• mastodonkemopetrolpasa the irrationalsmaija moisio mannaalice coopericoncrash profane omenthe new tigers for the imperiumkaiser chiefs varvaraklamydialiikkuvat lapset särkyneetatom notesfreeman NRO. 9 · (SYYSKUU) · 2011 · (#158) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · OPETH
• UUS I A LBUM I K AUPO ISSA 2 1.9. www.kemopetrol.com SU SU E SUE N RO. NRO O O. » 3 « NRO.. 8
• SUE » 4 « NRO. 8
• Leo Christer Friman s. 14.9.1951 Kotoisin Hämeenlinnasta, asuu Helsingissä Perhe: vaimo ja kaksi lasta Harrastaa vanhojen tavaroiden keräilyä ja lintujen bongausta Kokoonpanoja: Menneisyyden Vangit, Uusi Fantasia, Waterloo Toiminut myös tv- ja radiotoimittajana HENKILÖKUVA TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVA MIKKO RYHÄNEN » EI MIKÄÄN MENNEISYYDEN VANKI 60-vuotias Freeman sai huomata, ettei koskaan ole liian myöhä. erra puhelimen toisessa päässä on nuhainen, muttei ole siitä laisinkaan pahoillaan. ­Elämä on viimeisen vuoden aikana mennyt niin, että hyvä onni vain potkii. Kai tässä vähintään flunssa pitää tulla! Leo Frimanille on viime kuukausina tapahtunut asioita, joita hän ei olisi ikinä uskonut tapahtuvan. Ja hän korostaa sitä useasti haastattelun aikana: ei ikinä olisi uskonut. Freeman on ollut Menneisyyden vangit -yhtyeessä 20 vuotta. Siinä hän soittaa kitaraa ja laulaa yhdessä Virve "Vicky" Rostin kanssa. Bändi tekee satakunta keikkaa vuodessa. ­Se on ollut erittäin hauskaa ja kehittävää ja mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mutta joskus aikoja sitten jo tehtiin Vickyn kanssa päätös, että annetaan toisillemme vän paljon tällaiselle maakunnasta Helsinkiin muuttaneelle. Yhteistyö sai luvan jatkua: Uusi Fantasia ehdotti, että Freeman tekisi levyn, jonka UF tuottaisi. Mikäpä siinä. Edellisestä sooloalbumista olikin ehtinyt kulua jo 25 vuotta. Freeman IV ilmestyy lokakuussa. ­ Mä en todellakaan olisi vuosi sitten voinut kuvitella hurjimmissakaan unelmissani, että neljäs sooloalbumi ilmestyy. Ja ettei se ole omakustanne. Vieläkin se tuntuu ihan oudolta, kummalliselta ja uskomattomalta. Urheilijat sanoo, että sellaiseen suhtautuu nöyrästi. Niin kai kuuluukin, koska nykyään tuollainen ei ole mitenkään itsestään selvää. Levyn julkaisee Johanna Kustannus, joka kuuluu Universal Musiciin. ­ Lady Gaga on samassa tallissa kuin mä! Freeman on säveltänyt levyn kappaleet pääosin itse. Sanoittajiksi saatiin mm. Paula Vesala, Mariska, Jarkko Martikainen ja Ismo Alanko. Freeman on tyytyväinen. ­ En tiedä miten Katukobra sen teki ­ lahjomalla, uhkailemalla vai kiristämällä? Enhän mä kehtaa mennä edes juttelemaan tällaisten tähtien kanssa. Ne on nähneet vielä niin paljon vaivaa, että on käyneet studiossa laulattamassa mua, että tekstin painotukset menee kohdalleen ja sanoma perille. Lahjoittaneet ääntäänkin pikkuruisen ja laulaneet stemmoja. Levyn ensimmäinen single, Asan sanoittama Tuhatjalkainen, julkaistiin syyskuun alussa. ­ Se on nuorisobiisi, pimpelipompeli-diskojumputus, jolla on lähestytty nuorisoradioita. Seuraava single on balladinomainen, herkempi biisi. Ollaan lähdetty kahden rintaman hyökkäykseen kohti radioasemia ja niiden musiikkipäälliköitä. Kohdeyleisön mukaan! KLASSINEN FREEMAN-SOUNDI tämän lehden ilmestymispäivänä Leo Friman täyttää 60 vuotta. Se ei kuulemma tunnu miltään erityiseltä. ­ Tässä tapahtuu varmaan sellainen pehmeä lasku ja loiva liukuma, ettei itse huomaa, että olisi tapahtunut jotain merkittäviä muutoksia. Ehkä jos peiliin katsoo, niin siinä on joku harmaa hapsi tullut ohimolle, mutta se on kuulemma vain hienoa ja charmanttia. Totta! Ja hieno on myös herran ääni, jota on käytetty ahkeraan 1970-luvulta asti. Freeman paljastaa, ettei ole käynyt laulutunneilla ­ ellei lasketa niitä muutamaa, joille laulunopettajaäiti sai poikansa joskus pakotettua. ­ Olisihan se hyvä osata keuhkojen ja pallean käyttö ja muu tällainen ihan kunnolla. Popmusiikissa selviää kuitenkin vähän helpom- malla kuin klasaripuolella. Freemanin ääni on pysynyt lähes muuttumattomana uran alusta asti. ­ Kultaiset Uusi Fantasia -ihmiset käytti termiä "klassinen Freeman-soundi", mikä hiveli mun itsetuntoa suunnattomasti. Tää ohut tenori mikä mulla on, verhotaan tällaiseen termiin. Kevyen musiikin puolella tässä bisneksessä on eduksi se, että erottuu muista. Toi laulusoundi, siitä erottaa, että tämä on se viiksekäs hämeenlinnalainen. KATSE TULEVAISUUTEEN freeman on keikkaillut ympäri Suomea yli 30 vuotta. Siihen on kehittynyt rutiini. Joskus kesken biisin saattaa miettiä kauppalistaa tai mökin laittamista, mutta kyllästymään ei pääse. ­ Mä oon lähtenyt siitä, että ihmisen pitää tehdä jotain töitä elääkseen. Mä olen valinnut sen, että olen viihdyttäjä, joka tuo iloa ja valoa toisten elämään. Annan ihmisille kenties ajattelemisen aihetta, tai sitten vaan sitä, että pienissä siidereissä hoilataan ja jumpataan artistin kanssa. Se on mun valintani. Kun sen työn on tehnyt, ihmiset tulee kauheasti taputtamaan ja kehumaan ja huutaa että jee jee, hyvä hyvä. Sehän on etuoikeutettua ja innoittaa kerrasta toiseen laittamaan kaiken peliin. Näin meitä höynäytetään! Tähän ei kyllästy, kun feedback on nastaa. Pitkän uran tehnyt muusikko tunnistetaan. Ulkonäkökään kun ei ole muuttunut paljoa vuosien varrella. Etenkin viikset toimivat hyvänä tuntomerkkinä. Hämmentävän usein Leo Frimania tosin puhutellaan Rainer Frimanina. ­ Mitäs siihen sitten sanoo? "No terve terve, sä voit sanoa mua vaan Raikuksi." Monella jututtajalla on jokin tarina kerrottavanaan. Freemanin kappaleet ovat liittyneet ihmisten tiettyihin elämänvaiheisiin. On oltu tyttöystävän kanssa jossain, kun Kaksi lensi yli käenpesän on soinut radiosta. Hikoiltu armeijassa pyörämarssilla ja hoilattu Ajetaan me tandemilla. ­ On tietenkin aika hienoa, että omat biisit jaottelee toisten ihmisten elämää ja antaa niille merkkipaaluja, joista muistaa, mitä milloinkin on tapahtunut. Ymmärrän hyvin nostalgiaa. Muistellaan hyviä asioita. Nyt 60-vuotiaan menneisyyden vangin on kuitenkin aika katsoa eteenpäin. Freemanin syksyn ohjelmassa on keikkoja Uuden Fantasian kanssa, vierailu vanhan ystävän ja työtoverin Hectorin konserttisalikiertueella sekä musiikkivideoiden kuvauksia. Niin, ja levyjulkkarit Tavastialla. Menneisyyden Vangit on esiintynyt siellä, mutta soolo-Freeman ei. ­ En olisi ikinä uskonut! Koska olen kotoisin Hämeenlinnasta, Helsinki on ollut suurkaupunki. Tavastia on mulle mystinen paikka, ja tulee varmaan olemaan loppuikäni. Sellainen, että jos sinne joskus pääsisi, niin se olisi toiveiden täyttymys. Koskaan ei ole liian myöhä. « H mahdollisuus tehdä jotain muutakin kuin olla pelkästään menneisyyden vanki. Nyt yhtye on puolen vuoden keikkatauolla. Sillä aikaa Freemanilla on paljon tekemistä. LISÄÄ KATU-USKOTTAVUUTTA vuosi sitten uusi Fantasia -yhtyeen Street Kobra otti yhteyttä Freemaniin ja pyysi tätä esittämään yhden kappaleen yhtyeen bändin tulevalle levylle. Freeman ei tuntenut yhtyettä ennestään ja uteli pojaltaan, mitäs tyyppejä tällaiset ovat. ­ Janne sanoi, että tottakai faija lähdet mukaan tohon. Saat aivan älyttömästi katukredibiliteettiä, jota tällainen menneisyyden vanki kovasti tarvitsee. Fantasia-ihmiset ovat paljastuneet tyylikkäiksi, mukaviksi tyypeiksi, ja vielä erinomaisen hyviksi tuottajiksi. Viime syksynä Uusi Fantasia ja Freeman levyttivät kappaleen Liian myöhään. Se oli välitön menestys. Myös Uusi Fantasia oli viettänyt muutaman vuoden hiljaiseloa, ja tämä hitti palautti molemmat artistit kotimaisen musiikin tähtitaivaalle. ­ Pitkästä aikaa Freeman oli soittolistakamaa! Elämäni ensimmäistä kertaa olin esimerkiksi YleX:n voimasoitossa. Kappaleesta tehtiin myös elämäni ensimmäinen musiikkivideo, mikä oli erittäin hauskaa, jopa naurettavaa puuhaa. Aika hupaisa siitä videosta tulikin. YouTubessa sitä on katsottu 350 000 kertaa, mikä on aivan pöyristyttä- " Mä olen viihdyttäjä, joka tuo iloa ja valoa toisten elämään. SUE » 12 « NRO. 8
• SUE » 13 « NRO. 8
• » KAHLEK HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT KNOTAN "Jotkut muuttavat uuteen kämppään, mä muutan koko elämäni. » 14 « NRO. 9 SUE
• KUNINGATAR Manna tekee musiikkia niin kuin elää elämäänsä: totuutta etsien, eteenpäin kulkien. n ole ennen tavannut Mannaa, mutta olen käynyt hänen keikoillaan. Haastattelussa hän vaikuttaa samanlaiselta kuin lavallakin, ystävälliseltä ja hiukan ujolta ihmiseltä, joka osaa olla vahvasti läsnä. Kun hän puhuu musiikistaan, hän tekee sen silminnähden mielellään. Kun lopulta kiitän ja pysäytän äänitallentimen, Manna kysyy, että nytkö se jo loppui. Vuonna 2009 julkaistu, syystä ylistetty toinen albumi Songs of Hope And Desire nosti Mannan taiteen uudelle tasolle. Levyltä oli hyvin vahvasti aistittavissa, että artisti oli löytänyt äänensä ja että hän antaisi sen kuulua vielä pitkään. Uuden Shackles-levyn ilmestyessä Manna kuvailee edellistä pitkäsoittoa "kahden oton levyksi". Songs of Hope And Desiren biisit äänitettiin ryminällä, jotta lopputulos kuulostaisi elävältä ja bändin soittamalta. ­ Shacklesin lähtökohdat olivat äänitysteknisesti samat, Manna kertoo. ­ Ei liikaa ottoja, jottei fiilis kärsi, mutta soundeihin etsittiin paljon uusia tasoja. Tykkään kehittyä taiteessani ja kokeilla uusia asioita. Se pitää tekemisen jännittävänä. Aluksi hahmottelin kynällä vihkoon suuntaa, johon halusin musiikkini menevän. Kirjoitin muistiin bändien nimiä ja soundi-ideoita, ihan kaikenlaista. Mind mapiin ilmestyi monenlaisia sanoja. Manna teki muistiinpanoja muun muassa "avaruudesta", "kitaroista", "melodioista", "tasoista" ja "kokeellisuudesta". ­ Isosta soundista puhuminen aiheuttaa usein väärinkäsityksiä, koska siitä tulee mieleen kliininen stadionrock. Mahtavassa soundissa ei kuitenkaan ole mitään vikaa, jos samalla pystyy säilyttämään hyvän maun ja tyy- E likkyyden. Suurelta kuulostavassa musiikissakin pitää olla kauneutta, dynamiikkaa ja herkkyyttä. Kokeellisuuden osalta mua kiehtoi ajatus jonkinlaisesta itämaisesta mystisyydestä. Halusin käyttää soittimia, joita en ole ennen käyttänyt. Kun Shacklesin pääpiirteet olivat hahmottuneet Mannan mielessä, tuli aika suunnitella käytännön toteutusta. Mannan managerilla Jonathan Ricella oli siihen ehdotus. Shackles voitaisiin tehdä amerikkalaisen tuottajan Alain Johannesin kanssa. JOHANNES TUOTTAJA alain johannes soitti teini-ikäisenä samassa bändissä tulevien Red Hot Chili Peppers -miesten kanssa. Ammattiurallaan hän on vaikuttanut muun muassa Queens of the Stone Agessa ja superyhtye Them Crooked Vulturesin kiertuekokoonpanossa. Tuottajan roolin Johannes on ottanut esimerkiksi Chris Cornellin ja Shacklesillakin vierailevan Mark Laneganin levyillä. Manna kertoo, että vaikka Alain Johannesin nimi ei sanonut hänelle mitään, teot puhuivat puolestaan. ­ Kun tutustuin Alainin työhistoriaan, tajusin, että se on juuri oikea ihminen tähän hommaan, Manna sanoo. ­ Kun aikoinaan tein ekoja biisejäni, kuuntelin stoner rockia, ja nyt sitten tein levyn yhden sitä stoner rockia soittaneen tyypin kanssa! Meidän yhteistyö oli hyvin luontevaa ja vapautunutta, siinä oli toimiva flow. Alain tajusi, mitä mä haen. Shackles äänitettiin Johannesin kotiinsa rakentamassa studiossa. Paikka oli inspiroiva niin ilmapiirin kuin varustelunkin puolesta. ­ Alain on tehnyt kotonaan monta levyä, joista pidän. Siellä oli myös paljon jänniä soittimia. Mulle on tärkeää tehdä levy oikeassa ympäristössä, koska se on niin paineista työtä. Studiossa joutuu tekemään nopeita päätöksiä, ja ne päätökset on itse allekirjoitettava ja niiden takana on pystyttävä seisomaan. On varottava hosumista, vaikka aikataulut ovat tiukat. Alain Johannes on multi-instrumentalisti, joka soittaa suurimman osan Mannan levyllä kuultavista äänistä. Manna puolestaan otti monitasoisella ja kontrastisella Schacklesilla laulajan, lauluntekijän ja sovittajan roolit. ­ Soitan itse pianoa ja kitaraa, mutta tykkään siitä, että levyilläni soittavat mua paremmat soittajat. Ennen studioon menoa äänitin Suomessa demot, joiden joitain raitoja me käytettiin levyllä. Levyn tekeminen oli jännittävää, mutta nykyään jännitykseni purkautuu energiana, ja hyvä niin. Jos miettii olevansa niin hyvä, ettei tarvitse jännittää, lopputulos saattaa olla tylsä. Pitää haastaa itsensä. VAPAA ETSIJÄ manna ei kuuntele omia levyjään. Hän ei pysty suhtautumaan luomuksiinsa neutraalisti, vaan kuulee musiikissaan enemmän virheitä kuin onnistumisia. Kun on kyse musiikista, hän on hyvin kriittinen niin itseään kuin muitakin kohtaan. Aiemmin itsekritiikki oli niin ankaraa, että se esti Mannaa toimimasta. Vuoden 2007 Sister-debyytillä hän esittäytyi laulajana ja sanoittajana, ei niinkään säveltäjänä. ­ Ennen Sisteriä en edes kuvitellut, että voisin säveltää itse. Ajattelin olevani laulaja, en biisintekijä. Mä kuitenkin sanoitin Sisterin biisejä ja sävelsin sen nimikappaleen. Sen myötä omien biisien tekeminen alkoi tuntua luontevalta ajatukselta. Millainen oivallus teki laulunteosta luontevaa? ­ Ei se ollut niinkään oivaltamista kuin vapautumista. Mä vain huomasin, että biisejä on olemassa. Tajusin, että kun laulan melodian ja haen siihen soinnut, olen tehnyt biisin. Aiemmin kuvittelin jotain sellaista, että biisistä tulee biisi vasta, kun siihen tekee hienot jousisovitukset tai jotain vastaavaa. Eihän se niin mene. Vaikka Manna on kasvanut kokonaisten biisien kirjoittajaksi, tekstit ovat hänelle aivan yhtä tärkeitä kuin ennenkin. Hän kuvailee Shacklesiä levyksi, jonka teemat tulevat unen ja valveen rajamailta. Lauluissa on myös punaisia lankoja, mutta ne ovat kehräytyneet itsekseen. ­ Mun sanoituksissani on toistuvia teemoja. Etsiminen. Eteenpäin meneminen. Totuuden hakeminen. Huomaan ne itse vasta sanojen valmistuttua, koska ne tulevat alitajunnasta. Shacklesille kirjoitin aika paljon kuolemasta. Se voi symboloida etsimistä ja siirtymistä johonkin uuteen. Mullahan on tapana laittaa elämäni uusiksi tasaisin väliajoin. Jotkut muuttavat uuteen kämppään, mä muutan koko elämäni. Missä Manna menee Shacklesin ilmestyessä? ­ Tiedän, mitä musiikkia tehdessä pitää tehdä saavuttaakseen jonkun tietyn asian. Olen mennyt eteenpäin mutta en ole hylännyt sitä, mistä ponnistan. Kaikki on siis mennyt niin kuin sen pitikin mennä. « KETJUN LENKIT Manna esittelee Shacklesin biisit. Lead Me ­ Ensimmäinen Shacklesille tehty kappale. Mua inspiroi Beirut-yhtye ja ajatus kansanlaulumaisesta sovituksesta. Biisissä on shamanistinen rytmi ja sikariboksikitara. Wishing Well ­ Biisi oli jo valmis, kun Alain pyysi Mark Laneganin mukaan. Luulin, että Mark laulaa taustoja, mutta hän olikin kirjoittanut omat säkeistönsä. Se oli upeaa! Huomasitko, että taustalla lauletaan biisin nimeä moniäänisesti? World Within You ­ Melodia syntyi, kun kävelin kotiin Jose Gonzalesin keikalta. Yritin tehdä biisin valmiiksi loputtoman monta kertaa. Lopulta löysin kalsean synasoundin ja lämpimien roots-soundien yhdistelmän, joka toimi. Shackles ­ Syntyi hetkessä. Teksti tuli valmiina suoraan alitajunnasta. Levyn akustisin kappale, jossa on pidätelty groove ja väärinpäin käännettyjä kitaralooppeja. Soul to Keep ­ Melodia syntyi valmiina, mutta sanat eivät tuntuneet tarpeeksi hyviltä. Paljon myöhemmin pääsin yli tyhjän paperin kammosta ja kirjoitin rehellisen ja onnistuneen tekstin. Silent ­ Harras, juhlallinen, surumielinen kappale, jossa vanhat urut ovat tärkeässä roolissa. Lopun kuoro kuulostaa 30-henkiseltä, mutta minä ja Alain siellä vain lauletaan. Battleships ­ Kontrastinen kappale, jossa kohina ja melu kohtaavat melodisuuden. Kertosäe on tarttuvaa poppia, säkeistöt ovat staattiset. Kitaroissa on mahtavan kolkko industrialsoundi. Take It Or Leave It ­ Kumarrus edellisen levyn suuntaan. Halusin säilyttää edellisen levyn kiireisen ja hikisen tunnelman. Drumming Song ­ Improvisoitu aavikkomainen kappale. Biisi tuli mieleen lentokoneessa, enkä mä saanut sitä mihinkään muistiin. Hoin sitä mielessäni koko matkan. Kertosäkeen poimin ekasta biisistä, jonka olen koskaan tehnyt. Unilintu (A La Puerta Del Cielo) Lapsesta asti rakas kappale, alun perin espanjalainen sävelmä. Hieno lopetus levylle, joka liikkuu koko kestonsa ajan unen rajamailla. SUE » 15 « NRO. 9
• PE 29.9. DYNAMO, TURKU » JÄRJESTYSTÄ, KURIA JA RAKKAUTTA Länsirannikon underground- ja post-punk-historiaan kuuluva Liikkuvat Lapset ei jäänyt kultaiselle 80-luvulle. S yyskuun lopulla ilmestyy Murhe ja melankolia, Liikkuvien Lasten ensimmäinen pitkäsoitto sitten vuoden 1986, jolloin Kakarakosto julkaistiin. Synkistä seinistä kohtalokkaasti ja uhmakkaasti kaikuvan yhtyeen femme fatale, Tuula Amberla, poikkesi Suen edustajan kanssa kahville Gang of Fourin lämmittelykeikan aattona. Vaikka idea bändin uudesta tulemisesta tulikin Liikkuvien Lasten ulkopuolelta, ja vaikka yhtyeen jäsenet eivät ole pitäneet tiiviisti yhteyttä vuosien varrella, Amberlasta tuntuu kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. ­ Kun Stupidoltatoivottiin esiintymistä Eilisen jälkeen-kokoelman julkaisutilaisuuteen, ajattelimme että hemmetti, mikä ettei. Mehän oltiin oli jo yhdistytty kertaalleen 2000-luvun taitteessa ja työstetty paljon materiaalia, joka jäi kesken. Nyt tuntui, että palaset loksahtivat kohdalleen. Kausi ennen studioon menoa oli järkyttävän tuottelias. Ja jatkuvasti tulee lisää. Pitkälle aikavälille sijoittuvan projektin henkilökemiat ovat yhä iskussa. Jopa erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittaminen, eri paikkakunnilla asuminen ja moderni sähköinen yhteydenpito toimivat. ­ Omasta mielestäni olemme yhä täysin sama bändi. Ikää on tullut lisää mutta henkilösuhteet on täsmälleen samat. Vähän kuin olisi luokkakokous. Paitsi että bändi on vielä voimakkaampi kuin vanha luokka. Se on enemmänkin kuin perhe ja sisarussuhteet. Bändin osalta huhtikuussa valmiiksi saatu Murhe ja melankolia -levy on pian kuulijoiden saatavilla. Amberla sanoo bändin paiskineen enemmän töitä kuin aiemmin. Karttuneiden taitojen lisäksi hän kiittelee mahtavaa tuottajaa, Jani Lankista. ­ Meidän oma maailma ei ole muuttunut miksikään. Siihen on vain lisätty tämän ajan mausteet ja tekstit. Sitä omaa maailmaa tulee kehittää joka kerta sen verran rajusti, ettei sitä voi verrata aiempaan. Seuraava levy on seuraava levy. Jos pystyy luomaan oman maailmansa, se ei vanhene koskaan. Eikä kukaan muu voi sitä jatkaakaan. Vain me viisi. Ja hyvä tuottaja! Hyvästä tuottajasta saa olla kiitollinen. Gang of Fourin lämmittelykeikka Korjaamolla odottaa haastattelua seuraavana päivänä. Keskustelu siirtyy kokonaisuuksien merkitykseen. ­ Nykypäivänä harvoin ajatellaan kokonaisuuksia. On vain biisejä, joita heitellään ilmoille eri ta- valla miksattuina. Olen sen verran vanhanaikainen, että näen keikkaillan kokonaisuutena, johon ihminen ostaa lipun. ­ Pidän tiukasti kiinni settilistasta. Se on tarkkaan harkittu, millimetrityötä. Muut inhoaa mua, kun olen niin tiukkapipo sen suhteen. Siinä on täysi draaman kaari ja katharsikset. Voi sitä raukkaa, joka sitä vastaan kapinoi! Kurinalaisen settilistan karsiminen lämmittelykeikan pituiseksi onkin ainoa aspekti, joka Amberlaa lämmittelijän vaativassa tehtävässä hieman harmittaa. ­ Tykkään olla lämmittelijänä! Oli aivan ihanaa lämmitellä Pelle Miljoonaa viime keväänä. Otan lämmittelyn kunniatehtävänä. Tykkään hirveästi esiintyä ensin. Yleisö on tosi skarppina, ja se on hyvin haastavaa. Elämä tai kuolema, ja tietenkin elämä valitaan! En ota mitään paineita, koska tiedän, että me ollaan kauhean hyviä. Vaatimattomasti sanoen. Tarkka marssijärjestys pätee myös tulevan Murhe ja melankolia -albumin kohdalla. ­ Biisijärjestystä on mietitty hyvin pitkään. Se on lähes täydellinen! Biisit on poimittavissa erilleen ja ne toimivat ja elävät myös yksinään, mutta tämä levy on nimenomaan kokonaisuus. Biisit linkittyvät ja täydentävät toisiaan. Aiempia levyjä tehtäessä elettiin vinyylimaailmassa. Oli aika ratkaiseva juttu, että mikä päättää a-puolen ja mikä aloittaa b-puolen. Entä saako uudella levyllä rakastua? ­ Joo! Ja rakastetaan tosi rajusti! « HAASTATTELU TEKSTI KIIRA KOLEHMAINEN KUVA TIMO JERKKU VÄLTÄ LAIMEUDET. LUE MIETTISTÄ. Merkittävä siivu suomalaista rockhistoriaa! 4 CD-levyä ja 80 biisiä Miettisen artistilöydöiltä! Miettinen LoveLies Romaani www.like.fi SUE Sisältää MBOX-1 48-sivuisen Mietzine-lehden, jossa paljon mielenkiintoisia kuvia ja tarinoita! » 17 « NRO. 9
• » PITKÄN IÄN SALAISUUS Sue kysyi Klamydialta, kuinka elämästä tehdään loputon luokkaretki. itkän iän salaisuus on aina kiinnostanut ihmisiä. Kuinka pysyä voimissaan ja viriilinä mahdollisimman kauan? Jos joku osaa tuohon vastata, niin vaasalainen punkyhtye Klamydia. Se perustettiin jo vuonna 1988, ja nykyinen kokoonpanokin on ollut koossa toistakymmentä vuotta. Uusi Loputon luokkaretki -albumi on yhtyeen noin 17. studiokiekko, eikä ryhmä silti osoita uupumisen merkkejä. Laulaja Vesku Jokinen kertoo, että kyse on mielekkyydestä. On tärkeää pitää siitä mitä tekee. ­ Me tykätään tehdä levyjä ja soittaa keikkoja. Uuden albumin kylkiäisenä tuleekin livelevy. Wanaja-live on ensimmäinen keikkataltiointi tällä kokoonpanolla, edellisen ilmestyessä Severi ei vielä ollut basistina. Bändi on junttautunut niin lujasti yhteen, että on aika antaa Severinkin näyttää, mitä saa lavalla aikaan. ­ Tämä livehän äänitettiin salaa meiltä. Hämeenlinnan-keikalle tullessa me katsottiin, että siinähän on äänitysvehkeet pystyssä, joku tehnee livelevyä. Keikan jälkeen ilmeni, että nämä perkeleet tai oikeastaan miltei pyhimykset olivat äänittäneet meidän soittoa! Wanaja-live on mitä rennoin livetaltiointi, kos- painajainen. Sitten näin rumpalimme Rikun, joka asteli bussin käytävää pitkin minua kohti. Kun Riku oli punkkani kohdalla, kysyin, että olenko minä hengissä ja jos olen, niin onko tämä totta. Riku vastasi, että kyllä rakkaani, tämä kaikki on ihan totta ­ ja tuo musiikki tulee radiosta. Se on uusi, järkyttävä teknoversio Ace of Spadesista. Lepo hellii sekä mieltä että kehoa. ­ Yhtenä juhannuksena minä ja Riku vedettiin onnellisina unta palloon keikkabussin perällä. Jossain vaiheessa me herättiin ja alettiin miettiä, että missähän me mahdetaan olla. Riku nousi ylös ja katsoi ulos ikkunasta ja säikähti ­ bussi killui ilmassa usean metrin korkeudessa! Meidän nukkuessamme auto oli kilahtanut kesken matkan ja se oli pitänyt viedä korjaamolle, jossa se oli nostettu korkeuksiin huoltoa varten. Huoltomiesten mukaan Rikun ilme oli hyvinkin maksamisen arvoinen, kun se pälyili ikkunasta hämmentyneenä ja peloissaan. Rentoutuminen kannattaa, olipa sitten unessa tai valveilla. ­ Olin kerran Lauri Tähkän keikalla, seisoskelin yleisön joukossa ja diggailin bändiä niin kuin muutkin. Yhtäkkiä meikäläiselle tuotiin nojatuoli, että istupa sinä tähän! Minä pohdin, että näinkö väsyneen ja vanhan näköinen minä olen jo viidettäkymmenettä käydessäni, että tuolia tuodaan. Siinä sai itseluottamus aikamoisen kolauksen. LIIKUNNAN HYÖDYT jatkuva löhöily ei tietenkään pidennä elinkaarta. Sen sijaan ruumiin rasittaminen on kuin panisi rahaa pankkiin. Klamydia tietää, että säännöllinen liikunta on jämäkkä jatkopala elämän varteen. ­ Yhteen aikaan meidän bändin soittajapojista oli kauhean hauskaa juoksennella alasti hotellien käytävillä, Jokinen kertoo. ­ Ne riisuivat vaatteensa hotellihuoneessa ja ulos lähtiessään laittoivat oven kiinni. Aikansa kirmailtuaan ne huomasivat, että herranjumala, huoneen ovi onkin lukossa. Niiden oli mentävä noloina poikina respaan pyytämään uutta avainta ja ottamaan vastaan henkilökunnan nuhteet. ­ Ei yksi kerta mitään, mutta kun puoli tuntia myöhemmin sama porukka on taas respassa ilman rihman kiertämää avainta kainosti pyytämässä! Taas oli tehnyt mieli lähteä viuhahtelemaan, ja taas oli pantu ovi vahingossa kiinni! Ja tätä tapahtui parissa eri hotellissa! ­ Meikäläinen puolestaan nousi kerran keikalla pöydälle tanssahtelemaan. Aika pian kaatua mossahdin, ja jumalaton rusahdus kuului kyljestä. Se sattui sen verran, että päätin ruveta tanssimaan tuolilla, ettei satu yhtä paljon. Kaaduin sitten samalle kyljelle siitä tuoliltakin. Seuraavana aamuna en pystynyt puhumaan enkä nauramaan saati laulamaan tai oikein hengittämäänkään. Koski niin saatanasti. Lasarettiin oli lähdettävä. Kylkiluut olivat menneet poikki. Mielekäs työ, leppoistaminen, ihmissuhteet, oikeanlainen ruokavalio, lepo ja liikunta ­ niilläkö siis porskutetaan vuosikymmenestä toiseen? Niissäkö on Loputtoman luokkaretken salaisuus, Vesku Jokinen? ­ Joo, ei siinä sen kummempia kommervenkkejä ole. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JUSSI KILPONEN P ka me ei ymmärretty jännittää. Lavalle meno kyllä jännittää aina, koska me halutaan tehdä parhaamme. Jännitys on merkki välittämisestä. Niin kutsuttuun leppoistamisajatteluun perehtyneet kuitenkin tietävät, että jos aikoo pysyä pelissä pitkään, on eliminoitava stressitekijät. ­ Muutama vuosi sitten meillä oli Kråklund Records, jossa me oltiin viikot duunissa. Sitten kun lähti viikonloppuisin keikoille, oli jo valmiiksi väsynyt. Teki mieli relata raskaan työviikon päälle, ja sitä myötä keikat olivat välillä vähän häilyviä. ­ Nyt, kun me ollaan kokopäivätoimisia muusikoita, me pystytään antamaan ihmisille sata kertaa enemmän kuin ennen. Me tehdään täysillä kaikki mitä me tehdään, ja kun yleisö huomaa sen, se antaa myös kaikkensa. Se on vuorovaikutusta. Positiivinen vuorovaikutus onkin yksi pitkän elämän rakennuspalikoista. Ehyet ihmissuhteet ovat onnellisuuden elementtejä. ­ Klamydia menee tällä kokoonpanolla jo yhdettätoista vuotta, meillä on tosi hauskaa keskenämme. Yleisökin on aktiivista ja kannustavaa ryhmää, joten mikäs tässä on pyöriessä. Tää on parasta hommaa mitä voi tehdä housut jalassa. Kaikkea ei tarvitse tehdä housut jalassa (housuttomuudesta lisää tuonnempana tässä artikkelissa). Kun rakkauselämä kukoistaa, elämä hymyilee leveästi ja pitkään. ­ Klamydia ei ole juuri rakkauslauluja tehnyt, eikä meikäläinen muutenkaan tykkää kirjoittaa samoista aiheista montaa kertaa. Alkkomahooli tosin vilahtelee meidän lauluissa aika ajoin... Ehkä se on meille samanlainen aihe kuin muille on rakkaus. Uuden levyn Kaikki hyvä on ihmissuhdebiisi, mutta se kertoo riitelystä. Mutta hei, onhan Loputtomalla luokkaretkellä rakkauslaulu mun emännälle! Paras perse (of the Universe)! RAVINTO JA RENTOUTUMINEN myös oikeaoppisella ruokavaliolla on tutkitusti merkitystä pitkän iän saavuttamisessa. Vesku Jokinen kertoo esimerkinomaisen tarinan, jonka nimi on "Kreikkalainen aamiainen". ­ Astuin kerran pellinpalan päälle ja sain jalkaani jumalattoman viillon, Jokinen kertoo. ­ Sen jälkeen tein jonkin aikaa keikkaa kainalosauvoilla, koipi paketissa, mutta tein kuitenkin, koska keikathan tehdään vaikka pää irti. ­ Aamuisin jalka oli tosi kipeä. Mulla ja Severillä tuli mieleen, että niin kutsuttu kreikkalainen aamiainen voisi puuduttaa tuskan. Meillä ei ollut oliiveja eikä muuta moussakaa, mutta kreikkalaista anisviinaa eli ouzoa sattui olemaan aivan saatanasti. Juotiin sitten sitä aamutuiSUE " Olenko minä hengissä ja jos olen, niin onko tämä totta? maan. Jossain vaiheessa mun jalasta alkoi vuotaa verta, ja me Severin kanssa ruvettiin tohtoroimaan sitä yhdessä. Ihme, ettei jalkaa tarvinnut amputoida sen operoinnin jälkeen. ­ Me nautittiin kreikkalaista aamiaista pitkälle iltapäivään. Illalla oli taas keikka, ja me kaksi noustiin lavalle aivan hirvittävässä kunnossa. Minä klesusin kainalosauvoilla, verinen rätti toisessa jalassa, ja Severi soitti mettäkukkia. Kaikkien onneksi se keikka oli puoli tuntia tavallista lyhyempi, koska meikäläisen katse haritti niin, että spiikkasin sisään biisejä settilistan vääristä kohdista. Yleisö ja järjestäjä olivat sen verran ihastuksissaan, että me tehtiin myöhemmin heille korvaava keikka. Vaikka Klamydian jäsenet tekevät uuvuttavaa keikkatyötä, heillä on aikaa myös rentoutua. Lepo on tärkeää, sillä tiedemiesten mukaan ne, jotka nukkuvat enemmän, elävät pitempään. ­ Oli talvinen iltayö, kun meikäläinen heräsi keikkabussissa jumalattomassa krapulassa. Oli pimeää ja hyvin, hyvin epätodellinen olo. Yhtäkkiä jossain alkoi pauhata Motörheadin Ace of Spades, mutta kappaleessa oli jotakin pahasti pielessä. Minä mietin siinä unen rajalla, että mitä minulle oikein tapahtuu, olenko minä valveilla ollenkaan vai onko tämä joku sairas krapula- PE 7.10. TEATRIA, OULU » 18 « NRO. 9
• » PELIMERKIT PASALLE Pasa on yhtye, jonka mahdollinen menestyksen puute ei johdu ainakaan taustavoimista. HAASTATTELU P asa saattaa olla tämän vuoden suurimpia yllättäjiä suomeksi laulavien yhtyeiden seassa. Markkinointinäkökulmasta yhtye on melkoinen märkä uni konseptisuunnittelijoille: Espoosta ponnistava poikaviisikko, joka on soittanut yhdessä vuodesta 2008 lähtien. Täysi-ikäisyys on saavutettu vuosi pari sitten, ja imago on samaan aikaan söpö ja rempsakka. Mielikuvat vievät H&M:lle ja leffateatterikeskuksiin lauantai-iltana, kun on Fast & The Furiousin ensi-iltaviikonloppu ja energiajuomaa kuluu. Kun kuulee yhtyeen kakkossinglen Metsä yöhön vaihtuu, kyynisenkin kuulijan ja epäluuloisen on silti tarkistettava mielipidettään. Yhtye hakkaa jenkkeihin kallellaan olevaa kitararockia hienolla vimmalla: Pitkiin, pitkiin aikoihin ei radiosoittoon tähtäävän kappaleen kertosäe ole saanut aikaisiksi kylmiä väreitä. Pasa on ammattimaisesti tuotettua ja tehtyä vaihtoehtomusiikista vaikutteita ottanutta radiorockia niille, jotka eivät vaihtoehtomusiikkia kuuntele. Jos yhtye laulaisi ruotsiksi, se kaikuisi YleX-radioka- navan vaihtoehto-ohjelmissa. Nyt se laulaa suomeksi ja soi soittolistoilla. ­ Laulukielen valinta oli luonnollinen eikä me muutenkaan mitään myyntejä juurikaan mietitä, yhtyeen kitaristi ja sanoittaja Feniks kertoo. ­ Suomeksi on helpointa ilmaista itseään ja saada sanansa sanotuksi. Kun suomen kielellä laulaa, ei voi piiloutua diibadaaba-lässytyksen taakse: yleisö tajuaa heti mitä biiseissä lauletaan. Suomen kieli on kuin ruisleipä kuituineen, sanoi Juice Leskinen joskus. Siinä hän oli oikeassa. Alkusysäyksenä musiikin ja rockin puolelle siirtymiseen toimi eräs Seattlesta aikoinaan ponnistanut punkyhtye, jonka laulajalla ei mennyt aina ihan hyvin. Muuten Pasan musiikillinen kehitys on mennyt tuttuja musiikillisen kasvun reittejä. Myös eräs kotimainen levy-yhtiö vaikutti Pasan musiikilliseen kehitykseen. ­ Nirvana oli syy siihen, että aloimme soittaa rockia. Tietysti TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA WARNER MUSIC KE 28.9. BAR LOOSE, HELSINKI " Haloo Helsingin Elli on kova. myös Metallica ja Iron Maiden olivat innoittamassa. Nykyään bändimme sisällä kuunnellaan musiikkia laidasta laitaan. Fullsteam-tallin indieorkesterit ovat olleet kovassa kuuntelussa niin kuin myös muut vaihtoehtorocknimet. Vaikutteita otamme ihan kaikesta musiikista, Olavi kertoo. Pasan tyylikkäästä ja ennen kaikkea vahvasta soundista on kiittäminen Rubikistakin tuttua Artturi Tairaa, joka on tuottanut yhtyeen debyytin. Muutenkin Pasan taustavoimat ovat aloittelevalle bändille melkoisen vahvat: Warner on selvästi päättänyt panostaa pelimerkkejä yhtyeeseen oikein kunnolla. Jotain kertoo jo sekin, että yhtiön edustaja haluaa lukea jutun läpi ennen julkaisua. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Bändin taustalta löytyy myös mies, jolla on vuosien varrella ollut kohtuullinen osumaprosentti hitikkäiden nuorisobändien löytämisessä ­ mikäli nyt parikymppisistä kavereista koostuvaa yhtyettä voi nuorisobändiksi enää kutsua. ­ Teimme yhteistyötä Teja Kotilaisen (The Rasmus, Smak) kanssa. Hän oli mukana neuvottelemassa sopimusta meille. Porukka Warnerilla innostui meistä ja sainasi meidät talliinsa 2010 syksyllä. Kiitokset pitää heittää myös Von Hertzenin veljesten suuntaan. He jeesasivat meitä sopimusteknisissä asioissa. Tuottaja Artturin Rubik on toimi- nut esikuvana Pasalle jo pitkään. ­ Artturiin otimme yhteyttä viime vuonna, ja hän on ollut mukana ensimmäisestä omakustannesinkustamme lähtien. Siis jo kauan ennen sitä, kun saimme sopimuksen Warner Musicille, Feniks sanoo. Pasassa on harvinanen luonnonvara: laulava basisti Henrik jatkaa Brian Wilsonin, Les Claypoolin ja Lemmyn jalanjälkiä. Mutta kuka on kovin hoilaavista nelikielen kurittajista? Rumpali Olavi liputtaa Gene Simmonsin puolesta, mutta Feniksin suosikki löytyy lähempää ­ yhtyeestä, joka operoi musiikillisesti liki samaisella kentällä Pasan kanssa. ­ Haloo Helsingin Elli on kova. Vetää tiukasti ja on muutenkin karismaattinen keulakuva. « SUE » 19 « NRO. 9
• » LIHALLINEN TAKINKÄÄNTÄJÄ Kaiser Chiefsin basisti oli kasvissyöjä, mutta muusikon elämä muutti kaiken. HAASTATTELU L eeds on kaupunki West Yorkshiren kreivikunnassa Pohjois-Englannissa. Se on Englannin maantieteellinen keskipiste, ja tämä kuuluu Kaiser Chiefs -yhtyeen basistin Simon Rixin puheesta. Hänen murteestaan on mahdoton sanoa, mihin suuntaan saarivaltakuntaa hänet lykkäisi. Haastattelua antaessaan hän kävelee kaupungilla. Paksu puhe halkoo ilmaa ja puhelinlinjoja kuin kömpelö sumopainija. Taustalla puhaltaa tuuli, ja Rixin ääni uhkaa kadota jonnekin puhelinlinjojen hyökyaallokkoon. Kaiser Chiefs on kotimaassaan jättimäisen suosittu, mutta muualla Euroopassa yhtye on jäänyt lähinnä kovimpien anglofiilien ihailun kohteeksi. Yhtye kantaa lad-leimaa ylpeänä, ja kaikki bändin jäsenet ovat intohimoisia jalkapallofaneja ­ heidän suosikkijoukkueensa on tietysti kotikaupungin ylpeys Leeds United. Bändi on soittanut jopa keikan joukkueen kotistadionilla Elland Roadilla. Viisimiehisen yhtyeen jäsenistö ei kuitenkaan ole niin yksioikoisen huligaania ja brittiläisen sivistymätöntä väkeä kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi Simon Rix on opiskellut yliopistossa niin maantietoa kuin matematiikkaakin. Lisäksi mies on syötävän söpö. Rix oli vuonna 2008 ehdolla maailman seksikkäimmäksi kasvissyöjäksi PETA:n, eläinten oikeuksien puolustavan järjestön äänestyksessä. Tuollainen taitaa olla suurimpia kunnianosoituksia, mitä ihminen voi elinaikanaan saada? ­ Äänestyksen voitti Moby, joten epäilen, ettei seksikkyydellä ollut mitään tekemistä voiton kanssa, Rix nauraa. ­ Minulla on vähän huono omatunto tuosta äänestyksestä siinä mielessä, että olen nykyään lihansyöjä. Mitä helvettiä? Eikö sinua yhtään hävetä moinen takinkääntö? ­ Totta kai. Tyttöystäväni on ai- TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA DANNY NORTH PE 14.10. THE CIRCUS, HELSINKI " Äänestyksen voitti Moby, joten epäilen, ettei seksikkyydellä ollut mitään tekemistä voiton kanssa. na ollut kasvissyöjä, ja seurasin hänen jalanjälkiään. Olin myös kuullut, että kasvissyönti tekisi ihan fyysisestikin paremman olon kuin sekaruokavaliota nauttivat edes uskoivat. Oloni oli kyllä hyvä kun en syönyt ollenkaan lihaa, mutta kasvissyönti muuttui ongelmalliseksi kiertueilla. Niin, Englanti ei ole mitenkään tunnettu kulinaristista puolistaan. ­ Sano muuta. Jossakin vaiheessa kyllästyin totaalisesti siihen tomaatilla ja juustolla varustettuun Margarita-pizzaan. Lisäksi huomasin, etten tuntenut oloani kylläiseksi ilman lihaa, ja minulla oli koko ajan nälkä. Vähitellen palasin lihan- syönnin pariin. Yritän toki vältellä yhä lihaa jo ihan tyttöystävänikin takia, mutta syön sitä mikäli sitä minulle tarjotaan. Vuonna 1961 Journal of American Medical Association raportoi, kuinka siirtyminen kasvissyöjäksi vähentää sydänsairauksien riskiä 90-97 prosenttia. Lääketiede on toki kehittynyt tästä melkoisesti ja aina löytyy uusi tutkimuksia, jotka kumoavat niitä edeltäneet väitteet. Selvää lienee silti jokaiselle omilla aivoillaan ajattelevalle ihmisille, että tehotaloudessa ihminen nauttii kärsimyksen hedelmiä. Kuten paluu lihansyöjäksi osoittaa, ei Rix koskaan ollut mikään intohimoinen eläinten oikeuksien puolesta taistelija. Hän tiedos- taa silti lihansyönnin eettiset ongelmat. ­ Totta kai lihan syöminen on moraalisesti väärin. Uskon kuitenkin ihmisten vapauteen valita, mitä elämällään haluavat tehdä. Toisaalta en näe järkeä esimerkiksi sellaisten eläinoikeusaktivistien toimissa, jotka vapauttavat turkiseläimiä luontoon. Eiväthän ne siellä pärjää millään. ­ Uskon silti vakaasti, että pystyisin metsästämään omat ruokani metsästä, jos minun olisi pakko ­ mutta vain, jos minun olisi pakko, siinä mielessä olen kaupunkilainen. Toisaalta joku lehmän nylkeminen on minulle täysin mahdoton ajatus. Mihin ihmeeseen minä muka pistäisin avausviillon? « WWW.UNIVERSALMUSIC.FI | WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND JAY Z & KANYE WEST: WATCH THE THRONE Watch The Throne on tyylikäs, laadukas ja kunnianhimoinen albumi. Yksi vuoden odotetuimmista uutuuksista. DJ SHADOW: THE LESS YOU KNOW, THE BETTER Tuottaja ja dj-guru julkaisee vihdoin uutta materiaalia ja esittelee jälleen kerran yllättävää, rajoja rikkovaa elektronista yhdistelmää. Kaupoissa 5.10. JAMES MORRISON: AWAKENING Sielukas nuori tulkitsija, laulaja/lauluntekijä James Morrison julkaisee odotetun kolmannen albuminsa The Awakening 28.9. SUPERHEAVY: SUPERHEAVY Mick Jaggerin, Dave Stewartin, Damien Marleyn, Joss Stonen ja A.R. Rahmanin muodostaman superyhtyeen levy kaupoissa 21.9. REGINA: SOITA MULLE Reginan odotettu uutuuslevy, sisältää singet Jos et sä soita , Haluan sinut ja Unessa. WEDDING CRASHERS: THIS IS WHAT YOU WANTED Luomurokkia Vantaalta! Sisältää sinkut Brenda ja Lost Case. Julk. 28.9. NIRVANA: NEVERMIND -20TH ANNIVERSARY Klassikko-albumi uudelleen masteroituna. Saatavissa myös dlx, super dlx ja 4LP ­versiot. Kaupoissa 28.9. BLINK 182: NEIGHBORHOODS Raikulitrio palaa upouuden levyn kera. Luvassa vauhtia ja vaaraa tuttuun Blink 182-tyyliin! Kaupoissa 28.9. SUE » 21 « NRO. 9
• » AKTIIVISET MUSADIGGARIT Atom Notes ja Särkyneet ovat Combat Rock Industryn uudehkot bändit, mutta eivät suinkaan noviiseja näissä ympyröissä. R eilu kymmenen vuotta sitten perustetun Combat Rock Industryn ensimmäiset julkaisut olivat Wastedin debyyttialbumi Supress & Restrain sekä Endstandin seiskatuumainen EP. Särkyneiden Ei enää ja Atom Notesin Spare Parts ovat yhtiön 88. ja 89. julkaisu. ­ Samaa jengiä edelleen, nauraa Atom Notes -basisti Joel, joka vaikutti myös Endstandin riveissä. ­ Musiikkityylit on erilaisia, mutta edelleen sama jengi tekee tätä hommaa samoista syistä. Ja onhan Combat Rock aina julkaissut muutakin kuin punkia ja hardcorea, vaikka niistä se tunnetaankin, analysoi Jani, Särkyneiden kitaristi sekä yhtiön omistaja. ­ Combatin bändeillä on aina jokin yhteys. Tuskin Jani alkais mitään randomjengiä julkaiseen, toteaa Joel. ­ Ihmiset on tärkeitä. Homma alkoi Wastedista ja lafkan seuraava julkaisu on taas Wastedin pitkäsoitto. Mikään ei siis ole muuttunut, nauraa Jani. ­ Miehet vain vanhenee, heittää Särkyneiden kitaristi-laulaja Milla. ­ Mutta nuortuu henkisesti, kommentoi Joel. SYKSYN MUOTIVÄRIT tämä on särkyneiden ja Atom Notesin yhteishaastattelu, mutta levynkansien perusteella mukaan olisi kuulunut myös Wasted. Kaikki kolme kantta ovat yhtenäisiä värimaailmaltaan. Jani nauraa, että ky- seessä ovat syksyn muotivärit. ­ Onko siinä Wastedissakin samat värit? Voi vittu!, herää myös Särkyneet-rumpali Maukka keskusteluun. ­ Toi on pelkkää sattumaa, tietää Milla kertoa. Joel jatkaa, että moinen samankaltaisuus ei todellakaan ollut suunniteltua. ­ Onhan se hyvä, että on tietty yhtäläisyys. Vielä tänä syksynä ois Cigarette Crossfiren albumi tulossa. Katotaan, jos siinäkin ois samat värit, nauraa Jani. ­ Mutta ehkä toi kuvaa hyvin meidän meininkiä. Ollaan viistoista vuotta duunattu samoja juttuja, ja yhtäkkiä tyypit tekee toisistaan tietämättä samanlaiset levynkannet. Heitän huumorilla ajatelleeni, että tässä on levy-yhtiön pomolla ollut oiva markkinointikikka. Kerää koko sarja! ­ Sen ku näkis, että tässä hommassa on joku tollanen visio, puuskahtaa Jani. ­ On se näköjään siellä jossain taustalla, nauraa Maukka. Atom Notes ja Särkyneet ovat molemmat varsin uusia yhtyeitä. Kaikilla tai ainakin lähes kaikilla soittajilla kuitenkin on pitkä historia eri bändeissä ja Combat Rock Industryn leivissä. Jani pyörittää levy-yhtiötä ja -kauppaa, joten oli luonnollinen valinta julkaista levyt oman firman kautta. ­ Oli itsestäänselvyys, että Combat Rock julkaisee meidän levyn, kertoo Joel. ­ Ei siitä edes sen kummemmin puhuttu, muistelee Jani. ­ Sama jen- gi tässä pyörii ku kymmenen vuotta sitten. Samoja levyjä julkaistaan eläkeikään asti. ­ Se on niin kannattavaa bisnestä, nauraa Joel. ­ Mutta hyvä näin, ei tarvi kysellä mitään ja homma toimii. ­ Joo ei tarvi kysellä. Mä diggaan kaikesta mitä noi tyypit tekee. Ja tottakai oman bändin levyt julkaisee omalla lafkalla, toteaa Jani. Joel nauraa, että heidän on turha edes yrittää isommalle lafkalle, tulee vain paha mieli. Combat Rockin motto "by punk rockers for punk rockers" on tärkeä. ­ Tällä lafkalla on hyvä maine ja jengi tietää mitä julkaistaan. Kiinnostuneet osaa hakea ne levyt täältä. Ja mun mielestä mielenkiintoisimmat bändit on aina pienillä lafkoilla. ­ Combatilla on aina ollut oma tinkimätön asenteensa, toteaa Milla. PIZZA, KOIRA JA VUORISTORATA milla on porukan ainoa noviisi Combat Rockin ja bänditoiminnan parissa. Hänelle Särkyneiden albumi on "eka pitkäsoitto ikinä", kuten Jani toteaa. Milla luo merkitsevän katseen Janin suuntaan ja nauraa, että poikaystävän lisäksi kaupan päälle tulivat bändi ja levy-yhtiö. ­ En edes tienny, että Milla soitti jotain kun tavattiin. Sit kuulin, kun se soitteli biisejään ja diggasin helvetisti! Tuli mieleen Karkkiautomaatti ja vanha suomipunk. ­ Se on hienoa, että meillä on aina levy-yhtiö valmiina, kunhan vaan keksitään bändejä, heittää Joel. Joelille Atom Notes on tällä hetkellä ainoa aktiivinen bändi, samoin Millalle ja Janille Särkyneet. Nykyään muun muassa Problemsissa vaikuttavalla Maukalla sitä vastoin soittohommia riittää. ­ Vois vähän meidän kesken jakaa näitä mun juttuja. Nyt taitaa olla neljä bändiä, jotka keikkailee säännöllisesti. Aluks oli stressi päällä, mutta säätö on mennyt yllättävän iisisti. Ei mulla oo mitään pääbändiä, vaan kaikki on tärkeitä. Ne keikat, mitkä on sovittu eka, myös hoidetaan eka. ­ Bändien täytyy vaan soittaa eri päivinä, vitsailee Joel. ­ Niin, onhan vuodessa 365 päivää. Särkyneiden yhteydessä törmää usein logon virkaa toimittavaan koiraan. Samainen otus löytyy myös Ei enää -albumin sisäpussissa. Milla selittää, että kyseessä on hänen edesmennyt koiransa Anni. ­ Anni kuoli helmikuussa. Se oli hieno koira ja tää on vähän niinku muistolevy sille. ­ Alun perin toi idea tuli Kollaa Kestään Sotakoira Mustista. Anni toimii symbolina hyvin, toteaa Jani. ­ Mulla ei oo mitään hajua, mikä toi heppu tossa meidän levyn kannessa on. Sitä pitäis kysyä Rönkön Antilta (Wasted-kitaristi), joka on tehnyt kannet, sanoo Joel. ­ Siinähän on joku jätkä kampaajalla, nauraa Jani. ­ Ja onhan siellä se teidän pizzakuva takakannessa, heittää Milla. ­ Pizza näyttelee isoa roolia meidän bändissä. ­ Teillä pizza, meillä koira ja vuoristorata, vitsailee Jani. VINYYLIEN MAAILMASSA särkyneet mainostaa soittavansa renttupoppia. Milla toteaa termin olevan Janin keksintö. ­ Se on sitä, ku kaikki ei mee niin justiinsa. KE 28.9. DYNAMO, TURKU ­ En mä kyllä osaa tätä meidän juttua mitenkään määritellä, pähkäilee Milla. ­ Eikä tarvikaan. Pointti on, että on hyviä biisejä, heittää Maukka väliin. Jani miettii ääneen, että kyllä heidän musiikissaan kuuluu kaikuja ainakin 60-luvusta ja suomipunkista. Milla lisää soppaan vielä iskelmän, siis jos Leevi and the Leavings ja Karkkiautomaatti iskelmäksi lasketaan. Atom Notesin kohdalla määrittely on yhtä hankalaa, ellei jopa hankalampaa. ­ Sano ny, Jani, mitä me ollaan! Se voi olla rokkii tai se voi olla punkrokkii. Punkkareille punkkia, rokkareille rokkia. Me vaan soitetaan, määritelkööt muut. Levynkeräilijän mieltä lämmittää, että sekä Ei enää että Spare Parts on julkaistu vinyylinä ja pieninä painoksina. Myös yhtyeiden riveistä paljastuu samanhenkistä porukkaa. ­ Ollaan aktiivisia musadiggareita, jotka ostaa kaiken vinyylinä. Me tehdään sellaisia levyjä joita itse haluaisi ostaa, toteaa Jani. ­ Jo äänitysvaiheessa kelattiin, että mikä biisi sopii a-puolelle ja mikä b-puolelle, paljastaa Joel. Jani painottaa, että Combat Rock Industryn linja on ollut aina se, että myös vinyyliversio julkaistaan. Ja kun on vielä oma bändi kyseessä, niin täytyyhän sitä tehdä niin kuin itse haluaa. Miehen kasvoilta paistaa tyytyväisyys kun hän toteaa, että vinyylilevyt liikkuvat varsin hyvin tänä päivänä. Cd:itä myydään aina vain vähemmän, mutta vinyyli pitää puolensa. ­ Kyllä cd tulee vielä takas, ennustaa Joel. ­ Nostalgia iskee niidenkin kohdalla, sanoo Jani. ­ Kyllähän suurin osa levyistä myydään yhä cd-muodossa, mutta mulla on täällä Vaasankadulla oma pieni kupla, jossa eletään vinyylimaailmassa. Ja hyvä niin. « HAASTATTELU TEKSTI MIKI PELTOLA KUVAT SANTTU SÄRKÄS (SÄRKYNEET) JA VILLE ANGER (ATOM NOTES) " Meillä on aina levy-yhtiö valmiina, kunhan vaan keksitään bändejä. SUE » 22 « NRO. 9
• » VAUHTI PÄÄLLÄ Iconcrash on kokenut muodonmuutoksen. Jaani Peuhun sooloprojektista on tullut tiivis bändi, jossa jokaisella jäsenellä on oma tärkeä roolinsa. aani Peuhu on erittäin innoissaan ympärillään olevista soittajista. Hänen lisäkseen Iconcrashiin kuuluvat basisti Riku-Niilo Mattila, kitaristi Matti Toivonen, rumpali Oskari Vilmunen ja viimeisimpänä viime marraskuussa mukaan liittynyt kosketinsoittaja Arttu Juntunen. ­ Nykyään, kun pitää tehdä jokin päätös, soitan kaikki soittajat läpi. Aikaisemmin tein päätökset monen ihmisen puolesta, mikä oli stressaavaa. Meistä on tullut tiimi. Kaikilla on oma osa-alue ja katsomme, että kaikki tekevät työnsä. Minulla on parempi fiilis, kun vastuu on jakautunut, eikä tarvitse kantaa yksin koko settiä, Peuhu iloitsee. Kun Iconcrashin toinen albumi Enochian Devices ilmestyi toukokuussa 2010, oli kolmannen levyn kappaleet jo sävelletty. Siten 14. syyskuuta ilmestynyt Inkeroinen syntyikin huomattavasti nopeammalla tahdilla kuin edeltäjänsä. Äänitysten alkaessa viime marraskuussa bändillä oli 15 kappaletta työstettävänä. Tummia synasoun- HAASTATTELU J deja ja aiempaa nopeampia tempoja tarjoilevan levyn sisältö ja viitekehys kuitenkin muuttuivat, kun Peuhun isovanhemmat kuolivat levynteon aikana. ­ Kun vaarini kuoli, aloin miettiä, mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä. Teimme levyä, mutta ajatukset olivat Inkeroisissa, joten tein yhden uuden biisin vaarille. Sitten kävi niin, että kuukauden päästä mummonikin kuoli. Minulla ei ollut aikaa tehdä surutyötä, koska levytykset olivat pahasti käynnissä. Tein vielä biisin mummollekin, eli se oli surutyöni. ­ Levyllä on siis kaksi surutyötä ja sitten on sitä poppia. Noista kahdesta kappaleesta tuli levylle sydäntä, mikä toivottavasti kuuluu. Jokainenhan meistä on kokenut menetyksiä. Toivon, että kun ihmiset kuuntelevat tätä levyä, he ajattelevat omaa elämäänsä ja läheisiään, Peuhu sanoo. TEKSTI MINNA KOIVUNEN KUVA ILKKA HÄMÄLÄINEN LA 1.10. MUSTA KYNNYS, JYVÄSKYLÄ Vaikka Suomessa, Englannissa ja Ruotsissa tehty Inkeroinen on Iconcrashin edellisiä pitkäsoittoja vahvemmin bändilevy, ovat sen kappaleet Peuhun ja Toivosen yhdessä säveltämää Stockholm-raitaa lukuun ottamatta Peuhun käsialaa. Tulevaisuudessa tähänkin on tulossa muutos. Ensin yhtye kuitenkin keskittyy soittamaan juuri ilmestyneen levyn kappaleita ympäri Suomea. Iconcrash aloitti mittavan Suomenkiertueen 9. syyskuuta Helsingistä. Viikkoa ennen kiertuetta, joka kes- " Toivon, että kun ihmiset kuuntelevat tätä levyä, he ajattelevat omaa elämäänsä ja läheisiään. tää lokakuun loppuun saakka, Peuhu ja Mattila puhkuivat intoa päästä soittamaan uutukaisen raitoja. ­ Halusimme tehdä oikean Suomen-kiertueen, joita harvemmin enää tehdään. Ensi keväänä teemme vielä ne kaupungit, joita emme saaneet mahtuneet tälle rundille, Peuhu kertoo. Nyt, kun Peuhulla on ympärillään vahvat soittajat, on hän jättänyt keikoilla kitaran soittamisen ja keskittyy laulamiseen. ­ En voisi enää kuvitella, että ottaisin kitaran käteen keikalla. Tykkään siitä, että pystyn kunnolla keskittymään laulamiseen. Voin ajatella biisien tarinoita, kun ei tarvitse koko ajan olla kyttäämässä, mitä nappia painaisi jalalla ja miten pitäisi sormia, Peuhu tuumaa. Tällä hetkellä Iconcrash keskittyy siis keikkoihin ja treenaamiseen, vaikka uuden materiaalin tekemiseen on kova into. Bändillä on jo paljon suunnitelmia seuraavan levyn varalle. Sävellystyötä on tarkoitus tehdä yhtyeen treenikämpällä Helsingin Nosturissa studion sijasta. Levyä varten aiotaan katsastaa kaikkien jäsenten kappaleita. ­ Ennen ei ollut aikaa edes alkaa katsoa muiden tekemiä kappaleita, koska minulla on ollut niin valtavasti biisejä valmiina. On hienoa, että nyt muutkin soittajat osaavat demottaa biisejä Iconcrash-sapluunaan. En malta odottaa, että pääsemme treenikselle tekemään uusia biisejä. Ensin kuitenkin pitää soittaa tulevat keikat, Peuhu naurahtaa. « YLISTETYN TULOKASYHTYEEN DEBYYTTIALBUMI KAUPOISSA NYT! WWW.PASA.FI SUE » 23 « NRO. 9
• » EI SILKKA TÄHDENLENTO The New Tigers soittaa surisevaa indiepoppia ­ jatkossa toivottavasti muillekin kuin ystävilleen ja jo käännytetyille. T he New Tigersin debyyttilevy on mannaa indiepoppareille. Silti pelkään albumin kohdalla ns. The Drums -syndroomaa: rakastuin myös siihen levyyn palavasti, mutta unohdin sen olemassaolon kokonaan parin kuukauden päästä. ­ Kyllähän levyt saattavat joskus alkuinnostuksen jälkeen unohtua hyllyyn, mutta toisaalta on tosi hieno fiilis sitten taas löytää levy uudestaan, joskus hyvinkin pit- kän ajan jälkeen, The New Tigersin rumpali Kece toteaa. ­ Viimeksi tiet kohtasivat jälleen Cosmic Rough Ridersin Too Close to See Far -albumin kanssa. Ennen alkuviikon tehosoittoa en ollut tainnut kuunnella levyä kertaakaan sitten vuoden 2006. Hieno levy, muuten! Jotkut levyt taas ovat yksinkertaisesti liian hyviä unohtuakseen. ­ On hauskaa "uudelleenlöytää" levyjä hyllystään. Lähiaikoi- na olen löytänyt sieltä uudestaan Todd Rundgrenin Something/ Anything? -albumin ja Guided By Voicesin kokoelman. Iloisia jälleenkuulemisia. Toivottavasti meidän levy ei unohdu hyllyysi ikuisiksi ajoiksi!, laulava kitaristi Valtteri toteaa. The New Tigersin yhteydessä on mainittu Yo La Tengo, Galaxie 500 sun muut indiepopin kivijalat. Pelkäättekö lainkaan, että teistä tulee maininta suomalaisen indiepopin kirjaan kohtaan "yhtyeet, josta indiefanit pitivät, mutta josta kukana muu ei koskaan edes kuullut"? Tämä ei siis liity musiikkiinne, vaan on tosiasia joka ikisen indieyhtyeen kohdalla Suomessa: kun käy popkeikoilla vaikkapa viiden vuoden ajan, oppii tuntemaan kaikki muutkin keikoilla käyvät. ­ Tuohan taitaa olla aika todenmukainen skenaario monelle suomalaiselle indie-bändille. Täällä on paljon tosi hyviä bändejä, mutta kotimarkkinat ovat kovin pienet. Eli ulos Suomesta kyllä pitäisi päästä. Kyllä New Tigerskin siihen tietenkin kovasti pyrkii, vaikka levy nyt alkuun julkaistaankin ainoastaan täällä. Jotain kiinnostusta on ulkomailta toki jo ollutkin, Kece kertoo. ­ Ja voihan tilanne aina muuttua, Valtteri jatkaa. ­ Kukapa olisi kuvitellut 15 vuotta sitten, että metalli olisi jokamiehen valtavirtamusiikkia. Nyt suomalaiset hevibändit menestyvät niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin. Voihan olla, että Suomesta tulee yhtäkkiä hevimaan sijasta kitarapoppimaa! Mutta kuten Kece sanoi, kyllä maa nimeltä ulkomaa olisi hyvä aluevaltaus meillekin. Sielläpäin soittelu on tavoitteenamme. ­ Mieltäni lämmittää se, että moni verrattain tuntematon artisti tai yhtye kuitenkin saa aikojen saatos- PE 30.9. DYNAMO, TURKU sa ansaitsemaansa tunnustusta. Kyllähän lopulta paremmin muistetaan ne, jotka ovat omalla tiellään tehneet pitkän uran, kuin ne, joita hetken hypetettiin maasta taivaaseen. Onkin luonnollista hakeutua laajemman kuuntelijakunnan tietoisuuteen maantieteellisesti, kun ei ole halua kosiskella yleisöä muuttamalla tyyliä, niin ikään kitaraa ja laulua yhtyeessä hoitava Appu jatkaa. Olette Nick Trianin tuoreella Solitilevy-yhtiöllä, mikä mainitaan luultavasti jokaisessa haastattelussa. Oliko teille alunperin selvää, että Soliti on levy-yhtiönne? ­ Asiat ovat todellakin järjestyneet jopa häkellyttävän luontevasti. Kun tavattiin Nick ensimmäistä kertaa keväällä, niin juttu vaikutti selvältä heti lyhyehkön keskustelun jälkeen. On kuitenkin melko yksinkertaisista asioista kyse, joten riittää kun oikeanlaiset henkilöt kohtaavat ja syntyy molemminpuolinen kunnioitus, basisti Janne kertoo. Solitin yhtyeillä on tarkoitus nousta samalle lavalle saman illan aikana vielä syksyn aikana. Big Wave Riders, Cats on Fire, Black Twig ja mainion Pavement-coverlevyn tehnyt Astrid Swan kulkevat aatteellisesti samoja polkuja The New Tigersin kanssa. Toivon mukaan yleisöstä löytyy silloin jo muitakin kuin elämäntapapoppareita. « HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA APPU JASU " Voihan olla, että Suomesta tulee yhtäkkiä hevimaan sijasta kitarapoppimaa! T POIS! LÖYSÄ IMMAT TÖNÄISYT ULJUNTAA JA KOV KUNNON M RED HOT CHILI PEPPERS OMIN SANOIN JA KUVIN Joel McIver TO LIVE IS TO DIE Kauko Röyhkä KREIKKALAINEN SALAATTI Amorgos. Lesbos. Mykonos. Kolme matkailijaa jotka joutuvat äärirajoille ja niiden yli. Metallican Cliff Burtonin tarina. w w w. l i k e . f i KUN N IALLIS ISTA KI RJA KAUP O ISTA KAUTTA MAAN ! SUE Paleface RAPPIOTAIDETTA Suomiräpin tekijät. » 24 « NRO. 9
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW. NUC L EAR BL AST. « NRO. 9 DE SUE » 26 NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• » PERINTÖÄ HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVAT WARNER MUSIC SUE » 28 « NRO. 9
• HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA CINDY FREY » ARVAAMATTOMAT Mastodon ei halua olla se bändi, jonka tekemiset ovat ennakoitavissa. M astodonin uuden The Hunter -levyn kannessa on metsästäjän seinälle ripustama saaliin pää. Tämän yhtyeen tapauksessa pää ei tietenkään kuulu metsäpeuralle, hirvelle tai muulle tavanomaiselle riistaeläinparalle. Tämä pää ei taida olla edes tästä maailmasta. Se muistuttaa jonkin myyttisen alkuperäiskansan kolmeleukaista kunnianhimon jumalaa. Ja hyvä niin, sillä jumalan mestaaminen seinäkoristeeksi on täydellinen vertauskuva Mastodonin toiminnasta. Tämä bändi ei jahtaa omaa varjoaan kuin korkeintaan teurastusveitsen kanssa. Mastodonia on kuvailtu yhtyeeksi, joka määrittää raskaan rockin standardit uudelleen. Rumpali Brann Dailoria tuo luonnehdinta sekä huvittaa että imartelee. Missään tapauksessa hän ei suostu pitämään sitä velvoitteena. ­ Tuollaisia asioita puhutaan vain bändin ulkopuolella. Emme me itse tuollaista väittäisi. Olemme kyllä kunnianhimoinen yhtye. Luomme itse itsellemme positiivista painetta, jonka saa meidät pyrkimään parhaimpaamme. Mastodon haluaa aina sysätä syrjään sen, mikä on jo tehty. Tarkoitus on mennä eteenpäin, tehdä aina aivan uutta. Kun me teemme uusia biisejä, haluamme niiden olevan ennalta-arvaamattomia. Dailorin mukaan biisien tekemisessä on tärkeintä olla rajoittamatta omaa luovuuttaan turhilla säännöillä. ­ Jossain vaiheessa uusi musiikki alkaa elää omaa elämäänsä, ja me annamme sen tehdä niin. Me seuraamme sitä ja katsomme mihin päädymme. On hienoa, jos biisi kuulostaa uudenlaiselta. Ei haittaa, jos se ei kuulosta Mastodonilta. Kannattaa antaa vaistojen viedä. Samalle albumille voi ihan hyvin laittaa simppelin rockbiisin ja superteknistä progesoittoa. UUDENLAINEN LEVY the hunter on tietoinen irtiotto Mastodonin aiemmasta tuotannosta. Yksinkertaisemmaksi ja riisutummaksi sovitettu ja soitettu levy on jälleen uusi julkilausuma ennakko-odotuksia vastaan. ­ Emme halunneet, että Mastodon opitaan tuntemaan "progemetallibändinä", Dailor sanoo. ­ Kaavojen rikkominen innostaa meitä ja lataa meihin virtaa. Se, että kieltäytyy vastaamasta ihmisten odotuksia, nostaa harteilta suuren painon. Mastodon kirjoitti suurimman osan The Hunterin kappaleista ollessaan kiertueella Alice in Chainsin ja Deftonesin kanssa. ­ Meille biisien tekeminen rundilla ei ole mikään ongelma. Kiertueilla on älyttömästi luppoaikaa ja "Se, että kieltäytyy vastaamasta ihmisten odotuksia, nostaa harteilta suuren painon. SUE liian vähän tekemistä. Se oli jäähallikiertue, ja ellemme olisi tehneet uutta musiikkia, suuri osa kiertuepäivistä olisi tärvääntynyt pelkkään jääkiekkoilijoiden haisevissa pukuhuoneissa istuskeluun. Kitaristilaulajamme Brent Hinds näpelöi kitaraansa backstagella, ja aina kun kuulin hänen soittavan jotain älyttömän hienoa, hyökkäsin lähituntumaan sanelukoneen kanssa. Kun kiertue puolitoista kuukautta myöhemmin päättyi, olimme rakentaneet The Hunterin perustan. Kun Mastodon valitsi The Hunterin tuottajan, se teki jälleen mastodonmaisen epätyypillisen ratkaisun ja pestasi kapellimestarikseen Mike Elizondon. Hänet tunnetaan muun muassa 50 Centin ja Dr. Dren kanssa työskennelleenä hiphop-tuottajana. ­ Minusta oli coolia, että Mike oli tuottanut hiphoplevyjä, Dailor vakuuttaa. ­ Siinä oli taas valinta, jota emme olisi osanneet odottaa itseltämme. Mitä kiinnostavaa siinä on, että Mastodon ottaa tuottajaksi jonkun progemetallituottajan? Toisaalta esimerkiksi Timbalandin yhteistyö The Hivesin ja Chris Cornellin kanssa todisti, että kiinnostava yhdistelmä ei välttämättä ole hyvä yhdistelmä. ­ Ei Mike ollut poissa mukavuusalueeltaan. Hän ymmärtää musiikkia hyvin syvällisesti ja hänellä on samanlainen musiikkimaku kuin meillä. Sitä paitsi hänen tuottamansa Avenged Sevenfold -levy kuulostaa ihan Avenged Sevenfoldilta. Ei meitä pelottanut, että hän yrittäisi tehdä meistä rap-aktia. Me olisimme olleet tosi huonoja siinä, vaikka jonkin verran hiphopia diggailenkin. Olisin huonompi räppäri kuin Joaquin Phoenix. The Hunter poikkeaa Mastodonin aiemmasta tuotannosta myös siinä, että se ei ole teemalevy. ­ Kun tekee teemalevyn, se rajoittaa sanoittamista. The Hunterilla ei ollut kehyksiä, joten saatoimme käsitellä mitä aiheita tahansa. Ja teema-albumien tekeminenkin alkoi muuttua Mastodonin tunnuspiirteeksi. Me emme halunneet olla se bändi, joka tekee taas teemalevyn. MIKÄÄN EI OLE ENNALLAAN kun mastodon perustettiin Atlantassa vuonna 2000, sen jäsenet intoilivat Neurosisin, The Melvinsin ja Thin Lizzyn levyistä, mutta halusivat luoda oman, tunnistettavan soundinsa. ­ Halusimme soittaa yhdessä kreisiä musiikkia, Brann Dailor kertoo. ­ Tykkäsin meiningistä heti ensimmäisissä treeneissä. Soittomme kuulosti mielenkiintoiselta, erilaiselta ja villiltä. Brent teki jo silloin kitaralla juttuja, jollaisia en ollut ennen kuullut. Dailor jatkaa, että Mastodonin ainoa suunnitelma oli ja on pyrkiä olemana mahdollisimman ahkera, sinnikäs ja luova. ­ Minä henkilökohtaisesti liityin Mastodoniin eräänlainen viisivuotissuunnitelma mielessäni. Tiesin, että kuluu vähintään viisi vuotta ennen kuin bändi herättää minkäänlaista laajaa huomiota, jos koskaan yleensä herättää. Tiesin myös, että bändin pitää tehdä kovasti töitä ja vahvoja biisejä, ja että onneakin tarvitaan. Me hyppäsimme pakuun ja lähdimme keikoille. Soitimme kaikkialla mihin meidät vain huolittiin. Keikkailimme jatkuvasti ja teimme uutta musiikkia. Olimme rahattomia ja toivoimme parasta. Se toive toteutui. Vuonna 2001 Mastodon solmi levytyssopimuksen Relapse Recordsin kanssa. Bändi herätti positiivista huomiota heti ensimmäisillä albumeillaan Remissionilla (2002) ja Leviathanilla (2004), ja vuoden 2006 Blood Mountain nosti Mastodonin laajempaan tunnettuuteen. Vuonna 2009 ilmestynyt Crack the Skye sijoittui Billboardin listalla sijalle 11, mikä on huima suoritus näinkin haastavaa musiikkia soittavalta bändiltä. Viides albumi The Hunter nostanee Mastodonin suosio-osakkeita entisestään. Mutta onko Mastodon enää se yhtye, jonka Brann Dailor ja kumppanit perustivat vuosituhannen vaihteessa? ­ Ei ole, Dailor sanoo itsevarmasti. ­ Mastodon liikkuu ja muuttuu ja menee paikkoihin, joita emme tunne ennestään. Enkä minä tunne Mastodonin tulevaisuutta kuin vuoden tai korkeintaan kaksi vuotta eteenpäin. Kuka tietää, mihin me vielä päädymme. Mikään ei ole itsestään selvää, ei sen enempää musiikillinen suosio kuin ulkomusiikilliset jututkaan. Meistä saattaa tulla vielä isompi bändi, tai sitten suosio alkaa hiipua. Kuka tietää? « » 30 « NRO. 9
• Hyvää Hyvää yötä piltit Llssu silmät puhkoo... yv yvä . le. ik lle 5 erevä Verevä jatko vuoden 1975 klassikol away, Mukana häärimässä mm. Denis Dun ter, ith, Steve Hun Michael Bruce, Neal Sm iin Rob Zombie. Tuottajan pallille istutett in. luonnollisesti Bob Ezr Kaupoissa 14.9. No helvetti. Lahden räyhäryhmä parantaa groovirässäystään kuin hyeena hölkkäänsä. Destroy! tulee lähelle ihmistä, sillai zombien tapaan - ja meno on huomattavasti entistä täyteläisempää, kuin lihaisa puraisu pohkeesta! Kaupoissa 28.9. 19.­20.1.2012 · TALLINK BALTIC PRINCESS VIIKATE · SHINING · DRAGONFORCE · SWALLOW THE SUN AMARANTHE · PROFANE OMEN · BOB MALMSTRÖM Hmmm... Kyllä tohon päälle vielä yksi kova ulkomaan ihme vielä mahtuisi... Liput alkaen 64 e · Risteilyä myy Matka-Vekka www.matkavekka.fi · www.spinefarm.fi/sfeast Oikeudet muutoksiin ja ilopissaa pidätellään. S UE SUE NR N RO » 31 « NRO.. 9 3 1 NRO
• » KAAKOSTA KUULUU Kaakkoissuomalainen yhtye Varvara ei peittele alkuperäänsä. Kotiseutu paistaa neljä vuotta yhdessä soittaneen yhtyeen debyytin nimestä Southeast Relationsista. P ainokkaan ja väkevän soundin omaavan Varvaran esikoinen Southeast Relations rikkoo musiikin tyylilajien raja-aitoja mennen tullen. Sen vuoksi levy saattaa aiheuttaa otsalohkon verisuonten tykyttelyä heille, joille lokerointi ja genret luovat turvaa. ­ Jouduimme ihan oikeasti miettimään, että mitä genreä meidän musiikki on. Ajatus siitä, että se ei oikein istu mihinkään genreen, tuntui houkuttelevalta, kertoo laulaja-kitaristi Mikko Kiri. Hetken kaivelun jälkeen Kiri kuitenkin löytää Varvaran musiikkia kuvaavat adjektiivit. Hänen mukaansa yhtye soittaa modernia rokkia, jossa on niin herkät kuin rujotkin puolensa. ­ Teemme biisejä ennakkoluulottomasti ja kokeillen. Vien kirjoittamani kappaleet treenikämpälle, eivätkä ne koskaan lähde sieltä samanlaisina kuin ne sinne tulivat. Treeniksellä bändin jokainen jannu saa tuoda oman panoksensa musiikkiin. Juuri se on kehittänyt Varvaran musiikin sellaiseksi kuin se on. Southeast Relations -albumin tyylien kirjo on vaatimattomasti sanottuna kattava. Tämä saattaa antaa aihetta huoleen rikkoutuneesta linjasta ja yhtenäisyyden puutteesta. Musiikin ytimessä oleva karu herkkyys kuitenkin on levyn kantava voima ja punainen lanka. ­ Bändiläisten taustat ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi rumpali Jonne Virtanen on soittanut aiemmin deathmetalyhtyeissä, mikä selittää tietynlaisen rytmisyyden rummutuksessa. Meillä kaikilla on kokemusta hyvinkin erilaisista musiikkityyleistä. Varvara on se piste, jossa meidän taustat kohtaavat. Viidentoista vuoden soittohistoria eri bändeissä kuuluu Southeast Relationsilla varmuutena ja valmiutena. Kiitosta Mikko antaa ystävälle, jonka urasuunnitelmat edesauttoivat levyn syntymistä. ­ Levyn äänittäjä ja studioisäntä Teemu Aalto ryhtyi yrittäjäksi ja hankki mobiililaitteiston, mikä mahdollisti levyn äänittämisen pikkuhiljaa. Tällöin levy oli taloudellisesti helpompi toteuttaa, kun emme tarvinneet studiotiloja. Southeast Relations kostuu bändin koko historian aikana tehdyistä kappaleista, jotka eivät Mikon mukaan muuttuneet ratkaisevasti äänitysvaiheessa. Bändi nauhoitti levyn kymmenen raitaa kevään ja kesän aikana kotoisissa tunnelmissa. ­ Äänitys tapahtui aika luomus- HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVA JARI HEINO "Varvara on se piste, jossa meidän taustat kohtaavat. ti. Rummut äänitettiin rumpalin olohuoneessa, kitaroita äänitettiin treenikämpällä, ja basso ja laulu kesämökillä. Hiljalleen äänittely oli ehdottoman tärkeää levynteossa ja sopi bändin tyyliin. Varvaran ei tarvinnut huolehtia deadlineistä tai studioajoista, vaan se saattoi vaan keskittyä olennaiseen, musiikkiin. ­ Levy tehtiin omakustanteena. Linkkejä riitti sen verran, että saatiin levy ulos ja jakeluun. Levyn jakelijana toimii Playground Music ja keikkoja myyvän tahonkin kanssa bändi on keskustellut. Southeast Relationsin taustalta löytyy myös Haminian Sounds -niminen kollektiivi, joka tekee pyytee- töntä työtä Kotka-Hamina akselilla paikallisen musiikin hyväksi. ­ Haminian Sounds on voittoa tavoittelematon yhdistys. Pyrimme levymerkinomaisesti julkaisemaan materiaalia, tekemään omakustanteita ja porukalla päättämään, mitä tehdään mihinkin suuntaan. Hamina vaikuttaa ruuhkasuomen näkökulmasta eksoottiselta ympyräkaavaan piirretyltä kaupungilta, jonka populaarikulttuurin kenttä on tuntematon. Kaakkois-Suomen bändien nostamisen lisäksi Haminian Sounds pyrkii vaikuttamaan myös paikallisten asenteisiin. ­ Täällä on paljon potentiaalia ja myös sellaisia bändejä, jotka ovat jo vähän breikkailleet. Kuitenkin tuntuu, että täällä kaakonkulmalta ei löydy arvostusta sille. Olemme ottaneet asiaksemme ajaa haminalaista musiikkia ja kulttuuria eteenpäin. Mikko muistelee haminalaisen Janne Westerlundin luotsaamaa Sweetheart-yhtyettä, jota hän sanojensa mukaan penskana kuunteli. Haminalaisuus on syvällä tässä bändissä, ja yhtyeen nimeen liittyvä tarinakin on haminalainen. ­ Varvara Schantin oli Haminassa vaikuttanut hyväntekijä, jolle pystytettiin patsas RUK:n kulmille. Nimi tuleekin enemmän siitä patsaasta kuin hahmosta, koska patsaan kulmilla tuli teininä juotua ensimmäiset pussikaljat. « SUE » 33 « NRO. 9
• taa, toinen jatkaa. Välillä he puhuvat myös yhteen ääneen. Basisti ja vaimo lähinnä kuuntelevat hiljaa. Miehet selittävät Destroy!:n tekemisen olleen vapaampaa kuin edellisten levyjen. ­ Edellistä levyä hallitsi tietty teema. Tämän levyn biisit syntyivät vapaammin, ja myös nauhoitusvaiheessa kaikki saivat tehdä musiikillisesti omia valintoja. Se antoi itsevarmuutta myös kokeilla uusia juttuja. Studiossa rima oli sen verran korkealla, että Destroy!:n tekeminen piti sisällään tajunnan menetyksiä ja huuto-oksennuksia. Kesken laulun. ­ Kyllähän siinä välillä taju lähti, kun pisti nauhoituksissa kaikkensa peliin. Jokaisella levyllä on ylitettävä itsensä. Nyt fyysiset rajat tulivat vastaan, kun huuto-osuuksia vetäessä huudon sijaan tulikin oksennus. Jules Näveri, oksentava laulaja. LA 15.10. FINLANDIA -KLUBI, LAHTI » HAJOTA, ÄLÄ HALLITSE Profane Omen kertoo, miten oksentava laulaja, huonokarmainen piano ja Lontoon mellakat liittyvät bändin uuteen levyyn. ­ kärsimätön, sanoo laulaja Jules Näveri. ­ Se on sana, joka kuvailee tällä hetkellä bändin fiiliksiä. Profane Omenin kolmas albumi Destroy! on ollut valmiina jo huhtikuusta asti, ja miehet ovat malttamattomia. Edessäni Spinefarmin tiloissa istuvat Julesin lisäksi bändin uusi basisti Antti Seroff sekä kitaristi Williami Kurki. Myös Williamin vaimo on paikalla. Syynä joukkion kokoon on autottomuus. Vain yhdellä tästä lahtelaisesta bändistä on auto, ja koska Teostossa piti käydä hoitamassa levyn julkaisuun liittyviä asioita, oli matkaan lähdettävä porukalla. ­ Apinat kävi siellä säheltämässä, nauraa Williami. ­ Me luvattiin kaksi vuotta sitten, että osataan tästä eteenpäin hoitaa paperiasiat itse, mutta eipä siitä mitään tullut, kun ei ne jutut vaan menneet jakeluun. Mutta me olemmekin sielun ihmisiä, ei meitä kiinnosta paperiasiat. On parempi, että joku asiat hallitseva ihminen neuvoo meitä puupäitä. Williami ja Jules ovat vanhoja ystäviä. Keskusteleminen heidän kanssaan on kuin puhuisi yhden ihmisen kanssa. Kun toinen lopetSUE PIANON KOHTALO näveri ja kurki vastaavat yhdessä biisien lyriikoista. Kun Jules löytää ideoita biiseihinsä kaikkialta, Williami kirjoittaa pelkästään henkilökohtaisia sanoituksia. ­ Bad Dreams kertoo painajaisistani, ja Acedian sanoituksista löytyy paljon sellaisia juttuja, joita en halua selittää sen tarkemmin. Jos biisimme Learning to Die on aiheuttanut kelailuja, on Acedia suora jatkumo sille. Se saattaa olla viimeinen biisi, jonka teen. Nyt ainakin tuntuu siltä. Julesia taas ovat inspiroineet muun muassa zombiesarjat ja viihdemaailma. ­ Tällä levyllä sai rauhassa irtautua edellistä levyä hallitsevasta teema-ajattelusta ja tehdä asioita myös vähän kieli poskessa. Ei lähdetty murjottamaan liikaa. Toki levyltä löytyy myös syvää tunnelmaa. Wastehead on kirjoitettu ystävästäni Williamista ja se on mulle levyn henkilökohtaisin biisi. Myös Predator on onnistunut. Se kertoo Predatorista. Destroy!- levyn nimi kuvastaa maailman tilaa, mutta miesten mukaan nimestä on turha hakea sen syvempää sanomaa. Se kuvastaa myös levyn soundia. ­ Myös se pianon heittäminen sillalta sopii nimeen täydellisesti. Anteeksi kuinka? ­ Me heitettiin piano sillalta. Meidän levy alkaa sillä äänellä, kun piano rämähtää maahan. Myin sen pianon vuosia sitten Saukkosen Tuomakselle (mm. Before the Dawn), mutta sitten hän sanoi, että saan pitää sekä pianon että rahat. Viisi vuotta sitä tuli katseltua meidän pienessä kaksiossa. Nyt oli aika heittää se kirjaimellisesti pihalle. Kyseisessä pianossa on kuulemma aina ollut huonoa karmaa. Se on murtanut Williamilta muutaman kylkiluun hänen sitä kantaessaan, joten kitaristilla oli myös henkilökohtaista kaunaa pianoa kohtaan. ­ Mä nukuin viimeisen yön sen pianon vieressä lattialla. Ehkä mä jotenkin kunnioitin sitä pianoa. Näin se omalla tavallaan jäi rockhistoriaan. MAAILMAN KOHTALO tavaroiden rikkomisesta päästään sujuvasti maailman nykytilanteeseen. Jules toteaa, että ihmisten kärsivällisyys tuntuu olevan aika tapissa joka maassa. ­ On korkea aika, että asioita alkaa tapahtua. En kuitenkaan tiedä, "Kun valta jää yhä harvempien käsiin, vallanpitäjät mätänevät sisältä. milloin mielenosoitukset ja mellakat rantautuvat Suomeen. Jotain isompaa pitää kai tapahtua, että jengiä alkaa oikeasti vituttaa ja se lähtee kaduille osoittamaan mieltään, niin kuin Lontoossa on jo käynyt. ­ Sivistysvaltioiden mukavuustasoon tottuneille porvareille tällaiset mieltään osoittavat ihmiset ovat tietenkin pohjasakkaa, joka uhkaa hyvinvointia, Williami jatkaa. ­ Eli sitä, että taloissa pitää olla kullatut hanat, joista tulee shampanjaa, ja sitä, että pihalla on ainakin neljä autoa. ­ Destroy!-levyn nimeä voisi soveltaa esimerkiksi uskontoihin ja markkinatalouteen. Ne voisi pistää ihan uusiksi. Kun valta jää yhä harvempien käsiin, vallanpitäjät mätänevät sisältä. Tyytymättömyys johtuu siitä. Jokaisen uuden sukupolven aivoissa sähkö kulkee aina vähän nopeammin, niillä on aina hiukan parempi näkökanta asioihin. Mutta jos niiden äänet jäävät kuulumattomiin, eivät asiat koskaan etene. Tyytymättömyys vallitsevaan järjestelmään on tiedossa, mutta yksikään hyväosainen ei asialle mitään tee. Paitsi Bono, joka ostaa jumalapisteitä sillä, että antaa murtoosan palkkiostaan köyhille. Keskustelu maamme päättäjien keski-iästä suhteessa väestöön herättää myös mielipiteitä. ­ Meidän asioista päättävät yli 60-vuotiaat ihmiset, joilla ei ole mitään tekemistä meidän sukupolvemme kanssa. Meidän pitää hyväksyä päätökset, joita he tekevät, vaikka ne eivät edistä meidän asioita ollenkaan. 50-luvulla tai aiemmin syntyneillä ihmisillä ei ole oikeaa ymmärrystä maailman menosta. ­ Meidät on turrutettu sietämään tätä kaikkea. Hyvin harvalla on oikeasti sitä kuuluisaa munaa lähteä vaikuttamaan ja muuttamaan asioita. Toivotaan, että näiden mellakoiden kautta asiat pystyttäisiin tulevaisuudessa esittämään paremmin. Ehkä se menisi paremmin myös päättäjien jakeluun. Williami jakaa vielä mielipiteensä rahan tavoittelusta. ­ En ole mikään maailmanpelastaja, mutta haluan pelastaa itseni. Olen miettinyt, että jos olisin valinnut toisin ja olisin 24-vuotiaana mennyt vaikka pankkiin töihin, olisin helvetin onneton koko loppuelämäni. Nyt mulla on vaimo, pieni kaksio, neljä kissaa ja bändi. Se antaa mulle paljon enemmän kuin kolmen tonnin kuukausipalkka, jolla olisin voinut ostaa sen uusimman yleiskoneen. ­ Tyytymättömyys ei saa lähteä vain siitä, että toisilla on rahaa ja toisilla ei. Sen pitää lähteä siitä, että jokaisella on oikeus elää elämäänsä niin kuin haluaa. Sain juuri työeläkeotteen, jossa luki, että saan eläkettä kuusi euroa kuukaudessa. Aika eläkkeellä ei kuitenkaan ole yhtään sen arvokkaampaa kuin aika, jota elän nyt. Olen sitä koulukuntaa, joka uskoo, että koko järjestelmän on romahdettava, että jotain parempaa voi tulla tilalle. Näiden pohdiskelujen jälkeen on parasta palata hetkeksi takaisin maan pinnalle. Aikooko Profane Omen mahdollisesti hajottaa lisää soittimia, vai millaiset ovat lähitulevaisuuden suunnitelmat? ­ Elämme joka suhteessa mielenkiintoisia aikoja, joten katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. « HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVAT TERHI YLIMÄINEN » 34 « NRO. 9
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton OPETH ­ Heritage (Roadrunner Records) Opeth on tehnyt niin hienon uran, että rima on korkealla. Vähempiveriset eivät ehkä enää toivoisi bändin uusilta studiolevyiltä mitään muuta kuin tietyntyylisen erinomaisuuden säilyttämistä. Mikael Åkerfeldtin johtama ruotsalaisjoukkue ei kuitenkaan suostu lepäämään seesteisillä melodioilla maustetun deathmetallin laakereilla. Bändin kymmenennellä studioalbumilla itsestään selvimmät metallivivahteet murinalauluja myöten on passitettu tiehensä. Tilalle on otettu kahmaloittain 1970-luvun herkkuja. Raskaimmillaan Heritage paiskoo heavy rockia jostain Black Sabbathin ja Deep Purplen välimaastosta. Progeimmillaan utuisilla koskettimilla ja jyräävillä urkumatoilla vuoratut rytmi-ilottelut muistuttavat yliannoksen kreatiinia nauttinutta Pink Floydia. Folkin saralla Fairport Convention ja Jethro Tull paiskotaan suvereenisti 10 ruotuun, vaikkei juomalauluihin asti mennäkään. Jazz-puolelta vibat osoittavat milloin Herbie Hancockiin, milloin Jan Johanssoniin. Yllätykset marssivat esiin yksi toisensa jälkeen. Ajan henkeen sopivasti bändin soitossa on sellaista dynamiikkaa ja jamittelevaa riemua, jota ei voisi kuvitella irvistelevän hevijuntan yhteyteen. Åkerfeldtin puhdas laulu on voimistunut levy levyltä ja pääsee nyt hulvattomasti oikeuksiinsa. Kaiken kruununa on aidosti vanhan koulun pihalta vyöryvä tuotanto, jossa kaikki toimii, vaikka soundeja ei ole liikaa siloteltu. Bändin metallisia puolia verta itkien ikävöivät voivat vapaasti syyttää fanipoikalaseja tämän arvostelun pisteytyksestä. Se ei silti poista allekirjoittaneen vahvaa tunnetta siitä, että Heritage on yksi Opethin uran kruununjalokivistä ja tämän vuoden parhaista levyistä. ALEKSI AHONEN SUE » 36 « NRO. 9
• Osma Harvilahti LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton REGINA ­ Soita mulle (Johanna) Vuonna 2004 perustetun Regina-trion uran neljäs ja tähän asti käänteentekevin albumi on lumoava puolituntinen. Levy levyltä upeammaksi kypsynyt elektropop on jäänyt taakse. Paljon on kohuttu etukäteen uuden Reginan 90-lukulaisesta rosoisesta shoegaze-kitaravallista, mutta Soita mulle -albumin sointia määrittelevimmät laatusanat ovat keveys ja ilmavuus. Ensimmäinen singlelohkaisu Jos et sä soita jää hiukan yllättäen albumin kaikkein rokkaavimmaksi raidaksi. Kitarat eivät nostatuksissakaan oikeasti räjähdä tai puhkea soimaan. Reginan livesointi on ehkä astetta rankempi? Haastetta Mikko Pykärille livesoundin luomisessa ainakin on. Harjun takaa -kappaleen sooloskitassa on säröä, mutta biisin perusta on sen taustalle sämplätyssä kuorossa. Anna Kuoppamäen Wilma-yhtyeen pioneerityö on pakko mainita tässäkin arviossa. Kukaan muu ei oikeastaan ole tehnyt tämän kaltaista poppia suomeksi. Regina ei kuitenkaan kuulosta Lushia tai ruotsalaisia indiekitarabändejä suomentavalta ysäripastissilta, vaan modernien dream- ja lofi-poppareiden aikalaiselta. Ennen kaikkea Regina kuulostaa omalta itseltään. Perinteiset bändisoittimet ovat triolle vain tuore tapa käsitellä Mikko Pykärin käsittämättömän hienoja kappaleita. Unessa ja Haluan sinut avausraitoja kuljettaa newordermainen bassomelodia. Lepään aalloilla on Reginalle tyypillisesti veden äärellä viihtyvä balladi. Shine 2009 -tyyppisesti soulpoppaava Ui mun luo polskuttaa kevyellä takapuksuttimella. Kun kappaleiden sanoituksia alkaa kuunnella oikein ajatuksella, ne ovat monesti melkoisessa ristiriidassa biisien miellyttävän leijailevan tunnelman kanssa. Siksi en haluakaan ymmärtää niiden merkitystä liian tarkkaan. Lyriikoiden täsmällistä sisältöä tärkeämpää on Iisa Pykärin sulavasti soliseva, paljon u- ja l-kirjaimia käyttävä, kielimuurit ylittävä lauluääni. Asobi Seksu ei ole tästä kaukana. Iisan suomenkieli kuulostaa suloiselta, ja Reginan kitarapopissakin on globaalia potentiaalia. 9 JARI MÄKELÄ SUE » 40 « NRO. 9
• ta Velvet Undergroundista Teenage Fanclubiin. Niitä ei ole suotta peitelty, sillä kokonaisuus soi omalla äänellään. Uljaimpina hetkinä kitaravallit yhdistettynä Valtteri Virtasen ja Appu Jasun vokaaleihin tuovat etäisellä tavalla mieleen jopa Neil Youngin ja Crazy Horsen, mikä ei voi olla huono asia. Vaikka täysosuma jää ampumatta, kahdeksan kappaletta kauneutta riittää, kun mukana on Pocketful of Sandin tapaisia pikkuhelmiä. JANI MESIKÄMMEN 6 LEVYARVIOT TOM MORELLO THE NIGHTWATCHMAN ­ WORLD WIDE REBEL SONGS SÄRKYNEET ­ Ei enää (Combat Rock Industry) 90-luvun puolivälin koura tarttui jämäkästi olkaani Särkyneiden levyn ensitahtien lyödessä ilmoille. Aloin miettiä Levy-yhtiön Lehteä, Apulannan ensimmäisen levyn balladeja, Lehtivihreitä ja Punaisia messiaita. Karkkiautomaatin Särkyneen sydämen twist alkoi soida päässäni. Levyn saatekirjeessä puhutaan renttupopista, mutta jotakin hyvin suloista tässä on. Biisit on tehty sydän syrjällään ja vakavis- 8 saan tai ehkä ei, mutta tietynlainen makeisilta tuoksuva kaiho tätä albumia on puraissut. Kun Mitä on olla levoton? alkaa, luulen kuuntelevani Buzzcocksia. "Miten sanat rakkauden ovat sanat omistamisen" on törkeän hieno pätkä lyriikkaa. On pakko tanssahdella hieman. Särkyneiden ensimmäisen kokopitkän julkaisuaika tuntuu oivalliselta. Ei enää on soundtrack kesän ja syksyn taitteelle, jolloin kesäheilojen kasvot alkavat haih- tua mielestä ja mökeille hylättyjä kissoja kerätään talteen eläinsuojeluyhdistysten toimesta. Liikaa liian nopeaan -rallin loppuun sämplätty tivolin äänimaisema ja levynkansista löytyvä vuoristoradan kuva ovat kiinni levyn tunnelmassa. Huvipuisto on sulkemassa porttinsa ja lähdössä kaupungista. Sormissa on vielä hattaraa, mutta ei ole ketään, joka lipoisi sen pois. KIIRA KOLEHMAINEN (New West Records) Rage Against the Machinen ja Audioslaven kitaranvinguttajana parhaiten tunnetun Tom Morellon alter egon The Nightwatchmanin kolmas levy ei vakuuta musiikkina eikä oikein poliittisena eleenäkään. Siinä missä RATM sai lietsottua vihansa systeemiä kohtaan palavaksi vimmaksi ja tarttuviksi kappaleiksi, on Morellon yövahtimiehen kapina puisevaa ja laimeaa poliittista laulelmaa. Kuvitelkaa Kari Peitsamo ilman pilkettä silmäkulmassa tai Bob Dylan ilman laulunlahjoja. World Wide Rebel Songs -levyn kappaleet ovat yllättävän heikkoja myös musiikillisesti. Lauluosuudet ovat levyn ehdottomasti heikointa antia, vaikka useammassa kappaleessa Morello hakeekin apuvoimia muualta. Valtaosa kappaleista on akustisvetoisia rämpyttelyjä, ja vain muutamassa kappaleessa Morello väläyttää niitä taitoja, joista tunnetuksi on alun perin tullut. Rätväkämmällä It Begins Tonight -veisulla hän sentään intoutuu kitaroimaan ja jopa laulamaan astetta rätväkämmin. LOTTA HEIKKERI 8 VARVARA SOUTHEAST RELATIONS gansin suunnalta. Kyse on silti lähinnä nyansseista, koska kyllähän tämä yhä Shamrainilta kuulostaa. Withdrawn tai To Leaven kaltaisia kultakimpaleita levyltä ei sentään löydy, mutta siitä huolimatta on myönnettävä, että Isolation on varsin onnistunut kokonaisuus tunnelmointia sekä seesteisiä fiiliksiä. VILLE PEKKALA 9 AIRSHIP STUCK IN THIS OCEAN (Ninja Tune) Herra McCleeryn vaikutelistan taikasanoina esiin nousevat kirkkaimpina Jeff Buckley, Nick Drake ja Nina Simone. Toisin sanoen tässä voisi olla nyt se täydellisen musiikin resepti, suorastaan musiikillista alkemiaa! Miten siis on Jonon laita? Ennakko-odotusten ollessa näin korkealla saattaa vain pelätä pahinta. Mutta kun ensimmäiset falsetit ja jousisektiot ruuhkauttavat reseptorit, ei voi kuin ihastella Jono McCleeryn vaivatonta laulutekniikkaa, nopeaa sävelkorvaa ja uskomatonta harmoniantajua. Sielukkuuden määrä peittää kuulijan alleen ja muodostaa ajattoman äänikokoelman, jonka seassa voi silti aistia modernia viehättävyyttä. Luonnollisin musiikillinen verrokki on 2000-luvun kiinnostavimpiin folk-muusikoihin lukeutuva Fink, joka myös vierailee kappaleessa Stand Proud. Toinen vierailija levyllä, ihastuttava Vashti Bunyan, taas tuo oman maagisen lisänsä kappaleeseen Only, jonka hypnoottinen syke johdattaa mielen jonnekin kaukaisuuteen. Jono McCleery on jälleen erinomainen löytö Ninja Tunelta. Toivottavasti tämä artisti saa ansaitsemansa huomion. Näin arvokkaalle musiikille ei haluaisi käyvän kuten Bunyanin ja Draken ensijulkaisuille, jotka löysivät tiensä ihmisten sydämiin vasta vuosikymmenien jälkeen. MARKUS PERTTULA 10 JONO MCCLEERY THERE IS (Play It Again Sam) Manchester on tuottanut jälleen mainiota musiikkia! Madchester-musiikkiympyröiden perijät, nuoret Airshipin pojat ottavat ennakkoluulottomasti paikkansa New Orderinsa ja The Stone Rosesinsa aamupuurona nauttineiden nykypäivän indierockareiden joukossa. Suuruuden tuntua ei heikennä myöskään vokalisti Elliott Williamsin ääni, joka kuulostaa siltä kuin Bono hönkäilisi Starsailor-yhtyeen nokassa. Suureellisuus tuntuukin olevan päällimmäinen tunnetila tällä albumilla, mikä ei haittaa. Päinvastoin. Kids on valloittava kolmeminuuttinen jokaiselle euforisesti musiikin tahdissa pomppimista harrastavalle olennolle. Reilu kahdeksanminuuttinen kuutosraita taas tuo mieleen Airshipin kiertuetoverin Joy Formidablen pyrkiessään pois popkaavasta ja kohti sisäänpäinkääntynyttä tunnelmointia. Klassinen keikan lopettamiseen luotu kappale siis. Airshipin debyyttialbumi on valtavaa, valloittavaa ja vaikuttavaa musiikkia. Ai niin, bändin jäsenet tykkäävät myös The Curesta. Eli onhan tämä voittoisa resepti. MARKUS PERTTULA ta. Albumi on kuitenkin enemmän kuin tekijöidensä summa ja parempi kuin psyykenlääkkeet. Pistän sen henkilökohtaisella vuoden levyt -listallani korkealle sijalle. Spare Partsin kohokohdiksi nousevat haikean karhea In/Out, tunnelman kattoon sunnuntainakin ampuva Infrared sekä loppusuoralla huimaan liitoon lähtevä Passerby. Kakkosrallissa vedetään raivokkaasti vanhasta kunnon rasvatukkarockvivusta ja kitarat ovat sitä luokkaa, että melkein tulee itku ilosta. Money Well Spentissä surfvaikutteet lasketaan vapaaksi häkistä, josta ne ovat jo aiemmissa kappaleissa kurkotelleet. Lisukkeeksi on ympätty debyytti-EP sekä ensimmäinen seiskatuumainen, joten kyllä nyt kelpaa. Oikeasti olen sanaton, mutta nämä 150 sanaa piti saada rutistettua ulos liikuttuneesta tilastani huolimatta. KIIRA KOLEHMAINEN (Haminian Sounds) Varvaran kunnianhimoinen debyytti tavoittelee hypnoottista tunnelmaa, siinä enemmän ja vähemmän onnistuen. Pienen vierastamisen jälkeen ­ etenkin Mikko Kirin laulumelodiat ja ääni tuntuvat aluksi jopa oudoilta ­ levy narraa mukaansa ja kosiskelee heittäytymään intensiiviseen tunnelmointiinsa. Mitä enemmän levyyn malttaa keskittyä, sitä paremmalta se kuulostaa. Puuhastelun taustamusiikkina karheudet nousevat esiin melodioiden ja ideoiden tieltä. Varvaran tunnelmoiva indierockdebyytti on ajoitettu juuri parahiksi syksyn keskelle, kun jo tekee mieli jäädä kotiin himmailemaan mutta vielä ei väsytä niin paljon, ettei jaksaisi keskittyä mihinkään palikkatasoa vaikeampaan. LOTTA HEIKKERI 8 THE NEW TIGERS S/T 10 ATOM NOTES SPARE PARTS (Combat Rock Industry) Tämän kun pisti soimaan, tajusi miten paljon on kaivannut Manifesto Jukeboxia ja Antti Luukkaista solistina. Atom Notes on ehdottomasti parasta, mitä kutrinsa viiksivahalla ojennukseen laittaneet punkkarit voivat musiikillisesti tehdä. Tyylikästä, tiivistä, rosoista, kaunista ja jännittävää musiikkia. Spare Partsilta osasi odottaa paljon, koska bändin jäsenistö on tuttua Maniboxin lisäksi esimerkiksi Endstandista ja AbduktiosSUE (Soliti) The New Tigers on haudutellut ilmaisuaan pitkään ja maltillisuus näyttää palkitsevan. Jo viitisen vuotta yhdessä soittaneelta turkulaisnelikolta ilmestyi viime vuonna hyvän vastaanoton saanut omakustanne-ep. Nyt materiaalia on jalostettu debyyttialbumin mittaan. Nick Trianin Soliti-yhtiössä tiikeripoppoon indie-maalailulla on talli, jossa sitä varmasti arvostetaan. Arvostusta soisi tulevan muiltakin, sillä bändin debyytti on varsin valmista tavaraa. Nimettömällä levyllä kuljetaan pitkiä linjoja, kuulaat melodiat ja säröisemmin pörisevät vallit kurottavat käsi kädessä kohti taivaita. The New Tigers on tehnyt häpeilemättä pitkähkösti tunnelmaa rakentavia viisuja sortumatta silti turhaan progeiluun tai itsetarkoituksellisiin kenkiintuijottelumaneereihin. Siellä täällä tulee mieleen tuttuja vivahtei- (Combat Rock Industry) Heroes Amongst Thieves -albumista on ehtinyt kulua seitsemän vuotta. Viime vuoden puolella ilmestyneen Modern World Is Dead -ep:n nimiraita ei iskenyt mutta toisaalta huhtikuussa näkemäni keikka oli mannaa sielulle. Outsider By Choicen avausraita Reason to Believe? pistää ihanasti jauhot suuhun. Sähäkästi kulkeva biisi muistuttaa, mikä Wastedissa viehätti kymmenen vuotta sitten, ja miksi se on yhä oleellinen yhtye. Sopivassa suhteessa melodiaa ja rähinää ja päähän jäävä, mukana hoilattava kertosäe. Erityisen makeasti palleaan potkii myös The Nightmares of 1984. Kansivihko ei ole ehtinyt arvioversion matkaan, mutta yhteiskuntakriittisellä poljennolla toki mennään. "They are watching you / they know everything you do" ei ehkä ole mielikuvituksellisinta tai punk rock-biisimallia uudistavinta kamaa, mutta toimii. Ja on piru vie ajankohtaistakin. Osa Outsider By Choicen biiseistä voisi hyvinkin olla Rönkön veljesten toisen projektin I Walk The Linen viimevuotiselta pitkäsoitolta, osa taas menisi täydestä vanhana Wastedina. Niiden välimaastossa vaanii vuoden 2011 Wasted ja hyvin vaaniikin. KIIRA KOLEHMAINEN 8 WASTED OUTSIDER BY CHOICE » 42 « NRO. 9
• 7 CANON BLUE RUMSPRINGA (Rumraket) Canon Blue on yhdysvaltalaisen Daniel Jamesin taitelijanimi. Miehen toinen albumi Rumspringa on tehty pitkälti pohjoismaisin voimin. Se on tulevien Efterklang-levyjen ohella viimeinen levy, jonka tanskalaisyhtye Efterklangin Rumraket-levy-yhtiö julkaisee. Rumspringalla vierailee myös tunnettuja skandimuusikoita, kuten muun muassa Sigur Rósin taustalta tuttu jousikvartetti Amiina. Rumspringan kappaleet ovat usein rytmisesti monipolvisia. James vieroksuu perinteistä bändisoundia ja lisää biiseihinsä useita kerroksia esimerkiksi vaskipuhaltimia ja marimboja. Tulos kuulostaa unohdetulta The Week That Was -kokoonpanolta, mutta imee vaikutteita myös muun muassa Sufjan Stevensin musiikista. Selvä yhteys Stevensiin on myös kappaleiden nimeämistavassa. Jokaisen otsikon perään on lisätty yhdysvaltalainen kaupunki tai osavaltio, johon kappale viittaa. Levyn huippuhetkinä on mainittava avausraita Chicago, joka nykivällä rytmillään ja pätkityillä orkesterisovituksillaan luo tunnelman koko loppualbumille. Varsin paljon Arcade Firelta kuulostava A Native (Madison) porhaltaa vakuuttavasti eteenpäin nopeatahtisena pop-kappaleena. Rumspringa esiintyy edukseen yhtenä Ruraketin kuolonkorahduksista, mutta levyyhtiön perustajabändin tasosta jäädään silti kauas. JOONAS KUISMA LEVYARVIOT LADYTRON ­ Gravity the Seducer (Nettwerk) Ladytronin uutuuslevy tuottaa ensimmäisillä kuunteluilla pettymyksen. Bändin aikaisemmilla levyillä jatkunut tyylillinen uusiutuminen pysähtyi edellisellä Velocifero-albumilla, ja biisimateriaali ei yllä samalle tasolle. Ensimmäiset puolihuolimattomat läpisoitot osoittavat, ettei uudesta Ladytronista ei ole aurinkoisen hellepäivän taustamusiikiksi. Yksittäiset instrumenttiosuudet ja pienet rytmiset detaljit hukkuvat mahtipontiseen dream pop -äänivalliin. Olenkin lyttää- 8 (Mute) Big Deal -duo sai alkunsa Itä-Lontoossa, kun Alice Costelloen ja tämän kitaransoitonopettajan Kacey Underwoodin suhde muuttui luovaksi. Luonnollisesti nainen ja vanhempi mies kiistävät kaiken spekuloinnin sitä intiimimmästä kanssakäymisestä. On kuitenkin vaikea olla spekuloimatta, kun kuuntelee Big Dealin Lights Out -debyyttijulkaisua. Käytännössä kaikki kappaleet käsittelevät nuorta rakkausangstia, parisuhteiden eri vaiheita tai seksiä. Esimerkiksi Homework-kappaleen puhuja ei voi keskittää ajatuksiaan, koska kotiläksyn aiheena on himo. Talk-biisi puolestaan kertoo nuoresta parista, jotka kyllä pyrkivät ihan vaan juttelemaan, mutta kun se seksuaalinen jännite vain on niin voimakas. Kun jo levyltä on aistittavissa Costelloen ja Underwoodin eittämätön kemia, voi vain kuvitella, millaista muhinointia meininki on livetilanteessa. Musiikillisesti Lights Out on varsin minimalistinen kokonaisuus. Sillä eivät soi kuin duon soittamat sähkö- ja akustiset kitarat. Mieleen tulee jonkinlainen akustinen The XX, varsinkin kun kaksikko laulaa stemmoja. Tunnelma on parhaimmillaan intensiivinen, mutta kokonaisuutena levy toistaa liikaa itseään ja muuttuu lopulta tylsäksi likistelyksi. Ei siis välttämättä mikään big deal. JOONAS KUISMA 7 BIG DEAL LIGHTS OUT mässä levyn, kun ensimmäinen syyspäivä yllättäen saapuu. Gravity the Seducer vaatii seurakseen Liverpoolissa (tai Varsinais-Suomessa) tyypillisen harmaan sään, ilmanpaineeseen sopivan mielentilan sekä tarpeeksi ison nessupakkauksen. Lujalla volyymilla soitettuina Helen Marnien laulamat keskieurooppalaisen 60- ja 70-lukulaisen iskelmäperinteen modernit jatkajat White Elephant, Mirage ja 90 Degrees toimivat komeasti. Pelkällä melankolisella piehtaroinnilla ei kuitenkaan ylletä kiitettävään arvosanaan. La- dytronin aiempiin tekemisiin liittynyt silmäkulman humoristinen pilke jää välittymättä. Parhaimmat kicksit saan rytmisesti mielenkiintoisemmista White Gold- ja Melting Ice -biiseistä, Ritual- ja Transparentinstrumentaaleista sekä aina vain harvinaisemmiksi käyvistä Mira Aroyon lauluosuuksista. Jonkinlaisesta biisipulasta kielii se, että viimevuotiselle Best Of -kokoelmallekin sisältynyt Ace of Hz -singlelohkaisu on albumilla mukana kahtena eri versiona. JARI MÄKELÄ 7 KEMOPETROL A SONG & A REASON (Warner Music) Kemopetrol tekee paluun viiden vuoden tauon jälkeen. Monelle helsinkiläisyhtyeen uusi tuleminen tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin vaikkapa Ultra Bran palaaminen lauteille uuden materiaalin kera. Kun bändin suurimmista hiteistä on aikaa jo 12 vuotta, voidaan puhua tietystä nostalgia-arvosta. Mutta toppuutellaan sekä faneja että kyynikkoja. A Song & A Reasonilta puuttuu hittimateriaali. Sen kuvittelisi olevan ongelma kokonaisuudelle, joka koostuu ambient-vivahteisesta syntetisaattoripopista. Kemopetrolin musiikin luulisi elävän tarttuvista kertosäkeistä, joita kuitenkaan edes uutukaisen ensimmäinen single Changing Lanes ei oikein tarjoa. Toisin käy. Säveltäjä-kosketinsoittaja Kalle Koiviston "Labour of Love" on tehnyt kypsän ja soundillisesti syvän levyn, joka ei enää jaksa turhaan juoksennella pikaisen tyydytyksen perässä. Ajatus kristallisoituu pitkillä tunnelmointirai- doilla, kuten kauniilla Grand Prize / Fireplacellä. Samansuuntaisen huomion tekee myös laulaja Laura Närhen osuuksista. Närheä ei enää tarvitse tuputtaa Kemopetrolin huomiota kiinnittävänä keulakuvana. Hänestä on tullut samanlainen elementti yhtyeen äänimaailmaan kuin esimerkiksi Koiviston syntetisaattoreista. Ehkäpä taannoinen soolojulkaisu on tyydyttänyt halun olla valokeilassa ja suonut rauhan keskittyä tekemään laadukasta musiikkia tutussa joukossa. JOONAS KUISMA 8 DELTA FORCE II MEGAMOSH 2011 (omakustanne) Sipsienrouskutuksella alkava Delta Force II:n kolmas pitkäsoitto on taas sitä itseään. Intron jälkeinen Perjantaipullo on teemoiltaan melkoista Rytmihäiriötä. Tarkempi perehtyminen sanoitukseen paljastaa kyseessä olevan työpaikan perjantaipulloarvonnan voiton himoaminen. Metalpunk-balladi tärkeistä asioista on ensinnäkin hieno kappaleen nimi, ja toisekseen se sisällöltään sydäntä lämmittävä biisi: "Nää paikat on lähempänä mun sydäntä kun Texas / Irmeli, Berliini, Vuoritalo, Mexas / Sadis, Siperia, Valhalla, TVO / Se et ne vie meidän paikat ei oo ok!" Älä syö paskaa on saanut vierailijaksi Asa Masan. Sekä DF2:n että Asan tunnistettavat maneerit pääsevät hyvin esiin ja jopa sointuvat yhteen. Genrerajojen ylittäminen on suoritettu onnistuneesti ja natseja vastaan. Omaksi suosikiksi nousee Ydinperheen biisin inspiroima ja sille vastineena toimiva Ylityöpäivä. Duunarin ahdinkoa ja kapitalismin kiroja. Thrash, mosh, keulivat kitarasoolot ja Majuri Harmageddonin tinkimätön tulkinta sekä keikkajulisteita, roskaruokaa, Chuck Norrisia, bändin jäseniä & frendejä pursuava ihastuttava kansivihko jättävät suloisen krapulaisen olon. Sipsikipot on nurin ja viinaa pitkin lattioita, mutta bandanan voi aina kiristää uudelleen ja jatkaa moshausta. KIIRA KOLEHMAINEN www.haenyt.fi 28.9.-7.10. HAKU THE SPYRO PITKÄÄN ODOTETTU ENSILEVY SPARE PARTS FOR PERFECT PEOPLE KAUPOISSA 28.9. MEDIA-ASSISTENTTI äänituotanto Opinnot alkavat tammikuussa 2012 01.10.2011 HELSINKI, Bar Bäkkäri / Green Room 28.10.2011 KERAVA, Panama Jack 05.11.2011 LOIMAA, Bar Edgar Lisätiedot: 050 597 4393 tai 050 553 6814 www.pkky.fi/amoo Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu | p. 013 244 3907 www.pkky.fi/amoo www.thespyro.com www.myspace.com/thespyro SUE » 43 « NRO. 9
• » LEFFAVIERAS Astrid Swanin fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Woody Allenin Annie Hall. Mä oon nähnyt sen hirmu monta kertaa, ja tiedän suunnilleen aina, mitä seuraavassa repliikissä sanotaan. Silti sen jaksaa katsoa aina uudestaan. Se on 70-luvulta, joka oli mun mielestä Woodyn parasta aikaa ja ehkä koko amerikkalaisen elokuvan kulta-aikaa. Annie Hall on sekä hauska hahmo että myös tosi hyvä ajankuva siitä, mitä tapahtuu naisille toisen aallon feminismin aikana. Diane Keaton on yksi mun lempparinäyttelijöistä. Autiolla saarella olisi varmasti tarvetta tollaselle turvalliselle viihteelle. Paras kohtaus kautta aikain ­ Lapsena elokuvat oli kaikkein vaikuttavimpia. Ihmemaa Ozissa on monta kohtausta, jotka oli silloin ja on edelleenkin ihan mielettömiä. Mä valitsen sen, missä hurrikaani vie Dorothyn satumaailmaan. Se hurrikaani on tosi pelottava mullistus, mutta se ei aiheutakaan täystuhoa vaan siitä seuraa jotain ihan mahtavaa. Mua on pienestä pitäen viehättänyt muutos. Varsinkin, jos se johtaa seikkailuun. Suosikkigenre ­ 70-luvun New Hollywood. Mä oon lukenut siitä paljon ja katsonut niitä leffoja ihan järjestelmällisesti. Silloin alettiin uskaltaa kertoa tarinoita, jotka poikkesivat vanhasta Hollywoodelokuvasta. Kun vanhat isot bossit alkoi kadota kuvioista, tuli tilaisuuksia kokeilla jotain uutta, ja näyttelijät alkoivat siirtyä myös ohjaajiksi. Sekä miehille että naisille alkoi tulla rooleja, jotka rikkoivat siihenastisia käytäntöjä. Leffoissa ei välttämättä kauheasti edes tapahtunut, mutta kuvakerronta oli arvossaan. Yksi mun suosikeista on Five Easy Pieces (Rajut kuviot). Paras elokuvahahmo ­ Warren Beatty. Mulla on kylläkin häneen hyvin ristiriitainen suhde. Hän on myös tosi ällöttävä ja epäilyttävä, mutta toisaalta tosi kiehtova omassa superlahjakkuudessaan niin näyttelijänä, ohjaajana kuin yleishahmonakin. ENSI-ILTA » SATUMAISEN KLASSINEN ELOKUVA Y hdet suomalaiset levyttävät amerikkalaisbändien biisejä, kuten Astrid Swan teki Pavementin suhteen. Toiset suomalaissyntyiset, mutta vieraille maille kotinsa siirtäneet tekevät suomalaista elokuvaa Ranskassa sikäläisellä kielellä, kuten nyt esimerkiksi Aki Kaurismäki Le Havren kohdalla. Täten tuntui vähintäänkin kohtuulliselta pistää Astrid Akin armoille. ­ Mä olin tosi vaikuttunut. Tykkäsin tosi paljon. Itse asiassa mä oon nähnyt Aki Kaurismäen elokuvia tosi huonosti. Tota katsoessa aloin oikein ihmetellä, miksi en ole niitä enempää katsonut. Harva ohjaaja hallitsee visuaalista maailmaa yhtä tarkasti. Pelkästään hyvä juoni ei elokuvassa vielä riitä, vaan kokonaisuus ratkaisee. Tunnemaailma välittyi yhtä lailla visuaalisesti niin näyttelijäntyöstä kuin tarinastakin. ­ Se toimi hyvin myös satuna, tai siis oikein klassisena elokuvana. Siinä uskallettiin kertoa tarina käyttäen elokuvan keinoja ilman mitään turhia kikkailuja. Kuvilla näytettiin ihan yhtä paljon kuin sanoilla kerrottiin, mikä on elokuvassa aina miellyttävää, mutta nykyään ikävän harvinaista. Vaikka aihe on myös poliittinen ja rankka, niin itse elokuvaa ei voi "rankaksi" sanoa. Se oli vain elokuva. Le Havre on elokuva laittomasta siirtolaisuudesta. Koko tapahtumaketju eli juoni oli kuitenkin aika kaukana meidän arkitodellisuutemme kuvioista, eikö vain? ­ Niin kyllä oli. Ja varsinkin se loppukäänne. Näinhän saa elokuvassa tosiaan tehdä, mutta hyvin harvoin nykypäivän elokuvissa ihan noin ihmeellisesti käy. Elokuvallista satumaisuutta lisäsi se seikka, että yhdessä tärkeässä roolissa oli leimallisen hyvä poliisi. Hyvä komisario ja lauma tyhmiä poliiseja. ­ Aivan kuin saduissa. Esimerkiksi Astrid Lindgrenin lastenkirjoissa poliisit on aina tyhmiä. Sympaattisia kyllä, mutta samalla aika hölmöjä. Kuinka paljon uskot tämänkaltaisen elokuvan kykenevän vaikuttamaan tämänhetkiseen mielipideilmastoon? ­ Tää leffa käsitteli yksilöitä ja suhtautui asiaansa yksilöiden kautta. Siksi se myös vaikuttaa nimenomaan yksilöihin, eikä sillä varmasti ole tarkoituskaan vaikuttaa missään suuressa poliittisessa mittakaavassa. Muhun teki tosi positiivisen vaikutuksen, että Aki uskalsi tehdä tollasen elokuvan juuri nyt. Sellaista tarvitaan, koska kaikki informaatio mikä me saadaan politiikan saralta on niin hirveän negatiivista. Tää oli tosi piristävä elokuva. ­ Kati Outisen esittämä ranskalaisnainen toimi tosi hyvin. Se tyypillinen suomalaisuus, mikä Kaurismäellä aina on mukanaan, toimi eri ympäristössä yllättävän hienosti. Tossa oli jollain tavalla enemmän positiivisuutta ja satumaisuutta kuin sen Suomeen sijoittuvissa leffoissa. En mä tiedä, johtuiko se nimenomaan näyttelijöiden ei-suomalaisuudesta, ettei sitä ottanut niin henkilökohtaisesti. Kun se nyt tapahtui siellä muualla, niin ei tavallaan tarvinnut jännittää sitä suomalaista aspektia, vaan siihen pystyi suhtautumaan samalla tavalla kuin mihin tahansa elokuvaan. ­ Yleensä, kun mä katson jotain Aki Kau- rismäen elokuvaa, mulle tulee hirveän henkilökohtainen lataus. Ihan kuin katsoisi samalla peiliin. Tän leffan erilaisen oloinen positiivisuus johtui ehkä myös siitä, että elokuvantekijä jossain määrin vapautui omista maneereistaan menemällä ranskalaiseen pikkukaupunkiin. Ehkä ranskalaisilla näyttelijöillä myös on vähän erilainen tapa elää ja olla. ­ Se tosiaan kuvasi sikäläistä elämäntapaa. Le Havren kaupunki ei ollut pelkkä kulissi, kuten Kaurismäki taisi Voima-lehden haastattelussa sanoakin. Eikä tää mitenkään yrittänyt heijastaa Suomen ongelmia, vaan koko juttu oli ajateltu just sikäläisen tilanteen kautta. Tähtiä sataa täydet viisi. ­ Turha tähtiä on pihtailla! Vaikka odotin tältä aika paljon, olin yllättynyt siitä, kuinka kokonainen elokuva se oli. Vaikka sen maailma oli tietyllä tavalla epätodellinen, niin se kantoi loppuun saakka, ja sinne pystyi helposti sukeltamaan. Sekin on hyvän elokuvan merkki, ja uusien elokuvien kanssa sitä tapahtuu aika vähän. Yleensä mulle tulee sellanen kokemus jostain 40-luvun leffasta. Toi tuntui Oikealta elokuvalta. MARKKU HALME Swan TÄHDET Halme Le Havre, Suomi/Ranska/Saksa 2011. Ohjaus ja käsikirjoitus: Aki Kaurismäki. Pääosissa: André Wilms, Kati Outinen, Blondin Miguel, Jean-Pierre Darroussin, Elina Salo. Kesto: 93 min. Seuraava Sue ke 12.10. uurtavan kekseliästä. Kun lisää ihmispoloja aletaan kaapparoida örkkien emoalukseen, ei kohta ole kenelläkään kovin kivaa. Ohjaustyön laadussa ei ole valittamisen aihetta, mutta sen taso ei ole olennainen pointti. Kyllähän perinteisen monitahoisesti sujuvaa ja visuaalisesti näyttävää länkkärimeininkiä katsoo mielellään, mutta hävittäjätyyppisten tuhoufojen hyökkäilyn alettua lähtee tarinan ote kirpoamaan. Tapahtumaketju ja tyyppien kohtalot latistuvat pikku hiljaa E.V.V.-tasoiselle kiinnostavuusasteelle, ainakin näin elokuvan muodossa. Pohjana olevassa Scott Mitchell Rosenbergin sarjakuva-albumissa kuvio saattaa vielä toimiakin, kuvittelisin. Scifin ja länkkärin miksaaminen on älyttömyydessään upean kunnianhimoinen idea, mutta tasot eivät lopulta leikkaa toisiaan kovinkaan tuottavasti. Aika väkipakkoiseksi tämä säätö lopulta sortuu. Daniel Craig ja Harrison Ford tekevät kyllä varsin pätevät rutiinisuoritukset. MARKKU HALME LIKAINEN POMMI Ohjaus: Elias Koskimies poliittisen satiirin käsikirjoittajana kannuksensa hankkineen Elias Koskimiehen esikoisohjaus on sähäkkyyteen pyrkivä mediasatiiri, joka käyttää ilmaisussaan paljolti televisiotyyliä. Mirccu (Malla Malmivaara) on hampurilaisravintolasta tempaistu PRuntuvikko, jonka päätehtävä on unohtaa itsensä ja tehdä toisten unelmista todellisuutta. Sekä tietenkin kasvattaa levy-yhtiön liikevaihtoa Martinin (Jukka Puotila) niljakkaassa komennossa. Tämä "sydämien johtaja" on kuoreltaan kova mutta sisuksiltaan silkkaa marsipaania, aivan kuten hänen läheisin nuoleksijansa Jali (Jussi Vatanen). Kansainvälistä glamouria ja kontrollia edustaa brändikuningatar Laura (Niina Backman). Yhdessä tämän tiimin olisi tehtävä ääriärsyttävästä pissismadonna PD:stä (Iida Lampela) kansallinen laulajaidoli. Mirccu tipahtaa kärryiltä heti kättelys- sä eikä saa tukea kotoaan, jossa kaikesta epävarma poikaystävä Roba (Ilkka Villi) yrittää luoda omaa uraansa mm. suunnittelemalla oman alusvaatemalliston. Likaisessa pommissa on paljon hyvää, paikoitellen aidosti oivaltavia karikatyyreja sekä tilanteita. Myös retrohenkinen lavastus toimii. Päällekkäisiä juttuja on silti liikaa ja tyyli heittelehtii. Komedialle elintärkeä rytmi pätkii, kun käsikirjoituksessa varmasti hyvin hauskat tilanteet ja repliikit syöksähtelevät kankaalla katsojan ohi. Monen hahmon merkitys jää epäselväksi ja kehittyminen vähiin. Likainen pommi on parhaimmillaan kun siitä välittyy häivähdys samaa arroganssia jota vaikkapa Tuomas Vimman kirjoista löytyy. Heikoimmillaan se on kuin Jan Kounenin mainossatiirin 99 Frangia (huumeeton) halpisversio. Kun loppukin pamahtaa eteen kuin seinä, tuntuu, että Likainen pommi olisi jysähtänyt paljon voimakkaammin televisiosarjan muodossa. VESA KATAISTO COWBOYS & ALIENS Ohjaus: Jon Favreau ½ jos vuoden 1873 länkkärikylä ja avaruudessa omaa ajanlaskuaan elävä alienkulttuuri taistelisivat, kumpi voittaisi? Aiheesta saisi aikaan hyvän ja pitkän kapakkaväittelyn, jonka loppuvaiheessa asia ratkeaisi perinteisen nyrkkimyllyarvonnan kautta. Se olisi sitä paitsi paljon viriilimpi vaihtoehto kuin tämän puolitoistasataa miljoonaa taalaa polttaneen megatuotannon sisällöltään koko ajan oheneva kulku kohti sinänsä näyttävää finaalitykitystä. Tarinan keskiössä on muistinsa hukannut lainsuojaton, joka herää autiomaasta mystismoderni tehoranneke räpylässään. Ja sehän auttaa pärjäämistä puolivihamielisessä pikkukaupungissa, varsinkin kun se ennen pitkää paljastuu myös voimalliseksi tuhorannekkeeksi. Rannekkeen olivat käteen jumittaneet mystiset avaruusmuukalaiset, joiden ällöttävässä ulkonäössä ei ole mitään uraa SUE » 48 « NRO. 9
• Albumiklassikot ylpeänä esittää: JIMI TENOR plays Europa PLUTONIUM 74 plays Pasilasta Kallioon. Tampere Klubi ke 5.10. / Helsinki Tavastia to 6.10 / Turku Klubi pe 7.10. Liput 12/14,- DVD/BLU-RAY SUE » 49 « NRO. 9
• » VIIMEISET SANAT #13 ARI VÄNTÄNEN Stala & So:n Sampsa Astalan viimeiset sanat ovat yhdyssanoja. Sitten viime näkemän olen... vanhentunut mutta myös kaunistunut. Erityisesti sisäisesti. Tässäkin tapauksessa kauneus on katsojan silmässä. Viimeksi ostamani levy oli... Nicklas Friskin tuore soololevy Deeper Down in Chinatown. Olen aina pitänyt hänen persoonallisesta lauluäänestään. Atomic Swing oli myös hieno bändi. Viimeksi näkemäni elokuva oli... uusin Vares, Sukkanauhakäärme. Ei ollut ihan niin hyvä kuin kaksi edellistä. Hyvä ystäväni Juho Markkanen tosin teki hyvän roolin. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... syömään keittoa ja juomaan kahvia pienestä kahvikupista rapmusiikin soidessa taustalla. Näistä kolmesta asiasta en pidä. Viimeksi itkin, koska... katsoin koskettavaa elokuvaa. En tosin muista mitä. Saattoi olla jokin tv-sarjakin. Edellis illan riennot tosin edesauttoivat herkkää mielentilaani. Viimeksi nauroin, kun... juttelin kantapaikkani baarimikon kanssa naiskuulantyöntäjistä ja siitä minkälaista olisi olla naimisissa sellaisen kanssa. Siinä saisi meikäläinen kyytiä. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... todennäköisesti oma levy, myyntitarkoituksessa. Köyhän on pakko yrittää. It Is So -levyn viimeinen biisi E Major on... Everything for Money -kappaleen loppusointu ja levyn päätösraita. Rummuissa Popedan Lacu Lahtinen. Itse soitan siinä gongia. Sieltä kuuluvat myös kitaristimme Paten lampaiden äänet. Lampaat ovat nimeltään Beyonce ja Katri-Helena. Viimeksi lauloin suihkussa... viime lauantaina ennen keikkaa. Availin ääntä ja muistelin sanoja. Ne kun tuppaa aina unohtumaan. Myös omista kappaleistani. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... ei ole enää kivaa. Äiti aina sanoi, että "ei elämässä aina voi olla kivaa." Sen takia aina pyrin siihen, että olisi. Viimeiset sanani ovat... pullapitko ja paloportaat. Haluan myös toivottaa lukijoille hyvää ja lämmintä syksyä. SUE » 51 « NRO. 9
• Se on Veli Levykauppa Äx:stä moi! Haluan sinun tietävän, että meillä on näitä alla olevia levyjä ja toivoisin, että sinä ostaisit niitä. Heippa! DREAM THEATER - A DRAMATIC TURN OF EVENTS MACHINE HEAD - UNTO THE LOCUST MASTODON - THE HUNTER OPETH - HERITAGE Muista Opeth keikalla Helsingin jäähallissa 6.12.2011. SUE » 52 « NRO. 9