yhtäläisyyksiä Oxfordin suuntaan. Jorin jutuista vähiten Thom Yorken ja kumppaneiden suuntaan on ehkäpä ollut Fu-tourist, joka tosin sai nimensä OK Computerin The Tourist -biisistä. Miten Radiohead alun perin kolahti? ­ Näin Bendsin aikoihin MTV:ltä High And Dry -videon, tykästyin välittömästi ja hankin levyn. Olin kyllä kuullut Creepin jo paljon aiemmin, mutta se ei juuri liikuttanut. OK Computeria odotin todella paljon. Istuin tv:n edessä päivystämässä MTV:tä kuultuani että levyn ensimmäinen single ja video Paranoid Android tulevalta albumilta näytetään ensimmäistä kertaa. ­ OK Computerin kuunneltuani en voinut uskoa, että yhdellä levyllä voi olla 10 täydellistä teosta ­ en pidä Electioneeringistä ja Fitter Happier ei ole mielestäni teos. Albumi ei ole vanhentunut tai kyllästyttänyt minua koskaan. Se on erittäin harvinaista. Entäpä miten Radiohead näkyy omassa tuotannossasi? ­ Thom Yorkella on selkeä taipumus tehdä koskettavia lauluja ja leijuvaa, antimaallista atmosfääriä. Ehkä sellaista on myös itsellä. Onko Thom Yorke on tehnyt mitään väärin? ­ Ehkä tässä on hitunen diplomatiaa, mutta mielestäni hän ei ole tehnyt mitään väärin, jos hän on itse tyytyväinen tekemisiinsä. Elämänsä aikana noinkin monta hienoa hetkeä tehnyt taiteilija saa minulta anteeksi poikkeuksellisen paljon mahdollisesti tekemiään heikkoja juttuja. Mitä mieltä olet The Eraser -levystä? ­ Soundimaailmasta tuli hieman Matmoksen tekemät Björk-tuotannot mieleen, mikä on pelkästään hyvä asia. Periaatteessa mikä vain niistä biiseistä olisi voinut olla Kid A:lla. Kyllä mä paljon pidin, vaikka juuri tuon tyyppinen elektroninen musiikki ei ole melko pitkään aikaan soinut omassa soittimestani. Toisaalta jos biisi on hyvä, niin on aivan sama millaiset kehykset on ympärillä. Ja Thom Yorke ei säveltäjänä petä. Jos pitäisi toistamiseen napata nimi projektille Radioheadin tuotannosta, niin minkä biisin ottaisit? -A Wolf at the Door. Mieletön biisi ja levyn viimeinen. Thom Yorke istuu sohvapöydän toisella puolella ja kertoo sooloalbumistaan. Tilanne on kuitenkin lavastettu, sillä minä tarkkailen tilannetta kotisohvaltani ja Thom Yorken kommentit välittyvät promo-DVD:n välityksellä. Ehkäpä hyvä niin, sillä Yorke tunnetaan haastateltavana, joka saattaa keskeyttää haastattelun ennen aikojaan, jos yhteistä säveltä ei löydy tai se katoaa liian aikaisin. The Eraser on Thom Yorken soolodebyytti ja ensimmäinen suurempi irtiotto Radioheadista sekä soittajista, joiden kanssa Yorke on tehnyt musiikkia yli kaksikymmentä vuotta. Oxfordilaiset laulaja-kitaristi Thom Yorke, basisti Colin Greenwood, kitaristit Jonny Greenwood ja Ed O´Brien sekä rumpali Phil Selway perustivat On A Friday -yhtyeen lähinnä opiskeluaikojen harrastuksekseen. Kummallisen nimensä yhtye sai siitä, että viikonlopuiksi kotiin palanneet opiskelijat treenasivat perjantaisin. Saatuaan suurimmaksi osaksi opintonsa kuntoon kaverukset palasivat takaisin Oxfordiin (kyllä, kaikki oxfordilaiset eivät opiskele Oxfordin yliopistossa) ja päättivät keskittyä vakavammin yhtyeeseensä. Päätös oli kaikin puolin kannattava, sillä nimensä Radioheadiksi vaihtanut yhtye on myynyt urallaan yli 20 miljoonaa levyä ja yhtyeen kolmosalbumi OK Computer (1997) on kerta toisensa jälkeen äänestetty maailman parhaimmaksi äänilevyksi monenlaisissa eri äänestyksissä. Viimeksi brittiläisen Q-lehden lukijaäänestyksessä, jossa kakkossijan nappasi yhtyeen kakkosalbumi The Bends (1995) ja kymmenes oli OK Computerin seuraaja Kid A (2000) diohead jo muuttumassa Yorken ja Godrichin projektiksi, ja onko nykyinen, vuoden 2003 Hail to the Thief -levyllä varovaisesti alkanut paluu kitaravoittoisempaan linjaan enemmänkin muun miehistön kuin Thomin valinta, ja sitä valintaa vastaan Thom taistelee soolollaan. Tuskinpa tapaus kuitenkaan on niin herkullinen, joten Radiohead-leiristä ei kannattane odotella dramaattisia uutisia. Toisaalta Thom on ennenkin sooloillut niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. On A Friday -aikoina Thom oli mukana techno/punk-yhtyeessä Headless, joka teki kolmisenkymmentä keikkaa sekä yhden singlen. Huhupuheiden mukaan Thom on tehnyt eräälle On a Friday -demolle biisin, joka koostuu rumpuloopista, erilaisista hälyäänistä sekä Prince-vokalisoinnista. Eli jos unohdetaan reilu 15 vuoden kulunut aika, musiikki saattaa olla "lähellä" The Eraser -albumia. vien hippien juttu, joten jokaisella pitäisi olla hetki aikaa miettiä kulutustottumuksiaan, sänkipartainen ja sojottavatukkainen Thom kommentoi ruudulla. Mieleeni muistuu blondattu parikymppinen Thom Yorke, joka nappasi hiusmallinsa Japanin David Sylvianilta. Harrowdown Hill on levyn ainoa selkeä viittaus brittiläiseen sotapolitiikkaan, mutta eräässä toisessa haastattelussa Thom on kohdistanut The Eraser -nimen ja poissulkemisteeman suoraan myös kotimaahansa. ­ Elämme pimeätä aikaa maamme historiassa. Aivan kuin meillä olisi huoneissamme valtavia elefantteja, joita yritämme peitellä ja piilotella ihmisten tietoisuudelta. TODELLISELTA JÄTILTÄ NIMELLISELLE JÄTILLE Levyn julkaisun aikaan Radiohead on kiertueella USA:ssa ja molemmin puolin USA:nosuutta yhtye esittelee 2000-luvun kitaravetoisinta kauttaan Euroopan keikkalavoilla. The Eraserin julkaisuajankohtaa Thom Yorke kuvaa sanalla "excellent" ja viittaa siihen, että kenellekään ei pitäisi tulla mieleen epäilys, että Radiohead olisi hajonnut. Kiertueesta huolimatta selvillä ei ole ajankohtaa, jolloin Radioheadin seitsemäs albumi olisi kaupoissa tai edes työn alla. Sekään ei ole tiedossa, että mikä levy-yhtiö tulee julkaisemaan tulevan Radiohead-albumin. Yhtyeen kesällä 1991 solmittu levytyssopimus EMI:n kanssa on päättynyt Hail to the Thief -albumiin. Aikoinaan signatessaan Radioheadin EMI suunnitteli perustavansa hallinnoimansa indie-alamerkin, jotta saisi näkyvyyttä myös indie-listoilla. Radiohead kuitenkin halusi päästä EMI:n Parlophonelle eli samalla levymerkille The Beatlesin kanssa. Tällä kertaa ei EMI-vetoinen indie label tuntunut sopivimmalta vaihtoehdolta Thomille, sillä The Eraser -albumin on julkaissut Britannian suurin indie-merkki XL Records. - Ei tuntunut oikealta tehdä levyä EMIlle. Levy on tehty suljetuin ovin, tai niin kuin Nigel sanoi, kenenkään katsomatta. Se on myös tehty erilaisessa kontekstissa, joten se kuuluu julkaistakin erilaisessa kontekstissa. Teksti: Aku-Tuomas Mattila Kuva: Thomy Theer HAISEVAT HIPIT JA MILJOONAT MOOTTORIT Kantaaottavuus on aina ollut läheistä Thom Yorkelle sekä Radioheadille, joiden nettisivuilta löytyy pitkä lista linkkejä erilaisiin poliittisiin ja ympäristöllisiin sivustoihin. The Eraserilla erityisesti ympäristöasiat ovat vahvasti esillä. ­ En voinut välttyä siltä. En halua takoa ihmisten päihin juttuja, mutta olen entistä vahvemmin mukana Friends of the Earthin toiminnassa, Thom selvittää ja kertoo olevansa kauhistunut uusimmista ympäristöraporteista ja erityisesti niiden käyrinä esitetyistä tilastoista. Ympäristöasioissa Thomia kauhistuttaa myös asioiden poissulkeminen, mikä on yksi albumin teemoista ja mihin myös albumin nimi The Eraser eräällä tavalla viittaa. ­ Vihastun kun kuulen päättäjien mörisevän "kyllä jotain pitäisi tehdä" ja silti vain pyörittävän papereitaan pöydällä. Pelottavinta on, että kukaan ei ymmärrä, että loputon kulutus ei voi jatkua. Levyn biiseistä The Clock viittaa jo avauslauseellaan "Time is running out for us" suoraan kulutukseen. And It Rained All Night puolestaan sai ideansa Tokion liikenteen miljoonista moottoreista, vaikka onkin kirjoitettu sateisena ja unettomana yönä newyorkilaisessa hotellissa. ­ Ympäristöasiat eivät enää ole vain haise- TYLSÄ RADIOPÄÄ Thom Yorke on kirjoittanut The Eraserin musiikin apuvälineinään akustinen kitara ja kannettava tietokone. Thomilla on kotonaan pieni kotistudio, mutta albumia on kirjoitettu myös kiertueilla. ­ Aloitimme levyn teon kaksi ja puoli vuotta sitten, kun bändihomma alkoi tuntua tylsältä ja jotenkin oudolta... bändi vaikutti enemmänkin pakkopullalta kuin mielihalulta, Thom kertoo ruudulla ja viittaa monikolla tuottaja Nigel Godrichiin, joka on myös tuottanut (yksin tai yhdessä) Radioheadin kuudesta levystä viisi viimeisintä. ­ Olen jo kauan halunnut tehdä soololevyn ja tarttua kunnolla pyörittämiini juttuihin, jotka eivät sovi Radioheadille. Kun kerroin siitä muille Radioheadin jäsenille, he olivat kannustavia ja innoissaan asiasta. Radioheadin kitaristi on mukana levyllä mukana muutenkin kuin hengessä, tosin jonkin aikaa tietämättään. ­ Albumin vanhin biisi on levyn ensimmäinen biisi. Jonny (Greenwood) tapaili pianolla sointuja ja minä nauhoitin sen salaa. Meillä oli idea, mitä tehdä soinnuilla, mutta minä päätin tehdä niillä jotain aivan muuta. Alkusysäyksestä huolimatta projekti lähti käyntiin Thomin omana albumina ja oli hetkellisesti jopa vaarassa lopahtaa. ­ Alkuun, ennen kuin Nigel tuli mukaan, oli outoa työskennellä täysin yksin teknologian kanssa ­ josta ainoastaan puolet oli toiminnassa. Muutamia viikkoja mietin, mitä oikein olen tekemässä, kunnes istuimme alas Nigelin kanssa ja hän sai homman taas toimimaan. The Eraser on nauhoitettu Radioheadin omassa studiossa sekä Nigelin studiossa Lontoossa. Vaikka levy onkin Thomin sooloalbumi, niin useaan otteeseen hän puhuu ylistävään sävyyn Nigelin panoksesta. ­ Levy ei ole sivuprojekti, vaan täysipainoinen juttu. Minä ja Nigel teimme parhaamme. Musiikillisesti levy ei ole kaukana Radioheadin albumeista Kid A ja Amnesiac, joten välillä on väkisinkin tullut mieleen, että oliko Ra- 12
• NKÄÄN KATSOMATTA 13
• PENTTI AMORE & MONTANA MOON Morley-yhtyeen keulakuvana tunnetun Pentti Amoren uusi bändi yhdistelee iskelmää ja punkkia. Iskelmämaassamme tällaisesta tempauksesta saattaisi joutua pölkylle, mutta kun musiikkia tekee tarpeeksi ennakkoluulottomasti, saa kaiken anteeksi. Pentti Amore & Montana Moon -yhtyeen kuudesta muusikosta neljä soittaa myös Morleyssä. Bändeissä on siis paljon yhtäläisyyksiä, mutta kyse on kuitenkin erillisistä projekteista, joiden selvin erottaja on kieli ­ kun kuvioihin astuu mukaan iskelmä, niin kyllähän sitä suomeksi pitää laulaa. Pentti Amoren oma projekti oli alun perin jonkinlainen rockin, iskelmän, punkin ja Morleyn sekoitus, jonka levyllä miehen oli tarkoitus soittaa itse suurin osa soittimista. Toisin kuitenkin kävi, kertoo bändin kitaristi Jarkko Viinamäki. ­ Pentille tuli keikkapyyntö Oulun Qstockfestivaaleille. Se lupaili heti, että kyllä sinne bändi hoituu ja heräs sitten seuraavana aamuna tietoisuuteen, että bändi pitäisi keikalle kasata. Pentti kyseli sitten meiltä, että lähdettäisiinkö soittamaan. Muutamien treenien jälkeen oli jo niin hyvä meininki, että päätettiin perustaa bändi. Morley ja Montana Moon elävät jonkinlaisessa symbioosissa. Bändit soittavat usein samoilla keikoilla ja levyjä tehdään tulevaisuudessa vuoronperään. Nyt on vuorossa Pentti Amore & Montana Moonin debyytti Ehkä joskus. Seuraavaksi on Morleyn vuoro, lupaa rumpali Panu Koskela. ­ Me vuorottelemme niin, että seuraavana tulee varmaan Morleyltä levy ulos, mutta nyt tämä on tärkeintä. Kun kysyn, ovatko Jarkko ja Panu iskelmäjätkiä, saan hyväksyviä naurahduksia. ­ Kyllä kai kaikki maaseutulaiset ovat pyörineet lavatansseilla, ainakin vanhempien kanssa. Oon kuullut paljon iskelmää pentuna, joten vaikken haluakaan, niin kai sitä pitää myöntää, että olen iskelmämies, naurahtaa Jarkko. Maaseudulta aasinsillalla Ouluun, jossa bändi vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Ja vaikka promoaminen olisi etelästä käsin helpompaa, kumpikaan ei halua paikkakuntaa muuttaa. ­ Kyllä muutto etelään tekisi asioita helpommaksi, mutta en usko että kukaan meistä sitä haluaa. Vaikka me nuoria ollaan, niin 14 silti tuntuu, että kaikki ovat jotenkin ehtineet juurtua Ouluun, miettii Panu. Jarkko kammoksuu selvästi isompien kaupunkien suorittamisyhteiskuntaa. ­ Vaikka asiat liikkuu hitaammin Oulusta käsin, niin samanhenkisten ihmisten löytäminen etelästä olisi vaikeata. Oulussa meidät pitää tietynlainen intiaanimeininki. Sama meininki kuuluu levyltäkin. Jos ei kappaleiden sovituksissa, niin nauhoituksessa. Ehkä joskus kuulostaa vanhalta. ­ Levylle on haettu seitkytlukua. Ehkä joskus nauhoitettiin Kemissä, studiolla, jossa on koko arsenaali keloista ja putkietuasteista eteenpäin. Siellä on varmaan parikymmentä legendasyntikkaa, Hammondia ja pianoa, joten ihan aidolla seitkytluvun meiningillä meidän levy on tehty. On se ykköstä ja nollaakin nähnyt, joten ihan täysin analoginen se ei ole, mutta pohjat nauhoitettiin pitkälti kelalle, kertoo Jarkko. Vintageen viittaa myös Pentti Amoren omalaatuinen ääni. Rahiseva ja rujo, mutta kaunis ja lämmin laulusoundi kuulostaa siltä, että Pentillä olisi putkietuaste kurkussa. ­ Joku on joskus sanonut, että se on sellasta indie-muminaa, mutta mä en voi käsittää tuota kommenttia. Penalla särkee puheäänikin, joten se soundi tulee ihan luonnostaan, miettii Jarkko. Levyllä soi viimeisenä biisinä tuutulaulu, joka päättää levyn kauniimmin kuin pitkään aikaan mikään kuulemani. Jarkko on tyytyväinen, että se kappale laitettiin rohkeasti päättämään levy. ­ Se biisi on hyvä pysäytys. Se oli mielestäni ainoa varteenotettava vaihtoehto levyn lopetukseksi. Mä en muuten tiedä yhtään levyä, jossa olis tollanen lopetus. Eipä niitä paljon taidakaan olla. Itse en muista, kuka minulle viimeksi olisi tuutulaulua laulanut. Siksi biisiä kuunnellessa mielen valtaa kummallinen turvallisuudentunne. Teksti: Pirita Söderholm OULUN ISKELMÄLUPAUKSET OULUN ISKELMÄLUPAUKSET
• BRIGHTBOY EVÄSRETKELLE RESSUN KANSSA Helsinkiläinen brightboy ­ kyllä, molemmat beet pieniä ­ on yhtye, jota voi kuvata ilmaisulla disco rock. Musiikista löytyy elementtejä tummasävyisestä tyylipopista, mutta samalla myös ilahduttavan paljon häpeilemätöntä tanssimeininkiä. Vuonna 2004 perustettu ja tammikuussa ensisinglensä julkaissut brightboy lienee kevään eniten palstatilaa saanut pop-tulokas. Ilman ilkeilyäkin on selvää, että jonain päivänä yhtye ei enää olekaan näin paljon esillä. ­ En ole vielä ehtinyt sisäistää sitä, että bändi on suhteellisen paljon esillä. Siksi en kauheasti ota paineita siitä, että tapahtuisi käänteinen ilmiö näkyvyydessä, rumpali ja sanoittaja Eero Alasuutari kertoo ja siirtää lopullisen vastuun tulevaisuudesta juuri oikeaan osoitteeseen. ­ Ennustaminen on todella vaikeaa. Media tai levy-yhtiöt eivät tee viimeistä päätöstä yhtyeen kohtalosta, vaan ihmiset, jotka ostavat levyjä. Me jatkamme musiikin tekemistä samoilla metodeilla, tuli julkisessa silmässä sitten paskaa niskaan tai "kullattuja laskelmoituja hymyjä". Me annamme ihmisten päättää tulevien tuotostemme arvon. Alun perin ehdotin, että haastatteluun tulisi laulaja-kitaristi Antti Westman, jonka kanssa tulimme hyvin juttuun brightboyn Dynamon-keikan yhteydessä Turussa. Yhtyeen tiedottaja kuitenkin ilmoitti, että rumpali hoitaa haastattelun. ­ Kyseessä on puhtaasti Antin toive ja päätös eikä käytäntö. Antti on sitä mieltä, ettei hänellä ole enempää tai parempaa sanottavaa haastatteluissa kuin kenellä tahansa muulla meistä. Siksi tämä työnjako. Antti tekee suurimman osan säveltämisestä ja käyttää aikaansa ennemmin siihen. brightboy-kiinnostus lähti suuremmin liikkeelle syksyllä 2005, kun yhtyeen demobiisi Yeah Yeah No No pääsi YleX:n viikon tehobiisiksi. Levy-yhtiöksi valikoitui Helsinki Music Company, mutta firma ei ollut ainoa julkaisija, joka yhtyeestä kiinnostui. ­ Valehtelisin jos väittäisin, ettei keksi- ja pasteijatarjoilulla olisi ollut tekemistä päätöksen kanssa, mutta ennen kaikkea sedät puhuivat niin paljon lämpimiä ylisanoja meistä, että hetken huumassa uskoimme kaiken. Kaikista pinttyneistä ennakkoasenteistani huolimatta joudun myöntämään, että heidän rahan kiilto silmissä annettu työpanoksensa on ollut kohtalaisen hyvä, Eero selittelee "totta toinen puoli" asenteella syitä siihen, miksi brightboy valitsi HMC:n julkaisijakseen. Yhtiön toinen perustaja Asko Kallonen on tullut TV:stä tutuksi artistien muokkaajana, mutta brightboyn kohdalla sellaista ei ole tapahtunut. ­ Musiikillisesti ja ulkomusiikillisesti kaikki brightboyssa on bändilähtöistä. Asko kävi suuressa viisaudessaan kerran studiolla lesoilemassa pöytälätkätaidoillaan, nöyryytti minua kahden pelin verran ja lähti sitten pois. Myös Jesse Valo (A&R junior) kävi tuomassa kovalevyn. Tämän tehtyään Jesse katsoi tarpeelliseksi syödä meidän ruoat ja heittää kaskun tai pari ennen poistumistaan johonkin mielekkäämpään miljööseen. Sen verran levy-yhtiö vaikutti äänityksiin, että ne kaksi pöytälätkä-turpaanottoa jäivät kalvamaan pitkäksi aikaa ja keskittyminen meni mahdottomaksi. Että kiitti vaan! Kirjoitin edelliseen Sueen arvion yhtyeen Love for the Streets -debyytistä ja vertasin yhtyettä Killersiin, The Braveryyn ja Interpoliin, mutta myös The Rasmukseen ja Bogart Co -yhtyeeseen. Kaikki eivät välttämättä osaa suhtautua positiivisesti kahteen viimeiseen, joten olisiko taustalla jotain katalaa, jos saisin kutsun treenikämpällenne? ­ Eihän tommoisesta voi loukkaantua. Jokainen alalla operoiva tai sitä seuraava ihminen varmasti ymmärtää omasta henkilökohtaisesta maustaan huolimatta kuinka paljon hienoja juttuja The Rasmus on saavuttanut ympäri maailman ja vielä helvetin kovalla työnteolla. Jos joku tommoisesta vertauksesta vetäisi herneet nenään, olisi kyllä kyseessä aika saatanan pinttynyt indie-puristi. Ja kaikilla meillä on sydämessämme pieni soppi myös Ressulle. Näin ollen olisit toki tervetullut treenikselle, mutta omat eväät mukaan! Teksti: Aku-Tuomas Mattila Kuva: Brightboy 15
• PÄIVITÄ KLASSIKKOHYLLYSI! Kesämusaa edullisesti Anttilasta Franz Ferdinand: You could have it so much better 9 95 22-Pistepirkko: Drops & Kicks, Bloodpit: Mental Circus, Poets of The Fall: Signs of Life, White Stripes: Elephant, White Stripes: Get behind me Satan, The Rasmus: Hide from the Sun, Jukka Poika ja Kompostikopla, Soul Captain Band: Tanssijan valinta, Negative: Sweet & /kpl Deceitful (digipack) 11 95 17
• Osaka Popstar on The Ramonesin Rawdokumentti -DVD:n koostaneen John Cafieron projekti, johon mies sai apuja suhteellisen kovalta taustayhtyeeltä. Nimet Marky Ramone (Ramones), Jerry Only (The Misfits), Dez Cadena (Black Flag) ja Ivan Julian (Richard Hell & The Voidoids) tuskin esittelyjä kaipaavat. Kilautin Johnille, joka esitteli minulle nettipuheluiden ihmeellistä maailmaa ja hommasi myös Marky Ramonen langan päähän. Puhuin miesten kanssa projektin ensiaskelista ja tietysti Ramonesista. John: ­ Työskentelimme yhdessä monissa eri projekteissa ja olimme jo entuudestaan hyviä ystäviä. Tehdessämme Misfitsin Project 1950:ia aloin tauolla soittaa kitaralla raakaa versiota kappaleesta Wicked World. Marky meni rumpujen taakse ja alkoi soittaa mukana. Kaikki pitivät siitä, miltä se kuulosti. Jerry otti basson ja Dez ja Ivan kitarat, jotta minun ei tarvinnut räpeltää, ja nauhoitimme kappaleen saman tien. Kerroin muille mitä minulla oli mielessä ja kaikki olivat heti mukana Osaka Popstar -projektissa. Marky: ­ Levyä oli hauska tehdä ja siinä oli mukana Ramones-fiilis. Minulta meni kaksi päivää rumpujen nauhoittamiseen, ei viikkoja niin kuin yleensä. Tämäntyyliset projektit ovat juuri tuosta syystä hauskoja. Marky: ­ Mielestäni osa kappaleista tarvitsi enemmän täytettä, joten soitin enemmän fillejä kuin esimerkiksi Ramonesissa. Levyllä on erityylisiä kappaleita, joten minulla oli enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseäni. John: ­ Mielestäni Markyn soitto kuulostaa loistavalta. Pohjalla on Markyn tunnistettava tyyli, mutta lisäksi siinä päällä on uusi ulottuvuus. Osaka Popstar -nimeä ei välttämättä heti yhdistä punkiin. John tietää asian, mutta hänellä on selkeä syy yhtyeen nimelle. John: ­ Olen suuri japanilaisen animen fani ja keräilen japanilaisia leluja. Mielestäni Osakan keskusta muistuttaa vahvasti New Yorkia, jossa asun. Popstar tulee taas siitä, että olen aina pitänyt Ramonesista ja muista sen kaltaisista yhtyeistä, mutta ää- OSAKA POPSTAR Amerikkalaiset punk-legendat yhdistivät voimansa Osaka Popstar -hauskanpitoprojektin merkeissä. nessäni on paljon popsävyjä. Nimen loppuosa American Legends of Punk antaa kunnian niille joille se kuuluu eli Markylle, Jerrylle, Dezille ja Ivanille. Levyllä kuullaan teemalauluja ja mainoksia piirretyistä, bluegrass-kappale Man of Constant Sorrow Ramones-versiona, XRay Specsia ja Richard Hell & The Voidoidsia. Tämä kaikki saadaan kuitenkin kuulostamaan Osaka Popstarilta. Johnilla on tähän helppo selitys. John: ­ Kun tekee asioita sydämestään ja tiedostaa omat juurensa ja sen kuka oikeasti on, homma toimii. Ja sitä paitsi päässäni kaikki kappaleet kuulostavat Ramonesilta. En vain voi sille mitään! Kesken levyn nauhoitusten John alkoi koostaa Ramonesin Raw-DVD:tä. Se keskeytti äänitykset, mutta Johnin mielestä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. John: ­ Kun Marky ehdotti DVD:n kokoamista, minun oli pakko hyväksyä tarjous. Ilman Ramonesia en olisi se, kuka nyt olen. Minä en olisi tehnyt tätä levyä ilman Ramonesia. Toinen syy oli se, että mielestäni End of the Century DVD antoi Ramonesista vääränlaisen kuvan. Marky: ­ Halusin Johnin tekevän Ramonesista dokumentin, josta ihmiset tajuavat koko Ramonesin idean, hauskanpidon. Okei, Johnny ei tullut toimeen Joeyn ja Dee Deen kanssa, mutta mitä sillä on väliä? Eivät he olleet toistensa kurkuissa kiinni ympäri vuorokauden. Ramonesissa oli hauska soittaa ja kiertueilla oli mukavaa. Ei kai kukaan jaksaisi olla vuosikausia yhtyeessä, jossa soittaminen on yhtä helvettiä? John: ­ Näin on. Teksti: Mirko Metsola 18
• 19
• LOSTPROPHETS ­ PYRKIMYSTÄ UUTEEN Lostprophets on matkalla huipulle. Kaiken kuitenkin ratkaisee uusi Liberation Transmission ­levy. Albumin on tuottanut mahtimies Bob Rock. li, että hän lähti ennen tätä levyä, sillä tämä on varmasti parasta mitä me olemme tehneet. Lostprophetsin uusi albumi on selvästi irtiotto Start Something -levystä. Lewiskin myöntää, että Start Something ei ollut paras mahdollinen toinen levy. ­ Sehän myi aivan mielettömästi, joten pakkohan sen on olla hyvä levy. Start Something jää kuitenkin meidän tuotannossamme ensimmäisen ja tämän uuden väliin, Lewis sanoo. Uudella albumilla walesilaiset pyrkivät uusintamaan äänimaailmaansa. Kokeellisia koneosuuksia on lisätty ja muutamat biisit erottuvat jo ihan selkeästi massasta, mitä ei esimerkiksi edellisellä levyllä tapahtunut. Bob Rockin läsnäolo on tuonut musiikkiin lisää paksuutta ja lostprophets tuntuu lunastavan odotukset. ­ Saimme tehdä levyn aivan omassa rauhassa. Pystyimme antamaan biiseille enemmän aikaa ja sitä kautta löysimme uusia keinoja lähestyä niitä. Mutta lopulta meidän musiikissamme on kyse vain pop-musiikista, Lewis sanoo. Lostprophetsin jäsenet ovat jo bändin ensimmäisestä levystä asti muistuttaneet, että kyse on pop-musiikista. Tällä tavalla he ovat onnistuneet välttämään lokeroinnin tiettyihin genreihin. Toinen rehellinen piirre bändissä liittyy heidän kotisivuihinsa. Tavallisesti useiden yhtyeiden verkkosivut ovat loppuun hiottuja imagon ylläpitäjiä, mutta tämän bändin viralliset kotisivut löytyvät myspace-palvelusta, siis sieltä missä ovat kaikki muutkin (jopa Sue). ­ Ei verkkosivuista ole mitään järkeä tehdä massiivisia esitteitä, jotka päivittyvät silloin tällöin. Sitä paitsi Myspacessa on kaikki tarpeellinen ja suhde faneihin pysyy läheisenä, Lewis sanoo. Teksti: Jani Sipilä Kuva: SonyBMG 21 Fake Sound of Progress -levyn seuraaja saatiin ulos vasta neljä vuotta ensimmäisen jälkeen. Niissä piireissä, joissa levyä oltiin odotettu, puhuttiin jo silloin jostain mullistavasta. Vuona 2004 julkaistu Start Something oli kuitenkin pettymys. Levystä paistoi läpi liika yrittäminen, joka johti tylsään, keskipaksuun tulokseen. Juhannuksen jälkeen julkaistu Liberation Transmission -levy on askel huomattavasti parempaan suuntaan, mutta levyltä uupuu silti se innokkuus, joka debyytiltä oli aistittavissa. Innokkuus tuntuu puuttuvan myös yhtyeen kitaristilta Mike Lewisilta, kun saan hänet vihdoin puhelimen toiseen päähän. Walesilaisrokkari on ottanut löysän asenteen haastatteluiden täyttämään päivään. Luurista kuuluu lähinnä purkkapallojen pauke, kun Lewis puhaltelee niitä suustaan. Yksi syy tähän voi olla se, että lähes kaikki toimittajat ovat kyselleet levyn tuottajasta eikä itse levystä. ­ Niin, se on se haittapuoli siinä, kun saa huipputuottajan levylle, Lewis sanoo. Bob Rock, siis mies, joka tunnetaan vain yhden esimerkin mainitakseni Metallican Black Albumin taustalta, tuotti lostprophetsin uuden levyn. ­ Hän on todellinen ammattilainen, mutta se ei välttämättä hänen työtavoissaan aina näy. Lopputulos kuitenkin puhuu puolestaan, Lewis sanoo. Liberation Transmission -albumin teko ei alkanut aivan bändin haluamalla tavalla. Alusta asti mukana ollut rumpali Mike Chiplin päätti jättää bändin. ­ Hänellä oli siihen omat syynsä. Lähinnä hänen perheensä, Lewis vakuuttaa. Chiplinilla oli kuitenkin muitakin syitä. Hän on muutamassa haastattelussa eroamisensa jälkeen sanonut, että pääsyy eroon oli kuitenkin musiikki. Hän ei enää osannut innostua siitä, mihin lostprophets oli menossa. ­ Välimme ovat täysin kunnossa. On sää-
• 23
• L a u a n t a i 2 2. 7. P i h t i p u d a s TANSSISALI LUTAKKO & TANSSISALI LUTAKON PIHA PERJANTAI 11.08.2006 KLO 16-02 SWALLOW THE SUN | SARA | I WALK THE LINE BRIGHTBOY | SOTAJUMALA | PRESLEY BASTARDS JÄRJESTYSHÄIRIÖ | I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER REPRISAL SCARS | SATURA LANX | ROGUE ANGEL LUTAKKO - SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - (014) 617 866 LIPUT 15/12 (HALVEMPI HINTA VAIN JELMUN JÄSENILLE) ENNAKOT: WWW.JELMU.NET JA LEVYKAUPPA ÄX, JYVÄSKYLÄ WWW.LEVYKAUPPAX.FI L a p k o , T h e C a r d i g a n s ( S W E ) , P M M P, T i k T a k , Paradise Lost (UK), Tuomari Nurmio Nicole Willis & The Soul Investigators Sonata Arctica, Mokoma, Anekdoten (SWE) Kauko Röyhkä, Motörhead(UK), Amorphis Egotrippi, Skandinavian Music Group V o l t a s , D i a b l o ,D e a t h c h a i n , M o d e s e l e k t o r ( D E ) Machine Men,Kiki & Silversurfer (DE) Teräsbetoni. Katso lisää www.qstock.org 2 8 . - 29 . 7. K u u s i s a a r i , O u l u 2 8 . - 29 . 7. K u u s i s a a r i , O u l u www.qstock.org Liput: Ennakko Perjantai 35e Lauantai 40e 2 päivää 50e Portilta 40e 45e 55e Liput myy: 25
• Kun Jere Ijäs tekee Suen kanssa puhelinhaastattelua, taustalta kuuluu pikapankkiautomaatin hilpeä piipitys. On muusikon tilipäivä eli se päivä kesäkuusta, jolloin Teosto-korvaukset maksetaan. Jere & The Universen lauluntekijälaulaja-kitaristin tilillä tuo saattaa näkyäkin, sillä bändi on ahkeroinut julkaisemalla kolme albumia kolmessa vuodessa. Takavuosina tuollainen tahti ei ollut mitenkään tavaton ilmiö, mutta uuden Kosmetiikkaa-levyn arvosteluissa sitä on hämmästelty sekä positiivisessa että negatiivisessa hengessä. Milloin on oikea aika lähteä äänittämään uutta levyä? ­ Siihen tarvitaan hedelmällinen tilanne, ja se tilanne voi olla melkein millainen vain. Se saattaa olla sama tilanne kuin yksittäisten biisien kanssa, eli ne on valmiita silloin kun ne tuntuu olevan valmiita. Nyt mulla on pysyvä meininki biisien tekemisessä. Niiden tekeminen on helpompaa silloin kun niitä yrittää tehdä koko ajan. Pysyy vire päällä. ­ Jos esimerkiksi nyt joku antaisi mulle rahaa ja kysyisi, että menetkö studioon tekemään levyn, niin kyllä mä sitä harkitsisin. Tai sitten bändi voi olla sellaisessa tilanteessa, että tietää, että levyn saa tehtyä melko vaivattomasti. Mä otan siinä monia asioita huomioon. Kuinka tarkkaan suunnittelet levyt etukäteen? ­ Kyllä mä niitä mielessäni aika paljon pyörittelen. Lähinnä mä mietin levyn henkeä ja sitä, mitä mä levyltä haluan. Soittoa ei niinkään tarvitse kelata, sillä mä tiedän, että jos mä vien tälle bändille uuden biisin, me kyllä saadaan JERE & THE UNIVERSE MENEE SYVEMMÄLLE ITSEENSÄ Jere & The Universen levytystahti on melkoinen, mutta bändi ei suostu tekemään valmiiksi pureskeltua musiikkia. yhteispeli toimimaan. Miten näet Jere & The Universen kehittyneen tällä kolmen vuoden ja kolmen levyn matkalla? ­ Mulla on ollut aina tiedossa se, että meidän bändi pystyy toteuttamaan erilaisia juttuja. Alusta lähtien oli ajatuksena tehdä rockia ja folkia. Ekalla levyllä kuuluivat ne molemmat, tokalla levyllä mentiin isiimpään suuntaan, ja tällä kolmannella levyllä me iskettiin rokkivaihe päälle. Me ollaan siis menty syvemmälle niihin piirteisiin, jotka bändissä on alusta lähtien ollut. Jos Jere & The Universe laulaisi englanniksi, se olisi indie-luokan kitarapop-piireissä erittäin arvostettu yhtye, joka myisi nimellisiä määriä levyjä. Suomenkieli- senä bändi myy hieman paremmin, mutta suomirockia kuunteleville Jere & The Universen musiikissa on yhtä paljon miellyttävän tuttuja kuin vierastettavan outojakin piirteitä. Tuntuuko sinusta koskaan, että Jere & The Universe putoaa genrejen väliselle ei kenenkään -maalle? ­ Tuntuu. Se ei ole välttämättä kiinni siitä, etteikö ihmiset tykkäisi tästä musiikista, mutta ehkä ne hämmentyvät siitä. Ne miettivät, että voiko meidän leiriin hypätä. Mutta se ristiriita ei välttämättä ole huono asia. Eipähän ainakaan ole liian helposti pureskeltavissa. Jos joku alkaa tykkään meistä, se joutuu perustelemaan sen itselleen. Onko levy-yhtiöltä tai muualta bändin ulkopuolelta tullut paineita olla kaupallisempi? ­ Ei, enkä mä ota sellaisia paineita. Mulle on hirveän tärkeätä se, että mä olen saanut tehtyä nämä levyt Pokon kanssa, ja yhteistyön on tarkoitus jatkua. Mä halusin tehdä tästä uudesta rokkilevyn, mikä saattoi olla myös sitä, mitä levy-yhtiö toivoi. Mutta ei se mitään myyntiä takaa, enkä mä tee musiikkia sen mukaan mitä levyyhtiö odottaa. ­ Sellainen taide vastaan myynti- ja artisti vastaan levy-yhtiöt ajattelu on ihan turhaa vastakkainasettelua. Mä pyrin hahmottamaan tämän jutun kokonaisvaltaisemmin ja tekemään musaa ihmisille. En mä ruikuta itsekseni, että "helvetti, kun mua ei tajuu kukaan." Teksti: Ari Väntänen Kuva: Timo F. Wright 26
• 1
• Kesähinnat tapetilla Tule ja koeaja uusi Digikoti! Uudessa Aurajoen Puhelimen Digikodissa mm. laajakaistayhteys ja tietokone, TV, kotiteatteri, DVD-soitin, digikamera ja paljon muuta pelaavat langattomasti yhteen. Kiirehdi koeajolle ja starttaa unelmiesi kotiin ensimmäisten joukossa! Testiajot Kurjenmäen myymälässä tai osoitteessa www.aurajoenpuhelin.fi. Voita Audi TT Quattro Roadster viikoksi käyttöösi! Kaikkien Digikodin koeajaneiden kesken arvomme lahjakortin, jolla voittaja saa tuliterän ja sähäkän Audi TT Quattro Roadsterin viikoksi käyttöönsä. Osallistu kisaan 31.7.2006. mennessä myymälässä tai osoitteessa www.aurajoenpuhelin.fi. Nettisoitto Laajakaistapuhelut Vaihda kallis lankaliittymäsi Nettisoittoon. Nettisoitolla soitat laajakaistapuhelut ilmaiseksi vaikka Espanjasta* *Puhelut toisiin nettisoittoliittymiin. Kysy lisää henkilökunnalta. Avaus 20,-, päätelaite (peruspuhelin/sovitin) 69,-. Nettisoiton kuukausimaksu 5,- sisältää 5,- puheaikaa mihin tahansa suuntaan. PPM ja kaukopuhelut 3,0 snt/min sis. puhelut lankaverkkoon Suomessa. Puhelut matkaviestimiin 15 snt/min. Ulkomaanpuhelut: 3,0 snt + ulkomaanpuhelumaksu. Palvelupuhelut: 3,0 snt. + palvelupuhelumaksu. Puhelut Nettisoittoliittymiin ja Finnetin VoiPliittymiin 0 ,- /min Kuluttajapalvelut Langaton Liittymä · dna liittymät · dna Internet · laajakaistaliittymät · kiinteistöliittymä · VoIP Yritysratkaisut Puhe · data · mobiili · järjestelmät Puhelimet, tietokoneet ja asennuspalvelut Aurajoen Puhelimen myymälät: Kurjenmäenkatu 3, TURKU. Myllynkatu 43, Kauppakeskus Mylly RAISIO. Soita yritysmyyntiin (02) 880 4850 ja kilpailuta yrityksesi data- ja puhelinyhteydet. Maksuton palvelunumero (ma­pe klo 8­17) 0800 304 800 tai www.aurajoenpuhelin.fi, yritysmyynti@aurajoenpuhelin.fi F PI STE. F I 3
• 5
• 7
• YKSINÄISTEN ILLAT Aknestik-yhtyeensä telakoitumisen jälkeen sooloartistiksi ryhtynyt Jukka Takalo on Yksinäisten illat -klubien isäntä, taiteellinen vastaava ja vakioesiintyjä. Yksinäisten illat saivat alkunsa, kun Takalo päätti viimein toteuttaa ikiaikaisen unelmansa keikoista, joissa soittaisi ihan yksin. ­ Dex-viihteen Hannu Korhonen myi mulle 25-35 sellaista keikkaa viime keväälle. Sitten me huomattiin, että on olemassa muitakin tyyppejä, jotka tykkäävät keikkailla pelkistetysti. Me päätettiin kokeilla sitä konseptia Yksinäisten illat -klubina. ­ Yksinäisten illoissa voi käydä samalla tavalla kuin elokuvissa käydään. Musiikki alkaa soida varhain, ja seuraavana aamuna kykenee lähtemään töihin tai kouluun. Voi tosin olla, että DBTL tekee tuohon poikkeuksen. ­ Rock-keikoilla on kyse enemmän riehumisesta ja vartalostaan irtautumisesta. Yksinäisten iltoja vertaisin mieluummin teatterissa kuin rokkikeikalla käymiseen. Jukka Takaloa lämmittää se, että Yksinäisten illat ovat taiteellisesti korkeatasoisia. ­ Tyypit ovat ottaneet Yksinäisten illat haasteena. Sinne on tultu esiintymään näyttämisasenteella, ja keikoilla on kuultu kaikenlaista spesiaalia. Mutta miksi Klubin nimi on Yksinäisten illat? Esimerkiksi Matti Johannes Koivu soittaa siellä duo-keikan. ­ Koska yksinäiset sydämet voivat tulla sinne kohtaamaan toisensa, ja koska musiikki on pelkistettyä ja riisuttua. Yksinäisten iltaan tullaan kuuntelemaan biisejä ja biisintekijöitä paljaimmillaan. Ari Väntänen Yksinäisten illat -klubi DBTL:ssä 26.-29.7. 10
• Hyödynnä Hesburgerin kupongit JUUSTOHAMPURILAINEN JUUSTOATERIA MEGA-ATERIA 1 KERROSHAMPURILAINEN ,- Max 2/kup. Koodi 22 ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 3 50 Max 2/kup. Koodi 83 ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 5 95 Max 2/kup. Koodi 98 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. KERROSHAMPURILAINEN KERROSHAMPURILAINEN 2 ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 95 Max 2/kup. Koodi 71 2 ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 95 Max 2/kup. Koodi 71 2 ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 95 Max 2/kup. Koodi 71 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. KERROSATERIA KERROSATERIA KERROSATERIA 4 95 Max 2/kup. Koodi 81 4 95 Max 2/kup. Koodi 81 4 95 Max 2/kup. Koodi 81 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. ROUHEISET Kana ROUHEISET Naudanliha SALAATTI 295 Max 2/kup. Koodi 87 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. 295 Max 2/kup. Koodi 16 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. 495 SALAATTI Max 2/kup. Koodi 79 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. ROUHEISET Kana-ateria ROUHEISET Naudanliha-ateria ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 4 95 Max 2/kup. Koodi 85 ATERIA = hampurilainen, ranskalaiset perunat ja virvoitusjuoma 0,4 l 4 95 Max 2/kup. Koodi 19 4 95 Max 2/kup. Koodi 79 Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. Etukuponki on voimassa 10.12.2006 asti kaikissa Hesburgereissa lukuunottamatta Hartwall Areenan, Helsingin Messukeskuksen ja LänsiAutoAreenan Hesburgereita. 11
• APULANTA "DBTL:SSÄ ON AINA HYVÄ MEININKI!" Apulanta pyrkii tekemään keikkaseteistään ainutlaatuisia ja toivoo, ettei ketään tarvitsisi naarata Aurajoesta. Sipe Santapukki vastaa puhelimeen autossa matkalla Imatralta Heinolaan. Apulannan kesään kuuluu isoja festivaalikeikkoja, ja rumpali on päättänyt kokeilla, miten iso hiilikuituvirvelirumpu paukahtaa isolla lavoilla. Pauke on ainakin taajaa, sillä Apulannan heinä-elokuu on buukattu täyteen. Sipen äänessä kareilee hymy, kun häneltä kysyy, millä mielellä Apulanta ryhtyy viettämään neljättätoista keikkakesäänsä. ­ Kai se jostain kertoo, että mä ajan keikkojen takia Heinolasta Imatralle ja takaisin hakemaan yhtä virvelirumpua. Mä en muista, että meidän bändin jätkät olisivat koskaan ennen olleet näin innoissaan soittamisesta. Joskus alkuaikoina me tietenkin oltiin ihan täynnä intoa, mutta välissä meni monta vuotta niin, että homma maistui puulta. Nyt tää on taas mukavaa. Apulannan viimeaikaisista haastattelulausunnoista onkin voinut päätellä, että laulaja-kitaristi Toni Wirtanen, Sipe ja uudehko basisti Parta-Sami ovat löytäneet uudelleen tekemisen riemun. Mistä se johtuu? ­ Kyllähän ne on ne henkilökemia-asiat. Nyt bändissä on kolme jätkää, joista jokainen haluaa soittaa ja nauttii soittamisesta. Apulannan tuotanto kattaa parisataa biisiä, mutta niitä kaikkia ei tietenkään puntaroida erikseen keikkasettejä laadittaessa. Bändi esittää jokaiselta levyltään sellaisia biisejä, joita on hyvä soittaa ja jotka ovat toteutettavissa keikoilla. ­ Täytyy kuitenkin sanoa, että tänä vuonna yksikään meidän keikka ei ole samanlainen kuin toinen. Me ollaan nimittäin pyritty ottamaan jokaiselta levyltä keikkasettiin biisejä, joita me ei olla koskaan ennen soitettu livenä. Se johtuu osin siitä, että keikoilla näkee tosi paljon samoja naamoja. On olemassa sellainen iso ryhmä, joka kiertää meidän keikoilla. Saavatpahan kuulla välillä jotain uuttakin. 90-luvun alussa varhaiskeski-ikäiset rock-poliisit ylenkatsoivat Apulantaa. Apis oli teinisuosikki, jolle ei povattu pitkää ikää eikä missään mielessä musiikillisesti mielenkiintoista tulevaisuutta. Toisin kuitenkin kävi: bändin ura on ollut yhtä suurta työvoittoa. Vuodet ovat muokanneet yhtyeen soundia, ja Apulannasta on tullut suuri lohkare suomalaisen rockin peruskalliota. ­ Alkuaikojen fanit ovat pysyneet bändin mukana, mutta nehän on jo vanhoja äijiä ja naisia. Innokkaimmat fanit ovat uutta sukupolvea ­ tää taitaa olla jo kolmas sukupolvi. Niin kauan kuin uusi nuoriso innostuu bändistä, jotain tehdään oikein. Monta settiä uusia, nuoria kasvoja on jo Apulantaan tykästyneet. Nuorison parista on syntynyt vahva seuraajajoukko. Apulannan festivaalikeikoilla on viime vuosina nähty kaikennäköistä ritareista vampyyreihin. Mitä on luvassa Down By the Laiturissa? ­ Me pyritään keskittymään keikoilla soittamiseen ja musiikkiin, mutta on tässä silti pientä tematiikkaa viritelty. En halua paljastaa yksityiskohtia, mutta teemaa voisi verrata Pimp My Ride -tv-ohjelmaan. Se on ikään kuin Pimp My Kamat. Saa nähdä, kuinka paljon me ehditään tuunaamaan. Sipe muistelee, että viime kesän DBTL-keikka oli yksi Apulannan kesän kohokohtia. ­ Me vedettiin isossa teltassa kalliolouhoksen juurella. Se oli todella mieleenpainuva keikka. Ensin kyllä tuntui hassulta, kun DBTL siirtyi alkukesästä loppukesään, mutta kyllä viime vuosi sen osoitti, että ei sillä ajankohdalla ole mitään väliä. Siellä on aina hyvä meininki. ­ Sitä mä siellä aina pelkään, että etteivät ihmiset vain hukkuisi sinne Aurajokeen. Festivaaleilla monet nimittäin ovat tuhannen päreissään, ja siinä on aina vaarana se, että joudutaan naaraamaan väkeä. Ari Väntänen 12
• 13
• PAULA KOIVUNIEMI Paula Koivuniemi ei tee keikkoja yleisölle, vaan yhdessä yleisön kanssa. ­ Voi vitsi, Down by the Laituri, Paula Koivuniemi kehrää käheästi. ­ Ihanaa päästä sinne esiintymään. Turku on ollut minulle aina hyvä paikka esiintyä. Siellä ihmiset ovat tosiaankin ottaneet minut omakseen. Turku tunnistaa laadun! Paula Koivuniemi tunnetaan iskelmälaulajattarena, mutta muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana hän on laajentanut repertuaariaan iskelmästä popahtavampaan ja rokahtavampaan suuntaan. Paula Koivuniemen popimpaa puolta voisi kenties verrata Tom Jonesiin ­ jonka vaikutuksesta musiikkiinsa Paula jopa laulaa. ­ Oikeastaan uudistuminen lähti siitä, kun vuonna 1999 levytin kappaleen Kun kuuntelen Tomppaa. Sen jälkeen olen esiintynyt myös Apulannan ja The Crashin kanssa. ­ Alussa tuollaiset jutut jännittivät ja nousin lavalle perhosia vatsassa. Olen kuitenkin huomannut, että olen saavuttanut jonkinlaista uskottavuutta rockyleisön silmissä. He arvostavat sitä, että minulla on rohkeutta siirtyä iskelmämaailman ulkopuolelle. Sellaiselle alueelle, joka on tavallaan minulle vieras. Paula Koivuniemi kertoo, että hänen keikoillaan käy paljon nuoria. Se johtuu siitä, että esiintyipä hän sitten iskelmäpaikassa tai festivaaleilla, setti on menevä ja meininki ehdottomasti bailuhenkinen. ­ Ennen keikat olivat sellaisia, että minä lauloin, ja yleisö kuunteli kun minä lauloin. Nykyään teen keikat yhdessä yleisön kanssa. Ihmiset laulavat ja bailaavat ja osallistuvat keikkaan. Se on mielettömän nastaa, ja siitä tulee niin hyvä mieli. Paula Koivuniemi esiintyy DBTL:ssä yhdeksänhenkisen bändin kanssa. ­ DBTL:n kaltaisessa rokkipitoisessa tapahtumassa pitää tietenkin soittaa rokkipitoinen setti. Musiikki isoimpia hittejäni myöten on sovitettu popimpaan muotoon. Hienoja hitaita kappaleitahan minulla on ollut aina, mutta menevämmästä materiaalista oli jossain vaiheessa pula. Ei ole enää. Tämän bändin ensimmäinen keikka oli toukokuun lopussa Vantaalla. Siellä oli mielettömästi ihmisiä, pitkät jonot ulkoovelle. Se enteili hyvää kesää, ja hyvä kesä tästä on tullutkin. Ari Väntänen Paula Koivuniemi Show DBTL:n pääteltassa perjantaina 28.7. 14
• 15
• 16
• 27
• RAUTAMAAILMA Kivi Larmola testaa ja tutkii, kiertää ja kyselee. Ehdotuksia (ja palautetta) niin testikohteista kuin -henkilöistäkin otetaan vastaan sähköpostissa kivi.larmola@sue.fi Tämä on lentoperämiehenne. Kiinnittäkää turvavyönne ja pitäkää kiinni savukkeistanne, me lähdemme risteilylle soittoromppeiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kaikkialle muuallekin, mikä vain asiaan kuuluu tai ei. SAAKO NAAPURIN TONTILLE RAKENTAA? Tämä ei ole poliittinen artikkeli, ajattelinpahan vain vaihteeksi miettiä ääneen eräitä ajatuksia, joita mielessäni juuri nyt liikkuu. Kirjoittaessani viime numeron vinyyliartikkelia pistäydyin YouTubessa katsomassa vanhan dokumentin vinyylilevyjen valmistusprosessista. YouTube, Yahoo Video, MSN Video ja Google Video ovat avoimia videokirjastoja, joissa on lähinnä maksutonta mutta osin myös maksullista materiaalia, jota käyttäjät voivat itse laittaa katsottavaksi tai ladattavaksi. Tällaiset kaikille avoimet paikat ovat nykypäivää, kuten muukin sellainen ohjelmavirta johon kiinni päästäkseen tarvitsee vain internet-yhteyden ja toimivan tietokoneen. Googlettaessani lähdemateriaalia törmäsin myös toinen toistaan aggressiivisempiin sivustoihin, joissa yhteisenä linjana oli joko vilpittömästi tai näennäisesti sananvapauden ja kaikille avoimen ohjelmasisällön puolustamisen varjolla tuomita RIAA: n (Recording Industry Association of America) viimeaikaiset toimet ja lähinnä sen, että tämä ääniteteollisuuden kattojärjestö oli ottanut tekijöiden oikeudet puolustettavakseen ja lähestynyt tiukkasävyisin uhkauskirjein henkilöitä, jotka olivat luvatonta materiaalia näille videosivustoille laittaneet, lähinnä omien videoidensa taustamusiikin muodossa. Yleinen linja oli, että on naurettavaa puuttua ihmisten kotivideoissa taustamusiikkina käytettäviin päivänhitteihin, että levyteollisuuden pitäisi ennemminkin olla kiitollinen siitä, että musiikki näin saa julkisuutta, ja jokerikorttina kappaleiden vapaan leviämisen tuoma tunnettuusarvo artisteille*. (YouTubesta löytyi kyllä myös melkoinen määrä lähivuosikymmenten musiikkivideoita ja livetaltiointeja, joihin tuskin on lupaa haettu, näiden kieltämisestä ei tunnuttu loukkaantuvan.) Mutta jos haluttaisiin toimia oikein, varmaan jonkinlainen Blanket Licensing ­malli olisi saatavissa, eli julkaisuoikeudet voitaisiin ostaa "tukussa" erittelemättä eri sisältöjä. Nythän ainoa immateriaalioikeudellinen suoja on sivuilta löytyvä muistutus siitä, että verkkoon laittaja vastaa itse materiaalin luvallisuudesta. Yhteistyöhalukkuutta lainrikkojien poistamiseen kuulemma toki löytyy. Artistille saattaa kyllä olla hyötyä siitä, että musiikki leviää verkossa vastikkeetta. Arctic Monkeys ponkaisi pinnalle tyhjästä, ilman levytyssopimusta, levityskanavanaan MySpacen kotisivut, jotka ovatkin varsin hyvin laadittu alusta musiikin tunnetuksi tekemiseen. Mediajätti Rupert Murdochin viime vuonna ostamassa MySpacessa on valmiina Flash-jukeboksi, johon voi sijoittaa omat näytekappaleensa ­ samalla vain pitää allekirjoittaa valtakirja, jonka nojalla ko. musiikkia voi vastikkeetta kuunnella kaikkialla maailmassa, mikä onkin saanut mm. Billy Braggin vetämään musiikkinsa sieltä. MySpacen tai vastaavien sivujen käyttäminen on täysin laillinen tapa julkaista musiikkia vastikkeetta. Mikäli teos halutaan julkaista vastikkeetta, esimerkiksi markkinoinnin edistämiseksi, sen voi myös vaikkapa määritellä Creative Commons -lisenssin alaisuuteen. Creative Commons -lisenssiä on neljää lajia: Nimi mainittava (annat muiden kopioida, jaella, näyttää ja esittää tekijänoikeuksiisi kuuluvaa teosta sekä sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita teoksestasi vain, jos he mainitsevat nimesi alkuperäisenä tekijänä), Ei kaupalliseen käyttöön (annat muiden kopioida, jaella, näyttää ja esittää sinun tekijänoikeuksiisi kuuluvaa teosta sekä sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita teoksestasi vain ei-kaupallisessa käytössä), Ei jälkiperäisiä (Annat muiden kopioida, jaella, näyttää ja esittää sinun tekijänoikeuksiisi kuuluvaa alkuperäistä teosta, mutta et salli muokattujen versioiden tekemistä teoksesta) ja Sama lisenssi (annat muiden levittää muokattuja teoksia vain samalla lisenssillä, jolla oma teoksesi on julkaistu, eli esimerkiksi epäkaupallista kuvaa ei voi käyttää osana kaupallista kokonaisuutta, vaan kokonaisuuden on myös oltava epäkaupallinen). Mikäli artisti on samalla musiikin tekijä, hänelle saattaa olla hetkellistä etua tekijänoikeuskorvauksista luopumisesta, mutta kuten kaikki bändeissä tietävät, bändiläisistä tienaavat pitkäkestoisimmin ne jotka bändin kappaleet tekevät. Artisti, olipa hän rivisoittaja tai solisti, saa korvauksen soittotapahtumasta, kappaleen tekijä (säveltäjä, sanoittaja, sovittaja) saa mekanisoimismaksun ja korvauksen julkisista soittokerroista aivan formaatista ja esittäjästä riippumatta. Luvattomasta käytöstä kappaleen tekijä ei saa mitään, kun kunnia ja mainekin menevät yleensä esittäjän piikkiin. Onko RIAA sitten biisin tekijän puolella? No, sen toiminnan motiiviksi riittää, että uhattuna on myös julkaisijayhtiön yksinoikeus rahastaa tekijän luovalla työllä. Tämän oikeuden he ovat ostaneet teoksen mukana. Asioita ei kuitenkaan sanota niin kuin ne ovat, vaan syyllistäminen puolin ja toisin jatkuu. Olisiko käynnissä mediasota, jossa yhdellä puolen ovat laitevalmistajat ja mediakonsernit eli sisällöntuotannon ostajat, toisella puolella sisällön tuottajat jotka eivät mielellään tekisi enää kovin paljon huonommin palkattua työtä, ja kolmannella puolella kuluttajat, joilta yritetään saada rahat pois uskotellen, että raha menee sisällöntuottajien kohtuuttomiin vaatimuksiin? Niin tai näin, immateriaalioikeuksista on aina vähemmän luontevaa maksaa kuin kovasta raudasta. Linkit: www.youtube.com video.yahoo.com video.msn.com video.google.com Billy Bragg vs. MySpace: http://enjoyment.independent.co.uk/music/news/article756045.ece www.riaa.com www.ifpi.fi www.myspace.com creativecommons.fi LOGITECH WIRELESS HEADPHONES FOR PC LOGITECH WIRELESS HEADPHONES FOR IPOD Olen saanut kokeiltaviksi tällaiset kuulokkeet, ja kokeilla pitää. Paketti ei aukea ilman saksia, eikä kuulokkeita paketissa pitävä kuminauha katkea sormin. Paketista paljastuvat osaset ovat loogisia käyttää ilman käyttöohjettakin, joka toki on mukana, samoin PC:lle tarkoitettu asennus-CD, jota ainakaan oma tietokoneeni ei tarvinnut, laitteet alkoivat toimia oikein heti ja itsekseen. Laitan virtalähteet seinään ja kuulokkeet ynnä iPodin lähetinosan latautumaan. PC-kuulokkeiden virtalähde lataa pelkkiä kuulokkeita, iPod-setin virtalähde näppärästi myös lähetinosaa, joka ei siis syökään virtaansa iPodin USB-liittimestä, kuten olin etukäteen luullut. Lähettimen 3,5mm stereoplugi myös siirtyy eri paikkoihin, jotta laite sopisi mahdollisimman mukavasti eri iPod-malleihin. Ovatko nämä lapsille?, ihmettelen, kun yritän sommitella luureja päähäni eikä sanka tunnu millään riittävän. 15 minuutin pähkäilyn jälkeen tajuan että sanka tulee takaraivolle, ilmeisesti sen vuoksi että pipon käyttäminen helpottuisi. Käännän kuulokkeet oikein päin ja huomaan, että ne istuvat aika hyvin minunkin isohkossa päässäni, ja saattaisivat istua vaikka stetsonin kanssa. En kokeile. Kuulokkeiden kanssa langattomuus on selvä etu. Kuulokejohto on aina väärän pituinen, kulkee aina väärästä paikkaa ja tempaisee aina luurit päästä pahimmoilleen kuten autossa käyttämäni lakisääteinen hands-free setti, joka onnistuu sekä pomppimaan itsekseen päästä että kietoutumaan tuon tuostakin ohjauspylvääseen hengenvaarallisella tavalla viskaten puhelimen ohjauspyörän kehän läpi lattialle juuri kun pitäisi keskittyä ajamiseen. Laitan lähettimen läppärin USB-väylään ja kaikki toimii. Musiikki kuuluu stereona, ja kuulokkeisiin rakennettu ohjaus ohjaa automaattisesti ainakin tavallisimpia soitinohjelmia tarjoten mahdollisuuden äänenvoimakkuuden säätöön, kappaleen pysäyttämiseen sekä kappaleenvaihtoon eteen ja taakse. Oikeanpuoleisen kuulokkeen ulkopintaan sijoiteltuja säätimiä oppinee käyttämään piankin. Laite lupaa 50 metrin kantomatkaa. Se myös saavutetaan, ellei kovin montaa seinää satu välille, huomaan, kun lähden kokeilumielessä ensin hakemaan kahvikuppia viereisestä huoneesta ja sitten alakertaan kahvinkeittimen luo, koko ajan The Flying Fishrooster Experiencen kipeä rautalankasurf luureissa soiden. Vasta toisen kerroksen toisessa päässä musiikki katoaa pätkittyään tovin. Ensi-innostuksen jälkeen on pakko myöntää, että luurien toisto on kimeähkö ja vähän muovisen oloinen. Ne eivät ole kovin hyväsointiset edes korvalappustereoiden kuulokkeiksi, tai sitten olen vain totuttanut itseni liian hyvälle käyttämällä lähinnä AKG:n tai Sennheiserin studiokuulokkeita, korvalappustereoissa KOSSin plugeja. Myöskin kokoontaittumattomuus ja muovinen sankarakenne arveluttavat ­ voin nähdä itseni tunkemassa varsinkin iPodin kanssa liikkeellä ollessa luureja taskuun kunnes ne rasahtavat. Niin ei kuitenkaan käy, ja palautan kuulokkeet tyytyväisinä pakkauksiinsa. Mitä enemmän antaa arvoa helppokäyttöisyydelle ja yksinkertaiselle toimintavarmuudelle, sitä paremmilta nämä tuntuvat. Uskollinen äänentoisto on sitten jotain muuta. www.logitech.com 28
• 30
• VOIVOD MISSIO ALKAA TÄSTÄ Kanadalainen Voivod kuulostaa uudella levyllään pirteältä edellisen levyn harmauden jälkeen. Vaikka tärkeä mies menehtyi, vanha punk-henki elää näiden outojen metallistien musiikissa. Katorz, neljätoista, todellakin on jo Voivodin neljästoista pitkäsoitto. Vuonna ´84 debyyttinsä War And Pain julki saanut yhtye on jaksanut luottaa omiin tekemisiinsä monista vaikeista hetkistä huolimatta. Suurin koetinkivi on tietysti ollut biisintekijä-kitaristi Dennis "Piggy" D´Amourin menehtyminen paksusuolen syöpään. Piggy jätti maanpäällisen elämän ja niin sanotusti siirtyi autuaammille metsästysmaille viime vuoden elokuussa. Merkittävän henkilön poislähtö oli Voivodille kova pala, mutta bändi ei missään nimessä heittänyt pyyhettä kehään eikä aio jättää leikkiä vielä Katorz-levyynkään. Rumpali Michael "Away" Langevin lupailee jo tässä vaiheessa, uuden levyn kynnyksellä, uutta materiaalia syntyvän. Away ja kitaristi Denis "Snake" Belanger on lennätetty Saksaan promotoimaan Katorzia eurooppalaisille. Tällä välin Voivodin basisti Jason Newsted tekee Rock Star -tv-sarjaa Supernova-bändin nimissä, bändikavereinaan Tommy Lee ja Gilby Clarke. Away seisoo jalat tukevasti maassa. Hän kertoo olevansa hyvillään siitä laajasta huomiosta, jota Voivod ja Katorz ovat saanee osakseen. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että musiikin saralla mikään ei ole itsestään selvää. Pinnalla pysyäkseen täytyy tehdä töitä. Katorzin työstäminen valmiiksi oli Voivodille vaikea ja erikoinen tapaus. Piggy ei enää ollut läsnä, mutta bändi tiesi hänen ja Jason Newstedin tehneen nauhoituksia uutta Voivod-levyä varten. Muutamaa viikkoa Piggyn kuoleman jälkeen Away meni studiolle kuuntelemaan Piggyn äänityksiä ja suureksi hämmästykseen huomasi tämän tehneen kaikki levyn kitaraosuudet valmiiksi. Oli varmastikin vaikeata kuunnella noita kappaleita ensimmäistä kertaa. ­ Siksi odotinkin muutaman viikon ennen kuin kuuntelin ne. Kesällä 2005 ollessaan hyvin sairaana Piggy teki kappaleista myös akustiset versiot. Ne kuulostavat hyvin melankolisilta. Niitä minun on vielä vaikeampi kuunnella, koska tiedän Piggyn olleen tuolloin hyvin huonossa kunnossa. Päätimme kuitenkin käyttää niitä välisoittoina levyllä. Piggyn osallistuminen levyn tekemiseen saattoi helpottaa käytännön asioita, mutta henkisellä tasolla työ ei ollut helppoa. ­ Otti aikansa, ennen kuin ylipäätäänkään päätimme tehdä levyn valmiiksi. Piggy kuoli elokuussa ´05, ja vasta talvella pystyimme jatkamaan levyn tekemistä. Kesti tammikuuhun asti ennen kuin minä sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta mennäkseni studioon. Siellä työskentely tuntui todella oudolta. Olin tottunut siihen, että kun teen rumpunauhoituksia, Piggy soittaa samaan aikaan kitaralla rytmiosuuksia. ­ Studiossa oli tyhjän tuntuista ilman Piggyä. Parin studiopäivän jälkeen laitoimme Snaken kanssa seinälle ison julisteen, jossa oli Piggy kitaran kanssa. Se loi oikeanlaista tunnelmaa ja auttoi meitä pääsemään oikeaan mielentilaan. Kun ensi vuonna menemme työstämään seuraavaa kolmeatoista kappaletta, niin laitamme Piggyn julisteen seinälle välittömästi. Vanha punk-henki elää edelleen Voivodissa ­ niin musiikissa kuin teksteissäkin, joita ovat kirjoittaneet bändin kaikki kolme jäsentä. ­ Jason kirjoittaa runotyyppisiä tekstejä, ja Snake nostaa esiin poliittisia ja ympäristöä käsitteleviä aiheita. Hän koettaa herätellä ihmisiä ennen kuin on liian myöhäistä. Minä puolestani tykkään kirjoittaa esimerkiksi salaliittoteorioista. Kun Katorzin nauhoitukset oli saatettu päätökseen, Voivod tunsi saaneensa taakan pois harteiltaan. ­ Missio vasta alkaa tästä, Away toteaa. ­ Katorz on onnistunut levy, mikä antaa meille runsaasti itseluottamusta seuraavaa levyä ajatellen. Se, miten me seuraavan levymme teemme, on arvoitus vielä meille itsellemmekin. Teksti: Jarno Koskinen Kuva: Spinefarm 32
• ­ Tämä on isolla kädellä vedyttä melodista raskasta rokkia. Meillä on selkeät melodiat, eikä tämä ole popheviä tai metallia. Tämä on juuri sellaista, jota hevi pohjimmiltaan on ollutkin aikoinaan, kitaristi Tuomas Heikkinen määrittelee Leveragen musiikkisuunnan tomerasti. Heikkinen on helsinkiläisyhtyeen kantava voima ja perustajajäsen. Hänen lisäkseen poppoossa vaikuttavat laulaja Pekka Ansio Heino, kitaristi Torsti Spoof, rumpali Valtteri Revonkorpi, basisti Pekka Lampinen ja kosketinsoittaja Marko Niskala. Bändin esikoislevy ilmestyy elokuussa. Se, että levy on valmis, ei nykyään tarkoita sen välittömästi julkaisemista kuten ennen vanhaan oli tapana. Tides tehtiin viime marraskuun ja kuluvan vuoden helmikuun välisenä aikana. Nauhoituspaikkana toimi jyväskyläläinen Studio Audio. Leveragen kappaleet ovat pitkälti Heikkisen käsialaa. Mies ei kuitenkaan halua ottaa kunniaa itselleen vaan sanoo, että ne ovat yhteisesti sovitettuja bändin kanssa ja vaikka biisiaihiot ovatkin häneltä tulleet, on niitä jo melko aikaisessa vaiheessa muokattu solisti Heinon kanssa. ­ Oikeastaan koko homma lähti liikkeelle siitä, että me ollaan oltu hevidiggareita pikkupojista asti. 90-luku oli hiljaisempaa näillä markkinoilla ihan tuohon 2000-luvun alkuun asti. Minulla oli koko ajan pöytälaatikossa biisejä vaikka kuinka paljon. Tuottajamme innostui niistä. Kun sitten kävi niin hyvä tuuri, että löytyi laulajaksi näinkin kova jätkä kuin Pekka, lähti homma etenemään, Heikkinen selvittää Le- VALTAA AOR OMEN! SU Raskaan rokin buumi ei ota laantuakseen Suomessa. Päinvastoin. Lordin voitettua Euroviisut meininki on vain yltynyt. Tämän tiedostaa myös debyyttilevynsä elokuussa julkaiseva Leverage Leverage. varagen historiaa. Muut jäsenet tulivat mukaan joko studiosoittajina tai vanhoina kavereina. ­ Tämä homma menee tällaisissa sykleissä. Nyt kun on sitten lainausmerkeissä lupa tehdä tällaista musiikkia, niin pitää olla nopea. Grunge on tulossa taas pian, uskoo laulaja Heino, eikä puhu pilke silmäkulmassaan. ­ Minulla on sellainen fiilis, että nyt alkaa olla olemassa aikuistunut sukupolvi, joka etsii uusia bändejä. Kyllähän Lordi vaikuttaa tähän, ja miksei myös sitten Leveragekin voisi myydä, Heikkinen pohtii. Keikkoja Leverage ei ole vielä tehnyt kuin kourallisen. Syksyllä on niiden aika ja tarkoitus onkin, että ihmiset saavat kuulla keikoilla nimenomaan bändin omaa tuotantoa. Yhtye kun on tehnyt jo tarpeeksi cover-keikkoja. ­ Ne ovat olleet puhtaasti tilaustöitä, sanoo Heino. Keikoilla bändi on vetänyt tuttuja heviklassikoita. Kun oma levy tulee pihalle, ei niitä soiteta enää. Leveragen Tides-levyssä on hienot kannet, joissa silmä lepää. ­ Rumpalimme Valtteri on sen tehnyt. Hänen isänsä otti ne valokuvat siihen. Siinä on kyllä kaikki komeaa sisävihkoa myöten. Ehdottomasti hieno homma, että oman bändin jätkä on työn takana. Pekka Ansio Heinon nimi on tullut tutuksi myös paljon kohutusta ja kehutusta Brother Firetribe bändistä. ­ Se yhtye ei haittaa Leveragen toimintaa yhtään, Heino sanoo. ­ Kitaristi Emppu Vuorisella kun sattuu olemaan sellainen pikku baaribändi kuin Nightwish, eikä hänen aikansa riitä esimerkiksi keikkailuun Brother Firetriben kanssa. Emme siis ole tehneet yhtään keikkaa. Se on sellainen hauskanpitoprojekti. Koska Leveragessa ja Brother Firetribessä on musiikillisestikin paljon samaa, kääntyy puhe jätkiin paljon vaikuttaneeseen amerikkalaiseen Journey-yhtyeeseen, jonka Heino ja allekirjoittanut todistivat livenä Sweden Rockissa kaksi viikkoa ennen haastattelua. ­ Kyllähän Ruotsiin lähdettiin puhtaasti Journeyn vuoksi. Se oli oikea pyhiinvaellusreissu. Alan foorumeja seuraamalla sain sitten selville, että laulajalla oli ääniongelmia ja lead-laulu tulikin nauhalta. Mietin kuitenkin, että se taisi olla sittenkin parempi ratkaisu, jos oli kurkku paskana. Teksti: Kimmo Jaramo Kuva: Playground 34
• STUMM ­ LIEJUN SIELU Turkulainen sludge/doom core -trio Stumm saavutti toistaiseksi vielä lyhyellä urallaan uuden merkkipaalun, kun debyyttilevy I sikisi päivänvaloon. Levytyssopimus ei kuitenkaan syntynyt aivan odotetusti. ­ Soitettiin kenties epäonnisin keikkamme brittiläisen Esotericin kanssa Turussa ja samalla annoin demomme Stulle, joka pyörittää Aesthetic Death -lafkaa. Joitain viikkoja myöhemmin häneltä sitten tuli sähköpostia, jossa kertoi taas aktivoivansa lafkansa ja että tahtoisi heti kärkeen julkaista Stummilta jotain. Ei siis taida mies ihan täydellä pakalla pelata, virnistää bändin kitaristirääkyjä Jukka Mattila. Onko Stummin tarkoitus luoda piinaavalla musiikillaan ahdistusta, äärimmäisiä negatiivisia tunnetiloja ja epätoivoa, vai kuulostaako se vain siltä? Tarvitsenko lääkitystä, jos ajattelen noin? ­ Ei lääkkeet auta. Ei Stummin ole tarkoitus luoda musiikillaan yhtään mitään kenellekään. Korkeintaan manataan itsestämme ulos noita mainitsemiasi asioita. Se mitä muut meidän musiikista löytävät on niiden henkilökohtainen ongelma, toteaa Mattila. Mitkä ovat keskeisimmät elementit Stummin musiikissa? ­ Musiikissa pyritään pysyttäytymään melko primitiivisessä ilmaisussa, hifistely ja taiteilu jätetään muille. Mahdollisimman paljon äänenpainetta, mahdollisimman matalia taajuuksia ja ryömimisvauhdilla. Sanoitukset käsittelevät niin henkilökohtaisia kuin yleismaailmallisempiakin ahdistuksia, addiktioita ja negatiivisia ajatuksia. Sen kummempaa kantaaottamista ei mukana ole, mitä nyt tuonne Jeesus-osastolle välillä heristellään keskisormea. Stummin jäsenet ovat tuttuja myös muista hyvinkin erilaista musiikkia esittävistä kokoonpanoista. Miten päädyitte soittamaan tällaista (ns. normaalin metallikuluttajan näkökulmasta katsottuna) hidasta ja nihilististä musiikkia? ­ Jokaisella meistä on muun musiikin lisäksi läheinen suhde myös "hitaaseen ja nihilistiseen" musiikkiin sekä tarve päästää moista ilmaisua pihalle, joten kaikki on tapahtunut aika luonnollisesti. Stumm palvelee meille ehkä kuitenkin vähän eri juttuja niin musiikillisesti kuin henkisestikin verrattuna muihin bändeihin. Stumm-sanahan esiintyy myös Mute Recordsin katalookinumeroissa. ­ Nimi tuli aika sattumalta, eikä sen taakse mitään suuria merkityksiä kätkeydy. Lähinnä ajatuksena oli, ettei oteta englanninkielistä nimeä, eikä toisaalta mitään ylipitkää emo-nimeä. Nimihän tarkoittaa "mykkää/puhekyvytöntä", joten toisaalta se toimii paradoksina Stummin ulosannin kanssa, Mattila valaisee. Lopuksi mies heittää vuoden mainoslauseen: ­ En suosittele musiikkiamme kenellekään. www.stumm.tk Teksti: Jussi Helenius HEAVY METAL PERSE PERINNEHEVIÄ PERSEESTÄ Hölmöstä nimestään huolimatta Heavy Metal Perse ei suostu karsinoitumaan huumoribändiksi. ­ Typerältä kalskahtava nimi ei liene mikään lopullinen este menestykselle Suomessa, vaikka se saattaa joitakin ihmisiä musiikin parista karkottaakin. Käyväthän Klamydia ja Apulantakin vuosittain listoilla, huomauttaa kajaanilaisorkesterin rumpalipoika Heikki Romppainen. ­ Vaikkei HMP aivan haudanvakava yhtye olekaan, ei minkään kertavitsin parissa jaksaisi näin kauaa puuhailla. Tilanne on ehkä jotenkin sama kuin Martti Servolla tai Turbonegrolla. Toiset miettivät, onko tämä huumoria vai vakavaa, suurimmat diggarit taas sivuuttavat koko kysymyksen epäolennaisena, hän tähdentää. HMP on julkaissut demojen lisäksi kaksi single-formaattiin luokiteltavaa virallista tuotosta, joista ensimmäisen Suomen metallisen nettimedian ykkösnimen, Imperiumin oman levy-yhtiön kautta. ­ Imperiumin kanssa diili oli vain tuosta yhdestä sinkusta. Uudelle Tervemenoa Tuonelaan -sinkulle ei edes etsitty julkaisijaa, koska pääsimme tekemään se ilmaiseksi. Ei siinä tarvittu ketään muita rahoja käärimään, hähää, virnistää rumpali. Perseet ylös koulun penkistä ja tekemään heavy metalia suomeksi. ­ Kuuntelin joskus kauan sitten Bathorya kotosalla ennen kouluun menoa ja mietiskelin, miltä se mahtaisi kuulostaa suomeksi laulettuna. Koulussa esitin sitten idean Balmille (laulajakitaristi) ja Lelulle (basisti) ja siitä se lähti. Vaikuttimet vaihtuivat tosin heti Running Wildiin ja Iron Maideniin, kun pojat eivät ole Bathorya koskaan kuunnelleet, muistelee Romppainen. HMP:n musiikki ja ylipäätään tieto bändistä on levinnyt alun perin melko pelkästään internetin kautta. ­ Kyllä puskaradio toimi hyvin jo ennen bändin nettisivujen tekoa päätellen tuntemattomilta tulleista kännipuheluista jne., naureskelee Romppainen. ­ Mutta onhan netti sopimuksettomalle bändille, jolla ei ole mitään markkinointikanavia, aika mainio keksintö. Ilman faneja emme tietenkään olisi tässä asemassa. Molemmat sinkut ovat tosin saaneet radiosoittoakin, eli ei tässä ihan netin varassa olla, hän jatkaa. Tulevat koitokset ja suunnitelmat HMPleirissä? ­ Ainakin pari keikkaa on varmistunut, joista yksi Tallinnassa. Kesäkuussa pamahtaa käyntiin täyspitkän nauhoitukset. Luvassa tapahtumarikasta perinneheviä ja vierailijoita niin Misery Incistä kuin Gamma Raystä! www.heavymetalperse.com Teksti: Jussi Helenius DISMAY ­ RAUTAVAARA VS. EMPEROR Demoasteella operoiva turkuainen Dismay kulkee vahvasti skandinaavisen melodisen (death) metalin viitoittamaa tietä. ­ Yrittäjiä on tosiaan tässä genressä enemmän kuin tarpeeksi, mutta kun tuo tyyli tuntuu edelleen siltä omimmalta ilmaisun muodolta, niin hittoako sitä vaihtamaan. Vaikutteet on aina otettu laajalta skaalalta ja jatkossakin pyritään ääripäiden yhdistämiseen, eli mahdollisimman rankasta mahdollisimman kauniiseen. Mielestäni juuri tuo vaihtelu on bändin vahva puoli. Juntataan sitten helvetin hitaasti tai lähes blastia, niin sama bändi kuuluu soitosta, esittelee basisti Jani Rämö laulu- ja soitinyhtyeensä. Vaikka Dismay on perustettu jo 90-luvun loppupuolella, on se julkaissut vasta kaksi virallisempaa demoa. ­ Biisejä syntyy hitaasti, mutta varmasti. Säveltäminen on tosiaan tässä yhtyeessä ollut aina lähes täysin Rauvolan Mikon (kitaristi) harteilla, ja kun mies kerran on perfektionisti, niin sitten me muut odotetaan. Se fiilis ja visio koko hommasta on Mikolla jo niin verissä ja kun huonoa veisua ei ole meille saakka tullut, niin ei passaa hoputtaa, tuumii bassotaiteilija. Viimeisen vuoden aikana lisääntyneen keikkailun merkityksestä bändin kehitykseen Rämö antaa seuraavan julkilausuman: ­ Nuo vedot näkyvät sekä soittovarmuudessa että livemeiningissä. Sävellyksien ja sovituksien kanssa osaa koko ajan olla tarkempi ja ehkä hieman objektiivisempi. Kun tietää itse mitä ollaan tekemässä, voi muokata kokonaisuutta aina tiukempaan suuntaan. Musiikillisestihan kolmannen kitaran mukaan ottaminen on ollut iso muutos, varsinkin Rauvolalle. Koukkua saadaan nyt mukaan juuri niin paljon kuin tuon yhden hullun mielessä liikkuu. Dismayn kotisivuja selatessa huomaa bändin jäsenten pitävän hyvinkin erilaisesta musiikista. ­ Kyllä tässä yritetään uhmakkaasti genrerajojen yli kuunnella sitä mikä hyvältä kuulostaa, on se sitten Redramaa tai Johnny Cashia. Mutta Dismayn musiikkiin suurimmat vaikutteet tulevat edelleen skandinaavisesta mollimelankoliasta. Jotain olennaista kun väliltä Rautavaara - Emperor tavoitettaisiin, niin voisi kuolla onnellisena, haaveilee Rämö. ­ Sanoituspuolella on se normaali aikuisen miehen ahdistus, mistä Sundin (rumpali) kanssa taidetaan molemmat ammentaa. Tai kuten vokalisti Suominen asian keikoilla kauniisti ilmoittaa "Tämä seuraava kappale kertoo taas ryyppäämisestä." www.dismay.cjb.net Teksti: Jussi Helenius 36
• 37
• 47
• ENSI-ILTAELOKUVAT KUUKAUDEN LEFFAVIERAS SILENT HILL Videopeli-adaptaatiot eivät yleensä juuri innosta muita kuin niitä sohvapottuja, jotka mielellään katsovat pelin läpi tarvitsematta ja pystymättä mitenkään vaikuttamaan tapahtumiin. Toisia taas juuri tämä seikka ärsyttää. Resident Evil ­sarjan ohella Silent Hill kuuluu kuitenkin onnistuneimpiin pelitulkintoihin, mikä toki ei vielä paljon elokuvallisia arvoja takaa. Ranskalaisohjaaja Gans (Susien veljeskunta) on selvästi alkuperäisen pelin fani, mikä näkyy Silent Hillin erittäin tarkkaan viimeistellyssä visuaalisessa asussa. Rose (Mitchell) on huolissaan, kun tytär Sharon näkee painajaisia ja saa unissakävelykohtauksia hokien jatkuvasti Silent Hillin aavekaupungin nimeä. Loogisesti Rose päättää kuskata tyttärensä Hiljaisuuskukkulalle aviomiehensä Christopherin (Bean) järjen ääntä kuuntelematta. Silent Hill on entinen kaivoskaupunki, joka on jo 30 vuoden ajan nököttänyt autioituneena johtuen kaupungin alla raivoavasta hiilikaivospalosta. Asukkaita, ainakaan ihmisiä, ei pikkukaupungissa enää juurikaan ole. Juoneen ei kannata takertua, koska pelin tavoin koko homma etenee painajaisunen logiikalla. Gans loihtii kiinnostavia visioita, maan päällä sataa tuhkaa ja kellareissa vettä, hiilimutantit bailaavat ja sireenit raikaavat varoittamassa ihmisiä siitä, että kohta iskee jälleen pimeys keskellä päivää. Gansille plussaa myös siitä, ettei Silent Hillissä viljellä ärsyttäviä ääniraidan kiljaisuja. Mutta örkit näyttävät kiusallisen tekemällä tehdyiltä tietokonehahmoilta, joita elävät näyttelijät yrittävät kovasti olla näkevinään. Filmi on myös ainakin puoli tuntia ylipitkä. Tarantinon ex-kamu Avary on ottanut kirjoittamisen selkeästi rahalliselta kannalta. Mahtipontiseksi äityvissä repliikeissä ei ole juurikaan tolkkua. Ring of Firen soittaminen tuntuu Johnny Cashin muiston häpäisemiseltä. Silent Hill on kelpo kesäviihdettä, jota kannattaa katsoa valkokankaalta. Nätti hornanhehkuisuus tuskin välittyy kunnolla kotitelkkarista katsottuna. Vesa Kataisto PUNAHILKKA PETTI KERKKO KOSKISEN 11. elokuuta saa ensi-iltansa Johanna Vuoksenmaan koko perheen elokuva Onni von Sopanen, johon musiikin on tehnyt Ultra Bran nokkamiehenä itsensä maineeseen ampunut Kerkko Koskinen. Nappasimme Kerkon leffavieraaksemme jo nyt, ja pakotimme hänet katsomaan enemmän tai vähemmän koko perheelle suunnatun animaatioelokuvan Tapaus Punahilkka. Mutta kertokoon mies sitä ennen urastaan leffasäveltäjänä. ­ Jo ennen Ultra Brata mulla oli haaveena, että mä pääsisin tekemään leffamusiikkia. Se oli paljon isompi unelma kuin mitkään bändi- tai levytyshaaveet, mitä mä en edes elätellyt. Sittenhän bändi vei mennessään, mutta siinä sivussa mä tein puoli-ilmaiseksi musiikkia erilaisiin lyhäreihin ja dokumentteihin. Yksi noista lyhytelokuvista oli Vuoksenmaan ohjaama lyhytelokuva, ja tuon puolituntisen puoli-ilmaiseksi tekemisen tienasi Koskiselle pestin Vuoksenmaan ensimmäisen täyspitkän eli Nousukauden musiikkimaakarina. Sittemmin syntyi musiikki myös JP Siilin Hymypoikaan. ­ Se on yllättävänkin iso ja raskas homma tehdä kokopitkän elokuvan musiikki, joten se harjoittelu oli kyllä ihan tarpeen. Mutta tosi kivaa puuhaa se on. Nyt kuitenkin vierailuleffamme Tapaus Punahilkan pariin. Kyseessä on parodinen tietokoneanimaatio, jossa Punahilkka-sadusta muokataan rikostapaus. Virkavalta tutkii tapausta kuulustelemalla kaikkia osallisia, ja heidän erilaiset kuulustelukertomuksensa näytetään takautumina. Nasta ja villi idea siis. Mutta: ­ Musta tää oli aika väkinäinen ja huonosti toimiva juttu. Ja nykyään on kuitenkin ollut aika mainioitakin animaatioita: Nemoa etsimässä oli hyvä, Madagaskar myös, Shrekeissäkin on paljon hyvyyttä, ja tietenkin Henkien kätkemä on aivan loistava, mutta se on tietysti jo vähän eri asia. Ihan nää lapsillekin tarkoitetut tietokoneella tehdyt jutut on olleet hyviä... mutta tässä nyt ei vaan ollut oikein mitään. Mutta perusideahan oli kerrassaan mainio. ­ Oli oli, mutta kuitenkaan tää ei ehkä ollut tarpeeksi rankka. Sitä ei viety tarpeeksi pitkälle, vaan ne viittaukset eri elokuviin oli tosi valjuja, tosi valjua ja väkinäistä oli se huumori. Se ei vaan yhtään lähtenyt. Idea oli kyllä ihan hyvä, ja se olisi hyvinkin saattanut toimia, jos se olisi ollut vähän kekseliäämmin kirjoitettu ja vähän paremmin animoitu. Tapaus Punahilkka on pienen studion suhteellisen matalabudjettinen tuotanto, mikä lopputuloksessa ikävä kyllä myös näkyi. ­ Mulla on Pleikkari ykkönen, vaikka mä en hirveesti niitä pelejä tykkääkään pelata. Mä oon joskus viisi vuotta sitten pelannut sillä NHL:ää, mutta siinä suunnilleen on mun pelihistoriani. Tää näytti suurin piirtein samalta. Ei ollut mitenkään hyvän näköistä. Entä miltäpä vaikutti elokuvan musiikki alan ammattimaisen aktiiviharrastajan korvaan? ­ Se oli tasan yhtä pliisua kuin kaikki muukin tossa elokuvassa. Agenttikohdissa oli vähän agenttibongoa ja muissa kohdissa muuta, mutta ei se mua millään lailla sytyttänyt. Eikö edes se Punahilkan alussa laulama tyttömäinen balladi herättänyt mitään tunteita? ­ Joo... mutta ei. Mitäköhän siinäkin mahdettiin ajaa takaa? Oliko se olevinaan parodia vähän South Park -elokuvan loistavien parodioiden tyyliin, vai oliko se olevinaan aidosti koskettava kappale, vai mikä siinä oli bointsina? Ei se ollut niin hyvä biisi, että mä haluaisin sitä himassa kuunnella. Aika lattea elokuva tuli valittua tällä kertaa. Mitähän siitä oikeastaan voisi puhua? ­ Ei siitä mitään voi puhua. Mäkin ajattelin, että se voisi toimia, koska nykyään tehdään aika hyviä animaatioita. Mä en tiedä missä vaiheessa ne on löytäneet sen alkemistisen kaavan, jolla animaatioista on saatu aikuisillekin miellyttäviä. ­ Mulla on elokuvakirja, johon mä merkitsen kaikki elokuvat, jotka mä olen nähnyt, ja mä myös tähditän ne leffat. Siinä on käytössä vielä sulut, ja sulkumerkit mä laitan viimeisen tähden ympärille, mikäli se on periaatteessa vain puolikas. Tää leffa saisi yhden tähden, ja vielä toisen suluissa. TÄHDET Kerkko Koskinen: Markku Halme: ( ) ½ AIKA LÄHTEÄ ½ Kesän piristykseksi saamme nautiskella ihmiselon syvimmissä syövereissä rypevästä ranskalaisesta taide-elokuvasta. Näinkin luotaantyöntävästi voisi asian ilmaista, vaikka kyseessä on itse asiassa vallan kelpo tekele jo aiemminkin hienoutensa osoittaneelta ohjaajalta. Pääosassa on muotivalokuvaajana leveähkön leipänsä tienaava kolmekymppinen homomies Romain, joka saa tietää, että elinaikaa ei ole kuin kuukausi tai pari. Tulevan kohtalon syynä ei kuitenkaan ole liian arvattava eli AIDS, vaan parantumattoman laajalle levinnyt syöpä. Tällä murheellisella tiedolla hän ei halua poikaystäväänsä tai vanhempiaan häiritä, vaan keskittyy kelaamaan menneen elämänsä sisältöä lähinnä itsekseen. "Mukana" murehtimassa pyörii hänen oma lapsuudenminänsä. Ozon ei erehdy raskauttamaan muutenkin vakavaa aihettaan liian hevillä käsittelyllä, vaan maalaa ilmapiirin jossain määrin kepeällä tavalla surumieliseksi. Hän ei halua itketyttää ihmisiä, ainoastaan pistää miettimään. Melvin Popaud pääosassa tekee syvästi vaikuttavan roolityön. Hämmentävintä elokuvassa ovat homomiesten rakastelukohtaukset, joiden kuvaus on aivan yhtä suorasukaista kuin rohkeimpien heteroleffojen sekstailujen. Ei perverssiä irstastelua vaan päivänselvää pässinlihaa. Ja se on radikaalia jos mikä. Toisaalta sitten tämän elokuvan homoravintolan vessassa on meininki aivan yhtä hurjaa kuin helsinkiläisessä Lost & Foundissa ­ ainakin silloin muinoin kun minä siellä viimeksi kävin. Markku Halme Tapaus Punahilkka (Hoodwinked), USA 2006. Ohjaus: Cory Edwards. Ääninäyttelijät: Anne Hathaway, Glenn Close , Patrick Warburton, Jim Belushi. Kesto: 83 min. KERKKO KOSKISEN FANITUSLISTAT Aution saaren elokuva: Woody Allenin Annie Hall. "Se on niin kaunis elokuva, se rakkaustarina on niin koskettava ja siinä on juuri sopivasti huumoria. Kaikki osaset loksahtaa niin täydellisesti paikalleen. Mä oon katsonut sen melkein kymmenen kertaa, ja aina sen jaksaa katsoa uudestaan." Paras kohtaus ikinä: "Kummisetä II:n loppu, jossa Michael Corleone tapattaa veljensä, istuu yksin olohuoneessa tajuten tekonsa ja yrittäen oikeuttaa sen itselleen. Raja on ylitetty eikä paluuta enää ole. Elokuvan viimeinen kuva on täydellinen lopetus, vaikka se jättää kaiken auki. Katsoja jää levottomana ikuisiksi ajoiksi miettimään, miten Michael Corleonen elämä jatkuu. Itse ajattelen sitä joka päivä." Suosikkiohjaaja: Alfred Hitchcock. "Se on Woody Allenin ohella toinen mulle tärkeä ohjaaja. On niin kiva katsoa, kun joku todella osaa hommansa, tietää miten se juttu tehdään.") Suosikkinäyttelijä: Ei ole. "Aina kun joku ehdottaa jotain tyyppiä, mä reagoin siihen sanomalla tykkäänkö mä vai en, mutta en mä tosiaan yhtään ketään erityisesti fanita." Suosikkielokivasäveltäjä: Lalo Schiffrin "Se nyt on tietysti tehnyt paljon muutakin musiikkia, mutta nimenomaan leffasäveltäjänä se on ehkä se yksi ylitse muiden." Teksti: Markku Halme 48
• DVD-ARVIOT THUMBSUCKER 17-vuotias Justin on slacker-henkinen ujo nuorukainen, jolla on ikäisekseen outo pakkomielle: peukalon imeminen. Ex-urheilija-isukilta menee Justiniin hermot, mutta äiti yrittää ymmärtää poikaansa. Kun Justin saa ADHDdiagnoosin, muuttavat lääkkeet tämän persoonallisuuden tyystin. Ohjaaja Mike Mills (ei se REM-ukko, vaan musiikkivideoista ja levynkansista tuttu mies, jolle Air omisti hienon kappaleenkin nimeltä Mike Mills) ei pidä kiirettä, vaan kehittelee Walter Kirnin alkuperäistarinaa rauhassa humoristisen draaman muotoon. Elokuvan alkupuolella ei hahmoista ja tarinasta saa kunnolla kiinni, mutta onneksi tilanne muuttuu keskivaiheilla huomattavasti parempaan suuntaan. Thumbsucker ei ole missään nimessä virheetön elokuva, vaan esimerkiksi Keanu Reeves hammaslääkärinä on vähintäänkin tyylirikko. Vaikka allekirjoittaneella ei olekaan mitään Reevesia vastaan, on näitä kohtauksia katsellessa lievästi sanottuna vaivautunut olo. Elokuvan viimeinen kohtaus on sekin kuin hätäisesti mukaan repäisty. Näyttelijät ovat pääosin luontevia, ja Justinia esittävä Lou Pucci sekä tämän äitiä hienosti tulkitseva Tilda Swinton nousevat muiden yli ­ vaikka esimerkiksi Vince Vaughn ja Benjamin Bratt sivuosissaan ovat mukava piriste. Thumbsucker on merkitty DVD:n kansissa komediaksi, mutta enemmän tämä draamantapainen tuottaa hymähdyksiä kuin naurunremakoita. Ei ihan täyspotti, mutta mielenkiinnolla odottelen Millsin seuraavaa fiktiivistä elokuvaa. Sitä ennen täytyy paikata sivistysaukko ja tutustua ohjaajan Air -dokumenttielokuvaan Air: Eating, Sleeping, Waiting and Playing. Esa Linna DELETED SCENES ½ Steve on Wisconsinista kotoisin oleva elokuva-alalle käsikirjoittajaksi halajava mies, jonka meriitteihin kuuluu nivusvaivoihin auttavan lääkkeen tvmainoksessa esiintyminen. Hollywoodiin muutettuaan Steve kohtaa vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään, ja koko kimallekaupunki alkaa tuntua limakasalta. Yritteliäs käsikirjoittaja palkitaan kuitenkin sisustaan ja Steve pääsee viimein työstämään ensimmäistä tarinaa. Takaumia käyttävä elokuva (alkuperäiseltä nimeltään Chump Change) seuraa Stevea (ohjaaja-käsikirjoittaja Stephen Burrows) kun tämä kertoo Wisconsinissa uudelle ystävälleen Samille (Traci Lords) Hollywood-tarinaansa. Chump Change perustuukin Burrowsin omiin kokemuksiin. Leppoisasti piikittelevä tarina kertoo osuvasti Hollywoodin agenteista, managereista, pikkupomoista sekä perseennuolennasta, jota ilman ei ylene eteenpäin. Burrowsin ohjaajantaidot eivät ole kuitenkaan riittäneet, jotta Chump Change toimisi kuten sen pitäisi. Takaumat vielä hoidetaan kunnialla, mutta Hollywoodkohtauksissa töksähdellään pahasti paikalleen eikä eteenpäin päästä kuin vasta jälkimmäisellä puoliskolla. Tuntemattomanpuoleiset näyttelijät hoitavat osuutensa moitteettomasti, ja vähän tunnetummatkin (etunenässä Tim Matheson) pääsevät revittelemään. Positiivisen yllätyksen tuo ehdottomasti Traci Lords, joka sympaattisena Samina tuo lämpöä oheistarinaan. Deleted Scenes/Chump Change on elokuva-alasta kiinnostuneille mielenkiintoinen sukellus Hollywoodin siihen puoleen, johon esimerkiksi Peter Franzen lienee jo tutustunut. Muille elokuva saattaa vaikuttaa hiukan väsähtäneeltä tapaukselta. Esa Linna ÆON FLUX 2400 -luvulla 99 prosenttia maapallon väestöstä on kuollut, mutta vielä yhtä kaupunkia asuttaa viisi miljoonaa ihmistä. Totalitäärinen hallinto uskottelee kaiken olevan hyvin, mutta pieni kapinallisten joukko ­ "monicalaiset" - ei tähän suostu uskomaan. Yksi monicalaisista on Aeon Flux, kaunis mutta tappavan vaarallinen nainen, jonka tehtäväksi tulee hallitsija Trevor Goodchildin tappaminen. Music Televisionilla aikoinaan pyörineen anime-henkisen animaatiosarjan pohjalta tehty elokuva ei onnistu ensinnäkään uskottavuudessa. Dialogi on harvinaisen heppoista, viidessä minuutissa väännettyjä yksinkertaisuuksia, jotka eivät haittaisi pätkääkään esimerkiksi Transformersia katsottaessa. Mutta koska Æon Flux kilpailee tulevaisuuteen sijoittuvien totalitäärista hallintomallia vastustavien elokuvien kuten V niinkuin Verikosto ja A Scanner Darkly kanssa, ei tällaisella kevyellä pilipalilla juuri pärjää. Jos tarkoituksena taas olisi olla pelkkä viihdepläjäys, ei äärimmäisen komea, taidetta lähenevät kuvat sekä ruudussa vilisevä erikoinen arkkitehtuuri ole ensimmäisenä suoraviivaisen actionkuolaajan toivelistalla. Se mitä yritän tässä sanoa on, että Æon Flux putoaa alueelle, josta sille ei löytyne tarpeeksi faneja. Charlize Theron tiukoissa ja niukoissa asuissa voi tietenkin olla yksi syy, miksi kukaan Æon Fluxin haluaa nähdä. Animaatiosarjan fanit taas voivat katsoa, miten sarja on kääntynyt elokuvaksi ja livemuotoon. Näyttelijät vetävät roolinsa läpi rutiinilla, ilman pilkettäkään intohimosta. Actionkohtaukset ovat taitavia ja ammattitaitoisia, mutta samalla myös yhdentekeviä. Siitäkin huolimatta uskomattoman komea elokuva Æon Flux lopulta on, enkä puhu nyt tietokonetehosteista vaan värien, valojen ja varjojen esimerkillisestä käytöstä. Pisteet siitä! Lisämateriaalien dokumentit ovat eritoten elokuvan lavasteiden ja kuvauspaikkojen takia mielenkiintoista katseltavaa. Esa Linna Suomen vauhdikkain rockfestivaali! t.A.T.u Lavalla perjantaina 28.7: t.A.T.u. Apulanta Sonata Arctica Uniklubi Indica Lovex Gary Moore Lavalla lauantaina 29.7: Gary Moore .. Yo Popeda Irina .. Sir Elwoodin Hiljaiset Varit Poets of the Fall 49
• RIVIEN VÄLISSÄ ROMANSSIN KAARI On yleinen harhaluulo, että rocklehdet muka suosisivat tiettyjä artisteja ja hylkisivät toisia. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka omien ystävien yhtyeet tekisivätkin keskivertoa parempaa musiikkia, ja muutenkin heitä olisi journalistisessa mielessä antoisampaa haastatella, silti rocklehdet pitävät kaikista tasapuolisesti. Se, mitä tästä tykkäämisestä vielä kehkeytyy on ennustajaeukonkin tietämättömissä. Tasapuolinen tykkääminen näkyy kuitenkin siinä armollisesti annetussa mahdollisuudessa, jonka kautta edes jollekin yhtiölle levyttävä tai laadukkaasti omakustantava yhtye pääsee mahtavan rockmedian varpaita hellästi suudellen ja silmäripsiään räpsytellen kertomaan siitä uudesta levystä. Suurin osa artisteista ja yhtyeistä saa nauttia tästä niin sanotusta tasapuolisesta tykkäämisestä. Suomessa rockpiirit ovat niin mikroskooppiset, että suurella todennäköisyydellä kaikki potentiaaliset rocktulokkaat tai asemansa jo lunastaneet saavat palstatilaa jossain lehdessä. Tämä annettu mahdollisuus on ehkä ainutkertainen, ja siksi flirtti ja silmäniskut on tehtävä heti, sillä tulevina viikkoina ja kuukausina uudet kokelaat saavat osansa rocklehtien huomiosta. Tasapuolinen tykkääminen on käytännössä rocklehtien osoittamaa ystävällisyyttä ja hetkellistä kohteliasta keskittymistä: "Kerro, minä kuuntelen." Perustykkääminen voi käydä kuitenkin väsyttäväksi tai tylsäksi. Siksi on aina virkistävää ihastua kunnolla. Tällä hetkellä suomalaiset rockmediat voitaisiin laittaa pussauskoppiin vaikka Brightboy-yhtyeen kanssa. Muiskis! Romanssi heijastuu teksteistä jo aivan erilaisesti kuin sellainen kohtelias "tämähän bändi on aivan mukava" -tyylinen tykkääminen. Jutuista paistaa innostus, toivo ja ylpeys aivan kuin jotain suurta olisi pian tapahtumassa. Yhtyeen nimeä toistetaan kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, jopa pienissäkin jutuissa, aivan kuten ihastuksen kohde yleensä jotenkin yhtäkkiä "lipsahtaa" puheenaiheeksi tai mainituksi. On se niin suloista! Vaikka Brightboynkin kohdalla pitäydytään ammattitaitoisesti ja miehekkäästi asiassa eli musiikissa, levyssä ja niin edelleen, paistaa läpi silti the language of love. Tunneasiat eivät kuitenkaan ole aina niin helppoja. Rockjournalismia voi alkaa tympiä ja juilia vanhat ihastumiset. "Yhtye toistaa samoja maneerejaan, aina se sama viinilasi ja aina se sama kajal,...", alkaa selittely. Tai toisen syyn voi aiheuttaa yhtyeen päähän kilahtanut suosio ja itsestäänselvyydeksi juurtunut oletus rockjournalismin lämpimistä tunteista, mikä voi nousta esiin ylimielisenä käytöksenä. Ylimielisyyshän ei ole mikään ihastuttava piirre, varsinkaan aitoutta etsivän rockjournalismin näkökulmasta katsottuna. Varovasti aavistelen, että rocklehdistöä tympii jo esimerkiksi HIM. Ihmissuhdemenetyksiään sureva keulahahmo Ville Valo ei ymmärrettävästi ole ihastuttavimmillaan, mutta tämä sydänsurujen valittaminen jo tuskastuttaa. Pari päivää sitten (19.06.2006) Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth kritisoi kärjekkäästi HIM:n Provinssirockissa vetämää surkeaa esitystä. Vaikka kyseessä oli keikka-arvostelu, huokui jutusta yksinkertainen sanoma: "Että toi HIM sitten kyllästyttää!" Ahlrothin kritiikki pysäytti havaitsemaan, että tällaisia vihjeitä on ollut jo jonkin aikaa ilmassa. Sisäinen Sinkkuelämääsarjan Carrieni kysyykin: Onko aika kypsä entisen ihastumisenkohteen heivaamiselle vai annetaanko sille vielä hieman aikaa nostaa esiin ne piirteet, joihin aikoinaan tykästyttiin? Vai onko rocklehdistö niin itsekäs paska, että se aloittaa romanssin vain potentiaalisien ja nousevien menestyjien (kuten Brightboy) kanssa ja vanhat punaviinitahrojen hajuiset, nukkavieruiset goottipopartistit saavat mennä? Adios! Katariina Kantola rivienvalissa@netti.fi Kirjoittajan mielestä Bronski Beatin musiikissa on sitä tunteiden paloa. 1. Kuka seuraavista ei ole New York Dollsin alkuperäisjäsen? a) Sylvain Sylvain b) Steve Conte c) David Johansen 2. Mudhoneyn nykyinen basisti on a) Matt Lukin b) Dan Peters c) Guy Maddison 3. Kosmetiikkaa on Jere & The Universen albumeista a) ensimmäinen b) toinen c) kolmas 4. Radioheadin esiaste oli nimeltään a) On a Friday b) On a Tuesday c) On a Thursday 5. Stumm tulee a) Tampereelta b) Turusta c) Helsingistä 6. Pentti Amore & Montana Moon -yhtyeessä on miehiä a) Eläkeläisistä b) Radiopuhelimista c) Morleystä 7. Kuka seuraavista on levyttänyt Two Girls for Every Guy -biisin? a) Jan & Dean b) Peaches c) Morrissey POPADDIKTIN VIEROITUSOIREET 8. Osaka Popstarissa ei ole ketään a) The Ramonesista b) Dead Boysistä c) The Misfitsistä 9. Losprophetsin uuden levyn tuotti a) Bob Clearmountain b) Bob Ezrin c) Bob Rock KATOAVAISTA ON MEINEN KUNNIA Parisen viikkoa sitten ostin Jeesus-henkiseltä kirpputorilta Goldien Timelessalbumin kolmella eurolla. Vuonna 1995 ilmestynyt albumi kuulosti ilmestyessään pikkukaupungin pojan korvaan äärimmäisen futuristiselta, vieraalta ja ehkä juuri siksi niin kiehtovalta. Drum & bass oli vasta rantautumassa Suomeen ja genren ensimmäinen kaupallisesti menestynyt artisti oli niittänyt kehuja kaikissa lehdissä, joita tuohon aikaan luin. Timeless todella tuntui ajattomalta. Tässä oli selvästi musiikin tulevaisuus. Tätä levyä tulisin kuuntelemaan vielä kymmenen vuoden päästäkin. Hektisesti nakuttavat robottirumpukuviot, yliluonnollisen matala bassojyly, soulahtavat naisvokaalit ja sämplätty valaiden laulu olivat ainekset, joista musiikki tulevaisuudessa tultaisiin rakentamaan. Tänä päivänä Goldien albumi kuulostaa aivan yhtä vieraannuttavalta kuin vuonna 1995, mutta täysin eri syistä. Albumi on kymmenessä vuodessa menettänyt kaiken paitsi nostalgia-arvonsa. Drum & bass tuntuu nykyisessä hektisessä elämänrytmissä niin kaukaiselta menneisyydeltä, että aivan yhtä hyvin voisin kuunnella vaikka skiffle-musiikkia. Valaiden laulu aiheuttaa tänä päivänä ainoastaan vaivaannuttavia mielleyhtymiä tv-shopin rentoutusmusiikkikokoelmiin ja surulliseen new age -hörhöilyyn. Albumin ruiskumaalattu kansikuva, joka sekin kymmenen vuotta sitten oli futuristinen ja jännittävä, tuo nyt mieleen ainoastaan Hajime Sorayaman hyvin 80-lukuiset robottinaiset. Kymmenen vuotta on maailmanhistoriassa lyhyt ajanjakso, mutta hyperventiloivassa pop-kulttuurissa se on kokonainen ikuisuus. Jälkiviisaana on helppo nähdä, että Timeless oli kuin halpa kiinalainen ruokailuväline, jonka varressa lukee stainless, mutta joka alkaa ruostua jo muutaman konepesun jälkeen. Harmittavaa kyllä, sama pätee kaikkeen popkulttuuriin. Tämän päivän viileyden huippu on huomispäivän nolostuttavaa campiä. Lapsuuden suuret sankarit näyttäytyvät nykyisin meikattuina miehinä sukkahousuissa ja sirkkelinterissä, mitä ne totta kai olivat jo lapsuudessa, mutta silloin niitä palvottiin eri syistä kuin nyt ja ilman suupielessä karehtivaa ironista hymyä. Love At First Stingin aikaan Scorpions oli varmasti maailman paras bändi. Pahasti kaljuuntuva ja päästä varpaisiin mustaan nahkaan pukeutunut Klaus Meine oli maailman kuningas ja hänen Schimanskilta näyttävä kitaristinsa Rudolf Schenker takatukassaan, viiksissään ja raidallisissa spandexeissään perimisjärjestyksessä heti seuraavana. Scorpions todella rokkasi minua ja isoveljeäni kuin hurrikaani. Se hetki, jolloin Scorpions muuttui maailman parhaasta bändistä lopullisesti vitsiksi on paikannettavissa poikkeuksellisen tarkasti. Vuonna 1989 Berliinin muurin murtuessa heviballadeistaan jo aiemmin tunnettu bändi teki Wind of Changen, pateettisista pateettisimman slovarin, jonka vihellysintro teki kertaheitolla bändistä vitsin. Melko hyvän, hauskan ja kestävän vitsin, mutta silti vitsin. Scorpionsin kohtalo on pop-kulttuurissa toistuva tendenssi, jonka uhriksi myös Goldie joitakin vuosia myöhemmin joutui. Pop-musiikki on aina ollut vahvasti sidonnainen muotiin ja kulloinkin vallitsevaan ajan henkeen. Jos drum & bass oli 90-luvun puolivälissä se kaikkein edistyksellisin musiikinlaji, korvasi sen jo muutaman vuoden jälkeen Chemical Brothersin ja Fatboy Slimin big beat. Big beat kuoli elektronisen musiikin mustana torstaina, suuressa pörssiromahduksessa, joka laski koko genren osakkeiden arvon pohjalukemiin. Sen korvasi The Hivesin ja White Stripesin autotallirock, jota seurasi lyhyen hetken ajan vallinnut electroclash, josta päästäänkin nykyisin vallalla olevaan uuden aallon uuteen aaltoon. Juuri nyt keskustelu käy kuumana tuulesta temmatun new rave -genren ympärillä. Elektronisen musiikin jääkausi näyttäisi olevan jälleen päättymässä ja uusi sukupolvi syntymässä. Sykleissä kulkeva kulttuuri luo ilmiötalouden, joka muutaman vuoden välein luo nahkansa ja uudistuu. Samalla kuitenkin kaikenlainen nostalgia on kovassa kurssissa ja kulttuuri hakee aineksia menneisyydestään. Goldien Timeless ei osoittautunut ajattomaksi, mutta olen varma, että Interpolin Antics on kymmenen vuoden päästä antiikkia, joka naurattaa kuin 70-luvun pornolehdet nyt. Urho Tulitukka Kirjoittaja on vakavasta popkulttuuriaddiktiosta kärsivä dj ja popin sekatyöläinen. 10. Pekka Ansio Heino laulaa paitsi Leveragessa, myös a) Brother Firetribessä b) Altariassa c) Journeyssä 11. Jeff Walker äänitti uusimman levynsä a) Helsingissä b) Tukholmassa c) Kööpenhaminassa 12. Bruce Dickinsonilla on soololevy nimeltään a) Stinkworks b) Spunkworks c) Skunkworks 13. Heavy Metal Perse on a) levy-yhtiö b) bändi c) klubi 14. Brightboyn debyyttialbumin nimi on a) Love for the Streets b) Love Songs for Hyenas c) Love for Sale 15. Dismayn kitaristin sukunimi on a) Rämö b) Suominen c) Rauvola oikea rivi: bccabcabcaacbac 50
• TERVE TU L O A! pe 21.7. · APULANTA · MOKOMA · · POPEDA · KLAMYDIA · · FRANCINE · REHTORIT · la 22.7. Olutteltta la 22.7. · Jussi Hakulinen & Jani Viitanen · Kauko Röyhkä Olutteltta pe 21.7. · Costello Hautamäki · Jussi Hakulinen & Jani Viitanen · TIMO RAUTIAINEN · · TERÄSBETONI · · YÖ · YPÖ-VIIS · DIABLO · · BLOODPIT · RUOSKA · · STAM1NA · www.puustock.fi Lisätietoja: KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI !! VAIN 22 EUROA/12NROA !! KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N ! Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Nieminen & Litmanen, Jolly Jumpers, Shake, Echo Is Your Love, Sister Flo, Soul Tattoo, Viola, Zacharius Carls Group, Aavikko... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue! Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (Rock) Sue cd 5 (Metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi! Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI 51
• 52