• disco ensemblemurmansk ufomammutwitchcraft steve vaisatellite stories the xxsparzanzablack breath samuli putroskunk anansie seremoniakevinroyal republic NRO. 9 · (SYYSKUU) · 2012 · (#170) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT · MUSE
• SUE » 2 « NRO. 9
• www.billytalent.com | www.facebook.com / billytalent SUE » 3 « NRO. 9 IA TEATR OULU, ITEHDAS 012 APEL A 0.10.2 / LA 2 ELSINKI, K AMO .2012 H A IKORJ I 23.10 RYTM JOKI, HUONE / T LIPPUPISTE SEINÄ PAKKA TTI JA , .2012 19.10 2 TAMPERE LIPUT : TIKE PE 1 .10.20 SU 21
• TÄSSÄ NUMEROSSA » Uutiset. 04 TOIMITTAJALTA 06 NEWSFLASH 09 SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN 25 26 28 29 30 32 36 44 45 46 47 PRKL: UUTISET JA SETÄ JUSSIN TUPA WITCHCRAFT SPARZANZA BLACK BREATH UFOMAMMUT PRKL: ARVIOT ARVIOT REPLAY ENSI-ILTAELOKUVA-ARVIOT QUIZ ON JA MONOLOGEJA MUSIIKISTA VIIMEINEN SANA Sue #170 valmistui seuraavien levyjen vaikutuksen alaisena: Disco Ensemble WARRIORS! Kiss DESTROYER (RESURRECTED) Seremonia S/T Witchcraft LEGEND Delay Trees DOSE Jason & The Scorchers HALCYON TIMES MUSE S.12 MARJUT MUTANEN Päätoimittaja: Kimmo Nurminen Toimituspäällikkö: Ari Väntänen Avustajat: Aleksi Ahonen, Annika Brusila, Henri Eerola, Jarkko Fräntilä, Pyry Hallamaa, Markku Halme, Lotta Heikkeri, Tero Heikkinen, Pete Heikkilä, Tuomas Jalamo, Kimmo Jaramo, Vesa Kataisto, Anni Kemppainen, Kiira Kolehmainen, Jukka Kittilä, Minna Koivunen, Joonas Kuisma, Anna Lahokoski, Jussi Lahtonen, Ilkka Lappi, Jouko Lehtinen, Oskari Lehtinen, Niina Linna, Aku-Tuomas Mattila, Marjut Mutanen, Jari Mäkelä, Jyrki Mäkelä, SUE.FI Katri Ojala, Pau, Ville Pekkala, Miki Peltola, Mika Penttinen, Markus Perttula, Teemu Purhonen, Tuomas Tiainen, Tomi Tuominen, Volvo-Pete (ATK-huolto) Julkaisija: Suezine Oy Toimitusjohtaja: Kimmo Nurminen Ilmestymistiheys: 12 numeroa vuodessa Irtonumero: Ilmainen Kestotilaus: 24 euroa/12nroa Tilaukset: 02 - 251 0899 Email: toimitus@sue.fi Painopaikka: SanomaPaino, Hämeen Paino Oy Forssa 2012 ISSN 1238 - 1853 Toimituksen osoite: Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 fax. 02 - 251 0916 toimitus@sue.fi www.sue.fi Ilmoitusmyynti: Kimmo Nurminen, Yliopistonkatu 12 a A 402, 20100 TURKU puh. 02 - 251 0899 / 040 - 762 1453 SUE DISCO ENSEMBLE S.22 UFOMAMMUT S.30 TOIMITTAJALTA » Arviot. » Haastattelut. 10 12 14 15 16 17 18 19 20 21 22 HENKILÖKUVA: STEVE VAI MUSE SKUNK ANANSIE MURMANSK SAMULI PUTRO THE XX SEREMONIA KEVIN SATELLITE STORIES ROYAL REPUBLIC DISCO ENSEMBLE » KOLLEKTIIVIN JÄLKIMAININGEISSA K ahdenkymmenen vuoden aikomisen jälkeen aloitin tänä syksynä laulutunnit. Miksi? Siksi, että laulaminen tuntuu hyvältä. Harrastin sitä eri muodoissa tiiviisti parikymppiseksi asti. Kuoroissa, lauluryhmissä, illanvietoissa, bileissä, kaikkialla. Mutta maailma vei, ja laulaminen jäi aina näihin päiviin saakka. Mitä harvemmin on laulanut, ja mitä harvemmin on ollut tilaisuuksia laulaa, sitä kehnommalta oma ääni on kuulostanut - ei sitä alavireistä kähinää kehtaa juuri julkisesti esitellä. Suihkussa veden kohina on sentään peittänyt pahimmat pihinät. Niinpä laulutunnitkin ovat ensi alkuun olleet jatkuvaa taistelua häpeäntunteiden kanssa. Viime vuosien trendinä on ollut televisio-ohjelmia myötäillen ryhtyä tanssimaan tai mennä kuoroon, mutta sopivan kuoron löytäminen voi näin aikuisiällä vieraassa kaupungissa olla hankalampi juttu. Laulutunneille sen sijaan voi mennä kuka tahansa. Enkä ole harrastukseni kanssa yksin: yllättävän monet tutut ovat juuri tänä syksynä Facebookissa tai tosielämässä kertoneet aloittaneensa saman harrastuksen. Tutkimuksissakin on todettu, että laulamisella on positiivisia terveysvaikutuksia: se nostaa oksitosiinin tasoa, mikä rentouttaa ja rauhoittaa, ja samalla stressihormonien taso laskee. Kuorossa laulaminen erityisesti tekee hyvää. Mikä sen ihanampaa kuin saada ryhmänä aikaan mitä ihanimpia sulosointuja! Hoituu sosiaalinen ja henkinen puoli samalla iskulla. Sopii yhdeksi lääkkeeksi myös masennukseen ja työuupumukseen, ja kyllä siinä hienkin voi pintaan saada. Ehkä aika on taas laulamiselle otollinen, vaikka ei olisikaan pyrkimässä seuraavaksi Voice of Finlandin voittajaksi. Muistan, että edellisen kerran harkitsin vakavissani laulutunteja silloin, kun Ultra Bra oli voimissaan ja Vuokko Hovatan ääni ihaninta mitä tiesin. Muutenkin olen pitänyt musiikissa tärkeänä sitä, että sen mukana voi hoilottaa täysin sydämin; että maanantaiaamuna bussipysäkillä saattaa havahtua omaan hyräilyynsä. Kavahdan sielutonta konepilpitystä, jossa ei ole sen paremmin melodiaa kuin tolkullisia sanojakaan. Tänä syksynä lauludeprivaatiota paikkaamaan tuli Kerkko Koskinen Kollektiivi ja yksitoista kappaletta uutta mukanalaulettavaa. Se saattoi antaa juuri sen sysäyksen, jota laulutunneille mennäkseni tarvitsin. Vaikken haaveilekaan keikoista enkä tähteydestä, enkä suostu edes karaokebaariin, on kolmen fantastisen naisäänen kuuleminen, niiden mukana laulaminen mitä mahtavinta kaamoksen karkoitusta. Vaikkei lenkille jaksaisikaan lähteä, jaksaa aina laulaa. (Sori naapurit.) STEVE VAI S.10 » 4 « NRO. 9
• Verkkokauppa avoinna 24/7. Toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiin tai kännykkään. Varatut tai maksetut liput noudettavissa myös R-kioskeilta kautta maan. 10 15 15 15 12 10 17 12 16 Hintoihin lisätään mahd. toimituskulut Mikonkatu 15, Helsinki www.ontherocks.fi Keskiviikkoisin klo 20 10/8 Ennakot Tiketti Ikäraja K-20 / Keikoille K-18 Ennakkoliput Tiketistä. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. STAND UP ON THE ROCKS - ALI JAHANGIRI JA FRENDIT La 15.9. 8/10 Ennakot Tiketti TAKIDA (SWE) Ke 19.9. Vapaa pääsy GIRL POWER ON THE ROCKS SMELLS LIKE TEEN SPIRIT BACK TO THE 90´S FEAT. HEINÄSIRKKA To 20.9. Vapaa pääsy LOST MONKEYS, SESTINA Pe 21.9. 5 PROJECT SILENCE, COLD COLD GROUND, OMNIVERSUM La 22.9. 5 THEN CAME BRONSON + SUPPORTS Ke 29.8. Vapaa pääsy ROCKSIN AKKARIKERHO - KUUKAUDEN ERIKOINEN To 27.9. 15/20 Ennakot Tiketti Club Garage: TIGERTAILZ (UK) Pe 28.9. 12/15 Ennakot Tiketti Club Garage: SISTER SIN (SWE) To 4.10. Vapaa pääsy DISTAINED, OCEANWAKE LEVYNJULKKARIT La 6.10. 5 Ennakot Tiketti Raudan lujat iltamat: ODDLAND, MINUTIAN Ke 9.10. Vapaa pääsy ICON-DUO ELINA HJELT & MARKKU OLLIKAINEN To 10.10. Vapaa pääsy ROCK OF 80'S WITH CRUSHING 80'S KASARIROCKIN MULTIHUIPENTUMA TRACEDAWN Pe 12.10. 5/3 Ennakot Tiketti KISS ARMY FINLAND BILEET La 13.10. 5 THE STREAMS LEVYNJULKKARIBILEET + SUPPORTS TAMPERE KE 19.9. KE 26.9. KE 3.10. PE 5.10. KE 10.10. PE 12.10. PE 26.10. TULLIKAMARINAUKIO 2 TURKU LA 15.9. LA 22.9. TO 4.10. TI 9.10. TO 18.10. PE 19.10. LA 20.10. HUMALISTONKATU 8 A LAPKO 11/13 SAMULI PUTRO, MARKUS PERTTULA 14/16 ENTOMBED (SWE), ARKHAMIN KIRJASTO 16/18 UFOMAMMUT (ITA), INCOMING CEREBRAL OVERDRIVE (ITA) 18/20 FATBOY (SWE) 13/15 DISCO ENSEMBLE 15/17 KAUKO RÖYHKÄ & NARTTU 16/18 KESKIVIIKKONA 3.10. 5/8 URHO KEKKOSEN KATU 4-6, 00100 HELSINKI WWW.TAVASTIAKLUBI.FI LIPUT ENNAKKOON TIKETISTÄ. KEVIN, PENNILESS, KIKI PAU, CASSIE, STANLEY, 5TH OF APRIL + KLUBI ALL STAR DJ'S! SUE » 5 « NRO. Palvelumaksu 1,50 / lippu. Postimaksu: Kotimaa97 / lähetys, Ulkomaat 15 / lähetys. TURUN KLUBI 9 VUOTTA! KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT JA LISÄTIEDOT WWW.KLUBI.NET Ennakkoliput www.tiketti.fi - Hintoihin lisätään mahdolliset toimitusmaksut. YONA & ORKESTERI LIIKKUVAT PILVET 9/12 ANATHEMA (UK), VON HERTZEN BROTHERS 28/31 PAKKAHUONE ENTOMBED (SWE), ARKHAMIN KIRJASTO 18/20 MESHUGGAH (SWE) 25/28 PAKKAHUONE UFOMAMMUT (ITA), INCOMING CEREBRAL OVERDRIVE (ITA) 18/20 KAUKO RÖYHKÄ & NARTTU 16/18 DISCO ENSEMBLE 15/17
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) WASTEDIN KUVASI A NTTI S OMPINMÄKI . Billy Talent soittaa neljä keikkaa Suomessa: 19.10. Seinäjoen Rytmikorjaamo, 20.10. Oulun Teatria, 21.10. Tampereen Pakkahuone ja 23.10. Helsingin Kaapelitehdas. Mark Knopfler lähtee tuoreen soololevynsä Privateeringin myötä kiertueelle. Huhtikuussa käynnistyvä kiertue pysähtyy Hartwall Areenalla, Helsingissä sunnuntaina 9. kesäkuuta 2013. 999 ja Vaavi soittavat yhteiskeikan Helsingin Tavastialla. Englantilaiset ja suomalaiset punkpioneerit nousevat samalle lavalle 4. lokakuuta. John McLaughlin esiintyy Finlandiatalossa 19.11. Jazzkitaravirtuoosi on kiertueella The 4th Dimension -yhtyeen kanssa. 22-Pistepirkon tuotantoa on koottu kuuden levyn box set -julkaisuksi. 20 albumikappaletta, 31 livenauhoitusta ja 35 videota kattava The Singles ilmestyy 19.10. Post-punkin ja industrialin kulttinimi Boyd Rice / NON konsertoi Helsingin Kuudennella Linjalla tiistaina 6.11. Tim Hecker ja Vatican Shadow saapuvat Helsinkiin. Pohjoisamerikkalaiset kokeellisen elektronisen musiikin artistit esiintyvät Kuudennella Linjalla alkuillasta perjantaina 12.10. Tukholmalainen sekstetti Fatboy soittaa lokakuussa neljä Suomen-keikkaa: 17.10. Helsingin Tavastia, 18.10. Turun Klubi, 19.10. Jyväskylän Lutakko, 20.10. Vaasan Amarillo. Tinariwen saapuu Helsinkiin. Malilainen aavikkobluesyhtye konsertoi Korjaamolla maanantaina 5. marraskuuta. Kokkolalainen postrock/shoegazeyhtye Blind Architect on sainattu Lionheart Recordsille. Jonas Olssonin kanssa tehdyn albumin ensimmäinen single julkaistiin digitaalisen jakeluun 16.9. Mesmer ja The Scrags soittavat yhteiskeikat Helsingin Henry's Pubissa 20.9. ja Turun Bar kukassa 21.9. Molemmat yhtyeet juhlistavat keikoilla singlen julkaisua Svart Recordsin kautta. Alternativerockbändi The Used saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Yhtye esiintyy The Circuksessa Helsingissä 21. marraskuuta. Bon Iverissä soittava vaihtoehtomuusikko, saksofonisti Colin Stetson konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 16. marraskuuta. » PAHA MEININKI No Control Vol 1 esittelee punkin koko kirjon. H elsingin Nosturilla järjestetään lauantaina 29. syyskuuta No Control vol 1 -sisäfestivaali. Monipuolisen punktapahtuman ulkomaanvieras on ruotsalainen Twopointeight. Kattausta vahvistavat kotimaiset The Valkyrians, Wasted, Heartbreak Stereo, Särkyneet ja Nothing More To Eat. Suoraviivaista punkrockia soittava Wasted julkaisi neljännen pitkäsoittonsa Outsider By Choicen vuonna 2011. Pitkän linjan DIY-bändin urasta kertova dokumentti Armed With A Voice on juuri julkaistu netissä. ­ Vanhat kuvat ja matskut naurattavat, mutta olen tosi tyytyväinen dokkariin, Wastedin Ville Rönkkö sanoo. ­ Siinä ei ole yritetty saada asiota näyttämään hienommilta kun ne oikeasti ovat. Rönkko kertoo, että marras-joulukuussa Wasted tekee yhteiskiertueen Pää Kiin ja Särkyneiden kanssa. ­ Talvella me käydään parilla keikalla Kreikassa ja treenaillaan uusia biisejä. Uusi Wasted-levy tulee ens vuonna. Vuonna 2005 debyyttialbuminsa julkaissut Twopointeight on kiertänyt Euroopan lisäksi myös Yhdysvaltoja. Bändin toinen pitkäsoitto TWOPOINTEIGHT II julkaistiin viime vuonna. Kotimaisen ska-yhtyeen The Valkyriansin uusin albumi on viime syksynä julkaistu Punkrocksteady, jolla yhtye sulauttaa mm. Mis- fitsin, Buzzcocksin ja The Clashin punk-klassikoita skarytmeihin. Vuodesta 2004 keikkaillut Heartbreak Stereo nimeää vaikuttajikseen muun muassa Rancidin ja Against Me!:n. Trion uusin julkaisu on Double EP. Särkyneet puolestaan julkaisi esikoisalbuminsa viime syksynä. No Control Vol 1:n avaa helsinkiläinen grindcorebändi Nothing More To Eat. ­ Jos joku on paikalla niin aikaisin että näkee meidät, voi toistella yleisössä näitä lauseita: "onpa kova bändi", "hitto noi soittaa tiukasti", "nyt on meininki kohillaan", "paha meininki", "kyl lähtee" ja "hei aika siisti toi yks juttu", Nothing More to Eatin Ville ehdottaa. No Control Vol 1:n esiintyjät ovat keskenään hyvin erilaisia. Villen mukaan se voi olla etu. ­ Siitä voi syntyä uusia keloja. Mä ainakin nautin hämmennyksestä ja normeista poikkeamisesta, kun lähden johonkin tapahtumaan. Haen myös Nothing More To Eatin biiseihin inspiraatiota eri tyyleistä. NO CONTROL VOL 1 -festivaali La 29.9.2012 Helsinki, Nosturi Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18 LIPUT: 10,-/12,- » UUTISET » ARVIOT » KOLUMNIT » LIVERAPORTIT » LEFFA-ARVIOT »SUE.FI FACEBOOK.COM/SUEZINE TWITTER.COM/SUELEHTI SUE » 6 « NRO. 9
• PR PROUDLY PRESENTS: PROUDLY PRESENTS: DL PRESENTS Pe 14.9. (K-18) 13/15 JUKKA POIKA KOIVUNIEMEN HERRAT JODAROK & SOLONEN La 15.9. (ikärajaton) 18/20 Showtime klo 20:00 Tapahtumassa ei anniskelua. LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!! Pe 14.9. E.U.R.O.C.R.A.C.K. is Julma Henri & RPK; 9 La 15.9. Cult of Youth, Vuk; 10 La 15.9. TV Off, Tombstoned; 8 To 20.9. Randy Barracuda, Aaro DiCosta & Ostridge Forrester; vapaa pääsy La 22.9. Loost Koos; 9 Ke 26.9. Rytmihäiriö; 10 To 27.9. J Riskit; vapaa pääsy Pe 28.9. Poison Dart (US); 10 Ti 2.10. Devil (NO), Demonic Death; 10 La 6.10. El-P; 22 Ti 9.10. River City Tanlines (US), Cattle Thieves; 10 MACHINE GUN KELLY (USA) RUGER HAUER KOIVUNIEMEN HERRAT VTUN KOVA ÄÄNI BLAKE GODSPLAGUE BLOODRED HOURGLASS THE FLAMING SIDEBURNS MÄRVEL (SWE) Special Guest DJ: DREGEN PLUTONIUM 74 TIXA & HEVOSPISTOOLI Liput ennakkoon Virgin Oil Co.:sta ja Tiketistä. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. La 15.9. (K-18) 10/12 Pe 21.9. (K-18) 10 La 22.9. (K-18) 12 Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com Avoinna ke 22­04, to 23­04, pe­la 22­04, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha) . K20. Pe 28.9. (K-18) 10 NOTKEA ROTTA, SMC LÄHIÖROTAT, RAIMO & ÄSSÄ, TUOMIO & KONE, SETÄ KOPONEN, PETOS JNE ROTTAFEST PE 14.9. FEAT: EMPIRE TI 25.9. TO 27.9. PE 28.9. LA 15.9. FUN. ANATHEMA 4 RUUSUA DANKO JONES W.A.S.P. STAM1NA, LAPKO HARDWELL, DANNIC... STEEL PANTHER STEVE VAI HINTOIHIN LISÄTÄÄN TIKETIN TOIMITUSKULUT TO 16.10. KE 17.10. PE 19.10. LA 20.10. SU 21.10. TI 23.10. ENNAKOT: TIKETTI ENEMMÄN KEIKKOJA JA INFOA: WWW.THECIRCUS.FI THE CIRCUS, SALOMONKATU 1 ­ 3 (KAMPIN TORI), 00100 HELSINKI » 7 « NRO. 9 SUE
• NEWSFLASH UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI) » LAPKO KIERTÄÄ SUOMEA ÄÄ Dragons-singlen b-puolella on ennenjulkaisematon kappale. otimainen vaihtoehtorockkolmikko Lapko kiertää parhaillaan Suomea. Uuden, Suessakin kehutun -albumin lau-kiertue alkoi Joenkaisema FALL IN suusta ja päättyy lokakuun lopulla Saloon. n biisejä. ­ Tarkoitus on soittaa paljon Kesän festarikeikoista kiertue eroaa siinä, että setit ovat sen verran pidempiä, että mukaan mahtuu vanhojakin kappaleita, basisti Anssi Nordberg kertoo. -kiertue huipentuu Stam1nan FALL IN kanssa soitettaviin yhteiskeikkoihin Tampereen Pakkahuoneella ja Helsingin Circuksessa. ­ Yksi Lapkon uran hienoimpia hetkiä oli muutaman vuoden takainen yhteiskeikka Stam1nan ja Magyar Possen kanssa. Musiikki on erilaista, mutta hauskuus, vaarallisuus ja te- K kemisen idea yhdistävät. -levyn uusin Keväällä ilmestyneen singlelohkaisu on Dragons. Spotifyssakin kuultavissa olevan sinkun b-puolella on White Dog in Tokyo -niminen kappale, jota ei ole julkaistu aiemmin. ­ Se sävellettiin Gallows-biisin pariksi, mutta lta paikkaansa. lopulta se ei löytänytkään Se on kuitenkin hyvä kappale, jota ei kannattanut heittää menemään, Nordberg sanoo. FALL IN -kiertue: 14.09.Bar Kino, Pori / 15.09. Klubi, Turku / 21.09. Henry´s Pub, Kuopio / 22.09. Lutakko, Jyväskylä / 28.09.Fontana Club, Vaasa / 05.10.45 Special, Oulu / 06.10.Bar 15, Seinäjoki / 12.10. Bar 54, Forssa / 19.10. The Circus, Helsinki (+ Stam1na) / 20.10.2012 Lost in Music, Pakkahuone, Tampere (+ Stam1na) / 27.10.2012 Rockin' Hood, Salo » INNOLLA EUROOPPAAN Japanilainen Think Again ilmaisee tunteitaan Suomen punkklubeilla. T hink Again saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen syyskuun lopussa. Tokiolainen punkbändi soittaa Suomessa kaksi keikkaa: perjantaina 28.9. Tampereen Vastavirralla ja 29.9. Helsingin Dominossa. ­ Think Again on ollut koossa noin kolme vuotta. Tämä on ensimmäinen Euroopan-kiertueemme. En malta odottaa, että pääsen sinne keikoille ja saan uusia ystäviä. Kun sitten palaamme Japaniin, aion kertoa kaikille kavereille, millaista Euroopassa oli!, Think Againin kitaristi-laulaja Ryu intoilee. Ryu kertoo Think Againin soittavan "perinteisen japanilaisen hardcoren" tyylistä punkkia. Vaikutteiksi hän mainitsee Deathsiden, Gau- zen, Lip Creamin ja Nightmaren. ­ Soittamalla haluamme ilmaista tunteitamme, myös vihan tunteita. Meidän täytyy kertoa maailmalle millaista Japanissa on elää. Mukana Think Againin Euroopan-kiertueella on Suomessakin kulttimainetta niittänyt itävaltalais-chileläinen hardcorejyrä Ruidosa Inmundicia. Tampereen ja Helsingin keikoilla esiintyvät lisäksi Sotatila, Terveet kädet ja Lapinpolthajat. Tampereella mukana on myös Backlash, Helsingissä Diskelmä. ­ Tiedän Suomesta mahtavia punkbändejä!, Ryu huudahtaa. ­ Odotan Suomeen tuloa kovasti, koska siellä on Terveet kädet, Kaaos, Riistetyt, NATO, Varaus, Rajoitus ja varsinkin Sotatila! Pe 28.9. Tampere, Vastavirta-klubi La 29.9. Helsinki, Domino » TORSTAI ON TOUHUA Turun Klubin Kolo-kerroksessa on käynnistetty Touhutorstai-illat. T urun Klubin Touhutorstai eli TOTO tarjoaa aktiviteetteja alkuillan asiakkaiden iloksi. Touhutorstaisin vietetään aikaa muun muassa dj-settien, tietokilpailujen ja yhteislaulun merkeissä. Touhutorstain Open Decks -illoissa Kolon dj-kopissa levyjä soittaa neljä dj:tä, joista jokaiselle on varattu puoli tuntia aikaa. Tavallisesta dj-illasta Open Decks eroaa siinä, että kuka tahansa saa tulla ja soittaa mitä haluaa. ­ Ei ole väliä onko kokenut tai aloitteleva dj, soittaako cd:tä vai vinyylejä tai onko genre proge tai R'n'B. Kaikki ovat tervetulleita soittamaan itsensä näköisen ja kuuloisen dj-setin, Klubilta kerrotaan. Elokuvatietämyksestä Touhutorstaissa kisaillaan Leffatrivia-kilpailun merkeissä. Leffatrivia on 13.9. alkaen joka kuun kolmantena tors- taina järjestettävä joukkuekisa. ­ Aiheet käsittelevät uusia elokuvia ja klassikkofilmejä, saattaapa joskus olla aiheena televisiosarja tai -sarjat. Ensimmäinen leffatrivia käsittelee mafia- ja gangsterielokuvia. Kysymyksiä on parikymmentä ja ne ovat kategorisoitu helposta vaikeisiin. Leffatrivian palkinnot ovat "huikeita" ja teemaan liittyviä. Allsång i Kolo on joka kuun neljäntenä torstaina järjestettävä yhteislauluilta, jossa yleisö saa laulaa toivelaulujaan taidokkaan mutta estottoman livebändin säestämänä. Listalta löytyy musiikkia indiestä iskelmään. ­ Laulutaitoa ei mitata, vaan ideana on luoda hauskaa tunnelmaa rennossa ympäristössä maksuttoman ja osallistavan yhteislaulun merkeissä. Luvassa on myös musiikkiaiheisia kilpailuja. Turun Klubi juhlii 9-vuotispäiviään keskiviikkona 3.10. Synttäreillä soittavat mm. Kevin ja Penniless. 15.9. 22.9. SELMU 20-VUOTTA: IIRIS (EST), THE FLAMING SIDEBURNS, SANSA, PAULI HANHINIEMI, DUO TREBBIO THE BLUESKORJAAMO FESTIVAL: TAD ROBINSON (USA), MARJO LEINONEN HUFF'N'PUFF, KNUCKLEBONE OSCAR, LUMBERJACKS CARNALATION, GHOUL PATROL MESHUGGAH (SWE) SONATA ARCTICA O'Connell's Gigs every Friday: 14.9. Ep's Trailer Park Lucas UTU Greehouse Faire Jhary's (Arthur's day) Handlebars Riot Club showtime 21:30 has talent band competition O'C'S 28.9. 3.10. 5.10. 21.9. 27.9. 28.9. 5.10. in October sign up your band NOW! free entry VAASANTIE 11, 60100 SEINÄ JOKI www.oconnells.fi/talent www.rytmikorjaamo.fi SUE www.oconnells.fi » 8 « NRO. 9 Rautatienkatu 24, Tampere
• » SISÄLTÄNI CENTRONICS-PORTIN LÖYSIN TOMI TUOMINEN MEDIA-ASSISTENTTI www.haenyt.fi 26.9.-5.10. HAKU » PÄIVITÄN, OLEN OLEMASSA äänituotanto SUUNNITTELUASSISTENTTI rakennustekniikka Opinnot alkavat tammikuussa 2013 I lmiö 2012, loppuilta. Olemme juuri saaneet käsiimme juomat sisäbaarin oluttiskiltä kun huomaamme, että hetken kuluttua päälavalla starttaa koko festarin pääesiintyjä, brittiläinen Amorphous Androgynous. Riennämme juominemme jonottamaan sisäänpääsyä festivaalin päälavalle, tanssipaviljonkiin. Joudumme odottelemaan jonkun tovin. Keikka on jostain syystä hieman myöhässä ja lavan ovet aukeavat vasta kun olemme jo kumonneet oluet kurkkuihimme. Täydellinen ajoitus. Vaikka se tarkoittaa, että missasimme liiterin hulluiksi äityneet chiptune-bileet ja suurimman osan terassilavan Majakan soittokunta -keikasta, jonotus on silti kannattanut. Kun vihdoin pääsemme sisään, saamme tyttöystäväni kanssa eturivin paikat. Keikka on loistava ja katselen sitä leveä hymy kasvoille jähmettyneenä, polkien jalalla tahtia. Mahtava lopetus mahtavalle festaripäivälle. Jossain kolmannen tai neljännen biisin kohdalla tunnen selässäni tuuppimista. Tiiviisti pakkautuneen väkijoukon läpi minun ja tyttöystäväni väliin itsensä tunkee paidaton ja hikinen tanssiva pitkätukka. Pari biisiä spastisesti välissämme tanssittuaan hän kääntyy puoleeni lasittunein silmin ja huutaa korvaani: "Mikä bändi tää on?" Saatuaan minulta vastauksen hikijätkä lähtee tunkemaan tietään ulos salista. Samankaltainen kokemus toistuu toisilla festivaaleilla. Tulet hyvissä ajoin varaamaan paikkoja odottamallesi keikalle miksauskopin etupuolelta, mutta noin vartti keikan alun jälkeen saat useita kertoja kyynärpäästä kylkeesi kun jotkut "bändin suuret fanit", jotka eivät jostain syystä päässeet paikalle ajoissa, haluavat päästä eturiviin sinun ohitsesi. Kuluu vartti ja näet samojen musiikinystävien tunkevan tietään läpi yleisön, pois teltasta. Eturivissä ei ollutkaan kivaa. Tätä tuuppimista ja tönimistä jatkuu siihen asti, että kyllästyn ja tungen itsekin itseni ulos teltasta. Odotettu keikka onkin muuttunut fyysiseksi painiksi parhaista paikoista. Musiikki jää auttamatta toissijaiseksi. Jos minun pitäisi veikata, että mitä ne hikijätkät sieltä eturivistä hakevat, arvaisin, että parempia kuvakulmia, joista ottaa instagram-kuvia bändeistä, joiden nimiä he eivät tiedä. "Hei kaikki, olen festareilla, katsokaa vaikka SoMeen postaamiani valokuvia sieltä." Flow -festivaalin keskiviikona olemme jo erinomaisen Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo -keikan alussa varanneet itsellemme jälleen hyvät paikat aivan lavan edestä ja odotamme jännittyneenä Bon Iverin keikan alkua. Screenillä lukee "Bon Iver klo 21:00" ja ihmisten kännykät räpsivät ruudusta kuvia sarjatulella. Pian facebook täyttyy valokuvista, joissa jotkut todistavat olevansa paikassa jossa vartin päästä soittaa "kuka vitun Bonny Bear". Toiset ihmiset, ne, jotka istuvat kotisohvalla odottamassa Top Chefin alkua, tuntevat rinnassaan pienen kateuden piston. Kun 80-luvulla keikoilla oli slovarien kohdalla tapana ottaa taskusta sytytin ja synnyttää konserttisaliin aaltoileva valomeri, syntyy sama meri nyt pyytämättä kännyköistä, oli biisi sitten nopea tai hidas. Prince, synnynnäinen viihdyttäjä, osasi käyttää tuota nykyajan ilmiötä Suomen konserttinsa huikeana tunnelmanluojana, mutta useimmiten iPhone-aallokko ei liiemmin lisää keikan harrasta tunnelmaa. Päinvastoin. Äärimmäisimmissä tapauksissa on nähty ihmisiä, jotka katsovat kokonaisia keikkoja iPadinsa näytön läpi tallentaen sen samalla laitteen huonolla kameralla. Minäkin katson mielelläni keikkataltiointeja paitsi silloin kun olen itse paikan päällä. Silloin nautin keikasta mieluummin kahden analogisen silmäni kautta. Internet, älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat peruuttamattomasti muuttaneet tapaamme kokea asioita. Emme enää keskity havainnoimaan ympäristöämme ja nauttimaan kokemastamme vaan koetamme pakko-oireisesti tallentaa kaikkea. Palasia sieltä täältä. Koko elämämme on kuin suuri pinterestilmoitustaulu. Jos siitä ei ole tehty statuspäivitystä, sitä ei ole tapahtunut. Tallennamme tallentamasta päästyämme. Kirjaudumme Foursquareen, jotta ihmiset tietäisivät missä olemme ja kuvaamme videoita ja valokuvia, äänitämme tunnelmia. Mutta koska tallennusmedia on niin kertakäyttöistä ja arvotonta, emme edes vaivaudu enää katsomaan tai kuuntelemaan tallenteitamme. Löisin vetoa melkein mistä tahansa, että se jätkä, joka katsoi koko War on Drugsin keikan iPadinsa kameran läpi, ei tähän päivään mennessä ole istunut alas ja katsonut tallennettaan keikasta. Todennäköisesti hän on jo jyrännyt sen yli koska tarvitsi lisää tallennustilaa vintage photo -kuvilleen. Sen sijaan, että kokisimme, me tallennamme vimmatusti todistaakseemme toisillemme jotain. "I was there when Amorphoys Androgynous played Ilmiö, I was there in the front row. I've got pics to prove it." Ilmasto lämpenee, luonnonvarat ehtyvät, ihmiskunta lisääntyy itsensä hengiltä. Me tarvitsemme lisää älypuhelimia, jotta voimme tallentaa maailmanlopun ja postata sen Youtubeen. TOMI TUOMINEN Lisätietoja: Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu p. 050 588 6819 | www.pkky.fi/amoo www. facebook.com/AmoOutokumpu Heimolinnankatu 2, 32200 Loimaa 14.09. Jim Campilongo Trio (US) (Blues) liput 3e 22.09. Mboost + Wide Wide Band (Funk/Rock) 29.09. Irving Louis Lattin & Locombo (US/Fin) (Blues) 06.10. Auntie Mary (Indie) 12.10. Vandaalit + Identiteettikriisi (Punk) liput 5e 13.10. Sean & Mereau (indie/folk/poprock) Vapaa pääsy, ellei toisin mainita. K18, A-oikeudet, Avoinna 03 asti Tämä ja monta muuta lehteä digitaalisena netissä! LOIVARI ry Sivulla keikkakalenteri. Liity myös facebook ryhmään www.lehtiluukku.fi/lehdet/sue Annankatu 21, 00100 Helsinki, K22 Ma-ti 16-02, ke-la 16-04, su 18-04 KEITTIÖ: ma-ti klo 16-01,ke-la klo 16-03 ja su 18-01 Ohjelmailtoina lipunmyynti klo 20.00 alkaen. Keikat alkavat klo 21 (kaksi bändiä) tai klo 22 (yksi bändi). Jos esiintyjiä on vain yksi, keikka alkaa klo 22.00. Ke-su iltaisin 2e eteispalvelumaksu. Opiskelijakortilla 1e alennus ovilipuista (ei koske erikoisohjelmistoja eikä loppuunmyytyjä keikkoja). www.tiketti.fi www.barloose.com Ke 12.09. To 13.09. Pe 14.09. La 15.09. Su 16.09. Ke 19.09. To 20.09. Pe 21.09. La 22.09. Su 23.09. Ke 26.09. To 27.09. Pe 28.09. La 29.09. Su 30.09. Ke 03.10. To 04.10. Pe 05.10. La 06.10. Su 07.10. Ke 10.10. on turkulainen tiskijukka, jolla on ikävä myspacea. KRISTA SIEGFRIED 6 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3 ANKKURIKLUBI: CONSTABLES, FUSE! 6 + klo 23-04 DJ HRA METZOLA 3 KOMETA, THE DUKE 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ JS STRUMMER 3 MARJO LEINONEN & HUFF´N´PUFF 8/10 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 THE BIG SHAKE DJ´S SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 3 Yläkerta kello19 WIZARDS OF LOOSE ­ MUSIIKKITIETOKILPAILU 0 GET ME, BERLIN NUN 5 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3 ANKKURIKLUBI: DRUMSÖ (Levyjulkarit), GRANDEVILLE, MADCRAFT 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ JS STRUMMER 3 OINAS (OASIS-TRIBUTE BAND): LIAM GALLAGHER´S 40th BIRTHDAY BASH 6 + klo 23-04 DJ LORD FATTY 3 FAARAO PIRTTIKANGAS (SOOLO), JANNE WESTERLUND (SOOLO), ESKO ELOMAA 6/8 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ HRA METZOLA 3 klo 23-04 LATE NITE @ WITH BAR LOOSE DJ´S 0 REACTOR, FUELLED 6 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3 BOB MALMSTRÖM, KOLJOSEN TIEKIISTA, GENITAALINÄRPES 6/8 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ MORTTI 3 JALAVA (Levyjulkkarit), TBA 6 + klo 23-04 CLUB GIRLS & BOYS WITH DJ´S MORTTI & VERTTI 3 THE SHRIEKS, FLESH ROXON 6 + klo 23-04 KLUB SUTINAA! DJ HYVÄVILLE & FRIENDS 3 klo 23-04 LATE NITE @ BAR LOOSE: DJ JS STRUMMER 0 TBA + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3 CRIMSONIC, A THOUSAND BRIGHT TOMORROWS 5/7 Ennakko: Tiketti + klo 23-04 DJ HRA METZOLA 3 IDIOMATIC, JOHNNY GOT IT WRONG 6 + klo 23-04 BIFF BANG POW! DJ´S JR SOUL & SÄRMÄ 3 MODERNISTIT (Levyjulkkarit), TBA 6 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3 klo19 WIZARD OF LOOSE ­ MUSIIKKITIETOKILPAILU 0 + klo 23-04 STUPIDO-KLUBI 4 STREAK AND THE RAVEN, THE CARAVANERS 5 + klo 23-04 BAR LOOSE DJ´S 3 SUE » 9 « NRO. 9
• " Luovuus on lahja. Sen laiminlyöminen on tuhlausta. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen lahjakkaana kitaransoitossa. Sen sijaan mielessäni on asioita, joita haluan ilmaista musiikilla. Se on syy siihen, että ylipäänsä aloin soittaa ja soitan edelleen. Kuka tahansa voi oppia teknisesti todella hyväksi soittajaksi. Se ei vaadi mitään muuta kuin ankaraa harjoittelua. Ilmaisuvoima on aivan eri asia kuin tekniikka. Olenhan minä teknisesti pätevä, mutta sovellan taitojani itseni ilmaisemiseen. LAVAN KESKELLE olin 18, kun pääsin nuotintamaan Frank Zappan musiikkia. Tein pari vuotta transkriptioita Frankille ja kun olin 20-vuotias, muutin Kaliforniaan ja liityin hänen bändiinsä. Me teimme kiertueita ja levyjä jokusen vuoden. Olin kaksikymppinen ja aivan ihmeissäni siitä, miten asiat yhtäkkiä menivätkin niin mahtavasti. Minä yritin vain pysytellä kyydissä. Rakastin Frankia. Hän oli mahtava monin eri tavoin. Hänellä oli ällistyttävä kyky nähdä muusikoissa piilevä potentiaali. Hän osasi kaivaa esiin ihmisten kyvyt ja jalostaa niitä. Minä olin naiivi nuori poika, jolla oli korvaa nuoteille ja valtava hinku oppia soittamaan monimutkaisia sävellyksiä kitaralla. Frank ymmärsi sen. Zappan jälkeen olen soittanut monessa muussa bändissä ja projektissa, kuten David Lee Rothin bändissä, PIL:issä, Alcatrazzissa ja Whitesnakessa. Kun harkitsen johonkin projektiin lähtemistä, tärkeintä on, koenko voivani antaa sen musiikille jotakin. Joskus tosin saatan suostua ystävän pyynnöstä, vaikka en ihmeemmin musiikista välittäisikään. Ja joskus todella harvoin palkkio on niin hyvä, että olisi tyhmää kieltäytyä ­ 50 000 taalalla käy ihan mielellään luikauttamassa yhden 20 sekunnin kitarasoolon. Tällä hetkellä minulla ei tosin ole sen enempää aikaa kuin rahapulaakaan, joten keskityn vain oikeasti inspiroiviin projekteihin. Ennen vanhaan olin mieluiten bändin rivijäsen. Pidin siitä, että yhtyeessä oli valovoimainen laulaja, jonka vierellä sain soittaa kitaraa. Se tuntui silloin tosi mukavalta paikalta olla. Kun ensimmäinen todella hyvin menestynyt soololevyni Passion And Warfare ilmestyi 1990, en järjestänyt edes kiertuetta. En voinut kuvitellakaan, että instrumentaalinen kitaramusiikkini kiinnostaisi ihmisiä niin paljon. Sex & Religion -albumin (1993) taas tein rockbändin kanssa. Vokalistina ja keulakuvana oli nuori Devin Townsend. Nyt, kun hänen lahjakkuutensa on puhjennut kukkaan, tuntuu uskomattomalta, että hän ylipäätään lauloi bändissäni. Se oli varmasti rajoittavaa hänelle. Devin oli kuin värikäs lintu liian pienessä häkissä. Sex & Religionin jälkeen en halunnut olla riippuvainen laulajista. Ryhdyin itse omaksi keulakuvakseni. Se toimii. Olen tehnyt monta sooloalbumia ja nykyisin viihdyn keskellä lavaa tosi hyvin. » MEHILÄISVIRTUOOSI Steve Vain intohimon kohde on suonut hänelle rauhan. Eikä hunajakaan lopu kesken. K un ostimme nykyisen kotimme Kalifornian Encinosta, halusin istuttaa tontillemme hedelmäpuita. Tutkin vähän asioita ja sain selville, että mehiläiset ovat parhaat apulaiset kasvien pölyttämisessä. Niin minusta tuli mehiläistarhuri. Se on tosi helppo ja hauska harrastus. Mehiläiset touhuilevat omia hommiaan, ja minä varmistan, että ne voivat hyvin ja pysyvät terveinä. Olen syntynyt ja kasvanut Yhdysvalloissa. Isovanhempani olivat kotoisin Italiasta, Milanon läheltä kaupungista nimeltä Dorno. Vierailin siellä äskettäin, ja kunniakseni oli järjestetty oikein kaunis tilaisuus. Sain kaupungin kunniakansalaisuuden ja pääsin katsomaan isovanhempieni synnyinkoteja. Se tuntui hienolta. Suvussamme ei ole yhtään soittajaa niin pitkälle kuin sen historiaa tunnetaan. Olen Vain suvun ensimmäinen muusikko, mikä on aika mielenkiintoista. Itse innostuin musiikista ensi kuulemalta. Vanhemmillani oli jonkin verran levyjä, esimerkiksi West Side Storyn soundtrack. Rakastin sen melodioita, dramaattisuutta ja tarinaa. Nuotit ovat aina kiehtoneet minua. Muistan, kun lapsena selasin nuottikirjoja. Tuntui kuin olisin katsellut salakirjoitusta, jota halu- sin kovasti ymmärtää. Huomasin, että tajusin nuotteja hiukan ihan luonnostani. Monet muusikot arastelevat nuotteja, mutta oikeasti musiikin teoria ei ole lainkaan vaikeaa. Mutta ei teoriaa tarvitse osata yhtään ollakseen hyvä muusikko. Sointujen ja skaalojen ymmärtämisestä on kuitenkin apua itsensä ilmaisemisessa. Musiikissa on tärkeintä keskittyä siihen, mikä tuntuu innostavimmalta. Minä kiinnostuin rockista, kun kuulin sitä siskoni levyiltä. Olin teini 1970-luvulla ja kuuntelin kaikkia sen ajan mahtavia progebändejä ja Led Zeppeliniä, Deep Purplea ja Queenia. SUE TIETOISUUDEN YTIMESSÄ säveltäminen on minulle ideoiden vapauttamista. Inspiraation voi saada monin tavoin, ja säveltämisessä tärkeintä on saada vangituksi se ensimmäinen kipinä, idea. Biisin nimi tai riffi tai yksi lause voi kertoa kokonaisen tarinan. Suuremmat orkesterisävellykset aloitan ajattelemalla niitä. Yritän muodostaa niistä mieleeni kokonaiskuvan. Sitten innostun siitä kuvasta yhä enemmän ja lopulta muutan sen musiikiksi. Minulla on nyt työn alla trilogia, jonka toinen osa uusi levyni The Story of Light on. Se on päällisin puolin tuttua Steve Vai -musiikkia, mutta jos levyihin todella perehtyy, niistä löytää kertomuksen ja henkilöhahmoja. Tarinan voi hahmottaa eri biiseistä kuin palapelin paloista, vaikka se ei kronologisesti etenekään. Kun saan trilogian kolmannen osan tehtyä, aion koota selkeämmän ja lineaarisemman version tarinasta. Se kertoo miehestä, joka kohtaa surua, tragedioita, valaistumisen ja vapahduksen. Minua on aina kiinnostanut ihmisen tietoisuus ja henkinen kehitys. Tarkoitan esimerkiksi elämän ja todellisuuden ymmärtämistä. Ihmisen sielu on tietoisuus, ja minua kiinnostaa tutkia tietoisuuden ydintä. Luen paljon oppiakseni uutta. Uuden oppiminen lukemalla on hyvin henkistä puuhaa, koska ihminen valikoi vastaanottamastaan informaatiosta aina sen, mikä on hänestä järkevintä. Minä esimerkiksi luen sellaisten ihmisten tekstejä, jotka minusta tiedostavat tärkeitä asioita ­ Gandhista jengijohtajiin. Ihmisen käyttöönsä suodattamasta tiedosta muodostuu hänen uskomusjärjestelmänsä. Kun sitä järjestelmää käyttää todellisuuden tulkintaan, siitä tulee yhden ihmisen totuus. Kunnioitan kaikkia uskontoja, koska ne ovat selvästikin tärkeitä niin monille. Jokaisen uskonnon ytimessä kuitenkin on vain yksi profeetta, jonka sanat ovat koskettaneet ihmisiä. Ne profeetat eivät välttämättä ole halunneet luoda uskontoa, mutta muut ihmiset ovat egoistisesti luoneet rituaaleja ja papinvirkoja profeetan ajatusten ympärille. En yritä muuttaa maailmaa. Näen itseni ennen kaikkea luovana ihmisenä. Uskon, että jokainen on luova. Joku on hyvä matematiikassa, toinen maalaamisessa, kolmas musiikissa. Usein luovuus vain tukahtuu epävarmuuden tai egon alle. Luovuus on lahja. Sen laiminlyöminen on tuhlausta. Jos ihminen löytää asian, joka kiinnostaa ja innostaa häntä enemmän kuin mikään muu ja jos hän vielä pystyy elättämään sillä itsensä, hän on löytänyt rauhan. Musiikki on minulle sellainen asia. Käyn mehiläispesillä kerran kuussa. Mehiläisiä hoitaessani saan olla rauhassa ja lähellä luontoa. Hunaja kootaan kerran vuodessa, siihen menee pari päivää. Viimeksi saimme 236 kiloa. On ihan mielettömän mahtavaa, että mehiläiset tekevät hunajaa. Mieti, miten siistiä se on! « HENKILÖKUVA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LARRY DIMARZIO STEVEN SIRO VAI Kitaristi, säveltäjä S. 2.6. 1960 Carle Placessa, New Yorkissa Asuu Kalifornian Encinossa Perhe: Vaimo ja kaksi lasta Ajankohtaista: The Story of Light -albumi ilmestyi elokuussa. Keikalla Tampereen Pakkahuoneella 22.10. ja Helsingin The Circusissa 23.10. » 10 « NRO. 9
• Ei ikärajaa, rajattu anniskelualue Klubi aukeaa klo 20 2012 Pe 14.9. klo 20 16 / ovelta 18 IIRIS (EST) KHUDA (UK) RED ELEVEN, NO SIGN OF LIFE, JIMMY WASTED ke 12.9. 8/0 5/0 5/0 8/5 Justimusfilms, Nost3 & Protro Ikärajaton, ei anniskelua K18 to 13.9. pe 14.9. la 15.9. Lahti goes Hard & Heavy 2 Rainbow Night, Wild Spirit, Rock Rooster, Shades of Purple La 15.9. klo 20.30 13 / ovelta 15 OLAVI UUSIVIRTA, ANTTI LAINAS Pe 28.9. klo 20.30 15 / ovelta 18 SONATA ARCTICA LAPKO, NANCY BARREN WOMB (NO), FORRÆDERI (NO), HÄVITYS, PSYKOPAATOS to 20.9. 25/23 15/13 10/8 5/0 5/0 8/5 8/5 14/12 13/12 15/13 SCANDINAVIAN MUSIC GROUP pe 21.9. Husky Rescue, Zebra & Snake, Murmansk, Loiva DJ:t la 22.9. ke 26.9. Korpiklaani & Frosttide Pe 19.10. klo 21 18 / ovelta 21 Pe 5.10. klo 20.30 18 / ovelta 21 Mokoma SATELLITE STORIES EVA & MANU JULMA HENRI & RPK KAUKO RÖYHKÄ & NARTTU K18 to 27.9. K18 pe 28.9. la 29.9. su 30.9. La 20.10. klo 21 21 / ovelta 23 Apulanta 26.10. klo 20-02 & 27.10. klo 18-1.30 25 Chicago Erotic 2012 K18 Kauko Röyhkä & Narttu La 3.11. klo 21 21 / ovelta 24 Pe 2.11. klo 21 18 / ovelta 21 JUSTIMUSFILMS, NOST3 & PROTRO K18 pe 5.10. la 6.10. Turisas ENTOMBED (SE) La 10.11. klo 21 21 / ovelta 24 Neljä Ruusua The 69 Eyes Eläkeläiset Ei ikärajaa ellei toisin mainita. Baari aina K 18. Ennakkoliput: www.jelmu.net. Halvempi hinta Jelmu ry:n jäsenille. La 17.11. klo 21 21 / ovelta 24 La 24.11. klo 21 20 / ovelta 23 La 1.12. klo 21 21 / ovelta 24 Raskasta Joulua To 6.12. klo 20 32 / ovelta 35 Joulupipari 2012 Popeda Zaani, Niko Kivelä, Viikate, Kotiteollisuus Pe 7.12. klo 21 22 / ovelta 25 La 15.12. klo 21 22 / ovelta 25 Samuli Edelmann Ke To Pe La Su Ti Ke To Pe La Su Ti Ke To Pe 12.09 13.09 14.09 15.09 16.09 18.09 19.09 20.09 21.09 22.09 23.09 25.09 26.09 27.09 28.09 La 29.09 Su 30.09 Pe 12.10 Iloiset tunnit 23-04 free Iloiset tunnit 23-04 free Doris live: Big Wave Riders, dj Jirci 6 Dj Mr. Willy Supersunnuntai Dj Jussi 2 Supertiistai dj Laurila 2 Iloiset tunnit 23-04 free Iloiset tunnit 23-04 free Dj Jussi 5 Dj Jirci 5 Supersunnuntai dj Jirci 5 Supertiistai dj Eetu 2 Iloiset tunnit 23-04 free Kaino-klubi Iloiset tunnit 23-04 free Keep the Faith- klubi dj:t Radio, Perryman ja Spesiaali-Eetu 5 Northern Soul / RnB / Early Reggae / MOD Dj Miguli 5 Supersunnuntai dj Tomi 2 Doris live: I Was A Teenage Worshipper 6 Uutta: blues - soul - jazz Tunnelmallisella 180:n hengen klubilla istutaan pöydissä, nautiskellaan pikkuherkkuja ja viihdytään mukavan musiikin parissa. Klubi aukeaa klo 20. K18. Liput 15 , sarjalippu 30 . Emma Salokoski Ensemble Erja Lyytinen Band Unplugged Felix Zenger & vieraat Muutokset mahdollisia. SIBELIUSTALON LIPPUKASSA. Ankkurikatu 7, Lahti. Avoinna ma-pe 13-17. Ei toimitusmaksua. p. 0600 39 3949 (1,49 / min + pvm) puhelinvaraukset ma-pe klo 11-17. LIPPUPALVELUN KAUPAT JA NETTI Toimitusmaksut alk. 1,50 / lippu. La 22.9. klo 22 La 20.10. klo 22 La 24.11. klo 22 Doris, Aleksanterinkatu · 20, Tre ravintoladoris@gmail.com · www.ravintoladoris.fi Ti, ke, to & su 23-04 Pe & la 22-04 · K-20 SUE www.finlandia-klubi.fi www.sibeliustalo.fi » 11 « NRO. 9
• HAASTATTELU TEKSTI MARCEL ANDERS / THE INTERVIEW PEOPLE KÄÄNNÖS ARI VÄNTÄNEN KUVA WARNER MUSIC » YHTEINEN VIHOL Muse on nimennyt uuden albuminsa termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan. Se sekä on vertauskuvallista että ei ole. K un Musen edellinen albumi The Resistance ilmestyi vuonna 2009, kitaristi-laulaja Matthew Bellamyn, rumpali Dominic Howardin ja basisti-laulaja Christopher Wolstenholmen yhtye nousi listakärkeen 19 maassa. Nyt kunnianhimoisen ja huikentelevaisen bändin on jälleen aika lyödä omat ennätyksensä ­ ainakin, jos ulkopuolisilta kysytään. Kuinka The Resistancen kaltaisen albumin saavutukset voi ylittää taiteellisesti ja kaupallisesti? ­ Kaupallisesta puolesta en ole kovin kiinnostunut. Taiteellisesti olemme mielestäni onnistuneet siinä. Olemme haastaneet itsemme tekemään asioita uusilla tavoilla. Olemme tuottaneet levyjämme itse, ja se on opettanut paljon. Osaamme toimia niin, että päädymme te- kemään asioita jopa omien odotustemme vastaisesti, Matthew Bellamy kertoo. ­ Esimerkiksi Follow Me oli aivan tavallinen Muse-biisi, kunnes päätimme muokata sitä elektronisemmaksi. The 2nd Law ­ The Unsustainable -biisissä toimimme päin vastoin. Se kuulosti alun perin melkein dubstepiltä, kunnes päätimme riisua siitä kaikki elektrovaikutteet. Chrisin tekemät ja laulamat biisit olivat nekin uusia haasteita. Madness-kappaleessa haastoin itseni tekemään hyvin minimalistisen mutta groovaavan kappaleen, jonka sanoitus on henkilökohtainen. ­ Olen tosi tyytyväinen siihen, että suoriuduimme kaikista itse itsellemme asettamistamme haasteista. Niiden kautta syntyi avarakatseinen levy, ja omaksuimme uu- sia musiikki- ja soittotyylejä. Uutta levyänne voisi kuvailla niin, että siinä kohtaavat Skrillex, Queen ja Lontoon sinfoniaorkesteri, ja päälle ripotellaan vähän brianwilsonia. ­ Nimenomaan! The 2nd Law on hyvin vaihteleva, tähän mennessä kaikkein monipuolisin Muse-levy. Jokainen biisi on tuotettu täysin sen omilla ehdoilla. Mukana on myös koko albumin läpäiseviä teemoja. Mikä sai sinut kuvailemaan uutta levyänne Twitterissä "kristityksi gangsta rap jazz -odysseiaksi, jossa on vähän kapinallista ambientdubstepiä"? ­ Se tweetti oli lähinnä vitsi. Ainoastaan sanalla "dubstep" on levyllä jonkinlaisia vastaavuutta. Mitään kristillistä siellä ei ainakaan ole, ja gangstarapin lähellekään Muse tulee tuskin koskaan meneSUE mään... vaikka mistäpä tuon tietää, Domhan ei nimittäin vielä ole tehnyt meille biisejä. Ehkä hän tekee seuraavalle albumille sellaista musiikkia. Basistinne Chris laulaa levyllä kaksi tekemäänsä biisiä. Hän on tunnetusti suuri Beach Boys -fani, ja onkin hauskaa kuulla hänen laulavan brianwilsonmaisesti Save Me -biisissä. ­ Totta. Hänellä on hyvä ääni sellaiseen musiikkiin, ja Brian Wilson on varmastikin Chrisin suurin musiikillinen esikuva. Päätitte sitten päästää Chrisin irti. ­ Joo, hän ei ole koskaan ennen ollut yhtä varma tekemisistään. Onhan hänellä kaikenlaisia biisi-ideoita ollut, mutta hän ei ole vienyt niitä loppuun saakka. Tällä kertaa hän teki pari kokonaista biisiä. Sik- si oli oikea aika päästää Chris valloilleen. KYSYMYS ON LÄMMÖSTÄ albumin nimi the 2nd Law viittaa termodynamiikan eli lämpöopin toiseen pääsääntöön. Termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan energiaa ei voi luoda eikä hävittää, ainoastaan muuttaa, ja energian tuottaminen onkin itse asiassa sen muuttamista toiseen muotoon. Toisen pääsäännön mukaan osa energiasta menee muutoksessa aina hukkaan. Miksi Musen levyllä on tuollainen nimi? ­ Se lähti siitä, kun katsoin uutisia. Tuntui, että niissä ei enää muusta puhutakaan kuin pankkikriisistä ja Kreikan veloista ja lamasta ja taantumasta. Minua alkoi kiinnostaa, että mistä se kriisi pohjimmiltaan johtuu. » 12 « NRO. 9
• " Möläytin huonon vitsin, kun laukkuani tutkittiin. Sitten minulle sanottiin, etten pääse koneeseen. voisimme elää seuraavat 50 vuotta kuin Star Trekissä. Ajeltaisiin vain ympäriinsä avaruusaluksilla. Se olisi hienoa. Oletko nähnyt Iron Sky -elokuvan? Siinä kuussa asuvat natsit luovat Neljättä valtakuntaa Helium 3:n avulla.Sitten he lähtevät valloittamaan Maata aluksella, jonka nimi on Götterdammerung. Siitä ei leffa parane. ­ En ole nähnyt sitä vielä mutta aion kyllä ehdottomasti katsoa sen. Sehän on suomalainen leffa, eikö olekin? Ainakin sen ohjaaja on suomalainen. ­ Täytyy hankkia se leffa. Albumin sanoma ei kuitenkaan liity tuohon. Käytin energiakuvastoa henkilökohtaisempien asioiden kuten ihmissuhteiden metaforana. Termodynamiikan toinen pääsääntö on Muselle vertauskuva kamppailusta, jota jokainen ihminen käy elämän päätepisteeseen ajautumista vastaan. SANKARIHETKIÄ JA SOUNDTRACKEJA the 2nd law -levyllä kuullaan entistä enemmän kitaransoittoa, myös sooloja. Matthew Bellamyllä on siihen henkilökohtaisia syitä. ­ Minua nolottaa, kun ihmiset tuntuvat pitävän minua hyvänä kitaristina. Siksi halusin yrittää tällä kertaa tosiaan soittaa levylle kiinnostavia juttuja. Omat suosikkini ovat Animalsin puhtaalla soundilla improvisoiden laulun lomaan soitetut kohdat. Pidän myös Madness-biisin kitarasyntikkasoundista. Supremacyssa on myös hyviä kohtia. Follow Me -biisissä sinulla on myös aikamoinen Bono-hetki. ­ (Nauraa hysteerisesti) Mehän keikkailimme U2:n kanssa EteläAmerikassa viime vuonna. Se oli viimeinen bändi, jonka lämppärinä olimme. Onhan uudella levyllämme varmasti vaikutteita U2:lta. Vähän Achtung Babyä siellä sun täällä. The 2nd Law -biisin molemmat osat puolestaan voisivat olla peräisin jonkun Das Bootin kaltaisen elokuvan soundtrackiltä. Voisitko kuvitella tekeväsi elokuvamusiikkia? ­ Soundtrackit ovat aina kiinnostaneet minua ja vaikuttaneet musiikkiini. Kasvoin Steven Spielbergin elokuvien ja John Williamsin musiikin parissa. Hans Zimmer on mielestäni kaikkien aikojen suurin elokuvasäveltäjä. Hänen vaikutteitaan kuulee The 2nd Law -biisissäkin. ­ Olisi mahtavaa tehdä elokuvamusiikkia, mutta kun ei ole aikaa. Soundtrackin tekeminen on varmaankin vaikeampaa kuin albumin. Siihen on käytettävä aikaa SUE ja vaivaa, ja minä todella tahtoisin ryhtyä siihen jonakin päivänä. Mutta silloin Musen olisi oltava pitkällä tauolla. VALLANKUMOUS SÄHKÖAUTOSSA matthew bellamy osti äskettäin sähköauton. Kuten The 2nd Law'n lämpöoppitematiikastakin voi päätellä, muusikko pitää energian säästämistä kannatettavana asiana. ­ Odotan innolla, että ranskalaiset rekkakuskit menevät lakkoon. Silloin polttoaineen tuonti Iso-Britannian katkeaa. Sieltä loppuu bensä suunnilleen kuudessa päivässä. Kun tiet ovat tyhjiä muusta liikenteestä, minä hyppään sähköautooni ja kaahaan täysillä. Onko sellainen auto oikeasti 110 000 punnan väärti? ­ En tiedä mutta luulisin, että on. Tuota asiaa täytyy katsoa pitkällä tähtäimellä. Vuosikymmenen tai parin päästä alan säästää polttoainekustannuksissa oikein toden teolla. Onko totta, että pääsit Guinnessin Ennätysten kirjaan muusikkona, joka on rikkonut eniten kitaroita lavalla? Epämääräisten puheiden mukaan kyse on ilmeisesti Absolution-kiertueella rikotuista 140 kitarasta. ­ Oliko meillä edes niin monta keikkaa? Luulen, että tuo on pelkkä huhu. Ei Guinness ainakaan ole sitä vahvistanut. Enkä minä muista rikkoneeni kauheasti kitaroita. LINEN ­ Aloin lukea energiasta ja energiariippuvuudesta. Sain tietää, että talous lähtee nousuun aina, kun löydetään uusia öljykenttiä tai muita energiavarantoja. Se nousee aikansa mutta kääntyy sitten laskuun. Tämä tapahtuu yhä uudelleen. Olemme jumissa siinä kierteessä. ­ Sitten aloin lukea tieteellistä kirjallisuutta siitä, miten energia toimii. Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan lämpö laskee asteittain kaikkialla ­ vartaloissamme, planeetoilla, auringossa, joka paikassa. Se on se ilmiö, jota vastaan kaikki loppujen lopuksi taistelevat. Koko elämä on kamppailua sitä vastaan. ­ Tuon huomaa seuraamalla uutisia. Ekonomisia romahduksia tapahtuu jatkuvasti ja niille ei näy loppua, koska maailma on niin pieni. Ihmisestä on kasvanut liian suuri tälle planeetalle. The 2nd Law tarttuu juuri siihen. Muutamissa kappaleissa lauletaan talousasioista suo- Millainen vallankumouksellinen sinä loppujen lopuksi oikein olet? Millaisiin ongelmiin olet ajautunut? Huhutaan nimittäin, että sinut on muun muassa poistettu lentokoneesta. ­ Niin on kerran käynyt. Siinä oli kyse matkatavaroistani. Tai oikeastaan siitä, että möläytin huonon vitsin, kun laukkuani tutkittiin. Sitten minulle sanottiin, etten pääse koneeseen. Mutta ainahan minä olen ollut tuollainen. Koulussakin kyseenalaistin aina sen, mitä opetettiin, kuten myös sen, että sitä opetettiin. Luottamukseni valtaapitäviin ei ole koskaan ollut vahva. Varsinkin Yhdysvalloissa turvatarkastukset ovat nykyisin aika painajaismaisia. Sinä matkustat jatkuvasti. Joudutko tuon tapauksen jälkeen hankaluuksiin rajoilla? ­ Jenkkeihin mennessäni joudun yleensä erityistarkastukseen. Menen ensin tullin läpi, ja sitten minut ohjataan kuulusteluhuoneeseen. Kuulemma sillä on tekemistä sen kanssa, että hukkasin passini vuonna 2007. Asun nykyisin osan aikaa Amerikassa, eikä siihen suuntaan ole koskaan kivaa matkustaa. Sinusta tuli hiljattain isä. Millaista se on? ­ Elämäni paras kokemus. Se on vähän kuin syntyisi itse uudelleen. Kaikki on ihan uutta. Se palauttaa mieleen hienoja asioita omasta lapsuudesta. Elämä on hauskaa, kun ympärillä on lapsia. Uuden levyn kappale Follow Me alkaa vauvani sydämen lyonneillä. Se rytmi vaikutti koko biisiin. « MA 10.12. HARTWALL AREENA, HELSINKI raan. Esimerkiksi Animals päättyy pörssin ja meklareiden ääniin. Luulin niitä poliitikkojen ääniksi. Hekin kuulostavat ajoittain eläimellisiltä. ­ Täsmälleen. The Explorersissa taas lauletaan siitä, millaista on elää planeetalla, jossa luonnonvarat ovat loppumassa. The 2nd Law Part I, Part II pui tieteellisiä syitä siihen, miksi tällaisia asioita tapahtuu. Mikäli luonnonvaroja käytetään jatkossakin niiden rajallisuudesta piittaamatta, luuletko, että se johtaa maailmanlaajuiseen pimennykseen? ­ Toisen pääsäännön mukaan energia voi loppua kokonaan vain suljetuissa järjestelmissä. Maa-planeetta ei ole suljettu vaan avoin auringolle ja kaikelle muulle, mitä maailmankaikkeudessa on. Toistaiseksi aurinko tosin on ainoa vaihtoehto. ­ Jos löytäisimme Helium 3 -alkuaineen ja oppisimme tuottamaan energiaa ydinfuusion avulla, KIERTÄVÄ SPEKTAAKKELI Muse lähtee The 2nd Law -levyn myötä maailmankiertueelle. Helsingin Hartwall Areenalla bändi esiintyy joulukuun 10. päivänä. atthew Bellamy kertoo, että kiertueet eivät haittaa perhe-elämää yhtä paljon kuin aiemmin. ­ Emme ole enää pariin albumiin rundanneet sillä tavalla kuin ennen vanhaan. Emme enää häivy kotoa kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Olemme reissussa korkeintaan 12 päivää kerrallaan. Sitten ollaan viikko pari kotosalla. Toisinaan perheet tulevat mukaan kiertueelle. Viimeksi showhun kuului muun muassa jättimäisiä torneja. Miten sellaisissa ylipäätään pystyi esiintymään? Eivätkö ne huojuneet? ­ Sillä lavalla ei ollut kovin mukavaa esiintyä. Koimme aika monta Spinal Tap -hetkeä. Meillä oli iso keikka Los Angelesin Staples Centerissä, ja sain päälleni yhden sellaisen ison lavaste-esineen, joita showssa ympärillämme sortui. Se ei lähtenyt irti päästäni, ja jouduin soittamaan puolet keikan ensimmäisestä biisistä päässäni jättimäinen sukantapainen juttu. Chrisin kohdalla taas lavasteet eivät sortuneet niin kuin piti, ja hän oli ensimmäisen biisin jälkeen edelleen lavasteiden sisällä. Se oli täsmälleen niin kuin Spinal Tapissa. Ja kyllähän ne tornit huojuivatkin. Mexico Cityssä yleisö hyppi niin rajusti, että se vavisutti lavaa. Minun piti soittaa polvillani, että en kaatuisi. Tulevalla kiertueella lava ei enää liiku. Onneksi. Millaisen shown olette suunnitelleet? ­ Areenakiertueen sisäkeikat ovat riisutumpia kuin edellisellä rundilla. Videoprojisointeja tulee olemaan paljon. Suunnitelmissa on myös sellainen ylösalaisin riippuva pyramidirakennelma, jonka voi nurinpäin kääntämällä muutta eräänlaiseksi japanilaiseksi temppeliksi, joka on siis kokonaisuudessaan yksi iso videoscreeni. Ulkoilmakeikoille järjestämme sitten jotain spektaakkelimaisempaa. M » 13 « NRO. 9
• tuksista. Niissä ei ehkä ole sitä samaa raivoa, jota 90-luvulla saimme todistaa, mutta energisyys ja tunteiden avoin paljastaminen jatkuu edelleen. ­ Olen aina ollut hyvä tunteiden ilmaisemisessa niin artistina kuin normaalissa elämässänikin. Mielestäni se on tärkeää ja auttaa biisien kirjoittamisessa ja eläytymisessä. En kuitenkaan kirjoita iloisia lauluja, koska maailmassa tapahtuu paljon surullisia asioita ja niistä on mielenkiintoisempaa tehdä kappaleita. Olen onnellinen monesta elämäni asiasta, mutta haluan purkaa näkemäni vääryydet paperille ja tuoda ne ihmisten kuuluviin. Ihmissuhteista kertovat biisit ovat aina olleet Skunk Anansien vahvuus. Niitä löytyy myös Black Trafficilta. Sinkkunakin julkaistu Sad, Sad, Sad esimerkiksi kertoo Skinin mukaan hänen ystävästään, joka jatkuvasti tapailee vääriä miehiä ja valittaa ystävilleen pieleen menneistä suhteista mutta ei silti opi valitsemaan oikein. ­ Se on todella ärsyttävää. Siksi tein siitä biisin. Suosikkejani levyllä ovat varmaankin This Is Not a Game sekä I Believed in You. Niissä on tunteikas sanoitus sekä hyvä melodia. Jotkut biisit ovat henkilökohtaisempia kuin toiset ja siksi ehkä tärkeämpiä. KOHTI TUNTEMATONTA vaikka skin edelleen hätkähdyttääkin persoonallisella ulkomuodollaan sekä hennosta raakaan vaihtelevalla äänenkäytöllään, on yleisön huomio kuitenkin nykyään enemmän Skunk Anansien musiikissa. Aikoinaan Skin sai taistella ennakkoluuloja vastaan niin ihonvärinsä kuin sukupuolensakin vuoksi. Hänen kaltaisiaan solisteja ei edelleenkään juuri ole. Skunk Anansien hajoamisen jälkeen Skin kokeili soolouraa. Hän julkaisi kaksi albumia, Fleshwounds (2003) ja Fake Chemical State (2006), mutta levyt saivat Briteissä hyvin vähän radiosoittoa eikä levymyyntikään ollut suurta. Muualla Euroopassa nämä julkaisut tosin saivat hyviä listasijoituksia. Sillä välin myös muut Skunk Anansien jäsenet tekivät ahkerasti musiikkia. Jokin kuitenkin sai bändin palaamaan yhteen. ­ Olemme aina toimineet hyvin yhdessä niin musiikillisesti kuin henkilötasollakin, Skin kertoo. ­ Siksi bändin paluu oli helppo ja ehdottomasti oikea ratkaisu. Vaikka Skinin sooloura jäikin lyhyeksi, nähdään hänet aina välillä esiintymässä yksinäänkin: nainen tekee paljon DJ-keikkoja Euroopan klubeilla. ­ Nautin DJ-keikoista. Vaikka siinäkin on kyse musiikista, se eroaa paljon Skunk Anansiessa esiintymisestä. Jos satut Skinin DJ-keikoille, et luultavimmin kuule rokkia vaan housea, teknoa ja electroa. Nämä kaikki musiikkityylit hiphopin ja reggaen lisäksi ovat olleet musiikillisesti suuria vaikuttajia ja inspiroijia Skunk Anansien musiikin kehittymiseen. Paljon on tapahtunut 90-luvun puolesta välistä tähän päivään, mutta Skunk Anansien yli 40-vuotiaat jäsenet porhaltavat edelleen kohti uutta ja tuntematonta. Skin on ehdottomasti sitä mieltä, että uudistuminen ja eteenpäin meneminen on tärkeintä niin uralla kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Kaikki asiat eivät sentään muutu. ­ Käytän edelleen välillä mustaa huulipunaa, Skin myöntää. « HAASTATTELU TEKSTI NIINA LINNA KUVA STUART WESTON » PIMEÄÄ LIIKENNETTÄ Skunk Anansien keulahahmo Skin kasvatti vihdoin tukan. Silti hän on edelleen aivan oman tiensä kulkija, myös musiikillisesti. K alju pää ja iso, mustalla huulipunalla maalattu suu. Vuonna 1996 se suu lauloi Weak-kappaleessa sielua raastavan herkästi ja samalla aggressiivisesti siitä, miten heikoksi rakkaus tekee. Vuonna 1997 sama suu lauloi tunteita peittelemättä himoihin perustuvista suhteista kappaleessa Hedonism. Seksuaalinen suuntautuminen, feminismi ja rotupoliittiset kannanotot. 90-luvun puolivälissä tätä bändiä kuunnelleille nämä asiat ovat syöpyneet syvälle aivosopukoihin. Nyt puhutaan bändistä nimeltä Skunk Anansie ja erityisesti bändin laulajasta, räväkästä naisesta nimeltä Deborah Dyer eli Skin. Vuonna 1994 perustettu Skunk Anansie koki 90-luvulla hienoja hetkiä. Levyt myivät huikeita määriä ja bändi kiersi ympäri maailmaa suurimpien artistien kanssa. Vuonna 2001 Skunk Anansie päätti hajota. Bändi oli telakalla kahdeksan vuotta mutta kuten moni muukin sen ajan suosittu yhtye, se kasasi rivinsä lopulta uudelleen. Odotetun kokoelmalevyn jälkeen yhtye julkaisi täysin uutta materiaalia sisältävän Wonderlustrealbumin vuonna 2010. Kahdeksan vuotta on pitkä aika, ja menestymisen kannalta bändin paluu oli riski. Mutta koska Skunk Anansie on yksi niistä bändeistä, jotka ovat jo jääneet historian kirjoihin musiikin ja ilmaisun saralla, otettiin sen paluu hyvin vastaan. Ei sillä, että Skin tai kukaan muukaan yhtyeestä olisi lupaa comebackiin kysynytkään. Skunk Anansie kulkee edelleen omaa tietään. Paluun jälkeisellä levyllä bändi ei halunnut tehdä mitään täysin uutta ja mullistavaa. Se pitäytyi aikoinaan hyväksi todetussa kaavassa ja teki musiikkia omalla tyylillään. Kaksi vuotta kului uudesta noususta nauttien ja maailmaa kiertäen, ja nyt on jälleen uusi levy valmis. Black Trafficin tuotannossa avusti bändin vanha ystävä Chris Sheldon, joka on tuottanut myös Foo Fightersia ja Biffy Clyroa. Mutta jokin on silti muuttunut. Ensinnäkin, Skin on kasvattanut tukan. Naisen päässä ei kuitenkaan onneksi nähdä lainehtivia kutreja, vaan hiustyyli on odotetusti lyhyt ja huomiota herättävä. Toinen merkittävä muutos on oman levyyhtiön Boogooyamman perustaminen. Black Traffic on bändin ensimmäinen itsenäinen julkaisu. Skin kertoo, että oman levy-yhtiön kautta Skunk Anansie sai käyttää luovuuttaan täysillä ja ilman rajoitteita. ­ Black Traffic on rehellisesti sanottuna paras albumimme, hän toteaa. ­ Oman levy-yhtiön kautta olemme saaneet saundimme ja koko uramme omiin käsiimme ja se tuntuu hyvältä. Vihdoin voimme itse vaikuttaa kohtaloomme emmekä ole riippuvaisia muista. ­ On ollut todella innostavaa tehdä musiikkia täysin omista lähtökohdista ja testata erilaisia saundeja. Vaikka olemme aina tehneet asiat omalla tavallamme, nyt tuntuu, että vihdoin olemme itse yksin vastuussa tekemisistämme. Emmekä edelleenkään välitä kenenkään mielipiteistä. POLIITTISTA MAUSTETTA skin kertoo olevansa todella kiireinen ja siksi hiukan väsynyt, ja siltä hän myös kuulostaa. Mutta samaan hengenvetoon hän myöntää olevansa tottunut siihen. Tämä clitrock-yhtyeeksikin nimetty neljän hengen ryhmä on valmistellut uutta levyään hitaasti ja rauhassa, joten nyt sen promoaminen ei stressaa pahemmin. Haastattelujen keskellä bändi on saanut vastailla useaan poliittiseen kysymykseen, koska Black Trafficin sanoituksissa on paljon poliittisia viittauksia. Vaikka Skunk Anansie on aikoinaan kieltänyt olevansa poSUE liittinen bändi, myöntää Skin maailman tapahtumien olleen sanoituksien suuri vaikuttaja. ­ Levy tuo esiin, mitä kauheuksia ympärillämme tapahtuu maailmassa ja miten ne asiat sitten vaikuttavat meihin. Myös asioihin vaikuttamisen tärkeys kuuluu biiseissämme suoraan ja epäsuorasti. Levyn nimi Black Traffic kertoo siitä, miten tietämättämme ympärillämme liikkuu sellaisia asioita, mistä meille ei kerrota. Sellaista "mustaa liikennettä" on maailmassa paljon, politiikassa, pankeissa, internetissä... ­ Biisi I Believed in You kertoo pettymyksestä poliitikkoihin ja heidän turhiin päätöksiinsä. Talouskriisi pahenee jatkuvasti ja vaikka meitä kehotetaan äänestämään, se kaikki tuntuu niin turhalta, kun mitään ei oikeasti tapahdu. Kotikaupungissani Lontoossa olleet mellakat ovat tulosta siitä, ettei kansaa ja sen huolia kuunnella. Ainut keino on toimia, tehdä jotain itse, eikä odottaa, että hallitus korjaa asiat. Ystävillemme ja tutuillemme on tapahtunut paljon ikäviä asioita, jotka ovat inspiroineet tuomaan asioita julki. Black Trafficin kappaleet eivät kuitenkaan ole protestilauluja. Skunk Anansien tutun yhtä aikaa aggressiivisen ja herkän ilmaisun tunnistaa edelleen myös sanoi- » 14 « NRO. 9
• » PIENI SUURI BÄNDI Vaihtoehtorockia soittavan Murmanskin kolmas pitkäsoitto Rüütli tarjoaa tutun tuhdin soundin lisäksi myös yhtyeen herkempää puolta. V aikka Murmanskin edellisestä levystä oli kulunut kolme vuotta, ei bändi halunnut kiirehtiä tai hätäillä. Äänekästä vaihtoehtorokkia tahkoavan yhtyeen basisti Olli kertoo, että yhtye irtautui arjesta ja linnoittautui kylpylöistään tunnettuun Pärnuun kirjoittamaan biisejä. ­ Saimme käyttöömme vanhan talon Pärnusta keskellä talvea ja olimme siellä niin pitkään, että biisejä alkoi syntyä. Siellä me sitten möllötimme aikamme ja häiritsimme naapureita kauhealla metelillä. Työskentelytapa oli intensiivinen, koska sieltä ei voinut lähteä kesken kaiken käymään himassa. Siellä soitettiin aamusta iltaan. Biisit syntyivät ilman lähtökohtaista visiota, vaikka puitteet ja ajankohta musiikin tekemiselle olivatkin ennalta suunnitellut ja määritellyt. ­ Meille biisien tekeminen on tiedostamaton projekti. Se aloitetaan soittamalla yhdessä ja siitä muotoutuu jotain sellaista mitä kukaan ei alunperin osannut edes odottaa. Kun yhdistetään neljä tyyppiä, joil- la kaikilla on omat tonttinsa ja näkemyksensä, syntyy sellainen lopputulos, joka yllättää kaikki. Koko bändi; Olli, Jari (kitara), Jaakko (rummut) ja Laura (laulu) vastaavat kappaleiden sävellyksistä ja sovituksista, lyriikat syntyvät Lauran toimesta. Uutta Rüütli-albumia varten syntyneiden kappaleiden työstö oli rauhallista ja bändi otti aikansa studiossa. ­ Pitkä prosessi mahdollisti sen, että saatoimme säveltää ja sovittaa biisejä mahdollisimman huolellisesti. Annoimme pölyn laskeutua miksausten välillä. Siten saimme niihin etäisyyttä ja pystyimme arvioimaan niitä eri tavalla. Huolellisen työnteon seurauksena osa materiaalista putosi kelkasta. Levylle valikoitui 11 eheää kappaletta. ­ Valitsimme levylle ne biisit, jotka tuntuivat meistä hyviltä, valmiilta ja parhailta albumikokonaisuu- HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVA JANNE KARVINEN LA 29.9. BAR 15, SEINÄJOKI " Meille biisien tekeminen on tiedostamaton projekti. teen nähden. Albumin työtapaan toi muutosta myös Arto Tuunelan mukaan tulo studioon. Aiemmilla levyillä bändi oli tehnyt yhteistyötä Juppu Maurosen kanssa. ­ Tuunelan Arto oli sinänsä aika luonteva valinta, koska tunsimme hänet entuudestaan. Artolla oli alun alkaen hyvä käsitys siitä mikä meidän bändin juttu on ja mistä meidän soundissa on kysymys. Murmansk antaa kiitosta Pariisin Keväästä ja Major Labelista tunnetulle Artolle. ­ Hänelle ei tarvinnut selitellä mistä on kyse ja mitä haemme. Arto toi oman näkemyksensä levylle, jolle saatiinkin hyvin taltioitua sitä meidän livesoundia, mitä tavoitte- limmekin. Rüütli-albumilla kuuluu selvästi miksaajan käden jälki. Bändille tunnusomainen tuhti äänimuuri on entistä kirkkaampi ja raikkaampi. Yhtye toteaakin, että albumi on julkaistuista iloisin ja synkin. Rüütlin myötä yhtye palasi omalle Around Your Neck -levymerkilleen julkaistuaan kakkosalbuminsa Spinefarmilla. ­ Oma merkki tuntui loogiselta vaihtoehdolta, koska olimme tehneet Chinese Locks -albumin itse ja osaamme homman. Nykyisin tällaisille englanniksi laulaville vaihtoehtobändeille ei ison levyyhtiön huomaan meno ole mikään vaihtoehto. Levymyynnit eivät yksinkertaisesti riitä siihen, että yhtiöiden kannattaisi signata tällaisia bändejä. Vaihtoehtobändeille itse tekeminen on myös verissä. ­ Se tekemisen tapa, joka isommilla levy-yhtiöllä on, ei sovi meidän kaltaisillemme bändeille, jotka ovat tottuneet tekemään kaiken itse ja pitämään langat omissa käsissään. Oman levymerkin kautta ulkomailla operoiminen on hankalaa, joten siellä levy julkaistaan Rough Traden kautta. Euroopan klubeja kiertäneen bändin tarkoituksena on tälläkin kertaa suunnata ulkomaille, Itävallan Waves Vienna -festivaaleilta aloittaen. Suomessa syyskuun 22. päivänä starttaava kiertue juhlistaa uutta levyä, vaikka teoriassa yhtye voisi juhlistaa myös 10 vuotta kestänyttä taivalta. ­ Bändin henkilöstö on matkan varrella elänyt sen verran, että on vähän vaikeaa ajatella, että olemme vääntäneet tätä jo kymmenen vuotta, Olli naurahtaa. « NEW ALBUM OUT SEPTEMBER 21st FEATURES THE SINGLE "JUST A BEAUTIFUL DAY" LIVE 12.10 @ THE CIRCUS, HKI PRE-ORDER ALBUM AND DOWNLOAD SINGLE FOR FREE AT: WWW.ROCKANDROLLISBLACKANDBLUE.COM SUE » 15 « NRO. 9
• " Näen sanoitukseni usein hurjan paljon hauskempana kuin kuulijat kappaleeni kuulevat. HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA VILLE JUURIKKALA LA 22.9. KLUBI, TURKU » KAKKAHUUMORIN YSTÄVÄ Samuli Putro pitää verbaalisesta huumorista mutta nauttii myös siitä, kun sukulaistyttö soittaa hääjuhlissa viulua päin helvettiä. J o Zen Cafesta lähtien Putro on laulanut albumeillaan vakavista asioista, eikä miehen kolmas soololevy Tavalliset hautajaiset tee sääntöön poikkeusta. Putro on kansakuntamme virallinen vakava ajattelija, ja hänen niskaansa on vuosien varrella isketty kuin vahingossa älykön leima. Hän kuitenkin kieltää etteikö uskaltaisi tätä nykyä paljastaa omaa tietämättömyyttään siinä vaiheessa kun eteen tulee kysymyksiä, joihin hän ei osaa vastata. ­ Viime aikoina olen alkanut jopa nauttia siitä, että voin kysyä mitä jokin asia tarkoittaa. Jos joku käyttää esimerkiksi jotain sellaista sivistyssanaa jonka merkitystä en tiedä, kysyn aivan avoimesti mitä se tarkoittaa. Kysyminen toimii kädenojennuksena toista ihmistä kohtaan, ja silloin molemmat laskevat suojauksensa alas. Ihminen tekee itsensä tyhmäksi silloin kun lähtee uhoamaan jostain sellaisesta asiasta, josta ei tiedä tarpeeksi. ­ Kenties nyky-yhteiskunnassa tiedon välittäminen on osa ystävystymisen prosessia. Ennen ystävystyttiin minä-lähtöisen maailmankuvan kautta ja kerrottiin toiselle omasta elämästä. Nykyään sama keskustelu käydään osana tiedonvälitystä, ja kaikki sekoittuu toisiinsa. Putron julkisuuskuva on aina ollut vakavahenkisen muusikon arkkityyppi. Osittain tämä johtuu myös lehdistöstä. Putro on tällä hetkellä sukupolvemme virallinen ääni TM, jonka kanssa jutellaan aina ns. tärkeistä asioista. ­ Usein ihmiset tuntuvat yllättyneiltä juteltuaan kanssani ja huomattuaan, että hymyilen ihan siinä missä muutkin ihmiset. Sitä pääsee varmaan taiteilijana helpommalla, kun esittää vakavaa. On myös helpompi tehdä ihmisiin vaikutus kun on tällainen vakavan miehen maine. Sitä kun hymyilee kerran, niin kanssakeskustelija on siitä aivan otettu ja ajattelee, että hymy on ainoastaan häntä varten, ja että hän on saanut vakavan taiteilijan avautumaan. ­ Suomessa on läpi historian ollut vallassa vankka paskapääneromyytti siitä, että taitei- lijan pitää olla vähän vittumainen. Sitten kun tämä kyseinen henkilö paljastaa vähänkin inhimillisyyttä ja aurinkoa sisimmästään, niin sen vastaanottanut ihminen on täysin myyty koko loppuelämänsä. Ihan kuin siinä olisi jotain riemukasta, että joku ihminen on onnistunut olemaan hetken aikaa inhimillinen. ÄÄNEEN AJATTELUN VAIKEUS uuden levyn arktiseen limboon -avauskappaleella lauletaan syrjäytymisestä tavalla, joka tihkuu Viikate-henkistä suomalaista pateettisuutta. Silti sen sanoituksissa vilahtelevat natsikorttitalot ja vihaiset linnut olisivat toisessa asiayhteydessä humoristisia sanapareja ja viittauksia nykyaikaan. ­ Näen sanoitukseni usein hurjan paljon hauskempana kuin kuulijat kappaleeni kuulevat. Suomalainen huumori on ilmeetöntä ja alleviivaamatonta. Suomalainen puhetyyli on töksähtelevä, ja se kuulostaa automaattisesti jotenkin aggressiiviselta, johtuen kielemme sanojen vokaalien vähyydestä. Vaikka ihminen sanoisi toiselle kuinka tämä on helvetin kiva, se kuulostaa usein uhkaukselta. Julkisuuskuvan vuoksi on helpompi nähdä Samuli Putro nauramassa Monthy Pythonin absurdille huumorille ja vähäeleiselle brittikomedialle kuin Klamydian alapääsanoituksille. Osittain hän myöntää tämän olevan totta, osittain kuitenkin ei. ­ Osa Monty Pythonin huumorista toimii, osa ei. Juuri eilen bänditreeneistä palatessamme puhuimme Kummeli-huumorista ja muusta kotimaisesta komediasta, jota oli sen suosion huippuvuosina vähän vaikea vastaanottaa. Kummelin suurimman suosion vuosina sitä jotenkin oli aina sitä mieltä, ettei heidän sketseistään saanut pitää. Nyt jälkikäteen huomaan nauravani niille jutuille aina jos niitä jostain näkee tai jos joku niitä kertoo. ­ Nautin suunnattomasti vähäeleisestä kielellisestä huumorista. Olen myös suuri hölmöilyhuumorin ystävä, ja sitä on kauhean mukava harrastaa. Olen huomannut myös sen, että tätä nykyä sitä pitää hauskana sellaisia asioita, joita ei ennen olisi pitänyt välttämättä huvittavina ­ asioista, jotka eivät välttämättä sovi siihen SUE itsestään rakentamaansa minäkuvaan. Minusta sellainen on terve merkki ja osoittaa kuinka ihminen osaa nauraa myös itselleen ja omalle minäkuvalleen. Jos minäkuva lähtee vahvistumaan liikaa tiettyyn suuntaan ja vieläpä sellaiseen mikä ei ole välttämättä totta, tarvitaan poikkeuksia ja kummallisuuksia, jotka sotivat sitä vastaan. Ei ihminen ole koskaan pelkkä joko tai -paketti, ja joskus on hyvä muistuttaa itseään siitä. ­ Totta kai nauran myös silloin, jos miestä potkaistaan munille. Uskon että valtaosa 15 vuotta pakettiautoissa rockkuppiloita kiertäneistä ja niissä soittaneista muusikoista on aika suuria persehuumorin ystäviä. Suomessa Klamydia on hoitanut tuon osuuden niin hyvin, ettei sellaisen kanssa kannata lähteä kilpailemaan. ­ Jarkko Martikainen kertoi kävelleensä Oulussa 90-luvulla opiskelija-asuntoonsa ja kuulleensa saman illan aikana kolmella eri grillillä eri äijäporukoiden laulavan (Klamydian Juhannuksena-kappaleen sanoja) "turpa kii, mä oon pelti kii." Vaikkei se olekaan ihan minun juttuni, niin se toimii todella monelle suomalaiselle. Myös poliittisesti epäkorrekti huumori viehättää Putroa. ­ Poliittisesti epäkorrekti huumori naurattaa samalla tavalla kuin opettajan selkään heitetty lumipallo. Se on huumoria, josta on nautittava sisäänpäin. Sille nauraminen on samanlaista kuin häissä viulua päin helvettiä soittavalle sukulaistytölle virnuilu. Ei sitä voi julkisesti harrastaa, ja siksi siinä onkin se kielletyn hedelmän maku ja logiikka, mikä siinä viehättää. ­ Uskon, että ihmiset jotka esiintyvät julkisuudessa tai vaikkapa kaveripiirissään vakavina yksilöinä sairastavat kaikki ajatuksissaan jonkin luokan Touretten oireyhtymää. Uskon, että suurimmalla osalla ihmisistä on sisällään halu sanoa julkisessa tilanteessa jotain aivan suunnattoman itsetuhoisaa ja sosiaalisesti kiellettyä. Se on mielestäni merkki siitä, että ihmiset puhuvat aina hieman valheellisesti toisilleen, eikä uskalleta sanoa ääneen kaikkia niitä ajatuksia, joita oikeasti ajattelemme. VAKAVA JÄTKÄ suhteessaan ruumiinkulttuuriin ja kilpaurheiluun Samuli Putro on kuitenkin kliseinen taiteilija: hän ei harrasta kilpaurheilua missään muodossa. Itse asiassa ajatuskin sellaisesta saa hänet silmin nähden vaivaantuneeksi. Syy tosin ei ole se kaikkein tavallisen. ­ Harrastin jalkapalloa, jääkiekkoa ja koripalloa täysi-ikäiseksi asti. Jossakin vaiheessa kuitenkin huomasin vihaavani häviämistä niin paljon, että minun oli pakko lopettaa joukkueurheileminen kokonaan. Toisaalta taas voittamisen myötä saatu huomio sai tuntemaan oloni niin ikään vaivautuneeksi. Lopetin samalla myös hedelmäpelien ja lautapelien pelaamisen. Huomasin inhoavani itseäni silloin kun kilpailin. Nykyään en voi pelata edes pasianssia. Kun urheilu jäi taka-alalle, vaihtoi Putro ruumiinkulttuurin henkiseen kasvuun. Hän suorastaan ahmi maailmankirjallisuuden klassikoita paikallisesta kirjastosta. Urheilulajeissa pärjääminen vaihtui toisenlaiseen menestyshaluun. ­ Kyllä siinä oli varmaan sitäkin mukana, että halusin päteä lukemalla Gogolia ja Dostojevskia. Jotain yhteistähän noissa on. Omaa tilaa on kenties helpoin etsiä tekemällä asioita, mitä esimerkiksi ystävät ympärillä eivät tee. Jos asian haluaa kääntää kuitenkin vähemmän hävettäväksi pätemisen tarpeeksi, niin kyse oli myös oman tilan etsimisestä ja hakemisesta, sillä olin vanhempieni ainoa lapsi. ­ Saman ajatuksen voisi kääntää myös myöhempien aikojen tekemiseen eli työhön. En ole koskaan halunnut lähteä kiertueille kaveribändien kanssa, vaikka sellaiseen olisi joskus ollut kenties mahdollisuuskin. Kilpaileminen esimerkiksi listamenestyksillä on ainoastaan ihmistä pienentävää. ­ Kenties kyse on myös sinisen meren syndroomasta. En halua uida muiden haiden kanssa samoilla vesillä, sillä lopputuloksena voi olla kohdallani ainoastaan hirveä sotku. Mieluummin uin siellä vedessä täysin yksin. « » 16 « NRO. 9
• » HERKKIÄ IHMISIÄ Maailman parasta kutumusiikkia soittavan The XX:n toinen keulahahmo Jamie saa Suen Tuomas Jalamon tuntemaan olonsa vaivautuneeksi. E i liene liioiteltua väittää, että kaikki pitivät The XX:n muutaman vuoden takaisesta debyyttialbumista. Levy sisälsi yksitoista tunnelmallista indie-rakkauslaulua, jotka kuulostivat minimalistisine soundeineen pöytälaatikosta löytyneiltä demonauhoilta. Siinä missä monen orkesterin esikoislevyä vaivaa usein epätoivoinenkin näyttämisen tarve, kuulosti The XX seisovan biisiensä takana stoalaisen rauhallisena. Viimeistään bändin Suomenvierailu Helsingin Flow'ssa vuonna 2010 osoitti kappaleiden voiman: festivaalin viimeisenä iltana soitettu keikka onnistui hiljentämään yleisönsä täysin. Ironista kyllä, myös yhtyeen haastattelu näyttäisi aiheuttavan hiljaisia hetkiä ­ nimittäin vaivautuneita sellaisia. Yhtyeen basisti-laulaja Jamie vastaa puheluuni väsyneen kuuloisena. Puhelu on tunnin myöhässä sovitusta ajasta, koska joku on sekoittanut aikavyöhykkeet keskenään. Kysyessäni Jamielta, onko tämä ehtinyt tekemään jo useampia haastatteluja ennen omaani, langan toises- ta päästä kuuluu ainoastaan laiska "joo". Vaikuttaa välittömästi siltä, että miehen ulosanti on yhtä riisuttua kuin bändin musiikkikin. Aloitan tiedustelemalla bändin uudesta Coexist-nimeä kantavasta levystä, jonka on määrä ilmestyä syksyllä. Aiheuttiko ensimmäisen levyn suosio paineita uuden albumin suhteen? ­ Lopetettuamme kiertueen pidimme vuoden tauon, ja palasimme normaaliin päivärytmiimme. Siksi uuden albumin tekeminen tuntui oikeastaan samalta kuin aikaisemminkin, Jamie pohtii. ­ Sävelsimme musiikkia tekemisen ilosta, erillään mediajulkisuuden ja fanien maailmasta. Jamie jatkaa luettelemalla tapoja, joilla Coexist eroaa aikaisemmasta levystä. Mies kuulostaa siltä, kuin olisi kuolemassa tylsyyteen. Kenties kyse on siitä, että haastattelun aikana vasta masterointivaiheessa olevaa albumia on vielä hankala arvioida objektiivisesti. Ehkä omat kysymykseni ovat tylsästi muotoiltuja. Tai sitten mies on luetellut samat asiat jo sadalle muulle toimittajalle. ­ Uusi albumi on kehittyneempi. HAASTATTELU TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA ALEXANDRA WAESPI " Haastattelua on kulunut tässä vaiheessa kymmenen minuuttia ja se on tuntunut ikuisuudelta. Tunnemme olomme varmemmiksi, olemme vanhempia ja meillä on enemmän kokemuksia. Tietyt asiat ovat kuitenkin myös säilyneet muuttumattomina. debyyttilevyn kaikki kappaleet kertoivat rakkaudesta. Näin on asian laita myös Coexistin tapauksessa. ­ Kaipa rakkaus on sitten bändimme teema. Olemme kaikki melko herkkiä ihmisiä, Jamie naurahtaa ­ tai tuhahtaa. En ole aivan varma. Yritän kuitenkin jatkaa samasta aiheesta. XX:n ensimmäistä levyä kehuttiin aikoinaan täydelliseksi rakastelulevyksi. Miten bändi itse suhtautuu maineeseensa indie-rockin Barry Whitena? ­ Monet ovat kyllä tulleet sanomaan meille, että näin on. Mutta emme me tarkoituksella lähteneet tekemään seksikästä albumia. Näkeekö Jamie itse The XX:n kuitenkin romanttisena yhtyeenä? Pitkä hiljaisuus. ­ Toki. Haastattelua on kulunut tässä vaiheessa kymmenen minuuttia ja se on tuntunut ikuisuudelta. Entä jos en saa Jamien yhden sanan vastauksista juttua aikaiseksi? Helvetti sentään. Päätän tehdä vielä yhden yrityksen haastateltavani herättelyksi. Muistan Jamien kertoneen muiden lehtien haastatteluissa, että Coexist tulisi saamaan vaikutteita "klubeilla soivasta musiikista". Vaikka mies on tunnettu myös DJ-keikoistaan ja muille yhtyeille tekemistä remixeistään, tuntuu tuon maailman yhdistäminen XX:n minimalistiseen musiikkiin kaukaiselta ajatukselta. Onko elementti todella läsnä uudella levyllä, vai hylättiinkö se viime hetkellä? ­ On tuo vaikute kuultavissa ehkä parilla biisillä. Vuoden tauollamme kävimme paljon yökerhoissa ja biletimme ystävien kanssa. Tykkäämme myös tanssia ja nauraa, Jamie sanoo ja saa senkin kuulostamaan murheelliselta. « SUE » 17 « NRO. 9
• » PAHUUS ASUU IHMISESSÄ Seremonian psykedeelisessä jytärockissa on okkultistista kuvastoa mutta myös syvyyttä. K un Seremonian Rock'n'rollin maailma -single ja siihen tehty video julkaistiin toukokuussa, indiensä tunteva suomalainen rockyleisö ihaili ja ihmetteli. Rockmusiikin turmiollisesta vaikutuksesta kertovasta uskonnollisesta kasetista innoittunut biisi ja samaa aihepiiriä sivuava video aiheuttivat pienen myrskyn uuden yhtyeen ympärille. Death Hawksin Teemu Markkulan äänittämä ja miksaama Seremonia-albumi ilmestyy syyskuussa. Julkaisun kynnyksellä Seremonian Ilkka Vekka ei ole pahoillaan yhtyeensä saamasta huomiosta. Sen sävyssä on kuitenkin kehittelyn varaa, sillä musiikki uhkaa jäädä sanojen ja kuvien jalkoihin. ­ Kun Rock'n'rollin maailma julkaistiin, alkoi kauhea vääntö siitä, onko tämä ironista pilaa. Meille se on vain yksi biisi muiden joukossa. Rock'n'rollin maailma vain satuttiin valitsemaan singleksi, ja Sami Sänpäkkilä halusi tehdä siihen videon. Basisti Ilkka Vekan, laulaja Noora Federleyn, rumpali Erno Taipaleen ja kitaristi Ville Pirisen Seremonia on ensisijaisesti psykedeelissävyistä jytärockia soittava bändi. Se tahtoo soittaa toimivia rokkikeikkoja, joista välittyy psykedelian tuntua. Lähtökohta on siis musiikki, ja okkultistisia aiheita käsittelevät sanoitukset ovat asia erikseen. ­ Mä olen kakarasta asti halunnut soittaa tällaista musaa tällaisessa bändissä, Vekka sanoo. ­ Oikeita ihmisiä ei vain löytynyt ympärille ennen kuin nyt. Mulla ei edes ole selitystä sille, miksi sanoitusten aihemaailma on sellainen kuin on. Minä kirjoitin sanat ja tuollaista tuli. Seremonian tahtoo olla viihdyttävä rockbändi, mutta siinä on muitakin tasoja. Federleyn lakonisesti laulamissa lyriikoissa kauhukuvaston alla on kantaaottavuutta ja sanomaa. ­ Me puetaan okkultismin muo- toon monenlaisia asioita. Saatana ei ole niissä henkilö vaan edustaa pahuutta ihmisessä. Seremonian kappaleet kertovat usein siitä kuinka ihminen pilaa ahneudellaan ympäristönsä ja tulevaisuutensa. Yksi meille tärkeä teema on mielenterveyden järkkyminen. Sitäkin käsitellään okkultismin kautta. Sanoitukset ovat Seremonialle ilmeisen tärkeitä. Ne on painettu levyn kanteen sekä suomeksi että englanniksi. ­ Se johtuu ihan siitä, että ulkomaalaiset ymmärtäisivät ne. Minä kuuntelen sujuvasti perulaista psykedeliaa mutta kyllä mua kiinnostaisi tietää, mistä siinä lauletaan. Seremonia on ensimmäinen suomeksi laulama tämän alan bändi ja on tarkoitus kokeilla, miten meidän musa menee läpi ulkomailla. Kuten Rock'n'rollin maailmaa ympäröinyt kuhina Suomessa osoitti, sanoitusten ymmärtämisellä on puolensa ja puolensa. ­ Se single sai hirveän hyvän arvostelun yhdeltä englantilaiselta kirjoittajalta, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä biisissä laulettiin. Se kirjoitti arvostelun puhtaasti musiikin pohjalta ja onnistui mielestäni tosi hyvin. PE 5.10. HÖSTFEST, JYVÄSKYLÄ Ennen vanhaan bändit kertoivat mielellään tarinoita siitä, kuinka yliluonnollisista asioista kertovia levyjä äänitettäessä studiossa tapahtui kummia ja pelottavia asioita. Ilmenikö esimerkiksi Antikristus 666- ja Lusiferin käärmeet -kappaleita nauhoittaessa mitään sellaista, että esineet olisivat liikkuneet ikään kuin itsestään? Tai kuuluiko selittämättömiä ääniä tai vaihteliko ehkäpä huoneen lämpötila luonnottomasti? ­ En ainakaan huomannut, jos tuollaista tapahtui. Mutta jos kysyisit, harjoittavatko Seremonian jäsenet rituaaleja, vastaisin, että "Voi olla, että harjoitetaan. Voi olla, että ei harjoiteta.". Se on paljon parempi vastaus kuin "aloitan aamuni juomalla verta". Brittiläinen Venom kertoi 80-luvulla suomalaisessa nuortenlehdessä juovansa kuolevien pappien oksennusta. Minusta se on tosi hyvä vastaus melkein mihin tahansa kysymykseen. ­ Minusta taas monet bändit tuovat okkultismipuolta esille liian rajusti. Niissä on samanlainen ero meihin kuin pornossa on erotiikkaan. Paljastavat vaatteet ovat seksikkäämpiä kuin superlähikuvat ruumiinaukoista. « HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JUKKA SALMINEN SUE " Voi olla, että harjoitetaan rituaaleja. Voi olla, että ei harjoiteta. » 18 « NRO. 9
• » OLEMISEN TILASSA Kevinin tajunta on laajentunut mutta sen sydän on edelleen silkkaa poppia. un Kevin julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa We Come in Peacen vuonna 2004, laulaja-kitaristi Ville Särmä kertoi Suelle, että psykedelia on alkanut kiinnostaa häntä. Garagepoppaavaa debyyttiä seurasikin Bad Dream Stone Mystery (2006), jolla tajuntaa laajentavat ainesosat saivat popmusiikin venymään ja kuplimaan. Sen jälkeen tuli hiljaista. Kevinin toisen ja kolmannen albumin välissä kului kuusi vuotta. Ville Särmä sanoo, että pitkä tauko oli välttämätön. ­ Me panostettiin paljon Bad Dream Stone Mysteryyn. Sen jälkeen takki oli totaalisen tyhjä. Tuntui tärkeältä pitää kunnon sapatti. Vuosina 2007-2009 Kevin ei edes treenannut. Kun bändi sitten kokoontui yhtyeen ja alkoi pohtia jatkoa ja suuntaa, vanha tapa säveltää ja sovittaa ei tuntunut enää mielekkäältä. ­ Meillähän oli pitkään sellainen vaihe, että me haluttiin kovasti rokata. Bad Dream Stone Mysteryn HAASTATTELU K jälkeisillä keikoilla kuitenkin tuntui, että me liikuttiin vahvuusalueemme äärirajoilla. Tuli puristettua mailaa vähän liikaa. Kevinin kolmannen levyn Ebb & Flown kappaleet on merkitty kanteen koko bändin tekemiksi. Ne eivät syntyneet yksittäisten lauluntekijöiden käsissä, vaan yhtye sävelsi ja sovitti ne yksissä tuumin improvisoiden ja jammaillen. Särmä sanoo, että menetelmä oli hyvä ja inspiroiva mutta äärimmäisen työläs käynnistää. ­ Osa meidän bändistä rakastaa tuntemattomaan heittäytymistä, osalle taas sellainen tapa tehdä musiikkia on täysin vieras. Mä itse olen siinä välimaastossa. Rakastan klassisia biisirakenteita ja voimakkaita kertosäkeitä mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vapaasta assosiaatiosta syntynyt musiikki kiinnostaa. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA RISTO VAURAS KE 3.10. KLUBI, TURKU Uutta musiikkia alkoi syntyä, kun Kevin jamitteli kasaan A Lonely Placen, josta tuli sittemmin Ebb & Flown ensimmäinen single. ­ Se on tosi hyvä biisi ja syntyi varhain ja nopeasti. Se valoi uskoa siihen, että uudenlainen tapa toimia todella toimii. Särmän rakkaus perinteiseen poppiin ja kiinnostus kokeellisuutta kohtaan heijastuu suoraan Kevinin uuteen soundiin. Ebb & Flow jatkaa siitä, mihin Bad Dream Stone Mysteryn maalailevimmat kappaleet jäivät ja menee sinne, missä improvisaatio, psykedelia ja melodisuus kohtaavat. Ebb & Flow kutsuu kuulijan mielentilaan, johon Särmän mukaan pääsee myös soittamalla. ­ Ebb & Flowssa meidän bändi on tietyssä olemisen tilassa, maisemassa ja paikassa, joka puhuttelee meitä vahvasti. Kun bändi saa tuotettua ilmoille juuri sellaisen fiiliksen, jota se on tavoitellutkin, se on todella hieno hetki. "Nykyaikaa" on moitittu hektiseksi ja keskittymistä häiritseväksi kaiketi aina, mutta tämän päivän mahdollisuuksien melskeissä väite tuntuu todella pitävän paikkansa. Ehtivätkö, jaksavatko ja osaavatko ihmiset kuunnella Ebb & Flown kaltaisia paneutumista vaativia levyjä? ­ Kyllä sitäkin on tullut mietittyä, mutta ei sellaisen saa antaa hallita bändin tekemisiä. Onhan se totta, että ihmiset kuuntelevat musiikkia lyhytjännitteisemmin kuin ennen. Netissä on niin helppoa hyppiä biisistä ja levystä toiseen. Toisaalta nykyään tehdään paljon hienoa musiikkia, joka perustuu nimenomaan tunnelmaan ja improvisaatioon. Ville Särmä kertoo, että Kevinin keikoilla tulee olemaan myös visuaalista antia: bändillä on mukanaan VJ. Mutta millaisia keikkoja Ebb & Flown kaltaisen levyn tehnyt bändi soittaa? Ovatko ne Grateful Dead -mallin jamimaratoneja? ­ Ei toki. Meidän popsydän lyö edelleen niin voimakkaasti, ettei meistä ole loputtomaan nuudlailuun. Lavalla voi heittää vapaalle, jos hetki on oikea ja yleisö haluaa mukaan sellaiseen. « " Lavalla voi heittää vapaalle, jos hetki on oikea. SUE » 19 « NRO. 9
• LA 29.9. KAUPPAYHTIÖ, ROVANIEMI HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SATELLITE STORIES » NUORISOMUSIIKKIA Satellite Storiesin laulaja Esa ei ole yhtyeen rumpalin tai basistin mielestä Samu Haberia söpömpi ­ vaan ei rumempikaan. S atellite Stories on oululainen yhtye, jonka sokerihumalainen indiepop tuo hymyn huulille. Väitteen epäilijöiden kannattaa katsoa Youtubesta yhtyeen vuoden vanha Family-kappaleen video, jolla potkitaan jalkapalloa ja tanssahdellaan bändin musiikin mukana niin kuin vain nuoret voivat ja osaavat: vaivattomasti ja pingottamatta. Videolla vilahteleva kitaristi Jyrin The Vaccines -yhtyeen paita antaa osviittaa siitä, millaisil- la musiikkiteillä Satellite Stories pomppii kuin kengurupallo. Elämä on juhla, eikä sitä tarvitse ottaa liian vakavasti. Mutta mistä Satellite Storiesin satellittiitarina sitten kertovat? ­ Esikoislevymme tarinat luotaavat kaikkea sitä, mitä maata kiertävältä radalta voi havainnoida: ihmissuhteita, unohtumattomia hetkiä, perheitä, mukavia ja vittumaisia ihmisiä, draamaa, tragediaa, onnistumisia ja epäonnistumisia. Elämää yleensä, kertoo bändin basisti Jyri. Satellite Storiesista ovat etelän mediat olleet yllättävänkin hiljaa. Osasyynä tähän voisi kyynisempi pitää Helsinki Art Scene -kappaletta, jolla kerrotaan kuinka pääkaupunkiseutumme taidepiirit eivät nuorukaisia kiinnosta. Toisaalta yhtye soittaa syyskuussa Imagen järjestämissä pippaloissa, joissa taidepiirit nuoleskelevat viinilasiensa reunuksia. Onko Satellite Stories myynyt periaatteensa jo ennen kuin ensilevy on edes painosta pullahtanut ulos? ­ En usko, että tilanne on Imagen bileissä noin paha kuin kuvailet, bookattiinhan meidät sinne soittamaan. Kuinkahan isoista rahoista bändit yleensä myyvät periaatteensa? Tarjouksia voi lähettää meidän mailiosoitteeseen!, kitaristi Marko kiistää ja myöntää väitteen. Satellite Storiesin debyyttilevy, heliumia, kesää ja höyheniä huutava Phrases to Break the Ice ilmestyy saksalaisen XYZ Berlin Musicin kautta. Eikö Etelä-Suomessa ymmärretä hyvän päälle, kun teidän piti levyttää saman tien ulkomaalaiselle yhtiölle? ­ XYZ Berlin Musicilla on toimistot Saksassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa, joten ihan saksalaiseksi ei firmaa voi kutsua, varsinkin kun levy-yhtiön päällikkö on skottilainen. Kannattaa tarkkailla myös firman uutta kiinnitystä Nelson Cania, Marko vinkkaa. ­ Tähän mennessä ollaan oltu tyytyväisiä valintaamme. Me haluttiin valita mahdollisimman ammattimainen levyyhtiö, joilla on oikeasti aktiivinen tahto viedä meitä ulkomaille. Satellite Storiesin musiikkia on soinut MTV:n white trash -elämäntyylin tunnetuimmassa tuotoksessa eli Jersey Shore -tv-realityssa. Kun bändiltä kysyy heidän suhtautumistaan ilouutiseen siitä, että sarjan taskupaketti Snookion saanut ensimmäisen lapsensa, käy ilmi, ettei ainakaan Jyri sarjaa seuraa. ­ Olettaen, että Snooki on kyseisen TV-sarjan hahmo, voin pienen googlailun jälkeen todeta meidän olevan hyvin tyytyväisiä Snookin ihmissuhdetilanteeseen tällä hetkellä. Satellite Stories hehkuu elämäniloa ja turboahdettua hyvää oloa. Ammuannos sekä kahvia että yhtyettä saattaakin aiheuttaa melkoista mielenriehaannusta. Mutta kumpaa yhtye itse sitten suosittelee, jos molempia ei voi samaan aikaan kokea yliannostuksen pelossa?? ­ Aluksi kuppi kahvia ja sitten lenkille ja vaikka Kids Aren't Safe in the Metro luureihin. Omien biisien tahtiin en ole käynyt juoksemassa, mutta kyllähän meidän tyylinen party-indie on yleensä mainiota lenkkimusaa, Marko kertoo. Satellite Storiesin laulajalla Esalla on vaalea, pörröinen tukka, aivan kuten Sunrise Avenuen Samu Haberilla. Satellite Storiesin albumi julkaistaan myös Saksassa, missä Sunrise Avenue on ­ kuten hyvin tiedetään ­ suosionsa huipulla. Komeasti keulakuvasta onkin aina hyötyä. Mutta kumpi on yhtyeen jäsenistön mielestä maittavampi paketti, Samu vai Esa? ­ Tasapeli, kertoo rumpali OlliPekka. ­ Tasapeli metrin erolla, jatkaa Jyri. Bändin sisäisiin ristiriitoihin Satellite Stories ei ainakaan tuon vastauksen perusteella hajoa. « " Kuinkahan isoista rahoista bändit yleensä myyvät periaatteensa? SUE » 20 « NRO. 9
• » TYÖVOITTO? Royal Republic on ruotsalainen rockyhtye, joka pyrkii huipulle vanhan kaavan kautta: kovalla työnteolla ja keikkailemalla välillä helvetillisissä olosuhteissa. L uulitko, että rockbändissä elo on silkkaa kokaiinia ja alastomia naisia? Kun kuuntelee ruotsalaisen Royal Republic -yhtyeen karismaattisen nokkamiehen Adam Grahnin kertomuksia bändin uran alkuvaiheiden brittikiertueilta, saattaa mieli muuttua. ­ Kertoisinko Leedsin- vai Southamptoninkeikasta, joista etenkin jälkimmäisessä paskaa valui takahuoneessa kirjaimellisesti katostakin? Tai hei, ehkä parhaiten meininkiä Englannissa kuvaa kokemuksemme Lontoon-keikasta. Kun pääsimme paikalle, keikkapaikan omistajalla ei tietenkään ollut tarjota meille takahuonetta. Hänen mukaansa sellaista ei yksinkertaisesti ollut. Tämä nyt ei ole mitenkään epätavallista, mutta jouduimme virittämään soittimemme ennen keikkaa pienessä komerossa, jossa ei ollut valoa. Meillä kaikilla oli kännykät päällä, jotta näimme edes jotain. ­ Baarin omistaja tarjosi meille ruuaksi pussillisen perunalastuja ja pullollisen vettä. Ennen keikkaa menin pyytämään häneltä toista vesipulloa, jotta voisin kostuttaa kurkkuani lavalla. Omistaja pyysi siitä kolme puntaa ja ihmetteli, miksi olin juonut saadun pullon jo etukäteen, jos tarvitsin vettä muka lavallakin? ­ Loppujen lopuksi 500 ihmistä vetävä paikka oli loppuunmyyty, ja omistaja tuli keikan jälkeen kättelemään meitä ­ ja vei meidät alakertaan, jossa paikan takahuone oli. Englannissa soittajat ovat alinta mahdollista kastia aina siihen saakka, kunnes tuovat rahaa baarin omistajan taskuun, jonka jälkeen suhtautuminen soittajiin muuttuu täysin. Menemmekö sinne soittamaan seuraavalla kiertueella? Emme helvetissä. Vuonna 2010 julkaistun We Are the Royal -debyytin jälkeen keikkapaikat ovat tulleet kovin tutuiksi Royal Republicin jäsenille. Yhtye on soittanut parissa vuodessa yli 350 keikkaa ympäri maapalloa, ja lähtee kiertueelle heti uuden Save the Nation -levyn julkaisun jälkeen. Kakkosalbumin kappale Everybody Want's to Be an Astronaut kertoo toisaalta matkasta tähteyteen kovan työnteon kautta, mutta toisaalta myös paineista olla elämässään jotain muutakin kuin pelkkä sivulause kuusi miljardia ihmistä käsittävässä romaanissa, jota myös maapalloksi kutsutaan. ­ Kasvoin nuoruuteni Ruotsissa aika pienessä kaupungissa, jossa asuu noin 60 000 asukasta. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä pohdin usein mitä haluan tehdä elämälläni. Ennenhän ihmiset hankkivat työpaikan, jossa työskentelivät sitten eläkeikään saakka. Tätä nykyä nuorilla on paljon enemmän valinnanvaraa ja vaihtoehtoja sen suhteen, mitä elämällään haluavat tehdä. He haluavat muuttaa New Yorkiin tai Tukholmaan ja olla jotain. Ihmiset asettavat itselleen liikaa menestymispaineita, ja sitten jos heistä ei tule kuuluisia omalla alallaan, he suorastaan masentuvat. Ei onnellisuuden pitäisi olla tuollaisista asioista kiinni. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen Ruotsi ei ole varsinaisesti mikään rockmusiikin luvattu maa. Nyt kun Backyard Babies ja Hellacopters ovat kuopattuja, jäljelle on jäänyt tyhjiö, jota Royal Republic täyttää Danko Jones- ja Foo Fighters -henkisellä musiikillaan. Mutta mitä muuta Ruotsin rockmaailmassa tällä hetkellä tapahtuu? ­ Me olemme koko ajan kiertueella, joten ruotsalaisen rockin seuraaminen on jää- HAASTATTELU TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA SVEN SINDT nyt minulta vähemmälle. Mutta totuus on, ettei ruotsissa ole tällä hetkellä liikaa hyviä rockyhtyeitä. Yksi sellainen oli H.E.A.T., joka otti osaa myös Ruotsin euroviisukarsintoihin. Heidän solistillaan Kenny Leckremolla oli sellainen hard rock -laulajan ääni, jollaista ei kuule kuin ehkä kerran parissakymmenessä vuodessa. Hän kuitenkin lopetti yhty- eessä, ja tilalle otettiin Idols-kilpailun voittaja Erik Grönwall. Adam kohauttaa olkapäitään. ­ En ole nähnyt yhtyettä uuden laulajan kanssa, joten en kommentoi sen nykysoundia sen enempää. Mutta mitä tulee ruotsalaisen rockmusiikin tilaan, niin ehkä tuo kertoo jotain. « UUSI ALBUMI "DEAD SILENCE" Pe 19.10.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo 30/28 EUR. Tiketti & Lippupiste. Su 21.10.2012 Tampere, Pakkahuone 30/35 EUR. Tiketti & Lippupiste. 35/40 EUR. Tiketti & Lippupiste. www.fullsteam.fi La 20.10.2012 Oulu, Teatria KAUPOISSA 7.9. 30/35 EUR. Tiketti, Lippupiste & Lippupalvelu. www.billytalent.com Ti 23.10.2012 Helsinki, Kaapelitehdas www.facebook.com/billytalent SUE » 21 « NRO. 9
• » SOTURIT PIL Disco Ensemble löysi Warriors-levyllä uuden tulokulman musiikkiinsa, vaikka tutut elementit ovat edelleen paikoillaan. HAASTATTELU TEKSTI JOONAS KUISMA KUVA TOPIAS HIRVONEN K ello kahden haastattelu maanantai-iltapäivänä Helsingin Ruoholahdessa osoittautuu Disco Ensemble -yhtyeen laulaja Miikka Koivistolle vaikeammaksi rastiksi kuin ennalta olisi osannut odottaa. Tapaan kuitenkin kitaristi Jussi Ylikosken sovittuun aikaan Ravintola Alakerrassa. ­ Miikka on vähän myöhässä, hän kertoo. ­ Se soitti kymmenen minuuttia sitten Herttoniemestä, että sen pyörästä on rengas puhki ja se joutuu seikkailemaan tänne julkisilla. Mitäpä sen väliä. Pohtimatta kauemmin sitä, miten 12 kilometrin matka ylipäänsä taitettaisiin kymmenessä minuutissa polkemalla, alamme turista niitä näitä kahvikupin ääressä. Juttelemme Fullsteamin pyörittämästä Konalan Indie Centeristä, jonka yhteydessä myös Disco Ensemble treenaa, ja Suomen yleisesti huonosta treenikämppätilanteesta. Välillä keskustelu kääntyy Spotify-palveluun ja levybisnekseen, joihin Ylikosken kanta on kaksipiippuinen. Toisaalta järjestelmä on artisteille ja levy-yhtiöille kannattamaton, toisaalta uuden musiikin ja bändien löytämisen helppous houkuttelee jakamaan materiaaliaan. ­ Ei sieltä oikein voi jättäytyä pois, Ylikoski toteaa ykskantaan. Bisnes-aiheeseen päästyämme mies ker- too Disco Ensemblen uuden Warriors-albumin levytyssopimuskuviosta Sony Musicin Finlandin ja Fullsteamin kanssa. Hän vaikuttaa hämmentyneeltä: ­ Tää on vielä niin uus juttu. Sony Musicin Internet-sivuilla bändin manageri Juha Kyyrö kuvailee diiliä uudenlaiseksi perinteisiä major-indie-rajoja rikkovaksi kansainväliseksi yhteistyömalliksi Fullsteamin, Sonyn ja bändin välillä. Kyyrö uskoo yhteistyön avaavan kaikkien osapuolten silmiä uusille toimintatavoille johtaen useisiin onnistumisiin. Ihmettelemme Ylikosken kanssa major levy-yhtiöiden reagointinopeutta. ­ Uusi toimija ilmestyi kuvaan viisi tai kuusi viikkoa ennen levyn julkaisupäivää, hän päivittelee. ­Tosin onneksi vasta silloin, jotta saimme keskittyä rauhassa levyntekoon ilman uusien ulkopuolisten tahojen mielipiteitä. Kellon osoittaessa 14.35 lähden käymään miestenhuoneessa, jossa ilahdun törmätessäni tutunnäköiseen hahmoon. ­ Moi! Oot sä Suesta? Anteeks, kun mä oon myöhässä. LEVYJEN VÄLISSÄ koivisto ja ylikoski, toinen puolikas Disco Ensemblesta, istuvat molemmat lopulta- kin edessäni. Kaksikon välistä, konserttilavoilta tuttua dynamiikkaa on aluksi vaikea hahmottaa. Ylikoski on pukeutunut tyylikkäästi ja siistit lyhyet hiukset vaikuttavat huolitelluilta. Kitaristi on energinen, tarkkaavainen ja pitää tuon tuostakin pitkiä, polveilevia puheenvuoroja. Koivisto, aamun vastoinkäymisten painamana, aloittaa puolestaan haastattelun nojaamalla syvään, mutisemalla harvakseltaan vaalean takkuisen hiuspehkonsa seasta ja juomalla puolessa tunnissa kannullisen vettä. Puheenaiheiden muuttuessa kiinnostavammiksi hän kuitenkin nousee, alkaa ottaa enemmän kontaktia minuun ja paljastuu lopulta mitä hauskimmaksi keskustelukumppaniksi. Vuonna 2010 parivaljakon bändi julkaisi edellisen, neljännen studioalbuminsa The Island of Disco Ensemblen. Lehtikirjoittelun perusteella sitä seurannut kiertue, joka vei yhtyeen Suomen lisäksi myös Keski-Eurooppaan, oli menestys. Kotimaan konsertteihin kuului tällä kertaa myös pienempiä paikkakuntia. Miehet muistelevat keikkarupeamaansa tyytyväisinä. ­ Oli hienoa huomata, että meidän musiikki liikuttaa jengiä vaikkapa Savonlinnassa, Mikkelissä tai Imatralla, Ylikoski kertoo. ­ Meillä oli paljon keskimääräistä parempia iltoja. ­ Myös Euroopan keikat menivät hyvin, Koivisto lisää. ­ Soitimme hyvillä festareilla ja meitä oli katsomassa enemmän ihmisiä kuin ennen. Kiertueen jälkeen oli aika palata studioon. Mitä bändillä oli mielessään, kun se aloitti Warriors-albumin levytysprosessin? ­ Meillä oli uusi visio joka treeneissä, Ylikoski nauraa. ­ Mitä enemmän teemme levyjä ja olemme yhdessä, sitä korkeammaksi rima nousee, Koivisto selittää. ­ Se, että yksi biisi kelpaa kaikille on ison työn takana. Kokonaisuudet syntyvät siitä, että valitsemme albumille yksinkertaisesti parhaat tekemämme kappaleet. Jossain vaiheessa Disco Ensemble haaveili jopa tuplalevyn tekemisestä. ­ Jos meillä olisi ollut vähän enemmän aikaa, se olisi ollut ihan mahdollista!, Koivisto innostuu. Koiviston ja Isokosken kertoessa uusien kappaleiden kirjoitusprosessista, välittyy kuuntelijalle tunne spontaaniudesta ja luonnollisuudesta. Vaikka soundi on kieltämättä uusi, ei Disco Ensemble ole seurannut mitään dogmaa eikä päättänyt tehdä jotain tietynlaista levyä tai konseptia. Biisit ovat syntyneet yhteisesti harjoituksissa. ­ Me ei eletä kaikki erillisissä kuplissamme, Koivisto selittää. ­ Luontevuuden perus- " Me ollaan karistettu ulkopuoliset paineet siitä, mitä jengi meiltä odottaa. SUE » 22 « NRO. 9
• LLIFARKUISSA ta on yhteisessä panoksessa ja työssä. Mikään ei ole hätiköityä. Omaa sanoitustyötään, joka tapahtuu inspiraation vallitessa biisidemojen nauhoitusten jälkeen, hän kuvailee urheilutermein: ­ Se on kuin korkeushyppyä. Sitä hyppää vaistomaisesti helvetin korkealle ilman tuskailua. Se on palkitseva fiilis. KASVUTARINOITA puolentoista vuoden visioinnin, sävellystyön, bänditreenien ja nauhoituksien jälkeen Disco Ensemble julkaisee Warriors-nimisen albumin. Kuten tiedetään, nomen est omen. Mitä nimi kertoo albumista, jonka kansitaiteessa esiintyy toteemipaalu? ­ Se on hauska sana, Koivisto toteaa ja romauttaa samalla hienot tulkintani levyn mahdollisesta teemasta. ­ Se muodostaa ironisen kontrastin meihin itseemme, jotka olemme niin epäaggressiivisia henkilöitä. Albumin nimeä tärkeämpää on kuitenkin se, millaista musiikkia se sisältää. Itseni se löi lähes ällikällä. Kun Disco Ensemblen Viper Ethics -debyyttiä seurannut läpimurtolevy First Aid Kit ilmestyi, olin 16-vuotias. Bändi oli minulle parin festivaalikesän ajan kovin rock-bändi, jonka tiesin. Seuraavat kaksi levyä, Magic Recoveries ja jo mainittu The Island of Disco Ensemble, eivät löytäneet tietään stereoihini kuunnellessani muunlaista musiikkia. PE 12.10. BAR KINO, PORI Siksi, palatessani bändin pariin tätä haastattelua varten, yllätyin suuresti Warriorsista. Se on kypsä ja raikas julkaisu, joka sisältää edelleen Disco Ensemblen liittämäni tunnuspiirteet: Ylikosken voimakkaasti efektoidun kitaran ja Koiviston raa'an lauluäänen. Nämä yhdistyvät laadukkaaseen pop-biisinkirjoittamiseen erityisesti kertosäkeiden kohdalla sekä kevyempiin sovitusratkaisuihin. Hoilauskertosäkeet ja karjunta loistavat poissaolollaan. Musiikki on edelleen tunnistettavasti Disco Ensembleä, mutta näkökulma ja lähestymistapa siihen ovat aavistuksen muuttuneet. Herää kysymys: onko Disco Ensemble aikuistunut? ­ Mä oon aikuistunut ihan sairaasti kyllä, Koivisto sanoo äänensävyllä, josta en missään vaiheessa mene takuuseen. ­ Mä aikuistun kaksi päivää yhdessä päivässä. ­ Mä olin aikuisempi kolme vuotta sitten kuin nyt, Ylikoski hekottaa vieressä. Vakavoiduttuaan molemmat myöntävät, että musiikissa on tapahtunut tiettyjä muutoksia. Ylikoski lähestyy asiaa käytännön kannalta. ­ Biiseihin lisättiin tiettyjä asioita ja pyrittiin aavistuksen erilaisiin ratkaisuihin, hän kertoo. Koiviston näkemyksen mukaan uuteen soundiin liittyy itsevarmuuden ja omiin mieltymyksiin luottamisen lisääntyminen. Hänen kohdal- laan biisien tekemistä johdattaa myös se, mikä tuntuu hyvältä laulaessa. Kaiken kaikkiaan miehistä paistaa se, ettei heillä ole mitään tarvetta tehdä enää vaikkapa uutta First Aid Kitiä. ­ Me ollaan karistettu ulkopuoliset paineet siitä, mitä jengi meiltä odottaa, Ylikoski alleviivaa. Tehdessämme haastattelun, Warriorsin ensimmäinen sinkkulohkaisu Second Soul on ollut julkaistuna jo parin viikon ajan. Se on kerännyt pelkästään Youtubessa reilusti yli 20 000 toistoa. Palaute on ollut pääosin positiivista. Kommenteissa singlen soundia verrataan U2:een ja The Killersiin. Onko bändi sinut vertailukohtien kanssa, jotka eivät ennen olisi tulleet mieleenkään? ­ Nyt kun sanoit, niin kyllähän se paljon U2:lta vaikuttaa, Isokoski miettii. ­ Mä en ole kuitenkaan miettinyt miltä se kuulostaa, vaan ainoastaan sitä, onko se hyvä biisi. ­ Delay-kitara, nopea hi-hat ja mulkku laulaja, listaa Koivisto yhteyksiä Irlannin ylpeyteen. Vaikka kieltäydyn allekirjoittamasta viimeistä yhtymäkohtaa, on Koiviston laulamisesta syytä keskustella. Hän on löytänyt äänestään uusia nyansseja ja popimpaa taituruutta. Hän myöntää itsekin kehittyneensä. ­ Jos mä vaan pystyn olemaan lopettamatta tupakanpolttoa, niin mun laulu vaan paranee vielä. Samalla hän on oppinut nauttimaan laulajan roolista. ­ Nyt mä tiedän, mitä ihmiset tarkoittaa, kun ne sanoo 'rakastavansa laulamista', mies matkii kimittäen.« PÖYDÄN TAAKSE JUKKA IMMONEN Disco Ensemble vaihtoi Warriors-levylle tuottajaansa. T he Island of Disco Ensemblen tuottajana toiminut Lasse Kurki aloitti levyn valmistumisen jälkeen Suomen Warner Musicin tuotantopäällikkönä. Vaikka Disco Ensemble olisi ollut kenties halukaskin ottamaan Kurjen tuottamaan myös Warriorsin, ei tällä ymmärrettävistä syistä ollut enää aikaa tuotantotöille. Bändi konsultoi miestä kuitenkin uuden tuottajan suhteen. Vastaus oli yksinkertainen. ­ Lasse sanoi, että ottakaa Jukka Immonen, Ylikoski muistelee. ­ Jukka on paras. Jukka Immonen on tunnettu aiemmin työstään valtavirtapopin tähtien, kuten Anna Abreun tai Jenni Vartiaisen kanssa. Ajatus yhteistyöstä ulvilalaisen post-hardcorebändin kanssa tuntuu kaukaiselta. ­ Pelotti se aluksi meitäkin, Koivisto myöntää. ­ Alku meni tunnusteltaessa, että tajuaako toi äijä oikeasti mitään. Yhteistyö kuitenkin toimi ja kaksikko kehuu Immosta vuolaasti. ­ Muidenkin bändien pitäisi käyttää tuottajia, jotka on tarpeeksi fiksuja nähdäkseen ne aspektit, joihin ei pidä koskea, Koivisto esittää. ­ Ne tuovat sen tarvittavan ekstran sitten siihen päälle. Immosessa voi nähdä myös luonnonlapsimaisia piirteitä. ­ Se voi vaan ilmoittaa kappaleesta, että "tää on vitun hyvä" tai että "En mä ymmärtänyt tästä mitään", Ylikoski nauraa. ­ Sellaista teeskentelemättömyyttä ei voi näytellä. Immosen vaikutusta Disco Ensemblen uuteen soundiin on lähes mahdotonta kieltää. Nauhoituksissa hän painotti melodioita eikä osannut innostua kappaleista, jotka perustuivat joidenkin bändin vanhojen biisien tapaan kohkaamiselle ja pauhulle. ­ Jos biisistä ei löytynyt oikeanlaista melodiaa, toivoi Jukka meidän heittävän sen menemään, Ylikoski sanoo. SUE » 23 « NRO. 9
• CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW. NUCL EAR 24 « NRO. 9 DE BL AST. SUE » NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
• Ranskalainen Gojira soittaa Helsingin Nosturissa 24.10. Kesällä L'enfant Sauvage -albumin julkaissut bändi on aikaisemmin esiintynyt Suomessa ainoastaan festivaalilavoilla. Finnish Metal Expo -tapahtumaa ei järjestetä helmikuussa 2013. Finnish Metal Events -organisaatio keskittyy sen sijaan metallikonserttien järjestämiseen. Jyväskyläläiset Teardown ja Devoid of Fate äänittävät debyyttialbumejaan. Teardown julkaisee omakustanteen alkuvuodesta. Devoid of Fate studiobloggaa: devoidoffate.wordpress.com. Psykedeelisprogressiivista thrash metalia soittava Voivod saapuu loppusyksystä klubikeikalle Helsinkiin. Pitkän linjan kanadalaisyhtye nousee Nosturin lavalle 31. lokakuuta. Melometallia soittavat suomalaisbändit ovat perustaneet yhteisen Facebook-sivun. Finnish Melodic Metal -sivun päivitykset tulevat suoraan bändeiltä, joita on mukana kymmeniä. Griftegård-vokalisti Thomas Erikssonin johtama Year of the Goat esiintyy 23.11. Helsingin Kuudennella Linjalla ja 24.11. Oulun Nuclear Nightclubissa. Helsingissä soittaa myös kotimainen Seremonia. Timo Kotipelto (Stratovarius) ja Jani Liimatainen (ex -Sonata Arctica) ovat tehneet akustisen duolevyn nimeltä Blackoustic. Kaksikko keikkailee loppuvuoden ympäri maan. Ruotsalainen Pain ja kotimainen Turmion Kätilöt tekevät Suomessa yhteiskiertueen, joka kattaa viisi keikkaa: 17.10. Helsingin Virgin Oil Co, 18.10. Jyväskylän Lutakko, 19.10. Mikkelin Wilhelm, 20.10. Kuopion Henry's Pub ja 21.10. Turun Klubi. Yhdysvaltalaislääkäriä epäillään tuottamuksellisuudesta Slipknotin Paul Grayn yliannostuskuolemaan. Hänen epäillään kirjoittaneen reseptejä Graylle ja muille addikteille. Ruotsalaiset hardrokkarit Europe ja Mustasch saapuvat Suomeen kahdelle keikalle. Yhtyeet esiintyvät 20.12. Oulun Teatriassa ja 21.12. Helsingin The Circus -klubilla. Turun Klubilla järjestetään 21.9. 80s Heavy Metal Fest, jossa esiintyvät Alcantaria, Mad Hatter`s Den ja Sentiment. Bändit soittavat sekä omaa tuotantoaan että lainabiisejä. Van Halen joutui lykkäämään kiertueitaan Eddie Van Halenin jouduttua vatsaleikkaukseen. Bändi palaa töihin ensi vuonna kitaristin tervehdyttyä. Yksi Japanin vanhimpia metallibändejä, Sabbat, saapuu Suomeen. Thrashblackmetalliyhtye soittaa 8.11. Helsingin Club PRKL:ssä ja 9.11. Tampereen Dog's Homessa. NEWSFLASH TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN » NAUTITTAVA KAAOS Ruotsalaiskolossi Meshuggah tekee Suomen-kiertueen Teknistä äärimetallia soittava Meshuggah kiertää lokakuun alussa Suomea. Ruotsalaisbändi esiintyy 2. lokakuuta alkaen Helsingissä Nosturissa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Oulun Teatriassa ja Tampereen Pakkahuoneella. Ruotsista tavoitettu kitaristi Mårten Hagström kertoo, että keikat herättävät edelleen positiviisia väristyksiä hänessä. ­ Keikka on sellainen erityinen matka. Siihen kuuluu adrenaliinihuuma, yleisön reaktiot ja se, että täytyy yrittää pysyä mieleltään mahdollisimman kasassa ja tarkkana. Siitä kaikesta syntyy se nautittava organisoitu kaaos eli keikka. Aikaisemmin tänä vuonna seitsemännen albuminsa Kolossin julkaissut Meshuggah on 25 vuotta kestäneen uransa aikana noussut Pohjoismaiden menestyneimpien metalliyhtyeiden joukkoon. Se on myös inspiroinut muita bändejä jopa siinä määrin, että puhutaan Meshuggah-vaikutteisista "djent-bändeistä". Hagström kertoi maaliskuun Suessa, ettei ilmiö sen enempää ihastuta kuin ärsytäkään Meshuggahia. ­ Meshuggahin vahva ja ehkä joskus heikkokin puoli on se, että keskitymme vain omaan tekemiseemme. On hienoa, että bändit saavat ja ottavat meistä inspiraatiota. Koloss-levyllä äärimmäisen raskas ja tekninen yhtye pyrkii viemään death metal- ja jazzvaikutteensa jälleen uudelle tasolle. ­ Tavoitteemme on olla pahaenteinen, synkkä, outo ja groovaava. Tekninen taituruus itsessään tai musiikin teoriasta paasaaminen eivät kiinnosta meitä ollenkaan. Ne ovat vain itseilmaisumme työkaluja, Hagström sanoi maaliskuun Suessa. Meshuggahin edellisestä Suomessa soitetusta klubikeikasta on kulunut jo lähes 10 vuotta. Keväällä 2009 bändi oli tulossa loppuunmyydyille keikoille Helsinkiin ja Tampereelle, mutta tuolloin yhtyeen rumpali joutui selkäleikkaukseen ja konsertit peruuntuivat vain muutamaa päivää ennen sovittuja esiintymisiä. Edellisen kerran Meshuggah vieraili Suomessa tämän kesän Jurassic Rockissa. ­ Tulevilla Suomen-keikoilla biisilista ei ole sama kuin Jurassic Rockissa. Toki siinä on paljon samaakin, mutta klubikeikat ovat ainakin puoli tuntia pidempiä kuin festarikeikat. Lupaamme yrittää rakentaa mielenkiintoisen setin, Hagström vakuuttaa. Helsingin ja Seinäjoen keikat ovat ikärajattomia, mutta täysi-ikäisille on rajatut anniskelualueet. Oulussa ja Tampereella ikäraja on 18 vuotta. Meshuggah Suomessa: ti 2.10. Nosturi, Helsinki ke 3.10. Rytmikorjaamo, Seinäjoki to 4.10. Oulun Teatria pe 5.10. Tampereen Pakkahuone » ARTISTI OTTAA KANTAA onet kuuluisat artistit ovat omalla sarallaan huippulahjakkaita ja erittäin ansioituneita. Usean elämäntyö tulee säilymään pitkiä aikoja heidän taiteenalansa annaaleissa. Sen sijaan on eräs asia, joka saattaa säilyä annaaleissa ainoastaan savolaisittain lausuttuna. Suomeksi sanottuna poliittisen aktivismin julkituominen voi joskus mennä päin persettä. Jokaisella on tietysti oikeus näkemykseensä ideologiasta riippumatta. Vaikka julkisuudessa olevalla artistilla on tavallisia kuolevaisia paremmat mahdollisuudet tuoda kantansa esille, se ei silti tarkoita, että hänen kantansa olisi aina niin kauhean fiksu. Joskus se jopa antaa arvon taiteilijasta turhankin häiriintyneen mielikuvan ja heijastuu varjona hänen varsinaisen elämäntyönsä ylle. Enkä nyt tarkoita pliisuja perustason latteuksia, joita starat heittävät nauraen matkallaan kohti pankkia. Se on yksi lysti, jos Madonna huikkaa ennen Suomen-keikan alkua, että onpa mukavaa kun täällä ei sorretakaan ihmisiä tai jos Bono poseeraa pönötyskuvissa päättäji- M en kanssa ja jorisee luonnonvarojen säästämisestä samalla kun U2:n keikkakaravaani kuluttaa illassa saman verran sähköä kuin pieni kylä vuodessa. Ei, näitähän riittää eivätkä nämä vaikuta yleensä suuntaan tai toiseen. Monesti pintatason poliittinen tiedostavuus on vieläpä taktinen valinta, jolla saadaan "vaihtoehtoisen yksilölliseksi" itseään luuleva mutta tosiasiassa valtavirtamassaan kuuluva naiivi kuulija peukuttamaan Facebook-tykkäyksiä ja käymään keikalla. Toisinaan artisti saattaa kuitenkin haksahtaa liukumiinaan, mikä saa jopa hänen uskollisimmat faninsa tarkistamaan, mitä kaikkea on kengänpohjiin tarttunut. Megadethin Dave Mustainella oli varmasti hyötyä kääntymisestä uudelleensyntyneeksi kristityksi, sillä Mustaine lo- petti heroiinin käytön ja sai sovittua pahimmat riitansa muiden muusikoiden kanssa. Herransana oli kuitenkin niin väkevää, että muiden ääriuskovaisten tapaan Mustaine on viime aikoina sortunut pahimman luokan vainoharhaisiin fantasioihin. Tuorein tapaus oli Mustaineltakin niin paha rimanalitus, että elinikäiset Megadethin ystävät pyörittelivät jo päätään. Mustaine nimittäin arveli Singaporen keikallaan, että presidentti Barack Obama olisi jotenkin sekaantunut Yhdysvaltain taannoisiin elokuvateatteri- ja kouluampumisiin. Tarkoituksena on runnoa kierolla tavalla läpi rajoituksia aseidenkanto-oikeuteen. Obama on myös kuulemma oikeasti kenialainen ja Amerikasta on tulossa natsi-Amerikka. Oikeasti, Dave, mitä vittua? Suomessa ei sentään nähty vastaavia yli- » SETÄ JUSSIN TUPA lyöntejä viime presidentinvaalien alla. Outoahan se olisikin ollut, jos joku Haavisto-bandwagonissa heiluneista muusikoista olisi väittänyt Saukki Niinistön olleen vaikkapa Helsinki Prideen kohdistuneen häiriön takana. Mutta niin härskiä oli tiettyjen tukijoiden elämöinti Suomessakin, että se aiheutti monen äänestäjän kohdalla inho- ja käänteisreaktion, jossa jo Haavistoon kallistuneet äänestivätkin viime metreillä Niinistöä. Eiköhän Mustainen tapauksessa saata käydä samoin. Joskus julkimoidenkin kannattaa siis miettiä, kenen eduksi äärilinjan möykkääminen lopulta kallistuu. Sananvapaus ei muutenkaan tarkoita sitä, että olisi aivan ehdottoman välttämätöntä möläyttää kaikki, mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Sananvapaus on oikeus, ei verbaalinen oksennusrefleksi. JUSSI LAHTONEN " Oikeasti, Dave, mitä vi**ua? SUE Setä Jussi punnitsee jokaisen sanansa ­ keittiövaa'alla. » 25 « NRO. 9
• » RASKAS HARM HAASTATTELU TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA NUCLEAR BLAST Legend on levy, jonka jälkeen Witchcraftin taikavoimia ylistetään. Tai sitten bändi poltetaan roviolla. aikki alkoi yhdestä singlestä, joka sekin tehtiin toisten kunniaksi. Norrsken-yhtyeessä vaikuttanut Magnus Pelander nauhoitti vuonna 2000 kaksi biisiä tribuutiksi suurille sankareilleen Roky Ericksonille ja Pentagramin Bobby Lieblingille. Kun Primitive Arts Records julkaisi kappaleet seitsentuumaisena vinyylinä vuonna 2002, Witchcraft ­ sellaisen nimen projekti oli käynnistäjältään saanut ­ oli tehnyt kaiken mitä Pelander oli suunnitellutkin. No Angel Or Demon -sinkku ilmeisesti soi myös Rise Above Recordsin toimitilojen stereoissa, koska tuo Lee Dorrianin perustama levy-yhtiö tarjosi Witchcraftille levytyssopimusta. Projektin muuttaminen bändiksi ei ollut kuulunut Pelanderin suunnitelmiin. Levydiili oli kuitenkin erittäin hyvä syy tehdä juuri niin. Witchcraft äänitti ensimmäisen, nimettömän albuminsa puhdasoppisesti vintagevälineillä K kellaristudiossa. Kuin piirtääkseen itselleen mahdollisimman selvän viitekehyksen bändi nauhoitti levylle kaksi Pentagramlainaa. Kanteen Witchcraft valitsi Aubrey Bearsleyn 1800-luvun lopulla tekemän piirroksen velho Merlinistä. Pelanderin sooloprojektina alkanut yhtye ei saanut kokoonpanoaan vakiintumaan, miehet menivät ja tulivat, mutta Witchcraftin nimi kasvoi silti. Vuonna 2004 ilmestynyttä debyyttiä seurasi Firewood (2005), ja Witchcraft kiersi Eurooppaa Orange Goblinin, Grand Magusin ja Corrosion of Conformityn kanssa. The Alchemist -albumin ilmestyessä lokakuussa 2007 Witchcraft oli tehnyt jo Yhdysvaltain-kiertueen ja esiintynyt idolinsa Bobby Lieblingin kanssa. Witchcraft syntyi kunnianosoitukseksi tuomiopäivärockin kulttijumalille, ja eräänlaisena tribuuttiyhtyeenä se myös pysyi. Magnus Pelander kyllä kirjoitti yhtyeen kappaleet, mutta enemmän huomiota Witchcraft herät- ti soundillaan. Se kuulosti täysin autenttiselta 70-luvun alun bändiltä. Psykedeliaan dipattu heavy rock soi lämpimästi ja luonnollisesti ja pysytteli kaukana 2000-luvun modernista metallista. Witchcraft kuulosti niin vanhalta että se kuulosti tuoreelta. Nyt Witchcraft on saanut valmiiksi neljännen albuminsa. Uudella kokoonpanolla ja uuden tuottajan kanssa tehty Legend tulee muuttamaan käsityksiä siitä, millainen yhtye Witchcraft on. UUDET MIEHET basisti ola henriksson, Magnus Pelanderin pitkäaikainen aisapari, ei halua ajatella Witchcraftia projektina. Hänelle se on monista miehistönvaihdoksista huolimatta bändi. ­ Witchcraft on ollut iso osa elämääni jo pian kymmenen vuotta. Tämä on kovaa mutta hauskaa työtä, basisti kertoo ja alkaa muistella, mitä kaikkea Witchcraftille tapahtui The Alchemistin julkaisun jälkeen. ­ Keikkailimme kaksi vuotta ja pidimme sitten välivuoden. Sitten kitaristimme John Hoyles ja rumpalimme Fredrik Jansson päättivät lähteä bändistä. Minä ja Magnus päätimme, ettei bändi siihen lopu. Vietimme muutaman kuukauden kellarissa ­ siinä samassa, jossa äänitimme ensimmäisen albumin ­ ja yhdistelimme ideoitamme. Uusien biisien kirjoittamisen lomassa Henriksson ja Pelander etsivät uusia soittajia. Muusikoiden vaihto antoi tilaa muillekin muutoksille. Aiemmin vokalistikitaristina toiminut Pelander tahtoi jatkossa keskittyä pelkästään laulamiseen, joten Witchcraftista tuli kvintetti. Uudessa kokoonpanossa Henrikssonin ja Pelanderin kanssa ovat kitaristit Simon Solomon ja Tom Jondelius ja rumpali Oscar Johansson. ­ Ainoastaan Tom ei ollut meille ennestään tuttu. Kun kuulin hänen soittavan, tajusin hänen olevan täydellinen valinta Witchcraftiin, Henriksson sanoo. ­ Kun bändi oli kasassa, aloimme sovittaa uusia biisejä levytyskuntoon. Basisti kertoo, että uudet jäsenet ovat iskeneet bändiin uutta kipinää, kukin omalla tyylillään. ­ He mukautuivat bändiin, mutta emme me Magnusin kanssa ole heitä siihen painostaneet. Nyt jokainen on löytänyt oman paikkansa, mukavan muusikonroolin tässä bändissä. Me äänitimme Legendiä muutaman kuukauden, ja tässä sitä nyt ollaan. Niin ollaan, eikä läheskään kaikki ole enää entisellään. UUSI SOUNDI witchcraftia on alusta asti kutsuttu doom metal -bändiksi, mutta sen musiikki ei ole ollut metallia sanan varsinaisessa merkityksessä. Legendin myötä bändin luokitus saattaa muuttua. Witchcraftin biisit ovat edelleen raskasta rockia, mutta uuden albumin massiivinen soundi luo vaikutelman entistä uudenaikaisemmasta ja metallisemmasta yhtyeestä. ­ Levyn tekemisen avainsana oli nimenomaan raskaus, Henriksson sanoo. ­ Halusimme teh- SUE » 26 « NRO. 9
• MONIA " Uudet jätkät eivät ole läheskään yhtä pahoja 60-70-lukujen hevirocknörttejä kuin minä ja Magnus. dä orgaanisen levyn, joka on paljon hevimpi kuin edelliset. Yritimme hyödyntää uusien jäsenten musiikillista osaamista ja käyttää kahden kitaran taktiikkaa sekä raskauden että harmonioiden luomisessa. ­ Sen enempää me emme suunnitelleet. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä se, että koko bändi soittaa yhdessä studiossa ja lauluosuudet tulevat suoraan sydämestä. Loppu on aika toissijaista. Legendille on kerätty massaa antamalla projekti metallituottajan käsiin. Levyn on tuottanut Jens Bogren, joka tunnetaan muun muassa töistään Soilworkin, Amon Amarthin ja Symphony X:n kanssa. Noista yhtyeistä on todella pitkä matka Bobby Lieblingiin, Roky Ericksoniin ja vanhaan Witchcraftiin. ­ Aiemmin tuotimme itse omat levymme, hyvässä ja pahassa. Siinä pitää tehdä paljon kovaa työtä, kun joutuu keskittymään kaikkiin levyttämisen osa-alueisiin yhtä aikaa, Henriksson perustelee ulkopuolisen tuottajan palkkaamista ennen kuin menee yksityiskohtiin. ­ Tunsin Jensin ennestään ja tiesin, että hän on oman alansa mestari. Kun hän suostui lähtemään mukaan tähän projektiin, meidän ei tarvinnut harkita yhtään pitempään. Legend kuulostaa paitsi hevimmältä myös nykyaikaisemmalta kuin Witchcraftin aiemmat levyt. Millainen panos bändin kolmella uudella jäsenellä on sen uudistumiseen? ­ Uudet jätkät eivät ole läheskään yhtä pahoja 60-70-lukujen hevirocknörttejä kuin minä ja Magnus. Se on vain hyvä asia. Se avaa uusia näkökulmia ja luo siistejä eri tyylien sekoituksia. Minusta Legend kuulostaa Witchcraftilta, joskin monet nyanssit ovat uusia. Henriksson muistelee äänityssessioita hymynkare huulillaan. ­ Siinä oli bändifiilistä. Kun studiolivenä soitettuja osuuksia äänitettiin, asuimme viikon kimpassa studiolla. Aika suuri osa ajasta kului keittiössä ruokaa laittaessa. Siitä huolimatta saimme aikaan mahtavaa jälkeä. Puhun nyt siis musiikista, en ruoasta. Henriksson kehuu Pelanderin laulamisen kehittyneen entisestään, kun tämä jätti kitaransoiton. Keikat ovat kuitenkin oma lukunsa. Se, kuinka lavaesiintyminen onnistuu ilman kuusikielistä kilpeä, jää nähtäväksi. ­ Kyllä Magnus varmaan sopeutuu siihenkin. Tarkoitus on tarjota yleisölle aivan erityinen keikkakokemus. Suunnittelemme sitä juuri nyt. Vasta kiertue näyttää, miten uudistunut Witchcraft otetaan vastaan. Rohkeita ratkaisuja pursuava Legend saattaa olla kova pala vanhoille faneille, jotka ihastuivat kolmen ensimmäisen levyn arkaaiseen äänimaailmaan. Ola Henrikssonia se ei huoleta. ­ Witchcraft ei ole entisensä. Se on parempi. « LEGEND BIISI BIISILTÄ Ola Henriksson kertoo Witchcraftin uudesta levystä. Deconstruction ­ Tämä on roikkunut mukana jo pitkään. Säkeistön riffi on tehty Magnusin bändille Norrskenille. Flag of Fate ­ Klassinen Witchcraft-biisi, joka alkaa lempeästi ja kasvaa raskaaksi riffittelyksi. It's Not Because of You ­ Tämä on kuulemma Witchcraftin popein biisi. Päätä itse, onko se sitä! An Alternative to Freedom ­ Biisi, jossa raskaat riffit sekoittuvat kepeisiin lauluosuuksiin. Ghosts House ­ Nyrkillä naamaan ja progressiivisia osia! White Light Suicide ­ Balladi, joka päättyy pamaukseen! Democracy ­ Raskain valssi, jonka koskaan tulette kuulemaan. Äärimmäisen hauska biisi soittaa. Dystopia ­ Oma suosikkini, minulle täydellinen biisi. Rentoa laulua, rauhallisia kohtia ja doom-osia, jotka yllyttävät headbanging-hommiin! Dead End ­ Pisin biisi. Psykedeliaa, likaa, raskautta ja doomia samassa paketissa. SUE » 27 « NRO. 9
• ­ Death Is Certain, Life Is Notia tehdessä en ottanut paineita edellisten albumien saamasta menestyksestä, oikeastaan kukaan meistä ei ottanut. Piiskaamme itseämme tekemään aina vain parempia biisejä, emmekä oikeastaan välitä paskakaan mitä muut niistä ajattelevat. Olemme toimineet niin jokaisen albumin kohdalla. Bändi on tullut siihen lopputulokseen, että mikäli se tekee sellaisia kappaleita, joita itse kuuntelisi, niin maailmasta löytyy varmasti muitakin, joihin kappaleet uppoavat. SATTUMUKSIEN STUDIOSESSIOT death is certain, Life Is Not ei valmistunut aivan suunnitelmien mukaan. Bändi vietti studiossa pidemmän ajan kuin oli suunnitellut. Sen sijaan, että esimerkiksi solisti Fredrik Weilebyn puuttuvat lauluosuudet olisi vedetty sisään tiukemmalla tahdilla, bändi päätti käyttää kaiken tarvittavan ajan levyn purkittamiseen. ­ Kun olimme äänittäneet kitarat havahduimme siihen, että varaamamme aika ei yksinkertaisesti riitä. Varasimme muutaman extrapäivän, ja sitten varasimme muutaman extrapäivän lisää. Äänitysten pitkittyminen vaati lisää aikaa ja tietysti myös lisää rahaa. Studiossa bändi koki osansa myös teknisistä esteistä. Haasteita studiotyöskentelyyn toi sinne hankittu uusi miksauspöytä, jonka käyttöönotto ei käynyt kädenkäänteessä. Johan muistelee, miten bändin asettuessa studioon soittimien kanssa kytkennät olivat kesken. ­ Päivää ennen kuin nauhoitusten oli tarkoitus alkaa ­ olimme siis jo laittaneet kamamme kasaan ja harjoittelimme ­ tuottajamme Rikard oli yhä sotkeutuneena miksauspöydän johtoihin. Laitteisto oli hankittu BBC:n studioilta Lontoosta ja meille kerrottiin, että muun muassa David Bowie oli tehnyt sillä äänityksiä. Sparzanzan mielestä merkittävää tässä uudessa miksauspöydässä oli se, että kyseessä oli "se" miksauspöytä, kaikkien ääniteknikoiden märkä uni SSL 4000, jonka bändi oli kuullut olevan useimpien platinaa myyneiden albumien taustalla. Kun pöytä oli saatu kuntoon ja kaikki kanavat toimimaan, äänitys sujui lähes ongelmitta. Bändi työskenteli tuottajansa Rikard Löfgrenin studioilla Karlstadissa. Mies on ollut mukana useammallakin Sparzanzan albumilla alkujaan äänittäjän roolissa. Sittemmin hänen työnkuvansa on ylettynyt tuottajan tontille asti. Death Is Certain, Life Is Not -albumilla hänen roolinsa laajeni entisestään. ­ Rikard tuli tällä levyllä mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Lähetimme hänelle kappaleiden demoja, joihin hän antoi näkemyksensä. Hän oli siis mukana jo kappaleiden ideointivaiheessa tietysti myös silloin, kun nauhoitimme albumia studiossa. Sen lisäksi, että yhteystyö on to- dettu toimivaksi, tuottajan ja studion valinnalla on myös käytännöllinen aspekti. ­ Ehkä olemme vähän laiskoja, mutta Rikardin studio on aika lähellä asuinpaikkaamme. Äänityksiä tehdessä meidän ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas ja pääsemme aina kotiin päivän päätteeksi. Joskus jäimme studiolle yöksi, joimme pari kaljaa ja naureskelimme jutuille. HAASTATTELU TEKSTI KATRI OJALA KUVA ROBERT RUNDBERGET AHKERAA KEIKKAILUA kun death is Certain, Life Is Not julkaistaan syyskuun lopulla, Sparzanza pakkaa soittovehkeensä ja suuntaa liveyleisön nähtäväksi ja kuultavaksi. Ruotsin lisäksi keikkoja on sovittu niin Viroon kuin Suomeen. Sparzanza on saanut tittelin Suomessa todella usein soittavana bändinä. Pelkästään vuoden 2012 aikana bändi on esiintynyt Suomessa seitsemän kertaa ja uuden levyn myötä summaan lisätään vielä kahdeksan keikkaa. Syksyinen Suomen vierailu starttaa lokakuun 12. päivänä Oulusta ja se kiertää Seinäjoen, Haminan, Joensuun, Kouvolan, Tampereen ja Turun kautta Helsinkiin. ­ Suomessa on hyvä keikkailla. Järjestelyt klubeilla ja festivaaleilla ovat aina onnistuneet. Johan päätyy pohtimaan Sparzanzan vierailutiheyttä ja ulkomaisten bändien asemaa Suomessa laajemminkin. ­ Suomalainen yleisö on avoimempi ulkomailta tulevaa uutta musiikkia ja bändejä kohtaan kuin esimerkiksi meillä Ruotsissa tai muissa pohjoismaissa. Luulen, että se johtuu siitä, että meillä musiikkibisnes kehittyi aikaisemmin kuin teillä. Ala on kehittynyt Suomessa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana huimasti ja teiltäkin on lähtenyt bändejä ulkomaille. Ruotsissa on tehty paljon musiikkia ja nähty paljon bändejä, joten täällä ei suhtauduta yhtä avoimesti uuteen musiikkiin. Tuntuu, että kaikki suomalaiset ovat avoinna uudelle musiikille. Viime vuosien aikana Sparzanza on kiertänyt lähinnä Suomessa ja Ruotsissa. Paitsioon on jäänyt muun muassa tummanpuhuvalle musiikille suosiollinen Saksa. Death is Certain, Life is Not -julkaisukiertue ei Keski-Eurooppaan ainakaan alustavien tietojen perusteella suuntaa, mutta sen sijaan kiertueretkue suuntaa lyhyelle Iso-Britannian visiitille. Sparzanza ei ole vieraillut saarivaltiossa aikaisemmin, joten asema brittien musiikkikentällä on arvoitus ja yhä valloittamatta. ­ En oikein tiedä mitä muuta odottaa kuin hauskoja päiviä Britannian kiertueelta. Olemme olleet aika näkymättömiä Skandinavian ulkopuolelle, joten en osaa oikein suhtautua koko kiertueeseen. Tiedän kyllä, että Britannia saattaa olla todella vaikea maa kiertää. Levy julkaistaan siellä samaan aikaan kuin Pohjoismaissa, ja uskon kovan työn kantavan hedelmää myös Englannissa. « TO 25.10. KLUBI, TURKU » RASKAAMMAT SÄVELET Sparzanza on valmis antamaan uuden albuminsa Death Is Certain, Life Is Notin yleisön pureskeltavaksi. S ue tavoitti Sparzanzan basistin Johan Carlssonin kesken promo- ja harjoituskiireiden. ­ Bändi valmistautuu levyn julkaisuun ja sitä seuraaviin keikkoihin, joten kiirettä riittää. Promoamisen lisäksi olemme harjoitelleet uusia kappaleita livesettiin. Kesällä teimme muutamia festivaalikeikkoja, mutta vielä silloin soitimme uusia kappaleita säästeliäästi. Sparzanza on esittänyt uuden albumin kappaleista livenä vasta heinäkuussa julkaistua sinkkulohkaisua The Fallen Onesia, joten se, kuinka ihmiset reagoivat uuteen materiaalin, on vielä hämärän peitossa. Johan osaa kuitenkin antaa oman puolueellisen arvionsa siitä. ­ Albumi tulee saamaan hyvän vastaanoton. Minusta tämä on tummanpuhuvin albumi, jonka olemme tehneet. Henkilökohtaisesti pidän jokaisesta kappaleesta, eikä sieltä minusta löydy yhtään täytebiisiä. Sparzanzan tuotantoa on välillä arvosteltu liian tuotetuksi, ja välillä sen maskuliinisia melodioita on ylistetty. Helppoa metallia ja sliipattua raskasta rokkia aiemmilla albumeillaan soittanut Sparzanza on nyt sanonut ottaneensa askeleen hevimpään suuntaan, mikä onkin ehkä se suurin muutos bändin uudella levyllä. Yhtyeen biisit ja habitus uhkuvat kuitenkin yhä testosteronia ja rockmusiikin vetovoima on tallella. ­ Olemme säilyttäneet bändin ytimen, meille tunnusomaiset voimakkaan laulun, voimakkaat kertosäkeet ja voimakkaat melodiat. Nuo elementit ovat yhä mukana albumin kappaleissa, kuten vaikkapa The Fallen Ones -sinkussa tai levyn päättävässä When Death Comes -kappaleessa, joka on itsessään hyvin, hyvin raskas kappale, mutta jossa on silti säilytetty se Sparzanza-ydin. Johan ei voi peitellä tyytyväisyyt- tään uutukaisesta, vaikka kuinka kliseiseltä lause "tämä on paras albumi tähän mennessä" kuulostaisikin. Hän lupailee albumin yllättävän sellaisetkin kuulijat, joille Sparzanzan materiaali on entuudestaan tuttua. Yllätyksistä puhuessaan Johan heittää ilmoille kappaleen Ad Viventes, jonka sanoitukset ovat osaksi latinaa. ­ Levystä tuli parempi kuin olimme ajatelleet. Itse en ainakaan uskaltanut ajatella, että albumista tulisi näin hyvä. En tietenkään voi sanoa, että edelliset albumit olisivat olleet huonoja, mutta uskon että tämä tulee ällistyttämään ihmisiä. Sparzanza sai vuonna 2009 julkaistun In Voodoo Veritas -albumin myötä entistä enemmän radiosoittoa. Viimeistään vuoden takaisella Spinefarmin kautta ilmestyneellä Folie à Cinq -albumilla yhtye löi läpi Suomessa. Hittitehtailu ei silti ollut jäsenten mielessä, kun uusia biisejä alettiin kirjoittaa. SUE " Tuottajamme Rikard oli sotkeutuneena miksauspöydän johtoihin. » 28 « NRO. 9
• » TALON KOKOINEN VASARA Black Breath saapuu Suomeen laittaakseen korvat soimaan ja ruhot lentämään. S yksy 2012 tarjoaa suomalaisille raskaan musiikin ystäville keikkalavoilla enemmän kuin tarpeeksi valinnan varaa. Mielenkiintoisella tavalla kiihkeän rutistuksen ystävien kannattaa kiinnittää huomionsa Bellinghamissa, Seattlen pohjoispuolella vuonna 2005 perustetun Black Breathin vierailuun Helsingissä. Kotimaisten Fleshpressin ja Baltimorin lämmittelemän amerikkalaispartion soundiseos sisältää sellaisen yhdistelmän raakaa death metallia, hardcorea, sludgea ja thrash-fiiliksiäkin, että yhtenäistä lokeroa on vaikea löytää. Tämän tiedostaa myös yhtyeen kitaristi Eric Wallace. ­ Valitettavasti olen todella huo- no valinta määrittelemään soundiamme. Yksinkertaistettuna meissä on paljon raakaa metallia ja hardcorea. Aggressiota, voimaa ja paljon päänpaukutusta. Kotikaupunkimme on hyvin kaunis etenkin synkimpään talviaikaan. Silloin sen ympäristö on täydellinen ruokkimaan ilkeää äänimaailmaamme. Viime maaliskuussa toisen pitkäsoittonsa Sentenced to Lifen julkaisseen yhtyeen tyyli soveltuu livenä selkeästi parhaiten hikisiin läpiajoihin, joissa tekninen täsmällisyys ei ole hengen ja veren asia. ­ En millään usko, että valtaosa keikkayleisöistä kiinnittää mitään huomiota nuottien täydelliseen tarkkuuteen. Etenkin jos meininki on muuten kohdillaan. Tietys- ti bändin kuin bändin tulee pyrkiä soittamaan niin tiukasti kuin mahdollista. Se ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että instrumenttien varressa seisoo lavalla patsaita. Konserteissa on kyse energiasta, hauskanpidosta ja arvaamattomuudesta. Välillä menee reisille ja se kuuluu rock'n'rolliin, Wallace toteaa. Vaikka tulevalla Suomen-keikallaan Black Breath toimii pääesiintyjänä, se ehtii teroittaa kirveensä kuntoon sitä varten kovassa seurassa. Aiemmin syksyllä bändi läm- mittelee lauteet ruotsalaisen grindsuuruus Nasumin jäähyväiskiertueen Euroopan-osuudella. Tälläisessä tilanteessa on asiallista miettiä, tuleeko Breathin miehille lämmittelijän roolissa helposti päälle draivi soittaa pääesiintyjä kuuluisasti suohon? ­ Minä ainakin tunnen tuon paineen kiertueella kuin kiertueella ja haluaisin uskoa, että kaikki bändit tuntevat sen. On terveellistä tuntea ystävällistä kilpailuhenkeä muita yhtyeitä kohtaan, koska se puskee omaa suoritusta vahvemmaksi. Eihän bändejä voi suoraan verrata tässäkään asiassa, koska jo niiden sisältämät persoonallisuudet poikkeavat joskus hyvinkin paljon. Me tulemme kuitenkin aina lavalle perseiden potkinta vahvasti mielessä. Kaikki kanssamme kiertävät bänditkin voivat luottaa siihen, Wallace naurahtaa. Eric on poikkeuksellisen yksityiskohtainen tiedustellessamme onko Nasumin miehistöllä vaaraa joutua heidän toimestaan kiertueen aikana kepposten kohteeksi. ­ Suunnitelmanamme on ainakin täyttää heidän basistinsa Jon Lindqvistin bussipunkka jossain vaiheessa ananaksilla. Olen melko varma, että hän pelkää niitä ankarasti. Minulla on muutenkin sellai- SU 7.10. NOSTURI, HELSINKI nen kutina, että kaikilla tulee olemaan tällä rundilla erittäin mukavaa. En yllättyisi, jos hekin päätyvät jallittamaan meitä pahanpäiväisesti. Lavarekvisiitan värikäs historia sisältää monenmoista lisuketta Iron Maidenin Eddie-maskotista AC/DC:n tykkirivistöön ja pumpattavaan Rosiejättiläiseen. Black Breath ei ainakaan vielä pysty panostamaan tuolle tasolle keikkojensa näyttävyyden kanssa, mutta ideoita sillä kyllä on takataskussaan. ­ Kuinkakohan monen miljoonan dollarin budjetilla nuo mainitut bändit voivat panostaa rekvisiittaan? Meidän pitää pärjätä paljon vähemmällä, joten yhtä häikäisevää tavaraa emme valitettavasti saa vielä lavalle. Jos resurssit eivät olisi este, niin helvetin siisti ja meille sopiva lavaste olisi valtava hanskan verhoama käsi, joka moukaroisi yleisöä talon kokoisella vasaralla, hekottaa Wallace. Lopuksi kitaristi tiivistää vielä, mitä suomalaisyleisö voi odottaa Yhdysvallat neljästi, Euroopan kolmesti ja Meksikon ja Japaninkin jo kiertämään ehtineeltä bändiltä. ­ Murskaavaa soundia, soivia korvia, ympäriinsä lenteleviä hiuksia ja ruhoja sekä perkeleen kipeitä niskoja. « HAASTATTELU TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ " Suunnitelmanamme on täyttää Jon Lindqvistin punkka ananaksilla. MESTARIN UUSI TAIDONNÄYTE Albumi kaupoissa 28.9.! Näe, koe ja vaikutu myös livenä: 06.11. HELSINKI The Circus 07.11. HELSINKI The Circus 08.11. TAMPERE Pakkahuone www.insideoutmusic.com [+++ check out special and rare collector's items at www.insideoutshop.de +++] SUE » 29 « NRO. 9
• TO 9.10. 6. LINJA, HELSINKI HAASTATTELU TEKSTI ANNIKA BRUSILA KUVA LEVY-YHTIÖ puolentoista tunnin verran. Tuntui hyvältä ajatukselta jakaa materiaali kahteen itsenäiseen osaan. Tarkoitus on antaa kuuntelijalle aikaa tutustua ensimmäiseen osaan ja sulatella sitä. Sen jälkeen vapautamme kakkososan, jonka jälkeen vasta koko OROn voi ymmärtää. Tämä Kill Bill -asetelma viehättää meitä. Mitä muuta Malleus on kuin Ufomammutin visuaalinen dynamo? ­ Malleus on elämäni. Peruskonseptimme on Thelema-uskomuksen mukainen 'Tee mitä tahdot'. Luomme julisteita ja kuvituksia suurelle määrälle ihmisiä tehdäksemme maailmasta hieman kiinnostavamman paikan. Teemme livetaustavisuaaleja vain Ufomammutille, mutta julisteita ja levynkansia myös muille bändeille, Urlo kertoo. BEATLESIN PIILOVAIKUTUS jotkut kategorisoivat ufomammutin doomiksi. Onko tässä tulkinnassa mitään perää? ­ Enpä tiedä. Oma tietämykseni doomista alkaa ja päättyy Black Sabbathiin... Ei Ufomammut kyllä doomia ole. Mutta pidän paljon Fantastic Fourin Doctor Doomista, Urlo veistelee. Poia vahvistaa Ufomammutin oleva mielumminkin hevi- ja psykedeelinen bändi. Mitä voitte kertoa italialaisesta psykedelia-, stoner- ja sludgeskenestä? ­ Emme mitään. En erityisemmin pidä stonerista, Urlo kertoo. ­ On täällä varmaan jonkinlainen skene, mutta kuuntelen mieluummin oman levy-yhtiömme Supernatural Catin bändejä kuten Morkobotia, Ovoa tai Incoming Cerebral Overdrivea. Ne ovat minulle paljon henkilökohtaisempia ja tuoreempia, Urlo kuittaa. Mitä italialaisia vanhoja relevantteja bändejä haluatte mainita, jotka merkitsevät Ufomammutille jotain? ­ Meillä oli hieno progeskene -70-luvulla. Mainittakoon vaikkapa bändit Area, Pfm, Le Orme, New Trolls ja Goblin. En usko, että voimme verrata Ufomammuttia suoraan niihin, koska tyyli on aivan erilainen. Mutta lähestyminen voi olla sama. Sanoihan Madonnakin, että me italialaiset teemme sen paremmin... Entäpä mitkä nykybändit herroille nappaavat? ­ Pidän Convergesta, joiden uutta levyä odotan kovasti! Lisäksi Omin, Motorpsychon ja Hank 3:n uusimmat ovat hyviä. Luin jostain, että The Beatles on yksi tärkeimmistä teihin vaikuttaneista bändeistä. Musiikki emotionaalisena trippinä voi purkautua mitä kummallisimpina variaatioina, mutta tätä Beatlesia voisitte vähän selittää. ­ Beatles on taikalaatikko, jonka sisällä on kaikki koskaan tehty musiikki. Se, mitä 'the Fab Four' teki kahdeksan vuoden aikana, on uskomatonta. He olivat pop, dance ja metalli, he olivat kaikkea. ­ Beatlesin vaikutus Ufomammutiin on piilotettu, enkä tarkoita niinkään soundien tai tyylin kannalta. Beatles oli sekä kokeellinen että populaari saman aikaisesti, toisin kuin kukaan muu tuolloin. Me rakastamme sitä yhdistelmää, Poia lisää. Kappaleenne ovat massiivisia mutta rakentuvat hyvin hitaasti. Kuinka vaikeaa tai herkästi haavoittuvaa on livekeikan veto oikean tunnelman kehittelyn kannalta? Käykö joskus niin, ettei homma alakaan lentää? ­ Voimme vain yrittää parhaamme keikoilla. Ei ole mitään yleisohjetta. On hienoa jakaa yleisön kanssa viboja ja kokea myös heidän tunteensa. Joskus niin tapahtuu, joskus ei. Soitatte pian myös Suomessa. Luuletteko, että suomalaiset tajuavat Ufomammutia? ­ Suomalaiset todellakin tajuavat. Suomessa tunnelma on taikaa.« » SIELUN TRANSFORMAATIO Ufomammutin seitsemännen levyn ainoa biisi kestää kahden levyn verran ja saavuttaa täyden olomuotonsa vasta livekuvien kera. ohdonmukaisuus ennen kaikkea. Jos Ufomammutin ikuisuuden kestävien pörinäbiisien kohokohtaa saa odotella puoli päivää, joutuu haastatteluvastauksia odottelemaan useita viikkoja. Ikuisuusjumituksen jälkeen Ufomammutin biisien herkkutaitteet useimmiten lopulta toteutuvat, ja näin haastatteluvastauksetkin saapuivat suunnilleen kaksi sekuntia ennen lehden painoon menoa. Liekö tässä italialaisen spacesludgesurinatuuttaajan maailmankuva pähkinänkuoressa? Hötkyily pois ­ kantava voima on hidas mutta varma jyystö jännitysmomentilla höystettynä. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa Ufomammut? Liittyykö bändin nimeen jokin tarina? ­ Ufo tarkoittaa 'tunnistamaton- J ta lentävää kohdetta' ja Mammut on muinainen syöksyhampainen mastodontti. Nämä kai kirjoitetaan suomeksikin näin? Tai ehkä ei, mutta ainakin italian ja venäjän kirjoitustapa on tämä. Kitaristi-kiipparistimme Poia keksi nimen vuosia sitten. Se on sekoitus tulevaisuutta ja mennyttä, avaruutta ja raskautta, kertoo vokalisti ja basisti-kiipparisti Urlo. Ufomammutin seitsemäs albumi ORO on juuri ilmestynyt. Mitä ORO tarkoittaa ja miten se kulminoituu levyn mahdolliseen sanomaan? ­ Oro tarkoittaa italiaksi kultaa. Latinaksi se on 'minä rukoilen'. 'Or' puolestaan tarkoittaa hepreaksi valoa. Oro on myös palindromi. Sen vuoksi ORO on kirjoitettu levyn kanteen niin, että R-kirjain on myös itsensä peilikuva. ­ Levyn sanoitusten takana on ajatus sielujemme alkemistisesta transformaatiosta joksikin vahvaksi. Tämän tekee mahdolliseksi ymmärryksemme, joka erottaa meidät eläimistä. Sielut ovat kuin liima kaiken ympärillämme olevan välillä. Tämä on OROn sanoitusten pääselitys, joka kantaa läpi koko yhden kappaleen, joka kestää koko levyn ja jatkuu sen pian ilmestyvällä osalla kaksi. Miksi ORO julkaistaan kahdessa osassa, noin kuukauden välein? Jos kysymyksessä on 'yksi pitkä kappale', miksei sitä julkaistu tuplalevyllä? ­ Jo tekovaiheessa havaitsimme, että tästä on tulossa todella pitkä levy. Meillä oli ajatus siitä, että soitamme erilaisia riffejä niin, että ne sävellysprosessin aikana alkavat palautua meille takaisin. Tässä vaiheessa meillä oli valmista tavaraa SUE VÄHÄLAULUINEN, EI INSTRUMENTAALINEN ovatko ufomammutin kappaleet vain pitkiä henkisiä trippejä vai haluatteko sanoa jotain kappaleiden nimillä ja sanoituksilla? ­ Me yritämme aina sanoa jotain, kuten jo selitin OROn nimeen liittyen, Urlo kirjoittaa. Poia puolestaan vahvistaa sanoitusten aina olleen tärkeä osa Ufomammutin koko konseptia ja rakennetta ­ silloinkin, kun ne ovat hautautuneet tonnien painoisten efektien ja soundien alle. ­ Ufomammut ei ole koskaan ollut instrumentaalibändi, Poia toteaa. Tässä toteamassa kuulijalla riittääkin mietittävää ja kokonaisuuden avautumisen työstämistä. Ufomammutin kappaleista valtaosa nimittäin keskittyy pörinään ja riffivuorten rakentamiseen, jossa vokaaleilla on hurmoksellinen mutta satunnainen soundia vahvistava rooli. Teillä on myös oma levy-yhtiö, Supernatural Cat. Miksi ette julkaisseet OROa itse, vaan se tuli ulos Neurotilta? ­ Näin laajensimme perhettämme. Neurot on supercool, he ovat hyviä ihmisiä ja musiikkiorientoituneita tyyppejä. Vinyyli tosin ilmestyy Supernatural Catillä, Urlo kertoo. Poian mukaan edellisen albumin Even jälkeen Ufomammut sai useita tarjouksia muiltakin levy-yhtiöiltä. ­ Neurot oli meille luonteva valinta. He ovat olleet inspiraationa omallekin levy-yhtiöllemme. Suhtaudumme musiikkiin samalla tavalla. Myös visuaalisuudella on tärkeä paikka Ufomammutin maailmassa. ­ Lu vastaa livekeikkojemme kuvamaailmasta. Kuvaheijasteet ovat meille kuin bändin ylimääräinen jäsen. Ilman kuvia tunnemme olevamme alasti lavalla, Urlo kertoo. ­ Teemme kaikkemme, jotta kuuntelijan mieli saadaan matkalle. Visuaalit musiikin lisänä auttavat tässä. Urlon mukaan myös levyjen kansitaide on erittäin tärkeää Ufomammutille. ­ Eikä kyse ole pelkästään levyjemme kansien ulkonäöstä. Kaikki ympärillämme täydentää musiikkiamme. Minä, Poia ja Lu muodostamme Malleus-nimisen kuvataideyrityksen. Me Malleusissa vastaamme koko Ufomammutin visuaalisesta puolesta. Lisäksi omassa levy-yhtiössämme teemme aina myös rajatun erän käsintehtyjä vinyylinkansia. ­ Lempilevyjemme kannet ovat aina kiehtoneet meitä. Ne ovat tärkeä osa kokonaisvaltaisessa kiintymisessä musiikkiin. Myös nykyisin digitaalisen musiikin aikana uskomme edelleen vakaasti levyyn fyysisenä tavarana sekä siinä olevien kuvien tärkeyteen. Meille on luontevaa olla itse mukana levyjemme ulkoasun luomisessa, Poia lisää. » 30 « NRO. 9
• PLUS VERY SPECIAL GUESTS THE CIRCUS 2.11.2012 OVET AUKEAVAT 19.00 / K-18 LIPUT 43 + MAHD. TOIMITUSKULUT TRIVIUM.ORG SOTAKOIRAN POJAN PALUU RATSASTAA JÄLLEEN!! Kotiteollisuuden Sotakoira II kaupoissa 21.9. Sotakoiran käsittelyssä Taiska, Kari Peitsamo, Psychoplasma, Lama ja monet muut! SOTAKOIRA LIVE: 19.10.2012 Vammala, Bar & Club Baron 20.10.2012 Uusikaupunki, Aquarius 26.10.2012 Pori, Bar Kino 27.10.2012 Tampere, Yo-talo 02.11.2012 Mikkeli, Vaakuna 03.11.2012 Varkaus, Z-One 09.11.2012 Turku, Klubi 10.11.2012 Kouvola, House of Rock 16.11.2012 Jämsä, Himos Areena 17.11.2012 Kaustinen, Viihderavintola Konsta 23.11.2012 Joensuu, Kerubi 24.11.2012 Kitee, Kiteenhovi 30.11.2012 Oulu, Club Teatria "JOULUPIPARI 2012" + VIIKATE, NIKO KIVELÄ, ZAANI 5.12.2012 Hämeenlinna, Sirkus 6.12.2012 Lahti, Finlandia-klubi 7.12.2012 Helsinki, The Circus 8.12.2012 Jyväskylä, Lutakko SAATAVANA MYÖS: WWW.JOHANNAKUSTANNUS.FI WWW.KOTITEOLLISUUS.COM » 31 « NRO. 9 SUE
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton WITCHCRAFT ­ Legend (Nuclear Blast) 9 Nyt ollaan perusasioiden äärellä. Saako bändin soundi ajan saatossa muuttua? Saako undergroundista nousta menettämättä verivalan tehneitä faneja? Onko bändi entisensä ja oikeutettu kantamaan vanhaa nimeään, jos puolet jäsenistä vaihtuu kertaheitolla? Mitä taustaa vasten uudistunutta soundia tulee kuunnella? Vanhassa rakastamassaan vimmaisesti roikkuen vai puhtaalta pöydältä? Örebron vintagerockdoomyhtye Witchcraft oli genrensä kiinnostavimpia tulokkaita kymmenisen vuotta sitten. Kolme Rise Abovelle tehtyä hienoa albumia ovat kestäneet aikaa mainiosti ja Chylde of Fire (2005) on edelleen yksi oman maailmani kovimpia biisejä. Witchcraftin viehätys on ollut sen konstailematon, pelkistetty ja takapajuinen soundi yhdistettynä ketterään revittelyyn. Tämä karu ja samalla pehmeä äänimaailma oli viheliäisen hieno. Niin minä mieleni pahoitin kun bändin neljäs albumi osoittautui Nuclear Blastin muhevaksi miksaamaksi, osittain tuntemattomien artistien soittamaksi nykyrokiksi. Ajattelin ärsyyntyä sen virheettömyydestä ja mietin kuinka kivittää vääräoppiset muovisoundintuottajat tältä istumalta. Sitten vedin selän suoraksi ja aloitin alusta. Iso osa bändin tunnelmasta on muodostunut edel- läkävijä Magnus Pelanderin (Norrsken) lauluäänestä ja artikulaatiotyylistä. Nyt kun Pelander on jättänyt kitaransoiton kahdelle uudelle jäsenelle ja keskittynyt pelkästään vokaaleihin, on jälki entistäkin vivahteikkaaampaa. Toinen alkuperäisjäsen, basisti Ola Henriksson (Troubled Horse, Great Mammoth) on alusta asti ollut yksi alaäänisuosikeistani niin soundeiltaan kuin elukkamaiselta liveirroittelutavaltaan. Olan vire on nytkin erinomainen ja rytmi kimmoisa. Bändin kolme uutta jäsentä solahtavat joukkoon niin luontevasti, että vasta useamman päivän kuuntelun jälkeen huomasin, etten ole missään vaiheessa ärsyyntynyt yhdestäkään soittimesta. Lähes tunnin mittaiseen yhdeksän kappaleen pakettiin mahtuu paljon kuunneltavaa, ja mietteet muuttavat muotoaan matkan varrella. Mieleenpainuvinta kokonaisuudessa on soitannan hyvä harmonia, onnistuneet stemmat ja eritoten tunnelman tiheneminen loppua kohden. Vain White Light Suicide vaikuttaa typerältä täytebiisiltä, kunnes sekin lopulta tiukkenee ja pysyykin pinnalla. Singlelohkaisu, helppotempoinen Not Because of You maistui harmikseni ensin radiosoitolta ja päätyikin päähäni soimaan. Mutta koska alitajuntaan soluttautuminen on varmin merkki pahuudesta, laskettakoon tämäkin temppu bändille eduksi. Kaikki kappaleet toimivat itsenäisinä, mutta put- keen kuunneltuna Legend kasvaa ja kulminoituu kolmeen päättävään biisiin. Democracy ilmoittaa kuulaasti mutta napakasti, että 'fuck your heroes, fuck your icons'. Sitten alkaa Dystopia, joka on Legendin upeinta antia ja yksi vuosikymmenen biiseistä, jonka tulen kuuntelemaan vielä ainakin biljoona kertaa. Dystopia on kaunis, koskettava, synkkä ja herkkä biisi, jossa kitaroista toinen vetää täsmäriffiä, toinen kaunista kuviota. Loppua kohden tapahtuu repeäminen ja kaikki rantautuu lautashimmailuun. Proge, doom, folk ja roots ovat läsnä. Levy päättyy Dead Endiin, jonka pääosassa on karskea ja paljas basso. Akustisen kitaran tullessa leikkiin mukaan aistittavaa on paljon. Pelander avaa viimeisetkin portit, ja levylle saadaan räiskyvä, tunnekuohuinen loistopäätös. Onko niin, että Witchcraft ei enää ole doombändi eikä folkrockbändi? Ehkä, ja ehkä joku fani lähtee kaakkoon, kenties uusia tulee tilalle. Omaan makuuni Legend on hippasen liian siistitty, mutta hippi- ja progevinkkelistä katsottuna se on silti kauniita ja raskaita lohkaisuja tarjoava ja kerta kerralta vahvistuva albumi. Kunhan vielä saadaan biisien kyyniset sanat luettavaksi ja muutama pakanavideo verkkoon, päätyy jokunen noita varmuudella roviolle Legendin saattelemana. ANNIKA BRUSILA + FLESHPRESS, BALTIMOR Liput 18. Ennakko: Tiketti. www.blackbreath.com SUE BLACK BREATH (Southern Lord, US) SU 7.10. NOSTURI, HELSINKI » 32 « NRO. 8
• (Svart Records) Doomkansaa hemmotellaan julkaisemalla tämä naftaliinissa muhinut aarre. Rapakon takana vuonna -73 perustettu Pre-Pentagram Bedemon edustaa doomin esi-dna'ta ja protoheviä rocknroll-vaiheineen. Bobby Lieblingistä ei ollut mömmövuosina vokalistiksi, levyn tekoon tuhraantui vuosikymmeniä, ja reunionin kalkkiviivoilla Randy Palmer kuoli auto-onnettomuudessa. Aiemmin Bedemonilta onkin julkaistu vain demo sekä vanhoja kellarinauhoja Lieblinginkin tähdittämällä Child of Darkness -albumilla (2005). Kiinnostavinta Symphony of Shadowsissa on se, että se onnistuu loihtimaan aikamatkan äänimaailmaan, jolloin puolivillainen raakuus oli uutta. 70-lukulaisuus kuultaa levyltä teatraalisella heviotteellaan miellyttävän imelästi. Levyn vahvinta antia ovat raskas ja huumaava oldschoolriffittely sekä Junghandelin onnistunut hevilaulutyyli. Bedemonin meininki on hyvinkin pentagramainen varsinkin tukevan bassottelun osalta, mutta ajoittaiset raapivat kitarasoolot ovat saintvitusmaisia. Kappaleista Lord of Desolation koskettaa kitkerällä doomiudellaan, Godless heimotanssimeiningillään ja Kill You Now punkvaikutteillaan. Levyn heikoimmat lenkit ovat sortuminen keskinkertaisuuksien toistoon sekä biiseistä The Plaguen softi ällöloungemaisuus kelvollisista riivinraastesooloista huolimatta. Mikäli haluat kutsua doomkokoelmaasi doomkokoelmaksi, Bedemonin on sinne päädyttävä. Symphony of Shadows tarjoaa erittäin kelpoa ilmakitarointimateriaalia myös perinteisestä hevistä pitäville. ANNIKA BRUSILA 8 BEDEMON SYMPHONY OF SHADOWS LEVYARVIOT DYNAZTY ­ Sultans of Sin (Spinefarm) 8 HOODED MENACE EFFIGIES OF EVIL 8 (Relapse) Levy-yhtiötä vaihtanut Joensuun duo jatkaa siitä mihin parin vuoden takainen nerokkaan tylyttävä ja vuoden kotimaiseen kärkikastiin kuulunut Never Cross the Dead jäi. Bändin kolmas täyspitkä on tuttuine riffikuvioineen tyylillisesti hyvinkin hoodedmenacemainen mutta kokonaisuutena se on edellisiä levyjä astetta kimmoisampi ja vauhdikkaampi. Yleistunnelma on ykäämistä kuolometallityyliin, mutta myös klassinen hevimeininki puskee läpi. Kivireen vetämisestä päästään rankan rynkytyksen kautta yllättävänkin ketterään kitarointiin. Se mihin en ollut varautunut, on opethmaisen iso orkesterisoundi, joka vähentää levyn ug-viehätystä. Kappaleista pisimmän korren vetää Evoken Vulgarity, jossa tuplabasarit ja roikutus kohtaavat luontevasti. Levy pyörii kauhuleffateeman ympärillä, ja Evoken Vulgarityn himmailuväliosassa joku epäilemättä pääseekin lopulta hengestään. Nämä paatokselliset horrorkohtaukset vaativat sopivan kasvualustan. Yhtenä päivänä ne toimivat mutta seuraavana tuntuvat aika käytetyiltä. Hooded Menace on virallisesti duo, mutta livenä porukkaa on lavalla kasapäin. Promomateriaalilta jäin kaipaamaan tietoa siitä, ketä tässä köörissä soittaa ja mikä heidän panoksensa levyllä on. Bändin livesetti on vuosien saatossa parantunut eksponentiaalisesti. ANNIKA BRUSILA Viitisen vuotta sitten perustettu Dynazty ei ole suinkaan Dallazin melodramaattisempi kilpailija vaan rehti ruotsalainen heavy hard rock -bändi, joka soittaa kovarokkia tukka tuulikoneessa liehuen ja nahkahousujen lahkeet väpättäen. Bändin kolmas albumi Sultans of Sin ehdittiin jo julkaista Ruotsissa alkuvuodesta, nyt Spinefarm lanseeraa seen laajemmallekin yleisölle. Peter Tägtrenin tuottama albumi ei turhia viivyttele tai pidennä vierailuaan, sillä kymmenen biisin plätty pysäyttää kellot hard rock -levylle ihanteelliseen loppuaikaan 36:40. Kolmen ja puolen minuutin ralleissa on se salaisuus! Laatu on tasaisen vahvaa, ja mukaan mah- tuu pari keskivertoa kovempaa ässäbiisiä kuten levyn päättävä nimikkobiisi, Land of Broken Dreams sekä kuin keikkayleisön liikuntatuokioita varten luotu Raise Your Hands. Pyörän keksimistä uudelleen ei kannata odottaa, mutta konstailemattoman hevirokin ystäville Dynazty on kelpo valinta. JUSSI LAHTONEN mästi ja täydellisesti. Keikoilla näiden pitkien biisien tueksi läväytetään psykedeelisiä filkkoja ja räjähteleviä taustakuvia, jolloin trippi on maksimaalinen. Tai sitten ei ole. ORO jatkaa tutulla tantramaisella linjalla ja jytke yltyy paikoin erittäinkin uskottavaksi. Koska itselleni tässä genressä electricwizardmaiset tuuttaukset kolisevat paremmin kuin minimalistinen pimpelipompeli, on OROn tunnelmankehittely välillä liian hidasta.Toisinaan meno on silti okkultistisempaa kuin useimpien omasta mielestään okkultististen bändien kyhäelmät. Parhaimmillaan OROn rytke ja alataajuudet kääntävät mahan ympäri. ORO on Even lisäksi yksi Ufomammutsuosikeistani tähän mennessä. Opus Alter on OROn ykkösosa. Albumin mittainen jatkoosa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. ANNIKA BRUSILA moavia. Heikkoverisemmiltä ei näissä mitoissa yhtä dynaaminen sekä tunnelmallinen taikuus taittuisi. Ihmemies tekee ihmeellistä musiikkia levy toisensa jälkeen. Ylistys ja kunnia olkoon progen! ALEKSI AHONEN 9 NEAL MORSE MOMENTUM 7 UFOMAMMUT ORO OPUS ALTER (Neurot) Musiikki on alutonta ja loputonta kuin avaruus täynnä väistämättömiä mustia aukkoja, räjähtäviä aurinkomyrskyjä, sinkoilevaa roskaromua ja ikuisesti vellovaa ei-mitään. Italialainen spacemetallinoisesludgetrio Ufomammut on jumittanut vuodesta 1999, ja yhtyeen seitsemäs kokopitkä on samaa jöötiä kuin aiempikin tuotanto. Ufomammutin biisit ovat pitkiä, jopa koko levyn kestäviä rakennelmia. Surina, piippaus ja pörinä kasvavat kasvamistaan. Lopulta tykitys on korvia huumaavaa ja kuuntelijan kroppa on epähuomiossa vääntynyt banaanille jännityksestä ja keskittymisestä. Tai sitten ei ole. Tähän kulminoituu koko Ufomammutin salaisuus. Sitä ei kuunnella nopeasti eikä paloissa vaan sille antaudutaan kiireettö- (Inside Out Music) Pohjois-Amerikan progressiivisen rockin suurmestarin Neal Morsen hulppeasta Testimony 2-tuplalevystä ei ole kulunut kuin piirua yli vuosi ja uutta pukkaa jo. Ideoiden ehtymisestä ei kuitenkaan ole pelkoa, koska Momentum sisältää reilun tunnin verran taattua kikkailupitoista mahtirokkausta. Nimibiisi ja Weathering Sky tarjoilevat perinteisimmät melodiapläjäykset, joiden tahdissa ilmainstrumentit raikuvat. Thoughts Part 5 jatkaa Morsen aikoinaan parhauteen johtaman Spock's Beardin aloittamaa biisisarjaa komeasti. Toistensa läpi risteilevät lauluharmoniat nostaisivat synkimmänkin päivän takaisin plussan puolelle. Smoke And Mirrors täyttää balladikiintiön ja Freak kaivaa naftaliinista Beatles-henkiset jousimatot, jotka paisuvat loppua kohden komeisiin mittoihin. Kärkisijan niin mahtipontisuudessa kuin silkassa huikeudessa ottaa kuitenkin albumin päättävä 33-minuuttinen World Without End. On aivan käsittämätöntä, kuinka Morse onnistuu kerta toisensa jälkeen tekemään näistä mammuteista niin tarttuvia ja luSUE (Violent Journey Records) Porvoosta ponkaiseva Antagonist Zero linkoaa ensimmäisellä pitkäsoitollaan kuulijan kasvoille mielenkiintoista melankoliaa. Bändin oma luonnehdinta soundistaan on "katatooninen metalli", joka on suhteellisen osuva termi. Katatonian alkuajat haiskahtavat siellä täällä. Viisikon sekoitus deathiä, doomia, dark metallin melodisempia puolia sekä hieman post-etuliitteellä varustettua junnausta ei kuitenkaan mene minkään plagioinniksi. Oma soundi on hyvin hakusessa. Levyn avaava Nightime Harmony antaa hyvän esimerkin Antagonistic Zeron monipuolisesta ulosannista. Kolkosti kaunis piano-intro ja voimakkaasti lanaava säröjyystö sekoittuvat maukkaasti. AZ:n väliosassa kikkaillessaan hetken flamencon kanssa yhtye morjenstaa Opethin suuntaan. Erittäin tyylikkäistä kitarasooloista plussaa. Fading osoittaa, että yhtyeeltä onnistuu myös hetkittäinen herkistely. Lauludynamiikka on kohdillaan ärinän ja puhtaan ulosannin välillä. Levyn päättävä 12-minuuttinen nimikappale tarjoaa murskaavaa tuomioriffittelyä, jossa kaikuu myös häilyvästi Isis. Soundipuolella bändi on selkeästi panostanut munakkuuteen ja selkeyteen EP-aikoihinsa verrattuna. Tuloksena on heti tasapainoisempi ja yksinkertaisesti parempi turpasauna. Tässä joukkueessa on potentiaalia, hyvä yleisö. Korvat hörölle. ALEKSI AHONEN 8 ANTAGONIST ZERO DOOMED mänteen studioalbumiinsa. Suomen päässä yhtyeen ensimmäisiä levyjä kehuttiin oman progesuuruutemme Wigwamin työn laadukkaasta jatkamisesta. Bändin jatsahtavassa soundissa oli kyllä paljon samoja kaikuja. The Voidilla musiikin raskautta on lisätty niin, että samankaltaisuuksia Ydinyökerhon isäntiin on huomattavasti vaikeampi vetää esille. Voluntary Slaveryn alkutömistely sopisi erittäin hyvin vaikka Dream Theaterin puitteisiin. Beardfish pitää kyllä kikkailunsa paljon hillitympänä heittäen kuulijalle silti useita kierrepalloja. Laulujen seassa mennään pariin otteeseen jopa murahdellen. Turn to Gravelin fuzz-kerroin on silkkaa stoneria. They Whisper antaa mahdollisesti shokeerautuneille vanhoille faneille jazzrockhoitoa. Seventeen Again sekoittelee hienosti loungemenoa ja Genesis-henkistä soolokamppailua. Levyn kunnianhimoisuuden keskipiste on lähes 16-minuuttinen Note, joka heittää soppaan lisää rytmistä herkuttelua, ajoittain mukaansatempaavia vokaalilinjoja sekä koskettimien tunnelmallista voimaa. Aivan koko pituuttaan biisi ei jaksa pitää otteessaan, mutta yritys on kiitettävä. Ei parasta lajissaan, mutta tutustumisen arvoinen albumi soundiaan rohkeasti laajentavalta bändiltä. ALEKSI AHONEN 7 BEARDFISH THE VOID (Inside Out Music) Ruotsalainen Partakala on ehtinyt noin kymmenvuotisen levytysuransa aikana jo seitse- (Century Media) Parikymmentä euroa sille, joka pystyy paukuttamaan päätään tahdissa läpi koko amerikkalaisen Peripheryn toisen pitkäsoiton. Marylandin osavaltiossa perustettu rykmentti tuuttaa matikkametalliaan sen verran taktisesti raskaalla otteella, että keskittymisvaikeuksista kärsiviä hirvittää. Dillinger Escape Plania Periphery ei kuitenkaan apinoi. Tempoilusta löytyy lähes koko ajan punaista lankaa. Kertosäkeisiin ja melodiakuljetuksiin on tajuttu panostaa riittävästi. Levyn kokonaisuudesta ei jää päälle fiilis tekniikasta tekniikan tähden. Kliiniseksi puleerattu tuotanto voi aluksi 7 PERIPHERY II » 33 « NRO. 8
• DEVIN TOWNSEND PROJECT ­ Epicloud (Inside Out Music) Kanadan oman hevivelhon Project-yhtye esitti kolmen edellisvuoden sisällä julkaistulla albuminelikollaan todella laajan skaalan. Ki (2009) progefiilisteli kentän nohevasti valmiiksi. Addicted (2009) oli räjähtävässä popmetallisuudessaan julkaisuvuotensa paras levy. Tätä alkua vasten sekopäinen mutta tarttumapinnaton Deconstruction (2011) ja ihan kivasti tunnelmoinut Ghost (2011) olivat pettymyksiä. Siksi on mahtavaa, et- 9 tä Epicloud on selkeintä sukua Addictedille ­ kuin sen raskaampi, tulisempi ja isompi serkku. Meno on levyllä hykerryttävästi niin suoraviivaista kuin eeppistäkin. Lauluosuudet muodostavat usein valleja, jotka suorastaan jyräävät ylitse. Townsendin jo melkein vakituinen mikkipartneri Anneke van Giersbergen tuo massaan voimakkaan kauniit lisävärit. Soitannan osalta löydettävissä on raakaa heavya, ambientia, hard rockia, jatsia, kokonainen aarrearkku odottamassa kaivelijaansa. Gospel-kuorokin on mahdutettu mukaan. Henki nousee kuin paisuva zeppeliini. Kun yhtyeen hallussa on suvereenisti niin More!:n juhlava mättö kuin Devinen särkyvä herkkyys, käsillä on merkittävä julkaisu. DTP:n viimevuotiset notkahdukset tuntuvat tämän järkäleen edessä kaukaisilta ja tulevaisuus loistaa jälleen. ALEKSI AHONEN (Inverse) Turkulaisessa Modern Day Citizenissä on paljon samaa kuin parin levyn ajan päätä seinään paukuttaneessa 45 Degree Womanissa ­ lähinnä pahassa mielessä: ukkoin touhusta kuulee uskon, yrittämisen ja vereslihan, mutta korvamadot loistavat poissaolollaan. Tai näin on ainakin From the Shellin neljän ensimmäisen kappaleen kohdalla, joiden hajuttomuuden takia oikeasti pähkään funktiotaan levyn alussa saati koko levyllä. Mielenkiinto herää kertaheitolla, kun joukkio ensi kertaa pysähtyy. Ignorance on rauhallinen, kiireetön, hieno kappale. Kuin softcore-Ghost Brigade. Bändi on ymmärtänyt tuon vedenjakajakappaleen kohdalla jotakin, sillä Ignorancesta eteenpäin kuuntelu on kivutonta, jopa kivaa. Jenkkiboostailut ja turha uho jäävät siis alkupään ongelmaksi. Raskaammat Teethmarks ja nimibiisi ovat pikemminkin The RMS:n huippuhetkien verrokkeja. Luonne näyttää lopulta löytyvän. Ei Modern Day Citizen parhaimmillaankaan helpolla päästä, ja selkeä identiteettikriisi on osa ongelmaa. En silti olisi Modern Day Citizeniltä menestyksen avaimia eväämässä, sillä tekemisen meininki on ilmassa ja merkit vaikka mihin havaittavissa. Eipä se Stone Sour:kaan vielä esikoisellaan valmis ollut. HENRI EEROLA 7 MODERN DAY CITIZEN FROM THE SHELL LEVYARVIOT 8 KRAMPUS SURVIVAL OF THE FITTEST tuntua jopa tukahduttavalta. Bändi osaa kuitenkin sekoittaa äänimaailmaansa keveämpiä elektronisia pulputuksia ja kosketintaustoja, jotka antavat kaivattua hengitystilaa. Laulaja Spencer Sotelo taitaa niin ajoittaiset ärjynnät kuin hyvin korkealle liitävät huudotkin. Meno tuntuu pikkaisen emohtavalta kerran tai pari, mutta kyseessä on pelkkä kauneusvirhe. Tämän kaltaisia Meshuggahin esittelemän mallin tulkitsijoita on viime vuosien aikana noussut kuin niitä kuuluisia sieniä sateella. Periphery voi kuitenkin tämän albumin perusteella jatkaa kehitystään huoletta, koska siltä löytyy sekä välineet pitkälle menemiseen että taitoa käyttää niitä. ALEKSI AHONEN 7 STEVE HARRIS BRITISH LION (FRET12) Aiheesta ja aiheetta parjatun kevythevibändi Creedin säveltäjä-kitaristi Mark Tremonti sai kummaa vetoapua kredibiliteetilleen, kun vokalisti Scott Stappin oikuttelu lopulta tarkoitti miljoonamyyntibändin telakkakomentoa. Menestysorkesterin tuhkista nousi huomattavasti mielenkiintoisempi ja uskottavampi Alter Bridge. Sittemmin Creed on herätetty henkiin, ja Tremonti tasapainoilee kahden saleja täyteen vetävän yhtyeen limbossa ­ vain perustaakseen vielä yhden kalenterisyöpön lisää. Jo ensilevytyksestään asti selkeän tavaramerkkisoundin niin melodia- kuin riffiosastolle löytänyt kitaristi seilaa nyt paineettomilla aalloilla. Tyydytettävinään lähinnä omistauneimmat faninsa mies on päättänyt rikkoa ne viimeisetkin rajoittaneet sääntönsä. Mies julkaisee kaksitoista sävellystä puhdasta metallia. Ikään kuin hän olisi joutunut seitsemän albumin ajan pidättelemään, Tremonti yhdistää pettämättömän sävellyskynänsä häpeilemättömään runttaukseen. Koska käsillä on soololevy, Tremonti myös laulaa itse. Huvittavaa kyllä, hän tekee sen paremmin kuin Stapp ja paljastaa samalla kenen korvien välistä Creedin laulumelodiat itse asiassa pulppuavat. On yhtä lailla hienoa huomata, ettei rouhimisen lisäys tarkoita dynamiikasta tai melodioista karsimista. Käsillä on paras Tremontin näpeistä irronnut, jopa Alter Bridgen Blackbirdin päihittävä kokonaisuus. HENRI EEROLA 10 TREMONTI ALL I WAS (EMI) Toisin kuin valtaosa Iron Maidenin muista jäsenistä, on bändin liideri Steve Harris pitäytynyt emobändinsä pauloissa vailla tarpeita toteuttaa ambitioitaan toisaalla. Koska Bruce Dickinson on kerännyt sooloiluistaan kiitosta ja Adrian Smith lähinnä pyyhkeitä, odotin Harrisin ensimmäistä irtiottoa jokseenkin skitsofreenisin miettein. Maiden on armon basistin bändi. Steve Harris tekee sen puitteissa edelleen mitä tahtoo. Yksikään sävellys tai sanoitus ei selviä Iron Maidenin levylle läpäisemättä herran seulaa. Siksi British Lionin voisi kuvitella olevan jatkoa The X Factor -albumin tummalle tenholle, jotka kriitikot parjaavat mutta Harris edelleen puolustaa. Siitäkään ei British Lionissa kuitenkaan ole kysymys. Harrisin mieltymys seitsemänkymmentäluvun rockiin ei ole salaisuus. Siinä missä tähän mennessä kunnioitusta on osoitettu lainakappaleiden versioimisella, pokataan nyt kyseiseen suuntaan periaatteessa koko levyllisen verran. British Lion on hyvinkin traditionaalinen rock -levy, jonka nykyaikaisimmat vivahteet viittaavat Alice In Chainsin jurnutteluun. Perinteisin kappalerakentein etenevä British Lion on huomionarvoinen ja kenties jopa terapeuttinen vastaveto nykyMaidenin eeppisyydelle. HENRI EEROLA Osa Retributionin viehätyksestä piili maltillisissa tempoissa ja häpeilemättömän suoraviivaisissa kappalerakenteissa. Aika-ajoin, osioiden määrän kasvettua, metsä kutsui edelleen, joten oletin bändin jo noteeranneen selkeät vahvuusalueensa. Toisin kuitenkin näyttäisi käyneen. Yhden valonpilkahduksen jälkeen Shadows Fall rynnii jälleen sotaan sovittamisen sijaan soitellen ja on vähällä notkahtaa. Fire from the Sky on ehdottomasti bändin katalogin toiseksi paras suorite, mutta kasvaneessa mättämisen määrässään aivan yhtä ehdottomasti pettymys. Pohja ei heti kolkuttele, mutta Save Your Soulin kaltaisia melodisia pilkahduksia olisi suonut kuulevansa enemmän. HENRI EEROLA 7 WISDOM JUDAS 7 SHADOWS FALL FIRE FROM THE SKY (Spinefarm) Jo yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä perustettu yhdysvaltalaisbändi Shadows Fall täräytti kultakantaan lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Henkilökohtaisesti en tuolloinkaan löytänyt muutamaa kappaletta enempää syitä yhtyeen naurettaville myyntiluvuille. Metalcorehuuman siivellä liihottaneen kokoonpanon materiaali oli genren ykkössuorittajiin verrattuna tasapaksua ja ideaköyhää. Kun bändin oli jo ehtinyt tuomita alituiseksi alisuorittajaksi, se pyöräytti ilmoille aivan käsittämättömän kovatasoisen Retributionin. Sävellykset olivat kuin taikaiskusta saaneet sisältöä ja tarttuvuutta, ja Shadows Fall valoi figuurinsa niiden harvojen metalcorekrapulasta selvinneiden rinnalle. SUE (NoiseArt Records) Todella uniikin nimen omaava Wisdom on power metallia veivaava poppoo Unkarista. Judas on sen toinen täyspitkä albumi. Levy julkaistiin itse asiassa jo viime vuonna hieman pienemmän lafkan toimesta, mutta nyt Noiseart on poiminut yhtyeen talliinsa ja julkaisee lätyn uudestaan. Unkarilaisten heavymausteinen power ei ole sieltä omaperäisimmästä päästä. Genren kliseeoppikirja kahlataan läpi hyvin kattavasti. Laulaja on erittäin sulavaääninen ja taitava, eikä myöskään soittajien ammattitaidossa ole valittamista. Ongelmaksi muodostuukin sävellysten totaalinen kakkoslaatu. Duurimelodiat raikuvat oikeaoppisesti ryhmässä hoilattavien kertosäkeiden taustalla, mutta ne eivät onnistu edes ärsyttämään, saati sitten koskettamaan. Levy on tuotettu ja sovitettu viimeisen päälle. Kappaleissa ei suoranaisesti ole muuta vikaa kuin niiden mitäänsanomaton hengettömyys. Kaikki on tehty liian varman päälle. Se ehkä riittäisi, jos kyseessä olisi pitkän linjan dinosauruksen viimeinen korahdus, mutta ei tällaista siloteltua kertakäyttömetallia voi hyväksyä nuorelta ja oletettavan kunnianhimoiselta bändiltä. Judas varmasti maistuu genren peruskuluttajalle, mutta itse sivuutan Wisdomin kaltaiset b-luokan yrittäjät ja nautin omat power metal -annokseni mieluummin Merging Flaren tai Sabatonin kera. VILLE PEKKALA (NoiseArt Records) Krampus, eli myyttinen jouludemoni, on italialainen 8-jäseninen järkäle, joka soittaa modernia folkmetallia vakuuttavalla otteella. Nyt julkaistava debyyttilevy ja syksyllä alkava Euroopan-kiertue yhdessä Korpiklaanin ja Wintersunin kanssa varmasti nostavat yhtyeen tunnettuutta roppakaupalla folkdiggareiden keskuudessa. Albumi alkaa mahtipontisella ja tyylikkäällä introlla, joka nostaa fiiliksen heti korkealle. Sen perään tuleva Beast Within esittelee itseluottamusta tihkuvan yhtyeen, joka hyödyntää monipuolisesti eri tyylejä sekä sovituskeinoja. Krampus rakentaa kappaleensa moniulotteisesti ja vaihtelevasti, mutta lopputulos kuulostaa silti yllättävänkin simppeliltä ja helposti lähestyttävältä. Yhtyeen kiistaton osaamistaso on siis saatu valjastettua biisien ehdoilla kulkevaksi, eikä bändi ole sortunut itsetarkoitukselliseen sovituskikkailuun ja laajan instrumenttikirjon esittelyyn. Survival of the Fittest on laadukas ensilevytys, josta ei juuri löydy pahaa sanottavaa. Kappaleiden yksinkertaiset melodiat alkavat kuitenkin hieman toistaa itseään loppua kohden. Sävellyspuolella olisikin voinut rohkeasti astua tuttujen sointukierrätysten ulkopuolelle muutaman kerran. Kokonaisuus on joka tapauksessa sen verran hyvin hanskassa, että jos sävellysten tasoa saadaan tästä parannettua pari pykälää, niin kakkosalbumilta on lupa odottaa paljon. VILLE PEKKALA 7 PRIDE OF LIONS IMMORTAL (Frontiers) Entisen Survivor-kosketinsoittajan Jim Peterikin luotsaama Pride of Lions on viiden vuoden paussin jälkeen päässyt neljänteen täyspitkäänsä. Aikalisä ei ole muuttanut mitään, sillä Immortal sisältää niin hyvässä kuin pahassa samanlaista teatraalista ja pömpöösiä aikuisrokkia kuten edeltäjänsäkin. Peterikin biisinkirjoituskaava on turhankin leimallinen. Auttavankin kädenjälkensä kuulee heti, on sitten kyseessä Lynyrd Skynyrd, 38 Special tai REO Speedwagon. Ilman Survivor-aikaista partneriaan, kitaristi Frankie Sullivania Peterikin sinänsä hienot sävellykset jäävät ilman tarvittavaa rosoa muistuttaen pahimmillaan musikaalisävelmiä. Toivoa sopisikin, että herrojen egot mahtuisivat vielä joskus saman kirjoituspöydän ääreen. Immortalilla on silti ansionsakin. Kappaleet ovat mieleenjääviä, kunhan vain pahin pehmoilu jätettäisiin pois. Kolmessa balladissa on ainakin kaksi liikaa. Sekaan kaivat- » 34 « NRO. 8
• taisiin Survivor-albumin otsikkoraidaksi aikoinaan kaavaillun Vital Signsin sekä nimibiisin kaltaisia ripeämpiä otoksia. Välivuosina vokalisti Toby Hitchcockin ruotsalaisvoimin tehty soololevy Mercury Rising ja Peterikin Survivor-laulaja Jimi Jamisonille säveltämä albumi Crossroads Moment olivat edustavampia voimannäyttöjä POL-duon taidoista kuin Immortal. MIKA PENTTINEN (Frontiers) Eclipse heiluttaa H.E.A.T:in kanssa ruotsalaisen hård rockin sinikeltaista lippua, kun Europe on taantunut 70-luvulle ja Treat viettää hiljaiseloa. Bändin kehitys on jäänyt kahdeksan vuoden takaisen teflonpintaisen kakkoslevyn vuoksi itseltäni noteeraamatta, mutta yhteistyö Jeff Scott Soton ja Jimi Jamisonin kaltaisten veteraanien kanssa on ilmiselvästi hionut kappalevastaava Erik Mårtenssonin kompetenssia. Sitten edellisen pitkäsoiton miehen kynästä on irronnut myös WET-projektin debyytti sekä Pride of Lions -vokalisti Toby Hitchcockin soolo, jotka molemmat edustivat ilmestymisvuotensa aatelia. Mårtenssonin vuodesta 1999 kitaristi Magnus Henrikssonin kanssa pyörittämä nelikolla on peruskasarihevivärit paletissa. Ilmaisustaan tuleekin välillä mieleen Stratovarius ilman voimametalli- ja progeulottuvuutta. Myös maantieteelliset lähtökohdat ovat tunnistettavissa. Malmsteen- ja Norum -vivahteet kuuluvat kitarasooloissa, ja Take Back the Fear on ehta Ynkkäpastissi. Bleed And Scream ei sisällä aivan yhtä kovia hittitäkyjä kuin esimerkiksi H.E.A.T: in viimeisin, mihin yhtenä syynä lienee se, että Mårtensson kylvää biisejään muille solkenaan. Tällaisenaankin nelosalbuminsa on kuitenkin varma ostos kuluttajalle, joka haluaa melodisen hard rockinsa ilman liiallista imelyyttä ja turhan montaa hituria. MIKA PENTTINEN 8 ECLIPSE BLEED AND SCREAM (Edel) Aika vierähtää vauhdilla, sillä Tarja Turunen on ehtinyt julkaisemaan jo kolme sooloalbumia, yhden suomenkielisen joulualbumin ja kaksi kansainvälistä soololevyä. Vuorossa on ensimmäinen livejulkaisu, johon on panostettu koko rahalla. Argentiinassa nauhoitettu tuplalevy julkaistaan myös blu-ray- ja dvdformaateissa, joissa visuaalinen näyttävyys nousee samalle tasolle kuin Tarjan upean äänen voima. Tarja bändeineen yltää lähes brucespringsteenmaisiin mittoihin, sillä tuplalevyllä on 24 kappaletta, ja dvd/blu-ray-versioilla peräti 34 biisiä. Setti sisältää tasapainoisen yhdistelmän Tarjan soolotuotannon runkoa täydennettynä parilla coverilla, klassisilla kipaleilla kuten Bachin Toccatalla ja fuugalla d-mollissa sekä yhdellä parhaimmista musikaalikappaleista ikinä, Andrew Lloyd Webberin The Phantom Of The Operalla. Tasapainoisen oloinen Tarja laulaa paitsi hyvällä tekniikalla myös tunteella. Yleisön vastaanotto siivittää Turusen hienoon suoritukseen. Tarja on myös päässyt sinuiksi aiemman historiansa kanssa, mistä kertoo luontevasti keikan lomassa esitetty Nightwishin Nemo. Toivon mukaan livelevyn rentous ja tunnetila saadaan siirrettyä myös aikanaan tulevalle uudelle studiolevylle. JUSSI LAHTONEN 9 TARJA ACT I kuuntelijalle on tuttu esimerkiksi 1970-luvun alun suomalainen progebändi Haikara, samalta aikakaudelta oleva iskelmälaulaja Merja Rantamäki, jo 60-luvun lopulla aloittanut suomikantrilaulaja Jarno Sarjanen tai oudon kokeellinen indie-hämäryys Motelli Skronkle. Linja vaihtelee niin paljon, että se on lähes linjaton. Tulkinnat on silti tehty niin samalla KT-valumuotilla, että kantribiisit menevät kutakuinkin samaan putkeen kuin punk-vedotkin. Appendixin hupaisa oravannahkabiisi Ei raha oo mun valuuttaa toimii Kotiteollisuuden versiona, ja myös Psychoplasman I've Been Here Before on käännetty Hynysen toimesta hyvin suomeksi nimellä Aikaa ei ole. Muilta osin Sotakoira II:n versioista ei kuitenkaan jaksa innostua niin paljon, että etsisi alkuperäisversiot käsiinsä. Henkilökohtaisesti tärkeiden biisien pistäminen nauhalle ilman sen kummempaa suunnitelmaa on suunnitelma sekin, mutta kokonaisuutena paketti on kulmikas ja ylipitkä. Ensimmäinen Sotakoirahan jäi napakasti alle puolen tunnin, mutta Sotakoira II painuu lähelle 50 minuuttia, mikä on aivan liikaa. JUSSI LAHTONEN sikkojen tekemiä kuin teinipoikien ensilevyt. Kuitenkaan se, että osaa tehdä jotain monimutkaisemmin ja tarkemmin ei aina tarkoita, että niin kannattaisi tehdä. Arkaainen voima ja selkäpiihin asti iskevä tunnelmanluonti jäi 1990-luvun albumeille, eikä myöskään RIITIIR vie samalla tavalla mukanaan. Albumin hämyjammailu ja tyylittely sekä temmonvaihteluita seuraavat rajummat rypistelyt toimivat Veilburnerin ja Roots of a Mountainin kaltaisissa kappaleissa ihan mukavasti, mutta "ihan mukava" tuskin on se sanapari, jota haluaisi joutua käyttämään Enslavedista. JUSSI LAHTONEN 7 ENSLAVED RIITIIR 6 KOTITEOLLISUUS SOTAKOIRA II (Johanna Kustannus) Kotiteollisuus julkaisi muutama vuosi sitten cover-albumi Sotakoiran rennompana välipalana. Hurtta saa seuraa Sotakoira II:sta, johon on koottu lisää lainabiisejä laajalta skaalalta. Ensimmäinen cover-albumi keskittyi paria poikkeusta lukuunottamatta enimmäkseen suomipunk- ja suomirock-biiseihin. Uusi levykin sisältää punkin räimettä ja Juicea, mutta tarjolla on myös hyvin omintakeisia biisivalintoja. Tuskin ihan jokaiselle Kotiteollisuuden (Nuclear Blast) Norjalaisen Enslavedin viikinkihenkinen black metal kohtasi progressiivisen alkusävyjä jo ensilevyllä Vikingligr Veldi (1994), jossa biisit olivat järjestään yli kymmenminuuttisia järkäleitä. Seuraavat levyt Frost ja erityisesti Eld veivät jylhää kehitystä eteenpäin. Debyyttiä kuunnellessa on edelleen vaikea uskoa, että kitaristi Ivar Bjørnson oli vasta kuudentoista ja basistilaulaja Grutle Kjellson oli myös teini-ikäinen. Vajaassa kahdessa vuosikymmenessä kokemus on iän myötä karttunut ja soittotaito muuttunut hyvästä virtuoosimaiseksi, mutta liiallinen taituruus ei ole aina hyväksi. Enslavedin nykyiset, paikoin hyvinkin progressiiviset albumit ovat paljon parempien muu- (Nuclear Blast) Melodista, pitkän kaavan mukaan soitettua death/thrashia soittava Sylosis teki vaikutuksen viimevuotisella kokopitkällään Edge of the Earthilla. Bändin tuore, voimakas näkemys jätti hyvän jälkimaun, samoin kuin yhtyeen uskallus rikkoa lajityyppiensä rajoja ja kliseitä. Luomisvoima virtaa nuorukaisilla kuin mahla koivun kyljestä, joten kauan ei nokka tuhissut, kun kasassa oli jo seuraava albumi. Bändin kolmas hengentuote Monolith on pituudeltaan nimensä mukainen yli 70 minuutin paketti, tosin viimeinen kappale Enshrined ei oikeasti ole 19 minuutin mittainen, vaan siinä on piiloraitoja minuuttien hiljaisuuden lomassa. Toisinaan yhtyeen melodisen vahva kuolonthrash saa jopa progressiisivia sävyjä kuten Paradox-kappaleessa. Välillä yhtye kuulostaa hieman jopa heavy doomilta. Jos A Dying Vinen vokaalit eivät olisi raskaan rouheat, biisi voisi olla hyvin Candlemassin levyllä. Perinteisempi thrash-tykityskin luonnistuu, ja varsinkin All Is Not Well on tarttuvan tuhtia vyörytystä. Sylosis jatkaa hyväksi havaitun monipuolisella ja tasokkaalla linjalla, jolla sillä on mahdollisuus lunastaa paikka isojen joukosta. JUSSI LAHTONEN 8 SYLOSIS MONOLITH SPARZANZA: Death is certain, Life is not Harvat asiat ovat varmoja; kuolema, verot ja se, että Sparzanza möyryää karhean metallista katurokkia täryjyrän päättäväisyydellä!!! SPARZANZA LIVE: 12.10. Oulu · 13.10. Seinäjoki 18.10. Hamina · 19.10. Joensuu · 20.10. Kouvola 24.10. Tampere · 25.10. Turku · 26.10. Helsinki Molemmat pihalla 28.9. DYNAZTY: Sultans of Sin Uskoisitko kannen perusteella, että tarjolla olisi Hard Rockia? Sitähän se, ja mahottoman menevää sellaista. Ihan tulee vanhat hyvät ajat mieleen. SUE » 35 « NRO. 8 DYNAZTY LIVE: 22.11. Helsinki, Circus 23.11. Tampere, Pakkahuone · 24.11. Oulu, Teatria
• LEVYARVIOT Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton DISCO ENSEMBLE ­ Warriors (Fullsteam) Aikuisrock, tuo ihana kirosana. Niin monet punkbändeinä aloittaneet poppoot ovat ikääntymisen ja kokemuksen myötä seestyneet kohti tuota vaikeasti määriteltävää ja pahaksi tuomittua genreä. Vain kourallinen bändejä historian saatossa on löytänyt onnistuneen tasapainon punk-menneisyyden ja aikuistumisen välillä. Toistaiseksi Suomessa Apulanta on sen tehnyt onnistuneimmin. Warriorsilla Disco Ensemble kurottaa lähelle heinolalaisten asettamaa rimaa. Vaikka uuden levyn nimi henkiikin vahvasti 1980-luvun sankarihevibändien perintöä, Ulvilan ylpeyden uran viides levy on musiikillisesti häpeilemätöntä aikuisrockia, jota ei yhdistä vajaa kymmenen vuotta sitten Viper Ethicsin julkaisseeseen bändiin oikeastaan kuin bändin nimi. Vaikka kymmenen vuoden takaiseen verrattuna nykylinja saattaakin tuntua järkytykseltä, Warriors on oikeastaan luonnollinen askel Disco Ensemblen kulkemalla polulla. Tosin jo parin vuoden takainen The Island of Disco Ensemble tuntui polun päätepisteeltä. Nyt vaarana on, että jos yhtye kulkee vielä lähemmäs keskitietä, muuttuu se laihaksi teeksi. Warriorsilla fiilis pysyy kirkkaasti positiivisen puolella. Taannoin levyn kakkossinkkuna irrotettu Second Soul alleviivaa monessakin mielessä levyn yleisilmettä. Studiossa on selvästi soitettu hyvässä hengessä, 9 eikä kasarivaikutteitakaan ole turhaan säikähdetty, vaikka usein olkatoppausten aikakaudelle kurkottelu aiheuttaa vain myötähäpeää. Erityisellä ilolla on huomioitava, että Warriorsille on valikoitunut vain keskivertoa parempia sävellyksiä. Levyn 11 biisistä jokaisessa on selvästi idea, eikä täyteraitoja ole levylle mukaan mahtunut. Disco Ensemblelle Warriorsin levytys oli harvinaisen pitkä prosessi. Usein se näkyy hajanaisena materiaalina, mutta tässä tapauksessa kaikki biisit nivoutuvat hämmästyttävänkin hyvin yhteen. Erityisesti huomionarvoista on, että jälleen kerran Jussi Ylikosken kitaroinnille annetaan riittävästi tilaa. Levyn soundit ovat muutenkin kohdallaan. Warriorsin tuottanut Jukka Immonen jatkaa Lasse Kurjen erinomaista työtä tuottajanpallilla. Etukäteen vaihdos hieman pelotti, mutta onneksi pelko oli turha. Soitosta löytyy muhkeutta, mutta toisaalta esimerkiksi levyn balladiosastoa edustava Hologram luottaa pienimuotoisempaan toteutukseen. Kuitenkaan viimeksi mainittu ei särähdä korvaan muuhun materiaaliin verrattuna mitenkään liian erilaisena. Levyn loppupuolelle sijoitetut Chinese Sword ja 1000 Years osoittavat, että rymistelläkin Disco Ensemble vielä tarpeen tullen osaa. ILKKA LAPPI SUE » 36 « NRO. 8
• 9 LOISTAVA POLKU JÄÄHYVÄISET PARATIISILLE (Dark December Records) Helsinkiläinen Loistava Polku ei ole tästä ajasta. Se on kuin suoraan 30 vuoden takaa ajalta, jolloin Musta Paraati debytoi ja toi vanavedessään nipun muitakin suomisynkistelijöitä. Samaan tapaan kuin Musta Paraatikin myös Loistava Polku on tehnyt soundinsa yhdistämällä punkin uhkaavuuden toimivaan rytmiikkaan ja flirttailee discon kanssa. Ainoa ongelma Loistavan Polun musiikissa onkin, että siinä ei ole lainkaan edelläkävijyyttä, vaan se on laittanut oman polkunsa loistamaan lainatulla hienoudella. Mutta se ei onneksi ole rikos, ja koska Loistavan Polun biisit ovat kautta albumin onnistuneita, niin voi sanoa yhtyeen tehneen hienoa työtä. Jäähyväiset paratiisille on mitä mainioin kuuntelulevy niille, jotka ovat viettäneet hyviä hetkiä Peilitalon parissa. Brittiläiseltä gothic rockilta Loistava Polku sen sijaan ei kuulosta, mutta sistersiläisestä koulukunnasta on opittu hieno tapa antaa rumpukoneelle nimi. Loistavassa Polussa rytmiä puksuttaa Musta & Harmaa Laatikko. Asiallisesta nimeämisestä se pieni plussa, joka keikautti arvosanan kasista ysiin. AKU-TUOMAS MATTILA LEVYARVIOT ([PIAS] Recordings) Aina ei kaikki mene niin kuin haluaa. Olisin halunnut, että 16 vuoden albumihiljaisuuden rikkonut Dead Can Dancen kahdeksas pitkäsoitto olisi ollut parempi. Paljon odotin ja paljon sainkin, mutta en riittävästi. Avausbiisi Children of the Sun on isoa orkestraatiota, Brendan Perryn komeaa vokalisointia ja uljasta tunnelmointia. Taustamusiikkia ylösnousemukselle eli anastasisille, niin kuin muinainen roomalainen sanoisi. Suureellisuus jatkuu läpi albumin, eikä Anastasisilla ole yhtään huonoa biisiä. Children of the Sunin lisäksi Amnesia ja Opium ovat esillä, kun vuoden 2012 parhaita kappaleita laitetaan jonoon. Välillä kuitenkin tuntuu, että Anastasis olisi tehty yhdistämällä kaksi EP:tä. Perryn laulamissa biiseissä Dead Can Dance palaa varhaisvuosiensa neoklassisiin dark wave -tunnelmiin. Lisa Gerrardin päästessä ääneen etnovaikutteet astuvat vahvemmin esiin ja niiltä osin Anastasis on kuin looginen jatkumo vuoden 1996 Spiritchaser-albumille. Kaksijakoisuus on häiritsevä tekijä. Divide et impera eli hajota ja hallitse toimi muinaisessa Roomassa, mutta ei välttämättä tällä albumilla. AKU-TUOMAS MATTILA 7 DEAD CAN DANCE ANASTASIS THE XX ­ Coexist (XL RecOrdings) 8 8 Kymmenennen kuuntelukerran jälkeen The xx:n uuden levyn kappaleista ei muista yhtäkään. Silti albumi saattaa nousta yhdeksi tämän vuoden musiikillisista kohokohdista. Jos The xx oli jo ensilevyllään xx hiljainen, on se Coexistillä liki äänetön. Kaikki on entistä rauhallisempaa ja minimalismi kukoistaa, jos vähäisyys nyt voi millään muotoa hehkua. Mutta hehkua Coexist on täynnä. Lämpöä, joka huokuu rakkautta ja pehmeyttä. The xx:n musiikkia on äänitapettia mutta tapettia, jota tuijottaa lumoutuneena. Sen värejä, sen sävyjä. Mikäli ei olisi kliseistä puhua taivaan tuijottelusta, niin sitten Coexist olisi sitä. The xx:n musiikissa ei ole kuitenkaan mitään kliseistä, sillä vaikka kuinka sen yhteydessä puhuisi 80-luvun kulttiyhtye Young Marble Giantsista, on The xx onnistunut tekemään levyn, joka elää omassa maailmassaan. Kahdennenkymmenennen kuuntelukerran jälkeen Chainedin, Fictionin ja Sunsetin melodiat alkavat hahmottua ennen unentuloa. Loppupään kappaleet ovat yhä hämärän peitossa, mutta kuuntelu kuuntelulta ne työntyvät enemmän esiin. Viidennenkymmenennen kuuntelukerran kohdalla levy kuulostaa luultavasti täydelliseltä. Sitä odotellessa siitä vain nauttii ja ihastuu enemmän ja enemmän. JARKKO FRÄNTILÄ EVA & MANU S/T 6 ROBERT CRAY BAND NOTHIN' BUT LOVE (Provogue) Blueskitaristi Robert Cray on vääntänyt jo yli 30 vuoden uran, mutta kuuttakymppiä kohti käyvä mies on aina jäänyt esimerkiksi Eric Claptonin, Buddy Guyn ja Stevie Ray Vaughanin varjoon, vaikka taidoista arvostuksen puute ei varsinaisesti olekaan kiinni. Vaikka 1980-luvun puolivälissä Strong Persuader -levyn myötä kitarabluesin pelastajan viittaa kovasti Craylle soviteltiinkin, mantteli jäi lopulta lunastamatta. Syy saattaa piillä siinä, että Crayn musiikki on 25 vuoden takaisista huippuvuosista lähtien ollut melko sliipattua. Eikä Nothin' But Love tuo tilanteeseen muutosta. Cray on rakentanut biisinsä bluesin peruskalliolle, joka huomattiin jo 1800-luvulla hedelmälliseksi maaperäksi. Uutuudella Cray bändeineen tarjoaa kymmenen ikkunaa enemmän tai vähemmän pieleen menneeseen rakkauteen. Kunnon blues-miehen tavoin Cray ei kuitenkaan turhia murehdi. Tai kuten hän itse avausraidalla (Won't Be) Coming Home paaluttaa: "I hate you to go / so I save my tears for later on down the road". Biiseistä ei kuitenkaan Crayn komeasta äänestä huolimatta jää oikein mitään käteen. Lopputuloksena on sisäsiistiä sähköbluesia, joka on parhaimmillaan pimeän yön pikkutunneilla, jolloin musiikin kuuluukin sulautua tapettiin. ILKKA LAPPI (Warner) Eva & Manun kultakausi hipstereiden nettilemmikkinä on väistämättä ohi. Lost in Music -blogista on nimittäin kasvanut suomalais-ranskalaisen duon debyyttilevy. Netti-ilmiö on saanut useat syömään Evan ja Manun kädestä. Kaksikko on myös päässyt soittamaan ranskalaisessa televisio-ohjelmassa samassa lähetyksessä esimerkiksi Red Hot Chili Peppersin ja James Morrisonin kanssa. Vaikka pakettiauton, ranskalaisen maaseudun, päämäärättömän matkaamisen ja akustisen musisoinnin yhdistelmä tuntuu ajatuksenakin houkuttelevalta, suosion tärkein syy palautuu vahvoihin biiseihin. Eva ja Manu erottuvat sekä taidoltaan että näkemykseltään keskivertorämpyttelijästä. Debyyttilevyn yhdeksän biisin perusvire on rauhallinen ja seesteinen. Levyn päättävän Melancholian pärähtäessä soimaan vaarana on, että lyhytjänteisimmät kuulijat ovat tylsistyneet. Levy vaatiikin keskittymistä tai biisit jäävät kovin merkityksettömiksi ja ne solahtavat ohi lähes huomaamatta. Tosin keskittyminen myös palkitaan. Toisin kuin monet muut akustiseen pienieleisyyteen nojaavat kokoonpanot Eva&Manu on ryydittänyt musiikkiaan keskimääräistä mielenkiintoisemmin taustamaustein. Levyllä kuullaan muun muassa selloa ja trumpettia. Osaltaan vaihtelua kokonaisuuteen tuo myös Stars-biisissä kuultava ranska sekä Black Keys -laina Lonely Boy. Starsin muutamaa säettä lukuun ottamatta laulut hoidetaan englanniksi. Kumpikin kaksikosta laulaa. ILKKA LAPPI punkin kentällä operoineen neworleansilaisen levy henkii vahvasti tuota vajaan vuoden takaista minikiertuetta Suomessa, vaikka kyseessä onkin kahdessa eri sessiossa levytetty studiolevy. Caporino on joskus ollut hieman räkäisempikin kuin uudella levyllä. Suoranainen punk on tällä erää vähemmistössä. Sen sijaan keskiössä on 1960-luvulta ammentava kitararock sekä erilaiset baarijollotukset. Irlantilaisvaikutteita myös puskee esiin tasaisesti parin biisin välein. M.O.T.O. ei yritä olla mitään enempää kuin on. Homma on suoraviivaista ja karismaa riittää koko 18 kappaleen matkalle. Uransa alkuvuosista asti herra Caporino on onnistunut kuulostamaan tutulta ja tunnistettavalta ja tekemään silti omaleimaista musiikkia. No Sleep 'Til Turunkin biiseistä kuuluvat muun muassa Rolling Stones, Clash ja Kinks. Käsillä on yksi vuoden parhaista julkaisuista. Pistemäärä putoaa yhdeksään oikeastaan vain siitä syystä, että mainioista biiseistä huolimatta levylle ei vieläkään ole täysin tallentunut Ilmeisen Mestarin aivan ilmeistä mestarillisuutta. ILKKA LAPPI Taannoin julkaistu dvd-boksi muistutti elävästi, että parhaimmillaan kokoonpano todellakin hikoilee verta ja parin vuoden takainen Below the Belt -levykin nousi kevyesti Dankon kovimpien julkaisujen joukkoon, ihan siihen We Sweat Bloodin ja Sleep Is the Enemyn tuntumaan. Rock and Roll Is Black and Bluen äärellä korva sen sijaan puutuu äkkiä. Levyn puoliväliin sijoitetut You Wear Me Down ja Type of Girl eroavat sävellyksinä hieman puuduttavimmista biiseistä, mutta niiden molemmin puolin kappaleet toistavat samaa kaavaa kyllästymiseen asti. ILKKA LAPPI 6 DANKO JONES ROCK AND ROLL IS BLACK AND BLUE (Bad Taste Records) 9 M.O.T.O. NO SLEEP 'TIL TURKU (Svart Records) Vuoden 2011 riemastuttavimpia keikkoja oli herra Master of the Obviousin eli M.O.T.O.:n eli Paul Caporinon syksyinen vierailu pohjoisilla leveysasteillamme. Päälle 30 vuotta omalla jäljittelemättömällä tyylillään garage SUE Danko Jones on parhaimmillaan mainio rockbändi. Tasaisesti parin vuoden välein levyjä puskenut kanadalaistrio tietää mitä osaa ja mitä siltä halutaan. Suoraviivaisen rockin saralla kolmikko on parhaimmillaan likipitäen parasta planeetalla. Toisaalta erinomaisuuden vastapainona diskografiassa on turhan paljon tuotoksia, jotka eivät kanna puolta minuuttia kauempaa. Rock and Roll Is Black and Blue solahtaa valitettavasti viimeksi mainittuun. Kova kiirus on ollut ja kivoja kooruksiakin löytyy, mutta sävellyksistä ei hirveästi ideaa löydy. Maailman monimutkaisimmat c-osat eivät toki ole koskaan olleet Danko Jonesille se juttu, mutta rima tuntuu olevan hieman aiempaa alempana. (earMUSIC) Niin, te tiedätte, Twist In My Sobriety ja niin edelleen. Saattaa tulla yllätyksenä, että Tanita Tikaram on tehnyt muitakin levyjä kuin Ancient Heartin kaksikymmentäneljä vuotta sitten. Can't Go Back on hänen uransa seitsemäs albumi, ja ensimmäinen kahdeksaan vuoteen. Se kuulostaa aika lailla odotusten mukaiselta, eivätkä vuodet ole kohdelleet Tikaramin ääntä kaltoin. Päinvastoin: se soi edelleen ihanan matalana ja samettisena, sellaisena, jossa korva mukavasti lepää. Can't Go Back on kymmenen kappaleen kokoelma varsin countryvetoista soulilla maustettua ja keskitempoista musiikkia, jonka tasalaatuisesta materiaalista ei juuri mikään biisi nouse toisen yli. Parhaiten mieleen jää Rock & Roll, joka muistuttaa etäisesti Alison Kraussin tuotantoa. Laiskasti keinahtelevalla One Kissillä vierailee Grant Lee Buffalon pääjehu Grant-Lee Phillips. MARJUT MUTANEN 7 TANITA TIKARAM CAN'T GO BACK (Boogooyamma) Skunk Anansien kahden vuoden takainen ja samalla kahdeksan vuoden radiohiljaisuuden katkaissut paluulevy Wonderlustre ei koskaan löytänyt tietään levysoittimeeni. Mut- 7 SKUNK ANANSIE BLACK TRAFFIC » 37 « NRO. 8
• cis, Lou Barlow ja Murph päättivät alkaa jälleen soittaa kimpassa. Kun trion Dinosaurdebyytistä on jo 27 vuotta, alkavat he kuulua jo varsinaiseen pappaosastoon. Lähtöoletukset onnistuneelle rock-levylle eivät ole korkealla. Miksi toiset eivät vaan osaa lopettaa? Ehkäpä siksi, ettei heillä ole mitään syytä siihen! I Bet On Sky on hyvä alternative rock -albumi. Sen avauskappale, oma suosikkini Don't Pretend You Didn't Know asettaa riman korkealle. Mascisin tiheärytminen riffi, ulvova soolo ja ikonisen laiska lauluääni kuljettavat mielikuvissa melankoliseen yhdysvaltalaiseen esikaupunkiin. Biisi on välittömästi miellyttävä ­ yksi tämän vuoden suosikeistani. Dinosaur Jr keskittyy koko albumin ajan vain olemaan Dinosaur Jr. Pyörää ei hetkeäkään mietitä suunniteltavaksi uudelleen, joskin sovitukset ovat hieman kevyempiä kuin 1980-luvun lopun kulta-aikana. Watch The Cornersilla kitaratyöskentelyssä on totuttua raskautta, mutta laadukkaalla kertosäkeellä palataan herkempään sointiin. Levyn suurin miinus on miksauksessa liian vähäiselle huomiolle jäänyt Barlow'n basso. JOONAS KUISMA LEVYARVIOT BILLY TALENT ­ Dead Silence (Warner Music) 8 Viimeisimmän näytön perusteella neljännen levynsä julkaiseva Billy Talent on tarraamassa vahvasti Kanadan parhaan punkrock-bändin valtikkaan. Bändejä on tietenkin vähän epäreilua verrata keskenään, mutta kun Danko Jones ja Billy Talent julkaisevat uudet levynsä käytännössä samaan aikaan, asetelma vertailulle on liian herkullinen. Dead Silencessa nimittäin on käytännössä kaikki ne elementit, joita hyvään punkrock- levyyn tarvitaan. Kaasua painetaan Viking Death March -kakkosraidasta lähtien kunnolla, mutta biiseistä löytyy myös syvyyttä ja vaihtelua. Levyn ehdottomiin huippuihin lukeutuva Cure for the Enemy muistuttaa hieman jopa 1980-luvun trashmetallin kultakaudesta ja osoittaa, että äänekkääseen rockiinkin saa ladattua aimo annoksen herkkyyttä. Kokonaisuutena Billy Talent soi aiempia levyjä rikkaampana ja monipuolisempana. Dead Silence saattaa merkitä uuden ajan al- kua bändille. Täysin kuolematon levy Dead Silence ei genressäänkään ole. Varsin hyvistä aihioista huolimatta täysin aseistariisuva biisi levyltä puuttuu. Jo mainitun Cure for the Enemyn lisäksi hittipotentiaalia on erityisesti Show Me the Way -viisussa, mutta aivan maaliin sekään ei löydä. Billy Talentin uran toistaiseksi kovin levy tämä kuitenkin on, vaikka todellinen läpimurtohitti antaakin vielä odottaa. ILKKA LAPPI ta eipä haittaa, sillä nyt tulee Black Traffic, ja kaikki on niin kuin ennenkin. Mukana on tuttu vihainen ärjyntä (I Will Break You) sekä poskenkasteluballadeja, niin kuin I Hope You Get to Meet Your Hero. I Believed In You on puolestaan sitä Skunk Anansieta, jonka tahdissa tekee mieli jytätä oikein kunnolla (vrt. Twisted). Lisäksi biisi sisältää kummallisen ja tarpeettoman modulaation. Ei tämä huono levy ole, mutta tässä ei vain ole kerrassaan mitään uutta. Oman tonttinsa Skunk Anansie osaa vaikka silmät kiinni ja toinen käsi selän taakse sidottuna. Kuulijana ehkä kuitenkin kaipaisi vähän haastetta, vähän jotain uutta ja sinistä. MARJUT MUTANEN mondfunk on miksattu tunkkaiseksi ­ ikään kuin urkua soitettaisiin herttoniemeläisessä vaatekomerossa. Tämän päälle Pietari räppää flowlla, joka perustuu sille, ettei mitään flowta ole. Hän kuulostaa räppäävältä talonmieheltä. Se on mahtavaa. JOONAS KUISMA 7 IDIOMATIC NEW TERRAIN 9 PIETARI HOPEATÄHTI (Monsp) Pietari julkaisi edellisen Luonnollisesti syntynyt mies -albuminsa vuonna 2002. Sitten hän katosi hiphop-piireistä täysin. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, jo kunnioitettavaan rap-ikään ehtinyt veteraani palaa lavoille ja levynteon pariin Monspin riveissä. Suomalaisessa hiphopissa sanoitusten teemat rajoittuvat usein kapealle alalle. Pienessä ringissään pyörivät keskinkertaiset sosiaalisrealistit mouhottavat Malmin ostarista, kaljasalkun ostamisesta tai siitä, mitä heidän mutsinsa tekivät laman aikana. Pakahduttavan tylsää. Siksi Pietarin aihevalinnat tuntuvat virkistävältä merituulelta Martinlaakson aseman kusenkatkussa. Askeetikko-biisillä Pietari laulaa siitä, miten pudottautui pois rapskenestä ja ihastui lanttupihveihin. Samalla hän on huolissaan siitä ovatko vihannekset ja erityisesti veripalttu unohtuneet Suomen nuorisolta. Sitten tehdäänkin alttari Jari Litmaselle ja rukoillaan merkkiä. Laadidaadi on puolestaan kehtorap pikkuvauvalle. Kappale on liikuttavan kaunista uuden elämän ihastelua. Sanoituksien lisäksi biitit ovat aivan timanttisia. Esimerkiksi Booan paahtava ham- (Exogenic Music Group) New Terrain on kunnianhimoinen, liki suuruudenhullu julkaisu. Tamperelainen Idiomatic tekee heti debyyttialbumillaan isosti sovitettua, mielikuvissa stadioneilla soitettavaa popmusiikkia, jonka vertailukohdaksi voi nostaa vaikkapa Snow Patrolin. Jokin sen realiteeteista piittaamattomuudessa, habituksessa ja melodisuudessa muistuttaa myös nuoresta HIMistä. Koko New Terrainin A-puoli, jota laulaja Sasja Montosen dramaattinen ääni dominoi, on eittämättä vahva. Bändi pyrkii loksauttamaan suut auki korskeilla kertosäkeillään. Se onnistuukin siinä singlelohkaisujensa You Are Not The Sunin ja avausraita Body And Soulin tapauksissa. Empty Space on puolestaan tyylipuhdas, paisuva popballadi. Levyn B-puolen kappalemateriaalin terä on kuitenkin huomattavasti tylsempi. Albumin sanoitusten kirjaaminen kansivihkoon oli huono idea. "I feel you under my skin"-säkeen tyylisiä latteuksia pursuavat tekstit voivat hurmata kapakkakeikalla Hervannassa, mutta pienikin perehtyminen niihin kaivaa maata koko teoksen alta. Toinen muutoin hyvin tehdyn levyn ongelma on se, että musiikki tuntuu päälleliimatulta kiiltokuvan tavoin. Sillä voi paraatimarssia Keski-Eurooppaan, mutta uhkakuvana on jäädä kyntämään kotimaan kyistä peltoa yhdessä toisten varmistelevan sentimentaalisten poetsofthefallien ja sunriseavenueiden kanssa. JOONAS KUISMA (Secret Entertainment) Itämaa on todennut haastatteluissaan tekevänsä luonnonmukaista musiikkia. Tämä onkin oivallinen markkinointifraasi, sillä luomu on trendikästä. Orgaanisen lähiruoan saaminen saattaa olla kaupunkilaisnuoren pääprioriteetti illan ravintolavalinnalle ja vähittäisostostenkin kyljestä on suotavaa löytyä lannoitteettomuudesta viestivä leima. Itämaa ei kuitenkaan ole urbaania neo-folkia, ajan hermolla värisevää luonnonmukaisuutta. Sen debyyttialbumi edustaa pikemminkin ehtaa pellonpiennarta tarpovaa suomirockia ja jopa iskelmällistä navetantuoksua. Mainitut juurevat mielikuvat syntyvät akustisesta soinnista ja riittävän vähän tuotetusta jäljestä. Itämaa pyrkii erottautumaan nykykuntoisesta CMX:stä, Miljoonasateesta (jonka Matti Nurro on tuottanut albumin) ja muista aikuisrock-kumppaneistaan korostamalla lauluharmonioiden osuutta. Verrattuna esimerkiksi kotimaisen rockin ykkösstemmalaulajiin Von Hertzen Brothersiin pysytään kuitenkin melko yksinkertaisella ja varmalla tasolla. Aivan maan kärkipäähän ei sijoitu myöskään yhtyeen varsinainen solisti Mikko Anttonen. Parhaimmillaan, välttäessään pahimmat maneerinsa, hän kuulostaa Jarkko Martikaiselta. En tosin tiedä, voiko tätä pitää kehuna. Vahvinta kappalemateriaalia edustavat albumin puolen välin Lumimies ja tyylikäs akustinen Keulakuva. Tämän lisäksi albumin sanoituksissa on viehättävän riimitöntä lyyrisyyttä. Niidenkin okransävyistä melankoliaa vaivaa paikoin tietty kömpelyys. JOONAS KUISMA 6 ITÄMAA ITÄMAA (ILS) Kaikki suomihoppia vähänkään oma-aloitteisesti kuuntelevat tietävät varmasti Huge L:n. Jos joku ei tiedä, niin mainittakoon ne iänikuiset tuotteliaisuus (instrumentaali- ja kimppalevyt mukaan luettuna suunnilleen 50 julkaisua), kipakka semiväsynyt ääni, vaivattomasti tippuvat multiriimit ja napakka flow. Rapinkulta on henkistä jatkoa viime vuoden ysäriraphenkiselle Yo yolle; tiedotteen mukaan kyseessä on "Yo yo potenssiin 2". Sehän sopii, sillä se oli Herra Huu -nimellä tehtyjen levyjen ohella yksi Hugen viime aikojen paremmista levyistä. Napakat biitit Huge on tällekin levylle tehnyt ja lyriikkaa tulee tasaisen tuhdilla syötöllä. Hugen maailmankuva on tullut jo aiemmillakin levyillä kohtuullisen hyvin tutuksi ja tarjolla on yhä paljon omakehua, suomirapin tilan puntarointia, suomalaisen "ghetto"elämän katsomista ruohonjuuritasolta mutta suoraselkäisenä. Levyn kohokohdiksi nousevat Jumis (next episode), joka kertoo edeltäjänsä tavoin siitä, kun aktiiviselta pilven hiisaamiselta ei saa enää mitään muuta aikaiseksi, sekä Vitun hippi, jossa tylytetään lapamatoja, joita ei nappaa tehdä ainakaan mitään elannon ansaitsemiseksi. Sitä samaahan tämä vain on kuin Hugella aina. Sanottava tulee ulos painokkaasti, ja vaikka koko levylle ei asiaa riitäkään, palkitsee silti keskittyä kuuntelemaan. Ei Rapinkulta vie tekijäänsä tai kuulijaa minnekään missä ei aiemmin olisi jo oltu, mutta onpahan taas yksi levyllinen perushyvää Hugea. PYRY HALLAMAA 7 HUGE L RAPINKULTA 8 DINOSAUR JR. I BET ON SKY (Play It Again Sam) I Bet On Sky on Dinosaur Jr:n kolmas levytys sitten vuonna 2005 tapahtuneen yhteenpaluun, jolloin bändin alkuperäisjäsenet J Mas- (Svart) Rock 'n' rollin maailma oli kolean kesän 2012 kuumin singlehitti, eikä Sami Sänpäkkilän ohjaama hykerryttävä promovideo biisin tenhoa laskenut. Basisti Ilkka Vekan sattuvasti sanoittama protodoom-jytäjärkäle on myös Seremonian esikoisalbumin helposti lähestyttävin kappale, mutta pitkäsoiton sanoituksissa kuuluu suomenkielisen hardrockin saralla ennenkuulumatonta jylhyyttä, yhteiskuntakritiikkiä (Lusiferin käärmeet) ja bändin soitossa sellaista kokeilevaa psykedeelisprogeilevaa monimuotoisuutta (Aamuruskon kaupunki, Kiirastulen tähtisumu), että minun pitää ottaa hiippalakki pois päästä. Ilman singleraitaansa albumi voisi olla 70-luvun alussa kristilliselle levy-yhtiölle nauhoitettu spirituaalinen rock-kasetti, joka olisi jäänyt julkaisematta väärinymmärrettyjen sanoitustensa (Antikristus 666) takia. Pitkätukkaiset soittajat olisivat olleet salaa Ken Hensleyn yhtyeitä ja Black Sabbathia diganneita seurakuntanuoria. Vokalisti jäljittelisi Shocking Bluen laulajattaren jääkylmää laulutapaa. Ympäristövuonna 1970 Seremonian jäsenet olisivat huolestuneet luonnon saastumisesta (Kosminen ruumisvaunu). Yhtyeen suurin saavutus olisi ollut Apollo-superbändin lämmittelypesti teinikunnan bileissä. 9 SEREMONIA S/T SUE » 38 « NRO. 8
• Jos Svart-yhtiö olisi tämmöistä väittänyt, minä ainakin olisin uskonut. Tällaisenaan Seremonian levy on vain yksi kaikkien aikojen parhaista suomenkielisistä jytädebyyteistä ja varmasti tämän vuoden parhaiden kotimaisten albumien joukossa. JARI MÄKELÄ 8 FRANK OCEAN CHANNEL ORANGE (Island/Def Jam) Viimevuotinen Nostalgia, Ultra -mixtape nosti odotukset r&b-laulaja-lauluntekijä Christopher Breauxin alias Frank Oceanin varsinaista debyyttiä kohtaan pilvien yläpuolelle. Channel Orange on valitettavasti pienoinen pettymys, vaikka jo levyn ulkoinen, Pet Shop Boysin Very-albumin mieleen tuova habitus tihkuu nyky-r&b:n ja -hiphopin normeista poikkeavaa modernia klassikkostatusta. Kauttaaltaan sumuinen yleissoundi ja tussuttelevat rumpukonetaustat eivät puhuttele yhtä brutaalisti kuin toinen tämän vuosikymmenen r&b-mestarinäyte Kanye Westin My Beautiful Dark Twisted Fantasy. Hillitty lähestymistapa tarvitsisi tuekseen hyviä biisejä, mutta niitä Oceanilla ei ole albumikokonaisuudessaan yhtä paljon kuin kultakausiensa Princella tai Curtis Mayfieldilla. Oma suosikkibiisini on Pharrell Williamsin kanssa kirjoitettu 90-lukulaisen nu-soulahtava Sweet Life. Kahdesta biisistä albumin keskiöön rakennettu kymmenminuuttinen Pyramids on hieno yhteiskuntakriittinen soul-ooppera. Oceanin samettisen pehmeää ääntä ei onneksi ole hukutettu fiittaavien räbäyttäjien sekaan. Oman hiphop-kollektiivi Odd Futuren Earl Sweatshirt ja Tyler, The Creator tekevät raidoillaan tyylikkäät vierailut, mutta jälkimmäisen rap-osuus on kyllä yhdentekevä. Aina luotettava André 3000 soittaa Pink Matter -kollaboraatiollaan myös Hendrix-kitaraa. JARI MÄKELÄ hän tämä on: Vapaa ja Kassufunk soivat rytmimusiikin historiaa kunnioittaen. Pykälä 25 eksyy jopa progen rajamaille, mutta löytää kotiinsa sieltä tyylillä. Aika muuttuu kestää kaksi ja puoli minuuttia, ja on kompakti paketti 60-lukua ja autotalliurkua, ja voisi olla Damn Seagullsia, mikä kertoo Koivuniemen Herrojen laaja-alaisuudesta. Ehdottoman omaperäistä musiikkia, joka on koettava elävänä, jotta siitä saa eniten irti. JARKKO FRÄNTILÄ caribiacarnevals.fi 6 TV OFF THE WRITING ON THE WALL 7 KID KOALA 12 BIT BLUES (Eels in My Pants) Toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää TV Offille. Kaksi kertaa (?) Bassoradion gaalassa vuoden tulokkaana ollut kaksikko (Sara ja Markku) tekee kuitenkin musiikkia, joka kaikuu mennyttä aikaa. 90-luvun kevyessä klubisoundissa ei ole mitään pahaa, mutta siinä missä esimerkiksi Molokon kaksi ensimmäistä levyä olivat täynnä komeita sävellyksiä, jäävät TV Offin vastaavat hahmotelmien tasolle. Vaivaisten parien sävelkulkujen verran huipun alle, mutta juuri sen verran, että missattu potentiaali harmittaa. Levyn kakkosraitana kuullaan slovari Home, josta tulee mielleyhtymät Bat for Lashesin viimeisimpään sinkkuun Lauraan, joka rakensi samoista ainesosista sydäntä särkevän pianoteoksen, Home kuulostaa ulkoa opetellulta kopiolta tästä, vaikka kyse lieneekin sattumasta. Positiivistakin toki löytyy. L.O.V.E. on liki vaivaannuttava houseviisu, mutta jää soimaan päähän kuin tauti. Psykedeelinen ja pahaenteinen Shine Your Soul soi muusta albumista täysin erillään ja on levyn ehdoton huippu. TV Off ei ole omaperäinen, mutta popmusiikissa se ei välttämättä ole pahe. TV Offilla on nostetta ulkomailla, ja toivotaan että yhtye näyttää keskisormea epäilijöille. Mahdollisuudet menestykseen ovat olemassa. JARKKO FRÄNTILÄ . 1 0.- 1 3 A LO K KUU TA LEVYARVIOT CARIBIA CARNEVALS OHJELMA KE 10.10. ANTTI LIPPOSEN ORKESTERI RAT PACK HENKEEN SOLISTEINAAN JOHANNA FÖRSTI JUSSU PETE PARKKONEN SUVI TERÄSNISKA NELJÄNSUORA PE 12.10. ANNA PUU NELJÄ RUUSUA TO 11.10. LA 13.10. PETRI NYGÅRD PALEFACE STIG LORD EST REDRAMA LIPUT KE 18 / TO 18 / PE 20 / LA 18 Liput: p. 020 1234 602 | myynti.turku@sokoshotels.fi lippu.fi KEIKKAILE TAPAHTUMAPAKETILLA KYSY LISÄÄ HOTELLIN MYYNNISTÄ! Puhelun hinta: lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,07 /min, matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,17 /min. (Ninja Tune) Kanadalaisen cut 'n' paste -artistin uusi blueslevy sopii hyvin vaikkapa Ninja Tune -kollegojen The Heavyn viime kuussa arvioimani albumin seuraksi. Koska joka toinen arvioimani levy näyttää olevan jonkinlaista bluesia tai bluesrockia, niin käsillä lienee jonkinlainen julkaisubuumi, tai sitten minut on "ylennetty" Suen bluesarvostelijaksi. Eric San eli Kid Koala on aina suosinut äänikollaaseissaan vanhaa, jopa savikiekkoaikakauden musiikkia, mutta puhdasta yhteen tyylilajiin sitoutunutta albumikokonaisuutta hän ei ole aiemmin julkaissut. Haudan takaa puhelevien ja ulisevien huru-ukkojen, riffien ja komppien palapeli kuulostaa autenttiselta. Vain turntablistin neulakikkailut ja pitchatut vokaalinpätkät paljastavat kyseessä olevan modernin teoksen. Hiphopin ja bluesin synteesistä on kyse, mutta esimerkiksi The Black Keysin Blakroc-projektin rapin ja bluesrockin liitosta siis ollaan musiikillisen galaksin toisessa äärilaidassa. Äänitteiden palasista rakennettu saumaton kokonaisuus kuulostaa scratch-dj:n kanssa soittavalta, rytmisesti svengaavalta bluesbändiltä. Koalan lisäarvo on vain toteutustavassa. Rajoitetun 12 Bit Blues -painoksen mukana pitäisi vielä tulla pahvista koottava levysoitin ja soittimeen sopiva bonusflexilevy. Arvaan, että sillä on bluesia. JARI MÄKELÄ 7 BLOC PARTY FOUR 7 KOIVUNIEMEN HERRAT JOTAIN UUTTA AURINGON ALLA (Suomen musiikki) Vuonna 2010 ilmestynyt debyyttialbumi Sokeat johdattaa meni ohi, mutta elävänä Koivuniemen Herrat viihdytti muutamaankin otteeseen oikein kunnolla. Orgaaninen yhtye soi jo tuolloin vapaasti ja rennosti. Kakkosalbumi Jotain uutta auringon alla jatkaa samoilla linjoilla. Räppäri Shaka on entistä enemmän äänessä, ja yhteiskunnallisista asioista puhutaan yhä. Maailma muuttuu -kappaleella Davo kähisee tuttuun ja vastustamattomaan tyyliinsä. Yhtye itse mainitsee kotisivuillaan ghettofunk-sanan useampaankin otteeseen, ja sitä- (Frenchkiss) Bloc Partyssä on neljä jäsentä, tämä on heidän neljäs studioalbuminsa ja siitä edellisestä on erinäisistä syistä kulunut jo neljä vuotta. Yksi tai kaikki näistä syistä on vaikuttanut tämän levyn nimeämiseen. Monia, itseni mukaan lukien, bändi on viimeistään kuluneen neljän vuoden aikana lakannut kiinnostamasta. Pirteä esitys tämän kesän Ruisrockin rantalavalla valoi kuitenkin uutta uskoa Bloc Partyn tulevaisuuteen. Kymmenisen vuotta sitten alkunsa saanut, alunperin freesiltä vaikuttanut uuden aallon uusi aalto ei genrenä ole vanhentunut kovin kauniisti. Nykivät kitarariffit, diskokompit ja tarkoituksellisen ohuet soundit lakkasivat kiinnostamasta itseäni siinä Franz Ferdinandin ja Bloc Partyn kakkoslevyjen kohdalla. Kele Okereke yritti Beth Ditton tapaan irtiottoa bändinsä ominaissoundista tekemällä muutaman selvästi elektronisemman soololevyn. Myös Four on bändille selvä askel eteenpäin. Ensikuulemalta kakkosbiisi 3x3:n pomppumetallisävyt säikäyttävät. Okereke voihkii ja ähkii dramaattisesti kuin Jonathan Davis Kornin debyytillä. Onneksi ostoskeskushevi jää siihen yhteen biisiin. Coliseum jolkottelee eteenpäin juurevasti kunnes räjähtää kertosäkeessä Bloc Partylle ominaisemmaksi sahaamiseksi. V.A.L.I.S. ja Team A ovat molemmat mallikkaita Bloc Party -hölkkiä. Levy paranee loppua kohden mutta on hieman ylipitkä. Kun pitkän levyn ainoat levähdystauot ovat biisien väliset lyhyet tauot, jotka Fourilla on suureksi osaksi täytetty dialogilla, on kuuntelukokemus turhankin hektinen. Fourin kuunneltuaan tuntuu kuin olisi joutunut juomaan sixpackin Euroshopper-energiajuomaa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät ja ajatus harhailee. Loppupuoliskon kaksi hitaampaa rallia helpottavat hieman, mutta levyn lopettava We Are Not Good People survoo väkivalloin vielä yhden tölkillisen guaranaa kuulijan turpaan. Saatan olla jo liian vanha tähän. TOMI TUOMINEN SUE TULOSSA 15.9. PUCCININ LA RONDINE OOPPERA 15.9. JOKERI POKERI BOX 10.-13.10. CARIBIA CARNEVALS 10.10. JOHANNA FÖRSTI, JUSSU, PETE PARKKONEN 11.10. SUVITERÄSNISKA, NELJÄNSUORA 12.10. ANNA PUU, NELJÄ RUUSUA 13.10. NYGÅRD, PALEFACE, STIG, LORD EST., REDRAMA 20.10. HI ENERGY TOUR ASTE, CHEEK, KUNINGASIDEA 2.11. CARIBIA METAL HALLOWEEN TURISAS, MOKOMA, THE MAN-EATING TREE, BLACK CROWS BREAK THE SILENCE, THEFALLEN (UK), FOR THE IMPERIUM 3.11. HEVISAURUS 10.11. LAURA NÄRHI, FLIPPER, ANTTI MATIKAINEN, KAROLIINA KALLIO 17.11. BALLROOM JS16, TRISTAN GARNER, DJ´S FROM MARS 23.11. PIKKUJOULUGAALA MIKAEL KONTTINEN, PETRO, PETE POSKIPARTA 25.11. KIDS ROCK! ANNA ABREU, ANNA PUU, ANTTI TUISKU 30.11. PIKKUJOULUJUHLASHOW JEAN S., RUDI ROK, SCANDINAVIAN HUNKS, SCANDINAVIAN BABES PIDÄTÄMME OIKEUDEN MUUTOKSIIN lippu.fi www.caribiaareena.fi | www.sokoshotels.fi » 39 « NRO. 8
• 7 OMEGA MALE S/T (Full Time Hobby) Fujiya & Miyagin nokkamies David Best esittäytyy uuden sooloprojektinsa Omega Malen kanssa. Newyorkilaisen Sammy Rubinin (Project Jenny, Project Jan) kanssa työstetty debyytti pistää ihmettelemään, että miksi tämä levy ylipäänsä on pitänyt tehdä kokonaan uudella nimellä. Bestin tapa lausua biisien sanoitukset erikoisesti rytmitettynä, monotonisesti ja puoliksi kuiskaten on Fujiya & Miyagin merkillepantavin ja tunnistettavin piirre. Nyt mies tuo hengästyttävän vokaalisoundinsa mukanaan uuteen projektiin ja lopputulos kuulostaa koko albumin mitan lähes tismalleen Bestin emobändiltä. Ainoastaan You Bore Me to Tearsin laiskempi tempo erottaa sen joukosta. Kun Fujiya & Miyagin juttu on krautisti jumittava pop, löytää Omega Male hieman uusia uria olemalla asteen letkeämpi ja viittaamalla ajoittain jopa princemäisiin mustiin rytmeihin. Jos Fujiya & Miyagi on motorik, kuvaisi Omega Malea samassa hengessä sana elastik. Kaiken ja molemmat bändit sitoo kuitenkin yhteen David Bestin jäljittelemätön tapa "laulaa". Intohimoiselle F&M -fanille Omega Male on tervetullut uutuus, mutta minä en pääse yli siitä tunteesta, että Bestin olisi kannattanut valjastaa näiden uusien ambitioidensa vokalistiksi joku kokonaan ulkopuolinen, jonka ääni ei olisi aivan yhtä leimallinen. TOMI TUOMINEN ARIEL PINK'S HAUNTED GRAFFITI ­ Mature Themes (4AD) Ariel Pink, tuo indierockin kruunaamaton kummajainen on tullut tähän päivään jollei nyt aivan eri ajasta, niin ainakin eri reittejä kuin me muut. Silloin kun meikäläinen kuunteli Kissiä, nuori Ariel kuunteli luultavasti Peter Iversiä. Kun minä löysin hiphopin, Pink ripusti seinälleen Klaus Nomin julistetta. Mature Themesin vaikutepöheikkö on niin tiheä ja läpitunkematon, että siitä on vaikea erottaa juuria, mutta jo kaukaa näkee, että länsimaisen valtavirran popmusiikki on selvässä vähemmistössä. Edellisellä Before Today -albumillaan pienimuotoisen läpimurron yleisempään tajun- 9 taan tehnyt Ariel Pink orkestereineen jatkaa samalla linjalla antamatta äkkisuosion hämätä itseään ja omalaatuista popsensibiliteettiään. Nimensä mukaisesti aikuisille sopivaan tematiikkaan keskittyvä albumi yhdistää nokkelasti pisteitä muttei tee sitä numerojärjestyksessä. G-piste yhdistyy näppärästi vetypommiin ja nymfomaanilesbot diskoon ja kirjastoon. Välillä syödään schnitzeleitä. Arielin ajatuksenjuoksua on vaikeaa mutta äärimmäisen viihdyttävää seurata. Sama koskee levyn sävellyksiä ja soundillisia ratkaisuja. Lähin vertailukohta Mature Themesille löytynee Frank Zappan alkupään tuotannos- ta. Musiikillista tajunnanvirtaa, jossa on kuitenkin riittävän lähestyttävä popsärmä. Mature Themes on albumi, jonka julkaisu kohtalaisen suurella levy-yhtiöllä on aikamme suuria ihmeitä. Progressiivista rockia glamrockin suunnalta lähentelevät kappalerakenteet ja liki kotinauhoituksilta kuulostava soundimaailma on yhdistelmä, jonka ei uskoisi tekevän kauppaansa, mutta onneksi se kuitenkin tekee. Maailma tarvitsee Ariel Pinkiä, jos ei muuhun niin vastapainoksi kaikille niille sieluttomille ja riskinottoa pelkääville brunomarseille ja gavindegraweille. TOMI TUOMINEN TIMO RAUTIAINEN JA NELJÄS SEKTORI ­ KUNNES ELÄMÄ MEIDÄT EROTTAA (JOHANNA KUSTANNUS) 7 6 PASSION PIT GOSSAMER (Frenchkiss) Mielenterveysongelmiensa ja niistä johtuvien peruuntuneiden keikkojen vuoksi viime aikoina otsikoissa viihtynyt Michael Angelakos on tällä kakkosalbumillaan kerännyt osakseen lähes pelkkää suitsutusta. Minua Gossamer ei voita puolelleen vaikka olen antanut sille useita mahdollisuuksia siihen. Modernin radiopopin tehokeinoja ja tuotantotapoja käyttävä albumi vaatii avautuakseen ilmeisesti sanoitusten kuuntelemista ja kansivihkosen selailua, mutta mitä sitten, kun sekään ei auta? Kuten instagram-tyylinen kansikuvansakin, Gossamer on vaaleanpunaista hattaraa. Makeaa, höttöistä ja ravintoarvoiltaan lähes mitätöntä. En osaa paikantaa tarkkaa ajankohtaa, mutta jossain vaiheessa jokseenkin rehellisen indierockin ja etupäässä teineille tuotetun Katy Perry -tyylisen radiopopin polut yhtyivät ja nyt joudumme kärsimään Marina & The Diamondsin ja Fun.:in kaltaisesta insinöörien laboratorio-olosuhteissa manufakturoimasta sieluttomasta indiepopista. Gossamerin lisäarvon pitäisi siis löytyä sen sanoituksista, jotka odotetusti kertovat pääosin Angelakosin vaikeasta yksityiselämästä. Angelakos summaa oman levynsä ytimen albumin kolmannella raidalla Carried Awayllä: "We're all having problems and we've all got something to say." Jokaisella meistä on ongelmia ja jokainen haluaisi avautua niistä. Angelakosin ongelmat ja synkkä yksityiselämä eivät kuitenkaan jaksa kiinnostaa minua riittävästi kahlatakseni läpi tämän turhanpäiväisen ja musiikillisesti keveän hömppäpopalbumin. Gösta Sundqvist toteutti elinaikanaan samankaltaisen kevyen ulkoasun ja raskaan sisällön paradoksaalisen yhdistelmän monin verroin paremmin. Angelakosin elämä ja ongelmat eivät kiinnosta minua riittävästi, jotta jaksaisin kuunnella Gossameriä kovinkaan montaa kertaa. Kaipaan lyriikoiden tueksi myös musiikillista substanssia. TOMI TUOMINEN vät. Elämäniloa liittyy hienojen kotimaisten 2010-luvun debyyttien joukkoon. Parasta syyskuussa 2012. TOMI TUOMINEN 9 ESKO ELOMAA ELÄMÄNILOA (Tandem tuotanto) Erittäin harvoin tulee vastaan lauluääni, joka pysäyttää. Helsinkiläisellä Esko Elomaalla sellainen kuitenkin on. Etukäteen Love Recordsin 60-70-lukujen julkaisuihin verrattu Elämäniloa tuo itselleni mieleen ihan toisen vuosikymmenen ja mantereen. Elomaan persoonallisen naukuva lauluääni muistuttaa edesmenneen Layne Staleyn ja Jerry Cantrellin stemmoista Alice In Chainsin kultakaudella. Vasta tuon voimakkaan Seattle-mielikuvan haihduttua alan kuulla albumissa muitakin sävyjä. Varhaisaikojen Dave Lindholmin, Kari Peitsamon tai Liekin Janskun mieleentuova arkilähtöinen taianomaisuus ja luonnonläheisyys välittyy albumin jokaisesta huokosesta. Nimestään huolimatta yleissävyltään melko melankolinen albumi on kymmenellä biisillään sen mittainen paketti, että se tekee mieli kuunnella aina pari kertaa peräjälkeen. Levyn päättävä maaginen Luo veljeni tekee saman, jonka Joose Keskitalon Jos olet veli -biisi tekee minulle joka kerta. Nostattaa ihokarvat seisomaan. Elämäniloa on kuin rinnakkaisteos Viljami Kukkosen alkuvuonna ilmestyneelle mainiolle Mörönsyötti-esikoisalbumille. Kun Kukkosen debyytti oli yltiöpositiivinen ja mukavan nukkavieru, on Elomaan levy tumma ja rentturomanttinen. Elomaan tapa ääntää joitain sanoja hassusti amerikkalaisittain ja nimibiisin ajoittaiset Kolmas Nainen -mielleyhtymätkään eivät onnistu ärsyttämään vaikka normaalisti sen tekisiSUE 9 THE GASLAMP KILLER BREAKTHROUGH (Brainfeeder) Losangelesilainen William Bensussen eli The Gaslamp Killer on saavuttanut itselleen melkoisen maineen siihen nähden, että Breakthrough on vasta hänen debyyttialbuminsa. Kuusi vuotta sitten hän oli mukana perustamassa kotikaupunkiinsa Low End Theory -klubia, josta monet L.A.:n nykyisen sukupolven tuottajalegendat mukaan lukien Flying Lotus ovat saaneet uralleen startin. Breakthrough edustaa Brainfeederin tallin selvästi popeinta laitaa. Se on hiphopia sillä samalla rikkaalla ja kekseliäällä tavalla, jolla DJ Shadown Endtroducing oli sitä vuonna 1996. Lukuisilla vierailevilla vokalisteilla (mm. Gonjasufi ja Samiyam) vahvistettu levy tuntuu kantta silmäillessä ylipitkältä, 17 biisiä on liikaa mille tahansa albumille. Kuunnellessa mieli kuitenkin muuttuu. Biisit ovat lyhyitä tuokiokuvia ja tunnelmia eikä tympääntymisefektiä synny missään vaiheessa. Gonjasufin kanssa esitetyt biisit ovat itämaisine sävyineen levyn ehdotonta kärkikastia, mutta lujasti potkiva rumpuohjelmointi ja analogisesti pörisevät ja pulputtavat synat pitävät mielenkiinnon yllä instrumentaaleissakin. The Gaslamp Killerissä olisi ainesta Dj Shadown manttelinperijäksi instrumentaalisen ja tunnelmallisen hiphopin kärkinimenä. Mediaseksikäs punainen afro ja iso parta vain lisäävät hahmon kaupallista potentiaalia. Toivottavasti Bensussen kuitenkin kykenee ylläpitämään korkeaa musiikillista tasoa pidempään kuin virkaveljensä San Josesta. TOMI TUOMINEN Timo Rautiainen ei näillä näkymin jatka samannimistä soolobändiään vaan starttaa lähes samoilla muusikoilla miehitetyn uuden yhtyeen Timo Rautiainen ja Neljäs sektori. Soololevyjen kokeilevampi ilmaisu on saanut väistyä taka-alalle perinteisemmän raskaan suomirockin myötä. Yhtyeen olisi voinut tasapuolisuuden nimissä nimetä suoraan Neljänneksi sektoriksi ilman Rautiais-etuliitettä, sillä albumi on bändialbumi eikä Timon soololevy. Jos jonkun nimi pitää erikseen mainita, niin bändin olisi voinut nimetä yhtä hyvin Valtteri Tynkkynen ja Neljäs sektoriksi, sillä vaikka Rautiainen poseeraa promokuvissa etummaisena, niin albumi on pitkälti Tynkkysen kädenjälkeä. Tynkkynen on tuottanut levyn, soittaa bassoa, laulaa taustalauluja ja on ollut säveltämässä 11 kappaleesta peräti yhdeksää. Myös sanoituksista yli puolet on Tynkkysen käsialaa. Toki Tynkkynen osallistui vahvasti biisintekoon Rautiaisen edellisellä soolollakin, mutta rautiaisalbumia nimen perusteella odottaneet saattavat hämmentyä Rautiaisen omien biisien vähäisyydestä. Ehkei bändilevyn tapauksessa ole niin väliä, kenen sävelkynä suihkii ja kenen tekstejä lauletaan, jos biisit vain ovat tarpeeksi hyviä. Kunnes elämä meidät erottaa ei kuitenkaan tarjoa yhtä oivaltavia kappaleita kuin Rautiaisen soolotuotanto tai Trio Niskalaukauksen tuotanto. Kokonaisuutena levy jää yllättävänkin laimeaksi. Jokunen veto sentään osuu hyvin maaliin. Maria Lundin ja Tuple Salmelan tähdittämä Kirvesmies ja riivaaja on levyn parhaimmistoa, samoin kuin Rautiaisen oma biisi Vanha ja janoinen. Myös Yhden miehen ylivoima osuu kohdalleen. Kappaleen ensisijaiset krediitit on merkitty luottokitaristi Jarkko Petosalmelle Petosalmelle voisi antaa jatkossa lisää sävellysvastuuta, miehen sävellyksiä kun ei juuri ole kuultu. JUSSI LAHTONEN 10 CMX KOLMIKÄRJEN VELJESKUNTA (Svart) CMX:n vuonna 1988 P.Tuotannon kautta ilmestynyt ensi-ep Johannes Kastaja teki selväksi, että bändi teki hardcorea eri säännöillä kuin muut. Tiukka soitto piti trion tiellä silloinkin, kun puhdasoppisen punkkarin olisi kuulunut oikaista ojan kautta. Basisti-laulaja A.W. Yrjänä, kitaristi Kimmo Suomalainen ja rumpali Pekka Kanniainen eivät vielä olleet lyöneet kaikkea lukkoon ­ CMX levyttikin vielä kahdella kielellä ­ mutta itseään etsiessäänkin torniolaisyhtye oli ainut- » 40 « NRO. 8
• laatuinen. Bad Vugum kiinnitti CMX:n vuonna 1988, ja Raivo-ep:llä (1989) purkaukset olivat entistä täsmällisempiä. Hetkittäin myös kuulosti siltä kuin bändiä olisi alkanut kiinnostaa jokin muukin kuin äänen särkeminen ja ylinopea paahtaminen. Kolmikärki-albumin (1990) perkussiopaukkeesta ja shamanistisesta yninästä tehty avausraita pyyhki irokeesit yleisön päältä kuin viikatemies. CMX yltyi kyllä punkinkohkaamiseen mutta myös erikoisiin tahtilajeihin, melodisuuteen ja rockin parodiointiin. Se ei pysynyt uskollisena millekään muulle kuin taiteellisen vapauden ihanteelle. Tanssitauti-ep:llä (1990) CMX:sta tuli kahden kitaran bändi, kun Suomalainen vaihtui Janne Halmkronaan ja Pasi Isometsään. Vähän myöhemmin jälkimmäisen paikalle pestattiin Timo Rasio. Veljeskunta-kakkosalbumilla (1991) esittäytyi kokoonpano, joka pysyi koossa 90-luvun lopulle saakka (ja senkin jälkeen vain Kanniainen on vaihtunut Tuomas Peippoon). Veljeskunta on Kolmikärkeä sopusuhtaisempi levy, jolla villin fuusion tekoon ei enää tarvittu vasaraa. Kireä vaihtoehtorock kohtasi kalevalaisen paatoksen, kryptiset tekstit ja tarttuvuuden tavalla, jonka tämän päivän CMX-fanikin tunnistaa. Vuonna 1991 ilmestynyt Musiikin ystävälliset kasvot -single oli CMX:n viimeinen julkaisu pienlevy-yhtiölle. Yhtye siirtyi Bad Vugumilta suuren EMI:n rosteriin. Jyhkeä Kolmikärjen veljeskunta -boksi koostuu neljästä 12"-vinyylistä ja kirjasta. Ensimmäisen levyn jakavat puoliksi Johannes Kastaja ja Raivo, toisella on Kolmikärki, kolmannella Veljeskunta ja viimeisellä Tanssitauti ja Musiikin ystävälliset kasvot, joka on mukana Veljeskunnan Gold-cd:llä (2003) julkaistulla neljän biisin versiona. Kaunis ja tietorikas kirja sisältää esipuheen, sanoitukset, lehtileikkeitä, haastatteluja ja harvinaisia valokuvia. Tässä vaiheessa matkaa on turhaa jakaa erillisiä kouluarvosanoja Aurinkoa (1992) edeltäneen ajan CMX-levyille. Tunnettakoon CMX:n varhaistuotanto tämän upean, definitiivisen monumentin kunniaksi tästedes Kolmikärjen veljeskuntana. ARI VÄNTÄNEN Dave Cobb ja Vance Powell ovat tuottaneet ja äänittäneet Rival Sonsille hyvältä ja dynaamiselta kuulostavan kolmannen albumin. Nashvillessa tehty Head Down paljastaa myös, että jatkuva keikkailu on sparrannut kvartetin loistavaan pelikuntoon. Head Down kantaa komeasti avausbiisi Keep on Swingingistä tanssittavan Until the Sun Comesin kautta sielukkaaseen Jordaniin ja hupaisaan All the Wayhin. Kappalemateriaali ei ole kauttaaltaan yhtä vahvaa kuin sen esillepano eli kolmentoista biisin joukkoon mahtuu myös hajanaista aineistoa. Ei kuitenkaan siinä määrin, että se tekisi Head Downista huonon kokonaisuuden. Pressure & Time -levyn (2011) menestys on varmasti asettanut paineita ja aiheuttanut aikapulaa, mutta Head Down jää ilahduttavan reilusti plussan puolelle. Vanhanaikainen rock teutaroi ihmeen elinvoimaisesti vielä tässäkin ajassa, johon sillä ei ole mitään siteitä. ARI VÄNTÄNEN 7 SAMULI PUTRO TAVALLISET HAUTAJAISET 9 RAIMO PESONEN AUTOMIES (Siltala) Raimo Pesosen edellinen romaani Kuinka ei voi ajatella sopi Suen sivuille rockmaailmaan sijoittuvan aihepiirinsä vuoksi. Niin sopii Automieskin: Pesosen kolmannen fiktiivisen teoksen päähenkilö kuskaa työkseen ilmaisjakelulehtiä jakelupisteisiin kautta maan. Ajaminen on Automiehelle enemmän kuin työ. Se ei ole edes elämäntehtävä vaan elämä. Pakettiauto on koti, ja kaikki sen ulkopuolella on toisarvoista ­ tai oikeastaan Automies itse on kaiken muun ulkopuolella. Hänellä on ihmissuhteita, mutta hän katselee kaikkea kuin tuulilasin takaa. Naisystävien kodit ovat huoltoasemia muiden joukossa. Lähelle sitoutumiskammoisen miehen sydäntä pääsee vain ääni gps-navigaattorissa. Automiehen risteillessä Suomen maantiellä lukijalle alkaa vähitellen valjeta, millaiset kokemukset häntä ovat muokanneet. Pesonen on säilyttänyt aiemmista romaaneista tutut kiinnostavat henkilöhahmot, matkan ja liikkeen symboliikan, yhteiskunnalliset kannanotot ja ilahduttavan huumorin ja keventänyt kerrontaansa entistä ytimekkäämmäksi ja purevammaksi. Tuloksena on hänen paras romaaninsa. Kiitosta ansaitsevat myös Jussi Karjalaisen valokuvat. Jokainen niistä lisää Automiehen tarinaan ne kuuluisat yli tuhat sanaa. ARI VÄNTÄNEN (Kaiku Recordings) Avauskappaleen jytisevät rummut ja mouruavat särökitarat pudottavat tuolilta. Niin vahvasti on antirockmaisuus Samuli Putron soolouraa leimannut, että moderni rokkisoundi kuulostaa hänen levyllään erikoiselta. Vaikutelma hykerryttää. Juuri tavallisiin asioihin tarttumalla entinen Zen Café -mies on häkellyttänyt sanoittajanakin. Tuottaja-sovittaja Eppu Kosonen ei ole päästänyt kokonaisuutta yksitotiseksi. Hillitty Kehon voimaa on kaukana Nainen ei voi miestä pelastaa -biisin hardrockista. Haloo haloo haloossa helisevät puiset soittimet, ja Anna nyt -biisin pohja on synteettinen. Epätoivon esseet varioi rakenteellaan Zen Cafén Eipä tiennyt tyttö -biisistäkin tuttua kiristyvää tunnelmaa. Putroa kehutaan usein tarkkanäköiseksi sanoittajaksi, mutta yhtä suuri merkitys on empaattisuudella. Kyetäkseen kirjoittamaan näin on osattava asettua hyvin erilaisten ihmisten asemiin. Klassikon aineksia on surullisessa ja kauniissa Olet puolisoni nyt -singlessä ja henkilökohtaisen kuuloisessa Nukkaa Pietarin -biisissä. Tavalliset hautajaiset ei muistuta sen enempää Zen Cafen riisutusta voimatriosoitosta kuin aiempien soololevyjen intiimiydestäkään. Ajanmukaiseen rocksoundiin verhotut Putron biisit tuntuvat vähän ylipuetuilta. Nähtäväksi jää, onko tämä uusi alku vai irrallinen irtiotto. ARI VÄNTÄNEN The Killers palaa uudella loistavalla levyllä! Mukana single "Runaways". NYT KAUPOISSA. 8 RIVAL SONS HEAD DOWN (Earache) Kalifornialaisyhtye Rival Sons on omaksunut bluesrockista kaiken tärkeimmän. Sen retroilu ei ole vanhan viinan hajuista äijäjyystämistä vaan keinuvaa, sumuista ja rajua pitkätukkamusiikkia. Rytmiryhmä soittaa kuin kuminauhalla yhteen sidottuna, laulajan äänessä on herkkyyttä ja voimaa ja kitaristi on tyylitajuinen. (If Society) Eihän siitä mihinkään pääse, pettymys tämä on. Kuusi vuotta sitten julkaistu Bad Dream Stone Mystery oli kotimaisen psykedeliapopin merkkiteos, mutta jo hajonneeksikin luultu bändi ei ole käyttänyt välivuosia säveltäen sen seuraajalle uusia iskusävelmiä. Sen sijaan tällä kertaa Kevin on luottanut biisinteossa jamitteluun ja improvisaatioon. Ja sepä levyllä onkin vikana. Vahvat biisit puuttuvat. Periaatteessahan kaikki voisi muuten ollakin melkein kohdallaan. Yhtye soittaa, sovittaa ja laulaa huikaisevasti, osaa luoda tunnelmia ja värejä. Valitettavasti materiaalista ei jää oikein mitään käteen. Biisit ovat pitkiä ja kaukana sisäavaruudessa. Jo ensimmäistä kertaa levyn soittimeen laittaessa alkaa pelätä pahinta: 8 raitaa, 50 minuuttia. Singlebiisi A Lonely Place on levyn ylivoimaisesti helpoimmin lähestyttävää matskua, ja svengaavasta, makein taustalauluin varustetusta Trans-Atlantic Boogiesta saattaisi saada sille seuraajan. Loppua kohden lähdetään yhä oudoimmille vesille. Four-biisin kantrikitarasta onkin lyhyt matka seuraavan The Uprisingiin, josta päällimmäisenä tulee mieleen Havana Blackin Lone Wolf ­ tätä helsinkiläispsykedeelikot tuskin ovat hakeneet. Totta kai Ebb and Flow on albumikokonaisuus ja lehdistötiedotteenkin mukaan "iso harppaus uusiin maisemiin", mutta meikäläisen kaltaiselle singlevetoiselle poppeijoonille tämä on vähän liikaa. JYRKI MÄKELÄ SUE 7 KEVIN EBB AND FLOW SAATAVANA MYÖS: WWW.UNIVERSALMUSIC.FI WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND » 41 « NRO. 8
• KAUKO RÖYHKÄ ­ Olen Messias ­ Valitut palat 1980 2012 (Stupido Records) 9 LEVYARVIOT T NASAHTAA! NY LEVY KAUPOISSA 28.9. 13.10. Mikkeli, Wilhelm 19.10. Lappeenranta, Totem 10.11. Kuopio, Henry´s Pub 17.11. Kankaanpää, Stage 23.11. Kouvola, House of Rock 30.11. Laukaa, Peurunka Areena 01.12. Nivala, Puustelli 05.12. Jyväskylä, Lutakko 07.12. Alavus, Liesu 08.12. Kaustinen, Viihdekeskus 14.12. Helsinki, Tavastia-klubi mm. Tampere ja Turku julkaistaan myöhemmin Kauko Röyhkän tuotannosta voi kasata einiin-kiinnostavan kokoelma-cd:n, mutta epäkiinnostava materiaali ei riitä täyttämään kuuden levyn boxia. Biisilistaa vilkaisemattakin voi siis sanoa, että Olen Messias -boxi on asiallinen yhteenveto taiteilijan 32-vuotisesta musiikkituotannosta. Vuonna 1980 julkaistulla Steppailen-debyyttialbumin nimibiisillä Röyhkä kertoo totuudenmukaisesti ennakoiden olevansa ulkopuolinen. Tänä päivänä tuntuu, että Kauko on kaikkialla ja kiireisintä luomiskauttaan elävä kaikkien hyväksymä muusikko-kirjailija. Maailma on muuttunut paljon, Kauko Röyhkäkin hieman, mutta silti hän on edelleen outo Messias. Aina tulee löytymään niitä, jotka haluavat näyttää Röyhkälle keskisormeaan, uhkaavat vetää turpaan tai ulvovat ilkeää nauruaan. Suurin osa kuultavasta materiaalista on albumiraitoja hiteimmästä päästä ja vieläpä sellaisilta albumeilta, joiden uusintapainokset kuuluvat hyvän levykaupan perusvalikoimaan. Boxin parasta ainesta onkin 88-sivuinen kirja, jossa on kaikkien biisien täydelliset äänitys- ja soittajatiedot sekä Kaukon omat kommentit, täydellinen diskografialistaus, toimittaja Tero Alangon tekemä 16-sivuinen haastattelu, paljon ennennäkemätöntä kuvamateriaalia sekä Herra Ylpön alkusanat. Hienoja biisejä mitenkään väheksymättä on aivan luvallista sanoa, että jo pelkkä kirja on itsessään hankinnanarvoinen. Haastattelussa Kauko Röyhkä kertoo, kuinka oli puolivakavissaan valmis lopettamaan rokkaamisen keskittyäkseen kirjoittamiseen. Kun boxilta kuuntelee kronologisessa järjestyksessä koko uraa, niin ajankohdankin pystyy kuulemaan. Kaksi ensimmäistä levyä esittelevät kekseliästä 80-luvun Narttu-aikaa ja kaksi seuraavaa levyä puolestaan kattaa 15-vuotisen jakson, joka loistavasta lähdöstä ja tehokkaasta loppurutistuksesta huolimatta muuttui tasaisemmaksi ja itseään toistavaksi rockiksi. "Se oli tuo Riku. Se oli selkeä juttu", Kauko vastaa syyksi uudelleeninnostumiseen. Vastauksen voi kuulla myös vitoslevystä alkaen, joka ensin esittelee parhaat palat kahdelta Kauko Röyhkä & Riku Mattila -nimellä julkaistulta levyltä ja listaa jatkoksi 11 biisiä ennenjulkaisemattomia duo-demoja. Ei voi sanoa absoluuttisena faktana, että Kauko Röyhkä on parhaimmillaan tehdessään yhteistyötä Mattilan kanssa, mutta mielenkiintoisinta materiaalia Röyhkä pystyy tuottamaan, kun yhteistyökumppanit vaihtuvat ympärillä riittävän tiuhaan tahtiin. Rumpali Heikki Tikkaa lukuun ottamatta Nartun kaikki soittajat vaihtuivat moneenkin kertaan. Vastaavasti pitkäikäisimmässä kokoonpanossa (Röyhkä-Vikkula-Kling-Hulden/Vaahtera) alkoi toimivuuden lisäksi kuulua myös leipääntyminen. Kutoslevy on boxin yllättävin ja erikoisin tapaus. Mikkelin kaupungin jousiorkesterin kanssa tehtyjen livebiisien sekä Röyhkä & Rättö & Lehtisalo -kokoonpanon krautrockin jälkeen kuullaan Severi Pyysalon kanssa tehdyt jazzversiot Paska kaupungista ja Etsijöistä sekä tänä vuonna tehdyt bluesahtavat uusioversiot viidestä biisistä, jotka Kauko esittää yhdessä Narttu-kitaristi Jarmo Heikkisen Boots-yhtyeen kanssa. Kummankaan kokoonpanon täysimittaisesta levystä en välttämättä jaksaisi innostua, mutta pienistä annoksista tehdyt kattaukset tuntuvat tuoreilta. Yhteensä biisejä boxille mahtuu 177. Muutama oleellinen harvinaisuus on jostain syystä jätetty pois. Vuoden 1983 Herra Presidentti -single sekä vuonna 1992 ilmestynyt 80-luvun absurdismi olisivat molemmat uponneet mainiosti harvinaisuuksina kokonaisuuteen. Toisaalta mukaan on otettu mainiot sinkkubiisit Helena ja Rauno rokkaa, vuonna 2009 Helsingin Sanomien Onnen laulut ­kokoelmalle yhdessä Scandinavian Music Groupin kanssa nauhoitetut cover-biisit Aamu ja Pieni ja hento ote sekä muutamia elokuvabiisejä, joita on aiemmin julkaistu ainoastaan loppuunmyydyillä kokoelmalevyillä. Olen Messias on iso ja hieno paketti. Kun tarkastelee, millaisella innolla Kauko Röyhkä itse on ollut mukana koostamistyössä ja toisaalta on mukana muissakin projekteissa parhaillaan, on helppo veikata, että Olen Messias on ainoastaan välitilinpäätös tai dokumentti kuluneesta 32 vuodesta. Lisää on tulossa, ja jonain päivänä on vuorossa toinenkin kuuden cd:n boxi. Toivottavasti olen oikeassa. AKU-TUOMAS MATTILA SAATAVANA MYÖS: WWW.JOHANNAKUSTANNUS.FI WWW.FACEBOOK.COM/TIMORAUTIAINEN.NELJASSEKTORI » 42 « NRO. 8 SUE
• » REPLAY JARI MÄKELÄ SUPERGRASS ­ Life On Other Planets (Parlophone) esällä 1995 Supergrassin 19-vuotias kitaristilaulaja Gaz Coombes ja basisti Mick Quinn syrjäyttivät Stone Rosesin Ian Brownin ja Mani Mounfieldin brittirockin virallisina apinakasvoina. Buzzcocksin hengessä punkpopanneen esikoisalbumi I Should Cocon viides singlelohkaisu Alright nousi brittilistan kakkoseksi ja pysyi kärjen tuntumassa kuukauden ajan. Kesäinen pianorenkutus leimasi Supergrassin niin tiiviisti brittipop-hassutteluajan yhtyeeksi, ettei bändi koskaan kyennyt saamaan plakkariinsa toista yhtä tunnettua kappaletta, vaikka bändin yleensä parhaaksi noteeratulta Small Faces -henkiseltä In It For The Money -albumilta (1997) lohkaistut jatkosinglet menestyivät listoilla yhtä hyvin. Kolmannesta Supergrass-albumistaan (1999) lähtien yhtye keskittyi Pumping In Your Stereo -hitistään huolimatta albumikokonaisuuksiin. Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Life On Other Planets yhdisti hienosti Oxfordissa perustetun yhtyeen ensimmäisten sinkkujen ilmavan popkaahauksen sekä myöhempien levyjen sävykkyyden ja rokkaavamman otteen. Ellei brittipop-status niin pahasti sumentaisi Supergrassin asemointia popkentässä, albumin musiikkia kutsuttaisiin sen oikealla nimellä soft K rockiksi. Supergrass-albumien listasijoitukset (1, 2, 3, 9) paljastavat laskevan menestyskäyrän, mutta minulle Life On Other Planets merkitsi yhtyeen musiikillista renesanssia ja muutaman vuoden tauon jälkeistä huikeaa comebackia levylautaselle; puhumattakaan siitä, että kiekko oli ensimmäinen vinyylinä hankkimani Supergrass-albumi! Life On Other Planets -levyn myötä Gazia neljä vuotta vanhempi isoveli, kosketinsoittaja Rob Coombes kiikutettiin parrasvaloihin ja mies liittyi virallisestikin yhtyeen jäseneksi. Rob oli vastannut jo kahden edellisen albumin kosketinosuuksista ja biisien säveltämisestä yhdessä trion kanssa. Rob raahasi eteläranskalaisessa Côte d'Azurissa sijaitsevaan levytysstudioon kaukoputken. Sillä astrofyysikkona leipänsä tienaava kosketinsoittaja näytti muille bändiläisille planeettoja ja muita taivaan kappaleita. Robin roolia Supergrassin kappaleiden kirjoittamisessa ei varmaankaan tunneta tai tunnusteta tarpeeksi. Trion ikäpresidentti oli Robiakin vanhempi entinen punknuori Quinn, jonka merkitys Supergrassin biisinteossa laski jo yhtyeen debyytin jälkeen. Gaz ja Danny olivat soittaneet yhdessä jo alaikäisinä Dannyn isoveljen Nicin johtamassa The Jennifers -yhtyeessä, mutta perustajajäsenten keskinäi- nen jammailu ja biisi-ideointi jäi vähemmälle Dannyn muuttaessa Lontooseen toisen Supergrass-albumin valmistelun aikana. Julkkistyttöystävänsä kautta Danny hengaili samoissa piireissä Liam Gallagherin ja Kate Mossin kanssa ja esiintyi iltapäivälehtien lööpeissä lähinnä muissa kuin musiikillisissa merkeissä. Robin panos pelasti Supergrassin, mutta muutti samalla yhtyeen tyylin juurevammaksi ja vanhanaikaisemmaksi. Life On Other Planets -albumilla ei ole lainkaan täyteraitoja. Brittirockin klassikoiden tyylilajeja lainataan estottomasti omien upeiden melodioiden ja lauluharmonioiden ristitulituksessa. Ensisingle Never Done Nothing Like That Before kuulostaa karmit kaulassa ikkunasta maailmalle rynnistävältä punkrockilta. Grace yhdistää David Bowien Berliini-kauden junnauksen Kinksin klassiseen pianopoppiin. Seen The Light on parasta vuosimallin 2002 T.Rexiä yhdistettynä älyttömään kitarasooloon. Rush Hour Soul on fuzz-psykedeliaa, ja La Song silkkaa Stranglersia sekä Bluria (jonka vaietun Stranglers-sukulaisuuden viimein oivalsin). Päätöskappale Run ennakoi seuraavan albumin ELO-vaikutteita. Kymmenen vuoden (todellisuudessa 11:n) uran kunniaksi julkaistun hittisinglekokoelman Super- LEVYARVIOT grass Is 10 (2004) jälkeen bändi julkaisi kunnianhimoisesti orkesteroidun Road to Rouen -albumin (2005). Levy ei vastannut yleisön odotuksia. Kuljettuaan suunnittelupöydän ja Diamond Hoo Haa Men -coverhassutteluprojektin kautta Berliinin Hansa-studiolle bändi levytti rikollisen aliarvostetun joutsenlaulunsa Diamond Hoo Ha (2008), ja eksyi sitä promotessaan myös Nosturiin marraskuussa. Keikka oli huikea kokemus, ja koskettimissa näkyi Robin ohella jälleen uusi Coombes (kaikkiaan muusikkoveljeksiä on neljä). Yhtyeen Parlophone-sopimuksen rauettua bändi allekirjoitti sopimuksen indiemerkki Cooking Vinylin kanssa ja alkoi syksyllä 2009 valmistella seitsemättä studioalbumiaan Release The Drone- sia. Huhtikuussa 2010 bändi sitten ilmoitti hajoavansa musiikillisten erimielisyyksien takia. The Hotratsiksi nimensä muuttanut Diamond Hoo Ha Men teki muutamia keikkoja Turn Ons -cover-albuminsa (2010) tiimoilta. Goffey liittyi Babyshamblesin rumpaliksi, mutta tuo bändi ei ole toiminut aktiivisesti. Gaz Coombes näyttää antaneen kenkää kaikille veljilleenkin ­ mies soittaa tämän vuoden toukokuussa ilmestyneellä soololevyllään Here Come The Bombsilla kaikki instrumentit itse. Quinnin perustamalta DB Bandilta "odotellaan" kohta esikoisalbumia. JARI MÄKELÄ Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa. STEELPANTHERROCKS.COM @STEEL_PANTHER /STEELPANTHERKICKSASS BALLS OUT - MYYNNISSÄ! MAHDOLLISET TOIM.KULUT, K-18 LIPUT 35 + SUNNUNTAI 21.10.2012 THE CIRCUS, HELSINKI SUE » 43 « NRO. 8
• » LEFFAVIERAS Nick Trianin fanituslistat Aution saaren elokuva ­ Olen suuri westernien ystävä, ja aution saaren elokuvan täytyy olla monen katsomisen väärti, joten Once Upon A Time In The West taitaisi olla paras valinta. Ennen kaikkea siksi, että se on paras elokuvallinen kokemus, jos ajattelee elokuvaa taidemuotona. Siinä yhdistyvät visuaalisuus, käsikirjoitus, näyttelijäntyö ja musiikki kerrassaan täydellisellä tavalla ­ vaikka sen käsikirjoituksessa olisi ollut parantamisenkin varaa. Paras leffakohtaus ikinä ­ Tässäkin on pakko kääntyä westernien puoleen. Se on sheriffi Clint Bakeria esittävän Slim Pickensin kuolinkohtaus elokuvassa Pat Garrett ja Billy The Kid. Slimiä on ammuttu vatsaan, hän makaa joen varrella, jossa hänen vaimonsa on näkee tilanteen, ja taustalla soi instrumentaaliversio Bob Dylanin Knocking On Heaven's Doorista. Se on yksi koskettavimmista kohtauksista ikinä, enkä pysty koskaan olemaan kyynelehtimättä sen nähdessäni. Suosikkiohjaaja ­ Alfred Hitchcock. Olen innokas elokuvanharrastaja, joten suosikkeja on useitakin, mutta hänet on pakko nostaa ykköseksi. Hänen yleinen tasonsa on niin ällistyttävä. Kukaan muu ei ole tehnyt yhtä monta loistavaa filmiä. Ja aina hänen leffoistaan tulee mieleen Englanti, jopa niistä isoimmista Hollywoodissa tehdyistä, joissa niissäkin aina on hyvin brittityyppisiä huumoriheittoja. Suosikkinäyttelijä ­ Montgomery Clift. Kun hänen nimensä nousi esiin The Clashin London Calling -levyn kappaleessa The Right Profile, päätin ottaa selville kenestä oikein on kyse. Sen jälkeen näin elokuvan Täältä ikuisuuteen, josta muuten napattiin kuva Dexy's Midnight Runnersin singlen There, There My Dear kanteen. Sunnilleen siitä lähtien olen digannut häntä ihan kybällä. Clift oli tosi hyvä jopa niissä muuten huonoissa elokuvissa, joihin hän lähti mukaan. ENSI-ILTA » VAIN PUOLITTAINEN ONNISTUMINEN yyskuun vierailuleffaksi oli kerrassaan pakko valita isoherra Nick Caven käsikirjoittama Laittomat (Lawless). Se on Yhdysvaltojen 20/30-luvun kieltolakisiin lamavuosiin sijoittuva, tositapahtumiin perustuva rikosdraama, joka kertoo viinaa salapolttelevasta ja myyvästä Bondurantin veljeskoplasta. Laittomia katsastamaan kutsuimme suomalaistuneen brittiherran Nick Trianin, joka nykyään pyörittää omaa levy-yhtiötään Solitia tuottajanhommiensa ohessa. Myös vuosi sitten debyyttialbuminsa julkaissut NT's White Trash on heräämässä uuteen eloon, kun kolme sen jäsenistä on saanut lyhyen ajan sisään syntyneet tenavansa oppimaan elämän ensialkeet. Ja niin ­ Triani kirjoittaa siippansa Astrid Swanin kanssa englanninkielistä leffablogia osoitteessa mylawyerwillcallyourlawyer.blogspot.fi, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan. ­ Kaiken kaikkiaan tämä oli oikeastaan aikamoinen pettymys. Yllätyin siitä, miten mainstream-tyyliin koko leffa oli tehty. Olisin toivonut paljon rosoisempaa jälkeä. Se alkoi kyllä hyvin, mutta tarinan edetessä tapahtumat kääntyivät aika itsestään selviksi ja yllättämättömiksi. ­ Koko jutussa oli vähän liikaa sentimentaalisuutta, eikä esimerkiksi naisilla ollut muuta roolia kuin olla pelkästään rakastumisen kohteina. Paljon olisi ollut parantamisen varaa. Koko elokuva tuntui tähtäävän vain siihen suureen loppuselvittelyyn. Ja se lopun ammuntakohtaus oli itse asiassa aikamoinen antikliimaksi. Elokuvan sanoma tuntui olevan se, että mieheksi voi kasvaa vain ampumalla toisen ihmisen ­ vain siksi, että ihmiselle oli elämässä tapahtunut niin kamalia asioita. Olisi ollut paljon kiinnostavampaa, jos olisi etsitty ja löydetty väkivallaton tapa saada asiat ratkaistua. ­ Alkupuolen hyvä replikointi oli lupaavaa, mutta pikku hiljaa mukaan tuli paljon mielenkiintoisia pointteja, joiden seuraamista ei kuitenkaan jatkettu riittävän pitkälle. Esimerkiksi se pieni uskonnollinen aspekti katosi kokonaan, vaikka sitäkin olisi voinut jatkaa paljon pitemmälle. Bertha nyt vain yksinkertaisesti rakastui gangsteriin, ja sen jälkeen elämä jatkui onnellisissa merkeissä. Syntyi lapsia ja kaikki meni mukavasti. Olisi tosiaan tarvinnut edes jotain, mikä olisi perustellut tämän neitohahmon mukanaolon koko tarinassa. Vähän sama pätee myös Maggieen. En nähnyt mitään järjellistä syytä siihen, miten ja miksi hän yleensäkään ilmaantui koko kuvioon. ­ Hyviä roolisuorituksia tässä kyllä oli. Tom Hardy yhtenä veljeksistä oli erinomainen ja Guy Pierce pahiksena tosi pätevä. Sen sijaan Shia LaBoeuf filmin keskeisenä hahmona ei ollut erityisen vakuutta- S va. Ihan ok sinänsä, mutta ei tarpeeksi kiinnostava näyttelijä pystyäkseen kantamaan koko leffaa harteillaan. ­ Ajoittain tuntui siltä, että tästä elokuvasta olisi voinut kehittyä hyvä Bonnie ja Clyde -tyyppinen juttu kaikkine pimeän viinan kaupitteluun liittyvine juttuineen. Aihepiiri toi mieleen myös Peter Bogdanovichin elokuva Paperikuu (1973), ja visuaalisestikin tästä löytyi ajoittain samaa ilmettä, vaikka se filmi mustavalkoinen olikin. Lisäksi ilmiselvimpiä yhtymäkohtia löytyy tv-sarjaan Boardwalk Empire, jonka tunnelmia tässäkin oli havaittavissa. Ja itse asiassa tästäkin pohjamateriaalista olisi varmasti saanut aikaan ihan hyvän tv-sarjan. ­ Tämä juttu ei jotenkin tuntunut tietävän, millainen elokuva se oikeastaan haluaa olla. Ja se Gary Oldmanin parissa kohtauksessa esittämä gangsteri oli lopulta aika turha hahmo koko jutussa ­ sen leikkaaminen pois ei olisi muuttanut elokuvaa suuntaan eikä toiseen. Mutta hän nyt vain sattuu olemaan hyvä näyttelijä, joka oli pitkään vähemmällä huomiolla, ja nykyään Batman-leffojen siivittämänä taas suuressa huudossa. ­ Lawlessin musiikki toimi upeasti ja jälki oli kuvallisesti hienoa, mutta useammatkin juonenkäänteet olivat kovin huonosti perusteltuja, liian helposti hoituvia. Hommat järjestyivät aivan liian vikkelään tahtiin. Kyseinen tarinahan perustui kyllä tositapahtumiin, mutta niitä tiivistettiin aika huonosti toimivalla tavalla. ­ Elokuvan suurin ongelma taisi olla se, että se yritti olla samaan aikaan hyvin kaupallinen mainstream-leffa ja hyvä taide-elokuva, eikä tasapainottelu näiden kahden välillä onnistunut kovin hyvin. Siinä olisi kyllä ollut hyvät mahdollisuudet painavaankin syvällisyyteen. Tässä sitä ei kuitenkaan saavutettu. Ihan viihdyttävä filmi silti, mutta kaikkien tekijöiden lahjakkuuden huomioon ottaen suhteellisen iso pettymys. Todennäköisesti tekijöille itselleenkin. MARKKU HALME Nick Triani TÄHDET ½ Markku Halme Laittomat (Lawless), USA 2012. Ohjaus: John Hillcoat. Käsikirjoitus: Nick Cave, pohjautuen Matt Bondurantin todellisuuspohjaiseen romaaniin The Wettest County in the World. Pääosissa: Shia LaBoeuf, Tom Hardy, Guy Pearce, Jason Clarke, Mia Wasilewska, Jessica Chastain, Gary Oldman. Kesto: 155 min. Seuraava Sue ke 10.10. mot ja vaarit mukaan lukien. Etenkin niissä seitsemän äijän kimpassa tekemissä kuvioissa on aivan samaa loistoa kuin vanhojen musikaalien hehkeissä tanssikohtauksissa. Tyypit, pääosissa Channing Tatum ja Alex Pettyfer, ovat taitavia, tyylikkäitä, uskottavia, hauskoja, ja myöskin työnkuvastaan terveessä määrin kärsiviä Ihmisiä. Ikävä kyllä paketti ei pysy aivan kasassa loppuun saakka, vaan löysentyy varsinkin viimeisen neljänneksen aikana. Ja se on kyllä harmi, vaikka ei alkupuolen loistavuutta tuhoakaan. Mutta kyllä lopussakin ihan päteviä pointteja nousee esiin. Strippaaminen on vain tyhjää paskaa, jonka tarkoitus on ansaitta liksaa. No joo... ja ehkä myös kohentaa omaa egoa. Varsinkin jos hoitaa hommansa hienosti. Kaiken lisäksi naista hoituu ihan automaattisesti. Kovasta työstä tienaa kovat bonukset. MARKKU HALME PARANORMAN Ohjaus: Chris Butler ja Sam Fell kun vyön alla on sen tason animaatiomestariteos kuin Coraline, se antaa odottaa paljon Laika-studion uudelta teokselta. Valitettavasti ParaNorman ei yllä tarinan tasolla lähellekään. Kun mukana ei ole ollut Neil Gaimanin tasoista kirjoittajaa eikä liioin edes ripausta Tim Burtonin goottihulluutta, tulos jää alle riman. Jossakin päin Massachusettsia sijaitsee Blithe Hollowin kaupunki, jossa 300 vuotta sitten tehtiin pahempi erhe noitaoikeudenkäynnissä. Tuomittu oli todellakin oikea noita, joka kirosi tuomitsijansa ja samalla koko kaupungin. Tätä noitaa pelätään edelleen, ja samaan aikaan myös omituisesti ylistetään. Nyt mustat voimat eivät enää pysy aisoissa. Kaupungin ainoa toivo on hulluksi hihhuliksi leimattu Norman, poika joka näkee ja kuulee kuolleet ihmiset. ParaNormanin ensimmäinen vartti on hupaisa, mutta sen jälkeen käsikirjoitukselle on tapahtunut jotain luonnotonta. Se latistuu käytöksen kultaisen kirjan oppien mukaiseksi hymistelyksi. "Kukaan ei ole kokonaan paha, vaikka olisi erehtynyt hirttämään viattomia." Keskeistenkin hahmojen luonteiden kehittely jää puolitiehen, ja lopuista rooleista vastaavat yhden vitsin stereotyypit. Tekninen puoli on kunnossa. Kolmiulotteisuuskaan ei vaivaa näin tyylikkäästi hyödynnettynä. Onton kaahailujuonen ohella ParaNormania latistaa suomidubbaus. Ääninäyttelijät tekevät toki laatutyötä ja puhe on synkattu taitavasti, mutta suomennoksen taso ailahtelee. Tarina on niin umpiamerikkalainen, ettei suomi kerta kaikkiaan kuulosta luontevalta. ParaNormanista päällimmäiseksi jäävä tunne on harmitus. Animoinnissa hyödynnetään uusinta teknologiaa, mutta käsikirjoitus on jäänyt päivittämättä. VESA KATAISTO MAGIC MIKE Ohjaus: Steven Soderbergh ½ harvoinpa tulee leffoja arvioidessa mieleen käyttää sanaa "kiehtova". Suunnilleen yhtä harvoin kuin silmille läiskäistään elokuva miesstrippareista. Toki myös Full Monty oli varsin kiehtova... enkä oikeastaan muita moisia ole tainnut nähdäkään. Kyseessä on nuoren Adamin kasvutarina raksaduunaripojasta kunnon pornomieheksi, hyvä ja hauska sellainen. Tervan lailla näihin juttuihin tarttunut homoleima viskataan huit sun Nevadassa sijaitsevaan roskapytsiin. Pääosaan eivät nouse niinkään itse strippaushommelit kuin niihin liittyvät taloudelliset ja psykofyysiset realiteetit. Siis aivan kuten Full Montyssa. Ja silti: todella upeasti koreografioidut strippikohtaukset kykenevät hurmaamaan niin homot, heterot kuin mieltymyksiltään ambivalentitkin persoonat, ihan jopa mum- SUE » 44 « NRO. 8
• SUE » 45 « NRO. 8
• » MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ Mike Patton ja John Zorn ­ portit kokeellisen musiikin maailmaan 0-luvun taitteessa musiikkikenttä oli tylsämielinen ja ennaltaarvattava. Grunge ei ollut vielä syntynyt, ja Los Angelesin tukkabändien jäsenet näyttivät enemmän tytöiltä kuin pojilta. San Franciscossa vuonna 1981 perustettu Faith No More iski musiikillisen laman keskellä oikeaan saumaan, ja yhtyeen kakkosalbumi, vuonna 1989 julkaistu The Real Thing räjäytti 12-vuotiaan pojan tajunnan. Totta, bändin ensilevy We Care a Lot oli niinikään naittanut yhteen raprytmejä ja särökitaroita, mutta tuolloisen vokalistin Chuck Mosleyn ääni oli tylsä, ja mies oli yksitoikkoinen keulahahmo. The Real Thingillä laulajana toimi ensimmäistä kertaa (nätiltä tytöltä näyttävä) 21-vuotias Mike Patton. The Real Thing on tänä päivänä kuunneltuna aikansa tuote, eikä sen musiikki eroa liiemmälti vaikkapa Living Colorin kitararockista. Mike Patton oli kuitenkin juuri se, joka nosti Faith No Moren miljoonia myyväksi yhtyeeksi ja mullisti samalla tuhansien nuorten poikien musiikkimaun. Pattonin sanoitukset olivat outoja, ja yhtä outo oli myös Pattonin tapa laulaa. Välillä mies murisi, välillä lauloi korkealta, ja esimerkiksi Surprise! You're Dead! kumarsi San Franciscossa alkunsa saaneen trash metal -tyylisuuntauksen konventioille tavalla, jota ei olisi osannut kuvitella yli neljä miljoonaa albumia myyvältä levyltä löytyvän. Patton oli bongattu yhtyeeseen Faith No Moren tuolloisen kitaristin Jim Martinin toimesta tämän kuultua Pattonin Mr. Bungle-yhtyeen demoa. Mr. Bunglen omaa nimeä kantanut debyytti ilmestyi vuonna 1991, ja sen tyylilajien hyppely oli tuolloin tuttavapiirissäni kaiken cooliuden alkulähde. Tätä nykyä levy kuulostaa (tietenkin) vaivaannuttavalta, kevyeltä ja itsetarkoitukselliselta, mutta tuollon Girls of Pornin eroottinen fantasiointi oli rankkaa ja ilkikurista, ja rytminvaihtelut kesken kappaleiden jotain uutta. Pattonin yhteistyö saksofonisti John Zornin kanssa oli se lopullinen siirto kohti kokeellista musiikkia ­ myönnytys halulle ottaa selvää musiikista valtavirtojen ulkopuolella. Zornin vuonna 1992 julkaistulla Elegyllä Patton käytti ääntään instrumenttina muiden joukossa. John Zornista tuli itselleni ja muutamalle ystävälleni kulttimuusikko, jonka levyjä piti hankkia, vaikka hänen vapaa jazzinsa oli jotain sellaista, mihin musiikillinen ymmärryskyky meistä kenelläkään tuskin riitti. Zornin Naked City -yhtye oli aikoinaan punk jazziksi nimetyn musiikkityylin ainoa edustaja. Sen räjähtelevät, väkivaltaiset musiikilliset purkaukset olivat rätti vasten kasvoja, mutta niiden asenteessa oli tuolloin (ja on yhä) jotain ihailtavaa. Japanilaisen noisebändi Boredomsin vokalisti Yamatsuka Eye oli mukana Tortune Garden -levyllä, jonka kautta avautuivat portit kohti Japanin metelimaailmaa, jossa melodiat unohdettiin ja tilalla oli vain ääni, jonka ei ollut tarkoituskaan miellyttää. Painkiller-yhtyeessä Zorn lyöttäytyi yhteen kitaristi Bill Laswellin kanssa, ja Painkillerin Guts of a Virgin -eepeetä oli pakko kuunnella, vaikka siitä ei pitänytkään. Jos ei muuten niin ainakin nimen takia. Jossain vaiheessa ostin Zornin Spy vs Spy -albumin, jolla hän versioi free jazzin kummisetää Ornette Colemania. Ennen tylsänä pitämäni jazz alkoikin yhtäkkiä kuulostaa mielenkiintoiselta. Myös Zornin Kristallnacht-albumia yritin kuunnella ahkerasti. Levyn kansivihkosessa kiellettiin kuuntelemasta albumia monolaitteistolla, sillä sen kerrottiin sisältävän sellaisia taajuuksia, että ne saattoivat rikkoa soittimen. Voiko parempaa myyntipuhetta olla? Pattonista tuli vuosien varrella rockin kulttihahmo ja isoisä, jonka ruskeat silmät hurmasivat naispuoliset kuuntelijat, kun taas pojat ja miehet yksinkertaisesti halusivat olla Patton. Hän jatkaa yhä mittavaa uraansa erinäisten projektien parissa, mutta mielenkiintoni niitä kohtaan on vuosien varrella lopahtanut. Samoin on käynyt Zornin kanssa, jonka musiikilliset tuotosten kerääminen olisikin melkoisen hankalaa, sillä hänen sävellyksiään ja soittoaan on kuultu yli neljälläsadalla levyllä. Silti molempia heistä on kiittäminen siitä, että he nostivat hetkeksi undergroundin, metelin ja jazzin trendikkääksi. Oma levyhyllyni olisi huomattavasti tylsempi ilman parivaljakon tuotoksia. 9 1a2c3b4c5a6b7a8c9b10b11c12a13a14c15b VIIMEINEN SANA 1. Kevinissä soittaa Ville a) Särmä b) Kulma c) Roso 2. Seremonian biisi on Rock'n'rollin... a) kuolema b) armoilla c) maailma 3. Miikka Koivisto on Disco Ensemblen a) kitaristi b) laulaja c) rumpali 4. No Control Vol. 1 järjestetään Helsingin a) Tavastialla b) Dominossa c) Nosturissa 5. Think Again tulee a) Japanista b) Kiinasta c) Intiasta 6. Meshuggahin inspiroima tyyli on a) dong b) djent c) debit 7. Witchcraftin uuden albumin tuotti a) Jens Bogren b) Andy Sneap c) Bobby Liebling 8. Musea kiinnostava termodynamiikka on a) hyönteismyrkky b) räjähde c) lämpöoppia 9. Steve Vai työstää a) kirjaa b) levytrilogiaa c) metallista kitaraa 10. Sturm und Drangin debyyttialbumi oli a) Graduation Day b) Learning to Rock c) Rock'n'Roll Children 11. Royal Republic on kotoisin a) Tanskasta b) Norjasta c) Ruotsista 12. Satellite Storiesin biisi on Helsinki a) Art Scene b) Rock City c) Hipsters 13. Supergrassin kitaristi-laulaja on a) Gaz Coombes b) Monkey Face c) Mike Quinn 14. Turun Klubilla järjestetään Touhua) tiistai b) keskiviikko c) torstai JARKKO FRÄNTILÄ 15. Teardown ja Devoid of Fate ovat kotoisin a) Turusta b) Jyväskylästä c) Kuopiosta SUE » 46 « NRO. 8
• » VIIMEISET SANAT #24 ARI VÄNTÄNEN Viimeisistä sanoista päätellen A.W. Yrjänä uskoo itseensä loppuun asti. Sitten viime näkemän olen... matkustellut aika lailla, remontoinut vanhaa puutaloa, lukenut pirusti ja tehnyt uusia lauluja. Viimeksi ostamani levy on... Smashing Pumpkinsin uusi albumi Oceania. Siinä on monta hyvää biisiä pilattu sovittamalla liian täyteen. Viimeksi näkemäni elokuva on... En ole hirveästi ehtinyt seurata elokuvaa. Prometheus oli pettymys, kamala käsikirjoitus. Miss Farkku-Suomi puolestaan oli positiivinen yllätys. Hyvää näyttelijäntyötä ja tarinansa kokoinen ylöspano. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... alkaa kitsastelemaan sydämen asioissa. Viimeksi itkin, kun... tulin liki neljän kuukauden matkalta ja kaverit oli vastassa. Viimeksi nauroin... Nauran niin paljon, että kysymys ei ole ehkä mielekäs. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, on... Keväällä keuhkosin Civil Warsin retro-americanasta aika monelle. Viimeksi näin unta... jossa taivaalla lensi hohtavia kiekkoja. CMX:n Kolmikärjen Veljeskunta -boksin viimeinen kappale on... Taitaa olla Vieraita Avaruudesta II. Viimeksi hämmästyin... kun menin ufo-henkiselle luennolle, eikä siellä ollut ainuttakaan hölmöjä kyselevää kukkaishörhöä. Missä ovat hölmöjä kyselevät kukkaishörhöt!? Viimeksi, kun olin humalassa... keskustelin näennäisen asiantuntevasti humalaisen maaperäbiologin kanssa muinaisen Keski-Aasian arokulttuurien hautausrituaaleissa käytetyn punamullan merkityksistä. Viimeksi lauloin suihkussa... En laula suihkussa. En edes kultaisessa. Viimeistään on aika lopettaa, kun... Ei enää pääse lattialta omin avuin. Viimeiset sanani ovat... "Ei hätää, olen itse pakannut tämän laskuvarjon." SUE » 47 « NRO. 8
• KAUPOISSA 21.9. CD / LP / DIGITAL LIVE: 12.10. 13.10. 19.10. 20.10. 26.10. 27.10. Pori, Bar Kino Vaasa, Hullu Pullo Turku, Klubi Salo, Rockin Hood Tampere, Klubi Helsinki, Tavastia 30.11. 01.12. 07.12. 08.12. 14.12. 15.12. Mikkeli, Vaakuna Jyväskylä, Lutakko Savonlinna, Happytime Joensuu, Kerubi Seinäjoki, Rytmikorjaamo Kuopio, Henry's Pub www.discoensemble.com SUE » 48 « NRO. 8