• serj tankianfrench films offspringthe splits testamentmurheenlaakso bob mouldadolescents yournalistcannibal accident eyehategodnilecircle FESTIVAALIKALENTERI 2012 NRO. 7 · (HEINÄKUU) · 2012 · (#168) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · LEHTIKUVA/AP PHOTO/STEFANO PALTERA QUENTIN TARANTINO
• SUE » 2 « NRO. 7
• SUE » 3 « NRO. 7
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 27 28 30 31 32 34 38 43 44 45 46 47 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA TESTAMENT NILE CANNIBAL ACCIDENT EYEHATEGOD PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #168 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Death By Snoo Snoo TÄSTÄ SAAT! Flaming Lips YOSHIMI BATTLES THE PINK... Apulanta ATTACK OF THE A.L. PEOPLE David Bowie HEATHEN Mangoo NEVERLAND Punk Lurex PUOLESTA JA VASTAAN O n aina yhtä suuri pettymys, kun monien hienojen levyjen jälkeen oma lempibändi muuttaa musiikkinsa suuntaa ja lähtee uusille poluille. Sitä kun haluaisi kovasti, että bändi tekisi lisää yhtä hienoa musiikkia. Jotkut ovatkin sitä mieltä, että suutari pysyköön lestissään. Eräs laulaja-lauluntekijäkaverini sanoi vastikään, että bändien pitäisi pysyä yhdessä musiikkityylissä ja perustaa erilaisille kokeiluille omat projektinsa. OIen täysin eri mieltä. Bändien pitää saada tehdä mitä huvittaa. Kuinka kenelläkään voisi olla oikeus sanoa millaista materiaalia minkäkin yhtyeen tulisi tehdä? Onhan valitettavasti aivan riittämiin niitäkin bändejä ja laulajia, jotka vuodesta toiseen toistavat itseään. Sitä paitsi maailmassa on niin paljon musiikkia, että "aukko" kyllä täyttyy, jos joku oma lempibändi vaihtaa suuntaa ja tekee omaan musiikkimakuun sopimatonta musiikkia. Eivätkä "harhapolut" välttämättä kestä ikuisuuksia. Nimittäin oijjoij sitä ilonpäivää, kun muutaman "hairahduslevyn" jälkeen laittaa bändin uutukaisen soimaan ja mielen valtaa ihmeellinen tunne siitä, että on saanut vanhan hyvän ystävän takaisin. Näin minulle kävi Ruotsin suurimman rockyhtyeen Kentin kanssa. Sen viisi ensimmäistä levyä pyöri erittäin ahkerasti mankassani, ja yhtye oli ala- ja yläasteella eniten kuuntelemieni bändien joukossa. Du och jag döden -albumi oli vielä ihan kohtuullinen, mutta vuonna 2007 ilmestynyt Tillbaka till samtiden sai minulta tyrmäystuomion, enkä sen jälkeen halunnut tutustua Kentin levyihin ollenkaan bändin elektronisen kauden takia. Elektroninen musiikki kyllä kolahtaa muuten ja kovaa, mutta Kentille uudenlainen tyyli ei mielestäni sopinut ollenkaan. Olinkin enemmän kuin iloinen, kun kuulin Kentin uusimman levyn ensimmäisen singlen 999. "Tämähän on kuin vanhaa Kentiä!", ajattelin ja hypin mielessäni tasajalkaa. Koko Jag är inte rädd för mörkret -albumin kuunneltuani suupielet nousivat vielä suurempaan hymyyn. Kenthän on taas aivan tajuttoman kova! Toukokuussa en juuri muuta kuunnellut kuin kyseistä levyä. On ihanaa, kun vanha tuttu kuulostaa taas samalta kuin vuosia sitten ja vielä sopivasti päivitettynä. Se on aivan eri asia kuin jos jokin uusi bändi kuulostaa loistavalta ja saa hyvälle tuulelle. Kuten Kentin Jag är beredd på allt -kappaleessa lauletaan: "Innan himlen klarnar, måste allt nog först bli mörkare" eli ennen kuin taivas kirkastuu, täytyy kaiken olla ensin pimeämpää. MINNA KOIVUNEN QUENTIN TARANTINO. S. 14 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE Kirjoittaja on luultavasti haljennut ilosta Kentin Garden Party -keikalla Helsingin Hietaniemessä. TESTAMENT S.28 YOURNALIST. S.24 TOIMITTAJALTA » Arviot. » Haastattelut. 10 12 14 16 17 18 19 20 21 22 24 HENKILÖKUVA: BOB MOULD FESTIVAALIKALENTERI QUENTIN TARANTINO SERJ TANKIAN MURHEENLAAKSO OFFSPRING ADOLESCENTS CIRCLE FRENCH FILMS THE SPLITS YOURNALIST » JÄLLEEN SAMOILLA RAITEILLA SERJ TANKIAN S. 16 » 4 « NRO. 7
• Lippuja saatavana nyt myös R-kioskeilta kautta maan! Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. TUHDIMMAT 12 TAHDIT TURMION KÄTILÖT SONATA ARCTICA DOOM UNIT BATTLE BEAST CONVULSE LUNAR PATH Pe 13.7. 5 SUICIDE LOVE BOAT ANTHRIEL Pe 6.7. 5 / 7 Ennakot Tiketti THE CLOYDYCATORS THE COWERPOINT CLUB COVERDOSE FEAT. PEKKA HEINO & PETER JAMES GOODMAN La 14.7. 5 Ke 25.7. klo 21 5 Stand Up : HEAVY TIGER (SWE) THE HELIKOPTERS PLAYS THE HELLACOPTERS La 7.7. 5 / 7 Ennakot Tiketti ALI JAHANGIRI JA FRENDIT DEAD SHAPE FIGURE KING SAPIENS klo 22.30 alkaen vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHON KUUKAUDEN ERIKOINEN: To 26.7. Vapaa pääsy LACK OF QUEST - EP-JULKKARIT Pe 27.7. 5 / 7 Ennakot Tiketti TIMO KOTIPELTO DUO Ke 11.7. klo 21 5 Stand Up : THEN CAME BRONSON + FRIENDS Ke 18.7. klo 21 5 Stand Up : ALI JAHANGIRI JA FRENDIT PASI RANTANEN DUO klo 22.30 alkaen vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHO: (EX-THUNDERSTONE) To 12.7. 5 Uusi kuukausittainen LIVE-tukkaheviklubi : ALI JAHANGIRI JA FRENDIT GIRL POWER ON THE ROCKS LOS BASTARDOS FINLANDESES klo 22.30 alkaen vapaa pääsy BLACK CROWS BREAK THE SILENCE La 28.7. 5 To 19.7. 5 / 7 Ennakot Tiketti Pe 20.7. 5 / 7 Ennakot Tiketti HARD ON METAL WITH HYSTERIA! Su 5.8. 5 HARD ON METAL WITH HYSTERIA! HUIPPULUOKAN ARTISTIVIERAITA! AVARUDEN COWBOYT PLAYS TEHOSEKOITIN HEMMA BEAST Mikonkatu 15, Helsinki www.ontherocks.fi Ikäraja K-20 / Keikoille K-18 Ennakkoliput Tiketistä. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. LA 25.8.2012 TAMPERE KE 25.7. PE 3.8. SU 5.8. TO 16.8. TO 6.9. TI 18.9. KE 19.9. KE 26.9. KE 10.10. TULLIKAMARINAUKIO 2 JOKA LAUANTAI 23.30­04 ALK. 6 TAVASTIAN LAUANTAIDISKO HALF PINT (JA) RAAPPANA - LIVE NOPSAJALKA - LIVE SAGANOR BAND BONGO ROCK MOMOCAT & BAND RAGGAFELLAS KOMPOSTI LIONHEAD POUTA SOUND BLACK BEAR SOUND 4 WARD SQUARD KUNIGASSOUND TURKU 25.­28.7. MA 6.8. SU 9.9. PE 19.10. TO 20.9. TI 9.10. HUMALISTONKATU 8 A INDIE-ILTAMAT! THE ADOLESCENTS (USA) + SUPPORTS 12/10 ENSIFERUM, A.R.G. 18 / 16 DISCO ENSEMBLE 17/15 PIERCED ARROWS (USA), BLACK LIZARD, THE SPLITS 15 / 13 UFOMAMMUT (ITA), INCOMING CEREBRAL OVERDRIVE (ITA) 20/18 TAMPERE KE 3.10. 20/18 & TURKU TO 4.10. 18/16 URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ. TAVASTIA & SEMIFINAL 20 + Toimintakulut / Tiketti ENTOMBED (SWE) KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET SUE » 5 « NRO. Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: Kotimaa77 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys. Ennakkoliput www.tiketti.fi - Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. ..THE BIGGEST REGGAE EVENT.. SAMAE KOSKINEN, MARKO HAAVISTO, JANNE LAURILA 7 PISSED JEANS (USA), FUN, HERO DISHONEST 14 / 12 THE ADOLESCENTS (USA) + SUPPORTS 12/10 (IKÄRAJATON) THE FABULOUS THUNDERBIRDS (USA), SOIL SENDERS 28 / 26 ENSIFERUM, A.R.G. 18 / 16 MICK HARVEY (AUS), ANTERO LINDGREN 20 / 18 PIERCED ARROWS (USA), BLACK LIZARD, THE SPLITS 15 / 13 ANATHEMA (UK) + SUPPORT 31 / 28 UFOMAMMUT (ITA), INCOMING CEREBRAL OVERDRIVE (ITA) 20/18 HANKI LIPUT NYT! Ennakkoliput Tiketistä: Pe 17,00 / La 37,00 / Pe & La 45,00 (ennakkolipun hintaan lisäksi toimituskulut) Liput ovelta: Pe 22,00 / La 42,00 (mikäli jäljellä) www.tuhdimmattahdit.fi
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) The Birthday Partyn ja The Bad Seedsin entinen jäsen Mick Harvey yhtyeineen soittaa 18.9. Tampereen Klubilla ja 19.9. Helsingissä Savoy-teatterissa. Father John Misty esiintyy Helsingin Tavastialla 11.11. Taiteilijanimen takana on soolouralle lähtenyt entinen Fleet Foxes -jäsen Joshua Tillman. Leonard Cohenin kuvataidetta on esillä Porvoon taidetehtaalla 31.8.-23.9. Muusikkona parhaiten tunnettu Cohen esiintyy Helsingin Sonera Stadiumilla 2.9. The Hold Steadyn Craig Finn, Drive-By Truckersin Patterson Hood sekä Monsters of Folk -kokoonpanosta tuttu Will Johnson esiintyvät Helsingin Savoy-teatterissa 12.11. Magyar Posse on ilmoittanut hajoavansa. Porilainen post-rockyhtye kertoo lopettamisen syyksi motivaation puutteen. Indie-elektropop-artisti Grimes saapuu marraskuussa Suomeen. Kanadalainen laulajatar esiintyy Helsingin Korjaamolla lauantaina 24. marraskuuta. Yhdysvaltalainen Cass McCombs saapuu Suomeen. Melankolisen kauniista folkpopkappaleistaan tunnettu artisti esiintyy Helsingin Kuudennen Linjan alkuillan konsertissa lauantaina 25. elokuuta. Ruotsalainen crust/d-beatyhtye Martyrdöd esiintyy marras-joulukuun taitteessa Helsingissä (29.11. Kuudes linja), Jyväskylässä (30.11. Lutakko) ja Oulussa (1.12. Nuclear Nightclub). Lifesaver Records avaa 27.7.-1.9. toimivan levykaupan Helsinkiin osoitteeseen Pengerkatu 15. Lifesaver on elektroniseen musiikkiin, tanssimusiikkiin ja klassiseen hiphopiin erikoistunut käytettyjen levyjen liike. Ilosaarirock kerää toimivia keittiölaitteita esiintyjien ja henkilökunnan käyttöön. Tarpeettomista tavaroista voi ilmoittaa Joensuun Popmuusikot ry:n toimistolle puhelinnumeroon 013 125 030. Festivaalin ohjelmistossa on muutos: koko Euroopan-kiertueen peruneen Richie Spicen paikalla soittaa Looptroop Rockers. Turku Modern -festivaali levittäytyy Turun klubeille 19.-22.7. Festivaalia tähdittävät mm. Wolf + Lamb, Floating Points, Karri Koira ja Kiki Pau. Tapahtumia järjestetään Klubilla, Fortunakorttelissa, Blankossa, Donnassa, Aulassa ja Titanik-galleriassa. » INDIE-ILTAMAT VALTAA TURUN KLUBIN Vaihtoehtofestivaali kattaa neljä iltaa I ndie-iltamat tarjoaa jälleen laajan ja kattavan katsauksen vaihtoehtomusiikkiin. Juhlat kestävät tänä vuonna neljä iltaa: Turun Klubilla soi heinäkuun lopulla (25.-28.7.) keskiviikosta lauantaihin. Keskiviikkona 25. heinäkuuta annetaan rytmille tilaa. Klubin Ilta-kerroksessa käynnistää tuolloin raskaan reggae-koneensa puolalainen Paprika Korps, tuo useasti Suomessa vieraillut takuutanssittaja. Alkutahdit iltaan lyö turkulainen Yakuzi Pato, jonka ilmaisua on luonnehdittu muun muassa sanoilla "irtonainen" ja "eksoottinen". Torstaina Indie-iltamat valtaa koko Klubin. Toisen kerroksen Ilta ja kolmannen kerroksen Live tarjoavat elävää musiikkia lauantaihin asti, samalla kun ensimmäisen kerroksen Kolo toimii sisäänpääsymaksuttomana festivaalibaarina. Torstaina Klubilla räväyttävät Circle, Vyö- tä kupeesi ja tule! -albumin talvella julkaissut Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo, Suomen hiljaisin yhtye Nopat, suriseva Black Twig sekä kolmen illan esiintymisputkensa aloittava Yournalist. Perjantai on Indie-iltamien tylyin ilta. Eevil Stöön lopunajan hip hop, Murheenlaakson kunnianosoitus Mana Manalle ja Death Hawksin laaja-alainen rock tuovat haastetta vaativimmallekin musiikin kuluttajalle. Garage-nelikko The Splits, Turku Bandstand -voittaja The Reed Fags ja Yournalist viimeistelevät linjakkaan linjattomuuden. Lauantai-illan huuman luovat Risto, French Films, keväällä We Are the Wildflowers -kiekon julkaissut Lighthouse Project, isolla siveltimellä post-rockia kuvittava All Will Be Quiet, Kailo ja Yournalist. Indie-iltamien liput ovat myynnissä Tiketissä. Indie-iltamat 2012. Klubi, Turku Neljän päivän lippu 30 e (vain Tiketti) ke 25.7. ILTA-kerros: Paprika Korps (Pol), Yakuzi Pato, 7 e (Ovi) to 26.7. KOKO TALO: Circle, Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo, Nopat, Black Twig, Yournalist 12 e (Ovi) / 10 e (Tiketti) pe 27.7. KOKO TALO: Eevil Stöö, Murheenlaakso plays Mana Mana, Death Hawks, The Splits, The Reed Fags, Yournalist, 12 e (Ovi) / 10 e (Tiketti) la 28.7. KOKO TALO: Risto, French Films, Lighthouse Project, All Will Be Quiet, Kailo, Yournalist 12 e (Ovi) / 10 e (Tiketti) » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE TWITTER.COM/SUELEHTI SUE » 6 « NRO. 7
• LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! La 7.7. Loost Koos (levyjulkkarit); 9 Ma 9.7. Weedeater (US), Hooded Menace; 24 Ti 10.7. No Smoking Team, Kari Tapiiri; 5 Ke 18.7. Eevil Stöö, KCMD Mafia (levyjulkkarit); 8 To 19.7. Oukkidouppi; 0 To 26.7. Hopeajärvi; 0 Pe 27.­ Su 29.7. Kuudes Aisti -kyläjuhla; 39/55/69 www.kuudesaisti.org Su 29.7. Skidit Festarit lastenkulttuuritapahtuma; vapaa pääsy La 25.8. Cass McCombs (US); 18 Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. WEEDEATER (USA) MA 9.7. Helsinki, Kuudes Linja + HOODED MENACE TI 10.7. Oulu, Nuclear Nightclub + BOAR & RENATE/CORDATE KA RORM CK A PISSED JEANS (USA) FUN & HERO DISHONEST TO 2.8. Helsinki, Kuudes Linja PE 3.8. Tampere, Klubi DATSIKI KE 18.7. LA 21.7. SU 15.7. 21 BOB MOULD (USA) MA 6.8. Helsinki, Tavastia KEANE CORROSION OF CONFORMITY (USA) TI 14.8. Helsinki, Tavastia LAUANTAINA CASS McCOMBS (USA) LA 25.8. Helsinki, Kuudes Linja 28.7.2012 HARJAVALLASSA PAPRIKA KORPS // HERRA YLPPÖ & IHMISET // VON HERTZEN BROTHERS // ORANSSI PAZUZU // MAJ KARMA // OLAVI UUSIVIRTA // JOOSE KESKITALO JA KOLMAS MAAILMANPALO // REGINA // THE IRRATIONALS // LADY ESCAPE // NO SECOND THOUGHT SENKIN POSSU, OSTA LIPUT TIKETISTÄ NYT VAN DYKE PARKS (USA) TI 4.9. Helsinki, Savoy-teatteri MICKE BJÖRKLÖF & BLUESTRIP TI 7.8. THE FLAMING SIDEBURNS THE AFGHAN WHIGS BEENIE MAN TOOTS & THE MAYTALS TI 25.9. TO 27.9. TI 21.8. PE 17.8. REIGNING SOUND (USA) FIRST TIMES & DJ PETE TNT PE 7.9. Helsinki, Tavastia MICK HARVEY (AU) TI 18.9. Tampere, Klubi + ANTERO LINDGREN & DJ ANTTI H KE 19.9. Helsinki, Savoy-teatteri + BON JOUNI PIERCED ARROWS (USA) BLACK LIZARD & THE SPLITS TI 18.9. Helsinki, Tavastia KE 19.9. Tampere, Klubi TO 20.9. Turku, Klubi (LIVE) FUN. ANATHEMA DANKO JONES W.A.S.P. STAM1NA, LAPKO STEEL PANTHER HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT DEVIL (NOR) TI 2.10. Helsinki, Kuudes Linja + DEMONIC DEATH JUDGE KE 3.10. Tampere, Klubi + ENTOMBED (SWE) TO 4.10. Jyväskylä, Lutakko + DEMONIC DEATH JUDGE PE 5.10. Oulu, Nuclear Nightclub TO 16.10. KE 17.10. PE 19.10. ENTOMBED (SWE) PE 15.9. Sotkamo, Syke-klubi LA 16.9. Oulu, Nuclear Nightclub KE 3.10. Tampere, Klubi + DEVIL (NOR) TO 4.10. Turku, Klubi PE 5.10. Helsinki, Virgin Oil Co. SU 21.10. ENNAKOT: TIKETTI EL-P (USA) LA 6.10. Helsinki, Kuudes Linja ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: WWW.THECIRCUS.FI www.karmarock.com SUE THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ­ 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI » 7 « NRO. 7
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) » ARTSUT TAVOITTEET Harjavallan Karmarockista ei saa katastrofia tekemällään. aj Karman kitaristi Häiriö Piirinen on yksi Harjavallan Karmarockin kantavia voimia. Hän pitää tapahtuman tämän vuoden kattausta onnistuneena epäonnistumisena. ­ Piti tehdä tosi vaihtoehtoinen ohjelmisto, mutta ei se onnistunut. Hyvähän ohjelmasta tuli, mutta ei niin artsu kuin piti. Eivätkö liput myy paremmin, kun festivaalilla esiintyy myös Von Hertzen Brothersin ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen kaltaisia kansansuosikkeja? ­ Väittäisin, ettei Karmarockista tulisi katastrofia, vaikka olisi kuinka erikoinen ohjelmisto. Ihmiset haluavat tulla sinne joka tapauksessa. ­ Toki toivoisin, että Karmarock myytäisiin loppuun, mutta kun niin ei ole käynyt vielä koskaan. Kerran jäi 30 lippua myymättä, Piirinen sadattelee. » MUSIIKKIA VIEDÄÄN 42 suomalaisyhtyettä sai tukea kansainvälistymiseen. usic Finlandin kautta jaettavaa Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisukiertuetukea myönnettiin tänä vuonna 30 yhtyeen tai artistin kiertueisiin. Showcase-tukea jaettiin ensimmäisellä hakukierroksella 12 artistin esiintymisiin. Päätökset tuensaajista teki Music Finlandin hallituksen asettama riippumaton työryhmä. Julkaisukiertuetukea jaettiin yhteensä 251 000 euroa, ja kiertuekohtaisten tukien suuruus vaihteli 5 000 ja 20 000 euron välillä. Showcasetukea jaettiin yhteensä 21 800 euroa. Yksi tuen saajista on punkbluesduo Black Magic Six, jolle on myönnetty 5 000 euroa julkaisukiertuetukea. Tuki on osin takautuvaa: bändin Brutal Blues -albumin tiimoilta tekemän Euroopan-kiertueen kaksi ensimmäistä osiota ovat jo takana, ja nyt kaksikko valmistautuu kolmanteen reissuun. ­ Vähän jäävi olen näin sanomaan, kun minunkin bändiäni tuetaan, mutta mielestäni musiikkiviennin tuki menee entistä paremmin oikeisiin osoitteisiin eli nosteessa oleville bändeille. Kansainvälistymiseen ei riitä se, että joku ulkomainen lehti vähän kehuu bändiä. Täytyy mennä sinne, missä bändillä on nostetta, Black Magic Sixin laulaja-kitaristi Jukka "J-Tan" Taskinen sanoo. ­ Ero vanhoihin aikoihin on suuri. Ennen tukirahat tulivat eri instanssilta, ja silloin joku iso yhtye saattoi saada kymmeniä tuhansia markkoja Lapin-kiertueeseen, kun taas vaikkapa oma yhtyeeni Disgrace ­ joka oli aikoinaan Euroopassa tunnetumpi kuin BM6 on nyt ­ ei saanut pikku- M Maij Karman kauniit kuvat -yhtye, nykyinen Maj Karma, alkoi järjestää Karmarockia vuonna 1992. Nykyisin festivaalia pyörittää Karmarock-yhdistys. ­ Yhdistys on vanha kaveriporukka, joka näin pääsee viettämään yhdessä aikaa. Se on yksi syy pyörittää Karmarockia. Sitä paitsi festivaalin järjestäminen on mukavaa. Maj Karma on soittanut jokaisessa Karmarockissa ja soittaa myös tänä kesänä. Muuten bändi viettää hiljaiseloa. Toistaiseksi. ­ Me halutaan kokoontua treenikämpälle tekemään biisejä yhdessä. Tällä hetkellä Ylpöllä on kuitenkin niin paljon Ihmis-hommia, ettei Karmalle ole aikaa. Mainittujen bändien lisäksi Karmarockissa 28.7. esiintyvät Paprika Korps, Oranssi Pazuzu, Olavi Uusivirta, Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo, Regina, The Irrationals, Lady Escape ja No Second Thought. M summaa pakettiauton vuokraan. Meille persneton rajalla tahkoaville muusikoille Music Finlandin tuki on erittäin tärkeää. Tänä vuonna tukea saaneet kiertueet suuntautuvat ympäri maailmaa muun muassa Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Japaniin, Kiinaan ja Australiaan. Jotkut kiertueista kattavat jopa 30 esiintymistä eri maanosissa. Julkaisukiertue- ja showcasetukia haettiin tänä vuonna yhteensä 60 yhtyeen tai artistin esiintymisiin. Julkaisukiertuetuen tämän vuoden toinen hakukierros on avoinna 3.-21.9.2012. Showcasetuen haku on jatkuva ja tukipäätökset tehdään kuukausittain. » EI HÄTÄÄ ENÄÄ Kakka-Hätä 77 soittaa viimeisen keikkansa Porisperessä. ksi viime vuosien pidetyimmistä suomalaisista punkbändeistä, Kakka-Hätä 77, soittaa viimeisen keikkansa Porin Kirjurinluodolla 3.-5.8. pidettävällä Porispere-festivaalilla. Laulaja-kitaristi Teemu Bergman muistelee bändin hajonneen jo kauan sitten Turun Klubilla, kun rumpali "Mirko kilahti ja sanoi lähtevänsä bändistä." ­ Alkoi kyllästyttää, kun keikkoja oli joka viikonloppu mutta uusia biisejä ei yhtään. Toisaalta kaikki bändissä ei olleet edes kuulleet kaikkia Huoltoasemalle unohdettu mies -levyn biisejä, koska meillä ei ollut ikinä treenejä. ­ Keikkapalkkiot menivät suoraan verottajalle, VR:lle, bensaan, kaljaan, yöpymisiin ja ruokaan. Kaksi meistä asui Turussa, yksi Porissa ja » PUNK-HENKEÄ Puntala-Rock kokoaa punkväen Lempäälään. Y minä Helsingissä. Ja kun kahdella on jälkikasvua, niin kai sitä pitää välillä muutakin tehdä viikonloppuisin kuin impata liimaa Köyliön Lallintalon bäkkärillä. Kaipa se tilanne oli sellainen että teki mieli jäädä himaan palleja raapimaan. Kakka-Hätä 77 on nyt historiaa, mutta punk soi edelleen sen jäsenten käsissä. ­ Mulla on Pää Kii ja silloin tällöin soitan bassoa Maho Neitsyissä ja Liimanarinassa. Heartburnsin jatko ei ole ihan selkeä. Mirko soittaa Maakuntaradiossa. Juusolla on uusi pop-bändi Porissa, sen nimi on kai Saijaa Saijaa. Räpelö palasi kaiketi kellariin soittamaan punkkia, mikä on tietty ihan vitun oikein tehty. Porisperessä esiintyvät myös mm. Satyricon, Turbonegro, Sacred Reich ja Marky Ramone's Blitzkrieg. Porispere-festivaali 3. - 5.8. Kirjurinluoto, Pori L empäälässä 27.-28.7. järjestettävä Puntala-Rock on jälleen kiinnittänyt laajan kattauksen punkkia. Festivaalin 35 bändin ohjelmistossa ovat muun muassa Poison Idea, Doom, Vapaa maa ja Ärsyke ­ siis pitkän linjan tekijöitä ja uusia nimiä. Esiintyjistä pisimpään punkia on seurannut entinen Adverts-mies TV Smith. Maailma on muuttunut aika tavalla sitten 70-luvun lopun, jolloin Smithistä tuli punkkari. Brittiartisti tuntee kuitenkin edelleen olevansa kotonaan punkkareiden parissa. ­ Olen edelleen punkkari, minulla on punkin ihanteet. Jos punkyleisöä ei olisi, en varmaan voisi elää musiikilla. Tuskinpa keskitien skene ottaisi minua omakseen, Smith miettii. Punkskene on muokkautunut maailman mu- kana, mutta Smith näkee ympyrän sulkeutuvan. ­ Punk oli jonkin aikaa hyvin negatiivista ja kaikkea vastaan. Nykyisin asenne on taas positiivisempi. Ihmiset tukevat toisiaan ja toimivat yhdessä, ja mikä tärkeintä, tekevät asioita itse. Toisin sanoen ilmassa on 77-punkskenen henkeä. TV Smith esiintyy Puntala-Rockissa sekä soolona että juuri uuden Puolesta ja vastaan -albumin julkaisseen Punk Lurexin kanssa. Osapuolet ovat soittaneet ja levyttäneetkin yhdessä ennenkin, mutta viime kerrasta on jo joitain vuosia. ­ Yhteiskeikastamme tulee mukava yllätys... myös minulle!, Smith naurahtaa. ­ Onneksi ehdimme treenata hiukan ennen keikkaa. Olen jo pyytänyt Punk Lurexia testaamaan muutamaa biisiäni ja katsomaan, mitkä niistä toimivat parhaiten. Saa nähdä, mitä lavalla tapahtuu. Puntala-Rock 27.-28.7. Lempäälä UNPLUGGED IN BÄNDIKILPAILU JOKA TORSTAI 9.8.FINAALI 21.7. YOURNALIST MANNERHEIMINKATU 1, NAANTALI TULOSSA MYÖS: rocktoimisto PÄÄRUOKA SUE » 8 « NRO. 7
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN SIVISTYMÄTTÖMYYS ON UUSI MUSTA Onko se Puff Daddy? Ei todella. Se on Dam-Funk. Vanha tuttu kuten muutkin Flow'n esiintyjät.", lukee irvailevassa kuvatekstissä. Yhtä hyvin siinä voisi lukea vaikkapa: "Minun mielestäni kaikki tummaihoiset ja aasialaiset näyttävät keskenään samalta. En erota heitä toisistaan." Kyseinen kuvateksti on peräisin Helsingin Sanomien NYT-liitteen kesäkuun alkupuolella julkaisemasta jutusta, jossa päivitellään sitä miten kyseinen toimittaja ei ollenkaan tunne Flowssa tänäkään vuonna esiintyviä bändejä. Itse tekstissä toimittaja käyttää alentavaan sävyyn ilmauksia kuten "fiilixissä" ja "siististikhuul", joita hän kuvittelee Flow-festivaalin maksavien asiakkaiden käyttävän arkipuheessaan. Juuri nyt on muodikasta puhua "ironian ajasta", jota me jonkun suuren ajattelijan mukaan kuulemma tällä hetkellä elämme. Kaikki on tosi LOL ja virpisalmimainen muiden ihmisten nenänvartta pisin väheksyvästi tuijottelu on tosi siistiä. Flow-festivaali ja siellä käyvä imaginäärinen hipster-ihmisryhmä on helppo maalitaulu. Mitä ne oikein kuvittelevat olevansa? Kuuntelevat artisteja, joista me emme ole koskaan kuulleetkaan. Pukeutuvat liian tiukkoihin housuihin tai muuten oudosti. Uskovat vissiin olevansa jotenkin meitä muita parempia? Kesäkuun alussa tulleet Flown uudet artistijulkistukset olivat minulle 37-vuotiaalle entiselle levykaupan työntekijälle, nykyiselle keskivartalolihavalle vanhalle äijälle kova juttu. Chromatics, Kindness ja tuo mainittu DamFunk ovat kaikki artisteja, joiden uraa olen seurannut alusta asti ja joita toivoin festivaalilla tänä vuonna näkeväni. NYTin toimittajalle ne olivat tilaisuus paitsi vahvistaa hataralle pohjalle rakennettua stereotypiaa, niin myös ylpeillä omalla ammattitaidottomuudellaan ja sivistymättömyydellään. Ilmainen vinkki minulta sinulle: Jos et ole kiinnostunut musiikista, älä kirjoita siitä. En minäkään ole hakeutunut Kauppalehden avustajaksi. Pörssikurssit eivät vain inspiroi minua. Tämä kaikki kertoo laajemmalle levinneestä ongelmasta. Maassa, jossa radiotoimittajat tuntuvat valikoituvan työhönsä pikemminkin ulkonäkönsä kuin verbaalisten lahjojensa tai kyvykkyytensä perusteella ja jossa Nelosen uutisankkuriksi palkataan naminami-mies Marco Bjurström, on koko uutismedian uskottavuus kriisissä. Ei mene pitkään, niin suomalaisen tiedonvälityksen tärkeimmillä paikoilla istuvat Viidakon tähtöset. Karnevalisoitu ja netin myötä silmät kiinni ammutuksi sarjatuleksi muuttunut tiedonvälitys ottaa uutisaiheet sieltä mistä se niitä saa, ja iltapäivälehtien nettisivut näyttävät nykyisin yhä enemmän 90-luvulla Suomessakin ilmestyneen Hullu hullu maailma -lehden sisällysluettelolta. Olen minä itsekin yli kymmenvuotisella rocktoimittajan urallani tehnyt virheitä. Lukuisia virheitä. Unohtanut tarkistaa faktat, kirjoittanut levyarvioon nonsenseä pitämään paikkaa oikeille faktoille ja sitten unohtanut hakea ne faktat, sekoittanut Burma Shaven Mission of Burmaan ja niin edelleen. Yleensä näistä virheistä on selvinnyt säikähdyksellä koska kaikki tämän lehden tekstit oikolukee sen verran noheva jätkä, ettei pahoja virheitä painettuun lehteen asti kovin usein pääse. Erona edelliseen on kuitenkin se, että minä häpeän virheitäni ja tyhmyyttäni. Punastelen, kiroilen ja tuskailen. Jätän jopa lehden ottamatta jakelupisteestä, kun joku oma moka vituttaa niin ankarasti. NYTin toimittaja puolestaan on avoimen ylpeä tietämättömyydestään. Kirjoituksellaan hän ikäänkuin kerjää selkääntaputteluja ja rapsutusta siltä suurelta enemmistöltä, joka jakaa hänen ennakkoluulonsa Flow-festivaalin asiakaskunnasta. "Hyvä poika, tapu tapu. Naapurin pihalle saakin paskantaa, se on sen verran kummallinen tyyppi." Jutussaan toimittaja listaa esimerkkejä Flown tämän vuoden tuntemattomista bändeistä. Joukossa ovat Manna, Risto Joensuu, Atlético Kumpula ja ikivanha kiero suomirockbändi Motelli Skronkle. Peruskauraa musiikista kiinnostuneelle, mutta kummallista erikoisuudentavoittelua katkeroituvalle epähipsterille. Lopuksi pitää kuitenkin muistaa se vanha viisaus, että jos televisiosta tulee paskaa, kannattaa vaihtaa kanavaa. Ei Flowhun ole kenenkään pakko tulla. Suomen kesä on täynnä hienoja festivaaleja, joissa esiintyvät kaikkien tuntemat kansan suosikit. Joku niistä varmaan osuu tuollekin elokuiselle viikonlopulle. TOMI TUOMINEN Alpo Jaakolan patsaspuisto, Loimaa la 14.7. klo 12-21 Sisälava: 12.00 Sampo Ruohonen 12.30 Juho Rantanen 13.00 Janari Purik 13.30 Henri Hirvonen 14.00 Artturi Mäkelä Ulkolava: 14.30 Huruluoto 15.30 Black Lizard 16.30 The Reed Fags 17.30 Bad Honey with Heikki Salo 18.30 Sami Kukka 19.30 Liikkuvat Lapset Alpon kesävestari 2012 LOIVARI ry www.loivari.fi Jatkoklubi Bar Edgar Musta Köksä Heikki Salo - Soolo " Vapaa pääsy www.loimaantaidemuseo.fi järjestää: Loivari ry ja Loimaan kaupungin kulttuuripalvelut Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22 Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01,ke-la klo 16-03 ja su 18-01 Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen. Showtime arkisin 21.30, viikonloppuina 21.00/21.30. Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu. Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske erikoisohjelmistoja eikä loppuunmyytyjä keikkoja). www.tiketti.fi www.barloose.com Ke 04.07. DUKE AND THE SAMOAN GUYS, SUOMEN KARVAPÄÄKUNINKAAT 1968 5 To 05.07. BATON ROGUE MORGUE 5 + klo 23 ZOMBIE LOVE CLUB, DJ'S JYRKI69, STEVE CONTE @ CRAZY TRUTH 3 Pe 06.07. TERRIBLE FEELINGS, SÄRKYNEET 6 + klo 23 CLUB GIRLS & BOYS WITH DJ MORTTI 3 La 07.07. SIXGUN REPUBLIC (USA), THE GREASERS 6/8 Ennakko: Tiketti + klo 23 DJ LORD FATTY 3 Su 08.07. LATE NIGHT @ BAR LOOSE 23-04 DJ MEZOLA Ei pääsymaksua Ke 11.07. DIE SO FLUID (UK), ALAVALA 10/12 Ennakko: Tiketti To 12.07. HRA APATIA, FUNK IN FUNK STAIRS, BAR LOOSE DJ'S 5 Pe 13.07. FROM STABLE, SUPERTZAR 5 + klo 23 HELLHOLE RATRACE DJS POIKA JA HIRVIÖ 3 La 14.07. SIRU, COLORY 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23 CLUB CASINO DJ'S LORD FATTY & JOHN WAYNE 3 Su 15.07. LATE NIGHT @ BAR LOOSE 23-04: BAR LOOSE DJ'S Ei pääsymaksua Ke 18.07. klo 19 YLÄKERRASSA RADIO HELSINGIN KESÄKLUBI DEATH HAWKS, DJ NIKO AHVONEN (RADIO HELSINKI) Ei pääsymaksua + klo 21 ALAKERRASSA LAME DUCK, BLOSSOM HILL 5/7 Ennakko: Tiketti To 19.07. BYPASSERS, TBA, DJ MEZOLA 5 Pe 20.07. THE VAGEENAS (GER), THE PISTONES, BETTER NOT BORN 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23 DJ MEZOLA La 21.07. LITTLE JACK, TBA 5 + klo 23 THE BIG SHAKE DJ'S SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 3 Su 22.07. LATE NIGHT @ BAR LOOSE : BAR LOOSE DJ'S Ei pääsymaksua Ke 25.07. THE SYKE, SIX INCH 5 To 26.07. SUSILAPSI - EP:N JULKAISUKEIKKA 5 + klo 23 ZOMBIE LOVE CLUB DJ JYRKI69 3 Pe 27.07. DEATH LETTERS (NL), BLACK MAGIC SIX 6/8 Ennakko: Tiketti + klo 23 BAR LOOSE DJ'S 3 La 28.07. MURHEENLAAKSO 10/12 Ennakko: Tiketti + klo 23 BAR LOOSE DJ'S Su 29.07. LATE NIGHT @ BAR LOOSE : BAR LOOSE DJ'S Ei pääsymaksua Ti 07.08. THE ADOLESCENTS (USA), TOTAL RECALL 13/15 Ennakko: Tiketti To 17.08. KUMIKAMELI, MAASEUDUN TULEVAISUUS 5/7 Ennakko: Tiketti on liki nelikymppinen turkulainen, jota kiinnostaa hyvä musiikki ja sen näkeminen ja kuuleminen livenä. SUE » 9 « NRO. 7
• MA 6.8. TAVASTIA, HELSINKI HENKILÖKUVA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA FULLSTEAM dän riidoistamme ja päihteidenkäytöstämme puhuttiin paljon. Todellisuudessa me vain kasvoimme erillemme viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ryyppäsin aiemmin ahkerasti, ja kun lopetin juomisen, muutuin aivan erilaiseksi. Greg meni naimisiin ja muutti kauas meistä muista eikä ollut enää yhtä aktiivinen bändiasioissa kuin aiemmin. Grant tutustui uusiin ihmisiin ja löysi uusia kiinnostuksen kohteita. Kaikki hyvä energia, joka teki Hüsker Düsta erityisen, katosi. Kun niin käy missä tahansa ihmistai työsuhteessa, se suhde hajoaa ennen pitkää. Eikä siitä voi syyttää ketään. Niin vain käy. SUGAR hüsker dün hajottua tein soololevyjä ja keikkailin Euroopassa Sonic Youthin, Nirvanan ja Dinosaur Jr:in kanssa. Olin hengenheimolaisteni joukossa, ja hyvä energia alkoi taas virrata. Kirjoitin paljon uusia biisejä, joista ihmiset tuntuivat pitävän. Vuonna 1991 olin siirtymävaiheessa. Olin täyttänyt levytyssopimukseni velvoitteet. Lopetin soittamisen silloisen bändini kanssa, muutin toiseen kaupunkiin ja vaihdoin manageria. Aloin soittaa basisti Dave Barben ja rumpali Malcolm Travisin kanssa kappaleita, joista piti tehdä kolmas soololevyni. Minusta tun- paini palasi elämääni. Olen ollut wrestling-fani pienestä pitäen, ja kun tutustuin sillä alalla työskenteleviin ihmisiin, päädyin työskentelemään heidän kanssaan. Tein WCW-firmalle tuotantotöitä, kehittelin uusia painijahahmoja ja sen sellaista. Se oli kivaa ja mielenkiintoista, vähän niin kuin olisi päässyt lapsuuden toiveammattiinsa. Sitä jatkui kuitenkin vain reilu puoli vuotta. BOB MOULD 1990-luvulla en enää peitellyt homoseksuaalisuuttani. En ole koskaan tuntenut syyllisyyttä homoudestani mutta nuorena ajattelin, että se voi aiheuttaa vaikeuksia. Ajattelin pitkään, että on parempi pitää se salaisuutena, ettei perheeni joudu kärsimään siitä. Mutta ei niin voi elää. Ajat ovat muuttuneet ja muuttuvat edelleen. Nykynuoret eivät tee homoseksuaalisuudesta niin suurta numeroa kuin edelliset sukupolvet. Toki kiusaamista ja ongelmia esiintyy yhä, ja se on hirveää, mutta homous ei ole enää sellainen stigma kuin ennen. Kannatan yhtäläistä oikeutta avioliittoon myös homoseksuaaleille. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus avioitua. Se on tasa-arvokysymys. Itse en ole aviossa. Minulla on ollut kolme pitkää ja vakavaa suhdetta, mutta en ole tuntenut tarvetta mennä naimisiin. Politiikka? En oikein tiedä, mitä ajatella siitä. Tiedän, että on kovaa elää tässä maailmassa. Me amerikkalaiset olemme viime aikoina rakentaneet uudelleen tuhoamiamme maita. Se on tapahtunut oman infrastruktuurimme ja koulujärjestelmämme kustannuksella. Konservatiivit ovat käärmeissään, kun eivät ole saaneet siirrettyä keskiluokalta tarpeeksi rahaa rikkaille. He tuskin panisivat pahakseen uutta sotaa, jolla puolustetaan öljy-yhtiöiden intressejä. En periaatteessa pidä menneisyyteen tähyilemisestä, mutta vuosi sitten julkaisin elämäkertani. Tein sen toimittaja-kirjailija Michael Azerradin kanssa. Tein kaikkeni, että kirjasta tuli hyvä. Keräsin kokoon kaiken mitä muistin, ja Michael esitti kysymyksiä, joilla pääsin syvemmälle muistoihini. On jännittävää, miten ihmiset voivat muistaa samat tapahtumat täysin eri tavalla. Kymmenen vuotta sitten aloin perehtyä elektroniseen musiikkiin ja klubikulttuuriin. Loin itselleni anagrammi -alter egon nimeltä Loud Bomb, ja kehitin ystäväni kanssa klubikonseptin nimeltä Blowoff. Se on vieläkin erittäin suosittu tapahtuma ja vetää yhtä paljon väkeä kuin rockkeikat. Minulla ei ole kauheasti aikaa harrastuksille, vaikka pitäisi kyllä olla. Harrastan liikuntaa. Kun ikää kertyy, täytyy yrittää pitää parempaa huolta itsestään. Käyn kuntosalilla ja sen sellaista. Olen tehnyt paljon asioita, joista olen ylpeä. Kaduttavaakin on, mutta minkä sille voi? Täytyy vain yrittää olla tekemättä samoja virheitä kahta kertaa. « " Onko minun kanssani helppoa tehdä töitä? Riippuu, keneltä kysytään. » KUNNIAN MIES Bob Mould on päässyt käsiksi hyvään energiaan ja ymmärtänyt sen voiman. ritän aina kohdella muita kunnioittavasti. Vastavuoroisesti haluan, että minua kunnioitetaan. Kunnioituksesta on tullut minulle hyvin tärkeä asia iän myötä. Synnyin Malone-nimisessä maaseutukaupungissa New Yorkin osavaltion pohjoisosassa. Paikka sijaitsee lähellä Kanadan rajaa, Montreal on lähin suuri kaupunki. Kotikaupungissani oli firma, joka myi singlelevyjä jukebokseihin. Isälläni oli tapana ostaa meille kotiin laatikoittain 7"-vinyylejä. Kasvoin 60-luvun puolivälin popin tahdissa. Kun olin ensin oppinut käyttämään levysoitinta, opettelin soittamaan koskettimia ja kitaraa. Sitten aloin tehdä omia biisejä. Sen lisäksi katselin tv:stä wrestlingiä, showpainia. Se oli kova juttu amerikkalaislapsille 70-luvulla. En tuntenut Malonea kodikseni. Päätin jo hyvin nuorena, että muuttaisin sieltä pois. Halusin lähteä kahdesta syystä. Toinen oli Y musiikki. Tiesin, että vain jossain suuremmassa kaupungissa voisin päästä eteenpäin sillä alalla. Toinen syy oli se, että olen homo. Suurissa kaupungeissa on helpompaa olla homoseksuaali. HÜSKER DÜ kun valmistuin high schoolista 1970-luvun lopulla, muutin Minnesotaan opiskelemaan. Kirjauduin yliopistoon ja tutustuin Grant Hartiin ja Greg Nortoniin. Grant soitti rumpuja ja Greg bassoa, ja me perustimme bändin nimeltä Hüsker Dü. Olin silloin 17-vuotias. Keikkailimme pari vuotta paikallisesti ja aloimme sitten tehdä laajempia kiertueita. Hüsker Dün punkkia tai vaihtoehtorockia pidetään vastareaktiona valtavirtamusiikille, mutta enpä tiedä, oliko meidän tarkoitus olla sitä. Taisimme perustaa bändin siksi, että olisi jotain tekemistä. Se soundi syntyi vaistomaisesti. Olen aina ollut sitä mieltä, että musii- kin tekijän kannattaa seurata vaistojaan, ei mitään muuta. Ei tarvitse olla maailman taitavin muusikko. Täytyy vain keskittyä siihen, mikä tulee luonnostaan. Vuonna 1983, kun Hüsker Dü oli ollut koossa nelisen vuotta, minä tiesin, että toista meidän kaltaistamme bändiä ei ole. Meissä oli hyvää energiaa ja ajattelin, että bändimme voisi muuttaa musiikin maailmaa. Siitä tuli minulle tavoite. Hüsker levytti ensin itsenäiselle SST Recordsille ja myöhemmin Warnerille. Siitä tuli tärkeä bändi, josta monet olivat kiinnostuneita. Kun vaihtoehtorock alkoi nousta, minä tajusin kyllä, mitä se merkitsi ja mikä Hüsker Dün rooli siinä oli. Sonic Youthin Thurston Moore ja Dinosaur Jr:in Lou Barlow ja J.Mascis olivat ystäviäni. Kun heidän bändejään seurasi läheltä, tiesi, että musiikkimaailma oli muuttumassa. Hüsker Dü hajosi 80-luvun lopulla. Siitä on tehty paljon isompi numero kuin olisi tarvinnut. MeiSUE tui, että minulla on paljon näytettävää maailmalle. Sitten yksi klubi Georgian Athensista otti meihin yhteyttä ja tarjosi keikkaa. Yhteishenki oli sen verran hyvä, että päätimme keksiä bändille nimen minun nimeni käyttämisen sijasta. Niin syntyi Sugar. Sugarin ensimmäinen levy Copper Blue ilmestyi vuonna 1992. Nirvanan menestyksen vuoksi vaihtoehtorockimme sai osakseen enemmän huomiota kuin osasin odottaa. Joskus asiat vain järjestyvät niin, että lopputulos on mahtava. Tänä vuonna Copper Bluen julkaisusta tulee kuluneeksi 20 vuotta, ja olen tehnyt keikkoja sen kunniaksi. Se on hauska ja helppo levy soittaa, ja 20 vuoden jälkeen niihin biiseihin on kiinnostavaa perspektiiviä. Elokuussa soitamme Copper Bluen Helsingissä. Kävin Tavastian nettisivuilla katsomassa, millainen klubi se on. Vaikutta hienolta paikalta, jolla on pitkä historia. Hajotin Sugarin vuonna 1996, koska bändin jäsenet alkoivat olla kiinnostuneempia muista asioista. Minä satsaan työhöni aina kaikkeni. Siksi odotan paljon niiltä, kenen kanssa työskentelen. Onko minun kanssani helppoa tehdä töitä? Riippuu, keneltä kysytään. Sugarin jälkeen levytin taas sooloartistina, ja yllättäen myös show- ROBERT ARTHUR MOULD s. 16.10.1960 Yhdysvaltalainen vaihtoehtorockvaikuttaja Yhtyeitä ja projekteja: Hüsker Dü, ja Sugar, Loud Bomb, sooloura. Ajankohtaista: Bob Mould esittää Sugarin Copper Bluen Helsingin Tavastialla maanantaina 6.8. » 10 « NRO. 7
• Pe La Su Ti Ke To Pe La Su Ti To Pe La Su Ti Pe La Su Ti Pe 06.07 07.07 08.08 10.07 11.07 12.07 13.07 14.07 15.07 17.07 19.07 20.07 21.07 22.07 24.07 27.07 28.07 29.07 31.07 03.08 Doris raskaana-klubi dj Mr. Willy, 5 Dj Laurila, 5 Supersunnuntai dj Jussi, 2 Supertiistai dj Eetu, 2 Pomppulinna-klubi punk rock/ska/reggae/horrorpunk psychobilly/skatepunk/pop punk, free Doris live: Surffiveikot, dj Jirci, 5 Dj Tomi, 5 Dj Eetu, 5 Supersunnuntai dj Mr. Willy, 2 Supertiistai dj Miguli, 2 Kaino-klubi free Dj Jirci, 5 Dj Mikko, 5 Supersunnuntai dj Laurila, 2 Supertiistai dj Tomi, 2 Keep the Faith- klubi dj:t Radio, Perryman ja Spesiaali-Eetu, Northern Soul / RnB / Early Reggae / MOD, 5 Dj Jussi, 5 Supersunnuntai dj Jirci, 2 Supertiistai dj Laurila Doris raskaana-klubi dj Mr. Willy, 5 KE 25.7. PAPRIKA KORPS (POL) YAKUZI PATO TO 26.7. CIRCLE JOOSE KESKITALO JA KOLMAS MAAILMANPALO YOURNALIST NOPAT BLACK TWIG PE 27.7. Doris, Aleksanterinkatu · 20, Tre ravintoladoris@gmail.com · www.ravintoladoris.fi Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 · K-20 EEVIL STÖÖ MURHEENLAAKSO PLAYS MANA MANA THE REED FAGS THE SPLITS DEATH HAWKS YOURNALIST LA 28.7. RISTO FRENCH FILMS LIGHTHOUSE PROJECT ALL WILL BE QUIET YOURNALIST KAILO LIPUT: KE 7,- (OVI), TO, PE JA LA 12,- (OVI) / 10,- (TIKETTI) NELJÄN PÄIVÄN LIPPU 30,- (TIKETTI) NARIKKA SISÄLTYY LIPUN HINTAAN KLUBI, HUMALISTONKATU 8, TURKU WWW.FACEBOOK.COM/INDIEILTAMAT WWW.KLUBI.NET WWW.SUE.FI SUE » 11 « NRO. 7
• festivaal alenteri 20 festivaalikalenteri 2012 LOVE MUSIC FESTIVAL 20.-21.7. Pyynikki, Tampere Basement Jaxx, Groove Armada, Steen1, Regina, Kemmuru, Milow, Shine 2009 SAIMAA OPEN AIR 20.-21.7. Rauha, Lappeenranta ZZ Top, Eppu Normaali, Popeda, Stam1na HAMMER OPEN AIR 20.-21.7. Mannin navetta, Lieto Deströyer 666, Asphyx, Eyehategod, Necrophobic, Portrait, Gehennah, Root, Unhol, Damngod LPRHC FEST 20.-21.7. Skinnarilan kenttä, Lappeenranta Trapped Under Ice, Anal Thunder, Jaakko & Jay, Ratface WANAJA FESTIVAL 20.-21.7. Linnanpuisto, Hämeenlinna Leningrad Cowboys, Michael Monroe, Chisu, Stam1na, Pariisin Kevät, Freeman, Klamydia, Elokuu, Turisas SUNSET BEACH PARTY 20.-21.7. Pyhäjärvi, Karkkila Reckless Love, Chisu, Kotiteollisuus, Arttu Wiskari, Menneisyyden vangit KARJUROCK 20.-22.7. Uusikaupunki Apocalyptica, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Klamydia, Apulanta, Lordi, Kilpi THE ROCKOFF FESTIVAL 20.-28.7. Maarianhamina Dead by April, Magnus Uggla, Timbuktu & Damn, Mange Makers ROCKIN' HELLSINKI VOL. 2 21.7. Kaisaniemi, Helsinki ZZ Top, Von Hertzen Brothers, Peer Günt ELMUSROCK 21.7. Pyhäjärvi Freak Kitchen, Lovex, Nimetön, Madcraft, Constantine ILMIÖ 21.7. Uittamo, Turku DXXXA D & Rauhan orkesteri, Hjálmar, Kuusumun Profeetta, K-X-P, Lau Nau, Liljan loisto, Pastacas, Ville Leinonen & Majakan soittokunta KEITELEJAZZ 25.-28.7. Äänekoski Reckless Love, Slade, Michael Monroe, Suzi Quatro, Black Motor & Verneri Pohjola PIPEFEST 26.-28.7. Himos, Jämsä Adam Tensta, B.O.B., Looptroop Rockers, Aste, Cheek, Noah Kin, Paleface, Redrama, Ruudolf KOTKAN MERIPÄIVÄT 26.­28.7. Kotka Lenigrad Cowboys, Happoradio, Popeda, Yö, Mikko Herranen, Haddaway, Rednex DOWN BY THE KEMIJOKI 27-28.7. Comico & Tivoli, Rovaniemi Eläkeläiset, Kelpo Pojat, Tanssiorkesteri Lossimies, Kumikameli, Jalla Jalla, Nightingales, Greenhouse AC KUUDES AISTI 27.-29.7. Helsinki Kim Gordon, Kurt Vile & The Violators, Moon Duo, Ty Segall, Shabazz Palaces, Mark Ernestus & Tikiman, Jori Hulkkonen ROCKFESTARI NAAMAT 27.-29.7. Muurame MIAU, Sydän Sydän, Sara, Petrojvic Blasting Company (USA), Disgrace, Tundramatiks, Lapko, The Irrationals F IRST AID KIT I LOSAARIROCKISSA JOENSUUSSA . LUMOUS GOTHIC FESTIVAL 5.-8.7. Tampere Extinction Front, The Last Days of Jesus, Psyyke, Impakt, WHRMCHT HÄSSÄKKÄPÄIVÄT 6.-7.7. Ykän pub, Oulu Terrible Feelings, Jumalan Ruoska, Juggling Jugulars, Neuroottiset Pelimannit, Murheenlaakso, Unkind, Vapaa Maa JYRKKÄ ROCK FESTIVAL 6.-7.7. Jyrkkäkoski, Pudasjärvi The Freza, Kilpi, Faff-Bey, Domination Black, Dreamtale SUMMER UP 6.-7.7. Lahti Kapasiteettiyksikkö, Mohombi, Cheek, Notkea Rotta, Elokuu, Asa, Gracias SAPARO-FESTIVAALIT 6.-7.7. Huittinen Arttu Wiskari, Jean S, Ressu & Jussi, FBI-beat RUISROCK 6.-8.7. Turku Pulp, Refused, Nightwish, The Cardigans, Michael Monroe, Bloc Party, The Mars Volta, Jimmy Cliff, Santogold, Flogging Molly AITOON KIRKASTUSJUHLAT 7.-9.7. Aitoo Apulanta, Chisu, Haloo Helsinki!, Jukka Poika, Kauko Röyhkä & Narttu, Neljä ruusua, Yö, Tuomari Nurmio JYVÄSKYLÄN KESÄ 10.-15.7. Jyväskylä Paleface & Räjähtävä nyrkki, The Northern Governors, Liljan loisto, Alamaailman vasarat TAMMERFEST 11.-14.7. Tampere The Soundtrack of Our Lives, PMMP, Michael Monroe, The Flaming Sideburns, Robin, Stratovarius, Herra Ylppö & Ihmiset, Fintelligens, Kontra ROTUAARI PIKNIK 11.-14.7. Oulu Apulanta, Neljä Ruusua, Pariisin kevät, PMMP, Chisu, Jukka Poika, Popeda, Yö, Kristiina Wheeler PIONEERIFESTIVAALI 13.-14.7. Korian Pioneeripuisto, Kouvola Stam1na, Klamydia, Lord Est, Apulanta, Eppu Normaali, Kaija Koo OLUSET OLUTJUHLAT 13.-14.7. Iisalmi Dingo, Aikakone, Kotiteollisuus, Jukka Poika & Sound Explosion Band SUONENJOK' ROK 13.-14.7. Suonenjoki Bob Malmström, FM2000, Jarkko Martikainen, Turmion Kätilöt, Verjnuarmu HUMMERIPOIKA ROCK 13.-14.7. Haukivuori Agents & Vesa Haaja, Rytmirotat, Himanes, FM2000, Francine, Bloodred Hourglass, Lizzy Jones ILOSAARIROCK 13.-15.7. Laulurinne, Joensuu Mayhem, The Hives, D-A-D, Tanya Stephens, First Aid Kit, 65daysofstatic, Nasum, The xx, Antony and the Johnsons, Against Me!, Pulled Apart by Horses, Looptroop Rockers, Modeselektor, Children of Bodom, Apocapyptica, PMMP, Chisu, Paleface, Pariisin Kevät, GG Caravan, Michael Monroe, Stam1na, Viikate, Kauko Röyhkä & Narttu ALPON KESÄVESTARI 14.7. Alpo Jaakolan patsaspuisto, Loimaa Huruluoto, Black Lizard, The Reed Fags, Bad Honey with Heikki Salo, Sami Kukka, Liikkuvat Lapset PORI JAZZ 14.-22.7. Pori Norah Jones, The Northern Governors, Honey B. & The T-Bones with M.A. Numminen & Pedro Hietanen PITKÄ KUUMA KESÄ 15.7. Alppipuisto, Helsinki Lapko, Damn Seagulls, Sydän,sydän, Pää Kii, Antero Lindgren, Koivuniemen Herrat TWIN CITY FESTIVAL 18.-21.7. Tornio / Haaparanta Michael Monroe, Chisu, Paleface, PMMP, Slade TURKU MODERN 19.-22.7. Turku Wolf + Lamb, Steffi & Virginia, Floating Points, Mike Dehnert, Bok Bok, I-F ja Daniel Wang TULIVUORIROCK UNPLUGGED 20.7. Lappajärvi Tumppi Varonen & Rane Raitsikka, Anssi Kela, Timo Kotipelto Acoustic Duo, Hauli Bros T HE SPLITS INDIE -ILTAMISSA TURUN KLUBILLA. » WWW.SUE.FI/FESTIVAALIKALENTERI SUE » 12 « NRO. 7
• DOWN BY THE LAITURI 24.-29.7. Turku L.A. Guns, 1974 ABBA Tribute Show, Riku Niemi Orchestra, Apulanta INDIE-ILTAMAT 25.-28.7. Klubi, Turku Eevil Stöö, Risto, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Circle, Yournalist, Paprika Korps (POL), Lighthouse Project, Yakuzi Pato, French Films, Murheenlaakso plays Mana Mana, Nopat, Death Hawks, The Splits, All Will Be Quiet, Kailo, The Reed Fags TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA 26.-29.7. Valkeakoski Erin, Katri Helena, Jukka Poika, Apulanta, Michael Monroe, Pariisin Kevät, Haloo Helsinki!, Pertti Kurikan Nimipäivät BACKYARDROCK 27.-28.7. Loviisa Happoradio, Amoral, For the Imperium, The Freza, Baton Rogue Morgue QSTOCK 27.-28.7. Oulu Roxette, Black City, Michael Monroe, Petri Nygård, PMMP, Notkea Rotta, Jare & VilleGalle KUOPIO ROCKCOCK 27.-28.7. Kuopio Nightwish, Kotiteollisuus, Klamydia, Kaija Koo, Verjnuarmu, Turmion Kätilöt, Petri Nygård, Stam1na, Apulanta, Viikate, Eläkeläiset, Tarot, Chisu METSÄFESTIWAL 27-29.7. Mäntyharju Juno Reactor, Dumari & Spuget, Notkea Rotta, Tundramatiks, Texas Faggott, Petos & Jontti, Laineen Kasperi & Palava kaupunki SEINÄJOEN VAUHTIAJOT 27.-29.7. Seinäjoki Lauri Tähkä, PMMP, Popeda, Paleface, Erin, Sleepy Sleepers SUMMER SOUND FESTIVAL 27.-29.7. Messukeskus, Helsinki Avicii, Tiësto, Hardwell, Alex Kunnari, Heikki L KARMAROCK 28.7. Harjavalta Maj Karma, Von Hertzen Brothers, Herra Ylppö ja Ihmiset, Regina, Olavi Uusivirta, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Oranssi Pazuzu, Paprika Korps, Lady Escape, No Second Thought, The Irrationals HÄMYVESTARIT 3.-4.8. Hämeenkyrö Lovex, Petri Nygård MYÖTÄTUULIROCK 3.-4.8. Hakunila, Vantaa Michael Monroe, Apocalyptica, Skindred, Amorphis, Kotiteollisuus, Stam1na, Amaranthe, Blake KOKKOLA ROCK 3.-4.8. Hollihaan festivaalipuisto, Kokkola Petri Nygård, Yö, Amaranth, Pandora, Matti Nykänen, Sonata Arctica PORISPERE 3.-5.8. Kirjurinluoto, Pori Turbonegro, PMMP, Sacderd Reich, Satyricon, Chisu, Robin, Oz SOTKAMON SYKE 3.-4.8. Sokos Hotel Vuokatin piha, Sotkamo Sonata Arctica, Mokoma, Viikate, Finntroll, Herra Ylppö & Ihmiset IISROKKI 4.8. Iisvesi, Suonenjoki Moottörin jyrinä, Dissonanssi, Kaukolasipartio, Miauskis Kissa FLOW FESTIVAL 8.-12.8. Suvilahti, Helsinki The Black Keys, Swans, Ane Brun, Flying Lotus, A$AP Rocky, SIMEROCK 10.-11.8. Ounaspaviljonki, Rovaniemi PMMP, Robin, Jukka Poika & Bommitommi, Klamydia, AURA FEST 10.-11.8. Barkerinpuisto, Turku Paleface, Aste, Cheek, Cstar, Fintelligens, Gasellit, Juju, JURASSICROCK 10.-11.8. Visulahti, Mikkeli Meshuggah, Tinie Tempah, Yelawolf, Sonata Arctica, PMMP, Stam1na, Wöyh! JALOMETALLI 10.-11.8. Club Teatria, Oulu Deicide, Municipal Waste, Coroner, Iced Earth, Crimson Glory MILJOONAROCK 11.8. Töysä, Tuuri Lauri Tähkä, Klamydia, Kolmas nainen, Paula Koivuniemi WEEKEND FESTIVAL 17.-18.8. Luukki, Espoo David Guetta, Hurts, Skrillex, Carpark North, OFWGKTA, Donkeyboy, Cheek, Redrama DARK RIVER FESTIVAL 17.-18.8. Honkalan hiihtostadion, Kotka Reckless Love, Swallow the Sun, Domination Black, Kaihoro, Ghoul Patrol, Bob Malmström I IRIS JURASSICROCKISSA M IKKELISSÄ . LINNAN JUHLAT 17.-25.8. Turku Kent, Hector, Donovan, Tom Jones, Elokuu, Jukka Poika RAPUROCK 18.8.2012, Väinölänranta, Oulainen Sydän, sydän, Hebosagil, Suomen tulli, Tunguska Press, Saaste KOISOROCK 25.8. Velmu-talo, Koivuhaka, Vantaa Waltari, Mind of Doll, The Death of Gagarin LUTAKKO LIEKEISSÄ 25.8. Lutakko, Jyväskylä Lama, Pertti Kurikan nimipäivät, Callisto, Pää kii, Räjäyttäjät, Rattus Lippuja saatavana nyt myös R-kioskeilta kautta maan! Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. SKANNAA KOODI NIIN VOIT VOITTAA ILMAISIA LIPPUJA 19.09.2012 - DINOS, MARIEHAMN 20.09.2012 - BÄKKÄRI, HELSINKI 21.09.2012 - YO-TALO, TAMPERE 22.09.2012 - LEIPÄTEHDAS, VAASA LIPUT ALK. 15 APOLLO LIVE CLUB - HELSINKI LIPUT ALK. 25 19.09.2012 17.10.2012 THE CIRCUS HELSINKI 18.10.2012 TAMPERE-TALO TAMPERE 19.10.2012 LOGOMO TURKU 20.10.2012 RYTMIKORJAAMO SEINÄJOKI LIPUT ALK. 39 SUE » NRO. 7 Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: 13 « Kotimaa 7 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys.
• HAASTATTELU TEKSTI SIAN EDWARDS / THE INTERVIEW PEOPLE KÄÄNNÖS ARI VÄNTÄNEN KUVA LEHTIKUVA/AP PHOTO DAN STEINBERG » VOITTAJA PALAA KEH Quentin Tarantino on uransa huipulla. Django Unchainedia viimeistelevä ohjaaja ei koskaan aio siirtyä ikämiessarjaan. Q uentin Tarantinon uusi elokuva, joulun tienoilla ensi-iltaan tuleva Django Unchained kertoo orjuudesta Yhdysvalloissa. Pääosiin ikoninen elokuvaohjaaja on pestannut Jamie Foxxin, Leonardo DiCaprion ja Tarantinon edellisestä elokuvasta Inglourious Basterdsistakin tutun Christoph Waltzin. Oliko väistämätöntä, että jonakin päivänä sinä ohjaat spagettiwesternin? ­ Kyllä varmasti. Ainakin olen aina halunnut tehdä westernin. Ja tiesin kyllä itsekin, että jos sellaisen tekisin, niin kyllähän siinä spagettikastike hiukan roiskuisi muodossa tai toisessa. Kill Bill 2:ssa ja Inglourious Basterdsin avauskohtauksessa on jotain spagettiSUE länkkärimäistä. Eräs tyyppi työryhmästä jopa kutsui avauskohtausta minun ensimmäiseksi lännenleffakseni. Soiko Django Unchainedissa Ennio Morriconen musiikki? ­ Aion käyttää elokuvassa Morriconea, Luis Bacalovia, Nico Fidencoa, Johnny Cashia ja James Brownia. Mistä moderneista westerneistä pidät? ­ The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford ja True Grit olivat hyviä. 80-luvulla tehtyä Cattle Annie And Little Britchesiä suorastaan rakastan. Barbarosa on myös hyvä elokuva. Oliko orjuusteeman käsittely Django Unchainedin tekemisen lähtökohta? » 14 « NRO. 7
• HÄÄN ­ Oli. Olen halunnut käsitellä sitä jo pitkään ja olen halunnut muidenkin elokuvantekijöiden käsittelevän sitä. Koska kukaan muu ei sitä näytä tekevän, tartuin itse toimeen. Miksi orjuus on mielestäsi tärkeä aihe? ­ Se aihe merkitsee minulle enemmän kuin mikään muu. Kai se on jotenkin geeneissäni. Käsikirjoituksen tekeminen oli hyvin kiinnostavaa. Sama juttu oli Inglourious Basterdsin kanssa: ellen olisi tuntenut toisen maailmansodan tapahtumia hyvin, en olisi tehnyt sitä leffaa. Minulla oli tietoa myös orjuudesta, olen tutkinut sitä aihetta silkasta mielenkiinnosta jo kauan. En kuitenkaan lukenut historiakirjoja kun käsikirjoitin Django Un- chainedia. Kyselin vain itseltäni kysymyksiä ja löysin niihin vastaukset. Sanoit, että Inglourious Basterds päätti holokaustielokuvien aikakauden. Onko Django Unchained viimeinen orjaelokuva? ­ Toivottavasti ei. Toivottavasti muut elokuvantekijät huomaavat, että orjuus on hedelmällinen maaperä uusille tarinoille. Ei siis vain käsien vääntelylle ja kaiken sen surkeuden surkuttelulle, vaan tarinoille sankaruudesta, pelkuruudesta, pettureista, rakkaudesta ja vihasta. Toisin kuin sanotaan, siitä teemasta on vielä vaikka kuinka monta tarinaa kertomatta. Sekä musta että valkoinen Amerikka on vain pelännyt siihen aiheeseen tarttumista. Basterdsissa kirjoitit historiaa uudelleen. Teetkö niin myös Djangossa? ­ En. Kaikki mitä Djangossa tapahtuu, voisi tapahtua oikeastikin. Basterdsissa on se yksi suuri tapahtuma, jollaista Djangossa ei ole. Django ei tapa kenraali Leetä. Kertoisitko suhteestasi Christoph Waltziin? ­ Päivä, jona tapasin hänet, oli onnenpäivä. Yhteistyömme on aivan erityislaatuista. Hän puhuu ­ ei, hän laulaa ­ dialogiani paremmin kuin kukaan muu. Hän tajuaa vuorosanat äänen korkeutta myöten. Hänen kanssaan on ilo työskennellä ja hänelle on hienoa kirjoittaa rooleja. En tiennyt etukäteen, kuka Django on tai kuka Calvin Candie on, mutta Tohtori Schultzin minä tunsin jo ennestään. Kerro hiukan Leonardo DiCaprion roolista Django Unchainedissa. ­ Se on raivokas suoritus. Kirjoitin sen roolin alun perin vanhemmalle miehelle. Leo luki käsikirjoituksen ja ihastui siihen hahmoon ja halusi jutella kanssani roolista. Hän sai minut innostumaan, ja aloin kehittää hahmoa Leon suuntaan. Annoit roolin myös Don Johnsonille. Luuletko, että se elvyttää hänen uransa niin kuin John Travoltan ura elpyi hänelle antamasi Pulp Fiction -roolin ansiosta? ­ Ainakin Don näyttelee hyvin. Tapaus Travolta oli todellinen ilmiö, josta ei kannata vetää johtopäätöksiä ­ ja Johnillahan oli yksi pääosa Pulp Fictionissa. Don Johnson on makea näyttelijä. Olin hänen faninsa jo ennen Miami Vicea. Olen katsonut kaikki hänen leffansa ja tv-esiintymisensä 70-luvulta lähtien. Kun Miami Vice aikoinaan menestyi, ajattelin, että jo on aikakin Donin saada nostetta uralleen. HUIPULTA HUIPULLE kun alat tehdä käsikirjoitusta, tiedätkö kuinka tarina tulee loppumaan? ­ En koskaan kovin tarkasti. Tietysti jotain Kill Billiä kirjoittaessa sitä osasi jo aika varhain olettaa, että lopussa se nainen tappaa Billin, mutta yksityiskohdat olivat pitkään hämärän peitossa. Olet työskennellyt pitkään elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin kanssa. Miten suhteenne on kehittynyt vuosien mittaan? ­ Emme voisi olla tämän läheisempiä. Hän on isäni ja suojelijani elokuva-alalla. Ilman SUE Harvey Weinsteiniä en olisi tehnyt sellaisia elokuvia kuin olen tehnyt enkä istuisi tässä nyt. Ilman hänen tukeaan urani olisi ollut erilainen. En olisi voinut noudattaa omaa visiotani näin tarkasti. Nyt voin tehdä Django Unchainedin kaltaisen kovan ja haastavan ja viihdyttävän leffan, ja Sonyn tuotantoyhtiöt tuskin malttavat odottaa sen julkaisua. Ilman Harveya niin ei olisi. Miten kuvailisit tätä urasi vaihetta? ­ Taiteellisesti olen urani huipulla. Tämä on nyt se siistein kohta! Olen tehnyt kovasti töitä saavuttaakseni tämän nykyisen osaamisen ja kunnianhimon tason. Django Unchained on minun Mount Everestini. Sehän jokainen suuri elokuvani on minulle vuorollaan ollut, mutta Django on taas vähän edellistä korkeampi huippu ­ vaikka Kill Billiä korkeampia huippuja ei tuntunut silloin olevankaan. Aiotko tehdä Kill Bill 3:n? ­ En ole varma. En ainakaan vähään aikaan, koska se leffa kertoisi siitä, kuinka Vivica Foxin tytär on kasvanut aikuiseksi ja lähtee koskamaan Uma Thurmanille. Vivican tytär oli viime leffassa neljävuotias, ja Kill Bill 3:ssa hänen pitäisi olla vähintään 18. Entä Pulp Fiction 3d:n? (naurua...) Menestyksesi on jatkuvaa. Kuinka estät sitä nousemasta päähäsi? Miten pysyt itsekriittisenä ja nöyränä? ­ Se onkin hyvä kysymys. Nöyrtyminen ei itse asiassa ole kovin vaikeaa. Työ pitää nöyränä ja juuri työni on se, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita. Olisi helppoa antaa käsikirjoitus jonkun ulkopuolisen kehitettäväksi, mutta minä en tee sellaista. Aloitan aina tyhjästä. Siispä jonkun Basterdsin suuri menestys tuntuu toki hienolta, mutta samalla tiedän, että kohta minulla on taas edessäni tyhjä paperi ja kaikki täytyy aloittaa alusta. Kun teen elokuvaa, hankin siihen kaiken mitä haluan ja teen kaiken niin kuin haluan. Mutta tekemistä on paljon, ja vuorokaudessa on rajallisesti tunteja. Se pitää nöyränä. Mitä teet, jos kirjoitat käsikirjoituksen tai kohtauksen ja pidät siitä itse kovasti, mutta joku muu pitää sitä huonona? ­ Se riippuu. Jos mielipide on järkevä, niin kannattaahan sitä punnita. Tai sitten kiistän kaiken. Jamie Foxx on kertonut, että sinulla on oma verireseptisi. Kerrohan siitä. - Olen työskennellyt saman tehostefirman kanssa Reservoir Dogsista lähtien. KNB Effects on yksi elokuva-alan suosituimmista ja tunnetuimmista yhtiöistä. Kill Billin tekemisen aikaan saimme aikaan täsmälleen oikean sävyistä tekoverta. Tykkään japanilaistyylisestä verestä, se on melkeinpä maalauksellisen punaista. Tavallinen Hollywood-veri näyttää mansikkasoseelta, jota levitetään pannarin päälle. Se näyttää hyvältä vain vaatteilla, suussa ja iholla, mutta ei toimi lainkaan esineiden päälle roiskittuna. Minun tekovertani voi levittää jopa metallin päälle, ja siinä on elävyyttä. Kärsitkö keski-iän kriisistä? ­ En ainakaan vielä. Oletko kuitenkin pehmennyt hiukan ihmisenä? Sinähän olet hyvin ulospäin suuntautunut ja ajauduit aiemmin usein kahnauksiin. ­ Enpä usko. Pikemminkin tiedostan entistä paremmin, että jos vedän jotakuta turpaan, se maksaa minulle 30 000 taalaa. Siinä kohdassa tulee mietittyä, kuinka vihainen sitä loppujen lopuksi onkaan. Suhtaudut elokuviin rajattoman innokkaasti. Voisitko koskaan kuvitella hankkivasi lapsia? Jälkikasvuhan veisi energiaa ja kääntäisi huomiosi pois työstä. ­ Niinhän se on. Saa nähdä, mitä tapahtuu, mutta juuri tuosta syystä en aio tehdä elokuvia koko ikääni. Ajattelin lopettaa kuusikymppisenä. Oletko aivan varma? ­ En, mutta sellaista olen suunnitellut. En halua olla vanha ohjaajaukko, joka tekee vanhojen ukkojen elokuvia, jotka sitten pilaavat koko filmografiani. En halua olla se tyyppi, joka ei tajua, milloin juhlat loppuvat. Haluan poistua kehästä voittajana. Haluan, että elokuvani tekee se jätkä, joka istuu nyt edessäsi, ei mikään elämän iltapuolen mies. ­ Vanhempana mieluiten kirjoittaisin kirjeitä, elokuvakirjoja, romaaneja ja hankkisin lapsia. Mutta saatan muuttaa mieltäni. Jos haluan tehdä elokuvan 62-vuotiaana, teen sen. « KUKA TARANTINO? I talialaisten, irlantilaisten ja cherokee-intiaanien sukujuurista kasvanut Quentin Tarantino on yksi maailman tunnetuimmista ja ihailluimmista elokuvaohjaajista. Tarantino syntyi Tennesseessä 27.3.1963. Kaliforniaan hän muutti yksinhuoltajaäitinsä kanssa kaksivuotiaana. Nuorena Tarantino haaveili näyttelijän ammatista. Saatuaan työpaikan videovuokraamosta hän kiinnostui käsikirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Hän aloitteli uraansa 80-luvun lopulla käsikirjoittamalla ja ohjaamalla My Best Friend's Birthday -lyhytelokuvan (1987), jonka pohjalta myöhemmin kehitteli True Romancen (1993). Tarantino nousi maailmanmaineeseen Reservoir Dogsin (1992), Pulp Fictionin (1994) ja Jackie Brownin (1997) tekijänä. Niiden jälkeen hän teki kaksiosaisen Kill Billin (2003 ja 2004), Grindhouse: Death Proofin (2007) ja Inglourious Basterdsin (2009). Ohjaamisen ohella Tarantino on kunnostautunut käsikirjoittajana, näyttelijänä ja tuottajana. Hänen tavaramerkkejään ovat muun muassa tyylitelty väkivalta, pitkät ja värikkäät dialogit ja epälineaarinen tarinankerronta. » 15 « NRO. 7
• lalle, Mario Pagliarulo soitti bassoa minun bassoraitojeni päälle, ja Dan Monti lisäsi mielettömiä kitarakuvioita omieni joukkoon. HEKTISET HETKET viime aikoina on tapahtunut paljon. Maailmaa ovat ravistelleet Fukushiman ydinonnettomuus, luonnonkatastrofit, euroalueen talouskriisi sekä arabikevään ja Occupyliikkeen kaltaiset kansannousut. Jos ovat ajat ankaria koko maailmalle, myös Serj Tankianin henkilökohtainen elämä on ollut hektistä. Hän sanoo erityisesti vuoden 2011 olleen hyvin poikkeuksellinen. Serj Tankian vuosimallia 2011 oli ainakin poikkeuksellisen tuottelias ja kiireinen taiteilija. Helmikuussa Oberon-teatterissa Bostonissa sai ensi-iltansa Tankianin säveltämä rockmusikaali Prometheus Bound. Myöhemmin samana vuonna hän julkaisi toisen runokirjansa Glaring Through Oblivionin. Sitten hän kiersi kolmella eri mantereella System of a Downin laulajana ja esiintyi orkesterin kanssa Armenian Jerevanissa, jossa tapasi myös maan poliittista johtoa. Vuonna 2001 Tankian myös esiintyi ensimmäisen kerran synnyinmaassaan Libanonissa kansallisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kaiken tuon jälkeen Serj Tankian palasi Yhdysvaltoihin ja sävelsi Harakirin ­ ja kolme muuta albumia. Kyllä. Serj Tankian on tehnyt Harakirin ohella kolme muuta levyä. Jazz-iz Christ on nimensä mukaisesti jazzalbumi, ORCA on säveltäjän ensimmäinen varsinainen klassisen musiikin sinfonia ja Fuktronic sisältää elektronista musiikkia. Tankian sanoo kaikkien neljän albumin inspiroineen toisiaan, vaikka niillä ei ole sisällöllistä yhteyttä. Kysymys siitä, onko olemassa musiikkityyliä, jonka hän kokee itselleen liian vaikeaksi ymmärtää, raivostuttaa Tankiania. ­ Ei musiikkia ymmärretä! Musiikki tunnetaan! Miksi edes kysyt tuollaista? Oletko sinä ehkä luopunut musiikin tekemisestä jostain tuollaisesta syystä? Se, joka kysyy pelosta, pelkää itse! Minä en kaihda mitään tyyliä, genreä, instrumenttia tai sovitusta. Olen säveltäjä, jolla on palettinaan koko maailma. Miksi käyttäisin vain taivaan sävyjä? Jotkut käyttävät musiikissaan vain tiettyjä sävyjä, koska he katsovat saavansa sillä tavalla aikaan ehyempää musiikkia. Vastauksestasi ­ ja musiikistasi ­ päätellen sinä määrittelet "fokusoituneisuuden" eri tavalla kuin muut. ­ Minulla on neljä levyä ja neljä erilaista fokusta, kiitos vain kohte- liaisuudesta. On totta, että useimmat artistit pitävät musiikillista fokusta kaupallisuuden kannalta välttämättömänä. Minä keskityn taiteeseen ja muusani viestiin ja yritän esittää sen niin taitavasti kuin osaan. Käytän paljon erilaisia värejä, koska ilman värejä elämä olisi mustavalkoista. KOUKUSSA MUSIIKKIIN serj tankianin kiivas työskentelytahti ja vahvat mielipiteet kertovat täydellisestä omistautumisesta musiikille. Pakkomiellettä hipovan intohimon hyvä puoli on se, että sen avulla voi tulla alallaan niin hyväksi kuin mahdollista. Huono puoli on se, että mikä tahansa omistautumisen kohde onkaan, sen varjo kuihduttaa kaiken muun elämässä. Tankian ei vastaa, kun kysyn, onko musiikin parissa puurtaminen tehnyt hänestä yksinäisen. Hän huomauttaa tekevänsä ajoittain muutakin. ­ Olin pari kuukautta rentoutumassa Uudessa-Seelannissa. Viime viikolla pidin neljä päivää vapaata käydäkseni Kalifornian rannoilla. Nautin sellaisesta. Silloin en tee muuta kuin luen, hengitän ja rentoudun. ­ Olet oikeilla jäljillä siinä, että olen täysin koukussa musiikkiin silloin kun työstän sitä. Olen huomannut, että kaltaisistani musiikkinarkomaaneista tulee hyviä artisteja. Toisaalta työskentelen melko nopeasti. Siinä ajassa, jossa muut tekevät yhden biisin, minä viimeistelen sarjan teoksia. ­ Aloin juuri säveltää musiikkia yhteen peliin ja haluaisin tehdä lisää elokuvasävellyksiä. Säveltäminen on parasta tässä työssä, haastattelut hirveintä. Sori vaan, Tankian sanoo ja muuttuu eläväksi hymiöksi. Miksi valitsit musiikin työksesi? Saattaisit nauttia siitä vielä enemmän, jos elantosi ei olisi kiinni siitä. ­ Musiikki valitsi minut. Kesti jonkin aikaa ennen kuin aloin pitää musiikkia ihan vakavasti otettavana uravalintana. Minullahan on ollut monenlaisia seikkailuja ja työpaikkoja. Olen pyörittänyt ohjelmointiyritystä ja työskennellyt tukussa, tuotantolaitoksissa, jälleenmyynnissä ja palvelualalla. Helvetti, melkein ryhdyin lakimieheksikin! Siinä vaiheessa kuitenkin tajusin, että minut on suunniteltu musiikkia varten. Kuinka hyvin sinut oppii tuntemaan kuuntelemalla musiikkiasi? ­ En ole varma. Musiikki ei tule artistista vaan kollektiivisesta tajunnasta. Artisti on vain musiikin esittäjä ja värittäjä. Jos Serj Tankianilta kysytään, ne tuhannet linnut eivät kuolleet turhaan. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA WARNER MUSIC » TANSSIJA LINTUSATEESSA Serj Tankian on omistautunut taiteelleen täydellisesti. Sillä tavalla voi vaikuttaa maailmaan, joka tekee hidasta itsemurhaa. T ammikuussa 2011 Italiassa satoi lintuja. Kahdeksantuhatta kuollutta turturikyyhkyä mätkähteli katoille, kaduille ja tuulilaseihin kuin valtava laivue köyhän miehen kamikaze-lentäjiä. Se oli suurin tapaus mystisessä lintujen joukkokuolemien sarjassa. Aiemmin tuhansia tuoreita raatoja oli pudonnut taivaalta Arkansasissa, Louisianassa ja Ruotsissa. Kukaan ei tiennyt, miksi. Serj Tankian piti sitä enteenä. Linnut olivat tehneet itsemurhan tai saaneet lähtökäskyn. Hän halusi ymmärtää, mitä se merkitsi, ja alkoi etsiä vastauksia omalla tavallaan. Ensimmäiseksi Tankian teki laulun nimeltä Harakiri. Se on nyt hänen uuden sooloalbuminsa nimikappale. Harakiri-albumi on lujasti kiinni nykyajassa muutenkin kuin ympäristöuhkien kohdalla. Tankian kertoo sen heijastavan globaaleja mullistuksia, poliittisia ja sosiaalisia tapahtumia, taloudellista epätasaarvoa, epäoikeudenmukaisuutta, globalisaatioagendan pettämistä ja mellakoita. Hänen tavoitteenaan on paitsi kuvata maailmaa myös muuttaa sitä. ­ Taide kertoo omasta ajastaan ja muuttaa sydämiä, Tankian sanoo. ­ Sydämet taas muuttavat todellisuutta. Kollektiivisesti muutettu todellisuus on sitä, mistä me kutsumme maailman muuttumiseksi. Myös taiteen on muututtava. Tankian itse välttelee itsensä toistamista kokeilemalla uusia työskentelytapoja. Tällä kertaa hän rakensi luuppeja edellisten soololevyjensä kappaleista ja sävelsi niiden varassa uutta musiikkia. Tankian kuvailee sitä "musiikilliseksi kierrätykseksi". Hän sanoo luoneensa uutta hajottamalla vanhaa. Sillä tuntuu olevan hänelle suuri symbolinen arvo. Harakiri äänitettiin Tankianin kotistudiossa Los Angelesissa. Kotona työskentelemisessä on se huono puoli, ettei työstä pääse koskaan irti. Kun kysyn, miksi hän halusi työskennellä kodissaan, Serj ärsyyntyy. ­ Kirjoittaisitko sinä tämän artikkelin mieluummin omalla läppärilläsi vai menisitkö kirjastoon kirjoittamaan jollain 70-luvun IBMkoneella? Tiuskaisun takaa pilkottaa täydellisen keskittymisen tavoittelu. Tankianille se on olennaista, sillä hänen levynsä todella ovat Serj Tankianin levyjä. Harakirillä toki soittavat maestron kiertuebändin muusikot, ja kitaristi Dan Monti jopa äänitti ja miksasi Harakirin yhdessä Tankianin kanssa, mutta Harakiri ei ole bändilevy. ­ Teen itse sovitukset rummuille, bassolle, kitaroille, kosketinsoittimille, jousisoittimille, lauluille, ihan kaikelle. Sitten pyydän muut paikalle korvaamaan tai täydentämään soittoani. Troy Zeigler soitti rumpuja minun rytmieni tiSUE HARAKIRIN TARINA Serj Tankian kuvailee Harakiri-albumia pienellä tarinalla, joka sisältää kaikki levyn kappaleiden nimet. Teksti julkaistaan englanniksi, koska sen suomentaminen on laulunnimien vuoksi mahdotonta. "The CORNUCOPIA of love/hate affairs with Gaia have made us scream `FIGURE IT OUT! CEOs are the disease.' Where abusive capitalism's only fate is human/environmental devastation. The CHING CHIME, diminutive drama of a gangsta BUTTERFLY revealed that humanity's tears actually outweigh yearly rainfall on the planet. We have witnessed HARAKIRI on a grand scale tearing out the OCCUPIED TEARS of victims preyed on by victims turned aggressors creating a DEAFENING SILENCE through which we hear a voice plead, `FORGET ME KNOT, my child.' REALITY TV has become the searing indictment of a society best described as the UNEDUCATED DEMOCRACY. The daughters of the evolution WEAVE ON with blood dripping down their guilty hands onto the flag as the word republic is replaced by empire." » 16 « NRO. 7
• HAASTATTELU Murheenlaaksolta on turha odottaa uutta musiikkia. ana Manan kulttilevyt Totuus palaa ja Murheen laakso ovat saaneet kesän mittaan uuden elämän, kun turkulainen Svart Records julkaisi ne uusintapainoksina vinyylinä. Mana Mana -kitaristi Arto "Otra" Romppanen on innoissaan kulttiklassikoiden uudesta tulemisesta juuri 33-kierroksisina. ­ Vinyyli on mukava formaatti. Kansitaide pääsee oikeuksiinsa ja vinyyliä kuunnellessa joutuu keskittymään musiikkiin vähän enemmän, kun pitää käännellä levyä 20 minuutin välein. Myös Mana Manan raunioille bändin johtohahmon Jouni Mömmön kuoleman jälkeen kasattu Murheenlaakso aktivoituu ennennäkemättömällä voimalla uudelleenjulkaisujen myötä. Kesän keikkakalenterissa on bändin harvan keikkailutahdin huomioiden suorastaan ruuhkaista. Romppasen mukaan Murheenlaakson heinä-elokuulle ajoittuva seitsemän keikan mittainen kiertue johtuu pitkälti uusintajulkaisuista. ­ Tuskin näinkään aktiiviselle "kiertueelle" oltaisiin lähdetty, jos levyt eivät olisi ajankohtaisia. Nyt aika oli sopiva keikkojen tekemiseen. Kesä on kyllä sinänsä looginen aika keikkailla, koska soittajat ovat hieman helpommin saatavilla. Mehän emme käytännössä koskaan saa koko bändiä kerralla treeneihinkään, kun kaikilla on muita menoja. Toki ei me muutenkaan kovin paljon treenata, kitaristi toteaa. Murheenlaakso on koko olemassaolonsa ajan keikkaillut säästeliäästi korkeintaan parin keikan vuositahdilla. Otran mukaan vähäinen keikkailu on kokoonpanolle suorastaan elinehto. ­ Ei tässä koko touhussa olisi mitään järkeä, jos tekisi 50 keikkaa vuodessa. Todennäköisesti kyllästyisin hommaan täydellisesti jo parinkymmenen keikan jälkeen. Kun tekee vähemmän keikkoja, homma pysyy tuoreena. Silloin siitä on iloa sekä meille että toivottavasti myös yleisölle. Vuosien mittaan Mana Manankin nimen elvyttämisestä on tullut kyselyjä. Bändi kuitenkin henkilöityi niin vahvasti Mömmöön, ettei Mana Manan nimen käyttämisessä olisi järkeä. Yli kymmenen vuotta sitten virallisen jäähyväiskeikkansa soittanut Mana Mana pysyköön haudassaan. M PE 27.7. INDIE-ILTAMAT, TURKU Myös Murheenlaaksoa on kosiskeltu tasaisin väliajoin tiiviimpään keikkailuun, mutta Romppanen arvelee, ettei tiiviimpi keikkatahti ainakaan Murheenlaakson konseptilla olisi kenenkään kannalta järkevä ratkaisu. ­ En usko, että meille olisi kysyntää kauheasti nykyistä keikkatahtia kiivaampaan menoon. Koska musiikki perustuu niin selvästi Jounin tekemälle materiaalille, se on aika nopeasti läpikäyty. Vähäisestä keikkamäärästä huolimatta tai juuri siitä johtuen Murheenlaakson keikkasuosio on pysynyt tasaisena. Kulttibändi onkin löytänyt yleisöä kaikenikäisistä. ­ Jo yli 20 vuotta sitten Mana Manan kanssa ihmeteltiin sitä yleisöpohjan laajuutta. Keikoilla kävi väkeä 18-vuotiaista pitkälle yli 50-vuotiaisiin. Viime vuosinakin vanhempia ihmisiä on näkynyt, vaikka nuoriakin on ollut keikoilla. Jounin kuolemasta on 20 vuotta, ehkä ne silloin 50-vuotiaat käy edelleen keikoilla, Otra heittää. Miehen mukaan Murheenlaaksolta on silloin tällöin kyselty aivan uuden materiaalinkin perään. Murheenlaakso on kuitenkin selvästi nostalgiabändi ja aikoo jatkossakin pysyä sellaisena. ­ Meillä ei ole kipinää uuden materiaalin tekoon Murheenlaakson puitteissa. Ollaan oltu ihan tyytyväisiä olemassa olevaan materiaaliin. Se on ollut jotenkin alusta asti selvää, että pitäydytään Jounin tekemässä musiikissa ja kunnioitetaan sillä tavalla hänen muistoaan, Romppanen linjaa. 1991 kuolleen Mömmön elinaikana Mana Mana julkaisi vain yhden levyn. Toinen levy Murheen laakso ilmestyi lähes kymmenen vuotta Mömmön kuoleman jälkeen. ­ Kun viimeisiä kertoja Jounin kanssa nähtiin, puhuttiin toisen levyn tekemisestä. Siksi oli tavallaan helppoa ryhtyä tekemään Murheen laakso -levyä, mutta käynnistyminen vei aikaa. Olosuhteista johtuen levyn tekeminen ei tietenkään ollut helppo prosessi. Biisit olivat kuitenkin suurin piirtein olemassa, joten tiesi kyllä, mitä on tekemässä, mutta vuosien projekti siitä silti muodostui, Otra muistelee. TEKSTI ILKKA LAPPI KUVA P. KORHONEN SUE 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 t Pileti ist ä Tiket The xx (USA) Modeselektor (GER) First Aid Kit (SWE) Antony and the Johnsons (USA) & Joensuu City Orchestra Iiris (EST) Regina French Films Lapko The Splits LAS Hei hipsteri ­ osta piletti » 17 « NRO. 7
• " Ymmärrän, jos meitä pidetään hiukan skitsofreenisina. HAASTATTELU TEKSTI ILKKA LAPPI KUVA SONY MUSIC » POLIITTISET PERSEENPYÖRITTÄJÄT Offspring-kitaristi Noodlesia ei maineen menettäminen huoleta. evin Wasserman kertoo, että alkukesä Kaliforniassa on ollut kylmä ja sateinen. Mies toivoo, että vähitellen ilmat lämpiäisivät. Jotain yhteistä siis on puhelinlinjan kummassakin päässä. Tosin "kylmän" Kalifornian 25 asteen lämpötila toki kelpaisi Euroopan pohjoisillekin leveysasteille. Paremmin Offspringin kitaristi Noodlesina tunnetun miehen kaipuun lämpöön ymmärtää. Käytännössä koko lähes 50-vuotinen elämä on kulunut lämpimissä osavaltioissa. Myös Offspring uusi levy Days Goes By syntyi lämpimissä oloissa, Havaijilla. Tosin syynä saarimatkailulle lämmön etsimisen sijaan oli se, että muun muassa Metallicaa ja Aerosmithia tuottaneen gurun Bob Rockin studio sijaitsee lomaparatiisissa. - Bobin kanssa työskentely oli tuttua jo edelliseltä levyltä (Rise and Fall, Rage and Grace, 2008). Suurin ero tällä kertaa oli siinä, että suuri osa levystä tehtiin studiossa. Kirjoitimme biisejä samalla kun nauhoitimme levyä. Se oli tietoinen ratkaisu, jota kokeilimme vähän jo edellisellä levyllä. Yritimme saada levylle rentoa fiilistä, Noodles kuvailee. - Kaikkiaan teimme levyä pari vuotta, mutta emme koko aikaa vaan lyhyissä pätkissä. Vietimme aikaa myös kotona perheidemme parissa. Luulen, että tauot tekivät hyvää, koska monet biisit olivat puolivalmiita, kun lähdimme studiosta kotiin. Kun palasimme töihin, jollain oli aina ideoita, miten keskeneräistä biisiä voisi viedä eteenpäin. Offspringin tapoihin ei ole koskaan kuulunut nauhoittaa kovin paljoa ylimääräistä materiaalia, koska sitä ei vain synny. Vaikka Days Goes By on jo yhdeksäs levy pitkällä uralla, ei Noodlesin mukaan tulevaisuudessakaan fanien kannata odotella arkistojen avautuvan ainakaan Neil Youngin mittakaavassa. - Meillä on yleensä paljon ideoita ja biisiraakileita, mutta useimmista jää puuttumaan kertosäe tai joku säkeistö. Yleensä huomaamme aika nopeasti sen, jos joku biisi ei saa ilmaa alleen ja siirrämme sen sivuun ja keskitymme lupaavampiin kappaleisiin. Normaa- K listi sessioissa valmistuu muutama ylimääräinen biisi, muttei sen enempää. Uudelta levyltä taisi tippua vain yksi tai kaksi täysin valmista biisiä pois. RENNOT SEDÄT Lähes 20 vuoden takaisesta Smash-levystä ja kansainvälisestä läpimurrostaan lähtien Offspring on myös, näkökulmasta riippuen, palkinnut tai kiduttanut kuuntelijoitaan huumorimusiikkiin lipsuvilla biiseillä. Bändin katalogista löytyy muun muassa sellaisia hassutteluja kuin The Worst Hangover Ever, Spare Me The Details ja Why Don't You Get a Job. Myös Days Go Bylla on oma huumoripoposuutensa Cruising California (Bumpin' In My Trunk) -biisin muodossa. Noodlesia ei kuitenkaan pahemmin huoleta se, että jotkut bändin biiseistä ovat kuin suoraan Katy Perryn laulukirjasta. - Me haluamme tehdä irtiottoja. Cruising Californiahan on poppia, silkkaa perseenpyöritystä. Jos se olisi Rihannan biisi, siitä tulisi valtava kesähitti. Pretty Fly (For a White Guy) oli tavallaan hyvin samanlainen ja siitä tuli yksi suurimmista hiteistämme, Noodles muistuttaa. - Jokaiselle levylle yritämme saada niitä elementtejä, jotka tekevät Offspringistä Offspringin. Yksi niistä asioista on rentous ja huolettomuus. Varsinkaan nykyään emme ole huolissamme maineestamme tai siitä, mitä meistä yleisesti ajatellaan. Olemme oppineet luottamaan siihen, että meillä on tietty yleisö, joka seuraa tekemisiämme. Myös he tuntuvat pitävän siitä, että voimme tehdä jotain vähän yllätyksellisempiä biisejä, joita "me emme saisi tehdä", niin kuin mainitsemasi Cruising California tai toinen uuden levyn biisi OC Guns, hän jatkaa. Offspring on aikojen saatossa saanut monien punk-puristien vihat päälleen juuri huumorinsa vuoksi. Noodles ei kuitenkaan näe ristiriitaa vakavamman punkin ja pilke silmäkulmassa tehtyjen poppipalojen välillä. - Ymmärrän, jos meitä pidetään hiukan skitsofreenisina. Ehkä olemmekin sitä. MoSUE nilla bändeillä ennen meitäkin punkkiin on kuulunut huumori. Kun me olimme nuoria, Dead Kennedys oli kova juttu, eivätkä senkään biisit haudanvakavia aina ole. Mielestäni osaamme edelleen olla tarvittaessa kriittisiä, mutta samalla voi olla myös hauska. Suurin osa musiikistamme on kuitenkin "vakavaa". Days Goes By esimerkiksi on vakava kappale. AIKANSA SEURAAJAT Vuosien varrella Offspring on osallistunut myös erilaisiin musiikillis-poliittisiin tapahtumiin. Bändi muun muassa vastusti näkyvästi muutama vuosi sitten George W. Bushin ulkopolitiikkaa. Noodles kuitenkin väittää, että yhtyeeseen lyöty poliittinen leima on tullut ikään kuin vahingossa. - En usko, että olemme koskaan olleet tai yrittäneet olla selkeästi poliittinen bändi kuten vaikkapa Rage Against the Machine, Dead Kennedys tai System of a Down. Totta kai kyseenalaistamme asioita, koska meitä kiinnostaa, millaisessa maailmassa elämme. Haluamme kiinnittää huomiota päivänpolttaviin aiheisiin. Uudella levyllä on esimerkiksi kappale Secrets from the Underground, joka käsittelee Wall Streetin tilannetta. Dividing By Zero ja Slim Pickens Does the Right Thing and Rides the Bomb to Hell ovat myös selvästi poliittisia, mutta ne käsittelevät selkeämmin koko maailmaa koskevia ongelmia ja rehellistä ihmettelyä, siitä mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu, kitaristi vertailee. Talouden riutuessa Atlantin molemmin puolin Noodles myöntää, että kantaaottavien laulujen aiheista ei ainakaan ole pulaa. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa talouden elvyttämiseen on nykyisellään haluja, mutta keinot ovat vähissä. Yhteiskuntaan revennyt kuilu huolettaa miestä. - Yhdysvallat on tällä hetkellä erittäin selvästi jakautunut kahteen leiriin ja se tekee myös asioiden muuttamisesta todella vaikeaa. Maamme tämänhetkinen taloushelvetti vaikuttaa asiaan, mutta se alkoi jo Bushin hallinnon aikaan. Tilanne ei ole korjautu- nut, vaikka sitä Obaman kaudelta toivottiin ja odotettiinkin. Jakautumisen huomaa esimerkiksi suhtautumisesta syyskuun 2001 terrori-iskun jälkeisiin sotiin. Osa amerikkalaisista kannatti sotia Afganistanissa ja Irakissa voimakkaasti ja toinen puoli vastusti yhtä voimakkaasti. Minusta varsinkaan Irakiin USA:lla ei ollut mitään todellista syytä hyökätä, Noodles kritisoi. LEVYJEN RAKASTAJA Vaikka 1994 ilmestyneen Smashin miljoonien myyntiluvut ovat luultavasti Offspringin osalta historiaa, bändin asema tuulisella alalla on edelleen tukeva. Noodles toteaa bändin olevan onnekas, kun se saa yli 20 vuoden uran jälkeen tehdä musiikkia ilman suurempia ulkoisia paineita. - Nykyään nuorilla bändeillä on ihan erilainen tilanne kuin omassa nuoruudessani. Internet on muuttanut kaiken ja se pitää vain hyväksyä. Toisaalta nuoret bändit eivät ole enää yhtä riippuvaisia levy-yhtiöistä, kun musiikin tekemisen kustannukset ovat pienemmät ja netin kautta pystyy saamaan suurenkin fanijoukon ilman ensimmäistäkään levyä. Toisaalta esiin pääseminen on netissä hirvittävän vaikeaa. Uutta musiikkia etsivän pitää olla todella kärsivällinen, koska helmen löytääkseen pitää sukeltaa aikamoisen paskakasan läpi. Fyysisten levyjen ja albumikokonaisuuksien nimeen vannovaa Noodlesia harmittaa kuuntelutottumuksien muutos - Minua surettaa netissä vain se, että se on muuttanut myös musiikinkuuntelua. Toki musiikkia saa käsiinsä paljon helpommin, mikä on hyvä, mutta nykyään nuoret kuuntelevat vain kappaleita. He lataavat yhden kappaleen ja kuuntelevat sitä. Jo nyt olen huomannut sellaisen muutoksen, että nuoret eivät fanita samalla tavalla bändejä kuin ennen. He fanittavat yksittäisiä biisejä. Itse vietin nuoruuteni levykaupoissa ja rakastan levyjen ostamista. Levyjen kuunteleminen on minulle kokonaisuus. Levyjen osto, niiden vieminen kotiin ja kansitekstien lukeminen ja kaikki se kuuluu minusta siihen juttuun, Noodles hehkuttaa.« » 18 « NRO. 7
• » PYSTYSSÄ KAIKEN AIKAA Kalifornialainen Adolescents on soittanut punk rockiaan jo 32 vuotta. Yhtyeen basisti ja toinen alkuperäisjäsen Steve Soto ei vaihtaisi hetkeäkään pois. V uonna 1980 perustetun Adolescentsin nykyisessä kokoonpanossa on alkuperäisjäsenistä jäljellä enää basisti Steve Soto sekä laulaja Tony Cadena. Molemmat olivat yhtyeen aloittaessa täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia nuorukaisia, joille punk oli kuluttava elämäntapa. ­ Nuorempana punk oli minulle yhtä paljon elämänasenne kuin musiikkityyli, ja se oli välillä rankkaakin aikaa. Törmäsin viime vuonna Social Distortionin Mike Nessiin Bruce Springsteenin keikalla Orange Countyssa täällä Kaliforniassa. Naureskelimme molemmat, että on todellinen ihme, että olemme yhä hengissä kaikkien näiden vuosien jälkeen, Soto kertoo. 80-luvun alussa Adolescents oli lähellä nousta punkin raskaaseen sarjaan: bändin nimeä kantanut debyyttilevy nousi nopeasti Kalifornia-skenen toiseksi myydyimmäksi albumiksi Dead Kennedysin Fresh Fruit for Rotten Vegetablesin perään. Soto kuitenkin kiistää, että menestys olisi koskaan ollut yhtyeellä edes kaukaisissa haaveissa, vaikka jälkikäteen lukemattomat yhtyeet aina Mudhoneystä The Offspringiin ja Bad Religionista Red Hot Chili Peppersiin ovat Adolescentsin yhtyeen nimeen. ­ Olen aidosti sitä mieltä, että oli ainoastaan hyvä asia, ettemme koskaan nousseet kansansuosikiksi. Meidän elämäntavoillamme emme luultavasti olisi selvinneet 80-luvusta hengissä, jos meillä olisi ollut rahaa käytettävissä huumeisiin, Soto kertoo ilman ironian tai liioittelun häivääkään. Vuosien kuluessa Soton oma musiikkimaku on pehmentynyt, eikä punk ole enää ainoa kuviteltavissa oleva musiikkityyli. ­ Punkvuosien aikaan kuuntelin siinä sivussa aina myös The Beatlesia ja The Whota, joista pidän yhä. Pidän yhä myös vanhanaikaisesta punk-asenteesta ja kaikista niistä omituisista hyypiöistä, jotka pyörivät punk-keikoilla. Ryan Adamsin entinen bändi Whiskeytown on yhä mahtava. Tämän hetken suurin suosikkini lienee kuitenkin Fat Wreck Chords -levy-yhtiölle levyttävä Old Man Markley, joka soittaa sellaista bluegrassin ja punkin sekoitusta. Vaikka vuosien varrella on tapahtunut kaikenlaista ja monia ystäviä on kadonnut viereltä ­ kuka tapaturmaisesti, kuka huumeiden tai oman käden kautta ­ on Soto yhä tyytyväinen uravalintaansa. ­ Totta kai sitä joskus miettii, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Joskus myös poh- din, olisinko onnellisempi jos tekisin työkseni jotain sellaista, jonka avulla esimerkiksi toimeentuloni olisi taattu. Mutta toisaalta bändissä soittaessani pääsen kiertämään maailmaa ja näen koko ajan uusia ihmisiä. Adolescents kävi Suomessa viimeksi viime vuonna, jolloin yhtye soitti Helsingissä ja Turussa. Nyt yhtye soittaa kolme keikkaa Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Vuonna 2008 yhtye soitti Puntalassa ja sai Suomi-kärpäsen pureman. ­ Soitimme vuonna 2008 kiertueen viimeisen keikan Puntalassa. Meno oli aivan eläimellistä. Ihastuimme saman tien Suomeen ja suomalaisiin. Viime vuoden keikkamme Helsingissä oli niin ikään yksi koko kiertueen hienoimpia, joten emme malta odottaa, että pääsemme taas sinne soittamaan. Pitkästä urastaan huolimatta Soto kieltää, että yleisö koostuisi ainoastaan omaa nuoruuttaan uudelleen elävistä ikuisista punkkareista. ­ Itse asiassa suurin osa yleisöstämme koostuu yleensä alle 25-vuotiaista muksuista! Toki seassa pyörii myös oman ikäluokkani edustajia ja muita vanhoja pieruja, mutta nuoriso näyttää löytäneen meidät uudelleen, mikä on aina hienoa. Missä mielentilassa keikkojanne kannattaa tulla katsomaan: kännissä, pilvessä vai selvin päin? ­ Olen ainakin soittanut biisejämme kaikissa noissa olotiloissa! Tätä nykyä uskon raittiuden voimaan, mutta kukin tehköön miten lystää. « Adolescents Suomessa: Su 5.8. Klubi, Tampere Ma 6.8. Klubi, Turku Ti 7.8. Bar Loose, Helsinki HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA ADOLESCENTS 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 Liput ist ä Tiket Apocalyptica Children of Bodom Mayhem (NOR) Nasum (SWE) Enochian Crescent Insomnium Oranssi Pazuzu Swallow the Sun Stam1na Amorphis Örhh metallimölli - lunasta lippu SUE » 19 « NRO. 7
• tyyli. Circle on minulle se jazzbändi, jonka suojissa yritän vapautua soittajana ja omasta egostani muusikkona. Nuo lähestymistavat ovat melkeinpä soittamisen vastakohdat ja ruokkivat toisiaan hyvin. FYYSINEN ILMAISU TÄRKEÄÄ circlen soitto kuulostaa parhaimmillaan liki improvisaatiolta, eikä yleisö voi koskaan arvata, mitä lavalla seuraavaksi tapahtuu. Livetilanteessa oleellinen osa yhtyeen esiintymistä on sen teatraalinen aspekti. Esiintymiset ovat tarkkaan harkittuja kokonaisuuksia. ­ Rituaalit ovat tärkeitä, ja rituaaleihin kuuluu olennaisena osana ajatuksen fyysinen ilmaisu. Fyysinen tapa toimia ruokkii ja ohjaa ajatuksia. Mutta sama homma toimii myös toisin päin. Kun kirjoitan, käteni tottelee käskyjäni. Kun elimistö tekee jotain, aivot tottelevat mukana ja se muuttaa näin ollen koko ajatusmaailmaa. Siksi fyysinen ilmaisu ja sen toteutuksen miettiminen ja on niin tärkeää. Circle on siitä harvinaislaatuinen yhtye, että sen esiintymiset tuovat vahvojen musiikillisten kokemusten lisäksi liki aina myös hymyn katsojan huulille. Westerlund myöntääkin, että Circlessä myös ilolla on suuri merkitys esiintymistilanteessa, vaikkei yhtyeen musiikki lähtökohtaisesti humoristisuuteen pyrikään. ­ Circlen taustalla on vilpitön ajatus välttää kliseistä kategorisointia. Esimerkiksi avantgardehan voi olla todella hauskaa, ja absurdi on ihmisistä aina huvittavaa. Monilla ihmisillä on yhä sellainen mielikuva että taiteellinen musiikki olisi jotenkin vakavaa, mutta eihän sen niin tarvitse olla. Emme tietoisesti pelleile lavalla Circlessä soittaessamme, mutta emme missään tapauksessa myöskään välttele naurunalaiseksi joutumista, mikä tuntuu olevan monille ihmisille pahin mahdollinen kohtalo. Naurunalaiseksi joutumisen pelko on muutenkin aivan turhaa. Circlellä on niin koti- kuin ulkomaillakin oma, aktiivinen fanikuntansa. Yhtyeen musiikki on sellaista, että sitä kuuntelevat lähinnä parrakkaat päälle kolmekymppiset miehet, joille musiikin keräily on elämäntapa. ­ Kun soitimme viime vuonna Flow-festivaaleilla tuntui siltä, että Circlellä oli pientä nostetta. Nopeasti se hipstereiden into kuitenkin lopahti. Mutta kyllähän Circlen fanit ovat aivan oma kastinsa. Ulkomaan kiertueilla olen joskus ollut hetken aikaa myyntipisteellä myymässä levyjämme, ja sieltä tulee aina sellaisia kysymyksiä ja nippelitietoa albumeista, ettei minulla itselläni ole niistä hajuakaan. Kenties parhaiten Westerlund summaa Circlen yhtyeenä kertoessaan bändin toimintatavoista treenikämpillä. ­ Hommat lähtevät lapasista aina ensiminuuteilla, mutta sitä me toivommekin. Se vaatii kuitenkin aina jonkun joka hoitaa sen ensimmäisen älähdyksen, minkä jälkeen koiralauma alkaa räksyttää. Tärkeintä on kuitenkin se, että asiat lähtevät menemään jollakin tavoin odottamattomaan suuntaan. ­ Joskus hommat menevät toki aivan penkin alle. Silloin pitää vain toivoa asioiden menevät niin syvälle, että kaivaudumme Kiinaan saakka. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA TUOMAS LAURILA TO 26.7. INDIE-ILTAMAT, TURKU » KAIVAUDUTAAN KIINAAN SAAKKA Janne Westerlund on Circlessä rivijäsen. Se sopii hänelle mainiosti. M uusikko Janne Westerlund istuu helsinkiläisen anniskeluravintolan terassilla ja imee sähkösavuketta. Vuosikausia jatkunut paha tapa on tarkoitus saada lopetettua. Sähkötupakka rätisee, kun 11 milligramman nikotiiniöljy höyrystyy sen pesässä. ­ Kyllästyin jossain vaiheessa tupakanpolttoon aivan täysin. En edes tiedä minkä takia. Nyt takanani on muutama kuukausi sähkösavukkeen polttoa, ja ainakin toistaiseksi lopettamispäätös on pitänyt. Nykyään kenties parhaiten Plain Ridestä ja Circlestä tunnetun, ensi vuonna neljäkymmentä täyttävän Westerlundin ura alkoi 90-luvun alussa Sweetheartissa. Haminasta ponnistaneen, räkäistä ja liki väkivaltaisen äkkiväärää rockia soittaneen yhtyeen keikat ja levyt nauttivat aikoinaan kulttimainetta. Vanhan indiepolven keskuudessa bändiä muistellaankin yhä lämmöllä. ­ Sweetheart oli hyvä bändi. Siinä oli nuoruuden vimmaa ja piikiven kipinää. Ei se toisaalta ollut mitään muuta kuin osa normaalia musiikillista kasvua. Yritän kovasti välttää sitä, että aika kultaisi muis- tot. Minusta tuntuu, että jos Sweetheart soittaisi nyt keikan, siellä olisi ehkä joku 20 katsojaa paikalla. Paljon kivempaa on jättää se yhtye historiaan. Sweetheartin jälkeen Westerlund perusti Chainsmokerin, jolle hän antoi Suen haastattelussa määritelmän "Mikko Niskanen goes techno". Chainsmoker ehti julkaista kaksi levyä (Guarana Planet vuonna 2001 sekä Stations vuonna 2003), ennen kuin yhtyeen tie katkesi saksofonistin ja Westerlundin tuolloisen partnerin Killi Härkösen kuolemaan. Jälkeenpäin kuunneltuna Chainsmokerin elektroninen klangi tuli toden teolla muotiin vasta muutama vuosi yhtyeen hajoamisen jälkeen. Westerlund kuitenkin kiistää, että Chainsmokerin ajoitus olisi ollut jollakin tavoin väärä. ­ En osaa ajatella sitä noin. Asiat ja musiikkityylit kiertävät aina sykleissä. Minusta me olimme konemusiikin saralla vain sellainen pieni sivuhaara. Tuollaisissa asioissa on aina kyse sattumasta. Killin kuolemaa käsitelläkseen Westerlund kirjoitti kasan kappaleita, joista muodostui Plain Ride -yhtyeen debyyttialbumi Oh the Flow. ­ Killin kuoleman jälkeen minulla oli yksinkertaisesti sisäinen pakko tehdä ne kappaleet, jotka tulivat Plain Riden ensimmäiselle levylle. En ajatellut asiaa tuolloin sen pidemmälle ­ eikä minulla edes ollut tuolloin valmiuksia ajatella asiaa sen pidemmälle. Circle-yhtyeen nokkamies Jussi Lehtisalo lupasi julkaista Plain Riden debyyttilevyn omalla Ektro-levy-yhtiöllään. Plain Riden albumidiskografia on nyt neljän levyn mittainen ja lisää on tulossa lähitulevaisuudessa. Kaikki Plain Riden levyt ovat ilmestyneet Ektron kautta. Lehtisalon ja Westerlundin tuttavuus yltää kuitenkin huomattavasti kauemmaksi ­ aina 90-luvun alkuun. RIVIJÄSENEN OSA 90-luvulla sweetheart soitti useaan otteeseen Circlen kanssa yhteisillä keikoilla. Muutenkin samanhenkiset soittajat pyörivät samoissa paikoissa Helsingissä: Shadow Clubilla ja ravintola Ilveksessä. Jo tuolloin Westerlund huomasi, että hänellä oli samanlainen suhtautuminen musiikkiin kuin Circlen nokkamiehellä Jussi Lehtisalolla. Kun Lehtisalo myöhemmin soitti Westerlundille ja pyysi tätä kitaristiksi Circleen, ei tämän tarvinnut asiaa sen kummemmin miettiä. Noihin aikoihin tapahtui myös Circlen musiikissa tyylillinen muutos. Siinä missä yhtye ennen nojasi saksalaisen 70-luvun krautSUE " Kaaostahan Circlessä toimiminen aina on... rock-tyylilajin suuntaan, mukaan alkoi tulla yhä enemmän perinteisen 70-80-lukulaisen hevimusiikin elementtejä. Westerlund kuitenkin kieltää vaikuttaneensa Circlen kehitykseen tässä mielessä. ­ Jokainen Circlen jäsen tuo bändiin oman panoksensa ja kokemuksensa, mutta pääasiallisesti Jussi antaa aina ne kehykset, joiden sisällä operoimme. Kaaostahan Circlessä toimiminen aina on, mutta kyllä kaikessa on aina tarkkaan mietitty näkökulma. Esimerkiksi laulaja Mika Rätön tyyli on niin omintakeinen ja poikkeuksellinen, että totta kai huomio kiinnittyy siihen aina ensimmäisenä. ­ En ole koskaan uskonut mihinkään äänestyksiin tai näennäisdemokratiaan bänditoiminnassa. Arvostan suunnattomasti Jussin ohjaajankykyjä yhtyetilanteessa: hän tietää, miten ihmisistä saa eniten irti. Jussi on Circlen Lars von Trier, joka periaatteessa määrää mitä seuraavaksi tehdään, mutta vision toteuttaminen jää soittajien harteille. Siinä missä Plain Ridessä Westerlund toimii kapellimestarina, Circlessä hän on yksi soittaja muiden joukossa. Tämä sopii hänelle paremmin kuin hyvin. ­ Totta kai se on erilaista touhua, mutta olen tietoisesti pitänyt työskentelytavat etäällä toisistaan noiden bändien välillä. Plain Ridessä korostuu kappaleiden henkilökohtaisuus ja kertova tarinankerronta- » 20 « NRO. 7
• » RAMONESIN JALANJÄLJISSÄ French Films on suomalainen indieyhtye, josta on kohistu luultavasti enemmän rajojemme ulkopuolella kuin kotimaassa. rench Films sai alkunsa vuonna 2010, kun laulaja Johannes Leppäsen sooloprojektin ympärille kasaantui oikea yhtye. Kuten muusikoilla aina, musiikkimaun rakennuspalaset oli kasattu jo nuoruudessa, kertoo yhtyeen toisen laulajan tonttia edustava ja myös kitaraa rämpyttävä Joni Kähkönen. ­ Luulenpa, että Ramones on ollut meille kaikille bändissä se eniten vaikuttanut yhtye. Toki jokainen meistä on pitänyt vuosien varrella myös muista yhtyeistä. Itselleni Kiss ja Hurriganes olivat myös tärkeitä. Kaikilla noilla yhtyeillä oli bad ass -soundi ja -imago, jotka tekivät vaikutuksen alle 10-vuotiaaseen pojankloppiin. French Films on ollut monien listoilla yksi potentiaalisista breikkaajista Suomen rajojen ulkopuolelle. Tähän yhtye itse on syyntakeeton: hypejuna on jyllännyt omilla raiteillaan, ja yhtye itse on keskittynyt aina siihen, mikä on oikeasti tärkeää. ­ Vuosi 2012 alkoi meillä jo he- HAASTATTELU F ti tammikuun alussa työntäyteisesti. Kävimme kiertueella Euroopassa, missä kaikki sujui mallikkaasti. Soitimme muistaakseni 19 keikkaa 18 päivässä ympäri ämpäri Eurooppaa, ja hauskaa oli. Muutenkin tämä vuosi on sujunut leppoisasti keikkaillessa. Olemme säveltäneet myös uusia kappaleita ja treenanneet niitä uutta levyä varten. Kiertueet ulkomailla on huomioitu myös Suomen musiikkimediassa, mutta esimerkiksi iltapäivälehtien sivuilla hehkutus on jäänyt vaisummaksi. Tuntuukin välillä siltä, ettei Suomessa arvosteta ruohonjuuritason kiertämistä maailmalla tarpeeksi. Lehtien sivuille pääsee ainoastaan silloin, kun yhtyeeltä löytyy Saksan radioiden soitetuin sinkku, kuten kävi Sunrise Avenuen tapauksessa. ­ Ulkomailla touhu on tosiaan ehkä noteerattu paremmin kuin TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA JUKKA KUJANSIVU LA 28.7. INDIE-ILTAMAT, TURKU täällä Suomessa, mutta täytyy myös pitää mielessä, että Suomi ja Suomen piirit ovat jo itsessään melko pienet. Täällä ei välttämättä ihan heti kohina käy, ellei kuulu Jare & VilleGalle -osastoon. Suomessa on todella vahva indieyhtyeiden virta tällä hetkellä. Muun muassa Big Wave Riders, Cats on Fire ja vaikkapa Black Twig soittavat kaikki kansainvälisen kuuloista kitararockia. Kilpailu maailmalla on kuitenkin kovaa, ja etenkin briteissä kitarapop on aina ollut suosittua. ­ Täytyy myöntää, että tällä hetkellä Suomesta pulppuaa hyviä bändejä. Minuun ovat vaikuttaneet etenkin The Casbah, Big Wave Riders sekä Dead Mongoloids. Ehkä täällä ollaan tätä nykyä rohkeampia. Bändit uskaltavat kokeilla muutakin kuin sitä normaalia humppaosastoa. Humppaa mitenkään vähättelemättä! ­ Mitä kitarapopin tilanteeseen muualla tulee, niin maailmahan on täynnä musiikkia. Pitää vain olla oma itsensä ja tehdä mitä huvittaa, ja menestystä tulee jos on tullakseen. French Films soittaa tänä vuonna myös Indie-Iltamissa Turussa, missä Kähköstä kiinnostavat eniten Death Hawks sekä The Splits. Bändiläiset ovat ehtineet katsastaa tämän vuoden puolella myös leegion muita bändejä. ­ Onhan niitä muutamia ehtinyt käydä katsomassa. Big Wave Riders on aina todella hyvä. Dead Mongoloidsin keikoista olen kuullut paljon legendaa, mutta livenä en ole sitä vielä onnistunut näkemään. Joku myös joskus huhuili, että The Jesus And Mary Chain olisi tulossa Flow-festivaaleille, mutta eipä se sitten tullutkaan. Yleensäkin liki kaikki bändit, jotka haluaisin nähdä, ovat laittaneet jo pillit pussiin. Mutta kyllä aina löytyy kovia yllättäjiäkin. Missä soitatte uranne viimeisen keikan kun olette yltäneet sen jälkeen kun olette yltäneet miljoonamyyntiin ja saatte valita kenet hyvänsä keikkakumppaniksenne? ­ Toisessa ulottuvuudessa B.B Kingin kanssa. « " Pitää vain olla oma itsensä ja tehdä mitä huvittaa. 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 it Tiket ist ä Tiket THE OFFSPRING DAYSNYT KAUPOISSA GO BY UUSI LEVY www.offspring.com Richie Spice (JAM) Hola Elokuu Rento-Reino Kuningassoundi - tilaa tiketti Rentoshow Black Star (USA) GG Caravan Tanya Stephens (JAM) Goran Bregovic & His Wedding and Funeral Orchestra (BIH) Paleface Gracias, Noah Kin & Ekow Stig SUE » 21 « NRO. 7
• HAASTATTELU TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA EMMA SUOMINEN » ONNEA JA VAHINKOJA Garagepunkia veivaavalla The Splitsilla on ollut onni mukana. letään kesää 2010, ja kaksi neitokaista haluaa laittaa bändin pystyyn. Laulaja-kitaristi Kiti Eloranta ja basisti Maiju Himberg alkavat treenata yhdessä. Hieman myöhemmin mukaan liittyy rumpali Aiju Salminen. Viimeiseksi poppooseen liittyy tukholmalaisella Whole Lotta Midsommar -festivaalilla tavattu kitaristi-laulaja Helena Lundahl. Yhtyeen nimeksi tulee The Splits. Nelikolla oli ollut halu soittamiseen jo pitkään, mutta sopivaa soittoporukkaa ei ollut löytynyt. ­ En ollut ajatellutkaan, että tätä voi tehdä itse. Tavallaan se oli vitsi, kun sanoin aikovani laittaa bändin pystyyn. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt että haluaisin, muttei ollut vaan mitään aavistusta kenen kanssa. Sitten kun sanoin ajatuksen ääneen, se tapahtuikin jollain tasolla saman tien, Eloranta sanoo. ­ En usko, että kenelläkään meistä oli ajatusta siitä, että yrittäisimme tehdä tietynkuu- E loista musiikkia. Siitä vain alkoi tulla sellaista, Lundahl kertoo. ­ Jokainen on tehnyt oman soittimensa osuudet sellaiseksi kuin on halunnut, Himberg jatkaa. Kesällä 2012 The Splitsin nimeä kantavan debyytti-LP:n julkaisee saksalainen P. Trash Records, yhtye soittaa muun muassa Ilosaarirockissa, Indie-Iltamissa, Kuudes aisti -festivaalilla ja bändiä kehutaan laajalti. Levytyssopimuksen bändi sai lähes sattumalta. Yhtyeen kaveri oli lähettänyt lupaa kysymättä biisejä saksalaiselle levy-yhtiölle ennen kuin bändi oli ehtinyt edes soittaa yhtään keikkaa. Yhtiö innostui kappaleista ja halusi julkaista niitä. Nelikko on bändinsä kehityksestä syystäkin sekä ihmeissään että iloissaan. ­ Hieman epäuskoisesti siihen suhtautuu, Eloranta tuumaa. ­ Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, mitä kaikkea tulee tapahtumaan, en olisi usko- " Oli tosi outoa soittaa, kun on tottunut soittamaan stabiileissa olosuhteissa. SUE nut, Lundahl kertoo ja muut nyökyttelevät vieressä. ­ Sen lisäksi, että meillä on käynyt hyvä säkä, kaverimme ovat auttaneet meitä äänityksissä ja muissa asioissa, Salminen kiittelee. Yhtyeen debyytti-LP ilmestyy heinäkuussa. Nelikko odottaa jännityksellä, miten se otetaan vastaan. ­ On mukavaa päästä kuuntelemaan, miltä kuulostamme. Siitä on pitkä aika, kun levy tehtiin, Eloranta sanoo. ­ Jo se on niin siistiä, kun levyä on tilattu ennakkoon, Himberg iloitsee. Levyn kokonaisuuden miettimiseen The Splits käytti kavereidensa apua. He kokosivat ikään kuin esiraadin, jolta pyysivät mielipidettä. ­ Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi vaikuttanut, vaan valitsimme levylle ne biisit, jotka itse halusimme, Salminen sanoo. ­ Kysyimme kavereita raatiin siksi, että jos heillä olisi tullut jotain erityisjuttuja mieleen, Lundahl kertoo. ­ Mutta ei niillä mitään tullut mieleen, Salminen huomauttaa. PE 27.7. INDIE-ILTAMAT, TURKU Lyhyen olemassaolonsa aikana The Splits on ehtinyt soittaa jo Ruotsissa. Lisää ulkomaan keikkoja on tulossa, kun yhtye matkaa elokuussa Italiaan. Juhannuksena bändi oli soittamassa Whole Lotta Midsommar -festivaalilla Tukholmassa Södermalmin rannassa. ­ Olemme aiemmin olleet siellä siviilihenkilöinä, oli kivaa olla siellä soittamassa. Jossain vaiheessa huomasi, että se laiva huojui. Oli tosi outoa soittaa, kun on tottunut soittamaan stabiileissa olosuhteissa. Siellä oli jotenkin erikoisen tuntuista, Salminen sanoo. The Splitsin ensimmäiset kaksi vuotta ovat menneet huimaa vauhtia eteenpäin ilman suunnitelmia ja sama meininki jatkuu. Kun kysyn, missä bändi näkee itsensä viiden vuoden päästä, on nelikolla antaa vaatimattomia näkymiä. ­ Soitellaan varmaan vieläkin, ainakin omaksi huviksi, Himberg sanoo. ­ Olemme ehkä oppineet jotain uutta..., Eloranta lisää. ­ ...muttei liikaa, ettei homma mene progeksi, Salminen jatkaa lauseen loppuun. « » 22 « NRO. 7
• STEELPANTHERROCKS.COM @STEEL_PANTHER /STEELPANTHERKICKSASS HAASTATTELU BALLS OUT - MYYNNISSÄ! TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA LEVY-YHTIÖ MAHDOLLISET TOIM.KULUT, K-18 LIPUT 35 + SUNNUNTAI 21.10.2012 THE CIRCUS, HELSINKI 7. . -15 . a 13 c k . f i uuss ro oe n s ilos aari J . www 2 0 12 Akseli häh tuu ees Rokkiin D-A-D (DEN) The Hives (SWE) Rival Sons (USA) Michael Monroe Against Me! (USA) Pulled Apart by Horses (UK) 65daysofstatic (UK) Riistetyt Terveet Kädet Kauko Röyhkä & Narttu SUE » 23 « NRO. 7
• » KAMERA KÄY! HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ KUVAT SARI MARKUS JA PETRI HUHTINEN Yournalist kuvasi videon Horror And Terror -levynsä Fast Lane -biisiin. Making of -dokumentista vastaa Sue. utot saapuvat kaksi tuntia myöhässä. Ne ovat henkilöautoja ja niitä on kaksi, kumpikin kattoon saakka täynnä ihmisiä ja kalustoa. Kummankin perä laahaa maata, tavara painaa maavaran minimiin. Kello on kymmenen aamulla, paikka on Rusko, ja Yournalistin Fast Lane -videon kuvausten on määrä alkaa. Kuvausryhmä ja bändi nousevat autoista ja alkavat purkaa lastia. Lokasuoja nousee renkaan päältä. Kaikilla on kiire. Enhän minäkään tänne kahdeksaksi jaksanut vääntäytyä, mutta koska nyt satuin olemaan vain vähän ennen muita paikalla eivätkä nämä sitä tiedä, kättelen tulijoita kuin mies, joka on aina ajoissa. ­ Oli logistisia ongelmia eli säätöä tavaroiden kanssa, sanoo videon ohjaaja ja Yournalistin rumpali Mikko M. Koskinen kantaessaan johtokelaa. ­ Sitä paitsi meillä oli eilen Cosmic Comic Cafessa akustinen keikka, ja DJ-meiningit vielä päälle. Tuli oltua liikenteessä kolmeen tai neljään. Ehkäpä siksi basisti Santeri Ruohonen näyttää jopa bändikavereitaan uupuneemmalta, joskin hilpeältä. ­ Santeri tuli suoraan jatkoilta, Mikko nauraa. ­ Eikä se edellisenäkään yönä kovin paljon nukkunut. Santerihan sanookin, että eniten vituttaa se, että on koko ajan niin siistiä, ettei malta nukkua. Nyt ei ole aikaa torkuille. Kun alku myöhästyy, kaikki myöhästyy, ja A sitten tulee kiire. Kuvausryhmä käy töihin välittömästi. Katsotaan paikkoja, pystytetään kameranjalkoja, asennetaan laitteita, harpotaan autoille ja takaisin, kysellään ja huudahdellaan. Kuormasta löytyy jopa pallogrilli. ­ Grilli pitäisi sommitella kameran eteen tuottamaan kuumuudesta väreilevää ilmaa, Mikko kertoo. ­ Sellainen luo aitoa aavikkotunnelmaa. Toinen huima idea on, että kun tulee ruokatunti, grillissä paistetaan makkaraa. Ruokatunti? Se kyllä sopisi. POIKKI! aluksi kuvataan soittokuvat. Yournalist-kolmikko vaihtaa ylleen cowboy-asut. Kun soittajat painavat stetsonit päähänsä, he alkavat muistuttaa yksiulotteista Village Peoplea. ­ Kun me suunniteltiin tätä videota, Oskari (Ruohonen, laulaja-kitaristi) ehdotti, että tehdään sellainen, jossa silitetään hevosia, Mikko kertoo. ­ Se oli pitkään videon ainoa punainen lanka. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin mietityttää, että voikohan pelkän silittämisen katselu olla jonkun mielestä tylsää. Niinpä me kirjoitettiin varalta pieni länkkäritarina. ­ Karjapaimenvaatetushan meillä on, mutta lähinnä me silti esitetään omia typeriä itsejämme. Roolisuoritukset ovat sitä samaa sekoilua, jota keikoilla käyvä yleisö jo osaa meiltä odottaa. Ensin soittimensa kanssa kameralle elehtii Santeri, sitten hä- nen veljensä Oskari. Kamera käy ­ poikki ­ kamera käy taas, vaihdetaan kulmaa ja asentoa. Viimeisenä kuvattavaksi pääsee ohjaaja Mikko itse. Hän on teipannut pellit ja löysännyt kalvot, jotta rumpujen jyske ja räiske ei piinaisi kuvausryhmää tai ympäröivää luontoa. Se ei auta. Kun Fast Lane alkaa soida ja Mikko lyö rumpuja, metsässä näkyy liikettä. Kuvauspaikalle astelee naapuri, joka kertoo, ettei paukutus kuulosta mukavalta. Apulaisohjaaja Outi Hartikainen menee keskustelemaan. Hetken päästä paikallinen palaa metsän kautta kotiinsa, ja Mikko puistelee päätään nolona. ­ Me käytiin etukäteen tsekkaamassa kuvauspaikka. Ei tullut mieleenkään, että täällä asuisi joku. Onneksi sattui olemaan tuollainen ystävällinen ihminen, joka ymmärtää tilanteen. Kuvaukset voivat jatkua. Mikon rummutuskuvien jälkeen kuvataan vielä koko bändiä soittamassa yhdessä. Kuvataan myös Annukkaa, tamperelaista laulajatarta, joka laulaa Fast Lanessa ja pääsee siksi mukaan biisin videoonkin. Kun soittokuvat on saatu purkkiin, on kulunut jo tunteja. Leuto kesäkuun aamu on kääntynyt todella kuumaksi päiväksi. ACTION! ratsastuskeskuksen väki taluttaa paikalle ponin ja hevosen. Eläimet ovat kilttejä, ne ovat tottuneet vieraisiin ihmisiin. Tukat silmillään ne jäystävät ruohoa kuin purkkaa. Ihan kuin Hollywoodtähtöset. Hevoset silmäilevät kolmea karjapaimenta tuimasti. Ne ovat hakeneet silitettävän hevosen roolia, mutta nyt niitä satuloidaan. Se on kai vähän sama kuin jos ihmisnäyttelijä pyrkisi romanttiseen komediaan ja joutuisi action-leffaan. Eläinten hoitajat pitävät Yournalistille lyhytkurssin siitä, kuinka hevosia käsitellään. Hevonen on Oskarin ratsu, Mikko saa ponin. Santeri kiertää molemmat kaukaa. ­ Santeri on erittäin pahasti allerginen hevosille, Mikko selittää. ­ Se voi kuolla, jos se koskee näihin. Parempi sitten olla koskematta. Vaikka eipä olisi ensimmäinen pollen yliannostukseen kuollut muusikko. Kuvataan kohtaus, jossa päähenkilöt saapuvat tapahtumapaikalle. Cowboy-Oskari ja Cowboy-Mikko nousevat satulaan ja ratsastavat tapahtumapaikalle. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja vielä kerran, ohjaajanäyttelijän pyynnöstä. Pallogrillin väreilyttämä ilma sopisi hyvin tähän kohtaukseen. Harmi, ettei kukaan ole ehtinyt purkaa sitä laatikostaan. Eikä makkarapakettejakaan ole avattu. Kun ratsastuskohtaus on tehty, hevoset palaavat talleihinsa, ja Mikko tulee juttusille iloisen oloisena. ­ Oli tosi kivaa. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin ratsastanut, mutta se meni tosi hyvin. Tämän olisi voinut tehdä vaikka ilman videotakin. Seuraavassa kohtauksessa selviää, mitä varten cowboyt ratsastavat. He etsivät rahaa. Ruskon lännenmaisemiin on haudattu aikamoinen saalis, jonka etsintää kuvataan pitkään ja hartaasti. Kun kirottu kätkö lopulta löytyy, karjapaime- SUE » 24 « NRO. 7
• niin iskee ahneus. Tulee riitaa rahasta. Seuraa nujakka, jossa ei ole tietoakaan Brokeback Mountainin herkkyydestä. Poikki! Kuuma päivä uhkaa näännyttää koko joukon. Pidetään tauko. Menen varjoon juttelemaan Mikon kanssa. Hän mutustaa kuvaaja Hannu Koivurannalta saamaansa voileipää. Hiki helmeilee otsalla. ­ Älyttömän kuuma. Meinasin pyörtyä äsken. Mutta se on hyvä, polttava keli sopii videon tunnelmaan. Niin, eihän tässä enää pallogrillejä tarvita. Saati makkaraa. POIKKI! KIITOS! tampereen ammattikorkeakoulussa äänisuunnittelua opiskeleva Mikko on ohjannut videoita paitsi Yournalistille, myös Epilälle, The Streamsille ja The Friendille, jossa hän myös soittaa. ­ Hyvän videon voi tehdä halvalla ­ jos osaa. Tämä video tehdään kengännauhabudjetilla. Matkakuluja ja sellaista tietenkin kertyy, mutta puhutaan hyvin pienistä summista, Mikko kertoo, kun iltapäivän auringon varjot alkavat pidentyä. On jo hiukan viileämpää. Koivuranta huomaa, että kameran laturi on päässyt unohtumaan lähtöhötäkässä. On pärjättävä loppuun saakka yhdellä akulla. Se luo pientä lisäpainetta päivään. Kun lepotauko on pidetty, aletaan kuvata videon viimeistä kohtausta. Rahasta riitelevät cowboyt päättävät ratkaista kiistan asein. Humaanisti he eivät kuitenkaan ammu toisiaan vaan purkkeja. Laukaukset kajahtelevat, hiekka pöllyää, paimenten silmissä kiiluu ahneus. Ja sitten sama uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Tasaväkisen tulitaistelun jälkeen voittaja on selvillä. Kumpiko voitti? En minä sitä voi paljastaa. Viimeinen kuva on purkissa, päivän työ on tehty. Yournalist vaihtaa skooparivaatteet popparivaatteisiin, ja laitteiston sullominen kahteen henkilöautoon voi alkaa. Se näyttää paljon työläämmältä kuin purkaminen. Että voikin pieniin autoihin mahtua isoja esineitä ja paljon ihmisiä. Kuvaukset on tehty, mutta työ jatkuu. Leikkaus ja muu jälkikäsittely syövät vielä paljon aikaa ja vaivaa. Mutta miksi kaikki tämä vaiva? Eikö maailma ole jo niin täynnä liikkuvaa kuvaa, että hienokin video katoaa maailman kohinaan? Mikko ei tuota allekirjoita. Hän uskoo, että videot ovat edelleen tärkeitä promotointivälineitä, ja sitä paitsi niitä tehdään myös taiteellisista syistä. ­ Musiikkivideon tärkein tehtävä on tukea biisiä. Se nostaa kappaleen uudelle tasolle... paitsi, jos video on ihan paska, niin silloinhan se lähinnä tekee hallaa, ohjaaja aprikoi. ­ Mutta kyllä moni mielellään katselee kuvaa kuunnellessaan uutta singleä. ­ Sitä paitsi musavideoita on kivaa tehdä. Ne ovat lyhyitä, selkeitä projekteja, jotka voi tehdä kaveriporukalla ja rennolla meiningillä. Vaikka kuvauspäivät saattavat olla pitkiä ja rankkoja, niin hauskanpito on hyvin olennainen elementti tässä hommassa. « TO-LA 26.7.-28.7. INDIE -ILTAMAT, TURKU FAST LANE -VIDEON ENSI-ILTA KE 11.7. WWW.SUE.FI SUE » 25 « NRO. 7
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW. NUCL EAR BL AST. « NRO. 7 DE SUE » 26 NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• Amerikkalaissaksalainen sinfoniametalliyhtye Kamelot on julkistanut uuden laulajansa. Vokaaleista vastaa nyt ruotsalainen Tommy Karevik, tuttu Seventh Wonder -bändistä. Children of Bodom on vaihtanut levy-yhtiötä. Seuraavan albumin julkaisee Spinefarmin sijaan Nuclear Blast, joka aikoinaan julkaisi Bodomin kolme ensimmäistä albumia Suomen ulkopuolella. Metallican kitaristi Kirk Hammett julkaisee kauhukokoelmaansa käsittelevän kirjan Too Much Horror Business. Innokas lelunkeräilijä pyörittää myös omaa kauhulelufirmaansa Kirk Von Hammett Toysia. Stonen koko tuotanto julkaistaan tänä vuonna yksissä kansissa. Tarkempaa tietoa kotimaisen thrash metal -uranuurtajan box setistä tai sen julkaisuajankohdasta ei vielä ole saatavilla. Lamb of Godin Randy Blythe pidätettiin Prahassa kuolemantuottamuksesta, jonka epäillään aiheutuneen laulajan jouduttua lavalla tappeluun yleisön edustajan kanssa Prahassa 2010. Bändin edustajien mukaan syytökset ovat perusteettomia. Devin Townsend Project, Fear Factory ja Sylosis soittavat marraskuussa Suomessa. Kolmikko esiintyy 6.-7.11. Helsingin The Circusissa (ensimmäinen Helsingin-keikka on ikärajaton) 8.11. Tampereen Pakkahuoneella. 70-lukulaista doomheviä soittava Devil tekee lokakuussa neljän keikan Suomen-kiertueen. Norjalaisyhtye nähdään 2.10. Helsingin Kuudennella Linjalla, 3.10. Tampereen Klubilla, 4.10. Jyväskylän Lutakossa ja 5.10. Oulun Nuclear Nightclubissa. Queensrÿchen ja laulaja Geoff Taten tiet ovat eronneet. Bändi on pestannut keulilleen Crimson Gloryn Todd La Torren. Tate tekee sooloalbumia. Tanskalainen thrashbändi Artillery on löytänyt uuden rumpalin. Perustajajäsen Carsten Nilesenin paikan perii Josua Madsen. Sziget Festival (8.-13.8. Budapest, Unkari) on lisännyt ohjelmistoonsa metallipitoisen päivän. Nollapäivän bändejä ovat mm. Dimmu Borgir, Moonspell, Lacuna Coil ja Hammerfall. Glam metal -parodiabändi Steel Panther saapuu Suomeen jo toistamiseen tämän vuoden aikana. Yhdysvaltalaisyhtye nähdään Helsingin The Circusissa sunnuntaina 21. lokakuuta. Peter Wichers on eronnut Soilworkista. Kerta ei ole ensimmäinen; kitaristi oli poissa perustamansa bändin miesvahvuudesta myös vuosina 2005-2008. Oikaisu: kesäkuun Suen Kreator-juttua ei kirjoittanut Miki Peltola vaan Ari Väntänen. NEWSFLASH TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » TEKNIIKKAA JA ASENNETTA Stratovariuksen uusi rumpali on Rolf Pilve. S tratovarius ilmoitti viime vuonna, että 16 vuotta bändissä soittanut rumpali Jörg Michael jättää yhtyeen ja siirtyy työskentelemään sen taustajoukoissa. Nyt tuo yli 2,5 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt hevibändi on julkistanut uuden rumpalinsa. Yli sadan hakijan kansainvälisestä joukosta valittiin suomalainen Rolf Pilve, joka on soittanut muun muassa yhtyeissä Status Minor ja Random Eyes. Soittotuntejakin antava ja Helsingin pop & jazz -konservatoriossa opiskeleva Pilve kertoo tienneensä tulleensa valituksi noin kuukautta ennen tiedon julkistusta. Prosessi käynnistyi jo talvella. ­ En tuntenut Stratovariuksen tyyppejä ennestään, mutta kitaristi Matias Kupiainen on kaverini kaveri, Pilve kertoo. - Matias otti muhun yhteyttä helmikuun tienoilla, oli ilmeisesti kuullut juttua minusta. Matias kysyi, kiinnostaisiko mua tulla koesoittoon. Tein videon itsestäni soittamassa ja toimitin sen bändille ja kävin koesoitossa. Siitä se sitten lähti. Laulaja Timo Kotipelto on perustellut Rolf Pilven pestaamista muun muassa rumpalin tarkkuudella, varmuudella, musikaalisuudella, huikealla soittotekniikalla ja oikealla asenteella. Nuoren rumpalin musiikillinen historia onkin pitkä ja laaja. ­ Olen soittanut enemmän tai vähemmän ammattimaisesti toimineissa bändeissä 15-vuotiaasta asti. Siihen on mahtunut monenlaista kokonpanoa metalliyhtyeistä bilebändeihin, hääkeikkoja, jazzkeikkoja, vaikka mitä. Viimeiset kolme vuotta olen soittanut ammatikseni. Stratovarius on tunnetumpi yhtye kuin Pilven aiemmat bändit. Uusi rumpali ei kuitenkaan riman korkeutta kauhistele. ­ On tosi innostavaa ja inspiroivaa päästä soittamaan tällaiseen pitkän linjan bändiin. Mähän kuulin Stratovariusta ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, kun Visions-albumi ilmestyi, ja siitä asti olen diggaillut. Elämäni muuttuu varmaan lähinnä niin, että jatkossa soitan entistä isommilla stageilla. Muuten ajattelin tehdä duunia ja treenata entiseen malliin. Arki jatkuu. Uusi kokoonpano (Kotipelto, Kupiainen, Pilve, basisti Lauri Porra ja kosketinsoittaja Jens Johansson) soittaa ensimmäisen keikkansa Helsingin Tavastialla 11.7. Seuraavana päivänä on vuorossa Tampereen Tammerfest. Suomen lavoilta matka jatkuu muihin maihin, ja pian bändi alkaa nauhoittaa uutta albumia. ­ Bändin tyyli ei tule muuttumaan radikaalisti, Pilve arvioi. ­ Kenties uusista biiseistä tulee hieman pidempiä ja teknisempiä. Suoriakin biisejä toki tehdään edelleen, mutta progebiisit saattavat olla entistä progressiivisempia. Jörg Michaelin kauden viimeiseksi Stratovarius-julkaisuksi jää yhtyeen uran ensimmäinen live-dvd Under Flaming Winter Skies ­ Live in Tampere, joka sisältää kaksi tuntia liveä, dokumentin sekä haastatteluja. Onko Jörg Michael ohjeistanut tulokasta siinä miten Stratovariuksessa ollaan? ­ Ei ainakaan vielä, kun en ole edes tavannut kyseistä jamppaa. Homma on siis opeteltava itse, kantapään kautta! » VIERAANVARA VAI VIERAAN VAARA? esäkuussa tähdet olivat oikein, nimittäin jalkapallotähdet. Puolassa ja Ukrainassa pelattujen jalkapallon EM-kisojen eliittiin kuuluva Espanja pelasi alkulohkon ottelunsa Gdanskissa, tuossa Puolan vanhassa vapaakaupungissa, jossa toinen maailmansota sai alkunsa niinä vuosina kun kaupunkia vielä kutsuttiin Glen Danzigin nimellä. Eli Gleniksi. Innokkaiden EM-setämiesten iloksi Wizzairhalpalentoyhtiön suora lento vie reilussa tunnissa Turusta Gdanskiin, joten ei kun katsomaan ottelua Espanja-Irlanti upouudelle PGEareenalle, jonka kapasiteetti kisojen aikana oli noin 40 000 ihmistä. Mutta miksi kirjoitella futisareenan kapasiteetista musiikkilehden kolumniin? Ei siksi, että pelin tunnelma päihittäisi valtaosan peruskeikoista (niin kuin se päihitti) tai että ainutlaatuinen musiikkikokemus se on sekin, kun 20 000 irlantilaista laulaa 4-0 -tappioasemassa haikeaa folk-balladia The Fields Of Athenrya yli kymmenen minuuttia. Vaan siksi, että ison massatapahtuman järjestelyt sujuivat kuin rasvattu K ja siksi, että vastaavien suomalaisten massatapahtumien järjestelyt takkuilevat lähes poikkeuksetta. Puolassa sisäänpääsy sujui joustavasti muutamassa minuutissa, vaikka tulijoita oli kymmeniä tuhansia. Sisääntuloportteja oli runsaasti ja sekä turvatarkastus että järjestysmiesten toiminta areenan sisällä kohteliaan asiallista. Areenalta pääsi myös ulos muutamassa hetkessä ilman pullonkauloja. Takana on vajaat viisikymmentä festaria Suomessa, runsaasti stadionkeikkoja ja melkoisesti urheilutapahtumia. Vastaavaa joustavuutta ja sujuvuutta ei ole vielä kertaakaan tullut vastaan tapahtumassa, jossa on ollut edes viisituhatta katsojaa, saatikka sitten enemmän. Ei ole täyttä sattumaa, että suomalaisissa massatapahtumissa useimmiten järjestelyt ontuvat tai peräti pettävät pahan kerran. Oli kyse sitten musiikki- tai urheilutapahtumista, niin yleensä yleisö purkaa jälkeen päin pahaa oloaan. Jonot sisälle ja ulos olivat valtaisat, sisääntuloportteja ei avattu kuin pari ja nekin juuri ennen tapahtumaa, ihmisiä kohdeltiin mielivaltaisesti kuin karjalaumaa, myyntikojuista loppuivat heti kättelyssä nakkimakkaratkin ja kaljajonoissa hupeni tunti. Ensikertalaisten tapahtumajärjestäjien kohdalla kaikenlaista voi aina toki sattua. Monesti kyse on myös liioittelusta ja ylireagoinnista, sillä jotkut tekevät tikusta asiaa kun pienikin odotus on liikaa. Mutta ei savua ilman tulta. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samat asiat ovat monesti esillä samojen tapahtumien ja » SETÄ JUSSIN TUPA paikkojen kohdalla ilman, että kokemuksista otettaisiin opiksi. Kyse saattaa olla jopa siitä, ettei asioita edes viitsitä järjestää parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin kyse on pitkälti asennevammasta, ei mistään muusta. Siinä missä kuuluisi olla vieraanvaraisuus, on toisinaan ajatus vieraan vaarallisuudesta. Tilanne on vuosien varrella selvästi parantunut, mutta yhä edelleen kotimaisissa kesäkarkeloissa saattaa saada rahoilleen vastineeksi aggressiivista vittuilua köriläiltä, joille keltainen neste on hulahtanut päänuppiin viimeistään siinä vaiheessa kun keltainen liivi on asetettu kasvuhormonien leventämille harteille. Kiitos ei machojärkkäreille, kiitos kyllä fiksuille naisjärkkäreille ja heille, joille asiakas on tänäkin festarikesänä tapahtuman vieras eikä vihollinen. JUSSI LAHTONEN " Useimmiten järjestelyt ontuvat tai peräti pettävät pahan kerran. SUE Pyhän Santin sananlaskuja: Hospitality vaiko hostility, kas siinä pulma. » 27 « NRO. 7
• HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA WWW.DEANKARR.COM » JUURET, PIMEÄT J Testament esittelee Dark Roots of Earth -albumillaan äiti maan synkän puolen. T hrash metalin "suuri nelikko" on kahden viime vuoden aikana vetänyt unelmakeikkoja. Samaan aikaan fanien keskuudessa on puhuttu paljon niistä parista yhtyeestä, joiden tulisi laajentaa kaikkivoipa thrash-kvartetti vähintään viisikoksi. Vannoutuneiden ylei- sin valinta siihen rooliin on pian 30-vuotisjuhlaansa viettävä Testament. Testament piti jopa ankealla 90-luvulla yllä todella mallikasta julkaisusarjaa. The Gathering (1999) on monille alan klassikko, ja muun muassa laulaja Chuck Billyn syöpätaistelun viivyttämä The Formation of Damnation (2008) haali lukuisia ansaittuja Vuoden albumi -palkintoja. Testamentin tuorein teos Dark Roots of Earth saa siis kantaa korkeita odotuksia. Joukkueen toinen kitaristi ja säveltäjä Eric Peterson myöntää niiden tuntuneen tekoprosessin aikana. SUE ­ Musiikkiteollisuuden näkökulmasta bändi on yhtä hyvä kuin viimeisin albumi on. Lisäksi mukana oli omaakin painetta. Todella monet näyttävät rakastavan edellistä levyämme. Se on mahtavaa mutta samalla vähän pelottavaa. Kultaako aika nämä erittäin pidetyt levyt liiankin hyvin? Se epäilys on vain ylitettävä, koska esimerkkejä jatkuvasta nousevasta kehityksestäkin löytyy. ­ Muistan itse aikoinaan kuunnelleeni Iron Maidenin Killersin (1981) puhki ja ajatelleeni, ettei bändi mitenkään pysty parantamaan siitä. Sitten Maiden hommasi uuden laulajan ja julkaisi vie- » 28 « NRO. 7
• " Jos tuore levymme pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se voisi olla 'enemmän'. ­ Jos päädymme jonkin luonnoksen kanssa rumpukuvioihin ja jammailuun asti, siitä kehkeytyy lähes poikkeuksetta kokonainen Testament-raita. Meille on joukkona kehittynyt hyvä vaisto olla työstämättä riittämättömiä ideoita liian pitkälle. Jos minulla on vaikka jokin mielestäni tiukka riffi, josta muut eivät kuitenkaan pidä, en jää siihen kiinni. Artistin on opittava tappamaan vauvansa. ­ Dark Roots of Earthilta jäi yli yksi vähän erilainen biisi, Merciful Desecration. Se oli jopa yksi suosikeistani, todella raskas siivu. Kuvittele Mercyful Faten A Dangerous Meeting ja Desecration of Souls yhdistettynä meidän ensimmäisen levymme First Strike Is Deadlyyn. Sooloissa on sellaista Bach-henkistä klasarimeininkiä. Toivottavasti saamme biisin myöhemmin julkaistua esimerkiksi jonkin pelin tai elokuvan soundtrackilla, Peterson spekuloi. TODELLISTA JENKKIVIHAA testament ei ole koskaan ollut lyyrisesti varovainen yhtye, on aiheena ollut sitten okkultismi taikka politiikka. Dark Roots of Earthin biisilistalta ponnistaa silmille esimerkiksi True American Hate, joka luo monenlaisia hubriksen täyttämiä mielikuvia. Peterson pohtii hetken. ­ Kuten saatat arvata, kyseessä on painava ja arkakin aihe, mutta teen parhaani selventääkseni kyseistä otsikkoa. Aihe on hyvin kaksipiippuinen. Me totumme helposti katsomaan kaikkea demokratian silmien ja tapojen lävitse. Toisaalta on olemassa maita, joissa voit joutua jopa hengenvaaraan esimerkiksi metallibändien nimiä kantavien t-paitojen pitämisestä. Ne ovat paikkoja, joista tulee uutiskuvaa lapsista polttamassa Yhdysvaltain lippua ­ hälinästä innostuneita lapsia, joilla ei ehkä ole sen parempaa ymmärrystä siitä mitä tilanteessa oikeasti tapahtuu. Tuollaiset esimerkit edustavat uhkia, jotka mielestäni jonkun on torjuttava. Sotilaallisesti, jos pakollista. Ymmärrän, etteivät kaikki ole tästä samaa mieltä. Minulla on vain oma näkemykseni. ­ Mutta nämä uhkat eivät tietenkään ole yksinkertaisia. Ne samat uutislähetykset voivat räikeästi yleistämällä vääristää käsityksiä muista maista ja heidän kansalaisistaan. Sitten kun vierailee niissä paikoissa, kuten me olemme tehneet, vastaanotto voi olla mitä lämpimin. Lentokentällä saattaa olla joukoittain nuorisoa heiluttamassa bändipaitoja ja kertomassa innoissaan kuinka pitkiltä matkoilta he ovat tulleet keikalle. Silloin joutuu pohtimaan, miksi kotona media SUE pitää ihmiset pimennossa ja kertoo joistakin asioista niin yksipuolisesti. Biisin otsikon viha on siis kohdistettu moniin eri suuntiin. ­ Lopulta kyse on yksinkertaisesti vapaudesta. Kaikilla tulisi olla oikeus sanoa mitä haluaa ja uskoa mihin haluaa, kunhan ei vahingoita toisia. Emme tarkoita amerikkalaisen elämäntapaan viittaamalla, että Yhdysvallat olisi sen ihanteen alku ja mestari. Mielestäni lukuisat muut valtiot ovat Yhdysvaltojakin "amerikkalaisempia", niillä on tämä ideologinen pohja vielä paremmin hallussa. Ei vapaus ole amerikkalaisten omaisuutta. Sen tulisi olla ihmisyyden ääni, maailmanlaajuisesti. Dark Roots of Earthin dynaamisuus ilmenee parhaiten kappaleessa Throne of Thorns, joka pistää hetkittäin miettimään yhtyeen mielihaluja pyrkiä jopa progen puolelle. ­ Olin jo pitkään halunnut tehdä jotain pitkää ja eeppistä. Halusin säveltää kappaleen, jossa olisi useita erilaisia osia sekä harvinaisempia juttuja kuten puheosuuksia. Throne of Thornsissa oli alun perin enemmänkin kertojaäänen puhetta, mutta Chuck alkoi vähän kyllästyä sen määrään. Yritin vakuuttaa muille miten siistejä erilaiset tarinaelementit olisivat. Biisin teemahan on todellisuuspohjastaan huolimatta fantasiahenkinen ja pyörii George R.R. Martinin A Game of Thrones -teoksen ympärillä. Albumin erikoispainoksella tulee muuten olemaan cover-biisien lisäksi Throne of Thornsin pitkä versio. Se on myös yksi uusista suosikeistani, Peterson intoilee. ATOMIKELLON ALISTAMAT vuoritrollin raamit ja äänen omaavan Chuck Billyn mylvintää kuunnellessaan joutuu kerta kerran jälkeen arvostamaan sitä, millainen jytinä lähtee syövänkin sairastaneesta miehestä. Äänitysstudion yleisiä ominaisuuksia miettiessä tulee mieleen, että Testamentin sessioita varten normaalit lasiikkunat on korvattava titaanipleksillä tai muulla kestävämmällä materiaalilla. ­ Mistä hitosta tiesit tuon?, Peterson nauraa. ­ On jopa pelottavaa olla samassa huoneessa ja seurata, kun Chuck örähtää deathmetalliset osansa. Olen ollut nauhoittamassa useita death metal -yhtyeitä, eikä yksikään laulaja saa luonnollisella äänellään hiuksiani nousemaan pystyyn niin kuin Chuck. Dark Roots of Earthillä hän venyttää tuota pohjaa entisestään. Etenkin puhtaissa vokaaleissa Chuck on noussut uudelle tasolle. Aiemmin hän saattoi äänittää puhtaita lauluja lukuisia kerroksia päällekkäin, JUURET läkin kovempia levyjä, mikä tuntui huikealta. Korkeat odotukset luovat mielestäni hyvää jännitettä, joka puskee tekemään parhaimman mahdollisen kokonaisuuden. The Formation of Damnationin tasoisen turbopaahdon jälkeen Dark Roots of Earthin verrattain melodinen ja ajoittain mahtipontinen linja saattaa olla ankara yllätys kärsimättömimmille thrash-fanaatikoille. Peterson kokee, että tämä huomattava dynamiikan laajennus oli tarkoituksellista jo levyn tekemisen lähtökuopista asti. ­ Jos tuore levymme pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se voisi olla "enemmän". Sillä on enemmän melodioita, raskautta, eeppisyyttä ­ enemmän kaikkea sitä, jota Formationilla ei ollut. Tämä suunta oli tosiaankin pitkälti tiedostettu. Useimmiten tiedän säveltäessäni minkä tyyppistä kappaletta tai riffiä haen. Dark Rootsia tehdessäni olin useaan otteeseen hyvinkin melodisella tuulella, mikä heijastui selvästi levykokonaisuuteen. ­ Lopputuloksessa kuuluu toki myös vaistomainen toiminta. Suosittelen kaikkia säveltäjiä ottamaan fiiliksen iskiessä kitaran käteen ja painamaan minkä tahansa saatavilla olevan nauhurin päälle. Soita vaikka tunti putkeen ja tutkaile jälkikäteen mitä onnistuit tallentamaan. Muutoin hetkessä syntyvät hienot ideat pääsevät liian helposti unohtumaan. Levyn monipuolisuus saatiin aikaan normaalilla työstöprosessilla. Jäljelle ei juurikaan jäänyt ylimääräistä "jämämateriaalia". että ääni kuulostaisi paksummalta. Nyt hänellä oli itseluottamusta vetää vain yksi raita stemmaa kohden ja lopputulos on upea. Peterson selventää yksityiskohtaisesti Dark Roots of Earthin taustalla olevaa rumpaliseikkailua. Pakka meni sekaisin, kun legioonan vakituisen kannuttajan Paul Bostaphin loukkaantuminen laittoi äänitysten etenemisen vaakalaudalle. ­ Paul oli rumpalimme viimeiset viisi vuotta ja soitti The Formation of Damnationilla. Hän sai valitettavasti vakavan rannevamman, joka olisi viivästyttänyt nauhoituksiamme todella pahasti. Hän on meille kuin veli ja toivottavasti kuntoutuu täyteen kuosiin. Tilanteen tietäen hän pyysi meitä jatkamaan suunnitelmiemme mukaan, joten aloimme ottaa kontaktia toisiin soittajiin. Soitin jopa Dave Lombardolle, joka olisi ollut aivan täysillä mukana, ellei olisi ollut juuri sessioidemme aikaan kiertueella. Dave teki niin häikäisevää jälkeä jo The Gatheringillä, että aikojen yhteensopimattomuus oli suuri harmi. ­ Myös Lamb of Godin Chris Adler ilmaisi vahvan kiinnostuksensa. Tässä tapauksessa LOG:n omat nauhoitukset osuivat kalenterin samoille nurkille, joten Chris ehti heittää kelallemme vain pari tykittävää rallia. Lopulta päädyin langalle itse Atomikellon, Gene Hoglanin kanssa. Häneltä löytyi aikaa meille omien sessioidensa ja Forbiddenin kanssa kiertämisen välissä. Lähetin Genelle kaikki demoni, hän tuli Oaklandiin studiollemme ja me sovitimme ja purkitimme suurimman osan Dark Roots of Earthin rummuista. Se mies on eläin. Testament pyrkii viemään Maisteri Hoglanin blasteineen myös kiertueille ja siitä eteenpäinkin, jos aikataulut vain siunaavat tämän epäpyhän liittouman. ­ Genen piti olla alunperin vain studiosessioiden rumpali, mutta kuultuaan uusia biisejämme hän syttyi aivan totaalisesti kiertueajatuksillekin. Teimme Genen kanssa jo pienen rundin Anthraxin kera ja hän oli mukanamme yhtyeen fotosessioissakin viikko sitten. Tiedän jo, että tulevalla pitkällä kiertueellamme on joitain pätkiä, joille hän ei ehdi mukaan. Toisaalta on pidempiä osia, joille hänen pitäisi päästä remmiin. Olemme yhä setvimässä yksityiskohtia, mutta me kaikki toivomme, että Gene on tahdittajamme niin monessa paikassa kuin mahdollista. Olisi mahtavaa, jos hän pystyisi liittymään Testamentiin pidemmäksi aikaa, mutta sitä täytyy vielä mittailla omalla ajallaan, Peterson toppuuttelee. « » 29 « NRO. 7
• tilajien vaihdoksissa, on kieltämättä proge-elementtejä. Silti on tärkeintä painottaa, että levy on ennen kaikkea metallia. ­ Toivottavasti kuulijat pitävät musiikkiamme kunnianhimoisena metallina, joka etsii uusia asioita sävellyksiin sekä sovituksiin. Teemme nimittäin musiikkia myös kuulijoita ajatellen. Haluaisimme, että musiikistamme pystyisi nauttimaan yksinkertaisellakin tasolla. Pyrimme siihen, ettei soiton teknisyydestä tule itseisarvo, jota kuulija jää erikseen miettimään. Minä itse kyllästyn musiikkiin, joka keskittyy liikaa tekniseen suorittamiseen. Soiton haastavuuden sekä hauskuuden välillä tulisi aina olla selkeä tasapaino, Sanders selventää. Nilen yhteissoitto on haastavan genren mittarillakin mielen taivuttavalla tasolla. Sanders huomauttaa, ettei heitä silti tule pitää minään velhoina, jotka pystyisivät kiskomaan levyillään kuultavan sarjatulen parilla otolla purkkiin. ­ Ottoja tuli tälläkin kertaa enemmän kuin pystyimme laskemaan. Pistämme usein nauhalle yhden pätkän, jonka jälkeen tuottajamme Neil Kernon avaa mikrofoninsa ja toteaa: "Jätkät, se oli mahtavaa, täydellinen otto. Nyt tehkää sama uudelleen". Hänellä on omat orjapiiskurin tapansa. Täydellinenkään ei useimmiten ole tarpeeksi täydellistä. ­ Me olemme ajan myötä huomanneet, että Neil on usein oikeassa. Hänellä on korvaa niille kymmenille tuhansille pikku yksityiskohdille, joiden pitää olla kunnossa, että albumi kuulostaisi hyvältä. Mielestäni kuuntelijan on liian helppoa jäädä kiinni kaikenlaisiin tyhmiin pikkujuttuihin, joten ne on karsittava pois. DEMO VAI DEMONI? at the gate of Sethu laajentaa Nilen skaalaa myös laulutyylien osalta. Tutut karjaisut ja örähtelyt ovat saaneet rinnalle kohtuullisen paljon puolipuhdasta mantrausta, jonka vaikutelma on hykerryttävän kiero. Kyseinen tyyli päätyi Sandersin mukaan levylle klassisen sattuman kautta. ­ Olin jo pitkään halunnut sisällyttää levyillemme enemmän omaa lauluani, mutta aiemmin emme olleet ehtineet paneutua siihen. Yleensä äänitämme laulut studiosessioiden lopuksi, joten ne eivät ehkä ole saaneet niin paljon huomiota kuin soitot. ­ Tällä kertaa nauhoitimmekin jo ensimmäisessä demovaiheessa myös lauluja, jotta pystyisimme jalostamaan niitä pidemmän aikaa. Vedin nauhalle kaikkien meidän osat malliottoina, joiden tarkoitus oli vain selvittää laulumelodiat toisten laulettavaksi. Silloinen basistimme Chris Lollis sanoi kuitenkin pian demoja kuultuaan, että "nuo lauluthan kuulostavat siististi ilkeiltä ja kieroutuneilta. Eikös ne kannattaisi säilyttää?" Olimme lopulta samaa mieltä. Monet niistä erikoisesti ärisevistä lauluosista ovat siis demo-ottojani, jotka päätimme pitää mukana. Itämaisten teemojen lisäksi Nilen levyille on tasaisesti valunut orientaalisen alueen vaikutteita instrumenttien muodossa. Sanders toteaa löytävänsä uusia soitinvaih- toehtoja jatkuvalla syötöllä, katutasolta lähtien. ­ Pari vuotta sitten minä ja Dallas olimme kävelyllä Seattlessa lähellä satama-aluetta, kun ohitimme vanhan kiinalaismiehen, joka soitti jousella jotain pientä yksi-kielistä instrumenttia. Hänen täytyi olla jotain 85- tai 90-vuotias. Sillä yhdellä kielellä hän soitti aivan uskomattoman vaikuttavaa ja pahaenteistä musiikkia. Hänen takaansa vain puuttui sellainen pieni kellaripuoti, jossa hän olisi myynyt kutistettuja ihmisen päitä ja demonin lumoamia apinankäpäliä. En ollut koskaan nähnyt sellaista soitinta enkä tiedä mistä sellaisia saisi, mutta sen sointi oli sielua repivä. Jos joku lukija tunnisti soittimen tämän perusteella, kertokaa se meille! VUOSIMILJARDIEN OTTELU nile on haastattelun aikaan keskellä Yhdysvaltain-kiertuetta, jonka jälkeen yhtye käy Euroopassa pariin otteeseen. ­ Tämän rundin jälkeen suuntaamme tosiaan elokuussa eurooppalaisille kesäfestivaaleille. Vanha manner kutsuu meitä myös marras- ja joulukuussa, jolloin tulemme isommalle kiertueelle Kreatorin ja Morbid Angelin kanssa. Siitä pitäisi tulla todella hieno putki. Emme vielä ole saaneet tarkkoja reittejä selville, mutta haluaisin uskoa, että käymme Skandinaviassa ja Suomessakin, linjaa Sanders. Kiertuemenot jatkuvat pitkälle vuoteen 2013, joka sattuu olemaan myös Nilen 20-vuotisjuhlavuosi. Ehdotan, että orkesterin tulisi juhlistaa tapahtumaa järjestämällä massiivinen keikka Gizan legendaaristen pyramidien juurella liekkitorneineen päivineen. ­ Minun on myönnettävä, etten itse olisi edes muistanut koko juhlavuotta, ellei jokainen tämän viikon haastattelijoista olisi ottanut sitä esille. ­ Monet ovat kyselleet, olisiko sen kunniaksi aika kuvata Nilen ensimmäinen konsertti-dvd. Pidän ajatuksesta. Jos me kaikki nostamme asiasta tarpeeksi meteliä ja ilmaisemme kiinnostuksemme sellaista julkaisua kohtaan, niin ehkä Nuclear Blast kokee projektin rahoittamisen aiheelliseksi. ­ Jos siihen ryhdytään, niin tietenkin tilanne ansaitsisi juuri mainitsemasi kaltaisen pyramidi-festivaalin, ei yhtään vähempää. Keikkaa varten pitäisi myös ravistella Tutankhamon hereille tekemään Iron Maidenin Eddie-maskotin kaltainen kävely lavan poikki, Sanders naurahtaa. Lopuksi esitän sekä jumaltaruista että kampailulajeista intoilevalle Sandersille ikuisuuskysymyksen: Jos auringonjumala Ra ja Suuri Cthulhu ottaisivat yhteen kuolemaan asti taisteltavassa vapaaottelussa, kumpi voittaisi ja miten? ­ Vau. Ensin on todettava, että Ra olisi varmasti vahvoilla ottelun alkupuolella. Auringon voimalla polttamisen pitäisi suitsia hänen vastustajansa sotavoimia melko tehokkaasti. Pitää kuitenkin muistaa, että Cthulhu pystyy palautumaan takaisin loputtomasti. Matsista tulisi siis todella pitkä. ­ Arvelen, että Cthulhu päätyisi korjaamaan voiton kotiin. Cthulhun kyky palautua väsyttäisi Ran niin pahoin, että tämä joutuisi heittämään pyyhkeen kehään. Voi myös olla, että ennen sitä Cthulhu saisi lonkeroidensa avulla niin tiukan kuristusotteen, että Ra taputtaisi mattoa. Niin tai näin, Suuri Muinainen olisi klassikon voittaja. « HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA NUCLEAR BLAST » KUOLLEIDEN PORTEILLA Nile avaa uudella levyllään kuulijalle muinaisen alamaailman saloja. eath metalin saralla on tavallista työstää sanoituksia joko goresta tahi saatanasta. Maailmanlaajuisesti menestyneiden kalmistelijoiden joukossa selkeä poikkeus tästä standardista on Nile. Tämä Yhdysvalloissa, Etelä-Carolinassa perustettu yhtye on jo vuodesta 1993 lähtien ammentanut sanoituksensa H. P. Lovecraftin mystiikasta sekä itämaisista mytologioista. Etenkin muinaisten egyptiläisten jumaltarustot ovat olleet niin tarkassa käytössä, että lähes kaikkien Nilen levyjen kansivihkoista löytyy selventäviä tarinoita biisien temaattisista taustoista. Tätä akateemista henkeä jatkaa Nilen seitsemäs studioalbumi At the Gate of Sethu, jonka taustaa selvittää yhtyeen kitaristi-laulaja ja lyyrinen päällikkö Karl Sanders. ­ Levyn nimi viittaa egyptiläisen kuolleiden valtakunnan yö- D ajan kymmenenteen tuntiin, josta kerrotaan Porttien Kirjassa. Kyseinen maailma on jaettu kahteentoista osaan, joista jokainen vastaa yhtä yön tunneista. Jokaisella näistä osista on oma porttinsa, joita vartioi oma alamaailman jumalhahmonsa. Näistä kymmenettä vartioi hirvittävä käärme nimeltään Sethu, joka esiintyy myös uudessa kappaleessamme The Gods Who Light Up the Sky at the Gate of Sethussa. Uuden levyn musiikillinen puoli esittelee Nilen yhtä röyhkeänä lihamyllynä kuin ennenkin. Rumpali George Kolliasin rytmittelyt ovat, jos mahdollista, entistäkin seko- päisempiä. Sanders ja hänen laulava kitaristikumppaninsa Dallas Toler-Wade saavat silti ihmeen hyvin ladottua murskariffinsä Kolliasin hirmumyrskyn päälle. Kokonaisuudessa on tietyllä tapaa progehtava tunnelma, joka sulautuu yhtyeen omaan sointiin. Siitä huolimatta hämmennys oli huomattava, kun Nilen levy-yhtiön Nuclear Blastin esittelyssä tulevan albumin tyyli määriteltiin "progressiiviseksi metalliksi" ilman mitään viittausta kuolonfiiliksiin. ­ Minä olin aivan yhtä yllättynyt tuosta viittauksesta. Levyn sävellyksissä, lähinnä tempoissa ja tah- " Cthulhun kyky palautua väsyttäisi Ran niin pahoin, että tämä joutuisi heittämään pyyhkeen kehään. SUE » 30 « NRO. 7
• » SATTUU JA TAPAHTUU Ehkä Cannibal Accident on syvällinen, ehkä syvältä. K erro, kerro kuvastin, kumpi on graindeista kauhehin? Reek of Putrefaction vai Scum? Kysymys on typerä ja vastaus yhdentekevä, puhutaanhan sentään kahdesta merkittävimpiin kuuluvasta grindcore-albumista. Cannibal Accidentin kakkosalbumi Omnivorous antaa kuitenkin ymmärtää, että levyistä ensin mainittu on herroille olennaisempi. Carcass kun on turkulaisyhtyeen kaahauksessa Napalm Deathia vahvemmin läsnä. ­ Molemmat levyt ovat kuitenkin ehdottomia klassikoita, kitaristi P. Kolkka kiiruhtaa tarkentamaan. Etenkin solisti Cumman Wankin äänimässäilyt hönkivät Carcassin peruja. Yhtyeen toinen äänensärääkkääjä Kurwa Doktor huomauttaa, että hänen kollegansa ylittää vaikuttajansa. ­ Cumman Wank tekee kurnutuksensa ilman efektejä. Carcassilla oli aikoinaan efektit käytössä. Keikoilla saa aina ihmetellä, miten se ääni syntyy. Edellä mainittujen brittibändien ohella Cannibal Accidentin kivijalan luovat jenkkiläiset Repulsion ja S.O.D., jolta vahinkokannibaalit ovat perineet mustan huumorin ­ ja nostaneet sen kymmenenteen potenssiin. Ymmärrystä näille grand old grindeille löytyy myös yhtyeen uudelta basistilta J.Lindéniltä, joka tarttui mieluusti bassoon, kun häntä pyydettiin bändiin. Pyytäminen otti aikansa, Lindén kun oli kannibaaliryhmälle tuttu ja näin ollen liiankin lähellä oleva vaihtoehto. ­ Hyvä, että saatiin Lindén eikä mitään metalcore-hinaajaa, Kurwa Doktor toteaa. Sellaisia ei siis kaivata? ­ No, täytyyhän soittajalla olla ymmärrystä tälle hommalle. Ymmärrystä sille, että se brutaalein bändi ei olekaan Bring Me The Horizon vaan Carcass vuosimallia -88, solisti täsmentää. Sitten Reek of Putrefactionin uutuuden hehkun päivien on goresta ammentavissa grindin ja death metallin kohtaamisissa nähty ja kuultu kaikki, bändien yrittäessä olla toinen toistaan äärimmäisempiä. Cannibal Accident päätti ottaa lyriikoihin vinoutuneemman, mustaa huumoria hyödyntävän linjan. ­ Harva asia on niin pyhä, ettei siitä voi heittää karrikoitua, överiä HAASTATTELU PE 20.7. HAMMER OPEN AIR, LIETO TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA VILLE RUUSUNEN " Brutaalein bändi ei ole Bring Me The Horizon vaan Carcass. läppää. Yhtyeellä on oma, suljettu nettifooruminsa, jossa on omistettu osio biisinnimi- ja lyriikkaideoille. Siellä on mistä ammentaa. Ammennettu on myös äidinkielestä. ­ Niin, B-rappu. Syvällistä, tai syvältä. En tiedä, mistä aikuinen ihminen näitä ideoita saa. Lähetin biisin lyriikat muulle bändille, niin kuin kaikkien biisien tekstit. Mutta Lennu luki ne ekaa kertaa puoli vuotta myöhemmin, studiolla. Ja repeili aika pahasti, Kurwa Doktor kertoo. ­ Mulle sanoitusosasto on aika yhdentekevää. Sama se, mitä siellä kurnutetaan. Ei siitä ketään kuitenkaan selvää saa. Riffit ne on, jotka ratkaisee tässä orkesterissa, Lennu eli rumpali J.Lenets myöntää. Sanoituksille löytyy Kurwa Doktorin ja Cumman Wankin ohella seitsemän vierailevaa, tunteikasta tulkitsijaa. Nykyään yhtyeellä sentään on kaksi vakiosolistia, toisin kuin alkuaikoina. Bändi starttasi Kolkan ja Lenetsin studioprojektina, joka sittemmin pääsi paisumaan siksi hirviöksi, jona se nykyään tunnetaan. Löytyypä albumilta myös yksi cover-biisi. Mutta kuka on alkuperäinen esittäjä? Se jää hämärän peittoon. ­ Kuolema huutaa on biisi, jonka meidänkin versiollamme huutava Nikki teki jonkun vanhan bändinsä kanssa Pohjanmaalla joskus 20 vuotta sitten. Nikki soitti sen Kolkalle kassulta eräänä kosteana iltana ja Kolkka sanoi heti, että tästähän tehdään versio, Kurwa Doktor kertoo. Mainittua kahta poikkeusta lukuun ottamatta lyriikat on rustattu englanniksi. Levyn nimeksi sen sijaan oli ehdolla saksankielinen lausahdus. ­ Halusimme laittaa nimeksi Ich Grinde Dich, mutta saksalainen kaverimme kertoi, ettei nimessä ollut mitään pointtia. Ajattelimme, että jos nimi ei toimi natiiville, niin parempi hylätä se, Kurwa Doktor perustelee. Ihmettelemistä löytynee biisien nimistäkin. ­ Jenkkilafkan äijä miettii varmaan, että mikä vitun Hurts And Happens, solisti nauraa. « SUE » 31 « NRO. 7
• » NIHILIS HAASTATTELU TEKSTI ANNIKA BRUSILA KUVA LEVY-YHTIÖ SUE » 32 « NRO. 7
• STINEN SYKE Louisianan rämeikön muta valuu raskaana Eyehategodin matkassa. uonna 2005 hurrikaani Katrina, yksi USA:n historian tappavimmista trooppisista pyörremyrskyistä, pyyhkäisi Louisianasta sähköt ja aiheutti massiiviset tulvat. Kuolonuhrien ja kadonneiden lisäksi aineelliset vahingot olivat 200 miljardin dollarin luokkaa. New Orleansin bluessludgejuhta Eyehategodin elämä oli ollut tuskainen jo ennen Katrinaa, mutta hurrikaanin jättämät jäljet ovat bändissä syvällä. ­ Yksi uusista biiseistämme, New Orleans Is The New Vietnam kertoo siitä, sanoo Eyehategodin laulaja Mike Willliams. ­ Louisianaan jäi valtava määrä autiotaloja, joista on muodostunut huumeluolia. Rikollisuus on hallitsematonta, murhatilastot korkeat, hallinto korruptoitunut ja naapurustot ja yhteisöllisyys murenneet. Tätä takapihojen sotatannerta pyörittävät huumeet, raha ja väkivalta. Nuorisokin on nyt oppinut, että huumekaupalla tienaa paremmin kuin koulun penkillä. Eyehategodin nihilistinen maailmankuva ei ole yksin hurrikaanin tuhojen aikaansaama. Raskaan lohduton sludge musertavan negatiivisine sanoituksineen on ollut bändin selkäranka vuoden 1988 perustamisajoilta asti. Vaikka lyriikkanne ovat sairaita, väittäisin kuitenkin, että laulu toimii bändissänne instrumenttina. Sisällöstä riippumatta sen soundi on aggressiivinen ja kipeä. ­ Aivan. Mitä avoimempi kuuntelija on, sitä paremmin hän ymmärtää tarkoituksemme ja sisällön tunnelman. Jengi, joka kuuntelee vaikkapa Panteraa, ei useimmiten tajua tätä. Vaikka viestimme voi sisäistää ymmärtämättä sanoja, tekstit eivät ole abstrakteja viittauksia. Rakastamme myös propagandaa ja ylilyömistä, mikä näkyy teksteissä, mutta useimmat sanoituksemme ovat shokeeraavan todellisuuspohjaisia. Maailma on ruma. ­ Tulevaisuus voi olla hyväkin, mutta epäilen sitä. Ihmiset ovat maapallon bakteereja. Katso, kuinka me tuhoamme kaiken, raiskaamme ja sodimme ja menetämme kontrollin kaikesta. Masentavaa V me sen keskellä, se on osa meitä ja kuuluu soundissamme. Eyehategodia ei olisi olemassa ilman Black Sabbathia ja Black Flagia, mutta musiikillinen kiinnostuksemme on laajempaa. Williams pudottelee läjän itselleen tärkeitä bändinnimiä ja musiikkityylejä punkista rock'n'rolliin, soulista funkiin ja swingiin. ­ Jimmy diggaa countrya. Kiertueautossamme soi mitä tahansa jazzista Mississippi-bluesiin, Charlie Parkeriin tai paikalliseen hiphoppiin. Meidän musiikkimme on bluesia moderniin tapaan, vahvalla punkrock-vireellä. Mike Willliams kertoo, ettei kukaan Eyehategodissa ole yhtyeen johtaja. Bändin tapa toimia ei ole sellainen. ­ Emme tee isoja päätöksiä konsultoimatta toisiamme. Olemme kuin perhe. Minä, Jimmy ja Joe olemme parhaat ystävät. Olemme nähneet elämämme hienoimpien ja hirveimpien asioiden tapahtuvan. Bändimme on ollut kasassa yli 20 vuotta. Vain basisti on vuosien varrella vaihtunut, mutta Garykin (Mader) on ollut kuvioissa jo pian kymmenen vuotta. Läheinen suhteemme on myös kantanut meidät huonojen aikojen yli. Esimerkiksi huumeongelmamme sekä vankila- ja sakkotuomiot ovat lopulta lähentäneet meitä. Kaiken yli on päästy. Mike potee kankkusta ja avaa keskustelumme lomassa viinipulloa. Muiden kovien päihteiden rooli yhtyeen elämässä on vähenemään päin. ­ Yritämme olla kilttejä poikia. Ei se aina helppoa ole, kun jengi tulee juttelemaan kourat täynnä pillereitä. Meillä on huono maine ja ongelmia on ollut. Olemme kuitenkin 99% kuivilla. Olemme jo liian vanhoja tuhoamaan kroppaamme ja yritämme olla ihmisiksi. Uusi levynne on ollut tekeillä jo yli vuosikymmenen. Miksi tällainen viive? ­ On ollut niin paljon kaikkia ongelmia. Katrina, päihteet ja jäsentemme lakihässäkät ajoivat meidät erillemme pitkäksi ajaksi. Jimmy on kiertänyt Downin kans- sa ja levy-yhtiöasiatkin ovat roikkuneet kesken. Tällä hetkellä meillä on neuvottelut loppusuoralla kahden levy-yhtiön kanssa. Meillä on huonoja kokemuksia levy-yhtiöistä emmekä oikein luota niihin. ­ Meillä on nyt kaikki biisit valmiina, ne pitää enää purkittaa. Toivoakseni levy ilmestyisi vuoden 2013 alussa. Aikaa montaa uutta biisiä olemme soittaneet jo keikoillakin. Tekeekö mielenne kokeilla uusia musiikkityylejä? ­ Ei. Saatamme kikkailla yksittäisillä riffeillä tai muilla pienillä mausteilla, mutta pidämme siitä mitä nyt soitamme. Me ole bändi kuten Motörhead on, eli mekin soitamme sitä mitä olemme. Olemme itse kukin mukana muissa bändeissä, joissa voimme tehdä ja kokeilla muuta. Jimmy soittaa rumpuja Downissa. Itse olen Arson Anthemissa, Outlaw Orderissa, electro-noisebändi The Guilt of...:ssa, ja kitaristimme Brian Patton soittaa sludgegrindcorebändi Soilent Greenissä. Mike Williams on myös kirjoittanut kirjan. Cancer As a Social Activity ilmestyi vuonna 2005. ­ Se on kokoelma synkkiä sanoituksiani ja sekalaisia kertomuksia matkamme varrelta. Se on edelleen saatavissa. Nimi viittaa ihmiskunnan tapaan aktiivisesti vahingoittaa itseään, esimerkiksi tupakoimalla. ­ Minulla on materiaalia pariinkin uuteen kirjaan. jotka kaipaisivat editointia, kannet ja julkaisijan. Olisi mahtavaa, jos ne käännettäisiin myös eurooppalaisille lukijoille. ­ Olen myös ollut mukana spoken word -showssa, ja on ollut puhetta Yhdysvaltain kiertueestakin siihen liittyen. SUOMEN SUITSUTUS eyehategod vieraili suomessa ensi LA 21.7. HAMMER OPEN AIR, LIETO kerran viime kesänä. ­ Se oli yksi parhaista keikoistamme koskaan!, Williams innostuu. ­ Se oli aivan käsittämätöntä, en unohda sitä ikinä. Olen kuunnellut punkkia 13-vuotiaasta lähtien ja nykyisin enää harvoin tavoittaa sen fiiliksen, joka tuohon aikaan liittyi punk-keikkoihin. Suomalaiset olivat aivan hulluja. Jengi hyppi lavalta, kaikki se hiki ja tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Kaikki fanikamamme myytiin loppuun 20 minuutissa ennen keikan alkua. Rakastan Suomea. Rakastan pohjoismaita, mutta Helsingin keikka oli aivan järjetön. Suitsutus saattaisi kuulostaa lipevältä, ellen itse olisi ollut paikalla tuona kyseisenä iltana. Tunnelma todellakin oli poikkeuksellisen sekopäinen. Jengi napsahti tuleen heti setin alkuminuuteilla niin lavalla kuin yleisössä. Mitä odotatte heinäkuun Suomen keikaltanne? ­ Tietenkin hyvää showta ja tiukkaa soundia. Toivottavasti väkeä tulee todella paljon! Toivon erityisesti, että myös nuoret punkkarit löytävät paikalle vanhojen fanien lisäksi. ­ Meillä ei ole koskaan valmista settilistaa. Tiedämme toistemme katseista minkä biisin soitamme seuraavaksi. Jostain syystä tietyt biisit ovat melkein aina mukana. Esimerkiksi 30$ Bag, Take As Needed For Pain ja Sisterfucker toimivat aina. In The Name of Suffering -albumin kappaleet ovat aina kovia. Se on ensimmäinen levymme vuodelta 1992. Emme ymmärtäneet levyttämisestä mitään ja levy on huonosti miksattu. Sen vuoksi sen soundi on raaka ja siksi se toimii lavalla hyvin. ­ Mitä muuten mahtoi olla se musta vodka, jota Helsingissä maistoin? Sitä haluaisin ehdottomasti taas saada, Williams innostuu lopuksi kysymään. Kuvailen Salmiakkikossun rakenteen ja kätketyn voiman. « " New Orleansilla on oma jatkuva GROOVEN SALAISUUS eyehategodin soundi on omintakeinen. Mihin se perustuu? ­ Jäsenten väliseen kemiaan ja siihen, että ketään meistä ei voi korvata, Williams sanoo. ­ Kaikilla on oma persoonallisuutensa. Hengitämme tätä musiikkia. Kitaristinne Jimmy Bower on myös ammattirumpali, joka soittaa monissa kokoonpanoissa (Down, Crowbar, Corrosion of Conformity). Olenko väärässä väittäessäni, että tässä piilee yksi Eyehategodin käsittämättömän grooven salaisuuksista? ­ Tärkeä huomio. Sillä on paljon merkitystä. Mutta myös rumpalimme Joey LaCaze on tehnyt biiseihimme kitarariffejä. EHG:n ydin on rytmityksessä ja keinuvassa soundissa. Joe on mukana voodoo-temppelissä, ja hän on verrannut EHG-keikkaa voodoo-seremoniaan. Siitä olemme erityisen ylpeitä. ­ New Orleansilla on oma jatkuva sykkeensä. 'Beat' on kaikkialla, koko ajan. Juuri nyt ainakin kymmenen bändiä heittää keikkaa, autojen ikkunoista kuuluu hiphoppia, funkia ja groovea. Eläm- sykkeensä. 'Beat' on kaikkialla, koko ajan. SUE » 33 « NRO. 7
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton TESTAMENT ­ Dark Roots of Earth (Nuclear Blast) Testamentin The Formation Of Damnation (2008) oli paitsi julkaisuvuotensa kovin levy, myös täydellinen esimerkki suoraviivaisesti teknisen thrashin tekemisestä oikein. Biisi toisensa jälkeen runnoi tiensä suoraan iholle ja aloitti säälimättömän rankaisun. Tätä välitöntä muistikuvaa vasten Dark Roots of Earth on huomattavasti enemmän aikaa vaativa kokonaisuus. Levyltä löytyy Rise Upin, True American Haten ja Last Stand For Independencen kaltaisia vauhtiralleja, joiden aikana ei ole tarvetta mutinaan. Testament tekee kuitenkin erittäin selväksi, että tämän albumin skaala venyy hyvin laajalle. Cold Embrace on synkein balladi, jonka bändi on milloinkaan väsännyt. Native Bloodin reipas niskannytkytys ottaa kertosäkeen blast beateillä askeleita thrashin tuolle puolen. Throne of Thorns panee mahtipontisimmillaan miettimään, että tältäkö kuulostaisi Rush soittamassa thrashiä. Levyn nimikkobiisi ja A Day in the Death osoittavat, että keskitempoinen kurmotuskin luonnistuu äijiltä ilman maitohapotusta. 9 Levyllä loistava Peterson/Skolnick-kitaristipari todistaa jälleen, ettei sitä tuoda tarpeeksi useasti esille klassisimpia kirvesduoja listatessa. Etenkin sooloissa riittää nyplättävää. Mikrofonin päällikkö Chuck Billy silpoo vaikut korvista ja väläyttää aiemmin kuulemattomalla tavalla kirkkaampaa ulosantiaan. Rumpali Gene Hoglan ankkuroi rytmisektion suvereenisti peruskallioon. Soundipuolella yhtye on aina taitanut tasapainoisen murskauksen eikä tämä kyky petä tälläkään kertaa. Dark Roots of Earth vakuuttaa, että Testament on yhä voimissaan ja haluaa haastaa sekä itseään että kuulijoitaan. Damnationin linjaa olisi ollut todella helppoa toistaa tälläkin levyllä. Sen sijaan bändi on raivannut sivupolkuja useaan suuntaan. Yksisuuntaista kiihdyttelyä toivovat kuuntelijat saavat vetää tuolin alleen ja istahtaa maistelemaan oikein kunnolla, että missä nyt mennäänkään. Joka tapauksessa näiden veteraanien tulevaisuus näyttää yhä todella hyvältä. ALEKSI AHONEN SUE » 34 « NRO. 7
• Kanadan ja maailman paras voimakolmikko linjaili palaavansa kahdennellakymmenennellä studiojulkaisullaan konseptialbumiaatteen pariin. Hype oli kaikkea muuta kuin markkinointihuttua, koska Clockwork Angelsissa riittää tarinaa. Kuulijalle avautuu nuoren miehen elämän mittainen matka steampunk-tulevaisuudessa kera lentävien laivojen, alkemisti-pappien ja kaikkea jäykästi hallitsevan Suuren Kellontekijän. Samaa nimeä kantava kylkiäisromaanikin julkaistaan sci-finörttien iloksi pian. Vaikka teema muistuttaa vahvasti bändin 70-luvun kulta-ajoista, musiikillisesti toimitaan nykyhetken ehdoilla. Kolmiosainen nimikkoraita näyttää kyllä rytmi-ilottelun tehokkuuden ja progettaa massoille mannaa. Caravan ja BU2B möyrivät puolestaan raskaammin kuin tämä trion riffeistä on koskaan osannut odottaa. The Anarchistin ja The Wreckersin jousisektiolla ryyditetty melodinen maalailu on todella rouheaa kuultavaa. Eikä vikkelämmän rokkauksen suhteen jäädä paitsioon, kun Headlong Flightin tykitys näyttää vuosikymmeniäkin nuoremmille pelimanneille miten homma hoidetaan. Rush kuulostaa Clockwork Angelsilla jälleen siltä, että sillä on missio. Vapor Trailsia (2002) ja Snakes & Arrowsia (2007) ajoittain vaivannut keskinkertaisuus on kadonnut. Parasta Kanadaa vähintään kahteenkymmeneen vuoteen! ALEKSI AHONEN 9 RUSH CLOCKWORK ANGELS (ROADRUNNER) LEVYARVIOT ADMIRAL SIR CLOUDESLEY SHOVELL ­ Don't Hear It... Fear It! (Rise Above) Onnenpäivä! Nyt ei kohdalle osunut pelkästään yksi vuoden parhaista debyyteistä, vaan jo toisen biisin kohdalla tilasin bändin paidan. Vuonna 2008 perustettu englantilainen protometallitrio Admiral Sir Cloudlesley Shovell on oiva sekoitus vanhaa ja modernia. Dustin, Sir Lord Baltimoren ja Budgien tyyliset sumuiset soundit solahtavat theswordmaisten stonerriffien ja pulisonkijamittelun lomaan. Don't Hear It... Fear It! on laaja-alainen, polveileva, epäsiisti ja häkellyttävän toimiva levy. Red Admiral Black Sunrise on levyn kliimaksipiste, jossa räkäinen ja hapan laulu leikittelee täydellisen mehukkaan riffin kanssa. Väliosan skaalojen sahauksella ja sotkuisten vaiheiden jälkeisellä 10 (Omakustanne) Suomalainen progemetalli ei ole maailmanlaajuisten otsikoiden puolella juhlinut, toisin kuin monet naapurigenrensä. Humangodin Dead Wateria kuunnellessa toivoo, ettei näin olisi päässyt käymään. Suuren maailman esikuvista mielleyhtymät osuvat Shadow Galleryn ja Symphony X:n kaltaisten priimusten kohdalle. Porukan kunnianhimoa on kunnioitettava. Promon kaksi biisiä ovat molemmat yli 10-minuuttisia järkäleitä. Taidolla kolvattu jälki palkitsee kärsivällisen tarkkailijan. Hulppean tiukka yhteissoitto sisältää kimurantteja kikkoja ja soolopurskahteluja, mutta tylsäksi meno ei pääse valahtamaan. Niin levyn nimikkobiisi kuin Behind Words keskittyvät yhtäläisesti melodioihin ja rytmittelyllä luotaviin koukkuihin. Metallinen jytke yhdistellään seesteisempään tunnelmointiin sulavasti, ei päälle liimaten. Sen päällä laulaja Janne Kaupin on hyvä venytellä pätevää äänialaansa. Joku saattaa pitää hänen sävyään ajoittain liian nasaalia lähentelevänä, mutta siinä mennään jo nippelinillityksen puolelle. Humangod on selvästi valmis bändi, joka pääsee toivottavasti pian näyttämään taitonsa kokonaisen albumin mitassa. ALEKSI AHONEN 8 HUMANGOD DEAD WATER paluulla jöötiriffin ääreen on ihmeellinen taito saada taloutemme olutpullot tyhjenemään. Devil's Islandin särösäädöt ja bassopompotus, jurnuttava rähinä ja rosolaulu mutatoituvat väliosassa tyystin kipeille taajuuksille. Scratchin' And Sniffin' osoittaa kuinka kulunutkin riffittely on uuden veroista, kun äänimaailma on sähäkkä ja savunhajuinen. Monia koviakin nykybändejä vaivaa kunnianhimoton sävellystyö. Ei osata tehdä biiseistä toisistaan edes niin erottuvia, että kappaleiden jäisivät mieleen. Shovellit eivät lintsaa: yksilölliset biisit tarjoavat huikean reissun sfääristä toiseen. Tällaiset kerrokselliset levyt kestävät aikaa. ANNIKA BRUSILA ta. Sen avaruuspulputusalku ja jumituspörinä ovat jotain, mitä levyltä olisi suonut löytyvän enemmän ­ omanlaista jälkeä. Sitkeästä basson tamppauksesta ja hyvästä tyylitajusta tarjoan kaikille kuitenkin parasetamolit. Kyllä Kadavarin kyydissä niskan saa halutessaan kipeäksi, ellei bändin kantaisiä levyhyllystä vielä löydy. ANNIKA BRUSILA 7 LURK LURK 9 MOUNT CARMEL REAL WOMEN (TeePee) Retrodoomin myötätuulessa alkaa olla ruuhkaa. Uusia 70-lukuvaikutteisia hippiheviorkestereita puskee enemmän kuin levyjä mahtuu hyllyyn. Berliiniläinen Kadavar yrittää täsmäreseptiä; bändi julkaisee debyyttinsä hienolle TeePee-lafkalle ja on keikkaillut voodootranssibändi Aqua Nebula Oscillatorin sekä itsensä Sleepin ja Pentagramin kanssa. Kadavar suhaa analogisella meiningillään ja habituksellaan tyylipuhtaasti. Se kuulostaa kyllä 70-luvun bändiltä mutta ennen kaikkea ruotsalaiselta nykybändiltä. Tunnelmissa ja laulutyylissä on niin paljon Örebro- ja Göteborg-skenen hienoja vaikutteita, että jopa pienoinen epäilys matkimisesta hiipi mieleen. Siinä missä Witchcraft, Graveyard, Asteroid ja Graviators hämmentävät omanlaisiaan uusvanhoja patoja, maistuvat Kadavarin vedot hyviltä mutta moneen kertaan lämmitetyiltä. Näillä soundeilla olisi räjäytetty pankki muutama vuosi sitten, nyt niillä mennään jonon jatkoksi. Vasta levyn viimeisen biisin Purple Sagen kohdalla kulmakarvani nousevat innos- 7 KADAVAR KADAVAR (Siltbreeze) Ohiolaisen Mount Carmelin soundi on autenttisin kuulemistani 70-luvun flashbackeistä muutamaan toviin. Trion kakkoslevyn hiekkainen autotallisoundi on kerrassaan herkullisen tyylitajuista, pelkistetyn minimalistista bluesrökitystä. Korjailematon ja puutteellinen soundi luo intiimin tunnelman, ja Mount Carmelin pojat ovat vanginneet levylleen sen hengen, jota niin monet nykyajan wanna be -retroilijat hamuavat. Kappaleet ovat sävelkuluiltaan suhteellisen yksinkertaisia, mutta niiden puskematon blueskeinu ja luonnollisesti lipsuvat utuiset riffit ovat raikkaita ja uskottavia tuulahduksia hampaat irvessä soittavien "look, we have awesome meininki" -bändien rinnalla. Trio pelaa yhteen saumattomasti. Kitarakuviot ovat pääosin klassisia bluesstemmoja, mutta niissä on myös kosolti hyviä koukkuja. Ilahduttavinta blueskyytiä laittaa kuitenkin rumpali. Kannusovitukset ovat letkeät, pehmeät ja kekseliäät ihanine kilkutuslautasineen. Vokaaleissa on helppouden tuntua, joka luo kuunteluun rentoutta ja luottoa. Liveäänitetyn levyn soundi on käsin kosketeltavasti läsnä. Albumin paras biisi vaihtelee päivittäin. Ainoastaan nimibiisi Real Women on tylsin joka kerta. ANNIKA BRUSILA (TotalRust) Tamperelainen Lurk synkkäilee oikein hartiavoimin. Debyytti soutaa ja ryynää sludgen ja doomin syvänteissä. Roikkuvat riffit, sutimaan jäävät kitkerät säädöt ja suvannot aukeavat muhkeisiin tykityksiin, joita Koskisen growlaus tukee. Tuuttaus on varsin tavanomaista sarjassaan, mutta Lurk taikoo saundiinsa ilmavuutta huomattavasta raskaudesta ja takovuudesta huolimatta. Sanoitukset ovat multipessimistiset, jopa kiusaannuttavan lohduttomat, mikä tietysti kuuluu genreen. Downtempon ja sludgen välinen näkymätön viiva ylittyy kerta toisensa jälkeen. Kyllästymisen rajamailla ollessani vaihde ilahduttavasti muuttuu jälleen elinvoimaiseksi. Kappaleista Fire the Blood Sky kolahtaa kerta kerralta jytymmin. Sen painokas marssirytmi on keinuva ja helkutan mukaansaimaiseva. Olisi kiinnostavaa nähdä, toimiiko kappaleen pehmeä piiskaavuus myös livenä. Sen tömäkkä melankolia päätyy kauniiseen rauhoittumiseen, joka usein tekee sludgesta erityisen tehokasta. Kelpo debyytti, joka kuitenkin jättää bändille vielä kasvunvaraa. ANNIKA BRUSILA vän tanakkaa, tiukkaotteista ja jäntevää thrash metalia. 10 biisin levyn A-puoli eli viisi ensimmäistä biisiä ennustavat jo kiitettävää kokonaisuutta ja saavat kaljaa inhoavankin kuuntelijan hetkellisesti pohtimaan mallasjuomien saloja. Running on Fumes, nimikkobiisi, Witchhunt 2.0 sekä Masters of Farces ovat parhaita tuopillisia vuosiin, ja hehkeän Doron avittama Metal Lady Boy suorastaan hämmentävä. Pari kolme seuraavaa biisiä tiputtavat intensiteettiä ja jäävät heppoisemmiksi perusbiiseiksi, mutta albumin lopetus onkin sitten kivenkova. Päätösbiisi Rapid Fire (A Tyrant's Elegy) on huima ässä hihassa, kiukkuisen raakaa vanhan liiton thrashia. Tämä tuoppi on edelleen puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä. Prosit! JUSSI LAHTONEN 8 TANKARD A GIRL CALLED CERVEZA www.sue.fi SUE (Nuclear Blast) Maailmassa on monenlaisia musiikillisia tyylisuuntia, mutta on vain yksi Tankard, alkoholistisen thrash metalin isä ja ylimmäinen mäski. Oluelle persot sakemannit viettävät kosteita 30-vuotisjuhliansa peräti viidennentoista studiolevynsä merkeissä. Uran parhaat levytykset ovat 1980-luvulta, mutta vanhat kaljasiepot ovat kokeneet urallaan sekä hilpeitä nousuhumalia, a-luokan juhlakännejä, seitinohuita päiväkännejä sekä masentavia laskuhumalia. Onpa takana myös muutama kauhea kankkunen, joiden seurauksena on julkaistu krapulapaskaa. Tästä syystä ei koskaan voi tietää, mitä Tankardin levyltä voi odottaa. Tällä kertaa vuorossa on selvästi nousuhumala, sillä A Girl Called Cerveza on hämmästyttä- (Inverse) Asfalttiviidakkojen kotimaiset pantterit ja metallin merien armottomat vasarapäähait ovat täällä jälleen. Hammerhedin esikoisalbumi Killtrippin' (2009) oli yksi ilmestymisvuotensa jyräävimmistä ja tiukkaotteisimmista metallialbumeista, jossa miehet olivat rautaa ja laivat puuta. Tasan eivät käyneet onnen lahjat, sillä Killtrippin' sai suorastaan rikollisen vähän huomiota samaan aikaan kun monet lahjattomammat komeljanttarit koreilivat parrasvaloissa. Nyt on tilaisuus ottaa vahinko takaisin, sillä Hammerhed karauttaa kakkosalbumillaan takaisin laukkaradalle ja suoraan kärkisijoille. Yhtyeen groovaava thrash metal ei turhaan peittele Pantera-vaikutteitaan, mutta ilmiselviä esikuvia ovat muutkin vanhan koulukunnan raskasmetalliset bändit. Kitaristin vaihtumisen myötä biiseissä on enemmän kontrasteja, sillä sykkivän tarttuvan jytkeen lomassa on juuri sopiva ripaus melodisuutta. Bushmaster ja Inch By Bloody Inch saavat sydänvaivaiset jo kaivamaan betasalpaajia, ja Righteous Hammer naulaa sanoman perille kuin Golgatalla konsanaan. Armoton pläjäys taistelee tosissaan pääsystä vuoden parhaiden levyjen lopputurnaukseen. JUSSI LAHTONEN 9 HAMMERHED FENNOSCANDIAN BADASS » 35 « NRO. 7
• Bullets pohtii sodan mielekkyyttä ja päätösbiisi Someday Somewhere Somehow'n sanoitukset tuovat mieleen hiljattain edesmenneen bändin jäsenen ja ystävän, rumpali Tonmi Lillmanin. Rauha Lillmanin muistolle. JUSSI LAHTONEN 8 ODDLAND A TREACHERY OF SENSES KORPIKLAANI ­ Manala (Nuclear Blast) 8 Jonne Järvelä voi ensi vuonna viettää pienimuotoisia juhlia, sillä 2013 tulee täyteen 20 vuotta siitä kun Shaman-yhtye perustettiin ja täysi vuosikymmen siitä, kun Shamanin raaka-aineet kaadettiin takaisin mäskipannuun ja niistä tislattiin tiukkaa kotipolttoista korpirojua aivan uudelle klaanille ­ Korpiklaanille. Manala on korpiklaanilaisten kahdeksas täyspitkä albumi, joka jatkaa yhtyeen musiikin viime vuosien kehitystä entistä tuhdimman ja rouheamman kuuloiseksi metalliksi. Vuoden 2012 korpimetallin ainesosissa onkin melkoisesti thrash-vaikutteita folk-suuntausten rinnalla. Myös äänimaailma on järeää kaliiberia ja soundit nautinnollisen tuhdit. Folk-riehaa ja rivakkaa humpati-pumppaa ei ole unohdettu, ja esimerkiksi Ievan polkka on nimensä mukaista menoa. Myös tuore viulisti Tuomas Rounakari pääsee valloilleen siinä missä haitaria soittava Juho Kauppinenkin. Mutta basso- ja kitaraosasto ei jää pekkaa pahemmaksi vaan tykittää tanakoita riffejä niin, että monet thrash-bändit voivat mennä nurkkaan häpeämään. Sanoituksellisesti hilpeänä kaljaa -tyyppiset linjaukset ovat tällä kertaa taka-alalla, mikä on erinomainen ratkaisu ja estää Korpiklaania lukkiutumasta liikaa tiettyihin aihepiireihin. Kuten levyn nimestä ja tyylikkäästä Jan Yrlundin tekemästä kannestakin voi jo päätellä, niin albumin keskeise- nä teemana on suomalainen tuonpuoleinen, Manala. Albumi on tasokas kokonaisuus, jossa Tuonelan tuvilla, Kunnia ja Ruumiinmultaa käyvät Kalevalan hengessä parhaiten siellä, mistä ihmisillä ei yleensä ole paluuta. Kalevala on muutenkin niin iso ja kansallisesti merkittävä teos, että siihen ei ole yksinoikeutta yhdelläkään bändillä, edes Amorphiksella. Korpiklaanin matka Manalaan tuokin aiheeseen tuoretta näkökulmaa sekä musiikillisesti että sanoituksellisesti ja vie yhtyettä taas yhden askeleen eteenpäin. Loveen voi huoletta langeta, sillä tästä Manalasta pääsee myös takaisin. JUSSI LAHTONEN (Century Media) Turkulainen Oddland voitti FME-messuilla vuonna 2011 järjestetyn Suomi Metal Star -kilpailun. Palkinnoksi seurasi levydiili Century Median kanssa, ja lopputuloksena on debyyttialbumi A Treachery of Senses sekä promovideo biisistä In The Eyes of the Mourning. Outomaan tyyli on omintakeista, paikoin äkkiväärääkin mutta ensisijaisesti hyviin melodioihin luottavaa metallia, jossa on paljon progressiivisen metallin parhaita puolia mutta hyvin vähän progemetallin huonoja puolia. Biisejä ei ole venytetty ylipitkiksi silkan venyttämisen ilosta, eikä yhtye kuulu niihin bändeihin, jotka esittelevät virtuaalista kikkeliään lisäämällä ylimääräisiä kikka kuutosia biisirakenteisiin, jos ne aidosti palvele itse kappaleen tarkoitusperiä ja tunnelmaa. Proge-elementit eivät myöskään tarkoita Elton John -soundeja ja muniinpuhaltelua, sillä Oddlandin levyn äänimaailmassa on myös sopivaa rosoisuutta. Monien biisien referenssiksi voisikin hakea ennemmin Meshuggahin kaltaisten yhtyeiden monimutkaista ärhäkkyyttä kuin B-luokan dreamtheatereiden hihhulointia. Tästä levystä on erittäin hyvä alkaa eikä siihen kannata missään nimessä lopettaa. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT 7 CHAOSWEAVER ENTER THE REALM OF THE DOPPELGÄNGER (Napalm Records) 8 CANDLEMASS PSALMS FOR THE DEAD (Napalm) Suru-uutiset Ruotsista ovat kertoneet huhuina, että Candlemassin yhdestoista albumi Psalms for the Dead olisi viimeinen studiolevy, jonka bändi koskaan julkaisisi. Yhtye ei kuitenkaan aio hajota, kuten se on jo välillä tehnyt, joten 28 vuotta sitten alkanut taival ei tulisi vielä päätökseensä. "Rob Lowe -trilogian" päättävä albumi ei ole samanlainen täysosuma kuin edeltäjänsä Death Magic Doom, mutta DMD onkin yhtyeen parhaimpia studiolevyjä ikinä, mikä tarkoittaa samalla myös yhtä kaikkien aikojen parasta klassisen doom metalin albumia. King of the Grey Islandsin kanssa hyvissä asemissa oleva levy on kuitenkin huomattavan vahvasoundinen ja tasokas. Prophetin, mystisen Waterwitchin sekä The Lights Of Theben kaltaiset kappaleet löytävät kyllä pimeässä kotiin. Uutukainen on niin hyvätasoinen albumi, että levynteon lopettaminen tuntuu perin turhalta. Miksi lopettaa kun yhtye on kokenut laulaja Rob Lowen liittymisen jälkeen uuden nousun Ehkä juuri siksi. Psalmien turvin Leif Edling voi laittaa sävelkynän koteloonsa tietoisena siitä, että jäähdyttelylle ei ollut tarvetta ja että levyistä on muodostunut ainutlaatuinen klassisen doom metalin perintö. JUSSI LAHTONEN veltää, sanoittaa ja soittaa aiheeseen liittyviä death metal -kappaleita on tuottanut nyt yhteensä seitsemän täyspitkää. Nilen monimuotoinen, brutaalia kuolonmetallia vahvaan teknisyyteen ja monimutkaisen polveileviin sävelkuvioihin yhdistelevä tyyli on levy levyltä voittanut yhä enemmän raskaamman metallin ystäviä puolelleen. At the Gate of Sethu jatkaa hyväksi havaitulla tiellä, eikä tasaisen varma ja laadukas paketti tarjoa mitään odottamattomia yllätyksiä. Eipä sen tarvitsekaan, sillä The Fiends Who Come to Steal the Magick of the Deceasedin ja Enduring the Eternal Molestation of Flamen tasoiset vedot saavat Ra-jumalankin paistamaan lähes koko vuorokauden, ainakin Suomessa kesällä. Siitä huolimatta levy ei yllä varhaisempien levyjen loistoon. Niilin rantoja taitaa vaivata lievä kuivuus. JUSSI LAHTONEN vuoden promonauhasta, jotka on remasteroitu alkuperäisistä äänitteistä. Entombedin ensilevyn tyyliset kuolonrallit saavat vanhankin nuortumaan, ja on ehdottomasti sääli, että näitä kappaleita ei julkaistu laajemmin jo kaksi vuosikymmentä sitten. Bonuksena on vielä muutama treeniversio osasta kappaleita sekä harvinainen herkku, Genesis-biisi, joka tehtiin 1992 mutta jota ei tuolloin nauhoitettu. JUSSI LAHTONEN 8 TO/DIE/FOR SAMSARA 7 NILE AT THE GATE OF SETHU (Nuclear Blast) Niili ei virtaa Etelä-Carolinassa, mutta se ei ole estänyt Karl Sandersia visioimasta mielessään tuon mahtavan joen kulkua eikä sen varrelle syntyneen muinaisen Egyptin valtakunnan mysteereitä, myyttejä ja historiaa. Egyptologiaan perehtyminen ja kyky sä- Ruotsalainen Evocation oli 1990-luvun alussa yksi niistä lukuisista ruotsalaisen death metalin aallonharjalla olevista bändeistä, joka olisi voinut vakiinnuttaa maineensa Entombedin, Unleashedin, Graven ja muiden aikalaisten tavoin. Toisin kuitenkin kävi ja pillit pantiin pussiin ennen ensimmäistäkään levyä. Se ensilevy tuli sitten 2007, ja sitä on seurannut kaksi muuta vanhan tyylin death metal -albumia, jotka ovat olleet mannaa niiden kuulijoiden korville, jotka ovat kyllästyneet nykypäivän persoonattomiin pörisijöihin ja yliteknisiin jurnuttajiin. Nyt on vuorossa vanhojen demojen julkaisu uudestaan, ja mikäpä siinä, sillä niiden laatu on edelleen erittäin korkea. Kokoelman runko koostuu 20 vuoden takaisesta Ancient Gate -demosta sekä saman SUE 8 EVOCATION EVOKED FROM THE DEMONIC DEPTHS (Century Media) (Massacre) Kotimaisen kostutusmetallin veteraanin To/ Die/Forin ura on ollut paikoin varsin ohdakkeinen, mutta aina vanhoista Mary-Annin ajoista alkaen yksi mies on ollut yhtyeen kulmakivi ja järkähtämätön primus motor. Se mies on laulaja Jape Perätalo, joka ainoana on ollut mukana vuodesta 1993 alkaen jokaisessa kokoonpanossa ja tarpeen tullen aloittanut bändin toiminnan alusta, kuten kävi viimeksikin. Edellislevy kun tuli jo 2006. Bändin kuudennen kokopitkän Samsaran synnytysprosessi oli vaikea. Levy saatiin ulos omatoimisesti viime vuoden puolella, mutta nyt se julkaistaan "kunnolla" Massacren kautta. Yhtye kuulostaa nykyisin paljon alkuvuosiaan jykevämmältä, ja varsinkin basso ja kitarat ovat jämäköitä. Äänimaailma on avara, ja kun koskettimet tarvitsevat tilansa, niin ne myös sen saavat. Osa biiseistä kuten Kissing the Flames ovat syntyneet jo vuosia sitten, osa on tuoreempaa materiaalia, mutta bändin linja on edelleen häpeilemättömän goottis-romanttista metallia, jossa rakkaus on väkevää ja tunteet vahvoja. Erityisesti levyn pisin kappale Folie A Deux on To/Die/Foria parhaimmillaan. Vain muutama kappale poikkeaa romanttisen rakkauden linjasta. Kipakampi Hail of Nykypäivän yhtyeet soittavat monesti tyylillä, jossa yhdistellään vapaavalintaisesti elementtejä sekä eri metallin alalajeista että muista musiikkityyleistä. Tämä aiheuttaa ongelmia anaalis-retentiivisille genreluokittelijoille, jotka vääntävät keskenään väkivaltaisesti kättä siitä, onko joku yhtye sinfonismelodis-teatraalis-blackened heavy metal -yhtye vai kuuluuko mukaan myös industriaalis-progressiivinen alaviite. Chaosweaverin kohdalla ongelma on ilmeinen, joten lienee parasta vain vetää hatusta vaikkapa kaaosmetalli-termi ja siirtyä eteenpäin. Suomalaisbändin debyytti Puppetmaster of Pandemonium teki neljä vuotta sitten melkoisen vaikutuksen, sillä yhtye yhdisteli ennakkoluulottomasti eri tyylejä ja teki mitä halusi sillä aikaa kun monet muut debyyttibändit tekivät vain mitä osaavat. Kakkosalbumia on odoteltu pitkään, ja valitettavasti lopputulos ei ole aivan odotuksen väärti, sillä levy ei tavoita debyytin tuoreutta ja ennakkoluulottomuutta. Sinänsä taidokkaasti soitettu ja tuotettu teema-albumi on ehjemmän paketin sijasta nippu epäyhtenäisiä biisejä. Pidemmät kappaleet kuten Ragnarök Sunset, Infected sekä Wings of Chaos toimivat laaja-alaisempina kokonaisuuksina, mutta monet lyhyemmät vedot jäävät hieman hahmottomiksi. JUSSI LAHTONEN 6 MANTAS DEATH BY METAL (Relapse) Yhdysvaltalainen Mantas oli rujo, primitiivinen demotason yhtye, joka perustettiin 1983 ja joka vaihtoi jo seuraavana vuonna nimeään. Mantas ehti tehdä muutaman treeninauhoitteen, live-demon ja yhden varsinaisen demon, kaikki erittäin kuppaisin soundein. Biisit olivat primitiivisiä, C-kasettien äänimaailma karu ja teinipojat soittivat pääsääntöisesti ilman basistia. Mantasin demobiisien uudelleenjulkaisu on Relapselta ehdoton kulttuuriteko, joka ei tule tuottamaan valtaisia summia voittoa, mutta joka ansaitsee nöyrimmän ja syvimmän kumarruksen. Mantas on nimittäin se bändi, joka vaihtoi nimensä Deathiksi, ja jonka perustajajäsen Chuck Schuldineria voi hyvin perustein pitää koko death metal -tyylisuunnan isänä. Mantasin demobiisien äärellä ollaan siis perimmäisten totuuksien äärellä. Tästä huo- » 36 « NRO. 7
• limatta Death By Metal -julkaisu on, kuten sanottua, nimenomaan kulttuuriteko, sillä jostain se on nerojenkin aloitettava. Biisit ovat pitkälti biisiaihioita, intoa on enemmän kuin osaamista, ja vaikea treeninauhoista on nykypäivänä mitään irti saada. Siltikin tästä vaatimattomasta siemenestä kasvoi kokonainen musiikkityyli, jolle sadat bändit ovat olemassaolonsa velkaa. RIP Chuck Schuldiner (1963-2001). JUSSI LAHTONEN 8 ABHORRENCE COMPLETELY VULGAR (Svart Records) Suomalaisen death metal -pioneerin Abhorrencen koko tuotanto on viimein laitettu samojen kansien sisään. Vaikka yhtye oli toiminnassa vain vuoden verran, se ehti silti jättää omaleimaisen jälkensä metallihistoriaan. Valistuneille musadiggareillehan bändi on tuttu Amorphis-kytköksistään. Kokoelma koostuu yhdestä EP:stä, Vulgar Necrolatry -demosta, livetallenteesta vuodelta 1990 sekä treenikämppädemosta. Materiaalia on tunnin edestä, joten levy todellakin käy kattavasti läpi bändin koko tuotannon. Kappaleet ovat kestäneet aikaa yllättävän hyvin ja niistä huokuu aavemainen ja synkkä tunnelma. Yleisilme on todella raaka ja rupinen. Erityisesti minua miellyttää kappaleiden ennalta-arvaamattomuus. Nuorten miesten ehdottomuus ja ennakkoluulottomuus ovat toimineet hienosti luovuuden generaattorina. Teknisen suorittamisen ja soundien puolesta ei toki olla lähelläkään nykyajan standardeja, mutta se nyt tuskin ketään yllättää. Iso kiitos täytyy antaa todella informatiiviselle kansilehtiselle, josta löytyy paljon mielenkiintoista materiaalia vuosien varrelta. Auran Panimolla soitettua keikkaa kuunnellessa pääsee ihan eri sfääreihin, kun voi samalla katsella kyseisen keikan mainosjulisteita. Kyse on todellisesta nostalgiatripistä, sillä kyseisellä aikakaudella luotiin suomalaisen death metal -skenen alkuvoimainen perusta. VILLE PEKKALA stonermaista jammailua sekä rentoa groovaavuutta. Myös hienoiset Entombed-vibat kuuluvat läpi soundista, mikä ei sinänsä ole ihme, kun miksaajana on toiminut itse Thomas Skogsberg. Levy on musiikillisesti ja teemallisesti jakautunut, mutta valitettavasti kumpikaan osista ei onnistu säväyttämään. Riffit ovat yllättävän munattoman kuuloisia, eivätkä varsinkaan rankemmat osuudet tahdo toimia yhtään. Persoonallista otetta levyltä kyllä löytyy paljon, mutta se ei riitä kompensoimaan sävellysten heikkoa tasoa. Alun raskaamman osion parasta antia edustavat Silverbackin dissonanssimelodiat, jotka ajavat mielen lähes skitsofrenian partaalle. 1927 sen sijaan on järkyttävä tekele juoppohulluine toistovokaaleineen. Phoenixin häiriintyneet synakuviot nostavat myös aitoa ihmetystä pintaan. Toisen osion kokeellisempi materiaali on ajoittain jopa mielenkiintoista, mutta varsinkin Commandossa psykedeelinen visio pettää pahasti. Levyn loputtua olo on sekä vaivaantunut että hämmentynyt. VILLE PEKKALA 9 THE STRANDED SURVIVALISM BOULEVARD 8 DISGRACE GREY MISERY: 20TH ANNIVERSARY EDITION (Big Money Recordings) Metallimusisoinnit jo 90-luvulla rokkihommiin vaihtaneen Disgracen kauan kadoksissa ollut kakkosalbumi julkaistiin viime vuonna. Tämän vuoden häpäisyannos pitää sisällään yhtyeen esikoislevyn 20-vuotisjuhlapainoksen. Grey Miseryllä grind ja death metal paiskaavat sujuvasti vuohenpäitä yhteen. Pääpaino on nopeassa tykityksessä ja tiukassa blastpoljennossa, mutta sekaan mahtuu paljon myös keskitempoisempaa paahtoa sekä hitaampaa riffittelyä. Örinävokaalit on miksattu omintakeista viemäriefektiä käyttäen ja ne kuulostavat siltä kuin brutaali ihmissusi karjuisi sotahuutojaan. Levyltä voi havaita joitain yhtymäkohtia myös Carcassin ja Entombedin tuotantoon, mutta kokonaisuus on kuitenkin persoonallinen ja omilla rosoisilla jaloillaan seisova. Disgrace oli muutaman muun suomalaisen aikalaisbändinsä tapaan ulkomaanverrokkeja synkempi ja kimurantimpi tapaus. Oma visio ja tyyli ovat varmasti olleet aikanaan melkoisen utuisia käsitteitä ja sen vuoksi keinotekoiset raamit eivät ole rajoittaneet yhtyeen luomistyötä. Levyn kappaleet eivät noudata mitään vakiosapluunaa ja monet ratkaisut ovat melko primitiivisiä varsinkin nykyajan sovitusratkaisuihin peilaten. Erityisesti Abstruse Myth on kaikessa kieroutuneisuudessaan jotain todella piinaavaa ja pelottavaa. VILLE PEKKALA (Coroner Records) Yhteiskunnassa pelataan aivan uutta peliä siinä vaiheessa, kun torakat asuttavat maan. Jäljellä saattaa kuitenkin olla italialaisia melodiakuvioita, jotka ovat suoranaisen nerokkaita. Selviytyminen ei tällä kertaa ole kiinni itse luoduista vahvuuksista, vaan muiden kehittämien keinojen laadukkaasta hyväksikäytöstä. Disarmonia Mundin kaksikko muodostaa nelihenkisen The Srandedin perustan. Yhtye veivaa Soilwork-pastisseja shokeeraavan intensiivisellä otteella. Italian futismaajoukkueen aluepuolustuksesta ei tunnetusti heikkoa kohtaa löydy. The Strandedin kohdalla ainoastaan persoonallisuuden puute voitaneen laskea pieneksi miinukseksi. Levy on täynnä tarttuvia kertosäkeitä, tyylikkäitä koukkuja sekä hienoja kitaraliidejä. Jopa tuplalaulut kliinien ja murinavokaalien kesken toimivat, eivätkä tunnu korneilta. Synaefekteillä on luotu hienoista cyber-fiilistä ja se antaa kappaleille omaleimaisen silauksen. The Stranded avaa portteja siellä, missä et koskaan olisi uskonut niitä olevan. The Stranded näyttää sinulle vielä ostamattoman kaappisi paikan. The Strandedin apokalyptisten profetioiden parissa maailmanlopun odottelu muuttuu taivaalliseksi nautinnoksi. Jos Soilwork tai Dark Tranquillity uppoavat, niin silloin myös Survivalism Boulevard on pakkohankinta. VILLE PEKKALA MANA MANA: TOTUUS PALAA LP 27.7.2012 CMX: Kolmikärjen Veljeskunta 4LP CMX:n ankara varhaistuotanto yhdessä paketissa! Kaksi albumia, neljä EP-levyä ja jykevä kirja. Ilmestyy 10.8. Seremonia: Rock'n'rollin maailma 7" Diabolinen videohitti nyt myös analogisena ­ debyyttialbumi ilmestyy syksyn tullen! 8 ASIA XXX 6 TOTAL DEVASTATION SATAMA (Stabbing Records) Pitkän uran tehnyt karhulalaisryhmä on päässyt studioalbumeissaan jo kunnioitettavaan lukemaan, kun ulos putkahtaa järjestyksessään viides täyspitkä mättöpläjäys. Itä-Suomen veijareiden rujosta musiikista sekä karsista ulkomuodosta on helppo vetää mielleyhtymät amerikkalaiseen sludge metal -veteraani Crowbariin. Musiikillisesti bändi toki kumartaa enemmän death metallin puolelle, mutta seassa on paljon jopa (Frontiers) Alkuperäinen Asia-kokoonpano koki jälleennäkemisen riemun viitisen vuotta sitten ja on ollut sittemmin ahkera. Wetton-DownesHowe-Palmer-ketjun debyytin 30 vuoden takaisia miljoonamyyntejä muisteleva XXX on jo kolmas pitkäsoitto sitten paluun. Lisäksi herrat ovat tauoilla puuhastelleet mm. Yesin, soolourien ja ELP:n parissa. Välillä pelkästään kosketinsoittaja Geoff Downesin harteilla ollut ryhmä kuuluu niihin yhtyeisiin, joista on liikkeellä kaksi versiota, välikauden basistilaulaja John Paynellä kun on myös oma itäinen maaosansa. Näistä lähtökohdista on harvemmin siinnyt varteenotettavaa materiaalia, mutta XXX yllättää. Kaksi aikaisempaa paluun jälkeistä pitkäsoittoa, Omega ja Phoenix, eivät ole olleet toivottomia, mutta hieman täyteen ahdettuja. Uutukainen ei sorru kyseiseen syntiin, vaan kokonaismitta kellottaa alle neljääkymmentä minuuttia. Varsinaisiin tilkkeisiin ei näin ollen ole tarvinnut turvautua. XXX ei pääse samalle tasolle kuin 80-luvun Asia-levyt, mutta kiitettävän lähelle kuitenkin. Esimerkiksi Tomorrow The World ja Al Gatto Nero jatkavat parivaljakko WettonDownesin kynäilemien klassikoiden sarjaa. Ikämiessarjassa on helppo pärjätä, kun kilpailijatkaan eivät ole kummoisia, mutta keski-iältään reilusti kuusikymppinen Asia hakkaa kompetenssillaan kevyesti nykyajan hankeprojektit ilman tasoitusta. MIKA PENTTINEN SUE Rattus: Uskonto on vaara LP Vilppulalaisen hardcoren loisteliain kiteymä pitkästä aikaa vinyylinä. Rajoitetussa erässä mukana 7-tuumainen bonuslevy. Jess And The Ancient Ones CD/LP Rehellistä kuopiolaista saatananpalvontaa vai saksalaista power metallia? Vuoden Adult Oriented Occult Rock -tulokas. Terveet Kädet: Ääretön joulu 7" Äärettömän rajoitettu 20-vuotisjuhlasesonkiuusintapainos yltäkylläisissä kääreissä. Sähkö-Isku: Sata kaljaa 12" Viime kesän, tämän kesän ja seuraavan kesän kuumin elektropunk-hitti viimeinkin vinyylille prässättynä. www.svartrecords.com » 37 « NRO. 7
• NEVERLAND (Small Stone Recordings) Vuosia sitten Turun yössä juttusilleni tuli kalju kaveri, joka antoi ymmärtää, että Suen kannattaisi kirjoittaa hänen bändistään Mangoosta. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista. Ihmiset ehdottelevat tuollaista aika usein, varsinkin öisin. Tämä laulaja, Pickles nimeltään, jäi kuitenkin mieleen. Hän tuntui olevan varma asiastaan ja bändistään. Mangoon ensimmäinen albumi Monolithic ilmestyi vuonna 2009 7:45 Recordsin kautta ja teki selväksi, että Pickles oli oikeassa. Bändin stoner rock oli kiinnostavaa ja monipuolista. Samalla se oli niin perinteikästä, että Monolithic noteerattiin Classic Rock -lehdessäkin, joka vieläpä poimi Planet-biisin kokoelmalevylleen. Kansainvälinen kiinnostus ei jäänyt papparokkilehden kehuihin. Mangoon toisen albumin Neverlandin julkaisee arvostettu detroitilainen stoner-spesialisti Small Stone Recordings. Tuo levymerkki taatusti saattelee levyn oikean kohderyhmän käsiin. Neverlandilla onkin niin paljon painavia riffejä, sumuista fiilistelyä, fuzz-pedaaleilla siivilöityä surinaa, pitkiä biisejä ja esimetalliajan svengiä, että levy täyttää stoneryleisön perustarpeet helposti. Mangoolle soisi kuitenkin stoner- ja space rock -kultteja laajemman kuulijakunnan, sillä kakkosalbumi ei sisällä tyhjäkatseista pajautusboogieta tai tyhjiössä eksyneesti leijailevaa sisäavaruusrokkia. Tässä on erittäin musikaalinen ja mielikuvituksellinen yhtye. Hillitysti täyteen mittaansa paisuva nimikappale Neverland toimii levyn intron kanssa pitkänä johdatuksena Mangoon maailmaan, joka avautuu kuulijalle koko kirjossaan vasta jäntevässä Deathmintissä, joka päättyy sinfoniaorkesterin crescendoon. Popmaisimmillaan Mangoo on hyväntuulisessa Diamond in the Rough -myllytyksessä, jonka autotallirokkauksen keskellä a cappella -osio hymyilyttää. Mangoon ratkaisut ovat omaperäisiä ja huikenteleviakin, mutta Neverlandissä ei ole kyse erikoisuuden tavoittelusta sinänsä. Kun viipyilevän You, Robotin jälkeen käyntiin jyrähtää Moom-niminen kiituri ja kun heti sen jälkeen noustaan lempeän Painted Blackin siiville, vanha kunnon hiljaa-kovaahiljaa-dynamiikka tulee taas kerran todistetuksi toimivaksi. Geneerisempikin kappale kiinnostaa, kun sen asettelee oikeaan paikkaan levyllä. Hooksissa bändi yllättää lisäämällä soitinarsenaaliinsa trumpetin. Toki Mangoo erottuu genrekollegoistaan jo sillä, että bändissä on kosketinsoittaja, jonka instrumentti pulputtaa runsaasti. Levyn viimeinen pikantti yksityiskohta on lyhyt banjo ja laulu -kappale Home, joka viittaa appalakkien suuntaan, ei niinkään Syvän joen sianvingutustanhuville. Pitkien etappien matkan päättää kymmenminuuttinen Datzun, joka järkälemäisyydestään huolimatta pyörii sulavasti koko matkan kotiin asti. Monolithic jätti Mangoon lunastettavaksi monta suurta lupausta, ja bändi täyttää ne kaikki ällistyttävän helposti. Mangoon seikkailunhalu on niin pinnassa, että jatkossa siltä (kenties kohtuuttomastikin) odottaa taas uusia aluevaltauksia ja saavutuksia: esimerkiksi jos Neverlandin biisit olisivat hiukan ytimekkäämpiä (lyhyempiä), Mangoo saattaisi saada uusia kuulijoita enemmän ja nopeammin... Mutta sitten suurieleisen trippailijan oma persoonallisuus ja omintakeisuus kuitenkin saattaisi kärsiä. En ihmettelisi yhtään, jos Mangoo tekisi seuraavaksi teema-albumin. MANGOO 8 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton ARI VÄNTÄNEN SUE » 38 « NRO. 7
• 7 NEIL YOUNG WITH CRAZY HORSE AMERICANA (Reprise) Mitä yhtä aikaa kylähullulta, nerolta ja aikuiselta lapselta vaikuttavan Neil Youngin mielessä liikkuu? Kanadan kansalainen ei väsy julistamaan rakkauttaan asuinmaalleen USA:lle. Americana-albumilla Young ja hänen kanssaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen musisoiva Crazy Horse -yhtye vääntävät pääasiassa 1800-luvun amerikkalaisista kansanlaulustandardeista omannäköisiään versioita. Kappaleet ovat tuttuun tyyliin pitkiä, mutta useista uupuu Youngin tuotannolle ominainen viihdyttävä hypnoottisuus. Onneksi poikkeuksiakin on, kuten Billy Edd Wheelerin 60-luvun folkbiisi High Flyin' Bird. Vajaan tunnin mittaisena Americana kuulostaa pitkältä kuin nälkävuosi. Suloisen lapsikuoron välillä maustama autotallirock-onnahtelu lienee kerralla purkkiin soitettua studioliveä. Kansanlauluja on muokattu raskaalla kädellä. Avausraita Oh Susannah on suomalaisille tuttu nimellä Pikkuoravien kuuraketti. Sen tunnistamattomaksi muunnettu, Tim Rosen uusi melodiakin on lähes viisikymmentä vuotta vanha. Folkbiisien joukkoon on ujutettu kaksi omituisuutta: nykyhetken Beach Boysin demolta kuulostava The Silhouettesin doo wop -hitti Get A Job ja Britannian kansallislaulu God Save The Queen. Keveä ja akustinen The Wayfaring Stranger on tervetullut hengähdystauko Crazy Horsen rujon runttauksen lomassa. JARI MÄKELÄ LEVYARVIOT (BMG/Rough Trade) Vireältä kuulostavan Joey-vainaan ensimmäinen sooloalbumi (2002) julkaistiin kymmenen kuukautta miehen kuoleman jälkeen. Siitäkin on aikaa vierähtänyt sen verran, etten osannut odottaa Joey Ramonelta uutta levyä, saati näin hyvää! Joeyn veljen Mickey Leighin masinoima ja Ramones-äänittäjä ja -tuottaja Ed Stasiumin pajassaan neljä vuotta työstämä "...Ya Know?" on parempi albumi kuin sairasvuoteelta käsin valmisteltu edeltäjänsä. Kappaleet ovat alunperin demoja vuosilta 1984-2001. Ne on valmisteltu julkaisukuntoon Joeyn lähipiirin ja hänen kanssaan työskennelleiden muusikoiden kanssa. Mukana on kaksi Ramonesin aikoinaan levyttämää biisiä, joiden akustiset versiot ovat 80ja 90-lukujen kökömpään Ramones-soundiin verrattuna hienoja vetoja. Onneksi nauhakätköistä on löytynyt myös kokonaan ennenkuulemattomia helmiä, joihin on loihdittu ajaton, sähköinen New Yorkin rock 'n' roll -soundi. Jean Beauvoirin Joeyn vokaalien ympärille loihtima There's Got To Be More To Life, Plasmatics-kitaristi Richie Stottsin kanssa vuonna 1984 sävelletty glamrock Rock 'N Roll is The Answer ja Holly Vincentin kanssa duetoitu spectoriaaninen Party Line ovat vain yksittäisiä hippuja tässä kultahiekassa. JARI MÄKELÄ 9 JOEY RAMONE "...YA KNOW?" THE SPLITS ­ The Splits (P.Trash) Positiivinen viidakkorumpu on pärissyt pari vuotta sitten perustetusta helsinkiläisestä The Splits -bändistä jo tovin. Puoli vuotta sitten ilmestynyt seiskatuumainen single Ghosts oli ajatonta powerpoppia. Raisu keikkapresentaatio on asettanut debyyttialbumille kovia odotuksia, joita yhtye nyt lunastaa. Saksalaisen garagepunk-levymerkin julkaiseman levyn tuotantojälki kuulostaa tyylitajuiselta ja tunnelmalliselta. 8 Kun lofi-kitaraskenen Dum Dum Girlsin ja Best Coastin ylisöpöstely ja kukkuralusikoilla sokeroitu latte ällöttävät, on The Splits -kitaristien Kiti Elorannan ja Helena Lundahlin ärhäkkä stemmalaulu karjahteluineen kuin valtimoon piikitetty espressoruiske. Pääasiassa Elorannan kynäilemät biisit ovat napakoita ja melodisia. Primitiivinen soitto nojaa riittävästi oikeaan suuntaan. Esimerkiksi The Black Lipsin irtonaisuuteen ja koukkuihin ei vielä ylletä; livenä The Splits on jo petrannut albumin äänitysten jälkeen. Muutaman tunnin nonstop-kuuntelun jälkeen singlebiisien oheen kohoavat suosikeiksi etenkin It Makes Me Sick -tunnelmointi ja nopeasti tikkaava Stroke. Action on thestoogesmainen tylsistymisen kuvaus garagepunkgenren perinteikkäässä "haluan toimintaa" -hengessä. Albumin paras biisi on kuitenkin hyytävä No Fear, joka nostaa munakarvatkin pystyyn. Ei pelota, eihän? JARI MÄKELÄ kuntakritiikki Get A Job ja housepianon siivittämä Get Lost ovat hyviä täkyjä. Jos hyvin tehty discopop Abban tai Madonnan Confessions On a Dance Floorin tavoin kiinnostaa, ei kannata jättää Gossipia väliin. JARI MÄKELÄ ta anthemia. Mister Sister ja Shake Your Shit Machine toimivat siinä paremmin. JARI MÄKELÄ 8 TURBONEGRO SEXUAL HARASSMENT 7 MIKKO HERRANEN KYLMÄ MAAILMA 8 GOSSIP A JOYFUL NOISE (Sony) "So you're not a rock and roller, and there is nothing wrong with that", tekee vokalisti Beth Ditto selväksi avausraita Melody Emergencyllä. Gossip-trion matka ­ jos nyt ei rock 'n' roll -bändistä, niin ainakin rosoisesta punkfunk-yhtyeestä ­ kohti mainstream-poppia jatkuu. Negatiivisten arvioiden synnyttämien ennakkoluulojen takia Gossipin uutukaiselle meinasi käydä hassusti, mutta kun levy lopulta jäi soittimeeni, tulosta syntyi. Brian Higginsin tuotantotiimi Xenomanian biisit toimivat silloin, kun tuotettavalta artistilta löytyy sitä jotakin (Annie, Sugababes Mk II, Pet Shop Boys). Beth Dittolla ääntä ja persoonaa on riittämiin. Xenomaniabiisit Perfect World ja Moving in The Right Direction kuulostavat alussa kiusallisen hitinhakuisilta ja valmiiksipureskelluilta, mutta Ditton tulkinta pitää nekin pinnan yläpuolella. Loput kappaleet ovat bändin omaa käsialaa, ja niiden kolahtaminen on palkitsevaa. Hauskasti dubstep-vaikutteinen yhteis- (Universal) Niin tärkeä Turbonegron kolmannesta laulusolistista Hank Von Helvetestä tuli bändin imagolle ja soundille, että kun hän toista kertaa lähti ­ tällä kertaa näyttelijänuralle, perustaakseen myöhemmin oman bändin ­ olin melkein valmis hautaamaan koko yhtyeen. Turbonegron viimeiset vuodet olivat muutenkin tuskien taivalta: perustajajäsen, rytmikitaristi Rune erosi välillä bändistä, rumpali Chris Summers erotettiin ja soolokitaristi Euroboy sairastui syöpään. Bändin diktatorinen biisintekijä ja basisti Happy-Tom Seltzer ei antanut periksi. Turbonegro suunnitteli ensin käyttävänsä vierailevia vokalisteja (Jello Biafra, Damian Abraham ja Mike Patton olivat kiinnostuneita), mutta päätyi sitten Turbojugend Lontoon presidenttiin Tony Sylvesteriin. Hankin makeansynkeään glamrock-ääneen verrattuna Tony on karheaääninen punk-huutaja, jonka nallekarhu-tyylille voi olla vaikea lämmetä livenä. Levyllinen uutta materiaalia on kuitenkin eri juttu. Alkuhämmennyksen hälvettyä Turbonegron uutuuslevy kuulostaa pätevältä, vanhakantaiselta punk-rock 'n' rollilta, minkä vertailukohta on joku maltillisella tempolla kulkeva Rose Tattoo tai UK Subs. Hello Darkness on läpinäkyvä yritys luoda yhtyeelle uutSUE (Johanna Kustannus) Mikko Herranen tuli suurelle yleisölle tutuksi The Voice of Finland -laulukisasta, mutta etenkin raskaamman rokin harrastajat ovat tienneet miehen jo pitkään paitsi tuottajan hommista, myös Velcra- ja Rust-yhtyeistä. Kylmä maailma on Herrasen ensimmäinen soololevy, joka puutteistaan huolimatta tullee peittoamaan kisan varsinaisen voittajan 6-0 kaikilla areenoilla. Säveltämisen lisäksi Herranen on soittanut kaikki levyn instrumentit sekä tuottanut ja miksannut sen itse. Mies on eittämättä lahjakas, mutta silti grungen ja metallin maisemissa kulkeva levy jättää pikkuisen kylmäksi. Tasavahvojen kappaleiden joukosta ei oikeastaan nouse esiin yhtään varsinaista hittibiisiä. Sen sijaan on hyvinkin helppo jäädä ällistelemään Herrasen huikean kuuloista huutamista, sillä sitä tällä levyllä riittää kauniimman laulun vastapainona. Verrokeiksi nousevat sellaiset orkesterit kuin Mokoma, Stam1na ja jopa Kotiteollisuus, eli aika tutuilla laduilla hiihdellään. Villisti veikkaan, että livenä tämäkin toimii paljon paremmin. MARJUT MUTANEN olevaa juurimusiikkia, josta genreen perehtymättömälle tulee helposti mieleen Robert Plantinkin kanssa duetoinut Alison Krauss, mutta jota myös Mumford & Sonsin ystävä voi helposti kuunnella. Watkinsin toinen sooloalbumi Sun Midnight Sun keinahtelee letkeästi sateisen kesäpäivän taustamusiikkina. Levy ei tarjoa varsinaisesti mitään suurta ja mahtavaa elämystä, mutta ihan mukavaa pikkusievyyttä kuitenkin. Fiona Applen kanssa duetoitu You're The One I Love on lyhyt pyrähdys nopeamman tempon puolelle, mutta muuten liikutaan aika balladinomaisissa, tunnelmallisissa maisemissa. Liki seitsemänminuuttinen When It Pleases You rouheine kitaroineen muodostuu tasaisen levyn kohokohdaksi, mutta Lock and Key, tarina erään rakkauden päättymisestä, ei jää kauaksi jälkeen. MARJUT MUTANEN 7 SARA WATKINS SUN MIDNIGHT SUN (Nonesuch) Bluegrass-yhtye Nickel Creekistäkin tunnettu Sara Watkins tekee poppiin kallellaan (Dangerbird Records) Amerikkalaisen alternative rockin epämääräisestä historiasta kansan muistiin jäivät vahvimpina kiintopisteinä Nirvana ja uuden nousun kanssa pyristelevä The Smashing Pumpkins. Silversun Pickups on näistä lähtökohdista kehittynyt kolmanteen albumiinsa Neck of the Woodsiin, joka on edelleen samaa angstisen rockin sukua vain aavistuksen kypsyneemmässä pakkauksessa. Lazy Eyen kaltaista hittikappaletta ei uutukaiselta valitettavasti löydy ja laulajan ääni tuo edelleen pelottavan vahvasti mieleen Wheatusin Dirtbagin. Ei ole kuiten- 7 SILVERSUN PICKUPS NECK OF THE WOODS » 39 « NRO. 7
• Olen lähes varma, että venäläissyntyinen Regina Spektor on piilotellut ikkunani takana väijymässä minua viimeiset 20 vuotta ja kirjoittanut ylös kaikki ne asiat joista minä pidän. Uusimmalla levyllään hän vyöryttää täyslaidallisen niitä asioita päälleni ja minä lähes hukun onnellisuuden virtaan. Ensinnäkin, pianoa soittavat singer/songwriter-naiset. Niistä olen enemmän tai vähemmän tykännyt vuodesta 1992 asti kun kuulin ensi kertaa Tori Amosin debyyttilevyn Little Earthquakesin. Toisekseen, suorat lainaukset tunnettujen popbiisien lyriikoista. Rakastin sitä kun Timber Timbre lainasi Animalsin House Of The Rising Sunin aloituslauseita eräässä biisissään ja rakastan myös sitä kun Regina Spektor lainaa Nina Simonelle kirjotettua Don't Let Me Be Misunderstoodia toistuvasti Oh Marcellossa. Pidän myös kovasti huonosta beatboxaamisesta ja ylipäänsä ihmisäänen käyttämisestä epäortodokseilla tavoilla rytmi- tai efektitarkoituksessa. Sen lisäksi pidän käsinpiirretyistä kaunokirjoitusfonteista ja soittokuntahenkisistä päähineistä. Kaikesta tästä johtuen olen täysin aseeton Spektorin uusimman albumin edessä. Minun on vaikea keksiä siitä mitään pahaa sanottavaa. Jopa silloin kun Spektor kuulostaa hetken aikaa Whitney Houstonilta (How) hän pelastaa tilanteen kirjoittamalla biisin väliosaan hauskan kiljahdus-yksityiskohdan, joka tekee muutoin hieman siirappisesta ja pompöösista slovarista siedettävän. Tämä tarkoittanee vain yhtä asiaa: mars, Tuominen, levykauppaan ostamaan ne vanhatkin Spektorit hyllyyn. TOMI TUOMINEN 9 REGINA SPEKTOR WHAT WE SAW FROM THE CHEAP SEATS (Sire) laista musiikkia tulee Amerikan Yhdysvalloista silloin, kun kansakunta ei ole sodassa. Ja silti levyltä löytyy yksi tämän vuoden parhaimpia höttöpunk-viisuja: Olivia soi kuin Jimmy Eat World parhaimmillaan. JARKKO FRÄNTILÄ Monsp Loost Koosin kolmannella albumilla kuuluu kasvaneiden miesten ääni. Kasvaminen ei kuitenkaan tarkoita tylsistymistä vaan halua ottaa itseään niskasta kiinni. Loost Koosin ensimmäinen levy Peruna & timantti ilmestyi viisi vuotta sitten. Vaikkei poppoo tuolloinkaan ollut mikään bileräpesiintymä vaikka takaisin Tallinnaan halusikin, oli se silloin nuorempi ja viattomampi. Nyt kuvaan ovat astuneet perheet ja jälkikasvun lelut. Kyse ei silti ole mistään henkisestä nahistumisesta, vaan kynä on yhä terävä niin Särrellä kuin Väiskilläkin. Välillä sentään katsellaan peräänkin ja kysellään mukaan (Lähe mun kaa bleidaa). Sä tuut mun mieleen olisi hyvässä yhteiskunnassa vuoden virallinen kesähitti ­ jos ei muuten niin tiedät-kyllä-mihin-sarjakuvaan viittaavan nimensä takia. Aurinko nousee soi juhannusyötä ja kesän laiskuutta. Biiteissä mennään yhä 90-luvulla, mutta minnepä sieltä hip hopin parhaalta vuosikymmeneltä pitäisikään karata? Vainot-viisussa suomiräpin suvereenein virailija Jodarok kärsii jälleen naisongelmista. Antakaa nyt saakeli joku sille! JARKKO FRÄNTILÄ 8 LOOST KOOS PIENEMPI KUIN KOLME LEVYARVIOT kaan syytä olla liian peloissaan, sillä Neck of the Woods on kelpo levy. Aloitusraita Skin Graph on kuusiminuuttinen tehoannos, josta kuuluu yhtyeen itsensä mainostama pyrkimys elokuvamaiseen ilmaisuun. Kyseinen kappale tiivistää koko levyn annin itsessään, mikä kertoo levyn yllätyksettömyydestä mutta samalla linjakkuudesta. Äänimaailma on moderni ja synkkä, ja lyriikoissa seikkaillaan pimeydessä turhautuneisuuden ja tuskan äärellä. Levyltä irrotettu sinkkubiisi Bloody Mary (Nerve Endings) on suositeltava tunnelmointikappale erityisesti videona. Siinä näkyy paitsi kaunista tähtitaivasta myös Silversun Pickupsin heikkoudet: pidättyväisyys ja vaarattomuus. MARKUS PERTTULA 8 LAINEEN KASPERI PAKO-LAINE 7 TWIN SHADOW CONFESS (4AD) Wikipedia antaa Twin Shadown eli George Lewis Juniorin ensimmäiselle albumille Forgetille määritelmän "sophisti-pop". Määritelmä pitää sisällään elementtejä soulista, soft rockista ja jazzista. Se mainitsee myös genren tyylillisiksi esikuviksi Prefab Sproutin sekä Roxy Musicin. Voiko sitä paremmin sanoa. Forgetilla Twin Shadow sukeltaa vielä syvemmälle hattarapopin maailmaan ja vääntää kaikuvat rumpu-pre set-soundit vielä kovemmalle. Run My Heart lainaa alussa Bryan Adamsia tavalla, joka naurattaa. Silti kyse on kunnianosoituksesta, joka on tehty kuolemanvakavasti. Five Seconds on neljä minuuttia pitkä pophelmi, jollaisia albumilla saisi olla enemmänkin. On helppo nähdä, mikä Twin Shadowssa viehättää. Musiikki on niin pehmeää, että se liki sulaa ja muuttuu näkymättömäksi, mutta sitä kautta sen on helpompi tunkeutua korvakäytäviin. Silti jossain menee raja, ja kun Twin Shadown marmeladia on kuunnellut levyllisen verran, tekee mieli raapia haarukkaa lautasta vasten ihan vain siksi, että kuulisi yhdenkin riitasoinnun. JARKKO FRÄNTILÄ (Ähky Records) Neljänteen soololevyynsä ehtinyt Laineen Kasperi tutkailee ajan yhteiskunnallisia ilmiöitä vasemmalle kallistuneena punaisten lasiensa takaa. Mikään ei siis ole muuttunut sitten viime näkemän. Pako-Laisella Laine pysyy kuitenkin aiempaa paremmin fokuksessa. Toisin sanoen huonoja biisejä on mahtunut mukaan aiempaa vähemmän, mikä on pelkästään positiivista. Laineen Kasperi on jo aiemmin osoittanut kuuluvansa tekstittäjänä kotimaisen hiphopin ehdottomaan eliittiin. Tekstin juoksutus ja riimien käyttö on aidosti oivaltavaa. Toisinaan Laine taiteilee hiuksen hienolla rajalla kaatuuko sanoilla kikkailu omaan näppäryyteensä kuten presidenttivaalipäivän tuntoja heijastelevassa Blaa blaa blaassa. "Meen ja meinaan äänestää numero blaata, mutta sitä ennen yhden kevytblaan blaadaan". Laine selviää koitoksesta kuitenkin tällä kertaa hyvin. Sana on hallussa vanhaan malliin, mutta kuten ennenkin, levyn heikointa osastoa ovat taustat, joista ei paljon jää käteen. Biitit ovat turhan monotonisia ja soundi puuroutuu korvissa, mikä osaltaan latistaa kuuntelunautintoa. Laineen uran neljäs soolo on parasta Kasperia tähän asti. Aivan tusinaa biisiä flow ei vielä kestä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa Laineen uralla koko levy on kuitenkin skenen keskiarvon yläpuolella. Helmiäkin on yli puolet levystä. ILKKA LAPPI lä lopputulos on onnea ja auvoa. Huonoina hetkinä jälki pitäisi siivota kanssaihmisien silmistä näkymättömiin. Järkiavioliitosta ei tässä yhteydessä kannata puhua, mutta pääsääntöisesti yhteiselo on leppoisaa ja sopusointuista. Leppoisuus onkin tämän levyn taikasana, jonka mukana levy joko elää tai kuolee. Sinänsä sisäsiististi toteutettu levy ei pahemmin irrottele. Joillekin lauantainillan hempeilyn taustamusiikilta kuulostava levy saattaa alkaa ärsyttää. Itse olisin kaivannut tanakampaa toteutusta ja enemmän soulia. Parhaimmillaan torvia käytetään mukavan jyhkeänä mausteena, kuten levyn kohokohtiin lukeutuvalla tyylikkään pidättelyn taidonnäytteellä Varo selkääs nuori mies sekä Kunnes tyhjyys meidät saa, mutta lupaavasta juurevuudesta lipsutaan valitettavan usein vetelän imelyyden suohon. Pahimmillaan Reinon siiderisoul kuulostaa vaisulta Aki Sirkesalo -coverilta, kuten Rakkaus on mennyt pieleen -raidalla. Edesmennyt Sirkesalo on tavallaan vähän niin kuin Freddie Mercury: kenenkään ei ole syytä alkaa yrittää coveroida häntä. ILKKA LAPPI (Bella Union) Uusiseelantilaisen James Milnen alterego Lawrence Arabia on kolmannella albumillaan riisunut biisinkirjoitustaan ja studiotyöskentelyään selvästi askeettisempaan suuntaan. Mistään minimalismista on hänen kohdallaan vieläkään turha puhua, mutta uutuus kuulostaa kaikessa 60-lukuisuudessaan silti pikemminkin Scott Walkerilta kuin Beach Boysiltä. Milne on kolmoslevyllään tyylilleen uskollisena yhä häpeilemättömän 60-lukuinen. The Sparrow tuo soundillaan vahvasti mieleen 2000-luvun alkupuolella briteissä muutaman levyn julkaisseen Coral-nimisen hippiretkueen. Komeat jousisovitukset, falsettilaulu ja eritoten hienot vokaaliharmoniat tekevät The Sparrowsta kautta linjan komeaa kuultavaa. Ajoittain biisit (eritoten The Bisexual ja Legends) tuovat mieleen Serge Gainsbourgin savuiset ja erotiikkaa tihkuvat sävellykset. Kaikkiaan on piristävää vaihteeksi kuulla artistia, joka on selvästi inspiroitunut 60-luvusta, mutta antaa vaikutelman, ettei ole ehkä koskaan kuullutkaan Pet Soundsia, jonka valtavan kokoinen varjo on viime vuosina langennut turhankin monen amerikkalaisen uuden artistin päälle. Tuon ajan Eurooppa tarjoaa Kalifornian tapaan lukuisia valideja inspiraation lähteitä. TOMI TUOMINEN 8 LAWRENCE ARABIA THE SPARROW 8 THE POND S/T 7 REINO & THE RHINOS KOHTI HUOMISTA (Suomen Musiikki) Muusikkouden ohella hyvin meriittejä näyttelijänä keränneen Reino Nordinin The Rhinos -kokoonpano on saanut ihmisten ilmoille toisen kokopitkänsä. Neljän vuoden kypsyttelyn jälkeen Reino sarvikuonolaumoineen luottaa edelleen soulin ja reggaen avioliittoon. Kuten missä tahansa parisuhteessa, välilSUE (Superball Music) "For fans of Alkaline Trio" kertoo kansi. Euroopassa ei Alkaline Triolla liiemmälti ystäviä ole, mutta se ei haittaa yhtyeen solistin Matt Skiban sooloalbumin markkinoinnissa. Toisaalta lienee se ja sama, olisiko vaikka koko Bob Helsinki vääntämässä kuntoon Babylonin markkinointia, sillä albumi aiheuttaa ympäristössään yhtä paljon vihaa kuin Sauli Niinistön vaalikampanja silloin joskus. Babylon on tehty soimaan teinisarjojen taustalla niissä kohdissa, joissa päähenkilö angstailee kynnen katkeamisen kanssa tai autosta on löpö loppu ja isin luottokortti kateissa. Pop-punkiahan tämä on, eikä sillä ole koskaan pääsääntöisesti olekaan ollut muuta tarkoitusta kuin viihdytys. Babylon saa silti Blink 182:n vaikuttamaan Slipknotilta. Täl- 5 MATT SKIBA AND THE SEKRETS BABYLON (One Little Indian) Kun pari kuukautta sitten kuulin Pond-nimisestä bändistä, luulin, että puhe oli SubPopille levyttäneestä 90-lukuisesta Agatha-minihitistä tutusta ryhmästä. Kyseessä oli kuitenkin uusi australialainen Tame Impala -sukuinen indiepsykedeliabändi. Kun sitten törmäsin tähän levyyn, uskoin, että tämä on nyt se puhuttu aussibändi, mutta ei. Nyt kyseessä onkin brittiläinen, Portishead-mies Adrian Utleyn tuottama folktrio. Pond on suosittu nimi bändille. Levyn startatessa brittifolk-henkisellä huokailulla arvelen, että "tässäpä perinnetietoista folkia", mutta melko pian tajuan, että kyseessä on pikemminkin folkin ja 90-lukuisen Bristol-soundin kohtaaminen. Musiikillisena conoisseurina tunnettu Utley on vihdoin löytänyt keskitien oman päivätyönsä triphop-soundin ja suuresti fanittamansa vanhan brittifolkin väliltä. Kovissa liemissä keitetty kolmikko (mm. Kathryn Williams ja » 40 « NRO. 7
• Fairground Attractionin Simon Edwards) kuulostaa debyytillään paljolti siltä miltä Goldfrapp kuulosti uransa tähän asti maanläheisimmällä ja parhaalla Seventh Tree -albumillaan. Banjot, viulut ja peribrittiläiset folkmelodiat nivoutuvat saumattomasti vyöryviin tummiin triphop-rytmeihin ja moderniin tuotantoon. Levyn ainoa vakavampi kauneusvirhe tulee seitsemännen BePop-kappaleen kohdalla, kun folkahtavan tunnelmoinnin päälle ilmestyy yhtäkkiä räppääjä pölisemään. Siinä menee nähtävästi folkin ja Bristol-soundin näkymätön raja. Banjo sopii Massive Attackiin, mutta räppi ei sovi hippien leirinuotiolle. TOMI TUOMINEN 8 LADYHAWKE ANXIETY (Modular) Käsittääkseni tekijänsä Pip Brownin paniikkihäiriöistä nimensä saanut Anxiety-kakkosalbumi on monille ollut erittäin odotettu levy. Nimettömällä debyytillään juuri sopivaan elektronisen indiepopin saumakohtaan osunut Ladyhawke on odotuttanut kakkoslevyään neljä vuotta. Moni asia on sillä aikaa muuttunut niin musiikkikentässä kuin Ladyhawken omassa ulosannissa. Huomattavasti debyyttiä kitaravetoisempi kakkoslevy ehtii toisen Sunday Drive -biisin bridgeen ja kertosäkeeseen kun tajuan, että Anxiety kuulostaa enemmän vanhalta Garbagelta kuin tuon bändin itsensä hiljattain julkaisema Not Your Kind Of People voisi ikinä edes toivoa kuulostavansa. Murisevat kitarat yhdistettynä meneviin konepohjiin, quiet-loud-quiet-dynamiikkaan ja dramaattisiin naisvokaaleihin on resepti, joka toimi vuonna 1995 ja toimii taas. Brownissa on ainesta shirleymansonmaiseen femme fatale -vetovoimaan ja haastatteluissa esiintulleet modernin kaupunki-ihmisen mielenterveysongelmat sopivat tuohon kuvaan kuin nakutettu. Anxiety tulee olemaan pettymys niille, jotka odottavat täydellistä toisintoa neljän vuoden takaisesta levystä. Minulle, joka ostin debyytin kirpputorilta parilla eurolla vasta muutama kuukausi sitten, se on pelkästään positiivinen ylläri. Odotteluaika oli meikäläiselle lyhyt ja uusi levy on selvästi paremmin ajan hermolla kuin edeltäjänsä. TOMI TUOMINEN LEVYARVIOT BOBBY WOMACK ­ The Bravest Man In The Universe (XL) 9 Yhdessä XL-levylafkan pomon Richard Russellin kanssa tuotettu Bobby Womackin kunnianhimoinen paluulevy on Damon Albarnin merkittävin aikaansaannos tänä vuonna. Gorillazin Plastic Beach- ja The Fall -levyillä kolme kappaletta laulaneen Womackin pitkäsoitto on soul-legendan ensimmäinen maallinen albumi kahdeksaantoista vuoteen (yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneitä gospelja joululevyjä ei lasketa). Biisintekijöinä toimivat kahta vanhaa neg- rospirituaalia lukuunottamatta Russell, Albarn, Womack ja laulajan pitkäaikainen biisintekijäkumppani Harold Payne. Russell vastaa albumin viileän minimalistisista, tyylikkäistä electronicarytmeistä ja Albarn suunnilleen kaikesta muusta instrumentaatiosta. Kappaleet on toteutettu täysin Womackin sielua raastavien vokaalien ehdoilla. Retron kahleista vapautettu soul taittuu nelikolta niin oivallisesti, että albumin voi huoletta nostaa Womackin 70-luvun alkupuoliskon huippulevyjen ja 80-luvun The Poet -al- bumien rinnalle. The Bravest Man In The Universumia tulee väistämättä verrattua Russellin tuottamaan Gil Scott-Heronin musiikilliseen testamenttiin I'm New Here (2010). Kivuliaasti ja pitkään synnytettyyn Scott-Heronin levyyn verrattuna Womack-albumi on nopean ja säkenöivän luomisprosessin tulos. Mikäli 68-vuotiaan Womackin horjuva terveys kestää, toivotaan samalta tekijätiimiltä jatkoa. JARI MÄKELÄ 7 KARI TAPIIRI INTIAANI (Timmion) Joitain vuosia sitten tuli järjestettyä aika paljon keikkoja Turussa. Tuona aikana minulle kehittyi jonkinlainen "tutka", joka etsi koko ajan uusia, lupaavia kotimaisia artisteja ja bändejä. Keikkojen järjestäminen on vähentynyt huomattavasti, mutta tutka toimii yhä. Helsinkiläinen Kari Tapiiri ilmestyi tutkan näytölle reilu vuosi sitten jostain nettilinkistä. Yllättävin asia Kari Tapiirin debyytissä on se, että sen on tuottanut Didier Selin ja sen julkaisee lähinnä soul- ja funk-julkaisuistaan tunnettu Timmion. Helmi-levyt tuntuisi luonnollisemmalta kodilta Tapiirin riisutulle mies ja kitara -ilmaisulle. Ensivaikutelma Intiaani-levystä on horjuva ja jotenkin amatöörimäinen. Loppuriimit töksähtelevät alkuun hankalasti ja Tapiirin ääni ei vain tunnu jaksavan kantaa biisejä riittävään liitoon. Useammalla kuuntelukerralla levyn luonnonläheisistä ja pienieleisistä kappaleista alkaa kuitenkin löytyä useita helmiä kuten levyn nimibiisi, Kiertoreittejä ja Länkkäri. Odottelen mielenkiinnolla miehen kakkoslevyä. TOMI TUOMINEN kauma millainen tahansa. Bändin harteille asettamani yhden hitin ihmeen viitta on vähällä pudota lattialle levyn alkaessa kaksiosaisella nimibiisillä. Vanhalta Queenilta kuulostava biisikaksikko yllättää erittäin positiivisesti. Kolmantena tulevan sinkkuhitin jälkeen biisien taso laskee kuitenkin jyrkästi. Pahin esimerkki on kammottavalla tavalla autotunetetulta Blink 182 -punkilta kuulostava vitosbiisi It Gets Better. Levyn loppupuolisko on sekoitus alun komeaa Queen-pastissia, mikamaista duurivoittoista kiekunaa ja tehdastuotettua Maroon 5 -henkistä hittioksennusta, pääpainon ollessa viimeksimainitulla. Sekoitus on lopulta kädenlämpöistä tusinapuuroa. Fun. tuntuu olevan jälleen yksi luku siitä kirjasta, jossa bändi myy sielunsa levy-yhtiön sedille ja luovuttaa biisinkirjoitus- ja tuotantovastuun laboranteille ja kirurgeille, jotka osaavat tehdä mittatilaustyönä musiikkia Hesburger-teineille. Pari vuotta sitten kaikki nauroivat YouTubessa Rebecca Blackin Friday-biisille. Nyt suurin osa hittimusiikista Fun. mukaanlukien kuulostaa tismalleen siltä. TOMI TUOMINEN puvaikutelma kesäisen mansikkainen. Kahteen kitaristiin ja rytmiduoon luottava kokoonpano hakee vaikutteensa musiikkiinsa 2000-lukulaisesta kitarapainoisesta jenkki-indiestä. Toisaalta kappaleita voi verrata myös suomalaisiin bändeihin. Mainio Weight-avausraita kuulostaa Teemu Brunilan kirjoittamalta ja Be My Babyn bassolinjan olisi voinut soittaa Rubikin Jussi Hietala. Kuulijalle välittyvä popin rakastaminen tuo mieleen tuoreen painoksen Lasse Kurjesta. Pisteitä Milesmoren hieno debyytti menettää siitä, että vain puolen tunnin kestoon mahtuu hyvien raitojen lisäksi täytettä. Toinen ongelma on se, että tämänkaltaista musiikkia on tehty tällä vuosituhannella tolkuttoman paljon. JOONAS KUISMA B-puolen materiaali on kokonaisuudessaan heikohkoa. Tämä huipentuu loppuraita Tamperelainen osa 3:een, jolla vierailee muun muassa Petri Nygård. Mies on pelannut itsensä asemaan, jossa onnistuu viemään uskottavuuden jokaiselta albumilta, jolla esiintyy. JOONAS KUISMA 6 FLEGMAATIKOT 931 8 MILESMORE MILESMORE 6 FUN. SOME NIGHTS (Fueled By Ramen) Ihmisen kuolevaisuus ja kaiken katoavaisuus ovat aiheita, jotka ovat aikojen kuluessa inspiroineet biisintekijöitä Alphavillestä Oasisiin. Newyorkilainen Fun. breikkasi tietoisuuteen We Are Young -biisillään, joka on kuin suoraa jatkoa The Arkin One Of Us Is Going To Die Youngille tai Supergrassin Alrightille. Ikuista nuoruutta ylistävien biisien soittaminen on tiskijukalle varmin keino täyttää tanssilattia, oli asiakaskunnan ikäja- (Circus Bear Music) Milesmore on helsinkiläinen nelihenkinen yhtye, joka on julkaissut eponyymisen debyyttilevynsä sekä perinteisessä CD-formaatissa että ilmaisena nettistreaminä. On vahvasti suositeltavaa avata Soundcloud tai Bandcamp ja kuunnella levyn yhdeksän kappaletta. Tämän jälkeen marssimista levykauppaan on vaikea välttää. Milesmore on ihastuttavalla tavalla rehellisen pop. Suomen indiebändit tuppaavat tällä hetkellä hakeutumaan cooliuden ääreen tuijottelemalla kenkiään ja piiloutumalla efektivallien taa. Milesmore esiintyy debyytillään kuitenkin pystypäin luottaen hyviin kappaleisiin ja Onni Pirkolan vahvoihin laulusuorituksiin. Äänimaailma on kirkas ja raikas, lopSUE (Monsp) Tiedemies, Spesialisti ja Leijonamieli ovat palanneet. Miesten muodostama hiphop-trio Flegmaatikot julkaisee ensimmäisen levynsä yhteentoista vuoteen. Ensimmäinen paluun herättämä kysymys on tietenkin: ovatko ne jo muuttaneet mutsiensa luota? Levyn alku on todellinen nostalgiadopamiinipaukku. FLG esiintyy Suomi-rapin vanhempana valtionmiehenä korostaen kokemusta, aitoutta ja niin edelleen. Esimerkiksi Pitkä matka -biisissä lauletaan: "Sul on liian pitkä matka siihen missä me ollaan / Mieti missä tilassa hiphop on tänään." Samoin huomautetaan, että yleisössä on aikuisia eikä pikkulapsia ja paidattomuuden sijasta päällä on pikkutakki. Koneet käyntiin alleviivaa aivan samoja pointteja. Steelo puolestaan katselee kaihoisasti taaksepäin. Onko vuosituhannen vaihteen Suomihiphop siis kasvanut Flegmaatikoissa aikuiseksi? Sehän olisi tervetullutta. No ei. Biisit kuten Yöeläin ja Kanuunakuularalli paljastavat ikuisen keskenkasvuisuuden. Ne ylistävät uhoavaan sävyyn päihdekäyttöä, yleistä renttuilua ja arkielämän ulkopuolisuutta. (Uhma-tuotanto/Playground) Bändien nimet kertovat usein paljon niiden asenteesta omaan toimintaansa. Asetettaessa Kiveskiveksen debyyttilevy soittimeen ennakko-odotukset painuvat siten sangen mataliksi. Nimen perusteella nousee päällimmäisenä mieleen jonkinlainen Sydän, sydämen kakkavitseille naureskeleva pikkuveli. Kiveskives ei kuitenkaan paljastu miksikään pikkuveljeksi, vaan omaksi voimakkaan ja kummallisen identiteetin omaavaksi ensembleksi. Silti sen luovassa hulluudessa on jotain, joka vertautuu Tuomas Skopan eksentrikkoryhmään. Heti Joystickin ensimmäinen raita Posti lyö päin näköä, vieraannuttaa ja yllättää. Sen lyö käyntiin punkahtava rumpufilli ja eläimellinen karjaisu. Niitä seuraa leikkisän kevyt nintendo-ralli, jota ryydittää ilmava laukkakomppi. Taustalla lauletaan lallattelevia stemmoja. Mitä ihmettä tämä on? Kiveskives on tehnyt albumillisen instrumentaalista musiikkia, joka yhdistää kasibittisen Nintendon parhaat soundtrack-hetket bossa nova -tahteihin, paahtavaan heavyyn ja hard-rock -sävyihin. Tuloksena on kaksi LP:n puolikasta nuorten kotimaisten muusikoiden sinällään taitavaa soittoa ja hauskanpitoa. Mielipuolisessa äänimaisemassa kuuntelija jää kuitenkin useammankin soittokerran jälkeen ulkopuoliseksi. Äänitteen tavoite jää hivenen epäselväksi. Sisäänpäin lämpenevänäkin Joystick muistuttaa kiinnostavalla tavalla tuoretta Poutatorvea, mitä on syytä pitää kehuna. JOONAS KUISMA 6 KIVESKIVES JOYSTICK » 41 « NRO. 7
• LEVYARVIOT SUE » 42 « NRO. 7
• » REPLAY JARI MÄKELÄ THE FLAMING LIPS ­ Yoshimi Battles The Pink Robots (Warner Bros) S uen nolkytluvun parhaiden albumien listauksessa pärjännyt Yoshimi Battles The Pink Robots sai vetoapua tuoreessa muistissa olleista mainioista The Flaming Lips -keikoista Ruisrockissa (2007) ja Pitkässä kuumassa kesässä (2009). Yhtyeen keikkaohjelmisto nojasi edelleen vahvasti läpimurtolevy The Soft Bulletinin (1999) ja sitä seuranneen toisen mestariteoksen kappalemateriaaliin. Viime vuosina tapahtuneessa äänilevyteollisuuden mullistuksessa Lips on tehnyt parhaansa irtautuakseen julkaisukonventioiden ja samalla Warner-levytyssopimuksensa kahleista. Bändin viimeisin "oikea" albumi Embryonic (2009) oli suurelle yleisölle liian kokeellinen, mutta sittemmin omituisissa formaateissa julkaistut yhteistyöprojektit ovat karanneet lapasesta kunnolla. Vuonna 1983 Oklahoma Cityssä punkin inspiroimana perustettu ja avantgardistiseen alternative-kitarasurinaan erikoistunut yhtye ehti koetella levy-yhtiön kärsivällisyyttä jo neljän yhtä aikaa soitettavan cd:n Zaireeka-albumilla (1997). Perustajajäsenistä oli edelleen mukana alkuperäisen vokalisti Mark Coynen veli Wayne ja punkhabituksensa takia pestattu basisti Michael Ivins. Multi-instrumenta- listi Steven Drozd oli liittynyt yhtyeeseen vuonna 1991. Leikkisä kokeilunhalu ja suuren yleisön miellyttämiseen tarvittava helppotajuisuus yhdistyivät The Soft Bulletinilla ja täysin palkein bändin kymmenennellä Yoshimi Battles The Pink Robots -albumilla. Lipsin psykedeelistä poppia verrattiin syystäkin vuosina 196667 luomisvoimansa huipulla olleisiin The Beatles- ja The Beach Boys -yhtyeisiin. Tuolloin ilmestyivät klassikot Pet Sounds, Revolver ja Sgt. Pepper (myös Smilen piti ilmestyä). The Beatlesin tavoin Lipsillä on kaksi ilmiselvää klassikkolevyä, joista ensimmäistä pidetään jälkiviisaasti parempana ja joista toinen sokaisi mahtavuudellaan levyn ilmestymisajankohtana. Minulle Yoshimi on kaksikosta tärkeämpi levy. Albumin nimi ja kiehtova kansimaalaus laittaa mielikuvitukseni laukkaamaan ja aivokurkiaiseni kihelmöimään. Se onnen tunne, joka sydämeeni syttyy, kun levysoittimen neula laskeutuu läpikuultavalle oranssinpunaiselle vinyylille, ei ole kadonnut kymmenessä vuodessa mihinkään. Ilo, onni, suru, kaipaus ja haikeus ovat kappaleissa edelleen läsnä. Yoshimin ilmestyessä tuntui siltä, kuin upouusi vuosituhat moderneine rockmusiikkeineen olisi viimein notkahtanut liikkeelle. Su- en Tomi Tuominen kirjoitti 10/10 -arviossaan: "Wayne Coyne on ystävineen löytänyt aivan uuden lelulaatikon. Yoshimilla kuuluu perinteisten rock-instrumenttien lisäksi runsaasti elektronista pulputusta ja koneellista siritystä. Orgaaniset rummut on korvattu koneilla ja päällekkäin kasatut analogiset matot korvaavat osan aiemmista kitaravalleista. Tulos on sanalla sanoen upea" (Sue 8/2002). Albumin singlelohkaisut ovat samalla levyn tunnetuimmat kappaleet. Olemassaolon katoavaisuutta pohtiva ensimmäinen single Do You Realize?? syntyi Coynen surressa isänsä kuolemaa ja Steven Drozdin kituessa heroiinin vieroitusoireiden kourissa. Biisi on bändin hienoimpia ja valittiin Oklahoman osavaltion viralliseksi tunnussävelmäksi maaliskuussa 2009. Albumin nimikappale taas on yhtyeen toiseksi suurin singlehitti Britanniassa. Kolmannen singlebiisin Fight Testin laulumelodia ja sointukulku ovat suoraa lainaa englantilaisen Cat Stevensin vuonna 1970 levyttämästä Father and Son -kappaleesta. Coyne väitti samankaltaisuuden olleen täysin tiedostamatonta, mutta tuottaja Dave Fridmannin huomautti asiasta studiossa. Kustannusjättien, Sonyn ja EMI:n ripeästi sopiman kiistan jälkeen nykyään Yusuf Islam -nimeä LEVYARVIOT käyttävälle lauluntekijälle luovutettiin 75% kappaleen royalteista. Levyn ilmestymisajankohtana haikea It's Summertime sai osakseen paljon huomiota, ja palaan biisin pariin joka kesä. Yoshimi Battles The Pink Robots Part 2 -pulputuksella kuullaan albumin scifitaustatarinaa inspiroineen Boredoms-rumpali Yoshimi P-We:n puhetta ja kiljahtelua. Päätösraita Approaching Pavonis Mons by Balloon (Utopia Planitia) sai Grammy-palkinnon vuoden 2002 parhaasta rock-instrumentaalista. Ikisuosikeiksi ovat kohonneet kokonaisuudesta harvemmin soittoon poimitut kappaleet. Upeasti kasvava Are You A Hypnotist?? pohtii rakkauden rikkirepimän minähenkilön anteeksiantoa ja persoonan hallinnan menetystä. Kai- ken katoavaisuutta katkerasti ylistävässä All We Had Is Now -kappaleessa Coynen hiljainen laulu lepattaa hauraana kuin hautalyhdyn liekki tuulisena yönä. Viisi vuotta sitten kerrottiin Yoshimi Battles The Pink Robotsin Broadway-musikaaliversion valmistelusta. Coynen mukaan siinä olisi ollut kappaleita myös The Soft Bulletin- ja At War With The Mystics (2006) -albumeilta. Prosessi on ollut Christmas On Mars -leffan (2008) tapaan hidas ja kivinen tie. Viimeisten tietojeni mukaan musikaali saisi ensi-iltansa marras-joulukuussa San Diegossa. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. KIRJURIN- 3.­5.8. LUOTO, PORI 2012 Siis mitä v*ttua, pääseeks Poriin junallaki? 3.8.2012, aikataulut / VR: Helsingistä 14:30 - Tampereelta 16:07 - Porissa 17:45 Helsingistä 16:06 - Tampereelta 18:07 - Porissa 19:43 WWW.PORISPERE.FI Lippujen hinnat 15­79 . Ei ikärajaa. Anniskelualueet. SUE » 43 « NRO. 7
• » LEFFAVIERAS Mikko Virran fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Scarface. Se on hyvä kylmän maailman ja pahuuden kuvaus. Koko jutussa on koko ajan uhkaava, jopa pelottava moodi. Kun me oltiin keikkareissulla Berliinissä, me mentiin keikan jälkeen baariin, jossa pyöri Scarface isolta screeniltä ilman ääntä. Musiikki soi, muut höpisi omiaan ja mä vaan tuijotin sitä leffaa stobe kädessä varmaan tunnin verran. Moneen kertaan sen nähneenä ne kohtaukset muistaa aika hyvin, mutta oli silti hieno kokemus päästä täysin leffan sisään, vaikka ääninä kuulee vaan baarin hälyä. Suosikkikohtaus ­ Scarfacen loppukohtaus, jossa Tony Montana joutuu toimistossaan kokaiinivuoren ääressä toteamaan, että kaikki on mennyt vituiksi, mopo on keulinut rotkoon asti. Se tiedostaa, että on tullut ahnehdittua ja sekoiltua ihan liikaa, mutta se myös hyväksyy kohtalonsa, kestää sen kuin mies. Siinä on samaan aikaan jotain säälittävää ja kunnioitettavaa. Sitten naama vielä kerran kokaiinivuoreen ja selkä suorana M16:n kanssa kohtaamaan Sosan miehet. Tietäen että henkihän tässä lähtee. Viime aikojen suosikkigenre ­ Eurooppalainen elokuva. Viime aikoina suurimman vaikutuksen on tehneet Michael Haneken Valkoinen nauha, joka on elokuvan riemujuhlaa ilman yhtäkään tyhjää kuvaa, Thomas Winterbergin Submarino, jonka aihe liippaa likeltä mun lähipiirissä sattuneita hommia, ja Mike Leigh'n Vuosi elämästä. Siinä nostetaan esiin arkipäiväisiä asioita tosi mielenkiintoisella tavalla ­ kuten noissa muissakin. Uskottavia ihmiskohtaloita ihan jokapäiväisestä peruselämästä. Leffasäveltäjäsuosikki ­ Ennio Morricone. Hyvät, pahat ja rumat -leffan scoresta mulle jäi luja muistijälki jo ihan pienenä, siinä on niin hieno ja omaperäinen meininki. Se on yksi harvoista mun omistamista soundtrackeistä, mutta onhan ne muutkin nerokasta kamaa. ENSI-ILTA » JOKU TYKKÄÄ, TOINEN EI H einäkuun leffavieraaksi saatiin kesän mittaan runsaasti hommia paiskiva kitaristi Mikko Virta, jonka ensimmäinen yhtye My First Band ei ainakaan vielä ole saavuttanut suosiossa sitä toista, joka on PMMP. Katsottava tapaus oli siinä mielessä harvinaislaatuinen, että hyvin harvoin saa kotimainen elokuva ensi-iltansa keskellä kesää. Tällainen ratkaisu päätettiin tehdä Jyri Kähösen esikoisohjauksen Ja saapuu oikea yö suhteen. Eikä Suomessa hirveän paljon trillereitäkään tehdä, joten kyseessä on oikeastaan tuplabonusmallinen erikoisspesiaali. Vieras piti kokemastaan vähemmän kuin allekirjoittanut. ­ Mulla oli samaistumisvaikeuksia henkilöhahmojen kanssa, mä en saanut mitään fiilareita. Yksikään niistä tyypeistä ei tuntunut oikein uskottavalta, ja kun niiden kautta ei oikein pystynyt pääsemään leffaan sisään, kaikki muuttui aika yhdentekeväksi. ­ Leffassa pitää aina olla sen verran samaistumispintaa, että siinä näkyy, maistuu ja tuntuu elävä elämä. Muuten elokuvan maailmaan ei pääse sisään. Nyt tää jäi liian ulkokohtaiseksi kokemukseksi. Tuntui koko ajan siltä, että sitä katsoi elokuvahahmoja eikä oikeita ihmisiä. ­ Nää pääosatyypit ei olleet erityisen uskottavia, mutta tietenkin se on lopulta ohjaajan homma saada niistä paras teho irti. Olisikin kiva nähdä, miten ne pärjää joissain muissa rooleissa. Joskus saattaa nähdä keskinkertaisia suorituksia ihan loistonäyttelijöiltä, jos ohjaaja ei ole niille tarpeeksi hyvä tai oikeanlainen. Täytyy myöntää, että minunkaan silmissäni he eivät kovin uskottavilta hahmoilta vaikuttaneet, mutta siitäkin huolimatta tempauduin aika tasan elokuvan puolivälissä mukaan nimenomaan elokuvan tarinaan ja tapahtumiin. Minä en niinkään jännittänyt henkilöhahmojen puolesta, van pelkästään sitä, mitä lopulta sitten tulisi tapahtumaan. ­ Mun on vaan hirveen vaikea päästä leffan kelkkaan ja imuun, jos ekat kolme varttia on olleet näin haukotuttavia. Tän elokuvan maailma tuntui ihan liian keinotekoiselta. Se oli hirveän kliininen, ja se kylmä vaikutelma oli kyllä toisaalta ihan tarkoituksenmukainen, kun aihekin oli tollanen, eikä yhdellä tyypillä ollut kaikki ihan himassa. Mutta ei se nyt vaan kunnolla toiminut. Ainakin mulle se välittyi eri tavalla kuin mitä ohjaaja olisi varmaan toivonut. Itse laskisin yhdeksi isoksi miinukseksi kuvamaailman laimeat värit. Aivan kuin elokuva olisi tieten tahtoen yrittänyt näyttää tylsemmältä kuin oikeasti on. ­ Siltäkin kantilta jäi tosiaan aika valju fiilis. Yhdessä kohtauksessa huomasi kuitenkin hyvällä tavalla, että ohjaajalla on musiikkivideopohja. Kun se naikkonen istui suihkussa selkä suihkupleksiä vasten ja jätkä toi sille pyyhkeen, siinä oli tosi hieno, hiljaa lipuva kamera-ajo. Jos sellaisia olisi ollut enemmän, jo pelkästään ne olisi saattaneet pitää mielenkiintoa yllä. Mutta toisaalta jos ei ole kunnolla toimivaa sisältöä, niin eihän se kuorruttamalla paljon parane. Oma mukaan tempautumiseni saattoi pohjautua myös omaan (ehkä alitajuiseen) kokemushistoriaani. ­ Totta kai. Itse asiassa jokainen leffaelämys ja konserttielämys on aika henkilökohtainen kokemus, joka liittyy myös aikaan, paikkaan ja siihen, minkälainen moodi sulla milloinkin sattuu olemaan päällä. Oikeasti hyväkin leffa saattaa tuntua huonolta, jos sä et vaan ole vastaanottavaisella tuulella. Aina ei ole oikea hetki tietynlaiselle jutulle. Mutta en mä kuitenkaan usko, että mun kohdalla oli tässä leffassa kyse siitä. Ei silti ole lainkaan mahdotonta, että Kähösen seuraava elokuva tekisi Mikko Virtaan vaikka kuinka ison vaikutuksen. ­ Ei ohjauksessa tosiaan sinänsä ollut yhtään mitään vikaa. Tää oli esikoiselokuva, ja jostainhan sitä on lähdettävä. Tuli tärkeää kokemusta, ja taito lisääntyy aina kun on vain halu kehittyä. MARKKU HALME TÄHDET Virta Halme ½ Ja saapuu oikea yö, Suomi 2012. Ohjaus: Jyri Kähönen. Käsikirjoitus: Tuomas Parviainen. Pääosissa: Jarkko Niemi, Jemina Sillanpää, Martti Suosalo. Kesto: 98 min. Seuraava Sue ke 15.8. ABRAHAM LINCOLN: VAMPIRE HUNTER Ohjaus: Timur Bekmambetov Kovasti ovat muodissa nyt nämä tarinat joissa historialliset, todella eläneet tai kuvitteelliset hahmot yhdistetään hirviöihin. Kunnioitettu presidentti Lincolnkaan ei väistä muuttumista toimintasankariksi, joka pitkillä koivillaan viskoo karatepotkuja ja samalla kieputtelee hopeoitua kirvestä kohti verenimijöiden kauloja. Seth Grahame-Smith on muokannut omasta menestysromaanistaan käsikirjoituksen, josta vampyyrit hyvin jo vanhastaan tunteva Bekmambetov on liipaissut reteästi rullaavan elokuvan. Juonesta putoaa pää harteilta lähes heti kohta, mutta eipä se haittaa, sen verran juustoista on harvasanaiseksi karsittu dialogi. Kirjaa lukemattomat voivat olla rauhassa, siitä ei ilmeisesti kankaalle ole päätynyt kuin raamit. Tässä visiossa pääosaa näyttelevät tietokonein turbotetut efektikohtaukset, ja vaikka kolmiulotteisuus taatusti alkaa jo pänniä osaa yleisöstä, on pakko todeta, että vampyyrinmetsästäjä Lincolnissa tämäkin kikka pelittää. Esimerkiksi elokuvan komeimpiin kohtauksiin kuuluvassa, kirjaimellisessa kaksintaistelussa hevosilla, ei ole hevon hännän tolkkua, mutta julkean komealta se näyttää. Nimiroolissa patsasteleva Benjamin Walker on sopivan tasapaksu rooliinsa, ja Lincolnin personal traineria näyttelevä Dominic Cooper kiskoo juttua eteenpäin aina kun suvantokohta uhkaa venähtää. Yhtä laukkaa mennään läpi niin Lincolnin nuoruus, poliittinen ura kuin USA:n sisällissotakin, joka tässä näkemyksessä ei ole pelkästään orjien vaan myös vampyyrien vapauttamiseen tähtäävä. Tunnissa ja kolmessa vartissa ei tule aika pitkäksi, kunhan ei liikoja mietiskele mitä oikein tapahtui ja missä järjestyksessä. VESA KATAISTO THE AMAZING SPIDER-MAN Ohjaus: Marc Webb Paljon parempi nimi olisi Spiderman Starts. Hämähäkkimiehelle pyritään tekemään sama juttu, minkä ylimaallinen Batman Begins teki Lepakkomiehelle. Esiin kaivetaan nyt hämärät sivut tämänkin sukkahoususankarin historiasta, eli kaikki se, mikä lopulta pisti Peter Parkerin ryhtymään supersankarin uralle. Sankarin lapsuudesta ja nuoruudesta paljastuu paljonkin sellaista, mitä tyhmempi ei välttämättä olisi arvannut. Ikävä kyllä kokonaisuus onnistuu vain puolittain. Kaksituntisen järkäleen ensimmäinen tunti on täyttä soopaa, halpahintaista high school -draamaa telkkarimaisen köyhällä ja lahjattomalla toteutustavalla ja -tyylillä. Kaikki kerrotaan niin yksinkertaisesti ja vivahteettomasti, että jopa alle kymmenvuotiaan täytyy olla harvinaisen urpo, mikäli ei pysty kerrottua ymmärtämään sillä yhdellä ja ainoalla mahdollisella tavalla, joka tässä tarjotaan. Actionkohtauksetkin on toteutettu huonosti toimivalla hätäisyydellä. Ja sitten äkkiä, aika tasan tunnin kohdalla, valkokankaalle loihtuu ensimmäinen vilpittömästi naurattava kohtaus, ja pian sen perään ensimmäinen aidosti koskettava hetki. Minkä jälkeen niitä seuraa useampiakin. Loppupuolikkaassa on paljonkin tolkkua ja kekseliäisyyttä, mutta myös paljon enemmän typerää löperyyttä kuin Batman Beginsissä. Pitkä, hurja ja villi lopputaistelu toimii aivan kybällä, vaikka ei täysin vakavasti otettavissa olekaan. Ja ihan lopullinen finaali on jopa yhtä vaikuttava kuin BB:ssä (siis nimenomaan edellä mainitussa elokuvassa). MARKKU HALME SUE » 44 « NRO. 7
• DVD/BLU-RAY PUHALLUS USA 1973. Ohjaus: George Roy Hill. Pääosissa: Paul Newman, Robert Redford, Robert Shaw, Eileen Brennan, Charles Durning. Kesto: 129 min. Ikäraja: 16. eorge Roy Hillin veijarimainen Puhallus palkittiin peräti seitsemällä Oscarilla (mm. paras elokuva sekä ohjaus), joista yksi ansaituimmista meni sen käsikirjoittaja David S. Wardille. 70-luvun viihdyttävimpiin elokuviin lukeutuva Puhallus oli ilmestyessään järjetön hitti, ja mestariteoksen arvo oman genrensä vankkumattomana klassikkona on selkeä. Huijareista kertovat elokuvat pyrkivät usein olemaan liian fiksuja naruttamalla roolihahmojen lisäksi myös pahaa-aavistamatonta yleisöä. Puhalluksen tarina taas on sijoitettu 30-luvulle, eivätkä elokuvan huijausmenetelmät olisi toimineet enää ensi-illan aikaan 70-luvun alussa. Film noiria paikoin jäljittelevä ajankuva on luotu ammattimaisella näkemyksellä ja loistavalla lavastuksella ja puvustuksella. G Kun rikollisliigan pahamaineinen johtaja (Robert Shaw) syyllistyy kahden huijarin yhteisen ystävän murhaan, lyövät miehet viisaat päänsä yhteen kostaakseen pomolle aiheuttamalla tälle huomattavaa taloudellisesta vahinkoa. Toinen huijareista (Paul Newman) on täysammattilainen, joka opettaa katuhuijarille (Robert Redford) ison maailman tavat, mutta tämä moniosainen urakka osoittautuu pian hengenvaaralliseksi. Päänäyttelijöiden keskistä kemiaa on pyritty matkimaan jo liki neljän vuosikymmenen ajan eikä siinä ole juurikaan onnistuttu. Blu-ray-julkaisu muistuttaa elokuvastudio Universalin 100-vuotisjuhlasta useaankin otteeseen, kun ekstroissa on dokumentit 70-luvun Universal-tuotoksista, studion massiivisista rakennelmista (mm. turistien suosima teemapuisto) Los Angelesissa sekä osio, jossa tarkkaillaan klassikoiden siirtämistä pieteetillä teräväpiirtomuotoon. Edellä mainittuja ekstroja on nähty ja tullaan näkemään usealla ko. studion Blu-ray-levyllä tämän vuoden aikana. Kolmeen osaan jaettu sinänsä ihan pätevä making of kestää liki tunnin käsittäen muun muassa haastatteluja Redfordilta sekä Newmanilta. TERO HEIKKINEN AKAASSA 30.6.­31.8.2012 Näkymä on taidetapahtuma, jossa kuvataiteilija Outi Heiskanen on samalla estradilla ensimmäistä työtään työstävän harrastelijan kanssa. Näkymässä toimitaan vuorovaikutteisesti, ympäristöystävällisesti, paikallisuudesta ammentaen mutta Eurooppaan kurkottaen. Tänä vuonna Näkymä on kolme näyttelykokonaisuutta, yleisöluentoja, työpajoja, oheistapahtumia. LOST IN TRANSLATION (USA / Japani 2003) sofia coppolan liki kymmenen vuoden takainen mestariteos lupasi paljon, mutta ohjaaja ei ole sittemmin onnistunut toistamaan menestystä. Lost in Translationissa kaikki toimii. Päänäyttelijöiden (Bill Murray ja Scarlett Johansson) välinen kemia on poikkeuksellisen aitoa ja katsoja samaistuu heihin hetkessä. Vain vajaassa kuukaudessa elokuvan kuvannut Coppola voitti Oscarin parhaana käsikirjoittajana, mutta on selvää, että iso osa teoksesta rakentui vasta paikan päällä Tokiossa, ja että kuvia on "varastettu" kyseisen kaupungin aina niin hektisessä yössä. Tokio näytteleekin elokuvan kolmatta pääroolia eikä parempaa 100-minuuttista turistiopasta voi edes kuvitella. Jollei Kuninkaan paluu olisi ollut niin selkeä voittaja, Lost in Translation olisi ollut varteenotettava vaihtoehto Oscar-riennoissa. Länsimaisesta näkökulmasta katsottuna tämänkin elokuvan eksotiikka on liki fantasiaa. Draamaa ja komediaa täydellisesti tasapainottelevan leffan ikimuistoinen finaali kalvaa syvältä. Levy on valitettavasti ekstraton. UNITED (Iso-Britannia 2011) united perustuu tositarinaan legendaarisesta Manchester Unitedin jalkapallojoukkueesta, joka joutui lento-onnettomuuteen Münchenissä 1958. Joukkue menetti kahdeksan pelaajaansa mutta sai koko maan tuen kun uutta joukkuetta oli määrä alkaa kasata. Sinänsä ihan pätevästi näytelty draama toimii paremmin kyseisestä lajista kiinnostuneille. Leffasta on julkaistu Blu-ray/dvd-kombo, jossa on myös kattava making of näyttelijähaastatteluineen. Ekstroissa tosielämän karaktääreihin uppoudutaan syvemmin. TÄMÄN POJAN ELÄMÄ (USA 1993) vain hieman ennen Gilbert Grape -sensaatiota nuori Leonardo DiCaprio (ensimmäinen Oscar-ehdokkuus edellä mainitusta elokuvasta) nähtiin pääosassa Michael Caton-Jonesin onnistuneessa ohjauksessa Tämän pojan elämä. Tobias Wolffin omaelämäkerrallinen kasvukertomus on kaikessa rajuudessaan rehellinen kuvaus pojan ja ankaran isäpuolen (Robert De Niro) suhteesta 50-luvun Amerikassa. Tässä melkein unohdetussa draamassa De Niro vetää yhden parhaista rooleistaan. Äidin osassa nähtävä Ellen Barkin on niin ikään loistava, DiCaprion varastaessa koko elokuvan haastavalla suorituksellaan. Carter Burwellin musiikki on upea, ehkäpä jopa säveltäjän uran paras tuotos. Myöhemmin Hämähäkkimiehenä paremmin tunnettu DiCaprion silloinen hyvä ystävä Tobey Maguire nähdään lyhykäisessä sivuosassa. Blu-ray/dvd -kombo on ekstraton. RAMPART (USA 2011) rampart kuvaa korruptoituneen, kovaotteisen poliisin arkea Los Angelesissa. Kun hänen väkivaltainen purkauksensa kuvataan amatöörikameralla ja esitetään uutisissa, alkaa sisäinen tutkinta, mikä on omiaan repimään miehen hermoja vielä lisää. Woody Harrelson maalaa sähköisen portretin äkkipikaisesta rasistista, jolla on liipaisinsormi liian herkässä, huumeidenkäytöstä puhumattakaan. Samalla mies pyrkii tasapainottelemaan sekavien perhekuvioidensa kanssa. Leffa nojaa täysin Harrelsonin räjähtävään roolisuoritukseen, mutta sivurooleissakin nähdään pikaisesti useita laatunimiä (mm. Sigourney Weaver, Ben Foster sekä Steve Buscemi). Levy on ekstraton. TERO HEIKKINEN SUE R E CO R D SI N GE RS Outi Heiskanen, Hannu Väisänen, Pekka Nevalainen ja Mirja Airas perustivat vuonna 1973 performanssiryhmän naimahuolien pakottamana. Tästä huolimatta ryhmä keskittyi myös taiteeseen, julkaisten muun muassa tyhjän äänilevynkuoren, jota pidetään kokeellisen musiikin merkkiteoksena yhä edelleen. S PA CE TO URI SM Kari T.Leppänen on suomalainen sarjakuvataiteilija, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Mustanaamion taustalta. Näkymässä Leppänen esittelee SciFi-aiheisia töitään. O P E N SI GHT Ympäristötaidenäyttelyn teosten luomisprosessissa on keskitytty vuorovaikutukseen ja keskustelevaan ilmapiiriin, ennen kuin teokset ovat valmistuneet. Mukana on 23 taiteilijaa kuudesta eri maasta. WWW.NAKYMA.FI Työpajat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Kesän viimeiset avoimet pajat 29.7. ja 26.8. klo 14-15. 31.8.2012 Julkaistaan ympäristötaideteos, jossa Näkymä valtaa Toijalan vanhan vesitornin. » 45 « NRO. 7
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ » JALKAPALLO ON UUSI SUSHI S 1. Eyehategodin kotikaupunki on a) New York b) New Orleans c) New Delhi 2. TV Smith oli aikoinaan a) Smithsissä b) Advertsissa c) Damnedissa 3. Bob Mould soittaa Tavastialla elokuussa a) Sugaria b) Hüsker Düta c) elektroa 4. Serj Tankianin uusi levy on a) Harakiri b) Katana c) Seppuku 5. Yournalistissa on jäseniä a) 5 b) 4 c) 3 6. Indie-iltamat järjestetään a) Helsingissä b) Turussa c) Tampereella 7. Quentin Tarantinon elokuva on Django a) Unleashed b) Unchained c) Unusual 8. Stratovariuksen uusi rumpali on a) Rolf Pilve b) Mike Portnoy c) Philthy Chris Slade 9. Karmarock järjestettiin ensimmäisen kerran a) 1992 b) 2002 c) 2012 10. Testamentin laulaja on Chuck a) Schuldiner b) Norris c) Billy 11. Cannibal Accident soittaa a) dubstepiä c) electroclashiä c) grindcorea 12. Mille levyille Punk Lurex levyttää? a) Kämäsille b) Hiljaisille c) Suklaa- 13. Children of Bodom siirtyi a) Nuclear Blastille b) MetalBladelle c) Candlelightille 14. Leonard Cohenin taidetta on esillä a) Loimaalla b) Porvoossa c) Aitoossa 15. LA Gunsissa ei soita kitaraa a) Stacey Blades b) Tracii Guns c) Macey Sticks unnuntaina 1.7. pelattiin jalkapallon EM-kisojen loppuottelu, jossa vastakkain olivat Espanja sekä Italia. Siihen on tätä kirjoittaessani kolme päivää, joten mestari on vielä hämärän peitossa. Näistä kahdesta etenkin Espanjasta on menestyksen myötä tullut lähivuosina suomalaisten uusin suosikkijoukkue. Myös Italia on kovassa nosteessa. Tämä tosin vaati Mario Balotellin lööppijulkisuutta, mutta kaikesta huolimatta näyttää siltä, että ainakin jalkapallon suurturnaukset ovat jälleen vuoden verran suositumpia. Luonnollisesti vihaan koko kehityskaarta. Älkää ottako tätä väärin. Jalkapallo on hieno laji, ja olen itse istunut katsomoissa kolmekymmentä vuotta. Ensimmäiset vuodet menivät enemmänkin kaivostöissä omissa nenäonteloissa ja hyppiessä korkeushyppypatjalla, mutta vähitellen laji vei enemmän ja enemmän mukaansa. Kuten tasan sata prosenttia muistakin jalkapalloa intohimoisesti seuraavista ihmisistä, oma ymmärrykseni lajin taktisista puolista ja pikkunyansseista on täydellinen. Sen takia huomaankin hehkuvani pyhää vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka valitsevat suosikkijoukkueensa niiden menestyksen tai medianäkyvyyden mukaan, ja jotka eivät ymmärrä lajista muutenkaan yhtään mitään. Ilmiö on sama kuin yhtyeen kanssa, jota on seurannut sen alkutaipaleelta lähtien, ja joka yhtäkkiä saakin maistaa menestystä ja kaiken maailman siipeilijät alkavat pitää sen t-paitoja päällään. On siis toki kiva, että bändi saa faneja, mutta... Jalkapallosta on tullut tiedostavan, vasemmistolaisen kaupunkilaisen satunnaisharrastus. Heille yhteenkuuluvuus ja halu ilmoittaa seuraavansa jalkapalloa on tärkeämpi kuin itse laji. Jostakin kumman syystä jalkapallo on saanut älykkölajin leiman, ja aloittelevat futiskatsojat muistavat siteerata iänikuisia sanalaskuja lajin hienoudesta ja ylivertaisuudesta. Satunnainen kaupunkilainen futiskannattaja kuvittelee jalkapallon olevan glamouria ja balettia, kun taas jääkiekko maaseutua ja väkivaltaa ja porilaisuutta ­ paitsi tietenkin silloin, kun lätkämaajoukkue menestyy. Luulisi kaupunkilaisen vasemmistolaisen jättävän urheilun kokonaan rauhaan, sillä loppujen lopuksi harva urheilija vaikuttaa kovinkaan fiksulta saatikka karismaattiselta ihmiseltä. Ainoa suomalainen futari, jossa on ollut edes jonkin verran rocktähden itsevarmuutta naisasioissa on Sami Hyypiä. Legendan mukaan mies asteli Laila Snellmanin mallitoimistoon, otti käteensä mallikansion ja valitsi sieltä mielestään kauneimman tytön ja soitti tämän treffeille. Lajitietäjille tämä on tietenkin peruskauraa, kun taas jalkapalloamatöörille uutta tietoa. Hämmentävää isojen joukkueiden fanituksessa on myös koko lähtökohta kannatukselle. Yhteiskunnassa nämä itseään vasemmistoälyköiksi nimittävät ihmiset asettuvat vahvasti heikomman puolelle. Kun kyse on urheilusta kaikki kääntyy päälaelleen, ja otsaan naulataan kokoomuksen jäsenkirja kuin Lutherin teesi. Etenkin kotimaiselle palloilulle nauretaan, sillä nehän ovat ihan paskoja ja sitä paitsi näin ekaa kertaa Pirlon pelaavan ja sanon että se on maailman paras. Jalkapallon seuraaminen on vakava asia. Mikään ei ole rasittavampaa kuin joukkohysteria, jossa ollaan vahvimman kannalla. Ei kai kukaan mellakoissakaan asetu poliisien kannalle, sillä kyttä on vasemmistolainen natsisika? En voi sietää ihmisiä, joille kaupallinen musiikki on musiikkia kulutettavaksi ja joilla ei ole yhtäkään vinyyliä hyllyssään. Levysoittimeni kaipaa korjausta eikä se tällä hetkellä toimi, mutta se sentään osoittaa, että olen aito musiikinharrastaja. Kahden vuoden välein arvokisoihin heräävä, menestyksen perässä juokseva amatööri ei ole jalkapallofani, vaikka hän sen Messin pelipaidan laittasikin päällensä aina kun Espanja pelaa ja sitten ihmettelee, kun Lionel ei ole kärjessä. Tällainen henkilö suhteutuu suoraan siihen yksilöön joka kertoo kuuntelevansa kaikenlaista musiikkia aina popista metalliin, ja autossa hän kuuntelee Radio Rockia. Ja sitten huudetaan Forza Azzurria, kun Italia voittaa. Vasta sitten voi sanoa olevansa futisfani, kun on ollut paikalla räntäsateessa kun oma suosikkijoukkue putoaa sarjaporrasta alaspäin. EM-kisat ovat amatöörien kisat, kuin Pori Jazz meille demobändejä metsästäville indierunkkareille. Siksi en suostukaan katsomaan EM-kisojen finaalia kuin toisella silmällä. Etenkin nyt, kun Saksa (jota aloin kannattaa vuonna 1986 sen hävittyä loppuottelun ja kaikkien muiden pihan lasten oltua Argentiinan puolella) tippui. Ihannemaailmassa maailman myydyin yhtye olisi sellainen, josta tietää vain pieni ja valveutunut joukko ihmisiä. Ihannemaailmassa Suomi olisi vakituinen jalkapallon arvokisavierailija ja futista seuraisimme vain me lajiniilot, jotka aidosti tiedämme, mistä siinä on kyse: ei viihdyttävästä urheilumuodosta vaan ylemmyydentunnosta niitä kohtaan, jotka seuraavat sitä väärin. 1b2b3a4a5c6b7b8a9a10c11c12b13a14b15c VIIMEINEN SANA SUE » 46 « NRO. 7
• » VIIMEISET SANAT #23 ARI VÄNTÄNEN Yakuzi Paton Markku Liukkonen on Förin miehiä loppuun asti. Sitten viime näkemän olen... Tehnyt omasta kuolevaisuudesta muistuttavat kyykkypaskat Lilongven keskustassa, todennut Kongo-joen suistosta sykkivän soukousin olevan parasta musiikkia koskaan sekä karistanut Auran laakson savet kintuistani ja muuttanut kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti Isolle Kirkolle. Ja vielä oikeisiin töihin! Viimeksi ostamani levy oli... "Täältä lähdetään vain kauas..." Tsaijjai... J. Oisalon, tuon Pallivahan siirtolohkarekosmonautin hengentuote. Yksi suomalaisen pop-musiikin pittoreskeimmista albumeista: vinyylijulkaisu Wojciechin Ystävät, toverit -levystä. Viimeksi näkemäni elokuva oli... TV5 on tehnyt kesäisen kulttuuriteon ja ottanut ohjelmistoonsa 90-luvun lopun eroottisia trillereitä. Viikonloppuna tuli siis nukahdettua Kauhea kauneus -elokuvan puitteissa. Ohjelmatiedot kertovat kaiken: "Alusvaatemalli Lily löytyy murhattuna suihkusta." Priceless! Elokuvateatterissa tuli käytyä katsomassa Kovasikajuttu, joka oli muuten sikakova! "Yeah, yeah, yeah. Rock, rock, rock! Kohta saa tupakkaa ja naista!" Nyt ollaan nimittäin musiikin tekemisen ja elämän perusasioiden ääressä, ja helvetin hyvä dokkari! Viimeksi nauroin, kun... Basistimme Juha kertoi hersyvän elävästi tositarinan, johonka liittyi Paimio, viinan kanssa lotraaminen, paimiolaiset, korealainen siirtotyöläinen, suomalainen kesäyöläinen, autoilu ja hiekkakuoppa. Viimeksi lauloin suihkussa... Muppet-klassikko Mahna Mahnan. Viimeinen biisi Yakuzi Paton debyytillä on... Levannon Laurin suvereenisti soittama ja säveltämä, silkkisiin suviaamutunnelmiin sointuva Aamusumppi. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... Henki ei kulje kuin peräreiän kautta. Viimeiset sanani ovat... Ei mikkä ol nii hyvä ko Föri! SUE » 47 « NRO. 7
• H e r r an e n a i ka ! M i k ko H e r r as e n lo i s tava d e b y yt t i a l b u m i kau po i s sa n yt. www.facebook.com/herraherranen www.johannakustannus.fi SAATAVANA MYÖS: SUE » 48 « NRO. 7