• MEDIA-ALAN OMA LEHTI • NRO 5 • 23.8.2017 • PERUSTETTU VUONNA 1930 SuomenLehdistö AAMULEHDEN Stefani Urmaksen mielestä Suomi on edellä printin designissa. Nyt hän tahtoo nostaa verkon ulkoasun samalle tasolle. » Sivu 8 Indieplacen Esa Suurio: Hyvä vaikuttajamarkkinointi ei ärsytä. » Sivu 14 Tutkiva juttu on arvovalinta ELIAS LAHTINEN Tutkivan journalismin tila Joutsan Seudun Janne Airaksisen ja muiden silmin. » Sivu 10 Facebookin osuus nousi Lehdet avasivat tärkeimmät liikenteen lähteensä. » Sivu 4 Lisää päivittyviä juttuja Jussi Pullinen: Media ei palvele tiedon hakijaa. » Sivu 15 Uutisilmoitus on taitolaji Piippaus puhelimessa voi tuoda puolet jutun lukijoista. » Sivu 17
• LUE SANOMALEHTIÄ. sanomalehtien liitto
• SuomenLehdistö 5/2017 3 5/2017 kolmesta poikki Muista markkinoida ” Tekstimarkkinoija valitsee lehden tarjonnasta sisällöt, joissa on bestsellerpotentiaalia – ja alkaa myydä.” ”Kun juttu nostetaan Klikinsäästäjiin, idealisti itkee ja realisti nauraa”, kirjoittaa Juha Vainio. s. 5 Chatbotit Noora Autio Oletteko kokeilleet chatbotia tai harkitsetteko sellaista? Mitä hyötyä chatbot-palvelusta voisi olla lehdelle? Miten hankitte lisää yleisöä mobiilissa? Juho Hämäläinen sähköisten sisältöjen tuottaja, Keskisuomalainen Emme ole kokeilleet, eikä meillä ole ainakaan vielä suunnitelmia tekniikan käyttämisestä toimituksellisessa työssä. Voisin kuvitella, että chatbot toimisi asiakaspalvelussa, kuten tilausmyynnissä ja esimerkiksi lukijapalautteen vastaanottamisessa. Vaikea vielä sanoa, miten tekniikkaa voisi hyödyntää journalistisessa julkaisutyössä. Lanseerasimme keväällä uuden mobiilisovelluksen. Toki myös varsinainen verkkosivustomme on responsiivinen, minkä takia sisällöt aukeavat kaikilla alustoilla pöytäkoneesta tablettiin. Haemme uusia käyttäjiä mobiilisovelluksellemme markkinoinnilla. Jussi Maaniitty tuotekehitysjohtaja, Alma Media Kustannus Oy Olemme tehneet selvitystyötä chatboteista. Teknologia näyttäisi olevan kustannuksiltaan sellaista, jota voimme hyödyntää, ja tapoja käyttää tätä teknologiaa on huikean paljon. Suomen kieli on kuitenkin pieni hidaste työlle. Chatbot, joka oppisi vastaamaan kysymyksiin, olisi uusi tapa käyttää sisältöjämme. Iso kysymys on, kuinka älykkääksi onnistumme chatbotin rakentamaan. Osaako se esimerkiksi vastata, jos kysyy, mitä Tampereella tapahtuu huomenna? Myös toimittaja voisi esittää chatbotille kysymyksiä etsiessään tietoja. Siirrymme enemmän massamuotoisesta kontaktoinnista yksilöityyn. Pyrimme tarjoamaan lukijalle sellaista sisältöä, joka sopii juuri hänelle juuri siinä tilanteessa. Esa Mäkinen toimituspäällikkö, Helsingin Sanomat Olemme heinäkuusta alkaen kokeilleet chatbotia Facebookin Messengerissä. Käytännön kokemuksia on vasta hyvin lyhyeltä ajalta. Ensivaiheen kokemukset ovat olleet lupaavia. Chatboteissa meitä kiinnostavat erityisesti keskustelevan käyttöliittymän mahdollisuudet ja uusien käyttäjäryhmien tavoittaminen. Haluamme palvella lukijoitamme mahdollisimman henkilökohtaisesti. Tähän tarkoitukseen chatbotit antavat hyvät eväät. HS:n chatbot tarjoaa käyttäjille aamuin ja iltapäivisin viimeisimmät uutiset. Messengerin käyttäjät ovat etenkin mobiilissa, joten siinä on paljon mahdollisuuksia mobiilikäytön lisäämiseen. > Lue myös digilehti ja lisää uutisia Suomen Lehdistön verkkopalvelussa osoitteessa www.suomenlehdisto.fi SUOSITUIMMAT JUTUT leviävät verkossa virusten lailla, mutta loistavakaan journalismi ei välttämättä myy itse itseään. Se saattaa tarvita pientä työntöä. Siksi Münchenissä ilmestyvä Saksan laajalevikkisimpiin kuuluva päivälehti Süddeuthe Zeitung pitää palkkalistoillaan henkilöä, jonka työ on markkinoida yksittäisiä artikkeleita. Hän on toimituksen ytimessä työskentelevä teräväkynäinen journalisti, jonka budjetti tulee markkinoinnin puolelta. TEKSTIMARKKINOIJA VALITSEE seuraavan päivän printtilehden runsaasta tarjonnasta sisällöt, joissa on bestseller-potentiaalia – ja alkaa myydä. Näistä jutuista tulee verkossa maksullisia premium-artikkeleita. Tekstimarkkinoija kirjoittaa jutuille uudet otsikot ja vetävät tiiserit – klikkiansoja ei kannata virittää, sillä lukija halutaan sitouttaa. Jutuille ostetaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa oletetun kohderyhmän parissa. Juttuja hakukoneoptimoidaan ja hyödynnetään sähköpostikampanjoissa. Helmistä kirkkaimmat nostetaan verkkopalvelun osioon, jossa esitellään lehden parhaat sisällöt. Tekstimarkkinoija seuraa analytiikkaa ja tekee päivittäin A/B-testausta, jossa eri kävijöille näytetään verkossa erilainen tarjonta maksullisista jutuista. Data näyttää, mitkä jutut etusivulle kannattaa jättää. Tärkein mittari on, syntyykö tilaus. Journalismin myymisestä opitaan koko ajan lisää. PALJONKO ILOA on yksittäisestä hyvin vetävästä jutusta? Erittäin paljon, kertoi Süddeutche Zeitungin digijohtaja Stefan Plöchinger Wan-Ifran seminaarissa Kööpenhaminassa keväällä. Yksittäisten juttujen avulla lehti myy verkkotilauksia. Premium-artikkelit tuovat enemmän tilaajia kuin niin sanottu mittarimalli, jota lehti myös käyttää. Tämäkin malli toimii viikonloppuisin: kun lukija on kuluttanut ilmaisjuttujen kiintiönsä, maksuinto nousee. Süddeutche Zeitungilla oli vuoden alkupuolella 55 000 verkkotilausta, joista valtaosa oli pelkkiä digitilauksia. Saksalaislehdeltä voi oppia ainakin kaksi asiaa. Aina ei kannata jättää juttuja uimaan omilla avuillaan. Toiseksi toimituksen ja markkinoinnin osaamisen yhdistäminen voi olla hedelmällistä journalismin myymisessä verkkoaikana. Riikka Virranta päätoimittaja riikka.virranta@sanomalehdet.fi sisältö AJANKOHTAISTA 4 Facebook kasvaa monen sanomalehden verkkoliikenteen lähteenä. Suora liikenne pitää pintansa. 5 Juha Vainio esittelee verkkojournalismin realistit ja idealistit. 6 Pikaviestinten käyttö yleistyy. Poimintamme Reuters-instituutin uutisten käyttöä verkkomediassa kartoittaneesta tutkimuksesta. 8 Aamulehden Stefani Urmaksen mukaan designerin tärkeimpiä taitoja on ottaa haltuun isoja aineistoja ja ymmärtää koodia. TAUSTAT 10-13 Tutkivan journalismin tilanne. Kiire vaivaa, mutta sinnikkäät yksilöt tekevät kriittisiä juttuja pienissäkin välineissä. 14-16 Kaleva on omistamansa Indieplacen kautta mukana kasvavassa vaikuttajamarkkinoinnissa. Mitä se on? PALSTAT 17 Uutisilmoitus puhelimessa kiinnittää huomion. Väärällä strategialla se on myös helppo menettää. 18 Feature-juttujen rikastaminen esimerkiksi äänellä ja interaktiivisela grafiikalla on keino erottua kilpailussa. 20 Jani Halmeen mielestä nyt on aika hyödyntää dataa lukijalle tärkeiden sisältöjen luomisessa.
• 4 SuomenLehdistö 5/2017 AJANKOHTAISTA Sosiaalinen media on kasvattanut osuuttaan verkkoliikenteen lähteenä, mutta suora liikenne pitää pintansa. Facebookin kautta 8–40 prosenttia kävijöistä. Keskimäärin Facebookin osuus oli noin neljännes kävijävirrasta. Kun viisi vuotta sitten teimme vastaavan selvityksen (Suomen Lehdistö 5/12), Facebook toi lehdille vain keskimäärin alle seitsemän prosenttia kokonaisliikenteestä. Luvut eivät ole keskenään suoraan vertailukelpoisia, koska mukana on osin eri lehtiä ja tutkimusmenetelmät ovat osin vaihtuneet. Suunta näyttää kuitenkin selvältä – ja samaa kertovat haastateltavat. – Facebook on kasvattanut osuuttaan. Muutos on ollut huima kahden tai kolmen vuoden takaiseen, sanoo verkkotuottaja Henrik Hohteri Maaseudun Tulevaisuudesta. – Parin vuoden aikavälillä tarkasteltuna sosiaalisen median kautta tulevan liikenteen määrä hivuttautuu jatkuvasti ylöspäin, tutkimuspäällikkö Salla Lehto Turun Sanomista kertoo. Useimmilla lehdillä sosiaalinen media liikenteen lähteenä tarkoittaa lähes yksinomaan Facebookia. Google-hakuun sisältyy suoraa liikennettä Myös Google-haku ja suora liikenne mahtuivat kaikilla 12 lehdellä neljän tärkeimmän kävijälähteen joukkoon. Viidellä lehdellä suurin lähde oli Google-haku ja kolmella suora liikenne. Googlen suurta osuutta selittänee osin se, että jotkut ihmiset käyttävät Googlen hakukenttää selaimen osoiterivin tavoin eli kirjoittavat hakukenttään vain lehden nimen. – Meillä lähes kaikki Googlen kautta tulevat käynnit ovat peräisin lehden nimellä tehdyistä hauista, eli sen voi laskea samaan kategoriaan kuin etusivulle tulevan suoran liikenteen, Kaakon Viestinnän verkkopäällikkö Tomi Tiilikainen sanoo. Tuoreen Reuters-instituutin kyselytutkimuksen mukaan suora liikenne sanomalehtien verkkosivuille onkin Suomessa runsaampaa kuin monissa muissa maissa. – Suora liikenne on meillä yhä merkittävää. Sen määrä ei ole absoluuttisesti muuttunut, mutta muut lähteet ovat kasvaneet, Kalevan verkkopäätoimittaja Niiles Nousuniemi kertoo. Facebookin arvaamattomuus mietityttää lehtiä Onko sillä sitten merkitystä, mistä lukijat tulevat? Facebookin palkki nousee FACEBOOKIN OSUUS verkkosivujen kävijälähteenä vaikuttaa kasvaneen merkittävästi useissa sanomalehdissä. Suomen Lehdistö kysyi 12 lehdeltä niiden verkkosivujen yhden kuukauden tärkeimpiä kävijälähteitä. Neljälle lehdelle Facebook toi eniten liikennettä, ja kaikilla se mahtui kolmen tärkeimmän lähteen joukkoon. Lehtien verkkosivuille saapui
• SuomenLehdistö 5/2017 5 AJANKOHTAISTA: PUHEENAIHE ki ss ap öy dä lle TEESIT Näin saat kävijät pysymään sivuilla 1 PANOSTA ETUSIVUUN. Rakenna etusivu niin, että tarjolla on runsaasti kiinnostavaa, paikallista sisältöä, jota ei saa muualta. 2 JA ARTIKKELISIVUUN. Myös juttusivuilla pitää olla riittävästi tärppejä muihin aihetta käsitteleviin juttuihin tai lukijaa kiinnostaviin aiheisiin. 3 HIO TEKNIIKKAA. Tee etusivusta nopeasti latautuva ja sivustosta muutenkin teknisesti moitteeton. 4 MUISTA MOBIILI. Tarkista, että jutut toimivat hyvin mobiilissa, sillä mobiilikäyttäjien osuus kasvaa koko ajan. Vinkit jutun haastateltavilta. – MEDIA, MEILLÄ ON ONGELMA. – Ai mikä? – Kukaan ei ole keksinyt, miten verkossa tehdään rahaa, mutta kaikki luulevat tietävänsä. Emme voi kauan pyörittää tällaisia mediataloja, ellei joku pian keksi ratkaisuja. – ? – Pitäisi keksiä, miten yleisö saadaan kerta toisensa jälkeen löytämään uutiset, kolumnit ja muu sisältö juuri omasta kanavasta. Ja miten heidät saadaan vielä maksamaan. Ilman laajaa tilaajakuntaa maakuntalehti ei pärjää digitalisoituvassa ympäristössä. – Ja? – Alalla on tuhansittain ihmisiä, joista jokaisella on visio siitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Ala on vieläpä jakautunut henkisesti kahteen koulukuntaan. Toiset julistavat, miten kikat pitäisi viskoa romukoppaan. Pitäisi keskittyä kokonaisuuksiin, tuotteisiin. Kukaan näistä idealisteista ei ole kuitenkaan näyttänyt, miten niillä kokonaisuuksilla saadaan tilaajia. – Entä se toinen koulukunta? – Realistit lähtevät siitä, että jokainen juttu pitää myydä erikseen. Vaikka sitten kärjekkäällä otsikoinnilla, koska se toimii. Kun juttu nostetaan Klikinsäästäjiin, idealisti itkee ja realisti nauraa. – Realistit? – He yrittävät takoa idealistien päihin, että uudet lukijat ovat enenevissä määrin kiinnostuneita yksittäisistä sisällöistä. Lukija ei ole enää riippuvainen paikallisesta mediasta. Kiinnostavimmat alueelliset uutiset ja ilmiöt huomioidaan isoimmissa medioissa. Lukija ei enää ymmärrä, että jutusta täytyy maksaa. Maksumuurin takaa perusuutisia ei lueta. Lukija haluaa elämyksiä, tarinoita, syventävää ja taustoittavaa luettavaa. Loputonta sisältövirtaa kahlaava lukija käyttäytyy kuin Tinderissä. Ensisilmäyksen pitää houkuttaa. Muuten lähempi tuttavuus jää tekemättä. – Tinderissä? – Verkkotoimittajat ovat vuosia kokeilleet erilaisia tapoja terottaa juttujen kärkiä ja otsikoita, jotta ne vetävät. Jotta netissä sukkuloiva lukija saataisiin tekemään matcheja laadukkaan sisällön kanssa. – Matcheja? – Kun verkkotoimittajat ovat oppineet hyödyntämään kysyviä otsikoita, houkuttelemaan lukijoita tunteisiin vetoamalla tai piilottamalla jutun pihvin mysteeriotsikkoon, he ovat huomanneet, kuinka sama sisältö kerää jopa satoja kertoja enemmän lukijoita. Näistä kikoista on tullut osa työkalupakkia. – Entä sitten idealistit? – Halveksuvat kikkoja ja puhuvat usein klikkijournalismista. Jos olisivat poliitikkoja, edustaisivat arvokonservatiiveja. Puhuvat ylevästi isosta linjasta ja uudenlaisesta tekemisestä. Oleellisimman sisällön tiivistävä otsikko on kunniallisempi. Sisältö kantaa. Esittelevät toimituksissa älypuhelimilta The Guardianin ja New York Timesin mobiilipaketointeja, joita on ollut devaamassa enemmän ihmisiä kuin maakuntalehdissä on työntekijöitä. – No, kumpi on oikeassa? – Kumpikin. – ? – Realisti osaa myydä jutun ja rikkoa tekemisen rajoja. Idealisti katsoo isoa kuvaa, vetää oikeissa kohdissa henkistä käsijarrua ja vahtii, ettei tekeminen lähde täysin laukalle. Uusia tilaajia havitteleva media tarvitsee kumpaakin. > Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Ilkan ja Pohjalaisen verkkotoimituksen esimies Juha Vainio, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Lännen Mediassa. ” Loputonta sisältövirtaa kahlaava lukija käyttäytyy kuin Tinderissä. Ensisilmäyksen pitää houkuttaa.” Idealistit ja realistit Facebookin palkki nousee Marva Median digituottajan Maija Männistön mielestä periaatteessa ei: tärkeintä on, että lukijoita riittää. Tiilikaisen ja Nousuniemen mukaan suorat kävijät ovat arvokkaimpia, koska he ovat yleensä sitoutuneita lehteen ja viettävät sivuilla enemmän aikaa. Facebookin kautta tulee paljon satunnaisia kävijöitä, jotka viipyvät sivuilla vain hetken. Toisaalta tilanne ei ole yksioikoinen. Osa Facebook-liikenteestäkin on sitoutunutta: näiden kävijöiden ” Emme voi tietää, mitä Facebook keksii huomenna tai ensi viikolla.” mediankäyttötapa vain on ”Facebook-keskeinen”. Haastateltavien mielestä on tavoiteltavaa, että liikennettä tulee melko tasaisesti useasta lähteestä. Se vähentää myös riippuvuutta ulkomaisista pörssiyhtiöistä. – Onhan siinä riski, jos iso osa käynneistä on sosiaalisen median varassa ja yhtäkkiä Facebook muuttaakin algoritmiaan tai tekee jotain vastaavaa ja kävijämäärä romahtaa, Tiilikainen sanoo. Tämänkaltainen pelko oli ilmoilla jokin aika sitten, kun Facebook ilmoitti vähentävänsä julkaisijoiden omien päivitysten näkyvyyttä. Muutos ei ole kuitenkaan näkynyt lehdissä. – Facebook on silti täysin arvaamaton. Emme voi tietää, mitä se keksii huomenna tai ensi viikolla, Maija Männistö huomauttaa. Noora Autio > Reuters-instituutin Digital News Report, Suomen maaraportti: http://bit.ly/ 2uMjGzK GRAFIIKKA: MIIKA IMMONEN, TIEDOT KERÄNNYT: NOORA AUTIO
• 6 SuomenLehdistö 5/2017 AJANKOHTAISTA Kotimaisella medialla on vahva asema myös verkossa, eikä sosiaalinen media siksi ole yhtä olennainen uutiskanava täällä kuin muualla maailmassa. Myös verkkoon perustetut uudet julkaisut tavoittavat Suomessa verraten vähän yleisöä. Suomalaisten halu maksaa verkon uutisista junnaa. Aikuisista 14 prosenttia maksaa jo verkkouutisista. Lopuista vain kuusi prosenttia uskoi siirtyvänsä maksajien joukkoon seuraavan vuoden aikana, mikä on kansainvälisen vertailun pienin osuus. Vaikka verkon ilmaisia uutisia eniten käyttävät myös ostavat muita enemmän uutispalveluita, ilmaistarjonta on yleisin maksuhaluja latistava syy. Positiivisia merkkejä näkyy kuitenkin Suomea mediamaisemaltaan eniten muistuttavissa maissa: Ruotsissa 32 prosenttia ja Norjassa 38 prosenttia maksaa verkkouutisista. Sosiaalisen median uutiskäyttö on saattanut saavuttaa saturaatiopisteensä, kun taas henkilökohtaisten pikaviestinten käyttö yleistyy. Suomessakin jo puolet vastaajista käyttää WhatsAppia ja hieman alle kolmannes Messengeriä – Facebookia tämä ei vavisuta, sillä se omistaa molemmat palvelut. Suomalaisista jo neljä prosenttia kertoi hyödyntävänsä Messengeriä uutistarkoituksessa, vaikka mediayhtiöt vasta virittelevät niihin sovelluksiaan. Suomalaisten luottamus uutisiin on laskenut mutta taso on yhä vertailun paras. Suomalaisvastaajista 62 prosenttia sanoo, että useimpiin uutisiin voi luottaa. Uutisiin luottavat seuraavat selvästi muita enemmän televisiouutisia sekä painettuja maakunnallisia ja paikallisia lehtiä. Uutisten vältteleminen on yllättävän laaja ilmiö Suomessakin. Yli 40 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoo välttelevänsä uutisia ainakin satunnaisesti. Ilmiö on yleisin nuorten aikuisten joukossa. Tyypillisimmäksi syyksi välttelyyn vastaajat nimeävät uutisten kielteisen vaikutuksen mielialaan. Muita syitä ovat tunne, ettei asioille voi mitään, sekä epäluottamus uutisten totuudenmukaisuuteen. Osa kokee, että uutiset häiritsevät keskittymiskykyä ja vievät aikaa. Toisaalta uutismedian asema on Suomessa poikkeuksellisen vahva. Uutisia kertoo seuraavansa päivittäin 91 prosenttia vastaajista ja useita kertoja päivässä 77 prosenttia. Harvassa maassa ylletään vastaavaan. Reuters-instituutti julkaisi kesällä laajan kyselytutkimuksensa uutisten käytöstä verkossa. Poimimme kiinnostavia paloja. Uutisia ahmitaan ja vältellään Ne, jotka eivät luota uutisiin, seuraavat hieman yleisemmin painettuja iltapäivälehtiä ja television ulkomaisia uutiskanavia. Verkossa he lukevat talouslehtiä, ulkomaisia uutissivuja sekä Uusisuomi.fi:tä. Pelko sosiaalisen median kuplista voi olla liioiteltu. Sosiaalisessa mediassa on helppo hakeutua samanmielisten piiriin. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että sosiaalisen median käyttäjät näyttävät altistuvan useammille aiheille ja uutislähteille kuin ne, jotka eivät käytä sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median alustoja myös käytetään rinnakkain perinteisen median kanssa. Media ei Suomessa merkittävästi vahvista yleisön polarisaatiota. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eri tavoin ajattelevat seuraavat eri uutisvälineitä. Suomessa tällainen eriytyminen on vähäistä. Tästä kertoo se, että suuren yleisön uutisvälineiden, kuten Helsingin Sanomien ja lähes kaikkien muiden sanomalehtien sekä Ylen ja MTV3:n yleisöt sijoittuvat kaikki lähelle toisiaan poliittiseen keskustaan. Riikka Virranta Kaupallisten radiokanavien uutiset Kaupunkilehdet Maakunnalliset ja paikalliset sanomalehdet Maaseudun Tulevaisuus BBC News Suomen Kuvalehti Helsingin Sanomat MTV3:n uutiset Ilta-Sanomat Iltalehti Hufvudstadsbladet Muut ulkomaiset sanomalehdet Ylen radiouutiset HS:n tv-uutiset Nelosella Ylen tv-uutiset Luottamus uutisiin ylipäätään korkea Luottamus uutisiin ylipäätään matala Vasemmisto Oikeisto Eri välineiden yleisöt kartalla Muut ulkomaiset tv-uutiskanavat Talouselämä CNN Kauppalehti Lähde: Uutismedia verkossa 2017. Reuters Institute Digital News Report – Suomen maaraportti. Näin eri uutisvälineiden suomalainen yleisö sijoittuu vasemmisto-oikeisto-akselilla ja uutisia kohtaan tuntemansa luottamuksen suhteen. Sijainti nelikentässä perustuu uutisvälineitä seuraavien omiin kyselyvastauksiin. Suomessa media ei ole erityisen polarisoitunut, eli suuren yleisön yleismediat sijoittuvat lähelle toisiaan poliittiseen keskustaan. suomalaisista sanoo, että useimpiin uutisiin voi luottaa. suomalaisista sanoo voivansa luottaa useimpiin seuraamiinsa uutisiin. 62% 69% Fakta Mikä tutkimus? > Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report -kyselytutkimus on toteutettu nyt kuusi kertaa. Se on poikkeuksellisen laaja kansainvälinen uutisten käyttöä etenkin verkkomediassa kartoittava tutkimus, jossa on mukana 36 maata. > Kansainvälisen ja Suomen maaraportin pääsee lukemaan tutkimusta rahoittaneen Viestintäalan tutkimussäätiön sivuilta osoitteessa: www.viestintaalantutkimussaatio. fi/vts/raportit/reuters-instituutin_digital_ news_-raportti GRAFIIKKA: JANNE HULKKONEN
• SuomenLehdistö 5/2017 7 AJANKOHTAISTA PAIKALLISLEHDILLÄ ON hyvät mahdollisuudet menestyä digitaalisessa maailmassa, jos ne etsivät avoimesti uusia ansainnan keinoja. Tähän johtopäätökseen päätyi paikallislehtien verkkostrategioista ja ansaintalogiikasta pro gradu -työnsä tehnyt Satakunnan Kansan toimittaja Kaisa Ylhäinen. – Oli iloisesti yllättävää huomata, miten pitkälle jotkin paikallislehdet olivat jo kehitelleet verkkostrategiaansa ja miten ketterää ja intohimoista tekemistä niistä löytyi, hän sanoo. Lehdet olivat alkaneet rakentaa uudenlaista ansaintaa etenkin sisältömarkkinoinnista, omista verkkokaupoista ja videotuotannosta. Esimerkiksi Kangasalan Sanomilla tuottoa tuo paikallinen verkkokauppa Kauppaympyrä, josta yrittäjät voivat ostaa myyntija kotisivutilaa vuosimaksulla. Loviisan Sanomilla taas digiliikevaihto syntyy etenkin videotuotannosta, jota tehdään kunnille valtuustojen videointina, mutta myös muille palvelua tarvitseville. Ylhäinen haastatteli laadulliseen tutkimukseensa kahdeksaa paikallislehden päätoimittajaa. Päätoimittajat edustivat melko suuria ja hyvinvoivia paikallislehtiä. HAASTATELTAVAT NÄKIVÄT nykyhetken välitilana. Paikallislehtien on heidän mukaansa pidettävä samaan aikaan huolta printtilehdestä ja kehitettävä verkkoa. – Paperilehti ei ole enää heille se juttu vaan sisältö. Printti on tuloksen ja toimeentulon kivijalka vielä tällä hetkellä, mutta päätoimittajat uskovat, että tulevaisuudessa siitä tulee luksustuote. Paikallislehdet vastaavat Ylhäisen tutkimuksen mukaan digiajan haasteeseen kolmella eri strategialla. Printin suojelun strategiassa ensisijaisena tavoitteena on printtilehden tuloskunnon ja lukijasuhteen säilyttäminen. Mobiili ensin -strategiassa taas haetaan kasvua digitaalisista kanavista maksumuurin takana. Yhteisön luomisen strategiassa verkosta rakennetaan kiinnostavaa muilla kuin vain journalistisilla sisällöillä. Nekin lehdet, joilla ei vielä ollut verkossa näköislehden lisäksi muuta maksullista sisältöä, uskoivat ottavansa tulevaisuudessa käyttöön maksumuurin. Myös mobiilipalveluihin aiotaan panostaa. Tutkimuksessa mukana olleiden lehtien digitulot olivat vielä suhteellisen pieniä, mutta niiden odotetaan kasvavan. Eniten digitaalista tulosta tekevistä lehdistä yksikään ei noudattanut printin suojelun strategiaa. JOS YLHÄISEN pitäisi valita, hän panostaisi verkkoyhteisön ja oman keskustelualustan rakentamiseen. Suurimpina haasteina paikallislehdille hän näkee jakelun ongelmat ja sisältökilpailun Facebookin kanssa. – Ihmiset eivät välttämättä tarvitse paikallislehteä, kun he lukevat paikallisista tapahtumisista niin sanotuista puskaradioryhmistä. Noora Autio ja tk oj ut tu MUUTAMA SUOMALAINEN sanomalehti perusti digitaalisen iltapäiväpainoksen pari vuotta sitten. Aamulehti on lopettanut oman Hetki-palvelunsa. Onko HS Ilta osoittautunut tarpeelliseksi, Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka? Kyllä sillä oma funktionsa on. Kävijämäärät ovat vaihdelleet ja ovat nykyään aika maltillisia. Ei HS Ilta pääsaitin tai päivälehden veroiseksi magneetiksi nouse, mutta se on olennainen osa palveluvalikoimaa niille, jotka eivät vietä koko päivää verkossa. Olemme virtaviivaistaneet tekemistä. Alun perin teimme HS Iltaan erillisiä juttujakin, nyt se on enemmän uutispäivän kooste. HS Illalla oli Markkinointi & Mainonnan mukaan yli 30 000 viikkolukijaa vuoden 2014 lopussa. Ollaanko nyt näissä määrissä? Suuruusluokka on tuo, mutta normiviikko jää varmasti vähän alemmaksi. Parhaimmillaan HS Ilta on silloin, kun jotain erityistä on tapahtunut. Se näkyy lukijamäärissä siinä missä muuallakin. Mitä tiedätte lukijoista? HS Illalla on vakiintuneet lukijansa. Voi olla, että sitä lukee sukupolvi, joka on tottunut pysäytyskuvatuotteisiin, ei niinkään nuori polvi, jolle maailma näyttäytyy uutisvirtana. Ihan tuoretta tutkimusta meillä ei taida olla, mutta tyypillisesti sen lukijoilla on printtilehden lukutottumusta taustalla. Yksi tärkeä tavoite meillä onkin hybriditilaajien aktivoiminen ja totuttaminen digitaaliseen lukemiseen. Riikka Virranta Digiansaintaa verkkokaupoista, sisältömarkkinoinnista ja videoista HS Iltaa lukevat printtiin tottuneet ” Päätoimittajat uskovat, että tulevaisuudessa printistä tulee luksustuote.” Kaisa Ylhäinen löysi gradussaan paikallislehdiltä kolme erilaista strategiaa digiin. Kaisa Ylhäinen. Suomen Lehdistön uusi uutiskirje Sähke seuloo kiinnostavimmat mediauutiset maailmalta. Sähke kertoo uusista avauksista ulkomaisessa mediassa ja meihin vaikuttavista ilmiöistä. Se alkaa ilmestyä muutaman viikon välein viikoittaisen uutiskirjeemme lomassa tänä syksynä. Sähke tulee automaattisesti Suomen Lehdistön nykyisen uutiskirjeen tilaajille. Jos et jo saa meiltä meiliä, käy tilaamassa ilmaiset uutiskirjeemme: www.suomenlehdisto.fi/tilaa-uutiskirje SuomenLehdistö Älä jää ilman Sähkettä
• 8 SuomenLehdistö 5/2017 AJANKOHTAISTA: LEHTI-IHMINEN AAMULEHTI ON jo vuosia kahminut kansainvälisiä palkintoja printtilehtensä ulkoasusta. Nyt ulkoasupäällikkö Stefani Urmaksen missiona on viedä lehden verkkosivujen design samalle tasolle. Urmas lähti kesällä Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina opiskelemaan Etelä-Kalifornian yliopistoon maisterin tutkintoa digitaalisesta uutisdesignista. Vuoden aikana hän toivoo oppivansa lisää etenkin verkon käytettävyyden parantamisesta. – Verkkosivujen designissa ei saa olla liikaa hälyä, sillä netissä sitä riittää muutenkin. Olennaisinta on helppo navigointi. Jos tekee vain nättiä pintaa, menee helposti metsään. Urmaksesta on tärkeää hankkia tarkkaa tietoa ihmisten lukutottuStefani Urmaksen mielestä suomalaiset ovat printin ulkoasussa muita maita edellä mutta verkossa jäljessä. ”Nyt tehdään voittosivu!” muksista ja mieltymyksistä. Vasta sen jälkeen pystyy pohtimaan, millainen visuaalisuus ja konsepti heitä palvelee – ja herättää heissä maksuhalun. Hänen mukaansa esimerkiksi Tanska ja monet muutkin maat ovat verkkosuunnittelussa Suomea huimasti edellä. Niissä on kehitetty pidemmälle liikkuvan kuvan ja äänen hyödyntämistä ja pystytty ratkaisemaan erilaisten juttutyyppien tuomia haasteita. Printissä vaikkapa sunnuntaitaitot ovat paljon näyttävämpiä kuin perusuutiset, mutta verkossa samanlainen variointi ei ole yhtä luontevaa. – Monissa ulkomaisissa lehdissä ”verkkotaittoa” tehdään tyylikkäästi ja julkaisualustoista löytyy vaihtoehtoja erilaisille juttupaketeille. Tällaista ilmeikkyyttä kaipaisin enemmän myös Aamulehteen. STEFANI URMAS aloitti Aamulehden printtilehden ulkoasupäällikkönä vuonna 2011. Seuraavana vuonna hänen vastuulleen tuli kaikkien Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehtien printin ja verkon ulkoasu. Nykyisin pakettiin sisältyy myös markkinoinnin visuaalisuus. Urmas vetää design-ryhmää, johon kuuluu sekä toimitusten visualisteja että mainosgraafikoita. – Aika monessa lehtitalossa on traditio, että toimitus tekee omaa visuaan ja markkinointi omaa. Meilläkin toimituksen tuotteet olivat ennen sinisisiä ja markkinointi halusi olla oranssi, molemmilla oli eri fontit ja koko guideline. Se oli lukijalle aika ristiriitaista ja brändiä murentavaa. Nyt ilme on yhtenäinen ja lukijalle puhuu Urmaksen mukaan yksi Aamulehti. Design-ryhmä tekee myös tiivistä yhteistyötä digitaaliseen tuotekehitykseen keskittyvän tiimin kanssa. Pääosa Urmaksen työajasta kuluukin nykyisin tuotekehitykseen. Urmaksen mielestä tämän päivän designerin tärkeimpiä taitoja on ottaa haltuun isoja aineistoja. Visualistien pitää osata käyttää erilaisia ohjelmia, ymmärtää koodia ja puhua devaajien kanssa. – Tykkään itse exceleistä ja olen tarkka siitä, että tiedot ovat oikein. Monesti saatan työhaastattelussakin kysyä, miten hakija suhtautuu exceleihin tai matematiikkaan. TYÖTOVERIT TUNTEVAT Urmaksen energisenä, tehokkaana ja kunnianhimoisena visualistina, joka osaa löytää aina uusia näkökulmia. – Periaatteenani on mennä ilon kautta – kaikki onnistuu. Tosin aremmat ihmiset voivat kokea minut jyräävänä. Ennen tulin tilanteisiin suoraviivaisesti ja kovilla näkemyksillä, mutta esimiehenä olen pyrkinyt opettelemaan enemmän kysymään ja kunnioittamaan. Urmas kiinnostui journalismista lukioikäisenä työharjoittelussa ja sittemmin kesätoimittajana Suupohjan Sanomissa, josta hän sai kannustusta alalle. Valokuvaaminen imaisi mukaansa, ja sivujen suunnittelusta syntyi ”maaginen fiilis”. Ei visuaalisuus toki Urmakselle uutta ollut. Hänen yksinhuoltajaäitinsä on tekstiilitaiteilija ja kuvaamataidon opettaja, ja sisko opiskelee ekologiseksi vaatesuunnittelijaksi Berliinissä. Lapsuudessa kierrettiin taidenäyttelyt, ja tuttavapiiri oli boheemi. Pispalan alue Tampereella on Stefani Urmakselle tärkeä inspiraation ja virkistäytymisen lähde. Vapaa-ajallaan hän lenkkeilee paljon juosten ja pyöräillen.
• SuomenLehdistö 5/2017 9 AJANKOHTAISTA STT rakentaa työkalua, joka hälyttää uutisesta STT KEHITTÄÄ uutisseurannan automaatiota tänä syksynä. Tarkoitus on rakentaa prototyyppi työkalusta, joka hälyttää toimittajaa tämän seuranta-alueen potentiaalisista uutisaiheista. Uutistoimisto on saanut työhön 50 000 euroa Googlen innovaatiorahoitusta. Kyse on alkuvaiheessa järjestelmästä, joka hälyttää esimerkiksi tekstiviestillä tai sähköpostilla, kun valitulla verkkosivulla tapahtuu jokin tietty muutos. Kyse voi olla esimerkiksi sähkönhinnan riittävän suuresta heilahduksesta. Toimittaja voisi räätälöidä hälytyksiä tarpeensa mukaan. Uutiskehittäjä Maija Lappalaisen mukaan toimituksesta on jo tullut paljon ideoita siitä, mihin systeemiä voitaisiin hyödyntää. – Emme esimerkiksi pysty urheilussa seuraamaan kaikkia kansainvälisiä liigoja, joissa pelaa suomalaisia. Toimittaja voisi saada hälytyksen, jos joku suomalainen tekee pisteitä. Riikka Virranta Mainostaja sponsoroi reiän maksumuuriin OTAVAMEDIA ALKOI kesällä testata Suomen Kuvalehden ja Tekniikan Maailman verkkopalveluissa ratkaisua, jossa mainostaja tarjoaa lukijalle pääsyn verkon maksulliseen sisältöön. Kun lukija törmää kampanjan aikana maksumuuriin, hän voi joko ostaa lehden lukuoikeuden tai lukea jutun ilmaiseksi mainostajan piikkiin. Sponsoroinnin valitseva saa vielä eteensä mainoksen ja tätä koskevan kysymyksen ennen kuin pääsee juttuun. Mainostaja tarjoaa pääsyn vain yhteen juttuun kerrallaan. Lukijan lisäksi mainostaja ja media hyötyvät, sanoo head of digital media sales Jukka Pulkkinen Otavamediasta. – Jos lukija aina törmää suoraan maksumuuriin, eihän hän pääse tutustumaan sisältöön, ja harva tilaa tuntematta sisältöä. – Mainostajalle me varmistamme kysymyksellä 100-prosenttisen huomioarvon, Pulkkinen sanoo. Riikka Virranta Posti ei jaa jatkossa etälevikkiä tiistaisin POSTI LOPETTI kirjepostin jakelun tiistaisin heinäkuun lopussa. Uudistus ei vaikuta yli 70 prosenttiin perusjakelussa olevista eli päiväpostin mukana kulkevista lehdistä. Nämä lehdet kuuluvat Päiväjakelu-nimiseen palveluun. Sen sijaan sanomalehtien jakelussa lehtien ydinlevikkialueen ulkopuolella muutos näkyy. Postin etälevikin jakelupalvelut hidastuvat niin, että aiemmin tiistaisin jaetut lehdet jaetaan nyt keskiviikkona. Riikka Virranta Kauppalehti viestittelee nyt uutisia emojein KAUPPALEHTI ALOITTI kesällä chatbot-uutispalvelun. Assistentti-niminen palvelu lähettää tilauksesta Messengeriin tai Facebookin yksityisviesteihin linkkipaketin uutisiin. Lukija voi valita, mihin aikaan uutiset haluaa sekä mikä häntä kiinnostaa: pääuutiset, oman elämän talouden uutiset, yrittäjän uutispaketti vai markkinoiden tapahtumat. Toiminto on kokonaan automatisoitu. Valinnat tehdään keskustellen botin kanssa. Se toivottaa esimerkiksi huomenet ja ”hyvää kesäpäivää”. Markkinointijohtaja Johanna Suhosen mukaan botilla tavoitellaan uusia lukijoita. Pikaviestinten käyttö kasvaa, eikä vain nuorten joukossa. – Uutisten lukeminen siirtyy mobiiliin, mutta ala on jossain määrin pettynyt natiiviapplikaatioihin. Niihin on vaikea saada lukijoita. On tärkeää löytää mobiiliin sitoutunutta lukemista Riikka Virranta ”Nyt tehdään voittosivu!” m ed ia no st o – Itse en koskaan innostunut piirtämisestä, mutta päädyin sitten toteuttamaan design-perheen traditiota omalla tavallani lehdistössä. Lukion jälkeen Urmas pääsi Vaasan yliopistoon opiskelemaan viestintätieteitä uusmediaan keskittyneelle linjalle. Tuolloin ajatuksissa oli vielä enemmän toimittajan kuin visualistin ura. Työskentely Vaasan ylioppilaslehden AD:na ja sittemmin Aamulehden taittotiimissä ja Ari Kinnarin kaltaisten konkarien opissa oli Urmaksen mukaan hänen toinen koulunsa ja myöhempi yhteistyö designguru Javier Erreran kanssa kolmas. – Nyt palaan juurilleni digiin ja haen Jenkeistä tähän maailman aikaan sopivia oppeja. PRINTISSÄ SUOMI on Urmaksen mielestä päinvastaisessa asemasKuka? Alma Regionsin kolmen maakuntalehden ja 20 paikallisja kaupunkilehden ulkoasupäällikkö. Syntynyt 1980 Karijoella Etelä-Pohjanmaalla, jossa asui lapsuutensa äidin ja siskon kanssa. Tullut Aamulehteen ensimmäistä kertaa vuonna 2005 kirjoittavaksi kesätoimittajaksi. Työskennellyt myös Helsingin Sanomissa, Pohjalaisessa ja Suupohjan Sanomissa. Asuu Tampereen Pispalassa toimittajavaimonsa kanssa. On aktiivinen kilpapyöräilijä ja tekee jopa 70 kilometrin iltalenkkejä, joiden aikana ajatukset selkenevät. Nyt opiskelee ensi kesään asti Los Angelesissa USC Annenbergin yliopistossa. Puntari > Washington Post vai New York Times? New York Times, koska heidän kerrontatapansa ja digitaaliset uutispalvelunsa ovat omaa luokkaansa. > Fysiikka vai kuvataide? Kuvataide, koska olen kuitenkin pohjimmiltani enemmän humanisti ja taiteilija kuin insinööri. > Tanssi vai kuntosali? Tanssi. Se on minun ja vaimoni yhteinen harrastus. Sali on aina tuntunut pakkopullalta. Mieluummin liikun ulkona ja harrastan kestävyyslajeja. EL IA S LA H TI N EN ” Tykkään exceleistä ja olen tarkka siitä, että tiedot ovat oikein.” ”En minäkään pyydä kahvilassa ilmaista kahvia ja leivosta. Ilkan päivän lukuoikeus maksaa 1,70 euroa eli kahvikupin verran.” Toimittaja Marjut Kriikku Ilkassa. ” Emme ole markkinointiosaston jatke. Arvioimme itse, mistä kerromme ja miten.” Päätoimittaja Timo Laitakari (kuvassa) Länsi-Savon jutun suututettua paikallisen urheiluseuran. STT:n uutiskehittäjä Maija Lappalainen uskoo, että seuraavaksi automatisoituu journalistinen taustatyö. > Lue aiheista lisää netissä ja uutiskirjeestämme. Tilaa uutiskirje: www.suomenlehdisto.fi UUTISKOOSTE sa kuin verkkodesignissa – edellä muita maita. – Kun vertaa Eurooppaan, USA:han ja jopa edistykselliseen Skandinaviaan, suomalaiset saavat vähäisellä taittovoimalla aikaan laadukkaita sivuja. Suomalaisten tapa käyttää toimitusjärjestelmiä ja automaattista taittoa on edistyksellistä. Vinkiksi pienempienkin lehtien ulkoasuun Urmas antaa sivupohjien ja typografian viilaamisen. – Jos tehdään sivupohja, jossa on jokin toistuva elementti mietitty vähän sinne päin, se toistaa sitä vähän sinne päin meininkiä joka päivä. Aamulehden menestys maailmalla selittyy Urmaksen mukaan huikealla porukalla lahjakkaita yksilöitä, joilla on ennen kaikkea rohkeutta tempaista, kun on tempaisun paikka. Valmiit taittomallit ja rutiinisivujen nopea valmistuminen antavat mahdollisuuden työstää joillakin sivuilla näyttävämpiä toteutuksia. – Kyllä me myös välillä päätämme, kun on hyvät kuvat ja ainekset olemassa, että nyt tehdään voittosivu, Urmas paljastaa. Noora Autio M AR TT I KA IN U LA IN EN /L EH TI KU VA
• 10 SuomenLehdistö 5/2017 TAUSTAT Työtä, ei mystiikkaa Tutkivan journalismin edellytykset eivät ole pelkästään heikentyneet Suomessa. Lopulta on arvovalinta, käytetäänkö varoja työlääseen yhteiskunnalliseen journalismiin vai johonkin muuhun. Teksti: Riikka Virranta | Kuvat: Vesa Laitinen P ienoisjunaratarakentelijan psyyke, Long Playn tutkiva toimittaja Hanna Nikkanen sanoo. – Kykyä äärimmäiseen yksiraiteisuuteen, siihen että uppoutuu pitkiksi ajoiksi asioihin, jotka eivät välttämättä vaikuta ympärillä olevista kauhean järkeviltä. Nikkasen mielestä tutkivan journalismin tekeminen on jonkin verran persoonakysymys. Jos toimittaja on taipuvainen paneutumaan asioihin, hän tulee myös vähän vahingossa erikoistuneeksi: lähtee aiheen perään ja on pian sen kanssa naimisissa. Toisaalta Nikkasen mielestä tutkivaa journalismia henkilöidään ja mystifioidaan turhaan. Tarvittavat taidot ovat kenen tahansa hankittavissa, ja toimittaja voi ykskaks astua tutkivan puolelle. Ainakin jos siihen annetaan aikaa. Tiedonhankinta on nopeutunut Hanna Nikkasen mukaan tutkiva journalismi on toimituksen omaa, vaativaa ja työlästä tiedonhankintaa, joka liittyy yhteiskunnallisesti merkittävään aiheeseen. Tätä journalismin lajia ympäröi totutusti huolipuhe. Nikkasen mukaan tutkivan journalismin edellytykset eivät kuitenkaan ole yksisuuntaisesti heikentyneet, vaikka uutismedian tulot ovat supistuneet. Digitalisoituminen on madaltanut julkaisukynnystä ja nopeuttanut tiedonhankintaa valtavasti: yritysten taustat, tilinpäätökset, hallitusjäsenyydet, verotiedot – moneen tietoon, rekisteriin ja dataan pääsee käsiksi verkossa. Juttuaihioista ei tiedä, johtavatko ne mihinkään. Nyt alkutsekkaus, joka olisi vienyt 1990-luvulla päiviä, hoituu parissa tunnissa. – Se mahdollistaa, että myös pienet julkaisut voivat tehdä tutkivaa työtä, Nikkanen sanoo. Kääntöpuoli on kiire toimituksissa. – Isot jutut nojaavat aika paljon siihen, että ne ovat harrastus toimittajille. Olen yhteydessä kollegoihin, ja tämä on aihe, josta puhutaan paljon. Tilanne vaikuttaa huonontuneen. – Toimitukset venyvät ja tekevät hyvää työtä, mutta taistelu-uupumus alkaa näkyä. Esimerkiksi siinä, että tutkivia juttuja sote-uudistuksesta ja tiedustelulakien valmistelusta on tehty Nikkasen makuun liian vähän. Verkossa tulokset kopioidaan Myös Helsingin Sanomien tutkiva toimittaja Tuomo Pietiläinen näkee kahdensuuntaista kehitystä viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Tutkivat työtavat ja innostus aiheeseen ovat levinneet aiempaa laajemmalle tekijäjoukolle Suomessa, mikä näkyy muun muassa alan Tutki!-konferenssien järjestämisenä. Tutkivan journalismin taso on parhaimmillaan korkea ja kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa on päästy merkittäviin yhteiskunnallisiin paljastuksiin – esimerkkinä Ylen työ Panaman papereiden parissa. Toisaalta Pietiläisen mielestä verkkoympäristö ei suosi tutkivaa journalismia. Verkossa toisen välineen selvitystyö kopioidaan nopeasti. Siteeraamalla saadaan sama hyöty kuin tekemällä itse, ja sitaattioikeuden rajat ylittyvät. – Tekijäkunnassa olisi haluja ja osaamista, mutta kustantajat eivät verkon omituisen ansaintalogiikan takia halua panostaa tutkivaan journalismiin. Ja myös Pietiläiseltä se lipsahtaa: ”tutkivan journalismin harrastaminen”. Hän määrittelee tutkivan journalismin tavallista kriittisemmäksi asenteeksi ja joukoksi metodeja. Pietiläiselle se on yhteiskuntaa parantavaa, vallankäyttöä vahtivaa journalismia, jonka vuoksi toimittajilla ylipäätään on lähdesuojan kaltaisia erioikeuksia laissa. Tutkiva journalismi yksilöiden varassa Useampi juttua varten haastateltu on sitä mieltä, että mahdollisuudet tutkivaan journalismiin ovat sitä paremmat, mitä isompi toimitus on. Yle ilmoittikin alkukesästä lisäävänsä resursseja tutkivaan journalismiin. Positiivinen signaali maakunnista on, että tänä vuonna Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi tuli tauon jälkeen useita ehdotuksia maakuntalehdistä. Voitto meni Turun Sanomiin. Hanna Nikkasen mukaan yleisössä on paljon kyynistymistä päivittäisen uutisvirran tasoon ja toisaalta hyvää tahtoa kriittistä tekemistä kohtaan. Se näkyy esimerkiksi siinä, että tutkivaan journalismiin keskittyvällä verkkojulkaisulla Long Playlla on yli 4 000 tilaajaa ja määrä on noussut koko ajan. Long Playn toimitus sijaitsee Helsingin Kalliossa. > Jatkuu seuraavalla sivulla.
• SuomenLehdistö 5/2017 11 TAUSTAT
• 12 SuomenLehdistö 5/2017 Yhdentoista sanomalehden yhteisen toimituksen Lännen Median päätoimittaja Matti Posio arvioi, että maakuntalehdissä tehdään tutkivaa journalismia ”jonkin verran”, mutta enemmänkin voisi tehdä. – Lännen Median toimituksessa tutkimme ja kaivamme jatkuvasti politiikan taustoja ja päätöksenteon vaikutuksia. Emme ole erityisesti brändänneet sitä tutkivaksi journalismiksi, sillä haluamme tehdä yksinkertaisesti hyvää ja kovaa tavallista journalismia, hän sanoo. Posion mukaan Lännen Mediassa suurikin joukko voidaan mobilisoida yhden aiheen kimppuun, mutta usein tutkiva journalismi on maakuntalehdissä yksilöiden kiinnostuksen varassa. Tätä mieltä on myös Kalevan rikosja oikeustoimittaja Susanna Kemppainen. – Tyypillisesti tutkivaa journalismia viedään eteenpäin päivästä toiseen pieni pala kerrallaan ja venytetään tämän tästä työpäivää, jotta kriittistä otetta ja perusteellisia selvityksiä vaativa keskeneräinen juttuprojekti saadaan joskus valmiiksi, hän kertoo. Paikallistasolla riittää tutkittavaa Mutta kaivamista tapahtuu hyvin pienissäkin yksiköissä. Paikallislehti Joutsan Seudun toimittaja Janne Airaksinen on sitä mieltä, että juuri paikallislehdissä on parhaat mahdollisuudet tehdä tutkivaa journalismia. Pienessä kunnassa kaikki tuntevat kaikki, joten verkostot syntyvät luonnostaan. – Jos kylillä jotain epäkohtaa on, me kuulemme siitä ensimmäiseksi, hän sanoo. – Lukijat on jo kauan sitten totutettu siihen, että lehden sivuilla ei ole pelkkää hymistelyä vaan keskimäärin kuukausittain on juttu, joka kyseenalaistaa annetut teesit. Vinkkejä tulee, sillä toimitus on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi ja lähdesuoja pitää. Kriittisyys on helppoa, kun johto tukee. Lukijat ovat palautteen perusteella lehden toimintatapaan erittäin tyytyväisiä. Airaksisen määritelmän mukaan tutkiva journalismi on työtapa, jossa aiheesta kuin aiheesta miksi-kysymykset esitetään loppuun asti. Tällöin esiin nousee väistämättä jotain kiinnostavaa, epäkohtia. Viimeisimmät epäkohdan paljastaneet vinkit liittyivät tapaukseen, jossa työnantaja pyrki suitsimaan hoitohenkilöstön sananvapautta heidän työoloihinsa liittyvässä asiassa. Aiheita riittää myös hyvän hallintotavan ja verorahojen tehokkaan käytön valvonnassa sekä kunnallisten päätösten heikossa valmistelussa. ”Ei bussikuskikaan aja ilman käsiä” Janne Airaksinen on palkittu Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla vuonna 2009. Palkinto tuli juttusarjasta, joka toi esiin kunnan suunnitteleman kiinteistökaupan epäselvyydet. Yhdessä kollegansa Jukka Huikon kanssa hän sai paikallislehdistön Journalistipalkinnon viime vuonna. Työt hoituvat työajalla, vaikka yksi tutkiva juttu vie arviolta viisi päivää. ” Lukijat on jo kauan sitten totutettu siihen, ettei lehden sivuilla ole pelkkää hymistelyä.” Joutsan Seudun Janne Airaksinen kertoo olevansa hyvissä väleissä kuntansa päättäjien kanssa, vaikka kirjoittaa näistä kriittisesti. Tutkivassa journalismissa ei hänestä ole kyse rötösherrajahdista vaan faktoista ja tasapuolisuudesta. ”Käsittelemme myös kylillä liikkuvat väärinkäsitykset. Hyvin usein virkamiesten ja poliitikkojen maine puhdistuu.” TAUSTAT
• SuomenLehdistö 5/2017 13 TAUSTAT – Toimittajat, jotka ovat halukkaita tekemään tutkivaa journalismia, löytävät yleensä aiheensa itse. He eivät tarvitse taluttajaa, Nikkanen sanoo. Johtamista tutkiva journalismi toki edellyttää. Se vaatii aikaa ja selkänojaa esimieheltä. Nikkanen muistuttaa, että tarvitaan myös paljon kommunikaatiota, jotta päätoimittaja voi kantaa vastuunsa jutusta, joka perustuu suureen määrään lähteitä. Hän onkin hieman huolissaan, miten vastuukysymykset menevät, kun tutkivaa journalismia ostetaan talon ulkopuolelta. Toimittajia Nikkanen kannustaa tutkivan journalismin konferensseihin ja haalimaan taitoja, joista on hyötyä kaikessa toimitustyössä: vahva rutiini tietopyyntöjen tekemiseen, yritysrekistereiden tunteminen, haastattelutekniikat, liike-elämän verkostojen hahmottaminen, kuvien ja videoiden alkuperän tarkistaminen… Joutsan Seudun Janne Airaksinen taas neuvoo toimittajia tutustumaan paikallisiin päättäjiin, vaikka menemällä heidän kanssaan kahville. Kun tietää, mitä poliittisten ryhmien kunnallisjärjestöissä, – Useinhan sitä prosessoi monia asioita yhtä aikaa, tekee toisen aiheen siinä samalla pois. Kaikki muut aiheet pitää tietenkin hoitaa siinä sivussa. Yksi tutkiva keissi voi myös tuottaa paljon julkaistavaa. Airaksinen käyttää täkyjuttuja eli julkaisee osia materiaalista, kun koko kuva ei ole selvä. Joku lukijoista saattaa tietää enemmän ja ottaa yhteyttä. Usein ajatellaan, että tutkiva journalismi on erityisen hankalaa, kun piirit ovat pienet. Eikö se menekään niin? Airaksisen mukaan juttujen kohteet toki välillä suuttuvat. Onneksi myös leppyvät. – Olisihan se mukava aina kirjoittaa mukavista aiheista, mutta ei bussikuskikaan voi ajaa ilman käsiä. Erilliset yksiköt, nimetyt tekijät Mitä tutkivalle journalismille sitten pitäisi tehdä? Hanna Nikkasen mukaan ideaalitilanteessa mediataloihin luotaisiin erillisiä, tutkivaan journalismiin keskittyviä yksiköitä, jotka myös brändättäisiin vahvasti yleisölle. Kevyempi tapa on identifioida muutama tutkiva toimittaja ja raivata heille ainakin pari tuntia viikossa tilaa edistää projektejaan. Mediatalot voisivat muodostaa yhteisprojekteja tärkeissä aiheissa. Tutkivaa journalismia voi tehdä myös kiireessä ja siirtää nettitekemiseen sen rutiineja, kuten haastateltavien kytkentöjen tarkistamisen. Tuomo Pietiläinen, Helsingin Sanomien toimittaja Tutkivan journalismin kukoistaminen vaatii toimitusten johdolta tietoisia arvovalintoja ja joskus vaikeitakin päätöksiä siitä, mihin enemmän tai vähemmän harvalukuisen toimituksen työpanosta halutaan käyttää. Susanna Kemppainen, Kalevan rikosja oikeustoimittaja Tutkivaa journalismia voi edistää jakamalla metodeja ja kouluttamalla toimittajia. Mutta se on myös tiimilaji. Tietopyyntöjen teko voisi olla toimituksissa järjestelmällisempää ja pitkän tähtäimen projektit osa uutissuunnittelua niin, ettei mennä vain päivälistan mukaan. Haluan myös tuoda viestiä, ettei tutkiva journalismi ole tavallista journalismia kummempaa. Etteivät ihmiset menisi sen taakse, ettei ole aikaa ja resursseja. Tiina Lundell, Tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtaja Kun on rohkeutta jättää viisi tavanomaista, vuodesta toiseen toistuvaa tarinaa kirjoittamatta, tilalle saadaan yksi näyttävä asiajournalistinen juttu. Tutkiva ei saa kuitenkaan tarkoittaa journalismia, josta puuttuu tärkein: merkitys yleisölle. Matti Posio, Lännen Median päätoimittaja Tutkiva journalismi edellyttää 100-prosenttista tukea työantajalta, koska toimittaja ei pärjää mahdollisessa kahden rintaman sodassa. Toimittajat eivät ehkä tunne, että työnantaja tukisi heitä riittävästi työssä, jossa tuotanto on määrällisesti vähäisempää kuin perinteisessä uutistyössä. Oma ongelmansa on tutkivien juttujen lukuarvo. Esimerkiksi talousaiheiset tutkivat jutut monimutkaisine rahavirtoineen ovat lukijoille usein vaikeita ymmärtää. Heikki Kuutti, tutkimuskoordinaattori Jyväskylän yliopistosta kunnanhallituksessa ja lautakunnissa keskustellaan, on hyvät edellytykset tutkivaan journalismiin. Kivijalka vai ylin kerros? Lopulta kyse on valinnoista. – Jos merkittävä prosenttiosuus median julkaisemista jutuista on viihdettä, silloin on turha itkeä, ettei ole aikaa ja resurssia, Janne Airaksinen sanoo. Hänen mielestään media keskittyy liikaa tunneja mielipideasioihin. Hän uskoo, ettei mitään erityistä tapahtuisi, jos jutut esimerkiksi tuoreimmasta some-raivosta jätettäisiin julkaisematta. Ehkä sitä kannattaisi kokeilla? – Asioiden huolellinen selvittäminen ja taustoitus pitäisi olla jokaisen uutismedian peruskivijalka. Syy miksi olla olemassa. Sen päälle sitten rakennetaan kaikki muu. Myös Matti Posio kaipaa rohkeampia valintoja, jotta tutkiva journalismi saa tilaa. Hänen kielikuvassaan tutkiva journalismi on kuitenkin journalismin ylin kerros. – Sen syntymiseen tarvitaan myös iso määrä muita kerrostumia, muuta journalismia, ja vieläpä niin sanottuja klikkijuttuja yleisösuhteen vahvistamiseksi ja rahoituspohjan varmistamiseksi. ? Miten edistää tutkivaa journalismia?
• 14 SuomenLehdistö 5/2017 TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME Teksti: Noora Autio Kuvat: Vesa Laitinen ”MINUA POTKAISI onni, ja pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasanin kampanjaan Sano se leivällä.” Näin alkaa kolmekymppisen oululaisen perheenäidin blogipostaus kaupallisesta yhteistyöstä. Kampanjassa on tarkoituksena osoittaa läheisille välittämistä niinkin arkisella asialla kuin leivällä. Kirjoittaja on askarrellut pojalleen leikkeleillä, juustolla ja vihanneksilla koristeltuja Angry Birds -leipiä ja kuvailee niiden maistuneen paremmin kuin tavalliset nopeat välipalat. Postaus vilisee hauskoja kuvia leivistä ja lapsesta. Bloggaaja on yksi kymmenistä vaikuttajista, jotka osallistuivat Kaleva Oy:n omistaman Indieplacen leipomoyritykselle toteuttamaan kampanjaan. Suunnittelutoimisto Indieplace syntyi, kun Kaleva fuusioi ostamansa suositut blogiportaalit Indiedaysin ja Blogiringin ja laajensi niiden toimintaa blogeista muihin sosiaalisen median kanaviin. Indieplace myy mainostajille ratkaisuja, joissa vaikuttajat eli omassa viiteryhmässään paljon seuratut henkilöt markkinoivat tuotteita tai palveluja. Verkkosivusto jakautuu neljään osaan: Indiedaysiin eli bloggaajiin, Indienamesiin eli julkisuudesta tuttuihin brändilähettiläisiin, Indiemomentsiin eli Instagramin ja Snapchatin käyttäjiin sekä Indieplayhin eli tubettajiin. Yhteensä Indieplacessa on mukana 350–400 vaikuttajaa, ja he kaikki ovat halukkaita kaupalliseen yhteistyöhön. Ehkä tunnetuin kasvo on pop-tähti Isac Elliot, joka valittiin Indieplacen kautta Coca-Colan Euroopan-laajuiseen somekampanjaan. Hän toimii tällä hetkellä CokeTV:n juontajana. Koko vaikuttajaverkosto tavoittaa viikossa yli kaksi miljoonaa ihmistä. Suosituimmilla bloggaajilla on viikossa 50 000 lukijaa ja suosituimmilla YouTube-kanavilla yli 100 000 tilaajaa. Kampanjoihin etsitään vaikuttajia avoimella haulla Vuonna 2010 blogiportaali Indiedaysin perustanut Esa Suurio on nykyisen Indieplacen toimitusjohtaja. Hän kertoo, että vaikuttajamarkkinointi perustuu tarinaan, joka vetoaa kohderyhmään. – Jos kaverisi suosittelee jotain tuotetta, luotat häneen paljon enemmän kuin johonkuhun random-tyyppiin. Vaikka somevaikuttajat eivät ole henkilökohtaisia tuttuja, pitkän seuraamisen vuoksi heistä tulee monelle esikuvia ja mielipidevaikuttajia. Indieplacen teettämien tutkimusten perusteella vaikuttajamarkkinointi ei ärsytä kuluttajia, kun se ei ole päälleliimatun oloista ja markkinoitava tuote sopii bloggaajan tai muun vaikuttajan elämäntapaan. Suurion mukaan mainostettavan tuotteen tai palvelun onkin oltava sellainen, josta vaikuttaja on aidosti kiinnostunut. Tämän takaamiseksi kampanjoihin etsitään yleensä sopivia vaikuttajia järjestämällä yhteisöön kuuluville avoin haku. Samassa yhteydessä hakijoilta kysytään, miten he toteuttaisivat mainonnan omassa kanavassaan. Toisinaan mainostajan toiveet ovat hyvinkin tarkkoja. Pankin kampanjaan on haettu lapsiperhettä, joka aiSano se blogissa Indieplace tuo Kalevalle uusia tuloja vaikuttajamarkkinoinnista. Yhteisön bloggaajat, grammaajat ja tubettajat mainostavat omaan elämäntyyliinsä sopivia tuotteita. ” Vaikka somevaikuttajat eivät ole henkilökohtaisia tuttuja, heistä tulee monelle esikuvia.” > Jatkuu seuraavalla sivulla.
• SuomenLehdistö 5/2017 15 TAUSTAT TESTAA: Tee Googlessa haku jostakin aikamme suuresta uutisprosessista. Ilmastonmuutos, Trump, brexit, sote-uudistus tai pakolaiskriisi ovat hyviä ehdokkaita. Minne päädyit? Ehkä Wikipediaan, viranomaisten tai jonkin järjestön sivuille. Uutissivustoilta löysit luultavasti vanhentuneita koontijuttuja ja yksittäisiä uutisia, vaikka voisit vannoa, että juuri ne ovat tehneet aiheesta parhaat jutut. Mistä on kyse? No, uutisjutun kriisistä verkossa. INTERNETILLÄ ON pohjimmiltaan vain kaksi aikamuotoa: juuri nyt ja ikuisesti. Juuri nyt -netissä tieto on otsikoita, sähkemuruja ja päivittyvä virta. Perinpohjaisuutta tärkeämpää on reaaliaikaisuus – tilannekuva. Tässä Twitter ja iltapäivälehdet alati päivittyvine etusivuineen ovat taitavia. Ikuisesti-internetiä media sen sijaan ei hallitse lainkaan. Se on journalistinen ongelma ja mediabisnekselle iso menetetty mahdollisuus. Mikä sitten on ikuisesti-internet? Se on päivittyvä kirjasto tai tietopaketti, joka on aina ajan tasalla. Ikuisesti-internetin kuningas on Wikipedia, mutta se elää myös Spotifyssä, Knowyourmemen kaltaisissa tietopankeissa tai Snopesin kaltaisilla faktantarkistussivuilla. Ero uutissivuihin on valtava: kun haen Wikipediasta Syyrian sotaa, saan eteeni (horjuen kirjoitetun) kokonaiskuvan sodasta. Uutissivuilta saan (hyvin kirjoitettuja) yksittäisiä juttuja, joiden yhteys kokonaisuuteen jää hämäräksi. Vaikka teksti mediassa on parempaa, Wikipedia voittaa. UUTISJOURNALISMIN YKSI ongelma netissä onkin juttukeskeisyys. Siis se, että uusi tieto esitetään oletusarvoisesti ”juttuina”. Sanomalehden muodoksi kehitellyn uutisjutun on tarkoitus kestää vain päivä. Siksi perinpohjaisinkaan uutisanalyysi ei yleensä kestä aikaa edes yhtä kuukautta. Uutisdeskeissä puhutaan usein sähkeistä ja ”pysäytyskuvasta”, mutta harvemmin sen pidempään kestävästä tiedosta. Vuosisatoja on ajateltu, että lukijan kokonaiskuva syntyy, kun hän lukee juttuja päivittäin sarjassa. Tulos: verkko on vanhentuneiden juttujen läjä. Tämä johtaa laatumielikuvan laskuun. Uutismedia tekee hienoja reportaaseja, haastatteluja ja analyysejä. Koska verkkoa ei lueta sarjassa kuin lehteä, moni niistä viuhuu ohi. Haut ja aihesivutkin ovat kömpelöitä. MIKÄ SIIS neuvoksi? Uutisprosesseja kannattaisi ajatella useammin Wikipedian tapaan ”aiheina”, ei ”juttuina”. Kun toimittaja nyt laatii aina uuden uutisjutun vaikkapa sote-uudistuksesta, hän voisikin pitää yllä siitä kertovaa ajantasaista kokonaisesitystä. Tällainen esitys vetäisi huippujuttuja yhteen, pärjäisi haussa ja olisi helposti liitettävissä uutistietojen perään. Se vähentäisi tynkäjuttuja ja voisi säästää aikaa: taustan teko aloitetaan monesti tyhjästä. Myös prosessina etenevä tutkiva journalismi voisi saada uutta selkeyttä. Liiketoiminnassa pidempi-ikäistä journalistista tietoa voisi myydäkin uusilla argumenteilla. Ennen kaikkea ikuisesti-internetin journalismi auttaisi lukijoita ymmärtämään valtavia prosesseja, jotka maailmaa nyt mylläävät uusiksi. Siksi sen aika voisi olla, kyllä, juuri nyt. ? Jussi Pullinen on journalistiikan vierailijaprofessori Tampereen yliopistossa. he im oj a& kl ik ke jä ” Internetillä on pohjimmiltaan vain kaksi aikamuotoa: juuri nyt ja ikuisesti.” Media ei hallitse ikuisesti-internetiä Indieplacen toimitusjohtaja Esa Suurio, Key Account Manager Tiia Saukko (vas.) ja Head of Production Oona Grönberg tekevät mainostajille kampanjoita, joissa suositut bloggaajat tai muut somevaikuttajat mainostavat tuotteita. Vaasan-leipomoyrityksen kampanjassa bloggaajat näyttivät, miten leivällä voi ilahduttaa läheisiään.
• 16 SuomenLehdistö 5/2017 TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME Kuvis koo vaihtaa asuntoa puolen vuoden sisällä, ja vakuutusyhtiön kampanjaan henkilöä, joka on lähdössä lähiviikkoina ulkomaanreissulle. Kampanjaan osallistuvien vaikuttajien määrä vaihtelee paljon. Toisessa ääripäässä valitaan yksi huippusuosittu brändilähettiläs, toisessa taas 50 bloggaajaa, joiden ei tarvitse tavoittaa suurta lukijamäärää. Harrastuksesta on tullut työ Kampanjaan valituille vaikuttajille maksetaan palkkiot julkaisujen tavoittavuuden ja sen mukaan, miten hyvin heidän kohderyhmänsä sopii yhteen mainoksen kohderyhmän kanssa. – Noin kymmenesosa vaikuttajista tekee tätä työkseen, ja he ansaitsevat kunnollisen elannon – terävin kärki kerää jopa todella kovat ansiot, Suurio kertoo. Indiedaysin alkuaikoina bloggaajat saivat palkkioksi korkeintaan shampoo-pullon. Seitsemässä vuodessa kaupallisuudesta on Suurion mukaan tullut arkea. – Aluksi monet arastelivat mainostamista, mutta nyt tuntuu välillä, että kaikki mahdollinen on kaupan. Olemme yrityksenä tosi tarkkoja piilomainonnasta, mutta portaaleihin kuulumattomissa blogeissa näkee sitäkin. Oppia koko konsernille Kaleva Oy:n tänä vuonna aloittaneen toimitusjohtajan Juha Laakkosen mukaan Indieplace on ollut yhtiölle järkevä laajennus. – Kun maailma muuttuu, pitää olla mukana uuden liiketoiminnan ja monikanavaisten mallien rakentamisessa. Kyllä Indieplacesta tulee eurojakin, joilla pystymme kehittämään toimintaa, Laakkonen sanoo. Indieplacen liikevaihto on viitisen prosenttia koko konsernin liikevaihdosta. Tänä vuonna sen liikevaihto on kasvanut noin 15 prosenttia viime vuodesta, samaan aikaan kun mainosmyynti yleisesti on kehittynyt Suomessa heikosti. – Vaikuttajamarkkinoinnissa liikevaihdon ja tuloksen kulmakertoimet näyttävät ylöspäin verrattuna perinteiseen ansaintaan. Se on kannattavaa liiketoimintaa, joka tukee perusliiketoimintaamme. Rahallisen hyödyn lisäksi Indieplace tuo Kalevalle myös oppeja. Laakkosen mukaan siitä satuja kokemuksia on tarkoitus hyödyntää Kalevan omilla verkkosivuilla ja niiden sisällä toimivassa paikallisessa blogiyhteisössä. Mainostaja saa kontaktitakuun Indieplacen mainoskampanjoissa sosiaalinen media on pääkanava, mutta sen rinnalla hyödynnetään usein perinteisempiä mainosmuotoja, kuten printtiä, banneritai kadunvarsimainontaa. Indieplace tarjoaa mainostajalle kokonaishinnalla kampanjan konseptoinnin, ideoinnin, toteutuksen ja raportoinnin sekä maksaa vaikuttajien palkkiot. – Vaikuttajamarkkinoinnin pitää olla mitattavaa, ja myymme sitä kontaktitakuulla. Sovimme mainostajan kanssa esimerkiksi, että tähän osallistuu seitsemän bloggaajaa ja sillä tavoitetaan tietty määrä ihmisiä, Esa Suurio kertoo. Suurion mukaan useimmat vaikuttajamarkkinointia hyödyntävät yritykset ovat elintarviketai kauneusja hyvinvointialalta. Niiden tuotteet sopivat hyvin lifestyle-blogeihin, joihin suurin osa suomalaisista blogeista lukeutuu. – Toisaalta sellaista alaa ei olekaan, jossa vaikuttajamarkkinointia ei voisi käyttää. Kuitenkaan esimerkiksi pikavippejä emme suostu mainostamaan, koska se olisi epäeettistä. Uusia puolia esiin tuotteista Usein Indieplacen kampanjoiden tehtävänä on etsiä tuotteelle uusi käyttötapa tai kertoa sen monista puolista: antaa ideoita, millaisissa uudenlaisissa resepteissä esimerkiksi Tabasco-kastiketta tai makkaraa voisi hyödyntää, tai kertoa, että verkkokirjakaupan valikoimaan kuuluu paljon muutakin kuin kirjoja. Indieplacessa työskentelee yhteensä 20 ihmistä myynti-, tuotantoja hallintotehtävissä. Suomen mittakaavassa se on iso vaikuttajamarkkinointiyritys – ja ainoa sanomalehtitalon omistama. Aikakauslehdistä esimerkiksi A-lehdillä on oma Lily-blogiportaalinsa. – Uskon, että sanomalehtitalot lähtevät jatkossa enemmän tämänkaltaisille uusille alueille, Juha Laakkonen arvelee. ? ” Vaikuttajamarkkinoinnissa liikevaihdon ja tuloksen kulmakertoimet näyttävät ylöspäin.” Vinkit Näin teet hyvää vaikuttajamarkkinointia 1. VALISE SOPIVA VAIKUTTAJA Eli esimerkiksi seurattu bloggari tai tubettaja. Markkinoitavan tuotteen tai palvelun pitää istua luontevasti henkilön postausten aihepiiriin ja kohderyhmään. 2. KERRO TARINA, JOHON TUOTE LIITTYY Jos esimerkiksi mainostat aurinkorasvaa, kerro perheen retkestä uimarannalle. Vaikuttajamarkkinointi perustuu aitoihin kertomuksiin. 3. STOP PIILOMAINONNALLE Huolehdi siitä, että kaupallinen yhteistyö tuodaan reilusti esiin. 5. KEHITÄ MITATTAVUUTTA Mainostajalle on pystyttävä vaikuttajamarkkinoinnissakin kertomaan, minkä verran kontakteja kampanjalla saadaan. La Dolce Vita -nimistä blogia pitävä oululainen perheenäiti osallistui Indieplacen suunnittelemaan kampanjaan. Esa Suurion mukaan kaupallisuudesta on tullut bloggaajille ja tubettajille arkea. Osa vaikuttajista tekee postauksia työkseen, ja terävin kärki kerää jopa todella kovat ansiot.
• PALSTAT SuomenLehdistö 5/2017 17 JOS UUTINEN on tarpeeksi iso, se ei mahdu yhteen otsikkoon. Kun FBI:n ex-johtaja James Comey paljasti Donald Trumpin painostaneen häntä lopettamaan rikostutkinnan, New York Times lähetti älypuhelinsovelluksensa käyttäjille kaksi peräkkäistä ilmoitusta aiheesta. Oli kulunut viikko Comeyn potkuista, joista lehti kertoi kahden päivän aikana kuudella ilmoituksella – niitä ei sentään julkaistu peräkanaa. Älypuhelimen lukitusnäytölle ilmestyvät ilmoitusviestit ovat medioille houkutteleva paikka ymmärrettävistä syistä. Ihmiset eivät käytä aktiivisesti kuin muutamaa sovellusta, joten jos oman ohjelman ikoni ei ole kotinäytöllä, se on helppo unohtaa. Ilmoitukset hyppäävät käyttäjän silmille, vaikka sovellusta ei koskaan muuten avaisi. Oikein ajoitettu ilmoitus voi tuoda paljon liikennettä jutulle, jopa puolet kokonaismäärästä New York Timesin tapauksessa. Tätä kautta tulleet lukijat myös viihtyvät sivuilla muita kävijöitä pidempään. TEORIA ON siis yksinkertaista, mutta käytännössä on mutkia. Niistä päällimmäinen on vaara lukijan kyllästymisestä liiallisiin tai huonosti muotoiltuihin viesteihin, mikä voi johtaa helposti ilmoitusten kytkemiseen pois päältä. Etenkin kun samasta huomiosta taistelevat myös kaikki muut sovellukset, eivät pelkästään mediat. Facebookin, sähköpostin ja säätietojen kanssa kisatessa on aivan mahdollista, että uutiset eivät olekaan kaikkein kiinnostavinta sisältöä. Entä miten paljon valtaa annetaan lukijalle itselleen? Helsingin Sanomat on valinnut suoraviivaisen linjan: käyttäjä voi valita vain sen, ovatko ilmoitukset käytössä. Ylen Uutisvahti-sovelluksen asetukset ovat vähitellen monipuolistuneet tai -mutkaistuneet. Käyttäjä voi esimerkiksi tilata ilmoituksen pelkästään poikkeuksellisen isoista uutisista, joita tulee vain muutama vuodessa, tai monta kertaa päivässä julkaistavista pääuutisista. Jokaisen jutun lopussa on lista asiasanoja, joista voi halutessaan napsauttaa ilmoitukset päälle. Lisäksi Ylen sovelluksessa on lukemista viikonlopuksi -toiminto, joka kertoo siitä, ettei ilmoituksissa tosiaan ole kyse pelkästään uutisista vaan lukijan huomiosta. TEKNISELTÄ KANNALTA kännykkäilmoituksiin on mahdollisuus sisällyttää paljon muutakin kuin tekstiä. Nuorelle yleisölle suunnattu Mic on alkanut lisätä ilmoituksiin videopätkiä, jotka voi katsoa suoraan kännykän lukitusnäytöllä. Se ei siis tuo kävijöitä Micin sovellukseen tai sivustolle. Bisnesmallia ei vielä ole. Toistaiseksi yritys toimii kuten riskirahalla toimivat yritykset yleensä eli kerää ensin kokemuksia ja yrittää vasta myöhemmin keksiä siihen sopivan mainosmallin. Uutisorganisaatiot ovat tottuneet pohtimaan, milloin uutinen on niin suuri, että etusivu kannattaa panna uusiksi tai lisätä ylimääräinen uutislähetys. Älypuhelinmaailmassa pitää muistaa ajatella myös käyttäjäkokemusta. Bisnesjulkaisu Quartz lisäsi äskettäin sovellukseensa mahdollisuuden vaimentaa Trumpia koskevat uutiset vuorokauden ajaksi, jotta lukijat ehtisivät rauhoittua edes hetkisen. Tosin kaikkein tärkeimmistä jutuista lähtee silti ilmoitus, vaikka Trump olisi niissä osallisena. Eikä ilmoitusviestien ole aina pakko olla vain reaktioita tapahtuneeseen, vaan niissäkin voidaan ennakoida lukijoiden tarpeita. Guardian valmistautui taannoisiin parlamenttivaaleihin kysymällä sisään kirjautuneilta käyttäjiltä etukäteen, mikä heidän äänestysalueensa on. Kun ääntenlaskenta alkoi, Guardianin sovellus lähetti räätälöityjä ilmoituksia, joissa näytettiin infografiikan keinoin, miten laskenta edistyi juuri tuolla alueella. ? Taistelu lukijan huomiosta ko pi oi tä m ä Oikein ajoitettu uutisilmoitus älypuhelimessa voi tuoda jopa puolet verkkojutun lukijoista. Mutta miten käyttää notifikaatioita oikein? Olli Sulopuisto on helsinkiläinen vapaa toimittaja, podcastaaja ja nörtti. olli@nonfiktio.fi HANNA SAKARA 1 Muista, ettet ole ainoa lukijan huomiosta kilpaileva julkaisija. 2 Jos pari riviä tekstiä ei riitä, voisiko asian ilmaista kuvalla tai videona? 3 Riittääkö, että lukija katsoo ilmoituksen, vai pitääkö hänen avata sovellus? 3 pointtia
• 18 SuomenLehdistö 5/2017 PALSTAT MERKITTÄVÄ OSA lehtitaloista on siirtynyt ”digi edellä” -ajatteluun, eli sisällön ensisijaisena julkaisukanavana pidetään verkkoa. Viime aikoina ohje on vielä täsmentynyt ”mobiili edellä” -ajatteluksi, jolloin ensisijaiseksi julkaisualustaksi nostetaan älypuhelimet. Helsingin Sanomien toimittaja Merituuli Saikkonen tutki gradussaan, miten feature-juttujen digitaalinen kerronta toteutetaan Helsingin Sanomissa. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että ”mobiili edellä” -ajattelu ei ole vielä juurtunut työprosesseihin asti, vaan käytännössä featuretoimituksen työtä ohjaavat edelleen pitkälti paperilehden reunaehdot. Lukemisen siirtyminen digialustoille mahdollistaa tekstin elävöittämisen eli rikastamisen äänen, kuvan ja erilaisten interaktiivisten ominaisuuksien keinoin. Toimittajan näkökulmasta tilanne on ristiriitainen: tekniikka mahdollistaisi hyvinkin luovaa multimediaista kerrontaa, mutta vastaan tulevat aika, osaaminen ja lukijoiden mieltymykset. Myös lukualustan koko asettaa rajat teknologisille kokeiluille. Esimerkiksi Helsingin Sanomien digitilaajista jo yli puolet lukee jutun kännykällä. Kun kaiken sisällön pitää toimia puhelimessa, näyttöjen koko rajoittaa visuaalista ilmaisua. Esimerkiksi grafiikat täytyy pilkkoa kapealla näytöllä ja kuvien pitää toimia myös pieniksi skaalautuneina. Tiedämme, että pieniltä ruuduilta lukeminen yleistyy koko ajan, mutta emme vielä kovin hyvin tiedä, miten sisältö tulisi niihin tuottaa ja millaisia digitaalisia rikasteita lukija kännykkään kaipaa. Kännykkälukija on printtilukijaa levottomampi ja lopettaa jutun lukemisen helposti kokonaan, jos teksti katkeaa esimerkiksi videon vuoksi. DIGIRIKASTEIDEN TÄRKEIMPÄNÄ tehtävänä pidetään tekstin ja tarinan tukemista, visuaalisuuden lisäämistä ja emootion tuomista juttuihin. Rikasteet voi jakaa tarkoituksen perusteella tunnelmaja tietorikasteisiin. Interaktiiviset jutut tuovat sisällön lähemmäksi lukijaa. Tunnelmarikasteista esimerkiksi käy vaikkapa marraskuusta kertovan jutun taustalla kuuluva sateen ropina, ruokajutussa kuuluva rasvan tirinä tai kuvan eläminen henkilöjutussa. Saikkosen tutkimuksessa Hesarin toimittajat nostivat hyväksi esimerkiksi Anu Nousiaisen jutun luolasukelluksesta. Kuukausiliitteen jutun digiversio alkaa videolla sukellusporukasta, joka sahaa jäähän reikää. Myöhemmin jutussa on autenttista videota sukellukselta, jossa kaksi sukeltajaa kuoli. Jutun rinnalla kulkee viipalekuva luolastosta, josta lukija pystyy näkemään, missä kohtaa luolaa teksti etenee. Hesarin uudenlaista digitaalista kerrontaa edustavat myös verkkopeli, jossa lukija taistelee Isis-järjestöä vastaan, sekä jutut, joiden sisältö muuttuu lukijan syöttämien tietojen pohjalta. Esimerkkejä tällaisista ovat Välitilinpäätös-juttu, jossa lukija pystyy vertaamaan omaa elämäänsä muiden elämään, ja juttu asuntojen hinnoista, jossa lukija voi katsoa, millä asuinalueilla hänen tulonsa riittäisivät omistusasuntoon. SAIKKONEN OSOITTAA digirikasteiden yleistymisen pullonkaulaksi digiosaamisen keskittämisen yhteen paikkaan, datadeskiin. Kansainvälisesti moni toimitus on purkanut erillisen datadeskin ja hajauttanut osaamisen eri puolille toimitusta. Hesarissa datadeskin työmetodeja on pyritty viemään kohti toimituksia luomalla Arkku-työkalu, jonka avulla toimittajat voivat itse tehdä yksinkertaisia grafiikoita, kuvakaruselleja, vaihtokuvia, testejä ja laskureita. Digirikastamisen työkalujen yksinkertaistuminen mahdollistaa, että yhä useampi toimittaja pystyy kertomaan asioita muutenkin kuin tekstillä. Työkaluilla pääsee melko pitkälle, mutta mielestäni kunnianhimoisen verkkokerronnan tekeminen edellyttää, että toimitusten sisältä löytyy myös koodausosaamista. Merituuli Saikkonen ehdottaa tutkimuksessaan, että digitaalisten rikasteiden osaajat pitäisi integroida datatoimituksesta muiden toimitusten sisään. Helsingin Sanomien digitaalisesta kehittämisestä vastaava toimituspäällikkö Esa Mäkinen, mitä mieltä olet? – Olen samaa mieltä, että kyvykkyyksien ei pitäisi olla pelkästään yhdessä paikassa, vaan kaikilla pitäisi olla selvästi laajemmat taidot verkkokerronnan tekemiseen. – Olemme varmasti siirtymäkaudella. Tulevaisuudessa toimittajan, graafikon ja kuvaajan ammattitaitoon kuuluu nykyistä enemmän verkkokerronnan ja sen työkalujen osaamista. Miksi feature-juttuja kannattaa rikastaa verkkoon? – Meidän näkökulmastamme rikasteen tarkoitus on tukea tekstimuotoisen tarinan ymmärtämistä mutta toisaalta myös elämyksellisyyttä ja tunnetta, jonka juttu herättää. – Jutun tarina on kuitenkin aina keskiössä ja rikastaminen lähtee siitä, miten tarinan pystyy kertomaan paremmin. Tekstimuotoisen tarinan lisäksi voimme mennä videon kanssa paikan päälle ja näyttää jotain sellaista, mikä tulee paremmin esiin videomuodossa. Tai voimme interaktiivisella sisällöllä kertoa esimerkiksi asioiden yhteyksiä tai mittasuhteita. Digirikasteiden tekeminen on aikaa vievää ja sen myötä kallista. Uskotko, että rikasteet voivat parantaa lukukokemusta niin paljon, että niiden teko on taloudellisesti kannattavaa? – Kyllä me niin ajattelemme. Kilpailussa erottautuminen ja tarinan parempi kertominen on tärkeää. Kun puhumme siitä, miten pystymme tekemään sellaista digisisältöä, joka kannattaa tilata, katseet kääntyvät interaktiivisen kerronnan ja videokerronnan suuntaan. Pidätkö riskinä, että digitaalisten työkalujen tarjoamista mahdollisuuksista innostutaan niin paljon, että teknologinen kikkailu heikentää tekstimuotoisen tarinan imua? – Näin on varmasti tapahtunutkin. Se, että tarina on kuningas, on opittu näiden varhaisten epäonnistumisten kautta. Sanoisin, että ne virheet on jo tehty ja niistä on opittu. Suurin osa digijournalismista luetaan jo kännykällä, ja uusien tutkimusten mukaan lukijat haluavat lukea mobiilisti myös pitkiä juttuja. Uskotko, että kehitys jatkuu? – Ihmiset ovat oppineet lukemaan kännykällä pitkiä juttuja. Meidän Kuukausiliitteen ja sunnuntaisivujen sisällöt toimivat verkossa loistavasti. Jengihän lukee kirjojakin kännykällä, minäkin luen kirjoja kännykällä. Ei ole epäilystäkään, etteikö pitkä muoto toimisi myös verkossa. Tabletista toivottiin muutama vuosi sitten pitkän, aikakauslehtityyppisesti taitetun journalismin pelastajaa, mutta tablettivallankumous jäi tussahdukseksi. Uskotko, että tablettilukeminen kääntyy vielä kasvuun? – En. Globaalissa mielessä varmaan on niin, että tabletti oli jonkinlainen välivaihe. Ero isojen kännyköiden ja pienten tablettien välillä on käytännössä hävinnyt. Mobiili tulee varmasti olemaan hallitseva sähköisen lukemisen väline ainakin seuraavan 5–10 vuoden ajan. Varmasti jossain vaiheessa tulee vielä uusiakin lukuvälineitä. ? te or ia & kä yt än tö Teoria väittää: Digirikasteiden miettimisen pitäisi olla luonnollinen osa jokaista juttuprosessia. Rikasteet ovat keino erottua Tutkijat: Merituuli Saikkonen. Tutkimus: Rikastetaanko tarina hengiltä? Featurejuttujen digitaalinen kerronta Helsingin Sanomissa. Journalistiikan maisterintutkielma, Jyväskylän yliopisto 2017. Aineisto: Kuuden Helsingin Sanomien toimittajan teemahaastattelu, oman juttuprosessin analyysi autoetnografian keinoin. Tekijä: Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen. Kokemus: Toimituspäällikkönä toukokuusta 2017. Aiemmin Hesarin kehityspäällikkö vuodesta 2015, datadeskin vetäjä vuodesta 2011 ja toimittaja vuodesta 2007. Ylioppilaslehden päätoimittaja 2004–2006. Valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta 2007. Fakta Fakta Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi Käytäntö vastaa: Tulevaisuuden toimittajien ammattitaitoon kuuluu verkkokerronnan työkalujen hallinta.
• SuomenLehdistö 5/2017 19 PALSTAT Älypuhelin pelottaa kuvausryhmää vähemmän TUTKIMUS: Katugallupin tekijän ongelma: ihmiset luikkivat karkuun kameran nähdessään. Mutta miten osallistumisaktiivisuutta voisi parantaa? Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Panu Karhunen teki Reuters-instituutin tutkimustaan varten testin. Hän lähestyi Helsingin keskustassa gallupia tehdäkseen kahtasataa ohikulkijaa pelkän älypuhelimen kanssa ja kahtasataa kameraryhmän kanssa. Tulos oli selvä: 33,5 prosenttia ihmisistä pysähtyi mobiilitoimittajan haastateltavaksi, mutta vain 21 prosenttia jäi juttelemaan tv-kuvausryhmälle. Ohikulkijat siis kavahtavat vähemmän pientä kännykkää kuin massiivista tv-kameraa. Mobiilijournalistin on kuitenkin pohdittava myös eettisiä kysymyksiä. Karhusenkin tutkimuksessa kävi ilmi, että iäkkäämmät ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, että kännykällä kuvattuja haastatteluja voidaan näyttää esimerkiksi televisiossa. ”On olennaista, että mobiilijournalistit kertovat, missä video on tarkoitus julkaista. Siitäkin huolimatta, että nykypäivän isojen mediayhtiöiden aikana se voi olla vaikeaa”, Karhunen toteaa. Janne Arola > Panu Karhunen: Closer to the Story? Accessibility and Mobile Journalism http://bit.ly/2tTu0lM Someaktiivit journalistit ovat spontaaneja TUTKIMUS: Sosiaalisesta mediasta on tullut monille toimittajille tärkeä työkalu. Siellä on mahdollista luoda uudenlaista yhteyttä yleisöön ja samalla rakentaa omaa työidentiteettiä. Ilona Turtola on selvittänyt Reuters-instituutille tekemässään tutkimuksessa journalistien identiteetin rakentumista sosiaalisessa mediassa. Hän haastatteli 12 sosiaalisessa mediassa aktiivista toimittajaa Suomesta ja Iso-Britanniasta. Yksi mielenkiintoinen havainto on, että toimittajan ei välttämättä tarvitse avata yksityiselämäänsä ollakseen suosittu somessa. Myös tiukasti työroolissa pysyttelevät journalistit voivat saada paljon seuraajia. Joka tapauksessa sosiaalinen media näyttää tuovan toimittajille vapautta toimia ”miten haluavat ja milloin haluavat”, kuitenkin tiettyjen suuntaviivojen, esimerkiksi työnantajansa ohjeiden, puitteissa. ”Tutkimukseni osoittaa, että sosiaaliseen mediaan sitoutuneet journalistit ovat siellä hyvin spontaaneja: kukaan ei ole pyytänyt heitä sosiaaliseen mediaan tai kertonut heille, miten siellä kuuluu toimia.” Janne Arola > Ilona Turtola: How do social media build the professional identity of journalists? http://bit.ly/2uGWFtJ Natiivimainonta sekoittuu journalismiin GRADU: Natiivimainonnasta on puhuttu mediamaailmassa viime vuosina paljon, ja nyt aiheesta on julkaistu useampikin yliopistotutkimus. Yksi niistä on Jenni Heitin Helsingin yliopistolle tekemä gradu natiivimainonnan läpinäkyvyydestä uutismediassa. Heiti kävi tutkimustaan varten läpi 89 Suomen suurimpien printtimedioiden verkkosivuilla julkaistua natiivimainosta. Ne olivat pääosin oikein merkittyjä, eli mainosten yhteydessä käytettiin Julkisen sanan neuvoston suosittamia termejä ”mainos” tai ”kaupallinen yhteistyö”. Ongelmiakin läpinäkyvyydessä kuitenkin on. Esimerkiksi mainostajaa tai mainostettavaa tuotemerkkiä ei välttämättä tuoda esille riittävän selvästi ja lähteisiin viitataan artikkeleissa satunnaisesti tai ei ollenkaan. Tämä kaventaa yleisön mahdollisuuksia faktojen tarkastamiseen. Heitin mielestä iso ongelma on se, että natiivimainonta sekoittuu helposti toimitukselliseen aineistoon. ”Toisin sanoen natiivimainonta lainaa yleisön luottamusta journalismiin ja käyttää sitä kaupallisiin tarkoituksiin”, Heiti kirjoittaa. Janne Arola > Jenni Heiti: Luottamusta lainaamassa. Natiivimainonnan läpinäkyvyys ja sisällöt uutisjournalismissa http://bit.ly/2wq9Ror ” Työurallaan vakiintumisen vaiheessa olevat journalistit – keskimäärin 36-vuotiaat – eroavat muista siinä, että heidän vastauksissaan vaikutushalu oli kaikkein vaimeinta ja heidän suhtautumisensa moniin eettisiin väitteisiin oli sallivampi kuin tulokkaiden ja konkarien.” Jenni Mäenpää ja Laura Ahva (oik.) Media & viestintä -lehden artikkelissaan Opiskelu ja työelämä journalistin ammattiin sosiaalistajina tu tk im us no st o ki rj at ie to ELIN A RAJA LA
• 20 SuomenLehdistö 5/2017 BuzzFeed ymmärtää lukijaa m ai lla & ha lm ei lla On aika ottaa uusi askel ja pohtia, miten data auttaa tekemään kiehtovaksi ja tärkeäksi koettua sisältöä. Kirjoittaja Jani Halme on mediatoimisto ToinenPHD:n luova johtaja ja digitoimisto Kuubin osakas. Hänet palkittiin tänä vuonna Suurella journalistipalkinnolla. jani.halme@ toinenphd.com HAN NA SAK ARA PALSTAT PARAS KOSKAAN kirjoittamiseen saamani ohje kuuluu, että kaikkea tekstiä pitäisi synnyttää kuin rakkauskirjettä. Kirjoituksen kohde herkeämättä mielessä. Monen montaa kirjallista lajityyppiä pystyy synnyttämään puolivaloin autopilotilla, mutta ei lemmenlurituksia. Ei millään. Rakkauskirjeen aikaansaaman vaikutuksen arvioiminen on perin henkilökohtainen asia. Kaiken muun digitaalisesti julkaistun sisällön suosiota voidaan nykyään helposti mitata ja hakea sitä kautta liiketaloudellista kasvua kustantamiseen. Edistyksellisimmät sanomalehdet pystyvät jäljittämään jopa yksittäisen artikkelin, jonka johdosta uusi digitilaus lopulta syntyi. Mittarointi on tiedolla johtamisen perusedellytys. Digimedia-alalla analytiikka on valjastettu palvelemaan sisällön – ensimmäisessä vaiheessa mainonnan – yhä tarkempaa kohdentamista. Nyt on aika ottaa uusi askel. Pitää pohtia, miten ison datan tarjoamia mahdollisuuksia voisi järjestelmällisemmin hyödyntää kuluttajaymmärryksen, aihevalintojen ja näkökulmien valitsemisen saralla. Eli yhä kiehtovamman ja tärkeämmäksi koetun sisällön tekemiseen. LUKIJAN SYVÄSSÄ ymmärtämisessä edistyksellisin toimija on Huffington Postin perustajien luomus BuzzFeed. Uutisvirta-aikakauden voittajiin kuuluva mediatalo mittaa toimitusjohtaja Jonah Perettin mukaan maanisesti kaikkea, mutta lopulta vain ja ainoastaan engagementilla on heille väliä. Nihkeästi suomentuva engagement on sitä, kun juttu koetaan niin tärkeäksi, että siihen julkisesti reagoidaan. Parhaimmillaan se halutaan jakaa omalle tai ystävän sosiaalisen median maaperälle. Vain luontaisen leviämisen kautta sisältö tulee Perettin laskelmissa niin ison yleisön tietoisuuteen, että medialiiketoiminta on nyt ja tulevaisuudessa taloudellisesti mielekästä. Perretti on keskittynyt sisällön levittämisen syiden ymmärtämiseen jo hyvän tovin. Harvard Business Review julkaisi hänen tutkimuksensa sisällön jakamisen yksilöllisistä motiiveista yli vuosikymmen sitten. Nyt hän kehittää toimittajille työvälinettä, jonka avulla he voisivat tehdä juttujaan aivan kuin kynäilisivät kirjettä pitkäaikaiselle ihastukselle. Siis sellaiselle ihmiselle, jonka sielunelämästä tietää jo valtavasti, mutta jolle haluaa tarjota joka päivä jotain kiehtovaa. BUZZFEEDIN TOIMITTAJILLA on käytössään pelikirja, johon on kirjattu ne taktiset kuviot, joilla saadaan aikaan kaivattuja reaktioita. Pelikirjan tärkein osuus on kartta, johon on kuvattu keskeisten lukijaryhmien omassa identiteetinrakennuksessaan tärkeiksi arvioituja aiheita ja asioita. BuzzFeedin väki itse puhuu kulttuurillisesta topografiasta. Komealta kalskahtavan työvälineen perusajatus on simppeli. Sisältöjen jakamisessa kyse ei ole vain vilpittömästä halusta levittää muille kiinnostavaa informaatiota, vaan jakaja haluaa ennen kaikkea luoda tai vahvistaa omia sosiaalisia suhteitaan. Näyttäytyä tietynlaisena. BuzzFeed kutittelee siis tutkimuspohjaisesti yhden ihmisen halua esiintyä humoristina, toisen trendsetterinä ja kolmannen hinkua heilutella moraalikelloa päivityksestä toiseen. BuzzFeed haluaa ymmärtää välineensä kannalta tärkeimpien ihmisryhmien elämästä muutakin kuin iän, sukupuolen ja postinumeroalueen. Näin he saavat aikaan toisteista engagementtia. Ja yhä tarkempia kohderyhmiä tavoittelevaa mainostajaa kiinnostavan mediakortin. ITSELLÄNI ON ollut houkutus sivuuttaa BuzzFeed klikkikiimaisena viihdehöttöjulkaisuna. Mutta sen kiihtyvät rekrytoinnit New York Timesin ja Politicon puolelta ennakoivat Perettin vievän välinettään yhä tiukemmin perinteisten uutismedioiden kentälle. BuzzFeed haluaa paketoida journalismin muotoon, jossa se kiinnostaa kohderyhmiä, joita klassiset totuusmediat eivät ole onnistuneet tavoittamaan. Tuossa työssä se ei usko pärjäävänsä ilman ihmismielen entistä uteliaampaa tutkimista. ? Sisältöjen jakaja haluaa luoda tai vahvistaa sosiaalisia suhteitaan. Näyttäytyä tietynlaisena.
• SuomenLehdistö 5/2017 21 PALSTAT YLE, KATOAVA POHJOLA Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä, tietojen tarkistamista, lähdekritiikkiä, toimittajan asemaa ja haastattelua koskevassa asiassa. Yle kertoi luontosarjan jaksossa susista ja niiden salametsästyksestä. Tiedotusvälineellä oli oikeus valita oma näkökulmansa kiistanalaiseen aiheeseen, ja haastateltava oli saanut tietää lausumiensa asiayhteyden etukäteen. Kantelut 7.12.2016, 27.12.2016 ja 14.2.2017 Kantelut 6412/YLE/16, 6436/YLE/16 ja 6485/YLE/17 kohdistuvat Ylen 26.11.2016 lähettämän dokumenttiohjelmasarjan ”Katoava Pohjola” kolmanteen jaksoon ”Salametsästäjien reviiri”. Kanteluista 6485/YLE/17 on asianomistajakantelu. Suomen Lehdistö jättää poikkeuksellisesti julkaisematta kantelun 6436/ YLE/16 tilanpuutteen vuoksi. Koko päätös on luettavissa osoitteessa www.jsn.fi. Kantelu 6412/YLE/16, tullut 7.12.2016 Kantelijan mukaan jutussa annetaan virheellinen kuva ja tarjotaan väärää totuutta. Hän toteaa, että toimittaja vahvasti ja erittäin asenteellisesti esittää salametsästykseen liittyvän ohjelman yhteydessä materiaalia, joka ei mitenkään liity salametsästykseen. Kuvattu materiaali on kuvattu laillisen metsästyksen yhteydessä, ja kantelijan mukaan ohjelma antaa virheellisesti kuvan, että kyseisillä alueilla olisi syyllistytty salakaatoihin ja salametsästykseen myös viime aikoina. Kantelijan mukaan jutussa mainittu salakaato ei liity susiin, se on 15 vuotta vanha, ja se on käsitelty oikeudessa jo ajat sitten. Kantelija kysyy, missä on toimittajan näyttö siitä, että salakaatoja tapahtuu. Poliisilla ei ole tutkinnassa yhtään juttua salakaatoihin liittyen, kantelija toteaa. Kantelijan mielestä toimittaja käyttää väärin ammatillista asemaansa esittämällä vahvasti puolueellista ja asenteellista propagandaa laillisesti tapahtuvan metsästyksen yhteydessä antaen siitä voimakkaasti virheellisen kuvan yleisölle. Kantelijan mukaan tämä rikkoo Journalistin ohjeiden kohtia 4, 7, 8, 10, 11, 17 ja 20, 21 (taho: metsästäjät) sekä 26. Kantelijan mukaan toimittaja on myös antanut väärää tietoa ja virheellisiä perusteita päästäkseen kuvaamaan juttua. Kantelijan mukaan ohjelma aiheuttaa helposti mielleyhtymän, että kaikki pimeillä sivuteillä liikkuvat mielletään automaattisesti salapyytäjiksi. Neuvosto on ottanut kantelun 6412/YLE/16 käsittelyyn ainoastaan Journalistin ohjeiden kohtien 4, 8, 9, 10 ja 11 näkökulmasta. Koska kantelijaa ei ole haastateltu dokumenttiin, haastateltavan oikeuksia koskeva kohta JO 17 ei voi tulla kyseeseen. Koska hän ei ole ainakaan neuvostolle toimitetun tiedon perusteella pyytänyt oikaisua ennen kantelemista, myöskään JO 20 ei voi tulla kyseeseen. Kantelua ei myöskään käsitellä JO 26:n näkökulmasta, koska kantelun tai ohjelman perusteella ei selviä, kenen henkilön ihmisarvoa olisi loukattu tai kenen etninen alkuperä, kansallisuus, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai näihin verrattava ominaisuus olisi tuotu esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. Kantelu 6485/YLE/17, tullut 14.2.2017 Kantelijan mukaan jakso mustamaalaa Rautavaaran metsästäjiä ja metsästysseuroja tarkoituksenmukaisesti ja kyseenalaisin keinoin. Kantelija vetoaa Journalistin ohjeiden kohtaan 8, jonka mukaan journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Kantelijan mukaan jakson nimi on ”Salametsästäjien reviiri”, ja sen alussa näytetään kartan ja tekstin avulla, että tapahtumapaikkana on Rautavaara Pohjois-Savossa. Kaikki suden salametsästykseen viittaavat tapaukset ovat kuitenkin sattuneet Rautavaaran ulkopuolella, mitä ei tuoda selkeästi esiin. Salametsästäjiä etsivästä Marko Kettusesta puhutaan paikallisena asukkaana, vaikka hän asuu Pohjois-Karjalan Valtimolla eli ei edes samassa maakunnassa, kantelija toteaa. Eräässä kohtauksessa Kettunen sanoo, että ”tämä alue” on kulmakunnan pahimmasta päästä ja siellä on Pohjois-Savon pahamaineisin salametsästysporukka. Koska alueen nimeä ei keskustelun yhteydessä mainita, katsojalle jää vaikutelma, että puhutaan edelleen Rautavaarasta, vaikka näin ei ole asia, kantelija toteaa. Kantelijan mukaan sama toistuu, kun näytetään tilannetta kaksi kuukautta myöhemmin. Puhutaan Rautavaaran kiristyneestä tilanteesta, mistä hypätään suoraan Kettuseen ja toiselle paikkakunnalle ja jatketaan kiristyneen tilanteen ruotimista antaen mielikuva, että ollaan yhä Rautavaaralla. Kantelija sanoo, että eräässä kohtauksessa sanotaan, että susien laittomalla metsästyksellä on näillä seuduilla pitkä historia. Siitä siirrytään suoraan Rautavaaralla asuvaan entiseen poliisiin, jolta hirven salametsästäjät tappoivat koiria reilut 15 vuotta sitten. Katsojalle jää edeltävän kommentin pohjalta vahva käsitys, että kyse on suden salatappamisesta, mutta tapaus liittyy hirven salakaatoihin erikoistuneisiin ammattirikollisiin. Kyseessä on järjestäytynyt ja taloudellista hyötyä tavoitellut liiga, joka ei liity ohjelman aiheeseen mitenkään, kantelija sanoo. Kantelija toteaa, että hän itse, eli Rautavaaran riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja, mainitsee haastattelussa, ettei tiedä Rautavaaralta yhtään suden salametsästystapausta. Tämä perustuu hänen 25-vuotisen RHY:n toiminnanjohtajakautensa aikana poliisilta joka vuosi pyytämään tietoon. Tästä kohtauksesta hypätään suoraan kuopiolaisen poliisin lausuntoon: ”jos joku väittää, että näillä selkosilla ei tapahdu salametsästystä, niin elää jossain maailmassa, joka ei ole todellisuutta”. Tämä on leikattu näyttämään siltä, että hän tyrmäisi toisen haastateltavan väitteen Rautavaaran tilanteesta, vaikka puhuukin Pohjois-Savosta yleisesti. Tällä luodaan kantelijan mukaan tahallisesti virheellinen mielikuva siitä, että kantelija valehtele. Kantelijan mukaan ohjelmassa väitettiin myös, että Metsästäjäliitto vaati 46 suden kannanhoidollista lupaa vuodelle 2016 ja kaikki luvat myönnettiin. Todellisuudessa Suomen riistakeskus myönsi 46 lupaa oman harkintansa perusteella. Metsästäjäliitto esitti lausunnossaan, että kasvaneiden vahinkojen vuoksi lupia olisi pitänyt olla 70–80, mutta tähän ei suostuttu. Kantelija vetoaa Journalistin ohjeiden kohtaan 11, jonka mukaan yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta ja myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti. Kantelijan mukaan jaksossa väitettiin, ettei kukaan ajele autolla hirvenjälkiä katselemassa. Neuvosto tarkentaa, että jaksossa sanottiin ”onhan tää aika epäilyttävää näin, että täällä ajellaan pitkin öitä. Mä en oo ikinä kuullut että hirviä lasketaan autolla”. Kantelijan mukaan tällä luotiin tahallisesti väärä mielikuva, että kaikki öiset ajelut viittaavat salametsästykseen. Tämä totuutena esitetty mielipide on kantelijan mukaan täysin virheellinen, sillä likimain kaikki seurat etsivät hirvenjälkiä autolla yleisesti ja varsinkin metsästyksen yhteydessä joskus myöhäänkin jahtia edeltävänä iltana. Alueet ovat usein laajoja, joten auton käyttö on ainoa järkevä vaihtoehto. Tällaiset väitteet voivat olla erittäin vahingollisia metsästäjille väärien ilmiantojen ja maanomistajasuhteiden huononemisen vuoksi. Maanomistaja voi ohjelman katsottuaan ajatella, että hirviseurue on laittomissa puuhissa ja irtisanoa metsästysvuokrasopimuksen. Tällaista on jo käynyt muun muassa perättömien salakaatoilmiantojen takia, kantelija kirjoittaa. Kantelijan mukaan uhkaavaa musiikkia käytetään sarjassa tehostekeinoina ampumatilanteissa luomaan pelottavaa kuvaa metsästyksestä. Muissa kohtauksissa musiikki on levollista, joten kontrasti on erittäin vahva. Kantelijan vetoaa myös Journalistin ohjeiden kohtaan 15, jonka mukaan otsikoille, ingresseille, kansija kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate. Kantelijan mukaan ohjelman esittelyteksti on virheellinen. Susikanta on Luonnonvarakeskuksen mukaan ollut viime vuosien ajan pikemminkin nousussa eikä varsinkaan romahtanut. Kasvaneiden vahinkomäärien ja lasten turvallisuuteen liittyvän huolen vuoksi susitihentymäalueiden ihmiset ovat halunneet metsästyksen aloittamista. Kantelija vetoaa Journalistin ohjeiden kohtaan 17, jonka mukaan haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Kantelijan mukaan sarjan tekijät ottivat yhteyttä kantelijaan kertoen haluavansa löytää metsästysseuran hirvenmetsästystä susialueella käsittelevään dokumenttiin. Metsästäjille ei missään vaiheessa kerrottu, että lopullisena teemana olisi susien salametsästys raflaavalla otsikolla ”Salametsästäjien reviiri”. Kantelija toteaa, että Ruotsissa poliisin valtuutuksilla suden lopettanut metsästäjä hakattiin vastikään, ja Suomessa suurpetoja metsästäviä on solvattu ja uhkailtu. Lisäksi lailliseen metsästykseen osallistuneiden nimiä on levitelty ympäri sosiaalista mediaa ja kehotettu boikotoimaan heidän yrityksiään. Koska äärilaidan suhtautuminen on näin vihamielistä jo lailliseen metsästykseen liittyen, kukaan rautavaaralainen ei todellakaan halua tulla liitetyksi tällä tavalla toteutettuun salametsästysohjelmaan. Mukana olleille jäi pelko siitä, että paikalliset mielletään dokumentin jälkeen salametsästäjiksi, vaikka salakaadot ovat sattuneet muualla, kantelija toteaa. Lisäksi kantelija viittaa jo aiemmin kantelussa toteamaansa syytökseen, että häntä haastateltiin ohjelmassa Rautavaaran tilanteesta, mutta hänen tietämättään hänen lauseensa liitettiin harhaanjohtavasti Pohjois-Savon muita osia käsitteleviin kohtauksiin luoden tarkoituksenmukaisesti vaikutelmaa siitä, että hän valehtelee. Kantelija vetoaa Journalistin ohjeiden kohtaan 18, jonka mukaan haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa. Kantelijan mukaan haastatellut metsästäjät pyysivät saada nähdä ennalta heistä kuvattua materiaalia, mutta siitä kieltäydyttiin jyrkästi. Kantelu 6485/YLE/17 on otettu käsittelyyn Journalistin ohjeiden kohtien 8, 11, 15, 17 ja 18 osalta. Yleisradion vastaus 4.4.2017 Ylen luovien sisältöjen vastaava toimittaja Ville Vilén toteaa, että Katoava Pohjola on dokumentaarinen luontosarja, jonka tavoitteena on ollut herättää keskustelua uhanalaisten lajien ja ihmisten rinnakkaiselosta Suomessa ja muilla pohjoisilla alueilla. Ohjelman lähtökohtana on toimittaja-luontokuvaaja Kimmo Ohtosen oma kiinnostus aiheeseen ja halu ymmärtää niitä moninaisia näkökulmia, joita valittujen lajien ja ihmisten kohtaamisiin liittyy. Kyseessä ei ole perinteinen journalistinen reportaasi tai uutisohjelma. Sarjaa on ollut tekemässä laaja työryhmä, joka on taustoittanut kunkin jakson aiheet huolellisesti mm. käymällä läpi tutkimusmateriaalia ja punnitsemalla olemassa olevia erilaisia näkökulmia. Sarjan kolmas jakso ”Katoava Pohjola: salametsästäjien reviirillä” käsittelee suden ja ihmisen rinnakkaiseloa ja salametsästystä. Vastaavan toimittajan mukaan yksi ohjelman lähtökohdista on esitellä, kuinka eri tavoin susien läsnäolo vaikuttaa paikallisiin ihmisiin ja kuinka he suhtautuvat tähän petoeläimeen. Suden läsnäoloa tarkastellaan jaksossa alueen metsästäjien, susia suojelevan ryhmittymän, poliisin ja salametsästäjien näkökulmista. Jaksoa kuvattiin Pohjois-Savossa Rautavaaralla ja sen lähiympäristössä talvella vuosien 2014 ja 2015 taitteessa. Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Pohjois-Savon alueella on 2000-luvulla annettu useita tuomioita salametsästyksestä, vastaava toimittaja toteaa. Vastaavan toimittajan mukaan paikallisia asukkaita lähestyttiin ennen kuvauksia kertomalla, että kuvausryhmä haluaa päästä kuvaamaan hirvenmetsästystä ja keskustelemaan suden läsnäolon vaikutuksesta seudun ihmisiin Medialla oikeus valita näkökulmansa Ylellä oli Julkisen sanan neuvoston mukaan oikeus näkökulman valintaan arkaluonteisessa aiheessa. Ylen ohjelma Katoava Pohjola käsitteli sudenmetsästystä ja susien salakaatoa. Tuotantoryhmän ote oli kiistämättä näkemyksellinen. Asiavirheitä jutussa ei neuvoston mukaan ollut yhtä epätäsmällisyyttä lukuun ottamatta eikä katsojaa johdettu tarkoituksellisesti harhaan, kuten kanteluissa väitettiin. Ohjelman näkemyksellisyys tulee mielestäni ilmi kokonaisuudesta, ei niinkään yksittäisistä kohtauksista. Journalistista teosta kuuluukin käsitellä kokonaisuutena, joka toki muodostuu yksittäisistä tekijöistä, kuten sanavalinnoista ja televisio-ohjelmassa tarinan kuljettamisesta ja leikkauksesta. Katoavassa Pohjolassa mentiin, varmaankin tietoisesti, riskirajoilla. Näen asian kuitenkin samoin kuin Julkisen sanan neuvosto. Toimituksella on oltava oikeus valita näkökulmansa, kunhan se pitää huolen siitä, että asiatiedot pitävät paikkansa, ja kuulee eri osapuolia riittävästi. Sudet ovat yksi aiheista, joiden uutisoinnissa ei kansalaispalautteen perusteella voi onnistua. Tämä näkyy käytännössä muun muassa toimitukseen tulevissa yhteydenotoissa sekä siinä, kuinka paljon aihetta kommentoidaan verkkojuttujen yhteydessä. Tässä mielessä aihe muistuttaa uutisointia maahanmuuttajista ja pakkoruotsista. Kun jokin aihe herättää tunteita jo valmiiksi, sitä käsittelevää juttua luetaan suurennuslasilla. Jussi Orell uutispäällikkö, Lännen Media 17 8 Orellin poiminta Palstalla jatkuu keskustelu Julkisen sanan neuvoston kiinnostavasta päätöksestä. Julkisen sanan neuvoston päätöksiä 26.4, 24.5. ja 20.6. Päätöksiä yhteensä 25. JSN Vapauttavat Langettavat
• 22 SuomenLehdistö 5/2017 PALSTAT ja erityisesti metsästäjiin. Ohjelmassa esiintynyt toimittaja Kimmo Ohtonen sekä muu tuotantotiimi ovat koko tuotannon ajan kertoneet avoimesti olevansa kiinnostuneita myös salametsästyksestä. Ohjelmassa ero laillisen ja rikollisen toiminnan välillä tehdään selväksi; metsästäjiä ei leimata salametsästäjiksi, vastaava toimittaja toteaa. Hirvenmetsästyksen aikana metsästäjien kanssa puhuttiin susien läsnäolon vaikutuksesta metsästystoimintaan sekä kysyttiin heidän käsitystään alueen salametsästystilanteesta. Vastaavan toimittajan mukaan tämä tieto oli myös rautavaaralaisella riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajalla. Hänen kotonaan kuvausryhmä syventyi erityisesti alueen salametsästyshistoriaan ja haastateltavan käsitykseen salametsästyksen nykyisestä tilanteesta. Nämä edellä mainitut keskustelut ovat mukana lopullisessa jaksossa. Kuvausryhmä oli myös läsnä metsästäjien kokoontumisessa, jossa keskusteltiin salametsästyksestä. Vilkkaasta keskustelusta huolimatta tämä keskustelu ei päätynyt jaksoon. Vastaavan toimittajan mukaan koirien tappoon liittyvällä kohtauksella haluttiin kuvata seudulla vallitsevaa salametsästykseen liittyvää pelon ilmapiiriä ja kertoa, kuinka äärimmilleen tilanteet ovat kärjistyneet. Jaksossa käy ilmi, että tapaus on sattunut vuosia sitten. Vastaava toimittaja toteaa, että susien aiheuttamia vahinkoja ja ongelmia ei jätetä ohjelmassa huomiotta. Jaksossa on mukana useita henkilöitä, jotka kuvaavat susiin liittyviä pelkoja omassa lähiympäristössään. Vastaavan toimittajan mukaan jaksossa toimittaja Kimmo Ohtonen ja kuvausryhmä pääsevät todistamaan epäiltyä suden salametsästystilannetta. Tapausta käsiteltiin myöhemmin myös oikeudessa. Näyttö ei riittänyt salakaadosta tuomitsemiseen, mutta tekijä tuomittiin avunannosta suden laittomaan tappoon. Jaksossa haastateltu poliisi Harri-Pekka Pohjolainen toteaa näin: “Jos joku väittää, että näillä selkosilla ei tapahdu salametsästystä, niin tuota elää jossain kyllä semmoisessa maailmassa, mikä ei ole todellisuutta. Nämä salametsästysyritykset on tullu yhä julkisemmaksi ja röyhkeämmäksi; tapahtuu keskellä päivää, yllättävän lähellä asutusalueita ja alueita, missä ihmisiä liikkuu. Meidän lähtöajatus on se, että siellä missä on sudet, niin siellä on todennäköisesti myös salametsästäjiä. Me ei lähetä niin kuin ajelemaan summamutikassa tuonne pitkin metsäautoteitä. Mennään sinne, missä me tiedetään, että missä on susia, ja siellä suoritetaan valvontaa ja katotaan, mitä siellä tapahtuu.” Vastaava toimittaja kertoo, että katsojilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun Katoavan Pohjolan verkkosivuilla, jonne oli Salametsästäjien reviirillä -jakson yhteydessä julkaistu Kimmo Ohtosen kirjoittama susiin liittyvä artikkeli, jossa hän mm. pohtii ratkaisumallia kannanhoidollisen metsästyksen kautta. Verkossa julkaistiin myös artikkeli, joka käsitteli susikannan hienoista elpymistä vuoden 2013 pohjakosketuksen jälkeen. Vastaavan toimittajan mukaan Katoava Pohjola -sarja oli osa Ylen luontovuoden 2016 kokonaisuutta ja täydensi tätä luontosisältöä tarkkaan valituilla näkökulmillaan. Samaan aikaan Katoava Pohjola -sarjan kanssa Ylen kanavalla esitettiin mm. Eränkävijät-sarjaa, jossa keskityttiin metsästykseen ja kalastukseen asian harrastajien kautta. Vastaavan toimittajan mukaan Katoavan Pohjolan sisältö luo kriittistä keskustelua lähiympäristömme tilasta, ja tämä näkökulma on ollut tietoinen valinta. Toimituksella on journalistisen itsenäisyytensä perusteella oikeus tehdä tällainen valinta, vastaava toimittaja toteaa. Valitusta näkökulmasta huolimatta ja edellä mainituin perustein tavallinen katsoja ei voi tehdä asiasta sellaisia johtopäätöksiä, mitä kantelun 6485/YLE/17 kantelija tekee. Ohjelmassa ei myöskään ole kantelussa esitettyjä asiavirheitä. Vastaava toimittaja toteaa Rautavaaran osalta, että kantelun kohteena olevassa jaksossa, kuten myös muissa sarjan jaksoissa, karttaan merkitty paikkakunta on ohjelman lähtöpiste. Hän vertaa, että Myskihärkäjakson alussa nähdään kartta, johon on merkitty tapahtumien aloituspaikkakunta Oppdal, ja sarja käsittelee myskihärän tilannetta Norjassa ja Grönlannissa; Valasjakson alussa nähdään kartta, johon on merkitty Reykjavik, ja jaksossa käsitellään valaanpyyntiä Islannin vesistöalueella. Monessa jaksossa myös osa jakson päähenkilöistä on lähtöisin tai asuu tällä karttaan merkityllä paikkakunnalla. Salametsästäjien reviirillä jaksossa esiintyvistä henkilöistä metsästysjohtaja Pekka Julkunen, valtaosa hirviporukasta, entinen poliisi Pekka Antikainen sekä osa lailliseen susijahtiin osallistuneista henkilöistä ovat kotoisin Rautavaaralta. Myös tästä syystä sarjan paikantaminen Rautavaaraan ja sen ympäristöön on vastaavan toimittajan mukaan perusteltua. Ohjelman alun voice-overissa, kuten myös ohjelman esittelytekstissä puhutaan yleisemmin itärajan korpimetsistä salametsästäjien reviirinä. Kantelija esitellään jaksossa PohjoisSavon alueen metsästäjien johtajana, ei Rautavaaran riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajan ominaisuudessa. Rautavaaralla asuva kantelija itse tuo haastattelussaan vahvasti esille Rautavaaran ja muun muassa sen, miten tärkeä sudenpyyntilupa on rautavaaralaisille sekä kieltää suden salametsästykset Rautavaaralla. Vastaavan toimittajan mukaan ohjelmassa kerrottiin, että Metsästäjäliitto vaati tappolupia 46 sudelle ja kaikki luvat myönnettiin. Ohjelmassa haluttiin pysyä määrässä, jolle lupa lopullisesti myönnettiin, vaikka Metsästäjäliitto oli esittänyt tuplasti isomman määrän lupia. Vastaava toimittaja toteaa, että ohjelman alun jälkeen aiheen käsittely laajennetaan koskemaan Itä-Suomea sekä sen valtavia korpimetsiä. Itä-Suomen poliisi kertoo ohjelmassa salametsästysongelman koskevan koko Pohjois-Savon aluetta, ja Rautavaara on yksi osa tätä aluetta. Sudet tai salametsästäjät liikkuvat kuntarajoista välittämättä, joten myöskään siksi ei voida sanoa, etteikö salametsästäjien toiminta liittyisi myös Rautavaaraan. Vastaavan toimittajan mukaan Rautavaaran alueella on ollut 2000-luvulla mittavaa luonnonvaraisten eläinten salametsästystä. Tällöin paljastui muun muassa vakava hirvien salakaatotapaus, josta oikeus langetti rangaistuksensa. Rautavaaraa ei näin ollen voida rajata kokonaan pois puhuttaessa salametsästyksestä, hän toteaa. Ohjelman alun jälkeen jaksossa puhutaan pääsääntöisesti Pohjois-Savosta tai itärajasta. Ohtosen tavatessa susia suojelevaa ryhmittymää edustavan Marko Kettusen, hän viittaa paikallisella-sanalla Pohjois-Karjalaan. Myöhemmissä puheissa tuodaan esille kaksi kertaa, että Kettusen ryhmän kanssa ollaan Vieremällä. Marko Kettunen myös itse puhuu Pohjois-Savon alueesta viitatessaan salametsästysporukkaan. Samassa yhteydessä kerrotaan, että susiryhmä partioi eri puolilla itärajaa, vastaava toimittaja kirjoittaa. Vastaava toimittaja toteaa, että yöllisessä kohtaamisessa Vieremällä ei väitetä, etteikö tuohon aikaan yöllä voisi etsiä hirvenjälkiä, vaan ihmetellään öisillä teillä tapahtuvaa toimintaa. Hirvenmetsästyskausi oli vastaavan toimittajan mukaan päättynyt kuvausta edeltävänä päivänä. Kantelussa mainittu keskustelu susia suojelevaa ryhmittymää edustavan Marko Kettusen kanssa käytiin Rautavaaran kylän alueella olevalla teollisuusalueella, vastaava toimittaja sanoo. Keskustelu kiristyneestä tilanteesta liittyi haettujen sudenkaatolupien odotteluun ja siksi Rautavaaraan. Myös Kettusen ryhmä oli yöpartioinneissaan kokenut epämiellyttäviä tilanteita liikkuessaan Rautavaaran ja lähialueen kuntien metsäteillä. Vastaavan toimittajan mukaan entisen poliisin tarina hänen koiriinsa kohdistuneesta väkivallanteosta on otettu mukaan kuvaamaan salametsästykseen liittyvää pelon ilmapiiriä. Kuten kantelija mainitsee, on salametsästys järjestäytynyttä rikollista toimintaa ja pahimmillaan tilanteet voivat kärjistyä. Näin oli käynyt entisen poliisin kertomissa tapahtumissa. Voice-overissa ennen Pekka Antikaisen tapaamista puhutaan itärajan salomaista, ei Rautavaarasta, vastaava toimittaja toteaa. Pekka Antikaista ei myöskään ohjelmassa esitellä rautavaaralaisena. Hän puhuu salametsästykseen liittyen Kainuun, Ylä-Karjalan ja Pohjois-Savon itäosien alueisiin. Ohjelman esittelytekstistä vastaava toimittaja toteaa, että susikannan tarkastelu pidemmällä aikavälillä kertoo kannan romahtaneen, vaikka viimeisen parin vuoden ajalta on nähtävissä vähäistä kannan elpymistä. Elpymisestä huolimatta susi luokitellaan edelleen erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Kantelijan mukaan haastatellut metsästäjät eivät saaneet pyynnöistään huolimatta kuvattua materiaalia ennakkoon katseluun. Vastaavan toimittajan mukaan tuotantoryhmän jäsenille ei pyyntöjä ole tullut. Ainoa henkilö, joka pyysi omaa osuuttaan valmiista ohjelmasta katsottavakseen, oli haastateltu ylikomisario, jolle materiaali myös toimitettiin. Ratkaisu JO 4: Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan. JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. JO 9: Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla. JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti. JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymistai vahingoittamistarkoitus. JO 15: Otsikoille, ingresseille, kansija kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate. JO 17: Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastateltavalle pitää aina kertoa, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi. JO 18: Haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa. Tarkastamisoikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle. Ylen Katoava Pohjola -luontosarjan jaksossa käsiteltiin susia, susivihaa ja suden salametsästystä. Ohjelmaan oli valittu kriittinen näkökulma sudenmetsästykseen, ja toimittaja toi esiin oman suhtautumisensa aiheeseen. Kantelijoiden mielestä ohjelma antoi harhaanjohtavaa tietoa useista metsästykseen liittyvistä asioista eikä siitä voi erottaa toimittajan mielipiteitä tosiasioista. Heidän mukaansa ohjelmassa myös käytettiin harhaanjohtavasti esimerkiksi musiikkia luomaan haluttuja mielikuva. Julkisen sanan neuvosto kuitenkin löysi ohjelmasta vain yhden kohdan, jonka pitämistä asiavirheenä olisi mahdollista käsitellä. Ohjelman lopussa sanottiin, että Metsästäjäliitto vaati tappolupia 46 sudelle ja kaikki luvat myönnettiin. Todellisuudessa Metsästäjäliitto olisi toivonut enemmän lupia, ja kohtaa voi pitää epätarkkuutena. Kantelijat eivät kuitenkaan ole pyytäneet Yleltä asiavirheen korjaamista, joten neuvosto ei käsittele sitä, oliko kyseessä olennainen asiavirhe vai muu epätarkkuus. Muuten neuvosto ei löytänyt ohjelmasta mitään totuudenvastaista, vaikka ohjelma oli vahvasti näkemyksellinen. Neuvoston mukaan katsojalle tehtiin selväksi, ettei kuvamateriaali laillisesta metsästyksestä liittynyt susien salametsästykseen. Laillisen metsästyksen harrastajia ei muutenkaan yhdistetty salametsästykseen, vaan heidän haastattelujaan käytettiin esimerkiksi tuomaan esiin susiin liittyviä ongelmia osissa Itä-Suomea. Ohjelmassa ei yhdistetty vuosia aiemmin alueella liikkunutta salakaatoryhmää nykyisiin laillisiin metsästäjiin. Salakaatoryhmää käsiteltäessä ei myöskään tarvinnut mainita, että ryhmän pääasiallinen toiminta oli hirvien eikä susien salametsästys. Ohjelmassa oli riittävästi perusteltu väitteitä salametsästyksen esiintymisestä alueella ja paikallisten pelosta puuttua asiaan. Vaikka kantelijoiden mukaan autoa voi hyödyntää esimerkiksi eläinten jälkien seuraamisessa, toimittajalla oli ohjelmassa oikeus ja perustelut todeta: ”Onhan tää aika epäilyttävää näin, että täällä ajellaan pitkin öitä. Mä en oo ikinä kuullut, että hirviä lasketaan autolla.” Ohjelmassa tuodaan esiin, että sitä on kuvattu eri puolilla Itä-Suomea, eikä katsojalle tarvinnut erikseen korostaa, milloin kuvamateriaali tai haastateltavat ovat Rautavaaralta ja milloin jostain muusta lähialueen kunnasta. Myöskään ohjelmaan valittu musiikki ei johtanut yleisöä harhaan. Musiikin käyttäminen on normaali audiovisuaalisen kerronnan elementti, jota toimitus voi oman journalistisen harkintansa perusteella käyttää haluamallaan tavalla. Neuvoston mukaan ohjelmassa ei myöskään sekoiteta tosiasioita ja mielipiteitä, vaan yleisölle tuodaan selvästi esiin, mikä on toimittajan oma näkökulma aiheeseen. Yhden kantelijan mukaan ohjelmassa on suhtauduttu ilman lähdekritiikkiä yhden haastateltavan lausumiin, koska toimittaja on asioista samaa mieltä haastateltavan kanssa. Neuvosto ei kuitenkaan löytänyt näyttöä siitä, että yhden haastateltavan näkemyksiin olisi suhtauduttu lähdekritiikittömästi. Jutussa on paljon haastateltavia, ja heidän näkemyksensä ovat keskenään erilaisia. Neuvosto ei löytänyt näyttöä siitä, että toimittaja olisi käyttänyt asemaansa väärin tai että hänellä olisi ollut henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus, kuten osa kantelijoista epäilee. Neuvostolla ei myöskään ole perusteita epäillä, että toimittaja olisi salannut ammattinsa tai ei olisi muuten hankkinut tietojaan avoimesti. Ohjelmaan haastateltu kantelija kokee, että hänen lausumiaan on käytetty harhaanjohtavasti jutussa ja jutun aihe poikkesi siitä, mitä hänelle oli ennakolta kerrottu. Neuvoston mukaan kantelija sai riittävällä tarkkuudella tietää keskeneräisen jutun aiheesta. Myöskään sitä ei voi pitää millään tapaa Journalistin ohjeiden vastaisena, että kantelijan haastattelun jälkeen ohjelmassa esitettiin poliisin haastattelu. Kantelija ja vastaava toimittaja ovat eri mieltä siitä, oliko kantelija pyytänyt haastatteluaan nähtäväksi ennen ohjelman julkaisemista, joten neuvosto ei voi ottaa asiaan kantaa. Sudenmetsästys on yhteiskunnallisesti tärkeä ja kiistanalainen aihe. Neuvosto korostaa, että tiedotusvälineellä on oikeus valita näkökulmansa myös kiistanalaisiin aiheisiin. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Ratkaisun tekivät: Elina Grundström (pj), Aapo Parviainen, Lauri Haapanen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Riitta Korhonen, Heikki Kuutti, Maria Kaisa Aula, Ulla Virranniemi, Paula Paloranta, Maria Swanljung ja Johanna Vehkoo. > Lue kaikki tuoreet päätökset osoitteessa www.jsn.fi. ”Neuvosto ei löytänyt ohjelmasta mitään totuudenvastaista, vaikka se oli näkemyksellinen.”
• SuomenLehdistö 5/2017 23 KOILLISSANOMIEN UUSI toimituspäällikkö Jenny Halvari arvostaa lehden kokeilevaa kulttuuria. Toimitus on mukana erilaisissa digitaalisissa palveluissa ja testaa uusia tapoja tavoittaa lukijoita. Koillissanomien printtilehti ilmestyy Kuusamossa viitenä päivänä viikossa. Verkossa lehdellä on maksullista sisältöä. Juttuja jaetaan aktiivisesti Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Snapchatiakin on kokeiltu. Juuri ilmestyi myös uusi mobiilisovellus, jonka sisällöt ovat toistaiseksi ilmaisia. Jatkossa sovellukseen on tarkoitus laittaa maksullisia juttuja ja markkinoida sitä esimerkiksi alueen matkailijoille. – On ihan turha kuvitella, että mökkiläiset tilaisivat paperilehden, mutta sovellus heitä voi hyvinkin kiinnostaa, Halvari sanoo. Halvari on työskennellyt Koillissanomissa viitisen vuotta, viimeksi toimitussihteerinä. Nyt toimituspäällikkönä työnkuva laajeni muun muassa vuorosuunnitteluun ja laajempaan sisältösuunnitteluun. Edelleen hän tekee myös taittovuoroja. Halvari pitää rohkeasta ja ei liian tiukkapitoisesta journalismista. – Asioita voi kertoa myös huumorin kautta. Koillissanomat on kolmen kunnan alueella tärkein uutislähde. Lehdellä ei perinteisissä uutisvälineissä ole paljoa kilpailijoita, sillä lähimpiin kaupunkeihin Ouluun ja Rovaniemelle on parisataa kilometriä matkaa. Haasteena on saada uusia lukijoita, vaikka väestö vähenee ja nuoret muuttavat muualle opiskelemaan. Kaikkein tärkeimpänä tehtävänään Halvari näkee pitää huolta henkilöstöstä. – Toivon, että huippuhyvillä toimittajillamme on mahdollisuus tehdä työnsä niin hyvin kuin he pystyvät. Miten osaisinkin kannustaa heitä löytämään kaiken sen potentiaalin, mitä heissä on? Halvari on aiemmin työskennellyt Kalevassa, Kalajoki-lehdessä, Uudessa Rovaniemessä, Lapin Kansassa ja Koillis-Lapissa. Hän on kotoisin Oulusta ja asuu nyt Kuusamossa samassa lehdessä valokuvaajana työskentelevän miehensä ja kahden pienen lapsen kanssa. Noora Autio PALSTAT Sanomalehtien Liitto, Medialiitto ja RadioMedia Yhteiskuntatieteiden maisteri Eeva Hemanus on nimitetty Medialiiton ja Sanomalehtien Liiton tiedottajaksi. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa viestintäkonsulttina Viestintätoimisto Groundissa ja Suomen Punaisen Ristin tiedottajana. Filosofian maisteri Anu Hietala on nimitetty Medialiiton tiedottajan sijaiseksi. Medialiiton ja RadioMedian yhteiseksi johtavaksi asiantuntijaksi on valittu oikeustieteen kandidaatti Pia Huhdanmäki. Hän vastaa radioja tv-toimialan edunvalvonnasta edunvalvontapäällikkö Johanna Halkolan perhevapaan ajan. Huhdanmäki on työskennellyt pitkään Sanomassa mediaja liikejuridiikan ja henkilöstöhallinnon johtotehtävissä, viimeksi Sanoma Media Finlandin henkilöstöjohtajana. Graafinen Teollisuus Elias Erämaja on nimitetty liittojohtajaksi ensi vuoden toukokuusta alkaen. Hän jatkaa samalla edelleen myös Medialiiton ekonomistina. I-Mediat Maakuntaja kaupunkilehtien liiketoimintajohtajaksi on valittu Jarno Puutio. Puutio siirtyy tehtävään LähiTapiolasta, jossa hän on toiminut liiketoimintajohtajana vastuualueenaan suurasiakkaat. Koulutukseltaan hän on insinööri (AMK). Hänestä tulee myös konsernin johtoryhmän jäsen. Alma Media Elina Kukkonen on nimitetty viestintäja brändijohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi syyskuun alusta alkaen. Kukkonen on viimeksi vastannut Alman brändin kehittämisestä ja markkinoinnista sekä toiminut yhtiön yhteismyynnin markkinointijohtajana. Hän on aiemmin toiminut myös Kauppalehden johtoryhmässä ja Aamulehden markkinointipäällikkönä. Tanja Hovi on nimitetty Alma Regionsin Satakunnan alueen sisältömarkkinoinnin tuottajaksi. Alma Regions -yksikön markkinointisuunnittelijaksi on nimitetty Eeva-Maria Eränen. Aamulehti Digitaalisesta kerronnasta vastaavaksi uutispäälliköksi on nimitetty Elina Paasonen. Paasonen siirtyy tehtävään syyskuun alussa urheilutoimituksen esimiehen paikalta, josta hän on ollut sivussa projektitehtävissä viime lokakuusta alkaen. Toimittajaksi on nimitetty Tuija Tammi, joka siirtyy tehtävään syyskuun alussa Lännen Median tuotantoryhmästä. Helsingin Sanomat Yhteiskuntatieteiden maisteri Anu Ubaud on nimitetty featuresta, kulttuurista ja lifestylesta vastaavaksi toimituspäälliköksi. Ubaud siirtyy tehtävään viestintäyhtiö Eran projektijohtajan tehtävästä. Hän aloittaa Helsingin Sanomissa joulukuussa palattuaan vanhempainvapaalta. Ubaud on aiemmin työskennellyt Helsingin Sanomissa lifestylesta vastaavana uutispäällikkönä ja Sanomassa erilaisissa toimituksellisissa tehtävissä, muun muassa Cosmopolitanin toimituspäällikkönä. Ilkka ja Pohjalainen Filosofian maisteri Katariina Paajaste on valittu uutistoimittajaksi Vaasan-toimitukseen. Paajasteen vastuualueena on talouden, teollisuuden ja työelämän aiheiden seuranta. Paajaste on työskennellyt jo useamman vuoden Ilkan ja Pohjalaisen toimituksessa. Aikaisemmin hän on työskennellyt myös STT:llä, Ilta-Sanomissa ja Keskisuomalaisessa. Parikkalan-Rautjärven Sanomat Toimittaja Anssi Kemppinen on nimitetty päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi syyskuun alusta alkaen. Nykyinen päätoimittaja-toimitusjohtaja Raine Hämäläinen jää syksyllä eläkkeelle. Ilmoituskonsultiksi on valittu tradenomi Leena Soikkeli. Hän seuraa tehtävässä eläkkeelle jäävää Arja Viskaria. Satakunnan Kansa Toimittajiksi on nimitetty Pasi Mattila ja Sakari Muurinen. Ketterää kokeilua Kuusamossa Jenny Halvarin mukaan Koillissanomat hakee Kuusamon alueen matkailijoista lukijoita uudelle mobiilisovellukselleen. Halvari viihtyy itsekin luonnossa 2-vuotiaan Ahdin ja muun perheen kanssa. MIKKO HALVARI uu si in te ht äv iin Tiedot nimityksistä voi lähettää osoitteella suomen.lehdisto@ sanomalehdet.fi MEDIA-ALAN OMA LEHTI P äätoimittaja: Riikka Virranta. Toimitussihteeri: Noora Autio. Taitto: Noora Autio ja Riikka Virranta. Toimitus: Eteläranta 10, 00130 Helsinki. Puhelin: (09) 228 77 300. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Suomen Lehdistö verkossa: www.suomenlehdisto.fi. Julkaisija: Sanomalehtien Liitto ry / Tidningarnas Förbund rf. Ilmestyminen: 87. vuosikerta. 8 numeroa vuodessa. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sl@sanomalehdet.fi. Tilaushinnat 2017: kestotilaus 91 euroa / vuosi (sis. alv 10 %), määräaikainen tilaus 96 euroa / vuosi (sis. alv 10 %), määräaikainen opiskelijatilaus 39 euroa / vuosi (sis. alv 10 %). Tilaushintaan sisältyy digilehti. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. ISSN: 0039-5587. Ilmoitukset: Timo Järvenpää, puh. 0400 242 131, timo.jarvenpaa@pp3.inet.fi. Painopaikka: Botnia Print, Kokkola. SuomenLehdistö Toimituspäällikkö haluaa kannustaa toimitusta parhaimpaansa. Ilmestysmispäivät 2017 Nro Ilmestyy Aineistot Varaukset 6 27.9. 15.9. 8.9. 7 1.11. 20.10. 13.10. 8 13.12. 1.12. 24.11.