2 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 JA TIEDÄT MITÄ TAPAHTUU (eli ei tapahdu) heili.fi ”Jos ei viuhkaa vappuna, niin ei heilaa helluntaina.” HYVÄÄ VIUHKAA KAIKILLE! sulkasato_2018.indd 1 26.3.2018 10:40:54 · SUO MEN LUOTETUIN UR HE ILU KA UP PA · Ku lut taja tutkimus 2020 w w w. i l o m a n t s i . f i RÄÄKKYLÄ www.raakkyla.? Tervetuloa Rääkkylään tekemään vaikka etätöitä, poikkeamaan vain kylään tai viettämään KESÄÖITÄ!
3 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 T aas mennään. Sata vuotta tällaista sekoilua eikä kukaan laita stoppia. Elämä vain kihisee ja kommentti tuonpuoleiselle lainataan joensuulaislähtöisen Aivovuodon kappaleesta Musta ambulanssi: ”En kuulu vielä tänne / Jeesus mitä vittua”. Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys täyttää sata vuotta ja se näkyy myös lehdestä. Printtilehdelle annettiin jo vähintään 20 vuotta sitten 5-10 vuotta elinaikaa. Me hullut uskoimme ja hetkeksi luovuimme Sulkasadon printistä, mutta katkerat mainostajat huusivat ratkaisun kumoon. Eivät saaneet syydettyä meille tarpeeksi rahaa kun ei ollut printtiä. Palasimme printtiin ja nauramme matkalla pankkiin. Tätä lehteä on ollut tekemässä poikkeuksellinen yhteisö journalisteja, kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja valokuvauksen opiskelijoita. Tämä porukka pilasi kaikki toiveeni niistä hiukan kuumottavista, mutta hauskoista hetkistä kun viime hetkellä huomaa, että lehdessä on aukkoja ja sitten pikaaikataululla naputtaa kasaan jotain mielestään hillittömiä juttuja. Lehti täyttyi pyydetyillä ja pyytämättä tulleilla sisällöillä. Ilmoittajatkin voisivat vähän katsoa, kuinka paljon tilaa ostavat kun menee tällaiseksi! Miltä sitten näyttää journalismin ja satiirin tulevaisuus täällä syvällä idässä? Hyvältähän se näyttää. Taitoa ja sananvapautta on enemmmän kuin oikeastaan koskaan. Ei puutu kuin ansaintalogiikkaa ja kuinka vaikeaa se nyt voi olla! En tiedä ketkä tekevät jatkossa Sulkasatoa. Tuskin minäkään tästä pääsen karkamaan kun ei päässyt edes paljon kokeneempi kettu Peter Sjölund ansiokkaista yrityksistään huolimatta. Joku tätä vielä vuosikausia tekee. Sen verran uskallan väittää. Vuonna 1962 lehden nimi vaihtui Vappu-ankasta Sulkasadoksi. Oletan alkuperäisen nimen liittyneen jonkinlaiseen assosiaatioon termistä uutisankka. Se kyllä kuvaa tätä lehteä hyvin, mutta niin kuvaa myös nimi Sulkasato. Sulkasato viittaa paljauteen, alastomuuteen. Ja mehän elämme pandemian aikaa, joka saattaa olla loppusuoralla tai sitten ei. Eli ymmärrämme, että vielä tätä kirjoittaessa ei etätyöläisenä ole mitään syytä käyttää vaatteita. Miksi minullakaan siis olisi housuja jalassa? PÄÄTOIMITTAJALTA Julkaisija Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys Vastaava päätoimittaja Pasi Huttunen Myynti Anna Suoniemi kansikuva Juha Inkinen Toimituskunta Tiina Varpiola,Topi Linjama, Janne Ahjopalo, Juha Inkinen, Taru Väänänen, Kaarina Kainulainen, Timo Heikura, Anna Suoniemi, Liisa Yli-Ketola, Suonna Kononen, Tuomo Kondie, Pasi Huttunen, Arttu Koistinen, Pentti Stranius, Aapo Lehtinen, Pasi Räsämäki, Kari Sarkkinen, Taru Tykkyläinen, Samu Heikinmatti, Peter Sjölund, Roope-Santeri Nieminen, Esa Turunen, Emmi Simonen, Anne Sorsa, Petri Kiukas, Janne Väänänen, Elina Laukkanen, Ilse Iljo Taitto Pasi Huttunen Painopaikka Punamusta oy Painos 3 000 kpl E-lehden julkaisija Lehtiluukku ISSN 2669-8218 (painettu) ISSN 2342-8295 (verkkojulkaisu) Sulkasato 2021 Sata vuotta tällaista touhua! En kuulu vielä tänne / Jeesus mitä vittua. Pasi Huttunen
4 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 J oensuun kaupungin kulttuurirakennelautakuntamaankäyttöpäällikkö Rauno Rasikuja ilmoitti perjantaina sosiaalisen median palvelu Twitterissä yksin vetämänsä lautakunnan uusimmasta päätöksestä. Kaupunki saa kauan odottamansa kulttuurille omistetun kiinteistön. Eikä siinä vielä kaikki, niitä rakennetaan samantien kolme. Päätös syntyi illan aikana hyvin hauduteltuna mökkisaunassa. En minä siitä sen kummemmin kysellyt. Mitäpä se muille kuuluu, totesi Rasikuja toimittajan kysyessä kaupunginhallituksen ja valtuuston suhtautumista asiaan. Rauno Rasikuja on kaupungin uusimman elimen yksimielinen diktaattori, kuten hän itseään kuvailee, ja hänen tehtävänään on kasvattaa kaupungin kulttuurialan rakennuskapasiteettia. Rasikujan mukaan uusista kiinteistöistä kaksi rakennetaan keskitetysti keskuskentän päälle Mehtimäelle. Yhden rakennuksen sijoituspaikkaa vielä harkitaan, mutta vaihtoehtoina on ravirata tai ostoskeskus Iso Myy. Keskuskentälle ei ole ollu vuosiin oikeaa käyttöä. Keppi ei enää näillä nykypolven suhareilla lennä, eikä “potkupallossakaan” olla oikeasti edes kolmosen tasolla, toteaa kulttuurirakennelautakuntamaankäyttöpäällikkö sijaintien perusteluja udeltaessa. Kritiikkiä saavat myös raviväki sekä kaupalliset toimijat keskustan kauppakeskuskiinteistössä. Mikä sen turhempaa, kuin katsoa koppuroiden kinkkaamista ympäri ovaalin turpa huurussa? Ja vielä lyödään peliin viimeiset roposet, ennen kuin lähdetään notkumaan kauppakeskuksen kahvilaan ja kehumaan miten se Toto luistikaan ja Mersuun saatiin taas tankillinen röppädieseliä Venäjältä, toteaa Rasikuja. Kulttuuritaloille on todellakin tilausta ja viime vuosina onkin kulttuuripiireissä manailtu niiden puutetta ja sitä, että kaupunkiin vain sikiää uusia urheilutaloja. Milloin alttaria sotahulluiksi lapsia tekevälle pesäpallolle, milloin temppeliä kumimatolla paiskottavalle linnunruokintapallolle ja sitä rataa. Keskuskenttä joutaa historian romukoppaan. Kyllä se keskuskentän nurmi kaavittiin jo pois toissayönä. JOENSUUHUN KOLME KULTTUURITALOA Urheiluväki saa vihdoin parempaa tekemistä kuin hikoilemisen. Joensuun kulttuuritilaongelmat ratkaistaan lopullisesti ja kertaheitolla.
5 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 Urheiluväki ei asiaan ole vielä ottanut kantaa, mutta Rasikuja uskoo kyllä taistelun vielä syntyvän. Rakennustyöt on saatukin jo hyvään vauhtiin. Kaavamuutos syntyi yhdessä viikonlopussa, kun muita ei ollut häiritsemässä. Tämän lisäksi koneet on jo tilattu Rasikujan serkkupojalta Maansiirto Rasikuja Oy:stä ja keskuskentän tilalle rakennettavat kaksi kulttuuritaloa on jo saatu alulle. Kyllä se keskuskentän nurmi kaavittiin jo pois toissayönä, että eiköhän tässä päästä kohta täyttöhommiin, toteaa Veijo Rasikuja Maansiirto Rasikuja Oy:stä. Myös kolmas rakennus on suunnitteluvaiheessa pitkällä ja töihin päästäneen kesäkuun loppuun mennessä.
6 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 F olkloristiekan professor Ilja S. Kl’onanjuuri on tulluh järilleh tutkimusmatkal Suomespäi. Häi on olluh suomelazes hierus, Helsingis tutkimas kui muinaine karjalaine kul’tuuru on säilynnyh päivänlaskun pajorannoil. ”Ilmanigäine karjalaine kul’tuuru on säilynnyh suomelazien heimon tyves ylen hyvin,” sellittäy Kl’onanjuuri. ”Sie loitton päivänlaskus suomelazet ollah eletty edähän modernan yhteiskunnan keksindölöis da mugavuksis, i heijän tavat da eloiolot ollah vie ylen vahnanaigahizet da vijattomat. Ezimerkikse hyö ei ollah vie opastuttu ?uajuu juomah da juvvah sen sijah muinahistu suomelastu perindehjuodavua: mustua da palavua nestehty, kudamua hyö ku??utah nimel ’Presidentti’. Prezidentu on erähänjyttyine suomelaine hierunstarššoi. Ongi selviä, što täl juodaval on enne kaikkie religioznoi merki?ys, da sidä juomal kunnivoijah heimon na?alniekkoi da vahnoi rodn’ii. Juodavu i?e on nenga ka?kerua, što niken ei vois mostu juvva vaiku omakse ilokse.” Ilmanigäine viero eläy muitegi vie ylen lujah suomelazien jogapäivähizes elokses. Professor Kl’onanjuuri kuvailou, kui suomelazet mužikat juvvah joga nedälinloppua viinua kuni hyö ollah diikois da uruas mielentilas. Sen jälles hyö kävväh muinazele bor?ukohtale kudamas urhoit bujuijah toine toizenke. Tämä bor?ukohtu tunnetah nimel ”grillijono”. A hos suomelazen heimon tilandeh loitton modernois karjalazes kul’tuuras ongi andannuh heijän pidiä vahnoi arhajizii perindehii, on se tuonnuh alovehele sežo probliemoi. Suomelazet ollah eletty pitkän aigua ulgomualazien vaikutuksien alazennu, da heijän muinaine karjalaine kul’tuuru ongi nygöi varavos kavota. Ezimerkikse suomelazien pagizemas päivänlaskukarjalazes murdehes on ylen äijän ruo??ilastu sanua da iännehty, da heijän paginua on puaksuh tavallizen karjalazen ylen jygei ellendiä. ILMANIGÄINE KARJALAINEN KUL’TUURU ELÄY VIE SUOMEN PAJORANDAZIL
7 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 Kl’onanjuurel on ozakse selgei ideju, midä suomelazien tilandehele pidäs luadie. ”Ihan ezmäi on tärgei, gu nygöi kerättäs nenga äijän suomalazien ilmanigähisty karjalastu kul’tuurua kui mahtollistu. Sie on vie äijän kul’tuuristu materjualua kudamua ulgomualazet vaikuttehet ei ollah vie sportittu. Sen lizäkse olis tärgei, gu karjalazet luajittas enämbi opastusruaduo suomelazen heimon tyves. Hos aloveh ongi nygöi varavos jiähä ruo??ilazen vaikutuksen alle, jämeräl ohjavuksel suomelazis heimovellis suahah vie hyvät karjalazet kazvatettuu. Školis heile pidäy opastua putin karjalan kieldy štobi hyö unohtettas puoliruo??ilazen segakielen, da vieron puoles olis tärgei levittiä pravoslaunoin kirikön sanomua, što heijät suatas kiännytettyy vierahas Ruo?in kirikös iäres. Hos heijän tavat ollahgi vahnanaigahizet da kummat, ollah suomelazet yhtelläh karjalazet, da on meijän vellallizus avvuttua heidy.” Olipa kerran yhdistys, joka tahtoi vaihtaa saarensa halventavan karttanimen. Kotus ja Maanmittauslaitos torppasivat aikeen. Kunnes mieli muuttui. SEL(V)ITYSTEN SAARI Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys omistaa Liperin saaristossa Pyhäselällä sijaitsevan saaren. Vielä viime kesään asti saaren karttanimi oli Neekerisaari. Saaren nimi vaihdettiin Seppäsestä Neekerisaareksi vuonna 1974. Nimi juontuu painomusteen tahrimista journalisteista aiemmin käytetystä nimityksestä ”lehtineekeri”. Yhdistyksen vuosikokous päätti vuonna 2019, että nimi on halventava. Saari sai uuden nimen: Uutinen. Sitten törmättiin vaikeuksiin. Kiinteistörekisterissä nimen vaihtaminen Uutiseksi onnistui jokseenkin vaivatta. Karttanimen muuttamisen suhteen yhdistystä sen sijaan pompoteltiin luukulta toiselle. Maanmittauslaitokselta ohjeistettiin olemaan yhteydessä Kotimaisten kielten keskukseen (Kotus). Kotukselta tuli asiaan täystyrmäys. Nimistönhuoltaja totesi vastauksessaan, että nimeä ei muuteta, koska nimen tulee edustaa paikkakunnan asukkaiden tuntemaa ja käyttämää nimistöä ja jatkettiin, että hakemus pitäisi muutenkin suunnata Maanmittauslaitokselle. Kotus otti asiaan silti voimakkaasti kantaa ja myös paikallisten asukkaiden käyttämää nimeä oli selvitetty soittokierroksella. Näin, vaikka asiankulkua oli vasta alustavasti tiedusteltu Kotukselta. Yhdistys lähetti Maanmittauslaitokselle hakemuksen sekä nimenmuutosta taustoittavan ja perustelevan kirjelmän. Siinä vaiheessa, kun Maanmittauslaitoksesta ilmoitettiin asian siirtyneen käsiteltäväksi maastoja rajatietoprosessiin, oli yhdistyksen hallitus varma siitä, että se oli tullut asiassa jymäytetyksi. Neljännesvuosi myöhemmin perästä kuului. Maanmittauslaitos päätti jättää hakemuksen nimen muuttamisesta tutkimatta. Asia ei kuulunut laitoksen toimivaltaan. – Suomessa ei millään viranomaisella ole laissa tai asetuksissa säädettyä oikeutta päättää luonnonpaikoista käytettävistä nimistä, päätöksessä todettiin. Maanmittauslaitos totesi lisäksi, että Uutinen ei ollut saaresta yleisesti käytetty nimi. Perusteluna tässä käytettiin myös Kotuksen aiemmin tekemiä puhelinhaastatteluita. Yhdistys julkaisi päätöksen jälkeen tiedotteen. Se katsoi, että nimi vakiintuu käytön myötä. Nimiasia oli saanut laajaa julkisuutta, joten muutoksen katsottiin olevan myös sitä kautta paikallisten asukkaiden ja kesäasukkaiden tiedossa. Sekä paikallinen että valtakunnallinen media kiinnostui asiasta. Vielä samana päivänä Kotus ilmoitti yllättäen, että Maanmittauslaitoksen kanssa käytyjen keskusteluiden tuloksena Neekerisaari-nimi poistetaan kartoista poikkeustapauksena. Kotus korosti, että nimestä ei oltu tehty virallista tarkistuspyyntöä tutkimuskeskukseen, mikä yllätti yhdistyksen puolesta asiaa hoitaneet. Yhdistykseen ei oltu tässä vaiheessa yhteydessä. Nimenmuutoksesta saatiin lukea Kotuksen tiedotteesta. Yllätys olikin melkoinen, kun kartalle ilmestyi haamu menneisyydestä: Seppänen. Yhdistys uskoo Uutinen-nimen vakiintuvan käyttöön ajan myötä. Siihen saakka saaren karttanimenä säilynee Seppänen. – Ollaan kuitenkin onnenpekkoja siinä mielessä, että saari ei sijaitse Viinijärvellä, yhdistyksen edustaja kommentoi lakonisesti.
8 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 HYVÄ SUOMI! JOENSUUHUN POHJOISEN PALLONPUOLISKON SUURIN BANAANITEHDAS Joensuuhun valmistuva moderni banaanitehdas kylvää ympärilleen hyvinvointia ja puhtautta. J oensuun Ukonlahdelle valmistuu pohjoisen pallonpuoliskon suurin banaanitehdas. Kaikessa hiljaisuudessa edennyt miljardihanke on jo niin pitkällä, että tuotanto voidaan aloittaa syksyllä 2023. Investointi on suomalaisen banaaniteollisuuden historian suurin. Tehdas työllistää jopa 1000 banaanitehdastyöntekijää. Tehtaan uskotaan tuovan maakuntaan jopa 500 miljoonaa euroa verotuloja. Verotulojen uskotaan lisäävän ihmisten hyvinvointia. Ukonlahden banaanitehdas tuottaa vuodessa miljoona tonnia banaanimössöä ulkomaisen banaaninjalostusteollisuuden raakaaineeksi. Kriitikot ovat kyselleet, miksi Suomen kaltaisessa huippumodernissa maassa rakennetaan tehdas, joka vain kuorii ja muussaa banaaneja. Me keskitymme siihen, minkä osaamme paremmin kuin kukaan muu maailmassa: banaanien kuorimiseen ja muussaamiseen, vastaa uuden tehtaan toimitusjohtaja. Valmisteluvaiheessa asiaan ei voinut vaikuttaa, koska asia oli keskeneräinen. Kun päätös tehtaan rakentamisesta oli tehty, siihen ei voinut enää vaikuttaa, koska asia oli jo päätetty. Tämä on aivan normaalia suomalaista, lainmukaista menettelyä. Sitä paitsi kansakunnan on pysyttävä yhtenäisenä näinä vaikeina aikoina, toimitusjohtaja muistuttaa. Tehtaalle tuodaan päivittäin 200 rekkakuormaa ja viisi junalastia banaaneja. Tämä merkitsee tuntuvia liikennejärjestelyitä alueella. Penttilään rakennetaan kaksi eritasoliittymää ja rekkaliikenteen pullonkaulaan, Hukanhaudan liikenneympyrään, tulee toinen kaista, sanotaan Joensuun kaupungin liikennesuunniteluvirastosta. Rekkaralli kulkee Vehkalahden omakotitaloalueen sivuitse. Alueen asukasyhdistyksestä kerrotaan, että aluksi hanke oli aiheuttanut vastarintaa, mutta sitten ”järki oli voittanut”. Totesimme yksimielisesti, että vaikka rekat pitävät meteliä ja nostavat pölyä ja vaikka muutama lapsi varmasti liiskautuu täysperävaunun alle, niin silti on parempi, että tehdas tehdään Suomeen, missä asiat hoidetaan kunnollisesti. Takapajuinen nimbyily ei ole tätä päivää eikä edistä isänmaan asiaa, sanoo asukasyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja (kok.). Suomalainen banaaniteollisuus on jo ennestään maailman energiatehokkainta ja puhtainta. Ukonlahden banaanitehdas edustaa kuitenkin energiaja ympäristötehokkuudeltaan aivan terävintä kärkeä. Maakunnan luonto onkin jo esittänyt tehtaalle nöyrimmän kiitoksen kaikesta siitä hyvästä, mitä se tulee tekemään ilmalle, vesistölle ja maaperälle. Pohjois-Karjalan ja lähimaakuntien banaaniviljelmillä uusi tehdas näkyy siinä, että banaanin viljelykierto nopeutuu ja banaanit korjataan entistä vihreämpinä. Suomalaiseen kansallismaisemaan – ryteikköiseen, keskenkasvuiseen tai avohakattuun banaaniviljelmään – hanke ei kuitenkaan olennaisesti vaikuta. Ukonlahden tehdas lisää uskoa suomalaiseen osaamiseen ja hallintoon. Kiitollisina voimme todeta, että asumme maailman parhaassa banaanivaltiossa.
9 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 M uutin Helsingin Maunulaan naisen viettelemänä. Seireenin, jonka kaunis laulu osoittautui petolliseksi ja eksytti minut todellisesta kodostani. Kauas, niin kauas rakkaasta Pohjois-Karjalasta. Miksi niin tein, sitä en voinut itse valita. Kaikkea täällä olen oppinut pelkäämään, vihaamaan tai katumaan. Ah, muistan Kolin! Sen lumiset rinteet, kesäisin lehtevät. Maiseman, joka siintää sinisenä ja vihreänä silminkantamattomiin. Täällä, kolkossa etelässä, kohoaa vain betoninharmaa lähiösairaala mäen päällä. Mäen, jonka rinteet on revitty, raadeltu ja raiskattu edistyksen tieltä. Puut jyrätty uuden raitiovaunulinjan alta. Täällä mekaniikka tuhoaa luontoäidin. Ah, muistan Joensuun torin ja Marttakahvion! Lämpimän hymyn, joka minua tervehti kysyen, nauttisinko kahvini maidolla. Piirakan pehmeän rusahduksen, kun hampaani siihen pureutuivat. Nyt katson yli Maunulan torin, jota kansoittavat rappioalkoholistit ja narkomaanit. Piirakka on vaihtunut piikkiin. Vielä en ole heidän joukkoonsa lyöttäytynyt, mutta pelkään, pelkään niin kovin. Ah, muistan kulttuurin! Keskustelut, jotka raikasivat ravintolapöydissä. Ravintoa saivat sekä sielu että ruumis. Ja ne ravintolat! Niiden nimet kuiskivat suloisella äidinkielelläme: Kielo, Roihu, Sointula, Mikko… Nyt minun täytyy osallistua kielikurssille, jotta kykenen mittariautomiehelle vain vaivoin sopertaa määränpääni nimen: phab, Mäkdounalds, diskhöy… Rakas kieleni, yritä jaksaa, poskilihani puhallella! Ah, muistan suloisen Rantakylän, joka joen varrella eli omaa rauhallista eloaan. Veden lailla verkkaisesti kulki siellä aika, eikä ollut ihmis-olennolla huolta lain. Täällä lähiö kaappaa kylmään betonisyliinsä ja peittelee sotkuisin graffitein. Ei nouse kuhilas pellolle, vaan hampuusin tahi vilpillisen virkavallan nyrkki hyväntahtoista perheenisää vastaan. Nyrkki, joka satuttaa. Nyrkki, joka tappaa. Ah, muistan Kosiosuden, joka ystävän kasvoin toivotti tervetulleeksi niin tutun kuin tuntemattoman. Kainaloonsa saatoin heittäytyä, puhua, itkeä, laulaa ja toki nauraa. Sillä ilo ja suru olivat vain toistensa sisarukset. Täällä ilo on murhattu, suru on jäänyt yksin. Se heijastuu muuan A. Kiven patsaan silmistä. Se, ja syfilisen juopon vihainen kiilto. Hänen tuskansa on Helsingin tuskaa. Ei toivota tervetulleeksi, vaan työntää pois. Työntää koko matkan yli Rautatientorin, asemahallin ja suoraan kiskoille, lähestyvän junan alle. Kuolleena makaavan ilon seuraksi. Vaan en vaivu synkkyyden ja surun alhoon, sillä painaessani pääni iltaisin kovalle laverille mieleni täyttävät kultaiset muistot. Ja kun vielä kerran anturani kohtaa laulumaiden kamaran, kuiskaan hiljaa itselleni: Riisu kengät jalastasi, poika, sillä tämä maa on pyhä. HELSINKIIN
10 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 P oliittisen broilerin kasvattaminen on tänä keväänä vähintäänkin käynyt monella mielessä. Siitä on tullut jopa niin sanotusti trendiharrastus. Yksi suurimmista syistä lienee sen helppous. Uuden harrastuksen voikin kivasti ottaa jokainen haltuun kotioloissa. Myös taloudelliset kulut ovat pienet varsinkin Suomessa, missä esimerkiksi yliopistokoulutus on ilmaista. Toki ulkomailta hankittu maisterin paperi tuo aina uskottavuutta pöytään kun aletaan mennä peruskuntatasoa korkeammalle, mutta kyllä filosofian maisterikin Turun yliopistosta saa taputukset aikaiseksi. Poliittisen broilerin kasvatuksen voi aloittaa perhepiiristä ja tämä onkin hyvä tapa, sillä tässä tapauksessa on helppo lähteä liikkeelle ihan sieltä ruohonjuuritasolta. Jokaisella lienee kuitenkin lähipiirissä lapsukaisia, joista on hyvä aloittaa aivopesu. Toki ongelmia voivat tuottaa vanhempien eriävät poliittiset suuntaumukset esimerkiksi vihervassarin, sirppivasarakommarin ja öyhöttäjän välillä. Puhumattakaan pakkaa sekoittavasta rynnäkkökapitalistista, joka on aikanaan kivunnut vauhdilla kohti taivaspaikkaa politiikan ja talouden portaissa. Näistäkin selviää tosin melko helposti aloittamalla kasvatuksen vanhempien selän takana. Yksi varma keino on myös vaikkapa hakeutua varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen pariin. Tässä on toki riskinsä, sillä varsinaisesti tällainen kasvatustekniikka on kielletty. Oikeaoppiseen kasvatukseen kuuluu tietenkin terveellinen ruokavalio. Pääsääntöisesti poliittinen broileri nauttii yksinkertaisesta ruuasta, joka koostuu omassa kuplassa kiehuvasta somekeitosta. Sen lisäksi ravintolisänä olisi hyvä muun muassa tarjoilla puutaheinää. Nuorikkopoliitikko nauttii myös turvallisesta lämmön tunteesta, jota oma puolueväki voi tarjota koko uran ajan aivan sinne julkiseen tarjoiluvatiin saakka. Useimmiten tämä poliittinen tuki kuitenkin ajanmittaan hälvenee ja untuvikosta höyhensarjaan siirtyvä pirpana saa pärjätä omillaan. ALKIOSTA POLIITTISEKSI BROILERIKSI SOSIAALISEN MEDIAN RUOKAPÖYTÄÄN toivottavat Iivari ja Ylä-Karjalan väki. www.ylakarjala.fi vappua Hirveän kivaa
11 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 LEIKKEJÄ JA VANHOJA LEIKKIKALUJA Pötsönlahdentie 127 82300 Rääkkylä 050 357 3344 kainuahkera@hotmail.com Leikkimuseo Kotista Aukiolo päivä kerrallaan Ota yhteyttä: www.leikkimuseokotista. PUNAMUSTA ONNITTELEE 100-vuotiasta Pohjois-Karjalan journalistiyhdistystä! www.punamusta.com
12 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 MAASEUDUN P iti olla halvempaa asumista. Piti olla töitä. Piti olla naisia. Piti olla kesäyön idylliä. Piti olla ilmaisia ämpäreitä. – Piti, piti ja pässi, tuhahtaa Reima Kitunen. Taksinkuljettajana työskentelevä Kitunen muutti Harivaaraan viime vuoden keväänä, kun koronahässäkkä alkoi. Muuttopäätökseen vaikutti myös jokaiselle uudelle kyläläiselle luvattu ämpäri. – Luin iltalehdistä, että ihmisiä virtaa ettään perälle kuin kutevia särkiä. Ajattelin olla edelläkävijä ja että raittiissa ilimassa se rakkauskin viimein roihahtaa. Paskat. Puolen kilometrin päähän muutti yksi leski, joka oli ihan ajettavan näköinen, mutta sekin sai munasarjasyövän. Olisi edes puoli vuotta sitkutellut, niin olisi tullut Kela-ajoja Kuopioon. Ei elänyt edes juhannukseen. Ja se ämpäri oli lasten hiekkasanko. Ihan huijattu olo on. Rehvana, Ilomantsi Hannele Urpulainen muutti 50-luvulla rakennettuun lapsuudenkotiinsa Ilomantsin Rehvanaan joulun alla. Suurin syy maallemuuttoon oli korona. – Olen aina elänyt riskillä, joten kuulun riskiryhmään. Ajattelin, että täällä on tilaa hengittää, Urpulainen kertoo. Tilaa on, mutta henki kulkee huonosti. Urpulainen ei nykyisin liiku ilman kasvomaskia edes omassa kodissaan – tästä ei tosin voi syyttää yksin koronaa. – Haisee ummehtuneelta. Kävi täällä homekoirakin ja kusi olohuoneen nurkkaan. Minä revin sen kohdan auki, mutta muovien välistä löytyi vaan Maaseudun tulevaisuus vuodelta 1939. Ihan luettavissa oli. Myöhemmin selvisi, että se olikin kotikoira, kun naapurin Matthew ei osaa vieläkään kunnolla suomea. Venejoki, Kontiolahti Esikoislastaan odottavat Albin ja Miitta Wolmar muuttivat Venejoelle 29 kuunkiertoa sitten. Wolmareille todellista elämänlaatua on elää mahdollisimman täydessä sopusoinnussa luonnon kanssa kestävän kehityksen arvojen mukaisesti. Ruoka tulee läheltä: voikukan mykyt, västäräkin munat ja pihalle erehtyneet kärpät
13 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 ovat Wolmareille arkiruokaa. Asumuksenaan pariskunta käyttää itse tehtyä mongolialaislähtöistä paimentolaistelttaa. Jurtta on rakennettu läheltä löytyvistä aineksista tai vaihtokaupan kautta saaduista hyödykkeistä. – Naapuri vaihtoi naulat kanaan. Puut ja risut ovat lähimetsästä, eristeet omien lampaiden villasta ja koristeet kärpän esinahasta. Päälliskerros on lantaa – kaikki omista tarpeista, Wolmarit jutustelevat. Sähköä jurttaan saadaan aurinkopaneeleista. – Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin! Albin hymyilee ja sivelee hellästi vaimonsa vatsaa. Synnytys hoituu luonnollisesti luonnonmukaisesti. – Synnytän joessa kuohujen tahtiin hengitellen. Kivunlievityksenä käytän oman pihan rautanokkosia ja istukan jauhan letun levikkeeksi, Miitta maalailee. Ruvaslahti, Polvijärvi Kuvataiteilija Sini-Marjut Susitaival elää todeksi pitkäaikaista unelmaansa. Hän asustaa ensimmäistä talvea vanhassa hirsimökissä keskellä Ruvaslahden maalaisidylliä. Inspiraationsa Susitaival saa nitisevistä lattialankuista ja kallellaan olevasta vanhasta navetasta, johon taiteilija sijoitti ateljeensa. – Juon joka aamu aamukahvini tässä verannalla ja nipistän itseäni, että voiko tämä olla totta. Katso nyt tuotakin kauniisti lahonnutta räystäslautaa! Pikkuhiljaa olisi tarkoitus tehdä remonttia, mutta kaikki ajallaan. Susitaipaleen puoliso on tällä hetkellä työttömänä perinnetutkijan työstään ja hoitaa pariskunnan viittä lasta kotona. Koska leipä ei ole leveä, lisätuloinaan taiteilja on alkanut kirjoittamaan blogia maaseudun elämästä. – Haluan kertoa arjestamme mahdollisimman aidosti ja konstailematta. Eniten kommentteja sai se postaus, missä Ilkka pani perunaa ja lapset paistoivat kuollutta lepakkoa avotulella. Naapurin Jaakko tosin huusi yksi päivä, että työnnä se blogi hanuriisi. Taisi mennä Jaakolta plugi ja blogi sekaisin! Mutta sain siitä inspiraation seuraavaan tauluuni, Susitaival hykertelee. Ruppovaara, Kitee Aimo Ryppösen piha Ruppovaaran perukoilla pullistelee menopelejä. On projektiautoa, traktoria, lumilinkoa, moottorikelkkaa, pyöräkuormaajaa, metallisorvia, kirkkorekeä, kanoottia, vesitasoa, hydrokopteria, purjevenettä ja Soliferia vuodelta 1974. – Jos jotakin ei ole, niin sitäkin varmasti tarvitaan! Tuon puimurin ostin pilkkahintaan ja nyt se lähtee kuin palmun alta. Mää tiiä, jos joku päivä on käyttöä. Viime syksynä seurasin verstaan ikkunasta, kun naapuri kaivoi selkä vääränä ojaa kuokalla. Minä otin Yanmarin alle ja yllätin Pasasen takavasemmalta. Kysyin että mistä kaivetaan, Ryppönen hörähtää. Myös Ryppösen asekaapista löytyy arsenaalia aina isävainaan pumppuhaulikosta hirvikivääriin. – Ei ole sellasta elikkoa, joka ei näillä tippuisi. Viime talvena nyljin vahingossa naapurin susiruman eukonkin, kun riistaksi luulin. Lupasin korvaukseksi korjata tuon hallin perillä nököttävän Zanussin astianpesukoneen. Öllölä, Joensuu Anneli Nyberg-Nieminen on monessa mukana. Pitopalveluyrityksensä pyörittämisen ohessa Nyberg-Nieminen toimii lukuisissa luottamustoimissa niin kyläyhdistyksessä, riistanhoitoyhdistyksessä, tieosuuskunnassa, kalastuskunnassa kuin MTK:n paikallisyhdistyksessäkin. Kun pari viikkoa sitten ilmoitin hakevani kunnanvaltuustoon niin alkoivat kutsua kylän heimopäälliköksi! Nyberg-Nieminen kujertaa. Titteli lienee ansaittu, sillä kyläaktiivin uusimpia tempauksia ovat uuden kyläkeskuksen rakentaminen sekä Kyllä kylältä kajahtaa -hanke, johon hän hakee parhaillaan Leaderrahoitusta. – Kylät ovat kuntien ykkösmoottoreita. Täällä on hyvää pöhinää ja tekemisen meininkiä! Kokouksissa istumisen vastapainoksi Nyberg-Nieminen pyörittää kyläkirppistä ja -kahvilaa. Samassa pihapiirissä hän paimentaa kesäisin lampaita sekä vetää Marttojen piirakkapajaa ja yrttikursseja. Onpa Nyberg-Nieminen tuttu kasvo myös kesäteatterin veturina. – Ensi kesänä meillä pyörii Niskavuoren Heta. Lupauduin vetämään sekä Hetan, Loviisan että Kustaavan roolit. Pysyypähän mieli virkeänä ja luut liikkeessä! NybergNieminen naurahtaa ja kiiruhtaa taittamaan kylälehteä. – Pääkirjoitus on vielä tekemättä ja pari kuvitusta kesken. Mutta mitä sitä ei yhteisöllisyyden eteen tekisi! TULEVAISUUS
14 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 ”Miehet tulevat ja menevät, mutta Kansan Uutiset pysyy” J oihinkin haastattelutilanteisiin astelee kuin rehtorin kansliaan. Tuula-Liina Varis on kipakassa maineessa. Kaksi kesää, kaksi kirjaa -päiväkirjassa (2003) hän muistelee, kuinka saatuaan kirjailija Marja-Liisa Vartion nimeä kantavan palkinnon häntä tuli haastattelemaan ”pikkuinen sievä tytöntypykkä”. ”Siitä ei tahtonut tulla mitään. Lopulta sanoin: Anteeksi nyt vain, mutta mahdatkohan sinä tietää, kuka on Marja-Liisa Vartio? Hän lehahti punaiseksi. En minä kyllä tiedä, hän myönsi.” Tämän kirjan kirjoittajakin on saanut Varikselta huutia Viikkolehden kolumninsa palstoilla, kun Joensuun kirjallisuustapahtuman uutisointi Karjalaisessa ei ole osunut ilmeisesti aivan kohdilleen. Joensuun Niinivaaralla, vaahteroiden syleilyssä sijaitsevan omakotitalon oven avaa syksyllä 2019 kuitenkin hyväntuulinen, säteilevästi hymyilevä kirjailija, joka ryhtyy järjestelemään kahveja olohuoneeseen. Huojentuneen tunnelman syy selviää, vakavasti sairastaneen puolison tilasta on tullut positiivisia uutisia. Hyvät uutiset ovat arvossaan, kun elämään on mahtunut kollegoiden ja läheisten lähtöjä: Matti Mäkelä, Claes Andersson, Joensuun kirjallisuustapahtuman taustavoimiin kuulunut professori emerita MarjaLiisa Julkunen… ”Vaikka itse on jo vanha ja raihnastunut, niin läheisten kuolemat ovat shokeeraavia”, Tuula-Liina Varis miettii. ”Mattikin oli pitkään niin hirveän hyväkuntoisen oloinen ja tarmokas, niin kuin se on aina ollut. Claes Andersson oli vieraana meidän kirjallisuustapahtumassa kaksikin kertaa… Meitä edeltävä sukupolvi, meidän vanhemmat, ovat kaikki kuolleita, ja me ollaan seuraavia.” Tätä lehteä tehtäessä keväällä 2021 näitä sanoja täydennetään suruuutisella Mikko Variksen kuolemasta. Tuula-Liina Varis on niitä länsisuomalaisia, jotka ovat päättäneet ryhtyä asumaan Itä-Suomessa. Ihmiskokeessa on mennyt reilut 30 vuotta. Kulttuurinen länsi– itä-jakolinja istuu vielä tiukassa eteläpäähän valuvassa maassa. Toisella puolella tehdään ja ollaan asiallisia, toisella puolella tuumaillaan ja puhutaan, noin karrikoiden. 60-luvun alun opiskelijaliikehdintä, Vietnamin sodan, Kuuban ja Chilen tapahtumien prosessointi saivat loimaalaisen, oikeistolaisen aliupseeri-isän ja kanslistiäidin tyttären katsomaan vasemmalle, liittymään myös vasemmistolaiseen kulttuuriyhdistys Kiilaan. Yliopisto-opinnot Turussa veivät lehtimaailmaan, SKDL:n Uuteen Päivään. ”Se oli pieni ja hyvin poliittinen lehti. Tein sinne konttoritöitä ja juttuja jonkin verran. Kauhea hinku oli kirjoittamiseen, mutta en osannut mitään, uskoa omiin kykyihinikään. Olin epäpoliittinen, kirjallisuusorientoitunut, tyypillinen runotyttö.” ”Ensimmäisen painetun lehtijuttuni olin tehnyt jo aiemmin, loimaalaisesta kuvataiteilija Alpo Jaakolasta johonkin pieneen naistenlehteen. Jaakola oli sinisenköyhä, hulluna pidetty, shamaani, asui metsämökissä. Muistan, kuinka tämän ensimmäisen jutun kirjoittamiseen liittyi oivallus. Jaakola oli lumoava puhuja ja tajusin, että tästä jutusta ei voi tehdä kuin monologia. Kohde piti juttua hyvänä.” Yliopisto-opinnot jäivät kesken, kuten ne ovat monella toimittajalla saaneet jäädä. Ajan aallot kuljettivat Helsinkiin. ”Menin teiniavioliittoon sellaisen kundin kanssa, joka politisoitui ankarasti. Hänestä, Rauno Setälästä, tehtiin SKDL:n kulttuurisihteeri, jonka jälkeen se kääntyi totiseksi ja tuliseksi taistolaiseksi. Oli pakko muuttaa hänen töidensä takia Helsinkiin, jossa erottiin puolessa vuodessa. Hänen ansiotaan kuitenkin oli, että pääsin Kansan Uutisiin kesätoimittajaksi. Olin 22-vuotias.” Kansan Uutiset oli 60-luvulla Suomen luetuin työväenlehti, Suomen kansan demokraattisen liiton SKDL:n ja Suomen kommunistisen puolueen SKP:n yhteinen äänenkannattaja. Tuula-Liina Varis
15 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 Ote Toen perrään -kirjasta Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistys PKJY julkaisi vappuna 2020 pohjoiskarjalaisten toimittajien ja toimittajakirjailijoiden haastattelukirjan. Kirjan haastattelut on tehnyt Karjalaisen kulttuuritoimittaja Suonna Kononen ja valokuvannut Karjalaisen lehtikuvaaja Juha Inkinen. Sulkasato julkaisee PKJY:n satavuotisten kunniaksi yhden kirjan monista helmistä: Tuula-Liina Variksen haastattelun.
16 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 Nykyään se kannattaa näiden puolueiden työtä jatkavaa vasemmistoliittoa, vaikka on välillä ollut sitoutumatonkin. Kansan Uutisia haastamaan perustettiin 60-luvun lopulla vähemmistökommunistien neuvostomielinen Tiedonantaja. Molemmat lehdet ilmestyvät edelleen 2020-luvulla. Tuula-Liina Setälä, tuleva Saarikoski ja Varis, kirjoitti Kansan Uutisiin pitkän, kuudelle vuosikymmenelle levittäytyneen rupeaman. Työura 1965–1979 jatkui kolumnistina, yli lehden muuttumisen Kansan Uutisten Viikkolehdeksi, 2010-luvulle asti, vuoteen 2016. ”Sopeuduin Kansan Uutisiin hyvin nopeasti. Kiinnostavia ihmisiä toimitus täynnä, vankilassa istuneita kommunisteja juttuineen. Oli surullista, kun kesätoimittajakausi loppui. Yritin työskennellä SKDL:n matkatoimistossa, Lomamatkoissa, jonkinlaisena mainostoimittajana, mutta se oli minulle aivan hepreaa. Sitten Kansan Uutisiin tuli paikka auki ja pääsin sinne. Istuin uutishuoneen pöydän taakse ja sanoin, että tästä en lähde kuin eläkkeelle.” Poliittisen lehden toimituksessa vallitsee yhteenkuuluvaisuus, jota ulkomaailma ruokkii. Me vastaan muut. Me oikeassa, muut väärässä. Noin karrikoiden. ”Kansan Uutisia ei kutsuttu kaikkiin infoihinkaan, kommunistilehti kun oltiin.” Minkälaisia juttuja nuori toimittaja sai tehdä? ”Kyllä ne aika rutiineja oli. Uutisvuoroissa olin. Se oli hyvä, kun olin niin kömpelö alussa, mua neuvottiin. Joistakin Kansan Uutisten toimittajista nousi kirjailijoitakin. Kalevi Haikara, Jukka Parkkari, Jenny Pajunen. Jenkan mies oli ollut Espanjassa 30-luvun kahinoissa ja kadonnut sodassa, Jenkka itse oli istunut Hämeenlinnan naisvankilassa ja kertoi sieltä hauskoja juttuja. Vankilassa ei ollut välttämättä hauskaa, mutta se porukka, joka joutui siellä istumaan, oli hauska ja yksimielinen.” ”Tällainen oli Kansan Uutiset. Sanoin siellä toimituksessa käydessäni joskus muutama vuosi sitten, että miehet tulevat ja menevät, mutta Kansan Uutiset pysyy. Meinasivat käyttää sitä mainoslauseena, mutta sanoin, että jos jättäisitte kuitenkin…” Vuonna 1966 , Helsingin vanhalla ylioppilastalolla olleen paneelin jälkeen Tuula-Liina Setälä törmää Pentti Saarikoskeen. Kirjailija tulee yökylään, keskustelu laverilla jatkuu koko yön. Syntyy liitto, joka synnyttää yhden ihmislapsen ja monta huikeaa kirjaa. Tuula-Liina Variksen Kilpikonnasta ja olkimarsalkasta voi lukea, kuinka toimittajan ja kirjailijan yhteiselämä saattaa lomittua. Vasemmistolaista kulttuurilehti Aikalaista päätoimittava Pentti Saarikoski pitää ravintola Hansaa toimistonaan, sen lopetettua Kosmosta. Tuula-Liina Saarikoski kirjoittaa Kansan Uutisiin ja pitää pahasti alkoholisoitunutta, taloudellisissa vaikeuksissa olevaa miestään hengissä tuhdeilla aamiaisilla, Holy Breakfasteilla. ”Pentti ei koskaan suostunut ymmärtämään, että en lähtenyt toimitukseen vain ’pitämään ihmisiä asiakkaina riippumatta heidän asiastaan’. Hänen mielestään työni oli täysin tyhjänpäiväistä ja yhdentekevää; sen ainoa merkitys oli siitä saatu palkka. ’Elannon maitokaupan myyjätkin tekevät tärkeämpää työtä kuin sinä.’ ’Etkö sinä ymmärrä, että sinun arvokkain tehtäväsi on olla minun vaimoni ja hoitaa minua?’”, Varis kirjoittaa Kilpikonnassa ja olkimarsalkassa. Ja: ”Kun hän piti työtäni mitättömänä, minäkin pidin sitä mitättömänä. Suostuin nurisematta hylkäämään kaiken ammatillisen ambitioni ja keskittymään Saarikosken hoitajan tehtäviin. En ainoastaan suostunut, hakeuduin itse toimituksessa töihin, jotka veivät mahdollisimman vähän henkistä energiaani. Monta vuotta tein pelkkää yleisönosastoa ja täyttelin hömppäsivuja vain saadakseni olla pysyvästi päivävuorossa.” Nyt Varis kuittaa tuon ajan: ”Toimituksessa on turvallisempaa kuin yksin, etenkin jos kotona on juoppo mies ja pieni tyttö.” Ero Pentti Saarikoskesta johti irtiottoon pääkaupunkiseudusta, asettumiseen Heinävedelle nimismies Mikko Variksen puolisoksi. Se ei merkinnyt kirjoittamisen lopettamista. ”Olin kasvanut näkemyksessä, että naisten kuuluu tehdä töitä – äitini, hänen sisarensa kävivät töissä, heidän äitinsä kahdeksankymppisiksi asti. Ei saa jättäytyä rouvaksi, pitää olla ammatti, äiti sanoi.” Toimittajan päivätyön jälkeen, ennen oman kirjailijuuden puhkeamista Tuula-Liina Variksesta tuli luontevasti freelancer, useita lehtiä, ammattiliittojen julkaisuja, SKDL:n naistenlehti Uutta Naista avustava. Työssään hänestä kehittyi erinomainen, siitä kertoo vuoden freelancerin tunnustus 2000-luvun alusta. Minkälaista se työ oli ennen tietokoneita, sähköpostia, kännyköitä, langattomia yhteyksiä? ”Olihan se pirullista. Jutut lähtivät postin kautta ja faksaamalla. Kansan Uutisissa oli alkuun vielä muoviset äänilevyt, parlografit, joihin juttu puhelimitse luettiin. Lehden päässä oli ammattikunta, purkajat, niitä purkamassa. Joskus niin mänttejä, että koko juttu oli lehdessä ihan sotkua.” ”Aikakauslehtiin pystyi avustukset lähettämään etanapostilla – eihän sitä etanapostiksi silloin kutsuttu. Postin kulkemisen hermoilu oli freelancerille tuttua. Se helpottui, kun sain faksin. Ensimmäisen faksin sain, kun asuttiin jo Joensuussa.” Johon perhe asettui 80-luvun puolessavälissä. ”Suomen Kuvalehteä avustin, faksilla lähettelin juttujani, ja he patistivat hankkimaan tietokoneen yhteyksillä. Ensimmäistä Mikromikkoa olin oppinut käyttämään, mutta nettiyhteyksien kanssa alkuun sähläsin ja solvasin.
17 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 Kyllä sen sitten oppi.” ”Tekniikan kehityksestä mietin, että onko kirjoittaminen nykyään liiankin helppoa. Tekstistä tulee erilaista, kun sen teko on helppoa. Kansan Uutisten sähkökirjoituskoneella sai korjattua vain muutaman merkin taaksepäin. Tiedän monia vanhoja kirjailijoita, jotka kirjoittavat vieläkin vain kirjoituskoneella. Kirjoituskoneella kirjoittaminen on käsityötä.” Freelance-toimittajien lastenkin elämästä on kadonnut yksi äänielementti – kotona nukkumaanmenon aikaan rätisevä kirjoituskone. ”Meidän Anna on muistellut, kuinka kiva oli nukahtaa, kun hänen isänsä naputteli illalla koneella. Pentin työhuone oli makuuhuoneen vieressä.” Suomalaisen lehdistön värin tunnustaminen alkoi vähetä 80-luvulla. Moni maakuntalehti luopui puolueuskollisuudestaan, kakkoslehdet alkoivat vähentää ilmestymiskertojaan, pienentää toimituksiaan, osa lopetettiin. Miltä 60–70-lukua aatteettomampi lehdistö on Tuula-Liina Varikselle maistunut? ”Mun täytyy sanoa, että vanha lehtenikin on tullut aika ikävystyttäväksi”, hän viittaa Kansan Uutisiin. ”Kyse ei ole yhdestä lehdestä tai yhden maan lehdistä. Kun sellainen liikehdintä syntyy koko Euroopassa eikä ainoastaan Suomessa, kuin 60-luvulla syntyi, koko henki on aivan toinen kun nyt, jolloin eletään tasaista poliittista vaihetta. Aika ei ole idearikasta eikä riekkuvaa, niin kuin se oli – parhaimmillaan ja pahimmillaan. Itsekin olen vanhentunut. Ei minussa ole sellaista ytyä ja innostusta. Ihan mielelläni ajattelen, että hoitakaa muut…” Kansan Uutisten kolumnipalstansa Varis lopetti 37 vuoden jälkeen. ”Olin odotellut päätoimittajan yhteydenottoa. ’Päästäkää mummo jo lomalle.’ Kirjoitan kuitenkin vielä Karjalan Heiliin ja Vasemmistoliiton eläkejärjestön Eläkeläiseen. En halua päästää kokonaan irti. Tykkäsin hirveästi kirjoittaa kolumneja.” Saatko Joensuussa palautetta kaupunkilehti Heilin pakinoistasi, jotka leviävät joka savuun? ”Kyllä. Jos käyn vaikka konserteissa, aika usein sellaiset itseni ikäiset tulevat kommentoimaan lukemaansa tekstiä, jos on ollut joku yleisesti kiinnostava aihe. Silloin kun tein kirja-aiheista tv-ohjelmaa, ihmiset tulivat hirveän usein sanomaan jotain kivaa siitä.” Sinua on joissakin yhteyksissä nimitetty myös pakinoitsijaksi. Mikä on pakinan ja kolumnin ero? ”En ole mielestäni koskaan ollut pakinoitsija. Kolumni ottaa kantaa päivänkohtaiseen asiaan. Kirjoittajan oman persoonan on oltava läsnä, kolumnistilla on oikeus tuohtua, toisin kuin uutistoimittajalla, jonka tulisi kirjoittaa neutraalisti. Olen kokenut, että kolumni on uutistoimintaa, jossa täytyy olla faktat kohdillaan. Pakina on enemmän kaunokirjallisuutta. Pakinassa on usein keksityt henkilöt, kolumnissa ei ikinä. Kunnioitan pakinoitsijoita. Origoa voi lukea moneen kertaan. Mikolla on nytkin Bisquitin pakinat sänkynsä vieressä. Naispakinoitsijoita ei oikein ole – se on jännä ilmiö.” Tuula-Liina Variksen ensimmäinen kirjajulkaisu oli vuoden 1993 kolumnikokoelma Esiäiti kellarissa ja muita juttuja. Se on tuonut perässään laajan kaunoja tietokirjallisen tuotannon. Kaiken tämän tekemisessä toimittajataustasta lienee ollut hyötyä. ”Kyllä. Olin aika kokenut haastattelija siinä vaiheessa, kun aloin tehdä elämäkertoja.” Yksinäistä kirjoitus-, sitten tietokoneen ääressä istumista Varis on tasapainottanut 70-luvulta asti erilaisella kulttuurija kulttuuripoliittisella toiminnalla, kunnallispolitiikassakin. Kunnanvaltuustossa ja kulttuurilautakunnassa Heinävedellä, kaksi kautta kaupunginvaltuutettuna Joensuussa. ”Ei kyllä sopinut minulle ollenkaan, mutta kulttuurilautakunnassa oli kivaa.” Useita vuosia Pohjois-Karjalan taidetoimikunnassa, valtion kirjallisuustoimikunnassa, Taiteen keskustoimikunnassa, Kirjailijaliiton johtokunnassa ja liiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana lasikattoja puhkaisemassa... Ja kun nyt journalismihaastattelua tehdään, niin löytyy luottamustehtäviä sieltäkin puolelta, Yleisen Lehtimiesliiton hallitus, Sanomalehtimiesliiton liittovaltuusto, PKSY:n varapuheenjohtajuus kolmella kaudella 90-luvulla…. Hengästyttävää, mutta länsisuomalainen pystyy näköjään myös tekemään sen itäisiltä ihmisiltä luonnistuvan tekemisen suunnittelun lisäksi. ”Kulttuuritoiminta on hyvä vastapaino yksinäiselle kirjailijantyölle, mutta molemmat ovat siitä kummallisia, että kun ne on aloittanut, niitä ei osaa lopettaa.”
18 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021
19 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 SATAVUOTIAAN PKJY:N HISTORIAN PALASIA 1921 Marian ilmestymispäivänä 19. maaliskuuta klo 12 joensuulaiset toimittajat kokoontuvat Antti L. Hintikan kutsumana Kahilan kahvilaan. Ammatillisen innostuksen vallitessa maisteri Hintikka, taloudenhoitaja Kosti Aaltonen, päätoimittaja Ari Pitkänen, toimittaja Aimo Halonen ja opettaja Aarne Ryynänen päättävät perustaa Joensuun Sanomalehtimiesyhdistys -nimisen järjestön. Ensisijaisiksi toimintatavoitteiksi otetaan palkkauksen ja sosiaalisten etujen kohentaminen. Kymmenen päivää yhdistyksen perustamisen jälkeen pidetään Helsingissä Suomen Sanomalehtimiesten Liiton (SSL, nyk. Suomen Journalistiliitto) perustava kokous. Paikalla on myös maisteri Hintikka. 1931 Yhdistyksen jäseneksi on alkanut hakeutua toimittajia myös Joensuun ulkopuolelta, joten nimi muutetaan muotoon Pohjois-Karjalan Sanomalehtimiesyhdistys. 1934 Yhdistys tekee merkittävän kaupan. Jo vuosia on ollut vireillä hanke löytää yhdistykselle kesäpaikka. Kosti Aaltosen esittelemistä kohteista hallitus valitsee Liperin saariston Seppänen-nimisen pienen saaren jugend-tyylisine huviloineen. Kesäpaikka nimetään Neekerisaareksi. Yhdistyksessä on ostohetkellä 15 jäsentä. 1930-LUVUN LOPPU Vuosikymmenen puolivälistä aina sodan alkuun yhdistys järjestää vuosittaiset arpajaiset ja monet huvitilaisuudet. Näin kohennetaan tuntuvasti taloutta, joka on huolestuttavasti heikentynyt Neekerisaaren ostovelkojen takia. Vuosia eletään epävarmuudessa siitä, selviydytäänkö otetusta velasta. Vasta sodanjälkeinen inflaatio syö velat nopeasti pois ja pelastaa saaren yhdistykselle. SOTAVUODET Yhdistyksen toiminta on sotavuosina 1939–45 vaatimatonta. Suosittuja vapunvastaanottajaisia ei voida järjestää eikä muitakaan huvitilaisuuksia. Vappulehti nimeltä Sanomalehtineekerien Vappu-ankka tosin julkaistaan välirauhan aikana 1941, ja sen tuotto on erinomainen. Koska useat jäsenet ovat rintamalla, astuvat naiset heidän tilalleen. Yhdistyksen ensimmäiset naisjäsenet ovat Karjalan Maan Alli Alava ja Sisko Noponen. Pahimman elintarvikepulan aikaan 1941–42 tekee SSL kansanhuoltoministeriölle toistuvasti esityksiä lisäleipäkortin myöntämiseksi niille toimittajille, jotka tekevät päivävuorojen lisäksi säännöllisiä yövuoroja. Kansanhuolto ei taivu anomuksiin, koska toimittajan työ on luokiteltu kevyeksi henkiseksi työksi. 1947 Norjan Sanomalehtimiesliitto (Norsk Presseförbund) lahjoittaa Suomen toimittajille satoja kiloja elintarvikkeita, mm. kalanmaksaöljyä. PKSY:n kuuluu saada osansa lähetyksestä, mutta SSL ei halua lähettää sitä postitse. Koska kellään PKSY:n jäsenellä ei ole asiaa Helsinkiin, jäävät tavarat hakematta ja pohjoiskarjalaiset toimittajat ilman lisävitamiiniannosta. 1950-LUKU Yhdistyksen järjestämät huvitilaisuudet ovat odotettuja tapahtumia ja toimittajia pidetään seudun parhaina viihdyttäjinä. Tilaisuuksia järjestetään myös yhteistyössä muiden kanssa. Varsinkin Joensuun Kaupunginteatterin näyttelijät esiintyvät auliisti yhdistyksen tilaisuuksissa. Taitojaan esittävät monet muutkin, muun muassa paikalliset muusikot ja Joensuun Naisvoimistelijat. Myös ulkoilmatilaisuudet ovat suosittuja ja saavat kansan liikkeelle. Joensuun Ilosaaressa pidetään monet juhlat, juhannuksena ja muulloinkin. 1954 Yhdistyksen hallitukseen valitaan ensimmäistä kertaa nainen, Sisko Noponen. 1962 Toimittaja Jyrki Maunulan aloitteesta yhdistys luopuu monien lehtimiesyhdistysten käyttämästä vappujulkaisun nimestä Vappu
20 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 ankka. Maunula keksii myös uuden Sulkasato-nimen. 1967 Kirjaltajat ajautuvat lakkoon, ja se vaikuttaa myös toimittajien työhön, kun heitä pyydetään tekemään heille kuulumatonta työtä. Sanomalehti Karjalaisessa syntyy lakon kylkiäisenä isompikin konflikti. Lehden omistaja ja toimitusjohtaja, yhdistyksen perustajajäsen Kosti Aaltonen kiivastuu ja irtisanoo puhelimitse koko toimituskunnan. Aaltosesta on vuosikymmenten myötä sukeutunut vanhan ajan patruuna, joka kantaa huolta työntekijöistään monin tavoin. Toimittajien järjestäytyminen on hänelle kauhistus. Suomen Sanomalehtimiesliitto toteaa irtisanomisen laittomaksi, ja Aaltonen näkee parhaaksi perua sen. Nykyaika on saavuttanut patruunankin. 1969 Yhdistyksen järjestämä toimittajaseminaari käsittelee uutta lehdentekotekniikkaa. Valoladontaa ja offsetpainomenetelmää tehdään tutuiksi toimittajille ja valokuvaajille. 1971 Yhdistys täyttää 50 vuotta. Juhlapäivä päättyy illalliseen Teatteriravintolassa. Menu: Parsakeitto Kateleipä saatteenaan sherry Amontillado Kokonaisena paistettu porsaanfile madeirakastikkeella Egri Bikavér Kahvi ja konjakki 1972 Keväällä sanomalehtimiehet turvautuvat työtaisteluun saadakseen palkkatasoonsa saman nousun kuin vastaavilla aloilla. Lakosta ounastellaan pitkää ja lehtimiehet ryhtyvät kuka mihinkin. Lakko kuitenkin päättyy varsin yllättäen kymmenen päivän päästä, ja työpaikoilla on vaikeuksia saada työntekijöitä kokoon riittävän nopeasti. Toimittajat Heikki Turunen ja Seppo Eskelinen ovat Tuupovaaran korvessa, teillä tietymättömillä. Kun päihdyttävät juomat loppuvat ja nälkäkin jo yllättää, miehet hakeutuvat lähimpään taajamaan täydennystä hankkimaan. Tällöin heille kerrotaan, että lakko jo meni. Tulee kiire takaisin töihin Joensuuhun. Vapaus oli toisenlaista ennen kännyköitä. 1974 Yhdistyksen vuosikokouksessa päätetään antaa 100 markan tuki SSL:n kautta Chilen vainotuille lehtimiehille. Urheilutoimittajien liitto myöntää Aatto Jääskeläiselle matka-apurahan, jonka turvin hän pääsee tutustumaan DDR:n urheiluun. 1976 Loppuvuonna yhdistyksen jäsenmäärä saavuttaa sadan rajan. 1977 Lehtimiehet kieltäytyvät menemästä Joensuun Hotelli Kimmelin avajaisiin, solidaarisuudesta Hotellija Ravintolatyöntekijäin Liiton lakkoilevaa jäsenistöä kohtaan. Vain muutama rikkuri osallistuu. Lakon loputtua Kimmelin johto uusii kutsun ja toimittajat tulevat paikalle. Kaikki menee protokollan mukaan, mutta joidenkin mielestä näpäytyksen henki leijuu tilaisuuden yllä – eikö ruoka olekin oudon jäähtynyttä ja olut lämmintä? 1980 Toinen lehdistölakko alkaa. Freelancetoimittajanakin toiminut Osuuspankin Voitto Alanko (kuuluisien muusikko-Alankojen isä) lupaa lehtimiehille lakkolainaa. Pian KOP rientää tarjoamaan rahaa 0,5 % halvemmalla. Osuuspankki pudottaa omaa tarjoustaan vielä 0,5 %. KOP vastaa tähänkin samalla mitalla. Näin kilpakosinta jatkuu aikansa. Viimein Alanko astelee piirilakkotoimistoon ja ilmoittaa: ”Osuuspankki tulee aina alas 0,5 % siitä, mitä KOP tarjoaa, mutta raja kulkee siinä, että alkaisimme maksaa teille!” Lakko kestää kolme viikkoa. Syntynyt sopimus mm. lyhentää viikkotyöaikaa, parantaa palvelusvuosilisäjärjestelmää ja lomaetuja sekä antaa toimitusosastolle oikeuden pitää kokouksia työaikana. Lakosta saadut taloudelliset edut inflaatio mitätöi aika nopeasti. Vuosikausiksi jää kuitenkin elämään piirilakkotoimikunnan sököporukka. Tulos sekin.
21 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 1985 Yhdistyksen historian ensimmäinen naispuheenjohtaja, Liisa Kuivalainen, valitaan johtamaan joukkoa. 1997 Neekerisaareen hankitaan NMTpuhelin. Private-liittymän puolen vuoden korvaus on 180 mk. Saaren komendanteille annetaan puhelimen käyttöohjeet, hoito-ohjeet ja hinnasto. Ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta: ”Liittymä on hankittu, puhelimen lahjoittaa Alpo Kettunen, jolle suuret kiitokset välitämme. Puhelimesta ja sen numero kerrotaan seuraavassa jäsenkirjeessä. Ja muistutetaan jo tässä vaiheessa, että puhelin on lyhyitä viestejä varten tyyliin onko siellä joku ja jos on niin hae miut rannasta tahi että tuo kaljaa tullessas, hei.” 2000-LUVUN ALKU Ajan henki on muuttunut lähes huomaamatta, mutta nopeasti. Kun aiempina vuosikymmeninä yhdistysten luottotehtäviin ja vapaaehtoistoimintaan oli jopa tunkua, nyt väkeä on vaikea saada edes liikkeelle. Näin myös Pohjois-Karjalan Sanomalehtimiesyhdistyksessä. 2003 Vapun alla Helsingin Sanomat kertoo yhdistyksen tekemisistä seitsemän palstan otsikolla. Syynä on Painokoneet seis! -CD:n julkaiseminen. Levyn ykkösraitana on Artturi Leinosen 1940-luvulla sanoittama toimittajakronikka ”Neekeriveisu”, joka lauletaan Kuubalaisen serenadin sävelissä. Hankkeen tarkoitus on tallentaa suomalaisen lehdistön kulttuurihistoriaa ja sen työnimenä on kalkkiviivoille asti Neekeriveisut. ”Jos lähtisimme muuttamaan veisun sanoja nykyajan poliittista korrektiutta vastaaviksi, peukaloisimme historiaa, emme enää tallentaisi sitä”, yhdistys perustelee kantaansa. Yleisen painostuksen vuoksi levyn nimi kuitenkin muutetaan. Keskustelu sopimattomiksi muuttuneista sanoista on kevään mittaan vilkasta. 2010 Yhdistys vaihtaa nimensä PohjoisKarjalan Journalistiyhdistykseksi. Päätöstä perustellaan mm. sillä, että enemmistö liiton jäsenistä on naisia (jo vuodesta 1995). PKJY:ssä tosin miehiä on yhä naisia enemmän. 2014 Yhdistyksen hallitukseen on muutaman vuoden ajan päättäväisesti haettu ja myös saatu nuoria ihmisiä. Tuloksena hallituksen keski-ikä on 37,5 vuotta – lukeman pudotessa vielä viidellä hallituksen varsinaisten jäsenten osalta. PKJY:n hallitus on nyt Journalistiliiton jäsenyhdistysten hallituksista keski-iältään nuorin. 2019 Yhdistys siirtää historiaan Neekerisaari-lomapaikkansa nimen. Uusi nimi on Uutinen. Kymmenisen vuotta aiemmin selvä enemmistö jäsenistä oli vanhan nimen säilyttämisen kannalla. Joskus käy hyvinkin nopeasti, että sanan merkitys muuttuu ja se lakkaa olemasta neutraalia yleiskieltä. 2021 Yhdistys täyttää 100 vuotta.
22 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 Kaunokirjallisuus ja sen kritiikki Pohjois-Karjalassa Pentti Stranius: P ohjoiskarjalainen kaunokirjallisuus on laadukasta, mutta laajemmin koko kirjallisuuskenttä on ollut pahassa jamassa jo hyvän aikaa. Erityisesti kirjojen markkinointi on nykyisin niin keskittynyttä kaupallista pääkaupunkilaista puuhaa, että kiilan lyöminen tähän toimintaan on toivotonta. Miksi alueella toimivat kriitikot ja toimittajat eivät toimi toisin? Kirjallisuuskritiikistä, kaunokirjallisuudesta ja markkinoinnista Olen toiminut Joensuussa ilmestyvän maakuntalehti Karjalaisen freelancerkriitikkona yli 20 vuotta, teemana pääosin venäläinen kulttuurielämä ja kirjallisuus. Tämä työ päättyi vuoden 2021 alussa. Vajaat kymmenen vuotta olen kuulunut myös itäsuomalaislehtien ( Karjalainen-KeskisuomalainenSavon SanomatEtelä-Suomen Sanomat ) suurimmillaan noin 30 hengen arvostelijarinkiin, jota Savon Sanomien toimittaja Eeva Lankolainen nykyisin koordinoi. Toimittaja lähettää syysja kevätkausin kriitikoille pääosin Isojen Talojen, siis tunnettujen kustantamojen kirjalistoja valikoiden sieltä nimikkeitä, teoksia, joista halutaan kirja-arvioita. Mukana ovat romaanit ja runot, tietoteokset ja lastenkirjat. Niistä jokainen ringin kriitikko saa valita haluamansa, esimerkiksi 10-15 kpl teoksia, joita toivoisi arvosteltavaksi. Pienten kustantamojen, kuten joensuulainen Kirjokansi, teoksia ei ole annettu arvioitavaksi tälle arvostelijaringille. Niitä voi toki tarjota omalla alueellaan yksityisesti, jos saa jostakin tiedon, että kirja on julkaistu. Olen tarjonnut täkäläisiä kirjailijoita. Huonolla menestyksellä. Kun esitin aluelehteen arvioitavaksi 4-5 vuotta sitten Kirjokannen julkaisemia kirjoja, vastaus kuului: ”Et voi arvioida niitä, koska kuulut itse Kirjokannen kirjailijoihin, olet jäävi”. Ymmärrän toki tuon jääviysperusteen, mutta lähimainkaan aina se ei toimi muissa arvioinneissa, esimerkiksi musiikissa, elokuvakritiikissä, teatterielämässä, lähiystäväpiirissä (?). Kun kysyin miksi kukaan muukaan ei arvioi Pohjois-Karjalassa julkaistua runsasta kaunokirjallisuutta , vastaus oli ympäripyöreä: ”ei riittävää laatua”, ”ei yleistä merkitystä” , ”omakustanne”. Olin pöyristinyt. Maakunnissa eli “periferiassa” julkaistu kelpo teoskin jää vaille huomiota mediassa, koska ei ole kaupallinen, vaikka olisi laadukas, uuden näkökulman, teeman tai tarinan tai tyylin puolesta kiinnostava. (toim. huom. esimerkiksi tämän lehden päätoimittaja on arvioinut säännöllisesti paikallisten kirjailijoiden teoksia Karjalaiseen.) Kirja-arvostelijat ovat ”pakkosidottuja” julkaisemaan arvionsa useammassa mediassa tai sanomalehdissä, joihin oikeudet myydään pilkkahintaan. Palkkioita saa joskus odottaa parikin kuukautta – ja niinkin voi käydä, että se “unohtuu” ellei itse muista kysyä perään! Tämä on nöyryyttävää ja alipalkattua polkumyyntiä freelancerin näkökulmasta. Samaa mieltä ovat kaikki haastattelemani kirjallisuuskriitikot. Mutta olet ringissä mukana vain jos allekirjoitat sopimuksen. Lastenkirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta Jos pohjoiskarjalainen kirjallisuus on periferiassa näkymättömissä, niin lastenkirjallisuus on aina ollut kirjallisuuden “periferiaa”. Valitettavasti. Tästä kirjelmöin vuoden 2021 alussa tunnetun ja ahkerasti erilaista tekstiä julkaisevan outokumpulaisen kirjailijan, EskoPekka Tiitisen kanssa. Tiitinen kirjoittaa näin: “Omassa työssäni olen havainnut sen että lapsille ja nuorille kohdistettuja kirjoja ei juurikaan huomioida lehtien palstoilla. Kirjallisuudeksi koetaan useinkin pelkästään ns. aikuisten kirjallisuus.” Tiitinen on ollut muiden lastenkirjailijoiden kanssa perustamassa VaLas-kollektiivia (Vapaat lastenja nuortenkirjailijat): “Luemme toistemme käsikirjoituksia ristiin ja annamme palauttetta. Normaalia kirjallisuustoimittajan työtä siis..., viime vuonna saatiin valmiiksi kymmenkunta kirjaa. Toimimme etupäässä somessa ja informaatio kirjoistamme kulkee sitäkin kautta...”. Lasten ja nuorten lukemisharrastuksessa kirjastoilla on vanhempien ohella valtava merkitys. Satutunnit, koululuokkien kirjastokäynnit, lukupiirit ja kirjojen esittely on tuiki tarpeellista toimintaa. Se, että alueellisia ja paikallisia kirjailijoita ja heidän teoksiaan esitellään kirjastoissa, on myös siksi niin nuorten kuin vanhojen lukijoiden kannalta monella tavalla hyödyllistä.
23 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 Asenne ratkaisee! RIVERIA.FI Pysy ajan tasalla, lue kotikuntasi uutiset! Pysy ajan tasalla, lue kotikuntasi uutiset! markkinointi@kotikarjala.fi toimitus@kotikarjala.fi Surrealistisen hyvä meininki. Pieni baari suurella sydämellä KIRKKOKATU 22 RAVINTOLA SOINTULA Itä-Suomi, periferiako? Pohjois-Karjalan viime vuosikymmenten arvostetuimmat kirjailijanimet olisi helppo luetella, mutta mainitsen vain yhden “unohdetun”, nimittäin Nurmeksessa syntyneen ja Lapinlahdella kuolleen Matti Pulkkisen, josta ei ole vieläkään julkaistu edes kunnon elämäkertaa! Pohjois-Karjala ei ole mikään kirjallisuuden periferia. Aktiivisia toimijoita ovat esimerkiksi joensuulainen Kirjailijayhdistys Ukri ja lieksalainen Brahean Kriivarit , Keski-Karjalan kirjoittajayhdistys sekä kustannuspuolella Kirjokansi, jonka primus motor Jussi Virratvuori palkittiin vuonna 2020 esimerkillisestä työstään Maakuntakirjailijat-mitalilla. Kirjokansi on julkaissut viimeisten 5-6 vuoden aikana yhteensä ainakin sata teosta romaaneja, novelleja, runoja, tietokirjoja. Niistä todella harva on päätynyt arvosteltavaksi. Epäilen että alueja paikallislehdissä, YLE:ssa tai televisiotoimituksissa ei oikeasti haluta tietää, sietää tai ainakaan noteerata “maalaisuutta” kirjallisuuden alalla. Miksi? Syy on läpikaupallisessa ja keskittyneessä mediassa ja lehtialassa – kulttuuritoimittajista ja freelancereista karsitussa, vasten tahtoaan markkinointiin suuntaavissa kulttuuritoimituksissa. Eräs ratkaisumalli maaseutukirjallisuuden ja pienkustantamojen kannalta voisi olla koko maata kattavan aitojournalistisen kirjakritiikin, julkaistun kirjallisuuden arvostelupalvelun perustaminen esimerkiksi Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain liiton, kirjastojen, kirjailijayhdistysten ja vaikkapa freelance-kirjaarvostelijoiden yhteistoimin. Pentti Stranius FL, Suomen Kirjailijaliiton jäsen, kriitikko, tutkija, toimittaja, suomentaja ja Öisinajattelija-blogisti
24 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 Pyysimme joensuun sarjakuvaseuran mukaan kävi näin!
25 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74
26 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 “Kansan antamassa mandaatissa raskaatkin piirteensä!” Rohkea avautuminen yksinoikeudella Sulkasadolle: ”Asuin tuolloin Joensuussa Vanamokadulla puisissa Selvaagrivitaloissa, kun tieto tuli julkisuuteen. Oli tullut mandaatti kansalta. Menestys kaupunkilehti Karjalan Heilin Positiivisin joensuulainen -kilpailussa käänsi uuden lehden elämäni kalenterissa. Heilin verkkojulkaisussa 11. tammikuuta 2017 julkaistu tieto ei ollut selvästikään vielä aamulla kantautunut naapureiden korviin. Piha oli hiljainen. Pääsin viemään roskapussin aivan rauhassa jätekatokseen. Tuolloin 12-vuotias poikani oli tiedon tultua äidillään, joten lähetin nopeasti WhatsApp-viestin, jossa kerroin, että onni on kohdannut tätä kotitaloutta. Kirjoitin, että isä oli päässyt positiivisuuskilpailussa sijalle 12. Ääniä oli tullut 17. Erittäin kauas taakseni jäivät muun muassa muusikko Ismo Alanko ja joku Pasi Huttunen. Olin ihmeissäni, että poika ei vastannut viestiin mitään, vaikka näin hänen lukeneen viestini – lähetetyssä viestissä näkyi nimittäin kaksi sinistä väkästä. Ehkä ajatus isää kohdanneesta kansansuosiosta vaati vielä totuttelua. Ja absurdia kyllä: joskus lapsi voi kokea kateutta vanhempaansa kohtaan. Näin väittävät freudilaiset lipsauttelijat. Se, että sain äänivyöryn ihmismassoilta, vaati minulta pitkän sisäisen ajatusprosessin. En ollut enää sama Janne kuin ennen. Kun kävelin tunnustuksen saatuani kauppakeskus Isossa Myyssä, olin koko ajan tietoinen siitä, että olen kaupungin 12. positiivisin. Kun kävin uimassa virkistysuimala Vesikossa, tiesin, että tässä nyt ui Joensuun 12. positiivisin persoona. Kun haukkasin kakkupalaa kahvila Houkutuksessa, ajattelin, että tässä sitä nyt leukaperiään jauhaa kaupungin 12. positiivisin henkilö, ja nyt kakkupala valuu 12. positiivisimman ruokatorvea pitkin mahalaukkuun. Tunnustan: se kävi raskaaksi! Autoa tankatessani tiesin, että nyt ihmiset katsovat 12. positiivisimman tankkaavan autoaan. Kun näin kasvojeni heijastuvan auton ikkunasta, olin kuin teatterimaailmasta tuttu naamio: toiselta puolelta tragedia ja toiselta puolelta komedia. Näin eläen kului vuoden päivät ja huomasin median kautta, että laulaja Saara Aalto oli valittu positiivisimmaksi oululaiseksi. Olin heti otettu Saaran puolesta tunnustuksesta ja olin tarttumassa spontaanisti luuriin. Mutta silloin tajusin. Ei, en etsi Aallon yhteystietoja mistään, enkä soita hänelle. Hänen on itse otettava vastaan kansan antama tunnustus ja kuljettava se tie. Ensin kyyti on kovaa ja vauhti sokaisee. Jos tulee pysäys, ihminen hiljentyy ja voi oppia. Nyt kun asun Helsingissä, pelkään, muistetaanko minua enää. En välttämättä enää ole Joensuun 12. positiivisin, mikä on aiheuttanut luopumisen tuskaa. Kaikilla on hetkensä.” Janne Ahjopalo sai tunnustusta lehdessä ja huomasi, miten paljon se vaatikin totuttelua ja mielen ajatusprosessia. Kansansuosio sai jopa jälkikasvun hiljentymään. Joensuu itkee. Ahjopalon lähdön jälkeen on pelkkää kurjuutta. Joensuun kaupunki julkistaa Ahjopalon lähdöstä toipumisen exit-strategian toukokuussa 2021.
27 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 ALKUPERÄISTÄ NOSTALGIAA Hapokasta, sanoi Olli kolastansa, taannoin, herran vuotta samaa kolmatta aikaa kun valtasormus sulatettiin elokuvateatterin big screenillä, ja tauriinia myivät yksistään Battery ja Red Bull. Kolmatta aikaa se varmasti oli, sillä kaikki uusi eteenkannettihin joko triploina, trioina, tai trilogioina. Matrix, LoTR, Karibianmeren piraatit — Harry Pottereitakin oli alkujaan kolme kunnes niitä tuli enemmän — Tähtien sodan prequel-, eli esitrilogia (onneksi uusia ei ole sittemmin enempää tehty). Gimmelistä saatiin todennäköisiin demografioihin vetoavampi kolmikko potkimalla pois se ainut taitava, eikä Antti Tuiskun nykyinen maailmanmaine perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että tuli kykykilpailussa kolmanneksi. Nostalgia tarkoittaa , ainakin sanana paluuta johonkin tapahtumaan tai ajanjaksoon. Radiokanavat, jotka sillä rahaa tekevät, taitavat kuitenkin myydä artikkeleinaan kaihoa, kaipuuta, sekä lääkettä sekavan nykyisyyden karkotukseen. ”Nostalgian” kantasanana toimiva muinaiskreikan nostos tarkoittaa paluuta, ja nostoi-kertomukset kuvasivat antiikin kreikkalaisille Troijan sodan sankareiden kotiinpaluita. Tunnetuinpana Homeroksen nimiin pantu Odysseia. Odysseus uhkaa päästä koti-ovelleen jo tarinan alkuvaiheilla, kunnes kumppaninsa raottavat tietämättömyydessään tuulten säkin suuta, ja myrsky painaa laivan takaisin ulapalle. Joensuun yöelämässä saattaa havaita analogian kauppakadun rock-klubin myyttiseen funktioon. Muutaman kerran kampesivat vanhempani minut ruutuaikani lumoista ulkomaille, joidenka matkojen jälkeen saatoin järjestää palkintokaappini kruununjalokiviksi yli viisitoista erilaista energiajuomatölkkiä. Tuolloin Jonnet ja pärinät hamoilivat vielä jossain. Koin itseni edelläkävijäksi, tai -juojaksi. Harrastuksesta meni kuitenkin pian maku (sic!), sillä jopa viattoman lähipuodin hyllyiltä saattoi parin vuoden sisällä kahmia koriinsa eri sorttisia energiajuomia kaksin kerroin. Onneksi on kaupoilla kahdeksantoistansa täyttäneelle tarjota vaihtoehtosta, so. tölkistä pulloon pojan käy tie. Lopuksi vielä sananen nostalgian ja sotimisen yhteisestä menneisyydestä. Omat taistojeni tuoksinat sijoittuivat nekin ajassa 2000-luvun alkun. MSNMessenger -viesti Sieltä Jostain. ADSL-yhteyksien yleistyttyä oli ensimmäisiä räiskintäpelejä mahdollista pelata netissä ilman ”karseeta lagaamista”. En muista, että YLE olisi silloin vielä televisioinut toisen maailmansodan näyttämöille sijoittuneita klaanien välisiä kahakoita, mutta nettisivut ainakin taisi omalle porukallemme joku sen jäsenistä osata koodata. Touhu oli järjestäytynyttä, ja Half life -pelin eri modifikaatioiden saattoi nähdä muodostavan omat solunsa. Radikaalilta ja häkellyttävältä se huoneeni ohuen oven läpi kuuluva kiroilu ja pauke varmasti vanhemmilleni näyttäytyi, eikä minua estelty jos kiinnostuksenkohteisiini uhkasi ilmaantua lisätarjontaa. Tänäpänä voivat lapset tiedättekö perustella vanhemmilleen pelaamisensa ajatuksilla ammattilaisurasta eSportseissa. Rehellistä ja kunniallista nykyään. Energiajuomista ei sentään ole tainnut tähänkään päivään mennessä tulla terveysvaikutuksia, enkä ota sormiani korvilta jos joku koettaa väittää elokuvien kehittyneen mielenkiintoisempaan suuntaan. Aapo Lehtinen Kirjoittaja on juuri ja juuri niin vanha kuin menneeseen haikaileva voi ylipäätään olla. Pakina Filosofinen Autokoulu on avannut ovensa Outokummussa. Ajatuksena on kaasuttaa autoilun perimmäiseen ja ristiriitaiseen olemukseen, koulun pyörittäjä Ursula Leino sanoo. Keskiössä on oppilas, vai onko oppilasta edes olemassa? Tarjolla on useita eri opetuspaketteja. Deterministi ajaa punaisia päin, koska niin tapahtuu väistämättä. Perään ajaa fatalisti. Apatisti ei oikeastaan edes halua korttia, ja hedonisti kaahaa, koska se on nautinnollista. Uudessa dadapaketissa ajotunti on sulavassa katukeittiössä, jota pyörittävät hirnuvat apinat. Konventionalisti tuo tunnille isoisän autokoulukirjan. Ajattelen, siis autoilen, Leino sanoo. Ajattelen, siis autoilen liikenne Joensuulaisautoilija antoi torstaina kaistaa vaihtavalle autoilijalle tilaa hidastamalla oman autonsa nopeutta. Edellisen kerran näin tapahtui tiistaina 16. maaliskuuta vuonna 1982. Nyt kun lyhyen ajan sisällä tapahtui toinenkin tapaus, kuohuu liikennepsykologian tutkimuksen piirissä. On jo herännyt vakava kysymys, joutuuko tiedeyhteisö nyt luopumaan vakiintuneesta, selitysvoimaisimpiin kuuluneesta käsitteestäään joensuuulaisautoilija. Joensuulainen autoilija antoi tietä
28 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 karjalainen. /kaiku Uutisia vapuista, joita et ehkä muista... Karjalaisen digiarkisto Tarjoa kaverille skumpat. Lue lisää: maakuntapaiva.fi/hyva-tyo Järki päässä pitää lääkärin loitolla TURVALLISTA VAPPUA! www.siunsote.? Pohjois-Karjalan sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymä
29 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 Hauskaa Vappua! www.raflaamo.fi Amarillon Big Burger ja muut herkut nyt kotiin kuljetettuna! KOTIINKULJETUS | MA-PE KLO 11.30-20 | LA-SU 13-20 KESKUSTAN ALUEELLA 6,90 € MUUT ALUEET 9,95 € / 15 € KULJETUSMAKSUT Torikatu, Joensuu Siltakatu, Joensuu Siltakatu & Prisma, Joensuu NAUMANEN SUOMALAINEN MANIKYYRI
30 SULKASATO 74 // VAPPULEHTI 2021 0400 551104 / T:mi Tapani Nuutinen, Jero LU OMUSO RAA ilman lisäaineita ilman lisämaksuja ilman lisäpaineita Höyhenenkevyttä Vappua! – maakunnan oma viikkolehti – Loistavinta Vappua! www.pogostansanomat.fi Taa tusti lu on t o y s t ävä lli n e n Taatusti luontoystävällinen ja nyt myös hiilineutraali Seuraa jälkiämme myös: Pogostan Sanomat Kun luonto kutsuu... www.lieksanlehti.fi Onnea satavuotiaalle Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistykselle, 31 vuoden yhteistyökumppanille! Talven pitkät pakkasjaksot PohjoisKarjalassa poikivat firmojen parkkipaikoille uuden työtehtävän, lämmitinvartijan. Asiasta kertoo muun muassa vartiointiyritys Huru. Yrityksen mukaan vartija partioi parkkipaikalla ja paikallistaa ajoneuvot, joissa käytetään luvattomia sisätilalämmittimiä. Näin unta yrityspampusta, jonka intraviestejä kukaan ei ottanut tosissaan. Kun syntisille alaisille sanotaan, että sisätilalämmittimiä ei saa käyttää, niitä ei käytetä, Hurun toimitusjohtaja Anssi Yli-Jupiter kertoo. Jos kaikki käyttävät sisätilalämmittimiä, planeetan magneettikenttä voi kärähtää. Se uni herätti minut! Hyvä vartija kuulee syntisi Lyhyet Joensuun seudulla on aloittanut uusi viestintäyritys Mediaseksi. Sen keihäänkärkenä on yhdistää sosiaalinen media, sankarieläimet ja eläinten kaappaaminen. Älä kirjoita kaappaamisesta, siitä voi tulla ihmisille väärä kuva toiminnastamme, toimitusjohtaja Laura Taser naurahtaa. Ihminen rakastaa tarinaa, jossa vuosia kadoksissa ollut eläin palaa kotiin. Tällaiset sankaritarinat saavat tuhansia tykkäyksiä somessa. Yrityksillä voi olla esimerkiksi papukaijoja ja rottia. Kuppilan edustalla on nähty jopa saukkoja. Kuvittele tilanne: Viemme saukon elämänsä matkalle telkien taakse kahdeksi vuodeksi. Se palaa, ja kaikki itkevät ja peukuttavat. Samaan pakettiin kuuluu Auto jokeen -lisäpalvelu, Taser valottaa. Mediaseksi vie ja tuo saukot
31 VAPPULEHTI 2021 // SULKASATO 74 O lipa kerran tyttö, jolle äiti antoi kuolinvuoteellaan neuvon ”ole aina antelias ja ilomielinen”. Äidin kuoltua tytön isä otti uuden ilkeän vaimon, jolla oli kaksi kevytkenkäistä tytärtä. Eräänä päivänä isäkin potkaisi tyhjää, ja sisarpuolet alkoivat pitää tyttöä orjanaan. He antoivat tälle nimen Tahrimo, sillä hän joutui pesemään heidän tahraiset lakanansa ja tuomaan aamiaista vuoteeseen. Milloin munat olivat liian kovia tai pehmeitä, milloin patjassa ei ollut tarpeeksi jousitusta. Tahrimo palveli syntisiä sisariaan kuuliaisena aamusta iltaan. Eräänä päivänä äitipuoli kuuli naapurilta, että kylän komein poikamies pitäisi huvilallaan kosteat juhlat ja valitsisi itselleen bileiden päätteeksi vaimon. Tuossa tuokiossa sisarpuolet alkoivat kostuttaa huuliaan ja pynttäytyä parhaimpiinsa. Tahrimo oli allapäin, sillä hänellä ei ollut yllään kuin repaleiset alusvaatteensa. Kun sisarpuolet halvan näköisinä astuivat taksiin, jäi Tahrimo portaille nyyhkimään rakas hirvikoira vierellään. Hetken kuluttua tyttö kuuli korkokenkien kopsetta ja näki tumman hahmon edessään. ”Olen Lady Domina ja tulin auttamaan sinua. Mene etsimään iso meloni”, nainen käski. Tahrimo teki työtä käskettyä, ja pian Domina heilautti nahkaista ruoskaansa. Meloni muuttui Bemariksi ja hirvikoira Hunksiksi, joka hyppäsi auton rattiin. Samassa Tahrimon kellastuneet alusvaatteet peittyivät mustan latex-asun alle. ”Kas niin, pidähän hauskaa kultaseni, mutta muista että taika raukeaa keskiyöllä”, Lady Domina kähisi ja iski silmää. Kun Hunks kantoi Tahrimon öljytyillä käsivarsillaan huvilan ovesta sisään, kuului juhlijoiden joukosta kohahdus. Poikamies jäykistyi niille sijoilleen eikä saanut katsettaan irti kuumasta kissanaisesta vaan vei tämän suoraan makuuhuoneeseensa. Siellä he harrastivat esiaviollista seksiä koko pitkän illan niin, että Tahrimo menetti paitsi neitsyytensä myös ajantajun. Yhtäkkiä kello alkoi lyödä keskiyön merkiksi. Tahrimo havahtui ja syöksyi ovesta ulos niin lujaa kuin hekuman hyytelöimillä jaloillaan pääsi. Poikamies juoksi munasillaan Tahrimon perään, mutta ei saanut tyttöä kiinni. Seuraavana aamuna poikamies sometti kaikilla kanavillaan, että haluaisi naida tytön, jota oli viime yönä nainut. Sitten hän ryhtyi kiertämään koko kylää tutun tavaran kiilto silmissään. Yksikään pesä ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Yksi oli liian tiukka, toinen liukas kuin peltikatto. Kolmannen kanssa tuntui kuin olisi huljutellut patukkaa metrotunnelissa. Illalla poikamies tuli vihdoin Tahrimon kotiin. Sisarpuolet lukitsivat Tahrimon vessaan ja veivät poikamiehen omiin lakanoihinsa. Tahrimo kävi kuitenkin niin kuumana, että sai rynkytettyä vessan oven rikki ja kiiruhti keskeyttämään armaansa aktin. Muna pystyssä poikamies juoksi rakkaansa luo ja kantoi tämän Audiinsa. Hän käski kuljettajaa ajamaan huvilalleen metsätien kautta ja päivitti samalla someen, että aikoisi naida tytön vielä samana iltana. Mutta ennen sitä hän naisi tyttöä. ILTASATU tahrimo
Sekoilun ytimessä jo vuodesta 1992 Paljon onnea Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistykselle 100-vuotisjuhlavuoden ansiosta toivottaa Journalistiliitto!