• avenged sevenfoldthe posies grindermansilent scream antipop consortiumlordi skunk anansiekamelotanvil deathchainswashbuckle the latebirdsshining liljan loistouniklubi NRO. 9 · (SYYSKUU) · 2010 · (#146) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · VOLBEAT
• Listaykkösen odotettu uutuuslevy. Älä jää ilman! www.cheekki.com 22.9. "Ahosen lauluissa juostaan niin kauan kunnes sydän pysähtyy, mennään metsään kuolemaan ja rakastetaan niin, että sattuu. Ahonen ei säästele sanojaan tai yleisöä." ­ Miina Poikolainen/ .voima. KAUPOISSA 6.10. DELAY TREES "Semimelankolinen, unenomainen indiepop kasvaa kappale kappaleelta niin käsittämättömän kallisarvoiseksi, että sopivia sanoja on vaikea löytää." - 1000 Sparks blog 30.9. Elää, potkii ja puree: Huutoa ja hakkausta Tuplalive-dvd digipakissa, kesto yli 6 tuntia. Suurin osa ennenjulkaisematonta materiaalia. 1990-2010 Regina: Unohtuneesta 500 kpl rajoitettu 7" & digisingle Julkaisu 22.9. TUOMARI TUOMARI NURMIO www.reginaregina.com www.johannakustannus.fi SUE » 3 « NRO. 9
• JÄRKEVÄN IHMISEN MIETTEET: MAN-EATING TREE: VINE -LTD DIGI + T-PAITA, ILM. 22.9. DEATHCHAIN: DEATH GODS -LTD CD + T-PAITA, ILM. 29.9. SUE » 4 « NRO. 9
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN New Meeting Point bar | terrace | after work | music club Ke 15.9. REINO & THE RHINOS To 16.9. Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalin avajaisklubi! THE CAPITAL BEAT, VILLA NAH, DJs J. Kostaja & Harvest Pe 17.9. MARIA GASOLINA (levynjulk.) La 18.9. Club Balkan Fever: DJs ROBERT SOKO (GER), Borzin & Levy Su 19.9. Pyhä Sunnuntai! DJ Jouni Ke 22.9. THE FABULETTES Pe 24.9. CHIC! DJ Spoogy La 25.9. LeBonk Discotheque, DJ Kite Su 26.9. Pyhä Sunnuntai! Ke 29.9. THE LATEBIRDS (levynjulkkarit), MUNSONS To 30.9. Music Machine -klubi: SAMI PITKÄMÖ, LENNI-KALLE, AKO KIISKI, H. ALA-KOJOLA Pe 1.10. URBAN VOODOO MACHINE (UK) & LALLA MORTE (FRA), LADY ANE ANGEL (UK), THE ITTY-BITTY TEASE CABARET La 2.10. LeBonk Discotheque Ke 6.10. Club Rainmaker: MANNA, FRENCH FILMS To 7.10. Music Machine -klubi: SAMI PITKÄMÖ, LENNI-KALLE, AKO KIISKI, H. ALA-KOJOLA Ke 13.10. ANNA-MARI KÄHÄRÄN ORKESTERI To 14.10. THEM BIRD THINGS, PIKKU KUKKA DUO Pe 15.10. PARIISIN KEVÄT Yrjönkatu 24 Ke-la 16-04, su 23-04 Ennakot Tiketti www.lebonk.fi 10 10 PROUDLY PRESENTS: Pe 17.09. (K-18) 10 TULEVAISUUDEN RUSINA htenä aamuna heräsin vanhana. Olin mennyt nukkumaan toiveikkaana nuorena aikuisena, jonka kauluspaidan napit ylettyivät vatsan kohdalta kiinni. Olin nähnyt elävältä tuntuvia unia yökerhojen dj-kopeista, festarireissuista, videopeleistä ja bänditreeneistä. Nyt, liki kymmenen vuotta myöhemmin, heräsin lähes keski-ikäisenä viiksekkäänä, huonoryhtisenä ja huonotuloisena miehenä, joka pukeutuu kotonaan mieluusti löysähköihin hihattomiin paitoihin. 2000-luvun alkupuoliskolla, kun lähestyin pahamaineista kolme nollaa, olin kauhusta aivan jäykkänä. Ajatukset oikeista töistä, vastuullisuudesta, perheen perustamisesta, asuntolainasta ja kaikesta, mitä kolmekymppisten ihmisten tässä yhteiskunnassa odotetaan tekevän, kammottivat minua. Nyt, kun olen lähempänä seuraavaa tasakymmentä kuin edellistä eikä suurempaa muutosta elintavoissa, hiusrajassa tai ihon kimmoisuudessa ole vieläkään tapahtunut, alan tuntea samaa kuolemanpelkoa ja tarvetta tehdä elämänmuutos. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Menestyä. En tiedä, onko elämäni tästedes kriisistä toiseen etenemistä ja tulenko enää koskaan olemaan tyytyväinen omaan ikääni. Osaanko enää ikinä olla täysin huoleton? Otin hiljattain lopputilin varmasta vakiduunista levykaupassa, koska tunsin olevani liian vanha siihen. 36-vuotias mies isoine pulisonkeineen voi omistaa oman pienen levykaupan, jossa myydään hänen suosikkimusiikkiaan vinyylilevyillä. Se on pelkästään äärimmäisen katu-uskottavaa. Mutta kun sama 36-vuotias mies on rivityöntekijänä isossa levykaupassa, alkaa hänen kredibiliteettinsä olla kyseenalaisempi. Miten pillihousuiselle ja aktiivisesti blogeja seuraavalle indie-teinille voi suositella uutuuslevyä, kun itse on lähes hänen isänsä ikäinen? Seuraan musiikkikirjoittelua ja blogeja edelleen aktiivisesti, mutta voinko tai haluanko edes olla auktoriteetti minua puolet nuoremmille musiikinharrastajille, kun minua ei liiemmin kiinnosta dubstep, baile-funk tai witch-house? Samasta syystä mielessä on käynyt myös dj-keikkojen lopettaminen. Minua ei enää kiinnosta ostaa uusimpia tanssilattian täyttäjiä 12"-vinyylisingleinä. Ei totta puhuen ole kiinnostanut enää moneen vuoteen. Hankin mieluummin kotiini levyjä, jotka kestävät kuuntelua ja joita minun ei tarvitse muutaman kuukauden päästä myydä ­ niiden ohitettua parasta ennen -päiväyksensä ­ rahoittaakseni uusia maksihankintojani. Nytkin hyllyssäni seisoo metrikaupalla reliikkejä 2000-luvun alusta ja puolivälistä. Kukaan ei halua kuulla electroclash-maksejani tai punkfunk-seiskojani syksyllä 2010, kaikkein vähiten minä itse. Olisinpa ostanut niilläkin rahoilla aikoinaan jotain kestävää kuten Bruce Springsteeniä tai New Orderia. 2000-luvun edetessä koko nuoruuden käsite on alkanut venyä kuin purukumi. Kolmekymppiset haluavat takertua nuoruuteensa ja kieltäytyä heille asetetuista odotuksista. Vuonna 2010 on aivan ok asua vuokralla, elää loputonta sinkkuelämää, kerätä hyllyihinsä Hello Kitty -tavaraa, Star Wars -leluja tai vanhoja videopelejä ja istua kaiket illat baareissa. On hyväksyttävää tai jopa ihailtavaa laittaa suuri osa kuukausituloistaan syntetisaattoreihin ja bändikamoihin, jotka nekin ovat vain takertumista haaveisiin menestyvästä bändistä. Haaveisiin, jotka vanhenivat kun täytit 24 vuotta. Elämme ajassa, jossa parrakkaat miehet kokoontuvat iltaisin toistensa luo juomaan olutta ja pelaamaan Warhammer-miniatyyripeliä tai urheilupelejä Playstationilla. Kukaan tuntemani kolmekymppinen ei tunnu haluavan seurata vanhempiensa jalanjäljissä rivitalolähiöön ja tylsään mutta varman toimeentulon takaavaan työhön. Kaikki haluavat jättää itsestään jäljen. Mielellään sellaisen jäljen, jolle ei tarvitse vaihtaa vaippoja. Kuten kaikella, myös tällä ikäkysymyksellä on kääntöpuolensa. En minä tiennyt parikymppisenä oikeastaan mistään mitään. En ollut koskaan kuunnellut David Bowieta tai Black Sabbathia. En ollut lukenut ainuttakaan maailmankirjallisuuden klassikkoa. En ollut edes koskaan maistanut alkoholia tai suudellut tyttöä. Mitä annettavaa minulla olisi voinut graafikkona, biisintekijänä tai kirjoittajana olla kenellekään? Ei minusta olisi ollut Rauman Arthur Rimbaudiksi. Ikä on tuonut omiin tekemisiin tiettyä perspektiiviä, näkemystä ja varmuutta. Tunnen itseni ja tiedän mistä pidän. Toiset kypsyvät hitaammin. 25-vuotiaana olisin luultavasti osannut suhtautua ylioppilaskokeisiin niiden vaatimalla vakavuudella. 28-vuotiaana olisin ehkä jo tiennyt miksi haluan tulla isona. 33-vuotiaana perustin bändin, jonka valtakunnallinen rocklehti valitsi yhdeksi kahdestatoista vuoden 2010 lupaavimmista kotimaisista uusista tulokkaista. Kaikki bändimme jäsenet ovat hyvän matkaa yli kolmekymppisiä. Meidän ei pitäisi olla julkaisemassa debyyttilevyämme tänä syksynä. Sen sijaan meidän pitäisi soittaa iskelmä- ja suomirock-covereita ystäviemme häissä ja haikailla menneen autotallibändimme perään. Kaiken tämän jälkeen minua lohduttaa se, että en ole yksin. Jokainen tämän jutun lukija tulee ennemmin tai myöhemmin kokemaan nämä samat tuntemukset. Kukaan ei onneksi välty vanhenemiselta. TOMI TUOMINEN 10 7 Y vp 10 6 7 vp 10 10 "Kippis&Kulaus" 1v. Bileet KURTIS BLOW KEMMURU LOOST KOOS ...SRKKPJT La 18.9. (K-18) 18 ennakko, 20 ovelta SHINING (NO) Pe 24.9.(K-18) 33 ennakko, 35 ovelta BLONDE REDHEAD (USA) PORCELAIN RAFT (UK) La 25.9. (K-18) 12 15 POISONBLACK Pe 1.10. (K-18) 12 7 10 10 ANNA PUU Ke 6.10. (K-18) 18 ovelta, 16 ennakko KID KOALA (CAN) La 9.10. (K-18) 12 20 8 HERRA YLPPÖ & IHMISET Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta, Tiketistä ja Lippupalvelusta. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. Ravintola Virgin Oil Co., Kaivopiha, Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki, 12/ 14 www.virginoil.fi Kirjoittaja on elämää nähnyt, kuullut ja haistanut turkulainen, joka joskus kirjoitti tämän lehden sivuille kolumnia ja arvioita. Levykauppatyö vei miehen muutamaksi vuodeksi mukanaan, mutta tässä sitä taas ollaan. SUE » 11 « NRO. 9
• AKI VILLE YRJÄNÄ Syntymäaika ja -paikka: 30.7.1967, Kemi Asuu: Porvoossa Yhtyeet: CMX 1985- (laulaja, basisti, säveltäjä ja sanoittaja), Terveet Kädet 1986-1988 (kitaristi, myös sävellyksiä) CMX-julkaisut: 13 albumia, 6 EP:tä, 3 kokoelmalevyä, 2 DVD:tä Runoteokset: Arcana (1997), Rota (2000), Somnia (2003), Mechanema (2006), Angelus (2010) Muut teokset: Encyclopedia Idiotica (2009), Päiväkirja 1995-2008, Taiteesta ja elämästä (2009) Lisäksi: Kulttuuriosuuskunta Lilithin toimitusjohtaja, Ruokaräyhä-kolumnisti Helsingin Sanomissa HENKILÖKUVA TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVAT KERTTU MALINEN Sitten tuli seuraava pienlevy-yhtiö, eikä aikaakaan, kun meillä oli perässämme jo iso levy-yhtiö. Meidät on haettu kotoa kolme kertaa. Yhtäkkiä huomattiin, että tässä on mennyt kymmenen vuotta, ja ammattimuusikkoja ollaan. Kun ensimmäinen kultalevy tuli, oltiin aika hölmistyneitä. Nyt kultalevyjä on 13, ja CMX menestyy musiikkilehtien vuosiäänestyksissä. Yrjänä nauraa, ettei aina ihan tajua fanien mielenliikkeitä. ­ Meillä on hyvin pitkään ollut aktiivinen ja uskollinen kuulijakunta, mutta fanimme haukkuvat aina jokaisen julkaisumme! Kun tulee taas seuraava levy, se edellinen saa ikään kuin anteeksi ­ "se oli ihan hyvä, mutta tämä uusi on kyllä ihan hirveä, nyt te olette lopullisesti luovuttaneet". Tätä on nyt tapahtunut sellaiset 14 vuotta. Me ollaan Suomen ainoa orkesteri, joka ei faniensa mielestä saisi tehdä yhtään mitään. Ei musiikkia faneille tehdäkään. ­ Kyllä siinä pitää ajatella itseään. Minkälaisen laulun minä haluaisin kuulla? Eihän musiikki kuitenkaan ole valmista, ennen kuin se on kuulijalla. Jokaisella on oma tulkintansa, oma maailma, jonne sen sijoittaa. MYSTIKKO JA LUONNOSTELIJA cmx:n lyriikat ja Yrjänän runot vilisevät viittauksia kansanperinteeseen, mytologioihin ja muuhun mystiseen. Mistä se kaikki tulee? ­ Olin jo pienenä tavattoman kiinnostunut parapsykologiasta, uskonnoista ja historiantutkimuksesta. Nykuäänkin luen paljon sellaista kirjallisuutta. Minua inspiroivat myös keskeneräiset, luonnosmaiset asiat. Se, että on kuullut väärin jonkin laulutekstin ja saa siitä hyvän idean. Se on kuin osittain nähty maalaus tai tarina, josta on olemassa vain palasia. En yritäkään tehdä niistä palasista kokonaista tarinaa. Sen saa tehdä kuulija. Yrjänän entisiä ja nykyisiä innoittajia ovat muun muassa Jim Morrison, Leonard Cohen, Michael Stipe ja David Sylvian. Eniten mies peräänkuuluttaa silti taiteen tekemisen motiivia: miksi teet sitä mitä teet? ­ Nykyään on vaikea löytää tekijöitä, joilla motiivi olisi puhtaasti vain se, että on pakko tehdä. Ei tätä tehdä menestyksen, rahan tai rakkauden takia. Olen kiinnostunut sellaisesta, että kirjoittaisi lauluja ja runoja vain siksi, että se on se oma homma. Siinä ei saa olla minkäänlaista pyyntöä perässä. Se ei ole kalastusta, vaan sienestystä! Kala nappaa, mutta sienet pitää löytää. Kotona Porvoossa Yrjänällä on työhuone, mutta ei työpäiviä. ­ Herrasmies ei tee töitä. Nyt, kun alkoi treenikausi kiertuetta varten, niin yleensä soitan aamupäivällä pari kolme tuntia ja iltapäivällä luen ja kirjoitan. Mutta ei ole sellasta tuokiota, ettei työ olisi mielessä. Herrasmies ei myöskään vietä vapaa-aikaa. Olkoonkin klisee, mutta taiteilija on aina töissä. Myös nukkuessaan. Demoja voi tehdä työpöydän ääressä, mutta suurin osa kirjoitusprosessista tapahtuu tietoisuuden kynnyksen alapuolella. En yritäkään saada ajatuksia pois työnteosta. Silloin kun alitajunta toimii vilkkaasti, kappaleet alkavat pullahdella ulos. Tietysti on sellaisiakin kausia, kun ei keksi mitään ja kaikki tuntuu tylsältä. Silloin inspiraatiota voisi houkutella, mutta siihen Yrjänä ei enää lähde. ­ Viimeksi, kun tein kappaleen väkisin, en tykännyt siitä itse ollenkaan. Ja siitä tuli meidän viimeisen kymmenen vuoden aikana eniten radiossa soinut biisi! Semmoinen ei tyydytä tekijää. Tehdään biisi pakolla 20 minuutissa, ja sitten se soi hirveästi radiossa ja sitä joutuu soittamaan keikoilla. En sano, että se olisi huono kappale, mutta paljon mukavampaa on tehdä jotain ihan tuskassa vuosikausia, miettiä ja vaihtaa sointuja ja kirjoittaa teksti monta kertaa uudestaan. Sitten sen voi julkaista singlenä ja huomata, ettei kukaan tykkää. Ilmeisesti silloin on käyttänyt ammattitaitoaan väärin. Työstänyt projektin hengiltä. » HERRASMIES EI TEE TÖITÄ A. W. Yrjänä vertaa taiteen tekemistä sienestykseen. ­ tiedätkö muuten, mikä on vorsmackin historia? CMX-yhtyeen nokkamies ja runoilija A.W. Yrjänä istuu taiteilijaravintolan pöydässä ja kertoo kuulumisten ohella tilaamansa annoksen syntytarinan. Ruoka on lähellä tämän miehen sydäntä. Puhe eksyy tuon tuosta myös kirjallisuuteen ja historiantutkimukseen. Yrjänän viides runoteos Angelus ja CMX:n kolmastoista albumi Iäti ilmestyvät syyskuussa, mutta mieli liikkuu jo tulevaisuudessa. ­ Levottomana ihmisenä ajattelen jo seuraavaa kirjaa ja levyä. Toki jännitän näitä uutukaisiakin. Se on hyvää jännitystä, vähän kuin olisi menossa lavalle. Paitsi että tässä tapauksessa tietää jo, miten keikka menee ­ vastaanottoa vain ei tiedä. VAHINKOMUUSIKKO yrjänä kuuluu suomalaisen vaihtoehtorockin vakiokalustoon. Siellä hän on ollut jo parikymmentä vuotta ja sinne hän päätyi hardcorepunkin avulla. Myös CMX soitti aluksi hc:tä. ­ Lapsena musiikki ei kiinnostanut minua lainkaan. Sitten punk saapui Suomeen. Se vaikutti mielenkiintoiselta. Ne tyypit olivat tarpeeksi vaarallisen näköisiä ja musiikki ei soinut radiossa, vaan sitä piti äänittää kasetilta kasetille. Siinä oli jotain salaperäistä. Me alettiin soittaa kaverin kanssa. Ensimmäiset instrumentit olivat lelumandoliineja ja sohvia, ja nauhoitus oli aina päällä. Niitä c-kasetteja on tallessa kymmeniä. 12-vuotiaana kirjoitetut punk-tekstini ovat erityisen hyviä! Koulunsa A. W. Yrjänä kävi Torniossa, jossa ihmiset olivat töissä joko tehtaassa tai palveluammateissa, jotka liittyivät jollain lailla tehtaaseen. Hän ei koskaan juuri viihtynyt synkässä ja kulttuurivihamielisessä kaupungissa. Pois oli päästävä heti lukion jälkeen. Yrjänä muutti Helsinkiin opiskelemaan teologiaa ja filosofiaa, mutta pian musiikki vei miehen ­ vahingossa. ­ Ei minusta koskaan pitänyt tulla muusikkoa, ei edes vanhempieni kiusaksi! CMX perustettiin alun perin harrastuspohjalle, että soitetaan kun nähdään ja tehdään joskus demoja tai omakustanteita. Sitten pienlevy-yhtiöt alkoivat vainota meitä. Oltiin, että okei, tässä on tällainen nauha, julkaiskaa pois. SUE PÄÄ RASVAKEITTIMESSÄ taiteen tekeminen on rankkaa. Kirjan tai levyn työstäminen vie satoja, ellei tuhansia työtunteja. Onneksi vaivalloisuus ja ponnistelu tuppaavat unohtumaan jälkeenpäin. ­ Kun työ on valmis, ihmettelee, että mistä tämä tuli? Sehän putosi valmiina syliin. Projektin jälkeen muistaa vain ne hyvät puolet. Ei kyllä tulisi työnnettyä päätään siihen kiehuvaan rasvakeittimeen uudestaan, jos muistaisi kaiken. ­ Olen elättänyt itseni kulttuurin tekemisellä vuodesta 1989, joista ensimmäiset viisi vuotta kylläkin aika helkkarin huonosti. Tietysti siinä pitää olla suunnitelmallinen. Jonkinlaista yrittäjänvaistoa pitää olla ja vähän osata numeroita. Pitää myös tehdä useampaa asiaa kuin yhtä, sillä pelkällä rock-bändillä on vaikeaa elää. Harva yhtye on suosittu pidempään kuin muutaman vuoden. Kyllä ne eppunormaalit ja jiikarjalaiset ovat aika harvassa missä tahansa maassa. Vaikka aina ei ole helppoa, Yrjänä ei ole miettinyt lopettamista tai alan vaihtoa. Työ ei taida olla pelkkää työtä, vaan elämäntapa. ­ Tässä ammatissa ei ole sairasvakuutusta eikä paljon muutakaan sosiaaliturvaa. Eikä tietääkseni kukaan rock-muusikko ole vielä Suomessa saanut taiteilijaneläkettä. Mutta tuntuisikin aika omituiselta jäädä eläkkeelle. Miten voi jäädä eläkkelle omasta elämästään? « » 12 « NRO. 9
• Pe 17.9. BIFF! BANG! POW! Djs Särmä & JR SOUL Liput 3e La 18.9. TREMOLO BEER GUT (DK), THE LARIOTS, Dj Lord Fatty Liput 7e, ennakot www.tiketti.fi Ke 22.9. PHOENIX EFFECT Levynjulkkarit Liput 5e To 16.9 To 23.9. PICTURE OF A GIRL, HALF DAY NATION Liput 5e, ennakot alkaen www.tiketti.fi La 25.9. DJ JOHN WAYNE Liput 3e Ke 29.9. GOON Levynjulkkarit! Liput 5e To 30.9. RYTMIHÄIRIÖ, TUKKANUOTTA Liput 8e, ennakot alkaen 7e www.tiketti.fi Pe 1.10. FM2000 Levynjulkkarit, DISEASE OF THE NATION Liput 8e, ennakot www.tiketti.fi Ke 6.10. AUSTIN LUCAS (USA), J. KIESI Liput 12e, ennakot alkaen 10e www.tiketti.fi To 7.10. JUKKA ÄSSÄ, THE WONDERMINERS Liput 5e Pe 8.10. KUMIKAMELI, VAUVA Liput 7e, ennakot www.tiketti.fi La 9.10. CLUB CASINO Djs JOHN WAYNE & LORD FATTY Liput 3e Ke 13.10. ARSTIDIR (ISL) + SUPPORT Liput 7e, ennakot alkaen 6e www.tiketti.fi To 14.10. BAYON FACE, THE PISTONES Liput 5e Pe 15.10. JUNK CLUB: THE MAGNETIX (FRA) + SUPPORT, Djs John Wayne & Mustapha Million Liput 8e, ennakot www.tiketti.fi Pe 17.9 La 18.9 Ma 20.9 Ti 21.9 Ke 22.9 Club Solo: Jaakko Eino Kalevi, Long-Sam, Jan Wälchli Jann Wilde, Underdøgs, The New Soviet Rambamalam, Sub Rosa, Tuomas Skopa Get Me, The B and the Band, Semidark People Mazzini Ensemble Rokkaa lasten hyväksikäyttöä vastaan: Pertti Kurikan [Ei ikära BI CK-KLU 0-24] 2 UMIN RO DEN KUu anniskelualue, klo LAH rajatt jaa, La 11.9. klo 21.30 17 Finntroll Cheek Pe 24.9. klo 21.30 15 La 25.9. klo 21 15 To 23.9 Pe 24.9 La 25.9 Ma Ti Ke To Pe La 27.9 28.9 29.9 30.9 1.10 2.10 Ti 5.10 Ke 6.10 To 7.10 Pe 8.10 La 9.10 Ti 12.10 Ke 13.10 www.barloose.com Annankatu 21, Helsinki Ohjelmailtoina eteispalvelumaksu 2e. HUOM. UUDET AUKIOLOAJAT: ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04. BAR LOOSEN UUSI KEITTIÖ on avoinna: ma-ti klo 18-01 ja ke-la klo 18-03. Keittiö on sunnuntaisin suljettu. Nimipäivät, The Munchies, Ikuinen Vaiva Ääni & Oksennus: Duo AnaMäki, Morley -duo, The Orphan Dolla Lova, Nuts & Bolts Tervomaa&Jaakonaho, Nieminen&Litmanen Utu, Klaara, Lucas PJK Live! Annariot, State Of Perfection Vauva, Flannelmouth Jericho Fuzz, Cudos Kaikukasti feat. Puppa J, Selector Dread Lion Yle Teeman Rock-Suomi -klubi: The Others Home Junior, Day Eleven, Scapegoat Honey B&T-Bones w/ V.M.Bhutt Club Mañana: Bajo Cero, Sheine Ite Lava Club: Artificial Heart, Suudella, In Process Memphis 77, Tunnel to China, Kindly Ink Wellu Rowaltz & Circus Underground Ylppö ja ihmiset & Wiidakko Maija Vilkkumaa La 9.10. klo 21.30 17 Kimmo Pohjonen, Sami Kuoppamäki, Timo Kämäräinen Pe 8.10. klo 21.30 18 K Cube UMO, solisteina Sami Saari, Osmo Ikonen ja Johanna Försti Blues Brothers Show La 16.10. klo 21.30 15 Sound Explosion Band To 14.10. klo 19 20 Jukka Poika ja Raappana Diablo & Sole Remedy Ismo Alanko & Teho-osasto Pe 29.10. klo 21.30 17 Ke 27.10. klo 21 19 Pe 22.10. klo 21 17 Chisu To 16.9. Levynjulkkarit x 2: ESA KOTILAINEN: "-51 C", KATAYA: VOYAGER Liput 5e Pe 17.9. GET READY! RocketSoulParty, DJt Ive & Vilu Liput 5e La 18.9. HELSINKI VINTAGE -JATKOT: SWEET JEENA & HER SWEETHEARTS, ITTY BITTY TEASE CABARET, Dj Fiona Timantti Liput 10e, ennakot www.tiketti.fi Ke 22.9. Jane & John Does: A Tribute to Alicia Keys Kristiina Wheeler (voc), Jonna (voc), Reena Darlin (voc & keyboards), Mikko Kaakkuriniemi (drm), Heikki Laine (bass), Rami Korhonen (gtr), Jukka Heikkinen (keyboards) Liput 7e Ti 21.9. KLASARI-KLUBI! GOLDEN HORNS Liput 6e To 23.9. MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT Liput 5e Pe 24.9. TYYNE RAUNIO -levynjulkkarit, Belly Djs Liput 6e La 25.9. VATAK-klubi klo 13-03.30: Vasemmistotaiteilijat ja -kulttuurityöntekijät-toimintaryhmä VATAK tarjoaa hauskanpitoa ja vähän asiaakin. PALEFACE ja SPITTIN FIYAH SOUND hoitavat grooven, 20 000 Hz elektronisen pörinän ja lukuisat yllärivieraat kaiken siltä väliltä. Päivällä keskusteluja ja asiaohjelmaa. Liput 5e Ke 29.9. REENA DARLIN -levynjulkkarit! Liput 5e La 2.10. CLUB SKENE! Alternative dance-a-go-go club, Djs John Wayne & Slim Mike Liput 5e Ke 6.10. MARI KAICUN, PASTAKAS Liput 5e To 7.10. VILLE AHONEN -levynjulkkarit Liput 6e La 9.10. CLUB SURRENDER! ks. ohjelmisto www.belly.fi Liput 5e Uudenmaankatu 16-20, 00120 Helsinki www.belly.fi Avoinna ma-ti 10.30-16, ke-to 10.30-02, pe 10.30-04, la 18-04, su suljettu. Lounas arkisin klo 10.30-15. Keikat alkavat arkisin HUOM klo 22, viikonloppuisin viimeistään klo 23. Lipun hintaan lisätään eteispalvelumaksu 2e. Ohjelmailtoina lipunmyynti alkaa viimeistään klo 20. Sir Elwoodin hiljaiset värit Pe 5.11. klo 21.30 18 La 30.10. klo 21.30 17 Popeda CMX La 6.11. klo 21.30 18 La 13.11. klo 15 12 /10 Siina ja Taikaradio La 13.11. klo 21.30 17 Ipana-Rock: Veeti Kallio Pe 19.11. klo 21.30 15 Disco Ensemble Viikate La 20.11. klo 21.30 17 Pe 26.11. klo 21.30 17 Acoustic Pe 3.12. klo 21.30 17 The 69 Eyes Lapko La 4.12. klo 21.30 17 Raskas Joulu Amorphis Pe 10.12. klo 21 17 Magic & Mayhem Tales From The Early Days SIBELIUSTALON LIPPUKASSA. Ankkurikatu 7, Lahti. Avoinna arkisin 13-17. p. 0600-39-3949 (1,25 / min + pvm) puhelinvaraukset klo 11-17. EI TOIMITUSMAKSUA. Sibeliustalon ovimyynti klo 19.30-> LIPPUPALVELUN KAUPAT JA NETTI Toimitusmaksut alk. 2.50 / lippu. www.finlandia-klubi.fi SUE » 13 « NRO. 9
• » MUSIIKK HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT UNIVERSAL "Kiertäessä olisi helppoa olla koko ajan sekaisin, mutta sellainen on idioottimaista. SUE » 14 « NRO. 9
• KIA MUSIIKIN TÄHDEN MA 1 TUR 1.10. HALKUT U R L I, KU Volbeat soittaa äärettömän suosittua metallinsävyttämää musiikkia. Sue selvittää tanskalaisyhtyeen menestyksen syyt. ari päivää ennen haastattelua Volbeat Porin Sonisphere-festivaaleilla. Yleisö piti näkemästään, eikä meininki jättänyt Volbeatin solistia Michael Poulsenia kylmäksi. ­ Olemme olleet suosittuja Suomessa ihan alusta asti. Ai miksikö? Tiedätkö, minulla ei ole hajuakaan! No, yritetäänpä purkaa mysteeria. Suomi jos joku on metallimaa, sen tietävät kaikki, ja Volbetin musiikki on yksinkertaista. Bändi tekee helppoa hevimusiikkia ­ liki pophenkisiä melodioita, jotka jäävät soimaan päähän, halusi kuulija sitä tai ei. Muutama vuosi sitten Suen lukijamatkalla Ilosaarirockiin bussissa soi Volbeat punkkareiden toimesta. Tuskin enää. Backlash on jo alkanut mutta se tuskin Volbeatia haittaa. Kun päässyt jumaloimiensa soittajien kanssa samalle levylle, koirat saavat haukkua vaikka maailmanloppuun asti. Volbeatin uudella Beyond Hell / Above Heaven -levyllä vierailevat Kreatorin Mille Petrozza, Napalm Deathin pääörisijä Barney ja Mercyful Faten kitaristi Michael Tenner. ­ Napalm Death on yksi ensimmäisiä äärimetalliyhtyeitä, joita olen kuunnellut. on myös yksi ensimmäisiä äärimetalliyhtyeitä maailmassa ­ Kreatorin ohella! Oli hieno fiilis katsoa Barneyta studiossa ja miettiä, että siinä hän on, ilmielävänä. Olemme törmänneet häneen ennenkin festareilla, ja päätimme kysyä häntä mukaan levyllemme. Barneyn tyttöystävä on suuri fanimme, se totta kai auttoi. Tein Evelyn-kappaleen Barney mielessäni, vähän kuin mittatilaustyönä hänelle. ­ Kreatorin kaverit ovat meille tuttuja kotimaastaan Saksasta, jossa olemme olleet samoilla keikoilla ja festareilla heidän kanssaan. Mercyful Faten jamppoihin olemme törmäilleet festareilla myös. Kaikki loksahti osuvasti paikalleen. Ruokahalu kasvaa syödessä. Kenet haluaisit seuraavalle levylle? ­ Huh, niitä on niin monia. James Hetfield tietenkin olisi se ykkönen. Social Distortionia olen kuunnellut aina, joten Mike Ness. Lemmy. Hank III. Manic Street Preachers on myös yhtye josta pidän todella paljon, joten James Dean Bradfield tietenkin! Myös King Diamond olisi hieno duettokumppani. P ajan Metallicaa. Fallen on Amerikkaa ja liki emoisaa rockia ­ Avril Lavingea ja Gaslight Anthemia metalliväelle ja wannabesellaiselle. Ja nämä ovat kehuja: Who They Aren junttariffi toimii loistavasti, ja Fallen haisee ­ ja toivottavasti sitä onkin ­ hitille, jolla valloitetaan rapakon takaiset markkinat toden teolla. Siinä onkin Volbeatin vahvuus ja samalla heikkous. Ison lätäkön puolella yhtyettä lienee mahdoton markkinoida. Joko metallivaikutteita pitäisi lisätä ja heivata popelementit kokonaan pois tai päinvastoin. Tätä ei kuitenkaan levyä tehdessä mietitty. ­ Muillakin levyillämme mukana monia eri elementtejä ja keskenään sekoitettuja tyylilajeja. Above Hell / Beyond Heaven oli ensimmäinen, jota lähdin alusta asti työstämään . Tällä kertaa halusin kokeilla kaikkia mahdollisia ideoita. Koska kiersimme niin paljon, kappaleet muotoutuivat soundcheckeissä ja hotellihuoneissa. ­ Emme missään vaiheessa miettineet tiettyjen ideoiden olevan jotenkin käyttökelvottomia tai härskejä. Minusta Above Hell / Beyond Heaven on ennen kaikkea dynaaminen ja pysyy hyvin koossa, vaikka sillä onkin monia eri tyylilajeja. Olen aidosti ylpeä aikaansaannoksestamme. Amerikan-valloituksen pää on avattu, siitä ovat pitäneet huolta keikat eräänkin Metallican kanssa. Poulsen kieltää jyrkästi, että kiertäminen alkaisi kyllästyttää. ­ En voi sanoin kuvailla, kuinka tärkeää Metallican apu ja keikat heidän kanssaan ovat olleet. Menemme nyt pienelle jenkkikiertueelle omillamme, mutta pohjatyötä on jo tehty jonkin verran. Nyt kyse on enää siitä, minkä osaamme parhaiten: keikkailusta ja ahkerasti työnteosta. Loppua ei tiedä kukaan. Soitamme kyllä vielä pitkään yhdessä, tulee menestystä nykyistä enemmän tai ei. Olen soittanut niin kauan, etten varmaan osaisi mitään muuta tehdäkään. Musiikki on veressäni, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. on yleensä vähintään pari haastattelua tehtävänä. Kun haastattelut ovat ohi, kiertelen yleensä kaupungilla ja ostelen leffoja tai tapan ihan vain muuten aikaa kävelemällä ympäriinsä. Juotteko paljon kiertueilla? ­ Emme todellakaan. Kiertäessä olisi helppoa kännätä ja olla koko ajan sekaisin, mutta minusta sellainen on idioottimaista. Kunnioitamme fanejamme aivan liikaa, jotta tekisimme mitään sellaista. He sentään ostavat liput nähdäkseen meidät. Juon kiertueilla paljon vettä ja treenaan muutenkin ahkerasti, sillä täysimittainen keikka on kropalle todella rankka. ­ Totta kai pyydämme takahuoneeseen viskiä ja kaljaa ja otamme muutaman keikan jälkeen, mutta ennen keikkaa emme . Sinä oletkin jo kolmekymmentäviisivuotias. ­ No niinpä! Nuorempana jaksoi juhlia kellon ympäri, nykyään ei enää millään kykene sellaiseen. Volbeat on ollut pystyssä liki kymmenen vuotta. Miltä Volbeat vuonna 2020 kuulostaa? Vai onko yhtye edes koossa enää tuolloin? ­ Musiikki on ja tulee olemaan ikuisesti osa minua. Tulen aina soittamaan musiikkia. Suosikkibändini kuten Social Distortion, Metallica, Iron Maiden tai Motörhead ovat soittaneet yhdessä todella kauan. Toivottavasti pystyn tekemään samanlaisen uran. « Kiltisti kiertueella millaista kiertue-elämänne on? Miten ihmeessä te saatte aikanne kulumaan tien päällä? Minulle parinkin tunnin odotus lentokentällä on silkkaa helvettiä. ­ Nimenomaan matkustaminen on kaikkein tylsintä puuhaa. Vihaan lentokenttiä yli kaiken, siellä ei ole mitään tekemistä. Pidän paljon enemmän kiertuebussissa istumisesta kuin lentämisestä. Bussissa voi katsella leffoja, nukkua, ehkä pelailla jotain ja tehdä paljon vapaammin mitä huvitt. ­ Kun pääsemme keikkakaupunkiin, siellä Uusia valloituksia above hell / Beyond Heaven on monipuolinen levy. Heaven Nor Hell voisi olla Green Dayn laajakangaspunkkia, kun taas Who They Are on silkkaa Slayeria ja sitä hyvän SUE » 15 « NRO. 9
• » JOTAIN AIVAN UUTTA Uniklubi rikkoi omia rajojaan tehdessään viidettä pitkäsoittoaan. Uuden tuottajan kanssa syntyi albumi, joka soi aiempaa ilmavammin. niklubi on jälleen julkaisemassa uuden levyn. Huhtikuussa Hollolassa Petrax-studiolla äänitetty Kultakalat ilmestyy 22. syyskuuta, vain reilu vuosi edellisen Syvään valoon -pitkäsoiton julkaisun jälkeen. ­ Olemme aktiivinen bändi emmekä jaksa kyhnyttää himassa, laulaja Jussi Selo selittää nopeaa julkaisutahtia. Kultakalat-albumia tehdessä Uniklubi teki monta asiaa toisin kuin aiemmissa levyntekoprosesseissaan. Tuottaja vaihtui Jari Latomaasta Jyrki Tuoviseen, ja bändi käytti aiempaa enemmän aikaa esituotantoon. ­ Kun päätimme vaihtaa tuottajaa, meidän piti treenata biisit paremmin. Aiemmin olemme fiilistelleet studiossa enemmän, Selo sanoo. Viikon kestäneessä demotusessiossa joulukuussa 2009 bändi löysi HAASTATTELU U uudet työskentelytavat. ­ Soitimme kaksitoista tuntia päivässä. Sitä kautta lähdimme rakentamaan biisejä sekä miettimään rakenteita ja sävellajeja. Emme ole ikinä ennen toimineet tuolla lailla. Mietimme paljon myös biisien fiiliksiä. Korkealta ja kovaa ei ollut enää ainoa vaihtoehto, basisti Teemu Rajamäki kertoo. Lisäksi uutta Uniklubille oli se, että he vaikuttivat ensimmäistä kertaa levyn soundeihin. ­ Tuovinen heitti aika hyvin palloa meille. Hän on hyvä käsittelemään ihmisiä ja sai hyvät ideat loppupeleissä kuulostamaan siltä kuin ne olisivat tulleet bändiltä, vaikka ne olisivat alun perin tulleet häneltä, Rajamäki pohtii. Kaksikko on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Tuovisen kanssa. TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA KERTTU MALINEN TO TAVA 30.9. HEL STIA , SINK I "Kultakalat on meille rajoja rikkova levy. ­ Hän osaa kaivaa bändistä kuin bändistä sen syvimmän olemuksen esiin, Rajamäki kehuu. Säveltäjä-sanoittaja-kaksikko on luonnollisesti innoissaan myös lopputuloksesta. ­ Kun ajattelee, minkälaista meidän musiikkimme yleensä on, Kultakalat on meille rajoja rikkova levy. Uusissa biiseissä on paljon eri osia, ja semmoista happopäisyyttä on tullut messiin, Rajamäki valottaa. ­ Levyllä on mukavasti ilmaa, Selo jatkaa. ­ Sitä ei ole tuotettu tukkoon, joten se soi ihan eri tavalla kuin aiem- mat levyt, Rajamäki lisää. Rajamäki ja Selo muistelevat hyvillä mielin levyn nauhoituksia. ­ Oli erittäin hienot sessiot. Ylivoimaisesti parhaat tähän mennessä, Rajamäki muistelee. ­ Kauan ei nokka tuhissut, eikä esimerkiksi lauluissa tarvittu hirveän montaa ottoa, Selo tuumaa. ­ Ainakin neljän biisin pohjat on soitettu livenä sisään, joten äänityshetkeenkin tuli mukaan vähän sellaista treenikämppämeininkiä, Rajamäki kertoo. Syyskuun lopussa Uniklubi nousee keikkabussiin uusien kappaleidensa kanssa. Kiertue alkaa 30. syyskuuta levynjulkaisukeikalla Helsingin Tavastialla, minkä jälkeen bändin tarkoituksena on kiertää Suomea keikkojen merkeissä kesän 2011 loppuun asti. ­ On todella hienoa lähteä kiertueelle, kun levyn kaikki biisit on sävelletty niin, että ne ovat täysin toteutettavissa livenä, Rajamäki selittää. Tulevilla keikoilla on mukana kesän 2010 Romantiikan rippeet -kiertueelta keikkakokoonpanoon jäänyt pianisti Tuomas Lepistö. Vaikka uudet kappaleet ovat bändillä jo hyvin hallussa, on heillä edessään vielä kovaa treenausta. ­ Tarkoitus on, että Tavastian lavalle nousee ihmiskone. Uudet biisit ovat ihan eri tavalla hallussa, kun niitä on soitettu paljon läpi studioolosuhteissakin. Aikaisemmin ennen kiertueiden alkua olemme puhuneet, pitäisikö kaksi ensimmäistä keikkaa myydä ilmaiseksi, kun ne ovat sellaista treenausta, Rajamäki nauraa. « WWW.ANTIDOTETOUR.COM LIPUT: 39 EUROA + MAHDO KAAPELITEHDAS LLISET TOIMITUSKULUT 23.11.2010 HELSINKI SUE » 19 « NRO. 9
• SUE » 21 « NRO. 9
• "Silent Screamin kauhuteema on tosielämän kauhua. tunnustaa, että Varjokin olisi mahdollisesti matkannut rankempaan suuntaan ilman tragediaakin. K ­ Osa Silent Screamin varhaisista biiseistä oli alun perin Varjon viimeisiä biisejä, joihin tekstit tehtiin englanniksi. Selkeitä yhtymäkohtia Varjon musiikkiin tietysti on. Musiikki on edelleen goottilaista postpunkkia, mutta karrikoiden voisi sanoa, että jos Varjo oli ajoittain niinkuin Cure tai Cocteau Twins, niin Silent Scream on Killing Joke tai Amebix. Tutut tomikompit ja riipivät kitarat ovat tallella. Biisit ovat nykyään lyhyempiä ja menevämpiä. Uusi alku uudella kielellä mahdollistaa myös promootion suuntaamisen Suomen rajojen ulkopuolellekin. Keväällä Silent Scream vieraili Tallinnassa ja lokakuussa bändi soittaa Berliinissä. ­ Kielen vaihto on osa Varjosta erottautumista. Tosin yhteistuumin tultiin siihen tulokseen, että on mukava kokeilla välillä englantia. Suomeksi oli tahkottu jo 13 vuotta. Uusi bändi antoi meille mahdollisuuden myös uuteen kieleen, kusematta kuitenkaan Varjon perinnön päälle. Ulkomaille mennään mielellään soittamaan tilaisuuden tullen. Nykyisin ihmiset kutsuvat television kautta vampyyreja koteihinsa melkein joka ilta. Trendikkäästi vampyyreista laulamalla Silent Scream voisi kutsua kuulijoikseen joukon teinityttöjä, jotka ovat toistaiseksi kiertäneet synkistelymusiikin kauempaa. Yhtye kuitenkin ammentaa kauhuaiheissa pyörivän debyyttialbuminsa In the Cineman ideat muista hirvityksistä. ­ Jätetään vampyyrit Two Witchesille. Vampyyrikama jää väliin meiltä ihan suosiolla. Siihen genreen on paha tuoda enää mitään uutta ja kiinnostavaa, basisti Matthew Pallasoja vahvistaa ja jättää kertomatta tuliko genre Suomessa täyteen jo Two Witchesin levyjen myötä vaiko vasta Helsingin vampyyrien eli The 69 Eyesin aikakaudella. ­ Silent Screamin kauhuteema on tosielämän kauhua. Murhia, keskitysleirejä ja muuta paskaa. Siinä riittää sarkaa niitettäväksi, Antti kuvailee ja unohtaa samalla, että promosaatteessa mainitut kauhuklassikot Omen, Alien ja The Thing edustavat vampyyrien lailla yliluonnollista kauhutarustoa. ­ Nykymaailman lopunajan tunnelmat riittävät jo itsessään inspiraatioksi. Ihmisten julmuus toisiaan kohtaan on loputon inspiraation lähde. Esim. Do It Right liikkuu sarjamurhaajan maailmassa, Matthew tarkentaa ja heittää loppukuittaukseksi yhtyeen yhden ohjenuoran. ­ Tarkoituksena on erottua tylsästä perushorrorpunkista, jossa Misfitsin kopioiminen tuntuu olevan jonkinlainen sääntö. « HAASTATTELU TEKSTI AKU-TUOMAS MATTILA KUVA LEVY-YHTIÖ » HYVÄSTIT MENNEISYYDEN VARJOLLE Hiljainen huuto on paradoksaalinen sanayhdistelmä. Silent Screamin debyyttialbumi In the Cinema ei kuitenkaan ole millään lailla järjenvastainen, vaikka viekin kuulijansa vainoharhaisiin tunnelmiin. KE 29.9. TAVASTIA, HELSINKI K aksi vuotta sitten Hesarissa uutisoitiin Helsingin Kalliossa sattuneesta tulipalosta, joka vaati uhrikseen 30-vuotiaan miehen. Myöhemmin samana päivänä selvisi, että uhri oli synkistely-yhtye Varjon kitaristi ja perustaja Henry Waldén. Henry-vainaa ja toinen perustajajäsen Antti Lautala olivat tehneet herrasmiessopimuksen, jonka mukaan Varjossa soittavat sekä Henry että Antti tai sitten Varjoa ei ole olemassakaan. Siispä Varjo siirtyi historiaan Henryn muistoalbumiksi muuttuneen keskeneräisen Viimeinen näytös -levyn valmistuttua. ­ Mä tahdon aloittaa Silent Screamin puhtaalta pöydältä. Ei tunnu mielekkäältä tehdä täysin samaa juttua kuin Varjo, mutta englannin- kielisenä. Siksi nimikin on vaihdettu. Kyseessä on eri bändi, vaikka soittajat ovatkin samat kuin Varjon viimeisellä levyllä. Silent Screamin musiikki on Varjoa primitiivisempää ja aggressiivisempaa. Toisin sanoen punkimpaa sanan alkuperäisessä merkityksessä. Pyrimme hypnoottiseen heimotunnelmaan. Tanssia tulen ympärillä, Antti pohtii Henryn muistoa kunnioittaen ja SUE » 22 « NRO. 9
• » TIEDOSTAVAT BILEET Antipop Consortium tekee hip hopia, jonka on tarkoitus saada ihmiset ajattelemaan ja juhlimaan. ntipop Consortium on vuonna 1997 perustettu kulttimainetta nauttiva rapryhmittymä New Yorkista. M. Sayyid, Beans, High Priest ja tuottaja Earl Blaize tekivät yhdessä kolme levyä, kunnes heidän tiensä erosivat musiikillisten erimielisyyksien takia vuonna 2002. Beans lähti soolouralle, ja High Priest sekä Sayyid tekivät yhdessä levyn Airborn Audio -nimellä. Aika paransi haavat, ja viiden vuoden tauon jälkeen miehet palasivat yhteen. Paluulevy Fluores- A cent Black ilmestyi viime vuonna, ja yhtye keikkailee syyskuussa myös Suomessa. ­ Alun perin minulla ei ollut minkäänlaisia ajatuksia tai toiveita siitä, että palaisimme joskus vielä yhteen, Sayyid tunnustaa. ­ Priest ja Beans olivat oikeastaan koko ajatuksen takana. He törmäsivät toisiinsa eräissä juhlissa ja totesivat, että voisi olla hauskaa yrittää jälleen tehdä musiikkia yhdessä. Antipop Consortium aloitti uransa New Yorkissa poetry slam -tapahtuman jälkimainingeissa, kun nelikko huomasi musiikkimaku- "Vain taivas on rajana siinä, mihin kukin meistä vielä kykenee elämässään. jensa täsmäävän keskenään. Bändin kokeellinen hip hop keräsi kiitosta ympäri maailman, ja kolmoslevy julkaistiin elektroniseen musiikkiin keskittyneen Warpin toimesta. Vaikka Antipop Consortium onkin tunnettu seikkailunhalustaan, on hip hopin kieli sille yhä perusta. ­ Musiikistamme voidaan toki heitellä ilmaan vaikka millaisia määritelmiä, mutta minusta me edustamme hip hopia. Mitenkö hip hop on muuttunut vuosien varrella? Ainakin siitä on tullut huomattavasti suositumpaa. Toinen tärkeä kehitysaskel on ollut kotistudioiden kehittyminen. Nykyään musiikin te- keminen ja äänittäminen on paljon helpompaa. Olette keikkailleet vuosien varrella muun muassa Radioheadin ja DJ Shadown lämmittelijänä. Mitkä ovat olleet teille ikimuistoisimpia kiertueita vuosien varrella? ­ Vähän aikaa sitten keikkailimme Kanadassa, suhasimme maata lännestä itään. Matkalla Calgarysta Edmontoniin näimme elävän villikarhun, mikä oli todella vaikuttava kokemus. Näimme myös sulaneita jäätiköitä, mikä oli myös mieleenpainuvaa. Muutenkin viime aikojen keikat ovat olleet hienoja. Olemme soittaneet paljon uutta materiaa- TO 16.9. KLUBI, TAMPERE lia, ja esiintyminen on ollut aidosti hauskaa. Mistä esiintymisessä on teille kyse? Onko se enemmän oman näkökulmanne saattamista kuuntelijoiden tietoisuuteen vai hyvät bileet? ­ Minulle henkilökohtaisesti musiikki on aina etusijalla. Ainakin omalta osaltani keikoissamme on kyse hyvien fiilisten jakamisesta ihmisten kesken. Toki haluamme myös kertoa omat tarinamme siitä, miten elämä koetteli ja koettelee ihmistä 2000-luvulla. Olette olleet yhdessä nyt kolmetoista vuotta. Keitä olivat sankarisi 13 vuoden ikäisenä? ­ Olen aina ihaillut poliittisia hahmoja kuten Martin Luther Kingiä ja Malcolm X:ää. Nuorempana ihailin kovasti myös BMX-ajajia ja skeittaajia: Steve Caballeroa, Lance Mountainia, Steve Steadhamia ja Matt Hoffmania. Mitä luulet, missä Antipop Consortiumin jäsenet ovat 13 vuoden päästä? ­ Luulen ja toivon että olemme ainakin terveitä ja hyvinvoivia, mikä on tärkeintä. Mitä musiikkijuttuihin tulee, niin sellaista kristallipalloa minulla ei ole, jonka avulla näkisin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedän kuitenkin, että tällä hetkellä teen musiikkia sellaisten kavereiden kanssa, jotka saavuttavat takuuvarmasti kaiken sen, mihin elämässään ikinä pyrkivätkin. Me olimme eturintamassa kokeellisen hip hopin kehittäjinä. Vain taivas on rajana siinä, mihin kukin meistä vielä kykenee elämässään. Henkilökohtainen tavoitteeni on kehittyä niin tuottajana kuin tekstittäjänäkin, mutta pitää silti jalat maassa ja asenne nöyränä. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA LEVY-YHTIÖ LIGHTHOUSE PROJECT - ATONEMENT Jyrkkää hardcorepunkmetallia! Kaupoissa 6.10. "Atonement on meidän kolmas täyspitkämme ja se on olemassa siksi, että meillä oli tarve tehdä se. Tarve sanoa ne asiat mitä sisimpään on kerääntynyt ja joista ei oikein sanomatta saa otetta. Tehdä ne kappaleet joita soittaessa tuntee jotain. Tällä levyllä metalli on metallimpaa, punkki punkimpaa ja sanoituksissa ihminen on edelleen paljaimmillaan." LILJAN LOISTO - TAKAISIN KARJALAN MAILLE Liljan Loisto soittaa Karjala-aiheisia vapauslauluja reggaesävelin. Suurten ikäpolvien kiihkein kotiseutunostalgia raikaa rajantakaisen Karjalan suomalaiskyliin ja Kannaksen mannuille. Solisteina toimivat suomireggaejäbä Puppa J ja debyyttilevyllään kohauttanut iskelmäjazzlaulaja Yona (Johanna Louhivuori). SUE » 23 « NRO. 9
• ­ Kun kuuntelet Wonderlustrea, huomaat, että se ei kuulosta 1990 -lukulaiselta. Pyrimme tietoisesti pääsemään eroon ajassa kiinni olevasta saundista. Halusimme levyn kuulostavan siltä, mitä Skunk Anansie on pohjimmiltaan, riisuttuna kaikesta ylimääräisestä. Alkuaikoinaan Skunk Anansie herätti keskustelua sellaisilla biisinnimillä kuin Little Baby Swastikkka ja Selling Jesus ja sillä, että Skin kutsui yhtyeensä feminiinistä uhmaa uhkuvaa musiikkia clit rockiksi. Ovatko provosoivuus ja poliittisuus edelleen osa Skunk Anansieta? ­ Kyllä, jos se on perusteltua eikä itse tarkoitus. Minusta Wonderlustre on sanoitusten osalta tietyllä tavalla hyvin sisäänpäinkääntynyt. Laulan levyllä hyvin monenlaisista aiheista, mutta sanoituksia yhdistää ajatus sisimmän ja ihmisyyden tutkimisesta. Tuollaisia asioita on tullut pohdittua paljonkin. PALUU TULEVAISUUTEEN tekstien henkilökohtaisesta sävystä huolimatta Skunk Anansie on edelleen bändi, joka haluaa ottaa kantaa. Siitä kertoo muun muassa se, että Wonderlustren takakannessa bändi kertoo kannattavansa kolmen eri hyväntekeväisyysjärjestön toimintaa. Miksi juuri Riders for Health, The Baobab Centre ja Plan ansaitsevat Skunk Anansien tuen? ­ Maailma on täynnä epäkohtia ja olisimme voineet aivan helposti listata tukemisen arvoisia järjestöjä vaikka koko kannen täyteen. Se kuitenkin olisi vesittänyt koko idean. Näin nämä kolme järjestöä jäävät paremmin mieleen. Ihmiset voivat tutustua niiden toimintaan internetissä ja miettiä, haluavatko tukea niiden toimintaa. Bändimme jäsenet osallistuvat näiden kolmen järjestön toimintaan henkilökohtaisesti. Koetko julkisuuden henkilönä olevasi velvollinen vaikuttamaan asioihin? ­ Ei kyse ole velvollisuudesta. Minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään minkään hyväksi sen enempää kuin kenenkään muunkaan tarvitsee. Minä kuitenkin haluan vaikuttaa ja tehdä asioita, jotka ovat mielestäni oikein ja hyviä. Sellainen kuuluu periaatteisiini. Täytyy kuitenkin muistaa, että Skunk Anansie ei ole poliittinen järjestö eikä minkään asian liike, vaan rockbändi. Skunk Anansien kolmea ensimmäistä levyä on myyty maailmanlaajuisesti noin neljä miljoonaa kappaletta. Sinä aikana, kun bändi oli telakalla, musiikkiteollisuudessa ja levymyynnissä on tapahtunut suuria muutoksia. Palaako Skunk Anansie musiikkimaailman kartalle toisenlaisella asenteella kuin aikoinaan? ­ Tiedostan kyllä sen, että Skunk Anansie toimii nyt aivan eri maailmassa kuin 1990-luvulla. Uusi teknologia on muuttanut musiikkibisneksen luonnetta, ja se tulee vaikuttamaan myös Skunk Anansien levymyyntiin. Mutta kaikki bändimme jäsenet ovat olleet tekemisissä musiikin kanssa myös näinä välivuosina, joten ei tämä meille mikään yllätys saati järkytys ole. Onko Skunk Anansiella tulevaisuutta, vai jääkö bändin paluu vain Wonderlustren ja sen tiimoilta tehtävien kiertueiden mittaiseksi? ­ Me teemme tätä samalla periaatteella kuin ennenkin. Skunk Anansie jatkaa niin kauan kuin meissä on luovuutta ja kun se tuntuu meistä mielekkäältä. Tällä hetkellä minä uskon, että Skunk Anansie on olemassa vielä pitkään. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JEON SEUNG HWAN » LIEKEISSÄ JÄLLEEN Skunk Anansien uusi albumi Wonderlustre todistaa, että se mikä jo kerran paloi loppuun, saattaa syttyä uudelleen. uonna 1994 perustettu Skunk Anansie oli vuosikymmenen loppupuolen ajan brit rock -skenen lippulaiva. Yhtyeen aggressiivinen, ironiaton ja mieleenpainuva mäiskerock ja puolisotilaallinen imago olivat 90-luvulla oivallisia erottautumiskeinoja. Se näkyi levymyynnissä. Länsiafrikkalaisista kansantaruista ja haisunäädästä nimensä yhdistäneen Skunk Anansien debyytti Paranoid And Sunburnt (1995) ja toinen pitkäsoitto Stoosh (1996) nousivat Englannin albumilistan kymmenen kärkeen. Myöskään kotimaansa kahdenkymmenen myydyimmän levyn joukkoon kivunnutta kolmatta levyä Post Orgasmic Chilliä (1999) ei voi hyvällä V omallatunnolla nimittää flopiksi. Vuosituhannen vaihteessa bändi kuitenkin alkoi hiipua. Deborah Anne Dyer -nimellä levytyssopimukset allekirjoittava laulajatar Skin kertoo, että miljoonat myydyt levyt eivät muuttaneet Skunk Anansien jäsenten elämää laakereilla lepäilyksi. ­ Me saavutimme paljon 1990-luvulla, mutta samaan aikaan me paloimme loppuun. Kun bändin sisäinen kemia alkoi hapantua, me päätimme hajottaa bändin ennen kuin välimme menevät kokonaan poikki. Vuonna 2001 koitti aika tehdä jotain aivan muuta. Skunk Anansie hajosi, ja sen jäsenet jatkoivat tahoillaan musiikin parissa. Kitaristi Ace teki levyn nimellä Ace Sounds, basisti Cass työskenteli Gary Mooren kanssa, rumpali Mark soitti Feederissä, ja Skin levytti sooloalbumit Fleshwounds (2003) ja Fake Chemical State (2006). Skin vakuuttaa, että nuo hankkeet eivät olleet mitään sijaistoimintoja yhdellekään bändin entiselle jäsenelle. Laulaja kertoo alkaneensa kaivata Skunk Anansieta vasta aivan viime vuosina. ­ Sama pätee varmasti bändin muihinkin jäseniin, muutenhan olisimme koonneet rivimme jo aikaisemmin. Meillä ei ole mitään muuta syytä tehdä tätä comebackiä kuin henkilökohtainen halumme tehdä niin. Vuonna 2009 se vain alkoi tuntua hyvältä idealta, ja me kokeilimme soittaa yhdessä. IRTI AJAN KAHLEISTA uudelleen aktivoitunut skunk Anansie soitti ensimmäisen keikkansa huhtikuussa 2009 bändin jäsenten etunimien alkukirjaimista laaditun SCAM-pseudonyymin turvin. Salailuyrityksistä huolimatta tuo esiintyminen Lontoon Monto Water Ratsissa myySUE "Skunk Anansie ei ole poliittinen järjestö vaan rockbändi. tiin loppuun 20 minuutissa. Se todisti, että yhtyeen fanit ovat edelleen kiinnostuneita ja voimissaan. Skin myöntää kuitenkin, että päätös Skunk Anansien paluusta ei ollut helppo. ­ Jos tunnelma bändin sisällä olisi ollut samanlainen kuin vuonna 2001, emme olisi jatkaneet ensimmäisiä treenejä pidemmälle. Olimme kuitenkin tehneet muita asioita jo niin monta vuotta, että kaikki se menestyksen ja kiireiden aiheuttama stressi tuntui hyvin kaukaiselta. Tulemme hienosti toimeen keskenämme, bändin kemia on taas kohdallaan. Meistä on mukavaa olla Skunk Anansiessa. Marraskuussa 2009 ilmestynyttä, uusilla biiseillä varustettua Smashes And Trashes -kokoelmalevyä seuraa nyt uusi studioalbumi Wonderlustre. Skunk Anansie on Wonderlustren ilmestyessä vasta uuden tulemisensa alussa, joten sen fanit pitävät lähinnä siitä, mitä bändi oli 90-luvulla. Tulevatko he pettymään? Onko Skunk Anansie enää samanlainen yhtye kuin ennen vanhaan? » 24 « NRO. 9
• 17.­21.11.2010 | JOENSUU | FINLAND SUE » 25 « NRO. 9 w w w. g r a f e x . f i
• CHECK OUT! PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE: W W W. N U C»L26A R B L A S T. D E E« SUE NRO. 9
• HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVAT PATRICK MCBRIDE » TODELLINEN PAINAJAINEN Yksi ryhmästä on poissa, mutta Avenged Sevenfold jatkaa matkaa. SUE » 28 « NRO. 9
• » AAMIAINEN ROVANIEMELLÄ Viisukrapulan ja uupumuksen hautaan ajama Lordi-viisikko nousee mullasta kasarizombeina. S ony Musicin toimistotalo Espoon Leppävaarassa kesäisenä maanantaina on viimeinen paikka maailmassa, jossa voisi olettaa törmäävänsä kauhuleffoista repäistyihin hirviöihin. Päivä paistaa lasiseinän läpi, vieraalle tarjottu virvoitusjuoma poreilee kielen päällä ja toimiston äänimaailma on unettavan rauhallinen. Tarkoitus on tavata Tomi Putaansuu eli Mr. Lordi ja jutella Lordin Nashvillessä nauhoitetusta uudesta levystä Babez for Breakfastista. Yhtäkkiä nurkan takaa vyöryy valon itseensä imevä mustanpuhuva vuori, kaksi metriä lihaa ja lateksia. Rovaniemen mökiltä Helsinkiin päiväksi lentänyt Mr. Lordi väistää vastaanottotiskin markiisia ja sanoo käsipäivää. Ja haluaa nikotiinia. ­ Vittu, ekaks mennään tupakalle, hirviö virkkoo selvällä suomella. Kontrasti on hieno: monsteriksi pukeutunut, unelmaansa elävä lappilainen aikamies röökaa bisnesmonumentin edustalla Suomen keskiluokkaisimmassa pitäjässä. MUKANA MYÖS HAJU tupakkapaussin jälkeen vetäydymme takahuoneeseen. Väsynyt Putaansuu rojahtaa tuolille ja avaa limsapullon. Mies on kuumissaan käyskenneltyään pitkin päivää palaverihuoneissa ja käytävillä. Pahimmissa olosuhteissa jopa tajun lähteminen voi olla lähellä. ­ Se ei ole välttämättä kiinni syömisestä tai juomisesta vaan siitä, että on niin saatanan kuuma. Nyt Nashvillessa kun käveltiin pitkin poikin katuja ja otettiin kuvia, oli vitun kuuma päivä. Ja kun tää puku on musta, jumalauta että oli kuuma. Kyllä siinä hedari tulee helposti. Mutta kun tietää mitä tekee, ei tule paniikkia. Elopainosta ei ole haittaa. Päin vastoin, nestehukka iskee Putaansuun mukaan helpommin laihempiin kavereihin. Joka tapauksessa hikeä erittyy. Ja kun hikoaa, haisee. ­ Onhan se ihan saatanan selvä, että kun on hikeä, paskaa ja sitten kumia ja nahkaa, niin tottakai se puku imee sen kaiken. Kumin tuoksu ei lähtökohtaisestikaan ole mikään mukava. Sitä ei käytetä autonraikastimena eikä suihkuteta vessaan. Niinkin hienolta taholta kuin Ozzy Osbournen puvustajalta tuli vinkki, että vodkalla suihkutetaan hikiset puvut. Alkoholi tappaa bakteerit. Putaansuu on luonut jokaista levyä varten uuden lookin ja tehnyt vaimonsa kanssa jokaiselle soitta- jalle puvun. Ensimmäisellä levyllä Get Heavyllä (2002) Lordin jäsenet olivat sarjakuvahirviöitä. Toisen albumin (The Monsterican Dream, 2004) myötä monstereita modifioitiin hieman, mutta suurempi muutos tapahtui kolmannella levyllä The Arockalypsella (2006). Innoituksena oli Judas Priest, joten hirviökvintetin yllä oli nahkaa, niittejä ja rautaa. Kahden vuoden takainen Deadache on Lordin levyistä tummasävyisin, mikä näkyi myös visuaalisessa ilmeessä. Kauhusta ammentaneet puvut olivat mustia. Uusissa puvuissa väriskaala on laajempi kuin koskaan aikaisemmin. ­ 80-luvun tukkahevibändi oikein värikkäissä vehkeissä ja tukat pystyssä on kuollut ja tulee zombieina takaisin. Niittiä, nahkaa ja leopardia, pinkkiä, myrkynvihreetä ja huiveja. Pitää olla rock-kulma ja horror-kulma. Viime levyllä kauhutarinat oli aika vakavia, Ed Geiniä ja muita tositarinoita. Niissä oli vähemmän yliluonnollisuutta ja enemmän rankkaa kamaa. Nyt teemana on zombiet. Jos Poisonin tai Mötikän jätkät olis kuolleet vuonna -86 ja nousisivat nyt haudasta, ne näyttäisivät Lordilta. Kuten aiemminkin, Lordin visuaalisesta ilmeestä vastaava Putaansuu on maalannut jokaiseen SUE kappaleeseen liittyvän taulun, jotka painetaan levyn kansivihkoon. Putaansuu näyttää läppäriltään Babez for Breakfastin ensisingleen This Is Heavy Metaliin liittyvän kuvan, jossa komeilee kymmenistä palasista kokoon harsittu hevihirviö. Kuvittele hahmo, jossa on palasia Blackie Lawlessista Nikki Sixxiin, King Diamondista Gene Simmonsiin ja Judas Priestistä Dee Snideriin. ­ Samaan aikaan kun ollaan äänitetty biisiä, mie oon maalannut siitä kuvan. Lähdin netistä hakemaan risöötsiä bändeistä, joilla oli visuaalisesti jotain oikeasti omaa eikä vain sitä, mitä oli kaikilla muillakin. Jos otetaan vaikka joku Quiet Riot, mikä oli niiden visuaalinen juttu? Raitahousut, mutta niin oli Stryperillakin. Visuaaliset ideat kasaribändeillä rajoittuu aika pitkälti Kissiin, Alice Cooperiin sekä Blackie Lawlessin hiuksiin ja sirkkelinterään munissa. NASHVILLE ROCK CITY babez for breakfastin äänityksiä varten Lordi matkusti Yhdysvaltain Nashvilleen, kaupunkiin, joka tunnetaan kantrimusii- LA 18.9. NOSTURI, HELSINKI kistaan. Nashvillessä toimii kuitenkin liuta pop- ja rock-musiikin ammattilaisia, myös Babez for Breakfastin tuottanut Michael Wagener. Ozzy Osbournea, Alice Cooperia ja Janet Jacksonia tuottanut Wagener valikoitui tuottajaksi puolivahingossa. ­ Sattumahan pelaa aina isoa korttia meidän pelissä. Viime kesänä Halmkronan Janne kyseli tuottajapolitiikasta, ja me mietittiin yhtä sun toista. Eiska heitti vitsinä, saatana, että Michael Wagener, heh he hee, koska se on tuottanut yhdeksänkymmentä prosenttia suosikkilevyistä. Mutta Halmkrona, yksinkertainen torniolainen, ei tajunnut vitsiä. Ja hyvä, ettei tajunnut. Lordin levyntekoprosessi on aina ollut työteliäs urakka. Biisejä on ollut ehdolla tusinoittain, ja levylle päätyvät kappaleet on valittu uuvuttavissa kuuntelusessioissa. Kappaleiden purkittaminen on hoidettu harkittua taktiikkaa käyttäen ja raitoja viilaillen. Wagener kuitenkin esitteli toisenlaisen toimintatavan ja määräsi yhtyeen treeneihin heti seuraavaksi päiväksi. ­ Wagener oli täällä kaksi kahden viikon jaksoa esituotantovaiheessa, ja näytti että jumalauta, näin tekee levyjä Amerikan mies. Mentiin treenikselle tekemään 8­10-tuntista päivää. Eihän meidän jurpoporukka ole tottunut olemaan treeniksellä sellaista aikaa! Tuottaja piiskasi yhtyettä työstämään raakamateriaalia. Prosessi oli työläs, mutta helpotti Putaansuun urakkaa. Kaikkien yhtyeen jäsenten mielipiteet olivat tasavertaisia Wagenerin ohjatessa laivaa. Aiemmin tällaiseen työskentelytapaan ei ole ollut mahdollisuutta, Putaansuu kun on karannut pääkaupunkiseudulta pohjoiseen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Lopputulos on Putaansuusta vähintäänkin tyydyttävä. Eikä vähiten siksi, että Lordi kuulostaa vihdoin samalta kuin treenikämpällä tai keikkalavalla. ­ Tällä levyllä ei ole mitään digitaalista korjailua. Jos temmot heittelee, ne heittelee. Säksätykset ja koneosat on tehty jälkeenpäin bändin päälle, ei päin vastoin. Mitään ei ole korjailtu, minkä täytyy olla tänä päivänä ainutlaatuista. Ainakin se on rehellistä. Orgaanisen tuotannon lisäksi Putaansuu kiittelee Wagenerin ruuvaamia autenttisia soundeja. ­ Nyt oli aito asia, joka tietää, miten saadaan meikäläisen jo neljälle levylle hakema iso rumpusoundi. Mun mielestä on maailman hienointa, kun virkku soi vielä sittenkin kun levy on jo otettu pois soittimesta, saatana. Isot rummuthan on kaiken A ja O. Isot rummut, komeat puvut ja näyttävä lavashow, siinä Lordin resepti. Työtä riittää, mutta Putaansuu ei valita. ­ Mie oon hokenut, että onhan se kadehdittavaa, että voi yhdistää yhteen juttuun kaiken, mitä luulee osaavansa tehdä. Mutta, while that being said, joskus käy oikeasti kateeksi Salen kassaa, joka ei voi viedä duuneja kotiinsa. Toisaalta, jos olisin Salen kassalla, mitä mie tekisin illat? Todennäköisesti kattoisin telsua, mutta jossain vaiheessa alkaisi vinksuttamaan päässä ja pitäisi tehdä jotain kivaa. Ja mie tekisin just tätä samaa! « HAASTATTELU TEKSTI TUOMAS TIAINEN KUVA SONYMUSIC » 30 « NRO. 9
• CHECK OUT! PRE-L ISTENING, MERCHANDISE AND MORE: W W W. N U C»L31 A R B L A S T. D E E« SUE NRO. 9
• Jäähalli, Helsinki Liput 44 + toimituskulut OVET AUKI KLO 19 maanantai 22.11.2010 uusi albumi Nightmare nyt kaupoissa! 10 NOV 2010 Live in Helsinki @ Nosturi REVOLUTION RENAISSANCE T R i N i T Y Melodic power metal from former Stratovarius mastermind Timo Tolkki! New Rock anthems from the US legend! The Space Lord is back! also available as a limited edition digibook including 2 bonus tracks! special edition deluxe box set incl. usb stick of extensive bonus material and limited colored 2lp gatefold edition incl. album on cd available at www.napalmrecords.com RELEASE DATE: 22.09.2010 RELEASE DATE: 27.10.2010 iTUNES SUE ORDER ONLINE TODAY AND RECEIVE A FREE 17-TRACK COMPILATION CD FEATURING A PREVIEW OF THE LATEST FROM NAPALM RECORDS: WWW.NAPALMRECORDS.COM » 33 « NRO. 9
• "Korpiklaanin jätkät ovat viileimpiä heppuja joita olemme tien päällä tavanneet. hän pidempiä, nopeampia raskaampia ja kaikin puolin mahtavampia. Levy on metallisempi kuin edeltäjänsä. Crossover-viboja riittää vieläkin, mutta albumi on enemmän metallia kuin punkia. Toivottavasti fanit diggaavat levystä ja yhä suurempi yleisö moshaa itsensä koomaan. Piraattimetallin kuningas Running Wild lopetti uransa vuonna 2009. Maailmalla on kuitenkin muitakin merirosvometallibändejä kuten skottilainen Alestorm, joka on nimennyt itsensä "True Scottish Pirate Metaliksi". Amiraali ei juuri piittaa Alestormin musiikista mutta nauttii sen seurasta, kuten myös Korpiklaanin, jonka kanssa Swashbuckle kiersi Yhdysvalloissa ja Euroopassa. ­ Soitimme yhdessä Euroopan Paganfest-kiertueella viime vuonna. Alestormit ovat yhtä vammaisia kuin mekin, soittavat musaa jota haluavat soittaa ja ovat hauskoja heppuja, joten he ovat minun silmissäni ok-porukkaa. Korpiklaanin jätkät puolestaan ovat viileimpiä heppuja joita olemme tien päällä tavanneet. Voi pyhä paska, kuinka vitusti he juovatkaan! Meillä oli heidän kanssaan aina hauskaa, otimme muutaman paukun ja vedimme lärvät, nautimme elämästä. Mitä muuta sitä voi pyytääkään? Jos suomalaisten seura maistuu niin ei kun Suomeen keikalle, vai kuinka? ­ Olisi hienoa soittaa Suomessa lähitulevaisuudessa. Toivottavasti saamme keikkatarjouksia sinne. Heilahtaisimme maahanne ilomielin, joisimme kaiken näköpiirissä olevan ja kokisimme silkkaa mahtavuutta olevan ensiluokkaisen seikkailun. Swaschbucklen jäsenillä on muitakin bändejä, kuten BigRig ja Tolkienvaikutteinen Helcaraxë. Ne eivät kuitenkaan aiheuta paineita Swashbucklelle, kuten ei myöskään Bootsmannin osuvasti nimetty kakkosbändi We All Have Day Jobs, jonka jäsenet asuvat pitkin poikin Yhdysvaltoja. ­ Helcaraxë ei oikeastaan keikkaile vaan ainoastaan levyttää, joten siltä suunnalta ei ole paineita kuin korkeintaan tehdä levyjä. BigRig on koottu pitkälti omaksi iloksenne. Teemme albumia, mutta saa nähdä, koska se tulee ulos. Jos muut bändimme kiinnostavat, niin kannattaa tsekata aina välillä uusia jamituksia tai päivityksiä. Mitä mieltä olet nykypäivän todellisista merirosvoista, vaikkapa Somalianlahden piraateista? ­ Se merirosvoilu johon suurin osa ihmisistä on tottunut on fantasiashittiä kuten Pirates of the Caribbean-leffoissa. Kovinkaan moni ei halua tosissaan nähdä nykypäivän piratismin todellisia kasvoja. Somalit voivat yrittää jatkaa laivojen valtailua, mutta olen varma, että (Yhdysvaltojen, toim.huom.) rannikkovartiosto tai laivasto pilaa piraattien päivän jossain vaiheessa. « TEKSTI JUSSI LAHTONEN KUVA NUCLEAR BLAST HAASTATTELU » NEW JERSEYN PIRAATIT Yhdysvaltalainen Swashbuckle soittaa merirosvovaikutteista thrash/crossover -metallia. Nousujohteinen yhtye on kiertänyt sekä Euroopassa että kotimaassaan ja julkaisee jo kolmannen täyspitkänsä. ue otti yhteyttä metallimerirosvoihin näiden ollessa kiertueella Yhdysvalloissa. Swashbucklen pääpiraatti Admiral Nobeard vastasi laivansa virtuaaliselta kannelta. Miten menee, seilorit? ­ Just reteesti kulkee, siitokset kysymästä! New Jersey on varsin erikoinen paikka merirosvometallille. Swaschbuckle sai alkunsa viitisen vuotta sitten, kun Admiral ja toinen perustajajäsen Commodore RedRum S halusivat perustaa bändin, joka olisi hauskempi ja thrash-henkisempi kuin kaverusten silloiset yhtyeet. Loppujen lopuksi projektina alkanut bändi muuttuikin päätyöksi. ­ RedRum fanittaa merirosvoja, minä thrash metalia, joten siitähän se lähti. Musiikillisia vaikutteitamme ovat muun muassa SOD, Anthrax, Megadeth, Testament, Blind Guardian, Rage, Frightmare ja Ghoul. Pistimme tämän projektin pystyyn omaksi huviksemme. Siinä kävi sitten niin, että bän- di ottikin elämämme ohjat käsiinsä ja muuttui siksi häiriintyneeksi pedoksi, joka se on tänä päivänä. Yhtyeen kolmas albumi Crime Always Pays nauhoitettiin Amiraalin mukaan perustyyliin, eli töitä paiskittiin paljon suhteellisen lyhyessä ajassa. Vanha rumpali Captain Crashride sai monoa, ja tilalle tuli Bootsmann Collins, joka tuli, näki ja tuhosi rumpukitin takana. ­ Biisirakenteet ovat uutukaisella fokusoituneempia kuin edelliskiekko Back to the Noosella. ovat myös vä- » SYDÄNTÄÄN SEURAAVAT PIONEERIT 2000-luvulla vain harva yhtye pystyy luomaan oman genren. Siihen on kyennyt norjalainen blackjazz-yhtye Shining. M atka akustisesta jazzista metallijazziin on kohtuullisen pitkä. Sen etapin on kulkenut nelihenkinen Shining, jonka Where the Ragged People Go -debyytti ilmestyi 2001. Sen jälkeen bändi on julkaissut neljä pitkäsoittoa, joista uusin, Blackjazz, ilmestyi alkuvuodesta. Vuosien varrella Shiningin musiikki on kehittynyt omaksi genrekseen blackjazziksi, jossa yhdistyvät free jazz ja metalli. ­ Olemme vanhentuneet ja makumme sekä kiinnostuksenkohteemme ovat muuttuneet. On siten luonnollista, että myös musiikkimme on samalla muuttunut. Siinä ei ole mitään mystistä, vaan me vain seuraamme sydäntämme, laulajasaksofonisti-kitaristi Jorgen Munkeby sanoo. ­ Kehitys akustisesta jazzista nykyiseen metalliseen jazziin on tapahtunut askel kerrallaan, ja siinä kesti kymmenen vuotta. Monet bändit eivät uskalla muuttaa musiikkiaan, koska pelkäävät menettävänsä yleisönsä, hän lisää. ­ Bändissämme kaikilla on vapaus tehdä mitä vain. Voimme tehdä mitä haluamme emmekä koe, että meidän tulisi jämähtää yhteen genreen, basisti Tor Egil Kreken valottaa. Blackjazz-termi muotoutui bändin tehdessä uusinta pitkäsoittoaan. Koska ihmisillä oli ollut vaikeuksia luonnehtia Shiningin monitahoista musiikkia, bändin mielestä oli tarpeen keksiä itse termi sille. Innoituksena blackjazz-nimelle olivat Venomin Black metal -albumi 80-luvulta ja Ornette Colemanin Free Jazz -pitkäsoitto 60-luvulta. Oletteko te menettäneet yleisöä, koska musiikkinne on muuttunut? ­ Ehkä, jos jotkut ovat pitäneet ainoastaan siitä, mitä aiemmin teimme, Kreken pohtii. ­ Uskon, että heitä on vain muutamia, Munkeby arvelee. ­ On ihan ok, jos niin on käynyt. Se ei ole meille mikään huolenaihe, jos joku ei pidä musiikistam- LA 18.9 VIRGIN OIL, HELSINKI me. Tottakai on hienoa, kun ihmiset pitävät ja tulevat keikan jälkeen kehumaan, mutta me emme tee musiikkia pitäkseemme vanhat fanimme tyytyväisinä. Teemme sellaista musiikkia, jota itse haluamme tehdä, Kreken painottaa. Munkebyn mielestä on helpompaa kehittää omaa musiikkiaan omien miletymystensä mukaiseksi ­ vaikka vaihtoehtona olisi vanhojen kuuntelijoiden menetys ­ kuin jatkaa omasta mielestä huonon musiikin soittamista fanien mieliksi. ­ Emme halua olla sellaisessa tilanteessa, enkä usko että kukaan SUE muukaan haluaa, hän sanoo. ­ Luulen, että monet ovat juuri sellaisessa tilanteessa, vaikkeivat haluaisi, Kreken nauraa. Syyskuussa kolmelle keikalle Suomeen saapuvan Shiningin biisinkirjoituksesta vastaa Munkeby, jonka työtavat eivät nekään kulje kaikkein tavanomaisimpia polkuja. ­ En tee kappaleitamme siten, että istuisin alas kitaran kanssa, koska en halua olla soittimen käskytettävänä. Yritän parhaani mukaan tehdä musiikkia päässäni ja sitten päätän, millä soittimilla kappaleet ja stemmat toteutetaan, Munkeby kertoo. ­ Se on hieno tapa työskennellä. Tilanne on sama kuin olisi säveltäjä ja orkesteri. Erona on vain se, että orkesteri on rockbändi. On mielenkiintoista luoda musiikkia, jota Jorgen haluaa kuulla. Se ei ole aina sellaista, jota tavallisesti bändisoittimilla soitetaan, Kreken lisää. ­ Joka kerta, kun opettelemme uusia kitarastemmoja, muut aina valittavat kuinka vaikeaa niitä on soittaa. He luulevat, että ne ovat saksofonille ominaisia juttuja, jotka on helpompi soittaa fonilla kuin kitaralla. Niin ei kuitenkaan ole, Munkeby paljastaa. « TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA LEVY-YHTIÖ » 34 « NRO. 9
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton KILLING JOKE ­ Absolute Dissent (Spinefarm) Jos kuvitteli saaneensa toukokuussa ilmestyneen In Excelsis -EP:n kautta kattavan kuvan siitä, millainen tuleva Killing Joke -albumi on, on aika hylätä nuo kuvitelmat. EP, jonka biisit löysivät sinänsä erinomaista Kali Yugaa lukuun ottamatta tiensä myös Absolute Dissentille, oli toki edustava, mutta ei paljastanut koko sitä arsenaalia, jolla Killing Joke nyt palaa ­ ensimmäistä kertaa 28 vuoteen alkuperäismiehistöllään. 2000-luvun komeilla julkaisuillaan Killing Joke äityi sen verran raskaaksi, että yhdeksi Absolute Dissentin yllättävimmistä piirteistä nousee sen melodiarikkaus. Aivan ylimaallisen, hävyttömän aliarvostetun Brighter Than a Thousand Suns -mestariteoksen (1986) hurmostiloissa ei liikuta, vaikka loistava Raven King läheltä liippaakin. Selvemmin melodisimmista raidoista on aistittavissa Night Timen (1985) tunnelma, niin Honour the Firessa kuin kaikkein näkyvimmin Here Comes The Singularityn riffissä, joka ei yritäkään peitellä viittaus- 9 taan Eightiesiin ­ jota eräskin Nirvana aikoinaan surutta kopioi. Vaikka The Great Cull, Depthcharge ja miltei Godfleshisti murjova This World Hell osoittavat, etteivät viimeisen kymmenen vuoden tekemiset ole haihtuneet, on Killing Joke alkuperäisen nelikkonsa paluun ansiosta primitiivisempi, kiivaammin iholla kuin aikoihin. Levyä värittää tummimmillaankin suuren juhlan tuntu, joka korostuu selkeimmin In Excelsis -julistuksella. Ghost of Ladbroke Grove ottaa ansaitusti päätöskappaleen paikan, kuten se teki jo keväisellä EP:llä. Moni ehkä ajatteli, ettei Killing Joke edes voisi epäonnistua, ei näillä korteilla. Olisi se voinut. Vaan eipä epäonnistunut. Absolute Dissent on uuden vuosikymmenen alun ehdotonta kärkikastia. Ai niin, ja European Super State pauhaamaan kaikissa itseään kunnioittavissa yökerhoissa, kiitos. JUKKA KITTILÄ SUE » 36 « NRO. 9
• on terästetty -70-luvun hämärällä happoprogella. Stoned to Doomia leimaavat kelvot kitarat, särmä doomlaulu ja lämmin goatsnakemainen huuru. Levy vouvaa kuin Motörhead mankassa, jonka patterit vetelevät viimeisiään. Se on kuin sumean kiusoitteleva ja Wigwamia hiplaava risupartaäijä. Lyhyt alkupala The Invader käynnistää psyko-orgiat, ja hatusta on syytä pitää kiinni levyn koko keston ajan. Evel Dread on himmein, surullisin ja kaunein biisi. Animal Controlin aavikkovääntö muuntuu niin perkeleenmoiseksi progebluesiksi, että pyydän lupaa itkeä onnesta. State Trooper pomppurokkaa nuivemmankin kyynikon jalan vispaamaan. Noise Bleed hinkkaa rockenrolllin ja syyllistävän läskidoomin välimaastossa. Bassotus on parasta (liian) pitkään aikaan, eritoten Never Smilessa ja Cut It Openissa, jonka mystisen riipivä lauluosuus tuntuu tulevan tästä ajasta irti olevan rohkean elukan suusta. Cochrane laulaa yhtä persoonallisesti kuin bändi soittaa. Vaikka tarvotaan alalajien sulatusuunissa, on Keefin soundi oma ja siksi kiehtova. Biisit paranevat koko matkansa ajan, eli sävellystyö on tehty halukkaasti ja sielulla. Kaikki kymmenen genrerajoista piittaamatonta biisiä jaksaa kuunnella nälkäisesti ja toistolla. Päätösraita niittaa selät kaarelle ja sulkee levyn arvokkaasti ja energialla. Äänestin Keefin Stoned to Doomin juuri itseni kesken Vuoden Debyyttilevyksi. ANNIKA BRUSILA LEVYARVIOT (Ritual Production) Näitä ex-electricwizardilaisia ei voi syyttää ainakaan hosumisesta. Take the Curse on brittitrio Ramessesin vasta toinen täyspitkä yhdeksän vuoden aikana. Mateleva julkaisutahti sopii tyylilajiin. Sludgempaa ja raskaampaa puskua saa hakea. Kaikkien doomioituneiden iloksi Take the Curse on brutaali, painajaistunnelmainen, massiivinen ja synkkä levy. Iron Crown aloittaa pörinän kuin vyöryvä chopperlaivue, jonka voi albumin edetessä tuntea muuttuvan RAF-hävittäjien hitaaksi ylilennoksi. Terrasaw rakentaa tunnelmaa orastavasta toivosta, joka salakavalasti muuttuu mätäneväksi kaaokseksi. Se on kerrassaan nerokas ja outo biisi, jonka lauluosuuden lopulta alkaessa sekä hikoiluttaa että paleltaa. Monien doomsolistien sortuessa pelkkään korinaan vokalisti-basisti Richardsonilta kuullaan myös melodista anginaa, suodattimen läpi huutoa, hivelevää viettelystä, petomaista äijäkäskyä sekä jopa ihan oikeaa laulua. Greeningin rummuistakin löytyy vaihteita, myös kevyt lautanen, mikä ei sekään ole jokapäiväistä namia mättöryhmiltä. Nimibiisi luuppina pyörimään jäävine säröriffeineen on monotonista ja vangitsevaa rituaalidoomia. Another Skeletonin vokotteleva basso, Vinho Dos Mortosin stonerhäivähdys ja Baptism of the Walking Deadin katalan leppoisa kitrarointi päätyvät, luojan kiitos, maailmanloppuun ja raunioihin, aivan kuten kaikki muukin Take the Cursella. Tämä on kipeän bändin vaikea levy, joka vaatii paneutumista. Levyn nimi kiteyttää sen koko musiikillisen ja sanoituksellisen sisällön sekä antautumisen tason. ANNIKA BRUSILA 8 RAMESSES TAKE THE CURSE AMORPHIS - Magic And Mayhem ­ Tales from the Early Years (Nuclear Blast) 20-vuotispäiviään juhliva Amorphis julkaisi kokoelman kolmen ensimmäisen albuminsa aineistosta. Karelian Isthmus, Tales from the Thosand Lakes sekä Elegy ovatkin Amorphiksen luomisvoiman ja musiikillisten saavutuksien kivijalka. Primitiivisempi debyyttikin kepittää milloin tahansa Amojen levyt 4-6 eli lähes kokonaisen vuosikymmenen alati pahentuneen aallonpohjan. Perinteisen kokoelman sijasta Amorphis nauhoitti biisit tykkänään uusiksi, Tomi Joutsenen korvatessa alkuperäislevyjen 8 kolmen eri laulajan roolit. Uudelleennauhoituksien tarpeellisuudesta voi olla kahta mieltä, mutta ainakin uudet Amorphisfanit voivat kuulla "joutsenoituja" vanhoja biisejä ja saada kimmokkeen ostaa alkuperäiset äänitteet. On myös hienoa, että Amorphis nostaa vanhat biisinsä keskiöön ja kunnioittaa omaa rankempaa historiaansa. Aina näin ei ole ollut, vaan pahimpina hörhöfalafelprogen vuosina bändi suorastaan naureskeli omalle menneisyydelleen ja omille juurilleen, mikä on yksi pahimpia virhei- tä, joita mikään bändi voi tehdä. Nyt sekin virhe on korjattu Vulgar Necrolatryn, Sign from the North Siden ja Exile of the Sons of Uisliun uusiotulkintojen myötä. Vielä kun keikkasettiin saataisiin The Gathering ja Grails f Mysteries, debyytin kaksi parasta kappaletta. Jos toiveita saa esittää, niin viimeistään vuonna 2014 Amorphis voisi vetää Tales 20th Anniversary -kiertueen, jossa Tales from the Thousand Lakes soitettaisiin alusta loppuun kokonaisuudessaan. JUSSI LAHTONEN kova-jätkäilyn joukossa akustinen kitara ja pehmeä hissisoundi lost love -sanoituksineen alkaa lopulta jollain pervolla tavalla kuulostaa hyvältä. No Re-Entry on albumin kohokohta, ei ainoastaan siksi, että levy loppuu siihen, vaan koska lauluun on livahtanut Bono-vivahde, jossa on tiettyä hyvää velhomaisuutta. Filter on tehnyt aiemmin elokuviin soundtrackejä, ja moni sen kappale alkaakin elää päässä omaa elämäänsä. Kenties tämä täyteentuotettu soundi onnistuu luomaan kuohuvia tunteita nimenomaan kuvaan ja tarinaan nivoutuessaan. ANNIKA BRUSILA tä selvemmin ja omaperäisyyttä löytyy. Harmikseni joudun toteamaan, että tällaisenaan linja on liiaksi pehmeän valon puolella. Toisaalta ruuvin kiristäminen raskaampaan suuntaan suistaisi Cyphosisin tusinarunttaajien kasvottomaan joukkoon. Varmasti tällekin ottajansa on, vaikka en itse olekaan jonossa ensimmäisenä. OSKARI LEHTINEN distä tämänkin syksyn valtaisille USA:n ja Euroopan kiertueelle. Tätiä siellä ei näy. ANNIKA BRUSILA 7 CYPHOSIS TO NORTH AND UNDER 6 FILTER THE TROUBLE WITH ANGELS (Nuclear Blast) Ameriikanmaan Filter soittaa metalliksi naamioitua industrialpoppia. Siinä on myös hiven alternativea ja post-grungea, hardcoresuperstarmaisesti vatkattuna. Bändin pyöröovi on käynyt vuosien varrella tiuhaan: kahdeksan jäpikkää on käynyt kääntymässä, ja ainoa alkuperäisjäsen, pääkitaristi ja solisti Richard Patrick puolestaan kävi katkaisuhoidossa. Viinaa The Trouble With Angelsin kuuntelussakin kuluu, on se sen verran tylsä levy. Plussaa annettakoon letkeästä ja irtonaisesta bassosoundista, joka miellyttävän napakkana pitää biisit pystyssä ja on levyn parasta antia. Laulaja myös onnistuu paikoin lähestymään kappaleita jopa punkahtavasti, mutta ottaa pettymyksekseni kermavaahtosprayn esiin heti kun meinaan laittaa stereot kovempaa. Niin imelä poikabändikappale kuin Fades Like a Photograph onkin, kaiken wanna-be- (Violent Journey) En ole kuullut Kuusamon kutsua, toisin kuin Danny. Kutsumisen lisäksi paikkakunnalla ymmärretään raskaan musiikin päälle. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun joudun kehumaan levyn introa: vajaan puolitoistaminuuttisen Prologuen synkänpuoleinen, thrashiin kallistunut rehti rypistys valpastuttaa mielen vastaanottamaan tulevaa. Pohjoisen poikien toisella levyllä seinät ovat kaukana ja katto korkealla. Tyyliä ei ole rajattu ahtaasti ja vaihtelua löytyy myös kappaleiden sisällä. Laulua löytyy joka lähtöön, puhtaasta reippaasti huudetun kautta mörinään. Akustisen Across Black Waterin kohdalla otsa kuitenkin rypistyy: yksinkertainen lällybiisi on liikaa jopa näin vapaamielisessä seurassa. Perinteistä heavy metalia ja tuoreempia ja terävämpiä lähestymistapoja yhdistelevät Nine Seas ja Servitude paikkaavat vahingon ja kuvaavat samalla parhaiten Cyphosisin musiikin persoonaa, jossa näkyy niin kova kuin pehmeäkin puoli. Usean kierroksen jälkeen punainen lanka erottuu entisSUE (Jagjaguwar, Outside Musci) Black Mountainia ja sen kolmatta albumia Wilderness Hearthia kuvannevat parhaiten kanadalaisbändin oma määritelmä "healing easylistening" ja "folk/jam-musiikki Oasisvivahteella" ­ seassa on Beatlesiä ja Simon & Garfunkelia nykynyansseilla. Stemmoissakin onnistuvat mies- ja naisvokalisti tuovat soundiin oman jännitteensä. Black Mountainin musiikissa on kaunista akustista kitaraa ja melodista tarinankerrontaa. Säkeistöjä, stooria ja kannanottoa on laajalti, uuvuttavuuteen asti. Levy on leppoisa, joskin piirun verran hajuton ja mauton. Tömäkämpi Rollercoaster päätyy kuulovaurioisenkin haaviin kaikubassoineen ja sielukkaine lauluineen. Let Spirits Ridessa ja Wilderness Heartissa puolestaan vauhti on jotensakin teennäinen, ja laulu on Saukki ja pikkuoravat -osastoa. En tiedä, mitä folkin ja rämäkämmän vedon vuorottelulla haetaan, mutta se tuntuu päälleliimatulta sekä yhtäaikaiselta kumartelulta ja pyllistelyltä. Rajojen rikkominen on pelkästään suotavaa, mutta uskottavuus olisi oikeampi avain onneen. Mutta ei pidä aliarvioida 1,5 miljoonan MySpace-kävijän voimaa; Black Mountanilla on kuulijoita, jotka menevät tykkäämään bän- 6 BLACK MOUNTAIN WILDERNESS HEARTH (I Hate Records) Jos joku doomahtanut henkilö ei vielä ole tutustunut Jex Thothin tuotantoon, niin täten kutsu käy laulajanoidan pakanalliseen luolaan, jossa kilteimmätkin unohtavat entisen minänsä. Tuoreehkolla bändillä on diskografiassaan yksi täyspitkä albumi, yksi splittialbumi Pagan Altarin kanssa ja kaksi EP:tä. San Fransiscostako todella tuuppaa tämän hetken virkistävin doombändi, sikäli kun tämän suuntaista musiikkia voi luonnehtia virkistäväksi? Harvoin saa käsiinsä näin intensiivisen EP:n. Kolmen biisin aikana tehdään pyörryttävä matka The Doorsin maisemista Pentagramin kautta Debbie Harryyn. Musiikissa on psykedeliaa, doomia, progea ja pössyurkuja, ja Jessica laulaa raatelevan kauniisti kuin pontikan rähjäännyttämä enkeli. Yleensä en jaksa naissolisteja, mutta Jessica ei olekaan tästä maailmasta. Urut rakentavat 60-luvun tunnelmaa, raskaat rummut ja roikkuvat kitarariffit takaavat synkkyyden, runttaamisen ja kuristavan tunnelman. Mateleva himmailu päättyy painavaan tykitykseen, ja vartin aikana olen käyttänyt koko tunneskaalani. Suorastaan uskonnolliselle tripille päästään varsinkin kuuntelemalla teosta kauniilta vinyyliltä, jonka kannen näkeminenkin saa sydämen hakkaamaan. Artwork on Sami Hynnisen käsialaa, joten saamme vielä mehukkaan suomivinkkelin mausteeksi tähän nerokkaan bändin tajuttoman taianomaiseen EP:hen. ANNIKA BRUSILA 10 JEX THOTH WITNESS EP » 39 « NRO. 9
• (Southern Lord) Yllättävä yhdistelmä! Boris on rankka, taitava, monipuolinen ja genrerajoituksista vapaa japanilainen kulttimölybändi. Ian Astbury on legendaarisen The Cultin palvottu solisti ja 2000-luvun The Doorsin semi-reunionin laulaja. Boris ja Astbury konsertoivat yhdessä keväällä Australiassa. Heidän yhteis-EP:nsä on vähintäänkin pikantti kuriositeetti mutta ei sentään merkkiteos. Astburyn ääni on niin ylimaallinen, että pitää oikein nipistellä itseään muistaakseen kuunnella myös bändiä. Boris on tehokas ja mitään kumartelematon trio. Teeth And Claws alkaa billyidolmaisesti, ja kappaleen lopun naivistinen japanilaispuhe saa kuuntelijan hämilleen. We Are Witches on levyn ehdoton kingibiisi ja se varsinainen single, jonka kertosäkeen moottorisahariffi ja rummut melkein varastavat shown. Biisi on puskevaa kovametallia, Ian laulaa liekeissä ja bändi poistaa varmistimen. Versio The Cultin Rainistä (-85) on mielenkiintoinen varsinkin niistä, joista alkuperäisversioon liittyy tunnelatausta. Borisin Rain on sähköisen ambientti kappale, jossa naiskitaristin kuulas lauluääni ja aavistuksen nelistävä biitti korostavat discotunnelmaa, jota sairaine kitarankiusaamisineen voi pitää davidlynchmäisenä. Magickal Child puolestaan on mahtipontinen ja keskittymistä vaativa biisi. Ianin sielukasta ääntä kuunnellessa vuotava jääkaappi ja parkkisakot unohtuvat, vaikka kappale itsessään on aika tylsä. Astbury on vanhan ajan laulajastara, joka laittaa likoon sekä persoonansa että kuuntelijan. Boris tekee mitä lystää. EP saa enemmän pisteitä asenteesta kuin musiikista. ANNIKA BRUSILA 7 BXI: BORIS & IAN ASTBURY EP on ollut vaihteleva, sillä bändi aloitti rosoisen eeppisillä, pitkän kaavan mukaan soitetuilla black metal -kappaleilla. Alkuvaihe päättyi kolmanteen levyyn Eld, jonka jälkeen yhtyeen soundi kehittyi porrastetusti kohti sulavampaa ja useammilla instrumenteilla soitettua mutta yhtä jylhää ilmaisua. 2000-luvun puolella yhtye kuitenkin kadotti ominaispiirteitään ja hukkasi identiteettiään. Esimerkiksi vuoden 2001 Monumension syntikoineen, vokoodereineen ja muine härpäkkeineen oli jo kaukana Enslavedin vahvuuksista, eivätkä uutukaista edeltäneet levyt Ruun ja Vertebraekaan herättäneet juuri mitään tuntoja suuntaan tai toiseen. Uusi albumi suorittaa kuitenkin kunnianpalautuksen, ja on paitsi kiinnostavin, myös raskasmetallisin albumi aikoihin. Waruun, Giants, Lightening ja Ethica Odini ovat ensiluokkaisia kappaleita. Albumin rouheat soundit, aaltoilevat poljennot ja yhtyeen odinistinen ydin ovat kohdallaan, ja progressiivisuus on nyt black metalille orjuutettu, ei päinvastoin. JUSSI LAHTONEN joka on nytkin vaihtanut joka jannun. Uusi, uran kahdeksas kokopitkä lopettaa samalla kuuden vuoden levytystauon. Astron Black And the Thirty Tyrants palaa miellyttävästi raskaampaan ja tymäkämpään ilmaisuun. Nightfallin linja on edelleen tunnistettava, mutta ryhdistäytymisen vastapainoksi bändi on menettänyt hieman omintakeisuuttaan, ja kuulostaa turhankin paljon keskiverrolta perusmenolta. Yhtyeen paluu on joka tapauksessa paikallaan. JUSSI LAHTONEN 7 LITHURIA PIMPS OF THE LIVING DEAD 8 FROSTBITTEN KINGDOM INFIDEL ANGEL 8 ENSLAVED AXIOMA ETHICA ODINI (Indie Records) Niin ne vain loppuvat teinivuodet itse kultakin, sillä norjalainen Enslaved on ollut kasassa jo 19 vuotta, ja ensi vuonna tulevat tasavuodet täyteen. Yhtyeen musiikillinen kaari (No Sign of Life) Turkulainen black metalia ajoittaisilla kuolonmetallimausteilla soittava Frostbitten Kingdom julkaisi omakustanteena kaksi täyspitkää albumia, joten vaikka Infidel Angel on käytännössä kolmas albumi, niin sillä on myös debyyttilevyn asema ensimmäisenä virallisesti julkaistuna täyspitkänä levytyksenä. Bändi on kehittynyt musiikillisesti melkoisin harppauksin, ja Infidel Angel on selvästi monipuolisempi ja tunnelmallisempi äänite kuin aiemmat tuotokset. Levyn soundeissa rumputykitys puskee joskus turhankin pintaan, mutta muuten äänimaailmaa on petrattu parempaan suuntaan. Biisejä on levyllä vain kuusi, mikä on toimiva ja selkeä ratkaisu. Joka biisillä on oma funktionsa ja oma luonteensa, eikä albumilla ole täytebiisejä tai turhia välisoittoja. Albumin liki klassinen vajaan 35 minuutin mitta tekee siitä tiukkaotteisen ja napakan kokonaisuuden. Kappaleista erityisesti Infibulation on vahva esitys, samoin kuin The Conqueror fs Rise, jossa on erittäin tiukka alku, keskivaiheille on ladattu jylhää majesteetillisuutta ja kappaleen loppu on tyylikästä, seesteisempää tunnelmointia. Näin niitä biisejä pitää tehdä! JUSSI LAHTONEN (Redhouse Publishing) Vanhan koulukunnan purinaa, kurinaa ja raakaa mättöä perverssin mässäilyn merkeissä. Mikäs sen hauskempaa iltapuhdetta brutaalin death metalin merkeissä? Lithurian sälleistä monet soittavat jo muissa suht ärhäköissä bändeissä, mutta sehän ei ole mikään este tehdä hurmeesta, huorista ja hengenmenosta ammentavaa miehekästä mättöä. Bändi ehti tehdä neljä demoa ennen kuin kokopitkä saatiin aikaiseksi. Elävien kuolleiden parittajat rypistelevät klassisesti kahdeksan biisin albumin mitalla, ja levyllä on mittaa rapiat 28 minuuttia. Linja on oikea, sillä tämäntyylinen möyrinä ja kurmotus toimii parhaiten intensiivisenä turpaanantokeikkana. Vaikka tunnin mittaisena kyseessä olisi ollut jo saattokeikka. Ytimekkäimmät rallit kuten Light Evacuates, Dead Embryo Vomit sekä City of Rot tavoittavat jotain alan syvimmästä ytimestä, vaikka perusmyllerrystähän tämä lopulta on. Oma lukunsa on albumin irstasta kirvesmurhaajaparittajaa esittävä sarjakuvamainen kansi, jonka rumuudesta tulee plussapisteitä. Rikoo on riskillä ruma. JUSSI LAHTONEN LEVYARVIOT 6 THAUROROD UPON HAUNTED BATTLEFIELDS Pitkän linjan bändi, vuonna 1991 perustettu kreikkalainen Nightfall ei ole koskaan ollut musiikillisesti parhaasta päästä eikä riittävän tasokas noustakseen isompiin liigoihin, mutta yhtye on aina ollut omaperäinen ja omia, varsin mutkaisia ja äkkivääriä polkujaan kulkeva. Hyvänä esimerkkinä vuoden 1997 levy Lesbian Show. Alkuaikojen rosoisempi gootti/dark/blacklinja vaihtui välillä varsin sliipatun tuntuisiin soundeihin, ja bändin miehistö on vaihtunut tiuhaan. Yhteinen nimittäjä on ainoa jäljellä oleva perustajajäsen Efthimis Karadimas, 7 NIGHTFALL ASTRON BLACK AND THE THIRTY TYRANTS (Metal Blade) (NoiseArt Records) Kotimainen Thaurorod on jälleen kerran yksi bändi, joka on napannut nimensä Tolkienin teksteistä. Eipä tiennyt englantilaisen filologian professori teoksiaan kirjoittaessaan, että hänen lingvistiset kehitelmänsä jatkaisivat ikuisesti elämäänsä lukemattomien hevibändien nimissä, biiseissä ja teemoissa. No, parempi kai Tolkien-vaikutteisten bändien leegio kuin Päätalo-vaikutteisten bändien armeija. Thaurodod soittaa Kiuaksen ja Wintersunin hengessä bombastista, melodista eeppismetallia, johon on laukkakompin, melodisten tiluttelujen ja progeen päin taipuvien liluttelujen lomaan vedetty tykityskohtia ja ärjympiä vokaaleita. Rumpali Joonas Pykälä-aho, black metal -yhtye Lathspellista (jälleen yksi Tolkien-nimi) tuttu kannuttaja pitää tahdin tiukkana, ja yhtyeen soitossa on omat hetkensä. Kokonaisuutena albumi ei kuitenkaan vakuuta, musiikki seurailee liikaa jo valmiiksi urautuneita latuja ja levyn pauhu on paikoin niin massiivista, että se on hukuttaa biisien ideat. Potentiaalia bändillä on, joten toivottavasti kakkosalbumiin mennessä yhtye sen tavoittaa paremmin. JUSSI LAHTONEN SUE » 40 « NRO. 9
• LEVYARVIOT SUE » 41 « NRO. 9
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton Paleface ­ Helsinki - Shangri-La (XO Records) Edellisillä levyillä Palefacen sinänsä ansiokkaasta ulosannista tylsyi terä kielivalinnan takia. Mies käsitteli englantia täydellisesti, vaan kuka jaksoi keskittyä hänen sanoituksiinsa ­ ellei sitten lukenut hänen teemoistaan hänen itsensä kertomana? Suomeksi tehty Helsinki-Shangri-La on Palen manifesti nyky-yhteiskunnasta. On miehen vasemmistolaisesta paasauksesta mitä mieltä tahansa, lienee pahimpienkin puristien tunnustettava, että hän kantaa osansa kunnialla. Räppääjänä mies on kansakunnan ykkösiä ja kertoo mielipiteensä liki amerikkalaisella itseluottamuksella. Albumin suurin yllätys on musiikillinen. Vierailijoita on Herra Ylpöstä aina perinteisempiin rapfiittauksiin (Davo, jonka omaa levyä saanee odottaa näillä näkymin vuoteen 2196), eikä heikkoa kohtaa löydy. Hyvänä esimerkkinä levyn seikkailunhalusta kertoo Leijonakypärät: itämaisista vaikutteistaan huolimatta kappale ei kuulosta naurettavalta erikoisuudentavoittelulta, vaan sopivan pahaenteiseltä. Jopa A Whiter Shade of Pale -versio Kalpeaakin kalpeampaa toimii. Yllättävä levy, jolle kannattaa antaa tilaisuus. 8 JARKKO FRÄNTILÄ SUE » 42 « NRO. 9
• (The Fried Music Oy) Kun on kuunnellut Lemonatoria hassuista sitruunapuvuista saakka, on vaikea olla ilahtumatta ihan jo siitä tiedosta, että bändiltä tulee levy ­ siis tilaisuus kuulla kuusikymmenlukuisia popralleja ja Lasse Kurjen hymyilevää lauluääntä. Erityisesti odotukset kasvavat, kun edellislevy At the Presence of Great Beauty jäi hyllyyn pölyttymään. Älkää ymmärtäkö väärin, Shake Shake Shake on verrattain ansiokas poplevy, mutta lievältä pettymyksen tunteelta sitä kuunnellessa ei silti voi välttyä. Onko se neljän vuoden odotuksen arvoinen: ei. Minä olen vanhentunut ja niin ovat myös herrat lemonatorit, minkä kuvittelen kuulevani särmän katoamisena, vaikka hymyilenkin Keep Yourself Aliven abbamaisille rytmeille ja jaksan hyräillä hetken levyn nimibiisin mukana. Jään silti kaipaamaan Superbin riehakkuutta, Once I Killed a Boy with a Girlin suurtaa melankoliaa, ja monta muuta Lemonator-elementtiä, joiden tiedän olevan siellä jossain. Ehkä sävelkynän parhaat piirrot kannattaisi jatkossa säästää omalle yhtyeelle? Kunhan ehdotan. MARJUT MUTANEN 7 LEMONATOR SHAKE SHAKE SHAKE LEVYARVIOT 6 VOODOO JOHNSON 10,000 HORSES (Polarian Records) Raskas, perinteitä kunnioittava, sopivasti yksinkertainen, omintakeisilla melodioillaan yllättävä klassinen rock. Siinä birminghamilaisen Voodoo Johnsonin pelimerkit pinottuna bändin ensimmäiselle kokopitkälle 10,000 Horsesille. Työskentelystä hehkuu ison rockbändin itsevarmuus mutta annista uupuu kokonaan ennenkuulumattomuus. Aerosmithin ja Pearl Jamin edessä polvistuville kappaleille on kuitenkin saatu sisällytettyä jotain omaa, eli vokalisti Kev Beylissin kelpo laulu ja pari tarttuvaa melodiaa. Ajoittain yhtyeen otteista on aistittavissa katku tosissaan otettavasta raskaamman rokin lähettiläästä, mutta tämä haisu ei kauas kanna. Levyn loppupuoliskon puolivaloilla laahustavat herkistelyt sammuttavat alkupuoliskon menon ja melskeen sytyttämän kipinän. Voodoo Johnsonin kaltaisia klassisen rockin nimeen liputtavia riittää. Sen tahdissa juo olutta, mutta mitään suurempaa se ei sisällä herätä. Kaavamainen musiikki, jota on toistettu vuosikymmenestä toiseen kaipaa lisää lihaa ja persoonallisuutta, jotta sitä kehtaisi kutsua klassiseksi rockiksi. Mikä sekin on tällä vuosituhannella vain vitsi, ellei kyse ole Zeppelin- tai Purple-tribuutista. JUHO TARNANEN TUOMARI NURMIO 10p Dumari elää, potkii ja puree ­ huutoa ja hakkausta 1990-2010 (2dvd) (Johanna Kustannus) 8pVastavirta-klubi (dvd) (Arkhimedeen piste) uomari Nurmio täyttää marraskuussa 60 vuotta. Sitä ennen väsymätön vaihtoehtoveteraani julkaisee uuden albumin, kirjan ja nämä kaksi dvd:tä. Dumari elää, potkii ja puree on tyylikkäisiin kansiin pakattu ja selkeästi teemoitettu tupla-dvd. Kiiltävässä liitevihossa on sisältötiedot, saatesanat, tunnelmakuvia ja kattava diskografia. Juuri näin tulee retrospektiivinen julkaisu toimittaa. Paljon ennen julkaisematonta materiaalia sisältävä kirjannäköinen paketti koostuu eri kokoonpanojen erilaatuisista livetaltioinneista. Rytmibluesin lämpöä hehkuvat Alioikeus ja Hunajaluut, vinksahtaneen eksoottiset Hugry Tribal Marching Band ja Alamaailman vasarat, julmankauniit Korkein Oikeus ja Nurmio soolona sekä rytmikäs Bum Bum Trio saundaavat jännittäviltä ja keskenään ihastuttavan erilaisilta. Musii- T killinen uskalikko sitaisee seikkailunsa nippuun likaisella lauluäänellään ja nerokkailla, kokeilevuudessaankin juurevilla biiseillään. Maestro myös avaa tuotantonsa solmuja jokaista esitystä valaisevalla videohaastatteluprologilla. Nurmion uran ensimmäiseen vuosikymmeneen tupla-dvd viittaa vain bonuksiksi luokiteltujen musiikkivideoiden kautta. Myös englanninkielinen tuotanto jätetään huomiotta. Kahteen vuosikymmeneen mahtuu kuitenkin niin paljon mielenkiintoista, että yli kuusituntinen julkaisu on täydellinen. Vastavirta-dvd täydentää Nurmion taiteilijakuvaa esittelemällä myös hänen marginaalisinta, englanninkielistä tuotantoaan. Halvan näköiseen kansitaiteen ei pidä antaa hämätä, sillä tämä intensiivinen show Tampereen Vastavirta-klubilla toukokuussa 2009 ansaitsi tulla ikuistetuksi. Ärisevällä laatikkokitaralla aseistautunut Nurmio päästää lavalle ensin englanninkielisen alter egonsa Judge Bonen. Harvinaisuuksiakin sisältävää keikan alkua sävyttää heleästi kitaroiva ja laulava Dr. Liza, jonka folk-otteet kaunistavat karua settiä. Judgen muuttuessa Tuomariksi vain laulukieli vaihtuu. Usealla kameralla kuvattu materiaali kuulostaa hyvältä ja on editoitu kokoon kikkailematta. Bonuksena on muutaman minuutin mittainen haastattelu, joka olisi toisenlaisilla puheenaiheilla kestänyt paremmin aikaa. Dvd on kohteensa näköisessä koruttomuudessaan nautittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Nurmio on kotonaan Pispalan punkkiluostarin rähjäisessä indiemiljöössä, jossa nuori ja valveutunut yleisö sulkee hänet suosioonsa. Encorennälän riivaaman jengin taputtaessa kämmenluunsa säröille voi olla varma siitä, että tästä ei alt.blues parane. ARI VÄNTÄNEN (Sideonedummy) Aina hetkittäin sitä hämmästyy tajutessaan, että skeittipunkkareidenkin ensimmäinen sukupolvi on kasvanut aikuiseksi. The Black Pacific on vuosi sitten skeittipunkpioneeri Pennywisen jättäneen laulaja-kitaristi Jim Lindbergin uusi yhtye, ja varsin vakuuttava sellainen. Lindberg on 45-vuotias, eivätkä yhtyeen muutkaan jäsenet enää poikasia ole. Keski-ikäisistä jäsenistä ei ole The Black Pacificille mitään haittaa, pikemminkin päinvastoin: levy on nopea mutta ei kohkaava, kappaleet punkia mutta harkittua. Rennosti rullaavan punkrockin vanhemman valtiomiehen ääni on myös miellyttävän kypsä. Yhtye kuulostaa totta kai ajoittain Pennywiseltä, ja stemmalaulut tuovat useaan otteeseen mieleen Bad Religionin, mutta eivät häiritsevyyteen asti. Uuden bändin perustaminen tuntuu olleen Lindbergille virkistävää, sillä parhaimmillaan The Black Pacificin kappaleissa kuuluu punkin soittamiseen elimellisesti kuuluva innostus ja omaehtoisuus, mutta kokemukseen ja laatuun paketoituna. Almost Rising lienee yksi vuoden parhaista punk-kappaleista. Erinomainen pelinavaus! LOTTA HEIKKERI 8 THE BLACK PACIFIC THE BLACK PACIFIC Sue näköislehtenä: www.sue.fi SUE » 46 « NRO. 9
• » LEFFAVIERAS Bad Ass -Pentin fanituslistat Aution saaren elokuva: Jean Eustachen Äiti ja huora ­ Se on ranskalainen, lähemmäs neljätuntinen mustavalkoinen pläjäys, jonka kautta saisi mukaansa muiston niin sanotusta sivistyksestä. Siinä näytetään koko ihmiselämän laaja skaala, ja se varmaan palauttaisi mieleen ihmisten pohjattoman kompleksisuuden. On ihmissuhteiden monimuotoisuutta, tragediaa, draamaa ja mitä vain. Ehkä sen ottaisi esiin vain ehkä kerran kolmessa vuodessa, mutta sitten myös hiljentyisi sen ääreen. Ei mikään viihdepläjäys, vaan jännällä tavalla syvän humanistinen elokuva. Paras kohtaus kautta aikain: ­ Se, kun Ilmestyskirja. Nyt -elokuvassa helikopterit lähestyy vietnamilaiskylää, Wagnerin Valkyrioiden lennon soidessa taustalla. Ja pian alkaa silmitön tuhoaminen ja tappaminen. Musta se kuvastaa hyvin sitä järjettömyyttä ja mielettömyyttä ja tyhmyyttä joka saattaa ihan tosta vaan iskeä ihmisellä päälle, missä tahansa ­ yleensä nyt tietenkin sodankäynnin maailmassa. Suosikkiohjaaja: Stanley Kubrick ­ Sen kaikki leffat poikkeaa toisistaan, ja se on aina onnistunut luomaan kaikkiin ihan uuden maailman. Se on kuin arkkitehti, joka rakensi valtavan upeita luomuksia, joiden kaikkia briljantteja yksityiskohtia ja kokonaisuuden toimivuutta ei voi kuin hämmästellä. Aina tuli seuraava, joka taas oli täysin toisenlainen. Ei niitä voisi edes saman tekijän luomuksiksi uskoa. Se ei ollut mikään AC/DC, joka tekee sitä yhtä ja samaa aina uudelleen. Musiikkielokuvasuosikki: Godfrey Reggion Koyaanisquatsi (Philip Glassin musiikin säestämää USA:laista maisema- ja kaupunkikuvaa.) ­ Varsinkin ekalla näkemiskerralla todella hurja kokemus. Siinä on todella upea kaari, jossa alun rauhallisuudesta ja seisahtuneisuudesta mennään hiljalleen lopun kiihkeään villiyteen. Kaikki siihen laitettu pitkällinen filmaustyö ja vaivannäkö tuotti tosiaan tulosta. ENSI-ILTA » IHAN SAMA KLAUSTROFOBIA H ilpeän karnevalistinen, Batteryhirven lailla rokkaava torviorkesteri Bad Ass Brass Band teki syyskuun alussa Asan, Amocin ja Ismo Alangon kanssa pohjois-Lapin kiertueen. Se päättyi, yllättävää kyllä, Helsingin LeBonk Music Machinessa heitettyyn levynjulkkarikeikkaan. Juhlatilaisuuden lämmittäjäisiksi ehti orkesteria johtava suurmaestro Pentti Luomakangas katsastaa 1.10. ensi-iltansa saavan, amerikaksi puhutun espanjalaisproduktion Haudattu. Sen minimaalinen tapahtumaympäristö on irakilaiselle aavikolle haudattu lauta-arkku, jonka sisällä herää tokkurastaan panttivangittu jenkkiläinen avustusrekkakuski Paul Conroy, elintarvikkeinaan vain kännykkä ja valaistusta tarjoava sytkäri. Siis silkkaa klaustrofobiaa katsojain iloksi. Kuvissa ei näytetä kuin päähenkilöä, muut ihmiset ovat paikalla ainoastaan ääninä puhelimen kautta. Eiköhän tällainen kuvio vaadi ohjaajalta ja käsikirjoittajalta aika saumattoman yhteistyön? ­ Kyllähän siinä on varmasti jouduttu funtsimaan aika pitkään, että miten eri jaksot saadaan lomitettua toisiinsa. Mutta ei siinä tosiaan kertaakaan tullut sellainen fiilis, että nyt tää junnaa paikallaan, nyt ei jaksa vaan pitää lähteä pois. Koko ajan saatiin heitettyä mukaan joku uusi elementti. Näinkin ahtaaseen ympäristöön oli saatu mahdutettua yllättävän monia perusjännärien kliseisimpiä säväytysjaksoja. ­ Kyllähän siinä (spoileripoisto)-kohdassa alkoi tosiaan jo vähän huvittaa, että pitikö nyt tääkin vielä siihen laittaa... Mutta olisi ollut mielenkiintoista seurata kärpäsenä katossa käsikirjoituspalavereja, joissa päätettiin mitä otetaan mukaan ja mitä perataan pois. Ja tietää, onko homma ehkä kesken kaiken muuttanut muotoaan. Ja minkä verran tehdessä oli improvisoinnin varaa. Entä kelpasiko Ryan Reynoldsin pääosasuoritus? ­ Kyllä se sinänsä kiitettävästi hommansa hoiti, eli teki just sen, mitä piti tehdä. Ei se silti kertaakaan tuottanut sellaista häkellyttävää oloa, että jumalauta, lähteepä jätkältä mahtavaa revittelyä. Toisaalta noin tiukassa ja tukalassa tilanteessa ei kuvioon mahdukaan mitään normaalia sosiaalista näyttelemistä ja arkihommeleita. ­ Mutta kyllä toi silti herätti paljon ajatuksia sekä leffan sisällä että sen ulkopuolella, liittyen tällasiin sodanomaisiin tilanteisiin. Muiden toiminta ja vastuun välttely loi siihen tiettyä lievää paranoidisuutta, mutta vaikka kuolemanpelko ja epätoivo ja kaikki oli läsnä, niin ei siihen saatu kehitettyä tarpeeksi vahvaa atmosfääriä. Kun mä jossain vaiheessa havaitsin miettiväni miten sille tyypille lopulta käy, niin mä jouduin toteamaan, että mulle se on ihan sama. Enkä mä sitten lopulta tiedä, oliko se näyttelijäntyöstä kiinni vai ei, mutta ei mulle yhtään tullut sitä oloa, että pelastakaa nyt helvetti se äijä sieltä. Ja jos itse tekee mitä sitten tekeekin, niin kaikkein pahiten voi joku toinen loukata kommentoimalla siihen, että "ihan sama". Olisi nyt edes jotain mieltä! ­ Eihän toi poliittisesti kovinkaan neutraali leffa ollut. Mutta vaikka siinä oli aika selkeitä pointteja, niitä ei hirveästi nostettu esille tyyliin "tämän elokuvan sanoma on tämä". Eli enemmän oli kyse keskustelun herättämisestä kuin julkilausumasta? ­ Joo... ja sellainenhan nimenomaan just on kiehtovaa, että ei tarjota selkeitä vastauksia, vaan annetaan vastaanottajan katsoa juttu loppuun ja miettiä asioita sen jälkeen. Parhaat leffat tai mitkä tahansa taiteen alan jutut onkin just sellaisia, että niitä huomaa pohtivansa vielä pitkän ajan päästä. Tossa mentiin vähän niillä rajoilla, että oliko se tosiaan liian laimea. Kun olisi kokonaisuuteen puristettu pikkuisen enemmän chiliä, pippuria ja lannoitteita, niin se olisi paremmin puhjennut kukkaan. ­ Vaan oli siinä silti tietynlainen ovela maku, jonka päälle ei oikein osaa sormeaan laittaa. Ihan selvän oman sormenjälkensä ohjaaja oli kuitenkin saanut siihen aikaiseksi. Siinä mielessä se saattaa olla ihan seuraamisen arvoinen tekijä tulevaisuudessa. Niin kovin harvoilla tekijöillä, siis millään taiteen saralla, on nykyään tarpeeksi voimakas sormenjälki, mistä tekijän tunnistaa. Ehkä tässä oli ehkä jo pieni, vaikka vähän haparoiva ote johonkin tosi omaan. MARKKU HALME TÄHDET Bad Ass ­Pentti: ½ Halme: ½ Haudattu (Buried), Espanja 2010. Ohjaus: Rodrigo Cortés. Käsikirjoitus: Chris Sparling. Pääosassa: Ryan Reynolds. Kesto: 94 min. Seuraava Sue ke 13.10. tä yhtä, avatar Aangia, jolla on varmuuden vuoksi nuoli tatuoituna otsaansa. Aang hallitsee kaikkia muita elementtejä, mutta hyvällä tavalla lohikäärmehengen ohjastamana. Hän on uinunut jään keskellä sadan vuoden ajan, kunnes vedentaitajaheimon Katara ja tämän veli Sokka hänet sattumalta löytävät. Kohtapa on tulikansan ongelmaprinssi Zuko (kaikkien pahisten nimet alkavat zetalla) Aangin kimpussa. Onneksi Zukolla on isänsä kanssa kana käristämättä eli kah kummaa, hän edustaakin uutta ajattelutapaa valloittajakansan keskuudessa. Ei sekään sauna hetkessä syty, sillä The Last Airbender on vähintään neliosaiseksi kaavaillun elokuvasarjan avaus. Ihailtavinta elokuvassa on Shyamalanin taito eläytyä noin 14-vuotiaiden tyttöjen fantasiamaailmaan. Ainoastaan valkoiset hevoset eli yksisarviset puuttuvat. Tuskin kauaa nekään, jos tuulentaivuttajan saaga saa jatkoa. VESA KATAISTO PRINSESSA Ohjaus: Arto Halonen Sodan jälkeen mielisairaalapotilaittemme öinen turvallisuus taattiin lepositeillä. Vuosikymmen myöhemmin lisäturvaa haettiin lobotomiasta. Lääketieteen ja yhteiskunnan kehityttyä nykyasteelle on keksitty nerokas pakko-avohoito, joka ei kyllä turvaa yhtään ketään. Silloin muinoin vapaareissuille vain päästettiin, ei lykätty. Dokumenteillaan maailmanmaineen saavuttaneen Halonen ensimmäinen teatterilevitykseen tehty pitkä fiktioelokuva kertoo tositapahtumiin pohjaavan tarinan kellokoskelaisesta legendasta, joka sikäläisen sairaalan pitkäaikaisena asukkinakin sai taottua ihmisten kaaliin hitusen (jos toisenkin) moraalista ja yleisinhimillistä järkeä. Eikä tässä tarvitse vetää rajaa hulluuden ja nerouden väliin, vaan kysymys on paljon tärkeämmistä asioista. Prinsessa ei loppujen lopuksi ole laadukasta ja fiksua tv-elokuvaa kummoisempaa draamaa, mutta hienon leffan siitä tekee kokonai- suuden pohjaton sydämellisyys. Ja loistavat näyttelijät. Katja Kukkola Prinsessana tekee potentiaalisesti pääosa-Jussin tasoisesti sisäistyneen tulkinnan, mutta Pirkka-Pekka Peteliuksen suoritus ­ no joo, hulluna nerona ­ on vieläkin varmemman sivuosapystin arvoinen. Vain kaksi parasta niistä parhaista roolisuorituksista mainitakseni. Paula Vesala on "vain" peruspätevä, minkä osannette lukea kehuna. Vertailu Yksi lensi yli käenpesän -klassikkoon on turhaa, mutta väistämätöntä. Ja paetaanhan tässäkin lobotomialeikkausta omalle lomalle. Vaikka samaa ylimaallista säkenöivyyttä ei tastä löydykään, niin järkeenkäypien asioiden puolesta tässäkin taistellaan ­ siis ohjaajan kantilta. Vähänkin tunneherkemmän katsojan sydämen pakahtumisen varmistaa lopputekstien aikana soimaan lähtevä, Johanna Kurkelan laulama elokuvan tunnuskappale Prinsessalle. Tiedä sitten, miten voimallisesti se yhteydestä irrotettuna toimii, mutta tälle hienoudelle se on jalometallinen niitti. MARKKU HALME SUE THE LAST AIRBENDER Ohjaus: M. Night Shyamalan Shyamalan ei erityisemmin vakuuta elokuvavalinnoillaan. Nyt hän pläiskäisee tuntiin ja kolmeen varttiin sekä ­ulottuvuuteen yhden kaudellisen "animevaikutteista" animaatiosarjaa elävillä näyttelijöillä. Pahinta on, että käsikirjoitus on tehty huonossa mielessä sarjakuvamaisesti. Hahmot toistelevat toistensa repliikkejä ja pakkaavat selittämään kaiken mitä kuvissa näkyy. Varmuudeksi vielä käytetään päällepukkaavaa kertojanääntä. Shyamalan pistelee putkeen sinänsä komean näköisiä kuvia sekä kohtauksia, mutta ei saa rakennettua niiden väliin kunnolla jatkuvuutta. Sormusten herraa ja Harry Potteria miksaileva tarina kertoo tulta, vettä, maata ja ilmaa hallitsevista heimoista. Tulikansa (jonka edustajat ovat huvittavan hermostuttavasti Shyamalanin itsensä näköisiä) alistaa muita ja on käytännössä tappanut ilman taitajat sukupuuttoon. Paitsi ei tietenkään si- » 48 « NRO. 9
• » VIIMEISET SANAT #1 Syyskuun Suen viimeisen sanan saa ensimmäisen albuminsa juuri julkaisseen Dogsafe-yhtyeen kitaristi Marko. Sitten viime näkemän olen ... kutistunut. Viimeksi ostamani levy oli ... Planet X:n Moon Babies. Viimeksi näkemäni elokuva oli ... huono. Viimeinen asia, johon suostuisin, on ... karhunpaini. Viimeisin bändi tai levy, jota suosittelin kaverilleni, oli ... Slashin Slash. Viimeksi näkemäni uni oli ... sellainen, jossa ajoin Toyota Corollalla sivuluisussa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana bändimme on ... laiskotellut. Viimeisimmän levymme viimeinen biisi on ... Taxi. Viimeksi lauloin suihkussa ... lapsena. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun ... aloittaa seuraavan homman. Viimeiset sanani ovat ... ensimmäiset sanani. LA 23.10. DOGS HOME, TAMPERE Käsittämätön lukupaketti vain 24 / 12 numeroa! KYLLÄ! Tilaan Suen (24 /12 nroa) ja saan kaupan päälle Sue CD:n! Lähettäkää minulle: SUE CD 6 (POP/ROCK) SUE CD 7 (METAL) SUE CD 8 (POP/ROCK) SUEn vuosikymmenen levyt -cd Nimi: ___________________________________________________ Osoite: ___________________________________________________ Postinumero: ___________________________________________________ Postitoimipaikka: ___________________________________________________ Alle 18-vuotiaan huoltajan allekirjoitus: SUE MAKSAA POSTIMAKSUN PUOLESTASI Suen vuosikymmenen levyt kokoelmalla mm. PMMP, Kauko Röyhkä ja Riku Mattila, Sweatmaster, Risto, Liekki, The Flaming Sideburns, No Shame, Rubik, Rytmihäiriö, Magenta Skycode, Lapko, Amorphis, Reverend Bizarre... Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HELSINKI ___________________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun! Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 773 2310 SUE » 51 « NRO. 9
• K AU P O I S S A K E I K AT 08.10. 15.10. 16.10. 21.10. 23.10. 29.10. Rauma, Barhovi Hämeenlinna, Sirkus Helsinki, Virgin Oil Kuopio, Puikkari Nivala, Puustelli Tornio, Umpitunneli 30.10. 05.11. 06.11. 18.11. 19.11. 20.11. Oulu, Tähti Valkeakoski, Waltikka Lahti, Finlandia klubi Pori, Barkino Turku, Kooma Porvoo, Bar Soho 26.11. 03.12. 04.12. 05.12. 11.12. Jyväskylä, Lutakko Mikkeli, Vaakuna Helsinki, Tavastia Helsinki, Tavastia Tampere, Pakkahuone www.cmx.fi www.emi.fi SU SU E SUE UE NRO RO RO » 52 « NRO. 9 5 2 N RO. www.karppanen.fi