• the darknesshexvessel ensiferumkorpiklaani gravejason & the scorchers itämaabig wave riders talmud beachilkka alanko arkhamin kirjasto NRO. 8 · (ELOKUU) · 2012 · (#169) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · KANNEN KUVA VESA HÄRKÖNEN BILLY TALENT
• Kiitos rakkaat! Meidän kemuja oli tekemässä pari tuhatta talkooihmistä, yli 500 artisti-ihmistä ja tietenkin hillitön kasa maailman parasta Rokkikansaa. Kiitti jengi, nähdään taas ens vuonna! 2 .201 .7 . -1 5 k . f i 3 sa 1 riroc s nsuu . ilosaa Joe w w w SUE » 2 « NRO. 8
• SUE » 3 « NRO. 8
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 21 22 24 25 26 28 32 39 40 41 42 43 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA ENSIFERUM KORPIKLAANI GRAVE ARKHAMIN KIRJASTO PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT DVD/BLU-RAY-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #169 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: V/A GEEF VOOR NEW WAVE! Black Sabbath MOB RULES Queen A NIGHT AT THE OPERA Outi Pop ASTU SINISEEN HUONEESEENI Patterson Hood HEAT LIGHTNING RUMBLES... Wojciech TÄHTIÖITÄ O n kesä ja kesäfestivaali. Minä kulutan aikaa hotellin aulassa, katselen ihmisiä. Tunnistan miehen heti. Hänen tukkansa on erilainen, hänellä on yllään kulunut puku, ja hänen kasvoillaan on uurteita, mutta hän se on, siitä ei ole epäilystäkään. Hän istuu yksin ja tupakoi, läppärin ruutua hajamielisesti silmäillen. Kaksi teinityttöä kävelee ohitse pulisten omia juttujaan, vilkaisemattakaan mieheen. He eivät tiedä, että heidän iässään heidän äitinsä kirkuivat itsensä kyyneliin aina tuon hepun nähdessään. Kun minä olin lapsi, tuo mies soitti bändissä. Hänen yhtyeensä oli aivan liian suosittu saadakseen osakseen kunnioitusta, mutta pophistoriaan se jäi. Enää häntä ei tunne kukaan. Paitsi minä, emmekä mekään ole koskaan tavanneet. Meillä on kuitenkin yhteisiä kavereita alalla, joten päätän käydä tervehtimässä. Hän näyttää melkein ilahtuvan, joten jään juttelemaan. Kun tutut on käyty läpi, puhe kääntyy sinne minne se meidän kaltaisillamme ihmisillä aina kääntyy, musiikkiin. Hän kertoo olevansa kaupungissa keikalla. Ei, ei sillä suurella festivaalilla. Viikonloppuna on pari keikkaa laitakaupungilla. Menisin mielelläni yleisöksi, mutta en ehdi. Minulla on töitä, pääkirjoitus kirjoitettavana. Toivotan menestystä. Pari päivää myöhemmin näen miehen hotelliaamiaisella ja istahdan seuraksi. Hän on tyytyväinen. Keikat ovat menneet hyvin. Ne saattavat jopa poikia lisää duunia, uusia keikkoja. Hänen taustaansa vasten se kuulostaa absurdilta. Kysyn, onko hän soittanut kaikki nämä vuodet. Hänen kasvoilleen nousee huvittunut ilme, aivan kuin kysymyksessäni ei olisi mitään järkeä. "Totta kai", hän vastaa, aivan kuin se pitäisi tietää kysymättäkin. Totta kai. Hän ei sano enempää, mutta ymmärrän loput. Mitä muuta hän olisi tehnyt? Alaako olisi pitänyt vaihtaa, kun hysteria hiipui? Suosion vauhkot vuodet olivat oma lukunsa, mutta eivät ne muuttaneet mitään. Kun aplodimyrsky laantui, hän palasi sinne mistä oli tullutkin, laitakaupunkien baarien lavoille. Se oli hänelle ihan okei. Hän olisi soittanut joka tapauksessa. Minä punnitsen musiikin arvoa usein väärillä mittareilla. Liian usein annan kritiikin tai suursuosion tai kulttisuosion tai jonkin muun epäolennaisen asettaa ennakkokäsitykset puolestani. Ne ovat usein hyviä ja perusteltuja näkökulmia aiheeseen, mutta eivät ne suoraan musiikin herättämiin värinöihin liity. Musiikin subjektiivisen arvon voi mitata vain tunnetasolla ­ sehän on tunteiden jakamista, ja jos se koskettaa sinua tavalla tai toisella, se on sinulle hyvää. Se tunne on ainoa riittävän hyvä syy soittaa, ylistää tai kuunnella musiikkia. ARI VÄNTÄNEN BILLY TALENT S.12 Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, SUE.FI Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE THE DARKNESS S.16 TOIMITTAJALTA » Arviot. » Haastattelut. 10 12 14 15 16 17 18 19 HENKILÖKUVA: ILKKA ALANKO BILLY TALENT HEXVESSEL ITÄMAA THE DARKNESS BIG WAVE RIDERS JASON & THE SCORCHERS TALMUD BEACH » SE TUNNE ARKHAMIN KIRJASTO S.26 » 4 « NRO. 8
• Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. Varatut tai maksetut liput noudettavissa myös R-kioskeilta kautta maan. FREESTYLE - RYTMIKEITTIÖ - DJ LIIKKUVAT LAPSET 30v LEFFAKLUBI: SUISTO BLUES NITE METAL MELTDOWN LEFFAKLUBI: SEzchkyWEEKKO! BOOGIE NIGHT IV SUISTON TAITEIDEN YÖ STAND UP KLUBI - OPEN MIC POETRY JAM CLUB with Dxxxa D & friends & dj´s Mikonkatu 15, Helsinki www.ontherocks.fi Keskiviikkoisin klo 20 10/8 Ennakot Tiketti Ikäraja K-20 / Keikoille K-18 Ennakkoliput Tiketistä. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. STAND UP ON THE ROCKS - ALI JAHANGIRI JA FRENDIT Torstaisin On the Rocks Terrace klo 17-21 Tuborg live presents: "THE LAST HARDCORE TROUBADOURS" Ke 15.8. 5 ROCKSIN AKKARIKERHO: PEKKA HEINO La 18.8. 5 / 7 Ennakot Tiketti TOOT TOOT JUKKA RUOSTILA & KAAOKSEN YSTÄVÄT Ke 22.8. MY FIRST BAND, THE SYKE To 23.8. LYYDIA Pe 24.8. 8 / 10 Ennakot Tiketti Priestone - Priest is back! PRIESTONE TAAGE LAIHO PLAYS JUDAS PRIEST La 25.8. 5 ONE HOT MINUTE - TRIBUTE TO RED HOT CHILI PEPPERS Ke 29.8. 5 ROCKSIN AKKARIKERHON KUUKAUDEN ERIKOINEN GODSPLAGUE To 6.9. Scandinavian Aggression Tour: BLEEDING UTOPIA (SWE) HATERIAL, INSIDE I (NOR) La 8.9. 5 Club Coverdose JON LORD IN MEMORIAM Su 9.9. RADIO ROCK -RISTEILY JATKOT La 15.9. 8/10 Ennakot Tiketti TAKIDA (SWE) TAMPERE TO 16.8. PE 31.8. TI 4.9. KE 5.9. TO 6.9. PE 7.9. TULLIKAMARINAUKIO 2 TURKU LA 18.8. LA 1.9. KE 5.9. TO 6.9. SU 9.9. LA 15.9. HUMALISTONKATU 8 A DJ ORKIDEA - 6 HOUR SET 10/7 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 17/15 INTO IT. OVER IT (USA) 6 JASON & THE SCORCHERS (USA), THE HULIGANS 25/22 ENSIFERUM, A.R.G. 18/16 LAPKO 13/11 TAMPERE KE 3.10. 20/18 + DEVIL (NOR) TURKU TO 4.10. 18/16 URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ. ENTOMBED (SWE) KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET SUE » 5 « NRO. Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: Kotimaa87 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys. Ennakkoliput www.tiketti.fi - Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. THE FABULOUS THUNDERBIRDS (USA), SOIL SENDERS 28/28 SAMULI PUTRO, PETRA POUTANEN 16/14 INTO IT. OVER IT (USA) 6 JASON & THE SCORCHERS (USA), THE HULIGANS 25/22 ENSIFERUM, A.R.G. 18 / 16 ELÄKELÄISET 15/13
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) Lutakko Liekeissä kattaa indieohjelmiston rakennustyömaiden keskelle. yväskylän Lutakko Liekeissä -festivaali toteutetaan aluetta ympäröivien rakennustyömaiden vuoksi paria edellisvuotta pienimuotoisemmin kahdella lavalla ja kotimaisin bändein. Tänä vuonna päälavana on Tanssisali Lutakon sisälava, ja pihalle pystytetään pienempi kakkoslava. Promoottori Raine Pulkkinen kertoo, että rakennustyömaat ympärillä eivät vaikuta Tanssisali Lutakon tulevaisuuteen sinänsä. ­ Talo ja tontti on omistuksessamme, joten täällä pysytään. Työmaat eivät myöskään vaikuta toimintaan Lutakon sisällä, mutta esimerkiksi reitti Lutakkoon vaihtelee tällä hetkellä sen mukaan, miten rakentaminen ympärillä etenee. Yksityisautoilla festivaalille ei kannata tulla parkkitilan puutteen vuoksi. Pulkkinen kertoo, että vaikka tämän vuoden festivaali joudutaan olosuhteiden pakosta järjestämään hiukan pienempänä, uusia mahdollisuuksia tutkaillaan jatkuvasti. ­ Siellä, missä festivaalialue on aiemmin ollut, käytössämme oleva tila on pienentynyt pysyvästi. Toisaalta talon toiselle puolelle on rakennettu MM-ralleja varten iso aukio, jossa on tapahtumatekniikka hyvin saatavilla. Pitää tutkailla, olisiko siinä mahdollisuuksia rockfestivaalin järjestämiselle. Asfalttipohja saattaa tosin olla vähän liian jännittävä alusta esimerkiksi punkkikeikan pitille. Toisaalta kentästä tulee niin iso, että festivaalinkin pitäisi olla iso. L AMAN KUVASI PENTTI HOKKANEN. Turbonegro saapuu klubikeikoille Suomeen. Hiljattain uuden laulajan esitellyt norjalaisyhtye esiintyy Tavastialla 16.11. Seuraavana iltana bändi nähdään Tampereen Klubilla. Sonic Youthin Thurston Moore on liittynyt black metal -bändi Twilightiin. "Emme ole yhdessä tehdäksemme musiikkia vaan tuhotaksemme kaiken rationaalisen ajattelun", Moore perustelee. Nashville Pussy sekä illan avaava outlaw country -artisti Bob Wayne esiintyvät Helsingin Tavastialla sunnuntaina 14. lokakuuta. Japanilainen psykedeelistä rockia soittava Acid Mothers Temple esiintyy 30.10. Helsingin Korjaamolla, 31.10. Tampereen Klubilla ja 1.11. Jyväskylän Lutakossa. No Use for a Namen Tony Sly on kuollut. 41-vuotiaana menehtyneen punkmuusikon kuolinsyytä ei ole julkistettu. Lontoolainen Tango Pirates esiintyy 4.10. Tampereen Jack the Roosterissa, 5.10. Järvenpään Blackpoolissa ja 6.10. Helsingin Semifinalissa. Jäseniä on nähty mm. yhtyeissä Lords of the New Church, Dog's D'Amour, Johnny Thunders, Izzy Stradlin ja Cherry Bombz. Monsters of Pop on julkistanut ohjelmistoaan. Tamperelaisella indiefestivaalilla (20.-22.9.) soittavat mm. Punks Jump Up, Razika, Karri Koira, The New Tigers ja Cats On Fire. » ROKKIA PURISTUKSESSA Pop-yhtye Sparks saapuu syksyllä Suomeen osana debyyttilevynsä 40-vuotisjuhlakiertuetta. Yhdysvaltalaiskaksikko esiintyy Tavastialla sunnuntaina 7. lokakuuta. Sonic Youthin Kim Gordon saapuu kitaristi Bill Nacen kanssa Suomeen. Kahden pitkän linjan yhdysvaltalaismuusikon muodostaman Body/Head-yhtyeen konsertti on Helsingin Savoy-teatterissa 25.9. Lo-fi -henkistä indie-musiikkia esittävä Dirty Beaches aloittaa syksyn Euroopankiertueensa Helsingistä Kuudennelta Linjalta torstaina 6. syyskuuta. Stalingrad Cowgirls lopetti toimintansa. Punkhenkisen tyttökolmikon viimeinen keikka oli Rovaniemen Simerockissa, jonka bändikisasta yhtyeen ura aikoinaan lähti käyntiin. Amerikkalaisnelikko Rival Sons soittaa Helsingin The Circusissa 11.10., Tampereen Pakkahuoneella 12.10. ja Oulun Teatrialla 13.10. Head Down -pitkäsoitto ilmestyy 21.9. Ruotsalainen progerockyhtye The Flower Kings soittaa Helsingin Nosturissa 2.11. Lämmittelijänä on KEBU. J Ympäristön puristuksesta huolimatta Lutakko Liekeissä on koonnut kiinnostavan indieohjelmiston. Tapahtumassa esiintyvät suomipunkin legendaarisimpiin nimiin lukeutuva Lama, Kovasikajuttu-elokuvan myötä laajasti tunnetuksi tullut punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät, sekameteliyhtye FM2000, entisten Mana Mana -miesten Mana Mana -tribuuttiyhtye Murheenlaakso, modernia metallia soittava For The Imperium, post metal -yhtye Callisto sekä tuore punk-tapaus Pää kii. Myös paikallisedustus on tänä vuonna vahva. Kokonaan tai osittain jyväskyläläisiä yhtyeitä on mukana kahdeksan: Räjäyttäjät, Rattus, Black Crows Break The Silence, Pigeon Hunt, New Waters, The Escapist, Founding Neverland sekä alue-esiintyjät Slack Bird ja Ramin kuntopolku. Pulkkinen kertoo, että Jyväskylässä riittää tasokkaita bändejä, ja tyylien kirjo on laaja. Metalli on suosituin genre, ja punkskene on myös eläväinen. ­ Lutakko Liekeissä -festivaalille pääsevät soittamaan hyvät bändit, eli ei me pelkän jyväskyläläisyyden vuoksi mitään kämäbändejä kiinnitellä. JELMU:n tehtäviin kuitenkin kuuluu nostaa esiin paikallisia bändejä, joten linjaus on tietoinen. Tänä vuonna paikallisten bändien määrään vaikuttaa myös tapahtuman pienimuotoisuus. Vahvan paikallisedustuksen avulla lippujen hinnat voidaan pitää kohtuullisina. Lutakko Liekeissä järjestetään lauantaina 25.8. » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE TWITTER.COM/SUELEHTI SUE » 6 « NRO. 8
• LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Ti 21.8. Ceremony (US), Black Lizard; 15 Ke 22.8. Trash Talk (US), Baltimor; 15 To 23.8. Tuuttimörkö; vapaa pääsy La 25.8. Cass Mc Combs (US); 18 La 25.8. No Smoking Team, Levon Zoltar; 9 Ke 29.8. Jesse; 5 To 30.8. Eero Johannes; vapaa pääsy La 15.9. Cult of Youth, Vuk; 10 Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. PROUDL PRESENTS PROUDLY PRESENTS: PROUDLY PRESENTS: Pe 17.8. (K-18) 7 KING STAR feat. TOKELA (Melrose) NIEMINEN & LITMANEN La 18.8. (K-18) 15 PARIISIN KEVÄT Pe 24.8. (K-18) 10/12 NEGATIVE SARCA La 25.8. (K-18) 12 POISONBLACK Pe 31.8. (K-18) 20 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP La 1.9. (K-18) 10/12 ASA RUUDOLF & KARRI KOIRA JODAROK & PIETARI Pe 7.9. (K-18) 22/25 JASON AND THE SCORCHERS (USA) THE HULIGANS Liput ennakkoon Virgin Oil Co.:sta ja Tiketistä. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. BEENIE MAN TOOTS & THE MAYTALS DJ PREMIER LILITH-ILTA: A.W. YRJÄNÄ, HERRA YLPPÖ, KAUKO RÖYHKÄ, JARKKO MARTIKAINEN ETC. PE 17.8. TI 21.8. LA 1.9. LA 8.9. TI 25.9. ANATHEMA DANKO JONES W.A.S.P. STAM1NA, LAPKO STEEL PANTHER STEVE VAI HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT TO 27.9. FUN. TO 16.10. KE 17.10. PE 19.10. SU 21.10. TI 23.10. ENNAKOT: TIKETTI ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: WWW.THECIRCUS.FI THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ­ 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI » 7 « NRO. 8 SUE
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) » RAUHALLINEN TUOKIO » KESÄN KRUUNU F John McGregor ja Jousikaiku lähtevät kiertueelle. olkartisti John McGregor tekee kiertueen Jousikaiku-jousikvartetin säestyksellä. Kiertueen tuottaja OK-opintokeskus on tilannut McGregorilta uusia sävellyksiä ja sanoituksia tätä elo-syyskuussa järjestettävää kiertuetta varten. ­ Olen keskittynyt viime aikoina englanninkieliseen musiikkiin, jota olen tehnyt muun muassa Kaspar-yhtyeen ja losangelesilaisen hiphopartistin MC Matren kanssa. Nautin niistä projekteista kovasti, ja nyt tuntuu mukavalta taas esittää suomenkielisiä kappaleita, McGregor kertoo. John valmistelee uutta suomenkielistä albumia, joka ilmestynee vuoden 2013 alussa. ­ Tällä kertaa olen säveltänyt kappaleita pianolla, ja ajatuksena on tehdä huomattavasti isompaa soundia kuin edellisellä suomenkieli- selläni levylläni. TuOKio-kiertueella aion esittää joitakin tulevan levyn kappaleita, mutta liveversiot ovat erilaisia kuin mitä olen levylle suunnitellut. TuOKio-kiertueen tunnelma tulee olemaan hyvin rauhallinen. TuOKio-klubi on vuosittain toistuva konserttikiertue, jolla on yhteiskunnallinen sanoma. Tänä vuonna teemana on "yhteinen ympäristömme". Kiertueiden ytimenä ovat tätä varten tilatut uudet sävellykset, joiden ympärille suunnitellaan visuaalinen konsepti. Näin pyritään taiteen keinoin ja elämystasolla herättämään keskustelua ajankohtaisista aiheista. Tampereen Klubin kahden euron sisäänpääsymaksua lukuun ottamatta konsertteihin on vapaa pääsy. 17.8. Suomen Joutsen, Turku / 22.8. Klubi, Tampere / 25.8. Retretti, Punkaharju / 26.8. Seuratalo, Verla / 6.9. Kulttuuritalo Grand, Porvoo / 9.9. Helsingin kaupungintalon juhlasali Linnan juhlat on Turun festivaalikauden loppusilaus. uonna 2011 ensimmäisen kerran järjestetty Turun linnan juhlat -tapahtumakokonaisuus oli heti käynnistysvuonnaan melkoinen menestys. Seitsemän perättäisen illan konserttien sarja veti Turun Linnan puistoon yhteensä 20 800 kävijää. Tänä kesänä juhlat kasvavat entisestään. Tekeillä on hulppea yhdeksän konsertti-illan kokonaisuus. Tapahtuman tuottaja Johan Hollsten kertoo, että idea Turun Linnan juhliin saatiin kesällä 2009. ­ Tapahtumapaikkaa testattiin Eva Dahlgrenin ja Peter Jöbackin konsertilla ja havaittiin loistavaksi. Ideana oli täydentää Turun muutenkin hieno tapahtumakesä sen päättävällä "kruunulla" ­ sarjalla tapahtumapaikan luonteelle sopivia konsertti-iltoja. V Ohjelmiston perusteella Turun linnan juhlat ei pyri rajaamaan yleisöään festivaalien perinteisillä tavoilla eli esimerkiksi musiikkityylin tai pelkän artistien ajankohtaisuuden tai nostalgisuuden perusteella. Esiintyjäkatraassa on vuosikerta-artisteja, tuoreita laulukilpailumenestyjiä, viime aikojen suosituimpia suomalaisbändejä ja klassisia muusikoita. ­ Linnan juhlat pyrkii tarjoamaan jokaiselle jotakin Euroopan hienoimmassa kulttuuriympäristössä, hyvin palveluin ja tyylikkäin menoin, Hollsten kertoo. ­ Ohjelmistoon tosiaan mahtuu monenlaista musiikkia klassisesta reggaen ja folkrockin kautta iskelmään, popiin ja rockiin. Turun linnan juhlat järjestetään Turun linnan puistossa 17.-25. elokuuta. Juhlaa tähdittävät muun muassa Kent, Jukka Poika, Olavi Uusivirta (kuvassa), Hector, Tom Jones, Saara Aalto ja Toots & The Maytals. » VIDEO ELÄÄ! Oulu vaalii kotimaista musiikkivideota. ulun Musiikkivideofestivaalien kotimaiseen musiikkivideokilpailuun lähetettiin tänä vuonna ennätykselliset 262 videota. Määrä ylittää kahden vuoden takaisen ennätyslukeman lähes neljälläkymmenellä videolla. Tapahtuman tuottaja Susanna Kyllönen löytää määrän kasvulle kaksi syytä. ­ Välineet videon tekemiseen ovat helposti kaikkien saatavilla. Tekemistä motivoi myös kaikkien ulottuvilla oleva levityskanava internet. Oulun musiikkivideofestivaali perustettiin vuonna 1994. ­ Kun videoiden jakaminen yleistyi internetissä, mietimme, millainen on festivaalimme tulevaisuus. Kuitenkin meille lähetettyjen videoiden O suuri määrä kertoo, että OMVF:lla on edelleen merkitystä. Katselukokemus on aivan erilainen valkokankaalta kuin pieneltä näytöltä. Kyllönen kertoo, että Oulun musiikkivideofestivaalille teoksiaan lähettävät sekä ammattilaiset että ensikertalaiset. ­ Taso vaihtelee mutta ei niin paljon, että esiraadin työ olisi helppoa. Varsinkin tekninen toteutus on nykyisin korkeatasoista. Hyvä idea ratkaisee. Täytyy pystyä luomaan tarina ja osata kertoa se hyvin muutaman minuutin videossa. Videofestivaali on myös taiteen vaalimista. OMVF on koonnut yli 3000 suomalaisen musiikkivideon arkiston. ­ Arkistoa kehitetään jatkuvasti. Nyt netissä on vasta tekstipohjainen tietokanta videoista ja niiden tekijöistä, mutta tavoitteena on luoda suomalaisen musiikkivideon portaali ainakin alan sisäiseen käyttöön. Oulun musiikkivideofestivaali järjestetään 22.-26. elokuuta. Parhaat videot palkitaan Pumpeligaalassa Ravintola Rauhalan patiolla 25. elokuuta. » PUNK TULEE SUOMEEN ross Stitched Eyes tekee syyskuussa Suomen-kiertueen. Vuonna 2005 perustettu punkbändi esiintyy Tampereella, Jyväskylässä, Turussa ja Helsingissä. Kiertueen järjestänyt Sami Karttunen sanoo, että Cross Stitched Eyesin keikkoja ei ole turhan usein tarjolla. - Bändi esiintyy harvoin livenä, koska sen jäsenet asuvat kolmessa eri maassa, USA:ssa, Saksassa ja Englannissa. Cross Stitched Eyesin anarkopunkista ponnistavassa soitossa on post punkin, hardcoren ja crustin sävyjä. Bändin musiikista voi löytää vaikutteita esimerkiksi Rudimentary Peniltä, Amebixiltä ja Killing Jokelta. Yhtyeen uusin albumi Decomposition ilmestyi toukokuussa Alternative Tentaclesin kautta. Cross Stitched Eyes Suomessa: To 6.9. Tampere, Vastavirta Pe 7.9. Jyväskylä, Ilokivi La 8.9. Turku, rakalevyt@gmail.com Su 9.9. Helsinki, Lepakkomies. Liput kaikille keikoille 6 euroa. C 22.9. 23.9. 5.10. 18.10. 20.10 24.11. 1.12. 14.12. THE BLUESKORJAAMO FESTIVAL RYTMIKORJAAMON BRUNSSI SONATA ARCTICA DRAGONFORCE (UK) W.A.S.P. (US) DON JOHNSON BIG BAND KOTITEOLLISUUS DISCO ENSEMBLE O'Connell's Gigs every Friday: 17.8. 24.8. Lili Volter - album release has talent band competition O'C'S in October 31.8. Yournalist free entry showtime 21:30 sign up your band NOW! www.oconnells.fi/talent VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI www.rytmikorjaamo.fi SUE www.oconnells.fi » 8 « NRO. 8 Rautatienkatu 24, Tampere
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN » SISÄLTÄÄ SPOILEREITA "Tositapahtumiin perustuva elämänmakuinen draama joka on niittänyt kiitosta kriitikoilta ympäri maailman. Elämää ja työtä vieroksuva traaginen herra E (Mark Oliver Everett) kokee vastoinkäymisiä ja menetyksiä toisensa jälkeen. Kuolema niittää satoa vasemmalla ja oikealla, mutta herra E kääntää lopulta menetykset voitoiksi yllättävällä tavalla. Cameo-rooleissa tässä mustaa huumoria viljelevässä draamassa vilahtavat mm. Jon Brion ja Grant Lee Phillips." "Taianomainen" Demi "Nappisuoritus!" Cosmopolitan heinen lainaus on täysin kuvitteellinen takakansiteksti Eelsin Electro Shock Blues -levyyn. Kun heräteostopäätökset videovuokraamossa tai kirjakaupan pokkariosastolla tehdään lähes poikkeuksetta kokeneen kaupallisen kirjoittajan säveltämän takakansitekstin pohjalta, ei levyostajalla ole samanlaista ylellisyyttä. Takakannessa oleva biisilista ei anna liiaksi osviittaa levyn sisällöstä. Levyostoksilla pitää olla valistunut ja tietää tarkalleen mitä haluaa. Heräteostoksia ei synny kuin korkeintaan kansikuvan perusteella. Parhaimmillaan levyn sisällöstä kerrotaan pienessä, hieman hintalappua suuremmassa tarrassa levyn kannessa. Yleensä tuossa tarrassa on ainoastaan lainauksia levyn saamista arvioista musiikkimediassa ympäri maailman. Jos käy hyvä tuuri, niin tarrassa on myös jonkinlainen vertaus tyyliin: "Pidät tästä mikäli pidät Beckistä, Beastie Boysista tai Smashing Pumpkinsista." Yleensä nuo vertailuun valitut bändit ovat hyvin kaukana toisistaan, ilmeisesti jotta saavutettaisiin mahdollisimman laaja potentiaalisten ostajien spektri. Kuten levyostoksetkin, myös kirja- ja elokuvavalinnat teen itse pääasiassa artistin eli ohjaajan, näyttelijän tai kirjailijan perusteella. Valintaa kuitenkin helpottaa se, että elokuvan takakannessa on mahdollisimman myyväksi muotoiltu synopsis tarinasta, joka ei paljasta varsinaisia juonenkäänteitä, mutta herättää lukijansa kiinnostuksen. En tiedä kuka noita tekstejä kirjoittaa, mutta hän tähtää lähes poikkeuksetta tekstinsä kansan syviin riveihin. Syöpäsairaudesta kertova raskas kaksituntinen draama saadaan myytyä Jartsalle ja Mirkulle kirjoittamalla takakanteen teksti, joka saa elokuvan kuulostamaan Fast & Furious -autokaahailuleffalta. Teksti, joka ei varsinaisesti valehtele, mutta on silti melko kaukana totuudesta. Oma elokuvamakuni on pääasiassa uutta amerikkalaista vaihtoehtoelokuvaa. Coenin veljekset, Wes Anderson, Jim Jarmusch, Sofia Coppola, Michel Gondry ja vaikkapa espanjalainen Pedro Almodovar tekevät sen tyyppisiä elokuvia, jotka useimmiten lähtevät karkkipussin kyljessä meidän mukaamme videovuokraamosta. Heidän elokuvistaan ei takakantta tarvitse edes lukea, pidän niistä yleensä poikkeuksetta. Mutta miten myyt teinille kaksituntisen hidastempoisen elokuvan, jossa on tuskin ollenkaan dialogia ja jossa lähinnä kävellään autioissa paikoissa Earthin ja Borisin musiikin tahtiin? Kertomalla siitä mahdollisimman vähän. Niin vähän, että Limits of Controlin takakanteen tuo teksti on mahtunut neljällä eri kielellä. "Legendaarinen elokuvantekijä Jim Jarmusch (Broken Flowers ja Kahvia ja tupakkaa) on tehnyt jälleen hienon ja kekseliään elokuvan, jossa nähdään paljon tunnettuja näyttelijöitä..." Tuon kirjoittaakseen ei elokuvaa ole tarvinnut edes katsoa, riittää kun on nähnyt sen julisteen. Amerikkalaisen AOL-palvelun musiikkisivusto Spinner, jossa on viikottain vaihtuvia uutuuslevyjä ilmaiseksi ennakkokuunneltavissa, on ratkaissut asian erikoisesti. Kun sivustolla aiemmin oli jokaisesta bändistä lyhyt historiikki ja kuvaus, joka kertoi hieman, että mitä levyltä on odotettavissa, on tuon kirjoittajan tilalle ilmeisesti hankittu robotti, joka jollain huonosti toimivilla algoritmeillä hakee suppeasta kirjastostaan vertailukohtia käsillä olevaan musiikkiin. Jos musiikki on indierockia, sen kohdalla lukee "Sounds like Arcade Fire, Vampire Weekend", jos se on elektronista musiikkia sen kohdalla lukee "Sounds like Skrillex, Daft Punk" Yksikin nimi olisi riittänyt. Totuushan on se, että kaikki hiphop kuulostaa Kanye Westiltä ja kaikki metalli Mastodonilta. Turha niitä levyjä on mitenkään sen paremmin kuvailla. Useiden nettipalvelujen etsiessä sinulle kuuntelemasi musiikin perusteella valmiiksi musiikkia, josta saattaisit pitää, minä kaipaan elämääni musiikillisen tapetin sijasta yllätyksiä. En tiennyt pitäväni dubista ennenkuin kuulin Peaking Lightsia. En uskonut rakastuvani Dirty Projectorsiin ennen kuin kuulin Swing Lo Magellanin. En ollut koskaan kuunnellut reggaeta ennenkuin ostin Islandin kolmen cd:n boksin sitä ja päätin aloittaa tutustumisen. Musiikin kuluttaminen ennakkoluulottomasti ja puhtaasti vaistojen varassa, lukematta takakansitekstiä on lopulta se palkitsevin tapa. TOMI TUOMINEN O Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22 Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01,ke-la klo 16-03 ja su 18-01 Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen. Showtime arkisin 21.30, viikonloppuina 21.00/21.30. Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu. Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske erikoisohjelmistoja eikä loppuunmyytyjä keikkoja). www.tiketti.fi www.barloose.com on turkulainen tiskijukka, joka ostaa ja arvostelee levyjä kannen perusteella. Ke 15.08. YLÄKERRASSA klo 19 RADIO HELSINGIN KESÄKLUBI: BON JOUNI, DJ PERTTI KURIKKA, RADIO HELSINKI DJ'S 0 + ANKKURIKLUBI: EVA ON THE WESTERN CASTLE ISLAND, MERRIES 6/8 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ KAHUNA 3 To 16.08. RIOT CLUB, TBA 6 + klo 23-04 DJ MORTTI 3 Pe 17.08. KUMIKAMELI, MAASEUDUN TULEVAISUUS 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 BAR LOOSE DJ'S 3 La 18.08. SEVEN AGAINST, REFLECTION DIES 6 + klo 23-04 THE BIG SHAKE: DJ'S SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 3 Su 19.08. RIIVA - Levyjulkkarit, MYSTERY OF 19TH OCTOBER (SVK), NICHIEL'S (FRA), CLAMOUR 4 + klo 23-04 LATE NITE @ BAR LOOSE: BAR LOOSE DJ'S 0 Ke 22.08. SINGLETONE, TBA 6 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ'S 3 To 23.08. TAITEIDEN YÖ 0 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ'S Pe 24.08. OTHERHOOD, PLEASURE HAZARD, MOJO WAVES 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 BAR LOOSE DJ'S 3 La 25.08. BARBE-Q-BARBIES 6/8 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 KLUB SUTINAA! Dj HyväVille & Friends 3 Su 26.08. klo 23-04 LATE NITE @ BAR LOOSE: DJ HERRA METZOLA 0 Ke 29.08. B AND THE BAND, SIELUN RISAT 6 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ'S 3 To 30.08. TUMPPI VARONEN & RANE RAITSIKKA 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 ZOMBIE LOVE CLUB, DJ JYRKI 69 3 Pe 31.08. PRIME TIME VIOLENCE, KILLER ASPECT 6 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ'S 3 SUE » 9 « NRO. 8
• telemaan minulle kuin vanhat ystävät, vaikken olisi heitä koskaan tavannutkaan. Kun asuin vielä Joensuussa ja Neljä Ruusua alkoi olla suosittu, monet tulivat juttelemaan minulle, kylän omalle pojalle, vaikken ollut koskaan nähnytkään heitä. Siihen on vuosien varrella tottunut eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Toki eri asia on sitten nämä ihmiset, jotka tulevat överikännissä höpöttämään omiaan. Toki minulla on jo sen verran paljon kilometrejä takana, että vuosien varrella on oikeastikin tullut tavattua todella paljon ihmisiä. Monet juttelevatkin minulle hyvässä hengessä. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen kohteliasta porukkaa. Kävin juuri vähän aikaa sitten Linnanmäellä lasteni kanssa ja tajusin, ettei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta sellaiseen parikymmentä vuotta sitten. Haloon aikoihin Neljä Ruusua oli myös teinityttöjen bändi, mikä tuntuu monelta unohtuvan. Tanssilavoilla pyörryteltiin pikkutyttöjä ihan urakalla. Harmi, ettei siihen aikaan ollut kovin helppokäyttöisiä tallennusvälineitä. Olisi hauska nähdä näin jälkikäteen millainen tunnelma siellä oli. Sellaista yleistä hässäkkää se oli koko ajan. Joku oli aina oven takana tunkemassa kättään yksiön postiluukusta sisään, kun itse oli suunnilleen kyyryssä piilossa omassa asunnossaan. Se oli epämiellyttävä fiilis. Sitä kesti yllättävän kauan, ja se alkoi jo ennen Haloon menestystä. Kerran eräs nainen oli päättänyt, että hänen lapsensa oli minun. Ei se ollut mitenkään mahdollista, mutta hän itse oli täysin varma siitä. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Kuitenkin homma oli meillä aina eri tasolla kuin esimerkiksi Matti Nykäsen tai vaikka Vesa-Matti Loirin tapauksissa. Heidän naamansa tuntevat kaikki. Me olimme ­ ja olemme yhä ­ kuitenkin vain marginaalipoppareita. IVA ihmiset olivat tottuneet siihen, että Neljä Ruusua laulaa suomeksi. Kun teimme sitten levyjä englanniksi, niihin suhtauduttiin aivan eri tavalla kuin silloin, jos olisimme tulleet tyhjästä ja olisimme olleet uusi yhtye. Toisaalta reaktion myös ymmärtää. Kuvittele jos Kolmas Nainen tai Eppu Normaali olisi tehnyt yhtäkkiä levyn englanniksi? Meillä oli kuitenkin Popuskonnon jälkeen sellainen tunne, että Lallintalot ja muut on nähty jo tarpeeksi monta kertaa. Halusimme yrittää jotain uutta. Levy-yhtiö yritti tuolloin saada meitä levyttämään 4R:n kappaleita myös suomeksi, ja se olisikin ollut meiltä helppo ratkaisu. Me emme kuitenkaan halunneet tehdä niin. Se oli hullu päätös meiltä, mutta jälkikäteen ajateltuna oikea. Englanninkielisistä albumeistamme Mood myi kultalevyn verran, mutta Not For Salen myyntilukemat olivat selvä pettymys. Sekin myi kuitenkin vähän alle 10 000 kappaletta. 4R:stä on yleisesti vallalla sellainen käsitys, että koko homma oli ainoastaan miinusmerkkistä toimintaa. Meille se ei kuitenkaan sitä ollut. Lähinnä se oli virkistävä kokeilu. Kun ihmiset alkoivat tuolloin toden teolla haukkumaan ja kritisoimaan 4R:n levyjä, joita eivät selvästikään olleet edes kuulleet, teki mieli haistattaa heille pitkät. Ja niin me teimmekin. 4R:n kohtelu vain vahvisti meitä yhtyeenä. Jos sellaisesta suosta ja paskasta selviää, voi selvitä mistä vain. Olemme aina tehneet mitä olemme halunneet, ja sama pätee meihin vielä tänäkin päivänä. NYKYISYYS meillä oli kuuden vuoden tauko Ensi-ilta-levyn ja nyt julkaistavan Katkeran kuun välissä. Kun teimme taukopäätöksemme kuusi vuotta takaperin emme oikeasti tienneet, tulemmeko enää koskaan soittamaan yhdessä. Halusimme tuolloin rikkoa tämän pikkupojasta asti olleen avioliiton tyystin. Niin, ettei mitään lankoja jää roikkumaan mihinkään suuntaan. Meillä oli kuitenkin niin helvetin pitkä ja hieno historia takana ja henkilökemiatkin toimivat vanhaan malliin, ettei meillä ollut mitään syytä hajottaa bändiä lopullisesti. Teimme taukopäätöksen jo puolitoista vuotta ennen h-hetkeä, joten meillä oli aikaa totuttautua ajatukseen. Sekin auttoi. Kun Joensuun popmuusikoilta tuli pyyntö esiintymään Ilosaarirockiin, aloimme miettiä mahdollista paluuta. Se tapahtui sitten vuonna vuonna 2011. Ei sitä koskaan tiedä sukseen suhteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä bändi on hyvässä iskussa, ja se on meille tärkeintä. Soitimme kolmetoista vetoa tässä kesän aikana, ja homma toimii kuten ennenkin. Meininki on ihan perkeleen hyvä. Osasyy tähän on varmasti siinä, että se päihteiden määrä ennen ja jälkeen keikan on nykyään murto-osan siitä, mitä se kuusikin vuotta takaperin oli. Meillä jäi tuolloin joskus keikkojakin väliin päihteiden takia. Onneksi siitä ei tarvinnut siihen aikaan puhua. Minua vähän harmittaa, että 2000-luvun levymme ovat jääneet niin vähälle huomiolle. Ne kuitenkin myivät todella hyvin, ja niiden kappaleet soivat vieläkin radiossa. Tuntuu siltä, että ihmiset pitävät meitä 90-luvun bändinä, vaikka olemme olleet läpi 2000-luvunkin osa suomalaista musiikkikenttää. Omat lapseni ovat tällä hetkellä 4- ja 7-vuotiaita. Vanhempi lapseni kertoi juuri tänään, että haluaisi lopettaa kontrabasson soiton. En tiedä kuinka vakavissaan hän lopettamispäätöksensä kanssa on. Toki olisi vähän sääli, jos hän lopettaisi sen soittamisen. Minusta kontrabasso on hieno soitin, jonka harjoitteluakin on kiva kuunnella, toisin kuin esimerkiksi trumpetin alkeita. En minä ala hänelle kuitenkaan sanomaan mitään. Jos hän haluaa lopettaa soittamisen, hän lopettaa. Antaa pojan tehdä mitä haluaa. « HENKILÖKUVA TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SANTTU SÄRKÄS » EI PELKKÄ MARGINAALIPOPPARI Ilkka Alangon Neljä Ruusua -yhtyeen ensimmäinen levy ilmestyi 25 vuotta sitten. O len syntynyt Joensuussa, asunut Nurmijärvellä muutaman vuoden, ja kohta muutan Espooseen. En laske itseäni stadilaiseksi, vaikka olen asunut siellä 16 vuotta. Käyn Joensuussakin vain pari kertaa vuodessa. Kun keikat ja kiertueet loppuvat, yritän viettää mahdollisimman paljon aikaa Tallinnan-asunnollani. Lukion jälkeen aloin elättää itseäni musiikilla. Kun menot olivat pienet, ei tulojakaan tarvinnut, etenkin kun asuin tuolloin vielä samassa talossa äitini kanssa. Faija oli kuollut jo aiemmin, ja veljeni olivat muuttaneet Helsinkiin. Pääasiallisesti vietin aikaani talon kellarissa, missä minulla oli soittovehkeet. Yleensä nukuinkin siellä. Muutin Joensuusta suoraan Helsinkiin, ja ensimmäisen oman asuntoni ostin näkemättä sitä lainkaan. Hälytin broidini katsomaan myytävänä olevaa kämppää Kalliossa. He kuvailivat sen minulle ja maksoivat käsirahan. Kun sitten seuraavan kerran päädyin Helsinkiin menin katsomaan asuntoa. Ei se hieno ollut, mutta se oli hyvillä pelipaikoilla ja kelpasi mainiosti. En ole juurikaan tehnyt oikeita töitä elämäni aikana. Joskus nuorena olin puoli vuotta kaupungin avoimen muskarin opena ja laulatin pikkulapsia ympäri Joensuuta. Ei minulla silti missään vaiheessa ollut tunnetta, että musiikista voisi mitenkään tulla uraa, josta maksetaan palkkaa. Asiat ovat ajautuneet eteenpäin omalla painollaan. ALKU olin 12-vuotias, kun perustimme Talouskukkaro-yhtyeen Joen- suussa. 13-vuotiaana osallistuimme rockin SM-kisoihin. Sijoituimme neljänneksi. Olimme tietenkin ihan muksuja vielä tuolloin. En koskaan kuuntele vanhoja kappaleitani muuten kuin pakon edessä esimerkiksi kiertueen biisilistaa koostaessa. Minusta Neljä Ruusua olisi pitänyt päästää levyttämään vasta vuonna 1988, kun aloimme tehdä kolmatta albumiamme Hyvää päivää. Tiedän tosin ihmisiä, joiden mielestä kaksi ensimmäistä levyämme ovat parhaita. Tuo tosin tietenkin tapahtuu kaikille yhtyeille. Vuonna 1992 julkaistu Haloo on läpimurtolevymme. Kyllähän esimerkiksi Hyvää yötä Bankgok on myynyt hyvin, mutta osa sen myynnistä tuli Haloon vanavedessä. Olen tottunut jo nuoresta pitäen siihen, että ihmiset tulevat jutSUE ILKKA TAPANI ALANKO Syntynyt: 21.11.1969 Joensuussa Perhe: vaimo ja kaksi lasta Meriitit: Neljä ruusua -yhtyeen kitaristi-laulaja ja biisintekijä. Neljä ruusua on tehnyt 12 studioalbumia ja remix-kokoelman Energiaa. 4R julkaisi kaksi englanninkielistä levyä vuosina 1996 ja 1998. Vuonna 2009 Ilkka Alanko julkaisi soololevyn Elektra. Ajankohtaista: Neljä Ruusua -yhtyeen 12. levy Katkera Kuu ilmestyy 31. elokuuta. » 10 « NRO. 8
• Ei ikärajaa, rajattu anniskelualue Klubi aukeaa klo 20 Ensiferum, A.R.G. & Prymir Pe 14.9. klo 20 16 / ovelta 18 La 8.9. klo 20.30 21 , ovelta 24 Justimusfilms, Nost3 & Protro Ikärajaton, ei anniskelua Ke 15.08 To Pe La Su Ti Ke To Pe La Su Ti Ke To Pe 16.08 17.08 18.08 19.08 21.08 22.08 23.08 24.08 25.08 26.08 28.08 29.08 30.08 31.08 Pe 07.09 Dark Sunshine Summer Club goottirock/ post-punk/ minimal wave/ 80's/ italo/ industrial/ EBM dj:t Meke, Zynthexia, Jyrki Witch, iloiset tunnit free Iloiset tunnit 23-04 free Doris live: Picnic with Lulu, dj Jirci 6 Dj Tomi 5 Supersunnuntai dj Laurila 2 Supertiistai dj Tomi 2 Iloiset tunnit 23-04 free Iloiset tunnit 23-04 free Dj Laurila 5 Dj Mr. Willy 5 Supersunnutai dj Miguli 2 Supertiistai dj Eetu 2 Iloiset tunnit 23-04 free Kaino-klubi, Iloiset tunnit 23-04 free Aarrearkku-klubi Pelkkää klassikkoo ja retroo Dj:t Jussi & Tomi 5 Doris raskaana-klubi dj Mr. Willy 5 La 15.9. klo 20.30 13 / ovelta 15 Rainbow Night, Wild Spirit, Rock Rooster, Shades of Purple Lahti goes Hard & Heavy 2 Husky Rescue , Zebra & Snake, Murmansk, Loiva DJ:t Korpiklaani & Frosttide Pe 19.10. klo 21 18 / ovelta 21 Pe 5.10. klo 20.30 18 / ovelta 21 Pe 28.9. klo 20.30 15 / ovelta 18 Mokoma La 20.10. klo 21 21 / ovelta 23 Apulanta 26.10. klo 20-02 & 27.10. klo 18-1.30 25 Chicago Erotic 2012 K18 Pe 2.11. klo 21 18 / ovelta 21 La 3.11. klo 21 21 / ovelta 24 Kauko Röyhkä & Narttu Turisas Doris, Aleksanterinkatu · 20, Tre ravintoladoris@gmail.com · www.ravintoladoris.fi Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 · K-20 La 10.11. klo 21 21 / ovelta 24 Neljä Ruusua The 69 Eyes Eläkeläiset La 17.11. klo 21 21 / ovelta 24 La 24.11. klo 21 20 / ovelta 23 La 1.12. klo 21 21 / ovelta 24 Heimolinnankatu 2, 32200 Loimaa 2012 LUTAKKO LIEKEISSÄ ENSIFERUM, A.R.G EEVIL STÖÖ, DJ KRIDLOKK & KOKSUKOO la 25.8. pe 7.9. la 8.9. su 9.9. ke 12.9. 22/18 15/13 8/5 25/22 8/0 5/0 5/0 8/5 11.08. Utsuri Horror Show (Rock) + Nekku Nevala (soolo) 18.08. Amusia (Poprock) 25.08. Seppo Boisman Trio + Huruluoto (Indie) 01.09. Puumakallet 08.09. Los Dynamos (Blues) 14.09. Jim Campilongo Trio (US) (Blues) 22.09. Mboost + Wide Wide Band (Funk/Rock) Vapaa pääsy, K18, A-oikeudet, Avoinna 03 asti Raskasta Joulua Popeda Pe 7.12. klo 21 22 / ovelta 25 La 15.12. klo 21 22 / ovelta 25 Samuli Edelmann 20 vuotta tien päällä -juhlakeikka Uutta: blues - soul - jazz SOULFLY, INCITE, LODY GONG (BR/US) (BR/US) (BR/US) IIRIS (EST) KHUDA (UK) RED ELEVEN, NO SIGN OF LIFE, JIMMY WASTED LOIVARI ry Sivulla keikkakalenteri. Liity myös facebook ryhmään Syyskuussa Ravintola Lastussa alkavat rytmimusiikin klubi-illat. Tunnelmallisella 180:n hengen klubilla istutaan pöydissä, nautiskellaan pieniä herkkuja ja viihdytään musiikin parissa. Klubi aukeaa klo 20. K18 to 13.9. pe 14.9. la 15.9. OLAVI UUSIVIRTA, ANTTI LAINAS SONATA ARCTICA LAPKO, NANCY BARREN WOMB (NO), FORRÆDERI (NO), HÄVITYS, PSYKOPAATOS to 20.9. 25/23 15/13 10/8 5/0 5/0 8/5 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP pe 21.9. la 22.9. ke 26.9. Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! Grand opening (TBA) Erja Lyytinen Band Unplugged Felix Zenger & vieraat Muutokset mahdollisia. SIBELIUSTALON LIPPUKASSA. Ankkurikatu 7, Lahti. Avoinna ma-pe 13-17. Ei toimitusmaksua. p. 0600 39 3949 (1,49 / min + pvm) puhelinvaraukset ma-pe klo 11-17. La 22.9. klo 22 15 La 20.10. klo 22 15 La 24.11. klo 22 15 SATELLITE STORIES JULMA HENRI & RPK K18 to 27.9. la 29.9. www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue LIPPUPALVELUN KAUPAT JA NETTI Toimitusmaksut alk. 1,50 / lippu. Ei ikärajaa ellei toisin mainita. Baari aina K 18. Ennakkoliput: www.jelmu.net. Halvempi hinta Jelmu ry:n jäsenille. www.finlandia-klubi.fi www.sibeliustalo.fi SUE » 11 « NRO. 8
• » HILJAISUUS Billy Talent on kulkenut ja selviytynyt niin pitkään, ettei tien pää enää edes häämötä horisontissa. HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA DUSTIN RABIN B illy Talentin matka Kanadan Torontosta Australian Brisbaneen kolmella eri lennolla on kestänyt 30 tuntia. Siihen nähden Ian D'Sa vaikuttaa yllättävän virkeältä. Ennen Suen haastattelua kitaristi on ehtinyt toipua aikaerorasituksesta jo vuorokauden verran, shoppailla ja käydä kuntosalilla. Sisäinen kellokin alkaa taas pysyä ajassa. Aiemmin kesällä tapasin Billy Talentin laulajan Benjamin Kowalewiczin ja rumpali Aaron Solowoniukin Suomessa Provinssirockissa. Lavan takana leppoisasti jutustelleet miehet tuntuivat pitävän kolmea edellistä Billy Talent -albumia jonkinlaisena trilogiana. Itse en löydä levyistä yhdistävää teemaa, joka sitoisi ne kokonaisuudeksi. ­ Minä sanoisin, että kyse on pikemminkin yhdestä aikakaudesta yhtyeemme uralla, D'Sa pohtii. ­ Niillä levyillä me pysyttelimme tiukasti rockbändin formaatissa, kun taas uusimmalla albumillamme olemme vähän laajentaneet skaalaamme. Levyllä esiintyy muun muassa muuan Toronton sinfoniaorkesterin muusikko. Haluamme silti edelleen pysyä simppelinä rockbändinä. Ainakin levyn nimi avaa uuden luvun Billy Talentin tarinassa. Kolme ensimmäistä albumiaan bändi nimesi järjestysnumeroilla, mutta nyt Billy Talent I, II ja III saavatkin peräänsä albumin nimeltä Dead Silence. ­ Niiden järjestysnumeroiden takana ei ollut mitään suurta sanomaa, D'Sa tunnustaa. ­ Me vain emme keskittyneet sanoituksiin niin paljon, että olisimme keksineet niille levyille mitään järkeviä otsikoita. ­ Dead Silencen biiseihin taas muodostui jonkinlainen teema jo varhain. Jotkut pitävät vuotta 2012 maailmanhistorian lopun aikana. Se usko on kai jonkinlainen heijastus siitä, että ihmiset ovat huolissaan maailman tilasta. Siitä tuli levylle kantava ajatus. Levy jopa päättyy Dead Silence -biisiin eli "kuolemanhiljaisuuteen". TALENTTIEN TUKIKOHTA billy talentin maailmassa on tapahtunut muitakin pieniä mutta perustavanlaatuisia muutoksia. Bändi treenasi kymmenen vuotta Torontossa suuressa treenikämppäkompleksissa, mutta ennen Dead Silencen tekemistä se jätti vuokrahuoneensa ja osti uuden päämajan. ­ Vanhassa treenikämppärakennuksessa oli sinänsä ihan kivaa. Siellä harjoittelee jatkuvasti 50-100 muutakin bändiä, joten muihin soittajiin tutustuminen on helppoa. Aloimme kuitenkin kaivata omaa paikkaa. Sellaista, josta ei tarvitsisi maksaa vuokraa ja jota voisi muokata miten tahtoo, D'Sa kertoo. Billy Talent osti pienen talon ja remontoi sen pohjakerroksesta äänieristetyn soittotilan. ­ Kun olimme soittaneet siellä vuoden, päähämme pälkähti, että tilaa olisi myös studiolle. Siispä pystytimme keskelle huonetta ikkunallisen väliseinän, joka jakoi tilan soittohuoneeseen ja tarkkaamoon. Sitten aloimme haalia äänityslaitteita. Nyt meillä on oma studio. Noin puolet Dead Silence -levystä on äänitetty Billy Talentin omassa studiossa. Ianin mukaan omavaraisuus teki äänityksistä rentoa ja mukavaa puuhaa. ­ Meillä oli toki löyhät ohjenuorat levyn tekemiseen, mutta kun teimme levyä omassa studiossam- me, saatoimme venyttää aikatauluja ihan miten halusimme. Meillä oli paljon tilaisuuksia kokeilla ja huvitella studiossa. TUOTTAJAN SILMIN ian d'sa kuvailee Dead Silencen tekemistä haastavaksi mutta hauskaksi kokemukseksi. Hänen henkilökohtainen haasteensa oli uusi rooli sessioissa: Dead Silence on ensimmäinen D'San yksin tuottama Billy Talent -albumi. ­ Minä olin mukana tuottamassa Billy Talent II:ta, ja bändin jätkät yrittivät saada minut tuottamaan Billy Talent III:n. Kolmannen levyn kohdalla ihailemamme Brendan O'Brien kuitenkin halusi tehdä töitä kanssamme, joten jäin vielä odottamaan vuoroani. ­ Dead Silencen kohdalla ajatus minusta tuottajana otettiin taas esille. Olin valmis tarttumaan haasteeseen. Kokemus oli niin mukava, että voisin tuottaa Billy Talentin levyjä tulevaisuudessakin. Billy Talent tahtoi palata toisen albuminsa ääniin ja tunnelmiin ja tehdä Dead Silencesta levyn, jollaiselta III olisi kuulostanut ilman Brendan O'Brienin panosta. ­ Monet fanimme eivät pitäneet siitä, millaisen levyn teimme Brendan O'Brienin kanssa. Tämä ei missään tapauksessa ole Brendanin haukkumista, mutta hänen tunnistettava tuotantojälkensä leimaa Billy Talent III:n biisejä hyvin vahvasti. Dead Silence on luultavasti lähempänä levyä, jota fanimme meiltä toivovat. Kun yksi jäsenistä ryhtyy yhtyeen tuottajaksi, se muuttaa nokkimisjärjestystä. D'San mukaan Dead Silence -sessioissa ei silti tarvinnut leikkiä kukkulan kuningasta. ­ Emme me riitele tuollaisista asioista. Olemme soittaneet yhdessä 19 vuotta. Tässä vaiheessa alkaa jo olla selvää, miltä bändimme pitää kuulostaa. Ja kun minä teen useimmat biisimme, minun ei tarvinnut tuottajana astua kenenkään varpaille. ­ Ulkopuolisen tuottajan kanssa työskentelyssä on enemmän riskejä. Siinä voi käydä niin, että bändin identiteetti hautautuu tuottajan näkemyksen alle. Tässä projektissa haastavinta oli se, että minun piti irtautua kitaristin roolistani ja yrittää tarkastella omia biisejäni tuottajan silmin. Musiikin taiteellisen tuottajan roolista on monia eri käsityksiä. Millainen on hyvä tuottaja? ­ Kyse ei ole vain nappien painamisesta ja efektien vääntelystä. 1960-70-lukujen klassikoiden tuottajat hioivat musiikin ja sanat huippuunsa yhdessä bändin kanssa ja siinä samalla suunnittelivat, miltä valmis levy voisi kuulostaa. Hyvä tuottaja ymmärtää, että tärkeintä ovat biisit. RUMPALIN SYDÄN ennen kuin dead Silencen ilmestyminen syyskuussa 2012 lyötiin lukkoon, sille ehdittiin ilmoittaa monta julkaisupäivää. Billy Talentilla oli levyn lykkäämiselle hyvä syy. Aaron Solowoniuk, joka on sairastanut MS-tautia 1990-luvun lopulta lähtien ja saanut sairautensa oireet kuriin suurella vaivalla, joutui jälleen taistelemaan terveytensä eteen. Tammikuussa 2012 Solowoniuk kävi lääkärissä, koska tunsi väsyvänsä huolestuttavan helposti. Tutkimuksiin mennessään hän luuli kärsivänsä MS-taudin oireista, mutta kyse olikin jostakin aivan muusta. ­ Kävi ilmi, että Aaronin sydän oli laajentunut, D'Sa kertoo. ­ Se oli kasvanut vähitellen suuremmak- si jo parin vuoden ajan. Yksi sydämen läpistä oli vaurioitunut. Hänet piti leikata mahdollisimman pian. Solowoniuk sai leikkaavaksi lääkärikseen huippuluokan sydänkirurgin, joka työskentelee Torontossa. ­ Aaron oli hyvissä käsissä, mutta olimme kauhean huolissamme hänestä. Kun rintakehä avataan ja sydäntä operoidaan, se on aina suuri ja raskas leikkaus. Ja itse operaation jälkeen luiden ja rustojen paraneminen vie paljon aikaa Leikkaus onnistui. Lääkäreiden mukaan rumpalin toipuminen soittokuntoon kestäisi kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Solowoniuk oli tolpillaan kolmessa kuukaudessa. ­ Aaron toipui nopeasti. Soitimme kesällä pitkän Euroopan-kiertueen, eikä hän ole koskaan hakannut rumpuja yhtä energisesti. Aaron on vahva ihminen, joka ei ole taipunut terveysongelmien edessä. Olemme tosi ylpeitä hänestä. Bändejä on kaatunut pienempiinkin kompastuskiviin kuin Solowoniukin terveysongelmat ovat Billy Talentille olleet. D'Sa kuitenkin vakuuttaa, että yhtyeen tien pää on edes häämöttänyt edessä viimeksi vuonna 1999. ­ Vuosituhannen vaihteessa bändi tuntui hajoavan. Aaron oli sairastunut MS-tautiin, minä muutin Torontosta Montrealiin työn perässä, ja Jonathan lähti bändistä. ­ Vuotta myöhemmin päätimme yrittää vielä kerran oikein toden teolla. Sen jälkeen emme ole olleet lähelläkään hajoamista. ÄLÄ YRITÄ! jos tarkkoja ollaan, Dead Silence ei ole bändin neljäs vaan viides albumi. Ian D'Sa, Jonathan Gallant, Benjamin Kowalewicz ja Aaron Solowoniuk ryhtyivät soittamaan yhdessä jo 90-luvun alussa. Heidän Pezz-yhtyeensä julkaisi Watoosh!-nimisen albumin vuonna 1998. "Billy Talent" tuli bändin nimeksi vasta vuonna 2001, kun yhdysvaltalainen Pezz uhkasi kandalaista kaimaansa oikeusjutulla. ­ Watoosh! kuulostaa nuoren ja naiivin yhtyeen tekemältä levyltä, Ian D'Sa sanoo. ­ Siitä kyllä kuulee, että bändistä on tulossa Billy Talent, mutta monet ideat ovat tosi kummallisia. Yritimme soittaa tosi tiukasti ja ympätä jokaiseen biisiin kaiken, mitä mieleen juolahti. Levyn 12 kappaleesta saisi aikaan 95 hieman kompaktimpaa biisiä. D'Sa kertoo, että laulujen kirjoittaminen on hänelle helppoa silloin, kun hän ei yritä kirjoittaa niitä. ­ Minä en osaa tehdä biisejä niin kuin töitä tehdään. Jos menen vaikka treenikämpällemme yksin tekemään uusia kappaleita, en takuuvarmasti saa aikaan mitään kehittelemisen arvoista. ­ Parhaat biisini ovat syntyneet tilanteissa, joissa en ajattele niiden tekemistä. Saatan esimerkiksi pompata ylös sängystä neljältä aamulla ja äänittää nopeasti jonkun melodian tai riffin, joka on vain pälkähtänyt päähäni. Joskus keksin jotain käyttökelpoista ajaessani autolla tai istuessani keikkabussissa keikan jälkeen. Pääasia, että en yritä. Mitkä omat kappaleesi ovat sinulle erityisen tärkeitä? ­ Try Honesty oli ilmestymisensä aikaan kiinnostavalta kuulostava biisi, kulmikasta menoa tarttuvalla kertosäkeellä. Pidän myös Devil on My Shoulderista. Monet ovat sanoneet, että siinä kappaleessa tavamerkki-kitarasoundini pääsee oikeuksiinsa. « SUE » 12 « NRO. 8
• S ON OHI SUE » 13 « NRO. 8
• " Uskon luonnon ihmeeseen niin kuin se on tieteessä todistettu. keijat ja synagogat saisivat hävitä maailmasta. Mitä me teemme monoteistisilla uskonnoilla, kun voimme ihailla ihmeellistä, maagisen kiehtovaa maailmankaikkeutta, joka meidät on luonut? Kun ihminen ylistää universumia ja luontoa, silloin palvonta kohdistuu siihen, jolta tämä kaikki hyvä on oikeasti saatu. Tähdet ja planeetat ovat niitä isiämme taivaissa. MUSIIKKI hexvesselin toinen albumi No Holier Temple on Dawnbearer-debyyttiä psykedeelisempi ja sähköisempi albumi. Miten lähdit kehittämään musiikkianne? ­ Kuuntelemalla sydäntäni sekä tutkimalla musiikkia, jota itse rakastan. Kunnioitan sitä, kuinka Beefheart ja Waits laajensivat palettiaan. Nautin soundeista, joita Pink Floyd ja Yes etsivät ja löysivät viedäkseen kuulijan matkalle. Musiikin pitää olla matka. Minkä vuoksi halusit Hexvesselin muuttuvan? ­ En halua aina herättää samankaltaisia ajatuksia. Emme halua faniemme seuraavan sivusta vaan liittyvän meihin. Sen mahdollisuuden me voimme luoda musiikilla. Kehittämällä musiikkiamme me luomme välineitä, jotka tekevät mahdolliseksi valaistumisen, jonka myötä kuulija on yksi meistä. Onko No Holier Temple Hexvesselin kehityksen huipentuma? ­ Ei. Me raavimme vasta pintaa niistä asioista, joista aiomme musiikilla kertoa. Uusi albumimme on pelkkä karttaluonnos paikoista, joihin tulevat levyt johdattavat. Tervetuloa matkalle maailman keskipisteeseen. Miten teette levynne? ­ Suureksi osaksi livenä. Tamperelainen SpaceJunk-studio on oikea paikka meille. Siellä työskentelevä Kimmo on loistava äänittäjä, hän antaa artistin esiintyä studiossa täysin omana itsenään. Siellä on myös erinomainen liveäänitystila. ­ Maailmassa on yhtä paljon huonoja studioita kuin huonoja tatuoijia. Monet studiot toimivat kuin diktaattorien johtamat tehtaat. Sellaiset paikat pitäisi purkaa. Millainen merkitys instrumenteilla ja laitteilla on musiikillenne? ­ Luonnollinen soundi syntyy vain luonnollisilla soittimilla. Käyttämiemme laitteiden pitää elää. Meillä on kokoelma vanhoja putkivahvistimia, joiden rikkaita soundeja me palvomme. Olemme tehneet itse fuzz-pedaaleja, ja kitaristimme rakensi itse 12-kielisen kitaran. Musiikin pitää olla kuin vuosikertaviiniä eikä kuin teollista kaljaa. Hexvessel kuulostaa vain itseltään. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA MAIJA LAHTINEN » UNIVERSUMIN LAPSET Hexvessel soi luonnon ja maailmankaikkeuden jumaluuden ylistystä. E nglantilaissyntyisen Mat McNerneyn johtama suomalainen metsäfolkyhtye Hexvessel on enemmän kuin bändi: se on kollektiivi, jolla on yhteinen maailmankatsomus. No Holier Temple -levyllään se on musiikillisesti entistä monipuolisempi ja bändimäisempi kokoonpano. Mat, miten päädyit asumaan Suomeen? ­ Olen haaveillut Suomessa asumisesta 90-luvulta lähtien. Asuin silloin Norjan Kaarasjoella, ja kävimme usein Suomen puolella baareissa ja ruokakaupassa. Suomi tuntui ihmeelliseltä. Vaikka asuin silloin saamelaisten mailla, Suomi tuntui sitäkin jännittävämmältä. ­ Myöhemmin soitin bändissä, joka teki levyn Savonlinnassa. Tunsin oloni onnelliseksi ja kotoisaksi siellä. Vähitellen ihmettely ja ihastus muuttui haluksi juurtua Suomeen ikiajoiksi. Vuosia myöhemmin tapasin nykyisen vaimoni, joka on suomalainen. Muutimme Suomeen, enkä ole sittemmin taakseni katsellut. Tuntuu, että koko elämäni on rakentunut Suomeen muuttoa kohti. Toivottavasti saan kuollakin Suomessa. Miten Hexvessel sai alkunsa? ­ Aluksi Hexvessel olin yksin minä. Kun menin naimisiin, Dark Buddha Rising -bändi soitti häissäni. Keikan aikana aloin visioida, miltä musiikkini kuulostaisi niiden herrasmiesten soittamana. Se tuntui valaistumiselta. Kävi ilmi, että heitäkin kiinnosti soittaa kanssani, he pyysivät minut vieraaksi al- bumilleen. Pyysin joitakin Dark Buddha Risingin jäseniä liittymään Hexvesseliin. Loput soittajat löytyivät samalla tavalla ­ siis ei koesoittojen vaan tunteen pohjalta. ­ Hexvesselin tarina on kaunis aiempiin bändeihini verrattuna. Me olemme sukulaissielujen perhe. Kaipa bändin sielu asuu edelleen minussa, mutta nyt on myös muita, jotka osallistuvat tähän kollektiiviseen hulluuteen. Olemme samalla aaltopituudella musiikin spirituaalisessa ulottuvuudessa. Mitä Hexvesselin jäseneltä vaaditaan? ­ En halua bändiini teknisesti taitavia muusikkoja vaan ukkosenjohdattimia! Me kanavoimme musiikkia emmekä soita sitä, joten jäsenten täytyy olla astioita musiikillemme ­ siitä tulee nimi Hexvessel. Huomaat kyllä, mitä tarkoitan, jos tulet keikallemme. Välillämme on yhteys. Vietättekö aikaa yhdessä bändin ulkopuolella? ­ Kyllä, emmekä pelkästään metsässä henkiä kutsuen! Hexvesselin treeneissä ei soiteta paria tuntia, moikata ja häivytä. Olemme yhdessä tuntikausia ennen ja jälkeen soittamisen. 12 tunnin treenit ovat meille ihan tavallisia. Käymme yhdessä luonnossa ja laitamme yhdessä ruokaa itse kasvattamistamme vihanneksista. Olemme ystäviä keskenämme. ­ Hexvesselin jäsenet ovat minulle hyvää, oikeanlaista seuraa. He ovat opettaneet minulle paljon asioita musiikista ympäristöasioihin, luonnon tiedostamiseen ja sii- hen, kuinka voin pyrkiä eroon siitä henkilöstä, joksi yhteiskunta on minut ohjelmoinut. Olen suurkaupungin poika ja muut bändissä ovat metsästä, joten minulla on paljon opittavaa. IDEOLOGIA hexvessel tuntuu sisältävän paljon muutakin kuin musiikkia. Jopa kokonaisen maailmankatsomuksen. ­ Musiikissa pitää olla ideologia. Niille, jotka kannattavat nykyajan onttoa elämäntyyliä, joka tulee väistymään, Hexvesselin ideologia on yhtä rankka kuin black metalin ajatusmaailma. Millainen ideologianne on? ­ Se on sekoitus pakanuutta ja panteistista environmentalismia. Siinä pyritään sopusointuun Maan kanssa ja siihen, että oma elämä vaikuttaa Maahan mahdollisimman vähän. Pyritään myös kehittämään yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Jos musiikkimme innostaa kuulijan toteuttamaan ideologiaamme, olemme onnistuneet. Miten sitä voi toteuttaa? ­ Esimerkiksi käyttämällä luomutuotteita ja lakkaamalla tukemasta yrityksiä, jotka vahingoittavat toiminnallaan maailmaa. Hexvesselin omassa toiminnassa idelogia toteutuu muun muassa kierrätyspahvisissa levynkansissa ja ekopaidoissa. ­ Monet ovat apaattisia ja yrittävät vain kahmia mahdollisimman paljon maallista hyvää ennen maailmanloppua. Me taas pyrimme selviytymään. Ei ihminen saa olla kuin SUE järjetön lammas, jota ajetaan jyrkännettä kohti. Täytyy toimia. Meillä ei ole laput silmillä. Me näemme, mitä ympärillämme tapahtuu. Hexvesselin yhteydessä mainitaan usein luonnon jumalat. Onko se vertauskuvallista, vai oletko uskonnollinen ihminen? ­ Minä uskon Maahan. Uskon luonnon ihmeeseen niin kuin se on tieteessä todistettu. Uskon universumin kosketukseen. Uskon asioihin, jotka voivat ja joiden pitäisi toteutua, kuten maailma ilman uskontoja. ­ Järjestäytyneitä uskontoja en tarvitse. Ne on luotu orjuuttamaan toisia ihmisiä. Kaikki kirkot, mos- MUIRIN PERINTÖ No Holier Temple -levyn nimi on lainaus John Muirilta. J ohn Muir (1838-1914) oli luonnontieteilijä, kirjailija ja luonnonsuojelun uranuurtaja, jonka perustama Sierra Club on edelleen yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista luonnonsuojelujärjestöistä. ­ Muirin mielestä luonnonsuojelualueita tuhoavat ihmiset edustavat pahuutta raamatullisessa mielessä, Mat McNerney sanoo. Muirin ansiosta sellaiset alueet kuin Yosemite Valley ja Sequoia National Park muutettiin suojelukohteiksi. ­ Hän oli hyvä mies, joka vastusti mielettömien tuhoajien joukkoa unelmansa ja intohimonsa voimalla. Me nykyajan ihmiset saamme kiittää Muiria ja hänen kaltaisiaan paitsi suojelualueista, myös kokonaisesta ajattelumallista. "No Holier Temple"-vertausta Muir käytti vastustaessaan Hetch Hetchyn padon rakentamista Kalifornian Yosemiteen. Hanke toteutettiin Muirin työstä huolimatta. Nyt, sata vuotta myöhemmin, padon purkamista suunnitellaan luontoarvojen vuoksi. ­ Toivottavasti se puretaan. Jos niin käy, minä nostan maljan John Muirille, McNerney sanoo. ­ Hän opetti, että yksittäinen ihminen voi saavuttaa paljon. » 14 « NRO. 8
• » HARMONISTA LUOMUROCKIA Musiikkikin voi olla luomua, ainakin jyväskyläläisen Itämaan mukaan. HAASTATTELU L uomu on totuttu liittämään ruokaan ja joskus vaatteisiinkin, mutta jyväskyläläinen Itämaa on laajentanut tätä trendikästä käsitettä. Se tituleeraa itseään luonnonmukaista rockia soittavaksi bändiksi. Luonnonmukaisuus tarkoittaa Itämaan kohdalla sitä, että se käyttää runsaasti akustisia soittimia eikä ole lähteneet rakentamaan monien muiden bändien suosimia kitaravalleja. Lisäksi bändi pyrkii siihen, ettei se ylituota musiikkiaan. Toinen keino, jolla Itämaa haluaa erottua lukuisista suomeksi rockia tekevistä bändeistä, ovat lauluharmoniat, jotka ovat yhtyeen musiikissa tärkeässä osassa. ­ Olemme halunneet panostaa lauluharmonioihin alusta asti. Suomessa ei ole kovin montaa bändiä, jotka tällaiseen panostaisi sekä levyllä että livenä, basisti Esa Linna kertoo. Bändi sai alkunsa vuonna 2006, kun laulaja-kitaristi Mikko Anttonen, kitaristi Arto Hämäläinen ja Linna löysivät toisensa. Tuolloin mukana ollut rumpali on sittemmin jäänyt kokoonpanosta pois, ja nykyinen rumpali Seppo Pohjolainen tuli mukaan 2010. Ennen uuden rumpalin löytämistä Itämaa soitti kolmihenkisenä, mikä suoraviivaisti heidän musiikkiaan. ­ Aiemmin kikkailimme paljon, ja musiikki oli aika progeakin välillä. Siinä vaiheessa, kun aloimme soittaa kolmestaan akustisesti, niin meininki vähän jo muuttui, mutta Sepon myötä musiikkimme sai vielä uutta potkua. Simppeleillä keinoilla saa hyviä komppeja aikaiseksi. Keikkoja Itämaalle on kertynyt kymmenkunta, ja ne ovat sijoittuneet lähinnä heidän kotikaupunkiinsa Jyväskylään. Luomu on Itämaalle myös sitä, että he tekevät paljon akustisia keikkoja. Tekivät- TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN PE 14.9. RED NECK, JYVÄSKYLÄ pä he taannoin keikan kokonaan ilman äänentoistoakin. Vuonna 2012 Itämaa on siinä pisteessä, että sen debyyttialbumi on äänitetty ja ilmestyy 7. syyskuuta. ­ Olemme erittäin tyytyväisiä siihen. Se on sellainen levy, jonka halusimme tehdä. Se antaa hyvän kuvan siitä, mitä musiikkimme on ja mitä se on livenä. Levyn tekeminen oli pitempi prosessi kuin nelikko oli ajatellut. Ensimmäiset nauhoitukset bändi teki jo vuosi sitten. Albumin tuotti Miljoonasateesta tuttu Matti Nurro, joka saa kovasti kiitosta Linnalta. Itämaa pyysi Nurron mukaan jo sovitusvaiheessa. Tuottajan myötä osa kappaleista muuttui paljon, kun taas osa ei ollenkaan. Linna kertoo, että Nurro sai biiseistä irti sellaisia asioita, joita bändi itse ei olisi oivaltanut. Itämaa halusi levyntekoprosessiin mukaan bändin ulkopuolisen henkilön muun muassa kokonaisuutta ja punaista lankaa visioimaan. ­ Kappaleet olivat samasta puusta veistettyjä, ja halusimme ulkopuolisen henkilön miettimään kanssamme levyn punaista lankaa. Vaikka valmiille levylle syntyi erityylisiä kappaleita, niitä yhdistää kitaravetoisuus ja moniääniharmoniat lauluissa. Itämaan syksyn kalenteri täyttyy levynjulkaisupuuhilla ja keikoilla, minkä lisäksi sillä on suuria suunnitelmia musiikkivideoiden suhteen. ­ Sellainen hullu idea lähti liikenteeseen, että tekisimme jokaisesta levyn biisistä videon. Jos sen tässä lupaa, ne on pakko tehdä ne videot. Idea syntyi, kun bändi oli kuvaamassa levynkanteen promokuvia. ­ Siinä aloimme puhua videoista. Levynkansikuvaaja tekee jostain kappaleesta videon ja itse olen myös suunnitellut videon tekemistä. Muut ideat syntyivät siinä naureskellessa. Seppo ehdotti, että tehdään kaikista kappaleista videot. Aluksi nauroimme sille, mutta kohta jo olimme sitä mieltä, että niin pitääkin tehdä. Siinä taitaa siis olla Itämaan kolmas valtti erottua lukemattomista kotimaisista bändeistä. « " Sellainen hullu idea lähti liikenteeseen, että tekisimme jokaisesta levyn biisistä videon. Lataa ilmainen The Darkness sovellus iPhonelle tai Android-puhelimille The Darkness Lady Gagan lämppärinä Hartwall Areenalla 27.- 28.8.12 Levy kaupoissa 17.8.2012 www.theactualdarkness.com SUE » 15 « NRO. 8
• " Juhlimme melkein kuusi vuotta putkeen, mutta joskus juhlien oli loputtava. 27. - 28.8. HARTWALL AREENA, HELSINKI ­ Olimme vuosia sitten radioasemalla ja he pyysivät meitä esittämään jonkin coverbiisin radiossa. He ehdottivat odotetusti Thin Lizzya ja Queenia, mutta hetken mietittyämme päätimme esittää Radioheadin kappaleen, koska sitä ei kukaan odottaisi meidän soittavan. Radiohead on yksi lempibändeistäni. Emme ole vielä kuulleet heidän mielipidettään kappaleesta, mutta olisi hauska tietää, mitä he ajattelevat! He tosin tuskin pitäisivät siitä ajatuksesta, että pidän sitä biisiä jo meidän kappaleenamme. Versiomme on sellaista laukkametallia, se on ehkä metallisin biisi, jonka olemme koskaan tehneet. Olemme soittaneet Street Spirit (Fade Out):ia keikoilla ja se on aina ollut suosittu fanien keskuudessa. Päätimme siis pistää sen myös levylle. HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVA LEVY-YHTIÖ » EPÄMUODIKKAITA FRIIKKEJÄ The Darkness on palannut viiksineen ja falsettoineen arvuuttelemaan rakkauden mysteereitä. an Hawkins, laulaja Justin Hawkinsin veli ja The Darknessin kitaristi, vastaa puhelimeen hotellihuoneessaan. Hän kertoo parhaillaan kirjoittavansa nimmareita fanijulisteisiin kovalla kiireellä. Dan kertoo, että takana on jo 1000 kappaletta, mutta lisää on saatava aikaan vielä monta, sillä levy-yhtiön pr-ihminen seisoo tälläkin hetkellä hänen selkänsä takana ruoska kädessään. Ei siis kovin ruusuista rock'n' roll elämää. Vakavasti puhuen bändillä menee tällä hetkellä hyvin mutta huonojakin jaksoja on ollut. Yhtäjaksoinen juhliminen vaatii monesti veronsa. Brittiläinen rokkikomeetta The Darkness ei sitä kestänyt vaan hajosi vuonna 2006, kun laulaja Justin lähti bändistä vaikeiden päihdeongelmiensa takia. Tätä ennen The Darkness oli ottanut aivan kaiken irti menestyksestään. ­ Juhlimme melkein kuusi vuotta putkeen, mutta joskus juhlien oli loputtava. Olen onnellinen, että niin kävi ennen kuin kukaan kuoli. Se olisi nimittäin ollut lähellä, jos sama meininki olisi jatkunut. On onni, että olemme kaikki edelleen elossa. Nyt bändi on jälleen onnellisesti yhdessä. The Darkness kokosi rivinsä vuonna 2011 ja D on juuri saanut valmiiksi kolmannen levynsä. Voidaanko nyt siis puhua uudesta alusta? ­ Ehdottomasti. Arvostamme toisiamme enemmän nyt. Justin on henkisesti vahvempi, ja samalla koko bändi toimii paremmin yhteen kuin koskaan. RISTIRIITAINEN COVER-BIISI the darkness tunnetaan Justinin korkealta ja kovaa -laulutyylistä sekä glam rock -henkisestä pukeutumisesta. Nyt glam on hiukan karissut bändin tyylistä ja tilalle on tullut mustaa nahkaa. Viiksiä bändistä silti löytyy edelleen. Uusi levy Hot Cakes säilyttää korkeaoktaaviset sävelet, mutta monipuolisuutta löytyy paljon enemmän kuin ennen. ­ Arvostamme suuresti Queen-yhtyettä ja kuten hekin, me halusimme levyn olevan monipuolinen. Se sisältää sekä akustisia biisejä että rankempaa soitantaa. Joku sanoi, että tämän olisi pitänyt olla meidän toinen levymme ja että ylituotetun ja kokeellisen toisen albumimme One Way Ticket to Hell... and Backin olisi pitänyt ilmestyä vasta Hot Cakesin jälkeen. Mutta ehkä Hot Cakes on juuri koettelemuksiemme vuoksi sellainen kuin se on ja siksi täydellinen. Levy peilaa nykyistä SUE intoamme musiikkia kohtaan. Bändimme on löytänyt sen uudelleen. The Darkness laulaa silti edelleen rakkaudesta. Bändi onkin miettinyt rakkauden merkitystä useaan otteeseen. The Darknessilla on sellaisia biisejä kuin Love Is Only a Feeling ja I Believe In The Thing Called Love, ja Hot Cakesilla bändi väittää, että Love Is Not The Answer. Mitä se rakkaus nyt sitten oikein on? ­ Rakkaus on monimutkainen juttu. Kuten Love Is Not The Answer kertoo, rakkauteen tarvitaan rohkeutta. Rakastaminen on vaikeaa, mutta niin on yksinäisyyskin. Myös kappale Concrete kertoo rakkaudesta. Se on ehkä raskain biisi, jonka olemme tehneet. Se kertoo yksinäisyydestä ja sinkkuna olemisesta suuressa kaupungissa. Hot Cakes -albumilta löytyy myös coverbiisi, joka varmasti herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. The Darkness nimittäin coveroi levyllään Radioheadin Street Spirit (Fade Out):in, joka on julkaistu vuonna 1995 The Bends -albumilla. Radioheadin version haikeus ja melankolisuus on poissa ja tilalla on hyvin thedarknessmaista tykitystä. AC/DCvaikutteet puskevat läpi. Mistä tuli idea ottaa levylle juuri tämä biisi? REHELLISESTI OUTOJA elokuusta lähtien the Darkness kiertää Eurooppaa Lady Gagan kanssa. Dan kertoo naisen itsensä pyytäneen The Darknessia esiintymään kanssaan. ­ Saimme puhelun, jossa yhteiskiertuetta kyseltiin. Olimme heti valmiita. Mieti nyt, ei kai tuollaisesta kutsusta voi kieltäytyä! Se oli suuri kunnianosoitus, sillä ihailemme Lady Gagaa, koska hän leikittelee taiteella ja musiikilla taitavasti. Hän tietää, ettei rajoja ole ja arvostamme sellaista ajattelutapaa suuresti. Mekin olemme yrittäneet rikkoa rajoja tällä uudella levyllämme ja se on ollut todella vapauttavaa. Ehkä voisitte tehdä coverin Pokerface-biisistä? ­ Todellakin! Hei, laitan tämän idean muistiin, koska olisi mahtavaa tehdä versio siitä biisistä. Itse asiassa monet hänen biiseistään ovat muutettavissa metallisempaan muotoon. Saa nähdä, mitä hullua keksimmekään kiertueelle. Uudelleen kasattu The Darkness keikkaili viime vuonna ahkerasti ja käväisi myös Wanaja Festivalilla Hämeenlinnassa. ­ Muistan sen upean järven ja erityisesti hotellin missä majoituimme. En muista hotellin nimeä, mutta toivon pääseväni sinne joskus uudestaan! Kun tulemme Lady Gagan kanssa Suomeen, voin ehkä taas yöpyä tuossa hotellissa! The Darkness -yhtyeen majoittanut hotelli Suomen Hämeenlinnassa, huomio: Palvelunne on selkeästi varsin korkealuokkaista tai muuten vain rokkareihin iskevää. Teinä käyttäisin tässä haastattelussa mainittua anekdoottia uutena mainoslauseenanne. Mutta asiaan. Vaikka The Darknessin matka on ollut yhtä vuoristorataa, löytyy bändistä silti vielä huumoria. Ja kyllä, juuri sitä omituista brittihuumoria. Sen todistaa esimerkiksi uusi musiikkivideo biisistä Everybody Have a Good Time, jonka lopussa Justin vehkeilee intiimisti gorillan kanssa. He ovat myöskin tehneet useita outoja tempauksia, joista viimeisemmässä he esiintyvät Funny Or Die -komediasivuston videolla ulostamassa Edward Munchin "aidon" Huuto-taideteoksen päälle, jonka he ostivat huutokaupasta. Outoa? Friikkiä? Ehdottomasti, mutta nämä tyypit eivät ota itseään liian vakavasti. Ja hyvä niin. Ehkä siinä piilee The Darknessin ylösnousemuksen voima. Yhtäkkiä Dan huoahtaa helpotuksesta. Kaikki julisteet on nyt signeerattu jutustelun ohessa ja levy-yhtiön edustajakin on laittanut ruoskansa pois. Kaikki on siis taas hyvin. Dan naurahtaa ja toteaa olevansa todella tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseensa. Hän kertoo myös nauttivansa The Darknessin asemasta eräänlaisena outona lintuna. ­ Kun aloitimme, meitä pidettiin omituisina ja se oli meistä hauskaa. Sitten meille alkoi kasaantua odotuksia ja paineita ja ongelmat alkoivat. Ensimmäisen levyn suosio painoi vaakakupissa, kun valmistelimme toista levyä. Yritimme olla cooleja ja muodikkaita, vaikka emme sellaisia todellisuudessa ole. Sen lisäksi teimme musiikkia aivan vääristä lähtökohdista. Se tappoi luovuuden totaalisesti. ­ Nyt olemme taas rehellisesti vain sitä mitä olemme ja teemme sellaista musiikkia kuin itse haluamme. Se tarkoittaa sitä, että osa ei voi sietää meitä ja osa taas rakastaa. Mutta se sopii meille parhaiten. Viihdymme parhaiten tällaisina epämuodikkaina friikkeinä, joita oikeasti olemme. « » 16 « NRO. 8
• » HALU KOKEILLA JA SEKOITTAA Big Wave Riders on Big Wave Ridersin laulajan mukaan Suomen Big Wave Riders. HAASTATTELU B ig Wave Riders julkaisi debyytti-ep:nsä liki tasan vuosi sitten Soliti levy-yhtiöllä. Ensimmäistä täyspitkää, elokuun loppupuolella ilmestyvää Life Less Ordinary -albumia on työstetty rauhassa liki vuoden päivät. Levyttämiseen käytettyyn aikaan verrattuna albumi kuulostaa silti ilmavalta, helpolta ja positiivisella tavalla harkitsemattomalta. Monet liian kauan kokoon kursitut ensilevytykset kun tuppaavat usein olemaan pakotetun kuuloisia: kun ideoita ja aikaa on liikaa, ei kompromisseja osata tehdä, ja materiaali leviää käsiin. ­ Levyn kappaleet syntyvät erilaisista rytmisistä elementeistä, joita koetamme yhdistellä ennakkoluulottomasti. Intuitio ohjaa pitkälti biisin tekoa. Hienoa, jos levy kuulostaa ilmavalta ja helpolta. Olemme pyrkineet pitämään levyn kappaleet tarpeeksi yksinkertaisena siinä mielessä, että ne kuulostaisivat samalta sekä levyltä että elävänä esitettynä, kertoo Suen piinapenkkiin joutunut laulaja Teppo Meriläinen. Big Wave Riders kuulostaa 90-luvun alkuajoilta ja baggyltä. Miten hitossa uskalsitte ottaa kyseisen musiikkityylin näinkin vahvasti haltuun? Pelottiko teitä missään vaiheessa se, että ihmiset alkavat vääjäämättömästi vertailla teitä Primal Screamin ja Stone Rosesin kulta-aikoihin? Siinä kamppailussa ei voi jäädä kuin kakkoseksi. ­ Big Wave Ridersin musiikkia on aina ollut vaikeaa lokeroida tiettyyn genreen tai bändiin. Suurin osa näistä vertailuista, joita uusien bändien kohdalla tehdään, on täysin järjettömiä. Soitammeko me surf rockia, shoegazea, postpunkia? 90-luvulla oli mielestäni halua kokeilla ja sekoittaa vaikutteita. Sitä samaa tunnetta voi kuulla niin meidän musiikissamme, Stone Rosesissa kuin Primal Screamissakin. Suurin osa kuulijoistamme varmasti vertaa meitä johonkin näistä Manchesterin kulta-aikojen TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LEVY-YHTIÖ PE 14.9. DORIS, TAMPERE bändeistä - ja lisää siihen vielä pari-kolme täysin erilaista genreä mukaan. Se on ihan ok. Omasta mielestämme soitamme popmusiikkia ja olemme Suomen Big Wave Riders. Jo edellä mainittujen klassikkoyhtyeiden lisäksi Big Wave Ridersin musiikissa soi myös nykyinen kotimainen indierock. Meriläiseltä tuleekin hyväksyvää nyökyttelyä Big Wave Ridersin tavoin helsinkiläiselle Solitille levyttävien sisarusyhtyeiden suuntaan, kun puhutaan tämän hetken musiikkipiirien hengenheimolaisista. ­ Kotimaisista yhtyeistä GAEA:lle levyttävässä French Filmsissä on jotakin samaa kuin meissä, enemmänkin tosin meiningiltään kuin musiikiltaan. Ulkomaisia bändejä emme vielä henkilökohtaisesti tunne, mutta esimerkiksi Toyn, Cut Off Your Handsin ja Crocodilesin kanssa olisi kiinnostavaa soittaa yhdessä keikkoja. Big Wave Ridersin soittajien historiasta löytyy monia pienempiä yhtyeitä, jotka kiersivät enemmän tai vähemmän ahkerasti yliopistokaupunkien rockkuppiloita. Jermaine, Yes Please sekä Leaders of the New Republic eivät sano suurelle yleisölle mitään, mutta näistä yhtyeistä on helppo vetää jopa musiikillisia viivoja Big Wave Ridersiin. Jermainen poprock oli aikoinaan pirteää, ja Yes Please kumarsi jo nimellään Madchesteriä kohti, olihan yhtye nimetty Happy Mondaysin albumin mukaan. Meriläinen myöntääkin menneiden yhtyeiden vaikuttaneet Big Wave Ridersin nykysoundiin, mutta pitää BWR:ää myös uutena alkuna. ­ Asioita ei kannata tehdä liian harkitusti. Välillä kannattaa aloittaa puhtaalta pöydältä ja tehdä jotain muuta, hän kertoo. Big Wave Ridersin albumin nimi Life Less Ordinary tuo mieleen Ewan McGregorin ja Cameron Diazin tähdittämän Epätavallista elämää -rainan. Meriläinen kuitenkin kiistää, että kyseessä olisi kunnianosoitus vuonna 1997 tehdylle, Trainspotting-kulttielokuvasta parhaiten tunnetun Danny Boylen ohjaamalle road movielle. ­ Enemmänkin kyseessä on kannanotto sille, että jokainen voi tehdä asiat omalla tavallaan. « " Soitammeko me surf rockia, shoegazea, post-punkia? SUE » 17 « NRO. 8
• » YHÄ OLEELLINEN Jason & The Scorchers tulee Suomeen syyskuussa. Sue jututti yhtyeen toista alkuperäisjäsentä Warner E. Hodgesia elämästä, muutoksista ja asenteesta. ehmipunkkia, countrya ja perinteistä rock'n'rollia sekoittava, Nashvillessä alkunsa saanut ja kantripääkaupungissa yhä majaansa pitelevä kulttiyhtye Jason & The Scorchers on todellinen pitkän linjan kulkija. Se julkaisi debyyttilevynsä jo vuonna 1985 julkaistuaan sitä ennen kaksi eepeetä. Tänä vuonna yhtye viettää (ainakin oman laskentatapansa mukaan) 30-vuotisjuhlaansa. Sue tavoitti yhtyeen kitaristin ja toisen alkuperäisjäsenen (laulaja Jason Ringenberg on se toinen) Warner E. Hodgesin puhelimen päästä Chicagosta, missä yhtye oli juuri edellisenä iltana soittanut jälleen yhden tuhansista ja taas tuhansista keikoistaan. Hodges istuu bussissa matkalla lentokentälle ja kuulostaa todelliselta vanhan ajan herrasmieheltä. "Oh my Lord" on miehen suosikkisanonta, jota hän toistelee lähes jokaisen vastauksensa alussa. Usein hän päättää lauseensa hyväntahtoiseen, kähisevään nauruun, joka rahisee elettyjä kilometrejä ja viskishotteja. ­ Oh my Lord, muistan hyvinkin! Kaupunki oli Helsinki, ja paikan nimi taisi olla Tavastia Club? Muistan yhä, miten mieletön meininki keikalla oli. Rakastuimme Suomeen välittömästi. Siksipä olemmekin yrittäneet vierailla maassamme niin usein kuin mahdollista. Kuten Hodgesin heti alkuun suorittamasta spontaanista vuodatuksesta voi päätellä, Jason & The Scor- L chersilla on hyvät muistot Suomesta. Jo Hurriganesista lähtien Suomi onkin aina ollut otollista maaperää rock'n'rollille, joka ei ota itseään turhan vakavasti ja joka sopii mitä parhaiten kaljanjuonnin taustalle. ­ Minusta tuntuu, että olemme aina olleet samalla tasolla ja taajuudella faniemme kanssa. Emme ole koskaan kuvitelleet olevamme mitenkään parempia kuin he. Olemme kiertäviä muusikoita ja se on työtä, joka pitää nöyränä. Emme me rundaisi maailmaa nyt kolmattakymmenettä vuotta ilman fanejamme, heidän ansiosta koko juttu on yhä mahdollinen. On ollut myös hieno huomata kuinka joka vuosi keikoillemme löytää yhä uusia ja uusia sukupolvia, joten emme ole vain vanhojen partojen juttu, häh häh! Jason & The Scorchersin kenties suurin hitti on vuonna 1985 julkaistulta debyyttilevyltä Lost & Foundilta löytyvä White Lies, joka ei millään tavalla häviä sävellyksenä vaikkapa The Replacementsin ja Big Starin kaltaisten kaanonyhtyeiden suurimmille hiteille. Hodges kuitenkin toteaa, ettei radiosoitto tuo liikoja tuloja yhtyeelle. ­ Kyllähän joku White Lies soi täälläkin radioissa, mutta kuten sanottua, olemme kiertäviä muusikoita, ja kiertueilla me elämämme rahoitamme. Jasonilla on vielä Farmer John -projektinsa, jossa hän laulaa kantria lapsille, ja siitä on tullut hänelle todella iso osa hänen toimeentuloaan. Toisaalta alamme olla jo niin vanha yhtye, että saamme silloin tällöin kaikennäköisiä pokaaleita ja kunnianosoituksia ihan vain siitä syystä, että olemme vielä elossa, häh häh! PUNKIN JUURET jason & the Scorchers aloitti toimintansa vuonna 1981. Tuolloin Englannista pari vuotta takaperin rantautunut punk oli kova juttu jopa Nashvillessä. ­ Sex Pistols oli tuolloin suuri vaikuttajamme, kuten toki myös Ramones. Toisaalta omalaatuinen soundimme syntyi siitä, että meillä oli myös paljon kantrivaikutteita. Nashvillen poikia kun olemme, kuuntelimme paljon Hank Williamsia, Johnny Cashia ja muita kantrilegendoja. Jason & The Scorchers teki tietä useille vaihtoehtoisen countryn artisteille. Tänä päivänä lukuiset yhtyeet sekoittavat tyylilajeja vaivattomasti keskenään, mutta tuolloin Jason & Scorchersin cocktail oli jotain ennenkuulumatonta. ­ Juuri eilen soitimme puistokeikan Chicagossa Jefferson Memorial Parkissa. Illan toinen esiintyjä Smoking Popes kiitteli meitä kolme kertaa lavalla ollessaan siitä, että inspiroimme heitä tarttumaan kitaroihin nuorella iällä. Kai meillä sitten jotain vaikutusta on ollut nuorempiin soittajiin, häh häh. En usko, että esimerkiksi Ryan Adamsin vanhaa yhtyettä Whiskeytownia olisi ollut olemassakaan SUE ilman Jason & The Scorchersia. ­ Oh my Lord, tuosta en osaa sanoa mitään. Olin tosin hyvä ystävä Ryanin Cardinals-yhtyeen basistina toimineen Chris Feinsteinin kanssa, ja ainakin hän oli fanimme. Hän oli todella lämmin ja hieno ihminen, joka valitettavasti kuoli muutamia vuosia sitten. Jason & The Scorchers on luovinut läpi myrskyjen ja maailmalla vallitsevien musiikkityylien muutosten pää pystyssä ja ylpeänä omasta jääräpäisestä asenteestaan. Kaksi vuotta sitten Jason & The Scorchers julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa 14 vuoteen. Halycon Timesin julkaisu onkin oivallinen vertauskuva sille, kuinka omatoiminen ja -peräinen oman tiensä kulkija Jason & The Scorchers on aina ollut. Musiikillisesti uusin albumi on ajaton, ja se olisi yhtä hyvin voitu tehdä 80-luvun alussa kuin 2000-luvulla. Halycon Times oli kädenojennus faneille, joista osa on matkannut yhtyeen mukana koko kolmekymmentä vuotta kestäneen uran ajan. Tuolloin Jason Ringenberg kertoi Suen haastattelussa Ari Väntäselle, että yhtyeen uudelleenkasaaminen studioon oli nimenomaan Hodgesin idea. ­ Kaipa tuo on tunnustettava. Olin tuota levyä edeltävän tauonkin aikana sitä mieltä, että Jason & The Scorchersilla on vielä paljon annettavaa musiikillisesti. Aikataulumme sopivat tuolloin hyvin yhteen, ja olemme keikkailleet tuosta lähtien ahkerasti. Tulevalla kiertueellamme soitamme kappaleita myös Halycon Timesilta, mutta tietenkin pääpaino on vanhoissa biiseissä. Niitähän ihmiset tulevat keikoille kuuntelemaan. Mikä kahdeksasta studioalbumistanne on oma suosikkisi? ­ En minä tuohon suostu vastaamaan, levyjen arvottaminen on sinun hommaasi. Minusta kaikki albumimme seisovat yhä tukevasti omilla jaloillaan, ja ne ovat kaikki yhä yhtä relevantteja kuin julkaisuvuotenaan. Jos eivät olisi, tuskin meille olisi enää niin paljon tilausta. Yhtye tulee Suomeen syyskuussa, ja heittää peräti kolme keikkaa. Mitä keikoilta voi sitten odottaa? ­ Rockia, punkia, asennetta ja hyvää menoa. Annamme lavalla aina kaikkemme, ja se alkaa pikkuhiljaa jo tuntua kehossani. Silti soitan aina täysillä. Ja luojan kiitos en ole rumpali, sitä rääkkiä kroppani ei millään kestäisi! Jason & The Scorchers Suomessa: Ke 5.9. Klubi, Tampere To 6.9. Klubi, Turku Pe 7.9. Virgin Oil, Helsinki HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA TONY MOTTRAN BÄNDI TULESSA Suen Jason & The Scorchers -enthusiasti Jyrki Mäkelä kertoo, miksi nashvilleläisyhtye on koettava ainakin kerran elämässään. ason & The Scorchers, Klubi, Tampere, 12.5.2010. Kyyneleitä on mahdoton pidätellä. Jason Ringenberg, Warner E. Hodges ja uusi rytmisektio Al Collins ja Pontus Snibb vetävät stetsoneistaan klassikkobiisin toisensa jälkeen. White Lies, Broken Whiskey Glass, Pray for Me Mama (I'm a Gypsy Now), A Bible and A Gun. Kuka voisi olla itkemättä? Olin liian nuori todistaakseni Scorchersin legendaarisia 80-luvun keikkoja, mutta bändin 90-luvun paluun myötä olin uskollisesti paikalla joka kerta kun Jason ja kumppanit saapuivat räjäyttämään Tavastian palasiksi. Mutta koskaan ei bändi ei ole ollut niin tulessa kuin nyt Tampereella. Jasonilla ja Warnerilla oli muitakin syitä olla elämänsä vedossa kuin uusi rytmisektio. Jason & The Scorchers nimittäin kiersi maailmaa promotoimassa uutta albumiaan Halcyon Timesia. Se oli vailla epäilyksiä paras Scorchers-levy sitten legendaarisen Lost & Foundin. Ja bändi tiesi sen hyvin itsekin. 80-luvun legendabiisien lomaan oli settiin otettu mukaan peräti yhdeksän kappaletta uunituoreelta levyltä. Ja mikäpä oli ottaessa. Mona Lee, Golden Days ja Days of Wine And Roses seisovat pystypäin Scorchers-klassikkojen joukossa. Mother of Greed avaa kyynelkanavat yhtä takuuvarmasti kuin Far Behind. 2010-luvun Jason & The Scorchers on elämänsä vedossa. Yhtyeellä on klassikkomateriaalia kolmelta vuosikymmeneltä ja elävänä se teurastaa kaikki. Eturivissä tavataan syyskuussa. J » 18 « NRO. 8
• » MUSIIKKI JA SEKSI ERILLÄÄN Talmud Beach tekee musiikkia, jossa on kyse innostumisesta ja syrämmen tutisuttamisesta. P arrakkaita miehiä. Tutun näköisiä miehiä. Herkkiä miehiä. Bluesmiehiä. Boogiemiehiä. Kummallista, kuinka monta toisiinsa näennäisesti liittymätöntä asiaa voi kolme karvanaamaista körilästä tuodakaan mieleen. Sue yhytti Talmud Beachin uuden, yhtyeen omaa nimeä kantavan sekä ainoastaan vinyylinä julkaistavan albumin julkaisevasta triosta kolme, mitä voi pitää vallan mainiona osumaprosenttina. Revolverin alle joutuivat niin Aleksi Lukander (kitara), Petri Alanko (laulu ja rummut) kuin Mikko Siltanenkin (laulu ja basso). Kolmikosta osa saattaa olla tuttuja Joose Keskitalon Kolmas Maailmanpalo -yhtyeestä, osa taas Räjäyttäjistä. Alkuun: Mikä Talmud Beach? Mitä se tarkoittaa? Wikipedia kertoo Talmudin olevan juutalainen Tooran ja Vanhan testamentin profeettojen selitysteos. Aleksi Lukander: Sellaisenaan Talmud Beach ei tarkoita mitään. Toisaalta se kätkee sisuksiinsa pitkän tarinan, jonka mielellämme kiinnostuneille kerromme. Petri Alanko: Me oltiin alkuun Lukanderin kans kahden miehen nimetön kiertolaisbändi, soiteltiin ties missä pusikoissa ja kuljeskeltiin ympäriinsä. Nimi ui mieleen Liettu- assa Kuurinkyntään pitkällä hiekkarannalla, ku oltiin päästy turvaan omituisesta tilanteesta, jossa meitä oli luultu juutalaisiksi. Selittäkää lyhyesti mistä Talmud Beachissä on kyse? Omaan korvaani musiikkinne kuulostaa ilkikuriselta mutta samaan aikaan iloiselta, mikä bluesin yhteydessä on melko ennenkuulumaton yhdistelmä. Aleksi Lukander: Kuva bluesista yksin surullisena ja synkkänä musiikkina on markkinamiesten keksintö. Ehkä boogie kuitenkin on lähtökohtamme. Vanhoilta bluesukoilta löytyy kasa hunajaisia vippaskonsteja perän ja syrämmen tutisuttamiseen. Lainaamme niitä ilolla. Petri Alanko: Talmud Beachissä on kysymys myös innostumisesta, siitä et tykätään soittaa keskenämme ja tutkia ääniä ja traditioo. Teistä löytyy todella vähän tietoa interwebistä. Onko tämä osa strategiaanne vai olosuhteiden pakosta syntynyt tilanne? Mikko Siltanen: ei meillä ole sen ihmeempää strategiaa. Elämä on arpanetin ulkopuolella. Petri Alanko: Kai me pyrimme jonkinlaiseen pakottomuuteen, HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA JUSSI PITKÄNEN TO 23.8. KORJAAMO, HELSINKI myös olosuhteiden suhteen. Elämme kvartaalitaloudessa, mikä on lyhytjännitteinen tapa katsella eloa. Mikäli kuitenkin tekisitte pitkän linjan suunnitelman, mitä mieluiten näkisitte kalenterissanne lukevan vuoden 2013 kohdalla? Mikko Siltanen: Talmud Beach ei mieti kvarttaaleja eikä taloutta. Keikkoja olisi mukava soittaa ja levyttää uusi albumi, kakkosalbumi. Petri Alanko: Kalenterissa lukee joka vuosi sama sana: maailmanloppu. Mitkä yhtyeet muodostavat ne kivijalat, joiden päälle Talmud Beach on rakennettu? Aleksi Lukander: Canned Heat, 22-Pistepirkko, J.J. Cale ja muutamakin Johnson-sukunimen omaava bluesjunttura. Petri Alanko: Rolling Stones. Löydättekö Suomesta hengenheimolaisia? En tiedä miksi, mutta jostain syystä kuulen musiikissanne jotain samaa kuin loistavassa Yakuzi Patossa. Mikko Siltanen: Hengenheimolaisia löytyy runsaasti, ainakin Motelli Skronkle. Petri Alanko: Mä samastun usein densoihin, esimerkiksi ratikassa. Semmosiin haiseviin turaukkoihin, jotka elämä on painanu siltaan. Ja tää musa lähti nimenomaan hoopon vapaudesta haista pahalle. En ole kuullut Yakuzi Patoa aiemmin, mutta vaikuttaa siltä, et siinäkin on tommonen luontoon luiskahtava mentaliteetti. Aina ei oikein jaksa olla urbaani turbaani. Voiko musiikkianne soittaa ilman partaa? Mikko Siltanen: Tottahan toki. Parran pärinää ei Talmud Beachin musiikissa kuulu. Petri Alanko: Siis kyllä viiksetkin riittää. Mutta niinku ZZ Topissa, ni kai meilläkin on se tavote että noin kaksi kolmesta on partajeesuksia. Mihin tilanteisiin Talmud Beach soveltuu parhaiten? Aleksi Lukander: Herkkiin hetkiin. Petri Alanko: Autoiluun tai hitsaamiseen. Jos Talmud Beach olisi seksiasento, mikä se olisi? Mikko Siltanen: Ei mikään, koska Talmud Beach on bändi. Ei sotketa musiikkia ja seksiä. « " Mä samastun usein densoihin, esimerkiksi ratikassa. SUE » 19 « NRO. 8
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW. NUC L EARSUE » AST.NRO. 8 BL 20 « DE NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• Kotimainen grindbändi Inferia kiertää syyskuussa Etelä-Amerikkaa. 11 keikan kiertue kattaa Brasilian, Argentiinan ja Paraguayn. Ohjaaja Stobe Harjun mukaan Nightwishin Imaginaerum-elokuva valmistuu elokuun loppuun mennessä. Harju lupaa pitää kiinnostuneet Twitterin avulla ajan tasalla projektin viimeistelystä. Godsplaguen Revival-albumin julkaisu siirtyy tammikuulle jäsenten muiden kiireiden vuoksi. Syksyn aikana yhtye tekee muutamia keikkoja, esimerkiksi 29.8. Helsingin On The Rocksissa. Helsingin Tavastialla 17.9. esiintyvä SteamRoller on koottu Whitesnake-soittajista. Bändissä vaikuttavat rumpali Brian Tichy, kitaristi Doud Aldrich ja basisti-laulaja Michael Devin. Damngodin laulaja AV on jättänyt yhtyeen ajanpuutteen vuoksi. Bändi etsii uutta vokalistia ja suunnittelee uutta levyä. Loput syksyn keikat on peruttu, ellei toisin ilmoiteta. Soulfly saapuu Suomeen kahdelle keikalle. Laulaja-kitaristi Max Cavaleran luotsaama yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla lauantaina 8.9. sekä Jyväskylän Lutakossa sunnuntaina 9. 9. Nevermoren kitaristi Jeff Loomis tuo raskasta progemetallia esittelevän Euroblast Tour 2012 -kiertueen Helsingin Tavastialle 5.11. Illan pääesiintyjän ohella lavalle nousevat brittiläinen Monuments, ruotsalainen Vildhjarta ja yhdysvaltalainen Stealing Axion. NEWSFLASH TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » SOTAMETALLISTIT SUOMEEN Ruotsalainen Sabaton soittaa marraskuussa kolme keikkaa maassamme. S abaton saapuu Suomeen loppuvuodesta. Ruotsalainen hevibändi esiintyy marraskuussa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Sabaton on power metal -yhtye, mutta sanoitusten vuoksi sitä on luonnehdittu myös "sotametallibändiksi". Bändi kirjoittaa kappaleensa historiallisista sodista ja taisteluista. Sabaton perustettiin vuonna 1999 Ruotsin Falunissa. Tehtyään ensimmäiset nauhoituksensa legendaarisessa The Abyss -studiossa yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen italialaisen levymerkin kanssa. Vuonna 2002 äänitetyn Metalizer-debyyttialbumin julkaisua saatiin odotella aina vuoteen 2007 saakka. Siihen mennessä Sabaton oli jo ehtinyt julkaista toisen ja kolmannen albuminsa. Sabatonin vuonna 2005 ilmestynyt toinen albumi Primo Victoria oli omakustannelevy, joka saattoi bändin neuvotteluihin paremmasta levytyssopimuksesta. Yhtye sai kolmannen pitkäsoittonsa Attero Dominatusin valmiiksi kesään 2006 mennessä. Viisi vuotta julkaisua odottanut Metalizer ja sitäkin vanhempi promo-cd Fist for Fight ilmestyivät tuplalevynä keväällä 2007. Sabatonin neljäs pitkäsoitto The Art of War perustui muinaisen kiinalaiskenraalin Sun Tzun ajattomaan teokseen Sodankäynnin taito. Toukokuussa 2008 ilmestynyt albumi sai hyviä arvosteluja, ja Sabaton teki entistä laajempia kiertueita. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Coat of Arms käsitteli enimmäkseen toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia, muun muassa Suomen talvisotaa. Levyn ilmestyessä bändiä kiinnostivat kuitenkin jo vanhemmat, kotimaiset laulunaiheet. ­ Haluaisin tehdä biisejä Ruotsin suurvaltaajoilta 1600-1700-luvuilta. Aikaisemmin noin vanhat aikakaudet ovat tuntuneet liian vanhoilta meille, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, basisti Per Sundström kertoi Jussi Lahtoselle Suessa 5/2010. Seuraavan kiertue-albumisyklin pyörteissä Sabaton meni kappaleiksi. Kitaristit Oskar Montelius ja Rikard Sunden, rumpali Daniel Mulback ja kosketinsoittaja Daniel Myhr erosivat ja jättivät bändin laulaja Joakim Brodénin ja Sundströmin huoleksi. Per Sundström kertoi Grande Rockin haastattelussa, ettei joukkopako tullut yllätyksenä. ­ Jotkut jäsenet kyllästyivät jatkuvaan kiertämiseen jo vuosia sitten. Kun tulee lapsia ja perhettä, homma ei ainakaan helpommaksi muutu. Carolus Rexin äänityksissä piirsin kaavion siitä, mitä bändi tulee tekemään seuraavan kolmen vuoden aikana. Siinä oli joillekin liikaa sitoutumista. Sundströmin haave ruotsiaiheisesta albumista oli kuitenkin ehtinyt jo toteutua. Ennen hajoamistaan Sabaton oli ehtinyt saada valmiiksi Ruotsin suurvalta-aikoja käsittelevän Carolus Rex -albumin, joka julkaistiin sekä ruotsin- että englanninkielisenä versiona. ­ Carolus Rex tuo mukaan paljon seesteisempiä sävyjä sekä päteviä lisämausteita, Suen Aleksi Ahonen kirjoitti kesäkuun numerossa ja antoi levylle kouluarvosanan 9. Sabaton on koonnut uuden kokoonpanon Carolus Rexin kiertueita varten. Nyt Sabatonissa ovat Brodénin ja Sundströmin ohella rumpali Robban Bäck ja kitaristit Thobbe Englund ja Chris Rörland. Sabaton esiintyy 22.11. Helsingin The Circusissa, 23.11. Tampereen Pakkahuoneella ja 24.11. Oulun Teatrialla. Lamb of Godin laulaja Randy Blythe on vapautettu tsekkiläisestä vankilasta, jossa hän istui yli kuukauden. Blythen epäillään aiheuttaneen nuorukaisen kuoleman sysäämällä tämän alas lavalta. Laulaja on luvannut palata Tsekkiin mahdolliseen oikeudenkäyntiin. Laukaalainen No Sign of Life on kiinnitetty Lontoon Kentissä 31.8 - 9.9. järjestettävän Red Roar Festivalin ohjelmistoon. Yhtye tekee tämän myötä debyyttinsä ulkomailla. Children of Bodom on julkaissut valokuvakirjan. Roadkill-teoksen ensipainoksen 666 ensimmäistä kirjaa on aateloitu yhtyeen nimikirjoituksilla. Amerikkalainen hardrockbändi Kix aktivoituu. Syyskuussa ilmestyy konserttitaltiointi Live in Baltimore, ja sen jälkeen bändi alkaa valmistella studioalbumia. CNN-uutiskanava luonnehti amerikkalaista Hatebreediä vahingossa white power -bändiksi. Bändi pillastui käsittämättömästä väitteestä ja vaatii anteeksipyyntöä. Gene Simmons on kertonut Kissin tulevan Monster-albumin sopivan rock-, kitara- ja rumpufaneille: "Ei balladeja, lapsikuoroja, jousiorkestereita tai eunukkilaulua." » ONKO SE NYT SITÄ HEVIROKKIA? T oisinaan sitä tulee pohdittua erilaisten musiikillisten luokitusten, lajien ja alamäärityksien mielekkyyttä. Aikojen alussa oli vain jytärokki. Sitten olivat hard rock ja heavy metal. Hevillä pärjättiin pitkään, eikä erilaisia tukkahevi- tai sukkahousuhevin määritelmiä otettu niin tosissaan, että ne olisi määritelty pilkuntarkasti. Sitten tulivat NWOBHM, power-, speed-, thrash-, death- ja black metal. Tässä vaiheessa käytiin jo kuumana keskustelua siitä, mitä eroja genreillä tarkkaan ottaen oli, ja minkä takia tietty bändi saattoi olla speed metalia mutta ei esimerkiksi thrash metalia. Ajan myötä huomattiin, että hetkinen, thrash metaliinhan on luokiteltu bändejä, joiden tyyleissä on melkoisesti sisäisiä eroja. Erojahan oli jo Big Four of Thrashin bändeissäkin, onhan Slayerin armoton jyräys varsin kaukana Anthraxin ralleista. Tämän jälkeen tulivat määritelmät kuten vaikkapa old school -thrash, moderni thrash tai eri kombot kuten deathrash. Sitten mentiin jo kirjaimellisesti metsään. Metsäbläkki, peikkometalli, pakanametalli, viikinkimetalli Bathoryn tyyliin eeppisen black metalin merkeissä, viikinkimetalli Amon Amarthin tyyliin tarttuvan death metalin merkeissä ja viikinkimetalli Leaves' Eyesin tyyliin melodisen folk-vaikutteisen metallin merkeissä. Kotimaista Turisasta on tituleerattu taistelumetalliksi ja Battleloresta on puhuttu maailmalla Tolkien-metallina. Termi- ja nimitysviidakko varmasti paisuu jatkossa vielä lisää, kun uudet bändit ja levy-yhtiöt yrittävät keksiä uusia nimityksiä ja genrejä, joiden avulla kyseinen bändi jotenkin erottuisi massasta ja jäisi mieleen. On paljon uniikimpaa olla maailman paras ja ainoa anaalitappi metsänkeijumetallin edusta- ja kuin olla yksi tuhansista perusmetallibändeistä, joilla on naislaulua ja örinävokaalit. Todelliset läpimurrot, pysyvät uuden tyylin kehittämiset ja niiden nimeämiset tapahtuvat kuitenkin aina jälkijättöisesti tai vähintäänkin ne havaitaan vasta myöhemmin. Jälkiviisaita aina riittää, mutta metallin merkkipaalulevyjä tehneet eivät yleensä ole käyttäneet itsestään mitään uutta termiä. Hyvänen aika, eihän Black Sabbathkaan nimittänyt itse itseään heavy metaliksi, he soittivat omasta mielestään vain blues-vaikutteista raskasta rokkia. Lisäksi suurin osa isoista mullistuksista ja muutoksista on jo tehty. Uudet variaatiot ovat pitkälti vanhojen tyylien hienosäätöä aina siihen asti, kunnes joku tekee jotain todella uut- » SETÄ JUSSIN TUPA ta ja radikaalia. Metallimusiikin kehitys menee samalla tavalla kuin esimerkiksi luonnontieteidenkin kehitys. Aina välillä joku haastaa vallitsevat, mutta viime kädessä siitä ei päästä mihinkään, että muun muassa herrat Newton, Galilei, Arkhimedes ja Einstein ovat jo aikoja sitten tehneet isot havainnot, joiden pohjalta on rakennettu nykyinen tieteellinen maailmankatsomus. Paha se on painovoimasta petrata. Peruskuviot ja niiden erot on hyvä tietää, mutta pilkunnussimista ei tarvita metallilevyjenkään luokittelussa. Ei musiikkia ole muutenkaan tarkoitettu analysoitavaksi kuoliaaksi. Tunnetilat ovat paljon olennaisempia kuin se, onko biisin alkuriffi thrashia, seuraava pätkä deathia, vokalistin tyyli blackia ja hanuristin folk-tyyli Uranuksesta. JUSSI LAHTONEN " Metallin merkkipaalulevyjä tehneet eivät yleensä ole käyttäneet itsestään mitään uutta termiä. SUE Missä viipyy kuolonmetallitango? » 21 « NRO. 8
• SANKARILAULUJA HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA TERHI YLIMÄINEN Ensiferum puki uusimmalle levylleen sekä Reino-tossut, nahkahousut että turbaanin. uomen oma "Enska" eli Ensiferum on puskenut etulinjassa suomalaista folkmetallia maailmalle jo yli 15 vuotta. Useat henkilöstövaihdoksetkaan eivät ole jarruttaneet helsinkiläispartion tasaisesti noussutta liitoa. Yhtyeen viides studioalbumi Unsung Heroes päästelee eeppiset nuottinsa ilmoille erittäin vakuuttavasti. Joukon basisti ja puhtaiden lauluosuuksien osahoitaja Sami Hinkka löytää levyn rakennuspalikoista runsaasti sanottavaa. - Puskimme tulevalla levyllä bändin kahta pääelementtiä, folkia ja metallia, entistä äärimmäisempiin sfääreihin. Tämä teki säveltämisestä ja erityisesti sovittamisesta erittäin haastavaa, mutta lopputulos on sen mukainen: meidän paras levymme. Olemme hitsautuneet tosi tiiviiksi bändiksi viime vuosien rundaamisen ja studiosessioiden tiimoilta ja bändin kemia tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta, mikä tietysti helpottaa säveltämistä ja erilaisten vaihtoehtojen puntarointia ja kokeilua. Vaikkei mahtipontisuudesta ole tälläkään kertaa puutetta, Unsung Heroesille jätettiin vanhasta oppineena enemmän hengitystilaa. S - Ennen kuin aloimme tehdä edes ensimmäisiä demoja uusista biiseistä, puhuimme jo paljon siitä millaista soundia haluamme levylle. Olemme oppineet paljon aiemmista studiosessioistamme ja pystyimme siten välttämään pahimmat sudenkuopat. - Levylle äänitettiin tietoisesti paljon vähemmän raitoja kuin edelliselle levyllemme From Afarille (2009), jossa niiden määrä lähti vähän käsistä. Päätimme antaa nyt niin rouhiville kitaroille kuin kauniin jylhille folk- ja orkestraatio-osuuksille enemmän tilaa. Emme halunneet kuorruttaa jokaista osaa kaikilla mahdollisilla elementeillä. - Lähdimme hakemaan orgaanisempaa soundia kuin aiemmin. Triggerit saivat jäädä, ja rumpuja äänittäessä soitimme koko bändin voimin mukana. Vedimme koko biisin mittaisia ottoja, jolloin biiseihin saatiin aivan erilainen groove kuin aiemmin. Nyt se kuulostaa enemmän siltä kuin kuulostamme livenä. Monet bassoraidatkin ovat suoraan rumpujen äänityssessiosta. Toki pieniä korjauksia tehtiin pahimpiin mokiin, mutta tahdoimme pitää homman mahdollisimman luomuna. Levyn tuottaja-äänittäjä-miksaaja Hiili Hiilesmaa oli erittäin hyvin kartalla siitä mitä haimme. Hän oli hommassa täysillä mukana koko prosessin ajan. - Biisivalikoima on hyvin laaja. Unsung Heroes on monitasoisuudessaan haastava kokonaisuus kuuntelijalle, mutta siten se on varmasti myös levy, joka tulee kestämään hyvin ajan hammasta. Hiili sanoikin miksauksen lopussa, että "Täs levyllä on niinku semmoinen meininki, että on villasukat, Reino-tossut ja nahkahousut jalassa, tuulipuvun takki ja turbaani päässä". Mitäpä tuohon ammattimiehen lausuntoon voi enää lisätä, Hinkka toteaa. SYVÄLLISTÄ HIPPIFILOSOFIAA levyn otsikosta voi vetää monenlaisia mielikuvia vaikkapa tuntemattomiin viikinkisuuruuksiin tai vaikka nimettömiin sotaveteraaneihin. Bändin osalta nämä "tunnustusta vaille jääneet sankarit" olivat kuitenkin lopulta yleisempi käsite kuin yksi tietty ryhmä. - Totta kai sanoja kirjoittaessani tai alkuperäisen idean muodostuessa päässäni minulla oli mielessä konkreettisesti tiettyjä ihmisiä menneisyydestä ja nykyhetkestä. Asiaa enemmän pohtiessani tulin siihen tulokseen, että maailmanhistoria on täyn- nä näitä sankareita, jotka ovat uhranneet tai ainakin käyttäneet oman elämänsä siihen, että meillä on tässä hetkessä näinkin hieno maailma. - Nuo laulun sankarit voivat esimerkiksi olla sotureita, jotka taistelivat maansa puolesta. He voivat olla tiedemiehiä, jotka käyttivät lukemattomia tunteja selvittääkseen edes murto-osan maailmankaikkeuden luonteesta. Voihan sankari olla myös kassaneiti, joka pelastaa hymyllään sinun muuten päin persettä menneen päiväsi. - En minä tarkoita, että jokaisesta niin sanotusta hyvästä teosta pitäisi ruveta patsaita ihmisille pystyttämään. On kuitenkin hyvä tiedostaa asioiden ja tilanteiden olevan alati muuttuvaa jatkumoa, ja että jokaisella pienelläkin teolla on merkityksensä ja seurauksensa. Tätä kautta voi saada käsitystä nykyhetkeen johtaneista teoista tai tekemättä jättämisistä ja herätä tuntemaan kunnioitusta näitä tunnustusta vaille jääneitä sankareita kohtaan. Menipäs syvälliseksi hippeilyksi tämäkin, naurahtaa Hinkka. Laajat dynamiikanvaihtelut ovat tuttuja Ensiferumin aiemmiltakin julkaisuilta. Tästäkin huolimatta Celestial Bondin hempeilyn ja Retribution Shall Be Minen jyräyk- SUE » 22 « NRO. 8
• A KASSANEIDILLE sen kuuntelu peräkanaa saa tuntemaan, että tälle "valon ja varjon" vaihtelulle osoitettiin uudella levyllä erityistä huomiota. - Kyllä tuo biisijärjestys on todella tarkkaan mietitty. Suurempaa kontrastia ei olisi saatu kuin noiden kahden biisin laittaminen peräkkäin. Siinä mennään tunneskaalan äärilaidasta toiseen ja levyn draamankaaren kannalta tuo oli täysin oikea valinta. Ehkä tuo valon ja varjon keskinäinen leikittely korostuu tällä levyllä entisestään selkeämpien sovitusten ansioista, mutta varsinaisena prioriteettina moinen kahtiajako ei säveltäessä ollut, Hinkka täsmentää. Mainittu valon ja varjon dynamiikka on saanut usein vahvimman tukensa bändin runsaasta akustisten instrumenttien käytöstä. Kokonaan unplugged-henkisen levyn tekeminen ei Hinkan mukaan ole Ensiferumille mahdoton ajatus, mutta ajankohtaisena sitä ei voi missään tapauksessa pitää. - Onhan silläkin idealla leikitelty eikä sitä koskaan tiedä, vaikka moinen näkisi joskus päivänvalon. Meillä on jo reilusti materiaalia seuraavallekin levylle. Voin jo nyt paljastaa, että se ei tule olemaan akustinen levy vaan taas askel eteenpäin Unsung Heroesista. Ensiferumin kunnianhimo on ennenkin vienyt bändin niin sinfonisten kuin kymmenen minuutin rajapyykin ylittäneiden sävellysten pariin. Levyn päätösraita Passion Proof Power asettaa yhtyeen riman lähes 17 minuutin korkeuteen. Tunnelmat vaihtelevat jylhistä riffittelyistä ooppera- kuoroihin ja progressiivisista rytmittelyistä germaanisen muinaistorin väkijoukon puheensorinaan. Hinkka ei ainakaan myönnä, että kappaleen kirjoitusvaiheessa olisi nautittu liikaa happoa ja Yesin The Gates of Deliriumia. Hymyssä suin sen syntyprosessi silti sujui. - Passion Proof Power oli todellakin erittäin hauska biisi säveltää. Siitä ei muuten missään nimessä pitänyt tulla moinen mammuttiveisu, mutta se vain jatkoi kasvamistaan täysin luonnollisesti. Joku sanoi, että siinä on enemmän osia kuin joillain bändeillä on koko levyllä. Siinä se kyllä eroaa perinteisistä pitkistä metallibiiseistä, joissa on hyvin paljon toistoa. Hiili sanoi kyseisestä biisistä, että se on kuin hedelmäkori johon on tullut mukaan parit vihanneksetkin. En tiedä oliko kitaristimme Markus Toivonen diggaillut jotain progea treenikselle ajellessaan kun se niitä riffejä ja melodioita tuntui roudaavan joka treeneihin. Lopputulos on kyllä aika kunnianhimoinen. Voisin kuvitella, että suurelta yleisöltä biisi tulee menemään yli hilseen. Ei sitä tietysti koskaan tiedä mutta itsellehän tässä lopulta muutenkin sävelletään. Kappaleen lukuisat erilaiset osat pistävät hetkeksi miettimään, että onko demoversioista päädytty lopulta karsimaan järkälettä jopa lyhemmäksi. Hinkan mukaan näin päättömäksi kuviot eivät veisun kanssa äityneet. - Kyllä se taitaa olla täysin samanmittainen kuin demollakin. Loppu-häivytyksen kanssa pähkäiltiin hieman, mutta kun noin pitkän levyn viimeinen biisi on tuollainen spektaakkeli, niin siihen oli pakko jättää kuulijalle semmoinen looppaava, turvallinen ja tyhjentävä tarttumapinta. SAKEMANNIT JA LOIRI unsung heroesin esiintyjäkaartista löytyy bändin itsensä lisäksi useita vierailijoita saksalaisista maailmanlopun ratsastajista suomalaiseen ikoniin. Hinkka ei säästele kiitoksia tämän listan äärellä. - Ensinnä Ulla Bürger veti operaattiset sopraano-osuudet Passion Proof Powerissa ja juma että vetikin hienosti! Kasper Mårtenson iski meille parit Moog-soolot, ja Laura Dziadulewicz Medeiasta lauloi levyn kauneimman kappaleen Celestial Bondin. Vakiovieraiden eli folkinstrumenttivirtuoosien Timo Väänäsen ja Lassi Logrenin lisäksi saimme saksalaisen Die Apokalyptischen Reiterin pojat hoitamaan dialogin Passion Proof Powerin keskiaikamarkkina-kohtaan. Kermana kakussa ovat Mikko Mustosen sovittamat orkestraatiot ja kuorot. - Kaiken tämän päälle itse Vesa-Matti Loiri saatiin lausumaan Yrjö Koskisen runosta muutama rivi Pohjola-biisiin. Kirjoitimme pitkän kirjeen, jonka levy-yhtiö välitti Veskun edustajalle, ja taiteilija kiinnostui jutustamme. Valitettavasti Veskulla oli kova kiire omien studiojuttujensa kanssa ja hän hoiti osuutensa erään päivän päätteeksi. Emme täten olleet paikalla, kun hän tä- män kulttuuriteon teki. Raudanluja ammattilainen kun mies on, niin lopputulos on silti aivan hyytävä. Olemme hyvin onnekkaita, kun saimme työskennellä kaikkien näiden ammattilaisten kanssa. Levyn myötä yhtyeen tienpäällinen elämä on aktivoitumassa loogiseen tahtiin. Parin kesäfestivaalin jälkeen on syyskuussa edessä viiden keikan putki Suomen sylissä. Hinkan mukaan tarkoituksena on ehtiä niin monelle mantereelle kuin mahdollista. Kotimaan juntalla otetaan vauhtia Euroopan syksyiselle läpikäynnille, jossa taustatulta ovat mukana antamassa Profane Omen sekä Amoral. Tiedusteltaessa Ensiferumin menneisyyttä kiertuekepposten parissa, Hinkka ei paljasta yksityiskohtia. Sopivat varoitusnootit hän kuitenkin viskaa niin Ompun kuin Amoreiden leireihin. - Tuosta Euroopan-rundista tulee varmana aivan mahtava kokemus bändeille ja yleisölle. Kolme kovaa ja erilaista Suomi-bändiä takaa, että jokaisesta illasta tulee hikinen. Eipä noihin viimeisen keikan kepposiin kannata sinällään liikoja varustautua. Tien päällä ne parhaat ideat tulevat. Kun oppii tuntemaan hemmoja paremmin, niin syntyy näitä asianmukaisia inside-juttuja. Alkaa tietämään niin sanotusti mistä narusta vetää. Yleensä me olemme aika easy going -bändi näissä asioissa. Kyllä meissä kaikissa toisaalta se pikku piru asuu. Profane Omenin tai Amoralin jamppojen ei kannata tuudittautua liikaa siihen ajatukseen, ettei mitään kepposia tien päällä nähdä. « SUE » 23 « NRO. 8
• » TANSSATEN TUONELAAN Korpiklaani sekoittelee Kalevalaa ja ruumiilla höystettyjä viinapaukkuja. ollolassa lepäävän Petrax-studion ohjaamohuone on ahdettu täyteen toimittajia niin Suomesta kuin Manner-Euroopan puolelta. Oluthatun lävähtäessä pöydälle alkaa kaiuttimista pauhata folk metal -skenemme peräänantamattomimman ja ahkerimman yhtyeen kahdeksas studiojulkaisu. Manalaksi ristitty lätty pauhaa raskaammin kuin yksikään Korpiklaanin aiemmista tuotoksista. Soundeissa on kivestä ja biiseissä dynamiikkaa. Helkkari, miten hyvältä nuo bassorummut kuulostavatkaan. Samalla kun Kalevalan tarustojen hengessä rymistelevä musiikki kimpoilee seinältä toiselle, avaa Klaanin johtohahmo ja kitaristilaulaja Jonne Järvelä joukolle albumin tekoprosessia. ­ Tämän levyn nauhoitukset olivat hyvin työläät mutta samalla parhaat bändin uralla. Tunnelma työn ohessa oli todella rento. Olimme suunnitelleet kuviot tällä kertaa pidemmälle. Ennakkoon tehdyt demoversiot olivat hyvässä kuosissa. Kävimme niitä läpi tuottajamme Aksu Hantun kanssa ja hän ehdotteli sopivia korjauksia sovituksiin ja melodioihinkin. Tämä oli Aksun kolmas Korpiklaani-tuotanto, enkä voisi kuvitella antavani töitämme enää kenenkään muun käsiin. Manalan nauhoitukset menivät esimerkiksi yli varatun studioaikamme. Aksu venytti sessioita sen verran kuin tarvitsimme ja silti laskutti vain alun perin varatusta H ajasta. Meidän välillämme on erityinen luottamus, koska hän ajattelee enemmän musiikillista kuin taloudellista tulosta. Moinen asenne on nykyään musabisneksessä harvinaista. Aktiivisen maatilan yhteydessä toimiva Petrax tuntuu ideaalilta paikalta artistin kuin artistin nauhoituspuuhiin. Harhautuksia aiheuttavat elementit loistavat poissaolollaan, ellei moiseksi voi laskea luontoaan väärissä paikoissa toteuttavia farmieläimiä. ­ Studion syrjänen sijainti on ehdottomasti auttava tekijä. Lähellä ei ole häiriötekijöitä kuten kaupungin melua tai baareja. Korpiklaanin vaatiman mielentilan saaminen näin metsän keskellä on tietysti helppoa. Kun jätimme kerran studion oven levälleen, sisään kipitti nuori karitsa. Ensin tietysti toivoimme, ettei se pasko lattioille. Toisaalta huomio voi herpaantua kun pitkän päivän jälkeen mietit ateriointia ja yhtäkkiä sisään kävelee kebabia, Järvelä murjaisee. Korpiklaani kääntää uudella levyllään sylinsä entistä avoimemmin kansainvälisiä massoja kohti. Manala julkaistaan sekä suomenettä englanninkielisenä painoksena. Kuten odottaa sopii, tämä tekijä iski normia isommat paineet koko prosessin ylle. ­ Ehdottomasti haastavin osa nauhoituksissa oli englanninkielisten versioiden laulaminen. Niihin oli löydettävä ihan erilainen laulutapa. Ei siitä selvinnyt pelkäs- tään kieltä vaihtamalla ja antamalla palaa. Laulun rytmitys muuttuu täysin kielen mukana. Käännöksienkin kanssa oli pähkäilemistä, koska vanhahkolle suomelle ei aina löydy helposti vastineita englannista. Vaiva kannatti kuitenkin nähdä, koska nyt saamme tavoitettua entistä laajemman kuulijakunnan suoraan. Joidenkin mielestä vieraskieliset tulkintamme ovat jopa parempia. Itse voi ainakin sanoa, että niiden teko ja jälkeenpäin kuuntelu oli hyvin mielenkiintoista, toteaa Järvelä. SHAMAANIN SANAT kun albumi on kuunneltu pariin otteeseen läpi, lokkiparvi siirtyy osittain savuille, osittain syömään ja osittain saunavuoroa odottamaan. Viimeksi mainittuun ryhmään siirtyessäni juttelen Tuomas Rounakarin kanssa. Hän on Klaanin uusi viulisti ja aktiivinen shamaani. ­ Shamanismilla on tietyt selkeät periaatteet. Ensinnäkin jokainen on oman maailmansa muodostaja. Käsityksemme maailmankaikkeudesta muokkaa kokemuksiamme ja lopulta luo elämämme tapahtumat. ­ Länsimainen maailma tuntuu elävän uhrina olemisen tunteesta. Vastassa voivat olla vaikka terveysongelmat, ahneet liikeyritykset taikka kierot poliitikot, mutta käsityksemme johtaa syyttelyyn ja uhrina olemiseen. Tilanteet toki vaihtelevat, mutta loppupeleissä kaikkien tulisi luopua tuosta käsityksesSUE tä ja ottaa täysi vastuu omasta elämästään. Mitä enemmän vastuuta otat, sen vapaammaksi tulet. Yhteiskuntamme ei opeta ihmistä olemaan oma itsensä ja monet ovat täten menettäneet kyvyn siihen. Tätä on kuitenkin nähdäkseni jatkunut vain 150 vuotta. Se on melko lyhyt aika verrattuna esimerkiksi 20 000 vuoteen shamanismia, Rounakari pohdiskelee. Hän antaa jousensa sauhuta myös Shamanviolin-nimisen sooloprojektinsa puitteissa, jonka henkeä on kuultavissa suodattamattomana Manalan sisältämällä Husky Sledge -instrumentaalilla. Shamaaniviulun toimintaperiaatteet menevät huomattavasti klassista vingutteluakin syvemmälle. ­ Opiskelin aikanani maisterin paperit etnomusikologiasta. Tutkin silloin autenttisten shamaanilaulujen historiaa ja opin myös asianmukaiset tavat niiden esittämiseen. Siihen liittyy tiukasti niin kutsuttu aktiivinen transsi, joka on itsessään puhdistava ja parantava suoritus. Ei vain minulle tai yleisesti soittajalle, mutta myös joillekin yleisön jäsenille. Aktiivinen transsi tuntuu tavallaan henkeä kohottavalta keskittymiseltä. Se poikkeaa siis loogisesti passiivisesta transsista, johon voi usein päästä rentouttavalla meditaatiolla. Mutta aktiivisena tarkoitus on siis löytää syvempi yhteys sisimpäänsä. Tästä transsista herättyään kokijalla tulisi olla suurempi arvostus omaa itseään kohtaan, valaisee Rounakari. SANOJEN TAKANA petrax-päivän päätteeksi pyydän Korpiklaania valaisemaan Manala-albumin kappaleiden lyriikoiden taustoja. Kunkin biisin sanoituksia kommentoivat bändi ja sanoittaja Tuomas Keskimäki. Kunnia ­ Pohjana Väinämöisen kehotus itsemurhan tekemistä vastaan. "Mikä on miehen tieto/Joka on itse manalle mennyt?" Kuten lienee arvattavissa, soturin kunnia on taistelusta päätyä manan majalle. Rauta ­ Kansantarujen yksi tärkein jatkuva teema on asioiden synty. Esimerkiksi maailman, tulen ja tietysti tässä tapauksessa raudan synty. Kun tiedetään asioiden synnystä, niihin pystytään myös vaikuttamaan. Iskiessään rautaa ensimmäisen kerran Ilmarinenkin kielsi sitä iskemästä muita kuin hänen vihollisiaan. Perseelleenhän se kielto meni, mutta ajatus oli hyvä. Ruumiinmultaa ­ Perustuu vanhaan Lapissa kiertävään legendaan. Jos keräät talteen pienen määrän maatuneen ruumiin multaa, pystyt ujuttamaan sitä jonkun toverisi juomaan (mielellään viinapaukkuun) ja saat hänet juomaan sen juoman kokonaan, tulet saamaan häneltä maallisia rikkauksia, onnea rakkaudessa ja sen sellaista. Jos toisaalta yrität tätä temppua, mutta et saa juotettua juomaa kenellekään, tulet vastaavasti menettämään rikkaudet, mielenterveytesi ja ehkä jopa henkesi. Melkoisesta uhkapelistä on siis kyse. Petoeläimen kuola ­ Jälleen yksi syntytarina, tässä tapauksessa oluen vastaava. Oluen seppä Osmotar työstää juomaansa ja on jo lisännyt kaikki maltaat, humalat ja mausteet. Lientä ei vain millään saada käymään. Lopulta suuri panija arvelee, että seoksen puuttuva ainesosa on petoeläimen kuola. Taistelustahan sitäkin saadaan, olut lähtee lisäaineen avulla käymään ja kaikilla on kivempaa. Synkkä ­ Areenalle astuu Joukahainen, Kalevalan kolmesta alkuluojasta se usein Ilmarisen ja Väinämöisen rinnalla unohdettu. Vertauskuvallisesti tässä voitaisiin Joukahainen rinnastaa siihen, mitä Hiisi hahmona on luonnossa. Ievan polkka ­ No, nyt saatiin se bilebiisi. Tulkintaa menneisyydestä, traditionaalinen polkka, jonka sanoitukset ovat peruja 1930-luvulta. Hyvin suosittu kappale Suomessa juuri toisen maailmansodan jälkeen, kun tarvittiin jotain piristämään muutoin kurjaa arkea. Meille tuli vain sellainen fiilis, että olimme oikea yhtye tuomaan kappaleen tähän päivään. Dolorous ­ Levyn surullisin biisi. Sanat ja melodiat piti saada murheellisuudestaan huolimatta niin tarttuviksi kuin mahdollista. Tämä on luokkaa "pitää vain kuulla sisäistääkseen". Uni ­ Kertoo paitsi kirjaimellisesti unessa olosta myös samannimisestä olennosta, joka saapuu Manalasta. Kuoleman ja unen rinnakkainasettelun tuloksena päästään Manalan tasolle. Kaunista, mutta samalla vaarallista melodiankudontaa. Sumussa hämärän aamun ­ Levyn päättävässä tarinassa keskiössä on Ututyttö, joka tunnetaan myös Terhenneitinä. Hän on sumun hengetär, joka vaeltaa meidän reaalimaailmamme ja Manalan rajalla. Tässäkin tapauksessa pitää olla varuillaan, koska Ututytöllä on kolmaskin lisänimi: Kuolontuoja. « HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA HARRI HINKKA/JAN YRLUND » 24 « NRO. 8
• » POLTETAAN JA RYÖVÄTÄÄN! Grave ottaa rennosti ja hylkii rakettitiedettä. HAASTATTELU o reilun neljännesvuosisadan raahustanut Grave heiluttaa tuoreen studiolevynsä voimin ikivanhan ruotsalaisen death metallin lippua. Endless Procession Of Souls on juhlavasti partion kymmenes pitkäsoitto. Trion rumpalilla Ronnie Bergerståhlilla on levyn ytimestä suoraviivainen tiivistys. ­ Kansa voi odottaa massiivista albumia, joka kantaa mukanaan Graven klassista henkeä. Murskaus on tällä kertaa hieman keskitempoisempaa kuin parilla edellisellä levyllämme. Kunnon brutaaliushan ei lähde siitä, että paahdetaan koko ajan niin nopeasti kuin mahdollista. Grave kuuluu bändeihin, joilla ei nokka liikaa tuhise luomisprosessin aikana. Bergerståhl kyseenalaistaa yleisemminkin studiossa asumisen ja muun vatvomisen. ­ En ymmärrä bändejä, joilla menee vuosi tai pidempäänkin pelkkään kirjoitusvaiheeseen. Sitten päälle useita kuukausia studiossa... ­ Albumimme kirjoittaminen J kesti 2-3 viikkoa ja rumpujuttujeni nauhoitukseen meni neljä päivää. Meille tuo on normaali tahti. Soitin jokaisen biisin enintään kolmesti. Kuuntelimme otot ja jos joku niistä oli tappokamaa yhtä pientä väliosaa lukuun ottamatta, niin nappasimme sen osan sitten toisesta otosta. Ei tämä ole rakettitiedettä! Monet näistä kappaleista vedettiin jopa yhdellä otolla. Ehkä jokainen nuotti ei ole täydellinen, mutta energiaa riittää. Se on meille tärkeintä. Levylle piti saada mukaan paljon live-fiilistä. Sama asenne paistaa selkeästi myös Endless Procession of Soulsin tuotantopuolella. Raaka mutta hyvin tasapainotettu äänimaailma on täydellisessä linjassa yhtyeen musiikillisen niskankatkonnan kanssa. Bergerståhlin mielestä tämä kuuluu asiaan. Samalla hän antaa täyslaidallisen uuden ajan äänikiillottajille. ­ Levyn soundimaailma ei todellakaan saa olla liian hiottu. On useita moderneja tuotantotyylejä, joita en voi sietää. En tajua, miksi musiikki pitää miksata niin, ettei se enää kuulosta ihmisten soit- TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA THERESE LARSSON " Huumorille on aina paikkansa. Ottakaa rennosti. tamalta. Pelkästään rumpalin näkökulmasta on surullista kokea se tunteen puute. Jos voisi yhtä hyvin ohjelmoida rumpukoneen tekemään lähes identtistä jälkeä halvemmalla ja nopeammin, niin mitä järkeä siinä enää on? Kun kuuntelette Endless Procession of Soulsia, kuulette kitaran, basson ja rummut juuri sellaisina kuin ne nauhoitettiin. Frank Zappa kysyi aikanaan, "Kuuluuko huumori musiikkiin"? Vakavanaamaisten dödis-miesten edessä voisi ensin luulla vastauksen olevan kieltävä. Graven tuoreen julkaisun kovimman raatelijan Winds Of Chainsin kohdalla on silti pakko miettiä, onko tässä haluttu hurtisti viitata maailman menestyneimpien saksalaisten viiksi- hevarien suuntaan. ­ Haha, olet oikeassa. Me kaikki rakastamme Scorpionsia, joten viittaus Wind of Changeen on tarkoituksellinen. Kappaleessa on toinenkin samantyylinen heitto. Tiedätkö englantilaisen TV-sketseihin luodun rockbändi Bad Newsin? Otimme heidän Warriors of Ghengis Khan -kappaleestaan nohevan rivin "burning, looting, raping, shooting" mukaan biisiin. Se nyt vain tuntui hupaisalta. ­ Vastaukseni herra Zappalle olisi siis "ehdottomasti". Vaikka death metallin kai "pitäisi" olla todella totista hommaa, niin huumorille on aina paikkansa. Ottakaa rennosti, naurahtaa Bergerståhl. Keikkarintamalla ei vielä ole tiedossa Suomen-vierailua, mutta uu- della mantereella Ruotsin poikia odottaa sitäkin vaativampi tehtävä Morbid Angelin ja Dark Funeralin kiertuekumppanina. ­ Olemme erittäin täpinöissämme tuosta kiertueesta. Ajatelkaa nyt, se on Morbid Angelin ensimmäinen kunnon juntta Amerikassa kuuteen vuoteen. En siis yllättyisi, jos tämä paketti vetäisi helvetisti väkeä paikalle. Oma kiertueemme Atlantin takana viime syksynä meni todella hyvin, joten odotusta riittää. Vedämme juuri ennen Yhdysvaltoihin menoa lyhyemmän kahden viikon Euroopan kiertueen. ­ 2013 on meille vielä tyhjä laatta. Toivottavasti edessä on ainakin pidempi rundi Euroopassa ja kunnon rypäs kesäfestivaaleja, Bergerståhl luonnostelee. « IN THIS MOMENT "Blood" Kuvankauniin ja upeaäänisen Maria Brinckin johtaman yhtyeen noste Yhdysvalloissa on huimaava: neljännes miljoonaa myytyä levyä, Top 40 Active Rock -listasijoitus ja esiintymiset lukuisilla nimekkäillä festivaaleilla. Brink nappasi juuri itselleen US Revolver -lehden Hottest Chick in Metal -tittelin. Kaupoissa 17.8. FOZZY "Sin And Bones" Kanadalaisen showpainija Chris Jerichon luotsaama hardrock-metal -yhtye! Tsekkaamisen arvoinen tapaus! Kaupoissa 17.8. Yhtye sulauttaa taidokkaasti agressiiviset ja nopeakäänteiset groovit melodiseen pohjaan. Laulussa luvassa tiukkoja kääntöjä, huutoa ja tarttuvia kertosäkeitä. Tässä yksi vuoden kovimmista djent-skenen albumeista. MONUMENTS "Gnosis" Kaupoissa 31.8. Kaupoissa 31.8. STEALING AXION "Moments" Albumilla yhdistyvät raivokas metalli ja herkät tunnelmat! KAIPA "Vittjar" Progressiivisen rockin pioneeri! Kaupoissa 31.8. BEARDFISH "The Void" Ruotsalaisen progerockmestarin taidonnäyte! Kaupoissa 31.8. JUST LIKE VINYL "Black Mass" Armottoman livekokoonpanon energiaa nyt tarjolla myös albumilla! Kaupoissa 31.8. Kaupoissa 14.9. NEAL MORSE "Momentum" Progerock-ikonin tuore uutuus! SUE » 25 « NRO. 8
• HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JUUSO WESTERLUND » KUN METALLI JALO Arkhamin kirjasto on uudistunut. Siitä vastaavat miehet, joista toisella on metallimenneisyys, toisella metallinykyisyys: Samae Koskinen ja Jussi Lehtisalo. rkhamin kirjaston ensimmäisellä levytyksellä, kuuden biisin ja seitsemän tuuman vinyyli-ep:llä oli sellaisia kappaleita kuin Musta vuohi metsästä ja On asioita joita ei voi kuvailla. Uusi Torches Ablaze -albumi sen sijaan on, kuten jo levyn nimestä huomaa, englanninkielistä metallia. ­ Tuntui siltä, että kaikki meidän suosikkibändit laulavat englanniksi, yhtyeen ydinkaksikon toinen puolisko Samae Koskinen perustelee. ­ Myös sanoittaessa Cthulhuhommat olivat aika nopsaan kaluttu loppuun suomen kielellä, joten päätös oli luonteva. Koskinen selventää, että kielenvaihdosta huolimatta Arkhamin kirjaston lyriikat käsittelevät edelleen pääasiassa kirjailija H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiaa, muinaisia jumalia ja niiden liikkeitä. ­ Teimme sanoitukset kimpassa. Jussin im- A pulsiivisuus antoi paljon aiheita teksteihin. Hyvä esimerkki on The Sleeping Beautyn tarina kuolleesta naisesta, jonka kaveri meikkaa ja herättää henkiin vain tappaakseen hänet uudestaan. Perinteisemmät jutut kuten Knights of Tormentin ritarikaksoset ovat mun keksintöjäni. Sanoitusten ohella myös Arkhamin kirjaston musiikki on muuttunut. Siinä missä debyytti-ep:llä Koskinen ja Lehtisalo sähisivät black metalin sävyissä, Torches Ablazella kaksikko yhdistelee kuolonmetallilaulua perinteiseen heavy metaliin. Myös biisien rungot ovat helpommin hahmotettavissa. ­ Eka EP tehtiin erittäin pikaisesti Rattkellar-studiossa. Siinä oli paljon punkkia ja psykedeliaa mukana. Kokopitkällä albumilla tahdoimme tuottaa soundia enemmän ja käyttää erilaisia elementtejä kuten akustisia kitaroita. Torches Ablazen kappalerakenteet SUE ovat hyvin perinteisiä ja biiseissä on selkeät kertosäkeet. ­ Meillä oli ajatuksena yhdistää alkuaikojen Iron Maidenin energia death metal -vokaaleihin hieman samaan tyyliin kuin suuri esikuvani Xysma aikoinaan teki rokin kanssa. Rakastamme molemmat Thin Lizzyn ja Molly Hatchetin harmoniakitarointia, joten sitä on annosteltu raskaalla kädellä mukaan! Kitarasoundi haettiin ruotsideathin klassikosta, Bossin HM-2-pedaalista. STUDION SYÖVEREISSÄ arkhamin kirjasto työsti Torches Ablazea puolitoista vuotta. Samae sanoo, että vaikka äänityksiin kuluikin paljon aikaa, levy tehtiin spontaanisti, turhia kelailematta. ­ Teimme musaa, joka tuntui luontevalta molemmista. Lopputuloksessa on kuultavissa monia eri juttuja. Levy on aika monipuoli- nen. Toivon, että se ei näy sillisalaattimaisuutena vaan siinä, että levy pysyy mielenkiintoisena loppuun asti. Mielestäni parhailla levyillä on aina erilaisia biisejä, poikkeuksena tietysti AC/DC. Äänityksissä Koskinen vastasi rumpu-, basso- ja lauluosuuksista. Kitararaidat he soittivat yhdessä Lehtisalon kanssa, ja kuullaanpa albumilla tämän lauluakin. ­ Meikäläistä voisi pitää levyn tuottajana. Miksaaja Antti Uusimäki teki aivan älyttömän loistavaa työtä. Koskinen jatkaa, että palaute Torches Ablazesta on ollut todella innostunutta. Uusia julkaisuja on tiedossa. ­ Julkaisemme albumin jälkeen pari seiskaa. Niille tulee muutama hieman erilainen biisi. Sieltä löytyy muun muassa kuorolaulua ja teutonithrashia. Mutta miksi Arkhamin kirjasto on olemas- » 26 « NRO. 8
• th metal -bändejä, joista ikävä kyllä ei ole minkäänlaisia dokumentteja jäljellä. Keikoillakin olimme aina niin kiljupäissämme, että niitäkään emme päässeet soittamaan kuin muutaman. ­ Jussilla ei käsittääkseni ole menneisyyttä metallin saralla, mutta hänellä on metallinykyisyys. Lehtisalo tuntee genren nykyään paremmin kuin kukaan muu tuntemani. Jussi diggailee samaan hengenvetoon Manilla Roadista ja venäläisestä black metalista, joista mulla ei oo hajuakaan. Hän on luutinut jo pitkään ug-metallikeikkoja distronsa kanssa ja esimerkiksi matkustellut Saksaan Keep It True -festivaalille. Ja jos katsoo Jussin levyyhtiön Ektron julkaisuja, niin paljonhan sieltä löytyy metallijuttuja, hyvänä esimerkkinä loistava nuori bändi nimeltään Stench of Decay. Samae Koskinen tunnetaan parhaiten suomenkielisenä sooloartistina ja lauluntekijänä, joka vaikutti ennen Sister Flo -yhtyeessä. Millaista oli palata metallin maailmaan? ­ Mä olen jo pitkään nauttinut kaikista eniten punkki- ja hevikeikoista. Siellä on energiaa ja vuorovaikutusta yleisön kanssa. Tykkään myös tietystä haudanvakavuudesta, jota löydän monesta metallibändistä. Pidän siitä, että asiat tehdään tosissaan ja ollaan ylpeitä siitä. Semmoinen tietty yhteisöllisyys on mahtavaa. Jos näkee jollain kaverilla bändin paidan, josta itse pitää, niin tulee fiilis, että kuulutaan samaan jengiin. Entäpä miten paluu juurille sujui käytännössä? Millaista oli tehdä metallibiisejä? ­ Tämä on itse asiassa eka kerta, kun teen metallia oikein kunnolla, levylle asti. Olen nauttinut siitä täysin siemauksin. On suuri kunnia tehdä Jussin kanssa juttuja. Se on myös erittäin hauskaa. Arkhamin kirjasto ei ole enää pelkkä Koskisen ja Lehtisalon projekti. Yhtyeen livekokoonpanossa Koskinen on laulaja ja Lehtisalo kitaristi-laulaja, bassoa soittaa Stench of Decayn Tommi Sookari, rumpuja Hero Dishonestin Juhani Kenttämaa ja toista kitaraa Maple Crossista ja Herra Ylppö & Ihmisistä tuttu Jukka Kröger. ­ Tämä on oikea bändi. Mikäli meikäläisen äänihuulten kunto kestää keikkailun, aiomme tehdä tätä maailman tappiin asti, Koskinen vannoo. Millainen bändi Arkhamin kirjasto on lavalla? ­ Tavoitteenamme on tehdä teatraalinen ja energinen lavashow. On puhuttu lateksinaamareista, kalanperkeistä sun muista. Saa nähdä, mihin äijien kantti riittää! « KATATONIA DEAD END KINGS THE LONG AWAITED NEW STUDIO ALBUM 24.08.2012 AVAILABLE ON CD / LTD 2CD / LP / DOWNLOAD ON TOUR IN FINLAND 8.11 - Kerubi, Joensuu 9.11 - Lutakko, Jyvaskyla 10.11 - Pakkahuone, Tampere 11.11 - The Circus, Helsinki OSTUU sa? Koskinen ja Lehtisalohan soittavat jo yhdessä Isis-sankari Aaron Turnerin kanssa perustamassaan hardcorebändissä Split Craniumissa. Mikä olennaisinta, huhujen mukaan he molemmat vaikuttavat salanimien suojissa myös vaarallisen raskasmetallipitoisessa Steel Mammothissa. Eikö edes Steel Mammoth riitä tyydyttämään metallinjanoa? ­ Steel Mammoth on ehkä enemmän laulaja Garfield Steelin bändi. Mä olen ollut siinä ihan rivimuusikkona ja puskemassa bändin soundia rupisempaan suuntaan. ­ Arkhamin Kirjastossa on kyse harmonisemmasta ja melko kunnianhimoisestakin kamasta, joten bändin olemassaololle on perusteet. METALLIN LUMOISSA metallimusiikki on usein enemmän elämäntapa kuin tyylivalinta. Alalle lähteneet muusikot pysyvät siellä usein uransa alusta loppuun, pop-syrjähyppyjä tekemättä. Arkhamin kirjaston tapauksessa niin ei ole. Sekä Lehtisalo että Koskinen tunnetaan paremmin muista musiikillisista yhteyksistä ­ vaikka Lehtisalon Ektro Records onkin omin käsin luonut suomalaisen metallin uuden aallon genren ja vaikka Koskisen ensimmäiset bändit soittivat heviä. ­ Mulla tosiaan oli nuorempana erilaisia dea- LEHTISALON METALLISUOSIKIT Jussi Lehtisalo, millainen metalli sinua kiinnostaa tällä hetkellä? ­ Olen metallin suhteen lähes kaikkiruokainen. Viime aikoina olen aktiivisesti kuunnellut hairmetallia ja aor:ää. Kristillisen metallin puolelta Messiahin Final Warning on loistava kiekko, ja porilainen Rust'n'Rage pesee hair-metallin puolella kaikki. ­ Viime vuosina olen ollut kiinnostunut hair/ glam-bändeistä, jotka jäivät 90-luvulla grungen alle ja urheasti jatkoivat demojen tekemistä ja levytyssopimusten etsimistä maailmassa, joka oli muuttunut täysin 80-luvun lopun kultaajoista: Foxy Roxx, Glamvestite Vampirez, Candy Apple Queenz, Candy Cane Lane... Entäpä hair-skenen ulkopuolinen metalli? ­ Jossain southern rockin ja sludge metalin välimaastossa asioivan Otis Reaperin demokasetti on suurenmoista kamaa. Manilla Road on heavy metalin kirkkainta aatelia. Soisin kaikkien hevistä pitävien tutustuvan sen ajattomaan nerokkuuteen. Toisaalta Portalin piiskaavaa death metalia kuunnellessani olen harkinnut vakavasti kaappikellon ostamista. Millaista metallia pidät huonona? ­ Epäkiinnostavana näyttäytyy synteettinen, moderni, trigattu, kvantisoitu metalli, jota kuulee radioissa ­ vaikkakin tajuan tämän pimeän ajan ansaitsevan kaiken tuon täysin. ­ Metallin voima on aina akustista ja lähtee inhimillisyydestä. Sitä ei voi rajuimmillakaan säröillä tai kompressoreilla rakentaa. www.deadendkings.com www.peaceville.com the new studio album available on cd / ltd 2cd / lp / download w w w. k scop emu sic . com /t pt SUE » 27 « NRO. 8
• ENSIFERUM ­ Unsung Heroes (Spinefarm) 9 LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Miekankantajien uutta levyä on jo jokunen hetki odoteltukin sen jälkeen, kun kolmen vuoden takainen From Afar nostatti Ensiferumin kilven entistäkin korkeammalle. Folk- ja power metalista vaikutteita lainanneen ärhäkän sankari/viikinkimetallin saralla yhtye on jo näyttänyt kyntensä moneen kertaan, joten uutta, jo viidettä albumia saattoi odotella mielenkiinnolla. Unsung Heroes osoittaa, että bändi ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen eikä tyytynyt vain tekemään alkulevyjensä biisejä uudestaan. Vaikka traditionaalisia Ensiferum-biisejä ja tiukan tarttuvia riffejä on tarjolla runsain mitoin, niin bändi on samalla rohkeasti lisännyt folk-henkistä tunnelmointia ja herkempiä sävelkulkuja. Myös vokaalit ovat aiempaa ilmeikkäämmät. Laajemmasta ilmaisusta huolimatta bändin oma linja on selkeän erottuva. Instrumentaalisen intron Symbolsin jälkeen starttaava In My Sword I Trust on perinteisempää Ensiota. Biisi hyppää suoraan hevosen selkään ja lähtee täyteen laukkaan. Tarttuva, tenhoava biisi jytisee voimalla ja nostattaa tunnelmia. Nimikkobiisin alkupoljento osuu sekin mainiosti maalitauluun keskitempoisilla, tunnelmallisilla sävelkuluillaan. Myös Burning Leaves lähtee matkaan klassisissa merkeissä kunnon jampatusriffin myötä, mutta vaikutelma on hieman hämäävä, sillä biisi on monitahoisempi ja tempoltaan vaihtelevampi kuin sen alku lupailee. Celestial Bondin naisvokaalein kruunattu herkempi tunnelmointi on kaunista kuultavaa, ja hyvä esimerkki Unsung Heroesin laaja-alaisemmasta skaalasta. Räväkän A-luokan tykitysbiisin Retribution Shall Be Minen jälkeen Celestial Bond saa jatko-osan Star Queen (Celestial Bond part II). Se- lestiaaliset siteet täydentävät hyvin toisiaan, ja niiden perään tuleva jylhän myrskyinen Pohjola saa ikkunalasit paukkumaan tuulen voimasta ja sateesta. Vai onko syynä tähän suomalainen kesä? Hitaammin sävyin tunnelmoitu Last Breath on tyyntä myrskyn edellä ja nimensä mukaisesti viimeinen tilaisuus vetää viimeisen kerran henkeä ennen levyn päätösbiisiä. Passion Proof Power on Ensiferumin uran kunnianhimoisin kappale, 17 minuutin mittainen metallinen mammutti. Näin pitkä kappale voisi helposti olla hahmoton möhkäle tai itseään toistava ankkurinpaino, mutta bändi heittäytyy uljaasti opus magnuminsa pyörteisiin ja loihtii siitä omintakeisen teoksen. Hyvää kannatti taas kerran odottaa, sillä levyn nimestä huolimatta näistä sankareista kelpaa laulaa. JUSSI LAHTONEN SUE » 28 « NRO. 8
• 8 CANNIBAL ACCIDENT OMNIVOROUS (Nailjar Records) Turun grindcore-ylpeyden toinen albumi tulee, tappaa ja kokkaa. Goregrind-hernekeitto on perin sakeaa, ja joukossa on runsaasti ihmislihaisia sattumia. Kaksi päävokalistia eli Kurwa Doktor ja Cumman Wank verbaalioksentavat mahalaukkunsa veristä sisältöä mikrofoniin minkä ehtivät, ja 19 rapsakan rallin miehiset pörinäsoundit tuovat mieleen alan pioneerien kulttilevyt. Pläjäyksellä on mittaa alle puoli tuntia eli juuri optimaalisesti. Albumille on kidnapattu iso liuta ystäviä ja kylänmiehiä vierailemaan. Rotten Soundin Keijo Niinimaan vierailussa on omanlaistaan ihmissyönnin ironiaa, sillä kasvissyöjänä tunnettu Niinimaa pääsee ääneen sekä Vegenocidessa että First Person Eaterissa. Myös ainoa ja oikea multakurkku Wilska mörähtää sekä herkän romanttisessa Bukkake Baptismissa että Aborted to a Dildossa. Kappaleessa Facebook irroitetaan kasvoja veitsellä ja liimataan kirjaan. Tämä Naamakirja onkin ainoa Facebookin muoto, jollaista ihminen tarvitsee. Jotkut annokset kuten Fingerfood taas maistuvat parhaalta ulkona grillattuna, joten Turun kannibaalit kannattaa ehdottomasti katsastaa keikalla. CA todisti taannoin Hammer Open Airin keikallaan, että B-rappu haisee lihalle myös livenä. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT 7 DEW-SCENTED ICARUS (MetalBlade) Aikoinaan ärsyttävän modernia ja äkkiväärää thrash metalia tehnyt korskea bänditulokas ei olekaan enää mikään tulokas vaan jo 20 vuoden ikäinen veteraanibändi. DewScentedin alkupään levyt olivat turhankin kaoottisia, mutta yhtye on kehittynyt kohti vankempaa ilmaisua, jossa nuoruuden hullutukset ovat vaihtuneet parempaan tasapainoon ja järeämpään, death metal -vaikutteiseen paahtoon. Uudella, yhdeksännellä kiekolla on tapahtunut reippaita muutoksia, sillä lähes koko bändin miehistö meni uusiksi tänä vuonna. Muutama vuosi sitten remmissä ollut vanha tuttu eli kitaristi Marvin Vriesde palasi ja otti saman tien täyden sävellysvastuun. Toinen kitaristi, basisti ja rumpali vaihdettiinkin sitten tyystin uusiin ukkoihin. Vain vokalisti ja bändin sielu Leif Jensen on jäljellä alkuperäiskokoonpanosta. Tahti on hirmuinen, tempo katossa ja uusiokokoonpano soittaa kuin viimeistä päivää. Sworn to Obeyn ja Thrown to the Lionsin helvetillinen ylivaihde ei anna armoa, kuten ei myöskään vierailevan Dan Swanön murahtelema Reawakening. Puurtaminen on paikoin liiankin rankkaa ja yksitoikkoisen yksitotista. Levy olisi kaivannut enemmän nyansseja eikä se nouse yhtä korkealle kuin tarujen Ikarus, mutta sen verran varmaa jälkeä se silti on, että se välttää ison I:n kohtalon eli siipien sulamisen ja syöksymisen mereen. JUSSI LAHTONEN GRAVE ­ Endless Procession of Souls (Century Media) Vuonna 1988 tapahtui Visbyssä kummia, kun Grave perustettiin ja bändi pisti ensidemonsa purkkiin. Yhtye oli heti kättelyssä avainasemassa uuden aallon ruotsalaisen death metalin synnyssä. Ensilevyt Into The Grave (1991), You'll Never See... (1992) sekä Soulless (1994) ovat pohjoismaisen kuolonmetallin merkkipaaluja. Yhtye ehti välillä pistää pillit pussiin mutta palasi 2000-luvun alussa ja on sen jälkeen julkaissut tasaisesti uutta materiaalia. Uutuuslevy on järjestyksessään jo kymmenes täyspitkä, mikä on hatunnoston arvoinen 8 saavutus bändille kuin bändille. Grave ei ole jäänyt retroilemaan tai tavoittelemaan vanhoja 20 vuoden takaisia soundejaan vaan on päivittänyt linjaansa sopivasti. Endless Procession of Souls on vahvan laadukasta käsityötä ruotsalaisilta alan konkareilta. Alkulevyjen legendatasolle se ei yllä, mutta moisen odottaminen olisi melkoisen epäreilua. Winds of Chains ja Amongst Marble And The Dead jyräävät mallikkaasti, ja yhtyeen pisimpiin biiseihin kautta aikojen lukeutuva päätösbiisi Epos on nimensä mukainen jykevä eepos. JUSSI LAHTONEN Jimmy Hedlund. Bändi pärjää hyvin omillakin ansioillaan, mistä järeä vyörytys Up on the Mountain sekä Plague-Ridden Rebirth ovat hyviä esimerkkejä. Tätä levyä ei ole syytä unohtaa Utgardiin. JUSSI LAHTONEN lillisesti sopii muuhun levyyn kuin nenä päähän. Kaunista, niin kaunista. JUSSI LAHTONEN (MetalBlade) King Of Asgardin jäsenten taustalla on kulttimaineessa oleva Mithotyn, jonka tyylilliset kaiut ovat kuultavissa erittäin monella nykyisellä eeppisemmällä viikinkiaiheisella metallilevyllä. KoAn ensilevy Fi'mbulvintr oli pari vuotta sitten kelpo pelinavaus, ja uutukainen jatkaa pitkälti samoilla linjoilla Pääpaino on jylhällä death/black-henkisellä viikinkimetallilla, jossa karskista paisutuksesta, pauhaavista äänimaailmoista ja tuhdeista riffeistä ei ole pulaa. Andy LaRocquen tuottaman levyn äänimaailma on korvia hivelevä, ja skandinaavista jumaltarustoa tulee sanoituksista tuutin täydeltä. Siihenhän on ruotsalaisilla viikinkien jälkeläisillä täysi oikeus. Levyn parhaimmistoon kuuluvilla kappaleilla The Nine World Burnsilla ja Gap of Ginnungsilla on mukana tarkoin harkittua vierastyövoimaa. Ensinmainittua täydentää aikoinaan Mithotynin kosketinsoittajanakin tunnettu laulajatar Helene Blad ja jälkimmäisessä tiluttaa kitaraa Falconer-kitaristi 8 KING OF ASGARD ...TO NORTH (Napalm Records) Liv Kristine on vasta 36-vuotias, mutta nykyinen rouva Alexander Krull aloitti ammattimaisen laulu-uransa jo 19 vuotta sitten. Norjalainen Theatre of Tragedy oli kulta-aikanaan yksi parhaita goottivaikutteisia metallibändejä, ja Liv Kristinen duetot möreä-äänisten herrasmiesten kanssa jäivät lähtemättömästi mieleen. Sittemmin ToT meni laadullisesti alas helvettiin ja Liv Kristine päätyi Saksaan Alex Krullin puolisoksi. Aviomiehensä Atrocity-bändin ja pariskunnan yhteisen viikinkifolk metal -yhtyeen Leaves' Eyesin lisäksi Liv Kristinellä on ollut myös sooloura viitisentoista vuotta. Soololevyt ovat yleensä olleet ilmavampaa, popahtavampaa ja kevyempää materiaalia, eikä neljäs sooloalbumi, folkpoprock-henkinen Libertine ole poikkeus. Liv Kristinen kuulaan kaunis ääni on pääosassa, ja monet kappaleet ovat miltei eteerisiä hymnejä, joiden tahdissa voi odottaa sateen loppumista ja muistella Pariisia siitä huolimatta, ettei ole ikinä Pariisissa edes käynyt. Sateesta ei sentään Suomen kesässä ole ollut pulaa. Levyn päättää Kate Bush -cover The Man With a Child in His Eyes, joka tyySUE 8 LIV KRISTINE LIBERTINE (Napalm Records) Saksassa on kaivettu hautoja jo 32 vuotta, ja lukuun ottamatta hetken hairahdusta Grave Diggerin tyylilajina on koko ajan ollut tanakka heavy/power metal. Alkuaikojen kiekoissa oli ehkä enemmän speed metal -vaikutteita ja myöhemmissä thrash metal -kaikuja, mutta silkkaa semantiikkaahan lajimäärityksien märehtiminen muutenkin on. Kaikkein vähiten termeistä piittaa Grave Digger itse, joka tietää tasan tarkkaan oman linjansa ja oman olemuksensa rajat. Järein, voimakkain soundein tehdyt albumit kertovat eeppisiä tarinoita tarujen ja historian sankareista. Viisitoista studiolevyä tehnyt GD onkin kuin Saksan Saxon, eli tuottelias, tanakka ja tasokas vanhan liiton bändi. Syystä tai toisesta Grave Digger ei yleensä keskity oman maansa tarustoon vaan tekee teemalevyjä jonkun muun maan historiasta. Viimeksi vuorossa olivat skottien klaanit, nyt kreikkalaiset jumalat. Bändiä ei tämä haittaa, sillä teutonit ovat hyvin vahvassa iskussa. Biisit laukkaavat roimasti ja titaaneillakin olisi tekemistä God of Terrorin, Helldogin ja voimallisen Home at Lastin kanssa. Miehekkäistä soundeistakaan ei toki ole haittaa. Näin sitä pitää thrash/heavya soittaa, verdammt! JUSSI LAHTONEN 8 GRAVE DIGGER CLASH OF THE GODS (AFM) Päivän kaksiosaisen tietokilpailukysymyksen voi esittää lajitovereille illanistujaisissa ja tienata skenepisteitä karvaisten pitkätukkien kokoontumisajoissa. Ensinnäkin, missä on perustettu Ektomorf? Vastaus tähän on tietysti Unkari ja Mezkovácsházan kaupunki. Toinen tuplakombokysymys on tietysti se, miten edellä mainittu lausutaan ja kirjoitetaan. Tietovisat sikseen ennen kuin musta lippu nousee viimeisen kerran. Ektomorfin groovaava, rähisevän rähjäävä ja tarttuvasti sykkivä metalli on vihastuttanut ja ihastuttanut jo yllättävän pitkään. Bändi perustettiin jo ennen kuin Suomesta tuli jääkiekon maailmanmestari, hei maailmanmestari, hei maailmanmestari. Studiolevyjä on tullut jo kahdeksan, joista edellinen oli akustinen. Bändin tähän asti parhaat hetket koittivat 2004-2006, kun Ektomorf julkaisi levyt Destroy, Instinct ja Outcast peräkkäisinä vuosina putkeen. Tämän jälkeen taso on vaihdellut, ja yksittäisistä ässäbiiseistä huolimatta aivan vastaavia levyjä ei ole tullut. Myös Black Flag jättää kaksijakoiset vaikutelmat, sillä yleisilme on pirteä ja albumilla on muutama armottomasti räyhäävä tiukka ralli kuten Unscarred ja Fuck Your God. Biisejä on levyllä kuitenkin peräti 14, mikä on aivan liikaa. Intensiteetti ja taso laskevat väkisinkin, ja kokonaisuutena lopputulos jää keskikastiin. JUSSI LAHTONEN 6 EKTOMORF BLACK FLAG » 29 « NRO. 8
• kaan näin täyden ja jättiläismäisen jylinän. The Feather Tipped the Serpent's Scale on sekametelipörinän aatelia. ANNIKA BRUSILA BLOODRED HOURGLASS ­ Lifebound (Spinefarm) 8 6 Jos kuulet Mikkelin seudulla jonkun artikuloivan "BRGH", niin hyvällä tuurilla kyse ei ole suomalaisesta alkoholistista oksentamassa aamulämmintä kossuhuikkaansa, vaan kyse on tulokasbändi Bloodred Hourglassin lyhenteestä. Vuonna 2005 perustettu BRGH ehti nauhoittaa omin voimin kolme EP:tä ennen kuin Spinefarm nappasi bändin talliinsa. Linjana on death metalin ja thrashin napakka yhdis- telmä, jolla on ennenkin menty vaikka läpi harmaan kiven. Monesti ensilevyt sisältävät vanhoja demobiisejä tai muita vastaavia, mutta BRHG ei ole jäänyt vanhoja muistelemaan, sillä sen joka julkaisulla on ollut uudet biisit. Ehkä juuri siksi Lifebound on tavallista kypsemmän ja hallitumman kuuloinen kokonaisuus. Kipaleissa on reilusti vaihtelua eikä niitä ole tehty saman tasamittaisen kaavan mu- kaan. Normimitta kappaleille pyörii kolmen-neljän minuutin paikkeilla ja biisit kuten Castle Ashtray ja Scapegoat rullaavat rouheasti. Parin minuutin pyrähdykset kuten Leverage iskevät hyvin kiinni, ja pikatykityksen vastapainoksi levyn kaksi viimeistä vetoa venyvät yli kuuden minuutin mittaan. Varsinkin We Die Like Heroes osoittaa mikkeliläisten ymmärtävän myös pidemmän ilmaisun päälle. JUSSI LAHTONEN (Napalm Records) Tuomiostonerbändi The Graviators on tutustumisen arvoinen kvartetti. Analogisesti kakkoslevynsä tehneet ruotsalaiset soittavat tiukasti ja antavat kaikille instrumenteille tilaa erottua kunnolla. Kappaleet pullistelevat muhevaa stonervatkulia, vouvausdoomia, perinneheviä, rumpupelehdintää ja erilaisia keppisooloja. Vauhdikkaat riffit vaihtuvat jarrutteluun ja melodisiin koukeroihin, ja hyviä sattumia solahtelee ohi miellyttävin välein. Tunnistettavin elementti on Niklas Sjöbergin (NYMF) palkeet auki -laulutyyli. Äänenkäyttö on pelotonta ja persoonallista, pidemmän päälle jopa hitusen päällekäyvää. Englanniksi laulaminen ruotsalaisintonaatiolla glaseeraa soundin. Albumilla vierailee Graveyardin Hisingen Bluesillakin kiippareita soittanut Fredstad, jonka hammondia, pianoa ja syntikkaa kuullaan Evil Deedsillä kolmessa kappaleessa. Näistä kaksi, Presence ja Infidel, ovat levyn kiinnostavimmat biisit. Presence on tapahtumarikas heviballadi, joka äityy pitkäksi trippailuksi ja ylettyy hiplaamaan jopa zeppelinmäisiä värinätasoja. Päätösbiisi Infidel puolestaan on simppelisti laukkaava ja sopivan junttaava kappale, joka pitkän väännön päätteeksi taittuu progelopetukseen. Levy on murun verran liian pitkä, pari biisiä sakkaa, ja bändin yllä leijuu yksitotisuuden usva. Potentiaalia kyllä löytyy. Ei The Graviators ihan tsägällä päässyt Saint Vitusin kiertulämppäriksi heti debyyttilevynsä perään. ANNIKA BRUSILA 8 THE GRAVIATORS EVIL DEEDS LEVYARVIOT TROLLFEST BRUMLEBASSEN 6 WITCH MOUNTAIN CAULDRON OF THE WILD (NoiseArt) Silloin viimeistään tajuaa maailman olevan suht absurdi paikka kun tietää, että on olemassa peikkometalliksi kutsuttu metallin alaalagenre. Aikojen alussa ei sellaista ollut, oli vain Finntroll, yksittäinen ja innovatiivinen suomalaisbändi jonka humpahtavaan black metalin ja ruotsinkielisten lyriikoiden pohjana olivat hirtehisen jäyhät tarinat peikkojen iskuista ihmisiä vastaan. Pian Finntrollin debyytin jälkeen vähän joka puolelta tuntui putkahtavan peikkoaiheisia bändejä, yleensä folk-hilipatihenkisiä ja yleensä melkoisen paljon persoonattomampia. Yksi sellainen on norjalainen Trollfest, joka on ehtinyt vääntää nyt jo viisi täyspitkää. Bändi laulaa omalla "peikkokielellään", joka on jonkinasteinen saksan ja skandikielien sekamelska. Omaperäisyys on kortilla, eikä bändi juuri vakuuta iloluonteisesta folk-remuamisestaan ja lystinpidostaan huolimatta. Livenä bändi voi olla kovakin luu, mutta levyn perusteella kyse on ennemminkin pikku peikkolaisista kuin kunnon yöpeikoista. On Trollfestillä sentään sen verran itseironiaa ja kunnioitusta suomalaisia peikkoja kohtaan, että levylle on mahtunut biisi nimeltä Finsken, Norsken and Presten. JUSSI LAHTONEN kuilla varustettuun Stone Souriin tai eteläeurooppalaisella aksentilla ryyditettyyn Nickelbackiin. Puleerattu tuotanto pitää paketin hyvin kasassa, mutta paketissa ei valitettavasti ole yhtään särmää. Awake ja One By One pitävät sisällään pari mallikasta kitaranmurjaisua. Muutoin levyn materiaali jättää kovin vähän jälkiä juostessaan korvakäytävään sisään ja samoin tein ulos. Rytmiryhmän jäykkyys ja grooven yleinen puute on turhauttava. Tästä kaikesta huolimatta kokonaisuus saattaisi saada hieman enemmän armoa, ellei korviin jolkottaisi bändin tönkkö ja "rajuilla" huudahduksilla maustettu versio Aerosmithin Dream Onista. Kammottavin kuulemani cover-veto vuosiin. On tässä sentään yritetty oman kuuloista tulkintaa, mutta levyltä se vie armotta pisteen. Tusinatavaraa, jota tällaisen tukkujuntan ystävätkin löytänevät parempana muualta. ALEKSI AHONEN miellyttää. Tätä ominaisuutta olisi voinut olla enemmänkin. Erityistä plussaa lisämausteiden osalta ansaitsevat Kaikki hyvin -veisun kazoo-intro sekä Korkit soikeeks -hitin lopussa löytyvä joikauskuoro. Levyn soundimaailma on genrensä ja ikänsä huomioiden yllättävänkin vahva. Ainoastaan basso olisi saanut kolista vähän munakkaammin. Muutoin räime soi nohevan tasapainoisesti. Summasummarum, jotain uutta ja innovatiivista? Ei. Jotain energistä ja nyrkkiä vispauttavaa? Kyllä. Yy-kaa-koo-nee ja kroppaa seinille! ALEKSI AHONEN 7 KARLEBY FITTANS KARLEBY FITTANS 5 SEVERAL UNION AWAKE FROM THE GAME (DMB Music) Italialaisen Several Unionin toisen pitkäsoiton äärellä pääsee pitkästä aikaa tuijottamaan äärimmäisen keskinkertaisuuden ytimeen. Ajoittain mennään jopa syvemmälle. Yhtyeen yhdistelmä betonisia särövalleja ja pumpulisia melodiakuljetuksia on tuttu lähes jokaiselta radion omistavalta nurkkakojulta. Mielikuvat suuntautuvat tylsillä kou- (Omakustanne) Kokkolasta pogoilevan punkkvartetin nimi antaa Baabelin tornissa vierailleille melkein täydellisen kuvan soittotyylistään. Rykmentin omaa nimeä kantavan debyytti-EP:n avaava Sota, rakkaus ja ilimanen viina täydentää aukot kieliä osaamattomillekin. Anal Thunderin hengessä vedetty kolmen soinnun tulitus raikaa ja etanolin kaltaiset yhdisteet loiskuvat kaikkialle. Laulut hoilataan riittävän holtittomasti ja soitinosasto kohkaa liiasta millintarkkuudesta huolehtimatta. Lyyristä tematiikkaa laajennetaan hetkittäin kemiallisten piristeiden ulkopuolellekin. Kokoomusnuorille osoitetaan ohimennen kunniaa. Romanttisia sävyjäkin väläytellään Panomies-balladilla. Kyseisen kappaleen himpun verran hooceempi terävyys SUE Earthin, Sunn O))):n, Sleepin tai Melvinsin ystäville napsahti nyt ostopakko. Saltlakecityläinen dronedoomsludgeduo luo lähes tunnin mittaisella kakkoslevyllään tuiki täydellisen matkan mustaan ja muhevaan riffitaivaaseen. Pyörivät paksut kitarat, instrumentaaliosiot, kaaosmainen laulu, tyhjät hetket ja täyteläinen jytinä muodostavat toisaalta perinteisen drone-asetelman, mutta samalla Eaglen Twinin uudisraivaajaote on kunnioitettava. Tajunnanvirtasoundi on vangitseva ja ote tuore, vaikkakin genren tuttuja syvyysnappeja hapuileva. Levyn teema pyörii käärmeen linnuksi mutatoitumisessa ja erilaisten inkarnaatioiden syövereissä. Itse en tuohon tematiikkaan spontaanisti kiinni pääse, keskityn vain nauttimaan ylitsevyöryvyvästä riffivuoresta ja vaihtuvista äänimaisemista sanoista piittamatta. Koko levy on silkkaa dainamaittia, mutta tempoileva Snake Hymn nostaa ihokarvat korkeimmalle. Hienoa irtobassoa, kipeää outoa laulua, hirmuista riffiä, soolo-oksennuksia ja väkevää rumpupainetta. Vaikea käsittää, että kaksi miestä saa ai- 9 EAGLE TWIN THE FEATHER TIPPED THE SERPENT'S SCALE (Southern Lord) (Profound Lore Records) Portlandin doomryhmä on tuottoisassa moodissa. Kun bändin kakkoslevyä South of Salemia piti odotella lähes vuosikymmen, tärvähtää kolmas täyspitkä tästä vain vuoden jälkeen. Jos South of Salemin tunnelma oli onnistuneen velhomainen, uusi Cauldron of the Wild on takovampi, raaempi ja kokonaisuutena keskeneräisempi. Levyltä löytyy kasapäin hyvää riffittelyä, mantramaisuutta ja monotonista synkkärynkytystä. Meiningillä haettaneen pakanallista messukinkeritsydeemiä; sanoituksetkin kierivät veressä ja arveluttavissa kohtaloissa. Valitettavan ulkokultaisiksi nuo lupaukset kuitenkin jäävät useastakin syystä. Tunnelman saa sekunnissa pilalle zakkwyldemäisillä squeek-venytyksillä riffien perään. Pitäisi olla laki, joka kieltää squeekit doom-bändeiltä. Myös bassonrämppäys ilman, että basso varsinaisesti herää henkiin, on yhtä suuri synti. Ikävintä kuitenkin on se, että naissolisti Uta Plotkinille tekisi mieli tiuskaista 'Oos ny hiljaa välillä', sen verran repivää on äänenkäyttö. Shelter on levyn kuuntelukelpoisin biisi, jossa perhosmainen kepeys ja perkeleellinen junttaus kohtaavat. Pitkä kuulas Aurelia on venyvyydessään ja äitelyydessään kuin viimekuinen luumusoppa, kertakaikkista obsoliittia. Onkohan tämän albumin kanssa nyt vähän hosuttu? Oikeita elementtejä, horjuva lopputulos. ANNIKA BRUSILA (Century Media) Coverbändistä oikeaksi yhtyeeksi muodostunut, vapaapainija Chris Jerichon ja Stuck Mojo -kitaristi Rich Wardin luotsaama Fozzy on ollut siitä hankala arpa, ettei esikuville niiailun ja oma tekemisen balanssi ole oikein löytynyt. Wardin yllättäen vetäydyttyä superbändi Adrenaline Mobista debyyttilevyn julkaisun kynnyksellä aavistelin Fozzyn hihasta löytyviä kortteja täyskädeksi. Ja niin olikin. Valtaosa Sin & Bonesin materiaalista on kuin kulta-ajan höyryjyrämäistä Stuck Mojoa kera äärimmäisen tarttuvien kertosäkeiden. 9 FOZZY SIN & BONES » 30 « NRO. 8
• Koska genre on melodinen hard rock ja metalli, on musiikin toimivuus mitattava ilmakitaran ilmestymisprosentilla, eikä sillä saralla jääkään mitään puuttumaan. Mielenkiintoisena anekdoottina todettakoon, että vokaalipuolella kuullaan pitkästä aikaa Wardin murahtelua. Vierailevana äänenä on Avenged Sevenfoldin M.Shadows. Ainoa notkahdus tulee vastaan vasta viimeisen kappaleen myötä. Oppikirjamaisesti Storm the Beaches on albumin pisin, sodasta kertova opus. Fozzyn sihti on jyvällä, mutta kyseiset mittasuhteet sen olisi silti hyvä jättää draamankaarta paremmin ymmärtävien kontolle. Hätää ei kuitenkaa ole, siitä pitävät huolen muut yhdeksän kivenkovaa sävellystä. Groovaa kuin hirvi. HENRI EEROLA lella. Toisaalta myös Katatonialle tyypillinen äänimaisema hieman puuduttaa korvia. Katatonia on aina ollut parhaimmillaan pieninä annoksina. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. ILKKA LAPPI 8 VINTERSORG ORKAN 7 KATATONIA DEAD END KINGS (Peaceville Records) Ruotsalaisen raskaan metallin kärkinimiin kuuluva Katatonia on edennyt pitkän matkan parinkymmenen vuoden aikana. 1990-luvun alulla perustetun bändin yhdeksännellä levyllä on enää jäljellä vain aavistus uran alkuaikojen paahdosta tai vokalisti Jonas Renksen mörisevästä laulusta. Joskus, kuten Katatonian kohdalla, on kuitenkin parempi olla haikailematta vanhojen aikojen perään. Yhtyeen alkuperäiset fanit ovat varmasti aikaa sitten hylänneet bändin, mutta puhtaamman laulun ja parempien sävellysten ansiosta bändi on myös saavuttanut tasaisesti kasvavan ja laajemman kuulijakunnan. Kevään aikana nauhoitettu Dead End Kings jatkaa viime vuosilta tutuilla "rauhallisilla" linjoilla. Levyä leimaa pikemminkin melankolia kuin hillitön paahtaminen. 11 kappaleen joukossa on muutama sävellyksellinen helmi ja Renksen laulu on todella hyvässä kuosissa. Harmillisesti vain Hyponen ja Ambitionsin kaltaisia pidäteltyjä herkkupaloja ei riitä koko levyn matkalle. Loppua kohden biisi-ideat eivät ole aivan yhtä vereviä kuin levyn alkupuo- (Napalm Records) Andreas "Vintersorg" Hedlundin omaa nimeä kantava yhtye oli aiemmin yhden miehen sooloprojekti, mutta nykyisin bändi on dynaaminen duo, jossa toisena jäsenenä on Vintersorgin vanha rikoskumppani alan miesten parissa edelleen legendaarisesta Otyg-yhtyeestä, kitaristi Mattias Marklund. Folk metal -yhtyeenä aloittanut Vintersorg sortui välillä turhankin häröilevään ja progeilevan kosmiseen haahuiluun, jossa jos jonkinlaisia visioita tuli spiraaligeneraattorista kuin liukuhihnalta. Muutaman vuoden levytystauko teki terää, ja sekä viimevuotinen Jordpuls että Orkan ovat hieman perinteisempiä ja ryhdikkäämpiä metallialbumeita. Tyylilaji on edelleen varsin vapaa ja biisit keskenään hyvinkin erilaisia, mutta niissä on jokaisessa oma selkeä fokus, oli kyse sitten Istidin kaltaisesta hieman ärhäkkäämmästä vedosta, Polarnattenin folk-henkisyydestä tai Myrenin kaltaisesta sykkivästä poljennosta. Hedlundin erittäin laaja-alainen laulutyyli kattaa kaiken mahdollisen puhtaasta laulusta äreämpään ilmaisuun, ja multi-instrumentalistina joka soitin pysyy kädessä. Kastraatiota mies ei sentään musiikin nimessä tee, joten Norrskensynerin tunnelmointiin on pyydetty laulaja Cia Hedmarkin naisellista apua. JUSSI LAHTONEN malle. Vuoden 1985 valmis debyyttilevy pistettiin hyllylle peräti 18 vuodeksi, ja virallisesti ensimmäinen albumi julkaistiin vasta 1990, jolloin bändi ei ehtinyt ihan ensimmäiseen aaltoon. Toisaalta on muitakin syitä, miksi Paul Speckmannin luotsaamasta Masterista tuli ennen kaikkea ug-kulttibändi eikä isompi kuolonmetallin nimi. Ensilevyjen taso ei vetänyt vertoja aikalaisten kärkialbumeille, ja jatkuvat miehistönvaihdokset vaikeuttivat Masterin toimintaa. Väkeä onkin ollut kuin jääkiekkojoukkueessa. Toiminta vakiintui vasta 2000-luvun alussa kun Speckmann muutti Tshekkiin. Sen jälkeen levyjä onkin tullut tiuhaan, ja The New Elite on jo 11. täyspitkä. Kiekko on tiukka, tanakka ja vimmainen death metal -albumi, jonka tavanomaista selkeämpi äänimaailma sopii Masterin perinteisempään linjaan. Speckmann täyttää pian 50 vuotta, mutta on kovassa iskussa, ja biisit kuten Smile As You're Told, nimikkobiisi ja Out of Control osoittavat miehen olevan edelleen Mestari. JUSSI LAHTONEN Kirjastolta Toches Ablaze todella kuulostaa. Se seikkailee metallimusiikin eri aikakausissa ja rankkuussfääreissä. Silti se on hämmästyttävän uskottava ja koherentti julkaisu. Jussi Lehtisalo on tunnettu riffisampo tyylilajista riippumatta ja hänen kitaransa onkin albumin keskipisteessä. Arkhamin Kirjaston kuuntelua vaivaa kuitenkin sen taiteellisen varaventtiilin luonne. Kun levyn sanoitukset on vielä pohjattu kliseisesti mytologiaan, muuttuu se ajoittain circlemäisesti itsensä parodioimiseksi. JOONAS KUISMA 8 ARKHAMIN KIRJASTO TORCHES ABLAZE 8 MASTER THE NEW ELITE (Pulverized) Master on niitä bändejä, joille oli jo istumapaikka varattu siinä junavaunussa, joka kuljetti death metalin pioneereita. Matka ensimmäisessä luokassa jäi kuitenkin haaveeksi, sillä juna män justiinsa ja Master jäi ase- (Ektro Records) Mitä syntyy, kun maanisen tuottelias Circle-velho Jussi Lehtisalo ja lähes yhtä ahkera moniottelija Samae Koskinen tekevät yhteistyötä? Hard rockia ja death metalia. Erityisesti Koskisen Sister Flo- ja soolotaustaa vasten tyylilaji yllättää, kunnes muistaa, että hän tyydyttänyt raskaampia musiikillisia tarpeitaan muun muassa Xysman keikkakokoonpanossa. Kaksikko on Arkhamin Kirjasto -projektin puitteissa julkaissut jo yhden ep:n, mutta Torches Ablaze on heidän debyyttipitkäsoittonsa yhdessä. Duo soittaa levyllä kaiken. Erityisesti Koskinen ällistyttää: onhan hän soolotuotannossaankin vastannut kaikista soittimista, mutta yksinkertaiset popkompit ovat kevyttä kauraa verrattuna tähän tuplabasarijyräykseen. Molemmat miehet myös laulavat, mutta ääniä on vaikeaa erottaa toisistaan, sillä ulosanti on poikkeuksetta murahtelua. (Frontiers) Olin läsnä Sweden Rockissa vuonna 2008, kun kanadalainen hard rock -trio Triumph esiintyi alkuperäiskokoonpanossaan ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen. Etenkin lähes saman verran soittamatta olleesta rumpalilaulaja Gil Mooresta rutiinin puutteen huomasi, mutta keikan edetessä homma alkoi rullata. CD:ltä ei haparointia kuule, mikä pistää epäilemään, että kuluneen neljän vuoden aikana on suoritettu jonkin sortin tuunausta. Toinen asia, johon tuli kiinnitettyä huomiota ja melko karvaasti petyttyäkin, oli settilista: Triumph oli karsinut agendastaan olemassaolonsa viimeiset viisi vuotta. Tosin jälkeenpäin se ei enää niin paljoa korpea, sillä takaisintulonsa rajoittui vain kahteen esiintymiseen. Tulipa ainakin nähtyä. Jälkeenpäin kotioloissa kuunneltuna 70-lukuinen keikkansa kuulostaa yllättävän hyvältä, toisin kuin paikan päällä, jolloin odotteli koko ajan vuosien 84-87 tuotantoa kuuluvaksi. Ylipitkän James Gang -laina Rocky Mountain Wayn esittäminen minkä tahansa Triumph-originaalin sijaan tosin sapettaa vieläkin. Live at Sweden Rockin kylkiäisenä tulee dvd, jota ei promokäyttöön ollut valitettavasti saatavissa. Sellaisenaan se on ihan olennainen lisä Triumph-harrastajan hyllyyn parin aikaisemmin julkaistun live-dvd:n ja -cd:n kaveriksi. MIKA PENTTINEN 8 TRIUMPH LIVE AT SWEDEN ROCK PAKANAHORDEN HALLUSSA EDELLEEN SE FOLKMETALLIN TERÄVIN KÄRKI! CD | CD+DVD | 2LP | DOWNLOAD KAUPOISSA 24.8. PIHALLA 24.8. Jopas puskee armotonta teräketjurässiä Mikkelistä! Halki, poikki ja pinoon, sano! Kohta valuu verta jostain... SUE » 31 « NRO. 8
• THE GASLIGHT ANTHEM ­ Handwritten (Mercury) Brendan O'Brien, minä en pidä sinusta. Järkytyin, kun kuulin, että olet tuottamassa Gaslight Anthemin levyä. Ensin tuotantosi tuhosi Bruce Springsteenin soundin ja nyt hyökkäät vielä nuorten ja viattomien Gaslight Anthemin poikien kimppuun. Myönnetään nyt tässä, että arvioni oli hätäinen. Tuotantosi toimii tällä kertaa, mutta pysy silti kaukana Brucesta. Brendanin osaltaan pelastaa se, että suoraviivaista rockia puskeva Handwritten on mainio levy. Siitä O'Brienin on syytä kiittää solisti Brian Fallonia, jonka kynäilemät biisit ovat aiempien levyjen tapaan erinomaisia. Edes O'Brienin tunnistettava tuotantosoundi ei syö biiseiltä kaikkia tasoja. Esimerkiksi levyn nimiraita nousee heittämällä Gaslight Anthemin neljän täyspitkän pituisen historian hienoimpien hetkien joukkoon. Kuten newjerseyläisten levyn nimestä voi päätellä, biisien tarinat ovat isossa roolissa. Fallon on pesunkestävä romantikko ja 9 sukupolvensa parhaimpiin kuuluva biisinkirjoittaja. Aseistariisuva yhdistelmä toimii vastustamattomasti tälläkin kerralla. Vankkoja tarinoita riittääkin koko levyn matkalle ja varsinkin pienellä kiillottamisella helmiksi paljastuu yllättäviäkin biisejä. Tasalaatuisesta materiaalista omalle tasolleen nousee nimiraidan lisäksi levyn loppupuolen kaipuubiisi Mae. Musiikillisesti levy seuraa aiemmilta Gaslight-levyiltä tuttua kaavaa. Heti levyn kärkeen painetaan täysillä turpaan ja loppua kohti hidastetaan tahtia. Tuoreella levyllä bändi osoittaa jälleen kerran, että se hallitsee sekä hillittömät rock-kaahaukset että herkät balladit. Levyn päättävä National Anthem on ehkä Gaslightin historian paras slovari. Tai ainakin hyvin lähellä läpimurtolevy The '59 Soundin Here's Looking at You Kidin herkkupalaa. Liekö Brendanin syytä vai mistä johtuvaa, mutta alkuun Handwritten tuntuu aavistuksen tasapaksulta. Useamman kuuntelun jälkeen levyn nerokkuus kuitenkin alkaa pal- jastua pala palalta. Gaslight Anthemin suuruus on siinä, että se viittailee häpeilemättä sitä edeltäneisiin musiikkisankareihin. Handwritteniltäkin on helposti bongattavissa viitteitä muun muassa Tom Pettyyn, The Clashiin ja Pearl Jamiin. Kuitenkaan Gaslight ei kuulosta halvalta kopiolta vaan pystyy keittämään aineksista omannäköistään musiikkia, joka kaiken lisäksi kuulostaa tuoreelta. Samaan aikaan musiikki kuulostaa koukuttavan tutulta ja toisaalta joltain upealta, jota ei koskaan aiemmin ole kuullut. Vaikka kädessä on amerikanrockin uusi merkkiteos, olo on lopulta aavistuksen pettynyt. Suurin syy tälle ovat allekirjoittaneen täysin poskettomat odotukset. Kolmen käytännössä täydellisen levyn jälkeen Handwritten on pieni notkahdus, mutta erinomainen levy kaikesta huolimatta. Vain vääjäämätön Handwrittenin vertailu bändin omaan diskografiaan pudottaa pisteet täydestä. ILKKA LAPPI LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton SUE » 32 « NRO. 8
• (Disco Blanco Recordings) Henna Jokelan ja Mikko Lohenojan Aero tuli kuuluville vuosi sitten, kun Tangier-single alkoi soida radioissa. Jokelalle, jonka melodia- ja sanoitusideoista hanke sai alkunsa, Aero on ensimmäinen kosketus musiikin tekemiseen. Superchristista ja Tundramatiksista tutulle Lohenojalle Aero taas on ensimmäinen yhtye, jolla on mahdollisuuksia saavuttaa suuren suomalaisyleisön suosio. Aero sai alkunsa pariskunnan kahden hengen hankkeena, mutta Turvaan tuntemattomaan -levyllä se kuulostaa täysimääräiseltä yhtyeeltä. Biiseistä, laulusta ja kielisoittimista vastaavan johtajaparin lisäksi albumilla esiintyy Ilkka Tolosen ja Jan Wälchlin rytmiryhmä sekä täydentäviä soittajia viuluineen, huiluineen ja mandoliineineen. Turvaan tuntemattomaan latoo melodiavalttinsa pöytään neljällä ensimmäisellä biisillä mutta levyn yleistunnelma on kauttaaltaan viehättävä, ja sanoitusten matkaromantiikka ja sovitusten etnovaikutteet pohjolasta Afrikkaan ja Irlantiin tukevat toisiaan. Aeron rytmikkään ja orgaanisen poprockin voisi kuvitella vetoavan vaikkapa Scandinavian Music Groupin (ks. Kotkan siiven alle) ihailijoihin. Aerossa on paljon potentiaalia ja kosolti kunnianhimoa, mutta täysin selkeä sen idea ei vielä ensialbumilla ole. ARI VÄNTÄNEN 7 AERO TURVAAN TUNTEMATTOMAAN LEVYARVIOT 8 PUNK LUREX PUOLESTA JA VASTAAN (Hiljaiset Levyt) Punk Lurex OK -nimellä pitkään toiminut Punk Lurex perustettiin vuonna 1993 Kollaa kestään humaanin, horjuvan ja kantaaottavan punkin innoittamana. Pitkiä luovia taukoja on pidetty ja kokoonpano on muuttunut perusteellisesti, mutta ihanteet ovat entisellään. Melkein vuosikymmenen mittaisen levytystauon päättävän Puolesta ja vastaan -albumin kannen mielenosoituskuvassa liputetaan oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden, eläinten oikeuksien, rauhan, rakkauden ja kestävän kehityksen puolesta. Mitätöivän rastin päälleen saavat kerskakulutus, rasismi ja tehotuotanto. Jos on tamperelaisyhtyeen ideologia entisellään, se ei ole tinkinyt myöskään musiikillisista linjanvedoista. Punk Lurex pelaa punkin laajan kentän vasemmassa laidassa, jossa päällekäyvyys ei ole itsetarkoitus, mollimelodiat ovat kauniita ja laulu pääosassa. Ensi vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettävän bändin soitto on potkivaa ja kulkevaa mutta se ymmärtää pitäytyä sympaattisen 77-lajikkeensa rajoissa. Enimmäkseen basisti-laulaja-perustajajäsen Tiina Wesslinin ja kitaristi-laulaja Pasi Jouhkin tahoillaan kirjoittamasta materiaalista parhaimmistoon nousevat Missä olet, ihminen?, Yleisönosasto ja Asunnottoman laulu. Tasavahva ja sanomisen tarpeesta syntynyt Puolesta ja vastaan päättyy komean kansainvälisesti alkukieliseen versioon Ebba Grönin Staten och kapitalet -klassikosta. ARI VÄNTÄNEN BIG WAVE RIDERS ­ Life Less Ordinary (Soliti) 8 Big Wave Riders kertoo nettisivuillaan inspiroituvansa aalloista, kaiuista ja kokeellisista, elektronista musiikkia liippaavista rytmeistä. Selkeämpiä innoituksen lähteitä ovat parin viime vuosikymmenen kitaraindieyhtyeet ylipäätään, erityisesti psykedelialla ja tanssirytmeillä rockiaan leimanneet 90-luvun alun madchester-bändit. Helsinkiläiskvintetti ei kuitenkaan leivitä vanhaa soundia nykyajassa vaan pyrkii nostamaan oman äänensä sen ylle. Life Less Ordinaryllä on kolme miellyttävää pääpiirrettä. Big Wave Riders ei kärsi sellaisesta melodia-anemiasta kuin monet muut indierockyhtyeet, ja levyn erikoinen yleissoundi tempaa mukaansa kuin pohjavirtaus. Lyriikat, jotka eivät sinänsä ole kovin taitavasti kirjoitettuja tai notkeasti tulkittuja, tavoittelevat onnellisuutta niin tarmokkaasti, että optimismi tarttuu. Life Less Ordinary on hyvällä tavalla helposti lähestyttävä ja vaihteleva albumi. Esimerkkejä paletin kirjavuudesta ovat Stone Rosesin aliarvostetun The Second Comingin tunnelmista muistuttava California, syntikkapopistakin ammentava Castles in the Sand, 2000-luvun napakkaa indietä edustava Life Is Art, You Wonder sekä lääkityksen kohdalleen saaneen The Curen mieleen tuova Waiting in the Wing. ARI VÄNTÄNEN Jarren ja kumppanien yhtä teemaa mehustelleista albumiklassikoista poiketen hittipotentiaalia löytyy lähes joka kappaleesta. Yhdentoista instrumentaalibiisin kokonaisuus on matka, mihin mahtuu niin ranskalaista ja italialaista 70-luvun spacediscobiittiä kuin 80-lukulaista kylmää new age-maalailuakin. Asialliseen laiterunkkarityyliin on kussakin kappaleessa lueteltu ne soittimet, mitä työstämiseen on käytetty. Mestarin rinnalla nykyamatöörien lofi-makuuhuoneprojektit kalpenevat JARI MÄKELÄ Blood Dirt Love Stop. Gnarls Barkleysta ja The Black Keysistä pitävien luulisi tykästyvän myös The Heavyyn. JARI MÄKELÄ 8 HEKO JA HURJAT POJAT PSYKEDEELINEN AIKAMATKA 8 THE HEAVY THE GLORIOUS DEAD (Secret Entertainment) Lapsuudenystäväni taisi olla jotain sukua Wigwamin kosketinsoittaja Esa Kotilaiselle, ja hänen kauttaan meille syntyi kontakti Jean-Michel Jarren sävelteoksiin 70- ja 80-luvun taitteessa. Aikoinaan viileän futuristiselta kuulostanut äänimaailma viehätti myös Kraftwerkin ja Moroderin protoelektro-tuotannoissa sekä ns. uusromanttisissa yhtyeissä, mutta "koneiden soittama" musiikki leimattiin kuitenkin vähäarvoisemmaksi kuin "oikeiden soittajien oikeilla instrumenteilla" tekemä. Sebastian "Kebu" Teir on nörtti, joka ei piitannut ennakkoluuloista, vaan kuunteli Jarrea, Vangelista ja Mike Oldfieldia sydämensä kyllyydestä. Aikuisena muusikkona Kebu on pinttynyt analogisten synien harrastaja, jonka soolodebyytti To Jupiter and Back tekee kunniaa edellämainituille mestareille. Albumi on äänitetty analogiselle nauhalle analogisia syntetisaattoreita käyttäen. Tästä juontaa levyn pehmeä, lämmin ja inhimillinen soundi. 8 KEBU TO JUPITER AND BACK (Counter/Ninja Tune) Rockia, soulia, vintaasi-R&B:tä ja hiphopia yhteen sulauttava englantilainen The Heavy on geneerisestä nimestään huolimatta pysynyt hengissä jo viiden vuoden ja kolmen albumin ajan. How You Like Me Now? -single (2009) on kuulemma myynyt Britanniassa puoli miljoonaa kappaletta, mitä voidaan pitää nykymaailmassa melkein käsittämättömänä saavutuksena. Kolmannella albumillaan The Heavy on "oikealta bändiltä" kuulostava kvartetti. Tämä on kaksipiippuinen juttu, sillä aiempien levyjen hittibiisejä kannatelleet sämplekoukut on yhä enemmän korvattu bändin omalla, usein keskinkertaisemmalta kuulostavalla sävelmateriaalilla. Biiseissä on entistä vähemmän tyylillistä variaatiota, mutta toisaalta ne muodostavat yhtenäisemmän albumikokonaisuuden. We Will You Rock You -kompilla iskevä Same Ol' on kelpo hoilausbiisi, ja melkein samalla reseptillä potkiva What Makes A Good Man? tarttuva singlelohkaisu. Just My Luck on yllättäen orientaaleja sävyjä sisältävä garagerock-runttaus ja The Lonesome Road tomwaitsmaista kolinaa. Vokalisti Kelvin Swabylle tunnusomaista curtismayfield-imitaatiota kuullaan muun muassa päätösraidalla SUE (Kompakti) Joensuulaiskokoonpanon kolme pienlevytystä Surffaten (2007), Röh (2008) ja Avaruusseikkailu 2009 yhteen kokoava Psykedeelinen aikamatka on julkaisija Kompakti ry:ltä hieno kulttuuriteko. Kokoelma on heti Surffaten-EP:n ensitahdeista lähtien hämmästyttävän valmiinkuuloista materiaalia, ja sen soisi tavoittavan potentiaalisen diggarikuntansa. Sen verran järkyttäviä visioita scifi- ja kauhuaiheisista sanoituksista irtoaa, ettei kansikuvien, biisinnimien ja myös ensikuuleman perusteella lastenmusiikilta vaikuttavaa levyä voi suositella taaperoikäisille. Kirjailija William Burroughsin teoksesta nimensä ottaneen yhtyeen surf- ja psykedeliapopista tulevat mieleen esim. Syd Barrett, Frank Zappan The Mothers of Invention, Brian Wilsonin Solar System -biisi, Virtanen-yhtye, Jarno & Juha, Karkkiautomaatti, Risto sekä TV-Resistori. Nyrjähtänyt retropop-onnahtelu kuulostaa vallitsevassa metalli-ilmastossamme vangitsevalta ja sanoitusten musta huumori ei tyhjännaurata. Bändin tarkoituksellisen amatöörimäiseltä kuulostanut visio ei jalostunut liikaa tämän kokoelman dokumentoiman kolmen levytyksen aikana. Kitaristi-laulaja Timo Torvisen metelöivänä sivuprojektina samaan aikaan käynnistynyt Eläin-orkesteri on sittemmin julkaissut kaksi albumia, jotka ovat kunniakkaasti jatkaneet Kumikamelin ja HC Andersenin hörhörockperinnettä. Toivottavasti myös Heko ja Hurjat Pojat saavat ug-popilleen jatkoa. JARI MÄKELÄ Pari vuotta sitten burleskiesityksen housebändiksi syntynyt Ismo Laakso Psychoboogie Explosion on teatterimusikaalien kapellimestarin ja psykoottisen avantgarden uranuurtajayhtye AD:n nokkamiehen perinnetietoinen orkesteri. Tälläisen taustan omaavalta äänitteeltä odottaisi enemmänkin kuin alkuperäisille versioille melko uskollisia luentoja Screaming Jay Hawkinsin biiseistä ja New Orleansin pianobluesin (Huey Smith, Professor Longhair) kilttiä coverointia. Yhtye on parhaimmillaan versioidessaan uusvanhalla tyylillään hiukan tuoreempaa vaihtoehtorockia kuten Babes In Toylandia, Cosmic Psychosia ja Gun Clubia. Koska tyylikkäälle vinyyliseiskan näköiselle cd:lle on taltioitu biisejä "enemmän on enemmän" -periaatteella, on mukaan mahtunut kolhon Eagles Of Death Metal -versioinnin ja Feed My Frankenstein -biisin kaltaisia huteja. Levykokonaisuus jää hyvän alun jälkeen liian pitkäksi ja veltoksi. Vaikka klassisen taustan omaava tenori Petri Bäckström on varmasti nauttinut irroitellessaan Hawkins-materiaalin parissa, levylle on taltioitunut siistihköä tulkintaa, johon kaipaisi mielipuolisempaa otetta. Samaa voi sanoa koko orkesterista. En silti lainkaan epäile, etteikö Ismo Laakso Psychoboogie Explosion voisi suotuisissa liveolosuhteissa upota alttiiseen yleisöön kuin kuolleiden voodoo-pappien oksennuksesta keitetty paloviina. JARI MÄKELÄ 7 ISMO LAAKSO PSYCHOBOOGIE EXPLOSION FEATURING PETRI BÄCKSTRÖM (Plastic Passion) SUE.FI » 33 « NRO. 8
• deille lämmitellään uudelleen Junon ja Thono Slowknown avustuksella, mutta kyseinen reggaehenkinen Huudi Skänk Remix ei anna biisille mainittavaa lisäarvoa. Lopputulema on keskinkertainen. JOONAS KUISMA THE DARKNESS ­ Hot Cakes ([PIAS]) 8 9 The Darknessin hajottua vuoden 2006 lopulla laulaja Justin Hawkins pyrki sooloartistina euroviisuihin ja perusti Steel Panther -tyylisen tukkametalliyhtye Hot Legin, mikä kuitenkin floppasi. Richie Edwardsin keulima Stone Gods -bändi puolestaan edusti keskinkertaisuutta puhtaimmillaan. The Darknessin paluulevy Hot Cakes on vaivatonta ja rentoutunutta, viihdyttävää korvakarkkia, mutta enemmän siitä saisi jäädä muistijälkiä. Kun kitaristi-pikkuveli Dan Hawkinsissa AC/DC-maniaa ruokkineesta Edwardsista on päästy eroon ja Phil Lynott -viiksinen hipsteri Frankie Poullain on palannut basson varteen, kemiat yhtyeen sisällä vaikuttaisivat olevan kohdillaan. Biisit muistuttavat tyyliltään 70-luvun Queen- sinkkujen b-puolien vähemmän ikimuistettavia kappaleita. Vokaaliharmoniat ja melodiset kitarakoukut ovat paikoillaan, mutta singlelohkaisu Everybody Have a Good Time kuulostaa melko väkinäiseltä. Permission to Land -esikoisen singlebiisien iskevyydestä jäädään selvästi. Kun NME:n mediaharakat ovat kaikonneet yhtyeen ympäriltä, toivoisi alkuaikojen hypetystä vierastaneiden melodisen hardrockin ystävien tutustuvan bändiin uudelta pohjalta. Huonoja vitsejä albumilta löytyy Scorpions-perinnettä jatkavan kansikuvan lisäksi vain yksi. Power metal -versio Radioheadin Street Spirit -biisistä olisi kannattanut unohtaa singlen b-puolelle. JARI MÄKELÄ (Geoglyph Records) Norjalais-suomalainen, Helsingissä majaileva nelikko Nazca on tehnyt musiikkia jo 1990- luvun lopulta. Pitkään puurtanut yhtye julkaisee neljännen albuminsa. Sen edellinen levy Out otettiin varsin positiivisesti vastaan lehdistössä, joten uutukainen herättelee odotuksia synkän rock-musiikin ystävien parissa. Nazca on tunnettu tummasävyisistä tuotoksistaan ja neljäs pitkäsoitto jatkaa samaa linjaa. Merkittävimmät vaikutteet löytyvät postpunkin, post-rockin ja industriaalisemman konemusiikin saroilta. Heti ensimmäisen Krisiskappaleen kitarariffi iskee lujalle ja syvään. Pinnalle miksattujen kitaroiden taustalla kummittelevat glockenspielit ja vanhat syntetisaattorit. Daemonz on puhdasta Bauhaus-post-punkia poltergeist-sanoituksineen. Skrtzrkrd:n A-osa sisältää nickcavemäistä crooner-laulua. Kiinnostavin raita on Lamp Pols, joka alkaa epätyypillisen letkeällä kompilla. Kappaleen sanoitukset käsittelevät kontrastiksi leppeälle keinuvuudelle talousjärjestelmän murentumista ja maailman vajoamista sotaan. Nazca tekee kiinnostavaa Liars-tyyppistä musiikkia, jota ei Suomesta tarpeeksi löydä. Uusimmalla levyllä on kuitenkin ongelmansa. Se on lopputyöstetty huonosti ja kuulostaa kehnolta. Erityisesti laulaja Karsteinin suoritukset ovat heikkoja aina englannin kielen vaivaannuttavasta ääntämisestä lähtien. Kappalemateriaali aukeaa hitaasti parantuen, mutta ei saavuta missään vaiheessa merkittäviä lakipisteitä. JOONAS KUISMA 7 NAZCA NAZCA LEVYARVIOT CALLE AND DAVE LINDHOLM THE BLUE CD 9 KERKKO KOSKINEN KOLLEKTIIVI S/T (Tum) Lindholmin veljekset ovat kumpikin tehneet pitkän uran musiikin parissa ­ Dave suomalaisen rocklyriikan luojana ja merkittävänä laulaja-lauluntekijänä, Calle Ylen musiikkituottajana ja muun muassa Pekka Strengin kanssa ­ mutta vasta nyt he ovat tehneet ensimmäisen yhteisen levynsä. The Blue CD:llä miehet palaavat nuoruutensa suosikkien pariin: levyllä on versioita vanhoista amerikkalaisista blues- jazz- ja gospelkappaleista sekä veljesten niiden hengessä kirjoittamia omia lauluja. Dave on tehnyt levylle kolme biisiä, Calle kaksi. Cover-valinnat ovat perusteltuja jo harvinaisuutensa vuoksi, ja esimerkiksi Daven kirjoittama Sometimes Things Go Wrong menee aivan täydestä lainabiisien joukossa. Suuri rooli onnistumisessa on soittajilla: Juha Kujanpään, Ulf Krokforsin ja Hessu Sandré- nin svengi paljastaa, että levyä tehdessä on ollut kivaa. Dave Lindholmin tuotannossa The Blue CD:n lähin sukulainen on Otto Donnerin kanssa taannoin tehty jazzlevy More Than 1-2-3, eikä pelkästään menneen maailman musiikin vuoksi. Levyjä yhdistää täydellisen vapautumisen ja paineettomuuden tunnelma ja kuusikymppisten herrasmiesten karisma. Tässä on täydellisiä kansitekstejään myöten tyylipuhdas levy. ARI VÄNTÄNEN 7 AQUSTIIKKA EI MITÄÄN UUTTA (Random Sounds Productions) Helsinkiläinen räppäri Aqustiikka eli Aku Hämäri on tähän asti tunnettu lähinnä vierailustaan SMC Lähiörottien Huudeilta huudeille -kappaleella. Myös tuottajan töitä tekevä mies on kuitenkin puuhaillut useiden musiikin tyylilajien parissa jo 90-luvulta as- ti. Kokemus kuuluu Ei mitään uutta -levyllä, joka on Hämärin debyyttialbumi MC:nä. Se ei sisällöllisesti uhoa liikoja tai höntyile poikamaisesti vaan näyttäytyy kypsänä ja valmiina pakettina. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että Aqustiikan sanoitukset olisivat erityisen ansioituneita. Niiden aihepiiri on helsinkiläisille lähiöräppäreille tuttuakin tutumpi. Avohoitola-kappaleen mukaan Malmi on päivisin avohoitola, öisin eläintarha. Hys hys kertoo kannabiksen kotikasvattamisesta. Luuppaan keskittyy kuvailemaan bussissa matkustamista. Aiheet ovat käytössä loppuunkulutettuja, mutta onneksi niiden tarkasteluperspektiivissä ei ole minkäänlaista räkänokkaisuutta. Biittipuolella Aqustiikka suoriutuu epätasaisesti. Hän hyödyntää runsasta musiikillista taustaansa parhaiten jazzista ja soulista lainaavilla sampleillaan, joiden kruununa on tarttuva Sattuu ja tapahtuu. Huudeilta huu- (Johanna Kustannus) Kerkko Koskinen Kollektiivi on superkokoonpanoksikin sanottu yhtye, jossa maestro Koskisen lisäksi vaikuttavat mm. Paula Vesala, Vuokko Hovatta ja nyt suomeksi laulava Manna. Neljä kaunista ääntä, neljä tunnistettavaa ääntä. Sävellykset ovat Koskisen ja sanoittajien joukosta löytyy nippu Ultra Bran aikaisia vanhoja tuttuja, kuten Anni Sinnemäki, Aulikki Oksanen ja Anna Ahmatova, mutta myös Vesala. Koskisen sävellyskynän jälki on enimmäkseen isoa ja mahtavaa, välillä leikittelevää ja menneille vuosikymmenille kumartavaa, ja usein sellaista, joka soi parhaiten suurella orkesterilla. On ihan kuulijasta kiinni miellyttääkö se vai ei. On turvallista sanoa, että jos Ultra Bra aikoinaan kolahti, kolahtaa myös Kollektiivi, niin paljon samoja sävyjä siinä on. En pidä tätä ollenkaan huonona asiana, sillä ei tällaista musiikkia tee tässä maassa kukaan muu, eikä kyse kuitenkaan ole mistään vanhojen lämmittelystä. Vaikka Vuokko Hovatta on nykykunnossaan parempi kuin koskaan, onnistuu Manna Vinyylit, muovilevyt www.plasticpassion.tk www.supersounds.fi SUE » 34 « NRO. 8
• yllättämään, sillä hänen laulamansa Jos saisin osoittautuu levyn ehkä kiinnostavimmaksi biisiksi. Mielenkiinnolla odotan, onko Kollektiivissa elävän yleisön edessä samaa taikaa kuin Ultra Brassa aikoinaan. MARJUT MUTANEN DIRTY PROJECTORS ­ Swing Lo Magellan (Domino) (Ark Recordings) Toisen albuminsa Songs of Patiencen julkaissut Alberta Cross on Brooklyniin kotiutunut duopohjainen yhtye, jonka perustajajäsenistä laulaja-kitaristi on kotoisin Ruotsista ja basisti Englannista. Sinänsä erikoista siis, että kaverusten musiikkityyliksi on valikoitunut äärimmäisen stereotyyppinen americana. Preerian aroilta miehet myös näyttävät promokuviinsa saapuneen kuin Kings of Leonin serkkupojat ikään. Alberta Crossin laulut ovat helposti lähestyttävää folkrockia Band of Horsesin hengessä. 70-luvun suuntaan kumarrellaan akustisten kitaroiden soidessa kuin Neil Young -pastisseina. Laulajan ääni muistuttaa kireydessään myös Silversun Pickupsin laulajaa ja ovatpa yhtyeet samoille lavoillekin yhdessä eksyneet. Kaikki on jotenkin kamalan tuttua jo ensikuulemalta: laadukasta mutta samalla kovin tylsää. Crate of Gold -kappaleen pohdinta Occupy-liikkeen motiiveista on sinänsä kiinnostava laulunaihe ja siinä mukavasti mouruavat kitarat ja raskaasti askeltavat rummut saavat pään nyökyttelemään hyväksyvästi. Edukseen erottuu myös kahdeksas raita Money for the Weekend (Pocket Full of Shame), jonka energinen poljento on kuin suunniteltu hikiseen pseudodekadenttiin indiediskoon. Pääasiassa levy kuitenkin jää esikuviensa varjoon, eikä aivan onnistu välittämään aitoa auringonpaahteista countryrockin värinää. MARKUS PERTTULA 7 ALBERTA CROSS SONGS OF PATIENCE 10 Näin Dirty Projectorsin keikalla Turun Dynamossa vuonna 2007 Rise Above -ep:n aikoihin. Pidin näkemästäni kohtalaisesti ja hain bändiltä nimikirjoitukset vinyylin kanteen mutten menettänyt järkeäni saati sydäntäni. Vuoden 2009 kehuttu Bitte Orca meni minulta kokonaan ohi, mutta viime vuonna ihastuin melkoisesti Björkin kanssa yhteistyönä tehtyyn Mount Wittenberg Orca -ep:hen. Swing Lo Magellan jysähtää tajuntaani kuin tukkirekka moottoritiellä. Levyn aloituskolmikko Offspring Are Blank, About to Die ja Gun Has No Trigger on vahvin levyn pitkään aikaan eikä loppulevynkään tarvitse sen rinnalla hävetä. Bändin johtohahmo Dave Longstrethillä on täysin omintakeinen melodiantaju, joka saa Dirty Projectorsin kuulostamaan jäljittelemättömältä ja toismaail- malliselta. Eikä tietenkään haittaa, että Longstrethillä on vahvaa visiotaan toteuttamassa sellaiset vokaaliakrobaatit kuin Amber Coffman ja Angel Deradoorian. Bändi ammentaa sekä rytmisiä että melodisia vaikutteita maailmanmusiikista, mutta tekee sen hienovaraisemmin kuin afro-sävyjä indiepoppinsa tilkkeeksi tunkeva Vampire Weekend ja kaltaisensa. Dirty Projectors on kivunnut ihan kivasta kuriositeetista yhdeksi ehdottomista suosikkibändeistäni. Samalla se on kivunnut suosion portailla noon monta askelmaa, että tätä bändiä tuskin toiste tullaan kantabaarissani näkemään. Toivottavasti sitten vaikka Flowssa ensi vuonna. Seuraavalla kertaa katson keikan eturivistä keskittyen täysillä. TOMI TUOMINEN LEVYARVIOT The Dresden Dollsista tuttu Amanda Palmer on hieno nainen. Ennakkoluulottomana ja rohkeana esiintyjänä hän on vuosien varrella ansainnut kulttisuosion, johon on vaikuttanut hänen kantaaottavuutensa, taide- ja teatterilähtöinen show-mentaliteetti sekä aktiivinen seurustelu fanien kanssa erinäisissä internetpalveluissa. Neidon pinkkikantinen punk-kabaree Theatre Is Evil sai rahoituksensa Kickstarterin avulla (100 000 dollaria kuudessa tunnissa), mikä on hieno osoitus musiikin kuluttajien halusta tukea musiikin tekemistä. Intron jälkeen alkava Smile (Picture or It Didn't Happen) kuulostaa kuin mikrofonin takana olisi Courtney Loven ja The Curen Robert Smithin rakkauden tuotos. Räväkkyyttä ja persoonaa siis riittää, mikä kulminoituu promosinkkunakin julkaistuun kappaleeseen Do It With a Rockstar. Kappaleessa Melody Dean taas nojataan vanhaan tuttuun My Sharona -riffiin, jonka ympärille on rakennettu leikkisä ralli. Menneisyyteen ei sen enempää sitten nojatakaan, vaan levystä kuuluu omintakeisuus ja omaehtoisuus. Theatre Is Evil on massiivinen levy, 15 kappaletta ja kestoa reilu tunti. Ehkä juuri siksi se saa palaamaan pariinsa yhä uudestaan. Jokaisen nurkan takana odottaa uusia koukkuja ja yllätyksiä. MARKUS PERTTULA 9 AMANDA PALMER AND THE GRAND THEFT ORCHESTRA THEATRE IS EVIL (8ft. records) sekä alle kaksiminuuttinen jytäpala Drinkin' Kilju jättävät kuulijaan elinikäisen muistijäljen. Mikäli allekirjoittanut saisi päättää, soisi jälkimmäinen maailmanlaajuisessa tehosoitossa jokaisella kaupallisella radiokanavalla. Edellä mainittujen lisäksi vaikutuksen tekevät kevyesti keinahteleva City Lights, joka muistuttaa masennuslääkkeensä ottanutta Nick Drakea sekä astetta kokeilevampi ja elokuvallisempi Time On Highway 5. Kokonaisilmeeltään Talmud Beachin eponyymi esikoinen on harkittu ja yhtenäinen paketti. Ainoastaan lyhyet instrumentaalit Sweetissä ja Aamulla rautatieasemalla eivät onnistu vakuuttamaan. MIKKO TOIVIAINEN 8 TALMUD BEACH S/T (Helmi Levyt) Hypnoottisen boogiebluestrio Talmud Beachin esikoinen on Helmi Levyjen katalogiin sopien taattua laatua. Muun muassa Joose Keskitalon taustayhtyeestä Kolmannesta Maailmanpalosta ja Räjäyttäjistä tutut muusikot erittävät soittimistaan varmaotteista, vapautunutta ja vähäeleisesti svengaavaa perinnemusiikkia, joka kuulostaa suunnilleen siltä kuin Kari Peitsamo esittäisi Canned Heatin kappaleita. Levyn aloituskaksikko Hobo Don't Mind A Little Rain ja Sold My Hair tarjoavat tekstuaalisesti oppikirjaesimerkkejä bluesmiehen käsikirjasta. Hyviä hokemia sisältävät toki muutkin albumin kappaleet. Varsinkin tehokkaalla tamppausbeatilla ja maukkaalla huuliharppumehustelulla maustettu The Wizard 9 DAN DEACON AMERICA den, vokaalien ja kahden liverumpalin mielipuolisten polyrytmien ansiosta. Kahdeksannella albumillaan Deacon käsittelee kotimaatansa Amerikkaa eri näkökulmista. Sen rumia ja kauniita puolia. Jokaista äärinationalistista temppeliammuskelijaa kohden löytyy jostain autotallista Dan Deaconin kaltainen DIY-hahmo, joka tekee hienoa ja täysin uraauurtavaa musiikkia. America on selvästi seesteisempi albumikokonaisuus kuin edeltäjänsä Bromst. Varsinkin loppupuoliskon neliosainen USA-teos lähentelee liki klassisen musiikin sävyjä 22-henkisine orkestereineen. Deacon on siitä poikkeuksellinen indiemuusikko, että vaikka hänen musiikkinsa on äärimmäisen kaukana valtavirrasta, on hän päässyt säveltämään musiikin mm. Francis Ford Coppolan tuoreimpaan Twixt-elokuvaan. TOMI TUOMINEN (Domino) Baltimorelainen Dan Deacon on näkemieni youtube-videoiden ansiosta noussut nopeasti huomattavasti itseään isompien nimien seuraan sarjaan "artistit, jotka pitää joskus nähdä livenä". Tämä ylipainoinen, likinäköinen ja kaljuuntuva nallekarhu onnistuu keikoillaan usein lietsomaan käyntiin sellaisen hullunmyllyn, että se olisi hienoa kokea lähietäisyydeltä. Pienenä Nintendo-pataan pudonnut Deacon edustaa jonkinlaista hyperaktiivista musiikkigenreä, joka on voinut syntyä pelkästään halpojen sämplerien, Animal Collectiven ja vanhan videopelimusiikin yhteisvaikutuksesta äärimmäisen korkeissa lämpötiloissa. Pieneksi silpuksi pilkottu, elektronisesti särisevä looppisekamelska pysyy koossa ainoastaan liima-aineena toimivien melodioiSUE (Mute) Koin miellyttävän yllätyksen kun sain kovasti odottelemani uuden Yeasayer-albumin arvostelukappaleen käsiini jo paria päivää ennen bändin Ruissalon keikkaa. Kuuntelin levyä niiden parin päivän aikana kymmeniä kertoja oppiakseni tulevan keikan biisit ulkoa. Efekti oli jokseenkin samanlainen kuin jos olisin itse pukeutunut teflon-haarniskaan ja Yeasayer olisi heitellyt jauhelihaa minua kohti. Ei tarttunut. Levyltä ennakkoon vuotanut Henrietta on sinänsä ihan mainio biisi, mutta kuten lähes pelkästään uusista biiseistä koostunut Ruisrock-settikin osoitti, on bändi uusilla biiseil- 7 YEASAYER FRAGRANT WORLD lään siirtynyt vieläkin kauemmas siitä harmonisesta ja sympaattisesta newage-hippeilystä, josta sen muistamme ja yhä lähemmäs perinteistä elektronista musiikkia. Lavalla on basisti, rumpali, kitaristi ja vokalisti, mutta kaiuttimista kuuluu sämplejä, elektronisia rumpusoundeja ja synamattoja. Periaatteessa Fragrant Worldissa ei ole mitään suurta vikaa, mutta tuntuu, että sen melodiset koukut ja ideat jäävät liiaksi modernin tuotannon jalkoihin. Kun levy loppuu, ei siltä muista juurikaan muuta kuin nopeatempoisn Reagan's Skeletonin, jossa on selvää hittipotentiaalia. Mutta muu levy ei tunnu jäävän mieleen edes ryppyotsaisella pänttäämisellä. Saattaa olla, että kun seuraava Yeasayer levy ilmestyy, pidän Fragrant Worldia mestariteoksena. Suunnilleen noin kävi Odd Bloodille, jota aluksi vierastin. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että levy ei tarjoa juurikaan potentiaalia kylmille väristyksille tai liikutuksen kyynelille, joita esimerkiksi debyytin 2080-biisi aiheuttaa yhä vaivatta. TOMI TUOMINEN (omakustanne) Pitkään omaa juttuaan nuohonneella Äänijännitteellä on ainakin meilläpäin kovan livebändin maine, mutta vasta nyt kokoonpano on saanut ilmoille debyyttialbuminsa. Itse olen valitettavasti aina ollut estynyt näkemään bändiä livenä, mutta ylistävät huhut ovat kiirineet korviini useilta eri suunnilta. Vuosien varrella valtaviksi paisuneissa mielikuvissani Äänijännite on ollut jonkinlainen 8 ÄÄNIJÄNNITE S/T » 35 « NRO. 8
• taan. Me muut voimme kai nostaa viimein kädet pystyyn ja todeta, ettei hän tule koskaan säveltämään tasapainoista albumikokonaisuutta. JARKKO FRÄNTILÄ GALLOWS ­ s/t (Pias) Uusin levy mukaan luettuna Gallows on huutanut hardcoreaan julki kolmen albumillisen verran. Ensilevytys Orchestra of Wolves löi yhtyeen kuuluisuuteen, ja Warner Bros. kaappasi watfordilaisbändin talliinsa höpöllä miljoonan punnan sopimuksella. Sitä iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan megajätti antoi yhtyeelle kenkää heti Grey Britain -kakkosalbumin jälkeen. Yhtyeen karismaattinen, englannissa pikkujulkkikseksi noussut keulakuva Frank Carter lopetti bändissä viime vuonna, ja hetken aikaa Gallowsin jatko oli vaakalaudalla. Uudeksi laulajaksi valikoitui kuitenkin Wade McNeil, joka saattaa olla joillekin tuttu Alexisonfireyhtyeestä. Hipsterihooceetä Fucked Upin tapaan Gallows ei vieläkään ole, vaikka esimerkiksi albumin päättävä Cross of Lorraine on vimmas- (Överdog) Noah Kinin debyyttilevy No Matter the Season oli eräs viime vuoden parhaita kotimaisia hip hop -levyjä. Huomio kiinnittyi erityisesti tuolloin vielä 17-vuotiaan miehenalun sanoituksiin, joissa elämä soi aidosti ja sympaattisesti. Uudella albumillaan Noah on säveltänyt itse kaikki kappaleet, ja tämä kuuluu valitettavana tunkkaisuutena. On toki hienoa, että kokonaisuus on huomattavasti kokeilevampi ja uskaliaampi kuin edellisellä albumilla, mutta esimerkiksi Thend:bluesin säksätys on mielikuvituksetonta ja köyhää. Koko albumi on soundillisesti niin tukossa, ettei oikein mistään saa kiinni, sillä missään ei ole koloja, joihin sormensa ujuttaisi. Vaikka Noahin flow on yhä komea, sanoitusten sisältö on siirtynyt arkipäivän huomioista outoon nuoren miehen angstiin, josta on niinikään vaikea saada otetta. Siinä missä ensilevy soi ajatonta hiphoppia, 9fngrs yrittää olla samaan aikaan sekä nykyaikainen, analoginen että kokeellinen ja menee kunnianhimossaan valitettavan metsään. Potentiaali kuuluu silti selkeästi, joten ensi kerralla sitten paluu debyytin tunnelmiin? JARKKO FRÄNTILÄ 6 NOAH KIN 9FNGRS 8 taan huolimatta sopivan melodista myös valtavirralle. Last June on komeaa huutoa alusta loppuun, ja Vapid Adolescent Blues muotovalio rypistys. Yleisesti ottaen soundi on karheampi ja raskaampi kuin ennen, mikä karkoittanee ne viimeisetkin Frankin nimeen vannovat teinitytöt yleisöstä. Frank Carterin Pure Love -yhtyeen debyyttilevy tulee vielä tänä vuonna. Ensimmäisten maistiaisten mukaan poliittisesti valveutuneena ja auktoriteetteja vihaavana miehenä tunnetuksi tulleen (ex)punkkarin albumi tulee olemaan radioille suunnattua söpöstelyrockia, jossa asennetta edustavat enää tatuoinnit. Vaikka kuinka yhä Gallowsissa soittava Frankin veli Steph on julkisuudessa kertonut ex-solistin eron yhtyeestä olleen yhteispäätös, niin vaikea tuota on uskoa. JARKKO FRÄNTILÄ 9 SERJ TANKIAN HARAKIRI sekoitus Magyar Possea ja Siniaaltoa. Kokeellista, mutta silti jylhän anssitikanmäkeläistä instrumentaalimaalailua, joka pakahduttaa minun slaavilaista melankoliaa rakastavan sydämeni. Yllätys onkin suuri, kun ilmoille raikaa englanninkielistä, aavistuksen Madchester-vaikutteista synavetoista popia hieman länsinaapurin Tough Alliancen tai Korallrevenin tyyliin. Tunne on sama kuin se, kun baaripöydässä erehdyksessä hörppää vierustoverin lasista ja saa suuhunsa oluen sijasta siideriä. Hämmennys. Useammalla maistelukerralla tähänkin kuitenkin tottuu ja se alkaa jopa miellyttää. Suomesta tällaisen tyylikkään popin tekemisen perinne on viime vuosiin asti puuttunut. Äänijännite on tervetullut lisä tähän kenttään. Levyarvostelussa ei ilmeisesti saisi koskaan puhua levyn kannesta. Graafisen alan ihmisenä ja esteetikkona minun on kuitenkin pakko sanoa, että Äänijännitteen debyytin kansi on hitosti huonompi kuin sen sisältämä musiikki. Lasten palikkatestistä innoituksensa saanut kuva ei saisi minua valitsemaan tätä levyä kaupan hyllystä suurin surminkaan, mutta itse musiikki kyllä kelpaisi hyllyyni. Onneksi tästä ei luultavasti ole vinyylipainosta, jossa kansikuva olisi suurempi. TOMI TUOMINEN kokonaisuus että jälleen yksi konseptialbumi. Tällä kertaa teemana on ollut kasata yhteen mahdollisimman laaja kirjo artisteja Bon Iveristä Erykah Badun kautta Nick Caveen ja tekaista jokaisen kanssa yksi biisi. Hauskalta kuulostava idea ei kuitenkaan kanna albumimitassa. Ylimittaisiksi venähtäneet biisit kuulostavat sinkkujen kääntöpuolilta eikä mukaan ole eksynyt kovinkaan montaa innostavaa esitystä. Levy muistuttaa tökeröä kansikuvaansa myöden Mojo- tai Uncut-lehden kylkiäisenä tullutta ilmaislevyä eikä se varsinaisesti houkuttele edes bändin tosifania raottamaan lompakkoaan. Meikäläinen jää odottamaan josko sieltä laiskanpulskeasta Flaming Lips -leiristä vielä irtoaisi yksi Soft Bulletin tai vaikkapa Clouds Taste Metallic. TOMI TUOMINEN lofi-tuotanto ja itserakennetuista soittimista rupsuttava kotitekoinen rytmi ovat ennallaan, mutta tunnelma on syksyisempi ja synkempi. Keskellä kesää ilmestyvä Lucifer on selkeästi pimeän vuodenajan levy kun taas viime vuonna loppusyksystä ilmestynyt 936 oli aurinkoisia sanoituksiaan myöten kesälevy. Ehkä Peaking Lightsin maailmassa vuodenajat kiertävät eri rytmissä. Oli miten oli, Peaking Lights on ehdottomasti kiinnostavimpia uusia bändejä mitä Amerikalla on tarjota. Sen yhdistelmä dubin rytmejä, krautrockin jumitusta, discon tarttuvuutta ja hypnoottista groovea on ennenkuulumaton cocktail. Ainoa syy, miksi Lucifer saa vain kahdeksan pistettä on se, että sen edeltäjä 936 oli uskomaton mestariteos. Sitä on vaikea ylittää. TOMI TUOMINEN (Reprise) Tiedä sitten oliko syy ajan saatossa muodostuneen System Of A Down -yliannostuksen, mutta bändin painuttua määrittelemättömälle levytyssapatille en oikein saanut kiinni sen enempää Daron Malakianin Scars On Broadwayn rockista kuin Serj Tankianin sooloilusta. Serjin debyytti Elect the Dead vaikutti rakentuvan kaikista SOADin parissa pienissä määrin kuulluista arsyttävyyksistä ja itsetarkoituksellisista paisutteluista. Siksi onkin mielenkiintoista, kuinka eri vinkkelistä kolmosalbumi Harakiri maalia lähestyykään. Nyt on löytynyt se vimmainen höyry, joka teki Toxicitystä yhden viime vuosikymmenen merkittävimmistä metallilevyistä. Vaikutelmaan toki vaikuttavat selkeät assosiaatiot tuttuun tuotteeseen aina Tankianin ärrän ääntämistä myöten, mutta kun oikeasti jouduin tarkistamaan, soittaako Harakirillä rumpuja sittenkin John Dolmayan, nostan kädet pystyyn. Harakirillä ei ole mitään ylimääräistä, ainoastaan hyviä ja erittäin hyviä yksioikoisen metallisia punkralleja. Koska saan edelleen joka kuuntelulla kicksit Deer Dancesta, Forestista ja Needlesistä, edustan Harakirin kohdeyleisöä enkä näin ollen pistä pahakseni vanhan mutta toimivan reseptin ilmiselvää kierrätystä. Nipples, tongues, testicles, cheeks! HENRI EEROLA 8 PEAKING LIGHTS LUCIFER Hieman samaan tapaan kuin menetin toivoni Björkin suhteen 2000-luvun alun Vespertinen jälkeen, myös Flaming Lipsin kynttilä sammui viimeistään Embryonicin tienoilla. Kun artisti saavuttaa riittävästi mainetta, hän alkaa ottaa taiteellisia vapauksia. Wayne Coynen poppoon kohdalla tämä on tarkoittanut lähinnä kuriositeeteiksi jääneitä taideprojekteja ja luvattoman heikkoja albumikokonaisuuksia. Uusin Flaming Lips -projekti astuu molempiin leireihin. Se on sekä epätasainen albumi- 6 THE FLAMING LIPS THE FLAMING LIPS AND HEADY FWENDS (Bella Union) (Domino) Tämän Suen teema omien arvostelujeni osalta tuntuu olevan "ennen oli asiat paremmin". Ollakseni johdonmukainen jatkan teemaa myös Peaking Lightsin kohdalla. Nappasin tämän itselleni entuudestaan tuntemattoman duon edellisen 936-levyn aikoinaan arvosteluun iloisen värisen kannen vuoksi. Kotona levy paljastui yhdeksi viime vuoden kirkkaasti parhaimmista albumeista. Tämän kesän odotetuin albumi Lucifer ei valitettavasti yllä aivan samoihin happoisiin sfääreihin. Kun 936 oli kummallinen kasettinauhan lailla tuhnuinen indiedubdiscoalbumi täynnä aurinkoisia ja tarttuvia lallatuksia, joita kuulin tyttöystäväni lauleskelevan alinomaan ja jotka tarttuivat omaankin kallooni viikkotolkuiksi soimaan, sukeltaa Lucifer syvemmälle Jamaikan vesiin. Soundillisesti levy on hyvinkin lähellä edeltäjäänsä. Tarkoituksellisen SUE (Anti) Parhaiten Grandaddy-surinayhtyeen laulajana tunnettu Jason Lytle on monien parrakkaiden miesten jumaloima. Tavallaan ihailun ymmärtää, tavallaan ei: vuonna 2006 hajonneen Grandaddyn neljän levyn katalogissa on hetkensä, mutta yleisesti ottaen albumikokonaisuudet olivat epätasaisia. Sympaattisen oloisen herrasmiehen toinen soololevy alkaa nimikkokappaleella, joka soi Grandaddyn herkkyyttä ­ kuin The Sophtware Slumpin iki-ihana Hewlett's Daughter. Joko nyt? Vaan ei, jälleen sama epätasaisuus nostaa päätään. Toisena kuultava Matterhorn on ylipitkä, kun taas sitä seuraava Young Saints kuin Grandaddyn parhaimmistoa. Get Up And Go on kaksi minuuttia ja rapiat aurinkoista kaliforniapoppia, kun taas Last Problem of the Alps yrittää olla eeppinen onnistuen olemaan vain tylsä. Fanien mielipidettä Dept. of Disappearance tuskin hetkauttaa mihinkään suun- 6 JASON LYTLE DEPT. OF DISAPPEARANCE 7 SLASH FEAT. MYLES KENNEDY AND THE CONSPIRATORS APOCALYPTIC LOVE (Roadrunner) Kun Saul Hudson julkaisi ensimmäisen varsinaisen soololevynsä reilut kaksi vuotta sitten, fanien nälkä oli hetken tyydytetty. Liuta eturivin vokalisteja oli oiva täky mutta jätti aprikoimaan, mitä Slashilla olisi tarjota niin sanotusta bändiaspektista; Velvet Revolverin debyytti kun on poikkeuksellinen valopilkku miehen tasaisessa mutta tasapaksussa Guns N' Rosesin jäkeisessä diskografiassa. Mielenkiintoa nosti tieto Slashin yhteistyöstä Alter Bridgessä kannuksensa hankkineen Myles Kennedyn kanssa, tämä kun on laajaskaalaisin laulaja sitten nuoren Axl Rosen. Jälleen kerran täytyy todeta, ettei kaikki paperilla positiivinen ole sitä käytännössä. Slash on edelleen suvereeni vahvuutensa eli keskitempoisen bluestrippailun parissa, mutta levyllä on rikollisen monta kasvotonta rockrenkutusta. Henkilökohtainen suosikki- » 36 « NRO. 8
• AKAASSA 30.6.­31.8.2012 Näkymä on taidetapahtuma, jossa kuvataiteilija Outi Heiskanen on samalla estradilla ensimmäistä työtään työstävän harrastelijan kanssa. Näkymässä toimitaan vuorovaikutteisesti, ympäristöystävällisesti, paikallisuudesta ammentaen mutta Eurooppaan kurkottaen. Tänä vuonna Näkymä on kolme näyttelykokonaisuutta, yleisöluentoja, työpajoja, oheistapahtumia. R E CO R D SI N GE RS Outi Heiskanen, Hannu Väisänen, Pekka Nevalainen ja Mirja Airas perustivat vuonna 1973 performanssiryhmän naimahuolien pakottamana. Tästä huolimatta ryhmä keskittyi myös taiteeseen, julkaisten muun muassa tyhjän äänilevynkuoren, jota pidetään kokeellisen musiikin merkkiteoksena yhä edelleen. S PA CE TO URI SM Kari T.Leppänen on suomalainen sarjakuvataiteilija, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Mustanaamion taustalta. Näkymässä Leppänen esittelee SciFi-aiheisia töitään. O P E N SI GHT Ympäristötaidenäyttelyn teosten luomisprosessissa on keskitytty vuorovaikutukseen ja keskustelevaan ilmapiiriin, ennen kuin teokset ovat valmistuneet. Mukana on 23 taiteilijaa kuudesta eri maasta. WWW.NAKYMA.FI Elokuun illassa 31.8. vietetään Näkymän päättäjäisiä: valoteos valtaa Vanhan Vesitornin ja Flammaryhmä esittää tuliteatteatteria SUE » 37 « NRO. 8
• ni Kennedy kapsahtaa katajaan samoissa kohdin kuin kitaristikollegansa, jolloin One Last Thrill ja Hard & Fast lipsahtavat yliampuvan määkiviksi. Tämä on harmi, koska pelkästään No More Heroesin, Bad Rainin ja Shots Firedin tummempi tulkinta perustelevat ostopäätöksen. HENRI EEROLA 6 LEVYARVIOT LINKIN PARK LIVING THINGS (Warner Bros) Aina debyyttialbumistaan asti megabändín statuksesta nauttinut Linkin Park osoitti vajaan parin vuoden takaisen A Thousand Suns -levynsä myötä tekevänsä tasan mitä huvittaa. Hybrid Theoryn (2000) laukaisema nousukiito tuskin olisi osoittanut laantumisen merkkejä, vaikka bändi olisi piehtaroinut tavaramerkkisoundissaan hamaan loppuun asti, mutta neljäs albumi toikin korville totaalisen irtioton menneeseen. Itse opin ajan kanssa ymmärtämään tuota elektronisvoittoista tiiliskiveä ja jopa pitämään valtaosasta sen kappaleita. Vaikka A Thousand Suns olikin kaikkea muuta kuin mitä itse bändiltä tilaisin, pakotti se polvilleen ja paneutumaan. Mutta entäpä nyt, kun Linkin Park näyttää ottaneen puolittaisen askeleen taaksepäin? Living Things on yksinkertaistettu vedos edeltäjästään. Energisimmillään (Lost in the Echo, Lies Breed Misery) se iskee hermoon onnistuneesti, mutta Iridescentin kaltaisten hyvien slovareiden puute lässäyttää kokonaisuuden. Kahden albumin jälkeen Linkin Parkin reinkarnaatio hakee vielä muotoaan. Toivonkin, että vielä jonakin päivänä saapuu se ultimaattinen kombo paperiviiltoa ja katalysaattoria. HENRI EEROLA dabändeissä kuin Agents ja Mustangs. Isien maineella ei Roadrunnersin kuitenkaan tarvitse ratsastaa, sillä etenkin nuoreen ikänsä nähden bändi soittaa suorastaan ällistyttävän tiukasti. Bändi ei myöskään sorru genressä niin usein kohdattavaan hymistelyyn, vaan soittaa puolet ronskimmin ja rosoisemmin kuin rautalankabändit yleensä. Ehkä kuvissa pitkätukkaisina rokkaavat soittajat ovatkin hankkineet kannuksensa soittamalla jotain raskaampaa tavaraa, mikä nyt on saatu ujutettua rautalankameininkiin. Materiaalia on genren peruspilareilta kuten Shadowsilta ja Tsaikovskilta, mutta mukaan on onneksi saatu myös omia biisejä kolmasosan verran. Eivätkä ne tässä seurassa erotu mitenkään huonompina. Ongelma levyllä on jälleen kerran sen mitta: 15 biisiä rautalankaa on yksinkertaisesti aivan liikaa kenelle tahansa paitsi paatuneimmalle genreharrastajalle. Vaihtelu on loppujenlopuksi niin vähäistä, että usein toivoisi, että kaikki rautalankabändit julkaisisivat vain neljän biisin EP-levyjä. JYRKI MÄKELÄ Volterin Antti Aitapelto ja Jani Tuovinen ovat selvästi lahjakkaita kavereita, joissa on ainesta paljon parempaankin. Ensi kerralla vaikka ulkopuolinen tuottaja ja rajallinen studioaika voisivat tuoda ryhtiä touhuun. JYRKI MÄKELÄ vin kuin toivoa saattaa. Seuraava askel dvdjulkaisujen saralla onkin lyödä markkinoille kunnon keikkaboksi, joka on fanien päiväunissa ollut jo pidemmän aikaa. ILKKA LAPPI 6 THE ROADRUNNERS RAMPAGE (Raksun talli) The Roadrunners on rautalankaa jo toisessa polvessa. Alle parikymppisten musisoijien isiä on soittanut sellaisissa kotimaan legen- (Yläkulo tuotanto/The Velvet Beat) Volter itse kertoo kuuluvansa The Monkeesin, Emitt Rhodesin ja Joe Meekin perillisiin, mutta kuulokuvat paljastavat tyylinsä olevan enemmän länsirannikon 60-luvun psykedeliapoppia. Hämmentävästi tähän on sekoitettu suomalaista rautalankaiskelmäsoundia ­ levyn singlebiisi Ghost Town menisi suomeksi laulettuna täydestä esim. Jani & The Jetsettersin uutena kappaleena. Vuosikausia rakennetun debyyttialbumin soundimaailmassa lienee tavoiteltu pehmeää ja lämmintä 60-luvun äänimaisemaa mutta paikoin tuntuu, että asiassa on lyöty hiukan yli. Levy kuulostaa osin tunkkaiselta ja demomaiselta. No Returnin biisit ovat usemmiten ihan kivoja, mutta eivät paljon muuta. Laulupuoli on melko arkaa ja varovaista, mikä tosin paikoitellen istuu tämäntyyppiseen materiaaliin. 6 VOLTER NO RETURN (Bad Taste) Kiinnostukseni Danko Jonesiin syttyi kymmenisen vuotta sitten, kun kanadalaiset paukuttivat rockillaan lähes tajun pois helteisessä Ruissalossa. Kuvittelin, että minusta olisi tullut fani ikuisiksi ajoiksi. Levyille asti bändin maagisuus ei kuitenkaan ole koskaan täysin taltioitunut. Siksipä olikin kiva tarttua Danko Jonesin kahden levyn dvd-julkaisuun. Eikä homma toki pettänyt odotuksia. Toinen levy sisältää Ballad of Danko Jones -lyhytleffan, joka perustuu kolmeen bändin biisiin. Full of Regret, Had Enough ja I Think Bad Thoughts -videot keräsivät myös mittavan vierailijajoukon. Panoksensa lyhärille käyvät antamassa muun muassa Elijah Wood, Ralph Macchio sekä Lemmy. Jälki on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen, jos se jostain syystä on aiemmin mennyt ohi joltain. Lisäksi ykköskiekolla on puolitoistatuntinen dokumentti bändin vaiheista. Hard core -faneille se ei luultavasti tarjoa suuria yllätyksiä, mutta tarjoaa satunnaisesti bändistä intoilevalle mielenkiintoisia poimintoja uran varrelta sekä vasta-alkajalle perinpohjaisen läpileikkauksen 1990-luvun puolivälin syntyvaiheista tähän päivään. Leppoisan juttutuokion aikana tulee muun muassa selväksi, että kovan livemaineen perusta luotiin jo vuosia sitten, kun bändi keikkaili aktiivisesti lähes missä tahansa loukossa pientenkin rahojen perässä. Kakkoskiekolle on pakattu kaikki bändin julkaisemat videot, jotka osaltaan piirtävät bändin urasta kaarta. Danko Jones on bändi, joka tarvitsee kuvan tuekseen, mutta silloin homma toimii niin hy- 9 DANKO JONES BRING ON THE MOUNTAIN DVD 7 TUOMAS KESKIMÄKI SUOHON EKSYNYT (Salakirjat) Mitä ilmeisimmin porilaisuutta tunnustavan Keskimäen kolmas runokirja tuo lukijan eteen taidokkaasti maalailtua melankoliaa. Vaikka alussa olivat tunnetusti suo, kuokka sekä Jussi, on Keskimäen tarinoissa suolla huomattavasti lopullisempi rooli. Symboliikan osalta sen voinee tulkita niin haudan kaltaisena konkreettisena paikkana kuin myös masennuksen tapaisena abstraktiona. Muutoinkin kirjan sanallinen kuvasto käyttää luontoa vahvasti läsnä olevana tekijänä. Valokuvitus tukee tunnelmaa hyvin mallikkaasti. Suomalaisuus ja runojen kalevalamitta kulkevat käsi kädessä. Juurista ja niiden menettämisestä lukiessa voi aistia kysymykset yksilön ja ehkä yhteisönkin identiteetin säilymisestä postmodernissa maailmassa. Tunnelma on kokonaisuudessaan karusti kaunis ja samalla lohduton. Yksittäisistä runoista Viha ja Latvoilla ikuisten puiden hehkuvat heikkoa uhmakkuutta. Rakkauskin esitetään klassisena lieventäjänä, mutta vain hetken. Alati läsnä vartova kuolema tuntuu tuomion lisäksi välttämättömyydeltä, joka myös päättää kärsimyksen. Allekirjoittanut on parin piirun verran liian hyperaktiivinen ja optimistinen arvostaakseen tämänhenkistä sinänsä koskettavaa sanamaalailua täysin rinnoin. Surumielisyyttä läheisempänä pitäville teos avautunee erittäin tehokkaasti. ALEKSI AHONEN SUE.FI SUE » 38 « NRO. 8
• » REPLAY JARI MÄKELÄ PRIMAL SCREAM ­ Evil Heat (Sony) V allitsevan pop-kaanonin mukaan Glasgow'ssa Skotlannissa kolmekymmentä vuotta sitten perustetun Primal Scream -yhtyeen tärkeimmät albumit ovat ehdottomasti Screamadelica (1991) ja XTRMNTR (2000). Jälkimmäinen levy nousi uudestaan hehkutuksen kohteeksi, kun viime vuosikymmenen lopulla listattiin 2000-luvun parhaita levyjä. Screamadelican kaksikymmenvuotisjuhlat tuntuivat käynnistyvän välittömästi tämän jälkeen. Molemmat albumit ovat toki upeita, mutta ovathan ne jo puhkisoitettuja. Henkilökohtaisesti nostan kaikkien aikojen kovimmaksi Primal Scream -albumiksi Vanishing Pointin (1997), jonka innoittamana kiinnostuin ensimmäistä kertaa todenteolla 60-luvun psykedeliasta ja orastava uteliaisuuteni dubia ja krautrockia kohtaan heräsi. Heti Vanishing Pointin kannoilla sinnittelee sitten XTRMNTR:n matalaprofiilisempi sisarlevy Evil Heat. Elokuussa 2002 ilmestynyt Evil Heat oli ensimmäinen Primal Scream -julkaisu sen jälkeen, kun Sony-jättiläinen oli nielaissut indiemoguli Alan McGeen kredibiliteettiä tirisseen Creation-yhtiön. Evil Heat oli edeltäjäänsä pehmeämpi ja vähemmän poliittinen albumi (silti levyn tehokkain ja antiamerikka- laisin kraut-iskusävelmä Rise kantoi ennen 9/11-tapahtumia enteellistä nimeä Bomb The Pentagon). Albumin ensimmäiseksi singleksi valittiin Jagz Koonerin tuottama, Swastika Eyes -tyyliin elektrorokkaava Miss Lucifer, joka ei näyttävän promovideonsa loihtimasta ensivaikutelmasta huolimatta edusta levyn kärkikastia. Ehdottomasti parasta antia sitävastoin on albumin toinen singlelohkaisu, hypnoottisella rumpukonekompilla moottoritien viherkaistaa eteenpäin tussutteleva Autobahn 66. Evil Heatilla Two Lone Swordsmen -aliaksen taakse kätkeytyvän Andrew Weatherallin tuottama kappale on mainio yhdistelmä Kraftwerk-krautia ja vokalisti Bobby Gillespien eteeristä psykedeliavokalisointia. Albumin lopusta löytyy vielä Autobahn 66:n sisarbiisi, soundillisesti David Bowien Berliini-trilogiasta muistuttava ja LCD Soundsystemin tyyliä ennakoiva hieno A Scanner Darkly -instrumentaali. Autobahn 66:sta seuraavalla biisillä Gillespien entinen bändikollega, The Jesus And Mary Chainin Jim Reid uhoaa tuhoavansa kaiken mihin koskee. Leikkisästi Detroitiksi nimetyn kappaleen tehokas bassosynakuvio kuulostaa siltä kuin Gary "Mani" Mounfield olisi pöllinyt sen Op:l Bastardsin Scorpius-biisistä (2000). Kuka tietää? Evil Heatin parhaimmistoon kuuluva Detroit on Primal Screamin riveissä vuosina 1996­2006 akkujaan ladanneen My Bloody Valentine -nero Kevin Shieldsin tuottama. Niin on myös välipalaksi jäävä elektroblues The Lord is My Shotgun, jolla huuliharppua kurmuuttaa sydäntäsärkevästi ei sen vähäisempi vierailija kuin Robert Plant. Yksi albumin kohokohdista on heti perään kuultava räkäinen ja rähjäinen rock'n'roll-pala (sick) City, jolla tuottaja Shields päästää kitarastaan ulvovat demonit irti. Skull X -kappale taas edustaa MBV-äänivallia Primal Scream -yhteyksissä tehokkaimmillaan ja häröimmillään. Albumi alkaa psykedeelisellä gospel-biisillä Deep Hit of Morning Sun, ja samalla tyylillä se myös päättyy. Kosketinsoittaja Martin Duffyn yksinään esittämä hauras lopetuskappale Space Blues #2 on jatko-osa ja kunnianosoitus miehen ex-yhtyeen Feltin kappaleelle Space Blues (1988). Evil Heatin kepeintä antia edustaa supermalli ja wannabe-rokkari Kate Mossin laulama cover Some Velvet Morning -psykedeliapopklassikosta. Mossin esityksen ansiosta innostuin hankkimaan ensimmäisen Nancy Sinatra & Lee Hazlewood -kokoelmani, mikä sisälsi ylittämättömän alkuperäisversion. Vuoden 2003 puolella brittilistalle nousi Primal Screamin Dirty LEVYARVIOT kitaristi Andrew Innesin kahdestaan bändin vetovastuuseen. My Bloody Valentinen ja The Stone Rosesin aktivoiduttua ovat soittajalegendat Shields ja Mani siirtyneet emäyhtyeidensä pariin. Samalla kun Shields edelleen valmistelee ikuisuusprojektiaan, My Bloody Valentinen uutta studiolevyä, on bändin basisti Debbie Googe kuitenkin liittynyt Mania korvaavaksi kiertuebasistiksi. Toistaiseksi tuorein Primal Scream -albumi, eklektinen Beautiful Future (2008) on samalla yhtyeen popahtavin pitkäsoitto. JARI MÄKELÄ Hits -kokoelmalle sisällytetty riisutumpi electroclash-tulkinta kappaleesta. Seuraavalla Riot City Blues -albumilla (2006) Primal Scream toisti kriitikoita jo Give Out But Don't Give Up -levyllä (1992) suunnattomasti ärsyttäneen tyylillisen täyskäännöksen stonesmaisen retrorockin pariin. Suuri yleisö ei protestoinut yhtyeen suunnanmuutosta tälläkään kertaa; Country Girl -singlestä tuli bändin isoin hitti, mikä päihitti brittilistalla jopa Give Out... -albumilta lohkaistun Rocksin. Kitaristi Robert Youngin vetäytyminen määräämättömän pitkälle sapattivapaalle vuonna 2006 jätti Gillespien ja esikoisalbumista 1987 lähtien bändissä soittaneen rytmi- Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. SUE » 39 « NRO. 8
• » LEFFAVIERAS Aake Otsalan fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Jim Jarmuschin Dead Man (1995). Tää on leffa, josta mä saan joka kerralla eri fiiliksen, huomaan ja löydän siitä aina eri asioita. Täsmähuumoria just mulle. Mun kantilta katsoen siinä on kaikki elementit kohdallaan. Ja kaunista kuvaa, jota jaksaa ihastella ja hämmästellä pitempäänkin. Paras leffakohtaus ikinä ­ Se on toisesta Jarmuschin leffasta, siitä alkuperäisestä Coffee & Cigarettes-leffan lyhäristä Strange to Meet You. Sehän on ihan idioottimaista hölmöyttä koko juttu, mutta siitä huomaa joka kerta eri asioita. Aina kun sen näkee, se pistää ajattelemaan eri tavalla. Luultavasti just sen nimenomaisen kohtauksen teho poiki niin monta muuta kohtausta, joista pystyttiin kasaamaan kokonainen elokuva. Äänisuunnittelijaykkönen ­ David Lynch. Sen leffat pohjautuu ääneen reilusti enemmän kuin viisikymmentäprosenttisesti. Sillä on aivan eri vinkkeli äänen suhteen kuin kelläkään muulla. Sen jutut on aina tosi yllätyksellisiä... että mitä helkattia tää nyt oikein on, miten tääkin nyt oikein on mennäkseen. Mutta aina se toimii. Animaatioleffaykkönen ­ Haiyo Miyazakin Naapurini Totoro. Kaikissa Miyazakin leffoissa on ihan hillitön tunnelataus. Oman tyttären kanssa Totoroa on oikeastaan aika vaikea katsoa, koska aina mua meinaa alkaa sen aikana itkettää. Me ollaan nähty se yhdessä monta kertaa, ja aina mulle tulee kyynelet silmiin. Tää juontaa tosi pitkälle taaksepäin, ja siihen liittyy niin paljon kaikkea, mutta se on ihan mieletön elokuva. Asiat, joita se kuvaa, mitä aikuiset siitä saa ja mitä lapset siitä saa, niin sitä kauttahan se on ihan lyömätön. Lisäksi siinä on säveltäjä, joka monen japanilaisen mielestä varastaa kaikki ideansa Euroopasta ja muualta, mutta tosi hyvinhän sen jutut toimii. ENSI-ILTA » LIIAN VALMIS JUTTU K oska Mika Kaurismäen uusi elokuva Tie pohjoiseen kuvaa Vesku Loirin esittämän isän sekä hänen poikansa Samuli Edelmannin reissua Helsingistä Lappiin, tuntui sopivalta kutsua vieraaksi Absoluuttisen Nollapisteen basisti Aake Otsala, joka muuten puuhastelee myös äänisuunnittelun parissa. Esittäessäni ehdotukseni puhelimitse sain tietää osuneeni aika lailla nappiin. ­ Sopiihan tuo. Mä olen itsekin viime aikoina miettinyt takaisin Rovaniemelle muuttamista, viimeksi kolme päivää sitten. Leffan katsastamisen jälkeen piti heti kysyä, vastasiko se Aaken mielikuvaa paluusta takaisin omille lapsuudenseuduille? ­ No, enemmänhän toi oli kuvaus maaseudusta, ei sen aihe niinkään Lappiin liittynyt. Mutta oli siinä myös kohtia, jotka peilaa omaa elämää, totta kai. Suomen maaseudun meiningin kuvauksena se oli oikein hyvä. Ja kyllähän siinä oli tausta-ajatuksena näyttää, kuinka paljon hitaampaa ja rauhallisempaa elämää ihmiset siellä pohjoisessa elää. Ja kyllähän siinä irrottauduttiin kertalaakista tästä etelän hektisestä elämästä heittämällä puhelin järveen. Kyseessä oli kuitenkin vain matka sinne ja takaisin ­ vaikka muuttuneenahan se sieltä palasi... ­ Alku oli helkutin kiinnostava, siinä mentiin hyvää tahtia eteenpäin ja kiinnostavuus pysyi hienosti yllä. Mutta sitten jo ennen puolta väliä iski ihan hirveä notkahdus. Mä en tiedä mikä siinä on, kun noissa kaikissa tuntuu olevan aina se sama homma. Ongelma on nimenomaan tempon kanssa. Tarina kyllä lähtee hyvin menemään, mutta sitten vaan tulee ensin yksi notkahdus, ja myöhemmin muitakin. ­ Tuntui vähän siltä, että se oli enemmän tai vähemmän täsmäkirjoitettu noille näyttelijöille. Tässä tapauksessa se oli vähän vaikea tai huonokin asia, koska mukana oli jonkinmoinen tähtikaarti. Ja kun koko leffa oli täynnä vanhoja tunnettuja hahmoja, niin tavallaan siihen myös suhtautuu sen mukaisella tavalla. Tyypit tekee juuri sitä, mitä niiden arvaakin tekevän. ­ Käsikirjoituksesta puuttui särmä ja roso, joka olisi herättänyt sen ihan kunnolla elämään. Se tuntui liian valmiilta jutulta. Ja tietysti se perinteinen suomalainen tanssilavameininki oli pakko saada sinne mukaan, plus näiden kahden musiikillisesti lahjakkaan pääosanesittäjän musiikkiesitys estradilla. Jos kyseessä olisi olleet eri näyttelijät, niin ehkä ratkaisutkin olisi olleet erilaisia eli yllättävämpiä. ­ Siitä mulle tuli mieleen ajatus laskelmoinnista eli tarkoituksellisesta kohderyhmien miettimisestä. Jos mä meen katsomaan Loiri-Edel- mann-leffaa, niin en mä ihan välttämättä halua nähdä siinä noin kliseistä musiikkikohtausta. Vaikka taustabändissä (Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani) tuttuja olikin. Entä miten hyvin toimi Joonas Jyrälän äänisuunnittelu? ­ Siinä oli monia hyviä juttuja. Hyvin oli pelattu esimerkiksi sillä ajatuksella, että sillä pianisti-pojalla soi ajatuksissa sen pianobiisit. Ehkä se oli hiukkasen alleviivaavaa, mutta se nyt varmaan oli enemmän ohjaajan päätös. Vähän mua tökki se, että siinä koko ajan soi sillä jenkkiautolla ajaessa se vähän kantrivivahteinen suomalainen iskelmä. Totta kai se kuului tuohon, mutta olisihan siinä voinut välillä vaihtaa biisiä. Tai edes sovitustyyliä. Se vaihtelu olisi hyvin voinut viedä tarinaa eteenpäin. Tai ainakin musiikki olisi voinut elää tarinan etenemisen mukaan. ­ Mutta hyviä oli esimerkiksi ne kahvinkeitinhommat. Mä kiinnitän usein huomiota ihan naurettaviinkin juttuihin. Kun mä oon pienestä asti tehnyt musiikkia, niin mä katson ja elän elokuviakin pitkälti äänen kautta. Musiikki on mulle hyvin tunneperäinen juttu, joka tuottaa leffoissakin hyvin voimakkaita fiiliksiä. Ja kuinkas monen tähden arvoinen kokonaisuus mahtaisi olla kyseessä? ­ Toi nyt oli semmonen keskivertotapaus. Ihan viihdyttävä juttu, mutta varsinkin siinä keskikohdilla olisi huvittanut pistää digiboksi pausellle, käydä saunassa, juoda saunakalja ja polttaa tupakka. Ja sen jälkeen jatkaa katsomista. Eli about kolmostahan se taitaa tarkoittaa. Mulle leffoissa on tärkeintä yleistunnelma. Jos se on falski, niin se ei oikein iske. Ja pieni falskius tätäkin vähän häiritsi. MARKKU HALME Otsala TÄHDET Halme ½ Tie pohjoiseen, Suomi 2012. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä ja Mika Kaurismäki. Rooleissa: Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Peter Franzén, Irina Björklund, Mari Perankoski, Elina Knihtilä, Ada Kukkonen, Rea Mauranen, Aake Kalliala, Eeva Litmanen, Eila Roine, Leena Uotila, Eija Vilpas, Krista Kosonen, Kristo Salminen, Pertti Sveholma ja Jukka Virtanen. Kesto: 113 min. Seuraava Sue ke 12.9. lään piveä poltellen ja viinaa vedellen. No totta v***ssahan Tedistä on ajan myötä tullut megajulkkis ja tv-tähti, jonka kielenkäytössä ***:t on korvattu kirjaimilla. Idea on ehtaa South Park-tasoa, joskin sillä poikkeuksella että poliittisille tai talousmahdikkaille tahoille ei käydä v*****lemaan. Meininki on kuitenkin verrattoman härskiä ja kaikki arkisen järkevät ajatukset rikkovaa. Ihan nappiin asti tehokkaasti ei homma kuitenkaan toimi, vaan homma olisi vaatinut vielä muutaman kuukauden verran lisäkässäröintiä kokonaisuuden täydellistämiseksi. Mukaan olisi saanut keksiä enemmänkin esimerkiksi Tedin ja Johnin (pätevä Mark Wahlberg) välisen väkivaltaisen nujakoinnin kaltaisia upeuksia. Mutta mikä upeinta, härskiyksien ohella elokuvassa on oikeasti kyse vain todellisesta ja kestävästä ystävyydestä, lämpimästi ja sydämellisesti kerrottuna. Pitänee tsekata se Family Guy uudelleen. MARKKU HALME THE EXPENDABLES 2 Ohjaus: Simon West onhan se tyhmä ja ruman näköinen heti alusta lähtien. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt siihen hetkeen 1980-luvulla, kun jälleen yksi Esson baarista vuokrattu, filippiineillä kuvattu italialaissotaklassikko-video alkoi rätistä putkitelkan ruudulla. Kertakäyttöiset kakkosen ohjaajaksi on nimellisesti laitettu Simon West, mutta Sylvester Stallonen biletystä tämä on alusta loppuun. Ensimmäinen vartti käsittelee Stallonen lempikaavaa. Kierosilmäiset sotilasjuntit ovat napanneet hyvän CIA-jenkin, joten on aika koota 1980-90 luvun äksön-ukkeleiden vahanukkeryhmä kokoon ja pistää päristellen. Veripussit roiskuvat likaisen viherharmaata parakkitaustaa vasten kuin Rambo nelosessa ikään. Kidutettu vapaaksi, ja sitten päräytetäänkin bensapommien hehkussa omalla pikku lenskarilla yli ruumiskasojen. Sitten seuraa pakollinen "ömm möämmä möön öön liian vanha tämmöiseen" -muristelu kolmannen veroluokan Harlikkabaarissa. Tottahan siinä öristään, mutta silti kohta mennään kelpo kostokeikalle ja kohtaillaan vanhoja kamuja: Chuck Norris, Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Jean-Claude Van Damme ja huumorielementtinä Dolppa Lundgren, urpo mutta hyvis kuitenkin. Realismin narikkaan jäämisen hoksaa viimeistään silloin kun plutoniumpötköjä nakellaan kuin pullapitkoja. Jos tämän menette katsomaan niin suosittelen aivokurkiaisen virittämistä ennakkoon jollakin muulla kuin kahvilla: kuuden, ehkä seitsemänkin keskarin ehdokas. Ikenet vetäytyvät väkisinkin kieroon kun sankarimme leukailevat toisilleen vanhojen bravuuriensa repliikeillä. Voisin antaa viisikin tähteä ihan tunnustuksena Stallonen spedemäiselle härskeilylle, mutta jos nyt en kuitenkaan. I see old people. VESA KATAISTO TED Ohjaus: Seth MacFarlane ihan fiksuna pitämäni ystävä yritti tyrkyttää suosiooni MacFarlanen luomaa Family Guy -animaatiosarjaa, mutta parin viisiminuuttisen kokeilun jälkeen luovuin toivosta. No okei, Simpsonsin ensimmäisen kauden suhteen kävi aivan samoin. Aina ei ymmärrys vörki. Kaverikiusattu pikkunassikka John saa joululahjaksi metrin mittaisen pehmokarhun, joka hurskaan taikatoiveen kautta muuttuu poitsun oikeasti eläväksi ikuiseksi ystäväksi. Ja kaikki tapahtuu 3D-digitaalianimaation kautta ihan reaalimaailmassa. Kyse ei kuitenkaan ole lasten tai pätkänkään verran ahdasmielisten aikuisten elokuvasta. Alkujakso on vielä suhteellisen ja kohtuullisen kilttiä meininkiä, mutta kun siirrytään ajassa parikymmentä vuotta eteenpäin, niin kaksikkohan laiskistelee kämpil- SUE » 40 « NRO. 8
• DVD/BLU-RAY POIKANI KEVIN Iso-Britannia 2011. Ohjaus: Lynne Ramsey. Pääosissa: Tilda Swinton, John C. Reilly, Ezra Miller, Jasper Newell, Rock Duer. Kesto: 112 min. Ikäraja: 16. Cannesissakin noteerattu Poikani Kevin on ehdottomasti viime vuoden ahdistavin draama ja sen tarina on alati ajankohtainen. Lionel Shriverin palkittuun romaaniin perustuvaa elokuvaa ei voi suositella heikkohermoisille, sillä psykologinen trilleridraama muistuttaa paikoin jopa kauhuelokuvaa. Tilda Swinton vetää elämänsä roolin äitinä, jonka poika Kevin ei ole (lievästi ilmaistuna) täysin terve yksilö vaan edustaa silkkaa pahuutta. Äiti on aivan hukassa hänen kanssaan isän (John C. Reilly) ollessa se parempi vanhempi. On käsittämätöntä, ettei Swinton saanut tästä edes Oscar-ehdokkuutta, vaikka kyseessä on ehkäpä viime vuoden paras roolisuoritus. Elokuva seuraa perheen elämää Kevinin syntymästä teini-ikään saakka. Poikaa esittää kolme eri-ikäistä näyttelijää, joista jokainen heistä loistaa taidoillaan. Vanhempaa Keviniä esittävä Ezra Miller on näyttelijä, jota kannattaa seurata. Ohjaaja Lynne Ramsey avaa tarinaa elokuvallisin keinoin näyttämällä vähintään kolmea eri aikajanaa samanaikaisesti, eikä katsoja silti putoa matkasta. Kevinin pahat aikeet ja teot selviävät jo ensimmäisillä minuuteilla elokuvan keskittyessä äidin näkökulmaan. Takaumat ovat oikeastaan eristäytyneen äidin muistelmia, ja häntä on helppo syyllistää. Ainakin yhteiskunta on riutuneen äitiparan automaattisesti tuominnut. Paljonko äidin kasvatuksessa oli oikeasti vikaa? Sen katsoja päättäköön itse. Elokuvan englanninkielinen nimi on suomennettu tökerösti. We Need to Talk About Kevin vihjaa, että vanhempien olisi pitänyt puuttua omituisen pojan käytökseen jo vuosia aiemmin, jolloin massamurha olisi ehkä voitu estää. DVD- ja Blu-ray -julkaisut ovat ekstrattomia. Ohjaajan ja näyttelijöiden kommentteja olisi ollut mukava katsella. TERO HEIKKINEN PERHE ON PARAS (USA 1989) Ron Howardin (Apollo 13, Kaunis mieli) ainoa todellinen mestariteos on vihdoin julkaistu teräväpiirtomuodossa. Lämminhenkinen komedia on roolitettu taitavasti ja pääosissa nähdään iso liuta Hollywoodin tähtinimiä Steve Martinista Jason Robardsiin. Elokuvassa seurataan Buckmanin perheen eriskummallisia tapahtumia juonen ollessa sen verran monitahoinen, ettei sitä voi kuvailla muutamalla lauseella. Poikkeuksellisen terävä käsikirjoitus jaksaa naurattaa parin vuosikymmenen jälkeen kuin tuoreeltaan ja Blu-ray on laadultaan erinomainen. Ansaitut Oscar-ehdokkuudet nimettiin parhaasta naissivuosasta (Dianne Wiest) sekä Randy Newmanin kirjoittamasta tunnuskappaleesta I Love to See You Smile. Murrosikäinen Joaquin (Leaf) Phoenix vakuuttaa ensimmäisellä varsinaisella valkokangasesiintymisellään. LAULAVAT SADEPISARAT - 60-vuotisjuhlajulkaisu (USA 1952) Musikaaliklassikoihin lukeutuva Laulavat sadepisarat ei ole täysin kestänyt aikaa, mutta pari biisiä saa kuusi vuosikymmentä myöhemminkin suupielet leveäksi. Nimikkokappaleen Singin' in the Rain lisäksi ainakin Good Morning muistetaan hyvin. Gene Kellyn tähdittämä musikaali oli ensimmäisiä Hollywood-elokuvia, joka osasi nauraa itselleen tarinan sijoittuessa aikaan, jolloin äänielokuvat tekivät vasta tuloaan. Tämä onkin loistava "kumppanileffa" Oscar-rohmu The Artistille. SOME GUY WHO KILLS PEOPLE (USA 2011) Kengännauhabudjetilla kuvattu kauhukomedia tarjoaa häpeilemättömästi juuri sitä mihin se on tarkoitettu. Yksinkertainen käsikirjoitus olisi voinut olla jonkun muun ohjaajan käsissä täydellinen fiasko, mutta Jack Perez tietää mitä kameran takana on tehtävä. Päänäyttelijä Kevin Corrigan puolestaan onnistuu kameran edessä. Monista sivurooleista tuttu kasvo vakuuttaa miehenä, joka päättää kostaa verisesti heille, jotka ovat tehneet hänen elämästään kärsimysnäytelmän. Bluokan elokuvaan on saatu myös muita tunnettuja kasvoja Karen Blackista Barry Bostwickiin. Jopa elokuvan nimi viittaa siihen, ettei kyseessä ole kriitikoiden ylistämä Oscar-suosikki vaan hauskaa goreilua ja omassa genressään toimiva pläjäys. CHRONICLE (USA / Etelä-Afrikka 2012) Supersankarielokuvissa usein mielenkiintoisinta on aika ennen actionia. Ne hetket, jolloin sosiaalisesti kömpelö nörtti luuseri muuttuu itsensä vastakohdaksi. Syystä kokonaan käsivaralla kuvattu Chronicle käyttää tähän reilusti aikaa, vaikka kokonaisuudessaan leffa kestää alle puolitoista tuntia. "Löydetty filmimateriaali"- ja supersankarigenrejen sekoittamisen ei pitäisi toimia, mutta ohjaaja Josh Trank onnistuu. Lopputulos on fiksu toimintaleffa, jossa scifiä ja draamaa ei ole unohdettu. Kaikki kolme päähenkilöä on kirjoitettu aidosti. Elokuva pyrkii olemaan dokumentaarinen, eli minkäänlaista näyttelemistä elokuvassa ei saisikaan olla. Lopussa ollaan kuitenkin lähellä sitä, että koko homma vedetään pipariksi. TERO HEIKKINEN SUE The Gaslight Anthemin neljäs albumi on mieleenpainuvaa ja intensiivistä rockia, läpimurtolevy "The `59 Sound"-hengessä. KAUPOISSA NYT! SAATAVANA MYÖS: WWW.UNIVERSALMUSIC.FI WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND » 41 « NRO. 8
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ » IVAN SUKUPOLVI ity-lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1986. Vuosien varrella lehti toimi ponnahdusalustana monelle tämän päivän eturivin toimittajalle ja kirjailijalle. Yhteiskunnan ja mediakulttuurin muuttuessa lehden linja viihteellistyi. Nimimerkin takaa kirjoitetut vittuilukolumnit ja seksiin ja seksuaalisuuteen painottuneet kirjoitukset valtasivat lehden sivut yhä useammin ja useammin. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että lehti oli tärkeä osa suomalaista kaupunkilehtikulttuuria. Tunnelin päässä oli kuitenkin valoa, ja lehden päätoimittajaksi alkuvuodesta valittu Maria Pettersson oli muuttamassa sen linjaa. Täydellisen konseptiuudistuksen piti astua voimaan syksyllä. Toisin kuitenkin kävi, ja lehti lakkautettiin niin toimituksen kuin lukijakunnankin hämmästykseksi äkkinäisellä niskalaukauksella. Tämä tietenkin juuri silloin, kun sen sisältö oli muuttunut lähikuukausina oikeaan suuntaan. Kansien välissä oli yhä enemmän asiaa ja yhä vähemmän panoasentojen analysointia. Ihmisten suhtautuminen lehden lopettamispäätökseen oli ällistyttävä. Kukaan ei omien sanojensa mukaan lukenut Cityä, mutta monet näyttivät olevan aidosti vahingoniloisia siitä, että se lopetettiin. Tokihan olen näiden ilkkujoiden tapaan sitä mieltä, että kaikki mistä en pidä on lopetettava ja ihmiset potkittava pihalle. Toivottavasti kortistoon. Onneksi Cityn myötä menee joiltakin kirjoittajilta edes osa toimeentulosta. Eivätkä ne saa edes ansiosidonnaista! Ähäkutti! Homot! Heterot! LBGT! Mitäs olivat töissä! Ihan oikein niille. Nokiakin on nykyään paska puhelin, joten Salon tyhjentyminen oli ihan oikein. Ja kyllähän sitä työtä löytyy kun hakee. Menisivät noksulaiset vaikka siivoamaan. Ei voi olla niin vaikeaa! Sillä ainahan on hienoa kun maksuton, nuorisolle suunnattu osa kaupunkikulttuuria kuihtuu JC Decauxin määrittelemiksi julkisen liikenteen mainostolpiksi, raitiovaunujen videotaulujen ostetuiksi mainospaikoiksi ja iltapäivälehtien irtonumeromyyntiin tähtääviksi lööpeiksi. Katsotaan kaikki tissit. Samainen vahingonilo ja aggressio toistuu usein täysin samanlaisena bändien ja artistien kohdalla, jotka jostain syystä ovat yleisen hyväksynnän ulkopuolella. En välitä Jukka Pojan musiikista, mutta aito viha ja joidenkin liki puhtaan väkivaltainen asenne miestä kohtaan on jotain, mitä en voi ymmärtää. Tätä nykyä naistähteä voi huoritella kepeästi ja hassusti interwebin ihmeellisessä maailmassa ilman, että pitää ottaa minkäänlaista vastuuta sanomisistaan. "Emme missään tapauksessa myöskään välttele naurunalaiseksi joutumista, mikä tuntuu olevan monille ihmisille pahin mahdollinen kohtalo. Naurunalaiseksi joutumisen pelko on muutenkin aivan turhaa", lausui Circlen kitaristina toimiva Janne Westerlund edellisessä Suessa. Tämä olisi monen vahingoniloisen hyvä muistaa. Vaatii rohkeutta yrittää ja kenties epäonnistua ja olla silti oma itsensä, sillä suoritusyhteiskunnassa epäonnistunut joutuu naurunalaiseksi. Epäonnistumiselle nauraminen on pelkuruutta, joka nyky-yhteiskunnassa tehdään yleensä rohkeasti nimimerkin takaa, sillä tuolloin mistään ei tarvitse ottaa vastuuta. Big Brother alkaa pian, ja ohjelmasta revitään lööpit siinä vaiheessa, kun joka kilpailijoista sanoo humalassa jotain erikoista tai paljastaa oman tietämättömyytensä (meistä paremmista ihmisistähän kukaan ei ole koskaan olutpäissään sanonut mitään tyhmää tai kyseenalaista). Kun seuraavissa missikisoissa misseiltä kysytään tietokilpailukysymyksiä ja joku vastaa väärin, Facebookin statuspäivitykset täyttyvät vahingoniloisista kommenteista. Toki julkisuushakuiset ihmiset usein aiheuttavat itse omat sudenkuoppansa, joihin putoavat. Siinä missä kuilun pohjalla ennen oli kuitenkin vain pari tappia naulitsemassa heidät kommenttiensa vuoksi, odottaa pimeyksissä tätä nykyä tuhansien vahingoniloisten lauma, joka raatelee ihmiset kappaleiksi. Ihmisten suhtautuminen Lontoon olympialaisten suomalaispettymyksiin on tutun... no, suomalaista. Kun korkeushyppääjä pudottaa riman, hassunhauskoilla kirjoittajilla on kisa siitä, kuka onnistuu ensimmäisenä haukkumaan hyppääjän. Kun 3000 metrin juoksija loukkaa jalkansa ja hänet työnnetään varotoimenpiteenä pyörätuolissa pois stadionilta pukuhuoneiden uumeniin, tuhansissa kotitalouksissa raikuu paskainen nauru. Mitä helvettiä meille on tapahtunut? « C 1b2a3c4b5a6b7b8a9c10c11b12a13a14b15c VIIMEINEN SANA 1. Turun linnan juhlissa ei esiinny a) Kent b) Magnus Uggla c) Donovan 2. Billy Talentin uuden albumin tuotti a) Ian D'Sa b) Jon Gallant c) Brendan O'Brien 3. Arkhamin kirjasto soittaa a) folkia b) poppia c) metallia 4. Hexvesselin Mat McNerney on a) jenkki b) britti c) Australiasta 5. Lutakko Liekeissä järjestetään a) Jyväskylässä b) Oulussa c) Seinäjoella 6. Talmud Beachissa ei ole ketään a) Räjäyttäjistä b) CMX:stä c) Kolmas maailmanpalosta 7. Jason & The Scorchers on kotoisin a) Memphisistä b) Nashvillesta c) Dallasista 8. The Darknessin uusi albumi on a) Hot Cakes b) Hot Legs c) Hot Dogs 9. Ilkka Alanko on syntynyt vuonna a) 1965 b) 1967 c) 1969 10. Itämaa kuvailee musiikkiaan sanalla a) teollinen b) kemiallinen c) luomu 11. The Gaslight Anthemissa on Brian a) Jones b) Fallon c) Johnson 12. Punk Lurexin lopussa oli ennen a) OK b) Oy c) Ltd 13. Unsung Heroues on Ensiferumin albumeista a) viides b) kuudes c) seitsemäs 14. Grave tulee a) Norjasta b) Ruotsista c) Tanskasta 15. Big Wave Ridersin levy on Life Less... a) Organic b) Orgastic c) Ordinary SUE » 42 « NRO. 8
• » VIIMEISET SANAT #24 ARI VÄNTÄNEN Punk Lurexin Tiina Wesslin malttaa odottaa viimeisiä sanojaan. Sitten viime näkemän olen... lihonut. Viimeksi ostamani levy on... vuodelta 1 tai 2. Puolisoni on levyfriikki, jonka alati kasvavalle levykokoelmalle taloomme tarvitaan kohta lisäsiipi. Omille levyhankinnoille ei siis juuri jää tarvetta. Viimeksi näkemäni elokuva oli... tosi huono. Valitsin sen entten-tentten-metodilla digiboksin tallennuksista. Se oli semmoinen hämärä psykologinen trilleri 80-luvulta. Olin vähällä lopettaa katsomisen monta kertaa, mutta jatkoin sitkeästi, kun kerran olin jo haaskannut niinkin paljon aikaa. Parin tunnin kärsimyksen jälkeen ­ kun vihdoin alkoi selvitä, mistä koko niin sanotussa juonessa oli kyse ­ digiboksi ilmoitti, että toisto on pysäytetty. Tallennusaika oli siis loppunut taas kerran ennen elokuvan loppua. Harmitti vähän. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... että satuttaisin toista ihmistä tai eläintä tarkoituksella fyysisesti tai henkisesti. On toki tuhansia muitakin asioita, joihin en suostuisi missään tapauksessa, kuten vaikka osallistuminen Big Brotheriin tai muuhun älykääpiöohjelmaan. Viimeksi itkin, kun... irrotin kuollutta lintua viinimarjapensaan suojaverkosta. Pitää kehitellä pihaan niin tehokas linnunpelätin, ettei verkkoja tarvita. Viimeksi nauroin... noin viisi minuuttia sitten. Nauraa hekotan vähän väliä milloin millekin asialle. Tilannekomiikka on parasta. Vastapainoksi pillahdan itkuun pienimmästäkin aiheesta ja noloimmankin nyyhkyleffakohtauksen johdosta. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... Lapinpolthajien Wahlroosin unelma. Viimeksi näin unta... puutarhanhoidosta. Punk Lurexin uuden Puolesta ja vastaan -levyn viimeinen biisi on... Blå Tåget / Ebba Grön -klassikko Staten och kapitalet. Meillä on levyillä perinteisesti yksi cover-biisi, mutta Punk Lurexin omat biisit ovat vähintään yhtä hyviä! Viimeksi lauloin suihkussa... Dallasin tunnusmelodiaa. Viimeistään on aika lopettaa, kun... näkee Avengersin laulajan kahtena. Tämän opin heinäkuun lopulla Puntala-rockissa. Viimeiset sanani ovat... toivottavasti vielä kaukana tulevaisuudessa. SUE » 43 « NRO. 8
• ANTENNAS TO koko uran kattava kokoelmalevy nyt kaupoissa! HELL Saatavilla muhkea kolmen levyn special edition ­paketti: 2 CD:tä sisältäen yhteensä 36 biisiä. Mukana 19 Slipknot ­klassikkoa ja vuoden 2009 Download Festivalin keikka kokonaisuudessaan. Lisäksi DVD yhtyeen kaikista musiikkivideoista sekä 10 uutta videota. www.slipknot1.com SUE » 44 « NRO. 8