MEDIA-ALAN OMA LEHTI • NrO 1 • 4.2.2015 • PErUSTETTU VUONNA 1930 SuomenLehdistö Verkko ei vie liikaa aikaa Ohjelmallinen ostaminen Mitä se on, ja miksi siitä pitäisi kiinnostua juuri nyt? »Sivu 4 Uskalla puffata lehteä! Mallia voi ottaa televisiosta, sanoo Kati Uusitalo. »Sivu 8 Toiveet verkkokaupassa Lehtien kauppakeskukset eivät ole vielä tavoitteissaan. »Sivu 6 Minna Ala-Heikkilä kannustaa paikallislehtiä digiin »Sivu 18 OSSI AHOLA Nytin Jussi Pullinen: WhatsApp muutti toimituksen lukijasuhdetta. »Sivu 14 Su om en Le hd istö n S e L vi ty S AAmulehti säätää juttujensa näkyvyyttä verkossa. loputkin seitsenpäiväiset sanomalehdet ottavat pian käyttöönsä maksumuurin. »Sivut 10–13
2 SuomenLehdistö 1/2015
SuomenLehdistö 1/2015 3 1/2015 kolmesta poikki Verkossa maksulla ja ilman SUOMEN LEHDISTÖN tässä numerossa julkaistava selvitys kertoo, että kaikki Suomen seitsenpäiväiset sanomalehdet ottavat lähitulevaisuudessa käyttöön maksullisen verkkotilauksen. Se merkitsee, että lehtien koko nettituotanto ei jatkossa ole kenen tahansa saatavilla ilmaiseksi. Maksava asiakas saa aina koko tarjonnan, lukeepa hän lehteä tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Mallit vaihtelevat. Osa lehdistä antaa lukea verkosta ilmaiseksi vain rajatun määrän juttuja viikossa. Osa ryhmittelee sisällön ilmaiseen ja maksulliseen osioon. Tiukimmissa malleissa maksutta näkee vain otsikot ja juttujen alut. Pelkät ilmoitustulot eivät näytä riittävän kannattavan verkkojulkaisun tuottamiseen. Vain suurimpia kävijämääriä keräävät lehdet, kuten iltapäivälehdet, ovat menestyneet tällä mallilla. RATKAISUA HAETAAN mediamyynnin ja kuluttajamaksujen yhdistelmästä. Kovan maksumuurin sijaan lehdet suosivat verkossa malleja, jotka tuottavat jatkossakin suuren kävijämäärän. Iltapäiväpainokset ja muut omaa tuotantoa paketoivat palvelut sekä yleistä uutisvirtaa syventävät aineistot soveltuvat hyvin tilausmaksun taakse, jossa jo ovat näköislehdet ja jalostetummat digilehtisovellukset. Tuoreet tutkimustulokset valavat uskoa: suomalaiset ovat aiempaa tyytyväisempiä sanomalehtien tuoteja palvelutarjontaan (Yhteisöllistyvä media 26.1.), ja heidän valmiutensa maksaa sanomalehtien lukemisesta verkossa on toiseksi korkein musiikin kuuntelun jälkeen (HS 26.1.). Erillisten digitilausten myynti on vielä vähäistä, mutta printin ja digin yhdistelmätilaukset yleistyvät. Näissä paperilehti voi olla jokapäiväinen tai vain esimerkiksi viikonlopun luksus. LUKIJOIDEN MAKSUHALU on toistaiseksi vahvasti sitoutunut paperiin. Paperilehden arvoa nostaa se, että se on kuluttajille mieluisin mainoskanava. Painetun lehden helppolukuisuus ja syvällisyys yhdistettynä digitaalisten palvelujen nopeuteen ja mukana kulkemiseen antavat sanomalehdille erinomaiset mahdollisuudet palvella kuluttajia myös tulevaisuudessa. Jukka Holmberg päätoimittaja jukka.holmberg@sanomalehdet.fi sisältö AjAnkohtAistA 4Vuodesta 2015 tulee ohjelmallisen ostamisen vuosi. 5Professori Heikki Heikkilän mielestä paikallislehdet voisivat näyttää tietä digiin. 6Lehtitalot ovat perustaneet viime vuosina verkkokauppakeskuksia. Missä niissä mennään nyt? 8Kati Uusitalon mielestä paikallislehtien kannattaa markkinoida rohkeasti itseään. tAustAt 10-13Seitsemänpäiväiset sanomalehdet kertovat kokemuksiaan erilaisista verkon maksumalleista. 14-16Helsingin Sanomissa Nyt-liite on perinteisesti ollut paikka kokeiluille. Roolin on perinyt Nyt.fi. PAlstAt 17 Kolme tapaa pitää huolta tekijänoikeuksista. 18 Pienenkin kannattaa hyödyntää verkon mahdollisuudet. 20 Verkkouutispalvelu ilman omaa saittia? Kyllä. 21 Lainaaminen puhuttaa JSNpalstalla. 23 Jakelujohtajana aloittanut Kari Väisänen uskoo yhteistyöhön. ” Maksava asiakas saa aina koko tarjonnan, lukeepa hän lehteä tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella.” Verkkokaupasta saa esimerkiksi pilkkionkia. s. 6 Pilapiirrokset Noora Autio Kaipaatko Suomeen ranskalaistyyppistä satiiriperinnettä? Millainen on suomalaisen pilapiirtämisen taso? Onko kuviasi jätetty julkaisematta? Kalevi Laalo, ”Kerberos” Pilapiirtäjä, Etelä-Suomen Sanomat ja Satakunnan Kansa En. Suomessa on hieno poliittisen pilapiirtämisen perinne, joka on tullut kahta tietä, Saksasta ja anglosaksisista maista. Meillä komiikka vetoaa yksilön älyllisyyteen. Ranskan pilalehdistö on räksyttävää rakkilaumaa. Tasoa ei todellakaan tarvitse hävetä. Piirtäjät tuntevat vastuunsa mutta tuovat mielipiteensä hienosti esiin. Kari Suomalainen oli ylivoimaisuudellaan tulppana monelle hyvälle piirtäjälle. Hänen jälkeensä meille on noussut todella taitava piirtäjäkaarti. On, ja usein olen ollut samaa mieltä perusteluista. Piirtäjä toimii päätoimittajan vastuun rajoissa. Viime aikoina hyllytyksiä on ollut vähemmän. Tabun raja siirtyy koko ajan, mikä ei välttämättä ole aina hyvä asia. Silloin niille, joilla ei ole hyvää makua, tulee liikaa mahdollisuuksia. ”Jouko” Pilapiirtäjä, mm. Iltalehti, Turun Sanomat, Länsi-Savo ja Länsiväylä Satiiri on aina paikallaan. Ei tällaisten satiiriperinteiden siirtäminen onnistu maasta toiseen ihan tuosta vain. Meillä Suomessa on näkyviä epäkohtia aika vähän. Tai niitä ei meille näytetä. Paradokseja etsitään uutisvirrasta, ainakin näissä päivän piirroksissa. Hmm. Kollegat tekevät työtä niillä eväillä, joita maa meille antaa, niin minäkin. Minä tekijänä olen väärä henkilö arvostelemaan tasoa. Kuvia tehdään lukijoille ja katsojille – he ovat ammattilaisia niiden arvioinnissa. Eipä ole. Provosoivien ja ilkeiden kuvien tekeminen on minulle vierasta. Yritän löytää näkökulman aina jostain hyväntahtoisuuden vinkkelistä. Se ei ole mikään valittu linja vaan minun tapani tehdä pilakuvia. En osaa tehdä toisin. Ville Ranta Pilapiirtäjä Kirkko & kaupunki, A-Studio Kyllä kaipaan. Ranskassa pilapiirtäminen on hyvin eläväistä ja räväkkää. Ranskalainen pilapiirrosperinne ei kuitenkaan ole sama asia kuin Charlie Hebdo, jossa julkaistaan rankempia piirroksia kuin muissa lehdissä. Taso on huono. Meillä ajatellaan liikaa, että pilapiirroksilla ei voisi käsitellä vakavia asioita. Suomalainen pilapiirtäminen on voinut hyvin joskus aikanaan, mutta viime vuosikymmeninä se on ollut hyvin vaisua. Piirrokset jäävät usein yleisen ironian tasolle eivätkä ota kantaa. Aina silloin tällöin. Minusta se kuuluu tähän hommaan. Koetan tehdä voimakkaita piirroksia, ja välillä ne ovat päätoimittajien mielestä väärällä tavalla ärhäköitä. Sitten neuvotellaan, ja voin tehdä uuden työn. Näin käy ehkä pari kertaa vuodessa. > Lue myös digilehti ja lisää uutisia Suomen Lehdistön verkkopalvelussa osoitteessa www.suomenlehdisto.fi
4 SuomenLehdistö 1/2015 AjAnkohtAistA: puheenAihe Paljon ehtii tapahtua sekunnin murto-osassa, jossa verkkomainos latautuu silmien eteen. Prosessi voi mennä esimerkiksi näin: Olet katsellut verkkokaupoista paitaa ja toisaalla lomalentoja. Aiemman verkkokäyttäytymisesi perusteella useampi mainostaja tunnistaa selaimesi ja kiinnostuu. Mainostajat käyvät huutokaupan. Niiden järjestelmät analysoivat dataa ja tekevät tarjouksia saamiensa osto-ohjeiden mukaan. Esimerkkitapauksessa näet luultavasti lentoyhtiön mainoksen. Sillä on suurempi summa pelissä, ja se on siksi valmis tarjoamaan enemmän. Data voi vaikuttaa myös mainoksen sisältöön. Jos olet vertaillut hintoja, sinulle saatetaan näyttää tarjous. Algoritmien välistä huutokauppaa verkon mainosnäytöistä sanotaan ohjelmalliseksi ostamiseksi. Laajemmin siksi ymmärretään kaikki verkkomainonnan kauppa, jossa työvaiheita on automatisoitu. Kasvun vuosi 2015 Ohjelmallinen ostaminen on vielä Suomessa pientä, mutta kasvuprosentit ovat kolminumeroisia ja ennusteet hurjia. Mediatoimisto ToinenPHD:n luova johtaja Jani Halme uskoo, että tämän vuoden lopulla valtaosa verkon mainosmyynnistä meilläkin on ohjelmallista. Muilla menetelmillä mainontaa on mahdotonta kohdentaa yhtä nopeasti. – Mainosraha tykkää osumatarkkuuden paranemisesta käsittämättömän paljon, Halme sanoo. – Jos mediatalot eivät ole tässä kärkkäänä, mainosraha menee Googlelle ja Facebookille. Myös mediatoimisto Dagmarin johtajan Petri Vatasen mukaan tulevaisuudessa lähes kaikki verkkomainonta myydään ohjelmallisesti. – Nykyinen ostomalli on tehoton. Digitaalista mainontaa ostetaan sähköpostilla tai soitolla eli monen työvaiheen kautta, hän kuvaa. Dagmarin mainostaja-asiakkaista osan digiostoista jo 95 prosenttia tapahtuu ohjelmallisen avulla. Osa on asiassa aivan alussa. Edelläkävijöitä ovat olleet verkkokaupat, mutta myös brändimainostajissa orastaa kiinnostus. Hinnat putoavat? Suurimpien suomalaisten lehtitalojen verkkopalveluista voi jo ostaa ohjelmallisesti osaa mainospaikoista. Petri Vatasen mukaan perinteisen median startti uuteen myyntitapaan on kuitenkin ollut varovainen. Moni media on pelännyt ohjelmallisen ostamisen yleisimmän alalajin eli avoimen huutokaupan johtavan mainonnan polkumyyntiin, kun mediabrändit kilpailevat näytöistä samalla viivalla tuntemattomampien sivustojen kanssa. On kuitenkin muunkinlaista ohjelmallista ostamista. Sanoman verkkopalveluista osa on avoimessa huutokaupassa, mutta esimerkiksi Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien verkkopalvelut eivät. Niitä voi ostaa ohjelmallisesti, mutta vain kutsutuille mainostajille avatuissa huutokaupoissa, joissa kustantaja voi asettaa pohjahintoja. – Ei ole mieltä vesittää arvokasta mediaympäristöä avoimella huutokaupalla, jossa asiakkaat usein haluavat ostaa halvinta mahdollista klikkihintaa, Sanoma Media Finlandin kaupallinen johtaja Antti Järvinen sanoo. Järvisen mukaan on aikaista sanoa, miten ohjelmallinen ostaminen vaikuttaa verkkomainonnan hintoihin. Väistämättä se ei kuitenkaan johda alennuksiin. – Suomen suurimmat brändimainostajat ovat huutaneet näyttöjä samoilla hinnoilla kuin manuaalisen myynnin puolella – mutta joku muu on maksanut silti vielä enemmän, Järvinen kuvaa. Sanomalla kymmenet mainostajat ovat jo ohjelmallisen piirissä. Järvinen suhtautuu kuitenkin skeptisesti kovimpiin ennusteisiin. Hän arvioi, että vuoden lopulla kotimaisesta verkon mainosmyynnistä vain 10 prosenttia olisi ohjelmallista. Huutokauppa ei riitä Tällä hetkellä ohjelmallinen ostaminen Suomessa tarkoittaa avointa tai suljettua huutokauppaa. Sellainen ei palvele kaikkia mainostajien tarpeita. Huutokauppa ilman ihmisiä Verkkomainonnan osto ja myynti automatisoituu. Miten käy hinnan? Entä myyjien?
SuomenLehdistö 1/2015 5 AjAnkohtAistA Sanomalehtien nettimurroS täyttää 20 vuotta. Vuonna 1995 ensimmäisinä verkkoon menneitä mediataloja olivat muun muassa Laukaa-Konnevesi, Turun Sanomat ja Iltalehti. Kynttilöitä kakkuun! Sen jälkeen Suomeen on ehtinyt kasvaa uusi lukijasukupolvi. Samalla vanhemmat ikäluokat ovat oppineet käyttämään verkkoa ja erilaisia päätelaitteita myös uutisten seuraamiseen. Lopullinen loikka digitaalisuuteen on jäänyt tekemättä, sillä etenkin suurissa mediataloissa se on koettu liian radikaaliksi. Niillä on yksinkertaisesti ollut liikaa hävittävää. Digimurroksen hitaus ei ole suuremmin vaivannut lukijoita, sillä sen ansiosta heille on ollut tarjolla mediasisältöjä moneen lähtöön. Sen sijaan sanomalehdille kahden tuotantoja jakelulinjan ylläpitäminen on taloudellisesti ja toiminnallisesti raskasta. Nämä ongelmat eivät katoa vaan ne pahenevat. Tässä tilanteessa paikallislehdillä olisi syytä näyttää tietä, koska niillä olisi muita välineitä paremmat mahdollisuudet saada lukijat puolelleen. enSinnäkin PaPerilehdeStä luopuminen alkaa olla kustannussyistä pakon sanelemaa. On helppo ymmärtää, että paikallislehden tekeminen ja jakeleminen levikkialueen jokaiseen kolkkaan ei ole kultakaivos. Jos paperilehden jakamisesta säästyvät rahat turvaisivat paikallislehden aseman, moni lukija olisi valmis hyväksymään tämän. Toiseksi lehdet voivat perustella toimiaan sillä, että paperiversiosta luopuminen parantaisi paikallisjournalismin tasoa. Jos toimitus saisi siirtää turvallisesti työpanostaan verkkoon, se voisi tehdä aidosti ajankohtaisia paikallisuutisia. Paikallislehti toimisi kuten kaikki muukin verkossa: lähes 24/7 eikä kerran tai kaksi kertaa viikossa. Kolmanneksi paikallislehdet voisivat yllättää lukijansa tarjoamalla uudenlaisen paperilehden vain kerran viikossa. Loppuviikosta ilmestyvä paperiversio olisi erilainen ja ehkä suppeampi kuin tähän saakka. Ennen kaikkea se olisi nykyistä mietitympi, sillä sen tekemisessä toimitus voisi harkita, millä tavoin se haluaa täydentää tai syventää verkkouutisointiaan. muiden muaSSa Oriveden Sanomat on jo ottanut askeleen tähän suuntaan, kun se harvensi ilmestymiskertojaan. Lehden uudistus on vain tehty suomalaisittain niin matalalla profiililla, että muutoksen perustelut ja siinä saadut ilmeisen positiiviset kokemukset eivät ole ehkä kantautuneet monien korviin. Paikallislehtien digiloikkaa ei voi tietenkään tehdä yhdellä rysäyksellä eikä epäuskottavilla mainoskampanjoilla. Sitä varten tarvittaisiin avoin siirtymäprosessi, jossa päätoimittajat ja paikallislehtien talousjohto sitoutuisivat keskustelemaan aiheesta lukijoiden kanssa. Itsekin kymmeniä ryhmäkeskusteluja vetäneenä tiedän, että yleisötilaisuudet ovat työläitä ja aikaa vieviä. Niitä ei voi kuitenkaan ampua alas sillä, etteivätkö lukijat muka ymmärtäisi paikallislehtien tilannetta ja journalismin merkitystä. ? > Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Tällä kertaa kissan nosti pöydälle tiedotusopin määräaikainen professori Heikki Heikkilä Tampereen yliopistosta. ki ss apö yd äl le ” Paikallislehdillä olisi syytä näyttää tietä, koska niillä olisi muita välineitä paremmat mahdollisuudet saada lukijat puolelleen.” Pienet edellä digimurroksessa Huutokauppa ilman ihmisiä – Huutokaupassa kukaan ei takaa, paljonko näyttöjä mainostaja saa. Se riippuu siitä, mitä muut tarjoavat, Alma Diverson johtaja Minna Nissinen sanoo. Seuraavaksi halutaankin automatisoida nykyisen kaltaista verkkomyyntiä. Siis sellaista, jossa mainostaja voi ostaa haluamansa paikan ja näyttömäärät. – Kun esitetään kovia kasvuennusteita, niiden taustalla on ilman muuta se, että ohjelmallinen ostaminen tulee myös takuunäyttömääräiseen näkyvyyteen, Nissinen sanoo. Ihminen yhä välissä Hollannin suurin päivälehti De Telegraaf on edelläkävijä ohjelmallisessa ostamisessa. De Telegraafin ja sen si” Nykyinen ostomalli on tehoton. Digitaalista mainontaa ostetaan sähköpostilla tai soitolla.” ANNA-KAISA JORmANAINeN Kiinnostaako ohjelmallinen ostaminen? TOMMI MALMIVAARA myyntikoordinaattori, Veikkaus Lähdimme viime vuonna nollasta liikkeelle, ja vuoden lopulla noin 40 prosenttia Veikkauksen kaikesta digitaalisesta mainonnasta ostettiin ohjelmallisesti. Se on ketterämpää. Voimme hallinnoida mainontaa meidän päässä ilman median mukanaoloa. Se mahdollistaa nopeamman reagoinnin. Jos mainoksessa on tekninen ongelma tai väärä teksti, voimme korjata asian minuutissa sen sijaan että joutuisimme soittelemaan ja lähettelemään aineistoja. Toisaalta mainontaa voidaan kohdentaa entistä tarkemmin. MARjA IsOKAngAs-HuIKO head of concept planning, stockmann Oyj Kutsumme sitä dataohjautuvaksi ostamiseksi ja teemme sitä jo enenevissä määrin. Pilotoimme ostotapaa vuoden 2014 lopulla ja saimme hyviä tuloksia. Sen merkitys tulee kasvamaan. Hyvä puoli mainostajalle on mitattavuus. Taktisena markkinointimuotona dataohjautuva ostaminen on erittäin tehokas. Haasteena on, että kontaktihinta on arvokas ja mainosmateriaalien tuotantomäärät kasvavat. Siksi organisaatio pitää virittää uuteen asentoon. sarsivustojen verkkomyynnin volyymistä jo yli 80 prosenttia on ohjelmallista. Digimainonnan tuloista se kattaa yli puolet. Konsernin kaupallinen johtaja Martin van der Meij arvioi, että ohjelmallisen myynnin kustannukset ovat noin puolet täysmiehitettyyn myyntiin verrattuna. Helppojen säästöjen toivossa ei kannata hypätä trendin harjalle. Ostajalta vaaditaan huikeasti inhimillistä älyä algoritmien säätämiseen. Vaikeuskerroin kasvaa myös mediassa, jossa tarvitaan dataa ja sen analysointitaitoa. Myyjiäkin tarvitaan. Ohjelmallisesti ei voi myydä räätälöityjä kampanjoita ja teknisesti vaativia ratkaisuja. Huutokauppaakin seuraa ihminen, joka muun muassa optimoi pohjahintoja ja mainospaikkoja. – Ohjelmallinen ei ole sama kuin automaattinen. Aina tarvitaan ihminen kertomaan ostajalle, millaisia tuotteita on olemassa, digikehityspäällikkö Merja Pyhälä Alma Diversosta sanoo. Nyt myyjiltä vapautuu resursseja muun muassa asiakkaiden kanssa keskusteluun. Riikka Virranta
AjAnkohtAistA on mukana 400 ja tuotteita noin 50 000. Joukolla on helpompi neuvotella. Lehtitalo on muun muassa solminut kauppiailleen yhden yhteisen kuljetussopimuksen Postin kanssa. Sutisen mukaan oppeja on kertynyt kantapään kautta: pitää tutkia ostopolkuja, hakusanaoptimointia ja -markkinointia, viilata tarkkaan tekstejä ja kuvia. – Se, mitä me täällä osaamme vanhoina printtimiehinä, ei riitä verkossa. Paikallisia kauppoja Viime lokakuussa Kangasalan Sanomat perusti Kauppaympyrä-verkkokauppakeskuksen. Mukaan lähti yli 40 paikallista yritystä. Lehden päätoimittaja-toimitusjohtajan Tuula Ruusumaan mukaan jo viime vuonna päästiin laskuttamaan ”sellainen summa, että se näkyy”. – Jos pääsemme myyntitavoitteeseen, olemme 2015 plussan puolella. Kangasalan Sanomat sai Tekesiltä rahaa digihankkeisiinsa. Verkkokauppaa varten lehteen on palkattu yksi myyjä lisää. Yrittäjät tarvitsevat apua liikkeelle lähdössä. – Yritykset tajuavat, että sähköiViime Vuosina moni sanomalehtikustantaja on perustanut verkkokaupan. Konseptit vaihtelevat, mutta perusidea on yleensä sama: Mediatalo kokoaa kauppiaat yhteen verkkokauppakeskukseen ja tarjoaa niille alustan ja markkinointipalveluita. Ansaintalogiikkana on yleensä velottaa näkyvyydestä pakettihinta tai ottaa provisiota myydyistä tuotteista. Verkkokauppakeskukset eivät ole vielä tavoitteissaan. – Kyllä sieltä lisätuloa tulee, ja määrä kasvaa koko ajan. Pientä se kuitenkin vielä on suhteessa muuhun talon liiketoimintaan, myyntijohtaja Mika Sutinen Hämeen Sanomat Oy:stä sanoo. – Kävijämäärät ja tehdyt ostokset ovat kasvaneet tasaisen varmasti, mutta emme me ole vielä ollenkaan niin pitkällä kuin haluaisimme olla, liiketoimintajohtaja Juha Väyrynen Kalevasta sanoo. Aamulehti lopetti vuoden alussa Etukauppa.fin, jossa myytiin rajattuja eriä tarjoustuotteita vain printtilehden kestotilaajille. Mediamyynnin johtajan Juuso Liljeroosin mukaan päätös liittyi kanta-asiakasohjelman yksinkertaistamiseen. – Mutta ei se huikea menestystarina tietenkään ollut, hän kuvaa. Sanoman MSO.fi kasvoi joulukuussa 90 prosenttia edellisvuodesta. – Kasvu on ollut odotusten mukaista, joskin alkuperäisiin tavoitteisiin ei ole vielä ylletty, liiketoimintajohtaja Kari Härkönen kertoo. – Kilpailutilanne verkkokauppaliiketoiminnassa on erittäin kova. Suuntana Venäjä Uskoa tulevaan löytyy. Kaleva tahtoo olla merkittävä toimija valtakunnallisessa verkkokaupassa. – Verkkokaupassa pitää olla mukana, jos haluamme olla kuluttajan ja kauppiaan välissä myös tulevaisuudessa, Väyrynen sanoo. Tätä silmällä pitäen Kalevan kauppakeskus24.fi uudistuu. Postikulut leivotaan sisään hintoihin ja maksamista sekä tuotteiden palauttamista helpotetaan. Samalla tuotevalikoima muuttuu nykyistä edullisemmaksi. Hämeen Sanomat aikoo laajentaa verkkokauppatoimintaansa Venäjälle ja Pohjoismaihin. Mika Sutisen mukaan venäläisen kauppapaikan rakentamisessa ollaan jo pitkällä. – Suomen markkina on monelle verkkokaupalle pieni. Täällä on paljon hyvää tuotantoa, jota ei saa muualta. Mutta yksittäisten toimijoiden resurssit ja osaaminen eivät riitä ulkomaankauppaan. Hämeen Sanomien kolme verkkokauppaa keräsivät viime vuonna 850 000 eri kävijää. Kauppiaita Lehtitalot aikovat laajentaa kauppojaan. Verkkokauppa on vaikea laji Kalevan verkko kaupasta voi hankkia itselleen vaikka viinika rahvin. Käyttö liittymä uudistuu lähiaikoina. jaNNE hulkkoNEN Vinkit >hämeen sanomat hämeen Sanomilla on kolme verkkokauppaa: kalastustarvikkeita myyvä kalastamo.com, kotiin ja kauneuteen keskittyvä Bellapuoti. com ja lemmikkieläinten tarvikkeita kauppaava Dreampetstore.com. kaupat on perustettu samaa aihepiiriä käsittelevän blogiyhteisön kylkeen. Tulot tulevat provisioista. >sanoma Mitäsaisiolla.fi eli MSo.fi on verkkokauppakeskus, joka näkyy myös Sanoman muissa verkkopalveluissa. Esimerkiksi Vauva.fissä on myynnissä lastenvaatteita. Sanoma ottaa myynnistä provisiot ja tarjoaa kauppiaille muun muassa näkyvyyttä sekä dataa kuluttajien käyttäytymisestä. > KURIKKaLehtI kotikori-verkkokaupassa myydään paikallisia tuotteita. lehden ansainta tulee kiinteästä palvelumaksusta ja myydyistä tuotteista saatavasta provisiosta. lehti hoitaa myös tuotteiden esillepanon ja maksuliikenteen. >KaLeVa Valtakunnallinen kauppakeskus24.fi myy kulutustavaraa, kuten vaatteita ja urheilutarvikkeita. lehtitalo ottaa provision tai myy kokonaisuuksia, joihin kuuluu myyntipaikkojen lisäksi markkinointia myös muissa kuin kalevan omissa kanavissa. > KanGasaLan sanomat lehti myy paikallisten yrittäjien kauppaympyrä-palveluun kolmenhintaisia paketteja. Mitä enemmän maksaa, sitä enemmän saa näkyvyyttä ja useampia tuotteita esiin. hintaan kuuluu printtimainontaa. kaikki yritykset eivät myy tuotteitaan vaan käyttävät palvelua markkinointiin. selläkin puolella pitää olla liiketoimintaa, mutta heillä ei ole aikaa eikä resursseja siihen. Ratkaisuksi perustettiin Kauppaympyrä. Kurikka-lehden Kotikori-verkkokauppa on toiminut reilun vuoden. Toimitusjohtaja Arja Hissa on tyytyväinen pieneen mutta kasvavaan lisätuloon, jota kauppa lehdelle tuo. Konseptin ovat ottaneet käyttöön myös muut Ujaisten lehdet. Tavoite on rakentaa Kotikorista paikallislehtien yhteinen verkkokauppakeskus. Jopa 90 prosenttia Kotikorin kävijöistä tulee ulkopaikkakunnilta. Suosituimpia ovat kotiseututuotteet, joita ei saa muualta. – Markkinoimme voimakkaasti paikallislehdessä, mutta olemme näkyneet myös Facebookissa ja Googlessa. Sitä kautta tavoitamme ihmiset, joilla on side Kurikkaan, Hissa kertoo. Riikka Virranta 6 suomenLehdistö 1/2015 ” Verkko kaupassa pitää olla mukana, jos haluamme olla kuluttajan ja kauppiaan välissä myös tulevai suudessa.” Näin kaupat toimivat
suomenLehdistö 1/2015 7 AjAnkohtAistA Moitteita on tullut maksullisuudesta ja siitä, ettei juttuja voi kommentoida tai jakaa. – Mietimme parhaillaan, muutammeko sitä. Kun digimaailmassa ollaan, jakaminen vaan on niin luontevaa, Lymi sanoo. Hetkeä on tehty kahden täyspäiväisen tekijän voimin. Lymi johtaa aamuleHden iltapäiVäjulkaisun Hetken ensisijainen kohderyhmä on printtitilaajat. Heitä houkutellaan uudella digituotteella täystilaajiksi, jotka saavat kolmen euron kuukausittaista lisämaksua vastaan myös lehden sähköisen tarjonnan. Hetki julkaistiin tammikuun puolivälissä, joten on aikaista arvioida sen menestystä. Asiakkuusjohtaja Pauliina Makkonen on kuitenkin tyytyväinen heti julkaisun jälkeen digitilauksensa aktivoineiden määrään. Lanseerauskampanjaan kuulunut ilmainen kuukauden digitilaus on myös kerännyt paljon kokeilijoita. Tähän saakka Aamulehden maksullisista digituotteista näköislehti on ollut suosituin. – Hetki menee jo rintarinnan näköislehden kanssa. Varmasti se päräyttää ohi, Makkonen sanoo. Hetki on maksullinen palvelu verkkoselaimessa, joka skaalautuu mobiililaitteille. Se ilmestyy arkisin kello 15.30. Sisältöidea on tarjota 10 minuutissa läpileikkaus päivän aiheista työpäivän viime minuuteille, bussimatkalle tai kotisohvalle. – Teemme Hetkeä sillä ajatuksella, että kun luet sen, olet kärryillä ja voit rentoutua, uutispäällikkö Minna Lymi tiivistää. Hetken sisältöjä ei pääsääntöisesti julkaista muissa kanavissa. Tyyliltään jutut ovat printin ja verkon välissä. Verkon nopeaan uutisointiin nähden juttuihin haetaan jo seuraavia kulmia. Printtiin verrattuna Hetki on tiivis paketti. – Hetken tärkein ominaisuus on, että se on nopeasti ymmärrettävissä, Lymi kuvaa. Jutut ovat lyhyitä ja niiden formaatit tiukkoja. Ne hyödyntävät verkon mahdollisuuksia. Esimerkiksi ”Tästä some puhuu” -koosteeseen on upotettu tviittejä ja Facebook-päivityksiä. Suosituin osio on ollut päivän viiden tärkeimmän uutisen kooste. Lymin mukaan palautteissa on kiitetty Hetken konseptia ja ulkoasua. suomen leHdistön uudistunut digilehti kuuluu tästä eteenpäin lehden tilaushintaan. Digilehden on toteuttanut eDocker, ja se perustuu printtilehden näköisversioon. Jutut kuitenkin avautuvat helpommin luettavaan lukuruutuun, ja niissä voi olla useampia kuvia kuin printissä. Käsillä oleva vuoden ensimmäinen numero on vapaasti kaikkien luettavissa sähköisenä versiona. Digilehteen pääsee tutustumaan Suomen Lehdistön verkkosivuilta osoitteesta www.suomenlehdisto.fi. Toimitus lähettää digitunnukset tilaajille helmikuun aikana. Jos tunnukset hukkuvat, kannattaa ottaa yhteyttä toimitukseen: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Myös paperilehden ulkoasua on uudistettu. Sisältöpainotukset ja konsepti säilyvät entisellään, mutta jutuille ja kuville on annettu entistä enemmän tilaa. Uudistus on ulkoasusuunnittelijoiden Janne Hulkkosen ja Reima Kankaan käsialaa. Kevään aikana myös lehden verkkopalvelu paranee. Kasvavaa mobiililukijoiden joukkoa ajatellen Suomen Lehdistön sivuista tulee responsiiviset eli ne mukautuvat kaikille päätelaitteille. Sivuston visuaalisen ilmeen suunnittelee AD Jesper Vuori. Samalla verkkouutisointia lisätään. Toimitus alkaa tehdä viikoittaista uutiskirjettä, joka on aluksi ilmainen kaikille halukkaille. Riikka Virranta Hetki käännyttää täystilaajaksi Digilehti kuuluu nyt tilaushintaan Aamulehden iltapäiväjulkaisun suosituin osa on päivän uutiskooste. Suomen Lehdistön verkkopalvelu uudistuu keväällä. Valokuvaaja ossi ahola, uutis päällikkö minna Lymi ja toimittaja tuukka Välimäki (oik.) tekevät hetkeä. työtä ja etsii toimituksesta tekijöitä. Pakettia kasaa oma toimitussihteerinsä. Usein Hetkeä toimittaa myös vaihtuva aamun digivuorolainen. Kehitysjohtaja Seppo Rothin mukaan Aamulehden organisaatio muuttuu alkuvuodesta ylipäätään digivetoisemmaksi. – Aamupalaverissa ei enää lähdetä sillä kysymyksellä, mikä on huomisen paperilehden pääjuttu. Pitää lähteä siitä, millä tehdään Hetki. Illemmalla aletaan miettiä paperilehteä. Aamulehden iltapäiväjulkaisu on lajinsa kolmas Suomessa. Hufvudstadsbladetin HBL Kväll kerää noin 7 000–10 000 viikoittaista lukijaa, Markkinointi&Mainonta-lehden mukaan Helsingin Sanomien HS Ilta taas 30 000 lukijaa viikossa. Riikka Virranta m ik si ih m ee ss ä ja tko jut tu Helsingin Sanomain Säätiö myönsi Jyväskylän yliopistolle apurahan kauko-ohjattavien kamerakopterien journalistista käyttöä käsittelevään tutkimukseen. Mihin journalistit tarvitsevat kamerakoptereita eli drooneja, tutkija, journalistiikan professori Epp Lauk? Ne ovat käteviä esimerkiksi tulipalojen ja luonnonkatastrofien sekä isojen tapahtumien, kuten mielenosoitusten, kuvaamisessa. Niitä voidaan käyttää apuna myös tutkivassa journalismissa, esimerkiksi kuvaamalla, miten maatilat noudattavat ympäristömääräyksiä. Drooneilla saadaan sellaista kuvamateriaalia, jota ei muuten saataisi. Millaisia ongelmia droonien käyttöön liittyy? Helposti tulee vastaan eettisiä yksityisyyden suojaan liittyviä kysymyksiä, jos kuvataan esimerkiksi ihmisten kotipihoja. Droonin lennättäminen ei saisi myöskään aiheuttaa vahingonvaaraa kenellekään. Toinen ongelma on, ettei kuvaamisesta ole olemassa selvää lainsäädäntöä. Suomessakin tähän on jo törmätty: kun Nelosen uutiset kuvasi Sysmän pienlentokoneonnettomuutta, poliisi uhkasi ampua kopterin alas. Näin ei kuitenkaan saa tehdä. Ilmasta kuvaamisen sääntelyä kehitetään, koska se tulee lisääntymään. Noora Autio Satakunnan Viikko lisäsi ilmestymispäiviään yhdestä kahteen kertaan viikossa vuoden 2013 alussa, ja viikon toisen numeron jakelualueeksi tuli koko Satakunta. Viime syksynä (SL 6/14) lehden päätoimittaja kertoi ratkaisun kasvattaneen ilmoitusmyyntiä tuntuvasti. Miksi päätitte kuitenkin nyt vähentää ilmestymispäiviä, Kim Huovinlahti? Satakunnan Viikko ilmestyi viime vuonna tiistaisin ja torstaisin. Nyt emme pysty enää jakamaan lehteä torstaisin Postin nippu-uudistuksen vuoksi. Posti jakaa maaliskuusta alkaen osoitteettomia tuotteita maanantaisin ja torstaisin vain nippuina, joihin lehti pitäisi toimittaa 5–6 päivää aiemmin. Jouduimme siirtämään ison maakunnallisen 110 000 kappaleen jakelun keskiviikolle. Tiistain pienemmän jakelualueen lehti jäi pois, koska kaksi peräkkäistä ilmestymispäivää olisi ollut hankala toteuttaa. Tiistain lehden tilalla aloimme julkaista Satakunnan Viikon kuukausilehteä, jolla tavoittelemme nuorekkaampaa lukijakuntaa aikakauslehtimäisemmällä sisällöllä. Olemme budjetoineet niin, että muutoksesta huolimatta kokonaismyynti Satakunnan Viikossa olisi tänä vuonna suunnilleen samaa tasoa kuin viime vuonnakin. Pienen toimijan pitää sopeutua ja olla nopea päätöksissään. Noora Autio Kopteri avartaa kuvakulmaa Postin sanelema vähennyspäätös satakunnan Viikon uusi kuukausiliite.
8 SuomenLehdistö 1/2015 AjAnkohtAistA: lehti-ihminen Kati UUsitalo ei halua enää yhtään kertaa kuulla, miten huonosti lehdillä menee. Loimaan Lehden päätoimittajan mielestä tekijät itse voivottelevat aivan liikaa sitä, että ala kurjistuu: levikit laskevat, ja toimittajia irtisanotaan. – Lisäksi paikallislehtien, ja koko alankin, synti on puhua ”vain” paikallislehdistä ikään kuin ne olisivat vähäpätöisempiä kuin isommat lehdet. Uusitalon mukaan paikallislehtien tulisi olla ylpeitä siitä, mitä ne tekevät. Tilaajien väheneminen ei hänestä ole ollut useimmissa lehKati Uusitalon mielestä paikallislehtien pitää olla ylpeitä itsestään ja markkinoida osaamistaan. Profiilin nostattaja dissä mitenkään dramaattista, ja suuri osa peruutetuista tilauksista johtuu poismuutosta tai kuolemantapauksista. – Meidän pitää miettiä ennemminkin niitä yli 8 000:ta tilaajaa ja 20 000:ta lukijaa, jotka meillä on, eikä niitä, jotka ovat lähteneet. UUsitalo ajattelee , että paikallislehtien kannattaa markkinoida itseään ja kertoa rohkeasti tekemisistään. – Katsokaa vaikka, miten televisiokanavat puffaavat itseään. Ne mainostavat omia ohjelmiaan ohjelmiensa välissä ja haastattelevat omia tekijöitään. Lehdille tämä tuntuu olevan vaikeampaa. Uusitalo on pohtinut paljon miksi. – Ehkä kyse on arkuudesta ja siitä, että ollaan vähän itsestäänselvyys itsellekin. Ehkä ennen ei vain ole tarvinnut. Nyt UUsitalo pelästyy saarnaavansa. Hän ei haluaisi opettaa muita – katsoa ylhäältäpäin ja sanoa, miten asiat pitää tehdä. Päätoimittaja uskoo siihen, että kaikista lehdistä löytyy osaamista profiiliin nostatukseen. Tekijöiden kannattaisi miettiä, mitkä ovat parhaat tavat kertoa omasta lehdestä ja palveluista. – Me olemme markkinoinnin ammattilaisia. Miten pystymme vakuuttamaan asiakkaamme, jos emme osaa omaakaan tekemistämme tuoda esiin? Toki paikallislehdet voivat Uusitalon mukaan tehdä markkinoinnissa myös yhteistyötä. Hyvä esimerkki siitä on Suomen Paikallismedioiden ja Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen yhteinen kampanja, jonka ideoinnissa ja toteutuksessa Uusitalo on ollut mukana. Kampanjaan kuuluu kaksi lehdissä julkaistavaa ilmoitussarjaa sekä juttu paikallislehtien vahvuuksista. – Niissä on pointtina, että paikallislehdillä on viikossa jopa pari miljoonaa lukijaa. päätoimittaja UsKoo paikallislehden voimaan siksi, että lehdet ovat niin lähellä ihmisten arkea ja niillä on pitkä perinne. Silti paikallislehtien tekijät voisivat hänen mielestään oppia tuntemaan lukijansa vielä paljon paremmin. – Ihmiset miettivät maksalaatikkoa, pyykinpesua, putkitettuja korvia ja ikääntyneiden vanhempien hoitoa. Pohdin, miten osaamme kertoa lukijoille juuri niistä asioista, jotka ovat heille tärkeitä. Tuoda arkeen jotain, joka helpottaisi ja antaisi voimaa. Myös vaikeista aiheista kirjoitettaessa Uusitalo yrittää aina ajatella, miten lukija pääsisi niistä parhaiten selville.
SuomenLehdistö 1/2015 9 AjAnkohtAistA Paikallislehdet markkinoivat yhdessä paiKallislehdet ovat lisänneet yhteistyötä markkinoinnissa. Markkinointija mediamyyntiketju Suomen Paikallismediat ja Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys aloittivat loppuvuonna profiilinnostatuskampanjan markkinoimalla omia lehtiään ilmoituksilla ja lehtijutulla. Suomen Paikallismedioiden toimitusjohtajan Sari Kuusisen mukaan tekeillä on uusia ilmoituksia. Seuraava ponnistus on kampanja, jossa lehtien kesäasukasjakeluita hyödynnetään ilmoitusmyynnissä. Noora Autio Länsiväylä ostaa uutisia verkkolehdeltä espoossa ilmestyvä kaupunkilehti on ostanut oikeudet käyttää verkkolehti Viisykkösen Kirkkonummea koskevia sisältöjä. Viisykkönen on noin vuoden toiminut, toimittaja Paavo Rantalaisen pyörittämä paikallinen uutispalvelu. – Viisykkönen seuraa intensiivisesti Kirkkonummea, joka on Länsiväylän levikkialueella. Haluamme panostaa sinne, sillä Kirkkonummella on aikamoinen kasvubuumi menossa, Länsiväylän päätoimittaja Risto Hietanen perustelee. Riikka Virranta Median innovaatiotuen haku on alkanut iNNovaatiotUeN haKU on alkanut. Hakuprosessi etenee Tekesin normaalien käytäntöjen mukaan. Ennen hakemuksen tekemistä yrityksiä pyydetään olemaan yhteydessä Tekesiin asiantuntijatiimiin, joka keskustelee asiakkaiden kanssa ideoista. Vielä suositellumpaa on täyttää ensin verkossa tunnustelulomake. Innovaatiotuki on tarkoitettu uudenlaisiin kehityshankkeisiin. Tukea voivat hakea media-alan yritykset tai yritykset, jotka auttavat mediaa rakennemuutoksessa. Tuki painottuu digitaaliseen liiketoimintaan, mutta hankkeiden ei välttämättä tarvitse olla puhtaasti sitä. Noora Autio Marva Media palkkaa lisää digiväkeä maaKUNtalehti Länsi-Suomea ja kaupunkilehti Raumalaista julkaiseva Marva Media on perustanut kuuden hengen digikehitysyksikön. MarvaLabiin rekrytoidaan kolme uutta työntekijää. Ryhmä alkaa luoda Länsi-Suomelle maksullisia digipalveluja. – Saavutimme tietyn pisteen sähköisessä tekemisessä. Kävijämäärä on pyörinyt suurin piirtein samalla tasolla. Verkkoon olisi ollut vaikea saada enää mitään uutta näillä käsillä, digiliiketoiminnan kehityspäällikkö Lauri Tuomola perustelee ryhmän perustamista. Riikka Virranta HS.fin laatu sai viisi lehteä jättämään STT:n uutiset stt-lehtiKUvaN tekstisisällöt Helsingin Sanomien verkkojutuilla korvaavat Kaakon Viestinnän lehdet perustelevat ratkaisuaan hinnan lisäksi laadulla. Länsi-Savossa, Itä-Savossa, Etelä-Saimaassa, Kouvolan Sanomissa ja Kymen Sanomissa tehtiin viime syksynä koetuotantoja uudella toimintatavalla. – Kansallisissa ja kansainvälisissä asioissa tarjonta on Hesarilla laajempaa. Sisällöt tarjoavat myös enemmän taustoja asioille, kolmen Kaakkois-Suomessa ilmestyvän lehden vastaava päätoimittaja Pekka Lakka sanoo. Riikka Virranta Oikaisu Suomen Lehdistön numerossa 9/2014 oli Teoria&Käytäntö-palstalla nimivirhe. Iltalehden uutispäällikkö on Sonja Lakaniemi. Profiilin nostattaja m edi an osto – Toimittajat ovat asiantuntijoita esimerkiksi kunnallispolitiikan kiemuroissa. Mutta osaammeko kertoa asioista siten, että lukijat ymmärtävät, milloin pitää nousta barrikadeille? UUsitaloN KaNssa työskentelevät kertovatkin päätoimittajan olevan hyvin ”arjessa elävä” ja pidetty henkilö, joka huomioi lehdessään lukijoille läheisiä aiheita. Lisäksi Uusitaloa kuvaillaan sisukkaaksi tekijäksi, joka miettii asioita monelta kannalta. kuka? Kati Uusitalo on työskennellyt Loimaan Lehdessä 15 vuotta, joista kuusi vuotta päätoimittajana. Hän on syntynyt vuonna 1972 ja elänyt lapsuutensa nelilapsisessa perheessä Tyrväällä. Lukion jälkeen hän muutti miehen perässä Loimaalle. Uusitalo on mukana muun muassa Suomen Paikallismedioiden markkinointiryhmässä, Sanomalehtien Liiton paikallislehtijaostossa sekä Salon Seudun Sanomat -konsernin paikallislehtien sähköisessä työryhmässä. ”Järkytyksekseen” hän on huomannut hurahtaneensa viime vuosina puutarhanhoitoon ja rakentelevansa pihalleen muun muassa valtavia kiviasetelmia. Puntari >Maksullinen vai avoin verkko? Maksullinen. Ilmaiseksi vain koukkuja ja houkuttimia. Vähensimme nettisivuiltamme ilmaista tavaraa ja perustelimme sen lukijoille sillä, että tilaajat maksavat kaiken ilmaisen. >Joukkue vai yksilö? Joukkue. Muutenkin, mutta etenkin jos se on loimaalainen palloilujoukkue. Minun joukkueeni jokaisen yksilön pitää uskaltaa laittaa itsensä peliin, ja joukkueen tarinassa tulee olla tahtoa, rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. >Suomen Kuvalehti vai Me Naiset? Suomen Kuvalehti. Aloitan sen usein jo postilaatikolla taka-aukeamalta – se on sitä perjantai-illan huumaa… JUSSI VI er IM AA Kati Uusitalon mielestä paikallislehti voi parhaimmillaan tuoda ihmisten arkeen jotain, joka helpottaa ja antaa voimaa. ”Meidän pitää miettiä niitä lukijoita, jotka meillä on, eikä niitä, jotka ovat lähteneet.” ”Paikallisuus on oma erikoisalueensa, mitä muut eivät pysty tarjoamaan, mutta riittääkö se ihmisille? Paikallisuus on uutispalvelun kärki, mutta hyvinvointi-, lapsiperhe-, työelämäja hyötyjutut vetävät hyvin meilläkin.” Keskisuomalainen Oyj:n digitaalisen liiketoiminnan johtaja Kirsi Hakaniemi Kauppalehdessä Paikallislehtien kampanjointia. > Lue pidemmät versiot ja lisää uutisia: www.suomenlehdisto.fi uutiskooste Uusitalo kasvoi paikallisjournalistiksi vähän sattumalta. Ensin hänestä piti tulla äidinkielen opettaja tai kirjallisuuden tutkija, mutta vähitellen hän huomasi tekevänsä mieluummin lehtijuttuja. – Aluksi tarjosin Loimaan Lehteen teatteriarvosteluja, koska lehdessä ei mielestäni käsitelty tarpeeksi teatteria, hän kertoo 15 vuoden takaisesta ajasta. UUsitalo saNoo olevansa yhä hirveän innostunut toimittajan työstä – liiankin innostunut, jos hänen mieheltään kysyttäisiin. Päätoimittaja haluaa olla helposti tavoitettavissa. Hän työskentelee kirjaimellisesti näyteikkunassa, entisen kännykkämyymälän tiloissa. – Sillä tavalla olen aina töissä, että hiihtolenkillä puuskuttaessanikin joku tulee viereiselle ladulle juttelemaan lehden jutuista. Noora Autio
14 SuomenLehdistö 1/2015 Nyt näkee kahtena Kesti melkein vuoden, kunnes uudistunut Nyt löysi oman äänensä verkossa. Nyt-liite oN elänyt vuoden verran kaksoiselämää. Helsingin Sanomien toimituksen viime vuoden tammiJutta Sarhimaa, Juho Typpö, Stina Mäntyniemi ja Jussi Pullinen tekevät Nytiä. kuussa päättyneiden yt-neuvotteluiden jälkeen Nytiä on tehty kahdella eri porukalla, joista toinen vastaa verkosta ja toinen tekee viikoittaista paperilehteä. Verkossa Nyt.fi on valtakunnallinen nuorisomedia, jonka lukijoiden ikähaarukka ulottuu lukiolaisista kolmekymppisiin. Printti-Nyt puolestaan on kaikenikäisten opas viikon menoihin ja kaupunkikulttuuriin Helsingissä. Uuden Nytin toimitukset toimivat omina yksiköinään. Yhteistyö rajoittuu lähinnä yhteisiin juttupalavereihin, mutta sitä yritetään koko ajan lisätä. Printin toimitussihteerin Stina Mäntyniemen mielestä optimaalista on, jos lehden eri osioiden avausjutuille on mietitty etukäteen kulma, jolla ne toimivat myös netissä – julkaistiin ne sitten samaan aikaan printin kanssa, sitä ennen tai sen jälkeen. – Tavoitteena on, että printin avaus jutut vetävät verkossa yhtä hyvin kuin Nyt.fin parhaan kymmenyksen jutut, Mäntyniemi sanoo. Nytissä kokeillaan uutta Nettitoimittajat tekevät jatkuvasti nopeita uutisjuttuja. Lisäksi viikoittain julkaistaan 2–3 avausjuttua, jotka ovat aiheiltaan ja laajuudeltaan jostain tavallisen verkkojutun ja vanhan Nyt-liitteen pääjutun välistä. Maanantaisissa toimituspalavereissa sovitaan, minä päivänä kukakin tekee nopeita nettijuttuja ja mittaustat: näin me teemme Teksti: Olli Sulopuisto
SuomenLehdistö 1/2015 15 taustat Nyt näkee kahtena kä päivät saa keskittyä pidemmän artikkelin kirjoittamiseen. – Netissä on tilaa kirjoittaa, mutta ei juttujen päällä istuta kovin pitkään, toimittaja Jutta Sarhimaa sanoo. Nyt-liite on aina ollut Helsingin Sanomissa paikka kokeiluille. Mantteli on siirtynyt Nyt.fin harteille, jossa testataan uusia verkkokerronnan muotoja sekä mietitään, kuinka kertoa netille tyypillisistä aiheista. Jos jokin osa käsiteltävästä asiasta on helpompi selittää kuvasarjalla, animaatiolla tai videolla kuin tekstillä, niille annetaan tilaa sen sijaan, että pakotettaisiin koko juttu yhdeksi leipätekstipötköksi. tariNa oN sirpaleiNa eri puolilla lehtitaloa. Yksi palanen löytyy ruokalasta, toinen taukotilasta, kolmas ilmestyy työpisteen sermille. Varmimmin niitä tapaa sieltä, missä kaksi tai useampi pitkään alalla ollutta kollegaa kokoontuu ja kuuluu naurua tai jurputusta. Kun on keräillyt kappaleita kymmenisen vuotta, alkaa jo hahmottaa, millaista oli lehdenteko silloin ennen. Vanhoina aikoina ei lähdetty hakemaan 2900:aa merkkiä ja kuuden palstan vaakaa. Näkökulma selvisi usein vasta juttukeikalla. Se saattoi olla neljän tonnin mittainen ja pysty, ja jotenkin se vain aina lehteen laitettiin. Juttuaiheet haettiin jalkaisin kaupungilta. Päivystettiin kulmapöydissä iltapäivisin. Ei pidetty turhaa kiirettä. Jos tiedotustilaisuudessa oli tarjoilu kohdallaan, sovittiin muissa lehdissä työskentelevien kollegojen kanssa, ettei kukaan tee juttua seuraavan päivän lehteen. Toimituksessa työskenteli Persoonia. Kulmikkaita ja äkkivääriä, mutta asiantuntevia ja tinkimättömiä. Oltiin tulisieluisia, otettiin kantaa. Kirjoitettiin rohkeasti ja näkemyksellisesti. Tehtiin pitkiä uria samassa talossa. Perehdyttiin ja seurattiin. Tiedettiin, kenelle kääntää puhelu, kun soittaja halusi keskustella jonkun kaupungin kaavoituspolitiikkaan perehtyneen kanssa. Toisinaan paiskottiin ovia. Sitäkin saattoi tehdä, koska silloin oli työhuoneita. tietotekNiikkaa saattoi humanistikin ymmärtää. Kun ketjupolttajaksi tiedetty toimittaja valitti jumiutuneesta koneesta, it-tuki kävi kääntämässä näppäimistön ylösalaisin ja ravistelemassa tuhkat pois. Osallistuttiin yhteisiin illanviettoihin. Niiden jälkeen hiivittiin pari viikkoa seinänviertä. Kesätoimittajat olivat kunnottomia retkaleita, jotka saattoivat tulla töihin vartin yli, mutta kirjoittivat juttuja, joita muisteltiin vielä vuosien päästä. Toimitusjohtajat olivat vanhojen hyvien aikojen patruunoita. Ei brändätty eikä puhuttu bisneskieltä. Tehtiin reportaasimatkoja ulkomaille. Lähdettiin vailla tarkoin hiottua suunnitelmaa ja ennakkoon sovittuja haastatteluja. Päädyttiin silti paikkoihin ja tilanteisiin, joista syntyi hienoja juttuja. Tehtiin otsikoita, jotka eivät alkaneet demonstratiivipronominilla. Lehteen ei olisi koskaan voinut päätyä sellaisia ilmauksia kuin ”taitelija” tai ”13-vuotta”. Aiheet olivat uusia eivätkä aina niitä samoja vanhoja. se oN hieno tarina, jonka pariin palaa mieluusti aina uudestaan. Vaikkei olisi varma, kummasta se enemmän kertoo: siitä, millainen eilispäivä oli, vai siitä, millainen tämän nykyisen toivottaisiin olevan. Millainen on se tarina, jota oma ikäpolveni kertoo sitten joskus? Toivon, että tapahtuu käänne parempaan. Ettei tulevaisuudessa ole tarvetta romantisoida 2010-lukua. Että tarina vanhoista ajoista, jolloin kaikki oli toisin, menee silloin näin: Tehtiin kymmenen minuutin keikkoja, aseteltiin ihmiset kuviin, tyydyttiin helppoihin kysymyksiin. Unohdettiin asiantuntemus ja hoettiin, että kaikkien pitää tehdä kaikkea. Täytettiin laatikoita, tuijotettiin alati syöksyviä käyriä, taottiin kolme juttua päivässä. Pelättiin, että kohta kaikki päättyy. ? Hanna Kuonanoja on Kalevan toimittaja, joka työskentelee Lännen Median lukemistotoimituksessa. le hd en te kij ä ” Näkökulma selvisi usein juttukeikalla. Se saattoi olla neljän tonnin mittainen ja pysty, ja jotenkin se vain lehteen laitettiin.” Entiset ajat taustat ” Median on vaikea tarttua tällaisiin ei-aiheisiin.” > Jatkuu seuraavalla sivulla Ves a L aiti n en
16 SuomenLehdistö 1/2015 taustat: näin me teemme Vinkit Nyttimäistä nettitekemistä >UUSiNNaT ToiMivaT NeTiSSä taustoittavat jutut eivät vanhene netissä. Kun asia nousee uudestaan keskusteluun, artikkelin uudelleenjulkaiseminen Facebookissa ja twitter-tilillä saattaa hyvinkin synnyttää uutta keskustelua ja saa ihmiset jakamaan sitä lisää. >JUTTUa kaNNaTTaa MarkkiNoida varovaiSeSTi Juttuja voi tarjota esimerkiksi Facebook-ryhmiin, joissa käsitellään samoja aiheita. Älä tuputa vaan lähetä ylläpitäjille viesti, jossa kerrot, miksi arvelet aiheen kiinnostavan ja tarjoat linkin juttuun. >PriNTTiä voi Tehdä NeTTi MieLeSSä Digital first -ajattelu ei tarkoita, että nettijuttu pitää julkaista kiireellä. Kun suunnittelu toimii, sopiva nettikulma on mietitty jo ennen keikalle lähtemistä. Kokeiluihin sisältyy myös kerran viikossa ilmestyvä Uutisraporttinettivideo, joka on humoristinen katsaus viikon uutistapahtumiin. Varsinaisesti kyseessä on toimittaja Tuomas Peltomäen ideasta lähtenyt projekti, jolle luontevin julkaisupaikka Helsingin Sanomissa olivat Nytin nettisivut. Nettiaiheita ei kirjoiteta uutismuottiin Nettilukijoiden ajankäytössä Nyt.fi kilpailee iltapäivälehtien ja sosiaalisen median kanssa. Etenkin nuorilla Instagramin ja YouTuben tyyppiset palvelut ovat tärkeitä. Opettelemista on siinäkin, miten nettiaiheista kirjoitetaan ilman että ne pakotetaan perinteiseen uutismuottiin ja millainen uutiskynnys niihin sopii. Esimerkiksi Viraalivahti-juttusarjassa käsitellään netissä kiertävien huhujen todenperäisyyttä ilman, että juttua tarvitsee pakottaa uutisen muotoon. – Median on vaikea tarttua tällaisiin ei-aiheisiin. Yleensä se on ”poliisi huolestuu” tai ”joku paheksuu”. Se pitää uutistaa, tarvitaan joku taho, josta raportoidaan, eikä voida itse olla aktiivinen toimija, uutispäällikkö Jussi Pullinen sanoo. Netissä media voi ottaa aktiivisen roolin sen sijaan, että vetäytyisi neutraaliksi raportoijaksi. Osa lukijoista pitää jopa vieraannuttavana sitä, että kirjoittaja on häivytetty näkyvistä. – Kaivataan asiallisuutta, tasapuolisuutta ja syvällisyyttä, mutta äänen on oltava selvä. On läpinäkyvää, kuka tekee, mitä ja mistä asemasta, Pullinen sanoo. Uusi lukijasuhde vaatii opettelua TNS Metrixin mukaan Nyt.fillä oli tammikuun toisella viikolla yli 480 000 eri lukijaa. Jussi Pullisen mukaan ensimmäisen vuoden mittaan toimituksessa on huomattu, miten paljon merkitystä jutun julkaisuhetkellä on. – Tavallinen juttu oikeaan aikaan julkaistuna saattaa tavoittaa satatuhatta ihmistä, hän sanoo. Toisaalta taas printtilehden perinteinen materiaali eli esimerkiksi levy-, elokuvaja ravintola-arviot tai muotijutut eivät saa netissä juurikaan lukijoita. – Luulen sen johtuvan siitä, että jos on pelifriikki tai elokuvafriikki, ei silloin hae informaatiota omasta kiinnostuksen kohteestaan Nytistä, Pullinen sanoo. Huomattavasti paremmin toimivat koostejutut, kuten viikoittainen ”elokuvat, jotka kannattaa nähdä teatterissa juuri nyt”. Ero voi johtua yksinkertaisesti siitä, että tuollainen juttutyyppi palvelee useampia lukijoita. Lukijasuhdetta on jouduttu miettimään sen jälkeen, kun Nyt.fi aloitti marraskuussa WhatsApp-pikaviestinpalvelussa toimivan päivittäisen uutisja menovinkkipalvelun. Sen perustaminen sujui helposti. Eniten vaivaa aiheuttaa palvelun suosio. Koska WhatsAppia ei voi automatisoida, esimerkiksi jokainen uusi lukija on lisättävä käsin Nytin WhatsApp-yhteystietoihin. – Lukijat vastaavat ”Ootte ihanimpia opossumeja!!”, ja kun siihen vastaa jotain, ollaan kauhean tyytyväisiä. Onhan se makeeta, kun joukko 24-vuotiaita kysyy vinkkejä, kun te tiedätte kuitenkin, mihin tänään kannattaa mennä, Pullinen kertoo. Lehtitalojen kannattaisikin nyt ottaa oppia radiosta, jossa toimittajien ja yleisön suhde on ollut jo pitkään henkilökohtainen ja kaksisuuntainen. – En muista, milloin joku olisi fanittanut sanomalehden juttua tuolla tavalla. ? ”Tavallinen juttu oikeaan aikaan julkaistuna saattaa tavoittaa satatuhatta ihmistä.” Nyt.fi on verkossa valtakunnallinen nuorisomedia, joka kilpailee lukijoidensa ajasta iltapäivälehtien ja sosiaalisen median kanssa. Re im a K ang as Jussi Pullinen
SuomenLehdistö 1/2015 17 Tee oikeuksien hankintastrategia 1Ennen internetin aikakautta oikeuksien osto lehtitaloissa oli suoraviivaista: kustantaja tarvitsi oikeuden painaa juttu tai kuva lehteen. Digimaailmassa vain mielikuvitus rajaa sisältöjen käyttömahdollisuuksia. Tämä asettaa tekijänoikeuksien hankinnalle uudet vaatimukset. Oikeuksien hankintastrategiaa tehdessä kannattaa miettiä useita kysymyksiä, kuten millaisiin julkaisuformaatteihin ja -alustoihin lehti haluaa varautua sekä hankitaanko oikeudet yksinoikeudella vai riittääkö pelkkä käyttöoikeus. Entä onko kustantaja valmis neuvottelemaan oikeuksista aina uudelleen, kun teknologinen kehitys tuo uusia sisältöjen hyödyntämistapoja? Jos lehti tuottaa sisältöjä yhteistyössä muiden yritysten kanssa, täytyy pohtia, voiko oikeuksia siirtää yhteistyökumppaneille. Haluaako kustantaja, että ulkopuoliset tahot voivat hyödyntää vapaasti sisältöjä netissä? Entä hankkiiko se oikeudet työntekijöiltä ja avustajilta yhdenmukaisin ehdoin, vai hyväksytäänkö eritasoisia oikeuksia? Yhtä oikeaa ratkaisua kysymyksiin ei ole, vaan vastaukset on mietittävä osana kustantajan liiketoimintastrategiaa. Hankitut oikeudet kannattaa aina dokumentoida. Laadi sisällön käyttöehdot 2Euroopan unionin tuomioistuin on viime vuosina linjannut tekijänoikeussuojan ulottuvuutta netissä. Ratkaisuissa on kehitetty oppia niin sanotusta hiljaisesta suostumuksesta. Se tarkoittaa oletusta siitä, että tekijänoikeuksien haltija, esimerkiksi mediatalo, luopuu osasta oikeuksiaan laittaessaan sisältöään nettiin vapaasti saataville. EU-tuomioistuimen mukaan esimerkiksi mediaseurantapalvelu sai julkaista linkkejä lehtiartikkeleihin (ratkaisu C-466/12 Svensson). Saman tuomioistuimen mukaan myös vedenpuhdistusjärjestelmiä valmistavan yhtiön tuottama, YouTubessa julkaistu mainos oli luvallista upottaa toisen yrityksen nettisivulle (C348/13, BestWater). EU-tuomioistuin tulkitsi näissä tapauksissa, ettei linkittäminen toisen kaupallisen toimijan palvelussa tuonut teokselle uutta yleisöä. Verkkoyleisö kun on lähtökohtaisesti rajaton. Hiljainen suostumus on kuitenkin mahdollista kumota. Kertomalla sivustollaan mahdollisimman selkeät verkkoaineiston käyttöehdot julkaisija voi ainakin yrittää ohittaa olettaman hiljaisesta suostumuksesta. Käyttöehdot voivat ulottua ”kaikki oikeudet pidätetään” -tyyppisestä lausekkeesta hyvinkin yksityiskohtaisiin ehtoihin. Harkitse pääsyn rajoittamista 3Jos aineisto on alkuperäisellä sivustolla vain rajoitetun yleisön saatavilla, esimerkiksi mediaseurantapalvelu ei saa linkittää verkkopalveluun ilman oikeudenhaltijan suostumusta. Kustantaja voi siis suojata oikeuksiaan rajoittamalla pääsyä verkkosivustolleen esimerkiksi maksumuurilla. EU-tuomioistuimen mukaan tekijänoikeuden haltijan lupa tarvitaan, jos teos linkataan uudelle yleisölle. Uudella yleisöllä tuomioistuin tarkoittaa yleisöä, jota esimerkiksi sanomalehden toimitus ei ole alun perin ottanut huomioon julkaistessaan sisältöjä. Tuomioistuinkäytännön valossa ei toistaiseksi ole selvää, mitkä toimet ovat riittävän tehokkaita kumoamaan olettaman hiljaisesta suostumuksesta. Kun tekijänoikeuksilla on oltava korkeatasoinen suoja, aineiston käyttöehtojen, käyttäjien rekisteröinnin tai osittaisenkin maksumuurin pitäisi riittää.? Suojaa aineeton pääomasi ko va laki kustantaja voi suojata oikeuksiaan rajoittamalla pääsyä verkkosivustolleen esimerkiksi maksumuurilla. Mediayritysten sisällöistä ovat kiinnostuneita muutkin kuin kuluttajat. Kilpailevat yritykset voivat pyrkiä hyödyntämään kustantajan sisältöjä omissa digipalveluissaan. Hoitamalla tekijänoikeuksiaan lehti voi suojautua luvatonta käyttöä vastaan. Kirjoittaja Satu Kangas on lakiasioista ja viestintäpolitiikasta vastaava johtaja Viestinnän Keskusliitossa. satu.kangas@vkl.fi Hanna saKaRa Palstat
10 SuomenLehdistö 1/2015 taustat
SuomenLehdistö 1/2015 11 taustat su om en Le hd istö n se L vity s Aamulehden toimittaja Tuukka Välimäki koostaa verkon maksullisella puolella julkaistavaa Hetki-iltapäiväpainosta. Takana uutispäälliköt Vesa Laitinen ja Minna Lymi sekä toimittaja Sari Sainio. Ilmaisuuden aika on ohi Pelkkä ilmaisten juttujen jakaminen on tullut tiensä päähän. Sanomalehdet opettelevat nyt maksullisten verkkosisältöjen tekemistä ja etsivät tuottavinta maksumallia. Alueelliset lehdet eivät onnistu saamaan verkkoon niin suurta säännöllistä lukijakuntaa, että pelkkä mainosnäyttöjen määrä takaisi rahavirrat. Digitilauksista saadaan jo toivottuja lisätuloja mainostulojen rinnalle. Lehdet eivät kuitenkaan usko, että maksumuuri yksin toisi ratkaisun verkon tulopulmiin. Rinnalla kehitetään jatkuvasti uusia ei-journalistisia ansaintamalleja. Suomen Lehdistön tekemän selvityksen mukaan kolmasosalla seitsemänpäiväisistä lehdistä on jo maksumuuri ja loput ottavat sen käyttöön lähiaikoina. Muurittomillakin lehdillä on sivuillaan maksullinen printin näköislehti. Freemiumissa mahdollisuus muutokseen Käytetyin maksumuurimalli on freemium. Siinä lyhyet uutiset ovat yleensä ilmaisia ja syventävä aineisto maksullista. Levikiltään isoin freemium-mallia käyttävistä suomalaislehdistä on Aamulehti. Sen verkkosivujen ilmaisella puolella julkaistaan noin sata juttua päivässä. – Siellä kerrotaan, mitä tapahtuu juuri nyt: tulipalot, kolarit, sää, Ilvesja Tappara-asiat, vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen luettelee. Maksumuurin takana taas ovat digitaalinen iltapäiväpainos, vain verkkoon tehty journalismi, osa lehden aineistosta jo ennen printtilehden ilmestymistä ja koko lehden sisältö. – Tavoitteena on tarjota maksullisella puolella yksittäisten juttujen sijaan paketteja ja palveluita. Jokisen mukaan lehti otti käyttöön freemium-mallin, koska siitä voidaan siirtyä tarvittaessa mittarimalliin, jossa saa lukea ilmaiseksi tietyn määrän juttuja tietyssä ajassa. – Toisinpäin siirtyminen olisi hankalaa. Asiakkaan vapauksia on vaikea rajoittaa, jos hän on tottunut vapaampaan käyttöön. Aamulehti suunnittelee lanseeraavansa jossain vaiheessa kokonaistilausmaksun, jossa kaikkiin tilauksiin sisältyy digitaaliset palvelut. Nyt digin haluavat maksavat siitä erikseen. – Kokonaistilausmaksun aikana kaikki jutut julkaistaisiin heti digitaalisella puolella. Ennen sitä lehti pyrkii kasvattamaan digitilaustensa määrän puoleen tilauksista. Nyt digin sisältäviä tilauksia on 30 000, mikä on alle 30 prosenttia tilauksista. Myös Hufvudstadsbladet on päätynyt Aamulehden tavoin freemium-malliin. – Jälkikäteen olemme kyllä keskustelleet aika paljon siitä, oliko päätös oikea. Pohdimme parhaillaan muita vaihtoehtoja. Vaikka luopuisimme nykyisestä mallista, joka tapauksessa meillä tulee olemaan maksullista sisältöä, julkaisupäällikkö Lena Skogberg sanoo. Syynä uuteen mietintään on, että verkon kävijämäärä ei ole kasvanut tavoitteiden mukaan. Loputkin seitsemänpäiväiset lehdet siirtävät verkkosisältönsä maksun taakse lähiaikoina. Muuria jo käyttävien digitilausmäärät ovat kasvussa. Teksti: Noora Autio | Kuvat: Ossi Ahola >> Jatkuu sivulla 12
12 SuomenLehdistö 1/2015 taustat suome n Leh dis tö n se L vity s Hufvudstadsbladet on jo hinnoitellut tilauksensa niin, että digituotteet sisältyvät kaikkiin tilauksiin. Digipuolella aktiivisia käyttäjiä on noin 40 prosenttia tilaajista. Mittari vapauttaa sisältöjen arvottamisesta Helsingin Sanomilla on käytössään maksumalli, jossa saa lukea ilmaiseksi viisi juttua viikossa. Liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta kertoo, että malliin päädyttiin, koska sen nähtiin olevan tuottavin. – Se on mahdollistanut sekä medialiiketoiminnan että yleisön kasvun. Lisäksi vierailevat lukijat pääsevät tutustumaan journalismiimme. Viime vuonna Helsingin Sanomien verkkokävijämäärä kasvoi lähes 20 prosenttia. Tilaajista noin puolet maksaa digistä, joko yhdistelmätilauksena printin kanssa tai erikseen. Keskisuomalainen ja Savon Sanomat ovat myös valinneet mittarimallin. Viiden jutun viikkorajoitus on laitekohtainen ja perustuu selaimeen tallennettaviin evästeisiin. Rajaton lukuoikeus edellyttää tilausta. Keskisuomalaisella oli käytössään freemium-tyyppinen maksumuuri vuosina 2011–13. Sähköisten sisältöjen tuottajan Ville Grahnin mukaan sisällön arvottaminen maksulliseksi tai maksuttomaksi oli tuolloin erittäin vaikeaa. Maksullisilla jutuilla oli vähän lukijoita, ja maksuttomat taas eivät tuoneet tilausrahaa. – Mittaroitu maksumuuri on osoittautunut meille toimivimmaksi vaihtoehdoksi – se yhdistää suuret kävijämäärät ja sitä kautta mainosnäytöt mutta tuo kuitenkin levikkituottoja. – Freemium-maksumuurin aikaan myimme vajaassa kahdessa vuodessa alle 2 000 sähköistä tilausta. Nyt sähköisten tilaajien määrä on kasvanut noin 1,5 vuodessa yli 14 000:een. Savon Sanomissakin kävijämäärä on digipäällikkö Jussi Murtasaaren mukaan noussut alun notkahduksen jälkeen ja digitilausten määrä nelinkertaistunut reilussa vuodessa. Ville Grahn uskoo, että tilausmäärän lisääntymiseen on vaikuttanut erilaisen maksumallin lisäksi aika: ihmisten maksuhalukkuus on muutamassa vuodessa kasvanut. – Ja toisaalta sisältökin on muuttunut. Silloin teimme vähemmän juttuja eikä laatu aina välttämättä ollut oikeaa preemiumia. Myös Savon Sanomissa on Jussi Murtasaaren mukaan panostettu voimakkaasti sisältöön. – Juttujen jakamista sosiaalisessa mediassa ja videotuotantoa on lisätty huomattavasti. Videoillamme on 15 000–20 000 katselukertaa viikossa. Kova muuri harvalla Seitsemänpäiväisistä lehdistä ainoastaan Iisalmen Sanomat luokitteli maksumallinsa kovaksi maksumuuriksi, sekin vain uutisten osalta. – Mielipideaineistot, kolumnit ja pääkirjoitukset ovat ilmaisia. Lisäksi valitsemme joka päivä yhden uutisen, jonka nostamme ilmaiselle puolelle maistiaiseksi. Se on niin sanottu kärkijuttu, jolla yritämme houkutella kävijöitä sivuillemme, päätoimittaja Jarkko Ambrusin sanoo. Ambrusinin mukaan pienellä lehdellä ei ole varaa jakaa omia uutisia ilmaiseksi, koska se voisi murentaa paperilehden levikkiä. – Kokemukset ovat toistaiseksi olleet myönteisiä: materiaalia on riittänyt myös ilmaiselle puolelle, ja kävijät ymmärtävät maksumuurimme tarkoituksen. Kova maksumuuri, jossa kaikki sisällöt ovat vain tilaajien luettavissa, on suositumpi pienillä lehdillä. Esimerkiksi Alman viidellä paikallislehdellä on käytössään sellainen. Myös nykyisin kuusipäiväinen Vasabladet käytti aiemmin kovaa muuria, mutta on nyt siirtänyt osan sisällöistään ilmaiseksi. Syynä muutokseen oli muun muassa se, että jutuille haluttiin lukijoita eri puolilta Suomea ja sivuille lisää liikennettä. Kävijämäärät kasvaneet Verkkosivujen kävijämäärä on maksumuurin käyttöön oton jälkeen kasvanut viidellä ja pysynyt ennallaan neljällä lehdellä. Kasvuun vaikuttaa todennäköisesti verkkokäytön nopea lisääntyminen tableteilla ja älypuhelimilla. Toki sisällölläkin on iso merkitys. – Mitä enemmän yrittää laukoa, sitä enemmän tekee maaleja. Siis jos on paljon juttuja, niitä luetaankin paljon, Ville Grahn kiteyttää. Useilla lehdillä maksumuuriin ei törmää, jos jut7-päiväisten sanomalehtien maksumallit Aamulehti ? Aamuposti ? Etelä-Saimaa ? Etelä-Suomen Sanomat ? Forssan Lehti ? Helsingin Sanomat ? Hufvudstadsbladet ? Hämeen Sanomat ? Iisalmen Sanomat ? * Ilkka ? Itä-Savo ? Kainuun Sanomat ? Kaleva ? Karjalainen ? Keskipohjanmaa ? Keskisuomalainen ? Keski-Uusimaa ? Kouvolan Sanomat ? Kymen Sanomat ? Lapin Kansa ? Länsi-Savo ? Länsi-Suomi ? Pohjalainen ? Salon Seudun Sanomat ? Satakunnan Kansa ? Savon Sanomat ? Turun Sanomat ? Uusimaa ? Yhteensä 28 lehteä 19 5 3 1 * luokittelevat itse kovaksi, mutta malli on lähellä freemiumia Muuri tulossa Freemium Mittarimalli Kova muuri Freemium-malli osa journalistisesta sisällöstä ilmaista, osa maksullista, esim. ilmaisella puolella sähkeitä ja maksullisella puolella syventävää aineistoa Mittarimalli saa lukea tietyn määrän juttuja tietyssä ajassa Kova maksumuuri kaikki journalistiset sisällöt maksullisia, ilmaisella puolella korkeintaan juttujen alut ”Jaammehan me marketeissakin ilmaisia näytelehtiä. Somejaot ovat vähän sama asia.”
SuomenLehdistö 1/2015 13 taustat: maksumuurit tua tulee lukemaan sosiaalisessa mediassa jaetun linkin kautta. Vaikka esimerkiksi ilmaiseksi luettavien juttujen kiintiö olisi täynnä, somelinkin kautta jutun voi lukea. – Vältämme tarjoamasta ihmisille pettymyksen kokemusta. Jaammehan me marketeissakin ilmaisia näytelehtiä. Tämä on vähän sama asia, ja sitä paitsi somejaot vaikuttavat merkittävästi kävijämäärään ja mainosnäyttöihin, Grahn sanoo. – Jos jaettuja linkkejä ei pääsisi lukemaan, se johtaisi huonoon asiakaskokemukseen ja linkittämisen vähenemiseen, Petteri Putkiranta toteaa. Mainosrahoja riittää harvalle Moni niistä lehdistä, joilla ei ole maksumuuria, siirtyy maksullisiin verkkosisältöihin jo tämän vuoden aikana. Selvästi yleisin syy siihen, etteivät lehdet ole vielä ottaneet muuria käyttöönsä, on uudistustyön ja teknisten valmiuksien keskeneräisyys. Muitakin syitä löytyy. – Maksullinen verkko on lisäsisältöä, johon meillä ei tällä hetkellä riitä tekijöitä, Ilkan päätoimittaja Satu Takala sanoo. – Tähän saakka olemme kasvattaneet verkon kävijämäärää. Nyt on ajankohtaista tarjota maksullisia lisäpalveluja, jotka on suunnattu printtilehden tilaajille, Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio kertoo. Kysymykseen siitä, miksi lehdet aikovat siirtää sisältöjään maksun taakse, vastattiin Suomen Lehdistön kyselyssä hyvin yksiselitteisesti. Puhtaasti mainosrahoitteinen verkkopalvelu ei lehtien mukaan riitä varmistamaan tulovirtoja eikä laadukkaita sisältöjä ole enää järkeä jaella ilmaiseksi. – Kiristämme ruuvia eli annamme vähemmän sisältöä lukijoille ilmaiseksi. Lukijat pitää opettaa maksullisuuteen vähitellen, Satu Takala sanoo. Seitsemänpäiväiset lehdet kilpailevat verkossa myös kävijämääriltään suurimpien sivustojen, kuten iltapäivälehtien, MTV3:n ja Ylen kanssa – joiden sisältö on ilmaista. Nettimaailmassa isot vievät markkinasta leijonan osan, ja kovan kilpailun takia mainonnan hintataso putoaa. Päivälehtien ajattelun mukaan pienemmät toimijat eivät voi mitenkään saavuttaa kannattavuutta pelkällä banneri-ilmoittelulla, koska yhden klikkauksen hinta on niin kehno. Alueellisten lehtien onkin löydettävä maksullisia palveluita ja sisältöjä, jotka eroavat massasaiteista. Lehdet haluavat palvella maksavia asiakkaitaan kaikissa kanavissa. – Tarvitsemme paperilehden tilauksen rinnalle uusia palveluita, jotka tuottavat aitoa lisäarvoa tilaajille, jotta tilaushinta on jatkossa perusteltavissa. Kuluttajien käyttäytyminen muuttuu nopeasti. Sähköiset palvelut ovat ainoa suunta, johon tilaustuotteet voivat tulevaisuudessa kehittyä, kertoo myyntija kehityspäällikkö Sami Hannukka Mediatalo Esan kuluttajamyynnistä. Siirtyjät pohtivat maksumallia Useat maksumuuriin siirtyvät lehdet miettivät parhaillaan, millaisen maksumallin valitsisivat. Länsi-Suomi ottaa toukokuussa käyttöön freemiummallin, jossa ilmaisella puolella julkaistaan muun muassa tiedotustilaisuuksista tehtyjä lyhyitä juttuja ja maksullisella puolella syventävää materiaalia. – Päädyimme tähän malliin lähinnä pienten ruotsalaisten lehtien käyttökokemusten perusteella, kertoo digiliiketoiminnan kehityspäällikkö Lauri Tuomola Marva Mediasta. Tietoja kokemuksista oli helppo saada, koska muurin ja maksumallin teknisestä toteutuksesta vastaa ruotsalainen yritys, jolla on asiakkainaan kymmeniä lehtiä. Länsi-Suomen verkkosivujen sisällöstä noin 40 prosenttia tulee olemaan ilmaista ja 60 prosenttia maksullista. Verkon käyttöoikeus kuuluu printtitilaukseen automaattisesti, ja lisäksi on mahdollista valita pelkkä digitilaus. Katse uusiin ansaintamalleihin Maksumuuria jo käyttävät lehdet toivottavat tulokkaat tervetulleiksi. – Toimialan kehittämisen kannalta on välttämätöntä, että lehdet siirtävät sisältönsä maksun taakse mahdollisimman nopeasti, Petteri Putkiranta sanoo. Jouko Jokisen mukaan lehden asiakassuhde on syvempi, kun valtaosa tilaajista saadaan myös digiasiakkaiksi. – Lisäksi pitää pystyä luomaan uusia journalistisia tuotteita ja ihan muuta digitaalista bisnestä, esimerkiksi verkkokauppaa, hän sanoo. Myös Ville Grahn kertoo, että verkkoon pyritään löytämään ja kehittämään kokonaan uutta liiketoimintaa. – Maksumuuri yksinäänkin auttaa digipuolta, mutta on vaikea sanoa, pelastaako se koko paperilehteen nojannutta lehtitaloa. Se riippuu siitä, minkä verran saamme sähköisiin palveluihin kokonaan uusia tilaajia. ? Lehden asiakassuhde on syvempi, jos valtaosa tilaajista on myös digiasiakkaita, sanoo Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Lehden tavoitteena on ensi vaiheessa kasvattaa digin sisältävien tilausten määrä puoleen tilauksista.
18 SuomenLehdistö 1/2015 palstat VERKKO EI uhkaa paikallisjournalismia vaan antaa helppoja työkaluja sen toteuttamiseen entistä monipuolisemmin. Verkkopalvelu mahdollistaa paikallislehdellekin vuorovaikutteisuuden sekä yhteisöjen ja yhteisöllisyyden luomisen, mikä vahvistaa lehden suhdetta lukijoihinsa. Monilla paikallislehdillä verkon ja sosiaalisen median tehtävä on kuitenkin edelleen vain mainostaa printtilehteä. Tähän päädyttiin Oulun ammattikorkeakoulun kaksivuotisessa Digisilta-hankkeessa, jossa pyrittiin helpottamaan paikallislehtien siirtymistä vuorovaikutteisiksi paikallisportaaleiksi. Kehittämishankkeen yhteistyölehtinä toimivat Rantapohja, Koillissanomat, Tervareitti, Puolanka-lehti, Maaselkä ja Pyhäjärven Sanomat, joiden verkkopalveluja kehitettiin tutkimusten, työpajojen ja uuden julkaisujärjestelmän avulla. Hankkeen loppujulkaisuun koottiin paikallislehtien digisiirtymästä kertyneet opit. Sanomalehtien Liittoon kuuluvista 181 sanomalehdestä jo 170 tarjoaa verkossa näköislehteä tai uutisia. Moni lehti on kuitenkin verkossa vain koska muutkin ovat: verkkosisältöihin käytetään vähän resursseja, jolloin kävijämäärät, ilmoittelu ja merkitys jäävät vähäisiksi. KONSERNIYHTEISTYÖN ROOlI korostuu digisiirtymässä. Isoihin konserneihin kuuluvat lehdet saavat tarvittavan teknisen alustan ja koulutuksen yhteisten digiprojektien kautta. Yksityiset paikallislehdet kulkevat eri tahtia digiaikaan, koska niiden kehittyminen on täysin kiinni toimituksen ja omistajien kiinnostuksesta uusiin innovaatioihin. Onkin selvää, että myös yksityisten paikallislehtien pitää tulevaisuudessa lisätä yhteistyötään ainakin digisiirtymästä koituvien kustannusten jakamiseksi. Tärkeimmät kehityskohteet ovat sisällön mobiilius ja visuaalisuus. Tulevaisuuden mediakäyttö ei perustu pöytäkoneisiin vaan mukana kannettaviin laitteisiin. Viime vuosina journalismin lukemisen kasvu tietokoneelta on tasaantunut, mutta uutisten mobiili lukeminen, eli matkapuhelimen ja tablettien käyttö, kaksinkertaistuu vuosittain. Monella paikallislehdellä olisikin jo kiire muuttaa verkkosisältönsä skaalautuvaksi, eli päätelaitteen koon tunnistavaksi, jotta ne eivät putoa täysin mobiilikyydistä. Mobiilikäytön lisäksi journalismin tämän hetken trendinä on visuaalisuuden korostuminen. Pelien ja sovellusten visuaalisuuteen tottuneiden nettinatiivien silmin suuri osa paikallislehtien verkkosivuista näyttää auttamattoman vanhentuneilta. PAIKAllISlEHTIEN VAHVUUS on aina ollut alueen tuntemus, yhteisöllisyys ja paikallisen identiteetin rakentaminen. Lehti kertoo, millaista arkista elämää sen levikkialueella eletään. Jos lehteä ei koeta omaksi tai sen välittämä kuva todellisuudesta ei vastaa lukijoiden kokemusta, lehti ei kiinnosta. Digiaika ei uhkaa paikallislehden tärkeintä vahvuutta, vaan korostaa sitä. Yhtenäiskulttuuria seuranneen kulttuurisen pirstoutumisen aikana lehden haasteena on luoda yhteisöjä, joihin ihmiset sitoutuvat. Sosiaalinen media, kuten Facebook, antaa monia helppoja mahdollisuuksia heimoutumisen luomiseen ja yhteydenpitoon lukijoiden kanssa. Tulevaisuuden visiona voisi mielestäni olla yhteisönsä virtuaalisena keskipisteenä oleva paikallislehti maksullisena paikallisportaalina, joka kokoaa yhteen alueensa asukkaat, kesäasukkaat, kyläja harrastusyhteisöt, paikkakunnalta pois muuttaneet, matkailijat ja ilmoittajat. Sisällön pitää olla helposti tarjolla verkossa ja mobiilisti oikeaan aikaan, jotta paikallisjournalismin kulutus muodostuu jokapäiväiseksi osaksi lukijoiden arkea. Nokian Uutisten verkkopalvelu palkittiin viime vuonna Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailussa sarjansa parhaana. Nokian Uutiset aloitti Alma Median paikallislehdistä ensimmäisenä online-sivut vuonna 2008. Päätoimittaja Minna Ala-Heikkilä, mitä sanoisit paikallislehdille, joissa vasta harkitaan digisiirtymää? – Verkkoon menoa ei kannata pelätä, se ei työllistä niin paljon kuin luulisi. Verkko antaa niin paljon uusia mahdollisuuksia uutisen kerrontaan, että se motivoi myös tekijöitä. Ei ole tätä päivää, että valtuusto päättää maanantai-iltana jotakin ja siitä kerrotaan ensimmäisen kerran keskiviikon lehdessä. Pitääkö verkkolehteen tehdä joka päivä uusia juttuja? – Ilman muuta. En ymmärrä, miten paikallislehden verkkosivuja voisi muuten tehdä. Ihmiset lakkaavat käymästä verkkosivuilla, jos siellä ei ole päivittäin uutta luettavaa. – Verkko ei saa olla asia, jonne laitetaan joskus sisältöä, jos keritään. Eikä se saa olla kaatopaikka, jonne laitetaan se, mikä ei lehteen mahtunut. Ei se sillä tavalla toimi. Kannattaako verkkoon laittaa samoja juttuja kuin printtiin? – Pyrimme siihen, että juttujen verkkoversio on aina erilainen. Ei palvele lukijaa eikä lehteä, jos lehdessä ja verkossa on samat sisällöt. Eri sisällöt eivät syö lehden levikkiä. Eikö kahden eri tuotteen tekeminen rinnakkain kasvata liikaa työmäärää? – Usein on niin, että verkkosähkeen tekeminen auttaa jäsentämään paremmaksi myös lehtijuttua. Moniin juttuihin on tarjolla kaksikin hyvää näkökulmaa, jolloin toisen niistä voi laittaa verkkoon. Nokian Uutiset on julkaissut puoli vuotta myös verkkovideoita, miksi? – Videoita pitää tehdä, koska maailma menee digitaalisen ja liikkuvan kuvan suuntaan. On paljon aiheita, joissa liikkuva kuva kertoo enemmän kuin lehtijuttu voi kertoa. Esimerkiksi kun vesiputki menee poikki, tai ihmiset ryntäävät uuden kaupan avajaistarjousten perässä. Nokian Uutisilla on monipuolinen verkkotarjonta ja juttuja kommentoidaan ja suositellaan verkossa aktiivisesti. Miten tämä näkyy kävijämäärissä? – Verkon kävijämäärät ovat koko ajan nousevia. Meillä on kuukausittain 7000 eri kävijää ja kymmeniä tuhansia sivuvierailuja. Videoiden katsojamäärät ovat vielä aika pieniä, mutta uskon, että lukijat pitää ensin opettaa katsomaan paikallisia videoita lehtien verkkosivuilta. Uskotko, että verkkosivujen tekeminen voi nousta ilmoitusmyynnillä taloudellisesti kannattavaksi? – Tällä hetkellä verkkoilmoittelu on meille merkittävä ja kasvava tulonlisä, ja on tärkeää pystyä tarjoamaan paikallisille yrityksille myös sähköinen ilmoituskanava. Konsernin tasolla digitaalinen ilmoittelu on jo todella iso asia. Uskon myös maksumuurien yleistymiseen paikallislehdissäkin. ? Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi teor ia& kä ytänt ö Teoria väittää: Paikallislehdet viivyttelevät digisiirtymää resurssija osaamispulaan vedoten. Uusien työkalujen avulla vuorovaikutteista verkkolehteä on kuitenkin mahdollista tehdä myös pienissä toimituksissa. Käytäntö vastaa: Verkkoa pitää tehdä paikallislehdessäkin printin rinnalla tai edellä. Se ei ole ylijäämäjuttujen laari. Pienikin pärjää digissä Tutkijat: Minna Karukka, Senni Laine ja Heidi Ålander. Tutkimus: Digijournalismin uudet aatteet. Digisilta-hankkeen loppujulkaisu, Oulun ammattikorkeakoulu 2014. Aineisto: Paikallislehtien toimittajien, päätoimittajien ja lukijoiden haastatteluja, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun paikallislehtien digitaalisen jakelun ja sisältöjen kehittämisprojekti. Tekijä: Päätoimittaja Minna Ala-Heikkilä. Aineisto: Toimittaja vuodesta 1990. Opiskeli toimittajaksi Tampereen yliopistossa. Työskennellyt Nokian Uutisissa harjoittelijana, toimittajana, taittavana toimittajana ja uutistuottajana. Tyrvään Sanomien päätoimittaja 2008–2013 ja Nokian Uutisten päätoimittaja vuodesta 2011. Fakta Fakta
SuomenLehdistö 1/2015 19 palstat Uutistietoa uhkaa kriisi JUHlAKIRJA: Jyväskylän yliopiston toimittajakoulutusta 25 vuotta vetänyt professori Raimo Salokangas on saanut eläköitymisensä kunniaksi juhlakirjan, joka sisältää eri kirjoittajien artikkeleja journalismista. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola tiivistää Salokankaan opit kuvatessaan medioiden tulevaisuutta: edessä voi olla ”historiallisesti ravisteleva muutos”, jossa tiedon tuottaminen jää toimituksille mutta sen välittäminen ja paketointi siirtyy globaaleille sosiaalisille medioille ja hakukoneille. ”Jos tietoa välittävät yhtiöt ovat tulevaisuudessa niitä, jotka keräävät parhaat kävijämäärät ja suurimmat ilmoitustulot, sisältöä tekevien yhtiöiden määrä supistuu.” Läntisiä demokratioita uhkaa Mervolan mukaan uutistietokriisi, mikäli ainoaksi merkittäväksi uutistyötä tekeväksi tiedotusvälineeksi jää julkisesti rahoitettu yleisradiotoiminta. Mervola ennustaa, että Suomessa tämän vuosikymmenen ”kuolemanlaakso” karsii lähes puolet nykyisistä perinteisistä medioista. Sanomalehdet säilyvät joko paperilehden ja sähköisten sisältöjen yhdistelmänä tai pelkästään sähköisinä versioina. Jukka Holmberg > Kalle Virtapohja (toim.): Journalismi ajassa. Jyväskylän yliopisto, viestintätieteiden laitos 2014. Big data auttaa ymmärtämään lukijaa RAPORTTI: Financial Times perusti maksumuurin ensimmäisten joukossa vuonna 2007. Nyt lehteä julkaisevan yhtiön toimitusjohtaja John Ridding sanoo, ettei muurin suurin anti ole ollut sen tuomat tulot. Tärkeämpää on ollut uusi kuluttajaymmärrys: kun lukijan rekisteröitymisen yhteydessä antamat tiedot yhdistetään verkkokäyttäytymiseen, syntyy ainutlaatuista dataa. Reuters-instituutti on kerännyt viime vuoden lopulla julkaistuun raporttiinsa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten mediayritykset maailmalla hyödyntävät big dataa. Termi viittaa mihin tahansa suureen tietomassaan, jota kustantajillekin kertyy koko ajan lisää: myyntilukuihin, sosiaalisen median sisältöön tai vaikka muiden tuottamiin tilastoihin. Kiinnostavinta dataa medialle näyttää olevan verkkoanalytiikka. Esimerkiksi yhdysvaltalainen uutissivusto Huffington Post lisää sisältöjensä imua kohdentamalla. Pienten lasten vanhempia kiinnostavat jutut jaetaan, kun he ovat aktiivisia verkossa eli lasten nukkumaanmenoajan jälkeen ja viikonloppuaamuina. Riikka Virranta > Martha L. Stone: Big Data for Media, Reuters Intstitute for the Study of Journalism. Tutkimus löytyy osoitteesta: http://goo.gl/b1f6jh Eri näkökulma haastatellun toiveesta GRADU: Journalistien itsesensuuri nousi pinnalle Charlie Hebdo -satiirilehteen tehdyn terrori-iskun jälkeen. Viime syksynä Helsingin yliopistossa valmistui aihetta käsittelevä gradu. Anna-Maria Talvio selvitti suomalaisten sanomalehtitoimittajien itsesensuuria ja muita työssään kokemia rajoituksia. Sähköiseen kyselylomakkeeseen vastasi 380 toimittajaa kesällä 2013. Ja mitä selvisi? Yli kolmannes vastaajista oli tietoisesti välttänyt uutisen arvoisen jutun tekemistä tai julkaisua. Vaikeiksi aiheiksi he nimesivät monivalintakysymyksessä rikollisjengit ja ääriliikkeet. Toki jo Journalistin ohjeet edellyttävät harkintaa. Yli 40 prosenttia oli joskus pehmentänyt juttuaan, jotta se palvelisi paremmin omaa työnantajaa. Puolet oli välttänyt esimiehen mielestä arkaluontoisia aiheita. Lähes puolet oli vaihtanut juttunsa näkökulmaa haastateltavan pyynnöstä. Joka viides koki saaneensa vihapostia, jota tuli eniten talous-, urheiluja verkkotoimittajille. Kyselyn mukaan mainostajat ovat joskus päässeet vaikuttamaan siihen, mitä lehteen painetaan. Toimittajat tuomitsevat tämän. ”Lehden tekemisen saa lopettaa kokonaan, jos ajattelee kirjoittaessaan mainostajien tunteita”, yksi vastaaja toteaa. Riikka Virranta > Anna-Maria Talvio: Toimittajien itsesensuuri. Seurausten pelko – suomalaisen sananvapauden uhka. Tutkimus löytyy osoitteesta: http://goo.gl/u4KSoM ” Pakinoitsija tarvitsee yhden aiheen. Jos aiheita on mielessä kaksi, kannattaa kirjoittaa kaksi pakinaa.” Asko Lehtonen teoksessaan Pakinalähetys ” Väitöskirjan tekeminen tuo uusia ajatuksia ja pakottaa toimittajan ajattelemaan lujemmin kuin ennen.” Eläkkeelle jäänyt journalistiikan professori Raimo Salokangas Jounalistissa ELI NA RA JAL A tut ki m us no sto ki rja ti et o
20 SuomenLehdistö 1/2015 palstat Se ei ole järin erityiStä, että Reported.ly seuloo sosiaalisen median aineistovirrasta uutisarvoisia jyviä ja raportoi niitä eteenpäin sosiaalisen median eri kanavien kautta. Reported.ly eroaa muista uutisjulkaisuista kuitenkin siinä, että se uutisoi vain sosiaalisessa mediassa. Sillä ei ole verkkolehteä tai muutakaan digitaalista tai analogista julkaisua alustanaan. Reported.ly on esimerkki uusista organisaatioista, jotka rikastuttavat verkon mediaympäristöä koettelemalla vakiintunutta käsitystä uutismediasta. Tässä tapauksessa uutismedia ei siis katso tarvitsevansa julkaisua, jolla on etusivu nimiöineen, osastot ja muut perinteiset tunnusmerkit. Reported.lyn kuusihenkinen ammattitoimittajien tiimi seuraa satoja sosiaalisen median kanavia, tarkistaa niistä löydetyt tiedot – usein somen avulla – ja jakaa uutisensa ainakin Twitterin, Facebookin, Redditin ja Storifyn kautta. reported.lyn yhteydeSSä ei voi puhua niinkään liiketoimintamallista kuin toimintamallista. Se kokeilee, miten uutismedia voisi nykyistä paremmin elää sosiaalisen median kanssa. Kokeilevaan otteeseen on varaa, sillä taustalta löytyy First Look Media -yhtiö. Sen taas omistaa nettihuutokauppayhtiö eBaylla vaurastunut Pierre Omidyar, joka tälläkin virityksellä luo uusia asetelmia mediamaailmaan. Bellingcat on ihan toisenlaisesta maaperästä noussut uutismedia. Se alkoi pari vuotta sitten yhden miehen blogina, kun brittiläinen Eliot Higgins ryhtyi selvittämään Syyrian sodassa käytettyjä asevarusteita. Hän käytti valokuvia, satelliittikuvia, YouTube-videoita ja tietysti sosiaalisen median erilaisia kanavia tarkistaakseen aiheesta liikkuneita epämääräisiä tietoja. Pian hän sai tunnustusta tietojensa täsmällisyydestä. Viime kesänä Bellingcat onnistui keräämään joukkorahoituksen Kickstarter-palvelun avulla, ja nyt Higgins kutsuu palveluaan ”tutkivan kansalaisjournalismin” julkaisuksi. Tämänkin uuden uutismedian perusta on siinä, että sosiaalista mediaa osataan hyödyntää sekä uutisaiheiden poiminnassa että tietojen tarkistamisessa. Julkaisun teema on kapea, sillä se keskittyy setvimään asekalustoa Syyrian sodassa ja nyttemmin myös Ukrainan konfliktissa. Kaikki työ tehdään vapaaehtoisvoimin. Sekä Bellingcat että Reported.ly ovat omaksuneet uutismediatyöskentelyyn yhden sosiaalisen median keskeisen periaatteen: molemmat korostavat avoimuuttaan. Reported.lyn vetäjä Andy Carvin sanoi Columbia Journalism Review’lle, että he eivät ole niinkään sosiaalisen median uutistoimisto kuin avoin ja läpinäkyvä toimitus. Sellainen joka ottaa kanssatekijänsä mukaan, keskustelee heidän kanssaan ja pyytää heiltä apua. Bellingcatin luoja Higgins katsoo, että kirjoittajien pitäisi kertoa lukijoille, miten he ovat päätyneet esittämiinsä johtopäätöksiin. Lukijan olisi saatava nähdä kirjoittajan materiaali. Näin lukijat voivat perehtyä tietojen tarkistamisen menetelmiin ja oppia itse tekemään vastaavanlaista työtä.? Uutisia ilman omaa saittia Uutiskirje elää Sosiaalisen median aikakaudellakin vanha kunnon sähköpostilla jaettava uutiskirje on edelleen pitänyt pintansa, kertoo Digiday. Esimerkiksi Financial Times aloitti äskettäin uudistetun päivittäisen FirstFT-uutiskirjeen. Lehti perusteli tuotettaan muun muassa helppokäyttöisyydellä. Lehtien versiot uutiskirjeistä ovat hyvin erilaisia. Financial Timesin FirstFT on aamuinen postitus, joka pyrkii tarjoamaan kohderyhmälle tarjottimen heitä kiinnostavista aiheista. Aiheet poimitaan paitsi omasta julkaisusta myös muualta verkosta. Time-lehden niin ikään päivittäinen uutiskirje puolestaan on katsaus oman julkaisun keskeisiin aiheisiin. Ajatus on saada lukijat palaamaan lehden pariin säännöllisesti. Vox-julkaisu lähettää uutiskirjeensä iltapuolella ja pyrkii kiteyttämään lukijoille pääuutiset päivän päätteeksi. Suurin osa sisällöstä koostuu muista kuin julkaisijan omista jutuista. Myös Quartzin uutiskirje Daily Brief on pikemminkin uutispalvelu lukijalle kuin oman julkaisun sisäänheittoväline. La Presse+ innostaa Jos ulkoasuguru Mario García pitää jotakin tablettijulkaisua mainiona, sitä kannattaa tutkia lähemmin. Viimeksi Garcían sai innostumaan kanadalainen, ranskankielinen tablettilehti La Presse+, kun se aloitti uuden elokuvaosaston. Osasto tarjoaa lukijoille trailereita, näyttelijähaastatteluja ja arvosteluja aina perjantaisin, kun uudet elokuvat tulevat teattereihin. Muutenkin La Presse+ on toimiva kokonaisuus, jossa tabletin ominaisuuksia on hyödynnetty sekä silmän että sormen iloksi. Tablettiversiossa ei ole matkittu paperitai verkkolehtiä. Rakenne on selkeä ja hillitty niin, että navigointi onnistuu ilman kiusallisia käyttöopastuksiakin. Julkaisu on vedonnut erityisesti 25–54-vuotiaisiin. Sen parissa viihdytään kolmesta vartista jopa yli pariin tuntiin – ja mainostuotot ovat huomattavat. Facebook yhä ykkönen Vuoden alussa julkaistun tutkimuksen mukaan Facebook on edelleen suosituin sosiaalisen median kanava Yhdysvalloissa. Pew-tutkimuskeskus huomautti kuitenkin, että FB:n kasvu on hidastunut samalla kun muiden kanavien kuten Twitterin, Instragramin, Pinterestin ja LinkedInin aikuiskäyttäjien määrä on kasvanut. Erot ovat silti suuret: noin 71 prosenttia netin käyttäjistä on Facebookissa, kun Twitteriä käyttää 23 prosenttia. Kyselytutkimuksen mukaan sosiaalisen median kanavia käytetään entistä enemmän rinnakkain. Nyt useampi kuin joka toinen aikuinen käyttää vähintään kahta eri palvelua. Käyttötiheyksissä on eroja. Facebookin käyttäjistä kaksi kolmesta on palvelussa päivittäin, kun taas Pinterestin ja LinkedInin käyttäjistä enemmistö tyytyy käyttämään palveluita harvemmin kuin viikoittain. Kirjoittaja Ari Heinonen on dosentti ja tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa. ari.a.heinonen@ uta.fi Klikkaukset verk on si lmä Tiimi seuraa satoja sosiaalisen median kanavia, tarkistaa niistä löydetyt tiedot ja jakaa uutisensa. Uusimmille uutismedioille on yhteistä, että ne ammentavat sosiaalisesta mediasta. Äärimmäinen esimerkki on julkaisu, joka tekee uutisia somesta someen ilman omaa verkkopalvelua. > Katso linkit Verkonsilmän juttujen lähteille: suomenlehdisto.fi/ blog/aiheet/ artikkelit/ verkonsilma/ Reported.lyn Facebook-feedissä on muun muassa YouTube-videoita ja linkkejä Storify-palvelussa tehtyihin juttuihin.
SuomenLehdistö 1/2015 21 palstat SeiSka Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös lainaamista koskevassa asiassa. Lehden julkaisema uutinen perustui yleiseen tietoon ja omaan tiedonhankintaan. Kyse ei ollut toisen työn luvattomasta käyttämisestä. Kantelu Kantelu kohdistuu Seiska-lehdessä 11.9.2014 julkaistuun ns. Kääk-juoruun, jossa kerrottiin Ferrari-pomon lipsahduksesta toimittajille. Sen mukaan Kimi Räikkösen ja hänen avopuolisonsa Minttu Virtasen tuleva lapsi on sukupuoleltaan poika. Kantelijan mukaan kyseessä on toisen työn käyttäminen ja lainaaminen. Kantelun mukaan Ilta-Sanomat oli julkaissut 6.9.2014 klo 13.27 verkkosivuillaan uutisen otsikolla ”Ferrari-pomo lipsautti Räikkösen lapsen sukupuolen”. Jutussa todettiin mm. ”odotan innolla Kimin pojan syntymää, di Montezemolo lipsautti kymmenien toimittajien kuullen”. Kantelun mukaan Ilta-Sanomat oli paikan päällä Monzassa, jossa Luca di Montezemolo antoi tiedon Kimin ja Mintun vauvan sukupuolesta nimenomaan Ilta-Sanomien toimittaja Rita Tainolalle. Ilta-Sanomat oli kantelijan mukaan maailmanlaajuisesti ainoa media, joka uutisoi tuoreeltaan lausahduksen. Kantelun mukaan Seiska-lehden toimittaja ei ollut tapahtumapaikalla eikä Seiskan juttu sisällä lainkaan lehden omaa tiedonhankintaa, vaan perustuu yksinomaan Ilta-Sanomien uutiseen. Kyse ei ole edes juttuidean hyödyntämisestä vaan suorasta kopioinnista, sanoo kantelija. Kantelijan mukaan Seiskan olisi tullut JO7:n ja JSN:n periaatelausuman nro 4279/10 perusteella viitata Ilta-Sanomiin juttunsa lähteenä. Oman tiedonhankinnan puuttumisen vuoksi viittaus olisi kantelijan mukaan pitänyt tehdä jo jutun otsikossa tai heti jutun alussa. Seiskan vastaus Päätoimittaja Eeva-Helena Jokitaipale vastaa, että kyseinen tulevan vauvan sukupuoleen liittyvä spekulointi on ollut yleistä tietoa jo paljon ennen Ilta-Sanomien uutista. Todisteina hän esittää mm. italialaisen Passione a 300 All’ora -moottoriurheilusivuston artikkelin, 6.8.2014. Jutun ensimmäisessä lauseessa todetaan ”Kimi Räikkonen e lasua fidanzata Minttu Virtanen Avranno presto un figlio”. (K. R:llä ja M. V:llä on pian poika.) Päätoimittajan mukaan Seiskan toimitukseen tuli useita toimituksen seuraamia F1-uutistviittejä suoraan Monzasta 6.9.2014, esimerkiksi saksalaisen Auto-Bild-lehden F1-kommentaattorin, paikan päällä olleen Bianca Garloffin Twitter-viesti: ”Luca di Montezemolo told reporters Kimi’s baby will be a boy”. Sama asia kerrottiin myös KimiRaikkonenSpace-tviittauksessa fanisivustolla. Päätoimittajan mukaan Seiska-lehti oli näiden tviittausten ja lukuisten vastaavansisältöisten yhteydenottojen vuoksi yhteydessä Kimi Räikkösen lähipiriin, josta vahvistettiin tapahtunut. Koska lähipiiri ei kuitenkaan vahvistanut tulevan lapsen sukupuolta Seiska käytti kysymysmerkkiä jutun otsikossa. Päätoimittaja muistuttaa myös, että Ilta-Sanomat toteaa itse julkaisemassaan jutussa, että kyseisen asian lipsauttaneen Ferrari-pomon ympärillä pyöri jatkuvasti kymmeniä toimittajia ja tv-kameroita ja että kommentti esitettiin varikkoalueella kymmenien toimittajien kuullen, ei yksinoikeudella Ilta-Sanomien toimittajalle. Ratkaisu JO 7: Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja. Julkisen sanan neuvosto toteaa, että Seiska-lehti ei lainannut luvatta toisen tiedotusvälineen hankkimaa tietoa vaan julkaisi yleiseen tietoon ja omaan tiedonhankintaansa perustuneen uutisen. Lehti oli seurannut raportoimaansa asiaa kansainvälisessä ja sosiaalisessa mediassa ja varmistanut asian lähipiiristä. Neuvosto ei löydä perusteluja kantelun väitteelle, että Ilta-Sanomilla olisi ollut yksinoikeus juttuun. Lehti kumoaa sen jo julkaisemassaan tekstissä, jossa kerrotaan, että paikalla oli lukuisia toimittajia. Neuvoston mielestä lehden väite, että se olisi ainoana maailmassa julkaissut kyseisen uutisen tuoreeltaan, ei ole uskottava. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Seiska-lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Ratkaisun tekivät: Risto Uimonen (pj), Pirjo Auvinen, Ulla Järvi, Kalle Heiskanen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Riitta Kalliokoski, Pasi Kivioja, Heikki Kuutti, Heli Kärkkäinen, Venla Mäntysalo, Heikki Valkama ja Heikki Vento. ajankohtainen kakkonen Julkisen sanan neuvoston langettava päätös samanaikaista kuulemista ja virheen korjausta koskevassa asiassa. Tv-ohjelma raportoi sitkeästä ja kauan jatkuneesta laiturikiistasta. Juttuun sisältyi asiavirheitä, eikä kantelijaa kuultu lainkaan. Toimitus korjasi asiavirheet puutteellisesti ja kohteli oikaisupyynnön tehnyttä kantelijaa yliolkaisesti. Toimittajan asiaa sivuava kolumni pahensi tilannetta. Langettava päätös äänin 11–1. Eriävät mielipiteet langettavasta päätöksestä ja lisäksi sen perusteista. Kantelu Kantelu kohdistuu 5.8.2014 lähetettyyn Ajankohtaiseen kakkoseen, samana päivänä julkaistuun toimittajan verkkokolumniin ja 26.8.2014 julkaistuun oikaisuun. Kantelu perustuu samanaikaisen kuulemisen laiminlyöntiin, totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, virheen korjaamiseen, tosiasian ja mielipiteen sekoittamiseen, lähdekritiikkiin, tietojen tarkistamisen laiminlyöntiin ja toimittajan toimimiseen omassa asiassaan. Jutussa on kantelun mukaan haluttu kuulla ensisijaisesti vain yksi mielipide ja vielä pönkittää kertomusta kyseenalaisilla välijuonnoilla, joita toimittaja esittää niin, että niistä on yleisön vaikea saada selvää, puhutaanko faktoista vai haastatellun pariskunnan mielipiteistä. Jutussa on jätetty huomiotta pariskunnan yli 150 000 euron korvausvaade, joka todistaa heillä olevan selvä hyötymistarkoitus asiassa. Kantelijan mukaan on olemassa selvä ristiriita, jos alkujuonnossa puhutaan asioista yleisellä tasolla ja sitten juttu onkin Pappilanjoen kiistasta. Lisäksi ohjelman Facebook-sivuilla juttua mainostetaan toimittajan omaan kolumniin linkkaamalla eikä varsinaiseen juttuun Pappilanjoesta. Samoin tv-jutun lopuksi juontaja mainostaa kolumnia, jonka ei siis pitäisi liittyä tähän kiistaan millään muotoa. Väitettyjä häiriköitä eli esimerkiksi kantelijaa ei haluttu kuulla, koska juttu muka koski ensisijaisesti laiturin lupaasiaa. Laituri ja sen lupa-asia tuodaan kyllä jutussa esille, mutta laiturin ja sen läheisyydessä tapahtuvaan oletettuun häiritsevään toimintaan keskitytään hyvin vahvasti. Tietojen tarkistaminen laiminlyötiin. Kantelun mukaan kaikki oikeuden ja oikeusasiamiehen päätökset ovat olleet saatavilla, mutta silti jutussa oli asiavirheitä. Yleisö ei voi erottaa haastatellun avioparin mielikuvia ja toimittajan sanomisia toisistaan. Jutussa pyritään antamaan kuva, jonka mukaan laiturilla olisi jatkuvaa häiriötä. Yleisradio julkaisi oikaisun, mutta siinä ei kantelijan pyynnöstä huolimatta tuotu esille Ely-keskuksen virallista kantaa. Virkamiehen haastatteleminen yksityishenkilönä ja hänen mielipiteidensä käyttäminen jutun ainoana asiantuntijahaastateltavana on kantelijan mielestä kyseenalaista ja harhaanjohtavaa. Ajankohtainen kakkonen spiikkasi hänet yksityishenkilönä juttuun, mutta kuitenkin tekstissä hän oli Ely-keskuksen edustaja. Jutussa ei kantelun mukaan pyritty totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Lähtökohtana koko juttuun oli toimittajan oma kokemus, joka on julkaistu Ylen verkkosivuilla. Samoin tätä kolumnia mainostettiin varsinaisen tv-jutun yhteydessä, vaikka hänen mökkirauhakiistassaan ja laiturikiistassa ei ole muuta yhtäläisyyttä kuin, että molemmissa asioissa on käyty oikeustoimia. Yleisradion vastaus Päätoimittaja Atte Jääskeläinen vastaa, että kun juttua lähdettiin tekemään, toimitus rajasi sen koskemaan jutussa haastatellun pariskunnan ja Hämeenkyrön kunnan kiistaa Pappilanjoen laivalaturista. Perusteena oli se, että pariskunnan kokeman haitan ja häiriön alkuperäisenä syynä on ollut laiturin rakentaminen. Laiturin rakennuttaja ja haltija on Hämeenkyrön kunta, vaikka tärkeimmät käyttäjät ovatkin kantelijan edustama yritys ja sen lisäksi matkailualus. Jutussa oli Jääskeläisen mukaan kyse ennen kaikkea siitä, onko laiturin rakentamisessa toimittu laillisesti ja aiheuttaako laiturin sijainti vastapäisellä rannalla asuvalle pariskunnalle kohtuutonta haittaa. Viimeisimmässä oikeusprosessissa, joka sai päätöksensä korkeimmassa hallinto-oikeudessa 17.10.2013, on ollut kyse nimenomaan Hämeenkyrön kunnalle esitetyistä vaatimuksista. Myös julkisen tiedonintressin kannalta oleellista on julkisen vallan eli kunnan ja yksittäisen kansalaisten yhteentörmäys, ei kiistely naapurissa toimivien yritysten kanssa. Kunnan edustajana jutussa kuultiin kunnanhallituksen puheenjohtajaa. Hän totesi, että laituriasia on kunnossa ja loppuunkäsitelty sen jälkeen, kun korkein hallinto-oikeus vapautti kunnan korvausvastuusta, joka sille oli hallinto-oikeudessa määrätty. Päätoimittaja Jääskeläinen toteaa, että jutussa olleita asiavirheitä on käsitelty kantelijan kahdessa oikaisuvaatimuksessa ja Ylen vastauksissa niihin. Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä 26.8.2014 ja verkkosivulla oikaistiin asiavirheet, jotka koskivat ilotulitusta ja musiikkia, oikeusasiamiehen päätöstä, kunnan lupausta laiturin siirrosta ja kiistan kestoa. Ohjelmassa haastatellun virkamiehen rooliin ja vierasvenelaiturin lupaan liittyviä ja kantelijan asiavirheiksi väittämiä seikkoja ei oikaistu. Toimittaja halusi haastateltavaksi Ely-keskuksen ylitarkastajan, koska hän on vesilain vastuuvalvojana seurannut tapausta 14 vuoden ajan ja antanut tilanteesta vuosien varrella useita lausuntoja. Jääskeläisen mukaan virkamies kertoi toimittajalle puhelimessa, että hän ei enää hoida tapausta, vaan vastuu on siirretty toiselle henkilölle noin vuosi sitten. Toimittaja oli edelleen kiinnostunut haastattelusta ylitarkastajan pitkään kokemukseen vedoten. Tämä oli suostuvainen, mutta totesi, että hänen on saatava esimiehensä lupa. Toimittaja ei tavoittanut esimiestä, mutta virkamies itse ilmoitti, että esimies oli antanut hänelle luvan, mutta edellytti tämän esiintyvän yksityishenkilönä. Jääskeläisen mukaan tämä todettiin jutussa selkeästi. Virkamiehen tehtävä ja työpaikka kerrottiin nimiplanssissa paikkansapitävästi väittämättä, että hän tässä haastattelussa ”edustaisi” Ely-keskusta. Juuri sen vuoksihan oli sanottu hänen esiintyvän yksityishenkilönä. Tiedotusvälineen tulee Jääskeläisen mukaan tehdä journalistiset päätöksensä riippumattomasti. Toimitus katsoi, että kyseinen virkamies oli kokemuksensa vuoksi asiassa kiistaton asiantuntija, joka pystyi antamaan olennaista informaatiota. Hän katsoi osuutensa jutusta etukäteen eikä esittänyt mitään muutoksia. Kantelijan mukaan tietoja ei ole tarkistettu mahdollisimman hyvin eikä tietolähteisiin ole suhtauduttu kriittisesti. Jutun toimittaja on Jääskeläisen mukaan kuullut asiassa naapuriavioOma vai lainattu? Julkisen sanan neuvosto totesi vapauttavassa päätöksessään, että Seiska-lehti ei lainannut luvatta toisen tiedotusvälineen hankkimaa tietoa koskien Kimi Räikkösen syntymättömän lapsen sukupuolta. Ratkaisussa vedottiin siihen, että kyseessä oli yleinen tieto, joka oli julkaistu jo muun muassa sosiaalisessa mediassa. Ratkaisu oli mielestäni oikea. Kyseisessä tilaisuudessa oli myös useita muita toimittajia, joten mikään media ei voinut kuvitella saavansa juttua yksinoikeudella. Lainaamiseen liittyvät kysymykset ovat entistä enemmän toimitusten arkipäivää. Koventunut uutiskilpailu on nopeuttanut tiedonvälitystä ja tuonut mukanaan myös ikäviä juttuvarkauksia. Uutisten alkuperä hämärtyy, kun kaikki lainailevat juttuja ilman kunnollisia viitteitä siitä, kuka on kertonut asiasta ensimmäisenä. Journalistin ohjeissa on selkeä sääntö: lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja. Lainaamisen herrasmiessääntöjen noudattamista pidetään toimittajien keskuudessa tärkeänä. Tästä huolimatta kaikkia medioita ei aina kohdella samalla kunnioituksella. Yleensä isot mediatalot kilpailevat keskenään ja keräävät sulat uutisvoitoista hattuihinsa, vaikka ”voittouutinen” olisikin poimittu paikallislehden uutisvirrasta. Anu Elo uutistuottaja, Länsi-Suomi 7 7 Elon poiminta Palstalla jatkuu keskustelu Julkisen sanan neuvoston kiinnostavasta päätöksestä. Julkisen sanan neuvoston päätöksiä 10.12.2014 ja 21.1.2015. Päätöksiä yhteensä 14. JSN Vapauttavat Langettavat
22 SuomenLehdistö 1/2015 palstat parin lisäksi kunnan edustajaa ja asiaa viime vuosiin asti hoitanutta vastuuvalvojaa. Hän ei ole uskonut asukkaita kritiikittömästi, vaan on pyytänyt nähtäväkseen ja tutustunut kaikkiin olennaisiin asiakirjoihin – myös oikeuden päätöksiin. Siitä huolimatta, että juttuun on päässyt edellä lueteltuja asiavirheitä, Jääskeläinen katsoo, että toimittaja on vilpittömästi pyrkinyt noudattamaan Journalistin ohjeita. Kantelija toteaa, että jutussa ei mainita oikeuden hylkäämää korvausvaadesummaa. Jutussa ei kuitenkaan millään tavoin peitellä sitä, että haastateltu aviopari on vaatinut korvauksia, vaan päinvastoin kerrotaan Vaasan hallinto-oikeuden korvausratkaisuista ja todetaan, että Korkeimman hallinto-oikeuden 2013 antaman päätöksen mukaan kaikki valitukset kumotaan ja vaatimukset hylätään. Vaaditun korvaussumman määrää voidaan pitää tässä yhteydessä Jääskeläisen mukaan epäolennaisena tietona. Kantelija väittää, että jutussa sekoitetaan faktat ja mielipiteet. Oikaisuvaatimusten perusteella hän tarkoittaa jutun kohtaa, jossa toimittajan spiikissä sanotaan, että vilkkaimpina aikoina ”NN ja XX eivät voi saunoa, uida, nukkua tai työskennellä tiluksillaan”. Toimittajan toteamusta edeltävät ja sitä seuraavat avioparin tunnekylläiset haastattelukommentit, joissa he kertovat kokemuksistaan. Jutusta välittyy vahvasti se tunnelma, että toimittajan toteamus perustuu nimenomaan heidän omaan kertomaansa. Jääskeläisen mukaan avioparin omaa, subjektiivista kokemusta laiturin aiheuttamista haitoista on ulkopuolisen vaikea ryhtyä kyseenalaistamaan. Kantelun mukaan on selvä ristiriita, jos alkujuonnossa puhutaan asioista yleisellä tasolla ja sitten juttu onkin Pappilanjoen kiistasta. Makasiiniohjelman juontamisen tavoite on päätoimittaja Jääskeläisen mukaan johdatella katsoja edellisestä insertistä seuraavan jutun teemaan ja tunnelmaan, ei niinkään luetella asia-asioita. Yleisestä yksityiseen on usein käytetty metodi juonnon rakentamisessa, niin tässäkin tapauksessa. Juontojen tyylilajit ovat makuasioita, mutta puheena oleva juonto ei nähdäkseni antanut katteettomia lupauksia jutun sisällöstä. Kantelija väittää, että lähtökohtana koko juttuun on ollut toimittajan omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva tarkoitushakuinen juttu, joka on Ajankohtaisen kakkosen Facebook-sivulla. Nettikolumni oli Jääskeläisen mukaan tvjutun seuraus eikä suinkaan lähtökohta. TV-jutun alkupiste oli toisen osapuolen yhteydenotto toimittajaan. Selviteltyään asiaa ja saatuaan toimitussihteeriltä vihreää valoa, toimittaja kuvasi juttua Hämeenkyrössä 25.7. ja kunnanjohtajan haastattelun osalta 28.7. Koska juttu oli tarkoitus alun perin ajaa ulos 29.7., toimittaja leikkasi jutun jo tuolloin. Juttu kuitenkin siirtyi viikolla eteenpäin 5.8. lähetykseen. Jutun jo valmistuttua toimittaja ehdotti nettikolumnin tekoa omista rantarauhakokemuksistaan. Tämän päivän media ja myös Ylen ajankohtaistoiminta pyrkii olemaan aktiivisesti läsnä verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Nettikolumni ”Seksiä, viinaa ja villiä menoa mökkinaapurissa” julkaistiin Ylen uutisten verkkosivuilla 5.8.2014 ja jaettiin eteenpäin Ajankohtaisen kakkosen Facebook-sivulla. Jääskeläisen mukaan kolumni oli kuitenkin itsenäinen journalistinen hanke, jolla oli oma sisältönsä. Yhteys tv-juttuun oli siinä, että tv-juttu antoi toimittajalle sysäyksen omakohtaisen kolumnin kirjoittamiseen, kuten hän kolumnissaan toteaa. Kolumnin puffaaminen Ajankohtaisessa kakkosessa tai Facebook-sivulla on puolestaan nykymediaan kuuluvaa normaalia ristiinmarkkinointia, eikä sen perusteella voi vetää mitään johtopäätöksiä toimittajien motiiveista. Juttuun päässeet asiavirheet ja epätarkkuudet oikaistiin päätoimittaja Jääskeläisen mukaan ohjelmassa ja nettisivulla kantelijan kanssa käydyn kirjeenvaihdon ja keskustelun perusteella. Ohjelman toimitussihteeri ehdotti hänelle myös uutta juttua, jonka yhteydessä virheet olisi oikaistu ja kuultu hänen näkemyksensä. Koska kantelija kuitenkin suhtautui jutun tekoon epäilevästi ja piti varsinaista oikaisua ensisijaisena, päädyttiin yhteisesti etenemään oikaisulinjalla. Ratkaisu JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti. JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymistai vahingoittamistarkoitus. JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä. Ajankohtainen kakkonen kertoi yli kymmenen vuotta jatkuneesta laiturikiistasta. Ohjelmassa kuultiin laiturin rakentajaa eli kuntaa ja laiturin käytöstä kärsivää osapuolta. Laituria käyttävää yrittäjää (kantelija) ei kuultu. Kantelija vaati kahdesti asiavirheiden korjausta. Ensimmäisellä kerralla toimitus torjui vaatimuksen, mutta toisella kerralla se tarjosi mahdollisuutta jatkojuttuun. Kantelija valitsi virheiden korjauksen, mutta ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Insertin yhteydessä markkinoitiin myös ohjelman toimittajan verkkokolumnia, jossa käsiteltiin hänen oman rantarauhansa häirintää. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että kantelija joutui Ajankohtaisessa kakkosessa esitetyssä insertissä erittäin kielteiseen julkisuuteen. Tilannetta pahensi vielä se, että juonnoissa markkinoitiin jutun tehneen toimittajan verkkokolumnia ”Seksiä, viinaa ja villiä menoa mökkinaapurissa”. Kolumni ei liittynyt kantelijaan, mutta katsojat saattoivat mieltää asian toisin. Kantelijaa olisi neuvoston mielestä pitänyt kuulla samassa yhteydessä, jotta hän olisi saanut vastata esitettyihin väitteisiin, joihin vielä sisältyi joitakin virheitä. Ensimmäisen yhteydenoton ja korjausvaatimuksen jälkeen vastaava päätoimittaja totesi, että ohjelmassa ei ole mitään korjattavaa. Toimitus suhtautui kantelijan korjauspyyntöihin vakavasti vasta toisen yhteydenoton jälkeen ja tarjosi hänelle mahdollisuutta uuteen juttuun. Jatkojutun sijaan kantelija valitsi oikaisumahdollisuuden. Yle oikaisikin useita virheitä asianmukaisesti, mutta jätti korjaamatta haastatellun virkamiehen rooliin liittyvän ristiriitaisuuden. Yksityishenkilönä haastateltu virkamies esiteltiin nimiplanssissa Elykeskuksen viranhaltijana. Mikään edellämainituista Yleisradion laiminlyönneistä ei neuvoston mielestä yksinään johtaisi langettavaan päätökseen varsinkin, kun Yle korjasi ohjelman olennaisia asiavirheitä. Ylen toiminta kokonaisuutena oli kuitenkin niin yliolkaista ja huolimatonta, ettei neuvosto voi sitä hyväksyä. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yleisradio on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa sille huomautuksen. Ratkaisun tekijät: Langettavan puolesta äänestivät Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Liina Matveinen, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Eeva Ruotsalainen, Pasi Kivioja, Veera Ristikartano, Riitta Ollila, Jaakko Ujainen, ja Heikki Vento. Vapauttavan puolesta äänesti Lauri Karppi, joka jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. Pasi Kivioja, Kalle Heiskanen ja Heikki Vento äänestivät langettavan päätöksen puolesta, mutta liittivät päätöksen perusteluista eriävän mielipiteen. Lauri Karpin eriävä mielipide: En ole langettavan päätöksen kannalla, sillä tässä yrittäjät eivät joutuneet erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Kritiikki kohdistui kunnan toimintaan. Pasi Kiviojan, Kalle Heiskasen ja Heikki Vennon eriävä mielipide langettavan päätöksen perusteluista: Yhdymme neuvoston enemmistön ratkaisuun. Ajankohtaisen kakkosen insertti ei kuitenkaan asettanut matkailuyrittäjiä erittäin kielteiseen julkisuuteen eikä näin ollen oikeuttanut heitä samanaikaiseen kuulemiseen. Ohjelman kritiikki kohdistui mielestämme ennen kaikkea kunnan toimintaan. Kaleva Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehden päätoimittaja kirjoitti kolumnipalstallaan lyhyen kommentin, jonka kantelija katsoi loukkaavan naisia ja sukupuoltaan vaihtavia henkilöitä. Kommentti ei neuvoston mielestä ollut niin rankka, että se olisi halventanut minkään ryhmän ihmisarvoa. Sananvapauden nimissä voi esittää myös provosoivia mielipiteitä. Radio City Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Radiossa haastateltiin jääkiekkovalmentajaa, joka haastattelun lopussa ryhtyi kehumaan kauppaketjua. Myös toimittaja lähti mukaan kehuihin. Toimituksellisen ja kaupallisen aineiston raja pysyi silti riittävän selvänä. Ilta-Sanomat Julkisen sanan neuvoston langettava päätös valokuvaa ja yksityiselämän suojaa koskevassa asiassa. Lehti teki jutun pilvipalvelujen kautta julkisuuteen vuotaneista julkkisten alastonkuvista. Jutun yhteydessä oli kuvituskuva tytöstä, jolla oli älypuhelin kädessään. Alaikäinen henkilö oli tunnistettavissa kuvasta. Kymen Sanomat Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvoa ja kielteistä julkisuutta koskevassa asiassa. Lehti julkaisi kolumnin, jossa suhtauduttiin väheksyen ja jopa halveksuen kaupungissa järjestettyyn messutapahtumaan. Alatyyliset ilmaisut eivät kohdistuneet tunnistettaviin henkilöihin. Tämän vuoksi ne voi sananvapauden nimissä sallia. Iltalehti Julkisen sanan neuvoston langettava päätös totuudenmukaisuutta, tietojen tarkistamista ja onnettomuuden uhrin hienovaraista kohtelua koskevassa asiassa. Lehti julkaisi tarkistamattomia ja virheellisiä tietoja. Se lisäsi onnettomuuden uhrin lähipiirin kärsimystä. Samalla lehti jätti huomioimatta uhrin hienovaraisen kohtelun. > Lue kaikki tuoreet päätökset osoitteessa www.jsn.fi ”en ole langettavan päätöksen kannalla, sillä tässä yrittäjät eivät joutuneet erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. kritiikki kohdistui kunnan toimintaan.” Oletko innokas kirjoittaja ja osaat ottaa kiinnostavia valokuvia? Tiedät millainen on hyvä lehtijuttu ja uutisvainullasi löydät mielenkiintoiset aiheet? Jos vastasit kyllä, tartu haasteeseen! Lehtemme hakevat riveihinsä tarmokkaita kesätoimittajia kesälle 2015. Ajokortti on työssä välttämätön ja aikaisempi taittokokemus katsotaan eduksi. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, CV ja pari mahdollista valokuva-, juttutai kirjoitusnäytettä 20.2.2015 mennessä osoitteeseen juha.pelkonen@esv-paikallismediat.? tai ESV-Paikallismediat Oy, Juha Pelkonen, PL 6, 50101 Mikkeli. Mainitse hakemuksessasi mihin lehteen tai lehtiin haet. Lisätietoja antavat alla mainittujen lehtien päätoimittajat. ESV-PAIKALLISMEDIAT OY HAEMME KESÄTOIMITTAJIA
SuomenLehdistö 1/2015 23 palStat etelä-Suomen Sanomat Mediatalo ESAn sisällöntuotannon johtajana ja Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana on aloittanut Perttu Kauppinen. Hän työskenteli viime lokakuuhun asti Helsingin Sanomissa digitaalisista sisällöistä vastaavana toimituspäällikkönä. aamuposti Vastaavana päätoimittajana on aloittanut Laura Liski. Liski on viimeksi toiminut sanomalehti Keski-Uusimaan toimituspäällikkönä ja Mäntsälän Uutisten vt. päätoimittajana. Uusimaa Aamupostin päätoimittajana lehden perustamisesta asti toiminut Joonas Romppanen on siirtynyt Uusimaan päätoimittajaksi. Savon Sanomat Artikkelitoimittaja Riitta Raatikainen on nimitetty uutistyöstä vastaavaksi toimituspäälliköksi maaliskuun alusta lähtien. Toimituspäällikkö Mauri Liukkonen siirtyy eläkkeelle ensi syksyn aikana. Verkkotuottaja Jussi Murtasaari on nimitetty digipäälliköksi ja uutistoimittaja Helka Shecter yhteisötoimittajaksi. kurikka-lehti Johannes Ujainen on nimitetty toimituspäälliköksi. Edellinen toimituspäällikkö Ulla Antila-Bamichas siirtyy eläkkeelle. aamulehti Elina Paasonen on nimitetty urheilutoimituksen uutispäälliköksi. alma Manu oy Matti Käki on aloittanut lehtipainon johtajana. Marva Media Uuden digikehitysyksikkö MarvaLabin vetäjäksi on nimitetty digiliiketoiminnan kehityspäällikkö Lauri Tuomola. Digituottajaksi on nimitetty Maija Männistö. MarvaLabin digimyyntipäällikkönä on aloittanut Mika Kivilähde. Digikehitysyksikön graafikoksi on nimitetty Heli Lehtonen. kangasalan Sanomalehti-osakeyhtiö Päätoimittaja FM Tuula Ruusumaa, 38, on nimitetty toimitusjohtajaksi. Aikaisemmin hän on työskennellyt Suomen Palomiesliitossa, Ylellä, Sunnuntaisuomalaisessa, Keskisuomalaisessa, Kangasniemen Kunnallislehdessä ja Joutsan Seudussa. Stt-Lehtikuva ja MtV Uutiset Toimittaja Iida Tikka on aloittanut työt Moskovassa. Tikka työskentelee sekä STT:lle että MTV Uutisille. Tikka on opiskellut Venäjän sisäja ulkopolitiikkaa Moskovan yliopistossa. Hän on työskennellyt ja asunut Venäjällä aiemmin myös Petroskoissa, Permissä ja Irkutskissa. Uudenkaupungin Sanomat Uutena päätoimittajana on aloittanut Laitilan Sanomien päätoimittaja Eija Eskola-Buri, joka toimii jatkossa sekä Laitilan Sanomien päätoimittajana että Uudenkaupungin Sanomien vt. päätoimittajana. Uudenkaupungin Sanomien entinen päätoimittaja Matti Jussila on jäänyt eläkkeelle. Media Metrics Finland Tomi Härmä on nimitetty 23.2. alkaen toimitusjohtajaksi. MMF on Sanoman, Alma Median, MTV:n ja Yleisradion perustama medioiden yleisömittausta kehittävä yhtiö. Härmä siirtyy uuteen tehtäväänsä mediatoimisto Dagmar Oy:stä. Viestilehdet oy KTM, EMBA Tero-Pekka Hämäläinen on nimitetty liiketoimintajohtajaksi. Hän on viimeksi toiminut julkaisujohtajana Otavamediassa. tampereen yliopisto Toimittaja Rauli Virtanen on valittu journalistiikan seuraavaksi vierailijaprofessoriksi Tampereen yliopistossa. Virtanen on työskennellyt ulkomaantoimittajana muun muassa Uudessa Suomessa, Suomen Kuvalehdessä ja Apu-lehdessä sekä niin MTV:ssä kuin Yleisradiossa vuodesta 1972 alkaen. Suomen journalistiliitto Puheenjohtajaksi on valittu Hanne Aho. Aho on aiemmin työskennellyt Suomen Kuvalehden graafikkona. Hän on myös toiminut useissa järjestöja luottamustehtävissä. MEDIA-ALAN OMA LEHTI Päätoimittaja: Jukka Holmberg. Toimituspäällikkö: Riikka Virranta. Toimitussihteeri: Noora Autio. Taitto: Riikka Virranta, Noora Autio, Janne Hulkkonen ja Reima Kangas. Toimitus: Eteläranta 10, 00130 Helsinki. Puhelin: (09) 228 77 300. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Suomen Lehdistö verkossa: www.suomenlehdisto.fi. Julkaisija: Sanomalehtien Liitto ry / Tidningarnas Förbund rf. Ilmestyminen: 85. vuosikerta. 8 numeroa vuodessa. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sl@sanomalehdet.fi. Tilaushinnat 2015: kestotilaus 89 euroa / vuosi (sis. alv 10%), määräaikainen tilaus 94 euroa /vuosi (sis. alv 10%), määräaikainen opiskelijatilaus 40 euroa / vuosi (sis. alv 10%). Tilaushintaan sisältyy digilehti. Kestotilaus jatkuu niin kauan kuin itse haluat. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. ISSN: 0039-5587. Ilmoitukset: Timo Järvenpää, puh. 0400 242 131, timo.jarvenpaa@pp3.inet.fi Painopaikka: Botnia Print, Kokkola. Suomenlehdistö Kari Väisänen sanoo, että jakelu kaipaa nyt markkinointia. printtitilausten vähemisen aiheuttama yksikkökustannusten kasvu on jakelun suurin haaste, jonka voi kampittaa etsimällä jaettavaksi uudenlaisia tuotteita. Tätä mieltä on ESA Jakeluiden uusi jakeluliiketoiminnan johtaja Kari Väisänen. – Aikaisemmin olemme keskityttyneet säännöllisesti jaettaviin tuotteisiin. Nyt organisaatio pitää muokata niin, että pystymme ottamaan jaettavaksi viikoittain isoja eriä uusia yksittäisiä tuotteita, kuten osoitteellisia markkinointilähetyksiä. Uusien asiakkaiden tavoittelu vaatii taitoa myydä omia palveluita. Väisäsen mukaan jakelun ei kannata opetella markkinointia itse, koska lehden mediamyynnillä on jo kontaktit mahdollisiin asiakkaisiin. – Annamme myynnille uuden median, jota he pystyvät tarjoamaan omille ilmoittaja-asiakkailleen. Valtakunnallisessa myynnissä taas Väisänen näkee ison roolin perusteilla olevalla seitsemän lehtitalon yhteisellä jakeluyrityksellä. – On tärkeää, että saamme vakavasti otettavan myyntiorganisaation, jakelun Kärkimedian. Väisänen on innoissaan siitä, että hän pääsee uudessa työssään toteuttamaan niitä asioita, joita on aiemmin ollut valmistelemassa. Viimeiset kuutisen vuotta Väisänen toimi yrittäjänä ja Sanomalehtien Liiton jakeluasiantuntijana. Sitä ennen hän oli noin kymmenen vuotta ESA Jakeluiden jakelupäällikkönä. Itellan viimeaikaisia hinnankorotuksia Väisänen ei hyväksy. – On ollut järkevää, että monet lehdet ovat ottaneet jakelun omaan haltuunsa. Lehdillä on itsellään vahvempi intressi kehittää yöjakeluita, hän sanoo. Väisänen näkee kuitenkin mahdollisuuksia myös yhteistyössä. – On alueita, joissa ei ole mitään järkeä kiertää kahta kertaa päivässä, niin että Itella vie postit ja me lehdet. ESA Jakelut sai hiljattain uuden postitoimiluvan haettuaan muutoksia aiempaan päätökseen. Väisäsen mukaan siihenkään ei vielä olla kaikilta osin tyytyväisiä. Noora Autio Uusia tuotteita jakeluun kari Väisäsen mielestä on järkevää, että monet lehdet ovat ottaneet jakelun itellalta omaan haltuunsa. niillä on suuremmat intressit kehittää esimerkiksi yöjakeluita. > 7.5.2015 Kevätseminaari, Tampere. > 9.11.2015 Jakelun ajankohtaispäivä. > 25.11.2015 Mediapäivä 2015, Helsinki. JUKKA HOLMBERg Ilmestysmipäivät 2015 Nro Ilmestyy Aineistot Varaukset 2 18.3. 9.3. 3.3. 3 29.4. 20.4. 14.4. 4 5.6. 21.5. 18.5. 5 19.8. 10.8. 4.8. 6 30.9. 21.9. 15.9. 7 4.11. 26.10 20.10. 8 16.12. 7.12. 1.12. Uusiin tehtä viin Tiedot nimityksistä voi lähettää osoitteella suomen.lehdisto @sanomalehdet.fi Lisätietoa: www.sanomalehdet.fi/ ajankohtaista/tapahtumakalenteri Sanomalehtien liitossa tapahtuu
Ympärillä hiljaisuus ja aamun raukeus. Täydellinen päivän avaus.